Yritysjuridiikka ja Vero

Transcription

Yritysjuridiikka ja Vero
1.7.2015
SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN
2012–2015 ja 2015–2018 VÄLILLÄ
YRITYSJURIDIIKAN JA VERO-OIKEUDEN OPINTOSUUNTA
Kaikki ennen vuotta 2015 aloittaneet opintosuunnan opiskelijat suorittavat opinnot nykyisessä
tutkintojärjestelmässä. Myös ennen vuotta 2012 aloittaneet yritysjuridiikan ja vero-oikeuden
pääaineopiskelijat ovat siirtyneet opintosuunnan opiskelijoiksi ja suorittavat tutkintonsa nykyisen
tutkintorakenteen mukaan.
Nämä siirtymäsäännökset ovat pääasiassa tarkoitettu vuonna 2012–2014 aloittaneille opiskelijoille.
Mikäli olet suorittanut KTK- tai KTM-tutkintoon sisältyviä opintoja ennen syksyä 2012, tutustu
tarvittaessa myös aikaisempiin, erillisiin yritysjuridiikan ja vero-oikeuden siirtymäsäännöksiin ja ota
epäselvissä tapauksissa yhteyttä yliopisto-opettajaan tai opintokoordinaattoriin.
1.8.2015 mennessä uuden tutkintorakenteen mukaisesti (opinto-opas 2012‒2015) valmiiksi suoritetut
perus-, aine- ja syventävät opintokokonaisuudet kelpaavat sellaisenaan, eikä niitä tarvitse täydentää.
Huom. Jos opiskelija on suorittanut aiempien opetussuunnitelmien mukaisia opintojaksoja, opiskelijan ei
tarvitse enää suorittaa vastaavia nykyisen opetussuunnitelman mukaisia opintojaksoja, vaikka jaksojen
nimissä tai laajuuksissa olisi tapahtunut muutoksia. Ks. dokumentin vastaavuustaulukot. Useista toisiaan
vastaavista suorituksista voimaan jää korkein arvosana tai myöhempi laajuudeltaan suurempi suoritus.
Kieli- ja viestintäopintojen siirtymäsäännökset löytyvät täältä.
KAUPPATIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO
KAUPPATIETEIDEN TUTKINTO-OHJEMAN YHTEISET OPINNOT
Harjoittelu on yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunnan opiskelijalle pakollinen osa opintoja.
Tutkintoon sisällytettävän harjoittelun laajuus vaihtelee 5 ja 10 opintopisteen välillä riippuen harjoittelun
suoritusajankohdasta. Vanhojen vaatimusten mukainen harjoittelu kelpaa sellaisenaan, eikä sitä tarvitse
laajentaa. Alla vastaavuudet eri opetussuunnitelmien välillä:
2015–2018
2012–2015
2010–2012
2008–2010
2005–2008
KATHAR10
Harjoittelu
10 op
KATHAR10
Harjoittelu
5 op
YJURA991
Harjoittelu 5 op
TAI
VOIKH
Harjoittelu 6 op
YJURA991
Harjoittelu 5 op
TAI
VOIKH
Harjoittelu 6 op
YJURA991
Harjoittelu 5 op
TAI
Harjoittelu
6 op
Myös opiskeluvalmiuksiin yhdessä orientoivien opintojen kanssa kuuluva tietotekniikan peruskurssi
tulee olla kaikilla suoritettuna. Alla vastaavuudet:
1.7.2015
2015–2018
2012–2015
2010–2012
2008–2010
2005–2008
TIEY4
Tietotekniikkataidot
3 op (opiskeluvalmiudet)
TIEY4
Tietotekniikkataidot
3 op
TKOPY4
Tietotekniikan
peruskurssi
3 op
TKOPY4
Tietotekniikan
peruskurssi
3 op
A1.1
Tietotekniikan
peruskurssi
3 op
KAUPPATIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN MENETELMÄOPINNOT
Yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunnan opiskelijalle pakolliset menetelmäopinnot koostuvat
yhdestä opintojaksosta. Alla ko. menetelmäjakson vastaavuudet:
2015–2018
2012–2015
2010–2012
2008–2010
2005–2008
HALJUA13
Oikeudellisen
tutkimuksen
perusteet
5 op
HALJUA13
Oikeudellisen
tutkimuksen
perusteet
5 op
JOIKP4
Oikeusteorian
perusteet
3 op
JOIKP4
Oikeusteorian
perusteet
3 op
JOIKP4
Oikeusteorian
perusteet
3 op
Huom. Opintojakso KATYVA52 Yritysjuridiikan case-kurssi kuuluu uudessa opinto-oppaassa
menetelmäopintojen sijaan yritysjuridiikan erikoistumisopintoihin.
KAUPPATIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN PERUSOPINNOT
Tutkinto-ohjelman perusopintoja tulee olla vähintään 25 op. Ne voivat koostua 2012–2015 opintooppaan (väh. 25 op) tai 2015–2018 opinto-oppaan (30 op) mukaisesti.
Tutkinto-ohjelman perusopinnoista vähintään opintojakso KATYVP11 Johdatus oikeusjärjestykseen on
pakollinen osa jokaisen yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunnan opiskelijan opintoja.
Opinto-oppaan 2015–2018 mukaisten tutkinto-ohjelman perusopintojen jaksot ja vastaavuudet:
2015–2018
2012–2015
2010–2012
KATYVP11
KATYVP11
JOIKP0
Johdatus oikeus- Johdatus oikeus- Johdatus oikeusjärjestykseen
järjestykseen
järjestykseen
5 op
5 op
3 op
KATVRP11
KATVRP11
VAKTP015
Johdanto
Johdanto
Yksityisvakuuriskienhallintaan ja riskienhallintaan tuksen perusteet
vakuuttamiseen ja vakuuttamiseen 5 op
5 op
5 op
2008–2010
2005–2008
JOIKP0
Johdatus oikeusjärjestykseen
3 op
VAKTP015
Yksityisvakuutuksen perusteet
5 op
JOIKP0
Johdatus oikeusjärjestykseen
3 op
VAKTP015
Yksityisvakuutuksen perusteet
5 op
1.7.2015
KATMAP11
KATMAP11
MARKP022
Moniulotteinen Moniulotteinen Markkinoinnin
markkinointi 5 op markkinointi 5 op perusteet 5 op
MARKP022
Markkinoinnin
perusteet 5 op
MARKP021
Markkinoinnin
perusteet 6 op
KATTAP11
Taloustieteen
perusteet 5 op
KATTAP11
Taloustieteen
perusteet 5 op
KATLAP21
Laskentatoimen
perusteet 5 op
KATLAP21
Tilinpäätösraportoinnin
perusteet 5 op
KATJOP11
Yrityksen
johtamisen
perusteet 5 op
KTALP110
Johdatus
kansantaloustieteeseen 6 op
LASKP010
Tilinpäätösraportoinnin
perusteet 5 op
LASKP100
Johdatus
liiketalouteen
5 op
KTALK110
Johdatus
kansantaloustieteeseen 6 op
LASKP010
Yrityksen
kirjanpidon
perusteet 5 op
LASKP100
Johdatus
liiketalouteen
5 op
KATJOP11
Yrityksen
johtamisen
perusteet 5 op
KTALP110
Johdatus
kansantaloustieteeseen 6 op
LASKP010
Tilinpäätösraportoinnin
perusteet 5 op
LASKP100
Johdatus
liiketalouteen
5 op
KAUPPATIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMAN AINEOPINNOT
Tutkinto-ohjelman aineopinnot, suuntautumisalana yritysjuridiikka ja vero-oikeus
Kandidaattiseminaarin ja tutkielman lisäksi yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuuntaan
suuntautuneella tulee olla suoritettuna vähintään 45 op yritysjuridiikkaan ja vero-oikeuteen suuntaavia
opintoja, joiden sisältö määräytyy sen mukaan, kumpaan oppiaineeseen opiskelija erikoistuu.
