Esite - Barkerinranta

Transcription

Esite - Barkerinranta
Asunto Oy Turun Pumpuli
BARKERINRANTA
”Viettäkäämme hetki välitilassa,
antakaamme asioiden tapahtua.
Satakielet pesivät vain
joutomailla.”
Joutomaa-näytelmän
käsikirjoittaja Maija Paunio
TIILEN
KARHEAA
AIKAMATKA RAUNISTULASSA
Myyttisen Raunistulan 100-vuotias historia on legendaarinen. Hurjamaineinen asuinalue
kaupungin ja maaseudun välissä on jalostunut arvostetuksi alueeksi. Entisellä ei kenenkään
maalla menneisyys ja nykyisyys kohtaavat toisensa. Täydellisessä sopusoinnussa.
AIKAKAUSIEN KERROSTUMA
Rosoisen karheat punatiilistä rakennetut tehdasrakennukset ja talkoovoimin, oman maun sekä
kukkaron mukaan rakennetut puutalokorttelit huokuvat 1900-luvun alun työläiselämää. Uuden
Barkerinrannan asuintalojen tehdasmiljöön sopiva arkkitehtuuri taas henkii nautinnollisesta
kaupunkilaiselämästä. Asumisen pumpulinpehmeydestä mukavasti kaiken lähellä.
PARHAALLA PAIKALLA
Raunistulasta on muodostunut kulttuurin, taiteen ja liikunnan tyyssija, joka tarjoaa elämyksiä
teatterista elävään musiikkiin ja harrastuksia moneen makuun. Ulkoilu- ja virkistysmahdollisuudet Aurajoen rannassa ovat vertaansa vailla. Turun ydinkeskustan palveluiden luokse pääsee
pyöräillen ja kävellen vain noin kymmenessä minuutissa joenrantareittiä pitkin.
4
Asunto Oy Turun Pumpuli
5
Asunto Oy Turun Pumpuli
PUMPULINPEHMEÄÄ
Naapurissa Barkerin karhea kutomomiljöö,
lähellä Raunistulan pittoreskit puutalot.
Kerrassaan nautinnollista kaupunkilaiselämää.
Aurajoen vehreillä rantamailla.
Turun Pumpuli on Barkerinrannan toinen Aurajoen puoleinen talo ”aitoon
Turkuun” avautuvine näkymineen. Viisikerroksisen talon Raunistulantien
ja päätyjen julkisivut ovat kutomon henkeen pääosin paikalla muurattua
punatiiltä. Viihtyisien oleskelualueiden alla olevasta autohallista pääsee
mukavasti hissikyydillä suoraan omalle kotiovelle.
Pumpulin kotivalikoimassa on niin kompakteja yksiöitä kuin tilavia, pariskunnille ja perheille sopivia koteja. Moderni varustelu, tasokkaat pintamateriaalit ja toimiva tilankäyttö ovat näiden kotien perusominaisuuksia.
Tammilautaparketti yhdistää asuinhuoneet kauniiksi kokonaisuudeksi ja
oleskelutilat avautuvat tilavalle, lasitetulle parvekkeelle. Pienimpiä yksiöitä
(33 m2) lukuun ottamatta kaikissa huoneistoissa on omat saunat. Moderni talotekniikka kuten vesikiertoinen lattialämmitys, kaapelitelevisio,
ovipuhelin ja tietoliikennekaapelointi kruunaavat huolettoman asumisen.
Käyttöveden kulutus mitataan huoneistokohtaisesti, samoin lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihto on asuntokohtainen. Lisäksi Pumpulilla
on internetissä oma eTalo -kotiportaali, jonka monista hyödyistä voit
lukea enemmän esitteen lopusta.
Tutustu tunnelmallisiin YIT Koteihin ja valitse omasi. Mitä aikaisemmassa
vaiheessa teet kaupat uudesta kodistasi, sitä enemmän voit vaikuttaa
sen yksilöllisiin materiaali- ja kalustevalintoihin.
← Raunistulan ja Barkerinrannan kohdalla sijainti sinänsä on arvo.
Frank Schauman, arkkitehti SAFA
6
Asunto Oy Turun Pumpuli
Hanketiedot
ASUNTOYHTIÖ
Asunto Oy Turun Pumpuli
Raunistulantie 37, 20300 Turku
Yhtiössä on yksi 5-kerroksinen kerrostalo.
ASEMAKAAVA
Alueella on vahvistettu asemakaava, josta saa tietoja: Turun
kaupunki, Ympäristö- ja kaavoitusvirasto, puh. (02) 2624111,
Puolalankatu 5, 20100 Turku, www.turku.fi.
