Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013—2014

Transcription

Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013—2014
Helsingin normaalilyseon
vuosikertomus 2013—2014
Käyttäytymistieteellinen tiedekunta
Helsingin normaalilyseo
Koulun osoite: PL 38 (Ratakatu 6) 00014 Helsingin yliopisto
Peruskoulun kanslia puh. 02941 28162, lukion kanslia puh. 02941 28157
Koulun johto
Johtava rehtori
Dosentti, TT, HuK Markku Pyysiäinen, puh 02941 28161, 0503501361
Lukion rehtori
FM Tuula Koskimies-Sirén, puh. 02941 28151, 050-3243151
Työstä vapaalla 28.1. – 3.4.2014
FM Jaana Silvennoinen 7.1. – 3.4.2014
Peruskoulun rehtori
KL, FM Juha-Pekka Husso, puh. 02941 28163, 050-3243163
Koulu on 1974 alkaen ollut Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan alaisen
opettajankoulutuslaitoksen harjoittelukoulu, johon kuuluvat peruskoulun 7.–9. luokat
sekä lukio. Helsingin normaalilyseon hallinnollista asemaa selkeytettiin 1998 liittämällä koulu erillisyksikkönä suoraan kasvatustieteelliseen tiedekuntaan. Vuoden 2004 alusta kasvatustieteellinen tiedekunta muuttui Helsingin yliopiston konsistorin päätöksellä
käyttäytymistieteelliseksi tiedekunnaksi, kun psykologian ja fonetiikan laitokset siirtyivät
uuteen tiedekuntaan. Vuoden 2010 alusta Helsingin normaalilyseo ja Helsingin yliopiston
Viikin normaalikoulu muodostavat käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tulosvastuullisen budjettiyksikön, jonka johtoon dekaani on nimittänyt Markku Pyysiäisen.
Koulun historia
Vuonna 1867 ruotsalaisen normaalilyseon yhteyteen perustettiin suomenkieliset luokat.
Tämä suomenkielinen osasto määrättiin lakkautettavaksi kielipoliittisista syistä vuonna
1871. Samana vuonna aloitti toimintansa yksityinen Helsingin Suomalainen Alkeisopisto,
joka oli lakkautettavan suomenkielisen osaston suoranainen jatko. Syksyllä 1878 alkeisopistolle valmistui koulutalo Ratakatu kahteen.
Vuonna 1873 oli suomenkielinen normaalilyseo perustettu Hämeenlinnaan. Vuonna 1887 tämä koulu muutettiin tavalliseksi lyseoksi. Helsingin Suomalainen Alkeisopisto
lunastettiin valtion haltuun ja siitä tehtiin normaalikoulu, jonka nimeksi tuli Helsingin
Suomalainen Normaalilysee. Nimi muuttui Helsingin Suomalaiseksi Normaalilyseoksi
vuonna 1915, Helsingin Normaalilyseoksi vuonna 1950, Helsingin I normaalikouluksi 1974
ja yliopiston rehtorin päätöksellä takaisin Helsingin normaalilyseoksi 1995. Koulu toimi
1887–1905 Ratakatu 2:n kiinteistössä, kunnes sille valmistui uusi koulutalo osoitteeseen
Ratakatu 4 (nykyisin Ratakatu 6). Vuosina 1926 ja 1953 kiinteistöä lisärakennettiin ja vuosina 1979-1980 kiinteistö saneerattiin edellisen kerran. Ratakatu 6A peruskorjattiin vuosina 2004-2006. Ratakatu 6B:n peruskorjaus valmistui kesällä 2008.
Helsingin normaalilyseon
vuosikertomus 2013—2014
Koonti ja taitto: Mino Savolainen
Norssin lukuvuosi 2013–2014
Olen ollut oppilaana neljässä koulussa: Järvenpään kansakoulussa, Järvenpään yhteiskoulussa ja Karjalan yhteiskoulussa Helsingin Ruskeasuolla sekä vaihto-oppilaana PohjoisSumatralla Medanin kaupungissa Metodistikirkon ylläpitämässä lukiossa. Kaikissa näissä
kouluissa olen viihtynyt, aivan erityisesti Karjalan yhteiskoulun lukiossa. Koulun päättyminen oli minulle jonkin asteinen järkytys.
Ensimmäiset kuukaudet Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa menivät sopeutumiseen ja kouluaikojen muisteluun. Toisena vuonna päätin aloittaa opiskelun, ja
runsaan puolentoista vuoden jälkeen huomasin olevani maisteri. Kouluajat eivät senkään
jälkeen ole jättäneet rauhaan. Opettajana olen ollut Helsingin suomalaisessa yhteiskoulussa ja rehtorina Norssissa viimeiset kaksitoista vuotta. Myös opettajana olen viihtynyt
tavattoman hyvin. On etuoikeus saada työskennellä koulussa innostuneitten oppilaitten
ja opetusharjoittelijoiden sekä asiantuntevien kollegojen kanssa.
Viimeisessä Veikko-lehdessä haastateltiin Norssissa vaihto-oppilaana opiskelevaa
Katharina Lehmannia. Kun häneltä kysyttiin, luuletko että tulet kaipaamaan Suomea
Saksassa, vastaus oli: ”Tulen kaipaamaan lähes kaikkea täällä. Isäni sanoi myös, etten tule
saamaan kulttuurishokkia Suomeen tultuani, vaan palattuani Saksaan. Tulen kaipaamaan
kavereitani, perhettäni, koko kaupunkia ja sen tunnelmaa. Tulen kaipaamaan kouluamme, koska Norssissa on niin mahtava tunnelma ja kaikki tuntevat toisensa!” Siinä se jälleen tulee vastaan, Norssin henki ja koko suomalaisen koululaitoksen henki.
Tätä koulun ilmapiiriä ovat tänäkin lukuvuonna hämmästelleet monet kansainväliset
ryhmät. Suomalainen koululaitos on demokraattinen, tasa-arvoinen ja oppimiseen kannustava. Koulu on hyvä paikka sekä oppilaille että opettajille. Vaikka koululaitoksemme
ei ole täydellinen, on tämä asia hyvä sanoa joskus ääneen.
Kiitän koko Norssi-yhteisöä kuluneesta lukuvuodesta. Erityisesti kiitän lehtori Antti
Voipiota pitkästä ja ansiokkaasta urasta fysiikan ja kemian lehtorina ja toivotan hyviä
eläkepäiviä kesäisessä ja merellisessä Hangossa.
Markku Pyysiäinen
ville laustela
Opettajat
Rehtorit
Pyysiäinen, Markku, TT, HuK, johtava rehtori
Koskimies-Sirén, Tuula, FM, lukion rehtori, opintovapaalla 28.1. – 3.4.2014, johtavan rehtorin vararehtori
Husso, Juha-Pekka, KL, FM, peruskoulun rehtori
Lehtorit ja päätoimiset tuntiopettajat
van den Berg, Marko, FT, dosentti, historiaa, yhteiskuntaoppia ja taloustietoa
Bärlund, Kari, FL, ranskaa
Dufva, Kati, MuM, musiikkia
Dufva, Veli-Pekka, LitL, KM, liikuntaa ja terveystietoa
Falkenberg, Jorma, TM, psykologi, psykoterapeutti, osa-aikaista erityisopetusta, vuorotteluvapaalla osan lukuvuotta
Harju, Sara, KM, käsityötä (tekninen), työstä vapaalla
Holm, Kristiina, TM, KT, uskontoa, elämänkatsomustietoa ja psykologiaa, pääosin työstä
vapaalla
Holopainen, Marjut, FM, biologiaa, terveystietoa ja maantietoa
Houtsonen, Outi, FM, biologiaa, maantietoa ja terveystietoa
Hongisto, Lasse, FL, KT, historiaa, yhteiskuntaoppia, taloustietoa ja lakitietoa
Hurmerinta, Teemu, FM, englantia osan lukuvuotta
Hyvönen, Olli, KM, osa-aikaista erityisopetusta ja liikuntaa, peruskoulun vararehtori
Jauhiainen, Johanna, FT, fysiikkaa ja kemiaa
Kalmi-Eskelinen, Irina, FM, ruotsia pääosan lukuvuotta
Karpin, Tiia, FM, kemiaa ja fysiikkaa
Karvinen, Jarmo, TM, uskontoa ja elämänkatsomustietoa
Karvonen, Katri, FM, äidinkieltä ja kirjallisuutta
Kauntola, Erja, FM, KtaO, kotitaloutta ja terveystietoa
Kivelä, Heli, FM, ranskaa
Kivelä, Päivi, FM, matematiikkaa
Kiviharju, Jani, FM, matematiikkaa ja tietotekniikkaa
Koivu, Laura, historiaa ja yhteiskuntaoppia Najat Ouakrim-Soivion sijaisena
Koljonen-Toppila, Hilkka, FL, fysiikkaa, kemiaa ja matematiikkaa
Kärkkäinen, Timo, FM, fysiikkaa, kemiaa ja matematiikkaa
Laine, Merja, KM, opinto-ohjausta
Landén, Maria, FM, ruotsia sekä äidinkieltä ja kirjallisuutta
Lappi, Lea, FM, ruotsia
Liukkala, Siri, FM, ruotsia, työstä vapaalla pääosan lukuvuotta
Lempiäinen, Pekka, VTT, TM, uskontoa, psykologiaa ja filosofiaa, opintovapaalla osan lukuvuotta
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
Mantere, Elina, FM, matematiikkaa ja fysiikkaa
Matinlauri, Minna, KM, käsityötä (tekstiili)
Mikkola, Anne-Maria, FM, äidinkieltä ja kirjallisuutta
Mikkola, Kati, FM, matematiikkaa ja tietotekniikkaa
Mäkelä, Riku, FT, KL, englantia
Määttä, Olli, FM, ruotsia
Naukkarinen, Kirsi, FM, ranskaa, työstä vapaalla pääosan lukuvuotta
Nieminen, Jussi, FM, matematiikkaa ja fysiikkaa
Nordberg, Taneli, FM, englantia
Otsamo, Kaisu, FM, äidinkieltä ja kirjallisuutta
Ouakrim-Soivio, Najat, KT, FL, historiaa ja yhteiskuntaoppia, vapaalla työstä
Parkkola, Petra, LitM, liikuntaa ja terveystietoa
Parviala, Hannele, TaM, kuvataidetta
Pirinen, Raila, FM, KM, opinto-ohjausta
Pousi, Airikki, FT, KL, LitM, liikuntaa ja terveystietoa
Rahila, Salla, FM, matematiikkaa
Rostila, Annina, FM, biologiaa ja kemiaa
Ruuska, Helena, FT, KM, äidinkieltä ja kirjallisuutta
Saarelma, Laura, KM, osa-aikaista erityisopetusta
Saarinen, Jouko, KK, käsityötä (tekninen)
Santala-Ekelund, Satu, TaM, kuvataidetta
Seppälä-Pekkanen, Virpi, FL, KM, latinaa
Silvennoinen, Jaana, FM, englantia, lukion vararehtori
Suonsyrjä, Kirsi, FM, saksaa ja ruotsia
Särs, Susan, FM, ruotsia
Vahala, Leena, FL, äidinkieltä ja kirjallisuutta
Vieth, Hannes, DI, kemiaa ja matematiikkaa
Viitasalo, Tuovi, FM, venäjää ja ruotsia
Voipio, Antti, FM, fysiikkaa ja kemiaa
Vuoristo, Tuulikki, FM, biologiaa ja maantietoa, eläkkeelle 1. jakson jälkeen
Väkiparta-Sarlin, Merja, KM, KtaO, kotitaloutta ja terveystietoa
Åhs, Vesa, TM, uskontoa ja psykologiaa kl
Sivutoimiset tuntiopettajat
Lyhykäinen, Kaarina, TM, ortodoksista uskontoa
Repo, Sisko, FT, matematiikkaa
Reponen, Heidi-Maria, HuK, englantia ja ruotsia
Toivonen, Pauliina, FM, biologiaa, maantietoa ja terveystietoa
Muu henkilökunta
Kanslia
Osastosihteeri Maija Lith
Osastosihteeri Mina Lievijärvi
Taloussuunnittelija Jaana Ahonen, yhteinen Viikin normaalikoulun
kanssa
Koulukirjasto
Kirjastosihteeri Eeva Olkkonen-Korvenmaa
Terveydenhuolto
Koululääkäri Pirkko Seifert
Kouluterveydenhoitaja Silja Helistö
Koulupsykologi
Mirja Mononen, vanhempainvapaalla, sijainen Anni Hirsaho, yhteinen
Viikin normaalikoulun kanssa
Koulukuraattori
Nicolas Recorbet
Vahtimestari
Mirja Karlsson, Eevi Aguraiuja, Sirje Ilves
Koulukeittiö
Ravintolapäällikkö Leena Tompuri
Ravitsemistyöntekijä Riitta Kilpeläinen
Ravitsemistyöntekijä Kaija Pesonen / Reetta Mannila
Siivoojat
Tellervo Harjuniemi
Anita Pitkänen
Renying Yu
Xiugin Mai
ATK- ja
laitevastaava
Ville Laustela
Siviilipalvelusmies
Samuli Paukku
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
Norssi kiittää yhteisistä vuosista
Antti Voipio
Helsingin normaalilyseon pitkäaikainen fysiikan ja kemian lehtori Antti Voipio jäi eläkkeelle keväällä 2014. Hän toimi koulun opettajana vuodesta 1976 lähtien ja sai vakinaisen
viran Norssista 1985. Hän toimi pitkään myös lukion vararehtorina ja toisinaan lukion
rehtorina. Antti sai oman ylioppilaslakin vuonna 1968.
Antti oli koko työuransa ajan erittäin innokas opetuksen kehittäjä, joka paneutui
syvällisesti niin luonnontieteiden kuin tietotekniikan saloihin. Kyky ratkoa vaativia tehtäviä ja pelkistää oppitunnin fysiikan ja kemian oleellinen idea oli hänelle ominaista. Antti
jakoi osaamistaan auliisti niin kollegoilleen kuin opetusharjoittelijoille. Hän oli tietotekniikan käytön edelläkävijä ja Norssin ensimmäisiä opettajia, jotka ottivat kaiken hyödyn
esiin IBM:n koululle lahjoittamista tietokoneista vuodesta 1985 lähtien.
Antti oli koulun kirjaston suurkuluttaja. Paljon lukeneena opettajana hän pystyi
keskustelemaan opettajanhuoneessa eri aineryhmien opettajien kanssa aiheesta kuin
aiheesta. Divareiden ja kirjakauppojen vakioasiakkaana Antti kartutti oman kirjastonsa
todella mittavaksi. Osia siitä hän lahjoitti eläkkeelle jäätyään kollegoilleen, koululle ja
opetusharjoittelijoille.
Oppilaat ja opiskelijat pitivät Antin ilmiöpohjaisesta ja kokeellisesta fysiikan ja kemian opetuksesta. Hänellä oli myös verraton kyky filosofiseen ja pohdiskelevaan opetustyyliin. Oppitunneilla sanavalmis Antti sai usein koulun Veikko-lehden reportterin huomion,
ja hänen sutkauksia ilmestyi säännöllisesti Sanottua-palstalle.
Kansallisella tasolla Antti toimi pitkään erilaisissa Matemaattisten aineiden opettajien liiton (MAOL) työryhmissä ollen mukana mm. laatimassa fysiikan koepaketteja ja
preliminääritehtäviä sekä Suomen fysiikkakilpailun tehtäviä. Antti toimi myös MAOLin
Helsingin kerhon hallituksen jäsenenä vuodesta 1979 lähtien ja kerhon pitkäaikaisena
tilintarkastajana. Hänelle myönnettiin v. 2010 MAOLin 75-vuotisjuhlassa liiton kultainen
ansiomerkki.
Perheen
Hangossa
sijaitseva talo oli paikka,
jonne Antti usein vetäytyi
perheineen
viettämään
viikonloppuja ja kesälomia
nauttien
rentouttavista
saunailloista, veneilystä ja
jousiammunnasta. Hangon
maisemista löytyi runsaasti
vaikutteita
opetukseen.
Niinpä Hanko oli vahvasti
läsnä myös Antin oppitunneilla.
Me kollegat kiitämme Anttia merkittävästä kollegiaalisesta tuesta, filosofisista keskusteluista ja hienosta opetuksellisesta ja yhteisöllisestä annista fysiikan ja kemian aineryhmässä. Toivotamme Sinulle Antti antoisia eläkepäiviä Hangon maisemissa. – Ja muista
käydä meitä stadissa moikkaamassa!
