täältä.

Transcription

täältä.
Osavuosikatsaus
OPTIMI RY:N VIRALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA 14. VSK. NRO 3 LOKAKUU 2015
Q3
Pääkirjoitus
Eteenpäin
Ei uskoisi, että ensimmäinen kuukausi kesän jälkeen on jo takana. Kesä
loppuu joka vuosi kesken, mutta harvemmin sama vauhti on jatkunut
pitkälle syksyyn. On ollut virkistävää palata opintojen pariin. Enkä ilmeisesti ole ainut, joka tätä on pohtinut. Muitakin mielipiteitä kuitenkin on, sillä osalle kesälomalta palaaminen on tuottanut keskimäärin
yhtä paljon tuskaa kuin kaikkina muinakin vuosina. Useimmat ovat
kuitenkin palanneet lomilta levänneinä ja täynnä opiskelumotivaatiota.
Itsestäni ainakin tuntuu tältä, vaikka tekemistä on enemmän kuin tarpeeksi. Työn määrä ei tunnu silti liian uuvuttavalta vaan jaksan painaa
eteenpäin.
Syksyllä monien mielessä pyörivät ajatukset ”tänä vuonna teen töitä”
ja ”tähtään parempiin arvosanoihin”, mutta todennäköisesti mietimme
joulun alla, että ”sitten joulun jälkeen”. Karu totuus on, että asiat joita et
tee nyt, eivät tule tehdyksi huomennakaan. Itselleni uskottelin pitkään,
että teen sen tänään, mutta en juuri nyt vaan tunnin päästä. Tämäkään
ajatusmalli ei toiminut. Haluankin kehottaa kaikkia tarttumaan toimeen
juuri nyt, sillä tilanne ei todennäköisesti ole toinen huomenna tai ensi
viikollakaan. Kannattaa kuitenkin muistaa ettei yritä tehdä enempää
kuin on valmiuksia. Aikataulu muuttuu aina väistämättä ja sitä on muokattava tilanteen mukaan.
Sisältö
Pääkirjoitus.......................................................................3
Optimin kesätapaaminen.............................................10
Itselläni ensimmäinen vuosi on nyt takana päin ja toinen vuosi on hyvällä alulla. Oli mahtavaa huomata, että uudet fuksit ovat olleet mukana
niin fuksiviikoilla kuin sen jälkeenkin. Pientä pohdintaa on vanhempien opiskelijoiden keskuudessa ollut, että ovatko uudet fuksit jopa
”märempiä” kuin me opiskelijaelämän vanhemmat konkarit. Tämä
jää nähtäväksi, sillä usein vauhti hiipuu matkan taittuessa. Kannustan
kuitenkin kaikkia uusia opiskelijoita tulemaan ennakkoluulottomasti
mukaan kaikkeen toimintaa, sillä monien mielestä ensimmäinen vuosi on kaikista mieleenpainuvin ja parhaimpia mahdollisuuksia tutustua
uusiin ihmisiin. Yhteisesti haluan toivottaa kaikille mahtavaa syksyä!
Nauttikaa Joensuun opiskelijaelämästä ja tietenkin ystävienne seurasta.
Hyvää syksyä kaikille lukijoille!
Riku Kuokkanen
Päätoimittaja
Puheenjohtajan palsta.....................................................4 Optimin fuksiviikot......................................................12
Kopon palsta....................................................................5
Optimilainen maailmalla.............................................16
In/Out...............................................................................5
Mitkä edarivaalit? Ja mikä kylterilista?......................18
Preemion palsta...............................................................6 Optimi´s cribs................................................................20
Ajankohtaista...................................................................6
Fuksigallup.....................................................................24
Amanuenssilla on asiaa..................................................7
Kuin kaksi marjaa..........................................................26
Kyllin hyvää......................................................................8 Kvartaalin kasvot...........................................................27
Toimitus
Päätoimittaja Riku Kuokkanen
[email protected]
Toimittajat
Nora Kettunen / Tuomas Koponen
Eeva Kalliomaa / Joonas Tanskanen
Anton Rinta-Jouppi / Viivi Pulkkinen
Sari-Johanna Karhapää / Valtteri Komulainen
Oikolukijat:
Janne Kainulainen / Tuomas Koponen
Kannen kuva:
Risto Takala
2
Julkaisija: Optimi ry
Paino: Grano Oy, Joensuu
Painos 100 kpl
Copyright 2015
© Optimi ry
Osavuosikatsaus on
Itä-Suomen yliopiston
Joensuun kampuksen
kauppatieteiden opiskelijain ainejärjestö
Optimi ry:n neljännesvuosijulkaisu.
Puheenjohtajan palsta
Kopon palsta
Jotain uutta KOPO-rintamalta
Kopo-syksy on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin, kun ISYY:n edustajistovaalit lähestyvät. Kuten aiemmissa palstoissani hehkutin, tänä vuonna
mukana on myös Optimin ja Preemion (Kuopion kauppatieteilijöiden
ainejärjestö) yhteinen Kylterilista tai tuttavallisemmin vain Kylterit.
Hetki on tosiaan historiallinen, sillä vastaavaa toimintaa ei ole täällä
Joensuun päässä aiemmin harrastettu. Kuopio ehti jo viime vaaleissa
organisoida Itä-Suomen yliopiston ensimmäisen Kylterilistan.
Syksyn ensimmäinen Osari on nyt ilmestynyt ja lehden julkaisupäivämäärään mennessä on kesäloman jälkeen tapahtunut jo varsin paljon.
Perinteiset Fuksiviikot lähtivät heti käyntiin syyskuun alussa ja saimme
varsin aktiivisen vuosikurssillisen fukseja Optimin toimintaan mukaan.
Suurin osa kesästä oli melko kylmä, mutta lämmin loppukesä ja alkusyksy paikkasivat lyhyeksi jääneitä lomasäitä. Ulkotapahtumissa nuo
lämpimät säät otettiin mielellään vastaan.
Uljaat ehdokkaamme voi bongata 19.10 kampanjoimassa Carelian aulassa. Tarjolla on myös jotain kyltereille sopivaa välipalaa.
Muuten syksy on mennyt oikein mukavasti. Näin kolmannen vuoden
kauppatieteilijänä tuntuu vain hommia olevan suhteellisen paljon, ja
pitäisi vielä se kandikin jossain välissä vääntää pihalle. Huhhuh, mutta
kyllä se tästä!
