(Näkökulmia vuokratyöhön)

Transcription

(Näkökulmia vuokratyöhön)
302
Riitta Viitala, Minna Vettensaari,
Jutta Mäkipelkola
Näkökulmia vuokratyöhön
TYÖPOLIITTINEN TUTKIMUS
2006
ESIPUHE
Työpoliittinen tutkimus-sarjassa julkaistaan Riitta Viitalan, Minna Vettensaaren ja Jutta
Mäkipelkolan raportti ”Näkökulmia vuokratyöhön”. Tutkimus on tehty Vaasan yliopiston
johtamisen laitoksella.
Vuonna 2005 on julkaistu samaa aihetta käsittelevä raportti ”Työntekijä vuokrattuna.
Vuokratyövoiman käytön vaikutuksia työyhteisössä” (Työpoliittinen tutkimus 283)
työntekijöiden ja työyhteisöjen näkökulmasta. Nyt kuvataan myös työnantajien ja
vuokratyötä välittävien yritysten kokemuksia ja tulkintoja.
Tutkimus kuuluu työntekijöiden sitoutumisen merkitystä organisaation henkisen pääoman
muodostuksessa selvittävään hankekokonaisuuteen. Työpoliittisen tutkimusohjelman
(2003-2007) puitteissa sillä on ollut seurantaryhmä, johon on kuulunut työelämän
tutkimuksen ja kehittämisen asiantuntijoita työministeriöstä ja työmarkkinajärjestöistä.
Raportin sisällöstä vastaavat tekijät.
Helsingissä maaliskuussa 2006
Päivi Järviniemi
Työmarkkinaneuvos
2
TIIVISTELMÄ
Vuokratyövoiman käyttö on Suomessa tasaisessa kasvussa. Vuokratyövoimaa
käytetään organisaatioissa paitsi tilapäisen työvoiman tarpeen tyydyttämiseen, yhä
useammin myös puskurina toiminnan volyymien vaihdellessa. Etenkin yrityksissä on
yhä laajemmin alettu huomata, että työntekijän vuokraamisessa on merkittäviä etuja
verrattuna työntekijän ottamiseen omille palkkalistoille. Ensinnäkin vuokratyövoiman
aiheuttamat kustannukset ovat nopeasti joustavia. Toiseksi vuokratyövoiman välitystä
hoitavien yritysten palvelut tuovat helpotusta organisaatioiden kiireisiin ja
työpaineisiin niin tuotannossa, henkilöstötyössä kuin muissakin tehtävissä.
Tutkimuksessa etsittiin vastauksia kysymykseen ”Miten työvoiman vuokrauksen eri
osapuolet tulkitsevat ja kokevat vuokratyövoiman käytön?” Vuokratyövoima – ilmiön
osapuoliksi määriteltiin vuokratyöntekijät itse, vuokrausyritykset, vuokratyövoimaa
käyttävät yritykset ja ammattiliitot. Kaikkien osapuolten edustajia haastateltiin.
Tutkimuksen tarkoituksena oli hahmottaa kokonaiskuvaa siitä, minkälainen yhtälö
vuokratyöilmiö työelämäkentässä on. Eri sidosryhmillä on siinä omat ja keskenään
erilaiset intressinsä, joihin liittyy erilaisia vuokratyölle annettuja tulkintoja ja
merkityksiä. Eri osapuolten näkökulmia tarkasteltiin yhteiskuntavastuun kehyksessä
ja asettamalla niitä toistensa kanssa rinnakkain. Aineiston varassa luotiin myös kuvaa
siitä, miten vuokratyösuhde rakentuu ja miten se eroaa muista työsuhteista. Tämä
tutkimusraportti on jatkoa aiemmin raportoidulle tutkimukselle ”Työntekijä
vuokrattuna” (Työpoliittinen tutkimus no 283), jossa käsiteltiin vuokratyövoiman
käytön vaikutuksia työyhteisössä.
Käsillä olevan tutkimuksen valossa voidaan sanoa, että vuokratyö antaa uusia
mahdollisuuksia joustoihin ennen kaikkea siksi, että vuokratyötä tekevät ihmiset itse
joustavat ja työsuhdetta säätelevä lainsäädäntö tai valvonta on vielä ”joustavaa”
vuokratyön osalta. Vuokratyöntekijän työsuhteessa on monia piirteitä, jotka erottavat
sen sekä koko-, osa- että määräaikaisesta työsuhteesta, jossa henkilö tekee
3
työsopimuksen suoraan sen yrityksen kanssa, jossa on töissä. Vuokratyösuhteita
hoidetaan pääsääntöisesti lain ja työehtosopimusten mukaan, mutta tutkimuksen
suppeahkossa aineistossa tuli esille myös monia puutteita. Tutkimuksen aineistossa
esille nousseita piirteitä olivat muun muassa irtisanomisajan puute, lyhytaikaisen
työsuhteen päättymisajankohdan jättäminen avoimeksi, työsopimuksen uusiminen
toistuvasti peräkkäin, vuosiloman puuttuminen, käyttäjäyrityksen työntekijöiden
saamien etujen ja tulospalkkioiden ulkopuolelle jääminen, työterveyspalveluihin ja
sairaustapauksiin liittyvät ongelmat ja vakituisiin verrattuna pienemmän palkan
maksaminen.
Vuokratyövoimamarkkinat toimivat samoin perustein kuin muutkin markkinat:
kysynnän ja tarjonnan laki ratkaisevat. Henkilöstön vuokraus liiketoimintana laajenee
ja on kannattavaa, koska yritykset entistä enemmän vuokraavat henkilöstöä. Vähiten
vapaaehtoiselta vaikutti tämän tutkimusaineiston valossa vuokratyöntekijöiden
joukko. Heidän toiveenaan on edelleen vakituinen työ. Työsuhteen ehtoihin liittyvien
puutteiden valossa voisi myös väittää, että jotkut heistä ovat potentiaalisia häviäjiä
vuokratyövoima -ilmiöön liittyvässä yhtälössä.
Avainsanat: vuokratyövoima, vuokratyösuhde, henkilöstöjohtaminen.
4
SAMMANDRAG
Användningen av hyrd arbetskraft ökar konstant i Finland. Hyrd arbetskraft används allt
oftare i organisationer förutom för att tillfredsställa behovet av tillfällig arbetskraft även som
en buffert för att jämna ut variationer i verksamhetsvolymen. Allt fler företag har märkt att
det ger betydande fördelar att hyra in en arbetstagare i stället för att ha denne på sina egna
lönelistor. Först och främst är kostnaderna för hyrd arbetskraft mer flexibla. För det andra
erbjuder de företag som förmedlar hyrd arbetskraft tjänster som minskar brådskan och
arbetsbördan inom produktionen, personalarbetet och andra uppgifter.
I denna undersökning sökte man svar på frågan ”Hur tolkar och upplever olika parter
användningen av hyrd arbetskraft?” Som parter i fenomenet med hyrd arbetskraft
definierades de inhyrda arbetstagarna själva, personaluthyrningsföretagen, de företag som
använder hyrd arbetskraft och fackförbunden. Representanter för alla parter intervjuades.
Avsikten med undersökningen var att få en helhetsbild av hur fenomenet med hyrd
arbetskraft uppfattas i arbetslivet. De olika intressegrupperna har sina egna och sinsemellan
olika intressen, vilket innebär att hyrarbetet får olika tolkningar och innebörd. Parternas
synvinklar granskades med tanke på samhällsansvar och genom att de ställdes parallellt mot
varandra. Med hjälp av materialet skapades också en bild av hur en anställning som hyrd
arbetstagare är uppbyggd och hur den avviker från andra typer av anställningsförhållanden.
Denna forskningsrapport utgör en fortsättning på den tidigare forskningsrapporten
”Työntekijä vuokrattuna” (Työpoliittinen tutkimus no 283), som granskade vilken inverkan
hyrd arbetskraft har på arbetsgemenskapen.
I ljuset av föreliggande undersökning kan man säga att hyrd arbetskraft ger nya möjligheter
till flexibilitet eftersom de hyrda arbetstagarna själva är flexibla och den lagstiftning som
reglerar anställningsförhållanden, d.v.s. övervakningen, tillsvidare är ”flexibel” gällande hyrd
arbetskraft. Anställningsförhållandet för en hyrd arbetstagare skiljer sig på många sätt från
heltids-, deltids- och visstidsanställningar, vilka innebär att personen ingår ett arbetsavtal
direkt med det företag där arbetet utförs. Anställningsförhållanden för hyrd arbetskraft sköts
huvudsakligen enligt lag och kollektivavtal men i det något begränsade forskningsmaterialet
framkom även många brister, t.ex. avsaknaden av uppsägningstid, att tidpunkten för när en
korttidsanställning tar slut inte meddelas, att arbetsavtalet förnyas upprepade gånger efter
varandra, avsaknad av semester, att de förmåner och resultatlöner som tillkommer
användarföretagets anställda inte gäller den hyrda arbetstagaren, problem med
företagshälsovård och vid sjukdomsfall samt lägre lön än de fastanställda..
Arbetsmarknaden för hyrd arbetskraft fungerar enligt samma premisser som övriga
marknader: enligt lagen om utbud och efterfrågan. Personaluthyrning blir en allt vanligare
affärsverksamhet, som är lönsam eftersom företag allt mer använder inhyrd arbetskraft.
