Hyvä lukija - Rakennusteollisuus RT ry

Transcription

Hyvä lukija - Rakennusteollisuus RT ry
Hyvä lukija
Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Näillä
sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiit osoittamaan pätevyytensä alan
ammattilaisina.
Rakennushankkeen alussa on tärkeää määritellä, mitä halutaan ja mitä hanke vaatii. Lopputulos koostuu useista osa-alueista, jotka tulee kartoittaa ennen
tarjouspyyntöjen lähettämistä urakoitsijoille.
Ennen urakoitsijoiden esivalintaa ja tarjouspyyntövaihetta on päätettävä
urakkamuoto, kartoitettava hankkeen laajuus ja tekninen vaativuus sekä omien
resurssien käyttö ja haluttu palvelukokonaisuus. Tarjoajien kelpoisuuden arvioiminen on tärkeä vaihe urakoitsijan valintamenettelyssä. Esivalinnan merkitystä
on painotettu urakkakilpailun periaatteissa sekä valtion tukeman asuntorakentamisen pelisäännöissä. Niissä todetaan, että tarjouspyynnöt tulee lähettää vain
luotettaville ja ammattitaitoisille urakoitsijoille, joilla katsotaan olevan tekniset ja
taloudelliset edellytykset urakan toteuttamiseen.
Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne.
Talonrakennusteollisuus ry
Pohjois-Suomen piiri ry
Uusikatu 35
90100 OULU
Ensio Pynninen
aluepäällikkö
040 583 3812
[email protected]
Sisältö
Klikkaamalla yrityksen nimeä pääset yrityksen sivulle.
3
Hartela-Forum Oy
25
Rakennusliike Somero Oy
4
Insinööritoimisto Tarmo-Rakenne Oy
26
Rakennusliike Sorvoja Oy
5
Lapin Teollisuusrakennus Oy
27
Rakennuspalvelu Kurtti Oy
28
Sisärakenne Kukkola Oy
6
Lemminkäinen Talo Oy
Pohjois-Suomi
7
LTM-Rakennus Oy
29
Skanska Talonrakennus Oy,
Pohjois-Suomi, Lappi ja Pohjanmaa
8
Lujatalo Oy Pohjois-Suomi
30
Sotkamon Erikoispuhdistus Oy
9
Nastarakennus Oy
31
Sotkamon Rakennus Oy
10
NCC Rakennus Oy Pohjois-Suomi
32
SRV Rakennus Oy Pohjois-Suomi
11
OKV-Tekniikka Oy
33
Telinekataja Oy, Oulun toimipiste
12
Oulun OKT Oy
34
Temotek Oy
13
Peab Oy, Pohjois-Suomi
14
Rakennuskartio Oy
35 YIT Rakennus Oy Talonrakennus,
Pohjois-Suomi
15
Rakennus M Karjalainen Oy
16
Rakennus Miilukangas Oy, konserni
17
Rakennus Oy Oulun Apsilon
18
Rakennus Saarela Oy
19
Rakennus Takalahti Oy
20
Rakennus-Hanka Oy
21
Rakennus-Koskela Oy
22
36
YR-Insinöörit Oy
37Rakennuttajan
työturvallisuusvelvoitteet
38
Yhteisillä rakennustyömailla työskentelevillä on oltava veronumero
39
Työmaan päätoteuttajan ja rakennustyön
tilaajan tiedonantovelvollisuudet
Rakennusliike Halonen Oy
40
Hyvän rakennuttajan, pääurakoitsijan
ja aliurakoitsijan profiilit
23
Rakennusliike Lapti Oy
41Rala-sertifiointi
24
Rakennusliike Lehto Oy
42Rala-pätevyys
Kustantaja: Suomen Rakennusmedia Oy
Julkaisija: Talonrakennusteollisuus ry
Suunnittelu ja toteutus: Studio Hoo!
Hartela-Forum Oy
Yrityshistoria
Hartela-Forum Oy on Hartela-konserniin kuuluva vuonna
1980 perustettu rakennusliike. Muun rakennustoiminnan
ohessa n. 6 700 asunnon rakentamiskokemus. KVRperustainen toimitilarakentaminen on toinen yhtiön
painopistealue.
Toimiala
• asuinrakentaminen
• teollisuusrakentaminen
• liike- ja toimistorakentaminen
• julkinen rakentaminen
• saneeraus
• KVR-rakentaminen
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Raimo Pahkala
Toimialue
rakennuspäällikkö
Kalervo Karhatsu
Pohjois-Suomi
Laskutus
2014 2013 2012 Toteutettuja kohteita
• K-Supermarket Välivainio
• Kansainvälinen opiskelijatalo (PSOAS)
• Limingan kirjasto
• Välikylän päiväkoti
• Palvelutalo Villa Tyrni
• Hollihaan palvelukoti
• Oritkarin terminaali
• K-Supermarket Liminganportti
• Rehapolis Oy, toimitilat (KVR)
• Koskenniskan asuntoalue
• asuntotuotantoa keskimäärin 230 asuntoa vuodessa
työpäällikkö Timo Piippo
rakennuttajapäällikkö
Matti Tarkiainen
20,0 milj. euroa
25,1 milj. euroa
27,4 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät • ammattitutkinto • erikoisammattitutkinto laskentapääll. (urakkal.)
Heikki Lind
business controller Maarit Pekkala
11
16
55
19
4
hankintapäällikkö Pekka Riekki
asuntotuotannon markkinointi
myyntipäällikkö Jouni Puurunen, LKV
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja yrityskohtainen laatujärjestelmä.
[email protected]
Hartela-Forum
Taito muuttuu taloksi
Kasarmintie 23
PL 55
90101 OULU
puh. 010 561 2600
www.hartela.fi
Luotettavat rakentajat
3Pohjois-Suomi
Insinööritoimisto Tarmo-Rakenne Oy
Yrityshistoria
Oululainen asuntorakentaja vuodesta 1975.
Toimiala
• talonrakennus: asunnot, julkiset rakennukset sekä
liike- ja teollisuusrakennukset
Toimialue
Oulu ja lähikunnat
Laskutus
2014 2013 2012 Toteutettuja kohteita
• asuntoja yli 1 500 kpl, noin 100 000 krs-m2
• liiketiloja noin 20 000 krs-m2
• julkisia tiloja noin 10 000 krs-m2
• teollisuustiloja noin 10 000 krs-m2
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Heikki Suorsa
markkinointi- ja
suunnittelujohtaja Matti Lahtinen
4,0 milj. euroa (arvio)
5,3 milj. euroa
4,5 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät 3
2
10
työmaat ja laatuasiat:
Hannu Kaikkonen
[email protected]
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys. Suunnittelemme jokaisen
kohteemme laadunvarmistustoimet ja kirjaamme ne
laatusuunnitelmaan.
Hintantie 95
90650 OULU
puh. 010 421 6500
faksi 010 421 6501
www.tarmo-rakenne.fi
Luotettavat rakentajat
4Pohjois-Suomi
Lapin Teollisuusrakennus Oy
Yrityshistoria
Lapin Teollisuusrakennus Ky on perustettu 1983.
Ensimmäinen urakka oli Outokumpu Oy:n merivesilinja.
Yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi 1993.
Toimiala
• teollisuusrakentaminen
• korjausrakentaminen
Toimialue
Pohjois-Suomi ja pääkaupunkiseutu
Laskutus
2014 2013 2012 31 milj. euroa
30 milj. euroa
33 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijöitä 5
33
50–100
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys, sertifioitu ISO 9001:2008
laatujärjestelmä, sertifioitu ISO 14001:2004 ympäristöjärjestelmä, sertifioitu OHSAS 18001:2007 työterveys- ja
työturvallisuusjärjestelmä sekä teollisuuden tilaajayritysten suorittama HSEQ-arviointi.
Toteutettuja kohteita
• SSAB Oy, Raahen terästehdas, PCI-laitoksen rakennusurakat RU2 ja RU4 2014
• Sappi Finland Oy, Kirkniemi Mill, Galerie Power ja
polttoaineen käsittelyn rakennusurakat 2014
• Oulun Vesiliikelaitos, Taskilan jätevedenpuhdistamon
saneeraus 2013-2014
• Agnico-Eagle, Kittilän kultakaivos, useita urakoita
2007–2014
• AA Sakatti Mining Oy, toimitilat 2012–2013
• Outokumpu Stainless ja Outokumpu Chrome, F3, Ferrokromin laajennus, useita urakoita vuosina 2010–2013
• First Quantum Minerals, Kevitsan kaivos, viimeistelytyöt 2012
• Nordic Mines, Laivakankaan kaivos Raahe, rakennustekniset työt 2010–2012
• Metsä-Botnia Kemi, kaustisointilaitoksen ja vesilaitoksen rakennustekniset työt 2010–2011
• Olkiluoto, ydinvoimalan muuntamot ja öljynkäsittelyjärjestelmät 2009
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Pekka Reunanen
0207 630 600
[email protected]
tekninen johtaja Tommi Väänänen
0207 630 627
toimistopäällikkö Tiina Reunanen
0207 630 623
Pohjois-Suomi ja Oulun alue:
aluepäällikkö Timo Tuomas, 0207 630 610
Pääkaupunkiseutu:
aluepäällikkö Ari Moilanen, 0207 630 650
työpäällikkö Pauli Hämäläinen, 0207 630 652
työpäällikkö Timo Kaila, 0207 630 653
[email protected]
Kemin toimisto:
Valtakatu 1
94100 KEMI
puh. 0207 630 600
faksi 0207 630 601
Oulun toimisto:
Torikatu 22, 3. krs
90100 OULU
puh. 0207 630 620
faksi 0207 630 621
Pääkaupunkiseudun toimisto:
Kontiotie 3B
01900 NURMIJÄRVI
puh. 0207 630 650
faksi 0207 630 651
www.ltr.fi
Luotettavat rakentajat
5Pohjois-Suomi
Lemminkäinen Talo Oy Pohjois-Suomi
Yrityshistoria
Satavuotias Lemminkäinen on yksi Suomen suurimmista,
kokeneimmista ja kansainvälisimmistä talonrakentajista.
