Kansan Sivistysrahaston toimintakertomus vuodelta 2014

Transcription

Kansan Sivistysrahaston toimintakertomus vuodelta 2014
Kansan
Sivistysrahasto
2015
Uusien rahastojen ja
uusien toimintojen vuosi
Tässä Kansan Sivistysrahaston esitteessä kerromme toiminnastamme
vuodelta 2014.
Eläkkeensaajien Keskusliitto liittyi Kansan Sivistysrahaston järjestörahastojen joukkoon, kun Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n rahasto
perustettiin syksyllä. Varsinais-Suomen maakuntarahaston yhteyteen
perustettiin Duunarirahasto.
Uusia, näkyviä toimintatapoja luotiin vuoden aikana. Tauno Yliruusin
kirjailijanurkkaus perustettiin Espoon Tapiolan kirjastoon. Samalla
perustettiin myös Tauno Yliruusin kirjailijapalkinto. Päivi ja Paavo
Lipposen rahaston talvikonserttisarja alkoi helmikuussa 2014 ja jatkuu
vuosittain.
Tiesitkö, että kahvila Ursula Helsingin Kaivopuiston rannassa on vahvojen sosialidemokraattisten naisten perustama? Ruokaravintolan tuotolla
tuetaan kuutta tärkeää sosiaalialan järjestöä, jotka tekevät työtä äitien,
lasten, vanhusten ja kotien hyväksi. Toiminnan käynnistämiseksi koottiin
alkupääomaa esimerkiksi pulloja ja paperia keräämällä. KSR on yksi
omistajista ja kiitollinen sinnikkäille ja ahkerille naisille, jotka tekivät
upean työn paremman huomisen saavuttamiseksi.
Julkaisija: Kansan Sivistysrahasto KSR
Säästöpankinranta 2A 8. krs, 005300 Helsinki
Puhelin: (09) 5868 530
Sähköposti: [email protected]
Internet: www.sivistysrahasto.fi
Toteutus: Mediataju Oy, Vantaa
Vastaava tuottaja: Jukka Halonen
Painopaikka: Kirjapaino Jaarli, Turenki
Painos: 4000 kpl
Y-tunnus 0213501-3
Nordea FI 85 1521 3000 0060 09
Apurahatarinoiden lisäksi voit lukea lisää mm. tästä sankaritarinasta
esitteestämme.
Erityinen kunnia on ollut toimia yhteistyössä Pertti Paasion kanssa.
Hän toimi KSR:n valtuuskunnan puheenjohtajana vuosina 2005-2014 ja
kertoo nyt ajatuksiaan säätiöstä ja yhteiskunnasta. Samalla otteella kunniakkaasti KSR:n valtuuskunnan puheenjohtajan tehtävää ovat aiemmin
hoitaneet Kalevi Sorsa (1996-2004) ja Veikko Sinisalo (1983-1995).
Kuluva vuosi on KSR:lle merkittävä, säätiö täyttää 60 vuotta. Tulethan
mukaan juhlimaan kanssamme Valkeakosken Työväen Musiikkijuhlille
heinäkuussa 2015. Tavataan kulttuurin ja musiikin parissa!
Ulla Vuolanne
P.S.
Tutustuthan myös
kotisivuillamme uuteen
Kulttuurilahjaan.
Se on tyylikäs ja arvostettu
lahja, kun etsit tapaa muistaa ystäviäsi tai järjestöjä
juhlapäivinä.
Kansan Sivistysrahasto
3
Sisällysluettelo
Asiamiehen tervehdys.................................................................. 3
Säätiön tarkoitus.......................................................................... 4
Päivi ja Paavo Lipposen rahasto tukee nuoria taiteilijoita............ 6
Säätiön tarkoitus
Kansan Sivistysrahaston toiminnan tarkoituksena
on tukea apurahoin ja tunnustuspalkinnoin yhteiskunnallisesti
suuntautunutta kulttuuri- ja sivistystyötä, tutkimusta,
opiskelua ja valistustoimintaa.
Rahasto jakaa hakemuksesta apurahoja tieteen ja taiteen tekijöille,
opiskelijoille, harrastajille, järjestöille ja työryhmille.
Apurahat haetaan aina vuoden loppuun mennessä.
Säätiössä on yli 100 rahastoa ja niiden jakamien apurahojen
kokonaismäärä on vuosittain 300 000 – 400 000 euroa.
Kansan Sivistysrahasto on yksityinen säätiö, joka toimii läheisessä
yhteistyössä ammattiliittojen ja työväenjärjestöjen kanssa.
Kansan Sivistysrahaston apurahojen jako rahoitetaan
yksityisten henkilöiden, järjestöjen ja liikeyritysten tekemin
lahjoituksin, sijoitettujen pääomien tuotoilla ja rahaston
tarjoamien muistamispalveluiden tuloilla.
LAHJOITUKSET KANSAN SIVISTYSRAHASTOON
Lahjoitukset yleisrahastoon ja erikoisrahastoihin....................... 10
Merkkipäiväonnittelut yleis-, ala- ja erikoisrahastoihin.............. 10
Merkkipäiväonnittelut maakuntarahastoihin............................. 11
Muiston kunnioittaminen........................................................... 12
MAAKUNTARAHASTOT............................................................ 13
Martta Salmela-Järvisen rahasto (Helsinki)................................ 14
Nils Robert af Ursinin rahasto (Varsinais-Suomi)........................ 15
Uudenmaan rahasto.................................................................. 18
Hämeen rahasto......................................................................... 20
Kymenlaakson rahasto............................................................... 21
Eetu Salinin rahasto (Satakunta)................................................ 23
Väinö Voionmaan rahasto (Pirkanmaa)...................................... 24
Antti Jussi Kososen rahasto (Pohjois-Karjala)............................. 28
Etelä-Savon rahasto................................................................... 29
Keski-Suomen rahasto................................................................ 30
Minna Canthin rahasto (Pohjois-Savo)....................................... 31
Elias Lönnrotin rahasto (Kainuu)................................................ 32
Matti Lepistön rahasto (Pohjanmaa).......................................... 33
Yrjö Kallisen rahasto (Pohjois-Pohjanmaa)................................. 34
Lapin rahasto............................................................................. 38
NIMELLISRAHASTOT................................................................ 39
ALARAHASTOT........................................................................... 40
NIMIKKO- JA ERIKOISRAHASTOT................................................ 44
HALLINTO................................................................................... 62
Valtuuskunta.............................................................................. 64
Hallitus....................................................................................... 65
Tilintarkastajat........................................................................... 65
Toimisto..................................................................................... 65
TALOUDELLINEN TOIMINTA....................................................... 68
KIRJEKUKAT JA ADRESSIT.......................................................... 70
MITALIT...................................................................................... 72
JAETUT APURAHAT.................................................................... 74
PALAUTE.................................................................................... 83
4
Kansan Sivistysrahasto
5
Tukea nuorille
taiteilijoille
Päivi ja Paavo Lipposen rahasto auttaa nuoria taiteilijoita ensiaskelissa maailmalle.
S
uomi on täynnä lahjakkaita ja päteviä nuoria taiteilijoita,
joille mahdollisuus omien kykyjen esiintuomiseen on enemmän kuin tervetullut. Päivi ja Paavo Lipposen rahasto tarjoaa nuorille kuvataiteilijoille ja laulajille sellaisen.
Lipposten rahasto sai alkunsa vuonna 1998, kun Paavo ja
Päivi menivät naimisiin. Rahasto perustettiin hääonnitteluvaroilla.
”Nimikkorahaston perustaminen tuntui perustellulta. Muistamiset voisi ohjata siihen sen sijaan, että saisimme viidennen silitysraudan. Sen jälkeen rahastoa on kerrytetty merkkipäivälahjoituksilla”,
Päivi Lipponen sanoo.
Karoliina Hellberg
”Alkuun rahastosta myönnettiin apurahoja nuorille taiteilijoille ulkomailla opiskelemiseen. Sen jälkeen syntyi ajatus taidekokoelman rakentamisesta”, Päivi Lipponen kertoo rahaston ensimmäisistä askelista.
Rahaston yhtenä tärkeänä tarkoituksena on tukea nuoria vastavalmistuneita ihmisiä, joilla taideteokset eivät vielä ole menneet kaupaksi.
Vuonna 2014 rahasto teki tässä suhteessa uuden aluevaltauksen musiikin saralla.
”Jokainen solisti tarvitsee ensimmäisen konsertin ja mieluummin
kunnollisen sellaisen. Minulla itselläni oli muotoutunut jo pidempään
ajatus, että olisi upeaa saada tukea nuoria valmistuvia oopperalaulajia.”
Rahasto tarjoaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian laulumusiikkiosaston opiskelijalle mahdollisuuden konsertoida helmikuussa Musiikkitalolla.
”Konsertteihin on vapaa pääsy, eikä niihin myydä lippuja. Idea on
se, että konsertti on kaikkien saavutettavissa. Konserttiin on joka syksy
haku ja raati valitsee vuoden solistin”, Päivi Lipponen kertoo.
Karoliina Hellberg: Ruukut.
6
Kuva: Sofia Okkonen
Konkreettisia ja henkisiä eväitä
Lipposten rahasto lunastaa vuosittain kaksi tai kolme maalausta Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta valmistuvien opiskelijoiden lopputöistä. Taulut ovat deponoituina Nykytaiteen museoon Kiasmaan Helsingissä.
Yksi tämän vuoden valituista tauluista oli Karoliina Hellbergin teos
nimeltä Ruukut. Kyseessä on sekatekniikalla maalattu taulu.
”Siinä on nestemäistä tussia, mustetta, akryylimaalia, öljymaalia ja
Kansan Sivistysrahasto
7
vähän spraymaaliakin”, nuori taiteilija kuvailee.
”Olin tosi iloinen ja otettu huomiosta. Se oli iloinen yllätys. Tottahan
on hienoa, että työ lähtee eteenpäin maailmalle.”
Hellberg sanoo, että taulukauppa on auttanut häntä eteenpäin urallaan. Hän käytti osan summasta viettääkseen Pariisissa taiteilijaresidenssissä kolme kuukautta.
”Siitä tulee myös henkistä pääomaa. Sellainen hyvä fiilis, että töistä
on kiinnostuttu ja joku on niistä pitänyt. Se kannustaa jatkamaan ja
vahvistaa omaa visiota ja tekemisen intoa.”
Pohjakassa häälahjoista
Päivi Lipponen iloitsee rahaston ympärille syntyneestä verkostosta. Päivi ja Paavo Lipposen rahaston lisäksi konsertit järjestää Sibelius-Akatemia. osuuskunta Tradeka tukee tilaisuutta. Taidekokoelmaa kartutetaan
ja ylläpidetään yhteistyössä Taideyliopiston Kuvataideakatemian sekä
nykytaiteen museon Kiasman kanssa.
”Rahaston toiminta on ollut todella menestyksekästä. Siitä on kiittäminen juuri tätä rahaston ympärille rakentunutta laajempaa yhteistyöverkostoa”, Päivi Lipponen sanoo.
l Teksti: Antti Halonen
Teksti: Jukka Halonen l Kuvat: Arto Rusanen
Oopperatähdeksi syttyvä Olga Heikkilä ensikonsertistaan:
Ensimmäinen konsertti on jokaiselle nuorelle
laulutaiteilijalle tärkeä näytön paikka,
sanoo sopraano Olga Heikkilä.
”Tärkeä
näytön
paikka”
E
spoolainen Olga Heikkilä kuuluu niihin nuoriin taiteilijoihin, joille voi perustellusti odottaa suurta tulevaisuutta. Hän valmistui Tanskan Kuninkaallisesta
ooppera-akatemiasta 2013, suoritti Sibelius-akatemian opinnot 2014 ja saa sieltä virallisen todistuksensa 2015.
Hän ensikonsertoi säkenöivästi Helsingin Musiikkitalon
Camerata-salissa 24.2.2014 tilaisuudessa, joka järjestettiin yhteistyössä KSR:n Päivi ja Paavo Lipposen rahaston ja SibeliusAkatemian kanssa. Samalla se oli uuden ”Nyt kypsyvät unelmat” –konserttisarjan lanseeraus.
Ohjelmassa kuultiin lauluja mm. Sibeliukselta, Rahmaninovilta ja Saariaholta sekä ooppera-aarioita Mozartilta,
Massenet’lta ja Puccinilta.. Pianistina konsertissa toimi Kiril
Kozlovsky, joka vangitsi kuulijat myös pianosooloesityksellään. Yleisö sai täyden elämyksen liki kaksituntisessa juhlavassa konsertissa, joka sai ylistävät lehtiarvostelut.
Ammattiuran kynnyksellä
n Päivi ja Paavo Lipposen rahaston järjestämä konsertti keräsi
yli 200 kuulijaa nauttimaan upean sopraanon Olga Heikkilän esityksestä.
8
Olga Heikkilä sanoo, että konsertin alla hän oli laulajana juuri ammattiuransa kynnyksellä, valmiina lähtemään lentoon,
mutta vailla tuulta siipiensä alla.
”Konsertti ehdottomasti antoi minulle nuorena ammattilaisena tarvittavaa näkyvyyttä sekä tietynlaista suojellusta.
Kun tuntematon taiteilijanimi saa taakseen arvostetun henkilön huomiota ja tukea, häntä pidetään kiinnostavana.”
”Samoin konsertti toi ehdottomasti paljon uutta yleisöä ja
teki nimeni tutuksi. Henkisellä tasolla sain arvokkaan itsevarmuuden ja luottamuksen omiin voimiin.
Konsertin jälkeen Olga Heikkilä on saanut työtarjouksia arvostetuilta suomalaisilta musiikkifestivaaleilta sekä Suomen
Kansallisoopperasta. Tässä suhteessa hän pitääkin Päivi ja
Paavo Lipposen rahaston tukemaa ensimmäistä konserttiaan
tärkeänä vaiheena urallaan.
n Kiril Kozlovsky säesti sopraano Olga Heikkilää Musiikkitalon ensikonsertissa.
”Jokaisen unelma”
Helsingin Musiikkitalo on upea paikka oman konsertin pitämiseen. Sellaisesta mahdollisuudesta unelmoi varmasti jokainen nuori ammattilainen, Olga Heikkilä miettii.
”Musiikkitalohan sijaitsee aivan kaupungin ytimessä näyttävällä
paikalla. Helsingin kaupungin ja Radion sinfoniaorkestereiden konserttipaikkana se on tunnettu korkeatasoisista konserteistaan ja omaa valikoiman laadukkaita saleja. Valitsimme konsertillemme kamarimusiikkisali Cameratan intiimin tunnelman ja salin koon takia”, Olga Heikkilä
kertoo.
Tällä hetkellä nuori taiteilija tekee kansainvälistä uraa ooppera-,
oratorio- ja liedlaulajana. Syksyn 2014 hän työskenteli yhdessä Saksan
arvostetuimmista oopperataloista, Stuttgartin valtionoopperassa. Sen
lisäksi hän debytoi USA:ssa sinfoniaorkesterin solistina.
”Tulevat työt sijoittuvat Tanskaan, Brysselin kuuluisaan La Monnaie
-oopperaan, Zürichiin ja Berliinin valtionoopperaan.”
”Toivon, että saan myös työmahdollisuuksia kotimaastani Suomesta.
Täällä olen lapsesta asti harrastanut musiikkia, kiertänyt maailmaa Tapiolan kuoron kanssa ja saanut tarvittavat eväät ammattimuusikon kansainvälistä uraa varten”, Olga Heikkilä sanoo.
Hänen unelmansa ovat kypsyneet.
Kansan Sivistysrahasto
9
Lahjoitukset
Kansan Sivistysrahastoon
Kansan Sivistysrahaston yleisrahasto, maakuntarahastot ja erikoisrahastot ovat kalenterivuoden
1.1.2014-31.12.2014 välisenä aikana
vastaanottaneet seuraavat lahjoitukset:
TTT-Teatteripalvelut Oy Jenni Matinahon rahastoon
Augusta af Heurlinin Säätiö yleisrahastoon
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry EKL:n rahastoon
Seinäjoen kaupunki Matti Lepistön rahastoon
Suomen Sos.dem. Sanomalehtimiesliitto SSSL:n rahastoon
Turun Kiinteistötyöntekijäin Tuki ry Duunarirahastoon
Rautatieläisten Liitto ry Rautatieläisetn liiton rahastoon
Helsingin Kotien puolesta ry Kotien Puolesta rahastoon
Varttuneet Demarinuoret Lasten ja
Nuorten Puolesta rahastoon
Jyväskylän Asuntosäästäjät Keski-Suomen rahastoon
10
merkkipäiväonnittelut
Seuraavat henkilöt ja yhteisöt ohjasivat
1.1.2014-31.12.2014 merkkipäiväonnittelunsa
KSR:n ala- ja erikoisrahastoihin:
toiminnanjohtaja Arja Ilola Suomen
Wanhojen Toverien rahastoon
FM, johtaja Riitta Seppälä Jenny Matinahon rahastoon
rovasti Veli-Matti Hynninen Veljeysrahastoon
koulutustoimitsija Kaijamaija Parviainen
Kansan Sivistysrahastoon
eläkeläinen Antero Helenius yleisrahastoon
yliasentaja, herastuomari Ari Salonen
Teräsmiesten Opintorahastoon
eläkkeensaaja Sulo Maanonen
Suomen Wanhojen Toverien rahastoon
lastenhoitaja Ritva Rossi Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoon
Ari Remahl Rafael Paasion rahastoon
yht. maisteri Viljo Ripatti R.H. Oittisen rahastoon
eläkeläinen, rahastonhoitaja Arja Korkiakoski yleisrahastoon
ministeri Pertti Paasio Rafael Paasion rahastoon
eläinlääkäri Olli Ojala K.A. Fagerhomin rahastoon
tai Eetu Salinin rahastoon
myyjä Aila Laatikainen PAMin rahastoon
sosiaalityöntekijä Helmi Elovaara Lasten ja
Nuorten Puolesta rahastoon
Veli-Pekka Silvan Väinö Linnan rahastoon
asiamies Ulla Vuolanne Irene ja Kalevi Sorsan rahastoon
toiminnanjohtaja Timo Katajamäki Lasten ja
Nuorten Puolesta rahastoon
kaupunkineuvos Rolf Paqvalin Tarja Halosen rahastoon
talousneuvos Matti Ojala Työväentalojen liiton rahastoon
tai Keski-Suomen rahastoon
kulttuurisihteeri, eläkeläinen Apeli Halinen
Olavi Hurrin rahastoon
kanslianeuvos Risto Laakkonen
K.A. Fagerholmin rahastoon
palvelupäällikkö Anneli Ranne
Lasten ja Nuorten Puolesta rahastoon
rakennusmaalari Rauha Toiviainen
Irene ja Kalevi Sorsan rahastoon
Pekka Korpinen Rafael Paasion rahastoon
fil.tri Jussi Pikkusaari R.H. Oittisen rahastoon
toiminnanjohtaja Heli Tynkynniemi Lasten ja
Nuorten Puolesta rahastoon
päätoimittaja Heikki Piskonen Keijo Liinamaan rahastoon
Heikki Sainio Kansan Sivistysrahastoon
emeritus, tutkija Unto Vesa Irene ja Kalevi Sorsan rahastoon
Markku Laakso Ay-opiston Toveriliiton rahastoon
toimittaja Arvo Ahlroos Katri Valan rahastoon
mielenterveyshoitaja Sohvi Heikkinen yleisrahastoon
Aarne Laurilaa onniteltiin yleisrahastoon
Reino Lemmetyistä onniteltiin yleisrahastoon
Tauno Mäkeläistä onniteltiin yleisrahastoon
Heikki Pöntiötä onniteltiin Rafael Paasion rahastoon
Seuraavat henkilöt ja yhteisöt ohjasivat
1.1.2014-31.12.2014 merkkipäiväonnittelunsa
KSR:n maakuntarahastoihin:
ay-toimitsija, eläkeläinen Kari Roininen
Impi ja Kalle Niemisen rahastoon
varatuomari Risto Koivunoksa Rauha ja
Helge Tapanin rahastoon
eläkeläinen Turkka Halve Uudenmaan rahastoon
emeritus, professori Jukka Tuomisto Väinö Voionmaan rahasto
Pertti Kemppainen Elias Lönnrothin rahastoon
piiritoimitsija Laura Pinomäki
Nils Robert af Ursinin rahastoon
aluesihteeri Juhani Kymäläinen Yrjö Kallisen rahastoon
osastopäällikkö, eläkeläinen Seija Vuorenpää
Hämeen rahastoon
kaupunkineuvos Väinö Saarinen Eetu Salinin rahastoon
YM., eläkeläinen Erkki Saksa Väinö Voionmaan rahastoon
FM, koulutuspäällikkö Antti Jehkonen
Väinö Voionmaan rahastoon
maakuntajohtaja Pertti Rajala Eetu Salinin rahastoon
eläkeläinen Olli Rautsiala Minna Canthin rahastoon
Kansan Sivistysrahasto
11
Harri Kivenmaa Eetu Salinin rahastoon
sosiaalineuvos Sinikka Luja-Penttilä Uudenmaan rahastoon
päätoimittaja Aimo Massinen
Nils Robert af Ursinin rahastoon
lehtori Raine Lehkonen Etelä-Savon rahastoon
kunnallisneuvos Esko J. Ojala Lapin rahastoon
prof. emer. Seppo Randell Väinö Voionmaan rahastoon
eläkeläinen Eero Jämbäck Kari Laitisen rahastoon
professori Mikko Mäntysaari Keski-Suomen rahastoon
Seppo Puhakka Etelä-Savon rahastoon
aluepäällikkö Seppo Paldanius Eetu Salinin rahastoon
kansanedustaja Sirpa Paatero Kymenlaakson rahastoon
kirjatyöntekijä Esko Ulmanen Bernhard Lehtisen rahastoon
eläkeläinen Pertti Salo Keski-Suomen rahastoon
toimistonhoitaja Liisa Kuntsi Lapin rahastoon
Reijo Nummikari Eetu Salinin rahastoon
eläkeläinen Anneli Koivisto Kari Laitisen rahastoon
kirjailija Ata Hautamäki Väinö Voionmaan rahastoon
seurakuntaneuvos Irma Suonpää Eetu Salinin rahastoon
suunnittelupäällikkö Yrjö Suuniittu Etelä-Savon rahastoon
kaupunkineuvos Armas Lahoniitty Nils Robert af Ursinin
rahastoon tai Suomen Wanhojen Toverien rahastoon
lehtori Erja Anttonen Minna Canthin rahastoon tai
Työväen Kukkasrahastoon
Eija ja Pauli Bau Antti Jussi Kososen rahastoon
aluejohtaja Seppo Ansamaa Nils Robert af Ursinin rahastoon
eläkeläinen Martti Pursiainen Yrjö Kallisen rahastoon
Pertti Knuuttila Keski-Suomen rahastoon
tai SSSL:n rahastoon
Korson Veto Impi ja Kalle Niemisen rahastoon
Muiston kunnioittaminen
Titta Ylisen muistoa kunnioitettiin Tarja Halosen rahastoon
Valma Mäkisen muistoa kunnioitettiin
Irene ja Kalevi Sorsan rahastoon
Rahastot
Kansan Sivistysrahasto muodostuu
yli sadasta erilaisesta rahastosta.
Apurahoja jaetaan yleis-, erikois-, nimikkoja maakuntarahastoista. Testamentit, lahjoitukset
ja merkkipäivänsä onnittelut voi kohdistaa
haluamaansa rahastoon. Valitsemalla omiin arvoihin
pohjaavan rahaston lahjoittaja vahvistaa
elämäntyötään apurahatoiminnan kautta.
Ritariperhonen (Papilio machaon)
12
Kansan Sivistysrahasto
13
Maakuntarahastot
Martta Salmela-Järvisen rahasto (Helsinki)
Hoitokunta: toiminnanjohtaja Aysu Shakir,
johtaja Soili Hietamies, toimitusjohtaja Esko Häsä,
professori Aarne Laurila, valt.maist., kotiseutuneuvos Tero Tuomisto,
valt.maist. Tiina Hiltunen ja
Helsingin Työväen Lapsilaulajien
edustajana Risto Lahti.
Rahaston asiamiehenä on toiminut
puheenjohtaja Aleksej Fedotov
sekä KSR:n edustajana
säätiön asiamies
Ulla Vuolanne.
Alarahasto
Helsingin Työväen
Lapsilaulajien rahasto
Martta Salmela-Järvisen rahaston
hoitokunta ja Risto Lahti.
Nimellisrahasto
Eila ja Unto Laitilan rahasto
Nils Robert af Ursinin rahasto (Varsinais-Suomi)
Hoitokunta: valtiotieteen maisteri Heimo Välimäki,
varapuheenjohtaja aluejohtaja Outi Rannikko,
oik.kand. Mikko Sedig, varanotaari Leena Koikkalainen,
kaupunkineuvos Armas Lahoniitty, professori Antti Paasio,
kunnallisneuvos Simo Paassilta, VM Rauni Paavola
ja päätoimittaja Antti Vuorenrinne.
Rahaston asiamiehenä on toiminut
FT Kristiina Hellstén sekä
KSR:n edustajana säätiön
asiamies Ulla Vuolanne.
NILS ROBERT AF URSININ RAHASTO
ON JAKANUT SEURAAVAT
APURAHAT VUONNA 2014:
Aalto Tino
Pro gradu: Energiayhtiöiden
yritysvastuu
MARTTA SALMELA-JÄRVISEN
RAHASTON JAKAMAT
APURAHAT VUONNA 2014:
Neitoperhonen (Nymphalis io)
El-Amin Hanan
Suomenkielen opintoihin ammattitutkinnon suorittamiseksi
14
Helsingin Työväen Naiskuoro Elegia ry
Kuoron taiteellisen ilmaisun kehittämiseen
Kuoroyhdistys Siller rt
Kuoromikrofonin hankintaan ja musiikkitallenteen tekemiseen
Nevalainen Katja
Taidenäyttelyn järjestämiseen sekä kuvitus- ja taideportfolion uudistamiseen
Suomi-Venäjä-Seuran Turun
piirijärjestö ry
Venäläisen nyky- ja katutaiteen
edistämiseen
Turun ensi- ja turvakoti ry
Synnytystukihenkilöiden, doulien koulutusiltaan
Turun lähimmäispalveluyhdistys ry
Taideapteekki ja Kulttuuriystävä
-toimintaan
Turun Työväen Teatterin Kannatusyhdistys ry
Nuorten työllistämiseen lasten
kesäteatterissa Ella ja presidentti
-juhlanäytelmässä
Varsinais-Suomen Sos.dem. Piiri
Nuorten yhteiskuntakoulutukseen
Isoapollo (Parnassius apollo)
Alarahastot
Kaisu ja Veikko Randellin rahasto
Nils Robert af Ursinin rahaston hoitokunta
ja toimitusjohtaja Esko Randell.
Turun Työväen Säästöpankin rahasto
Nils Robert af Ursinin rahaston hoitokunta
ja valtiotieteen maisteri Risto Laalo.
Aarne ”Ake” Keskitalon rahasto
Nils Robert af Ursinin rahaston hoitokunta
ja toimittaja Juhani Airas.
Duunarirahasto
Nils Robert af Ursinin rahaston hoitokunta
Johannes Koikkalaisen muistorahasto
Nils Robert af Ursinin rahaston hoitokunta
sekä varanotaari Leena Koikkalainen.
