WSS 2012

Transcription

WSS 2012
Walesinspringerspanielit
VUOSIKIRJA 2012
Alkusanat:
Nykyisin Springerspanielit ry:n vuosikirjat julkaistaan sähköisesti yhdistyksen kotisivuilla
painettujen kirjojen sijaan. Aikanaan, kun tulokset painettiin kirjaksi, oli kaikki tulokset saatava
samoihin kansiin, ennen kuin ne lähetettiin painoon. Yleensä tämä tapahtui seuraavan vuoden
touko-kesäkuussa lähes kaikkien arvosteluiden saavuttua Kennelliitosta. Nykyisin on mahdollista
julkaista vuosikirja osissa sitä useampaan kertaan täydentäen. Niinpä päätimmekin vuoden 2012
tulosten osalta käyttää tätä mahdollisuutta ja julkaista ensimmäisen, vielä varsin vajavaisen osan jo
lokakuussa 2012, seuraava versio ilmestyi helmikuussa ja tämä uusin, täydennetty versio on
julkaistu heinäkuussa 2013. Kirjasta puuttuvat edelleen metsästys- ja taipumuskoetulokset sekä
vuoden viimeisiä näyttelyitä narttujen aakkosten loppupäästä. 9.6. järjestetyn Karkun näyttelyn
tuloksia ja arvosteluja toivoisimme koirien omistajien lähettävän osoitteeseen: tiina.janka (at)
kolumbus.fi. Jos oman koirasi tulokset vielä puuttuvat, niin toivomme kärsivällisyyttä. Tarkoitus on
ajan myötä täydentää Vuosikirja mahdollisimman täydelliseksi niin näyttely- kuin koetulostenkin
osalta. Suuri kiitos tulosten työstämisestä tähän muotoon kuuluu kirjan kirjoittamiseen
allekirjoittaneen lisäksi osallistuneille Veera Innaselle, Riina Vaskolle, Marja Strahlendorffille ja
Sanna Säilä-Lundbergille sekä MEJÄ-tulokset kirjoittaneelle Sari Nuolikoskelle.
Tavoitteenamme on saada vuosikirja täydellisenä eetteriin syksyllä 2013.
Vantaalla 16.7.2013
Tiina Janka
Sisällysluettelo:
Urokset s. 3
Nartut s. 79
Kasvattajaluokat s. 167
1
Urokset:
ALVIN
FI49001/11 s.15.8.2011 i. Rocbee Quintus e. Rocbee Marzipan
Vaasa 15.4.2012 Soile Bister PEN2.
Aavist. matalaraajainen, rungoltaan vielä kovin kehittymätön uros, jolla voisi olla parempi pää ja
ilme. Lupaava kaula. Hyvin kulm. edestä, mutta niukasti takaa ja ulkonevat takakäpälät. Kyynärpäät
saisivat olla tiiviimmät. Hyvä etuaskel. Ihastuttava karva. Lupaava luonne.
Kokkola 8.7.2012 Tuula Pratt JUN H
Vielä kovin kevytrunkoinen juniori uros, jolla kauniit pään linjat. Erittäin hyvä kaula ja ryhti. Riitt.
etukulm. Saisi olla voimakk. kulm. takaa. Vielä kovin kevyt runko. Ahtaat takaliikkeet. Lyhyt
lantio. Kantaa häntäänsä korkealla. Hyvä turkki. Kaunis väri. Aika tulee parantamaan
kokonaisuutta.
ARMSTRONG
FI39894/07 s. 7.7.2007 i. Doniol Nosy Fellow e. Benchmark Ffrwyth
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VAL ERI4
Tervakoski KV 26.8.2012 Kirsti Louhi VAL ERI2
Turhan kevyessä kunnossa tänään esitetty uros, joka melko hyvän tyyppinen. Melko hyvä pää. Saisi
olla kulmautunut sekä edestä että takaa paremmin. Liikkuu edestä leveästi ja lyhyellä askeleella.
Takaliike ok.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark VAL ERI
5 ½ Well balanced. Good size. Well chiselled below eyes. A bit wide in skull. Scissors bite. Well
formed ears. Exc. neck. Bit straight in shoulder. Would prefer more chest but exc. spring of ribs.
Well angulated hind quarters but a bit high in hocks. Powerful movement but too close behind & a
bit wide in front. Siky coat. Well presented.
BENCHMARK ATHRONIAETH
FI48452/10 s. 1.8.2010 i. Llawen Tuff Enuff e. Benchmark Prydeinig Seren
Näyttelyt: Turku 20.-21.10.2012 Marina Ostrovskaya AVO ERI1 SA PU2 SERT VARACA
2 years. Exc. size, format, bone, muscles. Exc males head, exc. eyes, ears. Exc. neck, topline. Exc.
angul. Exc. coat. Exc. presentation. Exc. free movement.
Seinäjoki 27.10.2012 Buvik Anne Livo, Norway AVO ERI1 SA PU4 VASERT
Mycket trevlig helhet med korrekta prop. o. rastyp. Maskulint huvud. Kunde ha lite mera djup I sitt
nosparti. Korrekta öron, utmärkt hals o. skuldra lite rak i sin överarm. Korrekt vinklad bakställ,
kunde ha lite bredare bröstkorg. Rör sig stabilt, kunde ha lite bättre steg fram. Utmärkt päls o. färg,
trevlig temp.
Valkeakoski Kirsti Louhi AVO ERI1 SA PU1 ROP SERT
2
Rungon mittasuhteilta sopusuhtainen uros, jolla kokoonsa nähden hyvä luuston vahvuus. Hyvä pää,
oikea purenta. Hyvin asettuneet, suurehkot korvat. Hyvä kaula & ylälinja. Tasapain. kulmaukset.
Hyvä rintakehä. Yhdensuuntaiset liikkeet. Ernomainen luonne.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden AVO ERI
Utmärkt typ, fina proportioner, maskulint välformat huvud, fint djup i nospartiet, vackra mörka
ögon, små fina välplacerade öron, bra bett och pigment, fint milt utryck, bra hals lite brant
halsansättining och rak skuldra, stram korrekt överlinje, välformad bröstkorg, normala vinklar bak,
härlig lårbredd, låga fina hasar, bra ben och tassar, utmärkt päls och färg, rör sig balanserat med bra
steg, tendens att bli lite stolt över sin svans som han dock nyttjar väl, härligt temperament, välvisad.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark AVO ERI
2 years & 4 months. Well balanced, masculine. Nice expression. Well chiselled below eyes.
Scissors bite. Well set ears. Good neck. Well laid back shoulder. Bit straight upper arm. Would
prefer him deeper in brisket. Strong, but a little bit long loin. Well angulated behind. Powerful
movement. Carrying the tail bit high. Silky coat. Happy temperament. Well presented.
BENCHMARK BELIEVE IT OR NOT
FI32466/11 s. 11.5.2011 i. Benchmark Siopwr e. Benchmark Ie Ie Ie
Näyttelyt: Kouvola 3.3.2012 Soile Bister JUN EH1
Hyvä luusto. Riittävän pituinen. Sopivan kokoinen. Hyvin lupaava pää. Ylälinja ei vielä ole valmis
ja eturinta ei vielä valmis, samoin ylälinja. Rintalasta saisi olla pidempi. Riittävästi kulmautunut
edestä, hyvin takaa. Varsin hyvät sivuliikkeet, turhan löysä edestä. Hyvä karva. Voisi olla
itsevarmempi.
Lahti KV 29.4.2012 Hans Lehtinen JUN EH1
Toivoisin enemmän pituutta runkoon. Hyvin kehittynyt juniori. Ilme pitäisi olla parempi. Hieman
pyöreä kallo. Hyvä kaula. Erittäin hyvä luusto. Hyvä takaosa. Pitäisi liikkua paremmin edestä.
Tasainen ylälinja.
Mikkeli 17.5.2012 Paavo Mattila JUN ERI1 SA PN3 VASERT
Kaunis hyvin rakentunut nuori uros. Kaunis pää ja kaula. Erittäin hyvin kehittynyt runko. Erinom.
raajat. Hyvälaatuinen karvapeite. Liikkuu erittäin hyvin. Miell. käytös.
Järvenpää 27.5.2012 Tanya Ahlman-Stockmari JUN ERI1 SA PU1 ROP SERT
Tasapainoisesti sivulta liikkuva hyvänkokoinen uros. Ihastuttava pää & ilme. Kaunis ylälinja. Hyvä
eturinta & runko & raajaluusto. Kaunis karvapeite. Hieman leveät etuliikkeet.
Hyvinkää 16.9.2012 Eberhardt Jochen H. JUN ERI1 SA PU2 SERT
Solider Rüde mit hellbraunen Augen, aber mit gut modelliertem Kopf und korrekten Gebiss. Sehr
schöne Oberlinie. Richtig entwickelter Rumpf. Gute Knochen, harmonische Wohalengen, sehr gut
koordinierte Bewegung. Schönes, schlichtes Haar.
BENCHMARK CHEEK N CHARM
FI53639/11 31.10.2011 i. Benchmark Udd O Yr Cylch e. Benchmark Safanna
Näyttelyt: Helsinki 11.-12.8.2012 Göran Bodegård JUN ERI1
Trevlig helhet, med bra proportioner och linjer. Riktigt bra huvud. Fin hals, utmärkt rygglängd. Bra
vinklar fram, rätt bra bakställ. Rör sig bra. Fin päls och färg.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden JUN ERI
Utmärkt typ, maskulint välformat huvud, välplacerade fina öron, bra ögonform och färg, bra bett,
fint djup i nospartiet, milt uttryck bra hals, något rak skuldra korrekt överlinje, välformad bröstkorg,
3
normala vinklar bak, härlig lårbredel låga fina hasar, bra ben och tassar, bra pals och färg, nyttjar
svansen väl, rör sig med lite kort steg fram, trevligt temperament välvisad.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark JUN ERI
14 months. Well balanced. Masculine head. Good eyes. Scissorsbite. Well set & well formed ears.
Exc. neck. A bit open in shoulders. Still needs to develop in body but well sprung ribs. Exc. tail set.
Would prefer more angulations behind & a bit lower hocks. Free & powerful movement, but a bit
open in front. Exc. silky coat. Well presented. Happy temperament.
BENCHMARK DARLING I`M YOURS
FI56518/11 s. 19.10.2011 i. Twitters Blush Damask e. Benchmark Unwed Mam
Näyttelyt: Sukoka PN 17.5.2012 Kati Heiskanen PEK1 KP PU2-pentu
Erinomainen kokonaisuus. Ryhdikäs linjakas urospentu, jolla erinom. mittasuhteet. Kaunis pää,
oikea ilme. Tyylikäs kaula ja yälinja. Hyvä hännänkiinnitys. Erinomainen runko, kulmaukset ja
luusto. Kaunis väritys. Hyvä turkinlaatu. Erinomaiset liikkeet. Esiintyy hienosti. Hyvä luonne.
Hyvin lupaava.
Helsinki 11.-12.8.2012 Göran Bodegård JUN ERI2
Trevlig, maskulin hund med bra huvud. Bra proportioner längd-höjd. Lite arm bågsvid. Bra
bakställ. Behöver något stramare överlinje i rörelse.
BENCHMARK DYNAMITE AT NIGHT
FI56520/11 s. 19.10.2011 i. Twitters Blush Damask e. Benchmark Unwed Mam
Näyttelyt: Sukoka PN 17.5.2012 Kati Heiskanen PEK2.
Arkaillen esiintyvä urospentu, jolla hyvät mittasuhteet. Urosmainen pää, jossa hyvät linjat. Tyylikäs
kaula. Oikea ylälinja ja hännänkiinnitys. Runko saa vielä kehittyä, samoin rintakehä. Tasapainoiset
kulmaukset. Sopiva luusto. Liikkuu hyvällä askelmitalla, löysästi edestä. Kaunis väritys. Hyvä
turkinlaatu. Tarvitsee kehätottumusta.
Salo 20.5.2012 Arja Koskelo PEN1.
Vahva riittävän maskul. 7kk pentu. Oikeat pään linjat, mutta turhan suuret korvat. Hyä luusto ja
tassut. Hyvin kehitt. oik. mallinen runko. Lupaava kokonaisuus, mutta aristelee tänään liikaa
saadakseen KP:n
Kiikoinen 17.6.2012 Vera Smirnova PEK1 KP ROP-pentu
Erittäin hyvä tyyppi. Riittävä luusto. Sopiva koko. Ilmeikäs pää. Hyvä ylälinja. Kaunis kaula.
Ikäiseksi hyvin kehittynyt runko. Hyvä eturinta. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä
karvanlaatu. Ahtaat takaliikkeet. Liikkuu pitkällä askeleella.
BENCHMARK EXPLORER OF THE SEAS
FI16159/12 11.1.2012 i. Benchmark Jest Cymro e. Benchmark Ie Ie Ie
Näyttelyt: Heinola 19.8.2012 Patric Ragnarson PEK1 KP ROP-pentu
7 mån gammal han valp. Välformat huvud. Härligt milt utryck. Vackra öron. Välformat nosparti.
Välplacerade öron. Bra bett, hals. Ngt raka vinklar fram. Korrekt överlinje. Välformad bröstkorg.
Fallande kors. Tillräckliga vinklar bak. Aningen höga hasor. Bra ben och tassar. Nyttjar svansen
väl. Rör sig med bra steg fram. Kunde vara kraftfullare på slutt. Lovande päls. Bra färg. Härlig
temperament. Välvisad.
4
BENCHMARK JEST CYMRO
FIN14709/05 19.2.2005 i. Kastalian Tickety-Poo e. Benton Deep Feelings
Näyttelyt: Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden VET ERI1 SA
PU2 ROP-VET Veteran-winner
8 år gammal, utmärkt kondition och en heder för sin ägare, utmärkt typ, utmärkta proportioner,
maskulint välformat huvud, vackra mörka ögon, fint djup I nospartiet, välplacerade öron, bra bett,
härligt uttryck, fin hals, harmoniska vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröskorg,
fint förbröst, härlig lärbredd och läga fina hasor, utmärkt päls och kondition, nyttjar svansen väl, rör
sig men utmärkt stil och steg, utmärkt
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Pylväinen-Suorsa Marjatta VET ERI1 SA PU3
ROP-VET VET-V-2012
Erinomaiset mittasuhteet, hyvä koko ja luusto, kaunisilmeinen pää, jossa hyvät mittasuhteet,
tummat ilmeikkäät silmät, hyvät korvat, erinomainen ylälinja ja häntä, hyvä rungon syvyys, hieman
niukka eturinta, hyvin kulmautunut, liikkuu tasapainoisesti ja ryhdikkäästi. Hyvä karvanlaatu.
BENCHMARK PEILOT
FIN53853/06 24.10.2006 i. Hammalgårdens Don´t Forget Me e. Benchmark Haf Breuddwyd
Näyttelyt: Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden VAL ERI2
SA
Utmärkt typ, byggd på fina linjer, maskulint välformat huvud, mörka vackra öron, fint djup I
nospartiet, små fina välplacerade öron, härligt milt uttryck, bra hals rak skuldra korrekt överlinje,
välformat bröstkorg, normala vinklar bak, härlig lårbredd och låga fina hasar, bra ben och tassar,
bra päls, nyttjar svansen väl, rör sig med fin stil och bra steg, härligt temperament, välvisad.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark VAL ERI2 SA PU2
VARACA
6 years old. Compact & well balanced. Masculine head with well domed skull & well chiselled
under the eyes. Exc. eyes. Scissorsbite. Well formed ears. Exc. neck. Well laid back, shoulder.
Good bone. Exc. spring of ribs. Strong loin. Good hind quarters. Covering the grownd well. A bit
wide in front. Correct silky coat. Well presented.
BENCHMARK TREID HWN EIN
FIN44058/08 s. 1.8.2008 i. Luckystone’s Double Trouble e. Benchmark Melfed Melodi
Näyttelyt: Heinola 19.8.2012 Patric Ragnarson VAL ERI2 SA PU3
Utmärkt typ och storlek. Maskulint, välformat huvud. Vackra ögon. Fint nosparti. Bra bett,
välplaserade öon. Rin, milt utryck. Bra hals och överlinje. Bra skuldra. Rak överarm. Välformad
bröstkorg. Ngt fallande kors. Unde vara generösare vinklat. Bra ben och tassar. Bra päls. Nyttjar
svansa väl. Rör sig med korsta steg men in balans. Utmärkt temperament, välvisad.
BENCHMARK WYF CHWEDL
FI38801/09 s. 10.7.2009 i. Llawen Tuff ENuff e. Benchmark Haf Breuddwyd
Näyttelyt: Turku KV 21.-22.1.2012 Bo Skalin AVO ERI1 SA ROP CACIB
Trevligt hane, med bra proportioner, med bra hals, vrider framtassar ut ngt. Bra rygglinje. Lite hög
svans. Utmärk rastyp. Vän vinklad fram o bak. Bra bröstkorg. Trevligt temperament.
Lappeenranta 8.4.2012 Tino Pehar AVO ERI1 SA PU4
5
2,5years. Strong bones, very good proportions, nice masculine head & expression, exc. topline, very
good tailset. Bit high-carried. Exc. front. Nice and sound movement.
Sukoka RN 17.5.2012 Hans Lehtinen AVO ERI1 SA PU2
Kaunislinjainen uros. Hyvä pään profiili. Kaunis huulilinja. Hyvä kaula ja runko. Turhan korkeat
etuliikkeet. Hyvä takaosa. Hyvin runsaskarvainen.
Salo 20.5.2012 Arja Koskelo AVO ERI1 SA PU1 ROP
Erinom. tyyppi. Kaunispäinen vankka urosmainen koira, jolla hyvä kaula, oikea ylälinja ja
tasapainois. kulmautunut. Erittäin hyvin kehitt. runko. Etuasent. lavat. Erinom. liikkuja ja hyvä
ryhti. Hieman korkea hanta.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO EH
Kiikoinen 17.6.2012 Vera Smirnova AVO ERI1 SA PU2
Erinomainen tyyppi. Hyvä luusto, sopiva koko. Vahva, urosmainen pää. Kaunis ilme. Kaunis
ylälinja. Leveä eturinta. Tilava rintakehä. Lavat hieman edessä. Lihaksikas, hyvin kulmautunut
takaosa. Hyvä turkinlaatu. Rodunomaiset liikkeet.
Forssa 15.7.2012 Soleckyj-Spunar Viva-Maria, Poland AVO ERI1 SA PU4
Has nice expression, exc condition, masculin head, beautiful dark eyes, strong bones, nice topline,
Beautiful muscles, straight back, full dignity, exc angulation of backlegs, front typical, exc
movement
Helsinki 11.-12.8.2012 Göran Bodegård AVO ERI1 SA PU1 ROP
Mycket tilltalande, vacker hund i utmärkt kondition. Vackra linjer och proportioner. Fint huvud.
Snygg överlinje. Mycket välkonstruerad fram och bak. Rör sig utmärkt. En fin hund.
Seinäjoki 27.10.2012 Buvik Anne Livo, Norway AVO ERI3
Kraftfull o. maskulin hane med fina prop. Maskulint huvus, mycket bra hals o. skuldra. Aningen rak
I sin överarm. Ngt för platta tassar o. för långa klor. Välvinklad bäkställ. Platt kors o. för högt buren
svans. Välutuedklad bröstkorg med förbröst stabila rörelser. Ngt vågig pals, utmärkt päls, trevlig
temp.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden AVO ERI4
Utmärkt typ, välformat maskulint huvud, vackra märka ögon, välplaserade öron, fint djup i
nospartiet, bra bett och pigment, härligt milt uttryck, bra hals, härliga vinklar fram och bak, korrekt
överlinje, välformad bröstkorg, härlig lårbredd och fina hasor, bra ben ch tassar, utmärkt päls nyttjar
svansen väl men blir väl stolt över den, rör sig med bra steg, trevligt temperament, välvisad.
BENCHMARK WYF YR HYN WYF
FI38803/09 s. 10.7.2009 i. Llawen Tuff ENuff e. Benchmark Haf Breuddwyd
Näyttelyt: Kiikoinen 17.6.2012 Vera Smirnova AVO ERI2 SA PU3 SERT
Erinomainen tyyppi. Vahva, urosmainen pää. Kaunis kaula. Hyvä selkä. Hyvä eturinta ja rintakehä.
Hyvät kulmaukset edestä ja takaa. Kaunis turkki. Tehokkaat liikkeet.
Peräseinäjoki 28.7.2012 Raija Tammelin AVO EH1
Maskuliininen, hyvät mittasuht. Hyvä pään pituus, mutta pää voisi olla hieman kuivempi ja silmät
tummemmat. Hyvä pigmentti. Hyvä ylälinja. Tilava runko. Hieman niukka eturinta. Sopiva luusto.
Riitt. takakulm. Hieman ylös kiin. häntä. Saisi liikkua hieman pidemmällä askeleella edestä ja
takaa. Hyvä karva ja väri. Reipas käytös.
Seinäjoki 25.8.2012 Paavo Mattila AVO ERI1 SA PU3 VASERT
Erinom. uros. Hyvänmall. pää. Silmät voisivat olla tummemmat. Kaunis kaula. Eritt. hyvä runko.
Erinom. ylälinja. Hyväasent. raajat. Hyvälaat. karvapeite. Liikkuu sivusta hyvin, hieman leveästi
edestä. Miellyttävä käytös.
6
Valkeakoski Kirsti Louhi AVO EH3
Hyväntyyppinen, melko hyväpäinen uros, jolla hyvä luuston vahvuus. Oikea purenta. Hyvä kaula &
ylälinja, joka kuitenkin liikkeessä löysä. Tasapain. kulmaukset. Pitkähkö lanneosa. Hyvä
karvanlaatu. Yhdensuuntaiset liikkeet. Selkä elää liikkeessä.
Tottelevaisuuskokeet: 13.10.2012 Pori t. Juha Kurtti ALO1 161p
Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 8 Seuraaminen kytkettynä 8 Seuraaminen taluttimetta
7,5 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä8 Luoksetulo 10 Seisominen seuraamisen yhteydessä 7
Estehyppy 8 Kokonaisvaikutus 5
BENTON ANAHEIM MIGHTY DUCK
FI15409/09 s. 8.1.2009 i. Llawen Tuff ENuff e. Benton United We Stand
Näyttelyt: Joensuu 27.5.2012 Urek Tatjana, Slovenia VAL ERI1 SA PU1 ROP CACIB
Excellent type. Beautiful head. Correct bite. Good length of the neck. Excellent topline & tail
setting. Good depth of the chest. Excellent length of the body. Correct angulaitoins. Excellent coat
quality & coat markings. Correct movement.
Karkku 9.6.2012 Ann Corbett VAL ERI1. SA PU3
Well balanced welsh in lovely coat & condition. Lovely head & expression. Good neck &
shoulders. With super bone, legs & feet. Good lenght of back, moved well.
Mikkeli 28.7.2012 Siil Inga, Estonia VAl ERI3 SA PU4
Exc. type & size. Masculine male with exc. proportion & balance. Very nice head & expression.
Correct ear shape & set. Exc. topline & tailet. Balanced angulations but short in upper arm. Exc.
ribcage & body condition. Outstanding coat quality & colour. Close in hocks & loose in elbows.
Moves well but falling a bit on front
Kuopio Ravirata 3.8.2012 Tast Harry VAL EH
Erittäin hyvä tyyppi ja koko. Rungosa oikeat mittasuhteet. Ryhdikäs kaula. Lyhyt luiseva lantio.
Urosmainen hyväilmeinen pää. Hyvät kulmaukset. Syvä rintakehä. Erinomainen karvanlaatu.
Takaliikkeet kapeat. Kyynärpäät ulkokierteiset ja etuliikkeet ahtaat. Liikkuu kiireisesti ja askel jää
lyhyeksi.
Kuopio Ravirata 4.8.2012 Lokodi Csaba Zsolt, Romania VAL ERI4 SA
Verry happy. Little bit diversed muzzle and skull lines. Correct bite. Good topline. Good
angulation. Very nice parallel front. Parallel hocks. Little bit open elbows in the move. Good hair
quality.
Kuopio Ravirata 5.8.2012 Ruskovaara Elena VAL ERI3 SA PU3
Tyypikäs, hyvn maskuliininen kokonaisuus. Hyvä huulilinja ja päänmalli. Oikea ilme. Jäntevä
lihasikas runko. Oikea-asentoinen häntä liikkeessä. Vähän kapea takaa. Hyvät sivuliikkeet.
Helsinki 11.-12.8.2012 Göran Bodegård VAL ERI2
Maskulin, bra storlek, medelgott huvut. Bra proportioner höjd-längd. Bra ansatt svans. Något kort
steg. Lite vid I armblågen. Marktrrång bak. Excellent trots fel, p. q. a. bra helhet.
Äänekoski 8.9.2012 Mattila Paavo VAL ERI2 SA PU4
Erinomainen uros. Kaunisilmeinen pää, kallolinja hieman taakse öaskeva. Erittäin hyvä kaula.
Sopusuhtainen runko, kulmauksia saisi olla hieman enemmän. Kaunis karvapeite. Hyvät liikkeet.
Vilkas miellyttävä luonne.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden VAL ERI4 SA
Utmärkt typ, välbalanserad byggd på fina linjer, maskulint välformat huvud, vackra mörka ögon,
välplacerade öron, fint djup i nospartiet, bra bett och pigment, härligt milt uttryck, fin hals,
harmoniska vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, fin lårbredd skulle föredra
7
lite stabilare hasor, bra ben och tassar, utmärkt päls, nyttjar svansen väl, utmärkt temperament, rör
sig med bra steg och fin still, välvisad.
BENTON BEHIND BARS
FIN48831/09 s. 4.8.2009 i. Benton What Women Want e. Benton Victoriassecret
Näyttelyt: Lammi, ryhmänäyttely FCI 7/8 ja 9 14.7.2012 Raija Tammelin KÄY H Hyvät
mittasuhteet, oik. hyvät pään ja ?? linjat. Hyvä pigmentti. Hyvä ylälinja. Jyrkkä lantio, kapea reisi.
Hyvät etukulmaukset. Niukka polvi- ja kinnerkulma. Runko saisi olla tilavampi. Liikkuu lyhyellä
askelpituudella. Ulkokierteiset takakäpälät. Hyvä karva. Kaunis väri. Saisi käyttäytyä rohkeammin.
BENTON BIG BOYS DON’T CRY
FIN48828/09 s. 4.8.2009 i. Benton What Women Want e. Benton Victoriassecret
Näyttelyt: Korpilahti 1.4.2012 Reia Leikola-Walden AVO EH1
Mittasuhteiltaan oikea. Tänään hieman epävarmasti käyttäytyvä uros, jolla oikealinjainen pää. Hyvä
kaula ja ylälinja. Sopiva liisto. Erinomainen runko. Riittävästi kulmautunut etuosa. Litteät käpälät.
Toivoisin paremmin kulmautuneen takaosan, ylikääntyvät kintereet. Liikkuu kapeasti takaa, hyvällä
askelmitalla. Upea turkki ja väri.
BENTON BREAK THE LAW
FI48829/09 s. 4.8.2009 i. Benton What Women Want e. Benton Victoriassecret
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett KÄY H
Tottelevaisuuskokeet: 7.6.2012 Ylöjärvi t. Riitta Räsänen ALO3 112p
Luoksepäästävyys 9 Paikalla makaaminen 0 Seuraaminen kytkettynä 7,5 Seuraaminen taluttimetta 6
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 Luoksetulo 9 Seisominen seuraamisen yhteydessä 7
Estehyppy 7,5 Kokonaisvaikutus 8
23.9.2012 Tampere t. Juha Kurtti ALO1 170p
Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 8 Seuraaminen kytkettynä 8 Seuraaminen taluttimetta 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 Luoksetulo 10 Seisominen seuraamisen yhteydessä 7
Estehyppy 10 Kokonaisvaikutus 8
BENTON BREAK THE NEWS
FIN48832/09 s. 4.8.2009 i. Benton What Women Want e. Benton Victoriassecret
Näyttelyt: Turku KV 21.-22.1.2012 Bo Skalin KÄY ERI3
Maskulint huvud. Stor hane, med bra könspregel. Bra hals. Lite lös armbågar. Ngt sluttande kors.
Korrekt bröstkorg. Passande benstomme. Kunna ha lite mer effektivare steg.
Lohja 12.2.2012 Kjellevold Stig Arne, Norja KÄY EH1.
Rather strongly made dog and a bit rangy. A little coarse in scull. Nice neck. Little straight in front,
totally lacking forechest. Good body and topline. Could do with slightly more hind angulation. Exc.
bone and feet. Moves ok. Lovely coat. Happy temperament.
Teerijärvi 28.4.2012 Bertil Lundgren AVO ERI1.
Goda proport. Maskulint huvud. Välburna o dormade öron. Lite kort hals. Öppna vinklar fram.
Saknar förbröst. Bra brästkorg. Skark rygg. Fallande kors. Tillr. vinklar bak. Är kort o bunden i sin
steg. Bra benstomme, päls o färg.
8
Kaustinen 29.4.2012 Hans Rosenberg AVO EH1.
Maskulin hane. Mycket god typ. Vackert uttryck. Önskar mer markerat stop. Bra hals. Öppna
Frambensvinklar. Bra kroppad. Bra benstomme. Brant i sitt kors. Rör se, kort o trippande fram o
bak. Brett fram. Bra temperamente, päls o färg
Pötyä 6.5.2012 Harto Stockmari AVO ERI2.
Urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää & purenta. Hyvä kaula. Etuasentoiset
lavat. Tilava runko. Hieman pitkä lanneosa. Hyvä takaosa. Hyvä karva. Liikkuu löysästi edestä,
hyvin takaa. Miellyttävä käytös.
Raisio 11.-12.8.2012 Lisbeth Campbell AVO ERI1
Masculine male. Excellent type. Nice head & eye. Very nice ears. Could have cleaner teeth. Sleep
in upper arm & front. Nice topline standing & moving. Good body. Very nice movement from the
side. Good condition. Beautiful colour & presentation. Excellent temperament.
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 5.6.2012Tarvasjoki t. Kari Kielo AVO0 0p
Tutkii lähtömakauksen, josta ohjaajan opastamana tutkien ja innokkaasti jäljelle. Alussa pieni
suunnantarkistus, työskentely on rauhallisella vauhdilla jäljen päällä etenevää. Koira tarkistelee
runsaasti jäljen sivuille, eräällä tarkistuksella löytää läheisen lahtivajan raatokuopalta metsään
kannettuja kauriin luita joita unohtuu tutkimaan niin pitkäksi aikaa että ohjaaja joutuu
kehoittelemaan koiraa. Jäljelle palatessaan koira törmää vielä hirven luuhun, joka ei ole kuitenkaan
niin kiinnostava, ettei muistaisi verijälkeä. Jatkettaessa tuntuu hieman kadottaneen innon seurata
verijälkeä, eteenpäin päästään mutta työskentely on hieman väkinäisen tuntuista. Ensimmäisen
osuuden loppupuolella harjautuu jäljen sivuun juomaan hyväksi toviksi, jatkaa lopulta itsenäisesti
mutta jäljelle palaamisen sijasta käy tarpeillaan eikä enää osoita mitään halua palata jäljelle joten
osoitetaan puhdas jälki. Runsailla tarkistuksilla mm. luiden perään päästään ensimmäiselle
kulmalle, jolla osoittaa makauksen selvästi ja selvittää kulman ulkokautta tarkistaen. Toisen
osuuden alussa taas tarkistelua jäljen sivuille, tarkistuksilta palatessaan löytää kuusen alta kauriin
sorkan jossa vielä kopara kiinni, tuo sorkan ohjaajalle ja lopettaa jälkityöskentelyn. Koska koira on
selvästi mielestään suorittanut tehtävänsä, ei ole järkevää yrittää jäljelle palauttamista ja koe
keskeytetään. Hyvävainuinen koira, jolla kuitenkin on vielä vaikeuksia muistaa annettu tehtävä
keväisen metsän muiden hajujen kiinnostaessa paikoin verijälkeä enemmän.
8.7.2012 Lohja (Kirkniemi) t. Rauli Markelin AVO3 25p
Ohjattu lähtö. Sibelius jäljestää maa- ja ilmavainua käyttäen reipasta kävelyvauhtia. Kaikilla
osuuksilla lenkkejä ja tarkistuksia, jotka johtavat 1:llä ja 2:lla osuudella hukkaan. 1:n kulma
jäljen mukaisesti makuu merkaten. 2:n makuu ohitetaan vierestä seuraavalle osuudelle. Kaato
haistetaan jo kaukaa, jota haistellaan ja nuollaan. Lisäharjoitus ja kokemus tuonevat
jälkiuskollisuutta ja sen myötä parempia tuloksia.
30.9.2012 Marttila t. Juhani Heikniemi AVO2 31p.
MH-luonnekuvaus: 20.5.2012 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson suoritettu
Osasuoritus
Kontakti, tervehtiminen
Kontakti, yhteistyö
Kontakti, käsittely
Leikki 1, leikkihalu
Leikki 1, tarttuminen
Leikki 1, puruote ja
2c
taisteluhalu
1a
1b
1c
2a
2b
Tulos
3 Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä
3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia
4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/Korjailee
otetta
9
3a
3a
3b
3b
4
5a
5b
5c
5d
5e
6a
6b
6c
6d
6e
7a
7b
7c
7d
8a
8b
8c
8d
8e
9a
9b
10
Takaa-ajo 1
Takaa-ajo 2
Tarttuminen 1
Tarttuminen 2
Aktiviteettitaso
Etäleikki, kiinnostus
Etäleikki, uhka/aggressio
Etäleikki, uteliaisuus
Etäleikki, leikkihalu
Etäleikki, yhteistyö
Yllätys, pelko
Yllätys, puolustus/aggressio
Yllätys, uteliaisuus
2 Aloittaa, mutta keskeyttää
1 Ei aloita
1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
1 Ei osoita uhkauseleitä
1 Ei saavu avustajan luo
1 Ei osoita kiinnostusta
1 Ei osoita kiinnostusta
4 Pakenee enintään 5 metriä
2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
1 Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / Ei mene ajoissa
3 Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran
Yllätys, jäljellejäävä pelko
jälkeen
Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 2 Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla
Ääniherkkyys, pelko
3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
Ääniherkkyys, uteliaisuus
5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
Ääniherkkyys, jäljellejäävä
1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä
pelko
Ääniherkkyys, jäljellejäävä
3 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohituskerralla
kiinnostus
Aaveet, puolustus/aggressio
3 Osoittaa useita uhkauseleitä
Aaveet, tarkkaavaisuus
4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
Aaveet, pelko
5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta/Pakenee
1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois/Ei
Aaveet, uteliaisuus
mene ajoissa
Aaveet, kontaktinotto
1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa
aaveeseen
Leikki 2, leikkihalu
4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
Leikki 2, tarttuminen
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
4 Keskeyttää leikin/passiiv., lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms kohden, ei
Ampuminen
palaa leikkiin/passiivisuuteen
BENTON CATCH ANOTHER DUCK
FI16013/10 s. 26.8.2009 i. Kazval Shadow Leader of Anibesco e. Benton Pep Talk
Näyttelyt: Turku 21.22.1.2012 Bo Skalin VAL ERI1 SA PU2 VA-CACIB
Trevligt hane, med bra proportioner. Vackert huvud. Korrekt hals. Rör sig bra. Välburen svans. Står
mycket bra för sina tassar. Mycket bra front för rasen.
Lohja 12.2.2012 Kjellevold Stig Arne, Norja VAL ERI1 SA VSP
Lovely male, totally balanced overall picture. Well made, masculine hed. Strong neck. Exc. front.
Well developed chest and good spring of ribs. Super topline. Moderately angulated behind. Plenty
of bone. Sound and free mover. Exc. coat. So very happy.
Loviisa 21.4.2012 Finne Leni VAL ERI1 SA PU1 ROP
10
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikeanlinjainen uroksen pää. Hyvät silmät ja korvat.
Miellyttävä ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Hyvät etukulmaukset. Oikeanmallinen
rintakehä. Takakulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Oikea askelpituus.
Karkku 9.6.2012 Ann Corbett VAL ERI1. SA PU1 VSP
Lovely dog of true welsh type. Masculine without coarseness. Lovely head and pigmentation. Love
his balance & depth. Moved well.
Kuopio Ravirata 3.8.2012 Tast Harry VAL ERI1 SA PU1 VSP CACIB
Hyvin laadukas kokonaisuus. Tasapainoinen tyypillinen ylälinja. Jalo kaunisilmeinen pää. Korrekti
raaja- ja runkorakenne. Erinomainen silkinkiiltoinen karvapeite. Täysin säännölliset liikkeet.
Iloisesti heiluva häntä.
Kuopio Ravirata 4.8.2012 Lokodi Csaba Zsolt, Romania VAL ERI3 SA PN3
Very nice elegant topline and neck. Good shoulder. Medium behind angulations. Correct set and
carriage of tail. Good movement. Excellent hair.
Kuopio ravirata 5.8.2012 Elena Ruskovaara VAL ERI2 SA PU2 VARACA
Erinomainen tyyppi, hyvin tasapainoinen kauttaaltaan. Hyvä voima rungossa. Tasapainoiset
kulmaukset. Hyvä pään malli. Kaunis näyttelykunto. Hyvät yhdensuuntaiset etuliikkeet. Sujuva
sivuliike. Miellyttävä esiintyminen.
Turku 20.-21.10.2012 Marina Ostrovskaya VAL ERI2 SA PU3
3 years. Strong. Big size. Exc. bone, muscles. Exc. head. Good eyes, ears, neck. Exc. topline. Deep
chest. Exc. angulation. Free movement. Good coat. Good presentation.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden VAL ERI1 SA PU1 VSP
CACIB
Utmärkt typ tilltalande champion hane byggd på vackra linjer välformat maskulint huvud, härligt
milt uttryck, mörka vackra ögon, välplaserade öron, fint djup I nospartiet bra bett, elegant hals
harmoniskt vinklad fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, markerat förbröst, härlig
lårbredd och låga fina hasor, bra ben och tassar, utmärkt päls vacker djup röd färg, rör sig med
utmärkt stil och steg, härligt temperament nytt svansen väl, välvisad.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark VAL ERI1 SA PU1
VSP CACIB V-12
3 years old. Well balanced, compact, of exc. breed type. Masculin head with slightly domed skull.
Scissorsbite. Dark eyes. Exc. neck. Well laid back shoulder. Exc. upper arm. Exc. Spring of rib of
good longht. Strong loin. Exc. hind quarters with low hocks. Covering the ground well with good
reach & drive. Correct silky coat. Well presented.
BENTON DELAWARE DUCK
FI12130/11 s. 5.12.2010 i. Clussexx Pay Per View For Dons e. Benton Winter Storm
Näyttelyt: Turku 21.-22.1.2012 Bo Skalin JUN EH4
Vackert huvud med bra uttryckt. Lite knappt vinklad fram. En hane som vill behove mer tid. Vacker
hals. Lite trång fram o bak. Rör sig bra bak, kunde ha rat utsteget fram.
Lohja 12.2.2012 Kjellevold Stig Arne, Norja JUN ERI2
Nice junior with correct size and proportions. Well made head which still shall develop for foreface.
Good neck. Needs to drop in body with time. Correct topline. Don’t want any more hind angulation.
Good bone and feet. Ok profile movement, a little wide in front, a little narrow behind. Exc. coat.
Lovely temperament.
Rauma Show 2012 5.5.2012 Paula Rekiranta JUN ERI1 SA PU3 VASERT ROP-JUNIOR
Tyylikäs ja linjakas nuori uros, jolla oikeat mittasuhteet. Jalo pää, miellyttävä ilme, elegantti kaula.
Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Ikäisekseen riittävä runko. Erinom. karvan laatu.
11
Tampere KV 12.5.2012 Matti Tuominen NUO EH4
1v 5kk erinom. mittasuhteet omaava uros, joka vielä hyvin rungoton. Pää & ilme ok. Hyvin
kulmautunut, hieman kapea taka-osa. Hyvä karvanlaatu. Esiintyy ja esitetään hyvin. Tarvitsee aikaa
Salo 20.5.2012 Koskelo Arja JUN EH1
Vielä kovin kesken kehit. oleva 1v 7kk uros. Oikeat pään linjat. Hyvä kaulan pituus. Riittävä
luuston vahvuus. Ylälinjan tulee vielä aikuistua ja tässä vaiheessaantaa hieman korkearaaj.
yleisvaikutelman. Tänään liikkuu levottomasti, joskin iloisesti ja ryhdikkäästi. Esiintyy ja esitetään
hyvin.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett NUO EH4
Rusko 16.6.2012 Lazzlo Erdös, Unkari NUO ERI1 SA PU3 VASERT
Elegante Rüde. Typisch Kopt. Elegante Hals. Korrekt proportioniert gebant. Der Kopt etwas
Sjuslich fams. Schön ober-untere linie. Gute winkelunger, presentation. Sehr schön bewegung.
Lammi, ryhmänäyttely FCI 7/8 ja 9 14.7.2012 Raija Tammelin NUO ERI1
Hyvät mittasuhteet rungossa ja päässä. Hiem. voimakkaat otsaluut. Lenmpeä ilme. Pää saa täyttyä
varsinkin alaleuat. Hyvä ylälinja. Hyvän mallinen rintakehä, ikään sopiva. Riittävä luusto. Hyvät
kulmaukset. Erinom. sivuliikkeet. Kinnerahdas taka. Kyynärpäät saa tiivistyä. Kaunis karva, käytös.
Tervakoski KV 26.8.2012 Kirsti Louhi NUO EH1
Melko hyväntyyppinen nuori mies, jolla turhan syvä pää. Tummat silmät, hyvä kaula. Saisi olla
kulm. edestä paremmin. Rintakehän tulee täyttyä. Hyvä karvanlaatu. Koira liikkuu edestä hieman
leveästi, löysin kyynärpäin. Takaliike ok.
Porvoo 9.9.2012 Eeva Rautala NUO ERI2 SA
Tyylikäs uros. Hyvät ?? Miellyttävä pää, himan pyöreät silmät. Kaunis kaula, rungosta hehitys
kovin kesken. Hyvät kulmaukset ja luusto. Hyvä selkälinja. Hieman kapeat takaliikkeet edestä ok.
Etukäpälät saisivat olla tiiviimmät. Hyvä luonne.
Hyvinkää 16.9.2012 Eberhardt Jochen H. NUO EH3
Freundlicher Rüde mit ungepflegtem Gebiss. Sehr jugendlicher Kopf, mit gutem Ausdruck. Mittlere
Halslänge, jugendlicher ?, gute Knochen und Winkelungen. Ellenbogen im Stand und Bewegung
sehr offen. Prima Haar. Sicheres Verhalten.
Turku 20.-21.10.2012 Marina Ostrovskaya NUO ERI2 SA
1 year 2 months. Exc. form, bone, muscles. Exc. head. Good eyes, expression. Good ears. Exc.
neck. A little slow croup. Good chest. Good front. Exc. angul hind, cood coat, free movement but
not parallel in front
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden AVO EH
Utmärkt typ, elegant, kunde ha mer tydlig könsprägel, långsträkt välformat huvud, vackra ögon,
välplacerade öron, fint djup i nospartiet, skulle föredra kraftigare underkäke, bra bett milt uttryck,
elegant hals, raka vinklar fram, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, något fallande kors, skulle
önska generösare vinklar bak, bra ben och tassar, bra päls, nyttjar svansen väl, rör sig med kort sted
fram och tåar in, trevligt temperament, välvisad priset pqa, front konstruktion.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark AVO EH
2 years old. A bit light. Well formed head with dark eyes. Scissorsbite. Well set ears. Good neck.
Well laid back shoulder but bit straight in upper arm. Would prefer deeper chest & more spring of
ribs & the ribcage is too short. A bit long in loin. Well angulated behind. Powerful movement from
the side, too close behind & too loose in front. Correct silky soat. Happy temperament. Well
presented.
BENTON DOT DOT DASH
12
FI12131/11 s. 5.12.2010 i. Clussexx Pay Per View For Dons e. Benton Winter Storm
Näyttelyt: Lohja 12.2.2012 Kjellevold Stig Arne, Norja JUN ERI1 SA PU3 SERT
Quality exhibit who presents a balances picture. Masculine well cut head. Good neck. Nice front
and rear angulation. Exc. top line. Well developed body of age. Well off for bone. Tight feet.
Correct movement. Super coat. Well presented. Happy temperament.
Tampere KV 12.5.2012 Matti Tuominen NUO ERI3
11kk hyvin tasapainoinen kokonaisuus. Vahva luusto. Hyvä kaula & ylälinja. Hieman syvä kallo.
Riittävästi runkoa ikäisekseen. Hyvä karva. Eloisa luonne. Liikkuu hyvin. Esiintyy ja esitetään
hyvin.
Karkku 9.6.2012 Ann Corbett AVO ERI1 SA VASERT
Lovely dog, well made all through. Well balanced. Enough substance without being coarse. Lovely
hea & expression. Moved well.
Raasepori Karjaa 7.7.2012 Johansson Karl-Erik, Ruotsi NUO ERI2
Utmärkt typ. Vacker huvud, bra uttryck, bra bett ?? bra hals, snygg linje. Behöver få lite ??
bröstlängd, bra vinklad och utm. pälskvalitet.
Helsinki Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus Nielsen Ewa, Sweden AVO EH1
Tunn, o. färdig hane av god storlek, maskulint huvud, något lågt ansatta öron. Behöver utveckla
mera kropp och förbröst. Kunde vara bättre vinklad. Rör sig med bra steg, men behöver mogna i sig
och srama upp sig. Vacker djup färg.
Porvoo 9.9.2012 Eeva Rautala AVO ERI1 SA PU4 VASERT
Hyvä tyyppi. Nuori uros. Miellyttävä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopusuhtainen luusto ja
takakulmat. Hieman suora edestä. Liikkuu erittäin hyvin. Rungon tulee kehittyä. Hyvä luonne ja
esiintyminen.
BENTON DUCK DUCK GOOSE
FI12129/11 s. 5.12.2010 i. Clussexx Pay Per View For Dons e. Benton Winter Storm
Näyttelyt: Turku KV 21.-22.1.2012 Bo Skalin JUN ERI 3.
Vackert huvud. Mycket bra proportioner för kroppen. Vacker hals. Bra läng i ryggen. Lite lösa
armbågar, rör sig bra. Trevligt temperament.
Lohja 12.2.2012 Kjellevold Stig Arne, Norja JUN ERI3.
Nice size and proportions. A touch strong in scull. Good neck. Well constructed front and rear. Still
needs plenty of time to dvelop in body. Exc. bone. Little flat feet. Moves ok in profle, alittle wide in
front, narrow behind. Exc. coat. Nice temperament.
Lappeenranta 8.4.2012 Tino Pehar JUN ERI2 SA
1 year old, good proportions could have little more substance, good head & expression, good
eyeshape, correct ear set, correct top line, good tail set, could have better developed ribcage for the
age, good angulations, could be better trained for shows.
Lahti KV 29.4.2012 Hans Lehtinen JUN H
Aivan liian kevyt uros. Korkea otsapenger ja ilmeen pitäisi olla parempi. Hyvin kevyt runko.
Rintakehän pitäisi olla tilavampi ja syvempi. Sopiva luusto. Pitäisi liikkua tehokkaammin takaa.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett NUO ERI2 SA
Kouvola 18.8.2012 Yochai Barak NUO ERI1 SA PU3 VASERT
Nice type, full of elegance, good size and proportions. Lovely head and expression, good bone and
angulation, overall picture is very nice but is too thin. He is a bit open in elbows and narrow behind.
Moves okey. Nice temperament.
13
Helsinki Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus 2.9.2012 Nielsen Ewa, Sweden NUO ERI2
Hane med rena linjer, och djup, vacker färg. Maskulint huvud, som behöver utvecklas, något stora
öron. Kunde vara bättre vinklad fram bra bak. Tillräcklig kropp. Utmärkt benstomme. Rör sig kort
och lite löst I steget fram. Fin sid silhuett. Visas väl. Rör sig tätt bak.
Porvoo 9.9.2012 Eeva Rautala NUO ERI3
Hyvä tyyppi, koko ok. Melko hyvä pää. Hyvä kaula. Runko kovasti kesken. Hyvä ylälinja. Riittävät
takakulmaukset, saisi olla parempi edestä. Etukäpälät saisi olla tiiviimmät. Liikkuu hieman ahtaasti
takaa ja löysästi edestä. Kaipaa itseluottamusta lisää.
Hyvinkää 16.9.2012 Eberhardt Jochen H. NUO EH2
Freundlicher Rüde mit schöner Ansicht in Stand, aber leider sehr engbewegter Hinterhand und
loose Vorhand. Sehr schöner Kopft und Ausdruet. Jugendlicher Hals und Reinpf. Ausgezei Zhnetes
Haar, sicheres
BENTON FOLLOW THAT DUCK
FI24414/11 s. 14.2.2011 i. Ferndel Aeron Magregor e. Benton Walk of Fame
Näyttelyt: Turku KV 21.-22.1.2012 Bo Skalin JUN ERI2 SA VA-SERT
Trevligt hane, maskulint huvud. Mycket bra front. Härligt temperament. Mycket rastypisk överlinje.
Passande bensomme. Mycket lovande junior, som rör sig bra. Ngt sluttande kors.
Vaasa 15.4.2012 Soile Bister JUN EH1.
Kaunislinjainen hyväluust. ikäisekseen hyvin kehittynyt nuori uros, jolla hyvä ylälinja. Pää saisi
olla kuivempi ja pään profiili parempi. Hyvät kulm. ed. ja takana. Takaosan tulee vahvistua. Turhan
pihtikinttuinen. Kaunis karva. Saisi olla itsevarmempi. Hyvä sivuliike, mutta ed. hieman löysä ja
takana kovin kinnerahdas
Teerijärvi 28.4.2012 Bertil Lundgren JUN ERI1.
Goda proport. Väldormat maskulint huvud. Välansatta öron. Tillr. hals. Bra skuldra. Bra brönstkorg
o längd. Stark rygg. Fallande kors. Välvinklad bak. Rör sig bra från sedan, lite frång bak o lös I
armbågar. Bra benstömme o palskvalitet.
Kaustinen 29.4.2012 Hans Rosenberg JUN EH1.
Maskulin hane under utv. Mycket god typ. Önskas mer självförtroende Bra huvud uttryck. Alltför
öppna frambensivinklar. Bra prop I kropp o benstomme. Brant i sitt kors. Tillräckliga
backbensvinklar. Rör sig alltför kort fram, trångt bak
Kauhava 5.5.2012 Bjarne Sörensen JUN ERI1 SA PU1 ROP SERT
Vackert maskulint huvud. Välkroppad. Bra päls och benstömme. Rör sig bra. Behöver lite mer
självtroande.
Pietarsaari 6.5.2012 Harry Tast JUN ERI1 SA PU1 ROP SERT
14kk kookas, mutta tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus, hyväluonteinen, urosmainen pää,
otsaluut vielä korostuneet, hyväasentoiset pitkät lavat, hyvin rakentunut lihaksikas takaosa,
säännölliset liikkeet, oikea karvanlaatu, hyvät hapsut.
Tampere KV 12.5.2012 Matti Tuominen JUN ERI1.
14kk, vahvaluustoinen juniori, jolla hyvin avoin luonne. Miellyttävä pää & ilme. Hyvä ylälinja.
Erinom. karvanlaatu. Sopivasti kulmautunut & hyvät sivuliikkeet, mutta vielä kovin kapea takaosa.
Lanneosa voisi olla aavistuksen lyhyempi. Miellyttävä kokonaisuus. Tarvitsee aikaa.
Karkku 9.6.2012 Ann Corbett JUN ERI1. SA
Very smart young dog of lovely breed type. Good neck, head & shpulders. Well balanced, in lovely
coat & condition. Would prefer a stronger backend as he stands slightly low hocked. However,
moved well.
Kokkola 8.7.2012 Tuula Pratt NUO ERI1
14
Voimakaspäinen uros, jolla kaunis kaulalinja. Hyvä lapa, olkavarsi pitäisi olla viistompi.
Tyypillinen selkälinja. Turhan jyrkkä lantio ja alas kiinnittynyt häntä. Voisi olla voimakk.
kulmautunut takaa. Ahtaat takaliikk. Saisi olla täyt. runko. Hyvä sivuaskel.
Oulu Äimäraution ravirata 14.7.2012 Carlström Ann, Ruotsi NUO ERI2 SA
Tilltalande helhet. Utm. prop. Mask huvud. Fint uttryck välplacerade öron, fint formade. Mycket
bra hals och överlinje Välkroppad Lagom vinklar Rör sig trångt bak utm. ??
Lapua 11.8.2012 Leila Kärkäs NUO EH1
Hyvät mittasuht. omaava uros, jolla oikealinjainen hyvän pituinen pää, otsaluut vielä hieman
korostuneet, riittävät etukulmaukset, voimakkaasti kulm. takkaa, lantiossa luisuutta, seisoo hieman
kintekeet pihdissä ja takaliike kovin ahdas, ikään sopiva rintakehä, mutta eturinta puuttuu täysin,
hyvä luusto ja käpälät, erinom. karva, hieman leveä etuliike, riittävä askelpituus, hyvä karvan laatu,
miellyttävä käytös
Seinäjoki 27.10.2012 Buvik Anne Livo, Norway NUO ERI1 SA PU3 SERT
Utmärkt typ, korrekta prop., maskulint huvud, välansatta öron, mycket bra hals o. skuldra, lite rak i
sin överarm, väl vinklad, bakställ ännu mycket ofärdig i sin bröstkorg, rör sig bra sett från sidan
ännu ngt ostabilt o. brett set fram, utmärkt päls o. temp.
Jyväskylä KV 10.11.2012 Annaliisa Heikkinen NUO ERI1
Erittäin hyvän tyyppinen sopusuhtainen nuori uros, jolla kaunis pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Etuosa
saisi olla paremmin kulmautunut ja eturinta voimakkaampi. Tiivis runko, mutta siinä saisi olla
enemmän massaa. Riittävät takakulmaukset. Kauniit sivuliikkeet. Takaa katsoen ahtaat ja edestä
hieman löysät. Eo. karvanlaatu. Hyvä väri.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden NUO ERI1 SA
Utmärkt typ, byggd på vackra linjer, välformat maskulint huvud, fint djup i nospartiet, mörka
vackra ögon välplacerade öron, bra pigment och bett, fint milt uttryck bra hals, normala vinklar
fram, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, tillräckliga vinklar bak, skulle föredra stabilare hasor,
bra ben och tassar, utmärkt päls, nyttjar svansen väl, rör sig balanserat med tillräckligt påskjut,
härligt temperament, välvisad.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark NUO ERI1 SA
Almost 2. Well balanced. Up to size. Masculine head with good expression. Well chiselled under
the eyes. Scissors bite. Well formed but a bit big ears. Exc. neck. Well laid back shoulders. Would
prefer deeper chest. Good ribcage of correct length. Well angulated knees. Covering the ground
well from the side, a bit close behind & bit loose in front. Correct silky soat. Well presented.
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 30.9.2012 Kruunupyy t. Nina Kujala AVO0 0p
Innokas rauhoitettu lähtö. Kofi jäljestää pääasiassa ilmavainulla, jäljen molemmin puolin
risteillen. Jokaisella osuudella tuoreet sorkkaeläinten jäljet ajavat Kofin laajoille
tarkastuslenkeille. Toisella osuudella Kofin taidot eivät vielä riitä palauttamaan jäljelle,
ensimmäinen hukka. Toinen määrätietoinen poistuminen heti perään, toinen hukka.
Ensimmäinen kulmamakaus merkataan hyvin ja kulma tarkasti. Toinen kulmamakaus myös
kiinnostaa. Valitettavasti kolmannella osuudella ajan ylityksen vuoksi tuomari keskeyttää
kokeen. Ajoittain mallikkaita osuuksia, tänään kuitenkin sorkkaeläinten jäljet kiinnostavat
enemmän.
BENTON GO DUCKS GO
FI21133/12 s. 10.2.2012 i. Benton Catch Another Duck e. Benton United We Stand
Näyttelyt: Eckerö 29.-30.9.2012 Tapio Eerola PEK1 KP ROP-pentu
15
7,5kk ikäisekseen normaalisti kehittynyt, varsin lupaava. Lupaava pää, kauniit silmät. Oikein
kiinnittyneet korvat. Hyvät runkoraajat ja kulmaukset. Liikkuu suoraan. Askelpituus hyvä.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark JUN ERI
10 months old. Good size. Masculin head. Bit too round & light eyes. Scissorsbite. Well formed but
a bit big ears. Good neck. Bit straight in shoulders. Would prefer deeper chest. Exc. spring of ribs.
Well angulated behind. Moves with power but a bit hackeney in front. Silky coat. Well presented.
BENTON HALL OF FAME
FI32607/12 s. 10.4.2012 i. Ferndel Aeron Magregor e. Benton Winter Storm
Näyttelyt: Jyväskylä KV 10.11.2012 Annaliisa Heikkinen PEK1 KP ROP-pentu
Erittäin hyvän tyyppinen urospentu, jolla hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä pää ja kaula. Hyvä
ylälinja. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Sopiva luusto. Eo. karvanlaatu. Hyvä väri. Liikkuu ja
esiintyy hyvin. Viehättävä luonne.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden PEK1 KP VSP-pentu
8 mån gammal trevlig hanvalp, välformat långsträkt huvud för dagen lite plan i stopet vackra mörka
ögon välplacerade öron, bra bett, fint milt uttryck bra hals harmoniska vinklar fram och bak, korrekt
överlinje, välformad bröskorg, bra ben och tassar, fin lårbredd något löga hasor, utmärkt färg
lovande päls nyttjar svansen väl rör sig med fin stil och bra steg, trevligt teperament och välvisad
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Pylvänäinen-Suorsa Marjatta PEK1 KP VSP-pentu
kookas, riittäväluustoinen pentu, selvä sukupuolileima, pitkähkö pää, voimakas otsapenger, hyvät
karvat, tasapainoinen ylälinja, runko vielä kevyt, hyvin kulmautunut, likkuu tasapainoisesti, hyvä
turkin alku.
BENTON HOLE IN ONE
FIN24441/00 synt. 03.05.2000 i. Benton Everybody Duck e. Kastalian Tirlittan
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Trudy Short, Iso-Britannia VET ERI2
BENTON UGLY DUCKLING
FIN16807/07 s. 23.1.2007 i. Menstonia Marcel e. Benton Let´Em Talk
Näyttelyt: Turku KV 21.-22.1.2012 Bo Skalin VAL ERI3.
Vackert maskulint huvud. Bra hals. Lite lösa armbågar, lite bred i fronten. Mycket vackert i sin
siluetten. Vän vinklad. Står bra i sina tassar. Rör sig bra.
Lohja 12.2.2012 Kjellevold Stig Arne, Norja VAL ERI4 SA
Lovely male, exc. size and proportions. Well made head. Beautiful neck. Could be slightly better
angulated both front and rear. Correct top line. Good body but would like more spring of ribs. Exc.
bone and feet. Moves a little short stepping in front, otherwise ok. Lovely coat and condition. Very
outgoing, behaves like a puppy.
Lammi, ryhmänäyttely FCI 7/8 ja 9 Raija Tammelin VAL ERI1 SA PU1 VSP
Maskul. hyvät mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Lempeä ilme. Hyvä pigm. Voimakkaat otsaluut.
Hyvä ylälinja. Luisu lantio. Sopiva rungon tilavuus. Sopiva luusto. Hyvät takakulm., niukat edessä.
Hyvä karva, väri.
Turku 20.-21.10.2012 Marina Ostrovskaya VAL ERI3 SA PU4
5 years. Exc. form, bones, muscles, exc. males head. Good eyes, expression. Exc. neck. Good top
line, deep chest. Good ang. in front, exc. hind. Free movement, good coat, good presentation.
16
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden VAL ERI3 SA
Utmärkt typ, välformat maskulint huvud, vackra mörka ögon, välplacerade öron fint djup i
nospartiet, skulle föredra lite kraftigare markerad underkäke, bra bett och pigment härligt milt
uttryck, bra hals, rak skuldra, korrekt överlinje, välformad bröstkorg normala vinklar bak, härlig
lårbredd, fina hasor bra ben och tassar, urmärkt päls härlig djup röd färg, nyttjar svansen väl, rör sig
lite kort I steget fram men med fin still och bra påskjut, utmärkt temperament, välvisad
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark VAL ERI3 SA
5 years old. Well balanced. Masculine head. Well chiselled below eyes. Dark eyes. Scissors bite.
Well formed ears. Good neck. A bit straight in shoulders & upper arm. Good spring of ribs but
would prefer the ribcage bit longer. Strong but a bit long in loin. Well angulated hind quarters.
Powerful movement from behind but would prefer bit more reach in front. Correct silky coat. Well
presented.
BENTON UPON REQUEST
FIN16806/07 s. 23.1.2007 i. Menstonia Marcel e. Benton Let´Em Talk
Näyttelyt: Hyvinkää 16.9.2012 Eberhardt Jochen H. AVO EH2
Freundlicher Rüde ohne Ringerfahrung und mit zu viel ?. Typischer Kopf und Ausdruck. Gut
entwickelter Hals und Rumf. Sehr gutgestelle Hinterhand. Vorderhand in Stand und Bewegung sehr
offen. Schönes Haar.
Turku 20.-21.10.2012 Marina Ostovskaya AVO ERI2 SA VASERT
Exc. form, bone, muscles. Exc. males head. Good eyes, ears. Exc. neck. Exc. topline. Deep chest.
Good angul. in front, exc. hind. Exc. coat, movement, temperament.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark AVO ERI1 SA
VASERT
5 years. Compact & well balanced. Well chiselled below eyes. Scissors bite. Well formed but a bit
big ears. Exc. neck & well laid back shoulders. Good bone. Exc. spring of ribs, Strong loin. Well
angulated behind, but bit high hocks. Covering the ground well. Silky coat. Well presented.
BENTON WHAT WOMEN WANT
FI58646/07 s. 15.10.2007 i. Don’s Paparazzi e. Benton Pep Talk
Näyttelyt: Tervakoski KV 26.8.2012 Kirsti Louhi VAL ERI1 SA PU2 VARACA
Hyväntyyppinen uros. Melko hyvä pää, oikea purenta. Hyvä kaula, säkä & ylälinja. Voisi liikkua
pidemmällä etuaskeleella. Tasapain. kulmaukset. Selkä elää liikkeessä. Etuliike hieman leveä. Hyvä
turkinlaatu.
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 20.5.2012 Loppi t. Satu Savolainen-Pulli VOI3 27p.
Ohjattu lähtö. Nappi jäljestää reipasta kävelyvauhtia käyttäen runsaasti ilmavainua. 1.
osuudella Nappi tekee pari tarkistuslenkkiä jäljen sivuun ja kulmalla olevan katkon oikaisee. 2.
osuuden lopussa tarkistuslenkin aikana kulma oikaistaan ja lopulta Nappi päätyy paluujäljelle.
Hukka. 3. osuus muuten jälkitarkasti, mutta makauksen kohdalla tehdään tarkistus. Osuuden
lopussa jäljen sivuun ja seuraavasta osuudesta yli aina hukkaan asti. Palautuksen jälkeen 4.
osuus hyvin kaadolle, jonka kantaa tielle asti. Makauksista Nappi merkkaa hyvin pysähtyen 1.,
2. ja 4. Vauhdikas, hieno suoritus riistarikkaassa maastossa.
29.7.2012 Loppi (Keihäsjärvi) t. Tuovi Henttu VOI3 21p.
Ohjattu lähtö. Nappi jäljestää sekä maa- että ilmavainua hyväksi käyttäen jarrutettuna sopivaa
vauhtia. 1. osuus hyvää jäljestystä, 1. makaus merkattiin erinomaisesti pysähtyen. 1. kulma
17
jolla katko, oli vaikea. Se selvitettiin niukin naukin laajoilla rengastuksilla. 2. makaus
merkattiin myös erinomaisesti. Makuun jälkeen määrätietoinen poistuminen riistan perään, 1.
hukka. Sen jälkeen vilvoiteltiin ojassa ja siitä virkistyneenä siirryttiin riistapolulle, 2. hukka.
Uuden alun jälkeen puolitehoisesti jäljestystä kulman yli, kaarros uudelle sivulle, jolloin
ukkometso lähtee liikkeelle. Koira arpoo hetken, mitä tehdä, mutta lopulta verijälki voittaa. 4.
makuu merkattiin nopeasti pysähtymällä. Kaadolle lenkein, kaato kiinnosti. Tänään riista
haittasi koiran koesuoritusta.
5.8.2012 Heinola (Vierumäki) t. Anne Viitanen VOI1 50p.
Nappi syö lähdön ja ohjataan jäljelle. Koira käyttää hyvin maa- sekä ilmavainua ja aaltoilee
jälkiuran molemmin puolin 1-3 metrin välillä koko jäljestyksen ajan. Makuut merkkaa kaikki
joko syöden tai muuten selkeästi pysähtyen. Katkokulma nokialaisiin luottaen ja 2 muuta
kulmaa laajahkolla tarkastuksella. Kaadolle tulee suoraan ja omii nuolemalla ja jääden luokse.
Ohjaaja jarrutti koiran vauhdin juuri sopivaksi ja heillä oli loistava yhteistyö. Kiitos! Teidän
mukana oli ilo kulkea.
Tottelevaisuuskokeet: 12.7.2012 Riihimäki t. Ossi Harjula AVO3 123,5p
Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen taluttimetta 8 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7,5
Luoksetulo 7,5 Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 Noutaminen 8 Kauko-ohjaus 0 Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 8
14.7.2012 Janakkala t. Marita Packalén AVO1 163p
Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen taluttimetta 8 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 10 Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 Noutaminen 10 Kauko-ohjaus 0 Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9
11.8.2012 Hyvinkää t. Marita Packalén AVO1 185p
sij. 3. Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen taluttimetta 9 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 7 Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 Noutaminen 10 Kauko-ohjaus 9 Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9
19.8.2012 Veikkola t. Harri Laisi AVO2 150p
Paikalla makaaminen 0 Seuraaminen taluttimetta 8 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 7 Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 Noutaminen 9 Kauko-ohjaus 9,5 Estehyppy
10 Kokonaisvaikutus 8,5
25.8.2012 Tuusula t. Hannele Pörsti AVO2 151p
Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen taluttimetta 8 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7
Luoksetulo 9 Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 Noutaminen 10 Kauko-ohjaus 7 Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 7
16.9.2012 Vantaa, Ojanko t. Timo Pussinen AVO2 154p
Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen taluttimetta 8 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5
Luoksetulo 5 Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 Noutaminen 9 Kauko-ohjaus 10 Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 10
24.11.2012 Vantaa, Ojanko t. Harri Laisi VOI 2 244,5p
Paikalla makaaminen 8,5 Seuraaminen taluttimetta 9 Istuminen seuraamisen yhteydessä 8,5
Luoksetulo 5 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 5 Noutaminen esteen yli
hypäten 9 Metalliesineen noutaminen 9 Tunnistusnouto 7 Kauko-ohjaus 9 Kokonaisvaikutus 9
BONITON PERFORMER
FIN27100/07 s. 9.7.2007 i. Rocbee Ursus e. Boniton Lauren
Näyttelyt: Vaasa 15.4.2012 Soile Bister VAL ERI1 SA PU1 VSP CACIB
18
Erinom. tyyp. ja kok. Kaunis tasap. uros. Hyvä yläl. ja mittasuhteet. Eritt. hyvä pää. Suuret korvat.
Niukka purenta. Hyvä runko, raajat ja hanta. Karva voisi olla vieläkin rungonmyötäisempää.
Erinom. liikkeet ja luonne.
Rauma Show 2012 5.5.2012 Paula Rekiranta VAL ERI2 SA
Eritt. hyväntyyppinen urosmainen kokonaisuus. Oikea pään malli. Vahva kallo, tummat silmät.
Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman suora olkavarsi. Hyvä runko. lyhyt lantio. Karvapeite ok. Liikkuu
hieman töpöttävästi ja lyhyellä askeleella – etenkin edestä.
Tampere KV 12.5.2012 Matti Tuominen VAL ERI4 SA
5v erinom. tyyppinen valiouros. Miellyttävä pää & ilme. Hyvä luusto. Hyvä runko & ylälinja.
Sopivasti kulmautunut. Liikkuu riittävällä askelpituudella. Hyvä kaula. Esiintyy hyvin + esietään
hyvin.
Salo 20.5.2012 Koskelo Arja VAL EH2
Erinom. tyyppi, maskuliininen kok. miellyttävä pää, vahva luusto ja oikeat mittasuhteet, erinom.
tassut. Hyvin keh. runko. Tasapurenta. Lyhyt etuaskel. Miellyttävä iloinen luonne.
BONITON XERXES
FI23847/10 synt. 11.03.2010 i. Boniton Performer e. Rocbee Aurora Borealis
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO EH
BONITON ZEPPELIN
FI30054/11 synt. 20.04.2011 i. Don's Ten To One e. Rocbee Aurora Borealis
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia JUN EH3
BONITON ZEUS
FI30056/11 s. 20.4.2011 i. Don’s Ten To One e. Rocbee Aurora Borealis
Näyttelyt: Laukaa 30.6.2012 Leila Kärkäs JUN H
Hyvät mittasuht. omaava uros, jolla riit. pään pituus. Turhan voimakas otsa. Hyvät silmät.
Tasapurenta ja yksi etuhammas pois rivistä. Kovin niukasti kulm. edestä, hyvin takaa. Ikään riitt.
rintakehä. Eturinta puuttuu. Hyvä takaliike. Etuasel jää lyhyeksi. Löysyyttä kyynärpäissä. Turhan
korkea-asent. häntä. Erinom. karva. Miellyttävä, iloinen käytös.
BREUDDWYD ACHLUST
FIN43614/08 s. 13.5.2008 i. Benton Lookin’For Duck e. Oleaginous Supreme Love
Näyttelyt: Seinäjoki 27.10.2012 Buvik Anne Livo, Norway AVO EH4
Kraftfull maskulin hane med goda prop. Maskulin huvud. Korrekta öron. Mycket bra hals o. skuldra
rak I sin överarm lite knappt vinklad bak välutvedklad bröstkorg för platt kors högt buren svans rör
sig regelbundel kunde ha löngre steg lite lorvig päls utmärkt färg trevlig o. rastypist remp.
BREUDDWYD ARABUS
FIN43611/08 s. 13.5.2008 i. Benton Lookin’For Duck e. Oleaginous Supreme Love
Näyttelyt: Vaasa 15.4.2012 Soile Bister AVO H
19
Vahva maskul. uros, joka voisi olla lyhyempi lanneosaltaan. Toiv. parempi linjaisen ja hieman
keveämmän pään. Niukasti kulm. ed. ja hyvin takaa. Karva saisi olla rungonmyötäisempää. Hyvä
häntä. Liikkuu sivusta hyvin, edestä kovin leveästi ja takaa kinnerahtaasti. Hyvä luonne.
Kangasniemi 10.6.2012 Inga Siil AVO EH
Masc. male. Very good type. Typical but a bit heavy head. Excellent neck. Topline and croup could
be better. Too straight and narrow in front. Exc. ribcage and body condition. Exc. hind angulations
but high hocks. Exc. coat and colour. Very loose in elbows and a bit weak in hocks. While moving.
Moves well but too short in front step.
Mikkeli 28.7.2012 Inga Siil, Estonia AVO ERI1 SA VASERT
Strong & masculine. Exc. type & size & proportions. Nice head & expression. Correst earset &
shape. Exc. topline & tailset. Too straight in front angulations, enough in rear. Enough deep
ripcage. Exc. sondition. Very good coat quality. Weak & close in hocks. Moves ok from the side
but very short in front step.
Kouvola 18.8.2012 Yochai Barak AVO ERI1 SA PU2 SERT
Very good type. Masculin. Good size and proportions. Lovely head. Strong body. Good bone. A bit
short in upperarm could have better step in front. Good coat. Would prefer the colour to be deeper.
Nice temperament. Good mover.
BREUDDWYD BARWN
FI37450/10 s. 11.5.2010 i. Benton Ugly Duckling e. Oleaginous Supreme Love
Näyttelyt: Vaasa 15.4.2012 Soile Bister NUO H
Kaunispäinen, hyvä luust. nuori uros, joka aristelee kovin käsittelyä. Kaula voisi olla pidempi ja
etuosa paremm. kulm. Vielä kehittymätön eturinta. Hyvät takaraajat. Liikkuessa korkea-asent.
häntä. Voisi liikkua hieman tehok. takaa. Liikkuessa ylälinja hieman ??
Kangasniemi 10.6.2012 Inga Siil AVO ERI2
Exc. type and size. Very nice head and expression. Exc. ears. Very nice top line and tail set. Needs
more angulations in front. Enough angulated in rear. Exc. bones and feet. Exc. ribcage and body
condition. Exc. coat quality and colour. Move very well but very short in front step.
Mikkeli 28.7.2012 Inga Siil, Estonia AVO ERI2
Exc. type & size. Masculine male. Exc. proportions & head & expression. Very good neck &
topline. Needs more angulations front & rear. Exc. ribcage & body. Outstanding coat quality. Rich
in colour. Typical temperament. Moves ok but too short rfont step.
Kouvola 18.8.2012 Yochai Barak AVO ERI2
Good type. Good size and proportions. Correct head. Good bone and angulations. Good topline. He
has movement mistakes that should be taken care of he is not parallell in the rear. He is very open in
front. Nice temperament. I give excellemt fot the overall picture.
Äänekoski 8.9.2012 Mattila Paavo AVO ERI2
Mittasuhteiltaan hyvä uros. Hyvä pää ja kaula, erittäin hyvä runko. Kulmauksia saisi olla hieman
enemmän. Erittäin hyvä karva. Ylälinja saisi olla parempi. Takaliikkeet voisivat olla joustavammat.
Hyvä luonne.
Jyväskylä KV 10.11.2012 Annaliisa Heikkinen KÄY EH4
Hieman lyhytrunkoinen uros. Otsapenger voisi olla hieman korostuneempi muuten hyvä pää. Hyvä
kallo. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Eturinta saisi olla voimakkaampi ja eturinta
syvempi. Saisi liikkua pidemmällä askeleella. Hyvänlaatuinen karva. Hyvä väri ja luonne.
BREUDDWYD CASTAN
20
FI50708/11 s. 19.8.2011 i. Rocbee Van Gogh e. Oleaginous Supreme Love
Näyttelyt: Vaasa 15.4.2012 Soile Bister PEK1.
Hyväluustoinen ikäisekseen hyvin kehittynyt, jolla voisi olla kuivempi pää ja etuosa tuli (lause
loppuu kesken??) Hyvä takaosa. Ylälinja voisi olla tylik. Alaskiinnittyneet korvat, tällä hetkellä
hieman kapea etuaskel. Hyvä luonne. Kaunis karva.
Kangasniemi 10.6.2012 Inga Siil JUN EH1
9 months. Very good type. Typical but a bit heavy head. Correct earshape and set. Very good
topline and tailset. Too straight in front angulations. Ribcage should be deeper. Very good hind
angulations. Exc. coat quality and colour. Needs more self confidence. Needs more soundness in his
movement.
Mikkeli 28.7.2012 Inga Siil, Estonia JUN ERI1
11 months. Strong & very masculine. Very typical head & expression. Exc. ears. Very nice
proportions. Very good neck & topline & tailset. Too straight in front angulations, enough in rear.
Ribcage needs to develop. Exc. coat quality & colour. Too high in hocks. Moves ok but needs more
power in movement
Kouvola 18.8.2012 Yochai Barak JUN ERI1 SA PU4
Correct type. Good size and pproportions. Excellent head. Very good body should have stronger
angulations. Moves ok. Good tail. Good coat and colour. Nice temperament. Correct bite.
Äänekoski 8.9.2012 Paavo Mattila JUN ERI1 SA VASERT
Erittäin kaunis uros. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, otsapengertä voisi olla hieman enemmän.
Erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko. Erittäin hyvät raajat. Kaunis karva ja väri. Eturintaa voisi
olla hieman enemmän. Miellyttävä luonne.
CAROSAN KEEP IN TOUCH
FI27050/11 s. 1.4.2011 i. Romeo e. Carosan Isn’t She Heaven
Näyttelyt: Turku 20.-21.10.2012 Marina Ostrovskaya NUO ERI3 SA
1½ years. Big good form, exc. bone, muscles. Exc. males head. Good eyes, ears. Exc. neck. Good
topline, chest. Good front. Good angul. hind. Exc. coat. Free movement.
CAROSAN KING OF HEARTS
FI27049/11 s. 1.4.2011 i. Romeo e. Carosan Isn’t She Heaven
Näyttelyt: Lammi, ryhmänäyttely FCI 7/8 ja 9 14.7.2012 t. Raija Tammelin JUN EH1
Maskuliin., hyvät mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Korkea otsa. Hyvä ylälinja. Luisu latio. Sopiva
runko, hyvä luusto. Hyvät takaa niukat etukulmaukset. Hyvä taka-askel, korkea etuaskel. Saa
jäntevöityä ed. ja takaa. Hiem. ulkokiert. käpälät. Kaunis käytös. Hyvä karva.
Hyvinkää 16.9.2012 Eberhardt Jochen H. NUO ERI1 SA PU3 VASERT
Sehr schöner Rüde mit sehr divergenten Kopflinien. Kräftiges, korrektes Gebiss. Gute Augenfarbe.
Sehr schöner Hals und Rumpf. Harmonische Winkelungen. Korrekte Bewegung. Schönes Haar.
CASTIOG BIT OF SPARKLE
FIN55129/06 s. 21.11.2006 i. Sparklecreaks Hercules e. Smörsoppens Skogsstjärna
Tottelevaisuuskokeet: 5.5.2012 Tuusula t. Harri Laisi VOI2 229p sij. 3.
Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen taluttimetta 8,5 Istuminen seuraamisen yhteydessä 6
Luoksetulo 7 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 6 Noutaminen esteen yli
hypäten 7,5 Metalliesineen noutaminen 0 Tunnistusnouto 7 Kauko-ohjaus 7 Kokonaisvaikutus 8
21
11.11.2012 Lempäälä t. Juha Kurtti VOI 188,5p
Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen taluttimetta 8,5 Istuminen seuraamisen yhteydessä 8,5
Luoksetulo 7 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0 Noutaminen esteen yli
hypäten 8 Metalliesineen noutaminen 7 Tunnistusnouto 0 Kauko-ohjaus 6 Kokonaisvaikutus 7
CASTIOG CADARN
FIN58439/07 s. 25.10.2007 i. Lloer’s Northern Star e. Castiog Adara
Tottelevaisuuskokeet: 5.5.2012 Tuusula t. Harri Laisi AVO0 89,5p
Paikalla makaaminen 0 Seuraaminen taluttimetta 7 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 5 Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 Noutaminen 5 Kauko-ohjaus 7,5 Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 8
CASTIOG DEAREST CASANOVA
FI34811/09 s. 10.5.2009 i. Esmari Sweet Casanova e. Castiog Bit of Joy
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO H
Kouvola 18.8.2012 Yochai Barak AVO EH3
Nice type. Good size and proportions. Correct head. Good bone and angulation. He is a bit fat
today. Top line is not level, is ? in the loin. Could be better mover. Good coat. Nice temperament.
Helsinki Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus 2.9.2012 Nielsen Ewa, Sweden AVO EH2
Tung, stor hane, med maskulint huvud med bra form. Knappt vinklad fram, normal vinklad bak.
Lång i länden. Rör sig tungt och fram åtlutad, och kunde ha längre steg fram. Bra päls. Visas väl.
Porvoo 9.9.2012 Eeva Rautala AVO ERI2
Sopiva koko. Hyvä tyyppi. Hieman pitkä lanneosa. Hyvä pää ja kaula. Rintakehä ok. Sopusuhtainen
luusto. Voisi olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu melko leveästi edestä ?? takaa.
Luonne ok. Kaipaa itsevarmuutta.
CASTIOG DEAR MR DARCY
FI34810/09 s. 10.5.2009 i. Esmari Sweet Casanova e. Castiog Bit of Joy
Näyttelyt: Järvenpää 27.5.2012 Ahlam-Stockmari Tanya AVO ERI1 SA PU3 VASERT
Maskuliininen. Hyvä koko. Kauniit pään linjat. Hyvä runko & raajaluusto. Riittävä eturinta.
Erinomainen karvapeite. Hieman jäykkä lantio. Liikkuu riittävällä tehokkuudella. Erinomainen
käytös.
CASTIOG DEE-BOB
FI34809/09 s. 10.5.2009 i. Esmari Sweet Casanova e. Castiog Bit of Joy
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia KÄY ERI2
Forssa 15.7.2012 Soleckyj-Spunar Viva-Maria, Poland KÄY ERI1 SA
Nice character, looks very fresh, exc. size & proportions, strong bones, is very happy, classic top
line, exc. construction of back legs, elbows are too loose, movement typical.