Toimimme alueellisesti kaikkialla Suomessa lähellä
asiakkaitamme. Uudisrakentamisen lisäksi olemme
myös korjausrakentajina alan merkittävimpien joukossa.
Emoyhtiö Lemminkäinen Oyj.
Toimiala
• Talonrakentaminen: asunnot, liike- ja toimitilat, teollisuus- ja logistiikkatilat, urheilu- ja vapaa-ajantilat;
elinkaarihankkeet, projektinjohtopalvelut, korjausrakentaminen
Yhteyshenkilöt
Oulu:
aluejohtaja Marko Palonen
050 5839 472
työpäällikkö Matti Simi
040 593 4006
Toimialue
Pohjois-Suomi
työpäällikkö Ismo Heikkinen
050 377 9896
Liikevaihto
2013 593 milj. euroa
Henkilöstö
2013 Toteutettuja kohteita Pohjois-Suomessa
• Kastellin monitoimitalo
• Oulun ekovoimalaitos
• DHL Logistiikkakeskus
• Rinta-Joupin autoliike, Rovaniemi
• Kevitsan kaivos
• Metsähallituksen toimitalo Pilke
• Useita As Oy:itä Oulu, Rovaniemi, Tornio ja Raahe
projektipäällikkö Jari Uusi-Illikainen
040 532 1346
projektipäällikkö Pentti Karjalainen
040 705 7709
1 224 henk.
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001 sekä lisäksi ISO 14001- ja OHSAS 18001
-sertifikaatit.
Rovaniemi:
työpäällikkö Taisto Rautio
040 5475 030
Rovakatu 29
96200 Rovaniemi
[email protected]
Lemminkäinen Talo Oy
PL 300
Valtatie 21
90501 OULU
puh. 02071 5000
www.lemminkainen.fi
Luotettavat rakentajat
6Pohjois-Suomi
LTM-Rakennus Oy
Yrityshistoria
Perustettu 1996, nykymuotoisena vuodesta 2004.
Toimiala
• asuinrakentaminen
• julkinen rakentaminen
• kvr-rakentaminen
• liikerakentaminen
• korjausrakentaminen
Toimialue
Oulun talousalue
Laskutus
2014 2013 2012 1,8 milj. euroa
2,0 milj. euroa
2,1 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät 1
3
11
Toteutettuja kohteita
• Virpiniemen merivartioasema, peruskorjaus- ja
tilamuutostyöt 2014
• Oulun yliopisto, Luentosali L2, peruskorjaus 2014
• Ares Oy:n liiketilat 2014
• Oulun yliopisto, Snellmanian ravintolan peruskorjaus
2013
• Oulun yliopisto, KTK:n tilajärjestelyt peruskorjaus ja
muutostyöt 2012
• Oulun normaalikoulun yläasteen sisäilmakorjaus 2012
• Oulun yliopisto, geotieteiden laitoksen vesi- ja
ympäristötekniikan laboratorion peruskorjaus- ja
muutostyöt 2011
• K-Supermarket Kiiminki, laajennus- ja muutostyöt
2010
• Kiimingin kunnanviraston laajennus ja saneeraus
2008
• KOY Kiimingin Ahertajantie 2, teollisuushallin rakentaminen 2008
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Tarmo Laurila
040 587 3345
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja hankekohtainen laatujärjestelmä.
työpäällikkö Sami Hyvärinen
040 754 3698
[email protected]
Yritystie 5
90940 JÄÄLI
puh. 08 8161 660
www.ltm.fi
Luotettavat rakentajat
7Pohjois-Suomi
Lujatalo Oy Pohjois-Suomi
Yrityshistoria
Toiminta Pohjois-Suomessa alkanut vuonna 1983 nimellä
OU-RA Oy. Tytäryhtiö fuusioitiin emoyhtiöön 1.3.2000,
jolloin nimi vaihtui Lujatalo Oy:ksi.
Toimiala
• korjausrakentaminen
• asuinrakentaminen
• liikerakentaminen
• toimitilarakentaminen
• teollisuusrakentaminen
• KVR-urakointi
Toimialue
Yhteyshenkilöt
aluejohtaja Jukka Mäkelä
044 5852 580
Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi
Laskutus
2014 2013 2012
22 milj. euroa
18 milj. euroa
18 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• Hannuksenkartanon palvelutalo, peruskorjaus,
Sodankylä
• Limingan terveyskeskus, uudisrakentaminen, Liminka
• Rokua leirikeskus, peruskorjaus, Rokua
• As.oy Oulun Kaakkurinlehto I ja II, yht. 102 asuntoa,
gryndi
• As.oy Oulun Tähtitalvikki, 29 asuntoa, gryndi
• Oulun OP ja Kalevankulman muutostyöt, Oulu
• S-Market Puolivälinkangas, uudisrakentaminen, Oulu
• Kiinteistökehityshanke, Byggmax, Oulu
• PPSHP, PS1 ja PS2 sairaalat, peruskorjaus, Oulu
• Ympäristötalo, uudisrakentaminen, Oulu
työpäällikkö Antti Wiik
044 5852 581
työpäällikkö Mika Kaikkonen
044 5852 578
12
13
78
[email protected]
Laadunvarmistus
Lujatalolla on sertifioitu ISO 9001:2008 -laatujärjestelmä, sertifioitu ISO 14001:2004 -ympäristöjärjestelmä
sekä sertifioitu OHSAS 18001:2007 työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä. Yrityksellä on RALA-pätevyys.
Torikatu 15, 4. krs
90100 OULU
puh. 020 789 5250
faksi 020 789 5259
www.lujatalo.fi
Luotettavat rakentajat
8Pohjois-Suomi
Nastarakennus Oy
Yrityshistoria
Perustettu 1994. Jakautunut 31.10.2012, uusi osakeyhtiö
samalla nimellä Nastarakennus Oy.
Toimiala
• asuinrakentaminen
• liikerakentaminen
• teollisuusrakentaminen
• saneeraukset
• peruskorjaukset
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Mauno Niemelä
040 4860 450
tekninen johtaja Aki Heikkinen
010 4201 601, 040 5840 811
Toimialue
projektijohtaja Juha Niemelä
010 4201 602, 040 5840 812
Oulun alue
Laskutus
2014 2013 2012 Toteutettuja kohteita
• oma valmis perustajaurakointiasuntotuotanto
1998–2014 yhteensä 429 asuntoa, kerrosala yhteensä
44 000 m2
• tarkempi referenssiluettelo www.nastarakennus.fi
5,9 milj. euroa
5,5 milj. euroa
6,8 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö5
Työmaatoimihenkilöt3
Työntekijät 15
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä hankekohtainen
laatujärjestelmä.
Uusikatu 35
90100 OULU
puh. 010 4201 600
faksi 010 4201 609
[email protected]
www.nastarakennus.fi
Luotettavat rakentajat
9Pohjois-Suomi
NCC Rakennus Oy Pohjois-Suomi
Yrityshistoria
Toiminta alkanut Oulussa 1958 jatkuen Oulun Rakennus
Oy:nä v. 1995 asti. Omistus Puolimatkalle 1980, NCC
Ab:lle 1995. Emoyhtiö NCC Ab Ruotsi.
Toimiala
• talonrakennus
• korjaustoiminta
• teollisuusrakentaminen
• erikoisrakenteet
Toimialue
Pohjois-Suomi
Laskutus (koko yhtiö)
2014
700 milj. euroa (arvio)
Henkilöstö (koko yhtiö)
2014 1 800
Toteutettuja kohteita
• Elinkaarihankkeet: Haukiputaan lukio ja alakoulu sekä
Länsituulen päiväkoti
• Oys Kirurgian avohoitotalo, Oulu
• Värtön alue, 11 asuntokohdetta, Oulu
• Rajalla-På Gränsen -kauppakeskus, 60 000 brm2,
Tornio
• Caritas-kortteli 69, Oulu
• Valtion virastotalon uudisrakennus ja saneeraus,
Oulu
• Kaakkurin koulu ja päväkoti, Oulu
• Kiimingin teveyskeskus, Oulu
• Hiirosenkoti, 3 vaihetta, Oulu
• Outokumpu Sulatto, Tornio
Yhteyshenkilöt
aluejohtaja Markku Taskinen
050 5219 288
rakennuspäällikkö
Jari Heikkilä
050 5492 707
Laadunvarmistus
Yrityksellä on sertifioitu ISO 9001:2000 -laatujärjestelmä ja sertifioitu ISO 14001:2004 -ympäristöjärjestelmä
sekä RALA-pätevyys.
työpäällikkö Pekka Kropsu
050 5492 721
työpäällikkö Mika Sipola
050 5492 757
hankekehityspäällikkö Ari Loukkola
0400 942 890
[email protected]
Vanhantullinkatu 4 puh. 010 507 4700
PL 343
faksi 010 507 4701
90101 OULU
www.ncc.fi
Luotettavat rakentajat 10Pohjois-Suomi
OKV-Tekniikka Oy
Yrityshistoria
Perustettu 2005, toiminta aloitettu 2006
Toimiala
• teollisuusrakentaminen
• julkinen rakentaminen
• saneeraus
• asuntotuotanto
Toimialue
Oulun talousalue
Laskutus
2014 2013 2012 n. 6 milj. euroa
6,3 milj. euroa
4,8 milj. euroa
Henkilöstö
Keskimäärin25
Laadunvarmistus
Toteutettuja kohteita
• Omaa asuntotuotantoa 83 asuntoa 2009–2014. Kohteet matalaenergiatasoa ja mitattujen asuntojen
(59 kpl) tiiveyden keskiarvo 0,4 1/h
• Caritas-sairaala, Palvelutalon muutostyöt sairaalaksi
2014
• Kasarmi K5 saneeraus 2014
• Oulun pääkirjaston saneeraus 2013
• KOy Heikinharju, vastaanottokeskuksen linjasaneerauksia 2010–2013
• Lare lajitteluareena, jätteiden lajitteluareena Oulun
kaatopaikalle 2012
• KOy Posteljooni, toimistotilojen saneeraus ja muutostyöt n. 3000 m2 2011–2012
• Kunnossapitosopimuksia, mm. OYS
• Pudasjärven terveyskeskus, saneeraus, laajennus
2010–2011
• Nokia NSN-Rusko, useita saneeraus/laajennustöitä
2009–2010
• PSOAS Villentalo, opiskelija-asuntola ja päiväkoti 2010
• muita kohteita: www.okv-tekniikka.fi
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Laura Veikkola
Hankekohtainen laatusuunnitelma
hallituksen puheenjohtaja
Olli Veikkola
[email protected]
Kempeleentie 7 A
90400 OULU
puh. 044 724 7907
www.okv-tekniikka.fi
Luotettavat rakentajat 11Pohjois-Suomi
Oulun OKT Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu 1987. Oulun OKT Oy jatkaa Oulun
Kiinteistötaito Oy:n toimintaa v. 2004 alusta.
