VUOSIKERTOMUS 2014 - Mäntsälän Sähkö Oy

Transcription

VUOSIKERTOMUS 2014 - Mäntsälän Sähkö Oy
Mäntsälän Kuntayhtiöt -konsernin
VUOSIKERTOMUS 2014
Sisältö
Toimitusjohtajan katsaus
4 – 7
Yhdessä vahvasti ja tuottavasti eteenpäin
8 – 9
Kohti uuden tekemisen kulttuuria
Minun polkuni, Anna Venemies
10 – 12
13
Yhteiskuntavastuu14
Palvelut
15 – 17
Verkkoliiketoiminnat kukoistivat
18 – 20
Minun polkuni, Kari Kärpänen
21
Vuoden kohokohdat
22 – 23
Jatkuva kouluttautuminen strategian osana 24 – 25
Minun polkuni, Jari Arminen
26
Minun polkuni, Timo Rautama
27
Konsernin taloudellinen pohja on vakaa
28–29
Hallituksen toimintakertomus
30 – 34
Suomesta kuitenkin selkeästi puuttuu sähköntuotantokapasiteettia ja sähköä joudutaan jatkuvasti tuomaan
ulkomailta. Voimalaitoshankkeita on saatava eteenpäin
Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy
Mäntsälän Sähkön koko osake-
ja investoinnit käynnistettävä.
kanta siirtyi osakekaupalla Mäntsä-
Kosketusta kovaan kiristyneeseen asetelmaan on peh-
12.12.2014. Uuden konsernin
mentänyt se, että Mäntsälässä on pohdittu strategisia
valintoja ennakkoluulottomasti. Ei ole liioittelua sanoa,
että Mäntsälän kuntakonsernissa on tehty hyviä strategisia
valintoja viime vuosina ja nyt ne tuottavat tulosta.
län Kuntayhtiöt Oy:n omistukseen
muodostaa tässä vaiheessa kaksi
tytäryhtiötä, Mäntsälän Sähkö Oy
ja Mäntsälän Vesi Oy. Yhtiön
toimitusjohtajana toimii DI Esa
Muukka, joka on myös Mäntsälän
Sähkön toimitusjohtaja. Mäntsä-
Mäntsälässä on hyvä asua ja yrittää
Mäntsälän Kuntayhtiö perustettiin palvelemaan paikallisia asiakkaita ja yrityksiä niin, että Mäntsälässä ja sen
lähialueilla on mahdollisimman hyvä asua ja yrittää.
Liiketoiminnat voidaan suunnata paikalliseen tekemiseen
ja infrastruktuuriin.
Toimitusjohtajan katsaus
Eri liiketoimintojen syvällisemmällä yhteistyöllä saadaan
synergiaa, joka hyödyttää kaikkia nykyisiä ja tulevia asiakkaita. Kuntayhtiöissä keskeinen arvo on eettisyyden,
vastuullisuuden ja hyvän asiakkuuden hoidon toteutuminen.
Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy:n tytäryhtiö Mäntsälän Sähkö
muualla kuin Mäntsälässä. Mäntsälän Sähkö vahvisti
Oy voi olla vuoden 2014 tuloskehitykseen tyytyväinen.
sähköverkkoa, rakensi uuden suurjännitteisen sähkö-
Vuosi oli lämmin ja suhdanne heikko, mutta liikevaihto
linjan ja sähköaseman, jatkoi säävarman verkon raken-
Nykyisessä maailmassa kuntayhtiöidenkin pitää toimia
laski vain hieman ja liikevoitto parani selvästi.
tamista ja panosti myös kaukolämpö-, maakaasu- ja
kuten liikeyritykset, tehokkaasti ja liiketoimintamaisen
valokuituverkkoihin.
dynaamisesti. Se on ennen kaikkea asiakkaiden etu,
koska asiakas maksaa kustannukset.
Lasku olisi voinut olla suurempikin, mutta Mäntsälän
kuntakonsernissa on harjoitettu onnistunutta elinkeino-
Vesiliiketoiminnan osuus investoinneista oli 0,7 miljoo-
politiikkaa, joka vaikuttaa myös koko Mäntsälän Kunta-
naa euroa. Sen tärkeimmät investoinnit olivat verkoston
Konsernin toimintaa ohjaa pitkäjänteinen strategia ja
yhtiöt -konsernin toimintaan. Monikansallisen tölkkien
täydennysrakentaminen vesihuoltolaitoksen toiminta-
missio. Poliittisen omistajaohjauksen tulee tulla sitä
ja kuluttajapakkausten johtavan valmistajan Rexamin
alueella sekä verkoston ja pumppaamoiden saneeraukset.
kautta, ei yksittäinen asia kerrallaan sekoittaen yhtiön
sekä Nasdaq-listatun datakeskus Yandexin asettuminen
Vesiliiketoiminta käynnisti yhdysvesijohdon rakentamisen
operatiivista toimintaa. Asiat hoidetaan vastuullisesti
Mäntsälään näkyy jo vuoden 2014 toiminnassa.
Hyökänummi-Ohkolan ja kirkonkylän taajamien välille. Uusi
asiakasnäkökulmasta ja aina niin, että asiakas kokee
yhdysvesijohto parantaa vedenjakelun toimintavarmuutta.
saavansa lisäarvoa.
Vuosi oli sekä sähkönsiirron että sähkön myyntiliiketoimintojen kannalta varsin hyvä. Suurin lähinnä poliittinen
ongelma on ollut kaukolämmöntuotannossa maakaasun
verotus, joka on seitsenkertaistunut vuoden 2010 jäl-
Mihin menet energiapolitiikka?
keen. Mäntsälässä Yandexin hukkalämpö on lämpöliike-
Energiayhtiöiden näkökulmasta eurooppalaisesta ener-
toiminnan ratkaisu siihen. Maakaasun kulutus puoliintuu
giapolitiikasta on kadonnut pitkäjänteisyys. Talouden
jo ensimmäisessä vaiheessa ja samalla hiilidioksidipääs-
pitkittynyt taantuma yhdistettynä harjoitettuun energia-
töt laskevat 40 prosenttia. Liikennepolttoaineet toimite-
politiikkaan on tehnyt energiatoimialasta vaikeasti ennus-
taan biokaasuna.
tettavan ja hankalan toimialan.
Viime vuonna konsernin tytäryhtiöt investoivat lähes
Lähivuosina sähkön tukkuhintataso on Suomessa sellai-
strategisia valintoja viime vuosina.
12 miljoonalla eurolla, josta vain puoli miljoonaa käytettiin
nen, että se ei mahdollista tarvittavia voimalainvestointeja.
Nyt ne tuottavat tulosta.
4
Ei ole liioittelua sanoa, että Mäntsälän
kuntakonsernissa on tehty hyviä
län Vesi Oy:n toimitusjohtajaksi
valittiin Hanna Yli-Tolppa.
Millään markkinalla ei menesty
käpertymällä itseensä
Mäntsälän Kuntayhtiöt -konserni on
Suuremmat, globaalit trendit vaikuttavat myös Mäntsälän
Mäntsälän Sähkö ja Mäntsälän Vesi
Kuntayhtiöt -konsernin kehitykseen. Jos haluaa menestyä, ei voi käpertyä itseensä. Täytyy uskaltaa katsoa,
mikä on tärkeintä pitkällä aikavälillä ja tehdä isojakin pitkäkantoisia strategisia valintoja. Siksi Mäntsälän Kuntayhtiöt
suuntaa liiketoiminnan sinne, missä se aidosti kykenee
tuottamaan eniten lisäarvoa asiakkailleen.
Mäntsälän Kuntayhtiöt -konserni on osa uutta tulevaisuutta. Tapa, jolla Mäntsälän Sähkö ja Mäntsälän Vesi on
organisoitu tekemään yhteistyötä, eroaa täysin muiden
tavasta etsiä yhteistyötä eri liiketoimintojen välillä. Tänä
vuonna opetellaan tekemään asioita yhdessä, paremmin
ja tehokkaammin. Menestyvä Kuntayhtiö -hanke tukee
työntekijöitä muutoksessa.
Asiat hoidetaan vastuullisesti
asiakasnäkökulmasta ja
aina niin, että asiakas
kokee saavansa lisäarvoa.
Jos tulevaisuuteen katsoo toiminta-alueen elinkeinoelämän kautta, tilanne on hyvä. Kuntayhtiöllä on isoja
energia-asiakkaita, joiden palveluilla on kasvava kysyntä.
Mikäli Yandex kasvaa täyteen kokoonsa, mikä näyttää
hyvin todennäköiseltä, se esimerkkinä jo yksin kaksin-
Infrastruktuurit kuuluvat
kunnalle
Mäntsälän kunnan kannattaa
omistaa yritystoimintaa, joka on
sille luontaista. Infrastruktuurit
ovat aina kunnan asia. Paikallisen
välttämättömyys-infrastruktuurin
ylläpito ja kehittäminen on tärkeää.
kertaistaa sähkönsiirron määrän.
Vesiliiketoiminnassa on myös isoja hankkeita ja projekteja
käynnissä ja suunnitteilla. Muun muassa vesihuoltostrategiatyö keskittyy pitkäntähtäimen vesihuollon kehittämiseen. Se ottaa kantaa niin tulevaisuuden lisävedenhankinnalle kuin jätevedenkäsittelyllekin. Vuoden 2015
tärkeimmät investoinnit ovat vesiverkoston täydennysrakentaminen sekä ison yhdysvesijohdon rakentaminen.
Samoin päätöksenteon säilyminen
paikallisena omassa demokraattisessa valvonnassa on perusteltua
infrastruktuurin kehittämiseksi
paikallisten tarpeiden ja kunnan
strategian mukaisesti.
6
Esa Muukka
toimitusjohtaja
osa uutta tulevaisuutta. Tapa, jolla
on organisoitu tekemään yhteistyötä,
eroaa täysin muiden tavasta etsiä
yhteistyötä eri liiketoimintojen välillä.
Strategisena tavoitetilana
on löytää Mäntsälän Kuntayhtiöissä eri toimintojen väliset
synergiaedut, saavuttaa
kaikessa toiminnassamme
liiketoimintamainen dynaamisuus
ja kustannustehokkuus
– olla edelläkävijä elämänlaadun varmistamisessa
Mäntsälässä ja sen lähialueilla.