Enligt denna undersökning verkade de minst frivilliga vara de hyrda arbetstagarna. De
hoppas på en fast anställning. I skenet av de brister som finns i anställningsvillkoren kan man
påstå att en del av dessa arbetstagare är potentiella förlorare i fenomenet med hyrd
arbetskraft.
Nyckelord: hyrd arbetskraft, personalstyrning.
5
SUMMARY
The use of temporary agency work is steadily increasing in Finland. Organizations use
temporary agency workers to cover seasonal labour requirements and increasingly also as a
buffer during business volume fluctuations. Enterprises have begun to realize that there are
significant advantages in hiring temporary workers instead of putting them on payroll. Firstly
the costs related to temporary agency work can be managed flexibly. Secondly services of
the agencies dealing with temporary work placements bring welcome relief to the
organizations’ busy and pressured schedules in production, human resources management as
well as other activities.
This study focused on finding answers to the question “How do the different stakeholders
understand and experience the use of temporary agency work?” The stakeholders in the
phenomenon were identified as the workers themselves, hiring agencies, enterprises using
temporary agency workers and labour unions. Representatives of all were interviewed. The
objective of the study was to build a complete picture of the phenomenon in the labour
market. All the various stakeholders have their own special interests, which are associated
with the different readings and meanings they give to the temporary agency work. The
various viewpoints were examined within the framework of social responsibility in parallel
settings. The data was also used to create an understanding of how the temporary work
relationships are formed and how they differ from other work relationships. This report is a
continuation of an earlier study “Worker on hire” (Labour Policy Studies no. 283) which
focused on the effects of temporary agency work on the work community.
According to the study in hand it can be said that temporary agency work offers new
opportunities for flexibility primarily because the temporary workers are flexible themselves
and because legislation and monitoring are still “flexible” regarding temporary agency work.
The employment contracts of temporary workers differ in many respects from full-time, parttime and short-term contracts made directly with the employing organization. Temporary
work contracts are mostly drawn up according to law and labour agreements, but the fairly
limited data of this study also revealed many deficiencies. These are, among others, the
absence of period of notice, leaving open the end date of a short-time employment period,
repeated renewing of a short-term contract, lack of holiday entitlement, non-entitlement to
the organization’s benefits and bonuses, problems related to health benefits and lower
salaries compared with permanent employees.
Temporary agency work markets function the same way as other markets: laws of demand
and supply apply. Hiring workers is a profitable and expanding business, because
organizations increasingly use hired workers. The least volunteering group, according to this
study, seemed to be the workers themselves. They would rather have permanent
employment. In the light of deficiencies in the terms of employment contracts it could also be
said that some of these workers are potential losers in the total equation relating to temporary
agency work.
Key words: temporary agency work, temporary work contract, human resource management
6
SISÄLLYSLUETTELO
TIIVISTELMÄ ..........................................................................................................................2
SAMMANDRAG ......................................................................................................................4
SUMMARY...............................................................................................................................5
SISÄLLYSLUETTELO.............................................................................................................6
TAULUKKO- JA KUVIOLUETTELO ....................................................................................8
1. JOHDANTO ........................................................................................................................10
1.1. Tavoitteena joustava työvoima .....................................................................................11
1.2. Vastuu työntekijöille osana yhteiskuntavastuuta ..........................................................15
1.3. Vuokratyö Suomessa ....................................................................................................24
1.4. Tutkimuksen tavoitteet ja raportointi............................................................................28
2. TUTKIMUKSEN AINEISTO .............................................................................................34
2.1. Vuokratyöntekijät .........................................................................................................34
2.2. Vuokrausyritykset .........................................................................................................45
2.3. Vuokratyövoiman käyttäjäyritykset..............................................................................47
2.4. Ammattiliitot.................................................................................................................51
3. VUOKRATYÖ TYÖSUHTEENA JA KAUPPATAVARANA .........................................56
3.1. Lähtökohtana yritysten välinen liiketoimintasuhde ......................................................56
3.2. Vuokratyösuhteen elinkaari ..........................................................................................63
3.2.1. Vuokratyösuhteen alku ......................................................................................... 63
3.2.2. Työsuhde ja työsopimus ....................................................................................... 65
3.2.3. Työnantajaorganisaatioon ja työhön perehdyttäminen ......................................... 70
3.2.4. Työn kesto ja lomat............................................................................................... 76
3.2.5. Vuokratyöntekijän ja vuokratyön hinta ................................................................ 82
3.2.6. Palkan lisät ja muu palkitseminen......................................................................... 86
3.2.7. Epäselvyyksiä työsuhteen ehdoissa ...................................................................... 90
3.2.8. Sairastumistapaukset ja työterveyspalvelut .......................................................... 97
3.2.9. Vuokratyöntekijän ohjaus ja tuki työn arjessa .................................................... 102
7
3.2.10. Osaamisen kehittyminen................................................................................... 107
3.2.11. Työyhteisön jäsenyys........................................................................................ 113
3.2.12. Vuokratyösuhteen päättäminen tai muuttaminen vakinaiseksi työsuhteeksi.... 120
3.3. Vuokratyö nyt ja tulevaisuudessa ...............................................................................125
3.3.1. Perusteluja vuokratyövoiman käytölle................................................................ 125
3.3.2. Mielipiteitä vuokratyövoiman käytöstä .............................................................. 136
3.3.3. Vuokratyövoiman käytön esimerkkitapauksia.................................................... 141
3.3.4. Vuokratyö elämän peruspilarina ......................................................................... 144
3.3.5. Ajatuksia vuokratyön tulevaisuudesta ................................................................ 152
4. JOHTOPÄÄTÖKSET........................................................................................................160
4.1. Tarjolla työvoimaa ilman sitoutumisen vaatimusta ....................................................161
4.2. Vuokratyösuhteen ongelmakohtia ..............................................................................168
4.3. Vuokratyö ja yhteiskuntavastuun sosiaalinen ulottuvuus ...........................................171
4.4. Skenaarioita vuokratyön tulevaisuuteen .....................................................................176
LÄHDELUETTELO: ............................................................................................................181
8
TAULUKKO- JA KUVIOLUETTELO
Taulukko 1. Vuokrausyritysten lkm, vuokrauksien lkm ja käyttäjäyritysten lkm vuosina 1987–1992 (Kauhanen 2001).
24
Taulukko 2. Vuokrausyritysten lkm, työntekijöiden lkm ja työvuosien
lkm vuonna 1993 ja vuosina 1999–2003 (Pohjanoksa 2003).
Taulukko 3. Alan kasvu vuosina 1999–2003 liikevaihdon mukaan.
25
26
Taulukko 4. Vuokrausalojen liikevaihto ja sen kehitys, työntekijöiden
lkm ja työvuodet vuonna 2003 (Pohjanoksa 2004).
27
Taulukko 5. Aineiston keruun kohdeorganisaatiot ja informanttien lkm.
34
Taulukko 6. Tutkimukseen osallistuneet vuokratyöntekijät.
36
Taulukko 7. Tulosten esittäminen henkilöittäin.
45
Taulukko 8. Tehtävät, joissa tutkimuksen käyttäjäyritykset käyttävät
vuokratyöntekijöitä.
49
Taulukko 9. Tutkimukseen osallistuneet vuokratyövoiman käyttäjäyritykset.
50
Taulukko 10. Tulosten esittäminen henkilöittäin.
50
Taulukko 11. Tulosten esittäminen henkilöittäin.
52
Taulukko 12. Ammattiliittojen jakautuminen eri ryhmiin.
53
Taulukko 13. Epäselvyyksiä palkkojen tai lisien maksun kanssa.
90
Taulukko 14. Vuokrausyrityksen kautta järjestetty työterveyshuolto.
99
Taulukko 15. Vuokrausyrityksen ja käyttäjäyrityksen vastuut
vuokratyösuhteessa.
104
Taulukko 16. Eri ryhmien antamat perustelut vuokratyövoiman käytölle.
127
Taulukko 17. Ammattiliittojen edustajien kohtaamia vuokratyön ongelmia.
137
Taulukko 18. Ammattiliittojen edustajien näkemyksiä vuokratyön hyödyistä.
140
Taulukko 19. Ammattiliittojen edustajien arviot vuokratyön kehityksestä.
153
Taulukko 20. Normaalin työsuhteen ja vuokratyösuhteen oikeudet.
170
Taulukko 21. Vuokratyön mahdollisia kehityssuuntia.
179
9
Kuvio 1. Kolmikantasuhde työvoiman vuokrauksessa
(soveltaen Sädevirta 2002).
13
Kuvio 2. Yrityksen sidosryhmät (Talvio ja Välimaa 2004).
22
Kuvio 3. Tutkimusasetelma.
30
Kuvio 4. Syyt olla vuokratyössä.
41
10
1. JOHDANTO
Suomessa vuokratyövoimamarkkinat ovat viime vuosina kehittyneet voimakkaasti.
Sekä
tarjonta
että
kysyntä
ovat
lisääntyneet
ja
monipuolistuneet.
Työvoimamarkkinoilla keskeisiä toimijoita ovat vuokratyöntekijät, vuokratyövoimaa
käyttävät yritykset ja vuokratyövoimaa välittävät yritykset sekä ammattiliitot. Kaikilla
näillä osapuolilla on rooli siinä, mitä vuokratyövoimamarkkinoilla tapahtuu ja
millaisiksi ne tulevaisuudessa muodostuvat.
