Pannaria Ruotsi Taistelijat

Transcription

Pannaria Ruotsi Taistelijat
Ruotuväki, PL 25, 00131 HKI MP2 Itella Oyj
Ukrainan kriisi alleviivaa yhteistyötä
Suomen ja Ruotsin yhteistyöllä pyritään käytännön hyötyihin
uutiset, sivu 4
puolustusvoimien uutislehti
53. vuosikerta n:o 3 (1158) 5.2.2015 verkossa > www.ruotuvaki.fi
Grafiikka: Eetu Lehmusvaara
Päätehtävät
keskiössä
Puolustusvoimauudistus on nyt takana ja maavoimat katsoo eteenpäin. Maavoimien komentajan,
kenraaliluutnantti Seppo Toivosen mukaan vaikeat
vuodet ovat kertausharjoitusten osalta ohi ja reservin osaamista päästään aidosti vahvistamaan.
Tulevana vuonna mahdollisuus kertaamiseen järjestetään yhteensä 12 000 reserviläiselle. Harjoitusmääriä nostaa osaltaan myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa tehtävä yhteistyö.
uutiset, sivu 3
Ruotsi
Taistelijat
Pannaria
uutiset, sivu 4
kentällä, sivu 10
vapaalla, sivu 15
pohtii uusiksi
puolustustaan
Lapin luonnon
kovassa koulussa
tähtikokin
tyyliin
2
ruotuväki 3/2015
pääkirjoitus
nurkka
5.2.2015
Tietovuodosta yhteistyöhön
Osallistuminen Viron Ämarissa toteutettavaan ilmaharjoitteluun on saanut kohtuuttomat mittasuhteet julkisuudessa. Median itse
luoman kohun alle on peittynyt ikävä ilmiö,
luottamuksellisen materiaalin vuotaminen
valtiohallinnosta. Kohu sai alkunsa, kun ulkoja turvallisuuspoliittisen valiokunnan (utva)
kokouksesta vuoti tietoja lehdistölle. Väitettiin, että tuossa kokouksessa tasavallan presidentti ja ulkoministeri puuttuivat harjoitukseen, kun puolustusvoimien harjoitusohjelmaa käytiin läpi. Tasavallan presidentti Sauli
Niinistö piti aiheesta lehdistötilaisuuden, jossa
hän sanoi halunneensa
vain aiheesta
lisää
tietoa.
Puolustusministeri Carl Haglundia huolestuttaa tietovuoto. Ruotuväen haastattelussa
hän sanoo, ettei näe draamaa itse harjoituksessa mutta suurempi huoli on se, että utvan
keskusteluita vuotaa julkisuuteen. Ämarin
harjoitusasia ei ollut ensimmäinen vuoto, ja se-
”Päätösten yhteensovittaminen Ruotsin
kanssa on arkipäivää.”
kin vain osittainen. Tämä selektiivisyys vaikuttaa siltä, että vuotamisella tuntuu olevan
joku tarkoitusperä.
Myös eduskunnan puolustusvaliokunnassa
puitiin harjoitusta viime viikolla. Valiokunnan
puheenjohtaja Jussi Niinistö vaati utvan vuotojen tukkimista MTV3:n haastattelussa. Hän
arveli, että valiokunnassa on poliitikkoja tai
virkamiehiä, jotka haluavat toiminnallaan vaikuttaa Suomen linjaan.
* * *
On ymmärrettävää, että lehdistö ei näe vuotoa ongelmallisena. Lehdistönhän sanotaan
elävän vuodoista.
Täysin läpinäkyvä yhteiskunta ei kuitenkaan ole mahdollinen. Ulko- ja turvallisuuspoliittisella johdolla tulee olla mahdollisuus
käsitellä asioita ehdottomalla luottamuksella.
Jos luottamukselliset kansainväliset asiat joutuvat julkisuuteen, Suomen maine luotettavana yhteistyömaana on vaarassa.
neen lähiaikoina, kun harjoituksesta saadaan
yksityiskohtaisempaa tietoa. Puolustusvoimilla, etenkin ilmavoimilla, on paljon kansainvälistä harjoitustoimintaa, myös Yhdysvaltojen
ja Naton kanssa. Jos kyseessä ei ole tällä kertaa normaalista harjoittelusta poikkeavaa toimintaa, osallistumiselle ei liene estettä.
Haglund näkee mahdollisena, että Suomi ja
Ruotsi osallistuisivat yhdessä harjoitteluun.
Puolustusministerin mukaan päätökseen osallistumisesta vaikuttavat monet asiat, muun
muassa harjoituksesta saatava hyöty. Kyseessä
ei ole yksisuuntainen prosessi. Jos yhteinen
harjoittelu toteutuu, Suomikin voinee toivottavasti itse vaikuttaa sen sisältöön.
Yhteistyö Ruotsin kanssa tuntuisi luontevalta, kun muutenkin tehdään paljon asioita
yhdessä, esimerkiksi mahdollisessa Irakin uudessa koulutusoperaatiossa ja Afganistanin
Resolute Support -operaatiossa. Haglund pitääkin todennäköisenä, että asiassa yhteensovitetaan päätökset Ruotsin kanssa. Se alkaa
olla hänen mukaansa arkipäivää, rutiinia.
Saksan ja
Suomen
asevelisuhde
Suomen ja Saksan välisen yhteistyön muodosta vuosina 1941-1944
on esitetty sodan jälkeisinä vuosina useita erilaisia kannanottoja ja
näkemyksiä. Oliko kysymyksessä
vain kanssasotijasuhde vai vallitsiko aseveljien kesken liittosuhde.
Yleistäen voidaan todeta, että useat poliittisen historian tutkijat ovat
niin kutsutun liittolaisuuden kannalla ja moni sotahistorian tutkija
on sitä mieltä, että liitto on virheellinen ilmaisu. Viimeksi mainitut pitävät liittolaissuhdetta voittajavaltojen lanseeraamana tulkintana. Kyse on siitä, mikä painoarvo
annetaan tiukalle lakiin perustuvalle de jure -tulkinnalle tai näkemykselliselle de facto -tulkinnalle.
* * *
***
Päätös harjoitteluun osallistumisesta tehtä-
tornitouhua
> [email protected]
Jos AOK Norwegenin päiväkäskyssä 29.6.1941 käytettyä ilmaisua
”In engster Waffenbrüderschaft
werdet Ihr… (Mitä läheisempinä
aseveljinä tulette Te…)”, yrittäisi
selkeyttää nykynuorille, sitä voitaneen havainnollistaa erilaisessa
avoliittosuhteessa elävien pariskuntien käsitteillä. Ruotsissa avoliittopari erotellaan sen mukaan,
asuvatko he erillään (särbo) vai
yhteisessä asunnossa (sambo). Tulkinta voisi olla sellainen, että mahtavan Saksan ja heiveröisen Suomen avopari asui toisilleen uskollisessa etäsuhteessa, kumpikin
omissa asunnoissaan (särbo), heillä kummallakin oli oma rahataloutensa. Sana avoliitto pitäisi korvata esimerkiksi sanalla avosuhde,
sillä eihän avoparien välillä ole mitään virallista liittoa. Silti avoparin
ystävyys voi olla paljon syvällisempi mitä muodollisessa avioliitossa elävien välillä vallitsee.
Jos Mannerheim olisi hyväksy-
nyt kaikkien Suomessa taistelleiden saksalaisjoukkojen päällikkyyden, olisi avopari asunut samassa asunnossa (sambo), sillä tällaisessa tapauksessa Suomi olisi
joutunut ottamaan käskyjä vastaan Hitleriltä, kuten yhdessä asuvan avoparin heikompi osapuoli
joutuu tekemään. Avioliitto olisi
ollut kysymyksessä vasta silloin,
jos Suomi olisi liittynyt kolmen
vallan sopimukseen.
***
Saksa, Italia ja Japani solmivat
kolmen vallan sopimuksen Berliinissä 27. syyskuuta 1940. Romania,
Slovakia ja Unkari allekirjoittivat
myös sopimuksen ja vuotta myöhemmin Bulgaria, Jugoslavia ja
Kroatia. Mannerheim vältti tarkoin Suomen rinnastamista kolmen vallan sopimuksen allekirjoittajamaihin eli liittolaisiin.
***
On syytä muistaa, että Saksa ei
pystynyt painostamaan Suomea
hyökkäämään Leningradiin ja
Murmanskin radalle tai luovuttamaan maansa kansalaisuuden
omaavia juutalaisia kolmannen
valtakunnan kaasukammioihin.
Liittolaisuustulkinta on edelleen
yksi Suomen harjoittaman ulkopolitiikan ”veteen piirretyistä viivoista”.
Pentti Airio
Prikaatikenraali evp
Sotahistorian dosentti
kysymys
Edellisessä lehdessä kysyimme:
Koulutetaanko merivoimien tehtäviin tarpeeksi varusmiehiä?
sosiaalisesta mediasta
26.1. @JPMakkonen
”Maan puolustaminen vaatii tietotaitojen ylläpitämistä reservissä.
Kertausharjoitukset eivät riitä.”
– Jyri-Pekka Makkonen kommentoi Talouselämä-lehden uutista,
jossa kerrotaan Reserviläisliiton haluavan reserviläisille laajempaa
mahdollisuutta ylläpitää taitoja.
27.1. @pyrta
”Mua kuumotellaan AUK;lla.
Mut toisaalta menisin mielummin suoraan RUK;iin.”
– Tammikuussa varusmiespalvelukseen astunut Pyry Lahtinen pohtii johtajakoulutuksen mahdollisuutta.
29.1. @SarjanenAntti
”Dagens svenska inttiord: Mulliradio - Alokkaiden keskuudessa
kiertävät huhut. "Jag hörde från
mulliradio."
– Dragsvikin alokas Antti Sarjanen esittelee päivittäin yhden ruotsinkielisen inttisanan.
29.1. @vanhanen_reima
”P-kausi: pataljoonaupseeri ja
päälliköt pohtivat johtaja- ja erikoismiesvalintoja.”
– Jääkäriprikaatissä työskentelevä Reima Vanhanen kertoo, että
tammikuussa alottaneiden varusmiesten tulevat palveluspaikat ovat
jo mietinnässä.
Osallistu keskusteluun sosiaalisessa mediassa #ruotuväki tai lähetä mielipiteesi sähköpostilla [email protected]
KUSTANTAJA:
Puolustusvoimat
Seuraava numero ilmestyy
19.2.2015
PÄÄTOIMITTAJA
Mikko Ilkko
Puh. 0299 500 715
Fax. 0299 500 709
[email protected]
TUOTANTOSIHTEERI
Helena Immonen
Puh. 0299 500 717
Fax. 0299 500 709
[email protected]
LEVIKKISIHTEERI
Kaartinjääkäri Joel Kontiainen
Puh. 0299 500 718
[email protected]
Kyllä
48%
52%
Ei
Seuraava kysymys:
Pitäisikö Suomen ja Ruotsin sotilasliitosta tehdä selvitys?
Äänestykseen voi osallistua myös Ruotuväen
www-sivuilla osoitteessa > www.ruotuvaki.fi
TOIMITTAJAT
Alikersantti Jukka Isomaa
Puh. 0299 500 739
Alikersantti Aappo Jutila
Puh. 0299 500 704
Alikersantti Mika Niskanen
Puh. 0299 500 714
Kaartinjääkäri Rasmus Arikka
Puh. 0299 500 703
Kaartinjääkäri Pauli Loukola
Puh. 0299 500 617
Kaartinjääkäri Juho Mäki-Lohiluoma
Puh. 0299 500 616
[email protected]
GRAAFIKKO
Kaartinjääkäri Eetu Lehmusvaara
[email protected]
TILAUS-, LASKUTUS- JA OSOITEASIAT:
Puh. 0299 500 718
ISSN 0557-4897 (painettu)
ISSN 1458-8005 (verkkolehti)
UUTISPÄÄLLIKKÖ
Juha Heikkinen
Puh. 0299 500 716
Fax. 0299 500 709
[email protected]
arkisin kello 8.00–16.15
[email protected]
Pirkanmaan Lehtipaino Oy
Tampere 2015
Toimituksen ja palvelupisteen käyntiosoite: Pääesikunta, C-rakennus, Fabianinkatu 2, 00130 Helsinki, postiosoite: PL 25, 00131 Helsinki, puhelinvaihde: 0299 800
internet-osoite: > www.puolustusvoimat.fi/ruotuvaki
VALOKUVAAJA
Kaartinjääkäri Aku Siukosaari
Puh. 0299 500 735
[email protected]
3
uutiset
ruotuväki 3/2015
Maavoimat katsoo eteenpäin
Kertausharjoitusten ja kouluttajien määrä kasvaa maavoimissa.
Poistuvan materiaalin korvaamiseen tarvitaan lisärahoitusta.
Juho Mäki-Lohiluoma
Maavoimien
muutokset
Lähes kaikki maavoimien tehtävien tehtävänkuvaukset on
päivitetty, joten uudistus on vaikuttanut lähes jokaiseen
maavoimien työntekijään.
Kaikkiaan maavoimista poistui 2 430 tehtävää, joista…
…790 tehtävää lakkautettiin kokonaan.
…1 400 tehtävää siirrettiin toiseen organisaatioon puolustusvoimien sisällä.
…240 tehtävää siirrettiin Millog Oy:lle, joka on puolustusvoimien strateginen kumppani.
Puolustusvoimauudistuksen jälkeen maavoimissa työskentelee
yhteensä 4 260 henkilöä, joista…
…1 400 on upseereita.
…150 on erikoisupseereita.
…910 on opistoupseereita.
…1 030 on aliupseereita.
…770 on siviilejä.
Kuva: Aku Siukosaari
Maavoimien organisaatio muuttui
merkittävästi puolustusvoimauudistuksen myötä. Maavoimien komentajan, kenraaliluutnantti Seppo Toivosen mukaan maavoimien
rakenne suoraviivaistui.
– Uusi organisaatio mahdollistaa maavoimien keskittymisen
päätehtäviinsä, eli maanpuolustukseen ja sen valmisteluihin, muiden viranomaisten tukemiseen sekä osallistumiseen sotilaalliseen
kriisinhallintaan, hän sanoo.
Vuodelle 2015 Toivonen listaa
kolme selkeää tavoitetta: uusi rakenne ja uudet toimintatavat vakiinnutetaan, koulutus ja harjoitukset toteutetaan laadukkaasti
ja maavoimien valmiutta ja suorituskykyjä kehitetään. Toivosen
mukaan toimenpiteet tukevat
myös puolustuskyvyn osoittamista muuttuneessa Euroopan ja lähialueiden turvallisuustilanteessa.
– Maavoimat on osa kokonaisuutta ja meille on tärkeää, että
voimme toiminnassamme nojata
vahvaan ilmapuolustukseen ja meripuolustukseen sekä yhteisiin johtamisen, kokonaisuuden ja vaikuttamisen suorituskykyihin. Kokonaisuuden kautta muodostuu puolustuksemme ennaltaehkäisevä
vaikutus, jonka tulee luonnollisesti vastata turvallisuusympäristön
kehitykseen, hän sanoo.
– Vaatimukset joukkojen toimintakyvylle ja varustukselle ovat
nyt selkeästi korkeammat, Toivonen arvioi.
Vaikka maavoimien sodan ajan
joukkojen kokonaisvahvuus putosi muutoksen myötä, Toivonen pitää joukkojen määrää riittävänä.
Olennaista on hänen mukaansa se,
kuinka hyvin joukkojen varustus
ja osaaminen vastaavat niille asetettuja tehtäviä.
– Materiaalinen kehittäminen
menee eteenpäin, mutta materiaali-investointien tasoa on kyettävä
nostamaan seuraavalla hallituskaudella. Se on luonnollisesti merkittävä tekijä puolustuksen uskottavuuden kannalta, hän linjaa.
Toivonen ei ota yksilöityä kantaa tarvittavan lisärahoituksen
määrään, mutta paineita poistuvan
materiaalin korvaamiseen on
maavoimissa jo tällä vuosikymme-
Paikkakuntaa vaihtoi 451 henkilöä. Irtisanomisia tehtiin 51.
Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Seppo Toivosen mukaan paineita poistuvan materiaalin korvaamiseen on maavoimissa jo tällä vuosikymmenellä.
nellä. Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg peräänkuulutti Maanpuolustuskurssin avajaisissa lisärahoitusta erityisesti maavoimien materiaalihankintoihin.
– Maavoimien vanhenevan johtamisvälineistön ja panssarintorjunta-aseistuksen sekä muun materiaalin korvaaminen uudella
edellyttää
lähitulevaisuudessa
puolustusbudjettimme materiaalirahoituksen palauttamista, jota lokakuussa 2014 selvityksensä luovuttanut parlamentaarinen selvitysryhmä toki esittikin, Lindberg
sanoi.
toharjoitusvuorokausien määrä
kasvaa ja reserviläisiä kertausharjoitetaan tulevana vuonna noin
12 000. Lisäksi maavoimat jatkaa
yhteistyötä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa, joka kouluttaa kuluvan vuoden aikana yli
7 500 reserviläistä. Vaikeat vuodet
ovat Toivosen mukaan ohi: nyt
päästään aidosti vahvistamaan reservin osaamista.
Toivonen korostaa, että maavoimilla on edessään työntäyteinen
vuosi. Edessä on useita vaativia
harjoituksia ja koulutushenkilöstön työmäärä kasvaa, vaikka tekijöitäkin on suhteellisesti enemmän. Toivosen mukaan henkilös-
tön jaksamiseen tulee kiinnittää
huomiota organisaation kaikilla
tasoilla.
Maavoimat on hänen mukaansa kehittynyt koulutuksen antajana, mutta tänä vuonna keskitytään
erityisesti niihin joukko-osastoihin, jotka ovat jääneet tulostasossaan muista jälkeen. Esimerkiksi
keskeyttäneiden määrissä on huomattavia eroja joukko-osastojen
välillä.
– Nyt haetaan parhaita käytäntöjä ja oppimista muilta. Ei saa
tyytyä siihen tulostasoon, jos on
selkeästi nähtävissä, että parempaankin voi päästä, Toivonen sanoo.
Joukko-osastojen vastuut muuttuivat
Juho Mäki-Lohiluoma
Maavoimien joukko-osastot ottivat puolustusvoimauudistuksen
myötä vastuulleen suuren osan sotilaslääneille kuuluneista tehtävistä. Useita joukko-osastoja yhdistyi
ja suuri osa uusista joukko-osastoista antaa usean eri aselajin koulutusta.