Yhdessä vahvasti ja
tuottavasti eteenpäin
Verkot yhtenä kokonaisuutena
Riskien hallinta
Verkkoyksikössä on olennaista keskittyä omaisuudenhal-
Osana ennakointia tunnistetaan
lintaan kaikissa verkoissa, niin sähkön, kaukolämmön,
maakaasun, tietoliikenteen kuin vedenkin osalta – yhtenä
kokonaisuutena. Investointien ajoitus, kustannustehokkaat tekniset valinnat ja kassavirran hallinta ovat tärkeim-
Mäntsälän Sähkö ja Mäntsälän Vesi ovat nyt yhdessä
ja tehokkaammin. Kannattavankin liiketoiminnan palve-
piä painospisteitä tulevina vuosina. Myös kunnossapidon
Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy. Uusi yhtiö tarjoaa monipuo-
lun on oltava kattavaa ja asiakkaalle mielekästä.
aikataulutuksessa pitää onnistua niin, että kustannukset
ovat kohtuullisia ja sillä päästään hyvään käyttövar-
lisesti kaikki sähköön, lämmitykseen, veteen sekä tietoverkkoon liittyvät palvelut ja tuotteet.
Kahden yhtiön yhdistämisessä on haasteensa, kun kak-
muuteen.
si kulttuuria sulautetaan yhteen yhteiseksi tavaksi toimia.
Yhdistämällä kaksi yritystä syntyy yksi voimakkaampi,
Parhaiden käytäntöjen tunnistaminen ja ketterä toiminnan
Energiaviraston valvonta rankaisee sähkönsiirtoliike-
parempi ja palvelevampi kokonaisuus asiakkaille.
muuttaminen vaatii henkilöstöltä kykyä uusiutua ja tar-
toimintaa tehottomista investoinneista ja sähkönjakelun
Tavoitteena on palvella yhden luukun periaatteella, jolloin
vittaessa myös vanhasta toimintatavasta luopumista.
keskeytyksistä sallitun tuoton pienentymisellä. Valvonta-
asiakas saa asumiseen ja yrittämiseen tarvitsemansa
malli huomioidaan investoinneissa ja kunnossapidossa
tuotteet ja palvelut yhdellä yhteydenotolla.
niin, että saavutamme valvonnan kannalta optimaalisen
lopputuloksen.
Prosessien ja palveluiden hiominen on tavoitteen mu-
Yhdistämällä kaksi yritystä
sessä. Palvelu- ja verkkoyksikkö keskittyvät synergioi-
syntyy yksi voimakkaampi,
seen.
Nykyisessä toimintaympäristössä tuottavuuden parantaminen on luonnollinen osa jatkuvaa toimintaa, sillä kilpailu asiakkaista kiristyy kaikissa liiketoiminnoissa. Mäntsälän Kuntayhtiöt pyrkii ennakoimaan kehitystä, jotta se
pysyy kilpailussa mukana. Kaikki pitää tehdä paremmin
8
myös riskejä. Mäntsälän Sähkölle
on laadittu vuonna 2008 yhdessä
Marsh Oy:n kanssa riskienhallintapolitiikka, jossa on kartoitettu keskeisimmät riskit ja menettelyt niiden
seuraamiseksi. Koko Mäntsälän
Kuntayhtiöiden toimintaa kattavan
päivityksen jälkeen riskienhallintaan
liittyvät menettelyt otetaan käyttöön
koko konsernissa.
Sähkökaupan riskienhallinta
Sähkönmyyntiliiketoiminnassa on
sähkökauppaa varten laadittu riskipolitiikka, joka ohjaa sähkökau-
kainen lähtökohta tiimien ja liiketoimintojen kehittämiden löytämiseen ja kustannustehokkuuden parantami-
paremmin mahdollisuuksien lisäksi
parempi ja palvelevampi
kokonaisuus asiakkaille.
Samasta paikasta saa kaiken
mikä liittyy sähköön, erilaisiin
lämmitysmuotoihin, tietoverkkoasioihin ja veteen.
pan riskienhallintaa. Pitkälti tämä
Mäntsälän kuntayhtiöiden strategia
tarkoittaa sähkön myyntiä varten
Mäntsälän Kuntayhtiöiden strategiat kirkastetaan vuoden
taa. Keskeisin tavoite riskipolitii-
2015 aikana, jolloin paneudutaan laajan toimintaympäristöanalyysin avulla myös vastuulliseen liiketoimintaan,
digitalisoitumiseen ja brändiin liittyviin tekijöihin. Tärkeää
strategiatyössä on muodostaa omistajan eli Mäntsälän
Kunnan kanssa yhteinen näkemys Mäntsälän Kuntayhtiöiden strategiasta ja sen suuntalinjoista.
hankittavan sähkön riskienhallinkassa on määrittää sähkökaupasta
odotettavan tuoton ja sen saavuttamiseksi otettavan riskin suhdetta. Toinen merkittävä funktio riskipolitiikalla on ohjata sähkökaupan
käytännön operatiivista toimintaa.
9
Tekes on mukana
Mäntsälän Kuntayhtiöt esitteli organisaationsa kehittämis-
Henkilöstön kehittämisen kautta
ohjelman Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
varmistetaan pääsy strategisiin
Tekesille viime vuonna. Tekes katsoi Menestyvä kuntayhtiö
tavoitteisiin, jotka Mäntsälän Kunta
-hankkeen niin uraauurtavaksi ja merkittäväksi, että se
omistajana on asettanut. Vakaa
päätti myöntää sille rahoitusta 100 000 eurolla. Menestyvä
talous ja vastuullinen liiketoiminta
kuntayhtiö kuuluu Tekesin Liideri-hankkeisiin.
ovat keskeisiä tavoitteita Menestyvä kuntayhtiö -hankkeessa.
Mäntsälän Kuntayhtiöille hanke on merkittävä, sillä siinä
Tavoitteisiin pääsy edellyttää,
investoidaan pitkälle tulevaisuuteen ja luovaan uusia käy-
että asiakkaat ovat tyytyväisiä.
tännön toimintatapoja. Tämä vaatii alusta lähtien paljon
Asiakkaan pitää tuntea, että
työtä, kommunikaatiota, keskustelua, täsmentämistä,
hän on hyvissä käsissä ja hänen
uuden ajattelun hyväksymistä sekä ideoiden sisäistämistä.
palvelunsa ovat turvattuja.
Yhteistyökumppaneina laajassa valmennusohjelmassa
Kohti uuden
tekemisen kulttuuria
Kuntayhtiön onnistumisessa henkilöstöllä on merkittä-
Kehityskeskustelut ovat olleet keskeinen osa henkilöstön
vä rooli. Yhtiö onnistuu vain, jos henkilöstö on mukana
johtamisjärjestelmää useamman vuoden ajan. Kaksi
täydellä sydämellä. Lisäksi tarvitaan yhteinen tekemisen
kertaa vuodessa käytävät kehityskeskustelut ovat osa
kulttuuri. Siksi Menestyvä kuntayhtiö -hanke on kaikkien
jatkuvaa kanssakäymistä. Esimiehen pitää oppia tunte-
työntekijöiden yhteinen hanke.
maan alaisensa ja tietää, miten heitä johdetaan parhai-
ovat Juuriharja Consulting Group, joka keskittyy toimintakulttuuriin ja vastuullisuuteen sekä Sales Energy Consulting SEC, joka auttaa valmiuksien kasvattamisessa asiakastyöskentelyssä ja johtamisessa.
Koko hanke dokumentoidaan ja tulokset raportoidaan
Tekesille, jotta opittuja asioita voidaan hyödyntää ja käyttää muuallakin vastaavissa tilanteissa.
ten. Lisäksi esimiehet varmentavat, että sovitut asiat
Vuoden 2014 lopulla käynnistynyt Menestyvä kuntayhtiö
toteutuvat aikataulun mukaisesti.
-hanke osallistaa henkilökunnan uusien toimintatapojen
kehittämiseen ja toteuttamiseen. Kaikki työntekijät
Erilaiset kommunikaatiotilanteet luovat pohjan työilmapiiril-
osallistuvat laajassa valmennusohjelmassa useampaan
le. Kaikilla on oikeus ja velvollisuus antaa palautetta. Linja
työpajaan vuoden aikana. Työpajoissa työstetään yhteisiä
ei kulje vain esimiehestä alaiseen vaan myös toisinpäin.
pelisääntöjä, tavoitteita ja seurantaa. Tavoitteena on, että
Samalla on muistettava positiivinen palaute. Sen merkitys
työntekijät ymmärtävät oman roolinsa merkityksen koko-
on erittäin tärkeä. Tällaisen kulttuurin pohjalle on hyvä
naiskuvassa ja ovat motivoituneita työhönsä.
rakentaa uutta kuntayhtiötä.
Lähiesimies kannustaa ja sparraa
Arjen johtaminen kiteytyy lähiesimiehiin, joiden on kyettävä
kannustamaan ja motivoimaan, mutta samaan aikaan
myös viemään tiimejään kohti tavoitetta. Johtamiskulttuurin tueksi on esimiehille oma koulutuksensa valmentavaan
Henkilöstön kehittämisen
kautta varmistetaan pääsy
omistajan asettamiin
strategisiin tavoitteisiin.
johtamistapaan.
10
11
Mäntsälän Kuntayhtiöiden palveluksessa
oli vuoden 2014 lopussa
72
henkilöä
Mäntsälän Sähkön
palveluksessa oli
keskimäärin
59
55
henkilöä,
joista vakituisia
työntekijöitä oli
CEV mittasi yrityskulttuuria
Minun polkuni
Osana kahden yhtiön yhdistämistä osaksi Mäntsälän
Kuntayhtiöt -konsernia, tutkittiin CEV-tutkimuksen
(Corporate Ethical Virtues) avulla Mäntsälän Sähkön ja
Mäntsälän Vesiliikelaitoksen yrityskulttuureja. Verkkokyselyn avulla tunnistettiin tekijöitä ja toimintatapoja,
jotka joko edistivät tai haittasivat Mäntsälän Kuntayhtiöiden eettisesti kestävää toimintaa.
Mittareissa näkyy kahdeksan asiaa: toiminnan selkeys
ja perehdytys, esimiehen toiminta, hallituksen ja
ylimmän johdon toiminta, oma toiminta, välittömän
työympäristön tuki, läpinäkyvyys, keskustelukulttuuri
Anna Venemies, laskenta-assistentti
”Tulin maaliskuussa 2014 Eilakaislan kautta taloushallintoon ruuhka-avuksi ja sille tielle jäin. Kun puolen vuoden
määräaikaisen työsuhteen jatkoksi tarjottiin vakituista
työpaikkaa, en miettinyt kahta kertaa.