Tutkimuksen tarkoituksena oli täsmentää kuvaa ilmiöstä vuokratyö. Asiaa lähestytään
eri intressiryhmien näkökulmasta. Pyrkimyksenä on ymmärtää vuokratyövoiman
käytön perusteluja, mekanismeja ja ilmiöstä saatuja kokemuksia monipuolisesti.
Kuten yhteiskunnan ilmiöt yleensä, tätäkään ei voi tulkita vain yhden osapuolen
tulkintojen kautta.
” Vuokratyövoiman tarve tulee siitä, että kilpailu on muuttanu niin, että
useilla yrityksillä ei oo varaa muun kaltaseen toimintaan, jos ne haluaa pitää
sen toiminnan Suomessa. ”
Vuokrausyritys D:n edustaja
” Ne pystyy pääsemään porukasta eroon silloin, kun ne haluaa. Nämä
bodyshoppausfirmat on vähemmän kranttuja siitä, ketä ne ottaa töihin. On
helppo ottaa tämmösestä yrityksestä, kokeilla osaako se. Jos ei se osaa, niin
viedään se takaisin, että vaadin rahat takaisin tai uuden jätkän tilalle. ”
Vuokratyöntekijä 11
Tutkimuksen taustalla on uskomus siitä, että on mahdollista löytää myös sellaisia
ratkaisuja
ja
kehityskulkuja,
jotka
hyödyttävät
useimpia
osapuolia.
Vuokratyövoimamarkkinoita koskeva laajempi keskustelu on tarpeen tässä vaiheessa,
jossa ne vielä osittain hakevat muotoaan. Tutkimuksen tarkoituksena on osaltaan olla
virittämässä tätä keskustelua.
11
1.1. Tavoitteena joustava työvoima
Viime vuosikymmenen alun lamasta saakka on yrityksissä ja julkisorganisaatioissa
korostunut pyrkimys lisätä henkilöstöresurssien joustavuutta. Tämä on näkynyt
pätkätyöläisyyden
lisääntymisenä,
vuokratyövoiman
käytön
yleistymisenä
ja
toimintojen ulkoistamisina. Kynnys sitoutua työntekijöihin pitkäaikaisesti on selvästi
noussut. Käytännössä kehityksen taustalla on joukko organisaatioiden johdon
päätöksiä, joilla on aiempaa useammin päädytty käyttämään työvoimaa säästeliäästi,
tilapäisesti ja mahdollisimman riskittömästi. Kuten yksi tässä tutkimuksessa
haastatelluista henkilöstöpäälliköistä vuokratyövoiman käyttöä perusteli:
Haastattelija: Mitkä on suurimmat hyödyt sinun mielestäsi yritykselle?
Henkilöstöpäällikkö B: Tämä toiminnan joustavuus, eli se vähentää tätä
omaa byrokratiaa. Se on ihan selkeästi.
Haastattelija: Mitenkäs kustannusten näkökulmasta?
Henkilöstöpäällikkö B: Me ei olla niitä vielä niin tarkasti katsottu, joku
veikkailee, että se on kalliimpaa. Minä sanoisin, että on se jonkin verran
kalliimpaa, mutta sitten se, että jos me ei henkilöä tarvita, me voidaan tänään
sanoa, että huomenna ei tarvitse tulla, elikkä meidän mielestämme se
kustannustehokkuus tulee siitä, että meidän ei tarvitse maksaa henkilölle
palkkaa taikka lomauttaa omaa henkilöstöä, jos on joku tämmöinen äkillinen
raaka-aine tai tuotannollinen häiriö.
Henkilöstön käytön lyhytjänteisyyteen on vaikuttanut myös lisääntynyt tietoisuus
erilaisista vaihtoehdoista ja vuokratyövoiman käyttöä mahdollistava laajentunut
tarjonta. Työvoiman vuokrausliiketoiminta on voimakkaasti lisännyt tarjontaa ja
markkinointia kaikkialla Suomessa viime vuosina. Keskustelu verkostomaisesta
toimintamallista,
ulkoistamisesta,
projektimaisesta
työn
organisoinnista
ja
vuokratyövoiman käytön mahdollisuuksista luo päätöksentekijöiden keskuuteen sekä
tietoisuutta, jonka seurauksena etsitään entistä aktiivisemmin erilaisia vaihtoehtoja
perinteisille ratkaisuille. Osa näistä toimintamalleista kehittyy aika ajoittain myös
jonkinlaisiksi muoti-ilmiöiksi. Asioilla on taipumus objektivoitua yhteiseksi
totuudeksi, josta tulee toimintaa ohjaava normi. Silloin niiden vaikutuksia ei
välttämättä enää kriittisesti pohdita.
12
Joustavan
työvoiman
käytön
ääri-ilmiö
on
henkilöstön
vuokraus.
Muihin
liitännäistyövoiman muotoihin verrattuna käytännössä vain vuokratyöntekijän saa
yrityksestä ulos yksipuolisella ilmoituksella, ilman painavaa syytä ja heti, jolloin
myös kustannusten muodostuminen voidaan saada loppumaan saman tien.
Vuokratyövoimasta on kyse silloin, kun työnantaja (työvoiman vuokrausyritys) asettaa
työntekijän ulkopuolisen tahon (käyttäjäyrityksen) käyttöön vastiketta vastaan.
Työntekijöiden vuokraaminen on vuokrausyritysten liikeidea, jota ne harjoittavat
tuottaakseen
voittoa.
Näistä
yrityksistä
käytetään
myös
nimityksiä
henkilöstöpalveluyritys, henkilövuokrausyritys ja toimialapalveluyritys (Korhonen
1991) sekä työvoiman vuokrausliike ja työvoiman vuokrausyhtiö (Työministeriö
1998), jolloin viitataan työvoiman vuokrausta laajempaan henkilöstöpalvelujen
kokonaisuuteen.
Alan
yritykset
käyttävät
nykyään
laajasti
nimitystä
henkilöstöpalveluyritys.
Yritys, joka vuokraa työntekijän vuokrausyritykseltä, toimii kuten muissakin
kauppasuhteissa. Se tekee työvoimaa koskevan tilauksen, jonka vuokrausyritys
toimittaa. Tilaava yritys maksaa työvoimaa koskevan laskun vuokrausyritykselle, joka
puolestaan on työsuhteessa työntekijään.
13
Sopimusosapuoli
Työntekovelvoite
Vastikeoikeus
Työturvallisuusvastuu
Tosiasiallinen
työvoiman
käyttöoikeus ja
direktio-oikeus
TYÖNTEKIJÄ
Muodollinen
työsopimus ja
työsuhde
Vastikevelvoite
Huolenpitovelvoite
Osa direktiosta
Työturvallisuusvastuu
Myötävaikutusvelvoite
Lojaliteettivelvoite
Sopimussuhde
KÄYTTÄJÄYRITYS
VUOKRAUSYRITYS
Normaali
kauppasopimus
Kuvio 1. Kolmikantasuhde työvoiman vuokrauksessa (soveltaen Sädevirta 2002).
Vuokratyöntekijä solmii työsopimuksen vuokrausyrityksen kanssa ja on näin ollen
sen palkkalistoilla. Hän siis kuuluu vuokrausyrityksen henkilöstöön ja saa sieltä
työsuhteeseen kuuluvat edut, kuten esimerkiksi työterveyspalvelut. Käyttäjäyrityksen
oikeuksiin
kuuluu
kuitenkin
työnteon
johtaminen
ja
valvominen,
koska
vuokratyöntekijä tekee työn sille. Käyttäjäyrityksen velvollisuudet kattavat lain ja
sopimuksen
mukaisten
työaikojen
noudattamisen
ja
työturvallisuudesta
huolehtimisen. Jos työvoimaa vuokraavaa työnantajaa (esim. vuokrausyritystä) ei sido
mikään työehtosopimus, niin tällöin tulee sovellettavaksi vuokratyövoimaa käyttävää
yritystä koskeva työehtosopimus. (Työsopimuslaki 55/2001.)
Vuokratyövoiman
käyttö
tarjoaa
organisaatioille
mahdollisuuden
vähentää
henkilöstöön liittyviä riskejä ja lisätä henkilöstökustannusten joustavuutta. Sen avulla
työvoimaa voidaan käyttää vain ja juuri silloin, kun toiminnan volyymi sitä edellyttää.
14
Samoin toimitaan silloin, kun vuokrataan koneita ja laitteita sekä tiloja. Erona on
kuitenkin se, että infrastruktuurin vuokrauksessa yritys tyypillisesti joutuu
sitoutumaan sopimuksilla kohtalaisen pitkiin vuokrausaikoihin. Työvoiman vuokraus
on tällä hetkellä muihin tuotannontekijöihin verrattuna erittäin joustavaa. Työntekijä
voidaan lyhimmillään vuokrata muutamiksi tunneiksi.
Henkilöstön vuokraus vähentää käyttäjäyrityksen liiketoiminnan riskiä, mutta ei siirrä
sitä
työvoimaa
vuokraavalle
yritykselle,
kuten
muiden
tuotannontekijöiden
vuokrauksen kohdalla tapahtuu. Henkilöstön vuokrausta harjoittava yritys ei
pääsääntöisesti kanna vuokratyövoimasta riskiä, kuten esimerkiksi laitteita, koneita ja
tiloja omistava ja vuokraava yritys. Vuokrausyritykset tekevät useimmiten
vuokratyöntekijöiden kanssa ainoastaan niin pitkiä työsopimuksia, kuin käyttäjäyritys
lupaa töitä. Liikeriski siirtyy sekä käyttäjä- että vuokrausyritykseltä riskiksi
vuokratyöntekijöille
itselleen.
