Vuosikertomus lukuvuodelta 2012 – 2013

Transcription

Vuosikertomus lukuvuodelta 2012 – 2013
Vuosikertomus lukuvuodelta
2012 – 2013
Salon lukio
Kaherinkatu 2, 24130 Salo
Puhelin 02 - 7786100 (kanslia)
044 - 7786101 (rehtori)
Telefax 02 - 7784392
Kotisivut: http/www.salonlukio.fi
Salon lukion logo
Sini Tikkala
REHTORIN VUOSIKATSAUS
Salon lukion kahdeksas toimintavuosi alkoi 13.8.2012 loppukesän lämmössä. Uusia lukiolaisia
saimme 205 henkeä ennätyssuuren kevään yhteishaun jäljiltä. Uusi ikäluokka aloitti innokkaasti ja
motivoituneina opintonsa ja omaksui nopeasti talon tavat. Lukion opiskelijamäärä oli elokuun
alussa liki 650, joskin muuttoliikkeen ja opiskelupaikkojen vaihtamisen vuoksi luku on kevääseen
mennessä pienentynyt muutamalla kymmenellä. Henkilökunnassamme tapahtui kesän aikana
muutoksia, kun fysiikan ja matematiikan opettaja Sanna Heikkilä jäi lukuvuoden mittaiselle
vuorotteluvapaalle ja hänen sijaisekseen saimme Marika Toivolan. Opinto-ohjaaja Heidi Autero
puolestaan siirtyi uusiin haasteisiin Turkuun ja tilalle tuli Hanna-Kaisa Matikainen. Liikunnan ja
terveystiedon opettajan viransijaiseksi puolestaan tuli Essi Hiltunen. Kiitos kuluneesta työvuodesta
ja hyvin hoidetuista sijaisuuksista!
Salon lukion arki on lukuvuotena 2012 - 2013 ollut vilkasta ja täynnä toimintaa. Laaja
kurssitarjontamme sekä erilaiset hankkeet, projektit ja tapahtumat ovat pitäneet työyhteisömme
kiireisenä ja aktiivisena. Lukiomme on toiminut hienolla tavalla yrittäjyyden, kansainvälisyyden,
perinteiden sekä hyvinvoinnin esille tuojana Salossa. Lukuvuoden aikana lukiolla on vieraillut eri
tahojen edustajia ja yhteistyökumppaneitamme useissa eri tilaisuuksissa. Vietimme syksyllä
näyttävät Yrittäjyyspäivän messut yhdessä monien toimijoiden kanssa. Keväällä puolestaan
toteutettiin todellinen henkilökunnan ja opiskelijoiden voimainponnistus, kun 12.4.2013
järjestettiin vuoden mittaisen suunnittelun päätteeksi mieliin painunut Tie tähtiin! –teemapäivä.
Lukion henkilökunta osoitti lahjakkuutensa upealla tavalla tarjoten täysin poikkeavan koulupäivän
opiskelijoillemme: luvassa oli monia eri pajoja, joissa pääsi mm. tukemaan kehitysmaita,
opettelemaan sijoittamisen aakkosia, pyörittämään kahviotoimintaa sekä koodaamaan pelejä.
Illalla tapahtuma huipentui muotinäytökseen, joka yhdisti kaupungin yrittäjiä ja lukion väkeä
hienolla tavalla.
Kuinka suuri ja vahva voi olla pieni ja läheinen? Näin kysyi lehtimainoksessaan fuusioitunut
vakuutusyhtiö. Kysymys on sovellettavissa myös Salon lukioon. Lukiomme on puitteiltaan,
kooltaan ja osaamisen määrällä mitattuna suuri ja vahva. Samalla Salon lukion henki on kuitenkin
hyvin lämmin ja erilaisuutta tuetaan ja arvostetaan. Haluamme olla edistämässä tasa-arvoa ja
kaatamassa ihmisten välisiä rajoja, luoda läheisyyttä. Isossa yksikössä se on välillä vaikeaa, mutta
meillä siinä on onnistuttu - Salon lukio on vertauskuvallisesti myös pieni ja läheinen. Tämä
vuosikertomus esittelee yksityiskohtaisesti Salon lukion toiminnan koko kirjon ja toivon, että
lukijalle välittyy kuva lukiostamme, joka ei keskity ainoastaan tarjoamaan laadukasta opetusta,
vaan on aktiivinen yhteiskunnallinen toimija Salossa ja laajemminkin. Haluan korostaa, että Salon
lukiossa on monen alan taitajia ja osaajia: urheilijoita, taiteilijoita, filosofeja, kirjoittajia,
näyttelijöitä, muusikoita, matemaatikoita – sanalla sanoen sivistyneitä nuoria ja ammattitaitoisia,
hyviä opettajia. Haluan kiittää jokaista Salon lukion oppilaskunnan ja työyhteisön jäsentä
panoksestasi yhteisen menetyksemme eteen tänä vuonna!
Salon lukion yhteistyökumppaneita on iso joukko, enkä kaikkia voi tässä luetella. Erittäin läheisestä
yhteistyöstä haluan kuitenkin osoittaa kiitokseni Turun Ammattikorkeakoulun Salon yksikölle,
Turun yliopistolle, Salon seudun koulutuskuntayhtymälle sekä kaupungin muille lukioille ja
yläkouluille. Toivon yhteistyön jatkuvan edelleen yhtä rikastuttavana.
Toivotan jokaiselle Salon lukion opiskelijalle ja henkilökunnan jäsenelle rentouttavaa ja aurinkoista
kesälomaa. Kevään 2013 uusia ylioppilaita haluan onnitella mitä lämpimimmin ja toivotan teille
myötätuulta purjeisiinne!
Juha-Markus Koistinen
Rehtori
ELÄKKEELLE SIIRTYVIÄ SALON LUKION OPETTAJIA
LEHTORI JYRKI RAUTALA
Elokuussa 2012 jäi eläkkeelle Salon lukiosta historian ja yhteiskuntaopin lehtori Jyrki Rautala. Hän
teki pitkän uran opettajana Nousiaisten yläasteella sekä Turun normaalikoulussa, missä hän toimi
paitsi oppilaiden opettajana myös opetusharjoittelijoiden ohjaajana, ja viimeksi yli 20 vuotta
Salossa Hermannin sekä Salon lukion lehtorina. Lisäksi hän ehti noin vuoden ajan luennoida
historiasta Yhdysvalloissa. Jyrki kuuluu varmasti niiden opettajien joukkoon, joka ei helposti
unohdu niiltä, jotka ovat olleet hänen kanssaan tekemisissä.
Jyrki syntyi vuonna 1951 turkulaiseen kulttuurikotiin. Hänen isänsä oli monipuolisesti sivistynyt
toimittaja Eero Rautala ja isän veli Eemil lukeutui Suomen huomattavimpiin taidemaalareihin.
Sairaanhoitajaäitinsä Vapun kautta Jyrki sai välitöntä tietoa maamme historian eräistä
dramaattisimmista vaiheista. Äiti oli ollut rintamalla sodan aikana.
Koulunsa Jyrki kävi Turun Ressussa. Paitsi, että hän siellä hankki monipuolisen sivistyksen (hänestä
kehittyi mm. innokas ornitologi) ja erityisesti hyvän kielitaidon, niin tutustui hän siellä eräisiin
vaikuttaviin opettajapersoonallisuuksiin, jotka varmaan viitoittivat hänen kehitystään
samanlaiseksi vaikuttajaksi. Turun yliopistossa Jyrki jaksoi opiskella aina filosofian lisensiaatiksi asti
tekemällä uraauurtavan tutkimuksen Turun läänin hallituksen historiasta.
Jyrkin opetustointa leimasi kunnianhimo. Hän päivitti jatkuvasti tietojaan kotimaisen ja
ulkomaankielisten tekstien avulla ja hän pyrki monipuolistamaan opetusmenetelmiään. Hänelle oli
tärkeää saada läheinen ja lämmin kontakti opiskelijoihin, ja varmasti monet heistä muistavat hänet
tällaisena ”Jykke-setänä”.
Uskomme, että hänellä Helena-vaimon ja harrastustensa parissa riittää täyteläistä elämää - ja ehkä
hän silloin tällöin muistelee meitäkin.
Risto Pikkola, kollega ja ystävä vuosien takaa
Tepa ja Jykke Jykken läksiäisjuhlassa 31.8.2012
LEHTORI TERTTU NÄREMAA-HELIN
Tulevan elokuun ensimmäisenä päivänä venäjän ja ruotsin kielen lehtori Terttu Näremaa-Helinin ei
tarvitse uhrata ajatustakaan uudelle kouluvuodelle, sillä hän jää eläkkeelle merkittävän 37 vuotta
kestäneen opettajauransa päätteeksi.
Terttu kirjoitti ylioppilaaksi Töölön yhteislyseosta vuonna 1968. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa
ja valmistui maisteriksi pääaineinaan venäjän ja ruotsin kielet. Myöhemmin Tepa täydensi
opintojaan ja sai oppilaanohjauksen opettajan pätevyyden. Hän toimi opettajana ollessaan
vuosikausia sekä SUKOLin että Suomen venäjänopettajien liiton hallitusten varapuheenjohtajana.
Tepa opetti Hermannin lukiossa venäjää ja ruotsia, toimi opinto-ohjaajana sekä Hermannin lukion
vararehtorina. Salon lukion aikana Tepa on opettanut venäjää ja ruotsia sekä lukion alkuvuosina
myös opinto-ohjausta. Opettajana Tepa on ollut taitava, ja hän on ohjannut opiskelijoita
vuosikymmenien ajan löytämään oman polkunsa. Monet ovat ikänsä kiitollisia Tepan ohjauksesta!
Tepa on monitaitoinen, valtavan ystävällinen ja itsestään numeroa tekemätön
ihminen, upea kollega. Hän on todellinen aarre työyhteisössä, ja hänen asiantuntemukseensa on
voinut aina luottaa. Muistamme ja arvostamme hänen ammattitaitoaan ja diplomatiaansa eri
tilanteissa, joissa on tarvittu vankkaa kokemusta, tietoa ja taitoa sekä hienotunteisuutta.
Nyt, eläkepäivien ja kesän kynnyksellä, Tepa voi keskittyä entistäkin enemmän
lempiharrastukseensa, golfiin, yhdessä aviomiehensä Ossi Helinin seurassa. Kenties tasoitus - 17,2
– paranee. Aikaa jäänee myös enemmän matkustamiselle. Salon lukion kollegat toivottavat Tepalle
aurinkoista kesää sekä leppoisia eläkepäiviä!
Tepan kollegat Matti Taneli ja Annikka Viitaniemi
LUKUVUODEN AIKANA ERI KILPAILUIHIN OSALLISTUNEITA JA PALKITTUJA SALON LUKION
OPISKELIJOITA
EUSTORY-kirjoituskilpailu
Lukuvuonna 2012 - 2013 valtakunnalliseen Historian opettajien liiton järjestämään
EUSTORY-tutkielmakilpailuun osallistui koulustamme neljä opiskelijaa. Koko kilpailun voiton vei
Salon lukion abiturientti Inga Vainio tutkielmallaan "Evakkotarinoita Laatokan Karjalasta ja
Kannakselta - sota-aika siirtokarjalaisten silmin". Kolmanneksi kilpailussa sijoittui lukiomme
abiturientti Aliisa Heino tutkielmallaan "Sisällissota 1918 - kansallinen trauma suvussani”.
Lämpimät onnittelut tytöille hienoista sijoituksista ja ohjaaville opettajille kannustuksesta!
Kuvassa voittoisat tytöt ohjaajineen: Merita Suikkanen (vas.), Inga Vainio, Alisa Heino ja Eeva NiskalaKarhumäki.
MUITA KILPAILUJA
Koulumme oppilaita osallistui jälleen sekä Biologian olympialaisten että Maantieteen
olympialaisten Suomen kilpailuihin.
KOULUTYÖN ARKEA
OPINTO-OHJAUS
Ensimmäisen vuosikurssin opinto-ohjaus
Ensimmäisen vuosikurssin opinto-ohjaus lähti käyntiin reippaasti heti koulun alettua. Ykköset
kävivät läpi niin opinto-ohjauksen oppitunneilla kuin ryhmänohjauksessakin lukio-opiskelun
keskeisiä asioita sekä Salon lukion käytänteitä. Ensimmäisinä viikkoina opinto-ohjauksen
oppitunneilla käytiin läpi vielä Salon lukio suoritusohjeita, jotta koulunkäynti lähtisi
mahdollisimman sujuvasti käyntiin. Syyslukukauden aikana ryhmänohjaajat tapasivat ryhmäänsä
viikoittain, jolloin voitiin vielä pienemmissä porukoissa syventyä tärkeimpiin aiheisiin.
