Hyvä hankehallinto ja talous

Transcription

Hyvä hankehallinto ja talous
Valtionavustuksen asianmukainen käyttö
Opetustoimen henkilöstökoulutuksen
Tiedotustilaisuus 7.5.2015,
Opetushallitus
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Valtionavustuslaki (688/2001)
Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään
niistä perusteista ja menettelyistä, joita noudatetaan
valtionavustuksia haettaessa, myönnettäessä ja
niiden käytössä sekä valtionavustustoiminnan
seurannassa, valvonnassa ja arvioinnissa.
Lakia sovelletaan nyt haettavissa opetustoimen
henkilöstökoulutuksen avustuksissa.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Opetushallituksen vastuut
valtionapuviranomaisena
Päätöksenteko
Prosessivastuu
Valvontavastuu
Vaikuttavuuden arviointi
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Valtionavustusta saaneen toimijan vastuu
Valtionavustuksen kohdentaminen päätöksen
mukaiseen toimintaan
Kirjanpidon seurannan järjestäminen (Audit trail)
Päätöstietojen toimittaminen taloushallintoon, jotta he pystyvät
kohdentamaan saadun avustuksen oikealle seurantakohteelle!
Käyttämättä jääneen avustuksen palauttaminen
Raportointi- ja selvitysvastuu
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Opetushallituksen yleisohje
valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille
Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille laadittu
lyhyt ohje löytyy OPH:n internet-sivuilta kohdasta
’Rahoitus/valtionavustukset
http://www.oph.fi/rahoitus/valtionavustukset
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Hankesuunnitelma vs. kustannukset
Hankeen sisällöllisen kuvauksen ja kustannusarvion
tulee vastata toisiaan. Ne ovat toisiaan tukevia
osioita.
Hankesuunnitelman olennaiset muutokset tulee
hyväksyttää OPH:ssa
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Talousarvio
HANKKEEN NIMI
xx
HAKIJAN NIMI
xx
Arvonlisävero jää hakijan maksettavaksi
Arvonlisävero ei jää hakijan maksettavaksi
Menot on ilmoitettu arvonlisäverollisina
Menot on ilmoitettu arvonlisäverottomina
HANKKEEN TALOUSARVIO
Menot
Erittely, selitys
Yksikkö
Määrä
Euroa /
yksikkö
Yhteensä
Henkilöstömenot
Koordinointi ja suunnittelu
Koulutus ja ohjaus
Tiedostus ja viestintä
Seuranta ja raportointi
Henkilöstösivukulut
Henkilöstömenot yhteensä
0
0
0
0
0
0
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Materiaalit koulutuksen toteuttamiseen
Aineet, tarvikkeet ja tavarat yhteensä
0
0
Vuokrat
Vuokrat (koulutuksen toteuttaminen)
Vuokrat (muut tilavuokrat)
Vuokrat yhteensä
0
0
0
Palvelujen ostot
Koulutuspalvelut
Ilmoitus-, mainos- ja markkinointipalvelut
Ravitsemuspalvelut
Palvelut yhteensä
0
0
0
0
Matkamenot
Talousarvio
Rahoitus
Opetushallituksen rahoitus
Muu julkinen rahoitus
Hakijan oma rahoitus
Yksityinen rahoitus
Hankkeen tulot
HANKKEEN RAHOITUS YHTEENSÄ
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Rahoittaja, ohjelma, tarkempi selitys
Yhteensä
Valtionavustus, opetustoimen henkilöstökoulutus
0
Kustannusten hyväksyttävyys
Erityisavustusta saa käyttää avustuksen saajalle
avustuskohteesta aiheutuviin ja siihen kohdistuviin
menoihin.
Nämä tulee pystyä osoittamaan kirjanpidosta.
Kustannusten tulee olla tarpeellisia ja määrältään
kohtuullisia.
Kohtuullisuutta arvioidaan esim. pyytämällä tarjous
hankittaessa tuotteita tai palveluja. Hintatiedustelu jos
hankinta jää alle hankintalain raja-arvojen.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Kustannusten hyväksyttävyys
Kohtuulliset palkkakustannukset ovat työ- ja
virkaehtosopimuksen mukaisia palkkoja.
Yleiskustannuksia voidaan hyväksyä siltä osin, kun
ne voidaan esittää hankkeelle välittöminä
kustannuksina.
• Esim. toimitilojen vuokrat, taloushallinnon
palkkakustannukset, puhelinkustannukset
ALV on hyväksyttävä kustannus silloin, kun se jää
avustuksen saajalle lopulliseksi kustannukseksi.
Tällöin sisällytetään kustannusarvioon, ja mainitaan
hakemuksella kohdassa ’Lisätietoja’.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
KIRJANPITO,
HANKINNAT,
MUUTOSHAKEMUS
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Avustuksen maksaminen
Jos myönnetty avustus on 60 000 euroa tai alle
maksetaan se yhdessä erässä noin kahden
kuukauden kuluttua rahoituspäätöksen
hyväksymisestä.