Tämä
kääntää
päälaelleen
historiallisen
liiketaloustieteen perusteesin, jonka mukaan yrityksen tunnusmerkki on voiton
maksimointi, johon liittyy myös riskin otto. Vuokrausyritys saa voittoa henkilöiden
vuokraustoiminnasta ja välttää siihen sisältyvän riskin suurelta osin. Jos kauppoja ei
synny, ei myöskään työvoiman palkkauskustannuksia synny. Nyt vuokratyöntekijä
kantaa liiketoiminnan volyymin vaihtelusta aiheutuneen riskin, jolloin hänen
voitaisiin ajatella toimivan yrittäjän tavoin. Hän ei kuitenkaan pääse suoraan
hinnoittelemaan omaa työtään käyttäjäyrityksen kanssa, kuten vaikkapa alihankkija
tekee, vaikka myös hänen työpanoksensa hyödyntyy käyttäjäyrityksen lisäarvon
tuottamisprosessissa.
Työvoiman vuokrausta on Suomessa harjoitettu 1960-luvulta lähtien. Sen käyttö on
kuitenkin yleistynyt voimakkaasti vasta 1990-luvulta lähtien. Erityisen kovaa alan
kasvu on ollut 2000-luvulla.
Yritykset hyödyntävät vuokrausyritysten tarjoamia palveluja vuokraamalla käyttöönsä
työntekijöitä pääasiassa silloin, kun ilmenee tarvetta lyhytaikaisten projektien,
sesonkiajan töiden järjestämisen tai tilapäisten työntekijöiden puutteen takia
15
(Melchionno 1999). Suomessa Varamiespalvelu-yhtiöiden asiakkaat ovat edellä
mainittujen syiden lisäksi nimenneet tilanteet, jossa työvoimaa tarvitaan lisää, mutta
ei haluta kasvattaa vakituisen henkilöstön määrää, erilaisten sijaisuuksien
järjestämisen (esimerkiksi sairas- ja vuosilomat) sekä tilanteet, jossa työhön sopivaa
henkilöä on vaikea itse tavoittaa (Staff ok 2003).
1.2. Vastuu työntekijöille osana yhteiskuntavastuuta
Yhteiskuntavastuu
on
viime
vuosina
noussut
suosituksi
puheenaiheeksi
liikkeenjohdon retoriikassa. Yrityksissä on julkilausumien tasolla ilmaistu pyrkimystä
yhteiskuntavastuulliseen toimintaan. Yhteiskuntavastuu on saanut jo sijaa osana
suunnitelmallista ja harkitusti viestitettyä yrityskuvaa. Yhteiskuntavastuuseen liittyvä
aktiivisuus näkyy muun muassa siinä, että asian ympärille on muodostunut uusia
asiantuntijatehtäviä ja tukitoimintoja suurissa organisaatioissa.
Yhteiskuntavastuu jaetaan yleisesti kolmeen osa-alueeseen, kuten Teollisuus ja
Työnantajat (2001) on tehnyt. Sen mukaan yhteiskuntavastuu käsittää seuraavat
vastuu-alueet: taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen vastuu. Taloudellinen
vastuullisuus on omistajien tuotto-odotuksiin vastaamista sekä osallistumista
yhteiskunnan taloudellisen hyvinvoinnin tuottamiseen. Ympäristövastuullisuus on
huolehtimista ympäristöstä ja luonnonvaroista. Sosiaalinen vastuullisuus merkitsee
yrityksen
avointa
toimintaa,
hyvien
toimintatapojen
noudattamista
kaikissa
sidosryhmäsuhteissa ja sidosryhmien vastuullisuutta ja eettisyyttä korostavien
toimintaperiaatteiden kunnioittamista. Teollisuus ja Työnantajat on tehnyt hyvin
selkeän ja konkreettisen jaottelun. Sen puolesta sitä on helppo noudattaa ja soveltaa
yritysten toimintaan.
Yhteiskuntavastuun pohtiminen ja julkilausuminen organisaatioissa on arvostettavaa.
Sen ongelmana on kuitenkin monesti lupausten lunastaminen käytännössä. Ongelmat
16
nousevat esiin erityisesti sosiaalisen vastuun alueella, aivan keskeisen sidosryhmän eli
henkilöstön kohdalla. Vuokratyövoiman käyttö on ilmiö, jossa yhteiskuntavastuun
kantaminen problematisoituu erityisesti.
Yhteiskuntavastuun määrittelyssä ja kantamisessa organisaatiot tekevät aina myös
valintoja. Tuomo Takala (2000) on määritellyt yhteiskuntavastuun taustalla olevat
ideologiat kolmeen päätyyppiin. Näitä ovat omistajalähtöinen, sidosryhmälähtöinen ja
laajan
sosiaalisen
vastuun
näkemykset.
Omistajalähtöinen
ajattelu
edustaa
voittoetiikkaa, jonka mukaan yrityksen tehtävinä ovat tuotannosta huolehtiminen ja
voiton tuottaminen. Sidosryhmälähtöinen ajattelu korostaa, että yrityksellä on
muitakin tehtäviä kuin voiton maksimointi. Lakien noudattaminen ei riitä
yhteiskuntavastuun osoittamiseksi vaan yritysten on toimittava myös eettisesti
vastuullisesti. Laaja sosiaalinen vastuu tarkoittaa yrityksen taloudellista ja moraalista
vastuuta yhteiskunnalle. Yrityksen päämääränä nähdään yhteiskunnan hyvinvoinnin ja
elämänlaadun parantaminen, joka tapahtuu voiton tuottamisen avulla.
Carroll (1989; myös Järvinen 2004) jakaa yritystoiminnan yhteiskunnallisen vastuun
neljään osa-alueeseen, joita ovat taloudellinen vastuu, oikeudellinen vastuu,
moraalinen vastuu ja filantrooppinen vastuu. Taloudellinen vastuu merkitsee
kannattava taloudellista toimintaa ja se luo pohjan muille vastuualueille.
Oikeudellinen
vastuu
sisältää
yritystoiminnassa
noudatettavat
yhteiskunnan
pelisäännöt, jotka pohjautuvat oikeudelliseen sääntelyyn (lait ja asetukset).
Moraalinen
vastuu
käsittää
yhteiskunnallisten
arvojen
ja
moraalisääntöjen
noudattamisen. Filantrooppisen vastuun perusta on ihmisrakkaus. Se on hyvinvoinnin
ja ihmiselämän laadun aktiivista edistämistä mm. hyväntekeväisyyden kautta.
Euroopan komission tiedonannossa (2002) yhteiskuntavastuun tärkeimmiksi piirteiksi
todetaan seuraavat:
1.
Yhteiskuntavastuu on sellaista yritysten vapaaehtoista toimintaa, joka
ylittää oikeudelliset vaatimukset ja jonka myös yritys näkee pitkän
aikavälin etujensa mukaiseksi.
17
2.
Yhteiskuntavastuu
yritysten
on
liittyy
otettava
olennaisesti
huomioon
kestävään
kehitykseen:
toimintansa
taloudelliset,
yhteiskunnalliset ja ekologiset vaikutukset.
3.
Yhteiskuntavastuu
ei
perustoimintoihin
vaan
ole
harkinnanvarainen
tapa,
jolla
yrityksiä
lisä
yrityksen
johdetaan
ja
hallinnoidaan.
Yhteiskuntavastuun määrittelyä ja aktiivista johtamista perään kuuluttavissa puheissa
sillä uskotaan olevan yhteiskunnassa hyviä seurauksia. Sanotaan, että tulevaisuudessa
menestyvä ja vastuullinen yritys saa parhaat työntekijät, sillä on tyytyväisiä asiakkaita
ja liikekumppaneita sekä rahoittajat ja sijoittajat arvostavat sitä. Yhteiskuntavastuu
onkin näiden näkemysten mukaan yksi kilpailutekijä, jolla on kasvava merkitys
erityisesti kansainvälisessä toiminnassa. Vastakkainen ajattelu sisältäisi uskomuksen,
jonka mukaan opportunistinen toiminta niillä kaikilla mahdollisilla säännöillä, joita
markkinoilla on, lopulta kuitenkin tuottaa todennäköisimmin nopeaa menestystä.
Globaalitasolla on myös tarkasteltu yhteiskuntavastuullisen toiminnan vaikutuksia
sidosryhmien
käyttäytymiseen.
Sidosryhmien
kasvavat
odotukset
yritysten
yhteiskunnallista toimintaa kohtaan on kiteytetty seuraavassa kolmessa lausumassa.
Ensinnäkin kuluttajat ovat alkaneet rankaisemaan yrityksiä, jotka eivät toimi
yhteiskuntavastuullisella tavalla. Toiseksi yhteiskuntavastuullisella toiminnalla on
positiivisia vaikutuksia henkilöstöön. Ja kolmanneksi yhteiskuntavastuullinen
toiminta on merkittävä tekijä sidosryhmien sijoituspäätöksissä. (3rd Annual CSR
Monitor, Environics International, 2002.) Ihmiset ovat osoittaneet suuntaavansa sekä
ostoksena että sijoituksensa mieluimmin hyvin käyttäytyviin yrityksiin. Myös
halutuimmat työntekijät työskentelevät mieluimmin yrityksessä, josta voivat olla
ylpeitä. (McNulty, 2004.)