Kylteripuheenjohtajien verkostossa eli lyhyemmin KPV:ssa syksy aloitettiin puhumalla hallitushakijoista. Suomen Ekonomien hallituskausi
on kaksivuotinen ja tänä vuonna valitaan taas uudet toimijat. Me kylterit tietenkin haluamme hallitukseen myös opiskelijoita mukaan ja viime
hallituksessa olikin kaksi opiskelijaedustajaa. Kun opiskelijaedustajat
ovat mukana, varmistamme, että myös opiskelijoiden etuja valvotaan
liitossa, vaikka ei Suomen Ekonomit millään muotoa ole opiskelijavastainen ammattiliitto. Löytyyhän meiltä kyllitkin. Koulutuspolitiikka oli
myös odotetusti tapetilla Suomen hallituksen suunnittelemien leikkausten alla KPV:n kokouksessa.
Loppuun vielä sellainen info, että Kansantaloustieteen (tai taloustieteen) sivuainekokonaisuuksien kanssa on ollut hieman epäselvyyksiä, ja
jos niistä kaipailee lisäinfoa, niin voi laittaa meikäläiselle suoraan spostia osoitteeseen [email protected].
PS. Muistakaa äänestää edarivaaleissa (ja mieluusti tietysti jotakuta Kylterilistalta) viimeistään 4.11.!
KPV:n kokouksen aikaan oli Suomen Ekonomien hallituksen toimesta
lähetetty jäsenkysely Suomen Ekonomien osallistumisesta palkansaajajärjestöjen järjestämään mielenilmaukseen. Kyselyyn vastasi todella
lyhyellä varoitusajalla yli 12 000 jäsentä, mikä on varsin kunnioitettava saavutus. Liitto jättäytyi pois mielenilmauksesta kyselyn perusteella
ja oli itse mielenilmauksesta mitä mieltä tahansa, kuitenkin on hienoa,
että jäsenet aktivoituivat ottamaan kantaa. Liitto kuunteli jäseniään ja
toimi kyselyn tuloksen mukaan. Jos päättää työelämään siirtyessään liittyä tai jatkaa jäsenyyttään Suomen Ekonomeissa, varmasti on kannustavaa tietää, että hallitus kuuntelee jäseniään aktiivisesti.
Vaaleja järjestetään myös Joensuussa, ja ne ovat tietenkin Itä-Suomen
yliopiston edustajistovaalit, joiden varsinaiset vaalipäivät ovat 3.–
4.11.2015. Viime vaalien äänestysprosentti oli vaivaiset 17,3 prosenttia
äänioikeutetuista ja näihin vaaleihin kaivataankin jokaisen ainejärjestömme jäsenen panosta. Kylterit-vaalilista on ensi kertaa mukana vaaleissa ja yhteistyössä Kuopion kylteriainejärjestö Preemion kanssa on
tarkoitus saada edustajistoon mahdollisimman monta ehdokasta. Muistakaa siis äänestää!
Näin lopuksi kannustan hakemaan kaikkia Optimilaisia mukaan hallitustoimintaan. Uudet kokemukset, uudet verkostot ja erilaiset tapahtumajärjestelyt ovat sellaista, mitä rivijäsenenä ei usein pääse kokemaan.
Hallituksessa tehdään myös monia asioita yhdessä ja vaikka haasteita
varmasti jokainen hallitustoimija löytää edestään, kehittää se ongelmanratkaisuakykyä ja paineen alla toimimista. Siis hyvää harjoittelua
työelämää varten!
Terveisin
Anton Rinta-Jouppi
Anton Rinta-Jouppi
Varapuheenjohtaja, koulutuspoliittinen ja sosiaalipoliittinen vastaava
Mukavaa syksyä kaikille!
IN
Joonas Tanskanen
Puheenjohtaja
Optimi ry
Haalarit: Opiskelijat ovat palanneet pitkän kesän jälkeen koulun penkille, joten on aika kaivaa myös
haalarit esille. Fuksit pääsevät myös tuotapikaa ompelemaan uusia haalarimerkkejään kiinni omiin
haalareihinsa.
Opintopisteet: Syksyllä monet sortuvat hamstraamaan noppia, sillä kesän jälkeen kalenterissa on paljon
tyhjää, mutta muutaman viikon jälkeen ylimääräiset kurssit karsitaan nopeasti pois stressitason
noustessa liian piinaavaksi.
OUT
Lämpö: Talven lähestyessä Joensuussa alkavat korvat ja posket punoittaa, sillä tuttu Siperia-ilmasto on
saapunut kaupunkiin.
Uni: Töitä alkaa tasaiseen tahtiin kasaantua, mutta samaan aikaan ei ehdi opiskella, juhlia ja nukkua,
joten yöunista on helpointa karsia hiukan. Tässä auttaa vanha tuttu kofeiini ja satunnaiset päiväunet.
4
5
Preemion palsta
Amanuenssilla on asiaa
Kuulumisia Kuopiosta
Valmistumisjuhlat ja mentorointia
Kesän jälkeen sitä jälleen odotti kuin kuuta nousevaa. Nimittäin fuksiviikkoa. Vaikka omalla kohdallani syyskuun alussa starttasikin jo neljäs
fuksiviikko, niin siitä huolimatta se tuntui edelleen aivan mahtavalta.
Kun yhdistetään suuri joukko hieman eksyneennäköisiä innosta piukeina olevia fukseja, jotka osallistuvat täysillä jokaiseen tapahtumaan
joihin tutorit heidät johdatavat, sekä vanhemmat opiskelijatoverit näyttämässä juhlimisen mallia niin mikäpäs olisikaan sen parempi tapa
aloittaa jälleen uusi lukuvuosi Savon sydämessä. Meillä Kuopiossa fuksiviikko oli kaikin puolin onnistunut ja veikkaan, että se siellä Joensuussa on ollut vähintäänkin yhtä huikea.
Sinulla on mahdollisuus verkottua työelämään sekä saada mentorista
keskustelukumppani opintojen suuntaamiseen. Valmistumisjuhlien yhteydessä voit tavata alumneja ja luoda kontakteja.
Mentorointi alkaa Joensuussa lokakuussa järjestettävien alumnipäivien
ja valmistumisjuhlien yhteydessä. Suomen Ekonomien ja kauppatieteellisen laitoksen järjestämässä mentoroinnissa tuodaan yhteen mentori
(valmistunut ekonomi) ja aktori (opiskelija).
Kaiken bilettämisen ohella on tänä syksynä saavutettu jälleen yksi uusi
askel Preemion ja Optimin välisessä yhteistyössä: yhteinen lista ISYY:n
edustajistovaaleihin. Kylterit-nimeä kantavalle listalle saatiin ehdokkaita jopa 17 kappaletta, joka tekee listastamme sitoutumattomista listoista
ehdokasmäärältään suurimman. Edustajistohan on ylioppilaskunnan
korkein päättävä elin ja tästä syystä on tärkeää, että saamme sinne mahdollisimman monta kylteriä vaikuttamaan. Äänestäminen edarivaaleissa tapahtuu kokonaan sähköisesti, joten kellään ei ole hyvää tekosyytä
jättää äänestämättä!
