Elmon keittokirja ”Elämän ei tarvitse olla tylsää eikä

Transcription

Elmon keittokirja ”Elämän ei tarvitse olla tylsää eikä
Elmon keittokirja
”Elämän ei tarvitse olla tylsää eikä terveellisen ruuan vaikeaa”
Aamu- ilta ja välipalat
Mielikin smoothiet
Alla on kaksi perusohjetta. Mansikat voit korvata muilla marjoilla, banaanilla tai hedelmillä. Jos
haluat maidottoman version, korvaa maito ja jogurtti esim. soijapohjaisilla versioilla
Mansikka-smoothie
½ prk maitorahkaa
2 dl mansikoita (tai muita marjoja tai hedelmiä)
2 dl maitoa
2 rkl sokeria, ei ole pakollinen
½ dl vehnäleseitä
Sekoita ainekset keskenään esim. teho- tai
sauvasekoittimella
Voit käyttää mansikoiden tilalla esimerkiksi puolukoita,
mustikoita, mansikoita, banaania, persikkaa mustikoita,
banaania, persikkaa, ananasta
Marja/hedelmäsmoothie
Raaka-aineet
2 dl mansikoita palasina, tai muita marjoja tai
hedelmiä
2
rkl
sokeria
4 dl maustamatonta jogurttia
2 dl maitoa
(1 tl vaniliasokeria)
Sekoita ainekset keskenään esim. teho- tai
sauvasekoittimella
Lämpimät voileivät
Paahtoleipää
margariinia
kinkkua
juustoraastetta
tomaattia
paprikaa
ananasta
sipulia
pizzamaustetta, oreganoa tai basilikaa
Levitä leiville ohuelti margariinia, päälle täytteitä makusi mukaan, esim. kinkkua ja kasviksia. Mausta esim.
pizzamausteella, oreganolla tai basilikalla. Ripottele päälle juustoraastetta. Kuumenna uunissa n. 200
asteessa niin, että juusto sulaa ja saa hieman väriä.
Hampurilaiset
kokojyväsämpylöitä tai esim. Reissumies-ruisleipiä tai vastaavia
paistijauhelihaa + Knorr Lihapulla-aines tai broilerin minuuttipihvejä tai kasvispihvejä
jäävuorisalaattia
tomaattia
paprikaa
ananasta
sinappia
ketsuppia
kurkkusalaattia
Tee jauhelihapihvit lihapulla-ainespussista löytyvän ohjeen mukaan ja paista pihvit uunissa. Jos teet
kanahampurilaisia, paista minuuttipihvit pannulla. Paahda sämpylänpuolikkaita pannulla ja lisää
sämpylän väliin makusi mukaan pihvi, jäävuorisalaattia, tomaattia, paprikaa, kurkkusalaattia. Jos
välttämättä haluat käyttää majoneesikastiketta, valitse rasvaton versio.
Näin tehty hampurilainen ei todellakaan ole roskaruokaa, vaan tosi terveellinen välipala tai vaikka
salaatin kanssa käy ateriasta.
Marjatuorepuuro
2 dl vadelmia
1 dl mansikoita
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl ruisleseitä
2 rkl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
1 dl kylmää maitoa
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna vetäytyä aamutoimien ajan. Tarjoa kylmänä. Vaihtelemalla
marjoja ja hedelmiä saat vaihtelua makuun
Hedelmätuorepuuro
2 omenaa paloiteltuna
1 banaani paloiteltuna
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl ruisleseitä
2 rkl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
1 dl kylmää maitoa
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna vetäytyä aamutoimien ajan. Tarjoa kylmänä. Vaihtelemalla
marjoja ja hedelmiä saat vaihtelua makuun
Sydänystävällinen riisipuuro
Raaka-aineet
2 dl
vettä
Pieni loraus
öljyä
2 dl
riisiä
1l
kevytmaitoa
suolaa
Kiehauta vesi ja öljy. Lisää maito ja riisit. Sekoita pohjaa myöten kokoajan kunnes alkaa kuplia. Pienennä
heti lämpö "ykköselle". Sekoita viitisen minuuttia hyvin kunnes ei kuohuu enää. Anna hautua hiljalleen n.
40-50 min. kannen alla. Sekoittele pohjaa myöten välillä. Lisää suolaa maun mukaan loppuvaiheessa
Dippikasvikset
Paprikaa
Kurkkua
Porkkanaa
Kastikkeet:
Hedelmäsoseita
Kermaviili + maustesekoitus
Pese kasvikset, kuori porkkanat. Leikkaa kasviksista suurehkoja tikkuja. Sekoita mausteseos kermaviiliin ja
annan maustua jääkaapissa 20 minuuttia. Kasta kasvistikkuja hedelmäsoseeseen tai
kermaviilikastikkeeseen. Tämä on loistava ruoka esim. telkkaria katsellessa .
Salaatit
Salaatin teko on helppoa. Valitse vain alla olevasta Kotimaiset kasvikset ry:n taulukosta 2-4
ainesosaa ja yhdistä ne. Helppoa kuin heinänteko 
Lähde: www.kasvikset.fi
Perussalaatti 1
Lehtisalaattia
paprikaa
tomaattia
kurkkua
punasipulia makua antamaan (ei pakollinen)
Pese, pilko ja sekoita ainekset keskenään
Perussalaatti 2
Porkkanaa
Kurkkua
paprikaa
lehtisalaattia
aurinkokuivattua tomaattia
Pese ja kuori porkkanat ja raasta karkeaksi raasteeksi. Pese ja paloittele kurkku sekä paprika.
Huuhtele ja revi salaatti. Sekoita ainekset kulhoon. Valuta aurinkokuivatuista tomaateista öljy pois
ja pilko tomaatit. Lisää muiden ainesten joukkoon. Salaatin kanssa sopii hyvin esim. ranskalainen
salaatinkastike.
Vinkkejä: Saat kasvissalaatista terveellisen lounaan tai päivällisen, kun lisäät esim. perussalaatti 1:een
tai 2:een esim. raejuustoa, kinkkua, tonnikalaa tai paistettuja broilerinsuikaleita. Salaatin kanssa
kannattaa juoda rasvatonta maitoa tai piimää ja syödä ruis- tai kokojyväleipää.
Juuressalaatti
Porkkanaa
Naurista
Ananasta
Rusinoita
Sekoita ainekset keskenään. Käytä ananasmehua kastikkeena
Kaalisalaatti
kiinankaalia
ananasmurskaa liemineen
punasipuli viipaleita
salaattikastiketta makusi mukaan.
Raasta kiinankaali karkeaksi raasteeksi.
Lisää ananasmurska ja punasipulia.
Tarjoa haluamasi salaattikastikkeen kera.
Kreikkalainen salaatti
4 annosta