Frankental (2001) väittää, että yhteiskuntavastuuta pidetään pahimmillaan vain PRtemppuna. Asenteita tulisi hänen mielestään muuttaa ja yrityksen yhteiskuntavastuu
tulisi
ottaa
huomioon
sekä
palkita
markkinoilla.
Hän
peräänkuuluttaa
18
yhteiskuntavastuuajattelun laajentamista. Eräs tapa taata tämä, on yhteiskuntavastuuta
mitattaessa huomioida taloudellisen mittarin lisäksi ympäristölliset ja erityisesti
sosiaaliset mittarit. Yrityksen tulisi huomioida toiminnassaan myös sidosryhmät sekä
muu toimintaympäristö, eikä ainoastaan osakkaita. Myös yhteiskuntavastuun käsite
tulisi määritellä tarkemmin, sillä se ei ole Frankentalin mielestä tarpeeksi selkeä.
Yhteiskuntavastuullisen yrityksen on lisäksi myönnettävä virheensä ja otettava vastuu
niistä sekä toimia lain mukaisesti.
Yhteiskuntavastuun
hyödyntäminen
yrityskuvan
rakentamisessa
herättää
suomalaisissa yrityksissä kuitenkin ristiriitaisia tunteita. Vaikka moni yritys tunnistaa
vastuullisuuden hyödyt yrityskuvalleen, yhteiskuntavastuuta ei yleisesti ottaen nähdä
yrityskuvan rakentamisen näkökulmasta. (Raitanen 2003.) Keskuskauppakamarin
Yrityskulttuuri
2004-tutkimuksen
mukaan
61 %
yritysjohtajista
piti
yhteiskuntavastuullisen toiminnan vaikutusta yrityksen imagoon ja maineeseen
erittäin tärkeänä.
Samaisen kyselyn mukaan yritykset eivät ole kuitenkaan kovin halukkaita viestimään
yhteiskuntavastuullisesta toiminnasta yrityksen ulkopuolelle. Ainoastaan noin
neljännes vastaajista kertoi viestivänsä yhteiskuntavastuusta kotisivuillaan tai
intranetissä.
Syynä
vähäiseen
viestintään
yrityksen
ulkopuolelle,
voi
olla
tietämättömyys asioista, joista pitäisi kertoa tai dokumentoidun tiedon puute. Monille
suomalaisille yrityksille yhteiskuntavastuun tarkastelutapa ja siihen liittyvät
ominaisuudet ovat varsin uusia, joten käsitteiden epäselvyys on myös aiheuttanut
epätietoisuutta.
Osalle yrityksistä yhteiskuntavastuun kehittäminen on julkisuuskuvan parantamista,
kun taas osa yrityksistä haluaa aidosti kehittää toimintaansa yhteiskuntavastuulliseen
suuntaan. Yhteiskuntavastuullisen toiminnan uskotaan tuottavan tulosta pitkällä
tähtäimellä, sillä sen avulla voidaan ennalta ehkäistä riskejä ja vaikuttaa yrityskuvaan
kauaskantoisemmin. (Junnila 2004.)
19
Juholinin (2004a) tutkimukseen haastateltiin yrityksissä yhteiskuntavastuun parissa
työskenteleviä
henkilöitä.
Vastausten
mukaan
yritysten
yhteiskuntavastuun
noudattamisen motiivina on tuottavuuden kasvu pitkällä tähtäimellä, johon liittyy
tiiviisti yrityksen tehokkuus. Tuottavuuden kasvu perustuu kolmeen tekijään:
johtamiseen, kilpailukykyyn ja kykyyn ennustaa tulevaisuutta. Ensinnäkin yritysten
tulisi liittää yhteiskuntavastuu tehokkaaseen johtamiseen. Johtamisen tärkeimmäksi
välineeksi nousi tutkimuksessa yrityksen omat arvot. Kansainvälisesti toimivat
yritykset odottivat myös yhteistyökumppaneidensa toimivan vastaavanlaisten arvojen
mukaisesti. Toinen tuottavuutta lisäävä tekijä on kilpailukyky, joka paranee, jos yritys
osoittaa olevansa ”kunnollinen kansalainen”. Monen yrityksen mielestä eräs tärkeä
motiivi yhteiskuntavastuulliseen toimintaan on saada sidosryhmät vakuuttuneiksi
heidän ”kunnollisuudestaan”. Tutkimuksesta käy ilmi yritysten vastakkaiset
mielipiteet yhteiskuntavastuullisuuden vaikutuksesta yrityksen imagolle ja maineelle.
Joidenkin haastateltujen mielestä yrityksen maine vaikutti oleellisesti kilpailukykyyn
ja tehokkuuteen, mutta joidenkin mielestä sillä ei ollut mitään merkitystä. Kolmantena
tekijänä on kyky ennustaa tulevaisuutta ja valmistautua siihen. Yritykset tulee olla
tietoisia sidosryhmiensä odotuksista, asenteista, muutoksista ja vastata asiakkaiden
odotuksiin.
Keskuskauppakamarin
Yrityskulttuuri
2004-tutkimuksessa
yrityksen
yhteiskuntavastuullisuudessa pidettiin ratkaisevana tekijänä yrityksen omistajien ja
johtajien kiinnostusta aiheeseen. Vastuullisen toiminnan tärkeimmäksi ulottuvuudeksi
katsottiin vastuu omista tuotteista ja palveluista (90,3 % vastaajista). Lähes yhtä
tärkeänä pidettiin vastuuta lakien ja normien noudattamisesta (90 %). Neljännelle
sijalle ylsi vastuu henkilöstön hyvinvoinnista (65,4 %).
Kauppakamarin tutkimukseen vastanneista yritysjohtajista 91 % oli sitä mieltä, että
heidän yrityksessään sovelletaan omaehtoisia, eettisiä normeja tai periaatteita
henkilöstön hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Yhteiskuntavastuu perustuu siis
vapaaehtoisiin periaatteisiin, joita yritys pyrkii liiketoiminnassaan noudattamaan.
20
Sosiaalinen vastuu suomalaisissa yrityksissä
Sosiaalisen vastuun kantaminen on yritysten yhteiskuntavastuussa liitetty useimmiten
oman vakituisen henkilöstön kaikinpuolisen hyvinvoinnin vaalimiseen. Siinä ei oteta
yleensä kantaa siihen, miten suhtaudutaan siihen väkeen, joka ei ole ”omaa”.
Yhteiskuntavastuun sosiaalisen ulottuvuuden kantaminen voi pahimmillaan rajoittua
siihen, että yhä pienenevästä vakituisten työntekijöiden joukosta pidetään hyvää
huolta laajenevan joustotyöntekijäjoukon kustannuksella. Henkilöstöresurssien joustot
hoidetaan usein juuri epätyypillisten työsuhteiden varassa.
Vuokratyöntekijöinä työskentelee paljon opiskelijoita ja nuoria, joilla ei välttämättä
ole
vielä
työkokemusta
eikä
tietämystä
oikeuksistaan
työelämässä.
Heillä
todennäköisesti on luottamus työnantajaan ja usko siihen, että asiat hoidetaan lain
mukaan. Tällöin korostuu työnantajan sosiaalinen vastuu työntekijöitään kohtaan.
Organisaatiotutkimuksia toteuttavan Qval Oy:n tekemän tutkimuksen (2003) mukaan
erityisesti opiskelijat pitävät työnantajan tärkeimpänä ominaisuutena vastuullisuutta
henkilöstöstä. Tämän lisäksi he arvostavat ihmisläheistä johtamistapaa. Eräs syy
työnantajan vastuun painottamiseen ja tärkeyteen löytyy tämän päivän työelämästä,
joka näyttää opiskelijoiden mielestä synkältä. Erityisesti irtisanomiset ja työelämän
kovat vaatimukset huolestuttavat heitä. Vuoden 2002 Nuorisobarometrin tulosten
mukaan 68 % nuorista uskoo, että työelämän vaatimukset ovat tänä päivänä niin
kovat, että ihmiset palavat loppuun ennen aikojaan (Saarela 2004).
Henkilöstön roolia yritysten yhteiskuntavastuuohjelmissa selvitettiin tätä tutkimusta
varten käymällä läpi yritysten kotisivujen yhteiskuntavastuuta koskevia julkilausumia.
Sosiaalisen vastuun keskeinen alue on vastuu henkilöstöstä. Niissä yritykset ovat
liittäneet sosiaaliseen vastuuseen yleisesti mm. henkilöstön hyvinvoinnin ja
osaamisen, turvalliset työolosuhteet ja tasa-arvoisuuden. Henkilöstön sitoutuminen ja
sitä tukeva toiminta painottui yhtenä sosiaalisen vastuun tärkeimpänä tekijänä.
Yhteiset tavoitteet ja motivoituneet työntekijät nähtiin yrityksen perustana, jonka
21
pohjalle tulevaisuutta rakennetaan. Myös henkilöstön kouluttamista kannatettiin ja
tuettiin osassa yrityksiä. Eräs yritys mainitsi kotisivuillaan tukevansa työntekijöidensä
omaehtoista opiskelua taloudellisesti tai opintovapaina. Maine hyvänä työnantajana ja
houkuttelevana työpaikkana koettiin tärkeänä, sillä se tuotiin esiin monen yrityksen
kotisivuilla.