Jos myönnetty avustus yli 60 000 maksetaan
avustus kahdessa erässä. Ensimmäisen erän
suuruus on 60 % avustuksesta. Toinen erä
maksetaan kun väliraportti on hyväksytty.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Hankkeen kirjanpidon järjestäminen
Ilmoitus taloushallintoon saadusta rahoituksesta.
Pyydetään heitä avaamaan hankkeelle oma
kustannuspaikka kirjanpitoon.
Tiliöidään hankkeesta aiheutuneet hyväksyttävät
kustannukset ko. kustannuspaikalle. HUOM! Myös
palkkakustannukset!
Ilmoittakaa kirjanpitoon, että hankkeen menot
käsitellään suoriteperusteisesti (ei
maksuperusteisesti).
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Hankkeen kirjanpidon järjestäminen
Ilmoittakaan mitä kustannuksia voidaan kohdentaa
hankkeelle ja mitä ei.
Hankkeen kustannusten toteutumista pystytään
seuraamaan kirjanpidon raportilta koko ajan, koska
sillä on oma kustannuspaikka kirjanpidossa.
Raporttia tarvitaan myös hankkeen
loppuraportoinnissa.
Toimittakaa taloushallintoon kopio saadusta
päätöksestä sekä Opetushallituksen yleisohje
valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Hankinnat
Lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sovelletaan
myös yksityisten yhteisöjen hankintoihin silloin, kun
hankinnan tekemistä varten on saatu avustusta yli
puolet hankinnan arvosta.
Lain alle jäävissä hankinnoissa on myös syytä
tehdä hintatiedusteluja (menon oltava kohtuullinen).
Huomioikaa myös mahdollinen oman
organisaationne hankintasääntö!
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Käyttötarkoituksen ja ehtojen muuttaminen
Opetushallitus voi avustuksen saajan
hakemuksesta erityisestä syystä muuttaa
avustuksen käyttötarkoitusta ja ehtoja.
Tätä koskeva hakemus on tehtävä siten, että päätös
käyttötarkoituksen muutoksesta voidaan tehdä
ennen avustuksen käyttöä. Muutoshakemus on
tehtävä ajoissa ennen hankkeen päättymistä!
Hankkeen tarkastus perustuu aina kirjallisiin
päätöksiin! Suulliset sopimukset eivät ole voimassa.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
PALAUTUS,
TAKAISINPERINTÄ,
TARKASTUS
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Valtionavustuksen palauttaminen
Valtionavustuslain (688/2001) 20 §:n nojalla
avustuksen saajan tulee viipymättä palauttaa
virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti
saamansa avustus tai sen osa tai, jos avustusta tai
sen osaa ei voida käyttää avustuspäätöksessä
edellytetyllä tavalla.
Lisäksi avustuksen saaja on velvollinen viipymättä
palauttamaan avustuksen tai osan siitä, jos
avustusta ei ole käytetty sen ajan kuluessa, jolloin
se on avustuspäätöksen mukaan käytettävä, mikäli
Opetushallitus ei ole hakemuksesta myöntänyt
avustuksen käytölle lisäaikaa.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Valtionavustuksen palauttaminen
Valtionavustuslain 24 §:n nojalla avustuksen saajan
on maksettava palautettavalle määrälle avustuksen
maksupäivästä korkolain (633/1982) 3 §:n 2
momentin mukaista vuotuista korkoa lisättynä
kolmella prosenttiyksiköllä.
Jos palautettava määrä on enintään 10 euroa, se
saadaan jättää palauttamatta.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Valtionavustuksen takaisinperintä
Opetushallituksella on velvollisuus periä jo maksettu
valtionavustus takaisin, jos
• valtionavustuksen saaja ei ole palauttanut
käyttämättä jäänyttä osuutta tai
• on käyttänyt sen oleellisesti muuhun
tarkoitukseen kuin se on myönnetty tai
• antanut Opetushallitukselle väärää tai
harhaanjohtavaa tietoa, jolla olisi ollut
vaikutusta määrärahan saantiin tai
• muutoin oleellisesti rikkonut säännöksiä tai
ehtoja
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Tarkastusoikeus
Opetushallituksella on oikeus suorittaa avustuksen
maksamisessa ja käytön valvonnassa tarpeellisia
saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia
tarkastuksia.
Opetushallitus voi valtuuttaa toisen viranomaisen tai
ulkopuolisen hyväksytyn tilintarkastajan tekemään
tarkoitettuja tarkastuksia. Ulkopuolinen asiantuntija
voi avustaa tarkastuksessa
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Kiitos!
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi