Mondo Fresco tuoteluettelo

Transcription

Mondo Fresco tuoteluettelo
10
Vuotta
CMYK
0/0/95/3
CMYK
0/0/70/5
CMYK
0/0/30/5
CMYK
0/0/50/3
-Ammattilaisen asialla!
Tuoteluettelo HoReCa-pakasteet
Voimassa alkaen syyskuu 2014
www.mondofresco.com
Mondo Fresco viettää juhlavuotta!
Tänä vuonna Mondo Frescon perustamisesta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta.
Alusta saakka olemme tarjonneet korkealaatuisia pakastetuotteita, joiden avulla
asiakkaamme voi toteuttaa kannattavaa liiketoimintaa ja tarjota ravintolassa kävijöille
laadukkaita elämyksiä.
Tärkeintä on ravintola-asiakkaan odotusten täyttäminen: hyvää ruokaa ja palvelua. Kaikkea ei keittiössä tarvitse tehdä itse.
Mondo Frescon tuotevalikoimaa on koko toiminnan ajan innovatiivisesti uudistettu ja laajennettu. Toki klassikoiksi muodostuneet kestosuosikit, kuten struudelit ja suklaamarkiisi,
on pidetty mukana alkutaipaleelta saakka.
Kuluttajien terveystietoisuus kasvaa jatkuvasti ja toisaalta myös erikoisruokavaliot yleistyvät. Nämä muistaen, mutta maku etusijalla olemme tänä vuonna tuoneet valikoimaan
uutuutemme Veggie Fries kasvisranskalaiset, Fingerfoodballs herkkusienipyörykät ja Minimuffins-lajitelman. Jälkiruokavalikoimamme hienostunut uutuus Opera-leivos on kuin Mondo
Fresco: laadukas, muuntautuva ja ammattilaisille tarkoitettu!
Tervetuloa kanssamme seuraavalle vuosikymmenelle, uudet ja vanhat asiakkaat.
Mondo Fresco on olemassa teitä varten.
Yhteistyöterveisin,
Sivu 2
Mika Turunen
Toimitusjohtaja
SISÄLLYSLUETTELOsivu
Fingerfood - pienet suupalat
4
Flammkuchen10
Rustico Raviolit12
Muut pastat16
Lisäkkeet 18
Röstit22
Parfait 23
Mousset (pursotettavat)26
Suklaajälkiruoat 27
Muut jälkiruoat 31
Macaron Fingers36
Suklaakoristeet (ei pakaste)37
Raakapakasteleivonnaiset38
Tilaanko vai teenkö itse?40
Ravintoarvot 42
Huomioithan että tuotteiden ainesosiin saattaa tulla muutoksia ja
viimeisin tieto on pakkauksen etiketistä.
Myyntipalvelu ja tilaukset
Puh. 010 470 1310
s-posti: [email protected]
Sivu 3
10
Vuotta
Fingerfood
Pienet, monikäyttöiset suupalat
Korkealaatuisissa pienissä suupaloissa tasapainoiset maut yhdistyvät viimeisteltyyn ulkonäköön.
Valmistuksen vaivattomuus, pitkä säilyvyysaika sekä olematon hävikki ovat ominaisuuksia, joita
ammattilaiset fingerfood-tuotteissamme arvostavat.
Art. nro 420
Herkkusienipyörykät
Uudenlaiset kasvisateriaksi, cocktail-tarjottavaksi ja fingerfoodiksi sopivat herkkusienipyöykät ovat sisältä pehmeän täyteläisiä ja ohut kuorrute paistuu rapeaksi ja kullanruskeaksi.
Ainesosat: herkkusieni (57 %), korppujauho (vehnä), vesi, kerma, vehnäjauho, leiviteseos (vesi,
vehnäjauho, maissijauho, suola), kasvirasva ja kasviöljy (palmu, rapsi, auringonkukka), peruna,
luontainen aromi, herkkusienitiiviste, pippuri, sokeri, maltodekstriini. Suolaa 0,9 g.
Erityisruokavaliot: vähälak toosinen, kananmunaton, soijaton.
Pakaste
Ohje: uppopaista jäiset tuotteet 180 asteiseksi kuumennetussa öljyssä 4-5 min.
Myyntierä: 2 kg (n. 80 x 25 g)
GTIN: 6430026134207
Art. nro 422
Uunivalmiit herkkusienipyörykät
UUTUUS TAMMIKUU 2015!
Herkkusienipyörykät muuttuvat esipaistetuiksi ja valmistus onnistuu rasvakeittimessä ja uunissa.
Myyntierä: 4 x 1 kg (n. 200 x 20g)
Art. nro 140
Cocktailpalalajitelma
Kauniisti viimeistellyt, hienostuneet cocktailpalat on valmistettu korkealuokkaisista raaka-aineista ja juhlavista makuyhdistelmistä. Ei väri-, säilöntä- eikä
aromiaineita.
Sivu 4
•
•
•
•
Taskurapua ja tuorejuustomoussea keksipohjalla 12 kpl
Kuivattua suolahärkää ja tartarkastiketta sipulileivällä 12 kpl
Hanhenmaksaa ja viikunaa tumman murokeksin päällä 12 kpl
Savukirjolohta ja piparjuurikermaa ruisrieskalla 12 kpl
Ainesosat: Katso w w w.mondofresco.fi
Erikoisruokavaliot: vähälak toosinen
Pakaste
Ohje: sulatus jääkaapissa 3 tuntia
Myyntierä: 48 kpl x 10 g = 0,480 kg
GTIN: 6430026131404
Art. nro 9101
Mini Cocktail Snacks-lajitelma
Neljä erilaista makua: tomaatti-juusto, tuorejuusto-ruohosipuli, ricottajuusto-pinaatti ja hot salsa. Herkullisia
ja täyteläisiä pieniä paistoksia, jotka soveltuvat erinomaisesti esim. seisovaan pöytään, juhla- ja kokoustarjoiluun tai tarjottavaksi kahvilassa.
Ainesosat:
Ricottajuusto-pinaatti
Tuorejuusto-ruohosipuli
Vehnäjauho, Ricotta-juusto 22 %, kasvimargariini (kasvirasva, vesi, kasviöljy, emugointiaine [mm. soijalesitiini], suola, aromit), vesi, lehtipinaatti 10 %, maitorahka,
maito, suola, sipuli, kananmuna, muunnettu tärkkelys, sokeri, juusto, perunahiutale (sis. mm. peruna, mausteuute), kauralese, kasviöljy, mausteet,
maitoproteiini.
Tuorejuusto 25 %, vehnäjauho, kasvimargariini (kasvirasva, vesi, kasviöljy, emulgointiaine [mm.
soijalesitiini], suola, aromit), maitorahka, vesi,
maito, ruohosipuli 2 %, kananmuna,
muunnettu tärkkelys, suola, sokeri,
kauralese, mausteita, maitoproteiini.
Hot salsa
Tomaatti-juusto
Vehnäjauho, kasvimargariini (kasvirasva, vesi, kasviöljy, emulgointiaine [mm. soijalesitiini], suola, aromit),
paprika 17 %, vesi, porkkana 6 %, maissi
6 %, purjo 2 %, tomaattisose, juusto, kerma, suola, riisihiutale, kauralese, sokeri, maito, persilja, perunahiutale (sis.
mm. peruna, mausteuute), mausteet,
muunnettu tärkkelys, maitoproteiini.
Vehnäjauho, tomaattivalmiste 21 % (tomaatti, tomaattikastikejauhe [tomaattijauhe, muunnettu tärkkelys,
sokeri, tärkkelys, suola, kasviöljy, mausteita, hiivauute, sipuli, yr tit, happo E330], tomaattisose), vesi,
kasvimargariini (kasvirasva, vesi, kasviöljy, emulgointiaine [mm. soijalesitiini], suola, aromit),
juusto 10 %, yr tit, kauralese, kasviöljy, perunahiutale (sis. mm. peruna,
mausteuute), sokeri, suola, riisihiutale, mausteita, maitoproteiini.
Ohje: aseta jäiset snacksit leivinpaperille.
3 cm päähän toisistaan. Paista kier toilmauunissa 220 °C lämmössä noin 11 min. kunnes
paistosten pinta on kullanruskea.
Sivu 5
Saattaa sisältää jäämiä pähkinästä /maapähkinästä, selleristä, sinapista, seesamista ja
lupiinista.
Erikoisruokavaliot: Raakapakaste
Myyntierä: 4 x 1 kg ( 1 kg / maku),
yht. noin 250 kpl x 16 g
GTIN: 4034053091018
Art. nro 92829
Samosa kasvisnyytti 50 g
Runsastäytteinen, kolmionmuotoinen samosa on currylla maustettu pikkusuolainen, joka sopii niin
alkupalaksi kuin pääruoan osaksi.
Ainesosat: vehnäjauho, vesi, peruna, sipuli, tarhapapu, riisinuudelia, mungopapu, herne, kaali, porkkana, purjo, sokeri, kasvisöljy, suola
(1,2 %), curr yjauhe (sis. selleriä), mausteet.
Erikoisruokavaliot: maidoton, kananmunaton, soijatan, lisäaineeton.
Ohje: lämmitä uunissa (200 °C) n. 11-13 minuuttia.
Kypsä pakaste
Myyntierä: 2,7 kg, 54 kpl x 50 g
GTIN: 4019859928294
Sivu 6
Art. nro 92831
Samosa kasvisnyytti 16 g
Kolmion muotoinen Samosa on jännittävä ja monikäyttöinen pikku­
purtava. Curry tuo kasvistäytteiseen paistokseen aavistuksen
eksoottista makua. Sopii tarjottavaksi pikkusuolaisena edustus­
tilaisuuksissa sekä osana alku- tai pääruoka-annosta. Tarjoile esim.
chutneyn kanssa.
Ainesosat: peruna, vehnäjauho, vesi, herne, sipuli, purjo, sokeri, kasviöljy, lasinuudeli (mungopapu, herne, vesi), suola (1,3 %), curr yjauhe (sis. selleri).
Erikoisruokavaliot: maidoton, kananmunaton, soijatan, lisäaineeton.
Ohje: lämmitys uunissa n. 7-8 min. (200 °C).
Kypsä pakaste
Myyntierä: 2,56 kg, n. 160 kpl x 16 g
GTIN: 4019859928317
Art. nro 92832
Kasvisrulla
Kasvis-sienitäytteiset kasvisrullat sopivat cocktailpaloiksi sekä keiton
tai kasvisruoan lisäkkeiksi.
Ainesosat: täy te (purjo, porkkana, sipuli, lasinuudeli [mungopapu, herne,
vesi], sienet, kasviöljy, tärkkelys, sokeri, seesamiöljy, suola), vehnätaikina (vehnäjauho,
vesi), kasviöljy. Suolapitoisuus 1,4 %.
Erikoisruokavaliot: maidoton, kananmunaton, soijaton, lisäaineeton
Ohje: lämmitys uunissa n. 7-8 min. (200 °C). Mikroaaltouunin käy ttöä ei suositella.
Kypsä pakaste
Myyntierä: 2,64 kg, n. 88 kpl x 30 g
GTIN: 4019859928324
Art. nro 92805
Äyriäisnyytti
Nyytti täynnä merellisiä makuja! Pienen äyriäisnyytin herkullinen maku
syntyy katkaravusta, mustekalasta ja vihanneksista höystettynä ripauksella korianteria. Nyytit ovat erinomaisia cocktail-paloja. Kokeile myös
osana ruoka-annosta, esim. paistetun kalan kanssa!
Ainesosat: katkarapu (33 %), vehnätaikina (vesi, vehnäjauho, kasviöljy, suola, emul­g ointiaine
[soijalesitiini]), mustekala 10,7 %, porkkana, kala (3,5 %), korianteri, muunnettu tapiokatärkkelys, osterikastike (vesi, soijapapu, vehnäjauho, suola, sokeri, osteri, muunnettu tärkkelys),
sokeri, suola, mausteet, kasviöljy, kairapalmu. Suolapitoisuus 1,4 %.
Erikoisruokavaliot: maidoton, kananmunaton
Ohje: lämmitys uunissa n. 6-8 min. (200 °C). Mikroaaltouunin käy ttöä ei suositella.
Kypsä pakaste
Myyntierä: 3 kg, n. 188 kpl x 16 g
GTIN: 4019859928058
Art. nro 92845
Vihannesnyytti
Kauniisti sidottu pikkunyytti on viimeistelty
lisäke ja houkutteleva cocktailpala.
Sivu 7
Ainesosat: vehnätaikina (vehnäjauho, vesi), kaali, tofu,
lasinuudeli (mungpapu, herne, vesi), seesamiöljy,
pinaatti, porkkana, purjo, herkkusieni, soijakastike,
sokeri, vehnätärkkelys, mausteet, suola, nori-merilevä.
Suolapitoisuus 1,3 %.
Erikoisruokavaliot: maidoton, kananmunaton,
lisäaineeton
Ohje: lämmitys uunissa n. 7-8 min. (200 °C).
Mikroaaltouunin käy ttöä ei suositella.
Kypsä pakaste
Myyntierä: 1,6 kg, n. 80 kpl x 20 g
GTIN: 4019859928454
Art. nro 92818
Kana Yakitori natural
Kypsä, broilerin reisilihasta valmistettu hiiligrillattu kanavarras on monikäyttöinen. Tarjoile salaatin, kolmioleivän tai wok-annoksen kera. Lisämakua saa
dippikastikkeella.
Ainesosat: kanankoipiliha 81 %, marinadi (vesi, soijakastike [vesi, soijapapujauhe, vehnä, suola], tärkkelys, mirin Thai viini, suola, sokeri, muunnettu
tärkkelys, viinietikka, hiiva, mausteet, sidosaine [ksantaanikumi]).
Suolapitoisuus 1,2 %.
Erikoisruokavaliot: maidoton, kananmunaton, ei säilöntäaineita
Ohje: lämmitys uunissa n. 6-8 minuuttia (180°C).