Sosiaaliseen vastuuseen liitettiin julkilausumissa usein sidosryhmät sekä asiakkaat ja
heidän tyytyväisyys. Omien tuotteiden ja palveluiden laadukkuus ja luotettavuus
koettiin
tärkeänä.
Yritysten
yhteistyökumppaneihin
sekä
julkilausumissa
joissakin
sosiaalisen
yrityksissä
vastuu
ulotettiin
alihankintaketjuihin,
joilta
odotettiin sosiaalista vastuuta yhtä lailla. Muutaman yrityksen kotisivuilla mainittiin
myös vastuu sponsorointikohteista. Liitännäishenkilöstöä ei erikseen mainittu
minkään yrityksen kotisivuillaan julkaisemassa yhteiskuntavastuupolitiikassa, vaikka
he ovat jossain mielessä myös yrityksen ulkopuolisia yhteistyökumppaneita.
Osa yrityksistä on erilaisin sitoumuksin tai jäsenyyden kautta sitoutuneet toimimaan
tiettyjen periaatteiden tai julistusten mukaisesti. Nämä sitoumukset voivat olla joko
kotimaisia, paikallisia tai kansainvälisiä. Useasti kansainväliset sopimukset (esim.
ILO:n
perussääntö,
YK:n
ihmisoikeusjulistus)
koskevat
mm.
syrjinnän,
pakkotyövoiman ja lapsityövoiman kieltämistä.
Sidosryhmäajattelu sosiaalisen vastuun perustana
Sosiaalisen vastuun määritelmässä korostetaan eettisten ja vastuullisten suhteiden
hoitamista kaikkiin sidosryhmiin. Sidosryhmät ovat niitä osapuolia, tahoja tai
henkilöitä, jotka haluavat ja voivat vaikuttaa yrityksen toimintaan ja joiden toimintaan
yritys voi vaikuttaa. Heistä käytetään myös nimitystä stakeholderit tai yhteistyö- ja
kohderyhmät. (Juholin 2004b.) Seuraavaan kuvioon on koottu yrityksille tärkeitä
sidosryhmiä.
22
Media
Investoijat
Paikallisyhteisöt
Yhteistyökumppanit
Omistajat
YRITYS
Henkilöstö
Asiakkaat
Viranomaiset
Alihankkijat
Kansalaisjärjestöt
Kuvio 2. Yrityksen sidosryhmät (Talvio ja Välimaa 2004).
Talvion ja Välimaan (2004) mukaan sidosryhmäsuhde voi perustua esimerkiksi
omistajuuteen (omistajat, sijoittajat), sopimukseen tai asiakassuhteeseen (työntekijät,
asiakkaat, alihankkijat), lainsäädännön velvoitteisiin (viranomaiset, lainsäätäjät) tai
vaikkapa yleiseen kiinnostukseen yhtiötä tai sen toimialaa kohtaan (etujärjestöt,
kansalaisjärjestöt, media). Kaikki sidosryhmät eivät ole yhtiön kannalta täysin
samanarvoisia ja niiden painoarvo yrityksen kannalta ei ole yhtäläinen.
Henkilöstöä on perinteisesti korostettu jopa tärkeimpänä tai yhtenä tärkeimmistä ja
sidosryhmistä. Tämä onkin loogista, koska ilman organisaation tehtävää toteuttavia
ihmisiä, ei toimintaa voi olla olemassa hetkeäkään. Henkilöstö sidosryhmänä on
helpointa käsittää silloin, kun organisaatiolla on suora sopimussuhde työntekijöihin ja
he ovat organisaatioon työsopimussuhteessa.
Epätyypilliset
työsuhteet
rikkovat
perinteistä,
melko
homogeenista
sidosryhmäajattelua henkilöstön osalta. Henkilöstöä jaotellaan nykyään eritasoisiin
”sidosryhmäkategorioihin”, joissa odotukset ja palkkiot, samoin kuin odotukset
sitoutumisesta vaihtelevat.
23
Epätyypillisissä työsuhteissa olevia työntekijöitä pidetään organisaation löyhemmin
liittyvänä sidosryhmänä. Vuokratyöntekijöitä ei juridisesti sidota yritykseen lainkaan.
Epätyypillisiä työsuhteita koskeva keskustelu on perinteisesti ollut kriittistä ja
arvolatautunutta. Sen mukaan työmarkkinoita leimaa yhä selvemmin jaottelu
työelämän A- ja B-luokan kansalaisiin, joka ei perustu enää vain esimerkiksi
toimihenkilö-työläinen jaotteluun sen paremmin kuin jaotteluun enemmän tai
vähemmän koulutettujen välillä. Työntekijät voidaan yhä perustellummin jakaa niihin,
joilla on ainakin pysyväisluonteinen työpaikka ja niihin, jotka lainehtivat
työmarkkinoilla
joustovarana.
Yksiselitteisesti
ei
voida
enää
sanoa,
että
valkokaulustyöläiset tai korkeasti koulutetut olisivat etuoikeutetumpaa joukkoa tässä
jaossa. Esimerkiksi nuori, akateeminen nainen on yhä useammin pätkätyöläinen.
Kuitenkin epätyypillisessä työsuhteessa oleva on vielä toistaiseksi useammin nainen
kuin mies ja useammin vähäisen koulutuksen saanut kuin korkeasti koulutettu (Lehto
& Sutela 2004).
Vuokratyövoiman
käyttö
muuttaa
erityisen
silmiinpistävästi
perinteistä
sidosryhmäasetelmaa. Siinä on organisaatiossa työskentelevät henkilöt yleensä
sijoitettu sidosryhmään ”henkilöstö” tai ”työntekijät”, jotka sijoittavat panoksenaan
työnsä ja osaamisensa ja saavat vastikkeeksi palkan, hyvät työskentelyolosuhteet,
luotettavan työpaikan ja mahdollisuudet kehittyä. Vuokratyövoimaan kuuluvat
työntekijät muodostavat nyt aivan uuden tyyppisen sidosryhmän, jotka sijoittavat
yritykseen kyllä työpanoksensa ja osaamisensa, mutta eivät saa sieltä vastikkeeksi
palkkaa.
Heidän
suhteensa
vuokrausyritykseenkään
ei
ole
perinteinen
sidosryhmäsuhde, koska he eivät sijoita työpanostaan siihen.
Käyttäjäyritysten
suhde
työvoimaa
vuokraavaan
yritykseen
on
liikesuhde.
Käyttäjäyritys on asiakas, joka vuokraa työvoimaa ja ostaa henkilöstöpalveluja
henkilöstövuokrausyrityksestä.
Vuokratyöntekijät
ovat
työsopimussuhteessa
vuokrausyritykseen ja heidän työpanoksensa sekä osaamisensa on hyödyke, jota se
vuokraa asiakkailleen. Tämä toimintamalli muuttaa rajusti työmarkkinoiden
perinteistä rakennetta.
24
1.3. Vuokratyö Suomessa
Vuokratyösuhde kuuluu epätyypillisiin työsuhteisiin, joiden määrä on joitakin
tasannevaiheita lukuun ottamatta kasvanut 1990-luvun alun lamasta lähtien ja
vakiintunut melko korkealle tasolle. Vuonna 1993 yli 60 prosenttia uusista
työsuhteista oli määräaikaisia (Parjanne 1997). Vaikka työllisyys elpyi, jatkui
määräaikaisten työsuhteiden kasvu vuoteen 1997 saakka. Vuonna 1997 määräaikaisia
työntekijöitä oli 339 000 (18,4 %), kun vastaavat luvut vuonna 2000 olivat 332 000 eli
16,4 prosenttia palkansaajista. (Kauhanen 2001.)
Työvoiman vuokraus yleistyi Suomessa muiden määräaikaisten työsuhteiden ohella
1990-luvun lamavuosien jälkeen. Suomessa ei ole kuitenkaan tehty jatkuvaa seurantaa
vuokratyövoiman määrän kehityksestä, sillä vuokratyövoiman käyttö ei ole enää ollut
luvanvaraista vuodesta 1994 lähtien. Vuosina 1986–1993 vuokrausyritykset tarvitsivat
vielä toimintaansa lisenssin, joka helpotti viranomaisten seurantaa vuokrausyrityksistä
ja niiden työntekijöistä (Taulukko 1.). (Kauhanen 2001.)
Taulukko 1. Vuokrausyritysten lkm, vuokrauksien lkm ja käyttäjäyritysten lkm vuosina
1987–1992 (Kauhanen 2001).
Vuosi
1987
1988
1989
1990
1991
1992
Vuokrausyritysten lkm
250
283
353
430
458
470
Vuokrauksien
lkm
20 908
23 924
29 438
30 564
17 296
15 000
Käyttäjäyritysten lkm
16 149
21 056
30 631
19 321
18 000
Taulukossa 1 ei käsitellä vuokratyöntekijöiden määriä, vaan vuokrauksien lukumääriä
vuosina 1987–1992. On todennäköistä, että luvut sisältävät saman työntekijän
useammin kuin kerran. Tuoreimmissa, Henkilöstöpalveluyritysten liiton tekemien
25
jäsenkyselyiden, tuloksissa ilmenee vuokratyöntekijöiden määrät vuosina 1999–2003.
(Taulukko 2.).
Taulukko 2. Vuokrausyritysten lkm, työntekijöiden lkm ja työvuosien lkm vuonna 1993 ja
vuosina 1999–2003 (Pohjanoksa 2003).