Ryhmänohjauksessa aloitettiin myös portfoliotyöskentely. Joulukuussa suunnattiin katseita jo
eteenpäin ja tehtiin esivalinnat seuraavalle lukuvuodelle. Opiskelijat osallistuivat opotunnille ATKluokassa ja tekivät itselleen suunnitelmaa sekä valintoja lukuvuodelle 2013 - 2014 opinto-ohjaajan
opastuksella.
Kevätlukukaudella ryhmänohjauksia pidettiin vähän harvemmin, mutta samaan aikaan
ryhmänohjaajat sopivat tapaamiset jokaisen ryhmäläisensä kanssa. Huhtikuussa opiskelijat
pääsivät tekemään lukujärjestykset seuraavalle lukuvuodelle. Opiskelijoilla oli halutessaan
mahdollisuus tehdä lukujärjestykset opinto-ohjaajan tuella atk-luokassa, jolloin saattoi vielä kysellä
tarkennuksia esimerkiksi yksittäisen aineen kurssien suoritusjärjestykseen. Tämän tavan lisäksi osa
opiskelijoista teki oman lukujärjestyksensä itsenäisesti vuoden takaisen kokemuksensa perusteella
ja osa valitsi tulla tekemään lukujärjestyksen henkilökohtaisesti opon kanssa.
Opiskelijat ovat voineet tulla henkilökohtaiseen opinto-ohjaukseen aina halutessaan ja tarpeen
ilmetessä. Tapaamista varten opiskelijat ovatkin hyvin aktiivisesti käyneet varaamassa aikoja.
Päivittäin on ollut myös avoimet ovet opolle klo 11.00 - 12.30 eli opiskelijoiden ruokailuvuorojen
aikaan. Opinto-ohjaaja on pyrkinyt tapaamaan jokaisen ykkösen vuosittaisessa
ohjauskeskustelussa. Tällöin on käyty yhdessä läpi opiskelijan lukuvuoden kurssivalinnat, puhuttu
opiskelijan opiskeluun liittyvistä asioista, kuten lukutekniikoista ja koeviikoille valmistautumisesta
sekä avattu keskustelu lukion jälkeisistä jatko-opinnoista. Ykköset ovat olleet myös tottuneita
Wilman käyttäjiä. Opinto-ohjaajalle onkin tullut paljon opiskeluun liittyviä kysymyksiä Wilmaviesteinä. Sitä kautta opiskelijat ovat saaneet suhteellisen nopean vastauksen kysymyksiinsä. Myös
huoltajat ovat olleet aktiivisia Wilman käyttäjiä. Ensimmäisenä vuotena Salon lukiossa moni
opiskelija on oppinut ottamaan itsenäisemmin vastuuta omasta opiskelustaan ja asioidensa
hoitamisesta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Hanna-Kaisa Matikainen
Toisen vuosikurssin opinto-ohjaus
Toisen vuoden opinto-ohjaus on ollut sekä ryhmämuotoista että henkilökohtaista ohjausta.
Jokainen opiskelija on käynyt tapaamassa opinto-ohjaajaa vähintään kerran lukuvuoden aikana ja
ryhmänohjaajan ryhmänohjauksia on ollut pari kertaa jaksossa. Koko vuosiluokka on kerääntynyt
isoon auditorioon muutaman kerran lukuvuoden aikana. Ohjauksen keskiössä toisena
lukiovuotena on opintojen henkilökohtainen suunnittelu omien ylioppilaskirjoitussuunnitelmien
suuntaisesti. Samalla opiskelijan täytyy myös hahmottaa omien taitojensa ja tietojensa pohjalta
tulevaisuuden
suunnitelmiaan,
jotta
voi
suunnitella
itselleen
parasta
ylioppilaskirjoitussuunnitelmaa suhteessa jatko-opintohaaveisiinsa.
Toinen lukuvuosi on aika raskasta aikaa, koska vastuu omista opinnoista todentuu opiskelijalle
hänen tehdessään valintoja sekä opinnoissa, kirjoitettavissa aineissa että tulevaisuuden
opinnoistaan. Samaan aikaan opiskelijat lähestyvät täysi-ikäisyyttä, mikä tuo ihan uusia
ulottuvuuksia arkeen. Oma arjen hallinta sekä sosiaaliset taidot korostuvat usein oppituntien
monimuotoisuuden kautta. Jokainen vuosi haastaa opiskelijan kohti aikuisuutta ja vastuullisuutta
enemmän ja enemmän. Tästä on hyvä jatkaa kolmanteen vuoteen!
Mari-Anne Mielikäinen
Kolmannen vuosikurssin opinto-ohjaus
Abivuosi on kiireistä ja tärkeää aikaa lukiolaiselle, kun lukio-opinnot alkavat kääntyä voiton
puolelle ja ajatukset alkavat väistämättä pyöriä omaan tulevaisuuteen liittyvissä isoissa
kysymyksissä. Neljän jakson mittaisen kouluvuoden aikana on saatava kurssit suoritettua,
pystyttävä keskittymään ylioppilaskirjoituksiin valmentautumiseen ja hoidettava alta pois myös
haut jatko-opintoihin.
Abiturienttien tulevaisuudensuunnitelmien tukeminen onkin kolmannen lukiovuoden ohjauksen
tärkeimpiä tavoitteita. Lukiolla on vieraillut monien alojen opiskelijoita kertomassa omista
koulutusaloistaan sekä oppilaitoksistaan ja infoissa onkin käynyt mukavasti abeja kuuntelemassa
opiskelijoiden
kokemuksia.
Olemme
kuulleet
niin
yliopisto-opinnoista,
ammattikorkeakouluopinnoista
kuin
opistotason
koulutuksistakin.
Marraskuisessa
vanhempainillassa jatko-opintoasioista kerrottiin lyhyesti myös abien huoltajille.
Joulukuussa lähes koko abiporukka kävi myös Helsingissä Studia-messuilla tutustumassa kattavaan
esitykseen Suomen koulutustarjonnasta. Lisäksi koululla järjestettiin tammikuussa useamman
lähiseudun lukion abeille markkinoitu jatko-opintoilta, jossa oli tarjolla tietoa myös mm. ulkomailla
opiskelusta ja pääsykokeisiin valmistautumisesta. Oli hienoa huomata, että esimerkiksi Virossa
opiskeleminen kiinnosti opiskelijoitamme. Virossa tarjolla olevat opinnot ovat monelle aivan
realistinen vaihtoehto, jota ei vain tunneta vielä kovin hyvin.
Ylioppilaskirjoitukset ovat abivuoden todellinen tulikoe. Moni abiturientti oli aloittanut
kirjoitusurakan jo toisen opintovuoden keväällä, mutta viimeistään abisyksynä lähes jokainen pääsi
soveltamaan tietojaan ylioppilaskokeeseen. Muutama abiturientti valmistui ylioppilaaksi jo
itsenäisyyspäivän ylioppilasjuhlassa, hieman keskimääräistä aikataulua edellä. Tavallisin
valmistumisajankohta on kuitenkin edelleen abikevät, joskin myös lukio-opintoja venyttäviä
opiskelijoita löytyy.
Pääosa abiturienteista ahersi kuitenkin kokeensa valmiiksi keväällä ja tätä kirjoittaessani tuloksia
vielä odotellaan. Penkkaririehan jälkeen koulusta poistuneiden abien asioita on hoidettu lukiolla
tiiviisti, kun opinto-ohjaaja, apulaisrehtori ja kanslisti ovat tarkkailleet kurssisuoritusten kertymistä
ja ylioppilaskirjoitusten suoritustahtia.
Yhteydenpito opon ja opiskelijoiden välillä tapahtuu nykyisin pääosin sähköisesti. Wilma-viestit,
sähköpostit, koulun kotisivut ja opon oma Facebook-sivu ovat toimineet tiedonvälityksen
tehokkaina kanavina.
Toivon, että moni abiturientti on tämän vuoden aikana löytänyt itsensä jonkinlaisen urapolun
risteyksestä ja saanut tehtyä myös päätöksen suunnasta, jonka aikoo ensi syksynä ottaa. Onnea ja
menestystä kaikille! Voitte siirtyä opon FB-sivulta tykkäämään Salon lukion alumnit -sivusta, jonka
kautta toivoisin mahdollisimman monen tulevaisuudessa pitävän yhteyttä entiseen
oppilaitokseensa. Tarvitsemme joka vuosi vierailijoita eri koulutusaloilta kertomaan aina vain
uusille Salon lukiolaisille jatko-opintomahdollisuuksista.
Johanna Ahonen
MUSIIKKI
Musiikin osalta lukuvuosi 2012 - 13 oli aktiivista aikaa. Oppilaat ovat esiintyneet useissa
välituntikonserteissa musiikin projektikurssin (MU5) ja musiikkidiplomien suorittamisen
innoittamana. Perinteinen Kauneimmat joululaulut -tilaisuus jäi joulun alla pitämättä lomautusten
aiheuttamien työjärjestysmuutosten takia. Muuten tapahtumia on ollut runsaasti.
Kansainvälisiä kontakteja on luotu yhteistyössä Salon kulttuuritoimen ja Varsinais-Suomen
taidetoimikunnan kanssa seuraavasti:
11.9.2012 Benoît Delbecq trio
Ranskalainen jazztrio
musiikkilinjojen workshop
18.9.2012 Irving Louis Lattin, USA, New York
Bluesworkshop ja konsertti koulun oppilaille
19.3.2013 Antonio Placer & Jean-Marie Machado Republicalma
espanjalais-ranskalainen jazz-/folkduo
jazzworkshop
Jazzin läänintaiteilija Ilkka Rantamäki on käynyt pitämässä oppitunteja jazzkitaran soitosta keväällä
2013.
Lukuvuoden loppupuolella, maanantaina 13.5., saksalainen nuorisokuoro Märkischer Jugendchor
Neuruppinista nuorisokuoro vieraili koulussamme ja piti myös konsertin. Vierailua isännöivät
musiikkilinjalaiset ja saksan opiskelijat.
Lukuvuoden huipennuksia olivat Salon musiikkiluokkien 25-vuotisjuhlakonsertti 25.4.2013 ja Salon
lukion musiikki-ilta 8.5. Konsertit keräsivät runsaan yleisön.
Marko Heikura
LIIKUNTA
KLL:n valtakunnan tason kilpailut
Parhaimpaan suoritukseen lukuvuoden aikana ylsi Samuli Eriksson, joka voitti KLL:n Suomen
mestaruuden korkeushypyssä Ratinan stadionilla Tampereella käydyissä kilpailuissa. Samulin tulos
oli 198cm.
KLL:n valtakunnallisen koripallosarjan finaaleissa lukion tytöt sijoittuivat hienosti neljänneksi.
Turnaus pelattiin Jyväskylässä 3.12.2012. Joukkueessa pelasivat Emmi Iivonen, Edona Jetullahi
Emma Kiiveri, Anni Mäenpää, Petra Pakaste, Blerinë Tasholli ja Festine Tasholli.
KLL:n Varsinais-Suomen piirinmestaruuskilpailut
KLL:n Varsinais-Suomen piirin mestaruuskilpailuissa Salon lukion oppilaat olivat jälleen
menestyksekkäitä.
Salossa 30.8. tytöt voittivat jalkapallon mestaruuden joukkueella Sofiina Hiltunen, Jennika Lietzen,
Liinu Lehtola, Erika Takku, Linda Pinnola, Anna Hutanen, Juulia Kytö, Sanni Telaranta ja Enni
Ahlfors
Raisiossa 27.11. Johannes Lindroos voitti 50m vapaauinnin mestaruuden.
Salossa 11.12. pojat ja tytöt voittivat koripallomestaruuden. Poikien joukkueessa pelasivat Jere
Aalto, Jarno Helminen, Olli Kanerva, Eetu Karlstedt, Johan Lehti, Riku Lehto, Mikko Mäkinen, Timo
Niitynperä, Joonas Poutiainen, Waltteri Vihiniemi ja Jesse Virtanen. Tyttöjen joukkuessa pelasivat
Emmi Iivonen, Edona Jetullahi, Emma Kiiveri , Anni Mäenpää, Petra Pakaste, Blerinë Tasholli ja
Festine Tasholli.
Tyttöjen koripallojoukkueen kuvasi valmentaja Mikko Lujasmaa.
Ari Ylä-Mononen
YHTEISKUNTAOPPI
EYP – EUROPEAN YOUTH PARLIAMENT
Tänäkin vuonna koulumme opiskelijoilla oli mahdollisuus oppia Euroopan parlamentista uudella ja
haastavalla, mutta hauskalla tavalla. EYP eli Euroopan nuorten parlamentti on puolueeton ja
voittoa tavoittelematon organisaatio, jonka kautta eurooppalaiset nuoret saavat väitellä Euroopan
unionia koskevista asioista englannin kielellä.