Kumpaankin oppiaineeseen erikoistuvalle opiskelijalle seuraavat yritysjuridiikkaan ja vero-oikeuteen
suuntaavat opinnot ovat joka tapauksessa pakollisia:


KATYVA12 Yritysjuridiikan perusteet, 5 op
KATYVA13 Vero-oikeuden perusteet, 5 op
Yritysjuridiikkaan erikoistuva opiskelija suorittaa uuden opinto-oppaan mukaisen moduulin ”yrityksen
oikeudellinen toimintaympäristö” opintojaksoja vähintään 25 opintopistettä ja uuden opinto-oppaan
mukaisten yritysjuridiikan erikoistumisopintojen opintojaksoja vähintään 20 opintopistettä.
Mikäli opiskelija on ehtinyt suorittaa vanhojen vaatimusten mukaisesti moduuleihin ”oikeustieteiden
yhteiset opinnot” ja ”yrityksen oikeudellinen toimintaympäristö” sisältyviä opintojaksoja enemmän kuin
uudessa
opinto-oppaassa
on
moduulin
”yrityksen
oikeudellinen
toimintaympäristö”
vähimmäislaajuudeksi vaadittu (25 op), hän täydentää yritysjuridiikan aineopintojen kokonaisuuden
yritysjuridiikan erikoistumisopinnoilla vähintään yllä mainitun 45 opintopisteen laajuiseksi, kuitenkin niin,
että yritysjuridiikan erikoistumisopintojen opintojaksoja tulee olla suoritettuna vähintään 3.
Yritysjuridiikan erikoistumisopintoihin luetaan mukaan myös opintojakso KATYVA52 Yritysjuridiikan
case-kurssi.
Huom. Opintojaksoa KATYVP11 Johdatus oikeusjärjestykseen ei lasketa mukaan yritysjuridiikan
aineopintokokonaisuuteen määritettäessä sitä, täyttyykö aineopintojen vähimmäislaajuusvaatimus.
1.7.2015
Vero-oikeuteen erikoistuva opiskelija suorittaa uuden opinto-oppaan mukaisen moduulin ”yrityksen
oikeudellinen toimintaympäristö” opintojaksoja vähintään 25 opintopistettä ja uuden opinto-oppaan
mukaisten vero-oikeuden erikoistumisopintojen opintojaksoja vähintään 20 opintopistettä.
Vanhojen vaatimusten mukaisten moduulien ”oikeustieteiden yhteiset opinnot” ja ”yrityksen
oikeudellinen toimintaympäristö” opintojaksot luetaan mukaan uusien vaatimusten mukaisiin verooikeuteen suuntaaviin opintoihin alla olevien vastaavuustaulukkojen mukaisesti.
