Puutarhurin Perjantaipostia 24.7.2015

Transcription

Puutarhurin Perjantaipostia 24.7.2015
24.7.2015
Puutarhurin Perjantaipostia 24.7.2015 ­ [email protected] ­ Gmail
Etkö näe kuvia? Klikkaa tästä...
Mansikanmakuista huomenta täältä puutarhalta.
Ensitöikseni kun aamulla herättyäni kävelin tuonne mansikoiden ja tomaatti puskien luo ja
napostelin niistä aamupalaa, niin se vähäinenkin harmaus aamusta kaikkosi ja kesä tulvi koko
sieluun makujen myötä. Niin kuin viisaammat ovat sanoneet, että aamupala on päivän tärkein
ateria, niin ainakin suoraan pensaasta noukittuna niiden avulla päivästä ei voi kuin tulla upea ja
energinen. Jo muutamasta mansikasta ja tomaatista tulee niin hyvä maku ja mieli, että sitä ei voi
kaatosadekaan huuhtoa pois. Tämäkin uusi amppelimansikka ’Cupido’ on
kasvanut ihan mukavasti vaikka ilmat ei tosiaan ole
olleet ihan parhaat mahdolliset. Aina sitä vain
hämmästyy kuinka nuo pikkuiset alut ovat hetkessä
näin upeita ja täynnä marjoja. Tämän kun vien
talveksi kellariin, niin ensivuonna sitten se vasta
komea onkin ja mansikoiden makuun pääsee ja
aikaisin kesällä. Tuo altakasteluamppeli on
osoittautunut aivan loistavaksi näiden(kin)
kasvattamiseen. Helppo ja huoleton amppeli. LINTUJENKARKOTUS VINKKEJÄ
Viimeviikolla oli puhetta noiden rastaiden ja muiden ”ei toivottujen” marjavarkaiden poissa
pitämiseksi marjapuskista. Pyytelin myös vinkkejä hyväksi koetuista konsteista ja niitä tulikin
mukavasti. Tässä muutamia:
1. Patteritoimisia ja liikkeen havaitsevia lintuja ja sammakoita poluille, niin liikahtavat kun
havaitsevat liikkeen ja linnut pysyy poissa.
2. Rastasverkot ja linnunpelätin yhdistelmä. Rastasverkot kannattaa painottaa maata vasten esim.
data:text/html;charset=utf­8,%3Ctable%20width%3D%22560%22%20border%3D%220%22%20cellspacing%3D%220%22%20cellpadding%3D%220%22…
1/4
24.7.2015
Puutarhurin Perjantaipostia 24.7.2015 ­ [email protected] ­ Gmail
laudanpätkien ja tiiliskivien avulla, etteivät rastaat hypi niiden ali ja jää puskaiden sisään
vangiksi.
3. Hirvensarvisuola toimii: ostetaan apteekista hirvensarvensuolaa, se jaetaan kolmeen puolen
litran pulloon jotka täytetään vedellä. Pullot käskettiin upottamaan kaulaa myöten pensaiden
väliin. Tein niin, mutta terassilla se toimii ilman upotuksia. Ei ole enää tiirojen vaaleita isoja
jätöksiä näkynyt. Ihmiset eivät haista sitä hajua kuin pussia avatessa vain, mutta linnut karkkoaa.
Laitoin mansikkamaallekin pulloja upotettuina suuta myöten. Peiteharson jätin päälle siihen asti
kun saan sadon korjattua. Eipä huoli verkkoja ja cd­levyjä viritellä. Cd levyt ovat kyllä hyviä
nekin.
4. Punaiseksi maalattuja kiviä mansikkamaalle. Rastaat kun muutaman kerran kokeilevat nokkia
niitä ja on nokka rutussa, niin siirtyvät muualle.
5. Vanhoja kasettinauhoja kannattaa viritellä reunanauhaksi matalalle mansikkamaan ympärille
sekä lepattamaan ylempänä, niin eivät lennä eikä hypi mansikkamaalle.
6. Harsokankaan alla marjat saa kypsyä rauhassa ja satoa tulee jopa enemmän ja aikaisemmin.
7. Muovinen haukka leijailemaan marjamaan ympärillä toimii hyvin, kun vain välillä vaihtaa sen
paikkaa, muuten linnut tottuvat siihen.
