Arvoisa lukija - Rakennusteollisuus RT ry

Transcription

Arvoisa lukija - Rakennusteollisuus RT ry
Arvoisa lukija
Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyritykset Itä-Suomen alueella. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiita osoittamaan pätevyytensä alan ammattilaisina.
Rakennushankkeen alussa on tilaajan tärkeää määritellä, mitä halutaan ja mitä hanke vaatii. Lopputulos
koostuu useista osa-alueista, jotka tulee kartoittaa ennen tarjouspyyntöjen lähettämistä urakoitsijoille.
Ennen urakoitsijoiden esivalintaa ja tarjouspyyntövaihetta on päätettävä urakkamuoto sekä selvitettävä
hankkeen laajuus, tekninen vaativuus sekä omien resurssien käyttö ja haluttu palvelukokonaisuus.
Tarjoajien kelpoisuuden arvioiminen on tärkeä vaihe urakoitsijan valintamenettelyssä. Esivalinnan merkitystä on painotettu urakkakilpailun periaatteissa. Niissä todetaan, että tarjouspyynnöt tulee lähettää vain
luotettaville ja ammattitaitoisille urakoitsijoille, joilla katsotaan olevan tekniset ja taloudelliset edellytykset
urakan toteuttamiseen.
Rakennusala on ottanut ison askeleen kohti tehokkaampaa harmaan talouden torjuntaa 1.7.2014 voimaan
tulleen rakentamisen tiedonantovelvollisuuden myötä. Rakennustyötä tilaavien yritysten ja itsenäisten ammatinharjoittajien on ilmoitettava urakkatiedot Verohallinnolle joka kuukausi. Tiedot on ilmoitettava työmaakohtaisesti kaikista ostetuista rakennusurakoista, jos tilatun urakkasopimuksen arvo on yli 15 000
euroa. Lisäksi rakennustyömaan päätoteuttajan täytyy ilmoittaa joka kuukausi tiedot kaikista yhteisellä
työmaalla työskentelevistä henkilöistä, jos yhteisen rakennustyömaan kokorakennushankkeen arvo on
yli 15 000 euroa.
Rakennusala jatkaa kehitystyötään työturvallisuuden ja rakentamisen laadunhallinnan parantamiseksi.
Kaikkien alan toimijoiden yhteisenä tavoitteena on pyrkiä kohti 0-tapaturmatasoa ja laadukkaampaa rakentamista. Rakennushankkeeseen ryhtyvällä on entistä suurempi mahdollisuus ja velvollisuus osallistua
työturvallisuustyöhön. Rakennusteollisuus RT on käynnistänyt vahvat toimenpiteet työtapaturmien vähentämiseksi ja 2020 mennessä 0-tapaturmatason saavuttamiseksi.
Sekä uuden rakennushankkeen että korjaushankkeen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat merkittäviä. Rakennushankkeen kaikkien toimijoiden yhteisenä tavoitteena tulisi olla parhaiden rakennusalan osaajien
käyttäminen hankkeiden toteutuksessa. Tästä julkaisusta löytyy rakennushankkeeseenne luotettava yhteistyökumppani.
Talonrakennusteollisuus ry
Itä-Suomi
Tulliportinkatu 26 A 37 (2. krs)
70100 KUOPIO
Kimmo Anttonen
aluepäällikkö
050 4493479
[email protected]
Talonrakennusteollisuus ry, Itä-Suomi
Jäsenliikkeitä 1.1.2015
Klikkaamalla yrityksen nimeä pääset yrityksen sivulle.
Pohjois-Savo
JL-Rakentajat Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3
Juankosken Rakennus Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4
Juhin Rakennus Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5
Kuopion Monirakennus Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6
Tapio Leinonen Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 7
Lemminkäinen Talo Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8
Lujatalo Oy Itä-Suomi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9
Maalaus ja saneeraus Konttinen Oy. . . . . . . . . . . . . . . 10
Mestarifarmi Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11
NCC Rakennus Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12
Peab Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13
PS-Tasotyö Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14
Rakennuskartio Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 15
Rakennusliike Niilo Huttunen Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . 16
Rakennusliike Kuoma Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17
Rakennusliike Lapti Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18
Rakennusliike U. Lipsanen Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19
Rakennusliike Lyytinen & Pojat Oy. . . . . . . . . . . . . . . . 20
Rakennusliike Pentikäinen Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21
Rautalammin Rakennus Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22
RP-Karmi Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23
Savon Laaturakennus Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24
Skanska Talonrakennus Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25
SMV Rakennus Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26
Telinekataja Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 27
Varkauden Telineasennus Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28
VESRAK Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29
YIT Rakennus Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 30
Pohjois-Karjala
JL-Rakentajat Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 31
Joensuun HS-Kiinteistösaneeraus Oy. . . . . . . . . . . . . . 32
Kesälahden Rakennus Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 33
Lemminkäinen Talo Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 34
Lujatalo Oy Itä-Suomi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 35
NCC Rakennus Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 36
Pohjolan Purkutyö Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 37
Rakennus Hassinen Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38
Rakennuskajo Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 39
Rakennusliike V. Huovinen Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 40
Rakennusliike Joen Talo Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 41
Rakennusliike Kar.T.O Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 42
Rakennusliike Tero Kurki Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 43
Rakennusliike Mustonen Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 44
Rakennusliike Purmonen Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 45
Rakennusliike SOIMU OY . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46
Rakennusliike Urho Sorvi Ky. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47
Rakennusliike Tehotuuma Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 48
Rakennuspojat Lasanen Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 49
Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy. . . . . . . . . . . . . . . 50
Rakennustoimisto K Tervo Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 51
Rakentaja M. Laukkanen Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52
Skanska Talonrakennus Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53
YIT Rakennus Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54
Etelä-Savo
JL-Rakentajat Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55
Lujatalo Oy Itä-Suomi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56
Rakennus-Pilar Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57
Rakennusliike Avikainen Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58
Rakennusliike Terho Kaskinen Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . 59
Rakennusliike Kersavo Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60
Rakennusliike Niilo Käyhkö Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61
Rakennusliike R. Lempinen Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62
Rakennusliike U. Lipsanen Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63
Rakennusliike Otarak Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64
Rakennusliike J. Väisänen Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65
Rakennustoimisto Valiotalo Oy. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66
Skanska Talonrakennus Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67
YIT Rakennus Oy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68
Rakennuttajan työturvallisuusvelvoitteet. . . . . . . . . . . . 69
Yhteisillä rakennustyömailla työskentelevillä
on oltava veronumero. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70
Työmaan päätoteuttajan ja rakennustyön tilaajan
tiedonantovelvollisuudet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 71
EDC työmaajärjestelmä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 72
Hyvän rakennuttajan - pääurakoitsijan aliurakoitsijan profiili . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 73
RALA-sertifiointi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 74
RALA-pätevyys. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 75
Urakkakilpailun periaatteita. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 77
Kustantaja: Suomen Rakennusmedia Oy
Kannen kuva: Erikka Mannila
Suunnittelu ja toteutus: Studio Hoo!
Paino: Vammalan Kirjapaino Oy, Sastamala 2014
JL-Rakentajat Oy
Yrityshistoria
Yritysnimi perustettu 1986, liiketoiminnan jatkuminen
2007. HJ-Rakennuttajat Oy sulautui yritykseen 30.9.2012.
Toimiala
• talonrakennus
Toimialue
Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala
Laskutus
2014 2013
2012
18,50 milj. euroa
15,00 milj. euroa
14,75 milj. euroa
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Matti Pätynen
040 739 1709
[email protected]
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• As.oy Mikkelin Veturipuisto, kerrostalo 2 702 m²
• As.oy Joensuun Reimari, kerrostalo 1 325 m²
• As.oy Kuopion Rantakerttu, rivitalo 960 m²
• As.oy Mikkelin Asemanrinne, kerrostalo, 2 968 m2
• As.oy Kuopion Torikartano, kerrostalo 3 417 m2
• Turvallisuus- ja materiaalikeskus TUMA,
Mikkeli, 7 382 m2
• Mikkelin Toriparkki, 18 500 m2
• Kauppakeskus Akseli, Mikkeli, 16 000 m2
• Mikael-koulu, Mikkeli, 2 800 m2
• Mikkelin Verottajan toimitilahanke, Mikkeli, 6 400 m2
6
7
30
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja RALA-sertifiointi.
Haapaniemenkatu 19 A 6
70110 KUOPIO
puh. 044 350 4017
[email protected]
www.jl-rakentajat.fi
Luotettavat rakentajat
3Pohjois-Savo
Juankosken Rakennus Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1979.
Toimiala
• uudis-, korjaus- ja teollisuusrakentaminen
• asuntotuotanto
Toimialue
Koillis-Savo ja sen ympäristö
Laskutus
2013
2012
2011
0,20 milj. euroa
0,50 milj. euroa
0,50 milj. euroa
Henkilöstö
Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• As.oy Lapinpolku, parvekkeiden saneeraus,
Juankoski 2013
• Rasintien rivitalot, Juankoski 2012
• Tuusniemen terveyskeskuksen saneeraus 2012
• Kortteisen Vaikkojoen puusillan peruskorjaus 2012
• As.oy Masuunintie, vesikaton muutostyö, Juankoski
2011
• As.oy Ruukinpuisto, elementtiparvekkeiden
uusiminen, Juankoski 2011
• Juankosken Osuuspankin julkisivusaneeraus 2010
• Säyneisen kirkon saneeraus 2009
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Kari Piirainen
0400 363 119
[email protected]
1
3
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laadunvarmennus ja
RALA-pätevyys.
JUANKOSKEN
RAKENNUS OY
PL 23
73501 JUANKOSKI
puh. 0400 363 119
www.juankoskenrakennus.fi
Luotettavat rakentajat
4Pohjois-Savo
Juhin Rakennus Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu 1977.
Toimiala
• talonrakennus: liike-, toimitila-, teollisuus- ja korjausrakentaminen
Toimialue
Kuopion talousalue
Laskutus
2014
2013
2012
2,81 milj. euroa
1,03 milj. euroa
1,87 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Juha Koponen
0400 575 390
2
3
12
Rak.ins. Jussi Romu
040 594 9446
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laadunvarmistus, RALApätevyys ja AAA Rating -luokitus.
Kisällinkatu 16
70780 KUOPIO
Toteutettuja kohteita
• As.oy Seilasenmäen LVIS-peruskorjaus, 73 asuntoa +
liiketilat, 2014
• Medikro Oy:n uusi toimitilarakennus n. 1 200 m2,
Kuopio 2013
• Kauppakeskus Minnan LVIS-peruskorjaus,
Kuopio 2013
• Pelastusopiston C-rakennuksen vesikattotyö, 2012
• Kodin Ykkösen myymälätilat Kuopion Kolmisopen
Liikekeskukseen, 2011
• As.oy Alavantalo, LVIS-peruskorjaus, 2011
• Kaislastenlahden koulun korjaustyöt, 2010
• S-Market Suonenjoki, laajennus ja peruskorjaus,
2009
etunimi.sukunimi@
juhinrakennus.fi
puh. 017 287 0140
faksi 017 287 0141
www.juhinrakennus.fi
Luotettavat rakentajat
5Pohjois-Savo
Kuopion Monirakennus Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 2002.
Toimiala
• rakennustoiminta
• pääosin vaativat saneeraus- ja korjausrakentamiskohteet
Toimialue
Kuopio ja ympäristökunnat
Laskutus
2014 2013 2012
6,0 milj. euroa
8,0 milj. euroa
5,0 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät • ammattitutkinto • erikoisammattitutkinto Yhteyshenkilöt
3
6
30
20
1
Toimitusjohtaja Pasi Pitkänen
050 529 3750
Työpäällikkö Kai Seppänen
050 531 0819
[email protected]
Laadunvarmistus
Työmaakohtainen laadunvarmistus.
Kuninkaankatu 2 A
70100 KUOPIO
Toteutettuja kohteita
• Kuopion Kauppahalli, sisäpuolen peruskorjaus
• Alavan kirkko Kuopio, julkisivukorjaus 2014–2015
• As.oy Kuopionlahti, parvekkeiden uusiminen
• As.oy Kuninkaankatu 29, Raviradantie 2, Maaherrankatu 3, Kuopio, LVIS-peruskorjaukset
• Kuopionlahdenrannan toimistokampus, RU 1
• NIKU Katraantie 14 A, B, C talot, peruskorjaus,Kuopio
• As.oy Poliisitalo, As.oy Vuorikatu 40, LVIS-peruskorjaukset, Kuopio
• Kuopion Talouskoulu, peruskorjaus
• As.oy Kalla-Haka, As.oy Raja-Haka Kuopio, peruskorjaukset, Kuopio
• Ortodoksisen kirkollishallituksen keskustalon
saneeraus, Kuopio
• Palvelukoti Veeruska, uudisrakennus, Kuopio
puh. 017 363 3163
www.kumoni.fi
Luotettavat rakentajat
6Pohjois-Savo
Tapio Leinonen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1994.
Toimiala
• talonrakennus
• teollisuusrakentaminen
• korjausrakentaminen
Toimialue
Pohjois-Savo
Laskutus
2014 2013 2012
1,65 milj. euroa (arvio)
0,30 milj. euroa
0,75 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät • ammattitutkinto 1
2
5–10
3
Toteutettuja kohteita
• Vieremän Toimitilat Oy, Ponsse Oyj, osavalmistuksen
laajennus 2014
• As.oy Vieremän Koulunrinne, kosteusvauriokorjaus
2013
• As.oy Vieremän Sotkunlampi, vesikaton muutostyö
2013
• K-Rauta Iisalmi, vaihe 1 2013
• Ponsse Oyj, kokoonpanon toimistot 2012
• Ponsse Oyj, Ponsse-klubin saneeraus 2012
• Normet Oy, Soraluce, työstökonekeskuksen perustus
2012
• Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, auditorion ja
siivouskeskuksen saneeraus 2011
• Vieremän Toimitilat Oy, teollisuushalli Debomix Oy
2011
• Vieremän Toimitilat Oy, Ponsse Oyj kokoonpanohallin
laajennus 2011
• Ponsse Oy, testaushalli 2010
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja, ins. AMK
Antti Leinonen
0400 824 241
[email protected]
Laadunvarmistus
Laatujärjestelmä käytössä.
Hallituksen puheenjohtaja
Tapio Leinonen
0400 574 241
Kivimäentie 384
74160 IISALMI
puh. 017 718 335
faksi 017 718 336
www.tapioleinonen.com
Luotettavat rakentajat
7Pohjois-Savo
Lemminkäinen Talo Oy
Yrityshistoria
Satavuotias Lemminkäinen on yksi Suomen suurimmista, kokeneimmista ja kansainvälisimmistä talonrakentajista. Toimimme alueellisesti kaikkialla Suomessa lähellä asiakkaitamme. Uudisrakentamisen lisäksi olemme
myös korjausrakentajina alan merkittävimpien joukossa. Emoyhtiö: Lemminkäinen Oyj.
Toimiala
• talonrakentaminen: asunnot, liike- ja toimitilat, teollisuus- ja logistiikkatilat, urheilu- ja vapaa-ajantilat,
elinkaarihankkeet, projektinjohtopalvelut
Yhteyshenkilöt
Toimialue
Kuopio–Kajaani-alue ympäristöineen
Aluejohtaja Heikki Turunen
02071 57410
Laskutus Lemminkäinen Talo Oy
2013 592 milj. euroa
2012 682 milj. euroa
2011 810 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Rakennuspäällikkö
Pentti Holopainen
040 777 5295
Työpäällikkö Mikko Koponen
050 388 1471
5
8
43
Asuntomyynti Maiju Jassu-Kukkonen
040 736 3582
Laadunvarmistus
RALA-pätevyys ja sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001
sekä lisäksi ISO 14001- ja OHSAS 18001-sertifikaatit.
Käyntiosoite:
Itkonniemenkatu 29 e, 3. krs
70500 KUOPIO
Postiosoite: PL 1733
70101 KUOPIO
Toteutettuja kohteita
• Lakea Kiinteisöt, vuokratalo 2014
• As.oy Kuopion Keilanloiste, 2014
• Kiint.oy Mustinlampi 2013
• Pohjantien koulu, 2013
• Kiint.oy Mustinlampi 2013
• As.oy Kuopion Kotipihlaja, 2012
• Kauppapaikka Herman, vaihe 2, 2012
• Rajalan koulu, Kuopio 2012
• Puijonlaakson päiväkoti, Kuopio 2012
• Kauppapaikka Herman, vaihe 1, 2011
• As.oy Kuopion Keilanloiste, 2011
[email protected]
puh. 02071 5000
www.lemminkainen.fi
www.asunnot.fi
Luotettavat rakentajat
8Pohjois-Savo
Lujatalo Oy Itä-Suomi
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1953. Lujatalo Oy (emoyhtiö, talonrakennus). Lujabetoni Oy (tytäryhtiö, betoniteollisuus). Fescon Oy (sisaryhtiö, kuivatuote- ja betoniteollisuus).
