Opettajuus - WordPress.com

Opettajuus
Taina Kalenius J5113
[email protected]
Oulun ammattikorkeakoulu
Opettajuus
Sisältö
1. Johdanto
1
2. Opettaja
1
3. Opettajaan kohdistuvat taitovaatimukset
2
4. Opettajien haasteet
3
5. Opetus
3
6. Pedagogiikka
4
7. Pohdintaa
5
8. Lähteet
6
1. Johdanto
1.
Tässä työssäni kirjoitan opettajuudesta, opetuksesta ja pedagogiikasta. Lisäksi
kerron opettajien kohdistuvista taitovaatimuksista ja haasteista. Opettajuus on
laaja käsite. Opettajalta vaaditaan paljon. Opettajan työskennellessä omalla
persoonallisella työotteella ja aidosti omana itenään, tulee opettajan olla oman
alansa asiantuntija. Opettajan tulee kehittää omaa osaamistaan sekä kehittää
omaa työtään. Lisäksi ammatillisella opettajalla on iso rooli oppilaiden
ammatillisen kehittymisen ja persoonallisuuden kehittäjänä ja tukijana. Olen
monipuolisesti tutkinut ja opiskellut kyseisistä aiheista kirjallisuudesta.
2. Opettaja
Didaktiivisesti
ajatteleva
opettaja
tekee
työtään
persoonallaan,
persoonallisesti. Vain omalla persoonallaan opettaja voi opettaa oppilasta
kasvamaan persoonaksi. Opettajan ei tule suhtautua työhönsä rutiininomaisesti
vaan hänen tulee käyttää luovuutta tilannekohtaisissa ratkaisuissa. Opettajan
tulee osoittaa oppilailleen, että he ovat tärkeitä. Opettajan ja oppilaan suhdetta
kuvataan pedagogisena rakkautena. Hyvä opettaja on lämmin, empaattinen,
ilomielinen, kiltti, kärsivällinen, läheinen, oikeudenmukainen, ystävällinen,
kypsä, hänellä on kutsumus työhönsä. (Hellström 2008, 47, 53, 81.)
Opettajan
asiantuntijuus
voidaan
jakaa:
substanssin,
pedagogisen,
kehittämisen ja työyhteisön osa-alueisiin. Substanssiosaaminen on ammatissa
tarvittavaa
taitotietoa,
työelämän
pelisääntöjen
tuntemista,
eettisiä
toimintaohjeita ja asiakaspalveluun liittyvää osaamista. Pedagoginen
osaaminen on kasvatuksellista tietoa ja taitoa, yksilöllisen kasvun tukija ja
motivoija,
ihmissuhdetaitoja,
empatiakykyä,
kykyä
ohjata
oppija
itseohjautuvaksi toimijaksi, koulutuksen organisoija, prosessin ohjaaja,
koulutusprosessin hallintaa. (Helakorpi Aarnio & Majuri 2010: 119.)
Opettajan työ alkaa entistä enemmän painottua oppilaan ammatillisen
kehittymisen edistämisen lisäksi oppilaan persoonallisuuden kehittämiseen.
(Helakorpi Aarnio & Majuri. 2010: 182). Opettaja tarvitsee uutta teoreettista
tietoa ja näkemyksiä oman ajattelunsa ja tietoperustansa ristiriitojen
havaitsemiseen ja murtamiseen. Ristiriitojen poistaminen edellyttää ajatusten
testaamista käytännössä, muutos ei tapahdu vain puhumalla. (Kotila & Mäki
2012: 24.)
Opettajan työ on henkilökohtaista, pien tai suurryhmän ohjausta. Vertaisohjaus
tarkoittaa, että opiskelija ohjaavat toisiaan pareina tai pienryhmässä.
Haasteellista opettajalle on pohtia ja ratkaista, millaisen työskentelyn kautta
tavoitteisiin päästään (Helakorpi, Aarnio & Majuri 2010:194 - 195).
Opettajan toiminnassa on aina sellaista, joista hän ei ole itse tietoinen. Ne
saattavat olla toimintatapoja, joita opettaja tekee rutiininomaisesti tai
kyseenalaistamattomasti.
Opettajan pohtiessa huolellisesti eli reflektoidessaan hän:
 kiinnittää huomiota asioihin, joihin ei ollut aikaisemmin kiinnittänyt
mitään huomiota.