Seppo ja Kaija Lehtisen rahasto
Nils Robert af Ursinin rahaston hoitokunta ja
sh (yamk) Maria Kumpuoja.
Kansan Sivistysrahasto
15
Doula tukee ja palvelee
synnyttävää äitiä
Doula on kreikan kieltä ja tarkoittaa
palvelijatarta. Doula on myös synnytyksessä
auttava tukihenkilö. Turun ensi- ja turvakoti
on panostanut myös doulatoimintaan.
U
usi elämä on aina iso juttu. Siksi sen synnyttäminenkin
on suuri asia. Turun ensi- ja turvakoti tarjoaa työkaluja ja
erilaista valmennusta kuukausittain kokoontuvalle doularyhmälle, jotta tukihenkilöillä on paras mahdollinen
osaaminen tärkeässä vapaaehtoistyössään.
”Synnyttävät perheet eivät suoranaisesti liity ensi- ja turvakodin
toimintaan. Doulat eivät ole vain yksinsynnyttäjiä tai synnytyspelkoisia
varten. He palvelevat kaikkia apua tarvitsevia”, Turun ensikodin ohjaaja
ja doula-toiminnan yhdyshenkilö Katja Heikka sanoo.
”Doulan tärkein tehtävä on olla läsnä. Olla turvallinen tuki, jotta synnytyskokemus olisi ainutlaatuinen ja turvallinen. Kyse ei ole pelkästään
n Katja Heikka ja
Elina Lähteenmäki
vetävät Turun
ensi- ja turvakodin
doulatoimintaa.
16
yksittäisistä konsteista tai tekniikoista.”
Teknistä tietoa saa kuka tahansa neuvolan, median, internetin tai
viidakkorummun kautta. Tiedon lisäksi joku voi tarvita tukea. Kun
ensikoti saa tukisuhdepyynnön, synnyttävä äiti ohjataan sellaiselle
doulalle, joka parhaiten vastaa synnyttäjän toiveita ja jonka elämäntilanteeseen tukisuhde sopii, kertoo ensikodin ohjaaja ja toiminnan 2.
yhdyshenkilö Elina Lähteenmäki.
”Äiti ja doula tapaavat muutaman kerran ennen synnytystä. Doula
on synnytyksessä mukana ja tapaa perheen kerran tai kaksi vielä sen
jälkeen. Doula on tehtäväänsä sitoutunut ja antaa paljon vapaa-aikaansa synnyttäjälle”, Lähteenmäki sanoo.
Turun ensi- ja turvakoti ry on järjestänyt doulatoimintaa jo kolme
vuotta. Tällä hetkellä ryhmässä on 13 aktiivista naista. Katja Heikan
mukaan kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, sillä doulan saaminen ei
saa olla perheelle taloudellinen kysymys.
Hypnosynnytyksessä on kyse rentoutumisesta
Synnytystä helpottavat tekniikat kuuluvat kuitenkin oleellisena osana
doulakoulutukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi rentoutumisharjoitukset
ja hieronta.
Marraskuussa Turun ensi- ja hoitokodin doularyhmä tutustui hypnosynnytykseen. Menetelmä on ollut Suomessa varsin uusi, synnytysvalmentaja ja kouluttaja Jaana Cowasji sanoo.
”Hypnosynnytys on ehkä hieman harhaanjohtava nimi. Synonyyminä
voisi yhtä hyvin käyttää luonnollista tai rentoutunutta synnytystä. Hypnosynnytyksessä palataan synnytyksen perusasioiden äärelle ja lähdetään palauttamaan synnyttävän äidin uskoa itseensä ja kehoonsa.
n Anna-Maria Hietanen
n Jaana Cowasji
Varsinais-Suomen
doulatoimintaa on
tuettu Nils Robert
af Ursinin rahaston
apurahalla.
n Rentoutuminen on doulakoulutuksen avainsana.
”Ei tarvita hirveää määrää arsenaalia, puudutteita tai muita. Rentoutumistekniikoilla äidin mieli saadaan rauhalliseen ja hyvään tilaan,
jossa keho hoitaa synnytyksen kuten se osaa.”
Hypnosynnytykseen voi teorian lisäksi tutustua rentoutumis- ja hengitysharjotteiden avulla. Harjoituksiin kuuluvat muun muassa synnytystanssi ja hieronta.
”Rentoutuminen on koulutuksessa avainsana.”
Cowasji on kouluttautunut Englannissa hypnosynnytysinstituutissa.
Hän on antanut synnytyskoulutusta viisi vuotta.
Valokuvauksesta synnytyslauluun
Anna-Maria Hietanen on ollut Turun ensikodin doulatoiminnassa mukana alusta asti. Doulakoulutuksen hän oli saanut jo aiemmin Tampereella.
”Raskaus, synnytys, vauvat ja imetys ovat aina kiinnostaneet minua.
Sitten sain oman lapsen vuonna 2010”, Hietanen kertoo. Hänellä on
ollut kahdeksan tukisuhdetta ja hän on ollut kolme kertaa mukana synnytyksessä.
”Ensimmäinen tukisuhde oli sellainen, että vanhemmilla oli jo esikoinen. Se oli ollut aika rankka ja traumaattinen synnytys. He eivät saaneet
pelkopoliklinikalta tarvitsemaansa apua, joten he turvautuvat doulaan
toisessa, tulevassa synnytyksessä.”
”On ihmeellistä olla todistamassa uutta elämää ja kokea ensi hetket
vauvan syntymän jälkeen. Se sykähdyttää aina uudelleen, jos voi olla
toisen tukena.”
Hietanen sanoo, että doulan antama tuki ja apu riippuvat synnyttävästä äidistä – mitä hän tarvitsee. Toisille riittää, että joku ihminen on
läsnä ja henkisenä tukena.
”Toiset toivovat kivunlievitystä kosketuksen, hieronnan ja akupisteiden painannan avulla. Saatamme myös lämmittää kaurapusseja, joilla
painellaan kipeitä kohtia.”
Doulat voivat myös suihkutella äidin selkää tai ehdottaa erilaisia
asentoja synnytyksen edistämiseksi. Uuden elämän alkuhetkiä voi edistää myös muun muassa synnytystanssilla ja -laululla.
”Monissa synnytyksissä isä on mukana. Doula mahdollistaa, ettei
isän tarvitse poistua äidin rinnalta hetkeksikään. Doula käy hakemassa
ruokaa tai ottaa valokuvia.”
l Teksti ja kuvat: Antti Halonen
Kansan Sivistysrahasto
17
Uudenmaan rahasto
Hoitokunta: pankinjohtaja Matti Louekoski,
johtaja Markku J. Jääskeläinen, kirjailija Claes Andersson,
projektipäällikkö Pentti Pulkkinen,
pääjohtaja Aulis Pitkälä, johtaja Matti Tukiainen 10.2.2014 asti,
toimitussihteeri Minna Räsänen, järjestötoimitsija Visa Tammi,
Matti Waara, kirjatyöntekijä Esko Ulmanen ja lastenhoitaja Hannele Autio.
Rahaston asiamiehenä on toiminut muusikko ja
musiikkipedagogi AMK Emma Kuntsi
sekä KSR:n edustajana
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Toini ja Veikko Helteen rahasto
Uudenmaan rahaston hoitokunta
ja lehtori Anu Rajajärvi.
Matti Louekosken rahasto
Impi ja Kalle Niemisen rahasto
Ari Koskenoja. varapuheenjohtaja
Petteri Oksa, Hannu Himanen,
Jaana Nissinen, Tessa Olin.
Rahaston asiamiehenä on toiminut
järjestötoimitsija Visa Tammi sekä
KSR:n edustajana säätiön
asiamies Ulla Vuolanne.
Bernhard Lehtisen rahasto
kirjatyöntekijä Esko Ulmanen,
pääluottamusmies Ari Nyman ja
Sari Park-Björklund. Rahaston
asiamiehenä on toiminut Ulla Vuolanne.
Rauha ja Helge Tapanin rahasto
Uudenmaan rahaston
hoitokunta ja lastenhoitaja
Hannele Autio.
Terttu Tammeron rahasto
Loistokultasiipi (Lycaena virgaureae)
UUDENMAAN RAHASTO ON JAKANUT SEURAAVAT APURAHAT VUONNA 2014:
Mikkolan musiikkiluokat
Häiriötekijä -musikaaliin
Halttula Katriina
Myynnin ja palvelun osaajan erikoistumisopintoihin
Juurakko Anna
Studioalbumin tekoon
Jääskeläinen Nina
Säädettävän työpöydän
hankkimiseen
18
Kallio Ari
Tutkimukseen suomalaisen
kuunnelman varhaishistoriasta
Kari Olli
Sävellystyöhön Pohjan puhallinorkesterille
Kivilahti Veikko
Valokuvanäyttelyyn ulkosaaristosta Karjalohjan
Kulttuurivinttiin
Koponen Joonas
Sähkötekniikan diplomiinsinööri-koulutuksen vaihtoopintoihin Australiassa
Korvenranta Tiina
Opintomatka kansainväliseen sosiologian konferenssiin
Japanissa
Leppävaara-seura ry
Harakasta Lintuvaaraan - valokuvakirjan toteuttamiseen
Uusia vastuullisia
Alarahastot
Miinalainen Pirkko
Viipurista Espooseen - Oma
elämänkerta
Silvola Sointu
Opintomatka kansainväliseen sosiologian konfrenssiin
Japanissa
Tamminen Risto
SASK ry:n Mosambikin
Talkoomatkan esitelmiin
kansainvälisestä ay- ja
solidaarisuustoiminnasta
Vatanen Susan
Vaatemalliston suunnitteluun
ja valmistukseen sekä
välineiden hankintaan
Virkkunen Senni-Ilona
Viittomakielisen
elämänkerran
tallennukseen
H
Kansan Sivistysrahastolla on 15 maakuntarahastoa. Maakuntarahastoa
hallinnoi rahaston hoitokunta, yhteyshenkilönä toimii rahaston asiamies.
Vuonna 2014 mukaan työhön tuli uusia ihmisiä.
ämeen rahaston uutena asiamiehenä on aloittanut Mikko
Suomalainen, 32. Hän työskentelee Hämeen Sosialidemokraattien toiminnanjohtajana. Suomalainen siirtyi Hämeenlinnaan Helsingistä Demarinuorten keskustoimistolta.
Yhteiskunnallisten kulttuuri- ja sivistyshankkeiden toteuttamisen
mahdollistaminen kuuluu Kansan Sivistysrahaston ykköstehtäviin, Suomalainen sanoo.
”Asiamiehenä haluan edistää KSR:n tunnettavuutta työväenliikkeen
ja muun väestön parissa sekä kehittää Hämeen rahaston toimintaa
eteenpäin. Erityisen tärkeä työmaa on nuorten keskuudessa.”
Pirkanmaalla Väinö Voionmaan rahasto sai uuden puheenjohtajan
Anniina Tirrosesta, joka toimii siviilityössään Tampereen kaupungin
suunnittelupäällikkönä. Rahaston uusi asiamies on avustava asiantuntija Antti Markkola.
”Ihmisten yhdistäjänä”
Oulun läänissä toimivan Yrjö Kallisen rahaston hoitokunnan puheenjohtajana on aloittanut Mikko Salmi, 39, joka on ammatiltaan pappi
ja toimittaja. Hän määrittelee itsensä ihmisluonnonsuojelijaksi. Salmi
on toiminut Oulun sos. dem. kunnallisjärjestön puheenjohtajana sekä
Oulun kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsenenä.
”Pidän Kansan Sivistysrahaston panosta suomalaisen tieteen ja taiteen hyväksi erittäin arvokkaana. Ainoastaan ymmärryksen ja sivistyksen lisääntymisen kautta ihmisten välillä voi syntyä todellista yhteyttä”, Salmi määrittelee.
Salmi miettii, että Suomi on muuttunut viime vuosina entistä monikulttuurisemmaksi.
”Uskon sivistystyön ja tutkimuksen auttavan meitä ymmärtämään,
että meissä ihmisissä on rodusta, kansallisuuden ja uskonnosta riippumatta huomattavasti enemmän yhteistä kuin toisistamme erottavaa.”
n Mikko Suomalainen
n Yrjö Kallisen rahaston
hoitokunnassa tapahtui
vahdinvaihto, kun Matti
Ahde luovutti puheenjohtajuuden Mikko
Salmelle.
”Ymmärryksen kautta me emme vain suvaitse
toisia kulttuureja vaan näemme ne omaa yhteiskuntaamme täydentävinä ja raikkaita näkökulmia
avaavina”, Salmi sanoo.
Uutena Kallisen rahaston asiamiehenä aloitti
samana vuonna Kauko Keskisärkkä, joka toimii
Pohjois-Suomen Demarinuorten järjestösihteerinä.
HÄMEEN RAHASTO
ON JAKANUT SEURAAVAT
APURAHAT VUONNA 2014:
Isotalo Mari
Yksityisnäyttelyn
järjestämiseen
Lahden Oma Teatteri ry
Teatteri Vanhan Jukon,
Teatteri Telakan ja Rakvere
Teaterin yhteistyöprojektiin
Vanha-Similä Maria
Väitös: Elämää Forssan
tekstiiliteollisuudessa
1950-luvulta 2000-luvulle
Hämeen rahasto
Hoitokunta: radiotoimittaja, YM Aarne Kauranen,
toiminnanjohtaja Irja Appelroth,
pankinjohtaja Kalevi Rajala,
ekonomi Sinikka Laitinen, laitosmies Isto Hannula,
Taisto Tuominen ja apulaisrehtori Kirsti Laatunen.
Rahaston asiamiehenä on toiminut
toiminnanjohtaja Raimo Turunen 31.12. 2013 asti
ja 1.1.2014 alkaen toiminnanjohtaja
Mikko Suomalainen sekä KSR:n edustajana
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Alarahasto
Kari Laitisen muistorahasto
Nimellisrahasto
Orimattilan sos.dem.
Työväenyhdistyksen
90 v. juhlarahasto.
Kymenlaakson rahasto
KYMENLAAKSON RAHASTO
ON JAKANUT SEURAAVAT
APURAHAT VUONNA 2014:
Hoitokunta: toimittaja Hilppa Kimpanpää,
varapuheenjohtajana toiminnanjohtaja Ossi Roininen,
kansanedustaja Jukka Kärnä, kaupunginjohtaja Pertti Lintunen,
toiminnanjohtaja Vesa Salminen ja kasvatustieteen maisteri Minna Tuukkanen.
Rahaston asiamiehenä on toiminut järjestösihteeri Riku Pirinen sekä
KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry
Nuorten Yhteiskuntakouluun
Nimellisrahasto
Antero Kekkosen rahasto,
Pietari Salmenojan rahasto,
Eero Laineen rahasto ja
Eteenpäin Oy:n rahasto.
Kajula Paula
Kuvankäsittelyohjelman ja
tietokoneen hankintaan
Kotkan Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry
Kotkalaisen sosialidemokraattisen
muistitiedon keräämiseen
Lahti Jaakko
Kuvanveiston välinehankintaan
Palmros Nina
Suudelma- taidenäyttelyn toteutukseen Suomen Pietarin
instituutissa
Pyhtään Sosialidemokraatit ry
Pyhtään sosialidemokraattisen järjestötoiminnan historian toimittamistyöhön
Raita Isa-Mariia
Kansanmusiikkileirin kustannuksiin
Sitruunaperhonen (Gonepteryx rhamni)
20
Amiraaliperhonen (Vanessa atalanta)
Kansan Sivistysrahasto
21
Teollisuusneuvos Toivo Lepistö
P
(1921–2010)
ohjoissatakuntalainen Toivo Lepistö
(1921-2010) oli yksi niistä 144 sosialidemokraattisen vaalilistan valitsijamiehestä, jotka saapuivat eduskuntataloon
valitsemaan Mauno Koivistoa tasavallan presidentiksi vuoden 1982.
Teollisuusneuvos Lepistö oli tekemässä
Suomen historiaa, mutta ennen muuta hänen
elämäntyönsä jälki näkyy kotiseudulla Kankaanpäässä. Hän toimi kunnan- ja kauppalanhallituksen jäsenenä, kirkonkylän kansakoulun
johtokunnassa tai vaikkapa vesilautakunnan
puheenjohtajana.
Kun Kankaanpäähän tarvittiin aurausohjelmaa, koulusuunnitelmaa
tai palotoimen kehittämissuunnitelmaa, Lepistö oli toimikunnissa mukana.
Pesäpallopaikkakunnalla kun oltiin, hänet nähtiin myös Kankaanpään Maila ry:n puheenjohtajan tehtävissä. Lepistöllä oli myös lukuisia
oman kotipaikkakuntansa ulkopuolisia luottamus- ja asiantuntijatehtäviä sekä tiiliteollisuudessa että koko maakunnan elinkeinotoiminnan
kehittämisessä.
Toivo Lepistö varttui Köyliössä isänsä lempeän sosialidemokratian
hengessä. Hän opetteli tiilenvalmistuksen salat jo ennen rippikouluikää.
Kasvava ja kehittyvä Suomi tarvitsi taloja ja tiilikoneet muokkasivat
osaavissa käsissä erinomaista rakennusmateriaalia.
Lepistö haavoittui vaikeasti jatkosodassa Maaselän kannaksella Krivillä 1943, vain 22-vuotiaana. Haavoittuminen antoi uuden suunnan
tulevaisuudelle, ja tiiliteollisuus tuntui luontevalta valinnalta. Rauhan
myötä tarvittiin jälleenrakentajia – ja tiiliteollisuutta.
Valmistuttuaan teknikoksi 1946 Toivo Lepistö työskenteli työnjohtajana monissa tiilitehtaissa, kunnes hankki 1960 kankaanpääläisen
Lohikon Tiili Oy:n osake-enemmistön. Lepistön johdolla tuotantoa te-
22
hostettiin ja se keskitettiin kokonaan julkisivutiilien valmistukseen. Siitä syntyi menestystarina.
Vuonna 1974 Lepistö sai teollisuusneuvoksen
arvonimen.
Lohikon tiilillä on vuorattu moni satakuntalainen uudisrakennus, esimerkiksi Kankaanpään
kaupungintalo. Lepistön luopuessa yrityksestä
vuonna 1980, se työllisti yli 30 henkilöä.
”Luova ja vastuullinen”
”Isän menestystarinan takana olivat voimakas
tahto ja periksiantamattomuus. Hänen merkittävä voimavaransa oli tahto pitää kiinni siitä, mitä
oikeana pitää. Omien sanojensa mukaan hän on ollut monta kertaa
häviöllä, mutta harvoin hävinnyt”, tytär Kirsti Jokiranta kertoo.
”Meille lapsille hän jätti arvoperinnön, jonka mukaan heikompaa
aina autetaan, vastuuta otetaan ja yritetään, kotimaata rakastetaan,
mutta ollaan suvaitsevaisia muita kulttuureja ja uskontoja kohtaan.”
Tytär kuvailee, että isä oli hyvin lapsirakas ja uskomattoman luova
henkilö, jolla oli jatkuvasti uusia ideoita tuottava pää. Tämä näkyi kaikilla elämän aloilla.
”Isäni arvosti myös kulttuuria ja tuki mielellään paikallisia taiteilijoita. Hän oli melkoinen esteetikko, joka piti tärkeänä kaunista ympäristöä. Hän tarkkaili kaikkea ympärillä olevaa. Erityisen lähellä sydäntä oli
oman kaupungin arvokas ja palkittu tiili-ilme.”
Lepistö oli ahkera lukija ja kirjoittaja. Elämänsä aikana hän oli kerännyt valtavan tietomäärän etenkin poliittisesta historiasta.
Viimeiset vuotensa Lepistö vietti Kaunialan sairaalassa, jona aikana
hän opetteli vielä tietokoneen käytön. Tavoitteena hänellä oli kirjoittaa
jatko-osa omaan elämänkertakirjaansa ”Kolme elämääni”.
Testamentissaan Toivo Lepistö osoitti lahjoituksen myös Kansan Sivistysrahaston Eetu Salinin rahastolle.
Eetu Salinin
rahasto (Satakunta)
Hoitokunta:
seurakuntaneuvos Irma Suonpää,
varapuheenjohtajana rehtori Harri Lehtonen,
tutkimus- ja kehitysjohtaja Kirsti Jokiranta
toimittaja Matti Hirvonen,
yhteyspäällikkö Petteri Lahti ja
pääluottamusmies Tommi Raunela.
Rahaston asiamiehenä on toiminut
toimistonhoitaja Liisa Vannekari
sekä KSR:n edustajana
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Alarahastot
Toivo Lepistön rahasto
Uuden Ajan rahasto
Haapaperhonen (Limenitis populi)
Nimellisrahasto
Matti Kuusion rahasto
EETU SALININ RAHASTO ON JAKANUT
SEURAAVAT APURAHAT VUONNA 2014:
Rauman Demarit ry
Rauman Sosialidemokraattisen
Keskusteluseuran 50-vuotishistoriaan
Rauman metallityöväen ao 066
Sotakorvaustyön muistomerkkihankkeeseen
n Eetu Salinin rahaston hoitokunta, vasemmalta puheenjohtaja Irma Suonpää, Matti Hirvonen, Kirsti Jokiranta, Harri
Lehtonen, asiamies Liisa Vannekari ja Petteri Lahti.
Kansan Sivistysrahasto
23
Väinö Voionmaan rahasto (Pirkanmaa)
Hoitokunta: tilaajapäällikkö Pekka Kivekäs 18.2.2014 asti,
19.2.12014 alkaen suunnittelupäällikkö Anniina Tirronen,
hallintopäällikkö Margit Eteläniemi,
kunnallissihteeri, eläkeläinen Marja-Liisa Järvinen,
maakuntaneuvos Risto Koivisto,
toiminnanjohtaja, eläkeläinen Matti Länsiö,
työnjohtaja, eläkeläinen Reino Ojala,
hallintokoordinaattori Ilpo Pyymäki ja
kunnallisneuvos Seppo Salminen.
Rahaston asiamiehenä on toiminut
suunnittelupäällikkö Anniina Tirronen
18.2.2014 asti, 19.2.2014 alkaen
avustava asiantuntija Antti Markkola,
sekä KSR:n edustajana säätiön
asiamies Ulla Vuolanne.
Nimellisrahasto
Väinö Linnan rahasto
Tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus)
VÄINÖ VOIONMAAN RAHASTO
ON JAKANUT SEURAAVAT
APURAHAT VUONNA 2014:
Hakkarainen Juho
Kaupunginosien Tampere
-kirjan kirjoittamiseen
Koovee ry Taitoluistelu
Nuorten taitoluistelijoiden koulutustoimintaan
Eläkkeensaajien Tampereen
yhdistys ry
ELINVOIMAA - Välittämistä ja verkostoja eläkeikäisille
Jokinen Timo
Ylöjärven maisemissa -kirjan kirjoittamiseen
Kuivalainen Henna
Sosiaalipolitiikan opintoihin
Eskola Katariina
Historian opintoihin
24
Kallio Jyrki
Valokuvanäyttelyn toteuttamiseen
Kytöharju Noora
Suomen sisällissodan traumaa
käsittelevän dokumenttielokuvan käsikirjoitukseen
Läärä Kaisa
Pro gradun kirjoittamiseen
fantasiaromaanin
kirjoittamiseen
Pitkäniemen Perinneyhdistys ry
Ay-toimintaa Pitkäniemen
sairaalassa 100 vuoden ajalta
Tampereen Runo- ja
Kulttuuriyhdistys ry
Syksyn Runopäivien
järjestämiseen
Rantanen Satu
Pro gradun kirjoittamiseen
Salama (Suksi) Annukka
Taivaantakoja, nuorten S
Väinö Voionmaa oli
sivistystyön esitaistelija
osialidemokraattisen liikkeen vaikuttajahahmo Väinö Voionmaa oli tiedemies
ja poliitikko, joka ehti olla monessa mukana.
Työväenaate haki vasta muotojaan Euroopassa, kun Väinö Voionmaa syntyi 1869 Jyväskylässä lehtori Olavi Wallinin ja Flora os.
Schreckin perheeseen. Sivistyskoti tarjosi pojalle koulutusmahdollisuuden, jonka hän käytti
tehokkaasti hyväkseen. Väinöstä tuli ylioppilas 1886, filosofian maisteri 1890, lisensiaatti
1893 ja tohtori 1894.
Nuori 24-vuotias tohtori väitteli Suomen
maanteistä Ruotsin vallan aikana. Ensimmäiset
työvuodet kuluivat toimittajana ja oppikoulunopettajana. Sitten hän opetti kauppahistoriaa
ja talousmaantiedettä Suomen liikemiesten
kauppaopistossa.
Kun Suomen Työväenpuolue perustettiin
1899, tohtori Väinö Wallin oli siis 30-vuotias.
Isä Johan oli ollut innokas kansanvalistusmies
ja äiti Flora oli ollut kiinnostunut sosiaalisista
kysymyksistä. Ei siis ollut yllättävää, että poika kiinnostui sosialismin
oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon opeista.
Wallinin suku oli lähtöisin Gotlannista, jota suomalaiset olivat tottuneet kutsumaan Vuojonmaaksi. Sen pohjalta Väinö vaihtoi sukunimekseen Voionmaan 1906. Tuolloin hän jo toimi Helsingin yliopiston poh-
joismaiden historian dosenttina. Hän oli myös
Kansanvalistusseuran sihteeri.
Käytännön sosialisti
Väinö Voionmaa liittyi sosialidemokraattiseen
puolueeseen sisällissodan jälkeen. Sitä ennen
hän oli jo aloittanut yhteiskunnallisen toimintansa 1917 Oskari Tokoin senaatin jäsenenä ja
Helsingin kaupunginvaltuustossa raittiusliikkeen
edustajana.
Sosialidemokraattinen liike kaipasi kapinan
jälkeen tuoreita ihmisiä, joilla ei ollut sisällissodan taakkaa harteillaan. Siksi Voionmaa oli
luonteva puolueen ehdokas vuoden 1919 eduskuntavaaleihin, joissa hän tuli heti valituksi.
Kansanedustajana Voionmaa toimi keskeytymättä kuolemaansa asti.
Vuosina 1903-1910 Voionmaa oli kirjoittanut
kolmiosaisen Tampereen kaupungin historian.
Sitä luonnehditaan ensimmäiseksi yhtenäiseksi
kuvaukseksi uudenaikaisen teollisuus- ja kaupunkiyhteiskunnan kehityksestä nykyaikaan asti. Myös työväestön
osuus yhteiskunnallisessa kehityksessä nousi esiin.
Voionmaa oli käytännöllinen sosialisti. Hän ei hyväksynyt teorioita
lopullisesta päämäärästä. Kehitys oli jatkuvaa. Sosialidemokraattinen
liike antoi vahvan tukialustan Voionmaan tärkeiksi näkemille suurille
Kansan Sivistysrahasto
25
visioille kansainvälisyydestä ja kansallisesta sivistystyöstä. Puheenjohtaja Väinö Tanner huomasi miehen kyvyt ja antoi niille suuren arvon.
Sisällissodan jälkeen Voionmaa toimi myös Helsingin yliopiston pohjoismaiden historian ylimääräisenä professorina vuoteen 1936 saakka.
Raittiutta ja koulutusta
Voionmaa oli viimeisen päälle raittiusmies. Olihan hän toiminut jo vuodesta 1898 Raittiuden Ystäväin keskushallituksessa. Suurlakon aikaan
1905 hän puhui kieltolain puolesta. Raittiusaate liittyi kansansivistystyöhön. Voionmaan mielestä huutovetten kanssa melskaaminen ei edistänyt
kansan henkistä kasvua. Vuosina 1907-1912 hän toimi Kansanvalistusseuran sihteerinä.
