Vuosikatsaus 2014 - Turku Science Park

Transcription

Vuosikatsaus 2014 - Turku Science Park
2 | Turku Science Park Oy Vuosikatsaus 2014
Turku Science Park Oy Vuosikatsaus 2014 | 3
TURKU SCIENCE PARK OY
VAUHDITTAA
INNOVATIIVISTA KASVUA
TOIMITUSJOHTAJAN
KATSAUS
Taloudellisesti haastavat ajat jatkuivat vuonna
2014 niin maailmalla kuin Suomessakin. Kehitys on ollut osin kahtiajakoista. Euroopassa
osa kansantalouksista on löytämässä kasvuuransa, mutta mantereen reuna-alueilla kehitys on ollut hitaampaa tai jopa päinvastaista
– kuten Suomessa.
Kansallisella tasolla julkisen talouden kestävyysvaje alkaa jo vaikuttaa myös yrityksille tarjottavien palvelujen ja rahoitusmahdollisuuksien heikkenemisenä. Valtion toimien johdosta
kunnallisten yritys- ja innovaatiopalvelujen rooli
korostuu entisestään. Valitettavasti vain kuntatalouden tilanne kärsii samasta kestävyysvajeesta, eikä päätöksenteossa ole aina helppoa pitää katsetta tulevaisuudessa nykyisten
ongelmien painaessa päälle.
Turku Science Park Oy:n tehtävä nivoutuu yritysten hyvinvointiin. Innovatiiviset, menestyvät ja työllistävät yritykset ovat Turun talousalueen menestyksen moottori, sillä
ilman osaamista, työpaikkoja ja voittoa tuottavia yrityksiä
ei ole muutakaan hyvinvointia.
käynnistyville kuin jo toimiville, kasvuhakuisille yrityksille. Palvelemme kaikkia korkeaan osaamiseen perustuvia aloja, mutta painopistealojamme ovat bioteknologia
(BioTurku® - life science), tieto- ja viestintäteknologia (ict)
sekä kemia- ja cleantech-toimialat.
Korkean osaamistason liiketoiminta edellyttää yliopistojen
ja korkeakoulujen, yritysten sekä julkisen sektorin tiivistä
yhteistyötä. Turun kaupungin omistamana elinkeinopoliittisena yhtiönä Turku Science Park Oy toimii strategisena kumppanina yliopistoille, korkeakouluille sekä niin
Turku Science Park Oy on riippumaton ja puolueeton
asiantuntijayritys, joka on edistänyt korkeaan osaamiseen
perustuvaa pk-yritysten liiketoimintaa yli neljännesvuosisadan ajan. Palvelumme ovat asiakkaalle pääsääntöisesti
maksuttomia.
Painopistealojamme ovat bioteknologia
(BioTurku® - life science), tieto- ja
viestintäteknologia (ict) sekä kemia- ja
cleantech-toimialat
Turussa tilanteeseen on herätty ja päätetty
yhteistuumin vastata pienenevien resurssien
ongelmaan yhteistyöllä. Tilanteen parantamiseksi Turun kaupunki, Turku Science Park
Oy ja turkulaiset korkeakoulut allekirjoittivat
kesällä innovaatiosopimuksen, jonka myötä
toimintoja tullaan kehittämään entistä laajemmassa yhteistyössä. Tavoitteena on saavuttaa
säästöjä, mutta kuitenkin ensisijaisesti parantaa olemassa olevaa palvelutarjontaa ja näin
lisätä paikallisia onnistumisia. Sopimukseen
sisältyy niin toiminnallista yhteistyötä kuin
allekirjoittajatahojen soveltuvien toimijoiden
sijoittumisia samoihin tiloihin.
TScP on valmistellut laajan yritysjoukon kanssa
uutta, pääosin kiertotalouteen pohjautuvaa
kemian alan yrityskeskittymää. Eri yritysten ja
toimijatahojen yhteistyöhön perustuva yrityspuisto sijoittuu Raisio Oyj:n tehdasalueelle
ja on saanut nimekseen Smart Chemistry
Park. Kun mukana ovat vahvasti myös paikalliset korkeakoulut, on toiminta oivallinen
esimerkki ns. Triple Helix -mallin tarjoamista
mahdollisuuksista pienemmässäkin mittakaavassa. Toimintamalli ja sen kehittäminen on
saanut runsaasti myös kansallista huomiota.
Tästä syystä muun muassa Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra rahoittaa toiminnan
käynnistymistä.
Euroopan unionin uuden ohjelmakauden
myötä alkoi myös uusi rahoituskausi. Tämä
on tarkoittanut uusia mahdollisuuksia, joihin
myös TScP on vahvasti tarttunut. Kasvua hakevien yritysten auttamiseen tähtäävässä Enterprice Europe Network -toiminnassa haettiin
uusia konsortioita toiminnon toteuttamiseen
eri maissa. Suomen konsortio muodostui Finprosta, Helsingin seudun kauppakamarista ja
TScP:stä. Tämän roolin myötä TScP haki ja sai
vastuulleen myös EU:n uuden pk-instrumentista rahoitusta saaneiden yritysten neuvonnan
Suomessa. Molemmissa hankkeissa roolimme
on kansallinen ja laajentaa siten yhtiömme toiminnallista aluetta aiemmasta.