Tämä on vasta toinen vakituinen työpaikkani. Menin
Nokiaan suoraan koulun penkiltä ja olin siellä 15 vuotta.
Kun kolme vuotta sitten muutimme Lahden seudulle
ja asenteet ja toiminnan seuraukset.
miehen työn vuoksi, päätin, että Espoota lähemmäksi
CEV-tutkimus toimi pohjana toimintakulttuurin kehittä-
tehdä. Piirsin kartalle ympyrän, jonka halkaisija oli 50
mistyölle, jota lähdettiin viemään eteenpäin Menestyvä
Kuntayhtiö -hankkeessa. Tutkimuksen avulla pystyttiin
tunnistamaan keskeisimmät kehittämiskohdat sekä
vahvuudet ja näin ohjaamaan kehittäminen tärkeimpien
teemojen äärelle.
pitää päästä töihin. Samalla pohdin, mitä haluan oikeasti
kilometriä. Sen sisältä pitää löytyä uusi työpaikkani.
Kun tulee isosta talosta, huomaa kulttuurierot selvästi.
Minusta on ihanaa, että kaikki tuntevat täällä toisensa.
Kaikki tervehtivät ja kyselevät kuulumisia. Tiedän mitä
ihmiset tekevät ja kylälläkin moikataan, jos ajetaan vastaan. On helppo hoitaa asioita, kun aina löytää henkilön,
henkilöä
jolta saa apua.
ja 4 määräaikaista.
12
Hoidan laskutusta ja maksuvalvontaa. Tehtävät ovat
Mäntsälän Vedessä oli
monipuolisia ja haastavia. Olen jo oppinut, että täällä
kannustetaan itsenäiseen tekemiseen ja oma-aloitteisuuteen. Saan itse miettiä, miten voin kehittää tehtävääni.
Ensimmäistä kertaa työurallani minulla on oma huone.
vakinaista
työntekijää
Avokonttorissa tietenkin kuuli hyvin ja pystyi osallistumaan keskusteluihin huutelemalla kuutiostaan. Mutta
kun pitää oven auki, täälläkin kuulee, mitä tapahtuu.”
ja yksi määräaikainen.
Menestyvä kuntayhtiö -hankkeessa
investoidaan tulevaan ja luodaan uusia
käytännön toimintatapoja. Se vaatii alusta
lähtien paljon työtä, kommunikaatiota,
keskustelua, täsmentämistä, uuden ajattelun
hyväksymistä sekä ideoiden sisäistämistä.
12
13
Yhteiskuntavastuu
Palvelut
Yhteiskuntavastuu on osa jokapäiväistä toimintaa.
kunnan eettisten toimintakulttuurin kehittämiseen arjes-
Palveluyksikkö tuo Mäntsälän Kuntayhtiöiden asiakkaille
Yhteiskuntavastuusta on kerrottu tämän vuosikerto-
sa. Innovatiivinen hanke sai myös Tekesin tuen. Lisää
sähkön, lämmön ja kaikki energiaratkaisut.
muksen jokaisessa osiossa. Tälle sivulle on nostettu
kerrotaan sivulla 10.
Mäntsälän Sähkö on kuudenneksi
suurin ja neljänneksi kannattavin
lämpöpumppuyritys Pohjoismaissa.
muutamia onnistumisia.
Lämmin vuosi tuntui sähkönmyynnissä
Taloudellinen vastuu
Ympäristövastuu
Sähkömyynti teki vuonna 2014 hyvän tuloksen. Sähkö-
Mäntsälän kunta omistaa Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy:n
myynti oli tasaisen varmaa, vaikka vuosi oli Suomen
EU asetti tavoitteeksi vähentää hiilidioksidipäästöjä
sataprosenttisesti. Mäntsälän Kuntayhtiöt -konserni on
mittaushistorian toiseksi lämpimin. Tämä näkyi pienem-
40 %:lla vuoteen 2030 mennessä. Kaukolämmön tuo-
yksi Mäntsälän suurimmista työllistäjistä ja investoijista
män lämmitystarpeen kautta sähkön myyntimäärissä.
tannossa puolet maakaasusta korvataan Yandexin
toiminta-alueelleen. Tavoitteena on käyttää paikallisia
Sähkön myynti loppuasiakkaille pieneni 146 gigawatti-
konesalin 1.vaiheen hukkalämmöllä, jolloin lämmön
yhteistyökumppaneita aina sen ollessa mahdollista ja
tuntiin. Kannattavuus oli silti sähkön myynnissä hyvä,
tuotannon hiilidioksidipäästöt vähenevät 40 prosenttia
maksimoida myös tällä tavalla rahan jääminen paik-
vaikka matala sähkön tukkumarkkinahintataso vaikutti
jo syksyllä 2015. Lisää kerrotaan sivulla 19.
kakunnan ja sen lähialueiden hyväksi. Lisäksi talou-
osuusvoimalaitosten tuotantoon.
Ryhdy sähkön pientuottajaksi
Pioneerihenkisille kuluttajille vuoden
dellista hyötyä saavutetaan eri liiketoimintojen välisten
Mäntsälän keskustan ST1:sen tankkauspisteessä kor-
toimintojen yhdistämisellä sekä toimintamallien tehos-
Sähköenergian tuotannossa investoitiin vuoden aikana
kiinnostavin asia on ollut sähkön
vattiin maakaasu joutsenmerkityllä biokaasulla. Lisäksi
tamisella.
päästöttömyyteen: Mäntsälän Sähkö oli mukana tuu-
pientuotantomahdollisuus, jonka
Liikennevirta -osakkuuden avulla Mäntsälään saatiin
livoimahankkeessa. Naarkosken vesivoimalaitos kun-
Mäntsälän Sähkö on edelläkävijänä
ensimmäinen sähköautojen pikalatauspiste. Mäntsälän
nostettiin vuoden aikana, ja Halkiankosken voimalaitos
tarjonnut asiakkailleen. Aurinko-
Sähkön asiakaspaikoitukseen on jo aiemmin asennettu
kunnostetaan vuoden 2015 aikana. Näin molemmat
paneelien hinta on pudonnut ja
museovoimalat saadaan pidettyä mukana tuotannossa.
myynti kasvanut. Vaikka sähkön-
kaksi sähköauton latauspistettä.
Onnellinen asiakas
myyntisopimusten määrä on vielä
Asiakkaan on aina saatava odotukset ylittävä palvelu-
Sosiaalinen vastuu
kokemus. Asiakkaita autetaan nyt puhelimitse ja
Viime vuoden merkittävä päätös oli jatkaa mukana Fenno-
pieni, ne ovat tuoneet erittäin paljon
sähköpostilla arkisin klo 8-18, viikoittain jopa 11 tuntia
voima-projektissa. Se näkyy investointeina tulevina vuo-
positiivista näkyvyyttä. Pientuotan-
aiempaa enemmän. Pioneerihenkisille kuluttajille vuo-
sina. Mäntsälän Kuntayhtiöt tunnistaa ydinvoiman riskit ja
nossa on iso potentiaali, mikäli
Yrityksen menestys kumpuaa sen henkilöstöstä.
den kiinnostavin asia oli sähkön pientuotantomahdolli-
haitat, mutta kunnan omistaman yhtiön on myös luotava
paneelit yleistyvät samalla tavalla
Menestyvä kuntayhtiö -hanke osallistaa koko henkilö-
suus. Lisää kerrotaan sivuilla 15-17.
perusta pitkäjänteiselle suomalaiselle energiahuollolle.
kuten esimerkiksi ilmalämpöpumput.
14
15
Energiatehokkuusliiketoiminta kasvoi
Energiatehokkuusliiketoiminta kasvatti liikevaihtoaan
noin 30 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Arvos-
se on hyvä ensiapu, mutta ei kuitenkaan korvaa valokuidulla toteutetun kiinteän laajakaistan tarjoamia monipuolisia palveluja.
tetun The Plimsoll Nordicin rating -arvioinnin mukaan
Mäntsälän Sähkö on kuudenneksi suurin ja neljänneksi
Valmentamalla odotukset ylittävä
asiakaskokemus
Asiakaspalvelun laatua seurataan ja mitataan systemaattisesti. Seurannan tavoitteena on varmistaa myynnillinen
ja tasalaatuinen ote kaikkiin asiakaskohtaamisiin. Laadun
kannattavin lämpöpumppuyritys Pohjoismaissa.
Kumppanuudet merkittävänä osana
asiakaspalvelua
Aurinkoenergia on tärkeä osa tulevaisuuden energiajär-
Asiakaspalvelu keskittyi vuonna 2014 laaja-alaiseen
puhelinpalvelu sai arvosanan 9,07 vuonna 2014. Lisäksi
jestelyjä. Energiatehokkuusliiketoiminnan tarkoituksena
kumppaneiden sekä uusien järjestelmien hyödyntämiseen.
puhelinpalvelua ja sähköposteja havainnoidaan kerran
on lisätä aurinkoenergian hyödyntämistä Mäntsälässä
Maaliskuusta alkaen Call Waves on hoitanut asiakaspalve-
kuussa, jonka jälkeen jokainen tiimin jäsen saa henkilö-
ja lähialueilla. Mäntsälän Sähkö liittyi Finsolar-projektiin,
lun päivittäistyöt, kuten puhelinliikenteen ja sähköpostien
kohtaisen valmentavan palautteen sekä raportin kehitty-
jonka tavoite on edistää aurinkoenergian markkinoita
käsittelyn. Asiakaspalveluajat paranivat kumppanuuden
misaskelineen. Palautetilaisuudet ovat odotettuja.
Suomessa. Työryhmissä kerätään tietoa ja ratkotaan
myötä huomattavasti. Asiakkaita autetaan puhelimitse ja
markkinoiden ongelmakohtia. Erityisen keskeisiä ovat
sähköpostilla arkisin klo 8-18, viikoittain jopa 11 tuntia
Myynnin asiakastyytyväisyyttä seuraava järjestelmä otettiin
hankintamalleihin ja rahoitukseen liittyvät kysymykset.
aiempaa enemmän. Huhtikuussa Rejlers otti vastuulleen
käyttöön vuonna 2014. Jokaiselle ostoksen tehneelle asi-
sanomaliikenteen.
akkaalle lähtee tyytyväisyyskysely välittömästi. Järjestelmä
mittareina ovat olleet mm. puhelinpalvelututkimus, joka
tehdään kolmesti vuodessa. Kouluarvosana-asteikolla
on osoittautunut hyväksi työkaluksi myynnin kehittämisessä.
