Iho muistaa aurinkovauriot

Transcription

Iho muistaa aurinkovauriot
Iho muistaa
aurinkovauriot
Auringon ultraviolettisäteily aiheuttaa iholla näkyviä muutoksia, kuten ruskettumista, palamista, valoihottumaa, luomien muutoksia, ihon vanhenemista ja ihon
kasvaimia. Lisäksi aurinko vaikuttaa D-vitamiinin esiasteen muodostuminen ihon
rakenteissa.
TEKSTI: SIRPA PAJUNEN KUVAT: RAIMO SUHONEN
A
urinko vaikuttaa suotuisasti muun muassa
atooppiseen ihottumaan
ja psoriasikseen, jolloin
aurinkoa voidaan käyttää ihon hoidossa. Toisaalta esimerkiksi monimuotoista valoihottumaa sairastaville jo kevään ensimmäiset säteet
aiheuttavat kutisevan ihottuman
valolle alttiilla alueilla. Lisäksi on
ihosairauksia, joissa auringon valon haittavaikutukset saattavat vaikeuttaa elämää suuresti, ja huolellinen auringolta suojautuminen on
välttämätöntä.
Iho muistaa
Omaa ihoa kannattaa tarkkailla,
koska ajoissa havaittu ihomuutos
voidaan hoitaa helpommin ja parantuminen on todennäköisempää.
Suurin osa ihosyövistä, jopa 95
prosenttia on seurausta auringon
säteilylle altistumisesta. Noin 25
prosenttia aurinkoaltistuksesta saadaan jo 19 ikävuoteen mennessä.
Okasolusyöpä.
30
Yleisin ihosyövistä on tyvisolusyöpä, jonka syntyyn oleellisesti vaikuttaa elämän aikana saatu aurinkoaltistus. Suomessa on arveltu olevan jopa 14 000 tapausta
vuosittain. Iholle kehittyy ehytpintainen tai haavautuva kasvain valoalueilla (pää, ylävartalo, kädenselät). Kasvain kehittyy hitaasti ja on
tavallinen vasta yli 50-vuotiailla.
Okasolusyöpä on ihon pintaepiteelin keratinosyyttisolujen pahanlaatuinen kasvain. Vuosittain Suomessa todetaan lähes 1 500 tapausta. Tämäkin syöpätyyppi esiintyy
valoalueilla, tyypillisesti myös huulten alueella. Joskus se ilmaantuu
krooniseen haavaan. Potilaat ovat
usein iäkkäitä. Kasvaimen koko
vaihtelee alle senttimetrin kokoisesta kookkaisiin useiden senttimetrien läpimittaisiin tuumoreihin.
Aktiini eli aurinkokeratoosi on
okasolusyövän esiaste, joka esiintyy
tyypillisesti valoalueilla punaisina
vaihtelevan kokoisina hilseläiskinä.
Vuosittain Suomessa todetaan
Melanooma.
2 | 2015
noin 1 300 uutta melanoomaa, joka on ihon pigmenttiä muodostavien solujen, melanosyyttien syöpä.
Riskitekijöinä ovat toistuvat palamiset, varsinkin lapsena ja nuoruusiällä sekä vaalea, pisamainen helposti palava iho. Melanooma syntyy
yleensä terveelle iholle uutena pigmenttimuutoksena, jonka läpimitta
on yleensä yli 6 milliä. Tyypillinen
muutos on värivaihtelu ja epätarkat
reunat, haavautuminen on myös
mahdollista. Melanooma voi syntyä
myös esim. kynnen alle tai limakalvolle, josta sitä on vaikea havaita.
Rasvasyylä eli rasvaluomi on
erittäin yleinen ihon kasvain ja sitä epäillään usein pahanlaatuiseksi. Taipumus rasvaluomiin on perinnöllistä, ja ne ovat hyvänlaatuisia, eivätkä yleensä muutu pahanlaatuisiksi.
Kun aikuiselle tulee uusi luomi
tai iholla on parantumaton haava
tai karhea läiskä, ja aina, kun on
epätietoinen ihomuutoksesta, on
syytä käydä lääkärillä. Ihokasvai-
Tyvisolusyöpä.
met ovat tyypillisimpiä yli 50-vuotiailla. Iho muistaa aurinkovauriot, ja vahingot saattavat tulla esiin
vasta vuosikymmenten päästä.