Yritysjuridiikkaan ja vero-oikeuteen suuntaavien opintojen jaksot ja vastaavuudet:
Yrityksen oikeudellinen toimintaympäristö
2015–2018
2012–2015
2010–2012
2008–2010
2005–2008
KATYVA12
Yritysjuridiikan
perusteet
5 op
KATYVA13
Vero-oikeuden
perusteet
5 op
HALJUA14
Julkisoikeuden
perusteet
5 op
KATYVA21
Sopimusoikeus
5 op
KATYVA12
Yritysjuridiikan
perusteet
5 op
KATYVA13
Vero-oikeuden
perusteet
5 op
HALJUA14
Julkisoikeuden
perusteet
5 op
KATYVA21
Sopimusoikeus
5 op
YJURP015
Johdatus
yritysjuridiikkaan
5 op
VOIKP1
Vero-oikeuden
perusteet
5 op
JOIKP1
Julkisoikeuden
perusteet
3 op
YJURP020
Sopimusoikeus
5 op
YJURP015
Johdatus
yritysjuridiikkaan
5 op
VOIKP1
Vero-oikeuden
perusteet
5 op
JOIKP1
Julkisoikeuden
perusteet
3 op
YJURP020
Sopimusoikeus
5 op
YJURP015
Johdatus
yritysjuridiikkaan
3 op
VOIKP1
Vero-oikeuden
perusteet
3 op
JOIKP1
Julkisoikeuden
perusteet
3 op
YJURP02B
Sopimusoikeus
5 op
KATYVA22
Henkilöverotus
5 op
KATYVA22
Henkilöverotus
5 op
VOIKP2
Henkilöverotus
5 op
VOIKP2
Henkilöverotus
5 op
VOIKP2
Henkilöverotus
6 op
KATYVA23
Yhtiöoikeus
5 op
KATYVA23
Yhtiöoikeus
5 op
YJURP070
Yhtiöoikeus
5 op
YJURP070
Yhtiöoikeus
5 op
YJURP070
Yhtiöoikeus
3 op
KATYVA24
Yritysverotus
5 op
KATYVA24
Yritysverotus
5 op
VOIKP3
Yritysverotus
5 op
VOIKP3
Yritysverotus
5 op
VOIKP3
Yritysverotus
6 op
Yritysjuridiikan erikoistumisopinnot
2015–2018
2012–2015
2010–2012
2008–2010
2005–2008
KATYVA31
Yrityksen
oikeudellinen
riskienhallinta
KATYVA31
Yrityksen
oikeudellinen
riskienhallinta
YJURA025
Vahingonkorvausoikeus
3 op JA
YJURA025
Vahingonkorvausoikeus
3 op JA
VAKTA025
Vahingonkorvausoikeus
3 op JA
1.7.2015
5 op
5 op
YJURA040
Prosessioikeus
3 op
YJURA040
Prosessioikeus
3 op
YJURP040
Prosessioikeus
3 op
KATYVA32
Markkina- ja
immateriaalioikeus
5 op
KATYVA32
Markkina- ja
immateriaalioikeus
5 op
YJURA095
Markkinaoikeus
3 op JA
YJURA096
Immateriaalioikeus
3 op
YJURA095
Markkinaoikeus
3 op JA
YJURA096
Immateriaalioikeus
3 op
KATYVA33
Kilpailuoikeus
5 op
KATYVA33
Kilpailuoikeus
5 op
YJURA097
Kilpailuoikeus
3 op
YJURA097
Kilpailuoikeus
3 op
YJURA095
Elinkeino- ja
markkinaoikeus
3 op JA
YJURA096
Immateriaalioikeus
3 op
YJURA097
Kilpailuoikeus
3 op
KATYVA34
Pankkioikeus
5 op
KATYVA34
Pankkioikeus
5 op
YJURA050
Luotto-oikeus
3 op
YJURA050
Luotto-oikeus
3 op
KATYVA35
Rahoitusoikeus
5 op
KATYVA35
Rahoitusoikeus
5 op
-
-
KATYVA36
Liike- ja
työsopimukset
5 op
KATYVA36
Liikesopimukset
ja yrityksen
asiakirjat
5 op
YJURA210
Yrityksen
sopimukset ja
asiakirjat
3 op
YJURA210
Yrityksen
sopimukset ja
asiakirjat
3 op
KATYVA37
Työ- ja
virkamiesoikeus
5 op
KATYVA38
International
Business Law
5 op
KATYVA51
Tilintarkastusoikeus
5 op
YJURP050
Luotto- ja
vakuusoikeuden
perusteet
5 op
-
YJURA210
Liikesopimukset
ja erimielisyyksien
ratkaiseminen
3 op JA
YJURA145
Asiakirjakurssi
3 op
KATYVA37
YJURA075
YJURA075
YJURP075
Työ- ja
Työ- ja
Työ- ja
Työ- ja
virkamiesoikeus virkamiesoikeus virkamiesoikeus virkamiesoikeu5 op
5 op
5 op
den perusteet
5 op
KATYVA38
YJURA105
YJURA105
YJURA105
International
Law of
Law of
Law of
Business Law
International
International
International
5 op
Trade
Trade
Trade
3 op
3 op
3 op
-
1.7.2015
KATYVA52
Yritysjuridiikan
case-kurssi
5 op
KATYVA52
Yritysjuridiikan
oikeustapausanalyysi
5 op
YJURA140
Oikeustapausanalyysi
5 op
YJURA140
Oikeustapausanalyysi
5 op
YJURA140
Oikeustapausanalyysi
5 op
2008–2010
2005–2008
Vero-oikeuden erikoistumisopinnot
2015–2018
2012–2015
2010–2012
KATYVA41
KATYVA41
VOIKA3
VOIKA3
VOIKP4
Arvonlisäverotus Arvonlisäverotus Arvonlisäverotus Arvonlisäverotus Arvonlisäverotus
5 op
5 op
5 op
5 op
6 op
KATYVA42
Verotusmenettely
ja oikeusturva
verotuksessa
5 op
KATYVA43
Kansainvälinen
verotus
5 op
KATYVA42
VOIKA4
VOIKA4
VOIKP5
Verotusmenettely Verotusmenettely Verotusmenettely Verotusmenettely
ja oikeusturva
ja oikeusturva
ja oikeusturva
ja oikeusturva
verotuksessa
3 op
3 op
3 op
5 op
KATYVA43
VOIKA2
VOIKA2
VOIKA2
Kansainvälinen Kansainvälisen Kansainvälisen Kansainvälisen
verotus
verotuksen
verotuksen
verotuksen
5 op
perusteet
perusteet
perusteet
3 op
3 op
5 op
KATYVA44
KATYVA44
VOIKA1
VOIKA1
VOIKA1
Perintö-, lahja- ja Perintö-, lahja- ja Perintö-, lahja- ja Perintö-, lahja- ja Perintö-, lahja- ja
varainsiirtovarainsiirtovarainsiirtovarainsiirtovarainsiirtoverotus
verotus
verotus
verotus
verotus
5 op
5 op
3 op
3 op
5 op
KATYVA45
KATYVA45
VOIKA6
VOIKA6
VOIKA4
Vero-oikeuden
Vero-oikeuden Integroidut
Integroidut
Integroidut
case-kurssi
case-kurssi
oikeustapausoikeustapausoikeustapaus5 op
5 op
harjoitukset
harjoitukset
harjoitukset
3 op
3 op
5 op
Kandidaattiseminaari ja -tutkielma (yritysjuridiikka ja vero-oikeus)
Kandidaattiseminaari ja tutkielma on pakollinen osa yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuuntaan
suuntautuvan opintoja. Alla vastaavuudet:
2015–2018
2012–2015
2010–2012
2008–2010
2005–2008
KATYVA99
Kandidaattiseminaari ja
tutkielma
10 op
KATYVA99
Kandidaattiseminaari ja
tutkielma
10 op
YJURA150
YJURA150
YJURA150
AineopintoAineopintoAineopintoseminaari 5 op JA seminaari 5 op JA seminaari 5 op JA
YJURA155
YJURA155
YJURA155
KandidaatinKandidaatinKandidaatintutkielma 8 op
tutkielma 8 op
tutkielma 8 op
TAI
TAI
TAI
1.7.2015
VOIKA7
VOIKA7
VOIKA5
AineopintoAineopintoAineopintoseminaari 5 op JA seminaari 5 op JA seminaari 5 op JA
VOIKA8
VOIKA8
VOIKA6
KandidaatinKandidaatinKandidaatintutkielma 8 op
tutkielma 8 op
tutkielma 8 op
KAUPPATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTO
Kauppatieteiden maisterin tutkintoon yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunnassa vaaditaan
vähintään 80 opintopisteen laajuiset suuntautumisvaihtoehdon opinnot. Nämä koostuvat
syventävistä opinnoista (ml. pro gradu -tutkielma).