Fysiikan ja kemian aineryhmä
Peruskoulun oppilaat
7A luokanohjaaja Jouko Saarinen
Brander Artur
Eloranta Jenna
Hackzell Knut
Hirvonen Mika
Jonasson Elmer
Karavani Noa
Karvinen Marika
Konttinen Greta
Kuikka Kasper
Leikkonen Ilmari
Lumikangas Lauri
Matikainen Rahul
Mänty Nea
Niemi Mimosa
Paananen Laura
Pajarinen Caste
Pemberton Viola
Räty Tero
Salminen Jon
Serepinaite Emilija
Sipilä Veeti
Soisalo Onni
Stenroos Kalle
Söderlund Rosalina
Tervo Jenni-Tuulia
Tolppanen Otto
Vogt Oscar
7B luokanohjaaja Kati Dufva
Aarnio Joel
Auer Aram
Backman Rasmus
Ekonen Johannes
Elopuro Helmeri
Estola Olli
Gribajcevic Ida
Hirvonen Karri
Ihalainen Iris
Isomeri Viktor
Johansson Essi
Kronlöf Juho
Künnap Vivian
Lehikoinen Jimi
Luoma Amanda
Moradzadeh Jasmin
Nicoletti Sofia
Ormio Mainio
Palmroth Remy
Pietiläinen Luukas
Purhonen Mirja
Rajala Leena
Seppänen Salla
Siekkinen Aku
Soisalo Katariina
Toivonen Mirva
7C luokanohjaaja Heli Kivelä
Bhuchar Ishaan
Boskovic Andrej
Chiodo Raffaello
Filppu Bene
Gynther Petrus
Heinonen Viktor
Hellén Zina
Hänninen Matias
Kallio Anastasia
Kurki Robert
Leinonen Säde
Lempeä Aysha
Luoto Genrietta
Luotonen Nuutti
Luukkanen Totti
Matikkala Teemu
Mujunen Loviisa
Palosuo Annina
Penttilä Johanna
Piha Siiri
Raatikainen Noora
Saarinen Kuutti
Siku Elvira
Vauhkonen Jaakko
Veloso Rosemarie
Vuorinen Amara
Väyrynen Ella
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
7D luokanohjaaja Minna Matinlauri
Butter Selma
Colaneri Eugenio
Hulkko Katariina
Ignatius Aapo
Isoviita Juuli
Kivelä Emil
Koivu Sofia
Koskinen Kiia
Kukkonen Julius
Luolakari Oona
Malka Ruut
Mielonen Jon
Multia Kristina
Nuortio Iida
Nurmi Pipsa
Nykänen Oskari
Pietarinen Sauli
Raij Pinja
Rastenberger Sade
Roininen Alexander
Seristö Silja
Takaki Maria
Vahtokari Silja
Vainio Anna
8A luokanohjaaja Hannes Vieth
Garam Thea Helkama Helmi Horelli Hélène Kelly Lukas Koskinen Lauri
Lindberg Mikael Lindqvist Pyry Lundström Emma Meretniemi Katriina
Mykkänen Veikko
Nduwuaku Amanda
Niemelä Roope
Parikka Iris
Pennanen Maria
Ravantti Eeva
Reponen Lauri
Tervonen Ella
Turunen Lauri
Turunen Sara
Valkamo Oskar
Valkamo Tuomas
Vanhanen Anni
Vartiainen Jenny
Välkesalmi Stella
8B luokanohjaaja Salla Rahila
Aalto-Setälä Mira Aalto-Setälä Sara Aila Alessa
Hasan Hannah Johanson Linn Järvinen Luka Kaira Jasper Kallio Aleksi Keltto Kuutti Kivelä Anni
Kivi-Koskinen Anni Sofia
Kolehmainen Kiira
Krootila Hanna
Larilahti Kia
Malmivirta Ilona
Mikkola Jori
Mäkelä Erika
Onnelainen Topias
Oscarsson Elina
Perälä Henri
Rosenberg Emma
Saarinen Taneli
Salo Laura
Sillanpää Morris
Wongmeekaew Sakchai
8C luokanohjaaja Outi Houtsonen
Bedretdin Daniye
Breukers Beata Duncker Daniela
Gurney Daniel Hakkarainen Jesse Hentunen Karin Hirvonen Ville Ifström Henrik Juvonen Caius 10
Jäntti Pauli
Kallio Alexandre
Konttinen Rebecka
Lehtinen Ines Maan Vaije
Mettiäinen Leevi
Miettinen Elsa
Mikkola Laura-Elina
Miret Ada Moilanen Onerva
Oganessian Laura
Oja Onni
Railo Mikaela
Rytkönen Vilma
Salokannel Sofi
Simic Klementina
Valkonen Luukas
8D luokanohjaaja Katri Karvonen
Aaltonen Ella Blomqvist Rami Dammert Arno Huttunen Hella
Juslin Meri Jämsä Adeliina Keränen Kia Kivisalo Turan Korsimaa Katariina
Ruohonen Aurelia
Koskijoki Kreeta
Kuula Julius
Kuula Lauri Melander Saga
Monto Piritta
Mujunen Olivia
Rieder Elisabet
Ruokanen Lenni-Heikki
Saarelainen Camilla
Somero Lilli
Talvitie Christofer
Tawast Kira
9A luokanohjaaja Kati Mikkola
Garam Tanja Iisakka Olivia Kerkis Josua Kerkis Julius Klemola Meeri Kronlöf Sirre Lehto Teo
Nevasuo Vera
Leno Juhani
Nässi Felix
Lindberg Kristian
Pajarinen Carlo
Luhtanen Kara
Tiger Säde
Luukkanen TuureUusitalo Wilhelmiina
Mäkinen Janina
von Boehm Ida
9B luokanohjaaja Elina Mantere
Ellonen Niklas Fere Batu Keto Jerri Niemi Vilja Olaleye Lyydia
Paasikoski Veikka Rauman Julia
Sirén Juho
Sirola Ilari
Säikkälä Niilo
Tainio Eveline
Tapanainen Nilla
Tiihonen Olli
Timonen Ville
Uusvaara Julius
Vartiainen Krista
Virta Jerry
Vuoristo Tirmia
9C luokanohjaaja Olli Hyvönen
Evinsalo Emmi
Kantakoski Julia
Luotonen Peetu Luukkanen Lauri Malka Eino Mathur Robert Mattila Perttu Mujunen Joosua
Mäkipää Max
Päivänsalo Elias
Rauhala Emma
Reims Matias
Rousi Aaro
Ruikka Anna
Sillanpää Eero
Söderlund Minni
Takkunen Atte
Tammi Sara
Tuliara Atte
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
11
9D luokanohjaaja Helena Ruuska
Anttonen Akseli Auer Ayaz Gerchman Jakov Haanpää Helmi Ilmanen Lila Kankaanpää Sahra Kemppainen Erik Kilpeläinen Milja Kivipuro Matias
Knuutinen Joonas
Lahtinen Kalle
Laukkanen Matias
Lindell Katja
Lyytikäinen Virva
Malka Mikaela
Mantila Laura
Masalin Erika
Murtomäki Aada
Rehn Rosanna Alma
Romanowski Paul
Salonen Helmi
Sipilä Johannes
Vartiainen Pyörni
9E luokanohjaaja Jani Kiviharju
Auranheimo Lotta Bardy Felix Bergius Aino Chiodo Leonardo Elonen Lauri Estola Leo
Hetemäki Maija Mattson Andreas
Meretniemi Matleena
Monto Django
Neuvonen Robi
Paananen Ella
Paasilahti Filimon
Petterson Daniel
Salo Samuli
Soisalo Eemil
Suvorov Alexander
Tanhuanpää Adele
Tikka Severi
Vesa Patrik
Lukion opiskelijat
13A ryhmänohjaaja Kari Bärlund
Ali Amir
Aminoff Sofia
Berar Mihai
Grönroos Pekka
Heinonen Johannes
Ikävalko Riikka
Impola Lotta
Junttila Veikka
Kitula Eppu
Komaro Eevi
12
Kosonen Salli
Kosunen Pinja
Kultti Pihla
Laine Inka
Lares Sanni
Lehtonen Senni
Leskinen Saana
Louhevirta Sara
Louhimies Eemeli
Luoma Valtteri
Manninen Anniina
Merisalo Riika
Myllyniemi Mari
Paasela Reetta
Salmi Roope
Tarkhova Tanja
Tran Mimi
Veretilnyk Kateryna
Vilanen Emmi
13B ryhmänohjaaja Tiia Karpin
Aaltonen Jonas
Alho Anders
Kivelä Linnea
Koivu Saskia
Pohjanpalo Edla
Poutiainen Teresa
Argillander Sara
Hirvonen Touko
Hyvönen Juho
Järnefelt Oliver
Järvi Johanna
Järvinen Jami
Kailu Sofia
Kitula Pyry
Laakso Riina
Laine Salla
Masalin Anna
Nykänen Petra
Palosuo Iida
Piispanen Wilhelm
Pirinen Silla
Pitkäkangas Rasmus
Saarikoski Juulia
Santala Elvira
Savolainen Inkeri
Vainio Anniina
Westerlund Inka
Vuorjoki Iines
Välimaa Leila
13C ryhmänohjaaja Taneli Nordberg
Braguina Diana
Gustafsson Inari
Huhtinen Sini
Hurme Veera
Kaira Oona
Kanervo Pauliina
Kar Aadrita
Kolehmainen Kauri
Lehmann Katharina
Muona Sara
Myllyaho Annika
Narciso Moreira Veronika
Nieminen Niklas
Närhi Paul
Olsson Hanna
Piirtola Olga
Raippalinna Milja
Raitanen Janne
Romo Julia
Ryynänen Iina
Rämö Emma
Sarr Ganna
Siikala Kristo
Sivuoja Lauri
Sormunen Samuel
Tiusanen Ilmari
Wallenius Essi
van Niftrik Jaap
Volz Katariina
12A ryhmänohjaaja Siri Liukkala
Absetz Lea
Biese Micaela
Capurro Henrik
Chiodo Michelangelo
Eerola Eino
Grönholm Hanna
Haaranen Emilia
Juutilainen Kalle
Kairtamo Max
Kivelä Feliks
Korpela Akseli
Lardot Jani
Lin Linh Tieu
Linna Oona
Lähde Erkki
Malmberg Otso
Manninen Peppi Elvira
Mathur Michael
Nahum Jonatan
Nevasuo Ville
Perttunen Anni
Piela Emma
Puhakka Laura
Rönnberg Emilia
Salo Lauri
Salo Niilo
Ylinen Rasmus
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
13
12B ryhmänohjaaja Hannele Parviala
Aarni Aleksanteri
Annaniemi Iiris
Antila Minea
Birjulin Yuri
Helaniemi Heikki
Hirvonen Teo
Jämsä Antti
Jääski Julia
Kaikkonen Olli
Kansikas Lauri
Laine Johanna
Lehtinen Julius
Lönnroth Juulia
Malka Paula
Mikkola Meri
Mohamoud Ayaan
Niva Maria
Nuorala Antton
Pitkänen Taru
Ristola Valtteri
Saares Alexander
Saarinen Katri
Sevón Emilia
Sipilä Eetu
Talja Miikka
Thureson Tom
Tiihonen Iiro
12C ryhmänohjaaja Virpi Seppälä-Pekkanen
Aarnio Niko
Kankaanpää Juho
Arstila Ilari
Kapp Joakim
Ellonen Martin
Kivilaakso Rosa
Fejzullahi Ardit
Koikkalainen Benjamin
Halonen Miikkael
Kuivanen Jaakko
Hämäläinen Franke Tavares Kymäläinen Ville
Bastos Gama Joao
Lemetyinen Aaro
Isotalo Teo
Mäkinen Lotta
Jauhiainen Anna
Salonen Fanni
Joona Heini
Saukkomaa Mikko
Sevon Emma
Takaki Akira
Tapaninen Sofia
Tapprest Daniela
Tervonen Annika
Toijanen Pyry
Uschanoff Janina
Uutela Janna
Velhonoja Otso
Virtamo Ella
11A ryhmänohjaaja Jaana Silvennoinen
Aalto Sami
Aaltonen Silla
Hirvi Mari
Hokkanen Pinja
Hri Shahrazad
Ivaska Vilma
Kankaanpää Isadora
Kankaanpää Panu
14
Kivijärvi Anni
Kivinen Viivi
Kovács Antti
Kärnä Mira
Lundström Mia
Malka Ella
Meriläinen Aku
Mikkola Rene
Palmroos André
Rautavaara Yeminda
Sipilä Erika
Tarvainen Eetu
Timonen Kalle
Uusimies Kerttuli
Vuorivirta Karoliina
11B ryhmänohjaaja Riku Mäkelä
Auramo Oona
Kerveshi Agnesa
Mertano Pinja
Ettilä Laura
Hukka Saara
Hämäläinen Emilia
Iiskola Elena
Jääskeläinen Roope
Karvinen Vilma
Kitula Vilma
Kivinen Nelly
Koskimies Aarni
Koskinen Aleksi
Kurjenpuu Tyyni
Lönnroth Otto
Mäki Lasse
Puhakka Tuomas
Rainò Irene
Selezneva Anastasia
Tuunanen Maria
Vikström Aurora
11C ryhmänohjaaja Päivi Kivelä
Haapamäki Riikka
Huhtinen Mari
Kantasalmi Amalia
Kokko Aarne
Laakso Anniina
László Ben
Lummepuro Iina
Mansner Harry
Miraftabi Pargol
Nupponen Aurora
Pajunen Julia
Palosuo Joonas
Raeste Anna
Ronkainen Topi
Sluzhenikina Olga
Tolvanen Tuuli
Tonttila Kialiina
Vilonen Jani
11D ryhmänohjaaja Tuula Koskimies-Sirén
Kajander Lotta
Kallio Julius
Klemola Risto
Laumets Lisa
Leno Eero
Leppänen Saaga
Niiranen Arno
Nuorala Noora
Seristö Tuuli
Werkman Eddo
Ylikortes Marla
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
15
Peruskoulun valinnaisaineet
8. luokat
Lyhyet valinnaisaineet
Tietokone työvälineenä
Valokuvaus
Tuunaa tekstiilit
Palloilu (pojat)
Poplaulu
Tietoliikenne
Pitkät valinnaisaineet
Kotitalous
Tekstiilityö
Tietotekniikka
Ranska
Liikunta, tytöt
Sarjakuva
Tekninen työ
Sisusta tila
Sisäpalloilu (tytöt)
Ilmaisutaito
Keramiikka, maalaus, piirustus
Kuvataide
Tekninen työ
Saksa
Liikunta, pojat
9. luokat
Pitkät valinnaisaineet
Kotitalous
Tekstiilityö
Saksa
Liikunta
16
Kuvataide
Venäjä
Tietotekniikka
Rehtoria avustavat opettajat
Äidinkieli ja kirjallisuus
Anne-Maria Mikkola
Englanti
Taneli Nordberg
Ruotsi
Lea Lappi
Latina ja italia
Virpi Seppälä-Pekkanen
Ranska
Kari Bärlund
Saksa
Kirsti Suonsyrjä
Venäjä
Tuovi Viitasalo
Matematiikka
Jussi Nieminen
Tietotekniikka
Kati Mikkola
Biologia ja maantiede
Outi Houtsonen
Fysiikka ja kemia
Tiia Karpin
Historia ja yhteiskuntaoppi
Lasse Hongisto
Kuvataide
Satu Santala-Ekelund
Musiikki
Kati Dufva
Liikunta ja terveystieto
Airikki Pousi
Veli-Pekka Dufva
Kotitalous
Merja Väkiparta-Sarlin
Erja Kauntola
Käsityö
Minna Matinlauri
Uskonto, psykologia, ET
Kristiina Holm / Vesa Åhs
Filosofia
Pekka Lempiäinen
Opinto-ohjaus
Merja Laine
Raila Pirinen
Erityisopetus
Jorma Falkenberg / Laura Saarelma
Olli Hyvönen
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
17
Ohjattu harjoittelu
Helsingin yliopiston harjoittelukouluissa suoritettavaan aineenopettajan koulutuksen
ohjattuun harjoitteluun kuuluu syyslukukauden alussa suoritettava kolmen päivän
kouluun tutustumisen jakso, syyslukukauden lopun kahdeksan viikon mittainen ohjattu perusharjoittelu ja kevätlukukauden loppupuolelle sijoittuva yhdeksän viikon
ohjattu syventävä harjoittelu. Jotkut aineenopettajaksi opiskelevat suorittavat myös
tammikuussa kolmen viikon mittaisen soveltavan harjoittelun harjoittelukoulussa.
Opetusharjoittelijat pitävät oman aineensa oppitunteja ja saavat niistä palautetta sekä osallistuvat oman aineensa ryhmänohjauksiin ja Koulu yhteisönä -osuuteen.
Lisäksi syventävässä harjoittelussa harjoittelijat suunnittelevat ja toteuttavat opetuskokonaisuuksia Monikulttuurisuuspäivään.
Tutkintovaatimusten uudistaminen
Kevätlukukauden 2010 lopussa käynnistyi aineenopettajan koulutuksen tutkintovaatimusten uudistaminen. Uudistetut tutkintovaatimukset otettiin käyttöön lukuvuoden 2012 – 2013 alusta lukien. Tutkintovaatimusten uudistamisen perustyö tehtiin
neljässä jaoksessa: yhteiset kasvatustieteen opinnot, ainedidaktiikan opinnot, ohjattu
harjoittelu sekä Helsingin yliopiston ja taidekorkeakoulujen yhteiset opettajan pedagogiset opinnot. Uusissa tutkintovaatimuksissa ohjatun perusharjoittelun laajuus
on 7 opintopistettä, soveltavan harjoittelun 4 op ja ohjatun syventävän harjoittelun
9 op.
Koulu yhteisönä
Koulu yhteisönä -osuudessa eri aineiden harjoittelijat perehtyvät siihen, mitä kaikkea muuta koulu on kuin oman aineen opettamista. Samalla harjoittelijat tutustuvat
toisten aineiden sisältöihin ja työtapoihin. Osuuteen kuuluu luentoja, vierailuja ja
pienryhmätapaamisia. Pienryhmien tarkoitus on luoda pohjaa eheyttämiselle ja oppiaineet ylittävälle yhteistyölle.
Syksyn painopisteenä on oppilaan kohtaaminen ja oppilaan arjen tarkastelu.
Harjoittelijat syventyvät esimerkiksi kodin ja koulun yhteistyöhön sekä erityisopetuksen tehtäviin.
Keväällä näkökulma on syksyä laajempi, kun harjoittelijat tutustuvat erilaisiin
koulun yhteistyökumppaneihin. Erään Helsingin yliopiston tutkijaryhmän lanseeraama käsite ”opetuksen kaikkiallisuus” yhdessä eri organisaatioiden aktiivisuuden
kanssa tukee selvästi toimintamme suuntaa. Tänä keväänä harjoittelijoiden oli mahdollista valita laajasta vierailuvalikosta kaksi itseään eniten kiinnostavaa vierailukohdetta. Vaihtoehtoina oli esimerkiksi Annantalo, Kerhokeskus, Elias-koulu ja Tyttöjen
talo.
Koulu yhteisönä -kokonaisuutta koordinoi Katri Karvonen.