Jos edarivaalit tuovat syksyyn tietynlaista jännitystä, niin ehkä vielä vähän enemmän sitä tuovat ainejärjestöjen hallitusvalinnat. Itse olen ollut
Preemion hallituksessa nyt kaksi vuotta, ja voin käsi sydämellä todeta,
että nämä vuodet ovat olleet kaiken kaikkiaan ainutlaatuisia: uskomattomia ihmisiä, tapahtumia ja muistoja, jotka eivät toivottavasti koskaan
unohdu. Hallitustyöskentelyssä on oppinut myös sellaisia taitoja, joita ei
luentosaleista välttämättä opi. Esimerkiksi esiintymisvarmuus on ainakin omalla kohdallani kasvanut uusiin sfääreihin. Voin varmaan puhua
Optiminkin puolesta, kun totean, että etenkin meillä pienemmillä ainejärjestöillä on kova tarve saada uusia toimijoita mukaan. Kannattaa siis
rohkeasti lähteä kokeilemaan vuosikurssista riippumatta, mitä se hallitusvuosi tuokaan tullessaan.
Tsemppiä myös kaikille kurssitehtävien parissa ahkeroiville! Syksyn
tuoma pimeys ei varmaan nosta kenenkään opiskelumotivaatiota, mutta
onneksi aina välillä voi käydä nollaamassa opiskelustressiä opiskelijakekkereissä. Marraskuussahan se on Itä-Suomen rundikin jälleen tulossa, joten tervetuloa myös Kuopioon sitsaamaan!
Kylteri-ekonomi mentorointiin osallistuu noin kahdeksan mentoriaktori ryhmää. Mentroinnissa kylteri-ekonomi parit valitsevat yhdessä
molempia yhdistävän teeman, jonka ympärille yhteydenpito keskittyy.
Mentorointiohjelma on lukuvuoden mittainen ja sisältää kolme yhteistä
kokoontumista; aloitustapaamisen perjantaina 23.10., jouluglögit 10.12.
sekä lopputapaamisen Optimin vuosijuhlaviikon tapahtumien yhteydessä kevätlukukaudella maaliskuussa 2016.
Mentoroinnin teemat voivat liittyä aktorin vahvuuksien ja kehittymistarpeiden tunnistamiseen sekä opiskelun suuntaamiseen. Voit saada
keskustelukumppanin urasuunnitelmiesi selkeyttämiseen, saada sparrausta työnhakuun, kansainvälisyyteen ja yrittäjyyteen liittyen. Mentorointitoimintaan osallistuminen on yksi tapa verkottua työelämään
opintojen aikana.
Syysterveisin
Viivi Pulkkinen
puheenjohtaja
Preemio ry
Mentoroinnissa työskentelytapoja ovat pääasiassa keskustelut, yhdessä
sovitut tehtävät, kirjallisuuteen tutustuminen ja verkostoituminen. Suomen Ekonomit antavat mentorointitoimintaan liittyvän perehdyttämisen sekä materiaalia ja tukea mentoroinnin toteuttamiseksi. Optimin
SyysCoctaililla Vainoniemen Huvilalla perjantai-iltana 23.10. kerron
lisää mentoroinnista.
Valmistumisjuhlat ovat uusi perinne kauppatieteiden laitoksella Joensuussa. Kuluvan lukuvuoden valmistumisjuhla pidetään lauantaina
24.10. klo 12 alkaen salissa AU206. Tilaisuudessa kukitetaan ja onnitellaan valmistuneita ekonomeja.
SyysCoctaileilla nähdään!
Sari-Johanna
Amanuenssi
Valmistumisjuhlassa kuullaan mm. yrittäjä Jere Hietalan puheenvuoro
liittyen viestintään ja oman osaamisen innovatiiviseen soveltamiseen
työmarkkinoilla. Valmistumisjuhlaan osallistuu alumneja, jolloin verkostoituminen työelämään mahdollistuu.
Ajankohtaista:
Syyscocktailit23.10
Excursio Budabestiin27.10-1.11
Optimin syyskokous10.11
Haalaribileet18.11
6
7
Kyllin hyvää
Moi mussukat!
Taas on syksy. Sen huomaa siitä, kun illat pimenevät, ilma viilentyy ja
lehdet putoavat puista. Taas kerran syksy tuntuu kuitenkin uudelta alulta ja kesän jälkeen tuntuu, että on energiaa jopa tehdä surullisen kuuluisia koulutöitä. On kunnia saada tänä syksynä jatkaa työtäni Suomen
Ekonomeilla Optimin kylteriyhdyshenkilönä. On ilo olla osana vaikuttamassa omaan vahvaan etu- ja palvelujärjestöömme, joka huolehtii
meidän tarpeistamme sekä opiskeluaikana että työelämässä.
Hauskaa, verkostoitumisen täyteistä syksyä! Nähdään yliopistolla ja tapahtumissa =)
ps. Marraskuussa optimilaisilla ja preemiolaisilla on mahdollisuus verkostoitumiseen Suomen Ekonomien järjestämään Nuorten Ekonomien
Illassa. Ilta järjestetään 11.10. Kuopiossa, jonne Ekonomit tarjoaa halukkaille optimilaisille kyydit. Lisäinfoa tulossa, stay tuned! ;)
Olen päässyt tutustumaan uusiin fukseihin huikeiden fuksiviikkojen
aikana. Tuutorit hoitivat homman kotiin ja jälleen fuksiviikot pitivät
sisällään naurua, uusia ystäviä ja ikimuistoisia kokemuksia. Itselleni
tärkein osa oli uusiin ihmisiin tutustuminen. Joka paikassa painotetaan
verkostoitumista ja verkostoituminen-sana herättää useissa ihmisissä
kylmiä inhon väreitä. Verkostoidu, tutustu, käytä suhteita hyödyksi –
miten tylsän ja kylmän kuuloista. Olen kuitenkin tehnyt salapoliisityötä
ja selvittänyt, että verkostoitumisesta on tosiaan hyötyä. Itse sain viime
kesätyöpaikkani verkostojeni kautta, pääsin suosittelemaan omaa tuttuani töihin ja – kaikista paras osuus - sain tytöltä, jolle tein palveluksen,
lahjaksi kynsilakkoja.