Ihon suojaaminen auringolta
Auringolta suojaudutaan sopivalla
vaatetuksella, suojavoiteilla ja aurinkolaseilla. Turvallinen auringossa olo alkaa oman ihotyypin tunnistamisesta.
Aurinkosuojavoide valitaan käyttötarkoituksen ja oman ihotyypin mukaan. Suojavoide levitetään iholle
noin puoli tuntia ennen aurinkoon
menoa. Voidetta levitetään runsaasti ja lisätään auringonoton aikana.
Aurinkosuojavoiteet, myös vedenkestävät, huuhtoutuvat iholta uitaessa.
Suojavoiteen tärkeät tiedot ovat
UVB- ja UVA-kertoimet. Pakkauksessa ilmoitetaan numeroin ja sanoin voiteen palamissuojakerroin,
joka suojaa auringon polttavilta eli
UVB-säteiden vaikutukselta.
Suojakertoimella ilmoitetaan,
kuinka monta kertaa kauemmin aurinkovoiteella voideltu iho kestää
aurinkoa palamatta verrattuna täysin suojaamattomaan ihoon. Hyvä
valinta on vähintään keskitason aurinkosuojalla varustettu tuote.
Lierihattu suojaa kasvoja ja hartioita. Näitä alueita ei kannata jättää koskaan ilman suojausta. Ohuen ihon alueet sietävät huonommin
auringon säteilyä ja palavat herkemmin. Aurinkolasit suojaavat silmiä.
Rasvaluomi.
Puuvillaiset vaatteet antavat
noin kuusinkertaisen suojan auringolta, ja tummat tiukkakuosiset keinokuidut vielä suuremman. Märkä
vaate suojaa vähemmän kuin kuiva. UV-suojilla varustetut vaatteet
ovat varma valinta voimakkaaseen
paahteeseen.
Myös kustannustekijä
Suojautumisen tarve saattaa haitata arkipäivää ja tuoda kustannuksia, varsinkin ihosairauksissa, joissa huolellinen auringolta suojau-
tuminen on välttämätöntä. Aurinkosuojavaatteet, ikkunoiden suojakalvot ja aurinkosuojarasvat tuovat
helposti loven kukkaroon.
Vammaispalvelun tuki voi olla
mahdollinen korvaamaan myös valolta suojautumisen tarpeisiin tapauksissa, joissa valon aiheuttama
haitta on suuri ja vaikuttaa toimintakykyyn. Aurinkosuojavoiteet, –kalvot ja –vaatteet aiheuttavat erityiskustannuksia, jotka voivat oikeuttaa
korotettuun vammaistukeen. On hyvä, jos lääkäri on todennut suojien
käytön välttämättömyyden. 
Auringon säteily
Suurin osa auringon säteilystä on näkyvää valoa ja lämpö- eli infrapunasäteilyä.
Vain noin viisi prosenttia on UV-säteilyä, josta UVA muodostaa noin 90 prosenttia ja UVB noin viisi prosenttia. Loput UV-säteilystä on UVC-säteilyä, joka suodattuu kokonaan pois ilmakehän
yläkerroksissa.
UVB-säteily on lyhytaaltoista ja se
imeytyy suurimmaksi osaksi vain ihon
pintakerrokseen. UVB-säteily on niin
sanottu täydellinen karsinogeeni eli se
aiheuttaa syöpää. UVA-säteily on pidempiaaltoista ja se tunkeutuu syvemmälle ihon kerroksiin. Se aiheuttaa
muun muassa vanhenemismuutoksia
ja on myös karsinogeeni.
Auringon vaikutusta lisäävät ympä-
ristötekijät, kuten vesi, hiekka, lumi ja
jää. Esimerkiksi lumi voi heijastaa 80
prosenttia UV-säteistä. Vesi läpäisee
auringon säteitä ja varsinkin pintavedessä uitaessa iho palaa helposti.
Pilviselläkin säällä iho voi palaa.
Ohut pilvikerros läpäisee noin 90 prosenttia auringon säteilystä. Ihoa viilentävä tuuli saattaa antaa väärän tunteen auringon vaikutuksesta.
Auringonvalon määrä on suurimmillaan keskipäivän molemmin puolin. Ilmatieteen laitoksen ilmoittaman UVindeksin ollessa kolme on syytä suojautua auringon säteilyltä. UV-indeksi
ilmoittaa yhdellä luvulla auringon haitallisen säteilyn. 
2 | 2015
31