Yritysjuridiikan suuntautumisvaihtoehdossa opiskelijalla tulee olla suoritettuina seuraavat pakolliset
syventävät opintojaksot:
 KATYVS11 Yritysjuridiikan ajankohtaiset teemat, 5 op
 HALJUS21 Oikeustieteellinen tutkimus, 5 op
 KATYVS99 Tutkimusseminaari ja pro gradu -tutkielma, 40 op
Lisäksi yritysjuridiikan opiskelijan on suoritettava vähintään 20 op vaihtoehtoisista yritysjuridiikan
suuntautumisvaihtoehdon syventävistä opinnoista sekä 10 op muita syventäviä kauppatieteellisiä
opintoja. Opiskelija voi valita suoritettavat muut syventävät kauppatieteelliset opinnot vapaasti kaikkien
kauppatieteiden tutkinto-ohjelman syventävien opintojaksojen joukosta. Muina syventävinä
kauppatieteellisinä opintoina suoritetuista opintojaksoista opintosuunnan omat syventävät luetaan
osaksi yritysjuridiikan suuntautumisvaihtoehdon syventävien opintojen kokonaismerkintää. Muiden
opintosuuntien syventävät opintojaksot luetaan osaksi omia, erillisiä merkintöjänsä, mikäli kulloisenkin
opintosuunnan opintoja on suoritettuna yhteensä vähintään kokonaismerkinnän minimilaajuus.
Yritysjuridiikan suuntautumisvaihtoehdosta annettavaan kokonaismerkintään niitä ei sisällytetä.
Vero-oikeuden suuntautumisvaihtoehdossa opiskelijan on suoritettava kokonaan verooikeudelliseen tutkimukseen valmistavat opinnot 10 op ja yritysverotuksen ja kansainvälisen verotuksen
opinnot vähintään 30 op laajuisena. Lisäksi vero-oikeuden opiskelijalla tulee olla suoritettuna opintojakso
KATYVS99 Tutkimusseminaari ja pro gradu -tutkielma 40 op.
Vero-oikeudelliseen tutkimukseen valmistavat opinnot koostuvat seuraavista opintojaksoista:
 KATYVS45 Vero-oikeuden ajankohtaiset teoreettiset ja käytännön kysymykset, 5 op
 HALJUS21 Oikeustieteellinen tutkimus, 5 op
Yritysverotuksen ja kansainvälisen verotuksen opinnot koostuvat seuraavista opintojaksoista:
 KATYVS41 Yritysverotuksen syventävä opintojakso, 10 op
 KATYVS42 Arvonlisäverotuksen syventävä opintojakso, 5 op
 KATYVS43 Kansainvälisen verotuksen syventävä opintojakso, 5 op
 KATYVS44 Eurooppa-vero-oikeus, 5 op
 KATYVS21 Yhtiöoikeuden syventävä opintojakso, 10 op
Jos opiskelija on sisällyttänyt kandidaatin tutkintoon opintojakson VOIKA5 Vero-oikeuden erityisosa, 5
op, hän ei voi sisällyttää syventäviin opintoihinsa opintojaksoa KATYVS41 Yritysverotuksen syventävä
1.7.2015
opintojakso, 10 op. Tällaisessa tapauksessa opiskelijan on sovittava erikseen siitä, kuinka hän täydentää
syventävät opinnot 80 op laajuisiksi. Ks. myös aiemmat siirtymäsäännökset.
Yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunnan syventävien opintojen jaksot ja vastaavuudet:
Yritysjuridiikan suuntautumisvaihtoehdon syventävät opinnot
2015–2018
KATYVS11
Yritysjuridiikan
ajankohtaiset
teemat
5 op
HALJUS21
Oikeustieteellinen
tutkimus
5 op
KATYVS21
Yhtiöoikeuden
syventävä
opintojakso
10 op
KATYVS22
Sopimusoikeuden
syventävä
opintojakso
5 op
KATYVS23
Työoikeuden
syventävä
opintojakso
5 op
KATYVS24
Kilpailuoikeuden
syventävä
opintojakso
5 op
2012–2015
2010–2012
2008–2010
2005–2008
KATYVS11
Yritysjuridiikan
ajankohtaiset
teemat
5 op
HALJUS21
JOIKS6
JOIKS6
JOIKS6
Oikeustieteellinen Oikeustieteellinen Oikeustieteellinen Oikeustieteellinen
tutkimus
tutkimus
tutkimus
tutkimus
5 op
6 op
6 op
6 op
KATYVS21
YJURS022
YJURS022
YJURS022
Yhtiöoikeuden Yhtiöoikeus
Yhtiöoikeus
Yhtiöoikeus
syventävä
10 op
10 op
10 op
opintojakso
10 op
KATYVS22
YJURS023
YJURS023
YJURS023
Sopimusoikeuden Sopimusoikeus Sopimusoikeus Sopimusoikeus
syventävä
10 op
10 op
10 op
opintojakso
5 op
KATYVS23
YJURS021
YJURS021
YJURS021
Työoikeuden
Työoikeus
Työoikeus
Työoikeus
syventävä
10 op
10 op
10 op
opintojakso
5 op
KATYVS24
YJURS025
YJURS025
YJURS025
Markkina- ja
Kilpailuoikeus
Kilpailuoikeus
Kilpailuoikeus
kilpailuoikeuden 10 op
10 op
10 op
syventävä
opintojakso
10 op
*KATYVS25
KATYVS25
YJURS026
YJURS026
YJURS026
MarkkinointiLiiketoiminnan OikeustalousOikeustalousOikeustalousoikeuden
soveltava
tieteen perusteita tieteen perusteita tieteen perusteita
oikeustaloustiede oikeustaloustiede ja suomalaisia
ja suomalaisia
ja suomalaisia
5 op
I
sovellutuksia
sovellutuksia
sovellutuksia
5 op JA
10 op JA
10 op JA
10 op JA
KATYVS24
YJURS025
YJURS025
YJURS025
Markkina- ja
Kilpailuoikeus
Kilpailuoikeus
Kilpailuoikeus
kilpailuoikeuden 10 op
10 op
10 op
1.7.2015
syventävä
10 op
KATYVS26
Yritysverkoston
juridinen hallinta
5 op
KATYVS27
Rahoitusoikeuden
syventävä
opintojakso
5 op
KATYVS26
Liiketoiminnan
soveltava
oikeustaloustiede
II
5 op
-
YJURS027
Soveltava
oikeustaloustiede
10 op
YJURS027
Soveltava
oikeustaloustiede
10 op
YJURS027
Soveltava
oikeustaloustiede
10 op
-
-
-
* Mikäli opiskelija on suorittanut aiemmin opintojakson KATYVS25 Liiketoiminnan soveltava
oikeustaloustiede I ja/tai opintojakson KATYVS24 Markkina- ja kilpailuoikeuden syventävä opintojakso,
hän ei voi osallistua opintojaksolle KATYVS25 Markkinointioikeuden oikeustaloustiede.
