Talouden tärkeät tunnusluvut (Nopanen) - ProAgria Etelä

Transcription

Talouden tärkeät tunnusluvut (Nopanen) - ProAgria Etelä
25.11.2014
Talouden tärkeät
tunnusluvut
Lihatilan talous- hankkeen päätösseminaari
27.11.2014 Alahärmä
Ari Nopanen
Toimitusjohtaja
ProAgria Liha Osaamiskeskus
p. 0400-432582
[email protected]
Rakennekehityksen vaikutuksia
– Tilakoon kasvu näkyy pääomavaltaistumisena sekä riskien kasvuna
– Tehokkuusvaatimus kasvaa tuotantokustannusten nousun ja
kalliiden investointien johdosta
– Ulkopuolisten työntekijöiden käyttö yleistyy
– Yhteisyritysten määrä kasvaa
– Osakeyhtiöittäminen yleistyy
– Yrittäjän työpanoksen kohdentuminen muuttuu käytännön töistä
johtamistöihin
– Maatalousyrityksen johtaminen lähentyy muun yritystoiminnan
johtamista
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
1
25.11.2014
Yrityksen kasvun myötä vanhoilla toimintatavoilla ei enää
pärjää parhaalla mahdollisella tavalla
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Hyvä strategia tuo kilpailuetua
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
2
25.11.2014
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Talouden hallinnan ehtoja
•
•
•
•
•
Tietty kiinteä –ja muuttuva panosmäärä on pakko käyttää
tuotannossa, ellei toimintaa lopeteta
Yrittäjällä on mahdollisuus optimoida panoksista
kustannustehokkain yhdistelmä ja varmistaa, että panokset
käytetään tehokkaasti hyväksi (ostotoiminta, lajikkeet,
eläinaines, olosuhteet, suunnittelu, yhteistyö jne.)
Tuotannon tehostaminen vaatii resursseja ja on vaikeaa
lyhyellä aikavälillä
Tehostaminen ”kuluu” jo tällä hetkellä laskevien tukitasojen
sekä kustannusten nousun kompensaatioon
Yrittäjällä on mm. vaihtoehtoina
– tehostaa tuotantopanosten käyttöä
– parantaa tuotantotuloksia
– kasvattaa tilakokoa skaalaetujen saavuttamiseksi
– Laskea ja optimoida vaihtoehtoja useista eri
näkökulmista päätöksenteon tueksi
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
3
25.11.2014
Talouden ja optimoinnin pelikenttä
+ Tuet?
Tuotemäärä
X
Tuotehinta
Tuottavuus
Panosmäärä
X
= TUOTOT
Hintasuhde
Kannattavuus
Panoshinta
= KUSTANNUKSET
= Voitto/tappio
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Onnistumisen arviointi laskennan ja
tunnuslukujen avulla
VEROTUKSEN TULOS
+ Tuotot
+ Tas.var.tuloutus
– Kulut
– Veropoistot
– Tehty tasausvaraus
= Voitto/tappio
+ - Korjauserät
– Korkokulut
= Maatalouden tulos
+
–
–
–
=
–
=
+
–
=
–
=
KANNATTAVUUS
Tuotot
Kulut
Yrittäjäperheen
palkkavaatimus
+Varastojen muutos ym
Käyttökate
Poistot
Liiketulos
Korkotuotot
Korkokulut
Nettotulos
Oman pääoman
korkovaatimus
Yrittäjän voitto
+
+
+
+
+
–
–
–
–
–
–
=
MAKSUVALMIUS
Tulot
Korkotulot
Omaisuuden myynti
Lainojen nosto
Yksityissijoitukset
Menot
Korkomenot
Verot
Lainojen lyhennykset
Investointimenot
Yksityisotot
Yli/alijäämä
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
4
25.11.2014
Toiminta on kannattavaa, mutta kassa on
koko ajan tyhjä
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Esimerkkiyritys
Kannattavuus
1 LIIKEVAIHTO
2.Liiketoiminnan muut tuotot
3 LIIKETOIMINNAN TUOTOT YHTEENSÄ
4 Ostot tilikauden aikana
5 Ulkopuoliset palvelut
6 Henkilöstökulut
7 Liiketoiminnan muut kulut
8 Varastojen lisäys/vähennys
9 KÄYTTÖKATE
10 Suunnitelman mukaiset poistot
11 LIIKETULOS
12 Tuotot osuuksista ja muista sijoituksista
13 Muut korko- ja rahoitustuotot
14 Korkokulut ja muut rahoituskulut
15 Välittömät verot
16 NETTOTULOS
17 Satunnaiset tuotot
18 Satunnaiset kulut
19 KOKONAISTULOS
KANNATTAVUUDEN TUNNUSLUVUT
Käyttökate-% = käyttökate / liikevaihto
Kulut / Liikevaihto (%)
Liikevaihto / tase (%)
Liiketulos-% = liiketulos / liikevaihto
Nettotulos-% = nettotulos / liikevaihto
Sijoitetun pääoman tuotto-% =
(nettotulos+korkokulut) / sijoitettu oma po keskim.