TONTTI
Kohde sijaitsee Turun kaupungin 81 kaupunginosassa korttelissa 23 tontilla 33 Raunistulassa. Tontti on 1 895 m2:n
omistustontti.
HUONEISTOT
1 h+kt
33,0 m2
1 h+tupak+s
42,0 m2
2 h+k+s
52,5 m2
2 h+k+s
55,0 m2
3 h+k+s
72,0 m2
3 h+k+s
79,0 m2
4–5 h+k+s
114,0 m2
Yhteensä 24 huoneistoa.
5
4
1
4
4
5
1
AUTOPAIKAT
Myytävät autopaikat sijaitsevat yhteisessä autohallissa.
Asunto Oy Turun Pumpulin kaavan mukaisista autopaikoista 19 autohallipaikkaa ovat omalla tontilla ja 1 autohallipaikka
naapuritontilla (81-23-32). Yhtiöiden yhteiskäytössä olevat 6
vieraspaikkaa sijaitsevat piha-alueella.
YHTEISET JA TEKNISET TILAT
Talon pohjakerroksessa sijaitsevat huoneistojen irtaimistovarastot, kuivaushuone, ulkoiluvälinevarasto ja tekniset tilat.
ARKKITEHTISUUNNITTELU
Schauman Arkkitehdit Oy
kpl
kpl
kpl
kpl
kpl
kpl
kpl
© Karttakeskus, Lupa L6788
7
Asunto Oy Turun Pumpuli
8
Asunto Oy Turun Pumpuli
1 h+kt+s | 33,0 m2
D110 1. kerros | D115 2. kerros | D120 3. kerros | D125 4. kerros | D129 5. kerros
LASITETTU
PARVEKE
1H+KT
33.0 m²
Mittakaava 1:100
5m
D107 1. kerros | D112 2. kerros | D117 3. kerros | D122 4. kerros
1H+TUPAK+S
42.0 m²
LASITETTU
PARVEKE
Mittakaava 1:100
5m
9
Asunto Oy Turun Pumpuli
1 h+tupak+s | 42,0 m
2
10
Asunto Oy Turun Pumpuli
2 h+k+s | 52,5 m2
D127 5. kerros
2H+K+S
52.5 m²
LASITETTU
PARVEKE
Mittakaava 1:100
5m
D108 1. kerros | D113 2. kerros | D118 3. kerros | D123 4. kerros
2H+K+S
55.0 m²
LASITETTU
PARVEKE
Mittakaava 1:100
5m
11
Asunto Oy Turun Pumpuli
2 h+k+s | 55,0 m
2
12
Asunto Oy Turun Pumpuli
3 h+k+s | 72,0 m2
D106 1. kerros | D111 2. kerros | D116 3. kerros | D121 4. kerros
3H+K+S
72.0 m²
LASITETTU
PARVEKE
Mittakaava 1:100
5m
D128 5. kerros
3H+K+S
79.0 m²
LASITETTU
PARVEKE
Mittakaava 1:100
5m
13
Asunto Oy Turun Pumpuli
3 h+k+s | 79,0 m
2
14
Asunto Oy Turun Pumpuli
3 h+k+s | 79,0 m2
D109 1. kerros | D114 2. kerros | D119 3. kerros | D124 4. kerros
3H+K+S
79.0 m²
LASITETTU
PARVEKE
Mittakaava 1:100
5m
D126 5. kerros
D126
4-5H+K+S
114.0 m²
LASITETTU
PARVEKE
LASITETTU
PARVEKE
Mittakaava 1:100
5m
15
Asunto Oy Turun Pumpuli
4–5 h+k+s | 114,0 m
2
16
Asunto Oy Turun Pumpuli
Rakennustapaselostus
14.8.2012
Ala-, väli- ja yläpohjat sekä julkisivut ja vesikatto
Yhteystietoja
Pääurakoitsija:
Arkkitehtisuunnittelu:
Rakennesuunnittelu:
LVI-suunnittelu:
Sähkösuunnittelu:
GEO-suunnittelu:
|
YIT Rakennus Oy, Talonrakennus, Turku
Schauman Arkkitehdit Oy
Narmaplan Oy
Siikon Oy
Sähkösuunnittelu Lauri Pyyhtiä Oy
SM Maanpää Oy
Ala-, väli- ja yläpohjat valetaan pääosin paikan päällä teräsbetonista. Rakennuksen
Raunistulantien ja päätyjen julkisivut tehdään pääosin paikalla muurattuna punatiilestä. Sisäpihan puoleinen julkisivu ja sisäpihan puoleiset parveketaustat toteutetaan pääosin lämpörapattuna ja muut parveketaustat puurakenteisina. Vesikaton katemateriaali
on pelti.