Tottelevaisuuskokeet: 23.9.2012 Tampere t. Juha Kurtti ALO1 181p
22
Luoksepäästävyys 9 Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen kytkettynä 9 Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 Luoksetulo 10 Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 8 Kokonaisvaikutus 8
COSMO
FI39775/09 s. 5.6.2009 i. Rocbee Armani e. New Desin’s Power Base
Näyttelyt: Kiikoinen 17.6.2012 Vera Smirnova AVO EH4
Erittäin hyvä tyyppi. Sopiva luusto ja koko. Hyvä pää. Lihaksikas kaula. Vahva selkä. Eturinta
puuttuu. Rintakehä saisi olla tilavampi. Pystyt lavat. Lihaksikas hyvinkulmautunut takaosa. Hyvä
turkinlaatu. Ahtaat takaliikkeet. Liikkeet saisivat olla tehokkaammat.
DIDILCOM’S HEN AN CUAN NOCHT
FI29781/09 s. 18.4.2009 i. Rocbee Adonis e. Didilcom’s Hen Caitriona Mhor
Näyttelyt: Kajaani KV 14.-15.1.2012 Juha Kares KÄY EH2.
Vahva, mittasuhteiltaan ja kooltaan oikea, hieman hermostunut uros, hyvä kuono, turhan leveä
kallo-osa, hyvä kaula ja lapa, vahva luusto, hyvä rintakehä, turhan luisu lantio, muuten hyvin
kulmautunut takaosa, näyttävässä turkissa laatu voisi olla kovempi, sujuvat liikkeet mutta
hermostuneisuus häiritsee
Kajaani 21.4.2012 Annaliisa Heikkinen KÄY ERI1 SA PU1 ROP SERT FI MVA
Hyväntyyppinen, sopusuhtainen uros. Kallo-osa voisi olla hieman jalompi. Kaunis kaula. Hyvin
kulmautunut edestä ja takaa. Vahva runko jaa luusto. Erinomainen karva. Liikkuu hyvin.
Ystävällinen luonne.
Kuusamo 13.5.2012 Tuula Pratt KÄY ERI1SA PU2
Hyvä pään muoto, miellyttävä ilme, melko isot korvat. Hyvä kaula. Riittävästi kulmautuneet raajat,
joissa erinom. luusto. Hyvä selkälinja. Aavistuksen luisu lantio. Liikkuu hyvällä ulottuvuudella.
Kaunis turkki.
Rusko 16.6.2012 Lazzlo Erdös, Unkari VAL ERI1 SA PU1 ROP Sehr guter, eleganter Rüde. Sehr
gute starke Knochen. Scön obere-untere Linie. Sehr schönes elegantes Haarkleid, unten getragene
Rute. Gute Bewegung.
DIDILCOM’S HEN NA HEIN CHORRA
FI29781/09 s. 18.4.2009 i. Rocbee Adonis e. Didilcom’s Hen Caitriona Mhor
Näyttelyt: Kajaani KV 14.-15.1.2012 Juha Kares AVO H
Vilkas, hyvänkokoinen, leveäetuosainen uros, hyvä kuono-osa, hieman jyrkkä otsa, ilme voisi olla
hivenen pehmeämpi, suorahko lyhyt olkavarsi ja etuosa voisi olla tiiviimpi, hyvä rintakehä, liian
lyhyt lantio, turhan pysty iloinen häntä, liikkuu turhan leveästi edestä, ja liikkeessä häntä häiritsee.
Kajaani 21.4.2012 Annaliisa Heikkinen AVO EH3.
Hyväntyyppinen uros. Kallo-osa voisi olla hieman jalompi. hyvä kaula. Riittävät kulmaukset edessä
ja takana. Liikkuu edestä leveästi, takaa hieman ahtaasti. Hieman pysty häntä.
Töysä Tuuri 10.6.2012 Leila Kärkäs AVO EH1.
Iloinen uros, jolla hieman leveä kallo. Riittävän tummat silmät ja aavistuksen voimakas otsa. Hyvä
kuono. Hyvä kaula ja ylälinja seistessä. Tasapainoiset riittävät kulmaukset. Hyvä rintakehä, mutta
eturinta puuttuu kokonaan, jonka vuoksi eturaajat eivät saa riittävää tukea liikkeessä ja koira painuu
etumatalaksi. Lyhyt taka-askel ja hieman painautuneet välikämmenet. Hyvä karvanlaatu.
Rovaniemi 1.7.2012 Johansson Martin, Ruotsi AVO ERI2
23
Lite lågställ hane, väls kuret huvud, bra uttryck, bra front? och tassar, lite brant i korset, tillrä ckligt
vinklad bak, rör sig lite lös i fronten, rör sig med tillräckigt steg, bra päls.
Oulu Äimäraution ravirata 14.7.2012 Carlström Ann, Ruotsi AVO ERI3
Bra prop. Trevlig helhet. Masc. huvud. Bra uttryck. Välans. öron. Mycket bra hals och överlinje.
Något hög svans. Bra bröstkorg. Lagom vinklad. Rör sig sned något kort steg i sidan. Bra päls något
i fällning.
Kemi 22.7.2012 Mjelde Eva, Norja AVO ERI2
3 yrs old dog with nice head & expression. Good neck & shoulder. Must learn how to show in the
ring. Nice body. Little low on the leg. Move with jump & joy
Pyhäjoki Merimaja 25.8.2012 Finne Leni AVO ERI1 SA PU1 ROP SERT
Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto. Oikealinjainen uroksen pää. Keskiruskeat silmät. Hyvät korvat
ja kaula. Riittävä eturinta. Hieman lyhyt olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Hyvät
takakulmaukset. Aavistuksen jyrkkä lantio. Oikea askelpituus. Melko ulkonevat kyynärpäät.
Jyväskylä KV 10.11.2012 Annaliisa Heikkinen AVO ERI1 SA SERT
Eritt. hyvän tyyppinen, joskin aavistuksen matalaraajainen uros. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula.
Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Eo. runko. Liikkuu hyvin takaa, edestä hieman löysästi. Hyvät
sivuliikkeet. Hyvä karva ja luonne.
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 27.5.2012 Pyhäntä (Pitkäkangas) t. Eino Jämsä AVO2
39p.
Wili jäljestää tarkasti maa- ja ilmavainua käyttäen. Tarkistaa jäljen paikan jopa lehdistä 20cm
korkeudelta. Kulmat tarkasti, makaukset merkataan. Tänään Wili etenee verkkaisesti ja 2
osuuden lopussa väsähtää, eikä tahdo edetä kehoituksista ja kehuista huolimatta. Wili pääsee
viimein sorkalle, jota haistelee. Tänään verkkainen eteneminen ja väsähtäminen
johtaajäljestysajan ylitykseen.
Tottelevaisuuskokeet: 6.10.2012 Oulu t. Allan Aula ALO3 115p
Luoksepäästävyys 8 Paikalla makaaminen 0 Seuraaminen kytkettynä 7 Seuraaminen taluttimetta 6,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 Luoksetulo 9 Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 0 Kokonaisvaikutus 8
DIDILCOM’S HEN FÍOR-FHEARGA
FI21538/10 s. 7.2.2010 i. Rocbee My Love e. Didilcom’s Hen Caitriona Mhor
Näyttelyt: Turku KV 21.-22.1.2012 Bo Skalin NUO ERI3.
Bra huvud. Lite lösa armbågar. Bra längd i kroppen. Ngt sluttande kors. Snall o trevligt men
behöver lite mer ringträning, är lite stressed. Mycket bra rastyp. Rör sig bra.
Salo 9.6.2012 Jukka Kuusisto AVO ERI1.
Sopivankokoinen riitt. luustoinen uros. Hyvä pä & ilme. Vahva selkä. Hiem. pitkä lanneosa. Hyvin
kulm. takaraajat. Liikkuu hyvin. Löysät kyynärpäät. Jännittää hieman esiintymistä.
Rusko 16.6.2012 Lazzlo Erdös AVO ERI1 SA PU2 SERT
Sehr gut proportionierter, eleganter Rüde. Stark aber typischer Kopf. Schöne dunkle Augen. Schöne
obere-untere Linie. Gute Presentation. Schöne Bewegung.
Raisio 11.-12.8.2012 Lisbeth Campbell AVO ERI2
Maskuline male. Very good type. Good head & eye. Littke big ears. Little steep in upper arm. Nice
shoulder & body. Could have less coat. Moves beautifully from all directions. Good condition.
Very nice colour.
24
DIRLIAN QUACK QUACK
FIN26709/03 s. 28.4.2003 i. Hammalgårdens Don’t Forget Me e. Dirlian Nice Surprise
Näyttelyt: Savitaipale 31.3.2012 Pekka Teini VET ERI2.
9-vuotias, rotutyypiltään oikea, tyylikkäästi harmaantunut kaunispäinen uros, Ylälinja edelleen
vahva, raajoissa jo ikä pyöreyttä, hyvät kulmaukset raajoissa, turkissa edelleen hyvä laatu, liikkuu
hyvin edelleen.
Kouvola 18.8.2012 Yochai Barak VET ERI1 ROP-VET
Exc. type. Masculine. Correct proportions. Very good condition for the age. Very showy. Strong
bone. Coat is not in the best show condition.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Pylvänäinen-Suorsa Marjatta VET ERI3
Hyvät mittasuhteet, koko ja luusto, oikeapiirteinen uroksen pää, jossa hyvä ilme. Tummat,
hyvänmuotoiset silmät, hyvä kaula, selkä ja häntä, hyvä rungon syvyys, tasapainoisesti
kulmautunut, tasapainoiset etu- ja takaliikkeet, ryhdikäs sivuliike, hyvä karvanlaatu.
DIRLIAN UNCOMMON SPICE
FI37020/10 s. 24.5.2009 i. Taimere’s Allspice e. Eastfarm’s Joy at Dirlian
Näyttelyt: Lohja 12.2.2012 Kjellevold Stig Arne, Norway NUO ERI1.
Rather big male. Masculine head, must not get any coarser. Strong neck. A little straight in front.
Well developed chest and body. OK hind quarters. Well off for bone. Moves freely and steatily.
Beautiful coat and condition. Exc. temperament.
Kouvola 3.3.2012 Soile Bister NUO ERI1.
Erinomainen tyyppi, sopiva koko, hyvä luusto, hyvä ylälinja ja mittasuhteet. Kaunis pää, voisi olla
paremmin kulmautunut, eturinta saisi täyttyä, hyvä hännän asento, kaunis karva, toivoisin lisää
työntöä taakse, erinomainen luonne.
Pertunmaa 14.4.2012 Paula Rekiranta NUO ERI 2.
Tyypiltään erinom. nuori uros. Kaunis pää, hyvä ilme. Hyvä kaula, aavistuksen takakorkea. Hieman
lyhyt lantio ja polvikulmaus saisi olla selkeämpi. Kaunis turkki. Takapotku saisi olla tehokkaampi.
Loviisa 21.4.2012 Finne Leni NUO ERI1 SA PU4 SERT
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Lähes oikealinjainen pää. Pyöreät silmät häiritsevät ilmettä.
Hieman korostuneet kulmakaaret. Löysähköt suunpielet. hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta.
Melko lyhyt olkavarsi. Oikeanmallinen ristakehä. Hyvät takakulmaukset. Oikea askelpituus.
Hieman ulkonevat kyynärpäät.
Lahti KV 29.4.2012 Hans Lehtinen NUO EH2.
Kookas uros. Pitkä pää. Hyvä kaula. Runko pitäisi olla syvempi. Pituus häiritsee. Hyvät raajat ja
kulmaukset. Liikkuu hyvin. Mittasuhteet pitäisi olla paremmat.
Hamina KV 13.5.2012 Teini Pekka NUO ERI1 SA PU2 SERT VARACA
Mittasuhteiltaan oikea kaunislinjainen hyvin itsevarma nuori uros, hieno pitkä pää, jossa hieno
sukupuolileima. Kaunis ylälinja, hieno rintakehän muoto ja pituus, hyvät kulmaukset raajoissa,
kyynärpäissä vielä hieman löysyyttä. Kaunis turkki ja väri, sulavat liikkeet.
Kotka 16.6.2012 Smirnova Vera, Estonia AVO ERI1 SA PU3
Erittäin hyvä tyyppi. Vahva luusto, sopiva koko. Hyvä pää. Lihaksikas kaula. Vahva selkä. Hyvä
eturinta ja rintakehä. Lavat hieman edessä. Hyvä takaosa. Hieman löysät etuliikkeet. Liikkeet
saisivat olla voimakkaammat.
Helsinki Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus 17.6.2012 Jaakkola Marjo AVO ERI1
Erinomainen tyyppi. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Hieman pitkä
25
lanneosa. Sopiva luusto. Toivoisin hieman selvemmät takakulmaukset ja kinner saisi olla
matalampi. Liikkuu riittävällä askelpituudella.
Sysmä 26.5.2012 Raija Tammelin AVO ERI1 SA PU1 ROP SERT
Maskul. Hyvät mittasuhteet. Pitkä hyvänmallinen pää. Lempeä ilme. Oikea ylälinja. Riittävä
rintakehän tilavuus. Sopiva luusto. Hyvät kulmaukset takana, lyhyt olkavarsi. Tehokkaat
sivuliikkeet, kaunis karva ja väritys. Hieman kapea takaa.
Kangasniemi 10.6.2012 Inga Siil AVO ERI1 SA PU2
Excellent type and size. Masculine male with very nice proportions. Masculine head and
expression. A bit loose skin in neck. Excellent earset and shape. Excellent topline and tailset.
Balanced angulations. Exc. ribcage and body condition. Exc. coat quality and colour. Very nice
temperament. Loose in lbows. Exc. movement from the side.
Kouvola 18.8.2012 Yochai Barak VAL ERI1 SA PU1 VSP
Lovely type. Good size and proportions. Very elegant. Excellent head. Good bone and angulation.
Topline should be more level. Good mover. Exc. coat and temperamet.
Porvoo 9.9.2012 Eeva Rautala VAL ERI1 SA PU2
Eritt. hyvä koko ja tyyppi. Maskuliininen pää. Oikea ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Voimakas luusto,
hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvällä askeleella. Oikeat mittasuhteet. Miellyttävä kokonaisuus ja hyvä
luonne.
Turku 20.-21.10.2012 Marina Ostrovskaya VAL ERI
3 years. Good form, exc. bode. Exc. males head. Exc. neck. Good topline. Good dev. chest. Good
angul. Free movement.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden VAL ERI
Utmärkt typ, ba proportioner långsträkt maskulint välformat huvud, vackra märka ögon, fina öron,
bra djup o nospartiet skulle föredra lite kraftigare underkäke, fint milt uttryck, bra hals rak skuldra,
korrekt överlinje välformad bröstkorg lite fallande kors, kunde vara generösare vinklad bak, bra ben
och tassar, något höga hasor. Utmärkt pälskvalitet, nyttjar svansen väl. Rör sig med lite kort
steglängd såväl fram som bak, trevligt temperament, välvisad.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark VAL ERI
2 ½. Masculin. Up to size. Good proportions in head. Dark eyes. Sciccorsbite. Well formed ears.
Good neck A bit straight in shoulder & upper arm. Could have more chest. Good spring of ribs. A
bit long in loin. Well angulated hind quarters. Powerful movement from behind, but too loose in
front. Silky coat. Well presented.
DIRLIAN VELVET SKY
FI53678/11 s. 15.9.2011 i. Benton Under Oath e. Eastfarm’s Joy at Dirlian
Näyttelyt: Porvoo 9.9.2012 Eeva Rautala JUN ERI2
Voimakas rakenne. Sopiva koko. Hyvä maskuliininen pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Ikäänsä normaali
runko. Voimakas raajaluusto. Riittävästi kulmautunut. Liikkuu hyvin riittävällä askelpituudella.
Hyvä luonne.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark JUN ERI
14 months. Well balanced. Masculin head. A bit round eyes but nice colour. Scissorsbite. Exc. neck.
Well laid back but a bit open in shoulder. Still need to develop in body. Good bone. Well angulated
behind but a little bit high hocks. Moves with exc. power behind, needs a bit more reach in front.
Good coat quality. Well presented.
DIRLIAN VITAMIN D
26
FI53676/11 s. 15.9.2011 i. Benton Under Oath e. Eastfarm’s Joy at Dirlian
Näyttelyt: Sukoka PN 17.5.2012 Kati Heiskanen PEK2.
Riehakkasti esiintyvä urospentu, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä urosmainen pää. Hyvä kaula ja
ylälinja. Ikäisekseen hyvä runko ja luusto. Tasapainoiset kulmaukset. Oikea hännänkiinnitys. Hyvät
sivuliikkeet. Etuliikkeissä löysyyttä. Kaunis väritys. Erinomainen turkinlaatu. Ystävällinen luonne.
Kouvola 18.8.2012 Yochai Barak JUN ERI2
Acceptable type. Correct overall picture. Could have a stronger stop. Long in topline. He is very
thin today and not in the best show condition. Good tail. Good temperament Good coat and colour.
I give the excellent for the overall type.
DIRLIAN VIVA LAS VEGAS
FI53677/11 s. 15.9.2011 i. Benton Under Oath e. Eastfarm’s Joy at Dirlian
Näyttelyt: Sukoka PN 17.5.2012 Kati Heiskanen PEK1 KP VSP-pentu
Tasapainoinen urosmainen kokonaisuus. Urosmainen pää, joka saisi olla hieman pidempi. Hyvät
silmät ja ilme. Tyylikäs kaula. Vhva ylälinja. Hieman korkealle kiinnittynyt häntä. Ikäisekseen hyvä
runko. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä luusto. Kaunis väritys ja hyvä turkki. Liikkuu hyvin.
Kantaa häntänsä hieman korkealla. Erinomainen luonne.
DIRLIAN WHO SAID QUACK
Näyttelyt: Porvoo 9.9.2012 Eeva Rautala PEK2
Hyvä tyyppi. Voimakas uros. Voimakas pää jonka tulee levetä kallo-osasta. Hieman löysät huulet.
Hyvä kaula ja selkä. Rintakehä kehittymässä. Erittäin voimakas raajaluusto. Saisi olla paremmin
kulmautunut edestä, riittävästi takaa. Etuliikkeet hieman löysät vielä. Hyvä luonne, mutta vielä
hieman kuriton.
DON´S CARL-JAN
SE11089/2010 s. 11.11.2007 i. Don’s Paparazzi e. Rolyart’s Energize Me
Näyttelyt: Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden AVO ERI1
SA PU4 VASERT VARACA
Utmärkt typ, byggd på vackra linjer välformat maskulint huvud, mörka vackra ögon, välplacerade
öron, fint djup i nospartiet bra bett och pigment härligt milt uttryck fin hals harmoniska vinklar fram
och bak korrekt överlinje, utmärkt bröstkorg markerat förbröst härlig lårbredd och låga fina hasor
bra ben och tassar, utmärkt päls vackert lordning gjord, nyttjar svansen väl rör sig med utmärkt stil
och steg härligt temperament, välvisad
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark AVO ERI3
4 years old. Compact & well balanced. Masculin. Exc. head with dark eyes. Well formed ears. Exc.
neck & shoulder. Good bone. Exc. spring of ribs. Strong loin. Well angulated hind quarters.
Powerful movement, with good reach & drive. Exc. coat. Well presented. Unfortunately he has
level bite. Happy temperament.
DON´S DINO PAUL CROCETTI
FI22568/12 SE16243/2012 s. 31.1.2012 i. Clussexx Pay Per View For Don’s e. Don’s Dear Ms
Welford
Näyttelyt: Porvoo 9.9.2012 Eeva Rautala PEK1 KP ROP-PEN
27
EH tyyppi ja koko. Hyvä pään muoto. Erinom. ylälinja. Iälle sopiva rintakehä. Erittäin voimakas
raajaluusto. Riittävästi kulmautunut, liikkuu joustavalla askeleella. Hyvä luonne ja esiintyminen.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden JUN ERI3 SA
Utmärkt typ, välbalanserad juniorhane, maskulint välformat huvud, vackra mörka ögon
välplacerade öron, fint djup i nospartiet, bra bett, härligt milt uttryck, bra hals, harmoniskt vinklad
fram, korrekt överlinje välformad bröstkorg tillräckligt vinklar bak något höga nyttjar svansen väl
rör sig balanserat står och går med lite utåtvridna baktassor härligt temperament välvisad.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark JUN ERI
10 months. Masculine & compact. Masculine head with nice expression. Well formed but a bit big
ears. Exc. neck. Well laid back shoulder. Bit short upper arm. Exc. spring of ribs. Strong loin. Well
angulated in knees but too high hocks. Would prefer more silky coat quality. Bit loose in
movement. Well presented
DON’S POMP AND CIRCUMSTANCE
FI30899/11 s. 5.12.2010 i. Don’s Carl-Jan e. Don’s Prolog
Näyttelyt: Turku 21.-22.1.2012 Bo Skalin JUN ERI1 SA PU3 SERT
Trevligt hane, bra utryckt, mycket välkroppad, vacker överlinje, rastypisk överlinje, står mycket bra
för sina tassar, bra bröstkorg, rör sig mycket bra.
Lappeenranta 8.4.2012 Tino Pehar NUO ERI1 SA PU2 SERT
16 months, nice in typ, exc. in proportions, very good head, enough strong muzzle, good eye shape,
exc. Top line & tail set. Could have better angulation in front, exc in rear, in movement could have
more reach in front, exc. temperament.
Pertunmaa 14.4.2012 Paula Rekiranta NUO ERI1 SA PU3 SERT
17kk tyypiltään erinom. nuori uros. Jalo pää, miellyttävä ilme, hyvä kaula. Hieman niukasti, mutta
tasapainoisesti kulm. raajat. Erinom. runko, hieman lyhyt lantio. Kaunis turkki. Saisi liikkua
pidemmällä askeleella etenkin edestä. Miellyttävä iloinen käytös.
Lahti KV 29.4.2012 Hans Lehtinen NUO ERI1 SA PU1 VSP SERT CACIB
Hyvin sopusuhtainen uros. Liian loiva otsapenger. Kaunis kaula. Voimakas luusto. Hyvä takaosa.
Tasainen ylälinja. Erittäin hyvät sivuliikkeet.
Rauma Show 2012 5.5.2012 Paula Rekiranta NUO ERI1 SA PU2 SERT
Tyypiltään ja mittasuht. erinomainen nuori uros, joka olisi edukseen hieman hoikemmassa ja
tiiviimmässä kunnossa. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula ja eturinta. Hieman niukat, mutta
tasapainoiset kulmaukset. Tilava runko. Hyvä luusto ja käpälät. Kaunis karvapeite. Liikkuu eritt.
hyvin.
Pötyä 6.5.2012 Harto Stockmari AVO ERI1 SA PU2 SERT
Urosmainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. Oikeamuotoinen pää. Hyvä purenta. Hyvä kaula &
eturinta. Oikeamuotoinen runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu hyvin.
Miellyttävä käytös.
Tampere KV 12.5.2012 Matti Tuominen NUO ERI1 SA PU2 SERT VARACA
17kk erinom. tyyppiä oleva hyvin valmiin oloinen. Hyvä pää & ilme. Vahva luusto. Erinom. runko.
Yllättävän hyvä eturinta. Tasapainoiset kulmaukset. Erinom. karvanlaatu. Liikkuu hyvin. Esiintyy
ja esitetään hyvin.
Helsinki Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus 17.6.2012 Marjo Jaakkola NUO ERI1 SA PU1
VSP SERT CACIB
Erinomainen tyyppi. Hyvä pää, riittävä otsapenger. Erinomainen eturinta. Erinomainen luusto.
Turhan etuasentoiset lavat. Ikäisekseen erinomaisesti kehittynyt runko. Riittävä rungon pituus.
Kinnerkulmaus voisi olla selvempi. Liikkuu erinomaisella askeleella. Upea turkki.
28
Raasepori Karjaa 7.7.2012 Johansson Karl-Erik, Sweden NUO ERI1 SA PU3 SERT
Utmärkt typ. Vackert maskulint huvud. Bra uttryck, bra bett, vacker hels/ rygglinje. Välutveklad
bröskorg, utm. benstomme. Rör sig bra från sidan. Bra päls.
Forssa 15.5.2012 Solecyj-Spunar Viva-Maria, Poland NUO ERI1 SA PU1 VSP SERT
Very attractive male, lovely head, fantastic temperament, strong bones, has wonderful balance of
body, exc construction of front, strong & deep corpus, nice back legs, moving with really long
steps.
Mäntsälä 21.7.22012 Paula Heikkinen-Lehkonen NUO ERI1 SA PU1 VSP SERT
Erittäin komea, hyvärakenteinen uros, jolla oikeat mittasuhteet. Erinom. pää, hyväy
lapakulmaukset. Hyvä eturinta. Suora selkä. Hyvä rintakehän syvyys & tilavuus. Hyvät
takakulmaukset. Kaunis turkki & puhtaat värit. Voisi esiintyä eloisammin.
Mikkeli 28.7.2012 Siil Inga, Estonia NUO ERI1 SA PU1 VSP SERT CACIB
Outstanding male, in quality & type. Exc. body proportions & balance. Exc. head & expression &
ears. Outstanding topline both standing & moving. Balanced angulations but short in upper arm.
Exc.. ribcage & body & bone & feet. Outstanding coat quality & colour. Exc. temperament. A bit
loose in elbows. Exc. movement but a bit short fron step.
Heinola 19.8.2012 Patric Ragnarson NUO ERI1 SA PU1 VSP SERT
Utmärkt typ. Välformat maskulint huvud. Vackra mörka ögon. Välformat nosparti. Vackra öron.
Härligt milt utryc. Bra bett. Bra hals. Harmoniska vinklar fram och bak. ?? rygg. Välformat
bröstkorg. Härlig lårbredd. Bra ben och tassar. Vacker, välformad päls. Nyttjar svansen väl. Rör sig
med bra still och steg. Härlig temperament. Välvisad.
Helsinki Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus 2.9.2012 Nielsen Ewa, Sweden NUO ERI1 SA
PU2 SERT
Väl utvecklad hane med god rastyp. Maskulint huvud med bra proportioner. Välvinklad. Utmärkt
kropp och stomme. Vacker djup färg. Rör sig med utmärkt steg, dock lösa armbågar
Äänekoski 8.9.2012 Mattila Paavo NUO ERI1 SA PU2 SERT
Aivan erinomainen uros. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen kaula, samoin runko ja luusto.
Hyvänasentoiset raajat. Erinomainen karvapeite. Kaunis väri. Liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä
käytös.
Porvoo 9.9.2012 Eeva Rautala NUO ERI1 SA ROP SERT
Erinomainen koko. Kaunis uroksen pää, jossa erinomainen ilme. Hyvä kaula. Hieman suora selkä.
Erinomainen rintakehä ja eturinta. Erittäin voimakas luusto. Riittävät kulmaukset. Liikkuu kauniisti.
Mittasuhteiltaan melko neliömäinen. Erinomainen luonne ja esiintyminen.
Turku 20.-21.10.2012 Marina Ostrovskaya NUO ERI1 SA
22 months. Exc. form, bone, muscle. Exc. dark eyes & expression. Exc. ears, neck. Exc. topline.
Exc. developed chest. Good angul. Exc. temperament, presentation
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden AVO ERI2 SA
Utmärkt typ, byggd på vackra linjer, välformat maskulint huvud fina välplacerade öron mörka
vackra ögon, fint djup i nospartiet, bra bett och pigment härligt milt uttryck bra hals harmoniska
vinklar fram och bak korrekt överlinje vlformad bröstkorg, härlig lårbredd låga fina hasor, bra ben
och tassar, utmärkt päls, nyttjar svansen väl, rör sig med fin stil och bra steg lite bredspårigt framtill
utmärkt temperament, välvisad
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark AVO ERI4
2 years old. Well balanced. Masculin. Good proportions in head with dark eyes. well formed & well
set ears. Good neck & shoulders. Exc. bone. Would prefer more chest. Good spring of ribs but the
ribcage must be longer. Strong a bit long in loin. Well angulated behind. Covering the groud well
with power from behind a bit open in front. Correct silky coat. Well presented
29
DON’S TEN TO ONE
FI15689/10 s. 16.7.2009 i. Holly House Toast of Clussexx e. Don’s Toutou
Näyttelyt: Kajaani 21.4.2012 Annaliisa Heikkinen AVO ERI1 SA PU3
Erinomainen tyyppi, kaunis pää ja ilme. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hieman hoikassa
kunnossa. Hyvä turkinlaatu. Liikkuu hyvin, mutta luulee olevansa jälkikokeissa.
DONIOL ADMIT I'M GORGEOUS
FI29831/11 synt. 14.04.2011 i. Red And White's Mercury In The Sky e. Doniol Veni Vidi Vici
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia JUN EH2
DONIOL AMAZING HUNTER
FI29832/11 s. 14.4.2011 i. Red And White’s Mercury In The Sky e. Doniol Veni Vidi Vici
Näyttelyt: M&M Puppy Cup 7.1.2012 Eeva Anttinen PEK1 KP ROP-pentu
Maskuliininen, mittasuhteiltaan oikea, sopusuhtainen kokonaisuus. Pitkä, oikealinjainen pää, kaunis
ilme, hieman suuret korvat. Oikeanmuotoinen, mutta edestä vielä kehittymätön rintakehä, johon
tarvitaan lisää massaa. Suora selkälinja. Pitkä lanneosa. Sopivasti kulmautunut. Hyvät käpälät.
Rodunomaiset aavistuksen kinnerahtaat ja edestä kyynärpäistä löysät liikkeet. Oikeanlaatuinen
hieman pehmeä, suora karva.
Loviisa 21.4.2012 t. Finne Leni JUN ERI1.
Riittävät mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen uroksen pää. Miellyttävä ilme. Hieman löysät
suunpielet. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta ja etukulmaukset. Kovin lyhyt ja korkea
etuaskel. Aavistuksen ahdas takaa.
DONIOL BELOVED GREMLIN
FI54217/11 s. 16.9.2011 i. Benton Catch Another Duck e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh
Näyttelyt: Tervakoski KV 26.8.2012 Kirsti Louhi JUN EH1
Aurinkoinen ja iloinen nuori mies, jolla erinom. pää & oikea purenta. Hyvin asettuneet korvat,
tummat silmät. Hyvä kaula & ylälinja. Kokonaisuus kuitenkin vielä kovin kapea. Liikkuu sekä
edestä & takaa ahtaasti. Hyvä karvanlaatu. Hieman vallaton etuliike.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden JUN ERI4
Utmärkt typ byggd på vackra linjer, välformat maskulint uvud fint djup i nospartiet, mörka vackra
ögon, välplacerade öron, fint pigment, bra bett, elegant hals, harmoniska vinklar fram och bak
korrekt överlinje, välformad bröstkorg, härlig lärbredd och låga fina hasor bra ben och tassar bra
päls och färg, nyttjar svansen väl, rör sig balanserat med bra steg behöver bli stabilare fram, utmärkt
temperament.
DONIOL BIRDS BEWARE
FI54218/11 s. 16.9.2011 i. Benton Catch Another Duck e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh
Näyttelyt: Teerijärvi 28.4.2012 Bertil Ludgren PEK1 KP ROP-pentu
7 mån. Goda proport. Maskulint välmejslat huvud. Välformade öron. Bra hals o skuldra. Tillr.
vänlar. Bra bröstkorg. Stark I rygg. Lite fallande kors. Rör sig bra från sedan. Lite trång bak. Bra
benstomme, päls o färg.
Kauhava 5.5.2012 Bjarne Sörensen PEK1 KP ROP-pentu
30
Maskulint huvud. Bra hals. Gott vinklad fram. Sjunker ngt I ryggen. Ngt läng I länden. Bra
benstomme, pals och rörelser.
Kokkola 8.7.2012 Tuula Pratt JUN ERI1 SA PU2 SERT
Kaunispäinen uros, kaunis kaulalinja ja tyypillinen selkälinja. Tasapainoisesti kulm. raajat, joissa
erinomainen luusto. Ikään sopiva rungon voimakkuus. Vielä löysyyttä etuliikk. Riitt. askelpit. Hyvä
hännän kiinnitys, kaunis turkki.
Forssa 15.7.2012 Soleckyj-Spunar Viva-Maria, Poland JUN ERI2
Has modest beauty, harmonic anatomy, typical expression, lovely temperament, still corpus too flat,
exc. angulation of back legs, typical front, handler should be more concentrated in the ring. Typical
movement.
Mäntsälä 21.7.2012 Paula Heikkinen-Lehkonen JUN ERI1 SA PU2 VASERT
Erittäin hyvin kehittynyt vankkallinen?? nuori uros. Erinomainen pään profiili, hyvä selkälinja.
Hieman pysty lapa- ja olkavarsi. Eturinta kaipaa vielä lisää täytettä ja rintakehä tilavuutta.
Takakulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Erittäin hyvälaatuinen, kaunis turkki. Puhtaat värit.
Yhdensuuntaiset liikkeet. Leikkisä & iloinen.
Peräseinäjoki 28.7.2012 Raija Tammelin JUN ERI1 SA PU1 ROP SERT
Maskuliininen hyvät mittasuht. Hyvät päänlinjat. Lempeä ilme. Hyvä pigmentti. Erinom. ylälinja.
Ikäänsopiva rintakehä. Hyvä luusto. Oik. lantion asento. Niukka eturinta. Hyvät takakulm. Eritt.
hyvät liikkeet. Hyvä karva ja väri. Kaunis käytös.
Kuopio Ravirata 3.8.2012 Tast Harry JUN ERI1 SA PU2 SERT (Royal Canin ROP-junior)
Hyvin kehittynyt reilu 10kk juniori. Pitkä ilmeikäs urosmainen pää. Hyvä runko ja raajarakenne.
Tasapainoiset kulmaukset. Kevyet liikkeet. Kyynärpäissä vielä löysyyttä. Itsevarmuutta
esiintymisessä ja liikkeissä.
Kuopio Ravirata 4.8.2012 Lokodi Csaba Zsolt, Romania JUN ERI1 SA
Nice head. Beautiful topline. Very nice elegant neck. Level back. Nice muzzle and skull lines.
Correct bite. Dark eyes. Good front and chest. Parallel hocks. Little bit open elbows. Good hair
quality.
Seinäjoki 25.8.2012 Paavo Mattila JUN ERI1 SA PU2 SERT
Erinom. nuori uros. Kaunis pää & kaula. Ikäisekseen hyvin kehitt. runko. Erinom. ylälinja.
Hyväasent. hyvin kulm. raajat. Erinom. karvapeite. Kaunis väri. Liikkuu hyvin. Hieman varovainen,
miellyttävä luonne. Hyvin lupaava nuri uros.
Seinäjonki 27.10.2012 Buvik Anne Livo, Norway JUN ERI1
Trevlig helhet korrekta prop. Ännu mycket ofordig vackert maskulint huvud korrekta öron mycket
bra hals o. skuldra normalt vinklad fram o. bak bra ben stomke. Ännu mycket o. färdig i sin
bröstkorg rör sig stabilt för sin ålder utmärkt päls o. färg trevlig temp.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden JUN EH
Utmärkt typ, välbalanserad men kunde ha lite mera självsäker attityd, välformat maskulint huvud
vackra mörka öron dock lite ängsligt uttryck, fina öron, bra bett fint djup i nospartiet kunde ha lite
kraftigare underkäke bra hals raka vinklar fram korrekt överlinje välformad bröstkorg, normala
vinklar bak, fin lårbredd låga fina hasor, bra päls och färg kunde nyttja svansen lite mer rör sig med
lite kort steg fram, fin stil, välvisad.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark JUN ERI2 SA
14 months. Compact. Well balanced. In good size. Maskulin head. Good chisell under the eyes.
Scissorsbite. Well set & well formed ears. Exc. neck. Well laid back shoulder. Good upper arm.
Need to develop in chest. Exc. spring of ribs. Good lain. Well angulated behind. Covering the
ground well. Correct coat texture. Well presented.
31
DONIOL BLIZZARD PRINCE
FI54219/11 s. 15.9.2011 i. Benton Catch Another Duck e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh
Näyttelyt: Salukipentu 25.-26.2.2012 Jaana Hartus (BABY) PEK1 KP VSP-pentu
Tiiviissä kunnossa esiintyvä mittasuhteiltaan erittäin lupaava nuorukainen, lupaava ylälinja, lupaava
lempeäilmeinen pää, vielä hieman luisu lantio, muuten riittävät kulmaukset, askeleista puuttuu vielä
voima.
Hamina KV 13.5.2012 Teini Pekka PEK1 KP ROP-pentu
Mittasuhteiltaan oikea, todella kaunispäinen uros pentu, hienot pään linjat, sopiva otsapenger.
Oikeantyyppinen ylälinja, raajoissa vielä nuoren koiran löysyys, hyvä lantio, hyvät kulmaukset
raajoissa ja niissä oikea vahvuus, laadukas turkki, reipas käytös
Helsinki Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus 17.6.2012 Marjo Jaakkola JUN ERI1
Erinomainen tyyppi. Hyvä pää, jossa otsapenger voisi olla aavistuksen selvempi. Hyvä kaula ja
ylälinja. Erinomainen luusto. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Eturinta voisi olla selvempi ja
takakulmaukset voimakkaammat. Liikkuu hyvällä askeleella. Aavistuksen korkea häntä liikkeessä.
Erinomainen, iloinen ja avoin luonne.
Tervakoski KV 26.8.2012 Kirsti Louhi JUN EH2
Hyväntyyppinen nuori mies, jolla melko hyvä pää. Oikea purenta. Hyvä kaula & ylälinja. Saisi olla
kulmautunut edestä paremmin. Liikkeessä hieman ylpeä hännästään. Kokonaisuus vielä kovin
kapea. Etuliike vielä leveä. Hyvä turkinlaatu.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden JUN EH
Utmärkt typ maskulint välformat huvud mörka vackra ögon välplaserade öron, bra bett skulle
föredra lite kraftigare underkäke, fint milt uttryck, tillräcklig välformad bröstkorg, något höga
hasor, bra ben och tassar, utmärkt pälskvalitet, nyttjar svansen väl, rör sig balancerat men med korta
steg, härlig attityd välvisad, priset pqa, vinklings förhällanden och rörelser.
DONIOL BORN TO CATCH DUCKS
FI54220/11 s. 16.9.2011 i. Benton Catch Another Duck e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh
Näyttelyt: Pyhäselkä 21.4.2012 Soile Bister PEK1.
Matalaraajainen hyvin vahva uros, jonka eturaajat ovat liian käyrät. Hyvin vahva pää. Niukat
kulmaukset edestä & takaa. Hyvin kehittynyt runko. Kaunis karva. Tulisi liikkua joustavammin
pidemmällä askeleella. Mukava luonne.
Lieksa 6.5.2012 Matti Luoso PEK1.
Hyvän tyyp. vahvarakent. hyväkuntoinen urospentu, joka antaa tässä vaiheessa turhan
matalajalkaisen vaikutelman. Hyvä pää. Tummat silmät. Vahva kaula, samoin kuono. Hyvät
käpälät. Hyvin kehitt. ?? & runko. Hyvin kehittyneet kulmaukset. Liikkuu hyvin . Mukava käytös.
Toivottavasti raajakorkeutta tulee lisää.
Hamina KV 13.5.2012 Teini Pekka PEK2 KP
Mittasuhteiltaan oikea, ryhdikäs, melko voimakasrakenteinen, päässä hyvä pituus, mutta voisi olla
kapeampi, hyvä ylälinja, vahvat raajat ja käpälät, kulmaukset riittää tässä vaiheessa, kaunis väri ja
turkki, hyvä asentoinen häntä, hyvin tasapainoinen käytös.
Joensuu 26.5.2012 Sauge Jan Roger, Norja PEK1 KP VSP-pentu
8 mths old very good breed type. A bit low on leg. Well shaped head, good neck front and bone.
Good topline and hind guarters moves well. Lovely coat. Well presented.
Joensuu 27.5.2012 Urek Tatjana, Slovenia PEK1 KP VSP-pentu
Very nice puppy, Beautiful head. Correct bite. Excellent top line & tail setting. Good depth of the
chest. Correct angulations. Excellent coat quality and coat markings. Excellent movement. Very
promising.
32
Mikkeli 28.7.2012 Siil Inga, Estonia JUN H
10 months, Too low on legs & long in body. Too heavy in head. Correct ear shape. Enough neck.
Very good top line & tail set. Strong bone. Excellent ribcage & body & coat quality & rich in
colour. Exc. temperament. Front legs not parallel. Moves with too short step.
Pieksämäki 26.8.2012 Annaliisa Heikkinen JUN EH1
Viehättävänluonteinen, matalaraajainen nuori uros, voimakas pää, liikaa huulia ja kaulanahkaa,
hyvä kaula ja ylälinja. Voisi olla paremmin kulmautunut edestä, erinom. runko, erinom. karvanlaatu
ja väri.
DONIOL CHAIN REACTION
FI33817/12 s. 4.5.2012 i. Mawredd Wystrys e. Doniol Wind of Change
Näyttelyt: Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden PEK2 7 mån
gammal glad hanvalp välformat långsträkt huvud behöver få lite mer kraft nosparti och underkäke
mörka vackra ögon välplacerade öron bra bett fint milt uttryck bra hals harmoniska vinklar fram
och bak för dagen lite överbyggd rygglinje välformad bröstkorg härlig lårbredd och låga fina hasor
bra ben och tassar, lovande päls nyttjar svansen väl, rör sig balanserat med tillräckligt steglängd,
härligt temperament välvisad.
DONIOL LION KING
FIN18530/03 s. 22.2.2003 i. Lllawen Gopher e. Doniol I Love You
Näyttelyt: Tervakoski KV 26.8.2012 Kirsti Louhi VAL EH
Hyvän tyyppinen, hieman tuhdissa kunnossa esitetty uros, jolla hyvät pään linjat. Massa näkyy
selkälinjassa sekä seistessä että liikkeessä. Hieman lyhyt olkavarsi. Hyvä rintakehä. Liikkuu hieman
lyhyellä askeleella, edestä hieman leveästi.
DONIOL TRUST TO FUTURE
FIN51596/06 s. 16.10.2006 i. Red And White’s Surtsey Superior e. Doniol Maroon Princess
Näyttelyt: Turku KV 21.-22.1.2012 Bo Skalin KÄY EH4
Korrekt hett.. Huvud kunde vara lite mera lång strekt. Lite knappt vinklad bak. Bra längd i kroppen.
Lite lösa fronten Kunde ha lägre steg. Lite lösa haser. Snäll o trevligt, men lite stressed i ringen.
DONIOL UNWRITTEN STORY
FI32062/07 s. 8.5.2007 i. McTwister’s Redcurrant e. Doniol KeyToYourHeart
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 27.5.2012 Hausjärvi (Oitti) t. Tuija Sällylä AVO1 47p.
Koira tutkii tarkasti alkumakauksen ja ohjataan jäljelle. Tarkastetaan mukana kulkijat ja tästä
alkaa pääasiassa maavainuinen jälkitarkka jäljestys. Edetään maastoon sopivaa vauhtia tehden
vain pari pientä suunnan tarkastusta. Ojalla kävi vilvoittelemassa. Ensimmäinen kulma tarkasti,
makaus merkattiin. Toinen kulma tarkasti, makaus päältä. Kaadolle tuli suoraan ja nuuhki.
DONIOL WORTH ATTENTION
FIN45498/08 s. 15.7.2008 i. Juri e. Doniol Ravishing Lass
Näyttelyt: Loviisa 21.4.2012 Finne Leni KÄY EH2.
Riittävät mittasuhteet. Sopiva luusto. Lähes oikealinjainen uroksen pää. Hieman lyhyt kuono-osa.
Keskiruskeat silmät ja melko tuima ilme. Melko löysät suunpielet. Riittävä eturinta. Oikeanmallinen
33
rintakehä. Kulmaukset voisivat olla voimakkaammat sekä edessä että takana. Hyvät tiiviit käpälät.
Riittävä askelpituus. Korkea-asentoinen häntä.
DONIOL XCUSE ME
FIN47720/08 s. 13.7.2008 i. Wesper Nobleman e. Doniol Petitechocolate
Näyttelyt: Loviisa 21.4.2012 Finne Leni AVO HYL
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Lähes oikealinjainen pää. Hieman korostuneet kulmakaaret.
Kauniit tummat silmät. Melko kookkaat korvat. Hyvä kaula. Riittävä eturinta. Hyvät etukulmaukset.
Oikeanmallinen rintakehä. Kauniisti kulmautuneet takaraajat. Oikea askelpituus. Selkä painuu
liikkeessä. Melko leveä edestä. Valitettavasti koira murisee käsiteltäessä, jonka vuoksi hylätty
DONIOL YESTERDAY’S DREAM
FI52410/09 s. 18.9.2009 i. Wesper Oliver Stone e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh
Näyttelyt: Turku KV 21.-22.1.2012 Bo Skalin AVO ERI2 SA
Trevligt hane med bra proportioner. Lite lös armbågar. Korrekt vinklad fram o bak. Ngt sluttande
kors. Lite lösa hasar. Mycket trevligt temperament. Rör sig bra från sedan, lite slarvigt fram.
Loviisa 21.4.2012 Finne Leni KÄY ERI1
Ok mittasuhteet. Sopiva luusto. Lähes oikealinjainen uroksen pää. Turhan runsaat huulet. Hyvä
kaula. Niukahko eturinta. Pysty olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Selkä saisi olla kiinteämpi.
Jyrkähkö lantio. Oikea askelpituus. Melko ulkonevat kyynärpäät.
Helsinki Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus 17.6.2012 Marjo Jaakkola KÄY ERI1
Erinomainen tyyppi. Vahva, selvästi urosmainen pää. Hieman syvä kallo. Hyvä kaula ja ylälinja.
Riittävä eturinta. Sopiva luusto. Hieman suora olkavarsi. Korkea kinner. Takakulmaukset voisivat
olla selvemmät. Liikkuu riittävällä sivuaskeleella, mutta turhan leveästi edestä. Erinomainen runko.
Erinomainen turkki ja väri.
Helsinki Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus 2.9.2012 Nielsen Ewa, Sweden KÄY ERI1
Stor hane, som är lite lånd i sina prop. Tungt maskulint huvud med tunga öron. Kunde vara bättre
vinklad fram, normal vinklad bak. ?? kort bröstkorg, där? bakersta revbenen är mycket korta.
Vacker färg och päls. Vid o arm bågar. Rör sig med fin attityd, men kort steg, och kunde vara
utfylld i sin undre del i bröstkorgen.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark KÄY ERI1
3 years old. Masculine. Good size. Masculine, a bit heavy head. Scissors bite. Exc. dark eyes. Well
formed ears. Good neck. A bit straight & heavy in shoulders. Would prefer deeper chest & longer in
ribcage. A bit long in loin. Well angulated hind quarters but a bit high hocks. Powerful movement
from behind but too loose in front. Correct silky coat. Well presented.
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 27.5.2012 Hausjärvi (Oitti) t. Tuija Sällylä AVO0 0p
Koira tutkii alkumakauksen ja lähtee liikkeelle ihmetellen tehtävää ja metsän muut tuoksut
vievät mielenkiinnon ja osoitetaan puhdas jälki, eikä ensimmäisen palautuksen jälkeen vielä
ymmärrä tehtävää vaan jää kohta paikalle puurtamaan. Toisen kerran kun osoitettiin jälki
selvästi huomataan että tehtävä alkaa selvitä koiralle, mutta aukealla kuivassa maastossa
tehtävä on vielä liian vaikea koiralle ja muut tuoksut vievät mielenkiinnon. Koira jäljesti toisen
osuuden loppupuolelle asti, jossa koe keskeytettiin. Ajoittain lupaavasti jäljestänyt koira, jonka
ohjaaja saisi harjoitella narun käyttöä, ongelmakohdissa se häiritsi koiraa.
DONZARA CLOUDY WINTER DAY
34
Näyttelyt: Oulu Äimäraution ravirata 14.7.2012 Carlström Ann, Sweden AVO EH4
Något liftig, helhet. Bra prop. Mask huvud. Bra uttryck. Välausatla något tynga öron. Mycket bra
hals och rygg. Kunde vara mer välvd over ländpark. Bra bröstkorg. Lagom vinklad. Rör sig väll
från sedan. Päls I fallning. Behöver få mer massa i kroppen.
DONZARA HAPPYTRAILS
Näyttelyt: Seinäjoki 27.10.2012 Jonsson Lilian, Sweden PEK1 KP ROP-PEN
Tilltalande helhet. Utm. typ o. storkel. Bra huvudlängd. Ngt tunga öron. Bra bröstkorgslängd o.
djup. Bra rygg o. kors. Bra svansans. Bra ben o. dötter. Utm. temperament.
DONZARA HILARIUS HUNTER
Näyttelyt: Turku 20.-21.10.2012 Marina Ostrovskaya JUN ERI2 SA
Exc. format, bone, muscles. Exc. males head. Good eyes, exc. expr. Exc. ears. Good top line. chest.
Good front. Exc. angul. hind. Exc. coat. Free movement.
EASTFARM´S LUXURY
FI20104/09 s. 27.1.2009 i. Benton Ugly Duckling e. Eastfarm’s Indian Summer
Näyttelyt: Pertunmaa 14.4.2012 Paula Rekiranta VAL ERI2 SA PU2
Vahva urosmainen kokonaisuus. Erinom. tyyppi. Oikea pään malli, kaunis ilme, hyvät korvat.
Vahva kaula, hyvä ylälinja, hieman niukat kulmaukset. Tilava runko, kaunis turkki. Vapaat?
vaivattomat liikkeet.
Lahti KV 29.4.2012 Hans Lehtinen VAL ERI2
Kookas uros. Hyvin voimakas päätyyppi. Hieman kupera? kallo. Hyvä kaula. Voimakas luusto.
Riittävän hyvä runko. Takaosa pitäisi olla paremmin kulmautunut ja pitäisi seistä tukevammin
takaa. Sopiva karvamäärä. Saisi liikkua tehokkaammin.
Sysmä 26.5.2012 Raija Tammelin VAL ERI1 SA PU2
Maskul. riittävän pitkärunkoinen kauniisti liikkuva. Hyvä pään pituus ja linjat. Lempeä ilme.
Kaunis kaula ja ylälinja. Sopiva rungon tilavuus ja luusto. Riittävät takakulmaukset. Sujuvat
sivuliikkeet. Hieman kapea takaa ja leveä edestä. Kaunis käytös. Kaunis karva ja käytös.
Kangasniemi 10.6.2012 Inga Siil VAL ERI1 SA PU1 ROP
Masculine male. Exc. type and proportions. Very nice head and expression. Exc. ears. Exc. topline
and tailset. Strong bones and body. Balanced angulations. Exc. ribcage. Exc. coat quality and
intence in colour. A bit loose in elbows. Moves very soundly with exc. reach and drive. Very
typical temperament.
Mikkeli 28.7.2012 Inga Siil, Estonia VAL ERI2 SA PU3
Big, strong, masculine. Typical head & expressions. Exc. ears & neck & topline & tailset. A bit
strait front & rear angulations. Short in upper arm. Exc. ribcage & body condition. Outstanding coat
quality & colour. Very weak in hocks & loose in elbows. Moves very well from the side.
Kuopio Ravirata 3.8.2012 Harry Tast VAL ERI3
Kookas voimakasrakenteinen komea ryhtinen uros. Miehekäs ilmeikäs pää. Hyvät kulmaukset.
Tilava rintakehä. Erinomainen kesäturkki. Kyynärpäät ulkokierteiset ja etuliikkeet leveät. Hyvä
askelpituus.
Kuopio Ravirata 4.8.2012 Lokodi Csaba Zsolt, Romania VAL ERI SA
Little bit strong and heavy. Strong wide skull. Good shoulders. Parallel front. Little bit light front
pastern. Good behind. Exc. power. Little bit wide front.
35
Kuopio Ravirata 5.8.2012 Elena Ruskovaara VAL ERI
Reilun kokoinen, hyvin maskuliininen kokonaisuus. Vahva pää. Huulilinja voisi olla kauniimpi.
Sopiva kaula, kulmaukset. Löysät etuliikkeet. Liikkuu sujuvasti sivusta katsottuna.
Tervakoski KV 26.8.2012 Kirsti Louhi VAL ERI
Vahvaluustoinen, hieman syväpäinen uros, jolla hyvä kaula & ylälinja. Saisi olla kulm. paremmin
sekä edestä että takaa. Hyvä rintakehän syvyys. Liikkuu edestä hieman leveästi. Askelmitta saisi
olla pidempi. Melko hyvä turkinlaatu.
Jyväskylä KV 10.11.2012 Annaliisa Heikkinen KÄY ERI1 SA PU3 VARACA
Hieman kookas, mutta hyvin sopusuhtainen uros. Voimakas pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Vankka
runko. Voisi olla hieman paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Eo. turkki ja väri. Liikkuu hieman
löysästi edestä. Eo. luonne.
EASTFARM´S NEW KID IN TOWN
FI21738/10 s. 28.2.2010 i. Benton Whack That Duck e. Eastfarm’s Indian Summer
Näyttelyt: Lemland 20.5.2012 Harto Stockmari AVO ERI1 SA PU1 VSP SERT
Maskulin helhet bra prop. bra huvud, bra hals o överlinje välkroppad. Rastypiska vinklar, bra
pälsstruktur. Något lösa frambensrörelsa bra bak.
Eckerö 29.-30.9.2012 Tapio Eerola AVO H
2 år, grov hane. Djup skulle, vackra ögon. Lösa läppar. Korrekt placerade öron. Tung, rundad
bröstkorg. Rak skuldra. Kort och tung hals. Tilräckliga vinklar bak. Breda rörelser fram. Lösa
armbågar. Tillsäcklig steglängd.
EASTFARM’S NOW IS THE TIME
FI21739/10 s. 18.2.2010 i. Benton Whack That Duck e. Eastfarm’s Indian Summer
Näyttelyt: Turku 21.-22.1.2012 Bo Skalin NUO ERI2
Maskulint huvud. Bra hals. Ngt sluttande kors. Bra längd i kroppen. Rör sig lite kort fram o bak.
Lite lösa arm bågar. Mycket bra rastyp. Står bra för sina tassar.
Lemland 20.5.2012 Harto Stockmari AVO H
Maskulin helhet, bra huvud o bett. Bra hals. Fattig I förloröst o rak I överarm välkroppad, tillr.
vinklar bak. Braunt I korset o. högt buren svans, bra pälskvalitet. Tendenstik ?? rygg. Rör sig med
kort ineffentift steg. Trevligt temperament.
Salo 9.6.2012 Jukka Kuusisto AVO EH2
Sopivan kokoinen, hyväluustoinen uros. Oikeanmuotoinen pää. Vahva selkä. Kyynärpäissä
löysyyttä. Niukasti kulm. takaraajat. Voisi liikkua hiem. tehokkaammin. Kaunis hyvin hoidettu
turkki. Miell. luonne. Liikkeessä korkea häntä.
Raasepori Karjaa 7.7.2012 Johansson Karl-Erik, Sweden AVO EH3
Mycket god typ. Vackert maskulint huvud. Mellanbruna ögon, bra bett, bra hals/rygg, bra
bröstkorg. Knappa vinklar fram och bak. Rör sig hög svans och kort steg.
Eckerö 29.-30.9.2012 Tapio Eerola AVO EH2
Korrekta proportioner. Ngt djup skalle. Öron, ögon bett oa. Bra bröstkorg o. benstomme.
Tillräckliga vinklar fram, ngt dåliga bak. Rörelserna lösa armbåger. Ganska bra steglängd.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden AVO EH
Utmärkt typ välformat maskulint huvud, vackra ögon, välplacerade öron fint djup i nospartiet bra
bett och pigment milt uttryck, tillräcklig hals och raka vinklar fram korrekt överlinje. Välformad
bröstkorg behöver få lite mer volym kunde vara generösare vinklad bak något höga hasor, bra ben
36
och tassar bra pälskvalitet temperament nyttjar svansen väl, blir lite stolt över den, välvisad priset
pqa. vinklingsförhållanden och rörelser.
EASTFARM´S PINOCCHIO
FI49795/11 s. 3.8.2011 i. Cheddarhill Alfie Asker e. Eastfarm’s Kiss Me Goodbye
Näyttelyt: Forssa 15.7.2012 Soleckyj-Spunar Viva-Maria Poland JUN ERI1 SA PU3 VASERT
Beautiful dog, strong bones, masculine head, wonderful character, fantastic back legs, beautiful
front, deep chest, very elegant & attractive top line, he knows very well his beauty, nice grooming,
perfect handler
Eckerö 29.-30.9.2012 Tapio Eerola JUN EH1
Långa proportioner för en hane. Bred o. djup skulle. Vackra ögon. Korrekt placerade öron. Bra
bröstdjup, men bröstkorgen är ngt kort. Bra benstomme o. vinklar. Ngt. lång ländpasti. Breda
rörelser fram. Långa steg.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden JUN ERI2 SA
Utmärkt typ, välbalanced och byggd på vackra linjer, välformat maskulint huvud, vackra öron
välplacerade öron, fint djup i nospartiet, bra bett fint milt uttryck, elegant hals harmoniska vinklar
fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, fint förbröst, bra ben och tassar, fin lårbredd
och låga fina hasor, utmärkt päls nyttjar svansen väl rör sig balanserat med bra stil och steg trevligt
temperament, trevligt visad.
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark JUN ERI3 SA
16 months. Well balanced. Masculine head. Well chiselled under the eyes. A bit round & light eyes.
Scissors bite. Well formed ears of good size. Good neck. Well laid back shoulder. Still need to
develop in chest. Exc. spring of ribs. Strong, but a little bit long in loin. Well angulated in knees,
but a bit too high hocks. Correct silky coat. Covering the ground well but need to be more stable
from behind. Well presented.
EASTFARM´S QUICK AND BRAVE
FI50758/11 s. 10.8.2011 i. Benchmark Jest Cymro e. Eastfarm’s Just A Jewel
Näyttelyt: Vesilahti 4.8.2012 Vera Smirnova JUN ERI1
Erittäin hyvä tyyppi. Riittävä luusto, sopiva koko. Ilmeikäs urosmainen pää. Vahva selkälinja.
Eturinta puuttuu. Rintakehä vielä kehittymätön. Hyvä takaosa. Hyvät kulmaukset edestä ja takaa.
Vapaat liikkeet. Koira tarvitsee kehätottumusta.
EASTFARM´S RIGHT HERE RIGHT NOW
FI20024/12 s. 2.2.2012 i. Hammalgårdens Back To The Future e. Eastfarm’s Lily of the Valley
Näyttelyt: Eckerö 29.-30.9.2012 Tapio Eerola PEK2
8 månader. Kraftig hanvalp. Redan nu bred skalle. Vackra ögon. Korrekt placerade öron. Kraftig
bröstkorg o. benstomme. Bra vinklar. Lovande päls. Rör sig brett fram, bra steg längd.
EIRIAN ALASKAN FALL
FIN22056/08 s. 5.3.2008 i. Llawen Tuff Enuff e. Eastfarm’s Home To Daddy
Näyttelyt: Tuusniemi 25.3.2012 Hannele Jokisilta KÄY ERI1
Vankka maskuliininen kokonaisuus. Hyvä pään sivuprofiili, hieman kapea kuono. Toivoisin
voimakkaammat etukulmaukset. Turhan avoimet kyynärpäät. Hyvä runko ja selkälinja. Riittävät
37
takakulmaukset. Kaunis karva. Erinomainen tyypillinen luonne. Taka-askel tulisi olla suorempi ja
voimakkaampi, edestä liikkuu hyvin.
EIRIAN ANTAIOS
FIN22057/08 s. 5.3.2008 i. Llawen Tuff Enuff e. Eastfarm’s Home To Daddy
Näyttelyt: Kajaani KV 14.-15.1.2012 Juha Kares KÄY EH1
Reipas, maskuliininen uros, joka ei tänään parhaassa turkissa, hyvä kuono, vahva kallo-osa, turhan
suora etuosa, hyvä rintakehä ja luusto, saisi olla paremmin kulmautunut, vahvempi takaosa, liikkuu
silti sujuvasti ja kantaa itsensä hyvin, karvanlaatu saisi olla parempi.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO ERI3
Joensuu 25.6.2012 Sauge Jan Roger, Norja KÄY ERI1 SA
Masculine dog, excellent breed type. Well shaped head. Good neck, front and bone. Strong top
line. Good back end. Moves well. Lovely coat.
Rovaniemi 1.7.2012 Johansson Martin, Sweden KÄY ERI1 SA PU4
Kraftigt maskulin hane, rejält huvud, bra skuldra, lite rak överarm, bra bröstkorg, bra bakställ, rör
sig väl mär han vill, bra päls o frag
Jyväskylä KV 10.11.2012 Annaliisa Heikkinen KÄY ERI2
Hyväntyyppinen kauttaaltaan sopusuhtainen uros, jolla kaunis pää ja ilme. Riittävät kulmaukset
edessä ja takana. Eturinta voisi olla vähän voimakkaampi. Tiivis runko, jossa voisi olla vähän
enemmän massaa. Liikkuu hieman löysästi edestä, hyvin takaa. Eo. sivuliikeet ja luonne.
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 19.5.2012 Nilsiä (lastukoski) t. Heikki Ryynänen VOI0 0p
Lähtömakauksen huolellisesti tutkittuaan aloittaa innostuneesti jäljestyksen. Etenee maa- ja
ilmavainua käyttäen, jäljen päällä polveillen. Kulmalla olevaa katkosta rengasti ensin
vasemmalle, vaihtoi suuntaa ja isonti rengasta, ylitti verijäljen, ajautuen etäälle, josta hukka.
Toinen hukka ennen toista makausta aiheutui poistumisesta oikealle. Vähän ennen toista
kulmaa määrätietoinen poistuminen oikealle toi kolmannen hukan. Ennen tuomarin keskeytystä
merkkasi jäljellä olleet kaksi makausta.
2.7.2012 Kiuruvesi (Haapakumpu t. Arto Tiainen VOI2 36p.
Ohjattu rauhoitettu lähtö.Kaikki osuudet reippaasti ilma ja maavainulla. Kaikki kulmat
tuottavat tänään suuria vaikeuksia. 1. kulma jossa katko pitkäksi, mutta palaa suoraan jatkolle.
2. kulma laajalla lenkillä suoraan 3 osuudelle. 3 kulma suoraan aina hukkaan saakka. 1. makuu
sivusta ohi, 2, 3 ja 4 makuu vauhti ei juuri hiljene, kaadolle jää.
EIRIAN FREYR
FI32678/10 s. 4.5.2010 i. Freckles Royal King e. Eastfarm’s Home To Daddy
Näyttelyt: Kajaani KV 14.-15.1.2012 Juha Kares NUO ERI1 SA VASERT
Erinom. kokoinen, mittasuht. laadukas, hieman ujosteleva maskuliin. uros, vahva hyvä uroksen pää
ja ilme, hyvä etuosa, vahva rintakehä ja luusto, sopivasti kulm. etuosa, riittävästi kulm. takaosa,
hyvä väri, turkin laatu voisi olla hieman kovempi, liikkuu eritt. hyvin, toivottavasti saa lisää
luottamusta iän myötä.
Kajaani 21.4.2012 Annaliisa Heikkinen NUO ERI1 SA PU2 VASERT
Erinomainen tyyppi. Urosmainen pää. Hyvä ilme. Hyvä kaula. Voisi olla paremmin kulmautunut
edestä ja takaa. Hyvä runko. Kaunis turkki. Liikkuu hieman ahtaasti takaa, edestä löysästi.
38
Vaasa 15.4.2012 Soile Bister NUO ERI1 Erinom. tyyp. ja kok. hyvä luust. ja – kehitt. uros, jolla
hyvä ylälinja ja mittasuht. Hyvä pää. Kaula voisi olla hieman pidempi. Riitt. kulm. edestä ja takaa.
Liikkuu sivusta hyvin, edestä hieman leveästi. Tarvitsee vielä itseluottamusta ja käsittelyharjoitusta.
Mikkeli 17.5.2012 Paavo Mattila AVO ERI2
Hyvin rakentunut uros. Hyvän mallinen pää. Kaunis kaula. Sopusuht. runko. Erittäin hyvä takaosa.
Kyynärpäissä aavistus löysyyttä. Hyvän laat. karvapeite. Liikkuu hyvin. Voisi esiintyä iloisemmin.
Kuopio Ravirata 1.7.2012 Johansson Martin, Sweden AVO ERI1 SA PU1 ROP SERT CACIB
Hanen med bra proportioner, välskuret maskulin huvud, bra front o bröstorg, bra tasser, rör sig lite
trångt bak, rör sig väl, bra pals o färg.
Mikkeli 28.7.2012 Siil Inga, Estonia VAL ERI
Exc. type & size. Masculine enough. Exc. head & expression & ears. Beautiful top line. Correct tail
set. Balanced angulations. Very good ribcage. Could have more substance. Outstanding coat quality
& colour. Moves very close behind & loose in elbows, well from the side but a bit short front step.
Kuopio Ravirata 4.8.2012 Lokodi Csaba Zsolt, Romania VAL ERI SA
Exc. size and bones. Good muzzle and skull line. Beautiful topline. Good angulations. Little bit
close hocks. Good front.
Jyväskylä KV 10.11.2012 Annaliisa Heikkinen VAL ERI3
Hyvä tyyppi ja mittasuhteet. Hyvä pää ja kallo. Hyvä ylälinja. Saisi olla paremmin kulmautunut
edestä. Rungossa saisi olla enemmän massaa. Kauniit sivuliikkeet. Liikkeet löysät edestä. Hyvä
turkki. Kantaa häntäänsä turhan korkealla liikkeessä. Tulisi olla rohkeampi luonteeltaan
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 17.6.2012 Rantasalmi t. Tuire Lindfors AVO2 39p.
Koiralle osoitetaan alkumakaus, jonka nuuskittuaan aloittaa jäljestyksen tarkasti ja sopiva
vauhtisesti. 1 osuuden alussa lähdetään tarkistuslenkille ja hankalassa maastossa niin kauas,
että koira palautetaan verijäljelle. Uuden alun myötä jäljestys jatkuu jäljen mukaisesti, erittäin
hankalassa maastossa aina kaadolle asti. 1 kulma takaa varmentaen, 2 kulma jäljen mukaisesti.
Makauksen osoitetaan selvästi pysähtyen. Kaadon vainuaa kaukaa, jonka luo ilmavainulla.
Tutkii sorkkaa jääden sen luo. Todella hieno suoritus rankassa maastossa.
13.6.2012 Siilinjärvi t. Arto Tiainen AVO2 36p.
Ohjataan jäljelle. Sopivavauhtinen maavainuinen jäljestäjä.Kaikilla osuuksilla loivaa kaartelua
jäljen sivulla. 1 osuus hyvin, mutta osuuden puolessavälissä aukolla ajautuu hukkaan. 2 ja 3 osuus
varmemmin. 1 kulma oikaistaan, makaus ohi. 2 kulma takaa lenkillä, makaus ohi. Kaadolle jää ja on
kiinnostunut.
4.7.2012 Siilinjärvi t. Arto Tiainen AVO2 37p.
Ohjattu lähtö.Maa- ja ilmavainua käyttävä sopivavauhtinen jäljestäjä. 1 osuus jäljen päällä, 2
osuus tuulen alla, mutta tulee jälkeä pitkin metson rypykuopalle, josta ei meinaa päästä irti. Irti
päästyään törmää 3. osuuteen ja jatkaa lähes kaadolle, missä saa riistan hajut ja ajautuu
hukkaan. Palautuksen jälkeen suoraan sorkalle, jolle jää. 1 kulma hyvin, makaus tutkitaan. 2.
kulma oikaistaan, jolloin makaus ohi.
1.9.2012 Kuopio (Kurkimäki) t. Seppo Venäläinen AVO0 0p
Lähtömakaus tutkitaan ja ohjatusti jäljelle. Mikke jäljestää 1:sen osuuden hyvin, ennen kulmaa
kaksi hukkaa peränjälkeen hirvenjälkien takia. Uusi alku kulmalta, mutta heti pois jäljeltä ja
tuomari keskeyttää kokeen.
ELONKERJUUN ACATURBO
FIN48095/08 s. 15.9.2008 i. Doniol Nothing To Lose e. Twigle Itty-Bitty
Näyttelyt: Salo 9.6.2012 Jukka Kuusisto KÄY EH1
39
Hyvä luustoinen sopivan kokoinen uros. Hiem. pitkä ja kapea kuono-osa. Hyvä kaula, selkä.
Kyynärpäissä löysyyttä. Vielä kapea rintakehä. Hyvin kulm. takaraajat. Liikkuu hyvin takaa, mutta
löysästi edestä.
Kiikoinen 17.6.2012 Vera Smirnova AVO ERI3 SA
Erittäin hyvä tyyppi. Hyvä luusto ja koko. Hyvä pää. Tummat silmät. Hyvä ylälinja. Erinomainen
eturinta. Hyvä rintakehä. Hieman löysät kyynärpäät. Riittävät etu- ja hyvät takakulmaukset. Löysät
etuliikkeet. Hyvät sivulta katsoen.
Raasepori Karjaa 7.7.2012 Johansson Karl-Erik, Sweden AVO ERI2
Utmärkt typ. Vackert maskulint huvud. Mörka ögon, bra uttryck, bra bett, bra hels och rygg, bra
bröstkorg. Tillräckliga vinklar . Rör sig med ngt kort steg ngt brett fram.
Lammi, Ryhmäräyttely FCI 7/8 ja 9 14.7.2012 Raija Tammelin AVO ERI1 SA PU2 SERT
Maskul. hyvät mittasuht. Erinom. pään linjat. Kaunis huulilinja. Lempeä ilme. Hyvä pigmentti.
Sopiva rungon tilavuus. Hyvä luusto ja takakulm. Pysty lapa. Liikkeessä oik. ylälinja. Hyvä takaaskel. Kapea takaa, leveä edestä. Hyvä karva ja käytös.
Vesilahti 4.8.2012 Vera Smirnova AVO ERI1
Erittäin hyvä tyyppi. Voimakas luusto. Sopiva koko. Vahva pää, joka saisi olla ilmeikkäämpi.
Lihaksikas kaula. Vahva selkä. Eturintaa saisi olla enemmän. Syvä rintakehä. Löysät kyynärpäät.
Etuasentoiset lavat. Hyvä voimakas takaosa. Löysät etuliikkeet. Voimakkaat liikkeet. Käytös voisi
olla varmempi.
Tervakoski KV 26.8.2012 Kirsti Louhi KÄY EH1
Vahvarunkoinen uros, jolla hyvä pää. Tummat silmät. Hyvä kaula ja ylälinja. Oikea purenta.
Pitkähkö lanneosa. Saisi olla kulmautunut edestä paremin. Selkä elää liikkeessä. Hyvä karvanlaatu.
Liikkuu edestä leveästi, takaliike ok.
ELONKERJUUN DUMLE
FI13827/12 s. 14.12.2011 i. Eastfarm’s Luxury e. Elonkerjuun Carameea
Näyttelyt: Lammi, Ryhmäräyttely FCI 7/8 ja 9 14.7.2012 Raija Tammelin PEK1 KP ROPpentu
Erinom. tyyppi. Hyvät mittasuhteet. Kaunis ylälinja. Erinom. pää. Miellyt. luonne. Kaunis
pigmentti. Ikään sopiva runko. Hyvä luusto, kulmaukset. Hieman lyhyt sääri. Tasokkaat
sivuliikkeet. Hieman leveä ?? Hyvä karva. Reipas käytös.
Peräseinäjoki 28.7.2012 Raija Tammelin PEK1 KP ROP-pentu
Maskuliininen, kauniit ääriviivat. Erinom. päänlinjat, pigmentti ja pään ilme. Kaunis ylälinja. Luisu
lantio. Sopiva rintakehän tilavuus. Vankka luusto. Riitt. takakulm. Ikäisekseen liikkuu hyvin.
Hieman kapea takaa ja leveä edestä. Hyvä karva ja väritys. Reipas käytös.
Lapua 11.8.2012 Leila Kärkäs PEK1 KP ROP-pentu
Erittäin hyvin liikkuva uros, kantaa itseään hyvin, hyvä vahva luusto, eturinta puuttuu vielä
kokonaan, leveä asent. eturaajat, tällä hetkellä pää kookas muuhun kokonaisuuteen sivulta
katsottuna, hyvä kallon ja kuonon leveys, otsaluut vielä korostuneet, kaunis kaula ja ylälinja,
tasapain. kulm., rintakehä vielä kovin kapea, hyvä karva ja käytös.
Seinäjoki 25.8.2012 Pekka Teini PEK1 KP ROP-pentu
Lupaava, vahvaraajainen ja mittasuhteiltaan ihanne urospentu. Hieno pitkä pää, jossa hyvät linjat ja
otsapenger. Kaunis kaula, rotutyypillinen ylälinja nyt jo. Etuosa varmasti tiivistyy vielä,
etuliikkeessa vielä löysyyttä. Vahvat käpälät. Kaunis väritys. Hieno rungonmyötäinen turkki.
Tasapainoiset maatavoittavat liikkeet
Hyvinkää 16.9.2012 Eberhardt Jochen H. JUN EH2
40
Freundlicher und gut veranlagter Jungrüde, aber sehr schlank und mit abwechslungsreicher
Bewegung. Noch jugendlicher Kopf. Gute Knochen, passende Winkelung. Vorderhandbewegung
sehr loose.
Turku 20.-21.10.2012 Marina Ostrovskaya JUN ERI1 SA
9 months good developed for age. Exc. form, body, muscles. Exc. head, eyes, good expr. Exc ears,
neck. Exc. topline. Good chest. Good angul. front & behind. Exc. coat. Exc. free movement. Exc.
presentation, good temperament
Seinäjoki 27.10.2012 Buvik Anne Livo, Norway JUN ERI2
Trevlig helhet, goda prop. ädelt huvud ngt runda ögon korrekta öron mycket bra hals o. skuldra lite
rak i sin överarm ngt för höga haser bröstkorgen ännu ngt smal o. ofärding rör sig bra från sidan
mycket brett o. ostabilt i fronten mycka bra päls livling o. bra temp.
Jyväskylä 10.11.2012 Annaliisa Heikkinen JUN ERI2
Hyvän tyyppinen nuori uros. Kuonon selkä voisi olla leveämpi. Hyvä kaula. Etuosa saisi olla
paremmin kulmautunut ja tiiviimpi. Vielä kehittymätön eturinta. Tiivis runko, jossa saisi olla
enemmän massaa. Riittävät takakulmaukset. Liikkuu hyvin takaa, edestä löysästi. Hyvän laatuinen
karva. Hyvä luonne.
Valkeakoski Kirsti Louhi JUN EH2
Hyväntyyppinen nuori mies. Selvä sukupuolileima, hyvä luustonvahvuus. Melko voimakas
otsapenger. Oikea purenta. Hyvin asettuneet korvat. Hyvä kaula & ylälinja. Pitkähkö lanneosa.
Kokonaisuus vielä hieman kapea, rungon tulee täyttyä. Liikkuu rodunomaisesti. Hyvä karvanlaatu.
Helsinki Helsingin Messukeskus 8.12.2012 Ragnarson Patric, Sweden JUN EH
Utmärkt typ vällinjerad junior hane som kunde ha lite mer självsäker attityd välformat maskulint
huvud, vackra mörka ögon, välplacerade öron, fint djup i nospartiet, bra bett, elegant hals,
harmoniska vinklar fram och bak, korrekt överlinje välformad bröstkorg som dock behöver få mer
volym, fin lårbredd bra ben och tassar, utmärkt päls, borde nyttja svansen mer, rör sig balanserat
välvisad priset pqa. önskan om en mer självsäker attityd
Helsinki Helsingin Messukeskus 9.12.2012 Kristensen Michael, Denmark JUN EH
Almost 1 year. Masculin. Good size. Masculin head with good expression. Well set & well formed
ears. Exc. neck. Bit straight in shoulder. Too short upper arm. Still need to develop in chest. Would
like more spring of rib, but ribcage have a good tenght. Would like to have more angulations
behind. Good tail set. Could have more reach & drive. Correct silky coat. Well presented.
ELONKERJUUN NIPSU
FI13575/11 s. 11.12.2010 i. Mawredd Wythawd e. Elonkerjuun Carameea
Näyttelyt: Valkeakoski Kirsti Louhi NUO EH1
Hyväntyyppinen, rungon mittasuhteilta sopusuhtainen uros, jolla riittävä luuston vahvuus. Pää voisi
olla parempi, turhan pyöreät silmät. Oikea purenta. Hyvä kaula. Hieman lyhyt & pysty lantio.
Alhainen hännänkiinnitys. Saisi olla kulpautunut paremmin sekä edestä että takaa. Yhdensuuntaiset
liikkeet.
ELONKERJUUN NUUSKAMUIKKUNEN
FI13572/11 s. 11.12.2010 i. Mawredd Wythawde. Elonkerjuun Carameea
Näyttelyt: Seinäjoki 27.10.2012 Buvik Anne Livo, Norway NUO H
Ngt för liten hane vilket vacker huvud med korrekta öron bettet är ej regelbunden och har mycket
små tänder i under käken utmärkt hals o. skuldra ngt rak i sina vinklar sluttande kors o. högt buren
svans rör sig regelbundet utmärkt päls o. färget trevligt tem. väl presenterat.
41
ELONKERJUUN TOFFIFEE
FI13829/12 s. 14.12.2011 i. Eastfarm’s Luxury e. Elonkerjuun Carameea
Näyttelyt: Valkeakoski Kirsti Louhi JUN EH1
Hyväntyyppinen, aurinkoinen nuori mies. Hyvä luustonvahvuus. Hyvä pää, oikea purenta. Hyvä
kaula & ylälinja. Riittävä rintakehän syvyys. Liikkuu edestä hieman leveästi, takaliike ok. Hyvä
karvanlaatu
EMMWAY BEETHOVEN
FI28506/11 s. 27.3.2011 i. Rocbee Van Gogh e. Rocbee Esmeralda
Näyttelyt: Lestijärvi Discoland 19.5.2012 Jouko Leiviskä JUN ERI2
Ikäisekseen erit. hyvin kehittynyt. Mittasuht. hieman matala. Hyvä kaula ja selkälinja. Reisi voisi
olla jalompi. Kauniisti värittynyt. Liikkuu hyvällä askeleella. Tarvitsee kehätottumusta.
Pyhäjoki Merimaja 25.8.2012 Finne Leni NUO EH1
Riittävät mittasuhteet, sopiva luusto, oikealinjainen pää, turhan raskaat huulet. Hyvät silmät, melko
suuret korvat. Hyvä kaula, niukka eturinta. Riittävät etukulmaukset. Ikään riittävä rintakehä.
Hieman jyrkkä lantio, ok takakulmaukset. Riittävä askelpituus. Hieman löysä edestä.
EMMWAY KOLUMBUS
FI28510/11 s. 27.3.2011 i. Rocbee Van Gogh e. Rocbee Esmeralda
Näyttelyt: Pyhäjoki Merimaja 25.8.2012 Finne Leni JUN ERI1
Ok mittasuhteet, sopiva luusto, oikealinjainen pää, hyväy silmät, melko suuret korvat. Hyvä kaula ja
ylälinja. Niukka eturinta. Niukahkot etukulmaukset. Oikean mallinen rintakehä, polvikulma voisi
olla voimakkaampi. Oikea askelpituus. Hieman löysät kyynärpäät.
FANWAN’S CALL THE COPS
FI17837/11 s. 24.1.2011 i. Eastfarm’s Kizmeth e. Fanwans Ain’t She Sweet
Näyttelyt: Kouvola 3.3.2012 Soile Bister JUN H
Sopiva koko. Hieman turhan pitkänomainen. Ikään hyvin kehittynyt. Vahvaluustoinen. Toivoisin
paremman pään profiilin ja kuivemmanpään. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin takaa. Kaunis
karva. Hyvä hännän asento. Liikkuu hyvin mutta selkä elää turhan paljon. Saisi olla itsevarmempi.
Tuusniemi 25.3.2012 Hannele Jokisilta JUN EH1
Hyvän kokoinen. Hyvin vankka pää ikäisekseen. Hyvä kaula ja selkälinja. Riittävät etukulmaukset.
Vielä kovin avoimet kyynärpäät. Riittävä runko. Polvikulmauksia saisi olla enemmän. Kaunis
karva. Hieman pehmeä luonne. Selkälinja pyöristyy liikkeessä. Liikkuu hyvin.
Pertunmaa 14.4.2012 Paula Rekiranta JUN EH1
12kk Erittäin hyvän tyyppinen, vielä kapea runkoinen nuori uros. Syvä kallo, hyvä kuono-osa, hyvä
kaula, pystyt etuasentoiset lavat, suora olkavarsi. Riittävä rinnan syvyys, hyvä reisi. Riittävä
raajaluusto. Hyvä karvapeite. Saisi liikkua tehokkaammin etenkin takaa.
Mikkeli 17.5.2012 Paavo Mattila JUN ERI2
Kaunis uros. Kaunis ilm. pää. Hyvä kaula. Aavistuksen pitkä runko. Etuosa voisi olla hieman
enemmän kulmautunut. Riittävä takaosa. Erittäin hyvän laat. karva. Liikkuu hyvin. Miell. luonne.
