lähtölaukaus-lehtiartikkeli

Transcription

lähtölaukaus-lehtiartikkeli
SAVON SANOMAT 13
TIISTAINA 18.2.2014
Kulttuuri
Toimitus: Ansa Heinonen (vt. esimies)
Veera Jääskeläinen, Eeva Lankolainen, Jukka-Pekka Räsänen
Sähköposti: [email protected], [email protected]
Puh: 017 303 111
Mika Latva-Hoiska
Vuokko Viljakka
Meeri Koutaniemi kuvasi Oasis-valokuvasarjaansa meksikolaisen aids-parantalon elämää. Sarja on nyt esillä Varkauden
Ruukissa. Koutaniemi on itse kuvausmatkalla Amazon-joella.
Ruukki on
nyt täynnä
kuvataidetta
Kulttuuriviikko: Ruukin
Helmessä verkostot poikivat
ja kaverit auttavat.
Varkautelainen kuvanveistäjä Taru Mäntynen ottaa askeleen taaksepäin ja katsoo,
onko Outi Heiskasen grafiikka on suorassa.
Mäntysen puoliso Erkki
Laita piirtää seinään lyijykynällä merkin ja iskee naulan
taulua varten valmiiksi.
Pariskunta ripustaa taiteilijaystäviensä, Heiskasen ja
myös kuvataitelijana tunnetun kirjailijan Jukka Itkosen
ensimmäistä yhteisnäyttelyä
Varkauden Ruukin kolmannen kerroksen näyttelytilaan.
Mäntysen ja Laidan työhön
kiteytyy Varkaudessa maanantaina alkaneen Ruukin
Helmi -kulttuuriviikon henki: verkostot poikivat ja kaverit auttavat.
Mäntynen on itse tuonut
Ruukin ensimmäisen kerroksen Kuvahelmiä-näyttelyyn tyttöä ja perhosta esittävän, herkän kipsiveistoksen
Yllätys.
Veistoksen pronssivalu, Oi
neitoperho on esillä Keravan
kaupungin keskustassa.
– Veistos esittää Keravan
entisen kaupunginjohtajan
1960-luvulla tapaturmaisesti kuollutta tytärtä. Kaupunginjohtaja testamenttasi omaisuutensa kaupungille
ehdolla, että tyttärestä teetetään veistos. Se tilattiin minulta, Mäntynen kertoo.
Heiskanen ja Itkonen julkaisevat pian ensimmäisen
yhteisen runokuvakirjansa
Aurinkolahja.
Varkautelaislähtöinen Itkonen on mukana viikonloppuna Varkaudessa pidettävillä
Kirjailijaliiton talvipäivillä. Itkonen keksi ehdottaa Ruukkiin mukaan omia maalauksiaan ja Heiskasen grafiikkaa.
Kulttuuriviikon kovin nimi on palkittu dokumenttivalokuvaaja, silpomiskuvillaan äskettäin hätkähdyttänyt Meeri Koutaniemi.
Ruukissa tuskin olisi nyt
esillä Koutaniemen Oasisvalokuvasarjaa, ellei Ruukin
Helmen taustalla olevan Luoto ry:n puheenjohtaja, Mikko Keinonen olisi aikoinaan
opettanut dokumenttikuvausta Koutaniemelle ja pyytänyt ystäväänsä mukaan.
Oasis-sarjan hätkähdyttävät valokuvat vievät katsojat
meksikolaisen aids-parantolan elämään.
Keinosella lienee ollut sormensa pelissä myös siinä, että
yksi Ruukin taiteilija on Atik
Ismail.
Ismailin, tuoreen taiteilijan installaatiot ovat ilmeisiä
ja aukeavat katsojalle ilman
ponnisteluja. Esimerkiksi
lasipurkissa olevaan teokseen, Milk and alcohol hän
upottanut pienen viinapullon maitoon.
Myös joensuulainen intiaani, Thierry Silnincki alias Grow sekä pietarilainen
Mitkat-ryhmä ovat Keinosen
löytöjä. Mitkat ovat ruukin
Helmen vanhoja tuttuja ja
esittelevät nyt Varkaus-aiheisia maalauksiaan. Vasta
toista kertaa julkisesti taidettaan esittelevä Grow on
maalannut maisemia.