18
Työhyvinvointiryhmän toiminta
Normaalilyseon työhyvinvointiryhmä kokoontui lukuvuoden aikana kymmenen kertaa.
Työryhmään kuuluivat Jorma Falkenberg, Irina Kalmi-Eskelinen, Päivi Kivelä, Timo Kärkkäinen, Maria Landén, Elina Mantere, Minna Matinlauri, Jussi Nieminen, Eeva OlkkonenKorvenmaa, Raila Pirinen, Markku Pyysiäinen, Salla Rahila, Jouko Saarinen, Virpi SeppäläPekkanen ja Tuovi Viitasalo.
Syyslukukauden merkittävin työ oli työhyvinvointisuunnitelman uudistaminen ja päivittäminen. Kevätlukukaudella käsiteltiin useassa kokouksessa yliopiston työhyvinvointikyselyn tuloksia ja suunniteltiin niiden pohjalta kehittämistoimenpiteitä. Työhyvinvoinnin
ja työssä jaksamisen merkitystä on pyritty korostamaan myös opetusharjoittelijoille.
Lukuvuoden aikana työryhmä järjesti koulun henkilökunnalle useita virkistystapahtumia. Osanotto niihin oli runsasta.
Normaalilyseolle haettiin yliopiston vuoden 2013 työsuojelupalkintoa, mutta tällä
kertaa palkinto annettiin muualle.
Kansainväliset vierailut, media ja suhdetoiminta
Suomalainen koulu ja opettajankoulutus kiinnostavat yhä maailmalla. Helsingin normaalilyseossa vieraili lukuvuonna 2013 – 2014 yhteensä 25 kansainvälistä ryhmää, joissa oli 140
vierasta. Tiedekunnan Eduvisits-vierailut, ministeriöiden, opetushallituksen ja Palmenian
yhteiskumppaneiden sekä Cimon (Center for International Mobility) kautta tulleet vierailut ovat näkyneet koulumme arjessa.
Vieraiden pääisäntinä ovat olleet johtava rehtori Markku Pyysiäinen ja lehtori Olli
Määttä. Koko kouluyhteisö on osallistunut vierailutoiminnan järjestämiseen ja toteutukseen. Opettajat ja opetusharjoittelijat ovat esitelleet suomalaista koulua ja opettajankoulutusta. Myös monet oppilaamme ja opiskelijamme ovat olleet mukana vierailuryhmien
tapaamisissa.
Suurin syy kiinnostukseen on Suomen menestys kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa.
Tutkimuksessa on kartoitettu, kuinka hyvin 15-vuotiaat hallitsevat tulevaisuuden yhteiskunnan, työelämän kehityksen ja laadukkaan elämän kannalta keskeisiä tietoja ja taitoja.
Tutkimus toteutetaan kolmen vuoden välein lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä. Vaikka Suomen tulokset ovatkin heikentyneet edellisistä tutkimuksista, on suomalainen koulu yhä tasa-arvoisin maailmassa ja koulujen väliset erot ovat pienimpiä. Pisa
2012 -arviointiin osallistui 65 maasta tai alueelta noin 510 000 koululaista viime keväänä.
Suomesta mukana oli noin 10 000 oppilasta yli 300 koulusta.
Saudi-arabialaisille vieraille esiteltiin mm. Kiva-koulu-hanketta ja vertaissovittelua
29.10.2013.
Lehtori Olli Määttä on vieraillut puhujana Ruotsissa kahdessa Suomen instituutin järjestämässä seminaarissa Västeråsissa marraskuussa ja Göteborgissa maaliskuun lopussa.
Molempien seminaarien ohjelma koostui Suomen Ruotsin suurlähettilään avauspuheenvuorosta, opettajankoulutuksen esittelyistä molemmissa maissa sekä keskusteluista.
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
19
Britannian opetusministeriön virkamiehet vierailivat Norssissa 26.3.2014. Keskusteluissa nousivat esille mm. toimintakulttuurien muutos, opettajien yhteiskunnallinen asema ja opettajien koulutus.
Ranskalaisen GEO-lehden, www.geo.fr, toimittajat vierailivat koulussamme
25.4.2014. Vierailusta tehty artikkeli ilmestyy syksyllä 2014.
Saksalainen Spiegel TV kävi kuvausryhmineen Helsingin normaalilyseossa 23.5.2014.
Vierailusta syntyy dokumenttiohjelma, jossa pureudutaan suomalaiseen luottamukseen,
opettajien asemaan ja koulun arkeen.
Vieraamme ovat ihastelleet oppilaitamme, heidän sitoutumistaan oppimiseen ja
koulun hyvää oppimisilmapiiriä. Helsingissä 11.4. järjestetyn Oppi-festivaalin pääviesti
maailmalle oli vuorovaikutuksen korostaminen oppimisprosessissa. Vaikka oppiminen
yhä useammin tapahtuu verkossa, ei oppilaan ja opettajan väistä kontaktia korvaa mikään.
Oppilas- ja opiskelijahuolto
Oppilashuoltotyöllä tarkoitetaan oppilaiden koulunkäynnin ja muun hyvinvoinnin edistämiseen sekä turvallisen oppimis- ja kasvuympäristön luomiseen tähtäävää työtä. Norssin oppilashuoltotyötä ohjaa ja koordinoi oppilas- ja opiskelijahuoltoryhmä,
johon kuuluvat asteiden rehtorit, erityisopettajat, opinto-ohjaajat, koululääkäri, koulukuraattori ja koulupsykologi. Tarvittaessa mukana ovat olleet luokanohjaajat, ryhmänohjaajat ja aineenopettajat. Perusopetuksen oppilashuoltoryhmä on kokoontunut viikoittain ja lukion opiskelijahuoltoryhmä kerran jaksossa. Oppilashuoltoryhmä on tehnyt
yhteistyötä alueen alakoulujen sekä sosiaali-, terveys- ja nuorisotoimen kanssa. Peruskoulun oppilashuolto tarjoaa oppilaille ja heidän perheilleen koulunkäyntiä ja hyvinvointia
tukevia palveluja. Oppilashuoltotyön tavoitteena on ehkäistä vaikeuksien syntymistä ja
edistää myönteistä kehitystä. Lukion opiskelijahuollon keskeisiä toimintoja ovat terveysja lääkärintarkastukset sekä koulupsykologin, -kuraattorin ja erityisopettajan palvelut.
Osa-aikainen erityisopetus
Peruskoulun oppilaat, joilla on ilmennyt tarvetta erityisopetukseen, ovat saaneet pienryhmämuotoista tai yksilöllistä ohjausta. Erityisopettajat ovat toimineet tarvittaessa
myös samanaikaisopettajina luokissa. Erityisopettajina ovat toimineet lehtorit Jorma Falkenberg ja Olli Hyvönen sekä päätoiminen tuntiopettaja Laura Saarelma. Kaikille peruskoulun 7.-luokkalaisille ja lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille on tehty lukiseula. Lukion oppilaalla on ollut mahdollisuus lukitestiin ja tarvittaessa saada lukilausunto
ylioppilaskirjoituksia varten.
20
Tukiopetus
Peruskoulun oppilaille on annettu tarvittaessa tukiopetusta eri oppiaineissa. Opetusta
ovat antaneet sekä koulun omat aineenopettajat että opetusharjoittelijat.
Oppilaiden terveydenhuolto
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta ovat vastanneet kouluterveydenhoitaja Silja Helistö ja koululääkäri Pirkko Seifert. Lukuvuonna 2013 – 2014 kouluterveydenhoitaja on tarjonnut ja antanut kansallisen ohjeen mukaisesti HPV-rokotuksen yläasteen tytöistä niille,
joille tyttö itse ja huoltajat ovat halunneet (9-luokkalaisille kaikki kolme annosta ja 7. ja
8. luokan tytöille kaksi annosta). Rokotusten vuoksi ei ole ollut mahdollisuutta tarjota
terveystarkastuksia kaikille 7- ja 9-luokkalaisille. Oppilailla on kuitenkin ollut itse mahdollisuus hakeutua kouluterveydenhoitajalle halutessaan. Laaja terveystarkastus (kouluterveydenhoitajan ja lääkärin tarkastukset) on tarjottu kaikille 8. luokkien oppilaille.
Lukiolaisille on tarjottu terveydenhoitajan tarkastus ensimmäisenä lukiovuonna ja
laajempi tarkastus, joka sisältää myös lääkärintarkastuksen, lukion toisena opiskeluvuonna.
Tarvittaessa oppilaita ja opiskelijoita on ohjattu jatkotutkimuksiin ja hoitoon.
Peruskoululaisten hammashoidosta on vastannut Kivelän hammashoitola. Lukiolaiset ovat varanneet itse omat hammashoitola-aikansa.
Koulupsykologi
Koulupsykologitoiminnan tarkoituksena on psykologisin menetelmin tapahtuva normaalilyseon peruskoulun ja lukion oppilaiden koulunkäynnin ja muun hyvinvoinnin edistäminen.
Tätä varten oppilaille, vanhemmille ja koulun henkilökunnalle on tarjottu psykologisia arviointi-, neuvottelu- ja ohjantapalveluja. Työn pääpainopisteinä ovat olleet oppilaiden kanssa
käytävät yksilökeskustelut, neuvottelut huoltajien kanssa sekä yksilötutkimukset oppilaille.
Koulupsykologi on tehnyt yhteistyötä opettajien ja muun henkilökunnan kanssa. Oppilaita ja
perheitä on ohjattu myös koulun ulkopuolisiin palveluihin. Koulupsykologi on työskennellyt
Helsingin normaalilyseossa tiistaisin ja joka toisena keskiviikkona. Lukuvuonna 2013 – 2014
koulupsykologina on toiminut Anni Hirsaho.
Koulukuraattori
Koulukuraattori on tukenut sekä peruskoulun että lukion oppilaita. Koulukuraattori on
ollut tavattavissa maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Kuraattorin luona
on käyty ahkerasti, sillä viikoittain 5 – 10 oppilasta on ollut keskustelemassa pulmistaan.
Tavoitteena on yhdessä oppilaan kanssa pohtia, miten tilannetta voidaan pienin askelin parantaa. Tavoitteena on ratkaisukeskeisillä menetelmillä antaa oppilaille eväitä jatkossakin käsitellä pulmatilanteita elämän eri vaiheissa. Oppilaat ovat voineet tulla keskustelemaan erilaisista ongelmistaan, kaverisuhteistaan, jaksamisestaan ja toiveistaan.
Vanhemmat ovat voineet myös olla yhteydessä kuraattoriin, mikäli toivotaan tukea vanHelsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
21
hemmuuteen tai oman lapsen sosiaaliseen hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä, kuten
esimerkiksi oppilaiden välisiin suhteisiin liittyvissä asioissa. Koulukuraattorina on lukuvuonna 2013 – 2014 toiminut Nicolas Recorbet.
Norssin tukioppilastoiminta 2013–2014
Tukioppilaina lukuvuonna 2013 – 2014 toimivat:
Olivia Iisakka 9A
Carlo Pajarinen 9A
Säde Tiger 9A
Ida von Boehm 9A
Nikke Ellonen 9B
Eveline Tainio 9B
Nilla Tapanainen 9B
Emmi Evinsalo 9C
Robert Mathur 9C
Anna Ruikka 9C
Sara Tammi 9C
Atte Tuliara 9C
Lila Ilmanen 9D
Milja Kilpeläinen 9D
Matias Kivipuro 9D
Mikaela Malka 9D
Erika Masalin 9D
Felix Bardy 9E
Anton Elonen 9E
Alex Suvorov 9E
Tukioppilastoiminta on vapaaehtoista, vertaistukeen perustuvaa toimintaa. Sen tavoitteena on luoda ja ylläpitää myönteistä ilmapiiriä koulussa, vaikuttaa hyvien toverisuhteiden syntymiseen sekä ehkäistä koulukiusaamista. Tukioppilaat toimivat erityisesti seitsemäsluokkalaisten tukena.
Tämän lukuvuoden tukioppilastoiminta alkoi heti koulun alettua valmistautumisella
Luukki-päivää varten. Helsingin nuorisotoimen johdolla harjoiteltiin leikkejä, joita tukioppilaat ohjasivat omille seitsemäsluokkalaisilleen Luukissa tiistaina 20.8. järjestettynä
ryhmäytymispäivänä. Seuraavalla viikolla tukioppilaat julistivat juhlasalissa päivänavauksessa Norssiin koulurauhan.
Joulukuun 4. päivä pidettiin seitsemäsluokkalaisten perinteinen mopodisko. Osallistujille järjestettiin lisää yhteishenkeä rakentavia leikkejä innokkaan diskossa tanssimisen
lomassa. Illan järjestelyt ja leikit olivat tukioppilaiden vastuulla, ja he hoitivat tehtävänsä
erittäin hyvin. Pukeutumista ohjaavana teemana diskossa olivat poliisit (tukioppilaat) ja
rosvot (seitsemäsluokkalaiset).
Kevään lopuksi järjestettiin uusien tukioppilaiden haku ja haastattelut. Tukioppilaat
hoitivat haastattelut ja niiden perusteella valittiin seuraavaksi lukuvuodeksi uudet tukioppilaat. Viimeisenä velvollisuutenaan tukioppilaat kouluttivat uudet tukioppilaat tehtäväänsä ja antoivat heille hyviä vinkkejä ja neuvoja siitä, miten olla paras mahdollinen
tukioppilas.
Lisäksi tukioppilaat ovat lukuvuoden aikana käyneet muun muassa omien seitsemäsluokkalaistensa tunneilla luomassa yhteishenkeä erilaisin leikein ja keskusteluin, osallistuneet vanhempainiltoihin sekä esitelleet koulua 6.-luokkalaisten tutustumispäivien aikana
oppilaille ja heidän huoltajilleen.
22
Tukioppilaat ovat olleet erittäin aktiivisia ja omatoimisia. He ovat hoitaneet tehtävänsä tunnollisesti ja vastuullisesti. Olemme tukioppilasohjaajina heistä erittäin ylpeitä.
Kiitos, tukarit!
Lämmöllä,
tukioppilasohjaajat Heli Kivelä, Maria Landén, Siri Liukkala ja Kirsi Naukkarinen
Tutortoiminta
Tutortoiminta käynnistyi tutoreiden koulutuksella ja uuden lukuvuoden suunnittelulla
keväällä 2013. Tutorit ohjasivat kesäkuussa lukion aloittavia ainevalintojen tekemisessä
ja elokuussa suunnittelivat ja toteuttivat ykkösten koulustartin ja Kiljavan retken yhdessä
ryhmänohjaajien kanssa. Tutorit Iiris Annaniemi, Micaela Biese, Yuri Birjulin, Heikki Helaniemi, Anna Jauhiainen, Jani Lardot, Aaro Lemetyinen, Oona Linna, Paula Malka, Lotta
Mäkinen, Jonatan Nahum, Laura Puhakka, Miikka Talja, Sofia Tapaninen ja Annika Tervonen toimivat ykkösten tukena koko lukuvuoden ajan. Tutorit olivat aktiivisesti mukana
myös lukion vanhempainiltojen ja avoimien ovien järjestämisessä sekä opinto-ohjaajien
apuna.
KivaKoulu –ohjelma
Norssi on ollut mukana kiusaamisen vastaisessa KiVa Koulu -ohjelmassa jo useamman
vuoden ajan. Syksystä 2012 lähtien olemme toimineet Turun yliopiston KiVa Koulu –hankkeen resurssikouluna. Kyseinen ohjelma koskee koko koulua, minkä tavoitteena on ennalta ehkäistä ja vähentää kiusaamista. Norssin KiVa -tiimiin kuuluvat Jorma Falkenberg,
Raila Pirinen, Juha-Pekka Husso, Olli Hyvönen, Tiia Karpin, Minna Matinlauri, Nicolas Recorbet, Laura Saarelma ja Satu Santala-Ekelund.
Vertaissovittelu
Vertaissovittelussa koulutetut oppilaat auttavat ristiriidan osapuolia itse löytämään ratkaisun tilanteeseen ja tekemään sopimuksen, jonka myötä mielipahaa tuottanut käyttäytyminen muuttuu. Tavoitteena on vahvistaa oppilaiden sosiaalisia taitoja niin, että
myös hankalista ja ikävistä asioista voidaan puhua ja sopia keskustellen. Mahdollisimman
varhaisella puuttumisella pyritään siihen, että erilaiset mielipahaa tuottavat tilanteet voidaan käsitellä heti ennen kuin ristiriidat kärjistyvät ja muuttuvat pitkäkestoisimmiksi.
Sovittelutoiminnan keskeisenä lähtökohtana on oppilaiden osallisuuden lisääminen. Oppilaiden osallisuus omien mielipahaa aiheuttaneiden tilanteiden selvittelyssä luo
mahdollisuuden konfliktinhallinnan oppimiseen sekä vastuunottoon omasta käytöksestä.
Näin sovittelu parhaimmillaan tuo oppilaille sellaisia sosiaalisia taitoja, jotka kantavat
läpi koko elämän.
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
23
Lukuvuonna 2013 – 2014 vertaissovittelijoina toimivat seuraavat oppilaat:
Kristian Lindberg 9A Julia Rauman 9B Pekka Grönroos 13A
Kara Luhtanen 9A Krista Vartiainen 9B Nilla Tapanainen 9B Tirmia Vuoristo 9B
Ohjaavina opettajina lukuvuonna 2013 – 2014 toimivat Marjut Holopainen, Outi Houtsonen, Elina Mantere, Salla Rahila ja Hannes Vieth.
Työelämään tutustuminen
Norssissa on työelämään tutustumista kaikilla vuosiluokilla. Seitsemäsluokkalaiset työskentelivät koulun ruokalassa yhden päivän. Kahdeksasluokkalaiset ovat työelämään tutustumassa viikon ajan, ja yhdeksäsluokkalaiset kahden viikon ajan itse valitsemissaan
työpaikoissa. Lisäksi peruskoululaiset tekevät opinto-ohjauksen tunneilla mahdollisuuksien mukaan yritysvierailuja.
