Varmista nopea palautuminen vikatilanteesta J

Transcription

Varmista nopea palautuminen vikatilanteesta J
1MRS757343
Varmista nopea palautuminen vikatilanteesta
J-sarjan suojareleet varalaitteiksi erikoishinnoin
ABB:n J-sarjan suojareleiden laajamittainen tuotanto
alkoi jo vuonna 1972. Siitä lähtien laitteiden aktiivinen
tuotanto on jatkunut vuoteen 1998 saakka. Vuodesta
1998 lähtien J-sarjan suojareleet ovat olleet saatavilla
tilauksesta valmistettavina Classic-tuotteina. J-sarjan
suojareleiden elinkaaren tila tullaan kuitenkin
arvioimaan uudelleen vuonna 2013. Tästä syystä on
mahdollista, että laitteiden saatavuus saattaa olla
tulevaisuudessa rajoitettua.
Julkistamisestaan saakka J-sarjan suojareleitä on käytetty
sähköverkon suojaukseen lukuisissa kohteissa eri puolilla
maailmaa. Huolimatta siitä, että J-sarjan suojareleet ovat
tunnettuja luotettavuudestaan ja erityisen pitkästä
käyttöiästään, ne ovat alttiita elektroniikkalaitteiden
ikääntymisestä aiheutuville riskeille.
Ikääntyminen saattaa ennen pitkää aiheuttaa laitteen
vikaantumisen, jolloin myös laitteen virheellinen toiminta on
mahdollinen. Ikääntymisen aiheuttamiin riskeihin voidaan
kuitenkin varautua laitteiden ennakkohuollolla. Nopea
kohteen kuntoon saattaminen vikatilanteessa voidaan
varmistaa myös varalaiteiden avulla. Ennalta asetellut Jsarjan suojareleet on helppo ja nopea vaihtaa jopa
minuuteissa ja ilman työkaluja. Tämä on mahdollista
helppokäyttöisen pistoyksikkörakenteen ansiosta.
ABB tarjoaa kustannustehokkaan ratkaisun pienentää
ylimääräisiä kustannuksia ja lyhentää palautumisaikaa,
mikäli ikääntynyt laite vikaantuu. Koska J-sarjan
suojareleiden saatavuus saattaa olla tulevaisuudessa
rajoitettua, ABB tarjoaa mahdollisuuden hankkia J-sarjan
suojareleitä varalaitteiksi erikoishintaan.
ABB Oy
Product Support
P.O.Box 666
FI-65101 VAASA, Finland
Phone: +358 10 22 11
Fax: +358 10 22 45228
Email : [email protected]
ABB Oy
Distribution Automation
P.O.Box 699
FI-65101 VAASA, Finland
Phone: +358 10 22 11
Fax: +358 10 22 41094
www.abb.com/substationautomation
Suosittelemme kiinnittämään erityistä huomiota verkon
kriittisimpien osien, kuten generaattorien ja muuntajien
suojaukseen. Generaattorien ja muuntajien suojauksessa
käytettävien laitteiden lukumäärä on yleensä pieni
verrattuna verkon muiden osien suojauksessa käytettäviin
laitteisiin. Tämä saattaa johtaa siihen, että mahdollisessa
vikatilanteessa varalaitetta ei ole saatavilla.
Erikoishinnoittelu on voimassa vuoden 2012 loppuun ja
suunnattu erityisesti J-sarjan suojareleille, jotka ovat
tarkoitettu generaattori- ja muuntajasuojaussovelluksiin:
-
SPAX 1G5 J3
SPAY 2G5 J3
SPAP 1G5 J3
SPAZ 3A5 J6
SPAD 3G5 J6
SPAD 3A5 J6
Suosittelemme kysymään tarjousta myös muista J-sarjan
suojareleistä varalaitekäyttöön, sekä tutustumaan laitteiden
ikääntymiseen liittyvien riskien hallintaan ennakkohuoltokonseptiamme hyödyntäen.
Lisätietoja lähimmältä ABB edustajaltasi.