8. Ostin lapsille vapuksi angry birds vappupalloja ja säästettiin ne, niillä on isot silmät ja ainakin
vielä toimivat hyvin peloittimina :) Ovat vielä hauskan näköisiäkin tuolla pensaiden yllä heiluessa
;)
9. Mansikka penkkien väliin leikkasin foliosta suikaleita sellaisia puolen metrin pitkiä ja parin
sentin levyisiä. Niitä laittelin penkkien väliin sinne tänne ja kivet päälle etteivät karkaa tuulessa.
Hyvin muuten toimii eikä sadekaan vahingoita yhtään, huomasin miten folio kestää sadetta.
Mukavasti auringossa ja miksei pilviselläkin säällä kimaltelee.. Eipä ole linnuille mansikat
maistuneet
10. Kiertelimme kesä­heinäkuussa Baltiassa ja kiinnitin huomiota siihen, että siellä oli monilla
pihoilla kasvimaalle laitettu kepin nokkaan muovinen limsapullo. Korkki oli paikoillaan, mutta
pohjasta leikattu auki. ( tämän olen muuten itsekkin nähnyt tuolla baltianmaissa kierrellessäni ja
kysynyt ystäviltäni siellä sen tehosta ja kertoivat, että toimii hyvin)
Foliopöllö kulkusella on myös
tehokas ja samalla hauska
koristekin. Kiitos Tuula, Eila, Kirsi, Seija,
Outi, Raija, Mari ja Ritva sekä
monet muut näistä kivoista ja
toimivista vinkeistä. Jaetut
kokemukset on aina yhteinen ilo.
:)
PERUNAKIN ON JATKUVASATOINEN, PIKKU NIKSI
Onkohan ollut puhetta siitä, että nyt kun kesäperunaa nostetaan ruokapöytään, niin sitähän ei
kannata nostaa kerralla pois. Sen kun nostaa varovasti (harkilla / kuokalla / lapiolla avittaen)
maasta ja kerää vain isoimmat perunat pois ja istuttaa loput takaisin maahan varsineen
päivineen, niin parhaimmillaan saa samasta varresta uusia perunoita koko kesän. Ideahan on siis
sama kuin tuossa perunasäkissäkin, jossa mukulat otetaan vain sieltä alaluukkujen kautta pois
sitä mukaa kun on tarvis.
Ja niitä vakuumiperunoita pakkaseen kannattaa laittaa tosiaan nyt, kun perunat ovat
mehevimmillään. Jouluna on sitten mukava herkutella ja muistella kesää.
data:text/html;charset=utf­8,%3Ctable%20width%3D%22560%22%20border%3D%220%22%20cellspacing%3D%220%22%20cellpadding%3D%220%22…
2/4
24.7.2015
Puutarhurin Perjantaipostia 24.7.2015 ­ [email protected] ­ Gmail
MITÄ KASVIA SE PRESIDENTTI NYT SITTEN KYSYIKÄÄN?
Kieltämättä aika kivalle tuntuu, kun tuo presidentin soitto luontoiltaan on saanut niin paljon
huomiota osakseen. Onhan se hienoa, että presidentti on kiinnostunut luonnosta ja kasveista
ihan aidostikin, eikä minään poliittisena temppuna. Toki se oli aika ainutlaatuinen puhelu
tuonne luontoiltaan, mutta eikös sitä nyt presidenttikin saa kysyä mieltä askarruttavia asioita
asiantuntijoilta. Ja eikö se ole juuri sitä nöyryytä, josta viisaus kumpuaa?
Tuo kasvi jonka presidentti halusi selvittää oli tuo Palsternakka eli Pastinaca sativa.
Luontoportin sivuilla on siitä loistavat kuvat ja kuvaus ja suora linkki sinne löytyy TÄSTÄ. Ja
presidentin lempikasviin valkolehdokkiin voit tutustua tarkemmin TÄÄLTÄ Nuo luontoportin sivut on kyllä vallan mainiot ja hyvät sivut joista löytyy apu moneen
tunnistuspulmaan niin kasveille, linnuille, nisäkkäille, kaloille,
perhosille kuin sienillekin. Suosittelen tutustumaan ja suoraan pääsivulle pääset TÄSTÄ
HALUATKO TUPLATA KASVIHUONEEN SADON?
