ruokaohjeet

Transcription

ruokaohjeet
Lammaspaimenen piiras
450 g jauhelihaa
1 pieni sipuli
2 porkkanaa
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl jauhoja
1 rkl Worchestershire-kastiketta
suolaa ja pippuria
140 g pakasteherneitä
700 g jauhoisia perunoita
1,2 dl maitoa
3 rkl voita
1. Pilko sipuli ja raasta kuoritut porkkanat.
2. Ruskista jauheliha pannulla. Siirrä toiseen astiaan.
3. Paista samalla pannulla sipulit ja porkkanaraaste, kunnes porkkanat
hieman pehmenevät.
4. Lisää tomaattisose ja jauhot pannulle ja jatka sekoittamista pari
minuuttia.
5. Lisää pannulle Worchestershire-kastike, 5 desilitraa vettä sekä
jauheliha. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Hauduttele
kastikkeeksi.
6. Lisää herneet ja lämmitä noin minuutin ajan.
7. Katikkeen kiehuessa laita kuoritut perunat kiehumaan suolalla
maustettuun veteen.
8. Keitä perunat kypsiksi, soseuta maidon ja voin kanssa. Mausta
suolalla ja pippurilla.
9. Tarjoile niin, että jauhelihakastike on tarjoiluastian pohjalla ja muusi
päällä.
10.
(Paista 220 asteessa 25-30 minuuttia.)
Skonssit
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
75 g voita
1,5 dl piimää
voiteluun: 1 dl kevytmaitoa
1.
2.
3.
4.
Mittaa kuivat aineet kulhoon.
Nypi joukkoon voi.
Lisää piimä ja sekoita tasaiseksi.
Kauli 2-3 cm paksuinen levy ja paina muotilla noin 5 sentin
halkaisijalla olevia ympyröitä (juomalasi). Jatka, kunnes koko taikina
on käytetty.
5. Voitele leivonnaiset maidolla.
6. Paista 225 asteessa noin 12 minuuttia.
Kalkkunakeitto
500 g kalkkunafileitä
2,5 l vettä
2 juuriselleriä
2 porkkanaa
1 sipulia
1 laakerinlehti
1 kanafondi
kanamaustetta
1 tl timjamia
1 tl rosmariinia
valkosipulisuolaa
suolaa
pippuria
125 g ohrahelmiä
1.
2.
3.
4.
Pilko sellerit, porkkanat ja sipulit.
Paista kalkkunat pannulla lähes kypsiksi. Poista pannulta.
Paista samalla pannulla kasvikset.
Laita kattilaan kaikki aineet ja keitä, kunnes ohrahelmet ovat
pehmeitä.
Teeleivät
8 viipaletta paahtoleipää
½ kurkkua
1 rasiaa yrttituorejuustoa (a’ 200 g)
50 g herneenversoja tai muita yrttejä
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Kuori kurkku ja viipaloi ohueksi esimerkiksi juustohöylällä.
Voitele paahtoleivät tuorejuustolla.
Laita puolille leivistä yrtit ja kurkkuviipaleet.
Paina toiset leivät päälle.
Leikkaa pois reunat ja halkaise kolmioleiviksi.
Jos teet leivät ajoissa, laita päälle leivinpaperi ja kostutettu pyyhe.
Amerikkalaiset pannukakut
2,5 desilitraa vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 rkl sokeria
1 kananmunaa
2,5 desilitraa piimää
2 rkl voita
1. Sulata voi.
2. Sekoita kuiva-aineet kulhossa.
3. Vatkaa muna, piimä ja sulatettu voi toisessa kulhossa ja lisää kuivaaineet.
4. Paista halkaisijaltaan noin 10cm suuruisia pannukakkuja voissa
pannulla.. Käännä, kun pannukakun pinnalle alkaa muodostua
kuplia.
5. Tarjoile vaahterasiirapin ja mustikoiden kanssa.
Mac and cheese
400 g pennepastaa
1 prk ruokakermaa (a’ 3,3dl)
300 g juustoraastetta
suolaa
mustapippuria
1. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Valuta vedet
pois.
2. Lisää joukkoon ruokakerma ja juustoraaste. Kuumenna, kunnes
juusto on sulanut.