Projektimme alkoi syksyllä, kun aloimme reilun kymmenen opiskelijan voimin tutustua Euroopan
unionin toimintaan ja periaatteisiin. Nyt toista kertaa mukanamme oli opiskelijoita myös Perniön
lukiosta. Vähitellen siirryimme keskustelemaan itse eurooppalaisia koskevista ongelmista, kuten
mielenterveysongelmista, työttömyydestä ja tietenkin euron kriisistä. Kieli vaihtui myös matkan
varrella pikku hiljaa englanniksi. Montaa opiskelijaa jännitti aluksi erityisesti englannin kielen
käyttäminen, mutta – niin kuin arvelimmekin – kieli ei kenellekään ollut varsinaisessa istunnossa
ongelma, vaan väitteleminen sujui erinomaisesti myös englannin kielellä.
Marraskuussa vastassa oli ensimmäinen todellinen haaste, Salossa järjestetty kansallinen istunto.
Istunto toi opiskelijoille mukanaan haasteellisia englanniksi käytyjä poliittisia keskusteluja,
hauskanpitoa uusien ystävien kanssa ja rutkasti lisää itseluottamusta. Istunnossa matkittiin
Euroopan unionin toimintaa: nuoret saivat omassa komiteassaan ongelman, jota he yrittivät
ratkaista viikonlopun aikana. Sunnuntain General Assemblyssa nämä mietinnöt julkaistiin, niistä
keskusteltiin koko reilun satapäisen osallistujaryhmän kesken ja lopulta äänestettiin,
hyväksytäänkö komitean esitys.
Salon alueellisesta istunnosta osa opiskelijoista valittiin vielä kansallisen tason istuntoon, joka tänä
vuonna järjestettiin tammikuussa Joensuussa. Joensuun istunto kesti jo neljä päivää ja keskustelut
siirtyivät myös vaativammalle tasolle. Joensuun istunnosta osa opiskelijoista valittiin vielä
kansainväliseen istuntoon, johon kuitenkaan Salon lukion opiskelijoita ei tänä vuonna valittu.
Moni EYP-opiskelijoistamme sai tämän lukuvuoden aikana kipinän EYP:n toimintaa, jota he tulevat
jatkamaan myös tulevina vuosina. Opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua uudelleen delegaattina
istuntoihin Suomessa ja ulkomailla, hakeutua istunnon toimittajaksi tai jopa osallistua jonkin
kansallisen istunnon järjestelyihin, niin kuin tänä vuonna useat Salon lukion opiskelijat tekivät.
Ensi vuodeksi odotamme jälleen innokkaita ja reippaita nuoria mukaan EYP-toimintaan!
EU-terveisin
Liisa Lehtiranta ja Eeva Niskala-Karhumäki
FILOSOFIA
Filosofista aktiviteettia
Nykypäivän lukioon ei sisälly juurikaan filosofiaa tai sen aktiivista harjoittamista. Yksi pakollinen
kurssi onkin lähinnä filosofian historian eikä filosofian kurssi. Salon lukio on kuitenkin
kunnostautunut vuosien varrella ensiluokkaisena filosofian pesiintymänä. Kuten ennenkin,
syventävät filosofian kurssit ovat vetäneet hieman nuoria ajattelun pariin. Avoimen yliopiston
kursseilla kourallinen aktiivisia oppilaita syventyi tänäkin vuonna pidemmälle filosofian maailmaan.
Sinne tänne rynnänneitä ajatusten intoumia ja filosofinalkujen inspiraationtäyteistä matkaa
luotsasi Matti Taneli.
Koulumme joukkue osallistui Sokrates-väittelykilpailuun. Tällä kertaa emme päässeet kärkeen,
mutta saimme kuitenkin hyvää kokemusta. Toukokuussa kävimme Turussa tutustumassa
ranskalaiseen Voltaire-kahvilaan ja Cafe Elegiaan, jossa pidetään filosofisia keskusteluiltoja.
Kävimme myös tutustumassa Turun yliopistoon, muun muassa filosofian laitokseen ja sen
kirjastoon.
Tämän lisäksi koulumme filosofiaporukka otti osaa Baltic Sea -esseekilpailuun Unescon
kansainvälisenä filosofian päivänä 15.11. Tämä Itämeren maiden välinen filosofiakilpailu toimi
lisäksi myös Suomen osalta karsintana valmennusryhmälle, josta valittiin myöhemmin kaksi
edustajaa filosofian kansainvälisiin olympialaisiin. Viidestä salolaisesta osallistujasta yksi valittiin
valmennusryhmään.
Kilpailujen voitot tai tulokset, sinällään, ovat kuitenkin toissijaisia, ja Salon lukio on menestynyt
filosofiassa, jos sen kautta kulkee nuoria, intoutuneita filosofeja ja se kehottaa aktiivisuuteen.
Filosofia, sellaisena kuin se on, on enemmän kuin oppiaine. Se on henkilökohtainen haaste: kiero,
umpihullu vyyhti kysymyksiä, vastauksia, lisäkysymyksiä. On filosofin itsensä tehtävä valita,
astuuko polulle, joka kehottaa kyseenalaistamaan, hajottamaan vanhaa ja luomaan uutta. Tehtävä
on haastava ja matka ikuista jaakobinpainia. Tästä huolimatta tai itse asiassa juuri sen takia
filosofia on niin nautinnollista. Se ei milloinkaan lakkaa tuomasta haasteita. Salon lukio on
hienointa kukkamultaa, jonka tukeen juuret voivat tarttua ja josta kohoavat joka vuosi viisauden
lootuksenkukat. Mitä tahansa joku sanookin filosofian tarpeellisuudesta (tai sen väitetystä
tarpeettomuudesta), on se juurikin parasta hölmöä haihattelua, johon ihminen voi lopunkaiken
aikansa Auringon alla tuhlata.
Juho Tamminen
YRITTÄJYYSKASVATUS
Yrittäjyyskasvatus ja sisäinen yrittäjyys ovat Salon lukion arkea. Salon lukiossa yrittäjyyskasvatusta
ja sisäistä yrittäjyyttä toteutetaan monien eri yrittäjyyskurssien ja projektien kautta
kansainvälisellä, kansallisella ja paikallisella tasolla. Lukiollamme on omien projektien ohessa
tiivistä yhteistyötä Salon alueen eri oppilaitosten kanssa niin lukiotasolla kuin ammatillisella
puolella aina ammattikorkeakouluasteelle asti. Salon seudun yritykset ovat myös kiinteästi
mukana yrittäjyyskasvatustoiminnassamme kuten myös Yrityssalo ja Varsinais-Suomen YESkeskus. Monella opettajalla on jo vuosittaiset yhteistyökumppanit yrityssektorilla, mutta myös
uusia kontakteja on saatu. Näiden lisäksi yrittäjien vierailut ja yritysvierailut kuuluvat
opintosuunnitelmaan.
Salon lukio on ollut mukana tänä keväänä päättyvässä Opetushallituksen yrittäjälukioverkostossa
eli Y-love-hankkeessa, jossa mukana on reilut kaksikymmentä lukiota ympäri Suomen. Verkosto
toteutti Opetushallituksen toiveesta yrittäjyyden valtakunnallista opetussuunnitelmaa, joka
esiteltiin painettuna opetusministeriölle keväällä 2012. Lukiossamme toimii kolme verkoston
edellyttämää yrittäjyyskurssia, joista IBT-kurssimme esiteltiin julkaisussa.
Salon lukion yrittäjyyskurssit on luotu Y-love-hankkeen aikana hankkeen kriteereiden mukaisiksi.
Näillä kursseilla on kehitetty uusia oppimis- ja yrittäjyysympäristöjä ja edistetty koulun
markkinointia sekä näkyvyyttä mediassa. Lukiollamme on hyvät suhteet niin paikallislehtiin kuin
maakuntalehtiin, joissa Salon lukion eri tempaukset ovat saaneet kiitettävästi huomiota. Parasta Ylove-hankkeen antia on ollut oppiminen muilta verkoston jäseniltä, tiimityö yli oppiainerajojen ja
uusien verkostojen luominen. Viimevuotinen voitto ”Meidän koulu on paras koulu” –
projektikilpailussa toi Salon lukiolle kansallista näkyvyyttä ja kyseisiä materiaaleja on käytetty
koulun markkinoinnissa. Y-love-hanke on antanut Salon lukiolle näkökulmia ja verkostoitumista
yrittäjyyteen paikallisesti, kansallisesti kuin myös kansainvälisesti. Hankkeessa mukana olo on
parantanut lukiomme tulevaisuusorientaatiota ja valmistautumista tulevaan.
Muuttuva opettajuus ja tietotekninen huima kehitys ja niiden luomat haasteet ovat Salon lukiossa
otettu huomioon entistä tarkemmin tänä lukuvuonna. Lukiomme on pysynyt yhteiskunnan
tietoteknisessä kehityksessä mukana moninaisista haasteista huolimatta. Lukion omilla kotisivuilla
toimii aktiivisesti Kotisivuteamin ja Pressiklubin ylläpitämät raportit ja kuvakoosteet koulumme
tapahtumista. Oppilaat päivittävät myös Salon lukion omia Facebook-sivuja. Lukiomme
järjestämien tilaisuuksien, kuten muotinäytöksen ja musiikkiteatterin, mainonnassa ja
mahdollisissa lippujen varausjärjestelmissä on käytetty hyödyksi Facebookia ja muita sosiaalisen
median keinoja. Opinto-ohjauksessa Facebook on jokapäiväisessä käytössä. Lukiomme eri
oppiaineet käyttävät monia eri pilvipalveluja hyödyksi jokapäiväisessä opetustyössä, kuten
blogger.com, Google Drive, Slide Share, ym.
Lukiossamme on kuluneen lukukauden aikana järjestetty useita erilaisia tempauksia. Lukiossamme
vietettiin kansainvälistä yrittäjyyspäivää 5.9.2012. Valokiila-tapahtuman suunnittelivat ja
toteuttivat ammattipuolen opiskelijat. Ohjelmassa oli muun muassa stunttishow, autojen
maalausta, luentoja sekä yrityksiä esittelemässä toimintaansa. Ohjelmaa oli räätälöity
peruskouluikäisille, toisen asteen opiskelijoille kuin myös AMK:n opiskelijoille. Lukiossamme
vieraili päivän aikana valtaisa määrä muiden koulujen oppilaita, oppilaitosten opiskelijoita ja
opettajia.
Lukiossamme järjestettiin tänäkin vuonna koulukuvaus opiskelijavoimin ja oppilaskunnan
organisoimana. Oppilaskunnan hallitus järjesti lukuvuoden aikana myös monia erilaisia tapahtumia
muun muassa kuntavaalien varjovaalit vaalipaneeleineen. Musiikkilinjalaiset ovat myös
järjestäneet lukuisia isompia ja pienempiä konsertteja. Lukiossamme järjestettiin myös European
Youth Parliament (EYP) alueellinen istunto. Lukiomme opiskelijoista Aino Tamminen, Emilia Riiko,
Venla Myllyrinne, Malviina Heinä sekä Riku Suvitie valittiin myös jatkoon 11.- 14.1 2013
Joensuussa pidettyyn EYP:n Finlandin kansalliseen istuntoon.
Lukiomme yrittäjyyskasvatuskurssi Salo Bisnes-Akatemia (SBA) käynnistyi syksyllä toista kertaa
yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun Salon yksikön kanssa. Kurssilla lukiolaiset osallistuivat
yhdessä amk-opiskelijoiden kanssa osuusliiketoimintaan ja olivat myös osuusliike Zemin apuna
järjestämässä Sekaisin Salosta messutapahtumaa sekä avustivat Kesäduuni 2013-tapahtuman
järjestämisessä, mikä järjestettiin jo viidettä kertaa 6.2.2013 jo tutuksi käyneessä paikassa,
Kauppakeskus Plazassa. Mukana tapahtumassa oli monia eri alojen yrityksiä ympäri Saloa.
Perjantaina 12.4.2013 vietettiin koulussamme Tie tähtiin -teemapäivää, jossa lukiomme kolme
peruspilaria, hyvinvointi, yrittävyys ja kansainvälisyys, näkyivät päivän ohjelmassa. Teemapäivä
käynnistyi Salon kaupunginjohtajan Antti Rantakokon puheella. Päivän ohjelmatarjontaan kuului
muun muassa Anette Ahokkaan, Petri Mäkelän ja Joonas Rinteen kokemukset yrittäjänä
toimimisesta. Yrittäjätarinoissa yhteistä oli yrittäjyyden kantavan voiman eli intohimon suuri
merkitys tekemistä kohtaan. Teemapäivän aikana opiskelijat osallistuivat etukäteen
ilmoittautuneisiinsa pajoihin, joita riitti moneen makuun kukkasidonnasta, käsitöistä ja leivonnasta
vanhusten luona vierailuun ja pelien maailmaan tutustumiseen. Ilta huipentui jo perinteeksi
muotoutuneeseen muotinäytökseen, joka toteutettiin oppilaiden ja opettajien yhteisprojektina ja
mukana oli lukuisia salolaisia vaate-, jalkine- ja urheiluliikkeitä. Kevätmuodin lisäksi lavalla nähtiin
upeita lukiolaistemme esittämiä musiikki- ja tanssiesityksiä. Muotinäytöksen tuotto kartutti tänä
lukuvuonna Salon lukion stipendirahastoa.
