Evakkoajan haudat ja muistomerkit

Transcription

Evakkoajan haudat ja muistomerkit
Räisäläiset evakkossa kuolleet ja haudatut 1939-1949
1 (11)
Räisälän kunnan asukkaiden evakko-ajan hautapaikkoja
Artikkeliin on listattu nyky-Suomen puolelle haudatut evakko-matkalla kuolleet räisäläiset. Paikkakunnista on
mukaan otettu vain ne, joille on pystytetty muistomerkki kuolleille ja haudatuille. Vuosina 1939-1949 haudattiin
räisäläisiä myös monille muille paikkakunnille mm. Kauhajoelle ja Peräseinäjoelle. Maanhankintalain
mukaiset Räisälän kunnan asukkaille määrätyt paikkakunnat ei sisälly tähän artikkeliin. Räisälän kunta
lopetettiin 18.12.1948 ja siirtoseurakunnat vuoden 1949 lopussa.
Ilmajoelle haudatut Räisälän seurakuntalaiset 1939-1948
Talvisodassa Räisälän kuntalaisten evakuoimiskunnaksi oli määrätty Ilmajoki. Jo siirtymisen kestäessä alettiin
jo evakuoimisvaiheen aikana siirtää Räisälästä tulevia asukkaita myös Kauhajoen ja Karijoen kuntiin. Listasta
uupuu ortodoksiset räisäläiset.
Karjalaisille evakoille Ilmajoella järjestetty hauta-alue oli jaettu kolmeen suorakaiteen muotoiseen
korkeahkoon , nurmipeitteiseen palstaan, joitten kuhunkin kulmaan oli istutettu kuuset. 11.08.1968
paljastettiin hautausmaalla sinne haudattujen räisäläisen muistomerkki. Se on Ilmajoen Karjalaisten
asettaman muistomerkkitoimikunnan toimeksiannosta suunnitellut taiteilija Kirsti Liimatainen. Harmaaseen
graniittiin on hakattu muistokirjoitus, risti sekä koristeaiheinen Karjalan kannel. Muistomerkissä on teksti:
SOTASIIRTOLAISINA
VUOSINA 1939-1941
TÄNNE HAUDATTUJEN
N.140 RÄISÄLÄISEN
MUISTOLLE
Räisäläiset evakkossa kuolleet ja haudatut 1939-1949
2 (11)
Matikka os. Torkkeli Katri, työm.lki, s. 26.07.1861, k. 15.12.1939
Haudattu 19.12.1939
Ollikainen Helvi Maija, lapsi, s.12.07.1939, k. 21.12.1939
Haudattu 24.12.1939
Puputti os. Nokelainen Agneta, tal.vmo, s. 28.11.1866, k. 16.12.1939
Haudattu 24.12.1939
Salmelainen Juho, työm., s. 30.09.1870, k. 25.12.1939
Haudattu 31.12.1939
Heikkonen Juho, as.til., s. 16.1.1869, k. 21.12.1939
Haudattu 31.12.1939
Rouhiainen Juho, tal., s. 30.09.1870, k. 25.12.1939
Haudattu 31.12.1939
Turunen Heikki Juhana, palstat., s. 15.07.1877, k. 23.12.1939
Haudattu 31.12.1939
Javanainen Kyllikki, lapsi, s. 31.12.1938, k. 29.12.1939
Haudattu 31.12.1939
Seppä os. Rakkolainen Maria, työm.vmo, s. 24.06.1891, k. 27.12.1939
Haudattu 07.01.1940
Röksä Pekka, tal., s. 27.08.1874, k. 30.12.1939
Haudattu 14.01.1940
Henttinen Laila Annikki, tal.tr., s. 13.12.1939, k. 01.01.1940
Haudattu 14.01.1940
Laukkanen Pekka, suntio, s. 05.02.1868, k. 02.01.1940
Haudattu 14.01.1940
Torkkeli Seija Kyllikki, lapsi, s. 21.11.1939, k. 05.01.1940
Haudattu 14.01.1940
Pessi Johannes, as.til., s. 24.03.1902, k. 08.01.1940
Haudattu 14.01.1940
Kuha poikalapsi, kastamaton, s. 16.01.1940, k. 16.01.1940
Haudattu 25.01.1940
Paavilainen poikalapsi, kastamaton, s. 16.01.1940, k. 16.01.1940
Haudattu 25.01.1940
Pelkonen Hugo Olavi, lapsi, s. 13.07.1939, k. 19.01.1940
Haudattu 25.01.1940
Korte Seppo Kullervo, lapsi, s. 07.06.1936, k. 13.01.1940
Haudattu 28.01.1940
Karvanen Juho, tal., s. 01.03.1870, k. 13.01.1940