Väliseinät
TIEDOT RAKENNUSKOHTEESTA
Huoneistojen väliset seinät ovat pääosin paikalla valettuja teräsbetoniseiniä. Asuntojen
sisäiset kevyet väliseinät ovat metallirankaisia kipsilevyseiniä.
Yleistä
Ikkunat ja ovet
As Oy Turun Pumpuli toteutetaan Raunistulan kaupunginosaan historialliseen Barkerin
kutomorakennuksen naapuriin, uuden Raunistulantien varrelle. Rakennuspaikka sijaitsee korttelissa AK-1 tontilla 33, osoitteessa Raunistulantie 37, 20300 Turku. Tontti on
omistustontti.
AK-1 kortteliin tullaan rakentamaan yhteensä 8 asuntoyhtiötä sekä kaikille yhteinen autohallitila. Korttelialueen lopullisesti valmistuessa AK-1 korttelialueen keskellä, autohallitilan katon päällä, tulee sijaitsemaan kaikkien yhtiöiden käyttöön tuleva korttelipihakokonaisuus istutus- ja oleskelualueineen.
Asuntojen ikkunat ovat kolmilasisia, kaksipuitteisia, sisään aukeavia, vakiorakenteisia
MSE -tyyppisiä puualumiini-ikkunoita. Sisäpuite on valkoiseksi maalattua puuta. Ulkopuite ja karmin ulkopuolen verhoilu ovat polttomaalattua alumiinia arkkitehdin värimäärityksen mukaisesti.
Porrashuoneen ulko-ovet ovat lasiaukollisia metalliovia. Ulkopuoliset osat on käsitelty
arkkitehdin värimäärityksen mukaisesti.
As Oy Turun Pumpuli on korttelin kolmas asuinrakennus. Rakennuksessa on 5 kerrosta, joihin toteutetaan yhteensä 24 asuntoa. Autopaikat on sijoitettu autohalliin ja osittain
piha-alueelle asemapiirustuksen mukaisesti.
Asuinhuoneistojen kerrostaso-ovet ovat kaksoisovirakenteisia luokiteltuja ovia, porrashuoneen puoleinen ovi viilupintainen. Parvekkeiden ovet ovat lasiaukollisia puuovia ja
ovi on ulkopuo¬lelta alumiini¬verhoiltu. Sisäovet ovat tehdasmaalattuja, valkoisia laakaovia. Saunan ovet ovat lasiovia.
Parvekkeet
Ensimmäiseen kerrokseen/sisäänkäynnin kerrokseen sijoitetaan yhteisiä tiloja: ulkoiluvälinevarasto, talovarasto, siivouskomero, kuivaushuone ja huoneistokohtaiset irtaimistovarastot. Lisäksi ensimmäiseen kerrokseen sijoitetaan tekniset tilat. Väestönsuoja sijaitsee seuraavassa vaiheessa toteutettavan As Oy Turun Puuvillan pohjakerroksessa ja
on kriisin aikaisessa yhteiskäytössä yhtiöiden välillä solmittavan sopimuksen perusteella.
Kaikissa asunnoissa on parvekkeet pohja- ja julkisivupiirustusten mukaisesti toteutettuna. Parvekkeiden kaiteet ovat alumiinirunkoisia lasikaiteita. Parvekkeilla on kaksoispistorasia sekä tuuletustanko. Parvekkeet varustetaan avattavilla parvekelaseilla. Parveke on lasituksesta huolimatta vapaasti tuulettuva, ulkoilman sääolosuhteille altis tila.
Kaavoitus
Asuinhuoneiden ikkunaseinät, keittiön, eteisen ja vaatehuoneen seinät ovat maalattuja.
Pesuhuoneen ja erillisen WC-tilan seinät laatoitetaan. Saunan seinät paneloidaan. Keittiön kaapistojen välitila laatoitetaan. Muut huoneiden seinät tapetoidaan tai maalataan.