Maksuvalmius
+
=
+/=
=
+
+
=
+
=
Toteutunut
tilikausi, e
500 000
10 000
510 000
330 000
10 000
20 000
5 000
-10 000
135 000
75 000
60 000
0
0
22 000
7 600
30 400
0
0
30 400
27,0 %
73 %
67 %
12,0 %
6,1 %
5,2 %
Liiketoiminnan tuotot yhteensä
Liiketoiminnan kulut
Kulusuhde %
Korot
Verot
TULORAHOITUS
Lainan lyhennykset (-)
KASSAJÄÄMÄ
Kassajäämä/liikevaihto
Osingot/yksityisotot
Investoinnit
Investoinnit/liikevaihto
Lainan nostot
KASSAN YLI/ALIJÄÄMÄ
Kassaylijäämä/liikevaihto
Alkukassa
20 000
KASSAVARAT
VAKAVARAISUUDEN TUNNUSLUVUT
Omavaraisuusaste = Oma pääoma / taseen
loppusumma-ennakot
Suhteellinen velkaantuneisuus = velat / liikevaihto
Nettovelat/Käyttökate
Gearing = (korollinen vieras pääoma rahat&arvopaperit) / oma pääoma
MAKSUVALMIUDEN TUNNUSLUVUT
Quick Ratio = rahoitusomaisuus / lyhytaikainen
vieras pääoma
Current Ratio = vaihto-om. + rahoitusom. /
lyhytaikainen vieras pääoma
Toteutunut Hälytys Tavoite
510 000
365 000
72 %
22 000
7 600
115 400
-105000
10 400
2%
< 5 % > 10 %
35 000
20 000
4%
0
-44 600
<2%
>8%
-9 %
-24 600
18 %
166 %
7,4
> 200 %
>6
> 30 %
< 100 %
<3
4,22
>4
<1
0,13
< 0,2
> 0,4
0,7
> 1,7
ProAgria Keskusten ja0,69
ProAgria<Keskusten
Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
5
25.11.2014
Ilman mitattuja tuloksia ja tunnuslukuja
on vaikea johtaa yritystä ja kehittää
toimintaa
Tiedätkö varmasti, miten yritykselläsi
menee?
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Talouden hallinnan kulmakivet
Kannattavuus = Toimintaedellytykset
Maksuvalmius = Riittävätkö rahat?
Vakavaraisuus = Millä riskitasolla toimitaan ja kasvaako
yrityksen arvo?
Vaaditaan
ajantasainen seurantajärjestelmä koko tilan ja
päätuotannonhaaran osalta
ajantasainen suunnitelma tulevaisuuden osalle sekä
vaihtoehtolaskelmat, skenaariot ja riskianalyysi
tavoitteet ja reagointi poikkeamiin
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
6
25.11.2014
Taloudenhallinta -järjestelmä
Tuotannonseuranta -järjestelmä
Budjetti
Kasvi- ja kotieläin
Kirjanpito
Tulosanalyysi
Koko yritys
Taloussuunnitelma
2-10 vuodelle
Laskutus
Tunnuslukuanalyysi ja kirjallinen raportointi
Päivä/kk
Vuosi
2-10 vuotta
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Tärkeät tunnusluvut
KANNATTAVUUS
•
•
•
•
•
Kulut / Liikevaihto
> 20 %
Käyttökate % < 10 %
> 5%
Nettotulos % < 1 %
Sijoitetun pääoman tuotto %
Euromääräinen tulos
<0%
> 10 %
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
7
25.11.2014
Tärkeät tunnusluvut
MAKSUVALMIUS
• Kassajäämä (euroa)
<5%
> 10 %
• Kassajäämä/liikevaihto %
• Kassaylijäämä / liikevaihto % (huomioi myös yksityisotot ja
investoinnit sekä antaa kuvan riskimarginaalista)
<2%
>8%
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Tärkeät tunnusluvut
VAKAVARAISUUS
< 20 %
> 30 %
• Omavaraisuusaste %
• Suhteellinen velkaantuneisuus ( Velat/
liikevaihto) %
> 200 %
< 100 %
>6
<3
• Velat / Käyttökate
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
8
25.11.2014
Case talouden seuranta
Tulosanalyysi
Excel-sovellus
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Tuloksen arviointiin ei riitä
pelkästään yrityksen sisäinen
tarkastelu ja vertailu aiempiin
vuosiin vertailu myös muihin
