Puutarha-alan koulutus muuttuu, koska maailma muuttuu

Transcription

Puutarha-alan koulutus muuttuu, koska maailma muuttuu
Puutarha-alan koulutus muuttuu, koska maailma muuttuu.
Yksilölliset opintopolut ja vahvat työelämäyhteydet opiskelun alusta asti
ovat tämän päivän juttuja. Opintojen etenemistä arvioidaan nyt todellisen
osaamisen, ei opintoihin kulutetun ajan tai suoritettujen tenttien määrällä.
TEKSTI: ANU PIRHONEN, MILLA TOLONEN JA ELINA VUORI KUVA: ANU PIRHONEN
A
mmatillisen koulutuksen tarkoituksena on kohottaa ­väestön
ammatillista osaamista, kehittää työelämää ja vastata sen
osaamistarpeita sekä edistää työllisyyttä, sanotaan Opetushallituksen nettisivuilla.
Puutarhaopettajilla ei ole töissä tylsää, sillä he saavat jatkuvasti uutta
ajateltavaa: nyt siirrytään opintopisteistä osaamispisteisiin. Opetushallitus muutti toisen asteen ammatillisen peruskoulutuksen tutkintoja ja niiden laajuudet opintopisteistä osaamispisteisiin 1. elokuuta.
Tuon päivän jälkeen puutarhaoppilaitoksissa ei ole saanut ajatella opetuskeskeisesti, vaan kaikki huomio on nyt siinä, mitä opiskelijan tulee osata koulutuksen ja tutkinnon suorittamisen jälkeen.
Puutarhurin ammatti kiinnostaa valtavasti – aikuisia
Opetuksen
UUDET TUULET
Aleksandra Kamyshnikova ja Birgitta Johansson tekivät mielellään itse suunnittelemaansa messuosastoa Kevätpuutarhamessuille osana opintojaan.
6
puutarha & kauppa 14 | 2015
Puutarha-alan koulutuksesta puhuttaessa on hyvä tietää, että ala ei
kiinnosta nuoria siinä määrin kuin nuorisopuolen opiskelupaikkoja on tarjolla. Ensisijaisesti puutarha-alalle yhteishaussa hakeutuvat
saavat varmasti opiskelupaikan, samoin moni toissijaisesti alalle hakeva, eli todellista toivepaikkaansa vaille jäänyt. Opetushallitus, alan
työnantajat ja oppilaitokset toivoisivat nykyistä enemmän innokkaita nuoria alalle, mutta miten se temppu tehdään, sitä ei kukaan tiedä. Puutarha-alan muutos pienistä tuotantoyksiköistä suuriin heijastuu myös koulumaailmaan.
– Oppilasaines on muuttunut niinä 26 vuonna, jotka olen ollut
opettajana. Ennen opiskelijaryhmästä kolmasosa saattoi olla kauppapuutarhurisuvun lapsia, nyt heitä on äärimmäisen harvoin. Monet nykyopiskelijoista ovat kaupunkilaisia, ja odotukset alan töistä
ovat erilaisia kun töitä ennestään tuntevilla, kertoo koulutusohjelmapäällikkö Soile Viljakka Hämeen ammatti-instituutista Lepaalta.
Aikuisten keskuudessa alamme on houkutteleva. Moni haaveilee
puutarhurin ammatista pitkään, ja sopivan elämäntilanteen sattuessa hakeutuu koulutukseen. Hakijoita aikuisryhmiin on helposti kolminkertainen määrä tarjolla oleviin opiskelijapaikkoihin verrattuna
ja hakijoista päästään poimimaan parhaat päältä.
Puutarha-alan oppilaitoksissa on siis nuoria ja aikuisia puutarhurin ammattiin kouluttautuvia, joiden koulutus tähtää sellaisten valmiuksien antamiseen, että he työllistyvät alalle.
– Aikuiskoulutukseen opiskelijat otetaan sisään henkilökohtaisten
haastattelujen perusteella ja heille laaditaan henkilökohtaiset oppimissuunnitelmat. Jos osaamista on ennestään, se voidaan hyväksi lukea. Joskus aikuisopiskelija voi mennä suoraan ammattiosaamisen
tutkintotilaisuuteen osoittamaan koko osaamisensa, kertoo aikuiskoulutuksista vastaava toimialapäällikkö Paula Niemelä Keudasta.