Cupcake factory -pajassa innokkaat leipojat Vera Alexanova ja Rebekka Reunanen myöntävät tekemistä
riittäneen, ja välillä kiirekin pääsi yllättämään.
Salon lukion yrittäjyyskasvatuksen stipenditililtä on jaettu jo useita stipendejä ja jakopäiviksi ovat
vakiintuneet syyskuun yrittäjien päivä, jouluna oppilaskunnan järjestämä glögitilaisuus sekä
kevään päätöspäivä. Esimerkiksi Salon lukion video-tiimi ja musiikkilinja ovat osoittaneet erityisen
aktiivista toimintaa. Samoina päivinä on palkittu lukiomme menestyneet kilpaurheilijat ja muissa
valtakunnallisissa kilpailuissa menestyneet opiskelijat.
Sykäystiimin Salon eri kouluasteille työstämä Salon Yrittäjyyskasvatuksen polku julkaistiin
joulukuussa 2013. Polku antaa käytännön työkaluja eri kouluasteiden opettajille yrittäjämäiseen
työskentelyyn kannustamisessa. Mukana on myös Salon lukion toimintatapoja.
Yrittäjyyskasvatuksen polun linkki: http://www.salo.fi/attachements/2012-12-20T13-16-2649.pdf
Merita Suikkanen
VERKKO-OPETUKSEN AKTIVOIMINEN
Salon lukiossa on pyritty lukuvuoden 2012 - 2013 aikana lisäämään verkko-opetuksen määrää
osana lähiopetusta.
Opintoverkko Oy koulutti kuluvan lukuvuoden aikana viisi eri oppiaineiden opettajaa käyttämään
Opintoverkko-oppimisalustaa. Jokainen kurssille osallistunut opettaja sai opetuskäyttöönsä yhden
ympäristön koko lukuvuodeksi. Kurssilla opeteltiin työympäristön käytön pääpiirteet ja pohdittiin
sekä harjoiteltiin erilaisia pedagogisia vaihtoehtoja käyttää verkkoympäristöä monipuolisesti.
Kurssille osallistuneiden lisäksi muutama yksittäinen opettaja sai kevätlukukaudella ilmaiseksi
kokeilukäyttöön yhden ympäristön.
Lukuvuoden aikana järjestettiin tarpeen mukaan koulun sisäistä verkko-opetuksen konsultointia.
Verkko-opetuksen ja sosiaalisen median käytön aktivoimista toteutettiin myös yhteistyössä toisen
asteen oppilaitosten ja muiden Salon kaupungin lukioiden opettajien kanssa. Kerran kuukaudessa
kokoontunut työryhmä kartoitti yhteisellä kyselyllä verkko-opetuksen ja sosiaalisen median ja
verkko-opetuksen käytön tilaa sekä tarvetta koulutukseen. Sisäinen koulutussuunnitelma on
valmiina tulevaa lukuvuotta varten.
Saija Hongisto
KESTÄVÄ KEHITYS
Kestävän kehityksen työryhmä on jatkanut kahden edellisen vuoden aikana alkaneita projekteja ja
näin vakiinnuttanut keke-toimintaa koulussamme:
Kuluvana lukuvuonna olemme täydentäneet keke-sisältöjen avaamista eri oppiaineissa.
Kotisivuillamme onkin nyt luettavissa kestävän kehityksen näkyminen konkreettisesti kaikkien
oppiaineiden tai oppiaineryhmien työskentelyssä.
Oppilaskunta
ohjasi
tänäkin vuonna
osan taksvärkkikeräyksen tuotosta
Salon
luonnonmetsäsäätiölle luonnonsuojelualueiden hankkimiseksi Salossa. Oppilaskunta järjesti myös
keke-ryhmän aloitteesta Earth Hour -tapahtuman lukiossamme ja haastoi Halikon lukion mukaan
valojen sammutukseen maapallomme hyväksi.
Viikolla 12 pystytettiin koulumme kolmannen kerroksen opiskelusoppiin Salometso-hankkeessa
työskennelleen Niina Ruuskan valokuvanäyttely Salon metsätyypeistä.
Vuosittaista keke-tapahtumaa vietimme ”keke-päivänä” 7.5. Tällöin esiteltiin pidennetyssä
aamunavauksessa muun muassa osittain koulumme taksvärkkikeräyksen varoilla ostettua
suojelumetsää. Päätapahtuma oli KTT Timo Järvensivun (Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu)
esitelmä ”Kasvu vai degrowth”, joka kirvoitti opiskelijat innostuneeseen keskusteluun.
Vakiintumisen lisäksi tavoitteena on ollut kestävän kehityksen näkökulman esiin tuominen koulun
yhteisissä tilaisuuksissa:
Syksyn kuntavaalipaneelissa ehdokkaita tenttasi erikseen kestävän kehityksen näkökulmasta
erillinen oppilasryhmä (Juho Tamminen, Emilia Riiko ja Veli-Matti Tanninen). Ryhmä paitsi valmisti
kysymyksensä etukäteen, myös haastoi ehdokkaita konkretisoimaan vastauksiaan.
Kevään ”Tie tähtiin” -teemapäivässä keskityttiin sosiaaliseen kestävään kehitykseen, kun
kymmenkunta ”hoivaajaopiskelijaa” vieraili Kukonkallion vanhainkodissa. He veivät vanhusten
päivään piristystä laulu- ja runoesityksillään ja auttoivat vanhuksia ruokailussa ja muissa arjen
askareissa.
Kestävän kehityksen työryhmä
Eeva Niskala-Karhumäki, Tuire Miettinen ja Eija Panttila
TUTORTOIMINTA
Reipasta meininkiä hyvässä porukassa!
”Tutortoiminnassa mukana oleminen on ollut opettavaista. Olen muun muassa ymmärtänyt
ryhmätyön tärkeyden ja sen, kuinka jokaista ryhmän jäsentä tarvitaan. Opin myös, että
vaikuttamisen mahdollisuuteen kannattaa tarttua (esim. koulumme parlamentin kautta). Koko
tutortoiminta on ollut kuitenkin sosiaalisesti kasvattava ja rohkaiseva kokemus. Olen saanut
esimerkiksi lisää esiintymisvarmuutta. Sain myös lisää oppeja ryhmätilanteisiin. Toiminta teki
monesta entisestä hyvänpäiväntutusta tärkeitä ystäviä, josta olen erittäin kiitollinen.” Näin
tutortoiminnassa mukana olemisesta kirjoittaa tämän lukuvuoden abitutor Henna Lajunen.
Lukuvuonna 2012 - 2013 abitutoreina ovat toimineet Dahlbom Janiina, Hou Kathy, Ketamo Essi,
Lajunen Henna, Lähtinen Lenda, Mali Mikko, Parkkinen Kati, Sarajärvi Saara, Vainio Inga, Volkov
Anton sekä Vuori Julia.
Suuret kiitokset tälle aktiiviselle porukalle panoksestanne koulun eri tilaisuuksiin! Innokkuutenne
on varmasti välittynyt monille! Tällä hetkellä tutor-toiminnassa on mukana 18 opiskelijaa ja kevät
on lähtenyt reippaasti käyntiin. Tehtäviä riittää ja uudet tutorit vaikuttavat oikein aktiivisilta.
Tutorit muodostavat ns. lukion PR-ryhmän, joka edustaa lukiotamme erilaisissa tilaisuuksissa
lukiolla ja vierailuilla. Toimenkuva on varsin monipuolinen. Lukuvuoden aluksi tutorit opastavat
uudet opiskelijat Salon lukion tiloihin ja tapoihin. Uusille ykkösille järjestetään syksyn alkuun
erilaisia ryhmähenkeä tiivistäviä leikkejä, ja kastajaiset ovat jo aika pitkään kuuluneet ohjelmaan.
Kuluvan lukuvuoden syksyllä tutoreilta tuli hieno uusi idea! Tällä kerta kastajaiset järjestettiin
olympialaisten hengessä ja ryhmät kiersivät toiminnallisissa pisteissä edustaen eri kansallisuuksia.
Päivä jäi varmasti monen ykkösen mieleen!
Vuoden aikana tutorit järjestävät erilaisia tapahtumia kouluarjen piristykseksi. Osa niistä
järjestetään yhteistyössä oppilaskunnan hallituksen kanssa ja jatkossa tätä yhteistyötä tullaan
entuudestaan tiivistämään. Tutortoiminnassa on paljolti kyse myös yrittäjyyshengestä. Tutorit
osallistuivat lukuvuoden aikana lukuisiin edustustilaisuuksiin, joissa he markkinoivat lukiota.
Tutorien ystävällinen, oma-aloitteinen ja reipas käytös on saanut paljon hyvää palautetta ja heidän
leipomansa herkut ovat maistuneet monille.
Tutorit ovat korvaamaton apu myös opinto-ohjaajan työparina. Erityisesti tämä tulee esille
tilaisuuksissa, jossa edustamme koulua ulospäin. Yksi tärkeistä tehtävistä on auttaa
yhdeksäsluokkalaisia tekemään ensimmäisiä lukion kurssivalintojaan. Samalla kun he toimivat
näissä tehtävissään, tutorit oppivat itsekin monia taitoja. Tutorit saavat kaiken toiminnan ohella
esiintymisvarmuutta ja kokemusta edustustehtävistä. Lisäksi he oppivat puhumaan isollekin
yleisölle ja järjestämään erilaisia tilaisuuksia. Nämä ovat hyvin tärkeitä taitoja jatkossakin
elämässä.
Tämän vuoden tutorporukka alkaa jo suunnitella tulevien ykkösten vastaanottamista elokuussa.
Tervetuloa aloittamaan opiskelua Salon lukiossa! Täällä ollaan jo valmiina!
Tutoreiden ohjaaja
Hanna-Kaisa Matikainen
KANSAINVÄLISYYTTÄ
Vaihto-opiskelijat
Kansainvälistä väriä lukuvuonna 2012 – 2013 toivat kouluumme vaihto-oppilaat Inga Naegler
Saksasta, Jorge Carrasco Chilestä sekä Kaan Güngör Turkista. Salon lukion opiskelijoista seitsemän
on viettänyt kuluvan lukuvuoden eri puolilla maailmaa vaihto-oppilaina.
International Business Twinning –kurssi 2012 – 2013
International Business Twinning -kurssi oli omaa laatuaan. Kurssi alkoi rauhallisesti jo 2012
syksyllä. Ryhmämme koostui seitsemästä oppilaasta eri lukioista ja ammattikoulusta. Kurssin
aikana vierailimme mm. Yrityssalossa, kaupungintalolla ja muutamissa yrityksissä, kuten EasyLed,
joissa kuuntelimme esitelmiä kustakin paikasta. Olimme myös pari kertaa Turun
ammattikorkeakoulussa luennoilla.
Kurssin aikana meidän oli tehtävä pareittain tai kolmen hengen ryhmissä yritysesittely jostain
salolaisesta yrityksestä sekä yhdessä esitelmä Salon kaupungista. Kurssin kohokohta oli viikon
reissu Virossa, jossa tapasimme oppilaita Virosta, Unkarista ja Venäjältä. Virossa esitimme
esitelmämme ja kuuntelimme muiden esitelmät. Vierailimme myös monissa yrityksissä ja tehtaissa
sekä eduskuntatalolla. Vietimme myös päivän Tallinnan Vanhassa kaupungissa sekä vierailimme
mahtavassa museossa.
IBT-kurssi oli aivan mahtava ja viikko Virossa oli koko lukioaikani parasta aikaa. Reissu oli
unohtumaton ja tapasin aivan mahtavia henkilöitä, joita en tule koskaan unohtamaan.
Edona Jetullahi
CERNIN LEIRIKOULU
Kovaa peliä Sveitsissä (ja vähän Ranskassakin): Halikon, Perniön ja Salon lukioiden tiedematka
CERNiin
Aloitimme leirikouluretkemme pirteästi tiistaiaamuna kello 4.30, jolloin lähdimme Salon torilta
linja-autolla kohti Helsinkiä. Bussissa vallitsi aluksi jokseenkin väsynyt tunnelma, mutta ajomatkan
edetessä porukka alko heräillä ja bussissa muodostui jopa keskusteluja. Lentomatka alkoi varsin
jännittävissä merkeissä: opettajamme kehottivat meitä ennen lentoa ostamaan Brunbergin
suukon ja tarkkailemaan sen käyttäytymistä nousun aikana. Suukko halkesi hieman paineen
vaikutuksesta.