1/2 kurkkua

2 tomaattia

1 paprika

1 pieni sipuli

1/2 kerää rapeaa salaattia

100 g fetajuustoa

12 mustaa oliivia

oreganoa

pähkinöitä

Kastike:

3 rkl oliiviöljyä

1 rkl sitruunamehua
Puhdista kasvikset. Leikkaa kurkku ja tomaatti viipaleiksi, paprika ja sipuli renkaiksi. Sipulirenkaat saavat olla
hyvin ohuita. Revi huuhdotut ja valutetut salaatinlehdet pieneksi silpuksi. Paloittele juusto kuutioiksi. Levittele
salaattisilppu laakealle lautaselle ja asettele muut ainekset siihen päälle. Jätä juustokuutiot ja oliivit
päällimmäisiksi.
Tonnikalasalaatti
1 prk tonnikalaa
2 keitettyä kananmunaa
1 kerä salaattia
1 rs kirsikkatomaatteja
½ kurkku
200 g keitettyä pastaa
Kastike:
3 rkl öljyä
2 tl sinappia
1 rkl sitruunamehua
2 rkl seesaminsiemeniä
Valmista kastike laittamalla kastikeaineet kannelliseen purkkiin ja ravista voimakkaasti.
Pese ja pilko kasvikset. Sekoita kasvikset sekä tonnikala ja viipaloidut kananmunat keskenään.
Sekoita kastike joukkoon.
Juhlava leipäjuustosalaatti
Ainekset:
Palvikinkkua
Leipäjuustoa
1 rasia kirsikkatomaatteja
0,5 kurkkua
puoli rasiaa viinirypäleitä
Ruukku lehtisalaattia
Pese ja pilko kasvikset ja sekoita salaattikulhoon. Paloittele kinkku ja leipäjuusto ja lisää joukkoon.
Salaatin kanssa voit tarjota leipää sekä ranskalaista salaatinkastiketta.
Ruokaisa broilerisalaatti
n. ½ ruukku- tai jääsalaatti, myös muu salaatti käy
n. 400 g broilerinsuikaleita, maustamaton tai hunajamarinoitu
1 rasia kirsikkatomaatteja tai 3 tavallista tomaattia
1 paprika
kourallinen viinirypäleitä
Leipäkuutioita eli krutonkeja
Ruskista broileri pannulla. Jos käytät maustamatonta broileria, mausta broileri suolalla, paprikalla ja
currylla. Pese ja pilko salaatti ja laitasalaattikulhoon. Lisää joukkoon pestyt ja pilkotut viinirypäleet sekä
paprika ja tomaatit. Lisää hieman jäähtyneet broilerinsuikaleet. Lisää lopuksi krutongit juuri ennen tarjoilua.
Vinkki: Jos teet salaattia isomman erän, että sitä jää seuraavalle aterialle, lisää krutongit vasta omalle
lautaselle. Näin krutongit eivät jää vettymään salaatin joukkoon
Kevyt perunasalaatti
4-5 keitettyä perunaa (eilisen päivän perunat käy myös hyvin)
1 maustekurkku
1 paprika
1 prk raejuustoa
2 punasipulia
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunanmehua
Keitä perunat kuorineen ja anna jäätyä hieman. Kuori ja viipaloi perunat ja sipulit. Paloittele kurkku ja
paprika. Sekoita öljy, sitruunamehu ja mausteet keskenään. Sekoita peruna ja kasvikset sekä kastike
kulhossa lisää joukkoon raejuusto.
Makaronisalaatti
Keitettyä makaronia
jäävuorisalaattia
tomaattia
viinirypäleitä
kurkkua
fetajuustoa
oliiviöljyä
Keitä makaronit vedessä, johon on lisätty hieman suolaa. Pese ja pilko jäävuorisalaatti, tomaatti,
viinirypäleet ja kurkku. Sekoita kasvikset, valutettu fetajuusto ja makaronit keskenään. Lisää joukkoon pieni
loraus oliiviöljyä
Ranskalainen salaatinkastike
1,5 dl öljyä
0,5 dl valko- tai punaviinietikkaa
1 tl sokeria
2 tl suolaa
ripaus mustapippuria
hieman sinappia, jos haluat paksumpaa kastiketta
Mittaa ainekset kulhoon ja sekoita käsin tai tehosekoittimella
Keitot
Kasvissosekeitto
Raaka-aineet
3 kpl
perunoita
3 kpl
porkkanoita
lanttua, kesäkurpitsaa, parsakaalia.
kukkakaalia
1-2 kpl
sipuleita
1 kpl
valkosipulinkynsiä
2 kpl
kasvisliemikuutioita
6 dl
vettä
2 dl
ruokakermaa tai kasvirasvasekoitetta.
Myös tuore- tai sulatejuusto käy.
ripaus
valkopippuria
pieni
loraus
oliiviöljyä
Pese kasvikset ja kuori ne. Viipaloi porkkanat ja sipulit, lohko perunat ja pilko valkosipulinkynsi. Kuullota
porkkanat ja sipulit oliiviöljyssä. Lisää vesi, kasvisliemikuutiot ja pilkottu valkosipulinkynsi.
Kiehuta seosta, kunnes kaikki osaset ovat kypsiä. Tämän jälkeen soseuta seos ja lisää sen jälkeen
ruokakerma ja mausteet. Jos haluat ruokaan lisämakua, niin kannattaa kokeilla keiton maustamista
esimerkiksi oreganolla tai basilikalla. Kiehauta keittoa ja tarjoile.
Tämän ruoan vahvikkeeksi sopii hyvin esimerkiksi patonki, jonka paistat ruoan kypsymistä odotellessa. Jos
haluat keittoon sakeutta lisää, niin sitä saat lisäämällä perunan määrää.
Jauhelihakeitto
400 g vähärasvaista jauhelihaa
2 tl jauhelihamaustetta
6 perunaa tai n. 400 g peruna-sipulisekoitusta
1 sipuli
150 g porkkanaa, 100 g lanttua TAI esim. 2-3 pussia keittojuureksia tai muita pakastevihanneksia
1 litra vettä
2 liha- tai kasvisliemikuutiota
Ripaus mustapippuria
pieni loraus (alle 0,5 dl) öljyä
Ruskista jauheliha, mausta jauhelihamausteella ja kuori sekä paloittele perunat Kiehauta vesi ja lisää
kuoritut ja paloitellut perunat sekä liemikuutiot ja mausteet. Anna kiehua 5-10 minuuttia ja lisää sen
jälkeen kasvikset ja öljy. Lisää kypsä jauheliha, kun perunat ovat lähes kypsiä. Halutessasi voit korvata