Tuo uusi hiilidioksidipussi on kyllä uskomaton taikapussi tuolla keittiökasvihuoneessa. Sen
kun ripustaa sinne nyt, niin loppukauden sato tuplaantuu helpolla. Ammattilaisethan tuottaa
tuon hiilidioksidin kasvihuoneisiin erikeinoin, mutta kaikki vihanneskasvattajat tietävät tuon
merkityksen sadon lisääjänä vallan hyvin. Tuon uuden innovaatiopussin kautta saman hyödyn
saat nyt omaan kasvihuoneeseesikin ja helpolla. Jos kiinnostuit niin katso TÄÄLTÄ lisää. ( 19,90
€ + kirjemaksu 3,50 € )
MUSTIKOITA JA KANTTARELLEJA
Enhän minä sitten malttanut viiveviikonloppuna olla menemättä mustikkapiirakka tarpeita
keräämään. Tuolta lämpimältä mäenreunalta löytyikin ihan sen verran hyvin mustikkaa, että
piirakkamarjojen lisäksi yhden ämpärillisen keräsin siinä samalla pakkaseen. Tosin paljon oli vielä
raakoja ja keskenkasvuista marjaa muualla. Pitänee huomenna mennä katsomaan josko ne
olisivat jo kypsyneet paremmin ja saisi taas vaikka ämpärillisen tai kaksi kerättyä. Vaan
kantarelleja on nyt paljon. Ja aika isojakin löytyy. Joten silmät auki ja veitset mukana metsään
kannattaa mennä nyt niitäkin keräämään.
EI ENÄÄ SYTYTYSNESTEEN MAKUA EIKÄ VALMIIN MARINADIN MÖSSÖÄ. KIITOS!
Tällainen viesti tuli viikolla ja hiukan ihmettelin, että mikäköhän tämä on? No kohta tuli onneksi
lisää viestiä (olikin ensimmäinen sähköposti karannut pelkän otsikon voimin) josta selvisi, että
tämä innokas kotigrillaaja oli saanut lahjaksi tuon grillaajan luomupaketin mökkivieraaltaan ja
ihastunut ikihyviksi. Olivat hiilet syttyneet hyvin noilla sytykkeillä ilman sytytysnesteen tuomaa
lisämakuja ja mausteet oli ollut kuulemma taivaallisen hyviä. Tuli taas oikein hyvä mieli kun
sieluni silmin kuvittelin tuon innokkaan grillaajan puuhastelemassa uudella innolla kaikkia uusia
herkkuja perheelleen ja ystävilleen.
Nuo Luonnon Lahjojemme mausteet ja
juomat on saanut kyllä ilahduttavan hyvää
palautetta ja sen verran voin vihjata jo nyt,
että toiveita on kuultu ja syksyllä tulee lisää
uusia mausteseoksia ja juomia vanhojen
hyväksi koettujen lisäksi. Koko tuon
tuoteperheemme näet TÄÄLTÄ ja niitä
voidaan tosiaan lähettää aina samassa
lähetyksessä näiden puutarhantuotteiden
kanssa, kun tässä samassa tilassahan ne ovat. Vaan nyt taidan taas lähteä herättelemään kippurahännät aamupalalle ja ruvetaan touhuilemaan
data:text/html;charset=utf­8,%3Ctable%20width%3D%22560%22%20border%3D%220%22%20cellspacing%3D%220%22%20cellpadding%3D%220%22…
3/4
24.7.2015
Puutarhurin Perjantaipostia 24.7.2015 ­ [email protected] ­ Gmail
pihahommia. Kastella ei tarvitse nyt, mutta rikkaruohoja pitäisi hiukan siistiä pois ja leikata
muutama puskakin kesäkuntoon. Sopivan leppoisaa puuhastelua kun ei ole liian kuuma eikä
toisaalta sadakaan, ihanteellinen puutarhailma siis ( tosin ilmahan on aina ihanteellinen kun vain
asennoidutaan ja pukeudutaan siihen oikein, eikö vain).
­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­
Onni! Voi se on yksinkertaista!
Se on hyvä terveys ja huono muisti!
— Ernest Hemingway
­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­
Iloa ja maukkaita makuja viikonloppuusi.
Toivotteleepi leppoisan letkeästi kesäpäivää viettävä
Puutarhurisi
Juha
data:text/html;charset=utf­8,%3Ctable%20width%3D%22560%22%20border%3D%220%22%20cellspacing%3D%220%22%20cellpadding%3D%220%22…
4/4