Toimiala
• talonrakennus
• liikerakentaminen
• saneeraus
Toimialue
Pohjois-Suomi
Laskutus
2014 2013 2012 n. 12 milj. euroa
n. 5 milj. euroa
n. 9 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• LähiTapiolan Vakuutustalon saneeraus, Oulu 2014
• KOy Kaplastie 4, Oulu 2014
• KOy Oulun Tarve, Rita-aukiontie 18, Oulu 2013–2014
• Oulun Sivakka, Koskipyykösen saneeraus, Oulu
2013–2014
• Herukan hoivakoti, Oulu 2012–2013
• KOy Oulun Tarve, Rita-aukiontie 14, Oulu 2012
• Niemenrantatalo, Oulunsalo 2011–2012
• Kiviniemen koulu, peruskorjaus ja laajennus,
Haukipudas 2010–2011
• Tupoksen yhtenäiskoulu, Liminka 2010–2011
• Raatin liikuntakeskus, peruskorjaus ja laajennus,
Oulu 2009–2010
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Jari Osmanen
työpäällikkö Antti-Pekka Koskela
projektipäällikkö Sakari Takkinen
5
6
35
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja yrityskohtainen laatujärjestelmä.
Hautakorventie 1 puh. 010 310 4700 [email protected]
90620 OULU
faksi 010 310 4701
Luotettavat rakentajat 12Pohjois-Suomi
Peab Oy, Pohjois-Suomi
Yrityshistoria
Peab Oy kuuluu ruotsalaiseen Peab-konserniin, joka on
yksi Pohjoismaiden suurimpia rakennuskonserneja.
Peab-konsernin liikevaihto on 4,9 miljardia euroa. Yhtiö
työllistää Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa 13 000 työntekijää. Peab Oy työllistää Suomessa noin 750 henkilöä.
Peab-konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä.
Toimiala
• asuntorakentaminen
• muu talonrakentaminen
• korjausrakentaminen
• kiinteistöliiketoiminta
Yhteyshenkilöt
yksikön päällikkö
Seppo Klemettilä, Oulu
projektipäällikkö
Jukka-Pekka Flygare
Toimialue
Koko maa
[email protected]
Liikevaihto
2013 305 milj. euroa
2012 263 milj. euroa
2011 289 milj. euroa
Henkilöstö 2013
Toimihenkilöt Työntekijät Toteutettuja kohteita
• VR-Huoltohallit Oulu
• As.oy Oulun Rautatienkatu 74
• As.oy Kirjokulman laajennus
• Ikea Kuopio
• OSEKK Haukipudas
Omia kohteita:
• As.oy Oulun Tullikartano
• Koy Oulun Karhukedontie
322
360
Laadunvarmistus
Yrityksellä on ISO 9001 laatusertifikaatti, ISO 14011
ympäristösertifikaatti ja RALA-pätevyys.
Rautatienkatu 84, II krs
90400 OULU
puh. 0207 606 500
faksi 0207 606 501
www.peab.fi
Luotettavat rakentajat 13Pohjois-Suomi
Rakennuskartio Oy
Yrityshistoria
Perustettu 1976.
Toimiala
• rakennusurakointi: uudisrakentaminen
• korjausrakentaminen: asunnot ja toimitilat
• perustajaurakointi: asunnot
Toimialue
Pohjois-Suomi, Pirkanmaa eli Tampereen ympäristö,
Kuopio ja pääkaupunkiseutu. Pohjois-Suomen toimisto
Oulussa.
Laskutus
2014 2013 2012 45 milj. euroa
36 milj. euroa
23 milj. euroa
Toteutettuja kohteita
• Kontinkankaan vanhan sairaalan peruskorjaus, 2014
• Kiiminkijoen päiväkoti ja koulu, 2013
• As.oy Klaukkalan Aliolli, luhtitalo, 10 huoneistoa, 2013
• As.oy Kalajoenranta, kerrostalo, 15 huoneistoa,
Ylivieska 2013
• Muhoksen kirkonkylän alakoulun laajennus 2012
• Omenahotelli, Oulu 2012
• OYS lastenosaston saneeraus 2012
• As.oy Ylivieskan Jokitähti 2012
• Haapalehdon hoivapalvelukeskus, Oulu
• Kiint.oy Isokatu 9, peruskorjaus, Oulu
• Ympäristötalo K5, saneeraus, Oulu
• Kärsämön terveyskeskus laajennus
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Pasi Kokko, 040 9379 662
aluejohtaja (vt) Markku Sauvola, Oulun tsto
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät hankinta: Sami Kiviahde
n. 15
n. 25
n. 100
[email protected]
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja yrityskohtainen laatujärjestelmä.
Äyritie 12 B
01510 VANTAA
Voimatie 6 B
90440 KEMPELE
Puijonkatu 29 B
70100 KUOPIO
puh. vaihde 0207 340 300
www.rakennuskartio.fi
Luotettavat rakentajat 14Pohjois-Suomi
Rakennus M Karjalainen Oy
Toimiala
• talonrakennus
• korjausrakentaminen
Toteutettuja kohteita
• Kajaanin Palvelutalosäätiö, vuokrahuoneistot
• Kainuun Terähuolto
• As.oy Kajaanin Länsitie 41
• Vuokatin Aateli, Keisari
• Kajaanin kirjapaino
• As.oy Metsäpellontie 2
• As.oy Hunajakuja 1
Toimialue
Kainuu
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät 1
3
9
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Martti Karjalainen
[email protected]
Laadunvarmistus
Yrityksellä on käytössään laadunvarmistusjärjestelmä.
Kasarminkatu 43 A
87500 KAJAANI
puh. 08 613 0049
faksi 08 613 0627
Luotettavat rakentajat 15Pohjois-Suomi
Rakennus Miilukangas Oy, konserni
Yrityshistoria
Rakennus Miilukangas Oy on perustettu 1997. Yritys
jatkoi emoyhtiönsä 1970-luvun alussa aloittamaa rakennustoimintaa. 24.6.2008 yrityksen vähemmistöomistajiksi tuli toimiva johto. Raahen Rakennuskolmio Oy on
yrityksen 100 % omistama tytäryhtiö.
Toimiala
• teollisuusrakentaminen
• saneeraukset
• kunnossapito
• KVR-urakointi
• asuntorakentaminen
• julkiset ja liikerakennukset
• sillat
Toimialue
Raahen seutukunta ja lähimaakunnat, Oulun alue
Laskutus, konserni
2014 12,0 milj. euroa
2013 8,3 milj. euroa
2012 9,9 milj. euroa
Henkilöstö 1.11
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät • ammattitutkinto Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Kalevi Niskala
010 5856 435
varatoimitusjohtaja Eija Sorjamaa
010 5856 442
hallituksen puheenjohtaja
Pekka Miilukangas
010 5856 009
3
9
52
13
työpäällikkö Marko Pussila
010 5856 415
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja yrityskohtainen laatujärjestelmä. Kuulumme tilaajavastuu.fi-palveluun.
Mestarinkatu 12
92120 RAAHE
Toteutettuja kohteita
• Raahen pääkirjaston laajennus ja saneeraus, 2014
• Raahen sairaala, julkisivuremontti, 2014
• toimistotalo Satamakangas 4, julkisivukorjaus,
Raahe 2013
• Kummatin päiväkoti, saneeraus vaihe 1 ja 2, Raahe
2011–2013
• Kruununmakasiinin peruskorjaus, Raahe 2012
• Kauppakeskus Masto, KVR-liikerakennus, Raahe 2011
• Masuuni 1 ja 2, peruskorjaus, 2009–2011
• Raahen Rantakadun silta ja kanavanranta,
vaihe II, 2003
• Raahen Seudun Asuntosäätiö, 11 kpl kerrostalojen
peruskorjausta, 2000–2005
• Rakennustyöpalvelusopimus, Raahen kaupunki, 2010–
• Kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitosopimus, Rautaruukki Raahe 2001–
puh. 010 5856 400
faksi 010 5856 401
toimistopäällikkö Kaija Vilenius
010 5856 411
[email protected]
www.rakennusmiilukangas.fi
Luotettavat rakentajat 16Pohjois-Suomi
Rakennus Oy Oulun Apsilon
Yrityshistoria
Perustettu 1994.
Toimiala
• asunto-, liike- ja teollisuusrakennusten peruskorjaus
• rivitalojen ja teollisuushallien uudisrakentaminen
Toimialue
Oulun kaupunki ja lähikunnat
Laskutus
2014 2013 2012
1,5 milj. euroa
2,0 milj. euroa
1,6 milj. euroa
Henkilöstö
Tekninen henkilöstö Työntekijät 4
12
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys, hankekohtainen laatujärjestelmä ja koko yritystä koskeva laatujärjestelmä.
Toteutettuja kohteita
• OSAO, kasvihuoneiden yhteisen tilan peruskorjaus,
550 m2, Kempele
• As.oy Hintantie 31, julkisivu- ja parvekekrojaus 22 kpl,
Oulu
• Varjakan kartano, Hulina-rakennuksen peruskorjaus,
170 m2, Oulunsalo
• Ojakylän koulun lisärakennus, uudisrakennus, 270 m2,
kvr-urakka, Ii
• Valtarin koulun lattiasaneeraus, 2 900 m2, Ii
• As.oy Merimetso, linjasaneeraus, Oulu
• As.oy Hintantie 29, julkisivu- ja parvekeremontti
1 200 m2, Oulu
• Kiimingin Alakylän koulun remontti ja laajennus,
4 926 m3
• OSAO, Kempeleen ajoharjoitteluradan rakennuksia,
uudisrakennus 3 398 m3
• Porkantie 4 Ii, teollisuushalli, uudisrakennus, 3 417 m3
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja, rak.ins.