Yritystoiminnassa korostunut kasvuhakuisuus
on otettu huomioon myös yhtiömme sisäisessä kehittämisessä. Toteutimme kesällä
organisaatiouudistuksen, jossa vanhasta toimialajakoon perustuvasta mallista siirryttiin
yritysten elinkaareen pohjautuvaan malliin.
Näin voimme omalta osaltamme näyttää esimerkkiä ja olla tarjoamassa eri toimialojen
yhteistyöhön tähtääviä operaatioita. Merkittävimmät uudet innovaatiot kun näyttäisivät
usein syntyvän juuri toimialojen rajapinnoilla.
Rikumatti Levomäki
Turku Science Park Oy:n toimitusjohtaja
4 | Turku Science Park Oy Vuosikatsaus 2014
Turku Science Park Oy Vuosikatsaus 2014 | 5
HALLITUKSEN
TOIMINTAKERTOMUS
Yhtiökokouksessa nimettyyn hallitukseen kuuluivat Pekka Sundman (puheenjohtaja), Seppo
Lehtinen, Riitta Koskimies, Jorma Mattinen,
Aleksi Randell, Matti Rihko, Jukka Rinnevaara
ja Kalervo Väänänen. Hallituksen sihteerinä on
toiminut Tuomas Heikkinen.
INNOVATIIVISEN
KASVUN VUOSI 2014
toimitiloihin, minkä myötä yhteistoimintaa voidaan edelleen merkittävästi lisätä.
Yhtiön toimitusjohtajana oli Rikumatti
Levomäki.
Kaupungin ulkopuolisen rahoituspohjan laajentamistavoitteeseen liittyy epävarmuutta,
johon vaikuttaa muun muassa saatavilla olevan rahoituksen määrä. Epävarman globaalin
taloudellisen tilanteen myötä myös sijoitusriski
on korostunut, ja viime aikoina myös merkittävästi realisoitunut. Suhteutettuna kokonaisuuteen, ei näitä riskejä kuitenkaan nähdä
kovin merkittävinä.
ARVIO TOIMINNAN
MERKITTÄVIMMISTÄ RISKEISTÄ JA
EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ
Strategiatyön yhteydessä TScP on arvioinut
toimintansa laajuuteen ja rakenteeseen liittyviä riskejä ja epävarmuustekijöitä sekä muita
toiminnan kehittymiseen vaikuttavia seikkoja.
TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
Uuden turkulaisen yritys- ja innovaatiopalvelukokonaisuuden toteuttaminen jatkuu tulevien
vuosien aikana. Alkuvaiheen yrityskehitystoiminta saa omat toimitilansa syksyllä 2015 ja
siirtyy näin aivan uudelle tasolle. Vuoden 2016
alussa yrityspalvelutoimijat muuttavat yhteisiin
HALLITUKSEN OSINKOEHDOTUS
Tilikauden tappio oli 186.807,21 euroa. Hallitus esittää, että osinkoa ei jaeta.
Lisää uutisia: www.turkusciencepark.com/fi/spark-uutiset
Ulkoisen rahoituksen saantiin väliaikaisesti
liittyneet rajoitteet ovat poistumassa uusien
rahoituslähteiden avautuessa. Ulkoisen rahoituksen mahdollisuuksien myötä mahdollistuu
laadun kehittämisen lisäksi toiminnan volyymin kasvattaminen.
Muu rahoitus 2 %
Hankerahoitus
ELY-keskukselta 6 %
Hankerahoitus
EU:lta ja ESR:lta 8 %
Hankerahoitus Tekesiltä 4 %
TULOSLASKELMA
Liikevaihto
4 120 917,58 €
Materiaalit ja palvelut
666 905,54 €
Henkilöstökulut
2 001 319,64 €
Poistot ja arvonalentumiset
21 292,89 €
Liiketoiminnan muut kulut 1 083 336,83 €
Liikevoitto
354 000,70 €
Rahoitustuotot ja –kulut
540 807,91 €
Nettotulos
-186 807,21 €
TASE
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
Vaihtuvat vastaavat
Vastaavaa yhteensä
Vastattavaa
Oma pääoma
Vieras pääoma
Vastattavaa yhteensä
Baltic Sea Health Summit
kokosi Itämeren alueen
life science -toimijat
1 218 912,33 €
5 835 657,96 €
7 054 570,29 €
5 944 485,11 €
1 110 085,18 €
7 054 570,29 €
Palveluiden myynti 3 %
on johtavana bioalan klusterina otollinen paikka
huippukokoukselle.
– Turussa on ymmärretty menestyksekkään bioklusterin edellytykset: vahva yhteistyö perustutkimuksen,
sairaalan ja kaupallisten yritysten välillä. Tämän kaltainen vuorovaikutusta korostava ekosysteemi on avain
oikeastaan minkä tahansa klusterin menestykseen,
Bialojan sanoo.
Kansainvälinen verkostoituminen nähtiin menestyksekkään liiketoiminnan ja rahoituksen saamisen avaintekijänä. Ensimmäistä kertaa järjestetyssä Baltic Sea
Health Summitissa solmittiinkin uusia kumppanuussuhteita asiantuntijoiden partnerointitilaisuudessa.
Onnistuneesta tapahtumasta on tulossa Turussa
toistuva terveys- ja bioalan huippukokous.
Vuokratuotot yrityshautomosta 3 %
Rahoitus Turun kaupungilta 53 %
TURKU ICT WEEK 2014
Ennätysmäärä tilaisuuksia ja osallistujia
Turku Science Park Oy on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö. Toiminta perustuu elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja julkisen sektorin yhteisten kehityshankkeiden sekä Turun kaupungin antamien toimeksiantojen
toteuttamiseen.