Missä sitten voi verkostoitua? Missä vaan! Omasta mielestäni maailmassa ei ole mitään parempaa kuin muut ihmiset (ja eläimet). Uusien ihmisten tapaaminen ja erilaisten näkökulmien kuuleminen avartaa omaa
maailmaa. Uusi tuttu voi olla vaikka ryhmätyössäsi tapaama ihminen,
ruokalan täti tai jumppakaverisi. Verkostointi onnistuu kuitenkin myös
hyvin erilaisissa tapahtumissa, kuten sitseillä tai haalaribileissä.
Vuoden paras ja mahtavin tapahtuma Kylteripäivät eli KYPÄ lähestyy.
KYPÄ järjestetään Helsingissä tammikuun viimeisenä viikonloppuna.
KYPÄän kuuluu seminaariosuus, jossa on loistavat puhujat, illallinen,
jossa kylteri tulee kylläiseksi ruuasta ja juomasta sekä seuraavan
aamun sillis, jossa karkotetaan paha olo ja tietenkin paljon VERKOSTOITUMISTA! Kylteripäiville tulee kyltereitä koko Suomesta eli paikka
on siis täydellinen uusien tuttujen saamiselle. Viime vuonna liput myytiin kahdessa minuutissa, joten ilmoittautumisessa kannattaa olla nopea! Ilmoittautuminen aukeaa joulukuussa, joten kasaa jo nyt itsellesi
kahden – kolmen hengen huoneporukka ja merkitse 28.1.–29.1.2016
kalenteriisi.
Kypän silliksellä oli huikeeta. Kuva vuoden 2015 kypältä
<3: Kyllinne Nora
Mikä Suomen Ekonomit???
Suomen Ekonomit ry on taho, jonka avulla menestyt entistäkin paremmin ekonomiurallasi. Ekonomeihin kuuluu tällä hetkellä 25 ekonomijärjestöä ja 13 kylteriyhteisöä joka tekee yhteensä noin 50 000 jäsentä.
Ekonomien jäseneksi pääset kun liityt ainejärjestömme Optimi ry:n jäseneksi esimerkiksi osoitteessa www.ekonomit.fi/liity tai www.optimiry.
org. Parhaiten tietoa Ekonomeista saatte kuitenkin ikiomalta kylliltänne
eli multa.
8
Iina:
1. Tämä on jo kymmenes kerta Ilosaaressa!
2. Vuoden paras viikonloppu, ehkä tasoissa vuosijuhlaviikonlopun kanssa
3. Aurinkolasit, taskumatti ja sadetakki
Jussi:
1. Heittäisin, että olin ensimmäistä kertaa täällä vuonna 95
2. Perinteisin merkein vanhoja kavereita tavatessa
3. Tukikohta Linnunlahdessa, aurinkolasit, kylmälaukku
Optimin kesätapaaminen
Syksy alkaa olemaan jo pitkällä, mutta suunnatkaamme katseemme vielä yhden kerran viime kesää kohti, jos se vaikka ehkäisisi syysmasennusta.
Optimin kesätapaaminen järjestettiin heinäkuun lopulla Ilosaarirockin yhteydessä. Kokoonnuimme rockin pääporttia lähellä olevalle nurmialueelle niin kutsutun ”teinimetsän” viereen. Varasimme kesätapaamiseen vilttejä ja kuohuviiniä sekä mansikoita juoman sekaan, mikä oli maukas
lisä kuumana kesäpäivänä. Kesän huonosta säästä huolimatta tuttuun tapaan Ilosaarirock-viikonloppuna oli lämmintä ja aurinkoista muutamaa
pakollista kuuroa lukuunottamatta. Mutta säästä jaarittelu sikseen. Osavuosikatsaus haastatteli muutamaa Joensuuhun saapunutta vanhempaa ja
uudempaa Optimilaista heidän viikonlopun suunnitelmista.
1. Oletko ensimmäistä kertaa Ilosaarirockissa?
2. Kuvaile yhdellä lauseella odotuksiasi ja sitä kuinka aiot viettää tämän viikonlopun?
Sampo:
1. Olen toisaan ekaa kertaa täällä ja liput on hommattu.
2. Aurinkoisen odottavat tunnelmat ja tänään olisi tarkoitus pitää
kunnolla hauskaa
3. Aurinko, alkoholi ja kaverit
3. Mitkä ovat kolme asiaa, joita ilman et
selviäisi näistä festareista?
Teksti ja kuvat: Riku Kuokkanen
Pääyhteistyökumppanit 2015
Aki:
1. Toista kertaa ollaan täällä
2. Aion pitää hauskan viikonlopun kavereiden kesken ja tämä tulee olemaan varmasti yksi kesän parhaimmista viikonlopuista!
3. Festariranneke, juomat ja uni
Eeva:
1. Toista kertaa oon kans
2. Odotukset on erittäin korkealla!!!
aion hypätä benzihypyn ja rokata Bastillea
3. Tavaranarikka, viinanarikka ja tietty
aurinko
10
11
Optimin Fuksiviikot
Optimin nettisivuilla Fuksireissu kerrottiin järjestettävän paikassa X.
Kohteeksi selvisi myöhemmin Rauhalahden leirintäalue, josta oli varattu mökkejä. Kaksi suurempaa mökkiä toimivat rastipaikkoina päivän
rasteilussa ja illan myötä bileiden keskuksena, joissa saunottiin ja pidettiin voluumi korkealla, kun muualta oli jo juhliminen hiljentynyt.
Kuuleman mukaan joidenkin osallistujien kohdalla matkan määränpää
myös pysyi arvoituksena, sen verran rajusti ilo otettiin irti tästä fuksiviikkojen tapahtumatarjonnan helmestä. Mikä tapahtuu fuksimökillä,
myös jää fuksimökille, joten ei siitä sen enempää.
1.Viikko
1.9. Alkupelit & CuxiFuxia
3.9. Baarikierros
Syyslukukauden iltana uudet fuksit pääsivät tutustumaan toisiinsa alkupelien merkeissä. Tuutorit olivat järjestäneet ohjelmaa,jonka jälkeen
ilta jatkui seurustelun merkeissä ja tarjoiluista nautiskellen. Illan myötä myös vanhempia opiskelijoita liittyi seuraan. Alkupelien jälkeen ilta
vei Metrialta Optimin järjestämiin CuxiFuxia-bileisiin, Viihdemaailma
Ilonaan.
Torstai-iltana fuksit tutustuivat Joensuun krouveihin ja kuppiloihin
Optimin baarikierroksella. Heidät
jaettiin joukkueisiin ja lähetettiin
kartan kera tutkimaan Joensuun
tarjontaa. Ilta vahvisti jo tuttua sanontaa, että kaikki illat vievät Ilonaan ja runsaiden ravintolavaihtoehtojen esittelystä huolimatta
näin kävi tänäkin iltana.