Lukion 12ABC:n TET-päivänä 9.4. opiskelijat olivat tutustumassa valitsemassaan työpaikassa. Normaalilyseon ja Viikin normaalikoulun opettajien syksyinen TET–iltapäivä
suuntautui Ylelle, jossa tutustuttiin yrityksen toimenkuvaan sekä kuultiin luento henkilöstön urapoluista ja kouluttautumismahdollisuuksista.
Tiedeopetusyhteistyö Helsingin yliopiston kanssa
Tiedeopetusyhteistyö on ollut käynnissä Helsingin yliopiston kanssa jo monta vuotta.
Suosituimmat aineet ovat edelleen fysiikka, matematiikka, tietojenkäsittelytiede ja biotieteet. Fysiikan ja tietojenkäsittelytieteen opintoihin opiskelijat pyrkivät valintakokeen
kautta. Muissa yhteistyöoppiaineissa opiskelijoiden on ollut mahdollista osallistua luentosarjoihin, tehdä laboratoriotöitä, jotka kouluolosuhteissa olisivat vaikeasti toteutettavissa, ja tehdä opintokäyntejä eri laitoksille.
Tehdessään kurssivalintojaan seuraavalle lukuvuodelle lukiolaiset saavat tiedeopetusyhteistyöohjelman, jossa ovat seuraavan lukuvuoden tiedeopintojen mahdollisuudet.
Tämä toimintatapa antaa opiskelijoille mahdollisuuden valita opintoja myös yliopistosta
kouluopintojen lisäksi.
Geenitekniikan yhteistyökurssi 22. – 24.10. ja 29. – 31.10. 2013
Koulumme abiturientit Vilma Ivaska, Mira Kärnä, Pinja Mertano ja Aurora Nupponen osallistuivat geenitekniikan laboratoriokurssille, joka toteutettiin yhteistyössä Viikin biotieteiden tutkijakoulun ja Viikin normaalikoulun kanssa. Kurssilla tutkijakoulun väitöskirjojaan
tekevät jatko-opiskelijat perehdyttivät lukiolaisia vaativaan laboratoriotyöskentelyyn
geenitekniikan laboratoriotiloissa. Kurssilla tutustuttiin mm. yhdistelmä-DNA-tekniikkaan, geenien siirtoon ja monistamiseen sekä bioinformatiikkaan. Kurssin päätteeksi oli
24
keskustelutilaisuus, jossa monet arvostetut alan tutkijat vastailivat opiskelijoiden kysymyksiin. Luonnontieteistä kiinnostuneille kurssi on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä
kurkistamaan alan käytännön töitä ja tutustumaan tieteelliseen työskentelyyn.
HILKKA KOLJONEN-TOPPILA
Opintokäyntejä Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella
Opintokäynnit Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen opettajalaboratorion johtaja Ari Hämäläisen
vieraiksi jatkuivat myös lukuvuonna 2013 – 2014, kun fysiikan opettaja Hilkka Koljonen-Toppila vei
lukiofysiikan opiskelijoita ja fysiikan opetusharjoittelijoita mittausmatkoille opettajalaboratorioon.
Opintokäynnit laboratoriossa toteutuivat seuraavasti:
Mekaniikan kurssin FY4 opiskelijat suorittivat ilmatyynyradalla
tietokoneavusteisia törmäysmittauksia, joiden avulla tutkittiin liikemäärän ja liike-energian säilymisOpiskelijat Maria Niva ja Joao Hämäläinen ja opelakeja.
tusharjoittelijat sekä levy, jonka hitausmomenttia
Mekaniikan jatkokurssin FY5
määritetään.
mittaukset liittyivät erilaisten
kappaleiden hitausmomentin määrittämiseen, pyörimismäärän säilymiseen sekä keskeisvoimaan. Mittauksia opettajalaboratoriossa ohjasivat opetusharjoittelijat Ville Viitanen,
Katri Tuomaala ja Nicholas Grigoriadis.
Lukion sähköopin kurssin FY6 opiskelijat suorittivat mittauksia, joissa tutkittiin Coulombin lakia, tasapotentiaaliviivoja ja sähkökentän kenttäviivoja sekä tehtiin mittaus
kondensaattorien kapasitanssin määrittämiseksi. Mittauksia ohjasivat opetusharjoittelijat
Ville Viitanen ja Tiina Ranta-aho.
Keväästä 1997 lähtien jatkunut Fysiikan laitoksen laboratorioiden ja Norssin välinen
yhteistyö on ollut opiskelijoiden sekä opetusharjoittelijoiden mielestä erittäin motivoivaa
ja antoisaa. Lisäksi opiskelijat ovat tulleet Fysiikan laitokselle mielellään ja suorittaneet
mittauksia hyvin innokkaina.
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
25
HILKKA KOLJONEN-TOPPILA
Oppilaskunnat
Peruskoulun oppilaskuntaan
kuuluvat kaikki peruskoulun
oppilaat ja lukion oppilaskuntaan kaikki lukion opiskelijat.
Oppilaskuntia edustavat hallitukset, jotka suunnittelevat ja
edistävät oppilaiden ja opiskelijoiden
yhteistoimintaa
sekä viihtyvyyttä ja ovat mukana koulun päätöksenteossa. Oppilaskunnan hallituksen
Aleksanteri Aarni, Tiina Ranta-aho, Niilo Salo, Benjamin
toimikausi peruskoulussa on
Koikkalainen,
Ville Viitanen ja Joao Hämäläinen sähkökenttää
lukuvuosi ja lukiossa kalentetutkimassa.
rivuosi.
Peruskoulun oppilaskunnan hallitus
Peruskoulun oppilaskunnan hallitukseen valittiin jokaiselta luokalta edustajat lukuvuodeksi 2013 – 2014. Hallituksen jäsenet olivat Veeti Sipilä ja Tero Räty (7A), Helmeri Elopuro ja Johannes Ekonen (7B), Raffaello Chiodo ja Kuutti Saarinen (7C), Aapo Ignatius
ja Alexander Roininen (7D), Sara Turunen ja Emma Lundström (8A), Alessa Aila ja Anni
Sofia Kivi-Koskinen (8B), Klementina Simic ja Mikaela Railo (8C); Katariina Korsimaa, Kira
Tawast ja Rami Blomqvist (8D), Tuure Luukkanen ja Julius Kerkis (9A), Krista Vartiainen
ja Tirmia Vuoristo (9B), Matias Reims ja Max Mäkipää (9C), Helmi Haanpää ja Jakov Gerschman (9D) sekä Adele Tanhuanpää ja Anton Elonen (9E). Oppilaskunnan hallituksen
ohjaavina opettajina toimivat tänä lukuvuonna Elina Mantere ja Kristiina Holm sekä Vesa
Åhs Kristiinan äitiysloman aikana.
Oppilaskunnan hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin syyslukukauden alussa, jolloin puheenjohtajaksi äänestettiin Anton Elonen. Varapuheenjohtajaksi valittiin Helmeri
Elopuro ja sihteereiksi Sara Turunen sekä Aapo Ignatius. Hallituksen tiedotusvastaavina
toimivat Alexander Roininen, Emma Lundström, Adele Tanhuanpää sekä Tero Räty. Peruskoulun oppilaskunnasta valittiin myös edustajat koulumme kehittämis-, arviointi- ja
tasa-arvotyöryhmiin, kestävän kehityksen työryhmään sekä kirjasto-, päivänavaus- ja ruokalatoimikuntiin.
Peruskoulun oppilaskunnan hallituksen toiminnan painopiste oli tänä vuonna oppilaiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen koulussa ja oppilaskuntatoiminnan kehittäminen. Tätä varten peruskoulun oppilailta kerättiin palautetta sekä luokanohjaajan
tuokiossa että juhla-aulaan sijoitetun palautelaatikon avulla. Palautteen myötä hallitus
pyrki vaikuttamaan välipalojen terveellisyyteen, kioskin tarjontaan, kouluviihtyvyyteen,
teemapäivien lisäämiseen sekä oppilaiden vaikutusmahdollisuuksiin oppitunneilla. Oppi26
laskunnan toimintaa kehitettiin avoimemman keskustelun sekä aktiivisemman viestinnän
suuntaan.
Hallitus osallistui syksyllä myös taksvärkkipäivän järjestelyihin lukion oppilaskunnan
hallituksen kanssa. Hallitukset suunnittelivat yhdessä aamunavauksen, jossa esiteltiin
taksvärkkipäivän tuottojen kohde. Tämän lisäksi oppilaskunnan hallituksen jäsenet osallistuivat koulumme tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman työstämiseen, järjestyssääntöjen luomiseen sekä välituntitoiminnan järjestämiseen.
Omiin kokouksiinsa hallitus kokoontui säännöllisesti lukuvuoden kuluessa. Pöytäkirjat ovat luettavissa Norssin kotisivuilla. Loppukevään oppilaskuntatoimintaan kuului tietenkin perinteinen Norssin päivä, jonne peruskoulu järjesti jo perinteeksi muodostuneen
Sing Star -pajan. Oppilaskunnan hallitus taiteili lisäksi Norssin päivän työpajojen kyltit.
Kunniamaininnan aktiivisesta osallistumisesta oppilaskuntatoimintaan saivat lukuvuonna 2013 – 2014 seuraavat oppilaat: Veeti Sipilä (7A), Helmeri Elopuro (7B), Anni Sofia
Kivi-Koskinen (8B), Krista Vartiainen (9B), Tirmia Vuoristo (9B), Helmi Haanpää (9D), Adele
Tanhuanpää (9E) ja Anton Elonen (9E).
Peruskoulun oppilaskunnan hallituksen jäseniä
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
27
Lukion oppilaskunnan hallitus
Lukion oppilaskunnan hallitus on ollut erittäin aktiivinen kuluneena lukuvuotena. Hallituksen tavoitteena on ollut lisätä lukiolaisten yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä, tarjota tukea
koulutyöhön ja kivaa ohjelmaa aherruksen vastapainoksi. Lisäksi on haluttu parantaa lukiolaisten vaikutusmahdollisuuksia koulun päätöksenteossa. Tavoitteisiin on päästy järjestämällä erilaisia tapahtumia, ylläpitämällä kirjamyyntiä ja juoma-automaatteja sekä
osallistumalla henkilökuntakokouksiin ja koulun työryhmien toimintaan.
Syyskuun alussa järjestettiin yhdessä peruskoulun oppilaskunnan kanssa taksvärkkipäivä, jonka tuotoilla tuettiin Taksvärkki ry:n Sierra Leoneen kohdistettua kampanjaa
Lukemattomat tytöt lukemaan. Syksyn aikana lukion oppilaskunta järjesti lisäksi kansallisella peliviikolla Sing Star -pajan, ei nuokuta -aamun jaffatarjoilun, all back -päivän sekä
joulutempauksen, jossa sai herkutella joululeivonnaisilla ja kertoa lahjatoiveensa pukille.
Tammikuussa vanha hallitus, jonka puheenjohtajana toimi abiturientti Kialiina Tonttila, vaihtui 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoista koostuvaan hallitukseen. Oppilaskuntatoiminnan suuren suosion vuoksi ehdokkaita hallitukseen oli jopa kaksinkertainen määrä
hallituspaikkoihin nähden. Äänestyksen jälkeen hallitukseen tulivat valituiksi Michelangelo Chiodo (puheenjohtaja), Daniela Tapprest (varapuheenjohtaja), Ville Nevasuo (rahastonhoitaja), Sofia Tapaninen (sihteeri), Iines Vuorjoki (sihteeri), Iiris Annaniemi, Heikki
Helaniemi, Eemeli Louhimies, Iida Palosuo ja Eetu Sipilä. Varajäseniksi pääsivät Touko
Hirvonen ja Diana Braguina.
Uusi hallitus järjesti kautensa alkajaisiksi (suklaa)pusumyynnin ystävänpäivän kunniaksi, ja pääsiäistä ennen toteutettiin koulun käytävillä (suklaa)munajahti. Norssin päivän
juhlassa neljä hallituksen jäsentä sai toimia airuena, lisäksi järjestettiin tv-sarja-aiheinen
paja sekä pidettiin infopistettä.
Oppilaskunnan hallituksen jäsenet ovat edustaneet koko oppilaskuntaa henkilökuntakokouksissa sekä kehittämisryhmän, koulun toiminnan arviointiryhmän, kestävän
kehityksen työryhmän, tasa-arvotyöryhmän, kirjastotoimikunnan, ruokalatoimikunnan ja
päivänavaustyöryhmän kokouksissa. Lukion oppilaskunnalta on pyydetty kannanottoja ja
lausuntoja erilaisiin koulun toimintaa koskeviin asioihin. Tämän lukuvuoden aikana oppilaskunnan kirjamyyntiä on tehostettu ja hallituksen edustajat ovat osallistuneet Helsingin koulujen yhteisprojektina toteutetun NAM-hyväntekeväisyyskonsertin järjestelyihin.
Konserttiin valittiin koulumme edustusbändiksi The Workmen.
Lukion oppilaskunnan hallitus on myös saanut merkittävän lahjoituksen. Syksyllä
2013 professori Ilkka Oramo lähetti hallitukselle historiallisen teoksen: Suomalaisen Normaalilyseon Konventin puheenjohtajien Perinnekirjan. Kirja on aloitettu vuonna 1937,
ja se kertoo tarinoita silloisen oppilaskunnan, konventin, ajoilta. Kirjassa kuvaillaan mm.
konventin kokouskäytänteitä, juhlia ja muita tapahtumia. Abiturientti Lasse Mäki kirjoitti
Perinnekirjan uudelleen sähköiseen muotoon, jotta mahdollisimman moni pystyisi tutustumaan siihen.
Lukion oppilaskunnan ohjaavana opettajana on kuluneena lukuvuonna toiminut
Päivi Kivelä.
28
Norssin vanhempainyhdistys
Lukuvuoden 2013 – 2014 vuosikokouksessa vanhempainyhdistyksen hallitukseen valittiin
Heli Saarelainen (rahastonhoitaja), Minna Matinlauri (opettajakunnan edustaja), Teppo
Kolehmainen (puheenjohtaja), Anu Mänty (sihteeri), Tiina Butter, Ulla Saarinen, Leeni
Peltonen ja Pirkko Lares.
Yhdistys toimii vanhempien ja koulun linkkinä, ja sen tärkein toimintamuoto on järjestää erilaisia tilaisuuksia, kuten kasvatustyötä tukevat luennot ja keskustelutilaisuudet.
Yhdistys järjesti marraskuussa vanhempainillan teemalla ‘Norssin kouluterveysilta’. Vanhempainyhdistyksen edustajat tapasivat tammikuussa Norssin rehtorit ja keskustelivat
koulun ja yhdistyksen välisestä yhteistoiminnasta. Lukuvuoden päätapahtuma yhdistyksen kannalta oli maaliskuussa järjestetty vanhempainilta, jossa Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka luennoi aiheesta ‘Onko lapseni diginatiivi?’. Yhdistys jakoi lukuvuoden päätteeksi stipendit kuudelle aktiivisille, yhteishenkeä luoneelle
oppilaalle, kolme yläasteelle ja kolme lukioon.
Yhdistyksen toiminnasta lisätietoa hallituksen jäseniltä ja viestimistä:
http://norssinvanhemmat.blogspot.fi/
http://www.facebook.com/norssinvanhemmat
http://twitter.com/norssin
Vanhat Norssit
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Norssin entisten oppilaiden välisenä yhdyssiteenä
sekä vaalia koulun oppilaspolvien välistä yhteyttä ja ylläpitää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja Norssin henkeä.
Yhdistys toteuttaa tarkoitustaan järjestämällä vuosittain koulun kanssa tiiviissä yhteistyössä Norssin päivän, muita kokouksia ja juhlia sekä jakamalla stipendejä. Lisäksi yhdistys tukee koulun ja sen oppilaiden toimintaa erilaisissa projekteissa.
Vanhat Norssit valitsee myös vuosittain vuoden Norssin, joka lakitetaan Norssin päivänä koululla. Vanhat Norssit voi myös myöntää ansioituneelle Norssille Ikinorssin arvonimen.
Jokaisella koulun entisellä oppilaalla on oikeus jäsenenä osallistua yhdistyksen toimintaan maksamalla vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun tai sitä suuremman vapaaehtoisen kannatusmaksun. Jäsenmaksu on tällä hetkellä 25 euroa, opiskelijoilta 10
euroa. Jäsenmaksun maksaneille lähetetään koulun lehti Veikko postitse kotiin.
Vanhojen Norssien hallitukseen kuuluvat kaudella 2014 – 2015: Puheenjohtajana
toimitusjohtaja Heikki Kovanen, varapuheenjohtajat Jussi Luukko ja Antti Matilainen,
sihteeri ja rahastonhoitaja Ikinorssi Timo Havulinna. Muut hallituksen jäsenet ovat Perttu
Airikkala, Eero Akaan-Penttilä, Tapio Arponen, Väinö I. Castrén, Tiina Erkkilä, Vuokko
Hildén, Eero Hirvensalo, Eero Hyvönen, Magdaleena Ignatius, Eero Karhuvaara, Eero Katajavuori, Mikko Kosonen, Hannu Kovanen, Lauri Lahtinen, Markku Leino, Lauri Mäkelä,
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
29
Markus Nikolainen, Timo Peltovuori, Kari Rahkamo, Wille Rydman, Juhani Salonius, Taina
Schorin-Keltto, Kauko Sipponen, Kalle Soikkanen, Paavo Sollamo, Ahti Tarkkanen, Kirsi Tiihonen, Toivo Tuomikorpi, Jorma Wartiovaara ja Kyösti Vihermaa.
Vuoden Norssiksi 2014 on valittu professori Tero Kivelä.
Norssin historia on luettavissa internetosoitteessa www.norssit.fi. Samassa osoitteessa
on ajankohtaista tietoa Vanhoista Norsseista, ja sieltä on myös helppo liittyä jäseneksi.