Haudattu 28.01.1940
Rappe os. Immonen Anna, tal.lki, s. 25.08.1864, k. 20.01.1940
Haudattu 01.02.1940
Poskiparta Heikki, tal., s. 12.08.1865, k. 22.01.1940
Haudattu 01.02.1940
Haikonen Maria, itsell., s.29.01.1864, k. 23.01.1940
Haudattu 01.02.1940
Korkka os. Hämäläinen Aune, työm.äiti, s. 11.05.1862, k. 30.01.1940
Haudattu 01.02.1940
Puukka Reijo Kalevi, lapsi, s. 04.09.1939, k. 01.02.1940
Haudattu 11.02.1940
Pelkonen tyttölapsi, kastamaton, s. 06.02.1940, k. 06.02.1940
Haudattu 11.02.1940
Schwindt os. Storck, työm.vmo, s. 10.01.1875, k. 06.02.1940
Haudattu 15.02.1940
Musakka Heikki, hoidokki, s. 03.08.1861, k. 12.02.1940
Haudattu 15.02.1940
Seppä os. Rakkolainen Katri, tal.vmo, s. 20.12.1874, k. 09.02.1940
Haudattu 22.02.1940
Vesalainen Maria, hoidokki, s. 19.12.1873, k. 14.02.1940
Haudattu 22.02.1940
Suna os. Tiira Eeva, hoidokki, s. 26.04.1852, k. 19.02.1940
Haudattu 22.02.1940
Haikonen Martti, hoidokki, s. 22.06.1870, k. 16.02.1940
Haudattu 22.02.1940
Kilpinen Edla, työm.lki, s. 02.01.1856, k. 16.02.1940
Haudattu 29.02.1940
Kesonen os. Hirvonen, hoidokki, s. 26.06.1853, k. 21.02.1940
Haudattu 29.02.1940
Pessi Juho, ent.torpari, s. 01.11.1858, k. 23.02.1940
Haudattu 29.02.1940
Varjus Miina, tal., s. 08.01.1898, k. 17.02.1940
Haudattu 14.03.1940
Väkiparta Toivo, tal., s. 17.08.1911, k. 02.03.1940
Haudattu 14.03.1940
Kuronen Samppa, lapsi, s. 28.02.1940, k. 04.03.1940
Haudattu 14.03.1940
Rakkolainen Raimo Yrjö, lapsi, s. 05.10.1938, k. 09.03.1940
Haudattu 28.03.1940
Henttinen Simo, pol.konst., s. 10.11.1888, k. 05.03.1940
Haudattu 10.04.1940
Patrakka Sylvi Annikki, lapsi, s. 24.05.1937, k. 11.03.1940
Haudattu 14.03.1940
Rouhiainen poikalapsi, kastamaton, s. 11.03.1940, k. 11.03.1940
Haudattu 14.03.1940
Räisäläiset evakkossa kuolleet ja haudatut 1939-1949
3 (11)
Peltonen Saara Marjatta, lapsi, 19.02.1940, k. 12.03.1940
Haudattu 17.03.1940
Soikkeli Matti, tal., s. 17.02.1876, k. 11.03.1940
Haudattu 28.03.1940
Liimatainen Maila Annikki, lapsi, s. 06.02.1938, k. 17.03.1940
Haudattu 28.03.1940
Kiuru Hilda Annikki, hoidokki, s. 02.05.1903, k. 15.03.1940
Haudattu 28.03.1940
Karonen os. Laukkanen Anna, tal.lki, s. 26.06.1868, k. 25.03.1940
Haudattu 04.04.1940
Matikka Tuomas, tal., s. 21.12.1886, k. 05.04.1940
Haudattu 10.04.1940
Väkiparta Antti, lapsi, s. 07.01.1940, k. 08.04.1940
Haudattu 10.04.1940
Puukka Heikki, työm., s. 26.02.1880, k. 12.04.1940
Haudattu 18.04.1940
Laukkanen Pauli Ensio, lapsi, s. 14.01.1940, k. 17.04.1940
Haudattu 25.04.1940
Jääskeläinen Antti, tal., s. 24.04.1864, k. 20.04.1940
Haudattu 02.05.1940
Ruotsalainen Juho, räätäli, s. 25.10.1877, k. 10.05.1940
Haudattu 16.05.1940
Äijö Sulo, tal.p., s. 18.07.1916, k. 14.05.1940
Haudattu 23.05.1940
Korhonen os. Henttinen Eeva, työm.lki, s. 21.01.1863, k. 27.05.1940
Haudattu 02.06.1940
Patrakka Maija Anneli, lapsi, s. 03.06.1934, k. 02.06.1940
Haudattu 05.06.1940
Skaffari os. Heikkonen Saima Katri, tal.vmo, s. 19.01.1910, k. 11.06.1940
Haudattu 16.06.1940
Poikselkä Martti, mkptl, s. 03.06.1875, k. 15.06.1940
Haudattu 21.06.1940
Vaetoja Unto Ensio, työm.p., s. 04.07.1924, k. 16.07.1940
Haudattu 21.07.1940