 Ymmärtää opettajuuttaan uudella tavalla.
 Ymmärtää uudella tavalla itsestäänselvyyksinä pitämiään asioita.
(Kotila & Mäki 2012, 21 -22.)
2.
Opettajan
työhön
kuuluu
opetussuunnitelmatyötä,
yhteissuunnittelua,
opetuksen organisoimista, opinnäytetyön ohjausta, projekteja, TKI-työtä sekä
opiskelijoiden arviointia (Kotila & Mäki 2012, 29).
Opettaja on kasvatuksen ammattilainen. Opettajan ammatillinen toiminta
edellyttää hyvää tietopohjaa sekä omien opetusta ja oppimista koskevien
käsitysten jatkuvaa tutkimista ja korjaamista. Ammatillinen koulutus on
läheisesti yhteydessä työelämään ja ammattialoihin. Koulutuspolitiikka
edellyttää
tulevaisuussuuntautuneisuutta, kykyä
ennakoida
muutoksia
yhteiskunnassa. Ammattikasvatuksessa on kyse ammattiin kasvusta.
Ammattikasvatuksessa on kyse kasvusta ammattiin – ammattisivistyksestä.
(Helakorpi, Aarnio & Majuri 2010: 7, 35, 37, 118, 160).
Ammattisivistyksen määritelmä:
”Sivistys on inhimillisten kykyjen, taitojen, tietojen, asenteiden ja arvojen
jatkuvaa ylläpitoa ja
kehittämistä --- ” (Opetusministeriö 2014).
3. Opettajaan kohdistuvat taitovaatimukset
Itsensä johtaminen on yksi opettajan tärkeimmistä menestystekijöistä. Siihen
liittyy myös kykyä sietää muutoksia, rauhallisena pysyminen muutosten
keskellä ja kykyä sopeutua muutoksiin. Omien tunnetilojen hallinta on
keskeinen selviytymisen ja menestymisen keino. (Kurtén 2001, 167-168.)
Opettajan tulee olla varsinainen moniosaaja. Jotta opettaja selviäisi kaikista
odotuksista joita siltä odotetaan, on opettajan kyettävä johtamaan itseään.
Opettajan ominaisuuksina pidetään: hyväntuulisuutta, empaattisuutta,
asiantuntijuutta, uskottavuutta, ystävällisyyttä, lämpöä ja innostuneisuutta.
Opettajalta vaaditaan muun muassa opetustaitoa, yrittäjähenkisyyttä,
erityisopettajan ja ohjaajan ominaisuuksia, kansainvälistä osaamista,
kielitaitoa, verkosto-osaamista, teknologian osaamista, kulttuurin tuntemusta
ja substanssiosaamista. (Vertanen 2002, 229; Paaso 2010, 206.) Opettajan työn
tulee vastata työelämän tarpeisiin – työelämä osaaminen. Opettajan työ on
liikkuva
ammatti,
elinikäinen
oppiminen.
Opettajia
kannustetaankin
opiskelemaan ja työskentelemään ulkomailla. Opettajat tarvitsevat myös
sosiaalisia, kommunikointi ja itsesäätely eli metakognitiivisia taitoja sekä
käytännön etiikan hallintaa, sillä opettajan tulee opettaa näitä taitoja
oppilailleen. (Paaso 2010, 85, 106.)
Jotta opettaja pysyisi mukana muutoksessa tarvitaan innovatiivisuutta,
luovuutta,
hahmottamiskykyä,
muutosherkkyyttä,
riskinotto
sekä
visualisointikykyä (Ruohotie 2000, 40). Opettajalta odotetaan yhteistyön
3.
sujuvuutta,
aloitteellisuutta,
jatkuvaa
osaamisen
kehittämistä
ja
vastuunottamista työnsä suoriutumisesta. Opettajalta edellytetään hyvää
itseluottamusta, jotta he voivat tarvittaessa toimimaan itsenäisesti sekä
vaivatta hakemaan apua ja tarvittaessa antamaan apua muille. Opettajalta
vaaditaan tavoitesuuntautuneisuutta ja hyviä kuuntelutaitoja. (Hakanen 2009.)