Kangasniemi 10.6.2012 Inga Siil JUN H
42
Very nice type and excellent size. Masculine male. The skull is too round, too much stop. Eyes
should be darker. Very good top line and tail set. Excellent angulations. Very good bones and feet.
Very good ribcage. Could have more body for his age. Exc. coat quality and rich in colour. Needs a
lot more self confidence. Too long in loin. Moves well but top line should be better when moving.
Pori 29.7.2012 Kirsti Louhi NUO EH1
Rungon mittasuhteiltaan sopusuhtainen uros. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman lyhyt kallo, joka myös
syvä. Hyvä kuono & oikea purenta. Voisi olla kulmautunut paremmin. Sujuvat sivuliikkeet, liikkuu
avoimesti takaa, hieman rauhattomasti edestä. Saisi esiintyä vapaammin, ujostelee hieman.
Heinola 19.8.2012 Patric Ragnarson NUO H
Mycket god typ. Ung hane som behöver mera självförtroende. Välformat, maskulint huvud. Bra
ögonform men ängslig uttryck. Välplacerade öron. Fin nosparti. Kunde ha kraftigare underköke.
Bra bett. Bra hals men brant hals ansätting. Raka vinklar fram. Korrekta överlinje. Behöver få lite
mera välvida revben. Tillräckliga vinklar bak. Bra ben och tassar. Bra pälskvalitete. Borde nyttja
svansen mera. Rör sig med korta steg fram. Välvisad.
Pieksämäki 26.8.2012 Annaliisa Heikkinen NUO ERI2
Erinomainen tyyppi, hyvät mittasuhteet, hyvä pää ja ilme, riittävät kulmausket edessä ja takana,
tiivis runko, mutta massaa saisi olla enemmän. Erinom. karva ja väri. Liikkuu hyvin.
Jyväskylä KV 10.11.2012 Annaliisa Heikkinen NUO EH2
Hyväntyyppinen sopusuhtainen uros, jolla hyvä pää ja kaula. Riittävät kulmaukset edessä ja takana.
Tiivis vielä massaton runko. Liikkuu hieman ahtaasti takaa, edestä löysästi. Hyvä turkinlaatu. Koira
kaipaa kehätottumusta ja se saisi olla luonteeltaan rohkeampi. Rodulle epätyypillinen luonne
pudottaa palkintosijaa.
FANWANS CRIMINAL MIND
FI17837/11 s. 24.1.2011 i. Eastfarm’s Kizmeth e. Fanwans Ain’t She Sweet
Näyttelyt: Mikkeli 28.7.2012 Siil Inga, Estonia NUO EH2
Masculine male of very good type. Head could be more typical, a bit pointy nose. Exc. ears. Very
good neck & top line & tail set. Could have more bone. Needs more angulations front & rear.
Ribcage should be deeper. Needs more substance. Exc. coat quality & colour. Temperament could
be more typical. Moves very well.
FINNHILL GOING FOR GOLD
FIN35702/07 s. 8.6.2007 i. Eastfarm’s Flying Daemon e. Benton No More Secrets
Näyttelyt: Kajaani KV 14.-15.1.2012 Juha Kares AVO ERI4
Vahva, järeähkö uros, jolla hyvät mittasuht. ja koira hyvässä näyttelykunnossa. Voimakas, mutta
silti ilmeikäs pää, hyvä kaula ja lapa, seisoo edestä hieman holtittomasti ja hieman leveä etuosa,
vankka rintakehä ja vahva luusto, hyvin kulm. takaosa, liikkuu hyvin sivusta, liikkeessä mittaa ja
kantaa itsensä erinomaisesti.
FINNHILL I AM THE ONE
FI59625/10 s. 4.11.2010 i. Don’s Ten To One e. Finnhill Gina Dicaprio
Näyttelyt: Rovaniemen mlk Muurola 19.5.2012 Harry Tast NUO EH1
1,5v. ryhdikäs, jäntevä nuori uros, seistessä laskeva selkälinja, hyväilmeinen urosmainen pää, loiva
otsapenger, alaleuka saa vielä vahvistua, raajoissa hyvät kulmaukset, askel jää lyhyeksi, häntä
nousee liikkeessä, silkkinen karva.
Kemi 22.7.2012 Mjelde Eva, Norway NUO EH1
43
Young dog that needs plenty of time to mature. Nice masculine head. Good neck & shoulder. His
very thin. Would like a better topline. His body is little low to the ??. Could have better angulations
behind.
FINHILL I HAVE A DREAM
FI59626/10 s. 4.11.2010 i. Don’s Ten To One e. Finnhill Gina Dicaprio
Näyttelyt: Rovaniemi 30.6..2012 Johansson Martin, Sweden NUO ERI1.
Välskuret huvud med bra uttryck, lite rak I fronten, bra längd I bröst korg, brant i korset, dina
tassar, välvinklad bäkställ, rör sig bra fram, kort bak, lite hög svans, bra pals.
Oulu Äimäraution ravirata 14.7.2012 Carlsröm Ann, Sweden NUO EH3.
Trevlig helhet, bra prop. Mask. huvus. Fint uttryck. Kunde ha bättre mark, stop välansatta öron.
Mycket bra rygglinje. Kunde vara grundare över ländparti. Tillr. bröstkorg. Kunde vara bättre
vinklad runt om. Rör sig med något kort stg från sedan. Bra päls och färg.
GELTMAN’S GOLD STANDARD
FIN50819/06 S36666/2006 s. 17.4.2006 i. Geltman’s Gala Tuxedo e. Menstonia Messina
Näyttelyt: Lammi, Ryhmänäyttely FCI 7/8 ja 9 14.7.2012 Raija Tammelin KÄY EH1.
Maskul. hyvät mittasuhteet. Hyvät pään linjat, mutta lyhyt kuono. Melko pyöreät silmät häiritsevät
ilmettä. Erinom. ylälinja. Sopiva runko. Kulmauksia voisi olla enemmän; etukulmauksia. Hyvä
etuaskel, ponneton taka-askel. Takaa kapea, ulkokiert. kyynärpäät. Karva ok. Reipas käytös.
HAMMALGÅRDENS BACK TO THE FUTURE
SE30823/2010 s. 14.4.2010 i. Westaway Right On For Don’s e. Hammalgårdens Moonlight
Shadow
Näyttelyt: Eckerö 29.-330.9.2012 Tapio Eerola AVO ERI1 SA PU1 VSP SERT CACIB
Bra typ o. proportioner. Vackert huvud o. ögon. Korrekt placerade öron. Mkt bra bröstkorg o.
benstomme. Mkt. bra vinklar. Rör sig med bra steglängd, ojämnt fram.
HOT SPICE’S VILLOSPÅR
FI53097/11 s. 25.1.2011 i. Freckles Kurt Wallander e. Dalkrokens Cascadel
Näyttelyt: Rusko 16.6.2012 Lazzlo Erdös, Unkari JUN EH1.
Etwas spielerischer Ausdruck. Der Kopf könnte eleganter mehr sein. Gute starke Knochen. Gute
Winkelungen. Etwas spielerische Presentation. Spielerische Bewegung. 1 ½ Jahre alt.
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 30.9.2012 Marttila t. Juhani Heikniemi AVO3 27p.
JANGAS DIRECT ACTION
FIN52275/06 s. 17.10.2006 i. McTwister’s Wet Wet Wet e. Jangas Behaving Badly
Näyttelyt: Tervakoski KV 26.8.2012 Kirsti Louhi VAL EH Melko hyväntyyppinen uros, jokka
melko hyvä pää. Oikea purenta. Kaula voisi olla jalompi & selkälinja kiinteämpi. Hieman lyhyt
olkavarsi. Selkä elää liikkeessä. Lyhyt askelmitta
Tottelevaisuuskokeet: 23.9.2012 Tampere t. Juha Kurtti AVO1 175p
44
Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen taluttimetta10 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 6 Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 Noutaminen 8,5 Kauko-ohjaus 8 Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 10
JANGAS DIRTY HARRY
FIN52276/06 s. 17.10.2006 i. McTwister’s Wet Wet Wet e. Jangas Behaving Badly
Näyttelyt: Kuopio Ravirata 3.8.2012 Harry Tast KÄY EH1 Erittäin hyvä tyyppi. Rungossa
oikeat mittasuhteet ja raajakorkeus. Voimakas urosmainen pää. Vaaleat silmät häiritsevät ilmettä.
Kyynärvarret eivät yhdensuuntaiset. Kevyt rintakehä. Esitetään laihassa kunnossa. Turkki ei
parhaassa kunnossa. Pitkä verkkainen askel.
JANGAS EAGER-BEAVER
FI21406/09 s. 8.3.2009 i. Gravelfarm’s Famouse Grouse e. Jangas Duck Soup
Näyttelyt: 27.5.2012 Tampere Matti Luoso KÄY EH1
Erittäin hyvän tyyppinen & kokoinen uros. Hyvä pään malli. Oikea purenta. Vahva kaula. Hyvä
luusto. Etuosa tulisi olla paremmin kulmautunut. Hyvä etuosa & polvikulma. Liikkuu lyhyellä
etuaskeleella ja leveästi. Hyvä taka-askel. Hyvä iloinen käytös. Hyvin esitetty.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia KÄY ERI3
Vesilahti 4.8.2012 Vera Smirnova KÄY ERI1 SA PU2 SERT
Erinomainen tyyppi. Sopiva luusto ja koko. Hyvä pää, lihaksikas kaula. Vahva selkä. Leveä
eturinta. Riittävät etu- ja hyvät takakulmaukset. Lihaksikkaat reidet. Laineikas turkki.
Rodunomaiset liikkeet.
JANGAS EVEN-STEVENS
FI21407/09 s. 8.3.2009 i. Gravelfarm’s Famouse Grouse e. Jangas Duck Soup
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO EH
Vesilahti 4.8.2012 Vera Smirnova AVO EH2.
Erinomainen tyyppi. Vahva luusto. Sopiva koko. Oikeanmuotoinen urosmainen pää. Ilme pitäisi
olla pehmeämpi. Kaunis ylälinja. Eturinta pitäisi olla leveämpi ja rintakehä tilavampi. Vahvaluiset
raajat. Etuasentoiset lavat. Hyvä takaosa ja kaunis turkki. Erittäin ahtaat takaliikkeet, hyvät sivulta
katsoen.
JANGAS FIELD FENNEL
FI53067/10 s. 2.9.2012 i. Button Nose d’Ann Cambris e. Jangas Dolce Vita
Näyttelyt: Pötyä 6.5.2012 Harto Stockmari NUO EH1
Urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Urosmainen pää, Hyvä purenta. Köyhä eturinta ja
suora olkavarsi. Normaalisti kehittynyt runko. Hieman pitkä lanneosa. Hyvin kulmautunut takaosa.
Hyvä karvanlaatu. Liikkuu lyhyellä askeleella edestä, ahtaasti takaa. Tarvitsee aikaa.
Tampere 27.5.2012 Matti Luoso NUO ERI1
Hyvän tyyppinen sopivan kokoinen juniori uros. Hyvänmallinen pää. Oikea purenta. Hyvä
kaulanpituus & luusto. Melko hyvät käpälät. Eturinta & runko saavat vielä kehittyä. Sopivat
kulmaukset. Vielä hieman leveät etuliikkeet, hyvä sivuaskel. Iloinen hyvä luonne.
Kiikoinen 17.6.2012 Vera Smirnova NUO ERI1 SA VASERT
45
Erinomainen tyyppi. Sopiva liisto ja koko. Kaunis pää ja ilme. Kaunis ylälinja. Erinomainen
eturinta. Hyvä rintakehä. Hieman löysät kyynärpäät. Riittävät etukulmaukset. Vahva takaosa.
Kaunis turkki. Löysät etuliikkeet. Hyvät sivulta katsoen. Iloinen luonne.
Vesilahti 4.8.2012 Vera Smirnova NUO ERI1 SA PU3 VASERT
Erinomainen tyyppi. Hyvä luusto. Sopiva koko. Oikeat mittasuhteet. Ilmeikäs pää. Kaunis ylälinja.
Leveä eturinta. Tilava rintakehä. Hieman löysät kyynärpäät. Voimakas takaosa. Rodunomaiset
liikkeet, hieman ahtaat takaa.
MH-luonnekuvaus: 19.5.2012 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson suoritettu
1a
1b
1c
2a
2b
Osasuoritus
Kontakti, tervehtiminen
Kontakti, yhteistyö
Kontakti, käsittely
Leikki 1, leikkihalu
Leikki 1, tarttuminen
2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu
3a Takaa-ajo 1
3a Takaa-ajo 2
3b
3b
4
5a
5b
5c
5d
5e
6a
6b
Tarttuminen 1
Tarttuminen 2
Aktiviteettitaso
Etäleikki, kiinnostus
Etäleikki, uhka/aggressio
Etäleikki, uteliaisuus
Etäleikki, leikkihalu
Etäleikki, yhteistyö
Yllätys, pelko
Yllätys, puolustus/aggressio
6c Yllätys, uteliaisuus
6d Yllätys, jäljellejäävä pelko
6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus
7a Ääniherkkyys, pelko
7b Ääniherkkyys, uteliaisuus
7c Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko
Ääniherkkyys, jäljellejäävä
7d
kiinnostus
8a Aaveet, puolustus/aggressio
8b Aaveet, tarkkaavaisuus
8c Aaveet, pelko
8d Aaveet, uteliaisuus
8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen
9a Leikki 2, leikkihalu
Tulos
4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia
4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/Korjailee
otetta
4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan
saalista
2 Ei tartu, nuuskii saalista
2 Ei tartu, nuuskii saalista
2 Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata
3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
1 Ei osoita uhkauseleitä
3 Saapuu piilossa olevan puhuvan avustajan luo
2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta
3 On kiinnostunut leikkivästä avustajasta
3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
1 Ei osoita uhkauseleitä
2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee
koiraa
1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
3 Pysähtyy, haistelee tai katselee väh. kahdella ohituskerralla
3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
2 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja
houkuttelee koiraa
1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä
3 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohituskerralla
2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee
paikalta/Pakenee
3 Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
4 Ottaa itse kontaktia avustajaan
3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee
46
9b Leikki 2, tarttuminen
10 Ampuminen
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta
JANGAS FIR TREE
FI53068/10 s. 2.9.2012 i. Button Nose d’Ann Cambris e. Jangas Dolce Vita
MH-luonnekuvaus: 20.5.2012 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson suoritettu
1a
1b
1c
2a
2b
2c
3a
3a
3b
3b
4
5a
5b
5c
5d
5e
6a
6b
6c
6d
6e
7a
7b
7c
7d
8a
8b
8c
8d
8e
Osasuoritus
Kontakti, tervehtiminen
Kontakti, yhteistyö
Kontakti, käsittely
Leikki 1, leikkihalu
Leikki 1, tarttuminen
Leikki 1, puruote ja taisteluhalu
Tulos
4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
2 Väistää tai hakee tukea ohjaajasta
3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
2 Ei tartu, nuuskii esinettä
1 Ei tartu esineeseen
3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan
Takaa-ajo 1
saalista
3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan
Takaa-ajo 2
saalista
Tarttuminen 1
2 Ei tartu, nuuskii saalista
Tarttuminen 2
2 Ei tartu, nuuskii saalista
Aktiviteettitaso
3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
Etäleikki, kiinnostus
3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
Etäleikki, uhka/aggressio
1 Ei osoita uhkauseleitä
Etäleikki, uteliaisuus
4 Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä
Etäleikki, leikkihalu
1 Ei osoita kiinnostusta
Etäleikki, yhteistyö
1 Ei osoita kiinnostusta
Yllätys, pelko
5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä
Yllätys, puolustus/aggressio
2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee
Yllätys, uteliaisuus
koiraa
4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintää kahdella
Yllätys, jäljellejäävä pelko
ohituskerralla
Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus
1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
Ääniherkkyys, pelko
5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä
2 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee
Ääniherkkyys, uteliaisuus
koiraa
4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella
Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko
ohituskerralla
Ääniherkkyys, jäljellejäävä
1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
kiinnostus
Aaveet, puolustus/aggressio
1 Ei osoita uhkauseleitä
3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko
Aaveet, tarkkaavaisuus
ajan toista
Aaveet, pelko
5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta/Pakenee
1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois/Ei
Aaveet, uteliaisuus
mene ajoissa
Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa
47
9a Leikki 2, leikkihalu
9b Leikki 2, tarttuminen
10 Ampuminen
3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee
2 Ei tartu, nuuskii esinettä
5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta
JANGAS FOUR-LEAF CLOVER
FI53070/10 s. 2.9.2012 i. Button Nose d’Ann Cambris e. Jangas Dolce Vita
Näyttelyt: Forssa 15.7.2012 Soleckyj-Spunar Viva-Maria, Poland NUO ERI2
Excellent physical condition, line of head is exc., nice & smart eyes, typical topline, strong corpus,
knows very well that he is boss, rhythmical movement, typical line of back, with his anatomy
everything is ok.
MH-luonnekuvaus: 20.5.2012 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson suoritettu
1a
1b
1c
2a
2b
2c
3a
3a
3b
3b
4
5a
5b
5c
5d
5e
6a
6b
6c
6d
6e
7a
7b
7c
7d
8a
8b
8c
Osasuoritus
Kontakti, tervehtiminen
Kontakti, yhteistyö
Kontakti, käsittely
Leikki 1, leikkihalu
Leikki 1, tarttuminen
Leikki 1, puruote ja taisteluhalu
Tulos
4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia
4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2 Ei tartu, nuuskii esinettä
2 Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan
3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan
Takaa-ajo 1
saalista
Takaa-ajo 2
1 Ei aloita
Tarttuminen 1
2 Ei tartu, nuuskii saalista
Tarttuminen 2
1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
Aktiviteettitaso
4 Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen
Etäleikki, kiinnostus
3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
Etäleikki, uhka/aggressio
1 Ei osoita uhkauseleitä
Etäleikki, uteliaisuus
4 Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä
Etäleikki, leikkihalu
1 Ei osoita kiinnostusta
Etäleikki, yhteistyö
1 Ei osoita kiinnostusta
Yllätys, pelko
3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
Yllätys, puolustus/aggressio
2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee
Yllätys, uteliaisuus
koiraa
3 Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen
Yllätys, jäljellejäävä pelko
ohituskerran jälkeen
Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus
1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
Ääniherkkyys, pelko
3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
Ääniherkkyys, uteliaisuus
5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä
Ääniherkkyys, jäljellejäävä
3 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohituskerralla
kiinnostus
Aaveet, puolustus/aggressio
3 Osoittaa useita uhkauseleitä
3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko
Aaveet, tarkkaavaisuus
ajan toista
Aaveet, pelko
5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta/Pakenee
48
8d Aaveet, uteliaisuus
8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen
9a Leikki 2, leikkihalu
9b Leikki 2, tarttuminen
10 Ampuminen
1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois/Ei
mene ajoissa
1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa
3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee
4 Tarttuu heti koko suulla
2 Häiritsevyys lisääntyy leikin/passiivisuuden aikana, sen jälkeen
välinpitämätön
JANGAS GIMME SOME ACTION
FI51313/11 s. 24.8.2011 i. Maxberry’s Amor e. Jangas Ees-Taas
Näyttelyt: Pötyä 6.5.2012 Harto Stockmari PEK1 KP VSP-pentu
8 kuinen urospentu. Oikeat mittasuhteet. Oikeanmuot. pää, hyvä purenta. Etuosan & rungon tulee
vielä kehittyä. Normaalisti kulmautunut. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu tyypillisesti. Tarvitsee
harjoituksen.
JANGAS GO AHEAD
FI51314/11 s. 24.8.2011 i. Maxberry’s Amor e. Jangas Ees-Taas
Näyttelyt: Puppy Cup 5.2.2012 Katja Korhonen BABY PEK1
5kk Tänään hieman matalaraajaisen kuvan antava urospentu. Hyvä pää & miell. ilme. Hyvät korvat.
Riitt. kaulan pituus. Aavistuksen löysää kaulanahkaa. Eturinnan & rungon tulee vielä täyteläistyä.
Tasap. kulm. Vantera raajaluusto. Aavist. painuneet välikämmenet. Hyvät käpälät. Hyvä häntä.
Liikk. yhdensuunt. edestä & takaa ja riitt. askelpituudella. Antaa tänään liikkeessä itsestään
takakorkean vaikutelman. Rauhallinen luonne.
JANGAS GOTTA GO
FI51315/11 s. 24.8.2011 i. Maxberry’s Amor e. Jangas Ees-Taas
Näyttelyt: Pietarsaari 6.5.2012 Harry Tast PEK1 KP VSP-pentu
Iloisesti esiintyvä, 8kk, erittäin hyväntyyppinen ja lupaava pentu, kaunisilmeinen, jalo pää,
tasapainoisesti kulmautunut, hyvin kehittynyt eturinta ja rintakehä, silkkinen turkki, säännölliset
liikkeet.
LLAWEN TUFF ENUFF
FI32080/06 Synt. 22.5.2006 i. Hammalgårdens Rock-N-Roll e. Llawen Queen Thilde
Näyttelyt: Kajaani KV 14.01.2012, tuomari Juha Kares VAL ERI1, SA, PU1, VSP, CACIB
Erinom. kunnossa oleva näyttävä, oikeat mittasuhteet omaava uros, ilmeikäs vahva uroksen pää,
kaunis kaula ja lapa, vahva rintakehä ja luusto, juuri oikea ylälinja, kauniit käpälät. Erinom. takaosa,
ei saa tästä lihoa, erinmo. liikkeet joissa mittaa ja koira kantaa itsensä erinom. Hieno kokonaisuus!
Turku KV 22.01.2012, tuomari Bo Skalin VAL ERI4
A lite högt hull. Maskulint huvud. Vackert hals. Mycket vackert proportioner. Kunde ha lite
stramare överlinje i rörelser. Lite bred i fronten. Passande benstomme. Rör sig bra.
Lohja 12.02.2012, tuomari Kjellevold Stig Arne, Norway VAL ERI3, SA, PU4
Quality male. Very classical outline. Beautiful head and expression. Super neck. Well angulated
both ends. Good body with spring of ribs. Exc. topline. Good bone and feet. Moves a little bit
49
narrow behind and wish he would reach out a little more in his front. Wonderful coat. Exc.
temperament.
Kouvola 03.03.2012, tuomari Soile Bister VAL ERI1, SA, PU1, ROP
Erinom koko ja tyyppi. Kauniit linjat. Erinom mittasuhteet. Hyvä pää & ilme. Riittävästi
kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä eturinta ja runko. Oikea-asentoinen häntä. Hyvät sivuliikkeet.
Hieman leveä edestä. Kaunis karva.
Tuusniemi 25.03.2012, tuomari Hannela Jokisilta VAL ERI1, SA, PU1, ROP
Vankka uros, erinomainen kokonaisuus. Hyvä uroksen pää. Sopusuhtaisesti kulmautunut edestä ja
takaa. Voimakas luusto. Vankka oikeanmallinen runko. Kaunis karva. Rauhallinen luonne. Liikkuu
hyvin.
Savitaipale 31.03.2012, tuomari Pekka Teini VAL ERI1, SA, PU2
Upeassa karvapeitteessä esiintyvä melko voimakasrakenteinen mutta hyvin tasapainoinen valiouros.
Voimakas mutta ei vielä raskas uroksen pää, hyvä huulilinja, upea ylälinja, hyvät kulmaukset
raajoissa, näyttävä turkki, laadukas esiintyjä.
Lappeenranta 08.04.2012, tuomari Tino Pehar VAL ERI1, SA, PU1, VSP
Almost 6 years. Nice in type, strong bones. Lovely masculine head & expression, enough long
neck, exc. body structure,exc. Tail set, very good angulations, nice & sound movement. Lovely
temperament.
Pertunmaa 14.04.2012, tuomari Paula Rekiranta VAL ERI1, SA, PU1, VSP
Tyypiltään erinomainen vahvaluustoinen uros. Kaunis urosmainen pää. Miellyttävä ilme, vahva
kaula, hyvä ylälinja. Riittävästi kulmautuneet raajat. Tilava runko. Kaunis karvapeite. Reippaat
liikkeet, takapotku voisi olla hieman tehokkaampi.
Loviisa 21.04.2012, tuomari Leni Finne VAL ERI2, SA, PU2
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen uroksen pää. Miellyttävä ilme. Hyvät korvat.
Erinomainen eturinta. Hieman lyhyt olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Jyrkähkö lantio. Hyvät
takakulmaukset. Oikea askelpituus. Melko leveä edestä.
Lahti KV 29.04.2012, tuomari Hans Lehtinen VAL ERI1
Tekee liian raskaan vaikutelman. Hyvä päätyyppi. Kaunis kaula. Hyvä ylälinja. Takaosa saisi olla
paremmin kulmautunut. Pitäisi liikkua tehokkaammin, askel lyhyt ja töpöttävä. Hyvä karvanlaatu.
Rauma Show 2012, 05.05.2012, tuomari Paula Rekiranta VAL ERI1, SA, PU1, ROP
Linjakas urosmainen kokonaisuus. Erinom. tyyppi ja mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Vahva
kaula. Tasapainoiset kulmaukset. Erinom. runko. Hyvä luusto. Eritt. kaunis turkki. Liikkuu hyvin.
Maskuliininen kokonaisuus.
Pöytyä 06.05.2012, tuomari Harto Stockmari VAL ERI1, SA, PU1, ROP
Urosmainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. OIkeamuot. pää, opikea purenta. Hyvä kaula &
etuosa. Erinomainen runko. Aavistuksen pitkä lanneosa. Hyvä takaosa. Oikea karvanlaatu. Liikkuu
ryhdikkäästi joustavalla askeleella.
Tampere KV 12.05.2012, tuomari Matti Tuominen VAL ERI1, SA, PU1, VSP, CACIB
6 v erinom tyyppiä oleva valiouros, jolla erinom luusto. Kaunis pää & ilme. Hyvä kaula & ylälinja.
Erinom runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu hyvin. Esiintyy ja esitetään hyvin.
Hamina KV 13.05.2012, tuomari Pekka Teini VAL ERI2, SA, PU3
Loistavasti esiintyvä ja hyvin liikkuva, tyypiltään erinomainen valiouros, aavistuksen pyöreä kalloosa muuten hyvä pää, hyvä ylälinja ja oikea-asentoinen lantio johon häntä kiinnittyy oikein, hieman
pyöreä rintakehä, hyvä kulmaukset raajoissa, kaunis turkki ja liikkuu hyvin myös edestä.
Mikkeli 17.05.2012, tuomari Paavo Mattila VAL ERI1, SA, PU1, ROP
Erinom uros. Kaunis pää ja ilme. Erittäin kaunis kaula. Erinom runko, ylälinja ja raajat. Erittäin
kaunis karva. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös.
Joensuu 26.05.2012, tuomari Sauge Jan Roger, Norway VAL, ERI2, SA, PU2
50
Champion male. Excellent breed type. Lovely head and expression. Good neck, front and bone.
Super top line, good hindquarters. Could have more drive on movements. Lovely coat. Well
presented. A bit short on leg.
Joensuu 27.05.2012, tuomari Urek Tatjana, Slovenia VAL, ERI4, SA
Correct type. Typical head. Correct bite. Good length of the neck. Correct topline & tail setting.
Good depth of the chest. Long in coin part. Correct angulations. Excellent coat quality & markings.
Correct movement.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VAL ERI3 SA
Kotka KV 16.06.2012, tuomari Smirnova Vera, Estonia VAL, ERI1, SA, PU1, ROP, CACIB
Erinomainen tyyppi. Sopiva luusto ja koko. Hyvät rungon mittasuhteet. Kaunis pää. pehmeä ilme,
kaunis ylälinja. Erinomainen eturinta. Tilava rintakehä. Hyvät kulmaukset edestä & takaa. Kaunis
turkki. Hieman ahtaat takaliikkeet ja löysät edestä.
Kiikoinen 17.06.2012, tuomari Vera Smirnova, Estonia VAL ERI1 SA PU1 ROP
Erinomainen tyyppi. Hyvä luusto. Sopiva koko. Hyvät rungon mittasuhteet. Kaunis, urosmainen
pää. Pehmeä ilme. Kaunis kaula. Kaunis ylälinja. Erinomainen eturinta. Hyvä rintakehä. Hyvät
kulmaukset edestä ja takaa. Kaunis turkki. Rodunomaiset tehokkaat likkeet.
Raasepori Karjaa 07.07.2012, tuomari Karl-Erik Johansson, Sweden VAL ERI1 SA PU1 ROP
CACIB
Utmärkt typ, en hund med mycket kvalität. Vackert maskulint huvud, bra uttryck, bra bett. Vacker
hals och rygglinje. Utmärkt bröstkorg, utmärkta vinklar. Vägvinnande rörelser. Vacker päls.
Oulu Äimäraution ravirata 14.07.2012, tuomari Ann Carlström, Sweden VAL ERI2 SA PU4
Tilltalande helhet. Fina proportioner. Vackert välskurte huvud. Fint uttryck. Välplacerade öron.
Utmärkt hals och överlinje. Välkroppad. Rör sig något trångt bak, mycket väl från sidan. Utmärkt
päls.
Mikkeli 28.07.2012, tuomari Inga Siil, Estonia VAL ERI1 SA PU2 VARACA
Excellent type & size. Strong & masculine. Very typical head & expression. Excellent earset &
shape. Excellent topline & tailset & neck. Balanced angulations. Exc. Ribcage & body condition.
Outstanding coat. Moves a bit close behind & loose in elbows. Exc. Powerful movement from the
side, covering well ground. Nicely presented.
Pori KV 29.07.2012, tuomari Kirsti Louhi VAL ERI1 SA PU1 ROP CACIB
Erinomaista tyyppiä oleva uros. Hyvä pää & oikea purenta. Hyvä kaula & ylälinja. Tasapainoiset
kulmaukset, liikkuu erinomaisella askelpituudella.
Kuopio KV 03.08.2012, tuomari Harry Tast VAL EH
Ryhdikäs hyvänkokoinen uros. Suora selkälinja. Kyynärvarret eivät yhdensuuntaiset. Pitkä
urosmainen pää. Hyvä ilme. Syvä rintakehä. Ja maavaraa saisi olla enemmän. Liikkeessä
kyynärpäät ulkokierteiset.
Vesilahti 04.08.2012, tuomari Vera Smirnova VAL ERI1 SA PU1 ROP
Erinomainen tyyppi. Vahva luusto, sopiva koko. Erinomaiset mittasuhteet. Kaunis urosmainen pää.
Kaunis ylälinja. Erinomainen runko. Hyvät kulmaukset edestä ja takaa. Kaunis turkki. Hyvät
liikkeet.
Helsinki 11.-12.08.2012, tuomari Göran Bodegård VAL ERI1 SA PU2
Välutvecklad, maskulin hund med vackert huvud. Aningen lång i ryggen. Väl ansatt hals. Önskar
något bättre vinklar bak. Väl utvecklad bröstkorg. Bra steg.
Seinäjoki 25.08.2012, tuomari Paavo Mattila VAL ERI1 SA PU1 ROP
Tyylikäs erinomainen uros. Kaunis pää & ilme. Erinomainen kaula & runko & luusto. Erinomainen
ylälinja. Kaunis karva & väri. Erinomaiset sivuliikkeet. Miellyttävä luonne.
Tervakoski KV 26.08.2012, tuomari Kirsti Louhi VAL ERI3
51
Melko hyväntyyppinen uros, jolla vahva luusto. Hieman syvä pää, hyvä kaula & ylälinja. Hyvä
rintakehä. Eturaajat voisivat olla suoremmat. Hyvä eturinta. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu edestä
hieman leveästi, takaa ok.
Äänekoski 08.09.2012, tuomari Paavo Mattila VAL ERI1 SA PU1 ROP
Hyvin kaunis uros. Erittäin hyvä pää. Miellyttävä ilme. Kaunis kaula. Erinomainen ylälinja. Hyvä
sopusuhtainen runko. Erittäin hyvät raajat. Hyvälaatuinen kaunis karvapeite. Erinomaiset liikkeet.
Miellyttävä käytös.
Porvoo 09.09.2012, tuomari Eeva Rautala VAL ERI3 SA
Riittävä säkäkorkeus. Erinomainen tyyppi. Kaunis uroksen pää. Hyvä kaula ja ylälinja.
Erinomainen rintakehä. Voimakas luusto. Riittävät kulmaukset. Liikkuu vetävällä askeleella hieman
leveästi edestä. Kaunis turkki. Erinomainen luonne ja esiintyminen.
Hyvinkää 16.09.2012, tuomari Jochen H. Eberhardt, Germany VAL ERI1 SA PU1 VSP
Solider Rüde mit kräftigen Knochen und festem Gebäude. Sehr schönes Profil und Format. Prima
Knochen und Winkelungen. Läuft sicher und frei. Unerschütterliches Verhalten. Schönes Haar.
Turku KV 20.-21.10.2012, tuomari Marina Ostrovskaya VAL ERI1 SA PU1 ROP CACIB
6 years. Exc. size. Exc. bone, muscles. Exc. males head, dark eyes, expression. Exc. ears, neck. Exc.
topline. Exc. deep chest. Exc. angulation, coat, presentation. Exc. free movement.
Seinäjoki KV 27.10.2012, tuomari Anne Livo Buvik, Norway VAL ERI1 SA PU1 ROP CACIB
Mycket välbalancerad kraftig helhet, utmärkt rastyp. Vackert maskulint huvud, vackert uttryck,
utm. hals och skuldra. Välutvecklad bröstkorg, utmärkt stomme och substans, harmoniskt vinklad,
stabila rörelser, utmärkt päls och temperatur.
Mikkeli 08.11.2012, tuomari Paula Rekiranta VAL ERI1 SA PU1 ROP
Kaunis maskuliininen kokonaisuus. Erinomaiset pään & rungon mittasuhteet. Ihastuttava ilme.
Hyvä kaula. Oikea ylälinja. Hyvin kulmautuneet hyväluustoiset raajat. Kaunis karvapeite.
Erinomaiset liikkeet.
Jyväskylä KV 10.11.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen VAL ERI1 SA PU1 ROP CACIB
Erittäin hyväntyyppinen, kauttaaltaan sopusuhtainen uros, jolla rodunomaiset ääriviivat. Kaunis pää
ja kaula. Kaunis ylälinja. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä eturinta. Erinomainen runko.
Hyvä takaosa. Kantaa kauniisti hännän liikkuessa. Erinomainen karvapeite. Kauniit sivuliikkeet.
Valkeakoski (Tampere) 06.12.2012, tuomari Kirsti Louhi VAL ERI1 SA PU2
Erinomaista tyyppiä oleva, vahvaluustoinen, selvän sukupuolileiman omaava uros. Melko hyvä pää,
oikea purenta. Kaunis kaula & ylälinja. Kantaa itsensä liikkeessä. Hyvä rintakehä. Tasapainoiste
kulmaukset. Yhdensuuntaiset liikkeet.
Helsinki Messukeskus 08.12.2012, tuomari Patric Ragnarson, Sweden VAL ERI
Utmärkt typ, byggd på vackra linjer, men ger för dagen ett lite tungt intryck. Vackert maskulint
välformat huvud, vackra ögon, fina öron, fint djup i nospartiet, bra bett, milt fint uttryck, bra hals,
harmoniska vinklar fram och bak. Korrekt överlinje, välformad bröstkorg, i lite högt hull för dagen,
härlig lårbredd, låga fina hasor, bra päls, nyttjar svansen väl, rör sig med fin stil och bra steg, kunde
vara lite stramare i överlinjen, härligt temperament, välvisad.
Helsinki Messukeskus 09.12.2012, tuomari Michael Kristensen, Denmark VAL ERI4
6 ½ years. Compact & well balanced of good size. Good proportions in head. Well chiselled undet
the eyes. Scissors bite. Well set ears of good shape. Exc. neck but a bit open in shoulders. Excellent
spring of ribs. Strong loin. Would prefer more angulations behind. Active movement, but would
prefer bit more reach & drive. Shown in good condition. Good temperament.
LLOER`S NORTHERN STAR
52
FIN49767/06 synt.4.4.2006 i. Julita The Norse Quest e. Lloer`s Savage Affair On Sunhill
Näyttelyt: Joensuu 27.05.2012, tuomari Tatjana Urek, Slovenia VAL ERI
Excellent type. Typical head. Correct bite. Good length of the neck. Correct topline 6 tail setting.
Narrow in front. Good length of the body. Correct anqulations. Excellent coat quality. Correct
movement.
LUCKYSTONE'S DOUBLE TROUBLE
FIN40019/03 synt. 25.08.2003 i. Hillpark Roller Coaster e. Doniol Canorous Lady
Näyttelyt: Kyröskoski 17.05.2012, tuomari Nikolay Sedyh VET ERI1 SA PU2 VET ROP
Guter Typ. Voller Kopf. Korrekte obere Linie. Volle Brust. Gute Bewegung.
MASTER
FIN24994/04 synt. 31.3.2004 i. Twigle Infinity e. Alexway`s Lola
Näyttelyt: Ruovesi 09.04.2012, tuomari Merja Ylhäinen VET ERI 1, SA, PU1, VSP, VETROP
Erinomainen tyyppi, koko ja mittasuhteet. Hyvä luusto, hyvä pää ja ilme. Hieman lyhyt kaula.
Eturintaa toivoisin hieman enemmän. Hyvät kulmaukset edessä ja takana, hieman pehmeät ranteet.
Kaunis turkki ja väri. Hyvä ylälinja. Hyvät liikkeet. Hyväkuntoinen veteraani.
Kyröskoski 17.05.2012, tuomari Nikolay Sedyh VET ERI2 SA PU3
Genug voller Kopf und genug korrekte Hochlinie. Genug gute freie Bewegung. Gut ausgestellt.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VET EH
Kiikoinen 17.06.2012, tuomari Vera Smirnova VET ERI1 SA PU4 VET ROP
Erinomainen tyyppi. Upeassa kunnossa oleva veteraani. Hyvä luusto ja sopiva koko.
Oikeanmuotoinen urosmainen pää. Kaunis ylälinja. Hyvä runko. Riittävät etu- ja hyvät
takakulmaukset. Kaunis turkki. Tehokkaat liikkeet.
Lammi ryhmänäyttely 14.07.2012, tuomari Raija Tammelin VET EH2
Maskuliininen. Hyvät mittasuhteet. Hyvät pään linjat, hieman lyhyt kuono. Erinomainen pigmentti,
lempeä ilme. Hyvä ylälinja, luisu lantio. Sopiva rungon tilavuus. Kevyt raajaluusto. Hyvät
takakulmaukset, niukat edestä. Pehmeät ranteet. Hyvä taka-askel, hyvä etuaskel. Kapea takaa.
Ulkokierteiset kyynärpäät. Kaunis väri. Reipas käytös.
MAWREDD BACHGEN DEWR
FI27759/11 synt. 10.4.2011 i. Don´s Ten To One e. Mawredd Taradr Y Coed
Näyttelyt: Lappeenranta 08.04.2012, tuomari Tino Pehar JUN ERI1, SA, VASERT
Strong male, very good propotions, good head, good expression, good bodystructure for age.
Movement could have little more drive.
Kotka 16.06.2012, tuomari Smirnova Vera, Estonia JUN ERI1 Erinomainen tyyppi. Hyvä luusto
& sopiva koko. Sopusuhtainen. Oikean muotoinen pää. Hyvä ylälinja. Eturinta saisi olla leveämpi.
Hyvä rintakehän syvyys. Hieman löysät kyynärpäät. Riittävät etu- ja takakulmaukset. Kaunis turkki.
Tehokkaat liikkeet.
MAWREDD CHWRAE TEG
FI52473/11 synt. 12.09.2011 i. Taimere's Allspice e. Mawredd Wit-Wat
Näyttelyt: Mäntyharju 25.08.2012, tuomari Leila Kärkäs JUN EH1
53
Keskikokoa pienempi. Tällä hetkellä kovin kookas pää suhteessa kokonaisuuteen. Hyvä pään
pituus. Otsaluut vielä korostuneet, kookkaat korvat. Kauniit silmät. Hyvä pigmentti ja hyvä pään
vahvuus. Seistessä ja liikkeessä aavistuksen takakorkea. Melko hyvin kulmautunut. Reisi saisi olla
leveämpi. Vahva luusto ja hyvät käpälät. Rintakehä vielä kapea, josta johtuen leveäasentoiset
eturaajat. Yhdensuuntainen takaa. Erinomainen karva ja väri. Miellyttävä käytös. Tarvitsee aikaa.
Helsinki Messukeskus 08.12.2012, tuomari Patric Ragnarson, Sweden JUN ERI
Utmärkt typ, maskulint välformat huvud, mörka vackra ögon, skulle föredra bättre markerad
underkäk, välplacerade öron, milt uttryck, bra bett, bra hals, ngt raka vinklar fram, korrekt överlinje,
välformad bröstkorg, normala vinklar bak, fin lårbredd, låga fina hasor, bra päls, nyttjar svansen
väl, men blir lite stolt över den, rör sig med bra påskjut och stil, lite kort i steget fram, trevligt
temperament, välvisad.
Helsinki Messukesku 09.12.2012, tuomari Michael Kristensen, Denmark JUN ERI
14 months. Compact. Good size. Masculine head, a bit round eyes. Scissors bite. Well set ears.
Good neck. Well laid back shoulder. A bit short upper arm. Still needs to develope in chest. A bit
round in ribcage. Would prefer more angulations behind. Active movement, but needs to be more
stable. Correct coat quality. Well presented.
MAWREDD TACHWEDD
FIN47670/03 synt. 05.11.2003 i. Hillpark Roller Coaster e. Mawredd Nos Da
Näyttelyt: Lammi 14.07.2012, tuomari Raija Tammelin VET EH1
Hyvät mittasuhteet. Saisi ola maskuliinisempi. Erinom. pään linjat. Lempeä ilme. Hyvä pigmentti.
Hyvä ylälinja. Sopiva rungon tilavuus. Kevyt luusto. Hyvät takakulmaukset. Lyhyt, pysty olkavarsi.
Hyvä karva. Charmantisti harmaantunut. Kaunis käytös.
MAWREDD WYTHAWD
FIN28402/07 synt.14.4.2007 i. Twitters Blackberry e. Mawredd Taradr Y Coed
Näyttelyt: Lappeenranta 08.04.2012, tuomari Tino Pehar KÄY ERI1
5 years old, exc. proportions. Masculine head. Almost parallel lines between skull and muzzle.
Strong muzzle. Good eyeshape. Good earset. Could have stronger back, good angulation in front.
Could move with more drive.
Joensuu 26.05.2012, tuomari Sauge Jan Roger, Norway KÄY ERI2
5 years old, very good breed type. Nice head. Good neck, front and bone. Strong topline. Well
angulated. Could have more drive in movements. Lovely coat.
Joensuu 27.05.2012, tuomari Urek Tatjana, Slovenia KÄY ERI1, SA
Good size. Nice type. Typical head. Correct bite. Strong neck. Excellent topline & tail setting. Good
depth of the chest. Correct angulations in front, straight behind. Good coat quality & coat markings.
Movement behind could have a bit more drive.
Mikkeli 28.07.2012, tuomari Inga Siil, Estonia KÄY ERI1
Strong & masculine. Typical head & expression. Too straight in front & rear angulations. Short
upper arm. Very good neck. Top line could be better, also tail set. Strong bone. Excellent ribcage &
body. Excellent coat. Loose in elbows. Moves well but needs better carriage & longer front step.
MAWREDD WYSTRYS
FIN28401/07 synt. 14.4.2007 i. Twitters Blackberry e. Mawredd Taradr Y Coed
Näyttelyt: Lappeenranta 08.04.2012, tuomari Tino Pehar VAL ERI2, SA, PU3
54
5 years, nice in type, exc. head with enough strong muzzle. Good eyeshape. Exc. topline. Correct
tailset. Exc. angulation, Very good movement.
Kotka 16.06.2012, Smirnova Vera, Estonia VAL ERI2, SA, PU2
Erinomainen tyyppi. Vahva luusto & sopiva koko. Kaunis urosmainen pää. Kaunis kaula. Vahva
selkä. Hyvä eturinta ja rintakehä. Riittävät kulmaukset. Hyvin kulmautunut vahva takaosa.
Tehokkaat liikkeet.
Helsinki Messukeskus 08.12.2012, tuomari Patric Ragnarson, Sweden KÄY ERI1 SA
Utmärkt typ, byggd på fina linjer, välformat maskulint huvud, vackra ögon, välplacerade öron, fint
djup i nospartiet, bra bett, fint milt uttryck, bra hals, harmoniska vinklar fram och bak, korrekt
överlinje, välformad bröstkorg, markerat förbröst, bra ben och tassar, fin lårbredd, nyttjar svansen
väl, bra päls, rör sig med fin stil och bra steg, trevligt temperament, välvisad.
Helsinki Messukeskus 09.12.2012, tuomari Michael Kristensen, Denmark KÄY ERI2
5 ½ . Masculine good proportions in head. Scissors bite. Well formed but too big ears. Good neck.
Straight & bit heavy in shoulder. Would prefer more chest. Excellent spring of ribs. Well angulated
at knees but too high hocks. Powerful movement behind but too hackneyd in front. Correct silky
coat. Well presented.
MCTWISTER´S RED ONION
FIN24134/04 synt. 25.3.2004 i. Wesper Oliver Stone e. Iiris
Näyttelyt: Lohja 12.02.2012, tuomari Kjellevold Stig Arne, Norway VAL ERI2, SA, PU2
A little up to size but very balanced overall picture. A little coarse in scull. Good muzzle. Nicely
angulated front and rear. Exc. topline. Good bone and feet. Moves freely and soundly. Lovely coat.
He is wagging his tail constantly.
Savitaipale 31.03.2012, tuomari Pekka Teini VET ERI1, SA, PU1, ROP, ROP-VET
8-v. upeasti liikkuva tiiviinä säilynyt veteraaniuros, oikealinjainen pää jossa hyvä otsapenger ja
hyvä huulilinja, kaunis ilme, sekä rungossa että raajoissa hyvä rakenne, turkki edelleen kunnossa,
liikettä katsoisi kauemminkin!!
Karkku 09.06.2012, tuomari Trudy Short, Iso-Britannia VET ERI3
MCTWISTER´S SWEET MOGWAI GIZMO
FI56732/11 synt. 30.09.2011 i. Benton Catch Another Duck e. Sparklecreaks Ice Breaker
Näyttelyt: Porvoo 09.09.2012, tuomari Eeva Rautala JUN ERI1 SA ROP-JUNIORI
Erittäin hyvä tyyppi. Riittävä säkäkorkeus. Kaunis pää & ilme. Erinomainen kaula & ylälinja.
Runko vielä kehittymässä. Vahva luusto. Hyvin kulmautunut. Liikkuu hyvin, joskin aavistuksen
leveä edestä. Hyvä luonne ja esiintyminen.
MILFEDDYG OFER
FIN40104/07 synt. 20.6.2007 i. Dirlian Quack Quack e. Milfeddyg Geneth
Näyttelyt: Lohja 12.02.2012, tuomari Kjelevold Stig Arne, Norway KÄY H
Good size and propotions. Well male head with a lovely expression. Rather big ears. Too Straight in
front and back end. Lacking in body and chest development. Good bone and feet. A little short
stepping when he moves. Lovely coat. Exc. temperament.
Mikkeli 08.11.2012, tuomari Paula Rekiranta VAL ERI2
55
Erittäin hyväntyyppinen ryhdikäs uros. Hyvä pää. Urosmainen ilme. Riittävä kaula. Erittäin niukasti
kulmautunut edestä, hyvin takaa. Hyvä rintakehä. Sopusuhtainen luusto. Erittäin hyvä karvan laatu.
Liikkuu hyvin takaa, edestä lyhyellä askeleella. Liikkeessä korkea häntä.
Hyvinkää 16.09.2012, tuomari Jochen H. Eberhardt, Germany VAL EH3
Freundlicher Rüde, der vorne und hinten sehr eng geht. Mässig, deutlich modellierter Kopf. Guter
Ausdruck. Korrekte Halslänge. Ausreichend gerader Rücken. Gute Knochen, recht flache Pfoten.
Typisches Haar.
MILFEDDYG RHADLON
FI37318/11 synt. 20.05.2011 i. Benton Whack That Duck e. Milfeddyg Organydd
Näyttelyt: Kouvola 18.08.2012, tuomari Yochai Barak JUN EH3
Overall type is good. Good proportions. Correct head. Good bone and angulation. High tail
carriage. Needs to have more ring experience and be stronger in character.
MILFEDDYG RHAGOROL
FI37317/11 synt. 20.5.2011 i. Benton Whack That Duck e. Milfeddyg Organydd
Näyttelyt: Joensuu 27.05.2012, tuomari Tatjana Urek, Slovenia JUN ERI1, SA, SERT, ROPJUNIORI
Correct type. Very nice head. Correct bite. Strong neck. Correct topline & tail setting. good depth of
the chest. Good length of the body. Correct anqulations. Good coat quality & coat markings.
Correct movement. A littlebit loose in elbows.
8.11.2012 Mikkeli t. Paula Rekiranta JUN EH1.
Erittäin hyväntyyppinen, vielä hieman ilmava nuori uros. Hyvä kallo. Vielä hieman kevyt kuono.
Kaunis ilme. Riittävä kaula. Hyvät lavat. Kyynerpäässä vielä löysyyttä. Ikäisekseen riittävä rinnan
syvyys. Hieman korkea kinner. Oikea karvanlaatu. Hyvä askelpituus.
MILFEDDYG ROCED
FI37316/11 synt. 20.05.2011 i. Benton Whack That Duck e. Milfeddyg Organydd
Näyttelyt: Raisio 11.-12.08.2012, tuomari Lisbeth Campbell JUN HYL
Masculine male. Good type. Nice head & eyes. Little big ears. Little flat feet. Good body
proportions. Nice angulation behind, little falling in croup. Good coat texture & colour. Has no
testicles.
RED AND WHITE’S MERCURY IN THE SKY
FIN52316/06 s. 15.5.2006 i. Ibn Sulwyn Our Loyal Welsh e. Red And White’s Imperial Brava
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VAL ERI
Kotka 16.06.2012, tuomari Vera Smirnova, Estonia VAL ERI3
Erinomainen tyyppi. Vahvaluinen uros. Kaunis pää & ilme. Hyvä ylälinja. Hyvä eturinta ja
rintakehä. Lavat hieman edessä. Hyvät takakulmaukset. Hieman laineikas turkki. Löysät etu- ja
takaliikkeet. Liikkeestä puuttuu voimaa.
Helsinki Tuomarinkartano 17.06.2012, tuomari Marjo Jaakkola VAL ERI1, SA, PU2,
VARACA
56
Erinomainen tyyppi. Vahva, selvästi urosmainen pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta.
Sopiva luusto. Riittävät kulmaukset. Hyvät rungon mittasuhteet. Liikkuu ok, hieman leveästi edestä.
Tottelevaisuuskokeet: 5.5.2012 Tuusula t. Harri Laisi ALO2 141,5p
Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 0 Seuraaminen kytkettynä 8 Seuraaminen taluttimetta
7,5 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 Luoksetulo 8,5 Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5
Estehyppy 8 Kokonaisvaikutus 7
3.6.2012 Kerava t. Riikka Pulliainen ALO3 110p
Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 0 Seuraaminen kytkettynä 6 Seuraaminen taluttimetta 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 Luoksetulo 0 Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5
Estehyppy 9 Kokonaisvaikutus 7
25.8.2012 Tuusula t. Hannele Pörsti ALO3 139p
Luoksepäästävyys 9 Paikalla makaaminen 7 Seuraaminen kytkettynä 7 Seuraaminen taluttimetta 5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 Luoksetulo 7 Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Estehyppy 8 Kokonaisvaikutus 6
15.9.2012 Hämeenlinna t. Hannele Pörsti ALO2 147,5p
Luoksepäästävyys 8 Paikalla makaaminen 8 Seuraaminen kytkettynä 6 Seuraaminen taluttimetta 6,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 Luoksetulo 8,5 Seisominen seuraamisen yhteydessä 7
Estehyppy 9 Kokonaisvaikutus 6
9.9.2012 Kauniainen t. Kaisa Lähdesmäki ALO2 154
Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 7 Seuraaminen kytkettynä 7 Seuraaminen taluttimetta 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7,5 Luoksetulo 9 Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 8 Kokonaisvaikutus 7
22.9.2012 Hyvinkää t. Hannele Pörsti ALO3 131p
Luoksepäästävyys 9 Paikalla makaaminen 7 Seuraaminen kytkettynä 7 Seuraaminen taluttimetta 6
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 Luoksetulo 8 Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 9 Kokonaisvaikutus 5
23.9.2012 Tampere t. Juha Kurtti ALO1 162,5p
Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen kytkettynä 8 Seuraaminen taluttimetta
7 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 Luoksetulo 8,5 Seisominen seuraamisen yhteydessä 7
Estehyppy 8,5 Kokonaisvaikutus 8
13.10.2012 Porvoo t. Pirkko Bellaui ALO3 138p
Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 9 Seuraaminen kytkettynä 6,5 Seuraaminen taluttimetta
6,5 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7,5 Luoksetulo 9 Seisominen seuraamisen yhteydessä 0
Estehyppy 7 Kokonaisvaikutus 6
4.11.2012 Hyvinkää t. Pernilla Tallberg ALO3 106p
Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 8 Seuraaminen kytkettynä 7 Seuraaminen taluttimetta 5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä8 Luoksetulo 0 Seisominen seuraamisen yhteydessä 7,5
Estehyppy 0 Kokonaisvaikutus 7
MEJÄ: 20.5.2012 Loppi t. Jukka Kuparinen AVO3 29p
Ohjattu lähtö. Koira jäljestää jäljen molemmin puolin pyörteillen. 1. kulma kiertää, toisen
oikaisee. Viimeisellä osuudella tien läheisyys sotkee koiran ajatuksia niin, että koira poistuu
jäljeltä niin pitkälle että tuomitaan hukka. Sama tie vie huomion juuri ennen kaatoa ja johtaa
toiseen hukkaan. Löysi palautuksen jälkeen kaadon ja se kiinnosti.
27.5.2012 Hausjärvi (Oitti) t. Tuija Sällylä AVO3 20p.
Ohjattu lähtö ja koira lähtee rauhallisesti liikkeelle, mutta hyvin pian myös intoa löytyy. Koira
jäljestää jälkitarkasti maavainua käyttäen toisen suoran puoleen väliin oikaisten ensimmäisen
kulman, jossa tekee laajat tarkistuslenkit, palaa itsenäisesti jäljelle, mutta jatkaa jäljen yli niin
kauaksi että sille joudutaan osoittamaan puhdas jälki. Tämän jälkeen jäljestys muuttuu ja
57
tarkkuus häviää. Ennen toista kulmaa toinen poistuminen jäljeltä. Jäljestystä jatkettiin toiselta
kulmalta ja viimeisellä suoralla koira teki useita laajoja tarkistuksia ja kuin ihmeen kaupalla
löysi takaisin jäljelle. Kaadon löysi ja nuuhki.
RED FELLOW`S DIAMOND COP
FIN15675/09 Synt.7.1.2009 i. Benton Under Oath e. Twigle Ivory Girl
Näyttelyt: Ruovesi 09.04.2012, tuomari Merja Ylhäinen AVO ERI1
Erinomainen tyyppi ja koko, hieman matalaraajainen. Hyvä luusto, kaunis pää ja ilme. Aavistukset
kaulanahkaa, lyhyt kaula. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä rintakehä. Erinomainen turkki,
hyvä ylälinja. Liikkuu erittäin hyvin.
Pertunmaa 14.04.2012, tuomari Paula Rekiranta AVO EH1
Tyypiltään erinomainen uros, joka tarvitsee lisää itseluottamusta. Hyvä kallo, riittävä kuonon
pituus. Hieman pystyt lavat, erinomainen rintakehä, hieman lyhyt lantio. Polvikulmaus saisi olla
selkeämpi. Hyvä luusto, kaunis turkki. Yhdensuuntaiset liikkeet.
ROCBEE AMERICAN DREAM
FI31762/09 synt. 9.5.2009 i. Rocbee Armani e. Rocbee Kind Of Magic
Näyttelyt: Järvenpää 27.05.2012, tuomari Tanya Ahlman-Stockmari VAL ERI1, SA, PU2
Hyvänkokoinen, oikeat rungon mittasuhteet seistessä. Kaunisilmeinen pää. Hyvä vahva kaula.
Tasapainoiset kulmaukset. Kokoon sopiva runko & raajaluusto. Liikkuu hyvin sivulta mutta
ylälinjan pehmeys häiritsee liikkeessä yleisvaikutelmaa.
ROCBEE AMERICAN IDOL
FI31761/09 synt. 9.5.2009 i. Rocbee Armani e. Rocbee Kind Of Magic
Näyttelyt: Kajaani KV 14.01.2012, tuomari Juha Kares AVO H
Reipas, vielä kesken kehityksen oleva pystyhänt uros, hyvä purenta, hyvä kuono-osa, kallo-osa
voisi olla hivenen parempi, hyvä kaula ja lapa, edestä seisoo hieman holtittomasti, hyvä rintakehä,
riittävä massa, liian lyhyt lantio, reisi ja polvikulma voisi olla parempi, riittävä kinnerkulma, syvä
väri, sujuvat liikkeet, turhan korkea iloinen häntä häiritsee.
Taivalkoski 09.06.2012, tuomari Elena Ruskovaara AVO ERI1 SA PU1 VSP SERT
Erinomainen tyyppi. Selvä sukupuolileima. Hyvä luusto. Varma-asentoiset raajat. Hyvin tyypillinen
selkä. Turhan korkea-asentoinen häntä. Sopiva rungon tilavuus. Tarpeeksi tummat silmät. Hyvin
tyypikäs, oikeailmeinen pää. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Hyvä karva ja käytös.
ROCBEE ARMSTRONG
FI31765/09 synt. 9.5.2009 i. Rocbee Armani e. Rocbee Kind Of Magic
Näyttelyt: Kajaani KV 14.01.2012, tuomari Juha Kares VAL ERI2, SA, PU3
Komea näyttävä maskul. uros, hyvä kuono, hieman korostuneet kulmakaaret, kaunis kaula, hyvä
lapa, hyvä luusto ja rintakehä, esiintyy tänään valitettavasti hieman hermostuneesti, hyvä takaosa,
erinom. turkki, liikkuu hyvin.
ROCBEE BALBOA
58
FI29593/09 synt. 13.5.2009 i. Boniton High Hopes e. Rocbee Kind Of Tasty
Näyttelyt: Kajaani KV 14.01.2012, tuomari Juha Kares AVO ERI3
Kooltaan ja mittasuht. mallikas maskul. uros, hyvä kuono ja purenta, vahva kallo, kauniit silmät,
hyvä kaula, seisoo edestä holtittomasti, hyvä rintakehä, hyvä lantio, sopusuht.kulm. takaosa, hyvä
turkki ja väri, koira liikkkuu hyvin, edestä voisi olla tiiviimpi.
Kajaani 21.04.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen AVO EH4
Hyväntyyppinen. Kallo-osa saisi olla jalompi. Huulia ja kaulanahkaa saisi olla vähemmän. Riittävät
kulmaukset edessä ja takana, mutta kyynärpäät saisivat olla rungonmyötäisemmät. Hyvä runko.
Liikkuu hyvin takaa, edestä löysästi.
Lestijärvi 19.05.2012, tuomari Jouko Leiviskä AVO ERI1, SA, PU1, VSP, SERT
Erittäin hyvä tyyppi. Hyvät mittasuhteet omaava. Hyvä kaula & selkälinja, vankka luusto. Pää voisi
olla jalompi ja korvat pienemmät. Erinom runko & eturinta. Hyvät käpälät. Hyvä leveä reisi. Hyvä
hännän kiinnitys. Liikkuu hyvällä askeleella.
Oulu Äimäraution ravirata 14.07.2012, tuomari Ann Carlström AVO ERI2 SA
Tilltalande helhet, utm. proportioner, maskulint huvud, fint uttryck, välansatta öron. Mycket bra
hals och överlinje. Välkroppad, lagom vinklad. Rör sig något trångt fram. Typiska rörelser från
sidan. Utmärkt päls.
ROCBEE BIG HIT
FI41533/11 s. 24.6.2011 i. Don’s Power Point e. Rocbertta
MEJÄ: 5.8.2012 Heinola (Vierumäki), t. Karla Sohlman AVO1 47p.
Hyvä ohjattu lähtö, Hitti aloittaa sopivavauhtisen jälkityön käyttäen pääosin maavainua. Kaikki
osuudet se etenee hyvin, tehden pari pientä pyörähdystä jäljen sivuun ja joka os. pari laajempaa
rengastusta. Kaadolle tullaan ja jää. 1. kulma tarkasti makuun tutkii vauhdissa nuuhkaiseten. 2.
kulma myös tarkasti ja makuu hyvin merkaten, hieno suoritus ensikertalaiselta koiralta. Tänään
pisteisiin vaikuttaa 1. makuun nopea merkkaaminen ja pyörähdykset jäljestyksen aikana. Tästä
Hitistä todennäköisesti kuullaan vielä ☺
16.9.2012 Laitila t. Juhani Heikniemi AVO2 36p.
ROCBEE CAVIAR CASPER
FI58504/11 synt. 03.11.2011 i. Don's Power Point e. Rocbee Beaubelle
Näyttelyt: Kokkola 08.07.2012, tuomari Tuula Pratt PEN1
Tasapainoisesti kehittynyt ja kasvanut urospentu, jonka tulee saada lisää itseluottamusta. Hyvä
urosmainen pää. Tyypillinen selkälinja. Riittävät kulmaukset, vankat raajat. Liikkuu hyvin.
Oulu Äimäraution ravirata 14.07.2012, tuomari Ann Carlström PEN1
Fina proportioner. Trevlig helhet, maskulint huvud, fin mark. stop, välansatta välformade öron. Bra
uttryck. Mycket bra överlinje. Välkroppad för åldern. Passande benstomme. Rör sig väl från sidan.
Utmärkt päls. Behöver mer ringvana, därför inget hederspris.
ROCBEE ELTON JOHN
FIN26115/07 s. 12.4.2007 i. Boniton High Hopes e. Rocbee New Look
MEJÄ: 17.6.2012 Espoo t. Marko Saarni AVO0
Alkumakaus tarkasi ja reippaasti jäljelle. Edetään maa/ilmavainulla. Heti alussa laaja lenkki. Löytää
itse takaisin, mutta heti perään eksyy polulle, palautuksen jälkeen vaikeaa pysyä jäljellä ja toinen
hukka. Palautuksen jälkeen kulma hienosti ja makuu "merkataan", 2. osuus aluksi hienosti, kunnes
59
muutama lenkki jäljen sivuun ja sitten määrätietoisesti pois jäljeltä, kolmas hukka. Harjoitellen
loppuun. Makaukset tänään loistavasti ja kaato löytyy ja kiinnostaa.
ROCBEE ESCORT
FI46414/09 synt. 10.8.2009 i. Keep Hope Up e. Boniton Jasmin
Näyttelyt: Kajaani KV 14.01.2012, tuomari Juha Kares AVO H
Reipas maskuliininen hyvänkokoinen uros joka liikkuu hieman töpöttävästi, hyvä kuono, turhan
korostuneet kulmakaaret, ilme voisi olla hieman pehmeämpi, hyvä kaula ja lapa, turhan suora lyhyt
olkavarsi, löysää kaulanahkaa, hyvä rintakehä ja luusto, sopusuht. kulm. takaosa, kaipaa lisää
harjoitusta kehässä.
Lieksa 06.05.2012, tuomari Matti Luoso AVO ERI1, SA, PU1, ROP, SERT
Eritt. hyväntyyppinen ja –kokoinen uros. Hyvä pää. Oikea purenta. Hyvä kaula & luusto. Hieman
kapea runko. Sopivat kulmaukset. Liikkuu hyvin. Hieman vallaton käytös.
Kuopio KV 03.08.2012, tuomari Harry Tast AVO ERI1
Tasapainoinen ja jäntevä uros. Voimakaskalloinen hyväilmeinen pää. Tasapurenta. Rintakehä litteä.
Hyvä raajarakenne. Suora selkälinja. Liikkeessä kyynärpäät ulkokierteiset. Esiintyy iloisesti.
Kuopio KV 05.08.2012, tuomari Elena Ruskovaara AVO EH2
Oikea tyyppi, hyvin solakka runko, vahvanmallinen maskuliininen pää. Etuosassa saisi olla enempi
täytettä. Vakaa ylälinja, hyväasentoinen häntä. Pitäisi liikkua joustavammin ulottuvammalla
askeleella edestä ja takaa. Hyvä näyttelykunto.
Pieksämäki 26.08.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen AVO ERI1 SA PU3 VASERT
Erinomainen tyyppi, hyvät rungon mittasuhteet, kallo-osa voisi olla hieman jalompi, hyvä kaula ja
ylälinja. Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut. Tiivis runko, jossa saisi olla enemmän massaa.
Erinomainen karva, hyvä väri. Liikkuu ja esiintyy hyvin.
ROCBEE EVERY DAY
FI14274/12 synt. 31.12.2011 i. Benchmark Siopwr e. Rocbee Quelle
Näyttelyt: Kuopio KV 03.08.2012, tuomari Lokodi Csaba Zsolt, Romania PEN1 KP VSP-pentu
Nice head with good proportions. Excellent size. Very nice topline. Level back. Correct bite. Little
bit wide front.
Jyväskylä KV 10.11.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen JUN ERI3
Hyväntyyppinen nuori uros. Hyvä pää ja kaula. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa.
Etuosa saisi olla tiiviimpi. Liikkuu hyvin takaa, edestä löysästi. Hyvänlaatuinen karva. Hyvä väri.
Hyvä luonne.
ROCBEE FLY WITH POWER
FI14416/12 synt. 05.01.2012 i. Don's Ten To One e. Rocbee Sunnydayatshell
Näyttelyt: Äänekoski 08.09.2012, tuomari Paavo Mattila PEN1 KP ROP-PENTU
Erinomainen pentu. Kaunis pää ja kaula. Erinomainen runko. Hyvä ylälinja. Erittäin hyvät raajat.
Erinomainen karvapeite. Kaunis väri. Liikkuu hyvin. Miellyttävä aavistuksen varovainen luonne.
Jyväskylä KV 10.11.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen JUN ERI1
Erittäin hyväntyyppinen nuori uros. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula. Saisi olla paremmin
kulmautunut edestä ja takaa. Eturinta saa vielä kehittyä. Tiivis runko. Hyvä tumma väri. Liikkuu
hyvin takaa, hieman löysästi edestä. Erinomainen luonne.
60
ROCBEE KEEPSAKE
FI20599/10 synt. 23.2.2010 i. Rocbee My Love e. Rocbee Only You
Näyttelyt: Kajaani 21.04.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen AVO ERI2
Hyväntyyppinen. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää. Hyvä kaula. Etuosa saisi olla paremmin
kulmautunut. Hyvä runko. Liikkuu hieman löysästi edestä. Hyvä väri. Hyvä turkki.
Pietarsaari 06.05.2012, tuomari Harry Tast AVO H, suhtautuminen tuomariin ei rodunomainen
lähestyttäessä
2 v, hieman pitkä & matala kokonaisuus, pitkä, tyylikäs kaula, iloisesti heiluva häntä, urosmainen
hyvänmallinen pää, voimakkaat kulmaukset, oikea karvanlaatu, eturaajat eivät yhdensuuntaiset
liikkeessä, käsittelyssä varautunut mikä pudottaa palkintosijan.
13.5.2012 Kuusamo t. Tuula Pratt AVO EH2.
Tottumattomasti esiintyvä, itsevarma uros. Voimakas pää. Hyvä kaula. Antaa pitkän ja matalan
vaikutelman. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä rungon voimakkuus. Pitkä lanneosa. Ylöskiinnittynyt
häntä, jota kantaa korkealla. Yhdensuuntainen liike, riittävä ulottuvuus. Hyvä turkki.
ROCBEE KLONDIKE
FI20598/10 synt. 23.2.2010 i. Rocbee My Love e. Rocbee Only You
Näyttelyt: Jämsä 05.05.2012, tuomari Kirsi Nieminen AVO EH1
Erinomaisen hyväntyyppinen, matalaraajainen ja pitkärunkoinen uros. Turhan korostunut
otsapenger. Hyvä kaula ja lavat. Syvä rintakehä, hyvä täyteläinen runko, pitkä lanne. Hyvät
takakulmaukset, hyvä ylälinja seistessä. Liikkuu edestä leveästi.
ROCBEE MY LOVE
FIN37738/08 synt. 27.05.2008 i. Luckystone's Double Trouble e. Hammalgårdens Will To Please
Näyttelyt: Kemi 22.07.2012, tuomari Eva Mjelde, Norway AVO ERI1
Masculine head, good expression. Good neck & shoulder. Well made body and hindquarters. Good
bone. Moved with drive.
Lapua 11.08.2012, tuomari Leila Kärkäs AVO ERI1 SA PU1 ROP SERT
Vahvaluustoinen, hyvät mittasuhteet omaava uros, hyvä pään muoto ja linjat, kauniit silmät ja hyvät
korvat, hyvä kaula ja ylälinja, hyvin kulmautunut, mutta hieman leveäasentoinen etuosa, hyvä
takaosa, erinomainen yhdensuuntainen takaliike, hyvä sivuliike, kyynärissä löysyyttä, hieman
korkea-asentoinen häntä, hyvä karva + käytös.
ROCBEE QUINTUS
FIN35418/08 s. 7.6.2008 i. Sparklecreaks Hercules e. Rocbee Hertha
Näyttelyt: Kokkola KV 08.07.2012, tuomari Tuula Pratt VAL ERI1 SA PU1 VSP CACIB
Kaunislinjainen valio, joka esitetään erinomaisessa kunnossa. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen
ylälinja. Tasapainoiset kulmaukset, vankat raajat. Hyvä täyteläinen runko, joka on hyvässä tiiviissä
kunnossa. Hyvä hännän kiinnitys. Joustava liikunta. Hyvä turkki.
MEJÄ: 3.6.2012 Kokkola t. Toni Tunkkari VOI3 26p.
Eddie nuuhkaisee alkumakauksen ja lähtee reippaasti jäljelle. Lähes virheetöntä suoritusta aina
kolmannen osuuden loppuun asti jossa hakulenkit kasvaa ja lopulta lähtee paluujäljelle. Palautetaan
viimeisellä kulmalla jäljelle. Edetään jonkin matkaa kunnes Eddie lähtee uudelleen paluujäljelle.
61
Viimeinen osuus hakien tuulen avulla jälkeä ja lopulta se sorkkakin löytyi, joka oli varsin
mielenkiintoinen Eddielle ja sitä jäätiin paikoilleen tutkimaan. Kulmat Eddie suoritti tarkasti
mukaan lukien katkokulman, joka mentiin pitotarkastuksilla aivan jäljen tuntumassa. Makauksista
merkkasi kaikki muut selvästi paitsi viimeinen ohi.
ROCBEE UNDERBERG
FI58040/10 synt. 20.10.2010 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Rocbee Sunnydayatshell
Näyttelyt: Kajaani KV 14.01.2012, tuomari Juha Kares JUN H
Hyvänkokoinen, mittasuht. oikea, rungoltaan vielä hyvin kesken kehityksen oleva uros, hyvä pää ja
ilme, turhan etuasent. lavat, hyvät eturaajat, rintakehä vielä tänään turhan litteä, sopusuht. kulm.
takaosa, hyvä häntä, ei tahdo oikein liikkua, koira tarvitsee lisää aikaa ja harjoitusta, hyvä turkki ja
väri. Lupaava juniori joka saa vielä kerätä massaa ja harjoitella lisää niin pääsee korkeam.
palkinnoille.
Kajaani 21.04.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen NUO EH2
Hyväntyyppinen, ujoluonteinen nuori uros. Kuononselkä saisi olla leveämpi. Hyvä kaula. Saisi olla
paremmin kulmaut. edestä. Vielä kehittymätön eturinta. Kehittymätön runko.
Kuusamo 13.05.2012, tuomari Tuula Pratt NUO EH2
Kauttaaltaan hieman kevyt uros. Saisi olla täyteläisempi pää. Riittävä kaulan pituus. Niukat
kulmaukset edessä, sopivat takana. Vielä litteä runko. Hieman luisu lantio, alaskiinnittynyt häntä.
Liikkeessä voisi olla parempi ulottuvuus. Koira tarvitsee aikaa ja harjoitusta näyttelytilanteeseen.
Taivalkoski 09.06.2012, tuomari Elena Ruskovaara NUO EH2
Ikäistään nuoremmalta vaikuttava, hyvin solakkarunkoinen, hyväluustoinen uros. Pää on vielä
vähän pieni ja se saa levitä, mutta ilme ja silmät ovat hyvin tyypilliset. Liikkuu yhdensuuntaisesti.
Ylälinja saa vielä asettua. Oikea-asentoinen häntä. Hyvä askelpituus. Tarvitsee aikaa täyttyäkseen ja
voimistuakseen kauttaaltaan.
Rovaniemi 01.07.2012, tuomari Martin Johansson, Sweden NUO EH2
Något lång hane, bra skuldra, tunn i fronten, rak överarm, bröstkorg i utveckling, rör sig med bra
steg, något stressigt, bra päls och färger.
Oulu Äimäraution ravirata 14.07.2012, tuomari Ann Carlström, Sweden JUN H
Fina proportioner. Tillräckligt maskulint huvud. Ängstligt uttryck. Välplacerade öron. Bra hals och
rygg. Tunn bröstkorg. Rör sig ostabilt fram, ganska väl från sidan. Ängslig, därav priset.
Pyhäjoki Merimaja 25.08.2012, tuomari Leni Finne NUO H
Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto. Sukupuolileima voisi olla vakuuttavampi. Melko kevyt ja kapea
pää. Hyvät silmät & korvat. Hyvä kaula. Riittävä eturinta, oikeanmallinen rintakehä. Riittävät
kulmaukset. Oikea askelpituus. Tulee vielä miehistyä.
ROCBEE UNICORN
FI58041/10 synt. 20.10.2010 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Rocbee Sunnydayatshell
Näyttelyt: Turku KV 22.01.2012, tuomari Bo Skalin NUO ERI1, SA
Trevligt temperamet. Korrekt huvud med bra utryckt. Bra hals. Korrekta propotioner. Välvinkland.
Rör sig bra. Passande benstomme, lite lösa ärmbågar. Bra päls o färg.
Tuusniemi 25.03.2012, tuomari Hannele Jokisilta NUO ERI1, SA, PU2, SERT
Erinomainen tyyppi. Lupaava uroksen pää. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä luusto.
Oikeanmallinen vankka runko. Kaunis karva. Hyvä luonne. Selkälinja saisi olla tyypillisempi sekä
seistessä että liikkeessä mutta liikkuu erittäin hyvin.
Jämsä 05.05.2012, tuomari Kirsi Nieminen NUO ERI1, SA, PU1, VSP, SERT
62
Erinom. tyyppiä oleva uros jolla hyvä pää. Hyvä ylälinja, erinom kaula ja oikeat lavat.
Kyynärpäissä hieman löysyyttä. Erinom runko. Hyvä raajaluusto. Hyvät takakulmaukset. Hyvin
suora selkälinja. Etuliikkeissä löysyyttä. Muuten liikkuu hyvin.
Tampere KV 12.05.2012, tuomari Matti Tuominen NUO ERI2
1,5 v erittäin hyväntyyppinen uros jolla hyvä luusto. Hyvä pää. Hyvä turkki. Ikäisekseen sopiva
runko. Sopivasti kulmautunut takaa. Liikkuu hyvin, mutta tarvitsee hieman kehäharjoitusta.
Etukulmaukset saisi olla paremmat.
Mikkeli 17.05.2012, tuomari Paavo Mattila NUO ERI1
Hyvin rakentunut uros. Kallo-osa voisi olla aavistukset leveämpi. Hyvä kaula. Erittäin hyvä runko.
Raajojen kulmaukset voisivat olla selkeämmät. Hyvä karva. Liikkuu hyvin. Vilkas luonne.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia NUO ERI1 SA SERT
Laukaa 30.06.2012, tuomari Leila Kärkäs NUO EH1
Erittäin hyväntyyppinen uros, jolla riittävä pään pituus. Turhan karkea otsa. Silmät voisivat olla
tummemmat. Hyvä korvat. Kovin niukasti kulmautunut edestä. Voimakkaasti takaa. Hyvä luusto.
Hieman lyhyt kaula ja turhan laskeva ylälinja. Hyvä rintakehä, eturinta puuttuu. Etuaskel jää kovin
lyhyeksi. Kyynärpäissä löysyyttä. Hyvä takaliike. Erinomainen karva ja miellyttävä käytös.
Kuopio KV 04.08.2012, tuomari Lokodi Csaba Zsolt, Romania NUO ERI1 SA VASERT
Good bones. Correct size. Good muzzle and skull lines. Correct bite. Medium long neck. Excellent
strong withers. Little bit short step. Heavy shoulders. Open elbows. Good hair quality. Good show
condition.
Kuopio KV 05.08.2012, tuomari Elena Ruskovaara NUO ERI1 SA SERT
Erinomainen lihaksikas, hyvin kaunispäinen nuori uros. Hyvin kulmautunut takaosa ja tilava runko,
etuosa voisi olla tiiviimpi ja eturinnastaan täydempi. Liikkuu tarpeeksi yhdensuuntaisesti.
Keskipitkä askel. Hyvä käytös.
Pieksämäki 26.08.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen NUO ERI1 SA PU1 ROP SERT
Erittäin hyväntyyppinen, sopusuhtainen, hyvin liikkuva nuori uros. Hyvä pää ja ilme, hyvä kaula,
hieman etuasentoiset lavat, erinomainen runko, hyvä takaosa. Erinomainen karva ja hyvä väri.
Jyväskylä KV 10.11.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen KÄY ERI3
Erittäin hyväntyyppinen, joskin hieman narttumainen kokonaisuus. Hyvä pää. Hyvä kaula. Etuosa
voisi olla paremmin kulmautunut ja eturinta voimakkaampi. Tiivis runko. Takakulmaukset saisivat
olla voimakkaammat. Liikkuu hyvin takaa, edestä löysästi. Erinomainen luonne.
ROCBEE UNIVERSAL
FI58039/10 synt. 20.10.2010 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Rocbee Sunnydayatshell
Näyttelyt: Kajaani KV 14.01.2012, tuomari Juha Kares JUN H
Mittasuht. mallikas vahvaluinen tänään liian ujo arkaillen esiintyvä uros, järeähkö kallo-osa, joka ei
toivottavasti voimistu liikaa, hyvä lapa etuosa ja rintakehä, turhan paljon löysää kaulanahkaa,
eritt.hyvä takaosa, järeä uros ja ujosteleva arka temp. määrää tänään palkinnon.
Lieksa 06.05.2012, tuomari Matti Luoso NUO H
Tyypiltään erittäin hyvä nuori uros, mutta esiintyy liian ujosti. Hyvä pää. Oikea purenta. Hyvät
silmät ja korvat. Hyvä kaulalinja. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Eturaajat saisi olla suoremmat.
Eturinta & runko saavat vielä kehittyä. Hyvät kulmaukset. Tulisi esiintyä vapautuneemmin ja
liikkeissä ryhditön. Hyvä nuori uros, jonka käytös pudottaa palkintosijaa.
Kuopio KV 03.08.2012, tuomari Harry Tast NUO H
Tyyppi erinomainen, mutta kovin jännittynyt seistessä ja ryhti katoaa liikkeessä. Hyvänmallinen
miehekäs pää. Hyvä raajarakenne. Askel jää nyt lyhyeksi. Käytös pudottaa palkintosijaa.
63
Kuopio KV, 05.08.2012, tuomari Elena Ruskovaara NUO H
Kauniinmallinen, valitettavan arka uros, joten ei nauti kehässäolosta. Jäntevä solakka runko.
Maskuliininen pää. Vähän pälyilevä ilme. Eturinnan tulisi olla täyttyneempi. Sopivat kulmaukset.
Käyttäytyy ja liikkuu jännittyneesti eikä näytä häntäänsä.
ROCBEE VAN GOGH
FIN32991/06 synt. 29.5.2006 i. Mozart e. Rocbee Be Happy
Näyttelyt: Korpilahti 01.04.2012, tuomari Reia Leikola-Walden VAL ERI1, SA, PU1, VSP
Vankka, mittasuhteiltaan oikea uros, jolla hyvä pää, riittävä kaula. Hyvä luusto. Riittävästi
kulmautuneet raajat. Tilava runko. Liikkuu hieman kapeasti takaa hyvällä askelmitalla,
rodunomainen ylälinja. Hyvä turkki, väri ja luonne.
Lestijärvi 19.05.2012, tuomari Jouko Leiviskä VAL ERI
Hyvät mittasuhteet omaava. Hyvä kaula, suorahkot lavat hieman häiritsevät ylälinjaa. Turhan
vankka kallo. Kookkaat korvat. Hyvä runko. Eturinta voisi olla voimakkaampi. Niukasti
kulmautunut taka. Korkeahkot kintereet. Liikkuu ahtaasti taka, saisi kantaa ryhtinsä paremmin
liikkeessä.