Liikevaihdon jakautuminen kuvaa eri rahoituslähteiden
osuuksia vuoden 2014 toiminnassa.
1518
yksityistä sektoria
edustavaa henkilöä
Turku Science Park Oy:n
palveluja hyödynsi
korkeakouluja
edustanutta henkilöä
Turku Science Park Oy:n
palveluja hyödynsi
296
julkista sektoria
edustavaa henkilöä
Turku Science Park Oy:n
palveluja hyödynsi
431
yksityishenkilöksi
kirjattua henkilöä
Turku Science Park
Oy:ssä arvioitiin
42
uutta yritysideaa
Hankerahoitus Varsinais-Suomen
liitolta 4 %
Rahoitus Turun Seudun
Kehittämiskeskukselta 17 %
LIIKEVAIHDON
JAKAUTUMINEN
Turun Itämeripäivien yhteydessä järjestettiin kesäkuun alussa life science -aiheisiin keskittynyt Baltic
Sea Health Summit. Turku Science Parkin järjestämä
tapahtuma keräsi noin 150 osallistujaa Suomesta,
muista Pohjoismaista, Virosta ja Venäjältä.
Yksi seminaarin pääteemoista oli bioalan rahoituksen tulevaisuus, jota myös Euroopan johtava life
science -asiantuntija Siegfried Bialojan pohti puheenvuorossaan. Hän sanoi Euroopan kärsivän sijoittajarahan puutteesta, mikä ajaa innovaatiot Yhdysvaltoihin, jossa pörssilistautuminen on toimiva vaihtoehto
rahan saamiseksi.
Asiantuntijat kokivat Baltic Sea Health Summitin
arvokkaana tilaisuutena ajatustenvaihtoon ja verkostoitumiseen. Siegfried Bialojanin mielestä Turku
Turku Science Park Oy:n
palveluja hyödynsi
960
BIOTURKU®
Siegfried Bialojan oli yksi Baltic Sea Health Summitin
puhujista.
TULOSLASKELMA
JA TASE 2014
VUONNA
2014
Huhtikuussa kolmatta kertaa järjestetty Turku ICT Week saavutti
jälleen uuden osallistujaennätyksen. Yhteensä 15 erilaisesta tilaisuudesta koostunut viikko houkutteli lähinnä Turku Science Parkin
alueella pidettyihin tilaisuuksiin yli
1000 osallistujaa.
Turku ICT Week nostaa esiin varsinaissuomalaisia ict-alan toimijoita ja toimintaa. Tapahtuman
tilaisuudet ovat kaikille avoimia,
mutta tavoitteena on innostaa ja
inspiroida erityisesti opiskelijoita,
tutkijoita ja yrityksiä. Viikon koordinoinnista vastaa Turku Science
Park Oy ja yksittäisiä tapahtumia
on järjestämässä suuri joukko ictsektorin ja liike-elämän toimijoita.
Tapahtumien aihekirjo vaihteli terveydenhuollosta televisiotoimintaan ja peleistä teollisuuteen.
Turku ICT Week syntyi yhdistämään alueemme osaajia ja organi-
saatioita, ja viimeistään vuoden
2014 tapahtuma osoitti tavoitteessa
onnistutun. Järjestelyihin osallistuvien tahojen suuri määrä kertoo
lisäksi alan toimijoiden hyvästä
yhteistyöstä Turun seudulla.
Turku Science Park Oy:n
edustajat kävivät
80
Invest in
-neuvottelua
Turun seudulle
etabloitui
3 uutta
bio- ja ict-alan
yritystä
6 | Turku Science Park Oy Vuosikatsaus 2014
Turku Science Park Oy Vuosikatsaus 2014 | 7
LYHYESTI
Startup Journey, Boost Turku ry:n
kesän 2014 yrityskiihdytysohjelma,
vauhditti jälleen monen nuoren
ja opiskelijan yritysideaa. Kesän
aikana Startup Journeyyn osallistuneet 16 tiimiä hioivat ideoitaan,
joista parhaana palkittiin kesän
päätteeksi Kalevalasta vaikutteita
saaneen pelin kehittänyt FakeFish.
KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ
Islantilaisvieraita
lokakuussa
Islannin teollisuus-, kauppa- ja matkailuministeri Ragnheiður Elín Árnadóttir (toinen vas.) sekä suurlähettiläs
Kristín Aðalbjörg Árnadóttir tapasivat lokakuun alun
Turun vierailullaan myös Turku Science Park Oy:n
edustajat. Toimitusjohtaja Rikumatti Levomäki (toinen
oik.) ja BioTurun johtaja Tero Piispanen keskustelivat
vieraiden kanssa mahdollisuuksista lisätä yhteistyötä
suomalaisten ja islantilaisten bioalan yritysten välillä.
Turku olisi Suomen johtavana life science -keskittymänä islantilaisille luonteva yhteistyökaupunki.
Orion/Tomi Parkkonen
Lääkeannostelu- ja lääkekehitysyhtiö DelSiTech Oy sai keväällä
päätökseen rahoituskierroksen,
jonka aikana yhtiö keräsi merkittävän pääomasijoituksen kotimaisilta rahoittajilta. Tämän lisäksi
Tekes myönsi yhtiölle lähes miljoonan euron tuotekehitysrahoituksen. Koko rahoituskierroksen
suuruus oli lähes 1,7 miljoonaa
euroa. Lisärahoituksen avulla DelSiTech kiihdyttää yhtiön oman ns.
supergeneerisen lääketuotteen
kehitystä.