Perillä Genevessä väliaikaissijoitimme matkatavaramme majoituspaikkamme läheisyyteen ja
suuntasimme
ohjatusti
kaupungille.
Päivän
aikana
visiteerasimme
ensin
informaatioteknologiaunioni ITU:n informaatioteknologiamuseossa ja sen jälkeen YK:n Geneven
hallintokeskuksessa. Molemmissa paikoissa meitä odotti opastettu kierros. Näiden
tutustumiskierrosten jälkeen palasimme hakemaan matkatavaramme ja majoituimme CERNin
hostelliin tutkijoiden kiusaksi.
Keskiviikkona aamiaisen jälkeen retkueellemme oli järjestetty bussikyyti Ranskan puolelle:
pääsimme vierailemaan CMS-koeasemalla, jossa sijaitsee Compact Muon Solenoid, toinen LHCkiihdyttimen pääilmaisimista. Valitettavasti yli-innokkaat tutkijat olivat pitäneet LHC:tä päällä
aiottua kauemmin, emmekä turvallisuussyistä päässeet kiihdytintunneliin. Meille sattunut
opaspari oli kuitenkin varsin pätevä. Koeasemalta palasimme sopivasti lounaalle, jonka jälkeen
meillä oli muutama luento. Niiden jälkeen osa matkaseurueestamme lähti käymään Genevessä,
muutaman kilometrin päässä CERNistä.
Torstai oli luentovoittoinen päivä. Ensimmäisenä ohjelmassa oli kolmetuntinen luento
hiukkasfysiikasta ja sen tulevaisuudesta. Luento oli varsin kattava ja kaikki seurasivat sitä suurella
mielenkiinnolla. Myöhemmin kävimme vielä tutustumassa Cloud-kokeeseen, joka tutkii kosmisten
säteiden vaikutusta pilvien muodostumiseen, sekä CLIC-projektiin, joka tulee mahdollisesti
olemaan CERNin seuraava hiukkaskiihdytin. Nämä esitykset tarjosivat paljon lisätietoa siitä, mitä
CERNissä tehdään ja tullaan tekemään tulevaisuudessa. Luentojen jälkeen mainittavan suuri osa
retkikunnastamme kävi Ranskan puolella jokseenkin epätieteellisellä tutustumismatkalla
paikalliseen kulutusyhteiskuntaan (ostoskeskukseen).
Matkamme viimeisen päivän, perjantain, ohjelmaan sisältyi esitelmä DataGridistä, CERNin
mittavasta tietokoneverkosta, sekä erinomainen luento antimateriasta. Päivän aikana kävimme
myös CERNin tietokonekeskuksessa ja antimateriakoeasemalla. Näiden mielenkiintoisten
luentojen ja lounaan jälkeen kävimme lyhyen palautekeskustelun, jonka jälkeen oli aika tappaa
aikaa: tutustuimme CERNin alueella sijaitseviin näyttelyihin, kunnes olikin jo aika lähteä
lentokentälle ja koneeseen kohti kotimaata. Kotiinviemisiksi meillä oli valtava hiukkasfyysinen
tietopaketti. Itse kukin meistä tulee varmasti muistelemaan reissuamme lämmöllä.
Tommi Ranta
VUODEN VARRELTA KOOTTUJA TAPAHTUMIA
Syksyn ylioppilasjuhla ja itsenäisyyspäivän juhlallisuudet
Syksyn ylioppilasjuhlassa 5.12.2012 Salon lukiossa lakitettiin 21 uutta ylioppilasta. Koulumme väki
juhlisti itsenäisyyspäivää perinteisin menoin lipunnostotilaisuudella, jossa puheen piti abiturientti
Laura Uusitalo.
Hyvät lukiolaiset, opettajat ja muu henkilökunta,
Itsenäinen Suomemme täyttää huomenna 95 vuotta. Emme varmaankaan tule jokapäiväisessä
elämässämme usein ajatelleeksi itsenäisyyttämme emmekä sitä, mitä itsenäisyys merkitsee
Suomelle ja suomalaisille. Siksi onkin hyvä edes kerran vuodessa pysähtyä miettimään tätä meille
lähes itsestään selvää asiaa.
Joku voisikin ajatella, onko Suomi kuitenkaan enää itsenäinen. Suomihan on ollut jo lähes
kaksikymmentä vuotta Euroopan unionin jäsen. Näiden vuosien aikana osa Suomen
suvereniteetista eli itsemääräämisoikeudesta on siirtynyt EU:lle. Esimerkiksi rahapolitiikka ja
kilpailulainsäädäntö ovat nykyään Euroopan laajuisesti päätettäviä asioita. EU:n huippukokousten
päättämät poliittiset linjaukset sekä parlamentin ja ministerineuvoston säätämät asetukset ja
direktiivit vaikuttavat meihin kaikkiin suomalaisiin.
Suomella on silti oma riippumaton eduskunta, hallitus sekä tasavallan presidentti, joilla on
merkittävä sananvalta Suomen sisä- ja ulkopoliittisiin asioihin. Suomen poliittinen
itsemääräämisoikeus on siis vielä varsin vahva. Euroopan unioni on yhden vaihtoehdon mukaan
integroitumassa edelleen. Tämä tarkoittaisi syvempää yhteistyötä yhä useammilla politiikan
alueilla. Se vähentäisi Suomen päätösvaltaa joissakin sisäpoliittisissa asioissa, mutta toisaalta
antaisi enemmän sananvaltaa yhteisissä kysymyksissä.
Eräät tahot Suomessa näkevät kyseisen integroitumisen Suomen itsenäisyyden menettämisenä.
Osa poliittisesta itsenäisyydestä siirtyneekin korkeammille tasoille, mutta tarkoittaako se
kuitenkaan itsenäisyyden häviämistä? Suomen itsenäisyyden kyseenalaistaminen ei ole mitenkään
uutta Suomen verrattain lyhyessä melkein satavuotisessa historiassa. Vuoden 1918 sota, talvisota,
jatkosota sekä Lapin sota koettelivat suomalaisia itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä.
Vastaavasti kylmän sodan aikainen suomettuminen eli Neuvostoliiton sekaantuminen Suomen
sisäpolitiikkaan kokeili itsenäisyytemme rajoja. Vaikeuksistaan huolimatta Suomi on säilyttänyt
itsenäisyytensä, joten uskon, että Suomi pystyy samaan vastaisuudessakin.
Suomi on onneksi halunnut pitää itsenäisyydestään vahvasti kiinni. Kansainvälistyneessä
maailmassa vaikutteet sekoittuvat ja massakulttuuri jättää alleen arvokkaat perinteet. Ilman
itsenäistä omaa valtiota meiltä lähtisi pois osa identiteettiämme, ajatus suomalaisuudesta.
Yhteiskuntaopin EU-kurssilla meidän piti pohtia millä tasolla määrittelemme identiteettimme. Osa
koki olevansa pelkästään salolaisia, mutta toiset jopa maailmankansalaisia. Enemmistö kuitenkin
määritteli itsensä juuri suomalaisuuden kautta. Meidän kannattaisikin vaalia ja arvostaa
suomalaisuuttamme. Jos koemme olevamme yksi kansa, me myös olemme sitä.
Euroopan Unioni on kuitenkin pyrkinyt korostamaan omaa yhtenäisyyttään ehkä jäsenmaiden
kansallisten identiteettien kustannuksella. Eurooppa-hymni, Eurooppa-päivä sekä EU:n tähtilippu
ovat esimerkkejä symboleista, joita unioni on kehittänyt. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että
kyseisillä symboleilla ei ole meille suomalaisille kovin suurta merkitystä. Omat perinteemme ovat
lähellä sydäntämme ja ohittavat vertailussa helposti eurooppalaiset vastineensa. Tässähän me
vietämme Suomen itsenäisyyspäivää, olemme nostaneet Siniristilipun salkoon sekä laulamme
kohta yhdessä Maamme-laulun.
Suomen itsenäinen asema ei olekaan niin yksinkertainen asia, kuin miltä ensin vaikuttaisi.
Henkilökohtaisesti koen juuri suomalaisuuden itsenäisyytemme tärkeimpänä tekijänä. Täytyy
kuitenkin ottaa huomioon, että globalisaatio ja Euroopan yhtenäistyminen ovat oikeastaan
välttämättömiä Suomen pärjäämisen kannalta. Mihin Suomen asema tulevien vuosikymmenten
aikana kehittyykin, on hämärän peitossa. Kuitenkaan mikään taho ei pysty viemään pois henkistä
itsenäisyyttämme eikä suomalaista identiteettiämme. Viettäkäämme siis huomista
itsenäisyyspäivää ylpeänä maastamme, mutta ennen kaikkea ylpeänä suomalaisuudestamme.
Laura Uusitalo
TIE TÄHTIIN –teemapäivä 12.4.2013
Perjantaina 12. huhtikuuta vietettiin koulussamme Tie tähtiin -teemapäivää. Lukiollemme linjatut
kolme peruspilaria, hyvinvointi, yrittävyys ja kansainvälisyys, näkyivät koko päivän ohjelmassa.
Teemapäivä käynnistyi juhlasalissa, kun rehtori Juha-Markus Koistisen saattelemana lavalle nousi
Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko. Tämän jälkeen saimme kuulla erilaisia tarinoita
yrittäjyydestä. Anette Ahokas, Petri Mäkelä ja Joonas Rinne jakoivat kukin ajatuksiaan
yrittäjyydestä omalla kohdallaan. Jokaisen puhujan kohdalla korostui se, miten yrittäjänä
toimimisessa kantavana voimana toimii intohimo tekemäänsä kohtaan. Puhujat myös painottivat,
miten ilman virheiden tekemistä asioita ei voi saavuttaa, ja että periksi antamattomuus on
erityisen tärkeää.
Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko toi terveisensä lukion väelle.
Työpajoja moneen makuun
Opiskelijat olivat saaneet ilmoittautua mieleisiinsä pajoihin, joita riitti moneen makuun
pelaamisesta vanhusten luona vierailuun. Ilta huipentui muotinäytökseen, jonka tuotot tulevat
lukiomme stipendirahastoon. Useat yhteistyökumppanit olivat lähteneet mukaan muotinäytöksen
järjestämiseen. Kevätmuodin lisäksi lavalla nähtiin upeita musiikki- ja tanssiesityksiä.
Saimme vierailla muutamassa pajassa iltapäivän aikana. Pääsimme kurkistamaan myös
muotinäytöksen kenraaliharjoituksiin.
Makeaa illan vieraille
Cupcake factory -pajassa innokkaat leipojat valmistivat viittä eri muffinssia muotinäytöksen
vieraille. Pajassa mukana ollut Anna Kymäläinen kertoo leipovansa kotonaan lähes joka päivä.
Annan mukaan päivä on mukavaa vaihtelua kouluarkeen.
- On tänään tullut opittua toki uuttakin. Leivinjauhot täytyy kuulemma ensin sekoittaa jauhojen
joukkoon, hän naurahtaa.
Myös Susanna Leppähaara pitää leipomisesta vapaa-ajallaan. Mieluisinta hänen mielestään on
makeiden leivonnaisten tekeminen.
-Tällainen tavallisesta poikkeava päivä on mukava, hän kertoo.
Kädentaidoilla hyväntekeväisyyttä
Käsillään tekemisestä kiinnostuneet pääsivät hyödyntämään osaamistaan Pelastajat-pajassa. Pajaa
vetänyt Tuula Tusa kertoo, että virkkaamalla ja neulomalla tehdyt tilkut yhdistetään yhdeksi isoksi
peitteeksi, joka lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Pajaan mukaan ilmoittautunut Siiri Niemi ei
juuri harrasta vapaa-aikanaan neulomista tai virkkaamista, jonka hänen äitinsä on tälle opettanut.
Hänen mukaansa teemapäivä on mieluisa.
Luovuuden tuotoksia
Myös valokuvauksesta innostuneille tarjottiin mahdollisuus päästä kokeilemaan taitojaan
Valokuva-pajassa. Pajaan osallistuville annettiin useita kuvausaiheita, kuten ystävä tai kevät.
Lopulta jokainen valitsi kuvistaan parhaan, jota voidaan myöhemmin tarpeen mukaan käyttää.
Karoliina Vaanela, Tilda Suominen ja Karoliina Ristola pääsivät tekemään kukka-asetelmia
koristeiksi iltaa varten. Pajaan osallistuneille ei annettu erityistä opastusta asetelmien tekemiseen.
Omaa luovuuttaan sai todella hyödyntää ja vain mielikuvitus oli rajana näille floristeille.