Kypsä pakaste
Myyntierä: 3 kg n. 100 kpl x 30 g
GTIN: 4019859928188
Art. nro 92810
Kana Yakitori soija
Soijakastike antaa hiiligrillattuun
broilerivartaaseen makeahkon,
täyteläisen maun.
Sivu 8
Ainesosat: kanankoipiliha 58 %, kuorrutuskastike (vesi, sokeri, soijakastike
[vesi, soijapapujauhe, vehnä, suola],
mirin Thai viini, muunnettu tärkkelys, viinietikka, mausteet, väriaine [karamelli],
sidosaine [ksantaanikumi]), marinadi
(vesi, soijakastike [vesi, soijapapujauhe,
vehnä, suola], sokeri, tärkkelys, mirin
Thai viini, muunnettu tärkkelys, viinietikka, hiiva, mausteet, väriaine [karamelli],
sidosaine [ksantaanikumi]).
Suolapitoisuus 1,5 %.
Erikoisruokavaliot: maidoton,
kananmunaton
Ohje: lämmitys uunissa n. 6-8 minuuttia
(180°C).
Kypsä pakaste
Myyntierä: 3 kg n. 100 kpl x 30 g
GTIN: 4019859928102
Art. nro 12868
Mini kana Yakitori soija
Kypsä, hiiligrillattu broilerivarras pienenä cocktail-kokoisena tarjottavana toimii erinomaisesti erilaisten tilaisuuksien fingerfoodina.
Ainesosat: kanankoipiliha 61 %, kuorrutuskastike 25 % (vesi, sokeri, soijakastike
[vesi, soijapapujauhe, vehnä, suola, alkoholi], Mirin Thai viini, muunnettu tärkkelys,
viinietikka, mausteet, väriaine [karamelli], sidosaine [ksantaanikumi]), marinadi (vesi,
soijakastike [vesi, soijapapujauhe, vehnä, suola, alkoholi], sokeri, tärkkelys, Mirin Thai
viini, muunnettu tärkkelys, viinietikka, hiiva, mausteet, väriaine [karamelli], sidosaine
[ksantaanikumi]). Suolapitoisuus 1,5 %.
Erikoisruokavaliot: maidoton, kananmunaton
Ohje: lämmitys jäisenä uunissa n. 4-6 minuuttia (180 °C).
Kypsä pakaste
Myyntierä: 1,05 kg n. 70 kpl x 15 g
GTIN: 4019859928683
Art. nro 92869
Mini kana Yakitori chili
Vähän voimakkaammin maustettu hiiligrillattu broilerivarras on
maistuva chilin ja soijakastikkeen tulisen makea yhdistelmä.
Sivu 9
Ainesosat: kanankoipiliha 61 %, kuorrutuskastike (vesi, soijakastike [vesi, soijapapujauhe, vehnä, suola], sokeri, sokerijuurikassiirappi, mirin Thai viini, muunnettu tärkkelys,
mausteet [mm. chili], viinietikka, väriaine [karamelli], sidosaine [ksantaanikumi]), marinadi
(vesi, soijakastike [vesi, soijapapujauhe, vehnä, suola], sokeri, tärkkelys, mirin
Thai viini, muunnettu tärkkelys, viinietikka, hiiva, mausteet [mm.chili], väriaine
[karamelli], sidosaine [ksantaanikumi]). Suolapitoisuus 1,5 %.
Erikoisruokavaliot: maidoton, kananmunaton
Ohje: lämmitys jäisenä uunissa n. 4-6 minuuttia (180 °C).
Kypsä pakaste
Myyntierä: 1,05 kg n. 70 kpl x 15 g
GTIN: 4019859928690
Flammkuchen
Flammkuchen on yksi Alsacen tunnetuimmista gastronomisista erikoisuuksista. Se syntyi, kun viikkoleivonnan yhteydessä paistettiin pala taikinaa leivinuunin lämpötilan tarkistamiseksi.
Leipätaikinasta tehty ”koekakku” paistettiin uunin keskellä, jossa ankara kumuus paistoi sen valmiiksi 1-2
minuutissa. Pohjan päälle ripoteltiin sipulia ja pekonia, ja näin syntyi lämpimäinen koko perheen ateriaksi.
Flammkuchen tarkoittaa liekeissä paistettua ja suomeksi se voisi olla ”liekkirieska” tai ”loimuleipä”.
Art. nro 1060
Flammkuchen pekoni-sipuli 300 g
Perinteisin flammkuchen on tämä ”alsacelainen”, jonka täytteenä on pekonia ja sipulia.
Ainesosat: ranskankerma (30 %), vehnäjauho, pekoni 17 % (porsaanliha, suola, mausteet, dekstroosi, sokeri, maltodekstriini, glukoosisiirappi, mausteuute, happamuudensäätöaine [sitruunahappo], hapettumisenestoaine [E301, E331 ja E300], säilöntäaine [E250, E252]), vesi,
sipuli 10 %, kasviöljy (rapsi), hiiva, suola, sokeri. Suolapitoisuus 2,4 %, voimakassuolainen.
Erikoisruokavaliot: kananmunaton, soijaton
Pakaste
Myyntierä: 10 x 300 g
GTIN: 4016645380045
Art. nro 1070
Flammkuchen juusto-pepperonipaprika 300 g
Kasvistäytteinen Flammkuchen, jossa salaattijuustoa ja vihreää pepperonipaprikaa.
Ainesosat: ranskankerma 30 %, salaattijuusto 22 % (pastöroitu maito, suola, hapate, juoksete), vehnäjauho, vesi, pepperoni-paprika 5% (pepperoni,
vesi, suola), kasviöljy, hiiva, suola, sokeri, persilja. Suolapitoisuus 2 %,
voimakassuolainen.
Erikoisruokavaliot: kananmunaton, soijaton
Pakaste
Myyntierä: 10 x 300 g
GTIN: 4016645380021
Sivu 10
Ohje: Paista jäisiä Flammkucheneita
esilämmitetyssä
uunissa 250 °C 6-7 minuuttia.
Parhaan tuloksen saat, kun
käy tät paistoalustana pizzakiveä tai vastaavaa. Huomioithan, että paistoaika vaihtelee
uunin tehon mukaan.
Pienet Flammkuchenit
Flammkuchenit soveltuvat erinomaisesti mm. seurusteluravintoloihin,
oluthuoneisiin sekä erilaisiin tapahtumiin tarjottavaksi esim. alkupalana tai tapas-tyylisenä syötävänä.
Art. nro 1106
Flammkuchen pekoni-sipuli 30 g
Ainesosat: ranskankerma (30 %), vehnäjauho, pekoni 17 % (porsaanliha, suola,
mausteet, dekstroosi, sokeri, maltodekstriini, glukoosisiirappi, mausteuute, happamuudensäätöaine [sitruunahappo], hapettumisenestoaine [E301, E331 ja E300], säilöntäaine [E250, E252]), vesi, sipuli 10 %, kasviöljy (rapsi), hiiva, suola, sokeri. Suolapitoisuus 2,4 %, voimakassuolainen.
Erikoisruokavaliot: kananmunaton, soijaton
Pakaste
Myyntierä: 60 x 30 g
GTIN: 4016645390013
Art. nro 1107
Flammkuchen juustopepperonipaprika 30 g
Ainesosat: ranskankerma 30 %, salaattijuusto 22 % (pastöroitu maito, suola, hapate, juoksete), vehnäjauho, vesi, pepperoni-paprika 5% (pepperoni,
vesi, suola), kasviöljy, hiiva, suola, sokeri, persilja. Suolapitoisuus 2 % voimakassuolainen.
Erikoisruokavaliot: kananmunaton, soijaton
Pakaste
Myyntierä: 60 x 30 g
GTIN: 4016645390020
Sivu 11
Ohje: Paista jäisiä Flammkucheneita esilämmitetyssä uunissa 250 °C noin 5 minuuttia.
Parhaan tuloksen saat, kun käy tät paistoalustana pizzakiveä tai vastaavaa. Huomioithan,
että paistoaika vaihtelee uunin tehon mukaan.
Rustico raviolit
Luovia pastaratkaisuja!
Rustico raviolit ovat kuin käsin tehtyjä, erittäin laadukkaista raaka-aineista valmistettuja täytettyjä pastoja. Ravioleiden valmistuksessa käytetään erikoistekniikkaa, joka mahdollistaa ohuen taikinan, runsaan täytteen ja takaa, että ravioli säilyttää kompaktin muotonsa myös valmistuksen jälkeen. Täytteiden
pääraaka-aineet, kuten kokonaiset pinjansiemenet, pinaatinlehdet ja oliivin palaset, antavat ravioleille
mukavan suutuntuman ja maun.
Katso lisää ravioleiden resepti-ideoita www. mondofresco.com
Art. nro 15425
Pecorino-viikunaravioli Rustico
Trendikäs pecorinojuustolla ja viikunalla täytetty esikeitetty
tuorepasta.
Ainesosat: kermajuusto, durumvehnä, karkea vehnäjauho, vesi, kananmuna,
Pecorino Romano -lampaanmaitojuusto 8,5 %, kuivattu viikuna 4,5 %, hunaja, sinap­p i, sokeri, suola, unikonsiemen, kurkuma, pippuri. Suolaa 1,7 %.
Täy tettä 50 %.
Erityisruokavaliot: vähälak toosinen, soijaton.
Ohje: keitä jäisenä kiehuvassa vedessä 3-4 minuuttia tai valmista kev yesti
öljy ttynä höyr yuunissa 4-7 minuuttia.
Esikeitetty pakaste
Sivu 12
Myyntierä: 3 kg (yksi ravioli n. 12 g)
GTIN: 4019797054253
Art. nro 15417
Lohiravioli Rustico
Esikeitetty tuorepasta, jossa norjalaisesta lohes­ta ja ricottajuustosta valmistettu runsas täyte.
Ainesosat: durumvehnä, lohi 19 % (Salmo salar, Norja), karkea vehnäjauho, ricottajuusto 12 % (maitohera, suola, happamuudensäätöaine: sitruunahappo),
vesi, kasvissekoitus 8 % (porkkana, mukulaselleri, sipuli, purjo, lehtiselleri), kermajuusto, kananmuna, fenkoli, suola, sitruunamehu, tilli, paprika, mausteet (pippuri, kurkuma, neilikka, tähtianis, valkoviiniaromi, maltodekstriini). Suolaa 1 %.
Täy tteen osuus 50 %.
Erityisruokavaliot: vähälak toosinen, soijaton.
Ohje: keitä jäisenä kiehuvassa vedessä 3-4 minuuttia tai valmista kev yesti öljy ttynä höyr yuunissa 4-7 minuuttia.
Esikeitetty pakaste
Myyntierä: 3 kg (yksi ravioli n. 12 g)
GTIN: 4019797054178
Art. nro 15411
Pinaattiravioli Rustico
Pinaattiraviolin täytteessä on aito tuoreen pinaatin maku, johon
täyteläisyyttä tuo ranskankerma. Kokeile lisäkkeenä liha- ja kalaruoille tai valmista pinaattiraviolista herkullinen ja maistuva kasvisruoka. Käy erinomaisesti myös erilaisiin buffet-salaatteihin.
Sivu 13
Ainesosat: lehtipinaatti 28 %, durumvehnä, vehnäjauho, vesi, ranskankerma,
tuorejuusto, pastöroitu kananmuna, korppujauho (vehnäjauho, vesi, suola, hiiva),
juusto (provolone ja ricotta), suola, valkosipulijauhe, persilja, pippuri, sokeri, muskotti, kurkuma. Täy tettä 50 %. Suolapitoisuus 0,7 %.
Erikoisruokavaliot: vähälak toosinen, soijaton, lisäaineeton.
Ohje: keitä jäisenä kiehuvassa vedessä 3-4 minuuttia tai valmista kev yesti öljy ttynä höyr yuunissa 4-7 minuuttia.
Esikeitetty pakaste
Myyntierä: 3 kg (yksi ravioli n. 12 g)
GTIN: 4019797054116
Art. nro 15412
Portobelloravioli Rustico
Herkkusienillä ja portobelloherkkusienillä täytetty ravioli, joka sopii
mainiosti lisäkkeeksi liharuoalle.
Ainesosat: durumvehnä, herkkusieni 23 %, vehnäjauho, ricottajuusto, vesi, tuorejuusto, pastöroitu kananmuna, sipuli, korppujauho (vehnäjauho, vesi, suola, hiiva),
por tobellosieni 2 %, pippuri,suola, kasviöljy (rapsi), valkosipulijauhe, herkkusienijauhe, kurkuma. Täy tettä 50 %. Suolapitoisuus 0,5 %.
Erikoisruokavaliot: vähälak toosinen, soijaton
Ohje: keitä jäisenä kiehuvassa vedessä 3-4 minuuttia tai valmista kev yesti öljy ttynä höyr yuunissa 4-7 minuuttia.
Esikeitetty pakaste
Myyntierä: 3 kg (yksi ravioli n. 12 g)
GTIN: 4019797054123
Art. nro 15418
Pesto-pinjansiemenravioli Rustico
Pesto-pinjansiemenraviolissa on ihanan kermainen pestotäyte,
josta erottuvat selvästi mm. kokonaiset pinjansiemenet. Ricottajuusto tuo täytteeseen pehmeyttä. Pesto-pinjansiemenravioli käy
lisäkkeenä esimerkiksi kalan, broilerin tai vaalean lihan kanssa.
Ainesosat: durumvehnä, ricottajuusto, vesi, vehnäjauho, basilika 7,5 %, pastöroitu
kananmuna, korppujauho (vehnäjauho, suola, hiiva), kermajauhe, provolonejuusto
4 %, pinjansiemen 2,5 %, kasviöljy (rapsi), valkosipulitahna (valkosipuli, suola), persilja, suola,kurkuma. Täy tettä 50 %. Suolapitoisuus 0,5 %.