TURUN YRITYS- JA INNOVAATIOPALVELUT
Kohti uutta aikakautta
Turun kaupunki ja alueen korkeakoulujen innovaatiopalveluiden tuottajat sopivat kesällä yhteistyön tiivistämisestä. Turku Science Parkin alueelle keskitetään
asteittain koko Turun seutua palveleva, helposti saavutettava yritys- ja innovaatiopalvelujen keskittymä.
Viimeistään vuoden 2016 alussa Turun seudun yrityspalvelut tuotetaan yhden katon alla Turku Science
Parkissa sijaitsevassa ICT-talossa. Taloon muuttavat
Turku Science Park Oy:n lisäksi Turun Seudun Kehittämiskeskus, Turun seudun yrityspalvelupiste Potkuri
ja korkeakoulujen t&k-toimintoja, esimerkiksi Turun
yliopiston Brahea-keskus.
Uudelleenjärjestelyihin sisältyy myös uuden startup-yritysten kehitysympäristön perustaminen Turku
Science Parkin alueelle. ElektroCityyn syksyllä 2015
Kaksivuotinen Pelinrakentajahanke käynnistyi vuoden 2013
alussa ja sai syksyllä jatkoaikaa
vuoden 2015 maaliskuun loppuun.
Hankkeessa on luotu Game Turku
-nimen alle Turun pelialan keskittymä, joka on tehnyt tunnetuksi turkulaista peliosaamista ja
rakentanut alan toimijoiden välille
yhteistyötä. Hankkeen kahden
toimintavuoden aikana pelialan
yritysten määrä kasvoi 170 prosenttia ja niissä työskentelevän
henkilöstön määrä jopa 225 prosenttia. Turussa toimii nyt 25 erikokoista peliyritystä, jotka työllistävät 130 henkeä.
Lääkekehitysyhtiö Faron Pharmaceuticals Oy ja sen tutkimusyhteistyöverkosto ovat kehittäneet uuden lupaavan lääkehoidon
vakavan keuhkovamman parantamiseksi. Akuuttiin keuhkovammaan ja sen pitkittyneeseen
keuhkojen vajaatoimintatilana
tunnettuun ARDS:iin (acute respiratory distress syndrome) kuolee
noin kolmannes sairastuneista.
Tutkimuksissa lääke alensi kuolleisuuden todennäköisyyttä yli 80
prosenttia.
Innovaatiosopimuksen allekirjoittivat Turun ammattikorkeakoulun toimitusjohtaja Sami Savolainen (vas.), Turun yliopiston rehtori
Kalervo Väänänen, Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell, Åbo Akademin rehtori Jorma Mattinen ja Turku Science Park Oy:n
toimitusjohtaja Rikumatti Levomäki.
valmistuvat tilat yhdistävät Turku Science Park Oy:n
aloittavien yritysten palvelut, Humanistisen ammattikorkeakoulu Humakin luovien alojen hautomo Creven ja yrittäjähenkisten opiskelijoiden yhteisö Boost
Turku ry:n saman katon alle. SparkUp-nimen saanut
toimintojen kokonaisuus vauhdittaa alueen startuptoimintaa, lisää vetovoimaa ja edistää alueella syntyvien innovaatioiden kaupallistamista.
Lähtökohtana innovaatiosopimukselle on ollut asiakaslähtöisyys. Yrittäjien ja yritysten on tulevaisuudessa
nykyistä helpompaa löytää heille suunnatut palvelut.
Eri toimijoiden keskinäisen yhteistyön tiivistyminen
nopeuttaa palvelujen tarjoamista ja parantaa toimijoiden mahdollisuuksia vastata elinkeinoelämän
tarpeisiin.
DIAGNOSTIIKKA
Upcon on kahden
turkulaisyrityksen
taidonnäyte
Orionin Salon tehdas käynnistyi viime keväänä.
LÄÄKETEHTAAT
Orion investoi, Bayerin Mirena rikkoi ennätyksiä
Turkulaisen lääkekehityksen perinteikkäät johtotähdet,
suomalainen Orion ja saksalainen Bayer jatkavat sekä
kasvuaan että investointejaan.
Orionin uusi, pakkaus- ja logistiikkatoimintoihin
keskittynyt lääketehdas otettiin käyttöön Salossa maaliskuussa. Investointi toi Saloon yli 100 työpaikkaa.
Pakkaustoimintojen keskittäminen Saloon vapautti
samalla lisätilaa Orionin Turun ja Espoon tehtaiden
lääkevalmistukselle ja uusinvestoinneille.
Heinäkuussa valmistui myös Orionin Turun tehtaan laajennus. Orion valmistaa Turussa tabletteja,
voiteita ja syöpälääkkeitä. Tehtaalla työskentelee noin
700 orionilaista.
Bayerin Turun tehtaan ykköstuote hormoniehkäisin Mirena saavutti jälleen uuden myyntiennätyksen.
Tuoteperheen myynti nousi vuonna 2014 jo 819 miljoonaan euroon.