Opiskelua projekteissa
Elokuun alusta alkaen kaikkien ammatillisten perustutkintojen opiskelijoiden arviointi on osaamisperusteista ja opintopolut henkilökohtaisia.
– Osaamisen arviointiin siirryttäessä opiskelijan osaaminen on
keskiössä, ei opetus tai opintoaika. Nuorisoasteen opiskelijan maksimiopiskeluaika on kolme vuotta, aikuisopiskelijan kaksi vuotta. Jos
pystyy osoittamaan osaamisensa nopeammin, ammattiin valmistuminen käy nopeammin, kuvaa ohjaaja Renne Sänisalmi Kajaanin
ammattiopistosta uutta tilannetta.
– Enää opiskelijat eivät kulje ryhmän mukana odottaen, että tietoa kaadetaan päähän, vaan opiskelu tapahtuu pienissä ryhmissä
projektien muodossa. Opiskelija voi valita erilaisia tutkinnon osia,
joista puutarhurin tutkinto koostuu. Nyt pystytään oikeasti kuulemaan herkällä korvalla, mitä opiskelija haluaa tehdä tutkinnollaan,
ja miettimään yhdessä mitä siihen tarvitaan, kuvaa Viljakka muutosta verrattuna aiempaan ryhmäopetukseen.
Myös Kajaanin ammattiopistossa opiskelu tapahtuu projekteissa
ja perinteisestä kurssiajattelusta on luovuttu kokonaan. Myös termistöä on muutettu. Opettajasta on tullut ohjaaja.
– Projektin aluksi opiskelija suunnittelee, mitä ja miten tulee oppimaan. Projektiin osallistuville voidaan järjestää esimerkiksi työpaja
jostain asiasta, sillä yleisiä, koko opiskelijaryhmää koskevia kursseja ei enää ole, kertoo Sänisalmi.
Konkreettinen esimerkki projektioppimisesta on toissaviikolla Kajaanissa aloittaneiden opiskelijoiden joulutähtiprojekti. Uudet opiskelijat pääsivät istuttamaan joulutähden pistokkaita heti aloitusviikolla. He hoitavat päivittäiset hoitotyöt ja heidän viljelyosaamisensa
karttuu vähitellen käytännön työtehtävissä ja eri aiheista järjestettävissä työpajoissa, joiden aiheita ovat esimerkiksi kasvien lisäys, kasvutekijät ja kasvunsääteet. He näkevät lähes koko elinkaaren myyntituotteeksi asti. Projektissa osaaminen kasvaa ja vähitellen ammattitaitovaatimukset täyttyvät.
Toisen asteen puutarha-alan ammattitutkintoja
Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri
• puutarhatuotannon osaamisala
• viheralan osaamisala
• kukka- ja puutarhakaupan osaamisala
Nämä voi suorittaa peruskoulutuksena tai näyttötutkintona
Ammattitutkinto
• puistopuutarhuri
• viheraluerakentaja
• viljelypuutarhuri
• floristi
• arboristi
• golfkentänhoitaja
• kivimies
• vihersisustaja
• viinintuotanto
• Käsi- ja taideteollisuusalan puutarhuri, artesaani
Erikoisammattitutkinto
• floristimestari
• puistomestari
• golfkenttämestari
14 | 2015 puutarha & kauppa
7
Nykyajan puutarhurit eivät ole keskenään täysin samanlaisen koulutuksen käyneitä. Vapaasti valittavat tutkinnon osat ja työssaoppimisjaksot erilaistavat puutarhureita jo opiskeluaikana.
Työelämä opettaa keltanokkia ja konkareita
Työtehoseuran kaupan alan puutarhuriopiskelijat heitettiin sananmukaisesti elävään elämään viime keväänä. Opiskelijat joutuivat tilojen ja tapahtumien koristelun kurssia varten etsimään itse yritykset ja sopimaan heidän kanssaan yhteistyöstä.