Härkönen Tuomas, tal., s. 03.05.1884, k. 19.07.1940
Haudattu 25.07.1940
Suutari Juho, herastuomari, s. 28.07.1872, k. 15.08.1940
Haudattu 21.08.1940
Torkkeli Kirsti Marjatta, lapsi, s. 04.08.1940, k. 15.08.1940
Haudattu 18.08.1940
Torkkeli Martti Kalevi, lapsi, s. 04.08.1940, k. 16.08.1940
Haudattu 18.08.1940
Nikki Antti, tal., s. 07.12.1867, k. 24.08.1940
Haudattu 29.08.1940
Pärssinen os. Seppä Anna, metsänvart.vmo, s. 22.06.1874, k. 29.08.1940
Haudattu 05.09.1940
Marila Juho, tal., s. 10.01.1869, k. 25.08.1940
Haudattu 03.09.1940
Ohvo os. Suutari Katri, hoidokki, s. 11.12.1859, k. 13.09.1940
Haudattu 19.09.1940
Muukkonen Juho, seppä, s. 17.10.1885, k. 16.09.1940
Haudattu 26.09.1940
Pohjalainen Tuomas, til., s.13.03.1888, k. 21.09.1940
Haudattu 26.09.1940
Kuisma Mikko, tal., s. 18.04.1880, k. 25.09.1940
Haudattu 06.10.1940
Pelkonen Juho, tal.isä, s. 16.03.1862, k. 15.10.1940
Haudattu 24.10.1940
Nänimäinen os. Marila Liisa, tal.lki, s. 13.03.1858, k. 14.11.1940
Haudattu 28.11.1940
Nousiainen tyttölapsi, kastamaton, s. 05.08.1940, k. 22.11.1940
Haudattu 29.11.1940
Tuhkunen os. Ovaska Katri, tal.lki, s. 17.02.1868, k. 22.11.1940
Haudattu 01.12.1940
Pelkonen Urho Armas, tal.p., s. 17.09.1902, k. 30.11.1940
Haudattu 12.12.1940
Karvanen os. Peltonen Eeva, tal.lki, s.01.03.1878, k. 10.12.1940
Haudattu 15.12.1940
Rantalainen os. Ahtiainen Katri, tal.vmo, s. 25.05.1864, k. 13.12.1940
Haudattu 22.12.1940
Haikonen os. Haikonen Helena, ent.tal.lki, s. 01.02.1861, k. 19.12.1940
Haudattu 29.12.1940
Vihavainen Arvo Asser, työm.p., s. 20.06.1926, k. 22.12.1940
Haudattu 29.12.1940
Paavilainen Juhani, lapsi, s. 30.08.1939, k. 31.12.1940
Haudattu 09.01.1941
Pärssinen Juho, tal., s. 21.03.1867, k. 01.01.1941
Haudattu 12.01.1941
Pusa Taavi, tal., s. 10.04.1862, k. 05.01.1941
Haudattu 16.01.1941
Haikonen os. Vinter Hilda Maria, ent.tal.vmo, s. 12.11.1871, k. 01.02.1941
Haudattu 09.02.1941
Poskiparta os. Hopia Anna, tal.lki, s. 04.06.1864, k. 06.02.1941
Haudattu 16.02.1941
Räisäläiset evakkossa kuolleet ja haudatut 1939-1949
4 (11)
Äikäs Viktor, tal., s. 07.03.1877, k. 11.02.1941
Haudattu 23.02.1941
Vesalainen Johannes, tal.p., s. 05.05.1895, k. 20.02.1941
Haudattu 27.02.1941
Poikonen Pekka, työm., s. 29.06.1878, k. 31.03.1941
Haudattu 09.04.1941
Rännäli Aatam, tal., s. 12.11.1882, k. 21.04.1941
Haudattu 28.04.1941
Vesalainen Tuomas, ent.tal., s. 11.11.1862, k. 22.04.1941
Haudattu 27.04.1951
Turtiainen Anna Maria, työl., s. 10.08.1871, k. 28.04.1941
Haudattu 04.05.1941
Tanninen Jouko Kalevi, lapsi, s. 22.03.1941, k. 05.05.1941
Haudattu 11.05.1941
Pusa os. Salli Anna Maria, tal.vmo, s. 05.06.1882, k. 11.05.1941
Haudattu 17.05.1941
Poikselkä Juho, työm., s. 16.07.1848, k. 21.05.1941
Haudattu 25.05.1941
Javanainen os. Rakkolainen Maria, työl., s. 21.07.1866, k. 07.06.1941
Haudattu 15.06.1941
Tomminen Sirkka Helena, lapsi, s. 09.06.1941, k. 09.06.1941
Haudattu 15.06.1941
Kiiski Juho, as.til., s. 08.07.1867, k. 26.06.1941
Haudattu 26.06.1941
Kauppinen os. Matikka Katri, tal.lki, s. 20.10.1884, k. 25.11.1941
Haudattu xx.xx.1941
Menna Irja Anna Maria, as.til.tr., s. 25.04.1921, k. 22.12.1941