Kesäkuun alussa Orion ja Bayer kertoivat maailmanlaajuisesta yhteistyöstä, jolla Orionin eturauhassyövän
hoitoon tähtäävä lääkeaihio ODM-201 pyritään saattamaan valmiiksi ja markkinoille. Bayer kaupallistaa
androgeenireseptorin estäjän maailmanlaajuisesti ja
Orion vastaa tuotteen valmistuksesta.
Orionin tutkimus- ja kehitysjohtaja Reijo Salosen
mukaan uusi yhteistyömalli hyödyntää kaikkia osapuolia – niin Bayerin viime aikoina osoittamaa omistautumista uusien syöpähoitojen kehittämiseen kuin
Orionin työtä innovatiivisten lääkemolekyyien löytämisessä. Kolmas hyötyjä ovat eturauhassyöpäpotilaat,
joille yhteistyöllä uskotaan syntyvän elämänlaatuun
merkittävästi vaikuttava lääke.
Anne Kortela
Turkulaisia startup-yrityksiä ja
niille suunnattuja palveluita tehtiin tutuiksi toukokuussa. Turku
Science Park Oy, Boost Turku ry
ja luovien alojen yrityshautomo
Creve esittelivät silloin Vähätorin
SparkUp-viikolla innovatiivista
ja luovaa turkulaista startup-toimintaa. Yrityksistä viikolla olivat
mukana mm. Bhava Industries,
Rumilus Design, Julja Finland
sekä NaNi Design.
LYHYESTI
Turkulaisyritykset Labrox Oy ja Kaivogen Oy esittelivät
vuoden 2014 Medica-messuilla tuoreen Upcon-konseptinsa. Uusi levylukija tekee mahdolliseksi entistä
tarkemmat ja nopeammat merkkiainetestit nanopartikkeleiden avulla.
– Lukijalla pystyy analysoimaan näytteistä esimerkiksi sydänmerkkiaineen optisesti hyvin nopeasti ja
luotettavasti Kaivogenin tuottamien nanopartikkeleiden avulla, joten se soveltuu hyvin pikatesteihin.
Pyrimme siihen, että tuloksen voisi saada jo noin
kymmenessä minuutissa tai allekin, tuotekehitysyhtiö
Labroxin toimitusjohtaja Ida Erling kertoo.
Yrityshautomo Protomossa alkunsa saanut Labrox
on jo muutaman toimintavuoden jälkeen pääsemässä
omilleen. Vuonna 2014 yrityksen liikevaihto nousi jo
600 000 euroon.
Ida Erling esittelee uutta Upcon-lukijaa.
Forendo Pharma Oy on tehnyt
lisenssisopimuksen fispemifeenin
kehittämisestä ja kaupallistamisesta Yhdysvalloissa Apricus Biosciences Inc:n kanssa. Fispemifeeni
normalisoi matalaa testosteronipitoisuutta sekä tehoaa kokeellisissa tautimalleissa virtsavaivaan
ja krooniseen eturauhastulehdukseen. Lisenssisopimuksen yhteydessä Forendo sai 12,5 miljoonan dollarin etumaksun. Lisäksi
tavoitteiden toteutuessa Apricus
maksaa Forendolle myöhemmin
erilaisia etappimaksuja sekä kaupallisten tavoitteiden toteutuessa
rojalteja.
Yhtiö kertoi myös 12 miljoonan
euron lisärahoituksesta uuden
endometrioosin hoitoon käytettävän lääkeaineen kehitystyöhön. Aiempien osakkaiden ohella
rahoituskierrokseen osallistui myös
kaksi uutta osakasta, Novartis
Venture Fund ja MS Ventures.
Diagnostiikkayritys Abacus
Diagnostica Oy sai kesäkuussa
vuosittain Turussa vietettävän
Eurooppalaisen Yrittäjyyden Päivän Born Global -tunnustuksen.
Abacus on molekyylidiagnoosiyritys, joka on erikoistunut nopeaan
DNA-testaukseen. Vuonna 2009
yritys alkoi kehittää GenomEra
-teknologiaa infektiotautien
aiheuttajien tunnistamiseen ja
sai siihen yksityisen rahoituksen.
Vuonna 2011 yritys sai CE-IVD
-merkin ja aloitti kliinisen tuotteen
myynnin Euroopassa. Sen jälkeen
yrityksen liikevaihto on melkein
viisinkertaistunut ja tuloista 80
prosenttia tulee viennistä.
Diagnostiikkayhtiö ArcDia International Oy otti käyttöön uudet,
900 neliön tilat Turku Science
Parkissa sijaitsevassa Triviumkiinteistössä. Saman katon alla
toimivat nyt niin tuotekehitys,
tuotanto kuin markkinointikin.
Triviumin seitsemännessä kerroksessa ArcDia jatkaa mariPOC
-konseptin (testijärjestelmä hengitystieinfektioiden nopeaan diagnostiikkaan) ja analysaattorin
kehitystyötä. Vientiä on jo kymmeneen maahan ja rekisteröintivaihe on meneillään Kiinassa,
Venäjällä ja Japanissa.
8 | Turku Science Park Oy Vuosikatsaus 2014
Turku Science Park Oy Vuosikatsaus 2014 | 9
LYHYESTI
Abomics Oy avasi Geenitaltiopalvelun, johon voidaan tallettaa
geenitestien tuloksia. Testituloksia
voidaan hyödyntää oikean lääkkeen ja annostuksen määräämiseen. Sovellus yhdistää tieteellisten tutkimusten kautta saadun
tiedon ja sen tulkinnan ymmärrettävään muotoon: myös potilas ymmärtää, mitä on tutkittu ja
miksi. Geenitaltion kautta tiedot
ovat helposti ja turvallisesti potilaan itsensä ja hänen hoitoonsa
osallistuvien hyödynnettävissä.
