Abortti„on„hoitajallekin„ raskas„paikka

Transcription

Abortti„on„hoitajallekin„ raskas„paikka
|3
„„PUHEENAIHE
„„Tuoreessa„tutkimuksessa„selviää,„että„lähes„20„prosenttia„hoitohenkilöstöstä„kannattaa„hoitajien„oikeutta„
kieltäytyä„abortin„tekemisestä.
Abortti„on„hoitajallekin„
raskas„paikka
Aborteista tuore
tutkimus
»»Ismo»Vornanen
Kuopion yliopistollisessa
sairaalassa tehdään yli 300
aborttia vuodessa. Abortti
aiheuttaa usein eettistä pohdintaa sekä äidille että hoitohenkilökunnalle. Suomessa
on kerätty keväästä lähtien
nimiä kansalaisaloitteeseen.
Aloitteessa vaaditaan, että hoitohenkilöstöllä olisi oikeus kieltäytyä abortin tekemisestä eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella.
”
Hoitajan„ja„„
kätilön„„
työnkuvaan„„
kuuluu„lain„„
mukaan„myös„
abortti-„
potilaiden„hoito.
Media on seurannut pitkin vuotta keräyksen etenemistä. Marraskuun 18. päivä ylittyi tarvittava 50 000
allekirjoittajan määrä, joten
eduskunnan on otettava se
käsittelyyn. Allekirjoittajia
on yhteensä noin 70 000 ihmistä.
HANNA RUOTSALA Naistentautien„poliklinikan„osatonhoitaja„Miia„Tabell„sanoo,„että„raskauden„keskeytys„kuuluu„kätilöiden„ja„hoitajien„työnkuvaan.
ROTEVA
KYS:ssä ei ongelmaa
„HOITOHENKILÖKUNNALLE„OIKEUS„
„
KIELTÄYTYĄABORTISTA
KYSin naistentautien poliklinikan osastonhoitaja
Miia Tabell sanoo, että KYSin työyhteisössä raskauden
keskeytykset eivät ole aiheuttaneet ongelmia. Tabellin
mukaan hoitajat suhtautuvat
raskauden keskeytyksiin hyvin ammattimaisesti.
– Hoitajan ja kätilön työnkuvaan kuuluu lain mukaan
UUTUUS!
RUNSASKUITUINEN
„Kannattavat„oikeutta:„Terveydenhoitajat„(18,„%),„kätilöt„(19„%),„„
„
instrumenttihoitajat„(20„%),„poliklinikan„sairaanhoitajat„(24„%)
„55„prosenttia„vastanneista„vastustaa„hoitohenkilöstön„oikeutta„„
„
kieltäytyä„abortista
„Tutkimuksessa„oli„mukana„315„hoitajaa„ja„hoitajaksi„opiskelevaa„„
„
henkilöä
„Lähde:„Saara„Lappalaisen„gradu
„
PIZZAPOHJA
Päivärannan Kotipizza
AVATTU
Lisähinta normaalipizzaan 50 snt,
mediumpannuun 1 € ja
perhepizzaan 1,5 €.
PIZZAPÄIVÄ
YRITYKSILLE
HALLA
IKKURA
P
IKKIHIIINN!
KAavattu.
Uusi verkkokauppa
P I Z ZO
www.kotipizza.fi
Kuljetus joka päivä.
KOTIPIZZA PÄIVÄRANTA
Päivärannan Citymarket
Päivärannantie 18, 70420 Kuopio
puh. 044 974 0214
-15%
pizzoista, kotzoneista, salaateista
ja ILMAINEN KOTIINKULJETUS!
(tarjous voimassa jos teet tilauksen jo
EDELLISENÄ päivänä 31.12.2014 saakka.
Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin)
Kuljetamme myös
VUORELA-TOIVALA alueelle!