Matti Paakkola, 0400 567 047
[email protected]
toimistoinsinööri
dipl.ins. Jenni Isoniemi
työnjohto
rak.ins. Juha-Matti Paakkola
Korjausrakentamisen erikoisliike
puh. 08 312 0070
Liitintie 13
www.oulunapsilon.fi
90620 OULU
Luotettavat rakentajat 17Pohjois-Suomi
Rakennus Saarela Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu 1952, nykymuodossaan 1991.
Toimiala
• asuinrakennukset
• liike- ja toimistorakennukset
• julkiset rakennukset
• teollisuusrakennukset
• saneeraukset ja peruskorjaukset
Toimialue
Pohjois- ja Keski-Suomi
Laskutus
2014 2013 2012 Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja, rak.ins.
Jari Saarela, 0400 401 360
[email protected]
5,0 milj. euroa
5,5 milj. euroa
5,0 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• As.oy Viitasaaren Loisto, kerrostalo, Viitasaari 2014
• Viitasaaren kaupunki, teollisuushalli Kölkky, 2014
• Oy Perhonjoki Ab, hakevarasto 2013
• Viitasaaren Vuokra-Asunnot Oy, Wiitalinna,
kerrostalo, 2013
• S-Market Kärsämäki, maanrakennus 2013
• Viitasaaren tk sisäilmaremontti 2012
• K-Market Pihtipudas 2012
• As.oy Ylivieskan Villiruusu 2011
• Ylivieska-Raahe käräjäoikeus, peruskorjaus 2011
• Mäkiosat Oy 2011
1
1
5
Laadunvarmistus
Yrityksellä on hankekohtainen laadunvarmistus ja
RALA-pätevyys.
Juurikoskenkatu 6 H 201
84100 YLIVIESKA
www.rakennussaarela.fi
Luotettavat rakentajat 18Pohjois-Suomi
Rakennus Takalahti Oy
Yrityshistoria
Yrityksen toiminnan aloitti urakoitsija Kalevi Takalahti
vuonna 1982. Yritys muutettiin Rakennus Takalahti
Ky:ksi vuonna 1988 ja Kai Takalahti tuli yrityksen osakkaaksi. 1995 yritysmuoto muutettu osakeyhtiöksi.
Toimiala
• asuinrakentaminen
• liike- ja toimistorakentaminen
• julkinen rakentaminen
• teollisuusrakentaminen
• keittiö- ja kylpyhuoneremontit
• peruskorjaukset
• vesieristykset
Toimialue
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja, rkm Kai Takalahti
0400 581 336
Oulun alue
Laskutus
2014 2013 2012 Toteutettuja kohteita
• Kunnossapidon vuosisopimustyöt, OSEKK, Oulu 2011
• Kunnossapidon vuosisopimustyöt, Oulunsalon kunta
2011–2012
• Intiön huoltorakennus, katokset, Oulu 2009
• Salonpään koulun vesikaton muutostyö, Oulunsalo
2010
• Teollisuushalli, Oulunsalo 2009
• Pitkäkankaan koulu IV-saneeraus F-osa, Oulunsalo
2009
• Pikku-Koivikko omakotitalo, Tyrnävä 2008
• Maikkulan monitoimikeskus, Oulu 2008
• Pitkäkankaan koulu IV-saneeraus, Oulunsalo 2008
• OAMK, Luonnonvara-alan yksikkö, asuinrakennuksen
saneeraus 770 m3 ja salaojitus, Oulu 2007
0,3 milj. euroa
0,3 milj. euroa
0,4 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät 1
1
4–6
[email protected]
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys. VTT sertifioitu märkätilojen vedeneristäjä, 1 hlö
Mesimarjakuja 15
90460 OULUNSALO
Puhelin 0400 581 336, 08 521 1140
www.rakennustakalahti.fi
Luotettavat rakentajat 19Pohjois-Suomi
Rakennus-Hanka Oy
Yrityshistoria:
Yritys on perustettu 1994 rakennusliikkeeksi.
Toimiala
• asuntotuotanto
• liikerakentaminen
• teollisuusrakentaminen
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Matti Eeronheimo
0400 682 410
Toimialue
Pohjois-Suomi
Laskutus
2013 2012 2011 Toteutettuja kohteita
• As.oy Oulun Isokatu 55, 43 asuntoa
• As.oy Oulun Kuusirinne, 16 asuntoa
• As.oy Oulun Etumasto, 17 asuntoa
• Kohteista runsas kuvagalleria referensseissä osoitteessa www.rakennus-hanka.fi
työpäällikkö Ilpo Vakkuri
0400 681 288
5,6 milj. euroa
4,2 milj. euroa
9,4 milj. euroa
Henkilöstö
Tekninen henkilöstö Työntekijät [email protected]
2
10
Laadunvarmistus:
Yrityksellä on oma laatujärjestelmä projektikohtaisesti
räätälöitynä.
Rakennus-Hanka Oy
Kauppilanranta 33
puh. 0400 682 410
90230 OULU
www.rakennus-hanka.fi
Luotettavat rakentajat 20Pohjois-Suomi
Rakennus-Koskela Oy
Yrityshistoria
Yhtiö on perustettu 1974.
Toteutettuja kohteita
• Oulun Taidemuseo
• Sivakka-Yhtymä Oy /Väistöpäiväkoti
• Tyrnävän terveyskeskuksen laajennus ja saneeraus
• S-Market Yli-Ii
• Haukiputaan kirkon, tapulin ja kirkkopihan korjaus
• Oulun Lääninhallitus, virastorakennus 3, peruskorjaus
• Ammattiopisto Luovi F-rakennus, peruskorjaus
• Rotuaarin esiintymislava
• Kaukovainion monitoimitalo
• Myllytullin koulu, Oulu
• Oulun yliopiston kasvimuseo
Toimiala
• talonrakennus
• korjausrakentaminen
Toimialue
Oulun seutukunta
Laskutus
2013 2012 2011 5,7 milj. euroa
7,3 milj. euroa
5,5 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Heikki Koskela
laskentapäällikkö
Ari-Pekka Peltola
3
6
35
työpäällikkö Kauko Koskela
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys, RALA-sertifiointi ja yrityskohtainen laatujärjestelmä.
Kirkkokatu 17 A
90100 OULU
puh. 08 375 125
faksi 08 375 414
[email protected]
Luotettavat rakentajat 21Pohjois-Suomi
Rakennusliike Halonen Oy
Yrityshistoria
Yhtiö on perustettu 1975. Muutettu osakeyhtiöksi 1994.
Toimiala
• talonrakennus
Toimialue
Kainuu ja lähimaakunnat
Laskutus
2014 2013 2012 13,0 milj. euroa (arvio)
9,2 milj. euroa
20,4 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• Tuottajapalvelu- ja AP-hallit Valio, Haapavesi 2014
• Pielaveden terveyskeskuksen saneeraus, Pielavesi
2014
• As.oy Lunkankuja, Kajaani 2014
• As.oy Sotkamon Rientola, Sotkamo 2013
• Datakeskus Herman IT, Kajaani 2012
• Datacenter CSC, Kajaani 2012
• As.oy Kajaanin Seminaarimäki, Kajaani 2012
• Teppanan hoitotalo, Kajaani 2012
• Paltamon terveyskeskus, Paltamo 2012
• Kauppapuisto III, Kajaani 2012
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Jarmo Juntunen
hallituksen puheenjohtaja
Tapio Karjalainen
4
8
50
rkm Sakari Heikkinen
KTM Jussi Arffman
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys.
[email protected]
Kauppakatu 31 L 2 puh. 08 666 0466
87100 KAJAANI
faksi 08 666 2237
www.rkl-halonen.fi
Luotettavat rakentajat 22Pohjois-Suomi
Rakennusliike Lapti Oy
Yrityshistoria
Rakennusliike Lapti Oy on perustettu vuonna 1990.
Rakennusliike Lapti on kuulunut vuodesta 2013 Harjavalta konserniin.
Toimiala
• asunnot
• hoivatilat
• liike- ja toimistorakennukset
• myymälätilat
Toimialue
Koko maa. Aluetoimistot sijaitsevat Oulussa, Kuopiossa
ja Helsingissä.
Laskutus (koko yhtiö)
2014 82 milj. euroa (arvio)
2013 62 milj. euroa
2012 43 milj. euroa
Henkilöstö (koko yhtiö)
Toimistohenkilöstö 52
Työmaa toimihenkilöt 49
Työntekijät 103
Toteutettuja kohteita
• As.oy Hiirosen Tähti, 2014
• As.oy Kempeleen Tammitorni, 2014
• As.oy Oulun Kuninkaanhovi, 2013
• As.oy Brahenkulma, Raahe, 2012
• As.oy Oulun Höyhenkuja 7, 2012
• Hoivakoti Kehätie Oulu 2014
• Hoivakoti Miehentie, Rovaniemi 2014
• Palvelukoti Herralantie Oulu, 2014
• Päiväkoti Kaartintie Oulu, 2014
• Päiväkoti talvitie, Rovaniemi 2014
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Timo Pekkarinen
040 5449 245
tuotantojohtaja Juhani Marttila
0400 581 309
toimialajohtaja hoivatilat
Jari Lappalainen
040 839 1688
aluejohtaja Pohjois-Suomi
Panu Hulkko
040 500 4229
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja yrityskohtainen laatujärjestelmä.
aluejohtaja Etelä-Suomi Antti Pekkarinen
041 436 4786
aluejohtaja Itä-Suomi Risto Pekkarinen
040 1345 244
[email protected]
Voudintie 4
90400 OULU
puh. 020 785 5500
www.lapti.fi
Luotettavat rakentajat 23Pohjois-Suomi
Rakennusliike Lehto Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu 1985. Kuuluu Päätoimija Oy
-konserniin vuodesta 2008 alkaen.
Toimiala
• toimitilarakentaminen
• hyvinvointitilojen rakentaminen
• korjausrakentaminen
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Timo Reiniluoto
040 550 1656
Toimialue
Koko Suomi ja Pohjois-Ruotsi
Laskutus
2014 2013 2012 liiketoimintajohtaja,
varatoimitusjohtaja
Jaakko Heikkilä
0400 742 994
n. 77 milj. euroa
63 milj. euroa
61 milj. euroa
Henkilöstö
Toimihenkilöt Työntekijät Toteutettuja kohteita
• Ideapark Oulu, 24 370 m2, 2014
• S-market Siilinjärvi, 14 200 m2, 2014
• Iisalmen Prisma, 19 667 m2, 2013
• Matkuksen kauppakeskus, 48 330 m2, Kuopio 2012
• Useita kohteita mm. Halpa-Hallille, Tokmannille,
Pelican Self Storagelle, Mikevalle ja Esperi Carelle
liiketoimintajohtaja
Tuomo Mertaniemi
040 774 7661
57
67
Talotekniikka-yksikön johtaja
Pekka Kajula
0400 936 650
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys, yrityskohtainen laatujärjestelmä ja hankekohtainen laatusuunnitelma.
hankintajohtaja Marko Kähkönen
(Päätoimija Oyj)
040 772 4903
[email protected]
Voimatie 6 B
Äyritie 12 B
90440 KEMPELE 01510 VANTAA
puh. 0207 600 900
faksi 0207 600 901
www.lehto.fi
Luotettavat rakentajat 24Pohjois-Suomi
Rakennusliike Somero Oy
Yrityshistoria
Rakennusliike Somero Oy on rakentamisen pitkäaikainen ammattilainen. Yrityksen juuret ulottuvat v. 1960.
Nykyisessä muodossaan Rakennusliike Somero Oy aloitti
toimintansa v. 2004.
Toimiala
• talonrakennus
• liike- ja teollisuusrakentaminen
• julkiset rakennukset
• peruskorjaus ja saneeraus
Toimialue
Pohjois-Suomi
Laskutus
2014 2013 2012 Toteutettuja kohteita
• As.oy Ylivieskan Jokitanhua 2013–214
• Kokkolan Ammattikampus, 1. ja 2. vaiheen peruskorjaus ja laajennus 2011–2014
• As.oy Ylivieskan Jokipiha 2012–2013
• Kiint.oy Hiekkasärkkäin Timantti A ja B 2011–2013
• Kensapuu Oy, hallilaajennus, 2011–2012
• Kiint.oy Haapaveden Kuntotalo, uimahallin peruskorjaus ja laajennus 2011–2012
Omia kohteita:
• As.oy Kannuksen Jokipuisto ja Jokiranta 2013–2014
• As.oy Nivalan Loiste 2012–2013
• As.oy Nivalan Auringonpaiste 2012–2013
• As.oy Nivalan Päivänsäde 2011–2012
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Vesa Somero
044 5177 891
vesa.somero@
rakennusliikesomero.com
6,8 milj. euroa
9,5 milj. euroa
9,7 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö8
Työntekijät43
Laadunvarmistus
Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001:2008
sekä työmaakohtaiset laatusuunnitelmat ja laatumatriisit. Toiminnassa noudatetaan ISO 14001:2004 ympäristöjärjestelmää.
Haikolantie 12 A 12
85410 SIEVI
puh. 08 481 071
faksi 08 481 072
www.rakennusliikesomero.com
Luotettavat rakentajat 25Pohjois-Suomi
Rakennusliike Sorvoja Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu 1966. Nimi muutettu 1977 Rakennusliike R Sorvoja Ky:ksi ja 1992 Rakennusliike Sorvoja
Ky:ksi. Yhtiömuoto muutettu 31.5.2006 Rakennusliike
Sorvoja Oy:ksi.
Toimiala
• talonrakennus
• teollisuus- ja liiketilojen rakentaminen
• peruskorjaus ja saneeraus
• maa- ja vesirakentaminen
Toimialue
Pohjois-Suomi
Laskutus
2014 2013 2012
6,7 milj. euroa
10,4 milj. euroa
15,5 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät 5
7
40
Toteutettuja kohteita
• Piipsjärven koulu, KVR-urakka, 372 m2, 1 470 m3,
Oulainen 2014
• Haapaveden jätevedenpuhdistamo, saneeraus ja
laajennus, 2 044 m2, 17 365 m3, 2014
• S-Market Haapavesi, uudisrakennus, 7 257 m2,
21 555 m3, 2013
• Oulaskankaan sairaalan dialyysiyksikkö, muutos- ja
laajennus, 298 m2, 830 m3, 2013
• Valion suolaamo ja maidon vastaanotto, laajennus,
1 180 m2, 10 357 m3, Haapavesi 2012
• Ruukin terveyskeskus, uudisrakennus, 913 m2,
3 350 m3, 2012
• E.T. Listat Oy, logistiikkakeskus, uudisrakennus,
5 881 m2, 41 465 m3, 2012
• Prisma, Ylivieska 16 495 m2, 135 970 m3, 2011
Perustajaurakointina rakennettu:
• As.oy:t Ylivieskan Vaahterapuisto, Ylivieskan Ainola,
Ylivieskan Joenranta, Ylivieskan Väinölä
• As.oy:t Oulaisten Kalevankartano, Oulaisten Jokikartano, Oulaisten Joutsenranta, Oulaisten Senaatti
• As.oy Haapaveden Mäntykartano
Yhteyshenkilöt
DI Jaakko Sorvoja
0440 387 096, 08 473 810
[email protected]
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys, ISO 9001:2008 sekä ISO
14001:2004.
Oulaistenkatu 23 L 5
86300 OULAINEN
puh. 08 473 810
faksi 08 474 323
www.sorvojaoy.com
Luotettavat rakentajat 26Pohjois-Suomi
Rakennuspalvelu Kurtti Oy
Yrityshistoria
1976 perustettu Rakennuspalvelu Kurtti Ky, 1993 muutettu Rakennuspalvelu Kurtti Oy:ksi.
Toimiala
• talonrakennus
• rivitalojen, liikerakennusten ja julkisten rakennusten
uudis- ja korjausrakentaminen
• KVR-rakentaminen
Toimialue
Pohjois-Suomi
Laskutus
2014 2013 2012
1,63 milj. euroa
4,3 milj. euroa
2,3 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja, ins. Juha Kurtti
0400 182 012
1
2
15
rakennusmestari Pentti Mäkinen
0400 182 013
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä hankekohtainen
laatujärjestelmä.
PL 50
91601 UTAJÄRVI
Toteutettuja kohteita
• Palvelukoti Niittytupa, Muhos 2013
• Pyhäkosken vesivoimalaitoksen 3-koneiston asennus,
valu-urakka
• Pyhäkosken vesivoimalaitoksen 2-koneiston
asennusvalu-urakka 2012
• VB-Betonin betonielementtitehtaan laajennus,
Vaala 2012
• Palvelutalo Versokoti, Muhos 2011
• Tupoksen nuorisotalo, Liminka 2010
• Tyrnävän meijerialueen kivipirtin ja juustolan muutos
ja peruskorjaus 2010
• Kinnusen Mylly Oy:n jauhopuolen laajennus 2009
• Tuomiaron rivitalot, Liminka 2009
• Päiväkoti Touko Vakka, Tyrnävä 2009
• Kinnusen Mylly Oy:n varastohallin laajennus 2008
puh. 08 5421 292, 0400 182 012
faksi 08 542 1646
rakennusmestari Hannu Heikkinen
0400 182 011
www.rakennuspalvelukurtti.fi
Luotettavat rakentajat 27Pohjois-Suomi
Sisärakenne Kukkola Oy
Yrityshistoria
Perustettu 1985, 2003 Inlook Oy:n tytäryhtiö
Toteutettuja kohteita
• Prima Limingantulli, sisäkatto ja lasiseinätyöt
• VR Oulun huoltohallit, sisäkatto ja akustointityöt
• Oulun seurakuntatalo, väliseinät ja sisäkattotyöt
• OSAO Haukipudas, sisäkattotyöt
• Haukiputaan lukio ja päiväkoti, sisäkatto- ja
väliseinätyöt
• IKEA Kuopio, sisäkatto- ja väliseinätyöt
• Kauppakeskus Zeppelin, laajennus, sisäkatto- ja
väliseinätyöt
• OYS kirurgia, Oulu, väliseinät ja sisäkatot
• TEVI-talo, Oulu, sisäkattotyöt
Toimiala
• sisäkatto- ja väliseinätyöt
Toimialue
Pohjois-Suomi
Laskutus
2014 2013 2012
4,0 milj. euroa
4,0 milj. euroa
3,4 milj. euroa
Henkilöstö Toimihenkilöt Työntekijät Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Juha Kukkola
0400 683 313
5
17
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja työmaakohtainen
laadunvarmistus.
PL 5, Pilliläntie 4
90461 OULUNSALO
Vaihde 020 7589 200
Faksi 08 521 1578
asennuspäälliköt:
Hemmo Holappa, 0400 585 555
Jouni Meski, 0400 702 031
Markku Korja, 040 484 8178
[email protected]
[email protected]
www.inlook.fi
Luotettavat rakentajat 28Pohjois-Suomi
Skanska Talonrakennus Oy,
Pohjois-Suomi, Lappi ja Pohjanmaa
Yrityshistoria
Toiminta alkoi 1994. Vuoden 2004 alusta lähtien yksikön
nimenä on Skanska Talonrakennus Oy, Pohjoinen alueyksikkö. Emoyhtiö: Skanska Oy, Helsinki.
Toimiala
• talonrakentaminen
Toimialue
Pohjois-Suomi ja Lappi sekä Pohjanmaa
Toteutettuja kohteita
• Katinkullan hotellilaajennus, Vuokatti
• KOy Kallisenhaara, Oulu
• Pyhäjoen vesivoimalaitos, Pyhäjoki
• Circle House, Vaasa
• Nuorten työpaja, Oulu
• Haltik, Rovaniemi
• Kodin Terra, Rovaniemi
• Alajärven uimahalli, Alajärvi
• Asuntotuotantoa: v. 2014 valmistui noin 250 asuntoa
• Revontulen kauppakeskus, Rovaniemi
Liikevaihto (koko yhtiö)
2013 797,5 milj. euroa
2012 977,4 milj. euroa
2011 1016,8 milj. euroa
Yhteyshenkilöt
aluejohtaja Sakari Jämsä
040 835 1330
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät johtaja Mikko Herva, 040 558 6580
rakennuspäällikkö Tapani Heikkilä
0400 585 704
rakennuspäällikkö Esa Perätalo
0400 921 267
tekninen päällikkö Kimmo Ahonen
0400 179 022
20
65
200
Laadunvarmistus
Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä SFS-ISO 9001,
ympäristöjärjestelmä SFS- EN ISO 14001 ja työterveys- ja
työturvallisuusjärjestelmä BS 8800 sekä RALA-pätevyys.
Skanska Lappi
tulosyksikön johtaja Vesa Mattanen, 0400 295 601
Skanska Pohjanmaa
tulosyksikön johtaja Markus Pöllä, 040 543 5699
[email protected]
Skanska Talonrakennus Oy, Pohjois-Suomi, Lappi ja Pohjanmaa
Kansankatu 50 A puh. 020 7195 111 (Hki) www.skanska.fi
90100 OULU
faksi 020 7195 222
Luotettavat rakentajat 29Pohjois-Suomi
Sotkamon Erikoispuhdistus Oy
Yrityshistoria
Toiminta aloitettu 1986. Muutettu osakeyhtiöksi 1996.
Yhteyshenkilöt
toim.joht. Ilkka Holappa, 050 377 5100
Toimiala
• asbesti-, home- ja rakennuspurkutyöt
• Brokk-purkurobottityöt
• timanttiporaus- ja sahaustyöt
• IV-kanavien puhdistukset
• hajunpoistot ja desifioinnit
Toimialue
Koko maa
Laskutus
2014 2013 2012
3,0 milj. euroa (arvio)
3,1 milj. euroa
3,5 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Tehdaskatu 15 P 9
87100 Kajaani
2
4
36
puh. 0500 282 240/päivystys
Luotettavat rakentajat 30Pohjois-Suomi
Sotkamon Rakennus Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu 1998.
Toteutettuja kohteita
• Vuokatti Suites I, 2014
• As.oy Sotkamon Tähtelä III, 2014
• As.oy Nurmeksen Taavetti 2013
• Kiint.oy Vuokatin liikekeskus 2013
• As.oy Vuokatin Jäätiönlehto 2012
• Tiilikankaan päiväkoti 2012
• Vuokatinranta lomahuoneistot Oy 2012
• As.oy Sotkamon Tähtelä 2011
• As.oy Sotkamon Tähtelä ll 2011
• As.oy Kajaanin Rehjanhelmi 2011
Toimiala
• asuinrakentaminen
• korjausrakentaminen
• liike- ja toimistorakentaminen
• julkiset rakennukset
•
Toimialue
Kainuu
Laskutus
2014 2013 2012 Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Petri Piirainen
050 355 7523
[email protected]
6,4 milj. euroa
2,7 milj. euroa
5,4 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät 1
2
15
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä työmaakohtainen
laatusuunnitelma.
Sopalanrantatie 6 A 2 puh. 050 355 7523 [email protected]
88600 SOTKAMO
faksi 08 666 2552 www.sotkamonrakennus.fi
Luotettavat rakentajat 31Pohjois-Suomi
SRV Rakennus Oy Pohjois-Suomi
Yrityshistoria
SRV on rakennushankkeiden innovatiivinen kokonaistoteuttaja. Se vastaa asiakaslähtöisesti hankkeiden
kehittämisestä, kaupallistamisesta ja rakentamisesta.
SRV toimii Suomessa Helsingin metropolialueella, Turussa, Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.
Suomen lisäksi SRV toimii Venäjällä ja Virossa. SRV-konsernin liikevaihto oli 679 miljoonaa euroa vuonna 2013.
SRV:n palveluksessa on noin 949 henkilöä.
SRV:n brändilupaus viestii erityisosaamisesta: SRV on
Elämäsi rakentaja.
Toimiala
• asuinrakentaminen
• teollisuusrakentaminen
• liike- ja toimistorakentaminen
• julkinen rakentaminen
• saneeraus
• KVR-rakentaminen
• hankekehitys ja -konseptointi
• vapaa-ajan rakentaminen
Henkilöstö
Tekninen henkilöstö Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja yrityskohtainen laatujärjestelmä
Toteutettuja kohteita
• Postikeskuksen laajennus, 2014
• Keskustan seurakuntatalo, 2013
• As.oy Satamaranta 1, 2013
• KOy Oulun Satamatie 21 ja 27, 2012
• Zeppelin, laajennus, 2011
• Scaniakeskus, Oulu, 2010
• As.oy Villa Koskipuisto, 2009
• Koskitie 25, 2009
Yhteyshenkilöt
aluejohtaja Timo Jääskeläinen
040 571 7561
laskentapäällikkö Juha Huhtanen
040 582 0786
Toimialue
Pohjois-Suomi
[email protected]
Liikevaihto (koko yhtiö)
2014 700 milj. euroa (arvio)
2013 679 milj. euroa
Hallituskatu 13–17 F57
90100 OULU
15
puh. 020 1455 200
www.srv.fi
Luotettavat rakentajat 32Pohjois-Suomi
Telinekataja Oy, Oulun toimipiste
Yrityshistoria
Telinekataja on perustettu 1965, Oulun toimipiste 1983.
Tytäryhtiöt Kataja Event Oy, Järvenpää, AS Telinek
Tallinna ja OOO Nevarend, Pietari.
Toimiala
• rakennustelineiden ja sääsuojajärjestelmien myynti,
vuokraus, asennus ja suunnittelu
Toimialue
Pohjois-Suomi
Henkilöstö
Toimihenkilöt Työntekijät 4
13
Laadunvarmistus
Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001,
ympäristöjärjestelmä EN ISO 14001 ja työterveys- ja
työturvallisuusjärjestelmä OHSAS 18001 sekä RALApätevyys.
Toteutettuja kohteita
• Oulun tekninen liikelaitos, Oulun Pohjankartanon
koulun A osan sääsuojaus 2014–2015
• KerabitPro Oy, Simpsintie 5 Oulu sääsuojaus 2014
• Lemminkäinen Infra, Oulun Kivisydän kuilujen telineet
2014
• VRJ Service Oy, Haukiputaan sillan telineet ja sääsuojaus 2014
• Kemin kaupunki, Tervahalli työtelineet ja sääsuojaus
2013–2014
• Rakennuskartio Oy, Kontinkankaan sairaalan A- ja G
talojen sääsuojaus, Oulu 2013
• Rakennusliike Karjaluoto Oy, Puolivälinkankaan
vesitornin telineet, Oulu 2012
• Oulun kaupunki, telinetyöt Toppilan voimalaitoksella
2012–
• Efora Oy, Oulun sellu- ja paperitehtaan kunnossapidon
telinetyöt 2014–
• Laanilan Voima Oy, kunnossapidon telineet, Oulu
2012–
Yhteyshenkilöt
aluejohtaja Jari Liitomaa, 0500 447 560
työpäällikkö Lauri Uutela, 040 720 8577
[email protected]
Liitintie 32
90620 OULU
puh. 0207 932 620
faksi 0207 932 639
[email protected]
www.telinekataja.fi
Luotettavat rakentajat 33Pohjois-Suomi
Temotek Oy
Yrityshistoria
Ks. yrityksestä sivuilta www.temotek.fi.
Toimiala
• talonrakennus
• rivitalojen, liikerakennusten ja julkisten rakennusten
uudis- ja korjausrakentaminen
• KVR-rakentaminen
Toimialue
Pohjois-Suomi
Liikevaihto (koko konserni)
2014 n. 24,0 milj. euroa
2013 24,2 milj. euroa
2012 26,9 milj. euroa
Laadunvarmistus
Yrityksellä on RALA-pätevyys ja yrityskohtainen laatujärjestelmä.
Toteutettuja kohteita
• Oulu Tähtitarhakoti, hoivakoti, Oulu 2014
• Puistokahvila Makia, Oulu 2014
• Yli-Iin koulun laajennus, Yli-Ii 2014
• Autotalo, Koillismaan Auto, Kuusamo 2014
• Luovi Oppimestarin korjaus- ja muutostyö, Oulu 2014
• Sarkkirannan päiväkodin laajennus, Kempele 2014
• S-Market Kastelli, Oulu 2014
• Kiinteistöyhtiö Oulun Figure Oy, Oulu 2014
• PSOAS Virkakatu, asuntojen muutos ja perusparannus, Oulu 2013
• As.oy Muhoksen Patruuna, Muhos 2013
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Antti Holmi
talouspäällikkö Ari Kynsilehto
työpäällikkö Antti Kamutta
laskentapäällikkö Reijo Viitala
hankintapäällikkö
Petri Rautiainen
myyntipäällikkö
Vesa-Matti Tervonen
Teknologiantie 4 F
90590 OULU
puh. 0207 436 950 www.temotek.fi
faksi 0207 436 951
Luotettavat rakentajat 34Pohjois-Suomi
YIT Rakennus Oy Talonrakennus, Pohjois-Suomi
Yrityshistoria
YIT:n juuret ulottuvat vuoteen 1912, jolloin Yleinen
Insinööritoimisto aloitti toimintansa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Palveluja tarjotaan Suomessa, Venäjällä,
Baltiassa ja keskisessä Itä-Euroopassa. Henkilöstömäärä
on yli 6 000.