Abomics julkisti myös Lääkkeenimobiilisovelluksen, jonka avulla
lääkkeet ja niiden annostus on
helppo kirjata, tallentaa ja ottaa
mukaan hoitotilanteisiin. Sovelluksesta on julkaistu Windows
Phone-, iPhone- ja Android-versiot.
Kaarinassa toimivan MetGen
Oy:n cleantech-osaaminen sai
tunnustusta joulukuussa. Lausannessa Sveitsissä pidetyssä palkintojenjakotilaisuudessa Global Cleantech Cluster Association (GCCA)
myönsi yritykselle tunnustuksen
teollisuusentsyymien kehittämiseen luodusta teknologiasta. MetGen voitti GCCA:n Later Stage
Award -palkinnon biopolttoaineet/
bioenergia-luokassa.
Turun yliopiston ja Tyksin yhteydessä toimiva Auria Biopankki
merkittiin Valviran biopankkirekisteriin maaliskuussa. Biopankkiin kerätään esimerkiksi kudos- ja
verinäytteitä ja tietoja tulevaisuudessa käynnistyviä tutkimus- ja
kehityshankkeita varten. Aurian
tutkimusalue kattaa erityisesti
verenkierto-, aineenvaihdunta-,
syöpä-, sekä neurologisten sairauksien tutkimusalueet. Auria
Biopankki lisää myös Turun houkuttelevuutta life science -alan
sijoittautumispaikkana.
Turkulaislähtöiset innovaatiot
olivat voittoisia jaettaessa Kemianteollisuuden vuoden 2014 Innovaatiopalkinnot. Palkituiksi tulivat
Orion Pharma Oy:n lääkehoito
Alzheimerin taudin oireisiin ja
PerkinElmer Oy:n kehittämä järjestelmä immuunipuutostaudin seulontaan vastasyntyneiltä.
Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinnon tarkoituksena on kannustaa yrityksissä, yliopistoissa
ja tutkimuslaitoksissa toimivia
tutkimus- ja tuotekehitysryhmiä
uusien kemiallisten tuotteiden ja
palveluiden luomiseen.
LYHYESTI
SMART CHEMISTRY PARK
Kemianalan pk-yrityksille
uudenlainen
kehitysympäristö
Paras Businesspolku -liikeideakilpailun voittajat: Vasemmalla MC Patch Teamin Jan-Erik Eriksson ja Mikael Bergelin, oikealla
mikrokontrollerin kehittäjätiimistä Lauri Koskinen ja Markus Hiienkari.
PARAS BUSINESSPOLKU
Uusi liikeideakilpailu palkitsi
haavanhoitojärjestelmän ja mikrokontrollerin
Syksyllä Turku Science Park Oy järjesti ensimmäisen
Paras Businesspolku -liikeideakilpailun. Turkulaisten
korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkijoille, tutkimusryhmille ja opettajille tarkoitetun kilpailun tavoitteena on löytää uusia, merkittävän kaupallisen potentiaalin omaavia ideoita, tuotteita tai palveluita sekä
edesauttaa uusien yritysten perustamista.
Parhaaksi liikeideaksi ja 20 000 euron rahapalkinnon saajaksi arvioitiin Åbo Akademin, Tampereen teknillisen yliopiston ja Aalto yliopiston tutkijoista koostuvan MCP Teamin idea ”MC-Patch – Microcurrent
Wound Mapping & Treatment System”. Kyseessä on
monitoiminnallinen haavanhoitojärjestelmä, joka on
tarkoitettu käytettäväksi vaikeasti paranevien kroonisten haavojen, ihosiirteiden sekä kirurgisten haavojen
stimulointiin ja seurantaan.
Raision tehdasalueen R&D Centerin vajaakäytössä olevat
laboratoriotilat palvelevat jatkossa Smart Chemistry Parkiin
sijoittuvia yrityksiä.
Innovatiiviset kaupungit- eli INKA-ohjelman alueellisen valmistelutyön yhteydessä kartoitettiin varsinaissuomalaisten kemianalan toimijoiden määrä ja
osaaminen. Samalla syntyi idea uudenlaisen kemianteknologian yrityskeskittymän perustamisesta. Ajatus
sai nopeasti tukea eri toimijoilta, ja jo vuoden 2014
alussa ryhdyttiin toimiin idean toteuttamiseksi. Turku
Science Park Oy:n johdolla ja tiiviissä vuorovaikutuksessa pk-yritysten kanssa käynnistettiin neuvottelut
Raisio Oyj:n tehdasalueella sijaitsevan tutkimus- ja
tuotekehityslaboratorion vuokraamisesta uudenlaiseksi innovaatioalustaksi.
Asiat etenivät nopeasti ja vuodenvaihteen 2014/15
aikoihin tiloista kirjoitettiin vuokrasopimus. Todenteolla toiminta käynnistyi ja ensimmäiset yritykset
asettuivat Smart Chemistry Parkiksi nimettyihin tiloihin vuoden 2015 alussa. Toiminta kyettiin käynnistämään lähinnä Sitralta saadun käynnistämisrahan,
Raision kaupungin avustuksen ja Turun kaupungin,
käytännössä Turku Science Park Oy:n, varaaman työpanoksen turvin.