Voionmaa kuitenkin näki, että työväenliikkeen tuli järjestää omaehtoista sivistystyötä. Työväestön oli rohkeasti itse hankittava ihmisarvo ja
omanarvontunto sekä entistä arvokkaampi solidaarisuuden tunto. Vuonna 1919 Voionmaa oli keskeisenä henkilönä perustamassa Työväen Sivistysliittoa ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana kuolemaansa asti.
Työväen Sivistysliiton kautta nousi esille myös ajatus työväen oman
kansanopiston perustamisesta. Tämä keskustelu synnytti Työväen Akatemian, josta tuli 1924 yleissivistävää ja yliopiston perusopetusta tarjoava
kansanopisto. Voionmaa kävi ahkerasti luennoimassa Kauniaisissa, toimi
ensin sen hallintoneuvoston puheenjohtajana vuoteen 1933 saakka ja
sen jälkeen esimiehenä.
Väinö Voionmaalle luovutettiin kansalaislahja hänen täyttäessään 75
vuotta. Tästä kansalaislahjasta muodostui peruspääoma, jonka turvin
opistoa alettiin rakentaa Ylöjärvelle keväällä 1950. Voionmaan opisto
toimii edelleenkin. Sen yleissivistyksellinen tehtävä on muuttunut peruskoulujen myötä ja nykyisin Ylöjärvellä opiskellaan viestintää.
Akateemisen uran ehtoopuolelle osui vielä toimiminen Yhteiskunnallisen Korkeakoulun kanslerina vuosina 1945-1947. Myöhemmin se siirrettiin Tampereelle ja koulu muuttui Tampereen yliopistoksi.
"Ulkopolitiikassa on ylläpidettävä niitä traditioneja, jotka ylläpitämistä ansaitsevat, kartettava äkkiotteita ja jyrkkiä käänteitä, jotka
häiritsevät ulkopoliittista vakaantumista ja hyvää mainettamme maailmalla", Voionmaa muotoili jo 1927.
Historioitsijana Voionmaa oli voimakas suomalaisuusmies. Vuonna
1915 hän oli kirjoittanut Suomen karjalaisen heimon historian. Työn
alle ehti myös hämäläisen heimon historia, mutta se ei koskaan valmistunut. Yliopistolla hän puolusti suomalaisuutta voimakkaasti ruotsinkielistä eliittiä vastaan.
Voionmaa halusi nähdä Suomen suomensukuisten heimojen
luonnollisena kokonaisuutena. Näiden rajojen sisään kuuluivat niin
Itä-Karjala kuin Inkerinmaakin. Äärioikeistolaisiin Suur-Suomen touhottajiin hän suhtautui samaan aikaan penseästi ja toivoi, että ”suomalaisen heimohengen viaton kirmailu” lopetettaisiin. Alueita ei pitänyt yhdistää sodan tai väkivallan keinoin.
Kun Väinö Tanner muodosti vähemmistöhallituksensa 1926, Voionmaa oli luonnollinen valinta ulkoministerin salkun haltijaksi. Hän
uskoi Kansainliittoon ja toimi Suomen valtuuskunnassa. Eduskunnan
ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Voionmaa oli 1931-33 ja ennen
muuta vaikeat sotavuodet 1940-1945. Voionmaa oli mukana rauhanvaltuuskunnassa niin 1940 kuin 1944.
Laaja elämäntyö
Yhden miehen elämään mahtui paljon. Väinö Voionmaa oli aikanaan
paitsi merkittävä sosialidemokraattinen poliitikko, myös tiedemies, raittiusmies, kansanvalistaja, opettaja, sanomalehtimies, kirjailija, puhuja ja
hallintomies.
Voionmaa avioitui 1895 Ilma Maria Alinin kanssa ja avioliitto kesti
koko elämän. Pariskunnalle syntyi kuusi lasta.
Tampereen yliopiston pääoven eteen pystytettiin 1965 Väinö Voionmaan patsas. Jyväskylä halusi kunnioittaa kaupungissa syntynyttä ja
siellä koulunsa käynyttä Voionmaata pystyttämällä hänelle muistomerkin
1971 Cygnaeuksen koulun puistoon. Jyväskylästä löytyy myös Voionmaankatu, koulu ja puisto.
l Teksti: Jukka Halonen
n Vuonna 1930 valitun
eduskunnan sosialidemokraattiset kansanedustajat
uusien vaalien kynnyksella
1933, joukossa runsaasti
työväenliikkeen tunnettuja hahmossa. Eturivissä
keskellä seisovan Väinö
Tannerin ympärillä ovat
mm. Hilja Pärssinen ja Väinö
Hakkila vasemmalla puolella,
Hakkilan takana on Miina
Sillanpää. Heti Tannerin oikealla puolella ensimmäisellä askelmalla seisovat Matti
Turkia ja Väinö Voionmaa.
(KUVA: Työväen Arkisto)
Ulkopoliitikko
Sosialidemokraattisessa liikkeessä Voionmaa nousi nopeasti johtavaksi ulkopolitiikan asiantuntijaksi. SDP nimesi hänet edustajaksi
1920 Tarton rauhanneuvotteluihin. Voionmaa huolehti siitä, että Petsamo liitettiin Suomeen.
26
Kansan Sivistysrahasto
27
Etelä-Savon rahasto
Antti Jussi Kososen rahasto
(Pohjois-Karjala)
Hoitokunta: toimittaja Kalle H. Fröjd, terveydenhoitaja Airi Haatainen,
toiminnanjohtaja Voitto Lyytikäinen, toiminnanjohtaja Jari Mäkinen ja
toiminnanjohtaja Reijo Kutvonen. Rahaston asiamiehenä on toiminut
aluesihteeri Antti Lehkonen sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Hoitokunta:
kunnanjohtaja Matti Tohkanen,
varapuheenjohtajana
aluejohtaja Kirsti Kuittinen,
toiminnanjohtaja Marko Haakana,
toiminnanjohtaja Seppo Eskelinen
ja järjestösihteeri Eveliina Reponen.
Rahaston asiamiehenä on
toiminut HTK Matti Mikkonen
sekä KSR:n
edustajana säätiön
asiamies Ulla Vuolanne.
ETELÄ-SAVON RAHASTO
ON JAKANUT SEURAAVAT
APURAHAT VUONNA 2014:
Al-Sammarraee Hamid
Valokuvaus- ja viestintätaitojen
opiskeluun
Huttunen Maija
Proomusta uittotukkiin - vedenalaisia kuvia Savonlinnan seudulta -projektiin
Alarahasto
Albin ja Hilma Valjakan rahasto
Hoitokunta: Lauri Saukkonen,
Jorma Vilhunen, Leena Varis ja
Markku Himanen.
Alarahasto
Seppo Eskelisen rahasto
Nimellisrahasto
Kullervo Mikkosen rahasto
Suruvaippa (Nymphalis antiopa)
ANTTI-JUSSI KOSOSEN RAHASTO
ON JAKANUT SEURAAVAT
APURAHAT VUONNA 2014:
Flink Merja
Runokirjan kuvittamiseen
Hourula Miikka-Pekka
Metsätieteiden vaihto-
opiskeluun Italiassa
28
Hämäläinen-Koljonen Maarit
Teatteria Outokummussa
-teatteriteokseen
Joensuun Parafestyhdistys ry
Vammaistaiteeseen suuntautuneen Parafest-
festivaalin järjestämiseen
Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys ry
Suggestopediseen suomen
kielen kurssiin
Laakso Anssi
Pro gradun kirjoittamiseen
Kettunen Noora
Luokanopettajan opintoihin
Itä-Suomen yliopistossa
Meriläinen Juhani
Näin kaupungin kasvavan
-teoksen kirjoittamiseen
Koistinen Sanna
Terveydenhoitajaopintojen
työharjoitteluun Malesiassa
Muhelinpurock ry
Muhelinpurock- ja MuhelinpurocKIDS -tapahtumien
järjestämiseen
Mutalan voimistelu-ja urheiluseura Riento ry
Mutalan Riennon 100-vuotishistoriikkiin
Pieviläinen Irene
Työväen muistitiedon
litterointityöhön
Kangassinisiipi (Plebeius argus)
Kansan Sivistysrahasto
29
Keski-Suomen rahasto
Hoitokunta: puheenjohtaja,
talousneuvos Matti Ojala,
toimitusjohtaja Aimo Ekonen,
yht.kand Seppo Patrikainen,
aluejohtaja Sirpa Moilanen,
järjestösihteeri Ulla Perämäki,
kunnallisneuvos Helena Pihlajasaari
ja maakuntaneuvos Simo Salmelin.
Rahaston Asiamiehenä on toiminut
toiminnanjohtaja Jari Blom sekä
KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Alarahasto
Ahti ja Sirkka Lahtisen rahasto
Angervohopeatäplä (Brenthis ino)
KESKI-SUOMEN RAHASTO
ON JAKANUT SEURAAVAT
APURAHAT VUONNA 2014:
EKL:n Keski-Suomen Piiri ry
EKL:n 19. liittokokouksen näyttelyn järjestämiseen
Jyväskylän Eläkkeensaajat ry
Kerhotoiminnan kehittämiseen ja
ohjaajien koulutukseen
Keski-Suomen Kirjailijat ry
Lasten- ja nuortenkirjallisuus-
päivän järjestämiseen
MINNA CANTHIN RAHASTO ON
JAKANUT SEURAAVAT APURAHAT
VUONNA 2014
Minna Canthin rahasto
(Pohjois-Savo)
Lennokkikerho Tintti
Lennokkikerhon lasten ja nuorten harrastetoimintaan
Hoitokunta: FM Outi Vuorikari, Ilkka Iso-Pahkala ja Sari Hannele
Hyvärinen. Rahaston asiamiehenä on toiminut tiedottaja
Martti Ruokolainen sekä KSR:n edustajana
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Lähdesmäki Asta
Luontokertomuskirjan kokoamiseen ja kirjoittamiseen
Sallinen Eira
Kotirintamanaiset sodassa
-muistitiedon julkaisemiseen
Keski-Suomen Yhteisöjen tuki ry/
Monikultuurikeskus Gloria
Suomen kielen opetuksen oppimateriaalin hankintoihin
n Vuonna 2012 edesmenneen
Ahti Lahtisen ja vaimonsa Sirkka
Lahtisen lahjoituksen ja
nimikkorahaston myötä on tuettu mm. vähävaraisten opintomahdollisuuksia Keski-Suomessa.
Warkauden Kassiopeia ry
Lasten ja nuorten tiedepajan
välineistön hankintaan
Koik Sven Aukusti Eemeli
Videotuotannon kamera-
varusteiden hankintaan
Kukkonen Nea
Pro gradun kirjoittamiseen
Lohikosken Sosialidemokraatit ry
Satavuotishistoriakirjan tuottamiseen
Nimellisrahastot
Yrjö Nurmen rahasto,
Edit Terästön koulutusrahasto
Luovuusterapiayhdistys Aistein ry
Sanataiteen ja valokuvan avulla
virtaa seniorityöhön -hankkeeseen
Rytkönen Maria
Pro gradun kirjoittamiseen
Metsänokiperhonen (Erebia ligea)
30
Kansan Sivistysrahasto
31
Elias Lönnrotin rahasto (Kainuu)
Matti Lepistön rahasto (Pohjanmaa)
Hoitokunta: apulaisrehtori Tellervo Huotari,
varapuheenjohtajana kunnallisneuvos Aarno von Bell,
kauppateknikko Ritva Kivilahti,
toimistosihteeri Leena Törrö ja koulutuspäällikkö
Lasse Lyytikäinen. Rahaston asiamiehenä on
toiminut toimitusjohtaja Pekka Ovaska sekä KSR:n
edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Hoitokunta: VM, ulkoasiansihteeri Juha Mustonen,
sosiaalityöntekijä Eila Pohjonen, yrittäjä Manu Kumpulainen,
osastonhoitaja Ulla-Riitta Harju, eläkeläinen Terttu Järvenlanti,
käyttöpäivystäjä Jaakko Lepistö ja eläkeläinen Aimo Pukkila.
Rahaston asiamiehenä on toiminut filosofian tohtori Rainer Smedman
sekä KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Alarahasto
Pirjo ja Kari Urpilaisen rahasto
Matti Lepistön rahaston
hoitokunta ja Pirjo Urpilainen.
ELIAS LÖNNROTIN RAHASTO
ON JAKANUT SEURAAVAT
APURAHAT: VUONNA 2014
Iin Sosialidemokraattinen
kulttuurijaosto
Kantaaottavat yhteislaulut
-DVD-levyn julkaisemiseen
Kainun lausujat ry
Eino Leinon kauneimmat
rakkausrunot -CD-levyn
julkaisemiseen
Paltaniemen kesäteatteri
Nummisuutarit -
näytelmäesitykseen
MATTI LEPISTÖN RAHASTO
ON JAKANUT SEURAAVAT
APURAHAT VUONNA 2014:
Kulttuuriosuuskunta Oravan Pyörä
Kiertävän teatteritapahtuman järjestämiseen Keski-Pohjanmaalla
Tuuri Pekka
Kandidaatin tutkielmaan julkisesta omistajaohjauksesta
32
Lanttuperhonen (Pieris napi)
Hopeasinisiipi (Polyommatus amandus)
Kansan Sivistysrahasto
33
KSR:n valtuuskunnan
puheenjohtajuuden jättänyt
Yrjö Kallisen rahasto (Pohjois-Pohjanmaa)
Pertti Paasio:
Nokkosperhonen (Nymphalis urticae)
Hoitokunta: Matti Ahde 28.2 2014 asti,
1.3.2014 alkaen pastori, yrittäjä Mikko Salmi,
rehtori, eläk. Tapio Karjalainen, aluepäällikkö,
eläk. Ritva Kitinoja ja asianajaja, eläk. Martti Turkka.
Rahaston asiamiehenä on toiminut aluepäällikkö
Saila Pirnes 28.2.2014 asti ja 1.3.2014 alkaen
Kauko Keskisärkkä sekä KSR:n edustajana
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
YRJÖ KALLISEN RAHASTO
ON JAKANUT SEURAAVAT
APURAHAT VUONNA 2014:
Raahen Nuorisokuoro
Kuorofestivaaleille osallistumiseen USA:n
Michiganissa
Valkonen Martti
Taidenäyttelyyn ja vammaisjärjestöissä järjestettävään vapaaehtoistyöhön
34
Demokratian
puolustaminen
KSR:n
tärkein tehtävä
L
ähes kymmenen vuotta Kansan sivistysrahaston valtuuskuntaa
johtanut Pertti Paasio jättää tehtävän iloisella mielellä – koska
”on jotakin jätettävää”.
”Olen ollut mukana yhteisössä, joka on täyttänyt tarkoituksensa.
KSR:n tehtävä on auttaa ikään kuin kynnyksen yli yhteiskunnallisesti suuntautuneita luovia ihmisiä ja tutkijoita. KSR ei ole niin iso
rahasto, että se voisi rahoittaa suuria projekteja, mutta varsin montaa luovan työn tekijää ja tutkijaa olemme voineet auttaa etenkin uran alkutaipaleella, sosialidemokraattinen valtiomies Pertti Paasio toteaa tyytyväisenä.
Pertti Paasio toimi KSR:n valtuuskunnan puheenjohtajana vuosina 20052014. Säätiön toiminnassa hän on kuitenkin ollut mukana jo vuodesta
1973 lähtien, kun hänen isänsä Rafael Paasion nimikkorahasto perustettiin
isä-Rafaelin 70-vuotispäivänä.
”Rahaston perustamissäännöissä todetaan, että olen puheenjohtaja rahaston hoitokunnassa niin kauan kun kynnelle kykenen.”
Ajassa mukana
KSR:n toiminnan tarkoituksena on tukea apurahoin ja tunnustuspalkinnoin
yhteiskunnallisesti suuntautunutta kulttuuri- ja sivistystyötä, tutkimusta,
35
opiskelua ja valistustoimintaa. Menneinä
vuosikymmeninä säätiö on Paasion mukaan
paitsi säilyttänyt perusajatuksensa, niin myös
vakiinnuttanut asemansa arvostettujen kansallisten rahastojen joukossa.
”KSR on myös seurannut aikaansa. Se on
ottanut ennakkoluulottomasti käyttöön uudet
tavat lähestyä ihmisiä, joiden kanavia KSR ja sen
rahastot ovat, pysynyt siis oivallisesti teknologisen kehityksen mukana.”
”Teknologia on muuttunut siinäkin mielessä, että ennen kysyttiin isältä, miten jokin
vempele pelaa – nyt samaa asiaa kysytään
lapsenlapselta”, huumorimiehenä tunnettu
Paasio naurahtaa.
voituu pohtimaan.
Demokratian väheksyminen ilmenee Paasion
mukaan esimerkiksi yleisessä sanonnassa ” Valehtelee, koska on kansanedustaja”.
”Tämä asenne on ollut henkisesti rasittavaa.
Jos
halutaan puolustaa demokratiaa, ja kansann KSR:n valtuuskunnan puheenjohtajuuden
edustaja valehtelee, niin pitäisi sanoa: valehtelee,
(2005-2014) jättävä Pertti Paasio seurasi
tehtävään edeltäjiään Kalevi Sorsaa (1996vaikka on kansanedustaja. Demokratian kunni2004) ja Veikko Sinisaloa (1983-1995).
oitusta edustaisi se, että jos sen puitteissa vierokDemokratiaa väheksytään
sutaan totuutta, niin sitä on pidettävä ongelmalMittavan uran valtioelämässä ja työväenliikkeessä tehnyt, verenperin- lisena ja tuomittavana, mutta ei tyypillisenä piirteenä.
Nykyisenkaltaisessa yhteiskunnallisessa piirissä KSR:n tapaisen säätönä sosialidemokraattisen aatemaailman sisäistänyt Paasio on tietysti
pannut merkille yhteiskunnallisen ilmapiirin ja ympäristön muuttumisen. tiön merkitys Paasion mielestä vain korostuu. ”KSR:n pitää tukea niitä
”Monia asioita on muuttunut ja eräiden asioiden muuttumattomuu- ihmisiä ja tahoja , jotka haluavat tutkia ja tarkastella taiteiden ja tutkiden havaitsee siitä, että ympäristö on muuttunut. Yksi yhteiskunnalli- musten keinoin yhteiskunnallista ilmapiiriä, joka luo puitteet demokranen taistelukenttä on yleinen politiikan arvostus, mikä on hyvin mata- tian toiminnalle.
lalla.”
”Kun katsoo maailmanmenoa, niin siellä missä demokratia tuhotaan
Kansalliskiihko torjuttava
tai joutuu väistymään, niin ensimmäisenä kielletään aina poliittiset
puolueet. Kun demokratia voittaa jossakin, niin ensimmäisenä merk- Yhdeksi suurimmista haasteista yhteiskunnalliselle kulttuuri- ja siviskinä siitä on, että poliittiset puolueet sallitaan. Mutta kun meillä on tystyölle Paasio näkee puutteellisen itsearvostuksen.
”Suomalaisessa yhteiskunnassa ja eurooppalaisissa demokratioissa
poliittiset puolueet, ja ihmisillä oikeus järjestäytyä yhteiskunnallisen
mielipiteensä mukaan, niin sitä ei pidetä minään tai sitä pidetään itse yleensäkin on ongelmana itsearvostuksen puute. Pitäisi kuitenkin olla
ylpeitä siitä, että on saatu aikaan yhteiskunta, joka on mennyt eteenasiassa vahingollisena.”
”Kun jokin asia mainitaan julkisuudessa poliittiseksi, sitä pidetään päin.”
”Pitäisi myös osata olla myönteisesti tyytymätön. Tämä on jatkuvan
kielteisenä. On huikea ristiriita siinä, että samaa ilmiötä – poliittisia
puolueita – joiden salliminen tai kieltäminen mittaa, onko yhteiskunta itseohjauksen ja kritiikin paikka, josta pitää selvitä rupeamatta kyynidemokraattinen vai ei, arvostetaan silloin, kun se puuttuu. Mutta sil- seksi. Jos ei siitä kumminkaan mitään tule –ajattelu voittaa alaa, niin
loin kun meillä se on, sitä pidetään huonona asiana. Tästä pitäisi käydä ei siitä sitten kyllä tulekaan.”
”Toisaalta on varottava oman yliarvostusta – vain oma on kyllin
enemmän ja enemmän julkista keskustelua”, veteraanipoliitikko vaka-
36
Enkeleitä,
kuvausta,
kirjoittamista
n Setsemän ukonkörilästä ja yksi juniori pitävät
raikkaasti yllä työväen- ja rauhanlauluperinnettä.
Kuvassa Rafaelin enkelit.
hyvää, ja vieraat ominaisuudet ovat kielteisiä. Yliarvostus johtaa kiihkokansallisuuteen, mikä on jo suuri ongelma Euroopassa.”
Ei tilaa äärioikeistolle
Paasio kantaa huolta Euroopassa yleistyvästä nationalistisesta oikeistopopulismista, joka on saanut Suomessakin jalansijaa. Näille suuntauksille ei pidä antaa minkäänlaista tuulensuojaa.
”Synkän oikeistolaiset, suvaitsemattoman kiihkokansalliset piirit on
Euroopassa kyetty pitämään aisoissa sen ansiosta, että niitä on aktiivisesti vastustettu. Ajallinen etäisyys toiseen maailmansotaan, jonka
ytimessä kansalliskiihko oli, on niin pitkä, että harva nykyihminen on
elänyt niitä aikoja.”
”Tällaisten ilmiöiden vastustamiseksi on demokratian puolustusta
kehitettävä. Ihmiset on saatava tuntemaan velvollisuutta hoitaa yhteiskuntaa. Demokratia näivettyy ja homehtuu, jos siitä ei pidetä huolta.
Tämä on KSR:n tapaisten yhteisöjen aivan keskeinen tehtävä”, Paasio summaa.
Kitara on ollut Pertti Paasion työväline jo Nuorten Kotkien
ajoista asti. Ja on yhä. Seitsemän muun ”ukonkörilään” ja
yhden juniorin kanssa hän pitää yllä työväen- ja rauhanlauluperinnettä vuonna 2000 perustetussa Rafaelin enkelit –
pumpussa. Hauskanpitoa unohtamatta.
Enkelit vie mieheltä ”hirvittävän” paljon aikaa, mutta kyllä sitä jää myös ykkösharrastukselle, valokuvaukselle. Rafuisä opetti aikoinaan alkeet, ensimmäiset kuvat poika kehitti
kylppärissä jo 1955. Muutamia näyttelyitäkin on takana.
”Kuvaan kaikkea, ihmisiä, luontoa, maisemaa. Mutta kyllä
viipale elämää eli ihmisten kuvaaminen on päällimmäisenä.”
Paasio myös kirjoittaa mielellään. Tekstiä on jo paljon valmiinakin. Mutta ei muistelmatekstiä.
”Olen kirjoittanut kolme kirjaa, jotka olivat kaikki elämäkerrallisia. Niissä olen jo sanonut kaiken olennaisen.
Kirja tekee mieli kyllä kirjoittaa, vaikka en ole vielä ihan
varma millainen – enkä tiedä, julkaiseeko sitä kukaan. Yhteiskunnallinen se joka tapauksessa on, todennäköisesti
eräänlainen vaalityöopas.”
”Haluaisin tuoda siihen vähän syvyyttä. Vaalityökoulutus on nykyisin niin teknisluonteista, filosofia ja luovuus
ovat heikoilla. Haluaisin nostaa esiin taustoja, historioita ja
syntyjä syviä, filosofisia pohdintoja. Ja esittää kysymyksiä.
Yhteiskunnassa on nykyisin liikaa vastauksia ja liian vähän
kysymyksiä, Pertti Paasio filosofoi.
Teksti: Leena Niinimaa l Kuvat: Liisa Halonen
Kansan Sivistysrahasto
37
Lapin rahasto
Hoitokunta: kunnallisneuvos Esko J. Ojala,
toimistonhoitaja Liisa Kuntsi, aluepäällikkö Onni Nahkiaisoja
ja sairaanhoitaja Kimmo Niukkanen. Rahaston asiamiehenä
on toiminut opiskelija Maria-Riitta Mällinen sekä KSR:n
edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Alarahasto
Matias Kourilan rahasto
LAPIN RAHASTOT OVAT JAKANEET
SEURAAVAT APURAHAT VUONNA 2014
Rovaniemen nuorisoasunnot ry
Mediakasvatus lapsille ja nuorille
Nimellisrahastot
Voitto Ahlgrenin rahasto
Arvo Ahosen rahasto
Jätkän Kulttuurirahasto
Lempi ja Edvard Kuparisen rahasto
Johannes Rautsialan rahasto
Ay-opiston toveriliiton opintorahasto
Pekka Aron rahasto
Olavi Hurrin rahasto
n Kuvassa Lapin rahaston aktiivit, asiamies
Maria-Riitta Mällinen, Liisa Kuntsi, puheenjohtaja Esko J. Ojala ja Onni Nahkiaisoja.
Tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus)
Perhoskuvat Jukka Halonen,
paitsi sivut 13, 14, 20, 23, 39 Dreamstime
ja 15,28 iStock Photo.
Ritariperhonen (Papilio machaon)
38
Kansan Sivistysrahasto
39
Alarahastot
”Naiset mukaan, toimikunnat esiin!”, oli Viola Järvisen motto
Yleisrahaston yhteydessä on alarahastoja, joiden hoitokuntana toimii KSR:n hallitus ja luettelossa mainitut
Vammaisten nuorten yksilöllinen koulutus- ja opintotoiminta
Eeva ja Martti Ahtisaaren rahasto
Suomalaiskansallisen henkisen ja taloudellisen
viljelyn vaaliminen
Jaakko Oksasen rahasto
Vähävaraisten nuorten opiskelu, yhteiskuntaan
suuntautuva tutkimus ja kulttuuritoiminta
Jani ja Terttu Uhleniuksen rahasto
Muusikko, säveltäjä Jani Uhlenius
Kansanläheisen viihdekulttuurin piiriin
kuuluva toiminta sekä sivistys- ja kulttuurityö
Rahaston omistama viulu on lainassa Keskisen
Uudenmaan Musiikkiopiston oppilaalla Jasmin Hietarannalla.