Mäntysen lisäksi varkautelaiset keramiikkataitelija Leena Mäki-Patola, taidemaalarit Meeri Torvinen ja Marko
Viljakka sekä heinäveteläinen
tekstiilitaitelija Riitta Turunen esittäytyvät ensimmäisen kerroksen Kuvahelmiänäyttelyssä.
Ruukin Helmi -viikko tarjoaa näyttelyiden lisäksi lukuisia muita kulttuuritapahtumia, luentoja, musiikkia,
myyjäisiä ja muuta ohjelmaa.
Ruukin Helmi -kulttuuriviikko ja
Ruukin näyttelyt Varkaudessa
23. 2. saakka. Koko ohjelma ravintola Kaks Ruusua kotisivuilta.
a.fi
Katso lisää näyttelykuvia.
Ville Nylén (takana), Anna Stenberg (vas.), Juuli Välimaa, Päivi Laukkanen, Oona Leinonen, Anniina Rinne, Inka Hakkarainen ja Sonja Tamminen (edessä) pistivät parissa kuukaudessa pystyyn uuden tanssifestivaalin. Kuvasta puuttuu työryhmän yhdeksäs jäsen Emma Ronkainen.
Paljon ilmaista tanssia
Tanssifestivaali: Uusi
Lähtölaukaus-festivaali
esittelee Savoniasta
valmistuvien opiskelijoiden
osaamista.
Kuopio
Veera Jääskeläinen
L
ähtölaukaus on nimenä
vetävämpi kuin Taiteelliset opinnäytetyöt. Se
myös viittaa siihen, että
koulu on ohi ja työelämän haasteet odottavat, kertoo
Lähtölaukaus-festivaalin työryhmä.
Kuopion uusi tanssifestivaali
alkaa keskiviikkona 19. helmikuuta Sotkulla. Viimeinen esitys on sunnuntaina 2. maaliskuuta. Festivaalilla nähdään Savonia-ammattikorkeakoulusta
tanssinopettajaksi valmistuvien
opiskelijoiden taiteellisia opinnäytetöitä.
Koska vuosikurssilta moni
oli tekemässä tutkielman si-
Luopumisen aika
Kirjat
Lars Huldén
Ei tähtiä tänä yönä, sir
Suom. Pentti Saaritsa.
Siltala 2014. 101 s.
Varkaus
Mohamed
Hamed sai
kulttuuripalkinnon
Itä-Suomen luovat toimijat
(Luoto ry) antoi maanantaina vuoden 2014 -kulttuuripalkinnon varkautelaiselle
nuoriso-ohjaajalle, Mohamed Hamedille.
Palkinto myönnettiin Ruukin Helmi -kulttuuriviikon
avajaisissa Varkaudessa.
Palkitsemisperusteina on
muun muassa Hamedin pitkäjänteinen, monipuolinen
ja kansainvälinen kulttuurityö. Yli yli 30 vuotta nuorisotyötä Varkaudessa tehnyt Hamed on persoonana
intohimoinen, innostava ja
sinnikäs.
Erityisiä ansioita Hame-
Mohamed Hamed
dilla on sirkusopetuksessa.
Luoto ry jakoi kulttuuripalkinnon nyt toisen kerran. Viime vuonna sen sai Heinäveden kirjaston johtaja Mauri
Venäläinen.
Palkinto on tarkoitettu julkishallinnon tai liike-elämän
edustajalle, joka on edistänyt
omalla toiminnalla erityisellä tavalla kulttuurin asemaa.
Hamed palkittiin heinäveteläisen valokuvaajan, Mylène Meursault`n valokuvateoksella.
jaan koreografiaa lopputyönään,
heräsi opiskelijoissa idea, että
sen sijaan, että kaikki yrittäisivät markkinoida teostaan yksin, kannattaisi järjestää jotain
yhdessä. Festivaali on siis opiskelijoiden itsensä ideoima ja toteuttama alusta loppuun asti.
– Haaveena ja päämääränä
on, että festivaali olisi helposti
lähestyttävä tapahtuma, missä
on paljon tanssia ja mikä olisi
täysin ilmainen, jolloin mahdollistettaisiin tanssia laajalle kuluttajaryhmälle, kertoo Sonja
Tamminen.
