3 - Jyty Kuopio ry

Transcription

3 - Jyty Kuopio ry
Kuva Anton Sucksdorff
Yhdistyksemme viettää
95-vuotisjuhlavuotta
Olemme yksi Jytyliiton perustajayhdistyksistä ja tänä vuonna yhdistyksemme saavuttaa 95-vuoden iän. Meillä on noin 1100 työvoimajäsentä, oma
jäsenpalvelusihteeri ja toimisto. Luottamusmiehillä on hyvin tärkeä asema
edunvalvonnan hoitamisessa. Heidän nelivuotinen toimikautensa alkoi tämän vuoden alussa. Hallituksen lisäksi meillä toimii useita toimikuntia, jotka
valmistelevat hallintoon liittyviä tehtäviä sekä jäsenistölle tarjottavia tapahtumia. Tämä vuosi onkin tapahtumien suhteen monipuolinen koska on ns.
juhlavuosi. Olen ollut puheenjohtajana vuodesta 2005 alkaen. Ajanjakso on
ollut kaikin puolin antoisaa aikaa.
Meille on liittynyt viime vuosina uusia jäseniä, jotka eivät ehkä vielä ole ehtineet tutustua yhdistyksen toimintaan. Mikäli sinua kiinnostaa tutustua laajemmin Jyty Kuopioon, mm. historiikki on luettavissa kotisivuillamme www.
jytykuopio.fi. Historiikki on valmistunut vuonna 2008.
Selailin vuosien varrella kirjoittamiani juttuja Syssäyksissä ja voin todeta,
että monia asioita on yhdistyksessä vuosien varrella ollut meneillään. Selvä
muutos viime vuosina on ollut se, että jäsenten edunvalvonnan luonne on
muuttunut yksilötason asioiden lisäksi suuriin asiakokonaisuuksiin. Edunvalvonta on muuttunut entistä haastavammaksi ja monipuolisemmaksi. Kuntarakenneuudistus ja muut työnantajamuutokset jatkuvat kaikilla sektoreilla.
Tämä merkitsee myös työsuhde-etujen ja työpaikan toimintatapojen muutoksia sekä palvelussuhdeturvassa tapahtuvia muutoksia, jotka tuovat omat
haasteensa myös yhdistyksen toimintaan.
Kuten kaikki tiedämme, on kiristyvä taloudellinen tilanne tuonut säästövelvoitteita myös kuntasektorille. Henkilöstökin on joutunut talkoisiin mm. palkattomien lomien ja lomarahojen vaihtojen muodossa, niin myös Kuopiossa. Tämähän ei ratkaise kuntien alijäämää – säästöt pitäisi löytyä muualta.
Keväällä uutinen Servican lomautuksista oli aikamoinen yllätys, kun viimeiset Servicaan siirtyneet olivat aloittaneet Servican palveluksessa toukokuun
alussa 2013. Tämän hetkisen tiedon mukaan koko henkilöstö lomautetaan noin viikoksi tänä vuonna. Lomautukset eivät luo henkilöstölle us-
koa hyvästä toimintojen uudelleen
järjestelyistä.
Omaan työhöni kuuluu hyvin vahvasti talous ja sitä kautta talousarvion valmistelu. On ikävää huomata,
että määrärahoja supistetaan vuosi
vuodelta yhä enemmän. Samat toiminnot pitäisi tehdä pienemmällä
henkilökunnalla ja määrärahoilla.
Henkilöstö joutuu joustamaan ja tekemään työtä äärirajoille.
Jotain positiivistakin Kuopion kaupungilla on suunnitteilla. Kuopiossa
on meneillään hanke ”Henkilöjohtamisella huipulle”, jota henkilöstöjohtaja Markku Mattila esitteli pu-
heenjohtajien ja luottamusmiesten
neuvottelupäivillä Kuopiossa syyskuun alussa. Toivottavasti Kuopion
kaupungissa edettäisiin ko. hankkeen edellyttämällä tavalla. Silloin
sekä työnantajalla että henkilöstöllä
olisi mahdollisuudet motivoivaan
työntekoon.