– Kyllähän mekin mietimme, että onkohan liian raakaa heittää opiskelijat itse hoitamaan asiat. Mutta näin toimien ei tarvitse rakentaa
koululle vain rakentamisen vuoksi, ja opiskelija saa myös asiakkaalta palautetta. Tämä on mukava valinnainen kurssi, sillä siitä hyötyvät niin työnantaja kuin opiskelijakin, kouluttaja Saija Jäntti sanoo.
Osa opiskelijoista suoritti näytön Kevätpuutarha-messuilla Helsingin messukeskuksessa.
Yksityisellä puutarhamyymäläketju Taimialla oli näyttelyssä osasto, jossa yhtenä esillä olevana tuotteena oli C-Designin säänkestävästä corten-teräksestä tehtyjä ruukkuja, pergolarakenteita ja mui-
Tulevaisuuden hortonomi
on ketterä ja innovoiva yrittäjä
Hortonomeja valmistuu vielä Oulun ammattikorkeakoulussa
2013 alkaneelta kurssilta, sen jälkeen ei uusia hortonomiopiskelijoita ole OAMK:iin otettu. Ruotsinkielisessä YHS Noviassa
Tammisaaressa alkaa tällä viikolla näillä näkymin viimeinen hortonomiopiskelijoiden kurssi. HAMK Lepaalla koulutetaan siis
valtaosa Suomen hortonomeista – taas, kuten vielä 1990-luvulle tultaessa.
Maailma muuttuu niin nopeasti, että opiskelijoille ei voi opettaa vain totuuksia. Hänen valmistuessaan ne eivät enää välttämättä pidä paikkansa.
– Tärkeintä on opettaa taitoja, joiden avulla tuleva hortonomi pystyy itse päivittämään tietonsa. Muutosketteryys onkin
hortonomin tärkeimpiä ominaisuuksia, lehtori Outi Tahvonen
HAMK Lepaalta sanoo.
Koulutuspäällikkö Heikki Peltoniemi samasta talosta täydentää, että nyt on pakko myös erikoistua.
– Koulun tuutista ei tule ulos tasa-aineista hortonomimassaa,
vaan erikoistuminen alkaa jo opiskeluaikana. Nykyopiskelijat
tekevät monenlaisia projekteja yhdessä työelämän kanssa, yhdet omaansa ja toiset toisenlaista, joten jo siitä syntyy eroja,
Peltoniemi kertoo.
Peltoniemi toivoo, että alan yritykset ryhtyisivät rohkeasti yhteisprojekteihin hortonomiopiskelijoiden kanssa. Niissä voidaan ratkoa asioita, joihin yrittäjän omat resurssit eivät arkityössä riitä. Kunnat ja kaupungit ovat tätä jo osanneet hyödyntää.
Nykyhortonomi tarvitseekin osaamista tietojen soveltajana ja
innovatiivisuutta, sillä moni tulee työllistymään yrittäjänä.
– Opiskelu hortonomiksi kesken työvuosien ei tarkoita neljän
vuoden poissaoloa töistä. Moduulimuotoinen opiskelu mahdollistaa joustavat opinnot työn ohessa ja opiskelun sisällöt
voidaan sitoa suoraan työelämään työpaikkaa hyödyttämään,
Peltoniemi muistuttaa.
8
puutarha & kauppa 14 | 2015
ta puutarhaan sopivia tuotteita. Opiskelijat Birgitta Johansson ja
Aleksandra Kamyshnikova vastasivat osaston esillepanosta. Kokonaisuuteen kuului myös muun muassa budjetin, ajankäytön ja materiaalikulujen huomioiminen.
– Alkuun tavaroista ei ollut oikein tietoa, tuotteita olikin enemmän kuin oli ensin ajatus ja ensimmäiset suunnitelmat menivät uusiksi, Kamyshnikova ja Johansson kertoivat.
Osastoa rakentaesaan he oppivat nopeasti sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin, aivan kuten työelämässä usein vaaditaan.