yrityksiin tärkeää
Vertailutietokantoja:
ProAgrian järjestelmät (Taloustieto- ja lohkotietopankki)
MTT Taloustohtori
Balance Tilasto
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
9
25.11.2014
ProAgrian Taloustietopankki:
Emolehmätuotanto
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
10
25.11.2014
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Balance Tilasto
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
11
25.11.2014
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Budjetti on talouden seurannan tärkeä työkalu
01/15
TULOT
- MENOT
+ Metsätalouden ja muun yritystoiminnan tulot-menot
+ Korko- ja rahoitustuotot
- Korko- ja rahoituskulut
- Verot
YRITYSTOIMINNAN TULORAHOITUS
- Lainan lyhennykset
YRITYSTOIMINNAN KASSAJÄÄMÄ
+/-Yksityistalouden tulot-menot
Reagointi
KOKO TALOUDEN KASSAJÄÄMÄ
- Investoinnit
+ Lainojen nostot
+ Avustukset
+/- arvonlisävero
KUUKAUSITTAINEN JA VUOTUINEN KASSA
YLI/ALIJÄÄMÄ = RISKIMARGINAALI
KASSAVARAT 31.12.
S
E
U
R
A
N
T
A
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
12
25.11.2014
MAKSUVALMIUSBUDJETTI
Vuosi:
Tammi-
Budjetoi ja
seuraa
Toteuma
Huhti-
Alv-% maaliskuu
MAATALOUDEN TULOT
Maitotulot
Eläinmyyntitulot
Kasvituotteiden myyntitulot
Kotieläintuet
Peltotuet
Urakointitulot
Muut arvonlisäverolliset tulot
Muut arvonlisäverottomat tulot
MAATALOUDEN TULOT YHTEENSÄ
14 %
24 %
14 %
130000
Toteuma
Heinä-
kesäkuu
128788
Toteuma
145000
148766
165000
MAATALOUDEN KATE
Metsätalouden tulot
24 %
Metsätalouden arvonlisäverottomat tulot
Metsätalouden menot
24 %
Metsätalouden arvonlisäverottomat menot
METSÄTALOUDEN KATE
159000
5000
130000
128788
145000
148766
165000
164000
16000
15000
16000
15000
16000
15000
60000
50000
10000
61000
42000
5000
80000
10000
90000
13000
60000
50000
10000
18000
54000
60000
9000
19700
15000
3000
1000
3000
16700
3400
6000
2000
4500
6000
10000
6000
158000
143100
114000
122500
165000
173700
-28000
-14312
31000
26266
0
-9700
0
0
0
0
0
0
5000
Muun yritystoiminnan tulot
24 %
Muun yritystoim. arvonlisäverottomat tulot
Muun yritystoiminnan menot
24 %
Muun yritystoim. arvonlisäverottomat menot
MUUN YRITYSTOIMINNAN KATE
0
0
0
0
0
0
YRITYSTOIMINNAN KATTEET YHTEENSÄ
-28000
-14312
31000
26266
0
-9700
+ Palkkatulot
+ Muut yksityistalouden tulot
- Lainojen korkomenot
- Lainojen lyhennykset
- Verot
- Yksityistalouden kulutusmenot
KOKO TALOUDEN KASSAJÄÄMÄ
-3000
-5000
-36000
-3000
-6500
-23812
-2000
-9000
-3000
-5000
12000
-2000
-9000
-3000
-4000
8266
- Investoinnit
24 %
+ Omaisuuden myynti
24 %
+ Avustusten nosto
+ Korkotukilainojen nosto
+ Muiden lainojen nosto
+ Talletusten nosto
- Talletusten teko
+ Myyntien arvonlisäverot
- Ostojen arvonlisäverot
-/+ Ed. vuoden alv-tilitys tai -palautus
RAHAVAROJEN MUUTOS +/RAHAVARAT KAUDEN ALUSSA
RAHAVARAT KAUDEN LOPUSSA
MAKSUVALMIUSBUDJETTI TammiVuosi:
maaliskuu
RAHAVAROJEN MUUTOS +/-33880
RAHAVARAT KAUDEN ALUSSA 40000
RAHAVARAT KAUDEN LOPUSSA 6120
Toteuma
joulukuu
24 %
24 %
MAATALOUDEN MENOT
Palkkausmenot
Urakointipalveluiden osto
24 %
Eläinten osto
24 %
Rehujen osto
14 %
Muut kotieläintalouden menot
24 %
Lannoitteet ja kalkki
24 %
Siemenet, kasvinsuojelu ym.