Ammatillisen opettajan tulee jatkuvasti kehittää osaamistaan monipuolisesti,
sillä osaamisen kasvu lisää hallinnan tunnetta ja on näin ollen tärkeä tekijä
itsensä johtamisessa.
4. Opettajien haasteet
Haasteina ja uhkatekijöinä itsensä johtamisessa nähdään opettajien omat
asenteet ja haluttomuus tehdä yhteistyötä. Myös hallinnollisten töiden kasvu,
tulosvastuullisuus ja kilpailu estävät yhteisöllisyyden kehittyminen. Jolloin
uhkana voidaan nähdä tulevaisuudessa opettajapula, jonka syinä voivat olla
jatkuvat muutokset työnkuvissa, vaatimustason kasvu sekä monien asioiden
samanaikainen heikko hallinta. Myös haluttomuus itsensä ja työn kehittymiseen
sekä täydennyskoulutuksiin suhtaudutaan vaihtelevasti. (Paaso 2010, 168, 170171.) Pedagogisen ajattelun kehittäminen vaatii opettajalta pysähtymistä oman
opettajuuden äärelle, mikä on tärkeä itsensä kuuntelemisen ja johtamisen
keino (Aaltonen 2003). Jos työt eivät suju ja perustehtävä on hukassa, saattaa
esiintyä myös ongelmia myös työyhteisötasolla ja ihmissuhteissa.
Opettajan
työn
hallitsemattomuuden
tunnetta
ovat
lisänneet
tutkintojärjestelmän,
ammattinimikkeiden,
koulutuksen
rahoituksen
ja
oppilaitosten organisatoriset jatkuvat muutokset. Ammatilliselta opettajalta
odotetaan
entistä
enemmän,
jolloin
opettaja
voi
tuntea
itsensä
riittämättömäksi. Opettaja tarvitsee enemmän organisaatio-osaamista,
vuorovaikutustaitoja sekä verkostoitumiseen liittyviä taitoja. Näin ollen voi olla
etteivät opettajat ehkä milloinkaan voi tuntea olevansa tyytyväinen työhönsä.
(Seinä n.d..)
5. Opetus
Opetusopin eli didaktiikan keskeinen käsite on opetus. Ammattitaitoinen
opettaja noudattaa virallista opetussuunnitelmaa. Opettajan tehtävänä on
suunnitella ja toteuttaa opetusta, oppilaiden etu huomioiden. Opetus on
kasvatustavoitteellista ja suunniteltua vuorovaikutteista toimintaa, jolla
luodaan oppimisen edellytykset. Oppista on tapahtunut silloin, kun
käyttäytymisessä on tapahtunut pysyviä muutoksia. (Hirsjärvi, 1990. 18)
Opetukseen kuuluu sekä opettamista että oppimista. Simultaanioppimista eli
oppilaat oppivat varsinaisen opetettavan aiheen lisäksi myös asenteita.
Opetukseen kuuluvat varsinaisten oppituntien lisäksi myös kouluruokailut ja
välitunnit. Opetukseen kuuluu suoran vuorovaikutuksen lisäksi myös epäsuora
vuorovaikutus kuten tietokoneella työskentely sekä kirjan lukeminen.
Oppiminen on aina ympäristösidonnaista. (Uusikylä & Atjonen 2005, 19, 21.)
4.
Oppimista tapahtuu kaikessa toiminnassa ja opiskelu on toimintaa, jonka
tarkoituksena on oppia. Oppimista tapahtuu myös mallioppimalla ja
tottumusten
myötä.
Opetuksen
tavoitteet
edellyttävät
erilaisten
opetusmuotojen, opetusvälineiden sekä oppimateriaalien käyttöä. (Uusikylä &
Atjonen 2005. 24 – 25.)
6. Pedagogiikka
Pedagogiikka tarkoittaa tapaa, jolla opetus järjestetään, sekä opetukseen
liittyviä kasvatuksellisia periaatteita (Wikipedia 2013). Opettajalla on oltava
teoriatuntemusta. Opettajan on tiedostettava oma käyttötietonsa eli omat
käsitykset, uskomukset ja arvostukset, jotka liittyvät opettamiseen ja
oppimiseen. Lisäksi opettajan tulee kyetä kyseenalaistamaan omaa ajattelu- ja
toimintamalleja sekä kyettävä tekemään oppimista tukevia valintoja.