Loppumetrien muutokset ja nopeat tilanneratkaisut ovat tuttuja alalla pitkään olleille, jotka myös voivat opiskella nykyaikaisessa
joustavassa opiskeluympäristössä.
Ismo Nurmi on Pihakukka-puutarhamyymälän pitkään alalla ollut omistaja, joka suorittaa parhaillaan puutarhurin tutkintoa. Hän
suoritti kurssin ja näytön yrityksensä osastolla, joka suunniteltiin ja
toteutettiin yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa.
– Tässä pääsee lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun olisin muutenkin messuilla mukana. Olen itse itselleni asiakas, mutta silti kaikki tässä projektissa oppivat toisiltaan yhdessä tehden,
Nurmi sanoo.
Nurmen esimerkki kertoo paljon tämän päivän opiskelusta, joka taipuu hyvin jo työelämässä olevien tarpeisiin.
Oppimisprojektit tehdäänkin mieluiten yhteistyössä yritysten tai
todellisten, maksavien asiakkaiden kanssa. Myös muunlaista yhteistyötä on oppilaitoksissa tarjolla.
– Yritysten edustajat ovat tervetulleita Lepaalle kertomaan urapolustaan opiskelijoille. Alan osaajat voivat tulla myös opettamaan lyhyeksi jaksoksi erikoisosaamistaan, Soile Viljakka kutsuu.
Perusasetelma on sama kuin ennenkin: asioiden opettaminen toiselle ihmiselle, Sänisalmi muistuttaa.
Ohjausta Kajaanissa annetaan henkilökohtaisesti ja projektikohtaisesti. Se on iso muutos ohjaajille ja suurin haaste on ajankäytössä: kuinka ohjaaja ehtii olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Oppilaitosympäristössä se vielä onnistuu kun ollaan samalla alueella, mutta talon ulkopuolella tehtävät projektit vaativat tarkempaa suunnittelua.
Kajaanissa pyristellään pienenevien resurssien myötä todenteolla pois laitosmaisesta ajattelusta. Ohjaajilla, ei ole enää omia työhuoneita, on vain yksi yhteinen työtila, joka on kaikkien käytössä.
Hämeen ammatti-istituutissa opiskelijat siirtyivät projektioppimiseen
jo vuosi sitten. Osaamisen arviointi on helppo sovittaa siihen, kunhan
katsoo tarkkaan, mitä uusituissa tutkinnon perusteissa opiskelijoilta
edellytetään.
– Tutkinnon perusteet ovat kaiken lähtökohta. Ne pitää lukea ennen kun aloittaa opettamaan, jotta ei tee vanhasta muistista niin
kuin aiemmin. Opetamme asioita isoina projekteina. Aineiden yhdistelyä tehdään niin, että asiakokonaisuudet liittyvät luontevasti
toisiinsa. Esimerkiksi koneiden käyttö opetetaan samanaikaisesti
viheralueiden ylläpidon opetuksen kanssa todellisissa työtehtävissä, Viljakka valottaa.
Koulutus muuttuu, koska maailma ympärillämme muuttuu. Työelämässä vaaditaan nyt erilaisia taitoja kuin aikana ennen kasvihuoneautomatiikkaa, mobiililaitteilla seurattavia paikkatietojärjestelmiä
tai sometaitoja edellyttävää markkinointia. Uudet tekniikat ja vaatimukset markkinointi-, yrittäjyys- ja viestintätaidoista näkyvät ammattitaitovaatimuksissa.
Niemelä painottaa opetuksessa sosiaalisten taitojen merkitystä:
– Kaikki puutarha-alalla työskentelevät ovat jossain kohdassa työtään asiakaspalvelijoita. Myös työporukan kesken on tärkeää tulla
toimeen. Eräs kukkakauppias kiteytti asian hyvin sanoessaan viettävänsä enemmän aikaa työntekijänsä kuin miehensä kanssa. Silloin
sosiaaliset taidot ja henkilökemiat ovat teknistä sidontaosaamista
tärkeämpi työntekijän valintaperuste.
Vaikka koulutusmaailma saattaa vaikuttaa ulkopuolelta katsottuna
omalta maailmaltaan, se on suorassa yhteydessä alan tulevaisuuteen.