ROCBEE WINNER TAKES IT ALL
FI20139/11 synt. 15.2.2011 i. Don´s Ten to One e. Apris Fanta
Näyttelyt: Kajaani 14.01.2012, tuomari Juha Kares JUN ERI 1, SA, SERT
Kooltaan ja mittasuht. erinomainen linjakas vallaton juniori, hyvä uroksen pää ja ilme, lupaava
etuosa, ikään ja kokoon sopiva rintakehä, hyvä käpälät, eritt. hyvä takaosa ja hyvä häntä. Koira
liikkuu eritt. hyvin kun haluaa, koiralla oikea rodun eloisa luonne, kaunis turkki, hyvä väri. Lupaava
juniori.
Kajaani 21.04.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen JUN ERI1
Hyvän tyyppinen, hieman ujo nuori uros. Hyvä pään profiili. Hyvä kaula. Etuosa saisi olla
paremmin kulmautunut. Tiivis runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Liikkuu hyvin.
Lestijärvi 19.05.2012, tuomari Jouko Leiviskä JUN ERI1
Hyvä mittasuhteet omaava vielä erittäin pahassa kehitysvaiheessa oleva, joka on hyvin tyypillistä
tälle hitaasti kehittyvälle rodulle. Hyvä kaula ja selkälinja. Kaunis pää. Vielä litteähkö runko.
Erinom luusto. Hyvät tiiviit käpälät. Reisi voisi olla leveämpi. Hyvin lupaava joskin tarvitsee aikaa
runkonsa kanssa.
Oulu Äimäraution ravirata 14.07.2012, tuomari Ann Carlström, Sweden JUN ERI1 SA PU3
SERT
Tilltalande helhet. Utmärkta proportioner. Vackert huvud. Fint uttryck. Välplacerade öron. Utmärkt
överlinje. Bra bröstkorg. Lagom vinklad. Rör sig något ostabilt fram, mycket väl från sidan.
Utmärkt päls.
ROCBEE XAVIER
FIN45522/06 synt. 19.8.2006 i. Hammalgårdens Collin Collection e. Rocbee Amiable
Näyttelyt: Kajaani KV 14.01.2012, tuomari Juha Kares AVO ERI2, SA, PU4
Oikeailmeinen kooltaan ja mittasuht. mallikas hyvin liikkuva uros, hyvin kaunis jo harmaantunut
pää ja ilme, juuri oikea pään profiili. Kaunis kaula ja lapa, suorahko olkavarsi ja hieman leveä
edestä, hyvän mallinen rintakehä ja luusto, mallikas takaosa, liikkuu hyvin sivulta, karva ei tänään
parhaassa kunnossa.
64
Lieksa 06.05.2012, tuomari Matti Luoso AVO ERI2
Eritt. hyväntyyppinen sopivankokoinen uros. Hyvä pää. Oikea purenta. Isot korvat. Hyvä kaulalinja,
luusto & käpälät & runko. Hieman pehmeä selkälinja. Etukulmaus saisi olla parempi, takana hyvä.
Voisi olla hieman raajakkaampi. Liikkuu hyvällä askeleella. Hyvä käytös.
Kuopio KV 03.08.2012, tuomari Harry Tast AVO EH3
Iloisesti esiintyvä 6v uros, jolla saisi olla enemmän raajakorkeutta. Jalo kaunisilmeinen pää. Hyvä
raajarakenne. Tyylikäs kaula. Karvassa karheutta. Liikkeessä kyynärpäät voimakkaasti
ulkokierteiset. Litteät etukäpälät.
Kuopio KV 05.08.2012, tuomari Elena Ruskovaara AVO ERI1 SA PU4
Erinomainen tyyppi. Hyvin kaunis pää ja hurmaava ilme. Riittävä täyte eturinnassa. Tyypillinen
ylälinja. Hyvin kulmautunut takaosa ja jäntevä runko. Vähän kiireinen askellus, mutta askelpituus
hyvä. Oikea-asentoinen häntä.
ROCBEE YANKEE
FI21911/11 synt. 27.02.2011 i. American Idol e. Kiikurin Tsh Eowy
Näyttelyt: Korpilahti 01.04.2012, tuomari Reia Leikola-Walden JUN EH1
Mittasuhteiltaan oikea junioriuros, jolla miellyttävä pää, jossa hyvät linjat. Hyvä kaula. Sopiva
luusto. Toivoisin paremmin kulmautuneen etuosan. Runko vielä kesken kehityksen. Liikkuu vielä
löysin kyynärpäin edestä riittävällä askelmitalla. Rodunomainen ylälinja. Kaipaa hieman
itseluottamusta. Erinomainen turkki ja väri.
Jämsä 05.05.2012, tuomari Kirsi Nieminen JUN ERI1
Erinom tyyppiä oleva uros, jolla oikeat rungon mittasuhteet. Oikea pään pituus. Hieman voimakas
kallo-osa. Hyvä kaula. Kyynärpäissä hieman löysyyttä. Ikäisekseen hyvä runko, hyvä raajaluusto.
Hyvät kulmaukset. Liikkuu edestä leveästi. Esiintyy erittäin hyvin.
Mänttä-Vilppula 03.06.2012, tuomari Leni Finne JUN H
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Saisi esiintyä rohkeammin. Hieman pienet silmät, jotka turhan
pyöreät. Hyvät korvat. Eturinta voisi olla täyteläisempi. Hyvät etukulmaukset. Oikeanmallinen
rintakehä. Ok takakulmaukset, hyvät käpälät. Taka-askel saisi olla tehokkaampi. Käytös laskee
palkintosijaa.
ROMEO
FIN26541/04 s. 22.4.2004 i. Sweetie-pie Famoso e. Korpinotkon Cleopatra
MEJÄ: 12.5.2012 Sastamala (Äetsä) t. Sanna Rantanen AVO0
Ohjattu lähtö. Romeo aloittaa oikein mallikkaasti sopivalla vauhdilla pääosin ilmavainulla edeten.
Pian alun jälkeen kuusikkotiheikkö ja sieltä löytyvät hajut vievät Romeon ajatukset verijäljestä
linnustukseen ja reipasta vauhtia hukkaan. Sama toistuu kohta uudelleen. 1. kulma selvitetään
mallikkaasti ja makaus merkataan, mutta kohta kulman jälkeen muut hajut kutsuvat taas ja koe
keskeytyy. Harjoitellen kaadolle. Halutessaan verijäljen seuraaminen onnistuu erinomaisesti, mutta
linnut vievät voiton.
17.5.2012 Nokia (Tottijärvi) t. Jyrki Rasinpää AVO1 41p.
Romeo tutkii alkumakausta ja lähtee sopivavauhtiseen jäljestykseen maavainua käyttäen. 1. osuus
mennään välillä jäljen sivussa edeten ja tehden tarkistuksia molemmin puolin. 1. kulma pienellä
tarkastuspistolla ja makausta hätäisesti nuuhkaisten. 2. osuudella enemmän pyörityksiä jäljen
sivuille vaatien muutamia kehoituksia palatakseen jäljelle. 2. kulma tarkasti makaus hätäisesti
nuuhkaisten. 3. osuus miltein koko matka tarkasti jäljestäen. Kaato kiinnostaa ja sille mennään
65
pienen pysähdyksen jälkeen. Lupaava jäljestäjä, joka tietää missä verijälki kulkee. Ohjaaja täytyisi
luottaa koiran taitoihin ja tarkkailla narun käyttöä.
6.6.2012 Nokia (Tottijärvi) t. Jari Salokanto VOI3 23p.
Romeon lähtö oli heti kuvaannollinen koko jälkeen nähden. Heti viimeiseltä krepiltä lähdettiin
pyörittämään jäljen ympäristöä ja meno seisahtui melkein siihen. Aikansa tutkittuaan koira otti
jäljestyksestä kiinni, mutta piakkoin tultiin sorsalammelle, joka äänistä päätellen kuhisi houkuttavaa
riistaa. Sieltä ei koiraa saatu pois kun vetämällä. Kun koiralle oli osoitettu jälki tulimme melkein
saman tien katkolle, ja siinä koira ikään kuin terästäytyi ja löysi nopeasti uuden verijäljen. Jäljestys
ei koko aikana ollut kovin tiivistä ja uran päällä etenevää vaan aikamoista pyöritystä molemmin
puolin jälkiuraa. Ohjaaja sai tehdä kyllä melkomoisen työn yrittäessään pysyä koiransa mukana.
Siinä hässäkässä makuut ja kulmat eivät juurikaan kirsun eteen tulleet. Kulmat suoritettiin
useimmiten pitkähköjen pyöritysten päätteeksi, viimeinen selvästi oikaisten. Sorkka löydettiin. Se
oli oikeastaan se kaikkein positiivisin ja melkeinpä yllättävinkin asia tässä jäljestyksessä, koska
aikaa ei ylitetty. Ja sorkka myöskin kiinnosti. Koiralla on runsaasti tarmoa jakaa vaikka muutamalle
muullekin metsässä ja jos se saataisiin kohdistettua kokonaan verijäljestykseen, niin suurtakin
tulosta tulisi.
4.7.2012 Sastamala t. Hannu Suonto VOI1 44p.
Reippaasti liikkeelle. 1. osuudella tutkittiin nopeasti tuoreet hirven jäljet. Toisella osuudella pari
vähän laajempaa riistan jälkien tarkastusta. Katkolla pyörittiin hetki linnun jäljillä ja jatkettiin sitten
ilmavainulla uuteen suuntaan. Kulmat tarkasti. Ensimmäisellä makuulla melkein pysähdyttiin ja
nuuhkaistiin, toinen ohi, kolmas tutkittiin hienosti ja neljäs pikaisesti. Kaato kiinnosti.
7.7.2012 Nokia (Tottijärvi) t. Sanna Rantanen VOI0
Romeo ohjataan päivän jäljestystehtävään. Ensimmäinen osuus mennään etupäässä jäljen
tuntumassa, mutta enemmän tarkisteluita tehden ja kenties vettä etsien. Siinä sivussa kuitenkin
edetään jäljen suuntaisesti. Makuu ohittuu. 1. kulman katkolla veri loppuun sitten tutkiskelua jäljen
tuntumassa ilman päämäärähakuista jäljen etsintää. Hukka. Palautus 2. osuuden alkuun. Hienoa
työtä aina 3. osuuden alkupuolelle, jossa poistuminen tuoreelle kauriin jäljelle. Hukka. Uuden alun
jälkeen hetki hyvin, sitten jälleen riistajäljille ja 3:een hukkaan. Koe keskeytetään. 2 ja 3 makauksen
merkkasi nopeasti. 2. kulma hyvin. Romeo on hyvä jäljestäjä, mutta riista vei tänään voiton.
25.7.2012 Nokia (Tottijärvi) t. Karla Sohlman VOI2 34p.
Hyvä ohjattu lähtö. Romppu aloittaa verkkaisen jäljestyksen käyttäen pääosin ilmavainua.
Ensimmäinen ja toinen osuus aaltoilevaa, useita tarkastuspistoja jommallekummalle puolen jälkeä
tehden. Kolmas osuus melko suoraviivaista jäljestystä. Neljännen osuuden alussa taas pyörimistä,
mutta loppuosuus hyvin kaadolle jonka tutkii ja jää. Kolmas kulma pienellä tarkistuksella takaa.
Makauksista 1. ja 4. vauhdista hieman hidastaen nuuhkaisten. 2. ja 3. hyvin merkaten. Valitettavasti
pyörähdykset veivät tänään niin paljon aikaa, että palkintosija putoaa. Veteraani Romppu osoitti
osaavansa jäljestää, mutta tänään aikaa käytettiin liikaa ja etenevyys kärsii.
1.8.2012 Nokia (Tottijärvi) t. Sanna Rantanen VOIOhjattu lähtö. Heti ohjauskreppien päätyttyä Romeolta pääsee päivän työtehtävä unohtumaan ja
riistapolkujen tarkastelu johtaa hukkaan. Puhtaalta jäljeltä muutamalla tarkastuksella hyvin
katkokulman tuntumaan. Ennen veren loppua riista vie taas Romeota, hukka. Palautus 2. osuuden
alkuun, mutta Romeon kiinnostus veren seuraamiseen on väistynyt linnustuksen tieltä, joten ohjaaja
keskeyttää kokeen. Tänään riistarikas maasto oli Romeolle liikaa.
5.8.2012 Nokia (Tottijärvi) t. Sanna Keski-Nisula VOI1 44p.
Ohjattu reipas lähtö. Romeo jäljestää sopivaa kävelyvauhtia kaikki osuudet tarkistellen jäljen
sivustat. Välillä jälkitarkasti, välillä jäljen sivussa. Ensimmäisellä kulmalla katko, jonka suorittaa
nopeasti ilmavainulla. Toinen kulma yli ja jäljestys kolmannelle osuudelle kaartaen jäljen takaa
uintireissulla lisättynä. Kolmas kulma ensin oikaisten ja sen jälkeen laaja lenkki kulman taakse.
66
Makauksista yksi nuuhkitaan, toinen sivusta ohi, kolmas ja neljäs sivusta kaartaen ja nuuhkitaan.
Välillä laajoistakin lenkeistä huolimatta Romeo palaa jäljelle pääsääntöisesti itsenäisesti. Linnut
hieman pyörittävät vanhan metsästäjän ajatuksia, mutta kaadolle päästiin ilmavainulla hakien.
30.9.2012 Sastamala (Eräperko) t. Hannu Suonto VOINäyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Trudy Short, Iso-Britannia VET ERI1 SA PU4
ROP VET
-
Rovaniemi 01.07.2012, tuomari Martin Johansson, Sweden VET ERI1 SA VET ROP
Välskuret huvud, bra uttryck, lite framskjuten skuldra, bra tassar, bra bröstkorg, men i åldernsrätt
lite hög hull, välvinklad bakställ, rör sig väl för åldern, bra päls.
Jyväskylä KV 10.11.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen VET ERI1 SA PU2 VET ROP
Erittäin hyväntyyppinen hienossa kunnossa oleva veteraaniuros. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula ja
ylälinja. Hieman etuasentoiset lavat. Tiivis runko. Erinomainen karvapeite. Kauniit sivuliikkeet.
Miellyttävä luonne.
Helsinki Messukeskus 09.12.2012, tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa VET ERI2 SA
Vankkarakenteinen, mittasuhteiltaan oikea uros, selvä sukupuolileima, oikeapiirteinen uroksen pää,
hyvä ilme, hyvät korvat, tasapainoinen ylälinja, vankka runko, hyvin kulmautunut, liikkuu
tasapainoisesti, hyvä karvanlaatu.
RUUSTIINAS AMADEUS
FI50913/09 synt 09.09.2009 i. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Lafant
Näyttelyt: Lappeenranta 08.04.2012, tuomari Tino Pehar VAL ERI3
2,5 year, strong male. Wellbalanced masculine head & expression, good earset, good topline,
slightly steep shoulders. In movement should have longer steps in front and more drive behind.
Lovely temperament.
Hamina KV 13.05.2012, tuomari Pekka Teini VAL ERI3, SA, PU4
Rotutyyppi erinomainen, sukupuolileimaltaan selvä, sulavasti liikkuva, laadukas valiouros, päässä
hieno pituus ja sopiva otsapenger, hieman laskeva ylälinja, hyvä lantio, hienot kulmaukset raajoissa,
kauniit käpälät, erinomainen turkki, kaunis käytös.
Tervakoski KV 26.08.2012, tuomari Kirsti Louhi VAL ERI4
Hyväntyyppinen, rungon mittasuhteilta sopusuhtainen uros. Selvä sukupuolileima. Oikea purenta.
Hyvä kaula & ylälinja. Saisi olla kulmautunut paremmin sekä edestä että takaa. Eturinta puuttuu.
Liikkuu edestä hieman leveästi.
RUUSTIINAS ARISTOCRAT
FI50914/09 synt 09.09.2009 i. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Lafant
Näyttelyt: Savitaipale 31.03.2012, tuomari Pekka Teini KÄY ERI1, SA, PU4, VASERT
Sukupuolileimaltaan vahva, mittasuhteiltaan hieno, tänään hyvässä turkissa esiintyvä uros,
oikealinjainen pää ja hyvä kaula, rintakehässä hyvä pituus ja syvyys, vahvat raajat, hyvät
kulmaukset, liikkuu takaa hieman lyhyellä askelpituudella.
Lappeenranta 08.04.2012, tuomari Tino Pehar KÄY EH2
Very good propotions, good head. Has bit too much step. Good eyeshape. Should have better
topline. In movement should have more reach in front and drive behind.
Järvenpää 27.05.2012, tuomari Tanya Ahlman-Stockmari KÄY H
Vahva, maskuliininen uros joka saisi liikkua tehokkaamin. Suhteessa voimakkaaseen kallo-osaan
kevyt kuono-osa. Etukulmauksia saisi olla enemmän. Tilava runko mutta hieman lyhyt rintakehä.
67
Oikeanlaatuinen karvapeite. Kokonaisuudessaan toivoisin tasapainoisemmat kulmaukset.
Erinomainen käytös.
Helsinki Tuomarinkartano 17.06.2012, tuomari Marjo Jaakkola KÄY EH2
Erittäin hyväntyyppinen. Hyvä pää, jossa riittävä kuonon vahvuus. Riittävä kaula. Eturinta voisi olla
selvempi. Sopiva luusto. Hyvä rungon syvyys. Riittävät kulmaukset. Hyvä leveä reisi. Saisi olla
kauttaaltaan ulottuvampi. Turhan sidotut liikkeet.
Kyröskoski 17.05.2012, tuomari Nikolay Sedyh KÄY ERI1 SA PU1 ROP SERT FI MVA
Ein guter Typ. Sehr gutes Temperament. Vollener Kopf. Korrekte Ohren. Vollene Brust. Gute
Bewegung.
Helsinki Messukeskus 09.12.2012, tuomari Michael Kristensen, Denmark VAL ERI
3 years old. Masculine. Good size. Masculine head, well chiselled below eyes. Scissors bite.
Excellent dark eyes. Well formed ears. Good neck. Well laid back shoulder, but a bit open. Would
prefer deeper chest. Good spring of ribs. Strong loin. Well angulated knee & hocks. A bit low tail
set. Would prefer more reach & drive. Happy temperament. Correct silky coat. Well presented.
SERENNOG ALINIO
FI39206/08 s.26.06.2008 i. Romeo e. Milfeddyg Llafur
Näyttely: Pöytyä 06.05.2012, tuomari Harto Stockmari KÄY EH1
Urosmainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen pää. Hyvä purenta. Hyvä kaula.
Toivoisin korostuneemman eturinnan. Hyvä runko. Hieman pitkä lanneosa. Hyvä takaosa. Karva ei
tänään aivan parhaimmillaan. Liikkuu hyvin edestä, jäykästi ja lyhyesti takaa.
TRÉS ALLENTES CHARMANT
FI53507/11 s.12.09.2011 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Trés Allantes Blanc
Näyttelyt: Kuusamo 13.5.2012, tuomari Tuula Pratt PEK1. KP VSP-pentu
Kaunis pää, miellyttävä ilme. Kiva kaula. Tasapainoisesti kulmautunut. Ikään sopiva runko. Hyvä
raajaluusto & hännän kiinnitys & selkälinja. Yhdensuuntainen liike, ulottuvuutta saa tulla lisää. (1)
Rovaniemen mlk Muurola 19.05.2012, Harry Tast PEK1 KP, ROP
Hyvin kehittynyt, tasapainoinen 8 kk pentu, kaunisilmeinen oikealinjainen ja urosmainen pää, hyvin
kulmautuneet raajat, tasainen selkälinja, iloisesti heiluva häntä.
Rovaniemi 01.07.2012, tuomari Martin Johansson, Sweden JUN ERI1 SA PU3 VASERT
Välbalanserat, något lång hane, välskuret huvud, fina öron, bra skuldra, lite lång i länden, bra bröst,
fina tassar, rör sig väl, fin päls, kunde önska mörkare färg, bra temperament.
Helsinki Messukeskus 08.12.2012, tuomari Patric Ragnarson, Sweden JUN ERI
Utmärkt typ, välformat maskulint huvud, mörka vackra ögon, välplacerade öron, fint djup i
nospartiet, bra bett, milt uttryck, bra hals, något rak skuldra, korrekt överlinje, välformad bröstkorg,
som behöver få lite mer volym, normala vinklar bak, fin lårbredd och låga fina hasor, bra ben och
tassar, bra päls, nyttjar svansen väl, rör sig med fin stil och bra steg, behöver bli stabilare framtill,
trevligt temperament, välvisad.
Helsinki Messukeskus 09.12.2012, tuomari Michael Kristensen, Denmark JUN ERI4
15 months. Well balanced. Masculine head. Nice expression. Well chiselled under the eyes.
Scissors bite. Well formed ears. Excellent neck. Well laid back shoulder. Still needs to develope in
body, but excellent spring of ribs. Well angulated behind. Covering the ground well. Would prefer 1
more kilo on the body. Correct coat. Well presented.
68
TWIGLE INCANTATION
FIN31499/02 synt. 26.06.2002 i. Rocbee Running Robert e. Rocbee Gift To Slave
Näyttelyt: Tuusniemi 25.03.2012, tuomari Hannele Jokisilta VET ERI1, SA, PU3, ROP-VET
Erinomainen tyyppi. Pää jo hieman kuivunut mutta malliltaan hyvä. Riittävästi kulmautunut edestä
ja takaa. Hyvä luusto. Oikeanmallinen hyvä runko. Hyvälaatuinen hieman kihartuva karva. Hyvä
luonne. Liikkuu hyvin.
Pori 29.07.2012, tuomari Kirsti Louhi VET EH1
Hyväntyyppinen, riittävän luuston omaava vanha herra. Hyvä pää, kaunis kaula & ylälinja. Hyvä
rintakehä. Eturinta puuttuu. Ikä näkyy liikkeessä. Voisi olla kulmautunut paremmin. Askelmitta
lyhyt.
Pieksämäki 26.08.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen VET ERI1 SA PU2 VET ROP
Hyvässä kunnossa oleva veteraaniuros, hyvä pää ja kaula, etuosa voisi olla paremmin kulmautunut,
tiivis vankka runko, hyvin kulmautunut takaosa, liikkuu hyvin. Karvapeite ei enää parhaassa
mahdollisessa kunnossa.
Heinola 19.08.2012, tuomari Patric Ragnarson VET EVA
Utmärkt typ. Bra storlek. Välformat maskulint huvud. Mörka vackra ögon. Bra nosparti. Bra bett.
Välplacerade öron. Fint mild uttryck. Korrekt överlinje. Bra hals. Välformat bröstkorg. Raka
vinklar fram. Härlig lårbredd och normala vinklar bak. Nyttjar svansen väl. Bra päls. Går för dagen
orent bak. Därav priset. Trevligt temperament. Välvisad.
TWIGLE OFF LIMITS
FI20814/10 synt. 12.02.2012 i. Benton Ivy League e. Benton Who´s Talkin´
Näyttelyt: Kerimäki 24.03.2012, tuomari Elena Ruskovaara AVO ERI1, SA, PU2, VASERT
Oikea tyyppi. Sopiva luusto. Hyvä nuoren koiran runko. Kohtuulliset kulmaukset. Liikkeessä hyvä
ylälinja ja oikea asentoinen häntä. Tarpeeksi tummat silmät. Leppoisa ilme. Selvä niskakyhmy.
Hyväasentoinen kaula. Ponnekkaat takaliikkeet. Korkea etuaskel mutta hyvä askelpituus.
Savitaipale 31.03.2012, tuomari Pekka Teini AVO ERI1, SA, PU3, SERT
Mittasuhteiltaan oikea, erittäin kaunispäinen ja hyvässä turkissa esiintyvä uros, päässä hieno pituus,
kaunis huulilinja, hienosti laskeutuvat korvat, rotutyypp. piirteeltään oikea ylälinja sekä
hännänkiinnitys, raajoissa oikea vahvuus ja kulmaukset, laadukas turkki ja tiiviit käpälät, hyvä takaaskel myös etuliikkeissä.
Mikkeli 17.05.2012, tuomari Paavo Mattila AVO ERI1, SA, PU2, SERT
Erinomainen uros. Kaunisilmeinen pää. Erinomainen kaula samoin runko ja luusto. Hyvin
kulmautunut ja erinomainen ylälinja. Kaunis karvapeite. Erinomaiset liikkeet. Miellyttävä käytös.
Joensuu 26.05.2012, tuomari Jan Roger Sauge, Norway AVO ERI1, SA, PU3, SERT
Dog of excellent breed type. Lovely head and expression. Good neck, front and bone. Strong
topline. Good hindquarters. Moves well. In lovely coat. Well presented.
Joensuu 27.05.2012, tuomari Tatjana Urek, Slovenia AVO ERI1, SA, PU2, VARACA
Exellent type. Correct head & bite. Good length of the neck. Excellent topline & tail setting. Good
depth of chest. Excellent length of body. Correct angulations. Excellent coat quality & length.
Correct movement.
Kuopio KV 03.08.2012, tuomari Harry Tast AVO ERI2
Tasapainoinen tyylikäslinjainen kokonaisuus. Hyväilmeinen jalo pää. Hyvä kulmaukset.
Oikeanmallinen pitkä rintakehä. Takaliikkeet kapeat. Kyynärpäät ulkokierteiset ja etuliikkeet ahtaat.
Saisi esiintyä jäntevämmin.
Kuopio KV 04.08.2012, tuomari Lokodi Csaba Zsolt, Romania AVO ERI1 SA PU4
69
Correct size. Good bones, little bit open shoulder. Excellent behind angulation. Correct bite. Little
bit open elbows. Parallel hocks. Good croup. Good hair quality.
Porvoo 09.09.2012, tuomari Eeva Rautala VAL ERI2 SA PU3
Pienehkö hyvä tyyppi. Hyvä pää. Sopiva kaulan pituus. Oikea ylälinja. Vahva luusto. Riittävästi
kulmautunut. Riittävä rintakehä. Etuliikkeet voisivat olla ulottuvammat. Takaliike ok. Hyvä luonne.
Helsinki Messukeskus 08.12.2012, tuomari Patric Ragnarson, Sweden VAL EH
Utmärkt typ, kund ha lite mer tydlig könsprägel, välformat huvud, som dock ger ett något feminint
uttryck, vackra mörka ögon, fina öron, fint djup i nospartiet, milt fint uttryck, bra bett, bra hals, rak
skuldra, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, som dock kunde ha lite mer volym, brant kors,
kunde vara generösare vinklad bak, bra ben och tassar, fin lårbredd, nyttjar svansen väl, bra päls, rör
sig med lite korta steg, trevligt temperament, välvisad. Priset på grund av könsprägel,
vinklingsförhållanden och rörelser.
Helsinki Messukeskus 09.12.2012, tuomari Michael Kristensen, Denmark VAL ERI
3 ½. Well balanced. Good size. Good proportions in head with dark eyes. Scissors bite. Well
formed ears. Would prefer longer neck. Well laid back shoulder. Could have more chest but good
spring of ribs. A bit long in loin. Well angulated hind quarters. Powerful movement behind, a bit
loose in front. Correct silky coat. Well presented.
TWITTERS ALEGRETTO
FI32084/09 synt. 24.06.2009 i. Doniol Show Must Go On e. Twitters Big-Flower
Näyttelyt: Turku KV 22.01.2012, tuomari Bo Skalin KÄY ERI2, SA
Trevlig hane med bra temperament. Vackert huvud. Lite lösa fronten. Bra längd i kroppen. Ngt
sluttande kors. Rör sig bra från sidan. Passande benstomme
Lohja 12.02.2012, tuomari Kjellevold Stig Arne, Norway KÄY H
Up to size but balanced and in proportion. Should be stronger in foreface. Very straight in front.
Enough forechest. Could have slightly better sprung in rid and better hind angulation. Good bone
and feet. Would like freer movements. Exc. coat. Wagging his tail.
Kouvola 03.03.2012, tuomari Soile Bister KÄY ERI1, SA, PU2, SERT
Varsin hyvälinjainen, hyvä luusto. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Voisi edestä olla
paremmin kulmautunut. Hyvä eturinta ja runko. Oikea-asentoinen häntä. Liikkuu varsin hyvin.
Kerimäki 24.03.2012, tuomari Elena Ruskovaara KÄY ERI1, SA, PU1, VSP, SERT, FI MVA
Oikea tyyppi. Hyvät mittasuhteet. Hyvä luusto ja käpälät. Sopivasti kaulaa. Kaunisilmeinen
liioittelematon pää. Ylälinja voisi olla vähän tyypikkäämpi liikkuessa. Hyvin sujuvat reippaat
etenevät liikkeet. Tyypillinen käytös.
Kuopio KV 03.08.2012, tuomari Harry Tast VAL ERI4
Voimakasrakenteinen hieman pitkälinjainen uros. Hyväilmeinen urosmainen pää. Hyvät
kulmaukset. Pitkä rintakehä. Hyvälaatuinen kesäturkki. Takaliikkeet kapeat ja jäävät tehottomiksi.
Kuopio KV 04.08.2012, tuomari Lokodi Csaba Zsolt, Romania VAL ERI SA
Good topline. Good muzzle and skull. Correct bite. Excellent chest, front. Correct behind. Good
hair quality. Parallel hocks. Wide front.
Kuopio KV 05.08.2012, tuomari Elena Ruskovaara VAL ERI4 SA
Oikea tyyppi, kauniit mittasuhteet ja linjat. Kohtuullinen luusto ja kulmaukset. Tarpeeksi voimaa
kuonossa. Jäntevä runko. Liikkuu reippaasti. Iloinen esiintyjä. Hyvä näyttelykunto.
Seinäjoki 27.10.2012, tuomari Anne Livo Buvik, Norway VAL ERI3 SA
Maskulin hane, utmärkt typ, vackert huvud, mycket bra hals, aningen rak i sin skuldra och överarm,
väl utvecklad bröstkorg, utmärkt benstomme, stabila rörelser, kunde ha lite bättre steg fram, utmärkt
päls och färg, trevligt temperament.
70
MEJÄ: 20.5.2012 Loimaa t. Juhani Heikniemi AVO1 49p.
Leeville osoitetaan alku ja ohjataan jäljelle. Leevi käyttää hakukuviosta johtuen paljon
ilmavainua. Vauhti on reipasta. Hakukuvio on melko laaja, mutta kulkee hyvin jäljen
suuntaisesti. 1. kulma pienellä tarkistuksella taakse, makaus merkataan. Hieman kulman
jälkeen riistanjälkien tarkastus, löytää kuitenkin itsenäisesti takaisin. 2. kulma pienellä
kaarrolla, makaus merkataan. Ilmavainulla sorkalle, jonka osoittaa nuuhkien. Hieno suoritus
jälkiparilta, ensisijaisesti koiralta.
27.5.2012 Loimaa t. Marko Aaltonen AVO2 37p.
Opastetaan hyvin jäljelle. Leevi jäljestää pääosin ilmavainua käyttäen. 1. suoralla pari
tarkistusta jäljen sivuun. 1. kulma tarkasti makuu merkitään. 2. osuus pientä aaltoilua tehden
lähelle kulmaa, oikaistaan 3 osuudelle. Uutta osuutta paluujälkeä kulmalle ja kulmalla
tarkistuksia, tarkastetaan 2. osuuden kulkematon osuus. Kokematon koira ei kuitenkaan saa
selville jäljen suuntaa, poistuu määrätietoisesti jäljeltä, hukka. 3. osuus hyvin. Kaadolle jää
nuuhkimaan. Hyvä suoritus, toisen kulman oikaisu aiheutti koiralle yllättävän tilanteen, jota se
tänään ei pystynyt ratkaisemaan.
10.6.2012 Salo (Muurla) t. Virpi Solla AVO3 23p.
Leevi ohjatusti jäljelle. Leevi käyttää enimmäkseen ilmavainua, joten työskentely on jäljen
molemmin puolin aaltoilevaa koko matkan. Vähän ennen ensimmäistä kulmaa Leevi lähtee
määrätietoisesti riistanjäljille ja se joudutaan palauttamaan jäljelle (1. hukka). Ensimmäinen
kulma tarkasti, makauksen osoittaa. Toisen kulman oikaisee, joten makaus jää osoittamatta.
Leevin kirsuun tulee jokin riistan haju juuri ennen kaatoa ja se kulkee kaadon oikealta puolelta
ohi ja jatkaa tielle saakka. Leevi palautetaan 2. hukan jälkeen jäljelle. Se jäljestää viimeiset 10
metriä kaadolle ja jää kiinnostuneena nuuhkimaan kaatoa. Leeviä kiinnosti verijäljen lisäksi
riistanjäljet, mutta ajoittain se jäljesti hyvin.
30.9.2012 Marttila t. Juhani Heikniemi AVO2 31p.
TWITTERS BIG CADET BLUE
FIN19045/06 synt. 28.02.2006 i. Twitters Blackberry e. Twitters Big-Dream
Näyttelyt: Kokkola 08.07.2012, tuomari Tuula Pratt AVO ERI1
Mittasuhteiltaan oikein hyvä uros. Kaunis pään profiili. Miellyttävä ilme. Hieman lyhyt kaula.
Riittävästi kulmautuneet raajat. Täyteläinen runko. Hyvä hännän kiinnitys. Köyristää lanneosaa.
Hieman pehmeä turkki.
TWITTERS BLUSH DAMASK
FIN20282/08 synt. 27.02.2008 i. Benchmark Jest Cymro e. Twitters Big-Dream
Näyttelyt: Turku KV 22.01.2012, tuomari Bo Skalin KÄY ERI1, SA, PU4
Trevlig hane med vackert huvud. Mycket bra rörelser. Utmärkt vinklad fram o bak. Lite lös i
ryggen. Passande benstomme. Utm. päls. Välburende svans. Bra proportioner.
Tampere KV 12.05.2012, tuomari Matti Tuominen VAL ERI 2, SA, PU3
4v. erinom. tyyppinen erinomaiset mittasuhteet omaava uros, jolla hyvin kaunis pää ja ilme. Kaunis
pää & ylälinja. Hyvä luusto & runko. Pehmeä karva, tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu
tasapainoisesti, mutta askelpituus saisi olla pidempi. Erinomaisesti esitetty.
Hamina KV 13.05.2012, tuomari Pekka Teini VAL ERI1, SA, PU1, VSP, CACIB
Rotutyypiltään kaunis, hyvin sopusuhtainen hyvillä mittasuhteilla varustettu uros, päässä hyvä
pituus ja sopiva otsapenger, hyvä huulilinja, hieno ylälinja, oikea-asentoinen lantio, kauniit
71
kulmaukset raajoissa, hienot käpälät, kaunis laadukas turkki ja lämmin väri, liikkuu normaalilla
askelpituudella.
Sukoka RN 17.05.2012, tuomari Hans Lehtinen VAL ERI1, SA, PU1, ROP
Kaunis kokonaisuus. Erittäin kaunis pään profiili. Hyvä kaula. Hyvin kehittynyt, syvä runko.
Sopiva luusto. Hyvä takaosa. Pitäisi liikkua paremmin edestä, kauniit sivuliikkeet. Hyvä turkin
laatu.
Salo 20.05.2012, tuomari Anja Koskelo VAL ERI1
Erittäin hyvän tyyppinen kaunislinjainen ja oikeat mittasuhteet omaava uros, jolla turhan paksut
korvat. Hieman etuas. lavat. Hieman liikaa laineileva karva. Hyvin kehittynyt runko ja oikea
ylälinja. Kantaa häntää kovin korkealla. Näyttävä kokonaisuus.
Joensuu 26.05.2012, tuomari Jan Roger Sauge, Norway VAL ERI1, SA, PU1, VSP
4 years old champion male. Excellent breed type. Well shaped head. Good neck. Could have a
better front. Strong topline. A bit proud of his tail. Good hindquarters. Lovely coat. Moves and
showed well.
Joensuu 27.05.2012, tuomari Tatjana Urek, Slovenia VAL ERI2, SA, PU3
Correct type. Typical head. Excellent ear setting. Correct bite. Good length of the neck. Correct
topline & tailsetting. Good depth of the chest. Correct angulations. Good coat quality. Correct
movement.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VAL ERI
Töysä Tuuri 10.06.2012, tuomari Leila Kärkäs VAL ERI1, SA, PU1, VSP
Mittasuhteiltaan erittäin hyvä. Turhan syvä kallo ja voimakas otsapenger. Kallossa myös aavistus
liikaa vahvuutta. Hyvä kaula, ylälinja sekä takaosa. Olkavarsi voisi olla viistompi ja kyynärpäät
tiiviimmin rungossa. Liikkeessä edestä löysä. Hyvä rintakehä, riittävä eturinta. Hyvä takaliike.
Hieman laineikkuuteen taipuva karva. Miellyttävä käytös.
Rovaniemi 01.07.2012, tuomari Martin Johansson, Sweden VAL ERI1 SA PU2 VARACA
Välskuret huvud med bra uttryck. Framskjuten skuldra, bra bröstkorg, bra tassar, lite kreplig päls,
rör sig bra bak, men kunde ha stramare rygg, bra temperament.
Oulu Äimäraution ravirata 14.07.2012, tuomari Ann Carlström, Sweden VAL ERI1 SA PU1
ROP CACIB
Tilltalande helhet. Utmärkta proportioner. Maskulint välskuret huvud. Fint uttryck. Utmärkt hals
och överlinje. Välkroppad, lagom vinklad. Rör sig något långt bak, väl från sidan. Utmärkt
pälskvalitet.
Kemi 22.07.2012, tuomari Eva Mjelde, Norway VAL ERI1 SA PU1 VSP CACIB
Very nice type of dog with masculine head. Godd expression. Good neck & shoulder. Well made
body & topline. Well angulated behind with strong bone. Moved with drive and ease.
Kuopio KV 04.08.2012, tuomari Lokodi Csaba Zsolt, Romania VAL ERI2 SA PU2 VARACA
Very nice topline. Nice neck. Excellent behind angulation. Strong back. Nice head. Correct bite.
Good parallel front. Little bit open elbows in the move.
Kuopio KV 05.08.2012, tuomari Elena Ruskovaara VAL ERI1 SA PU1 VSP CACIB
Erinomainen tyyppi. Hyvin kauniit linjat. Oikeapiirteinen pää. Hyvin kulmautuneet raajat.
Tyypillinen huuli- ja ylälinja. Ahtaat takaliikkeet, hyvin kauniit sivuliikkeet. Esiintyy ja esitetään
erinomaisesti.
Helsinki Tuomarinkartano 02.09.2012, tuomari Ewa Nielsen, Sweden VAL ERI1 SA PU1 VSP
Hane med fina proportioner. Löjd-längd och bra rastyp. Maskulint huvud med vackert uttryck.
Rastypiska vinklar, bra kropp, päls och färg. Utmärkt benstomme. Rör sig med utmärkt steg och fin
attityd.
Turku 20.-21.10.2012, tuomari Marina Ostrovskaya VAL ERI
72
4 years. Big. Strong. Excellent bone, muscles, excellent males head, good eyes, ears. Excellent
neck. Good topline. Deep chest. Good angulation. Free movement.
Seinäjoki 27.10.2012, tuomari Anne Livo Buvik, Norway VAL ERI2 SA PU2 VARACA
Trevlig välbalancerad helhet, korrekta proportioner, maskulint huvud, utmärkt hals och skuldra, lite
rak i sin överarm. Välutvecklad bröstkorg, lite sluttande kors, stabila rörelser, mycket bra päls.
Jyväskylä KV 10.11.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen VAL ERI2 SA PU4
Erittäin hyväntyyppinen, sopusuhtainen uros. Hyvä kaula ja ylälinja. Kaunis pää. Riittävät
kulmaukset edessä ja takana. Tiivis runko. Turhan korkea häntä liikkeessä. Hyvänlaatuinen karva.
Hyvät sivuliikkeet. Hyvä luonne.
Helsinki Messukeskus 08.12.2012, tuomari Patric Ragnarson, Sweden VAL ERI
Utmärkt typ, maskulint välformat huvud, vackra mörka ögon, fina öron, fint djup i nospartiet, bra
bett, fint milt uttryck, bra hals och skuldra, rak överarm, korrekt överlinje, välformad bröstkorg,
tillräckliga vinklar bak, fin lårbredd, bra ben och tassar, bra päls, nyttjar svansen väl, rör sig med
bra stil och steg, kunde vara stabilare framtill, utmärkt temperament, välpresenterad.
Helsinki Messukeskus 09.12.2012, tuomari Michael Kristensen, Denmark VAL ERI
4 years old. Compact. Of good size. Masculine head. Dark eyes. Scissors bite. Well formed but a bit
big ears. Excellent neck. Well laid back shoulder. Bit short upper arm. Excellent spring of rib of
good length. Strong loin. Excellent hindquarters but a bit high hocks. Covering ground well.
Correct silky coat. Well presented.
TWITTERS BOWL OF BEAUTY
FIN20279/08 synt. 27.02.2008 i. Benchmark Jest Cymro e. Twitters Big-Dream
Näyttelyt: Turku KV 22.01.2012, tuomari Bo Skalin VAL ERI2, SA
Maskulint huvud med bra uttryck. Vacker hals. Vackra linjer. Välvinklad fram och bak. Välburen
svans. Bra längd i kroppen. Rör sig bra, men kunde ha lite längre steg. Passande benstomme.
Lohja 12.02.2012, tuomari Kjellevold Stig Arne, Norway VAL ERI
Up to size with good proportions. His head has got a foreign expression probably due to round eyes
and big ears. Strong neck. Straight in front. Exc. body, topline and hind quarters. Good bone and
feet. Moves a little short stepping in front, ok. in rear. Lovely coat. Super temperament.
Tampere KV 12.05.2012, tuomari Matti Tuominen VAL ERI3, SA, PU4
Erinom. tyyppiä oleva 4v valiouros. Vahva luusto. Hyvä kaula & ylälinja. Hieman levoton karva.
Pää & ilme ok. Hyvin kulmautunut takaosa, riittävä edestä. Voisi liikkua pidemmällä askeleella.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VAL ERI2 SA PU2
Masculine dog of good type. Lovely head and expression. Good neck and shoulder, however return
of upper arm could be better. Well boned with super depth. Strong quarters. Moved well.
Forssa 15.07.2012, tuomari Viva-Maria Soleckyj-Spunar, Poland VAL ERI1, SA, PU2
Very attractive male with compact body, strong bones, good head, lovely eyes, strong corpus, exc.
topline, very elegant handling, back legs parallel in action, classic front, movement is rhythmical,
has full dignity.
Mäntsälä 21.07.2012, tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen VAL ERI1, SA, PU3
Voimakas, hieman pitkärunkoinen uros. Pää voisi olla jalompi. Hieman riippuvat huulet. Pitkä
kaula, hyvä rintakehän syvyys & tilavuus. Eturinnassa tarpeeksi täytettä. Erinomaiset
takakulmaukset. Tyypillinen selkälinja. Kaunis turkki & väri. Liikkuu hieman raskaasti.
Kuopio KV 03.08.2012, tuomari Harry Tast VAL ERI2, SA, PU3, VARACA
Erinomainen koko ja tyyppi. Komea ryhti. Suora selkälinja. Hyväilmeinen jalo pää. Hyvä runko- ja
raajarakenne. Laineikas karvapeite. Joustava askel. Hyvä askelpituus. Tyypillinen häntä.
73
Kuopio KV 04.08.2012, tuomari Lokodi Csaba Zsolt , Romania VAL ERI1, SA, PU1, VSP,
CACIB
Very nice muzzle and skull lines. Beautiful neck. Level strong back. Good parallel front. Excellent
chest. Very nice parallel front. Good movement.
Heinola 19.08.2012, tuomari Patric Ragnarson, Sweden VAL ERI1 SA PU2
Utmärkt typ och storlek. Maskulint välformat huvud. Mörka vackra ögon. Aningen kraftigt
markerad stop. Fint nosparti. Fint milt uttryck. Bra bett. Bra hals. Något raka vinklar fram. Korrekt
överlinje. Välformat bröstkor. Normala vinklar bak med härlig lårbredd. Bra ben och tassar.
Utmärkt päls. Nyttjar svansen väl. Rör sig aningen korta steg fram men stilfullt. Proffigt visat.
Härligt temperament.
Helsinki Tuomarinkartano 02.09.2012, tuomari Ewa Nielsen, Sweden VAL ERI2 SA PU3
Stor hane med maskulint huvud, som är aningen långt och lite stora öron. Normalt vinklad. Utmärkt
päls och färg. Bra benstomme. Rör sig med lösa armbågar, något kort i steget.
Hyvinkää 16.09.2012, tuomari Jochen H. Eberhardt, Germany VAL EH2
Freundlicher, substanzvoller Rüde mit guten Kopflinien, ziemlich tiefliegenden Augen und
unvollständig pigmentierter Nase. Gute Halslänge, gutentwickelter Rumpf. In der Bewegung hinten
recht eng.
Turku 20.-21.10.2012, tuomari Marina Ostrovskaya VAL ERI4 SA
4 years. Big, strong. Good formation. Excellent bone. Excellent head. Excellent eyes & ears &
neck. Good topline. Deep chest. Excellent angulation. Good coat. Free movement.
Valkeakoski (Tampere) 06.12.2012, tuomari Kirsti Louhi VAL ERI2 SA PU3
Hyväntyyppinen, voimakaspäinen uros. Hyvä kaula & ylälinja. Pitkähkö lanneosa. Tasapainoiset
kulmaukset. Liikkuu yhdensuuntaisin liikkein. Hyvä rintakehän syvyys. Hyvä karvanlaatu.
Helsinki Messukeskus 08.12.2012, tuomari Patric Ragnarson, Sweden VAL ERI
Utmärkt typ, maskulint fälformat huvud, mörka vackra ögon, välplacerade öron, fint djup i
nospartiet, bra bett, vackert milt uttryck, bra hals och skuldra, rak överarm, stram överlinje i
stående, välformat bröstkorg, normala vinklar bak, fin lårbredd, bra ben och tassar, utmärkt päls,
vacker djupröd färg, nyttjar svansen väl, rör sig lite kort i steget fram och kunde vara stabilare i
överlinjen i rörelse, utmärkt temperament, välpresenterad.
Helsinki Messukeskus 09.12.2012, tuomari Michael Kristensen, Denmark VAL ERI
4 years old. Well balanced. Masculine. Of good size. Masculine head. Well chiselled below the
eyes. A bit heavy skull. Scissors bite. Good neck. Well laid back shoulder but a bit wide. Would
prefer deeper chest. Excellent spring of ribs & the ribcage is of good length. Strong loin. Well
angulated hind quarters but a bit high hocks. Moved with power from behind & good reach in front.
Well presented.
WELFORD'S JESMOND WATERFALL
SE42588/2011 synt. 26.06.2011
Näyttelyt: Helsinki Messukeskus 08.12.2012, tuomari Patric Ragnarson, Sweden JUN ERI1
SA PU3 SERT JUNIOR-WINNER
Utmärkt typ, välbalancerad vacker junior hane, byggd på vackra linjer, maskulint välformat huvud,
mörka vackra ögon, välplacerade öron, fint djup i nospartiet, bra bett, härligt milt uttryck, elegant
hals, harmoniska vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröstkorg med härligt förbröst.
Härlig lårbredd, låga fina hasor, utmärkta ben och tassar, härlig päls, vacker djup färg, nyttjar
svansen väl, rör sig med utmärkt stil och bra steg, trevligt temperament, välvisad.
Helsinki Messukeskus 09.12.2012, tuomari Michael Kristensen, Denmark JUN ERI1 SA PU4
SERT JW-12
74
17 months old. Compact & well balanced. Masculine head. Well domed skull. Well chiselled under
the eyes. Scissors bite. Excellent neck. Well laid back shoulders. Good upper arm. Excellent
ribcage, with excellent spring of ribs in correct length. Strong loin. Well angulated behind.
Covering the ground well with powerful action. Correct silky coat. Well presented.
WESPER HOOKED ON A FEELING
FIN29859/09 synt. 16.04.2009 i. Benton What Women Want e. Wesper Jewel Beach
Näyttelyt: Tervakoski kv 26.08.2012, tuomari Kirsti Louhi AVO EH2
Melko hyväntyyppinen uros, jolla voimakas pää. Hyvä kaula, ylälinja & rintakehä. Saisi olla
kulmautunut edestä paremmin. Hyvä luuston vahvuus. Liikkeessä koira hieman ylpeä hännästään.
Avoin takaliike. Selkä elää hieman liikkeessä. Tarvitsee kehätottumusta.
WESPER INTENSIVE CARE
FIN11909/07 synt. 22.12.2007 i. Benton Looking For Duck e. Wesper Long Beach
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO EH4
WESTAWAY RIGHT ON FOR DON´S
FIN36712/08, N24656/07 synt. 18.9.2007 i. Chateau Climens Av Vettin e. Cleavehill Princess
Patsy
Näyttelyt: Kajaani KV 14.01.2012, tuomari Juha Kares AVO ERI1, SA, PU2, VARACA
Mittasuht. ja tyypiltään mallikas uros, jolla ihana tyyppi ja liikkeet. Maskuliininen ja ilmeikäs pää,
kaunis pään profiili, hyvä kaula ja lapa. Erinom. rintakehä ja luusto, hyvä takaosa, lihaksikas reisi.
Koira antaa liikkeessä kaikkensa ja sitä on ilo katsella. Turkin laatu voisi olla hivenen parempi.
Omistaja saisi harjoitella seisottamista lisää. Koira liikkeessä korjaa potin.
Lappeenranta 08.04.2012, tuomari Tino Pehar AVO ERI2, SA
4,5 years. Enough strong bones, good propotions, goos head, good pigmentation. Exc. topline. Exc.
front. Movement needs more drive. Slighlty steep croup.
Loviisa 21.04.2012, tuomari Leni Finne AVO ERI1, SA, PU3
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen uroksen pää. Vuotavat silmät häiritsevät ilmettä.
Aavistuksen takaluisu kallo. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Hieman lyhyt olkavarsi.
Oikeanmallinen rintakehä. Takakulmaukset voisivat olla hieman voimakkaammat. erinomainen
askelpituus. Aavistuksen leveä edestä.
Joensuu 26.05.2012, tuomari Jan Roger Sauge, Norway AVO ERI2, SA, PU4
Dog of excellent bread type. Lovely head and expression. Good neck, front and bone. Strong back.
Could have a better set. Could have more hindquarters. Move well. In full coat.
Joensuu 27.05.2012, tuomari Tatjana Urek, Slovenia AVO ERI2, SA, PU4
Correct type. Wider skull. Correct bite. Good length of the neck. Correct topline & tailsetting. Good
depth of the chest. good length of body. Correct anqulations. Good coat guality. Correct movement.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO ERI2 SA
Karjaa 07.07.2012, tuomari Karl-Erik Johansson, Sweden AVO ERI1, SA, PU2, VARACA
Utmärkt typ. Vackert maskulint huvud. Mörka ögon, bra bett. Vacker hals, bra rygg. Utmärkt
bröstkorg, bra vinklar, bra benstomme. Rör sig mycket bra, bra päls, hård kondition.
Pori 29.07.2012, tuomari Kirsti Louhi AVO EH1
75
Rungon mittasuhteiltaan sopusuhtainen uros. Hyvä pää & oikea purenta. Hyvä kaula & ylälinja.
Lyhyt olkavarsi. Eturinta puuttuu. Saisi olla kulmautunut paremmin sekä edestä että takaa. Hieman
lyhyt lantio. Liikkuu edestä turhan leveästi. Erinomainen karvan laatu.
Mikkeli 08.11.2012, tuomari Paula Rekiranta AVO ERI1, SA, PU2
Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen uros. Erittäin kaunis pää, ilme & korvat. Vahva kaula.
Hyväluustoiset raajat. Kulmaukset tasapainossa. Hyvä runko. Hyvä karvapeite. Erinomaiset
tehokkaat sivuliikkeet, edestä leveä.
Tervakoski KV 26.08.2012, tuomari Kirsti Louhi AVO ERI1 SA PU1 ROP CACIB
Voimakaspäinen uros, jolla oikea purenta. Hyvä kaula & ylälinja. Hyvä rintakehä. Voisi olla
kulmautunut paremmin sekä edestä että takaa. Hieman leveä etuliike. Selkä elää hieman liikkeessä.
Hyvä karvanlaatu.
Äänekoski 08.09.2012, tuomari Paavo Mattila AVO ERI1 SA PU3
Hyvin kaunis tyylikäs uros. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko.
Hyväasentoiset raajat. Hyvä ylälinja. Erinomainen karvapeite. Liikkuu erittäin hyvin Miellyttävä
luonne.
Hyvinkää 16.09.2012, tuomari Jochen H. Eberhardt AVO EH1
Freundlicher Rüde, der im Bugbereich fester sein sollte. Kräftiger Rüdenkopf mit sehr wenig Stopp.
Korrektes Gebiss, gute Augenfarbe. Sehr guter Hals und Rumpf. Steht vorne auf 11 Uhr 1 Uhr.
Läuft hinten korrekt, vorne ziemlich offen.
Turku 20.-21.10.2012, tuomari Marina Ostrovskaya AVO ERI3 SA
5 years. Excellent size, format, bone. Males head. Excellent eyes. Goord ears, neck. Good top line.
Excellent developed ches. Good angulation in front & hind. Excellent free movement.
Seinäjoki 27.10.2012, tuomari Anne Livo Buvik, Norway AVO ERI2
Trevlig helhet med bra proportioner, får ej bli kortare, maskulint huvud kunde ha lite mer längd och
djup i sitt nosparti, mycket bra hals och skuldra, harmonisk men lite knapp vinklad fram och bak,
utmärkt benstomme, rör sig regelbundet lite brett i fram, utmärkt päls och färg, utmärkt
temperament.
Jyväskylä KV 10.11.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen AVO ERI2
Hyväntyyppinen vahvarunkoinen uros. Kuono-osa voisi olla aavistuksen pidempi. Hyvä kaula.
Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Erinomainen runko. Hyvä turkin laatu ja väri. Liikkuu hyvin
takaa, edestä löysästi. Erinomainen luonne.
Valkeakoski (Tampere) 06.12.2012, tuomari Kirsti Louhi AVO ERI 2
Hyväntyyppinen, rungon mittasuhteilta sopusuhtainen uros, jolla hyvä luuston vahvuus. Melko
hyvä pää, oikea purenta. Hyvä ylälinja. Voimakas rintakehä. Liikkuu edestä hieman leveästi,
muuten rodunomaisesti. Saisi olla takaa paremmin kulmautunut.
Helsinki Messukeskus 08.12.2012, tuomari Patric Ragnarson, Sweden AVO ERI3 SA
Utmärkt typ, välbalancerad, välformat maskulint huvud, mörka vackra ögon, dock något rinniga,
fint djup i nospartiet, bra bett, fina välplacerade öron, vackert milt uttryck, bra hals, harmoniska
vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, bra ben och tassar, fin lårbredd, bra
päls, nyttjar svansen väl, rör sig med fin stil och bra steg, fint temperament, välvisad.
Helsinki Messukeskus 09.12.2012, tuomari Michael Kristensen, Denmark AVO ERI2 SA
4 years old. Compact. Masculine. In good size. Masculine head with good expression. Scissors bite.
Bit straight in shoulder. Good bone. Excellent body proportions with excellent srping of ribs. Strong
short loin. Would prefer a bit more angulation behind. Well set tail. Covering ground well with
powerful movement. Silky coat. Well presented.
WILD FELLOW`S FREE STYLER
76
FIN13852/07 s. 17.1.2007 i. Romeo e. Rocbee Yo-Yo
Näyttelyt: Joensuu 27.05.2012, tuomari Tatjana Urek, Slovenia VAL ERI3, SA
Excellent type. Correct head & bite. Loose skin on the throat. Good length of the neck. Correct
topline tail setting. Good depth of the chest. Good length of the body. Good anqulations in front,
straight behind. Excellent coat quality. Correct movement.
Mikkeli 28.07.2012, tuomari Inga Siil, Estonia VAL ERI4
A bit heavy male, of excellent type & size. Typical head & expression. Excellent ears. Excellent
neck & tailset. Balanced angulations. Excellent ribcage & body. Excellent coat. Strong bone & feet.
Moves very well from the side, could have better head carriage.
WILD FELLOW`S MOONLIGHT SHADOW
FI42722/10 s. 17.1.2007 i. Hammalgårdens Red N White Dynamite e. Rocbee Yo-Yo
Näyttelyt: Vaasa 15.04.2012, tuomari Soile Bister NUO H
Hyvänmallinen mutta hieman narttumainen ja rungoltaan kovin kehittymätön uros. Hyvän pään
profiili. Niukasti kulmautunut edestä ja hyvin takaa. Hyvä ylälinja. Saisi liikkua hieman
tehokkaammin. Miellyttävä luonne. Kaunis karva.
Kuusamo 13.05.2012, tuomari Tuula Pratt NUO ERI1, SA, PU1, VSP, SERT
Oikein hyvät mittasuhteet. Kaunis pää. Hyvä laula. Eturinta ja runko saavat vielä täyttyä. Hyvä
selkälinja ja hännänkiinnitys. Joustavat liikkeet, riittävä ulottuvuus. Kaunis turkki.
Rovaniemen mlk Muurola 19.05.2012, tuomari Harry Tast NUO EVA
22 kk ryhdikäs ja jäntevä, iloisesti esiintyvä nuori uros. Hyväilmeinen, oikeanmallinen pää,
etuasentoiset lavat, hyvin rakentunut lihaksikas takaosa. Vasemman takaraajan liike
epäsäännöllinen eikä perusravia voida arvostella.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia NUO ERI3
Töysä Tuuri 10.06.2012, tuomari Leila Kärkäs NUO EH1
Hyvät mittasuhteet omaava vielä kovin kesken kehityksen oleva uros. Hyvät pään linjat. Syvä kallo.
Riittävän tummat silmät. Eturinta puuttuu vielä kokonaan ja rintakehä kapea. Hyvä ylälinja.
Tasapainoiset riittävät kulmaukset. Liikkuessa kovin löysä edestä ja ylälinja painuu. Liikkuu melko
lyhyellä askeleella. Hyvä karva. Miellyttävä käytös. Hyvät raamit, tarvitsee vain aikaa.
Oulu Äimäraution ravirata 14.07.2012, tuomari Ann Carlström, Sweden KÄY EH1
Trevlig helhet, goda proportioner. Något tunn. Fint huvud. Bra uttryck. Välplacerade öron. Mycket
bra hals och rygg. Kunde vara mer välvd över ländpartit. Tunn bröstkorg. Framskjutet brosparti.
Välvinklad. Rör sig med något kort steg från sidan. Bra pälskvalitet men hårt trimmad.
Kemi 22.07.2012, tuomari Eva Mjelde, Norway KÄY ERI1
Very lively dog. Needs to be more masculine all over, also in head. Good neck & shoulder. Very
thin today. Body has nich lines and he is well angulated behind. Good bone. Moved with jump &
joy.
Kuopio KV 04.08.2012, tuomari Lokodi Csaba Zsolt, Romania KÄY ERI1 SA SERT FI MVA
Correct bite. Nice head. Little bit light eyes. Good muzzle and skull lines. Good proportions. Very
wide front. Good hair quality but needs more grooming. Excellent back. Perfect behind angulation.
Kuopio KV 05.08.2012, tuomari Elena Ruskovaara KÄY ERI1
Oikea tyyppi, hyvä sukupuolileima. Hyvä pään malli. Tarpeeksi tummat silmät. Etuosa saisi täyttyä.
Vielä hyvin solakka runko. Hyvin kulmautunut runko. Liikkuu vähän etumatalana. Askeleessa voisi
olla enemmän ulottuvuutta. Esitetään erinomaisesti. Seistessään todella tyypikäs. Liikkeet eivät
tänään riitä.
77
WILD FELLOW'S WALNUT GROVE
FI15469/12 synt. 05.01.2012 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Rocbee O'Thelma
Näyttelyt: Kouvola 18.08.2012, tuomari Walter Schicker PEN2
Richtig aufgebaut. Korrekt proportionierter Kopf. Scherengebiß. Augen dunkelbraun. Ohren
anliegend. Gestreckter Hals. Vorderläufe gerade. Typische Behaarung. Ausreichend Brusttiefe.
Bewegung wird immer besser.
WILD FELLOW'S WOODPECKER
FI15472/12 synt. 05.01.2012 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Rocbee O'Thelma
Näyttelyt: Kouvola 18.08.2012, tuomari Walter Schicker PEN1 KP ROP-PENTU
Alterns korrekt entwickelt. Zeigt sich fröhlich. Schädel minimal gewölbt. Scherengebiß. Dunkler
Nasenschwamm. Ohren anliegend. Trockener Hals. Augen dunkelbraun. Lenden leicht gewölbt.
Katzenpfoten. Korrekter Stand. Haar seidig und glatt. Rotweiß.
78
Nartut:
ALEXWAY’S PS TO DONIOL
FIN41863/00 s. 13.10.2000 i. Rwyn Napoletano e. Alexway’s Lollypop
Näyttelyt: Valkeakoski 6.12.2012 t. Kirsti Louhi VET EH2.
Hyvän tyyppinen, ikäisekseen hyvin liikkuva narttu, jolla hyvät pään linjat. Hyvin asettuneet korvat.
Hyvä kaula & ylälinja. Tasapainoiset hieman niukat kulmaukset. Hyvä rintakehä. Lyhyt lantio.
Liikkuu takaa hieman ahtaasti. Arvokas luonne. (1)
ALICE
FI49005/11 s. 15.8.2011 i. Rocbee Quintus e. Rocbee Marzipan
Näyttelyt: 15.4.2012 Vaasa t. Soile Bister PEK4.
Pienehkö, riittävä luusto, feminiininen narttu, jolle toivoisin paremman ylälinjan, pään sekä ilmeen.
Saisi edestä olla paremmin kulmautunut ja tiiviimpi. Hyvät takaraajat ja karva. Liikkuu sivusta
varsin hyvin, edestä löysästi. Mukava luonne. (1)
AMY
FI49003/11 s. 15.8.2011 i. Rocbee Quintus e. Rocbee Marzipan
Näyttelyt: 26.2.2012 Lohja t. Jaana Hartus PEK2.
Erittäin hyvän tyyppinen, mittasuhteiltaan varsin lupaava nuori neito. Vielä kapeahko pää, lupaava
ylälinja, lupaavat kulmaukset, hyvä askelmitta, pitää opettaa esittelyyn/käsittelyyn ja liikkumaan
rauhallisesti.
ANINA
FI49006/11 s. 15.8.2011 i. Rocbee Quintus e. Rocbee Marzipan
Näyttelyt: 6.5.2012 Pietarsaari t. Harry Tast PEK1. ROP-pentu
Hyvin laadukas ja lupaava narttupentu, 8,5 kk. Oikeat mittasuhteet ja tyylikkäät, tasapainoiset linjat
rungossa. Jalo, kaunismuotoinen pää, hyvä raajarakenne, liikkeet jo nyt vetävät ja tasapainossa,
hyvin lupaava.
BEJAMAC SECOND TO NONE
FI53749/10 s. 5.7.2010 i. Stedigan The Time Has Come at Menstonia e. Kazval Foto Shoot
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani KV t, Juha Kares NUO EH
Feminiininen reipas hyvänkokoinen narttu. Feminiininen pää, jossa kallon profiili saisi olla
hienostuneempi. Hyvä kaula, sopusuhtaisesti kulmautunut etuosa, kokoon riittävä luusto ja runko.
Lantio saisi olla parempi ja pidempi. Hieman iloinen häntä, sujuvat liikkeet. Kallo ja häntä häiritsee.
(1)
12.2.2012 Lohja t. Stig Arne Kjellevold, Norja NUO ERI1. SA PN3 VASERT
Gorgeus bitch. Super size, exc. Proportions. Feminine all through, still retains substance. Well made
head. Long neck flowing in to well placed shoulders. Exc. Topline, body for age, correct hind
quarters. Tight feet. Free and flowing movement. Beautiful coat. Lovely temperament. Very well
presented. (1)
3.3.2012 Kouvola t. Soile Bister NUO ERI1.
79
Tasapainoinen. Kauniit linjat. Hyvä koko. Varsin hyvä pää. Vielä kehittymätön eturinta ja
rintakehä. Hyvä takaosa, oikea-asentoinen häntä. Kaunis karva. Hyvät liikkeet. Ihastuttava luonne.
(1)
24.3.2012 Kerimäki t. Elena Ruskovaara NUO ERI1. SA PN2 SERT
Hyvin esiintyvä, sopivaluustoinen, hyvärunkoinen nuori. Tässä vaiheessa korostunut otsa ja turhan
jyrkkä otsapenger. Hyvä kaula. Jäntevä ylälinja ja hyvin rakentunut takasoa. Eturinta on niukka.
Liikkuu ponnekkaasti takaa. Tehokas etenevä sivuaskel. Hieno esiintyminen. (1)
31.3.2012 Savitaipale t. Pekka Teini NUO ERI1. SA PN4 VASERT
Rotutyyppi erinomainen, sukupuolileima selvä ja sievä. Hyvillä mittasuhteilla varustettu narttu.
Hieman syvä kallo-osa, hyvä kuono ja oikea huulilinja. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys.
Tasapainoiset raajat, joissa tiiviit käpälät ja hyvät kulmaukset. Hyvä silkkinen turkki. Liikkuu
tasapainoisesti. (1)
1.4.2012 Korpilahti t. Reia Leikola-Walden NUO ERI1. SA PN1 ROP SERT
Hyvin kaunislinjainen tasapainoinen narttu, jolla oikea pään profiili. Hieman kevyt kuono. Erittäin
kaunis kaula ja ylälinja. Tasapainoiset kulmaukset. Sopiva luusto. Hyvin kehittynyt runko. Liikkuu
erittäin hyvin ja sulavasti. Ihana karvanlaatu. Erinomainen iloinen luonne. (1)
17.5.2012 Mikkeli t. Paavo Mattila NUO ERI1. SA PN3
Erinomainen narttu. Kaunisilmeinen pää. Erinomainen kaula, samoin runko ja luusto. Hyvin
kulmautunut. Erinomainen ylälinja, samoin karvapeite. Liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä käytös.
(1)
26.5.2012 Joensuu t. Jan Roger Sauger, Norja NUO ERI2.
Bitch of very good breed type. Well shaped head, good neck, well laid shoulders. Strong back,
could have a better tail set. Good hindquarters. Moves well. Good coat quality. (1)
27.5.2012 Joensuu t. Tatjana Urek, Slovenia NUO ERI2. SA PN2 VASERT VACA
Excellent type. Beautiful head. Correct bite. Dewlaps correct. Excellent topline & tail setting. Good
depth of chest. Excellent lenght of the body. Correct angulations. Good coat quality.& coat
markings. Wide movement in front. (1)
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia NUO ERI2 SA PN3
-
16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova, Viro NUO ERI1.
Erittäin hyvä tyyppi. Sopiva luusto & koko. Hyvä pää, mutta hieman jyrkkä otsapenger. Kaunis
kaula. Vahva selkä. Toivoisin enemmän eturintaa. Tilava rintakehä. Riittävät etu- ja hyvät
takakulmauket. Tehokkaat liikkeet. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi AVO ERI2. SA
Utmärkt typ. Välformat feminint huvud, mörka vackra ögon, välplacerade öron, fint djup i
nospartiet, bra bett och pigment, fint milt uttryck. Bra hals, harmoniska vinklar fram och bak,
korrekt överlinje, välformat bröstkorg, fint förbröst, något fallande kors, fin lårbredd och låga fina
hasor. Bra pälskvalitet, nyttjar svansen väl, rör sig med fin stil och bra steg. Utmärkt temperamnet,
välpresenterat. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska AVO ERI1. SA 2,5.
Compact. In good size. Well chiselled below eyes, but a bit heavy in skull. Dark eyes, but a little
round. Scissorsbite. Excellent neck & well laid back shoulder. Excellent spring of ribs & the ribcage
of good lenght. Could have a bit more angulations in knees. Low hocks. Moved with a good reach
& drive. Silky coat. Well presented. (1)
BENCHMARK CHERRY BOMB
FI53644/11 s. 15.9.2011 i. Benchmark Udd O Yr Cylch e. Benchmark Safanna
80
Näyttelyt: 17.5.2012 Helsinki Sukokan pentunäyttely t. Kati Heiskanen PEK1. KP PN-2-pentu
Vahva, tasapainoinen narttupentu, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunis pää, jossa hyvät linjat.
Erinomainen kaula ja ylälinja. Oikea hännänkiinnitys. Vahva runko ja luusto. Tasapainoiset
kulmaukset. Liikkuu hyvin. Saisi olla hieman tiiviimmässä kunnossa. Kaunis väritys. Hyvä
karvapeite. Esiintyy hyvin. Lupaava pentu.
BENCHMARK DEEP FEELINGS
FI56521/11 s. 19.20.2011 i. Twitters Blush Damask e. Benchmark Unwedd Mam
Näyttelyt: 17.5.2012 Helsinki Sukokan pentunäyttely t. Kati Heiskanen BABY1. KP ROPPENTU
Feminiininen, erinomainen kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet. Lupaava narttumainen pää. Hyvä
ilme. Hyvät korvat. Tyylikäs kaula ja ylälinja. Erinomainen hännänkiinnitsy. Erinomainen runko,
luusto ja kulmaukset. Kaunis väritys. Liikkuu hyvällä ryhdillä ja askelmitalla. Esiintyy ja esitetään
erinomaisesti. Lupaava pentu.
11-12.8.2012 Helsinki t. Göran Bodegård JUN EH2.
Feminin. Ännu rätt outvecklad. Bra huvud. Önskar något bättre överlinje. Något kort, lite brant
kors. Lite stel i handleden. Rör sig gott. Bra färg och päls. (1)
BENCHMARK IE IE IE
FIN15342/04 s. 28.1.2004 i. Boniton High Hopes e. Benchmark Cwthwm
Näyttelyt: 14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin VET ERI1. SA PN3 ROP-vet
Feminiininen. Oikeat mittasuhteet. Erinomaiset pään linjat. Lempeä ilme. Hieman niukka
otsapenger. Oikea ylälinja. Luisu lantio. Hieman kapea reisi. Sopiva luusto, hyvät kulmaukset.
Liikkuu hyvällä askelpituudella. Kapea takaa, leveä edestä. Hyvä karva, väri. Kaunis käytös. (1)
28.7.2012 Mikkeli t. Inga Siil, Viro VET ERI1. SA PN3 ROP-vet
8 years. High quslity veteran, presented in top condition. Very sound. Excellent type & size.
Typical head & expression. Excellent ears & topline & tailset. Very well angulated & bodied.
Excellent coat. Moves a bit close behind. Excellent movement from the side. Typical carrage &
covering well ground. (1)
11-12.8.2012 Helsinki t. Göran Bodegård VET ERI1. SA PN1 VSP ROP-vet
Feminin, kunde vara lite hårdare kondition. Bra huvud, bra hals och överlinje. Goda vinklar fram
och bak. Rör sig med bra steg från sidan, kunde ha lite mer energi. (1)
19.8.2012 Heinola t. Patric Ragnarsson, Ruotsi VET ERI1. SA PN2
8,5-årig veteran i utmärkt kondition. Välformat feminint huvud. Vackra ögon, välplacerade öron.
Fint nosparti och bett . Milt uttryck. Bra hals. Harmoniska vinklar fram och bak Kraftfull kropp. Fin
lårbredd. Utmärkta ben och tassar. Bra päls. Korrekt överlinje. Nyttjar svansen väl, rör sig med bra
stil och steg, aningen bredspärigt fram . Härlig temperament, välpresenterat. (1)
BENCHMARK SAFANNA
FIN57872/07 s. 27.10.2007 i. Hammalgården’s Don’t Forget Me e. Benchmark Haf Breuddwyd
Näyttelyt: 15.7.2012 Forssa t. Viva-Maria Soleckyj-Spunar, Puola VAL ERI2. SA PN-4
She looks very fresh, exc. Size & proportion. Nice head, very nice topline. Excellent angulation in
front, compact corpus, excellent construction of backlegs. Her movement is without problem, has
nice character. (1)
19.8.2012 Heinola t. Patric Ragnarsson, Ruotsi VAL ERI2. SA PN-3
81
Utmärkt typ och storlek Välformat feminint huvud. Vackra mörka ögon. Fina välplacerade öron.
Bra nosparti och bett . Vackert milt uttryck. Bra hals och skuldra. Korrekt överlinje. Välformat
bröstkorg med fint förbröst. Nägot fallande kors. Bra ben och tassar. Nyttjar svansen väl. Bra päls.
Nyttjar svansen väl, rör sig balanserat, något kort steg fram. Härlig temperament, välpresenterat.
BENCHMARK TAW CYMRAES
FIN44059/08 s. 1.8.2008 i. Luckystone’s Double Trouble e. Benchmark Melfed Melodi
Tottelevaisuuskokeet: 23.5.2012 Padasjoki t. Marita Packalén VOI0 174p
Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen taluttimetta 9 Istuminen seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 7 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0 Noutaminen esteen yli
hypäten 7 Metalliesineen noutaminen 10 Tunnistusnouto 0 Kauko-ohjaus 7 Kokonaisvaikutus 8
1.9.2012 Orimattila t. Hannele Pörsti VOI3 200p
Paikalla makaaminen 7 Seuraaminen taluttimetta 8 Istuminen seuraamisen yhteydessä 0 Luoksetulo
7 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 6 Noutaminen esteen yli hypäten 0
Metalliesineen noutaminen 10 Tunnistusnouto 8 Kauko-ohjaus 7 Kokonaisvaikutus 8
7.10.2012 Lempäälä t. Harri Laisi VOI3 213p
Paikalla makaaminen 8 Seuraaminen taluttimetta 6 Istuminen seuraamisen yhteydessä 9 Luoksetulo
0 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 9 Noutaminen esteen yli hypäten 7
Metalliesineen noutaminen 7 Tunnistusnouto 8 Kauko-ohjaus 6,5 Kokonaisvaikutus 8
14.10.2012 Kangasala t. Ilkka Stén VOI2 246p
Paikalla makaaminen 9 Seuraaminen taluttimetta7 Istuminen seuraamisen yhteydessä 9 Luoksetulo
7 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 10 Noutaminen esteen yli hypäten 0
Metalliesineen noutaminen 9 Tunnistusnouto 6 Kauko-ohjaus 9 Kokonaisvaikutus 9
BENCHMARK TROFANNOL TES
FIN44061/08 s. 1.8.2008 i. Luckystone’s Double Trouble e. Benchmark Melfed Melodi
Näyttelyt: 17.5.2012 Sastamala t. Nikolay Sedyh AVO ERI1. SA PN-3 VASERT
Etwas zu leicht. Nicht ganz vollene kopf. Gute Temperament. Nich ganz korrekt Brust. Nicht ganz
gut ausgestellt. (1)
6.12.2012 Valkeakoski t. Kirsti Louhi AVO H
Melko hyväntyyppinen narttu, jolla hyvä pää, oikea purenta, tummat silmät. Lyhyt, pysty lantio.
Täyteläinen runko. Lyhyt olkavarsi. Saisi olla kulmautunut paremmin sekä edestä että takaa.
Liikkuu lyhyellä askeleella, edestä löysin kyynärpäin. (1)
MH-luonnekuvaus 20.5.2012 Hausjärvi, Oitti kuvaajat: Carina Timberg & Kerstin Persson
Tulos: suoritettu
1a
1b
1c
2a
2b
Osasuoritus
Kontakti, tervehtiminen
Kontakti, yhteistyö
Kontakti, käsittely
Leikki 1, leikkihalu
Leikki 1, tarttuminen
2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu
3a Takaa-ajo 1
3a Takaa-ajo 2
Tulos
3 Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä
3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
3 Hyväksyy käsittelyn
4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/Korjailee
otetta
4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
82
3b
3b
4
5a
5b
5c
5d
5e
6a
6b
6c
6d
6e
7a
7b
7c
7d
8a
8b
8c
8d
8e
9a
9b
10
Tarttuminen 1
Tarttuminen 2
Aktiviteettitaso
Etäleikki, kiinnostus
Etäleikki, uhka/aggressio
Etäleikki, uteliaisuus
Etäleikki, leikkihalu
Etäleikki, yhteistyö
Yllätys, pelko
Yllätys, puolustus/aggressio
Yllätys, uteliaisuus
2 Ei tartu, nuuskii saalista
4 Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa
3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja
1 Ei osoita uhkauseleitä
1 Ei saavu avustajan luo
1 Ei osoita kiinnostusta
1 Ei osoita kiinnostusta
3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
1 Ei osoita uhkauseleitä
4 Menee haalarin luo, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin
3 Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen
Yllätys, jäljellejäävä pelko
ohituskerran jälkeen
Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus
1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
Ääniherkkyys, pelko
3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
Ääniherkkyys, uteliaisuus
5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä
Ääniherkkyys, jäljellejäävä
3 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohituskerralla
kiinnostus
Aaveet, puolustus/aggressio
2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko
Aaveet, tarkkaavaisuus
ajan toista
Aaveet, pelko
5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta/Pakenee
1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois/Ei
Aaveet, uteliaisuus
mene ajoissa
Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan
Leikki 2, leikkihalu
3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee
Leikki 2, tarttuminen
4 Tarttuu heti koko suulla
Ampuminen
5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta
BENCHMARK UNWEDD MAM
FI17260/09 s. 13.2.2009 i. Benton Under Oath e. Benchmark Ie Ie Ie
Näyttelyt: 11-12.8.2012 Helsinki t. Göran Bodegård AVO EH2.
Feminin. Rätt högt pannben. Något tunn i halsen. Utmärkt överlinje. Något kort kors. Önskar lite
längre steg, är något trång bak i rörelse. Bra stomme och substans. Aningen hög svansföring. (1)
BENTON BED OF ROSES
FI48824/09 s. 4.8.2009 i. Benton What Women Want e. Benton Victoriassecret
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku KV t. Bo Skalin KÄY ERI2.
Feminint huvud med bra uttryck. Bra hals, lite bred i fronten. Bra hals, lite lös i ryggen. Rör sig bra
från sidan, lite slarvigt fram. Bra bröst korg, något sluttande kors. (1)
12.2.2012 Lohja t. Stig Arne Kjellevold, Norja KÄY ERI1. SA
Correct size and proportions. Well made head. Nice neck. A little straight in front. Super topline.
Excellent body. Correct hindquarters. Moves freely once she settles. Exc. Bione. A little flat feet.
Lovely coat. Happy and outgoing. (1)
5.5.2012 Rauma t. Paula Rekiranta KÄY ERI1. SA PN-1 VSP SERT FI MVA
83
Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen narttu. Kaunis narttumainen pää. Hyvä ilme ja kaula.
Hieman suora olkavarsi. Hyvä rintakehä. Riittävät takakulmaukset. Kaunis turkki, voisi liikkua
hieman pidemmällä askeleella.
6.5.2012 Pöytyä t. Harto Stockmari VAL ERI1. SA PN-1 VSP
Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää, ilme ja purenta. Hyvä kaula. Toivoisin
koostuneemman eturinnan. Erinomainen runko. Hyvä takaosa. Hyvä karva. Liikkuu hyvin.
20.5.2012 Salo t. Arja Koskelo VAL ERI1.
Erinomainen tyyppi. Feminiininen pää, hieman syvä kallo. Etuasentoiset lavat ja puutteellinen
eturinta. Oikeat rungon mittasuhteet ja hyvä takaosa. Hieman levottomat ja leveät etuliikkeet. Hyvä
ryhti ja sivuliikkeet. Kaunis väri, oikea koko ja miellyttävä luonne. (1)
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VAL ERI
-
11-12.8.2012 Raisio t. Lisbeth Campbell VAL EH1.
Bitch of good type. Nice head & eye. Long neck. Would like more chest. Good body. Coyuld have
stronger back. Would like tighter feet. Very nice rear end standing & movement. Beautiful colour &
coat. Nice temperament. Could carry her tail better.
26.8.2012 Tervakoski KV t. Hannie Warendorf VAL ERI2. SA PN-3
3 years bitch of good type and size. Nice feminine head. Very good eyes and ears. Good shoulder &
upper arm. Good ribs & loin. Very good topline & tail set. Fitting bone. Good feet. Good coat and
condition. She moves ok, a bit loose in front & little bit proud of her tail. (1)
20-21.10.2012 Turku t. Marina Ostrovskaya VAL ERI3. SA PN-3
Excellent form, size & bone. Very good feminine head. Good eyes & expression. Good ears &
neck. Very good topline. Deep chest. Excellent angulations. Excellent temperament. Free
movement. (1)
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 5.8.2012 Nokia (Tottijärvi), t. Sanna Keski-Nisula AVO2
37p.
Ohjattu, rauhallinen lähtö. Suvi jäljestää kaikki osuudet osittain maa-, osittain ilmavainulla.
Jokaisella osuudella Suvi tekee pistoja jäljen sivuun, mutta palaa itsenäisesti aina jäljelle.