Toiminnan jatkuvuus tarvitsee vuoden 2015 päätyttyä uutta rahoitusta, mikä yhdessä alueen markkinoinnin ja uusien alueelle sijoittujien löytämisen
kanssa muodostaa neutraalina fasilitaattorina toimivalle Turku Science Parkille tärkeän vastuun kuluvana vuonna.
Turku Science Park Oy ja Game Turku esittäytyivät Tiedemessuilla yhteisosastolla.
HEALTHBIO-VUOSISEMINAARI
BD:n Senior Vice President Ellen Strahlman ja Orion Oyj:n
lääketutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaava johtaja
Reijo Salonen.
HealthBIO 2014 -seminaari on bioalan tärkein vuotuinen kansallinen kokoontuminen. Elokuun lopulla
se houkutteli Turku Science Parkiin jälleen 200 alan
yritysten ja tutkimusorganisaatioiden edustajaa. Ajankohtaisten puheenvuorojen lisäksi tapahtuma on tärkeä yhteistyöverkostojen rakentamispaikka.
Turku Science Park Oy:n järjestämään seminaariin
toi oman lisänsä kansainvälinen Becton, Dickinson
& Co (BD), jonka Yhdysvalloista saapuneet edustajat
tapasivat vierailunsa yhteydessä myös useiden suomalaisten ja turkulaisten bioalan yritysten edustajia.
BD:tä kiinnostavat erityisesti diagnostiikan ja lääkeannostelun tuotteet, joihin liittyy mahdollisuus skaalautuvuuteen. Osaamisen ekosysteemit ja verkostot
ovat yhtiölle tärkeitä.
Turkulainen teknologiakonserni
Teleste täytti 60 vuotta v. 2014.
Olavi Ahosen perustama yritys on
erikoistunut laajakaistaisen kuvan
ja tietoliikenteen järjestelmiin ja
palveluihin. Yhtiö työllistää noin
1300 henkeä 20 eri maassa.
HyTest Oy valmistaa monoklonaalisia vasta-aineita sekä antigeenejä diagnostiikkateollisuuden raaka-aineiksi. Vuonna 2014
yhtiö vietti 20-vuotisjuhlavuottaan. Sen kunniaksi ja jakaakseen
osan menestyksestään eteenpäin
yhtiö lanseerasi HyTest Cardiac
Marker Award -palkinnon. 20 000
dollarin palkinnon sai englantilainen kliinisen kemian konsultti ja
sydänmerkkiaineiden professori
Paul Collinson.
Toinen palkittu on Turun yliopiston Technology Research Centerissä toimiva työryhmä, jonka liikeidea on
ultrapienen tehonkulutuksen mikrokontrolleri. Mikroprosessorien energiankulutusta pienentämällä se
mahdollistaa Internet of Things -ajattelun (suom.
teollinen internet, koneiden ja laitteiden älyratkaisut)
sekä ns. puettavan elektroniikan hyödyntämisen. Idean
jatkokehittelyyn tuomaristo myönsi 10 000 euroa.
Kilpailuun saapui hakemuksia yhteensä 24 ja
mukana oli liikeideoita kaikista turkulaisista korkeakouluista ja kattavasti eri aloilta. Kaikilla kilpailuun
osallistuneilla ideoilla on halutessaan mahdollisuus
hakeutua Turku Science Park Oy:n alkaville yrityksille
suunnattujen palveluiden pariin.
Amerikkalaisyhtiö etsi yhteistyökumppaneita Turusta
Terveys- ja hyvinvointisektorin
teknologiakysymyksiin keskittyvä
Monitori-seminaari järjestettiin
vuonna 2014 jo 10. kerran. Järjestelyissä yhteistyötä ovat viime
vuosina tehneet Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Turun
ammattikorkeakoulun Liiketalous,
ict ja bioalat sekä Turku Science
Park Oy. Tilaisuuksista on muodostunut paikka keskusteluille,
joissa ajatuksiaan tuovat esiin
niin akateemiset yhteisöt, palvelujen tuottajat ja ostajat, teknologiayritykset kuin alan yhdistykset. Tärkeää on ollut tarkastella
aihepiiriä laajasti myös potilaiden
ja hoitohenkilöstön näkökulmat
huomioiden.
VIESTINTÄ & MARKKINOINTI
Turku Science Park Oy
näkyvästi esillä
Turun Tiedemessuilla
Turku Science Park Oy oli mukana lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa järjestettävillä Tiedemessuilla. Vihreäsävyinen osasto esitteli Turku Science Parkin palveluita
ja ajankohtaisia hankkeita. Osaston toinen puoli oli
varattu yhtiömme toteuttamalle Game Turku -hankkeelle. Turkulaista peliosaamista ja pelialan toimijoita
tukeva hanke keskittyi messuilla kertomaan etenkin
alan turkulaisista koulutusmahdollisuuksista. Esillä
oli myös paikallisten peliyritysten pelejä. Turun Tiedemessut järjestettiin osana Turun kansainvälisiä Kirjamessuja ja niillä kävi 23 700 vierasta.
Syksyn aikana yhtiömme panosti myös muuhun
näkyvyyteen. Messuja ennen uudistettiin yhtiömme
nettisivut sekä toteutettiin uusi esitteemme, jossa toimintamme lähtökohdat, tavoitteet ja niihin perustuvat
uudet palvelukokonaisuutemme on tiivistetty. Lisäksi
loka-marraskuun aikana toteutettiin pienimuotoinen
lehti-ilmoituskampanja, jolla lähinnä yrityskohderyhmälle muistutettiin tarjoamistamme palveluista.