Toimiala
• uudis- ja korjausrakentaminen
• asunnot ja toimitilat
Toimialue
Lujatalo Oy Itä- ja Keski-Suomi, Kuopion seutu: Kuopio,
Iisalmi
Laskutus
2014 2013 2012
55,0 milj. euroa
63,4 milj. euroa
48,0 milj. euroa
Toteutettuja kohteita
• As.oy Majakka, Kuopio 14 526 rm3
• As.oy Kallaveden Loisto, Kuopio 27 557 rm3
• Turon talon peruskorjaus asunnoiksi, Kuopio
27 700 rm3
• Kuopion pääterveysaseman korjaus 22 900 rm3
• Siilinjärven terveysaseman ja varhaiskasvatuksen
tilojen peruskorjaus 4 867 rm3
• Lapinlahden terveyskeskuksen laajennus 6 835 rm3
• Snellmanian IV-saneeraus, Kuopio
• Osuuskunta Maitomaan laajennus, Suonenjoki
7 233 rm3
• Valio, laboratorio- ja ruokalarakennus, Lapinlahti
10 500 rm3
• Valio, Jauhetehdas 4, Lapinlahti 103 600 rm3
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja Heikki Jalkanen
044 585 2615
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö1
Tekninen henkilöstö
60
Työntekijät160
Työpäällikkö Ari Jokelainen,
uudisrakentaminen
044 585 2614
Työpäällikkö Jari Kuosmanen,
uudisrakentaminen
044 585 2611
Laadunvarmistus
Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä SFS-EN ISO
9001, sertifioitu ympäristöjärjestelmä SFS-EN ISO 14001,
sertifioitu työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä
OHSAS 18001 ja RALA-pätevyys.
Työpäällikkö Pasi Vornanen
Remonttiluja, korjausrakentaminen
044 585 2668
[email protected]
Maaherrankatu 27, PL 1268
70101 KUOPIO
puh. 020 789 5200
faksi 020 789 5209
www.luja.fi
Luotettavat rakentajat
9Pohjois-Savo
Maalaus ja saneeraus Konttinen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1992.
Toimiala
• korjausrakentaminen
• sähköasennuspalvelut
Toimialue
Pohjois-Savon alue
Laskutus
2014 2013 2012 6,8 milj, euroa (arvio)
5,8 milj. euroa
5,6 milj. euroa
Yhteyshenkilöt
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Toimitusjohtaja Jussi Konttinen
0440 472 822
2
8
50
Työpäällikkö Erkki Hakkarainen
044 272 4862
Laadunvarmistus
[email protected]
Työmaakohtainen laadunvarmistus.
Mestarinkatu 19
70700 KUOPIO
Toteutettuja kohteita
• KYS Puijon sairaala, päivystysosasto ja helikopterikenttä, 2014–
• Senaatti-kiinteistöt, vuosisopimustyöt: rakennus- ja
sähkötyöt, 2014
• Kuopion kaupunki Tilakeskus, vuosisopimustyöt:
rakennustyöt, 2014
• Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, vuosisopimustyöt:
rakennus- ja sähkötyöt, 2014
• Harjulan sairaala, paloturvallisuuden parantamishanke, 2014
• Ravintola Intro, rakennus- ja sähkötyöt, 2014
• Kuopion musiikkikeskus, sisäilmakorjaukset, 2014
• Eviran tilojen peruskorjaus, 2014
www.konttinen.net
Luotettavat rakentajat 10Pohjois-Savo
Mestarifarmi Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1991.
Toimiala
• maatalousrakentaminen ja projektinjohto
• maatalouden tekniikka
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Janne Myöhänen
040 356 2685
Toimialue
Koko maa
Laskutus
2013
2012
2011
Toteutettuja kohteita
• Iskola Oy
• MTY Tikka
• MTY Salmenoksa
• MTY Roimola
Tuontijohtaja Jukka-Pekka Laitila
0500 179 571
10,8 milj. euroa
10,8 milj. euroa
12,8 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät [email protected]
2
16
18
Laadunvarmistus
Laatukäsikirjan mukaiset (I-vaihe valmis 2013),
sertifiointi 2014, CE-merkinnät tuotteissa.
Tietokatu 1
73100 LAPINLAHTI
puh. 0400 166 660 www.mestarifarmi.fi
Luotettavat rakentajat 11Pohjois-Savo
NCC Rakennus Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1947. NCC osti osakekannan
kokonaan keväällä 1996. Emoyhtiö NCC Ab. Sisaryritykset: NCC Property Development Oy ja NCC Roads Oy.
Tytäryritykset: NCC International Oy ja Optiplan Oy.
Toimiala
• rakennustoiminta
Toimialue
Pohjois-Savo
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät • ammattitutkinto • erikoisammattitutkinto Toteutettuja kohteita
• Leppävirran Monitoimitalo
• Kuopion kaupunginteatterin saneeraus ja laajennus,
2014
• As.oy Satamanpiha 2014
• KYS Sädeparkki ja Datacenter 2014
• Avara Lehtoniementie 2014
• As.oy Ruustinnanpiha 2013
• Lapinlahden terveyskeskuksen saneeraus ja
laajennus 2012
• Biltema Kuopio 2011
• Kuopion Verotalon saneeraus 2010
Yhteyshenkilöt
12
20
65
17
5
Aluejohtaja Janne Mönkkönen
050 563 5854
Laadunvarmistus
Yrityksellä on laatu- ja ympäristösertifioitu
toimintajärjestelmä käytössä sekä RALA-pätevyys.
Työpäällikkö Tuomas Missonen
050 591 3386
Työpäällikkö Olli Vahvaselkä
050 432 1122
Laskentapäällikkö Eila Miettinen
050 408 9270
Hankintapäällikkö Reijo Markkanen
050 523 2427
Asuntomyynti Mirja Junnilainen
050 599 7041
Eija Tuppurainen
040 825 1792
[email protected]
Asemakatu 7, 3. krs., PL 2020
70101 KUOPIO
puh. 010 507 4900
www.ncc.fi
Luotettavat rakentajat 12Pohjois-Savo
Peab Oy
Yrityshistoria
Peab Oy kuuluu ruotsalaiseen Peab-konerniin, joka on
yksi Pohjoismaiden suurimpia rakennuskonserneja.
Peab-konsernin liikevaihto on 4,9 miljardia euroa. Yhtiö
työllistää Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa 13 000 henkilöä. Peab-konsernin osake noteerataan Tukholman
pörssissä.
Työpäällikkö Ari Karhapää
0400 606 064
Hankintapäällikkö Pasi Tauru
040 171 3999
Projektipäällikkö
Petteri Murtonen
040 767 6103
Tuotantoinsinööri/asuntomyynti
Tuija Martikainen
0400 985 550
Toimialue
Savo/Itä-Suomi, koko maa
Laskutus
Henkilöstö
Toimihenkilöt Työntekijät Yhteyshenkilöt
Aluepäällikkö Juha Kuparinen
050 539 6795
Toimiala
• asuntorakentaminen
• muu talonrakentaminen
• korjausrakentaminen
2013 Toteutettuja kohteita
• As.oy Lehtoniemen Säihke, 2014
• Kuopion Vanhustenkotisäätiö, Puijonlaakso II, 2014
• Lehtoniemen parkki, 2013
• Kuopion IKEA, 2012
305 milj. euroa
307
316
[email protected]
Laadunvarmistus
Yrityksellä on ISO 9001 laatusertifikaatti, ISO 14011
ympäristösertifikaatti, OHSAS 18001 työterveys- ja
työturvallisuusertifikaatti ja RALA-pätevyys.
POHJOISMAINEN YHTEISKUNTARAKENTAJA
Tasavallankatu 22 puh. 020 7606 582
70620 KUOPIO
www.peab.fi
Luotettavat rakentajat 13Pohjois-Savo
PS-Tasotyö Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1995.
Toimiala
• rakennustoiminta, pääasiassa asuntotuotantoa
Toimialue
Kuopio ja muut alueen lähikunnat
Laskutus
2014 2013
2012
Yhteyshenkilöt
10,4 milj. euroa
12,4 milj. euroa
7,5 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät •ammattitutkinto Toteutettuja kohteita
• As.oy. Kuopion Kalakukko 2014
• As.oy. Kuopion Kalakukonkatu 2014
• As.oy Kuopion Savolanlehdonkuja 2013
• As.oy Kuopion Lehtoniemen Helmi 2013
• As.oy Kuopion Kotilokuja 2013
• As.oy Kuopion Järvihelmenkatu 2013
• As.oy Kuopion Lintulahti 2012
• As.oy Kuopion Hiidenkatu 2012
Toimitusjohtaja, rak.ins.
Markus Pohjonen
040 518 8564
[email protected]
3
3
26
24
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laadunvarmistus ja
RALA-pätevyys.
Kisällinkatu 15 A 6
70780 KUOPIO
puh. 040 518 8564
www.ps-tasotyo.fi
Luotettavat rakentajat 14Pohjois-Savo
Rakennuskartio Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1975. Rakennuskartio Oy
(talonrakennus).
Toimiala
• uudis- ja korjausrakentaminen
• asunnot ja toimitilat
Toimialue
Pohjois-Savo
Laskutus
2014 2013 2012
Pohjois-Savo koko Rakennuskartio
45 milj. euroa
38 milj. euroa
22 milj. euroa
10,2 milj. euroa 9,1 milj. euroa 7,5 milj. euroa
Henkilöstö Pohjois-Savo koko Rakennuskartio
Toimistohenkilöstö2-3
10
Tekninen henkilöstö
5
25
Työntekijät20 100
Toteutettuja kohteita
• Myllärintie 40, peruskorjaus 11 350 rm3
• Jyväskylän Luonetjävi, peruskorjaus 19 250 rm3
• Snellmaninkatu 18, LVIS, 38 asuntoa
• Katraantie 16, peruskorjaus 12 600 rm3
• Malminkatu 11 ja 13, peruskorjaus 15 800 rm3
• Valkeisenkatu 9 ja 11, LVIS, 51 asuntoa
• As.oy Kuopion Kärängänranta 4 475 rm3
• Kuopion vankilan peruskorjaus 15 800 rm3
• Julkulan sairaala, peruskorjaus 28 860 rm3
• Huoneistohotelli Rauhalahti 8 920 rm3
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja Keijo Heikura
044 290 9959
Projektipäällikkö
Marko Antikainen
050 409 9769
etunimi.sukunimi@
rakennuskartio.fi
Laadunvarmistus
Yrityksellä on laatujärjestelmä käytössä ja RALApätevyys.
Puijonkatu 29 B 4. krs.
70100 KUOPIO
puh. 044 290 9959, 050 409 9769
www.rakennuskartio.fi
Luotettavat rakentajat 15Pohjois-Savo
Rakennusliike Niilo Huttunen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1983. Muutettu osakeyhtiöksi 1.7.2004.
Toimiala
• talonrakennus: uudis- ja korjausrakentaminen
• asuin- ja teollisuusrakentaminen: peruskorjaus ja
saneeraus
Toimialue
Pohjois-Savo, Kainuu, Pohjois-Karjala
Laskutus
2014 2013 2012
1,10 milj. euroa
0,68 milj. euroa
5,82 milj. euroa
Henkilöstö
Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
Uudisrakentaminen
• As.oy Iisalmen Luuniemen Kotipiha, Iisalmi
• Halolan tutkimuspihatto, Maaninka
• Ylä-Savon ammattiopisto, tutkimus- ja koulutusnavetta, Peltosalmi
• As.oy Iisalmen Martanpiha, Iisalmi
• Cenelec Oy, tuotantotilojen laajennus, Iisalmi
Peruskorjaus
• Meijerikatu 1 peruskorjaus, Iisalmi
• Asemarakennuksen peruskorjaus, Iisalmi
• Juhani Ahon koulun peruskorjaus, Iisalmi
• Kilpijärven koulun peruskorjaus, Iisalmi
• Kiuruveden terveyskeskuksen saneeraus
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Timo Kainulainen
0405 844 628
3
5–18
Laadunvarmistus
Yrityksellä on laatujärjestelmä käytössä, työmaakohtainen laatusuunnitelma, RALA-pätevyys sekä AAA Rating
-luokitus.
PL 60
74101 IISALMI
puh. 0405 844 628
faksi 017 822 224
[email protected]
www.niilohuttunen.fi
Luotettavat rakentajat 16Pohjois-Savo
Rakennusliike Kuoma Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu 1993.
Toimiala
• asuin-, liike-, teollisuus- ja korjausrakentaminen
Toimialue
Pohjois-Savo
Laskutus
2014 2013 2012
9,5 milj. euroa (arvio)
7,6 milj, euroa
7,5 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• Senaatti-kiinteistöt, Niuvanniemen sairaala
os 3-4, 2015
• Lapinlahden kunta, Lapinlahden terveyskeskus, 2015
• Keiteleen kunta, Keiteleen keskuskeittiö, 2014
• Rautalammin kunta, Rautalammin lukio, 2014
• Siilinjärven kunta, Hamulan koulu, 2014
• Kuopion kaupunki, Nilsiän liikuntatalo, 2013
• Vesannon kunta, Simolan palvelukeskus, 2013
• Niiralan Kulma Oy, Kanavaharjunkatu 9, 2012
• Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Puijon sairaalan
pääaula-alue, 2012
• Kuopion kaupunki, Vehkalammin koulu, 2011
• Kiint.oy Mustinlampi, Puijon sairaala Rak. 5, 2011
Yhteyshenkilöt
4
6
30
Toimitusjohtaja Rauno Manninen
0500 726 151
Työpäällikkö Hannu Toivanen
040 5087 164
Laadunvarmistus
Hankintapäällikkö Janne Karhu
050 533 4526
Työmaakohtainen laadunvarmennus.
[email protected]
RAKENNUSLIIKE
KUOMA OY
Hyrräkatu 3 D 3
70500 KUOPIO
puh. 017 368 3200
faksi 017 368 3209
www.kuoma.net
Luotettavat rakentajat 17Pohjois-Savo
Rakennusliike Lapti Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1990. Pääkonttori sijaitsee
Oulussa, aluetoimistot Kuopiossa ja Helsingissä.
Toimiala
• kerros- ja rivitalot
• hoiva- ja päiväkotien urakointi
• toimistorakennuskohteet
Toimialue
Lapti Oy, Itä- ja Keski-Suomi
Yhteyshenkilöt
Laskutus Itä-Suomi
2014 20 milj. euroa
Aluejohtaja Risto Pekkarinen
040 134 5244
Henkilöstö Itä-Suomi
Toimistohenkilöstö 3
Tekninen henkilöstö 14
Työntekijät 35
Työpäällikkö Jari Marin
040 738 3848
Työpäällikkö Jussi Heikkilä
040 080 7299
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laatuseuranta ja RALApätevyys.
Sammonkatu 12
70500 KUOPIO
Toteutettuja kohteita
• As.oy Kuopion Kanavanhelmi, 2012
• As.oy Iisalmen Asemanhelmi, 2012
• As.oy Kuopion Antikkalanhelmi, 2013
• As.oy Kuopion Savolanhelmi, 2013
• As.oy Siilinjärven Kultasiipi, 2013
• Niiralankulma Oy, 2 vuokrakerrostaloa, Kuopio 2013
• As.oy Iisalmen Karjalanhelmi, 2014
• As.oy Iisalmen Majakka, 2014
• Päiväkoti Simpukka, Iisalmi 2014
• As.oy Kuopion Puijonkruunu, 2014
[email protected]
puh.020 785 5500
www.lapti.fi
Luotettavat rakentajat 18Pohjois-Savo
Rakennusliike U. Lipsanen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1950. Emoyhtiö Lipa-Betoni
Oy. Tytäryhtiö Rakennus Oy Antti J. Ahola.
Toimiala
• julkinen-, liike-, teollisuusrakentaminen ja niiden
saneeraus
Toimialue
Koko Suomi
Laskutus
2014 2013
2012
27,0 milj. euroa
20,5 milj. euroa
19,3 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• Laukaan kirkonkylän koulu ja keskuspäiväkoti,
Laukaa 2014
• S-Market Nihtisilta, Espoo 2014
• Broman Group keskusvarasto, II vaihe, Hyvinkää 2013
• JAO, Viitaniemi, D-rakennus, vaihe 1, Jyväskylä 2013
• Ponsse Oyj, Logistiikkakeskus, Iisalmi 2013
• Pappilanmäen hoivakoti, Pieksämäki 2013
• As.oy Helsingin Juutinraumankatu 6, Helsinki 2013
• Tahko Tours Oy, Tahkovuori 2013
• Jari-Pekka Joroinen, Joroinen 2012
• Pieksämäen yritystalo, Pieksämäki 2012
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Antti Lipsanen
0403 000 506
3
21
55
Laadunvarmistus
Yrityksellä on ISO 9001 laatujärjestelmä, RALA-pätevyys
ja RALA-sertifiointi.
Myllykatu 14
76100 PIEKSÄMÄKI
puh. 0403 000 500
faksi 015 487 890
[email protected]
www.lipsanen.com
Luotettavat rakentajat 19Pohjois-Savo
Rakennusliike Lyytinen & Pojat Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1961.