Lämpö ja maakaasu
mukaan Hehku-palveluun
Sähköautot ovat tulevaisuutta
Ulkoistusten jälkeen asiakkuustiimi sai lisää vastuuta. Kun
Vuoden 2015 aikana lämpö- ja
Selkeä panostus tulevaisuuteen oli osakkaaksi ryhtyminen
Keudassa, tiimin työt järjestettiin uudelleen. Kasvanut
maakaasuasiakkaat siirtyvät
Liikennevirta-yritykseen. Liikennevirta rakentaa Suomeen
ammattitaito mahdollistaa entistä vaativampia työtehtäviä.
etäluentajärjestelmän piiriin.
sähköautojen latausverkostoa. Latauspalvelu on käynnisty-
Nyt tiimi valvoo ja ohjaa palveluntarjoajien työtä sekä val-
Tämän jälkeen Hehku-palvelusta
nyt ja se käsittää tällä hetkellä 60 latauspistettä eri puolilla
mentaa asiakaspalvelijoita Mäntsälän Kuntayhtiöiden asi-
on helppo seurata sähkön lisäksi
Suomea. Uusi palvelu tarjoaa sähköautoilijoiden käyttöön
akkaiden odottamaan hyvään ja laadukkaaseen palveluun.
myös lämmön tai maakaasun
ympärivuorokautisen monikielisen asiakaspalvelun. Sähkö-
kulutusta.
autojen latausverkostoa kasvatetaan myös Mäntsälässä.
vielä tiimiläisistä kolme suoritti myynnin ammattitutkinnon
Kokemuksen pohjalta päätös vahvistaa kumppanuuksien
roolia on ollut oikean suuntainen ja rohkaiseva. Toimin-
Asiakkaita autetaan puhelimitse ja
sähköpostilla arkisin klo 8-18, viikoittain
jopa 11 tuntia aiempaa enemmän.
tamallien hiominen yhteistyökumppaneiden kanssa on
Autoilijoille joutsenmerkittyä biokaasua
Nopeat valokuituverkot tarjoavat
parhaat palvelut
vienyt askel askeleelta kohti tavoitteita. Lähes kaikissa
Syyskuussa biokaasu korvasi
Nopeiden valokuituliittyminen myynti jatkui edelleen vah-
ta ja palvelun laatua. Lisäksi uudenlainen näkemys koko
maakaasun Mäntsälän keskus-
vana viime vuonna ja asetetut tavoitteet saavutettiin huoli-
asiakkuuden hoitamisessa yhteistyökumppanien avulla
tan ST1:sen tankkauspisteessä.
matta maassamme vallitsevasta taloustaantumasta. Tule-
on tuonut paljon yhteydenottoja ja mielenkiintoa energia-
Maakaasun vaihtuminen
vina vuosina kasvu jatkuu ja uusia asiakkaita liittyy verkon
alalta sekä sen ulkopuolelta.
joutsenmerkittyyn, täysin
kautta tuotettavien palveluiden piiriin.
uusiutuvaan ja kotimaiseen
palveluissa saavutettiin asetetut tavoitteet ja parannettiin
edelliseen vuoteen verrattuna merkittävästi tavoitettavuut-
Uusien tavoitteiden asettaminen muuttuvien asiakastar-
polttoaineeseen oli yksi vuoden
Nopea ja vakaa valokuituverkko takaa erinomaisen alus-
peiden pohjalta on tärkeää. Vuoden 2015 aikana asiakas-
onnistumisista. Biokaasu on
tan erilaisten sähköisten palvelujen käyttämiselle, on sitten
palvelu pyrkii ottamaan käyttöön uusia palvelukanavia:
ympäristön ja asiakkaiden
kyseessä runsaasti kaistaa vaativat kuvansiirtopalvelut tai
Chat ja Online entisten Facebook- ja Twitter-kanavien
kannalta vastuullisempi valinta.
muut perinteisemmät tavat hyödyntää tietoliikenneyhteyttä.
lisäksi. Tarkoitus on, että asiakas voi asioida hänelle mie-
TV-palvelujen osalta asiakas voi valita yli 170 TV-kanavas-
luisimmassa kanavassa siihen aikaan kun hänelle sopii
Tankkausaseman myynti kasvoi
ta itselleen sopivimmat, tai tilata uusimmat elokuvat kat-
parhaiten. Asiakkaan on aina saatava odotukset ylittävä
vuositasolla 24 %:a.
sottavakseen. Moni luottaa mobiilin laajakaistan apuun,
palvelukokemus.
16
17
0,8
Lämpöverkkoihin
investoitiin
milj. euroa
Tavoitteena on yhdenmukaistaa toimintatapoja sekä löytää synergioita yli liiketoimintarajojen esimerkiksi yhdistämällä verkkotiedot.
Verkkoliiketoiminnat
kukoistivat
nostaa jakeluvarmuutta merkittävästi. Lisäksi Mäntsälän,
köillä voidaan myös hukkalämmön talteenottoa kasvat-
Mattilan ja Ohkolan sähköasemille lisättiin uudet katkaisi-
taa vastaavasti.
jakentät parantamaan verkon käyttöä.
Kun kaukolämmön tuotannossa puolet maakaasusta
Jakeluverkon puolella merkittäviä maakaapelointikohtei-
korvataan hukkalämmöllä, Kapulin ja Mäntsälän keskus-
ta olivat mm. Sälinkään 20 kilovoltin kaksoiskaapelointi
tan lämmityksestä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt vähene-
Lukolle asti, samoin Järvelässä osia Marttilan ja Kärkölän
vät noin 40 prosenttia. Lämpöliiketoiminta on ison ympä-
johtolähdöistä. Lukon ja Sälinkään kaapeloinnin valmis-
ristöteon jälkeen edelläkävijä kaukolämmön tuotannossa.
tuttua vuoden kuluttua koko Sälinkään kylän sähkön
Hukkalämpö parantaa myös kaukolämmön kilpailukykyä
käyttövarmuus paranee merkittävästi. Kaikkiaan säävar-
pitkällä aikajänteellä. Yhteistyöstä hyötyvät luonnollisesti
myös asiakkaat.
Teknologia taltuttaa viat
Sähköverkkoliiketoiminnan vuosi oli hyvä
Mäntsälän Sähkön sähköverkko-
Kulunut vuosi oli sääoloiltaan haasteellinen. Onneksem-
maa 20 kV verkkoa rakennettiin haja-asutusalueelle yli
liiketoiminta otti toisena Suomessa
me vältyimme pahimmilta myrskyiltä ja ukkosilta sekä
20 kilometriä.
käyttöön Flir-järjestelmän, joka
lumiongelmilta.
osaa rajata vikapaikan automaatti-
Mäntsälän Sähkö teki Mäntsälän kunnan kanssa aieVuoden 2015 aikana jatketaan uusien tekniikoiden kehit-
sopimuksen lämmön tuottamisesta Hyökänummen kou-
sesti ja pystyy sen jälkeen palaut-
Panostuksemme jakeluverkon laadun parantamiseen mm.
tämistä. Myös säävarman verkon investoinnit jatkuvat.
lulle ja tulevalle laajennusosalle. Uuden elinkaarimallilla
tamaan sähköt kunnossa oleville
huomattavilla maakaapeloinneilla alkavat tuottaa näkyvää
Tämän vuoden aikana otetaan käyttöön tekstiviesti-
rakennetun koulun on tarkoitus valmistua kahden vuoden
johto-osille.
tulosta verkon häiriöherkkyyden pienenemisenä, mm.
palvelu, joka kertoo asiakkaille häiriöistä ja palvelukat-
kuluttua. Lämpö tuotetaan bioenergialla.
keskijänniteverkon keskeytyksiä oli selvästi vähemmän
koksista.
Flir tuo konkreettisia etuja asiak-
kuin yleensä.
kaille. Se lyhentää sähkönjakelun
keskeytysaikoja, jolloin sähköt
Vähäiset keskeytykset näkyvät myös keskeytysluvussa.
palautuvat nopeasti suurimmalle
Viime vuonna keskeytysaika oli ainoastaan 0,6 tuntia asia-
osalle asiakkaista viasta riippu-
kasta kohti vuodessa. Tämä on selvästi alle monivuotisen
matta. Vuosina 2006-2013
Investointeja lämpöverkkoihin
Lämpöä läheltä – hiilidioksidipäästöt
laskevat 40 %
Lämpöliiketoiminnassa tehtiin merkittäviä investointe-
keskiarvon. Tärkeimmät syyt häiriöttömyyteen ovat verk-
Lämpöliiketoiminta teki sopimuksen lokakuussa 2014
yhteensä 0,8 milj. euroa. Elokuussa 2014 käynnistyi
pysyviä keskijännitejohdon
koon tehdyt investoinnit ja johtokatujen määrätietoinen ja
Yandexin konesalin tuottaman hukkalämmön talteen-
Kapulin teollisuusalueen ja keskustan välisen yhdyslin-
keskeytyksiä oli keskimäärin
säännöllinen kunnossapito.
otosta. Hakukoneyhtiön hukkalämpöä voidaan hyödyntää
jan rakentaminen. Syksyllä 2015 valmistuva yhdyslinja
syksyllä 2015.
palvelee lämmön siirtoa Yandexilta keskustan verkkoon.
50 kpl vuodessa. Vuonna 2014
Lämpöputkistoja rakennettiin myös Moreenikadulle sekä
keskeytysmäärä oli 35 kpl.
Sähkön jakelua parantava pien-
ja vuoden 2014 aikana. Lämpöverkkoihin investoitiin
Sähköverkkoihin ennätykselliset investoinnit
Työn vaikutukset ovat suuret Mäntsälän alueella. Ensi
Huvitien uudelle kerrostaloalueelle.
syksystä alkaen Yandexin konesalista syntyvää hukka-
jänniteverkon valvonta, PIHA-,
Vuoden aikana verkonrakentamiseen investoitiin 7,1 mil-
lämpöä hyödyntämällä korvataan puolet kaukolämmön
Lisäksi Pornaisten kunnalle urakoitiin pieni kaukoläm-
toiminto, otettiin myös käyttöön
joonaa euroa. Summa kattaa muun muassa hakukone-
tuotannossa käytetystä maakaasusta. Alkuvaiheessa
pöverkko, johon liittyi Pornaisten uusi ja vanha koulu.
koko jakeluverkon alueella. Sen
yhtiö Yandexin tarvitseman Kapulin 110 kilovoltin sähkö-
konesalista saadaan kaukolämpöverkkoon hukkalämpöä
Projekti luo perustan yhteistyölle, jonka pohjalta on hyvä
myötä valvomo huomaa usein
aseman rakentamisen sekä 110 kilovoltin voimajohdon
tuhannen omakotitalon lämmitykseen riittävä määrä.
rakentaa syvempää kumppanuutta lämpöratkaisuissa
vian jo ennen asiakasta.