Kalle Päätalon rahasto
Aloittelevien nuorten kirjoittajien työ ja
heidän kouluttamiseksi järjestettävä toiminta
Keijo Liinamaan rahasto
Työmarkkinoihin kohdistuva tieteellinen
tutkimus- ja koulutustyö
Kiljusten rahasto
Tiedottaja Rauha Kiljunen-Ruotsalainen
Afrikan naisten koulutus sekä kansalaisten ja yhteisöjen
tätä toimintaa varten suorittama toiminta
Leena Simosen rahasto
VTM Leena Simonen
Tutkimus- ja kulttuuritoiminta kuluttajatutkimuksen
ja työväenperinteen säilyttämisen alueella
40
Mauno Koiviston rahasto
Nuorten ja aikuisten opinto- ja kulttuuriharrastukset
Olavi Lindblomin rahasto
Asuntopolitiikkaan, työmarkkinatoimintaan ja
yhteiskunnalliseen uudistustyöhön liittyvät tutkimukset
Päivi ja Paavo Lipposen rahasto
FT, kansanedustaja Päivi Lipponen
Nuorten taiteilijoiden tukeminen ja
kouluttautuminen sekä tutkimus- ja kulttuuritoiminta
Tarja Halosen rahasto
tiedottaja Eila Nevalainen
Suomalainen moniarvoinen kulttuuri, vähemmistöjen
perus- ja ihmisoikeudet, demokratiaa edistävä tieteellinen
ja taiteellinen toiminta
Tauno Yliruusin rahasto
Suomalaisen näytelmäkirjallisuuden kääntäminen rahastolla kirjailijaresidenssi Savonrannassa
Viola Järvisen rahasto
Ympäristöpäällikkö Sinikka Salonen-Saxén
Kotitalous-, ravitsemus- tai kuluttaja-alan opiskelijoiden
ja tutkimustoiminnan tukeminen
Väinö Tannerin rahasto
Fil. maist., toimittaja Riikka Tanner
Lahjakkaiden vähävaraisten opiskelijoiden tukeminen
n Viola Järvinen
kiersi sota-aikana
Naiset mukaan
–neuvojana mm.
Tampereen seudulla, jossa kuva
tiettävästi on otettu vuonna 1942.
Perunan istutus
käynnissä.
Kuva: Työväenmuseo Werstas
Ahti ja Anni Fredrikssonin rahasto
V
Loppuun asti
kansanvalistaja
iola Järvinen oli loppuun asti innostava ja innostuva kansanvalistaja, joka vielä poismenonsa jälkeenkin halusi
edistää kotitalous-, ravitsemus- ja kuluttaja-alan opiskelua ja valistustyötä. Viola teki testamentin Kansan Sivistysrahastolle, hänen nimeään kantavalle nimikkorahastolle. Testamentti astui voimaan Violan kuoltua vuonna 2000.
Viola Järvinen teki elämäntyönsä kuluttajavalistustyössä Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kuluttajaneuvonnassa.
Viola Järvinen opiskeli Kauhajoen kotitalousoppilaitoksessa menestyksellisesti saaden valmistuttuaan stipendin hyvänä oppilaana. Apurahan ja hänen Kauhajoella saamansa opetuksen merkitys näkyi myös
hänen testamentissaan.
Viola siirtyi Pienviljelijäin keskusliitosta KK:n palvelukseen vuonna1941 ja hän työskenteli edistysmielisen osuuskauppaliikkeen asioiden parissa aina eläkkeelle jäämiseensä 1976 saakka. Eläkkeelle jäätyään ei Viola suostunut jäämään sohvalle vaan jatkoi aktiivista työtään
monipuolisesti lehtikirjoittelun, keittokirjojen ja monien tapahtumien
järjestämisen kautta.
Vuosina 1979-1985 Me-lehdessä julkaistiin Violan keittiö – juttusarja. Näissä ruokajutuissa Viola arvosti säästäväisyyttä ja opetti lukijoille
järkevää ruoanlaittoa ja taloudenpitoa. Se jopa välillä ärsytti E-liikkeen
markkinaväkeä. Viola ei kuitenkaan tinkinyt linjastaan
Kansan Sivistysrahasto
41
n Kansan Sivistysrahaston toimistossa säilytetään Viola Järvisen kaunista maljakkojen ja
pullojen kokoelmaa. Mukana on mm. Riihimäen
Lasin, Humppilan lasitehtaan, Kupittaan Saven
ja Kumelan Lasitehtaan tuotantoa, myös
Viola Järviselle annettuja uniikkeja töitä. Yksi
sellainen on takana oleva vihreä savimaljakko,
joka on Heljä Liukko-Sundströmin uniikki työ
1980-luvulta. Muutoin työt ovat 1950 -1960
luvuilta.
n Osuusliike Voiman Naiset
mukaan –toimintaa vuosimallia 1957. Viola Järvinen
opettaa mittanauha kaulassaan ompelukurssilla.
Arabian tehtaat tulivat myös tutuksi taitavalle pitojen ja tarjoilujen
järjestäjälle. Monet olivat ne tilaisuudet joissa Viola emännöi tehtaan
vieraita ja uutuuksien esittelyjä.
”Ryhdikäs emäntä”
Tukea moneen hankkeeseen
Viola Järvisen elämäntyössä kotitalous-, ravitsemus ja kuluttaja-asiat olivat keskeisiä. Hänen nimissään oleva rahasto
on vuosien varrella tukenut useita Kuluttajaliiton pienempiä
projekteja, liiton puheenjohtaja Leena Simonen kertoo.
”Esimerkiksi 2000-luvulla rahasto on tukenut ”Arjen pilarit, talous- ja ravitsemusasiat” -projektia vuonna 2004. Vuosina 2008 ja 2009 liitto sai tukea hankkeeseensa, joka liittyi
lapsiin kohdistuvaan markkinointiin.
Vuosina 2010 ja 2011 kuluttaja-asioiden tekeminen tutuksi lapsille eteni, kun Kuluttajaliiton lapsille suunnattu
maskotti ”Napponen” jakoi muun muassa sarjakuvien ja
puuhavihkon kautta tietoa. Vuonna 2012 rahaston tuella
keskityttiin tuomaan kuluttajien talousosaamista tähän päivään ja vuonna 2014 tiedotettiin digikuluttajien oikeuksista,
Simonen luettelee.
”Viola Järvisen rahaston pitkäjänteinen toimiminen kuluttaja-asioiden ja -osaamisen kasvattamiseksi on ollut ansiokasta. Ilman rahaston tukea Kuluttajaliitolle moni liiton pienempi valistushanke olisi ollut vaarassa jäädä toteutumatta.
Suomalaisten kuluttajien osaamisen kasvattaminen on ollut
jo vuosikymmeniä sekä Viola Järvisen rahaston että Kuluttajaliiton yhteinen tavoite”, puheenjohtaja Simonen sanoo.
Taitelijaprofessori Heljä Liukko-Sundström muistaa ystävänsä tyylikkäänä ja ryhdikkäänä emäntänä, jonka itsetunto oli kohdillaan. Viola
oli myös järjestämässä Heljän tyttären häitä, tehden vaikutuksen koko
häävierasjoukkoon ja hääpariin.
”Tyttäreni Annakaisan ja silloisen merikadetti Ari Pellisen tytär onkin
saanut kantaakseen hienon Viola-nimen ’hääkenraalin’ mukaan. Kun
Viola vieraili Arabiassa tai ateljeessani Heikinlaaksossa, hänellä oli mukanaan paketti maistuvaa, jota näin jälkeenpäin on hieno muistella”,
Liukko-Sundström sanoo.
Sinikka Salonen-Saxen toimii Viola Järvisen rahaston puheenjohtajana. Hän työskenteli aikanaan Viola Järvisen esimiehenä KK:ssa ja
muistelee, kuinka helposti Viola sai ihmiset mukaansa asioiden käsittelyyn ja oppimaan uutta.
”Viola kiersi työssään Suomea ristiin rastiin. Aikanaan nämä työreissut olivat erilaisia – vaikkapa Lapissa koulutukset ja valistusretket
saattoivat kestää viikkoja. Usein yöpyminen tapahtui osuuskaupan
myymälänhoitajan luona.”
”Alkuaikoina Violan työtä leimaisvat materiaalin puute ja kekseliäisyys. Haastavin homma taisi olla liivihameen tekeminen sateenvarjosta,
asiakkaan toivomuksesta”, Salonen-Saxen muistelee.
”Violan into kansanvalistajana suuntautui olojen parantuessa erityisesti taloudellisuuden kasvatustehtävään. Sitä työtä jatkavat nykyisinkin Kuluttajaliiton Arjen Pilarit ja Vartti -projektit.”
Kauhajoen kotitalousoppilaitoksen merkitystä elämässään Viola
Järvinen halusi muistaa ohjaamalla ensimmäisen apurahan stipendinä
oppilaitoksen opiskelijalle.
Kuva: Työväenmuseo Werstas
Mikä Kuluttajaliitto?
Kuluttajaliitto on itsenäinen ja riippumaton kuluttajan etuja ja
oikeuksia ajava kansalaisjärjestö. Se edustaa kuluttajia valtionhallinnon ja yhteistyökumppaneiden neuvottelukunnissa, työryhmissä ja hankkeissa. Kuluttajaliitto tekee aloitteita, antaa lausuntoja sekä osallistuu kuluttajien etuja ja oikeuksia koskevaan
päätöksentekoon. Liitto vaikuttaa moneen kuluttajia suoraan tai
välillisesti koskevaan päätökseen.
Kuluttajaliitto antaa neuvontaa ja tarjoaa asiantuntijapalveluita, jotka ovat jäsenille maksuttomia ja muille maksullisia. Lisäksi
Kuluttajaliitto tukee kuluttajien omaehtoista toimintaa vapaan
kansalaistoiminnan keinoin.
Paikallinen toiminta saa sisältönsä edunvalvonnan ja neuvonnan alueille liittyvästä kuluttaja-asioiden osaamisesta. Kuluttajaliitto julkaisee vähintään neljä kertaa vuodessa jäsentiedotettaan
Kuluttajan Nappoa.
Kuluttajaliiton puheenjohtajana toimii Leena Simonen ja pääsihteerinä Juha Beurling. Liiton toimipiste sijaitsee Helsingin
keskustassa ja se työllisti vuoden 2013 lopussa 11 työntekijää.
Kuluttajaliitolla oli vuoden 2013 lopussa neljä valtakunnallista
kuluttajayhdistystä sekä noin 20 aktiivista paikallisyhdistystä eri
puolilla Suomea.
Kuluttajaliitto osallistuu eurooppalaiseen yhteistyöhön muun
muassa kuluttajan oikeutta, taloutta, kilpailukysymyksiä sekä
elintarvikkeita ja ravitsemusta koskevissa asioissa. Keskeisiä yhteistyötahoja ovat Euroopan kuluttajajärjestö BEUC sekä Euroopan komissio ja sen puitteissa toimiva kuluttajien neuvoa-antava
ryhmä (European Consumer Consultative Group, ECCG).
l Teksti Kari Lopperi
42
Kansan Sivistysrahasto
43
Nimikko- ja erikoisrahastot
AIMO O. AALTOSEN RAHASTO
Vammaisten kansalaisten elämään ja vammaispolitiikkaan
kohdistuva tieteellinen tutkimus, yksityisten vammaisten opinto-,
koulutus- ja kulttuuritoiminta
Puheenjohtaja Pekka Tuominen, liittohallituksen
varapuheenjohtaja Pekka Hätinen,
toiminnanjohtaja Jukka Keronen,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne. Rahaston asiamiehenä on
toiminut toiminnanjohtaja Raimo Lindberg.
AKT:N KULTTUURIRAHASTO
AKT:n jäsenyhdistysten ja jäsenien omaehtoinen
harrastus- ja kulttuuritoiminta, alan tutkimustyö
AKT:n valtuuston puheenjohtaja Pertti Varjokumpu,
liittosihteeri Arto Sorvali, hallintopäällikkö Kati Wallin,
järjestö- ja koulutussihteeri Esa Tuominen,
asiamiehenä säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
ja julkaisutoiminnan tukeminen.
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n työvaliokunta
ja Kansan Sivistysrahaston valitsema jäsen.
ELÄMÄNTAPALIITON RAHASTO
Työväen raittiusliikkeen historian sekä päihdehaittoja ja
niiden ehkäisyä koskeva tutkimus- ja julkaisutoiminta
nuorisotoimenjohtaja Marko Laitinen,
asiamies, eläkeläinen Sakari Lehtinen,
taloussihteeri Pirjo Mohamed, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
ERKKI WIKSTENIN MUISTORAHASTO
Työväen Retkeilyliiton jäsenjärjestöihin
kuuluvien nuorten retkeilytoiminta
TRL:n hallituksen jäsen Tuula Touru,
tiedottaja Hilkka Laitinen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
HANNES JUUTILAISEN RAHASTO
Lappeenrannan seudulla asuvien nuorten opiskelu
Erityisopettaja Anu Paalanen, henkilöstön käytön suunnittelija
Veikko Malinen, ja pääluottamusmies Martta Hirvikallio,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne. Rahaston asiamiehenä on
toiminut toiminnanjohtaja Päivi Kukkonen.
HUGO L. MÄKISEN
100-VUOTISRAHASTO
DUUNARINUORTEN MUSIIKKIRAHASTO
Nuorten palkansaajien kevyen musiikin harrastustoiminta
Puheenjohtaja Ann Selin, asiamies Ulla Vuolanne.
ELÄKKEENSAAJIEN KESKUSLIITTO
EKL:N RAHASTO
EKL:n jäsenyhdistysten ja niiden jäsenten kulttuuritoiminnan
tukeminen sekä ikääntymiseen kohdistuvan tutkimus-
44
Kaikki alkoi Helsingin
demarinaisten sinnikkäästä
toiminnasta
Nuorten koulutus ja opiskelu sekä kulttuuri- ja liikuntatoiminta
Säätiön hallitus, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
ILMARI LAVONSALON RAHASTO
Työväenliikkeen pankki- ja yritystoimintaan
kohdistuva tutkimus- ja koulutustoiminta
Työväen Opintorahaston hallitus,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Cafe Ursula tekee hyvää
Cafe Ursula on ainutlaatuinen niin
sijainniltaan kuin tunnelmaltaan.
Ainutlaatuinen on myös tarina, jonka tämä
historiallinen kohde kätkee seiniensä sisään.
M
onellako yrityksellä on tavoitteena tehdä hyvää?
Sellainen tehtävä on Cafe Ursulalla Helsingin Kaivopuiston rannassa.
Kahvila luo hyvää mieltä asiakkailleen niin tunnelman, tuotteiden kuin ympäristönsä myötä. Hyvää tehdään myös työntekijöille pysyvien ja kestävien työsuhteiden
kautta. Kirjaimellisesti hyvää halutaan Ursulassa jakaa myös omistajayhteisöjen kautta laajemmalle, kuin tässä Helsingin vauraimman alu-
Kansan Sivistysrahasto
45
een rantamaiseman helmessä kenties päältäpäin näkee.
Cafe Ursulan omistaa kuusi sosiaalialan järjestöä, jotka tekevät työtä
äitien, lasten, vanhusten ja kotien hyväksi. Kahvilasta syntyvät voitot
ohjataan omistajien eli Helsingin ensikodin, Kansan Sivistysrahaston,
Kesäkoti Kallioniemen, Käpyrinteen, Lomakoti Kotorannan ja Pienperheyhdistyksen toimintaan.
Hyvää tarkoittaen
Ursulan nykyisellä paikalla toimi jo 1860 luvulta lähtien Karl Ludvig
Engelin suunnittelema kylpylä sekä 1932 lähtien kolmen naisarkkitehdin suunnittelema kahvila Venduta. Molemmat kuitenkin tuhoutuivat
jatkosodan aikana keväällä 1942.
Sodan jälkeen paikalle ei heti noussut uutta kahvilaa tai muutakaan rakennusta. Idea virkistäytymispaikasta ja kahvilasta kuitenkin
oli jo ajatuksena olemassa. Helsinkiläiset sosialidemokraattiset naiset
perustivat Terttu Sainion ja Anu Karvisen tarkoitusta varten 1951
yhdistyksen, joka tavoitteli valmista kahvilaa kesän 1952 olympialaisia
ajatellen.
Toiminnan käynnistämiseksi koottiin alkupääomaa esimerkiksi pulloja ja paperia keräämällä. Sinnikkäällä työllä ja loppumattomalla ahkeruudella kahvila saatiinkin avattua kesän 1952 aikana. Rakennuksen
suunnittelivat arkkitehdit Irmeli ja Markus Visanti.
Alusta lähtien toiminnan tarkoituksina olivat hyväntekeväisyys ja
toisaalta hyvä palvelu. Aivan ensimmäisestä kesästä lähtien kahvi oli
oikeaa kahvia eikä korviketta.
Nimellä vankka perintö
Ursula nimi on johdateltu alueella sijainneista Ursinin uimalaitoksesta
ja Ursan tähtitornista. Näiden innoittamana löytyi naisellisempi Ursula.
Samanniminen naispyhimys tunnettiin vuosisatojen ajan myös uhrautuvaisuuden ja auttamisen, erityisesti hyväntekeväisyysjärjestöjen ja
naisten suojelupyhimyksenä, kertoo hallituksen puheenjohtaja MarjaLiisa Kunnas.
Alkuajoista aina vuoteen 1986 kahvila oli auki vain kesäisin, jonka
jälkeen toiminta muuttui ympärivuotiseksi kahvila-ravintolaksi. Vanha
pavilojonkiosa purettiin 1992 ja uusi osa liitettiin kiinteästi vanhaan
päärakennukseen. Uutta oli myös kahdeksankulmainen lasipalviljonki,
jossa osa seinistä pystyttiin avaamaan niin auringolle, meren äänille ja
tuoksulle kuin myös pikkulinnuille.
46
”Alkupääoma saatiin
pulloja ja paperia
keräämällä.”
Varpusten lisäksi asiakkaina ovat vuosien saatossa viihtyneet myös
nelijalkaiset ystävät. Rottweiler Aku nähtiin pyttipannunsa ääressä.
Vuonna 1961 venäläisen sirkuksen karhulle maistuivat kukkaistutukset.
Kesällä 2014 hirvenvasakin vieraili pihapiirissä.
”Ne ovat olleet hieman yllättäviä vieraita kahvihetkeen”, Kunnas
hymyilee.
visen, Claes Anderssonin, Reiska Laineen ja Pentti Mutikaisen peruskokoonpano. Sitä täydentävät nuoret instrumentti- tai laulusolistit.
Tiloja voi vuokrata myös yksityistilaisuuksiin. Toiminnan perusperiaatteena kuitenkin on, että aina jokin tila on avoinna kaikille herkkuhetkeä varten.
Teksti: Kari Lopperi l Kuvat: Kari Lopperi, Cafe Ursula
Kansainväliset tuulet
Ihmiset toiminnan takana tänään
Antero Niemi
• toimitusjohtaja
• Haaga instituutin kasvatti
ensimmäiseltä vuosikurssilta
• toiminut kahvila-ravintola-alalla yli 40 vuotta liikkeenjohdossa, taloushallinnossa ja henkilöstötehtävissä mm. Kanta ravintolat Oy:ssä ja Arctiassa
• Myös omaa ravintolatoimintaa
• Toimii konsulttina oman yrityksensä kautta
Nykyisellään Ursula on sekä trendikäs että perinteinen kaupunkilaisten
olohuone, suosittu lounas- ja tapaamispaikka. Asiakaskunta on hyvin
kansainvälistä. Puhetta pulppuaa ainakin kaikilla eurooppalaisilla kielillä ja usein myös vielä kaukaisemmilla.
Toimitusjohtaja Antero Niemi osaa kertoa, että läheisten suurlähetystöjen väki on päivittäistä asiakaskuntaa. Keittiön tuottamia herkkuja
tullaan nauttimaan toki pidemmänkin matkan takaa.
”Tulevaisuuden tavoitteena on menun osalta suurempi sesonkien
huomioiminen. Haluamme erilaisten teemaviikkojen kautta haistella
kansainvälisikin tuulia”, Niemi sanoo.
Kulttuurin tuloa ei todellakaan estellä. Jo perinteiseksi on muodostumassa neljän jazzkonsertin sarja vuosittain. Tasosta vastaa Klaus Jär-
Marja-Liisa Kunnas
• hallituksen puheenjohtaja
• Vaalassa kasvanut pohjoisen nainen
• Sos.dem raittiusliiton ja naisliiton
pitkäaikaisena toimitsijana
• Vanhus ja lähimmäispalveluliiton (Valli ry) toiminnanjohtaja
• Cafe Ursulan hallituksessa
vuodesta 2007 alkaen
Kansan Sivistysrahasto
47
Tärkeää tukea
kielenkääntäjille
Irene ja Kalevi Sorsan rahasto jakaa apurahoja harvinaisista kielistä tehtäviin käännöstöihin ja kansainväliseen solidaarisuuteen.
Itsekin kirjallisuutta ranskasta suomeksi kääntänyt rouva Irene
Sorsa seuraa rahaston toimintaa kiinnostuneena ja on tyytyväinen siihen.
Rahaston avustuksella suomeksi on saatu muun muassa japanilaista, korealaista ja slovakialaista kirjallisuutta. Joskus käy
myös toisin päin ja silloin suomi on tuo harvinainen kieli. Sosialistisen internationaalinen entisen pääsihteerin Pentti Väänäsen
kirja Purppuraruusu ja samettinyrkki, joka kertoo internationaalista ja SDP:n kansainvälisestä toiminnasta, käännettiin englanniksi
osin rahaston tuella.
Irene Sorsa pitää myös tärkeänä rahaston jakamaa kääntäjäpalkintoja. Sen saajia ovat tähän asti olleet Tarja Roinila ja Jukka Koskelainen (2008), Caj Westerberg (2005) sekä Pentti
Saaritsa (2001).
”Rahasto on läheinen minulle ja niin se oli Kalevillekin. Hän
pyrki jatkuvasti kartuttamaan sen pääomaa. Olen hyvin iloinen
aina kun huomaan, että joku merkkipäivän viettäjä haluaa ohjata
mahdolliset huomionosoitukset rahastolle”, Irene Sorsa sanoo.
Kulttuuri ja kansainvälisyys ovat sosialidemokratian ydintä. Siksi Irene ja Kalevi Sorsan rahastokin on perustettu.
l Teksti: Ulpu Iivari
IRENE JA KALEVI SORSAN RAHASTO
Harvinaisten kielten kääntäminen ja kansainvälinen
solidaarisuustyö - rahasto myöntää Irene ja Kalevi Sorsan
kääntäjäpalkinnon
Toimittaja Antero Kekkonen, suomentaja Kristiina Rikman,
FM Irene Sorsa, kirjailija Torsti Lehtinen, toiminnanjohtaja
Helena Laukko, koulutuspäällikkö Mervi Ylitalo,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
48
JHL:N TUTKIMUS- JA
KEHITTÄMISRAHASTO
Julkisesti rahoitettujen palvelujen alueella tehtävä työ,
työyhteisöjen kehittäminen ja kansainvälinen solidaarisuustyö
Puheenjohtaja Jarkko Eloranta, toimialajohtaja
Päivi Niemi-Laine, kehittämispäällikkö Jari Vettenranta,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
K.A. FAGERHOLMS STUDIEFOND
Hjälpa och stöda arbetarrörelsens studie- och kulturverksamhet,
mindrebemedlande studeranden inom arbetarrörelsen samt
vetenskaplig forskning arbetarrörelsen till fromma
Työväen Sivistysliiton ruotsinkielisen sihteeristön hallitus,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
JENNY MATINAHON RAHASTO
Teatterintekijöiden taiteellinen ja koulutuksellinen toiminta,
kansalaisten sivistys- ja kulttuurityö sekä teatteriin liittyvä
tutkimustoiminta - rahasto myöntää Veikko Sinisalon ja
Kosti Elon nimikkopalkinnot
Nimikkorahasto: Kosti Elon rahasto.
Toimitusjohtaja Kai Hintsanen,
näyttelijä Auvo Vihro, teatterineuvos Eila Roine,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
JHL:N HELSINGIN YHTEISJÄRJESTÖN
OPINTO- JA KULTTUURIRAHASTO
n Kalevi ja Irene Sorsa saapumassa Pukinmäen
sosialidemokraattisen yhdistyksen 30-vuotisjuhliin
syksyllä 1984. (Kuva: Työväen arkisto)
erikoiskirjastovirkailija Marjasirkka Paaso,
rakennustyömies Risto Saarinen, osastonhoitaja
Tero Strand, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
JHL:n Helsingin jäsenten opinto- ja kulttuuritoiminta
Sähköasentaja Ari Lehtinen, vastaanottoavustaja
Pirjo Kortelainen, lastenhoitaja Raija Mulari,
KATRI VALAN RAHASTO
Nuorten taiteilijoiden, runoilijoiden ja kirjailijoiden
työskentely - rahasto myöntää Katri Vala -tunnustuspalkinnon
Toimittaja Arvo Ahlroos,
käsikirjoittaja Timo Kallio, runoilija Heikki Reivilä,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ
TAMMEN RAHASTO
Työväenkysymyksiä koskeva tieteellinen tutkimus
sekä tieto- ja kaunokirjallisuuden edistäminen
Kustannusjohtaja Tuija Nurmiranta, johtaja Outi Mäkinen,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
LASTEN JA NUORTEN PUOLESTA RAHASTO
Lasten ja nuorten sekä heidän järjestöjensä omatoiminen
kulttuuri- ja vapaa-ajan harrastustoiminta sekä lasten ja
nuorten kulttuuria kehittävä tieteellinen tutkimus
Nuorisotoimenjohtaja Martti Pöysälä, viestintä- ja yhteiskuntasuhdevastaava Heta Välimäki, toiminnanjohtaja
Heli Tynkynniemi, toiminnanjohtaja Timo Katajamäki, toiminnanjohtaja Lea Väänänen, kassanhoitaja Mia Holmberg,
valtiotieteen maisteri Arto J. Virtanen,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
MATTI JA HILKKA AHTEEN RAHASTO
K.A. Fagerholm
MATTI JA LYYLI ELORANNAN RAHASTO
Pohjois-Kymenlaakson alueella asuvan nuorison jatko-opiskelu,
asuinympäristön parantamiseen liittyvä tutkimus ja menestyksellinen vähävaraisten nuorten opiskelu sekä kansalaisten koulutus- ja
kulttuuritoiminta
Matti Eloranta, Mirja Manki,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Nuorison liikunta- ja kulttuuriharrastus, menestyksellinen opiskelu
sekä kansalaisten ja yhteisöjen tutkimus- ja kulttuuritoiminta
Matti Ahde, viestintäpäällikkö Hilkka Ahde,
avustaja Katri Söder, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
MATTI HELLSTéNIN RAHASTO
Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTOn jäsenten
ja yhteisöjen suorittama kulttuuri- ja koulutustoiminta,
alaan liittyvä tutkimustoiminta
Puheenjohtaja Juri Aaltonen, toimistopäällikkö
Reija Koskinen, hallintopäällikkö Pirkkoliisa Meincke,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Kansan Sivistysrahasto
49
PAMIN RAHASTO
Palvelualojen ammattiliiton jäsenten ammatillinen ja
yhteiskunnallinen opiskelu sekä heidän ja liiton jäsenjärjestöjen
kulttuuri- ja vapaa-ajan harrastustoiminta
Koulutussihteeri Irene Korimäki, Joonas Tuomivaara,
päätoimittaja Auli Kivenmaa, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
METALLITYÖVÄEN RAHASTO
Työväen- ja ammattiyhdistysliikkeen oppilaitoksissa
opiskelevien sekä kansainvälisten järjestöjen koulutukseen
osallistuvien Metallityöväen Liiton jäsenien tukeminen
Puheenjohtaja Riku Aalto, liiton sihteeri Matti Mäkelä,
pääluottamusmies Pentti Mäkinen, nosturinkuljettaja Päivi
Ahonen, hitsaaja Juha Kapiainen, säätiön asiamies
Ulla Vuolanne. Rahaston asiamiehenä on toiminut
talouspäällikkö Kari Sairo.
MIKKO AMPUJAN RAHASTO
Työläiskirjailijoiden ja työväenliikkeen historian
tutkijoiden kirjallinen työskentely
Pääsihteeri Jorma Turunen, kehittämispäällikkö Ari Myllyviita, toiminnanjohtaja Jorma Pikkarainen, asiamiehenä säätiön
asiamies Ulla Vuolanne.