– Ja samalla voidaan tuoda
esille, että meidän koulustamme valmistuu ihan alan kärkikaartia, joilla on taitoa tehdä
monenlaisia teoksia, lisää Inka Hakkarainen.
Eeva Kilven Kuolinsiivous, Bo
Carpelanin postuumi Yötä vasten – ja nyt Lars Huldénin Ei
tähtiä tänä yönä, sir. 1920-luvulla syntyneet
ovat jättäneet
kirjallisia jäähyväisiä, ja niin tekee nyt Huldénkin (s. 1926).
Luopuminen,
tehdyn ja koetun summaaminen
mutta myös hitunen huumoria
tekevät Huldénin teoksesta monisärmäisen. Hän on suorasanainen kuvaillessaan vanhuuden
fyysistä rapistumista ja satiirinen ottaessaan kantaa vanhusten terveydenhuoltoon ja hoivaan. Ekologista sanomaakaan
hän ei unohda.
Luopumisen hetkellä ihmisen
toiveet pelkistyvät. Hän kaipaa
vielä hiukan enemmän aikaa ja
rakkautta. Runominä tasapainoilee merkityksen ja turhautumisen välillä: ”Kirjoittamaton lehti on aina / arvokkaampi kuin kirjoitettu”, mutta itsekriittisestä epäilystä huolimatta
elävien sanojen pyydystäminen
on muistomerkkejä tärkeämpää.
Huldén on Carpelania arkisempi, mutta kuulautta löytyy
hänenkin kuvastostaan: ”Kaikki lakastunut muuttuu / ohueksi siniseksi savuksi / joka häipyy
taivaan kirkkauteen.” Kliseet kumoutuvat kuvaston konkreettisuudella: risteily on sekä realistinen matka että elämän metafora.
Ei tähtiä tänä yönä, sir on
haikea mutta peloton teos. Elämää on eletty, ja hyvä niin, vaikka ”ajan ohi minä enimmäkseen
nukuin”. Huldénin luottosuomentaja Pentti Saaritsa on ollut
tälläkin kertaa tärkeällä asialla.
Eija Komu
Festivaalin työryhmään
kuuluu yhdeksän opiskelijaa.
Jokaiselta esitetään festivaalin
aikana yksi teos. Katsojien on
mahdollista päästä myös kenraaliharjoituksiin sekä perjantaina tutustumaan Savonian
tanssitunteihin.
Esitettävien teosten tanssityylit ja toteutustavat vaihtelevat luonnollisesti laidasta laitaan
lähtien katutanssien taiteellisen
arvon korostamisesta päätyen
nykytanssissa käytettävän lattiatekniikan tutkimiseen. Inka
Hakkarainen ja Anna Stenberg
esimerkiksi lähettivät tuttavien
avustuksella ympäri maailmaa
Tanssikentällä
pitää todella
paljon osata ja
tehdä tuottajan
hommia.
”
pyyntöjä saada tanssivideoita,
joiden liikemateriaalin pohjalta he molemmat ovat työstäneet
itsenäiset teokset.
– Koreografin työ on usein hyvin yksinäistä. Me mietimme,
mitä tapahtuisi, jos kaksi lähtisi saman asian ääreltä ilman
että kommunikoisivat teoksista keskenään, Hakkarainen ja
Stenberg kertovat.
Hakkarainen lähti tutkimaan
perimmäisiä kysymyksiä hyvinvointiyhteiskunnasta ja Stenberg
puolestaan ihmisen identiteettiä
ja sen ristiriitoja. Kuinka paljon
teokset muistuttavat toisiaan on
tekijöille itselleenkin arvoitus,
sillä he näkevät toistensa teokset
ensimmäistä kertaa perjantaina
kenraaliharjoituksissa.
Oona Leinosen Äänettömät
taas perehtyy siihen, mikä on
tanssitaiteen merkitys, kenelle sitä tehdään ja millainen sen
saavutettavuus pienillä paikkakunnilla on. Leinonen kertoo
haastatelleensa paitsi tanssitaiteilijoita myös sellaisia ihmisiä,
jotka eivät ole koskaan nähneet
tanssia. Teoksessa kuullaankin
kansan parista nousevia ihmetyksen aiheita siitä, mitä tanssijat oikeastaan tekevät.