2.9. Kampustapahtuma & Kaupunkisuunnistus
Keskiviikkona järjestettiin Itä-Suomen yliopiston ja Ylioppilaskunnan
Kampusrysäys-tapahtuma. Se järjestettiin jo neljättä kertaa peräkkäin
ja on saanut hyvän vastaanoton opiskelijoilta. Itä-Suomen Yliopiston
Joy-kuoron ja Rytmihäiriköiden säestämänä suunnattiin alkukivien läheisyydestä kaupunkisuunnistuksen monipuolisille rasteille Joensuun
keskustaan. Optimilla oli myös oma rastinsa. Tämä oli perinteiseen tapaan tukki-humala rasti nurmialueella joen läheisyydessä. Myös vanhempia optimilaisia oli lähtenyt kisaamaan kaupunkisuunnistuksessa,
mutta heillä meno ei ollut ehkä niin räväkkää, mitä fukseilta illan myötä
nähtiin.
4. Viikko
11.9 – 12.9 Fuksimökki
23.9. Fuksiaiset & Haalaribileet
Teemana fuksiaisissa oli vanhan liiton sportti. Ohjeet iltaa varten oli
luettu tarkkaan, sillä sen verran neonvärisiä tuulipukuja ja raskaita kantamuksia fukseilla nähtiin. Ohjeistusta olisi voinut päivittää kertomalla urheilupiireistä tuttua tietoa siitä, että vesi on paras tankkausjuoma,
mutta se ei päde kuitenkaan tänä päivänä. Neuvokkaat fuksit ovat vuosi
toisensa jälkeen osoittaneet tietävänsä tämän kertomattakin, joten ohjeistusta ei ole nähty tarpeelliseksi laajentaa.
Päivän rasteilla fuksijoukkueiden välistä paremmuutta mitattiin erilaisilla ulkoilmarasteilla. Ennen siirtymistä Pakkahuoneen jatkoille suoritettiin rastikierros keskustan tuntumassa ja jaettiin ansaittuja palkintoja
huikeille tuutoreille. Illan toiset, ja samalla varsinaiset jatkot järjestettiin
Ilonassa. Syksyn ensimmäiset haalaribileet juhlittiin eläimellisesti teemalla JOENZOO. Ilta oli varmasti ikimuistoinen, sillä jo ennakkolippuja oli ennätys määrä halukkaita jonottamassa.
2. Viikko
8.9. Optimin olympialaiset
Pilviverhon repeillessä tiistai-iltaa vieteltiin Kirkkopuiston koivujen katveessa urheillen. Olympialaisiin oli kerätty useita lajeja ja palkinnoksi
voittajajoukkueelle jaettiinkin upeat mitalit. Kaikki fuksit olivat erittäin
innokkaasti mukana ja voitosta käytiin tiukkaa kamppailua jokaisessa
lajissa.
3. Viikko
17.9. Fuksisitsit
Kolmas torstai fuksina koitti, ja se tiesi tutustumista akateemisen pöytäjuhlien eli sitsien saloihin. Fuksisitseillä on nähty yleensä runsas
osanotto, ja niin tänäkin vuonna. Educan pöytiin istahdettiin kello 19
ja kuuleman mukaan sadan osallistujan raja rikkoontui tälläkin kertaa.
Onnekkaimmat mahtuivat vanhaan rippipukuunsa, tyylikkäimmät laittoivat parasta päälleen ja vähemmän onnekkaat maksoivat illan tyylistään maltaita, sillä pukukoodina oli smart casual. Tällä kertaa ilta jatkui
Kerubissa Back To School-bileiden merkeissä.
9.9. Hallituksen esittelyilta
Keskiviikkoisin ei fuksiviikoilla koti-iltaa vietetä. Hallitus esitteli itseään
ja toimintaansa syyskuun toisena keskiviikkona Joensuun Tiedepuistolla netWork Oasiksen tiloissa . Hallituksen jäsenten puheenvuorojen
jälkeen ilta jatkui saunomisen, tarjoiluista nauttimisen ja vapaan seurustelun merkeissä. Paikalla nähtiin fuksien lisäksi myös ylempien vuosikurssien opiskelijoita, joihin fukseilla oli mahdollisuus tutustua.
Teksti: Tuomas Koponen
Kuvat Riku Kuokkanen
12
13
14
15
Optimilainen maailmalla
The Star-Spangled Banner (Road to USA)
Pienestä yliopistosta sai paljon irti, sillä professorien kanssa tuli läheiseksi. Eräs proffa kutsui kurssin kotiinsa syömään – only in America?
Kurssit olivat pääasiassa keskustelua ja keskustelu oli todella käytännönläheistä. Kotitehtäviä ja lukuläksyjä tuli aina, jopa pistokokeita. Proffilta
saama kohtelu vaikutti hieman lapselliselta, mutta asian ymmärsi koska
opiskelijoiden keski-ikä oli paljon pienempi verrattuna suomen yliopistoihin ja meidänkin yliopistossa oli joukko 13-14-vuotiaita.
O, say can you see, by the dawn’s early light… Siinä on lause, joka raikui
ennen jokaista urheiluottelun aloitusvihellystä. Yhdysvallat, tuo patriotismin, mehustelun ja pikaruuan tyyssija. American Pie –tyyliset kotibileet, pyjamat luennolla ja ranskalaisia aamupalaksi – kaikki tämä on
totta tyypillisen college kidin arjessa. Olen Valtteri, neljännen vuoden
kauppatieteilijä ja tässä on minun vaihtotarinani teille, rakkaat Osarin
lukijat.
Yhdysvallat ovat aina kiehtoneet ja tuonne luvattuun maahan olen halunnut vaihtoon jo lukiosta asti. Ja jos kerta jenkkeihin lähdetään, niin
mennään sitten kerralla länsirannikolle aina Portlandin metropolialueen kupeeseen, Oregonin pääkaupunkiin Salemiin. Vaihtoyliopistoni,
Willamette University, oli länsipuolen vanhin ja sen huomasi. Asiasta
mainittiin jokaisessa kyltissä ja kaikki professorit olivat niin ylpeitä saadessaan opettaa tuossa 60 000USD/v maksavassa instituutiossa. Aluksi hämmästyin opiskelijoiden suuresta motivaatiosta ja sitoutumisesta
opiskeluun, mutta lukukausimaksullakin on varmaan oma roolinsa tässä. Minua ei se kuitenkaan kiinnostanut niin paljoa kuin oppia amerikkalainen college lifestyle ja matkustella paljon.