Tervetuloa mukaan juhlavuoden tapahtumiin, joista on tiedot tässä lehdessä.
Hyvää syksyä!
Anja Komulainen
puheenjohtaja
Tukea koulutukseen
Jyty Kuopio myöntää jäsenilleen stipendejä omaehtoiseen, tutkintoon johtavaan koulutukseen, ammatilliseen täydennyskoulutukseen ja osaamista
täydentävään koulutukseen.
Tuen suuruus riippuu suoritettavan tutkinnon tasosta:
I taso: yliopisto-, ylempi ammattikorkeakoulu- tai ammattikorkeakoulututkinto. Hakemukseen liitettävä tutkintotodistus
II taso: II asteen tutkinto. Hakemukseen liitettävä tutkintotodistus
III taso: lyhytkestoinen täydennyskoulutus. Hakemukseen liitettävä todistus tentin tai kokeen hyväksytystä suorittamisesta
Hallitus määrittelee III tason koulutuksen hakemusten perusteella vuosittain.
Hakemukset Jyty Kuopion hallitukselle marraskuun loppuun mennessä.
Näytelmä suomalaisesta tangosta ja Unto Monosesta
SATUMAA
”Minun poikani oli laululintu. Kotipuussa sen piti laulaa ja visertää,
huoletonna. Siniseltä taivaalta se sanoi sävelten sille tulevan. Mutta kun joku meni keksimään, että musiikkia voi ostaa ja myydä, ja
rahastakin tehdä. Kun laululintu alkaa käskystä laulaa, niin siinä
käy huonosti.” Unto Monosen Helena-äiti näytelmässä Satumaa.
SAVONLINNAN TEATTERI
LAUANTAINA 5.10.2013 KLO 13.
Kuljetus Kuopion Tila-Auto Oy.
Lähtö Maljalahdenkadulta klo 10.30
Paluukuljetus lähtee heti esityksen jälkeen.
Arvioitu Kuopioon saapumisaika klo 17.30.
Hinta 33 € sisältää kuljetuksen, teatterilipun sekä väliaikatarjoiluna
teatteriravintola Ofeliassa kahvi/tee, kinkkupiiras ja kääretorttu.
Kysy pikaisesti jäljellä olevia paikkoja: Anneli Salminen, 044 761 1595.
Säästöjä ja lomautuksia
Kuopion kaupungin talous ja säästöt
Kuopion alijäämäksi vuodelle 2013 ennakoidaan n. 25 milj.€. Vuoden 2013
tavoitteena on ollut n. 3 milj. € henkilöstösäästöt. Keinoina on käytetty lomarahojen vaihtamista vapaaseen, virkavapaiden, osa-aikatyön ja esim. haittakorvausten vapaaksi siirtämistä. Säästökeinoina on lisäksi käytetty mm. tehtävien
täyttämättä jättämistä ja sijaisuuksien vähentämistä.
Kaikki eivät voi tällaisiin talkoisiin osallistua taloudellisista syistä ja lisäksi vapaiden ottaminen ei ole mahdollista jo nyt vajaan henkilöstömäärän vuoksi.
Henkilöstömenoja koskevat säästötavoitteet ovat kuitenkin täyttymässä.
Kaupunki on hakenut ja löytänyt säästöjä myös muulla tavoin. Se, ovatko ne
vain lyhytaikaisia, jää nähtäväksi.
Kuopion kaupungin vuoden 2014 talousarvio on juuri valmisteilla ja siihen
haetaan tosi mittavia sopeutustoimia. Helpotusta ei siis näytä olevan tulossa
tulevalle vuodellekaan. Lopullinen talousarvio hyväksytään kaupunginvaltuuston
kokouksessa 11.11. Silloin tiedämme ensi vuotta koskevat mahdolliset sopeuttamistoimet.
Servica, Itä-Suomen liikelaitoskuntayhtymä lomauttaa
Aiemmin kesällä saamamme tiedon mukaan Servican taloudellinen tilanne
vaatisi 40–60 henkilön lomauttamisen loppuvuonna 2013. Osa henkilöstöstä
sai lomautusilmoituksen kesällä.