Haudattu 04.01.1942
Haikonen Pietari, suutari, s. 06.09.1859, k. 31.01.1942
Haudattu 08.02.1942
Suutari Heikki, työm., s. 20.10.1896, k. 04.02.1942
Haudattu 08.02.1942
Laukkanen Raili, lapsi, s. 09.02.1942, k. 09.02.1942
Haudattu xx.xx.1942
Puukkari os. Mäkelä Erika, työm.vmo, s. 14.05.1858, k. 28.02.1942
Haudattu 08.03.1942
Torikka Aapeli, työm., s. 02.05.1902, k. 05.04.1942
Haudattu 12.04.1942
Kaija Johannes, työm., s. 24.07.1901, k. 09.11.1942
Haudattu 22.11.1942
Puukka os. Kuosa Varpu, hoidokki, s. 23.07.1859, k. 13.11.1942
Haudattu 22.11.1942
Väkiparta os. Rouhiainen Katri, työm.lki, s. 15.07.1862, k. 29.11.1942
Haudattu xx.xx.1942
Puukka Helena, työm.tr., s. 21.07.1915, k. 19.12.1942
Haudattu 03.01.1943
Ihalainen os. Hinkkanen Liisa, työm.lki, s. 25.10.1867, k. 26.07.1943
Haudattu 01.08.1943
Multanen os. Kiuru Katri, työm.lki, s. 01.10.1873, k. 07.02.1944
Haudattu 20.02.1944
Puukkari Mikko, hoidokki, s. 14.02.1867, k. 20.02.1944
Haudattu 27.02.1944
Londěn Greeta, hoidokki, s. 10.10.1851, k. 30.07.1944
Haudattu 06.08.1944
Skyttä Tuomas, hoidokki, s. 27.06.1871, k. 24.09.1944
Haudattu 01.10.1944
Kärkkäinen Juho Adolf, työm., s. 11.08.1885, k. 15.01.1945
Haudattu 28.01.1945
Jortikka os. Kaipiainen Miina, suut.lki, s. 04.11.1873, k. 08.04.1945
Haudattu 18.04.1945
Poikselkä Heikki, työm., s. 14.10.1887, k. 12.05.1945
Haudattu 20.05.1945
Köninki Maria, its., s. 11.05.1857, k. 10.06.1945
Haudattu 14.06.1945
Pirkkalainen Seppo Ensio, lapsi, s. 14.12.1942, k. 28.07.1945
Haudattu xx.xx.1945
Henttinen Katri, tal.tr., s. 15.07.1897, k. 21.02.1946
Haudattu 03.03.1946
Repo Pekko, as.til., s. 18.05.1892, k. 16.07.1946
Haudattu 21.07.1946
Kuisma os. Rouhiainen, Hilda, pals.til.vmo, s. 15.12.1888, k. 02.09.1946
Haudattu 10.09.1946
Hohtari Juho, hoidokki, s. 23.09.1855, k. 07.01.1947
Haudattu 12.01.1947
Poikonen os. Henttinen Anna, til.vmo, s. 08.10.1872, k. 03.05.1947
Haudattu 11.05.1947
Koljonen os. Olvinen Matilda, työm.lki, s. 09.09.1890, k. 26.05.1947
Haudattu 02.06.1947
Vesalainen os. Poikselkä, työm.lki, s. 01.05.1884, k. 18.08.1947
Haudattu 24.08.1947
Javanainen Yrjö, ent.tal,. työm., s. 17.09.1893, k. 19.12.1947
Haudattu 08.01.1948
Puputti os. Virolainen Anna, tal.lki, s. 16.07.1847, k. 03.03.1948
Haudattu 11.03.1948
Räisäläiset evakkossa kuolleet ja haudatut 1939-1949
5 (11)
Räisäläiset sankarivainajat, jotka on haudatut Ilmajoelle:
Puputti Helmi, lotta, s. 13.03.1912, k. 23.03.1940
Haudattu xx.xx.1940
Laukkanen Janne, jääk., s. 16.12.1898, kuoli 04.03.1940
Haudattu 12.04.1940
Karjalainen Juho, työvelvol., s. 18.12.1882, kuoli 08.03.1940
Haudattu 12.04.1940
Henttinen Toivo Johannes, stm., s.11.09.1903, kuoli 12.03.1940
Haudattu 12.04.1940
Inkinen Yrjö, alik., s. 04.08.1917, kaatui 12.02.1940
Haudattu 19.04.1940
Matikka Jaakko Armas, stm., s. 26.02.1919, kaatui 07.03.1940
Haudattu 19.04.1940
Kosonen Eelis Henrik, stm., s. 14.06.1912, kuoli 14.03.1940
Haudattu 19.04.1940
Pipatti Armas Adolf, stm., s. 15.09.1918, kaatui 11.01.1940
Haudattu 03.05.1940
Teperi Sulo Arvo stm., s. 15.06.1914, kaatui 27.12.1939
Siunattu 19.05.1940
Ohvo Tauno Joonas, stm., s. 10.06.1911, kaatui 11.02.1940