Turnarit
Taas on yksi vuosi Turnareiden uljasta toimintaa takana. Viimeisen vuoden aikana on menty enemmän tai vähemmän vanhan kaavan mukaan. Viime vuoden unohtumattoman lopetuksen, Norssi-Ressu-kamppailupäivän eeppisen voiton jälkeen oli helppo lähteä hyvillä
fiiliksillä uuteen lukuvuoteen.
Marraskuussa Turnareilla olikin jotain erityistä edessä, kun seuran 135-vuotisjuhlat
saapuivat. Turnareiden 135-vuotistaivalta juhlittiin näyttävästi keskiviikkona 13.11.2013
klo 13.30 koulun juhlasalissa. Juhlallisuuksissa nähtiin mm. koulun kuoron lauluesitys, voimistelu- ja tanssiesityksiä sekä tietysti kuraattori Airikki Pousin juhlapuhe. Juhlaohjelman
päätteeksi tanssittiin juhlasalissa sekä käytiin palloiluotteluita poikien liikuntasalissa.
Vuonna 2013 valittiin myös uusi hallitus vuodelle 2014 ja vapautettiin vanha hallitus tehtävistään. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa hallituksen luottamuksen uudelleen
saanut Heikki Helaniemi, tukenaan uusi varapuheenjohtaja Martin Ellonen. Sihteerinä jatkaa Lotta Mäkinen. Muut hallituksen jäsenet ovat: Laura Puhakka, Rosa Kivilaakso, Hanna
Krootila, Katariina Korsimaa, Vilma Rytkönen, Laura Mikkola, Silja Seristö, Michael Mathur,
Valtteri Luoma Jami Järvinen, Juho Hyvönen sekä Anton Elonen. Kuraattorina toimi Airikki
Pousi ja rahastonhoitajana Veli-Pekka Dufva.
Tyttöjen urheilu- ja tanssitoimintaa
Tytöt ovat urheilleet ja tanssineet sekä luistelleet innokkaasti. Airikki Pousin liikuntakerho
on palvellut useita lajeja: koripalloa, tanssia ja harjoittelua kamppailupäivään. Tyttöjen
urheilutoimintaa kannattelee useiden pysyvien joukkueiden olemassaolo. Joukkueet harjoittelevat ja kilpailevat tiettyjen harjoitusohjelmien mukaan ja osallistuvat turnauksiin.
Monet joukkueet harjoittelevat vain kaataakseen Ressun kamppailupäivänä. Kamppailupäivää varten harjoittelevat ja kilpailevat kirkkovenesoutajat, koripallo- ja sukkulaviestijoukkueet, kaksi köydenvetojoukkuetta sekä kaksi jalkapallojoukkuetta. Koulun sisäisen
Terveet Ympyrät -koripallosarjan 8. luokkien voittaja oli 8B joukkueella: Alessa Aila, Linn
Johanson, Anni Kivelä, Hanna Krootila, Kia Larilahti, Ilona Malmivirta, Erika Mäkelä, Elina
Oscarsson ja Laura Salo. 7. luokkien voittaja oli 7B joukkueella: Amanda Luoma, Jasmin
Moradzadeh, Sofia Nicoletti, Mirva Toivonen ja Iiris Ihalainen.
Pesäpallojoukkue on harjoitellut ahkerasti ja osallistui pitkän tauon jälkeen koulujenväliseen turnaukseen sekä taisteli itselle hopeasijan vuonna 2013. Joukkueeseen kuuluivat
Laura Puhakka (kapt.), Aurora Nupponen, Aurora Vikström, Irene Raino, Nelly Kivinen,
30
Riikka Haapamäki, Pinja Hokkanen, Heini Joona, Rosa Kivilaakso, Iiris Annaniemi ja Lotta
Mäkinen. Kamppailupäivän pesäpallo-ottelu pelattiin Norssin päivänä Johanneksen kentällä.
Pesäpallon Helsingin seudun hopeamitalijoukkue
Poikien urheilutoimintaa
Pojat ovat urheilleet intensiivisesti ja iloisesti kuluneen lukuvuoden aikana. Helsingin
koulujen sarjoihin osallistuttiin useiden joukkueiden voimalla. Parhaiten pärjäsi kaukalopallojoukkue, joka ylsi Helsingin erittäin kovatasoisessa sarjassa neljänneksi mitaleiden
ollessa voittolaukauskilpailun päässä. Norssin poikien joukkueissa kuluvana lukuvuonna
pelanneiden nimet:
Lukion jalkapallojoukkue pelasi seuraavalla kokoonpanolla: Martin Ellonen, Heikki
Helaniemi, Michael Mathur, Kalle Juutilainen, Anton Nuorela, Ardit Fejzullahi, Akseli Korpela, Jami Järvinen, Rasmus Ylinen, Joonatan Nahum, Valtteri Luoma, Pyry Kitula, Jaap
van Niftrik, Aaro Lemetyinen, Roope Jääskeläinen ja Tuomas Puhakka.
Lukion salibandyjoukkueessa taistelivat seuraavat pelaajat: Teo Isotalo, Heikki Helaniemi, Akseli Korpela, Martin Ellonen, Michael Mathur, Aaro Lemetyinen, Tuomas Puhakka, Topi Ronkainen, Kalle Juutilainen, Jami Järvinen, Julius Lehtinen, Kristo Siikala, Valtteri Luoma, Pyry Kitula, Juho Hyvönen, Lauri Kansikas, Jani Lardot ja Ville Kymäläinen.
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
31
Lukion kaukalopallojoukkue taisteli menestyksekkäästi ja suurella Norssisydämellä
lukion kaukalopallosarjassa seuraavalla joukkueella: Roope Jääskeläinen, Tuomas Puhakka, Lauri Salo, Heikki Helaniemi, Valtteri Ristola, Michael Mathur, Aaro Lemetyinen, Joonas Knuutinen, Batu Fere, Robert Mathur, Atte Takkunen ja Atte Tuliara.
Yläkoulun jalkapallojoukkue osallistui Helsingin koulujen sarjojen lisäksi valtakunnalliseen koululiikuntaliiton sarjaan, joten pelejä riitti mukavasti lukuvuoden aikana.
Joukkueessa pelasivat seuraavat pelaajat: Ville Timonen, Robert Mathur, Max Mäkipää,
Niklas Ellonen, Eero Sillanpää, Niilo Säikkälä, Atte Tuliara, Batu Fere, Topias Onnelainen,
Morris Sillanpää, Eino Malka, Aaro Rousi, Teo Lehto, Pyry Linqvist, Lauri Reponen ja Alexandre Kallio.
Norssin yläkoulun koripallojoukkue pelasi voittavaa koripalloa ja pääsi aina välierävaiheeseen asti seuraavalla kokoonpanolla: Carlo Pajarinen, Samuli Salo, Anton Elonen,
Perttu Mattila, Rami Blomqvist, Arno Niiranen ja Robi Neuvonen.
Poikien salibandya
Kirjaston toiminta
Kirjasto oli avoinna koulupäivinä klo 9 – 15. Vaikka edellisen vuoden tapaan hankinta oli
taloudellisista syistä vaatimatonta, tilattiin kirjastoon edelleen suurimmat sanomalehdet,
Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet. Kirjahankinnoissa otettiin huomioon peruskoululaisten ja lukiolaisten ohella koulussa työtään tekevien opettajien toiveita. Kirjastoon
sijoitettiin myös monikulttuurisuuskasvatukseen liittyvän hankkeen oheiskirjallisuutta.
Runsaasti julkista huomiota saanut laskeva suuntaus suomalaisten nuorten lukuhalukkuudessa sekä kriittisen ja arvioivan lukutaidon kehittyminen monipuolisen lukemisen
kautta puhuttivat myös kahdesti kokoontunutta kirjastotyöryhmää. Koulun kirjaston tarjoama mahdollisuus omien lukutottumusten kehittämiseksi todettiin edelleen tärkeäksi.
Selkokirjojen saamista omasta kokoelmasta pidettiin myös tärkeänä.
32
Muiden kirjanäyttelyiden ohella Norssin henkilökunnan lempikirjoja ja peruskoulun
9A:n ja 9D:n persoonallisia kirjallisuustöitä oli esillä kirjastossa. Myös Kerttuli Uusimiehen
kuvataiteen lukiodiplomi löysi ansaitsemansa ripustuspaikan kirjastosta.
Lukuvuonna 2013 – 2014 kirjastonkäyttäjiä ilahdutti syyslukukauden alkupuolella
käyttöön saadut uudet työasemat. Tasa-arvoryhmän esityksestä näin resursoitiin mahdollisimman laajaa käyttäjäjoukkoa.
Koulun kirjasto sai jälleen kirjallisuutta lahjoituksina. Erityisen tyytyväisiä olimme
ajankohtaisista kirjoista, joista monet löysivät lukijansa. Kirjoja lahjoittivat Lasse Hongisto, Veikko Lind, Anne-Maria Mikkola, Teivas Oksala, Eeva Olkkonen-Korvenmaa, Najat
Ouakrim-Soivio, Helena Ruuska, Eetu Sipilä, Seija Valtonen, historian aineryhmä ja Vanhat norssit ry. Äidinkielen kirjasarjat saivat vahvistusta Kaisa Langelta. Kirjasto kiittää lahjoittajia.
Veikko-lehti
Norssin Veikko-lehti ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1871. Sillä on pitkä ja ansiokas
historia. Veikko on nykynorssien äänitorvi ja tekijöidensä näköinen julkaisu. Lehti pyritään julkaisemaan muutaman kerran vuodessa. Tänä lukuvuonna päätoimittajan vaihdos
aiheutti syksyn 2013 osalta Veikon historiaan pienen julkaisutauon. Edellisenä lukuvuonna Veikko ilmestyikin toisaalta useammin innokkaan toimittajajoukon ahertaessa kevääseen saakka.
Uusi päätoimittaja Eetu Sipilä ja hänen kanssaan taittamisen ja toimittamisen saloihin perehtyneet ykkösvuosikurssilaiset Sanni Lareksen ja Katja Verentilnykin johdolla
ovat julkaisseet keväällä yhden lehden ja lupaavat samanlaista aktiivista jatkoa Veikolle.
Vanhojen norssien oppilaskunnalle hankkima uusi InDesign -ohjelma on siis käytössä ja
ahkerasti opiskeltavana. Tiukan paikan tullen tietotekniikkavelhomme Ville Laustela on
auttanut ratkaisemaan ongelmia.
Veikon nuorten toimittajien ja vanhojen norssien yhteistyö jatkuu tiiviinä Veikon tiimoilta, Veikko toimitettiin taas noin viidelle sadalle vanhalle norssille ja kaikille oppilaille
ja opiskelijoille. Norssin päivän uutiset ja vanhan norssin haastattelu julkaistaan lehdessä
jälleen kerran.
Ravintolatoimikunta
Ravintolatoimikunta kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, syksyllä ja keväällä. Ravintolatoimikunnassa käydään läpi muun muassa asiakaspalautteita ja asiakkaiden toiveita ja
ideoita koskien koululounas- ja välipalatarjontaa. Sodexolla toteutetaan joka kevät suuri
asiakastyytyväisyyskysely, jonka tulokset käydään aina läpi toimikunnassa. Ravintolatoimikuntaan kuuluu peruskoulun sekä lukion oppilaita, terveydenhoitaja, kotitalous- sekä
teknisen työn opettaja ja peruskoulun rehtori sekä Sodexon edustajat eli ravintolapäällikkö, aluepäällikkö ja ravitsemistyöntekijä.
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
33
Juhlia, tapahtumia, toimintaa
Norssi-Ressu-kamppailupäivä 2013
Perinteistä kamppailupäivää vietettiin ensin Johanneksen kentällä, josta siirryttiin iltapäivällä Hietaniemeen ja Soutustadionille. Sää oli perinteiseen tapaan loistava. Koulujen oppilaat ja opettajat kilvoittelivat hyvässä hengessä toisiansa vastaan. Päivä eteni tasaisissa
ja kiihkeissä merkeissä. Sukkulaviestin, köydenvedon, pesäpallon, jalkapallon, salibandyn,
ultimaten, lentopallon, tikanheiton, koripallon ja tyttöjen soudun jälkeen tilanne oli tasan. Viimeisenä lajina oli poikien soutu, jonka Norssin pojat hoitivat tyylikkäästi kotiin ja
samalla Norssi voitti hienosti koko Kamppailupäivän.
Lukion aloittavat Kiljavalla
Lukion ykköset tutustuivat toisiinsa Kiljavalla 15. – 16.8.2013. Retken tavoitteena oli ryhmäytyminen ja sosiaalisten suhteiden solmiminen erilaisten leikkien, kilpailujen ja saunomisen merkeissä. Aurinkoinen sää mahdollisti myös yhteisen iltanuotiohetken. Mukana
olivat tutoreiden lisäksi lukion rehtori Tuula Koskimies-Sirén, opinto-ohjaaja Merja Laine,
opettaja Jani Kiviharju, opettaja Päivi Kivelä, kuraattori Nicolas Recorbet sekä ryhmänohjaajat Kari Bärlund, Tiia Karpin ja Taneli Nordberg.
Seitsemänsien luokkien oppilaiden ryhmäytymispäivä 20.8.
Perinteinen uusien 7-luokkalaisten ryhmäytyminen järjestettiin Luukissa. Aamupäivällä
tukioppilaat leikittivät nimikkoluokkiaan. Tunnelma oli iloinen ja mukaansa tempaava.
Iltapäivällä oli vuorossa yhteisleikkejä. Mieleenpainuvan ja toiminnallisen päivän päätteeksi johtava rehtori Markku Pyysiäinen julisti seitsemäsluokkalaiset täysivaltaisiksi Norsseiksi. Toimintapäivä järjestettiin yhteistyössä Nuoriso-Betanian kanssa.
Syksyn liikuntapäivä
Liikuntapäivää vietettiin syyskuun alussa, ja aurinkoinen keli suosi jälleen innokkaita liikkujia. Päivän järjestelyistä vastasi yhteisesti koko opettajakunta, jonka yhteistyön tuloksena tarjolla oli monipuolinen valikoima eri liikunta-aktiviteetteja.
Palloilulajeista tänä syksynä oli tarjolla jalka-, lento- ja pesäpallo sekä tennis. Muita
vaihtoehtoja oli linturetki Laajalahdessa, Seurasaarikävely, eläinsuunnistus Korkeasaaressa, tutustuminen Uutelan luontopolkuun, höpsismikävely, sirkustemppuilut ja kauniin
syyspäivän vietto Uimastadionilla.
Saturnalia-myyjäiset
Joulukuun 1. päivänä koulun latinaluokat järjestivät perinteiset Saturnalia-myyjäiset. Ensimmäisen kerroksen aula täyttyi joulukukista ja -herkuista. Yleisö sai nauttia sekä joululauluista että arpajaisista. Lisäksi latinaluokat kartuttivat leirikoulukassojaan valmistamillaan tuotteilla sekä juhlasalissa esitetyllä joulunäytelmällä.
34
Lucian päivä
Perinteistä Lucian päivää vietettiin koulussamme perjantaina 13.12.2013. Pidennetty aamunavaus alkoi Pyhä Lucia -kappaleella, jonka esitti pianolla Lasse Mäki (11B). Kappaleen
aikana saliin saapui koulumme tämän vuoden Lucia, abiturientti Pinja Mertano (11B),
upea kruunu kutreillaan. Häntä seurasivat kulkueessa tähtitytöt Nilla Tapanainen (9B),
Eve Tainio (9B), Sara Tammi (9C) ja Mikaela Malka (9D), koulumme kuoro sekä Staffanit
Heikki Helaniemi (12B), Max Kairtamo (12A) ja Erkki Lähde (12A). Staffanit toivottivat
Lucian tervetulleeksi, minkä jälkeen esiintyjät ja kuoro lauloivat yhdessä Pyhän Lucian
Lasse Mäen säestyksellä. Lavalla Lucia ja tähtitytöt vuorotellen lausuivat kauniisti ruotsiksi ääntäen Lucian runon. Staffanit lausuivat lopuksi sanat ”Lämpömme sydämiimme
kannat, lahjaksi sen meille annat. Pimeyden vallan valollasi voitat. Joulun kellot rauhaa
jo soivat.” Lopuksi kuoro lauloi Staffans visanin. Kulkue poistui lavalta Lasse Mäen soittaessa Pyhää Luciaa.
Olimme kutsuneet juhlaan ja sen jälkeiseen kahvitilaisuuteen eläkkeelle jääneet
opettajamme. Kahvitilaisuutta emännöi ruotsin opettajamme Lea Lappi ja isäntänä toimi johtava rehtorimme Markku Pyysiäinen. Paikalle pääsi useita koulustamme eläkkeelle
jääneitä opettajia ja heidän lapsenlapsiaan. Tänä vuonna juhlan toteutuksesta vastasivat
ruotsin opettajamme Susan Särs ja Maria Landén, musiikin opettaja Kati Dufva sekä käsityön opettaja Minna Matinlauri, joka valmisti Lucian upean kruunun.
Joulujuhla
Millainen on todellinen joulu? Miten joulu esitetään elokuvissa ja kaunokirjallisuudessa? Joulun henkeä etsittiin 8. d- ja 9. d-luokkien valmistamassa Joulusatuja-näytelmässä.
Pikku naiset, Saituri, seitsemän veljestä, Peppi Pitkätossu, perinteinen suomalainen joulupukki, Coca-Cola-joulupukki ja Last Christmas toivat esiin omat joulutarinansa. Antiikin
kuoro johdatti yleisön tarinasta toiseen.
Joulukirkko
Norssit kokoontuivat perinteiseen joulukirkkoon 21.12.2013. Liturgiasta ja saarnasta vastasi pastori Riina Storhammar. Urkurina ja kanttorina toimi Pentti Ingerö. Musiikkiesityksissä olivat mukana Lasse Mäki (piano), Noora Raatikainen (laulu) ja Rami Blomqvist
(kitara). Norssin kuoroa johti musiikinopettaja Kati Dufva. Raamatun tekstejä lukivat lehtori Tiia Karpin sekä rehtorit Tuula Koskimies-Sirén ja Markku Pyysiäinen. Lehtori Jarmo
Karvinen avusti järjestelyissä.