jauhelihan nakeilla, makkaralla tai broilerinsuikaleella.
Helppo kalakeitto
3-4
perunaa
1
sipuli (pieni)
(purjoa, porkkanaa)
4 dl
vettä
kalaliemivalmistetta
5-10
maustepippuria
n.150 g perattua, paloiteltua kalaa tai pakastekalaa
2 dl
maitoa
tilliä tai ruohosipulia
Pese, kuori ja lohko perunat.
Kuori ja hienonna sipuli.
Kiehauta vesi ja mausta se liemivalmisteella ja pippureilla.
Lisää perunat ja sipuli. keitä noin 10 min. Lisää kalapalat ja anna keiton hautua hiljalleen noin 10 min.
Lisää maitoa ja kiehauta. Tarkista keiton maku ja lisää pinnalle ruohosipulia tai tilliä.
Superhelppo kalakeitto
n. 1 litra vettä
500 g Peruna-sipulisekoitusta
n. 300 g Pakastekalakuutioita
1-2 pussia keittojuureksia
2 kalaliemikuutiota
Kiehauta vesi kattilassa. Lisää liemikuutiot Lisää peruna-sipulisekoitus ja keitä n. 10-15 minuuttia. Lisää
kasvikset ja kalakuutiot. Keitä kypsäksi. Samalla ohjeella voit tehdä nakki- tai lihakeiton. Vaihdat vain kalan
tilalle ruskistettua jauhelihaa tai paloiteltuja nakkeja sekä kalaliemikuution tilalle lihaliemikuution.
Kuubalainen maissikeitto
4 annosta
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 rkl öljyä
100 g kurpitsaa
1 pieni chilipalko
1 peruna
500 g pakastemaissia
1,5 l vettä + 3 kasvis-, kana- tai kalaliemikuutiota
2,5 dl tomaattimehua
1 laakerinlehti
½ tl kuivattua timjamia
suolaa ja pippuria
250 g vaaleaa kalaa, esim. ahventa, kuhaa, seitiä, myös pakastekala käy
Lisäkkeeksi sitruunan tai limetin lohkoja
1. Hienonna sipulit. Kuumenna öljy kattilassa ja pehmitä sipuleita öljyssä muutama minuutti. Kuutioi
kurpitsa. Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Kuori ja kuutioi peruna. Lisää kurpitsa, chilit,
peruna ja maissi kattilaan. Kypsennä viitisen minuuttia.
2. Lisää vesi, liemikuutiot, tomaattimehu, laakerinlehti ja timjami. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna
kiehua hiljalleen 15 min. tai kunnes peruna ja kurpitsa ovat kypsiä.
3. Leikkaa kala kuutioiksi ja lisää kattilaan. Kypsennä kunnes kalapalat ovat kypsiä.
4. Poista laakerinlehti. Tarkista maku. Tarjoa keiton kanssa sitruunan tai limetin lohkoja.
Laatikkoruuat
Pikalasagne
n. 400 g jauhelihaa
Pieni pussillinen pakastekasviksia
Valmis lasagnekastikeaines, esim. Maggi
Täysjyvälasagnelevyjä
Vettä tai maitoa kastikepakkauksen ohjeen mukaan
Ruskista n. 400 g vähärasvaista jauhelihaa pannussa. Lisää joukkoon valmis kastikeaines ja
maitoa/vettä pakkauksen ohjeen mukaan. Kun kastike on valmis, lado voideltuun uunivuokaan
vuorotellen kastiketta ja lasagnelevyjä. Aloita ja lopeta kastikkeella. Halutessasi voit ripotella
pinnalle juustoraastetta. Paista uunissa pakkauksen ohjeen mukaan
Liha-makaronilaatikko
5-6
400
1
dl Tummaa Makaronia
g jauhelihaa
iso sipuli
1-2
tl suolaa
1
tl currya
1/5
tl valkopippuria
1
tl paprikajauhetta
3
kananmunaa
7
dl (laktoositonta) maitoa tai lihalientä
(HUOM! Jos et keitä makaroneja, käytä 1 litra maitoa.)
Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Voit jättää makaronit myös keittämättä ja pääset
näin helpommalla. Ruskista jauheliha ja sipuli. Mausta kypsä jauheliha. Kaada kerroksittain
makaroneja ja jauhelihaa voideltuun vuokaan. Sekoita kananmunat ja maito (tai lihaliemi) ja
kaada vuokaan. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla 1 tunti. Mikäli et esikeittänyt
makaroneja, sekoita ruokaa noin 20 min kuluttua uunissa. Laktoosittoman makaronilaatikon saat
käyttämällä lihalientä.
Kinkkukiusaus
500-1000g peruna-sipulisekoitusta
n. 300 g kinkkusuikaleita
n. 200-300g pakastekasviksia
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
3-4 dl kevyttä ruokakermaa tai kasvirasvasekoitetta
Kaada n. puolet peruna-sipulisekoituksesta voideltuun vuokaan. lisää kinkkusuikaleet, kasvikset ja loput
peruna-sipulisekoituksesta. Sekoita ainekset keskenään. Sekoita mausteet ruokakermaan ja lisää seos
vuokaan. Paista 225 asteessa n. 50 minuuttia.
Broileri-perunalaatikko
400 g
kanasuikaleita
1 pussi
peruna-sipuli sekoitusta
valkosipulia
1 pss
herne-maissi-paprika sekoitus (á 250g)
2,5 dl
ruokakermaa
100 g
emmental-mozzarella juustoraastetta
mustapippuria
chili-maustetta
suolaa
Laita puolet perunapussin sisällöstä voideltuun uunivuokaan. Lisää ruskistetut kanasuikaleet, valkosipuli ja
herne-maissi-paprika sekoitus. Kaada loput perunoista kanasuikaleiden päälle ja lisää ruokakerma, johon on
sekoitettu mausteet. Perunoiden päälle lisää juustoraaste.
200 astetta ja tunti uunissa.
Kastikeruuat, wokit ynnä muut
WOIMAWOKKI
1 pss jotakin pakastekasvissekoitusta, esim. ruokaisat pannukasvikset, muurikkakasvikset tai jokin muu
vastaava
300-400 g maustamatonta tai hunajamarinoitua broilerinsuikaletta
(suolaa, currya, paprikaa)
Ruskista broilerinsuikaleet öljyssä, jos käytät maustamatonta broileria, mausta broileri suolalla, paprikalla ja