Pedagoginen ajattelu saadaan näkyväksi kun käyttötieto ja pedagoginen
sisältötieto on vuorovaikutuksessa. Kun opettaja puhuu auki omaa
käyttötietoaan, hän ilmaisee myös omia tunteita ja arvoja. (Kotila & Mäki 2012,
19.)
Käyttötieto = käytännön tieto, käyttöteoria, impulsiivinen teoria on
kokemuksellista, emotionaalista, moraalista ja eettistä. Se muokkautuu
henkilökohtaisten kokemusten kautta. Puhuessaan auki omaa käyttötietoaan,
opettaja ilmaisee myös kokemuksiinsa liittyviä tunteita ja arvoja. Käyttöteoria
muodostuu käsityksistä, jotka liittyvät omaan opettajuuteen, opiskelijuuteen
sekä omaan tieteenalan asiantuntijuuteen. Käyttötieto sisältää myös opettajan
implisiittisiä oppimisteoreettisia näkemyksiä (henkilökohtaisia tulkintoja
oppimisteorioista), oman opetuksen yleisiä päämääriä ja tavoitteita.
Pedagogisessa
tietoperustassa
pedagoginen
sisältötieto
muodostaa
opetustoiminnan ytimen. Käyttötieto paljastuu kun opettaja perustelee
valintojaan ja vastaa miksi -kysymyksiin. Ammatillinen kehittyminen
opettajuuteen
tapahtuu
samanaikaisesta
kognitiivisella,
affektiivisella,
sosiaalisella ja persoonallisella alueella. (Kotila & Mäki 2012: 16 - 21.)
Pedagogiikka muodostuu opetettavista sisältöalueista (keskeiset käsitteet,
niiden esitystapa, opetusesimerkit, kytkentä aikaisempiin opetuksiin),
opetuksen
tavoite
ja
resurssitiedoista
(aiheen
oppimistavoitteet,
opetusmateriaalit)
ja
opetusta
ja
oppimista
koskevasta
tiedosta
(opetusmenetelmät, työskentelytavat, opetustilanteiden organisoiminen).
(Aaltonen 2003.)
Opettajan pedagoginen sisältötieto koostuvat käsityksistä, jotka liittyvät:
 ammatilliseen kasvuun
 opiskelijoihin
 AMK-pedagogiikkaan
 tieteenalaan oppiaineena
 koulutuksen kontekstiin
 opettajuuteen
(Kotila & Mäki 2012. 16 – 17.)
5.
Pedagoginen sisältötieto dokumentoituu pedagogisiksi skripseiksi, kirjallisiksi
tai mentaalisiksi yksityiskohtaisiksi suunnitelmiksi opetustilanteiden kulusta. Ne
sisältävät
opetustilanteen
ajoituksen,
eri
vaiheiden
oppimisja
opetustavoitteet, keskeisiä sisältöjä ja työskentelymenetelmiä. Pedagogista
sisältötietoa arvioidaan ja uudelleen muokataan opetuksen preaktiivisessa,
interaktiivisessa
ja
postaktiivisessa
vaiheessa
eli
suunnittelussa,
opetusvaiheessa ja opetuksen jälkeen. Pedagogista toimintaa ovat
opetussuunnitelma- ja opetuksen kehittämistyö, opetuksen suunnittelua,
toteutusta ja ohjaustoimintaa, opintoneuvontaa ja näiden ympärille
järjestettyjä tukipalveluita. (Kotila & Mäki 2012, 18, 22, 119.)
Pedagogisen ajattelun ristiriidattomuus pedagogisen tietoperustan sisällä eli
opettajan omat käsitykset omasta opettajuudesta ja oppimisesta tulee olla
yhdenmukaisia keskenään. Toiminnallinen ristiriidattomuus eli opettaja toimii
siten kuin hän kuvitteleekin. Ideaalisen ja toteutettavissa olevan tietoperustan
ristiriidattomuus eli opettajalla on mielikuva siitä, millaiseksi opettajaksi hän
haluaisi kehittyä, ja hänellä on tarvittavat taidot ja realistiset tavoitteet ideaali
opettajuuden saavuttamiseksi. Sosiaalinen ristiriidattomuus eli työyhteisön
näkemyksien ja toimintatavat ovat yhdenmukaisia keskenään. (Kotila & Mäki
2012, 19 - 20.)