Raunistulan alueen asemakaava on astunut voimaan 12.12.2009. Kyseisen asemakaavan mukaisesti koko asemakaava-alueelle tullaan rakentamaan monipuolista asuinrakentamista. Lisätietoja alueen kaavoituksesta ja rakentamisesta on saatavilla Turun kaupungin ympäristö- ja asemakaavavirastosta, Puolalankatu 5, p. 02-2624111 (vaihde)
sekä kaupungin internetsivuilta (www.turku.fi/kaavoitus/asemakaavat)
Sisäseinien pintarakenteet
Porrashuoneen seinät ovat pääosin maalattuja. Pääsisäänkäyntikerroksen seinät porrashuoneessa laatoitetaan osittain.
Autopaikat
Sisäkattojen pintarakenteet
Yhtiön myytävät autopaikat sijaitsevat toteutettavassa yhteisessä autohallissa. Autohalli rakentuu vaiheittain kunkin yhtiön rakentamisen yhteydessä. Vieraspaikat sijaitsevat
piha-alueella rakennuksen Raunistulantien puoleisella sivustalla. Sisäänajo autohalliin
tapahtuu Raunistulantieltä. Rakennettavaan autohalliin toteutuu tässä vaiheessa As Oy
Turun Kutomon, Kehräämön ja Pumpulin autopaikat.
Asuinhuoneiden katot ovat pääosin ruiskutasoitettuja kattoja. Osa katoista ja koteloista
tasoitetaan ja maalataan. Eteistilan katot ovat alaslaskettuja kipsilevykattoja. Saunan ja
pesuhuoneen katot ovat puupaneelikattoja. Yleisten tilojen alaslasketut katot toteutetaan pääosin T-listoilla kannatetuilla villalevyillä.
Ulkoalueet
Asuinhuoneiden, keittiön, eteisen ja vaatehuoneen lattiat ovat tammilautaparkettia. Pesuhuoneen, saunan ja erillisen WC-tilan lattiat laatoitetaan.
Pihan autopaikat, oleskelualue, istutukset, nurmialueet, aidat ja pihakäytävät sekä pihan
varusteet toteutetaan asemapiirroksen mukaisesti As Oy Turun Pumpulin rakennusvaiheen edellyttämässä laajuudessa.
RAKENTEET, MATERIAALIT JA VARUSTEET
Perustaminen
Asuinrakennus ja autohallirakennus perustetaan laadittavien rakennesuunnitelmien
mukaan.
Lattian pintarakenteet
Porrashuoneiden kerrostasojen ja lepotasojen lattiat päällystetään askeläänieristetyllä
muovimatolla. Pääsisäänkäynnin lattia ensimmäisessä kerroksessa päällystetään kuivapuristetuilla keraamisilla laatoilla.
Kalusteet ja varusteet
Asuntoihin asennetaan arkkitehtisuunnitelman mukaiset tehdasvalmisteiset, vakiomalliset kalusteet erillisen kalustesuunnitelman mukaisesti toteutettuna. Keittiö- ja eteiskalusteiden ovien ja laatikostojen etulevyt ovat maalattua MDF -levyä. Eteisen naulakko-
17
Asunto Oy Turun Pumpuli
komeron ovet ovat liukupeiliovia. Makuuhuoneiden kalusteiden ovet ovat MDF -levyä.
Keittiön työpöytätasot ovat laminaatti¬pintaisia, tasoon upotetut pesualtaat ovat ruostumatonta terästä.
Ikkunoiden yläpuolelle asennetaan verholevy, joissa on kaksi kiskoa.
Pesuhuoneisiin asennetaan allaskaappi altaan yhteyteen. Käsienpesualtaiden yläpuolelle asennetaan peilikaappi erillisen kalustesuunnitelman mukaisesti. Pesuhuoneissa
on koukustot, WC-paperi¬teline ja suihkuseinäke. Erillisissä WC-tiloissa on allaskaappi
ja peilikaappi, WC-paperiteline ja koukusto. Jokaiseen huoneistoon asennetaan verkkovirtaan kytketty palovaroitin. Huoneistokohtaisiin irtaimistovarastoihin sijoitetaan hylly
ja vaatetanko.
Laitteet ja koneet
Keittiössä ja tupakeittiöissä on keraaminen keittotaso, kalusteuuni ja
jääpakastinkaappi¬yhdistelmä. 114 m2 asunnoissa jääpakastinkaappiyhdistelmän tilalla erillinen jääkaappi ja pakastin. 33 m2 asuntojen keittotiloissa on keraaminen lattialiesi ja jääkaappi pakastinlokerolla. Ruoanvalmistustiloissa on lisäksi liesikupu ja astianpesukone. Mikroaaltouunille on tilavaraus kalusteissa. Saunoissa on sähkökiuas.