Mattilan ja Ohkolan sähköasemien välille. Uusi yhdyslinja
Datakeskuksen laajentaessa toimintaansa uusilla yksi-
Pornaisten kunnan kanssa.
18
19
Minun polkuni
Maakaasua teollisuudelle ja asukkaille
Vesiliiketoiminta
Maakaasuliiketoiminta toimittaa maakaasua useille
Mäntsälän Vesi investoi verkoston täydennysraken-
teollisuusalueille. Myös putkiverkon läheisyydessä olevilla
tamiseen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella sekä
”Ei paljon puutu kolmestakymmenestä vuodesta täällä.
pientaloilla on mahdollisuus liittyä siihen. Mäntsälä onkin
verkoston ja pumppaamoiden saneeraukseen. Myös
Aloitin sisäsähköasentajana eli sähköistin asiakkaiden
yksi niistä harvoista paikkakunnista, joilla maakaasua on
yhdysvesijohdon rakentaminen käynnistyi Hyökännummi-
taloja. Ensimmäiset kymmenen vuotta olin pääasiassa
saatavana myös pientalokäyttöön.
Ohkolan ja Mäntsälän kirkonkylän taajamien välille.
asennuspuolella, suurimmat työkohteet olivat Mäntsälän
Kari Kärpänen,
sähköasennusmestari, luottamusmies
Yhdysvesijohdon tavoitteena on parantaa vedenjakelun
kunnan koulut. Kun yhtiö hankki Naarkosken ja Halkian-
Vuonna 2014 aloitettiin maakaasuverkon rakentaminen
toimintavarmuutta, sekä varmistaa osaltaan keskus-
kosken vesivoimalaitokset, niiden huolto ja korjausvastuu
Hepolan koululta Kapulin alueelle. Viimeinen vaihe ra-
taajaman lisäveden saanti. Lisäksi otettiin käyttöön
siirtyi minulle.
kennetaan yhdessä Mäntsälän kunnan kevyen liikenteen
uusi verkkotietojärjestelmä.
väylän rakentamisen yhteydessä, hyödyntäen infrara-
Työ on muuttunut paljon, mutta hyvä työ onkin minusta
kentamisen synergioita. Uusi maakaasuverkko varmistaa
Mäntsälän Vesi käynnisti yhdessä Mäntsälän kunnan
vaihtelevaa. Virallinen työpisteeni on mittarointitiimissä,
entistä luotettavammin Rexamin maakaasun saannin,
kanssa vesihuoltostrategiatyön, jonka tarkoituksena
mutta olen aika itseohjautuva ja tiedän, missä työpanos-
sekä palvelee Kapulin teollisuusalueen laajentumista ja
on antaa suuntaviivoja pitkän tähtäimen vesihuollon
tani tarvitaan. Meillä on hyvä luottamus esimieheni kans-
uusia toimijoita.
kehittämiselle. Strategiassa tullaan ottamaan kantaa
sa. Nykyään mittauskeskusten asennukset, kaukoluku-
niin tulevaisuuden lisävedenhankintaan kuin jäteveden-
mittarien vaihdot sekä toimitalon huoltovastuu kuuluvat
käsittelyynkin.
työtehtäviini.
Tavoitteena laaja valokuituverkko
Laitoksen käyttötehtäviä on hoidettu sovittujen tehtävä-
Tärkeä osa työtä ovat päivystykset. Niitä tulee muutama
Tietoverkkoliiketoiminta on edellisten vuosien tapaan
määrittelyjen ja aikataulujen mukaan pyrkien ennakoi-
viikko vuodessa. Silloin on oltava 24 tuntia lähtövalmiu-
panostanut voimakkaasti valokuituverkon laajentamiseen.
vaan toimintaan. Vesijohtoverkostosta löydettiin jo
dessa: päivät töissä ja yöllä valmiina vastaamaan puheli-
Valokuituverkko kattaakin tällä hetkellä lähes kokonaan
pidemmän aikaa haittaa aiheuttanut vesijohtovuoto,
meen. Eikä koskaan voi tietää, mitä tulee, mutta aina on
Mäntsälän ja Hyökännummen keskusta-alueet. Näiden
sen korjaaminen vaikutti huomattavasti sekä talous-
tartuttava toimeen. Tekniikka on onneksi kehittynyt niin
alueiden lisäksi nykyinen kuituverkko kattaa monia haja-
veden että jäteveden vuotovesimäärien vähenemiseen.
paljon, että nykyään osaan usein jo puhelimessa kertoa,
asutusalueen kyläkeskittymiä Jyvälänkulman seudulta
onko vika meidän vai asiakkaan verkossa.
aina kunnan pohjoisosiin saakka.
Nuorena olin tehtaalla töissä monta vuotta, se riitti miRakentaminen on systemaattista. Viimeisen vuoden aika-
nulle. Täällä työnteko on tavallaan vapaata, saa kulkea
na verkon rakentamisen painopistettä on siirretty hienoi-
luonnossa ja korjata vikoja. Tosin metsään on lähdettävä
sesti haja-asutusalueiden suuntaan. Uutta verkkoa on
vaikka kuinka sataisi ja myrskyäisi. Silti tämä on minusta
rakennettu muun muassa Lukon, Sälinkään ja Sääksjärven
tosi mahtavaa. ”
alueille. Kuituverkkoa rakennetaan aina mahdollisuuksien
mukaan yhdessä muiden verkkoliiketoimintojen kanssa.
Näin saavutetaan synergiaetuja, jotka mahdollistavat mm.
pitkäjänteisen työn toiminta-alueen kattavampien tietoliikenneyhteyksien eteen.
20
Kiinteät verkkoyhteydet tarjoavat
laadukkaimmat ja luotettavimmat
yhteydet kasvavalle palvelutarjonnalle.
21
Vuoden kohokohdat
Marraskuu
Syyskuu
Tammikuu
Maakaasuverkon
rakentaminen alkoi
Hepolan koululta
Kapulin teollisuusalueelle. Yhdyslinjan
valmistuessa syksyllä 2015, maakaasun jakelu on
entistä luotettavampaa Rexamin
tölkkitehtaalle sekä
Kapulin teollisuusalueen yrityksille.
Maaliskuu
Huhtikuu
Asiakaspalvelun
palveluajat paranivat
arkisin kattamaan
klo 8-18, kun puhelinliikenne ja sähköpostien vastaaminen
siirtyi uuden kumppanin, Call Wavesin,
hoidettavaksi.
Kapulin teollisuusalueelle valmistui uusi
kytkinasema, joka
mahdollistaa Yandexin
sekä koko Kapulin
teollisuusalueen
laadukkaan sähkönsiirron pitkälle tulevaisuuteen.
Helmikuu
Työyhteisövalmennuksella vahvistettiin henkilöstön työyhteisötaitoja: mm. sisäistä kommunikaatiota ja palautteenantovalmiuksia.
Kesäkuu
Heinäkuu
Mattilan ja Ohkolan
sähköasemien välinen 110 kV-voimajohto valmistui.
Rengasyhteys
parantaa sähkön
siirtovarmuutta, joka
näkyy asiakkaille
parempana sähkönlaatuna.
Kaukolämmön yhdysputken rakentaminen
käynnistyi Kapulin
teollisuusalueen ja
Mäntsälän keskustan
välille. Yhdyslinja palvelee lämmön siirtoa
Yandexilta keskustan
verkkoon.
Joutsenmerkitty biokaasu
korvasi maakaasun Mäntsälän keskustan ST1:sen
tankkauspisteessä. Tankkausaseman myynti kasvoi vuositasolla 24 %:a.
Yhdysvesijohdon rakentaminen
Hirvihaarasta Ohkolaan käynnistyi.
Tämä on ensimmäinen vaihe Mäntsälän
kirkonkylän ja Hyökänummen vesijohtoverkostojen yhdistämiseksi.
Yhdysvesijohto turvaa paikallisen
vedenjakelun lisäksi keskustaajaman
lisävesitarpeen, sekä parantaa vedenjakelun toimintavarmuutta.
Toukokuu
Elokuu
Lokakuu
Joulukuu
Sähköautojen lataus on mahdollista
myös Mäntsälässä. Ensimmäinen
sähköautojen pikalatauspiste
asennettiin Huvitien parkkipaikalle.
Valokuidun runkoverkko Mäntsälästä
Lukolle ja Sälinkäälle
valmistui. Valokuituverkon laajentuminen on osa
parempien tietoyhteyksien tarjoamista Mäntsälän
kunnan asukkaille.
Yandexin kanssa allekirjoitettiin sopimus
konesalin hukkalämmön hyödyntämisestä
syksystä 2015 alkaen.
Kaukolämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt
laskevat jopa 40 %:a.
Mäntsälän Sähkön koko
osakekanta siirtyi osakekaupalla Mäntsälän
Kuntayhtiöt Oy omistukseen 12.12.2014.
Uuden konsernin muodostaa tässä vaiheessa
kaksi tytäryhtiötä,
Mäntsälän Sähkö Oy
ja Mäntsälän Vesi Oy.
Konsernin toimitusjohtaja on Mäntsälän
Sähkön toimitusjohtaja
DI Esa Muukka.
Vesilaitosten asianmukainen kunto
varmennettiin yhdessä valvovan
viranomaisen kanssa vesilaitosten
riskienhallintasuunnitelman eli ns.
Water Safety Planin (WSP) mukaisesti. Säännöllisellä kartoituksella
varmistetaan laadukkaan veden
toimittaminen asiakkaille.
Osana Mäntsälän Kuntayhtiöiden
yhteisen yrityskulttuurin rakentamista Mäntsälän Sähkön ja
Mäntsälän Veden yrityskulttuureja
tutkittiin CEV-mittauksella.
22
Sähköverkkoliiketoiminta otti
toisena maailmassa käyttöön
Flir-järjestelmän, jonka avulla
sähkökatkot saadaan nopeasti rajattua, ja suurelle osalle
asiakkaista sähköt saadaan
palautettua välittömästi.
Pukkilan keskustassa sijaitseva
Naarkosken vesivoimalaitos kunnostettiin.