Servican johtokunta päätti 29.8. myöntää toimitusjohtaja Ari Simoselle eron ItäSuomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymän toimitusjohtajan virasta. Lehdistötiedotteessa todettiin, että Servican toiminnallinen sekä taloudellinen tilanne
edellyttää nopeita toimia ja merkittäviä muutoksia.
Syyskuun alkupuolella aiemmin annetut lomautusilmoitukset peruttiin ja koko
henkilöstölle annettiin ilmoitus noin viikon lomauttamisesta vuoden 2013 loppuun mennessä.
Servican palveluksessa olevat Jytyn jäsenet on kutsuttu Järjestötalolle 17.9. Tilaisuudessa kerrotaan mm. lomautusajan työttömyysturvasta. Toivomme, että
Servican tilanne paranee ja osaavat ammattilaiset pääsevät jatkamaan työtä
ilman epävarmuutta ja taloudellisia menetyksiä.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK on 30.8. hyväksynyt neuvottelutuloksen
työllisyys- ja kasvusopimuksesta
Alakohtaiset työehto-/virkaehtosopimusneuvottelut käydään 25.10. mennessä.
Jos kattavuus tai hallituksen toimet eivät riitä voivat tes-/ves-osapuolet irtaantua
sopimuksen mukaisista ratkaisuista.
Jytyn liittovaltuusto kokoontuu ennen määräaikaa käsittelemään sopimustulosta.
Sopimuksen tavoitteena on talouden kääntäminen kasvu-uralle, työllisyyden
lisääminen, kaikkien palkansaajien ostovoiman tukeminen, kustannuskilpailukyvyn parantaminen ja yrityksiltä edellytettävä vastuunkanto ja maltillisuus kaikessa palkitsemisessa.
Palkansaajille tulevat korotukset ovat maltillisia. Sosiaalivakuutusmaksuihin (työttömyysvakuutus- ja työeläkemaksut) tulee muutoksia seuraavien kahden vuoden
aikana. Työeläkeuudistuksesta neuvotellaan syksyyn 2014 mennessä – lakiesitys eduskuntaan 2015 vaalien jälkeen. Neuvottelujärjestelmän uudistamisesta
sovitaan syksyyn 2014 mennessä. Työnantaja on ottanut keskusteluun myös
arkipyhien (loppiainen ja helatorstai) siirtämisen mahdollisuuden.
Lyhyiden töiden vastaanottamista kannustetaan sovitellun päivärahan katon nostamisella sekä 300 euron suojaosalla. Omavastuuaika lyhennee seitsemästä
viiteen päivään. Uudistukset tulevat voimaan 1.1.2014. Lisäksi sopimuksessa
on työajan vakiintumiseen ja nuorten työllistämisen edistämiseen liittyviä asioita.
Lokakuun loppupuolella siis tiedämme toteutuuko palkansaajia koskeva työllisyys- ja kasvusopimus.
Asiaan liittyvää tiedottamista voi seurata Jytyliiton sivuilta www.jytyliitto.fi.
Juha Hujanen
pääluottamusmies
040 561 4850
[email protected]
PIENI ERÄ
FINNKINON ELOKUVALIPPUJA 7 €/KPL,
MAX 4 KPL/OSTOKERTA, 8 KPL/VUOSI.
UIMALIPPUJA KUOPION KAUPUNGIN UIMAHALLEIHIN
3,30 €/KPL, MAX 20 KPL/VUOSI.
TILAUKSET
ANNELI SALMINEN 044 761 1595, [email protected]
OMISTAJANVAIHDOKSEN JOHDOSTA
PALJAKAN MÖKKI EI ENÄÄ OLE VARATTAVISSA!
Lehden kansikuvassa Alahovin Viinitila -risteilyn osallistujat.
Syssäys 4/2013 aineiston jättöpäivä 13.12.2013.
Lehti ilmestyy verkkolehtenä syyskokouksen jälkeisellä viikolla.
Tervetuloa ruokailuun, joka tarjotaan syyskokouksen jälkeen:
Hotelli Cumulus, Puijonkatu 32.