Toteutettuja kohteita
• Kuopion Pursiseuran toimintakeskus, uudiskohde,
2013
• Kuopion krematorion laajennus 2012
• Volvo Finland Oy, jarrutesterihalli 2012
• Puijon urheilualueen maalitoimiston laajennus 2011
• Kiint.oy Isoharja S1/Lasu, yhden kerroksen
saneeraus, Siilinjärvi 2011
• Sirkkulanpuisto ry, tukiasuntojen saneeraus 2011
• Kuopion jäähallin laajennus 2010
• As.oy Kuopion Rantaviita 24, LVIS-saneeraus 2010
• Keilatalo Oy, julkisivun uusiminen, Kuopio 2009
Toimiala
• uudisrakennustyöt
• saneeraustyöt
Toimialue
Kuopion talousalue
Laskutus
2013
2012
2011
0,70 milj. euroa
1,20 milj. euroa
0,50 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Jari Lyytinen
[email protected]
1
1
8
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laadunvarmennus ja
RALA-pätevyys.
Rakennusliike
LYYTINEN & POJAT OY
Poijutie 6
70460 KUOPIO
puh. 040 502 4098
faksi 017 265 2401
www.raklyytinen.fi
Luotettavat rakentajat 20Pohjois-Savo
Rakennusliike Pentikäinen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu 1980.
Toimiala
• talonrakennus, saneerausrakentaminen
Toimialue
Pohjois-Savo, pääpaino Ylä-Savossa
Laskutus
2013
2012
2011
5,30 milj. euroa
5,35 milj. euroa
4,92 milj. euroa
Toteutettuja kohteita
• As.oy Iisalmen Luuniemen Loordi, rivitalo 2014–2015
• lukuisia kerrostalojen parveke- ja julkisivuremontteja,
Iisalmi 2013–2014
• As.oy Iisalmen Haukiniemen Hidalgo, kerrostalo
2013–2014
• As.oy Iisalmen Tellervonpiha, kerrostalo 2012–2013
• As.oy Iisalmen AinaMukava, kerrostalo 2011–2012
• Oy Lunawood LTD, lämpökattilalaitoksen rakentaminen 2011
• As.oy Iisalmen Pänni, LV-peruskorjaus 2010
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja, dipl.ins.
Tuomo Pentikäinen
0440 274 029
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 2
Työnjohto 3
Työntekijät 20-40
• ammattitutkinto 8
• erikoisammattitutkinto 2
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laatusuunnitelma ja
RALA-pätevyys.
Talous: Kari Pentikäinen
044 558 2191
Työmaa: Heikki Pentikäinen
0440 273 028
Työmaa: Timo Toppinen
044 366 9595
Työmaa: Mika Blinnikka
0440 274 050
Rakennusliike
PENTIKÄINEN OY
Yrittäjäntie 32
74130 IISALMI
puh. 017 821 7011
faksi 017 816 066
[email protected]
www.pentikäinen.fi
Luotettavat rakentajat 21Pohjois-Savo
Rautalammin Rakennus Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1967.
Toimiala
• rakennusurakointi, asuin-, liike- ja julkiset
rakennukset, saneeraukset
• vapaa-ajan rakentaminen
Toimialue
Sisä-Savon alue / lähikunnat: Konnevesi, Vesanto,
Keitele
Toteutettuja kohteita
• Keiteleen Palvelukoti Ky, peruskorjaus ja muutostyö
• Rautalammin kunnantalon kattosaneeraus
• Kopolan päiväkodin laajennus ja peruskorj. putkityöt
Yhteyshenkilöt
Rak.ins. Jarmo Sahlberg, 0400 316 323
[email protected]
Laskutus
2013
2012
2011
0,38 milj. euroa
1,50 milj. euroa
1,25 milj. euroa
Henkilöstö
Tekninen henkilöstö Työntekijät • ammattitutkinto 1
6
7
Laadunvarmistus
Laatujärjestelmä käytössä.
RAUTALAMMIN
RAKENNUS OY
Kerkonkoskentie 60
77700 RAUTALAMPI
puh. 0400 316 323
www.rautalamminrakennus.fi
Luotettavat rakentajat 22Pohjois-Savo
RP-Karmi Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1993.
Toimiala
• rakennustoiminta, pääasiassa asuntotuotantoa
Toimialue
Kuopio, Siilinjärvi, Maaninka ja muut alueen lähikunnat
Laskutus
2014 2013
2012
3,0 milj. euroa (arvio)
3,5 milj. euroa
3,2 milj. euroa
Toteutettuja kohteita
• As.oy Kuopion Kanavaharjunkatu 17, 16 asuntoa 2013
• As.oy Kuopion Kanavaharjunkatu 17, 10 asuntoa 2012
• As.oy Kuopion Saunaniitynkatu 1, 18 asuntoa 2010
• As.oy Kuopion Saunaniemenkatu 47, 16 asuntoa 2009
• As.oy Maaningan Kirkkopuisto, 15 asuntoa, kerrostalo
2008
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja rak.ins. Tero Huuskonen, 040 766 1757
[email protected]
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 2
Tekninen henkilöstö 1
Työntekijät 5
•erikoisammattitutkinto1
Laadunvarmistus
Työmaakohtainen laadunvarmistus.
Hiekkaniementie 82
71750 MAANINKA
puh. 040 766 1757
www.rp-karmi.fi
Luotettavat rakentajat 23Pohjois-Savo
Savon Laaturakennus Oy
Yrityshistoria
Osakeyhtiö on perustettu 2002.
Toteutettuja kohteita
• Liikennemyymälä ABC Marjahaan laajennus, OK
PeeÄssä, Iisalmi 2013
• Kiint.oy Petterinkulma, kerrostalojen peruskorjaukset, Iisalmi 2012–2013
• Hotelli- ja ravintolakiinteistö Sokos Hotel Koljonvirran saneeraus, OK PeeÄssä, Iisalmi 2012–2013
• Tuotantotilojen laajennus, UK-Muovi Oy, Iisalmi 2012
• Siilon rakentaminen, UK-Muovi Oy, Iisalmi 2012
• Väestönsuojan rakentaminen, Valio Oyj, Lapinlahti
2012
• Tankkikellarin laajennus, Olvi Oyj, Iisalmi 2012
• Tölkkilinjan rakentaminen, Olvi Oyj, Iisalmi 2012
• Kiint.oy Petterinkulma, kerrostalojen rakentaminen,
Luuniemi Iisalmi 2012
• Kauppakeskus Iisa, kauppakeskuksen tilanmuutos,
Iisalmi 2011
Toimiala
• rakentaminen
Toimialue
Pohjois-Savo
Laskutus
2013 2012 2011
6,20 milj. euroa
6,30 milj. euroa
3,02 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1,5
Tekninen henkilöstö 5
Työntekijät ksm. 37
• ammattitutkinto34
• erikoisammattitutkinto3
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Jukka Rissanen
050 491 8946
Laadunvarmistus
Laatujärjestelmä käytössä, AAA Rating -luokitus sekä
Menestyjäyritys 2013 -sertifikaatti
Tunnelikatu 3 B
74130 IISALMI
puh. 050 491 8946
[email protected]
www.savonlaaturakennus.fi
Luotettavat rakentajat 24Pohjois-Savo
Skanska Talonrakennus Oy
Itä- ja Keski-Suomen alueyksikkö
Yrityshistoria
Yritys perustettu v. 1994. Skanska Oy:n alueelliset tytäryhtiöt fuusioitiin yhdeksi juridiseksi yhtiöksi v. 2004
alusta. Emoyhtiö Skanska Oy.
Toimiala
• rakentamispalvelut
Toimialue
Itä-Suomen lääni, Etelä-Karjala, Kymenlaakso
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 26
Tekninen henkilöstö 71
Työntekijät 155
• ammattitutkinto80
• erikoisammattitutkinto15
Toteutettuja kohteita
• Alatori, parkkitalo 2010-2013
• Iso-Cee viihdekeskus 2013
• Tori Carlson 2012
• Osuuskauppa PeeÄssä: Prisman laajennus, Kodin
Terra ja S-Market, Ykkösrasti 2007-2011
• Itella logistiikkakeskus 2010
• Kuopion vankila 2009
• Microteknia / Technopolis 2002, 2002-2004, 2007,
2010, 2013
• KYS, Puijon sairaala 2003-2013
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja Tarmo Stjerna
Tulosyksikön johtaja
Rainer Karlstedt
Laadunvarmistus
Sertifioitu laatujärjestelmä SFS-EN ISO 9001, sertifioitu
ympäristöjärjestelmä SFS-EN ISO 14001, sertifioitu työterveys- ja työturvallisuus-järjestelmä OHSAS 18001 ja
RALA-pätevyys.
Työpäällikkö
Riku Pyykönen
Työpäällikkö
Ari Niemi
Laskentapäällikkö
Pekka Mäntynen
[email protected]
Viestikatu 3
PL 2000
70601 KUOPIO
puh. vaihde: 020 719 211
faksi 020 719 5001
www.skanska.fi
Luotettavat rakentajat 25Pohjois-Savo
SMV Rakennus Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1987.
Toimiala
• talonrakennus, uudis- ja saneeraustyöt
Toimialue
Kuopion talousalue
Laskutus
2013 2012 2011 Toteutettuja kohteita
• KYS TUKE 2, saneeraus, Kuopio 2014–
• Riistaveden terveyskeskuksen vastaanottotilat,
Kuopio 2014
• SALE Neulamäki, saneeraus, Kuopio 2014
• Lounassalonki, saneeraus, Kuopio 2014
• Energia-Muuraus teollisuushalli, Kuopio 2013
• Pohjois-Savon Opisto, sisäilmasaneeraus, Kuopio 2013
• Päiväkoti Toukola, saneeraus, Kuopio 2012
Yhteyshenkilöt
1,1 milj. euroa
2,4 milj. euroa
1,8 milj. euroa
Toimitusjohtaja Veikko Mäkirinne
0400 672 994
Hallituksen jäsen/työnjohtaja
Joni Kallio
040 768 4488
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 3
Työntekijät 14
• ammattitutkinto10
• erikoisammattitutkinto7
Työnjohtaja Kimmo Reinikainen
050 442 5192
[email protected]
Laadunvarmistus
Työmaakohtainen laadunvarmennus.
SMV
RAKENNUS Oy
Jäniksenpolku 17
70400 KUOPIO
puh. 017 364 3033
faksi 017 364 3043
www.smvrakennus.fi
Luotettavat rakentajat 26Pohjois-Savo
Telinekataja Oy
Kuopion toimipiste
Yrityshistoria
Telinekataja on perustettu 1965 ja Jyväskylän yksikön
alaisuudessa toimiva Kuopion toimipiste 2013. Tytäryhtiöt Kataja Event Oy Järvenpää, AS Telinek Tallinna ja
OO Nevarend Pietari.
Toimiala
• rakennustelineiden ja sääsuojajärjestelmien myynti,
vuokraus, asennus ja suunnittelu
Toimialue
Itä-Suomi
Henkilöstö
Tekninen henkilöstö 5
Työntekijät 16
Laadunvarmistus
Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001,
ympäristöjärjestelmä EN ISO 14001 ja työterveys- ja
työturvallisuusjärjestelmä OHSAS 18001 sekä RALApätevyys.
Toteutettuja kohteita
• Rakennuskartio Oy, Justeerinkuja 4 Kuopio, sääsuojaus 2014–2015
• Rakennusliike Mustonen Oy, Juuan terveyskeskus,
räystästelineet ja sääsuojaus 2013–2014
• Yara Suomi Oy, Siiliinjärven tehdas, telinetoimitukset
2013–
• Lapinlahden Valio, kohteen telinetoimitukset
2011–2014
• KYS Kuopio, teline- ja sääsuojatoimitukset eri kohteisiin 2010–2014
• Lemminkäinen Talo Oy, Leppävirran kirjasto, sääsuojaus 2013
• Rakennuskartio Oy, Katraantie 16 Kuopio, sääsuojaus
2012–2013
• Kuopion kaupungin tilakeskus, Kuopion kauppahalli,
telineet ja sääsuojaus 2012
• Insinööritoimisto Seppo Rantanen Oy, Kallansillat,
telinetoimitus 2012
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja Mikko Tammihovi, 0400 888 754
Työpäällikkö Riku Pelkonen, 040 778 4992
[email protected]
Vuorikatu 40
70100 KUOPIO
puh. 0207 932 580
faksi 0207 932 599
[email protected]
www.telinekataja.fi
Luotettavat rakentajat 27Pohjois-Savo
Varkauden Telineasennus Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1983.
Toimiala
• MESTARI-elementtitelineiden valmistus, myynti,
asentaminen ja vuokraus
Toteutettuja kohteita 2008–2012
• Caverion Industria Oy
• Efora Oy, Varkaus
• Foster Wheeler Energia Oy
• Stora Enso Oyj, Varkauden tehtaat
• Eri kattilalaitosten ja paperikoneiden revisiot
• hitsaus- ja konepajatyöt ym.
Yhteyshenkilöt
Toimialue
Suomi ja Pohjoismaat
Toimitusjohtaja Telinesuunnittelu
Markku Pirskanen
0400 571 234
Laskutus
2013 2012
2011
Taloushallinto
Tuula Onkalo
040 556 2640
0,8 milj. euroa (arvio)
0,7 milj. euroa
1,0 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 1
Työntekijät 15
Asentajamme ovat erittäin hyvin pätevöityneet koulutuksen ja työkokemuksen kautta prosessiteollisuuden
erilaisten telineiden asennuksiin. Asentajat osallistuvat
vuosittain järjestettäviin työturvallisuuskoulutuksiin.
Laadunvarmistus
Laadunvarmistusjärjestelmä ISO 9001 telineiden
valmistusta ja telineiden asentamista varten.
VARKAUDEN
TELINEASENNUS OY
Kauppakatu 66
78200 VARKAUS
puh. 017 552 3480
faksi 017 552 7481
[email protected]
Luotettavat rakentajat 28Pohjois-Savo
VESRAK Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1989. Yritys kuuluu VTRyhtiöihin.
Toimiala
• asuin-, liike- ja teollisuusrakentaminen
• kerrostalojen LVIS-remontit
• omakotitalot
Toimialue
Itä-Suomen lääni
Laskutus
2014 2013 2012 0,7 milj. euroa (arvio)
0,7 milj. euroa
1,1 milj. euroa
Toteutettuja kohteita
• Vaativia pientaloremonttikohteita
• 3 omakotitaloa
• Pientaloalue, Pietari
• Maatilan rakennusten peruskorjaus, Juva
• OKT Sami Kapanen, 3 000 m3
• Suomen Moskovan suurlähetystö
• As.oy Maljapuro, LVIS-peruskorjaus
• Puijo K-90 mäen korjaustyöt, rakennus- ja sähköurakka
• Kuopion terveyskeskus peruskorjaus, n. 9 000 m3,
rakennus- ja sähköurakka
• As.oy Minnan puisto, LVIS-peruskorjaus, 13 500 m3
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja, rak.ins.
Veikko Raatikainen
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 1
Työntekijät 5
• ammattitutkinto5
Laadunvarmistus
Työmaakohtainen laadunvarmennus, Sisäilma-yhdistyksen kannattajajäsen sekä Luotettava kumppani/tilaajavastuu.fi -jäsen
Oravikoskentie 6
71470 ORAVIKOSKI
puh. 0400 278 057
[email protected]
www.vesrak.fi
Luotettavat rakentajat 29Pohjois-Savo
YIT Rakennus Oy
Yrityshistoria
YIT on rakennusalan edelläkävijä, joka luo vetovoimaisempaa ja kestävämpää kaupunkiympäristöä Suomessa,
Venäjällä, Baltian maissa, Tsekissä ja Slovakiassa. YIT
rakentaa asuntoja, toimitiloja ja infrastruktuuria, kehittää kokonaisia alueita sekä tarjoaa kuluttajille asumisen
ratkaisuja. YIT:llä on yli 100 vuoden kokemus ja vahva
markkina-asema: Suomessa se on suurin asuntojen
rakentaja ja Venäjällä merkittävin ulkomainen asuntorakentaja. Suomessa YIT on myös yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista. Yhtiö työllistää yli 6 000
henkilöä seitsemässä maassa.
Toimiala
• talonrakennus: asunto-, liike-, toimitila-, teollisuus- ja
korjausrakentaminen
Toteutettuja kohteita
• YARA Kunnossapitotyöt 2010–2015
• As.oy Kuopion Wanha Mylly, 2014
• As.oy Taivaanpankko, peruskorjaus 2014
• As.oy Puijonkatu 5, peruskorjaus 2014
• As.oy Kuopion Rantahelmi, 2013
• As.oy Kuopion Kauppakatu 49, 2013
• As.oy Siilinjärven Tammirinne, 2013
• ET-Hoivakiinteistöt Oy ja TA-Asumisoikeus Oy, 2013
• Kiint.oy Puijon Portti, 2013
• As.oy Kuopion Veturi, 2012
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja Risto Pennanen
Työpäällikkö Jukka Tengvall
Työpäällikkö Kari Hämäläinen
Toimialue
Pohjois-Savo
Työpäällikkö Marko Piironen
Rakennuttajapäällikkö
Jani Knuuttila
Laskutus YIT
2013 1,84 milj. euroa
Laskentapäällikkö
Matti Kauppinen
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 16
Tekninen henkilöstö 23
Työntekijät 95
• ammattitutkinto32
• erikoisammattitutkinto6
Hankintapäällikkö Pertti Kylmäoja
[email protected]
Laadunvarmistus
Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä SFS-EN ISO
9001 ja RALA-pätevyys.