Erikoisruokavaliot: soijaton, lisäaineeton
Ohje: Keitä jäisenä kiehuvassa vedessä 3-4 minuuttia tai valmista kev yesti öljy ttynä höyr yuunissa 4-7 minuuttia.
Esikeitetty pakaste
Myyntierä: 3 kg (yksi ravioli n. 12 g) GTIN: 4019797054185
Art. nro 15420
Oliivi-tomaattiravioli Rustico
Oliivi-tomaattiraviolista löytyvät Välimeren keittiöstä tutut maut, jotka ovat kuitenkin vähemmän käytettyjä raviolin täytteissä.
Raviolissa maistuvat mustat ja vihreät oliivit sekä tomaatti ja tuorejuusto. Sopii kerma- tai juustopohjaisten kastikkeiden
kanssa. Kokeile myös tummaa kastiketta ja lisäkkeenä grillatulle lihalle.
Sivu 14
Ainesosat: durumvehnä, tomaattisose 10 %, vehnäjauho, musta oliivi 8 % (oliivi, vesi, suola), vihreä oliivi 8 % (oliivi, vesi, suola, happamuudensäätöaine
[E330]), tuorejuusto, sipuli, vesi, pastöroitu kananmuna, korppujauho (vehnäjauho, vesi, suola, hiiva), kapris, valkosipulitahna (valkosipuli, suola), kasvisliemi (suola, sokeri, mausteet), suola, sokeri, kurkuma, pippuri. Täy tettä 50 %. Suolapitoisuus 0,4 %.
Erikoisruokavaliot: vähälak toosinen, soijaton
Ohje: keitä jäisenä kiehuvassa vedessä 3-4 minuuttia tai valmista kev yesti öljy ttynä höyr yuunissa 4-7 minuuttia.
Esikeitetty pakaste
Myyntierä: 3 kg (yksi ravioli n. 12 g) GTIN: 4019797054208
Art. nro 15574
Kasvislasagne Rustico
Kasvislasagne Rusticon hyvä maku tulee grillatuista
kasviksista valmistetusta herkullisesta kastikkeesta,
jota täydentää kermainen Bechamel-kastike. Annospaloiksi leikattu kasvislasagne on erinomainen vaihtoehto
kasvisruoaksi esim. salaatin kera. Tarjoa lasagne buffetpöydässä, lounaalla, tai italialaisittain esim. tomaattikastikkeen kera.
Ainesosat: vesi, durumvehnäjauho, porkkana 6 %, kasviöljy (rapsi),
kesäkurpitsa 4,5 %, sipuli, juusto 4 %, paprika 3,5 %, vehnäjauho, tomaattipyree, tomaatti 2,5 %, tomaattipyreetiiviste, herajauhe (kasviöljy, hera, stabilointiaine difostaatti, maitoproteiini), selleri, mausteseos
(suola, dekstroosi, sokeri, mausteet ja mausteuutteet, muunnettu
tärkkelys), kuivattu tomaatti, suola, tärkkelys, sokeri, mausteet, yr tit.
Suolapitoisuus 1,1 %.
Erikoisruokavaliot: kananmunaton, soijaton.
Ohje: sulatettuna uunissa 170 - 190 °C n. 35 min, jäisenä lämmitetyssä uunissa 170 - 190 °C noin 45 min.
Esikeitetty pakaste
Myyntierä: 24 x 300 g, annospalat mitat n. 98 x 82 mm
GTIN: 4019797055748
Art. nro 15436
Cannelloni pinaatti & ricotta
Kauniin pinaatinvihreän Cannellonin runsaan kermaisessa täytteessä maistuvat ricottajuusto sekä pinaatti. Pastarullista
saa valmistettua helposti maukkaan illallis-, päivällis- tai lounasruoan. Cannelloni on helppo lämmittää ja voidaan tarjota
yksinkertaisesti kastikkeen ja juuston kera. Erinomainen vaihtoehto pastalistalle ja sopii myös kasvisruokavaliota noudattaville.
Sivu 15
Ainesosat: durumvehnäjauho, ricottajuusto (28 %), pinaatti (24 %), vesi, vehnäjauho, goudajuustoraaste, kasviöljy, sipuli, kasvisliemijauhe (merisuola,
maitosokeri, sipuli, kasvirasva, liperi, porkkana, muskottikukka, katajanmarja, purjo, persilja, kurkuma, neilikka), maitojauhe, suola, pinaattijauhe, pippuri. Suolapitoisuus 0,3 %.
Erikoisruokavaliot: kananmunaton, soijaton, lisäaineeton
Ohje: kuumenna jäisenä, kev yesti öljy ttynä höyr yuunissa 17 min.
Kastikkeessa uunissa 200 °C n. 15-20 min.
Esikeitetty pakaste
Myyntierä: 10 kg (n. 200 x 50 g)
GTIN: 4019797054369
Muut pastat
Art. nro 15437
Cappelletti Taleggio
Täytetyn Cappelletti Taleggio pastan makumaailma on kuin matka Lombardiaan, Pohjois-Italiaan. Cappelletti Taleggiossa on käytetty aitoa Taleggio-juustoa, joka antaa pastatäytteelle aromaattisen ja pähkinäisen
maun. Taleggio-juusto on lehmän täysmaidosta valmistettu runsasrasvainen juusto, joka on saanut nimensä
Lombardiassa Italian Alpeilla sijaitsevan Taleggio-laakson mukaan. Täytteen maun viimeistelee huolella valitut yrtit kuten persilja, tilli, ruohosipuli, kirveli ja basilika.
Cappelletti sopii tarjottavaksi esim. äyriäisten, kalan tai lihan kanssa.
Kokeile esimerkiksi ravun ja vihreän parsan kanssa tai viikunoiden ja
parma-kinkusta tehdyn kastikkeen kanssa.
Ainesosat: durumvehnä, vehnäjauho (karkeaksi jauhettu), vesi, Taleggio-juusto 12 %
(maito, suola, maitohappoviljelmä, juoksute),
ricotta-juusto (hera [pastöroitu maito], suola,
happamuudensäätöaine [E330]), pastöroitu
kananmuna, kasvisöljy, yrttimausteseos
[persilja, tilli, krassi, kirveli, ruohosipuli, basilika, suolaheinä, purasruoho), kasvisliemi
(merisuola, sokeri, mausteet), valkosipuli,
suola, persilja, kurkuma, muskottipähkinä, pippuri, rosmariini. Täytettä 30 %.
Suolapitoisuus 0,3 %.
Erikoisruokavaliot: vähälak toosinen,
soijaton
Ohje: keitä pastaa kastikkeessa tai
kiehuvassa, suolatussa vedessä noin
3 minuuttia. Voit myös kuumentaa
jäiset pastan höyr yuunissa
n. 4-7 minuuttia.
Esikeitetty pakaste
Myyntierä: 3 kg
GTIN: 4019797054376
Sivu 16
Art. nro 15421
Vihreä Kasvistortelliini
Pinaattisen vihreä kasvistortelliini, jonka täytteessä tomaattia, porkkanaa ja selleriä. Valmistuu nopeasti keittämällä tai höyryttämällä ja
pysyy hyvin muodossaan. Sopii lämpimänä niin lounaslinjastoihin
kuin a la carte -annoksiinkin lisäkkeeksi tai kasviruoaksi ja kylmänä
myös salaattipöytään.
Ainesosat: durumvehnä, vesi, korppujauho (vehnäjauho, vesi, suola, hiiva), tomaattisose, porkkana 2,3 %, selleri 2,3 %, sipuli 1,1 %, pinaattijauhe, kasvisliemijauhe
(suola, sokeri, mausteet), valkosipulitahna (valkosipuli, suola), suola, pippuri, basilika.
Täy tettä 30 %. Suolapitoisuus 0,3 %.
Erikoisruokavaliot: maidoton (L), kananmunaton, soijaton, sopii vegaaniruoka­v alioon
Ohje: keitä jäisenä kiehuvassa, suolatussa vedessä n. 4-6 minuuttia. Tai valmista
jäisenä, kev yesti öljy ttynä höyr yuunissa 3-5 minuuttia.
Esikeitetty pakaste
Myyntierä: 9 kg (yksi ravioli n. 6 g) GTIN: 4019797054215
Salaatti lista
unaravio
pecorino-viik
s ta
10 a n n o
a ra v io lia
o -v iik u n
P e c o ri n
a
o
v iik u n it
Tu o re it a
k g 1
10 0 g ä O lii v iö lj y
n tä
lie
is
g
v
s
Ka
50
oa
b a ls a m ic
ta
is
Va lk o
50 g
Ve rs o ja 5 0 g tt im ix iä
ta i s a la a
R u c o la a
10 0 g a
o -j u u s to
P e c o ri n
15 0 g 80 g
u u t3 - 4 m in
n . 1,7 8 €
n ja ke it ä n e e n lä m p ö i1 annos
a n vete e
o
u
k ie h u va
ja jä tä h b a ls a m ic o ja
et ra vi o lit
iiv ilä s s ä
L a it a jä is k yp s ä t ra vi o lit s vi ö ljy, va lko in e n a u s ta k a slii
o
ta
i
i. M
ti a. Va lu it a s e u ra a va k s
ti k ke e k s s ta p ip p u ri lla.
ään k as
ko
u
s ik s i. S e vi s lie m i ke s ke n s ta ro u h it u lla m v ye s ti. J ä tä
va
as
a ke
s
s
e
ik s i.
va lm is k s s a s i s u o la lla ja
ke
k
ti t k a s ti
n a t lo h ko
te
ti ke h a lu s e ko itetu t s a la a i. L e ik k a a vi ik u p im ä t, ke im
s
k
lä
tä
e
P yö rä y
ko ri s te
A s ette le n a lo h ko ill a ja
a ve rs o
ta s e lle.
m u u ta m a tt i ke o k s i la u . Ko ri s te le vi ik u
la
a
lle
s
ä
ve rs o lla.
N o s ta
a ti n p ä
o lit s a la
u ta m a lla
tety t ra vi a s tu ill a s e k ä m u
-l
Pe c o ri n o
Vihreä kas
vistorte
“Arrabiata” lliini
10 a n n o
s ta
1,8 k g
20
V ih re ä k
g a s v is to rt
e lli in i
16 0 g L e h ti p e rs
ilj a , le ik a
tt u
1,4 k g
S ip u lik u
u ti o 0,75 d l
To m a a tt
im u rs k a
15
O lii v iö ljy
g Va lk o s ip
30
g u li, h ie n o
n n e tt u C h ili p a p ri
k a (p u n a
in e n),
h ie n o n n
e tt u
Ka
Sivu 17
s ti k k e e
n v a lm is
tu s
Kuumen
n a o lii v iö
ljy k a tt ila
p u li s e k
ä c h ili p a
s s a . L is
p ri
ä ä s ip u li,
m a a tt im
u rs k a , s k a ja k u u llo ta n
va lk o s iu o la , p ip
.
ja k e it ä
p u ri s e k 3 m in . L is ä ä to
n . 8 m in
ä h ie m a
. S e k o it
p e rs ilj a
n s o k e ri
a lo
ja
a
p a rm e s a k e it e ty t to r te lli in p u k s i jo u k k o o n
le ik a tt u
it . Ta rj o a
n ra a s te e
n k e ra .
h a lu te s s
asi
Lisäkkeet
Art. nro 516
Annan perunat
Annan perunat eli Pomme Anna on klassinen perunalisäke. Nyt
kätevästi annoskokoisena (halkaisija n. 9 cm). Käsin asetellut
perunaviipaleet antavat kauniin ja yksilöllisen muodon.
Toimii hyvin niin suurissa tilaisuuksissa kuin
à la carte -tuotteenakin.
Te
toimii h statusti
yvin suu
rissa
juhlatila
isuuksis kin
sa!
Ainesosat: Peruna 90 % (hapettumisenestoaine E223),
voi, suola, mustapippuri. Suolapitoisuus 0,9 %.
Erityisruokavaliot: gluteeniton, vähälak toosinen,
kananmunaton, soijaton.
Ohje: lämmitys uunissa
180 °C noin 12 min.
Kypsä pakaste
Myyntierä: 24 x 90 g (2,16 kg)
GTIN: 6430026135167
Art. nro 515
Tryffelillä maustettu perunakvenelli
Sivu 18
Tryffelillä maustettu lusikkamuotoinen perunakvenelli on hienostunut
perunalisäke liha- ja kalaruoille. Laita annokseen yksi tai
kaksi perunakvenelliä annoksen rakenteesta riippuen.
Ainesosat: Perunapyre 33 % (peruna, maito, voi, suola),
peruna 28 % (peruna, suola), kerma, kananmuna, perunatärkkelys, tr y ffeli 1,2 % (musta kesätr y ffeli Tuber Aestivum,
vesi, suola), voi, tr y ffelillä maustettu oliiviöljy 0,8 %, suola,
pippuri. Suolapitoisuus 1,1 %.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton, soijaton
Ohje: lämmitä jäisenä esilämmitetyssä
uunissa n. 15 minuuttia 140 °C
Kypsä pakaste
Myyntierä: 48 x 35 g (1,68 kg)
GTIN: 6430026135150
Art. nro 510
Perunagratiini premium
Klassinen perunagratiini annoskoossa on korkealuokkainen lisäkevaihtoehto lihaja kalaruoille. Perunagratiini premiumissa on käytetty paljon perunaviipaleita sekä
ranskalaista emmnentaljuustoa, joka tuo gratiiniin hyvää makua.
Vaihtelua gratiiniin saat maustalla sen esim. vuohenjuustolla tai käärimällä gratiinin ympärille pekoniviipaleen.
Perunagratiini on nopeasti käyttövalmis. Perunagratiinit
on pakattu 2 kpl annospusseihin, joka suojaa
tehokkaasti tuotteita pakkaskuivumiselta.
Ainesosat: peruna 59 %, maito, kerma, juustosekoite (vesi, emmentaljuusto 33 %, voi, maitoproteiini, suola, sakeuttamisaine [E415]), juustoraaste
(Emmental), perunatärkkelys, kananmunankeltuainen, suola, valkosipulijauhe, muunnettu
perunatärkkelys, kasviöljy, pippuri, sakeuttamisaine [E415]. Suolapitoisuus 0,3 %.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton, vähälaktoosinen, soijaton
Ohje: jäisenä esilämmitetyssä uunissa
175 °C noin 20 minuuttia. Sulaneena
n. 10 minuuttia 180 °C.
Mikroaaltouunissa jäisenä
2 min 30 sekuntia (850W).
Kypsä pakaste
Myyntierä: 20 x 100 g (2 kg)
GTIN: 6430026135105
Art. nro 509
Perunagratiini classic
Suosittu, klassinen perunagratiini kätevässä ja näyttävässä pikatukkupakkauksessa.
Ainesosat: peruna 55,3 %, vesi, kerma (sis. stabilointiaine [E407]), maitojauhe, mozzarella-juusto, perunajauho, kananmunan keltuainen, juustojauhe ( juusto [cheddar-, emmental- ja sinihomejuusto], herajauhe, sulatesuolat [E339, E452]), kasviöljy, suola, valkosipuli,
muunnettu perunatärkkelys, mustapippuri, sakeuttamisaine [E415]. Suolapitoisuus 0,6 %.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton.
Ohje: lämmitä jäisenä esilämmitetyssä uunissa n. 20 min (175 °C), tai sulatettuna n. 10
min (180 oC) tai mikroaaltouunissa n. 2 min 30 sekuntia (850W).
Kypsä pakaste
Myyntierä: 48 x 120 g
GTIN: 12 x 120 g: 3700478581519
Myyntierä (kuljetuspakkaus) 4 x (12x120g): 13700478581516
Pakkauksen ulkonäkö muuttuu vuonna 2015,
tuote ja koodit pysyvät ennallaan.
Mini Perunagratiini
Pienempi versio suositusta Perunagratiinista.
Ainesosat: peruna 60 %, maito, kerma, juustovalmiste (vesi, sveitsiläinen juusto 33 %, voi,
suola, sakeuttamisaine: ksantakumi), juusto, perunatärkkelys, munankeltuiainen, suola,
valkosipulijauhe, muunnettu perunatärkkelys , auringonkukkaöljy, pippuri, sakeuttamisaine
(ksantakumi). Suolapitoisuus 0,3 %.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton, vähälak toosinen
Ohje: Jäisenä esilämmitetyssä uunissa 175°C noin 20 minuuttia. Sulaneena
n. 10 minuuttia 180 °C . Mikroaaltouunissa jäisenä 2 min 30 sekuntia (850 W).
Kypsä pakaste
Myyntierä: 24 x 45 g (1,08 kg)
GTIN: 6430026135112
us
Uut2u01 4
1.5.
Sivu 19
Art. nro 511
Art. nro 514
Porkkanakohokas
Uutuus
!
Porkkanakohokas on kuohkea, annoskokoinen lisäke esim.
lihalle ja kalalle, sopii myös alkuruoaksi. Täyteläinen porkkanan
maku, johon aavistus appelsiinia tuo raikkautta.
Ainesosat: porkkanapyre 33,6% (porkkana, sokeri, muunnettu perunatärkkelys), maito, porkkana 16,8%, kananmuna, auringonkukkaöljy, vehnäjauho, appelsiinimehu 1,7%, suola, appelsiinin kuori 0,3%, unikonsiemen, mustapippuri.
Suolapitoisuus 0,6 %.
Erikoisruokavaliot: soijaton
Ohje: lämmitä jäisenä esilämmitetyssä uunissa n. 20 min 150°C. Sulana lämmitys uunissa n. 13 minuuttia 175°C.
Kypsä pakaste
Myyntierä: 20 x 70 g (1,4 kg)
GTIN: 6430026135143
Art. nro 502
Tomaatti-kasviskohokas
Yrteillä maustettu Tomaatti-kasviskohokas on loistava alkuruoka
hyvän makunsa ja kuohkean rakenteensa vuoksi. Hieman jäähtyneenä se sopii mm. välimerellisten, marinoitujen kasvisten tai
salaatin kera. Kokeile myös paistetun kalan tai kanan kanssa.
Ainesosat: tomaattiviipale 20,4 %, kasvirasva (vesi, kasvirasva, kasvikuitu,
maitoproteiini, stabilointiaineet E420, E463, emulgointiaineet E472e, soijalesitiini, E472b, suola, aromi, väriaine E160a), kerma, tomaatti 12,9%, kesäkurpitsa
8,9 %, kananmunankeltuainen, tomaattivalmiste 5,2 % (tomaatti, kasviöljy, tomaattisose 70 %, oliivi, suola, oregano, sokeri, valkosipuli, happamuudensäätöaine E330), paprika 4,5 %, tomaattisose 2,3 %, paahdettu sipuli, vehnäjauho,
ruohosipuli, kuivattu tomaatti 0,9%, perunajauho, valkosipuli, suola, Provenceyr tit, pippuri. Suolapitoisuus 0,8 %.
Valmistettu tehtaassa, missä käsitellään selleriä, sulfiittia, sinappia, seesaminsiemeniä, äyriäisiä, pähkinöitä, nilviäisiä ja kalaa.
Erikoisruokavaliot: vähälak toosinen
Ohje: uunissa, sulaneena lämmitys n. 15 min. 140 °C tai jäisenä lämmitys n.
25 min. 150 °C. Mikrossa, sulatus sulatusohjelmalla n. 4 min. ja lämmitys n. 50
sekuntia (650W)
Kypsä pakaste
Myyntierä: 20 x 70 g (1,4 kg)
GTIN: 6430026135020
Art. nro 9006
Peruna-pekonistruudeli
Sivu 20
Erilainen lisäkevaihtoehto pääruoille!
Savustetut pekonikuutiot tuovat lisäaromia täytteeseen ja siksi Peruna-pekonistruudeli
sopii erinomaisesti linturuoille sekä voimakkaan makuisille liharuoille, kuten riistalle ja
lampaalle. Lado struudelit väljästi uunipellille, jotta myös struudelin sivut paistuvat
rapeiksi. Kokeile myös kypsien struudeliviipaleiden paistamista pannulla
esim. yrttivoissa.
Ainesosat: peruna 36 % (sis. hapettumisenestoaine E223 natriumdisulfiitti), vehnäjauho, purjo, vesi, sipuli, juusto, ranskankerma, hapankerma, pekoni 4 %, voi, kasviöljy, muunnettu
tärkkelys, perunahiutale (peruna, emulgointiaine [E471], stabilointiaine [E331], hapettumisenestoaineet [E304, E223 natriumdisulfiitti], mausteuutteet), suola, mausteet,
kauralese, glukoosisiirappi, kasvisliemi (suola, hiivauute, muunnettu tärkkelys,
dekstroosi, kasvirasva, porkkana, purjo, aromit [sis. selleri], mausteet), leivinjauhe
(E450, E500, vehnätärkkelys), maitoproteiini. Suolapitoisuus 1,2 %.
Erikoisruokavaliot: vähälak toosinen, kananmunaton, soijaton
Ohje: paistetaan jäisenä esilämmitetyssä uunissa 190 °C 20-25 min.
Voi myös paistaa etukäteen ja leikata jäähtyneenä annospaloiksi ja
kuumentaa juuri ennen tarjoilua.
Raakapakaste
Myyntierä: 6 x 600 g (3,6 kg), 35 - 40 annosta /my yntierä
GTIN: 4034053090066
ko!
Klassik
Art. nro 421
Veggie Fries kasvisranskalaiset
Kullanruskeiksi ja pinnalta rapeiksi paistuvat kasvisranskalaiset sisältävät, toisin kuin tavalliset ranskalaiset,
runsaasti kuitua ja ovat proteiinin lähde. Maistuu sellaisenaan tai kevyesti suolattuna.
Ainesosat: valkoiset pavut, porkkana, maissi, kananmunanvalkuainen
(vapaan kanan munat), muunnettu maissitärkkelys (E1422), kasviöljy,
maissitärkkelys, mausteet, yr tit. Suolapitoisuus 0,4 %.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton, maidoton, lak toositon, soijaton.
Ohje: jäisenä esilämmitetyssä uunissa 220 °C:ssa noin 12-18 min.
Kier toilmauunissa 9 - 12 min. Uppopaisto 180 °C:ssa öljyssä
3 - 5 minuuttia.
Kypsä pakaste
Ravintoarvot/100g tuotetta: Energiaa 750 kJ(180 kcal), proteiinia
6,4 g, hiilihydraatteja 20 g, josta sokereita 2,3 g, rasvaa 6,9 g, josta
ty ydy ttyneitä rasvahappoja 0,9 g, ravintokuitua 8,1 g, suolaa 0,4 g.
ƒƒ
ƒƒ
ƒƒ
ƒƒ
ƒƒ
ƒƒ
ƒƒ
Suolaa vain 0,4 %
Gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton
Alhainen glykeeminen indeksi (GI)
Proteiinin lähde
Vähemmän hiilihydraatteja
Runsaasti kuitua 8,1 g/100 g
30 kertaa enemmän vitamiineja kuin ranskalaisissa
perunoissa!
ƒ ƒ Maustettavissa aikuisempaankin makuun
ƒ ƒ Sopivat myös fingerfoodiksi dippikastikkeen kanssa
Myyntierä: 8 x 600 g (4,8 kg)
GTIN: 6430026134214
Sivu 21
Terveell
ranska iset
laiset!
Röstit
Herkulliset gluteenittomat lisäkkeet!
Rösti on Sveitsistä kotoisin oleva monipuolinen lisäke ja alunperin sitä syötiin siellä aamupalaksi.Röstit on esipaistettu kullankeltaisiksi ja rapeiksi ja niiden valmistus onnistuu niin pannulla kuin grillissäkin suoraan pakastimesta
otettuina tai sulatettuina.
Art. nro 407
Porkkanarösti gluteeniton
Porkkanarösti on gluteeniton, maidoton ja lisäaineeton, käsin­tehdyn oloinen kasvislisäke. Mehevän maukkaassa porkkanaröstissä on
68 % porkkanaa eikä ollenkaan perunaa. Porkkanarösti paistuu herkullisen rapeaksi ja kauniin
väriseksi ja se sopii niin lisäkkeeksi kuin kasvisruoaksikin.
Ainesosat: porkkana 68 %, kananmuna, sipuli, rapsiöljy,
riisijauho, maissijauho, suola, mausteet. Suolapitoisuus 0,5 %
Erikoisruokavaliot: maidoton, soijaton, gluteeniton,
lisäaineeton
Ohje: lämmitetään jäisenä uunissa 200°C n. 20 min.
Kypsä pakaste
Myyntierä: 75 x 60 g (4,5 kg) GTIN: 6430026134078
Art. nro 406
Kasvisrösti gluteeniton
Kullankeltainen ja käsintehdyn oloinen kasvirösti on monipuolinen lisäke
esim. liha- ja linturuoille. Se voidaan vaikkapa gratinoida mozzarellajuustolla ja tarjota salaatin kera. Hyviä kastikevaihtoehtoja ovat tomaatti-,
pesto- ja sienikastike.
Ainesosat: peruna 55 %, maissijauho, riisijauho, kasvissekoitus 27,6 % (porkkana, purjo,
sipuli, maissi, parsakaali, ruohosipuli), kananmuna, kasviöljy, suola. Suolapitoisuus 1,2 %.
Erikoisruokavaliot: maidoton, soijaton, gluteeniton, lisäaineeton
Ohje: lämmitetään jäisenä uunissa 180 °C n. 10-12 min.
Kypsä pakaste
Myyntierä: 75 x 60 g (4,5 kg) GTIN: 6430026134061
Sivu 22
Art. nro 405
Perunarösti gluteeniton
Perunarösti käy mainiona lisäkkeenä eri liharuoille, esimerkiksi savustetulle ankanrinnalle. Kasvisruokana perunaröstin voi tarjota esim.
vuohenjuustolla gratinoituna ja hunajassa glaseerattujen juureksien
kanssa. Kokeile perunaröstin valmistusta myös grillissä muun grilliruoan lisäkkeenä!
Ainesosat: peruna 68 %, sipuli, maissijauho, kananmuna, riisijauho, kasviöljy, suola.
Suolapitoisuus 1,3 %.
Erikoisruokavaliot: maidoton, soijaton, gluteeniton, lisäaineeton
Ohje: lämmitetään jäisenä uunissa 180 °C n. 10-12 min. Voi valmistaa myös paistamalla
pannulla tilkassa öljyä, tai grillissä.
Kypsä pakaste
Myyntierä: 75 x 60 g (4,5 kg) GTIN: 6430026134054
Parfait
Koristeelliset, käsin viimeistellyt annosparfait’t
ja käytännölliset tankojäädykkeet.
Käsin koristellut annosjäädykkeet sopivat erinomaisesti à la carte -annoksiin ja banketteihin. Tankojäädykkeet ovat
käsinvalmistettuja, suojamuoviin pakattuja käytännöllisiä tuotteita, joista on helppo leikata tarvittava määrä sulattamatta koko tankoa. Annospalojen muoto säilyy hyvin myös sulaneena, sillä jäädykkeet sisältävät hieman liivatetta.
Art. nro 314
Minttu-suklaaparfait (tanko), laktoositon
Laktoosittomasta kermasta valmistettu minttujäädyke,
jossa suklaalastuja ja päällä tumma suklaakuorrute.
Helppo leikata jäisenäkin. Sisältää hiukan liivatetta, joka
pitää koostumuksen hyvänä myös sulaneena.
Ainesosat: lak toositon kerma, piparminttutahna (glukoosisiirappi, inver ttisokerisiirappi, fruk toosisiirappi, muunnettu tärkkelys E1422, ety ylialkoholi, aromi (piparminttu), munankeltuainen, sokeri, tumma suklaa (sokeri,
kaakaomassa, kaakaovoi, voitiiviste, emulgointiaine [soijalesitiini], vanilliini), suklaakuorrute (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi, emulgointiaine
[soijalesitiini], vanilja), vesi, rapsiöljy, liivate (siasta), muunnettu tärkkelys,
vanilliini, luonnollinen kasviväri (nokkosuute, pinaattiuute, kurkuma).
Erikoisruokavaliot: lak toositon, gluteeniton
Ohje: Leikkaa jäinen par fait haluamaasi muotoon ja aseta lautaselle
tarjolle. Tuote on valmis nautittavaksi n. 10 minuutin kuluttua.
Pakaste
Myyntierä: 4 x 600 g (2,4 kg) GTIN: 6430026133149
Art. nro 312
Uutuus014
2
syyskuu
Lakritsiparfait (tanko), laktoositon
Laktoosittomasta kermasta valmistettu marmoroitu
jäädyke suklaa-lakritsikuorrutteella. Helppo leikata
jäisenäkin. Sisältää hiukan liivatetta, joka pitää
koostumuksen hyvänä myös sulaneena.
Uutuus014
2
syyskuu
Sivu 23
Ainesosat: lak toositon kerma, lakritsitahna
(sokeri, glukoosisiirappi, vesi, lakritsiuute,
makeutusaine [sorbitoli], väri E150c, aromi,
muunneettu tärkkelys, auringonkukkaöljy,
emulgointiaine E471), vesi, munankeltuainen,
sokeri, suklaakuorrute (kaakaomassa, sokeri,
kaakaovoi, emulgointiaine [soijalesitiini],
vanilja), rapsiöljy, liivate (siasta), muunnettu
tärkkelys, luontainen vanilja-aromi.
Erikoisruokavaliot: lak toositon, gluteeniton
Ohje: Leikkaa jäinen par fait haluamaasi
muotoon ja aseta lautaselle tarjolle. Tuote on
valmis nautittavaksi n. 10 minuutin kuluttua.
Pakaste
Myyntierä: 4 x 600 g (2,4 kg)
GTIN: 6430026133125
Art. nro 310
Vadelmaparfait (tanko), laktoositon
Raikas Vadelmaparfait sisältää 49 % vadelmaa ja maku on
kesäisen marjaisa.
Ainesosat: vadelmapyre 29 %, lak toositon kerma, vadelmatäy te 25 % (vadelma
70 %, sokeri, muunnettu tärkkelys E1442, luontainen aromi), sokeri, vadelma 2 %,
punajuurimehu, liivate [siasta], aromi.
Erikoisruokavaliot: lak toositon, gluteeniton, soijaton
Ohje: Leikkaa jäinen par fait haluamaasi muotoon ja aseta lautaselle tarjolle. Tuote
on valmis nautittavaksi n. 10 minuutin kuluttua.
Pakaste
Myyntierä: 4 x 600 g (2,4 kg)
GTIN: 6430026133101
Art. nro 305
Tyrni-vaniljaparfait (tanko)
Elegantti, suklaakuorrutettu tyrni-vaniljaparfait on hienostunut
yhdistelmä aromikasta tyrninmarjaa ja vaniljaista kermaa ja se sopii
erinomaisesti suomalaiseen teemaan.
Ainesosat: kerma, tyrnimarjapyree 17 %, sokeri, kananmuna, tummasuklaa (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi, emulgointiaine [soijalesitiini], vanilja), kasviöljy, liivate,
kaakaojauhe, luonnollinen vanilja-aromi 0,3 %.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton
Ohje: leikataan jäisenä. Valmis nautittavaksi n. 4-8 min. kuluttua.
Pakaste
Myyntierä: 4 x 650 g (2,6 kg), 10-15 annosta / tanko
GTIN: 4034053003059
Art. nro 309
Mustikkaparfait
Sivu 24
Kauniisti marmoroitu mustikkaparfait ei kaipaa lisäkoristelua.
Käsittely ja siirtely on helppoa, koska annos on rakennettu
valkosuklaapohjalle.
Ainesosat: kerma, mustikkahillotäy te 29 % (marja- ja hedelmäpitoisuus 66 %,
mistä 60 % mustikkaa, mustaviinimarjaa ja sitruunaa, sokeri, vesi, säilöntäaine
[kaliumsorbaatti]), mustikkasose 9 %, valkoinen suklaa (sokeri, kaakaovoi,
maitojauhe, emulgointiaine soijalesitiini, vanilliini), sokeri, mustaviinimarjasose,
aromi, kasviöljy, mustikkalikööri 1 %, liivate (siasta), happamuudensäätöaine
sitruunahappo, muunnettu tärkkelys.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton
Ohje: sulata n. 10-15 min ennen tarjoilua.
Pakaste
Myyntierä: 12 x 65 g ( 0,78 kg)
GTIN: 4034053003097
Art. nro 604
Puolukkaparfait laktoositon
Perinteisesti muotoiltu puolukkajäädyke on valmistettu laktoosittomasta
kermasta ja puolukkamarmeladista. Nopeasti tarjoiluvalmiiksi sulava jäädyke sopii tarjoiltavaksi perinteisesti kinuskikastikkeen ja kermavaahdon
kanssa, mutta se on hyvää myös ihan sellaisenaan.
Ainesosat: lak toositon kerma 49 %, puolukkamarmeladi 36 % (puolukka, r ypälesokeri, sokeri, glukoosisiirappi, hy y telöimisaine [E440],
happamuudensäätöaine [E270]), kananmuna, sokeri, liivate, happamuudensäätöaine [E330].
Erikoisruokavaliot: lak toositon, gluteeniton, soijaton
Ohje: valmis nautittavaksi n. 4 min. kuluttua.
Pakaste
Myyntierä: 12 x 50 g ( 0,6 kg)
GTIN: 4034053006043
fait
r
a
p
a
k
Puolukktoositon!
la
t
y
n
n
o
Art. nro 290
Grand Marnier Parfait
Grand Marnier -parfait on innovatiivinen muunnelma klassisesta Grand Marnier appelsiiniliköörillä maustetusta
kohokkaasta. Parfait on sellaisenaan tarjoiluvalmis. Parfait on sellaisenaan tarjoiluvalmis, mutta pinnan voi
myös liekittää kevyesti.
Sivu 25
Ainesosat: kerma, sokeri, vesi, kananmunan keltuainen, sokerikakku 5,6 % (vehnäjauho, sokeri, kananmuna, vesi,
kananmunanvalkuainen, glukoosijauhe, stabilointiaine [E420], maitoproteiini, kasviproteiini (hernejauho, perunatärkkelys),
leivinjauhe [E450, E500], emulgointiaine [E471], luontainen vanilja-aromi, suola), Grand Marnier likööri 4,2 % (brandy,
sokeri, alkoholi, luontainen appelsiiniaromi, kiintey ttämisaine [E415], väriaine [E150a]), kananmunan valkuainen,
hy y telövalmiste (kalaliivate, perunamaltodekstriini), keitetty appelsiini 2,1 % (sokeri, appelsiinin hedelmäliha,
glukoosi-fruk toosisiirappi, appelsiinin kuori, kiintey ttämisaine [E440ii]), perunatärkkelys, stabilointiaine [E336].
Alkoholipitoisuus 1,8 %.
Erikoisruokavaliot: soijaton
Ohje: ota tuote pois suojamuovista ja aseta lautaselle.
Tarjoa noin 5 minuutin kuluttua.
Pakaste
Myyntierä: 16 x 70 g ( 1,12 kg)
GTIN: 6430026132906
Mousset
SULATA JA PURSOTA!
Art. nro 375
Art. nro 376
Maitosuklaamousse,
pursotettava
Tumma suklaamousse, laktoositon
pursotettava
Monikäyttöisestä maitosuklaamoussesta pursotat helposti suklaisia jälkiruoka-annoksia tai viimeistelet sillä
kätevästi vaikkapa leivoksia tai kakkuja. Muista myös
koristesuklaamme, joilla mousseannoksesta saa erityisen näyttävän.
Korkealaatuinen, laktoositon ja reilun suklainen tumma
suklaamousse sopii erinoimaisesti suurempienkin tilaisuuksien jälkiruokavaihtoehdoksi tai viimeistelemään
jälkiruoka-annoksia. Kokeile yhdistää tummaa suklaamoussea ja valkosuklaa-mascarponemoussea kauniiksi
annokseksi.
Ainesosat: kerma, maitosuklaa 31 % (sokeri, kaakaovoi, maitojauhe,
kaakaomassa, emulgointiaine [soijalesitiini]), kananmuna.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton
Ohje: huoneenlämmössä: sulata jäistä moussea n. 90 minuuttia. Jääkaapissa: sulata moussea n. 5 tuntia. Ihanteellinen tapa on antaa moussen sulaa jääkaapissa yön yli. Sulatuksen ja pussin avaamisen jälkeen
mousse tulisi säilyttää jääkaapissa (max + 4 °C). Säilyy 48 tuntia + 4 °C.
Pakaste
Myyntierä: 6 x 500 g (3 kg)
GTIN: 6430026133750
Ainesosat: lak toositon kerma, tumma suklaa 31 % (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi, emulgointiaine [soijalesitiini], luontainen vanilja-aromi),
kananmuna. Saattaa sisältää jäämiä pähkinöistä.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton, lak toositon
Ohje: sulatus huoneenlämmössä: sulata jäistä moussea n. 90 minuuttia. Jääkaapissa: sulata moussea n. 5 tuntia. Ihanteellinen tapa on antaa
moussen sulaa jääkaapissa yön yli. Sulatuksen ja pussin avaamisen jälkeen
mousse tulisi säilyttää jääkaapissa (max + 4 °C). Säilyy 48 tuntia + 4 °C.
Pakaste
Myyntierä: 6 x 500 g (3 kg)
GTIN: 6430026133767
Art. nro 374
Valkosuklaa-mascarponemousse,
pursotettava
Sivu 26
Valkosuklaa-mascarponemousse säilyttää hyvin rakenteensa myös
tyllan läpi pursotettaessa. Täyteläisen makeaa moussea tasapainottaa appelsiiniaromi.
Ainesosat: kerma, valkosuklaa 24 % (sokeri, kaakaovoi, maitojauhe, emul­g ointiaine
[soijalesitiini], luontainen vanilja-aromi), kananmuna, Mas­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­c a­r pone 17 % (kerma,
suola, happamuud­e n­­­­­säätöaine [maitohappo]), vesi, maito, liivate [siasta], veriappelsiiniaromi.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton
Ohje: huoneenlämmössä: sulata jäistä moussea n. 90 minuuttia. Jääkaapissa:
sulata moussea n. 5 tuntia. Ihanteellinen tapa on antaa moussen sulaa jääkaapissa
yön yli. Sulatuksen ja pussin avaamisen jälkeen mousse tulisi säily ttää jääkaapissa
(ma x + 4 °C). Säily y 48 tuntia + 4 °C.
Pakaste
Myyntierä: 6 x 500 g (3 kg) GTIN: 6430026133743
Suklaajälkiruoat
Art. nro 292
Opera-leivos
Tyylikäs suklaakuorrutettu suklaa-mokkaleivos, jonka hillitty koristelu jättää
sijaa yksilölliselle viimeistelylle. Helppo leikata myös petit four –kokoon.
Ainesosat: Joconde-keksi 28 % (kananmuna, sokeri, vehnäjauho, vesi, maitoproteiini, kasviproteiini [hernejauho, perunatärkkelys], mantelijauho, nostatusaine [E450, E500, emulgointiaine E471]), tummasuklaa 17 % (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi, emulgoinitiaine
[soijalesitiini], luontainen vanilja-aromi), vesi, sokeri, voi, kerma [kerma, stabilointiaine
[karrageeni]), kananmunanvalkuainen, tumma suklaa 2,6 % (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi, emulgointiaine [soijalesitiini], luontainen vanilja-aromi), auringonkukkaöljy, kahvi, kahviuute (kahvi, vesi, sokeri).
Erikoisruokavaliot: vähälak toosinen.
Valmistus: sulatus 3 tuntia jääkaapissa
Pakaste
Myyntierä: 16 x 65 g (12x3 cm) = 1,04 kg
GTIN: 6430026132920
Art. nro 291
stele
Viimei aluat!
h
kuten
Suklaa Signature -leivos
Ainesosat: kerma, suklaakuorrute 15 % (kasvisrasva, sokeri, vähärasvainen kaakaojauhe, kaakaomassa, emulgointiaine [soijalesitiini], vanilja-aromi), tumma suklaa [71 % kaakaota] 15 % (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi, luonnollinen vanilja-aromi), munankeltuainen, Joconde-kaakao 7,2 % (kananmuna, sokeri, vehnäjauho, kaakaojauhe
5,7 %, vesi, inver ttisokeri, paahdettu mallasohrajauho, maitoproteiini, kasvisproteiinit [hernejauho, perunajauho], nostatusaineet [E450, E500], emulgointiaine [E471]), kev y tmaito, tumma suklaa [kaakaota 58 %] 4,7% (kaakaomassa,
sokeri, kaakaovoi, emulgointiaine [soijalesitiini], luontainen vanilja-aromi),
sokeri, auringonkukkaöljy, tumma kuorrute (kovettamaton kasvisrasva,
sokeri, vähärasvainen kaakaojauhe 24 %, emulgointiaine [soijalesitiini],
vanilja-aromi), kananmuna, kaakaovoi 1,5 %, pannukakkulastut (vehnäjauho, sokeri, voitiiviste, rasvaton maitojauhe, ohramallas, suola),
vesi, hy y telöimisaine (kalaliivate, perunamaltodekstriini), elintar vikevärit [E172, E555].
Erikoisruokavaliot: Valmistus: irrota muovikalvo ja ota leivokset muoteistaan.
Sulata kolme tuntia + 4 °C:ssa.
Pakaste
Myyntierä: 16 * 65 g ( 1,04 kg)
GTIN: 6430026132913
Sivu 27
Elegantti suklaamousseleivos, jossa suklaakuorrutus ja
viimeistelynä yksinkertaisen tyylikäs pronssinappi.