Ensimmäisen osuuden loppupuolella Suvi kaartaa laajan lenkin jäljen sivulle, palaa jo
jäljestämälleen osuudelle ja jäljestää hetken jälkeä väärään suuntaan kunnes kaartaa pois
jäljeltä. Suvi palaa takaisin, ylittää jäljen ja jatkaa määrätietoisesti pois jäljeltä. Ensimmäinen
hukka. Ensimmäisellä kulmalla makaus nuuhkitaan, tarkastuslenkki kulman taa. Toiselle
kulmalle kaartaa jäljen takaa ja nuuhkii makauksen. Itsenäinen ja reipas jäljestäjä. Tarkkuutta
hieman lisää. Hyvä, äänetön ohjaus koiran ohjaajalta.
16.9.2012 Laitila t. Kari Grönman AVO1 43p.
30.9.2012 Marttila t. Juhani Heikniemi AVO2 32p.
BENTON BIG APPLE
FI48825/09 s. 4.8.2009 i. Benton What Women Want e. Benton Victoriassecret
Näyttelyt: 17.6.2012 Kiikoinen t. Vera Smirnova, Viro AVO ERI3.
Erinomainen tyyppi. Vahva luusto. Hyvä koko. Kaunis narttumainen pää. Kaunis kaula. Hyvä selkä.
Leveä eturinta. Hyvä rintakehä. Lavat pystyssä. Hyvä takaosa. Hyvä turkinlaatu. Löysät kyynärpäät.
Tehokkaat liikkeet. (1)
BENTON DELAWARE WINTER
84
FI12134/11 s. 5.12.2010 i. Clussexx Pay Per View For Dons e. Benton Winter Storm
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku KV t. Bo Skalin JNU ERI1. SA PN-1 VSP SERT
Härlig tik, som är mycket lovande. Utmärkta proportioner. Vackert feminint huvud. Korrekt
utvecklat. Bra kors. Välbyggt. Rör sig bra. Bra front.
12.2.2012 Lohja t. Stig Arne Kjellevold, Norja JUN ERI1. SA PN-2 SERT
Beautiful bitch, so feminine, still with substance. Lovely head and expression. Beautiful neck. Well
angulated front and rear. Enough body for her age. Lovely, free flowing and efficient moving.
Lovely coat. Happy temperament, a little gem. (1)
28.4.2012 Teerijärvi t. Bertil Lundgren NUO ERI1. SA PN-1 ROP SERT
Mycket feminin. Bra proportioner. Välformat huvud. Välburna öron. Tillräcklig hals. Bra skuldra.
Rak överarm. Något flat bröst korg. Stark rygg. Välvinklad bak. Rör sig med bra steg. Något vid i
fronten. Bra benstomme och päls. (1)
29.4.2012 Kaustinen t. Hans Rosenberg, Ruotsi NUO EH1.
Feminin tik under utveckling. Saknar självförtroende. Sött uttryck i ett fortfarande växande huvud.
Bra hals. Något öppna bakbensvinklar. Ung i sitt förbröst. Prop. Kropp. Något brant i sitt kors. Bra
vinklar bak. Rör sig med bra steglängd. Tik med bra proportionersom måste få självförtroende för
att gå vidare (1)
12.5.2012 Tampere KV t. Matti Tuominen NUOERI1. SA PN-3 SERT
Erinomaisen tyyppinen 1,5 v. narttu, jolla erinomaiset mittasuhteet. Miellyttävä pää & kaula. Hyvä
ylälinja & luusto & takakulmaukset, hieman niukat edestä. Ikäisekseen hyvä runko ja karva. Hyvät
liikkeet. Esiintyy ja esitetään hyvin. (1)
9.6.2012 Karkku t. Ann Corbett NUO ERI1. SA PN-1 SERT ROP BIS-1
Super bitch, love her type. Fabulous neck & shoulders. Good head & expression. Good topline, well
balanced all through. Loved her side profile movement, really classy. However, a little unsteady
behind when going away.
14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin NUO ERI1. SA PN-1 ROP SERT
Feminiininen, hyvät mittasuhteet. Kauniit pään linjat. Erinomainen pigmentti. Lempeä ilme. Hyvä
ylälinja. Ikään sopiva runko. Olkavarsi saisi olla viistompi. Hyvät takakulmaukset. Erinomaiset
sivuliikkeet. Avoimet kyynärpäät. Hyvä karva, väri ja käytös. (1)
28.7.2012 Peräseinäjoki t. Raija Tammelin NUO EH2.
Feminiininen, hyvät mittasuhteet. Muuten hyvät pään linjat, mutta hieman korkeat otsaluut. Hyvä
pigmentt. Hieman pyöreät silmät. Lempeä ilme. Seistessä hyvä ylälinja. Rintakehä saa vielä täyttyä.
Olkavarsi saisi olla viistompi. Hyvät takakulmaukset. Tehokkaat sivuliikkeet. Hieman ulkokierteiset
takakäpälät. Etuliikkeiden tulee jäntevöityä hieman lisää. Hyvä karva ja kaunis väritys. Saisi
käyttäytyä hieman luottavaisemmin käsittelyssä. (1)
29.7.2012 Pori t. Kirsti Louhi NUO ERI1. SA PN-1 VSP SERT CACIB
Erinomaista tyyppiä oleva nuori nainen. Melko hyvä pää, oikea purenta, oikea purenta. Hyvä kaula
& ylälinja. Saisi olla kulmautunut edestä paremmin. Sopusuhtainen runko. Liikkuu edestä hieman
vallattomasti. Takaliike ok.
3.8.2012 Kuopio t. Harry Tast NUO ERI1. SA PN-1 ROP SERT CACIB
Kaunisryhtinen hyvin kehittynyt 19 kk narttu. Oikea walestyyppinen. Jalo kaunisilmeinen pää.
Voimakas takaosa. Ikään riittävä rintakehä. Kauniisti kiiltävä kesäturkki. Joustavat laajat liikkeet.
(1)
4.8.2012 Kuopio t. Lokodi Csaba Zsolt, Romania NUO ERI1. SA PN-2 SERT VARACA
Good bones. Excellent parallel front. Correct behind angulations. Correct bite. Nice level head.
Elegant neck. Parallel front. Little bit open elbows in the move. (1)
5.8.2012 Kuopio t. Elena Ruskovaara NUO ERI1. SA PN-2 SERT VARACA
85
Hyvin vakuuttavalla askeleella liikkuva, erinomaisen tyyppinen, hyvin kulmautunut, solakka ja
jäntevä miellyttävästi esiintyvä kauttaaltaan liioittelematon narttu. Narttumainen päåä. Hyvin kaunis
ilme. Ponnekkaat takaliikkeet. Ihanasti etenevä sivuliike! (1)
11-12.8.2012 Helsinki t. Göran Bodegård NUO ERI1.
Feminin, trevlig storlek, trevliga proportioner. Något hög i pannbenet. Fin överlinje. Behöver ännu
utvecklas i förbröstet. Goda vinklar fram och bak. Något mycket käkskinn. Typiska, bra rörelser.
(1)
26.8.2012 Tervakoski KV t. Hannie Warendorf NUO EH2.
1,5 years elegant bitch who needs lot of time to develope. Good head. Good shoulder placement,
but straight upper arm. Needs to develope much more in ribs. Would prefer more raise over the loin.
Correct hind quarters. Strong bone. Good coat. Moves a bit wide in front, but with good drive. She
needs much more time to develope in body. (1)
2.9.2012 Helsinki t. Ewa Nielsen, Ruotsi NUO ERI1. SA PN-4
Feminin tik med bra storlek. Feminint huvud, utmärkt uttryck. Normala vinklar. Bra kropp för
åldern. Utmärkt benstomme. Bra päls och färg. Rör sig med bra steg, men behöver strama upp sig
fram. (1)
9.9.2012 Porvoo t. Eeva Rautala NUO ERI1. SA PN-2 VASERT
Erittäin hyvä tyyppi ja koko. Miellyttävä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Rungon kehitys kesken
vielä. Oikeat mittasuhteet. Hyvä luusto ja kulmaukset. Tasapainoiset liikkeet. Miellyttävä luonne.
(1)
16.9.2012 Hyvinkää t. Jochen H. Eberhardt NUO EH1.
Freundliche Hündin ohne Ringererfahrung. Deutlich gewölbter Schädel. Sehr schalker Hals und
Rumpf, wenig ausgefällter Bugbereich. Gute Oberlinie. In der Seitnenansicht schöner Raumgewinn,
In kommen Vorne sehr weit. Gepflegtes Haar. (1)
20-21.10.2012 Turku t. Marina Ostrovskaya NUO ERI1. SA SERT
1,5 years. Very feminine. Excellent form, size & bones. Good muscles. Excellent feminine head,
eyes & expression. Excellent neck & topline. Enough developed chest. Good angulations front,
excellent behind. Excellent temperament. Free movement. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi AVO ERI1. SA PN-3 SERT FI MVA
Utmärkt typ. Fina proportioner.Välformat feminint huvud, mörka vackra ögon, välplacerade öron,
fint djup i nospartiet, bra bett och pigment, härligt milt uttryck. Vacker hals, harmoniska vinklar
fram och bak, korrekt överlinje, välformat bröstkorg. Härligt lårbredd och låga fina hasor, bra ben
och tassar. Bra päls, nyttjar svansen väl, rör sig med fin stil och bra steg. Behöver bli lite stabilare
framtill. Trevligt temperamnet, välvisad. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska VAL ERI2. SA PN-2 VARACA
2 years old. Well balanced, of excellent breed type. Excellent proportions in head. Dark well
formed eyes. Scissorsbite. Excellent neck & shoulder. Good upper arm. Good spring of ribs &the
ribcage of good lenght. Strong loin. Well angulated hind quarters with low hocks. Silky coat.
Moves with great reach and drive. Well presented.
BENTON EIGHT AVENUE
FI12970/11 s. 6.12.2010 i. Don’s Paparazzi e. Benton Yale Graduate
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani KV t. Juha Kares JUN ERI1. SA PN-3 VASERT ROP-JUNIORI
Erittäin kaunis, ihanaa laatua omaava linjakas narttu, ihastuttava feminiininen ilme, kaunis pään
profiili. Ihana kaula, hyvä lapa, ikään sopiva luusto, riittävä rintakehä, erinomainen työntöä antava
takaosa, jo nyt lihaksikkaat reidet. Lupaava turkki ja väri. Jumalainen juniori, jossa kauniit
ääriviivat, mihin tämä valloittava juniori voi kasvaa ja täyttyä.
86
25.3.2012 Tuusniemi t. Hannele Jokisilta JUN ERI2. SA PN-2 VASERT
Erittäin narttumainen kokonaisuus. Lupaava pää. Hyvä kaula ja selkälinja. Riittävän kulmautunut
edestä. Kyynärpäät saavat tiivistyä iän myötä. Hyvä runko. Sopivat takakulmaukset. Kaunis karva.
Saisi olla hieman avoimempi luonne. Liikkuu hyvin. (1)
15.4.2012 Vaasa KV t. Soile Bister JUN ERI1. SA PN-1 ROP
Hyvin kaunis ja tasapainoinen erinomaisen kokoinen ja hyvin feminiininen narttu. Kaunis ?? ja
mittasuhteet. Hyvin kaunis pää ja ilme. Kaunis kaula. Voisi edestä olla paremmin kulmautunut.
Hyvä takaosa. Kaunis karva. Erinomaiset liikkeet, ihastuttava luonne. Tällä nartulla on hyvä
tulevaisuus. (1)
21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen JUN ERI1. SA PN-4 VASERT
Erittäin hyvän tyyppinen, hyvin liikkuva nuori narttu. Hyvä pää ja kaula. Etuosa saisi olla
paremmin kulmautunut. Riittävät takakulmaukset. Hyvä turkinlaatu. Hyvä luonne. (1)
17.5.2012 Mikkeli t. Paavo Mattila JUNERI2. SA PN-2 Erittäin kaunis nuori narttu, jolla erittäin
hyvät mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Ernomainen kaula. Aavistuksen suora edestä. Sillä on
sopusuhtainen runko. Hyvä takaosa. Kaunis karva. Miellyttävä käytös. Liikkuu erittäin hyvin (1)
19.5.2012 Lestijärvi t. Jouko Leiviskä JUN ERI1. SA PN1 ROP SERT
Upea, korkealuokkainen, korkealuokkaista rotutyyppiä oleva nuori narttu, jolla erinomainen
rodunomainen selkälinja. Erittäin kaunis pää. Upea runko, ei liian kehittynyt ikäisekseen. Upea
takaosa. Erinomainen hännänkiinnitys. Erittäin kauniisti värittynyt. Mielettömät, kauniit liikkeet,
täysi harmonia koiran ja esittäjän kesken! (1)
26.5.2012 Joensuu t. Jan Roger Sauge, Norja NUO ERI2. SA PN-2 VASERT
Bitch of excellent breed type. Beautiful head and expression. Long neck. Could have a better front.
Strong topline. Good hindquarters. Moves well. In full coat. (1)
27.5.2012 Joensuu t. Tatjana Urek, Slovenia NUO EH4.
Good size. Correct head & bite. Good lenght of the neck. Rising topline. Correct tail setting. Loose
elbows. Long in loin part. Straight angulations behind. Excellent coat quality and markings. Soft
pasterns. (1)
5.8.2012 Kuopio t. Elena Ruskovaara NUO ERI2. SA PN-3 VASERT
Rungoltaan solakka ja vielä eturinnaton, mittasuhteiltaan hyvä narttu. Hyvin feminiininen pää.
Hyvä pään pituus, kaunis kaula.Tyypikäs ylälinja. Hyvät kulmaukset. Yhdensuuntaiset liikkeet.
Hyvin kaunis sivuliike. Hyvä rullaus ja askelpituus.
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi KÄY ERI1.
Utmärkt typ. Välformat feminint huvud, mörka vackra ögon, välplacerade öron, fint djup i
nospartiet, bra bett och pigment, vackert milt uttryck. Bra hals, kunde ha stramare överlinje,
välformat bröstkorg, raka vinklar fram, normala vinklar bak, fin lårbredd och låga fina hasor, bra
ben och tassar. Bra päls, nyttjar svansen väl, rör sig med bra päskjut, något kort i steget fram.
Trevligt temperament, välpresenterat. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska KÄY ERI1. SA
2,5 years old. Well balanced ,of good type. Good proportions in head. Scissorsbite. Well formed
ears of hood size. Excellent neck & well laid back shoulder. Good upper arm. Would prefer deeper
chest. Good spring of ribs & the ribcage of good lenght. Strong loin. Excellent hindquarters & well
set tail. Moves with a great reach & drive. Well presented.(1)
BENTON ELLIS ISLAND
FI12969/11 s. 6.12.2010 i. Don’s Paparazzi e. Benton Yale Graduate
Näyttelyt: 21.4.2012 Pyhäselkä t. Soile Bister JUN ERI1.
87
Kaunislinjainen, hyväluustoinen, vielä kapea & rungoton. Feminiininen erittäin hyvä pää. Hyvä
ylälinja & erinomainen pää. Kaunis karva. Hyväasentoinen häntä. Erinomaiset sivuliikkeet, edestä
hieman löysät. Luonne ok. (1)
5.5.2012 Jämsä t. Kirsi Nieminen JUN ERI1. SA PN-1 ROP SERT
Erinoamista tyyppiä oleva narttu, jolla kauniit ääriviivat. Hyvä pää ja viehättävä ilme. Erinomainen
ylälinja. Hyvä kaula & lavat. Eturinta saisi olla selvempi. Syvä rintakehä, erinomainen runko. Hyvät
takakulmaukset, kauniit sivuliikkeet. Edessä vielä löysyyttä. Esitetään hyvin. (1)
6.5.2012 Lieksa t. Matti Luoso JUN ERI1.
Typiltään erittäin hyvä jun-narttu. Riittävän raajakas. Hyvä pää. Oikea purenta. Melko isot korvat.
Hyvä kaulalinja. Sopiva luusto. Hieman litteät käpälät. Hyvä runko. Sopivat kulmaukset. Vielä
kovin löysät etuliikkeet. Sopivat takaa. Hyvä käytös. (1)
17.5.2012 Mikkeli t. Paavo Mattila JUN ERI1. SA PN-1 VSP SERT
Kaunis, lupaava nuori narttu. Erittäin hyvä pää. Kaunis ilme ja kaula. Hyvin kehittynyt runko. Hyvä
ylälinja. Hyväasentoiset raajat. Kaunis karvapeite. Liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä käytös. (1)
26.5.2012 Joensuu t. Jan Roger Sauge, Norja JUN ERI1. SA PN-1 ROP SERT
Lovely junior bitch. Excellent breed type. Sweet head and expression. Long neck. Super front.
Strong topline. Well angulated. Lovely coat. Moved and showed well. (1)
27.5.2012 Joensuu t. Tatjana Urek, Slovenia NUO ERI1. SA PN-1 VSP SERT CACIB
Excellent head. Typical had. Correct bite. Excellent lenght of the neck. Excellent topline & tail
setting. Good depht of the chest. Excellent lenght of the body. Correct angulations. Good quality.
Correct movement. (1)
21.7.2012 Mäntsälä t. Paula Heikkinen-Lehkonen NUO ERI2. SA PN-2 SERT
Normaalisti kehittynyt nuori narttu. Hyvä koko & mittasuhteet. Selkä saa vielä kiinteytyä. Hyvä
pää. Pitkä kaula. Hyvä lapakulmaus. Rungossa voisi olla hieman enemmän massaa. Leveä reisi,
hyvät takakulmaukset. Hyvä karva ja väri. (1)
28.7.2012 Mikkeli t. Inga Siil, Viro NUO ERI1. SA PN-2 SERT VARACA
Outstanding bitch in quality and type. Very pleasing, feminine head & expression. Correct earset &
shape. Excellent balance & proportion & topline & outline & angulations & coat quality & colour.
Moves very well from all sides with power & carriage & covering well ground. (1)
3.8.2012 Kuopio t. Harry Tast NUO ERI2. SA PN-2 VASERT VARACA
18 kk, erinomainen tyyppi. Pitkä jalo kaula. Hyvin kaunisilmeinen narttumainen pää. Voimakas
säkä. Tasapainoinen rakennen. Ikään riittävä rintakehä. Hyvälaatuinen kesäturkki. Vapaat
säännölliset öliikkeet. Esiintyy iloisesti. (1)
4.8.2012 Kuopio t. Lokodi Csaa Zsolt, Romania NUO ERI2.
Good shoulders. Excellent behind angulations. Nice neck. Very nice elegant topline. Strong back.
Nice head. Correct bite. Excellent hair quality. Good show condition. Little bit heavy shoulders. In
the move good parallel hocks. (1)
5.8.2012 Kuopio t. Elena Ruskovaara NUO ERI3. SA PN-4
Oikea tyyppi. Hyvin narttumainen. Runkoa saa tulla lisää. Hurmaavailmeinen pää. Etuosa saa vielä
täyttyä ja asettua liikkeeseen. Askelpituus lupaava. Miellyttävä käytös ja esiintyminen. Tarvitsee
aikaa, osoittaa jo paljon potentiaalia.
8.9.2012 Äänekoski t. Paavo Mattila NUO ERI1. SA PN-1 ROP SERT
Erinomainen nuori narttu. Erittäin hyvä pää. Kaunis ilme ja kaula. Erinomainen runko ja luusto.
Hyvin kulmautunut. Hyvä ylälinja. Erinomainen karva ja liikkeet. Mielyttävä käytös. (1)
BENTON FASHIONABLY LATE
88
SE30255/2011 s. 14.2.2011 i. Ferndel Aeron Magregor e. Benton Walk of Fame
Näyttelyt: 8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi NUO ERI1.
Utmärkt typ, kunde ha lite mer självförtroende. Välformat feminint huvud, mörka ögon, fina öron,
fint djup i nospartiet, bra bett, kunde ha lite mer självsäkert uttryck. Elegant hals, harmoniska
vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformat bröstkorg, härlig lårbredd, bra ben och tassar. Bra
päls och färg. Kunde nyttja svansen mer, rör sig med bra steg. Väl presenterat. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska NUO ERI3.
22 months. Up to size. Well chiselled below the eyes, but a bit round and light eyes. Scissors bite.
Well formed ears. Good neck. Bit straight in shoulder. Would prefer deeper chest & more spring of
ribs, but ribcage of good length. Strong angulated. Well angulated hind quarter, but should be
stronger in hocks. Moves from the side with power, but a bit close behind & a bit loose in front.
Silky coat. Well presented.(1)
BENTON FIFTH AVENUE
FI24417/11 s. 14.2.2011 i. Ferndel Aeron Magregor e. Benton Walk of Fame
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia JUN EH
BENTON FLATTERY BECOMES ME
FI24419/11 s. 14.2.2011 i. Ferndel Aeron Magregor e. Benton Walk of Fame
Näyttelyt: 24.3.2012 Kerimäki t. Elena Ruskovaara JUN EH1.
Malliltaan erinomainen, kovin hoikka ja litteärunkoinen, raajoiltaan tarpeeksi vahva narttu. Lyhyt
karva. Eturinta on niukka. Sopivat takakulmaukset. Hyväilmeinen narttumainen pää. Keskiruskeat
silmät. Hyvin reipas liikkuja. Ponnekkaat, tehokkaat takaliikkeet. Hyvä ylälinja liikkuessa.
Oikeaasentoinen häntä. Etuliikkeet vielä kovin huolimattomat. Malli ja tyyppi ovat oikeat, mutta
kokonaisuus vielä kovin keskentekoinen. (1)
BENTON FRANKLY MY DEAR
FI24416/11 s. 14.2.2011 i. Ferndel Aeron Magregor e. Benton Walk of Fame
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku KV t. Bo Skalin JUN ERI2. SA
Feminint huvud. Bra hals, lite lös i fronten. Bra längd i kroppen. Behöver djupa lite. Härligt attityd
i ringen. Passande benstomme. (1)
BENTON GENTLEMEN PREFER ME
SE25378/2012 s. 10.2.2012 i. Benton Catch Another Duck e. Benton United We Stand
Näyttelyt: 8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi JUN ERI1. SA PN-4 VASERT
Utmärkt typ, vackert linjerad juniortik. Välformat feminint huvud, vackra ögon, välplacerade öron
med fin storlek, fint djup i nospartiet, bra bett och pigment, fint milt uttryck. Vacker hals,
harmoniskt vinklad fram och bak, korrekt överlinje, välformat bröstkorg med fint förbröst, bra ben
och tassar. Rör sig med fin stil och bra steg. Härligt temperament, välvisad, tillatalande juniortik.
(1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska JUN ERI1. SA SERT
10 months old. Compact. Super feminin. Excellent breed type. Well balanced head with slightly
domed skull. Well chiselled below eyes. Scissorsbite. Super neck & shoulder. Deep chest. Excellent
89
body proportions with excellent spring of ribs. Strong loin. Excellent hindquarters. Covering the
ground with good reach & drive. Silky coat. Well presented.(1)
BENTON HAPPILY EVER AFTER
FI32609/12 s. 10.4.2012 i. Ferndel Aeronen Magregor e. Benton Winter Storm
Näyttelyt: 8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi PEK1. KP ROP-pentu
Snart 8 mån gammal hätlig tikvalp byggt med vackra linjer. Välformat vackert huvud, härliga
mörka ögon, välplacerade öron, bra bett, ljuvligt milt uttryck. Vacker hals, harmoniska vinklar fram
och bak, korrekt överlinje, välformat bröstkorg, härlig lårbredd och låga fina hasor, utmärkta ben
och tassar. Lovande päls, fin djup färg. Nyttjar svansen väl. Rör sig med fin stil och steg. Fint
temperament, välvisad. (1)
8.12.2012 Helsinki t.Marjatta Pylvänäinen-Suorsa PEK1. KP ROP-pentu
Erinomaiset mitttasuhteet, hyvä koko ja luusto. Selvä sukupuolileima. Hyvä pään pituus, tummat
hyvämuotoiset silmät, hyvä kuono-osa. Tasapainoinen ylälinja, runko vielä kevyt ja kapea.
Riittävästi kulmautunut, liikkuu tasapainoisesti, hyvä turkin alku. (1)
BENTON LET’S GO GIRLS
FIN20823/02 s. 26.3.2002 i. Don’s Tt e. Benton Garden Party
Näyttelyt: 6.12.2012 Valkeakoski t. Kirsti Louhi VET ERI1. SA PN-2 ROP-vet
Erinomaista tyyppiä oleva narttu, jolla hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä pää, kaula & ylälinja.
Oikea purenta. Hyvä rintakehä. Liikkuu rodunomaisesti.
90
BENTON TIME TO TALK
FI43855/06 s. 11.8.2006 i. Hammalgårdens Don’t Forget Me e. Benton Mine For Keeps
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 6.5.2012 Heinola t. Jarno Hynninen VOI1 44p.
Maisalle ohjattu alku, tutki näytetyn alkumakauksen. Osuudet mentiin pääosin jäljellä,
muutama iso tarkastuslenkki 1. osuuden lopussa ja muutama pienempi muilla osuuksilla.
Vauhti oli reipas. Kulmat selvitettiin rengstamalla, katko useaan kertaan. Makauksista 2
osoitettiin hyvin, yksi ylitettiin, yksi ohitettiin. Kaadolle löydettiin ja sorkkaa nuuhkittin.
Varma suoritus muutaman lyhyehkön haahuilujakson höystämänä.
12.5.2012 Sastamala (Äetsä) t. Hannu Suonto VOI1 43p.
Innokkaasti liikkeelle. Pieniä tarkistuksia lukuun ottamatta mukavaa jäljestystä.Makuut osoitti
pikaisesti nuuhkien. Ensimmäinen kulma tarkasti, kolmannella hiukan yli nopeasti uuteen
suuntaan kaartaen. Katko teetti töitä, mutta selvitettiin. Kaato kiinnosti, jäi paikalle.
27.5.2012 Orimattila (Karkkula) t. Tuovi Henttu VOI3 24p.
Rauhoitettu, ohjattu lähtö. Maisa jäljestää pääosin ilmavainua hyväksi käyttäen sopivaa
vauhtia. Juuri ennen 1. makausta Maisa nostaa kirsun pystyyn ja poistuu riistapoluille.
Tuomitaan 1. hukka. Uuden alun 1. makaus ylikävellään ja sen jälkeen Maisa jäljestää hyvin. 1.
kulma tarkkaan uudelle osuudelle. 2. makuu merkitään nopeasti pysähtymällä. 2. kulmalla,
jolla katko, Maisa jatkaa suoraan ylärinteeseen määrätietoisesti ja joudutaan tuomitsemaan 2.
hukka. Uusi alku 3. osuuden veretyksen alusta. Hieno jäljestys jatkuu, 3. makuu ohitetaan, 3.
kulma selvitetään pikkulenkillä. Myös 4. makuu ohitetaan, kaadolle suoraan ja se kiinnosti.
Harmeista huolimatta hyvä suoritus, makuita on syytä harjoitella.
7.7.2012 Nokia (Tottijärvi) t. Sanna Rantanen VOI2 36p.
Maisalle näytetään alkumakaus ja ohjataan päivän työtehtävään. Jäljestys etenee määrätietoisen
suoraviivaisesti sopivaa vauhtia. Toisella osuudella poistuminen jäljeltä riistajäljille. Tästä
hukka. Muuten osuudet vain muutamin tarkastuspyörähdyksin. 1. kulmalla olleella katkolla
veri loppuun ja nopealla kaarrolla uudelle osuudelle, heti osuuden löydyttyä tosin vielä
tarkistuslenkki. 2. kulma aivan tarkasti, 3. rengastaen kulman takaa. Makauksista kaksi
merkkaa hätäisesti, yhden ohittaa ja yhden merkkaa hienosti. Kaadolle suoraan, jää nyppimään
sorkkaa. Hienossa työssä tänään yksi harmillinen haksahdus riistapolulle.
5.8.2012 Nokia (Tottijärvi) t. Sanna Rantanen VOI2 33p.
Maisa nuuhkii alkumakauksen ja lähtee ohjatusti päivän työtehtävään sopivaa vauhtia edeten.
Ensimmäinen osuus vain yhdellä tarkistuksella, toisella osuudella tarkistuksia on melko
runsaasti. Kolmas osuus yhdellä kaarrolla jäljen sivuun, neljäs yhdellä laajahkolla ja ajallisesti
pidemmällä tarkistelulla. Ensimmäisen kulman katko ilmavainulla toiselle osuudelle, veren
lopun oikaisten. Toinen kulma tarkasti. Kolmannella kulmalla kulmasta yli kylpemään
mutaojaan. Kehoituksin Maisa lopulta keskeyttää kylpytuokionsa, mutta jatkaa sitten verestä
pois työnteon unohtaneena, joten tästä hukka. Makauksista yksi merkataan hyvin, kaksi
hätäisesti ja yksi ohittuu. Kaadolle hieman sivusta, jää sorkalle. Ihana mutanaamio kaunisti
Maisan, mutta toi valitettavasti hukan mukanaan.
16.9.2012 Laitila t. Erkki Rantamäki VOI1 46p.
30.9.2012 Marttila t. Kari Kielo VOI0 0p
BENTON VITAL QUESTION
FIN19323/07 synt. 24.01.2007 i. Clumbrolds Trademark e. Benton Garden Party
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO EH
91
BENTON WALK OF FAME
FIN58650/07 s. 15.10.2007 i. Don’s Paparazzi e. Benton Pep Talk
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares VAL ERI1. SA PN-1 ROP CACIB
Jumalainen narttu, jolla ihana valloittava rodun olemus, villi ja vapaa niin kuin Walesin
kesyttömissä maisemissa kuuluukin. Sitten tämä ihana pään profiilin omaava kuningatar nostaa
päänsä ylös, enkä saa tästä mittasuhteiltaan täydellisestä nartusta silmiäni irti. Laatua, voimaa,
yksityiskohtia, mikä ihana koira… Luulenpa tietäväni mistä näen tänä yönä unta. (1)
12.2.2012 Lohja t. Stig Arne Kjellevold, Norja VAL ERI1. SA PN-1 ROP
What a beauty. Picture of total balance and harmony. Gorgeus head, melting expression. Super
neck, topline, hindquarters, bone and feet. Excellent profile, being critical: a little narrow behind.
Don’t get much better than this. (1)
14.4.2012 Pertunmaa t. Paula Rekiranta VAL ERI1. SA PN-1 ROP
Kaunislinjainen, tasapainoinen narttu, jolla erinomainen sukupuolileima. Narttumainen pää ja ilme.
Hyvä kaula, oikea ylälinja. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat, erinomainen runko. Hyvä luusto.
Kaunis turkki. Vaivaton joustava liikunta. Hyvin miellyttävä kokonaisuus. (1)
21.4.2012 Pyhäselkä t. Soile Bister VAL ERI1. SA PN-1 ROP
Hyvin kaunislinjainen, aavistuksen pitkärunkoinen, hyväluustoinen & hyvärunkoinen narttu. Kaunis
pää. Erinomaiset raajat. Hyvä karva. Oikea-asentoinen häntä. Ensiluokkaiset sivuliikkeet, hieman
leveät edestä. Ensiluokkainen luonne. (1)
29.4.2012 Lahti KV t. Hans Lehtinen VAL ERI1. SA PN-2 VARACACIB
Kaunis kokonaisuus. Erinomainen runko. Tyylikäs kaula ja ylälinja. Saisi liikkua tehokkaammin
takaa. Kaunis karvapeite. (1)
13.5.2012 Hamina KV t. Pekka Teini VAL ERI1. SA PN-1 ROP CACIB
Mittasuhteiltaan oikea, rotutyypiltään upea, hyvin sulavasti liikkuva valionarttu. Ihanailmeinen
riittävän pitkä pää, hienon huulilinja, kauniit linjat rungossa ja reidessä ja rintakehässä. Vahvat
käpälät, hyvä lihaskunto, erittäin kaunis karvapeite ja lämmin väri. Huippunarttu! (1)
3.6.2012 Mänttä-Vilppula t. Leni Finne VAL ERI1. SA PN-1 ROP
oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Kaunislinjainen nartun pää, silmät saisivat olla hieman
tummemmat. Hyvät korvat. Oikea ylälinja. Erinomainen ylälinja. Erinomainen eturinta ja
etukulmaukset. Hyvä takaosa. Erinomainen liikkuja. Hieman ulkokierteiset takakäpälät. (1)
9.6.2012 Karkku t. Ann Corbett VAL ERI1. SA PN-4
Lovely bitch, full of quality. Pleasing head & expression. Lovely neck & shoulders. Well boned
with good forechest and depth of body. Well balanced. Super quarters. Moved well with style.
10.6.2012 Töysä Tuuri t. Leila Kärkäs VAL ERI1. SA PN-1 ROP
Erinoaminen tyyppi ja kokonaisuus. Etuosa ei ole koiran paras puoli, hieman leveä ja liikkeessä
painuu edestä. Muuten kaunis narttu, jolla erinomainen pää ja ilme. Kaunis ylälinja. Hyvä rintakehä
ja eturinta. Hyvät takaosa ja liike. Hyvä karva. Miellyttävä käytös. (1)
30.6.2012 Laukaa t. Leila Kärkäs VAL ERI1. SA PN-1 ROP ROP
Erinomainen tyyppi ja kokonaisuus.Erittäin kaunis oikealinjainen, miellyttäväilmeinen pää. Hyvä
kaula ja rintakehä. Riittävä eturinta. Hyvä takaosa ja takaliike. Olkavarsi saisi olla viistompi ja
etuosa tiiviimpi. Liikkeessä etuosa painuu hieman. Hyvä karvan laatu. Miellyttävä käytös.
8.7.2012 Kokkola t. Tuula Pratt VAL ERI1. SA PN-1 ROP CACIB
Oikein kaunislinjainen erinomainen narttu. Miellyttävä pää ja ilme. Hieno ylälinja. Tasapainoisesti
kulmautuneet raajat. Sopiva rungon voinmakkuus. Hyvä hännän kiinnitys. Joustava ja sulava
liikunta. (1)
28.7.2012 Mikkeli t. Inga Siil, Viro VAL ERI1. SA PN-1 ROP CACIB
92
Very feminine bitch, full of champion quality. Excellent size & type. Gorgeus head & expression.
Excellent ears & proportions & balance . Very soundly built. Excellent topline & tailset & body &
coat. Outstanding mover from all sides. Typical carriage & covering well ground. Excellent
temperament & presentation. (1)
3.8.2012 Kuopio t. Harry Tast VAL ERI1. SA
Tyylikäslinjainen voimakasrakenteinen kokonaisuus. Kaunislinjainen ja –ilmeinen pää.
Hyväasentoiset pitkät lavat ja olkavarsi. Hyvä runko ja etuosa. Oikealaatuinen kesäturkki.
Joustavat säännölliset liikkeet. Tasapainoiset kulmaukset. (1)
4.8.2012 Kuopio t. Lokodi Csaa Zsolt, Romania VAL ERI1. SA PN-1 ROP CACIB
Very nice topline. Good parallel front. Excellent behind angulations. Nice head. Correct bite. Little
bit light eye. Very nice happy temperament. Beautiful topline in the move with a long elegant neck.
(1)
5.8.2012 Kuopio t. Elena Ruskovaara VAL ERI1. SA PN-1 ROP CACIB
Erinomaisen tyyppinen, hyväkuntoinen kaunislinjainen narttu. Hyvin kaunis puhutteleva pää ja
ilme. Sopiva kaula ja kulmaukset. Hyvä huuli- ja ylälinja. Puhtaat etenevät liikkeet. Erinomainen
esiintyminen.
11-12.8.2012 Helsinki t. Göran Bodegård VAL ERI2.
Bra storlek. Rätt bra huvud. En liten smula lång i ryggen. Bra benstomme. Rätt trång bak. Lite vid i
fronten. (1)
18.8.2012 Kouvola t. Yochai Barak VAL ERI1. SA PN-1 ROP
Of excellent quality, super type. Full of balance and streght. Super mover. Very good bone and
angulation. Should have a more level topline. (1)
19.8.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi VAL ERI1. SA PN-1 ROP
Utmärkt typ och storlek, tilltalande championtik byggt på vackra linjer.Välformat feminint huvud,
vackra ögon. Välplacerade öron, fint nosparti, bra bett, vackert milt uttryck. Vacker hals.
Harmoniska vinklar fram och bak. Välformat bröstkorg. Härlig lårbredd. Låga hasor som kunde
vara stabilare. Bra päls. Nyttjar svansen väl. Välpresenterad. Rör sig med bra stil och steg, aningen
kohasig bak. Trevligt temperament. (1)
20.1.2012 Turku t. Marina Ostrovskaya VAL ERI1. SA PN-1 VSP CACIB
5 years. Excellent size & format. Very elegant and feminine. Excellent feminine head. Good eyes,
expression, neck and topline. Deep chest. Excellent angulation. Excellent free movement. Excellent
presentation. (1)
27.10.2012 Seinäjoki KV t. Anne Livo Buvik, Norja VAL ERI1. SA PN-1 VSP CACIB
Mycket vacker och balanserad helhet. Utmärkta proportioner. Vackert huvud. Utmärkt hals och
skuldra. Välvinklad fram och bak. Utmärkt bestomme. Rör sig mycket stabilt sett från sidan,
aningen trångt bak. Utmärkt päls och temperament.
10.11.2012 Jyväskylä KV t. Annaliisa Heikkinen VAL ERI1. SA PN-1 VSP CACIB
Erittäin hyvän tyyppinen. Erinomaiset rungon mittasuhteet. Kaunis pää. Hyvä kaula ja ylälinja.
Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut. Erinomainen runko. Hyvä takaosa. Hyvä turkinlaatu ja
väri. Kauniit liikkeet. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi VAL ERI1. SA PN-1 ROP CACIB
Utmärkt typ, vacker championtik byggt på vackra linjer.Vackert, välformat feminint huvud, vackra
mörka ögon, välplacerade öron, fint djup i nospartiet, bra bett, vackert milt uttryck. Elegant hals,
harmoniska vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformat bröstkorg, fint förbröst, hätlig
lårbredd och låga fina hasor, utmärkta ben och tassar. Bra päls, nyttjar svansen väl, rör sig med fin
stil och bra steg, något trångt baktill. Härligt temperament, välvisad, mycket tillatalande tik. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska VAL ERI1. SA PN-1 ROP CACIB
93
5 years old of excellent breed type. Well balanced all over. Feminine head. Scissors bite. Well
formed ears of good size. Excellent neck, shoulder and upper arm. Excellent body proportions with
excellent spring of rib & good leght of ribcage. Strong loin. Strong & well angulated hind quarters
with low hocks. Moved with good reach & drive. Makes a perfect picture. V-12 (1)
BENTON WINTER STORM
FIN58648/07 s. 15.10.2007 i. Don’s Paparazzi e. Benton Pep Talk
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku KV t. Bo Skalin AVO ERI1. SA PN-3 VARACACIB
Trevlig tik med feminint huvud. Vacker hals, bra front. Rör sig bra fram, kunde ha ut steget lite mer
bak. Korrekta proportioner. Trevligt temperament. Kunde ha lite mer bred i bröstkorg. (1)
12.2.2012 Lohja t. Stig Arne Kjellevold, Norja AVO ERI1. SA PN-4
Classical bitch with correct shape and proportions. Head a little too fine for my taste. Beautiful
neck. Well constructed front and hindquarters. Super topline. Good bpody. Good bone. A little flat
feet. Moves with power and freedom. Lovely coat. Exudes personality. (1)
20.10.2012 Turku t. Marina Ostrovskaya VAL ERI2. SA PN-2 VARACA
Very feminine. Excellent form, bone and muscles. Excellent feminine head, eyes, expression, ears
and neck. Very good topline. Good developed chest. Excellent angulation. Free movement.
Excellent temperament and presentation. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi VAL ERI4. SA
Utmärkt typ, tilltalande championtik.Välformat feminint huvud, vackra ögon, välplacerade öron,
fint djup i nospartiet, bra bett och pigment, härligt milt uttryck. Vacker hals, harmoniska vinklar
fram och bak, korrekt överlinje, välformat bröstkorg, bra ben och tassar. Fin lårbredd, låga fina
hasor, bra päls, nyttjar svansen väl. Rör sig med fin stil och bra steg, kunde vara lite stramare i
överlinjen i rörelse. Utmärkt temperament, välvisad. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska VAL ERI3. SA PN-3
5 years old. Compact, of excellent breed type. Excellent proportions in head. Well chiselled below
eyes. Scissors bite. Well formed ears of excellent size. Tip-top neck and shoulder. Excellent spring
of ribs & ribcage of good lenght. Strong loin. Excellent hindquarters. Moves with great reach &
drive. Silky coat. Well presented. (1)
BENTON YOSEMITE PARK
FIN46085/08 s. 28.6.2008 i. Standard-Bearer Gladiator e. Benton Reason to Talk
Näyttelyt: 29.4.2012 Kaustinen t. Hans Rosenberg VAL ERI2.
Feminint tik. Utmärk typ. Bra huvud. Vackert uttryck. Bra hals och vinklar fram. Prop. kropp och
benstomme. Brant i sitt kors. Rör sig med kort steg bak. Alltför ojämn i sin överlinje, vilket inte är
den typiska S-linjen. Bra temperament och päls. (1)
6.5.2012 Pietarsaari t. Harry Tast VAL ERI1.
Lähes 4 v., hyvin kaunisilmeinen, jalo, narttumainen pää. Hyvin rakentunut etuosa, liikkeessä
kyynärpäät uloskierteiset, kintereiden tulisi olla jäntevämmät. Oikea karvalaatu, hyvät hapsut. (1)
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VAL ERI
14.7.2012 Oulu t. Ann Carlström, Ruotsi VAL ERI4.
Fina proportioner. Trevlig helhet. Feminin hyvud. Bra uttryck. Välproportionerade öron. Mycket
bra hals och överlinje. Välkroppad. Lagom vinklad. Rör sig väl, men kunde ha något bättre steg.
Utmärk pälskvalitet. (1)
94
BONITON JASMIN
FIN42226/02 s. 18.9.2002 i. Hillpark Roller Coaster e. Boniton De Luxe
Näyttelyt: 22.7.2012 Kemi t. Eva Mjelde, Norja VET ERI3.
Bitch ushing 10 years old. Sweet head & expression. Nice neck & shoulder. Well made body. Good
hindquarters. Enough bone. Moves well, when she was wanting to. (1)
BONITON URSULA
FIN54793/08 s. 15.8.2008 i. Boniton Malcolm e. Rocbee Aurora Borealis
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares AVO EH3.
Feminiininen kaunis narttu, joka hieman ujostelee tänään ja vetää itseään maihin, joka saa
näyttämään nartun turhankin matalaraajaiselta. Hyvin kaunis pää ja ilme, hyvä kaula ja etuosa,
kokoon sopiva luusto ja rintakehä, hyvä lantio, leveä reisi. Tahtoo liikkeessä hieman levitä edestä,
luonne pilaa tämän koiran mahdollisuudet, tarvitaan ripaus itseluottamusta (1)
BONITON VERONIKA
FI59525/09 s. 13.11.2009 i. Boniton Malcom e. Boniton Pin Up Girl
Näyttelyt: 10.11.2012 Jyväskylä KV t. Annaliisa Heikkinen AVO EVA
Ei voida arvostella, koska pyrkii pakoon ja tuomarin ulottumattomiin. Tarvitsee itseluottamusta.
BONITON XENA
FI23848/10
Näyttelyt: 29.7.2012 Pori t. Kirsti Louhi AVO EH1.
Melko hyvän tyyppinen, vahvarunkoinen narttu. Melko hyvä pää, oikea purenta, tummat silmät.
Hyvä kaula & ylälinja. Lyhyt pysty lantio. Saisi olla kulmautunut paremmin sekä edestä & takaa.
Askelmitta saisi olla pidempi. Aurinkoinen luonne.
BONITON YASHMAK
FI14536/11 s. 1.1.2011 i. Rocbee American Idol e. Boniton Pin Up Girl
Näyttelyt: 27.5.2012 Tampere t. Matti Luoso JUN EH2.
Hyvän tyyppinen, mutta vielä kesken kehityksen oleva nuori narttu. Pää saa vielä kauttaaltaan
voimistua. Oikea purenta. Hyvä kaula. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Eturinta & runko vielä kovin
kapeat. Sopivat kulmaukset. Vielä kapea liikerata. Sopiva askel. Hyvä käytös. (1)
BREUDDWYD ADAMANTINE
FI43615/08 s. 13.5.2008 i. Benton lookin’ For Duck e. Oleaginous Supreme Love
Näyttelyt: 18.8.2012 Kouvola t. Yochai Barak AVO ERI1. SA PN-4
Excellent type. Feminine. Good size and proportion. Nice head and expression. Good bone. Top
line should be more level. Coat not in the best condition. Nice temperament. Good mover. (1)
BREUDDWYD BYWLOG
FI37455/10 s. 11.5.2010 i. Benton Ugly Duckling e. Oleaginous Supreme Love
95
Näyttelyt: 8.9.2012 Äänekoski t. Paavo Mattila AVO H
Varovaisesti esiintyvä hyvin rakentunut narttu. Hyvä pää. Hieman ujo ilme. Kaunis kaula. Erittäin
hyvä runko. Polvikulmia voisi olla enemmän. Hyv ä karva. Liikkuu kohtuullisen hyvin. Rohkeampi
luonne olisi eduksi. (1)
BREUDDWYD COETH
FI50714/11 s. 19.8.2011 i. Rocbee Van Gogh e. Oleaginous Supreme Love
Näyttelyt: 15.4.2012 Vaasa KV t. Soile Bister PEK1.
Ikäisekseen hyvin kehittynyt hyväluustoinen narttu, jolle toivoisin paremman ylälinjan ja pään
profiilin. Niukasti kulmautunut edestä, hyvin takaa. Käpälät saisivat olla tiiviimmät. Liikkuu sivusta
hyvin, saisi takaa olla yhdensuunt. Luonne ok. (1)
10.6.2012 Töysä Tuuri t. Leila Kärkäs JUN ERI2.
Sievä juniori, jolla erittäin kaunisilmeinen pää. Otsaluut vielä hieman korostuneet. Kauniit silmät.
Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman lyhyt lantio. Eturinta ja rintakehä tulollaan. Edestä vielä löysä.
Sopivasti kulmautunut. Hyvä karva ja käytös. (1)
28.7.2012 Mikkeli t. Inga Siil. Viro JUN EH4.
11 months. Very feminine. Very nice type & proportion. Typical head & expression. Correct ear
shape & set. Excellent neck. Very good topline & tailset. Needs more angulation in front & rear.
Enough deep ribcage. Excellent body for age. Excellent coat. Moves ok but topline should e better
& step longer. (1)
18.8.2012 Kouvola t. Yochai Barak JUN ERI2.
Feminine. Nice type. Good size and proportions. Lovely head. Needs to gain allover. Could be
better angulated in rear. Bit narrow in rear movement. Nice temperament. (1)
8.9.2012 Äänekoski t. Paavo Mattila JUN ERI1. SA PN-2 VASERT
Lupaava kaunislinjainen nuori narttu. Hyvänmallinen pää. Kaunis ilme ja kaula. Hyvin kehittynyt
runko. Erittäin hyvä ylälinja. Hyväasentoiset raajat. Hyvänlaatuinen karva. Liikkuu hyvin.
Miellyttävä käytös. (1)
10.11.2012 Jyväskylä KV t. Annaliisa Heikkinen JUN EH3.
Hyväntyyppinen ja sopusuhtainen. Nätti pää ja kiva ilme. Hyvä kaula. Etuosa saisi olla paremmin
kulmautunut ja eturinta voimakkaampi. Tiivis runko. Seistessä hieman pihtikinttuinen. Hyvä turkin
laatu. Hyvä väri ja luonne. Liikkuu hieman jäykästi takaa. (1)
CAROSAN ISN’T SHE HEAVEN
FI23722/09 s. 20.3.2009 i. Benchmark Jest Cymro e. Benton Vanity Fair
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku KV t. Bo Skalin AVO ERI3.
Trevligt temperament. Feminint huvud. Lite slarvigt burna öron. Bra hals. Lite lös i fronten. Bra
längd i kroppen. Något sluttande kors. Rör sig bra från sidan. (1)
27.5.2012 Tampere t. Matti Luoso AVO ERI2.
Erittäin hyv’n tyyppinen iloinen narttu. Hyvä pää, oikea purenta. Hyvä kaulalinja. Hyvä
luusto&eturinta & runko hyvin kulmauksin. Saisi liikkua tasapainoisemmin. Hyvä käytös. (1)
17.6.2012 Kiikoinen t. Vera Smirnova, Viro AVO ERI1. SA PN-1 ROP
Erinomainen tyyppi. Hyvä luusto ja koko. Kaunis pää ja ilme. Pitkä kaula.Hyvä selkä. Erittäin hyvä
runko. Riittävät etu- ja hyvät takakulmaukset. Rodunomaiset, tehokkaat liikkeet. (1)
14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin AVO EH3.
96
Feminiininen. Hyvä tyyppi. Hyvät pään linjat, mutta pää saisi olla feminiinisempi. Kaunis ilme ja
pigmentti. Hyvä ylälinja. Luisu lantio. Sopiva rintakehä. Vankka luusto, hyvät kulmaukset. Lapa
saisi olla viistompi. Liikkuu muuten, mutta toinen ulkokierteinen etujalka. (1)
11-12.8.2012 Raisio t. Lisbeth Cambell AVO ERI2.
Bitch of very good type. Nice head. Could have better expression. Would like more chest. Nice
upper arm & shoulder. Strong feet. Good body. Nice angulation behind. Could carry herself better
while moving, but very nice in stride. Good colour, coat & presentation.
16.9.2012 Hyvinkää t. Jochen H Eberhardt AVO ERI1. SA PN-2 SERT
Sehr solide, knochenstarke Hündin, die sich korrekt bewegt. Sehr schöner Kopf, Hals und Rumpf.
Prima Knochen und Winkelungen. Ausgezeichete Kraft und Schub in der Bewegung. Ausreichend
schlichtes Haar. (1)
CAROSAN JUST MY WAY
FI43077/10 s. 13.6.2010 i. Benchmark Rhamantus Cymro e. Benton Vanity Fair
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku KV t. Bo Skalin NUO ERI1. SA VASERT
Trevligt tik med bra huvud. Mycket bra proportioner med lång vacker rygg. Lite lös i fronten. Bra
vinklar, rör sig utmärkt. Utmärkt rastyp. (1)
9.4.2012 Ruovesi t. Merja Ylhäinen NUO ERI1. SA PN-1 ROP SERT
Erinomainen tyypi, koko, mittasuhteet sekä luusto. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula. Hyvä eturinta.
Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä rintakehä. Kaunis turkki ja väri. Hieman avoimet käpälät.
Kauniit pitkät liikkeet. (1)
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia NUO EH
17.6.2012 Kiikoinen t. Vera Smirnova, Viro AVO ERI2.
Erittäin hyvä tyyppi. Hyvä luusto. Sopiva koko. Kaunis narttumainen pää. Kaunis ylälinja.
Erinomainen eturinta. Hyvä rintakehä. Hieman etuasentoiset lavat. Hyvä takaosa. Löysät
etuliikkeet. (1)
4.8.2012 Vesilahti t. Vera Sminova, Viro AVO ERI2. SA PN-2 SERT
Erinomainen tyyppi. Sopiva luusto ja koko. Ilmeikäs narttumainen pää. Kaunis kaula. Vahva selkä.
Eturintaa saisi olla enemmän. Hyvä rintakehä. Riittävät etu- ja takakulmaukset. Hyvä turkin laatu.
Liian leveät liikkeet edestä, hyvät sivuliikkeet. (1)
CAROSAN KISS THE WIND
FI27052/11 s. 1.4.2011 i. Romeo e. Carosan Isn’t She Heaven
Näyttelyt: 6.5.2012 Pöytyä t. Harto Stockmari JUN ERI1.
Narttumainen kokonaisuus, hyvät mittasuhteet. Hyvä pää & purenta. Hyvä koko. Etuosan &
eturinnan tulee vielä kehittyä. Normaalisti kehittynyt runko, jossa hieman pitkä lanneosa. Ylälinjan
tulee vakiintua. Hyv karva. Liikkuu löysästi edestä & ahtaasti takaa. (1)
27.5.2012 Tampere t. Matti Luoso JUN ERI1.
Erittäin hyvän tyyppinen hyvin kehittynyt juniorinarttu. Hyväilmeinen pää, oikea purenta. Hyvä
kaulalinja & luusto & käpälät. Vielä pyöreä lanneosa. Sopivat kulmaukset. Liikkeet saavat tulla
tasapainoisemmiksi. Hyvä käytös. (1)
17.6.2012 Kiikoinen t. Vera Smirnova, Viro JUN ERI1.
Erittäin hyvä tyyppi, sopiva luusto ja koko. Ilmeikäs narttumainen pää. Kaunis kaula. Vahva selkä.
Eturinta saisi olla leveämpi ja rintakehä tilavampi. Etuasentoiset lavat. Hyvä lihaksikas takaosa.
Hyvä turkinlaatu. Liikkeet saisivat olla tehokkaammat. (1)
14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin JUN ERI2.
97
Feminiininen. Hyvät mittasuhteet. Sievä pää & ilme. Kaunis kaula. Hyvä ylälinja liikkeessä. Luisu
lantio. Lyhyt ja pysty olkavarsi. Vahvat takakulmaukset. Ikään riittävä rungon tilavuus.
Erinomaisen tehokkaat sivuliikkeet. Avoimet kyynärpäät. Reipas käytös. Kaunis karva. (1)
CASEIN’S RIO BRANCO
FIN20656/08 s. 26.3.2007 i. Menstonia Marcel e. Casein’s Wonderful Copenhagen
Näyttelyt: 28.7.2012 Mikkeli t. Inga Siil, Viro KÄY EH1.
Strong bitch of very good type. Excellent size. Head could be better. Correct ears. Excellent neck.
Too soft in top line. Correct tail set. Balanced angulations. Excellent ribcage & body. Not in her
best coat today. Needs more typical open temperament. Moves ok but top line not good enough. (1)
18.8.2012 Kouvola t. Yochai Barak KÄY EH2.
Feminine. Good size and proportions. Correct Head. Strong bone. Strong body. Good angulation.
She is very fat today and this shows on the topline and in the heavy movement. Coat is not in the
best show condition. Nice temperament. (1)
CASTIOG ESTO PERPETUA
FI53865/09 s. 13.9.2009 i. Esmari Sweet Casanova e. Sparklecreaks Hurricane
Näyttelyt: 5.5.2012 Rauma t. Paula Rekiranta AVO EH1.
Sievä erittäin hyvätyyppinen narttu, joka on hieman kevytrunkoinen- ja luustoinen. Hyvä pään
malli. Tummat silmät. Kaunis kaula ja ylälinja. Hyvät lavat. Riittävä rintakehä, niukat
polvikulmaukset. Hyvä karvan laatu. Yhdensuuntaiset liikkeet.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia KÄY EH2
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 16.9.2012 Laitila t. Juhani Heikniemi AVO2 39p.
CASTIOG EX ANIMO
FI53864/09 s. 13.9.2009 i. Esmari Sweet Casanova e. Sparklecreaks Hurricane
Näyttelyt: 9.6.2012 Karkku t. Ann Corbett KÄY EH1.
Feminine headed bitch with kind expression. Would prefer better front angulation. Good depth of
body and straight top line. Well angulated quarters. A little timid in temperament. Moved steadily,
but lacked extension.
MH-luonnekuvaus: 20.5.2012 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson suoritettu
1a Kontakti, tervehtiminen
1b Kontakti, yhteistyö
1c Kontakti, käsittely
2a Leikki 1, leikkihalu
2b Leikki 1, tarttuminen
2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu
3a Takaa-ajo 1
3a Takaa-ajo 2
3b Tarttuminen 1
3b Tarttuminen 2
4 Aktiviteettitaso
5a Etäleikki, kiinnostus
3 Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä
2 Lähtee mukaan haluttomasti
3 Hyväksyy käsittelyn
3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
4 Tarttuu heti koko suulla
1 Ei tartu esineeseen
1 Ei aloita
1 Ei aloita
1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
2 Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata
3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
98
5b Etäleikki, uhka/aggressio
5c Etäleikki, uteliaisuus
5d Etäleikki, leikkihalu
5e Etäleikki, yhteistyö
6a Yllätys, pelko
6b Yllätys, puolustus/aggressio
6c Yllätys, uteliaisuus
6d Yllätys, jäljellejäävä pelko
ohituskerralla
6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus
7a Ääniherkkyys, pelko
7b Ääniherkkyys, uteliaisuus
7c Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko
7d Ääniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus
8a Aaveet, puolustus/aggressio
8b Aaveet, tarkkaavaisuus
8c Aaveet, pelko
8d Aaveet, uteliaisuus
8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen
9a Leikki 2, leikkihalu
9b Leikki 2, tarttuminen
10 Ampuminen
jälkeen välinpitämätön
1 Ei osoita uhkauseleitä
1 Ei saavu avustajan luo
1 Ei osoita kiinnostusta
1 Ei osoita kiinnostusta
3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
1 Ei osoita uhkauseleitä
3 Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo sen edessä
2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain
3 Pysähtyy, haistelee tai katselee väh. kahdella ohituskerralla
3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
4 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt puoliväliin
2 Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain
ohituskerralla
2 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla
1 Ei osoita uhkauseleitä
4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
3 On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja
kontrollin välillä
4 Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin
4 Ottaa itse kontaktia avustajaan
3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
4 Tarttuu heti koko suulla
2 Häiritsevyys lisääntyy leikin/passiivisuuden aikana, sen
CHANANGEL LEADING EDGE
FI52134/11 s. 26.6.2011 i. Ferndel Aeron Magregor e. Glenbrows Paper Pagaent at Chanangel
Näyttelyt: 5.2.2012 Lohja PN t. Katja Korhonen PEK1. KP ROP-pentu
7 kk erinomaiset mittasuhteet omaava narttupentu, jolla hyvät pään mittasuhteet. & miellyttävä
ilme. Oikea purenta. Hyvät korvat. Erinomainen kaulan pituus. Kaunis ylälinja. Ikäisekseen hyvä
eturinta & runko. Riittävät etukulmaukset, erinomaiset takakulmaukset. Erinomainen raajaluusto &
käpälät. Erinomainen karvanlaatu & häntä. Liikkuu yhdensuuntaisesti & tasapainoisesti hyvällä
askelpituudella. Miellyttävä luonne. Lupaava kokonaisuus.
3.3.2012 Kouvola t. Soile Bister PEK1. KP ROP-pentu
Hyvin tasapainoinen ja lupaava. Hyvä luusto. Hyvät ääriviivat ja mittasuhteet. Hyvä pää. Voisi
edestä olla paremmin kulmautunut. Hyvä takaosa ja oikea-asentoinen häntä. Hyvä karvan laat.
Tasapainoiset likkeet. Vielä hieman ujo. (1)
24.3.2012 Kerimäki t. Elena Ruskovaara PEK1.
Oikean mallinen hyväluustoinen narttu, joka tarvitsee vielä lisää itseluottamusta. Hyvä nartun pää,
oikea ilme. Sopiva kaula, luusto ja käpälät. Eturinta vielä hyvin niukka. Hyvät takakulmaukset.
Liikkuu malttaesssaan kauniisti. On vähän hämillään tilnateesta, mutta on toki tutkittavissa. Käytös
ei vielä riitä kunniapalkinnolle. (1)
21.4.2012 Loviisa t. Leni Finne JUN EH2.
Riittävät mittasuhteet. Sopiva luusto. Lähes oikealinjainen pää. Pyöreät erinomainsen tummat
silmät. Oikea huulilinja. Hyvät korvat ja kaula. Niukahko eturinta. Melko lyhyt olkavarsi. Ikään
sopiva rintakehä. Melko jyrkkä lantio. OK takakulmaukset. Askel saisi olla selvästi tehokkaampi.
(1)
26.5.2012 Joensuu t. Jan Roger Sauge, Norja JUN ERI3.
99
Sweet bitch. Very good breed type. Nice head and expression. Good neck, front and bone. Strong
back. Could have a better tail set. Strong backend. Moves well. Good coat quality. (1)
27.5.2012 Joensuu t. Tatjana Urek, Slovania JUN ERI2. SA
Excellent type. Very nice feminine head. Correct bite. Good lenght of neck. Correct topline and tail
setting. Good depht of the chest. Long in loin part. Correct angulations. Excellent coat quality &
markings. Correct mover (1)
15.7.2012 Forssa t. Viva-Maria Solecky-Spunar, Puola JUN ERI1. SA PN-2 VASERT
Nice condition, very harmonic, beautiful head. Today she is without makeup. Nice topline,
excellent contruction of backlegs, excellent construction of toes. Backlegs parallel in action.
Excellent front. I like her movement becaus all points of action are excellent. I’m sure sure that
wehen she is adult she’ll have lots of success. (1)
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia JUN ERI2
-
3.8.2012 Kuopio t. Harry Tast JUN ERI2.
Kaunisryhtinen ja jäntevä 13 kk juniori. Kokonaisuus vielä ilmava. Korrekti etuosa. Hyvin
kaunisilmeinen narttumainen pää. Hyvin rakentunut takaosa. Oikealaatuinen, mutta niukka
kesäturkki. Kevyet säännölliset etuliikkeet. (1)
4.8.2012 Kuopio t. Lokodi Csaba Zsolt, Romania JUN ERI1. SA PN-3
VASERT Good mzzle and skull lines. Correct bite. Parallel front. Good behind angulation. Nice
elegant neck. Correct behind. Good parallel front and hocks in move. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi JUN ERI1.
Utmärkt typ.Välformat feminint huvud, fint djup i nospartiet, vackra mörka ögon, välplacerade
öron, bra bett och pigment, skulle föredra lite bättre markerat underkäke, fint milt uttryck. Bra hals,
rak skuldra, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, normala vinklar fram och bak, bra ben och
tassar. Bra pälskvalitet. Nyttjar svansen väl, rör sig med lite kort steg fram. Bra påskjut. Trevligt
temperament, välvisad. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska JUN ERI
17 months. Feminine. A bit light, but of good size. Well formed head, but a little wide in skull.
Scissors bite. Good neck. Well laid back shoulder, a bit straight in upper arm. Would prefer a
deeper chest and more spring of ribs. A bit long in loin. Well angulated hind quarters. Powerful
movement from behind. Would prefer more reach in front. Silky coat. Happy temperament. Well
presented. (1)
9.9.2012 Porvoo t. Eeva Rautala JUN ERI1. SA PN-1 VSP SERT
Sopiva koko. Hyvä tyyppi. Runko kesken kehityksen. Miellyttävä pää ja ilme. Hyvä kaulan pituus
ja ylälinja. Sopusuhtainen luusto. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvin. Hyvä luonne. Vaatii vain
aikaa. (1)
DIDILCOM’S HEN TRAM AN RAGUIS
FI29786/09 s. 28.4.2009 i. Rocbee Adonis e. Didilcom’s Hen Caitriona Mhor
Näyttelyt: 17.5.2012 Kyröskoski t. Nikolay Sedyh AVO ERI2.
Genug vollener Kopf. Nicht ganz gute Bewegung. Nicht ganz gut ausgestellt. Genug vollene Brust.
(1)
19.5.2012 Lestijärvi t. Jouko Leiviskä KÄY H
Kaunislinjainen, erinomaiset mittasuhteet omaava. Hyv kaula ja selkälinja. Erinomainen tilava
runko. Hyvä pää. Hyvin kulmautunut takaa. Mantteli turhan synkkä väritykseltään ja saisi/voisi olla
rikkonaisempi. Valitettavasti ujostelee kovasti tilannetta, muttei esiinny edukseen. Luonteen takia
palkinto. (2) väistää
1.7.2012 Rovaniemi t. Martin Johansson, Ruotsi KÄY ERI1. SA PN-2 CACIB VASERT
100
Tik med bra proportioner. Välskuret huvud, bra uttryck. Lite framskjuten skuldra. Bra bröstkorg.
Bra bakställ. Bra tassar. Rör sig väl. Bra färg och päls.
27.10.2012 Seinäjoki t. Anne Livo Buvik, Norja KÄY ERI1. SA PN-3 SERT
Trevlig och balanserad helhet. Korrekta proportioner. Feminint huvud. Utmärk hals och skuldra.
Lite rak i sin överarm, annars välvinklad. Kunde ha lite bättre förbröst. Rör sig stabilt. Bra päls och
färg. Trevlig temperament.
DIRLIAN UMBRELLA GIRL
FI37024/10 s. 24.5.2010 i. Taimere’s Allspice e. Eastfarm’s Joy at Dirlian
Näyttelyt: 12.2.2012 Lohja t. Stig Arne Kjellevold NUO EH2.
Excellent size and proportions. Well made head with lovely expression. Little straight in front.
Needs to develop in chest. Ok hind quarters. Needs to stretch out more moving. Nice coat. Lovely
temperament. (1)
3.3.2012 Kouvola t. Soile Bister NUO EH2.
Hyvin kehittynyt. Vahvaluustoinen Hyvä pää. Voisi olla tyylikkäämpi ylälinja. Hyvät kulmaukset.
Liikkeessä korkea häntä.. Edestä turhan leveä ja takaa tarvitaan tehoa. Hieman pitkä lanneosa.
Karva ok. Erinomainen luonne. (1)
31.3.2012 Savitaipale t. Pekka Teini NUO ERI2. SA
Mittasuhteiltaan oikea, kaunislinjainen ja kaunispäinen narttu, jolla tänään myös erinomainen
karvapeite. Kaunis ilme päässä. Hyvät linjat, hyvä rintakehän muoto ja voimakkuusaste. Hyvä
ylälinja. liikkuu hienosti. Reippaampi esiintyminen nostaisi koiran laatua tänään. (1)
21.4.2012 Loviisa t. Leni Finne NUO ERI1. SA PN-1 VSP SERT
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Kauniit tummat silmät. Hyvät korvat ja
kaula. Niukahko eturinta. Hieman pystyt lavat. Oikeanmallinen rintakehä. OK takakulmaukset.
Riittävä askelpituus. Hieman ulkonevat kyynärpäät. (1)
13.5.2012 Hamina KV t. Pekka Teini NUO ERI1. SA
Rotutyyppi erinomainen, todella kaunispäinen, tänään hyvässä turkissa esiintyvä nuori narttu. Hieno
pitkä pää ja kaunis huulilinja. Hieno pitkä kaula, rintakehässä hyvä muoto, kyynärpäissä vielä
hieman löysyyttä. Hyvät kulmaukset raajoissa, hienot käpälät. Hyvä väri. Kaunis turkki. Mukava
käytös. (1)
17.5.2012 Helsinki t. Hans Lehtinen NUO ERI1. SA PN-1 VSP SERT
Kauniit mittasuhteet. Otsapenger saisi olla parempi, muuten erittäin kaunispiirteinen pää. Kaunis
kaula. Hyv ylälinja. Etuliikkeet pitäisi olla tehokkaammat. Hieman löysät kyynärpäät. Erittäin
hyvässä kunnossa. (1)
27.5.2012 Järvenpää t. Tanya Ahlman-Stockmari AVO EH1.
Hyvänkokoinen narttu, jolle toivoisin vakaamman ylälinjan liikkeessä. Riittävä otsapenger, hieman
kevyt kuono-osa. Etukulmauksia saisi olla enemmän. Toivoisin hieman lisää volyymia runkoon.
Hyvä karvapeite. Liikkuu hyvin takaa, melko leveästi edestä. (1)
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO EH
16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova AVO ERI2. SA
Erittäin hyvä tyyppi. Hyvä luusto & sopiva koko. Oikean muotoinen pää. Tummat silmät. Kaunis
ylälinja. Hyvä runko. Riittävät etukulmaukset. Hyvä takaosa. Turkki ei tänään parhaassa kunnossa.
Hieman löysät ja leveät etuliikkeet. Hyvät sivulta katsoen. (1)
17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola AVO ERI1. SA PN-3 SERT VARACACIB
101
Erinomainen tyyppi. Sievä feminiininen pää. Hyvä kaula. Hyvin kehittynyt runko. Tasapainoisesti
kulmautunut. Sopiva luusto. Turkki ei parhaassa kunnossa. Liikkuu riittävällä askelpituudella. (1)
18.8.2012 Kouvola t. Yochai Barak VAL ERI2. SA PN-2
Lovely type. Good size and proportions. Balanced body. Nice outline when standing although she is
losing it a bit on the movement. Nice head and expression. Could have stronger top line and more
energetic character in the movement. (1)
26.8.2012 Tervakoski KV t. Hannie Warendorf VAL ERI3. SA
3 years. Very nice type & size. Good head shape, would like a bit more stop. Lovely eyes &
expression. Very good ears.Good shoulder & upper arm. Elbows should be closer to the ribs. Could
have a little more ribs. Very nice topline. Fitting bone. Lovely coat and colour. Presents herself
well. (1)
2.9.2012 Helsinki t. Ewa Nielsen VAL ERI1. SA PN-2
Tilltalande helhet. Feminint, vackert huvud med fint uttryck. Utmärkt päls och färg. Bra
proportioner höjd-längd. Rastypiska vinklar. Utmärkta kropp och stomme. Rör sig med utmärkt
steg. (1)
9.9.2012 Porvoo t. Eeva Rautala VAL ERI1. SA PN-3
Sopiba koko. Erittäin hyvä tyyppi. Miellyttävä pää ja ilme. Riittävä kaula. Hyvä ylälinja.
Erinomainen rintakehä. Vahva luusto. Hyvät kulmaukset. Liikkuu normaalisti. Etukäpälät voisivat
olla hieman tiiviimmät. Viehättävä luonne. (1)
20.10.2012 Turku t. Marina Ostrovskaya VAL ERI4. PN-4
2 years. Good size, form, bones and muscles. Feminine head. Excellent eyes. Good ears and neck.
Excellent topline. Good chest. Excellent angulations. Free movement. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi VAL ERI
Utmärkt typ.Välformat feminint huvud, fina ögon, välplacerade öron, bra djup i nospartiet, bra bett,
fint milt uttryck. Bra hals, normala vinklarfram, korrekt överlinje, välformad bröstkorg. Fallande
kors, kunde vara generösare vinklad bak, bra ben och tassar. Bra päls. Nyttjar svansen väl, rör sig
en aning underställt baktill. Trevligt temperament, välvisad. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska VAL ERI
2,5. Well balanced & good size. A bit heavy in skull, but well chiselled below eyes. Scissors bite.
Well formed ears. Good neck. A bit straight in shoulder. Would prefer more chest and more spring
of ribs. A bit long in loin. Well angulated behind but a bit high in hocks. Moved with power behind,
but a bit short and open in front. Silky coat. Well presented. (1)
MH-luonnekuvaus: 20.5.2012 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson suoritettu
1aKontakti, terv ehtiminen
1b Kontakti, yhteistyö
1c Kontakti, käsittely
2a Leikki 1, leikkihalu
2b Leikki 1, tarttuminen
2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu
3a Takaa-ajo 1
3a Takaa-ajo 2
3b Tarttuminen 1
3b Tarttuminen 2
4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
3 Hyväksyy käsittelyn
4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
4 Tarttuu heti koko suulla
3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu
uudestaan/Korjailee otetta
3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko
matkan saalista
4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy
saaliille
2 Ei tartu, nuuskii saalista
3 Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä
102
4 Aktiviteettitaso
5a Etäleikki, kiinnostus
5b Etäleikki, uhka/aggressio
5c Etäleikki, uteliaisuus
5d Etäleikki, leikkihalu
5e Etäleikki, yhteistyö
6a Yllätys, pelko
6b Yllätys, puolustus/aggressio
6c Yllätys, uteliaisuus
6d Yllätys, jäljellejäävä pelko
6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus
7a Ääniherkkyys, pelko
7b Ääniherkkyys, uteliaisuus
houkuttelee koiraa
7c Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko
7d Ääniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus
8a Aaveet, puolustus/aggressio
8b Aaveet, tarkkaavaisuus
koko ajan toista
8c Aaveet, pelko
8d Aaveet, uteliaisuus
8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen
9a Leikki 2, leikkihalu
9b Leikki 2, tarttuminen
10 Ampuminen
3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä
toimintoja
3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
1 Ei osoita uhkauseleitä
1 Ei saavu avustajan luo
1 Ei osoita kiinnostusta
1 Ei osoita kiinnostusta
5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä
2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
1 Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / Ei mene
ajoissa
4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintää kahdella
ohituskerralla
1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä
2 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja
4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella
ohituskerralla
1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai
4 On enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin
välillä
1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun
pois/Ei mene ajoissa
2 Hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin, mutta ei vastaa
siihen
3 Leikkii - aktiivisuus lisäänty/vähenee
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta
DONIOL UNLIMITED JOY
FI37023/10 s. 24.5.2010 i. Taimere’s Allspice e. Eastfarm’s Joy at Dirlian
Näyttelyt: 21.4.2012 Loviisa t. Leni Finne NUO EH2.
Riittävät mittasuhteet. Sopiva luusto. Korostuneet kulmakaaret. Kauniit tummat silmät. Hyvät
korvat. Riittävä kaula. Niukka eturinta. Niukahkot etukulmaukset. Oikeanmallinen rintakehä. Hyvä
takaosa. Askel voisi olla tehokkaampi. Melko leveät liikkeet edessä ja takana. (1)
DIRLIAN VANILLA TWIST
FI53680/11 s. 15.9.2011 i. Benton Under Oath e. Eastfarm’s Joy at Dirlian
Näyttelyt: 17.5.2012 Helsinki PN t. Kati Heiskanen PEK2. KP
Feminiininen kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet. Narttumainen sievä pää. Hyvä ylälinja. Runko
kesken kehityksen. Eturinta saa täyttyä. Tasapainoiset kulmaukset. Kaunis väritys. Erinomaiset
sivuliikkeet. Löysät etuliikkeet. Esiintyy ja esitetään hyvin.
DIRLIAN VIOLET HILL
103
FI53681/11 s. 15.9.2011 i. Benton Under Oath e. Eastfarm’s Joy at Dirlian
Näyttelyt: 21.4.2012 Loviisa t. Leni Finne PEK2. KP
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Lähes oikealinjainen pää, hieman korostuneet kulmakaaret.
Hyvät korvat. Hyvät silmät. Niukka eturnta. Hiukan lyhyt olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä.
Hyvät takakulmaukset. Oikea askelpituus. Aavistuksen leveä edestä. (1)
13.5.2012 Hamina KV t. Pekka Teini PEK1. KP VSP-pentu
Erittäin lupaava ja kaunislinjainen narttupentu, joka tänään hieman ujostelee kehätilannetta. Hieno
pää, kaunis kaula, oikeatyyppinen ylälinja ja lantio. Hyvät kulmaukset ja lihaskunto jo nyt. Sulavat
liikkeet.
9.9.2012 Porvoo t. Eeva Rautala JUN ERI2.
Sopiva koko. Hyvät mittasuhteet. Runko vielä varsin kehittymätön. Erinomainen pää ja ilme. Pitkä
kaula. Hyvä ylälinja. Sopiva luusto. Riittävästi kulmautunut. Liikkuu hyvin ja vetävällä askeleella.
Luonne ok. Kaipaa vielä itsevarmuutta. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi JUN EH
Utmärkt typ, men behöver få mer självförtroende.Välformat feminint huvud, mörka fina ögon, fint
djup i nospartiet, välplacerade öron, bra bett och pigment. Lite ängsligt uttryck, bra hals och
skuldra, rak överarm, korrekt överlinje. Välformad bröstkorg, normala vinklar bak, fin lårbredd, bra
ben och tassar. Bra pälskvalitet. Kniper med svansen idag. Rör sig balanserat med tillräcklig
steglängd, men borde ha en mera outgoing attityd. Välpresenterad. (1)
DIRLIAN VIRTUAL JOY
FI53682/11 s. 15.9.2011 i. Benton Under Oath e. Eastfarm’s Joy at Dirlian
Näyttelyt: 21.4.2012 Loviisa t. Leni Finne PEK1. KP ROP-pentu
Erinomaiset mittasuhteet. Sopiva luusto. Miellyttävälinjainen pää, miellyttävä ilme. Hyvät silmät ja
korvat. Kaunis kaula ja ylälinja. Niukahko eturinta. Oikeanmallinen rintakehä. Hieman jyrkkä
lantio. Oikea askelpituus. Hieman leveä edestä. (1)
16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova JUN ERI1. SA PN-3 SERT
Erinomainen tyyppi. Vielä pentumainen juniorinarttu. Sopiva luusto & koko. Pää ei ole vielä
valmis. Hyvä kaula & ylälinja. Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Lavat hieman edessä. Löysät
kyynärpäät. Hyvin kulmautunut takaosa. Hyvä turkinlaatu. Hyvät liikkeet. (1)
21.7.2012 Mäntsälä t. Paula Heikkinen-Lehkonen JUN ERI1.
Normaalisti kehittynyt vielä hieman kevyt nuori narttu. Hieman korkeat otsaluut. Hyvä kuno-osa.
Pitkä kaula. Pysty lapa ja olkavarsi. Eturinta vielä tyhjä ja rintakehä kaipaa lisää tilavuutta &
syvyyttä. Tyypillinen selkälinja. Erinomaiset takakulmaukset. Reipas & iloinen. Kaunis turkki ja
väri. (1)
18.8.2012 Kouvola t. Yochai Barak JUN ERI1. SA
lovely type. Feminine. Good size and proportions. Elegant. Nice head. Good bone. Good mover.
Needs to gain power allover. Nice temperament. (1)
DIRLIAN WONDERFUL TONIGHT
FI18020/12 s. 28.1.2012 i. Dirlian Quack Quack e. Eastfarm’s Magnolia
Näyttelyt: 16.9.2012 Hyvinkää t. Jochen H. Eberhardt PEK1. KP ROP-pentu
Charmanter Welpe mit gutem Substanz, schon gutem Geschlechtstyp und richtigen Proportionen.
Korrekte Kopfdetails. Jugendlicher Hals und Rumpf. Gute Knochen und Winkelungen. Freie,
fröchliche Bewegung. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska JUN ERI
104
10 months. Feminine. Good size. Excellent proportions in head with slightly domed in skull. Well
chiselled below eyes. Scissors bite. Well formed ears. Good neck. Straight shoulders & upper arm.
Would prefer a deeper chest and more spring of ribs, but the ribcage is of good lenght. Good loin.
Could have more angulations behind. Straight movement, but could have more reach & drive. Well
presented. Happy temperament. (1)
DIVANE
SE65490/2010 s. 3.11.2010 i. Hammalgårdens Red N White Moonlight e. Reedbank Myrtle
Näyttelyt: 29-30.9.2012 Eckerö t. Tapio Eerola AVO EH
Något korta proportioner för en tik. Vackert huvud och ögon. Korrekt placerade öron. Bra
bröstdjup, men något kort bröstkorg. Tillräckliga vinklar. Tillräcklig steglängd. (1)
DONIOL ALL YOU NEED IS LOVE
FI29834/11 s. 14.4.2011 i. Red And White’s Mercury In The Sky e. Doniol Veni Vidi Vici
Näyttelyt: 7.1.2012 Lohja t. Eeva Anttinen PEK2.
Feminiininen, mittasuhteiltaan oikea. Oikeailmeinen, aavistuksen niukkahuulinen pää. Suuret
korvat. Hyvä ylälinja. Hyvät kulmaukset ja käpälät. Hyvä kaula. Ikäisekseen riittävä runko. Edestä
avoimet, takaa ahtaat, muuten normaalit liikkeet. Kiiltävä, aavistuksen laineikas karva.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia JUN EH
9.9.2012 Porvoo t. Eeva Rautala JUN ERI
Sopiva koko. Hyvä tyyppi. Oikeat mittasuhteet. Riittävä kaulan pituus. Kaula kiinnittyy hieman
jyrkästi lapoihin, muuten hyvä ylälinja. Rungon kehitys vielä kesken. Hyvä luusto. Riittävät
takakulmaukset, hieman pysty lapa. Etuliikkeet tulisi tiivistyä, takaa OK. Hyvä luonne. (1)
DONIOL APPLE OF MY EYE
FI29835/11 s. 14.4.2011 i. Red And White’s Mercury In The Sky e. Doniol Veni Vidi Vici
Näyttelyt: 7.1.2012 Lohja PN t. Eeva Anttinen PEK1. KP PN2-pentu
Feminiininen, mittasuhteiltaan oikea. Kaunisilmeinen, oikealinjainen pää. Riittävä kaula.
Etuasentoiset lavat,. Suora ylälinja. Kauniisti kulmautunut edestä, riittävästi takaa. Hyvät käpälät.
Oikeanmutoinen,mutta vielä kehittymätön rintakehä. Vaivattomat suora-asentoiset liikkeet.
Oikeanlaatuinen suora kiiltävä karva.
21.4.2012 Loviisa t. Leni Finne JUNERI1. SA
Riittävät mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Miellyttävä ilme. Hyvät silmät ja korvat.