YIT Rakennus Oy Talonrakennus Kuopio
Ajajantie 1
puh. 020 433 111
70780 KUOPIO www.yit.fi
Luotettavat rakentajat 30Pohjois-Savo
JL-Rakentajat Oy
Yrityshistoria
Yritysnimi perustettu 1986, liiketoiminnan jatkuminen
2007. HJ-Rakennuttajat Oy sulautui yritykseen 30.9.2012.
Toimiala
• talonrakennus
Toimialue
Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala
Laskutus
2014 2013
2012
18,50 milj. euroa
15,00 milj. euroa
14,75 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• As.oy Mikkelin Veturipuisto, kerrostalo 2 702 m²
• As.oy Joensuun Reimari, kerrostalo 1 325 m²
• As.oy Kuopion Rantakerttu, rivitalo 960 m²
• As.oy Mikkelin Asemanrinne, kerrostalo, 2 968 m2
• As.oy Kuopion Torikartano, kerrostalo 3 417 m2
• Turvallisuus- ja materiaalikeskus TUMA,
Mikkeli, 7 382 m2
• Mikkelin Toriparkki, 18 500 m2
• Kauppakeskus Akseli, Mikkeli, 16 000 m2
• Mikael-koulu, Mikkeli, 2 800 m2
• Mikkelin Verottajan toimitilahanke, Mikkeli, 6 400 m2
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Matti Pätynen
040 739 1709
[email protected]
6
7
30
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja RALA-sertifiointi.
Penttilänkatu 35
80220 JOENSUU
puh. 044 350 4017
[email protected]
www.jl-rakentajat.fi
Luotettavat rakentajat 31Pohjois-Karjala
Joensuun HS-Kiinteistösaneeraus Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1993.
Toteutettuja kohteita
• SPR:n toimitilojen julkisivusaneeraus, 2014
• Fodesco Oy:n tehtaan laajennus 1 100 m2, 2014
• Ravintola Dollyn saneeraus, 2014
• Senaatti-kiinteistöt Joensuun virastotalo, Elykeskuksen / Tullin tilojen muutostyöt 2013
• Kontiolahden vuokratalot, rivitalon saneeraus, 16
asuntoa 2012–2013
• Länsikatu 42, neljä uutta hissiä ja porraskäytävää
2012–2013
• Elisa Oyj, monitoimitilaympäristön rakentaminen,
Joensuu 2011
• Joensuun Veden varastorakennus 2011
• Joensuun Tiedepuisto 1-vaihe, korjaustyö 2010
• As.oy Joensuun Koulukatu 17, neljän uuden hissin ja
porraskäytävän rakentaminen 2009
Toimiala
• rakennustoiminta
Toimialue
Pohjois-Karjala
Laskutus
2014 n. 3,00 milj., euroa
2013 3,16 milj. euroa
2012
1,50 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 2
Tekninen henkilöstö 2
Työntekijät 8–20
• ammattitutkinto6
• erikoisammattitutkinto2
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja, rak.ins.
Timo Heikkinen
0400 170 141
Laadunvarmistus
Yrityksellä on laatujärjestelmä käytössä, RALA-pätevyys
sekä Kulta AAA Rating- ja Suomen vahvimmat platina
2007–2014.
Tekninen johtaja, rak.ins. AMK
Tommi Heikkinen
050 344 4407
[email protected]
Käenkoskentie 6
80130 JOENSUU
puh. 013 123 553
[email protected]
www.hs-kiinteistosaneeraus.fi
Luotettavat rakentajat 32Pohjois-Karjala
Kesälahden Rakennus Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1975.
Toimiala
• talonrakentaminen
Toimialue
Itä-Suomi
Laskutus
2014 2013
2012
5,0 milj. euroa (arvio)
5,5 milj. euroa
6,5 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 3
Työntekijät 21
• ammattitutkinto10
Toteutettuja kohteita
• As.oy Kiteen Funkkispuisto, omaa asuntotuotantoa,
2014
• Enonkosken yläkoulun saneeraus 2013
• Kiint.oy Kiteentie 9-11, 2012–2013
• Kerimäen Kalalogistiikkakeskus 2012–2013
• Laitaatsalmen biovoimalan perustukset, Savonlinna
2012–2013
• As.oy Tuulanrinne, Savonlinna 2012
• Mäntykodin laajennus, Savonlinna 2012
• As.oy Kirkkokatu 10, kerrostalon putkisaneeraus,
Savonlinna 2011
• Kiint.oy Putkilinna, toimitilojen rakentaminen,
Savonlinna 2011
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Pentti Mähönen
040 700 4002
rkm Martti Mielonen
040 481 8918
Laadunvarmistus
Yrityksellä on laatujärjestelmä käytössä ja RALApätevyys.
rkm Vesa Berg
040 583 1187
RI Mikko Pyöriäinen
050 564 7122
[email protected]
Kesälahden
Rakennus Oy
Pyhäjärventie 1
59800 KESÄLAHTI
puh. 0207 851 480
[email protected]
www.kesalahdenrakennus.fi
Luotettavat rakentajat 33Pohjois-Karjala
Lemminkäinen Talo Oy
Yrityshistoria
Satavuotias Lemminkäinen on yksi Suomen suurimmista, kokeneimmista ja kansainvälisimmistä talonrakentajista. Toimimme alueellisesti kaikkialla Suomessa lähellä asiakkaitamme. Uudisrakentamisen lisäksi olemme
myös korjausrakentajina alan merkittävimpien joukossa. Joensuun alueella olemme aiemmin toimineet nimellä Rakennusliike A. Taskinen Oy, joka kuuluu nykyisin
Lemminkäinen Talo Oy:öön.
Toimiala
• talonrakentaminen: asunnot, liike- ja toimitilat, teolli-
Toteutettuja kohteita
• Kellarpellon päiväkoti, Savonlinna 2014
• Futura yliopistokiinteistön saneeraus 2013–2014
• Honkalampi K-talo 2013–2014
• As.oy Joensuun Apila, Kielo, Orvokki, Kaisla, Kanerva,
Lumme, Välke, Timotei, Korte 2009–2014
• PK:n keskussairaalan psykiatriatalo 2013
• Noljakan palvelutalo, Joensuu 2013
• Savonlinnan pääkirjasto 2012–2013
• Sotkuman koulu 2011
• Dialyysi-osasto, Savonlinna 2011
• Kontiolahden koulukeskuksen saneeraus 2010–2011
suus- ja logistiikkatilat, urheilu- ja vapaa-ajantilat
• elinkaarihankkeet
• projektinjohtopalvelut ym.
Toimialue
Joensuu, Kitee, Lieksa, Savonlinna ympäristökuntineen
Yhteyshenkilöt
Aluepäällikkö Markku Vainikainen
0400 479 099
Työpäällikkö Timo Määttänen
0400 130 368
Laskutus Lemminkäinen Talo Oy
2013
592,0 milj. euroa
2012 682,4 milj. euroa
Asuntomyynti
Marju Jassu-Kukkonen
040 736 3582
HenkilöstöJoensuu
Toimihenkilöstö 7
Tekninen henkilöstö 11
Työntekijät 65
[email protected]
Laadunvarmistus
RALA-pätevyys ja sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001
sekä lisäksi ISO 14001- ja OHSAS 18001-sertifikaatit.
Jokikatu 7, 2. krs.
80220 JOENSUU
puh. 02071 57590
faksi 02071 57599
www.lemminkainen.fi
www.asunnot.fi
Luotettavat rakentajat 34Pohjois-Karjala
Lujatalo Oy Itä-Suomi
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1953. Lujatalo Oy (emoyhtiö, talonrakennus). Lujabetoni Oy (tytäryhtiö, betoniteollisuus). Fescon Oy (sisaryhtiö, kuivatuote- ja betoniteollisuus).
Toimiala
• uudis- ja korjausrakentaminen
• asunnot ja toimitilat
Toimialue
Lujatalo Oy Itä- ja Keski-Suomi, Joensuun seutu:
Joensuu, Savonlinna, Lieksa
Laskutus
2014 2013 2012
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja
Heikki Jalkanen, Kuopio
044 585 2615
55,0 milj. euroa
63,4 milj. euroa
48,0 milj. euroa
Työpäällikkö
Pekka Naumanen, Joensuu
044 585 2366
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö1
Tekninen henkilöstö
60
Työntekijät160
Projektipäällikkö
Erno Olkkonen, Joensuu
044 585 2833
Laadunvarmistus
Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä SFS-EN ISO
9001, sertifioitu ympäristöjärjestelmä SFS-EN ISO 14001,
sertifioitu työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä
OHSAS 18001 ja RALA-pätevyys.
Yläsatamakatu 3 B, 2. krs
80100 JOENSUU
Toteutettuja kohteita
• As.oy Opettajatar, Joensuu 8 250 rm3
• As.oy Hohto, Joensuu 5 100 rm3
• As.oy Asemapuisto, Savonlinna 4 900 rm3
• Prisman laajennus, Savonlinna 27 860 rm3
• Sami Logistiikkahalli, Savonlinna 11 050 rm3
• John Deere Forestry Oy:n laajennus, Joensuu
17 470 rm3
• Lieksan kirjaston peruskorjaus 6 700 rm3
• Moisionkadun koulun peruskorjaus, Lieksa 4 341 rm3
• Lehmon koulun peruskorjaus, Kontiolahti 16 205 rm3
• Tikkarinne, C-talon peruskorjaus, Joensuu 6 520 rm3
[email protected]
puh. 020 789 5230
faksi 020 789 5239
www.luja.fi
Luotettavat rakentajat 35Pohjois-Karjala
NCC Rakennus Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1947. NCC osti osakekannan
kokonaan keväällä 1996. Emoyhtiö NCC Ab. Sisaryritykset NCC Property Development Oy ja NCC Roads Oy.
Tytäryritykset: NCC International Oy ja Optiplan Oy.
Toimiala
• rakennustoiminta
Toimialue
Joensuu ja Savonlinna seutukuntineen
Laskutus
2013
2012
2011
Toteutettuja kohteita
• Liperin hoivakoti 2013
• Uimaharjun koulu 2013
• Savonlinnan keskussairaalan ravintokeskus 2013
• Kerimäen koulukeskus 2012
• Biltema Joensuu 2012
• Prisman laajennus 2012
• Liikekeskus Kaari 2012
Yhteyshenkilöt
Aluepäällikkö Antti Nevalainen
010 507 4816
Työpäällikkö Mika Karhu
010 507 4813
Hankinta Hannu Torni
050 375 2181
Laskenta Juhani Lohtander
010 507 4815
10,0 milj. euroa
8,0 milj. euroa
13,0 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 5
Tekninen henkilöstö 9
Työntekijät 30
• ammattitutkinto10
• erikoisammattitutkinto5
[email protected]
Laadunvarmistus
Laatu- ja ympäristösertifioitu toimintajärjestelmä
käytössä. Yrityksellä on RALA-pätevyys.
Kauppakaari 1
80100 JOENSUU
puh. 010 507 4800
faksi 010 507 4801
www.ncc.fi
Luotettavat rakentajat 36Pohjois-Karjala
Pohjolan Purkutyö Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 2004, omistajina Pekka
Hassinen ja Harri Hassinen. Tytäryhtiö PPT Holding Oy.
Toimiala
• purku- ja saneeraustyöt
• piha-alueiden massanvaihto-, laatoitus- ja
asfaltointityöt
Toimialue
Koko Suomi
Laskutus
2014 2013 2012
2,50 milj. euroa (arvio)
2,31 milj. euroa
2,66 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 2
Tekninen henkilöstö 2
Työntekijät 5
• ammattitutkinto2
• erikoisammattitutkinto3
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Pekka Hassinen
0500 171 706
Laadunvarmistus
Yrityksellä on ISO 9001- ja ISO 14001 -mukaiset laadunhallintajärjestelmät sekä RALA-pätevyys.
Issakantie 2 a
82820 MAUKKULA
Toteutettuja kohteita
• Rakennusliike Soimu Oy, poliisi- ja oikeustalo,
Joensuu 2013
• Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy / Ukko-Kolin
saneerauspurkutyö 2012
• Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto, kolmen eri
kohteen purkutyö, Nurmes 2012
• Ponsse Oyj, entisen vaatetustehtaan kokonaispurku,
Iisalmi 2012
• As.oy Ilomantsin Susikuja, rivitalosaneeraus,
Ilomantsi 2012
• Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä, opetustilojen
saneeraustyö, Oravatie, Lieksa 2011
• Lahden kaupunki, urheilukeskuksen kisakatsomon
ikkuna- ja julkisivusaneeraus 2011
• Joensuun kaupunki, Joensuun ent. paloaseman
letkutornin purkutyö 2010
• Turun kaupunki, Myllysillan purku-urakka 2010
• Kesälahden maansiirto, Mälkiän kanavasillan purku,
Lappeenranta 2009
puh. 0500 171 760
faksi 013 838 246
Työnjohtaja Harri Hassinen
050 358 3244
[email protected]
www.pohjolanpurkutyo.com
Luotettavat rakentajat 37Pohjois-Karjala
Rakennus Hassinen Oy
Yrityshistoria
1981 perustettu Rakennus A. Hassinen Oy:n toiminta
siirtyi sukupolven vaihtuessa Rakennus Hassinen Oy:ksi
vuonna 2003.
Toimiala
• pääasiassa kerros- ja rivitalojen rakentaminen
Toimialue
Itä-Suomi
Laskutus
2013
n. 7,5 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät 1
3
25
Toteutettuja kohteita
• As.oy Joensuun Tilhi, kerrostalo, 29 asuntoa, Joensuu
2013-2014
• As.oy Kontiolahden Suutelanpelto, rivitalo, 10 asuntoa, Lehmo 2013
• As.oy Kontiolahden Ellinpelto, rivitalo, 9 asuntoa,
Lehmo 2013
• As.oy Joensuun Palokärki, kerrostalo, 26 asuntoa,
Joensuu 2013
• As.oy Kontiolahden Peltopolku 2, rivitalo, 14 asuntoa,
Lehmo 2013
• As.oy Kontiolahden Kaura, kerrostalo, 22 asuntoa,
Lehmo 2012
• As.oy Kontiolahden Peltopolku 4, rivitalo, 14 asuntoa,
Lehmo 2012
• As.oy Kontiolahden Suutelanpuisto, 13 asuntoa 2012
• As.oy Kontiolahden Kaura, 22 asuntoa 2011
• As.oy Kontiolahden Ellinpuisto, 12 asuntoa 2011
Yhteyshenkilöt
Laadunvarmistus
Työmaakohtainen laadunvarmistus.
ToimitusjohtajaTuomo Hassinen
Myynti, markkinointi ja
henkilöstöjohtaminen
040 057 7473
Työpäällikkö Mika Hassinen
Henkilöstöjohtaminen
050 322 8617
[email protected]
Kutterikuja 1 B 25
80230 Joensuu
puh. 040 057 7473, 050 322 8617
www.rakennushassinen.com
Luotettavat rakentajat 38Pohjois-Karjala
Rakennuskajo Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1992.
Toimiala
• asuin-, teollisuus-, liike- ja julkinen rakentaminen
• peruskorjaus ja saneeraus
Toimialue
Joensuu ja ympäristökunnat
Laskutus
2014 2013
2012
1,00 milj. euroa
1,30 milj. euroa
0,92 milj. euroa
Yhteyshenkilöt
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 3
Työntekijät 8–14
• ammattitutkinto6
• erikoisammattitutkinto3
Toimitusjohtaja, rak.ins.
Joonas Halonen
050 343 7631
Rkm Urpo Simonen
0400 575 832
etunimi.sukunimi@
rakennuskajo.fi
Laadunvarmistus
Laatujärjestelmä käytössä.
Hietalantie 15
80710 LEHMO
Toteutettuja kohteita
• Kontiolahden terveyskeskus, muutostyöt, 2014
• Työtanhuan toimintakeskus, muutostyöt, Kontiolahti
2014
• Niiralan raja-aseman (tulli) muutostyöt 2013
• Kalasavustamon muutostyöt, Lehmo 2013
• Pyhäselän kirjaston vesikaton uusiminen 2013
• Karsikon alakoulun sisäilmakorjaus 2013
• Onttolan esikuntarakennuksen sisäilma- ja peruskorjaustyöt 2011–2012
• Joensuun Yliopiston kirjaston muutostyöt 2011
• Lukuisa määrä palo-, vesi- ja homevaurioituneiden
talojen/asuntojen peruskorjauksia ja saneerauksia
1992–2013
puh. 050 343 7631
www.rakennuskajo.fi
Luotettavat rakentajat 39Pohjois-Karjala
Rakennusliike V. Huovinen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1969.