3. Mausta mustapippurilla.
Kuppikakut
12 valmista muffinia
100 g maustamatonta tuorejuustoa
40g voita
3 dl tomusokeria
1 tl sitruunamehua
nonparelleja
1. Sekoita tuorejuusto ja voi tasaiseksi tahnaksi.
2. Lisää tomusokeria vähän kerrallaan, kunnes kuorrute on sopivan
kiinteää. Lisää sitruunamehu.
3. Pursota muffineille ja koristele.
Chorizopasta
375 g pastaa
4 valkosipulinkynttä murskana
1 rkl rosmariinia
3 Chorizo-makkaraa
2 prk tomaattimurskaa (a’ 400g)
1 dl ruokakermaa
1 dl juustoraastetta
1. Keitä pasta ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä.
2. Paista öljyssä valkosipuli, rosmariini ja viipaloidut chorizot, kunnes
makkarat ovat ruskistuneet.
3. Lisää tomaattimurska ja kerma. Keitä 10 minuuttia.
4. Lisää joukkoon pasta ja juustoraaste. Kuumenna.
Rocky Road
400 g maitosuklaata
½ dl cashew-pähkinöitä
2 dl vaahtokarkkeja
2 dl kuivattuja hedelmiä
1. Sulata sulkaa vesihauteessa.
2. Hienonna hieman pähkinöitä sekä vaahtokarkkeja (sekä hedelmiä,
jos ovat isoja). Sekoita palaset suklaan joukkoon.
3. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja anna kovettua.
4. Leikkaa paloiksi ja tarjoile.
Australialainen mango-passionherkku
1 tölkki mangoja
3 dl kuohukermaa (tai kermavaahtotölkkejä)
vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria
1 pss marenkeja
4 passionhedelmää
1. Pilko mangot. Puolita passionhedelmät ja kaavi lusikalla sisukset.
2. Vaahdota kerma ja mausta sokereilla.
3. Tarjoiluun asettele kerroksittain mangopaloja, kermavaahtoa ja
marenkeja. Laita passionhedelmän liha koristeeksi.
Kermainen kalakeitto
1 rkl ruokaöljyä
1 sipulia
200 g pekonia
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl vettä + 1 kalaliemikuutio
500 g perunoita pieninä kuutioina
muskottipähkinää
2 desilitraa maitoa
400 g valkoista kalaa
0,5 dl ruokakermaa
½ pss pakastemaissia
(savukalaa)
1. Kuullota sipulia ja pekonia öljyssä. Lisää jauhot. Keitä kaksi
minuuttia.
2. Lisää kalaliemi. Kiehauta. Lisää kuutioidut perunat. Keitä viisi
minuuttia.
3. Lisää muskottipähkinä, maito ja kala. Keitä viisi minuuttia. Lisää
kerma ja maissi. Keitä kolme minuuttia.
4. (Koristele savukalalla.)
Maissipuuro
2 dl maissijauhoa
2 litraa maitoa
1. Vispaa maissijauho kylmään maitoon.
2. Kuumenna hitaasti, kunnes puuro kiinteytyy.
Lihapata Itä-Afrikasta
500 g naudanlihaa (sianlihaa)
2 sipulia
1 prk tomaattipyreetä
2 banaania
1 vihreä paprika
1 tl kurkumaa
1 tl mustapippuria
2 dl vettä
1 tl chiliä
1 tl suolaa
2 dl kookosmaitoa
1. Suikaloi liha ja ruskista pannulla ruokaöljyssä hienonnetun sipulin
kanssa.
2. Lisää tomaattipyree, vesi, pilkotut paprikat, mausteet ja
kookosmaito. Anna muhia tunnin verran.
3. Lisää lohkotut banaanit ja anna hautua vielä 15 minuuttia.
Sansibarin mausteriisi
2 sipulia
2 rkl ruokaöljyä
4 mausteneilikkaa
15 kpl sinapinsiemeniä
1 kanelitanko
1 tl kurkumaa
2 dl riisiä
4 dl vettä
1 kanaliemikuutio
1. Hienonna sipulit. Kuullota öljyssä, lisää sinapinsiemenet, sekoita ja
anna siementen poksahdella.