Toimiala
• asuntorakentaminen
• liike- ja toimitilarakentaminen
• julkinen rakentaminen
• kunnossapitopalvelut
• korjausrakentaminen
• kiinteistökehitys
• aluekehitys ja -konseptointi
• vapaa-ajan rakentaminen
Toteutettuja kohteita
• OSAO Haukiputaan ammattioppilaitos, 2014
• Limingantullin Prisman laajennus ja saneeraus, 2013
• Kalevan Rotaatiopainohalli, 2012
• Kempeleen Ylikylän yhtenäiskoulu, 2012
• Asuntokohteita esim. Merijalinranta ja Alppilan alue
Oulussa, Haukipudas, Raahe, Liminka
• Oulun Virastotalon laajennus ja saneeraus, 2008
• Vuokatti Chalets Sotkamo, Ruka Chalets 1, Kuusamo
• Etu-Lyötyn alue n. 1 000 asuntoa + liiketiloja
• Kempeleen keskusta, 200 asuntoa + K-Supermarket +
liiketiloja
• Kontinkankaan kuntoutussairaala
• Useita asunto-osakeyhtiöiden hissi-, parveke- ja
linjasaneerauksia
Yhteyshenkilöt
Toimialue
Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Kokkolan alue
aluejohtaja Tauno Kestilä
0400 476 256
Liikevaihto (koko konserni)
2013 n. 1 900 milj. euroa
tuotantopäällikkö
Petteri Rontti, 050 543 0443
Henkilöstö
Koko konserni rakennuttajapäällikkö
Seppo Toratti, 0400 893 262
n. 6 100
Laadunvarmistus
Sertifioitu laatujärjestelmä DET NORSKE VERITAS ISO
9001. YlT Rakennus Oy:llä on RALA-pätevyys ja
työterveys- ja turvallisuussertifikaatti OHSAS.
hankintapäällikkö
Marjatta Sipola, 040 843 9165
myyntipäällikkö
Jari Alaiso, 040 519 5900
Sertifioitu rakentaja rakennuttajan ja ostajan turvaksi
YIT Rakennus Oy Talonrakennus, Oulu
Paulaharjuntie 20 puh. 020 433 6400 [email protected]
PL 337
faksi 020 433 6475
90501 OULU
Luotettavat rakentajat 35Pohjois-Suomi
YR-Insinöörit Oy
Yrityshistoria
Yritys on perustettu 1985.
Toimiala
• liike-, asunto-, teollisuus- ja julkinen rakentaminen
• uudis- ja korjausrakentaminen
Toimialue
Ylivieska ympäristöineen
Laskutus
2014 2013 2012 1,0 milj. euroa (arvio)
1,5 milj. euroa
1,9 milj. euroa
Henkilöstö
Toimistohenkilöstö Tekninen henkilöstö Työntekijät Toteutettuja kohteita
• As.oy Ylivieskan Betania, Ylivieska 2014–2015
• Ylivieskan terveyskeskus, sos.tilat, Ylivieska 2014
• Seniorikeskus Mäntyrinteen saneeraus, 2013–2014
• As.oy Ylivieskan Hyppylä, Ylivieska 2012–2013
• As.oy Ylivieskan Riippakoivu, Ylivieska 2011–2012
• Unhola, Nivala 2011–2012
• Haapaveden opiston laajennus, Haapavesi 2011–2012
• KPO, Savarin Helmi, liikerakennus, Ylivieska 2011
• As.oy Ylivieskan Rauduskoivu, Ylivieska 2010–2011
• PPO laitetila-myymälä, Kalajoki 2010–2011
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Mikko Tikkanen
0400 389 688
1
2
10
Laadunvarmistus
Käytössä alan yleinen laatujärjestelmä.
Kauppakatu 2
84100 YLIVIESKA
puh. 0400 389 688
faksi 08 420 288
[email protected]
Luotettavat rakentajat 36Pohjois-Suomi
Rakennuttajan
työturvallisuusvelvoitteet
1. Valitseturvallisuuskoordinaattorijosuunnitteluvaiheeseen.
2. Valitseturvallisuuskoordinaattoriksikohteen
vaativuuttavastaavankokemuksenomaavaja
pätevöitynyt.
3. Laaditurvallisuuskoordinaattorintehtävistäkohdekohtainenjakohteenominaispiirteitähuomioon
ottavatehtäväluettelo.
4. Nimeäyksihenkilöpääturvallisuuskoordinaattoriksi,joskohteessaonuseitaturvallisuuskoordinaattoreita.
5. Tarkistapäätoteuttajansoveltuvakokemusottaen
huomioonkohteenerityispiirteetjaturvallisuusosaamisenriittävyyskohteessatoimimiseen.
6. Määritäpäätoteuttajanjaturvallisuuskoordinaattorintehtävätjatehtäväjako.
7. Huolehdi,ettäturvallisuuskoordinaattoriseuraa
työmaanedetessäpäätoteuttajanturvallisuus-
osaamisenriittävyyttäjajärjestääperehdytystä
tilaajanturvallisuusmenettelyihin.
8. Sisällytärakennesuunnittelijantoimeksiantoon
rakennesuunnitelmientoteuttamiskelpoisuuden
varmistaminensekätyömaasuunnitelmienlaatimiseenosallistumistatainiidentarkastusta
(esim.putoamissuojaus,elementtienasennus,
rakenteidenpurku).
9. Huolehdi,ettäturvallisuuskoordinaattoripitää
säännöllisestisuunnittelijoidenjapäätoteuttajan
kanssaturvallisuuspalavereita,joissakäsitellään
turvallisuusasioita,tehdäänriskinarviointiaja
sovitaantoimenpiteistävaarojentorjumiseksi.
10.Huolehdi,ettäturvallisuustoiminnanseurannan
järjestämiseksiturvallisuustiedotdokumentoidaan
jakerätäänturvallisuusmappiin(TR-mittaus,
turvallisuussuunnitelmatvaarallisistatöistä,
tapaturmatutkinnanaineistotjariskienarvioinnin
yhteenvedot).
11. Varmista,ettäturvallisuuskoordinaattorilaatii/laadituttaaturvallisuusasiakirjan,turvallisuussäännöt
jamenettelyohjeetsekäpäivittääniitätyömaan
edetessä.
12. Varmista,ettäturvallisuuskoordinaattorisopiipäätoteuttajankanssayhteisistä,työmaatakoskevista
turvallisuustavoitteistajatoimenpiteistätavoitteisiinpääsemiseksi.
13. Huolehdi,ettäturvallisuuskoordinaattorisopii
menettelytavattyömaallasattuvientapaturmienja
läheltäpiti-tilanteidentutkinnastasekäniidentulostenkäsittelystätyömaallaeriosapuoltenkesken.
14.Huolehdi,ettäturvallisuuskoordinaattorikannustaa
työmaantyöntekijöitäturvallisuushavaintojen
tekemiseen.
15. Varmista,ettäturvallisuuskoordinaattorijärjestää
työmaallekulkulupamenettelyn,johonsisältyy
kaikilletyömaanturvallisuusasioihinperehdytys
sekäsenperusteellamyönnettäväkulkulupaja
henkilötunniste.Turvallisuuskoordinaattoritekee
itsetyömaakäyntejäjavalvoomuidenturvallisuusasioidenohessamm.henkilötunnisteenkäyttöä.
Luotettavat rakentajat 37Pohjois-Suomi
Yhteisillä rakennustyömailla
työskentelevillä on oltava veronumero
Kaikilla yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevillä on oltava kuvallinen
henkilötunniste, jossa on veronumero. Kaikkien työmaalla työskentelevien
tulee olla merkitty julkiseen veronumerorekisteriin.
Veronumeron oikeellisuudesta ja kuvallisen henkilötunnisteen käytöstä
vastaavat työntekijän työnantaja, työmaan päätoteuttaja sekä rakennuttaja
kukin erikseen. Mikäli valvova viranomainen havaitsee työmaatarkastuksella
henkilön, jolla ei ole kuvallista henkilötunnistetta tai jonka veronumeroa ei
ole merkitty veronumerorekisteriin, vastuullisille henkilöille voidaan määrätä
työturvallisuusrikkomuksesta sakkoja. Sakko on käytännössä ollut 10–25
päiväsakkoa.
Yhteisellä rakennustyömaalla tarkoitetaan rakennustyömaata, jolla työskentelee samanaikaisesti tai peräkkäin useampi kuin yksi yritys tai itsenäinen
työnsuorittaja. Ainoa poikkeus tästä on silloin, kun luonnollinen henkilö
rakennuttaa omaan käyttöönsä tulevaa kohdetta.
VALTTI-älykortti ja VALTTI-henkilökortti ovat osa Veronumero.fi-palveluita
ja alan yhteinen standardi kulunseurannan ja pääsynvalvonnan tarpeisiin.
VALTTI-älykortit tulevat osaksi rakennustyömaiden kulunseurantaa, jolloin
kortinhaltijan tiedot, valokuva sekä ilmoitettu ja tarkastettu veronumero
saadaan työmaan sähköisten järjestelmien käyttöön.
Sähköisten tietojen ansiosta VALTTI-älykortti helpottaa työturvallisuuslain
ja veronumerolain edellyttämien henkilö- ja työnantajatietojen kirjaamista.
Samalla se tehostaa käytännön rutiinien hoitamista työmaalla. VALTTIhenkilökorttia käytetään rintapielessä kuvallisena henkilötunnisteena.
Luotettavat rakentajat 38Pohjois-Suomi
Yhteisen rakennustyömaan nimetyn päätoteuttajan tulee pitää ajantasaista
luetteloa yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevistä henkilöistä. Luetteloon
tulee merkitä kaikki ne henkilöt, joiden tulee pitää kuvallista henkilötunnistetta
ja joilla pitää olla veronumero. Luetteloa tulee säilyttää kuusi vuotta työmaan
päättymisen jälkeen. Luetteloa ei lähetetä viranomaisille, mutta se sisältää
tietoja työmaalla työskentelevistä henkilöistä ja työnantajista.