Vanhojen päivä 14.2.
Vanhojen päivän juhlallisuudet alkoivat jo edellisenä päivänä arvokkaalla tilaisuudella,
jossa tanssit esitettiin vanhemmille. Ohjelmistona oli Sisääntulo Radetsky-marssin tahdissa, jossa samalla parit esiteltiin. Muut tanssit olivat Avaustanssi, Perhevalssi-Mignon, Cicapo, Pas d´Espagne, La Chaconne, Krakowiak, St´Bernhard´s Valse, Tango, Virginia Reel,
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
35
Fireman Dance, Gay Gordons, Salty Dog Rag, sitten opiskelijoiden taidokas ja hauska
oma koreografia sekä viimeiseksi Wienervalssi. Lopuksi yhdyttiin iloiseen yleisövalssiin.
Tilaisuuden päätti loppumarssi, jota varten kokoonnuttiin paririvistöksi ensin aplodeeraamaan asianosaisten kiitoksille.
Tilaisuus muodosti saumattoman kokonaisuuden, jota täydensi Heikki Helaniemi ja
Daniela Tapprest hauskoine juontoineen. Poistuminen raikuvien aplodien saattelemana
tapahtui myös Radetsky-marssin tahdissa. Orkesterina oli jo vuodesta 2004 koulussamme
Vanhojen tansseja säestänyt Puhallinorkesteri Wiipuri kapellimestarinaan kapteeni EVP,
director musices Jouko Terävä. Torstai-illan juhlaravintolasta vastasi ansiokkaasti Helena
Ruuska 9D:n kanssa. Vanhojen päivänä perjantaina sama ohjelma esitettiin koululle. Tanssiaisia ohjasivat lehtorit Airikki Pousi ja Veli-Pekka Dufva.
Väittelykilpailu
Väittelykilpailu eteni keväällä totuttuun tapaan. Huhtikuun puolivälissä päivänavausten
yhteydessä peruskoulun 8. ja 9. luokat mittelivät pääsystä koulun finaaliin. Koulun finaalissa ratkaistiin koulun voittajat kaikissa neljässä kilpailusarjassa: 8. luokka, 9. luokka,
lukion ensimmäinen vuosikurssi ja lukion toinen vuosikurssi. Alkukarsinnoissa tuomareina
toimi joukko opetusharjoittelijoita, ja finaalia tuomaroivat rehtorit. Viikin ja Norssin välinen väittelymittelö käytiin vappuaattona Viikissä. Väittelykilpailun järjestelyistä vastasivat Lasse Hongisto, Jarmo Karvinen ja Katri Karvonen.
Norssi/Talent-tiedekilpailu
Norssi/Talent-tiedekilpailun voitti Eetu Sipilä (12B). Hänen työnsä kuuluu filosofian
alaan.
Norssin päivä
Norssin päivää vietettiin koulussamme perjantaina 9.5.2014. Päivän avajaiset keräsivät
juhlasalin täyteen nykynorsseja, vanhoja norsseja ja koulun henkilökuntaa. Johtava
rehtori Markku Pyysiäinen toivotti kaikki tervetulleiksi, minkä jälkeen saimme nauttia
nykynorssi Miikkael Halosen pianoesityksestä. Abiturientti Lasse Mäki tuli esittelemään
lukion oppilaskunnan hallitukselle lahjoitettua historiallista teosta, Suomalaisen Normaalilyseon Konventin puheenjohtajien Perinnekirjaa. Juhla jatkui Vanhat Norssit ry:n varapuheenjohtaja Jussi Luukon puheella ja Vuoden Norssin julkistamisella. Vuoden Norssi,
silmätautiopin professori Tero Kivelä, korosti esitelmässään sivistyksen merkitystä elämässä ja kertoi, miten tärkeää eri oppiaineiden osaaminen on ollut hänen opinnoissaan
ja työssään. Tämän jälkeen vanha norssi Vesa Nikunen toi 60 vuotta sitten ylioppilaaksi
kirjoittaneiden tervehdyksen. Lopuksi pidettiin vielä lehtori Lasse Hongiston ja lehtori
Jarmo Karvisen järjestämä vanhojen norssien ja nykynorssin välinen tietokilpailu, jossa
voiton veivät nykynorssit.
Koulun opettajat ja oppilaat olivat järjestäneet erilaisia näyttelyitä ja työpajoja, jois36
sa viihdyttiin mm. kisaillen, pulmia ratkoen sekä taidetta tuottaen. Peruskoulun oppilaskunnan hallituksen askartelemien kylttien avulla pajat löytyivät ja lukion oppilaskunnan
hallituksen ylläpitämä infopiste auttoi tarvittaessa. Ala-aulassa saimme nauttia 7D-luo-
Vuoden Norssi Tero Kivelä
kan ylläpitämän kahvion herkuista ja kouluravintolassa
lounaasta. Ja tietysti myös
tuttujen seurasta vanhoja aikoja ja paikkoja muistellen.
Urheilutapahtumat
olivat tärkeä osa Norssin päivää tänäkin vuonna. Pesäpalloa pelattiin Norssin ja Ressun
lukiolaistyttöjen välillä ja koripalloa sekä jalkapalloa vanhojen norssien ja nykynorssien välillä. Voiton pesäpallossa
veivät Norssin tytöt, koripallossa nykynorssit ja jalkapallossa vanhat norssit.
Päivänavaukset
Norssin yhteinen päivänavaus pidettiin perjantaisin juhlasalissa kello 9.35 – 9.45. Päivänavauksissa esiintyivät peruskoululaiset, lukiolaiset ja opettajat.
Päivänavauksissa kuultiin musiikkia ja luettiin runoja. Kevätpuolella nähtiin latinistien kirjoittama ja esittämä näytelmä antiikinaikaisista intohimoista ja julmuuksista.
Lukuvuoden aloitti opettajat kesälaitumilla -kuvakooste ja päätti yhdeksäsluokkalaisten
Rooman opintomatkan kuvakertomus.
Virtuaalihankkeet
TVT opetuksen arkeen -hanke käynnistyi syksyllä 2013, ja hankkeen puitteissa halukkaat
opettajat ja 1. vuosikurssin lukio-opiskelijat saivat keväällä 2014 henkilökohtaiset tietokoneet käyttöönsä. Tavoitteena on tehdä lukio-opetuksesta ja -opiskelusta monipuolisempaa, hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa lukio-opinnoissa ja valmistautua samalla
sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Hankkeen toimintaa raportoidaan tarkemmin hankeblogissa http://tvtnormaalilyseonarkeen.blogspot.fi/. Hanketta rahoittaa Opetushallitus.
Koulumme on myös mukana harjoittelukouluverkoston yhteisessä Tulevaisuuden lukion avoin toimintakulttuuri -hankkeessa eli LUTO-hankkeessa (http://norssiluto.blogspot.
fi/), joka on myös Opetushallituksen rahoittama hanke. Hankkeessa etsitään ja kokeillaan
erilaisia uusia opetusratkaisuja lukiokoulutukseen ja arviointiin. Koulumme osalta tämä
näkyi esimerkiksi koulun verkko-opetusympäristön aiempaa laajemmassa käytössä, opetustallenteiden käytössä lukio-opiskelun tukena sekä käänteisen luokkahuoneen (flipped
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
37
classroom) opetuskokeiluina. Osana LUTO-hanketta koululle hankittiin Kyvyt.fi-e-portfoliopalvelu, joka otetaan käyttöön opinto-ohjauksessa ensi lukuvuonna ja jonka avulla koulumme opinto-ohjausta kehitetään yhdessä Viikin normaalikoulun opinto-ohjaajien kanssa.
Helsingin normaalilyseon fysiikan opettaja Hilkka Koljonen-Toppila ja Töölön yhteiskoulun fysiikan opettaja Juha Pietiläinen pitivät 11.4.2014 ITK-2014-konferenssissa (Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa) 30 minuutin foorumiesityksen aiheesta Fysiikan tutkivaa ja
ilmiökeskeistä oppimista Sensor Tools -appsilla, jonka Juha Pietiläisen startup-yritys Sideric
Oy oli kehittänyt. Esityksessä esiteltiin pedagoginen malli, jossa Sensor Tools oli osana tutkivaa oppimista ja josta on tarkemmin oheisissa linkeissä.
http://www.slideshare.net/JuhaPietilinen/fysiikan-tutkivaa-ja-ilmikeskeist-oppimista-sensor-tools-sovelmalla?utm_source=slideshow03&utm_medium=ssemail&utm_
campaign=iupload_share_slideshow
http://www.itk.fi/2014/ohjelma/foorumi/470
Verkkokurssit
Koulussamme tarjottiin harjoittelukoulujen välisen yhteistyöverkoston eNorssin kautta lukiolaisille verkkokursseja etäopiskelumahdollisuudella. Verkkokurssitarjottimella oli valittavina 24 kurssia, joista 11 oli meidän koulumme tarjoamia: Kirsti Suonsyrjä järjesti kymmenen
saksan verkkokurssia ja Pekka Lempiäinen yhden filosofian verkkokurssin.
EAGER-tutkimushanke
Helsingin normaalilyseon 9. luokan fysiikan, kemian ja biologian opettajia ja oppilaita on
osallistunut lukuvuosina 2012 – 2013 ja 2013 – 2014 Suomen Akatemian ja National Science Foundation in the US:n rahoittamaan EAGER-tutkimushankkeeseen. Sen tavoitteena on
tunnistaa sellaisia opetus- ja oppimismenetelmiä, jotka synnyttävät tilannekohtaisen kiinnostuksen tai jotka motivoivat oppilaita opiskelemaan erityisesti luonnontieteitä ja matematiikkaa.
Hankkeessa on kerätty oppilailta ja opettajilta tietoja taustakyselyillä. Tilannekohtaista
kiinnostusta on lähestytty keräämällä tietoa älypuhelimilla. Tutkimusryhmän oppilaille jaettiin puhelimet, joilla oppilaat vastasivat lyhyeen tilannekohtaista kiinnostusta mittaavaan
kyselyyn.
Tutkimusryhmään kuuluvat Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen professori
Jari Lavonen, Jyväskylän yliopiston psykologian professori Katariina Salmela-Aro ja Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen dosentti Kalle Juuti sekä Yhdysvalloista professori
Barbara Schneider (Michigan State University). Schneider ja Salmela-Aro ovat merkittäviä
motivaatiotutkijoita. Hankkeessa oli lisäksi opettajankoulutuslaitokselta tutkija ja tohtorikoulutettava Janna Linnansaari.
Helsingin normaalilyseosta fysiikan opettajat Hilkka Koljonen-Toppila ja Timo Kärkkäinen sekä biologian opettajat Annina Rostila ja Pauliina Toivonen osallistuivat tutkimusryhmän mukana 4 – 7.5.2014 Yhdysvalloissa EAGER-tiimin järjestämään tutkijatapaamiseen ja
kouluvierailuihin (Michigan State University).
38
Osaava-ohjelma
Helsingin normaalilyseo on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön Osaava -ohjelmassa.
Osaava-ohjelma on valtion rahoittama määräaikainen (v. 2010 – 2016), valtakunnallinen
opetustoimen henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämisohjelma. Ohjelman tavoitteena on aktivoida kouluja ja oppilaitoksia sekä vapaan sivistystyön organisaatiota kehittämään oman henkilöstönsä osaamista
Norssiope.fi III -kyselyn pohjalta järjestettiin täydennyskoulutusta opettajien toiveiden mukaan.
Norssiope.fi II- ja III-hankkeiden tuella järjestimme kuluneena lukuvuonna koulun
opettajille, henkilökunnalle ja opetusharjoittelijoille mm. Kyvyt.fi-koulutusta, Edu2.0verkkoympäristökoulutuksia, kyselytyökalut-koulutusta, wiki- ja blogikoulutuksia, iPad
opetuksessa koulutuksia sekä esitystaulu- ja dokumenttikamerakoulutuksia. Opettajille
tarjottiin myös Edu2.0-ympäristön käyttötukea. Opettajien TVT-taitoja kehitetään koulussamme jatkossakin, sillä Helsingin normaalilyseo tulee olemaan myös Norssiope.fi IV
vaiheessa mukana lukuvuotena 2014 – 2015.
Norssiope.fi III koordinaattorina toimii Satu Santala-Ekelund.
Leirikoulut ja luokkaretket
Latinistien Rooman-opintomatka
Latinistien perinteinen opintomatka Roomaan ajoittui viidennen jakson ensimmäiselle
viikolle 6.4. – 12.4.2014. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta seitsemän ihanaa yhteistä
päivää ja kuusi yötä. Roomaan tutustuttiin apostolinkyydillä eli kävellen. Kahden ensimmäisen päivän jälkeen oli ylitetty jo pyhiinvaeltajien seitsemän kirkon tahti.
Niin antiikinaikainen Pantheon kuin Santa Maria sopra Minerva -basilikakin kiinnostivat ahkeria valokuvaajia ja illallisella sitten vertailtiin kirkoista ja muista nähtävyyksistä
napattuja yksityiskohtia. Monia liikutti puinen Pyhä Henrik muuten niin korean Minervakirkon Suomi-kappelissa.
Pietarin kirkon katolla käytiin ihailemassa Rooman panoraamaa ja ihmettelemässä,
miten korkea kirkko todella on, kun kupolia kiertävältä parvekkeelta katsoo alas kirkkosaliin. Villa Lanteen emme ehtineet, mutta Villa Lanten johtaja Tuomas Heikkilä oli
illallisvieraanamme ja kertoi meille kulttuuri-instituuttien historiasta ja merkityksestä.
Näin matkan tiivistää Erika Masalin: ”Päivät kuluivat kutakuinkin rutiininomaisesti.
Herätys, aamiainen, nähtävyyksiä, lounas, nähtävyyksiä, illallinen, illanvietto ja nukkumaan. Oli yllättävän helppoa ja vaivatonta kävellä pitkiä matkoja pitkin päivää, kun oli
niin paljon hyvää seuraa. Lievä väsymys ei haitannut lainkaan, sillä yölliset syvälliset keskustelut osoittautuivat sen arvoisiksi.”
Helena Ruuska
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
39
Terveiset Pietarista!
Norssin lukion venäjän opiskelijat tekivät Pietari tutuksi -kurssin opintoretken Pietariin
25. – 27.4.2014. Retkelle osallistuivat venäjän opettajan (Tuovi Viitasalo) lisäksi valvojana
opinto-ohjaajamme Merja Laine sekä seuraavat lukiomme opiskelijat, yhteensä 15 ensimmäisen ja toisen opiskeluvuoden opiskelijaa: Aleksanteri Aarni, Diana Braguina, Veera
Hurme, Veikka Junttila, Pauliina Kanervo, Joakim Kapp, Pyry Kitula, Linnea Kivelä, Julius
Lehtinen, Eemeli Louhimies, Petra Nykänen, Olga Piirtola, Julia Romo, Elvira Santala ja
Iiro Tiihonen.
Opintoretkeen oli valmistauduttu ennakkotehtävin. Niiden avulla tutustuttiin Pietarin nähtävyyksiin ja kulttuuriin sekä opeteltiin monenlaisissa käytännön tilanteissa tarvittavaa kielitaitoa. Valmistauduttiin myös kielellisesti kohtaamaan Herzenin yliopiston
ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Retkitehtävissä havainnoitiin ja koettiin venäläistä
kulttuuria aidoissa tilanteissa, ja matkan jälkeen annettiin palautetta opintoretkestä.
Matkalle lähdettiin Allegro-junalla jo kuuden aikaan perjantaiaamuna. Ensimmäinen käytännön testi Pietariin saavuttua oli metropoletin ostaminen ja matka metrolla
vaihtoineen Moskva-hotellille asti. Sieltä käsin teimme lounaan jälkeen retken Nevskin
toiseen päähän katselemaan nähtävyyksiä. Taiteiden aukio, Verikirkko, Palatsitori ja
Dom knigi tulivat näin tutuiksi jo ensimmäisenä matkapäivänä. Sitten suunnistettiinkin Herzenin yliopistoon tapaamaan venäläisiä suomen kielen opiskelijoita. Ensimmäisen
vuoden opiskelijat olivat valmistaneet meille pieniä esityksiä ja hauskoja tutustumistehtäviä. Kävelyretki jatkui yliopistoon tutustumisen jälkeen. Lauantaina venäläiset nuoret
esittelivät Pietarin nähtävyyksiä opiskelijoillemme pienissä ryhmissä. Kierroksen aikana
käytiin kahvilassa lounaalla. Oli myös mahdollisuus lähteä tutustumaan Venäläisen museon kokoelmiin. Lauantai-iltana käytiin ostoksilla uudessa Galerеja -kauppakeskuksessa.
Sunnuntaiaamuna aamiaisen jälkeen tutustuttiin Aleksandro-Nevskin luostarin alueeseen
ja kirkkoon vastapäätä hotellia. Kaupunkikiertoajelu alkoi klo 12, sen päätteeksi bussi vei
meidät Suomen asemalle. Monet olivat ensimmäisen kerran Pietarissa ja kiertoajelu antoi
mukavan läpileikkauksen kaupungista, sen historiasta ja kulttuurista.
Opintoretki oli erittäin onnistunut. Ryhmä toimi hyvin yhdessä ja pienissä ryhmissäkin liikuttaessa pidettiin kaikista huolta. Tuntui siltä, että norssit osasivat arvostaa Pietarin kulttuuriantia. He jäivät kaipaamaan lisää museoita opintoretkeen! Siis Pietariin
täytyy palata uudestaan!
Opiskelijoiden palautteista poimittuja tuoreita huomioita Pietarista, pietarilaisista
sekä elämästä Pietarissa:
• Pietarin kaupunki on iso, mutta hahmoteltavissa ja metrot kulkevat hyvin.