Toinen vanha vesivoimalaitos, Halkiankoski, kunnostetaan vuoden 2015 aikana.
Näin molemmat museovoimalat
saadaan pidettyä mukana tuotannossa.
Menestyvä Kuntayhtiö
-hanke käynnistyi.
Henkilöstön näkemyksiä asiakkuuden
hoidosta sekä hyvästä
johtamisesta kartoitettiin kyselyn ja haastatteluiden avulla.
Innovatiiviselle
Menestyvä Kuntayhtiö
-hankkeelle myönnettiin
Tekesin tuki.
23
Kehitä ja kehity
Koulutusstrategia kannustaa työntekijöitä kehittämään
Viime vuonna otettiin ensimmäistä kertaa Mäntsälän Säh-
osaamistaan. Konserni tarjoaa tilaisuuksia työn ohella
kössä käyttöön systemaattinen työhyvinvoinnin seuranta.
tapahtuvaan ammattitutkintoon tähtäävään oppisopimus-
Se ottaa huomioon hyvinvointitoimenpiteiden henkilöstö-
koulutukseen aina, kun se on mahdollista. Vuoden 2014
vaikutukset ja liiketoimintavaikutukset. Seurannan avulla
keväällä vakinaiset asiakaspalvelutyöntekijät saivat val-
pystytään tehokkaammin tunnistamaan työhyvinvointiin
miiksi myynnin ammattitutkinnon Keudassa. Johtamisen
eniten vaikuttavat tekijät ja suuntaamaan toimenpiteitä
erikoisammattitutkinnon suoritti yksi henkilö. Syksyllä viisi
juuri niihin. Keväällä tehtiin lisäksi vuotuinen sisäinen
asennustiimin jäsentä aloitti puolitoistavuotisen verkosto-
henkilöstötyytyväisyyskysely, jossa mitattiin erilaisia työ-
asentajan ammattitutkintoon tähtäävät opinnot Edupolissa.
hyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja niiden toteutumista. Tulokset
Lisäksi yksi henkilö aloitti vesihuoltoalan ammattitutkinnon
olivat hyviä ja ne kannustavat systemaattisen työhyvin-
suorittamisen SYKLI:ssä. Koulutus päättyy keväällä 2015.
vointityön laajentamiseen koko Mäntsälän Kuntayhtiöissä.
Mäntsälän Sähkö oli aktiivisesti mukana Helsingin Kauppakamarin organisoimassa energia-alan Ennakointikama-
Jatkuva kouluttautuminen
strategian osana
Osaaminen, osaamisen kehittäminen ja jatkuva koulut-
Sähkön henkilöstö osallistui vuoden aikana keskimäärin
tautuminen ovat Mäntsälän Kuntayhtiöiden henkilöstö-
3,49 sisäiseen tai ulkoiseen koulutuspäivään.
strategian kulmakiviä. Vuosittain laaditaan koulutussuunnitelma, joka perustuu toimintaympäristön ja liiketoiminnan
Mäntsälän Veden henkilöstö osallistui vuoden aikana la-
kehittymisen haasteisiin, oman osaamisen analyysiin
kisääteisiin työturvallisuuskoulutuksiin, tieturvakoulutuk-
sekä jokaisen henkilökohtaisiin kehittymistoiveisiin.
siin sekä vesityökorttikoulutuksiin. Muuta ammattitaitoa
täydennettiin pääsääntöisesti etujärjestön eli Suomen
Mäntsälän Sähkön henkilöstö osallistui vuoden alussa
Vesilaitosyhdistys ry:n koulutuksilla. Mäntsälän Veden
sisäiseen työyhteisötaitovalmennukseen, jonka tavoit-
henkilöstö osallistui vuoden aikana keskimäärin 2,58
teena oli entistä sujuvampi yhteistyö. Lisäksi henkilöstö
sisäiseen tai ulkoiseen koulutuspäivään.
rissa, jonka tarkoituksena oli markkinoida energia-alaa
nuorille ja kannustaa uutta työvoimaa energia-alalle.
Energiateollisuus ry:n Sanoita itsellesi kesäduuni
-kampanjasta saatiin kesäharjoittelija asiakaspalveluun.
Voi hyvin työssäsi
Työhyvinvointi on Mäntsälän Kuntayhtiöissä kokonaisvaltainen toimintaolosuhteiden, hyvän johtamisen, työturvallisuuden ja terveyden yhdistelmä. Vuosittain laadittava
työhyvinvointisuunnitelma varmistaa työhyvinvoinnin systemaattisen edistämisen ja toteutumisen. Konkreettisia
toimenpiteitä ovat muun muassa Ticket Duo -kortit, joilla
voi maksaa sekä lounaan että liikunta- ja kulttuuripalveluita, mahdollisuus työaikajoustoon, etätyöhön, lyhennettyyn työaikaan ja vuorotteluvapaaseen.
osallistui vuoden aikana useisiin pätevyyskoulutuksiin
sekä yhteiseen tieturvakoulutukseen syksyllä. Vuoden
aikana panostettiin teknisten järjestelmien koulutuksiin,
energiatehokkuuskoulutuksiin sekä harmaan talouden
torjunta -koulutukseen. Tammikuussa järjestettiin yhdessä Tripower-yhtiöiden kanssa asiakaspalveluhenkilöstölle
Moni vakituinen työntekijä on aloittanut
käytännönläheinen energiatehokkuusvalmennus, jossa
harjoittelijana tai kesätyöntekijänä.
vahvistettiin valmiuksia käytännönläheiseen energianeu-
Vuonna 2014 Mäntsälän Sähkössä
vontaan. Syyskuussa avainhenkilöt saivat mediakoulutusta, jossa käytiin läpi erityisesti poikkeustilanteiden
viestintää, sekä harjoiteltiin TV-esiintymistä. Mäntsälän
24
työskenteli 6 kesäharjoittelijaa
ja yksi diplomityöntekijä.
Vuoden 2014 aikana Mäntsälän Sähkö
ja Mäntsälän Vesi muuttuivat täysin
savuttomiksi työpaikoiksi. Tupakointi
on kokonaan kielletty työaikana ja
muutenkin yhtiöiden alueilla.
Savuttomuudella halutaan taata
hyvä työympäristö kaikille ja
edistää työntekijöiden terveyttä.
Minun polkuni
Timo Rautama,
lämpöasiantuntija, työsuojeluvaltuutettu
”Olen aina ollut innokas ottamaan uusia haasteita vastaan. Työni onkin muuttunut paljon siitä, kun tulin verkostoasentajaksi taloon noin seitsemän vuotta sitten.
Minun polkuni
Kun tuote- ja palveluvalikoima laajeni energiatehokkuusratkaisuihin, olin heti mukana ja hankin kylmäaineluvat.
Vuosien varrella olen asentanut ilmalämpöpumppuja,
Jari Arminen, järjestelmäasiantuntija
”Sain jalan Mäntsälän Sähkön oven väliin jo kouluaikana.
Tulin nimittäin kesällä 2007 tänne kesätöihin nuoremmaksi tietoliikenneasentajaksi. Kesän jälkeen jatkoin
töitä koulun ohella, ja kävin töissä kerran tai kaksi kertaa viikossa. Kun vuonna 2009 koulusta oli jäljellä enää
opinnäytetyö, niin työt kattoivat jo koko viikon. Silloin
titteli muuttui tietoliikenneasiantuntijaksi. En vielä ollut
valmistunut koulustakaan, kun kävin työpaikan puolesta
myyntikoulutuksessa vuonna 2010. Kun sitten vuoden
kuluttua valmistuin tietoliikenneinsinööriksi, minut vakinaistettiin järjestelmäasiantuntijaksi ja työtehtäviini tuli
lisänä myyntityö.
Nyt olen myyntitiimissä, myyn pääsääntöisesti valokuituliittymiä ja muita nettipuolen lisäpalveluita, mutta tarvittaessa teen nettipuolen huoltojakin. Työ on kiinnostavaa,
tuskin muuten olisinkaan täällä. Myyntityö on yleensä
hauskaa, varsinkin kun tulee kauppoja. Olen paljon
puhelimessa ja kerron asiakkaille valokuidusta. Vaikka
kaupasta voidaan sopia jo puhelimessa, pyrin silti aina
käymään asiakkaalla, niin että saadaan kaikki yksityiskohdat kuntoon.
Olen aina halunnut sellaisen työn, että työajan jälkeen
voi jättää työasiat taakseen. Totta kai tarvittaessa joustetaan, kun hommat sitä vaativat. Ja silloin kun tehdään
töitä, niitä tehdään täysillä, vapaa-aika on erikseen.
Harrastan paljon liikuntaa ja lisäksi kotona on kaksi pientä
lasta, joiden kanssa on kiva viettää aikaa ja harrastaa.”
26
maalämpöpumppuja ja aurinkopaneeleja.
Olen aina saanut tukea, jos olen halunnut kouluttautua
johonkin uuteen. Kun pari vuotta sitten siirryin kaukolämpöpuolelle, suoritin siihen työhön tarvittavan tutkinnon. Tänä keväänä olen puolestaan opiskellut kaasunkäytönvalvojan tenttiin.
Tykkään myös siitä, että täällä joustetaan: minä joustan
ja työnantaja joustaa. Työaikoja voi venyttää aamusta ja
illasta, molempiin suuntiin.
Olen syntyperäinen mäntsäläläinen. Kun olen asunut
täällä aina, tunnen paikat hyvin. Onhan siitä iloa, kun
tietää oikotiet ja pääsee nopeasti keikalle auttamaan
asiakasta.”
Isot investoinnit jakeluverkkoihin
Suurimmat investoinnit tehtiin edellisvuosien tapaan
Konsernin taloudellinen
pohja on vakaa
Mäntsälän Kuntayhtiöt -konserni on rakennettu vakaalle taloudelliselle pohjalle, joka tukee tytäryritystensä
kuin haasteellisen budjettitasonkin. Suurien investointien
seurauksena syntynyttä poistoeroa hyödynnettiin tilin-
kasvua.
päätössiirroissa, joten tilikauden tulokseksi jäi tästä joh-
Vuoden 2014 tilinpäätöksessä sekä Mäntsälän Sähkö
vuonna 2013).
Oy:n liiketoiminta että liikelaitos Mäntsälän Veden toiminta olivat vielä konsernin ulkopuolella, joten niiden taloudellista tilannetta kannattaa tarkastella yrityskohtaisesti.