Art. nro 961
Suklaakakku gluteeniton 40 g
Suklaakakku on herkullinen ja mehevä jälkiruoka, jossa on
korkea suklaapitoisuus. Suklaakakun valmistukseen ei ole
käytetty ollenkaan jauhoja ja se on gluteeniton tuote.
Suklaakakku on sulatuksen jälkeen valmis tarjottavaksi ja
se säilyy hyvin myös sulatettuna. Pieni suklaakakku sopii
hyvin vaikkapa kokoustarjoiluihin.
Ainesosat: kananmuna, suklaa 25 % (sokeri, kaakaomassa, kaakaovoi,
emulgointiaine [soijalesitiini], aromi, kaakaopitoisuus vähintään 48 %), voi,
sokeri.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton, vähälak toosinen
Ohje: tarjoiluvalmis sulatettuna. Sulata huoneenlämmössä n. 90 min ajan.
Säilyy huoneenlämmössä 4 vrk sulatuksesta tai 8 vrk jääkaappilämpötilassa.
Pakaste
Myyntierä: 72 x 40 g (2,88 kg) GTIN: 4047853179619
Art. nro 940
Suklaakakku gluteeniton 70 g
Herkullisen mehevien suklaakakkujen valmistukseen ei ole
käytetty ollenkaan jauhoja ja ne ovat gluteenittomia ja vähälaktoosisia, tuhdin suklaisia herkkuja.
Myyntierä: 45 kpl x 70 g
GTIN: 4047853179404
Art. nro 970
Suklaakakku gluteeniton
yksittäispakattu 70 g
Suosittu gluteeniton suklaakakku nyt myös yksittäispakattuna! Hygieeninen muovikääre estää kontaminaation gluteenia sisältävien tuotteiden kanssa ja lisää tuotteen säilyvyyttä. Kätevä tuote itsepalveluvitriiniin.
Myyntierä: 45 x 70 g (3,15 kg) GTIN: 4047853179701
Art. nro 981
Mud Cake -leivos, gluteeniton, maidoton
Herkullisen suklainen uutuus, jossa ei ole ollenkaan maitoa,
laktoosia tai gluteenia. Säilyy myös jääkaappilämpötilassa
(25 vrk).
Sivu 28
Ainesosat: kananmuna, suklaa 25 % (sokeri, kaakaomassa, kaakaovoi, emulgointiaine [soijalesitiini], aromi, kaakaopitoisuus vähintään 48 %), voi, sokeri.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton, vähälak toosinen
Ohje: tarjoiluvalmis sulatettuna. Sulata huoneenlämmössä n. 90
min ajan. Säily y huoneenlämmössä 8 vrk sulatuksesta tai 12 vrk
jääkaappilämpötilassa.
Pakaste
Ainesosat: belgialainen suklaa 33 % (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi,
kaakaojauhe, emulgointiaine: soijalesitiini, luontainen aromi: vanilja), kananmuna, sokeri, vesi, kasviöljy (palmu, kookos, rapsi), kaakaojauhe,
emulgointiaine, happamuudensäätöaine (sitruunahappo).
Erikoisruokavaliot: maidoton, lak toositon, gluteeniton
Ohje: lämmitä jäiset leivokset ilman paperivuokia uunissa 175 °C:ssa
12 minuuttia tai mikrossa 45 - 50 sekuntia. Anna jäähtyä minuutti ennen
tarjoilua.
Pakaste
Myyntierä: 100 g (2,4 kg) GTIN: 6430026139813
Uutuus 015
u2
tammiku
Art. nro 214
Mini Suklaafondant
Pieni suklaaherkku! Tarjoa kahvi ja Mini suklaafondant
yhteishintaan ”Cafe Gourmet” -tyyliin ja asiakas saa virkistävän kahvin sekä suunsa makeaksi.
Ainesosat: kananmuna, tumma suklaa 16,9 % [58% kaakaota] (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi, emulgointiaine [soijalesitiini], luonnollinen
vanilja-aromi), voi, sokeri, vehnäjauho, tumma suklaa 8,9 % [72 % kaakaota] (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi, emulgointiaine [soijalesitiini], luonnollinen vanilja-aromi), mantelijauhe, kaakaojauhe 2,1 %.
Erikoisruokavaliot: vähälak toosinen
Ohje: jäisenä uunissa n. 10 min. (170°C) tai mikroaaltouunissa n. 40 sekuntia (650W).
Pakaste
Myyntierä: 48 kpl x 30 g
GTIN: 6430026132142
Art. nro 203
Suklaafondant Premium
uoto!
Uusi m
Suklaafondant Premium on herkullinen suklaajälkiruoka,
jonka sisällä on runsasti juoksevaa, täyteläistä tummaa
suklaata. Mantelijauho antaa tuotteelle hienostuneen ja
mehevän rakenteen. Lämmitä suklaafondant ja tarjoa sellaisenaan tai viimeistele ripauksella tomusokeria. Kokeile
myös jäätelön, vaniljakastikkeen tai kahviliköörillä maustetun mascarpone-kermavaahdon sekä marjojen kera.
Ainesosat: kananmuna, tumma suklaa 21,9 % [59 % kaakaota] (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi, emulgointiaine [soijalesitiini], luonnollinen
vanilja-aromi), voi, sokeri, vehnäjauho, maito, mantelijauhe, kaakaojauhe,
kaakaovoi.
Erikoisruokavaliot: vähälak toosinen
Ohje: jäisenä uunissa paperivuoan kanssa n. 15-18 min. (180°C) tai mikroaaltouunissa n. 30 sekuntia - 1 minuutti (350W). Huom! Älä lämmitä
Suklaafondanttia liian kuumassa uunissa, ettei sula suklaatäy te valu ulos.
Pakaste
Myyntierä: 20 kpl x 90 g (1,8 kg) GTIN: 6430026132036
Art. nro 700004
Suklaafondant Classic
Ainesosat: kananmuna, sokeri, voi, tumma suklaa 11,3 % [58 % kaakaota] (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi, emulgointiaine [soijalesitiini], luontainen vanilja-aromi), vehnäjauho, auringonkukkaöljy, kaakaomassa 5,8
% (kaakaojauhe [ josta vähennetty rasvaa], kasvisöljy, luontainen aromi,
emulgointiaine [soijalesitiini]), maito, nostatusaine [vehnätärkkelys, stabilointiaine [E405(i), happamuudensäätöaine [E500(ii)]).
Erikoisruokavaliot: Vähälak toosinen
Ohje: jäisenä esilämmitetyssä uunissa n. 18 minuuttia 180 °C. Mikroaaltouunissa n. 45-50 sekuntia keskiteholla (500 W). Älä lämmitä liian
kuumassa uunissa, ettei sula suklaa valu ulos.
Pakaste
Myyntierä: 12 kpl x 90 g
GTIN: 3700478570001
Myyntierä: 48 kpl x 90 g
GTIN 13700478570008
Huom! Pakkaus uudistuu vuonna 2015
Sivu 29
Suklaafondant Classic on hieman edullisempi, valuvan
herkullinen, lämmitettävä suklaaleivos. Suklaafondant käy
hyvin tarjottavaksi lämpimänä esim. jäätelön tai mansikoiden kera.
Art. nro 202
Suklaamarkiisi (tanko)
Suklaamarkiisissa on täyteläinen, suklainen
maku. Sen valmistuksessa on käytetty hieman kermaa, jonka ansiosta suutuntuma on
miellyttävän pehmeä ja tangosta saa jäisenä
leikattua helposti erikokoisia annoksia. Koristele suklaamarkiisi-annos esimerkiksi vadelmilla, lakoilla tai mintulla maustetulla appel­
siini­s alaatilla.
Ainesosat: Tumma suklaa 37 % (kaakaomassa, sokeri,
kaakaovoi, emulgointiaine [soijalesitiini], vanilliini), kananmuna, kerma, voi, liivate (peräisin siasta). Saattaa
sisältää pieniä määriä pähkinää.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton
Ohje: Leikataan jäisenä. Tarjoillaan sulaneena
n. 8-12 minuutin kuluttua.
Pakaste
Myyntierä: 4 x 650 g (2,6 kg). 10 - 14 annosta /tanko
GTIN: 4034053002021
Art. nro 980
Minimuffins-lajitelma, gluteeniton
Lajitelmassa neljä erilaista, voilla leivottua, gluteenitonta ja vähä­laktoosista minimuffinsia:
ƒƒ
ƒƒ
ƒƒ
ƒƒ
Suklaamuffinssi
Mantelimuffinssi
Kookosmuffinssi
Suklaa-pähkinämuffinssi
Sivu 30
Ainesosat: MINIMUFFINS SUKL A A: kananmuna,
suklaa 26 % (kaakomassa, sokeri, kaakaovoi, emulgointiaine: soijalesitiini, luontainen vanilja-aromi, voi, sokeri.
MINIMUFFINS PÄHKINÄ-SUKL A A: kananmuna, suklaa
26 % (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi, emulgointiaine:
soijalesitiini, luontainen vanilja-aromi), voi, sokeri, hasselpähkinä. MINIMUFFINS MANTELI: voi, sokeri, manteli, kananmuna, luontainen vanilja-aromi, suola. MINIMUFFINS
KOOKOS: voi, sokeri, manteli, kanan­m una, kookosjauho,
kookoshiutale.
Erikoisruokavaliot: gluteeniton, vähälak toosinen.
Ohje: sulatus jääkaapissa (säily y 14 vrk jääkaapissa).
Pakaste
Myyntierä: 96 x 15 g (1,44 kg)
GTIN: 6430026139806
ko
Klassik
Muut jälkiruoat
Art. nro 2180
Omena Frangipane-piiras, gluteeniton
Gluteenittoman Omena Frangipanen mantelijauhosta
valmistettu pohja on mehevän kostea, ja omenainen
täyte on koristeltu karamellisoidulla kanelilla. Tarjoa
sellaisenaan tai lämmitä kevyesti ja tarjoa vaniljakastikkeen kera. Sopii hyvin vaikkapa kokoustarjottavaksi.
Ainesosat: Omena (34,6 %), manteli (13,9 %), kananmuna,
sokeri, voi, perunatärkkelys, glukoosi-fruk toosisiirappi, vesi, inver ttisokeriliuos, kaneli, tomusokeri, hy y telöimisaine [E407, E415,
E440], happo [E330], happamuudensäätöaine [E331, E341],
säilöntäaine [E202 kaliumsorbaatti].
Erikoisruokavaliot: gluteeniton, vähälak toosinen
Ohje: Tarjoiluvalmis sulatettuna. Sulata huoneenlämmössä
n. 90 min ajan. Säily y huoneenlämmössä
2 vrk sulatuksesta tai 4 vrk
jääkaappilämpötilassa.
Pakaste
Myyntierä: 36 x 85 g ( 3,06 kg)
GTIN: 4047853171804
Art. nro 253
Mini Tarte Tatin
Ainesosat: karamellisoitu omena 77 % (omena 92 %, karamelli
8 % (sokeri, fruk toosi-glukoosi siirappi, vesi), happamuudensäätöaine [E330], hapettumisenestoaine [E300]), vehnäjauho, voi,
mantelijauhe, tomusokeri.
Erikoisruokavaliot: vähälak toosinen, soijaton
Ohje: poista suojakelmu. Lämmitä jäisenä uunissa 170 °C noin
10 minuuttia. Halutessasi voit kev yesti liekittää pinnan uunissa
lämmittämisen jälkeen, jolloin saat eloisamman ja sy vemmän
värin pintaan.
Pakaste
Myyntierä: 30 x 38 g ( 1,14 kg)
GTIN: 6430026132531
Sivu 31
Mini Tarte Tatin on muunnelma klassisesta Tarte Tatinista. Mini Tarte Tatinissa on murotaikinapohja, jonka päällä on
karamellisoitua omenaa. Pienikokoinen leivos sopii hyvin kahvin kanssa tarjottavaksi tai sitä voi käyttää osana isompaa
jälkiruokakokonaisuutta.
Art. nro 137
Suklaa Petit Fours minileivoslajitelma
Tyylikäs ja suussasulava lajitelma pieniä suklaaleivoksia, jotka on valmistettu osin käsityönä. Minileivokset on pakattu pahviselle tarjoilualustalle.
Sivu 32
Lajitelma: suklaa-kinuski leivos, suklaa-hasselpähkinä cup cake, suklaakerrospraliini,
pyöreä suklaaleivos.
Ainesosat: kerma, tumma suklaa, maitosuklaa, vehnäjauho, voi, kananmuna, sokeri,
manteli, vanilja-aromi, inverttisokeri, vehnätärkkelys, luontainen vanilja-aromi, nostatusaineet [E450, E500, E500ii], emulgointiaine [soijalesitiini, E471, rapsilesitiini], hasselpähkinä, emulgointiaine [E471, E475], auringonkukkaöljy, vehnäglukoosi, maito, maissijauho,
vesi, kaakaovoi, luontainen karamelliaromi, väriaine [E150c], laktoosi, maitorasva, vehnämallas, suola, dekstroosi, pintakäsittelyaine [E904]), maitojauhe, ohramallas, kaakaojauhe, pintakäsittelyaine (kalaliivate, maltodekstriini). Huom. Katso täydellinen ainesosalista etiketistä tai www.mondofresco.com
Erikoisruokavaliot: Ohje: Poista suojamuovi ja sulata n. 3 tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua.
Pakaste
Myyntierä: 50 x 12 g (600 g)
GTIN: 6430026131374
Art. nro 136
Petits Fours minileivoslajitelma
Petits Fours lajitelma tarjoaa juhlavia pirteitä hedelmän ja marjan makuisia- sekä suklaisia
minileivoksia! Pakkauksessa on kahdeksaa erilaista minileivosta.
Tarjoa pieni makea kahvin kanssa tai anna asiakkaan
valita lajitelma leivoksia yhteishintaan. Kokeile
myös kuohuviinin kanssa tarjoiltuna.
