artikkeli (Memo 3-2015) - Suomen Dementiayhdistys ry

Transcription

artikkeli (Memo 3-2015) - Suomen Dementiayhdistys ry
Mukeva-projekti
tijoina toimivat neurologian erikoislääkäri
suosituksen mukaisesti. Tutkimustulokset
Pohjois-Pohjanmaan alueella järjestettiin
Veli Tuomivaara Oulusta ja muistihoitaja,
käytiin läpi neurologin kanssa, minkä pe-
vuosina 2013–2014 Suomen Dementiayh-
sairaanhoitaja Päivi Niemelä Haapajärveltä.
rusteella diagnoosi tehtiin. Henkilöstö sai
distys ry:n hallinnoima MuKeva-projekti.
Projektin pääpaino oli kehitysvamma-
koulutusta toimintakyvyn ja päivittäisten
Osatoteuttajana toimi Oulun seudun am-
huollon henkilöstön ja muistihoitajien kou-
taitojen huomioimisesta ja kirjaamisesta
mattikorkeakoulu. Projektin rahoittajina oli
lutuksessa. Projektin aikana myös tutkit-
sekä hyvistä hoitokäytännöistä. Henkilös-
kehitysvammaisella
henkilöllä
Euroopan sosiaalirahasto ja tuen myöntä-
tiin 37 kehitysvammaista henkilöä, joiden
tön ammattitaitoa vahvistettiin.
jänä oli Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
toimintakyky oli heikentynyt selittämättö-
Osarahoittajina ja projektin toiminta-alu-
mästi tai joilla oli suurentunut riski sairas-
ja lääkäri tapasivat tutkimusasiakkaita,
eena olivat Oulunkaaren kuntayhtymä,
tua muistisairauteen.
heidän ohjaajiaan ja lähiomaisiaan noin
– MuKeva –projekti henkilöstön ammattitaitoa kehittämässä
Lisäksi osarahoittajina ja yhteistyökump-
Projektin kulku
paneina olivat Kehitysvammaisten Palve-
Alkukartoituksen
projektijohtaja
henkilö tarvitsee. Toimintakykyä seurattiin
lusäätiö ja Suomen Dementiayhdistys ry.
tapasi päivätoimintakeskusten ja asumis-
myös ADL-haastattelun (Activities of Daily
Muistisairaus
päivi jääskeläinen
sälsi myös suosituksia palveluista, joita
aikana
Projekti sai alkunsa kehitysvamma-
yksiköiden henkilöstöä ja kartoitti heidän
Living) avulla. Seurantakäynnillä tutkitta-
huollon henkilöstön ja muistihoitajien tar-
koulutustarpeensa. Lisäksi projektijohtaja
van ohjaaja ja omaiset saivat myös tietoa
peista saada tietoa kehitysvammaisten
tapasi kaikki tutkimusasiakkaat, joille teh-
tutkittavan terveydentilasta ja muistisai-
ikääntymisestä, muistisairauksien oirei-
tiin toimintakyvyn kuvaus TOIMI-menetel-
raudesta sekä siihen liittyvistä oireista.
den tunnistamisesta, diagnosoinnista ja
mällä ja muistikysely.
Henkilöstölle järjestettiin koulutusta hy-
hoidosta. Projektijohtajana toimi kehitys-
Tutkimusvaiheessa lääkäri tapasi kaik-
vistä hoitokäytännöistä, MAPA (Manage-
vammaisten ohjaaja Päivi Jääskeläinen
ki tutkimusasiakkaat kotipaikkakuntiensa
ment of Actual or Potential Aggression)-
Pyhäjärveltä (Kaislarannan palvelukodin
terveyskeskuksissa.
tutkimus
koulutus sekä koulutusta liikunnan ja
Teksti Minna Mikkola, LL, yleislääketieteen erikoislääkäri, Ppky Selänteen
johtaja, KVPS Tukena Oy) ja tutkimuslääkä-
ja
laboratoriokokeineen
ravinnon merkityksestä muistisairauksien
Haapajärven terveyskeskus Kuva Shutterstock, Oma kuva-albumi
rinä yleislääketieteen erikoislääkäri Minna
ja pään kuvantamistutkimuksineen suo-
ehkäisyssä ja hoidossa, ja siitä, kuinka tu-
Mikkola Haapajärveltä. Lisäksi asiantun-
ritettiin Muistisairauksien Käypä hoito-
kea toimintakyvyn säilymistä.
K
ehitysvammaisten henki-
minnoista suoriutumisessa alkaa tulla
löiden elinikä on noussut
ongelmia, saattaa se olla merkki alkavasta
huomattavasti viimeisten
muistisairaudesta. Muistisairauden oireita
vuosikymmenien aikana,
ovat unohtelu, eristäytyminen, ärtynei-
ja he sairastavat saman-
syys, energisyyden väheneminen ja aiemmin opittujen taitojen unohtaminen.