OSUUSKUNTA TRADEKA-YHTYMÄN
RAHASTO
Osuustoiminnallinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen
koulutus- ja tutkimustoiminta sekä kansalaisten yhteisöjen
harjoittama sivistys- ja kulttuuritoiminta
Toimitusjohtaja Juha Laisaari, toimitusjohtaja Perttu Puro,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
50
Paun rahasto
Postiliiton jäsenjärjestöjen ja niiden jäsenten opinto-,
kulttuuri- ja harrastustoiminta
Koulutussihteeri Päivi Vuovirta, taloussihteeri Katriina Turunen, tiedottaja Juhani Pöyry ja säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
PUU- JA ERITYISALOJEN
LIITON RAHASTO
Puu- ja erityisalojen liiton alaan liittyvä koulutus ja alan arvostuksen ylläpitämiseen tähtäävä tutkimus- ja tiedotustoiminta
Järjestösihteeri Pekka Juusola, talouspäällikkö Olli Peltola,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Yliruusin
elämäntyö jatkuu
Kirjailija Tauno Yliruusi toimi monen kirjailijan
innoittajana. Hänen elämäntyönsä jatkuu Tapiolan
kirjastossa museoidun työtilan muodossa.
Kansan Sivistysrahasto
51
”Kun ymmärrämme, ettei oikeudenmukaisuus voi koskaan toteutua,
että vääryys on aina siellä missä oikeuskin, että inhimillisyys on ristiriidassa itsensä
kanssa, että usko on luonnostaan voimakkaampi kuin järki, että käsitteeltä puuttuu
vastine todellisuudessa, silloin meillä on jonkinlaiset edellytykset ryhtyä luomaan
oikeudenmukaisempaa, inhimillisempää ja järkevämpää maailmaa.”
-Ote Tauno Yliruusin kirjasta Umpikuja
Espoon Tapiolan kirjaston lehtisaliin avattiin loppukesästä 2014 kirjailija Tauno Yliruusin (1927–1994) työtila, jossa on nähtävillä hänen kirjoituspöytänsä, kirjoituskoneensa sekä kuvia, julisteita ja diplomeja uran
varrelta. Näin Kansan Sivistysrahasto ja Tapiolan kirjasto kunnioittavat
espoolaiskirjailijan elämäntyötä.
Yliruusi ohjasi koko omaisuutensa Kansan Sivistysrahastolle ja siihen
kuuluneesta irtaimistosta koottua työtilaa pidetään yllä KSR:n rahoi-
”Taunon isä oli toimittaja ja äiti pakinoitsija ja kirja-arvostelija. Kirjoituskoneen ääni oli hänelle lapsesta asti tuttu.”
Esimerkki nuorille
Espoon kirjastopalveluiden johtaja Jaana Tyrni sanoi avajaisissa, että
KSR:n ajatus tällaisen työtilan avaamisesta pysyvänä näyttelynä oli todella hyvä. Tapiolan kirjastossa käy päivittäin satoja ihmisiä.
”Lapset ja nuoret näkevät, että kirjailijan työ on yksi ammatti, jonka
voi halutessaan pitää itselleen avoimena vaihtoehtona.”
Sen lisäksi, että kirjaston työtilaa pidetään yllä, Tauno Yliruusin rahastosta jaetaan vuosittain nimikkopalkinto aloitteleville kirjailijoille.
”Tapiolan kirjastossa on myös arvostelupalvelu. Kuka tahansa voi
lähettää meille tekstejään ja henkilökunta arvioi ne lyhyesti. Haluamme, että kirjoittaminen on osa elämää. Meillä on myös ollut lapsille ja
nuorille luovan tekemisen työpajoja, kuten kirjoittamis- ja sarjakuvatyöpajoja.”
Lahjakas ja monipuolinen kirjailija
tuksella. Tila avattiin osuvasti 30. elokuuta, Espoo-päivänä.
Tauno Yliruusin veljenpoika Esko Yliruusi sanoi avajaistilaisuudessa
kirjailijan sanoneen itsestään, että ”Tampere hänet synnytti, Helsinki
koulutti ja Espoo otti omaksi.”
Esko Yliruusi kertoi, että hänen setänsä oivalsi jo nuorena päätyvänsä kirjailijaksi. Kirjailijan äiti sanoi aikanaan, että Tauno Yliruusi melkein
syntyikin paperikoriin.
52
Jaana Tyrni nosti esille myös sananvapauden. Tauno Yliruusi oli
1960-1970-luvuilla hieman hyljeksitty ja aliarvostettu kirjailija. Hänen
poliittinen näkemyksensä erosi kulttuuriväen valtavirrasta.
”Yksi kirjastojen tärkeimmistä
tehtävistä on sananvapauden edistäminen. Hienoa, että voimme tuoda
esille sellaisen ihmisen elämäntyötä,
joka on pitänyt sinnikkäästi oman
näkemyksensä ja maailmankatsomuksensa, kuitenkaan ketään
muuta loukkaamatta.”
Nuori espoolainen kirjailija Joonas Konstig luonnehti Tauno
Yliruusia monipuoliseksi ja lahjakkaaksi kirjailijaksi. Hän pystyi kirjoittamaan niin älykästä satiiria
kuin jännittävää dekkarikerrontaa.
Konstigin mukaan Yliruusin
uraa kuitenkin varjosti tragedia:
Yliruusi eli väärään aikaan väärässä paikassa.
”Hän oli tunnetuin suomalainen näytelmäkirjailija Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Hänen
kirjojaan on käännetty 15 kielelle ja hänen näytelmiään on
esitetty 25 maassa. Hän kirjoitti
kuunnelmia, romaaneja, dekkareita, pakinoita ja runoja.”
Rahasto jatkaa elämäntyötä
Tauno Yliruusin rahasto on yksi Kansan Sivistysrahaston yli sadasta
rahastosta. Sen kautta jaetaan vuosittain Tauno Yliruusi -palkinto
ja apurahoja aloitteleville kirjailijoille.
Apurahat myönnetään sosiaalisin ja yhteiskunnallisin perustein.
Lisäksi se suosii työväenliikkeen hankkeita. Kansan Sivistysrahaston asiamies Ulla Vuolanne sanoo, että monet muut säätiöt etsivät Suomen parasta kärkeä ja pisimmälle vietyjä hankkeita.
”Rohkaisemme ja tuemme ylittämään rajoja, kehittymään, oppimaan uutta ja toteuttamaan unelmia. Uskon, että Tauno Yliruusin
elämäntyö jatkuu ja vahvistuu rahaston kautta.
Kansan Sivistysrahastolla on säätiön ja rahaston omistuksessa
Tauno Yliruusin vanha Savonrannan mökki Ruusintorppa. Joka kesä
yksi kirjailija pitää siellä majaansa, ja mökissä on moni uusi kirja
saanut alkunsa Yliruusin jälkeenkin.
Tauno Yliruusi (1927 – 1994) oli monipuolinen ja
tuottelias kirjailija. Hän kirjoitti näytelmiä, kuunnelmia,
TV-sarjoja, romaaneja, pamfletteja, lehtiartikkeleita
ja pakinoita. Hänen tyylilajejaan olivat farssi ja satiiri.
Eniten esitetty näytelmä on Leikkimurha.
Yliruusi työskenteli kirjailijantyön ohella tiedottajana,
toimittajana, Suomen YK-liiton vt. pääsihteerinä ja
vuosina 1966–1967 ennen täysipäiväiseksi kirjailijaksi
ryhtymistään TV2:n teatteripäällikkönä.
l Teksti ja kuvat: Antti Halonen
Kansan Sivistysrahasto
53
TAPIO RAUTAVAARAN RAHASTO
RITA ARON RAHASTO
Urheilullisesti tai taiteellisesti lahjakkaiden Työväen Urheiluliiton
nuorten jäsenten valmentautuminen, koulutus ja opiskelu
Pääsihteeri Janne Ollikainen, sihteeri Outi Havia,
lajipäällikkö Antti Kempas, diplomi-insinööri Timo Tilli,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Vähävaraisten nuorten opiskelu ja tieteellinen tutkimus
sekä kansalaisten ja yhteisöjen kulttuuritoiminta
Projektikoordinaattori Anu Juvonen,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
SAK:N KULTTUURIRAHASTO
RAFAEL PAASION RAHASTO
Työväenliikkeen opistoissa tapahtuva opintotoiminta, sosialidemokraattisen puolueen yhteydessä tapahtuva kulttuuritoiminta,
korkeakouluopinnot ja työväenliikettä koskeva tutkimustoiminta
Ministeri Pertti Paasio, toimittaja Antero Kekkonen, puhemies Eero Heinäluoma, entinen pääministeri Paavo Lipponen,
hallintopäällikkö Ville Wallin, toimitusjohtaja Risto Salonen,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
RAUTATIELÄISTEN LIITON RAHASTO
Rautatieläisten liiton jäsenten opinnot, sivistys- kulttuuri- ja
harrastustoiminta sekä jäsenkuntaa palveleva tutkimus-,
valistus- ja tiedotustoiminta
Järjestötoimitsija Visa Tammi, konduktööri Niko Pelho,
asentaja Juho Annala, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
R.H. OITTISEN RAHASTO
Omaehtoinen sivistystyö ja luova aatteellinen toiminta sekä
työväenliikkeeseen ja yhteiskuntaan kohdistuva tieteellinen
tutkimus, lähinnä Työväen Sivistysliiton ja siihen yhtyneen
työväenliikkeen piirissä
Pääjohtaja Sakari Kiuru, osastonjohtaja Veli Lehtinen,
toiminnanjohtaja Päivö Puhakainen, pääsihteeri
Jorma Turunen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
54
Järjestäytyneiden palkansaajien sivistys- ja kulttuuripyrkimykset,
yleinen yhteiskunnallinen tutkimustoiminta sekä työelämän
kehittämishankkeet
Koulutuspäällikkö Vesa Holappa, kehittämisjohtaja
Markku Liljeström varapuheenjohtajana, säätiön asiamies
Ulla Vuolanne. Rahaston asiamiehenä on toiminut
koulutusasiantuntija Merja Lehmussaari.
n Kotkalainen radiolegenda Hilppa
Kimpanpää sai sosialidemokraattisten
sanomalehtimiesten SSSL:n Mustemaalari–journalistipalkinnon 2014.
Palkinto jaetaan KSR:n kautta joka
toinen vuosi. Se myönnetään viestinnän piirissä tehdystä elämäntyöstä
tai muista erityisistä viestinnällisistä
ansioista.
Hilppa Kimpanpään pitkä journalismin
parissa tehty päivätyö muistetaan
parhaiten hänen Yleisradion vuosikymmeniltään. Kimpanpää raportoi
erityisesti työmarkkinapolitiikasta,
mutta oli tuttu myös eduskunnassa.
SOS.DEM. LEHTIMIESTEN JA
TIEDOTUSTYÖNTEKIJÄIN RAHASTO
Suomalaisten ja erityisesti sosialidemokraattisten lehtimiesten
ammatillinen ja yleissivistävä opiskelu sekä opintomatkat rahasto myöntää Mustemaalaripalkinnon
Viestintäpäällikkö Miriikka Laakkonen, päätoimittaja
Tuomo Lilja, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
TEAM-RAHASTO
n KSR on vuosien ajan tehnyt hyvää yhteistyötä Helsingin V anhojen
Tovereiden kanssa. Kuvassa vasemmalta yhdistyksen sihteeri Kari
Virkkula, KSR:n Raija Alhainen, varapuheenjohtaja Olavi Syrjänen,
puheenjohtaja Jussi-Pekka Alanen, entinen sihteeri Pentti Niittymäki
ja KSR:n Kirsi Tammi.
TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton jäsenten ja jäsenyhteisöjen
tuki ja harrastusluonteinen kulttuuritoiminta, kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen sivistys-, kulttuuri-, tutkimus- ja opintotoiminta
Puheenjohtaja Timo Vallittu, varapuheenjohtaja luottamusmies Juha Grönmark, järjestöpäällikkö Heikki Helkavuori,
neuvottelupäällikkö Irene Hämäläinen, kehittämispäällikkö
Hannu Siltala, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
TERÄSMIESTEN OPINTORAHASTO
SUOMEN WANHOJEN TOVERIEN RAHASTO
Työväenliikkeen historia- ja perinnetutkimus sekä sosialidemokraattisen liikkeen sivistys-, valistus- ja kulttuuritoiminta
Arja Ilola, Heikki Kehälinna, Kari T. Ahonen, Ulla Pullola ja
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
SÄHKÖALOJEN OPINTORAHASTO
Työväenliikkeen oppilaitoksissa opiskelevien metallityöläisten
tukeminen sekä heidän ja heidän järjestöjensä harjoittama
sivistys- ja kulttuurityö
Yliasentaja, herastuomari Ari Salonen,
eläkeläinen Unto Huhtala, jäsenhankintasihteeri
Aslak Haarahiltunen, eläkeläinen Voitto Salminen,
asiamiehenä säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Työväenliikkeen oppilaitoksissa opiskelevien sähköalojen
työntekijöiden sekä heidän järjestöjensä harjoittama
sivistys- ja kulttuurityö
Puheenjohtaja Martti Alakoski,
nuorisoasiamies Juha Jumisko,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
TAMMISAARI 1918-RAHASTO
Työväenperinteen tutkimus ja perinteen säilyttäminen sekä
kansalaisten ja järjestöjen harjoittama sivistys- ja kulttuurityö
Vaatetustyöläinen Leena Ruusunen, työnjohtaja
Bengt Lindholm, Sten Holmberg, Markku Hopia,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
n Turun Toverien pikajuoksijalahjakkuus Milja
Thureson sai vuonna 2014 Tapio Rautavaaran
rahaston stipedin, joka luovutettiin perinteiseen
tapaan GeeBee-turnauksen finaalien yhteydessä.
Kansan Sivistysrahasto
55
Pyörätuolirugby on Antti Sinisaaren vauhdikas urheilulaji
TOLKIS ARBETARFOND
Tähtäimessä Rion
paraolympialaiset
Fondens syfte är att i enlighet med Folkets Kulturfonds bildningssträvanden med understöd, stipendier och pris stöda historieforskningen om den svenskspråkiga arbetarrörelsen i Tolkis och Borgå och
annan samhällsforskning kring arbetarbefolkningens liv i Tolkis och
Borgå samt regionens ungdomars och arbetarbefolkningens studier
och kultur- och bildningsverksamhet
Anita Spring, varapuheenjohtaja Michaela Öberg-Westerlund,
Fjalar Sjölund, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
TURVAN 100-VUOTTA RAHASTO
Vakuuttamiseen ja turvallisuuteen sekä vahinkoriskien
vähentämiseen liittyvä tutkimustoiminta
Ratakelaustuoli tukee Antti Sinisaaren
harjoittelua kohti Rion paraolympialaisia
2016.
Kaverin polttarit, kesä ja yksi sukellus. Se yhdistelmä muutti Antti
Sinisaaren elämän vuonna 2007. Sukeltaessa pohja tuli vastaan. Sinisaari halvaantui loppuelämäkseen.
Tuo yksi päivä muutti paljon, mutta elämäntahtoa se ei vienyt
– eikä halua liikuntaan. Jo kuntoutusvaiheessa Sinisaari tutustui
pyörätuoliurheiluun. Liikkumaan ja urheilemaan oli miehen mieli.
”Hitaastihan se alkoi. Taidot ovat kuitenkin kehittyneet ajan myötä”, Hämeenkyrössä kasvanut, mutta Porvoossa jo kymmenen vuotta asunut Antti Sinisaari sanoo.
Päälajiksi on kasvanut pyörätuolirugby – vauhdikas ja fyysinen
vammaisurheilulaji – jossa Suomen maajoukkue saavutti kesän
2014 MM-kisoissa kymmenennen sijan. Näin maajoukkue sai mahdollisuuden edetä aina Rion paraolympiakisoihin 2016 asti.
Syksyllä 2015 järjestetään lajin EM-kisat Suomessa Pajulahden
urheiluopistolla. Tavoitteena maajoukkueella on finaaliottelu, joka
varmistaisi paikan seuraavan vuoden Rion kisoihin.
Luokitukset vaihtuivat
Sinisaari esittelee lajinsa lyhyesti. Pyörätuolirugby on urheilulaji ihmisille, joilla on sekä ylä- että alaraajoihin vaikuttava vamma.
”Peliareena vastaa koripallokenttää ja peliväline on lentopallon
kokoinen, lajiin erityisesti kehitetty pallo. Nopeutta peliin tuo sään-
56
menestymisen mahdollisuudet. Tulos luokituksesta oli kuitenkin luokka T52, jossa sijoittuminen vertailtaessa toimintakykyä on keskitason yläpuolella. Ainakin kansainvälisen
menestyksen saavuttaminen siinä on minulle huomattavasti
vaikeampaa.”
”Hukkaan ratakelaustuolin hankinta ei suinkaan mennyt.
Ratakelaus on hyvä tukilaji pyörätuolirugbyyn. Ja onhan aina
kotimaisia ratakilpailuja, joissa kilpailutarvettaan voi tyydyttää. Samalla voi mitata kilpakumppaneiden tasoa.”
Antti Sinisaari
sai TEAM-rahaston
apurahan ratakelauspyörätuolin
hankintaan.
tö, joka sallii pitää pelivälinettä sylissään
kuljetusta varten vain kymmenen sekuntia
kerrallaan.”
TEAM-rahastosta myönnettiin 2014 Antti Sinisaarelle apuraha ratakelauspyörätuolin hankintaa varten. Tavoitteena oli alusta lähtien pärjätä uudessa lajissa kansainvälisellä tasolla. Homma muuttui kuitenkin
luokittelussa astetta-paria haastavammaksi.
Vammaisurheilulajeissa urheilijat luokitellaan lajikohtaisesti toimintakyvyn mukaan erilaisiin luokkiin, jotta kilpailusta saadaan tasaväkistä ja samalla oikeudenmukaista.
”Toive ja oletus oli sijoittua luokkaan T51, jossa minulla olisi hyvät
Johtaja Janne Mäkinen, liittomarkkinointipäällikkö
Tiina Neuvonen ja korvauskäsittelijä Kerttu Kailio,
KSR:n edustajana säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
TYÖMIES 100-VUOTTA RAHASTO
Yhteiskunnalliseen tiedottamiseen kohdistuva tieteellinen tutkimus
ja toiminta sekä kansalaisten ja järjestöjen opinto-, koulutus- ja
kulttuuritoiminta
Puoluesihteeri Reijo Paananen, päätoimittaja Antti Vuorenrinne, toimitusjohtaja Esko Ranto, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
”Lähes parisuhde”
Päivätyössä Antti Sinisaari on koulutussimulaaattoriasiantuntijana Neste Oilin Porvoon jalostamolla. Keskeinen työväline
on koulutussimulaattori. Sillä Antti opettaa ja testaa, kuinka
lähinnä eläinrasvoista muokataan polttoaineeksi dieselöljyä.
Sinisaarella on yhteishuoltajuus 8-vuotiaaseen Pauli-poikaansa, joka asuu äitinsä kanssa varsin lähellä. Paulin korisharjoitukset vievät myös aikansa.
Antti Sinisaari käy Porvoosta harjoittelemassa säännöllisesti Espoon Esport Centerissä, jossa on erinomaiset sisäolosuhteet treenaamiseen. Omaa suhdettaan urheiluun Antti kuvaa
lähes parisuhteeksi: urheiluharrastuksiin menee lähes kaikki
vapaa-aika, eikä se tunnu edes aina riittävän.
TYÖVÄEN KUKKASRAHASTO
Työväenliikkeen yhteiskunnalliset ja sivistykselliset pyrkimykset,
erityisesti lapsia, nuoria, naisia ja perheitä koskeva tieteellinen
tutkimustyö sekä opiskelu ja kansalaisjärjestöjen toiminta.
Nimellisrahasto: Suoma ja Fiinu Palmun rahasto
Pääjohtaja Vappu Taipale, talouspäällikkö Kirsti Kaleva,
hallinto-ja järjestösihteeri Tessa Olin, yrittäjä Kirsti Heinilä,
päivähoidon asiantuntija, lastentarhanopettaja Irma Marttila,
toiminnanjohtaja Marja-Liisa Kunnas, toiminnanjohtaja Esa
Kaskimo, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
Ursula Oy:n hallituksessa on rahaston edustajana toiminut
toiminnanjohtaja Marja-Liisa Kunnas.
l Teksti ja kuva: Kari Lopperi
Kansan Sivistysrahasto
57
TYÖVÄEN MUSIIKKIRAHASTO
VARKAUDEN TYÖVÄENRAHASTO
Uuden musiikin luominen, musiikin opiskelu ja esittäminen,
tutkimus- ja taltiointitoiminta sekä työväen musiikkiharrastus
Työväen Musiikkiliiton toiminta-ajatuksen mukaisesti
Nimellisrahastot:
S.B. Frederik ja Vendla Lundelinin rahasto,
Frans Rauharinteen rahasto.
Tuotantopäällikkö Matti Vilen, emäntä Liisi Aartelo,
autonasentaja Mikko Toijala, veturinasentaja Raimo Valkama,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne, asiamiehenä toiminnanjohtaja
Sanna-Mari Holma.
Varkautelaisen työväenliikkeen historiantutkimus ja muu
Varkauden työväestön elämään liittyvä yhteiskuntatutkimus sekä
alueen nuorten opiskelu, kulttuuri- ja sivistystoiminta
Sosiaalineuvos Aaro Monthan, toimistonhoitaja
Leena Immonen, kirvesmies Taisto Kaukonen, talouspäällikkö
Pirkko Janhunen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
VELJEYSRAHASTO
Kristillissosiaalisten arvojen edistämiseksi tehtävä valistustyö,
tieteellinen ja taiteellinen toiminta ja opiskelu
KSR:n hallitus, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
VIESTINTÄALAN RAHASTO
Graafisen alan ja viestinnän piirissä tapahtuva työelämän
kehittäminen, kansallinen ja kansainvälinen rauhantyö
Johtaja Elina Nissi, toiminnanjohtaja Pekka Teinilä,
neuvottelupäällikkö Irene Hämäläinen, edunvalvontajohtaja
Petri Savolainen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
VVO:N RAHASTO
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖRAHASTO
Työväen Näyttämöiden Liiton kurssitoiminta ja
luova teatteriharrastus
Kansanedustaja Tarja Filatov, toiminnanjohtaja Matti Länsiö,
näyttelijä Antti Majanlahti, draamakasvatuksen opettaja
Satu Olkkonen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne,
asiamiehenä Eeva-Sisko Artell.
TYÖVÄENTALO-RAHASTO
Työväentaloihin liittyvä yhteiskunnallinen tutkimus,
kulttuuri- ja sivistystoiminta sekä harrastustoiminta
Puheenjohtaja toiminnanjohtaja Kimmo Ojala,
toiminnanjohtaja Anssi Leskelä, toiminnanjohtaja
Kari Laihanen, säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
58
Asumiseen, rakentamiseen ja asuinympäristöön liittyvä tutkimusja koulutustoiminta sekä kansalaisten ja järjestöjen asuinympäristön kehittämistä edistävä toiminta
Talousjohtaja Raimo Vehkaluoto, Ossi Paukku,
säätiön asiamies Ulla Vuolanne.
YLEINEN LEHTIMIESLIITON
OPINTORAHASTO
Journalistien ja muiden media-aloilla toimivien ammattitaidon
kehittäminen, alaan liittyvä tutkimus- ja julkaisutoiminta sekä
media-alan opinnot - rahastosta myönnetään Yleinen Lehtimiesliitto ry:n journalistipalkinto
Eläkeläinen Juha Saarinen, varapuheenjohtajana tiedottaja
Eliisa Alatalo, talouspäällikkö Maarit Miettinen, päätoimittaja
Jouko Joentausta, eläkeläinen Markku Vainio, säätiön asiamies
Ulla Vuolanne.
”Ei Savon paikkaa, rantaa rakkaampaa kuin ompi Ruusintorppa”
Herran kukkarossa
Elokuvakäsikirjoittaja Riikka Tanner
vietti kesän 2014 Ruusintorpassa,
joka toimii KSR:n kirjailijaresidenssinä.
K
un olimme ylittäneet Vihtakannan kanavan komean
Orivirran sillan kesäkuun kuumimpana päivänä, Savonrannan Salen digitaalinen lämpömittari näytti +33 C.
Vaalean, puisen kirkon kohdalla, vähän ajan kuluttua
(Käännös oikealle!), muistin hämäristä tunkeutui: ”joka
kynsi kylmeni”, sitten tauko. Vielä joitakin sanoja (August Ahlqvistin eli
A.Oksasen) Savolaisten laulusta:
”Jos kielin voisi kertoa/näkönsä vanhat puut/ja meidän vaarat
virkkoa/ja meidän laaksot lausua/sanella salmensuut. ”
Näillä sanoilla vedin käsijarrun päälle Yliruusin torpan mäessä.
Kansan Sivistysrahasto
59
ta puukirkkoa ja kuunnella siellä ystävieni kanssa Mozartin Requiem
heinäkuussa.
Jokaisen savonrantalaisen viikkoni (niitä oli 13) tärkein tapaus oli
muikkujen osto torilta kalastaja Pesoselta. Emme kyllästyneet, kumpikaan meistä, ei koira enkä minä, paistettuihin muikkuihin emmekä
kaupoista ostamiimme kalakukkoihin.
Syyskuun alussa, lähtöpäivänä huomasin, että nurmikolle oli noussut herkkutatti. Paistoin sen heti pannulla, laitoin sipuleineen leivän
päälle ja söin kesän viimeisenä ateriani. Näkemisiin savonrantalaiset
veet.
Kiitos KSR:lle!
Sittemmin juuri tuon Suomen ensimmäisen maakuntalaulun sanojen mukaisesti saimme (koirani Raisu ja minä) kokea itäistä Suomea
Savonrannassa ja lyhyillä retkillä itä-, keski- ja eteläisessä Savossa ja
Pohjois-Karjalassa.
Vanhat puut, vaaraisten teitten varsien jylhät maisemat, Kailajärven
pehmeät rannat ja uhkeat jääkauden siirtämät kivilohkareet virkkoivat,
kertoivat ja sanelivat tunnelmia Ruusintorpalla ja Ingan tuvalla. Maailma huuteli: jalkapalloa!
Tulopäivää lukuun ottamatta kesäkuu oli kylmä ja tuvan televisio
kuuma! Lähes kuukauden mittaiset jalkapallon MM-kisat oli pakko katsoa. Sade ja vilu oikeuttivat penkkiurheilun ja myös se, että olin toipilas.
Kykenin aloittamaan työt vasta elokuussa.
Uutta ilmettä Ruusintorppaan
Ruusintorppa sai 2014 uutta ilmettä, kun sinne sijoitettiin
kirjailija Yliruusin jäämistön huonekaluja. KSR:n asiamies
Ulla Vuolanne korostaa, että säätiölle testamentatun
omaisuuden vaaliminen on toiminnassa kunniapaikalla.
Kirjailijaresidessistä tuli entistä viihtyisämpi,
kuten kuvatkin kertovat.
Riikka Tanner
Vettä, vettä, vettä
Kun istahdin ensimmäistä kertaa Ruusintorpan puiselle senkille tuona
helteisenä kesäkuun iltana ulos katsoen, en voinut olla panematta merkille: vettä, vettä, vettä ja vettä. Jokaisesta ikkunasta tulvi vettä tupaan.