Lajitelma: sitruuna-mantelileivos, suklaa-vaniljatanko, vadelma-mantelileivos,
aprikoosi-mantelileivos, suklaatuulihattu, passionhedelmä-kookoskupoli, pistaasivadelmaleivos, suklainen mantelimuroleivos.
Ainesosat: Huom! katso tarkat ainesosalistat etiketistä tai www. mondofresco.com
Sitruuna-mantelileivos: kananmuna, sokeri, voi, mantelijauhe,
sitruunankuori, sitruunamehu, kerma, perunajauho, hyytelö, kiille, vehnäjauho.
Suklaavaniljatanko: kaakaokakkupohja, tumma suklaa, vaahtotäyte (maito, vesi, sokeri,
kananmunakeltuainen), kiille, kahviuute, kreemitäyte.
Vadelma-mantelileivos: marjasose (mansikka, vadelma, viinimarja, mustikka, kirsikka,
sokeri, vadelma, voi, kananmuna, mantelijauhe, kiille, hyytelö, kerma, vesi, perunajauho,
vehnäjauho, pistaasipähkinä.
Aprikoosi-mantelileivos: aprikoosi, leivospohja, hyytelö, maito, sokeri, voi, kananmuna,
mantelijauhe, kermatäyte.
Suklaatuulihattu: maito, tumma suklaa, kananmuna, vehnäjauho, voi, sokerikuorrute, kermatäyte, kaakaotahna, kaakaovoi, sokeri, vesi.
Passionhedelmä-mango-kookoskupoli: mangosose, passionhedelmäsose, kananmunavalkuainen,
tomusokeri, voi, vehnäjauho, sokeri, kookospähkinärouhe, hyytelö, perunajauho, mantelijauhe, inverttisokeri, leivinjauhe.
Pistaasi-vadelmaleivos: pistaasikakkupohja, (vehnäjauho, sokeri, kananmuna, vesi, kanan-munavalkuainen, vehnätärkkelys, luontainen pistaasiaromi, pinaattijauhe, leivinjauhe, stabilointiaine sorbitoli, emulgointiaine E471), vadelmasose, praliini
(sokeri, manteli, hasselpähkinä), sokeri, voi, hyytelö, vadelma, kaakaovoi, maitosuklaa, pistaasi-pähkinäpasta, vehnäkeksi,
maito, perunajauho, kananmuna, kasviöljy, hyytelö, leivinjauhe.
Suklainen mantelimuroleivos: suklaamurotaikinapohja, tumma suklaa, kaakovoi, maito, kerma, kananmunakeltuainen,
glukoosisiirappi, kiille, manteli, kreemitäyte, kaakaovoi.
Sivu 33
Erikoisruokavaliot: Ohje: Poista ensin suojamuovi ja sulata n. 3 tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua.
Pakaste
Myyntierä: 630 g (8 makua yht. 48 kpl)
GTIN: 6430026131350
Sivu 34
Art. nro 273
Art. nro 271
Juustokakku 90 g
Mini Juustokakku 30 g
Suositun annoskokoisen juustokaukun ihanan pehmeässä maussa on aavistus raikasta sitruunaa ja muro­
krokanttipohjaa maustaa kaneli. Tarjoa lakkahillon,
vadelmakastikkeen tai marjojen kera.
Pienikokoinen versio ihanasta juustokakusta! Pehme­ä n
kermaisessa mini juustokakussa on raikas täyte rapealla murokrokanttipohjalla. Tarjoa kahvin kera tai osana
jälkiruoka­l ajitelmaa.
Ainesosat: Juusto 26,7 % ( juusto, suola), kerma, sokeri, vehnäjauho, mantelijauho, kananmuna, kananmunan keltuainen, sitruunamehu
3,5 % (vesi, sitruunamehutiiviste), tumma sokeri, voi, perunatärkkelys,
luontainen vanilja-aromi, aromi, sitruunan kuori, kaneli.
Erikoisruokavaliot: soijaton
Ohje: Ota juustokakku pois suojamuovista. Sulata n. 4 tuntia + 4 °C.
Pakaste
Myyntierä: 16 kpl x 90 g
GTIN: 6430026132739
Ainesosat: kerma, tuorejuusto 23,3 %, sokeri vehnäjauho, kananmuna, voi, mantelijauhe, tumma sokeri, sitruunamehu 2,3 %, sitruunan
kuori 0,4 %, luontainen vanilja-aromi, kaneli.
Erikoisruokavaliot: soijaton
Ohje: Sulata jääkaapissa (+4 °C) n. 2 tuntia ja tarjoile.
Pakaste
Myyntierä: 30 x 30 g (0,9 kg)
GTIN: 6430026132715
ttu
Uudoisttee!
tu
Art. nro 282
Tiramisu (leivos)
Ainesosat: mascarponevaahto 61 % (kerma [kerma, stabilointiaine E407], maito, kananmunankeltuainen, mascarponejuusto 9 % [pastöroitu kerma, happamuudensäätöaine: sitruunahappo], sokeri, hy y telöimisvalmiste [sokeri, liivate {siasta}, vehnädekstroosi, maissitärkkelys],
muunettu perunatärkkelys), kahvisiirappi 22 % (vesi, sokeri, kahviuute 12 % [kahvi, vesi, sokeri]), rommi 4,7 % (väri E150b), marsalaviini
4.5% (sisältää sulfiitteja),kaakaokeksi (vehnäjauho, sokeri, vesi, kananmuna, vehnätärkkelys, kaakaojauhe 1,8 %, stabilointiaine: sorbitoli,
ohramallasjauho, nostatusaine [ammoniumkarbonaatti], munanvalkuaisjauhe, emulgointiaine E471), kaakaojauhe ( kaakaojauhe, muunnettu
perunatärkkelys).
Erikoisruokavaliot: soijaton
Ohje: poista suojamuovi ja -kääre. Sulata jääkaapissa (+4 °C) n. 3-4 tuntia ja tarjoile.
Pakaste
Myyntierä: 16 x 80 g ( 1,28 kg)
GTIN: 6430023132821 UUSI KOODI
Sivu 35
Marsalalla ja rommilla kostutettu kaakaokeksi yhdistettynä pehmeään Mascarpone-vaahtoon tarjoaa aidon italialaisen makuelämyksen kauniin leivoksen muodossa. Uudistetun tiramisuleivoksen päällimmäinen kerros on nyt
kuohkea pallo mascarponevaahtoa ja leivoskerrokset ovat sopivan kosteita. Tiramisu soveltuu hyvin jälkiruoaksi
à la carteen tai isoihin tapahtumiin.
Macaron Fingers
Kokoa itse Macaron-leivokset ja jälkiruoka-annokset Macaron-kekseistä. Nopea sulatus
ja gluteeniton ja maidoton jälkiruoka tai kahvileipä on täyttämistä vaille valmis!
Sivu 36
Art. nro 230
Art. nro 231
Macaron Finger Kaakao
Macaron Finger Vadelma
Ainesosat: sokeri, mantelijauhe, kananmunanvalkuainen, kaakaojauhe.
Erikoisruokavaliot: Gluteeniton, maidoton
Ohje: sulata 10 min + 4 °C
Pakaste
Myyntierä: 120 kpl x 10 g (12 x 3,5 cm) = 1,2 kg
GTIN: 6430026132302
Ainesosat: sokeri, mantelijauhe, kananmunanvalkuainen, luontainen
vadelma-aromi, väri.
Erikoisruokavaliot: Gluteeniton, maidoton
Ohje: sulata 10 min + 4 °C
Pakaste
Myyntierä: 120 kpl x 10 g (12 x3 ,5 cm) = 1,2 kg
GTIN: 6430026132319
Suklaakoristeet
Helppoa sekä näyttävää!
Art. nro 7203
Suklaaristikko koristesuklaa
Suklaaristikko on valmistettu herkullisesta vaniljalla maustetusta tummasta suklaasta. Suklaaristikkoa voi käyttää hyvin monella tapaa jälkiruokien koristeluun. Levystä (25 x 36 cm) on helppo ja nopea taittaa
annoksiin sopiva pala.
Ainesosat: Sokeri, kaakaomassa, kaakaovoi, emulgointiaine [soijalesitiini], vanilja.
Sisältää 45 % kaakaota
Erikoisruokavaliot: kananmunaton, gluteeniton, maidoton
Tuote ei ole pakaste
Myyntierä: 4 x 1,485 kg (sis. 44 lev yä 25 x 36 cm)
Säilytys: 12 - 20 °C, valolta- ja ilmalta suojattuna.
GTIN: 5410522200454
Art. nro 7204
Suklaatartaletti
Tummasta suklaasta valmistettu kippo, jonka voi täyttää esim. jäätelöpalloilla, pursotettavalla moussella tai hedelmillä. Hieno idea jälkiruokapöytään!
Ainesosat: Sokeri, kaakaomassa 44,0 %, kaakaovoi 6,0 %, luontainen vanilja-aromi,
soijalesitiiini.
Erikoisruokavaliot: kananmunaton, gluteeniton, maidoton
Tuote ei ole pakaste
Myyntierä: 2,184 kg (sis. 182 kpl x 12 g)
Säilytys: 12 - 20 °C, valolta- ja ilmalta suojattuna.
GTIN: 8711177123509
Art. nro 7205
Suklaasikari koristesuklaa
Ainesosat: sokeri, kaakaovoi 23 %, maitojauhe, kaakao­
massa 6 %, emulgointiaine (soijalesitiini), luonnollinen
aromi (vanilja).
Erikoisruokavaliot: kananmunaton, gluteeniton,
vähälak toosinen
Tuote ei ole pakaste
Säilytys: 12 - 20 °C, valolta ja ilmalta suojattuna
Myyntierä: 900 g (120 kpl)
EAN: 5410522418392
Myyntierä: 4 x 900 g ( = 4 x 120 kpl)
GTIN: 5410522417883
Huom! Suklaakoristeet eivät ole pakastetuotteita
Sivu 37
Suklaasikari on kaksivärinen maitosuklaasta ja
valkosuklaasta valmistettu suklaakoriste, joka
sopii erinomaisesti kruunaamaan jälkiruokaannokset kokonaisena tai kahtia taitettuna.
Yhdistä pursotettavan suklaamoussen kanssa
ja kokoa näyttävä jälkiruoka-annos.
Raakapakasteleivonnaiset
Art. nro 9301
Wienertanko vanilja
Vaniljakreemillä täytetty lehtitaikinaleivonnainen.
Ainesosat: vehnäjauho, vesi, margariini (kovettamaton kasviöljy [rapsi, palmu], vesi), vaniljatäy te 18 % (sokeri, maitojauhe, muunnettu maissitärkkelys, maltodekstriini, aromi, väri
E160a), sokeri, kananmuna, suola, ohramallasjauho. Suolapitoisuus 0,6 %.
Erityisruokavaliot: soijaton.
Ohje: sulatus 0-30 min. Kypsennys uunissa 25 min, 175 °C.
Raakapakaste
Myyntierä: 60 x 100 g ( 6 kg)
GTIN: 7616700133356
Art. nro 9300
Wienertanko mansikka
Mansikkatäytteinen lehtitaikinaleivonnainen.
Ainesosat: mansikkatäy te 36 % (mansikka, sokeri, muunnettu maissitärkkelys, hy y telöimisaine [pek tiini, E401], sakeuttamisaine [E461], happamuudensäätöaine [sitruunahappo], säilöntäaine [E202], luonnollinen aromi, väriuute [mustaporkkana, mustaherukka]),
vehnäjauho, margariini (kovettamaton kasviöljy [rapsi, palmu], vesi), vesi, sokeri, kananmuna, suola, ohramallasjauho. Suolapitoisuus 0,6 %.
Erityisruokavaliot: maidoton, soijaton.
Ohje: sulatus 0-30 min. Kypsennys uunissa 25 min, 175 °C.
Raakapakaste
Myyntierä: 60 x 100 g ( 6 kg)
GTIN: 7616700197457
Sivu 38
peat
a
r
n
ullise angot
k
r
e
H
rt
a
wiene -pusseiss
way
a
e
k
ta
Art. nro 9105
Ricotta-pinaattipaistos
Runsastäytteinen lehtitaikinaleivonnainen
Ainesosat: vehnäjauho, ricottajuusto 20 %, kasvimargariini (kasvirasva,
vesi, kasviöljy, suola, luontainen aromi), vesi, pinaatti 9 %, maitorahka,
maito, kuullotettu sipuli (sipuli, rapsiöljy), jodisuola, kananmuna, muunnettu tärkkelys, juusto, perunahiutale, sokeri, kauralese, mausteet, maitoproteiini. Suolapitoisuus 1,3 %.
Erikoisruokavaliot: Ohje: kuumenna uuni 220 °C (kier toilmauuni 200 °C.) ja laita jäiset
paistokset leivinpaperin päälle uunipellille noin 3 cm päähän toisistaan.
Paista noin 20 minuuttia, kunnes paistokset ovat kullanruskeita.
Raakapakaste
Myyntierä: 35 x 120 g ( 4,2 kg)
GTIN: 6430026139059
Art. nro 9114
Omenastruudeli
Runsastäytteinen kanelilla ja rusinoilla maustettu Omenastruudeli on erinomainen lämmin
jälkiruoka joko vaniljakastikkeen tai jäätelön kera. Se sopii loistavasti tarjottavaksi viileällä
syys- ja talvisäällä. Kauniin pinnan struudelille saat ripottelemalla päälle tomusokeria.
Struudeli kestää uudelleen lämmityksen, joten paistamisen jälkeen sen on hyvä antaa jäähtyä ennen annospaloiksi leikkaamista ja lämmittää juuri ennen tarjoilua uudelleen.
ko!
Klassik
Sivu 39
Ainesosat: omenakuutio 55 %, vehnäjauho, vesi, rusina, korppujauho (vehnäjauho, vesi, suola, hiiva),
sokeri, voi, kasviöljy, hasselpähkinä, mehunsitoja (muunnettu tärkkelys, sokeri,
happamuudensäätöaine [E330], aromit, väriaineet [E160a, E101]), kauralese,
glukoosisiirappi [vehnä], suola, kaneli, aromit, leivinjauhe (stabilointiaine [E450],
nostatusaine [E500], vehnäjauho), maitoproteiini.