Usein
muukin väestö. Kehitysvammaisilla henki-
kehitysvammaisia
hoitavien
ALKUKARTOITUS
jatkoselvittelyt
Kliininen
TUTKIMUSVAIHE
TUTKIMUSHENKILÖIDEN
KLIININEN TUTKIMUS
VALINTA
DIAGNOSOINTI
HOITO JA SEURANTA
HOITO JA KUNTOUTUS
TOIMINTAKYVYN
ARVIOINTI
löillä on suurentunut riski sairastua muis-
henkilöiden on vaikea arvioida, johtuuko
tisairauksiin. Noin puolet Down-henkilöistä
toimintakyvyn lasku ja/tai käytösoireet
sairastuu Alzheimerin tautiin elämänsä
mahdollisesti henkilön kehitysvammaisuu-
aikana. Myös muilla kehitysvammaisilla
desta vai onko taustalla jokin elämäntilan-
HENKILÖSTÖN
TOIMINTAKYVYN
KOULUTUSTA
henkilöillä on arvioitu muistisairauksien
teeseen liittyvä muutos, jokin sairaustila
OSAAMISEN ARVIOINTI
ARVIOIMISESTA,
TOIMINTAKYVYN
olevan vanhemmalla iällä jopa yleisempiä
tai etenevä muistisairaus. Muistisairauden
KOULUTUSTA
KIRJAAMISESTA,
TUKEMISESTA,
kuin muussa väestössä. Riskitekijöitä ovat
tuomat haasteet saattavat tulla yllättäen ja
MUISTISAIRAUKSISTA
HYVISTÄ
RAVINNOSTA JA
mm. vähäinen fyysinen ja henkinen aktivi-
aiheuttaa hämmennystä ja epätietoisuutta
JA KEHITYS-
KÄYTÄNNÖISTÄ
LIIKUNNASTA, MAPA
teetti ja lihavuus sekä toisaalta aliravitse-
lähihenkilöiden parissa. Toimintakyvyn las-
VAMMAISUUDESTA
AMMATTITAIDON
mus, liitännäisvammat ja -sairaudet sekä
ku ja mahdolliset käytösoireet aiheuttavat
monilääkehoito.
lisähaasteita myös muulle hoidolle ja kuntoutukselle.
mintakyky heikkenee ja päivittäisistä toi-
//
kilöille tehtiin hoitosuunnitelma, joka si-
kunta, peruspalvelukuntayhtymä Selänne.
Kun kehitysvammaisen henkilön toi-
14 Memo 3 • 2015
projektijohtaja
kolmen kuukauden välein. Tutkimushen-
sosiaali-ja terveyspiiri Helmi, Pyhännän
laisia ikääntymiseen liittyviä sairauksia kuin
Minna Mikkola
Seurantavaiheessa
Muistisairaiden ihmisten hyvinvoinnista vastaavien ammattilehti
KOULUTUSTA
VAHVISTAMINEN
3–6/2013
Projektin kulku (tekijä: Päivi Jääskeläinen)
6–12/2013
1–11/2014
Suomen muistiasiantuntijat // Memo 3 • 2015 15
Kirjallisuutta
Muistisairauksien diagnostiikka ja lääkehoito
(online). Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkä-
Projektin loppuraportti on luettavissa Suomen
Dementiayhdistys ry:n sivuilta
www.suomendemy.fi.
riseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen
Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki:
Havaintoja
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2010 (viitattu
Henkilöstö oli hyvin motivoitunut kou-
testiä käyttäen voidaan havaita mahdolli-
2.9.2015). Saatavilla Internetissä: www.käypähoito.fi
lutuksiin ja kuntouttavaan hoitotyöhön.
set muutokset kognitiivisissa toiminnoissa.
Henkilöstö oppi ymmärtämään projektin
Tässä projektissa ei ollut aikaa tai mah-
aikana paremmin muistisairauksien oireita
dollisuutta kehittää mitään uutta testiä
ja myös projektiin kuulumattomia kehitys-
kehitysvammaisten
vammaisia henkilöitä oli ohjattu tutkimuk-
sairauksien arviointiin, mutta CERAD:n ja
seen muistisairausepäilyn vuoksi.
MMSE:n tekeminen soveltaen onnistui
Downin oireyhtymä (online). Käypä hoito
-suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja
Suomen Kehitysvammalääkärit - Finlands läkare för
utvecklingsstörda ry:n asettama työryhmä. Helsinki:
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2010 (viitattu
henkilöiden
muisti-
Neurologin konsultaation perusteella
henkilöille, joilla oli lievä tai keskivaikea
19:lla tutkituista henkilöistä diagnosoitiin
kehitysvammaisuus. Myös ADL-haastat-
etenevä muistisairaus, nuorin heistä oli
telu osoittautui käyttökelpoiseksi mene-
33-vuotias Down-henkilö.