Vesi saneli Tauno Yliruusin paikalle heti nimen: Savon Venetsia. Pieni
paikka ihmisen rakentamine saarineen jäiden ja Yliruusien (ja Kansan
Sivistysrahaston) muovaama kesäparatiisi. Jotain ainutlaatuista, unohtumatonta. Ihmisiä, puita, kirjoja ja eläimiä veden äärellä. Luin paljon;
Savonrannan seurakunnan historiasta Manne Tuomenoksan Käsialan yö:n runoihin.
Kaisarniemen kanava, Säimenen myllymuseo vierellään Vuokalan
koskipuisto ja vierassatama, Kosken laiturit, ravintola Myllykartanon
terassi ja hiekkarannat olivat iltakävelyjemme kohteita. Päivisin saatoin vierailla kirjastossa, juoda kahvit Saralla tai bensa-asema SEO:lla,
piipahtaa perunaostoksilla Kerimäen torilla, ihastella maailman suurin-
60
Kansan Sivistysrahasto
61
sivistysrahasto.fi
Esittely kertoo kootusti
säätiön tärkeimmät tiedot
sääntöineen, tilinpäätöksineen
ja hallintoineen.
Säätiölle osoitetun lahjoituksen
voi vähentää verotuksessa
Rahastot -kokonaisuus antaa tietoa säätiön yli
sadasta eri rahastosta ja niiden toimintaperiaatteista. Samoin esitellään kaikki 15 maakuntarahastoa sekä niiden hoitokunnat ja asiamiehet.
Kansan Sivistysrahasto on työväenliikkeen
yhdistävä tekijä. Tärkein tehtävämme on
kulttuurin, tieteen ja taiteen tukeminen – erityisesti uran tai harrastuksen alkutaipaleella
oleville.
Kansan Sivistysrahastolle yleishyödylliseen
tarkoitukseen annetut lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia. Vähennyskelpoisuus täyttyy, kun lahjoitus on vähintään 850 euroa ja
enintään 50 000 euroa.
Apurahat ja niiden hakeminen avautuvat huolellisine
ohjeineen täältä. Täältä voi lukea myös mielenkiintoisia
tarinoita apurahan saaneista henkilöistä ja siitä mitä
apurahalla on saatu aikaan.
Palkinnot ovat tärkeitä kunnianosoituksia kulttuurin, sivistystyön ja
liikuntaharrastusten parissa työskennelleille ihmisille. Sivukokonaisuus kertoo
tunnustuspalkinnon saajista.
Adressit ja kirjekukat ovat näyttävä ja
säilyvä tapa muistaa. Kaikki mallit löytyvät tässä
kokonaisuudessa. Samoin voit tutustua Nuorten
puolesta –rahaston joulu- ja vappukortteihin.
Mitalit ovat korkea kunnianosoitus työväenliikkeen parissa toimineille ihmisille.
Merkkipäivät ovat tärkeitä meille jokaiselle. KSR ylläpitää merkkipäiväluetteloa, joka
löytyy tästä kokonaisuudesta. Samoin täällä
voi ilmoittaa kätevästi oman merkkipäivänsä
listoille.
62
Perinnöksi toteutuvia unelmia
Kotisivut
uudistuivat
Selkeys, luettavuus, mielenkiintoisuus ja kaunis
ulkoasu. Siinä tavoitteet, jotka asetettiin Kansan
Sivistysrahaston uudistettaville kotisivuille.
Valmista saatiin loppuvuodesta 2014. Ulkoasu
yhdenmukaistettiin jo aiemmin uudistetun vuosijulkaisun kanssa yhtenäiseksi.
Tee lahjoitus ja panosta
tulevaisuuteen! KSR:n apurahat
kannustavat tavallisia ihmisiä
tarttumaan uusiin haasteisiin ja
kehittämään itseään. Ne rohkaisevat luovaan elämään. Tämä
osio antaa käytännön ohjeet,
miten muuttaa ajatus teoksi.
Nettisivuilla on myös lahjoituslomake, jota voi käyttää pankin
verkkomaksutunnuksilla.
Suurin osa Kansan Sivistysrahaston säätiön apurahojen jaosta ja voimaannuttavien
hankkeiden toteuttamisista tapahtuu tavallisten ihmisten tekemien testamenttilahjoitusten tuotoilla.
Tavallisia ihmisiä ovat esimerkiksi kansanvalistaja Viola Järvinen, kirvesmies Yrjö Tuomainen ja metalli- ja konepaja-alalla toiminut Taisto Pennanen.
Viola Järvisen testamenttilahjoituksen
tuotolla tuetaan Järviselle tärkeää elämäntyötä; kotitalous-, ravitsemus- ja kuluttajaalan opiskelua ja valistustyötä. Tuomaisen
testamentin legaatti-lahjoituksella tuemme
Uudenmaan alueen vähävaraisia nuoria ja
opiskelijoita. Pennasen lahjoituksella PohjoisKarjalan kulttuuri-, opinto- ja yhteiskunnallista toimintaa.
Elämäntyötä kunnioittaen
KSR:n säätiöllä on oikeus saada testamenttilahjoitus perintöverosta vapaana, jolloin lahjoituksen koko määrä tulee siihen käyttöön
kuin lahjoittaja on tarkoittanut. Haluamme
kunnioittaa lahjoittajan arvomaailmaa ja jatkaa hänen elämäntyötänsä.
Testamenttilahjoituksen voi osoittaa KSR:n
yleisrahastolle tai jollekin sen erikois- tai
maakuntarahastoista, jolloin apurahojen jako
tapahtuu näiden rahastojen tarkoituksen mukaisesti.
Testamentin pohjalle voidaan myös perustaa lahjoittajan nimeä kantava rahasto, jolle
laaditaan testamenttisäädöksen mukainen
ohjesääntö. Rahastoa hoitavat KSR:n hallitus
ja asiamies, mutta sille voidaan nimetä myös
erillinen lähinnä apurahojen jaosta huolehtiva hoitokunta, jossa ovat mukana testamentin tekijän esittämät tahot.
Koska käytäntönä on, että apurahoja jaetaan varallisuuden tuotosta, testamenttilahjoitus säilyy säätiössä pysyvästi.
Annamme mielellämme lisätietoa eri mahdollisuuksista. Meiltä saat ohjeita ja lisätietoja testamentin laadinnassa, legaatin – tietyn
pesän varallisuuserän - lahjoittamisessa ja
mahdollisen rahasto-ohjesäännön teossa.
Kansan Sivistysrahasto
63
Hallinto
Valtuuskunta
Kansan Sivistysrahaston valtuuskuntaan ovat
toimintavuoden 2013 aikana kuuluneet:
Suomen Sosialidemokraattinen puolue rp
ministeri Pertti Paasio puheenjohtajana
varajäsen toimitusjohtaja Hilkka Halonen
Finlands Svenska Socialdemokrater rf
eläkeläinen Elisabeth Helander
varajäsen Anita Spring
Kustannusosakeyhtiö Tammi
talousjohtaja Henna Lehtinen
varajäsen kustantaja Outi Mäkinen
Sosialidemokraattiset Naiset ry
päivähoidon asiantuntija, lastentarhanopettaja Irma Marttila
varajäsen toiminnanjohtaja Merja-Hannele Vuohelainen
Suomen Sos.dem Sanomalehtimiesliitto SSSL ry
viestintäpäällikkö Marja-Leena Jylhä
varajäsen, toimittaja Seppo Saari
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
hallintojohtaja Marja-Leena Lehtimäki
varajäsen toiminnanjohtaja Timo Kokko
Työväen Arkisto
arkistonjohtaja Petri Tanskanen
varajäsen erikoistutkija Mikko Kosunen
Osuuskunta Tradeka-yhtymä
valtiopäiväneuvos Markus Aaltonen
varajäsen rehtori Minna Lintonen
64
Palkansaajasäätiö
toimitusjohtaja Tuomas Harpf
varajäsen toiminnanjohtaja Vertti Kiukas
Työväen Näyttämöiden Liitto ry
toiminnanjohtaja Eeva-Sisko Artell
varajäsen toiminnanjohtaja Leena Tiuri
Suomen Työväen Musiikkiliitto STM ry
varapuheenjohtaja, eläkeläinen Risto Lahti
varajäsen sähköautomaatioasentaja Sami Hietaharju
Työväen Sivistysliitto TSL ry
koulutustoimitsija Maila Tikkanen
varajäsen valtiosihteeri Kari Anttila
Työväenlehdistö ry
päätoimittaja Juha Peltonen
varajäsen päätoimittaja Antti Vuorenrinne
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
koulutuspäällikkö Mikko Koskinen
varajäsen järjestöpäällikkö Eija Harjula
Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry
lehtori Anu Rajajärvi varapuheenjohtajana
varajäsen seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma
Vasemmistoliitto rp
naispoliittinen sihteeri Lena Paju
varajäsen toiminnanjohtaja Jorma Pikkarainen
Valtuuskunta piti toimintavuoden aikana kaksi kokousta.
Kevätkokouksessa 26. päivänä helmikuuta 2014 valtuuskunta
hyväksyi rahaston toiminta- ja tilikertomukset toimintavuodelta
1.11.2012- 31.10.2013.
Syyskokouksessa 23. päivänä lokakuuta 2014 vahvistettiin
rahaston toimintasuunnitelma ajalle 1.11.2014 - 31.10.2015
sekä siihen liittyvä talousarvio.
Hallitus
Rahaston hallitukseen ovat
kertomusvuoden aikana kuuluneet:
puheenjohtajana toimittaja Antero Kekkonen
varapuheenjohtajana toimitusjohtaja Perttu Puro
jäseninä
analyytikko Niko Korte
hallintojohtaja Jouko Muuri
strategia- ja hallintojohtaja Eija Hietanen
Tilintarkastajat
Rahaston tilintarkastajayhteisönä on toiminut
Tilintarkastusrengas Oy vastuullisina tarkastajinaan
HTM Kai Salmivuori ja HTM Lotta Kauppila sekä
varatilintarkastajina HTM Martti Haapakoski ja
KHM Osmo Immonen.
Toimisto
Rahaston toimisto sijaitsee osoitteessa
Säästöpankinranta 2 A, 8 krs, Helsinki.
Säätiön asiamiehenä toimi Ulla Vuolanne,
taloussihteerinä Kirsi Tammi ja
toimistotyöntekijänä Raija Alhainen.
Kansan Sivistysrahasto
65
n Kanslianeuvos Risto
Laakkonen, presidentti
Tarja Halonen, KSR:n asiamies Ulla Vuolanne ja
Suomen YK-liiton pääsihteeri Helena Laukko
juttusilla.
n Kansan Sivistysrahaston hallituksen
puheenjohtaja Antero
Kekkonen ja asiamies
Ulla Vuolanne kertoivat
säätiön
kotiutuneen hyvin
uusiin tiloihin.
n Nordean väki saapumassa.
n Toimiston henkilökunta toimi juhlien
vastaanottokomiteana. Vasemmalta
Kirsi Tammi ja Raija Alhainen .
Uuteen kotiin
n Yläkuvassa taaimmaisena KSR:n kanssa
tiloihin muuttaneen
Suomen Viestintärahoituksen toimitusjohtaja ja Palkansaajasäätiön asiamies
Tuomas Harpf.
Kansan Sivistysrahasto joutui luopumaan hyvästä toimisto-yhteistyöstä
PAMin kanssa ja lähtemään putkiremontin tieltä uusiin tiloihin. Tavoite oli
pysyä Helsingin Hakaniemessä, lähellä työväenliikkeen järjestöjä. Tämä
onnistui ja uudet tilat löytyivät Hakaniemen katolta yhdessä Suomen
Viestintärahoitus Oy:n ja Palkansaajasäätiön kanssa.
Uusia tiloja juhlittiin alkukesästä 2014 yhteistyökumppaneiden
ja KSR:n ystävien kesken. Ovet ovat edelleen kaikille
avoinna. Tervetuloa tutustumaan säätiön toimintaan,
osoitteeseen Säästöpankinranta 2 A 8 krs.
66
n KSR:n tupaantuliaiset järjestettiin uusissa toimitiloissa alkukesästä 2014. Yhteistyökumppanit ja
säätiön ystävät tutustuivat paikkoihin ja rupattelivat mukavia iltapäivän hetkessä.
n Entinen SDP:n puheenjohtaja,
moninkertainen ministeri ja pankkimies Ulf Sundqvist mietteliäänä.
Kansan Sivistysrahasto
67
Talouden tunnusluvut
Oma pääoma 1999-2014
14 000 000
Jaetut apurahat 1999-2014
450 000
000
400400
000
KANSAN SIVISTYSRAHASTO
12 000 000
000
2 5002 500000
10 000 000
Tilikauden tulos 1999-2014
Tilikauden
tulos 1999-2014
000
2 0002 000000
10 000 000
000
300300
000
Apurahoja jaettiin yhteensä 322.310,00 (337.240,00) euroa.
Apurahojen määrä on 2,8 (3,1) prosenttia omasta pääomasta.
Apurahahakemuksia kertyi 1815 (1411) kappaletta ja apurahoja
jaettiin 286 (240) kohteeseen. Keskimääräinen apuraha on suuruudeltaan noin 1 500 euroa.
Mustemaalari –palkinto jaettiin viestinnän piirissä tehdystä
elämäntyöstä Hilppa Kimpanpäälle, Tapio Rautavaaran rahaston palkintostipendi pikajuoksija Milja Thuresonille.
Ruusintorpan kirjailijaresidenssissä tuloksekasta kesää vietti
yhteensä kolmentoista viikon ajan tietokirjailija, dokumenttiohjaaja Riikka Tanner.
8 000 000
8 000 000
000
1 5001 500000
000
200200
000
6 000 000
6 000 000
000
150150
000
000
1 0001 000000
000
100100
000
4 000 000
4 000 000
000
500500000
50 000
50 000
00
2 000 000
2 000 000
1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
Yleisrahasto
Erikoisrahastot
00
Maakuntarahastot
1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Asunto-osakevarallisuuden lisäksi Kansan Sivistysrahaston sijoitusvarallisuus on sijoitettuna Nordea Investment Management
–yrityksen kautta.
Valtakirjasalkun tuotto oli tilikauden aikana 10,18 prosenttia.
Valtakirjasalkun osakesijoitukset tuottivat n. 12 prosenttia tilikauden aikana ja korkosijoitusten tuotto oli tilikauden aikana n.
9 prosenttia. Rahamarkkinasijoitusten tuotto jäi odotetusti liki
nollaan.
Sijoittajan kannalta poikkeuksellista tilikauden aikana oli se,
että käytännössä kaikki omaisuuslajit tuottivat sijoittajalle positiivista tuottoa keskuspankkien jatkaessa markkinoita tukevaa elvyttävää rahapolitiikkaa. Osakesijoituksissa parasta tuottoa tarjosi
pohjoisamerikkalaiset osakkeet joiden tuotto oli 26,5 prosenttia
tilikaudella, huomattava osa osaketuotoista eurosijoittajalle tuli
dollarin arvon merkittävästä vahvistumisesta suhteessa euroon.
Kotimaisten osakkeiden tuoton osalta Venäjän kriisillä oli
merkittävä vaikutus niiden yhtiöiden kurssikehitykseen, jotka
operoivat tavalla tai toisella Venäjällä. Suurin yllätys koettiin korkosijoitusten tuotoissa ja etenkin eurooppalaisten valtionlainojen
tuotossa, joka oli tilikauden aikana 10,5 prosenttia. Euroopan talouskasvun heikko kehitys johti siihen, että korot laskivat vielä
aiemmasta ja tämä johti odotuksia selvästi parempaan tuottoon
valtionlainasijoituksissa. Tilikausi oli odotuksia parempi myös
paremman luottoluokituksen yrityslainoille sekä odotusten mukainen riskisemmille high yield lainoille.
Rahaston tulos oli tilikaudella 425 680,20 (430 387,22). Taseen
loppusumma on 11 717 996,46 (11 286 062,16) euroa, josta oman
pääoman osuus on 11 463 850,53 (11 038 170,33) euroa.
Tilikauden aikana säätiö vastaanotti Aatos Olkkosen testamenttilahjoituksen.
Rahastoon perustettiin Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n
rahasto erikoisrahastoksi sekä Duunarirahasto Nils Robert af Ursinin rahaston alarahastoksi.
000
250250
000
n Yleisrahasto n Erikoisrahastot n Maakuntarahastot
0
0
1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Apurahojen ja palkintojen jako
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Taloudellinen toimintaympäristö
000
-500-500000
Varainhankinta 1999-2014
Luottamustoimet
Säätiön asiamies toimi Voionmaan säätiön ja Voionmaanranta
Oy:n hallituksen jäsenenä, Työväenmuseo Werstaan hallituksen
puheenjohtajana sekä jäsenenä Työväenliike 1917 ja 1918 neuvottelukunnassa ja Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan
Sidosryhmätoimikunnassa.
Ursula Oy:n hallituksessa KSR:oa edusti Marja-Liisa Kunnas, toimien hallituksen puheenjohtajana.
000
3 5003 500
000
Lahjoitukset, myyntivoitot, korot ja osingot, merkkipäivätuotot,
Varainhankinta
myyntituotot 1999-2014
ja vuokrat.
Lahjoitukset, myyntivoitot, korot ja osingot,
merkkipäivätuotot, myyntituotot ja vuokrat.
000
3 0003 000
000
Helsingissä 8.1.2015
Harrastus
Harrastu
s
Sijoitustuotot
65 %
000
1 0001 000
000
Taide
Taide
Tiede
Tiede
0
0
000
500500
000
00
20000
20000
40000
40000
60000
60000
80000
100000
120000
140000
80000 100000 120000 140000
1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Perttu Puro
Jouko Muuri
Ulla Vuolanne
(säätiön asiamies)
Opiskelu
Opiskelu
Myyntituotot 6%
Merkkipäivät
Vuokra6%
tuotot
12 %
Lahjoitukset
11 %
000
1 5001 500
000
KANSAN SIVISTYSRAHASTON HALLITUS
Apurahat aihealueittain
2014
Apurahat aihealueittain 2014
Tuottojen esittely 2014
000
2 5002 500
000
000
2 0002 000
000
Niko Korte
Eija Hietanen
Toni Eklund
Oma pääoma 1999-2014
12 000 000
000
350350
000
Tilikausi 1.11.2013 – 31.10.2014
68
Jaetut apurahat 1999-2014
Kansan Sivistysrahasto
69
Kirjekukat onnitteluun
Adressit ja kirjekukat
Onnitteluadressi merkkipäivänä ja suruadressi osanoton
ilmaisemiseksi on lämmin tapa muistaa ystäviä ja omaisia. Erityistä juhlavuutta adressiin lisäävät valikoimiimme
kuuluvat pellava-, sametti- tai nahkakannet.
Kirjekukka on sähkeenomainen, pysyvä muisto onnitteluun ja osanottoon. Kirjekukan voi tilata myös kansilla
varustettuna. Toimitamme adressit ja kirjekukat tilauksestanne suoraan päivänsankarille tai omaisille.
Adressit onnitteluun
Ruusu
Köynnösruusu
Kukkaketo
Yhdistysten jäsenten
onnittelut
KANSAN
SIVISTYSRAHASTO
LASTEN JA NUORTEN PUOLESTA RAHASTO
Kuva: Jarmo Mustonen
Kultapuu
Ruusu
Kansan
Sivistysrahasto
Lasten ja Nuorten
Puolesta rahasto
Rafael Paasion
rahasto
Työväen
kukkasrahasto
K.A.Fagerholms
studiefond
Adressit osanottoon
Siltasaarenkatu 6, 7 krs.
00530 Helsinki
www.sivistysrahasto.fi
Puhelin (09) 5868 530
Fax
(09) 5868 5330
Nordea
152130-6009
IBAN: FI85 1521 3000 0060 09
OKO-Pankki 554128-51042 IBAN: FI27 5541 2850 0010 42
Sampo Pankki 800019-707002 IBAN: FI88 8000 1900 7070 02
Kranssi
Bileet
Ruusunnuppu
Lumpeenkukka
BIC: NDEAFIHH
BIC: OKOYFIHH
BIC: DABAFIHH
Y-tunnus 0213501-3
Lahjoitukset ja
testamentit
Kirjekukat osanottoon
Pilvet
Kansan
Sivistysrahasto
Linnut
Kansan
Sivistysrahasto
Ikkuna
Lasten ja Nuorten
Puolesta rahasto
Auringonlasku
Työväen
kukkasrahasto
Testamenttilahjoituksen myötä
lahjoittaja voi tukea tulevia sukupolvia sivistys- ja kulttuurityössä.
Omaa nimeä kantavan rahaston
kautta on mahdollisuus vahvistaa
ja jatkaa elämäntyötä omiin arvoihin pohjaavilla apurahoilla.
Työväen
kukkasrahasto
Maisema
70
Yhdistykset voivat toimittaa
KSR:lle listan onniteltavista
jäsenistään, KSR toimittaa merkkipäiväonnittelut toiveittenne
mukaisesti perille. KSR:n adressi
tai kirjekukka tuo onnitteluun
lisäarvoa, kun saaja tietää sillä tuetun yleishyödyllisiä tarkoituksia.
Liljat
Tähkät
Lumme
Kansan Sivistysrahasto
71
Väinö Voionmaan
-mitali
Mitalit
Kuvanveistäjä Erkki Kannoston
suunnittelema pronssiin lyöty
numeroitu mitali. Myönnetään
TSL:n opinto-, piiri- tai jäsenjärjestön hakemuksesta kiitoksena
ja tunnustuksena pitkäaikaisesta TSL-työstä sekä ansioista
sivistyksellisen tasa-arvon
edistämiseksi. Mitalia myydään
numeroimatta keräilijöille.
Halkaisija 70 mm
Paino 346 g
KSR:n mitalit ovat arvokas tapa muistaa työväenliikkeen
tehtävissä ansioituneita henkilöitä. Mitalit toimitetaan
postiennakolla ja hintaan lisätään toimituskulut. Tilauksen
voi tehdä puhelimitse, kirjeitse tai sähköpostilla. Hakemuksesta myönnettävien mitalien osalta tarvitsemme vapaamuotoisen kirjallisen hakemuksen.
Tammisaari 1918 -mitali
KANSAN SIVISTYSRAHASTON
MUISTAMISPALVELUT
Työväenliike
–mitali
Hinnasto
Kuvanveistäjä Raimo
Heinon suunnittelema
pronssiin lyöty mitali,
joka soveltuu lahjaksi
ja tunnustukseksi ayaktiivisuudesta tai muusta
järjestötyöstä.
Halkaisija 70 mm
Paino 277 g
KORTIT
Joulukortti..........................................1,00 €
Ruusukortti........................................1,00 €
KIRJEKUKAT
Kirjekukka...........................................8,50 €
Kirjekukka kannella...................... 11,00 €
ADRESSIT
Adressi.............................................. 17,50 €
samettikannet................................ 25,50 €
samettikannet (ruusu)............... 27,00 €
tekonahkakannet......................... 13,60 €
nahkakannet.................................. 37,00 €
pellavakannet................................ 25,50 €
(kirjekukkien ja adressien
hinnat sisältävät
tekstauksen ja postituksen)
72
MITALIT (pronssia)
Työväenliikemitali........................ 65,00 €
Väinö Voionmaa -mitali,
hakemuksesta..............................100,00 €
Rafael Paasio –mitali
(sisältää rintaneulan),
hakemuksesta..............................110,00 €
tammikotelo........................... 45,00 €
(mitalit toimitetaan postiennakolla,
mitalien hinnat eivät sisällä postimaksua)
Taidegraafikko Markku Laitakarin suunnittelema
pronssiin lyöty mitali, joka on tarkoitettu lahjaksi ja
tunnustukseksi ihmisoikeus- ja solidaarisuustyössä tai
työ- ja järjestöelämässä ansioituneille.
Hopeaan lyötynä mitali on erityisenä tunnustuksena
myönnetty Mauno Koivistolle, Tarja Haloselle,
Reijo Frankille ja .
Halkaisija 70 mm
Paino 240 g
Rafael Paasio –mitali
ja rintamerkki
Kuvanveistäjä Heikki Häiväojan
suunnittelema pronssiin lyöty
mitali. Mitali myönnetään hakemuksesta SDP:n puolueosastojen, kunnallis- ja piirijärjestöjen ansioituneille ja varttuneille
aktiivi- ja rivijäsenille. Mitalia ei
myydä keräilijöille.
Halkaisija 70 mm
Paino 498 g
Merkkipäiväpalvelut
Kansan Sivistysrahasto julkaisee merkkipäiväluetteloa. Merkkipäivätietojen julkaiseminen luettelossa on maksutonta.
Järjestämme merkkipäiväkeräyksiä, joiden avulla merkkipäivän viettäjä voi ohjata
onnittelunsa haluamansa rahaston välityksellä apurahoiksi opiskelijoille, tutkijoille
ja taiteilijoille. Merkkipäivän viettäjälle
kootaan lahjoittajien nimet sisältävä adressi
pysyväksi muistoksi.