Siunattu 19.05.1940
Virolainen Tauno, stm., s. 30.07.1913, kaatui 19.12.1940
Siunattu 19.05.1940
Paavilainen Arvo Asser, stm., s. 31.03.1919, katosi 07.03.1940
Siunattu 19.05.1940
Javanainen Simo, aliup.opp., s. 03.03.1919, kaatui 10.03.1940
Siunattu 23.06.1940
Torkkeli Viljo Feliks, stm., s. 09.03.1915, kuoli 20.10.1941
Haudattu 01.11.1941
Paavilainen Pekka, alik., s. 13.07.1903, kuoli 12.02.1945
Haudattu xx.xx.1945
Haikonen Teuvo Matti, s. 24.07.1923, kuoli 23.11.1947
Haudattu 06.12.1947
Räisäläiset evakkossa kuolleet ja haudatut 1939-1949
6 (11)
Jalasjärvelle haudatut räisäläiset 1944-1949
Jatkosodassa Räisälän väestön evakuointi paikkakunniksi oli määrätty v.1944 Jalasjärven, Kihniön ja
Peräseinäjoen kunnat. Peräseinäjoelle sijoitettiin Tiurin ja Humalaisten kylien asukkaita n. 1.500 henkeä.
Kihniön kuntaan ei räisäläisiä siirretty. Jalasjärvelle jäi sijoitettavaksi noin 6.500 henkeä.
Jalasjärven hautausmaan takalaidasta erotettiin kohtalaisen laaja alue evakkojen vainajien leposijaksi.
Alueen keskelle on aikoinaan pystytetty vaatimaton paasi kirjoituksin:
KARJALAN
LUTERILAISTA SIIRTOVÄKEÄ
1944 – 1946.
Meillä on yhdyskuntamme taivaissa Fil.3:20.
Pystytti Räisälän seurakunta.
Kuronen Mirja Sinikka, lapsi, s. 14.06.1944, k. 23.06.1944
Haudattu 02.07.1944
Tiira poikalapsi, kastamaton, s. 21.4.1944, k. 11.07.1944
Haudattu 17.07.1944
Pelkonen Eero, lapsi, s. 15.5.1944, k. 11.07.1944
Haudattu xx.xx.1944
Vatka Matti, tal., s. 11.12.1890, k: 10.07.1944
Haudattu 19.07.1944
Vesalainen os. Puputti Riitta, tal.lki, s. 11.09.1858, k. 28.07.1944
Haudattu 03.08.1944
Matikka os. Kaija Katri, til.lki, s. 29.8.1881, k. 01.08.1944
Haudattu 10.08.1944
Kaasalainen Aarre, lapsi, s. 17.06.1944, k. 14.08.1944
Haudattu 24.08.1944
Torkkeli os. Poikselkä Liisa, tal.vmo, s. 04.08.1875, k. 22.08.1944
Haudattu 27.08.1944
Suutari Pekka Arvo, lapsi, s. 03.07.1944, k. 21.08.1944
Haudattu 31.08.1944
Suutari Antti, työm., s. 23.06.1871, k. 23.08.1944 (siviili.rek:ssä.)
Haudattu 31.08.1944
Hanikka os. Paavilainen Maria, tal.lki, s. 30.06.1871, k. 24.08.1944
Haudattu 31.08.1944
Räisäläiset evakkossa kuolleet ja haudatut 1939-1949
7 (11)
Kaijansinkko David, tal., s. 16.11.1873, k. 23.09.1944
Haudattu 03.10.1944
Vesalainen Heikki, tal, s.19.09.1891, k. 14.10.1944
Haudattu 26.10.1944
Pärssinen Mikko, tal., s. 16.05.1869, k. 05.11.1944
Haudattu 21.11.1944
Hoppendorff Tyyne Katri, tal.tr., s. 07.08.1929, k. 24.11.1944
Haudattu 07.12.1944
Kaatonen Paavo Matias, tal., s. 06.06.1882, k. 26.11.1944
Haudattu 07.12.1944
Hansi Ilmari Artturi, tal., s. 24.06.1898, k. 27.12.1944
Haudattu 05.01.1945
Leppänen Aleksanteri, työm., s. 25.01.1868, k. 11.01.1945
Haudattu 19.01.1945
Orpana os. Karvonen Anni, mktpl.vmo, s. 1869, k. 30.01.1945
Haudattu 05.02.1945
Suutari Tuomas, mv, s. 05.04.1869 Räisälä, k. 07.03.1945
Haudattu 20.03.1945
Kuisma Matti, tal., s. 18.07.1876, k. 24.04.1945
Haudattu 26.04.1945
Pärssinen os. Haikonen Riitta, tal.lki, s. 18.08.1874, k. 14.05.1945
Haudattu 21.05.1945
Orpana Jaakko, itsell.lki., s. 01.01.1865, k. 02.06.1945
Haudattu 04.06.1945
Korhonen Lauri, jääk.luut.p., s. 1927, k. 30.05.1945