Länsi-Suomen sotilasläänin komentajan tehtävästä Kaartin jääkä-
Harjoitusmäärät nousevat
vaikeiden vuosien jälkeen
Puolustusvoimauudistuksen myötä kouluttajien määrä joukkoosastoissa nousee kahteen ja puoleen joukkuetta kohden, Toivonen
kertoo. Myös varusmiesten maas-
rirykmentin komentajaksi siirtyneen prikaatikenraali Pekka Toverin mukaan aluevastuussa olevat
joukko-osastot eivät selviä tehtävistään yksin. Lääneiltä joukkoosastoille siirtyneet vastuut käsittävät muun muassa aluetoimistojen
johtamisen ja maa-alueiden puolustamisen kriisitilanteessa. Kaartin
jääkärirykmentin alaisuudessa toimii Uudenmaan aluetoimisto.
– Tulos tehdään yhteistyössä lu-
kuisten yhteistyökumppanien, strategisten kumppanien ja tukijoiden
kanssa. Yhteistyöhakuisuus korostuu myös sodan ajan tehtäviin valmistauduttaessa, koska pääkaupunkiseudun puolustukseen osallistuu tarvittaessa joukkoja kaikista
puolustushaaroista sekä eri viranomaisia, Toveri sanoo.
Muutoksia tuli vuodenvaihteessa myös kriisinhallintaan, sillä
Maavoimien esikunta on ottanut
Porin prikaatilta vastuun maavoimien joukkojen johtamisesta kriisinhallintaoperaatioissa. Kansallisten komentajien esimiehenä toimii
nyt maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Petri Hulkko.
Porin prikaatin vastuulla säilyy
kriisinhallintahenkilöstön koulutus ja kierto. Maavoimista työskentelee yhteensä noin 520 henkilöä yhdessätoista eri kriisinhallintaoperaatiossa.
Puolustusvoimain komentajalle
myönnetään kunniatohtorin arvo
Rasmus Arikka
Kuva: Aku Siukosaari
Kenraali Jarmo Lindberg on yksi kahdestatoista Turun yliopiston uudesta kunniatohtorista, jotka vihitään toukokuussa järjestettävässä tohtoripromootiossa.
Turun yliopisto myöntää puolustusvoimain komentajalle, kenraali
Jarmo Lindbergille kunniatohtorin arvon. Turun kauppakorkeakoulu nimesi Lindbergin kauppatieteiden kunniatohtoriksi huomionosoituksena hänen työstään sotatalouspäällikkönä, jossa hän oli
keskeisessä asemassa puolustusvoimien organisaatiouudistuksessa. Lindberg promovoidaan toukokuussa.
Turun kauppakorkeakoulun lo-
gistiikan professori Lauri Ojalan
mukaan Lindbergin nimitys liittyy
puolustusvoimien organisaatiouudistukseen ja sen toteutukseen,
jossa logistiikkatoiminnot on yhdistetty isoksi kokonaisuudeksi.
Tuloksena tästä on vuoden alussa
toimintansa aloittanut Puolustusvoimien logistiikkalaitos.
– Tutkimuspuolella on nähty järkeväksi, että pystytään tuottamaan suorituskyvyt tehokkaasti ja
joustavasti eri tilanteissa. Kunniatohtorin arvo on tunnustus ja huomionosoitus puolustusvoimissa
tehdylle ratkaisulle, Ojala sanoo.
Ojala on päässyt seuraamaan läheltä puolustusvoimauudistusprosessia, sillä hän toimii Maanpuolustuskorkeakoulun dosenttina.
Useita yhtymäkohtia
Puolustusvoimissa ja sitä palvelevassa tutkimuksessa on useita yhtymäkohtia Turun yliopistoon. Eri
tiedekunnilla on yhtymäkohtia sekä Maanpuolustuksen tieteelliseltä neuvottelukunnalta että puolustusvoimilta tulleisiin hankkeisiin.
Ojalan kertoo, että esimerkiksi taloustieteen puolella ollaan tarkas-
teltu puolustusvoimissa tapahtuvia
muutoksia sekä varuskuntien yhdistämisiin ja sijoittamisiin liittyviä
vaikutuksia.
Turun yliopiston viestinnän
koordinaattori Tytti Sokura on
vuodesta 1986 asti järjestänyt tohtoripromootioita ja hän kertoo, että kenraali Lindberg on tänä aikana ainoa upseeri, jolle on myönnetty kunniatohtorin arvo Turun
yliopistossa.
– Olen miettinyt asioita käytännön kannalta. Sopiiko upseerin
juhlapuku ja tohtorinhattu yhteen? Sokura pohtii.
4
lyhyesti
Rynnäkkövaunut
modernisoidaan
Puolustusministeriö valtuutti
30. tammikuuta puolustusvoimat tilaamaan BMP 2 -rynnäkköpanssarivaunujen modernisoinnin oululaiselta CONLOG
Oy:ltä. Hanke sisältää noin sadan vaunun elinjaksopäivitykset sekä huoltokyvyn luomisen
MILLOG OY:lle.
Jalkaväen tarkastajan, eversti Jukka Valkeajärven mukaan
hankinta nostaa vaunujen suorituskyvyn nykyajan taistelukentän vaatimalle tasolle ja varmistaa vaunujen käyttöiän
2030-luvun lopulle.
– Modernisoinnissa vaunun
pimeätoiminta uusitaan vaihtamalla siihen länsimaiset pimeätähtäimet ampujalle ja ajalle.
Myös vaunujen häiveominaisuudet paranevat.
RAr
Rankin ja Kirkonmaan varuskuntaalueet myyty
Naisten valmiusharjoitukseen yli
650 halukasta
Naisten Valmiusliitto ry:n huhtikuussa järjestettävään Santis
2015 -valmiusharjoitukseen on
ilmoittautunut yli 650 naista,
mikä on kolmisensataa enemmän kuin aiemmissa harjoituksissa. Mukaan mahtuu noin 350
ensimmäistä.
Liiton viestintäsihteeri Sanna
Mertsalmi arvioi lisääntyneen
kiinnostuksen johtuvan muun
muassa hyvästä medianäkyvyydestä ja kurssin ajankohdasta.
– Viikonloppukurssi tuntuu
sopivan monelle. Ei haluta sitoutua mihinkään, mutta viikonlopuksi halutaan irroittautua arjesta ja oppia uusia taitoja, Mertsalmi arvioi.
JKon
Varusmies kuoli
nokkakolarissa
”Yhteistyö on myös poliittinen signaali”
Haglundin mukaan Ukrainan kriisi alleviivaa puolustusyhteistyön merkitystä.
Suomi-Ruotsi-yhteistyöllä pyritään käytännön hyötyihin, kuten yhteiseen ilmatilannekuvaan.
Joel Kontiainen
Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan Ukrainan kriisi ja lähialueiden kiristynyt turvallisuuspoliittinen tilanne korostavat
suunnitteilla olevan Suomen ja
Ruotsin välisen puolustusyhteistyön merkitystä.
– Tämä kriisi on toiminut muistutuksena siitä minkä vuoksi uskottavan maanpuolustuksen ylläpitäminen on tärkeää, ja miksi on yhä
tärkeämpää toimia tiiviissä yhteistyössä niiden maiden kanssa, joiden
kanssa meillä on yhteinen arvopohja, Haglund toteaa Ruotuvälle.
Nyt suunnitteilla oleva yhteistyö
on rajattu koskemaan vain rauhan
aikaa. Haglund kertoo, että tiivistyvä yhteistyö mahdollistaa yhdessä toimimisen myös kriisin aikana,
kun toisen toimintatavat tunnetaan ja mahdolliset hallinnolliset
esteet on saatu purettua.
Ministerin mukaan sekä Suomessa että Ruotsissa ollaan yhtä
mieltä siitä, että maat toimisivat
toistensa tukena poikkeusoloissa,
vaikka tuki ei välttämättä tarkoittaisikaan suoraa sotilaallista tukea.
– Vaikka meillä ei ole yhteistä
puolustusvelvoitetta, on mielestäni
erittäin vaikea nähdä, että Suomi
seisoisi kädet taskussa eikä tekisi
mitään, jos Ruotsi ajautuisi vakavaan kriisiin. Ja päinvastoin: Ruotsin ministeri sanoi lähtevänsä siitä,
että Ruotsi kokee moraaliseksi
velvoitteeseen tukea Suomea,
Haglund sanoo.
– On muistettava, että puolustusyhteistyön tiivistäminen on
myös vahva poliittinen signaali.
Tämän merkitys on korostunut
Ukrainan kriisin aikana. On haluttu antaa sellainen viesti, että me
haluamme toimia yhdessä, me kykenemme toimimaan yhdessä ja
me haluamme toimia enemmän
yhdessä tulevaisuudessa.
Yhteistyö rakentuu alhaalta
ylöspäin
Suomen ja Ruotsin puolustusvoi-
Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan Ruotsin kanssa tehtävä yhteistyö ei kilpaile muun pohjoismaisen yhteistyön, kuten Nordefcon, kanssa.
mat ja -ministeriöt saivat viime
vuoden huhtikuussa tehtäväkseen
valmistella ehdotuksia maiden välisistä puolustusyhteistyömahdollisuuksista. Haglundin mukaan helmikuun puolessavälissä julkaistavassa raportissa esiteltävä yhteistyö
rakentuu käytännön tarpeille.
– Vaikka prosessi lähti liikkeelle
minun aloitteestani, on käytännön
työ ollut puolustusvoimien organisaatiosta lähtöisin olevaa työtä. Tavoitteena on ollut löytää sellaisia
alueita, joissa aidosti nähdään tarkoituksenmukaisuus ja lisäarvo.
Tähän ei ole otettu asioita vain
symbolisyistä tai sen vuoksi, että
tyydytettäisiin jotain poliittista
agendaa, Haglund sanoo.
Yhteistyön painopiste tulee
näillä näkymin olemaan meri- ja ilmavoimissa. Suunnitteilla on esi-
merkiksi satamien ja lentokenttien yhteiskäyttö sekä yhteisen ti-
lannekuvan jakaminen meri- ja ilma-alueista.
Synergiaa harjoituksista ja tuotekehityksestä
Joel Kontiainen
Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöllä ei pyritä aikaan säästöjä,
mutta puolustusministeri Carl
Haglundin mukaan se kuitenkin
mahdollistaa suuremman hyödyn
saamisen samoista resursseista.
– Paras ja konkreettisin olemassa oleva esimerkki tästä on ilmavoimien Cross Border –yhteistyö,
jonka puitteissa järjestetään har-
Suomen osalta tarkoitus korvata
2020-luvulla käyttöikänsä päähän
tulevat alukset.
– Myös Ruotsilla on jossain vaiheessa uuden taistelualusluokan
tarve. Meillä on sen verran samantyyppiset saaristo-olosuhteet, että
kalliin tuotekehitystyön voisi tehdä yhdessä siten, että molemmat
voisivat tilata yhteisestä alusluokasta niin monta alusta kuin haluavat, Haglund sanoo.
joituksia lähes viikoittain. Harjoitukset maksavat suunnilleen saman verran, kuin jos meidän ilmavoimamme harjoittelisivat yksin,
mutta harjoitukset ovat laadukkaampia ja vaativampia, kun niissä
on enemmän koneita, Haglund
havainnollistaa.
Toinen konkreettinen esimerkki on merivoimien Laivue 2020 hanke, jonka aluksia suunnitellaan
kehitettävän yhteistyössä Ruotsin
kanssa. Hankittavien alusten on
Ruotsi pohtii puolustustaan uusiksi
Joel Kontiainen
Ruotsi on joutunut tarkastelemaan uudelleen turvallisuuspolitiikkansa lähtökohtia. Näin totesi
17. tammikuuta suomenruotsalaisessa maanpuolustuspäivässä puhunut Ruotsin puolustusministeriön turvallisuuspolitiikasta ja kansainvälisistä asioista vastaavan
osaston johtaja Johan Lagerlöf.
Lagerlöfin mukaan Ruotsin turvallisuuspoliittiseen asemaan on
vaikuttanut erityisesti Venäjän viimeaikainen toiminta Ukrainassa,
jota ei hänen mukaansa voida pitää hyvksyttävänä. Lisääntynyt sotilastoiminta Itämerellä sekä tuntemattoman tahon tekemät vedenalaiset alueloukkaukset ovat
saaneet Ruotsin lisäämään harjoitustoimintaansa Itämerellä ja Gotlannissa.
– On mahdollista, että Ruotsissa
syntyy sotilaallista puuttumista
vaativia kriisejä tai tapahtumia.
Myöskään hyökkäysuhan mahdol-
lisuutta ei voida pitkällä aikavälillä sulkea pois. Tässä on tapahtunut
voimakas ajattelutavan muutos,
Lagerlöf totesi.
Ruotsissa on viime vuosina arvosteltu vuosikymmenen vaihteessa tehtyjä päätöksiä, joiden myötä
puolustuksessa keskityttiin yhä
enemmän kansainvälisiin operaatioihin. Samalla myös yleisestä
asevelvollisuudesta luovuttiin.
Nyt kahdeksasta eduskuntapuolueesta kuusi tukee selvitystä viime vuonna tehtyä selvitystä, jonka
mukaan maan on nostettava operatiivista valmiuttaan muun muassa ilmavoimia ja sukellusvenetoimintaa vahvistamalla.
Kumppanuudet puntarissa
Lagerlöfin mukaan Ruotsin hallitus on yksimielinen siitä, että puolustusta ei voi rakentaa yksin.
– Puolustusministeri Peter
Hultqvistin tärkein prioriteetti on
yhteistyö Suomen kanssa, mutta
Kuva: Joel Kontiainen
Panssariprikaatin
varusmies
kuoli kolarissa sunnuntai-iltana,
25. tammikuuta, palatessaan lomalta yksikköönsä Parolannummelle, Hämeenlinnaan. Varusmiehen kuljettama henkilöauto
törmäsi rajusti vastaantulleeseen
autoon tiellä 57. Toisen auton
kuljettaja loukkaantui lievästi.
– On ilmeistä, että onnettomuus johtui huonosta ajokelistä. Tien pinta oli liukas ja tie valaisematon, tutkinnanjohtaja
Matti Purhonen Hämeen poliisilaitokselta kertoo.
AJu
ruotuväki 3/2015
Kuva: Aku Siukosaari
Kotkan edustalla sijaitsevat Rankin ja Kirkonmaan saarien varuskunta-alueet on myyty Kotkan Saaret Oy:lle. Kauppahinta
on yhteensä 700 000 euroa. Alueen ylläpitokustannukset ovat
noin 250 000 euroa vuodessa.
– Puolustusvoimauudistuksen myötä alueista on tullut valtiolle tarpeettomia, joten ne
myydään pois, Asko Taskila
kertoo Senaatti-kiinteistöstä.
Ostaja suunnittelee alueille
muun muassa matkailutoimintaa. Osia saarista on edelleen Ilmatieteen laitoksen ja puolustusvoimien käytössä.
Varusmieskoulutus päättyi
Rankin saarella 2006 ja Kirkonmaalla vuonna 2013.
AJu
uutiset
hän haluaa myös lisää pohjoismaista ja Baltian maiden kanssa
tehtävää yhteistyötä, Lagerlöf totesi.
Ruotsissa pidetään tärkeänä
myös Yhdysvaltojen läsnäoloa Euroopassa sekä rauhankumppanuutta Naton kanssa, vaikka sotilasliiton jäsenyys on kiistelty aihe.
Tammikuussa järjestetyssä Sälenin turvallisuuspolittiikkakonferensissa porvaripuolueet ilmoittivat haluavansa selvityksen Natojäsenyyden edellytyksistä. Hallitus
kiirehti tuolloin torppaamaan idean.
– Jotkut puolueet haluavat Nato-jäsenyyden, jotkut selvityksen
jäsenyydestä. Osa ei halua selvitystä ja osa ei todellakaan halua
Nato-jäsenyyttä. Keskustelua käydään koko skaalalla, Lagerlöf kiteytti.
Johan Lagerlöfin mukaan Ruotsissa
kiistellään muun muassa Nato-selvityksen tekemisestä.
5
uutiset
ruotuväki 3/2015
Vuoden varusmiesurheilija on
suunnistuksen maailmanmestari
tähtäimessä
Pauli Loukola
Pauli Loukola
Puolustusvoimilla on sosiaalisen
median käyttöohjeet varusmiehille ja reserviläisille nähtävissä
internetissä. Yleiset ohjeet ovat,
että paikkatiedon jakaminen
operaatiossa on kiellettyä, sotilasharjoituksen aikana sosiaalista mediaa, eikä yleensäkään puhelinta saa käyttää. Monelle on
vielä epäselvää, minkälaisia
sanktioita ohjeiden noudattamatta jättämisestä seuraa. Puolustusvoimien viestintäjohtaja,
eversti Mika Kalliomaa vastaa.
Kuva: Eetu Lehmusvaara
Vuoden 2014 parhaana varusmiesurheilijana palkittiin suunnistaja,
alikersantti (res) Miika Kirmula.
Hän voitti nuorten maailmanmestaruuden suunnistuksessa keskipitkällä matkalla. Lisäksi Kirmula
oli sprintissä ja pitkällä matkalla
kuudes.
– Hieno tunne. En osannut kuvitella palveluksen loputtua, että
tämmöinen palkinto olisi voinut
tulla. Varusmiespalveluksesta olen
varmasti saanut hyötyä myös urheilu-uraani, vaikka sitä ei vielä tajuakaan, Kirmula kuvaili tunnelmiaan.
Pääesikunnan päällikkö, varaamiraali Juha Rannikko palkitsi
menestyneimmät urheilijat ja vaikuttajat fanfaarien saattelemina
viime liikuntakauden päätös- ja
uuden kauden avajaistilaisuudessa. Mestari Kirmula oli ylpeä puolustusvoimien myöntämästä palkinnosta. Voiton takeena oli hyvin
onnistunut harjoittelukausi.
– Varusmiespalveluksen aikana
harjoittelua piti rytmittää tarkasti,
jottei tullut ylirasitustiloja. Kesällä
ennen kisoja pystyin harjoittelemaan tosi hyvin kolmen kuukauden ajan, pääsin myös ulkomaan
leireille, mikä riitti perusharjoittelun päälle.
Urheilukoulun reserviläinen oli
tyytyväinen myös toteutettuun sotilaskoulutukseen. Kirmula muistelee, että ampumataitotestissä hä-
Tänä vuonna aikuisten sarjaan siirtyvä Miika Kirmula palkittiin vuoden varusmiesurheilijana.
nen tuloksensa oli kahdeksan pistettä kahdestatoista.
Tarkat tähtääjät palkittiin
Vuoden 2014 sotilasurheilijaksi valittiin kersantti (res), Sami Heikkilä, lajinaan ammunta liikkuvaan
maaliin. Heikkilä oli mukana Euroopan mestaruuden, MM-hopean sekä EM-pronssin voittaneessa
joukkueessa. Hän palveli saavutustensa aikana sopimussotilaana
Hämeen rykmentissä.
liikkuvan maalin ammunnoissa.