Riittävä eturinta. Niukat etukulmaukset. Oikeanmallinen rintakehä. Polvikulma voisi olla
voimakkaampi. Oikea askelpituus. Aavistuksen leveä edestä. (1)
21.7.2012 Mäntsälä t. Paula Heikkinen-Lehkonen JUN EH3.
Vielä hieman hontelo ja korkeajalkainen nuori narttu. Erinomainen pään profiili. Pitkä kaula, pysty
lapa & olkavarsi. Eturinta vielä tyhjä. Hieman pitkä lanneosa. Hyvät takakulmaukset.
Hyvänlaatuinen, tänään melko lyhyt karva. Kaunis väri. Yhdensuuntaiset liikkeet. (1)
2.9.2012 Helsinki t. Ewa Nielsen, Ruotsi JUN ERI1.
Söt, feminin med feminint huvud, bra uttryck och öron. Normalt vinklad, behöver sjunka ner i
kroppen. Bra benstomme, päls och färg. Rör sig med bra steg, men behöver strama upp sig, i
synnerhet fram. Behöver också mer självförtroende i ringen. (1)
9.9.2012 Porvoo t. Eeva Rautala JUN ERI3.
105
Sopiva koko. Erittäin hyvä tyyppi. Kaunis pää ja ilme. Hyvä selkälinja ja hännän asento.
Erinomainen rintakehä. Hyvä kaulan pituus. Riittävästi kulmautunut. Sopiva luusto. Liikkuu hyvin
sivusta, kapeasti takaa, leveästi edestä. Hyvä luonne. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska NUO ERI4.
22 months. Up to size. Good proportions in head. Scissors bite. Dark eyes, but a bit round. Well
formed ears. Good neck, bit straight in shoulders. Could have more chest. Good spring of ribs.
Would prefer more muscles in the loin & bit more angulations behind. Could have more reach &
drive. Silky coat. Well presented. (1)
DONIOL ARE YOU TALKING TO ME
FI29836/11 s. 14.4.2011 i. Red And White’s Mercury In The Sky e. Doniol Veni Vidi Vici
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia JUN EH
DONIOL BEA AT WILD FELLOW’S
FI54221/11 s. 15.9.2011 i. Benton Catch Another Duck e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh
Näyttelyt: 21.4.2012 Pyhäselkä t. Soile Bister PEK1.
Matalaraajainen vahvaluustoinen rungoltaan. Hyvin kehittynyt. Lupaava pää. Lapojen tulisi
ollaviistommat. Hyvät takakulmaukset. Liikkeessä korkea-asentoinen häntä. Liikkuu
pihtikinttuisesti. Kaunis karva, mukava luonne. (1)
10.6.2012 Kangasniemi t. Inga Siil, Viro PEK1. KP ROP-pentu
8 months feminine puppy. A bit low in legs. Very nice head & expression. Correct earset. A bit soft
in topline at the moment. Correct tailset. Well angulated and bodied. Very good bones. Excellent
coat quality and color. Moves well. Could have more self confidence. (1)
28.7.2012 Mikkeli t. Inga Siil, Viro JUN ERI2.
10 months. Very feminine. Very nice type but a bit low in legs. Excellent head & expression & ears
& neck & topline & tailset. Balanced angulations. Excellent ribcage & body for her age,. Excellent
coat quality & colour. Lovely temperament. Moves well for her age. (1)
3.8.2012 Kuopio t. Harry Tast JUN ERI3.
Rungossa nartulle sopivat mittasuhteet ja tasapianoinen ylälinja. Jalo kaunisilmeinen pää. Hyvä
raaajarakenne. Oikeanlaatuinen niukka kesäturkki. Liikkeessä vielä pentumainen. Hyvä askelpituus.
(1)
26.8.2012 Pieksämäki t. Annaliisa Heikkinen JUN ERI1.
Hyväntyyppinen sopusuhtainen nuori narttu, jolla viehättävä luonne. Otsapenger voisi olla hieman
korostuneempi. Hyvä kaula, hyvä ylälinja, riittävät kulmaukset edessä ja takana. Tiivis runko, joka
kaipaa massaa. Hyvä turkin laatu, hyvä väri. Liikkuu hyvin. (1)
106
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 5.8.2012 Juuka t. Markku Hassinen AVO1 46p.
Rauhallinen makausta tutkiva lähtö.Ohjattuna 1-osuudelle. Nuori koira aloittaa innokkaasti
jäljestämään tehden nopeita sivutarkastuksia muutaman ja etenee maavainuisesti 1-kulmalle.
Makausta pikaisesti nuuhkaistaan sekä kulmalla lyhyt tarkistus siitä 2:lle osuudelle. Heti
alkuosalla käy oikealla n 35m tarkistaen riistanhajut sieltä pienellä kehoituksella samoja
jälkiään verijäljelle takaisin. Loppuosuudesta erinomaista jäljestystä2:lle kulmalle. Makaus
osoittaen ja kulma tarkasti 3:lle osuudelle. Heti alkuosalla hakkuuaukko, josta nuori koira
selviää erinomaisesti jäljestäen. Loppuosalla muutamia pyörähdyksiä jäljen ympäri sekä pari
lyhyttä tarkistusta sivulle. Kaadolle jäljestetään verijälkeä pitkin ja sorkalle jää nuolemaan.
Erittäin lupaava nuori jäljestäjä ohjattiin maastoon sopivalla vauhdilla.
DONIOL BEACON OF JOY
FI54222/11 s. 15.9.2011 i. Benton Catch Another Duck e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh
Näyttelyt: 17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola JUN ERI
Erinomainen tyyppi. Sievä pää. Hyvä kaula. Riittävä eturinta. Sopiva luusto. Erittäin hyvin
kehittynyt runko. Riittävät kulmaukset. Hyvä ylälinja. Liikkuu hieman lyhyellä sivuaskeleella,
hyvin edestä ja takaa. (1)
DONIOL IMAGE PRINCESS
FI41317/00 s. 20.10.2000 i. Cleavehill Rhyader e. Woodruff Coyota
Näyttelyt: 21.4.2012 Loviisa t. Leni Finne VET ERI1. SA PN-3
Erinomaiset mittasuhteet. Erinomainen luusto. Oikealinjainen pää. Erinomaisen tummat silmät.
Hyvät korvat. Oikea ylälinja. Riittävä eturinta. Oikeanmallinen rintakehä. OK kulmaukset. Ikä alkaa
hieman näkyä liikkeissä. Riittävä askelpituus. (1)
DONIOL KEY TO YOUR HEART
FIN18578/02 s. 18.2.2002 i. Cit z Dacickeho Haje e. Doniol Essence of Life
Näyttelyt: 21.4.2012 Loviisa t. Leni Finne VET ERI2. SA PN-4
Oikeat mittasuhteet. Riittävä luusto. Oikealinjainen pää. Miellyttävä ilme. Hyvät korvat. Kaula voisi
olla kuivempi. Niukka eturinta. Oikeanmallinen rintakehä. Kulmaukset voisivat olla hieman
voimakkaammat. Oikea askelpituus. Hieman pihdissä takaa, aavistuksen leveä edestä. (1)
DONIOL QUITE PERFECT
FIN21129/05 s. 3.3.2005 i. Doniol He Has The Star e. Rocbee Westend Girl
Tottelevaisuuskokeet: 5.5.2012 Tuusula t. Harri Laisi EVL 3
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 9 Vapaana
seuraaminen 8 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 7 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 9 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 6 Tunnistusnouto 9 Kaukoohjaus 7
12.5.2012 Hämenlinna t. Marja Ala-Nikkola EVL0 190,5p
Istuminen ryhmässä 2 min. 9,5 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 0 Vapaana
seuraaminen 9 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 Luoksetulo,
107
seisominen ja maahanmeno 9,5 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 0 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 6 Tunnistusnouto 10 Kaukoohjaus 7
15.5.2012 Janakkala t. Hannele Pörsti EVL2 232p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 8 Vapaana
seuraaminen 7 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 5 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 8
Ohjattu noutaminen 8 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 7 Tunnistusnouto 8 Kaukoohjaus 5
19.5.2012 Helsinki t. Timo Pussinen EVL0 131p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 6 Vapaana
seuraaminen 5 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 6,5 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 5 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 5 Tunnistusnouto 0 Kaukoohjaus 0
27.5.2012 Askola t. Harri Laisi EVL0 183p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 8 Vapaana
seuraaminen 7 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 7,5 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 8
Ohjattu noutaminen 9 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 0 Tunnistusnouto 0 Kaukoohjaus 0
17.6.2012 Heinola t. Ossi Harjula EVL0 167p
Istuminen ryhmässä 2 min. 7 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 7 Vapaana
seuraaminen 7 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 5 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 8,5 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 0 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 9 Tunnistusnouto 5 Kaukoohjaus 5
8.7.2012 Ylöjärvi t. Ilkka Stén EVL3 206p
Istuminen ryhmässä 2 min. 0 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 10 Vapaana
seuraaminen 8 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 7 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 8
Ohjattu noutaminen 10 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 8 Tunnistusnouto 0 Kaukoohjaus 6
4.8.2012 Lahti t. Ossi Harjula EVL0 181,5p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 9 Vapaana
seuraaminen 5,5 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 5 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 7,5 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 0 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 8 Tunnistusnouto 8 Kaukoohjaus 6
19.8.2012 Janakkala t. Hannele Pörsti EVL2 251p sij. 3.
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 10 Vapaana
seuraaminen 8 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 7 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 7
Ohjattu noutaminen 6 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 10 Tunnistusnouto 9 Kaukoohjaus 7
25.8.2012 Tuusula t. Hannele Pörsti EVL1 283p sij. 3.
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 10 Vapaana
seuraaminen 8 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 Luoksetulo,
108
seisominen ja maahanmeno 7,5 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 8
Ohjattu noutaminen 10 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 10 Tunnistusnouto 10 Kaukoohjaus 9
9.9.2012 Kangasala t. Harri Laisi EVL2 240,5p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 0 Vapaana
seuraaminen 8 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 6,5 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 8
Ohjattu noutaminen 9,5 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 7,5 Tunnistusnouto 8,5
Kauko-ohjaus 7
23.9.2012 Tampere t. Juha Kurtti EVL3 219,5p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 10 Vapaana
seuraaminen 9 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 8 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 7
Ohjattu noutaminen 0 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 10 Tunnistusnouto 9 Kaukoohjaus 0
29.9.2012 Vihti t. Harri Laisi EVL1 274p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 10 Vapaana
seuraaminen 7,5 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 7 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 8
Ohjattu noutaminen 8,5 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 10 Tunnistusnouto 9 Kaukoohjaus 8
30.9.2012 Tampere t. Ilkka Stén EVL1 265p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 10 Vapaana
seuraaminen 7,5 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 6 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 10
Ohjattu noutaminen 10 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 10 Tunnistusnouto 9 Kaukoohjaus 5
7.10.2012 Lempäälä t. Harri Laisi EVL2 224,5p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 9 Vapaana
seuraaminen 7,5 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 6,5 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 9 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 8 Tunnistusnouto 9 Kaukoohjaus 6,5
21.10.2012 Helsinki t. Marita Packalén EVL2 236p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 8 Vapaana
seuraaminen 7 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 10 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 6 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 10 Tunnistusnouto 10 Kaukoohjaus 6
DONIOL VENI VIDI VICI
FIN47790/07 s. 11.7.2007 i. Romeo e. Doniol No More Tears
Näyttelyt: 17.6.20 12 Helsinki t. Marjo Jaakkola VAL ERI2. SA PN-4
Erinomainen tyyppi. Vahva, mutta feminiininen. Kaunis kaula. Hyvä ylälinja. Riittävä eturinta.
Hyvä rungon syvyys. Aavistuksen pitkä lanne. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvällä
askeleella. (1)
26.8.2012 Tervakoski KV t. Hannie Warendorf KÄY ERI1. SA PN-1 VSP CACIB
109
5 years bitch of excellent breed type. Lovely feminine head. Beautiful eyes and expression. Nice
strong muzzle. Balanced angulation. Good ribs. Excellent topline so typical of the breed. Excellent
tail set and carriage. Lovely colours in coat.Moves typical for welsh. Shown in excellent condition.
(1)
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 27.5.2012 Hausjärvi (Oitti) t. Satu Savolainen-Pulli
AVO0 0p
Wilma ohjataan hyvin jäljelle ja olkaa hidas varovainen jälkityö aivan jäljen päällä. Wilma jää
jäljen päälle seisomaan eikä uskalla ottaa joukkojen johtajan tehtävää. Kahdesti yritetään ohjata
Wilmaa uudelleen jälkityöhön, mutta epäluuloisuus metsässä liikkumiseen on liian suuri ja koe
keskeytetään ennen 1. kulmaa. Lisää harjoituksia niin rohkeus metsässä liikkumiseen paranee.
Tottelevaisuuskokeet: 4.11.2012 Hyvinkää t. Pernilla Tallberg ALO2 152p
Luoksepäästävyys 9 Paikalla makaaminen 8,5 Seuraaminen kytkettynä 8 Seuraaminen taluttimetta
7,5 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 Luoksetulo 10 Seisominen seuraamisen yhteydessä 0
Estehyppy 9 Kokonaisvaikutus 9
11.11.2012 Lempäälä t. Juha Kurtti ALO3 134p
Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen kytkettynä 5 Seuraaminen taluttimetta
5 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6 Luoksetulo 8 Seisominen seuraamisen yhteydessä 0
Estehyppy 10 Kokonaisvaikutus 8
110
DONIOL WHITE BLOSSOM
FI45500/08 s. 15.7.2008. i. Juri e. Doniol Ravishing Lass
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 27.5.2012 Hausjärvi (Oitti) t. Satu Savolainen-Pulli
AVO3 26p.
Ohjattu lähtö. Wenla jäljestää 1. osuuden melko jälkitarkasti. Hieman ennen kulmaa jäljen
sivuun ja suurella lenkillä seuraavalle osuudelle. 2. osuudella tarkistuksia tehdään muutaman
kerran jäljen sivuun. Osuuden lopulla väsy ja epävarmuus iskee ja Wenla hakee tukea
ohjaajalta. Kehoituksesta matka jatkuu kulmalle, jossa makaus merkataan. Kulma tarkasti. 3.
osuuden puolivälissä Wenla poistuu jäljeltä. Hukka. Palautuksen jälkeen hyvää jäljestystä,
mutta hieman ennen kaatoa metsäkoneura vie Wenlan hukkaan. Palautuksen jälkeen kaadolle
takakautta. Kaatoa Wenla tutkii kiinnostuneena. Hieno suoritus aloittelevalta parivaljakolta.
Lisää harjoitusta niin tulokset paranevat varmasti.
5.8.2012 Nokia (Tottijärvi) t. Sanna Keski-Nikula AVO2 39p.
Reipas ohjattu lähtö. Wenla jäljestää reipasta kävelyvauhtia itsenäisesti ensimmäisen osuuden
aukolle asti, jossa jää nuuhkimaan raatoa. Jatkaa yhdellä kehoituksella. Aukon lopussa
ensimmäinen kulma, jonka Wenla ensin oikaisee, mutta palaa takaisin nuuhkimaan makauksen.
Wenla tarkistaa ensimmäisen osuuden jäljestämättömän osuuden ja jatkaa sen jälkeen toiselle
osuudelle. Jäljestys jatkuu reippaasti muutamalla lenkillä jäljen sivuun. Toisen makauksen
nuuhkii, mutta jatkaa suoraviivaisesti poispäin jäljeltä. Ensimmäinen hukka. Kolmas osuus
reippaasti kaadolle asti, jonka nuuhkii. Reipas ja itsenäinen suoritus.
26.8.2012 Hämeenlinna (Renko) t. Rauli Markelin AVO3 24p.
Lähtömakaukselta itsenäisesti liikkeelle. Wenla jäljestää maa- ja ilmavainua käyttäen reipasta
kävelyvauhtia. 1. osuuden alussa määrätietoinen poistuminen jäljeltä, muutoin lähes jäljen
päällä. 1. kulma oikaisten, makuu ohittaen. 2. osuudella paljon jäljen sivulla kulkien, makuu
merkataan ja kulma lenkillä. 3. osuuden alussa määrätietoinen poistuminen jäljeltä.
Palautettuna ilmavainua käyttäen laajalla hakukuviolla kaadolle, jonka omisti nuuhkien ja
jääden viereen.
DONIOL WIND OF CHANGE
FI45500/08 s. 15.7.2008. i. Juri e. Doniol Ravishing Lass
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 29.7.2012 Loppi (Keihäsjärvi) t. Tuovi Henttu VOI3 25p.
Wera haistelee alkumakauksen ja ohjaten jäljelle. Nopeahkosti ohjausalueen jälkeen Wera
harhautuu jäljen sivuun, tarkistelee sivua aina hukkaan asti. Uuden alun jälkeen hyvää
jäljestystä. Koira jäljestää jäljen päällä tai sivuilla pääosin ilmavainua käyttäen rauhallista
vauhtia. Kaikki makuun merkataan erinomaisesti. 1. kulma laajoilla lenkeillä tuulen auttaessa.
2. kulma, joka katko, Wera menee kauaksi jäljen taakse, lenkittää ojaa pitkin takaisin verijäljen
alkuun. 3. kulmalla koira jatkaa suoraan 2. hukkaan asti. Uusi aloitus ja viimeinen osuus
mennään loppuun muutaman kehoituksen avittamana. Kaadolle suoraan, joka kiinnosti.
Harjoittelua lisää niin tuloksen paranevat.
26.8.2012 Hämeenlinna (Renko) t. Anne Viitanen AVO0 0p
Huolellisen alkumakuun tutkimisen jälkeen Wera lähtee verkkaisesti jäljelle, sekatyönainen ja
molemmat aistit käytössä. Osuuden loppupuolella koira lähtee haahuilemaan ja poikkeaa myös
veriuran yli, jäljestys ei jatku oikeaan suuntaan ja tuomitaan hukka. Ensimmäinen kulma
laajalla lenkillä takakautta ja muutamalla kehoituksella palaa jäljelle, merkkaa, että tuossa tuo
ja jatkaa takaisin tulosuuntaan. Palaa vielä jälkiuralle ja jatkaa makuulle asti, jonka osoittaa
hyvin, mutta jatkaa määrätietoisesti väärään suuntaan ja toinen hukka. Jäljestysintoa ei enää ole
kuin hetki ja kolmas hukka tulee pian. Koe keskeytetään. Harjoitellen kaadolle, jonka omii.
111
Ensimmäisen makuun merkkaa myös hyvin. Weraa ei jäljestys tuntunut tänään juurikaan
kiinnostavan, mutta täytyyhän isäntääkin välillä ulkoiluttaa.
DONIOL YATZY GIRL
FI52413/09 s. 18.9.2009 i. Wesper Oliver Stone e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku t. Bo Skalin AVO EH4.
Feminin tik, lite mycket halsskin. Bra hals. Mycket bred i fronten. Något sluttande kors. Bra
proportioner. Trevligt temperament. (1)
21.4.2012 Loviisa t. Leni Finne KÄY ERI1. SA PN-2 VASERT
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Aavistuksen voimakas kallo. Hyvät silmät
ja korvat. Kirsupigmentti voisi olla tummempi. Riittävä eturinta. Oikeanmallinen rintakehä.
Kulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Oikea askelpituus. (1)
17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola KÄY ERI2.
erittäin hyvän tyyppinen. Vahva, mutta feminiinen. Vahva pää, joka ei saa tulla raskaammaksi.
Hyvä kaula ja ylälinja. Riittää eturinta. Hyvä luusto. Hyvin kehittynyt runko. Niukat kulmaukset.
Liikkuu riittävällä askelpituudella. (1)
11-12.8.2012 Helsinki t. Göran Bodegård KÄY H
Visad i något hög kondition. Rätt bra huvudtyp. Väl ansatt hals. Bra skuldra. Ras förbröst. Alltför
rak bak, något kort kors. Saknar en del kvalitet och elegans. Är något blyg i mentaliteten och har
inget sunt bakställ. (1)
26.8.2012 Tervakoski KV t. Hannie Warendorf KÄY EH3.
Nearly 3 years old. Fully matured compact bitch. Could have a little more feminine head. Very nice
neck & shoulder. Little bit straight in forearm. Excellent ribs. Strong loin. Would prefer more raise
over loin. Tail set a little low. Excellent tighted densed coat. Rather strong bone. Could be a little bit
more free in the ring, so there for today Very good. (1)
9.9.2012 Porvoo t. Eeva Rautala KÄY EH2.
Voimakasrakenteinen, matalaraajainen narttu. Voimakas pää, jossa oikea ilme. Riittävästi kaulaa.
Hyvä ylälinja. Vankka runko. Riittävästi kulmautunut. Hyvä luusto. Hyvä karva ja väri.
Takaliikkeet OK, edestä hieman leveät ja lyhyet. Voisi esiintyä ryhdikkäämmin. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi KÄY H
Utmärkt typ, men behöver få mer självförtroende. Välformat feminint huvud, fint djup i nospartiet,
vackra öron, mörka ögon, något ängsligt uttryck, bra bett och pigment. Bra hals, tillräckliga vinklar
fram och bak, vältar bröstkorg med för dagen lite mycket vikt. Bra ben och tassar, borde nyttja
svansen mer. Rör sig med lite korta steg, men i balans. Bra päls. Välvisad. Priset p.g.a. temperament
och vinkelförhållanden. (1)
DONIOL YOUR LOYAL WELSH
FI52414/09 s. 18.9.2009 i. Wesper Oliver Stone e. Snowy Finnish Girl Our Loyal Welsh
Näyttelyt: 21.4.2012 Loviisa t. Leni Finne AVO ERI1.
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Melko voimakas nartun pää. Hyvät silmät ja korvat. Hieman
liikaa otsapengertä. Hyvä kaula. Selkä saisi olla kiinteämpi. Riittävä eturinta. Hieman lyhyt
olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Polvikulma voisi olla hieman voimakkaampi. Riittävä
askelpituus. Selkä elää kovasti liikkeessä. Melko epävakaat kintereet. (1)
9.6.2012 Salo t. Jukka Kuusisto KÄY EH1.
112
Luustoltaan ja kooltaan sopiva. Hyvä pää & kaula. Pehmeä selkä. Kyynärpäissä löysyyttä. Hyvä
rintakehä. Niukasti kulmautuneet takaraajat. Saisi liikkua hieman tehokkaammin. Kaunis
karvapeite. Rauhallinen luonne. (1)
2.9.2012 Helsinki t. Ewa Nielsen KÄY ERI1. SA PN-3 VASERT
Tik med utmärkt rastyp, bra proportioner. Feminint huvud, utmärkt uttryck. Rastypiska vinklar, bra
kropp, päls och färg. Rör sig med utmärkt steg. (1)
Tottelevaisuuskokeet: 5.5.2012 Tuusula t. Harri Laisi AVO2 152,5p
Paikalla makaaminen 0 Seuraaminen taluttimetta 7,5 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 8,5 Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5 Noutaminen 9,5 Kauko-ohjaus 9 Estehyppy
9 Kokonaisvaikutus 9
25.8.2012 Tuusula t. Hannele Pörsti AVO1 179p sij. 2.
Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen taluttimetta 8 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 8 Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 Noutaminen 9 Kauko-ohjaus 10 Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 7
DONZARA BE MY LOVE
FI35651/08 s. 28.5.2008 i. Sparklecreak’s Hercules e. Donzara Zara
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku t. Bo Skalin KÄY ERI1. SA
Trevligt tik med bra huvud. Korrekt uttryck. Mycket bra proportioner. Bra rastyp. Välkroppad. Står
bra för sina tassar. Rör sig bra, men kunde ha lite mer temperament i sin rörelse.
10.6.2012 Töysä Tuuri t. Leila Kärkäs KÄY EH1.
Tyypiltään erinomainen. Hyvät pään linjat ja otsapenger. Kauniit silmät, mutta turhan paljon poskia.
Hyvä kaula ja ylälinja seistessä. Liikkeessä etuosa painuu. Hyvä takaosa. Riittävä taka-askeleen
pituus. Hyvä rintakehä. Liikkuu edestä kovin lyhyellä askeleella ja kokonaiskuva särkyy.
Karvapeite OK. Miellyttävä käytös. (1)
8.7.2012 Kokkola t. Tuula Pratt KÄY ERI1. SA
Voimakas narttu, miellyttävä pää ja ilme. Erinoaminen selkälinja. Tasapainoisesti kulmautuneet
raajat. Voimakas täyteläinen runko. Hyvä hännän kiinnitys. Riittävä askelpituus. Voisi olla syvempi
punainen väri. (1)
14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin AVO EH
Narttumainen. Hyvät mittasuhteet. Erinoamiset pään sivulinjat. Hyvä pigmentti ja ilme. Hyvä
ylälinja. Luisu lantio, tilava runko. Hyväö luusto. Riittävät takakulmaukset. Saisi liikkua
reippaammin, pidemmällä askeleella. Pihtikinner takaa. Hyvä karva. Punainen väri saisi olla
syvempi. Rauhallinen käytös. (1)
28.7.2012 Peräseinäjoki t. Raija Tammelin ERI1.
Feminiininen. Hyvät mittasuhteet. Lempeä ilme, pää voisi olla meislautuneempi. Hyvä pigmentti.
Hyvä ylälinja. Luisu lantio ja hieman kapea reisi. Vankka luusto, hyvät kulmaukset. Saisi liikkua
pidemmällä askeleella edestä ja takaa. Kapea takaa. Hyvä karva ja väritys. Kaunis käytös. (1)
29.7.2012 Pori t. Kirsti Louhi KÄY EH1.
Melko hyvän tyyppinen narttu. Oikealinjainen pää, oikea purenta. Hyvä kaula & ylälinja.
Tasapainoiset kulmaukset, lyhyt pysty lantio. Voisi liikkua pidemmällä askeleella. Hieman
kesäturkissa.
25.8.2012 Seinäjoki t. Paavo Mattila KÄY ERI1. SA PN-1 VSP
Erinomainen narttu. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen kaula, runko & luusto. Kulmauksia voisi olla
hieman enemmän. Erittäin hyvä ylälinja. Hyvälaatuinen karva. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös.
(1)
113
20.10.2012 Turku t. Marina Ostrovskaya VAL ERI
4 years. Good format, excellent bone. Good muscles. Feminine head. Dark eyes, good ears. Very
good neck. Good topline. Deep chest. Good angulations front, excellent hind. Free movement. (1)
10.11.2012 Jyväskylä KV t. Annaliisa Heikkinen VAL ERI2.
Hyvän tyyppinen, sopusuhtainen narttu. Kallo-osa voisi olla jalompi. Hyvä kaula ja ylälinja. Saisi
olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa ja saisi liikkua pidemmällä askeleella. Vankka runko.
Hyvä turkki ja luonne. (1)
DONZARA BELLE ÉPOQUE
FI28283/12 s. 22.3.2012 i. Twitters Alegretto e. Donzara Be My Love
Näyttelyt: 27.10.2012 Seinäjoki t. Lillan Jonsson, Ruotsi PEK1. KP ROP-pentu
Trevlig flicka med härligt temperament. Bra huvud. Utmärk hals och förbröst. Bra svansans.
Tillräcklig lårbredd. Benstomme och fötter OK. Rör sig väl tidvis. Bra pälskvalitet.
9.12.2012 Helsinki KV t. Marjatta Pylväinen-Suorsa PEK2. KP
Hyvät mittasuhteet. Hyvä luusto. Kaunispiirteinen pää, hyvä ilme, hyvt silmät ja hyvät korvat.
Tasapainoinen ylälinja. Runko vielä kevyt ja matala. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Hyvät
etu- ja takaliikkeet, tehokas sivuaskel. Hyvä turkin alku. (1)
DONZARA CALL ME CUTE
FI15234/10 s. 10.1.2010 i. Red And White’s Mercury In the Sky e. Donzara Zara
Näyttelyt: 10.11.2012 Jyväskylä KV t. Annaliisa Heikkinen AVO ERI1.
Hyväntyyppinen sopusuhtainen narttu, joka tarvitsee kehätreeniä. Hyvä pää ja ilme. Hyvö kaula.
Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä runko. Liikkuu hyvin silloin kun malttaa. Hyvä
turkinlaatu ja väri. (1)
DONZARA CHERRY BLOSSOM
FI15233/10 s. 10.1.2010 i. Red And White’s Mercury In the Sky e. Donzara Zara
Näyttelyt: 25.8.2012 Seinäjoki t. Paavo Mattila AVO ERI2.
Hyvin rakentunut narttu. Hyvänmallinen pää. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko. Hyvä ylälinja &
raajat. Hyvälaatuinen karva. Liikkuu hyvin. Vilkas luonne. (1)
DONZARA CLOSE TO YOU
FI15235/10 s. 10.1.2010 i. Red And White’s Mercury In the Sky e. Donzara Zara
Näyttelyt: 29.4.2012 Lahti KV t. Hans Lehtinen AVO EH2.
Kookas narttu. Hieman korkea otsa. Erittäin hyvä runko. Saisi seistä tukevammin takaa, liian suorat
takakulmaukset. Pitäisi liikkua tehokkaammin. (1)
27.5.2012 Tampere t. Matti Luoso AVO EH3.
Erittäin hyväntyyppinen narttu, jolla hyvä pää. Alaleuka voisi olla näyttävämpi. Oikea purenta.
Hyvä kaulalinja & luiusto & käpälät & runko. Sopivat kulmaukset. Liikkeessä etuosa painuu. Hyvä
taka-askel. Hyvä käytös. (1)
114
DONZARA HEARTBREAKER
FI52210/11 s. 6.9.2011 i. Doniol Vanished Again e. Donzara Zara
Näyttelyt: 29.4.2012 Kaustinen t. Hans Rosenberg PEK2.
Feminin tik under stark utveckling. Bra huvuduttryck. Alltför öppna frambensvinklar. Outvecklad i
sin kropp. Brant i sitt kors. Rör sig med korta steg från sidan. Korta och höga frambensrörelser. (1)
15.4.2012 Vaasa t. Soile Bister PEK2.
Hyväluustoinen ja ikäisekseen hyvin kehittynyt narttu, jolle toivoisin tyylikkäämmän ylälinjan ja
paremman pään profiilin. Voisi olla edestä paremmin kulmautunut ja tulisi seistä tukevammin
takajaloillaan. Hyvä karva. Saisi liikkua takaa tehokkaammin. Miellyttävä luonne. (1)
5.5.2012 Kauhava t. Bjarne Sörensen PEK1. KP VSP-pentu
Vackert huvud. Bra hals. Något steg överarm. Tillräcklig kropp. Bra benstomme. Bra päls. Rör sig
bra. (1)
17.5.2012 Kyröskoski t. Nikolay Sedyh PEK1. KP ROP-pentu
Gute Type. Gute Temperament. Vollene Kopf. Korrekt Ohren. Korrekt Hochlinie. Freie Benegung.
(1)
27.5.2012 Tampere t. Matti Luoso PEK1. KP ROP-pentu
Hyväkuntoinen narttupentu. Hyvä pää. Oikea purenta. Hyvä kaula & luusto & käpälät. Eturinta &
runko saa vielä kehittyä. Sopivat kulmaukset. Liikkuu hyvällä askeleella. Hyvä käytös. (1)
10.6.2012 Töysä Tuuri t. Leila Kärkäs JUN ERI1. SA PN-2 SERT
Erinomaista tyyppiä. Ihastuttava pää ja ilme. Rintakehä hyvässä kehitysvaiheessa samoin eturinta.
Lantiossa luisuutta, muuten sopusuhtainen rakenne. Erittäin hyvät liikkeet, yhdensuuntaiset edestä
ja takaa. Hyvä karva. Miellyttävä käytös. (1)
8.7.2012 Kokkola t. Tuula Pratt JUN H
Vielä kovin pentumainen. Erityisesti rungoltaan kesken kehityksen. Hyvä pään muoto. Hieman
pysty kaula ja saisi olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Riittävä raajaluuston voimakkuus.
Jyrkkä lantio ja alas kiinnittynyt häntä. Saisi liikkua pidemmällä askeleella. Aika tulee
parantamaan. (1)
14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin JUN EH3.
Feminiininen. Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hyvä ylälinja. Jyrkkä lantio. Ikään sopiva
rintakehä, etukulmaukset ja eturinta. Niukka polvikulma. Lyhyt ja kapea taka-askel. Etuaskel vielä
korkea. Hyvä karva, reipas käytös. (1)
28.7.2012 Peräseinäjoki t. Raija Tammelin JUN EH2.
Feminiininen. Riittävän pitkärunkoinen. Kaunislinjainen pää. Hyvä pigmentti ja lempeä ilme. Hyvä
ylälinja. Jyrkkä lantio. Riittävä luusto, hyvät kulmaukset. Rintakehä vielä kovin kapea. Takapotkun
tulee kehittyä. Tässä kehitysvaiheessa vielä hieman kapeat etu- ja takaliikkeet. Kaunis väritys, hyvä
karva ja reipas käytös. (1)
29.7.2012 Pori t. Kirsti Louhi JUN EH
Melko hyväntyyppinen hieman kevyessä kunnossa oleva narttu. Kaunis pää, oikea purenta. Hyvä
kaula & ylälinja. Hieman lyhyt pysty lantio. Saisi olla paremmin kulmautunut sekä edestä että
takaa. Ieman alhainen hännänm kiinnitys. Kokonaisuus vielä hyvin kapea. Tarvitsee aikaa.
25.8.2012 Seinäjoki t. Paavo Mattila JUN EH2.
Mittasuhteiltaan hyvä narttu. Kaunis pää & kaula. Hyvin kehittynyt runko. Niukasti kulmautuneet
raajat. Hieman laskeva ylälinja. Hyvä karva. Liikkuu ja esiintyy hyvin. (1)
20.10.2012 Turku t. Marina Ostrovskaya JUN EH2.
Good size and bone. Not enough cond. Feminine head. Good eyes, ears and neck. Short croup. Not
enough developed chest. Good front. Good angulation hind. Good movement. (1)
27.10.2012 Seinäjoki Anne Livo Buvik, Norja JUN EH3.
115
Korrekt storlek, ännu mycket ofärdig helhet. Feminin huvud. Bra hals, men något för brant hals
ansättning. Något rak överarm. Bröstkorgen behöver utvecklas och bli djupare. Mycket bra
benstomme. Rör sig för något ostabilt. Behöver ännu mycket tid. Utmärk päls. Trevlig
temperament. Väl presenterad.
10.11.2012 Jyväskylä KV t. Annaliisa Heikkinen JUN EH4.
Hyväntyyppinen, sopusuhtainen nuori narttu. Kaunis pää ja ilme. Isohkot korvat. Saisi olla
paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Tiivis runko. Voisi liikkua pidemmällä askeleella.
Miellyttävä luonne. (1)
DONZARA KUKKAFLOORA
FIN40445/04 s. 15.8.2004 i. Rocbee Kingofthe Hill e. Madonna
3.11.2012 Oulu t. Heli Kelhälä AVO3 136,5p sij. 3.
Paikalla makaaminen 8,5 Seuraaminen taluttimetta 8 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5
Luoksetulo 5 Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5 Noutaminen 8 Kauko-ohjaus 7 Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 9
10.11.2012 Kokkola t. Allan Aula AVO1 170 sij. 4. /10
Paikalla makaaminen 9 Seuraaminen taluttimetta 9 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 5 Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 Noutaminen 9 Kauko-ohjaus 10 Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 10
DONZARA ZARA
FIN45008/05 s. 26.8.2005 i. Eastfarm’s Days of Thunder e. Madonna
Näyttelyt: 15.4.2012 Vaasa t. Soile Bister VAL ERI1.
Tukevassa kunnossa oleva hyväluustoinen narttu, jolle toivoisin hieman paremman ylälinjan. Varsin
hyvä pää, mutta ilmeen tulisi olla parempi. Hyvät kulmaukset, liikkuu sivusta varsin hyvin, edestä
leveästi. (1)
29.4.2012 Kaustinen t. Hans Rosenberg VAL ERI1.
Feminin tik av utmärk typ. Visas i alltför högt hull. Bra huvuduttryck. Något tunn över nosen. Bra
hals. Tillräckliga vinklar fram. Kraftfull kropp. Bra bakställ. Tung över länd och kropp. Rör sig med
bra steg från sidan. (1)
5.5.2012 Kauhava t. Bjarne Sörensen VAL ERI1. SA PN-3
Utmärk typ. Bra huvud. Välvinklad fram och bak. Rör sig bra.
17.5.2012 Kyröskoski t. Nikolay Sedyh VAL ERI1. SA PN-1 VSP
Gute Temperament. Genug vollene Kopf. Korrekt Ohren. Nicht ganz korrekte oberelinie. Gute
Bewegung. (1)
27.5.2012 Tampere t. Matti Luoso VAL ERI1. SA PN-3
Tyypiltään erittäin hyvä narttu. Hyvä pää. Oikea purenta. Sopiva kaulanpituus. Hyvä luusto &
käpälät & runko. Sopivat kulmaukset. Liikkuu hyvällä askeleella. Turkki ei parhaimmillaan.
Hieman pehmeä selkälinja. Hyvä käytös. (1)
8.7.2012 Kokkola t. Tuula Pratt VAL ERI2. SA
Oikein miellyttävilmeinen narttu. Kaunis kaula. Erinomainen selkälinja. Sopivat raajojen
kulmaukset. Hyvä rungon voimakkuus. Hyvä hännän kiinnitys. Joustava liikunta. (1)
14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin VAL ERI2.
Feminiininen vankka narttu, joka olisi edukseen hoikempana. Kaunislinjainen pää, lempeä ilme.
Erittäin hyvä ylälinja. Jyrkkä lantio. Sopiva rungon tilavuus. Vahva luusto. Hyvät kulmaukset.
Pehmeät ranteet. Erinomaiset sivuliikkeet. Hyvä karva. Hieman turhan kihara hapsutus. Toivoisin
enemmän punaisia laikkuja. Kaunis käytös. (1)
116
28.7.2012 Peräseinäjoki t. Raija Tammelin VAL ERI1. SA PN-3
Feminiininen. aavistuksen pitkärunkoinen narttu, holla kaunislinjainen pää. Henkevä ilme-. Hieman
kevyt alaleuka. Vanhanajan ylälinja, joskin hieman pehmeä selkä. Oikea lantion asento. Vankka
luusto ja hyvät kulmaukset. Sujuvat sivuliikkeet. Hyvä karva ja väri. Kaunis käytös. (1)
29.7.2012 Pori t. Kirsti Louhi VAL ERI1. SA PN-2 VARACA
Erinomaista tyyppiä oleva narttu. Hyvä luuston vahvuus. Hyvä pää & oikea purenta. Hyvä kaula &
ylälinja. Yvä rintakehä. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu erinomaisesti.
25.8.2012 Seinäjoki t. Paavo Mattila VAL ERI1. SA PN-3
Kaunis narttu. Hyvänmallinen ilmeikäs pää. Erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko. Hieman
luisu lantio. Hyvä ylälinja. Aavistyuksen suora edestä. Hyvänlaatuinen karva. Himan korkea häntä.
Liikkuu hyvin. Valkovoittoinen väri, ruskeita laikkuja voisi olla enemmän. Miellyttävä käytös. (1)
20.10.2012 Turku t. Marina Ostrovskaya VAL ERI
7 years. Good format. Excellent bone. Excellent feminine head. Excellent eyes & expression. Little
long loin. Deep chest. Good angulation. Free movement. (1)
10.11.2012 Jyväskylä KV t. Annaliisa Heikkinen VAL ERI4.
Hyvä tyyppi. Hyvöt mittasuhteet. Hyvä pää ja lempeä ilme. Hyvä kaula. Etuosa saisi olla paremmin
kulmautunut. Vankka runko. Lyhyt etuaskel. Turkki voisi olla paremmin viimeistelty. (1)
DON’S TENACITY
FI54702/11 s. 17.8.2011 i. Don’s Daylight e. Don’s Citizen Jane
Näyttelyt: 29.4.2012 Kaustinen t. Hans Rosenberg PEK1. KP ROP-pentu
Feminin tik. Tilltalande helhet med bra proportioner. Vackert huvuduttryck. Bra hals och skuldra.
Tilltalande kropp. Något brant i korset. Rör sig med tillräcklig steglängd från sidan. Bra
temperament. (1)
19.5.2012 Lestijärvi t. Jouko Leiviskä JUN ERI3.
Hyvät mittasuhteet omaava, ikäisekseen hyvin kehittynyt. Hyvä kaula & selkälinja. Vankka luusto.
Muuten hyvä pää, hieman pyöreä kallo.Erinoamiset lihakset. Liikkuu hyvällä askeleella. Esiintyy
reippaasti. (1)
8.7.2012 Kokkola t. Tuula Pratt JUN ERI1. SA PN-4
Kaunislinjainen juniorinarttu, jolla miellyttävä pää ja ilme. Kaunis kaulalinja. Riittävästi
kulmautuneet raajat. Hyvä nuoren koiran runko. Erinomainen luusto. Hyvä selkälinja. Liikkuu
hyvällä joustavalla askeleella. Kaunis turkki. (1)
14.7.2012 Oulu t. Ann Carlström, Ruotsi JUN ERI1. SA PN-3 ROP-juniori
Tilltalande helhet. Fina proportioner. Feminin huvud. Fint uttryck. Välplacerade något stora öron.
Mycket bra hals och överlinje. Välkroppad, lagom vinklad. Rör sig mycket väl från sidan, något
ostabilt fram. Utmärkt pälskvalitet. (1)
22.7.2012 Kemi t. Eva Mjelde, Norja JUN ERI1.
Sweet bitch that needs plenty of time to mature. Feminine head. Good neck and shoulder. Body has
nice lines. She is well angulated behind. Moved with jump and joy. (1)
25.8.2012 Pyhäjoki t. Leni Finne JUN ERI1. SA PN-3
Ok mittasuhteet, sopiva luusto. Oikealinjainen miellyttäväilmeinen pää. Hyvät silmät ja korvat.
Oikea ylälinja. Riittävä eturinta. Hieman pysty olkavarsi, oikeanmallinen rintakehä. Riittävät
takakulmaukset. Oikea askelpituus niin halutessaan. (1)
8.9.2012 Äänekoski t. Paavo Mattila JUN EH3.
Tyypiltään erittäin hyvä nuori narttu. Voisi olla rungoltaan hieman pidempi. Kallolinja hieman
taakse laskeva. Hyvä kaula. Hyvin kehittynyt runko. Erinomainen luusto. Erittäin hyvänlaatuinen
karva. Liikkuu hyvin. Hyvä luonne. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi JUN ERI4.
117
Utmärkt typ, välbalanserad juniortik. Vackert välformat feminint huvud, mörka vackra ögon,
välplacerade öron, bra djup i nospartiet, skulle föredra lite kraftigare underkäke. Bra bett och
pigment, fint milt uttryck. Bra hals, harmoniska vinklar fram, korrekt överlinje, välformad
bröstkorg, fin lårbredd, bra ben och tassar. Bra pälskvalitet. Nyttjar svansen väl, rör sig balanserat
med bra stil och steg. Trevligt temperament, välvisad. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska JUN ERI
16 months. Well balanced. Good size. Well chiselled below eyes. A bit heavy in skull. Dark eye.
Scissors bite. Well formed, but a bit big ears. Good neck& shoulder. Would prefer deeper chest, but
excellent spring of ribs. Good loin. Could have more angulations in hind quarters. Moved with good
reach, but could have more power behind. Silky coat. Well presented. (1)
DON’S VIVACITY
FI51974/11 s. 17.8.2011 i. Don’s Daylight e. Don’s Citizen Jane
Näyttelyt: 5.2.2012 Lohja PN t. Katja Korhonen BABY1.
5 kk. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää. Miellyttävä ilme. Oikea purenta. Hyvät korvat. Hyvä
kaulanpituus. Ikäiseksiin hyvä eturinta & runko. Tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa.
Kokonaisuuteen sopiva raajaluusto. Hyvät käpälät. Hyvä karvanlaatu & väri. Liikkuu
yhdensuuntaisesti takaa, leveästi edestä, voimalla ja draivilla sivusta. Reipas luonne.
26.2.2012 Lohja PN t. Jaana Hartus BABY 1. KP
Erinomaista tyyppiä oleva tasapainoisesti rakentunut, mittasuhteiltaan varsin lupaava neito. Erittäin
lupaava pää, aavistuksen luisu lantio, muuten lupaavat kulmaukset, hyvät liikkeet.
17.5.2012 Helsinki RN t. Hans Lehtinen JUN EH1.
Sopusuhtainen pieni narttu. Hyvä päätyyppi, kaunis profiili. Tällä hetkellä hyvin kevyt runko. Hyvä
ylälinja. Saisi seistä tukevammin takaa. Etuaskel pitäisi olla tehokkaampi. Toivoisin hieman
enemmän pituutta runkoon. (1)
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia JUN ERI4
17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola JUN ERI3.
Erinomainen tyyppi. Hyvä pää, jossa riittävä otsapenger. Kaunis kaula. Hyvä ylälinja. Sopiva luusto
ja rungon pituus. Hyvä runko ikäisekseen. Takaosa saisi olla selvemmin kulmautunut. Kantaa
itsensä hyvin liikkeessä ja liikkuu hyvällä askelpituudella. (1)
7.7.2012 Raasepori Karjaa t. Karl-Erik Johansson, Ruotsi JUN ERI1.
Utmärk typ men hon är ännu mycket valpig. Vackert feminint huvud. Vackert uttryck. Bra bett. Bra
hals och rygg. Ännu lite lätt i kroppen. Tillräckliga vinklar. Rör sig bra. Utmärk pälskvalitet.
14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin JUN ERI1. SA PN-4 VASERT
Feminiininen hyvät mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Ikään riittävä rungon tilavuus. Hyvä luusto ja
kulmaukset. Oikea lantion asento. Sujuvat sivuliikkeet.Leveä edestä. Hyvä karva ja väritys. Hyvä
käytös. (1)
28.7.2012 Peräseinäjoki t. Raija Tammelin JUN ERI1.
Feminiininen hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Hyvä pigmentti ja ilme. Hyvä ylälinja. Luisu
lantio. Sopiva rungon tilavuus. Hyvä luustpo ja takakulmaukset. Hieman lyhyt olkavarsi. Hyvä
etuaskel, takapotkun tulee kehittyä. Hyvä karva ja väri. Reipas käytös. (1)
25.8.2012 Seinäjoki t. Paavo Mattila JUN ERI1. SA PN-2 VASERT
Erinomainen nuori narttu. Hyvänmallinen pää. Kaunis ilme ja kaula. Erittäin hyvä runko.
Hyväasentoiset raajat. Kulmauksia voisi olla aavistuksen enemmän. Hyvä ylälinja. Erinomainen
karva. Kaunis väri. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne. (1)
26.8.2012 Tervakoski KV t. Hannie Warendorf JUN ERI2. SA
118
One year old bitch of very good breed type. Feminine head of nice eye shape and colour. Lovely
soft expression. Good lay of shoulder. Good rib cage for age. Topline typical for breed. Very good
tail set and hind quarters. Bone fitting her size. Very good feet. Easy mover. Lovely coat colours
and condition. Very well presented. (1)
16.9.2012 Hyvinkää t. Jochen H. Eberhardt JUN ERI1.
Freundliche und bewegliche Hündin, die sich schon sehr gut zeigt. Schon jetzt richtige
Proportionen. Hübscher Kopf, mittelbraune Augen. Sehr schöne Oberlinie, jugendlicher Rumpf.
Typisches, gepflegtes Haar. Sicheres Wesen.
20.10.2012 Turku t. Marina Ostrovskaya JUN ERI1. SA VASERT
1 year 10 months. Excellent developed for age. Good format. Excellent bones and muscles.
Excellent feminine head. Good eyes and expression. Good ears. Excellent top line. Good coat.
Excellent angulations. Excellent free movement. (1)
27.10.2012 Seinäjoki t. Anne Livo Buvik, Norja JUN ERI1.
Trevlig helhet. Goda proportioner. Feminin och elegant. Feminint huvud. Korrekta öron. Utmärkt
hals och skuldra. Tillräckligt vinklad fram och bak. Ännu mycket ofärdig i sin bröstkorg. Korrekt
överlinje. Rör sig bra, men ännu något ostabilt. Vacker päls och färg. Trevlig temperament.
10.11.2012 Jyväskylä KV t. Annaliisa Heikkinen JUN ERI1. SA
Erinomainen tyyppi. Hyvät rungon mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula. Hyvin
kulmautunut edestä ja takaa. Ikäisekseen hyvä runko. Liikkuu ja esiibntyy hyvin. Kaunis tumma
väri. (1)
6.12.2012 Valkeakoski t. Kirsti Louhi JUN EH1.
Hyväöntyyppinen, mittasuhteiltaan sopusuhtainen narttu. Selvä sukupuolileima, feminiininen pää.
Oikea purenta. Kaunis huulilinja. Tummat silmät. Hyvö kaula & ylälinja. Voisi olla kulmautunut
edestä paremmin. Vielä kapea kokonaisuus. Liike rodunomaista. Virtaisa ja aurinkoinen luonne. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi JUN ERI3.
Utmärkt typ, välbalanserad juniortik. Välformat feminint huvud, vackra ögon, fina små
välplacerade öron, fint djup i nospartiet. Bra bett, fint milt uttryck. Bra hals, harmoniskt vinklad
fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, fin lårbredd, bra ben och tassar. Bra
pälskvalitet. Nyttjar svansen väl, rör sig balanserat med fin stil och steg. Trevligt temperament,
välvisad. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska JUN ERI
15 months. Well balanced. Feminine. Good proportions in head. Scissor bite. Dark eye. Well
formed ears. Excellent neck& shoulder. Would prefer more chest & more spring of ribs. Good
lenght of ribcage. Well angulated hind quarters, but a bit high hocks. Moves with poer from behind,
but too loose in elbows. Silky coat. Well presented. (1)
EASTFARM’S IMAGINATION
FIN17263/06 s. 27.2.2006 i. Eastfarm’s Flying Daemon e. Hammalgårdens Seastar at Eastfarm’s
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku KV t. Bo Skalin AVO ERI2. SA PN-4
Feminint huvud med bra uttryck. Vackert hals. Kunde ha starkare överlinje i rörelser. Mycket bra
proportioner. Bra bröstkorg. Rör sig bra men kunde ha lite mer temperament i rörelse. Bra
benstomme. (1)
EASTFARM’S INDIAN SUMMER
FI17262/06 s. 27.2.2006 i. Eastfarm’s Flying Daemon e. Hammalgårdens Seastar at Eastfarm’s
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku KV t. Bo Skalin VAL ERI1. SA PN-2 CACIB
Trevligt rastyp med vackert huvud. Bra längd i kroppen. Lite lös i ryggen under rörelser.
Välkroppad med bra förbröst. Rör sig bred fram, bra från sidan. Står bra med sina tassar. (1)
119
20.5.2012 Lemland t. Harto Stockmari VAL ERI1. SA PN-1 ROP
Feminin helhet. Bra proportioner. Vackert huvud, korrekt bett. Vacker överlinje. Utmärkt front.
Välkroppad. Bra bakställ. Korrekt benstruktur. Spenstiga rörelser, bra resning! (1)
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VAL ERI2 SA
15.7.2012 Forssa t. Viva-Maria Solecky-Spunar, Puola VAL ERI1. SA PN-3
She has lot of charm, beautiful head, fantastic construction of bones & muscles, beautiful corpus
with classic topline, wonderful construction of toes, nice grooming & stripping, beautiful backlegs,
nice front, her movement is very good. (1)
16.9.2012 Hyvinkää t. Jochen H. Eberhardt VAL ERI1. SA PN-1 ROP
Imposante Hündin, mit prima Substanz und Typ. Mühelose Bewegung, sicheres Verhalten.
Kräftiger Kopf, beste Knochen und Winkelungen. Sehr schönes Haar. (1)
29-30.9.2012 Eckerö t. Tapio Eerola VAL ERI1. SA PN-1 ROP CACIB
Utmärkt typ. Vackert huvud och ögon. Korrekt placerade öron. Kraftig bröstkorg och benstomme.
Bra vinklar. Rör sig bra med långa steg. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi VAL ERI3. SA.
Utmärkt typ, välbalanserad tilltalande championtik. Välformat feminint huvud, mörka vackra ögon,
välplacerade öron, fint djup i nospartiet. Bra bett och pigment, vackert milt uttryck. Bra hals,
harmoniska vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröstkorg med härligt förbröst.
Härligt lårbredd med låga fina hasor, bra ben och tassar. Bra päls och färg. Nyttjar svansen väl, rör
sig utmärkt stil och steg. Härligt temperament, välvisad. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska VAL ERI4. SA PN-4
6,5. Well balanced & feminine. Excellent proportions in head. Dark eyes. Scissors bite. Well
formed ears. Excellent neck& shoulder. Good bone. Excellent spring of ribs & the ribcage of good
leght. Strong loin. Well angulated hind quarters. Moves with good reach and drive. Well presented.
(1)
EASTFARM’S JOY AT DIRLIAN
FI44449/07 s. 10.7.2007 i. Vindhäxan’s Little Big Man e. Eastfarm’s East of Eden
Näyttelyt: 13.5.2012 Hamina KV t. Pekka Teini VAL ERI4. SA
Kaunispäinen valionarttu. Hyvät mittasuhteet, kaunis kaula, oikea voimakkuusaste. Hyvät
kulmaukset edessä, samoin takana. Kauniit käpälät. Runko voisi olla liikkeessä tiiviimpi ja
kyynärpäissä on hieman löysyyttä. Kaunis turkki ja hyvä väri. (1)
27.5.2012 Järvenpää t. Tanya Ahlman-Stockmari VAL ERI1. SA PN-1 VSP
Tasapainoisesti rakentunut kaunis narttu seistessä. Erinomainen pää & ilme. Hyvä eturinta. Kokoon
sopiva runko & raajaluusto. Liikkeessä ylälinja saisi olla tiiviimpi ja liikkeessä enemmän
jäntevyyttä ja voimaa. (1)
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VAL ERI4
16.6.2012 Kotka t.Vera Smirnova VAL ERI1. SA PN-1 VSP CACIB
Erinomainen tyyppi. Vahva luusto. Sopiva koko. Oikeat mittasuhteet. Kaunis pää. Pehmeä ilme.
Kaunis kaula, vahva selkä. Erinomainen eturinta.. Tilava rintakehä. Hyvät etu- ja takakulmaukset.
Vahva takaosa. Hieman leveät etuliikkeet, hyvät sivulta. (1)
17.6.2012 Helsinki KV t. Marjo Jaakkola VAL ERI1. SA PN-2 CACIB
Erinomainen tyyppi. Vahva, mutta feminiininen. Kauttaaltaan tasapainoinen. Hyvä pää, kaula ja
ylälinja. Hyvät rungon mittasuhteet. Tasapainoisesti kulmautunut. Kantaa itsensä hyvin liikkeessä.
(1)
21.7.2012 Mäntsälä t. Paula Heikkinen-Lehkonen VAL ERI2. SA PN-3
120
Hyvärakenteinen narttu, joka on turhan tukevassa kunnossa ja siksi yleisvaikutelmasta tulee hieman
raskas. Liikkuessa selkä painuu hieman. Erinomainen pää & kauniit silmät. Hyvä lapakulmaus.
Täyteläinen eturinta. Syvä & tilava rintakehä. Erinomainen luusto. Hyvät takakulmaukset. Hieman
leveät etuliikkeet. Turkki ei ole aivan parhaimmillaan. (1)
18.8.2012 Kouvola t. Yochai Barak VAL EH3.
Feminine. Good size and proportions. Strong body and bone. Correct head. Could be better
angulated in rear. She is a bit fat today and it is shown in the topline when standing and moving.
Nice temperament. Correct coat. (1)
9.9.2012 Porvoo t. Eeva Rautala KÄY ERI1. SA
Erittäin hyvä tyyppi. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen rintakehä. Vankka
luusto. Hyvät takakulmaukset, edestä riittävät. Erinomaiset takaliikket, samoin sivusta, edestä
hieman leveät. Hyvä luonne ja esiintyminen. (1)
29-30.9.2012 Eckerö t. Tapio Eerola VAL ERI3. SA
Korrekta proportioner. Vackert långt huvud. Öron, ögon, bett oa. Kraftig bröstkorg och benstomme.
Tillräckliga vinklar. Något brant kors. Breda rörelser fram med lösa armbågar. Bra steglängd. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi VAL EH
Utmärkt typ, helhetsintrycket störs idag av att hon visas i lite högt hull och därmed ger ett tungt
intryck. Välformat feminint huvud, vackra ögon, fint djup i nospartiet, välplacerade öron. Bra bett,
fint milt uttryck. Bra hals, harmoniska vinklar fram och bak, kraftfull kropp, bra ben och tassar, fin
lårbredd. Bra päls. Nyttjar svansen väl, rör sig med bra steg men tungt. Trevligt temperament,
välvisad. Priset p.g.a. dagskonditionen. (1)
EASTFARM’S KISS ME GOODBYE
FIN43067/08 s. 9.7.2008 i. Eastfarm’s Blue Seven Seas e. Goldmaid Wild Encounter
Näyttelyt: 29-30.9.2012 Eckerö t. Tapio Eerola AVO EH
Kraftig tik. Vackert huvud. Öron, ögon oa. Kraftig, rundad bröstkorg. Kraftig benstomme. Bra
vinklar. Hastrånga rörelser bak, lösa och breda fram. Bra steglängd. (1)
EASTFARM’S LILY OF THE VALLEY
FI20105/09 s. 27.1.2009 i. Benton Ugly Duckling e. Eatsfarm’s Indian Summer
Näyttelyt: 21.7.2012 Mäntsälä t. Paula Heikkinen-Lehkonen VAL ERI1. SA PN-1 ROP
Tasapainoinen, tanakka narttu. Hyvä koko & mittasuhteet. Erittäin kaunis pää & ilme. Pitkä kaula.
Hieman pysty lapa ja olkavarsi. Syvä ja tilava rintakehä. Leveä reisi, erinomaiset takakulmaukset.
Tyypillinen selkälinja. Erittäin kaunis turkki. (1)
29-30.9.2012 Eckerö t. Tapio Eerola VAL ERI2. SA PN-2 VARACA
Korrekta proportioner. Vackert huvud. Öron, ögon, bett oa. Något lösa läppär. Kraftig bröstkorg
och benstomme. Bra vinklar. Breda rörelser fram. Bra steglängd. (1)
EASTFARM’S LOOK TWICE LUCY
FI20108/09 s. 27.1.2009 i. Benton Ugly Duckling e. Eatsfarm’s Indian Summer
Näyttelyt: 29-30.9.2012 Eckerö t. Tapio Eerola AVO EH4.
Korrekta proportioner. Något djup skalle. Tillräckligt lång nosparti. Ögon, öron, bett oa. Aningen
rak skuldra. Brant kors. Tillräckliga vinklar bak. Raka rörelser, något korta steg. (1)
121
EASTFARM’S LOST IN DREAM
FI20107/09 s. 27.1.2009 i. Benton Ugly Duckling e. Eatsfarm’s Indian Summer
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku KV t. Bo Skalin AVO EH
Lång strek huvud. Bra längd i kroppen. Lite knappt vinklad fram. Rör sig bra, men kunde ha lite
längre steg. Bra pälskvalitet. Något sluttande kors. (1)
20.5.2012 Lemland t. Harto Stockmari AVO ERI1. SA PN-3 VASERT
Feminin helhet. Bra proportioner. Bra huvud, bra bett. Bra hals. Utmärk kropp. Harmoniska vinklar.
Fin päls. Trevligt temperament. Rör sig fritt med bra resning. (1)
29-30.9.2012 Eckerö t. Tapio Eerola AVO ERI2. SA PN-4 VASERT
Korrekta proportioner. Vackert huvud. Öron, ögon, bett oa. Kraftig bröstkorg. Kraftig benstomme
och något tung hals. Brant kors. Tillräckligt vinklad bak. Ojämna rörelser fram. Bra steglängd. (1)
EASTFARM’S MAGNOLIA
FI26032/09 s. 6.4.2009 i. Don’s Paparazzi e. Eastfarm’s Imagination
Näyttelyt: 26.8.2012 Tervakoski KV t. Hannie Warendorf AVO ERI1.
3 years very nice matured bitch. Lovely feminine head. Nicely filled under the eyes. Balanced in
angulation. Nice depht of chest. Very good topline and tailset. Nice dense coat. Moves with drive
covering the ground. Little bit proud of her tail. Very well presented. (1)
16.9.2012 Hyvinkää t. Jochen H. Eberhardt AVO EH2.
Freundliche Hündin mit gutem Kopf und Ausdruck, ziemlich tiefliegende Augen und ausreichend
Kräftiges Gebiss. Gute Halslänge und Frontbewegung. Oberlinie sollte fester sein. Hinterhand recht
eng bewegt. Sehr schönes Haar.
29-30.9.2012 Eckerö t. Tapio Eerola AVO EH3.
Mycket bra typ. Vackert huvud. Öron, ögon, bett oa. Kraftig bröstkorg. Tillräckliga vinklar. Brant
kors. Breda rörelser fram. Bra steglängd. Tyvärr hög svans i rörelserna. (1)
20.10.2012 Turku t. Marina Ostrovskaya AVO ERI1. SA
3 years. Good format. Good bone. Excellent muscles. Good eyes and ears. Excellent neck. Good
topline. Deep chest. Good angulation front, excellent hind. Good coat. Free movement. Good
presentation. (1)
EASTFARM’S ONE IN A MILLION
FI38907/10 s. 28.5.2010 i. Eastfarm’s Kizmeth e. Eastfarm’s Imagination
Näyttelyt: 20.5.2012 Lemland t. Harto Stockmari NUO ERI1. SA PN-2 SERT
Tilltalande feminin helhet. Bra proportioner. Bra huvud o. uttryck, korrekt bett. Bra hals och
överlinje. Välkroppad men aningen lång i ländpartiet. Rastypiska vinklar. Bra pälsstruktur. Trevligt
temperament. Bra rörelseschema från alla håll. (1)
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO ERI2 SA
-
15.7.2012 Forssa t. Viva-Maria Solecky-Spunar, Puola AVO ERI1. SA PN-1 ROP SERT
Beautiful female with perfect size of body, fantastic expression of head, fantastic construction &
looking of eyes, beautiful top line, fantastic strong corpus, beautiful muscles, has perfect back legs,
nice front, movement rhythmical, has full dignity. (1)
21.7.2012 Mäntsälä t. Paula Heikkinen-Lehkonen AVO EH1.
Yleisvaikutelma on liian raskas johtuen ylipainosta. Pitkä runko. Hyvä pään muoto, mutta runsaasti
löysää kaulanahkaa. Pitkä kaula, hyvä lapakulmaus. Syvä & tilava rintakehä. Pitkä lanneposa.
122
Riittävät takakulmaukset. Tässä kunnossa liikkuu raskaasti & löysästi. Kaunis turkki & väri. Olisi
huomattavasti enemmän edukseen hoikemmassa & jäntevämmässä kunnossa. (1)
16.9.2012 Hyvinkää t. Jochen H. Eberhardt AVO EH4.
Freundliche und geduldige Hündin mit sehr deutlich gestrekten Format. Guter Kopf mit ausreichend
Kräftigem Gebiss. Richtig entwickelter Rumpf, gutgelagerte Kruppe. Passende haufknochen und
Winkelungen.Sollte deutlich paralleller gehen. (1)
29-30.9.2012 Eckerö t. Tapio Eerola AVO ERI1. SA PN-3 SERT FI MVA
Korrekte proportioner. Vackert huvud. Ögon, öron, bett oa. Utmärk bröstkorg, benstomme och
vinklar. Bra kors. Lösa rörelser fram. Utmärkt steglängd. (1)
EASTFARM’S PHOEBE
FI49800/11 s. 3.8.2011 i. Cheddarhill Alfie Asker e. Eastfarm’s Kiss Me Goodbye
Näyttelyt: 15.4.2012 Vaasa t. Soile Bister PEK3.
Pitkärunkoinen ja hieman matalaraajainen. Vahva luusto. Hyvin kehittynyt, jolle toivoisin
tyylikkäämmän ylälinjan. Lupaava pää. Lapojen tulisi olla viistommat. Kaunis karva. Tarvitsee
lisää itseluottamusta. Varsin hyvät sivuliikkeet, hieman leveä edestä. (1)
21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen PEK1. KP ROP-pentu
Hyväntyyppinen, sopusuhtainen narttupentu. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman
etuasentoiset lavat. Hyvä takaosa. Liikkuu ja esiintyy hyvin. Hyvä karvanlaatu ja hyvä väri. (1)
5.5.2012 Jämsä t. Kirsi Nieminen JUN ERI2. SA PN-2 VASERT
Erinomaista tyyppiä oleva narttu, jolla hyvä pää. Erinomainen kaula ja oikea-asentoiset lavat. Syvä
rintakehä. Erinomainen runko. Liian pitkä lanne. Erinomainen raajaluusto. Leveät lihaksikkaat
reidet. Hyvä ylälinja. Liikkuu pitkällä askeleella. Hyvin leveä takaa. Esiintyy reippaasti. (1)
17.5.2012 Mikkeli t. Paavo Mattila JUN ERI4.
Ikään nähden erittäin hyvin kehittynyt kaunis nuori narttu. Hyv pää, kaunis ilme ja kaula. Hyvä
ylälinja ja jo erittäin hyvät raajat. Hyvälaatuinen karvapeite. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös. (1)
9.6.2012 Karkku t. Ann Corbett JUN ERI1. SA
Very promising puppy, well made all trough. Good head & expression. Well boned. Good depth of
body. Moved soundly.
1.7.2012 Rovaniemi t. Martin Johansson, Ruotsi JUN ERI1. SA PN-1 VSP SERT
Feminin tik med bra linjer. Bra hals och skuldra. Bröstkorg naturlig i utveckling. Lite lång i länden.
Rör sig väl för åldern. Bra päls och färg. Bra temparement. (1)
28.7.2012 Mikkeli t. Inga Siil, Viro JUN ERI1. SA PN-4 VASERT
1 year. Very feminen. Excellent type & size. Very pleasing head & expression. Excellent neck &
topline & tailset. A bit straight in front, very well angulated in rear. Excellent ribcage & body for
her age. Very promising coat quality. Moves very well. (1)
8.9.2012 Äänekoski t. Paavo Mattila JUN ERI2. SA PN-3
Mittasuhteiltaan hyvä narttu. Hampaista todistus. Hyvänmallinen pää. Kaunis ilme ja kaula. Erittäin
hyvä runko. Sopivasti kulmautuneet raajat. Hyvä ylälinja. Kaunis karvapeite. Hyvät liikkeet.
Miellyttävä käytös. Lupaava nuori koira. (1)
8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi JUN ERI
Utmärkt typ, välformat feminint huvud, mörka vackra ögon, välplacerade öron, fint djup i
nospartiet. Bra bett (tandintyg), skulle föredra lite kraftigare underkäke, fint milt uttryck. Bra hals,
harmoniska vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, markerat bröstkorg, härlig
lårbredd och låga fina hasor, bra ben och tassar. Bra pälskvalitet. Nyttjar svansen väl, rör sig med
fin stil och bra steg. Trevligt temperament, välvisad. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska JUN ERI3.
123
16 months. Well balanced. Feminine bitch. Good size. Good proportions in head. Dark but a little
round eyes. Scissors bite. Well formed ears. Good neck. Bit straight in shoulder. Would prefer more
chest, excellent spring of ribs. Strong loin. Excellent hind quarters. Good tail set. Moved with good
reach and drive but a bit open in front. Correct coat. Well presented. (1)
EASTFARM’S RHAPSODY IN RED
FI20027/12 s. 2.2.2012 i. Hammalgårdens Back To The Future e. Eastfarm’s Lily of the Valley
Näyttelyt: 16-9-2012 Hyvinkää t. Jochen H Eberhardt PEK2.
Freundliche Hündin, die noch ein wenig höher wachsen muss. Kräftiger Kopf, Hals und Rumpf.
Sehr gute Knochen. Typisches schlichtes Haar. (1)
29-30.9.2012 Eckerö t. Tapio Eerola PEK1. KP ROP-pentu
7 månader. Lovande typ. Korrekta proportioner. Vackert huvud och ögon. Korrekt placerade öron.
Redan i den här åldern kraftig bröstkorg. Bra benstomme och vinklar. Lovande päls. Rör sig med
långa steg. (1)
EIRIAN AMARATH
FIN22061/08 s. 5.3.2008 i. Llawen Tuff Enuff e. Eastfarm’s Home to Daddy
Näyttelyt: 10.6.2012 Töysä Tuuri t. Leila Kärkäs AVO H
Hieman hoikassa kunnossa oleva narttu, jolla erittäin kaunis pää ja ilme. Kookkaat, turhan hapsuiset
korvat. Kovin niukasti kulmautunut edestä ja eturinta puuttuu. Kevyt rintakehä. Hyvin kulmautunut
takaa. Liikkeissä tulisi olla enemmän voimaa ja ulottuvuutta. Edessä löysyyttä. Jännittää hieman
tilannetta. Saisi olla vapautuneempi. Hyvä karvanlaatu.
EIRIAN FRIGGA
FI32682/10 s. 4.5.2010 i. Smörsoppens Royal King e. Eastfarm’s Home to Daddy
Näyttelyt: 5.5.2012 Jämsä t. Kirsi Nieminen AVO EH1.
Erittäin hyvän tyyppinen niukassa karvassa oleva narttu. Hyvä feminiininen pää. Hyvät rungon
mittasuhteet. Hyvä kaula ja oikea-asentoiset lavat. Erinomainen tunko. Voimakas raajaluusto. Hyvät
takakulmaukset. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Saisi olla itsevarmempi kehässä.
ELOISA MINEBEA
FI56156/11 s. 14.9.2011 i. Pennylock Rhys Over Nyliram e. Brita od Jezárek
Näyttelyt: 6.5.2012 Pöytyä t. Harto Stockmari PEK1. KP ROP-pentu
Narttumainen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen pää. Hyvä purenta. Vielä tyhjä
eturinta. Hyvin kehittynyt runko. Hyvä takaosa. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu vallattomasti edestä,
hyvin takaa.
20.5.2012 Salo t. Arja Koskelo PEK1.
7 kk hyvin käyttäytyvä iloinen pentu. Pään tulisi olla kauttaaltaan rodunomaisempi, kuonon
vankempi, alaleuan vahvempi ja otsapenkereen loivempi. Valkoisen värin tulisi olla puhtaampi.
Kantaa häntäänsä turhan korkealla. Hyvä karvanlaatu ja miellyttävä luonne! (1)
ELONKERJUUN AURELIUS
FIN48093/08 s. 15.9.2008 i. Doniol Nothing to Lose e. Twigle Itty-Bitty
124
Näyttelyt: 17.5.2012 Helsinki RN t. Hans Lehtinen AVO ERI1.
Erittäin hyvärunkoinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunis pään profiili. Hyvä kaula.
Erinomainen runko. Hyvä takaosa. Erinomaiset sivuliikkeet. Turhan tuhdissa kunnossa.
Aavistuksen matala ja saisi esiintyä paremmin edukseen. (1)
17.6.2012 Helsinki KV t. Marjo Jaakkola AVO ERI3.
Vahva, mutta nartumainen. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Sopiva luusto. Vahva runko.
Aavistuksen pitkä lanne. Riittävät kulmaukset. Liikkuu ok. (1)
14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin AVO ERI1. SA
Feminiininen, hyvät mittasuhteet. Hyvät pään linjat. Lempeä ilme, pigmentti ok. Erittäin hyvä
ylälinja. Luisu lantio. Kapea reisi. Tilava rintakehä. Hyvä luusto ja takakulmaukset. Erinomaiset
sivuliikkeet. Kinnerahdas takaa. Ei parhaassa karvassa. Hyvä väri ja käytös. (1)
26.8.2012 Tervakoski KV t. Hannie Warendorf AVO ERI2. SA
4 years fully matured bitch of nice type. Good shaped head. Nice eyes with correct expression.
Good set ears. Good angulation front & rear. Very nice top line and tail set. Excellent ribs. Strong
bone. Good bone in feet. Nice tail carriage on the move. Moves well.
2.9.2012 Helsinki t. Ewa Nielsen, Ruotsi AVO EH3.
Tung tik med feminint huvud med bra uttryck doch något tunga öron. Normalt vinklad. Mycket
djup i sin kropp. Bra benstomme, päls och färg. Rör sig med korta, lite tunga steg och löst fram. (1)
ELONKERJUUN CARAMEEA
FIN48087/08 s. 15.9.2008 i. Doniol Nothing to Lose e. Twigle Itty-Bitty
Näyttelyt: 1.4.2012 Korpilahti t. Reia Leikola-Walden KÄY ERI1. SA PN-2 VASERT
Mittasuhteiltaan oikea, elegantti narttu, jolla miellyttävä pää, hyvä kaula ja ylälinja. Sopiva luusto.
Riittävästi kulmautuneet raajat. Hyvä runko. Liikkuu hieman ulkonevin kyynärpäin, riittävällä
askelmitalla. Hyvä turkki. (1)
28.4.2012 Teerijärvi t. Bertil Lundgren KÄY ERI2.
Något lågställd. Välformat feminint huvud. Välformade öron. Bra hals. Öppna vinklar fram. Bra
bröstkorg. Bra rygg och kors. Välvinklad bak. Rör sig med bra steg men är bunden fram. Bra
benstomme och päls. (1)
29.4.2012 Kaustinen t. Hans Rosenberg KÄY EH1.
Feminin tik. Mycket god typ. Bra proportioner. Utfyllt nosparti. Bra uttryck och hals. Öppna
frambensvinklar. Bra kropp. Tillräcklig benstomme. Bra kors och bakställ. Rör sig med bra
steglängd från sidan, brett och osamlat fram. Bra päls. (1)
5.5.2012 Kauhava t. Bjarne Sörensen KÄY ERI2. SA PN-2 SERT
Vackert huvud. Fin front. Utmärk kropp. Rör sig mycket bra. (1)
14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin VAL ERI1. SA PN-2
Feminiininen, hyvät mittasuhteet. Hyvät pään linjat. Lempeä ilme, pigmentti ok. Erinomainen
ylälinja. Sopiba runko. Hyvä luusto ja kulmaukset. Erinomaiset sivuliikkeet. Hieman leveä edestä.
Hyvä karva. Saisi esiintyä ryhdikkäämmin. (1)
26.7.2012 Peräseinäjoki t. Raija Tammelin VAL ERI1. SA PN-1 VSP
Feminiininen, hyvät mittasuhteet. Muuten hyvät pään linjat, mutta turhan jyrkkä otsapenger. Hyvä
ilme & pigmentti. Hyvä ylälinja, luisu lantio. Sopiva rungon tilavuus. Hyvät etu- ja riittävät
takakulmaukset. Tehokkaat sivuliikkeet. Kaunis väri ja hyvä karva. Kaunis käytös. (1)
27.10.2012 Seinäjoki t. Anne Livo Buvik, Norja KÄY ERI2. PN-2 VARACA
Mycket trevlig helhet. Utmärkta proportioner. Feminint huvud. Mycket bra hals och skuldra.
Välutvecklad bröstkorg. Lite rak överarm, annars normalt vinklad bak. Rör sig stabilt. Utmärk päls
och färg. Trevlig temperament.
125
ELONKERJUUN DANIELA
FIN48091/08 s. 15.9.2008 i. Doniol Nothing to Lose e. Twigle Itty-Bitty
Näyttelyt: 14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin AVO EH
Feminiininen. Hyvät pään linjat. Kevyt alaleuka. Hyvä ilme ja pigmentti. Pitkä kaula. Hyvä ylälinja.
Luisu lantio. Sopiva runko. Hieman matalaraajainen. Hyvä luusto. Hyvät takakulmaukset. Hyvä
etuaskel, takapotkua enemmän. Kapea takaa, avoimet kyynärpäät. Ei parhaassa karvassa. Hyvä väri.
Käytös ok. (1)
ELONKERJUUN MARIANNE
FI13828/12 s. 14.12.2011 i. Eastfarm’s Luxury e. Elonkerjuun Carameea
Näyttelyt: 27.10.2012 Seinäjoki t. Anne Livo Buvik, Norja JUN EH2.
Trevlig helhet. Bra proportioner. Sött feminint huvud. Bra hals och skuldra. Lite rak i sin överarm.
Bröstkorgen behöver utvecklas och bli djupare. Tillräckligt vinklad bak. Rör sig tillräckligt steg,
ännu något brett fram. Utmärkt päls och temperament. Väl presenterad.
6.12.2012 Valkeakoski t. Kirsti Louhi JUN EH2.
Hieman pitkärunkoiselta vaikuttava nuori nainen, jolla melko hyvä pää. Oikea purenta, tummat
silmät. Hyvä kaula. Hieman lyhyt olkavarsi. Rinnansyvyys riittävä, muuten kokonaisuus vielä kovin
kapea. Tänään liikkeet vielä vallattomat. (1)
ELONKERJUUN MYMMELI
FI13577/11 s. 11.12.2010 i. Mawredd Wythawd e. Elonkerjuun Carameea
Näyttelyt: 14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin NUO EH3.
Feminiininen. Erinomaiset pään linjat. Voimakkaat otsaluut. Hyvä ilme ja pigmentti. Hyvä selkä.
Lanne kaartuu liikkeessä. Luisu lantio. Riittävä luusto. Hyvät takakulmaukset. Saisi liikkua
paremmalla takapotkulla. Kiva käytös. Hyvä karva ja väri. (1)
26.7.2012 Peräseinäjoki t. Raija Tammelin NUO EH3.
Feminiininen. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pään pituus, kuono-osa ja varsinkin alaleuka saa täyttyä.
Hyvä ilme ja pigmentti. Ylälinja ok. Luisu lantio. Riittävä rungon tilavuus ja luusto. Hyvät
takakulmaukset. Liikkeessä selkä kaartuu ylös. Saisi liikkua hieman pidemmällä askeleella. Saisi
käyttäytyä hieman reippaammin, jotta liikkeet onnistuisivat paremmin. Hyvä karva ja kaunis väri.
(1)
ELONKERJUUN NIISKUNEITI
FI13579/11 s. 11.12.2010 i. Mawredd Wythawd e. Elonkerjuun Carameea
Näyttelyt: 12.2.2012 Lohja t. Stig Arne Kjellevold, Norja JUN EH2.
Correct size and proportions. Gorgeus head and expression. Nice neck. Little too straight in front
and hindquarters. Good bone and feet. Still needs a lot of time to mature in body. Moves a little
short stepping in profile, a little narrow behind. Beautiful coat. Lovely temperament. (1)
1.4.2012 Korpilahti t. Reia Leikola-Walden JUN EH1.
Vielä hieman hento ja ilmava juniori, jolla oikeat päänlinjat. Hieman pyöreät vaaleat silmät.
Riittävä luusto ja kulmaukset. Vielä kovin litteä runko ja turhan lyhyet mittasuhteet. Liikkuu
riittävällä askelmitalla kevyesti. Miellyttävä luonne ja turkki. (1)
15.4.2012 Vaasa t. Soile Bister JUN EH2.
126
Hyväluustoinen ikäisekseen hyvin kehittynyt feminiininen narttu, jolle toivoisin hieman paremman
ylälinjan. Varsin hyvä pää, ilme voisi olla parempi. Niukasti kulmautunut edestä ja paremmin takaa.
Hyväksyttävä häntä. Liikkuu varsin hyvin. Voisi olla itsevarmempi. Kirsu saisi olla tummempi. (1)
28.4.2012 Teerijärvi t. Bertil Lundgren JUN EH1.
Även för åldern outvecklad tik. Feminint huvud som är lite tunnt. Välburna öron. Lite kort hals.
Tillräckliga vinklar. Flat bröstkorg. Stark rygg. Rör sig med kort steg, trångt bak. Tillräcklig
benstomme. Bra päls och färg. Behöver mycket tid. (1)
29.4.2012 Kaustinen t. Hans Rosenberg JUN EH1.
Feminin tik under stark utveckling. Bra uttryck i ett växande huvud. Bra hals. Öppna
bakbensvinklar. Ännu väldigt ung i sin kropp och länd. Proportionelig benstomme. Brant i sitt kors.
Rör sig med kort steg från sidan. Bra temperament. (1)
5.5.2012 Kauhava t. Bjarsne Sörensen JUN ERI1.
Vackert huvud. Något steg och framskjuten i fronten. Bra kropp för sin ålder.Något fallande kors.
Bra päls och benstomme. (1)
17.5.2012 Kyröskoski t. Nikolay Sedyh JUN ERI1. SA PN-2 SERT
Gute Type und Temperament. Genug vollene Kopf. Gut ausdrück. Nicht ganz genug vollene Brüst.
Gute bewegung. (1)
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia NUO EH
14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin NUO ERI2.
Feminiininen. Hyvät mittasuhteet. Hyvät pään linjat. Silmät saa tummua. Hyvä pigmentti. Hyvä
ylälinja. Hieman luisu lantio. Liikkeessä korkea häntä. Hyvät takakulmaukset. Erinomaiset liikkeet.