Ilmoita osallistumisesi ruokailuun ja erityisruokavaliot 3.12. mennessä
Anneli Salminen, [email protected], 044 761 1595.
Kokouskutsu
Yhdistyksen sääntömääräinen
Syyskokous
keskiviikkona 11.12.2013 klo 18.00
hotelli Cumulus, kokoustila, Puijonkatu 32
Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
• jäsenmaksun vahvistaminen vuodelle 2014
hallitus esittää, että jäsenmaksut pidetään ennallaan 1,29 % ennakonpidätyksen alaisesta palkasta, euromääräinen maksu 8 e/kk ja eläkeläisen maksu 13 e/vuosi
• hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten, toimikuntien, tilintarkastajan ja
muiden luottamustehtävien mahdolliset palkkiot sekä matkakustannusten
korvausperusteet vuodelle 2014
• vuoden 2014 toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen
• valitaan hallituksen puheenjohtaja vuodelle 2014
• vahvistetaan hallituksen jäsenmäärä
• valitaan hallituksen varsinaiset jäsenet erovuoroisten tilalle sekä näiden
varajäsenet
• valitaan tilintarkastajat
• nimetään edustajat niiden yhteisöjen kokouksiin, joiden jäsen yhdistys on
• mahdolliset aloitteet
• muut kokoukselle esitetyt asiat, yhdistyslaki 24 §.
Tervetuloa!
hallitus
JYTY KUOPIO RY
HALLITUS 2013
HALLITUKSEN KOKOONPANO 2013
puheenjohtaja
Anja Komulainen, Kuopion kaupunki kaupunkiympäristön palvelualue
Erovuoroiset hallituksen jäsenet
Henkilökohtaiset varajäsenet
Tuula Antikainen, Kuhilas Oy
Pirkko Seppänen, Kuhilas Oy
Päivi Elovirta, Kuopion kaupunki
kasvun ja oppimisen palvelualue
Arja Lahtinen, Kuopion kaupunki
terveydenhuollon palvelualue
Kati Haapakangas, Kuopion kaupunki
perusturvan palvelualue
Aili Heiskanen, Kuopion kaupunki
perusturvan palvelualue
Virpi Lempinen, Kuopion kaupunki
kasvun ja oppimisen palvelualue
Elsa Kukkonen, Kuopion kaupunki
kasvun ja oppimisen palvelualue
Leena Tukiainen, liikelaitoskuntayhtymä Servica
Aila Kankkunen,
liikelaitoskuntayhtymä Servica
Jatkavat hallituksen jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet
Tapio AaltoTarja Härmä, Kuopion kaupunki
yksityissektorihyvinvoinnin edistämisen palvelualue
Minna Halme, Kuopion kaupunki
vetovoimaisuuden palvelualue
Mervi Kauhanen, Kuopion kaupunki
kasvun ja oppimisen palvelualue
Jaana Huttunen, Kuopion kaupunki
Margit Losoi, Kuopion kaupunki
kasvun ja oppimisen palvelualue
Anna Liisa Kananen, Kuopion kaupunki
hyvinvoinnin edistämisen palvelualue
Hilkka Koponen, Kuopion kaupunki
hyvinvoinnin edistämisen palvelualue
kaupunkiympäristön palvelualue
ILMOITTAUTUMINEN
Ari NissinenJuha Hujanen, Kuopion kaupunki
Savon koulutuskuntayhtymä
hyvinvoinnin edistämisen palvelualue.
Varsinainen tilintarkastaja HTM Jyrki Salmi Tilintarkastusyhtiö HSG Oy
ja varatilintarkastaja HTM Katja Heikkinen.
JÄSEN
ASIAT KUNTOON
LIITTYMINEN JYTYN JÄSENEKSI
• Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn ja Jytyn työttömyyskassan jäseneksi
voi liittyä helposti sähköisellä liittymislomakkeella www.jytyliitto.fi > Liity
• Liittymislomakkeen voi myös tilata yhdistykseltä [email protected]
• Uusi jäsen ja jäsenyyttä suositellut saavat yhdistykseltä lahjan.