Lisäksi mukaan tarttui kaksi joukkuekultaa Euroopan mestaruuskilpailuista. Lähdekorpi palveli
Hämeen rykmentissä, Urheilukoulussa.
– Paras ATT-tulos taisi olla
13/12, kun kaveri vieressä avitti yhdellä kudilla. En minä sillä rynnäkkökiväärillä mihinkään sohimalla osunut, pienoiskivääriin tottunut Lähdekorpi naureskeli vaatimattomasti.
Vuoden valmentajana juhlittiin
Urheilukoulun
valmennuksen
koordinaattorin tehtävässä toimivaa yliluutnantti Keijo Matilaista.
Jääkäriprikaati palkittiin vuoden
liikuntavaikuttajana erinomaisesti
järjestetyistä hiihdon sotilas-MMkilpailuista.
Alikersantti (res) Heikki Lähdekorpi palkittiin puolustusvoimien tunnustuspalkinnolla. Lähdekorpi voitti nuorten sarjassa henkilökohtaisen maailmanmestaruuden sekä Euroopan mestaruuden
Kilpailu kannustaa lopettamaan
Aappo Jutila
Kuva: Susan Johnsson
Lopeta ja voita -kilpailu järjestetään vuosittain koko Suomen aikuisväestölle. Vuodesta 2013 kilpailussa on ollut oma sarjansa
myös varusmiehille. Näin kannustetaan varusmiehiä vähentämään
tupakointia ja nuuskan käyttöä.
Viime vuonna kilpailussa oli oma
sarjansa myös Puolustusvoimien
henkilökunnalle.
Kansainvälisen kilpailukonseptin idea on yksinkertainen. Täytyy
vain lupautua olemaan tietty aika
ilman tupakkatuotteita ja voi voittaa rahapalkinnon.
Filha ry:n projektivastaava
Anelma Lammi kertoo, että tänä
vuonna kilpailu on varusmiesten
osalta erilainen.
– Järjestämme jokaiselle saapumiserälle oman ”Intti ilman tu-
Viime vuonna varusmiesten sarjan Lopeta ja voita -kilpailussa voittanut Lassi
Paarala pitää tupakointia huonona tapana.
pakkaa” -kilpailun. Kilpailuaika
on kolme kuukautta, Lammi sanoo.
Kilpailuun voi osallistua vaikka
ei olisi koskaan tupakoinut tai
käyttänyt nuuskaa.
Vuoden 2014 kilpailun varusmiesten sarjan voitti Porin prikaatissa kuljettajana palvellut Lassi
Paarala.
– Eihän tupakointi ole kannattavaa hommaa, hän toteaa.
Paarala kertoo huomanneensa
kilpailun varuskuntasairaalan vastaanotolla pyörineistä esitteistä.
– Palkintosumma pisti silmään,
joten osallistuin kilpailuun, hän sanoo.
Viime kesäkuussa kotiutunut
Paarala kertoo, että ei tupakoinut
ennen inttiä.
– Varusmiespalveluksen alussa
polttelin silloin tällöin. Kilpailu oli
kuitenkin kiva kannuste, joten sen
jälkeen ei enää tehnyt mieli tupakkaa.
Puolustusvoimien henkilökunnan sarjan voitti Jari Kaivonurmi
ilmavoimista.
PVKVK:lle kansainvälinen sertifikaatti
Juho Mäki-Lohiluoma
PVKVK eli Puolustusvoimien
kansainvälinen keskus on saanut
kansainvälisen ISO 9001 -sertifikaatin. Sertifikaatti voidaan
myöntää organisaatiolle, joka on
ottanut laadunhallintajärjestelmän
käyttöön toiminnassaan. Kansainvälisen keskuksen tapauksessa
sertifikaatti kattaa kaiken keskuksen antaman kriisinhallintakoulutuksen.
Mitä seuraa sosiaalisen
median ohjeistuksen
rikkomisesta?
Keskus kouluttaa vuosittain
noin 700 henkilöä viidestäkymmenestä eri maasta. Kansainvälisen
keskuksen koulutuksen laatujärjestelmä läpäisi sertifioinnin joulukuussa 2014 ensimmäisellä arviointikerrallaan.
ISO 9001 -sertifikaattia ylläpitää
monikansallinen yhdistys, jonka
mukaan standardien tarkoituksena on varmistaa, että tuotteet ja
palvelut ovat turvallisia, luotettavia ja laadukkaita. Standardit ovat
sektorikohtaisia ja niitä on luotu
yhteensä 19 500 kappaletta.
Aikataulu oli
nopea
Kansainvälinen keskus sai ISOstandardin vain vuoden työn seurauksena. Keskuksessa koottiin
vuoden 2014 aikana yhteen hyväksi todettuja käytäntöjä.
Aiemmin ISO 9001 -sertifikaatin on saanut muun muassa ilma-
voimien Hävittäjälentolaivue 41.
PVKVK:n kurssiosaston johtajan,
everstiluutnantti Jari Salosen mukaan sertifikaatti on todiste koulutuksen laadukkuudesta.
– Sertifiointi todentaa ulkopuolisen arvioinnin kautta, että kriisinhallintakoulutuksemme on laadukasta. Se toimii todisteena toimintamme tasosta myös kansainvälisesti, hän sanoo.
Miten puolustusvoimien sosiaalisen median sääntöjen rikkomisesta rangaistaan?
– Olennaista on rikkomuksen
taso. Luokitellun tiedon jukaiseminen on tietysti vakavampi rikkomus kuin vaikka epäasiallinen twiitti. Sanktiot määräytyvät sotilaskurinpitomenettelyn
mukaisesti. Jos kysymys on sosiaalisen median keskusteluista,
kurinpitona on todennäköisesti
ohjaavaa keskustelua. Meillä on
vakavuustasoja, eli jos mennään
operaatioturvallisuuteen tai tietoturvaan liityviin asioihin, niin
rikkomus on vakavampi ja sitä
mukaan sanktiot isompia. Vakavia rikkomuksia, jotka liittyvät
erityisesti sosiaaliseen median
käyttöön, ei ole ollut.
Mikä toimii nyrkkisääntönä sosiaalisessa mediassa julkaisemiselle?
– Ensinnäkin kannustamme
kaikkia kertomaan palveluksesta ja omista kokemuksista, se on
ykköslähtökohta. Paikallistasoilla on etukäteen kerrotut pelisäännöt asioista, joista ei saa
kertoa ja kohteita, joita ei saa
kuvata. Yleisiä, nettietiketteihin
littyviä sääntöjä luonnollisesti
pitää noudattaa. Eli esimerkiksi
toisesta julkaistavaan kuvaan pitää olla lupa ja tietysti asiallista,
toista loukkaamatonta tapaa tulee noudattaa.
Missä tilanteissa aseista ja
muusta taistelumateriaalisa saa
julkaista kuvan?
– Erikseen kannattaa kysyä,
saako tiettyä kohdetta tai materiaalia kuvata. Ensin voi kysyä
varusmiesjohtajilta ja jos he eivät tiedä, he tarkistavat esimiehiltään.
uutisia muualta
Mannerheimista
ooppera
Ilmajoen Musiikkijuhlat tuottaa uuden kotimaisen oopperan Carl
Gustav Mannerheimista. Teos kantaesitetään Suomen itsenäisyyden
100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kesäkuussa 2017. Oopperan libreton kirjoittavat Laila Hirvisaari ja Eve Hietamies.
Mannerheim-ooppera on Ilmajoen Musiikkijuhlien kahdestoista itse tuottama ooppera. Nyt tulevana kesänä Ilmajoen Musiikkijuhlat
viettää 40-vuotisjuhlavuottaan ja kantaesittää uuden kotimaisen oopperateoksen Elämälle – Ooppera Oskar Merikannosta.
Mannerheim ei ole ensimmäinen Suomen suurmiehistä tuotettu
ooppera Ilmajoella, sillä kahtena edelliskesänä Ilmajoella nähtiin hyvin menestynyt Kekkonen-ooppera.
www.yle.fi 22.1.
Museovirasto suojelisi
Lentosotakoulun
Museovirasto esittää Kauhavan Lentosotakoulun suojelemista rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla. Asiasta päättää
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla Museovirasto esittää suojeltavaksi kokonaisuuden, joka käsittää sekä rakennuksia, rakenteita, istuttamalla muodostettuja alueita että rakennusten kiinteää sisustusta.
Museoviraston mukaan Lentosotakoulu monipuolisine rakennuksineen on yksi puolustusvoimien ja erityisesti ilmavoimien rakennusperinnön avainkohteista. Siihen kuuluu ainutlaatuisia näytteitä itsenäisen Suomen sotilasarkkitehtuurista. Alue ilmentää sotilasilmailun
ja puolustusvoimien rakennustoiminnan kehitystä 1920-luvulta 2000luvun alkuun ja on valtakunnallisesti merkittävä. Rakennuslehti 26.1.
Osa Hälvälän alueista
pysyy käyttökiellossa
Alkutalvesta Lahden Finlandia-uralla hiihdelleiden kuntoilijoiden
mieliä kuohuttivat Puolustusvoimien harjoitusalueelle ilmestyneet uudet puomit ja kiellot, joilla pyrittiin estämään hiihtäminen alueella.
Nyt kun latu-ura on pohjustettu ja ajettu, hiihtämään pääsee Työtjärven ohi Kirkkotien puomille, mutta sen takana olevalle Hälvälän lentokenttäalueelle ei edelleenkään ole sallittua mennä.
Vaikka toiminta Hennalan kasarmialueella päättyi, se ei tarkoittanut myös harjoitusalueen hiljenemistä. Alueella järjestetään edelleen
maastoleirejä ja latu-ura esimerkiksi ylittää lääkintäleirin tien, jossa
on olemassa törmäysvaara. Uusilla puomeilla pyritään estämään myös
asiaton liikkuminen harjoitusalueen sisällä ja turvaamaan Puolustusvoimain omaisuus, sillä alueella on paljon rakennuksia. Alueella on
kameravalvonta ja partiot käyvät siellä, mutta henkilökuntaa ei enää
ole koko ajan paikalla.
Etelä-Suomen Sanomat 26.1.
Toimittanut Joel Kontiainen
6
lyhyesti
Ruotsin puolustusvoimat haluaa
lisärahoitusta
Ruotsin puolustusvoimat kertoo
tarvitsevansa vuositasolla neljän
miljardin kruunun eli noin 430
miljoonan euron lisämäärärahan vuoteen 2019 asti selvitäkseen sille asetetuista velvoitteista. Puolustusvoimien mukaan lisämäärärahaa tarvitaan erityisesti harjoituksiin, henkilöstön
palkkaamiseen, sotilaiden varustukseen ja esimerkiksi sukellusveneiden etsintään.
Lisäksi on arvioitu, että puolustusvoimat tarvitsisi vuoden
2020 jälkeen jopa 15 miljardin
kruunun eli 1,6 miljardin euron
lisämäärärahan kalustohankintoihin, kuten uusien Gripen-hävittäjien
hankintaan.
(www.svd.se 23.1.)
JKon
Nato-hävittäjä putosi
Espanjassa
Meksikon asevoimien hankala operaatio
Vuonna 2006 julistetussa huumesodassa on kuollut jo 80 000 ihmistä.
Meksikolaisten luottamus asevoimiin on karissut.
Mika M. Niskanen
Vuoden 2006 syksyllä julistettiin
sota. Meksikolaisten huumekartellien välinen väkivalta oli riistäytynyt käsistä ja presidentti Felipe
Calderón halusi muutoksen. Asevoimat komennettiin korruptoituneen poliisilaitoksen tueksi.
Sotilaat ryhtyivät toimiin kartelleja vastaan. Kansa innostui – viimeinkin asiat muuttuisivat. Tapahtui kuitenkin ylilyöntejä: sivullisia
menehtyi ja kartellien jäseniä teloitettiin laittomasti.
Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin Meksikon huumesota on vaatinut noin 80 000 henkeä ja maksanut satoja miljoonia. Innostus on
muuttunut peloksi.
Meksikosta Suomeen vuonna
1998 muuttanut Tizóc, joka ei halua oikeaa nimeään julkisuuteen,
kertoo luottamuksensa kotimaansa asevoimia kohtaan karisseen
huumesodan alkamisen jälkeen.
Lapsena hänelle opetettiin koulussa, että sotilaat ovat sankareita
ja puolustavat kaikkia.
– Jos näen nykyisin Meksikossa
asevoimien auton, niin pelkään.
Ennen asevoimiin pystyi luottamaan, vaikka ongelmia oli myös
silloin, kertoo Tizóc joka viettää
nykyisin Meksikossa vuosittain
noin kaksi kuukautta.
Rankaisemattomuuden
periaate
Maanpuolustuskorkeakoulun opettaja Olli Teirilän mukaan päätös
Meksikon asevoimien osallistami-
Mies polttaa vuonna 2012 valtaan astuneen presidentti Enrique Peña Nieton näköistä nukkea 43 opiskelijan katoamista protestoivissa mielenosoituksissa. Presidentti oli valtaan astuessaan luvannut vähentää väkivaltaa ja asevoimien roolia. Lupaukset eivät kuitenkaan täyttyneet.
sesta syntyi alunperin puolisotilaallisten kartellien voimakkuudesta.
– Se, että eräs kartelli on rekrytoinut vanhoja erikousjoukkojen
sotilaita omaan joukkoonsa kertoo, minkälainen vastustaja on,
Teirilä sanoo.
Viranomaisapua
Libanonissa
Redigoita myydään
eteenpäin
Professori Teivo Teivaisen mielestä asevoimille olisi kannattanut tarjota parempaa strategista- ja taktista sekä ihmisoikeuksien kunnioitukseen liittyvää
koulutusta operaatiota varten.
Toinen merkittävä syy oli korruptio poliisivoimien keskuudessa.
Kartellit olivat maksaneet ja uhkailleet matalapalkkaisia poliiseja
puolelleen. Ajateltiin, että armeijassa on parempi kuri ja valvonta
korruption välttämiseksi.
Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen mukaan päätös aseellisen voiman lisäämisestä kartelleja vastaan on nykyisin laajalti tunnustettu virheelliseksi ratkaisuksi.
– On tehty paljon ruumiita, muttei ole saatu katkaistua päätä näiltä järjestöiltä, joita lähdettiin tuhoamaan, Teivainen sanoo.
Maanpuolustuskorkeakoulun
Teirilän mukaan asevoimien toiminnan suurimpia ongelmia huumesodassa on ollut liiallinen voimankäyttö, joka on johtanut sivullisten kuolemiin sekä kartellien
voimakkaisiin vastaiskuihin. Lisäksi Helsingin yliopiston Teivainen arvioi asevoimien syyllistyneen ihmisoikeusloukkauksiin.
Teivaisen mukaan suurin syy
asevoimien väärinkäytöksiin on
rankaisemattomuuden periaate,
joka on vakava ongelma eri puolilla Latinalaista Amerikkaa.
– Sotilaat ajattelevat, että voidaan käyttää brutaaleja keinoja,
kuten tehdä laiton teloitus ja olla
varmoja, ettei jää kiinni.
Teknologia vähentää asevoimien väkivaltaa
Viime vuoden aikana asevoimien
tekemiä ihmisoikeusloukkauksia
tuotiin oikeuden eteen. Teivaisen
mukaan tähän on vaikuttanut kansan tyytymättömyys, ihmisoikeusjärjestöjen aktiivisuus, kansainvälisen yhteisön kritiikki sekä teknologian kehitys.
Teivainen kertoo, että ennen ainoa tapa tehdä valitus sotilaiden
toiminnasta oli mennä poliisiasemalle kertomaan näkemästään. Silloin saattoi itse joutua tapetuksi.
– Nykyisin taas kylissäkin asu-
villa ihmisillä on kännykkäkamerat. Jos sotilaat tekevät teloituksia
ja jättävät ruumiit joen rannalle,
niin yhden päivän sisällä kuvat leviävät pitkin verkkoa ja herättävät
isoa meteliä, Teivainen sanoo.
Teivaisen mukaan kartellien väkivallan vähentämiseksi on esitetty esimerkiksi huumeiden kysynnän kitkemistä Yhdysvalloissa sekä mietojen huumausaineiden
dekriminalisointia.
Viimeisimpiä uhreja väkivallan
kierteessä ovat olleet syyskuussa
kadonneet 43 opiskelijaa. Poliisin
epäillään olevan kytköksissä katoamisiin. Opiskelijoiden omaiset ovat
syyttäneet asiasta myös asevoimia,
koska katoamiset tapahtuivat sotilastukikohdan läheisyydessä.
Tizóc harmittelee Meksikossa
vallitsevaa korruptiota. Hänen
mukaansa viranomaiset haluavat
rahaa vaivatta ja nopeasti. Näin he
ovat helposti lahjottavissa.
– Toivon, että tilanteeseen tulisi
muutos, Tizóc sanoo.
Vierastaistelijoiden joukossa on aiempaa enemmän naisia
Euroopan unionissa ei ole yhteistä linjaa vierastaistelija-ilmiöön.
Rasmus Arikka
Ääri-islamistinen Isis-järjestön leivissä on Syyrian ja Irakin jihadistien lisäksi myös ulkomaisia vierastaistelijoita. Pääosa heistä on nuoria miehiä, mutta nyt terroristiryhmien riveihin päätyy enemmän
naisia kuin aikaisemmin.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Sinkkonen
kertoo, että naiset toimivat pääasiassa huolto- ja tukitehtävissä.
Vierastaistelijalla tarkoitaan ulkomaalaista, joka matkustaa
konfliktialueelle osallistuakseen
aseelliseen toimintaan.Vierastaistelija-ilmiö sai runsaasti huomiota
Syyrian sisällissodan alettua vuonna 2011. Arvioiden mukaaan alueelle on lähtenyt 3 000–5 000 euroopppalaista taistelijaa, joista
suuri osa tulee Ranskasta ja IsoBritanniasta. Kaikki lähtijät eivät
ole islaminuskoisia tai maahanmuuttajia.
– Kaikki konfliktialueelle lähteneet eivät liity uskonnollisiin ääriliikkeisiin, vaan osa lähtee humanitäärisistä syistä, Sinkkonen
muistuttaa.
Kovat otteet käytössä
Ranskassa
Euroopan unionin jäsenmaat painivat vierastaistelija-ilmiön kans-
sa. Yhtä tapaa estää taistelijoita
lähtemästä ei ole, mutta kovat otteet ovat käytössä esimerkiksi
Ranskassa. Jos viranomaiset saavat vihiä jonkun aikeista lähteä
Syyriaan, häneltä saatetaan ottaa
matkustusasiakirjat pois.