currylla. Lisää joukkoon kasvisseos ja kuumenna.
Simon sukkela wokki
1 pkt maustamattomia broilerin fileesuikaleita
1 prk uncle ben’ s sweet and sour-kastiketta
Täysjyväpastaa tai –riisiä
1 pss wokkivihanneksia
Ruskista broilerinsuikaleet tilkassa öljyä paistinpannulla. Lisää sekaan wokkivihannekset, anna lämmetä n. 5
min. Lisää joukkoon sweet and sour-kastike, anna hautua n. 10 min. Keitä lisäkkeeksi pastaa tai riisiä
Nopea Makaronipata
n. 300 g makaronia, mieluiten täysjyvää
1 tl suolaa
400 g kevyttä jauhelihaa
1 sipuli
1 pussi herne-maissi-paprikaa
2 tl jauhelihamaustetta
1 tl paprikaa
3 tl tomaattipyrettä
1 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
Kuori ja viipaloi sipuli. Paista jauheliha ja sipuli. Lisää joukkoon suola, mausteet ja herne-maissipaprika sekä tomaattipyre. Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä. Kun makaronit ovat
kypsiä, kaada vesi pois ja sekoita makaronit ja jauhelihasörsseli keskenään.
Pataruuat valmiista pata-aineksista
Ainekset:
Valmis pataruoka-aines,esim. Italianpata, Napolitan-pata, Hawaijinpata, jne
n. 400 g jauhelihaa, broilerinsuikaletta tai kinkkusuikaletta
Ohje:
Ruskista jauheliha/broileri. Lisää pata-ainespakkauksessa mainittu määrä vettä ja odota, että vesi kiehuu.
Lisää pata-ainespussin sisältö ja keitä hiljalleen pakkauksessa mainittu aika.
Jauhelihakastike
400 g kevyttä jauhelihaa (rasvaa alle 10%)
1 sipuli
3-4 dl vettä
lihaliemikuutio
Ruskeaa maizenaa
1 pussi pakastevihanneksia, esim. herne-maissi-paprikaa
Kuullota sipuli ja ruskista jauheliha pannulla. Lisää vesi ja liemikuutio. Kiehauta ja anna kiehua hiljalleen,
kunnes kuutio on sulanut. Lisää pakastekasvikset. Lisää joukkoon pikkuhiljaa maizenaa kunnes kastike on
sopivan sakeaa. Tarjoa esim. perunoiden ja salaatin kanssa.
Tomaattinen broilerikastike
Ainekset
4 annosta
400 g Kananpojan fileesuikaleita
1 rkl oliiviöljyä
0,5 tl currya
1 kpl Kanaliemikuutiota
400 g tomaattimurskaa
2,5 dl Ruokakerma tai kasvirasvasekoite 5-15 %
1 prk ananaspaloja
Valmistusohje
Ruskista maustamattomat broilerin suikaleet öljyssä paistinpannulla. Mausta suikaleet currylla. Anna
paistua vielä hetki mausteiden kanssa. Lisää joukkoon liemikuutio sekä samanlämpöiset tomaattimurska ja
ruokakerma. Anna hautua 10 minuuttia. Lisää valutetut ananaspalat ja kuumenna kastike. Tarjoa
tomaattinen broilerikastike pastan tai riisin kanssa
Mainio makkarakastike
400 g lenkkimakkaraa tai nakkeja
1 sipuli
1 rkl öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
½ dl (70 g) tomaattisosetta
5 dl vettä
½ lihaliemikuutio
½ tl pippuria rouheena
(1 maustekurkku)
(½ dl kermaa)
1 iso pussi herne-maissi-paprika sekoitusta tai jotain muuta pakastekasvista
1. Kuori ja kuutioi lenkkimakkara tai paloittele nakit.
2. Kuori ja silppua sipuli. Pilko porkkanat pieniksi
3. Ruskista makkarakuutioita ja sipulisilppua sekä porkkanoita kevyesti öljyssä pannulla.
4. Ripottele joukkoon vehnäjauhot ja sekoita niitä, kunnes ne ruskistuvat.
5. Lisää tomaattisose ja herne-maissi-paprika ja kypsennä sitä hetki.
6. Lisää vesi, liemikuutio ja pippuri ja sekoita. Hauduta 5 minuuttia.
7. Kuutioi maustekurkku ja lisää kastikkeeseen.
8. Lorauta joukkoon kermaa, jos haluat. Tarkista maku.
Tonnikalapasta
300 g (7 dl)
Penne Rigate –kuviopastaa, tai mitä tahansa pastaa
Kastike
1 (100 g)
sipuli
1 rkl
öljyä
2 tlk (à 200 g)
tonnikalaa öljyssä
1 tlk (500 g)
tomaattimurskaa
1 tl
suolaa
1/2 tl
mustapippuria
1 dl
ruokakermaa
2 rkl
tuoretta basilikaa hienonnettuna (myös kuivattu käy)
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan juuri ja juuri kypsäksi.
Hienonna sipuli. Kuullota sipulia öljyssä pari minuuttia. Lisää valutetut tonnikalat ja kaada joukkoon
tomaattimurska. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä hetki. Lisää lopuksi ruokakerma ja basilika.
Valuta pasta ja sekoita se kastikkeen joukkoon.
Urheilijan uunimakkara
Yksi paketti lenkkimakkaraa (kannattaa valita kevytversio)
Vähärasvaisia sulatejuustoviipaleita
3 porkkanaa
2-3 sipulia
1 parsakaali tai kukkakaali
2 paprikaa
4 perunaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
liraus öljyä
Huuhtele ja kuori kasvikset sekä perunat ja leikkaa suurehkoiksi paloiksi. Laita uunivuokaan pieni liraus
vettä pohjalle ja kasvikset ja perunat niiden päälle. Ripottele päälle mausteet ja öljy. Voit myös halutessasi
lisätä vähän hunajaa. Paahda kasviksia uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia. Tee makkaraan viiltoja ja laitta
juustoviipale viiltoon. Laita makkara vuokaan kasvisten päälle ja paista vielä 10-15 minuuttia. Vinkki: voit
korvata parsakaalin, paprikan ja porkkanan valmiilla pakastekasvissekoituksella
Uunilohi