16
Kampuksella elämiseen sekä paikallisten avoimuuteen ja ystävällisyyteen rakastuin heti. Tähän suuren vaikutuksen teki varmasti kampuksen
loistavat urheilumahdollisuudet ja palvelut ylipäätään. Amerikkalaiset
opiskelijat taas olivat pääasiassa Kaliforniasta, joten heidän elämäntapaansa kuuluu rentous ja avoimuus. Kokoajan oltiin jotain apua tai
palveluita tarjoamassa ja suomalaisen korvaan puhe oli välillä yliystävällistä. Kampus tuntui omalta pikku kylältä, koska sieltä löytyi kaikkea
– esim. kauppoja, kahviloita, ravintoloita, posti, kappeli ja terveyskeskus. Jos kampuksella ei ollut jonkun asian palvelua, sinne pystyi perustamaan oman kerhon johon sai yliopistolta rahoituksen. Kerhoja oli yli
sata, mm. Cupcake club.
Läsnäolopakosta huolimatta pääsimme matkustamaan paljon. Spring
Breakin vietimme Kaliforniassa: Lentämällä alas ja ajamalla takaisin
ylös, joten parisen tuhatta kilometriä siinä tuli ajettua. Toisin kuin voisi luulla, Kaliforniassa hienointa oli pienet rantakaupungit ja PohjoisKalifornian luonto. Los Angelesin sekasorto unohtuu äkkiä, kun pääsee ajamaan vuorten rinteillä suurten pudotusten vieressä ja valtavien
laaksojen keskellä. Redwoodsitkin ovat mainitsemisen arvoisia. Mm.
ajoimme yhden puun läpi autolla. Santa Cruzissa pääsin ensimmäisen
kerran surffaamaan enkä äkkiseltään muista hienompaa tunnetta kuin
päästä aallon päälle. Kalifornian lisäksi tuli vierailtua ainakin Oregonin
rannikolla, Portlandissa, Seattlessa ja Las Vegasissa.
Pitkistä lähtövalmisteluista ja pienistä jännityksistä huolimatta vaihdossa käytännön järjestelyt sujuivat kuin Thad Castlen beer pong. Systeemi
toimii ja me toimimme sen mukana. Vaihdosta jäi käteen varmasti pitkiä ystävyyssuhteita, uusia kokemuksia ja mahtavia muistoja. Ihmisten
avoimuutta ja ystävällisyyttä jää ikävä, niin kuin myös palvelukulttuuria
ja kampuselämisen rentoutta. Tässä maassa sinä olet palveluhenkilöstölle herra ja paikallisille tervetullut turisti. God bless America!
Teksti ja kuvat: Valtteri Komulainen
17
Tässä Joensuun edustajat
MITKÄ EDARIVAALIT? JA MIKÄ KYLTERILISTA?
161 Isoranta Toivo, ensimmäinen vuosikurssi
165 Kurvinen Krista, toinen vuosikurssi
172 Saali Ville, viides vuosikurssi
170 Anton Rinta-Jouppi, kolmas vuosikurssi
173 Tanskanen Joonas, kolmas vuosikurssi
158 Ahokas Iina, viides vuosikurssi
Kylterilista (tai tuttavallisemmin Kylterit), tuo paljon mainostettu poppoo tämän vuoden edustajistovaaleissa, on herättäny kysymyksiä jäsenistön
keskuudessa. Moni ei ole koko edustajistosta aiemmin kuullutkaan saati sitten Kylterilistasta. Nimestä tosin voi päätellä, että kyltereihin eli meihin,
se jotenkin liittyy. Ja miksi sitä sitten pitäisi äänestää? No, tässäpä pieni infopaketti tietämättömille.
Edustajisto
Miksi äänestää?
Edustajisto on ylioppilaskunnan ylin päättävä elin, jonka toiminnan keskiössä on kaikkien yliopiston opiskelijoiden edunvalvonta. Edustajiston
tehtäviin kuuluu mm. ylioppilaskunnan budjetista päättäminen ja siten
sen toiminta linkittyy jokaisen opiskelijan elämään jäsenmaksun kautta.
Edustajistoon valitaan 39 jäsentä ja sen toimikausi on kaksi vuotta.
Kuten aiemmin mainittua, edustajisto päättää, mihin sinunkin pakollinen (tällä hetkellä) 126:den euron suuruinen jäsenmaksusi käytetään.
Lisäksi se tekee toimintasuunnitelman ja päättää mm. palkattavasta
henkilökunnasta. Tärkeitä asioita siis. Älä anna toisten päättää puolestasi. Kylterit tuovat esille myös juuri sinun, eli Kylterin, mielipidettä.
Aiemmin Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on ollut
poikkeuksellisen poliittinen ja sitoutumattomat listat (ehdokaslista, jolta löytyvät äänestettävät ehdokkaat) ovat olleet vähemmistössä. Tänä
vuonna tilanteeseen tuli muutos, kun mukaan vaaleihin ilmoittautui
peräti seitsemän sitoutumatonta ja kuusi poliittisesti sitoutunutta listaa.
Ehdokasmäärä nousi myös 141 ehdokkaasta 173:een.
Kylterit (kylteri = kauppatieteiden ylioppilas)
Kylterilista on Preemion ja Optimin yhdessä perustama lista näihin
vaaleihin. Kylterilistan kautta pyritään tuomaan oma kauppatieteellinen
osaamisemme ja näkökulmamme esille myös ylioppilaskuntaan ja parantamaan näin opiskelijoiden edunvalvontaa. Edustajiston keskusteluihin pyritään osallistumaan järkipohjaisilla argumenteilla. Kylterilista ei
ole puoluepoliittisesti sitoutunut ja toiminnan keskiössä on opiskelijoiden edunvalvonnan kehittäminen ilman poliittisia agendoja!
18
Miten ja milloin?
Äänestäminen on tehty tänä vuonna äärimmäisen helpoksi. Koko prosessi tehdään nimittäin sähköisesti. Käytännössä homma toimii niin,
että äänioikeutetut saavat sähköpostiinsa linkin, jonka kautta äänestäminen tapahtuu.
Vaalien ennakkoäänestyspäivät ovat 21.–23.10. ja 26.–29.10.2015. Varsinaiset äänestyspäivät ovat 3.–4.11.2015.
Tsekkaa ihmeessä myös Kyltereiden sivut: www.isyykylterit.org
Terveisin Anton Rinta-Jouppi
Teksti: Anton Rinta-Jouppi
19
RONIN HUONE
OPTIMI’s CRIBS
Palstalla esitellään optimilaisten asuntoja ja kylterien sisustusvinkkejä.