Sinkkonen ei pidä tätä ensisijaisena ratkaisukeinona, vaan hän
korostaa ennaltaehkäisyä ja sosiaalipolitiikan merkitystä. Radikalisoituminen tulisi estää jo ennen
matkasuunnitelmien syntymistä.
Teemu Sinkkonen sanoo, että suurin
osa Syyriaan lähtijöistä päätyy Isiksen
joukkoihin.
Kuva: Rasmus Arikka
Osa ilmavoimien myymistä viidestä Redigo-lentokoneesta kaupataan eteenpäin kovaan hintaan. Ruotsalainen Helicopterservice Sweden osti viime vuoden lopulla koneet ilmavoimilta
hieman yli 300 000 eurolla ja pyytää nyt ensimmäisestä myyntiin
ilmestyneestä Redigosta noin 200
000 euroa. Jos Redigot käyvät
kaupaksi, voittoa konetta kohden tulee 140 000 euroa.
– Minulla ei ole edellytyksiä
pitää kaikkia ilmassa, joten ajatuksena on pitää pari kolme konetta ja myydä loput, Helicopterservice Swedenin johtaja
Bent Jacobsen kertoo Iltalehdelle. (Iltalehti.fi, 22.1.) JMä-L
Kuva: Linda Tammisto
Suomi on antanut Unifil-operaation suomalais-irlantilaiselle pataljoonalle 60 000 euroa Libanonin viranomaisten tukemiseen.
Pataljoonan
komentajan,
everstiluutnantti Pertti Kelloniemen mukaan tuki lisää pataljoonan uskottavuutta ja hyväksyttävyyttä Etelä-Libanonin
alueella sekä parantaa sen toimintaedellytyksiä.
Lahjoitus käytetään Libanonin asevoimien tukikohdan
asuin- ja työskentelyolosuhteiden kehittämiseen.
– Hankimme esimerkiksi jätevesisäiliöt suihku- ja wc-kontteihin paikoissa, joissa jätevesiä
ei voida kytkeä viemäreihin,
Kelloniemi kertoo.
RAr
ruotuväki 3/2015
Kuva: STF/Miguel Tovar
Kreikkalainen F-16-hävittäjä
syöksyi maahan vain hieman
nousun jälkeen sotilasliitto Naton
harjoituksessa Espanjassa. Surmansa sai yhteensä kymmenen
henkeä, joista kaksi oli kreikkalaisia ja kahdeksan ranskalaisia.
Surmansa saaneet kahdeksan
ranskalaista olivat alueella, johon hävittäjä syöksyi maahan.
Turmassa loukkaantui lisäksi
yhteensä kymmenen ranskalaista ja yksitoista italialaista.
Alueella säilytettiin myös ranskalaisia Mirage- ja italialaisia
Alpha Jet-koneita.
– Tämä on tragedia, joka koskettaa koko Nato-perhettä, sotilasliiton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi tiedotteessa.
(Reuters, 26.1.)
JMä-L
maailmalla
7
reportaasi
ruotuväki 3/2015
Kuvat: Aku Siukosaari
Uinti ei ole jääkiekkoilija Turo Korpelan vahvin laji, mutta mies taistelee tyylikkäästi maaliin tavoiteajassaan.
Haaveena erikoisjoukko
Laskuvarjojääkäreiden pääsykokeet ovat raskas puristus.
Fyysisen testirupeaman lisäksi hakijoita arvioidaan myös psykologisilla testeillä.
Juho Mäki-Lohiluoma
Kouvolan uimahallin kaiuttimista
kaikuu Juice Leskisen Kaksoiselämää, eikä vesijuoksijoiden päivä
poikkea normaalista. Altaassa tilaa on kuitenkin tarjolla tavallista
vähemmän, sillä keskiradat on varannut Utin jääkärirykmentti, joka etsii laskuvarjojääkäreitä kesän
saapumiserään.
Laskuvarjojääkärien pääsykokeet koostuvat fyysisistä ja psykologisista testeistä sekä lääkärintarkastuksesta. Fysiikkaa testataan lihaskunto- ja koordinaatiotestillä,
reppujuoksulla, sukellus- ja uintitestillä sekä sotilassuksilla suoritettavalla hiihtotestillä. Utin jääkärirykmentin liikuntakasvatusupseerin, yliluutnantti Petri Hynnisen
mukaan pääsykokeisiin tulee valmistautua huolellisesti. Fyysisesti
raskaat testit suoritetaan peräjälkeen. Se yllättää monet hakijat.
– Päivä on pitkä: se alkaa aamulla ja kestää kahdeksan tunnin
ajan. Toki siinä on aikaa suoritusten välissä, mutta se on sellaista
aktiivista palautumista, että siirrytään syömään ja bussiin. Varsinaista palautumisaikaa ei ole, Hynninen sanoo.
Samuli Mannisella ja Turo Korpelalla reppujuoksu sekä koordinaatio- ja lihaskuntotestit ovat jo
takana. Juoksusta he suoriutuivat
hyvin ja valtasivat oman eränsä
kärkisijat.
Testissä juostaan ensin 2 kilometriä tasaista vauhtia yhtenä
joukkona, sitten otetaan aikaa kolmen kilometrin matkalta. Painoa
repussa on kymmenen kiloa ja täydet pisteet saa alle 12 minuutin
suorituksella. Manninen käytti radalla 21 sekuntia pidempään.
– Ihan okei. Tavoite oli alle 12 minuuttia, joka meni rikki kaksi viikkoa sitten Immolassa erikoisrajajääkärien testeissä, Manninen sanoo.
Jääkiekkoa harrastava Korpela
kertoo myös lihaskuntotestien sujuneen hyvin.
– Yhtä pistettä vaille täydet. Kyllä sen yhdenkin pisteen olisi sieltä
vielä voinut saada, se vähän harmittaa. Mutta ihan tyytyväinen
olen tähän mennessä tehtyihin
suorituksiin, Korpela sanoo.
lupaavasti, mutta viimeisellä kierroksella maitohapot jylläävät. Molempien aika painuu yli neljän minuutin. Hylkäysraja jää silti kauas.
– Uinti ei kyllä ole vahvin lajini,
mutta taistelin loppuun asti sen
minkä pystyin. Olen tosi tyytyväinen, sillä olen vasta kuukauden
”Se on sellaista aktiivista palautumista, että siirrytään syömään
ja bussiin. Varsinaista
palautumisaikaa ei
ole.”
harjoitellut uintia, Korpela sanoo.
Viimeiset erot tehdään ladulla
Utin jääkärirykmentissä, vajaa 15
kilometriä Kouvolan keskustasta,
on lentokeli. Ladut on ”rakennettu rakkaudella”, yliluutnantti Petri Hynninen vitsailee. Väsymys
paistaa hakijoiden kasvoilla, mutta
periksi ei anneta. Edessä on neljä
2,5 kilometrin mittaista lenkkiä,
joista kaksi hiihdetään tasaista
vauhtia yhdessä ja kaksi viimeistä
urku auki kelloa vastaan. Samuli
Mannista huolestuttaa välinerikko,
mutta Hynninen kertoo toimitsijoiden hiihtävän mukana. Heiltä
saa uuden välineen hajonneen tilalle, mutta hukattua aikaa ei hyvitetä. Välinerikot ovat kuitenkin
harvinaisia.
Hynnisen mukaan pari huonoa
talvea näkyvät myös tämän vuoden
testeissä: hiihtotaito ei ole entisensä.
– Suomalainen sotilas on tunnettu hiihtotaidostaan. Kyllä jotain
pitäisi varmaan tehdä, että se säilyisi. Kyllä minä ainakin haluaisin,
että jokainen tänne tuleva osaisi
hiihtää, hän sanoo.
Erot tekniikassa käyvät ilmi jo
ensimmäisessä nousussa: osalle sotilassukset ovat uusi tuttavuus, osa
nousee mäkeä kevyellä vuorohiihdolla. Kun kaksi kierrosta on taka-
na ja varsinainen testi alkaa, erot repeävät välittömästi. Petri Hynnisen
mukaan hiihtoon kannattaa satsata.
Pisteitä on jaossa kymmenen, mikä
tarjoaa mahdollisuuden repiä kaulaa muihin hakijoihin.
Korpela ja Manninen pärjäävät
myös tässä lajissa: he tulevat maaliin oman eränsä toisena ja kolmantena. Päivä on nyt pulkassa ja
pisteet lähentelevät neljääkymmentä. Se on yleensä riittänyt fyysisistä testeistä.
– Tosi hyvät fiilikset on nyt. Mukava kun pystyi kaikin puolin ylittämään itsensä tänään. Täällä on
tosi hyvää porukkaa, kaikki hengessä mukana. Aivan mahtavaa.
Uinnissa karsiutuu eniten
Hakijat yksi kerrallaan hyppäävät
altaaseen viisi metriä korkeasta
hyppytornista. Heti perään he
noutavat ongelmitta kaksi punaista rinkulaa neljän metrin syvyydestä. Todellinen vesitesti, 200
metrin uinti, on kuitenkin vielä
edessä. Yliluutnantti Hynnisen
mukaan juuri uinnissa karsiutuu
eniten hakijoita.
– Se ei välttämättä johdu huonosta uimataidosta, koska meidän
rajamme ei ole hirveän korkea.
Uintia edeltävässä reppujuoksussa voidaan ottaa liikaa itsestä irti
ja sen jälkeen on vaikea lähteä
uintiin.
Omaa eräänsä ennen Turo Korpela jaksaa kannustaa kanssahakijoita.
– Anna tulla, ei ole pitkä matka!
Korpelalle ja Manniselle uinti ei
ole vahvin laji. Alkumatka sujuu
Yliluutnantti Petri Hynninen kertoo
huonojen talvien näkyvän hiihtotuloksissa.
Fyysiset testit ovat Samuli Mannisella ja Turo Korpelalla takana, mutta pääsykoerupeama on vasta puolessavälissä.
8
TOIMINTAKYKY
ruotuväki 3/2015
TOIMINTAKYKY
- maanpuolustuksen perusta?
Toimintakyky on yksilön valmiutta ja kykyä toimia. Se jaetaan neljään osa-alueeseen: fyysiseen, psyykkiseen, eettiseen ja sosiaaliseen.
Puolustusvoimat on tutkinut aihetta vuosikausia. Miksi?
H
elsingin Energian kaukolämpötunnelissa taivaltaa
jono varusmiehiä. On
säkkipimeää.
Vain askelten kaiku kimpoilee kivissä seinissä.
Aliupseerioppilas Taneli Mutasella on vaikeuksia hengittää –
tuskastuttava kuumuus ahdistaa ja
läpitunkematon pimeys ujuttautuu
pään sisälle. Ainoa valo heijastuu
edessä kävelevän kurssitoverin
taisteluliivin heijastimesta. Se hei-
asevoimat Suomella on. Jos varusmiesten ja reserviläisten toimintakyky on heikko, eivät he pysty suoriutumaan sodanajan tehtävistään.
Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen toimintakykyosaston Taistelija sodassa -tutkimusryhmän johtajan, majuri Jari Haralan mukaan
yksittäisen sotilaan toimintakyky
on keskeisessä osassa joukkojen
suorituskyvyn kannalta.
– Jos esimerkiksi panssarivaunun
ampuja lamaantuu kriittisellä hetkellä, niin koko vaunun tulen teho
laskee nollaan, Harala arvioi.
Puolustusvoimien näkökulmas-
Taistelukyky laskee nopeasti, jos ei syö,
eikä nuku riittävästi
he luovat itselleen kehittymissuunnitelman.
– Se, että varusmiehet itse pohtivat omaa kehittymistään on tervetullut näkökulma. On tärkeää, ettei
ajatella varusmiehiä jonain, jota kehitetään vaan nähdään heissä oleva
potentiaali ja valmius kehittää itse
itseään, sanoo Puolustusvoimien
tutkimuslaitoksen toimintakykyosaston tutkija, kasvatustieteen
tohtori Jenni Keskinen.
Keskinen korostaa, että alokkaille tehtävien alkukyselyiden perusteella varusmiesten itseluottamus
ja sosiaalisuus ovat korkealla tasolla: kokemus itsestä ja muista on
positiivinen. Tämä viittaa siihen,
että palveluksen alussa nuorten
psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky ovat keskimäärin hyvissä
kantimissa.
– Koulutuksen kannalta tärkeä
kysymys onkin, miten näitä vahvuuksia voisi hyödyntää koulutuksessa ja toimintakyvyn tukemisessa,
Keskinen pohtii.
Huolto ratkaisee
luu tämän askelten mukana: ylös ja
alas – vasemmalle ja oikealle.
Käynnissä on Kaartin jääkärirykmentin aliupseerikurssi 2:n
tutkinto.
Nyt Mutasta pyörryttää. Hän ymmärtää syöneensä ja juoneensa liian vähän. Selviänköhän elossa loppuun asti, hän pohtii, mutta ravistaa
samantien ajatuksen pois mielestään. On pysyttävä positiivisena; ei
saa hermostua.
Lopulta tunneli loppuu ja joukkue saapuu avonaiseen tilaan. Mutanen romahtaa samantien maahan.
Hän näkee vain sumua.
Toimintakyky on yksilön valmiutta ja kykyä ottaa osaa toimintaan.
Emeritusprofessori Jarmo Toiskallion kehittämässä ja puolustusvoimien käyttämässä määritelmässä
toimintakyky jaetaan neljään osaalueeseen: fyysiseen, psyykkiseen,
eettiseen ja sosiaaliseen.
Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen toimintakykyosaston tutkimusalajohtaja, psykologi Kai
Nymanin mukaan osa-alueet ovat
sidoksissa toisiinsa.
– Jos fysiikka pettää, niin ei auta
vaikka kuinka vahva psyyke olisi,
Nyman sanoo.
Fyysinen toimintakyky aiheuttaa
haasteita
Varusmiesten toimintakyky kiinnostaa puolustusvoimia yksinkertaisesta syystä: mitä toimintakykyisempiä yksilöitä, sitä vahvemmat
ta haasteita toimintakyvyn osalta
aiheuttaa muun muassa havainnot
fyysisen kunnon laskusta. 1980-luvulla varusmiehet juoksivat keskimäärin Cooperin testissä noin 2700
metriä, kun nykyisin vastaava tulos
on noin 2400 metriä.
Lisäksi varusmiehet ovat polarisoituneet: on aikaisempaa enemmän erittäin hyvänkuntoisia ja erittäin huonokuntoisia. Keskivertoisten määrä on laskenut.
Vuoden 2008 Reserviläistutkimus puolestaan osoittaa, että vain
46 prosenttia reserviläisistä kelpaa
sodanajan tehtäväänsä kuntonsa
osalta.
Haralan mukaan kuntojakaumien muuttumiseen voidaan vastata
määrittelemällä valintakriteerejä
joukko- ja tehtäväkohtaisesti sekä
kehittämällä valintamenettelyä.
Käytännössä tämä voisi tulevaisuudessa tarkoittaa, että varusmiesten
sijoittaminen joukko-osastojen sisällä eri aselajeihin määräytyisi ainakin nykyistä enemmän fyysisen
kunnon sekä muiden ominaisuuksien perusteella.
Psyykkiset ominaisuudet
kunnossa
Toinen esimerkki toimintakyvyn
kehittämiseen liittyen on hanke,
jossa varusmiehet pohtivat itse
omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja eettisen toimintakykynsä
osalta. Lopputulokseen perustuen
Yksittäisen taistelijan toimintakyvyn horjuminen voi johtua monesta asiasta: vähäisestä ravinnosta,
psyykkisestä paineesta tai moraalisista ristiriidoista. Ongelmat voivat ilmetä muun muassa kontrollin
menettämisenä, lamaantumisena tai
kyvyttömyytenä toimia sosiaalisesti.
Vaikeuksia voi kuitenkin ennaltaehkäistä muun muassa harjaannuttamalla fyysistä kuntoaan ja
paineensietokykyään. Haastavassa
tilanteessa tulisi puolestaan muistaa
huolto: vaihtaa märät sukat kuiviin
mukaan jokaisen tulisi tiedostaa,
mitä ongelmia ja vahvuuksia omassa toiminnassa on vaikeissa tilanteissa ja kehittää tämän pohjalta
kykyjänsä. Myös positiivisuus auttaa.
– Tiukassa paikassa itseluottamus
ja usko siihen, että voi itse vaikuttaa
tilanteeseen on merkittävää. Toivon
ylläpitäminen helpottaa toimintakyvyn säilyttämistä, Eränen sanoo.
Lisäksi asepalveluksen aikana
kohdatut vaikeat tilanteet kasvattavat paineensietokykyä: mitä hankalammasta tilanteesta selviää,
sitä valmiimpi on astetta haastavampaan paikkaan.
– Kun haasteet ovat sopivalla tasolla yksilön
kykyjen rajoissa, niin
ne vahvistavat ja
kehittävät toimintakykyä, Eränen
toteaa.
Kasvattava kokemus
Alikersantin arvomerkkiä nykyisin kantava Mutanen kokee
oppineensa toimintakykynsä romahtamisesta tunnelissa.
– Kokemus kasvatti selkärankaa
ja opetti tunnistamaan sen
hetken, jossa toimintakyky
on romahtamassa. Jos jatkaa
siitä vielä eteenpäin saamatta
murua rinnan alle, niin sitten
luhistuu, Mutanen jatkaa.
Mutanen sanoo, että olisi
valmis menemään tunneliin
uudestaan, mutta valmistautuisi paremmin. Hän joisi ja
söisi enemmän sekä pukeutuisi kevyemmin.
On pysyttävä positiivisena; ei saa hermostua.
sekä nauttia ravintoa ja nestettä.
– Kuukausia kestävissä kriiseissä
huoltamisen ja syömisen merkitys
kasvaa. Vaikka muut ominaisuudet
olisivatkin kunnossa, kaverin taistelukyky laskee nopeasti, jos hän
ei syö eikä nuku riittävästi, Harala
kertoo.
Myös toimintakykyä uhkaavien
tekijöiden tunnistaminen on tärkeää. Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen toimintakykyosaston tutkija,
valtiotieteiden tohtori Liisa Eräsen
Romahtamisesta huolimatta
Mutanen kampesi takaisin ylös ja
suoritti loppuun tutkinnon, johon
lukeutui tunnelin jälkeen muun
muassa rasteja sisältänyt 18
kilometrin marssi. Tarvittava
lisäpotku löytyi kurssitovereilta, jotka tyhjensivät omat
eväspussinsa Mutaselle.
– Oppi kokemuksesta senkin,
että kun toimintakyky oikeasti luhistuu, niin kaverit ovat heti auttamassa, Mutanen toteaa.