Toimiala
• teollisuus- ja liiketilarakentaminen, korjaus- ja
saneeraustyöt
• huoltoasemien korjaukset
• vesi- ja palovahinkotyöt
Toimialue
Itä-Suomi
Laskutus
2014 2013
2012
Toteutettuja kohteita
• Avain Vaunu Oy, huolto- ja korjaamotilojen
saneeraus, Joensuu 2014
• Halli SI-MU Oy, laajennus 565 m2, Joensuu 2012
• ALV-Yhtymä Porokka Jouni ja Pirjo, teollisuustilat
500 m2, Joensuu 2011
• Kiitoautot Yhtiöt Abloy Logistiikka, teollisuustilat,
kerrosala 2 136 m2, tilavuus 18 235 m3, Joensuu 2011
• Vanamonkatu, rivitalot, saneeraus, Joensuu 2010
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Ari Huovinen
0400 373 137
[email protected]
0,5 milj, euroa
0,6 milj. euroa
1,0 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 1
Työntekijät 5
• ammattitutkinto5
• erikoisammattitutkinto1
Laadunvarmistus
Laatujärjestelmä käytössä.
Merimiehenkatu 9
80110 JOENSUU
puh. 0400 373 137, 010 422 5000
Luotettavat rakentajat 40Pohjois-Karjala
Rakennusliike Joen Talo Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 2004. Liiketoimintakauppa
2011, toiminta jatkuu Rakennusliike Joen Talo Oy:nä.
Toimiala
• asuin-, teollisuus-, liike- ja julkinen rakentaminen
• saneeraus
Toimialue
Itä-Suomi
Laskutus
2014 2013 2012 5,0 milj. euroa
3,9 milj. euroa
4,0 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 5
Työntekijät 26
• ammattitutkinto20
• erikoisammattitutkinto1
Yhteyshenkilöt
Tekninen johtaja Pertti Sivonen
013 823 520, 0400 387 766
Toimitusjohtaja Miika Sunikka
013 823 520, 0400 978 928
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laadunvarmistus ja
RALA-pätevyys.
Lylykoskentie 5
80130 JOENSUU
Toteutettuja kohteita
• Länsikadun koulun vesikaton uusiminen 2014
• Joensuun Rekkahuolto Oy, uuden hallin rakentaminen
2014
• Prisman terveyspalvelut, tilojen rakentaminen 2014
• PKKY:n eri kohteiden saneeraus- ja muutostyöt 2014
• Suomen Yliopistokiinteistöt, eri kohteiden saneerausja muutostyöt 2014
• Abloy Oy:n muutos- ja saneeraustyöt 2014
• Senaatti-kiinteistöt, maakunta-arkiston peruskorjaus
2013–2014
• Hammaslahden paloasema, vesikaton uusiminen
2013
• Valio Oy, juustolan muutostyöt 2013
• Joensuun kaupunki tilakeskus, Pataluodon koulun
nuorisotilojen muutostyöt 2013
[email protected]
puh. 013 823 520
www.joentalo.fi
Luotettavat rakentajat 41Pohjois-Karjala
Rakennusliike Kar.T.O Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1989.
Toimiala
• talonrakennus
• teollisuusrakentaminen
• saneeraus
• kunnossapito
Toimialue
Joensuun seutu, Pohjois-Karjala
Laskutus
2014 2013 2012 3,40 milj. euroa (arvio)
4,25 milj. euroa
3,70 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät 1
2
15-25
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Osmo Karvonen
0400 276 801
osmo.karvonen@
rakennusliikekarto.fi
Laadunvarmistus
Työmaakohtainen laadunvarmistus.
Harkkotie 10
80130 JOENSUU
Toteutettuja kohteita
• Mondo Mineralsin säiliöalueen maanrakennus- ja
betonointityöt, Outokumpu 2014
• Enocell Oy:n rakennus- ja kunnossapitotyöt, Uimaharju 2014
• Karsikon koulun vesikattosaneeraus, Joensuu 2014
• Hopearannan hoivakodin laajennus- ja muutostyö,
Joensuu 2014
• Autotalo Laakkonen Oy:n Monimerkki-, Audi- ja
peltikorjaamon laajennus, Joensuu 2014
• Fortumin Pyrolyysiöljyn tuotantolaitoksen rakentaminen, Joensuu 2012–2014
• Kontiolahden kirkonkylän pumppaamo, Kontiolahti
2013
• Joensuun Veden uudet toimitilat, Joensuu 2012
• Tools Tuontipalvelu Oy:n toimitilojen saneeraus ja
laajennus, Joensuu 2010
• Hengitysliitto Heli ry/ Ammattiopisto Luovi, kunnossapitotyöt, Liperi 2006-
puh. 0400 276 801
[email protected]
www.rakennusliikekarto.fi
Luotettavat rakentajat 42Pohjois-Karjala
Rakennusliike Tero Kurki Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1996.
Toteutettuja kohteita
• Piippo Oy, teollisuushallin laajennus, 2014
• Kirike Oy, teollisuushallin laajennus, 2014
• Abloy Oy, sprinklerivesisäiliö, 2014
• Kiint.oy Olavinkatu 46, liiketilojen muutostyö, Savonlinna 2014
• Itä-Suomen Yliopisto, Borealis-rakennuksen muutostyö, 2014
• IF Joensuu, toimitilat 2013
• Autokiinteistöt Laakkonen, maanrakennus- ja perustustyöt 2013
• Pataluodon koulu, lisäluokat 2012
• PKKY Lammenkatu, muutostyöt 2012
• Jokikatu 8, muutostyöt 2012
Toimiala
• talonrakennus
• saneeraus- ja uudisrakentaminen
Toimialue
Pohjois-Karjala
Laskutus
2014 2013 2012
2,8 milj. euroa
1,8 milj. euroa
1,8 milj. euroa
Yhteyshenkilöt
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 3
Työntekijät 14
• ammattitutkinto6
• erikoisammattitutkinto1
Toimitusjohtaja Tero Kurki
040 516 7440
Risto Pajarinen
040 741 8068
etunimi.sukunimi@
rakennusliikekurki.fi
Laadunvarmistus
Työmaakohtainen laadunvarmistus.
Parrutie 33
80100 JOENSUU
puh. 013 312 070
faksi 013 312 494
[email protected]
www.rakennusliikekurki.fi
Luotettavat rakentajat 43Pohjois-Karjala
Rakennusliike Mustonen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1974.
Toteutettuja kohteita
• Valtimon palvelutalo, 2014
• Nurmeksen terveyskeskus, peruskorjaus 2012–2013
• Hyvärilän liikuntahalli, Nurmes 2012
• Lieksan jäähallin peruskorjaus 2012
• Kaaripolun palvelukoti, Siilinjärvi 2012
• Kyrölän palvelukeskuksen saneeraus, Nurmes 2011
• Pielisen Karjalan dementiakodin laajennus,
Nurmes 2011
• Vuorelan koulu, peruskorjaus ja laajennus 2010
• Valtimon urheilutalo 2010
Toimiala
• talonrakennus
• peruskorjaus
Toimialue
Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo
Laskutus
2014 2013 2012
4,2 milj. euroa (enn.)
4,5 milj. euroa
6,3 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Pekka Mustonen
013 480 186, 0400 279 655
[email protected]
2
4
20
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laadunvarmistus ja
RALA-pätevyys.
NURMES
Porokylänkatu 24
75530 NURMES
puh. 013 480 186
[email protected]
www.rklmustonen.fi
Luotettavat rakentajat 44Pohjois-Karjala
Rakennusliike Purmonen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1989. Yritys kuuluu SRV
Yhtiöihin. Emoyhtiö on SRV Yhtiöt Oyj. Omistajat: SRV
Yhtiöt Oyj 65 %, Erkki Purmonen 30 %, Petri Purmonen
5 %. Suomen vahvimmat 2014 -sertifikaatti.
Toimiala
• korjausrakentaminen ja muutostyöt
• uudisrakennukset ja laajennukset
• projektinjohtourakointi
• julkinen-, liike- ja teollisuusrakentaminen
• perustajaurakointi
Toimialue
Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo
Laskutus
2014 2013 2012 12,0 milj. euroa (arvio)
10,0 milj. euroa
6,5 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät 3
6
30
Laadunvarmistus
Yrityksellä on laatujärjestelmä käytössä ja RALApätevyys.
Toteutettuja kohteita
• As.oy Penttilänrannan Kotisatama, 1+5 kerrosta,
35 asuntoa, 20 autotallia tai -katosta, 1 320 h-m²,
Joensuu 2014
• Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Elli, 2x6 kerrosta, 79
asuntoa, 2 184 h-m² + 1 772 h-m², Joensuu 2014
• Tikkamäen Palvelut Oy, Pysäköintilaitos 2,
14 380 brm2, 50 100 m3, 500 autopaikkaa, 50 sähköautovarauksella, 2013–2014
• Kesla Oyj, tuotantorakennuksen laajennus: vanhan
varastorakennuksen purkaminen, maapeitteisen
nestekaasusäiliön rakentaminen, 4 391 m², 38 330 m3,
Joensuu 2013
• Meritaito Oy, Viittatehtaan muutos ja laajennus, muutos 963 m², laajennus 868 m², rakennettavat katokset
164 m², Joensuu 2012
• E. Hartikainen Oy Mersu-talo, peruskorjaus, 3 800 m²,
Joensuu 2012
• As.oy Marjalan Aurinkoranta, 7 paritaloa ja rivitalo, 17
asuntoa, 1 368 h-m², 5 580 m3, Joensuu 2011–2012
• Joensuun Kodit Oy, Suvikuja 2, 7 kerrosta, 37 asuntoa
sekä toimisto- ja hoitotiloja, 1 567,5 h-m², kerrosala
2 011,5 m², 2 583 brm2, 8 007 m3, Joensuu 2011–2012
• As.oy Marjalan Saunaranta, 3 rivitaloa omarantaisella
tontilla, 20 huoneistoa, 1 353 h-m², perustajaurakointikohde, Joensuu 2010–2011
• Joensuun Kodit Oy, 1+7 kerrosta, 46 huoneistoa,
1 966 h-m², 9 100 m3, Joensuu 2009–2010
• Kiint.oy Jokikievari, 4 kerrosta, 29 huoneistoa,
1 151 h-m², 6 700 m3, Joensuu 2009–2010
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja,
ylirakennusmestari
Erkki Purmonen
013 126 636, 0400 375 746
erkki.purmonen@
rakennusliikepurmonen.fi
Koskikatu 11 D
80100 JOENSUU
puh. 013 126 636
faksi 013 126 662
www.rakennusliikepurmonen.fi
Luotettavat rakentajat 45Pohjois-Karjala
Rakennusliike SOIMU OY
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1990.
Toteutettuja kohteita
• As.oy Joensuun Iitankulma, 12/2015
• As.oy Joensuun Jannenkulma, 1/2015
• Muuntosähkö Oy, Joensuun tehtaan laajennus 2013
• Liperin kunta, entisen koulurakennuksen peruskorjaus ja laajennus päiväkodiksi 2012–2013
• As.oy Joensuun Suksimestarinpuisto, kerrostalo,
Joensuu 2012
• As.oy Joensuun Sepänhiili, kerrostalo, Joensuu 2010
• 2009
Toimiala
• talonrakennus ja saneeraustyöt
Toimialue
Joensuun talousalue
Laskutus
2014 2013 2012 7,0 milj. euroa
6,5 milj. euroa
4,4 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja, rkm
Eero Mustonen
0500 126 633
Toimisto:
LKV Arja Laukkanen
0500 572 780
[email protected]
1
3
6
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laatujärjestelmä,
käytössä työmaan TR-mittaukset ja RALA-pätevyys.
Raatekankaantie 23
80100 JOENSUU
puh. 0500 126 633
[email protected]
www.soimu.fi
Luotettavat rakentajat 46Pohjois-Karjala
Rakennusliike Urho Sorvi Ky
Yrityshistoria
Yritys perustettu vuonna 1971.
Toimiala
• talonrakennus, teollisuusrakentaminen, liiketilarakentaminen ja saneeraus
Toimialue
Pohjois-Karjala, lähinnä Keski-Karjalan alue ja eteläosa
Laskutus
2014 2013
2012
0,5 milj. euroa
1,3 milj. euroa
0,6 milj. euroa
Toteutettuja kohteita
• Tohmajärven keskuskeittiön saneeraus, Tohmajärven
kunta 2014–2015
• Pohjois-Karjalan Sähkö Oy, Ruskeakosken vesivoimalaitoksen vesikaton uusiminen 2013
• As.oy Tohmajärven Omenatarha, rivitalot 2012–2013
• Kiteen Evankelisen Kansanopiston hallintorakennuksen peruskorjaus, vaihe 1 2012
• PKKY, hakevarasto 2011
• Maatalousrakennus, Tohmajärvi 2011
• Luonnontuotetoimitila, Tohmajärven kunta 2010
• Tohmajärven paloaseman rakentaminen 2009–2010
• Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n autotalli, Tuupovaara
2009
Yhteyshenkilöt
Henkilöstö
Tekninen henkilöstö 1
Työntekijät 4–8
• ammattitutkinto4
Toimitusjohtaja, RI AMK
Pekka Sorvi
040 566 3750
[email protected]
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laadunvarmistus ja
RALA-pätevyys.
RAKENNUSLIIKE
URHO SORVI Ky
Työväentie 2
82600 TOHMAJÄRVI
puh. 040 566 3750
Luotettavat rakentajat 47Pohjois-Karjala
Rakennusliike Tehotuuma Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1981.
Toimiala
• talonrakennus: teollisuus-, liike-, asuin- ja julkinen
rakentaminen sekä saneeraustoiminta
Toimialue
Pohjois-Karjala, lähinnä Keski-Karjalan alue ja
lähikunnat
Laskutus
2014 2013
2012
0,85 milj. euroa
0,85 milj. euroa
0,70 milj. euroa
Toteutettuja kohteita
• Kastehelmi-Kodin saneeraus 2014
• Hutsin koulun sade- ja salaojituksen rakentaminen
2014
• K-Supermarket Kupiaisen toimistojen rakentaminen
ja Ravintola Reinon rakennustekniset muutostyöt
2013
• Pajarintie 6 Huolto- ja hoitokodin perustusten kuivatussuunnitelman mukaiset rakennustyöt 2013
• Kiteen terveyskeskus, siirtoviemärin rakentaminen
2012
• Kytänniemen asumisyksikön saneeraus 2012
• Keisarinkujan asumisyksikön vesikaton uusinta 2012
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja, rkm
Jukka Pekkinen
0400 376 468
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 2
Työntekijät 6-8
• ammattitutkinto4
Jouko Vasarainen
050 323 9212
Työnjohtaja rkm Jere Pekkinen
050 372 7493
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laadunvarmennus ja
RALA-pätevyys.
RAKENNUSLIIKE
TEHOTUUMA OY
Rakentajantie 2
82500 KITEE
puh. 0400 376 468
faksi 013 413 490
[email protected]
www.tehotuuma.com
Luotettavat rakentajat 48Pohjois-Karjala
Rakennuspojat Lasanen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1993.
Toteutettuja kohteita
• Marja Carelia Oy, pakastamon laajennus 2014
• Enon ja Uimaharjun Osuuspankkien muutostyöt 2014
• Joensuun Lähitapiolan liiketilojen muutostyöt 2013
• Kiint.oy Viisikymppinen, palovahinkokorjaukset 2013
• Röksän rukoushuone 2012
• Omakotitalo Hartikainen, palovahinkokorjaus 2012
• Retail Park, liikehuoneistojen muutostyöt 2012
• Sonkajanrannan kirkon korjaustyöt 2011
• Vehmersalmen OP, saneeraus 2009
• Maxi-Makasiini, Kuopion liikekeskus 2009
• Tapiola Oy Joensuu, liiketilojen laajennus 2009
Toimiala
• projektinjohtorakentaminen
• liike- ja korjausrakentaminen
Toimialue
Itä-Suomi
Laskutus
2014 2013 2012
0,85 milj. euroa
0,97 milj. euroa
0,37 milj. euroa
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Seppo Lasanen
0400 430 007
[email protected]
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 1
Työntekijät 4
• ammattitutkinto1
• erikoisammattitutkinto1
Laadunvarmistus
Yrityksellä on yrityskohtainen laatujärjestelmä ja RALApätevyys.
Myllypolku 1
82140 KIIHTELYSVAARA
puh. 0400 430 007 faksi 013 719 010
www.rakennuspojat.fi
Luotettavat rakentajat 49Pohjois-Karjala
Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu 1984.