Lisätiedot ja tilaukset
Kansan Sivistysrahasto
Siltasaarenkatu 6, 7. krs
00530 Helsinki
puh. (09) 5868530
sähköposti [email protected]
Kansan Sivistysrahasto
73
Myönnetyt apurahat 2014
Nimi............................................................... Tarkoitus.............................................................................................................Apuraha.............. Kotipaikka...........Rahasto
Hakala Kimmo............................................... Lukio-opinnot Voionmaan lukiossa................................................................................... 800.............. Jyväskylä................Ahti ja Sirkka Lahtisen rahasto
Petäjäjärvi Isabella......................................... Lukio-opinnot Voionmaan lukiossa................................................................................... 800.............. Jyväskylä................Ahti ja Sirkka Lahtisen rahasto
Pohjonen Tinja............................................... Kasvatustieteen opinnot Jyväskylän yliopistossa.............................................................. 800.............. Jyväskylä................Ahti ja Sirkka Lahtisen rahasto
Puttonen Anssi............................................... International business and management opiskelu Alicanten yliopistossa Espanjassa........................................................................ 500.............. Jyväskylä................Ahti ja Sirkka Lahtisen rahasto
Rahikainen Tiia............................................... Varhaiserityisopettajan opinnot........................................................................................ 500.............. Jyväskylä................Ahti ja Sirkka Lahtisen rahasto
Seppälä Siiri................................................... Tasmanian Hobartissa suoritettava opiskelijavaihto.......................................................... 800.............. Laukaa...................Ahti ja Sirkka Lahtisen rahasto
Antell Gustav Johannes.................................. Pyörätuolitanssin World cup -kilpailumatka...................................................................... 500.............. Porvoo....................Aimo O. Aaltosen rahasto
Antell Karin Elisabeth..................................... Pyörätuolitanssin World cup -kilpailumatka...................................................................... 500.............. Porvoo....................Aimo O. Aaltosen rahasto
Kavaleff Marcus.............................................. Purjehdusvarusteet paraolympialaisiin harjoittelua varten............................................... 500.............. Esbo.......................Aimo O. Aaltosen rahasto
Kumpuvuori Tiina........................................... Tietokone sosiaalipolitiikan opintojen tueksi.................................................................... 400.............. Turku......................Aimo O. Aaltosen rahasto
Mäkinen Mauri............................................... Kameran rungon hankinta taidevalokuvaukseen.............................................................. 300.............. Kerava....................AKT:n kulttuurirahasto
Raatikainen Pertti.......................................... Tiffany-lasityöharrastuksen välineet................................................................................. 300.............. Lappeenranta.........AKT:n kulttuurirahasto
Flink Merja..................................................... Runokirjan kuvittaminen.................................................................................................. 500.............. Liperi......................Antti Jussi Kososen rahasto
Hourula Miikka-Pekka.................................... Metsätieteiden vaihto-opiskelu Italiassa........................................................................... 500.............. Joensuu..................Antti Jussi Kososen rahasto
Hämäläinen-Koljonen Maarit......................... Teatteriteos: Teatteria Outokummussa – outokumpulaista teatteria............................... 1000.............. Eno.........................Antti Jussi Kososen rahasto
Joensuun Parafestyhdistys ry......................... Vammaistaiteeseen suuntautunut Parafest-festivaali Joensuussa.................................. 2000.............. Joensuu..................Antti Jussi Kososen rahasto
Joensuun seudun
monikulttuurisuusyhdistys ry........................ Suggestopedinen suomen kielen kurssi.......................................................................... 1000.............. Joensuu..................Antti Jussi Kososen rahasto
Kettunen Noora.............................................. Luokanopettajan opinnot Itä-Suomen yliopistossa........................................................... 500.............. Joensuu..................Antti Jussi Kososen rahasto
Koistinen Sanna............................................. Terveydenhoitajaopintojen työharjoittelu Malesiassa....................................................... 500.............. Joensuu..................Antti Jussi Kososen rahasto
Laakso Anssi................................................... Pro gradu: Miespuoliset esi- ja alkuopettajina - stereotypioista huolimatta..................... 500.............. Joensuu..................Antti Jussi Kososen rahasto
Meriläinen Juhani.......................................... Näin kaupungin kasvavan -teoksen kirjoittaminen Joensuun kehityksestä..................... 3500.............. Joensuu..................Antti Jussi Kososen rahasto
Muhelinpurock ry........................................... Muhelinpurock- ja MuhelinpurocKIDS -tapahtumat.......................................................... 500.............. Lieksa.....................Antti Jussi Kososen rahasto
Mutalan voimistelu- ja
urheiluseura Riento ry.................................... Sadan vuoden riennot - Mutalan Riennon 100-vuotishistoriikki..................................... 2000.............. Joensuu..................Antti Jussi Kososen rahasto
Pieviläinen Irene............................................ Työväen muistitiedon - Pohjois-Karjalaisten
veteraanien haastattelujen litterointi.............................................................................. 1000.............. Joensuu..................Antti Jussi Kososen rahasto
Saarenkylä Viivi Maria.................................... Harmonikansoiton opinnot sekä ulkomaan kilpailu- ja harjoitusmatkat......................... 1000.............. Savonlinna.............Antti Jussi Kososen rahasto
Sonne Akseli.................................................. Liikuntapaikkojen hoitajan ammattitutkinto.................................................................... 500.............. Ilomantsi................Antti Jussi Kososen rahasto
Särkelä Juhana............................................... Urheilujohtamisen opinnot, urheilumarkkinoinnin
vaihto-opiskelu Yhdysvalloissa.......................................................................................... 500.............. Helsinki..................Antti Jussi Kososen rahasto
TSL:n Joensuun seudun opintojärjestö ry....... Tietokoneohjelmien hankkiminen ATK-luokkaan.............................................................. 500.............. Joensuu..................Antti Jussi Kososen rahasto
Turunen Seija................................................. Sosionomin tutkinto Karelia-ammattikorkeakoulussa....................................................... 500.............. Joensuu..................Antti Jussi Kososen rahasto
Vänskä Jenni.................................................. Kirjanpidon oppisopimuskoulutus..................................................................................... 500.............. Lehmo....................Antti Jussi Kososen rahasto
Walling Marja................................................ Joensuun Työväenyhdistyksen lähialuehankkeiden historiikki........................................ 2000.............. Tohmajärvi.............Antti Jussi Kososen rahasto
Syrjä Henni..................................................... Opiskelijastipendi.............................................................................................................. 150.............................................Bernhard Lehtisen rahasto
74
Viren Oskar..................................................... Opiskelijastipendi.............................................................................................................. 150.............................................Bernhard Lehtisen rahasto
Rauman Demarit ry........................................ Rauman Sosialidemokraattisen Keskusteluseuran 50-vuotishistoria............................... 1500.............. Rauma....................Eetu Salinin rahastot
Rauman metallityöväen ao ry 066................. Sotakorvaustyön muistomerkkihanke Raumalle............................................................. 1500.............. Rauma....................Eetu Salinin rahastot
Iin Sosialidemokraattinen kulttuurijaosto...... Kantaaottavat yhteislaulut -DVD-levyn julkaisu................................................................ 500.............. Ii.............................Elias Lönnrotin rahasto
Kainuun lausujat ry........................................ Eino Leinon kauneimmat rakkausrunot -CD-levyn julkaisu............................................... 300.............. Kainuu....................Elias Lönnrotin rahasto
Paltaniemen kesäteatteri............................... Nummisuutarit-esitys....................................................................................................... 700.............. Paltaniemi..............Elias Lönnrotin rahasto
Al-Sammarraee Hamid.................................. Valokuvaus- ja viestintätaitojen opiskelu.......................................................................... 500.............. Mikkeli...................Etelä Savon rahastot
Huttunen Maija.............................................. Proomusta uittotukkiin - vedenalaisia kuvia Savonlinnan seudulta.................................. 500.............. Savonlinna.............Etelä Savon rahastot
Lappalainen Tarja........................................... Satutontun satukopan tarinoita -kirja............................................................................... 500.............. Hämeenlinna.........Hämeen rahastot
Luova suhde ry............................................... Lahden tarinateatterin 20-vuotisjuhlaesitys..................................................................... 500.............. Lahti.......................Hämeen rahastot
Perälä Iisa....................................................... Helsingin balettiakatemian opinnot.................................................................................. 500.............. Lahti.......................Hämeen rahastot
Ahadi Mosawer.............................................. Jalkapalloharrastus........................................................................................................... 200.............. Vantaa....................Impi ja Kalle Niemisen rahasto
Korson Palloseura ry....................................... Jalkapallon harrastusmahdollisuudet............................................................................. 1000.............. Vantaa....................Impi ja Kalle Niemisen rahasto
Aula Jari......................................................... Milan Rúfusin runojen käännös slovakiasta suomeksi..................................................... 1500.............. Helsinki..................Irene ja Kalevi Sorsan rahasto
Mylläri Jori..................................................... Korean kielen opinnot Etelä-Korean Sosang Yliopistossa................................................. 1000.............. Tampere.................Irene ja Kalevi Sorsan rahasto
Porrasmaa Raisa............................................. Haruki Murakamin romaanin käännös japanista suomeen............................................. 1500.............. Helsinki..................Irene ja Kalevi Sorsan rahasto
Hokkanen Minna............................................ Mestaritonttu-musiikkisadun
käsikirjoituksen viimeistely ja ohjaussuunnitelma.......................................................... 1500.............. Tampere.................Jenny Matinanhon rahasto
Karjalainen Petra........................................... Laulaja- ja laulunopettajakoulutus Kööpenhaminan CVT-Instituutissa........................... 1500.............. Tampere.................Jenny Matinanhon rahasto
Ahonen Jussi-Pekka....................................... Pro gradu: Kuntien viranhaltijoiden ja työntekijöiden oikeudellinen asema................... 1500.............. Ylöjärvi...................JHL:n tutkimus- ja kehittämisrahasto
Keränen Reetta.............................................. Ay-liikkeen tulevaisuus -kirja............................................................................................ 800.............. Helsinki..................JHL:n tutkimus- ja kehittämisrahasto
Pitkäniemen JHL ry........................................ Historiateos Pitkäniemen sairaalan ammatillisesta järjestäytymisestä............................. 500.............. Nokia......................JHL:n tutkimus- ja kehittämisrahasto
Myllykylä Turkka............................................ Työväenliikkeen kuvaajan Erkki Salmelan valokuvanegatiivien digitoiminen.................. 1000.............. Rusko.....................Johannes Koikkalaisen rahasto
Socialdemokratiskt Forum r.f.......................... Socialdemokratiskt Forums 50-årshistorik...................................................................... 1000.............. Helsingfors.............K-A Fagerholmin rahasto
USM r.f/Understödsföreningen för
svenskspråkig missbrukarvård r.f................... Studier i Kramfors för nyktra missbrukare i öppenvård...................................................... 500.............. Malax.....................K-A Fagerholmin rahasto
EKL:n Keski-Suomen Piiri ry........................... EKL:n 19. liittokokouksen näyttelyn järjestäminen.......................................................... 1000.............. Jyväskylä................Keski-Suomen rahastot
Jyväskylän Eläkkeensaajat ry......................... Kerhotoiminnan kehittänen ja ohjaajien koulutus.......................................................... 2000.............. Jyväskylä................Keski-Suomen rahastot
Keski-Suomen Kirjailijat ry............................. Lasten- ja nuortenkirjallisuuspäivän järjestäminen......................................................... 1000.............. Jyväskylä................Keski-Suomen rahastot
Keski-Suomen Yhteisöjen tuki ry/
Monikultuurikeskus Gloria............................. Suomen kielen opetuksen oppimateriaalit Monikulttuurikeskus Gloriaan...................... 1500.............. Jyväskylä................Keski-Suomen rahastot
Koik Sven Aukusti Eemeli............................... Videotuotannon kameravarusteiden hankinta.................................................................. 500.............. Jyväskylä................Keski-Suomen rahastot
Kukkonen Nea................................................ Pro gradu: Vuorovaikutteisen kirjoittamisen terapeuttisuus senioriryhmässä................. 1000.............. Jyväskylä................Keski-Suomen rahastot
Lohikosken Sosialidemokraatit ry................... Lohikosken Sosialidemokraattien 100-vuotishistoriakirja............................................... 1500.............. Jyväskylä................Keski-Suomen rahastot
Luovuusterapiayhdistys Aistein ry.................. Sanataiteen ja valokuvan avulla virtaa seniorityöhön....................................................... 500.............. Jyväskylä................Keski-Suomen rahastot
Rytkönen Maria.............................................. Pro gradu: Koulutuspolitiikan valtamekanismit ja
auktoriteettimuodon muuttuminen................................................................................. 800.............. Jyväskylä................Keski-Suomen rahastot
Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry........ Nuorten Yhteiskuntakoulu................................................................................................ 500.............. Kouvola..................Kymenlaakson rahastot
Kajula Paula................................................... Kuvankäsittelyohjelmanohjelman ja tietokoneen hankinta.............................................. 250.............. Imatra....................Kymenlaakson rahastot
Kotkan Sosialidemokraattinen
Kunnallisjärjestö ry........................................ Kotkalaisen sosialidemokraattisen muistitiedon kerääminen........................................... 750.............. Kotka......................Kymenlaakson rahastot
Lahti Jaakko................................................... Kuvanveiston välinehankintoihin...................................................................................... 250.............. Imatra....................Kymenlaakson rahastot
Palmros Nina.................................................. Suudelma- taidenäyttelyn toteutus Suomen Pietarin instituutissa 2014.......................... 250.............. Kouvola..................Kymenlaakson rahastot
Pyhtään Sosialidemokraatit ry....................... Pyhtään sosialidemokraattisen järjestötoiminnan historian toimittamistyö..................... 750.............. Pyhtää....................Kymenlaakson rahastot
Kansan Sivistysrahasto
75
Raita Isa-Mariia.............................................. Kansanmusiikkileirin kustannukset................................................................................... 250.............. Kouvola..................Kymenlaakson rahastot
Angervisto Tommi.......................................... Jääkiekko- ja pesäpalloharrastus...................................................................................... 400.............................................Lasten ja Nuorten Puolesta rahasto
Happo Laura................................................... Valokuvaprojekti syömishäiriöstä.................................................................................... 1500.............. Tampere.................Lasten ja Nuorten Puolesta rahasto
Lindgen Rea................................................... Kameran hankinta perheen luontokuvauksiin................................................................... 500.............. Espoo 38.................Lasten ja Nuorten Puolesta rahasto
Murto Helmi................................................... Telinevoimisteluharrastus juniorimaajoukkueessa............................................................ 400.............. Turku......................Lasten ja Nuorten Puolesta rahasto
Ruikka Pyry.................................................... Mäkihyppyharrastus kansallisessa valmennusryhmässä................................................... 400.............. Kouvola..................Lasten ja Nuorten Puolesta rahasto
Ryöpäs Rico.................................................... Jalkapalloharrastus Mypan edustusjoukkueessa............................................................... 900.............. Kouvola..................Lasten ja Nuorten Puolesta rahasto
Suhonen Oskar............................................... Jalkapalloharrastus kilpajoukkueessa............................................................................... 700.............. Turku......................Lasten ja Nuorten Puolesta rahasto
Viljanen Aku................................................... Pianonsoiton harrastus Naantalin musiikkiopistossa......................................................... 400.............. Naantali.................Lasten ja Nuorten Puolesta rahasto
El-Amin Hanan............................................... Suomenkielen opinnot ammattitutkinnon suorittamiseksi............................................... 750.............. Helsinki..................Martta Salmela-Järvisen rahastot
Helsingin Työväen Naiskuoro Elegia ry........... Kuoron taiteellisen ilmaisun kehittäminen..................................................................... 2000.............. Helsinki..................Martta Salmela-Järvisen rahastot
Kuoroyhdistys Siller RY................................... Kuoromikrofonin hankinta ja musiikkitallenteen tekeminen........................................... 1000.............. Helsinki..................Martta Salmela-Järvisen rahastot
Nevalainen Katja............................................ Taidenäyttelyn järjestäminen ja kuvitus- ja taideportfolion uudistus................................ 450.............. Helsinki..................Martta Salmela-Järvisen rahastot
Lehtonen Lari................................................. Maastohiihtäjän Lahti 2017 MM-kisaprojekti.................................................................. 1500.............. Lahti.......................Matti ja Hilkka Ahteen rahasto
Kulttuuriosuuskunta Oravan Pyörä................. Kiertävä teatteritapahtuma Keski-Pohjanmaalla.............................................................. 500.............. Kokkola..................Matti Lepistön rahasto
Tuuri Pekka.................................................... Kandidaatin tutkielma: Julkinen omistajaohjaus.............................................................. 500.............. Järvenpää...............Matti Lepistön rahasto
Niemi Marko.................................................. Pro gradu: Työläisurheilun poliittisuus Hangossa
1920-luvulta 1930-luvun alkuun...................................................................................... 500.............. Hanko.....................Matti Louekosken rahasto
McKeough Andreas........................................ Väitös: Koettu ja kerrottu sota. 1918 sodan käsittely
omaelämäkerrallisissa teksteissä.................................................................................... 2000.............. Inkoo......................Mauno Koiviston rahasto
Eriksson Viljo.................................................. Kontrabasson hankintaan............................................................................................... 1000.............. Kuopio....................Metallityöväen rahasto
Helminen Riikka............................................. Apurahan hakeminen työskentelykuluja varten.............................................................. 1000.............. Petäjävesi...............Metallityöväen rahasto
Kalasniemi Mari Hannele............................... Lopputyö Youth global awareness solidaarisuus-/
opiskelumatkasta Etelä-Afrikkaan................................................................................... 1200.............. Tornio.....................Metallityöväen rahasto
Katainen Ismo................................................ SASK:n järjestämä talkoomatka Mosambikiin................................................................. 1000.............. Iisalmi....................Metallityöväen rahasto
Leppänen Milla.............................................. Nuorten ay-aktiivien globaalikoulutus (YGAP)................................................................ 1200.............. Espoo.....................Metallityöväen rahasto
Pennanen Roope............................................ Autoalan perustutkinnon suorittaminen......................................................................... 1000.............. Joensuu..................Metallityöväen rahasto
Lennokkikerho Tintti...................................... Lennokkikerho Tintin lasten ja nuorten harrastetoiminta.................................................. 400.............. Iisalmi....................Minna Canthin rahastot
Lähdesmäki Asta............................................ Luontokertomuskirjan kokoaminen ja kirjoittaminen....................................................... 400.............. Kuopio....................Minna Canthin rahastot
Sallinen Eira................................................... Kotirintamanaiset sodassa -muistitieto julkaisuksi........................................................... 800.............. Kuopio....................Minna Canthin rahastot
Warkauden Kassiopeia ry............................... Lasten ja nuorten tiedepajan välineistö............................................................................ 400.............. Varkaus..................Minna Canthin rahastot
Aalto Tino....................................................... Pro gradu: Energiayhtiöiden yritysvastuu.......................................................................... 500.............. Turku......................Nils Robert af Ursinin rahastot
Suomi-Venäjä-Seuran
Turun piirijärjestö ry....................................... Venäläisen nyky- ja katutaiteen edistäminen Turussa ja Paraisilla..................................... 850.............. Turku......................Nils Robert af Ursinin rahastot
Turun ensi- ja turvakoti ry / doularyhmä........ Synnytystukihenkilöiden, doulien koulutusilta................................................................. 650.............. Turku......................Nils Robert af Ursinin rahastot
Turun lähimmäispalveluyhdistys ry................ Taideapteekki ja Kulttuuriystävä -toiminta Turussa ja Kaarinassa...................................... 800.............. Turku......................Nils Robert af Ursinin rahastot
Turun Työväen Teatterin
Kannatusyhdistys ry....................................... Nuorten työllistäminen lasten kesäteatterin
Ella ja presidentti -juhlanäytelmässä.............................................................................. 2000.............. Turku......................Nils Robert af Ursinin rahastot
Varsinais-Suomen Sos.dem. Piiri.................... Piirin järjestämä nuorten yhteiskuntakoulu.................................................................... 1200.............. Turku......................Nils Robert af Ursinin rahastot
Blues-rock-yhtye Bermudan Cruiseri.............. Blues-rock -yhtye Bermudan Cruiserin promolevy............................................................ 500.............. Turku......................PAMin rahasto
Huhtala Sari................................................... Taiteen yksityisnäyttely Tampereella................................................................................. 300.............. tre..........................PAMin rahasto
Kylmänen Irina............................................... Kangaspuiden hankinta ryijy- ja kierrätystaiteen tekemiseksi.......................................... 300.............. Oulu.......................PAMin rahasto
Lindstén Jari................................................... Esikoisromaanin kirjoittaminen......................................................................................... 500.............. Hattula...................PAMin rahasto
76
Lötjönen Tarja................................................ Esikoisrunokokoelma........................................................................................................ 500.............. Hamina..................PAMin rahasto
Myllyvaara Elsa.............................................. Taiteilijan tarvikkeiden hankinta ja viikonloppukursseille osallistuminen......................... 500.............. Pieksämäki.............PAMin rahasto
Piirainen Heidi............................................... Valokuvausharrastuksen jatkaminen................................................................................ 300.............. Espoo.....................PAMin rahasto
Venäläinen Nina............................................. Kuvataidenäyttelyn ja näyttelytöiden valmistaminen....................................................... 300.............. Kuopio....................PAMin rahasto
Minkkilä Sami................................................ Vaihtoehtoisen metallimusiikin harrastaminen................................................................ 400.............. Jyväskylä................Postiliiton opintorahasto
Syrjäläinen Tuula............................................ Osallistuminen maalauskursseille..................................................................................... 600.............. Vantaa....................Postiliiton opintorahasto
Hellberg Karoliina.......................................... Tauluhankinta................................................................................................................... 800.............................................Päivi ja Paavo Lipposen rahasto
Stauffer Kaarlo............................................... Tauluhankinta................................................................................................................. 2250.............................................Päivi ja Paavo Lipposen rahasto
Halmesvirta Anssi.......................................... István Bibón aatehistoriallinen elämäkerta..................................................................... 2000.............. Jyväskylä................R. H. Oittisen rahasto
Helsingin PHK:n kannatusyhdistys r.y............ Poliittisen historian klubin toiminta Helsingissä............................................................. 1500.............. Helsinki..................Rafael Paasion rahasto
Inkooon Sosialidemokraatit ry....................... Inkoon Sosialidemokraatit ry:n historiikki......................................................................... 700.............. Inkoo......................Rafael Paasion rahasto
Kajaanin Sosialidemokraatit ry...................... Yhdistyksen 120-vuotisjuhla........................................................................................... 1500.............. Kajaani...................Rafael Paasion rahasto
Turun sos.dem. Naisyhdistys.......................... Yhdistyksen 120-vuotishistoriikki................................................................................... 1500.............. Turku......................Rafael Paasion rahasto
Viialan Työväenyhdistys ry............................. Yhdistyksen 110-vuotishistoriikki..................................................................................... 800.............. Akaa.......................Rafael Paasion rahasto
Korson Nuoret Kotkat..................................... Kesäleirin ja isä-lapsileirin järjestäminen sekä vertaisohjaajakoulutus........................... 2000.............. Vantaa....................Rauha ja Helge Tapanin rahasto
Andersson Mirkka.......................................... Valokuvausharrastus......................................................................................................... 500.............. Hanko.....................SAK:n Kulttuurirahasto
Flink Merja..................................................... Yhteisnäyttely Joensuun taidekeskus Ahjossa................................................................... 500.............. Liperi......................SAK:n Kulttuurirahasto
Haavisto Marja............................................... Peikon kosioretki- kohokuviokirja näkövammaisten lasten kirjastoon Celiaan.................. 300.............. Hämeenkyrö...........SAK:n Kulttuurirahasto
Hynynen Ari-Pekka........................................ Cabaree-teatterin rekvisiitan hankinta.............................................................................. 600.............. Vantaa....................SAK:n Kulttuurirahasto
Jalonen Teuvo................................................ Isojen betonieläinten tekeminen...................................................................................... 700.............. Pori.........................SAK:n Kulttuurirahasto
Junnila Juha................................................... Öljyvärimaalaus- ja piirustusharrastuksen tarvikkeet....................................................... 500.............. Siilinjärvi................SAK:n Kulttuurirahasto
Jyväskylän sähköalantyöntekijät ry................ Osasto 026:n 60-vuotishistoriikki...................................................................................... 800.............. Äänekoski...............SAK:n Kulttuurirahasto
Jäntti Timo..................................................... Teetaideharrastuksen välineistö........................................................................................ 700.............. Tampere.................SAK:n Kulttuurirahasto
Kallio Erkki..................................................... Tallinmäen puisto, kuvien työstäminen ja esillepano........................................................ 400.............. Turku......................SAK:n Kulttuurirahasto
Kellokoski Ilari................................................ Valokuvauskaluston hankinta........................................................................................... 600.............. Tampere.................SAK:n Kulttuurirahasto
Keski-Laturi Ulla............................................. Sivellin 2 Andante -akvarellimaalauskurssi Harjavallassa.................................................. 350.............. Harjavalta...............SAK:n Kulttuurirahasto
Koivu Pauli..................................................... Musiikkiharrastuksen soittimien hankinta........................................................................ 350.............. Muhos....................SAK:n Kulttuurirahasto
Komokallio Sanna-Mari................................. Sävellys- ja sanoitustyö sekä äänitteen teko..................................................................... 700.............. Kylmäkoski.............SAK:n Kulttuurirahasto
Koponen Milja Talvikki................................... Pienen Satutaidemaan rakentaminen lapsille................................................................... 800.............. Lemi.......................SAK:n Kulttuurirahasto
Laine Teuvo.................................................... Kilpatanssiharrastus, valmennus ja asut........................................................................... 700.............. Vantaa....................SAK:n Kulttuurirahasto
Luuri Irma...................................................... Öljyvärimaalauksen materiaalihankinnat, opetus- ja näyttelykulut.................................. 200.............. Seinäjoki................SAK:n Kulttuurirahasto
Nieminen Jukka............................................. Akustisen Blue Covers -duon äänite.................................................................................. 600.............. Helsinki..................SAK:n Kulttuurirahasto
Niiranen Pekka............................................... Valokuvausharrastuksen materiaalihankinnat.................................................................. 500.............. Varkaus..................SAK:n Kulttuurirahasto
Ojala Jukka..................................................... Piirrosalbumin valmistaminen Sähköliiton Vasama-lehden julkaisuista............................ 800.............. Oulu.......................SAK:n Kulttuurirahasto
Osmala Toni.................................................... Hirsirakentamisen työkalut, laitteet ja kirjallisuus............................................................. 400.............. Lieksa.....................SAK:n Kulttuurirahasto
Peura Saana................................................... Pianonsoittoharrastus....................................................................................................... 400.............. Helsinki..................SAK:n Kulttuurirahasto
Rahikka Minna............................................... Burleskiharrastus, tanssitunnit ja esityksen valmistaminen.............................................. 400.............. Espoo.....................SAK:n Kulttuurirahasto
Riihimaa Mirja............................................... Monikulttuurinen perheleiri maahanmuuttajille ja sijaisisovanhemmille......................... 800.............. Vantaa....................SAK:n Kulttuurirahasto
Riippi Anssi.................................................... Lentokoneaiheisten teosten öljyvärimaalausharrastus..................................................... 600.............. Seinäjoki................SAK:n Kulttuurirahasto
Rovaniemen Kirjatyöntekijäin yhdistys ry...... Yhdistyksen 90-vuotishistoriikki....................................................................................... 800.............. Rovaniemi..............SAK:n Kulttuurirahasto
Smolander Mimosa........................................ Tietokoneen hankinta laulumateriaalin tuotantoon.......................................................... 800.............. Lahti.......................SAK:n Kulttuurirahasto
Sumiloff Jaakko.............................................. Valokuvausharrastus, objektiivin hankinta........................................................................ 200.............. Joensuu..................SAK:n Kulttuurirahasto
Niemi Hannele............................................... Sanataiteen opinnot Riimimyllyn kurssilla........................................................................ 550.............. Tuusula...................Sos. dem. sanomalehtimiesliiton