Vero-oikeuden suuntautumisvaihtoehdon syventävät opinnot
2015–2018
2012–2015
2010–2012
2008–2010
2005–2008
KATYVS41
Yritysverotuksen
syventävä
opintojakso
10 op
KATYVS42
Arvonlisäverotuksen syventävä
opintojakso
5 op
KATYVS43
Kansainvälisen
verotuksen
syventävä
opintojakso
5 op
KATYVS44
Eurooppa-verooikeus
5 op
KATYVS21
Yhtiöoikeuden
syventävä
opintojakso
10 op
KATYVS41
Yritysverotuksen
syventävä
opintojakso
10 op
KATYVS42
Arvonlisäverotuksen syventävä
opintojakso
5 op
KATYVS43
Kansainvälisen
verotuksen
syventävä
opintojakso
5 op
KATYVS44
Eurooppa-verooikeus
5 op
KATYVS21
Yhtiöoikeuden
syventävä
opintojakso
10 op
-
-
-
VOIKS1
Arvonlisäverotuksen syventävä
jakso
6 op
VOIKS3
Kansainvälisen
verotuksen
syventävä jakso
6 op
VOIKS1
Arvonlisäverotuksen syventävä
jakso
6 op
VOIKS3
Kansainvälisen
verotuksen
syventävä jakso
6 op
VOIKS1
Arvonlisäverotuksen syventävä
jakso
6 op
VOIKS3
Kansainvälisen
verotuksen
syventävä jakso
6 op
VOIKS2
Eurooppalainen
vero-oikeus
6 op
YJURS022
Yhtiöoikeus
10 op
VOIKS2
Eurooppalainen
vero-oikeus
6 op
YJURS022
Yhtiöoikeus
10 op
VOIKS2
Eurooppalainen
vero-oikeus
6 op
YJURS022
Yhtiöoikeus
10 op
1.7.2015
KATYVS45
Vero-oikeuden
ajankohtaiset
teoreettiset ja
käytännön
kysymykset
5 op
HALJUS21
Oikeustieteellinen
tutkimus
5 op
KATYVS45
VOIKS4
VOIKS4
VOIKS4
Vero-oikeuden Vero-oikeuden Vero-oikeuden Vero-oikeuden
ajankohtaiset
ajankohtaiset
ajankohtaiset
ajankohtaiset
teoreettiset ja
teoreettiset ja
teoreettiset ja
teoreettiset ja
käytännön
käytännön
käytännön
käytännön
kysymykset
kysymykset
kysymykset
kysymykset
5 op
8 op
8 op
8 op
HALJUS21
JOIKS6
JOIKS6
JOIKS6
Oikeustieteellinen Oikeustieteellinen Oikeustieteellinen Oikeustieteellinen
tutkimus
tutkimus
tutkimus
tutkimus
5 op
6 op
6 op
6 op
Tutkimusseminaari ja pro gradu -tutkielma
2015–2018
2012–2015
2010–2012
KATYVS99
Tutkimusseminaari ja pro gradu
-tutkielma
40 op
KATYVS99
YJURS030
Tutkimussemi- Tutkimusnaari ja pro gradu seminaari
-tutkielma
6 op JA
40 op
YJURS035
Pro gradu tutkielma
34 op
TAI
VOIKS5
Tutkimusseminaari
6 op JA
VOIKS6
Pro gradu tutkielma
34 op
2008–2010
2005–2008
YJURS030
Tutkimusseminaari
6 op JA
YJURS035
Pro gradu tutkielma
34 op
TAI
VOIKS5
Tutkimusseminaari
6 op JA
VOIKS6
Pro gradu tutkielma
34 op
YJURS030
Tutkimusseminaari
6 op JA
YJURS035
Pro gradu tutkielma
34 op
TAI
VOIKS5
Tutkimusseminaari
6 op JA
VOIKS6
Pro gradu tutkielma
34 op
Muiden opintosuuntien opiskelijat
Yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintoja on tullut suorittaa yhteensä vähintään 15 opintopistettä
kokonaismerkinnän saamiseksi. Yhteen ja samaan kokonaisuuteen kerätään kaikki tiettyyn tutkintoon
sisällytettävät opintosuunnasta suoritetut opintojaksot (yritysjuridiikka ja vero-oikeus).
Aikaisempien opetussuunnitelmien mukaisia jo suoritettuja opintojaksoja ei tarvitse suorittaa uudestaan
vastaavina uuden opetussuunnitelman mukaisina opintojaksoina, vaikka jaksojen nimissä tai laajuuksissa
olisi tapahtunut muutoksia. Ks. dokumentin vastaavuustaulukot. Useista toisiaan vastaavista
suorituksista voimaan jää korkein arvosana tai myöhempi laajuudeltaan suurempi suoritus.