Toimiala
• talonrakennus: asuin-, teollisuus-, liike- ja julkinen
rakentaminen, saneeraus
Toimialue
Pohjois-Karjala, Itä-Savo
Laskutus
2014 2013
2012
22,2 milj. euroa (arvio)
22,3 milj. euroa
15,3 milj. euroa
Toteutettuja kohteita
• Niinivaaran vuoropäiväkoti
• S-Market Siilainen
• Berner Oy, Etikkatehdas
• John Deeren Toimittajapuisto/SLP 2014
• Koli Spa
• Opiskelija-asunnot Joensuun Elli Oy, Kiulutie 2 ja
Leilitie 1
• Opiskelija-asunnot Joensuun Elli Oy, Leinikkitie 4
• Polvijärven terveyskeskus
• Heinäveden koulu
• Kiint.oy Linjakuja 4, liikerakennus
• Lapsiperhepalvelut Utra
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja
Jarmo Hämäläinen
0400 624 589
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 6
Tekninen henkilöstö 9
Työntekijät 73
• ammattitutkinto53
• erikoisammattitutkinto9
Hallituksen puheenjohtaja
Eero Reijonen
050 511 3099
Laadunvarmistus
Yrityksellä on käytössä laatujärjestelmä sekä RALAsertifiointi ja RALA-pätevyys.
Työpäällikkö
Juha-Matti Reijonen
040 594 7361
[email protected]
RAKENNUSTOIMISTO
EERO REIJONEN OY
Liperintie 125
83100 LIPERI
puh. 0400 567 600
www.rakennustoimistoreijonen.com
Luotettavat rakentajat 50Pohjois-Karjala
Rakennustoimisto K Tervo Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1995.
Toimiala
• talonrakennus
Toimialue
Itä-Suomi
Laskutus
2014 2013 2012
15,00 milj, euroa
13,09 milj. euroa
5,53 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 2
Tekninen henkilöstö 10
Työntekijät 49
• ammattitutkinto7
• erikoisammattitutkinto1
Laadunvarmistus
Yrityksellä on yrityskohtainen laatujärjestelmä käytössä
ja RALA-pätevyys.
Toteutettuja kohteita
• P-K:n keskussairaalan M-laajennus, uudisrakennus,
8 943 m2, n. 34 000 m3, 2014–2016
• Papinkatu 3, Yhteiskoulun lukio, uudisrakennus,
4 591 m2, 17 700 m3, 2013–2015
• Kiint.oy Joensuun Seniori, vaihe 3, uudisrakennus,
6 407 m2, 20 502 m3, 2013–2015
• Joensuun Seurakuntakeskus, uudisrakennus, 901 m2,
8 325 m3, 2013–2014
• P-K:n keskussairaala talo 1 D, peruskorjaus, 920 m2,
3 000 m3, 2013–2014
• Kiint.oy Joensuun Seniori, uudisrakennus, 7 111 m2,
23 727 m3, 2012–2014
• Piippo Oy, varasto ja lähettämö, uudisrakennus,
842 m2, 5 076 m3, 2012
• Joensuun kaupunki,Tilakeskus, P-K:n AMK Tikkarinteen koulurakennuksen peruskorjaus, vaiheet V2, V3,
V6, V8, V7CD, yht. 11 400 m2, 34 200 m3, 2011–2014
• Kontiolahden kunta, päiväkoti Peltosirkku, uudisrakennus, 1 340 m2, 5 700 m3, 2011–2012
• PKKY, Niittylahden opisto, päärakennuksen peruskorjaus, 2009–2010
• Joensuun kaupunki, Joensuun eläinklinikka,
2009–2010
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Jussi Hämäläinen
010 835 2002
Tuotantojohtaja Martti Piiroinen
010 835 2001
etunimi.sukunimi@
rakentajatervo.fi
Kauppakatu 17 A
80100 JOENSUU
puh. 010 835 2002
faksi 013 223 250
www.rakentajatervo.fi
Luotettavat rakentajat 51Pohjois-Karjala
Rakentaja M. Laukkanen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1984.
Toteutettuja kohteita
• As.oy Kontiolahden Wilhelmiina, 18 asuntoa, 2014
• As.oy Lehmon Katriina, 12 asuntoa, 2014
• As.oy Reijolan Annanpiha, 19 asuntoa, 2013
• As.oy Kontiolahden Kaari, 6 asuntoa, 2012
• As.oy Reijolan Ainonpuisto, 19 asuntoa, 2011
Toimiala
• talonrakennus
Toimialue
Joensuu ja sen ympäristö
Laskutus
2014 2013 2012 Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Jussi Laukkanen
050 3620 310
jussi.laukkanen@
rakentajamlaukkanen.fi
4,00 milj, euroa
3,01 milj. euroa
2,30 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 1
Työntekijät 13
• ammattitutkinto5
Laadunvarmistus
Laatujärjestelmä käytössä.
Kuusijärventie 1331
81200 ENO
puh. 050 3620 310
www.rakentajamlaukkanen.fi
Luotettavat rakentajat 52Pohjois-Karjala
Skanska Talonrakennus Oy
Itä- ja Keski-Suomen alueyksikkö
Yrityshistoria
Yritys perustettu v. 1994. Skanska Oy:n alueelliset tytäryhtiöt fuusioitiin yhdeksi juridiseksi yhtiöksi v. 2004
alusta. Emoyhtiö Skanska Oy.
Toimiala
• rakentamispalvelut
Toteutettuja kohteita
• As.oy Joensuun Sanni 2013
• As.oy Joensuun Veera 2012
• Joensuun tiedepuiston vaiheet 1, 2, 3 ja 4, 2000,
2002, 2005-2006, 2011
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja Tarmo Stjerna
Toimialue
Itä-Suomen lääni, Etelä-Karjala, Kymenlaakso
Tulosyksikön johtaja
Rainer Karlstedt
Laskentapäällikkö
Pekka Mäntynen
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 26
Tekninen henkilöstö 71
Työntekijät 155
• ammattitutkinto80
• erikoisammattitutkinto15
[email protected]
Laadunvarmistus
Sertifioitu laatujärjestelmä SFS-EN ISO 9001, sertifioitu
ympäristöjärjestelmä SFS-EN ISO 14001, sertifioitu työterveys- ja työturvallisuus-järjestelmä OHSAS 18001 ja
RALA-pätevyys.
Torikatu 7 B 25
80110 JOENSUU
puh. vaihde: 020 719 211
faksi 020 719 5571
www.skanska.fi
Luotettavat rakentajat 53Pohjois-Karjala
YIT Rakennus Oy
Yrityshistoria
YIT on rakennusalan edelläkävijä, joka luo vetovoimaisempaa ja kestävämpää kaupunkiympäristöä Suomessa,
Venäjällä, Baltian maissa, Tsekissä ja Slovakiassa. YIT
rakentaa asuntoja, toimitiloja ja infrastruktuuria, kehittää kokonaisia alueita sekä tarjoaa kuluttajille asumisen
ratkaisuja. YIT:llä on yli 100 vuoden kokemus ja vahva
markkina-asema: Suomessa se on suurin asuntojen
rakentaja ja Venäjällä merkittävin ulkomainen asuntorakentaja. Suomessa YIT on myös yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista. Yhtiö työllistää yli 6 000
henkilöä seitsemässä maassa.
Toimiala
• talonrakennus: asunto- , liike-, toimitila-, teollisuusja korjausrakentaminen
Toteutettuja kohteita
• As.oy Joensuun Linjaseppä 2014–2015
• As.oy Joensuun Rantakivi 2013–2015
• As.oy Joensuun Nepenpiha 2013–2014
• As.oy Joensuun Aunenpiha 2013–2014
• Joensuun Vehkaraitti 2013
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja Erkki Nordström
Työpäällikkö
Markku Kareinen
Laskentapäällikkö
Tuomo Turkka
[email protected]
Toimialue
Pohjois-Karjala
Laskutus YIT
2013 1 841 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 7
Tekninen henkilöstö 5
Työntekijät 30
• ammattitutkinto19
• erikoisammattitutkinto5
Laadunvarmistus
Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä SFS-EN ISO
9001 ja RALA-pätevyys.
YIT Rakennus Oy Talonrakennus Joensuu
Kauppakatu 30, 2. krs
puh. 020 433 111
80100 JOENSUU
faksi 020 433 0051
www.yit.fi
Luotettavat rakentajat 54Pohjois-Karjala
JL-Rakentajat Oy
Yrityshistoria
Yritysnimi perustettu 1986, liiketoiminnan jatkuminen
2007. HJ-Rakennuttajat Oy sulautui yritykseen
30.9.2012.
Toimiala
• talonrakennus
Toimialue
Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala
Laskutus
2014 2013
2012
18,50 milj. euroa
15,00 milj. euroa
14,75 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• As.oy Mikkelin Veturipuisto, kerrostalo 2 702 m²
• As.oy Joensuun Reimari, kerrostalo 1 325 m²
• As.oy Kuopion Rantakerttu, rivitalo 960 m²
• As.oy Mikkelin Asemanrinne, kerrostalo, 2 968 m2
• As.oy Kuopion Torikartano, kerrostalo, 3 417 m2
• Turvallisuus- ja materiaalikeskus TUMA,
Mikkeli, 7 382 m2
• Mikkelin Toriparkki, 18 500 m2
• Kauppakeskus Akseli, Mikkeli, 16 000 m2
• Mikael-koulu, Mikkeli, 2 800 m2
• Mikkelin Verottajan toimitilahanke, Mikkeli, 6 400 m2
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Matti Pätynen
040 739 1709
[email protected]
6
7
30
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja RALA-sertifiointi.
Raatihuoneenkatu 3 A 1
50100 MIKKELI
puh. 044 350 4017
[email protected]
www.jl-rakentajat.fi
Luotettavat rakentajat 55Etelä-Savo
Lujatalo Oy Itä-Suomi
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1953. Lujatalo Oy (emoyhtiö, talonrakennus). Lujabetoni Oy (tytäryhtiö, betoniteollisuus). Fescon Oy (sisaryhtiö, kuivatuote- ja betoniteollisuus).
Toimiala
• uudis- ja korjausrakentaminen
• asunnot ja toimitilat
Toimialue
Lujatalo Oy Itä- ja Keski-Suomi, Mikkelin seutu: Mikkeli,
Pieksämäki, Varkaus
Laskutus
2014 2013 2012
55,0 milj. euroa
63,4 milj. euroa
48,0 milj. euroa
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja Heikki Jalkanen
Kuopio
044 585 2615
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö1
Tekninen henkilöstö
60
Työntekijät160
Työpäällikkö
Tero From, Mikkeli
044 585 2240
Laadunvarmistus
Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä SFS-EN ISO
9001, sertifioitu ympäristöjärjestelmä SFS-EN ISO 14001,
sertifioitu työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä
OHSAS 18001 ja RALA-pätevyys.
Porrassalmenkatukatu 29, 2. krs
50100 MIKKELI
Toteutettuja kohteita
• As.oy Lehmus, Mikkeli 7 166 rm3
• As.oy Helmi, Mikkeli 9 210 rm3
• Kiint.oy Hallituskatu 1, peruskorjaus ja asunnoiksi
muutos, Mikkeli 12 580 rm3
• Kiint.oy Hallitustori, peruskorjaus, Mikkeli
10 090 rm3
• Kiint.oy Ristiinantie 1, laajennus, Mikkeli 27 516 rm3
• Rinta-Joupin autotalon laajennus, Mikkeli 6 775 rm3
• Monitoimitalo Sampolan peruskorjaus ja laajennus,
Juva 14 185 rm3
• Kalevankankaan koulun peruskorjaus ja laajennus,
Mikkeli 44 220 rm3
• Mikkelin matkakeskus 4 200 rm3
• Graanin liikekeskus, laajennus, Mikkeli 51 550 rm3
Projektipäällikkö
Auvo Haikarainen
tarjouslaskenta, Mikkeli
044 585 2010
[email protected]
puh. 020 789 5240
faksi 020 789 5249
www.luja.fi
Luotettavat rakentajat 56Etelä-Savo
Rakennus-Pilar Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu 2004.
Toteutettuja kohteita
• Lintikon hallin laajennus, Suonenjoki 2014–2015
• FLT Kutterikuivike Oy, teollisuushalli, Iisvesi
2014–2015
• Vanhusten Palvelutalo Kotiranta, Hankasalmi
2013–2014
• Naarajärven vankilan vesikattotyöt, Naarajärvi
2012–2013
• Pentinpellon päiväkodin peruskorjaus, Rautalampi
2012–2013
• Kopolan päiväkodin laajennus ja peruskorjaus,
Suonenjoki 2011–2012
• Rivertech työ- ja toimintakeskuksen laajennus ja
saneeraus, Suonenjoki 2011–2012
• Suonenjoen lukion muutostyöt, Suonenjoki 2011
• Leppävirran terveyskeskuksen keskuskeittiön laajennus ja saneeraus, Leppävirta 2010
Toimiala
• uudis- ja korjausrakentaminen
Toimialue
Itä- ja Keski-Suomi
Laskutus
2014 2013
2012
2,3 milj. euroa
1,5 milj. euroa
1,5 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 2
Työntekijät ksm 6
• ammattitutkinto6
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja, RI Pertti Immonen, 040 508 3190
Mika Leskinen, 050 331 7669
Laadunvarmistus
Laatujärjestelmä käytössä.
Tukikohdantie 5
76150 PIEKSÄMÄKI
puh. 040 508 3190
[email protected]
www.rakennuspilar.fi
Luotettavat rakentajat 57Etelä-Savo
Rakennusliike Avikainen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu v. 1951. Tytäryhtiö Kiint.oy Juvan
Hiponkulma, Kiint.oy Mikkelin Pirttiaho
Toimiala
• talonrakennus: teollisuus-, liike-, asunto- ja julkinen
rakentaminen sekä saneeraus
• perustajaurakointi
• murske- ja soratoimitukset
• maanrakennustyöt
• kiinteistöhuolto
• nostopalvelu
Toimialue
Etelä-Savo
Laskutus
2014 2013 2012
Toteutettuja kohteita
• As.oy Mikkelin Satukirja, 2 rivitaloa, 2014
• As.oy Savilahdenkatu 23, linjasaneeraus, 2014–
• Kiint.oy Säästökeskus, julkisivun korjaus, 2014
• As.oy Rakentajantie 21, rivitalon muutostyöt, 2014
• Sairilan oppilasasuntolat, peruskorjaus 2013–
• As.oy Mikkelin Kotiporras, kerrostalo 2013
• As.oy Mikkelin Havukallio, 2 rivitaloa 2013
• As.oy Joroisten Joronhelmi, V-krs. kerrostalo, uudisrakennus 2012
• As.oy Mikkelin Niittyleinikki, 2 rivitaloa, uudisrakennus 2012
• Juvakoti palvelutalo, perusparannus 2011
Yhteyshenkilöt
3,00 milj. euroa
4,01 milj. euroa
2,80 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 2
Tekninen henkilöstö 2
Työntekijät 16
• ammattitutkinto2
Toimitusjohtaja, hallituksen pj.
Seppo Avikainen
0500 654 010
Hankinnat Hannu Avikainen
0500 795 328
Laskutus Merja Väisänen
015 340 850
Vastaava mestari Jukka Karjalainen
[email protected]
Laadunvarmistus
Laatujärjestelmä käytössä.
Juvantie 5
51900 JUVA
puh. 015 340 850
faksi 015 340 858
www.rkl-avikainen.fi
Luotettavat rakentajat 58Etelä-Savo
Rakennusliike Terho Kaskinen Oy
Yrityshistoria
Yritys perustettu vuonna 1989. Konserni muodostettu
1.1.2007. Emoyhtiö Rakennusliike Terho Kaskinen Oy.
Tytäryhtiöt 100 % Kerimäen Peltityö Oy ja Punkaharjun
Tuunaanportti Oy.
Toimiala
• asuin-, liike- ja teollisuusrakentaminen
• erikoistunut saneerauksiin
Toimialue
Pääasiassa Etelä-Savo
Laskutus
2014 2013 2012
3,40 milj. euroa (arvio)
5,70 milj. euroa
4,19 milj. euroa
Toteutettuja kohteita
• Savonlinnan kaupunki, Perhekeskus, saneeraus,
2013–2014
• As.oy Nätkinhovi, ulkopuolien saneeraus, 2014
• Tanhuvaaran uimahalli - Spa, laajennus ja
saneeraus, 2013
• Tuunaansaaren lomaosakkeet, peruskorjaus, 2013
• Lemmenmäen Palvelukoti, saneeraus, Kerimäki, 2012
• Kiint.oy Keritori, saneeraus, Kerimäki, 2012
• As.oy Metsähovi, linjasaneeraus, Savonlinna,
2011–2012
• Uusi S–Market Mertala, täydellinen saneeraus,
Savonlinna, 2011
• Joros Oy, teollisuushallin laajennus, Punkaharju, 2011
• Talvisalon koulu, peruskorjaus, Savonlinna,
2009–2010
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja, rkm
Terho Kaskinen
044 747 5211
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 2
Tekninen henkilöstö 3
Työntekijät 31
• erikoisammattitutkinto 2
• VTT:n henkilöstösertifikaatti:
märkätilojen vedeneristäjät 7
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laadunvarmistus,
laatujärjestelmä käytössä sekä RALA-pätevyys ja RALAsertifiointi.