Työmaan päätoteuttajan ja rakennustyön
tilaajan tiedonantovelvollisuudet
Verotusmenettelylain muutokset, jotka koskevat kuukausittaista tiedonantovelvollisuutta Verohallinnolle, tulivat voimaan 1.7.2014. Jokaisen rakennustyön
tilaajan on ilmoitettava siltä laskutetut urakkasummat ja vastikkeet Verohallinnolle, mikäli kyse on käännetyn arvolisäverolain mukaisesta rakentamispalvelusta, telineiden pystytyksestä ja purkamisesta tai näihin töihin vuokratusta
työvoimasta. Velvoite koskee kaikkia urakkaketjussa olevia rakennustyön tai
vuokratyövoiman tilaajia. Yhteisen rakennusyömaan päätoteuttajan tulee
ilmoittaa kuukausittain Verohallinnolle työmaalla työskennelleet henkilöt ja
heidän taustatietonsa.
Tiedonantovelvollisuuksiin liittyen Verohallinto on asettanut 15 000 euron
alarajat. Työntekijätietojen osalta rajan ylittymistä arvioitaessa huomioidaan
rakennuttajan ja pääurakoitsijan sekä sivu-urakoitsijoiden yhteenlasketut
urakkasummat. Laskutustietojen osalta tiedonantovelvollisuuden alarajaa
arvioidaan yksittäisen urakkasopimuksen osalta. Urakkasummat pitävät
sisällään myös materiaalikustannukset. Näin ollen pienimmät rakennustyöt
jäävät sääntelyn ulkopuolelle.
Luotettavat rakentajat 39Pohjois-Suomi
Hyvän
rakennuttajan
profiili
Hyvän
pääurakoitsijan
profiili
Hyvän
aliurakoitsijan
profiili
• Laadi selkeä tarjouspyyntö, jossa • Laaditarjouspyyntöasiakirjathuosuunnitelmatonvietyniinpitkälle, lellisestijapelisääntöjänoudattaen.
ettäneantavatluotettavanperustan
• Kiinnitämyösaliurakoitsijanjaalitarjouksentekemiselle.
hankkijanhuomiotarjouspyynnön• Määritteletoteutusaikataulurealismahdollisiinepävarmoihintietoihin.
tiseksi.
• Laadi aliurakkasopimukset ja ra-
• Pidä huolta siitä, että suunnittelu kennusmateriaalien, -tarvikkeiden
aloitetaanriittävänaikaisessavaija-osienhankintasopimuksetkirjalheessajasuunnitelmatiedotvälittyvät lisesti,mieluitenvakiosopimuksiaja
sopimusehdoiksi.
valmiitaasiakirjamallejahyödyntäen.
• Tunnistaomaerityisosaamisesi.
• Huolehdisuunnittelutehtävänriittä- • Varmista,ettätyötvoidaantehdä
västäyksityiskohtaisuudestajasuunaikataulussajavaraamyösaliuranittelunriittävänkorkeastatasosta.
koitsijoillejaalihankkijoilleriittävästi
aikaa.
• Teetäperusteellisetpohjatutkimukset
sekäriittävätjaluotettavatselvitykset • Kartoita työmaan turvallisuus- ja
rakennusolosuhteista.
ympäristöriskitjaotaniidentorjunta
huomioonturvallisuus-jaympäristö• Sisällytä suunnittelijoiden toimeksuunnittelussa.
siantoontyöturvallisuudenhuomioon
ottaminensuunnitelmissasekäriskien • Laadityömaanjätehuoltosuunnitelesilletuonti.
mavastuineen.
• Huolehdiomaltaosaltasi,ettäjätteidenkäsittelyssätoimitjätehuollosta
tehdyn sopimuksen ja jätehuoltosuunnitelmanmukaisesti.
• Huolehdi osaltasi rakennuttajan • Laadityömaanlaadunvarmistussuuntyöturvallisuusasiakirjantekemisestä.
nitelma ja varmista sopimukseen
kirjatunlaadunvarmistusmenettelyn
• Kiinnitäerityistähuomiotaeritoteunoudattaminentyönaikana.
tusmuotojenvastuisiin,velvollisuuksiinjaoikeuksiinjasiihen,mitenne • Vakiinnuta hyvät toimintatavat ja
eroavattoisistaan.
kehitätoimintaa.
• Varmista, että työmaalle pääsy on
kontrolloituajasopimuksenmukaista
kulkulupakäytäntöänoudatetaan.
• Kirjaasopimukseenaliurakoitsijoita
koskeva hyväksyttämismenettely
sekämuutaliurakoitsijoihinliittyvät
ehdot.
Luotettavat rakentajat 40Pohjois-Suomi
• Perehdytarjouspyyntöasiakirjoihin
huolellisestijolaskentavaiheessa.
• Hoidatyönjohtovelvoitteesi.
• Huolehdi,ettätyöntekijätonperehdytettytyöturvallisuusasioihin.
• Noudatatyömaanturvallisuussuunnitelmaajatäytäaliurakkasopimuksen työturvallisuusvelvoitteet.
• Noudata sopimuksen mukaisia
aikatauluvelvoitteitajareagoiaikataulupoikkeamiinnopeasti.
• Esitäselvityksetverojenjasosiaalimaksujen suorittamisesta sekä
tiedot ennakkoperintärekisteriin
merkitsemisestäjarekisteröitymisestäarvonlisäverotilittäjäksi.
RALA-SERTIFIOINTI
Räätälöity rakennusalan tarpeisiin
RALA-SERTIFIOINTI on rakennusalan yrityksille tarkoitettu arviointi, joka perustuu
yrityksen toimintajärjestelmän auditointiin. RALA-sertifiointi tarjoaa yritykselle palautteen muodossa välineen oman toimintajärjestelmän kehittämiseen, riskienhallintaan ja
kilpailukyvyn parantamiseen.
Hyvä toimintajärjestelmä
• tehostaa yrityksen toimintaa
• parantaa kasvumahdollisuuksia
• auttaa pienentämään riskejä
• lisää asiakastyytyväisyyttä
• mahdollistaa toiminnan systemaattisen
arvioinnin, kehittämisen ja parantamisen.
Toimintajärjestelmä on osoitus yrityksen sitoutumisesta toiminnan tason jatkuvaan parantamiseen.
Myös taloudelliset hyödyt ovat usein huomattavia:
toimintajärjestelmä tehostaa toimintaa, tuo kilpailuetua ja kustannussäästöjä ja parhaimmillaan lisää
tuotteiden ja palveluiden kysyntää.
Sertifiointimenettely varmistaa osaltaan, että yrityksen toimintajärjestelmä täyttää
arviointiperusteiden vaatimukset, sovittuja menettelyjä sovelletaan käytännössä ja
yrityksen toimintaa kehitetään. RALA-sertifikaatti antaa myös yrityksen asiakkaalle
varmuutta siitä, että yrityksen tuote ja toiminta täyttää arvioinnissa asetetut vaatimukset.
RALA-sertifioinnin arviointiperusteissa on otettu huomioon alan yritysten erityispiirteet, ja alan keskeiset toimijat ovat olleet mukana kehittämässä niitä. Suunnittelulle,
rakennuttamiselle ja rakentamiselle on omat arviointikriteerinsä.
RALA-sertifioduista yrityksistä ylläpidetään luetteloa Rakentamisen Laatu RALA ry:n
internetsivuilla osoitteessa www.rala.fi. RALA-sertifioitu yritys voi käyttää RALA-sertifikaattilogoa esimerkiksi internetsivuillaan ja markkinointimateriaalissaan.
Rakentamisen Laatu RALA ry
puh. 010 292 2100, Vänrikinkuja 2, 02600 Espoo
www.rala.fi
Luotettavat rakentajat 41Pohjois-Suomi
RALA-PÄTEVYYS
Oleelliset tiedot yhdestä paikasta
RALA-PÄTEVYYS perustuu yrityksen osaamisen ja resurssien, yhteiskunnallisten velvoitteiden ja
talouden tilan arviointiin. RALA-pätevyyden avulla yritys voi osoittaa vastuullisuuttaan, luotettavuuttaan ja osaamistaan. Tilaajan kannalta RALA-pätevyys helpottaa urakoitsijan tai toimittajan
valintaa ja valvontaa.
Tekninen osaaminen ja resurssit
Kun yritys hakee RALA-pätevyyttä tietylle työlajille, se esittää
teknisestä osaamisestaan näyttönä referenssejä.
Yrityksellä on myös oltava riittävät resurssit eli henkilöstö ja
kalusto haettua pätevyyttä varten.
Yhteiskunnalliset velvoitteet ja tilaajavastuulain tiedot
RALA-pätevyyden saadakseen yrityksen on oltava
ennakkoperintä- ja kaupparekisterissä sekä rekisteröity
alv-tilittäjä ja sen tulee hoitaa verovelvoitteensa ja työntekijöidensä eläkemaksut. RALA-pätevä yritys valtuuttaa verohallinnon ja työeläkeyhtiöt luovuttamaan Rakentamisen Laatu RALA ry:lle tiedot tilaajavastuulain
mukaisten tietojen valvontaa varten. Lisäksi yritys antaa
tiedot työnantajarekisteröitymisestä, yrityksessä sovellettavasta työehtosopimuksesta ja
toiminnan vastuuvakuutuksesta.
Talouden tila
RALA-pätevyyden kolmas edellytys on, että yrityksen talous on kunnossa. Tätä varten yritys toimittaa tilinpäätöstiedot kolmelta viime tilikaudelta. Alle kolme vuotta toimineet yritykset toimittavat käytössä olevat vahvistetut tilinpäätöstietonsa.
Kaikkien RALA-pätevien yritysten tiedot kirjataan RALAn internetsivuilla ylläpidettävään pätevyysrekisteriin. Se on avoin kaikille käyttäjille eikä sen käyttö vaadi rekisteröitymistä. Pätevyysrekisteristä voi hakea yritystä joko suoraan yrityksen nimellä tai etsiä yrityksiä jonkin halutun
maantieteellisen alueen, toimialan, toiminnon tai työlajin mukaan.
RALA-pätevät yritykset voivat itse tulostaa omat tietonsa RALAn internetsivuilta ja liittää tämän
yritysraportin tarjousten mukaan. Ne voivat myös ohjata tilaajat tarkistamaan tilaajavastuulain
tiedot RALAn internetsivujen kautta.
Rakentamisen Laatu RALA ry
puh. 010 292 2100, Vänrikinkuja 2, 02600 Espoo
Luotettavat rakentajat 42Pohjois-Suomi