24 %
Polttoaineet, sähkö ym.
24 %
Koneiden korjaus ja pienkalusto
24 %
Rakennusten, ojien ym. korjaus
24 %
Vuokramenot
0%
Vakuutusmaksut
Muut arvonlisäverolliset menot
24 %
Muut arvonlisäverolliset menot
10 %
Muut maatalouden menot
MAATALOUDEN MENOT YHTEENSÄ
Loka-
syyskuu
-3000
-5000
-8000
-3000
-10000
-22700
-50000
-48600
10000
35000
10000
35000
31200
-29080
30909,12
-26544
34800
-15520
35703,84
-16800
39600
-42760
39360
-43752
-33880
40000
6120
-19447
40000
20553
31280
6120
37400
27170
20553
47723
-16160
37400
21240
-30692
47723
17031
Koko
Toteuma
vuosi
0
0
590000
594554
0
0
5000
6000
90000
89900
0
5000
0
0
0
0
245000
253900
685000
695454
0
0
0
0
16000
15000
64000
60000
0
0
60000
70000
180000
185000
80000
75000
260000
267000
10000
8000
40000
35000
18000
19700
15000
16700
15000
17900
3000
3000
6000
9000
3000
0
10000
10000
10000
10000
15000
15000
15000
15000
5000
4000
10000
4000
0
0
0
0
199000
200000
636000
639300
0
0
46000
53900
49000
56154
0
0
12000
10000
12000
10000
0
0
0
0
0
0
12000
10000
12000
10000
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
58000
63900
61000
66154
0
0
0
0
0
0
-2000
-2000
-4000
-4000
-9000
-9000
-18000
-18000
-3000
-3000
-12000
-12000
-5000
-5600
-20000
-26100
39000
44300
7000
6054
0
0
-50000
-64200
-100000
-112800
0
0
10000
10000
35000
35000
30000
30000
30000
30000
0
0
0
0
38880
40320
144480 146292,96
-41920
-46308
-129280
-133404
0
0
ProAgria Keskusten
ja ProAgria
Keskusten
Liiton
15960
4112
-2800
-18857
johtamisjärjestelmälle
ryhmäsertifikaatti
21240
17031 on myönnetty
40000
40000
37200
21143
37200
21143
150000
158000
5000
90000
6000
89900
Toteuma HuhtiToteuma HeinäToteuma LokaToteuma Koko Toteuma
kesäkuu
syyskuu
joulukuu
vuosi
-19447
31280
27170
-16160
-30692
15960
4112
-2800 -18857
40000
6120
20553
37400
47723
21240
17031 40000 40000
20553
37400
47723
21240
17031
37200
21143 37200 21143
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
13
25.11.2014
Mikä yhdistää hyvän kassan
hallinnan omaavia tiloja
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Hyvät yrittäjäominaisuudet, rahat pysyvät näpeissä
Tuotannon tehokkuus hyvä
Neuvottelu- ja kilpailutustaidot
Vakavaraisuus kunnossa, tulorahoituksella kyetään
hoitamaan perusinvestoinnit
Vahva kassa kestää helposti markkinahintojen vaihtelut
Budjettia ja kirjanpitoa seurataan säännöllisesti
Yksityistalouden rahaliikenne erillään maatalouden
rahaliikenteestä
Koko tilan kehittäminen perustuu pitkän aikavälin
suunnitelmaan
Tehty investointi on saatu nopeasti tuottamaan ja
rakennuskustannukset ovat pysyneet suunnitellulla tasolla
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Mitä palveluja tarjoamme?
• Kirjanpito
• Kassabudjetointi ja
seuranta
• Asiantuntijapalvelut
• Taloushallintopalvelut ja
raportointi
• Hallituspalaverit
Toimimme sähköisessä
toimintaympäristössä.