Työpäällikkö rkm, amk
Mika Kaskinen
044 747 5218
Työmaapäällikkö rkm, amk
Rauno Suomalainen
044 747 5216
Konepäällikkö Janne Jyrkinen
044 747 5214
Talousvastaava Leena Kaskinen
044 747 5220
Taloushallinto: Virve Manninen
015 515 977
[email protected]
Ahertajantie 4
57230 SAVONLINNA
puh. 015 515 977
www.rkl-terhokaskinen.fi
Luotettavat rakentajat 59Etelä-Savo
Rakennusliike Kersavo Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1992 Ky:nä, muutettu
Oy:ksi 2008.
Toimiala
• uudisrakentaminen
• korjausrakentaminen
Toimialue
Pohjois- ja Etelä-Savo
Laskutus
2014 2013
2012
0,8 milj. euroa (arvio)
1,0 milj. euroa
0,8 milj. euroa
Henkilöstö
Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• Rautia Naumanen, saneeraus, Pieksämäki
• VR konepaja Pieksämäki, pintakäsittelylaitoksen
saneeraus
• Vianor Pieksämäki, saneeraus
• Koskelon Matkailukeskus, liikenneaseman laajennus
ja saneeraus
• Pieksämäen sairaala, H-rakennus, muutostyö
• Sale Kontiopuiston saneeraus, Pieksämäki
• AutoJenin autotalo, Pieksämäki
• Nikulanmäen hoitokoti, rivitalot, Pieksämäki
• Pieksämäen keskuskeittiön saneeraus
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Mika Kerminen
0500 673 642
Rkm Vesa Tiitinen
050 300 4592
2
6
Laadunvarmistus
Työmaakohtainen laadunvarmistus.
Kaaritie 8 A
76150 PIEKSÄMÄKI
puh. 020 743 2100
faksi 020 743 2101
[email protected]
Luotettavat rakentajat 60Etelä-Savo
Rakennusliike Niilo Käyhkö Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1980.
Toimiala
• asuin-, liike- ja teollisuusrakentaminen
• peruskorjaus- ja saneeraustyöt (erikoistunut putkisaneerauksiin)
Toimialue
Itä- ja Etelä-Savo
Laskutus
2014 2013 2012 3,5 milj. euroa (enn.)
5,1 milj. euroa
5,2 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 6
Työntekijät 36
• märkätilasertifikaatti5
Toteutettuja kohteita
• METLA Punkaharjun tutkimusasema, vesikattotyö
2014
• Savonlinnan Kuitulaboratorio, laajennus 2014
• Punkasalmen koulu, luokkahuoneiden sekä julkisivun
saneeraus 2014
• As.oy Simeoni, tekniikkasaneeraus 2013
• As.oy Lauri ja Eero, tekniikkasaneeraus 2013
• Sosteri, Herttualan Eläinlääkintäsema 2013
• Kerimäen B-koulu, vaihe II, 2013
• As.oy Mertatie 9, tekniikkasaneeraus ja hissin rakentaminen 2013
• Savonranta, Teollisuuskulma vesikattotyö 2013
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja / hallituksen pj.
Raimo Tynkkynen
015 555 0264, 044 559 4870
Työpäällikkö
rak.ins. Pekka Keinänen
015 555 0261, 0440 849 058
Laadunvarmistus
Yrityksellä on työmaakohtainen laadunvarmistus,
yrityskohtainen laatujärjestelmä ja RALA-pätevyys.
[email protected]
Rakennusliike
NIILO KÄYHKÖ Oy
Ahertajantie 7
57230 SAVONLINNA
puh. 015 555 0260
faksi 015 555 0269
www.rkl-nkayhko.fi
Luotettavat rakentajat 61Etelä-Savo
Rakennusliike R. Lempinen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1989.
Toteutettuja kohteita
• Veljekset Laakkonen Oy, BMW liiketilojen muutostyöt,
Jyväskylä 2014
• Moilas Leipomo Oy, liike- ja toimitilojen laajennus- ja
muutostyöt, Pieksämäki 2014
• K-Market Pirkka, liiketilojen muutostyöt,
Varkaus 2014
• Vaalijalan Kuntayhtymä, oppilaskodin muutostyöt,
Pieksämäki 2014
• K-Supermarket Herkkupata, liiketilojen muutostyö,
Siilinjärvi 2014
• Veljekset Laakkonen Oy, liiketilojen muutostyö,
Kouvola 2014
• K-Citymarket, keittiökonseptien muutostyöt, Iisalmi,
Jyväskylä, Mikkeli, Seinäjoki (2 kpl), Jämsä, Pietarsaari 2014
• KesPro Noutotukku, liiketilojen muutostyöt,
Kuopio 2014
• Veljekset Laakkonen Oy, BMW-autotalo, Kuopio 2013
• K-Market Herttu, liiketilojen muutostyöt,
Varkaus 2013
Toimiala
• liike-, toimitila- ja korjausrakentaminen
• vahinkosaneeraus
Toimialue
Itä- ja Keski-Suomi
Laskutus
2014 2013
2012
4,1 milj. euroa
1,3 milj. euroa
3,9 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 1
Tekninen henkilöstö 4
Työntekijät 19
• ammattitutkinto19
Laadunvarmistus
Yhteyshenkilöt
Yrityksellä on työmaakohtainen laadunvarmistus ja
RALA-pätevyys.
PL 26 (Männikkökuja 5)
76101 PIEKSÄMÄKI
puh. 020 778 9000
faksi 020 778 9001
Toimitusjohtaja, DI
Jarmo Lempinen
0400 869 159
[email protected]
www.rakennusliikelempinen.fi
Luotettavat rakentajat 62Etelä-Savo
Rakennusliike U. Lipsanen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1950. Emoyhtiö Lipa-Betoni
Oy. Tytäryhtiö Rakennus Oy Antti J. Ahola.
Toimiala
• julkinen-, liike-, teollisuusrakentaminen ja niiden
saneeraus
Toimialue
Koko Suomi
Laskutus
2014 2013
2012
27,0 milj. euroa
20,5 milj. euroa
19,3 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• Laukaan kirkonkylän koulu ja keskuspäiväkoti,
Laukaa 2014
• S-Market Nihtisilta, Espoo 2014
• Broman Group keskusvarasto, II vaihe, Hyvinkää 2013
• JAO, Viitaniemi, D-rakennus, vaihe 1, Jyväskylä 2013
• Ponsse Oyj, Logistiikkakeskus, Iisalmi 2013
• Pappilanmäen hoivakoti, Pieksämäki 2013
• As.oy Helsingin Juutinraumankatu 6, Helsinki 2013
• Tahko Tours Oy, Tahkovuori 2013
• Jari-Pekka Joroinen, Joroinen 2012
• Pieksämäen yritystalo, Pieksämäki 2012
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Antti Lipsanen
0403 000 506
3
21
55
Laadunvarmistus
Yrityksellä on ISO 9001 laatujärjestelmä, RALA-pätevyys
ja RALA-sertifiointi.
Myllykatu 14
76100 PIEKSÄMÄKI
puh. 0403 000 500
faksi 015 487 890
[email protected]
www.lipsanen.com
Luotettavat rakentajat 63Etelä-Savo
Rakennusliike Otarak Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1994.
Toimiala
• uudisrakentaminen
• korjausrakentaminen
Toimialue
Mikkelin talousalue
Laskutus
2014 2013
2012
2,00 milj. euroa
2,00 milj. euroa
2,00 milj. euroa
Henkilöstö
Tekninen henkilöstö Työntekijät 3
8
Laadunvarmistus
Toteutettuja kohteita
• As.oy Kattilankansi, peruskorjaus, Mikkeli 2014–2015
• Versowood Oy, Hankasalmen saha, autovaaka ja
purusiilo 2014
• As.oy Piskolantorppa, LVI-peruskorjaus, Mikkeli 2014
• Salosaaren metsäkoulu, muutostyöt, Mikkeli 2014
• Suur-Savon Sähkö Oy, hallintokeskuksen muutostyöt,
Mikkeli 2014
• Versowood Oy, Otavan Saha, sahatavarakatos 2013
• Karkialammen Kuntotalo Mikkeli, muutos ja laajennus 2013
• Mikalo Oy Pitkälahdentie 1 Anttola, vuokratalot 2013
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja, rkm Pertti Tanttu
0400 367 915
[email protected]
Työnjohtajat:
rkm Mika Pappila, 044 598 7462
ins. Olli Asikainen, 040 704 2488
Työmaakohtainen laadunvarmistus.
Teollisuustie 11
50670 OTAVA
puh. 015 170 603
faksi 015 170 604
www.otarak.fi
Luotettavat rakentajat 64Etelä-Savo
Rakennusliike J. Väisänen Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu vuonna 1990 maansiirtoliikkeeksi,
toiminta laajentunut talonrakennukseen 2001.
Toimiala
• uudis- ja korjausrakentaminen
Yhteyshenkilöt
Toimialue
Pieksämäki, Varkaus, Leppävirta, Suonenjoki,
Kangasniemi, Hankasalmi, Joroinen, Juva ja Haukivuori
ympäristöineen
Laskutus
2014 2013 2012 Toteutettuja kohteita
• As.oy Kansakoulunranta
• Suonenjoen Tietokulma
• As.oy Välihovi
Toimitusjohtaja Juha Väisänen
044 337 1160
[email protected]
1,5 milj. euroa
1,4 milj. euroa
1,2 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät 1
1
11
Laadunvarmistus
Laatujärjestelmä käytössä.
Rakennusliike
J.Väisänen Oy
Helmintie 6
76150 PIEKSÄMÄKI
puh. 044 337 1160
Luotettavat rakentajat 65Etelä-Savo
Rakennustoimisto Valiotalo Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu 2010.
Toteutettuja kohteita
• As.oy Mikkelin Myllymäenhovi
• As.oy Mikkelin Kuutinpesä
• As.oy Mikkelin Norpanpesä
• As.oy Mikkelin Lyhdekartano
Toimiala
• rakentamispalvelut
Yhteyshenkilöt
Toimialue
Mikkelin talousalue
Laskutus
2014 2013
2012
Toimitusjohtaja Jari Halonen
0500 114 249
[email protected]
1,9 milj. euroa
2,3 milj. euroa
3,1 milj. euroa
Henkilöstö
Tekninen henkilöstö Työntekijät 2
4
Laadunvarmistus
Laatujärjestelmä käytössä.
Linnankatu 5
50100 MIKKELI
puh. 0500 114 249
www.valiotalo.fi
Luotettavat rakentajat 66Etelä-Savo
Skanska Talonrakennus Oy
Itä- ja Keski-Suomen alueyksikkö
Yrityshistoria
Yritys perustettu v. 1994. Skanska Oy:n alueelliset tytäryhtiöt fuusioitiin yhdeksi juridiseksi yhtiöksi v. 2004
alusta. Emoyhtiö Skanska Oy.
Toimiala
• rakentamispalvelut
Toimialue
Itä-Suomen lääni, Etelä-Karjala, Kymenlaakso
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 26
Tekninen henkilöstö 71
Työntekijät 155
• ammattitutkinto80
• erikoisammattitutkinto15
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja Tarmo Stjerna
Laadunvarmistus
Sertifioitu laatujärjestelmä SFS-EN ISO 9001, sertifioitu
ympäristöjärjestelmä SFS-EN ISO 14001, sertifioitu työterveys- ja työturvallisuus-järjestelmä OHSAS 18001 ja
RALA-pätevyys.
Porrassalmenkatu 21 B, 3. krs
50100 MIKKELI
Toteutettuja kohteita
• Vekarajärven urheilutalon peruskorjaus, 2014
• Koralli liikekeskus, Savonlinna 2014
• As.oy Savonlinnan Kotiranta 2014
• Asematien päiväkoti, Savonlinna 2013
• As.oy Savonlinnan Kotipiha, Savonlinna 2013
• As.oy Savonlinnan Koralli, Savonlinna 2013
• As.oy Mikkelin Neptun, Mikkeli 2013
• Keskuskeittiö, Varkaus 2013
• Mikkelin vankilan lisärakennus 2010
• Mikkelin Ammattikorkeakoulu D-rakennus 2010
Tulosyksikön johtaja
Petri Laukkanen
Työpäällikkö
Pekka Lyytikäinen
Laskentapäällikkö
Erkki Mustonen
[email protected]
puh. vaihde: 020 719 211
faksi 020 719 5301
www.skanska.fi
Luotettavat rakentajat 67Etelä-Savo
YIT Rakennus Oy/Talonrakennus
Saimaa
Yrityshistoria
YIT on rakennusalan edelläkävijä, joka luo vetovoimaisempaa ja kestävämpää kaupunkiympäristöä Suomessa,
Venäjällä, Baltian maissa, Tsekissä ja Slovakiassa. YIT
rakentaa asuntoja, toimitiloja ja infrastruktuuria, kehittää kokonaisia alueita sekä tarjoaa kuluttajille asumisen
ratkaisuja. YIT:llä on yli 100 vuoden kokemus ja vahva
markkina-asema: Suomessa se on suurin asuntojen
rakentaja ja Venäjällä merkittävin ulkomainen asuntorakentaja. Suomessa YIT on myös yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista. Yhtiö työllistää yli 6 000
henkilöä seitsemässä maassa.
Toimiala
• talonrakennus: asunto-, liike-, toimitila-, teollisuus- ja
korjausrakentaminen
Toimialue
Etelä-Savo, Etelä-Karjala
Toteutettuja kohteita
• As.oy Lappeenrannan Kajanus, 2014–2015
• As.oy Savonlinnan Postityttö, 2014–2015
• Kinteistö Oy Imatran Spa Villas 4, 2014–2015
• Kiinteistö Oy Imatran Spa Chalets 2, 2013–2015
• As.oy Lappeenrannan Verdi, 2013–2014
• As.oy Mikkelin Laivuri, 2012–2014
Yhteyshenkilöt
Aluejohtaja Pentti Karhu
050 689 79
Projektipäällikkö
Petri Anttonen
040 519 5661
Tuotantopäällikkö
Marjo Puolakka
040 830 7398
[email protected]
Laskutus YIT
2013 1 743 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö 14
Tekninen henkilöstö 11
Työntekijät 47
• ammattitutkinto12
Laadunvarmistus
Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä SFS-EN ISO
9001 ja RALA-pätevyys.
YIT Rakennus Oy Talonrakennus Saimaa
Myllymäenkatu 21
puh. 0204 33 111
53550 LAPPEENRANTA
www.yit.fi
Luotettavat rakentajat 68Etelä-Savo
Rakennuttajan
työturvallisuusvelvoitteet
1. Valitse turvallisuuskoordinaattori jo suunnitteluvaiheeseen.
2. Valitse turvallisuuskoordinaattoriksi kohteen
vaativuutta vastaavan kokemuksen omaava ja
pätevöitynyt.
3. Laadi turvallisuuskoordinaattorin tehtävistä kohdekohtainen ja kohteen ominaispiirteitä huomioon
ottava tehtäväluettelo.
4. Nimeä yksi henkilö pääturvallisuuskoordinaattoriksi, jos kohteessa on useita turvallisuuskoordinaattoreita.
5. Tarkista päätoteuttajan soveltuva kokemus ottaen
huomioon kohteen erityispiirteet ja turvallisuusosaamisen riittävyys kohteessa toimimiseen.
6. Määritä päätoteuttajan ja turvallisuuskoordinaattorin tehtävät ja tehtäväjako.
7. Huolehdi, että turvallisuuskoordinaattori seuraa
työmaan edetessä päätoteuttajan turvallisuusosaamisen riittävyyttä ja järjestää perehdytystä
tilaajan turvallisuusmenettelyihin.
8. Sisällytä rakennesuunnittelijan toimeksiantoon
rakennesuunnitelmien toteuttamiskelpoisuuden
varmistaminen sekä työmaasuunnitelmien laatimiseen osallistumista tai niiden tarkastusta
(esim. putoamissuojaus, elementtien asennus,
rakenteiden purku).
9. Huolehdi, että turvallisuuskoordinaattori pitää
säännöllisesti suunnittelijoiden ja päätoteuttajan
kanssa turvallisuuspalavereita, joissa käsitellään
turvallisuusasioita, tehdään riskinarviointia ja
sovitaan toimenpiteistä vaarojen torjumiseksi.
10. Huolehdi, että turvallisuustoiminnan seurannan
järjestämiseksi turvallisuustiedot dokumentoidaan
ja kerätään turvallisuusmappiin (TR-mittaus,
turvallisuussuunnitelmat vaarallisista töistä,
tapaturmatutkinnan aineistot ja riskienarvioinnin
yhteenvedot).
11. Varmista, että turvallisuuskoordinaattori laatii/laadituttaa turvallisuusasiakirjan, turvallisuussäännöt
ja menettelyohjeet sekä päivittää niitä työmaan
edetessä.
12. Varmista, että turvallisuuskoordinaattori sopii päätoteuttajan kanssa yhteisistä, työmaata koskevista
turvallisuustavoitteista ja toimenpiteistä tavoitteisiin pääsemiseksi.