Pedagoginen tuki on yhdessä pohtimista, sillä saa uusia näkökulmia
opetukseen ja kokemuksen erilaisista menetelmistä. Pedagoginen tuki on
yhteistyötä, jolla saadaan aikaan uusi tieto haltuun. Tärkeä tuen muoto on
oppimisprosessin suunnittelun tukeminen. Pedagoginen tuki mahdollistaa myös
opetussisällön pohtimisen. Materiaalin vaihdon ja yhteiskehittely on
pedagogista tukea. Pedagoginen tuki lisää yhteisöllisyyttä ja koherenssin
tunnetta (Kolkka & Karvinen).
7. Pohdintaa
Todella hyödyllinen oli tämän tehtävän tekeminen. Olen oppinut sen, että
opettajan työ on vaativaa ja henkisesti raskasta. Jotta pysyisi täyttämään kaikki
opettajille asetetut vaatimukset, saa olla varsinainen ihmeiden tekijä. Onkin
tehtävä
parhaansa
opettajantyössä,
omalla
persoonallisuudellaa
ja
innostuneisuudellaan. Ei pidä odottaa täydellisyyttä ja on ymmärrettävä että
koskaan ei ole valmis opettajana, vaan aina tulee uutta tietoa, uusia
työvälineitä, työmenetelmiä ja myös uusia haasteita, joista vielä emme edes
tiedä. Opetuksessa on tärkeää olla tässä hetkessä ja unohtaa itsensä
opetuksen aikana, näin varmistuu hyvä opetustuokio.
8. Lähteet
6.
Aaltonen, K. 2003. Pedagogisen ajattelun ja
toiminnan suhde. Opetustaan
integroivan opettajan tietoperusta lähihoitajakoulutuksessa. Joensuun
yliopisto. Kasvatustieteellisiä julkaisuja 89.
Hakanen, Jari. 2009. Työn imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja? - Kohti
laadukasta työelämää. Työterveysaitos. Työyhteisöt ja -organisaatiot
-osaamiskeskus. Työsuojelurahaston tilaama selvitys.
Helakorpi, Seppo & Aarnio, Helena & Majuri, Seppo. 2010.
Ammattipedagogiikka uuteen oppimiskulttuuriin. Hamak. Hämeen
ammattikorkeakoulu. Hämenlinna. Ammatillinen opettajakorkeakoulu.
Hellström, Martti. 2008. Sata sanaa opetuksesta. Keskeisten käsitteiden
käsikirja. Juva: WSBookswell Oy
Kotila, Hannu & Mäki, Kimmo. 212. Ammattipedagogiikka 2. Helsinki: Edita
Kurtén, Staffan 2001. Uraputkesta itsensä johtamiseen. Kokemuksia, ajatuksia
ja harjoituksia. Juva. WS Bookwell Oy.
Opetusministeriön sivistysbarometri 1997-2017. Internetix.fi 2014. Luettu
18.8.2014.
http://www.slideshare.net/oraakkeli/opm-sivistys-2017-presentation10§4
Paaso, Aila. 2010. Osaava ammatillinen opettaja 2020. Tutkimus ammatillisen
opettajan tulevaisuuden työkuvasta. Rovaniemi: Lapin yliopisto.
Ruohotie, P. 2000. Oppiminen ja ammatillinen kasvu. Porvoo: WSOY.
Seinä, Seppo. Stressistä työhyvinvointiin. Teoksessa: Ammatiilisen opettajan
käsikirja. Toim. Jaakko, Helander. 2009. Hämeen ammattikorkeakoulu.
Ammatillinen opettajakorkeakoulu.
Uusikylä, Kari & Atjonen, Päivi. 2005. Didaktiikan perusteet. Kasvatustiede.
Helsinki: WSOY
Vertanen, I. 2002. Ammatillinen opettajuus vuonna 2010. Toisen asteen
ammatillisen koulutuksen työn muutokset vuoteen 2010 mennessä.
Tampereen yliopisto. Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus.
Hämeen ammattikorkeakoulu. Väitöskirja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pedagogiikka 2013. Luettu: 25.8.2014