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
14
25.11.2014
ProAgrian Tilipalvelut
Tilipalvelut – yhdistää johtamisen, talouden ja tuotannon
Räätälöidyt palvelut
Peruspalvelu
- Kirjanpito
- Välitilinpäätös
- Tilinpäätös
- Veroilmoitus
Analysoi
Luvut
Suunnittele
Vuotuinen johtamis- ja
taloussparraus
- Tulosanalyysi ja muut
talousanalyysit
- Tulevaisuuskeskustelu
ja tavoitteet
- Tukihakuneuvonta
- Budjetointi ja
kassavirtalaskelma
Johtamispalvelut
- Tuotantoprosessit
ja neuvonta
- Hallitusmallityöskentely
- Investointi- ja
elinkeinosuunnitelmat
- SPV
- Yhtiöittäminen
Tee
Tilasihteeripalvelut
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Investointivaihe talouden
näkökulmasta
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
15
25.11.2014
Investointisuunnittelussa otetaan kantaa yrityksen
tulevaisuuden strategioihin ja annetaan niille
taloudelliset arvot
Tavoite (esim. kannattavuus),
jolla selkeä mittari
Strategia 1
Yritys
Strategia 2
Strategia 3
Strategia 4
Nykytilanne
Toimiala ja
toimintaympäristö
Jatketaan ennallaan
Strategia 5
Luovutaan esim.
nykyisestä
tuotantosuunnasta ja
jatketaan uudesta
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Kasvustrategian perusedellytys = tiedä
yrityksesi nykytilanne mahdollisimman
tarkasti
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
16
25.11.2014
Maatilan kasvun hallinta
Käyrä voi kuvata mm.
liikevaihtoa, tuotannon
tehokkuutta, kannattavuutta
”Kuolemanlaakson –
vaihe” johtamisen
haasteellisin vaihe
Nykyhetki
Tilanpidon aloittaminen,
investointi, suuri strateginen
muutostilanne
15.vuosi
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Kannattava yrityksen kasvattaminen
•
•
•
•
•
•
Investointi = rahan sijoittamista pitkällä aikavälillä tuloa tuottavaan kohteeseen
Investoinnin on maksettava itsensä takaisin määritetyssä ajassa ja tuotettava
tavoiteltu tuotto sijoitetulle pääomalle ja toisin päin, laina on maksettava
korkoineen takaisin määritetyssä ajassa
Yritystoiminnassa on usein mahdollista toimia pitkään ilman investointeja poistojen pienentymisen kautta yrityksen kannattavuus näyttää lukujen
perusteella kohentuvan
Pidättäytymällä investoinneista toiminta loppuu kuitenkin pitkällä aikavälillä
Investointien koot ovat kasvaneet merkittävästi rahoitustarpeet kasvavat riskit kasvavat
Rahoituksen suunnittelu on keskeinen työvaihe investoinnin
suunnitteluprosessissa
– Kustannusarviossa pysyminen
– Investoinnin lainoituksen suunnittelussa muistettava, että avustuksen ja
KTL:n saa nostettua vasta toteutusvaiheen mukaan tarvitaan rahoitus
investointihetkelle!
– Muista käyttöpääomanrahoitus
– Muista liitännäisinvestoinnit
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
17
25.11.2014
Eri vaihtoehtojen ja riskien arviointi
herkkyysanalyyseillä
Yritystoiminnan kassajäämä 2010-2018
250000
200000
150000
100000
50000
0
2010
2011
2012
2013
2014
2015
2016
2017
2018
-50000
-100000
-150000
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Strateginen valinta
Verkostoituminen
•
•
•
•
Kaikkea ei ole tarkoitettu tehtäväksi yksin tai perheen voimin
Keino etsiä uusia ratkaisuja, miten tilan tuotantoprosessit
järjestetään ja miten työhuippujen työvoimatarve hallitaan
Usein kasvun edellytys, sillä kasvu sitoo entistä enemmän
pääomaa kiinni
Verkostoituminen tuo pääsääntöisesti lisähyötyjä
– Yhteisyritykset
– Urakointipalveluiden osto tai tuottaminen
– Tiedon, kokemusten ja riskin jakaminen
– Vaatii usein asenteessa muutoksia
LIHANTUOTANTOTILA
Itse tehden
ydinosaaminen
Ulkoistettu toiminto
Yhteistyössä
toteutettava toiminto
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
18
25.11.2014
Miten talousriskit hallitaan
• Tehokas tuotanto, jonka avulla yksikkökustannukset
pidetään kurissa
• Ruokintaosaaminen sekä rehukustannusten hallinta
• Kassatilanteen ja maksuvalmiuden riittävä ylläpito
• Onnistuminen investoinneissa
• Hyvä johtaminen ja strategia
• Ostojen ja myyntien hallinta sekä ajoittaminen
• Varastojen hyödyntäminen
• Markkinoiden ja toimialan seuranta
• Suojaaminen mm. sopimuksilla
• Vakuuttaminen
• Tilojen välisen yhteistyön lisääminen
ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton
johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
19