PIDÄ YLLÄ JÄSENYYTESI
Ilmoita muutoksesta
muistathan ilmoittaa yhdistykselle/liitolle, kun
• jäät eläkkeelle
• jäät palkattomalle vapaalle tai työttömäksi
• jäsenlaji määrittelee, minkälaista jäsenmaksua jäsenen tulee maksaa
• jäsenlaji määrittelee myös maksaako liitto jäsenestä työttömyyskassalle ja STTK:lle
jäsenmaksua.
Oikeat jäsentiedot tärkeät
• liiton jäsenrekisteritietojen perusteella voimme kohdistaa informaatiota oikealle
kohderyhmälle sekä saamme sopimusneuvottelujen pohjaksi tietoa työnantajan
tai sopimusalan henkilömääristä
• jäsenenä voi tarkastella ja päivittää tietojasi liiton sähköisessä asiointijärjestelmässä, Jässärissä.
NETTIKASSA PALVELEE
Jytyn työttömyyskassa palvelee myös sähköisesti www.jytyliitto.fi > Nettikassa.
JÄSENMAKSU
Kuukausittain maksettu jäsenmaksu antaa oikeuden jäsenetuihin ja sillä hankit
vakuutuksen myös työttömyyden ja lomautuksen varalle. Jäsenmaksu on 1,29 %
ennakonpidätyksen alaisesta palkasta.
• tarkista jokaisesta palkkalaskelmasta, että jäsenmaksu on peritty
• jos maksat jäsenmaksun itse, pyydä yhdistykseltä tili- ja viitenumero sekä maksuohjeet.
Jos et saa palkkaa tai työttömyyskassan maksamaa etuutta
• ilmoita yhdistykselle, jos jäät vähintään kuukaudeksi ilman palkkaa tai työttömyyskassan maksamaa etuutta
• jäsenmaksu on 8 €/kk
• ilmoituksen voi tehdä myös netissä www. jytyliitto.fi > Ota yhteyttä > Ilmoita
muutoksesta > Ilmoita palkattomasta ajasta.
Työpaikan vaihto
• vaihtaessasi työnantajaa tai siirtyessäsi palvelualueelta toiselle, toimita palkanlaskijallesi valtakirja jäsenmaksun perimiseksi
• muuttaessasi työhön toiselle paikkakunnalle vaihda jäsenyytesi sillä paikkakunnalla toimivaan yhdistykseen.
Ryhdyt yrittäjäksi
• selvitä pikaisesti liittyminen yrittäjien työttömyyskassan jäseneksi. Näin varmistat
turvasi myös tulevaisuudessa.
Eläkkeelle
• ilmoita yhdistykselle, kun jäät eläkkeelle
• halutessasi voit jatkaa jäsenyyttä kannatusjäsenenä (eläkeläisjäsenenä)
• jäsenmaksu on 13€ vuodessa
• yhdistys lähettää kerran vuodessa jäsenmaksulaskun.
Jokaisen jäsenen on itse pidettävä jäsenyytensä kunnossa ja huolehdittava
jäsenmaksujen suorittamisesta.
Yhdistyksen jäsenasioita hoitaa Anneli Salminen
[email protected], puh. 044 7611 595.
www.jytyliitto.fi
PÄIVITÄ OMAT JÄSENTIETOSI JÄSSÄRISSÄ
Jässärissä voit tarkistaa ja päivittää liiton
jäsenrekisterissä olevat jäsentietosi. Käymällä
Jässärissä päivittämässä sähköpostiosoitteesi,
voit varmistua jäsenyyteen ja jäsenetuihin liittyvän viestinnän tavoittavan myös sinut.
Jässäriin pääset Jytyn internet-sivuilla olevan
linkin kautta.
HYVINVOINTITOIMIKUNTA
Lauri Tähkä
Tässä, nyt ja aina
Kuopion kaupunginorkesteri ja Jarkko Kiiski, kapellimestari
Kuopion Musiikkikeskus,
torstai 14.11.2013 klo 19 Konserttisali
Lauri Tähkä tunnetaan kiistatta kautta Suomen maan karismaattisena ja
energisenä esiintyjänä, joka ei jätä ketään kylmäksi. Konsertissa kuullaan
kappaleita laulajan vuonna 2011 ilmestyneeltä ensimmäiseltä sooloalbumilta, mutta myös uusinta tuotantoa.