Yrityksissä ja työpaikoilla kannattaa pitää ovet auki uusille tulevaisuuden tekijöille ja unohtaa se, minkälaista puutarhakoulussa ennen oli.
Etyleenikokeita Hyriassa opiskelijan silmin
Työelämä, opettajat ja opiskelijat samassa veneessä
Harjoittelu on aina ollut osa puutarha-ammatteihin opiskelua, nykyään sitä vain kutsutaan työssäoppimiseksi.
Työpaikkaohjaajana toimiminen vaatii sitoutumista, kiinnostusta
ja pitkäjänteisyyttä, mutta parhaimmillaan antaa myös näkökulmaa
alan uusiin tuuliin. Opettajilta työssäoppimispaikan ja opiskelijan välissä toimiminen vaati ymmärrystä työelämän todellisuudesta. Opiskelijalle puutarhurin ammatin teoreettisten perusteiden osaaminen
on tutkintotodistusta tavoiteltaessa tärkeätä, mutta yhtä tärkeätä on
halu oppia, kyky tarttua toimeen ja olla joustava.
Osaamisen arviointi vaatii opettajilta aiempaa enemmän, sillä opiskelija helposti valitsee itselleen mieluisia aineita, vaikka hänen kannattaisi ehkä valita joitain tiettyjä monipuolistaakseen ­valmiuksiaan
työelämässä.
– Joskus itsenäisesti työskentelevä, käytännön taidoiltaan loistava
opiskelija saattaakin olla heikko teoreettiselta osaamiseltaan, ja silloin
tutkinnon perusteet eivät täyty, vaikka tulevalla työpaikalla jo odotetaan henkilön valmistumista. Tällöin ohjauksen merkitys korostuu.
Meidän tehtävämme on auttaa henkilöä onnistumaan, Viljakka kuvaa tasapainoilua opettajan roolin ja työelämän vaatimusten välillä.
Koulutus muuttuu koska maailma muuttuu
Hyrian puutarhuriopiskelijat tekivät kasvibiologian opinnoissa empiirisiä kokeita. Naatit -opintopiirin tehtävänä oli havainnollistaa etyleenin vaikutusta leikkokukkien kestävyyteen.
T
TEKSTI: KIRSI TIKKA
eimme valmistelut koulun kasvihuoneella, jossa asetimme valoisaan, huoneenlämpöiseen tilaan neljä numeroitua
maljakkoa. Maljakoihin laitoimme samansuuruisen määrän samoja lajeja leikkokukkia. Kaikille kukille leikkasimme uudet imupinnat, poistimme veden alle jäävät lehdet ja asetimme
kädenlämpöiseen vesijohtoveteen. Veteen ei lisätty leikkokukkavirkistettä. Maljakoissa käytetyt kukat olivat krysanteemi, neilikka sekä yksi valkoinen ja yksi punainen ruusu.
Kaksi maljakoista altistettiin etyleenille huputtamalla ne sellofaanista tehdyn pussin sisälle. Pussin sisään lisättiin runsaasti etyleeniä tuottavia hedelmiä, kuten omenoita ja banaaneja. Pussista tehtiin mahdollisimman ilmatiivis ja tuulettumaton.
Toiset kaksi maljakkoa jätettiin ilman huputusta ja etyleenialtistusta.
Ympäristö oli muulta osin samankaltainen. Maljakot asetettiin etäälle
toisistaan, eikä niille käyty tekemässä toimenpiteitä kokeen aikana.
Muutos koskee kaikkia
Tuloksia ja havainnointia
Paula Niemelä näkee osaamisen arviointiin siirtymisen liittyvän koulutuksen väheneviin taloudellisiin resursseihin.
– Koulutukseen on isot säästöt tulossa, ja lähiopetuksen määrä vähenee. Opiskelijalle tulee enemmän itsenäistä oppimista ja vastuuta omasta oppimisestaan. Työssäoppimisen osuus tulee kasvamaan,
mikä tarkoittaa enemmän vastuuta työpaikoille. Mielestäni ryhmäopetuksesta luopuminen on energian tuhlausta: on taloudellisempaa opettaa kerralla 20 hengelle jokin asia kuin jokaiselle erikseen
työpaikoilla, kritisoi Niemelä.
