Säännöt - Tervan tie

Transcription

Säännöt - Tervan tie
V a l t a t i e 22
TERVAN TIE -TAVARAMERKKI JA SEN KÄYTTÖ
TAVARAMERKIN TARINA Vanhimmat tavaramerkit olivat omistajan merkkejä. Sellaisia joita edelleen on käytössä esimerkiksi
karja‐ ja porotaloudessa. Karjan polttomerkintää on pidetty yhtenä varhaisimmista tavaramerkin käyttömuodoista ja siitä juontaa myös englanninkielinen sana ’brand’. Säännökset kauppamerkeistä ja
käsityöläisten merkeistä sisältyvät jo keskiaikaisiin säädöksiin. Käsityöläisten merkit olivat osa kiltajärjestelmää. Ammattikuntalaitokseen liittyi tavaroiden merkintäpakko, jonka tarkoituksena oli tukea ammattikuntien asemaa estämällä vapaata kilpailua. Toisaalta esimerkiksi seppien mestarimerkinnät toimivat myös takuuna laadusta ja keinona jäljittää tavaran alkuperä.
Vanhin Tervan tiellä käytetty tavaramerkki oli tervatynnyrin kylkeen tehty ns. ruunarin merkki. Merkinnän tehtävänä oli osoittaa, että tervatynnyri täytti Rostockin mitat eli oli tilavuudeltaan noin 125 litraa.
Samalla merkintä ilmaisi tervan lähtöpaikan. Jokaisella paikkakunnalla oli ruunari, kruunun hyväksymä
mittamies, jonka tehtävänä oli tarkastaa tervatynnyrien tilavuus ja merkitä oma merkkinsä jokaisen
tarkastamansa tynnyrin kylkeen. Näin ruunaus toimi myös alkuperämerkintänä. Myös Tervan tie
-tavaramerkki on ennen kaikkea alkuperän ilmaisija ja laadun takaaja. 1. TERVAN TIE -TAVARAMERKIN SÄÄNNÖT JA KRITEERISTÖ
Tervan tie -merkki on Valtatie 22 yhdistys ry:n omistama tavaramerkki, jonka käytössä sovelletaan
seuraavia sääntöjä.
Tavaramerkki on osoitus laadukkaasta palvelusta ja tuotteesta. Tavaramerkki voidaan hakemuksesta
myöntää laadukkaalle matkailutuotteelle, palvelulle, ravintola‐, majoitus‐ tai muulle tähän teemaan
liittyvälle kohteelle, joka sijaitsee Tervan tie ‐matkailutien yhteistoimintavyöhykkeellä. Yhteistoimintavyöhykkeellä tarkoitetaan tässä yhteydessä Oulu-Kuhmo välillä sijaitsevia Valtatie 22 yhdistyksen jäsenkuntia tai -kaupunkeja.
Tavaramerkkilain 26 §:n mukaan tavaramerkki voidaan julistaa menetetyksi, ellei sitä ole käytetty viiden viime vuoden aikana ainakin tiettynä ajanjaksona.
Ellei Tervan tie -tavaramerkkiä ole käytetty viiteen vuoteen niiden tavaroiden tai palveluiden tavaramerkkinä, joille se on rekisteröity, tavaramerkki voidaan poistaa rekisteristä. Rekisteristä poistaminen
tarkoittaa tavaramerkin voimassaolon päättymistä.
2. TERVAN TIE -TAVARAMERKIN HAKEMINEN
Tervan tie -tavaramerkin saamisen edellytyksenä on 1. kohdassa mainitun kriteeristön täyttäminen.
Tavaramerkin käyttöoikeudet myöntää Valtatie 22 yhdistys ry sille osoitetun hakemuksen perusteella.
Hakijan on annettava tiedot tuotteista tai muista palveluista sekä kohteista, joissa merkkiä käyttää.
Kun käyttölupa on myönnetty, merkkiä voi käyttää esitteissä sekä markkinoinnissa ja siten erottua laadukkaasti kilpailijoista.
1(2)
V a l t a t i e 22
3. KUINKA HAETAAN?
Tervan tie -merkkiä haetaan kirjallisella hakemuslomakkeella, joka sisältää tarkemman kriteeristön
kysymyksineen tuotteen, palvelun tai kohteen laadusta, toteutuksesta, kehittämisestä ja arvioinnista.
Merkkiä voi hakea jatkuvasti.
4. HAKEMUKSEN KÄSITTELY JA ARVIOINTI
Tervan tie -merkin hakemukset ja merkin käyttöön liittyvät kysymykset käsittelee Valtatie 22 yhdistys
ry. Hakemukset lähetetään Valtatie 22 yhdistys ry:n hallitukselle. Arviointi perustuu hakemukseen,
mutta tarvittaessa yhdistyksen hallitus voi tehdä lisäkysymyksiä tai pyytää lisäselvitystä. Tervan tie
-merkin hakemukset käsitellään luottamuksellisesti. Tiedot myönnetyistä käyttöoikeuksista ovat julkisia
ja Tervan tie -merkkituotteista julkaistaan luettelo.
5. TERVAN TIE -TAVARAMERKIN KÄYTTÖ
Tervan tie -merkkiä saa käyttää vain niiden tuotteiden, palveluiden ja kohteiden / yritysten viestinnässä, mainonnassa ja markkinoinnissa, joille se on myönnetty. Tervan tie -merkkiä saa käyttää ainoastaan rekisteröidyssä kuvallisessa muodossa. Kuva on saatavissa Valtatie 22 yhdistys ry:ltä. Tervan tie
-merkkiä saa käyttää sini‐valko‐ruskea värisenä (tai musta / harmaasävynä). Tervan tie -merkkiä saa
käyttää mainostettaessa organisaatiota, yritystä, yrityskuvaa tai vastaavaa.
Mikäli tavaramerkin saajan yritystoiminta lakkaa, niin tavaramerkin käyttöoikeus lakkaa samanaikaisesti. Yrityksen tulee ilmoittaa tästä Valtatie 22 yhdistykselle.
6. ® SYMBOLIN KÄYTTÖ
Tavaramerkin symbolia ® voidaan käyttää vahvistamassa mielikuvaa tavaramerkistä. EU:n alueella
®‐symbolia saa käyttää kaikissa EU‐maissa, jos tavaramerkki on rekisteröity yhdessä EU‐maassa.
7. TAVARAMERKIN HINTA
Tavaramerkin hinta on 50,00 € (alv 23 % / 40,65 € alv 0 %).
Tavaramerkki maksetaan Valtatie 22 yhdistyksen pankkitilille.
20.4.2010
Valtatie 22 yhdistys
Hallitus
2(2)