Ilmoittautuminen ja maksu 4.10. mennessä:
Anneli Salminen, [email protected] (044 761 1595).
Jäsenhinta 15 €
(norm. 36 €)
(lippuja varattu 100 kpl)
www.lauritahka.fi
KENEEN SINÄ LUOTAT?
-kampanja käynnistyy syyskuussa
• kampanjasivu netissä, jossa voi osallistua arvontaan kertomalla oman
luottamuksen kohteensa (www.jytyliitto.fi)
• Jytyn nettisivujen luottamusmiestoimintaa käsittelevä sivu, jossa mm.
jytyläisten luottamusmiesten tarinoita ja kertomuksia luottamusmiestoiminnasta
Kampanjan tavoitteena on parantaa yleistä tietoisuutta ja mielikuvaa luottamusmiestoiminnasta ja sen merkityksestä työelämässä, sekä nostaa uusien luottamusmiesten profiilia ja tukea paikallista edunvalvontakoneistoa.
SINÄ Nuori Jytyläinen!
Tulossa marraskuussa karismaattinen Lauri Tähkän konsertti
Kuopion musiikkikeskuksella torstaina 14.11.2013.
Jäsenen omavastuu on 15 € (norm.36 €)
Ennen konserttia kokoonnumme Fransmanniin klo 17.00 keskustelemaan siitä, millaista toimintaa nuoret haluaisivat järjestettävän
ensi vuonna.
Tervetuloa mukaan!
Ystävällisesti:
Päivi Elovirta
Jyty Kuopio ry:n nuorisovastaava
Ilmoittautumiset 4.10. mennessä [email protected]
LIITY
POSTITUSLISTALLE!
@
Postituslistalaisille lähetämme sähköisen uutiskirjeen, joka tuo teille mm. ajankohtaista tietoa alueemme tapahtumista ja koulutuksista. Postituslistalle voit liittyä joko kotisivuillamme olevalla lomakkeella, tai lähettämällä vapaamuotoisen sähköpostiviestin (laita
otsikoksi Liityn postituslistalle) osoitteeseen [email protected].
JUHLAVUODEN
PIKKUJOULUT
30.11.2013
Jäsenhinta
20 €
Illan juontajana Sami Kojonen.
Mukana nyös Joulupukki. Tuo siis mukanasi 5 euron lahja.
Musiikista vastaa Tyylitrio. Taikuutta iltaan tuo taikuri Puijon Paroni:
kyyhkysiä, yllätyksiä, ajatustenlukua ja pöytäkin lentää!
ILLAN MENU
Glögi
KYLMIÄ RUOKIA
Graavisuolattua lohta ja hovimestarinkastiketta (L,G)
Lämminsavustettua siikaa ja remouladekastiketta (L,G)
Mätimoussea (L,G)
Sillivalikoima (L, G)
Vihersalaatteja ja vinaigrettea (L,G)
Rosollia ja punajuurikermaa (L,G)
Perinteistä sienisalaattia (L,G)
Joulukinkkua ja sinappia (L)
LÄMPIMIÄ RUOKIA
Paahdettua kalkkunanrintaa, haudutettua omenaa ja konjakki-kermakastiketta (L,G)
Keitettyjä perunoita (L,G)
Lanttu- ja porkkanalaatikkoa (L,G)
Paahdettuja vihanneksia (L,G)
JÄLKIRUOKIA
Suklaakakkua ja mantelikermaa (G)
Joulutorttuja ja piparkakkuja
Passion-marinoituja hedelmiä (L,G)
Joululimppua, ruisleipää, voita ja tuorejuustolevitettä
Kahvi/tee
Ilmoittautumiset ja omavastuun maksu 8.11. mennessä:
Anneli Salminen [email protected] (044 761 1595).
Ilmoita myös erikoisruokavalio.
HYVINVOINTITOIMIKUNTA