Emoyhtiönä toimivassa Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy:ssä
tuen 21 000 euroa tappiota (1,3 miljoonaa euroa voittoa
Mäntsälän Vesi Oy:lle ei vielä kertynyt liikevaihtoa. Kaikki
myynti tehtiin liikelaitoksessa, jonka liikevaihto oli 3,5 miljoonaa euroa. Liikelaitoksen kulurakenne poikkeaa jonkin
kirjattiin ainoastaan pieniä kulukirjauksia.
verran osakeyhtiön tuloslaskelman sisällöstä, joten tulos
Suurimman osuuden liikevaihdosta uudessa konsernis-
Oy:n tuloslaskelmiin. Tilikaudelta 2014 kirjattiin Mäntsä-
sa tuottaa Mäntsälän Sähkö, jonka liikevaihto vuodelta
2014 oli 25,6 (26,0) miljoonaa euroa.
Vuosi oli Mäntsälän Sähkölle tuloksellisesti menestyksekäs. Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 2,2 (1,6)
miljoonaa euroa, mikä ylitti niin edellisen vuoden tason
28
Mäntsälän Sähkössä sähkönjakeluverkkoon. Normaalin verkonrakennuksen lisäksi investointeja kohdistui
sähköasemiin sekä 110 kilovoltin linjan rakentamiseen.
Laajakaistaliiketoiminnassa panostettiin edelleen valokuituverkon laajentamiseen.
Mäntsälän Sähkön investoinnit olivat yhteensä 11,1
miljoonaa euroa (6,5 miljoonaa euroa vuonna 2013).
Vuoden 2015 suunnitellut investoinnit tulevat olemaan
edellistä vuotta maltillisemmat. Kuitenkin muun muassa
kaukolämpöliiketoiminnassa päästään rakentamisvaiheeseen hukkalämpölaitoksen projektissa, mikä
parantaa toimintaedellytyksiä jatkossa.
Mäntsälän Vedessä panostetaan yhdysvesijohtohankkeeseen sekä normaaliin verkon täydennysrakentamiseen ja
saneeraukseen.
ei ole suoraan vertailukelpoinen tuleviin Mäntsälän Vesi
län Vesi Oy:ssä tappiota 18 000 euroa.
Mäntsälän Energia Oy:ssä liiketoiminta koostuu maaalueiden vuokratuotoista, jotka veloitetaan Mäntsälän
Sähkö Oy:ltä. Liiketoiminnan tuotot vuodelta 2014 olivat
85 000 euroa ja tilikauden voitto 58 000 euroa.
Tulossa yhtenäiset prosessit
Koko konsernin talousasiat hoidetaan jatkossa Mäntsälän
Kuntayhtiö Oy:ssä. Tytäryritysten talous, HR, markkinointi ja viestintä siirretään emoyhtiöön 1.4.2015 alkaen.
Talousprosesseja yhtenäistetään, ja automatiikasta haetaan tehokkuutta rahavirtojen käsittelyyn.
Kuvasta puuttuvat Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy:n hallituksen jäsenet Markku Laine ja Päivi Pohjola.
Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2014
Kertomusvuosi oli yhtiön 2. toimintavuosi.
varmistamiseksi. Vastaavalla tavalla emoyhtiö vahvisti
Toimintaympäristön muutokset
Yhtiön toimialue on kasvualuetta ja vesilaitosliiketoiminnan
Mäntsälän Energia Oy:ssä vuosi meni suunnitellusti.
tultua osaksi konsernia myös sillä on huomattavasti po-
Liiketoiminta koostuu maa-alueiden vuokratuotoista,
tentiaalia haja-asutusalueen vesihuollon parantamisessa.
jotka veloitetaan Mäntsälän Sähkö Oy:ltä. Liiketoiminnan
Toimialueella on vain muutama erityisen suhdanneherkkä
tuotot 85 tuhatta euroa ja tilikauden voitto 57,9 tuhatta
yritys, joka olisi meidän mittakaavassamme merkittävä
euroa.
energiankäyttäjä. Merkittävimmät energiankäyttäjämme
toimivat nopeasti kasvavilla toimialoilla. Taantuma ei
siksi näkynyt myöskään tytäryhtiön Mäntsälän Sähkön
toiminnassa erityisen voimakkaana. Yandexin rakenteilla
oleva datakeskus vaikutti jo tilivuonna positiivisesti säh-
Mäntsälän kunta korotti yhtiön osakepääomaa 35 miljoo-
könsiirtoliiketoiminnan tuloksessa ja tulee vaihe vaiheelta
nalla eurolla ja antoi yhtiölle 27,3 miljoonan euron osake-
rakentuessaan nostamaan huomattavasti sähkön siirto-
yhtiölain 12. luvun 1§:n mukaisen pääomalainan. Laina-
määriä ja siten parantamaan erityisesti sähköverkkoliike-
aika on kaksikymmentäviisi (25) vuotta ja lainapääomalle
toiminnan toimintaedellytyksiä. Datakeskus tuottaa myös
maksetaan 6 % vuotuista korkoa. Korkoa ei kuitenkaan
huomattavasti hukkalämpöä, jonka hyödyntämisessä
kerry niiltä tilikausilta, joilta vahvistettu tilinpäätös ei osoita
saatiin merkittävä päänavaus tehtyämme sopimuksen
voitonjakokelpoisia varoja. Korkojen tavoitteellinen maksu-
hukkalämmön ostamisesta ja lämmöntalteenottolaitoksen
päivä on vuosittain aina 15.6.
rakentamisesta. Siten Yandexilla tulee olemaan merkittävä vaikutus erityisesti kaukolämpöliiketoiminnan toiminta-
Yhtiö osti Mäntsälän kunnalta kaikki Mäntsälän Sähkö Oy:n
edellytysten paranemiseen ja kaukolämmön tuottamisen
osakkeet 51,9 miljoonalla eurolla.
hiilidioksidipäästöjen vähenemiseen tulevaisuudessa, koska hukkalämmöllä voidaan korvata jo alkuvaiheessa noin
Yhtiö otti 27,8 miljoonan euron kiinteäkorkoisen velka-
puolet maakaasun käytöstä kaukolämmön tuotannossa.
kirjalainan Kuntarahoitukselta. Tästä 15 miljoonaa euroa
lainattiin tytäryhtiölle Mäntsälän Sähkö Oy:lle, joka maksoi
Mäntsälän Vesi Oy:n tasetta osakepääoman korotuk-
Olennaiset tapahtumat tilikaudella
sella, SVOP-sijoituksella sekä pääomalainalla.
Mäntsälän Kuntayhtiöt -konsernin varsinaisen liiketoimin-
Tilinpäätöksessä vuodelta 2014 näkyy konsernin tasol-
nan käynnistymisen vaatimat osake- ja liiketoimintakau-
ta tarkasteltuna käytännössä Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy
pat saatiin viimeinkin toteutettua. Syynä viivästymiselle
pienillä tapahtumilla ja Mäntsälän Vesi Oy pienillä kulu-
oli lähinnä verottajalta pyydettyjen ennakkoratkaisujen
kirjauksilla. Mäntsälän Sähkö Oy:n ja Mäntsälän Energia
viivästyminen lähes kahdella vuodella. Mäntsälän Kun-
Oy:n tulosta ei myöskään koosteta vielä vuodelta 2014
tayhtiöt Oy osti joulukuussa Mäntsälän kunnalta koko
konserniyhteenvetoon. Taseessa liiketoimintakaupat nä-
Mäntsälän Sähkö Oy:n osakekannan, jolla Mäntsälän
kyvät. Taloustilannetta kannattaa tarkastella em. syistä
Sähkö Oy:stä tuli Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy:n 100%:sti
johtuen yrityskohtaisesti, vaikka konserniyhteenveto ko-
omistama tytäryhtiö. Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy:n 100%:sti
konaisuudesta on tehty.
omistama Mäntsälän Vesi Oy osti vastaavasti 31.12.2014
Mäntsälän kunnalta vesilaitosliiketoiminnan. Edelleen
Yhtiön organisaatiorakenne muutettiin 1.1.2015 vastaa-
järjestelyjen osana yhtiön osakepääomaa korotettiin
maan syntynyttä liiketoimintarakennetta tarkoituksena toi-
35 miljoonalla eurolla ja yhtiö sai Mäntsälän kunnalta
mia yhtenä operatiivisena kokonaisuutena liiketoiminnoit-
27,3 miljoonan euron osakeyhtiölain 12 luvun 1 §:ssä
tain osakeyhtiörajojen yli. Organisaatiorakenteen mukai-
tarkoitetun pääomalainan järjestelyn toteuttamiseksi ja
sesti yhteiset toiminnat talous- ja henkilöstöhallinto, liike-
taseen vahvistamiseksi konsernin toimialojen erittäin
toiminnan kehitys sekä markkinointi ja viestintä siirretään
huomattavien lähitulevaisuuden investointien rahoituksen
1.4.2015 emoyhtiöön palvelemaan kaikkia liiketoimintoja.
30
Investoinnit ja rahoitus
niillä pois lyhytaikaiset luottonsa ja rahoitti investointeja.
Taloudellinen kehitys
Tytäryhtiön Mäntsälän Vesi Oy:n osakepääomaa korotettiin 80 tuhatta euroa ja SVOP-rahastoon sijoitettiin 9,92
Tytäryhtiö Mäntsälän Sähkön liikevaihto laski hieman läm-
miljoonaa euroa. Lisäksi Mäntsälän Vesi Oy:lle annettiin
pimien säiden vuoksi ollen 25,6 (26,0) miljoonaa euroa.
1 miljoonan euron käyttöpääomalaina.
Tuloksellisesti vuosi oli kuitenkin Mäntsälän Sähkössä
erinomainen. Liikevoitto ylitti edellisen vuoden ja haasteel-
Tytäryhtiö Mäntsälän Sähkö Oy investoi vuonna 2014 his-
lisen budjettitason reilusti ollen 2,6 (1,9) miljoonaa euroa.
toriallisen suuret investoinnit, yhteensä 11,1 (6,5) miljoo-
Budjetoitua parempi tulos tehtiin erityisesti verkkoliiketoi-
naa euroa, sisältäen sijoitusinvestoinnit voimalaitososuuk-
minnassa, mutta myös sähkön myynnissä saavutettiin hy-
siin. Ilman sijoituksia investoinnit olivat 10,5 (6,2) miljoonaa
vä tulos. Tilikauden voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja
euroa. Investoinnit kohdistuivat suurimmaksi osaksi
oli 2,2 (1,6) miljoonaa euroa. Investointien pohjalta syntyi
sähköverkkoihin, mutta myös kaukolämpö-, maakaasu- ja
poistoeroa, kuten aikaisempinakin vuosina. Sitä hyödyn-
laajakaistajakeluverkkojen uudistamiseen ja kehittämiseen
nettiin verosuunnitteluun tilinpäätössiirroissa, jonka seu-
investoitiin merkittävästi.
rauksena tilikauden tulos on 20 613 euroa tappiollinen.