Vuosi
1993
1999
2000
2001
2002
2003
Vuokrausyritysten lkm
488
170
Työntekijöiden
lkm
25 000
30 592
32 891
33 772
32 545
21 305
Työvuosien
lkm
6 873
6 916
7 568
6 479
10 740
Vuonna 2003 alin arvioitu vuokratyöntekijöiden määrä on noin 21 000 ja ylin yli
50 000. Syitä suureen vaihteluun ovat muun muassa sesongit ja massatapahtumat.
Esimerkiksi yleisurheilukilpailut voivat kasvattaa vuokratyöntekijöiden määrää
huomattavasti).
Määrän
arviointia
hankaloittavat
myös
vuokratyösuhteiden
vaihtelevat pituudet ja se tosiasia, että useat vuokrausyritykset voivat välittää samalle
työntekijälle töitä. Pääsyy vuokratyöntekijöiden määrän pienentymiselle voi olla
rakenteellinen: alan keskittyminen useiden fuusioiden kautta. (Ylöstalo 2004.)
Vuonna 2004 henkilöstöpalveluyritykset työllistivät Suomessa kokoaikaisiksi
henkilötyövuosiksi muutettuina jo yli 16 000 työntekijää Henkilöstöpalveluyritysten
Liiton jäsentutkimuksen ja Tilastokeskukselta saatujen tietojen mukaan. Tästä
määrästä työvoiman vuokrauksen osuuden on arvioitu olevan n. 14 000
henkilötyövuotta. Henkilöstöpalveluala onkin kasvamassa merkittäväksi työllistäjäksi.
(lähde: http://www.ek.fi/henkilostopalvelujen_liitto/tietoa_toimialasta/index.php.)
Vuonna 1993 Suomessa oli vuokrausyrityksiä 488 kappaletta, ja Alavan (1994)
mukaan niiden palveluksessa työskenteli noin 25 000 työntekijää. Vuosina 1999–2002
26
vuokratyöntekijöiden määrät nousivat jopa yli 30 000, kun taas vuonna 2003
vuokrausyritysten palveluksessa arvioitiin työskentelevän noin 21 300 työntekijää.
Työntekijöiden
määrän
pienentymistä
on
selitetty
työsuhteiden
pituuksien
kasvaminen, joka puolestaan näkyy työvuosien määrän kasvuna (esim. vuonna 1999
työvuosia kertyi noin 6800, kun vuonna 2003 niitä oli jo yli 10 000 (Taulukko 2.).
Vuokratyöntekijöistä
pääelantonsa
4000
vuokratyöllä.
arvioidaan
olevan
Vuonna
2003
työntekijöitä,
jotka
vuokratyöntekijän
hankkivat
työsuhteen
keskimääräinen pituus oli noin 64 vuorokautta. (Ylöstalo 2004.)
Henkilöstöpalveluiden liiton jäsentiedustelun mukaan koko henkilöstöpalvelualan
liikevaihto vuonna 2003 oli noin 360 miljoonaa euroa (Taulukko 3.). Kasvua
edellisestä vuodesta oli 44 %, ja henkilöstöpalveluyritykset ennustivat liikevaihtonsa
kasvavan
noin
14
%
vuonna
2004.
Henkilöstöpalveluyritysten
liittoon
kuulumattomien tai vastaamatta jättäneiden vuokrausyritysten osuudet oli huomioitu
kyselyssä arvioina. (Pohjanoksa 2004.)
Taulukko 3. Alan kasvu vuosina 1999–2003 liikevaihdon mukaan (Pohjanoksa 2003).
Vuosi
1999
2000
2001
2002
2003
Liikevaihto
milj. euroa
180
216
248
251
364
Tuoreimpien tietojen mukaan vuokratyövoiman osuus on Suomessa edelleen melko
pieni, noin 2,3 %, kun vuonna 2001 vastaava luku oli 1,2 %. Vuonna 2001 arvioitiin
vuokratyövoiman osuuden koko työvoimasta olevan 0,6 % Suomessa. EK:n arvion
mukaan vuokratyövoiman käyttö on noussut Suomessa vanhojen EU-maiden
keskitasolle. (Taloussanomat 2005.) Henkilöstöpalveluyritysten liiton mukaan
Suomessa tapahtuva työvoimanvuokraus on muihin Euroopan maihin verrattuna
27
vaatimattomalla tasolla ja se odottaa alan kasvavan jatkuvasti. (Pohjanoksa & PerkkaJortikka 2004; Pohjanoksa 2004.).
Henkilöstöpalvelujen liiton 2003 vuoden jäsenkyselyn mukaan suurimman työvoiman
vuokrausalan muodostavat toimisto-, taloushallinto- ja atk-tehtävien osaajat.
Seuraavana tulevat palveluala, joka sisältää ravintoloissa ja kaupoissa työskentelevät
vuokratyöntekijät sekä raskaat alat, jotka sisältävät varasto-, kuljetus-, rakennus- ja
teollisuustyöntekijät (Taulukko 4.).
Kasvu ei ole ollut tasaista eri vuokratyöaloilla. Liikevaihdon nousun avulla
tarkasteltuna kysynnän lisääntyminen on ollut suurinta yrityksissä, jotka tarjoavat
vuokratyöntekijöitä raskaille aloille: teollisuuteen, rakennuksille ja kuljetuksiin.
Pienintä kasvu on puolestaan ollut toimistotyöntekijöiden ja ravintolamuusikoiden
keskuudessa. (Pohjanoksa 2003; Ylöstalo 2004.)
Taulukko 4. Vuokrausalojen liikevaihto ja sen kehitys, työntekijöiden lkm ja työvuodet
vuonna 2003 (Pohjanoksa 2004).
Vuokrausala
Toimisto, taloushallinto, ATK
Palveluala (kauppa, ravintola ym.)
Raskaat alat (teollisuus, varasto,
kuljetus)
Ohjelmatoimistot (ravintolamuusikot)
Terveyspalvelut
Yhteensä
LV milj.
euroa
107
65,8
98,1
90
3,6
364
LV:n
nousu
13,1
15,8
19,6
5,5
30
13,6
Työntekijöiden lkm
9 167
1 363
8 699
Työvuodet
1 593
483
21 305
781
123
10 740
2 930
2 312
4 594
Organisaatioille työvoimaa vuokraavista yrityksistä käytetään useimmiten nimitystä
henkilöstöpalveluyritykset. Niitä oli Suomessa vuonna 2003 noin 160, joista kaksi
suurinta ovat Staffpoint Oy ja Varamiespalvelu-yhtiöt (Ylöstalo 2004). Muita
tunnettuja kotimaisia henkilöstöpalveluyrityksiä ovat Barona, EilaKaisla, Opteam ja
28
VPS Henkilöstöpalvelu. Kansainvälisistä yrityksistä Suomessa toimivat muun muassa
Adecco, Manpower, Poolia, Vedior (Select Appointments) ja Proffice. Osaksi
toimialan suurta kasvua selittävät sekä yritysten kasvu että alalle tulleet uudet
toimijat. Henkilöstöpalvelualalla on tapahtunut muutoksia myös yritysostoin: Adecco
on ostanut norjalaisen Olstenin, ja Staffpoint muodostui Extran ostaessa Jokela
Capital Groupin vuonna 2004.
Henkilöstöpalveluyritykset suorittavat laajimpina toimintoinaan työvoiman välitystä
ja vuokrausta. Lisäksi he solmivat asiakkaidensa kanssa sopimuksia alihankinnasta ja
ulkoistamisesta ja hoitavat työntekijöiden uudelleensijoittamista. Pienempinä osaalueina
liiketoimintaan
kuuluvat
henkilöstösuunnittelu,
koulutus
ja
muut
henkilöstöhallinnon osa-alueet, esimerkiksi palkkahallinto. (Pohjanoksa ym. 2004.)
Vuokraustoiminnan ollessa pääosa näiden yritysten liiketoiminnasta, on tässä
tutkimuksessa päädytty nimittämään niitä lyhyesti vuokrausyrityksiksi.
Työvoimavuokrausta eivät välitä ainoastaan yksittäiset vuokrausyritykset vaan myös
ammattiliitot. Ekonomiliitolla on oma Ekonomi-leasing, jossa on kirjoilla pari sataa
työnhakijaa. Se perustettiin laman jälkeen, jolloin työllistyminen oli vaikeaa
erityisesti yli viisikymmentävuotiaille. Työntekijät ovat työsuhteessa Ekonomia
Oy:öön ja heitä vuokrataan eri yrityksiin. Myös Postilla ja Helsingin kaupungilla on
omat työntekijäpankit.
1.4. Tutkimuksen tavoitteet ja raportointi
Vuokratyötä on lähinnä tutkittu koskien vuokratyöntekijöiden omia kokemuksia
vuokratyöstä. Suomessa tutkimukset ovat keskittyneet ravintola-alalle (esim.
Takaneva 2003, Moilanen 2002), jossa niin sanottujen extrojen käyttö on yleistä.
Lisäksi tutkimuksia on toimistoalan työntekijöiden ja ravintolamuusikoiden
keskuudessa. Näkökulmina näissä tutkimuksissa ovat olleet vuokratyöntekijän
29
kokemukset työyhteisöstä ja työidentiteetistä (Takaneva 2003), työtyytyväisyydestä ja
koherenttiuden tunteesta (Toikka 1999) sekä roolista perinteisinä ja postmoderneina
pätkätyöläisinä (Nikkonen 2002). Ilmiötä on tarkasteltu lisäksi lainsäädännön
näkökulmista (Rönni 2002; Sädevirta 2002).