´
Valokuva-pajan antia: Anni Leppämäen Salon lukion sydän
Päivän huipennus: muotinäytös
Illan muotinäytöksen kenraaliharjoituksissa tunnelma oli odottavainen ja jännittynyt.
Muotinäytöksen mallina toiminut Kamilla Lindqvist kertoo olevansa kiinnostunut muodista ja
mallimaailmasta.
Hänen
mukaansa
teemapäivä
on
hyvä
idea.
-Aamulla sai nukkua pitkään, ja tällainen päivä on muutenkin mahtava päätös koeviikolle.
Näytöksessä jännittää lähinnä se, että kenkäni ovat niin korkeat, Kamilla naurahtaa.
Myös
Anni
Mäenpää
oli
lähtenyt
mukaan
malliksi
näytökseen.
-Olin mukana järjestämässä muotinäytöstä, ja opettajat kysyivät minua malliksi, Anni muistelee.
Häntä lavalle nouseminen ei vielä jännitä, mutta uskoo asian muuttuvan, kun sali on täynnä
ihmisiä. Anni ei ole ollut aiemmin vastaavanlaisessa muotinäytöksessä, mutta pitää sitä mukavana
kokemuksena.
Illan muotinäytöksen juhlapukuloistoa.
Teksti: Elli Fresenius
Tie tähtiin –päivän yhteydessä järjestettiin myös lukion ruokasalin nimikilpailu. Parhaat
nimiehdotukset tulivat Venla Myllyrinteeltä ja Laura Hurrilta. Ruokasalimme nimettiin Kaherin
kattilaksi.
LOTTALUENTO 26.4.2013
Perjantaina 26.4. koulussamme vierailivat Salon Lottaperinneyhdistyksen jäsenet Inkeri Kaski ja
Ritva Kulmala. Tapahtuman pääpuhuja Ritva Kulmala kertoi Salon lukion oppilaille sodanaikaisista
muistoistaan, kun hän oli toiminut ensin pikkulottana talvisodan aikaan ja myöhemmin jatkosodan
aikana lottana.
Ritva Kulmala
Teksti ja kuva: Kevin Koivisto
Kuvataiteen lukiodiplominäyttely 21. – 26.5.2013
Päättyvän lukuvuoden aikana tehdyt kuvataiteen lukiodiplomiteokset ja -portfoliot olivat esillä
kaupungintalon vanhassa ruokalakiinteistössä. Ohessa näyttelyn mainosjuliste:
Tehtävävaihtoehtoina oli tänä vuonna esimerkiksi Ajan taju – tajuton aika, Kuvassa on voimaa,
Liikkeellä ja Missä kuljin kerran.
Valtteri Mäkelän kuvataiteen diplomityö ”Image” on yhteiskunnallisesti kantaaottava ja edustaa
tehtävänantoa Kuvassa on voimaa.
OPISKELIJATILASTOT
OPISKELIJAMÄÄRÄT
Opiskelijoita 20.9.
624
Lukuvuoden aikana tulleita
1
Lukuvuoden aikana eronneita/kesk.
31
Lukuvuoden aikana päättötodistuksen saaneita
196
Todistus lukion oppimäärän suorittamisesta
1
OPISKELIJOIDEN KOTIKUNNAT
Aura
Dragsfjärd
Inkoo
Kemiö
Kemiönsaari
Lohja
Marttila
Pohja
Salo
Somero
Turku
1
1
2
1
2
1
2
1
576
1
1
OPISKELIJAT
09, Hanna-Kaisa Matikainen
Huolila Tommi
Oittinen Atte
Porko Sanna
10A, Hongisto Saija
Aalto Jere
Aaltonen Johanna
Aaltonen Valtteri J.
Ahanen Niilo
Ahokas Anette
Ahonpää Tiina
Alanne Pyry
Alava Anni
Anglé Ella
Anttonen Mika
Dahlbom Janiina
Ekbom Jasmin
Ellä Hanna
Enkel Rodion
Haansalo Jenna
Haataja Henna
Haavisto Mikko
Hagström Ida
Harjola Touko
Heikkilä Elina
Heino Alisa
Heino Heidi
Heinonen Mikko
Helenius Roosamaija
Hellstén Jesper
10B, Koskinen Juha-Matti
Helminen Riikka
Helminen Tiina
Hilska Liisa
Holopainen Nora
Hou Kathy
Hukkanen Henna
Hynninen Meri
Hänninen Johanna
Hänninen Nina
Ihamäki Miika
Iltanen Laura
Ilvonen Anniina
Isotalo Marjaana
Jalava Milla
Jalonen Aimo
Jauhiainen Leena
Jokela Oona
Jokinen Eero
Jokinen Laura
Jokisalo Mariette
Jousjärvi Niko
Juva Jussi
Juvonen Niko
Jyräsalo Hanna
Järvinen Iida
Kaamanen Aleksi
10C, Selman Satu
Kaarto Salli
Kaikkonen Vilma
Kajanne Peppiina
Kakko Emilia
Kalaeva Victoria
Kallioniemi Ola
Karhunen Oona
Karjalainen Silja
Kaski Ellinoora
Kaskinen Marika
Kauppinen Noora
Kavander Jenni
Ketamo Essi
Kiiskinen Liina
Kiljunen Minna
Kirjonen Noora
Kiviaho Henri
Kivikoski Oscar
Koivunen Joel
Korpela Milla
Korpela Pauliina
Koski Oskari
Koski Tiia
Kurppa Samu
10D, Hilke Antti
Laakkio Emma
Laakso Zaida
Laaksonen Rami
Laapotti Tiina
Lahti Sonja
Laine Jenni
Laine Joonas
Lajunen Henna
Lammi Eveliina
Lassila Iida
Lehmuskoski Auno
Lehti Jyri
Lehtinen Annabella
Lehtiranta Reetta
Lehtonen Aleksi
Lehtonen Juho-Matias
Lehtoranta Tommi
Leino Juuso
Lempiäinen Sara
Lepistö Laura
Leppäkoski Laura
Leskinen Tomas
Levo Jenni
Levo Juho
Lind Joonas
Lindberg Kasper
10E, Rantanen Kirsti
Lindén Katriina
Lindroos Liisa
Luoma Loviisa
Luomaniemi Rasmus
Lähtinen Lenda
Mali Mikko
Mannermaa Meri
Martikainen Eetu
Merikanto Tanja
Mylly Aku
Mäkelä Samuli
Mäkelä Tiina
Mäkelä Valtteri
Mäkinen Mikko
Mälkönen Emma
Määttä Samuli
Naukkarinen Maria
Niemi Antti
Niemi Matias
Nieminen Sanni-Sofia
Nikkanen Emmi
Nikkanen Joonas
10F, Ferm Pia
Nikunen Samuli
Nira Olli
Nummi Elli
Nummi Iida
Nygren Eveliina
Nyqvist Niila
Olkkola Aleksi
Omar Pirbal Sarbest
Orelma Lilja
Paakkonen Jere
Palani Bestun
Parkas Essi
Parkkamäki Saara
Parkkinen Kati
Pekkala Marko
Peltola Reetta
Perttula Juha-Pekka
Pesonen Anna
Pyörre Lauri
Rannikko Krista
Rantalaiho Nella
Rantanen Emilia
Reiman Aarni
Renvall Moona
Ridbeck Mila
10G, Viitaniemi Annikka
Riski Annika
Riski Sallariina
Romu Jyri
Rostamzada Almas
Rättö Maria
Saari Otto
Saarinen Henna
Saarinen Laura
Sallinen Riikka
Salmi Sofia
Sarajärvi Saara
Sarmiala Arvi
Sassi Noora
Saviranta Taru
Savolainen Johanna
Silfverberg Miranda
Sintonen Iina
Siyekkinen Igor
Sjöholm Heidi
Smit Emil
Suilamo Minna
Sulkanen Henri
Söderholm Annika
Tamminen Juho
Tasholli Blerinë
10H, Salo Päivi
Tauriainen Linda
Tchevkoueva Nadja
Telaranta Sanni
Toivonen Tuukka
Torkki Pauliina
Tsurkka Eveliina
Tuomela Lauri
Uusitalo Laura
Uutela Severi
Wahlberg Riia
Vainio Inga
Valjakka Risto
Varjonen Janika
Vesa Jenni
Widenius Karoliina
Virtanen Iiro
Vuori Julia
Vuori Riku
Väkiparta Katja
Ylihaavisto Jaakko
Ylitalo Atte
Yrjänä Anette
Yrttiranta Eeva
11A, Hillgren Tanja
Aaltonen Jaakko
Abdullahi Nasra
Ahlfors Enni
Ahvanainen Santeri
Alatalo Elina
Alexanova Vera
Autio Lari
Binaku Laura
Breilin Henna
Bugujevci Saranda
Ekström Tia
Emaldynova Lilia
Eriksson Mikael
Eriksson Samuli
Erikäinen Kasper
Fagerholm Hanna
Fagerström Johannes
Fagerström Riinamari
Heikkilä Joakim
Heino Miko
Heino Venla
11B, Heikura Marko
Heinonen Saana
Heinonen Waltteri
Heinä Malviina
Helenius Essi
Hellman Joona
Helminen Jarno
Hietanen Miika
Hiltunen Sofiina
Honkanen Tanja
Hyvösaho Sonja
Hällström Jonna
Häyrynen Saara
Hörkkö Erika
Ikonen Niilo
Ilvonen Joonas
Into Joel
Jetullahi Edona
Johansson Juuso
Jokinen Essi
Joronen Katriina
Juhola Jere
Juuti Joona
11C, Ylä-Mononen Ari
Jämsä Tiina
Järvinen Kerttu
Kallio Riikka
Kanervo Aleksi
Kankaanpää Lauri
Karlsson Jenna
Karlstedt Eetu
Kavén Rosa
Kemppi Jere
Kerkola Riku
Keskevaari Heidi
Ketamo Erika
Kirjonen Pauli
Kokkonen Tomi
Koli Essi
Kontulainen Matias
Korpela Camilla
Koskinen Atte
Koskinen Juho
Koskinen Sanni
Kuivanen Janna
Kunnas Pauliina
Kurkin Mihail
11D, Soljama Annika
Carrasco Jorge
Kyöstilä Antti
Laakso Amanda
Laine Juuso
Lastunen Kimmo
Lehmussaari Riia
Lehtinen Sini
Lehto Riku
Lehtola Jasmin
Lehtola Liinu
Lehtonen Tuomas
Lehtopelto Milla
Leivo Veera
Leppänen Elias
Lietzén Jennika
Liimatainen Tuomas
Liimatta Ville
Linden Julia
Liukkonen Anni
Lonka Oiva
Lucenius Miika
Lukin Evgeni
Lukkarila Nelli
Lönnqvist Lauri
Malin Milka
Manelius Teemu
Mannermetsä Salla
Minkkinen Noora
Naegler Inga
11E, Panttila Eija
Morsidabdullah Laana
Mullonen Lenita
Myllyrinne Venla
Mäenpää Anni
Mäenpää Konsta
Mäkelä Sofia
Mäki Muska
Mändmets Mathias-Endrik
Nevala Anniina
Niemelä Sara
Niittymäki Elina
Niitynperä Timo
Nikander Juuso
Nikkanen Iida
Nousiainen Viivi
Nummenpää Matias
Nupponen Lauri
Nurminen Ennina
Nylund Jemina
Oittinen Ella
Ojanen Hilma
11F, Niinistö Riitta
Oksanen Vilja
Paananen Veera
Paikkari Jaakko
Palokankare Tiina
Partanen Jaakko
Pitkänen Karoliina
Pitkänen Tuomas
Portman Roosa
Poutanen Sini
Poutiainen Joonas
Puro Emilia
Pyykkö Lauri
11G, Tusa Tuula
Rinne Oskari
Rintanen Kasperi
Rannikko Monica
Ranta Tommi
Rantanen Jasmin
Rask Hanna
Rauhala Joona
Reiman Anni
Reiman Wilma
Retva Eetu
Reunanen Rebekka
Riihimäki Santtu
Riikonen Assi
Rinne Aleksi
Robertsson Tessa
Rostamzada Gelas
Salakari Veera
Salminen Susanna
Salomaa Aino
Saloranta Ville
Savela Ina
Seppänen Sami
Siimesvaara Janne
Siimesvaara Olli-Pekka
Sirva Verneri
Sorola Noora
Spännäri Aleksi
Suni Aino
Suni Teppo
Suokas Linda
Suomi Anna-Sofia
Suvitie Riku
Söderholm Ville-Matias
Takku Erika
Tanninen Ville-Matti
Tapio Aleksi
Toivari Helena
11H, Niskala-Karhumäki Eeva
Toivonen Topi
Toivonen Tuomas
Tsernova Tatjana
Tuomela Matias
Tuominen Annika
Tuttavainen Elena
Vainio Jere
Vainio Venla
Valaskari Vilma-Reetta