400 g Normaalikokoinen lohifile
1-2 tl Sitruunapippuria
1-2 Suolaa
1 rkl Tilliä
1/4 dl Ananas mehua
2 tl Kalamaustetta
Ruoka kermaa
Pakastekasviksia
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Voitele uunivuoka.
Aseta kala vuokaan, ripottele pinnalle tasaisesti viimeisenä ananas mehu ja lopuksi kerma. Laita
uuniin ja anna muhia siellä n puolen tunnin ajan. Maustemäärät ovat noin määriä, eli maista lientä
ennen kun laitat uuniin, niin saat oman maun mukaista päälle voit laittaa myös juustoraastetta.
Vinkki: voit laittaa samaan vuokaan myös pakastekasviksia hautumaan
Kiinalaisia ja japanilaisia ruokia
CHOP SUEY
Ainekset
* 400 g porsaanlihasuikaleita
* 1 pieni purjo
* 1 punainen paprika
* 100 g bambunversoja
* öljyä
* 2 rkl soijakastiketta
* 1 tl inkivääriä
* 1/4 tl cayennepippuria
* 1 tl sokeria tai siirappia
* 4 dl vettä
* 1 rkl maizenaa
* 1 rkl lihafondia tai 1 lihaliemikuutio
Valmistus
1. Suikaloi purjo ja paprika.
2. Ruskista liha ja kasvikset kevyesti öljyssä wokissa tai isolla
paistinpannulla.
3. Mausta inkiväärillä, soijalla, cayennepippurilla sekä sokerilla tai
siirapilla.
4. Lisää vesi, johon olet sekoittanut maizenan sekä lihaliemikuutio
tai fondi. Hauduta noin 20 minuuttia.
5. Tarjoa riisin ja salaatin kera.
Riisipallot (onigiri) *
Riisipallot, onigiri, on keitettyä riisiä, joka on muotoiltu pallon, tai kolmion muotoon.
4 dl riisiä
5½ dl vettä
seesaminsiemeniä
tilliä
suolaa
vähän luumusosetta
grillattua kirjolohta
Keitä riisi japanilaisittain