Tytäryhtiö Mäntsälän Vesi Oy osti Mäntsälän kunnalta veMäntsälän Vesi Oy:n toiminnassa näkyi ainoastaan kuluja
silaitosliiketoiminnan 20,4 miljoonalla eurolla.
yhteensä 18 tuhatta euroa.
31
Yrityksen organisaatio, johto ja tilintarkastaja
Riskien hallinta
Yrityksen johdossa ei tapahtunut muutoksia vuonna 2014.
Mäntsälä Kuntayhtiöt Oy -konsernin riskienhallintapolitiik-
Tytäryhtiömme Mäntsälän Sähkö Oy on sitoutunut Ener-
ka on tehty yhteistyössä Marsh Oy:n kanssa Mäntsälän
giateollisuus ry:n jäsenyrityksenä Energiatehokkuussopi-
Yhtiökokouksen valitsemina kuuluivat hallitukseen
Sähkössä vuonna 2008 ja sitä on päivitetty säännöllisesti.
mukseen energian käytön tehostamisesta.
Kari Virolainen (puh.joht.), Esko Kairesalo, Hans Kanerva,
Riskienhallintapolitiikka kuvaa Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy:n
Markku Laine, Sari Martniku, Marja-Leena Mäkipää,
tahtotilaa riskienhallinnan tavoitteista, periaatteista ja käy-
Yhtiön hankkiessa uusia voimaosuuksia, hankimme aino-
Päivi Pohjola, Heta Ravolainen-Rinne ja Esa Siikaluoma.
tännön toteuttamisesta sekä yhtiötasolla, että liiketoiminta-
astaan ympäristönäkökulmasta hyväksyttävää voimantuo-
yksiköissä.
tantoa.
Tärkeimmät riskit yhtiön toiminnassa liittyvät henkilöturval-
Myös Mäntsälän Vesi Oy on huolellinen ympäristöasioissa.
lisuuteen, sähköenergian hankkimiseen, sähkön, lämmön,
Jätevedenpuhdistusprosessista syntyvä ylijäämäliete kui-
Yhtiön toimitusjohtajana toimi Esa Muukka.
Hallitus kokoontui vuonna 2014 viisi (5) kertaa.
maakaasun ja veden toimitusvarmuuteen, vahinko-
vataan, eikä lietteessä ole rajat ylittäviä määriä raskasme-
Tilintarkastajana toimi BDO Oy, vastuullisena tilintarkasta-
riskeihin, avainosaamiseen ja asiakastyytyväisyyteen.
talleja, joten kuivattu liete voidaan haluttaessa hyödyntää
janaan KHT Taneli Mustonen.
Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy:ssä on päädytty seuraavanlai-
viherrakentamiseen.
seen riskimääritelmään:
Laitokselle tuleva jätevesi puhdistetaan lupa-ehtojen
Henkilöstö
Riski on mitä tahansa, mikä uhkaa Mäntsälän Kunta-
mukaisesti, joten laitokselta lähtevä, puhdistettu jätevesi
yhtiöt Oy -konsernin henkilöstöä, yhtiön omaisuutta tai
aiheuttaa vain pientä kuormitusta Mustijoen vesistöön.
Konsernin palveluksessa tytäryhtiöineen oli vuonna 2014
vaikuttaa yrityksen tuloksentekokykyyn, tai liiketoiminnan
Myös ennakoivalla ylläpitotoiminnalla minimoidaan verkos-
keskimäärin 72 henkilöä. Näistä vakituisia työntekijöitä oli
tavoitteiden saavuttamiseen.
ton ylivuotoja mahdollisen saastuttamisen estämiseksi.
Keskeisten jätevedenpumppaamoiden saneerauksella
66 ja määräaikaisia 6 henkilöä
Sähkön hintariskin hallinnassa käytetään aktiivisesti sähPalkat ja palkkiot toimintavuonna olivat 3.641.343,17 euroa.
seurataan systemaattisesti. Tuotanto- ja myyntisalkkuja
Myös energian kulutukseen on kiinnitetty huomiota esi-
seurataan erikseen.
merkiksi paremman hyötysuhteen omaavien pumppujen
avulla.
Tutkimus- ja kehitystoiminta
Yhtiössä on toimintavuoden aikana edelleen panostettu
avainhenkilöiden liiketoiminta- ja myyntiosaamisen kehit-
on vaikutus mahdollisten ylivuotojen syntymiseen.
köjohdannaisia ja syntynyttä sähkökaupan riskiasemaa
Ympäristöasiat
tämiseen sekä yhtiölle asiakaspalvelun tuottavien kump-
Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy -konserni toimii toimialoilla, joil-
panien valmentamiseen. Liiketoiminnoissa saatiin päätök-
la ympäristöasiat ovat tärkeä ja keskeinen osa päivittäistä
seen mm. Yandexin datakeskuksen hukkalämmön hyödyn-
toimintaa.
tämisen selvittäminen lämmön lämmöntalteenottolaitoksen
investointipäätökseen saakka. Sen vaihtoehtona valmistel-
Konsernin myymä sähkö tuotetaan valtaosaltaan uusiu-
tiin hakelämpölaitos investointipäätösvalmiuteen saakka.
tuvilla energialähteillä tai ydinvoimalla. Lisäksi pyrimme
suosimaan biokaasukäyttöisiä ajoneuvoja työajossa.
Yhtiössä käynnistettiin Menestyvä Kuntayhtiö -hanke,
Tytäryhtiön Mäntsälän Sähkön ja St1:n yhteistyön tulokse-
jolle Tekes myönsi merkittävän tuen.
na maakaasua on voinut tankata Mäntsälässä jo vuodesta
2008. Syyskuusta 2014 alkaen se on ollut kotimaista
Tutkimus- ja kehitystoiminnan kustannukset on kirjattu
uusiutuvaa biokaasua.
pääosin suoraan kuluihin.
32
33
Toimintakertomuksen allekirjoitukset
Tulevaisuuden näkymät
Vaikka Suomen ja koko EU:n energiapolitiikka on ollut
Paikallisesti jakelualueemme vetovoima jatkuu vahvana
vaikeasti ennustettavaa ja esimerkiksi sähkön toimitusvar-
myös tulevaisuudessa. Viimeisten vuosien merkittävät
muuden parantamiseksi tehty sähkömarkkinalain muutos
kansainvälisten yritysten sijoittumiset Mäntsälään ja väes-
edellyttää aikaisempaa tiukempia toimia, meidän kannal-
töpohjan kasvu, joka lisää myös alueen muun yritys-
tamme jakeluvarmuuden esiinnousu on positiivinen asia.
toiminnan aktiivisuutta, luovat Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy:n
Konserni on pitkäjänteisesti panostanut jo vuosia verkos-
tytäryhtiölle myös vesiliiketoiminnassa ehkä jopa Suomen
tojensa kehittämiseen, investoiden vuosittain esimerkiksi
mittakaavassa poikkeuksellisen hyvät toimintaedellytykset
pelkästään sähköverkon kehittämiseen keskimäärin reilus-
tuleville vuosille. Analysoitaessa toteutettua Mäntsälän
ti yli kolmasosan siirtoliiketoiminnan liikevaihdosta. Meille
kuntayhtiöt -järjestelyä yllä mainitusta näkökulmasta, voi
on vain eduksi, kun sallitussa tuotossakin mm. investoin-
todeta sen tukevan hyvin kaikkien liiketoimintojemme
nit huomioidaan aikaisempaa paremmin.
kykyä vastata tulevaisuuden haasteisiin. Yhtiöllä on näin
edelleen erinomaiset edellytykset menestyä paikallisena
Sähkön hinta tukkumarkkinoilla on luisunut niin alhaiseksi,
energiainfrastruktuurin kehittäjänä.
että se ei nykytasollaan mahdollista markkinaehtoisia voi-
Mäntsälässä 23. helmikuuta 2015. Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy:n hallitus
Kari Virolainen
Esko Kairesalo
puheenjohtaja
Hans Kanerva
Markku Laine
Sari Martniku
Marja-Leena Mäkipää
Päivi Pohjola
Heta Ravolainen-Rinne
malaitosinvestointeja. On mahdollista, että Suomessakin
lähdetään Saksan tapaan tukemaan nykyistä voimakkaammin uusiutuvan energian tuotantoa. Käsityksemme
Yhtiön osakkeet
on silti, että mm. USA:n energiaomavaraisuuden kasvun
Yhtiöllä on 100 kpl osakkeita à 25 euroa/kpl, jotka kaikki
ja euroalueen taantuman vuoksi tullaan Euroopassakin
omistaa Mäntsälän kunta.
Hallituksen ehdotus voittoa koskeviksi
toimenpiteiksi
tekemään hyviä energiapoliittisia linjauksia, jolloin energiahinnat pitkällä tähtäimellä tulevat olemaan markkinaehtoista investoinnit mahdollistavaa tasoa ja Suomessa on
tarvetta sähköntuotantokapasiteetin rakentamiseen. Siten
on edelleen järkevää kasvattaa sähkönhankinnan omavaraisuutta ja yhtiö päätti jatkaa Fennovoiman ydinvoi-
Konsernin voitonjakokelpoiset varat olivat tilikauden
malaitoshankkeessa Suomen Voima Oy:n kautta ja pyrkii
päätyessä 620 004,33 €. Emoyhtiön voitonjakokelpoiset
Suomen Voiman osakkaana edelleen systemaattisesti var-
varat ovat -46 972,77 €, joista tilikauden tappio on
mistamaan asemiaan oman sellaisen energiantuotannon
-45 731,62 €.
hankkimisessa, jossa ympäristöarvot yhdistyvät liiketaloudelliseen kannattavuuteen.
Esa Siikaluoma
Esa Muukka
toimitusjohtaja
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa ei jaeta.
Tilinpäätösmerkintä
Suoritetusta tarkastuksesta on tänään annettu tilintarkastuskertomus.
Mäntsälässä 18. maaliskuuta 2015
Taneli Mustonen
KHT-tilintarkastaja
BDO Oy
34
Mäntsälän Kuntayhtiöt Oy
Sepäntie 3, 04600 Mäntsälä