2. Lisää muut mausteet ja riisi. Sekoittele vielä hetki.
3. Lisää vesi ja liemikuutio.
4. Hauduta, kunnes kypsää.
Mandasi (Fat Cakes)
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
1 muna
2 dl vettä tai maitoa
paistoöljyä
1. Sekoita kuivat aineet.
2. Lisää maito ja muna. Sekoita tasaiseksi.
3. Tiputa lusikallisia kuumaan öljyyn. Paista, kunnes ovat
kullanruskeita. Käännä kerran.
4. Nosta talouspaperin päälle.
Marokkolainen kanatagine
700 g broilerin filesuikaleita/filepihvejä
1 rkl clilitahnaa (Harissa/Sambal Oelek)
2 sipulia
1 dl kuivattuja aprikooseja
½ tölkkiä tomaattimurskaa
½ litraa vettä + 1 kanaliemikuutio
2 tl valkosipulimurskaa
1 rkl inkivääritahnaa
1 tl kurkumaa
1 tl kanelia
1 tl inkiväärijauhetta
2 tl jeeraa (juustokumina)
öljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria
1. (Leikkaa broilerinfileet isoiksi paloiksi.)
2. Hiero broilerinpaloihin chilitahnaa. Paista kanat nopeasti (ei kypsiksi
asti) ja mausta suolalla. Siirrä pois pannulta.
3. Paista samalla pannulla sipulit pehmeiksi öljyssä. Lisää sekaan
valkosipuli, inkivääri sekä mausteet. Paista 2-3 minuuttia.
4. Lisää sekaan broileri ja sekoita hyvin. Lisää tomaattimurska,
puolitetut aprikoosit ja kanaliemi. Anna porista 30 minuuttia.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Aprikoosi-manteli-couscous
4 dl couscousia
4 dl vettä
1 tl suolaa
½ dl kuivattuja aprikooseja
3 rkl sitruunamehua
1 rkl korianterisilppua
4-5 rkl öljyä
2 rkl tuoretta minttua
½ dl mantelilastuja
1. Kiehuta vesi ja kaada kulhoon.
2. Lisää veden sekaan sitruunamehu, korianteri, pienennetyt aprikoosit
ja suola. Kaada päälle couscous ja sekoita kevyesti haarukalla.
3. Peitä kulho ja anna seistä viisi minuuttia.
4. Lisää öljy ja minttusilppu.
5. Ripottele päälle paahdettuja mantelilastuja.
Riisivanukas
1,5 dl puuroutuvaa riisiä
1,5 dl vettä
2 dl sokeria
1-2 rkl maissitärkkelystä
hieman sahramia
9 dl täysmaitoa
vaniljasokeria
koristeluun:
pistaasipähkinöitä, rusinoita ja kanelia
1. Keitä riisi vedessä, kunnes vesi on haihtunut.
2. Sekoita sokeri, maissitärkkelys, sahrami sekä maito joukkoon. Keitä
matalalla lämmöllä 30-40 minuuttia.
3. Lisää vaniljasokeri ja anna jäähtyä.
4. Koristele pistaasipähkinöillä, rusinoilla ja kanelilla.
Tamago yaki – japanilainen munakas
4 kananmunaa
1 kananmunan keltuaista
2,5 rkl sokeria
1 tl soijakastiketta
suolaa
öljyä paistamiseen
1. Vispaa munat ja keltuaiset haarukalla. Valuta siivilän läpi kulhoon.
2. Mausta seos soijalla, sokerilla ja hippusella suolaa. Älä vatkaa.
3. Kuumenna pannu, lisää öljy ja kallistele niin, että öljy levittyy
tasaisesti. Pyyhi liiat öljyt talouspaperilla ja jätä paperi odottamaan.
Kaada pannulle 1/9 seoksesta ja hyydyttele niin, ettei muodostu
kuplia (tällöin pannu on liian kuuma). Kääri munakasta haarukalla
rullalle sitä mukaa, kun se kypsyy. Nosta rulla pois pannulta.
4. Pyyhkäise öljyisellä paperilla pannua. Lisää taas seosta ja jatka
samalla tavalla paistamista.