Varaa muutama kahvikuppi ja täytä ne riisillä; katso että jokaiseen tulee suurin piirtein
sama määrä.
Paina sormellasi vähän luumusosetta, grillattu kirjolohenpala tai kirjolohenmätiä riisin
keskustaan.
Kastele kätesi vedellä ja suolaa ne kevyesti. Ota riisi kupista käteesi ja muotoile pallon
muotoon (tai vapaasti valittavaan muotoon: kolmio, ovaali, neliö).
Tee samoin koko riisimäärälle.
Koristele riisipallot, paahdetuilla seesaminsiemenillä tai tillillä.
Keitetty riisi (gohan) *


4 dl Risella- tai Sunnuntairiisiä
5½ dl vettä

Pese riisi kylmällä vedellä erittäin hyvin. Pese vedessä, vaihda vettä välillä, ja huomaat,
kuinka pesuvesi on toisella ja kolmannella kerralla vähemmän sameaa. Aitoa sushiin
tarkoitettua riisiä pestään kai pari tuntiakin, mutta ei se kotioloissa ole tarpeen.
Pane riisi syvään kannelliseen kattilaan.
Lisää 5½ dl vettä.
Jätä riisi seisomaan veteen 5-10 minuutiksi. Pidempi liotus ei haittaa yhtään. Käännä lämpö
suurimmalle teholle ja kuumenna, kunnes riisi alkaa kiehua. Käännä tällöin lämpö
pienimmilleen ja jätä riisi kiehumaan 5 minuutiksi.
Käännä lämpö pois päältä ja jätä riisi hautumaan vielä 5 minuutiksi.
Älä avaa kantta, kun riisi on alkanut kiehua, niin ettei höyry pääse kattilasta pois.





Wokatut kasvikset
4 annosta
2 isoa porkkanaa
1 parsa- tai kukkakaali
1 purjo
200 g sokeriherneitä
2 rkl öljyä
Kastike:
0,5 dl öljyä ja 0,5 dl soijakastiketta
2 rkl hunajaa
0,5 rkl raastettua inkivääriä
0,5 rkl pieneksi hakattua chiliä
3-4 puristettua valkosipulinkynttä
1 rkl sesamöljyä
Sekoita kastike. Kuori ja leikkaa porkkanat ohuiksi viipaleiksi. Pilko parsakaali pieniksi kukinnoiksi. Puhdista
ja viipaloi purjo. Kuumenna pinnoitettu pannu. Lisää öljy ja vihannekset. Sekoita vihanneksia paiston
aikana. Lisää kastike ja anna kiehua muutama minuutti. Tarjoile nuudeleiden tai riisin kanssa tai lisäkkeenä
lihalle tai kalalle.
Pehmeä linssimuhennos.
4 hengelle
yhdessä annoksessa noin 275 kcal
1 sipuli
1 omena
2 tl öljyä
2 rkl curryä
1 rkl garam masala -mausteseosta
4 dl kasvislientä
2 dl kookosmaitoa
2 dl punaisia linssejä
1 banaani
suolaa, mustapippuria
Koristeluun
muutama oksa korianteria
1. Kuori ja kuutioi sipuli sekä omena.
2. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuli- ja omenakuutioita muutama minuutti. Lisää curry sekä
garam masala ja anna kypsyä minuutti.
3. Lisää kasvisliemi, kookosmaito ja linssit. Anna kiehahtaa ja vähennä lämpöä. Anna porista kannen
alla noin 25 minuuttia.
4. Kuutioi banaani ja lisää se padan joukkoon. Anna lämmetä. Mausta seos suolalla ja pippurilla.
Tarjoile kokojyväriisin kera.
Pataruoka soijarouheesta
Valmis pata-aines
n. 2 dl soijarouhetta
Keitä pasta-ainespussin ohjeen mukainen määrä vettä kiehuvaksi ja lisää pussin sisältö joukkoon. Sekoita.
Kun seos kiehuu, lisää joukkoon 1,5-2 dl soijarouhetta. Anna kypsyä miedolla lämmöllä pata-ainespussin
ohjeessa mainittu aika.
Herkut ja jälkiruuat
Pakastemarjat ja sokeriton marja- tai hedelmäkiisseli
Tämä on hyvä vaihtoehto makeannälkään tai esim. jälkiruuaksi
Ainekset
n. 2 dl pakastemarjoja, tuoreetkin toki käy
1-2 dl sokeritonta marjakeittoa.
Laita marja ja keitto lautaselle, sekoita hieman ja nauti. Jos marjat ovat umpijäässä, niitä kannattaa hetki
sulattaa vaikka mikrossa
Marja/hedelmärahka
1 purkki maitorahkaa
pari dl marjoja tai säilykehedelmiä tai esim. 2 banaania
Ripaus sokeria ja vaniljasokeria
Tarvittaessa loraus maitoa
Sekoita marjat/hedelmät ja rahka keskenään. Jos tarvitsee notkistaa, lisää hieman rasvatonta maitoa.
Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla
Appelsiinikiisseli
Valmistusaineet 4:lle
1 l appelsiinimehua
1 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1-3 rkl perunajauhoja (riippuu, kuinka sakeaa haluat