Haudattu 07.06.1945
Kuokkanen Juho, vaatturi, s.17.08.1873, k. 02.06.1945
Haudattu 08.06.1945
Rönkkö tyttölapsi, kastamaton, s. 16.09.1945, k. 16.09.1945
Haudattu 04.10.1945
Malaska Pekka, mktpl., s. 27.06.1886, k. 03.02.1946 (kr.kat.srk:ssa)
Haudattu 19.02.1946
Vesalainen Eemil, tal., s. 26.03.1908, k. 25.02.1946
Haudattu 10.03.1946
Laukkanen Varpu, itsell., s. 13.05.1888, k. 17.03.1946
Haudattu 26.03.1946
Mustonen os. Korte Maria, s. 11.08.1881, k. 20.03.1946
Haudattu 31.03.1946
Kopra Juho, as.til., s. 09.10.1875, k. 28.03.1946
Haudattu 07.04.1946
Tontti os. Tijainen, Paraskeva, tal.lki, s.23.06.1869, k.09.02.1946 (kr.kat.srk:ssa) Haudattu xx.xx.1946
Laukkanen os. Rappe Tyyne Maria, työm.vmo, s. 1920, k. 30.05.1946
Haudattu 06.06.1946
Poskiparta Jaakko Fredrik, suutari, s. 18.7.1920, k. 09.06.1946
Haudattu 16.06.1946
Pusa Samuli, tal., s. 16.08.1874, k. 12.09.1946
Haudattu 15.09.1946
Väkiparta os. Poskiparta Liisa, tal.lki, s. 10.10.1862, k. 09.10.1946
Haudattu 20.10.1946
Pelkonen os. Huppunen Maria, til.lki, s. 24.11.1868, k. 15.11.1946
Haudattu 24.11.1946
Kotti os. Poskiparta Katri, tal.vmo, s. 01.06.1870, k. 14.11.1946
Haudattu 24.11.1946
Hämäläinen Jouko Asser, tal.p., s. 08.11.1917, k. 02.01.1947
Haudattu 12.01.1947
Tanninen os. Nokre Liisa, til.lki, s. 18.08.1874, k. 27.01.1947
Haudattu 09.02.1947
Laukkanen Pentti Armas, lapsi, s. 25.08.1943, k. 07.04.1947
Haudattu 20.04.1947
Malaska Juho, haudankaivaja. s. 21.06.1894, k. 29.04.1947
Haudattu 11.05.1947
Björn Juho, työm., s.16.04.1887, k. 16.07.1947
Haudattu 20.07.1947
Patrakka os. Pohjalainen Maria, til.lki, s. 24.06.1869, k. 16.08.1947
Haudattu 24.08.1947
Sallinen os. Lallukka Liisa, s. 21.07.1886, k. 17.08.1947
Haudattu 24.08.1947
Koponen Väinö Aukusti, tal., s.04.12.1895, k. 06.09.1947
Haudattu 12.09.1947
Kopra Maria Sofia, s. 23.05.1865, k. 22.09.1947
Haudattu 29.09.1947
Kaasalainen Varpu, itsell.mktpl, s. 10.05.1870, k. 06.02.1948
Haudattu 15.02.1948
Kaasalainen Topias, työm., s. 21.03.1892, k. 04.03.1949
Haudattu 13.03.1949
Henttinen Antti, s. 7.3.1902, k. 22.08.1949
Haudattu xx.xx.1949
Räisäläiset evakkossa kuolleet ja haudatut 1939-1949
8 (11)
Räisäläiset sankarivainajat, jotka on haudatut Jalasjärvelle:
Parikka Simo Armas, stm., s. 12.04.1911, kaatui 07.07.1944
Haudattu 06.08.1944
Poskiparta Alvar Johannes, stm., s. 06.12.1922, kaatui 10.06.1944
Siunattu po. 27.08.1944
Ravanti Armas, stm., s. 06.03.1920, kaatui 08.08.1944
Haudattu 10.09.1944
Kuisma Johannes, alik., s. 24.06.1918, kaatui 05.07.1944
Siunattu po. 27.09.1944
Suutari Aarne, stm., s. 10.12.1914, kaatui 15.06.1944
Siunattu po. 12.11.1944
Vesalainen Taavi Taisto, stm., s 13.04.1924, kaatui 21.06.1944
Siunattu po. 12.11.1944
Puputti Arvi, stm., s. 13.07.1923, kaatui 07.07.1944
Siunattu po. 12.11.1944
Kopra Väinö Johannes, stm., s. 04.08.1910, kaatui 12.10.1944
Haudattu 10.12.1944
Kuisma Pentti Pekka, stm., s. 18.07.1925, kuoli 01.02.1945
Haudattu 28.02.1945
Wrangell Arvi Veikko, stm., s. 27.07.1919, kuoli 20.10.1945
Haudattu 04.11.1945
Elisenvaaran pommituksessa kuolleet räisäläiset, jotka on
haudattu Savonlinnan hautausmaalle.
