Juustoleipä ja kainuulainen perunarieska toi voiton

Transcription

Juustoleipä ja kainuulainen perunarieska toi voiton
Juustoleipä ja kainuulainen perunarieska toi voiton perinneruokatapahtumassa Unkarissa
Ristijärven Martat ry:n neljä edustajaa osallistui 25.5. Pohjos-Unkarin Kazárin kylässä tänä vuonna jo kuudennen
kerran järjestettyyn Laska-tapahtumaan. Kilpailussa oli mukana 56 joukkuetta. Pääpalkinto tuli juustoleivällä ja
kainuulaisella perunarieskalla. Perinteisin tavoin valmistetut kainuulaiset herkut maistuivat, yleisön kiinnostus ja
makujen menestys oli huikeaa!
Palkinnon myönsi Unkarin Valtakunnallinen Perinnegastronomian Liitto yhteistyössä mestarikokin ja kylän
pormestarin kanssa. Marttojen pieni ryhmä sai käyttöönsä puulämmitteisen mobiiliuunin, jotta pääsisivät
valmistamaan juustoleipää vanhalla, perinteisellä menetelmällä, samoin kuin ennen vanhaan tehtiin maalla.
Festivaalin kävijät seurasivat mielenkiinnolla paistonäytöstä ja samalla kuuntelivat juustoleipään liittyviä perinteitä ja
tarinoita. Pikkupurkkeihin paketoidut puolukka- ja lakkahillot vietiin käsistä, samaten perunarieskan ohjeen monet
halusivat mukaan.
Noin 2000 asukaan Kazárin kylä sijaitsee Budapestista 100 km pohjoiseen, Nogradin maakunnassa (ns. Palócmaan
alueella), lähellä Slovakian rajaa. Kylän vuotuinen tapahtuma nimeltään ”Laska-festivaali ja Tócsni Party” on lähtenyt
kasvamaan pienestä, muutaman perheen kesätempauksesta lähes 6000 kävijän suurtapahtumaksi.
Tapahtuman alkuperäinen idea oli koota kylän asukkaita yhteen ja pitää hauskaa yhdessä ruokaa laittamalla. Mutta
jotta siinä olisi pientä jännityksen maustetta, he keksivät toteuttaa ruoanlaiton kilpailuna: haasteena siis oli, että
kuka tai mikä joukkue osaa tehdä parasta Laskaa? (Laska on Kazárin alueen vanha perinneruokaa: rieskatyyppinen
ohut leipää, joka valmistetaan perunasta, jauhosta, paistaen puulieden päällä ja täyttäen makealla hillolla tai
suolaisella rahkalla). Tapahtuman suosio on kasvanut vuodesta toiseen ja ohjelman paletti on laajentunut huimasti:
ruoanlaittokilpailun ohessa musiikki- ja tanssiesityksiä, käsityömyyjäiset, illalla konsertti. Tapahtuma vetää kävijöitä
niin Unkarista, kuin ulkomaaltakin.
Marttojen matka on toteutunut Palóc-Kainuu Active Together – niminen alueiden välinen Leader-hankkeen turvin,
jonka saattaa yhteen alueidemme toimijoita neljän teeman ympärillä: 1. ruokakulttuuri ja perinteiden vaaliminen
oli tämän ensimmäisen kumppanitapaamisen aiheena 22–27.5. Kazárissa. Marttojen matkan päätavoitteena olikin
tutustua suosittuun ja menestyksellisen ruokatapahtuman taustoihin ja hakea ideoita omaa, elokuussa (10.8) toista
kertaa järjestettävään Juustoleipä-festivaalia varten. Laska-tapahtuman ohessa päästiin tutustumaan erilaisiin
kehittämishankkeisiin ja hyviin käytäntöihin, sekä alueen muiden suurtapahtumien taustoihin. 2. Seuraavaan
kokoontumiseen elokuun lopussa pääsevät kainuulaiset hevostoimijat, silloin teemana on hevostoiminnan
kehittäminen. 3. Syyskuun lopussa tavataan Kainuussa, jolloin puidaan maaseudun nuorten asiat, sekä Leaderin
kehittämistyö ja tulevaisuuden yhteistyömahdollisuudet. 4. Viimeinen kumppanitapaaminen järjestetään
lokakuussa Italiassa, Maremma-Leaderin alueella, jolloin haetaan lisäpotkua vapaaehtoistyöhön
maaseutukehittämisessä. Yhteistyöhön osallistuu kazárilaisten omassa hankkeessa Unkarin Ja Suomen lisäksi Tšekki,
Slovakia ja Italia.
Kainuun Leader Toimintaryhmät (Oulujärvi Leader ja Elävä Kainuu Leader) ovat aloittaneet yhteistyön Kazárin alueen
36 Jó Palóc Leader-ryhmän kanssa vuonna 2009. Ensimmäisessä kohtaamisessa kazárilaisten kanssa oli mieleen
painuva kuulla, kuinka suuren rakennemuutoksen läpikäynyt kaivosalue oli löytänyt uuden tien selviytymiseen ja
toiveikkaaseen tulevaisuuteen turvautuen ja investoiden omiin perinteisiinsä, nuorten aktiivisuuteen ja vanhusten
osaamiseen. Vuosina 2010 ja 2011 järjestimme kumppanuusmatkoja, jolloin yhdistysten edustajat ja yrittäjät
pääsivät tutustumaan toistensa alueeseen. Vierailujen aikana osallistujat totesivat puolin ja toisin, että olisi niin
paljon toisilta opittavaa.
Vuonna 2011 saatiin kutsu osallistua kazárilaisten järjestämään Eurooppalainen Kokkiakatemia Naisille – ohjelmaan,
jossa Ristijärven Martat näyttivät kyntensä ensimmäisen kerran. Kuuden maan ryhmät näyttivät ja opettivat
toisilleen oman alueensa perinneruoat. Kainuusta esitettiin silloin lohikeitto, nyrkkirieskaa ja imelletty marjavelli.
Maaseudun kansainvälistymistäkin edistävä Leader-toiminta on oiva keino aktivoida maaseudun ihmisiä ja auttaa
heitä huomaamaan ja arvostamaan heidän omia vanhoja perinteitään sekä motivoida heitä iloiseen ja mielekkääseen
tekemiseen, mikä on yksi avain maaseudun elinvoiman säilymiseen.
Matkan osallistujat: Katri Tolonen, Kaisa Kurkinen, Anneli Pietilä, ja Leila Karppinen ja Monika Kokkonen