Mittaa kattilaan appelsiinimehu ja sokerit. Sekoita perunajauho ensin pieneen tilkkaan mehua ja lisää sekin
kattilaan. Kuumenna seosta liedellä koko ajan sekoittaen. Kun keitto kuplii muutaman kerran, nosta se
liedeltä ja ripottele pinnalle sokeri. Jäähdytä. Voit halutessasi lisätä joukkoon esim. appelsiinin tai
mandariinin paloja
Sekahedelmäkeitto
8–10 annosta
Ainekset
1 appelsiini
1 l vettä
2 kanelitankoa
1 ps (250 g) kuivattuja sekahedelmiä
1 dl sokeria
2 rkl tummaa siirappia
2 ½–3 rkl perunajauhoja
Pese appelsiini ja leikkaa kuorimaveitsellä pari nauhaa keltaisesta kuoriosasta.
Halkaise appelsiini ja purista puolikkaista mehut. Pane appelsiinikuorisuikaleet,
mehu, vesi, kanelitangot, sekahedelmät, sokeri ja siirappi kattilaan. Kuumenna
kiehuvaksi ja keitä hiljaa poreillen 15–30 minuuttia. Nosta sekahedelmät
tarjoilukulhoon reikäkauhalla. Kaada liemi mittaan, lisää vettä sen verran että saat
litran lientä ja kaada se takaisin kattilaan. Sekoita perunajauhot pieneen
kylmävesitilkkaan ja valuta seos kuumaan liemeen koko ajan sekoittaen. Nosta kattila
liedelle, kuumenna kiehuvaksi ja anna poreilla muutamia kertoja. Kaada saostunut
liemi hedelmien päälle, ripottele pinnalle sokeria ja peitä kulho kelmulla tai kannella.
Jäähdytä. Poista kanelitangot ja appelsiinikuorisuikaleet. Nauti puuron, jogurtin tai
kermavaahdon kanssa.
Vinkki! Kiisseliä tehdessäsi lisää perunajauhon määrä 4–5 ruokalusikalliseen.
Hedelmäsalaatti
2 appelsiinia
1 päärynä tai omena
1 banaani
1 kiivi
n. 150 g viinirypäleitä
vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Kuori ja paloittele hedelmät, huuhtele ja halutessasi halkaise viinirypäleet. Sekoita hedelmät keskenään.
Vaahdota vaniljakastike sähkövatkaimella ja tarjoa hedelmäsalaatin kanssa.
Minttuiset mansikka-dominomaljat
4-6 dl mansikoita puolitettuina tai lohkoina
1 dl siirappia
1/2 dl limetin mehua
1/2 tl kuivattua minttua
1 pötkö Domino -keksejä murustettuna
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Laita putsatut ja paloitellut mansikat kulhoon. Valuta joukkoon siirappi ja limetin mehu. Lisää minttu ja
sekoita ainekset. Anna marinoitua tunti jääkaapissa. Voit käyttää marjat tarvittaessa heti.
Murusta Dominot esimerkiksi pienessä pussissa lihanuijalla nuijien. Vaahdota vaniljakastike. Jaa
keksimurut, marinoidut mansikat ja vaniljakastike kerroksittain jälkiruokakulhoihin. Tarjoa heti!
Letut
noin 35 pientä tai 10 isoa
2
5
munaa
dl
maitoa, kookosmaitoa, laimeaa mansikkamehua tai mausteista vichyä
2½ dl
vehnäjauhoja. Jos haluat kuituisempia, korvaa 0,5-1 dl esim. graham- tai sämpyläjauholla
½
tl
suolaa
(1
tl
vaniljasokeria tai kardemummaa)
2-3 rkl sokeria
2
rkl öljyä
Riko munat kulhoon ja vatkaa munien rakenne rikki. Vatkaa joukkoon neste, jauhot, suola, sokerit ja rasva.
Anna taikinan turvota mieluiten ½ tuntia. Paista pieniksi letuiksi tai isommiksi ohukaisiksi/räiskäleiksi.
Tarjoa lettujen kanssa tuoreita marjoja ja esim. vaniljakastiketta
Leivonnaiset
Sämpylät
15-25 kpl
5 dl maitoa, vettä tai piimää
50 g hiivaa
2 tl suolaa
(1 rkl siirappia)
50 g voita, margariinia tai öljyä
n. 10 dl sämpyläjauhoja
Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola (ja siirapp)i ja alusta taikinaksi
sämpyläjauhoseoksella. Lisää alustuksen loppupuolella pehmeä rasva. Löysähköstä taikinasta saat
kuohkeimmat sämpylät. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi peitettynä lämpimässä paikassa. Leivo
kohonnut taikina tangoiksi ja ota siitä palasia uunipellille joko sellaisenaan tai pyöritellen. Anna
sämpylöiden kohota hyvin peitettynä.
Paista sämpylöitä 225-asteisen uunin keskitasolla 10-15 min.
Vaihtelua sämpylöihin saat lisäämällä taikinaan