• Pietarissa on paljon kaikkea.
• Pietarin keskustan rakennukset olivat yllättävän koristeellisia verrattuna Suomeen.
• Kaupunki on vilkas yli vuorokauden.
• Yliopistossa on jännä juttu, että ne ovat suljettuja alueita ja opiskelijoilla tulee olla
kulkulupa päästäkseen yliopiston alueelle.
• Metron liukuportaat maan alle ovat todella pitkiä.
40
•
•
•
•
•
Metrossa pitää olla nopea tai ei pääse junaan tai junasta ulos.
Liikennevälineissä on istumishierarkia.
Autoilijat eivät olleet erityisen kävelijäystävällisiä.
Kauppojen ja kioskien aukiolot ovat väljempiä kuin Suomessa.
Vaatteet ovat kalliimpia Pietarissa, koska ovat eurooppalaisia ketjuja. Ruoka on kui-
tenkin paljon halvempaa kuin meillä.
Pietarin matkaajat
• Seteleillä maksaessa on usein maksettava kolikoita vaihtorahan antamisen helpottamiseksi.
• Venäjällä on yleistä tarjoilla italialaista ja sushia.
• Venäläiset pyörittävät voin palleroiksi, mikä on hassua!
• Venäläiset ovat ehkä enemmän sosiaalisia mitä suomalaiset, mutta tuskinpa se on
mitenkään uutta.
• Pietarilaiset ovat kiireisiä, mutta auttavaisia.
• Pietarilaiset ovat ylpeitä kaupungistaan.
• Yhteistyö venäläisten nuorten kanssa onnistui loistavasti. Alexander oli loistava tyyppi, ja vaihdoimmekin puhelinnumeroita, jotta hän voi ilmoitella kun hän tulee Suomeen.
Venäjän kielen taitojen tuomasta hyödystä opiskelijat kirjoittivat muun muassa näin palautteissaan:
• Osasin kiittää ja tervehtiä kassalla ja toimia liikennevälineissä. Ymmärsin myös, mitä
myyjät sanoivat. Ymmärsin myös mitä eri paikkojen nimet tarkoittivat.
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2012-2013
• Hyödyin venäjän taidoista kun asioin jossain tai jos joku paikallinen tuli kysymään tai
sanomaan jotakin.
• Pystyin ostamaan elintarvikkeita ja matkalippuja sekä tilaamaan venäjäksi ravintolassa.
• Keskustelin kojunpitäjän kanssa.
• Pystyin puhumaan ihmisten kanssa ja auttamaan muita.
Tuovi Viitasalo
Kerhotoiminta
Norssin kerhotoiminnan tavoitteena on ollut tarjota oppilaille monipuolista kerhotoimintaa koulupäivän jälkeen. Tavoitteena on luoda oppilaille ilmainen mahdollisuus paitsi
oppiaineiden tiedon syventämiseen myös mahdollisuus kokeilla erilaisia toimintoja kerhojen puitteissa.
Norssin kerhotoiminta on toiminut Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä
hankerahalla nyt jo kohta kaksi vuotta. Kerhoja tarjottiin lukuvuonna 2013 – 2014 peruskoulun oppilaille elo-syyskuussa sekä tammi-helmikuussa. Jotkut kerhot toimivat syksystä alkaen vakiintuneella kokoonpanolla, toiset aloittivat vasta kevätlukukaudella toimintansa. Norssin kerhoissa pystyi menneenä lukuvuotena harrastamaan saksaa, ruotsia,
musiikkia, ohjelmointia, teknistä tai tekstiilityötä, shakkia tai olla mukana Luontoseuran
toiminnassa.
Alla lyhyet kuvaukset kunkin kerhon toiminnasta.
Luonto-seura
100 vuotta kuluneena lukuvuonna täyttänyt Norssin Luonto-seura juhlisti pyöreitä vuosiaan useilla tapahtumilla. Perinteisten kokousten lisäksi Luonto-seura teki vuoden aikana erilaisia retkiä lähiympäristöön. Syksyllä kävimme tutustumassa Luonnontieteellisen
museon Suomen luonto -näyttelyyn ja teimme joutsenretken Hankoniemelle. Joulukuun
pikkujouluissa Luonto-seuran entinen monivuotinen kuraattori Raija Sarvilinna kertoi ja
näytti kuvia Tansanian luonnosta. Keväällä pääsimme tutustumaan ympäristöministeriöön entisten luontoseuralaisten Ilkka Heikkisen, Matti Osaran ja Tapio Heikkilän johdolla
sekä ``Life+11 ENV/FI/911 Keidas``-projektin rakennettuihin kosteikkoihin Nummelassa
Outi Salmisen opastamana. Kevään ohjelmassa olivat myös pöllöretki Sipooseen helmikuussa sekä yölaulajaretki Laajalahdelle toukokuussa. Luonto-seuran puheenjohtajana
ja rahastonhoitajana toimi lukuvuonna 2013 – 2014 Lasse Mäki ja varapuheenjohtajana
Lotta Kajander. Kuraattoreina toimivat Marjut Holopainen ja Outi Houtsonen.
Luonto-seuran 100-vuotisjuhla
100-vuotisjuhla pidettiin koulullamme perjantaina 1.11.2013, ja siihen osallistui lähes seitsemänkymmentä entistä ja nykyistä luontoseuralaista. Varsinaista juhlatilaisuutta ennen
vierailla oli mahdollisuus tavata entisiä ja nykyisiä luontoseuralaisia kahvien merkeissä
42
sekä tutustua Luonto-seuran toimintaan nyt ja ennen biologian luokassa olleen näyttelyn
avulla. Juhlassa kuulimme niin johtavan rehtorin Markku Pyysiäisen kuin yläkoulun rehtorin Juha-Pekka Hussonkin tervehdykset Luonto-seuralle. Luonto-seuran puheenjohtaja
Lasse Mäki toi tervehdyksen nykyisiltä luontoseuralaisilta. Juhlan musiikista vastasivat lukiomme opiskelijat Miikkael Halonen ja Lasse Mäki.
Entisistä luontoseuralaisista juhlassa pitivät esitelmät professori, HUSLAB:in ylilääkäri
Martti Vaara ja luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen ympäristöministeriöstä. Vaara puhui juhlassa otsikolla “Mikrobit eilen, tänään ja huomenna” ja Heikkinen kertoi Luontoseuran merkityksestä elämässään otsikolla “Saimme Luonto-seurasta eväät elämään”.
Juhlan ohjelmistoon kuului myös opetusharjoittelijoiden järjestämä luontoaiheinen
tietokilpailu, jonka kolme joukkuetta muodostivat nykyiset luontoseuralaiset, entiset
luontoseuralaiset ja entiset Luonto-seuran kuraattorit. Tiukan kamppailun päätteeksi
voittajajoukkueeksi selviytyi entisten kuraattorien joukkue jäseninään Yrjö Ala-Paavola,
Elsa Kangas, Raija Sarvilinna ja Tuulikki Vuoristo. Viimeksi mainittu myös palkittiin juhlassa Luonto-seuran kultaisella ansiomerkillä.
Luonto-seura haluaa lämpimästi kiittää kaikkia juhlaan osallistuneita ja siellä esiintyneitä sekä Luonto-seuraa muistaneita henkilöitä. Lisäksi Luonto-seura toivottaa uudet ja
vanhat oppilasjäsenet tervetulleiksi toimintaan mukaan syksyllä 2014!
Yläkoulun rehtori Juha-Pekka Husso, kultaisen ansiomerkin saanut entinen kuraattori
Tuulikki Vuoristo ja nykyisiä luontoseuralaisia.
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
43
Shakkikerho
Koulumme shakkikerho jatkoi toimintaansa kansleri Lasse Mäen johdolla lukuvuonna
2013 – 2014. Lukuvuoden alussa pidetyn turnauksen perusteella joukkueen kapteeniksi
nousi toistamiseen Harry Mansner. Säännöllisten kokoontumisten lisäksi kerhon jäsenet
pelasivat shakkia hyvällä menestyksellä myös Internetissä eri sivustoilla sekä yksin että
joukkueena (mm. Chess.com ja ChessCube). Kerhon ohjaajana toimi biologian ja maantiedon opettaja Outi Houtsonen.
Liikuntakerho
Liikuntakerhossa pelattiin vapaamuotoisesti eri lajeja ja tutustuttiin uusiin liikunnallisiin
harrastusmahdollisuuksiin. Osallistujien määrä vaihteli 5 – 10 oppilaan välillä. Kerho kokoontui poikien liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 14.45 – 16.00. Liikuntakerhon ohjaajana
toimi koulukuraattori Nicolas Recorbet.
Saksan kielen kerho
Kerho on kokoontunut kerran viikossa käymään läpi monenlaisia aihepiirejä osallistujien valintojen mukaan. Kerhossa on käsitelty saksaksi esimerkiksi ruokailua, matkustusta,
harrastusta ja vaatetusta. Työskentelymuodot ovat vaihdelleet esitelmien teosta ATK-luokissa aina peruskieliopin opiskeluun. Kerhon vetäjänä toimi saksan kielen opettaja Kirsti
Suonsyrjä.
Lätkäkerho
Lätkäkerho toimi aktiivisesti lukuvuonna 2013 – 2014. Kerho aloitettiin heti syksyllä ja
kerhoa pidetiin aina vappuun asti, jolloin jäähallin jää sulatettiin pois. Kerho toimi aina
perjantaisin koulun jälkeen Hernesaaren Jäähallissa eli Jääherneessä. Aina saatiin kunnon pelit pystyyn, keskimääräisen kävijämäärän ollessa kymmenkunta innokasta jääkiekkoilijaa. Lätkäkerhon vetäjänä toimi liikunnan opettaja Veli-Pekka Dufva.
Ohjelmointikerho
Keväällä 2014 aloittaneeseen ohjelmointikerhoon ilmoittautui viisi innokasta oppilasta.
Kerho kokoontui yhteensä seitsemän kertaa keskiviikkoiltapäivisin. Kerhokerroilla oli
läsnä keskimäärin kolme oppilasta. Kerhossa tutustuttiin hauskaan Scratch-ohjelmointiympäristöön, jossa oli helppo opiskella ohjelmoinnin alkeita. Kevään aikana kerholaiset
saivat tehtyä Scratch-ohjelmointikielellä useita animaatioita ja pikkupelejä. Ohjelmointikerhoa luotsasi matematiikan ja tietotekniikan opettaja Kati Mikkola.
44
Ompelimo – Norssin värkkäämö
Ompelimo kokoontui viikoittain tekstiililuokkaan. Pistimme ompelukoneet ja saumurit
surraamaan. Oppilailla oli mahdollisuus toteuttaa omia, persoonallisia käsityöideoitaan.
Värkkäämön innokkaat käsityön tekijät inspiroituivat ja ihmettelivät, keksivät ja kehittelivät, oivalsivat ja onnistuivat. Värkkäämössä hullaannuttiin väreistä ja kankaista, tehtiin
uusiotuotteita ja painettiin omia kankaita.
Värkkäämö kävi myös tutustumassa 12.4.2014 Tallinnan käsityömaailmaan. Kymmenen hengen oppilasjoukkoa johdattivat tekstiiliopettaja Minna Matinlauri ja opinto-ohjaaja Merja Laine. Matkalla tutuksi tulivat Tallinnan kangasmaailmat ja nappi- ja
nauhapuodit sekä vanha kaupunki ja virolainen käsityöosaaminen. Värkkäämössä INNOSTUTAAN JA ONNISTUTAAN ITSE TEHDEN!
Bändikerho
Bändikerho toimi edellisen vuoden tapaan syksyllä ja keväällä. Osallistujia kerhossa oli
peruskoulun joka luokka-asteelta. Jäsenmäärä vaihteli ja bändikokoonpanoja oli kaksi.
Bändikerho kokoontui musisoimaan kerran viikossa. Bändeissä soitettiin ja laulettiin pääasiassa pop- ja rock-musiikkia, ja osa kerholaisista pääsi esiintymään myös koulun juhlissa.
Bändikerhon kapellimestarina toimi musiikin opettaja Kati Dufva.
Svenska klubben
HEJ JAG KAN! Svenska klubben on ruotsin kerho, jonka tavoitteena on lisätä itsevarmuutta ruotsin kielen arkikäytössä ja samalla pitää hauskaa – på svenska! Kerhon kokoontumiskerroilla muun muassa pelattiin, leikittiin ja juteltiin leppoisissa tunnelmissa.
Kerho kokoontui kevätlukukaudella kerran viikossa ja iloisia ruotsinpuhujia oli paikalla
parhaimmillaan jopa lähes 20. Kerhon vetäjinä toimivat ruotsin kielen opettajat Maria
Landén ja Irina Kalmi-Eskelinen. Hoppas vi ses också på hösten!
Teknisen työn kerho
Teknisen työn kerho kokoontui talven aikana keskiviikkoisin 15.00 – 16.30. Kerhossa kävi
viisi oppilasta tekemässä sähkökitaroita, sekä kumimoottorilennokkeja. Lisäksi monet
oppilaat ovat tulleet viimeistelemään tunneilla kesken jääneitä töitään, kuten mp3-vahvistimia, sekä keväthuoltaneet polkupyöriään. Kerholaisia ohjasi teknisen työn opettaja
Jouko Saarinen.
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
45
Stipendirahaston stipendit keväällä 2014
Peruskoulun stipendit 50 € ja lukion stipendit 80 €
7A
7B
7C
7D
Caste Pajarinen
8D
Viola Pemberton
Otto Tolppanen
Rasmus Backman
9A
Iiris Ihalainen
Remy Palmroth
Petrus Gynther
9B
Viktor Heinonen
Nuutti Luotonen
Emil Kivelä
9C
Oona Luolakari
Sauli Pietarinen
Julius Kuula
Liisa Rieder
Camilla Saarelainen
Kristian Lindberg
Vera Nevasuo
8A
8B
8C
Helmi Helkama
9D
Katriina Meretniemi
Amanda Nduwuaku
Hanna Krootila
Ilona Malmivirta
Emma Rosenberg
Alexandre Kallio
9E
Vilma Rytkönen
Sofi Salokannel
Matias Kivipuro
Joonas Knuutinen
Katja Lindell
Rosanna Rehn
Lukion vuositaso 13
46
Niklas Ellonen
Batu Fere
Aaro Rousi
Anna Ruikka
Sara Tammi
Felix Bardy
Andreas Mattson
Adele Tanhuanpää
Anders Alho
Pekka Grönroos
Sini Huhtinen
Salli Kosonen
Katharina Lehmann
Hanna Olsson
Wilhelm Piispanen
Edla Pohjanpalo
Roope Salmi
Lukion vuositaso 12
Niko Aarnio
Lea Absetz
Henrik Capurro
Joao Hämäläinen
Erkki Lähde
Juulia Lönnroth
Antton Nuorala
Valtteri Ristola
Otso Velhonoja
Lukion vuositaso 11
Silla Aaltonen
Pinja Hokkanen
Shahrazad Hri
Elena Iiskola
Aarne Kokko
Aurora Nupponen
Joonas Palosuo
Olga Sluzhenikina
Tuuli Tolvanen
Kerttuli Uusimies
Muita stipendejä, palkintoja ja kunniamainintoja
Risto Mäenpään säätiön stipendit (1000 €) matemaattis-teknillisissä aineissa ansioituneille ylioppilaille: Vilma Ivaska (11A) ja Lasse Mäki (11B).
Vanhojen Norssien Roland Freund -rahaston stipendit: Äidinkielen ja matematiikan
paras yhteispistemäärä -stipendi (300 €): Mira Kärnä (11A).
Ruotsin ja saksan kirjallisen ylioppilaskirjoituksen paras yhteispistemäärä -stipendi (300 €):
Saara Hukka (11B).
Peruskoulun korkein päättötodistuksen keskiarvo –stipendi (200 €): Pyörni Vartiainen (9D).
Klassikot 66 -stipendi (100 €) peruskoulunsa päättävälle latinistille, jolla on ”hurttia sosiaalista mieltä”: Akseli Anttonen (9D).
Saksan liittotasavallan suurlähetystön kirjapalkinto saksan kielessä erityisen hyvin menestyneelle: Kalle Timonen (11A).
Pro Mathematica -mitali: Pinja Hokkanen (11A) ja Mira Kärnä (11A).
ABB-fysiikkastipendi (100 €): Riikka Haapamäki (11C).
Kemian Pro Scientia -mitali: Vilma Karvinen (11B).
Kemian kirjapalkinto: Aurora Nupponen (11C).
Fysiikan Pro Scientia -mitali: Eetu Tarvainen (11A).
Fysiikan ja kemian kirjapalkinto peruskoulun päättävälle oppilaalle: Akseli Anttonen
(9D).
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
47
Psykologian opettajien kirjapalkinto: Oona Linna (12A).
Biologian ja maantieteen opettajien stipendi (50 €): Aku Meriläinen (11A).
Pohjola-Nordenin kirjapalkinnot ruotsin kielen opinnoissa menestyneille: Helmi Haanpää
(9D), Miikkael Halonen (12C), Sini Huhtinen (13C) ja Emilia Sevón (12B).
Sverigekontakt i Finland rf:n stipendikirja erityisestä kiinnostuksesta ja menestyksestä ruotsin kielen opinnoissa: Mira Kärnä (11A).
Keskon Fair play -stipendi (50 € lahjakortti): Meeri Klemola (9A), Ville Timonen (9B), Max
Mäkipää (9C), Matias Laukkanen (9D) ja Anton Elonen (9E).
Taitava taitaja -stipendit erityisestä taidokkuudesta taito- ja taideaineissa (60 €):
Musiikki: Pyörni Vartiainen (9D).
Liikunta: Robert Mathur (9C).
Kuvataide: Emmi Evinsalo (9C).
Käsityö (tekstiili): Josua Kerkis (9A) ja Julius Kerkis (9A).