Vauhkonen Maija
Veikkolainen Teemu
Venho Niko
Vigelius Sami
Vihiniemi Waltteri
Willem Lilli
Virtanen Eeva
Virtanen Jesse
Virtanen Lauri
Virtanen Taneli
Vousden Jake
Vuorinen Eeva
Vuorio Lotta
Välimäki Veera
Vänttinen Julia
Väätäinen Sara
12A, Lindqvist Tor-Erik
Aaltonen Julia
Ahlstén Jenni
Ahonen Siru
Aitio Pinja
Alarakkola Satu
Anttila Jannika
Anttila Tiina
Auranen Elli
Cavén Kira
Czakan Anna
Di Vaio Simona
Ekman Riina
Ekman Vilma
Fagerström Silja
Fresenius Elli
Friberg Jasmin
Haapanen Enna
Haavisto Sakari
Haikonen Matias
Hakala Jemina
Hakkarainen Taru
Hakola Elina
Happo Suvi
Harju Akseli
Harju Julia
Harkkila Samuel
12B, Taneli Matti
Heikura Jaakko
Heino Konsta
Heiska Seela
Helminen Nyyti
Hilkova Aleksandra
Hirvonen Helmiina
Hukkanen Henry
Hutanen Anna
Höyhtyä Emma
Iivonen Emmi
Ilola Lotta
Immonen Liisa
Isoaho Nadja
Isotahdon Joel
Jokinen Eerika
Jousinen Pinja
Juntunen Antti
Juurinen Aino
Juvonen Nelli
Järvi Jenna
Järvinen Iisa
Kakko Karoliina
Kakko Tanja
Kalmet Rainis
12C, Mattila Merja
Kanerva Olli
Kankare Justiina
Karlberg Jessina
Karlstedt Emmi
Kasurinen Saana
Katila Kalle
Keinänen Heikki
Kiiveri Emma
Kinnari Noora
Kiviaho Olivia
Kivikallio Aino
Koivisto Kevin
Kontio Alex
Koponen Melissa
Korhonen Johanna
Korhonen Johannes
Korhonen Nuppu
Kortesoja Jasmin
Kortesoja Julia
Koskinen Pilvi
Kurvinen Tino
Kymäläinen Anna
Kytö Ella
Kytö Juulia
Laaksonen Saku
Länsilinna Jenna
12D, Suikkanen Merita
Laamanen Roosa
Lahtivirta Jere
Laine Anni
Lehkonen Riku
Lehti Jani
Lehti Johan
Lehtinen Aleksi
Lehtinen Hanna
Lehtinen Inkeri
Lehtopelto Siru
Leikkonen Otto-Pekka
Leino Martti
Leino Venni
Leppähaara Susanna
Leppämäki Anni
Leskinen Jens
Lindqvist Kamilla
Lindroos Johannes
Loponen Ida
Lähdemaa Laura
Marjalaakso Janne
Merikanto Piia
Mikkola Heta
Minks Emil
12E, Toukola Kati
Güngör Kaan
Myllyrinne Roosa
Myllyrinne Vili
Mäkelä Roosa
Mäkirinne Aleksi
Mälkönen Eemeli
Määttä Sofia
Määttänen Laura
Naukkarinen Saara
Naumer Sami
Neradko Jevgenia
Niemelä Jenni
Niemi Siiri
Nieminen Jere
Nieminen Tino
Niinivirta Aino
Nikula Veera
Nivalinna Amanda
Nummelin Sami
Nummentalo Nora
Nurmi Janina
Nuutinen Waltteri
Oikarinen Tinja
Ojanen Henniina
Oksanen Jaakko
Oksanen Samu
Oksanen Tuomas
Ora Jasmin
Orelma Eljas
12F, Saarela Jussi
Paakkonen Roosa
Pakaste Petra
Parttimaa Jesse
Parttimaa Samu
Pechuyeva Liisa
Peimola Anni
Pekola Roosa
Peltokorpi Tommi
Pinnola Linda
Pokkinen Ida
Pugacheva Maria
Puro Annina
Rantala Janina
Rantanen Jasmin
Rantaniemi Marko
Rasimus Pauliina
Renvall Iida
Riiko Emilia
Rinne Iida
Riski Sanni
Risti Janette
Ristola Karoliina
Romu Jarno
12G, Miettinen Tuire
Roos Joonas
Rouru Hilkka
Saari Salla
Saarinen Aaro
Saarinen Anniina
Saarinen Noora
Salmi Erika
Salminen Markus
Salminen Roosa
Salo Konsta
Salo Sanni
Silfverberg Vivica
Sinervo Valtteri
Skyttä Kerttu
Somerpalo Oskari
Stenberg Mari-Helena
Stocklin Sofia
Sulkanen Tuulia
Suominen Tilda
Särkilahti Elina
Takkinen Anniina
Tammi Olga
Tamminen Aino
Tasholli Festine
12H, Saloaro Mikko
Tinell Iina-Sofia
Tocklin Tommi
Troberg Sonja
Tulonen Kalle
Tuominen Juulia
Uutela Leevi
Vaanela Karoliina
Vaara Marika
Valjakka Asta
Varvikko Vilma
Vasama Siina
Vasylchenko Valeriia
Vatola Valtteri
Vereshchak Polina
Vesterinen Taimi
Viherkoski Anni
Viljamaa Veronica
Viloma Rasmus
Viman Tomi
Virtanen Niko
Virtanen Ville
Vuorinen Tiia
Väistö Väinö
Välikangas Emilia
Ylihaavisto Elina
Ylitalo Atte
Salon lukion wanhat 15.2.2012 (kuva Johanna Ahonen)
OPETTAJAT JA MUU HENKILÖKUNTA
Koistinen Juha-Markus; rehtori; historia
Mäenpää Eija; apulaisrehtori; englannin kieli
Ahonen Johanna; opinto-ohjaaja
Ferm Pia; ruotsin kieli
Heikkilä Sanna; matematiikka, fysiikka, virkavapaa 13.8. – 1.6.2013, sij: Toivola Marika
Heikura Marko; musiikki
Hella-Pikala Kerttu; englannin kieli
Hilke Antti; englannin kieli
Hillgren Tanja; äidinkieli ja kirjallisuus
Hongisto Saija; psykologia, uskonto
Koskinen Juha-Matti; kemia, matematiikka
Lehtiranta Liisa; historia ja yhteiskuntaoppi
Leinonen Jenni; liikunta, terveystieto, virkavapaa 13.8. - 1.6.2013, sij: Hiltunen Essi
Leppänen Antero; ruotsin kieli, virkavapaa 13.8.2012 - 31.7.2013, sij: Soljama Annika
Leppänen Hannele; matematiikka
Lindqvist Tor-Erik; ruotsin kieli
Lujasmaa Mikko; matematiikka, tietotekniikka
Matikainen Hanna-Kaisa; ma.opinto-ohjaaja 13.8.2012 – 1.6.2013
Mattila Merja; äidinkieli ja kirjallisuus
Mielikäinen Mari-Anne; opinto-ohjaus
Miettinen Tuire; biologia, maantieto
Niinistö Riitta; äidinkieli ja kirjallisuus
Niskala-Karhumäki Eeva; historia, yhteiskuntaoppi
Näremaa-Helin Terttu; ruotsin kieli, venäjän kieli
Panttila Eija; kuvataide
Rantanen Kirsti; saksan kieli, ranskan kieli
Saarela Jussi; uskonto, psykologia, filosofia
Salo Päivi; fysiikka, kemia, matematiikka
Saloaro Mikko; matematiikka, fysiikka
Selman Satu; englannin kieli, ranskan kieli
Suikkanen Merita; historia, yhteiskuntaoppi
Taneli Matti; psykologia, filosofia, uskonto, elämänkatsomustieto
Toukola Kati; englannin kieli
Tusa Tuula; biologia, maantieto
Viitaniemi Annikka; äidinkieli ja kirjallisuus
Virta Minna; äidinkieli ja kirjallisuus, 24.9. – 9.11.2012
Vuorio Jari; erityisopettaja
Ylä-Mononen Ari; liikunta, terveystieto, jääkiekon lajivalmennus
Opintosihteeri
Ruokala
Laitoshuoltajat
Vahtimestari
Huoltomies
Terveydenhoitaja
Koululääkäri
Psykologi
Kuraattori
Työharjoittelijat
Saastamoinen Anelma
Koivisto Sari, Leppänen Annikki
Erikainen Irina, Kavén Tuula, Niemi Hilkka,
Ruutinen Anne, Åhrlund Leena
Kaiser Tuomo
Romu Tommi
Alm Arja
Sjöblom Lea
Auer Seppo
Salonius Elina
Piia Nira 3.9. - 29.11.2012, Turun AMK
Lauri Suominen 7.1.- 19.4.2013, Turun AMK
Katja Bocharova 15.4. – 30.5.2013, Salon seudun ammattiopisto
Sähköpostiosoitteet: [email protected]
OPPIKIRJAT LUKUVUONNA
2013 – 2014
ÄIDINKIELI
Kurssit 1-3: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus, Otava
lisäksi tehtäväkirjat Särmä 1-3
Oppikirja on saatavana myös sähköisenä versiona, ISBN 978-951-1-26988-5
Kurssit 4 - 6: Piste, Otava
Kurssit 7, 8, 9: Särmä Tehtäviä 7, 8, 9
Kurssi 10: Särmä-sarjan Luova kirjoittaminen -vihko
Kurssi 11: Opettajan materiaali
Kurssi 12: Särmä-sarjan Kielenhuolto-vihko
SUOMI 2 KIELENÄ
Kurssit 1-4: Suomen kieli kuntoon 1, WSOY
Kurssit 5-6: Suomen kieli kuntoon 2, WSOY
ENGLANTI A1
Kurssit 1-7: Profiles 1-7; WSOY + Grammar Rules + Key, Otava
Kurssi 8 (suullisen kielitaidon kurssi): Open Road 8, Otava
Kurssi 9 (kirjoituskurssi): Koulun oma materiaali
Kurssi 10 (abikurssi): Abi englanti, Otava, uudistettu versio (2012)
Kurssi 11: Culture café, kirja 8, Otava
(Profiles - ja Open Road –sarjoista saatavilla sähköiset kirjat ensi lukuvuonna.
Profiles 1 ja Open Road 8 ilmestyvät sähköisenä elokuun alussa 2013.)
RUOTSI A1
Kurssit 1-6: Dags, WSOY
Kurssit 6, 8 ja 9: Dags Grammatik, WSOY
Kurssi 7: Galleri kurs 6, Otava
Kurssit 8 ja 10: Koulun oma materiaali ja yo-tehtäviä
Kurssi 9: Dags 7,WSOY
Kurssi 11: Koulun oma materiaali
.
Kurssit 1-5: Galleri, Otava + Galleri grammatik
Kurssi 6: Galleri kurs 6, Otava
Kurssi 7: Galleri 7, Otava
Kurssi 8: Koulun oma materiaali ja yo-tehtäviä
Kurssit 9 ja 10: Koulun oma materiaali
Sähköiset versiot käyvät myös ja tällä hetkellä saatavana
Galleri 1 sähköisenä versiona.
RUOTSI B1
SAKSA A1
Genau 1-8; WSOY
Genau 1 saatavana sähköisenä versiona, ISBN 978-952-63-18622,
978-952-63-18615
SAKSA B3 ja B2
Kurssit SAB31 ja 32: Kurz und gut 1-2, Otava
Kurssit SAB21-24: Kurz und gut 3-6, Otava
Kurssit SAB25-28: Kurz und gut 7-8 + Abibonus, Otava
VENÄJÄ A1
Jegoronikov-Väisänen-Dimitrieva, Ekstrim 1
Koulun oma materiaali ja yo-tehtäviä
VENÄJÄ B3 JA B2
Kurssit 1-4: Jegorenkov-Piispanen-Väisänen, Mozhno! 1, Otava
Kurssi 5-: Mozhno! 2, Otava
RANSKA B3 JA B2
Kurssit rab31-rab32: Voilà! 1, Textes pour le lyceé (tekstikirja) ja
Voilà 1 Exercices pour le lycée (harjoituskirja), Otava
Kurssit rab21-rab28: Voilà! 2, uudistettu laitos, Otava
Voilà! 3-6, Otava
MATEMATIIKKA, PITKÄ
Kurssit 1-14: Pyramidi -sarja 1-14, (uusin painos); Sanomapro
MAOL-taulukko, uusin
MAA15: Sigma 7; Sanomapro
MAA16: Pyramidi-sarja 1-10, (uusin painos); Sanomapro
MAA17: Koulun oma materiaali ja verkkomateriaali. Halukkaat voivat lisäksi
käyttää opiskelun apuna vanhan Pyramidi-sarjan Analyysi-kirjaa, mutta sen
hankkiminen ei ole välttämätöntä.