Ilmapommitus tapahtui Elisenvaaran risteysasemalla 20.06.1944. Pommituksen uhrit haudattiin Kurkijoen
Otsanlahden, Savonlinnan ja Säämingin hautausmaille. Sotilaat ja lotat haudattiin Kurkijoen sankarihautaan.
Savonlinnan ja Säämingin siunaustilaisuus pidettiin vasta marraskuussa 1944, jolloin siunattiin myös
pommituksen uhreja poissaolevana. Muistomerkit paljastettiin 16.11.1946.
Elisenvaaran pommituksen uhrien hauta Savonlinnan hautausmaalla. Hauta-alue käsittää viisi tasannetta ja
hautakiven. Kivessä on teksti:
Räisäläiset evakkossa kuolleet ja haudatut 1939-1949
9 (11)
PAETESSAAN KODEISTAAN
NÄMÄ KARJALAISET
JOUTUIVAT SODAN UHREIKSI
ELISENVAARASSA 20.6.1944
HERRA JEESUS OTA MINUN HENKENI
APT.7:59
MUISTOMERKIN PYSTYTTIVÄT RÄISÄLÄN
SEURAKUNTA, KIRKON LAHJA RY. JA SAVONLINNAN SEUDUN KARJALAISET RY.
Heikkonen Jaakko Tuomas , s. 11.04.1941
Haudattu 16.11.1944
Heikkonen Kerttu s. 1933
Haudattu 16.11.1944
Heikkonen Sirkka s. 1935
Haudattu 16.11.1944
Inkinen os. Koponen Iida Maria, tal.vmo., s. 23.12.1890
Haudattu 16.11.1944
Javanainen Matti, työm., s. 06.04.1877
Haudattu 16.11.1944
Karonen os. Majuri Amalia, vahtim., s. 01.06.1894
Haudattu 16.11.1944
Karonen Ritva Kaisu, s. 27.05.1941
Haudattu 16.11.1944
Käkönen Erkki Eino, s. 07.09.1938
Haudattu 16.11.1944
Kärkkäinen os. Taskinen Anna Adolfina, sepän lki, s. 13.09.1877
Haudattu 16.11.1944
Kärkkäinen Toivo Albert, sepän p., s. 23.07.1909
Haudattu 16.11.1944
Marila Martta Meeri, s. 11.06.1943
Haudattu 16.11.1944
Marila Toini, tal.vmo, s. 13.12.1921
Haudattu 16.11.1944
Miettinen os. Teperi Toini Tekla, tal.vmo, s. 08.05.1912
Haudattu 16.11.1944
Nikki Pentti Kalervo, s. 18.06.1932
Haudattu 16.11.1944
Rappe Heikki Olavi, työm.p., s.18.07.1934
Haudattu 16.11.1944
Rappe Kaisu Kyllikki, s. 1932
Haudattu 16.11.1944
Rimpiläinen Isak Edvard, työm., s. 19.12.1882
Haudattu 16.11.1944
Röksä Raimo Martti, s. 09.12.1936
Haudattu 16.11.1944
Skaffari Kerttu Kyllikki, s. 29.05.1935
Haudattu 16.11.1944
Skaffari Sirkka Annikki, s. 19.05.1933
Haudattu 16.11.1944
Timoska os. Marila Hilja Maria. tal.vmo, s. 12.05.1902
Haudattu 16.11.1944
Timoska os. Sinkko Maria, tal.vmo, s. 09.12.1880
Haudattu 16.11.1944
Timoska Pauli Antero, s. 24.09.1938
Haudattu 16.11.1944
Timoska Raili Katri Marjatta, s. 04.06.1932
Haudattu 16.11.1944
Turkki Ilmo, s. 12.08 1935, k. 22.06.1944
Haudattu 16.11.1944
Vellinki os. Hanikka Anna, työm.vmo, s. 13.07.1886
Haudattu 16.11.1944
Vesalainen Antti , työm., s. 07.01.1882
Haudattu 16.11.1944
Väkiparta Martti, ent.tal, s. 12.11.1875
Haudattu 16.11.1944
Räisäläiset evakkossa kuolleet ja haudatut 1939-1949
10 (11)
Henttinen Kirsti Orvokki, s. 01.08.1930
Siunattu po. 16.11.1944
Henttinen Raili Marjatta, s. 07.04.1934
Siunattu po. 16.11.1944
Marila os. Pelkonen Lempi Toini, työm.vmo, s. 13.12.1913
Siunattu po. 16.11.1944
Matikka Martta Meeri
Siunattu po. 16.11.1944
Merilä Maire Mirjam
Siunattu po. 16.11.1944
Merilä Pekka Olavi
Siunattu po. 16.11.1944
Elisenvaaran pommituksessa kuolleet räisäläiset, jotka on
haudattu Säämingin hautausmaalle.