5. Leikkaa kääröt palasiksi ja tarjoa sushirullien kanssa.
Matcha-pirtelö
0,5 litraa vaniljajäätelöä
1 rkl vettä
1 rkl matcha-teejauhetta
3 dl maitoa
sokeria maun mukaan
1. Lämmitä vesi ja lisää matcha-jauhe. Varmista, ettei jää paakkuja.
2. Sekoita kaikki aineet voimakkaasti ja tarjoile.
Okonomiyaki Hiroshiman tapaan
1 dl kalalientä
1 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
4 kananmunaa
75 g nuudeleita
100 g pavunituja
100 g kiinankaalia
100 g pekonia
ruokaöljyä paistamiseen
1 dl majoneesia
kastike:
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl ketsuppia
4,5 rkl worcestershirekastiketta
3 rkl soijakastiketta
1 tl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
1 dl kalalientä
1. Valmista kastike. Sekoita maissitärkkelys 2 dl kylmää vettä.
Kuumenna muut ainesosat kattilassa kiehuvaksi ja lisää tärkkelys.
Hämmennä kunnes kastike vastaa sakeudeltaan ketsuppia. Anna
jäähtyä.
2. Sekoita huoneenlämpöinen kalaliemi kylmään veteen. Sekoita
joukkoon jauhot.
3. Pilko kaali ja keitä nuudelit kypsäksi. Lisää nuudeleihin 2 d
kastiketta.
4. Kuumenna öljy pannulla. Kaada taikinaa ohut kerros pannulle. Paista
molemmin puolin, niin että lötty saa vähän väriä. Nosta päälle kaali
ja pavunidut. Painele kiinteästi. Lado päälle pekonisiivut tasaisesti ja
kiepsauta annos ympäri. Jatka hetki paistamista.
5. Kuumenna toisella pannulla öljyä ja riko munat pannulle.
Hämmennä rikki ja anna paistua hetki. Kaada nuudelit munien
päälle ja jatka paistamista. Nosta aikaisempi paistos nuudelien
päälle.
6. Sivele päälle kastiketta ja pursota päälle majoneesiraitoja.
Tapioca-letut juustolla
1 litra maniokkijauhoja
4,5 dl vettä
voita
mozzarellaraastetta
1. Laita jauho kulhoon ja ripottele vesi päälle. Sekoita sormin, niin että
jauhot kastuvat.
2. Kuumenna paistinpannu. Ripottele taikina siivilän läpi pannulle.
3. Paista vain pieni hetki ja käännä metallilastalla ympäri.
4. Laita valmiin letun päälle voita ja juustoraastetta, taita kahtia ja
tarjoile.
5. Pyyhi pannu lettujen välillä talouspaperilla.
Abóbora d'agua Recheada com Camarão
½ kg katkarapuja
1 pientä oranssia kurpitsaa
1 kesäkurpitsaa
1 pakettia Koskenlaskija-juustoa
4 tomaattia
2 dl kookosmaitoa
2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
suolaa
pippuria
chiliä
1. Kuutioi kurpitsat. Laita ne kattilaan ja peitä vedellä. Keitä
puolikypsiksi.
2. Pilko sipulit ja tomaatit pieneksi. Paista pannulla öljytilkassa
kurpitsakuutiot, sipulit ja tomaatit. Lisää mausteet ja katkaravut.
3. Lisää Koskenlaskija sekä kookosmaito ja anna juuston sulaa.
4. Tarjoile riisin kanssa.
Rapea banaani-pähkinäcrumble
3 banaania
½ tl kanelia
1 limen mehu
Pinnalle:
75 g voita
½ dl vehnäjauhoja
½ dl fariinisokeria
1 dl rouhittuja parapähkinöitä
1 dl kookoshiutaleita
vaniljajäätelöä
1. Viipaloi banaanit ja laita paistinpannulle. Purista limemehu ja kaneli
päälle.
2. Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot, fariinisokeri,
pähkinärouhe ja kookoshiutaleet.
3. Paista banaaneja pannulla ja lisää päälle pähkinäseos. Paista vielä
hetki ja tarjoile jäätelön kera.