9
TOIMINTAKYKY
ruotuväki 3/2015
FYYSINEN
F
yysinen toimintakyky tarkoittaa kykyä suorittaa
kuntoa ja taitoa vaativaa
lihastyötä. Puolustusvoimissa tämä tarkoittaa sitä,
että kykenee kuntonsa
puolesta täyttämään ne tehtävät, joihin
on sodanajan joukoissa määrätty.
Suomalaisten varusmiesten fyysinen toimintakyky on laskenut roimasti
1980-luvulta. Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian professori ja maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, fyysiseen
toimintakykyyn erikoistunut Heikki
Kyröläinen, kuitenkin tähdentää, että
esimerkiksi varusmiesten lihaskunto
on kehittynyt.
Tämä ei kuitenkaan peitä sitä tosiasiaa, että palvelukseen astuvat ovat
keskimäärin liian huonossa kunnossa.
Varusmiehen fyysisen toimintakyvyn
horjuminen ilmenee konkreettisesti siten, ettei kykene suorittamaan asetettuja tehtäviä: ei kyetä tuhoamaan vihollista uupumisen takia tai jatkamaan
marssia.
Kyröläisen mukaan fyysisen toimintakyvyn kehittämiseen ei ole poppakonsteja.
– Hyvä fyysinen toimintakyky pitää
itse tehdä harjoittelun kautta. Sitä ei
voi lainata kaverilta, Kyröläinen sanoo.
Lenkkeilyn ja kuntosalin lisäksi Kyröläinen tähdentää esimerkiksi esteratoja, joissa voi kehittää ketteryyttä.
– Monissa varuskunnissa on hyvät
liikuntamahdollisuudet ja niitä kannattaa hyödyntää.
25,0
2611
2440
10,0
2447
7
2453
2453
2454
2454
244
49
2449
5
2445
5
2445
1
2451
2
2473
2430
24
464
2464
245
56
2456
2468
2468
2500
2480
24
460
2460
2514
15,0
25
41
2541
2
2582
2620
2632
2630
20,0
25
2
59
5
2559
2600
2400
5,0
2300
0,0
1975
1966
1977
1978
1979
1980
1981
1982
1983
1984
1985
1986
1987
1988
1989
1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
Alkuperäinen malli:
Momentum ja Shachar
(Human Skeleton Rigged
/ BlendSwap)
2665
2581
2643
2713
2672
2662
2684
2683
2699
2678
JAKAUMA (%)
2734
2722
2661
2700
2650
2699
2800
2760
JUOKSUMATKA 12min (m)
Oranssilla merkitty huonokuntoisten osuus kaikista varusmiehistä. Mustalla varusmiesten Cooperin testin tulosten keskiarvot. Huonokuntoisten varusmiesten määrä on noussut ja Cooper-tulokset ovat laskeneet 1970-luvulta.
PSYYKKINEN
P
uolustusvoimien
tutkimuslaitoksen
toimintakykyosaston tutkimusalajohtaja Kai Nymanin
mukaan psyykkinen
toimintakyky tarkoittaa yksilön
sopeutumiskykyä vastoinkäymisiin, traumoihin ja stressitekijöihin sekä palautumiskykyä ja
taitoa ylläpitää toimintaa painetilanteissa.
Nymanin mukaan psyykkisen toimintakyvyn uhkia ovat
jatkuvat riittämättömyyden kokemukset ja pettymykset sekä
ylivoimaiset haasteet – jatkuva
tunne, ettei pärjää. Tämä voi ilmetä muun muassa ahdistuksena,
univaikeuksina, masennuksena
sekä muina psyykkisinä oireina.
Varusmiehelle tyystin ylivoimaisilta tuntuvissa tilanteissa
tulisi keskustella oman johtajansa kanssa, siitä ovatko tehtävät
itselle sopivalla tasolla.
Nymanin mielestä psyykkisen toimintakyvyn kehittämisen
kannalta on tärkeätä suhtautua
EETTINEN
avoimin mielin ympäröivään
maailmaan, osallistua aktiivisesti
toimintaan sekä hakea onnistumisen kokemuksia kohtaamalla
haasteita.
Psyykkisen toimintakyvyn kohottamiseen liittyy kuitenkin paradoksi: kehitys ilmenee kykynä
selviytyä paremmin haastavista
tilanteista, mutta kehitys on mahdotonta ilman haasteita.
– Puolustusvoimien toiminnassa pyritään kohtaamaan
koulutuksissa vaikeita tilanteita,
jolloin sietokyky kasvaa ja opitaan sietämään yhä vaikeampia
tilanteita, Nyman avaa.
Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen toimintakykyosaston
tutkija Jenni Keskisen mukaan
sodanajan olosuhteet edellyttävät, että niihin harjaannutaan varusmiespalveluksen aikana.
– Täten rasittuneena ja nälkäisenä kylmässä toimiminen ei
osoittautuisi tositilanteessa kestämättömäksi, sanoo Keskinen.
E
ettinen toimintakyky tarkoittaa
Puolustusvoimien
tutkimuslaitoksen
toimintakykyosaston tutkija Liisa
Eräsen mukaan kykyä kohdella
hyvin ja oikein sekä itseään että
muita ihmisiä.
Eettisen toimintakyvyn horjuminen voi ilmetä ylilyönteinä
esimerkiksi tilanteissa, joissa
toinen oman ryhmän jäsen on
rikkonut yhteistä moraalikoodistoa, kuten luistanut yhteisistä
tehtävistä.
– Kysymys on, että pystytäänkö silloin toimimaan oikeudenmukaisesti ja arvioimaan millainen sanktio on oikein yksilön ja
ryhmän kannalta vai pääseekö
kostonhalu valloilleen, Eränen
kertoo.
Eränen tarkentaa, että eettistä toimintakykyä horjuttavat
SOSIAALINEN
asiat ovat ennen kaikkea ristiriitatilanteita: eri arvot joutuvat
toistensa kanssa vastakkain. Hänen mukaansa sota itsessään on
tämänkaltainen tilanne. Toisen
tappaminen on ihmisen moraalin vastaista.
– Toisaalla on ihmisarvo sekä
toisen ihmisen kunnioitus ja toisaalla oman valtion itsenäisyys
sekä oman ryhmän puolustaminen hän sanoo.
Eräsen mukaan on tärkeää
olla tietoinen siitä, että vaikeissa
tilanteissa riski ylilyönteihin on
mahdollista jokaisen kohdalla –
kukaan ei ole täydellinen.
– Tulee ottaa huomioon, että
etenkin vaikeissa tilanteissa eläminen edellyttää kaikilta omien
tunteiden säätelykykyä, itsekuria ja sitä, että on tietoinen niistä arvoista ja moraalikoodeista,
jotka ohjaavat omaa toimintaa.
S
osiaalinen toimintakyky tarkoittaa taitoa
tulla toimeen muiden
ihmisten kanssa eli
asioiden katsomista
toisten näkökulmasta, ristiriitojen sovittelemista ja
empaattisuutta.
Ongelmat sosiaalisessa toimintakyvyssä ilmenevät Eräsen
mukaan muun muassa siten,
ettei sopeudu ryhmään, kykene
ottamaan muiden tarpeita huomioon tai, että tavoittelee vain
omaa etuaan.
– Henkilö voi jopa rikkoa
toisten oikeuksia tai ryhmän
toimintaa, Eränen toteaa.
Varusmiespalveluksessa ongelmia pyritään ehkäisemään
luomalla yhteishenkeä. Tämä
toteutetaan antamalla esimerkiksi tehtäviä, joista ei voi selviytyä yksin.
– Sota on kuitenkin selvästi
ryhmä- ja joukkuetoimintaa –
yksilöt eivät voi voittaa sotaa,
Eränen summaa.
Eräsen mukaan sosiaalisessa
toimintakyvyssä kyse on harjaantumisesta. Sosiaalisia taitojaan voi kehittää yksinkertaisesti viettämällä aikaa toisten
kanssa.
– On myös tutkittu, että syvällisten romaanien lukeminen
kehittää eläytymiskykyä sosiaalisissa tilanteissa, Eränen
kertoo.
TEKSTI Mika M. Niskanen ULKOASU Eetu Lehmusvaara
10
lyhyesti
Oikeusasiamiehen
mukaan urheilijoita
suositaan
Apulaisoikeusasiamies Maija
Sakslin arvioi, että ammattiurheilijat nauttivat erityisasemasta varusmiespalveluksessa. Hänen mukaansa asepalvelus voi
vaikeuttaa muidenkin ammattien harjoittamista.
– Jos jokin ryhmä, kuten ammattiurheilijat, määrätään aina
lyhyimpään palvelukseen, tulee
menettelylle olla perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste, Sakslin kommentoi eduskunnan oikeusasiamiehen tiedotteessa.
Sakslin painottaa, että varusmiespalvelus pitää järjestää
mahdollisimman yhdenmukaisella ja syrjimättömällä tavalla.
Puolustusministeriöltä on pyydetty asiasta arviota.
PLo
Puolustusvoimille
lisää kertasinkoja
Puolustusministeri Carl Haglund on valtuuttanut puolustusvoimat solmimaan hankintasopimuksen 66 KES 12 -kertasingoista sekä niiden harjoitusaseista ja -ampumatarvikkeista
Nammo Lapua Oy.n kanssa.
Kyse on jatkosta vuonna 2012
solmitulle sopimukselle. Kevyitä
kertasinkoja hankitaan yhteensä noin 5 500 kappaletta. Tilauksen kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa on noin 15,1 miljoonaa
euroa. Toimitukset ajoittuvat
vuosille 2015–2017.
– Nämä korvaavat osaltaan
2020-luvun alussa käytöstä poistuvien 66 KES 88 -kertasinkojen
suorituskyvyn, sanoo Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen sektorijohtaja Taina Hurme. MNi
Maavoimien reserviupseerikurssi 245 Kannel päättyi torstaina
22.1. Tuolloin noin 700 varusmiestä ylennettiin upseerikokelaiksi. Kurssi kestää 14 viikkoa ja
se järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Kurssilla opetellaan sodan
ajan joukkojen johtamisen perusteita. Seuraavien kuukausien
aikana kokelaat pääsevät soveltamaan käytännössä RUK:ssa
opittuja taitojaan.
RUK:n oppilaskunnan puheenjohtaja, upseerikokelas
Antti Grönlund kertoo tutustuneensa kurssin aikana monenlaisiin ihmisiin.
– Tämän on todella arvokas
kokemus, Grönlund toteaa. AJu
Saksa testaa helikoptereita Suomessa
Saksan ilmavoimat tekee helmikuussa kylmätestejä kahdelle
CH-53GA –kuljetushelikopterilleen Suomessa Utin jääkärirykmentissä. Saksalaisvierailu
alkoi tammikuun lopulla ja
päättyy ensi keskiviikkona.
– Saksalaiset luonnollisesti
toivovat vaihtelua sääolosuhteisiin, jotta pääsevät kokeilemaan, miten kopterit toimivat
eri tilanteissa, sanoo Utin jääkärirykmentin helikopteripataljoonan komentaja, everstiluutnantti Jaro Kesänen.
Testattavat helikopterit ovat
päivitettyjä versioita Saksan ilmavoimien vanhasta CH-53 mallista.
MNi
ruotuväki 3/2015
Taistelijat Lapin kovassa koulussa
Jääkäriprikaatissa järjestettiin tammikuussa talvisodankäynnin peruskurssi.
Kurssille osallistui nyt toisena vuotena peräkkäin myös yhdysvaltalaisia taistelijoita.
Jukka Isomaa
yhteiset, koulutettavat asiat on
helppo välittää.
Kello yhdeltätoista aamulla Sodankylässä on vielä hämärää ja
pakkasta parikymmentä astetta.
Linjaa pitkin hiihtää kolme taistelijaa. He pysähtyvät metsän suojaan odottamaan loppujoukkoa.
Parhaillaan käynnissä on Jääkäriprikaatin kymmenes talvisodankäynnin kurssi. Tänä aamuna
kurssilaiset ovat suorittaneet väijytyksen vihollisen marssiosastoa
vastaan ja irtautuneet sen jälkeen
sovitulle kohtaamispaikalle.
Ryhmäläisten saapuessa ripotellen kohtaamispaikalle, ryhmänjohtaja tarkistaa jokaisen varustuksen ja tiedustelee vointia. Ulkopuolinen kiinnittää huomionsa
ensimmäisenä siihen, että ryhmä
keskustelee keskenään englanniksi. Kurssille osallistuu tänä vuonna
kahdeksan sotilasta Yhdysvaltojen
asevoimista: viisi merijalkaväestä
ja kolme US Army Alaskasta.
Omia rajoja testaten
Uusia näkökulmia
Amerikkalaistaistelijoiden osallistuminen kurssille on osa Suomen
ja Yhdysvaltojen kahdenvälistä
vaihtosopimusta. Ideana on, että
kumpikin valtio voi lähettää omia
kouluttajiaan oppilaiksi toisen
maan järjestämille kursseille.
Amerikkalaiset osallistuvat nyt
toisena vuonna peräkkäin Jääkäriprikaatin
talvikoulutukseen.
Suomesta Yhdysvaltoihin on toistaiseksi lähetetty vain yksittäisiä
henkilöitä kouluttautumaan.
Alaskan talvisodankäynnin keskuksen kouluttajalle, vääpeli
Adam McQuistonille luminen ympäristö ei ole täysin uusi kokemus.
Hänellä on kokemusta niin pakkasessa toimimisesta kuin upottavista
lumihangista. McQuiston kokee
kuitenkin saaneensa kurssilla monia hyviä ohjeita, jotka helpottavat
kylmässä metsässä selviämistä.
– Esimerkiksi yksi hyödyllinen
vinkki on, että tuohta ja muuta sytykettä kannattaa aina kerätä mukaan maastossa edettäessä, vaikkei niille olisikaan välitöntä tarvetta. Nuotion saa näin nopeasti
aikaiseksi yllättävässäkin tilanteessa.
Kurssi ei kuitenkaan päästä ketään helpolla. McQuistonin mukaan erityisesti hiihtäminen kuivassa pakkasilmassa ahkiota vetäen on ollut rankkaa, sillä pakka-
Kuva: Jukka Isomaa
245. reserviupseerikurssi päättyi
kentällä
Vääpeli Adam McQuiston näyttää kuinka nuotion sytyttäminen magnesiumtuluksilla ja taskuun kerätyillä sytöillä onnistuu tarvittaessa parissa minuutissa ilman ennakkovalmisteluja.
nen on hetkellisesti pudonnut jopa -38 celsiusasteeseen.
Talvikurssin johtajan, kapteeni
Juha Massisen arvioi amerikkalaisten selvinneen kurssin haasteista kohtalaisesti:
– Heillä kaikilla on jonkin verran aiempaa hiihtokokemusta, mi-
kä on hyvä asia. Sen sijaan yli
kymmenen kilometrin mittaiset
hiihtoetapit umpihangessa sekä leveät metsäsukset ovat selkeästi
uusi kokemus.
Amerikkalaisten osallistumisen
myötä kurssin koulutuskieli on
täytynyt vaihtaa suomesta englan-
niksi. Massisen mielestä suurempia kieliongelmia ei ole ilmennyt,
sillä koulutus on hyvin käytäntöön
sidottua.
– Lähdemme liikkeelle hyvin
perusasioista, kuten kurssilla käytettävien varusteiden nimistä.
Kunhan termit ovat vain kaikille
kolumni
Rasmus Arikka
> [email protected]
Väsyttääkö?
Yksikössäni on hiljaisuus kello
kymmenen ja joka aamu herätys
5.30. Teoriassa aikaa nukkumiseen
on seitsemän ja puoli tuntia, mutta
ei käytännössä. Kukaan ei vaivu sikeään uneen heti valojen sammuttua. Nukahtaminen ottaa aikansa,
ja lopulta kun on saamassa unen
päästä kiinni joku tupakavereista
aloittaa korvia raastavan kuorsauksen tai puhuu unissaan. Se niistä yöunista.
Hyvin nukutun yön jälkeen olo
on virkeä, energinen ja positiviinen. Riittävät yöunet myös tutkitusti parantavat esimerkiksi reagointi- ja havainnointikykyä. Mut-
Ensimmäiset viisi päivää kurssilaiset ovat käyneet läpi perusasioita
kylmässä selviytymisestä perusharjoitusten muodossa.
Jääkäriprikaatin esikuntapäällikön, everstiluutnantti Jari Osmosen mukaan tärkeintä kurssin antia on oman toimintakyvyn säilyttäminen kylmässä ympäristössä.
– Oikeanlainen kerrospukeutuminen sekä riittävä ravinto ja nesteytys ovat kaiken perusta. Tavoite
on, että jokainen pystyy huolehtimaan itsestään ennen maastoon
menoa.
Kurssin jälkipuolisko muodostuu neljän päivän soveltavasta vaiheesta, jossa opetettuja asioita testataan käytännössä, ja jonka miehet viettävät kokonaan maastossa.
Soveltavan vaiheen ajaksi taistelijat jaetaan kahdeksan hengen ryhmiin, joissa on sekaisin sekä suomalaisia että yhdysvaltalaisia.
– Maastossa selviytymisen perusedellytyksiä pyritään sitten horjuttamaan. Miehet joutuvat esimerkiksi toimimaan vähällä ravinnolla ja tilanteessa, jossa osa varusteista on menetetty, Osmonen
kiteyttää.
Miehille koulutetaan myös lumikammin rakentaminen, jolloin
edes teltta ei osoittaudu korvaamattomaksi varusteeksi. Taistelijat
myös viettävät yhden yön kiepissä
pelkkä makuupussi suojanaan.
Yksi rankimpia koettelemuksia
on todennäköisesti harjoitus, jossa
ryhmän jäsenet yksi kerrallaan
hiihtävät avantoon. Tämän jälkeen
taistelijoiden tulee päästä yksin
ylös avannosta, tehdä nuotio ja
vaihtaa sen lämmössä itselleen
kuivat varusteet. Pyrkimyksenä on
päästä jatkamaan matkaa mahdollisimman pian.
Toistaiseksi kurssilla ei ole kuulunut soraääniä, vaikka väsymystä
on selkeästi ilmassa. Kapteeni
Massisen mukaan yhdysvaltalaisten sotilaiden palaute viime vuoden kurssilta oli pelkästään positiivista:
– Itse asiassa viime vuoden palautteessa toivottiin erityisesti pidempää soveltavaa vaihetta, ja tämän vuoksi aiemmin viikon mittainen kurssi on nyt pidennetty yhdeksään päivään.
Takana on nyt yli
200 palveluspäivää,
mutta en vieläkään
ole immuuni väsymykselle.
ta mitä käykään, jos ei saa nukkua
tarpeeksi?