Leveät edestä. Hyvä karva. Kaunis käytös. (1)
26.7.2012 Peräseinäjoki t. Raija Tammelin NUO ERI1. SA PN-2 SERT
Feminiininen. Hyvät mittasuhteet. Erittäin hyvät pään linjat. Lempeä ilme. Hyvä pigmentti. Hyv
ylälinja. Riittävä rungon tilavuus. Hyvä luusto. Riittävät takakulmaukset. Hieman pysty olkavarsi.
Hyvät sivuliikkeet. Hieman avoimet kyynärpäät. Hyvä karva ja väritys. Reipas käytös. (1)
11.8.2012 Lapua t. Leila Kärkäs NUO EH1.
Ihastuttava pää ja ilme, kauniit pään linjat ja hyvä vahvuus. Hyvä kaula ja ylälinja, lantiossa
luisuutta. Edestä vielä kovin leveä ja avoin, ikään riittävä rintakehä. Niukasti kulmautunut edestä ja
takaa. Hyvä luusto. Liikkuu hyvin ja antaa itsestään paremman kuvan liikkeessä. Köyristää hieman
lanneosaansa. Hyvä karvan laatu ja miellyttävä käytös. (1)
25.8.2012 Seinäjoki t. Paavo Mattila NUO ERI1.
Kaunis nuori narttu. Hyvänmallinen pää. Etuosa voisi olla hieman enemmän kulmautunut. Hyvä
runko. Eturinta saisi olla hieman selvempi. Hyvä ylälinja. Riittävät takakulmaukset. Hyvänlaatuinen
karvapeite. Liikkuu kohtuullisen hyvin. Miellyttävä luonne. (1)
27.10.2012 Seinäjoki t. Anne Livo Buvik, Norja NUO EH2.
Trevlig helhet med goda proportioner. Sött feminint huvud. Bra hals och skuldra. Något rak is sina
vinklar fram och bak. Mycket ofärdig i sin bröstkorg och saknar förbröst. Lite platt och kort kors.
Rör sig regelbunden, men skulle ha bättre steglängd. Mycket bra päls. Trevlig temperament.
6.12.2012 Valkeakoski t. Kirsti Louhi UNO EH1.
Hyväntyyppinen, rungon mittasuhteiltaan sopusuhtainen narttu, jolla feminiininen pää. Oikea
purenta. Kokonaisuus vielä kovin keswken ja kapea. Hieman lyhyt, luisu lantio. Liikkuu
yhdensuuntaisin liikkein. Tarvitsee vielä aikaa. (1)
EMMWAY KLEOPATRA
FI28504/11 s. 27.3.2011 i. Rocbee Van Gogh e. Rocbee Esmeralda
127
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares JUN EH3.
Feminiininen ujo ensikertalainen, jolla hyvä koko. Hyvä pää ja ilme. Turhan etuasentoiset lavat.
Ikään ja kokoon nähden riittävä luusto. Turhan jyrkkä lantio ja tahtoo vielä tänään köyristää
selkäänsä. Liikkuu sujuvasti kun haluaa, ylälinja saa vielä vakiintua. (1)
5.5.2012 Kauhava t. Bjarne Sörensen JUN EH2.
Vackert huvud. Bra hals. Något steg framt. Välkroppad. Skjuter länden upp under rörelser och står
och går underställt och med korta steg. Bra päls. Behöver mer självförtroende. (1)
17.5.2012 Mikkeli t. Paavo Mattila JUN EH
Hyvin rakentunut narttu. Hyvä pää ja ilme. Kaunis kaula. Hyvin kehittynyt runko. Ylälinja saisi olla
parempi. Hieman luisu lantio. Hyvät takakulmaukset, hieman niukat edessä. Hyvä karvapeite ja
liikkeet. Eturintaa voisi olla jo hieman enemmän. Miellyttävä käytös. (1)
19.5.2012 Lestijärvi t. Jouko Leiviskä EH4.
Vielä pahassa kehitysvaiheessa oleva ilmavalta vaikuttava neliömäinen. Pitkä kaula. Suorahkot
lavat häiritsevät kokonaisuutta. Luusto voisi olla voimakkaampi. Hieman pyöreä kallo. Rungon
tulee kehittyä. Luonne voisi olla avoimempi. Jyrkkä lantio, takakulmaukset voisivat olla
voimakkaammat. Liikkuu ahtaasti takaa. Liikkeiden tulee muutenkin vakiintua. (1)
10.6.2012 Töysä Tuuri t. Leila Kärkäs JUN EH3.
Mittasuhteiltaan hyvä, seistessä jännittää ja köyristää lannetta, liikkeessä paranee. Hieman
lyhytlinjainen pää. Syvä kallo, aavistuksen voimakas otsa. Tummat silmät, mutta värjäymä silmän
sisänurkassa häiritsee ilmettä. Hyvä kaula. Ikäisekseen riittävä eturinta ja elko hyvät etukulmat.
Luisu lantio, mutta hyvin kulmautuneet takaraajat. Liikkeessä antaa paremman kuvan itsestään ja
liikkuu melko mukavasti. Edessä löysyyttä. Hyvä karva. (1)
25.8.2012 Pyhäjoki t. Leni Finne JUN H
Ok mittasuhteet. Sopiva luusto. Kovin varovainen käytös. Oikeailmeinen pää. Erinomaisen tummat
silmät, miellyttävä ilme. Hyvä kaula. Niukka eturinta. Hieman lyhyt olkavarsi. Riittävä rintakehä.
Ok takakulmaukset. Oikea askelpituus. Hieman ahdas takaa. Käytös alentaa palkintosijaa. (2)
väistää
FANWANS AMAZE ME
FIN15651/06 s. 2.2.2006 i. Hammalgårdens Don’t Forget Me e. Benton Lets Go Girls
Näyttelyt: 14.7.2012 Oulu t. Ann Carlström, Ruotsi VAL ERI2. SA PN-2 VARACA Tilltalande
helhet. Utmärkta proportioner. Vackert välskuret huvud. Fint uttryck. Välansatta något stora öron.
Utmärk hals och överlinje. Välkroppad. Välvinklad. Rör sig utmärkt från sidan. Utmärk färg och
bra päls. (1)
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 27.5.2012 Rovaniemi t. Jukka Välitalo VOI1 43p.
Hyvin ohjattu lähtö. Aloittaa maavainuisen sopivavauhtisen jäljestyksen, mikä säilyy hyvänä
lähes koko matkan. 3. ja 4. osuudella pyörimistä riistan jäljillä. Makaukset merkkaa kaikki. 1.
kulma tarkasti, 2. missä katko laajalla lenkillä hyvin, 3. kulmalla pyörimistä. Kaadolle isolla
lenkillä. Kaato kiinnostaa hyvin. Turhat pyörimiset hiukan laskevat kokonaisuutta muutoin
hyvässä suorituksessa.
9.9.2012 Rovaniemi (PM koe) t. Kai Ylikoski VOI3 27p.
Alkumakaus merkataan, ohjatusi jäljelle. 1. osuus edetään kohtuullisen jälkitarkasti, 1. makuu
merkataan laimeasti. Ensimmäisellä kulmalla katko, edetään veritys loppuun ja haetaan jälkeä
kulman takaa useilla lenkeillä. Koiraa kehoitetaan useasti. Koira siirtyy hakemaan verta 1.
osuuden vierestä, sitä löytämättä. Lopulta into loppuu kehoituksista huolimatta. Koira ei enää
etsi jälkeä, tuomitaan 1. hukka. Palautetaan 2. osuuden alkuun. Toinen osuus jälkitarkasti, 2.
makaus merkataan. 2. kulma kaartaen ulkoa. Kolmannen osuuden alkupuolella erkanee jäljestä
128
ilmaa nuuhkien niin kauas, että tuomitaan hukka. Kolmas ja neljät osuus edetään
tarkistuslenkkejä ja pistoja tehden, kulma lenkillä. 3. makaus ohitetaan ja 4. merkataan.
Selvitään lopulta lenkeistä huolimatta kaadolle, jonka osoittaa nuollen ja nuuhkien.
FANWANS CALL MY MOM
FI17840/11 s. 24.1.2011 i. Eastfarm’s Kizmeth e. Fanwans Ain’t She Sweet
Näyttelyt: 9.9.2012 Porvoo t. Eeva Rautala AVO ERI1. SA
Sopiva koko. Erittäin hyvä tyyppi, vielä nuori narttu. Rungon kehitys kesken. Ikäänsä sopivalla
tasolla. Hyvä nartun pää. Oikea kaulan pituus ja ylälinja. Sopusuhtainen luustpo ja kulmaukset.
Vielä mukavassa karvassa. Hyvät takaliikkeet, etuliikkeet kaipaa vielä ulottuvuutta. Hyvä luonne.
(1)
FANWANS COULD BE SWEET
FI17841/11 s. 24.1.2011 i. Eastfarm’s Kizmeth e. Fanwans Ain’t She Sweet
Näyttelyt: 6.12.2012 Valkeakoski t. Kirsti Louhi NUO EH2.
Melko hyvän tyyppinen, vielä kovin kapean ja ilmavan vaikutuksen antava narttu. Melko hyvä pää,
oikea purenta, tummat silmät. Miellyttävä karvanlaatu. Koira liikkuu kovin vallattomasti edestä ja
takaa. Edestä myös kapeasti. Tarvitsee aikaa. (1)
FINNHILL GINA DICAPRIO
FIN35704/07 s. 8.6.2007 i. Eastfarm’s Flying Daemon e. Benton No More Secrets
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares VAL ERI2. SA PN-4
Mittasuhteiltaan ja kooltaan erinomainen narttu. Kaunis pään profiili, hieman vahva kallo. Erittäin
hyvin kulmautunut etuosa, hyvä luusto ja rintakehä. Tänään aavistuksen tuhti, ihanat käpälät. Hyvä
takaosa, kaunis väri ja turkki. Liikkuu hyvin. (1)
FINNHILL HEAVEN CAN WAIT
FI11670/10 s. 11.12.2009 i. Westaway Right on For Don’s e. Benton No More Secrets
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares AVO ERI1. SA PN-2 SERT FIN MVA VARACA
Erittäin laadukas, vahva ja reipas narttu. Hyvä kuono-osa, hieman turhan vahva kallo-osa, mutta
pään profiili on kaunis. Riittävästi kulmautunut etuosa, vahva kaula ja riittävä etuosa. Hyvä väri ja
turkki. Liikkuu hyvin ja kantaa itsensä kauniisti. Näyttävä vahva narttu! (1)
21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen VAL ERI1. SA PN-2
Hyvin liikkuva, erittäin hyväntyyppinen narttu, jolla hyvä pää ja kaula. Hieman etuasentoiset lavat.
Hyvät mittasuhteet. Hyvä runko. Riittävät takakulmaukset. Hyvä turkinlaatu ja väri. (1)
6.5.2012 Lieksa t. Matti Luoso VAL ERI1. SA PN-1 VSP
Erittäin hyväntyyppinen ja –kokoinen narttu. Hyvä pää. Oikea purenta. Melko isot korvat.
Kaulalinja voisi olla parempi. Hyvä luusto & käpälät. Eturinta saisi olla parempi. Hyvä runko. Saisi
liikkua edestä paremmin, takaa hyvin. Hyvä käytös. (1)
13.5.2012 Kuusamo t. Tuula Pratt VAL ERI2. SA PN-4
Melko voimakaspäinen valionarttu. Kaunis ylälinja. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä täyteläinen
runko. Erinomainen raajaluusto. Hieman ahtaat takaliikkeet. Joustava sivuliike. Hyvä turkki. (1)
27.5.2012 Joensuu t. Tatjana Urek, Slovenia VAL ERI1. SA
129
Correct type. Nice head. Correct bite. Good lenght of the neck. Correct topline, lower tail setting.
Good depht of the chest, correct angulations. Good coat quality. Front feet turned in. (1)
14.7.2012 Oulu t. Ann Carlström, Ruotsi VAL ERI1. SA PN-1 VSP CACIB
Tilltalande helhet. Utmärkta proportioner. Vackert välskuret huvud. Fint uttryck. Välansatta öron.
Utmärk hals och överlinje. Välkroppad. Lagom vinklad. Rör sig utmärkt från sidan. Bra
pälskvalitet. Utmärk färg. (1)
3.8.2012 Kuopio t. Harry Tast VAL ERI2. SA
Klassinen walestyyppi. Tasapainoinen ylälinja. Leveä edestä. Voimakas kalloinen pää. Silmät saisi
olla tummemmat. Voimakkaasti kulmautuneet raajat. Oikeanlainen kesäturkki. Hyvä askelpituus.
Leveät etuliikkeet. (1)
FINNHILL I DID IT AGAIN
FI59630/10 s. 4.11.2010 i. Don’s Ten To One e. Finnhill Gina Dicaprio
Näyttelyt: 21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen JUN ERI1.
Hyväntyyppinen narttu. Kuonon selkä saisi olla leveämpi. Hyvä kaula ja ylälinja. Etuosa saisi olla
paremmin kulmautunut, samoin takaosa. Tiivis runko. Liikkuu ahtaasti takaa. Hyvä turkinlaatu ja
hyvä luonne. (1)
6.5.2012 Lieksa t. Matti Luoso NUO EH1.
Tyypiltään erittäin hyvä nuori narttu. Pää saa vielä voimistua. Oikea purenta. Hyvät silmät ja
korvat. Hyvä kaulalinja. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Eturinta & runko saisi vielä kehittyä ja
kulmaukset voimistua. Liikkuu hyvällä taka-askeleella, mutta löysästi. Liikkeiden tulisi olla
tasapainoisemmat. Hyvä käytös.
13.5.2012 Kuusamo t. Tuula Pratt NUO ERI1. SA PN-2 VASERT
Kaunislinjainen narttu, miellyttävä pää & ilme. Hieno kaula & ryhti. Erinomainen selkälinja.
Tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen runko. Hieman ahtautta takaliikkeissä. Hyvä sivuaskel.
Hyvä turkki. (1).
27.5.2012 Joensuu t. Tatjana Urek, Slovenia NUO ERI3.
Good size. Nice head. Correct bite. Good lenght of the neck. Correct topline & tail setting. Good
depht of the chest. Long in loin part. Correct angulations. Excellent coat quality & colous.
Movement in front could be better. (1)
8.7.2012 Kokkola t. Tuula Pratt NUO ERI2. SA PN-3 VASERT
Kaunislinjainen narttu. Kauniit pään linjat. Hyvä kaula. Erinomainen selkälinja. Hyvä lapa,
olkavarsi voisi olla viistompi. Erinomainen runko ja takaosa. Joustava liikunta, riittävä askelpituus.
Hyvä askelpituus. Kaunis turkki.
14.7.2012 Oulu t. Ann Carlström, Ruotsi NUO ERI2. SA
Tilltalande helhet. Fenminin huvud. Något tunt nosparti. Välplacerade öron. Utmärk hals och
överlinje. Välkroppad. Lagom vinklad. Rör sig trångt bak, väl från sidan. Kunde ha något längre
steg fram. Utmärk pälskvalitet. (1)
22.7.2012 Kemi t. Eva Mjelde, Norja NUON ERI1.
Bitch 20 months old. Still needs to improve in head. Needs better muzzle, more filled out. Nice
neck & shoulder. Excellent body & topline with good angulations behind. Good mover. (1)
3.8.2012 Kuopio t. Harry Tast NUO ERI3.
Klassinen walestyyppi. Tasapainoiset pitkät linjat rungossa. Kyynärvarret eivät täysin
yhdensuuntaiset. Jalo kaunisilmeinen pää. Hyvä raaja- ja runkorakenne. Oikea karvan laatu.
Kyynärpäät ulkokierteiset. Saisi liikkua halukkaammin. (1)
130
GLANFFRWD RACHEL WALL
FI23133/11 s. 2.11.2010 i. Coenendal Maillo e. Glanffrwd Ehedydd Coed
Näyttelyt: 21.4.2012 Loviisa t. Leni Finne NUO ERI2.
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Lähes oikealinjainen pää, melko pitkä otsapenger. Hyvät silmät
ja korvat. Erinomainen kaula ja eturinta. Hieman lyhyt olkavarsi. Aavistuksen lyhyt rintakehä,
pitkähkö lanne. Kauniisti kulmautuneet takaraajat. Oikea askelpituus. Hieman löydä edestä. (1)
2.9.2012 Helsinki t. Ewa Nielsen, Ruotsi NUO ERI2.
Feminin tik med feminint huvud. Kunde ha bättre överlinje. Skjuter upp länden för mycket i rörelse.
Normalt vinklad. Alltför kort i sin bröstkorg. Kunde ha mer muskler. Bra päls och färg. Behöver
strama upp sig i rörelse. Något brant kors. (1)
GELTMAN’S GALA DIVINE
S34492/2009 s. 12.4.2009 i. Haregate Wild Saffron e. Geltman’s Gala Supreme
Näyttelyt. 8.12.2012 Helsinki t. Patric Ragnarsson, Ruotsi VAL ERI2. SA PN-2 VARACA
Utmärkt typ, vacker champion tik byggd på fina linjer. Vackert välformat feminint huvud, mörka
vackra ögon, välplacerade öron, fint djup i nospartiet, fint milt uttryck.Vacker hals, harmoniska
vinklar fram och bak, korrekt överlinje, välformad bröstkorg, fint förbröst, härlig lårbredd, bra ben
och tassar. Rör sig med fin stil och bra steg. Utmärkt temperament, välvisad. En tilltalande tik. (1)
9.12.Helsinki t. Michael Kristensen, Tanska VAL ERI
3,5. Well balanced. Feminine. Good proportions in head. Dark, but a little bit round eye. Scissors
bite. Well set & well formed ears. Excellent neck& shoulder. Good spring of rib & ribcage of good
lenght. Strong loin.Well angulated hind quarters but a little bit high hocks. Moved with good reach
and drive from side, but a bit close behind & wide in front. Silky coat. Well presented. (1)
HAMMALGÅRDENS BACK TO STAY
FI39394/10 s. 4.4.2010 i. Westaway Right on For Don’s e. Hammalgårdens Moonlight Shadow
Näyttelyt: 8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar AVO ERI1. SA PN-2 SERT
2 years old, veru nice in type. Super proportions. Could have better line. Good eye expression.
Correct earset. Excellent bodystructure. Correct tailset. Good front. Correct angulations. Nice and
sound movement. (1)
29.4.2012 Lahti KV t. Hans Lehtinen AVO ERI1. SA PN-1 ROP
Erittäin kaunis narttu. Erinomainen runko. Kauniit mittasuhteet. Sopiva luusto. Hyvä takaosa. Pää
saisi olla hieman vaikuttavampi. (1)
12.5.2012 Tampere KV t. Matti Tuominen AVO ERI2. SA PN-4
2 v erinomaista tyyppiä oleva narttu, jolla hyvä luusto & ylälinja. Turhan vaaleat silmät. Hyvä
kaula. Niukat tasapainoiset kumaukset. Liikkuu hyvin. Esiintyy ja esitetään hyvin. (1)
HAMMALGÅRDENS WILL TO PLEASE
FIN13101/06 s. 19.1.2002 i. Kastalian John Frost e. Hammalgårdens Little Surfer Girl
Näyttelyt: 21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen VET ERI1. SA PN-1 ROP ROP- ja BIS2vet
Erinomaisessa kunnossa oleva veteraaninarttu. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula. Erinomainen runko.
Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu ja esiintyy hyvin. (1)
9.6.2012 Taivalkoski t. Elena Ruskovaara VET ERI1. SA PN-1 ROP ROP-vet
131
Erinomainen tyyppi. Haluttu reipas käytös. Hyvin kaunis hienopiirteinen pää ja oikea ilme. Hyvä
kaula, rungon malli ja takaosa. Liikkuu iloisesti ja halukkaasti hyvällä yhdensuuntaisella askeleella
ja oikealla askelpituudella. Hyvin tyypikäs kauttaaltaan. (1)
JANGAS DUCK SOUP
FIN52280/06 S. 17.10.2006 i. McTwister’s Wet Wet Wet e. Jangas Behaving Badly
Tottelevaisuuskokeet: 23.9.2012 Tampere t. Juha Kurtti EVL3 221,5p sij. 3.
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 8 Vapaana
seuraaminen 10 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 7 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 0 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 10 Tunnistusnouto 10 Kaukoohjaus 8
21.10.2012 Helsinki t. Marita Packalén EVL2 250,5p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 7 Vapaana
seuraaminen 8,5 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 10 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 9
Ohjattu noutaminen 0 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 10 Tunnistusnouto 8 Kaukoohjaus 7,5
11.11.2012 Lempäälä t. Marja Ala-Nikkola EVL 129p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 8 Vapaana
seuraaminen 7 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 5 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 5 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 0 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 9 Tunnistusnouto 0 Kaukoohjaus 0 Keltainen kortti: koiraan tarttuminen painostuksen merkeissä
24.11.2012 Vantaa, Ojanko t. Ossi Harjula EVL 154p
Istuminen ryhmässä 2 min. 0 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 9 Vapaana
seuraaminen 6,5 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7,5 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 5 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 0 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 9 Tunnistusnouto7 Kaukoohjaus 6,5
JANGAS EASY PEASY
FI21408/09 s. 8.3.2009 i. Gravelfarm’s Famouse Grouse e. Jangas Duck Soup
Näyttelyt: 2.9.2012 Helsinki t. Ewa Nielsen, Ruotsi KÄY EH2.
Feminint huvud, uttrycket störs av ljusa ögon. Kunde vara bättre vinklad och ha mer utfylld
bröstkorg. Utmärkt benstomme, päls och färg. Rör sig med korta steg. Är inte på humör för att
hanteras (tandvisning). (1)
JANGAS ELIN KELIN KLOT
FI21410/09 s. 8.3.2009 i. Gravelfarm’s Famouse Grouse e. Jangas Duck Soup
Näyttelyt: 31.3.2012 Savitaipale t. Pekka Teini KÄY EH2.
Keskikokoa kookkaampi, kuitenkin vielä narttumainen kokonaisuus. Hyvät pään linjat, melko
vaaleat silmät. Hyväasentoinen kaula, hyvä ylälinja. Hieman pyöreä lantio. Voimakkaat kulmaukset
takaa, tiiviit käpälät. Turkissa hyvä laatu, mutta määrältään tänään niukka. Mukava käytös. Liikkuu
hyvällä askelpituudella. Voisi esiintyä hieman reippaammin. (1)
132
JANGAS ELLI-VELLI
FI21411/09 s. 8.3.2009 i. Gravelfarm’s Famouse Grouse e. Jangas Duck Soup
Tottelevaisuuskokeet: 23.9.2012 Tampere t. Juha Kurtti ALO2 156p
Luoksepäästävyys10 Paikalla makaaminen 7Seuraaminen kytkettynä7,5 Seuraaminen taluttimetta
7,5 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 5 Luoksetulo 10 Seisominen seuraamisen yhteydessä 7
Estehyppy 8 Kokonaisvaikutus 10
JANGAS ENTTENTENTTEN
FI21413/09 s. 8.3.2009 i. Gravelfarm’s Famouse Grouse e. Jangas Duck Soup
Näyttelyt: 9.6.2012 Karkku t. Ann Corbett AVO ERI
Pleasing head and expression, clean neck and shoulders with good depth of body. Well boned, good
topline. Would prefer stronger quarters. Moves steadily.
15.7.2012 Forssa t. Viva-Maria Soleckyj-Spunar, Puola KÄY ERI1. SA
Excellent expression, line of head is excellent, typical top line with optimal balance, sweet
character, today is too slim, optimal construction of back legs, excellent construction of front,
movement very dynamical & rhythmical.
2.9.2012 Helsinki t. Ewa Nielsen, Ruotsi AVO EH4.
Feminin tik, som kunde ha lite mer bredd i skallen, tunga öron till huvudet. Bra storlek. Normal
vinklad. Kunde ha mer utfyld bröstkorg. Rör sig med bra steg från sidan, löst fram och tätt bak. (1)
JANGAS EYE-POPPER
FI21414/09 i. Gravelfarm’s Famouse Grouse e. Jangas Duck Soup
Näyttelyt: 4.8.2012 Vesilahti t. Vera Smirnova AVO ERI
Erittäin hyvä tyyppi. Riittävä luusto. Sopiva koko. Kaunis pää. Vahva selkä. Hyvä runko. Riittävät
etu- ja takakulmaukset. Lihaksikas takaosa. Hieman laineikas turkki. Liikkeet tulisi olla
tehokkaammat. (1)
JANGAS FIELD POPPY
FI53073/10 s. 2.9.2010 i. Button Nose D’Ann Cambris e. Jangas Dolce Vita
Näyttelyt: 15.4.2012 Vaasa t. Soile Bister NUO T
Kovin kevytrunkoinen lyhytrunkoinen narttu, jolla saisi olla parempi ylälinja. Vieras ilme, turhan
voimakas otsapenger ja lyhyt kuono. Lihanvärinen kirsu. Niukasti kulmautunut edestä ja takaa.
Kovin kehittymätön edestä. Hyvä karva ja miellyttävä luonne. Veivaavat etuliikkeet ja tyydyttävä
taka-askel. (1)
MH-luonnekuvaus: 19.5.2012 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson suoritettu
1a Kontakti, tervehtiminen
1b Kontakti, yhteistyö
1c Kontakti, käsittely
2a Leikki 1, leikkihalu
2b Leikki 1, tarttuminen
2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu
4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
2 Väistää tai hakee tukea ohjaajasta
4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
4 Tarttuu heti koko suulla
3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu
uudestaan/Korjailee otetta
133
3a Takaa-ajo 1
3a Takaa-ajo 2
matkan saalista
3b Tarttuminen 1
3b Tarttuminen 2
4 Aktiviteettitaso
toimintoja
5a Etäleikki, kiinnostus
5b Etäleikki, uhka/aggressio
5c Etäleikki, uteliaisuus
5d Etäleikki, leikkihalu
5e Etäleikki, yhteistyö
6a Yllätys, pelko
6b Yllätys, puolustus/aggressio
6c Yllätys, uteliaisuus
6d Yllätys, jäljellejäävä pelko
6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus
7a Ääniherkkyys, pelko
7b Ääniherkkyys, uteliaisuus
7c Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko
7d Ääniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus
8a Aaveet, puolustus/aggressio
8b Aaveet, tarkkaavaisuus
8c Aaveet, pelko
8d Aaveet, uteliaisuus
8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen
9a Leikki 2, leikkihalu
9b Leikki 2, tarttuminen.
10 Ampuminen
4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy
saaliille
3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko
2 Ei tartu, nuuskii saalista
1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä
3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
1 Ei osoita uhkauseleitä
1 Ei saavu avustajan luo
1 Ei osoita kiinnostusta
1 Ei osoita kiinnostusta
4 Pakenee enintään 5 metriä
1 Ei osoita uhkauseleitä
5 Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua
1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
2 Kyykistyy ja pysähtyy
5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai
väistämistä
1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
3 Osoittaa useita uhkauseleitä
4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee
paikalta/Pakenee
1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun
pois/Ei mene ajoissa
1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa
4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
4 Tarttuu heti koko suulla
3 Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa
leikkiin/passiivisuuteen
JANGAS FLOWER POWER
FI53074/10 s. 2.9.2010 i. Button Nose D’Ann Cambris e. Jangas Dolce Vita
Näyttelyt: 21.4.2012 Loviisa t. Leni Finne NUO EH2.
Melko lyhytrunkoinen. Luusto voisi olla aavistuksen voimakkaampi. Lähes oikealinjainen pää.
Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvät korvat. Niukahko eturinta. Hieman pystyt lavat.
Oikeanmallinen rintakehä. Melko jyrkkä lantio. Polvikulmaus voisi olla voimakkaampi. Kovin
lyhyt taka-askel.
15.7.2012 Forssa t. Viva-Maria Soleckyj-Spunar, Puola NUO ERI1. SA
Excellent expression of head, has nice line & picture of lips, nice eyes, typical topline. Corpus has
good size, excellent construction of backlegs, typical front. Has wonderful behaviour, movement is
rythmical, looks very healthy, nice coat.
MH-luonnekuvaus: 19.5.2012 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson suoritettu
1a Kontakti, tervehtiminen
4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
134
1b Kontakti, yhteistyö
1c Kontakti, käsittely
2a Leikki 1, leikkihalu
2b Leikki 1, tarttuminen
2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu
3a Takaa-ajo 1
3a Takaa-ajo 2
3b Tarttuminen 1
3b Tarttuminen 2
4 Aktiviteettitaso
5a Etäleikki, kiinnostus
5b Etäleikki, uhka/aggressio
5c Etäleikki, uteliaisuus
5d Etäleikki, leikkihalu
5e Etäleikki, yhteistyö
6a Yllätys, pelko
6b Yllätys, puolustus/aggressio
6c Yllätys, uteliaisuus
6d Yllätys, jäljellejäävä pelko
6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus
7a Ääniherkkyys, pelko
7b Ääniherkkyys, uteliaisuus
7c Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko
7d Ääniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus
8a Aaveet, puolustus/aggressio
8b Aaveet, tarkkaavaisuus
8c Aaveet, pelko
8d Aaveet, uteliaisuus
8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen
9a Leikki 2, leikkihalu
9b Leikki 2, tarttuminen
10 Ampuminen
3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
3 Hyväksyy käsittelyn
3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
2 Ei tartu, nuuskii esinettä
1 Ei tartu esineeseen
3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko
matkan saalista
3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko
matkan saalista
2 Ei tartu, nuuskii saalista
2 Ei tartu, nuuskii saalista
3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä
toimintoja
3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
1 Ei osoita uhkauseleitä
1 Ei saavu avustajan luo
1 Ei osoita kiinnostusta
1 Ei osoita kiinnostusta
4 Pakenee enintään 5 metriä
1 Ei osoita uhkauseleitä
2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja
houkuttelee koiraa
1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
3 Pysähtyy, haistelee tai katselee väh. kahdella ohituskerralla
3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai
väistämistä
1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai
koko ajan toista
5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee
paikalta/Pakenee
1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun
pois/Ei mene ajoissa
1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa
1 Ei leiki - ei osoita kiinnostusta
1 Ei tartu esineeseen
2 Häiritsevyys lisääntyy leikin/passiivisuuden aikana, sen
jälkeen välinpitämätön
JANGAS FORGET-ME-NOT
FI53071/10 s. 2.9.2010 i. Button Nose D’Ann Cambris e. Jangas Dolce Vita
Näyttelyt: 9.6.2012 Karkku t. Ann Corbett NUO ERI4.
Pretty bitch, however short of muzzle giving an untypical expression. Good neck and shoulder.
Lacks a little substance and depth. Moved very steadily, however little close behind.
18.8.2012 Kouvola t. Yochai Barak NUO ERI1. SA VASERT
Nice type. Feminine strong body. Correct head. Good bone. Good chest. Should be more free on the
movement. Could be better angulated in the rear. Nice temperament. Good coat and colour. (1)
135
MH-luonnekuvaus: 19.5.2012 kuvaajat: Carina Timberg ja Kerstin Persson suoritettu
1a Kontakti, tervehtiminen
1b Kontakti, yhteistyö
1c Kontakti, käsittely
2a Leikki 1, leikkihalu
2b Leikki 1, tarttuminen
2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu
3a Takaa-ajo 1
3a Takaa-ajo 2
3b Tarttuminen 1
3b Tarttuminen 2
4 Aktiviteettitaso
5a Etäleikki, kiinnostus
5b Etäleikki, uhka/aggressio
5c Etäleikki, uteliaisuus
5d Etäleikki, leikkihalu
5e Etäleikki, yhteistyö
6a Yllätys, pelko
6b Yllätys, puolustus/aggressio
6c Yllätys, uteliaisuus
6d Yllätys, jäljellejäävä pelko
6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus
7a Ääniherkkyys, pelko
7b Ääniherkkyys, uteliaisuus
7c Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko
7d Ääniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus
8a Aaveet, puolustus/aggressio
8b Aaveet, tarkkaavaisuus
8c Aaveet, pelko
8d Aaveet, uteliaisuus
8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen
9a Leikki 2, leikkihalu
9b Leikki 2, tarttuminen
10 Ampuminen
4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
3 Hyväksyy käsittelyn
4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2 Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan
4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy
saaliille
1 Ei aloita
2 Ei tartu, nuuskii saalista
1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
4 Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy
vähitellen
3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
1 Ei osoita uhkauseleitä
1 Ei saavu avustajan luo
1 Ei osoita kiinnostusta
1 Ei osoita kiinnostusta
5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä
1 Ei osoita uhkauseleitä
1 Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / Ei mene
ajoissa
3 Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen
ohituskerran jälkeen
1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä
1 Ei mene katsomaan/ei mene ajoissa
3 Pieni niiaus tai nopeuden vaihtelu kerran, pienenee toisen
ohituskerran jälkeen
1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
1 Ei osoita uhkauseleitä
3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai
koko ajan toista
5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee
paikalta/Pakenee
1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun
pois/Ei mene ajoissa
1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa
3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
1 Ei tartu esineeseen
5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta
JANGAS GALE WIND
FI51318/11 s. 24.8.2012 i. Maxberry’s Amor e. Jangas Ees-Taas
Näyttelyt: 5.2.2012 Lohja Puppy Cup t. Katja Korhonen BABY 3.
5 kk aavistuksen matalaraajaisen kuvan tänään antava narttupentu, jolla hyvä pää & miellyttävä
ilme. Oikea purenta. Hyvät korvat. Riittävä kaulan pituus. Eturinta ja runko saavat vielä täyttyä.
Saisi olla voimakkaammin kulmautunut edestä ja takaa. Aavistuksen kevyt raajaluusto. Hyvät
136
käpälät. Hyvä karvanlaatu ja häntä. Liikkuu aavistuksen ahtaasti takaa ja leveästi edestä. Riittävä
askelpituus. Rauhallinen luonne.
17.5.2012 Helsinki PN t. Kati Heiskanen PEK4.
Narttumainen kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet. Feminiininen pää. Hieman pyöreä kallo-osa. Hyvä
kaula. Pehmeä ylälinja. Runko kesken kehityksen. Tällä hetkellä takakorkeassa kasvuvaiheessa.
Tasapainoiset kulmaukset. Siopiva raajaluusto. Voisi liikkua pidemmällä askeleella sivulta. Hyvä
luonne. Esitetään hyvin. Kaunis väritys.
JANGAS GONE WITH THE WIND
FI51317/11 s. 24.8.2012 i. Maxberry’s Amor e. Jangas Ees-Taas
Näyttelyt: 5.2.2012 Lohja Puppy Cup t. Katja Korhonen BABY 2.
5 kk Hyvät mittasuhteet omaava narttupentu, jolla hyvä pää & miellyttävä ilme. Hieman löysä
purenta. Hyvät korvat. Riittävä kaulan pituus. Eturinnan ja rungon tulee vielä täyttyä. Aavistuksen
kevyt raajaluusto. Saisi olla voimakkaammin kulmautunut edestä. Erinomaiset takakulmaukset.
Hyvä turkinlaatu ja häntä. Liikkuu vielä kovin pentumaisesti. Miellyttävä luonne.
17.5.2012 Helsinki PN t. Kati Heiskanen PEK3.
Feminiininen. Kevyt kokonaisuus. Hyvät mittasuhteet. Sievä pää. Hyvä ilme. Hyvä kaula.
Ylälinjassa aavistus pehmeyttä. Hieman luisu lantio. Runko kesken kehityksen. Toivoisin
vahvemman raajaluuston. Hyvät tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvällä askelmitalla. Ylälinjassa
pehmeyttä. Hyvä luonne.
KEVÄTHANGEN CUPCAKE
FI21452/10 s. 3.3.2010 i. Rocbee Adonis e. Keväthangen Aime
Näyttelyt: 13.5.2012 Kuusamo t. Tuula Pratt AVO EH2.
Turhan voimakas pää. Silmät saisivat olla tummemmat ja kuivempi huulilinja. Hyvä kaula. Riittävät
kulmaukset. Täyteläinen runko. Hyvä selkälinja. Antaa hieman matalaraajaisen vaikutelman.
Yhdensuuntainen liike. Rauhallinen. (1)
9.6.2012 Taivalkoski t. Elena Ruskovaara AVO EH2.
Narttumainen kokonaisuus. Hyvä luusto. Toivoisin tyypikkäämmän, vähän pidemmän pään.
Vaaleat silmät häiritsevät. Paikoin pehmeyttä karvassa. Tarpeeksi voimakkaat raajojen kulmaukset.
Riittävä kaula. Liikkuu yhdensuuntaisesti takaa, vähän löysä edestä. Hyvä pituus sivuaskeleessa.
Tyypillinen häntä. Ei parhaassa karvassa tänään. Vähän pirteämpi olemus olisi eduksi. (1)
LLAWEN SAVANNAH
FI38622/02 s.23.8.2002 i. Benton Hole In One e. Llawen Klothilde
Tottelevaisuuskokeet: 11.11.2012 Lempäälä t. Marja Ala-Nikkola EVL- 18 p ohjaaja keskeytti
Istuminen ryhmässä 2 min. 0 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 9 - ohjaaja keskeytti
18 pistettä
LLAWEN WINTER TALES
FI12877/10 s.17.12.2009 i. Westaway Right On For Don's e.Llawen Tales Of Thilde
Näyttelyt: 4.8.2012 Vesilahti t. Vera Smirnova AVO ERI3 SA PN 3 Vara-Sert.
Erittäin hyvä tyyppi. Riittävä luusto. Pienehkö pää suhteessa runkoon. Hyvä kaula, vahva selkä.
Eturintaa saisi olla enemmän. Tilava rintäkehä. Riittävät etu- ja hyvät takakulmaukset. Kauniit
137
liikkeet.
11.-12.8.2012 Raisio t. Lisbeth Campbell. AVO ERI1 SA PN1 ROP Sert.
Feminine bitch. Excellent type and size. Nice eye. Beautiful top line. Little long in loin. Would like
darker colour. Good coat and texture. Beautiful mover. Very nice temperament.
11.-12.8.2012 Helsinki t. Göran Bodegård. AVO ERI1.
Feminin önskar huvudet något bättre typat. Något tunn i halsen. Bra lagd skuldra. Brant överarm.
Bra rygglängd. Något höga hasor. Önskar något längre steg, men är korrekt fram och bak.
LLEWPART’S ATTRACTIVE GIRL
FI46236/08 s. 14.7.2008 i. Benton Victory Lap e. Milfeddyg Llewpart
Näyttelyt: 8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar VAL ERI1. SA PN-4 3 years old, nice in type.
Good proportions, rich in substance. Typical head with nice expression. Excellent body structure.
Very good angulation. Nice and sound movement. (1)
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VAL ERI3
17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola VAL ERI Erinomainen tyyppi. Turhan tuhdissa kunnossa
esitetty. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Sopiva luusto. Takakulmaukset
voisivat olla voimakkaammat. Liikkuu riittävällä askeleella. Olisi edukseen kevyemmässä
kunnossa. (1)
11.-12.8.2012 Helsinki t. Göran Bodegård. VAL ERI1 SA PN2.
Bra storlek, bra proportioner. Visad i för hög kondition. Bra huvud. Väl ansatt hals. Korrekt front,
önskar mer stomme och has. Bra svans. Rör sig bra.
LLEWPART’S BEGUILING GIRL
FI42036/11 s. 28.6.2011 i. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Llewpart
Näyttelyt: 7.1.2012 Lohja PN t. Eeva Anttinen PEK2. KP
Feminiininen, aavistuksen pitkärunkoinen. Päässä saisi olla hieman selkämpi otsapenger muuten
pitkä ja kuiva. Hyvä kaula, oikea selkälinja. Syvä, oikeanmutoinen runko. Hieman suorat olkavarret
ja litteät etukäpälät. Sopivasti kulmautunut takaa. Turhan pitkä lanneosa. Hieman korkea
kinnerkulma. Kyynärpäistä löysät liikkeet, muuten ok. Oikeanlaatuinen suora karvapeite
12.2.2012 Lohja t. Stig Arne Kjellevold, Norja PEK2. KP
Lovely bitch. Excellent size. Would like a touch shorter in back for perfect balance. Gorgeus head.
Nicely constructed both ends. Excellent body. Very mature for her age. Good bone. A little flat feet.
Moves freely. Very happy and confident. (1)
26.2.2012 Lohja t. Jaana Hartus PEK1. KP ROP-pentu
Pitkälinjaninen, erinomaista tyyppiä oleva. Lupaavat raajat, ikäisekseen jo erittäin täyteläinen
runko. Esitetään hieman tuhdissa kunnossa. Lupaava pää. Pitkät maatavoittavat liikkeet.
21.3.2012 Savitaipale t. Pekka Teini JUN ERI1. SA PN-2 SERT
Todella lupaava hyvin rakentunut nuori narttu. Sievä pää, jossa myös oikea ilme. Rungossa hienot
mittasuhteet ja oikea ylälinja, joka vielä hieman liikkeessä joustaa. Hyvä eturinta. Hyvät
kulmaukset raajoissa ja vahvat käpälät, hyvä turkki. (1)
8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar JUN ERI3.
9 months, very good proportions. Enough strong bone. Very good head, typical expression. Should
have a stronger back. Slightly steep croup. Slightly steep shoulders. In movement she is still loose
in front. (1)
17.5.2012 Mikkeli t. Paavo Mattila JUN ERI3.
138
Kaunis nuori narttu. Kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvä kaula. Sopusuhtainen runko ja luusto. Hyvä
ylälinja ja raajat. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös. (1)
16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova JUN ERI3.
Erinomainen tyyppi. Sopiva luusto & koko. Oikeat mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Hyvä
ylälinja. Erinomainen eturinta. Syvä rintakehä. Riittävät etu- ja hyvät takakulmaukset. Takaluisi
lantio. Hieman löysät etuliikkeet, hyvät sivulta katsoen. (1)
17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola JUN ERI1. SA VASERT (ROP-juniori)
Erinomainen tyyppi. Miellyttävä pää. Hyvä kaula. Rodunomainen ylälinja. Erinomainen runko
ikäisekseen. Riittävät kulmaukset, joskin toivoisin selvempää etukulmausta. Kantaa itsensä hyvin
liikkeessä. Liikkuu hyvällä askeleella.(1)
10.6.2012 Kangasniemi t. Inga Siil. JUN EH1.
Very feminine bitch. Excellent type and size. Very pleasing head and expression. Correct ears.
Topline and tailset could be better especially when moving. Too straight in front angulations. Very
well angulated rear. Excellent ribcage and body. Excellent coat quality and color. Needs more self
confidence. A bit loose in elbows. Needs to settle down in front movement. Soft in topline when
moving.
11.-12.8.2012 Helsinki t. Göran Bodegård. JUN ERI1.
Feminin. Mycket vackert huvud, aningen lång rygg. Bra skuldra, men något brant i överarmen.
Ännu fattigt förbröst. Bra steglängd, lite höga fråmbensrörelsen.
LLEWPART’S BEWITCHING GIRL
FI42034/11 s. 28.6.2011 i. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Llewpart
Näyttelyt: 7.1.2012 Lohja t. Eeva Anttinen PEK1. KP VSP-pentu
Feminiininen, mittasuhteiltaan oikea. Kuiva, ieman niukkahuulinen kuono-osa, hyvä kallo.
Etuasentoiset lavat. Riittävä rintakehän syvyys ikäisekseen. Sopivasti kulmautunut. Hyvät käpälät.
Vapaat hyväpotkuiset liikkeet. Oikeanlaatuinen suora kiiltävä karva.
5.2.2012 Lohja t. Katja Korhonen PEK2.
7 kk. Tänään itsestään hieman matalaraajaisen kuvan antava narttupentu, jolla hyvä pää &
miellyttävä ilme. Hyvät korvat. Ikäisekseen hyvä eturinta & runko. Riittävästi kulmautuneet raajat.
Aavistuksen kevyt raajaluusto. Hyvä karvanlaatu & häntä. Hyvät käpälät. Liikkuu
yhdensuuntaisesti ja riittävällä askelpituudella. Rauhallinen luonne.
26.2.2012 Lohja t. Jaana Hartus PEK2.
Erinomaista tyyppiä oleva, tasapainoisesti rakentunut, mittasuhteiltaan lupaava nuori narttu. Hyvä
ylälinja. Lupaava pää ja ilme. Tasapainoiset kulmaukset ja hyvä askelmitta, liikkeessä voisi olla
enemmän elämäniloa.
8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar JUN EH
9 months, medium strong bones. Good head, bit strong stop. Could have little stronger muzzle.
Good eyeshape & expression. Good topline. Slightly steep croup. In movement should be more
stronger behind. (1)
20.5.2012 Salo t. Arja Koskelo JUN H
Erittäin hyvän tyyppinen, vahva riittävän feminiininen 11 kk narttu. Hyvä pää, miellyttävä ilme.
Kiäisekseen hyvin kehittynyt runko. Oikea ylälinja. Hyvä väri ja karva. Väistää ja aristelee liikaa,
eikä käytä häntäänsä. (2 väistää)
27.5.2012 Järvenpää t. Tanya Ahlman-Stockmari JUN ERI1. SA PN-2 SERT
Kauttaaltaan feminiinen. Erinomainen koko. Oikeat rungon mittasuhteet. Hyvä kallo-osa, hieman
kevyt kuono-osa. Ikäisekseen erinomainen runko. Tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen
karvapeite. Liikkuu hyvin. Tarvitsee lisää itseluottamusta. (1)
139
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia JUN EH
17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola JUN ERI4.
Erittäin hyvän tyyppinen. Vahva, mutta feminiinen. Hyvä pää. Riittävä kaula. Hyvä ylälinja. Saisi
olla selvemmin kulmautunut edestä. Hyvä runko. Hieman korkea kinner. Kantaa itsensä hyvin
liikkeessä. (1)
11.-12.8.2012 Raisio t. Lisbeth Campbell JUN EH2.
Feminine bitch. Very nice typed size. Nice head, good proportions. Little steep in shoulder and
upper arm. Good body. Nice feet. Good angulation behind. Moves nicely but needs much more
confidence. Good color coat and super condition.
MAGICSTREAM’S HULABALOO BALAI
FI33801/06 s.4.6.2006 i. Rocbee King Of The Hill e. Magicstream's Florafelicia
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares. VAL ERI3. Vahvatekoinen hieman kookkaampi
hyvin liikkuva, tänään valitettavasti karvaton narttu, kaunis kuono hieman vahva kallo-osa. Hyvä
kaula ja lapa. Sopiva luusto ja rintakehä. Sopusuht. kulm. takaosa, hieman pienehkö karva. Liikkuu
hyvin.
MAWREDD ARABEDD
FI13579/09 s. 28.1.2009 i. Geltman's Gold Standard e.Mawredd Taradr y Coed
Näyttelyt: 8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar. AVO EH2. 3 years. Medium strong, could have
more substance in body. Feminine head and expression, good coarse. Could have little stronger
back. Needs more ribcage for age. Could have more drive behind.
26.5.2012 Joensuu t. Sauge Jan Roger. AVO ERI2. 3 years old, exelleant breed type. Lovely head
and expression. Good neck, front and bone. Strong back. Coud have a better tailset. Good
hindguarters. Moves ok. Could have more coat.
27.5.2012 Joensuu t. Tatjana Urek AVO ERI1 SA. Excellent type. Feminine head. Correct bite.
Good lenght of the neck. Correct topline and tail setting. Good depht of the chest. Excellent lenght
of the body. Correct angulations. Good coat quality. Correct movement.
16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova AVO ERI3. Erittäin hyvä tyyppi. Riittävä luusto, sopiva koko.
Elegantti narttumainen pää, Vahva selkä. Toivoisin enemmän eturintaa ja rintakehä saisi olla
tilavampi. Etuasentoiset lavat. Riittävät takakulmaukset. Liikkuu pitkällä askeleella.
MH-luonnekuvaus: 19.5.2012 Hausjärvi (Oitti) kuvaajina: Carina Timberg ja Kerstin
Persson Tulos: Kuvaaja keskeytti pehmeyden takia
Osasuoritus
1a
1b
1c
2a
2b
2c
3a
3a
3b
Tulos
Kontakti, tervehtiminen
4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
Kontakti, yhteistyö
3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
Kontakti, käsittely
3 Hyväksyy käsittelyn
Leikki 1, leikkihalu
3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
Leikki 1, tarttuminen
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
Leikki 1, puruote ja taisteluhalu 1 Ei tartu esineeseen
Takaa-ajo 1
1 Ei aloita
Takaa-ajo 2
2 Aloittaa, mutta keskeyttää
Tarttuminen 1
1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
140
3b
4
5a
5b
5c
5d
5e
Tarttuminen 2
Aktiviteettitaso
Etäleikki, kiinnostus
Etäleikki, uhka/aggressio
Etäleikki, uteliaisuus
Etäleikki, leikkihalu
Etäleikki, yhteistyö
1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
1 Ei osoita uhkauseleitä
1 Ei saavu avustajan luo
1 Ei osoita kiinnostusta
1 Ei osoita kiinnostusta
MAWREDD BYTH MWY
FI27763/11 s. 18.5.2011 i. Don's Ten to one e. Mawredd Taradr y Coed
Näyttelyt: 8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar JUN ERI2 SA.
1 year. Enough strong bones. Good proportions. Proportional in head, bit narrow in skull. Good
topline, slighly steep shoulders. Could move better in front. Full of temperament.
26.5.2012 Joensuu t. Jan Roger Sauge. JUN ERI2.
1 year old bitch, excellent breed type. Sweet head and expression. Good neck, front and bone.
Strong topline. Good hindquarters. Good mover. Lovely coat.
27.5.2012 Joensuu t. Tatjana Urek JUN ERI1 SA PN3.
Excellent type. Typical head with very nice expression. Excellent length of the neck. Correct top
line and tail setting. Good depth of chest, correct angulations. Excellent lenght of the body. Good
quality of the coat. Excellent movement.
16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova JUN ERI2 SA.
Erinomainen tyyppi. Sopiva luusto ja koko. Kaunis narttumainen pää, lempeä ilme. Hyvä kaula,
vahva selkä. Hyvä eturinta. Rintakehä saisi olla tilavampi. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Hyvä
turkinlaatu. Kauniit liikkeet.
28.7.2012 Mikkeli t. Inga Siil. JUN ERI3.
15Months, feminine bitch, of excellent type and size. Very pleasing head and expression. Excellent
ears and neck and topline and tailset. Too straight in front and rear angulations. Excellent ribcage
and body and coat and colour. Moves very well from all sides.
MAWREDD CEINIOG
FI52478/11 s. 12.9.2011 i. Taimere's Allspice e. Mawredd Wit-Wat
Näyttelyt: 26.5.2012 Joensuu t. Jan Roger Sauge. PEK1 KP ROP. 8Months old bitch. Very good
breed type. Lovely head and expression.Good neck, front and bone. Strong topline, good
hindguarters, moves with drive. Lovely coat. Well presented.
27.5.2012 Joensuu t. Tatjana Urek. PEK1 KP ROP. Correct type. Very nice head. Correct bite.
Good lenght of the neck. Correct topline and tailsetting. Good depht of the chest. A bit long in loin
part. A little bit narrow in front. Correct angulations behind. Excellent coat quality and coat
markings. Correcti movement. Very promising.
16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova JUN ERI. Erittäin hyvä tyyppi. Riittävä luusto, sopiva koko.
Vielä pentumainen pää. Kaunis ylälinja. Runko vielä kehittymätön. Hieman etuasentoiset lavat.
Hyvä takaosa. Pentumiset liikkeet.
25.8.2012 Mäntyharju t. Leila Kärkäs. JUN EH1.
Iloinen juniori, jolla aivan ihastuttava pää ja ilme. Kauniit linjat päässä, toki voi vielä kauttaaltaan
aavistuksen vahvistua. Hyvä kaula ja ylälinja. Lantiossa hieman luisuutta. Tulisi olla paremmin
kulmautunut sekä edestä että takaa. Rintakehä vielä kapea ja eturinta kesken kehityksen. Hyvä
141
luusto ja käpälät. Hieman kapea takaliike ja taka-askel hieman lyhyt. Kerivä etuliike. Erinomainen
karva ja väri.
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 12.8.2012 Imatra t. Markku Hassinen AVO- 0p.
Ohjattu lähtö, jossa makausta tutkitaan. Koira aloittaa varovaisen jäljestyksen tehden heti
alkuun sivulle tarkastuksen. Eteneminen on epävarmaa ja koira hakee usein tukea ohjaajalta.
Edetään useita tarkastuksia tehden lähelle 1. kulmaa, mutta jo sitä ennen koira jää
tutkiskelemaan hajuja jäljen sivulle, josta 1. hukka. Osoitetaan jälki 1-kulmalta, mutta ohjaaja
ei saa enää koiraa etenemään kehoituksinkaan ja keskeyttää tänään kokeen. Nuori koira
tarvitsee vielä lisää harjoitusta verijäljelle.
MAWREDD CLAIS Y WAWR
FI52479/11 s.12.9.2011 i. Taimere's Allspice e. Mawredd Wit-Wat
Näyttelyt: 16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova JUN ERI4.
Erinomainen tyyppi. Sopiva luusto ja koko. Pää ei ole vielä valmis. Tummat silmät. Kaunis kaula.
Vahva selkä. Erinomainen eturinta. Rintakehä ei ole vielä valmis. Hieman löysät kyynäpäät.
Riittävät etu- ja takakulmaukset. Hyvä turkinlaatu. Liikkuu pitkällä askeleella.
MAWREDD TARADR Y COED
FI47677/03 s. 5.11.2003 i. Hillpark Roller Coaster e. Mawredd Nos Da
Näyttelyt: 8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar. VET ERI2 SA.
8,5 years. Still in good condition. Good proportions, typical head and expression. Good topline,
good angulation. For age very good movement just could have bit more drive behind.
16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova VET ERI1 SA ROP-VET.
Erinomainen tyyppi. Sopiva luusto ja koko. Kaunis narttumainen pää. Hyvä ylälinja. Erinomainen
runko. Hyvät kulmaukset edestä ja takaa. Hyvät liikkeet.
MH-luonnekuvaus: 19.5.2012 Hausjärvi (Oitti) kuvaajina: Carina Timberg ja Kerstin
Persson Tulos: Suoritettu
1a
1b
1c
2a
2b
2c
Osasuoritus
Tulos
Kontakti, tervehtiminen
Kontakti, yhteistyö
Kontakti, käsittely
Leikki 1, leikkihalu
Leikki 1, tarttuminen
Leikki 1, puruote ja taisteluhalu
4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
3 Hyväksyy käsittelyn
2 Ei leiki - osoittaa kiinnostusta
1 Ei tartu esineeseen
1 Ei tartu esineeseen
3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan
saalista
2 Aloittaa, mutta keskeyttää
2 Ei tartu, nuuskii saalista
1 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
1 Ei osoita uhkauseleitä
1 Ei saavu avustajan luo
3a Takaa-ajo 1
3a
3b
3b
4
5a
5b
5c
Takaa-ajo 2
Tarttuminen 1
Tarttuminen 2
Aktiviteettitaso
Etäleikki, kiinnostus
Etäleikki, uhka/aggressio
Etäleikki, uteliaisuus
142
5d
5e
6a
6b
6c
6d
6e
7a
7b
7c
7d
8a
8b
8c
8d
8e
9a
9b
10
Etäleikki, leikkihalu
Etäleikki, yhteistyö
Yllätys, pelko
Yllätys, puolustus/aggressio
Yllätys, uteliaisuus
Yllätys, jäljellejäävä pelko
Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus
Ääniherkkyys, pelko
1 Ei osoita kiinnostusta
1 Ei osoita kiinnostusta
3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
1 Ei osoita uhkauseleitä
1 Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / Ei mene ajoissa
1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
4 Pakenee enintään 5 metriä
2 Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee
Ääniherkkyys, uteliaisuus
koiraa
Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko 1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä
Ääniherkkyys, jäljellejäävä
2 Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla
kiinnostus
Aaveet, puolustus/aggressio
1 Ei osoita uhkauseleitä
3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko
Aaveet, tarkkaavaisuus
ajan toista
Aaveet, pelko
5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta/Pakenee
1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois/Ei
Aaveet, uteliaisuus
mene ajoissa
Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 1 Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa
Leikki 2, leikkihalu
1 Ei leiki - ei osoita kiinnostusta
Leikki 2, tarttuminen
1 Ei tartu esineeseen
Ampuminen
5a Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta
MAWREDD TES
FI47675/03 s. 5.11.2003 i. Hillpark Roller Coaster e. Mawredd Nos Da
Näyttelyt: 17.5 2012 Mikkeli t. Paavo Mattila VET ERI2.
Hyvin rakentunut narttu. Hyvä pää kaunis ilme. Erinomainen kaula. Aavistuksen lyhyt runko. Hyvä
asentoiset raajat. Luusto voisi olla hieman vankempaa. Karva vielä hyvässä kunnossa. Liikkuu ja
esiintyy hyvin.
MAWREDD WIT-WAT
FI28403/07 s. 14.4.2007 i. Twitters Blackberry e.Mawredd Taradr y Coed
Näyttelyt: 16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova VAL ERI2 SA PN2 Vara-CACIB.
Erittäin hyvä tyyppi. Riittävä luusto, sopiva koko. Narttumainen pää. Kaunis ylälinja. Hyvä eturinta
ja rintakehä. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Ahtaat takaliikkeet. Hyvät sivulta.
MILFEDDYG GENETH
FI36089/01 s. 13.9.2001 i.Benton Everybody Duck e.Mifeddyg Blaengar
Näyttelyt: 31.3.2012 Savitaipale t. Pekka Teini VET ERI1 SA PN3 VSP-VET.
11-v, hyvin liikkuva edelleen tyylinsä säilyttänyt veteraani. Tyylikäs vanhan rouvan pää ja ilme.
Rungossa jo tietysti ikäpyöreyttä, mutta ylälinja edelleen täysin rotutyypillinen. Raajat
kulmautuneet hienosti ja lihaskunto säilytetty ja säilynyt hyvänä. Ihastuttavan mukava veteraani!
8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar VET ERI1 SA PN1 ROP ROP-VET.
143
10,5, in excellent condition for age. Nice in type. Beautufu head. Excellent bodystructure for age.
Super front. Lovely movement for the age.
13.5.2012 Hamina t. Pekka Teini VET ERI1 SA ROP- VET, VET RYP-4.
11-vuotias, edelleen hyvin liikkuva ja pirteä veteraaninarttu. Hienosti harmaantuneessa päässä on
kauniit linjat ja herttainen vanhuksen ilme. Ylälinja säilynyt rotutyypillisenä, upeat kulmaukset
raajoissa. Upeaa nähdä tuollainen veteraani!
17.5.2012 Mikkeli t. Paavo Mattila VET ERI1 SA PN-4 ROP-VET.
Erinomainen narttu. Kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvä runko. Hyvä asentoiset raajat. Sopivasti kulm.
Takaa. Ikään nähden karva vielä hyvässä kunnossa. Liikkuu hyvin. Miell. Luonne.
17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola. VET ERI1 SA PN1 ROP, ROP-VET.
Erinomaisessa kunnossa esitetty 11v narttu, jolla ihastuttava pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja.
Sopiva luusto. Riittävät kulmaukset. Liikkuu hyvällä askeleella.
8.11.2012 Mikkeli t. Paula Rekiranta. VET ERI1 ROP-veteraani.
Lähes 11v., tyypiltään erinomainen vet-narttu, jolla hyvin kaunisilmeinen nartun pää. Hyvä kaula.
Hieman suora olkavarsi. Tilava runko. Hyvä leveä reisi. Ikä näkyy turkissa. Liikkuu erittäin hyvin.
Miellyttävä vanha rouva.
MILFEDDYG LAFANT
FI16677/05 s. 16.2.2005 i. Twigle Infinity e. Milfeddyg Geneth
Näyttelyt: 17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola VAL ERI4. Erinomainen tyyppi. Kaunis pää ja
ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Eturinta voisi olla selvempi. Sopiva luusto. Vahva runko. Kulmaukset
voisivat olla voimakkaammat. Esitetään aavistuksen raskaassa kunnossa, joka näkyy liikkeessä.
MILFEDDYG ONNEN
FI40109/07 s. 20.6.2007 i. Dirlian Quack Quack e. Milfeddyg Geneth
Näyttelyt: 13.5.2012 Hamina t. Pekka Teini. EVO ERI2 SA. Mittasuhteiltaan hyvä, rotutyyppi
erittäin hyvä. Kaunisilmeinen nartunpää, hyvä pää, kaunis huulilinja, rungossa hyvä vahvuus, voisi
olla hieman enemmän kulmautunut edestä ja takaa, lantio voisi olla pidempi, liikkuu silti melko
pitkällä askeleella.
MILFEDDYG ORGANYDD
FI40113/07 s. 20.6.2007 i. Dirlian Quack Quack e. Milfeddyg Geneth
Näyttelyt: 3.3.2012 Kouvola t. Soile Bister KÄY ERI1 SA PN-1 VSP SERT FIN MVA.
Erinomainen tyyppi ja koko. Varsin hyvälinjainen ja luustoinen. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pää a
ilme. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä eturinta ja runko. Liikkuu varsin hyvin, oikea asentoinen
häntä. Hyvä karva ja luonne ok.
31.3.2012 Savitaipale t. Pekka Teini KÄY ERI1 SA PN1 VSP.
Tasapainoisesti esiintyvä ja hienosti liikkuva, yleisvaikutelmaltaan erinomainen narttu. Oikean
piirteinen pää, sopiva otsa penger, kauniit silmät ja huulilinja. Kaunis ylälinja ja hännänkiinnitys.
Tasapainoiset kulmaukset raajoissa, hienot tiiviit käpälät. Laatuturkki ja sitä on riittävästi, upean
tasapainoinen ja rauhallinen käytös.
8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar. KÄY ERI1 SA PN3.
4 years old, very nice in type. Super propotions. Lovely head and expression. Enough strong
muscle. Excellent bodystructure. Correct tailset and angulation. Movement with lots of drive.
13.5.2012 Hamina t. Pekka Teini VAL ERI2 SA PN3 VARA-SERT.
144
Hyvät mittasuhteet omaava, hienosti esiintyvä valionarttu. Kaunis huulilinja ja hyvä otsapenger
päässä hyvä pigmentti, kaunis kaula ja hieman pyöreä rintakehä, hyvä lantio, kaunis turkki, liikkuu
hyvällä askelpituudella.
MILFEDDYG OSGO
FI40111/07 s. 20.6.2007 i. Dirlian Quack Quack e. Milfeddyg Geneth
Näyttelyt: 17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola KÄY EH4.
Erittäin hyvän tyyppinen, aavistuksen tuhdissa kunnossa esitetty narttu. Hyvä pää ja ilme. Hyvä
kaula. Eturinta voisi olla selvempi. Sopiva luusto. Riittävät kulmaukset. Liikkuu riittävällä
askelpituudella, mutta hieman raskaasti.
MILFEDDYG RHAMANT
FI37320/11 s. 20.5.2011 i. Benton Whack that duck e. Milfeddyg Organydd
Näyttelyt: 13.5.2012 Pekka Teini. JUN EH 1.
Mittasuhteiltaan oikea, tyypiltään erinomainen. Tänään lujasti esiintyvä narttu. Hyvä kallo ja
päänlinjat, huulilinja voisi laskeutua paremmin, rungossa hyvä vahvuus ja rakenne. Vielä hieman
köyry lanne, raajoissa hyvä rakenne ja vahvuus. Sulavat liikkeet, edessä vielä löysyyttä. Kaunis
alku. Kehäkokemusta kannaattaa harjoittella.
17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola JUN ERI2.
Erittäin hyvän tyyppinen. Miellyttävä pää. Hyvä kaula ja lavat. Hyvät rungon mittasuhteet. Sopiva
luusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu hyvällä askeleella. Köyristää selkälinjaa liikkeessä
vielä. Seistessä ok.
21.7.2012 Mäntsälä t. Paula Heikkinen-Lehkonen JUN ERI2.
Vahva ja hyvin kehittynyt nuori narttu. Hyvä pää. Pitkä kaula. Rintakehä jo hyvä syvyys ja tilavuus,
mutta eturinta kaipaa vielä täytettä. Vankka luusto. Hieman pysty lapa ja olkavarsi, mutta hyvät
takakulmaukset. Hyvänlaatuinen, mutta vielä lyhyt karva. Hieman pidättyväinen käytös.
MILFEDDYG RHEIBUS
FI37322/11 s.20.5.2011 i. Benton Whack that duck e. Milfeddyg Organydd
Näyttelyt: 31.3.2012 Savitaipale t. Pekka Teini JUN EH3.
Rotutyyppi erittäin hyvä. Rotupiirteiltään oikea, mutta nuoren koiran leveyden ja löysyyden omaava
nuori narttu. Pitkälinjainen pää, kauniit silmät. Lavoissa vielä löysyyttä, joka näkyy liikkeissä ja
takakorkeutena. Raajoissa hyvä vahvuus, hyvä turkki, mukava käytös.
8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar JUN ERI.
10 months old, good proportions, feminine head with good expression. Good topline and
angulation. Little shy today. Good moves for age.
13.5.2012 Hamina t. Pekka Teini. JUN EH2.
Mittasuhteiltaan oikea rotutyypiltään erinomainen alku. Hyvät päänlinjat ja feminiinisyys. Kaunis
kaula ja ylälinja, hyvät kulmaukset raajoissa. Hieman vielä lantiossa turhaa pyöreyttä, kaunis väri ja
hyvä turkki. Mukava käytös, tällä tytöllä riistaviettiä, on hyvin kiinnostunut kehässä olevista
naakoista!
16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova JUN ERI.
Erinomainen tyyppi. Vahva luusto. Sopiva koko. Kaunis narttumainen pää. Hyvä ylälinja.
Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Riittävät etu-ja takakulmaukset. Kaunis turkki. Luonne saisi
olla varmempi. Hyvät liikkeet.
25.8.2012 Mäntyharju t. Leila Kärkäs. JUN EH2.
Hyvät mittasuhteet omaava. Erinomainen rintakehä ja eturinta. Hyvä pään pituus ja vahvuus.
145
Niukka otsapenger. Silmien tulisi olla tummemmat. Hyvä kaula ja ylälinja seistessä, liikkeessä
takakorkea. Sopivat etukulmaukset. Hyvä luusto ja käpälät. Hieman lyhyt lantio ja niukka
kinnerkulma. Liikkuu kovin lyhyellä taka-askeleella. Hyvä etuliike. Kaunis karva ja väri.
Miellyttävä käytös.
MILFEDDYG RHOSYN
FI37321/11 s.20.5.2011 i. Benton Whack That Duck e. Milfeddyg Organydd
Näyttelyt: 3.3.2012 Kouvola t. Soile Bister JUN EH1.
Erinomainen tyyppi ja koko. Kauniit linjat. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää. Niukasti kulmautunut
edestä ja hyvin takaa. ”Teinitytön” runko. Hyväasentoinen häntä. Hyvä karva. Etuaskel voisi olla
pidempi. Hieman leveät etuliikkeet. Hyvä takatyöntö. Tarvitsee itseluottamusta.
31.3.2012 Savitaipale t. Pekka Teini JUN EH2.
Lupaava, hyvin liikkuva ja oikeilla mittasuhteilla varustettu nuori narttu. Sievä pää, jossa kauniit
silmät. Hieno huulilinja, kallossa oikea vahvuusaste. Vielä hieman löysät lavat, hyvä rintakehän
muoto. Oikeantyyppinen ylälinja, erinomainen lihaskunto jo nyt, hyvä turkki.
8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar JUN ERI1 SA VARA-SERT.
9 Months old, nice type, wellbalanced. Typical head with correct expression. Very good
bodystructure for age, good angulations, moves ok.
13.5.2012 Hamina t. Pekka Teini JUN EH 3.
Hienosti liikkuva ja hyvin sopusuhtainen avoin narttu. Hieno pitkä pää, jossa hienot linjat, hieman
vaaleat silmät. Kaunis ylälinja ja lantio, eturinta kehittyy vielä, hyvä rintakehän pituus, hieman
pysty olkavarsi, kaunis lämmin väri, lupaava juniori! Erinomaiset liikkeet.
MILFEDDYG RHUDDIN
FI37319/11 20.5.2011 i. Benton Whack that duck e. Milfeddyg Organydd
Näyttelyt: 31.3.2012 Savitaipale t. Pekka Teini. JUN EH4.
Keskikokoinen yleisvaikutelmaltaan erittäin hyvä, kaunispäinen nuori narttu. Sievä pää, hyvän
kokoiset ja laskeutuvat korvat, vielä hieman pystyasentoinen kaula. Hyvä ylälinja, kyynerpäissä ja
lavoissa nuoren koiran löysyys, niukat mutta tasapainoiset kulmaukset. Laadukas turkki. Liikkuu
vielä löysästi, mutta hyvällä askelpituudella.
8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar. JUN ERI 4.
10 months, good proportions, medium strong bones. Feminine expression. Enough strong muscle.
Good eye expression. Very good topline, could have more ribcage. Moves well for age.
13.5.2012 Hamina t. Pekka Teini. JUN EH4.
Mittasuhteiltaan oikea, rotutyypiltään erittäin hyvä, kaunispäinen narttu. Hyvät päänlinjat ja sopiva
otsapenger. Vielä hieman suora ylälinja, hieno lantio ja leveä reisi. Erinomainen lihaskunto, tänään
hieman niukka turkki. Voisi esiintyä hieman avoimemmin. Tehokas liikkuja.
16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova. JUN ERI.
Erinomainen tyyppi. Sopiva luusto ja koko. Kaunis narttumainen pää. Pehmeä ilme. Kaunis
ylälinja. Hyvä eturinta ja rintakehä. Hieman löysät kyynärpäät. Vahva, hyvin kulmautunut takaosa.
Ahtaat takaliikkeet, löysät edestä.
11.-12.8.2012 Raisio t. Lisbeth Campbell JUN ERI1.
Feminine bitch of excellent type. Nice head. Little too much dewps. Ears could be better shaped.
Very nice topline. Good body. Little loose in front. Nice angulation behind. Moves nice from side,
little cowhocked behind. Nice colour and presentation. Could have more carniage when she moves.
Nice condition.
146
OLEAGINOUS SUPREME LOVE
FIN16938/05 s.11.2.2005 i.Don's Fly Me To The Moon e.Rocbee Eternal Love
Näyttelyt: 15.4.2012 Vaasa t. Soile Bister AVO H. Kookas turhankin vahva ja urosmainen narttu,
jolla liian ronski pää. Niukasti kulm. Edestä ja riittävästi takaa. Hyvä kaula. Karva saisi olla
rungonmyöntäisempi. Liikkuu ahtaasti takaa, sivusta riit. Askeleella. Erinomainen luonne.
OTTEROX ROYAL TOUCH
FI59468/10 s.25.9.2010 i.Freckles Royal King e. Freckles Valerie Loveland
Näyttelyt: 6.5.2012 Pöytyä t. Harto Stockmari NUO EH1
Narttumainen aavistuksen etumatala kokonaisuus. Hyvä pää ja purenta. Hyvä kaula. Toivoisin
korostuneemman eturinnan. Hyvä runko. Pehmeä ylälinja. Normaalisti kulmautunut takaosa. Oikea
karvanlaatu. Liikkuu keveästi ja ulkokierteisesti edestä ja ahtaasti takaa.
16.6.2012 Rusko t. Lazlo Erdös. NUO ERI1.
Kleine Hündin mit guten Proportionen gebaut. Guter Kopf. Gute Winkelungen vorne. Etwas gerade
hinten. Etwas krumme Füsse. Sehr gutes Temperament. Gute Bewegung.
MH-luonnekuvaus: 20.5.2012 Hausjärvi (Oitti) kuvaajina: Carina Timberg ja Kerstin
Persson Tulos: Kuvaaja keskeytti pehmeyden takia
1a
1b
1c
2a
2b
2c
Osasuoritus
Kontakti, tervehtiminen
Kontakti, yhteistyö
Kontakti, käsittely
Leikki 1, leikkihalu
Leikki 1, tarttuminen
Leikki 1, puruote ja taisteluhalu
3a Takaa-ajo 1
3a Takaa-ajo 2
3b Tarttuminen 1
3b Tarttuminen 2
4 Aktiviteettitaso
5a
5b
5c
5d
5e
6a
6b
Etäleikki, kiinnostus
Etäleikki, uhka/aggressio
Etäleikki, uteliaisuus
Etäleikki, leikkihalu
Etäleikki, yhteistyö
Yllätys, pelko
Yllätys, puolustus/aggressio
Tulos
3 Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä
3 Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
2 Väistää tai hakee tukea ohjaajasta
3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
1 Ei tartu esineeseen
3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko
matkan saalista
3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko
matkan saalista
2 Ei tartu, nuuskii saalista
2 Ei tartu, nuuskii saalista
3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä
toimintoja
2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja
1 Ei osoita uhkauseleitä
1 Ei saavu avustajan luo
1 Ei osoita kiinnostusta
1 Ei osoita kiinnostusta
5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä
1 Ei osoita uhkauseleitä
147
2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja
houkuttelee koiraa
4 Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintää kahdella
Yllätys, jäljellejäävä pelko
ohituskerralla
Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
Ääniherkkyys, pelko
5 Pakenee enemmän kuin 5 metriä
Ääniherkkyys, uteliaisuus
1 Ei mene katsomaan/ei mene ajoissa
Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko 5 Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla
Ääniherkkyys, jäljellejäävä
1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
kiinnostus
6c Yllätys, uteliaisuus
6d
6e
7a
7b
7c
7d
PELYDRYNS SNOWFLAKE FROM SWEDEN
FI56516/11 s.25.9.2011 i. Pelydryns Myran e. Highclare Rustic Gold
Näyttelyt: 5.5.2012 Rauma t. Paula Rekiranta. PEK1 KP ROP-pentu. 7Kk erittäin hyvän
tyyppinen narttupentu, joka tänään on hieman hoikassa kunnossa. Voimakas kallo. Hyvä kaula ja
eturinta. Oikein kulmautuneet raajat. Hieman pitkä lanneosa. Hyvä luusto. Liikkuu hyvin.
RED FELLOW'S CANELLA
FI10224/12 s.7.11.2011 I. Benchmark Peilot e. Red Fellow's Diamond Girl
Näyttelyt: 10.6.2012 Kangasniemi t. Inga Sill PEN 2.
7months. Very good type. Very feminie. Nice head and expression. Compact body. Nice topline but
group could be better. Balanced angulations. Enough bones. Could be deeper in ribcage. Excellent
body. Promising coat quality but colour could be more intense. Pleasing temperament. Moves ok,
but carriage could be better and could have more reach and drive.
4.8.2012 Kuopio Ravirata t. Lokodi Csaba Zolt. PEN1. KP ROP-pentu
Beautiful feminine head. Nice neck. Good paraller front. Excellent locks. Good hair quality. Good
movement.
RED FELLOW’S GOLDEN GIFT
FI35290/10 i. Wild Fellow's Full of Daddy e.Red Fellow's Amazing Rose
Näyttelyt: 16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova AVO ERI1 SA VARA-SERT.
Erinomainen tyyppi. Sopiva luusto ja koko. Vahva pää. Hieman ulkonevat posket. Kauniit silmät.
Kaunis ylälinja. Eturintaa saisi olla enemmän. Tilava rintakehä. Riittävät etu-ja hyvät
takakulmaukset, hyvä turkin laatu. Tehokkaat liikkeet. Tarvitsee kehätottumusta.
ROCBEE AURORA BOREALIS
FI15889/07 s.27.1.2007 i. Standard Bearer Gladiator e. Hammalgårdens Will to please
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares.AVO ARI2 SA
Hyvin kaunis, ilmeikäs vahva ja tyylikäs feminiini narttu. Femin. Erittäin kaunis pää ja ilme. Hyvä
kaula ja lapa. Hieman lyhyt olkavarsi, joka näkyy hieman korkeana etuliikkeenä. Erinomainen
luusto ja rintakehä, hyvä väri ja turkki. Hyvin kulm. Takaosa, liikkuu hyvin sivulta. Etuosa saa vielä
asettua.
21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen. AVO ERI 1 SA PN3 SERT.
148
Erittäin hyvän tyyppinen kaunislinjainen narttu. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvin
kulmautunut edestä ja takaa. Erinomainen runko. Liikkuu hyvin. Jos jotain voisin toivoa, hieman
enemmän raajoja. Hyvä luonne.
ROCBEE BERNICE
FI41535/11 s.24.6.2011 I.Don's Power Point e.Rocbertta
Näyttelyt: 9.6.2012 Taivalkoski t. Elena Ruskovaara. JUN ERI2.
Reipas pentumainen narttu. Sopiva luusto. Vielä tyhjä eturinta. Varsin hyvä ylälinja. Sopivat
takakulmaukset. Hyvin narttumainen pää. Tummat silmät. Sopiva otsapenger. Liikkuu hyvällä
askelpituudella ja joustolla. Riittävän tiivis edestä.
22.7.2012 Kemi t. Eva Mjelde. JUN EH 3.
young bitch that needs plenty of time and lot of ringtraining. Feminine head. Good neck and
shoulder. Needs better topline. Well angulated behind. Moved with jump and joy. Maybe handler
needs ringtraining as well.
ROCBEE ELEANORA
FI14278/12 s.31.12.2011 I. Bencmark Siopwr e. Rocbee Quelle
Näyttelyt: 25.8.2012 Pyhäjoki Merimaja t. Leni Finne. PEN1. KP ROP-pentu
OK mittasuhteet, sopiva luusto, oikealinjainen pää. Lähes pyöreät silmät. Hyvät korvat ja kaula.
Niukka eturinta. Hieman pysty olkavarsi. Suora selkälinja. Ok takakulmaukset. Riittävä askelpituus.
Hieman leveä edestä.
ROCBEE ESMERALDA
FI26120/07 s. 12.4.2007 i. Boniton High Hopes e. Rocbee New Look
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares. AVO EH 4.
Mittasuhteiltaan ja kooltaan kaunis narttu, jolla hyvä nartun pää ja ilme. Hieman etuasentoiset lavat
ja etuosa voisi olla tiiviimpi. Hyvä luusto ja rintakehä, liian kihara ja pehmeä turkinlaatu ja sitä saisi
olla enemmän tähän luokkaan. Riit kulm takaosa, liikkuu sujuvasti mutta saisi olla tiiviimpi.
ROCBEE EVENING PRIMROSE
FI46416/09 s.10.8.2009 I. Rocbee Keep Hope Up e.Boniton Jasmin.
Näyttelyt: 22.7.2012 Kemi t. Eva Mjelde. AVO EH2.
3 years old, still looks she will do maturing. She has feminine head with sweet expression.
Excellent neck, bit upright in upperarm. She is very thin in body and woud like better topline. Well
angulated behind. Good bone. Would like to see brighter red color. Rather restrincted in movement.
ROCBEE FIRST LADY
FI47655/09 s. 14.8.2009 I. Hammalgårdens Collin Collection e. Rocbee Sound Of Music
Näyttelyt: 9.6.2012 Taivalkoski t. Elena Ruskovaara. AVO EH1.
Hyvin kauniin mallinen narttu, joka valitettavasti kummeksuu näyttelykehää, eikä näytä häntäänsä.
Hyvin kaunis pää ja ilme. Tyypillinen kaula ja ylälinja. Sopivat kulmaukset ja vahva karva. Liikkuu
oikealla askelpituudella, painuu matalaksi liikkuessaan. Hyvin kaunis seistessään ja tyyppi on oikea.
Valitettavasti käytös ei riitä.
149
ROCBEE FRIDA
FI14419/12 s. 5.1.2012 I. Don's Ten To One e. Rocbee Sunnydayatshell
Näyttelyt: 16.9.2012 Kokkola t. Jouko Leiviskä PEN 1. KP ROP-pentu
Lupaava. Erittäin kaunislinjainen. Erinomaiset mittasuhteet. Erinomainen kaula ja selkälinja.
Tasapainoisesti kulmautunut edestä että takaa. Kaunis jalo pää. Erittäin kauniit silmät. Hyvin
rodunomainen kokonaisuus. Liikkuu hyvällä askeleella.
ROCBEE GER FY LLAW
FI19546/02 s.23.3.2002 i. Rocbee Silvery moon e. Apris Anniina
Näyttelyt: 25.3.2012 Tuusniemi t. Hannele Jokisilta. VET ERI2. Erinomainen tyyppu, hyvässä
kunnossa ikäisekseen. Oikean mallinen pää. Turhan voimakkaat kulmakaaret. Riittävästi
kulmautunut edestä ja takaa. Vanhahko luusti. Hyvä runko. Tieman pehmeä larva. Erinomaisen
pirteä luonne. Liikkuu hyvin.
26.5.2012 Joensuu t. Jan Roger Sauge. VET ERI1 SA PN4 ROP-VET. 10 years old bitch.
Excellent breed type. Good neck, frontard bone. Strong topine. Goon hindguarters. Moves with
drive. Lovely coat.
27.5.2012 Joensuu t. Tatjana Urek. VET ERI 1 SA ROP-VET. Good size. Nice head, correct bite.
Strong neck. Correcti topline and tailsetting. Good depht of the chest. Correct angulations in front,
straigter behind. Good coat quality. Correct movement.