13. Huolehdi, että turvallisuuskoordinaattori sopii
menettelytavat työmaalla sattuvien tapaturmien ja
läheltä piti -tilanteiden tutkinnasta sekä niiden tulosten käsittelystä työmaalla eri osapuolten kesken.
14. Huolehdi, että turvallisuuskoordinaattori kannustaa
työmaan työntekijöitä turvallisuushavaintojen
tekemiseen.
15. Varmista, että turvallisuuskoordinaattori järjestää
työmaalle kulkulupamenettelyn, johon sisältyy
kaikille työmaan turvallisuusasioihin perehdytys
sekä sen perusteella myönnettävä kulkulupa ja
henkilötunniste. Turvallisuuskoordinaattori tekee
itse työmaakäyntejä ja valvoo muiden turvallisuusasioiden ohessa mm. henkilötunnisteen käyttöä.
69
Yhteisillä rakennustyömailla
työskentelevillä on oltava veronumero
Kaikilla yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevillä on oltava kuvallinen
henkilötunniste, jossa on veronumero. Kaikkien työmaalla työskentelevien
tulee olla merkitty julkiseen veronumerorekisteriin.
Veronumeron oikeellisuudesta ja kuvallisen henkilötunnisteen käytöstä
vastaavat työntekijän työnantaja, työmaan päätoteuttaja sekä rakennuttaja
kukin erikseen. Mikäli valvova viranomainen havaitsee työmaatarkastuksella
henkilön, jolla ei ole kuvallista henkilötunnistetta tai jonka veronumeroa ei
ole merkitty veronumerorekisteriin, vastuullisille henkilöille voidaan määrätä
työturvallisuusrikkomuksesta sakkoja. Sakko on käytännössä ollut 10–25
päiväsakkoa.
Yhteisellä rakennustyömaalla tarkoitetaan rakennustyömaata, jolla työskentelee samanaikaisesti tai peräkkäin useampi kuin yksi yritys tai itsenäinen
työnsuorittaja. Ainoa poikkeus tästä on silloin, kun luonnollinen henkilö
rakennuttaa omaan käyttöönsä tulevaa kohdetta.
VALTTI-älykortti ja VALTTI-henkilökortti ovat osa Veronumero.fi-palveluita
ja alan yhteinen standardi kulunseurannan ja pääsynvalvonnan tarpeisiin.
VALTTI-älykortit tulevat osaksi rakennustyömaiden kulunseurantaa, jolloin
kortinhaltijan tiedot, valokuva sekä ilmoitettu ja tarkastettu veronumero
saadaan työmaan sähköisten järjestelmien käyttöön.
Sähköisten tietojen ansiosta VALTTI-älykortti helpottaa työturvallisuuslain
ja veronumerolain edellyttämien henkilö- ja työnantajatietojen kirjaamista.
Samalla se tehostaa käytännön rutiinien hoitamista työmaalla. VALTTIhenkilökorttia käytetään rintapielessä kuvallisena henkilötunnisteena.
70
Yhteisen rakennustyömaan nimetyn päätoteuttajan tulee pitää ajantasaista
luetteloa yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevistä henkilöistä. Luetteloon
tulee merkitä kaikki ne henkilöt, joiden tulee pitää kuvallista henkilötunnistetta
ja joilla pitää olla veronumero. Luetteloa tulee säilyttää kuusi vuotta työmaan
päättymisen jälkeen. Luetteloa ei lähetetä viranomaisille, mutta se sisältää
tietoja työmaalla työskentelevistä henkilöistä ja työnantajista.
Työmaan päätoteuttajan ja rakennustyön
tilaajan tiedonantovelvollisuudet
Verotusmenettelylain muutokset, jotka koskevat kuukausittaista tiedonantovelvollisuutta Verohallinnolle, tulivat voimaan 1.7.2014. Jokaisen rakennustyön
tilaajan on ilmoitettava siltä laskutetut urakkasummat ja vastikkeet Verohallinnolle, mikäli kyse on käännetyn arvolisäverolain mukaisesta rakentamispalvelusta, telineiden pystytyksestä ja purkamisesta tai näihin töihin vuokratusta
työvoimasta. Velvoite koskee kaikkia urakkaketjussa olevia rakennustyön tai
vuokratyövoiman tilaajia. Yhteisen rakennusyömaan päätoteuttajan tulee
ilmoittaa kuukausittain Verohallinnolle työmaalla työskennelleet henkilöt ja
heidän taustatietonsa.
Tiedonantovelvollisuuksiin liittyen Verohallinto on asettanut 15 000 euron
alarajat. Työntekijätietojen osalta rajan ylittymistä arvioitaessa huomioidaan
rakennuttajan ja pääurakoitsijan sekä sivu-urakoitsijoiden yhteenlasketut
urakkasummat. Laskutustietojen osalta tiedonantovelvollisuuden alarajaa
arvioidaan yksittäisen urakkasopimuksen osalta. Urakkasummat pitävät
sisällään myös materiaalikustannukset. Näin ollen pienimmät rakennustyöt
jäävät sääntelyn ulkopuolelle.
71
72
Hyvän
rakennuttajan
profiili
Hyvän
pääurakoitsijan
profiili
Hyvän
aliurakoitsijan
profiili
• Laadi selkeä tarjouspyyntö, jossa • Laadi tarjouspyyntöasiakirjat huosuunnitelmat on viety niin pitkälle,
lellisesti ja pelisääntöjä noudattaen.
että ne antavat luotettavan perustan
• Kiinnitä myös aliurakoitsijan ja alitarjouksen tekemiselle.
hankkijan huomio tarjouspyynnön• Määrittele toteutusaikataulu realismahdollisiin epävarmoihin tietoihin.
tiseksi.
• Laadi aliurakkasopimukset ja ra• Pidä huolta siitä, että suunnittelu
kennusmateriaalien, -tarvikkeiden
aloitetaan riittävän aikaisessa vaija -osien hankintasopimukset kirjalheessa ja suunnitelmatiedot välittyvät
lisesti, mieluiten vakiosopimuksia ja
sopimusehdoiksi.
valmiita asiakirjamalleja hyödyntäen.
• Tunnista oma erityisosaamisesi.
• Huolehdi suunnittelutehtävän riittä- • Varmista, että työt voidaan tehdä
västä yksityiskohtaisuudesta ja suunaikataulussa ja varaa myös aliuranittelun riittävän korkeasta tasosta.
koitsijoille ja alihankkijoille riittävästi
aikaa.
• Teetä perusteelliset pohjatutkimukset
sekä riittävät ja luotettavat selvitykset • Kartoita työmaan turvallisuus- ja
rakennusolosuhteista.
ympäristöriskit ja ota niiden torjunta
huomioon turvallisuus- ja ympäristö• Sisällytä suunnittelijoiden toimeksuunnittelussa.
siantoon työturvallisuuden huomioon
ottaminen suunnitelmissa sekä riskien • Laadi työmaan jätehuoltosuunnitelesille tuonti.
ma vastuineen.
• Huolehdi omalta osaltasi, että jätteiden käsittelyssä toimit jätehuollosta
tehdyn sopimuksen ja jätehuoltosuunnitelman mukaisesti.
• Huolehdi osaltasi rakennuttajan • Laadi työmaan laadunvarmistussuuntyöturvallisuusasiakirjan tekemisestä.
nitelma ja varmista sopimukseen
kirjatun laadunvarmistusmenettelyn
• Kiinnitä erityistä huomiota eri toteunoudattaminen työn aikana.
tusmuotojen vastuisiin, velvollisuuksiin ja oikeuksiin ja siihen, miten ne • Vakiinnuta hyvät toimintatavat ja
eroavat toisistaan.
kehitä toimintaa.
• Varmista, että työmaalle pääsy on
kontrolloitua ja sopimuksenmukaista
kulkulupakäytäntöä noudatetaan.
• Kirjaa sopimukseen aliurakoitsijoita
koskeva hyväksyttämismenettely
sekä muut aliurakoitsijoihin liittyvät
ehdot.
73
• Perehdy tarjouspyyntöasiakirjoihin
huolellisesti jo laskentavaiheessa.
• Hoida työnjohtovelvoitteesi.
• Huolehdi, että työntekijät on perehdytetty työturvallisuusasioihin.
• Noudata työmaan turvallisuussuunnitelmaa ja täytä aliurakkasopimuksen työturvallisuusvelvoitteet.
• Noudata sopimuksen mukaisia
aikatauluvelvoitteita ja reagoi aikataulupoikkeamiin nopeasti.
• Esitä selvitykset verojen ja sosiaalimaksujen suorittamisesta sekä
tiedot ennakkoperintärekisteriin
merkitsemisestä ja rekisteröitymisestä arvonlisäverotilittäjäksi.
RALA-SERTIFIOINTI
Räätälöity rakennusalan tarpeisiin
RALA-SERTIFIOINTI on rakennusalan yrityksille tarkoitettu arviointi, joka perustuu
yrityksen toimintajärjestelmän auditointiin. RALA-sertifiointi tarjoaa yritykselle palautteen muodossa välineen oman toimintajärjestelmän kehittämiseen, riskienhallintaan ja
kilpailukyvyn parantamiseen.
Hyvä toimintajärjestelmä
• tehostaa yrityksen toimintaa
• parantaa kasvumahdollisuuksia
• auttaa pienentämään riskejä
• lisää asiakastyytyväisyyttä
• mahdollistaa toiminnan systemaattisen
arvioinnin, kehittämisen ja parantamisen.
Toimintajärjestelmä on osoitus yrityksen sitoutumisesta toiminnan tason jatkuvaan parantamiseen.
Myös taloudelliset hyödyt ovat usein huomattavia:
toimintajärjestelmä tehostaa toimintaa, tuo kilpailuetua ja kustannussäästöjä ja parhaimmillaan lisää
tuotteiden ja palveluiden kysyntää.
Sertifiointimenettely varmistaa osaltaan, että yrityksen toimintajärjestelmä täyttää
arviointiperusteiden vaatimukset, sovittuja menettelyjä sovelletaan käytännössä ja
yrityksen toimintaa kehitetään. RALA-sertifikaatti antaa myös yrityksen asiakkaalle
varmuutta siitä, että yrityksen tuote ja toiminta täyttää arvioinnissa asetetut vaatimukset.
RALA-sertifioinnin arviointiperusteissa on otettu huomioon alan yritysten erityispiirteet, ja alan keskeiset toimijat ovat olleet mukana kehittämässä niitä. Suunnittelulle,
rakennuttamiselle ja rakentamiselle on omat arviointikriteerinsä.
RALA-sertifioduista yrityksistä ylläpidetään luetteloa Rakentamisen Laatu RALA ry:n
internetsivuilla osoitteessa www.rala.fi. RALA-sertifioitu yritys voi käyttää RALA-sertifikaattilogoa esimerkiksi internetsivuillaan ja markkinointimateriaalissaan.
Rakentamisen Laatu RALA ry
puh. 010 292 2100, Vänrikinkuja 2, 02600 Espoo
www.rala.fi
74
RALA-PÄTEVYYS
Oleelliset tiedot yhdestä paikasta
RALA-PÄTEVYYS perustuu yrityksen osaamisen ja resurssien, yhteiskunnallisten velvoitteiden ja
talouden tilan arviointiin. RALA-pätevyyden avulla yritys voi osoittaa vastuullisuuttaan, luotettavuuttaan ja osaamistaan. Tilaajan kannalta RALA-pätevyys helpottaa urakoitsijan tai toimittajan
valintaa ja valvontaa.
Tekninen osaaminen ja resurssit
Kun yritys hakee RALA-pätevyyttä tietylle työlajille, se esittää
teknisestä osaamisestaan näyttönä referenssejä.
Yrityksellä on myös oltava riittävät resurssit eli henkilöstö ja
kalusto haettua pätevyyttä varten.
Yhteiskunnalliset velvoitteet ja tilaajavastuulain tiedot
RALA-pätevyyden saadakseen yrityksen on oltava
ennakkoperintä- ja kaupparekisterissä sekä rekisteröity
alv-tilittäjä ja sen tulee hoitaa verovelvoitteensa ja työntekijöidensä eläkemaksut. RALA-pätevä yritys valtuuttaa verohallinnon ja työeläkeyhtiöt luovuttamaan Rakentamisen Laatu RALA ry:lle tiedot tilaajavastuulain
mukaisten tietojen valvontaa varten. Lisäksi yritys antaa
tiedot työnantajarekisteröitymisestä, yrityksessä sovellettavasta työehtosopimuksesta ja
toiminnan vastuuvakuutuksesta.
Talouden tila
RALA-pätevyyden kolmas edellytys on, että yrityksen talous on kunnossa. Tätä varten yritys toimittaa tilinpäätöstiedot kolmelta viime tilikaudelta. Alle kolme vuotta toimineet yritykset toimittavat käytössä olevat vahvistetut tilinpäätöstietonsa.
Kaikkien RALA-pätevien yritysten tiedot kirjataan RALAn internetsivuilla ylläpidettävään pätevyysrekisteriin. Se on avoin kaikille käyttäjille eikä sen käyttö vaadi rekisteröitymistä. Pätevyysrekisteristä voi hakea yritystä joko suoraan yrityksen nimellä tai etsiä yrityksiä jonkin halutun
maantieteellisen alueen, toimialan, toiminnon tai työlajin mukaan.
RALA-pätevät yritykset voivat itse tulostaa omat tietonsa RALAn internetsivuilta ja liittää tämän
yritysraportin tarjousten mukaan. Ne voivat myös ohjata tilaajat tarkistamaan tilaajavastuulain
tiedot RALAn internetsivujen kautta.
Rakentamisen Laatu RALA ry
puh. 010 292 2100, Vänrikinkuja 2, 02600 Espoo
75
Urakkakilpailun periaatteita / RT 16 - 10182
 Urakkakilpailu tulee järjestää aina, elleivät erityiset syyt
edellytä muunlaista menettelyä.
 Kun urakkakilpailu järjestetään, rakennuttajan tarkoituksena
tulee olla työn toteuttajan valitseminen kilpailun perusteella.
 Tarjousten hankkimisessa, antamisessa ja käsittelyssä edistetään vapaata kilpailua sekä turvataan eri osapuolten oikeudet.
 Tarjouksia tulee pyytää luotettavilta ja ammattitaitoisilta urakoitsijoilta, joilla on edellytykset urakan toteuttamiseen.
 Tarjouksia tulee pyytää niin monelta urakoitsijalta, että
syntyy riittävä kilpailu urakan saamisesta.
 Tarjousten käsittelyssä tulee turvata urakoitsijoiden
tasapuolinen kohtelu.
 Rakennustyö on pyrittävä toteuttamaan sellaisina kokonaisuuksina, että urakoitsijalle muodostuu selvä vastuualue.
 Urakka-asiakirjat tulee laatia selviksi ja yksikäsitteisiksi ja niiden
sisältämien urakkaehtojen on oltava tasapuoliset sekä yhtäläiset
kaikille urakoitsijoille.
 Rakennustyöhön liittyvät riskit on jaettava osapuolten kesken
kohtuullisesti ottamalla huomioon osapuolten tehtävät, asiantuntemus ja vaikutusmahdollisuudet. Urakkaan ei tule sisällyttää
kohtuuttomia ehtoja.
 Järjestettäessä urakkakilpailu kaikki urakkaehdot on
ilmoitettava tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Urakkakilpailun periaatteita / RT 16 - 10182
 Urakkakilpailu tulee järjestää aina, elleivät erityiset syyt
edellytä muunlaista menettelyä.
 Kun urakkakilpailu järjestetään, rakennuttajan tarkoituksena
tulee olla työn toteuttajan valitseminen kilpailun perusteella.
 Tarjousten hankkimisessa, antamisessa ja käsittelyssä edistetään vapaata kilpailua sekä turvataan eri osapuolten oikeudet.
 Tarjouksia tulee pyytää luotettavilta ja ammattitaitoisilta urakoitsijoilta, joilla on edellytykset urakan toteuttamiseen.
 Tarjouksia tulee pyytää niin monelta urakoitsijalta, että
syntyy riittävä kilpailu urakan saamisesta.
 Tarjousten käsittelyssä tulee turvata urakoitsijoiden
tasapuolinen kohtelu.
 Rakennustyö on pyrittävä toteuttamaan sellaisina kokonaisuuksina, että urakoitsijalle muodostuu selvä vastuualue.
 Urakka-asiakirjat tulee laatia selviksi ja yksikäsitteisiksi ja niiden
sisältämien urakkaehtojen on oltava tasapuoliset sekä yhtäläiset
kaikille urakoitsijoille.
 Rakennustyöhön liittyvät riskit on jaettava osapuolten kesken
kohtuullisesti ottamalla huomioon osapuolten tehtävät, asiantuntemus ja vaikutusmahdollisuudet. Urakkaan ei tule sisällyttää
kohtuuttomia ehtoja.
 Järjestettäessä urakkakilpailu kaikki urakkaehdot on
ilmoitettava tarjouspyyntöasiakirjoissa.