Suoritin peruskoulutuskauteni
Upinniemessä, jossa ohjelmaa riitti koko päiväksi kello kuudesta alkaen. Oli sulkeisharjoituksia ja
käytös- sekä taistelukoulutusta.
Kävimme myös ampumaradalla ja
oppitunteilla. Viimeistään kuumassa ja täpötäydessä luokassa tuli raja vastaan. Nuokuin pulpetilla.
Tein kaikkeni pysyäkseni hereillä,
mutta en muista oppituntien sisällöstä juuri mitään. Pelkkä kynä kädessä suurta vahinkoa ei päässyt
syntymään, mutta ajatella, että yhtä väsyneenä seikkailin RK 62 tanassa ampumaradalla.
Muistan ajatelleeni P-kaudella,
että ehkä palveluksen edetessä väsymys helpottaisi. Siihen täytyisi
vain tottua. Takana on nyt yli 200
palveluspäivää, mutta en vieläkään ole immuuni väsymykselle.
Onko vika minussa?
Unilääketieteeseen erikoistuneen neurologin, lääketieteen tohtori Markku Partisen mukaan ihminen ei totu väsymykseen, eikä
väsyneenä milloinkaan saavuteta
yhtä hyviä oppimistuloksia kuin
virkeänä. Sotilaskoulutushan on
pääosin täysin vieraiden asioiden
oppimista ja harjoittelua. On hyvä
pohtia, voisivatko koulutustustulokset parantua, jos varusmiehiä ei
kiskottaisi ylös jo kukonlaulun aikaan. Partisen mukaan ainakin väsymyksestä aiheutuvat onnettomuudet voitaisiin estää.
Keskiarvoisesti aikuisen unentarve on noin kahdeksan tuntia
vuorokaudessa. Osa onnekkaista
tulee toimeen jopa kuuden tunnin
yöunilla, tosin vain kymmenen
prosenttia väestöstä. Uskon, että
tälläkin hetkellä moni varusmies
kaipaa punkkaansa. Ei laiskuuttaan vaan silkkaa väsymystään.
Puolustusvoimat mainostaa olevansa Suomen suurin kuntokoulu.
Runsas liikunta onkin loistava asia
varusmieskoulutuksessa, mutta on
hyvä muistaa, että liikunnan lisääntyessä myös levon tarve kasvaa. Pirteistä sotilaista on iloa eniten – kaikkien kannalta.
Keskustele aiheesta lisää
Twitterissä #ruotuväki
11
kentällä
ruotuväki 3/2015
palveluksessa
Rokotteesta toivotaan apua
Vuonna 2012 käyttöön otettu varusmiesten influenssarokote on tepsinyt.
Rokotteen teho riippuu siitä, millaiseksi vallalla oleva influenssavirus kehittyy.
Joel Kontiainen
TOIMENKUVA
Veneenkuljettaja
KOULUTUS
Ylioppilas
tiettävästi ollut myös muuntunutta
muotoa liikkeellä, ja ihan täyttä
suojaa kausi-influenssarokote ei
muuntuneeseen virukseen anna,
Mattinen kertoo.
Vaikeasti torjuttava
tauti
Kausi-influenssa eroaa tavallisesta viruksen aiheuttamasta flunssasta lähinnä oireiden voimakkuuden perusteella. Influenssa ei tyy-
pillisesti ole perusterveille henkilöille hengenvaarallinen, mutta
saattaa heikentää yleiskuntoa pitkäksikin aikaa. Influenssa myös altistaa vaarallisille jälkitaudeille,
kuten keuhkokuumeelle ja sydänlihastulehdukselle.
Influenssalta voi pyrkiä suojautumaan huolehtimalla käsihygieniasta ja oikeasta yskimistavasta,
mutta kunnollisen suojan saaminen tautia vastaan on varuskuntaolosuhteissa hankalaa.
– Jos tiiviisti asuvilla varusmiehillä ei ole rokotussuojaa, ja tautitapauksia tänne jostain tulee, niin
kyllä influenssa väistämättä käy läpi melkein kaikki, Mattinen toteaa.
– Ongelmana virustaudeissa on
se, että tauti on tartuttava jo ennen
kuin se oireilee. Vaikka eristäisimme kaikki kuumepotilaat, sillä ei
pystyttäisi estämään uusia tartuntoja.
eri suunnista, kovapanosammunnat
suoritetaan joko kohtitulevaan tai
sivuttain liikkuvaan koneeseen.
Ampujia voi olla yhtä aikaa yhdestä neljään.
Suoritetuissa ammunnoissa rata
on todettu erittäin käyttövarmaksi
ja toimintavalmiiksi. Yksi mies jaksaa polkea maalikoneiden tarvitsevan nopeuden. Osumaprosentti eri
ampujaryhmissä on vaihdellut 20–
40 prosenttiin.
Hälvälän ilmatorjuntaharjoitusrata
toimii varusmiesten lihasvoimalla.
Kuva: Ruotuväki
us pyritään pitämään oikeassa suhteessa mallikoneiden nopeuteen.
Ratahankkeeseen ei Hämeen
Ratsujääkäripataljoonassa ollut
käytettävissä erillistä määrärahaa.
Radan suunnittelija ja toteuttaja
vääpeli A. Aalto on rakentanut radan varuskunnasta saatavissa olevasta romuraudasta. Rahaa käytettiin pääasiassa vaijeriin, hitsauspuikkoihin ja sementtiin noin 2000
markkaa.
Ilmatorjuntarataa voidaan käyttää sekä kylmäharjoitteluun että
kovapanosammuntoihin. Kylmäharjoittelu on mahdollista useista
eteenpäin
Panssarimiehen oppimistehtävä
Prikaatikenraali Pekka Toveri aloitti vuodenvaihteessa Kaartin jääkärirykmentin komentajana. Hän siirtyi
Santahaminaan Länsi-Suomen sotilasläänin komentajan tehtävästä.
kä paljon uhrautuvaa vapaaehtoista
maanpuolustustyötä.
Kaartin jääkärirykmentti otti
1.1.2015 vastaan suuren osan lakkautetun Etelä-Suomen sotilasläänin tehtävistä. Rykmentti vastaa lisäksi edelleen varusmiesten ja reserviläisten kouluttamista.
Koska olen aiemmin palvellut sekä joukko-osaston että sotilasläänin
komentajana, minulla on varsin hyvä kuva kummastakin tehtäväkentästä. Uusi organisaatio pitää saada
toimimaan ja kaikista tehtävistä sekä lukuisista yhteistyökumppaneista pitää "ottaa koppi". Samalla varusmies- ja reserviläiskoulutusta pitää pyörittää entiseen tapaan.
Uudessa tehtävässä korostuu
mielestäni yhteistyöhakuisuus.Tulos
tehdään yhteistyössä monien eri
kumppanien kanssa.
Joukko-osaston komentajana
palveleminen on hieno kokemus;
paras tehtävä mihin upseeri voi
päästä.Tehtävässä pääsee oppimaan
paljon uutta, toimimaan kentällä sekä johtamaan harjoituksia. Panssarimiehenä olen kyllä melkoisen oppimistehtävän edessä. Asutuskeskustaistelu ei ole mikään vahvuusalueeni, joten olen varmasti alussa
enemmän ottavana osapuolena.
Mahdollisuus palvella kahden
hienon joukko-osaston komentajana on harvinainen. Tästä
mahdollisuudesta voi olla
vain tyytyväinen.
Kuva: Joonatan Anttonen
Ennen nykyistä tehtävääni palvelin ensin Panssariprikaatin komentajana
2011–2013 ja sitten vuoden 2014
Länsi-Suomen sotilasläänin komentajana. Lääninkomentajan tehtävästä jään kaipaamaan erityisesti lukuisia erinomaisia yhteistyökumppaneita. Maassamme tehdään erittäin
laadukasta viranomaisyhteistyötä
poikkeusoloihin varautumisessa se-
JOTAIN MUUTA, MITÄ?
Palveluksen jälkeen Eerola haaveilee
viettävänsä mukavaa opiskelijaelämää
oikeustieteiden tai pianonsoiton parissa.
Rannikkolaivosto, Turku
Palvelukseen astuneet varusmiehet saivat kausi-influenssarokotteen viimeistään astuessaan palvelukseen.
Mopo polkee, kone kulkee
Juho Mäki-Lohiluoma
PALVELUSPAIKKA
ASUINPAIKKA
Turku
ruotuväki 40 vuotta sitten
Ratsumiesvoimalla toimivan ilmatorjuntaradan on saanut käyttöönsä
Hämeen Ratsujääkäripataljoona
Lahdessa. Hälvälän ampumaradalla oleva rata poikkeaa muista vastaavista radoista sekä rakenteeltaan
että toiminnaltaan. Rataa ei ole
moottoroitu, vaan mallikonetta
vauhdittaa polkupyörää polkeva
ratsumies.
Mallikoneet ovat tarkkoja pienoismalleja mittakaavassa 1:30 oikeista lentokoneista ja helikoptereista. Laitteistoon on asennettu
nopeusmittari, jolla polkija voi tarkkailla mallikoneen nopeutta. Nope-
IKÄ
19
NIMI JA SOTILASARVO
Olli Eerola, alikersantti
Kuva: Aku Siukosaari
Puolustusvoimissa palvelustaan
jatkavat varusmiehet on rokotettu
syksyn aikana kausi-influenssaa
vastaan, minkä lisäksi tammikuussa palvelukseen astuneille rokote
on annettu viimeistään palveluksen kahden ensimmäisen viikon
aikana. Kausi-influenssarokote on
varusmiehille pakollinen suojarokote, jolla taudin leviämistä kasarmeilla ja yhteiskunnassa pyritään
ehkäisemään.
Karjalan prikaatin päällikkölääkäri, lääkintäkapteeni Mika Mattinen kertoo, että on vielä aikaista
ennustaa, millaisena alkuvuoteen
sijoittuva influenssakausi tulee näkymään varuskunnissa. Pari vuotta sitten aloitettu rokottaminen
kausi-influenssan varalta näyttää
kuitenkin hillinneen viime vuosien influenssakausia.
– Viime vuosi oli varuskunnissa
influenssan suhteen hiljainen. Jos
se tarkoittaa sitä, että rokote suojaa influenssalta varuskunnissa,
niin voi olla, että influenssapiikki
jää rokotteen vuoksi kokonaan tulematta, Mattinen analysoi.
Vielä ei tosin olla ihan varmoja
siitä, miten hyvin tänä vuonna annettu kausi-influenssarokote suojaa influenssaa vastaan, sillä rokotteen suojauskyky riippuu siitä,
millaiseksi vallalla oleva influenssavirus kehittyy. Tarkempaa tietoa
influenssaviruksen laadusta saadaan, kun tautitapauksia alkaa ilmetä enemmän.
– A-influenssavirustyypistä on
Prikaatikenraali Pekka Toveri aloitti
Kaartin jääkärirykmentin komentajana tämän vuoden alussa.
Rennosti
merivoimissa
Rasmus Arikka
Vapaalla pianoa ja liikuntaa
Veneenkuljettaja-aliupseeri, alikersantti Olli Eerolan, 19, palvelustehtävä on pienveneiden ajaminen sekä niiden huolto- ja
kunnossapitotehtävät. Hän kehuu palveluspaikkaansa Rannikkolaivastoa. Turun Pansiossa sijaitsevassa varuskunnassa on hyvä yhteishenki ja asiantunteva
kantahenkilökunta, mikä on tehnyt nuoren aliupseerin palvelusajasta mieluisan.
Varusmiespalvelukseen haettaessa Eerola pyrki tietoisesti
merivoimiin. Hän on pitkään ollut mukana meripartiotoiminnassa, joten vesielementti ja veneily ovat tuttuja.
– Kutsunnoissa kysyttiin, haluanko laivastoon. Sanoin heti, että
kyllä haluan, Eerola kertoo.
Kaikkien muiden merivoimissa suomenkielisen varusmiespalveluksen suorittavien tavoin
Eerola astui alokkaan saappaisiin Upinniemessä, nykyisessä
Rannikkoprikaatissa. Heinäkuussa 2014 palveluksensa aloittanut sotilas ei peruskoulutuskaudella osannut kuvitella, mihin tehtäviin päätyisi. P-kauden
jälkeen maastokuviot vaihtuivat
laivaston sinisiin, mikä oli Eerolalle tärkeää. Kokemukset laivastosta ovat vastanneet lähes
täysin mielikuvia ja käsityksiä,
joita hänellä oli ennen palvelusta.
– Odotin laivastolta käytännönläheisyyttä ja mutkattomuutta. Sitä se on ollutkin. Täällä pyritään selkeästi tavotteisiin ja jätetään turha hössötys pois.
Eerola hymyilee leveästi ja
tyytyväisyys huokuu ulospäin.
Hän puhuu palvelustovereistaan
veljelliseen sävyyn, sillä tiivis ja
pieni porukka viettää paljon aikaa yhdessä. Pansiossa on veneenkuljettajia ainoastaan yhdeksän.
Rannikkolaivastossa ei ole lainkaan alokkaita, eikä aliupseerikurssin suorittanut Eerola ole
päässyt kokeilemaan taitojaan
esimerkiksi ryhmänjohtajana.
Hän kuitenkin kertoo saaneensa
mielekkäitä ja monipuolisia tehtäviä. Osa veneenkuljettajista
pääsee vielä tänä keväänä harjoittelemaan johtamista Rannikkolaivaston Pansion tukikohdassa alkavalla aliupseerikurssilla.
Upinniemessä suoritetun peruskoulutuskauden ja Pansiossa
vietettävän loppupalveluksen välinen ero on Eerolan mukaan
huima. Rannikkoprikaatissa on
toistatuhatta varusmiestä, mutta
Rannikkolaivastossa Pansiossa
on vain joitain satoja. Turkulainen Eerola kertoo, että iltalomilla tulee pyörähdettyä kotona tai
kaupungin keskustassa, mikä ei
Upinniemestä käsin ollut mahdollista. Iso osa vapaa-ajasta kuluu kuitenkin palvelustovereiden
kanssa kotiyksikössä.
– Vapaa-ajalla meitä kehotetaan liikkumaan mahdollisimman paljon. Siihen onkin hyvät
resurssit, sillä meillä on kahden
askeleen päässä oma kuntosali.
Lisäksi meillä on tarunhohtoinen
Vekumessi, jossa on todella hyvät oltavat, Eerola hymyilee ja iskee silmää.
Vekumessi on veneenkuljettajien taukotila ja olohuone, mutta
nuori aliupseeri ei valaise asiaa
enempää.
Siiviilissä alikersantti Eerola
on musiikkimies ja hän kirjoittikin ylioppilaaksi Puolalanmäen
musiikkilukiosta. Hän on soittanut klassista pianoa pitkään ja lomilla musiikin parissa tulee vietettyä paljon aikaa. Varusmiespalveluksen takia hän on joutunut lopettamaan pianotunnit,
mutta suunnittelee soittoharratuksen jatkamista reserviin siirryttyään.
12
kentällä
ruotuväki 3/2015
Oma tietoverkko viranomaisten käyttöön
Ylimmän valtiojohdon ja turvallisuusviranomaisten käytössä on suojattu tietoliikenneverkko.
Verkko toimii myös luonnonilmiöiden, sähkökatkosten tai tietoverkkohyökkäysten sattuessa.
Aappo Jutila
Verkko toimii myös sähkökatkon aikana
Kuva: Aku Siukosaari
Puolustusvoimat on mukana luomassa uutta hallinnon turvallisuusverkkoa. Kyseessä on valtion
ylimmälle johdolle ja yli 30 000
turvallisuusviranomaiskäyttäjälle
tarkoitettu korkean varautumisen
tietoverkko.
Tavoitteena on nostaa tietoliikenneverkon suojatasoa ja käytettävyyttä.
Uuden, laajemman verkon perustana on puolustusvoimien korkeasti suojattu tieto- ja viestintäverkko. Verkon käyttäjiksi tulevat
valtion ylimmän johdon ja ministeriöiden lisäksi turvallisuusviranomaiset kuten poliisi, rajavartiolaitos, hätäkeskukset, pelastusviranomaiset sekä puolustusvoimat.
Turvallisuusverkkohankkeen
tietoliikenneprojektin projektipäällikkö, insinöörieverstiluutnantti Ismo Viljanen Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksesta kertoo, että hankkeen
päätoimijoita ovat puolustus-, sisä
ja valtiovarainministeriö.
Vuosina 2009–2013 hankkeen
kustannukset olivat 187 miljoonaa
euroa.
Turvallisuusverkkolaki on hyväksytty tammikuun alussa. Nyt
verkon toiminta voidaan siirtää
Suomen Erillisverkko Oy:lle.
Turvallisuusverkko takaa valtionjohdon päätöksentekokyvyn ja
viranomaisten välisen työskentelyn ja yhteydenpidon kaikissa turvallisuustilanteissa.
Koko valtion kattava tieto- ja
viestintäverkko takaa viestintäyhteydet myös kriisitilanteissa. Vaikka Internet ja kaupalliset puhelinverkot olisivat kaatuneet, on viranomaisilla keino viestiä keskenään.
– Siitä johtuen, että puolustusvoimien sisäinen tietoliikenneverkko muuttuu turvallisuusverkoksi ja laajenee myös muiden viranomaisten käyttöön, verkon
käyttäjien määrä moninkertaistuu,
Viljanen sanoo.
– Laajasta käyttäjäkunnasta aiheutuu omat haasteensa tietoverkossa käytettäville verkkotekniikoille ja siellä käyttöön otettaville
tietoliikennejärjestelmille.
– Tietoturvallisuus varmistetaan
tehokkaalla valvonnalla ja tietoliikenteen salaamisella, Viljanen sanoo.
Tietoliikenneprojektin projektipäällikkö, insinöörieverstiluutnantti Ismo Viljanen kertoo, että turvallisuusverkon suunnittelussa on otettu huomioon suuren
käyttäjämäärän aiheuttamat vaatimukset.
huomio!
Viljasen mukaan verkon laiteasemien vara-akustot kestävät vähintään kuusi tuntia.
– Keskeisimmillä viestiasemilla
on varauduttu sähkökatkoihin varustamalla ne kiinteillä varavoimakoneilla. Kaikki turvallisuusverkon viestiasemat on varustettu
ulkoisella varavoimaliitännällä, johon voidaan tarvittaessa kytkeä
siirrettävä varavoimakone, Viljanen kertoo.
Verkko tulee viranomaisten päivittäiseen käyttöön. Nykyaikana
tietoyhteyksien merkitys on entistä tärkeämpää. Suojattu tietoverkko toimii niin, että kaikki aineisto
varastoidaan ja hallinnoidaan Suomessa.
Turvallisuusverkkoa varten on
rakennettu hankkeen aikana tuhansia kilometrejä valokuituyhteyksiä niin merelle kuin maahankin.