LOFT
Ronin huone sijaitsee muista makuuhuoneista poiketen yläkerrassa. Ronilla on itseasiassa koko yläkerran
parvi käytettävissään. Parven sisustus on minimalistinen, joskin huoneen parisänky on iso ja muhkea.
Huoneessa on myös isot ikkunat, jotka valaisevat huoneen. Kukaan ei ole koskaan nähnyt Ronin huonetta
sotkuisena.
”Loft” eli Pielisjoen rannassa sijaitseva lukaali on yksi optimilaisten hienoimmista asunnoista. Loftilla asuu tällä hetkellä Lari Aitamurto, Markus
Rekola, Petteri Sutinen, Roni Niskanen, Mauri Mäyrä ja Tonttu. Asunnon pinta-ala on noin 140 neliötä ja jokaisella asukkaalla on omat huoneet.
Asunto on ollut aikaisemmin toimistorakennus, joka on sittemmin kunnostettu asumiskäyttöön.
LARIN HUONE
Parvella sijaitsee myös asukkaiden vaatehuone, joka on pienen yksiön
kokoinen. Vaatehuone on sijoitettu taitavasti lähelle Ronia, joka rakastaa vaatteitaan. Lisäksi vaatehuoneessa majailee usein loftilaisten rakas
ystävä Olli Tapio ja parvella ollessa Roni voi olla lähellä tärkeää ystäväänsä. Ylhäällä sijaitsee myös asunnon toinen vessa ja pyykinpesukone, jonka tilavuus on jopa kahdeksan litraa.
Larin huone sijaitsee heti uloskäyntiä vastapäätä. Huone on kodikas puisen vaatekaapin ansiosta. Huoneessa
asuu Larin lisäksi Mauri Mäyrä ja Tonttu, joiden kanssa
Lari ja Markus usein leikkivät iltaisin. Larin huoneessa
on työpöytä opiskelua varten ja iso sänky. Lari on tuonut loftille mukanaan aurinkoisen luonteensa ja hyväntuulisuutensa.
Lisäksi Lari on musikaalinen ja tästä huoneesta kuuluu
usein kaunista laulua ja kitaran soittoa. Tätä huonetta
kutsutaan myös Tohtori Larin vastaanottohuoneeksi ja
toimistoksi. Jos sinut ohjataan Loftilla ensimmäiseen
toimistoon vasemmalla, suuntaa tähän huoneeseen tohtori Larin käsittelyyn.
OLOHUONE JA KEITTIÖ
MARKUKSEN HUONE
PETTERIN HUONE
Petterin huone on alakerran makuuhuoneista isoin. Katseenvangitsijana toimii punainen seinä sohvaa vastapäätä. Petteri vaatii asukkaana
välillä omaa aikaa, jonka vuoksi huoneessa on myös televisio ja sohva.
Televisioon on liitetty asunnon ainoa pelikonsoli, sillä Markus ei sallinut
pelikonsolia olohuoneeseen.
Markuksen huone on usein lukossa. Mikäli ovi on lukossa, voi huoneen
ilmapiirin selvittää ovessa roikkuvasta tunnelmapuntarista. Markuksen
huone on Loftin pienin, ja sitä onkin kutsuttu koirankopiksi. Markus
kuitenkin viihtyy itse huoneessaan, jossa voi kääntää patterit täysille talven kylmyyden yllättäessä. Itseasiassa Markus varasi huoneen jo
asuntoesittelyssä itselleen, sillä hänellä oli ”pari ideaa” huonetta varten.
Huoneessa vallitsee täydellinen feng shui, joten jos saat mahdollisuuden
vierailla Markuksen huoneessa, kannattaa käyttää tilaisuus hyödyksi.
Olohuone on korkeakattoinen tila, jossa sisustuksen teemana on ollut
tuhat euroa. Sohva sekä televisio maksoivat Ronin mukaan nimittäin tuhat euroa. Televisiosta katsotaan usein laadukasta viihdettä, kuten Hottiksia ja Sinkkulaivaa. Satunnaisesti televisiossa pyörii myös jääkiekkoa
tai muuta urheilua kuten golfia. Keittiö on avokeittiö, jossa on kaasuliesi
ja jääpalakone. Asukkaat pitävät ruuanlaitosta ja usein keittiössä saatetaan valmistaa jopa neljää pääruokaa päivässä. Empiirisen tutkimuksen
mukaan loftin yleisin ruokalaji on kuitenkin Kolehmaiset eli Shitty Grilliltä ostetut makkaraperunat. Makuelämys on täydellinen, kun Kolehmaisten on annettu levätä pöydällä yön yli ja aamulla ne lämmitetään
mikrossa. Kannattaa kokeilla!
Lampaantaljat lattialla lämmittävät aamuisin jalkoja ja avonaisesta ikkunasta kuulee junien kodikkaan kolinan. Tästä huoneesta löytyy usein
urheiluvarusteita, kuten lätkäkamoja ja golf-mailoja. Itse asiassa Petterin golfbägi onkin huoneen centerpiece, jota muut loftilaiset kokoontuvat usein hypistelemään.
ASUKKAIDEN VINKIT MUKAVAAN
YHTEISASUMISEEN
Huomioi muita asukkaita esimerkiksi pienillä lahjoilla.
Jekut tiivistävät yhteisön henkeä.
Kutsu usein ystäviä käymään.
Sakkokassa varmistaa, ettei kämppisten epämiellyttävä käytös jatku.
20
Teksti ja kuvat: Nora Kettunen
21
22
23
Fuksigallup
1. Miksi kauppatieteet?
2. Miltä opiskelusta Itä-Suomen yliopistossa on tuntunut?
3. Minkälaiselta kaupungilta Joensuu vaikuttaa?
4. Mikä on ollut parasta fuksiviikoilla?
5. Kolme parasta asiaa opiskelijaelämässä?
Miksi kauppatieteet
”Miksipä ei? Mielenkiintoinen ala ja paljon vaihtoehtoja uran kannalta”
”Kaikki muutkin kaverit hakivat kauppatieteisiin, laajat mahdollisuudet työelämässä, kansainvälisyys
“Hetken mielijohde, ei ole kaduttanut sekunttiakaan, ainut ala missä voin itseni nähdä”
“Se tuntu oikeelta, vaihtoehtona oikis, lääkis ja kauppis ja tämä tuntui parhaalta. Helsinkii hain, mutta tänne päästiin isolla painotuksella”
“Ala kiinnostaa ja faija kävi kauppaopiston niin halusin pistää paremmaks”
Minkälaiselta kaupungilta Joensuu vaikuttaa?
”Kaikki löytyy mitä ihminen tarvii. ainoa miinus on, että Joensuu on kaukana kotonta.”