juustoraastetta / tuorejuustoa

porkkanaraastetta

siemeniä

puurohiutaleita

leseitä

mausteita / yrttejä

rusinoita

pähkinä- / mantelirouhetta
Kevyt ja helppo broileripiirakka
Pohja:
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
0,5 tl suolaa
1,5 tl leivinjauhetta
3 rkl öljyä
1,5 dl maitoa
Täyte:
n. 300 g marinoituja broilerinsuikaleita
100 g kevyttä juustoraastetta
1 dl maitoa
1 muna
Sekoita vehnäjauhot, kaurahiutaleet, suola ja leivinjauhe keskenään. Lisää joukkoon öljy ja maito. sekoita
tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun, n. 25 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Ruskista broilerinsuikaleet ja
lisää taikinan päälle. Sekoita keskenään juustoraaste, maito ja kananmuna. Levitä seos piirakan päälle. Jos
haluat hienostella, niin ripottele pinnalle lisäksi hieman aurajuustoa, sitäkin löytyy kevytversiona. Paista
225-asteisessa uunissa 20-25 min.
On muuten älyttömän hyvää. 
Pitaleivät ja Tsatsiki
Raaka-aineet
3 dl
vettä
20 gr
hiivaa
3 rkl
öljyä
2 tl
sokeria
1 tl
suolaa
6-7 dl
hiivaleipä- tai vehnäjauhoja
Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, öljy, sokeri ja suola.
Alusta joukkoon jauhot. Kohota taikina.
Leivo taikinasta 6 pyöreää mahdollisimman ohutta leipää.
Paista 250°C:ssa 5 min. Leipä kohoaa taskulliseksi kovassa lämmössä.
Täytä mieleisilläsi täytteillä.
Tsatsiki
puolikas kurkku
2 dl rasvatonta maustamatonta jogurttia
1–2 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna
ripaus suolaa
4 kpl valmiita pitaleipiä
1. Kuori kurkku ja raasta se karkeaksi raasteeksi. Laita kurkkuraaste siivilään ja purista ylimääräinen
neste pois.
2. Mittaa jogurtti kulhoon ja sekoita joukkoon kurkkuraaste. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi ja lisää
jogurtin sekaan. Lisää hienonnettu minttu sekä ripaus suolaa ja sekoita tasaiseksi. Laita tsatsiki
jääkaappiin maustumaan.
3. Lämmitä pitaleivät uunissa pakkauksen ohjeen mukaan ja tarjoa tuoreena tsatsikin kera.
Peruspullataikina
5 dl rasvatonta maitoa
1 pala tuorehiivaa (50g)
1 rkl kardemummaa
1 ½ tl suolaa
1 ½ dl sokeria
15-16 dl (noin 1,2 kg) puolikarkeita vehnäjauhoja
125 g rasiamargariinia (60 %) tai 1 dl rypsiöljyä
Voiteluun kananmunaa
Koristeluun raesokeria tai strösseliä, rahka ja sokeria
1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi eli + 37 asteeseen. Murenna tuorehiiva taikinakulhoon.
Lisää osa maidosta ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää loput maidosta ja mausteet.
2. Sekoita maitoon 7 dl jauhoja, että saat sakean vellimäisen seoksen. Vatkaa seosta.
3. Lisää 7 dl jauhoja ja alusta taikinaa käsin kimmoisaksi. Lopuksi taikinaan lisätään
huoneenlämpöinen margariini tai öljy. Jatka vaivausta, kunnes taikina on sileä ja kimmoisa
sekä irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Voit tarvittaessa lisätä taikinaan jauhoa, jos taikina
tuntuu liian tahmealta. Jätä vähän jauhoja leivontaan.
4. Peitä taikinakulho leivinliinalla ja nosta se lämpimään ja vedottomaan paikkaan
nousemaan. Taikinan on hyvä antaa nousta ainakin 20 minuuttia.
5. Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa se sileäksi. Jaa taikina kahteen osaan ja
leivo palaset tangoiksi.
6. Paloittele tangot 12–14 palaan ja pyörittele ne pulliksi. Pikkupullia varten jaa taikina noin
40 osaan.
7. Nosta pullat leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja peitä leivinliinalla.
Nostata pullia lämpimässä ja vedottomassa paikassa, kunnes ne ovat pulleita, sileäpintaisia
ja kooltaan lähes kaksinkertaisia.
8. Voitele nostatetut ja sileäpintaiset pullat kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria tai
strösseliä tai tee pulliin kolon sormella jonka täytät vaikka rahkalla ja sokerilla.
9. Paista pullia uunin keski-osassa 200 asteessa 15–20 minuuttia. Paista pikkupullia 225
asteessa 8-12 minuuttia. Tarkista pullien kypsyys katsomalla, että pohja on kauniisti
värittynyt ja kypsä. Jäähdytä pullat leivinliinalla peitettyinä.
Marjapullat
1 pkt Myllyn Paras -pullataikinalevyjä tai itse tehtyä pullataikinaa (ks. ohje ”peruspullataikina”)
4-5 dl marjoja, esim. vattuja, mustikoita, herukoita
2 rkl sämpyläjauhoja
1 dl hillosokeria
koristeluun raesokeria ja/tai mantelirouhetta
Leikkaa hieman sulaneet taikinalevyt kahtia. Nosta taikinaneliöt uunipellille leivinpaperin päälle
väljästi. Anna levyneliöiden kohota kaksinkertaisiksi paksuudeltaan leivinliinalla peitettynä
lämpimässä paikassa, esim. 40-asteisen uunin keskitasolla tai keittiöaltaan päällä, johon on
laskettu kuumaa vettä (n. 45 min - 1 tunti). Mikäli olet tehnyt taikinan itse, kaulitse kohonnut
taikina n. 1 cm paksuksi levyksi ja leikkaa siitä n. 10 cm x 10 cm kokoisia neliöitä.
Sekoita marjat, sämpyläjauhot ja hillosokeri kulhossa. Paina jokaisen kohonneen pullaneliön
keskusta alas jauhoihin kastetulla juomalasilla tai sormin. Voitele pullien reunat munalla. Laita
syvennykseen sokerijauhotettuja marjoja. Ripottele reunoille halutessasi raesokeria.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 10 min kauniin värisiksi.
Vinkki: Vaihtelua saat ripottamalla reunoille mantelirouhetta raesokerin lisäksi.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy
Nopea täytekakku
Taikina:
4 munaa
1/2 dl sokeria
1 1/2 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
maitorahka (maustamaton)
vaahtoutuva kevyt vaniljakastike
pakastemansikoita
säilykemangoa
säilykeananas
Vatkaa munat vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää hyvään vaahtoon ruisjauhot, joihin leivinjauhe on
sekoitettu. Kaada taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa 7-10 min.
Kumoa kypsä kakkulevy toiselle leivinpaperille. Anna jäähtyä. Leikkaa levy neljään yhtä suureen
osaan.
Vaahdota vaniljakastike ja lisää maitorahkaa. Kostuta kypsän kakkulevyn paloja ananasmehulla ja
kokoa paloista täytekakku. Täytä kakku maun mukaan erilaisilla hedelmillä, marjoilla ja
vaniljakastike-maitorahkalla. Huom! Jätä vaniljakastike-maitorahkaa myös kakun kuorruttamiseen
(kermavaahdon sijaan). Koristele kakku erilaisilla marjoilla ja hedelmillä.