Viranomaisten käytössä on
myös VIRVE-radioverkko, jota
käytetään salatun puheliikenteen
välittämiseen.
verkossa
Keskustelupalstoilla puidaan intin arkea
Aappo Jutila
Lähetä meille osoitteeseen [email protected] oma ehdotuksesi Huomio!-kuvaksi ja liitä mukaan yhteystietosi. Julkaistusta kuvasta saa palkinnon.
Kuva: Aku Siukosaari
Kuva: Aku Siukosaari
Kaartin jääkärirykmentin kunniakomppanian sotilaat valmiina vastaanottamaan Latvian presidentin Andris Berzinsin. Presidentinlinnan kunniavartiossa toimiminen on sotilaspoliiseille mielenkiintoinen tehtävä.
Internet on läsnä jokaisen elämässä. Vaikka keskustelupalstat ovat
jo vanha keksintö, ne pitävät edelleen pintansa muiden sosiaalisten
medioiden joukossa. Keskustelupalstoilla keskustelu tapahtuu
usein anonyymisti tai jonkin nimimerkin alla.
Yksi keskustelua herättävä aihe
on puolustusvoimat ja maanpuolustus. Puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara pohtii,
että jokaisella suomalaisella on jokin yhteys sotilaalliseen maanpuolustukseen.
– Puolustusvoimat on todella
otollinen keskustelun aihe. Itseasiassa se on ollut sitä koko historiansa ajan, Karhuvaara sanoo.
Puolustusvoimat on julkaissut
ohjeet sosiaalisessa mediassa käyttäytymiseen. Niissä rajoitetaan esimerkiksi paikkatietojen jakamista
internetissä ja kohteiden valokuvaamista. Tämän tarkoituksena on
turvata operaatioturvallisuus, ja
opettaa varusmiehille myös kriisin
ajan toimintaa.
Viime kesänä Ukrainan kriisin
eskaloituessa muutamat venäläis-
Varusmiehet keskustelevat arjestaan erilaisilla foorumeilla. Ylilauta.org on suuressa suosiossa myös varusmiesten keskuudessa.
sotilaat julkaisivat kuvapalvelu
Instagramissa kuvia, joista selvisi,
että he olivat Ukrainassa. Venäjä
kielsi tuolloin, että heillä olisi joukkoja itä-Ukrainassa. Tällainen tahaton tietovuoto voi aiheuttaa noloja tilanteita ja vaarantaa jopa
operaation onnistumisen.
Intistäkin pitää puhua
Internetissä puidaan vapaasti var-
sinkin varusmiesten arkeen liittyviä asioita. Keskustelua on aina
käyty. Aiemmin asioista puhuttiin
kasvokkain, mytta nykyään keskustelua käydään yhä enemmän
myös internetissä.
Karhuvaara huomauttaa hymyillen, että läheisten kannalta on
varmasti hyvä, että varusmiehet
voivat käsitellä inttijuttuja myös
netissä.
– Kuten roomalaiset sanoivat:
Joka härillä ajaa, se häristä puhuu,
Karhuvaara toteaa.
Varusmiehillä siis riittää puhetta
palveluksestaan. Monella keskustelupalstalla kirjoittelu saattaa
muuttua luottamukselliseksi. Helposti unohtuu, että kaikki mitä kirjoitetaan on julkista. Varusmiesten
hallussa on kuitenkin harvoin salassa pidettävää tietoa, joten
yleensä ylilyönnit liittyvät palvelutoverien nimittelyyn.
Viime syksynä Porin prikaatin
materiaalikatoamisten yhteydessä
esimerkiksi ylilauta.org -sivustolla
tapahtunutta puitiin innokkaasti.
On vaikeaa sanoa, pitääkö mikään
palstoilla kirjoitettu paikkaansa.
Varusmiehillä on suuri halu osallistua heitä koskevaan keskusteluun, vaikka taustatietoa ei olisikaan riittävästi.
Karhuvaara sanoo, että jos puolustusvoimiin liittyvistä asioista
puhutaan virheellisesti, täytyy asia
korjata ja levittää oikeaa tietoa.
– Keskustelu on kuitenkin pääosin hyvä asia. Ilman keskustelua
asiat eivät uudistuisi. Pohjimmiltaan siinä on kyse mielipiteiden
vaihdosta, eikä sitä synny jos vain
puhutaan hyväksyvään sävyyn samasta mielipiteestä.
13
vapaalla
ruotuväki 3/2015
Kuva: Pekka Hartikainen
Nelihenkinen Arkadia-bändi on perustettu vuonna 2003 Alavudella. Mikael Leinonen päätyi mukaan vuosi sitten koesoiton kautta, sillä yhteinen sävel bändin muiden jäsenten kanssa löytyi heti.
Herra ylikersantti – Kaartin metallimies
Musiikkiharrastus ottaa paljon, mutta antaa takaisin vielä enemmän.
Rasmus Arikka
tupavisa
1. Kuka toimi puolustusministerinä
ennen Carl Haglundia?
2. Mikä on tasavallan presidentti Sauli
Niinistön sotilasarvo?
3. Mikä on tulehduskipulääke
Buranan vaikuttava ainesosa?
4. Mikä on Suomen eteläisin kunta?
5. Mikä on oikea painallus-puhallus –
suhde ihmistä elvytettäessä?
6. Miten sotilaspainissa voi ansaita
kaksi pistettä kerralla?
7. Mistä ISAF on lyhenne?
8. Monenneksiko Suomi sijoittui vuonna 2014 jääkiekon MM-kisoissa?
9. Mikä metroasema sijaitsee
Hakaniemen ja Rautatientorin välissä?
10. Mikä tunnus on kuvassa?
vastaukset
Kuva: Rasmus Arikka
Ylikersantti Mikael Leinonen nostaa päätään tietokoneen takaa.
Palveluspuku M05 yllään hän on
kuin kuka tahansa joukkueen johtaja Kaartin jääkärirykmentissä.
Lyhyestä tukasta ja sotilaallisesta
ulkoasusta ei voi päätellä, että vapaa-ajallaan hän soittaa rumpuja
Arkadia-nimisessä metallibändissä.
Musiikki ja bänditoiminta ovat
Leinoselle hyvin tärkeitä. Hän
nauttii erityisesti keikkailusta sekä
onnistumisen tunteesta.
– Keikan jälkeen on todella hyvä fiilis, jos on onnistunut ja on itse soittanut hyvin. Jos huomaa, että yleisöllä on hyvä meininki, se on
parasta mitä voi olla, Leinonen selostaa.
Mitä soittamisesta ja esiintymisestä saa?
– Keikka on bändille taistelu,
jossa adrenaliini virtaa. Keikka
taistellaan alusta loppuun niin että
se menee viimeisen päälle, ylikersantti naurahtaa.
– Soittaessa pääsee purkamaan
aggressioita. Ne on hyvä purkaa
rumpuihin, hän jatkaa.
Leinonen vertaa rumpujen soittamista urheiluun. Treenikämpällä
rumpujen hakkaamisesta saa saman hyvänolontunteen kuin esimerkiksi lenkkeilystä, mutta vasta
keikalla tai juoksukilpailussa pääsee todella haastamaan itseään.
Musiikin ohella urheilu on tärkeä elementti Leinoselle, ja hän
kehuukin puolustusvoimia siitä,
että kaikkia työntekijöitä kannustetaan liikkumaan. Ylikersantti pelaa sählyä pari kertaa viikossa lounastuntien aikana, mutta varuskunnan porttien ulkopuolella hän
ehtii hikoilla vain rumpujen takana. Harjoitustunteja kertyy lähes
päivittäin ja parhaimmillaan viikossa on tullut soitettua jopa 30
tuntia. Ylimääräistä aikaa ei siis
ole.
Leinonen elää avoliitossa ja on
pienen lapsen isä. Hän myöntää,
että suurin osa vapaa-ajasta uhrautuu bändille. Yhden päivän viiYlikersantti Mikael Leinonen toimii
joukkueenjohtajana ja vääpelin sijaisena Kaartin jääkärirykmenttissä Santahaminassa.
kossa hän pyhittää perheelleen,
mutta ei koe sitä riittäväksi. Se on
kuitenkin tietoinen valinta.
– Haluan nyt panostaa bändielämään ja soittoharrastukseen.
On parempi katsoa nyt, eikä viisikymppisenä, mihin rahkeet riittävät ja kuinka pitkälle voi päästä,
28-vuotias Leinonen sanoo.
Pelkkä harrastus
Asukaslukuunsa nähden Suomessa on maailman eniten metallibändejä, mutta vain harvat raskaan
musiikin harrastajista tekevät läpimurron kansallisille tai kansainvälisille lavoille. Vaikka Leinonen ottaa bändissä soittamisen vakavissaan hän korostaa sen olevan
pelkkä harrastus.
– Jos harrastus alkaa tuntua
työltä, onko se enää niin hauskaa?
Harrastus on kuitenkin ensisijaisesti hauskanpitoa.
Leinonen kertoo, että soittamisesta ei saa rahaa, mutta Arkadiayhtyeen kanssa on päässyt kokemaan muusikon elämää lähes ammattimaisesti. Esiintymisiä on ollut
monella paikkakunnalla EteläSuomesta Ouluun asti. Tänä keväänäkin keikkoja on 25, joista ensimmäinen on 6. helmikuuta Night
Club Stone -ravintolassa Helsingissä. Yhtye myös tekee tällä hetkellä
toista studioalbumiaan, johon Leinonen suhtautuu intohimoisesti.
– On unelmien täyttymys, että
pääsee levylle soittamaan rumpuja. Uskon, että toinen levy on vielä parempi kuin ensimmäinen.
1. Stefan Wallin, 2. Kapteeni reservissä, 3. Ibuprofeeni, 4. Hanko, 5. 2:30, 6. Nostamalla
vastustajan ilmaan, 7. International Security Assistance Force, 8. Toiseksi, 9. Helsingin yliopisto,
10. Laguksen nuolet (panssarijoukkojen tunnus)
14
vapaalla
kirjat
ruotuväki 3/2015
kirja
Sotilasrajan unet
Kirjoittaja Jani Saxell
Kustantaja WSOY
Julkaisuvuosi 2014
kijalle aina 1400-luvun ottomaanien valtakunnan, Titon muodostaman sosialistisen Jugoslavian ja
1990-luvun verilöylyjen kautta.
Romaania kirjoittaessaan Saxell on tehnyt valtavan taustatyön, jonka myötä teos pursuaa
millin tarkkoja historiallisia yksityiskohtia sekä lukemattomia
henkilöhahmoja.
Loppua kohden romaani rakentaa myös pelottavan tulevaisuusskenaarion, pakottaen lukijan pohtimaan, mihin vuosisatoja
johtanut vihanpito ja verenvuodatus voi pahimmillaan johtaa.
Fantastisista elementeistään huolimatta, kirjan maalailemat visiot
tulevat myös pelottavan lähelle
nyky-Eroopan poliittisia skenaarioita.
Jukka Isomaa
Semmonen savotta
Ville Hänninen (vas.) ja Jussi Karjalainen esittelevät pitkän työn lopputuloksen: Sarjatulta!-kirjan.
Sarjakuvatulitusta sotapropagandasta
Kirjoittaja Kalle Päätalo, toimittaneet Eero
Marttinen ja Hannu Kahakorpi
Kustantaja Gummerus
Julkaisuvuosi 2014
Semmonen savotta -kirja kuvaa
talvi- ja jatkosotaa Kalle Päätalon silmin. Uusi kirja on Päätalon aikaisempien romaanien tapaan hämmästyttävän tarkasti,
yksityiskohtia myöten kuvattua
kertomusta sodista.
Opukseen on koottu sotamuistoja Päätalon aikaisemmasta kirjallisuudesta, pomppien romaanista toiseen muutaman sivun välein. Tarina säilyy silti hyvin eheänä. Kirjan ovat toimittaneet elokuvaohjaaja Hannu Kahakorpi
sekä toimittaja Eero Marttinen.
He tuntevat Päätalon henkilönä
sekä hänen tuotantonsa. Kerronnan tarkkuus Päätalon ensimmäisestä päivästä alokkaana aina
kotiutumiseen asti tekee tositarinasta erityisen puoleensavetävän.
Päätalo loukkaantui jatkosodassa vakavasti, minkä takia hänet siirrettiin palvelemaan talousaliupseerina vankilerille.
Vuosia myöhemmin hän ei ollut
uskoa siviiliin pääsyään.
”Tunnen kalpenevani ja leu-
Kuva: Pentti Tuovinen
Jani Saxellin Sotilasrajan unet on
unenpäästäjä Florianista kertovan trilogiaksi suunnitellun sarjan
toinen osa. Tiiliskivimäistä teosta
voisi parhaiten luonnehtia historialliseksi fiktion ja fantasiakirjallisuuden sekoitukseksi. Romaanissaan Saxell kuljettaa rinnakkain Balkanin historian verisiä tapahtumia ja lähitulevaisuuteen sijoittuvaa tarinalankaa.
Kirjan tapahtumat käynnistyvät vuoden 2015 lopun Turun saaristossa, jonne joukko Bosnian sodan YK-veteraaneja kokoontuu
metsästysretken merkeissä. Harmiton kuulumisten vaihto muuttuu kuitenkin verilöylyksi, kun salaperäinen voima saa kaverukset
sekoamaan ja ampumaan toisiaan. Kummallista tapahtumaa
päätyy selvittämään trilogian
aiemmasta osasta tuttu päähenkilö Florian Timar, jolla on yliluonnollisia voimia.
Rinnakkain Florian-tarinan
kanssa kuljetetaan Balkanin seudun historiaa valottavia lukuja.
Tarinan tapahtumat avautuvat lu-
kani alkaa vapista. Samoin minua alkaa huiputtaa, niin että
minun on tartuttava pöydän
reunaan. Minulta karkaa lähes
itkuun päättyvä parahdus:
– Enkö pääse vieläkää siviiliin? Miksi?
– Myös B-miehet kotiutetaan,
älä hermostu. Mutta B-miehet
jäävät, sanoisinko puoliksi armeijan kirjoihin – toistaiseksi,
Päätalolle sanottiin hänen noutaessaan sotilaspassia takaisin.”
Kirja on myös hyvä historianopetus sodan vaiheista ja sen jälkeisestä elämästä. Sotilaan silmin
vaikeista ajoista kertova kokonaisuus on erinomainen paketti
kaikille Suomen sota-ajoista kiinnostuneille. Marttinen on sidostanut Päätalon tarinoita niin, että
myös maailmanhistorian tapahtumat selkiytyvät lukijalle.
Pauli Loukola
Suomen sotahistoriasta on julkaistu kasoittain kirjoja. Silti sotien aikojen sarjakuviin ja pilapiirroksiin
ei ole kajottu, ennen kuin toimittajat Ville Hänninen ja Jussi Karjalainen kokosivat massiivisen, 206-sivuisen teoksen nimeltä Sarjatulta!
Kirjaan on koottu pilapiirroksia,
sarjakuvia ja propagandaa 1930-luvulta Lapin sodan jälkeiseen rauhaan asti. Lisäksi kuvittajiin ja tarinoihin piirosten taustoihin on syvennytty tarkasti. Pitkäaikaiset tutut ryhtyivät projektiin yhteistuumin. Karjalainen tuntee 1930-40-luvun tapahtumat selvästi ja Hänninen on kuviin erikoistunut kirjailija, joten he pystyivät täydentämään
hyvin toisiaan kirjan teossa.
– Ensin oli yritettävä käydä läpi
kaikki, mitä aiheeseen mahdollisesti liittyy ja sen jälkeen valikoida.
Kirjan rakenne etenee toisaalta
kronologisesti, mutta sen lisäksi
siellä on teemoja, joihin voi upottaa monenlaista kuvitusta, Hänninen kertoo kirjan synnystä.
– Tämä ei ole niinkään sotakirja,
vaan kirja ajasta. Kuvissa kuvataan
paljon muuta kuin sotimista. Kuvat
käsittelevät esimerkiksi säännöstelyä tai liittyvät naisiin ja lapsiin sota-aikana.
Sarjatulta! esittelee noin 400 kuvaa 80 taiteilijalta. Kirjasta on helppo löytää useita taiteilijoita, joista
ei ole ennen kirjoitettu mitään.
Hänniselle mielenkiintoinen löytö
oli Joel Räsänen, joka teki piirroksia kansanhuoltoministeriölle, joka
järjesti siihen aikaan kotirintamalla
erilaisia kampanjoita.
– Hän on herkkäviivainen, mukavasti lakoninen taiteilija. Hänen
jutuistaan tykkään. Myös hyvin
tunnetuista taiteilijoista, kuten Tove Janssonista tai Erkki Tantusta
löytyi uusia puolia, kun kuvia penkoi enemmän.
Kirjan sivuille on valittu Räsäsen
sarjakuvia Topi Toimeliaasta. Yksinkertaisissa, eleettömissä sarjakuvissa Topi muun muassa pilailee väestönsuojelulähetin kustannuksel-
la pukemalla kaasunaamarin koirankopista kurkistavan koiran kuonolle.
Hänninen kertoo ajan kuvan erottuvan selvästi propagandapiirroksissa. Talvisota syttyi nopeasti, joten
propagandatuotantoa ei ehditty
valmistella samalla tavalla kuin jatkosotaan. Kuvissakin näkyy selvästi, miten jatkosodan alku oli voitokasta ja tunnelma oli hurmoshenkistä. Myöhemmin sodan edetessä
kuvat muuttuivat realistisimmiksi
ja kyynisimmiksi.
– Kirjoittajana kiinnostavinta oli
tarinoiden kaivaminen kuvien
taustoilta, Hynninen sanoo.
Kirjailijat pyrkivät olemaan uskollisia ajankuvalle, mutta rasismia
tai ulkomaanvihaa ei haluttu ylikorostaa. Esimerkiksi juutalaiset piirrettiin ennen sotavuosia karikatyyrisesti, eikä se liittynyt antisemitismiin. Sen takia, väärän kuvan välttämiseksi, kirjailijat eivät halunneet
valita liikaa kuvia pilakuvia juutalaisista.
Röyhkeitä kuvia ei silti ole kartettu, vaan kirjassa on esimerkiksi
venäläisten tuottamia propagandapiirroksia Hitlerin takapuolta nuolevasta Marsalkka Mannerheimista.
Pauli Loukola
sa ole paljon kritisoitavaa. Kappaleet erottuvat toisistaan, vaikka lähes kaikissa toistuvat samat tavanomaiset musiikilliset tehokeinot:
rytmit muuttuvat kesken biisien, ja
säröpedaalia ei turhaan säästellä.
Toisaalta nämä elementit kuuluvat
tälle musiikkityylille.