Kotitalous: Matleena Meretniemi (9E).
Sanataide: Teadora Kankaanpää (9D) ja Virva Lyytikäinen (9D).
Turnarien mitalit ansiokkaasta toiminnasta Turnarien hallituksessa lukioaikana (DUF): Roope
Jääskeläinen (11B), Ella Malka (11A), Tuomas Puhakka (11B) ja Kialiina Tonttila (11C).
Puhujastipendi (200 €) pitkälle kehittyneistä, niin omia kuin ryhmän tavoitteita edistäneistä
äidinkielen taidoista: Kialiina Tonttila (11C).
Kirjoittajastipendi (200 €) oivaltavista ja monipuolisista teksteistä, joissa näkyy kirjoittamisen
ilo ja taitavuus: Vilma Kitula (11B).
Pro Musica -mitali: Lasse Mäki (11B).
Helsingin Sanomain vuosikerta erinomaisista äidinkielen taidoista: Aku Meriläinen (11A).
Kirjastipendi harrastuneisuudesta Italian taiteeseen: Johannes Sipilä (9D).
Gaudeamuksen kirjapalkinto: Eetu Sipilä (12B).
Suomen tietokirjailijat ry:n ja Lauri Jäntin säätiön tietokirjastipendit (100 €): Helmi
Haanpää (9D) ja Milja Kilpeläinen (9D).
Menitan stipendi tekstiilityön taitajalle: Rosemarie Veloso (7C).
Vanhempainyhdistyksen stipendit aktiivisille toimijoille, reiluille kavereille ja hengen luojille (40 €): Sofia Koivu (7D), Lenni-Heikki Ruokanen (8D), Carlo Pajarinen (9A), Iina Ryynänen
(13C), Sofia Tapaninen (12C) ja André Palmroos (11A).
Klassillis-filologisen yhdistyksen kirjapalkinto: Saara Hukka (11B) ja Lasse Mäki (11B).
Kuvataiteen lukiodiplomi: Helsingin normaalilyseossa suoritettiin tänä lukuvuonna kaksi
kuvataiteen lukiodiplomia. Meri Djerf ja Kerttuli Uusimies (11A) innostuivat kumpikin samasta tehtävästä ja tutkivat unia ja unennäkemistä. Meri toteutti omien uninäkyjensä pohjalta herkän ”Univalo” –valaisimen, ja Kerttuli puolestaan yhdisti diplomityössään ”Kaikkivoipa uni” Amerikan intiaanien unisieppareita ja taidehistoriaa. Molemmista teoksista
näkyy varmaotteinen materiaalinhallinta ja taito soveltaa olemassa olevaa esinekulttuuria
uutta luovalla tavalla. Lukiodiplomityöhön kuuluu varsinaisen taideteoksen lisäksi työprosessia esittelevä ja teoksen laajempaan kuvataiteen kenttään liittävä portfolio.
Suuri käsityö -lehden stipendi: Mira Aalto-Setälä (8B).
Käsityön lukiodiplomi: Oona Auramo (11B).
48
Kilpailusijoituksia
Matematiikkakilpailut
Matemaattisten aineiden opettajien liiton MAOL ry:n peruskoulun matematiikkakilpailu
pidettiin 6.11.2013. Koulussamme parhaiten menestyivät Lauri Kuula (8D) ja Nuutti Luotonen (7C) tasapistein sekä Alexander Suvorov (9E). Lukion matematiikkakilpailussa, joka
pidettiin 12.11.2013, koulussamme parhaiten menestyi perussarjassa Sanni Lares (13A) ja
avoimessa sarjassa Lasse Mäki (11B).
Oppikirjat lukuvuonna 2013–2014
Peruskoulun yläaste
Biologia
7
8
9
Leinonen ym., Koulun biologia, sisävedet
Holopainen ym., Luonnonkirja 7–9, vedet
Raekunnas ym., Luonto, Toimiva luonto
Leinonen ym., Koulun biollogia, Metsät ja suot
Holopainen ym., Luonnonkirja 7–9, Elämä ja evoluutio
Leinonen ym., Koulun biologia, Ihminen
Reinikkala ym., Luonto, Ihminen itse
Elämänkatsomustieto 7–9 Honkanen, A. ym., Katse
Holm, Kronlund, Parviola & Vaaramo: Etiikkaa elämänkatsomustietoon
Englanti
7
8
9
Folland ym., This Way Up 1
Westlake ym., Key English 7
Folland ym., This Way Up 2
Westlake ym., Key English 8
Folland ym., This Way Up 3
Westlake ym., Key English 9
Fysiikka ja kemia
7–9 Happonen ym., Avain fysiikka 1–3
Happonen ym., Avain kemia 1–3
Kangaskorte ym., FyKe 7–9 fysiikka
Havonen ym., Hehku fysiikka
Havonen ym., Hehku kemia
Historia ja
yhteiskuntaoppi
7
8
9
Kotitalous
7–9 Harjula, Löytty-Rissanen: Kotitaloustaito
Hinkkanen, Immonen, ym.: Taituri – Kotitalous
Hämäläinen, Jokela, ym.: Tuoreet eväät, Omat eväät
West ym., Kaleidoskooppi 7
West ym., Kaleidoskooppi 8
West ym., Kaleidoskooppi 9
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
49
Latina
7–8 Rönkä-Auvinen, Salve! 1
9
Rönkä-Auvinen, Salve! 2
Maantieto
7
8
9
Leinonen ym., Koulun maantieto, Amerikka
Leinonen ym., Koulun maantieto, Eurooppa
Cantell ym., Matkalle Eurooppaan
Leinonen ym., Koulun maantieto, Suomi
Arohonka ym., Värikäs Suomi
Matematiikka
7–9 Metiäinen ym., Matematiikan maailma
Musiikki
7
8
9
Ranska
7–9 Bärlund ym., Voilà! 1 textes et le exercices
Bärlund ym., Sur le vif 1 textes et exercices
Bärlund ym., Sur le vif 2A
Ruotsi
7–9 Bulut ym.,Kom med 1–3
Salokivi ym., På spåret 7–9
Ihalainen ym., Fritt fram, 1–3
Saksa
8
9
Uskonto
7–9 Holm, Kronlund, Parviola & Vaaramo: Lipas 7 Maailmanuskonnot, Lipas 8 Kirkot, Lipas 9 Raamattu ja etiikka
Venäjä
9
Äidinkieli ja
kirjallisuus
7–9 Mikkola, Luukka, Ahonen: Taito, Voima ja Taju
Joenpelto, Tainio, Vahala: Lentävä lause
Juutilainen-Kukkula: Musiikin aika 7
Juutilainen-Kukkula: Musiikin aika 8
Juutilainen-Kukkula: Musiikin aika 9
Aro ym., Studio Deutsch 1 (Texte + Übungen)
Aro ym., Studio Deutsch 2 (Texte + Übungen)
Mononen-Aaltonen ym., Klub interesnyh vstretsh 1
Lukio
Lukion oppikirjat löytyvät Helsingin normaalilyseon verkkosivuilta.
http://www.norssi.helsinki.fi/ » Lukio » Kurssien oppikirjat
50
Ylioppilastutkinnon
tulokset
lukuvuonna
2013–2014
Arvosanat aineittain
L(7)
E(6)
M(5)
C(4)
B(3)
A(2)
Äidinkieli
17
29
7
8
1
1
Suomi toisena kielenä
2
I
kpl
63
2
Ainereaalikoe
Ev.lut.uskonto
1
Elämänkatsomustieto
2
2
1
6
2
2
Psykologia
2
7
1
3
Biologia
1
5
3
4
Maantiede
3
4
1
2
Fysiikka
13
2
15
10
3
3
3
1
1
11
Kemia
1
3
2
3
2
1
12
Historia
2
7
2
1
12
Yhteiskuntaoppi
6
10
5
2
23
Terveystieto
2
5
3
1
3
10
12
7
Pitkä matematiikka
11
5
1
1
Lyhyt matematiikka
1
4
2
3
Englanti A-kieli
12
23
14
12
3
Ruotsi A-kieli
1
2
4
1
3
Ruotsi B-kieli
3
10
13
11
Latina L1-kieli
1
Latina L7-kieli
1
10
1
65
1
12
1
38
2
1
Ranska A-kieli
2
1
Ranska C-kieli
1
2
2
Saksa C-kieli
1
2
Venäjä A-kieli
1
1
Venäjä C-kieli
38
1
3
1
1
5
1
6
2
1
1
3
Yhteensä
62
133
80
64
19
6
2
366
Ylioppilastutkinnon suoritti 65 opiskelijaa lukuvuonna 2013–2014. Syksyllä 2013 tutkinnon
suoritti kolme opiskelijaa ja keväällä 2014 62 opiskelijaa. Yllä olevassa tilastossa ovat lukuvuoden kaikki 2013–2014 ylioppilastodistusten arvosanat (ei erillisiä arvosanasuorituksia).
Keskiarvo 5,63 koetta/opiskelija. Arvosanojen pistemäärien keskiarvo on 5,38.
L (7) laudatur
E (6) eximia cum laude approbatur
M (5) magna cum laude approbatur
C (4) cum laude approbatur
B (3) lubenter approbatur
A (2) approbatur
I improbatur
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
51
Syksyn 2014 ylioppilastutkinto
Ylioppilastutkintolautakunta on päättänyt järjestää syksyn 2014 ylioppilastutkinnon seuraavina aikoina:
Kuullunymmärtämiskokeet
ma 8.9.
vieras kieli, pitkä oppimäärä
englanti
saksa
ranska
venäjä/espanja
ti 9.9.
toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
ruotsi, A- ja B-taso
suomi, A- ja B-taso
ke 10.9.
vieras kieli, lyhyt oppimäärä
saksa
ranska
espanja
englanti
venäjä/italia
Kirjalliset kokeet
pe 12.9.
äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe
ma 15.9
uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia,
maantiede, terveystieto
ke 17.9.
vieras kieli, pitkä oppimäärä
pe 19.9.
toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
ma 22.9.
äidinkieli, suomi ja ruotsi, esseekoe
suomi / ruotsi toisena kielenä -koe
ke 24.9.
matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä
pe 26.9.
psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia
ma 29.9.
vieras kieli, lyhyt oppimäärä
ke 1.10.
äidinkieli, saame
Syksyn ylioppilastutkintoon ilmoittautuminen
Ylioppilastutkintoon ilmoittaudutaan Wilman kautta sähköisesti viimeistään perjantaina
23.5.2014. Tutkintomaksu maksetaan pankkiin kansliasta lähetettävän maksutositteen
perusteella.
52
Lukioon otto kesällä 2014
Lukiovalinnan tulos ilmoitetaan kirjeitse pyrkijälle, ja se on myös nähtävänä koulun ulko-ovella
torstaina 12.6.2014 klo 9.00 alkaen.
Normaalilyseon lukion opiskelijoiksi hyväksyttyjen on varmistettava lukiopaikkansa kutsukirjeessä ilmoitetulla tavalla, kuitenkin viimeistään torstaina 26.6.2014 klo 16.00:een mennessä,
toimittamalla kouluun alkuperäinen peruskoulun päättötodistus. Mikäli todistusta ei toimiteta
koululle ajoissa, opiskelupaikka annetaan seuraavalle yhteisvalintalistassa olevalle hakijalle.
Ilmoittautumisen yhteydessä uusi lukiolainen tekee ensimmäisen lukuvuoden kurssivalintansa tutor-opiskelijoiden ja opinto-ohjaajien ohjauksessa.
Lukion uusinta- ja korotuskuulustelu
Kevätlukukauden viimeinen uusinta- ja korotuskuulustelu pidetään 4.6.2014 klo 17–20. Viimeinen ilmoittautumispäivä kuulusteluun on 31.5.2014.
hilkka koljonen-toppila
Miikkael Halonen ja Jaakko Kuivanen tekevät törmäysmittauksia ilmatyynyradalla
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
53
Lukuvuoden 2014–2015 työ- ja loma-ajat
Syyslukukausi
Syysloma
Joululoma
ti 12.8.2014 – la 21.12.2014
ma 13.10.2014 – pe 17.10.2014
ma 22.12.2014 – ma 5.1.2015
Kevätlukukausi
Talviloma
Pääsiäisloma
ke 7.1.2015 – la 30.5.2015
ma 16.2.2015 – pe 20.2.2015
pe 3.4.2015 – ma 6.4.2015
1. jakso
12.8. – 1.10.2014
Liikuntapäivä la 6.9.2014
38 työpäivää
2. jakso
2.10. – 27.11.2014
Syysloma ma 13.10. – pe 17.10.2014
36 työpäivää
3. jakso
28.11.2014 – 4.2.2015
Lauantaityöpäivät 20.12.2014
ja 10.1.2015
39 työpäivää
4. jakso
5.2. – 2.4.2015
36 työpäivää
Talviloma 16.2. – 20.2.2015 (viikko 8)
5. jakso
7.4. – 30.5.2015
Lauantaityöpäivä 11.4.2015.
Helatorstai 14.5.2015 on lomapäivä
Yhteensä
54
38 työpäivää
188 työpäivää
Taitava sirkustelijajoukko Sirkus Helsingissä liikuntapäivänä 2013
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
55
Sisältö
Koulun johto
2
2
Koulun historia
Norssin lukuvuosi 2013–2014
4
Opettajat
5
Muu henkilökunta
7
Norssi kiittää yhteisistä vuosista
8
Peruskoulun oppilaat
9
Lukion opiskelijat
12
Peruskoulun valinnaisaineet
16
Ohjattu harjoittelu
18
Työhyvinvointiryhmän toiminta
19
Kansainväliset vierailut, media ja suhdetoiminta
19
Oppilas- ja opiskelijahuolto20
Työelämään tutustuminen24
Tiedeopetusyhteistyö Helsingin yliopiston kanssa24
Oppilaskunnat26
Norssin vanhempainyhdistys29
Vanhat Norssit29
Turnarit 30
Kirjaston toiminta
32
Veikko-lehti
33
Ravintolatoimikunta
33
Juhlia, tapahtumia, toimintaa
34
Leirikoulut ja luokkaretket
Kerhotoiminta
Stipendirahaston stipendit keväällä 2014
Muita stipendejä, palkintoja ja kunniamainintoja
Kilpailusijoituksia
Oppikirjat lukuvuonna 2013–2014
Syksyn 2014 ylioppilastutkinto
Lukioon otto kesällä 2014
Lukion uusinta- ja korotuskuulustelu
56
39
42
46
47
49
49
52
53
53
Antti Magnumissa
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
57
Ehtojen suoritus peruskoulussa on keskiviikkona 11.6. klo 9.00. Ilmoittautuminen koulun kansliaan viimeistään ke 4.6.2014.
Uusi lukuvuosi alkaa tiistaina 12.8.2014. Peruskoulun 7. luokkien oppilaat tulevat kouluun klo 9.00 ja 8.–9. luokkien oppilaat klo 10.00. Lukiolaiset tulevat
kouluun klo 11.30 lukuun ottamatta lukionsa aloittavia opiskelijoita, jotka tulevat kouluun jo klo 9.00.
Jokaisen oppilaan on oltava avajaispäivänä läsnä. Mikäli sairauden tai jonkin
muun vakavan esteen johdosta oppilas ei voi saapua avajaispäivänä kouluun,
on siitä ehdottomasti ilmoitettava koulun kansliaan. Ellei ilmoitusta tehdä,
katsotaan oppilas eronneeksi ja hänen tilalleen voidaan ottaa joku muu.
Mikäli oppilas aikoo siirtyä pois koulusta, hänen huoltajansa on siitä kirjallisesti ilmoitettava koulun rehtorille hyvissä ajoin ennen kouluvuoden alkua.
Ilmoituksesta on selvittävä myös, mihin osoitteeseen oppilaan erotodistus voidaan lähettää.
Helsingissä toukokuun 31. päivänä 2014
Markku Pyysiäinen
Johtava rehtori
58
Tuula Koskimies-Sirén
Lukion rehtori
Juha-Pekka Husso
Peruskoulun rehtori
Koulun johtavat rehtorit
1.
Fil. tri J. G. Geitlin
1887–1890
2.
Fil. tri A. W. Streng
1890–1908
3.
Teol. tri Paavo Virkkunen
1908–1918
4.
Fil. tri H.F. Soveri
1918–1929
5.
Fil. tri F.A. Heporauta
1929–1942
6.
Teol. tri Rafael Holmström
1942–1959
7.
Fil. tri Aulis Ojajärvi
1959–1968
8.
Kouluneuvos Niilo Visapää
1968–1971
9.
FK Risto Valjakka
1971–1975
10.
HuK Ilkka Nuotio
1975–1976
11.
KM Martti Kuikka
1976–1980
12.
FM Raili Tähtinen
1980–1986
13.
Kouluneuvos Jussi Luukko
1986–2002
14.
FM Tuula Koskimies-Sirén
2002
15.
Teol. tri Markku Pyysiäinen
2002–
Apulaisrehtorit
1.
FM Pirkko Tuominen
1974–1981
2.
FK Tuulikki Heikkurinen
1981–1986
Asteen rehtorit
1.
FK Tuulikki Heikkurinen
1985–1986
2.
FM Oili Påwals (peruskoulu)
1986–1994
3.
TK Jarmo Karvinen (lukio)
1991–1996
4.
FM Anita Kuusterä (peruskoulu)
1994–2002
5.
FM Tuula Koskimies-Sirén (lukio)
1996–
6.
FM Antti Voipio (lukio)
2002
7.
FK Ulla Rajavuori (peruskoulu)
2002–2012
8.
KL, FM Juha-Pekka Husso (peruskoulu)
2012–
Helsingin normaalilyseon vuosikertomus 2013–2014
59
PL 38 (Ratakatu 6)
00014 Helsingin yliopisto
(09) 02941 28162 (pk. kanslia)
(09) 02941 28164 (lk. kanslia)
http://www.norssi.helsinki.fi
60