Erikoisruokavaliot: vähälak toosinen, kananmunaton, soijaton
Ohje: laitetaan jäisenä esilämmitetty yn uuniin, paisto 190 °C
20-25 min. Lado struudelit riittävän väljästi uunipellille,
jotta myös sivut paistuvat kunnolla.
Raakapakaste
Myyntierä: 6 kpl x 550 g (n. 30-35 annosta / my yntierä)
GTIN: 4034053091148
Tilaanko vai teenkö itse?
0 kpl
0
1
it
t
y
y
annesn
scolta?
Vih
o Fre
ko Mond
n
a
a
il
t
i
a
itse v
-teenkö
:
EHT YNÄ
T ITSE T
E
S
K
U
N
sia
KUSTAN
vihannek
)
siteltyjä
ä
ik
ä, sie niä…
s
t
e
t
:
e
t
n
10 eur
keriher
Ainekse
o
s
,
a
jo
r
a a, pu
(porkkan
+5 eur
2 kg y hte e ns ä
0 g
ik inaa 80
ja f ilota
misee n,
e n pilkko
t
is
v
s
a
k
tekoon ja
me ne e
yyttie n
n
,
Työaikaa
n
e
e
s
2,5 h,
almistuk
hte e ns ä
y
…
s
massan v
u
),
a
r
e
0 eur / h
ielä frite
ee n on 2
in
sitte n v
+ 50 eur
lu
u
k
u
=
lkka siv
a
r
p
u
e
in
0
k
o
2
(k
,5 x
saa siis 2
ty ö m a k
ur / kpl)
l (0,65 e
1oo kp
65 eur /
TU NA:
A TILAT
T
L
O
C
S
E
FR
M O N DO
y y tt i
Vihannesn
kpl)
0,31 eur /
(
l
p
k
0
31 eur / 10
Porkkana
rösti
= 35 an 75 kpl
nosta
-teenkö
itse
vai tilaan
ko Mond
o Frescolt
a?
UKSET IT
SE TEHT
Ainekset
Y
NÄ:
: kuoritt
uja pork
sipulia, r
kanoita,
iisi- ja m
k a n a nmu
aissijauh
naa,
y hte e ns ä
oja, mau
5 k g , no
st
e ita,
in 3 eur
/kg 15 eur
Työaikaa
me ne e m
assan va
paistoon
lmistuks
, yksittä
e e n,
iste n an
muotoilu
n
o
ste n
un… noin
2 h ty ö m a k
saa siis 2
x 20 eu
r =
+ 40 e u r
Sivu 40
KUSTAN
N
M O N DO
55 € (1,4
8€ /anno
s)
FRESCOL
TA TILA
T TU NA:
Porkkana
rösti glu
tee niton
75 kpl =
1,20
(2 röstiä € /annos
/annos)
l
it 24 kp a?
a
f
r
a
ip
s
it
Lakr
rescolt
Mondo F
ilaanko
itse vai t
ö
k
n
e
e
t
-
HT YNÄ:
ITSE TE
T
E
S
K
U
N
on
KUSTAN
laktoosit
akastike ,
s
eria
it
r
k
k
o
a
s
L
:
ur
laata ja
k
u
Ainekset
s
10,50 e
,
ia
n
n a nmu
a
k
=
g
,
k
a
m
/
r
ke
eur
1,5 kg, 7
y hte e ns ä
k se e n,
valmistu
n
a
ss
a
m
oin 2 h
me ne e
y kse e n n
t
Työaikaa
y
d
h
+ 40 e u r
ä
jä
intiin,
o
r
=
o
r
m
r
u
a
e
m
x 20
saa siis 2
s)
ty ö m a k
0€ /anno
(2,1
50,50€
:
ATTUNA
OLTA TIL
C
S
g
E
R
F
ko) 600
M O N DO
ton (tan
si
o
o
t
k
la
arfait,
Lakritsap
Sivu 41
paletta
oa/24 vii
k
n
a
t
2
/
29,50 € 1,23 € /annos
=
Tuote
Tuotenumero
Mini Kana Yak itor i Soija
Kana Yak itor i Natural
12868
92818
Ricot ta-pinaat tipaistos
Wiener tanko Mansik ka
Wiener tanko Vanilja
9105
930 0
9301
Flammk uchen juusto-pepperonipapr ika
1107
Lohiravioli Rustico
Pecor ino-viik unaravioli Rustico
Pinaat tiravioli Rustico
Oliivi-tomaat tiravioli
Por tobelloravioli Rustico
Pesto-pinjansiemenravioli
Kasvislasagne Rustico
Capellet ti Taleggio
Cannelloni pinaat ti & r icot ta
V ihreä Kasvistor telliini
15417
15425
15411
15420
15412
15418
15574
15437
15436
15421
PASTAT
Flammk uchen juusto-pepperonipapr ika
Flammk uchen pekoni-sipuli
110 6
Flammk uchen pekoni-sipuli
1070
10 60
FLAMMKUCHEN
Mini-cock tail snacks
9101
6
50
12
30 0
12
150 0
20 0
250
24
250
250
250
9,0 0
10,0 0
3,0 0
7,20
3,0 0
3,0 0
3,0 0
3,0 0
3,0 0
3,0 0
1,80
1,80
3,0 0
3,0 0
6,0 0
6,0 0
4,20
2,0 0
3,0 0
1,05
3,0 0
1,05
1,60
3,0 0
2,64
2,70
2,56
0,48
2,0 0
781
1160
660
110 0
620
10 0 0
805
79 0
770
1050
730
1040
10 0 0
10 0 0
10 0 0
1210
1240
10 60
10 09
853
846
846
770
10 04
839
1118
1108
1108
149 0
4,8
20
19
239
184
202
5,0
287
280
160
260
150
240
19 0
19 0
180
250
175
250
240
250
7,7
6,8
9,4
3,9
10
6,5
6,2
6,9
8,6
8,7
9,6
9,5
9,6
9,5
4,0
240
6,3
250
295
6,5
13
20 0
242
4,7
267
19
5,3
263
28
5,3
263
202
9,1
204
6,3
186
Proteiinia g
360
Hiilihydraatteja g
Myyntipäällikkö
Janne Mäkinen
GSM 0400 445192
[email protected]
12
250
250
250
60
60
10
10
60
60
35
250
10 0
70
10 0
70
80
188
88
54
160
48
80
Energiaa kcal
Energiaa KJ
Myynti
Jarno Rame
GSM 050 356 0190
toimisto 010 470 1314
[email protected]
12
12
12
12
30
30
30 0
30 0
10 0
10 0
120
16
30
15
30
15
20
16
30
50
16
10
20
Markkinointi ja tuotetiedot
Leila Rissanen
GSM 040 573 3224
toimisto 010 470 1313
[email protected]
PAISTOKSET (raakapakasteita)
Kana Yak itor i Soija
Äy r iäisny y t ti
92805
92810
Kasvisr ulla
92832
V ihannesny y t ti
Samosa kasvisny y t ti 50 g
92829
Mini Kana- Yak itor i Chili
Samosa kasvisny y t ti 15g
92831
92845
Cock tailpalalajitelma
140
92869
Finger foodballs her k k usienipyör y kät
420
FINGERFOOD
6,1
5,5
41
8,1
19
14
14
13
14
30
33
26
30
8,8
20
Rasvaa g
22
11
41
47
24
36
18
37
30
32
27
31
26
27
27
27
6,3
4,0
8,9
8,5
5,8
5,2
3,8
5,3
10
4,2
11
10
11
10
13
27
15
21
23
15
4,0
40
6,9
8,5
6,6
6,9
6,6
x
x
x
x
1,4
1,4
1,3
1,5
1,5
0,3
0,3
0,3
1,1
0,5
0,5
0,4
0,7
1,7
1,0
2,0
2,4
2,0
2,4
0,7
0,6
1,3
1,2
1,2
x
x
x
x
x
x
1,2
1,5
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
1,5
1,3
x
0,9
Maidoton
ME paino kg
kpl / ME
ERIKOISRUOK AVALIO
Laktoositon
RAVINTOARVOT/ 100 g
VL*
PAKK AUSKOKO
Gluteeniton *
Ravintosisältö keskimäärin 100 g:ssa pakastetuotetta
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
Munaton
x
x
x
x
x
x
x
x
x
Soijaton
Sivu 42
Toimitusjohtaja
Mika Turunen
GSM 050 346 7016
toimisto 010 470 1312
[email protected]
Suolaa g
(NaCl)
Myyntipalvelu ja tilaukset
Puh. 010 470 1310
s-posti: [email protected]
Isonniitynkatu 7, 00520 Helsinki
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
Lisäaineeton
Paino g / kpl
Signature-leivos
291
Sivu 43
Petits Fours
Juustokak k u
273
136
Mini juustokak k u
271
Opera-leivos
T iramisu
282
Suk laa Petit Fours
O menastr uudeli
9114
292
Mini Tar te Tatin
253
137
Suk laamar k iisi
Suk laafondant Premium
Suk laafondand Classic
203
70 0 0 04
O mena Frangipane -piiras
Mini suk laafondant
214
202
90
Mud Cake
982
2180
30
Minimuf fins-lajitelma
980
45
48
52
16
16
16
30
16
6
30
36
4
4x12
20
48
24
96
0,63
0,60
1,04
1,04
1,80
0,9 0
1,28
3,30
1,14
3,0 6
2,60
4,32
1,80
1,44
2,40
1,44
3,15
2,88
3,0 0
3,0 0
3,0 0
0,60
0,78
2,60
2,40
2,40
2,40
1,12
3,60
1,68
1,40
1,40
4,50
4,50
4,50
4*1,44
2,0 0
2,0 0
1,16
4,80
185
1480
179 0
1830
1496
1630
110 0
750
696
1251
1586
1736
1792
1860
1795
2020
1778
1778
1523
1580
1571
1179
10 0 0
1272
140 0
1130
695
1188
719
741
59 0
847
635
648
49 0
454
480
480
722
750
355
350
430
440
358
392
260
179
166
299
379
417
430
446
430
49 0
425
425
368
381
379
282
240
304
330
270
166
284
171
179
142
204
152
155
115
108
115
115
173
180
5,5
5,5
5,7
6,3
6,3
6,8
4,8
2,7
2,3
4,9
8,0
6,8
7,6
7,9
6,7
9,0
5,5
5,5
4,1
4,5
7,7
4,0
2,0
4,4
3,4
2,6
2,3
4,9
5,3
3,3
4,0
3,8
4,9
3,8
3,8
2,7
3,5
3,5
1,7
6,4
38
38
43
26
34
30
27
27
28
25
17
35
38
41
37
38
37
37
17
18
16
23
18
22
25
24
21
35
18
11
7,8
11
16
18
17
13
17
17
16
20
20
20
26
34
22
27
15
6,4
6,4
20
31
28
28
28
28
34
28
28
32
33
32
19
17
22
24
18
7,9
14
9,1
13
10
16
7,3
5,5
5,5
5,2
4,5
4,5
11
6,9
0,4
0,3
0,2
0,1
0,1
0,1
0,2
1,2
1,1
0,6
0,8
0,5
1,3
1,2
0,6
0,3
0,3
0,9
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
Huom! katsothan aina viimeisimmät ainesosatiedot pakkauksen etiketistä. *Vähälaktoosinen = laktoosia alle 1 g / 100 g *Gluteeniton = gluteenia alle 20 mg / 1 kg
13
12
65
65
90
30
80
550
38
85
650
90
10 0
15
70
Suk laakak k u gluteeniton 70 g
940 / 970
72
6
40
50 0
Tumma suk laamousse
6
6
12
12
4
4
4
4
16
6
48
20
20
75
75
75
4*12
20
20
24
8 pss
50 0
50 0
Suk laakak k u gluteeniton 40 g
Maitosuk laamousse
375
376
Valkosuk laa-mascar ponemousse
374
50
65
650
60 0
60 0
60 0
70
961
Mustik kapar fait (annos)
Puoluk kapar fait (annos)
Ty r ni-vaniljapar fait (tanko)
305
309
Mint tu-suk laapar fait (tanko)
314
604
Vadelmapar fait (tanko)
L ak r itsipar fait (tanko)
310
312
Grand Mar nier Par fait (annos)
29 0
JÄLKIRUOAT
60 0
Per una-pekonistr uudeli
9006
70
60
35
Por k kanarösti gluteeniton
407
60
Tr y f felillä maustet tu per unak venelli
Per unarösti gluteeniton
405
60
120
515
Kasvisrösti gluteeniton
40 6
70
Per unagratiini Classic
509
45
10 0
Tomaat ti-kasviskohokas
Per unagratiini Premium
510
Por k kanakohokas
Mini Per unagratiini
511
90
60 0
502
A nnan per unat -annos
516
514
Veggie Fr ies kasvisranskalaiset
421
LISÄKKEET
CMYK
0/0/95/3
CMYK
0/0/70/5
CMYK
0/0/30/5
CMYK
0/0/50/3
Myynti
Toimisto 010 470 1310
s-posti: [email protected]
Toimitusjohtaja
Mika Turunen
GSM +358 (0)50 346 7016
toimisto (0)10 470 1312
[email protected]
Avainasiakaspäällikkö
Timo Vilén
GSM +358 (0)50 386 6252
[email protected]
Tuoteryhmäpäällikkö
Leila Rissanen
Puh. +358 (0)10 470 1315
[email protected]
Asiakaspalveluvastaava
Pia Viinamäki
toimisto +358 (0)10 470 1310
[email protected]
Ostokoordinaattori
Sasu Pentti
Puh. +358 (0)10 470 1314
sasu.pentti(at)mondofresco.com
Isonniitynkatu 7, 00520 Helsinki
Puh. 010 470 1310 • Fax 010 470 1311
s-posti: [email protected]
www.mondofresco.com