Unrelenting-levyllä erityisen
onnistunut kipale on instrumentaalinen The decision of yesterday.
Albumin piristävä poikkeus muistuttaa, että uskottava metallimusiikki ei aina vaadi matalaa örinälaulantaa tai korvia viiltäviä falsettiääniä. Huolellisesti suunniteltu
melodia ja säröinen kitarasoundi
saavat aikaan saman efektin.
Yhtyeen kitaristi Mikko Järvenpää on säveltänyt kaikki kappaleet. Hän on vastannut pääosin
myös sanoituksista, joissa näkyy lisäksi laulaja Antti-Jussi Valkaman
kynän jälki. Albumin raidat Before the dawn ja Final dispozal ovat
malliesimerkkejä hyvistä metallilohkaisuista, joissa yhdistyy selkeä
rytmikäs melodia, mutta tempo
muuttuu harkitusti. Tyylissä on
klassisen hevimusiikin piirteitä,
jotka yhdistyvät kitarapainotteiseen rokkiin. Levy jättää kaipaamaan ainoastaan raikkautta hieman tukkoiseen lauluun. Muuten
Unrelenting on 40 minuuttia silkkaa rautaa.
Rasmus Arikka
”Hän on herkkäviivainen, mukavasti
lakoninen taiteilija.”
Sarjakuvissa tyylit vaihtelevat laidasta laitaan, ja kirjaa on erittäin
mielenkiintoista selailla, hyppimällä
sodasta ja tyylilajista toiseen. Hännisen ja Karjalaisen perinpohjainen
taustatyö näkyy sivujen monipuolisessa annissa. Kirjassa tutustuu ainutlaatuisiin piirroksiin, toisaalta
voi lukea pitkän sarjan perinteisestä Rymy-Eetun jatkosodasta.
Jatkosodassa propaganda
kukoisti
levyt
Them Bird Things:
The Bride Who Came To
Yellow Sky
Playground Music
Nelihenkinen helsinkiläisyhtye
Them Brid Things julkaisee helmikuun alussa neljännen studioalbuminsa, joka tarjoaa kuulijalle monipuolisen äänimaiseman.
Uusi albumi on yhtenäinen kokonaisuus, jota on miellyttävä
kuunnella. Rento bluesiin ja folkiin vivahtava pop-soundi yhdistettynä erinäiseen valikoimaan
akustisia soittimia luo ainutlaatuisen tunnelman.
Yhtyeen monipuoliset muusikot
soittavat esimerkiksi tuubaa, klarinettia, saksofonia, tabla-rumpuja
harmoonia ja suomalaista kannelta.
Rosoiset äänet ja nostalginen
soitinvalikoima tekee musiikista
maanläheistä ja aitoa.
Helsinkiläisen Them Bird
Things -bändin neljäs studioalbumi The Bride Who Came To Yellow Sky hurmaa kuulijan tyynesti
mutta varmasti. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluvat laulaja Salla
Day, Arttu Tolonen, Affe Forsman
sekä Tapani Varis.
Solistin rosoinen ja matala ääni
lumoaa kuuntelijan. Musiikki on
miellyttävää. Albumin aloittaa
kappale nimeltä Pretty Fly, se on
nimensä mukaisesti hentoinen ja
ilmava kuin pikkuinen lento.
Them Bird Things -kokoonpanon keulakuva, laulaja Salla Day
odotti esikoistaan levyn työstämisen aikana. Lapsiteema ja vanhemmuus kuuluukin levyn kappaleissa.
Esimerkiksi kappale Brer Rabbit &
Arkadia:
Unrelenting
Inverse Records
the Tar Baby on selvästi lastenlaulu.
Tällaista letkeää musiikkia voisi
hyvin kuvitella kuuntelevansa ystävien seurassa. Jos kiinnittää huomionsa kappaleiden sanoitukseen
voi kuitenkin löytää vakaviakin
teemoja. Albumin nimikko kappale The Bride Who Came To Yellow
Sky kertoo siirtolaisista, jotka
muuttivat Amerikkaan aikaa sitten. Nyt heitä ei kuitenkaan muista enää kukaan.
Aappo Jutila
Arkadia on suomalainen metallibändi, joka toimii potentiaalisena
vaihtoehtoehtona niille, joille raskas murinametalli ei sovi. Kappaleiden melodisuus ja taidokas soitanta ovat yhdessä kokoonpano,
josta on helppo pitää. Mielenkiintoiset sovitukset ja rock-musiikista
tutut kitarariffit tarjoavat miellyttävän kuuntelukokemuksen, vaikka ei olisikaan vannoutunut metallimusiikin ystävä.
Lukuisista bändiharrastajista Arkadian jäsenet erottuvat edukseen
ammattimaisella otteellaan. Ensimmäinen CD-albumi on teknisesti
hieno suoritus, eikä kokonaisuudes-
15
VAPAALLA
ruotuväki 03/2015
MICHELIN-TÄHDEN PANNARI
Teksti: Juho Mäki-Lohiluoma
Ulkoasu: Eetu Lehmusvaara
Kuvat: Aku Siukosaari
Juho Saralehto on yksi maamme lupaavimmista nuorista keittiömestareista. Hän
työskentelee Michelin-tähdellä palkitussa
ravintola Askissa, joka valittiin vuonna
2014 myös vuoden ravintolaksi. Nyt Saralehto tuunaa perinteisen pannukakun.
K
ruunuhaassa sijaitseva ravintola Ask
uskoo luomuun,
biodynaamisiin
raaka-aineisiin ja
lähituotantoon.
Syksyllä 2012 avattu ravintola
on Filip Langhoffin ja Linda
Stenman-Langhoffin perustama ja omistama. Juho Saralehto hyppäsi mukaan tiimiin noin
puoli vuotta sitten.
Saralehdolle tämä on toinen
pesti Michelin-ravintolassa. Sen
lisäksi hän työskennellyt kokkina muun muassa Lontoossa ja
Hollannissa.
Saralehdon pannukakku on
maukas, kuten odottaa saattaa.
Valurautapannussa paistaminen
tekee pannariin rapean ja maukkaan pinnan. Kylmän jäätelön ja
lämpimän pannukakun kontrasti toimii hyvin. Perinteisen hillon
sijaan makeutta tuovat sokerisiirappi ja kuusenkerkät. Askin
mieltymys luomuun näkyy pannukakun raaka-aineissa, sillä
lähes jokainen ainesosa on tuotettu luonnonmukaisesti.
Aivan yksinkertaista Saralehdon pannukakun tekeminen ei
ole, koska kaikkia miehen käyttämiä välineitä tuskin löytyy
kotikeittiöstä. Jäätelö valmistu
hetkessä yli 5 000 euroa maksavalla Pacojet-keittiökoneella,
jonka titanium-nitriittiterät
pyörivät parhaimmillaan 2 000
kierrosta minuutissa. Kuitenkin
jo perinteisellä jäätelökoneella
saa pannukakun päälle Saralehdon käyttämät maut, ja tilanteen
vaatiessa itsetehdyn jäätelön voi
korvata myös kaupasta ostetulla.
Myöskään pannukakun osalta
haastetta ei kannata pelätä, sillä
maukkaan Michelin-pannarin
luominen ole lainkaan mahdotonta edes kokemattomalle jauhopeukalolle. Aikaa annoksen
valmistaminen kuitenkin vaatii: pannaritaikinan pitää antaa
hapantua kahdeksan tuntia ja
jäätelön raaka-aineiden jäähdyttämiseen tulee varata puoli
vuorokautta.
Playa del Pansio
Juho Saralehto suoritti varusmiespalveluksensa merivoimissa. Upinniemessä alkanut
palvelus jatkui laivakokkina
Pansiossa. Ajasta jäi positiiviset muistot, mutta ihan kaikkia
palveluksen aikaisia temppuja
ei Saralehdon mukaan kannata
listata lehteen.
– Jäi kyllä tosi hyvät muistot.
Hauskaa oli. Muistan kun tulimme bussilla Upinniemestä Pansioon ja alikersantti sanoi portilla,
että ”voitte unohtaa kaiken mitä
siellä Upinniemessä opetettiin.
Tervetuloa Playa del Pansioon,
täällä on asiat vähän eri tavalla”,
Saralehto naurahtaa.
– Ja kyllä ne olivatkin. Ei tarvinnut hirveästi stressata.
Juho Saralehto viimeistelee pannukakun kuusenkerkillä ja sokerisiirapilla.
RESEPTI
Maitojäätelö
Hapatettu spelttipannukakku
80 g leipäjuurta
100 g luomuspelttijauhoja
180 g luomusihtivehnäjauhoja
400 g luomumaitoa
100 g sulatettua luomuvoita
100 g luomujogurttia
150 g luomusokeria
8 g suolaa
Sekoita ja anna hapattua huoneen lämmössä noin 8 tuntia.
Lisää 3 luomukananmunaa. Paista esilämmitetyssä valurautapannussa 180 asteessa noin 15-20 minuuttia.
1000 g lehmän raakamaitoa
300 g sokeria
12 g liivatetta
Lämmitä sokeri ja pieni osa
maidosta. Lisää liotettu liivate
ja sekoita lopun maidon kanssa. Jäähdytä 12 tuntia. Sekoita
auki ja aja jäätelökoneessa.
16
takakansi
ruotuväki 3/2015
potretti
Maanpuolustusta uudelta paikalta
Pauli Loukola
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen koulutuksesta kaksi kolmasosaa on sotilaallisia kursseja ja yksi
kolmasosa kaikille kansalaisille
tarkoitettua varautumis -ja turvallisuuskoulutusta. Puolustusvoimien kanssa tehtävä strateginen yhteistyö on Laatikaiselle luontevaa.
– Uusi yhteistyömuoto puolustusvoimien kanssa on paikallispataljoonat. Puolustusvoimat
pyrkii sijoittamaan paikallispataljooniin reserviläisiä, jotka ovat
kiinnostuneet toimimaan vapaaehtoisina ja meidän roolimme on
Kuva: Eetu Lehmusvaara
Koulutusta siviileille ja
sotilaille
Kuva: puolustusvoimat
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen uuden toiminnanjohtajan
kädenpuristus on tiukka. Hän kysyy jämäkästi haastattelun aluksi
toimittajien taustat itselleen selväksi. Prikaatikenraali (evp)
Pertti Laatikainen osoittaa ensivaikutelmallaan ison organisaation johtajan merkkejä, jotka pohjautuvat pitkäaikaiseen kokemukseen maanpuolustuskentän
piireistä.
Maanpuoluolustuskoulutusyhdistys (MPK) on valtakunnallisena järjestönä suuri. Vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta järjestävällä MPK:lla on 14 jäsenjärjestöä, muun muassa Kadettikunta ja Sotilaskotiliitto. MPK
järjestää vuosittain yli 1 800 kurssia ympäri Suomea. Tammikuun
alusta julkisoikeudellisen yhdistyksen toiminnanjohtajaksi valittu Laatikainen sanoo, että hänellä on nyt mahdollisuus testata,
millä tavalla kynnet riittävät uuteen johtamistehtävään.
– Olen ollut pitkään vapaaehtoistoiminnassa urheilun ja liikunnan sektoreilla ja yhteistoiminnassa MPK:n kanssa puolustusvoimien koulutuspäällikön
tehtävässä sekä muissakin edellisissä kenttätehtävissäni. Olen ollut MPK:n hallituksessa ennen, ja
tunnen toiminnan hyvin ulkoapäin. Arvostan vapaaehtoistoimintaa ja arvostan MPK:ta.
Pertti Laatikainen toimi Etelä-Suomen sotilasläänin komentajana ennen siirtymistään Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen johtoon.
heidän koulutuksessa. Koulutuksen volyymin lisäämisessä pitää
katsoa kokonaisuutta, jotta myös
varautumispuoli pysyy vahvana.
Siviileille suunnatussa koulutuksessa kohderyhmä on hyvin
erilainen. Kursseilla opetellaan
muun muassa luonnossa elämistä,
ensiapukoulutusta ja varautumista sähkökatkoksiin. Esimerkiksi
600-700 pääkaupunkiseudun lukiolaiselle järjestetään lukiolaisten
turvakursseja. Laatikainen huomauttaa, että kurssit ovat hyvä tapa naisille tutustua maanpuolustukseen. Vuosittain koulutukseen
osallistuu yli 8 000 naista. Kaikkiaan MPK:n koulutusvuorokaudet
ovat lisääntyneet viidessä vuodessa 50 000:sta 80 000:een.
Laatikainen esittelee huoneen
seinältään ison taulun, jossa ko-
meilee MPK:n tunnus: kilpi, jossa
on sinisellä pohjalla kolme valkoista irtopaalua vierekkäin. Kilpi kuvaa turvallisuutta, paalut kotia, uskoa ja isänmaata.
”Haluaisin innostaa
reserviläisjärjestöjä,
että saataisiin reserviläisiä enemmän liikkumaan.”
Laatikaisen omia tavoitteita
MPK:n kehittämisessä ovat yksinkertaistettuna fyysinen koulutus, paikallispataljoonat, yritysten
ja kuntien kurssit, sekä lukion
turvakurssit.
– Haluaisin innostaa reservi-
läisjärjestöjä, että saataisiin reserviläisiä enemmän liikkumaan.
Kurssiohjelmissa voitaisiin kehittää sitä puolta. Yksittäisen sotilaan suorituskyvyssä kaikki rakentuu fyysisen kunnon päälle,
kun mennään haastaviin olosuhteisiin, Laatikainen painottaa.
– Haluan, että pystymme kehittymään paikallispataljoonien koulutuksessa ja löytää oikean tavan,
miten koulutus järjestetään. Siviilikurssipuolella yrityksille ja kunnille suunnatussa toiminnassa haluaisin lisätä tarjontaa kunnille ja
viranomaisille. Lukiolaisten turvakurssin haluaisin laajentuvan
enemmän koko valtakuntaan.
Urheilumies
Laatikainen on aina urheillut pal-
jon; harrastanut suunistusta ja
lentopalloa, valmentanut ja ollut
järjestötoiminnassa
eritoten
suunnistuksessa ja painissa. 90-luvun lopulla hän oli järjestelytoimikunnan puheenjohtajana järjestämässä nuorten painin MMkisoja Suomessa. Laaja tausta
poiki hänelle aikoinaan paikan
puolustusvoimien Urheilukoulun
johtajana.
Kaksi vuotta elämästään hän
on viettänyt Lähi-idässä: Libanonissa, Syyriassa ja Israelissa. Ensimmäisellä Laatikaisen ulkomaan tehtävällä syttyi Persianlahden sota vuonna 1990 ja toisella kerralla palvellessaan Jerusalemissa syyskuussa 2000 alkoi
intifada, eli palestiinalaisten kansannousu Israelin miehitystä vastaan.
poiminta
kalenteri
Talvisodan sotataidot seminaarin aiheena
Ilmavoimien Big Bandin
Aalto-sarja alkaa
10.2.2015
Joel Kontiainen
Kuva: SA-kuva
Maanpuolustuskorkeakoulu järjestää tiistaina 10. helmikuuta Talvisotaseminaarin, joka käsittelee sotataitoon liittyviä teemoja. Seminaari järjestetään sotamuseolla
Helsingissä kello 12 alkaen.
Everstiluutnantti Yrjö Lehtonen
Maanpuolustuskorkeakoulusta
kertoo, että teemaa lähestytään niin
Päämajan kuin rintamankin näkökulmasta.
– Tarkastelemme johtamista sekä sitä, miten sotataito talvisodan
aikana ilmeni. Muun muassa mottitaktiikkana tunnettu ilmiö tulee
tässä esiin, Lehtonen kertoo.
Seminaarin ensimmäisen, ilmiötä kannaksen näkökulmasta esittelevän, puheenvuoron pitää Ari
Sotataitoa tarkastellaan seminaarissa sekä rintaman että Päämajan näkökulmasta.
Raunio, minkä jälkeen aihetta käsittelee Päämajan näkökulmasta
Pasi Tuunanen.
Seminaari päättyy Lehtosen vetämään keskusteluun.
– Keskustelussa ovat läsnä seminaarin puhujat. Myös yleisöltä toivotaan aktiivista osallistumista, sillä nyt on hyvä mahdollisuus keskustella näistä teemoista talvisodan
osalta, Lehtonen sanoo.
Tapahtumaan on rajattu määrä
paikkoja. Osallistujia pyydetään ilmoittautumaan seminaariin internetin kautta viimeistään 6. helmikuuta kello 16 mennessä.
Talvisotaseminaari
Sotamuseolla Helsingissä 10.2.2014
kello 12.00 alkaen.
> www.puolustusvoimat.fi
– Jokaiselle, joka haluaa ammatillisesti kehittyä, kriisinhallintatehtävä on uralla suositeltava ja
mielestäni välttämätön, Laatikainen toteaa.
Pertti Laatikainen
Ilmavoimien Big Band -yhtyeen
Aalto-sarja käynnistyy latinalaisrytmeissä 6. helmikuuta. Tuolloin
lavalle nousee Big Bandin lisäksi
kansainvälisesti arvostettu ja palkittu lyömäsoittaja Lucas van
Merwijk Hollannista.
Konsertissa on mahdollisuus
myös tanssia.
> www.puolustusvoimat.fi
Varuskunnissa vannotaan
sotilasvalat
Tammikuun alussa palvelukseen
astuneet varusmiehet vannovat
sotilasvalan tai antavat sotilasvakuutuksen helmikuun aikana.
Valatilaisuudet koostuvat tavallisesti paraatikatselmuksesta ja
ohimarssissta, joiden yhteydessä
yleisöllä on mahdollisuus tutus-
• Ikä:
57
• Asuinpaikka:
Vantaa
• Ammatti:
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnanjohtaja
• Koulutus:
Yleisesikuntaupseeri
• Sotilasarvo:
Prikaatikenraali (evp)
• ”Koskaan ei saa antaa periksi.”
tua puolustusvoimien toimintaan ja kalustoon. Valapäivien
paraatikatselmukset ja ohimarssit ovat yleisölle avoimia tilaisuuksia, joista löytyy tietoa puolustusvoimien internetsivuilta.
> www.puolustusvoimat.fi
Kaartin soittokunta
Temppeliaukion kirkossa
Kaartin soittokunta nousee
Temppelinaukion kirkon lavalle
tiistaina 10. helmikuuta kello 19.
Tuolloin konsertissa kuullaan
muun muassa Aaron Coplandin,
Wim Bexin, Philip Wilbyn ja
Malcolm Arnoldin sävellyksiä.
Solistina on Denson Paul Pollard.
Kapellimestari József Hárs toimii
Radion sinfoniaorkesterin soolokäyrätorvensoittajana.
> www.puolustusvoimat.fi