Yhtä lukuun
telmäksi toimintakyvyn ja hoidon tehon
ottamatta kaikille aloitettiin muistisairaus-
arvioimiseksi. Se ei kuitenkaan antanut in-
tyvä Down-henkilö saa hyvää hoitoa kotikunnassaan.
lääke, yleisimmin asetyylikoliiniesteraasin
formaatiota esim. käytösoireista. Muistisai-
Suomen Lääkärilehti 2013;15:1008–1111.
estäjä, ensisijaisesti donepetsiili, lisäksi
rauksien lääkehoidosta vaikutti osalla tutki-
memantiini aloitettiin kahdelle henkilölle,
tuista olevan selvästi hyötyä toimintakyvyn
joilla dementiaoireisto arvioitiin edenneen
säilymisen ja parantumisen kannalta, mut-
keskivaikea- tai vaikea-asteiseksi. Lisäksi
ta projektin lyhyen keston vuoksi pitem-
10 henkilöllä todettiin jokin muu kognitiivi-
piaikaisia johtopäätöksiä on vaikea tehdä.
Strydom A, Chan T, King M, Hassiotis A, Li-
sen taitojen heikentymistä aiheuttava syy
Kuitenkin lääkehoitoa kannattaa kokeilla.
vingston G. Incidence of dementia in older adults
(foolihapon vajaus, B12-vitamiinin vajaus,
with intellectual disabilities. Research in Develop-
hypotyreoosi, depressio, huono kuulo), jota
ja toimintakyvyn muutoksia arvioitaessa
hoidettiin projektin kuluessa.
korostuu lähihenkilön, joko omaisen tai
2.9.2015). Saatavilla Internetissä: www.käypähoito.fi
Mölsä P. Kehitysvammaisen dementia. Suomen
Lääkärilehti 2001;13:1495–1497.
Arvio M, Ajasto M, Koskinen J, Louhiala L. Ikään-
Arvio M. Muistisairaudet. Kirjassa: Arvio M.,
Aaltonen S. Kehitysvammainen potilaana. Helsinki:
Duodecim, 125–127, 2012.
mental Disabilities 2013;34:1881–1885.
Lin L-P, Hsu S-W, Hsia Y-C, Wu C-L, Chu C, Lin J-L.
Association of early-onset dementia with activities
of daily living (ADL) in middle-aged adults with intellectual disabilities: The caregiver’s perspective. Rese-
The National Task Group on Intellectual Disabilities
henkilön
voinnin
Yksilöllisesti suunnitellut toimenpiteet
ohjaajan, pitkäaikainen suhde kehitysvam-
lisäsivät tutkimusasiakkaiden toimintaky-
maiseen henkilöön ja sitä kautta tuleva
kyä. Myös lääkehoidosta oli osalle tutki-
kokemus. Kehitysvammaisten henkilöiden
tuista hyötyä.
terveyden seurannassa korostuu myös
arch in Developmental Disabilities 2014;35:626–631.
Moran J, Rafii M, Keller S, Singh B, Janicki M.
Kehitysvammaisen
omalääkärin ja säännöllisten terveystarkastusten merkitys.
Pohdinta
Projektin aikana ja sen jälkeen tulleiden
MuKeva -projektin kaltaiselle käytännön-
yhteydenottojen perusteella tarvetta näyt-
dations for the Evaluation and Management of
läheiselle projektille oli selvästi tarvetta.
tää olevan kehitysvammaisten henkilöiden
Dementia in Adults With Intellectual Disabilities. Mayo
Kehitysvammaisten henkilöiden muistisai-
muistisairauksia koskevaan koulutukseen
Clin Proc. 2013; 88(8): 831–840.
rauksien selvittely on haastavaa mm. sen
sekä kehitysvammahuollon että tervey-
vuoksi, että heterogeenisestä kehitysta-
denhuollon henkilöstön parissa. Etenevän
sosta johtuen kehitysvammaisille henkilöil-
muistisairauden
le ei ole olemassa erityistä seulontatestiä
ja hyvä hoito mahdollistavat myös kehi-
disease in group homes. Journal of Intellectual
kognitiivisten taitojen selvittämiseen. Kai-
tysvammaisen
Disability Research 2014;58(6):521–533.
kille kehitysvammaisille henkilöille olisi tär-
säilymisen
keää tehdä jokin kognitiivinen testi 25–30
parantaa elämänlaatua. Samalla hoidon
vuoden iässä eli heidän parhaassa kehitys-
suunnitelmallisuus paranee ja henkilöstön
vaiheessaan, jotta kognitiivinen lähtötaso
epävarmuus vähenee.
and Dementia Practices Consensus Recommen-
Iacono T, Bigby C, Carling-Jenkins R, Torr J. Taking each day as it comes: staff experiences of supporting people with Down syndrome and Alzheimer’s
Krinsky-McHale S, Silverman W. Dementia and
mild cognitive impairment in adults with intellectual
disability: Issues of diagnosis. Developmental Disabilities Research Reviews 2013;18:31–42.
16 Memo 3 • 2015
//
saataisiin selville ja myöhemmin samaa
Muistisairaiden ihmisten hyvinvoinnista vastaavien ammattilehti
varhainen
henkilön
toteaminen
toimintakyvyn
mahdollisimman pitkään ja