Ilmapommitus tapahtui Elisenvaaran risteysasemalla 20.06.1944. Pommituksen uhrit haudattiin Kurkijoen
Otsanlahden, Savonlinnan ja Säämingin hautausmaille. Sotilaat ja lotat haudattiin Kurkijoen sankarihautaan.
Savonlinnan ja Säämingin siunaustilaisuus pidettiin vasta marraskuussa 1944, jolloin siunattiin myös
pommituksen uhreja poissaolevana. Muistomerkit paljastettiin 16.11.1946.
Elisenvaaran pommituksen uhrien hauta Säämingin hautausmaalla. Hauta-alue käsittää neljä tasannetta ja
hautakiven. Kivessä on teksti:
PAETESSAAN KODEISTAAN
NÄMÄ KARJALAISET
JOUTUIVAT SODAN UHREIKSI
ELISENVAARASSA 20.6.1944
Räisäläiset evakkossa kuolleet ja haudatut 1939-1949
11 (11)
HERRA SINÄ TIEDÄT KAIKEN
JOH 21 17.
MUISTOMERKIN PYSTYTTIVÄT RÄISÄLÄN
SEURAKUNTA, KIRKON LAHJA RY. JA SAVONLINNAN SEUDUN KARJALAISET RY.
Javanainen os. Henttinen Anna, s. 29.12.1892
Haudattu 16.11.1944
Jortikka os. Kaasalainen Alma Riitta, tal,lki, s. 09.03.1911
Haudattu 16.11.1944
Karhinen ent. Purhonen Hilda Maria, tal.vmo., s. 09.01.1897, k. 08.07.1944
Haudattu 16.11.1944
Karonen os. Rakkolainen Katri, tal.vmo, s. 01.06.1884
Haudattu 16.11.1944
Kesonen os. Hölttä Aina Siviä, tal.lki, s. 01.06.1894
Haudattu 16.11.1944
Kiuru os.Kuokkanen Anna Maria, työl.lki., s. 14.08.1883
Haudattu 16.11.1944
Käkönen os. Pessi Hilda Maria, as.til.vmo., s. 12.10.1909
Haudattu 16.11.1944
Lähetkangas os. Pessi Maria, tal.vmo, s. 16.10.1884
Haudattu 16.11.1944
Matikka Seija Iiris Marjatta, s. 31.07.1939
Haudattu 16.11.1944
Puukka Antti, ent.tal., s. 26.10.1867, k. 25.07.1944
Haudattu 16.11.1944
Rappe os. Simonen Hilja Elviira, työm.lki, s. 07.01.1906
Haudattu 16.11.1944
Ravantti Maila Anna, tall.tytär, s. 05.07.1929
Haudattu 16.11.1944
Ravantti Martta Anneli, tall.tytär , s. 30.06.1934
Haudattu 16.11.1944
Sallinen Hilkka Annikki, tal.tr, ,s. 09.09.1931
Haudattu 16.11.1944
Sallinen os. Bister Maria, tal.vmo, s. 14.08.1895
Haudattu 16.11.1944
Seppä Rauha , tal.tr, , s. 28.07.1921, k. 26.06.1944
Haudattu 16.11.1944
Tenhonen Maria, työm. lki
Haudattu 16.11.1944
Teperi Aulis, s. 30.08.1935
Haudattu 16.11.1944
Teperi Simo mktpl.,, s. 24.05.1877
Haudattu 16.11.1944
Timoska Anna, työl., s. 04.01.1907
Haudattu 16.11.1944
Timoska Hellä Tuulikki , s. 06.07.1942
Haudattu 16.11.1944
Timoska Helvi, s. 02.10.1931
Haudattu 16.11.1944
Tomminen Aimo Raikas, s. 25.08.1934
Haudattu 16.11.1944
Torikka Vilhelm, til., s. 20.09 1884, k. 06.07.1944
Haudattu 16.11.1944
Tuomi os. Ijäs Katri, työnj.vmo., s. 27.08.1897
Haudattu 16.11.1944
Tuomi Paavo Pellervo, s. 15.09.1936
Haudattu 16.11.1944
Tuomi Terttu Tuulikki, s. 26.04.1931, k. 21.06.1944
Haudattu 16.11.1946
Kaasalainen Reino, s. 28.03.1944
Siunattu po. 16.11.1944
Rakkolainen os. Jortikka Jenny Lahja, työm.vmo, s. 03.07.1917
Siunattu po. 16.11.1944
Rakkolainen lapsi, s. 20.04.1944
Siunattu po. 16.11.1944