Aiempien vuosien tapaan tuotimme sekä painettuina että sähköisissä medioissa julkaistavaksi erilaisia esitteitä, lehdistötiedotteita, uutisia ja uutiskirjeitä
sekä vuosikatsauksen. Entistä aktiivisemmin hyödynsimme myös sosiaalista mediaa.
Turun Biotekniikan keskuksen
perustamisesta tuli kuluneeksi 25
vuotta. Turun yliopiston ja Åbo
Akademin voimavarat yhdistämällä syntyi vuonna 1989 huippuluokan välineet tarjoava
työkalupakki turkulaisen huippututkimuksen hyväksi.
TUCS (Turku Center for Computer Science) eli Turun tietotekniikan tutkimus- ja koulutuskeskus täytti 20 vuotta v.2014.
TUCS perustettiin vuonna 1994
koordinoimaan ja harjoittamaan
tutkimusta ja opetusta ict-alalla
Turun Yliopistossa ja Åbo Akademissa. TUCSin piirissä toimii yli
250 henkilöä ja TUCSin koordinoimien koulutusohjelmien puitteissa
opiskelee yli 2000 opiskelijaa.
TURKU SCIENCE PARK
KAKSI TIEDEKORKEAKOULUA
Turun
yliopisto
Turun ammattikorkeakoulu
Turku Science Park Oy
Diakonia-ammattikorkeakoulu
Åbo
Akademi
Ammattikorkeakoulu Novia
VAUHDITTAA UUDEN LIIKETOIMINNAN JA TYÖPAIKKOJEN SYNTYÄ TURUN SEUDULLE
POHDITKO YRITYSTAI TUOTEIDEASI
MENESTYMISMAHDOLLISUUKSIA?
KAIPAATKO NEUVOJA
LIIKETOIMINTASI
KASVATTAMISEEN JA
KEHITTÄMISEEN?
KIINNOSTAVATKO
KANSAINVÄLISTYMISEEN
LIITTYVÄT KYSYMYKSET?
Turku Science Park Oy:llä on pitkä kokemus
korkeaan osaamiseen pohjautuvien yritysideoiden edistämisestä kohti kannattavaa
liiketoimintaa. Asiantuntijamme auttavat
mielellään kaikissa tutkimuksen kaupallistamista, liiketoiminnan suunnittelua sekä
yrityksen perustamista ja rahoituksen hankintaa koskevissa kysymyksissä.
Turku Science Park Oy on vahvasti
mukana syksyllä 2015 omat tilat saavan
SparkUp-yhteisön toiminnassa. Yhtiön perinteikäs hautomotoiminta jatkuu osana uutta
yhteisöä. Hautomo laboratoriotiloineen keskittyy life science -alan yrityksiin.
LISÄTIETOJA: Erik Lehtonen, Johtaja,
Aloittavan yrityksen palvelut, 040 546 0563
Turku Science Park Oy:n kasvu- ja kehittämispalvelut tarjoaa tukea liiketoiminnan
kehittämiseen, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan tehostamiseen sekä rahoituksen
järjestämiseen. Edistämme myös erilaisten
yhteistoimintamallien ja kehitysympäristöjen
rakentamista sekä yhteistyötä yritysten, korkeakoulujen, rahoittajien sekä tutkimus- ja
kehittäjäorganisaatioiden välillä. Käytössäsi
on laaja alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen verkostomme.
Kasvu- ja kehittämispalvelut edistää myös
julkisen sektorin asiakkuuksien välittämistä
alueen yrityksille.
LISÄTIETOJA: Marko Puhtila, Johtaja,
Kasvu- ja kehittämispalvelut, 040 550 9560
Turku Science Park Oy:n kansainvälistämispalvelut keskittyy yhteistyökumppanuuksien
rakentamiseen suomalaisten ja ulkomaisten
toimijoiden välille, kansainvälistymisvalmennukseen ja kansainvälistymistä tukevien rahoituslähteiden etsintään. Olemme
aktiivisesti mukana mm. 50 maassa toimivan Enterprise Europe Networkin (EEN) toiminnassa ja osallistumme kärkialojemme
johtaviin tapahtumiin ja konferensseihin –
usein yhdessä kansainvälisille markkinoille
tähtäävien asiakkaidemme kanssa.
Turku Science Park Oy vastaa myös Turun
kaupungin invest in -toiminnoista.
LISÄTIETOJA: Tero Piispanen, Johtaja,
Kansainvälistämispalvelut ja BioTurku®,
0400 781 683
POWERED BY TURKU SCIENCE PARK LTD
Suomen johtava,
kansainvälisesti tunnustettu
life science -klusteri
SparkUp-yhteisö,
innovatiivisten startupyritysten kasvun vauhdittaja
Smart Chemistry Park,
uudenlainen kemianalan
yrityspuisto Raisiossa
Turun yliopistollinen keskussairaala Tyks
300
yli
yritystä ja yhteisöä
17 500
31 000
työntekijää
opiskelijaa
400
professoria
•Helsingin moottoritien varressa
•Kupittaan rautatieaseman
välittömässä läheisyydessä
•kävelymatkan päässä keskustasta
•alle puolen tunnin ajomatka
kansainvälisten yhteyksien
lentokentälle
www.turkusciencepark.com