Muutaman seuraavan vuoden
ajan Lähtölaukaus-festivaali järjestetään joka toinen kevät, sillä opiskelijoita valmistuu Savoniasta vain joka toinen vuosi.
Ensi syksystä asti opiskelijoita
kuitenkin otetaan sisään joka
vuosi, ja kun nämä vuosikurssit
alkavat valmistua, on festivaalin tarkoitus muuttua jokakeväiseksi tapahtumaksi.
Opiskelijat kokevat, että festivaalin järjestäminen on hyvää
valmennusta työelämään.
– Tanssikentällä pitää todella paljon osata ja tehdä tuottajan hommia. Koulussa on muun
muassa ollut tuottajakurssi. Niitä taitoja jokainen tulee enemmän tai vähemmän tarvitsemaan, Tamminen toteaa.
– Myös opettajan työssä täytyy
osata järjestää oppilaiden tanssitapahtumia, lisää Ville Nylén.
– Luulen, että kaikilla meistä
on ajatus olla aktiivinen ja tehdä
omia teoksia muuallakin kuin
opetusympäristössä. Jossain
määrin täytyy itse luoda itselleen esiintymisareenoita, Hakkarainen jatkaa.
Pian neljä vuotta Savoniassa viettäneet opiskelijat vakuuttavat olevansa tyytyväisiä
saamaansa opetuksen tasoon.
Hakkaraisen mukaan opettajat
ovat ammattitaitoisia ja opiskelijat saavat paljon henkilökohtaista huomiota, koska ryhmä-
koot ovat riittävän pieniä.
– Tanssiteknillinen osaaminen
on todella hyvää. Ja kun opettajaksi lähtee kentälle, niin pedagogiikan opinnot ovat äärimmäisen tärkeitä, säestää Anniina Rinne.
Opiskelijat kiittelevät myös
sitä, että töiden tekemiseen on
suhtauduttu koulutusohjelmassa joustavasti. He ovat tehneet
yhteistyötä esimerkiksi Kuopion kaupunginteatterin kanssa.
Itäinen tanssin aluekeskus on
Lähtölaukaus-festivaalin yhteistyökumppani, joten Sotkulla on
tarjolla tekniikka. Sen verran
kotikutoinen festivaali kuitenkin on, että muut kulut opiskelijat maksavat omasta pussistaan.
– Toivottaisiin, että jos ja kun
tästä tulee perinne, festivaali
lähtisi tästä leviämään ja uudet tyypit toisivat siihen uutta
ilmettä, Rinne sanoo.
Jatkossa festivaaliin voitaisiin
liittää esimerkiksi tanssin workshopeja, työryhmä visioi.
Lähtölaukaus-festivaali Sotkulla
(Suokatu 42/2) 19.2.–2.3. Ohjelma
löytyy esimerkiksi osoitteesta www.
itak.fi.
Lapsesi
terveydeksi
Jokainen uusi vaihe lapsen kasvussa ja kehityksessä on ilon ja ihmetyksen aihe vanhemmille.
Kasvutien varrella lapsi saattaa myös sairastaa, mikä aiheuttaa huolta koko perheelle.
Sairauden yllättäessä pääset lastenlääkäriemme vastaanotolle joustavasti.
LASTENLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
arkilauantaisin
klo 11-13
aikoja myös ajanvarauksella
Lastenlääkärimme:
• Immonen Johanna, lastentautien erikoislääkäri
• Markkanen Hanna, lastentautien erikoislääkäri, lasten kardiologi
• Pietikäinen Matti, lastentautien erikoislääkäri
• Remes-Pakarinen Terhi, lastentautien erikoislääkäri,
lasten reumatologiaan erikoistuva
• Sankilampi Ulla, lastentautien erikoislääkäri, neonatologi
• Silvennoinen Sanna, lastentautien erikoislääkäri, neonatologi
Terveystalo Kuopio, Asemakatu 22-24
avoinna ma-to 7.30-19, pe 7.30-18, myös 24/7 lääkäripäivystys
VARAA AIKA
terveystalo.com
p. 030 6000*
*030 6000 puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.
Varkaus
Vuokko Viljakka