Kajaanin ammattiopistossakin lähiopetuksen määrää on pienennetty, mutta siihen suhtaudutaan positiivisesti.
– Vaikka tutkintouudistus tuli voimaan, se ei muuta sitä, että jatkossakin käytännön tekeminen on puutarhaopetuksessa tärkeintä.
Kokeen purku tapahtui kuuden vuorokauden päästä, jolloin palasimme kasvihuoneelle. Leikkokukat ilman etyleenilähdettä olivat
lähes hyväkuntoisia, poikkeuksena yksi valkoinen ruusu joka oli jo
siirtynyt lakastumisvaiheeseen. Valkoiset ruusut olivat myös kokeen
alussa jo enemmän auenneita, kuin punaiset. Krysanteemit, neilikat
ja punaiset leikkoruusut olivat hyväkuntoisia, napakoita ja kauniin
värisiä. Lehdissä ei ollut mainittavia muutoksia.
Etyleenille altistetut leikkokukat olivat jotain ihan muuta. Sellofaanin sisäpuolelle oli syntynyt valtava kosteus, joka näkyi vesipisarointina kalvon sisäpinnalla. Kaikissa kukissa oli tapahtunut eriasteisia silminnähtäviä muutoksia. Ruusujen terälehdet olivat muuttuneet osittain ruskeiksi ja olivat jo mädäntymisvaiheessa. Yksi pu-
nainen ruusu oli homeessa ja terälehdet irtoamassa. Neilikat olivat
kukinnon osalta ryhdittömiä, värit olivat haalenneet ja lakastuminen oli alkanut. Krysanteemit olivat ainoita, joiden kukinnot olivat
kestäneet etyleenialtistuksen, mutta lehdissä huomasi selvästi senesenssin eli vanhenemisen alkaneen lehtivihreän hajoamisen myötä.
Loppumietinnät kokeesta
Maljakoissa, joissa etyleenialtistusta ei ollut, kukat olisivat säilyneet
hyvinvoivina vielä pidempäänkin. Etenkin, mikäli olisi voitu säilyttää kukat viileässä, antaa leikkokukkavirkisteitä, lisätä vettä ja uusia imupinnat.
Etyleenialtistuksessa olleita kukkia tämä ei olisi pelastanut, koska
etyleenin vaikutus suljetussa tilassa oli todella voimakas. Sitä muodostui sekä mädäntyvistä hedelmistä että kukkien itsensä tuottamana
soluhengityksen kiihtyessä stressitilanteessa ja kasvinosien hajotessa.
Tiivis sellofaani esti normaalin ilmanvaihdon ja kosteus oli runsas
lisäten haitallisten mikrobien muodostusta. Harmaahomeen esiintyminen on myös kaksisuuntaista, sillä etyleeni edesauttaa homeen
muodostumista ja home taas lisää etyleenin tuottoa.
Miksi sitten eri kukat reagoivat altistukseen eri tavoin? Ruusujen
nuput olivat jo kokeen alkaessa osittain avautuneet. Valkoiset ruusut
olivat selvästi vanhemmat kuin punaiset. Ruusujen säilyvyys leikkokukkana on myös neilikkaa ja krysanteemia selvästi lyhyempi. Neilikka taas reagoi herkästi sekä etyleenille että homepitoisuuksiin,
joten normaalia säilyvyyttä ei olisi saatu mitenkään. Krysanteemin
kestävyyteen vaikutti todennäköisesti kasvin omaan ominaisuuteen
kuuluva tapa toimia tehokkaana haitallisten kaasujen poistajana. Kokeilu oli mielestäni erittäin onnistunut, ja etyleenin vaikutus kasvien
kestävyyteen oli selvästi havaittavissa.
Kirjoittaja opiskelee valmistavan koulutuksen puutarhatuotannon osaamisalalla näyttötutkintoperusteisessa aikuiskoulutuksessa Hyriassa.
14 | 2015 puutarha & kauppa
9