Kylpyhuoneissa (114 m2 asunnossa khh:ssa) on liitäntävalmiudet pyykinpesukoneelle
ja kuivausrummulle.
Talotekniikka
LVI- ja sähkötyöt tehdään erikoissuunnitelmien mukaan. Rakennus liitetään Turku Energian sähkö- ja kaukolämpö¬verkostoon sekä Turun kaupungin vesi- ja viemäriverkostoon. Asunnot lämmitetään vesikiertoisella lattialämmityksellä.
Kiinteistössä on sähkön sekä kylmän ja lämpimän veden huoneistokohtainen mittaus.
Hanat ovat vettä säästäviä yksiotesekoittajia. Ilmanvaihto toteutetaan asuntokohtaisilla,
lämmöntalteenotolla varustetuilla ilmanvaihtolaitteilla. Ilmavaihtolaite sijoitetaan asunnon pesuhuoneeseen (114 m2 asunnossa khh:ssa). Ilmanvaihdon säätö on liesituulettimessa ja siinä on tehostusmahdollisuus. Yhtiö liitetään kaapelitelevisio¬järjestelmään.
Huoneistoihin asennetaan ovipuhelinjärjestelmä. Asunnot varustetaan tietoliikennekaapeloinnilla, joka mahdollistaa kiinteän internetliittymän.
Portaat ja hissi
Porrassyöksyt ovat esivalmisteisia teräsbetoniporrassyöksyjä. Askelmapinnat ovat
mosaiikkibetonia. Hissi on 6-hengen henkilöhissi, jossa on automaattiovet.
Edellä lueteltujen valintavaihtoehtojen lisäksi asukkaiden on mahdollista muuttaa asuntonsa varustelua ja pintarakenteita yksilöllisten tarpeiden ja mieltymysten mukaisesti.
Tiedustele asuntomyynnistämme/muutostyöpalvelustamme muutosmahdollisuuksista,
jotta kodistasi tulisi juuri sinun tarpeitasi vastaava koti.
Tämä seloste on ohjeellinen ja perustuu tilanteeseen 14.06.2012. Rakentajalla on oikeus vaihtaa rakenteita ja materiaaleja toisiin samanarvoisiin sekä soveltaa tarvittaessa
arkkitehtisuunnitelmissa esitettyjä mitoituksia.
Ostajan on tutustuttava myyntiasiakirjoihin ja vahvistettuihin suunnitelmiin kauppakirjan
allekirjoituksen yhteydessä.
YIT RAKENNUS OY, Talonrakennus
Lemminkäisenkatu 59, 20520 Turku
Puhelin 020 433 7300, faksi 020 433 7301
18
Asunto Oy Turun Pumpuli
Virtuoosimaisen kätevä arjen apuri
eTalo maksimoi asumisen mukavuuden virtuaalisin keinoin. Saatavillasi on kaikki YIT Kotisi
tärkeät tiedot yhdessä ja samassa paikassa, missä ja milloin tahansa.
YIT Kodin eTalo -kotiportaali on taloyhtiön keskitetty tieto- ja palveluportaali. Saat
henkilökohtaiset tunnuksesi eTaloon heti kaupanteon yhteydessä ja aluksi voit seurata sieltä
uuden YIT Kotisi valmistumista! eTalo on pian vakiona kaikissa YIT Kodeissa – uuteen kotiin
asettumisen ja arjen helpotukseksi.
eTalo -kotiportaalissa nähtävilläsi on taloyhtiön, isännöitsijän ja palveluntarjoajien tiedotteita
sekä omaan asumiseesi, lähiympäristöön ja -palveluihin liittyviä ajankohtaisia tietoja ja
tarjouksia. Taloyhtiöstä riippuen saatavilla on myös muita arkea helpottavia edullisia
palveluja, jotka olemme neuvotelleet jo valmiiksi käyttöösi.
yitkoti.fi/etalo
Klikkaa, niin tiedät!
∙ Asunnon ostajan opas
∙ Taloyhtiön tiedotteet, asiakirjat ja kuvagalleria
∙ YIT Kotisi suunnitelmat: pohjakuva,
kuvaukset materiaaleista ja kalusteista
∙ Hyödylliset yhteystiedot ja pikalinkit
∙ Koneiden ja laitteiden huolto- ja käyttöohjeet
∙ Yhtiökokousten pöytäkirjat
∙ Taloyhtiön turvallisuusohjeet
Lemminkäisenkatu 59, 20520 Turku
p. 020 433 7007
* Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min, lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min.
YIT Asuntomyynti
Libris 7/ 2012