ROCBEE HANNAH
FI47650/09 s. 21.8.2009 i. Rocbee Top Gun e. Rocbee Quick Kiss
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 6.5.2012 Loviisa (Ruotsinpyhtää) t. Pasi Kemppainen
VOI0 0p
Hyvin ohjattu lähtö. 1. osuutta edetään rauhallista maa- ja ilmavainua käyttäen n. ¾ jolloin koira
jumittuu jäljen tuntumaan riistajälkien tutkintaan – 1. hukka. Palautus, kulman tuntumassa
tarkistelua ja narunmitan lenkillä 2. osuudelle. Sitä edetään runsain tarkistuksin katkokulmalle, jolta
jatkaa suoraan hukkaan sorkanjäljelle. Palautus 3. osuuden lakuun ja edelleen tarkistellen 3.
kulmalle, jossa riistajäljet aiheuttavat 3. hukan ja tuomari keskeyttää kokeen. Harjoitellen kaadolle,
joka kiinnostaa. Makuista osoitti kaksi hyvin, yhden pikaisesti nuuhkien. Koiralla on jälkinenää,
mutta tänään riistajälki vei voiton verijäljestä.
20.5.2012 Loppi t. Esa Pekkarinen VOI1 43p.
Tintille osoitetaan alkumakaus hyvin, jonka jälkeen alkaa rauhallinen tarkka osin ilma- ja osin
maavainuinen jäljestys. Ensimmäinen osuus hyvin, makuu osoitetaan, loppupuolella pieni
tarkistus. Kulmalla koira tarkistaa jäljentekijöinen jalanjälkipiston, jonka päässä alkaa
rengastus, joka tuo koiran jäljelle. Toinen osuus tarkasti, makuu osoitetaan. Katkokulmalla
veretyksen loppuun, josta alkaa rengastus, joka tuo koiran jäljelle. Kolmannella osuudella
makuu osoitetaan nopeasti, pienet tarkistukset molemmin puolin jälkeä. Viimeinen kulma
selvitetään rengastamalla ja suunta löytyy nopeasti. Viimeinenkin osuus tarkasti, makuusta
hiuksenhienosti ohi. Kaadolle suoraan ja se kiinnostaa. Hieno suoritus, joka olisi ollut jopa
parempi jos ohjaaja olisi hieman enemmän luottanut koiraansa.
27.5.2012 Hausjärvi (Oitti) t. Tuija Sällylä VOI3 28p.
Koira rauhoitettiin jäljellä ja tästä alkoi iloinen jälkitarkka jäljestys, valitetettavasti toisella
osuudella vierestä lähteneet metsäkanalinnut saivat koiran jälkiuskollisuuden koetukselle.
Koira lähti tarkastamaan lintujen jälkiä eikä omatoimisesti palautunut jäljelle. Ennen toista
150
kulmaa riistanjäljet veivät toistamiseen koiran mielenkiinnon ja koiralle osoitettiin puhdas jälki.
Näitä kahta kohtaa lukuun ottamatta koira jäljesti maastoon sopivaa vauhtia jälkitarkasti,
merkitsi kaikki makaukset mallikkaasti, kulmat tarkasti. Kaadon löysi, pysähtyi ja nuuhki.
17.6.2012 Espoo (Kalmari) 17.6.2012 t. Marko Saarni VOI2
38p.
Lähtö reippaasti, edetään maa/ilmavainulla aivan jälkiuran tuntumassa. Hieman ennen 1.
osuuden puoliväliä määrätietoinen poistuminen jäljeltä, hukka. Palautuksen jälkeen meno
rauhoittuu ja kulma tarkasti. 2.osuus hienosti, makuu merkataan ja hienosti kolmannelle
osuudelle. Taas makuu merkataan ja katkokulma ensin rengastaen lopulta ratkaisee
jäljentekijän jälkiä pitkin. Viimeinen makaus ensin ohi, sitten palaa merkkaamaan. Kaato
löytyy ja kiinnostaa. Hyvä suoritus.
5.8.2012 Nokia (Tottijärvi) t. Sanna Rantanen VOI2 37p.
Rauhoitettu, ohjattu lähtö. Tintti jäljestää maa- ja ilmavainua hyödyntäen mukavaa
kävelyvauhtia. Kolmella osuudella ainoastaan muutamia riistajälkien tarkastuksia. Näkee, että
riista houkuttaisi, mutta veri vie voiton. Neljännen osuuden alkupuolella Tintti harhautuu
jäljestä kauas, aina hukkaan asti. Loppuun yhdellä tarkistuslenkillä. Ensimmäinen ja kolmas
kulma tarkasti, toisen kulman katko ensin hakien, sitten tekijöiden jälkiin tukeutuen jatkoon.
Kolme ensimmäistä makausta Tintti merkkaa hyvin, neljäs ohittuu vierestä. Kaadolle suoraan,
jää. Hienossa suorituksessa yksi harmillinen hukka tänään.
12.8.2012 Espoo (Kalmarit. Satu Savolainen-Pulli VOI0 0p
Koira ja ohjaaja rauhoitetaan jäljen alussa ja Tintti ohjataan jäljelle. Tintti jäljestää käyttäen sekä
maa- että ilmavainua mukavaa kävelyvauhtia. 1. osuus jälkitarkasti makaus merkaten. Kulma
pienellä lenkillä. 2. makaus merkataan ja kohta sen jälkeen Tintti poistuu parempien hajujen
perään. Hukka. Loppu osuus hyvin katkokulmalle, jota koira ei selvitä. Hukka. Palautuksen
jälkeen hyvin 3. makaukselle, jonka merkkaa hyvin. Makauksen jälkeen Tintti jälleen poistuu
verijäljeltä ja koe keskeytetään. Mennään harjoitellen lopuunn. Tintti osaa jäljestää, mutta
tänään metsän muut hajut veivät voiton verijäljestä. Lisää harjoitusta niin tulokset paranevat
varmasti.
1.9.2012 Kuopio (Kurkimäki) t. Seppo Venäläinen VOI0 0p
Rauhoitettu lähtö ja makaus tutkitaan. Tintti jäljestää 1-osuuden tarkasti tehden yhden
tarkastuslenkin. Makaus ohi ja kulma tarkasti. 2:nen osuus tarkasti, makaus merkataan
pysähtymällä ja 2:nen kulma jolla katko selviää kovalla työllä. 3:nen osuuden alussa jäljen
sivuun aina hukkaan saakka, vähän matkan päästä sama toistuu ja tuomitaan hukka. Makaus
merkataan pysähtymällä ja kulma tarkasti. 4:s osuus hyvin, yhdellä tarkastuslenkillä, makaus
nopeasti nuuhkaiseten. N. 2m ennen kaatoa jäljen sivuun aina hukkaan saakka ja tuomari
keskeyttää kokeen. Tänään riistan hajut sotkivat jäljestyksen.
16.9.2012 Laitila t. Satu Savolainen-Pulli VOI1 43p
7.10.2012 Espoo (Kalmari) t. Sanna Rantanen VOI0 0p
Rauhoitettu lähtö. Tintti työskentelee etupäässä maavainulla edeten miellyttävää kävelyvauhtia.
1. osuus hyvin yli puolivälin, siellä riistanjäljet vievät Tintin hukkaan. Hyvin 1. kulman
katkolle, jossa katko ratkeaa hakien. 2. osuuden alkupuolella Tintti hairahtuu jalanjäljille, jotka
johtavat hukkaan. Osuuden lopulla linnun ylösajo sekoittaa työn hetkeksi, mutta verelle
palataan kehotuksin. Kulmalta matka jatkuu suoraan jälkeä sienestäjän jälkiä seuraten. 3.
hukka, koe keskeytyi, mutta sorkalle mentiin harjoitelle. Tintti on hyvä jäljestäjä, mutta tänään
uskollisuus verijälkeen ei riittänyt.
ROCBEE HAPPY DAY
FI47648/09 s. 21.8.2009 i. Rocbee Top Gun e. Rocbee Quick Kiss
151
Tottelevaisuuskokeet: 5.5.2012 Tuusula t. Harri Laisi ALO2 140,5 p 1. Luoksepäästävyys 8
Paikalla makaaminen 7 Seuraaminen kytkettynä 8 Seuraaminen taluttimetta 0 Maahanmeno
seuraamisen yhteydessä 9,5 Luoksetulo 10 Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 8,5
3.6.2012 Kerava t. Riikka Pulliainen ALO2 150 p Luoksepäästävyys 9 Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 6 Seuraaminen taluttimetta 6 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5
Luoksetulo 10 Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 Estehyppy 9,5 Kokonaisvaikutus 9
10.6.2012 Kerava t. Harri Laisi ALO1 164p Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 8,5 Seuraaminen taluttimetta 7 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 9,5 Seisominen seuraamisen yhteydessä 5 Estehyppy 7,5 Kokonaisvaikutus 7,5
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 17.6.2012 Espoo (Kalmari) t. Marko Saarni AVO3 28p.
Koira ohjataan hyvin jäljelle ja alkaa varovasti etenevä jälkityö. Ilmavainu pyörittää koiraa
jäljen tuntumassa ja ensimmäisellä osuudella tuomitaan 2 hukkaa. 1. kulma hienosti merkaten
ja 2. osuus hienosti. 2. kulma merkataan ja uusi suunta kaarroksella. Viimeinen osuus hyvin,
kaadolla ensin ohi, mutta löytää nopeasti. Hyvä suoritus.
5.8.2012 Nokia (Tottijärvi) t. Sanna Keski-Nisula AVO3 28p.
Rauhallinen, ohjattu lähtö. Salli etenee rauhallista vauhtia hissukseen eteenpäin. Ensimmäinen
osuus aukolla vadelmapuskien seassa ja Salli etenee hitaasti ja tarvitsee kehoituksia.
Ensimmäisen osuuden puolessa välissä lintu lähtee maasta Sallin nenän edestä lentoon. Hetken
mietittyään Salli jatkaa jäljestystä. Ensimmäisellä kulmalla makaus nuuskitaan. Toisen osuuden
alku metsässä ja jäljestys muuttuu etenevämmäksi. Vattuaukolle saavuttaessa Salli ei suostu
jatkamaan. 1.hukka. Jäljestys jatkuu toiselta kulmalta, makauksen nuuhkii tarkkaan. Jäljestys
jatkuu vadelma-aukolle, jonka keskellä olevalle kivelle Salli jää istumaan eikä jatka jäljestystä.
Toinen hukka. Näytetään uusi alku jonka jälkeen jäljestys jatkuu reippaasti kaadolle, jonka
nuuhkii. Aukot tuottivat tänään etenemisongelmia, muuten rauhallinen ja tarkka jäljestäjä.
ROCBEE ISABELLA
FIN30425/02 s.25.6.2002 i.Rocbee Silvery Moon e. Boniton Gaya
Näyttelyt: 29.4.2012 Kaustinen t. Hans Rosenberg VET EH 1.
Feminin tik. Mycket god typ. Inte i rött prop. Längd- höjd. Kort o grov i sitt huvud. Bra uttryck. Bra
hals. Öppna frombensvinklar. Bra för bröst. Ngt rund o sott i sin kropp. Bront i sitt kors. Rör sej m
kort steg fr. sidan. Sönkt i sin rygglinje. Bra pöls, temperamente o färg.
8.7.2012 Kokkola t. Tuula Pratt. VET ERI 1 SA ROP-veteraani.
Pienehkö veteraaninarttu, jossa ei ikä näy. Täyteläinen pää. Hyvä kaula ja selkälinja. Riittävästi
kulmautuneet raajat. Hieman pehmeyttä välikämmenissä. Hyvä tiivis runko. Erinomainen liikunta.
Voisi näyttää mallia nuoremmilleen. Hyvä turkki.
22.7.2012 Kemi t. Eve Mjelde. VET ERI2.
10 years old and a great mover. Nice head and expression. Good neck and shoulder. She has
captuned body and topline. She has good bone. Moves like a youngster.
25.8.2012 Pyhäjoki t. Leni Finne. VET ERI1 SA PN2 ROP-veteraani.
Ok mittasuhteet, sopiva luusto. Ikä alkaa näkyä suussa. Pyöreähköt silmät, hieman ilmavat korvat.
Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Hyvät etukulmaukset. Oikeanmallinen rintakehä. Hyvät
takakulmaukset. Oikea askelpituus.
ROCBEE JAMBALAYA
152
FI20617/10 s. 21.2.2010 i. Rocbee Armani e. Apris Fanta
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares NUO ERI 1 SA.
Hyvin kehittynyt mittasuht. laadukas feminiinen narttu. Feminiinen hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja
lapa. Kauniit käpälät. Hyvä luusto ja rintakehä. Hieman lyhyt lantio ja iloinen häntä. Sujuvat
liikkeet. Häntä hieman häiritsee kokonaiskuvaa.
25.8.2012 Pyhäjoki t. Leni Finne. AVO EH2.
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen nartun pää, silmänympäryspigmentti voisi olla
tummenmpi. Samoin silmät. Hyvät korvat ja kaula. Täyteläinen eturinta. Hieman lyhyt olkavarsi.
Oikean mallinen rintakehä. Hieman tuhdissa kunnossa. Oikein kulmautuneet takaraajat. Oikea
askelpituus. Turhan korkea-asentoinen häntä.
ROCBEE JENNY LOU
FI20620/10 s.21.2.2010 I. Rocbee Armani e. Apris Fanta.
Näyttelyt: 22.7.2012 Kemi t. Eva Mjede. AVO EH 2.
Sweet bitch but seems not to feel happy here. Nice head and good expression. Little short in neck,
coud be better angulated in front. Good body, but needs stronger topline. Well angulated behind.
Wish she could put more to moving.
ROCBEE JESSICA TATE
FI20618/10 s. 21.2.2010 i. Rocbee Armani e. Apris Fanta
Näyttelyt: 28.4.2012 Teerijärvi t. Bertil Lundgren KÄY ERI1.
Bra propotioner. Feminint huvud som skulle vara lite bredare i skallen. Bra hals o skuldra. Rak
överarm. Tillr bröstkorg. Fin överlinje. Välvinklad bak. Rör sig bra från sida trång bak. Bra
benstomme o pälskvalitet.
13.5.2012 Kuusamo t. Tuula Pratt KÄY ERI 1 SA. Kaunismuotoinen pää, jossa saisi olla
tummemmat silmät. Kaunis kaulalinja ja hyvä selkä. Sopivasti kulmautunut edestä, hieman niukasti
takaa. Hyvä täyteläinen runko. Hyvä hännänkiinnitys. Erinomainen ulottuvuus askeleessa. Voisi
olla tiiviimpi edestä. Hyvä turkki.
ROCBEE KIMBERLY
FI20604/10 s.23.2.2010 I. Rocbee My Love e. Rocbee Only You
Näyttelyt: 1.7.2012 Rovaniemi t. Martin Johansson. AVO H.
Välskuret huvud med bra uttryck, ite franmskujen skuldra. Bra tassar. Bra längd i bröstkorgen. Lite
brant I korset. Tillräkligt winklad bak. Blir kort i steget och velver länden lite väl mycket. Samt blir
underställt, ej i bästa utställnings kondition, välvisad.
ROCBEE MARY POPPINS
FI28826/10 s. 21.5.2010 i.Rocbee Odysseus e. Rocbee Sound of Music
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares NUO ERI2 SA.
Hyvin tyypikäs kaunisilmeinen feminiinen narttu, jolla hyvä koko ja mittasuhteet. Kaunis
narttumainen pää ja ilme. Turhan etuasentoiset avat, suora olkavarsi. Ikään riittävä luusto ja
rintakehä. Sopusuht. Kulm.takaosa. Liikkuu hyvin ja kantaa itsensä kauniisti. Etuosa liikkeessä saa
vielä asettua.
3.8.2012 Kuopio t. Harry Tast. AVO ERI2.
153
Erittäin hyvä tyyppi ja koko. Kaunis pään muoto ja ilme. Hyvä runko- ja raajarakenne.
Oikeanlaatuinen niukka kesäturkki. Yhdensuuntaiset liikkeet. Pitkä verkkainen askel. Tyypillinen
häntä.
4.8.2012 Kuopio t. Zolt Lokodi Csaba. AVO EH3.
Correct bite. Very nice muzzle and skull lines. Parallel front. Medium behind angulations. Little bit
light eyes. Good hair quality.
5.8.2012 Kuopio t. Elena Ruskovaara. AVO ERI1.
Hyvin kauniin mallinen. Ikäistään nuoremmalta vaikuttava. Miellyttävästi käyttäytyvä,
kaunispäinen narttu. Etuosan tulisi olla paremmin kulmautunut. Hyvä takaosa. Kaunis
näyttelykunto. Yhdensuuntaiset liikkeet. Liikkuu nyt hieman jäykästi edestä ja takaa, askelpituus
riittävä. Voisi liikkua reippaammin.
ROCBEE MARZIPAN
FIN14456/08 s. 6.1.2008 i. Rocbee Pegasus e. Rocbee Amiable
Luonnetesti: 9.9.2012 Pedersöre t. Marco Vuorisalo & Katri Leikola
1
2
3
4
5
6
7
8
9
Arvo
Osasuoritus
Tulos
Pisteet
-1
Toimintakyky
Pieni
-15
+1 Terävyys
Pieni ilman jälj. jäävää hyökkäyshalua 1
+1 Puolustushalu
Pieni
1
-1
Taisteluhalu
Pieni
-10
+1 Hermorakenne
Hieman rauhaton
35
+1 Temperamentti
Erittäin vilkas
15
+1 Kovuus
Hieman pehmeä
8
+3 Luoksepäästävyys Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin 45
+++ Laukauspelottomuus Laukausvarma
Yhteensä
80
ROCBEE MINNIE MOUSE
FI28825/10 s. 21.5.2010 i.Rocbee Odysseus e. Rocbee Sound of Music
Näyttelyt: 25.3.2012 Tuusniemi t. Hannele Jokisilta. NUO EH2. Hyvänkokoinen erittäin
narttumainen kokonaisuus. Hieman kapea kuono ja pyöristyvä kallo. Riittävästi kulmautunut edestä
ja takaa. Turhan kapea eturinta. Sopiva luusto. Vankka runko. Hyvä karvanlaatu. Rauhallinen
luonne. Saisi liikkua vankemmin takaa, edestä liikkuu hyvin.
ROCBEE NORTHERN GIRL
FI29943/10 s.21.4.2010 i.Rocbee Adonis e.Rocbee Orkidea
Näyttelyt: 3.6.2012 Mänttä-Vilppula t. Leni Finne. AVO H. OK mittasuhteet. Riittävä luusto.
Kovin varovainen käytös. Erinomainen lihaskunto. Kaunislinjainen pää, miellyttävä ilme. Hyvä
kaula. Riittävä eturinta ja etukulmaukset. Riittävä rintakehä, hyvät takakulmaukset. Melko pitkät
käpälät. Oikea askelpituus. Hieman leveä edestä. Käytös laskee palkintosijaa.
ROCBEE ONE AND ONLY
FI29950/10 s.22.4.2010 i.Hammalgårdens Red N White Dynamite e. Rocbee Beaubelle
154
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares. NUO H. Turhan ujo, mittasuht.oikea, hieman
vaatimaton narttu. Feminiinen ilme ja pää. Hieman etuasentoiset lavat. Kokoon sopiva luusto ja
rintakehä. Tänään pehmeä karvapeite. Luisu lantio, voisi olla kulm.takaa paremmin. Voisi olla
tempperam.enemmän.
21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen. NUO EH3. Pieni, hentoluustoinen narttu. Kuono-osa
saisi olla voimakkaampi. Hyvä kaula. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Tiivis
runko. Liikkuu vinosti. Hyvä luonne.
ROCBEE ORKIDEA
FI46938/05 s.10.9.2005 i. Don's Fly Me To The Moon e. Rocbee New Look
Näyttelyt: 21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen AVO EH3. Ujosti käyttäytyvä,
eritt.hyvätyyppinen narttu, joka kaipaa treenausta. Hyvä pää. Kaula voisi olla pitempi. Saisi olla
paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Vankka runko. Voisi liikkua pitemmällä askeleella.
ROCBEE QUEEN MARY
FI43834/10 s. 6.7.2010 i. Rocbee Solo Man e. Korpinotkon Freedom
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares. NUO EH3. Mittasuht.kaunis narttu, joka ei tänään
parhaassa näytt.kunnossa. Kaunis pää ja ilme, liian etuasentoiset lavat ja seisoo edestä holtittomasti.
Riittävä luusto ja rintakehä, massaa saisi olla hivenen enemmän. Riittävästi kulm.takaosa. Liikkuu
hyvin, mutta tarvitsee itsevarmuutta.
21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen. NUO EH2. Hyväntyyppinen, ujosti käyttäytyvä nuori
narttu, jolla hyvä pää. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Tiivis runko. Vaikuttaa
liikkeessä matalaraajaiselta.
ROCBEE UNIQUE SWEET
FI58043/10 s. 20.10.2010 i.Benton Anaheim Mighty Duck e. Rocbee Sunnydayatshell
Näyttelyt: 21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen NUO ERI1 SA. Eritt.hyvätyyppinen
sopusuhtainen narttu. Hyvä pää ja kaula. Etuosa voisi olla voimakkaammin kulmautunut. Vankka
runko. Riittävät kulmaukset. Liikkuu hieman löysästi edestä. Hyvä luonne.
19.5.2012 Lestijärvi t. Jouko Leiviskä. NUO ERI. Kaunis linjainen hyvät mitt.suht. Omaava
hyvin kehittynyt. Hieman pystyt olkavarret. Hyvin kulmautunut takaa. Kaunis pää. Tumma
mantelinväritys häiritsee hieman kokonaiskuvaa. Erinomainen runko. Liikkuu tehokkaasti takaa,
löysästi edestä. Saisi olla varmempi luonteeltaan.
ROCBEE WAIKIKI
FI20141/11 s. 15.2.2011 i. Don's Ten to One e. Apris Fanta
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares. JUN ERI2 SA. Hyvän kokoinen, mittasuht.oikea,
kaunis narttu. Hyvä kuono-osa hieman jyrkkä kallon profiili. Hyvä kaula, suorahko olkavarsi.
eritt.hyvä rintakehä ja luusto tähän ikään, kauniit käpälät. eritt.hyvä takaosa, lupaava turkki ja väri.
Liikkuu eritt.hyvin.
25.3.2012 Tuusniemi t. Hannele Jokisilta JUN ERI 1 SA PN1 VSP SERT. Erinomainen tyyppi.
Lupaava pää. Hyvä kaula ja selkälinja. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Lupaava eturinta,
hyvä luusto. Hyvä runko ikäisekseen. Kaunis karva. Erinomainen reipas luonne. Liikkuu hyvin.
155
21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen JUN ERI3. Erinomainen tyyppi. Hyvä pää ja kaula.
Etuosa voisi olla paremmin kulmautunut. Tiivis runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Liikkuu ja
esiintyy hyvin. Hyvä karva ja hyvä luonne.
19.5.2012 Lestijärvi t. Jouko Leiviskä. JUN ERI 2 SA PN2 VARA-SERT.
Hieman kookas, eritt. hyvän tyyppinen. Hyvät mittasuhteet omaava. Hyvä kaula ja selkälinja.
Ikäisekseen eritt.hyvä runko ja luusto. Hieman pyöreä kallo. Hyvä leveä reisi. Liikkuu hyvällä
askelleella. Tarvitsee hieman enemmän kehätottumusta.
9.6.2012 Taivalkoski t. Elena Ruskovaara. JUN ERI 1 SA PN2 SERT.
Erinomainen tyyppi. Hyvin kauniit linjat ja mittasuhteet. Miellyttävä tasapaino päässä. Tarpeeksi
otsapengertä. Hyvä ilme. Erinomainen kaula. Hyvät takakulmaukset. Kyllin vakaa lanne liikkuessa.
Hyvät sivuliikkeet. Erinomainen käytös ja esiintyminen.
8.7.2012 Kokkola t. Tuula Pratt. NUO ERI 1 SA PN 2 SERT VARA-CACIB.
Kaunislinjainen narttu, millä täyteläinen pää. Miellyttävä ilme. Kaunis ylälinja. Tasapainoisesti
kulmautuneet raajat. Hyvä luusto. Hyvä rungon voimakkuus. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu
hyvällä askeleella. Kaunis turkki.
14.7.2012 Oulu t. Ann Carlström. NUO ERI 1 SA PN4 VARA-SERT.
Tillt. Helhet utm. prop. Vackert valskuret huvud. Bra utt. Väl ansatter örön. Utm. Hals och
överlinje. Välkroppad lagom vinklar. Rör sig bra från sidan. Utm. pälskvalitet.
ROCBEE WILD ROSE
FI20142/11 s.15.2.2011 i. Don's Ten To One e. Apris Fanta
Näyttelyt: 9.6.2012 Taivalkoski t. Elena Ruskovaara. JUN EH 3.
Erinomaisen tyyppinen, erinomaisesti rakentunut narttu, joka valitettavasti ei halua kantaa itseään ja
häntäänsä liikkuessaan. Vähän vaaleat silmät ja hyvä pään malli. Rauhallinen ilme. Hyvä kaula ja
raajat ja raami seistessä. Liikkeessä on oikea askelpituus, mutta menee kovin matalaksi
liikkuessaan. Seistessään hyvin kaunis. Tyyppi on erinomainen, mutta käytös ei tänään riitä.
ROCBEE XANTAMARIA
FI21089/11 s.22.2.2011 i. Rocbee American Idol e. Wild Fellow's Royal Princess
Näyttelyt: 6.5.2012 Lieksa t. Matti Luoso JUN ERI 2.
Tyypiltään eritt.hyvä jun-narttu. Vielä kovin kevyt. Alaleuka saisi olla näyttävämpi. Oikea purenta.
Hyvä kaulalinja. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Vielä kevyt eturinta ja runko. Hyvät kulmaukset.
Liikkuu hyvin. Hyvä käytös.
ROCBEE XIRHA
FI22325/09 s.11.4.2009 i. Rocbee Jack Daniels e. Rocbee Only You
Tottelevaisuuskokeet: 17.11.2012 Kuopio t. Erkki Shemeikka ALO1 189p sij 1.
Luoksepäästävyys 10 Paikalla makaaminen 10 Seuraaminen kytkettynä 8,5 Seuraaminen
taluttimetta 9 Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 Luoksetulo 10 Seisominen seuraamisen
yhteydessä 9 Estehyppy 9 Kokonaisvaikutus 10
ROCBEE YSORA
FI21914/11 s.27.2.2011 i. Rocbee American Idol e. Kiikurin Tsh Eowy
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares. JUN EH4.
156
Feminiinen reipas, hieman leveä etuosainen narttu. Hyvä kuono. Kallo-osa voisi olla
hienostuneempi. Löysää kaulanahkaa. Hyvä rintakehä ja luusto. Sopusuht. Kulm. Takaosa, edestä
tahtoo hieman tippua, muuten sujuvat liikkeet.
RUUSTIINAS ADALMIINA
FI50915/09 s.9.9.2009 i. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Lafant
Näyttelyt: 8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar VAL ERI2 SA.
2,5 years. Exc. Proportions. Medium strong bones, feminine head and expression. Exc. Earset.
Good topline. Slightly steep upperarm. Good movement.
13.5.2012 Hamina t. Pekka Teini VAL ERI3 SA.
Rotutyyppi erinomainen, valionarttu, jolla kaunis, pitkä pää ja hyvä huulilinja. Oikeantyyppinen
ylälinja, hieman pysty olkavarsi. Hyvä rakenne ja rintakehä. Laadukas peitinkarva ja hieno väri.
Liikkuu tasapainoisella askelleella. Erittäin tasapainoinen ja varma käytös.
17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola VAL ERI3.
Erinomainen tyyppi. Feminiinen pää. Hyvä kaula. Eturinta voisi olla selvempi. Erinomainen runko.
Riittävä luusto. Kulmaukset voisivat olla selvemmät. Turhan korkea kinner. Liikkuu riittävällä
askelpituudella.
RUUSTIINAS ADELLE
FI50917/09 s.9.9.2009 i. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Lafant
Näyttelyt: 8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar KÄY EH3.
2,5years. Very good propotions. Beautiful feminine head and exp. Good topline, steep croup.
Slightly steep shoulders. In movement should have more drive behind.
13.5.2012 Hamina t. Pekka Teini KÄY EH3.
Mittasuhteiltaan oikea, rotutyypiltään erittäin hyvä, erittäin kaunispäinen narttu. Päässä hieno
sukupuolileima ja ilme. Kaunis kaula. Hyvä selkä. Hieman pysty lantio. Hyvä rintakehän muoto.
Hieman pysty olkavarsi ja eturintaa voisi olla enemmän. Hyvät kulmaukset takana, kaunis väri ja
hyvä turkki. Etuliikkeissä saisi olla ulottuvuutta.
17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola KÄY ERI3.
Erinomainen tyyppi. Hyvä pää, joskin kuono-osa voisi olla aavistuksen voimakkaampi. Hyvä kaula
ja ylälinja. Eturinta voisi olla voimakkaampi. Sopiva luusto. Hieman luisu lantio. Kulmaukset
voisivat olla selvemmät. Liikkuu riittävällä askelpituudella.
RUUSTIINAS AMALIA
FI50920/09 s.9.9.2009 i. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Lafant
Näyttelyt:13.5.2012 Hamina t. Pekka Teini. AVO ERI1 SA PN2 SERT VARA-CACIB.
Mittasuhteiltaan hyvä, ihanne voimakkuusasteen omaava hyvin käyttäytyvä narttu. Hieno pää,
kaunis ilme, erittäin kaunis pää. Riittävä eturinta ja hyvä rintakehän muoto. Hyvä lantio ja
hännänkiinnitys. Hyvä lihaskunto ja hyvät kulmaukset takana. Liikkuu hyvin.
17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola AVO ERI2.
Erinomainen tyyppi. Hyvä pää ja kaula. Riittävä eturinta. Hyvä luusto. Hyvin kehittynyt runko.
Turhan luisu lantio. Riittävät kulmaukset. Kantaa itsensä hyvin liikkeessä. Turkki ok.
10.6.2012 Kangasniemi t. Inga Sill. AVO ERI 1.
Strong bitch in very good type and size. Enough good head. Eyes coud be darker. A bit high earset.
Enough neck. Topline, croup and tailset should be better. Very well angulated and bodied. Enough
157
good coat quality and color. Moves very well but topline is not good enough while moving.
RUUSTIINAS AMANDA
FI50918/09 s.9.9.2009 i. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Lafant
Näyttelyt: 12.2.2012 Lohja t. Stig Arne Kjellevold AVO EH2. Good size and proportions. Lovely
head and expression. Strong neck. Straight in front. Ok topline but falling away too much in croup.
Good hindquarters, bone and feet. Moves with too short steps. Lovely coat, wonderful
temperament.
13.5.2012 Hamina t. Pekka Teini AVO ERI3 SA. Mittasuhteiltaan oikea, sopusuhtainen ja
kaunispäinen narttu. Kaunis huulilinja ja hyvä otsapenger. Oikean tyyppinen ylälinja ja hyvä
hännänkiinnitys. Hyvät kulmaukset takata, hieman pysty olkavarsi. Etuliike saisi olla ulottuvampi,
erinomainen käytös.
14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin. AVO EH4.
Narttumainen, ok mittasuhteet. Lempeä ilme. Hyvä pigmentti. Kallo voisi olla meislautuneempi ja
kaula kuivempi. Seistessä erittäin hyvä ylälinja. Liikkeessä lanne kaartuu hieman ylös. Luisu lantio.
Sopiva luusto. Hyvät takakulmaukset, sopivat edessä. Hyvä etuaskel, takapotkua enemmän.
Kinnerahdas takaa. Sisäänkääntyvät etukäpälät. Hyvä karva ja väri.
RUUSTIINAS ARABELLA
FI50916/09 s.9.9.2009 i. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Lafant
Näyttelyt: 8.4.2012 Lappeenranta t. Tino Pehar KÄY ERI2.
2years, very good propotions. Typical head with good expression, typical eyeshape. Good topline.
Good angulation. In movement should be better behind.
RUUSTIINAS ARIEL
FI50919/11 s.9.9.2009 i. Benchmark Peilot e. Milfeddyg Lafant
Näyttelyt: 17.5.2012 Mikkeli t. Paavo Mattila. KÄY ERI 1.
Kaunis narttu. Kuono voisi olla aavistuksen täyteläisempi. Hyvä kaula. Etuosa saisi olla paremmin
kulmautunut. Jäntevä runto. Luusto voisi olla hieman vankempaa. Riittävät takakulmaukset. Hyvä
karvapeite. Liikkuu hyvin, mutta hieman jännittää.
8.11.2012 Mikkeli t. Paula Rekiranta. KÄY EH1.
Erittäin hyvän tyyppinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä kallo. Kauniit silmät ja ilme. Hyvä
kaula. Pystyt lavat. Suora olkavarsi. Hyvä rintakehä. Polvikulmaus saisi olla selvempi ja kinner
matalampi. Hieman kevyt raajaluusto. Turhan pehmeä karva. Yhdensuuntaiset liikkeet.
SNOWY FINNISH GIRL OUR LOYAL WELSH
FIN33887/07 s.20.4.2006 i. Gravelfarm's Famouse Grouse e. Undeg Our Loyal Welsh
Näyttelyt: 16.6.2012 Kotka t. Vera Smirnova VAL ERI3 SA PN4.
Erinomainen tyyppi. Vahva luusto. Sopiva koko. Kaunis pää. Tummat silmät. Toivoisin pidemmän
kaulan. Vahva selkä. Leveä eturinta. Tilava rintakehä. Pystyt lavat. Hyvä takaosa. Liikkeet saisivat
olla tehokkaammat.
17.6.2012 Helsinki t. Marjo Jaakkola KÄY ERI1.
Erinomainen tyyppi. Hyvä pää ja ilme. Riittävä eturinta. Hyvä kaula. Sopiva luusto. Hieman raskas
lapojen kohdalta. Riittävät kulmaukset. Liikkuu hyvällä askeleella. Kantaa itsensä hyvin liikkeessä.
158
SPRINGLINE BABYISH GIRL
FI26099/10 s. 1.4.2010 i. Rocbee My Love e. Rocbee Isabella
Näyttelyt: 28.4.2012 t. Bertil Lundgren AVO ERI1.
Goda proport. Välmejslat feminint huvud. Bra hals o. Skuldra. Rak i överarm. Tillr. Bröstkorg.
Stark rygg. Välvinklad bak. Rar sig bra från sidan. Lite träng bak. Bra benstomme o päls.
5.5.2012 Kauhava t. Bjarne Sörensen. AVO ERI1 SA PN4.
Vackert huvud. Gott hals. Ngt steg och framskjuten i fronten. Välkroppad. Rör sig med bra steg.
6.5.2012 Pietarsaari t. Harry Tast. AVO ERI 1 SA PN1 VSP SERT.
2V, tyylikäslinjainen ja hyvin rakentunut narttu. Kaunisilmeinen, narttumainen pää. Pitkä rintakehä,
niukka runkoturkki, hyvät hapsut. Yhdensuuntaiset liikkeet, selkälinjan tasapaino säilyy.
10.6.2012 Töysä t. Leila Kärkäs. AVO H.
Kovinkapearunkoinen narttu, joka turhan voimakkaasti kulmautunut takaa. Antaa liikkeessä
itsestään paremman kuvan kuin seistessä. Hieman lyhytrunkoinen. Hyvät päänlinjat ja mittasuhteet.
Silmissä pyöreyttä. Niukasti kulmautunut edestä. Hyvä luusto. Hyvä yhdensuuntainen etuliike ja
pitkä askel. Luonne saisi olla reippaampi. Hyvä karva.
8.7.2012 Kokkola t. Tuula Pratt. AVO EH3.
Kaunis pää ja oikein miellyttävä ilme. Vielä hieman kevyt runkoinen. Hyvä kaula. Tasapainoisesti
kulm. Raajat. Hieman lyhyt rintakehä. Hyvä hännänkiinnitys ja selkälinja. Kaunis turkki.
3.8.2012 Kuopio t. Harry Tast. AVO ERI1 SA PN4.
Tyylikäslinjainen jäntevä kokonaisuus. Kaunisilmeinen jalo hyvin narttumainen pää. Kauttaaltaan
korrekti rakenne hyvin lyhyessä turkissa.
Runko pohjavikassa. Tasapainoinen joustava askel. Iloisesti heiluva häntä.
4.8.2012 Kuopio t. Zolt Lokodi Csaba. AVO ERI 1.
Nice head and neck. Very nice dark eyes. Little bit short hair. Good chest. Little bit open behind.
Lite metacarps. Good parallel front and hooks.
25.8.2012 Seinäjoki t. Paavo Mattila. AVO ERI3.
Hyvin rak. narttu, voisi rungoltaan olla aavistuksen pitempi. Kaunisilmeinen pää. Hyvä kaula.
Ylälinja voisi olla vielä parempi. Hyvä asent. Raajat. Kaunis hyvälaat. Karva. Liikkuu hyvin.
Miellyttävä luonne.
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 29.4.2012 Ilmajoki t. Jyrki Rasinpää AVO0 0p
Nelli tutkii alkumakausta ja aloittaa maavainuisen jäljestyksen verkkaisella vauhdilla.
Jokaisella osuudella pyöritään paljon jäljen sivussa etsien ja tutkien hirvieläinten jälkiä. Ennen
1. kulmaa lähdetään paluujäljelle eikä löydetä enää oikeaa suuntaa, tuomitaan hukka.
Palautuksen jälkeen kulmalle, josta sisäkautta ohi ja palataan merkkaamaan makaus. Hetken
pyörimisen jälkeen 2. osuudelle, jonka lopussa suoraviivainen poistuminen jäljeltä, 2. hukka.
Palautuksen jälkeen edetään kulmalle, joka pienellä rengastuksella ja makaus merkataan. 3.
osuuden puolessa välissä lähtee teeri jäljen läheisyydestä ja sitä lähdetään tutkimaan. Tuomari
keskeyttää kokeen, koska aikakin on jo tullut täyteen. Lupaava hyvin makaukset merkkaava
jälkikoira, kunhan varmuutta vaan saadaan harjoittelemalla lisää.
SPRINGLINE BRANDNEW GIRL
FI26101/10 s.1.4.2010 i. Rocbee My Love e. Rocbee Isabella
Näyttelyt: 28.7.2012 Peräseinäjoki t. Raija Tammelin. AVO EH 1.
Feminiinen, hyvät mittasuht. Siro, mutta linjakas pää. Lempeä ilme. Hyvä ylälinja. Luisu lantio.
159
Hyvin kaareutunut runko. Sopiva luusto. Riit. Kulm. Liikkuu hieman lyhyellä askeleella, avoimin
kyynärpäin. Hyvä karva ja väritys. Saisi olla hieman jäntevämmässä kunnossa.
25.8.2012 Seinäjoki t. Paavo Mattila AVO EH4.
Hieman varovasti esiint. Narttu. Kaunis pää. Hyvä kaula. Eritt. Hyvä runko, voisi olla aavistuksen
pitempi. Hyväasent. Raajat. Liikkuu hyvin. Luonne saisi olla varmempi.
SPRINGLINE BRIGHT GIRL
FI26098/10 1.4.2010 i. Rocbee My Love e. Rocbee Isabella
Näyttelyt: 14.1.2012 Kajaani t. Juha Kares. NUO EH4.
Feminiinen mittasuhteilt laadukas narttu, jolla voisi olla ripaus enemmän tempperamenttia.
Feminiinen ilmeikäs pää, hyvä kaula ja lapa. Oikea luusto ja rintakehä, valitettavasti nartulla on
liian jyrkkä lantio ja takaosa, joka häiritsee kokonaisuutta. Liikkuu reippaasti, takaosan liike ei
hyvä, johtuen lantiosta.
15.4.2012 Vaasa t. Soile Bister. AVO H.
Sopivan kokoinen ja hyvä luustoinen narttu, mutta vielä kovin rungoton. Feminiinen narttu, varsin
hyvä pää, mutta ilmeen tulisi olla parempi. Niukasti kulm edestä ja hyvin takaa. Kaunis karva.
Esiintyy kovin epävarmasti. Liikkuu hyvin.
19.5.2012 Lestijärvi t. Jouko Leiviskä AVO EH.
Neliömäinen, hieman ilmava, tänään niukassa turkissa oleva. Hyvä kaula, turhan tasainen selkälinja.
Sievä pää, vaaleahkot silmät. Runko voisi olla tilavampi. Hieman epävarma luonteeltaan. Liikkuu
hyvin takaa, erittäin löysästi edestä.
8.7.2012 Kokkola t. Tuula Pratt. AVO ERI1.
Oikeat mittasuht. Täyteläinen pää. Silmät voisivat olla tummemmat. Kaunis kaula. Riit. Kulm.
Raajat. Hyvä selkälinja. Aavistuksen luisu lantio ja alas kiinnittynyt häntä. Runko saa vielä
täyteläistyä. Liikkuu hyvin kaunis turkki.
25.8.2012 Pyhäjoki t. Leni Finne. AVO ERI1 SA PN1 VSP SERT.
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Miellyttävä ilme. Hieman kevyt alaleuka.
Niukahko eturinta. Oikeanmallinen rintakehä. Riitt. Kulmaukset. Erinomainen askelpituus.
SPRINGLINE BRILLIANT GIRL
FI26097/10 s.1.4.2010 i. Rocbee My Love e. Rocbee Isabella
Näyttelyt: 8.7.2012 Kokkola t. Tuula Pratt. AVO ERI 2.
Oikein hyvät mittasuhteet. Kauniit päänlinjat. Hyvä kaula. Tyypillinen selkälinja. Riit. Kulm.
Edestä, hyvin takaa. Hieman alaskiinnittynyt häntä. Ahtaat takaliikkeet. Askeleella saisi olla
enemmän voimaa. Hyvä turkki.
14.7.2012 Oulu t. Ann Carlström AVO H.
Något kort i sin hehet. Fem. Huvud. Fint utt. Välansatta örön. Fin hals och överlinje. Kort kors. Bra
brästkorg krappa vinklar. Rör sig något hångt fram och bak och skulle ha längre steg från sidan. Bra
päls.
STANDARD-BEARER GRACE KELLY
FIN16616/04 s. 24.9.2003 i. Benton Lookin' For Duck e. Standard-Beaver Olympia
Näyttelyt: 25.3.2012 Tuusniemi t. Hannele Jokisilta VET ERI 1 SA PN3 VSP-VET.
Erittäin narttumainen kokonaisuus. Oikeanmallinen, mutta kapea pää. Kaunis kaula ja selkälinja.
Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Kokoon sopiva luusto. Hyvä runko. Hyvä luonne. Liikkuu
ahtaasti takaa, muuten hyvin.
160
STANDARD-BEARER LEGEND
FIN12531/06 s. 20.9.2005. i.Rocbee Ultra Speedy e. Standard-Beaver Olympia
Näyttelyt: 12.5.2012 Tampere t. Matti Tuominen AVO ERI1 SA PN2 VARA-CACIB.
6,5 v erinomaisen tyyppinen narttu, jolla kaunis pää ja ilme. Hyvä luusto ja kulmaukset. Hyvä kaula
ja ylälinja. Erinomainen liikkuja. Vaatimaton eturinta. Tänään turhan hoikassa kunnossa, hieman
massaa päälle niin tulisi tästä upeasta nartusta vielä parempi.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO ERI3
4.8.2012 Vesilahti t. Vera Smirnova. AVO ERI1 SA PN1 VSP.
Erinomainen tyyppi. Riittävä luusto. Sopiva koko. Tyylikäs 7-v. Narttu. Hieman kevyt
narttumainen pää. Kaunis ylälinja. Hyvä runko. Riittävät etukulmaukset. Hyvä takaosa. Kaunis
turkki. Kauniit liikkeet, hieman ahtaat takaa.
STANDARD-BEARER MORE AND MORE
FIN12554/06 s.13.9.2005 i. Standard-Beaver Neptunus e. Standard-Beaver Urban Legend
Näyttelyt: 27.5.2012 Tampere t. Matti Luoso AVO ERI 1 SA PN1 ROP SERT.
Erinomaisen tyyppinen edustava kaunis narttu. Hyvä pää. Kaunis kaulalinja. Hyvä luusto.
Oikeanmallinen runko, joka saisi olla täyteäisempi. Oikeat kulmaukset. Liikkuu hyvin. Hyvä
iloinen käytös.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO ERI4
14.7.2012 Lammi t. Raija Tammelin AVO ERI 2.
Viehättävä narttumainen kokonaisuus. Siro, oikealinjainen pää. Lempeä ilme. Kaunis pigmentti.
Pitkä kaula. Erinomainen ylälinja, luisu lantio. Riittävä rungon tilavuus. Hyvä luusto ja kulmaukset.
Erinomaiset sivuliikkeet. Kovin kapea takaa, leveä edestä. Liikkeessä korkea häntä. Hyvä karva ja
väri. Käytöksessä asennetta.
4.8.2012 Vesilahti t. Vera Smirnova AVO ERI4.
Erittäin hyvä tyyppi. Riittävä luusto. Sopiva koko. Hyvät mittasuhteet. Narttumainen pää. Kaunis
kaula. Hieman pehmeä selkä. Toivoisin enemmän eturintaa. Riittävät etu- ja hyvät takakulmaukset.
Miellyttävä luonne. Tehokkaat liikkeet.
25.8.2012 Seinäjoki t. Paavo Mattila AVO ERI 1.
Eritt.hyvin rak.narttu. Hyvät mittasuhteet. Puuttuvasta hampaasta todistus. Hyvänmallinen pää.
Erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko. Hyvä takaosa. Aavistuksen suora edestä. Hyvänlaatuinen
karva. Liikkuu hyvin. Vilkas luonne.
STANDARD-BEARER URBAN LEGEND
FIN49382/04 s. 22.8.2003 i. Rwyn Vintage Year e. Rwyn Timandra
Näyttelyt: 27.5.2012 Tampere t. Matti Luoso VET ERI1 SA PN2 ROP-VET.
Erinomaisessa kunnossa oleva hyvän kokoinen veteraaninarttu. Hyvä pää ja kaulalinja ja luusto.
Hieman pehmeät ranteet. Hyvä eturinta ja runko, hyvin kulmauksin. Tehokas liikkuja. Turkki ei
parhammillaan.
9.6.2012 Karkku t. Trudy Short VET EH1.
Correct Outline. Pleasing head & expression. Good neck & shoulders. Well spring ribs. Short
coupled. Need little bit more body. Bite is incorrect.
161
TRÉS ALLENTES ADELEINE
FIN23439/03 s.24.4.2003 i.Rocbee Running Robert e. Armazu Fiini Fariini
Näyttelyt: 19.5.2012 Rovaniemi t. Harry Tast VET ERI1 SA PN1 ROP ROP-Vet.
9v. Kaunisryhtinen ja jäntevä, joka esiintyy iloisesti. Liikkuu tehokkaasti, oikea muoto rintakehässä,
kokonaisuus hieman korkearaajainen.
22.7.2012 Kemi t. Eva Mjede VET ERI1 SA PN1 ROP ROP-veteraani.
10 years old, great mover. She has sweet head and expression. Good neck and shoulder. Kept her
topline and well angulated behind.
TRÉS ALLENTES BLANC
FI33575/08 s. 14.5.2008 i. Romeo e. Rocbee Kir Royal
Näyttelyt: 13.5.2012 Kuusamo t. Tuula Pratt VAL ERI1 SA PN3.
Kaunispäinen valionarttu, jolla kaunis ylälinja. Tasapainoisesti ja hyvin kulmautuneet raajat. Sopiva
rungon voimakkuus. Hyvä hännänkiinnitys. Erinomainen askel, jossa hyvä ulottuvuus.
14.7.2012 Oulu t. Ann Carlström VAL ERI 3.
Något långt i sin helhet. Välskuret huvud. Fint utti. Välansatta något stora öron. Mycket bra hals
och överlinje men kunde vara mer välvd över ländpartiet. Lagom vinklad. Något långt ländparti.
Rör sig mycket bra från sidan. Utom päls.
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 5.8.2012 Rovaniemi t. Jouni Simonen AVO1 42p.
Rauhallinen ohjattu lähtö. Hilma lähtee jäljestämään rauhallisesti edeten. Jäljestys on
verkkaista jäljen päällä etenevää. 1. kulmalle tullaan jäljen päällä, makaus merkataan hyvin.
Kulmalla tehdään laaja tarkistuslenkki. Toiselle osuudelle jäljestys jatkuu rauhallisena ja ohjaa
joutuu kehottamaan koiraa useamman kerran. Toisella kulmalla Hilma merkkaa makauksen
nopeasti ja tekee laajan tarkistuslenkin. 3. osuus on edelleen verkkaista jäljestystä, mutta se
etenee jäljen päällä ja heti sen tuntumassa. Sorkalle tullaan suoraan ja siihen osoitetaan
kiinnostusta. Hyvä suoritus, johon nopeutta ja innokkuutta lisää.
TRÉS ALLENTES BRUNETTE
FI22578/08 s. 14.5.2008 i. Romeo e. Rocbee Kir Royal
Näyttelyt: 21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen. AVO ERI2.
Hyväntyyppinen, kauniisti esiintyvä narttu. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi silmien alta. Hyvä
kaula. Etuasentoiset lavat. Tiivis runko. Hyvä takaosa. Hyvä turkinlaatu ja hyvä väri. Hyvä luonne.
Liikkuu hyvin.
13.5.2012 Kuusamo t. Tuula Pratt AVO ERI1 SA PN1 ROP SERT.
Miellyttävä pää ja ilme. Aavistuksen pyöreät silmät. Kaunis kaula. Hyvä selkälinja. Tasapainoiset
kulmaukset. Erinomainen luusto. Kokonaisuuteen sopiva rungon voimakkuus. Hyvä liikunta.
Kaunis turkki.
14.7.2012 Oulu t. Ann Carlström AVO EH1.
Fina prop, trevlig helhet. Fem. Huvud som är något fint. Fint uttryck något mycket mark. Panna
välansatta örön. Utm. Hals och överlinje. Något tunn bröstkorg. Lagom vinklad. Rör sig mycket
bra från sidan. Urtfalld päls som kunde vara djupare i färgen.
162
TRÉS ALLENTES CHANSONETTE
FI53507/11 s. 12.9.2011 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Trés Allantes Blanc
Näyttelyt: 13.5.2012 Kuusamo t. Tuula Pratt PEN2.
Kaunis päänmuoto, hieman pyöreät silmät. Hyvä kaula. Sopivasti kulmautunut edestä, niukasti
takaa. Ikään sopiva runko. Hieman luisu lantio. Kevyet liikkeet. Hyvä turkki.
19.5.2012 Rovaniemi t. Harry Tast PEN 1 KP VSP-pentu.
8 kk, kaunisryhtinen, pitkärunkoinen, jäntevä pentu. Hyvin kaunisilmeinen, puhdaslinjainen
narttumainen pää. Hyvä runko- ja raajarakenne, kevyet joustavat liikkeet. Ilmeikäs häntä.
1.7.2012 Rovaniemi t. Martin Johansson JUN ERI 3.
Välskuret feminin huvud, framskjuten skuldra, fina tassar, bra längt I bröstkorg. Brant I korset, lite
knappa vinklar bak. Rör sig ungdomligt, bra päls och färg. Bra temperament.
14.7.2012 Oulu t. Ann Carlström JUN EH3.
Något lång vackert valskuret huvud. Bra uttryck, välansatta örön. Mycket bra hals. Något
överbyggd. Bra bröstkorg för åldern. Kunde vara bättre vinklad. Något hög has. Rör sig ostabilt
fram något tångt bak. Bra pälskvalitet.
22.7.2012 Kemi t. Eva Mjede JUN EH4.
Young bitch that needs plenty of time. Sweet feminine head. Sice neck and shoulder. A little long
cast and needs better angulation behind. Still a bit thin in bone. Move happily.
25.8.2012 Pyhäjoki t. Leni Finne JUN EH2.
Melko pitkärunkoinen, sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Kauniit tummat silmät. Hyvät korvat ja
kaula. Riittävä eturinta. Hieman lyhyt olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Turhan pitkä lanneosa.
Polvikulma voisi olla voimakkaampi. Liikkeet saisivat olla sulavammat. Hieman löysät kyynärpäät.
Antaa matalaraajaisen vaikutelman.
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 9.9.2012 Kajaani (Koutaniemi) t. Kari Hyytiäinen AVO0
0p
Ohjattu lähtö. Koira jäljestää pääosin ilmavainua käyttäen sopivalla vauhdilla. 1. osuudella pari
tarkastusta jäljen sivuun ja ottaa paluujäljen, hukka. Kulma oikaistaan ja makaus näin ohitetaan. 2.
osuuden lopussa muutama tarkistus ja lopulta poistuu jäljeltä, 2. hukka. Kulmalla jatkaa suoraan ja
ohittaa makauksen. 3. hukka. Harjoitellen sorkalle jota nuuhkii. Koira näyttää hyviä taipumuksia
jäljestäjäksi, mutta miespelko tulee harjoitella pois.
TRÉS ALLENTES CHARMING
FI53505/11 s.12.9.2011 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Trés Allantes Blanc
Näyttelyt: 21.4.2012 Kajaani t. Annaliisa Heikkinen PEN2 KP.
Erittäin hyvän tyyppinen, sopusuhtainen narttupentu. Hyvä pää ja kaula. Hyvä runko. Hyvin
kulmautunut edestä ja takaa. Kyynärpäät voisivat olla rungonmyöntäisemmät. Liikkuu ja esiintyy
hyvin. Hyvä turkinlaatu. Kaunis väri. Hyvä luonne.
1.7.2012 Rovaniemi t. Martin Johansson JUN ERI 2.
Välskuret feminin uttryck, bra proportiner. Bra skuldra bröst korg I utvechling, lite brant I korset.
Fina tassar. Rör sig energiskt, bra färg, trevligt temperament.
14.7.2012 Oulu t. Ann Carlström JUN ERI2.
Tillt.helhet fina prop. Vackert välskuret huvud fint uttryck. Välansatta något stora öron. Bra hals
och överlinje. Bra bröstkorg för åldern. Bra vinklad. Rör sig väl från sidan. Bra pälskvalitet.
22.7.2012 Kemi t. Eva Mjelde JUN ERI 2.
Sweet headed youngster. Nice head. Good neck. Woud like better layback of shoulder. Body has
nice lines, but still needs time to mature. Well angulates behind. Moved well.
163
Metsästyskoirien jäljestämiskokeet: 16.9.2012 Rovaniemi t. Kari Pinola AVO3 27p.
Lähtee rauhallisesti jäljelle. Melko tarkkaa paikoin maa ja paikoin ilmavainuista jäljestystä. 1.
kulmalla makuu merkataan ja jatkaa suoraviivaisesti toiselle osuudelle. Toisen osuuden
puolivälissä eteneminen pysähtyy ja tehdään vain tarkastuslenkkejä. Palautuksen jälkeen jatkaa
jäljestystä ja toinen makaus merkataan ja suoraviivaisesti viimeiselle osuudelle. Hieman ennen
kaatoa meinaa usko loppua, mutta innostettuna jatkaa kaadolle joka tutkitaan tarkasti.
TRÉS ALLENTES CHERIE
FI53510/11 s.12.9.2011 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Trés Allantes Blanc
Näyttelyt: 13.5.2012 Kuusamo t. Tuula Pratt PEN1 KP ROP-pentu. Viehättävä pää ja ilme.
Kaunis kaula. Hyvä selkälinja. Tasapainoiset kulmaukset. Ikään sopiva runko. Oikein hyvä liikunta.
Mukava luonne.
TWIGLE MY LOVE OF LIFE
FIN44274/06 s. 9.8.2006 i. Benton Everybody Duck e. Twigle In Love
Tottelevaisuuskokeet: 23.9.2012 Tampere t. Juha Kurtti EVL3 205p
Istuminen ryhmässä 2 min. 10 Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min häirittynä 10 Vapaana
seuraaminen 10 Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 Luoksetulo,
seisominen ja maahanmeno 8 Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 0
Ohjattu noutaminen 8 Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 7 Tunnistusnouto 8 Kaukoohjaus 6
TWITTERS BIG-DREAM
FI28153/01 s.3.6.2001 i.Benchmark Chwyddwydr e.Twitters Big-Time
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku t. Bo Skalin VET ERI1 ROP-veteraani.
Trevlig rastyp. Mycket bra kondition. Vackert feminint huvud. Bra hals, korrekt bröstkorg. Mycket
välkroppad. Lite lös i ryggen. Kunde vara lite gladare i ringen. Bra rörelser.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia VET EH2
TWITTERS BIG-FLOWER
FI28152/01 s..3.6.2001 i.Benchmark Chwyddwydr e.Twitters Big-Time
Näyttelyt: 22.1.2012 Turku t. Bo Skalin VET ERI2.
Feminin, bra huvud. Lite knappt vinklad fram. Bra längd i kroppen. Ngt sluttande kors. Bra
bröstkorg. Rör sig bra, lite slarvigt fram. God kondition för åldern. Trevligt temperament.
24.3.2012 Kerimäki t. Elena Ruskovaara VET ERI1 SA PN1 ROP ROP-veteraani.
Erinomainen tyyppi. Hyvin kaunis pää. Tyypillinen ylälinja. Tilava runko. Hyvät kulmaukset,
vähän jurkkä lantio. Edelleen hyvät tyypikkäät liikkeet. Miellyttävä veteraani.
4.8.2012 Kuopio t. Zolt Lokodi Csaba VET ERI 1 ROP-veteraani.
Excellent topline. Medium long neck. Correct angulations. Dark eyes. Good chest. Too curly hair.
Goog movement. Parallel hocks and front.
5.8.2012 Kuopio t. Elena Ruskovaara VET ERI 1 SA ROP-veteraani.
Hyvin kauniinmallinen, miellyttävä, tasapainoinen, kaunispäinen narttu. Hyvä etuosa. Oikeaasentoinen häntä. Täyteläinen runko. Liikkuu pirteästi, hiukan lyhyt etuaskel, tarpeeksi joustoa.
164
TWITTERS LARGO
FI32087/09 s.16.5.2009 I.Doniol Show Must Go On e.Twitters Big-Flower
Näyttelyt: 1.7.2012 Rovaniemi t. Martin Johansson AVO ERI1.
Välskuret feminin huvud, lite rak och framskjuten i fronten, bra bröstkorg, lite brant i korset, aning
knappa vinklar bak. Bra tassar. Lite väl klad som påverkar rörelserna, bra päls och färg.
TWITTERS MOLL FOR BETTYS MAIL
FI32089/09 s.24.6.2009 i. Doniol Show Must Go On e.Twitters Big-Flower
Näyttelyt: 13.5.2012 Hamina t. Pekka Teini KÄY ERI1 SA PN4 VARA-SERT.
Mittasuhteiltaan oike, todella kaunispäinen sulavalinjainen narttu. Hyvä huulilinja. Sopiva
päänleveys. Oikeantyyppinen ylälinja sekä lantio. Tasapainoiset kulmaukset, upea turkki. Liikkuu
pitkällä askeleella. Kaunislinjainen narttu.
17.5.2012 SUKOKA RN t. Hans Lehtinen AVO ERI2.
Hyvät mittasuhteet. Hyvärunkoinen narttu, jolla pitkä kaula ja oikea ässämuotoinen ylälinja. Seisoo
hyvin raajoillaan. Askel saisi olla tehokkaampi.
20.5.2012 Salo t. Arja Koskelo AVO EH1.
Eritt.hyvän tyyppinen 2,5v narttu, jola feminiinen pää ja hyvin kehittynyt runko. Etuasentoiset
lavat, suora olkavarsi. Takakulm. eivät ole riittävät. Liikkuu iloisesti, mutta säkä laskee liikaa
liikkeessä.
26.5.2012 Joensuu t. Jan Roger Sauge AVO ERI1 SA PN3.
Bitch of exellent breed type. Sweet head and expression. Good neck. Well angulated. Could have a
better tail set. Moves ok. Lovely coat. Well presented.
27.5.2012 Joensuu t. Tatjana Urek. AVO ERI2 SA.
Good size. Nice head. Excellent ear setting. Correct bite. Good lenght of the neck. Correct topline.
Lower tailsetting. Good depth of the chest. Straight angulations in front. Correct behind. Pasterns in
front turned in.
Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia AVO EH
-
10.6.2012 Töysä t. Leila Kärkäs KÄY H.
Hyväntyyppinen narttu, jolla hieman lyhytlinjainen pää. Kallossa turhaa pyöreyttä, samoin silmissä.
Voimakas otsa ja hieman poskia. Vahva, mutta lyhyehkö kuono. Kovin niukasti kulmautunut edestä
ja eturinta puuttuu. Hyvä rintakehä. Luisu lantio. Liikkeessä painuu etumatalaksi ja askel kovin
lyhyt ja tehoton. Käytös ok. Hyvä karvanlaatu.
1.7.2012 Rovaniemi t. Martin Johansson AVO H.
Välskuret feminin huvud vackert uttryck, framskjuten i skuldra, bra bröstkorg, fina tassar. brant i
korset. knappa vinklar bak blir kort och stel bak, blir inte balanserat i sina rörelse, vackert färg och
päls.
14.7.2012 Oulu t. Ann Carlström KÄY EH1.
Trevlig helhet. Fina prop. Fem. huvud. Fint uttryck. Välansatta örön. Mycket bra hals. Något
överbyggd. Välkroppad, kunde vara bättre vinklad bak. Rör sig ganska väl från sidan men
överbyggt god päls.
22.7.2012 Kemi t. Eva Mjelde KÄY EH1.
Bitch whit nice head and expression. Good neck and shoulder. Wish her better topline. She needs
better angulation behind. Enough bone. Moves well.
165
TWITTERS RED NELLY
FIN20286/08 s.27.2.2008 i. Benchmark Jest Cymro e.Twitters Big-Dream
Näyttelyt: 15.4.2012 Vaasa t. Soile Bister AVO ERI1 SA PN2 VARA-SERT. Hyväluustoinen,
kaunislinjainen, turhankin hoikassa kunnossa oleva. Varsin hyvä pää. Hyvät kulm. Hieman pitkä
lanneosa. Kaunis karva. Hyvä häntä. Liikkuu sivusta hyvin edestä hieman leveästi. Erinomainen
luonne.
9.6.2012 Karkku t. Ann Corbett AVO ERI1. SA PN-2 VA-SERT
Good head & expression. Well made all trough with good substance, fore chest & depth. Super top
line, excellent quarters. Moved well.
WESTAWAY BEYOND BELIF WITH BENTON
FI28220/12 NO30760/12 s. 11.5.2011 I.Ferndel Aeron Magregor e. Westaway Reds Have More
Fun
Näyttelyt: Karkku 09.06.2012, tuomari Ann Corbett, Iso-Britannia JUN ERI3
16.6.2012 Rusko t. Lazlo Erdös JUN ERI1 SA PN1 VSP SERT.
Elegante Hünden. Gute kopf. Gute Knocher. Elegante Hab. Gute winkelungen vorderhinter. Gute
presentation, temperament. Gute Plewegung.
3.8.2012 Kuopio t. Harry Tast. JUN ERI1 SA PN3.
Kaunisryhtinen tasapainoisesti rakentunut 14kk juniori. Korrekti etuosa. Narttumainen
kaunisilmeinen pää. Pitkät lavat ja olkavarret. Oikeanlaatuinen lyhyt kesäturkki. Yhdensuuntaiset
liikkeet, etuaskel pyrkii nousemaan. Hoikassa kunnossa.
4.8.2012 Kuopio t. Zolt Lokodi Csaba JUN EH2.
Good topline. Nice neck. Strong whithers. Level back. Paralles hocks. Very wide front because step
is short. Shoulders too heavy. Correct bite.
5.8.2012 Kuopio t. Elena Ruskovaara JUN ERI1 SA.
Erinomaisen tyyppinen, hyvin kauniisti esiintyvä. Vielä rungoltaan kesken kehityksen oleva jäntevä
narttu, jolla hyvin kaunis päänmalli. Hyvä huulilinja. Etuliikkeen pitää tiivistyä. Hyvin kaunis
sivuliike.
WILD FELLOW'S MICHELLE MA BELLE
FI42725/10 s.7.7.2010 i.Hammalgårdens Red N White Dynamite e. Rocbee Yo-Yo
Näyttelyt: 29.4.2012 Lahti t. Hans Lehtinen NUO EH1.
Hyvin kehittynyt narttu. Pää saisi olla kauttaaltaan voimakkaampi. Erittäin hyvä runko ja rinnan
syvyys. Pitäisi seistä tukevammin takaa. Hyvin luisu lantio. Saisi liikkua tehokkaammin.
10.6.2012 Kangasniemi t. Inga Siil NUO ERI1 SA PN1 VSP SERT.
Excellent type and size. Feminine bitch, with exc. Proprtions. Head could be better ans eyes darker.
Very nice topline. Correct tailset. Balanced angulations. Excellent ribcage and body. Enough bones.
Excellent coat quality and color. Moves very well but needs better carriage.
28.7.2012 Mikkeli t. Inga Siil AVO ERI1.
Feminine bitch, of excellent type and size. Typical feminine head and expression. Correct ears.
Excellent neck. Topline could be better. A bit low tailset. Enough angulated in rear. Excellent
ribcage and body and coat. Moves very typically. Very nice temperament.
4.8.2012 Kuopio t. Zolt Lokodi Csaba AVO ERI2.
Good size and bones. Correct bite. Little bit light eyes. Good parallel front. Correct behind
angulations. Strong level back. Wide front.
166
26.8.2012 Pieksämäki t. Annaliisa Heikkinen AVO ERI 1 SA PN1 VSP SERT FI MVA.
Erinomainen tyyppi, hyvät rungon mittasuhteet, hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula, etuosa voisi olla
paremmin kulmautunut. Tiivis riittävän vahva runko, riittävät kulmaukset takana. Hieman korkea
hännänasento liikkeessä. Hyvä turkinlaatu ja väri. Hyvä luonne.
WILD FELLOW'S MY FAIR LADY
FI42727/10 s.7.7.2010 i.Hammalgårdens Red N White Dynamite e. Rocbee Yo-Yo
Näyttelyt: 25.3.2012 Tuusniemi t. Hannele Jokisilta. KÄY ERI1 SA PN4.
Erinomainen tyyppi. Oikeanlinjainen nartunpää. Hieman lyhyt kuono. Riittävästi kulmautunut
edestä ja takaa. Hyvä luusto. Voimakas runko. Ajoittain takakorkea. Kaunis karva. Hieman laiska
liikkuja. Erityisesti taka-askel saisi olla pidempi.
21.4.2012 Pyhäselkä t. Soile Bister KÄY EH1.
Hyväluustoinen ja hyvänrunkoinen narttu, jonka tulisi seistä tukevammin raajoillaan. Varisn hyvä
pää. Toivoisin viistommat lavay. Liikkeessä häntä nousee ja askel saisi olla tehokkaampi. Saisi
esiintyä vapautuneemmin.
6.5.2012 Lieksa t. Matti Tuoso. KÄY ERI1.
Tyypiltään erittäin hyvä narttu. Hyvä koko. Hyvä pää. Oikea purenta. Hyvä kaulalinja. Sopiva
luusto. Hyvät käpälät. Eturinta so parempi, samoin etukulmaus. Hyvä runko. Sopiva polvi kulma.
Liikkeiden tulisi olla tasapainoisemmat. Hyvä käytös.
26.5.2012 Joensuu t. Jan Roger Sauge KÄY ERI1.
Bitch of very good breed type. Sweet head. Good neck. Coud have a better front. Strong back.
Could have a better tail set. Needs better hind quaters. Moves ok. Could have more coat. Needs ring
training.
27.5.2012 Joensuu t. Tatjana Urek. KÄY ERI1 SA PN4.
Corret type. Typical head. Correct bite. Strong neck. Correct topline. Low tailsetting. Good depth of
the chest. Correct angulations in front, straighter behind. Good coat quality and markings. Movemet
behind should have more drive.
10.6.2012 Kangasniemi t. Inga Siil KÄY EH1.
Very good type and size. Feminin bitch. Typical head and expression. Correct ears. Very good
neck. Topline and croup should be better. Too straight in front and rear angulations. Ribcage shoud
be deeper. Could have more body substances. Not in her best coat today. Loose in elbows while
moving. Moves ok.
WILD FELLOW'S WELL WELL MY DEAR
FI15475/12 s.5.1.2012 I. Benton Anaheim Mighty Duck e. Rocbee O'Thelma
Näyttelyt: 26.8.2012 Pieksämäki t. Annaliisa Heikkinen PEN 1 ROP-pentu KP. Erinomainen
tyyppi, oikeat rungon mittasuhteet, hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Etuosa saisi olla
paremmin kulmautunut ja rungon tulee vielä vahvistua. Hyvä karva. Liikkuu hyvin. Hyvä luonne.
WILD FELLOW'S WISHMASTER
FI15474/12 synt. 05.01.2012 i. Benton Anaheim Mighty Duck e. Rocbee O'Thelma
Näyttelyt: Kouvola 18.08.2012, tuomari Walter Schicker PEN1 KP VSP-PENTU
Typische Hündin. Zum Körper passender Kopf. Stop erkennbar. Scherengebiß. Ohren anliegend.
Rücken gerade. Lenden leicht gewölbt. Rute leicht befedert. Passende Winkelungen. Bewegt sich
167
selbstsicher.
Kasvattajaluokat:
KENNEL BENCHMARK
Helsinki 11.-12.08.2012, tuomari Göran Bodegård
Tulos: KASV 1 KP, ROP-KASV
En bra grupp med jämn och hög kvalitet, fyra kombinationer. Ett fint resultat.
Helsinki Messukeskus 08.12.2012, tuomari Patric Ragnarson, Sweden
Tulos: KASV2 KP
En grupp bestående av 4 individer ur 4 olika kombinationer, en påfallande typlikhet genomsyrar
gruppen med många av rasens önskvärda detaljer, vackra huvud, milda uttryck, korrekta överlinjer,
utmärkta kroppar, trevliga rörelser och bra temperament, ett par av hundarna i gruppen är lite stolta
över sin svans, härliga temperament. Jag önskar fortsatt framgång i uppfödargärningen och jag kan
tydligt se, vad uppfödaren presenterar och eftersträvar. Grattis!
KENNEL BENTON
Turku KV 22.01.2012, tuomari Bo Skalin
Tulos: KASV 1 KP, ROP-KASV
4335,36,56,58
En mycket jämt grupp med vacra huvud. Bra fronter för rasen. Mycket bra överlinje med längder.
Behöver lite mer bred i bröstkorg. Trevligt temperament o bra rörelser.
Lohja 12.02.2012, tuomari Kjellevold Stig Arne, Norway
Tulos: KASV 1 KP, ROP-KASV
348,359,363,366
Quality all through. Lovely group of very typey welshies. All out of the same mould. All with
correct propotions and combination of strenght and elegance. Marvellous piece of breeders work.
Congratulations!
9.6.2012 Karkku t. Ann Corbett
KASV1. KP ROP-KASV BIS-2
Lovely type, so similar in conformation & movement. Lovely heads. A group to be proud of.
Kuopio KV 03.08.2012, tuomari Harry Tast
1 uros ja 3 narttua neljästä eri yhdistelmästä, joista on aikaansaatu hyvin tasainen ja laadukas
ryhmä. Selvät sukupuolileimat. Kaunisilmeiset klassiset päät. Tasapainoiset ylälinjat ja elastiset
laajat liikkeet läpi ryhmän. Huippulaadukas kasvatustyön tulos.
Kuopio KV 04.08.2012, tuomari Lokodi Csaba Zsolt
Tulos: KASV 1 KP, ROP-KASV
Very homogenous group. Very many excellent quality. Same toplines and fronts. Same hair quality.
Kuopio KV 05.08.2012, tuomari Elena Ruskovaara
Tulos: KASV 1 KP, ROP-KASV
168
Ihana ryhmä, kolme yhdistelmää. Kaikilla hyvin puhuttelevat, varsin harvinaiset ulottuvat
sivuliikkeet. Tyypikkäät, hyvin kaunisilmeiset päät. Kauniit rakenteet. Kasvattaja on onnistunut
vakiinnuttamaan erinomaisen tyypin ja olemukset! Onnea!
Hyvinkää 16.09.2012, tuomari Jochen H. Eberhardt
Tulos: KASV1 KP ROP-KASV
Gleichmässige Gruppe mit unterschiedlichen Kopflinien, aber mit sehr schönem schlichten Haar
und sehr guter Augenfarbe.
Tervakoski 26.08.2012, tuomari Kirsti Louhi
Tulos: KASV2 KP
Ryhmä koostuu vielä hieman kevyessä kunnossa olevista koirista. Tasapainoiset luustot.
Kulmaukset voisivat olla paremmat. Vielä vallattomat etuliikkeet. Takaliike ok. Aurinkoiset
luonteet.
Porvoo 09.09.2012, tuomari Eeva Rautala
Tulos: KASV1 KP ROP-KASV
Erittäin hyväntyyppisiä rotunsa edustajia. Hyvät päät ja selkälinjat. Hyvät luustot. Rungon kehitys
vielä nuorilla koirilla kesken. Hyvät liikkeet.
Turku 20.-21.10.2012, tuomari Marina Ostrovskaya
Tulos: KASV1 KP ROP-KASV
Excellent type. Excellent bone, muscles. Excellent heads, eyes, expression. Excellent coats.
Excellent movements. Big compliment for the breeder.
Helsinki Messukeskus 08.12.2012, tuomari Patric Ragnarson, Sweden
Tulos: KASV1KP ROP-KASV
Uppfödargrupp bestående av 4 individer ur 3 olika kombinationer. Imponerande typlikhet
genomsyrar gruppen med rasens alla önskvärda detaljer, vackra huvuden, milda uttryck, korrekta
överlinjer, typiska raska steg och glatt viftande svansar, funktionella pälsar och som kryddar på
moset det underbara temperamentet man önskar, lyfter på hatten och gratulerar samt önskar fortsatt
framgång i det framtida uppfödararbetet.
Helsinki Messukeskus 09.12.2012, tuomari Michael Kristensen, Denmark
Excellent class of high quality. Excellent breed types all over with good heads & excellent
movements. A very high class of top dogs. Congratulations to the breeder!
KENNEL BREUDDWYD
Mikkeli 28.07.2012, tuomari Inga Siil
Tulos: KASV 1 KP, ROP-KASV
Group of 3 different combinations, 3 males & 1 female. Very typical heads & expressions. Sound
bodies. Excellent coat qualities 6 temperaments. Moving enough soundly.
Kouvola 18.08.2012, tuomari Yochai Barak
Tulos: KASV1 KP ROP-KASV
Even group, good size and proportions. Correct heads. Good fronts. Nice temperament. Good
movers.
KENNEL DIRLIAN
Kouvola 18.08.2012, tuomari Yochai Barak
Tulos: KASV2 KP
Nice group. Good type of breeding. Good size and proportions. Could be more even in type of head.
Good movers.
Porvoo 09.09.2012, tuomari Eeva Rautala
169
Tulos: KASV2 KP
Erittäin hyväntyyppisiä edustajia, jossa keskenään hieman tyyppieroja. Hyvät päät, rungot, luustot.
Melko hyvät liikkeet.
Helsinki Messukeskus 09.12.2012, tuomari Michael Kristensen, Denmark
Tulos: KASV3
A bit different class in type but the heads are very similar. They all have dark eyes but the eyes are
bit round. Nice coat qualities. I would like to have them lower hocks, but happy temperaments.
KENNEL DONIOL
Tervakoski KV 26.08.2012, tuomari Kirsti Louhi
Tulos: KASV3
Ryhmä koostuu hyväntyyppisistä koirista. Tasapainoiset luustot. Hyvä ylälinjat. Hyvän tyyppiset
päät. Hyvät turkin laadut. Aurinkoiset luonteet.
KENNEL DONZARA
Seinäjoki 25.08.2012, tuomari Paavo Mattila
Tulos: KASV1 KP, ROP-KASV
Kaunis tasalaatuinen ryhmä. Kaunispäisiä, hyvärakenteisia koiria. Miellyttävä ilmeet. Hyvälaatuiset
karvapeitteet. 3:sta eri yhdistelmästä. Miellyttävät luonteet. Liikkuvat hyvin. Onnittelut
kasvattajalle hyvästä ryhmästä!
Turku 20.-21.10.2012, tuomari Marina Ostrovskaya
Tulos: KASV2 KP
Good type. Very good bones, substance. Very good movement. Nice heads. All dogs have dark
eyes, good expression.
Jyväskylä KV 10.11.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen
Tulos: KASV2 KP
Ryhmä hyväntyyppisiä koiria, mutta ikäerojen vuoksi ryhmä epäyhtäläinen. Hyvät päät, hyvät
luonteet, hyvät turkin laadut.
KENNEL EASTFARM’S
Eckerö 29.-30.09.2012, tuomari Tapio Eerola
Tulos: KASV1 KP ROP-KASV
Jämn grupp. Alla har korrekta huvud och korrekta proportioner. Bra kroppar och anatomi. Fina
rörelser.
KENNEL ELONKERJUUN
Lammi 14.07.2012, tuomari Raija Tammelin
Tulos: KASV 1 KP ROP-KASV
Kasvattaja esittää tasapainoisen luokan, jolla on hyvät pään linjat, ilmeet, mittasuhteet. Sopivat
luustot, kauniit värit.
Seinäjoki 27.10.2012, tuomari Anne Livo Buvik, Norway
Tulos: KASV1 KP ROP-KASV
3 olika kombinationer, en lik och jämn grupp hundarna har goda proportioner, vackra huvud och
mycket bra rastyp, mycket bra päls och färg. Uppfödaren kan bevaka bröstkorger och
svansansättning och många av individerna är ännu ofärdiga.
KENNEL MAWREDD
170
Lappeenranta 08.04.2012, tuomari Tino Pehar
Tulos: KASV 1 KP, ROP-KASV
674,678,681,697
Nice group, all dogs are well balanced, good head, good bodies, good movements.
KENNEL LLEWPART’S
Porvoo 09.09.2012, tuomari Eeva Rautala
Tulos: KASV3 KP
Tasainen tyypiltään. Voimakastyyppisiä, hieman matalia. Erinomaiset ilmeet. Hyvät liikkeet.
KENNEL MILFEDDYG
Lappeenranta 08.04.2012, tuomari Tino Pehar
Tulos: KASV 2 KP
687,688,691,698
Lovely group, all dogs are nice in type, typical heads, super proportions, good moves.
Savitaipale 31.03.2012, tuomari Pekka Teini
Tulos: KASV 1, ROP-KASV, BIS 2 KASV
274,275,280,281
Ryhmä koostuu 4 nartusta 3 eri yhdistelmästä, kaikilla ryhmän koirilla ihanteelliset mittasuhteet,
rotutyypilliset päät, kaikkien ryhmän koirien raajat ovat luustoltaan vahvat ja tiiviit käpälät. Kaikilla
ryhmän koirilla laadultaan hyvät karvat. Tosin tänään ei parhaassa kunnossa kaikilla.
KENNEL ROCBEE
Kajaani 14.01.2012, tuomari Juha Kares
Tulos: KASV 1 KP, ROP-KASV
1407,1400,1419,1426
”Laadukas ryhmä, oikean tyyppisiä tyypikkäitä mittasuht. oikeita ilmekkäitä rodun edustajia.
Kauniit päät ja ilmeet, hyvät värit ja turkit, koirat liikkuvat kauniisti. Paljon onnea kasvattajalle
onnistuneesta kasv. työstä!”
Kajaani 21.04.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen
Tulos: KASV 1 KP, ROP-KASV, BIS 4 KASV
331,335,338,339
”Ryhmä eritt. hyväntyyppisiä koiria, joilla oikeat mittasuhteet. Hyvät rungot. Hyvät luonteet.”
Jyväskylä KV 10.11.2012, tuomari Annaliisa Heikkinen
Tulos: KASV1 KP ROP-KASV
Ryhmä erittäin korkealuokkaisia rotunsa edustajia. Kasvattaja on onnistunut yhdistämään terveen
rakenteen, tyylikkyyden ja luonteet. Kaikilla hyvät päät ja ilmeet. Hyvät turkit.
KENNEL RUUSTIINAS
Lappeenranta 08.04.2012, tuomari Tino Pehar
Tulos: KASV 3 KP
682,692,693,696
Lovely group, all of them have good proportions, good heads, some of them could have more drive
in movement.
Tervakoski 26.08.2012, tuomari Kirsti Louhi
Tulos: KASV1 KP ROP-KASV
171
Ryhmä koostuu hyväntyyppisistä koirista. Hyvät päät. Riittävät luustot. Rodunomaiset liikkeet.
Askelmittaa voisi edessä olla enemmän. Melko hyvät turkin laadut.
KENNEL TWITTERS
Turku KV 22.01.2012, tuomari Bo Skalin
Tulos: KASV 2 KP
4349,50,55,74
Mycket trevligt temperament. Vackra huvud. Bra längd i kropparna. Bra rastyp. Lite lösa fronten.
En kunde ha lite stramare överlinje.
172