asiakasmaksujen kohtuullistamisen ja maksuista vapauttamisen

Transcription

asiakasmaksujen kohtuullistamisen ja maksuista vapauttamisen
Yhteislautakunnan liite nro 11 / 23.1.2014
ASIAKASMAKSUJEN KOHTUULLISTAMISEN JA MAKSUISTA
VAPAUTTAMISEN PERUSTEET JUVALLA JA RANTASALMELLA 1.1.2014
ALKAEN
Sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan
määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen
vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden
toteuttamista. (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (1992/734, 11§)
Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksuista ei ole erikseen säädetty asiakasmaksulaissa tai
– asetuksessa, joten kunta voi periä niistä päättämänsä maksun. Kun maksuista ei ole erikseen säädetty,
kuntien käytännöt vaihtelevat. Kunnan tulee kuitenkin ottaa huomioon maksuja koskevat yleissäännökset
1. Asiakasmaksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen
2. Kun kunta järjestää palvelut ostamalla ne yksityiseltä palveluntuottajalta, asiakkaalta peritään
samat maksut ja korvaukset kuin kunnan itsensä tuottamista vastaavista palveluista
3. Asiakasmaksu voidaan määrätä asiakkaan maksukyvyn mukaan. (Asiakasmaksulaki 1,2 ja 12 §).
4. Asiakkaan toimintakyky ja yksilölliset tarpeet vaikuttavat siihen, missä määrin hän käyttää asumista
tukevia palveluja. Asiakasmaksun tulee olla kohtuullisessa suhteessa asiakkaan käyttämien
palvelujen määrään
Kuntaliitto suosittelee, että kunnissa ja kuntayhtymissä olisi toimielimen hyväksymät periaatteet harkintaan
perustuvasta maksujen kohtuullistamisesta ja perimättä jättämisestä asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun
turvaamiseksi.
Palveluista peritään yleensä asiakasmaksu. Maksun kohtuullistaminen tai maksuista vapauttaminen
tehdään erityisen perustellusta syystä, kuitenkin aina yksilöllisen tilannearvion perusteella. Asiakasta
ohjataan hakemaan hänelle kuuluvat ensisijaiset etuudet, kuten Kelan hoitotuki ja asumistuki. Mikäli
näiden myöntäminen viivästyy, voidaan maksu määrätä ko. ajalta alempana ja korjata tarvittaessa maksu
etuisuuksista saadun päätöksen jälkeen.
Asiakasmaksu määrätään yleensä aina toistaiseksi ja tarkistetaan vähintään kerran vuodessa tai
tarvittaessa. Maksujen kohtuullistaminen edellyttää, että asiakasmaksut on ensin määrätty todellisen
yksilöllisen maksukyvyn arvioinnin perusteella. Lyhyttä, vähintään yhden kuukauden kohtuullistamista tai
maksuista vapauttamista sovelletaan silloin, kun asiakkaalla on kohtuuttomia, äkillisiä tai kertaluonteisia
esim. terveydenhuoltoon liittyviä kustannuksia.
Asiakkaan tulot ja menot määritellään asiakasmaksulain ja – asetuksen mukaisesti, jonka mukaan myös
asiakasmaksut määritellään. Maksuja kohtuullistettaessa tulona ei huomioida laskennallista metsätuloa.
Kohtuullistaminen ja maksuvapautus kohdistuvat ensisijaisesti määritettyyn tehostetun kotihoidon
kuukausimaksuun ja toissijaisesti tehostetun palveluasumisen tukipalvelumaksuun.
Ko. maksua tai maksuja alennetaan niin, että asiakkaalle pystytään turvaamaan vähintään 160 €/kk
käyttövaraa. Ns. kakkosasuntoon liittyviä kustannuksia ei huomioida menoina. Poikkeuksena ovat äkilliset
tai pakottavat olosuhteet, mutta silloinkin vain pääsääntöisesti yhden kuukauden ajalta.
Asiakasmaksujen kohtuullistaminen tai maksuista vapauttaminen perustuu asiakkaan nettotuloihin, joista
menoina vähennettäväksi hyväksytään mm. seuraavat kustannukset kuukaudessa:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
vuokra (jos asiakas saa asumistukea, omavastuuosuus)
sähkö- ja vesilasku sekä kotivakuutus
ateriamaksu
tukipalvelumaksu
tehostetun kotihoidon kuukausimaksu
kohtuullinen pyykki – ja siivousmaksu
lääkekustannukset:
- todelliset sv-korvattavat, lääkärin määräämät lääkekustannukset jaettuna 12:lla
- vuosittainen lääkemaksukatto jaettuna 12:lla
8. Hygieniatarvikkeet ja - välineet
9. Muut mahdolliset maksut
Käyttövaralla (vähintään 160 €/kk) katettavaksi jää asiakaskohtaisia, yksilöllisiä ja vaihtelevia kustannuksia,
joita ovat mm.
- ei sv-korvattavat lääkkeet
- parturi-kampaamo - ja jalkahoitopalvelut
- kauppapalvelut
- paikallisliikennemaksut
puhelinmaksut
- vaatemenot
- harrastus- ja viriketoiminta
- muut henkilökohtaiset hankinnat
Asiakasmaksujen kohtuullistamista ja maksuista vapauttamista haetaan kirjallisesti. Hakemuksen teossa
avustetaan tarvittaessa. Päätöksen maksujen kohtuullistamisesta tai maksuista vapauttamisesta tekee
Juvan kunnan hallintosäännön mukaisesti sosiaalipalvelupäällikkö.