Avoinna:
ma – pe 10.00 – 21.00
la 10.00 – 18.00
su 12.00 – 18.00
myös aborttipotilaiden hoito. Hoitajan on autettava aina hädässä olevaa potilasta,
vaikka emme henkilöinä hyväksyisi tiettyä toimenpidettä kuten aborttia, sanoo Tabell.
Tabell näkee, että työyhteisön sisällä voidaan ottaa
huomioon työntekijän vakaumus esimerkiksi työvuorojärjestelyissä. Osastonhoitajan mielestä järjestelyt ei-
vät saa kuitenkaan kohtuuttomasti hankaloittaa muiden
hoitajien työtä.
– Lähtökohtaisesti työntekijän on mielestäni syytä
harkita jo alalle lähtiessä, jos
hän ei pysty hoitamaan lain
velvoittamia tehtäviä. Jokaista potilasta tulee kohdella arvokkaasti ja hoitaa yhtä
laadukkaasti.
Itä-Suomen yliopistossa valmistuu pian Saara Lappalaisen gradu, jossa on selvitetty
hoitohenkilöstön näkemyksiä abortin tekemisestä. Tutkimuksessa oli mukana reilu 300 hoitajaa ja hoitajaksi
opiskelevaa.
Tutkimuksessa selvisi, että
valtaosa, 55 prosenttia, vastaajista ei antaisi hoitohenkilöstölle oikeutta kieltäytyä
abortin tekemisestä. Vain 19
prosenttia vastanneista hoitajista haluaisi, että hoitaja
voisi eettisen tai uskonnollisen syyn perusteella kieltäytyä abortin tekemisestä. Loput vastanneista eivät osanneet sanoa kantaansa.
Lappalainen toteaa, että
raskauden edetessä pidemmälle hoitajien halu kieltäytyä abortista kasvaa.
– Vaikuttaa siltä, että mitä
pidemmälle raskaus etenee,
sitä enemmän hoitajissa on
kieltäytyjiä. Juridisestihan
sikiöllä ei ole mitään oikeuksia Suomessa. Oikeudet alkavat, kun ihminen syntyy, toteaa Lappalainen.
„10„500„ABORTTIA„
„
„Suomessa„tehdään„vuosittain„
„
noin„10„500„aborttia.„
„Raskausviikon„24„jälkeen„ras„
kautta„ei„voi„enää„keskeyttää.
„Aborttiin„tarvitaan„yhden„tai„kah„
den„lääkärin„päätös.„
„Lähde:„Valvira
„
TOPIN HALLI ON MONIPUOLINEN JA
EDULLINEN LUOMUKAUPPA!
TOPIN TARJ. PE 12.12.–TI 16.12.
LUOMU ja
LOBO OMENAT
sekä LUOMU
KLEMENTIINIT
2
50
7
89
1
95
kg
1.lk Luomu Italia/Lobo Suomi
LUOMU S-KOON
KANANMUNAT
30 kpl
kenno
JOULULEIVONTAAN! ERÄ!
VALIO
VOI 500 g
pkt
(raj. 2 pkt/tal)
OLEMME FACEBOOKISSA
– Tykkää ja tiedät enemmän!
JOULUUN
MEILTÄ PARHAAT
LUOMUJUUREKSET!
LUOMU
LANTTU, SIPULI
ja PORKKANA
1lk. Suomi
LUOMU
PUNAJUURI
1lk. Suomi
* Ei nitraattia!
2
90
3
95
kg
kg
LUOMU ON HYVÄÄ
– HYVÄÄ JOULUA!
TOPIN MAATILAMYYMÄLÄ
TUULILASIT
• Tuulilasin korjaukset,
sivu- ja takalasit
• Sijaisauto
Kaartotie 8, 73460 MUURUVESI
MA–PE 10–17, LA 10–15
TOPIN HALLI
Kuopion kauppahalli
MA–PE 10–17, LA 9–15
www.topinmaatilamyymala.fi
TERVETULOA OSTOKSILLE!
Telkkistentie 6, 70460 KUOPIO
P. 017 262 2132. Ma–pe 8–16.30
www.kuopionlasimestarit.fi