rahasto
Kansan Sivistysrahasto
77
Hakalahti Niina.............................................. Lastenromaanin kirjoittaminen....................................................................................... 2000.............. Tampere.................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahasto
Heinonen Henna Helmi.................................. Tyttökirja tulee taas - tyttökirjasarjan kirjoittamiseen..................................................... 3000.............. Seinäjoki................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahasto
Hulkko Johanna............................................. Kirjalliseen työskentelyyn............................................................................................... 2000.............. Nokia......................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahasto
Kesävuori Saara.............................................. Trilogian aloitusosa......................................................................................................... 4000.............. Tampere.................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahasto
Lönn Pasi........................................................ Nuortenkirjan kirjoittamiseen......................................................................................... 3000.............. Jyväskylä................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahasto
Mäkelä Hannu................................................ Muistelmasarjan jatkamiseen......................................................................................... 3000.............. Lohja......................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahasto
Suomen dekkariseura ry................................ Suomen dekkariseuran 30-vuotisjuhlavuoden erikoistapahtumat.................................. 1000.............. Helsinki..................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahasto
Timonen Karoliina.......................................... Kaunokirjalliseen työskentelyyn..................................................................................... 2000.............. Espoo.....................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahasto
Vuola Sinikka................................................. Kaunokirjallinen työskentely, romaanin kirjoittaminen.................................................. 2000.............. Helsinki..................Kustannusosakeyhtiö Tammen rahasto
Piispanen Saara.............................................. Pro gradu: Suomenlinnan punavankileiri 1918–1919....................................................... 600.............. Helsinki..................Tammisaari 1918 rahasto
Thureson Milja............................................... Tapio Rautavaara -palkinto............................................................................................... 500.............................................Tapio Rautavaaran rahasto
Ojalammi (ent. Mäkisalo) Mari....................... Väitös: Henkilön alkuperään perustuva syrjintä työhönotossa........................................ 1300.............. Joensuu..................Tarja Halosen rahasto
Peltoniemi Marita.......................................... Lähipuutarhan runolliseen fantasiamaailmaan sijoittuvan
saturomaanin kuvitustyö.................................................................................................. 700.............. Tampere.................Tarja Halosen rahasto
Järvenpään teatteri ry.................................... Viettelyksen vaunu -teatteriesitys................................................................................... 2000.............. Järvenpää...............Tauno Yliruusin rahasto
Kanala Sari..................................................... Työväenkirjallisuus tänään -kirjan tekeminen................................................................. 3000.............. Jyväskylä................Tauno Yliruusin rahasto
Kiljunen Jaakko.............................................. Teatteriopinnot SITI Companyn konservatoriossa New Yorkissa....................................... 1000.............. Vantaa....................Tauno Yliruusin rahasto
Lehmuskallio Alma........................................ Teatteri Takomon Vain kauniit ja laihat naiset -produktion toteuttaminen...................... 1500.............. Helsinki..................Tauno Yliruusin rahasto
Luokkala-Nevalainen Heli.............................. Runoharrastus, sävellys- ja sanoitustyö........................................................................... 3000.............. Kemi.......................Tauno Yliruusin rahasto
Malmin Työväen Näyttämö............................ Tony Roperin näytelmän Pyykkärit toteuttaminen.......................................................... 1000.............. Helsinki..................Tauno Yliruusin rahasto
Sauros Yrjänä................................................. Runoja jousikvartetin säestyksellä -teos......................................................................... 2000.............. Helsinki..................Tauno Yliruusin rahasto
Tarinateatteri Kapriisi ry................................. Tarinateatteri Kapriisi ry:n Tansanian esiintymis- ja koulutusmatka................................ 3000.............. Helsinki..................Tauno Yliruusin rahasto
Ykspihlajan Työväen Näyttämö ry................... 110 vuotta täyttävän teatterin Viimeiset mitalit -esitys.................................................. 2000.............. Kokkola..................Tauno Yliruusin rahasto
Puranen Reijo................................................. Taidetyöskentely ja taidenäyttelyiden järjestäminen...................................................... 1000.............. Hyvinkää................TEAM-rahasto
Sinisaari Antti................................................ Ratakelauspyörätuolin hankinta maajoukkuetason vammaisurheiluun.......................... 1000.............. Porvoo....................TEAM-rahasto
Aaltonen Päivi................................................ Tutkimus: Paperikonesalien muuttaminen tietotekniikan konesaleiksi........................... 1400.............. Helsinki..................Teräsmiesten opintorahasto
Eerola Antti.................................................... Puusepän ammattitutkinnon työharjoittelu Laosissa........................................................ 600.............. Hattula...................Teräsmiesten opintorahasto
Peura Olli....................................................... Konetekniikan opinnot Oulun yliopistossa ja
opiskeluvaihto Grazin teknisessä yliopistossa Itävallassa................................................ 1000.............. Oulu.......................Teräsmiesten opintorahasto
Tanhua Katri Vellamo..................................... Sairaanhoitajaopinnot Lohjalla....................................................................................... 1000.............. Vihti.......................Toini ja Veikko Helteen rahasto
Tokola Antti.................................................... Väitös: Tax Treaties as a Reason for Double Non-Taxation................................................ 1000.............. Espoo.....................Toini ja Veikko Helteen rahasto
Heimo-Pirttimäki Mira................................... Sosiologian ja oikeustieteen opinnot Tansaniassa............................................................. 500.............. Pori.........................Toivo Lepistön rahasto
Kerola Essi...................................................... Musiikkiopinot Palmgren-konservatoriossa...................................................................... 300.............. Pori.........................Toivo Lepistön rahasto
Tuiskulan Kesäteatteri.................................... Tuiskulan Kesäteatterin 40-vuotishistoriikki.................................................................... 1000.............. Köyliö.....................Toivo Lepistön rahasto
Nummelin Anu............................................... Turun Työväen Säästöpankki asuntorahoittajana.............................................................. 500.............. Lieto.......................Turun Työväen Säästöpankin rahasto
Ensi- ja turvakotien liitto ry............................ Ensi- ja turvakotien liitto vaikuttajana - liiton 70-vuotisjuhlaselvitys............................. 4000.............. Helsinki..................Työväen Kukkasrahasto
Kananen Maria............................................... Elämämme laulut -hanke vanhusten palvelukeskuksiin.................................................. 1000.............. Espoo.....................Työväen Kukkasrahasto
Lähteenmäki Maria........................................ Etniset suhteet ja rinnakkaselo Katima Mulilon rajakaupungissa Namibiassa................. 2000.............. Helsinki..................Työväen Kukkasrahasto
Turun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry...... OVET -luentosarja omaishoitajille................................................................................... 1000.............. Turku......................Työväen Kukkasrahasto
Velho Anneli................................................... Kirjoitussarja: Nouseeko aurinko? - Japanin talouskriisi ja
yhteiskunnallinen murros naisten kokemana.................................................................. 1500.............. Helsinki..................Työväen Kukkasrahasto
Pappinen Kari Juhani..................................... Kuoro ja näytelmämusiikin säveltäminen....................................................................... 1000.............. Kokkola..................Työväen Musiikkirahasto
Grönholm/Neuvonen/Mikkolan
musiikkiluokat............................................... Häiriötekijä -musikaali...................................................................................................... 800.............. Vantaa....................Uudenmaan rahastot
78
Halttula Katriina............................................. Myynnin ja palvelun osaajan erikoistumisopinnot............................................................ 250.............. Vantaa....................Uudenmaan rahastot
Juurakko (kokoonpanon nimi) Anna.............. Studioalbumin teko........................................................................................................... 500.............. Porvoo....................Uudenmaan rahastot
Jääskeläinen Nina.......................................... Säädettävän työpöydän hankkiminen kirjoitustyöhön...................................................... 400.............. Espoo.....................Uudenmaan rahastot
Kallio Ari........................................................ Tutkimus: Suomalaisen kuunnelman varhaishistoria........................................................ 500.............. Kerava....................Uudenmaan rahastot
Kari Olli.......................................................... Sävellystyö Pohjan puhallinorkesterille............................................................................. 500.............. Raasepori...............Uudenmaan rahastot
Kivilahti Veikko............................................... Valokuvanäyttely ulkosaaristosta Karjalohjan Kulttuurivinttiin......................................... 500.............. Lohja......................Uudenmaan rahastot
Koponen Joonas............................................. Sähkötekniikan diplomi-insinööriopintojen vaihto-opinnot Australiassa.......................... 400.............. Tuusula...................Uudenmaan rahastot
Korvenranta Tiina........................................... Kansainvälinen sosiologian konferenssi Japanissa............................................................ 300.............. Vantaa....................Uudenmaan rahastot
Leppävaara-seura ry Alberga-sällskapet ry..................................... Harakasta Lintuvaaraan - valokuvakirja torppariajasta ja työväen asutuksesta............... 1000.............. Espoo.....................Uudenmaan rahastot
Miinalainen Pirkko......................................... Viipurista Espooseen - Oma elämänkerta.......................................................................... 400.............. Espoo.....................Uudenmaan rahastot
Silvola Sointu................................................. Opintomatka kansainväliseen sosiologian konfrenssiin Japanissa..................................... 300.............. Tuusula...................Uudenmaan rahastot
Tamminen Risto............................................. SASK ry:n Mosambikin Talkoomatkan esitelmät
kansainvälisestä ay- ja solidaarisuustoiminnasta.............................................................. 300.............. Vantaa....................Uudenmaan rahastot
Vatanen Susan............................................... Vaatemalliston suunnittelu ja valmistus sekä välineiden hankinta................................... 400.............. Tuusula...................Uudenmaan rahastot
Virkkunen Senni-Ilona................................... Viittomakielisen elämänkerran tallennus ja videointi....................................................... 400.............. Vantaa....................Uudenmaan rahastot
Bonsdorff Joel................................................ Cantores Minores -kuoron leiri- ja matkakustannukset................................................... 1200.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Gröndahl Riikka.............................................. Videotaiteen tarvikehankinnat.......................................................................................... 800.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Haapamäki Sakari.......................................... Pro gradu: Oskari Tokoin poliittiset päätökset ja teot 1917-1918..................................... 1500.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Heikkilä Sini Maria......................................... Opintomatka Jordaniaan kunniaan liittyvän väkivallan ennaltaehkäisyksi..................... 1000.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry.......... Kerhotyön uusien työmuotojen kehittäminen................................................................ 3000.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Hilli Kira......................................................... Opiskelu Boston Ballet Schoolissa..................................................................................... 800.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Jokinen Päivi.................................................. Korkeakouluharjoittelu Suomen Ottawan Suurlähetystössä........................................... 1800.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Kervinen Henriette......................................... Klovnerian syventävät opinnot Giovanni Fusettin johdolla Italiassa................................ 1000.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Koivula Sini.................................................... Luokanopettajan opinnot................................................................................................. 800.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Linkola Laura................................................. Kontrabasson mestarikurssi Kuhmossa............................................................................. 750.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Mällinen Hannu............................................. Luontoaiheinen valokuvanäyttely pallastunturin luontokeskukseen............................... 1400.............. Rovaniemi..............Väinö Tannerin rahasto
Nilsson Eva..................................................... Suomalaiset somalit -tietokirja....................................................................................... 1500.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Nurminen Ilmari............................................ Kunta- ja aluejohtamisen kandidaatin tutkielma ja laitehankinnat................................ 1500.............. Sastamala..............Väinö Tannerin rahasto
Ojala Meri...................................................... Viulunsoiton opiskelun jatkumisen mahdollistuminen..................................................... 680.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Paananen Verna............................................. Lukio-opinnot Saarijärven lukiossa................................................................................... 700.............. Kannonkoski...........Väinö Tannerin rahasto
Rönty Hanna.................................................. Pro gradu: Konfliktien jälkeiset rauhanrakennusprosessit ja
sovittelumekanismit, University of York.......................................................................... 1800.............. York, Iso-Britannia..Väinö Tannerin rahasto
Selinummi Elisa............................................. Osallistuminen JEF-Europen federal Committeen työskentelyyn....................................... 500.............. Helsinki..................Väinö Tannerin rahasto
Tuikka Timo J.................................................. Kansan valtiaat: Suomen demokratian lyhyt historia...................................................... 3000.............. Jyväskylä................Väinö Tannerin rahasto
Eläkkeensaajien Tampereen yhdistys ry......... ELINVOIMAA - Välittämistä ja verkostoja eläkeikäisille...................................................... 300.............................................Väinö Voionmaan rahasto
Eskola Katariina.............................................. Historian opinnot.............................................................................................................. 300.............. Tampere.................Väinö Voionmaan rahasto
Hakkarainen Juho.......................................... Kaupunginosien Tampere -kirjan kirjoittaminen............................................................... 400.............. Tampere.................Väinö Voionmaan rahasto
Jokinen Timo.................................................. Ihmisiä - hetkiä - paikkoja Ylöjärven maisemissa -kirja..................................................... 400.............. Ylöjärvi...................Väinö Voionmaan rahasto
Kallio Jyrki...................................................... Valokuvanäyttely seksuaalisen ja sukupuolisen tasa-arvon edistämiseksi........................ 300.............. Ylöjärvi...................Väinö Voionmaan rahasto
Koovee ry Taitoluistelu................................... Nuorten taitoluistelijoiden koulututoiminta..................................................................... 400.............. Tampere.................Väinö Voionmaan rahasto
Kuivalainen Henna Riikka.............................. Sosiaalipolitiikan opinnot Tampereen yliopistossa............................................................ 400.............. Tampere.................Väinö Voionmaan rahasto
Kytöharju Noora............................................. Suomen sisällissodan traumaa käsittelevä dokumenttielokuvan käsikirjoitus.................. 400.............. Tampere.................Väinö Voionmaan rahasto
Läärä Kaisa Marianne..................................... Pro gradu: Lukijasuhteen vaalimisen vaikuttus sanomalehtien tulevaisuuteen................ 600.............. Tampere.................Väinö Voionmaan rahasto
Kansan Sivistysrahasto
79
Pitkäniemen Perinneyhdistys ry..................... Ammattiyhdistystoimintaa Pitkäniemen sairaalassa 100 vuoden ajalta........................... 400.............. Nokia......................Väinö Voionmaan rahasto
Rantanen Satu............................................... Pro gradu: Eläkeikäisten vapaaehtoistyön merkitykset..................................................... 400.............. Tampere.................Väinö Voionmaan rahasto
Salama (Suksi) Annukka................................ Taivaantakoja, nuorten fantasiaromaanin kirjoittaminen................................................. 500.............. Tampere.................Väinö Voionmaan rahasto
Tampereen Runo- ja
Kulttuuriyhdistys TaRu ry............................... Syksyn Runopäivät Tampereella........................................................................................ 400.............. Tampere.................Väinö Voionmaan rahasto
Ahokas Kukka-Maria...................................... Apuraha työväenliikettä käsittelevää pro gradu- tutkielmaa varten................................. 500.............. Vantaa....................Yleisen lehtimiesliiton opintorahasto
Drufva Juha.................................................... Pakinoitsija Sasu Punasen tuotanto työväenlehdistössä................................................... 100.............. Tampere.................Yleisen lehtimiesliiton opintorahasto
Ruusunen Aimo.............................................. Vapaan Sanan ja Työkansan Sanomien toimittajien ym. julkaisutoiminta......................... 300.............. Lappeenranta.........Yleisen lehtimiesliiton opintorahasto
Toijonen Siskotuulikki.................................... Matka-apuraha................................................................................................................. 100.............. Tampere.................Yleisen lehtimiesliiton opintorahasto
Aalto Nico...................................................... Taiteellinen työskentely, nykytaide................................................................................. 1000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Abf-Åland arbetarnasbildningsförbund på Åland r.f....................................... Inkludering av inflyttade................................................................................................. 1500.............. Mariehamn............Yleisrahasto
Ahokas Jussi................................................... Rahatalous haltuun -kirjaan liittyvien tilaisuuksien järjestäminen................................... 800.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Aino Productions Oy....................................... Dokumenttielokuva: Onko ihmiskunnalla toivoa, Ele Alenius?........................................ 1000.............. Tuusula...................Yleisrahasto
Anttalainen Kati............................................. Väitös: Historiakäsitys Kamerunin toisen asteen kouluissa.............................................. 5000.............. Inkoo......................Yleisrahasto
Björklund Kim................................................ Brukshistoria i västra Nyland........................................................................................... 2000.............. Raseborg................Yleisrahasto
Dahl Rita........................................................ Amerikkalaisen nykyrunouden kääntäminen Kirjo-lehdelle........................................... 3000.............. Vantaa....................Yleisrahasto
Hyry Katja...................................................... Väitöskirjan jälkeinen tietokirja: Maahanmuuttajat ja
elämänhistoriallinen kerronta......................................................................................... 2000.............. Espoo.....................Yleisrahasto
Hyvinkäänkylän Puhallinorkesteri.................. Sävellyksen tilaaminen orkesterin 100-vuotisjuhliin....................................................... 1000.............. Hyvinkää................Yleisrahasto
Hämäläinen Arno........................................... Kilpapyöräily..................................................................................................................... 500.............. Rovaniemi..............Yleisrahasto
Kalevi Sorsa -säätiö........................................ Demokratian tukeminen monietnisessä Makedoniassa –
vuorovaikutus ja yhteistyö.............................................................................................. 4000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Kesäkotiyhdistys Kallioniemi ry...................... Leiritoiminta: Syrjäytetytkin ovat ihmisiä-Kallioniemessä he ovat tasa-arvoisia................. 3000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Kosonen Lassi................................................. SASK ry:n Mosambikin talkoomatkan tiedotustoiminta.................................................... 600.............. Mynämäki..............Yleisrahasto
Kotti Antti...................................................... Tiedottajan ammattitutkinto Markkinointi-instituutissa................................................... 700.............. Somero...................Yleisrahasto
Kristillisten sosialidemokraattien liitto r.y...... Voimaa veljeydestä -kirjan toteuttaminen...................................................................... 2000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet ry......... Tunne oikeutesi ja velvollisuutesi digikuluttajana -julkaisu............................................. 4000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Laamanen Mikko........................................... LabourStart Global Solidarity Conference Saksan Berliinissä............................................. 500.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Lampinen Petra.............................................. Äänilevy Anja Erämajan runoihin ja sovitustyöt
Kallion sateenkaariseurakunnan kirkkokuorolle.............................................................. 1000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Lauluyhtye Daamit Niskanen Kaisa................ Sähköpianon hankinta työväenlauluperinteen
siirtämiseksi tuleville sukupolville.................................................................................... 700.............. Kerava....................Yleisrahasto
Leppäkorpi Mervi........................................... Väitös: Paperittomien siirtolaisten tarvitsemat palvelut ja rakenteet.............................. 2000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Liiton laulajat................................................. Nuottien ja esiintymisasujen hankinta sekä koulutuspäivän järjestäminen.................... 1500.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Lindfors Tuija.................................................. Kannattelevat kädet -yhteisötaideteos Korson aseman alikulkutunneliin....................... 2000.............. Vantaa....................Yleisrahasto
Nuorten Kotkien Keskusliitto.......................... Kotkalauluperinteen elvyttäminen ja uusien laulujen sävellys- ja sanoitustyö............... 2000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Oikarinen Kimmo........................................... Väitös: Kainuun kruununmetsätorpparien selviytymisstrategiat 1860-1922................... 1500.............. Oulu.......................Yleisrahasto
Pehkonen Patrik............................................. Suomen pitkäaikaisimman naisministerin
Sinikka Mönkäreen elämäkerran kirjoitus....................................................................... 5000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Peltonen Petra............................................... Pro gradu: Presidenttien Tarja Halosen ja Vladimir Putinin välisten
suhteiden uutisointi Helsingin Sanomissa vuosina 2000–2008........................................ 500.............. Turku......................Yleisrahasto
Piirainen Jarkko.............................................. Esikoisrunokirjan kirjoittaminen ja toimittaminen.......................................................... 1500.............. Helsinki..................Yleisrahasto
80
Päivärinta Reijo.............................................. Oppivat opettajat: SAK:n koulu- ja työmarkkinatiedotus vuosina 1985 - 2008................ 3500.............. Kärkölä...................Yleisrahasto
Ranto Tiina..................................................... Pro gradu: Työhyvinvointi sota-aikana.............................................................................. 500.............. Tampere.................Yleisrahasto
Saari Heikki.................................................... Jacke - Jacob Södermanin muistelmat............................................................................ 2000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Salmi Vesa...................................................... Uraputki ja hyvä lääkitys -albumin julkaisukiertue......................................................... 2000.............. Vantaa....................Yleisrahasto
Salovaara Aija................................................ Kenialaisista katulapsista kertovan teoksen kirjoittaminen............................................. 1000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
SDP rp............................................................ Vasemmiston tulevaisuus -hankkeen valmistelutyö........................................................ 5000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Shakir Ayla..................................................... Taitto-ohjelman ja tietokoneen hankkiminen yhteiskunnalliseen työskentelyyn................ 2000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Suomen Työväen Musiikkiliitto (STM) ry........ Liiton nuottikustannustoiminnan kehittäminen............................................................. 3000.............. Tampere.................Yleisrahasto
Suominen Esa................................................ Sinun sosia(a)lidemokratiasi - keskustelukirjan julkaiseminen ja jakelu......................... 3000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Tihinen-Varis Mimmu.................................... Selkokielisen nuortenromaanin kirjoittaminen............................................................... 1000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Tuomisto Vappu............................................. Vaivaisukkoperinteeseen pohjaavan lyhytelokuvan työstäminen...................................... 500.............. Akaa.......................Yleisrahasto
Työväen Arkiston Säätiö................................. Muistitietoprojekti Kulutusosuuskuntien Keskusliiton viimeiset päivät........................... 3000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Työväen Sivistysliitto TSL................................ Työväentalokiertue - iltamat ympäri Suomen
estraditaiteen ja musiikin merkeissä............................................................................... 2500.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Työväenperinne-Arbetartradition ry.............. Työväentutkimus vuosikirjan ulkoasun uudistaminen..................................................... 2000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Työväenperinne-Arbetartradition ry.............. Professori Pentti Arajärven kirjalahjoituksen
sisältökuvaukset ja luettelointi Helka-tietokantaan........................................................ 3000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Työväenperinteen Tutkimus ry....................... Valtakunnallisen Työväentalomuseon kesänäyttely........................................................ 2000.............. Riihimäki................Yleisrahasto
Vapaus Valita Toisin ry (VVT).......................... Euroopan mahdollisuus -tietokirjan ja keskustelualoitteen julkaisu................................ 2500.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Vasemmistonuoret ry..................................... Vapaus - poliittisen sarjakuvan kilpailu........................................................................... 2300.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Vauhkonen Pekka Päiviö................................ Valtiotieteellisiin opintoihin Avoimessa yliopistossa......................................................... 800.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Viljanen Lauri................................................. Väitös: Suomalainen kommunismi ja kommunismin idea 1930–1937............................ 2000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Voionmaan opisto.......................................... Tiedottajalinjan perustaminen opistoon......................................................................... 4000.............. Ylöjärvi...................Yleisrahasto
Yhteiskuntapoliittinen sos.dem.yhdistys ry...... 50 vuotta yhteiskuntapolitiikkaa - YPSY:n juhlakirjan toimittaminen ja julkaisu................. 2000.............. Helsinki..................Yleisrahasto
Raahen Nuorisokuoro..................................... Kuorofestivaaleille osallistuminen USA:n Michiganissa................................................... 1000.............. Raahe.....................Yrjö Kallisen rahasto
Valkonen Martti............................................. Taidenäyttely ja vammaisjärjestöissä järjestettävä vapaaehtoistyö................................... 500.............. Oulu.......................Yrjö Kallisen rahasto
Kansan Sivistysrahasto
81
Ammattiosaston jäsenet työskentelevät kolmeltettava ja toimiva ratkaisu merkkipäivien muisla suurella työnantajalla. Lähes puolet heistä on
tamiseen. Se tapahtuu Kansan Sivistysrahaston
Fortumin palveluksessa Loviisan ydinvoimalassa.
kautta. Ammattiosastossa kerätään kerran vuoToisella puoliskolla on pesti Kymenlaakson Sähkön
dessa tiedot seuraavana vuonna merkkipäiviään
sekä entisen Loviisan Puhelinosuuskunnan, nykyiviettävistä jäsenistä. Luettelo toimitetaan KSR:n
sen LPO Net Oy:n työmailla. Porukka täydentyy
toimistolle, ja KSR välittää onnittelut osaston
vielä lähinnä talotekniikka- ja sähköasennusaloilla
nimissä ajallaan perille merkkipäivän viettäjille.
työskentelevistä ammattilaisista.
”Puheenjohtajalta ja hallituksen jäseniltä on
Osasto on siis alueellinen, kooten jäsenikseen eri
pieni huoli poissa mielestä yksin tein.”
sopimusalojen ihmisiä työnantajasta riippumatta.
”Tärkeää tietysti on, että järjestely toimii luoTästä syystä jäsenet harvemmin kohtaavat toisiaan
tettavasti eikä myöskään aiheuta osastolle liian
niin töissä kuin vapaa-aikanakaan, ammattiosaston
suuria kustannuksia”, pitkäaikainen ammattipuheenjohtaja Kari Ylikauppila kertoo.
osaston puheenjohtaja sanoo.
”Työyhteisöissä luonnollisesti muistetaan ja huoYlikauppilan mukaan tällainen muistaminen
mataan merkkipäivät eri tavoin. Kuitenkin myös
antaa iloa takaisinkin.
ammattiosaston kannalta on tärkeä huomioida jä”Tottahan se lämmittää omaakin mieltä, kun
sentensä merkkipäivät tasapuolisesti”, Ylikauppila
pienehköllä paikkakunnalla ammattiosaston
n Kari Ylikauppila
sanoo.
jäsen tulee kadulla, kaupassa tai missä tahansa
”Jäsenten huomioiminen on kaiken yhdistyskohdattaessa joskus jopa kädestä pitäen kiittätoiminnan perusta. Jokainen on porukassa yhtä tärkeä. Kun meidän jä- mään merkkipäivänsä muistamisesta. Hyvä mieli on siis molemminpuolisenkuntamme on hajaantunut usean työnantajan palvelukseen, se on nen, Kari Ylikauppila sanoo.
erityisen tärkeää.”
lTeksti: Kari Lopperi
Ammattiosaston toimikunnassa löydettiin 1990-luvun lopussa luo-
82
Kulttuurilahja
on nykypäivää!
Mitä viedä päivänsankarille tai järjestölle lahjaksi?
Kuinka muistaa eläkkeelle lähtijää? Mikä ilahduttaa
lahjan saajaa jouluna, ystävänpäivänä ja valmistujaisissa? Voisiko tuliaisiksi viedä kulttuuriteon?
Kalevi Sorsaa mukaillen: Anna lahja huomiselle –
Huominen kasvaa tänään!
Kulttuurilahja on nyt perustettu. KSR:n kotisivuilla
voit lunastaa Kulttuurilahjan ja välittää kauniilla lomakkeella tiedon lahjasta sähköpostitse perille tai tulostaa näyttävän kirjeen ojennettavaksi eteenpäin.
Ilolla esittelemme uuden palvelumme, koska jokainen Kulttuurilahja – Pertti Paasion sanoja lainaten –
auttaa kynnyksen yli yhteiskunnallisesti suuntautuneita luovia ihmisiä ja tutkijoita. Tutustu Kulttuurilahjaan
kotisivuillamme www.sivistysrahasto.fi.
00003 VASTAUSLÄHETYS
Mahdolliset onnittelut voi ohjata työväen
kulttuuritoiminnan tukemiseksi Kansan Sivistysrahastoon tilille FI85 1521 3000 0060 09,
tiedonantoon: KSR 60.
Tunnus 5005542 Kun Loviisan Sähköalantyöntekijöiden Ammattiosaston jäsenet
viettävät merkkipäiviään, he saavat onnittelut myös omalta ayporukaltaan. Ammattiosasto muistaa heitä Kansan Sivistysrahaston
Lasten ja Nuorten puolesta rahaston adressilla.
Merkkipäivää juhlimme yhdessä järjestöväen
kanssa Työväen Musiikkijuhlilla Valkeakoskella 24.-25.7.2015 järjestettävien konserttien
merkeissä.
KANSAN SIVISTYSRAHASTO
Ammattiosasto muistaa
jäsentensä merkkipäivät
Kansan Sivistysrahasto
täyttää 60 vuotta 2015
Vastaanottaja
maksaa
postimaksun
Sähköalan työntekijöille onnittelut Loviisassa
Mielelläni vastaanotan lisätietoja
Kansan Sivistysrahaston
o Apurahatoiminnasta
o Kirjekukka- ja adressivälityksestä
o Myytävistä mitaleista
o Merkkipäiväonnittelujen ohjaamisesta rahastoon
o Lahjoitus- ja testamenttivaihtoehdoista
o Oman rahaston perustamisesta
o Muusta, mistä?
Nimi:
Osoite:
Sähköposti:
Puhelinnumero:
KIITOS YHTEYDENOTOSTANNE, PALAAMME ASIAAN.