”Aika pieni paikka, mut kaikki tarpeellinen löytyy. Kaupat voisi olla myöhempään auki. Täällä ei ole ylimielistä porukkaa ja ihmiset on helposti lähestyttäviä.”
”Pieneltä ja hiljaiselta verrattuna Helsinkiin, mut kaikki tuntee kaikki, mikä on hauskaa. Positiivinen yllätys kaupunkina.”
”Aika pieni kaupunki, mutta viihtysä ja pääsee helposti viikonlopuks käymään kotona.”
”Isompi kuin Mäntsälä, mistä tulen. Paljon enemmän liikunta mahollisuuksia,
mikä on hyvä,”
Mikä on ollut parasta fuksiviikoilla?
”Yhteinen kanssakäyminen ja tekeminen. Se, et on tutustunu uusiin ihmisiin ja toiminta, mitä on ollu koulun ulkopuolella.”
“Tutustuminen hyvin uusiin tyyppeihin ja se, et oma porukka on löytynyt. Fuksi mökki oli hauska keissi.”
“Yhteisöllisyys ja se miten porukka lähti kaikkeen mukaan. Tääl olevat
ihmiset teki kaikesta hauskaa; ihan sama mitä tekee.”
“Kaikki tapahtumat kuten sitsit, fuksiaiset ja oikeestaan kaikki. On ollu
mukavaa, et on tutustunu uusiin tyyppeihin.”
“Tapahtumat, et on saanu paljon uusia kavereita ja yhteishenki.”
Miltä opiskelusta Itä-Suomen yliopistossa on tuntunut?
24
”Tosi mukavalta. Kaikki on lähtenyt hyvin liikkeelle ja täällä on hyvät tilat opiskella. On löytynyt pajon kavereita ja heti alusta asti porukalla on ollut hyvä yhteishenki.”
”Aika vauhdikasta ja paljon toimintaa on ollut alkuun. Yliopistos on modernit tilat ja
plussaa, että ruokapaikkoja on monipuolisesti. Jos ei tykkää jostain, niin löytyy
muutakin syötävää”
”On ollu kiva päästä toisenlaiseen elämäntilanteeseen eli takaisin koulun penkille.”
”Tosi hyvältä tuntunu. Koulu tuntuu isommalta ja paremmalta kuin odotin ja täällä on paljon loistavaa porukkaa.”
”Tähän asti tuntunut kivalta. Alkuun oli pieniä ennakkoluuloja, koska olin lukenu netistä jotain. Opiskelukaverit on osottautuneet tosi hyviks ja meillä on tiivis porukka.
Se on tehnyt tästä parasta.”
Kolme parasta asiaa opiskelijaelämässä?
”Yhteisöllisyys, tietyllainen vapaus ja kaverit”
“Mukavat kämppikset ja soluasumisen positiiviset puolet, vapaus että saa tehdä mitä milloinkin haluaa sekä uudet ystävät”
“Ystävät, vapaus valita ja että pääs muuttaa omilleen”
“Huolettomuus, tapahtumat, rentous”
“Opiskelijakortti, vapaus, ei enää pääsykokeita”
Teksti ja kuva: Riku Kuokkanen
25
Kvartaalin kasvot
Kuin kaksi marjaa
Moikka! Esittelisitkö itsesi Osavuosikatsauksen lukijoille?
Oon Aki Strengell. Opiskelen kolmattavuotta kauppatieteitä ja aloitin
syksyllä kandin teon. Toimin Optimin liikuntavuorolla vuorovastaavana.
Mitä on jäänyt viime kesästä mieleen?
Kahet eri festarit: Ilosaarirock ja Blockfest Tampereella. Molemmille
festareille sattui huonosta kesästä huolimatta aurinkoinen ja lämmin
sää. Lisäksi Frisbeegolfia tuli pelattua kesällä paljon.
Miten opiskelijaelämä on lähtenyt kulkemaan Joensuussa?
Hyvin on lähteny. Fuksiaisissa pidimme rastia ja tuli käytyä myös ensimmäisissä haalaribileissä. Seuraava tapahtuma, mitä odotan innolla,
on beer pong -tapahtuma. Olemme tiimillämme harjoitelleet peliä, joten tavoitteet ovat korkealla!
Olet ollut mukana pyörittämässä valmennuskurssitoimintaa. Kerrotko mistä ajatus tähän lähti ja
mitä tavotteita teillä on?
Toimin jo viimevuonna valmennushommissa, mutta tänä vuonna otan
päävalmentajan roolin, sillä Joshua, joka alun perin perusti firman, kysyi minua siihen. Tavoitteena on ylipäätään kehittää toimintaa viimevuodesta ja saada enemmän valmennettavia sekä nostaa valmennettavien sisäänpääsyprosenttia. Tämä vuonna aiomme vuokrata erilliset
valmennustilat ja pitää valmennukset pienryhmissä.
Muumipappa
Optimilainen Petteri Sutinen
Mitä odotat tältä syksyltä?
Suurin projektini on tällä hetkellä oma kandin työ. Tavoitteena on, että
se olisi viimeistelyä vaille valmis ennen joululomaa. Otin tarkoituksella
vähemmän muita kursseja syksylle, jotta saan aikaa kandin tekemiseen.
Seuraavassa numerossa:
Optimin yritysmessut
&
Syyskoktailit
26
Valmistumisen kynnyksellä
oleva tai
valmistunut optimilainen!
Olet ollu ahkerasti mukan Optimin sälibändy-vuorolla, erityisesti maalivahdin roolissa.
Nähdäänkö sinut jatkossakin kentällä?
Tänään viimeeksi olin torjumassa rentoliigan peleissä. Avasimme runkosarjan komeasti kahdella voitolla miesvajeesta huolimatta! Tulen jatkossakin käymään Optimin omilla vuoroilla ja toivon, että muutkin pelaajat löytäisivät paikalle. Tarpeeksi suurella pelaajamäärällä saadaan hyvät ja
vauhdikkaat pelit.
Terveisesi Osavuosikatsauksen lukijoille?
Opiskelkaa ahkerasti, mutta muistakaa välilllä pitää hauskaa! Vaikka illat syksyn mittaan pimenee niin pidetään fiilis positiivisena.
Syksyn menoa
Valmistuneena kauppatieteilijänä voit liittyä
alumnitoimintaan.
Tarkemmat tiedot ja liittymislomakkeet löydät Uef:n
sivuilta Kauppatieteiden laitoksen alumniosiosta.
Kuulumisia tältä vuodelta
Katso lisää osoitteesta
http://www.uef.fi/fi/alumni
Teksti ja kuva: Riku Kuokkanen
27