Kaikkien kirjojen sähköiset versiot käyvät.
MATEMATIIKKA, LYHYT
Kurssit 1-9: Sigma 1-9, (uusin painos); Sanomapro
Kurssi 10: Variaabeli: Tilastot ja todennäköisyys II; Otava
MAOL-taulukko, uusin
Kaikkien kirjojen sähköiset versiot käyvät.
BIOLOGIA
Kurssi 1: Lukion biologia, Eliömaailma, (uusin painos); Otava
Kurssi 2: Lukion biologia, Solu ja perinnöllisyys, (uusin painos); Otava
Kurssi 3: Koulun biologia, Ympäristöekologia; Otava
Kurssi 4: Koulun biologia, Ihmisen biologia; Otava
Kurssi 5: Koulun biologia, Bioteknologia; Otava
Kurssi 7: Bios 6, Kertaus; WSOY
Kurssit 6 ja 8: Koulun oma materiaali ja yo-tehtäviä
MAANTIEDE
Kurssi 1-2: Lukion maantiede 1-2; Otava
Kurssi 3: Lukion maantiede 3; Otava
Kurssi 4: Lukion maantiede 4, Otava
Kurssi 5: Koulun oma materiaali ja yo tehtäviä
Kurssi 6: Koulun oma materiaali
FYSIIKKA
Kurssit 1-8: Fysiikka, (uusin painos); Sanomapro
Kurssi 9: Fysiikan kertauskirja, (uusin painos); Sanomapro
Kaikkien kirjojen sähköiset versiot käyvät.
KEMIA
Kurssit 1-5: Reaktio 1-5, (uusin painos); Sanomapro (myös Tammen painokset
käy)
Kurssi 6: Työohjeet monisteina
Kurssi 7: Abikemia; Otava
Kaikkien kirjojen sähköiset versiot käyvät.
USKONTO
Kurssit 1-5: Peltomaa ym 2009: Uskonnon käsikirja; Opintoverkko
Uskonnon luonne ja merkitys. Lukion uskonto kurssi 1. Digikirja
ISBN 978-952-5469-34-9
Kirkko, kulttuuri ja yhteiskunta. Lukion uskonto kurssi 2. Digikirja
ISBN 978-952-5469-35-6
Ihmisen elämä ja etiikka. Lukion uskonto kurssi 3. Digikirja
ISBN 978-952-5469-36-3
Uskontojen maailmat. Lukion uskonto kurssi 4. Digikirja
ISBN 978-952-5469-37-0
Mihin suomalainen uskoo? Lukion uskonto kurssi 5. Digikirja
ISBN 978-952-5469-38-7
Digikirjoja voi ostaa osoitteesta www.digioppikirja.fi
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO
Kurssi1: Dialogi hyvästä elämästä, Tammi
Kurssi 2: Dialogi tiedosta ja maailmankuvista, Tammi
Kurssi 3: Dialogi yksilöstä ja yhteisöstä, Tammi
FILOSOFIA
Kurssi 1: Polkuja filosofiaan; Opintoverkko.
Digikirja. ISBN 978-952-5469-32-5
Digikirjan voi ostaa osoitteesta www.digioppikirja.fi
Kurssi 2: Filo. Etiikkaa etsimässä, Tammi
Kurssi 3: Filo. Minä ja maailmankaikkeus, Tammi
Kurssi 4: Filo. Vapaus, veljeys, tasa-arvo, Tammi
Kurssi 5: Koulun oma materiaali, kurssikirjat soveltuvin osin
PSYKOLOGIA
Kurssit: 1-6: Peltomaa ym 2008: Psykologian verkot –käsikirja, Opintoverkko
Psykologian johdantokurssi. Lukion kurssi 1. Digikirja
ISBN 978-952-5469-33-2
Ihmisen psyykkinen kehitys. Lukion kurssi 2
ISBN 978-952-5469-39-4
Digikirjoja voi ostaa osoitteesta www.digioppikirja.fi
HISTORIA
Kurssit 1-9: Kaikkien aikojen historia –sarja, Edita
YHTEISKUNTAOPPI
Kurssit 1-2 ja 4: Kansalainen –sarja 1-2 ja 4; Edita (uusin painos)
Kurssi 3: Kivelä-Nordell: Jokaisen oikeustieto, WSOY (uusin painos)
Kurssi 5: Jalonen ym: Yhteiskuntaopin kertauskirja, Edita (uusin painos)
TERVEYSTIETO
Kurssi1: Virtaa; Terveyden perusteet
Kurssi 2: Virtaa; Nuoret, terveys ja arkielämä
Kurssi 3: Virtaa; Terveys ja tutkimus, Atena
Kurssi 4: Koulun oma materiaali
Kurssi 5: Virtaa; Kertauskirja
KUVATAIDE
Koulun oma materiaali
Kuvataide – Visuaalisen kulttuurin käsikirja (löytyy koulusta)
MUSIIKKI
Kurssi 1: Aittakumpu ym: VOX. Lukion musiikki 1; Otava
Kurssi 2: Aittakumpu ym: VOX. Lukion musiikki 2; Otava
Kurssit 3-11: Koulun oma materiaali
TIETOTEKNIIKKA
TVT1: Koulun oma materiaali ja verkkomateriaali
TVT3: Koulun oma verkkomateriaali
STIPENDIT JA PALKINNOT LUKUVUONNA 2012 – 2013
Lehtori Jaana Pännä-Hovin muistostipendi lyhyen matematiikan opinnoissa ansioituneelle opiskelijalle
100€
Jenni Laine
Salon lukion stipendit á 100€
Riikka Helminen
Kathy Hou
Valtteri Mäkelä
Sanni-Sofia Nieminen
Juho Tamminen
Länsivoima Oyj:n stipendi 1000€
Rasmus Luomaniemi
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön stipendi 1000€
Laura Uusitalo
Vuoden 1963 riemuylioppilaiden stipendi 400 € ruotsin opiskeluun kiitettävästi ja tunnollisesti
paneutuneelle opiskelijalle
Riikka Sallinen
Maria, Vilho ja Sulo Uotin säätiön stipendi 500€
Severi Uutela
Arimo ja Pirkko Uusitalon stipendirahaston stipendi historiassa tai yhteiskuntaopissa menestyneelle
muurlalaiselle tai vanhojen ympäryskuntien abiturientille 150€
Otto Saari
Salon Seudun Puhelin Oy:n stipendi 200€ matemaattisesti lahjakkaalle ylioppilaalle
Laura Uusitalo
Salon Seudun Sanomien ainekirjoitusstipendi á 100€
Eetu Ahanen ja Jenni Laine
Salon Yrittäjänaisten stipendi á 100€
Miika Ihamäki ja Krista Rannikko
Uskelan Rotary-klubin stipendi 100€
Rodion Enkel
Lions Club Salon stipendi 50€
Jenni Levo
Lions Club Perttelin stipendi á 100€
Riikka Sallinen ja Juho Tamminen
Lions Club Kiikalan stipendi 50€
Laura Uusitalo
Lady Lions Kiskon stipendi 150€
Anniina Ilvonen
Kalle ja Olga Kiven muistorahaston stipendi 100€, kiikalalaiselle opinnoissaan menestyneelle ylioppilaalle
Emilia Kakko
Salon lukion oppilaskunnan hallituksen stipendi
Joonas Lind, Liisa Lindroos, Aku Mylly ja Mikko Mäkinen
Salon Pohjola-Nordenin stipendi á 75€
Sonja Lahti ja Janika Varjonen
Suomi-Venäjä -seuran Salon osaston stipendi 100€
Katja Väkiparta
Suur-Seudun Osuuskaupan lahjoittama Vuoden Oppilas 2013 –pokaali
Emma Laakkio
Allun pallo n:o 32
Mikko Mäkinen
Urheiluseura Kirin lautanen
Sanni Telaranta
Urheiluseura Kirin Wanhojen tanssien stipendi á 50€
Lauri Kankaanpää ja Hanna Fagerholm
Joonas Poutiainen ja Riinamari Fagerström
Ville Liimatta ja Aino Suni
Ääni- ja valotiimin stipendi 50€
Rasmus Luomaniemi
Yrittäjyyskasvatuksen stipendi 70€
Katriina Lindén
Salon seudun sotahistoriallinen seuran stipendi 100€
Inga Vainio
Salon seurakunnan stipendi 100€
Jarno Helminen ja Erika Hörkkö
Riku Suvitie ja Jemina Nylund
Joel Koivunen
MTK:n säätiö, Kettulan-Kävijäin Rahaston stipendi 70€
Juho Levo
Salon musiikkiluokkien tuki ry:n stipendi
Elina Hakola
Musiikin stipendi
Aimo Jalonen
Kuvataiteen stipendi
Reetta Lehtiranta
Pro Musica –mitali
Jenni Laine
Helsingin Sanomien lahjatilaus äidinkielen taitajalle
Laura Uusitalo
Kirjapalkinnot:
Saksan liittotasavallan suurlähetystön kirjapalkinto:
Samuli Mäkelä
Espanjan suurlähetystön kirjapalkinto:
Vilma Kaikkonen
Sverige kontakt i Finland rf kirjapalkinnot:
Aimo Jalonen ja Riikka Helminen
Pohjola- Nordenin kirjapalkinnot ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille:
Aino Kivikallio, Nuppu Korhonen ja Sofia Määttä
Salon seurakunnan kirjapalkinto
Joel Koivunen
Kirjapalkinnot eri oppiaineista:
Anette Ahokas (PS), Janika Varjonen (BI), Iida Nummi (GE), Valtteri Mäkelä (KU),
Samuli Määttä (EN), Eveliina Nygren (EN) ja Iiro Virtanen (EN).
Filosofian kunniakirjat
Aku Mylly
Juho Tamminen
ILMOITUSASIAT
1. Ensimmäisen vuoden Salon lukion opiskelijaksi pyrkiminen tapahtuu yhteisvalinnan
kautta. Lähes kaikki aloituspaikat pyritään täyttämään kesäkuun aikana. Yhteisvalinnassa
lukioomme valituille lähetetään henkilökohtainen kirje valituksi tulemisesta. Lisäksi
valittujen nimet julkistetaan Salon lukion pääovessa. Nimet ovat nähtävillä aikaisintaan
13.6.2013.
2. Toiselle tai kolmannelle vuodelle pyrkivät voivat hakeutua Salon lukion opiskelijoiksi
anomalla kirjallisesti opiskelupaikkaa. Mitään aikarajaa hakeutumisella ei ole.
3. Aineopiskelijaksi ilmoittaudutaan suorittamaan lukion oppimäärää tai yksittäisiä
lukioaineita ja niiden kursseja ilman mitään aikarajaa. Suositeltavin ratkaisu
aineopiskelijaksi aikovalle on Salon aikuislukio. Oppilaitos toimii Salon lukion tiloissa
iltaisin.
4. Kesän uusintakuulustelu järjestetään ma 10.6.2013 klo 9.00 alkaen. Ilmoittautumiset
uusintaan on tehtävä viimeistään to 6.6.2013 lukion kansliaan.
5. Syksyn 2013 ylioppilastutkintoon on ilmoittauduttava 5.6.2013 mennessä. Tutkinnon
aiemmin suorittaneet tarvitsevat lukion kansliasta saatavan ilmoittautumiskaavakkeen
liitteeksi ylioppilastutkintotodistuksen oikeaksi todistetun jäljennöksen.
6. Lukuvuosi 2013 - 2014 Salon lukiossa alkaa ma 12.8.2013 ensimmäisen vuoden
opiskelijoille klo 9.00 ja toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille klo 9.30.
Lukuvuoden 2013 - 2014 työ- ja loma-ajat ovat seuraavat:
•
•
•
•
•
Syyslukukausi alkaa 12.8. ja päättyy 20.12.2013
Viikko 42 on syyslomaviikko (14.-18.10.2013)
Kevätlukukausi alkaa 2.1. ja päättyy 31.5.2014
Talvilomaviikko on viikko 8 (17.-21.02.2014)
Jaksot: jakso 1
12.08. – 20.09.2013
jakso 2
23.09. – 08.11.2013
jakso 3
11.11. – 20.12.2013
jakso 4
02.01. – 14.02.2014
jakso 5
24.02. – 08.04.2014
jakso 6
09.04. – 31.05.2014
7. Salon lukion kanslia on avoinna kesäaikaan klo 8.00 -15.00.
Kanslia on suljettu 26.6. – 4.8.2013.
Salossa 1.6.2013
Juha-Markus Koistinen
Rehtori
Ohi on! Salon lukion penkkaripäivän hurmaa 14.2. kuvasi Johanna Ahonen.