Työvoiman vuokrausta liiketoimintana ja vuokratyövoiman käyttöä on sekä Suomessa
että ulkomailla tutkittu vielä vähän. Paitsi vuokratyövoiman käytön laajenemisesta,
myös vuokratyövoiman käyttöä koskevan kiinnostuksen viimeaikaisesta heräämisestä
kertoo se, että aihetta on lähestytty tutkimuksissa Suomessa vasta vuosien 1997–2004
aikana.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä vuokratyöilmiöstä tutkimalla
sen eri osapuolten tulkintoja ja kokemuksia siitä. Tutkimuksessa kysytään, miten
henkilöstön
vuokraukseen
henkilöstöammattilaiset,
suhtautuvat
vuokratyöntekijät
itse,
vuokratyöntekijöitä
ammattiliittojen
tilaavat
edustajat
ja
vuokratyötä tarjoavat henkilöstöpalveluyritykset. Tutkimuksessa asetetaan näiden
osapuolten käsityksiä myös rinnakkain.
Tutkimuksessa etsitään vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
Miten työvoiman vuokrauksen eri osapuolet tulkitsevat ja kokevat vuokratyövoiman
käytön?
Asiaa kysytään
¤ yritysten henkilöstöresursointia hoitavilta henkilöstöammattilaisilta
¤ vuokratyöntekijöiltä
¤ ammattiliittojen edustajilta
¤ vuokrausyritysten ammattilaisilta
Tutkimuskysymyksiin etsitään vastauksia vuokratyön kanssa tekemisissä olevien
tahojen
teemahaastattelujen
pohjalta.
Näitä
tahoja
ovat
ammattiliitot,
30
vuokratyövoimaa käyttävät käyttäjäyritykset, työvoiman vuokrausyritykset ja sekä
vuokratyöntekijät.
Ammattiliitto
VUOKRATYÖNTEKIJÄ
KÄYTTÄJÄYRITYS
VUOKRAUSYRITYS
Kuvio 3. Tutkimusasetelma
Tässä tutkimuksessa pyritään kuvailemaan, tulkitsemaan ja ymmärtämään vuokratyön
käyttöä vuokratyön kanssa tekemisissä olevien toimijoiden näkökulmista. Tarkastelua
tehdään niiden henkilöiden kokemusten ja tulkintojen kautta, jotka ovat läheisesti
tekemisissä
vuokratyösuhteen
informantteina
ovat
tai
vuokratyövoiman
vuokratyöntekijä
itse,
kanssa.
ammattiliiton
Tutkimuksen
edustaja,
henkilöstövuokrausyrityksen edustaja sekä käyttäjäyrityksen henkilöstöpäällikkö tai
muu henkilöstön vuokrauspäätöksiä tekevä henkilö. Haastatteluja oli yhteensä 46.
Tutkimus
on
luonteeltaan
hermeneuttinen.
Se
hyödyntää
fenomenologista
lähestymistapaa siinä, että tutkimuksen kohteena ovat vuokratyövoiman käytöstä
esitetyt subjektiiviset tulkinnat. Aineiston tulkinnassa eritellään haastateltavien
31
esittämiä käsityksiä heidän totuutenaan pyrkimättä tekemään yleistyksiä asioista.
Yleistykset jäävät laajempaa aineistoa sisältävien kartoittavien tutkimusten tehtäväksi.
Teemahaastattelut (45 kpl) tehtiin kolmen tutkijan voimin syksyn 2004 ja kevään
2005 välisenä aikana. Ne nauhoitettiin ja litteroitiin analyysia varten. Haastatteluille
oli laadittu etukäteen keskeisiä kysymyksiä sisältävä runko, mutta keskustelut
pidettiin luonteeltaan avoimina. Keskustelun aikana nousi usein esiin uusia teemoja,
joiden käsittelylle annettiin tilaa.
Vuokratyöntekijöiden
(n=
16)
haastattelut
tehtiin
pääosin
kasvotusten.
Puhelinhaastatteluja oli kaksi. Haastattelut olivat teemahaastatteluja. Käsiteltyjä
teemoja olivat: miten oli päätynyt vuokratyöntekijäksi, vuokrausyritys työnantajana,
elämä vuokratyöntekijänä ja tulevaisuus. Haastattelut tehtiin vuosina 2004 – 2005.
Vuokrausyritysten (n= 4) haastattelut tehtiin syksyn 2004 ja kevään 2005 välisenä
aikana. Haastatteluista kaksi tehtiin puhelinhaastatteluina ja kaksi kasvotusten.
Käsiteltyjä teemoja olivat vuokrausyritysten toiminta, vuokratyösuhteet sekä yhteistyö
vuokratyöntekijän ja asiakasyrityksen kanssa.
Ammattiliittojen edustajien haastattelut tehtiin syksyllä 2004. Tutkimukseen osallistui
20 ammattiliiton edustajaa. Haastattelujen sisällöllisenä tavoitteena oli selvittää
ammattiliittojen näkemyksiä ja mielipiteitä vuokratyövoiman käytöstä. Menetelmänä
käytettiin tässäkin teemahaastattelua. Teemoja olivat suhtautuminen vuokratyövoiman
käyttöön, vuokratyövoiman käytön hyödyt ja ongelmakohdat sekä vuokratyövoiman
käytön kehitys ja tulevaisuus.
Tutkimukseemme haastateltiin viiden käyttäjäyrityksen edustajaa. Edustajista neljä oli
yritysten henkilöstöpäälliköitä ja yksi edustaja oli rekrytointipäällikkö. Haastattelut
tehtiin syksyllä 2004. Käsiteltyjä teemoja olivat vuokratyövoiman käyttö, yhteistyö
vuokrausyrityksen kanssa ja vuokratyöntekijän asema.
32
Tutkimuksen raportointi
Tutkimuksessa esiintyy muutamia käsitteitä, joita on tarpeen hieman selventää.
Vuokrausyritys-käsite on lyhennys henkilöstöpalveluyrityksestä. Tutkimuksemme
keskittyy henkilöstöpalveluyritysten tarjoamista palveluista erityisesti työvoiman
vuokraukseen,
jolloin
vuokrausyritys-käsite
on
tarkoituksenmukaisempi
ja
kuvaavampi sekä lyhyempi käyttää. Käyttäjäyritys tarkoittaa vuokratyövoimaa
käyttävää yritystä. Fokus on tällöin vuokratyövoiman käyttämisessä, jolloin käsite on
selvempi.
Tutkimuksessa esiintyy myös käsitteet normaali työsuhde ja epätyypillinen työsuhde.
Vuokratyö edustaa epätyypillistä työsuhdetta. Sitä ei pidetä normaalina työsuhteena,
jonka tunnusomaisia piirteitä ovat yksi työnantaja, kokoaikaisuus, työ- tai
virkaehtosopimuksen mukainen palkka, toistaiseksi jatkuva työsopimus sekä
työnantajan tiloissa tapahtuva työ (Viitala ym. 2005.) Epätyypilliseksi työksi
määritellään työ, joka poikkeaa yhdestäkin edellä mainituista normaalin työsuhteen
kriteeristä. (Pusa 1997; Jacobsen 2000). Myös määräaikainen työ, osa-aikatyö,
kotiansiotyö ja etätyö luokitellaan epätyypillisiksi työsuhteiksi. (Sutela, Vänskä &
Notkola 2001.)
Tutkimuksen johdannossa luotiin lyhyt katsaus vuokratyövoiman käytön taustoihin,
yhteiskuntavastuuseen
ja
sidosryhmäteoriaan
tarkastelun
kehyksinä
sekä
vuokratyövoimamarkkinoihin Suomessa.
Toisessa luvussa esitellään tutkimuksen aineisto. Siinä kuvataan tutkimuksessa
haastateltuja ryhmiä ja heidän suhdettaan ilmiöön ”vuokratyö”.
Kolmannessa luvussa esitellään tutkimukseen osallistuneiden eri osapuolten
näkemyksiä vuokratyöstä. Luvussa käsitellään muun muassa seuraavia keskusteluissa
esiin nousseita aiheita: käyttäjäyritys henkilöstövuokrausyrityksen asiakkaana,
käyttäjäyrityksen
ja
henkilöstövuokrausyrityksen
yhteistyö,
vuokratyöntekijä
33
henkilöstövuokrausyrityksen
asiakkaana,
vuokratyösuhteen
rakentuminen,
vuokratyöntekijän oikeudellinen asema, vuokratyöntekijän ominaisuudet, elämä
vuokratyöntekijänä, vuokratyön vapaaehtoisuus ja sen tulevaisuus.
Neljännessä luvussa esitetään tutkimuksen yhteenveto ja pohditaan aineiston esille
nostamia näkökohtia vuokratyöilmiöstä. Lopuksi tehdään joitakin päätelmiä siitä,
miten vuokratyötä tulisi jatkossa tarkastella käytännön kehittämistyössä ja
tutkimuksessa.
34
2. TUTKIMUKSEN AINEISTO
Vuokratyöilmiö koskettaa monia tahoja. Sen ytimessä ovat vuokratyötä tekevät
ihmiset. Siihen liittyvät läheisesti vuokratyövoimaa välittävät ja käyttävät
organisaatiot. Hieman etäämpänä, mutta tärkeänä intressiryhmänä ovat ammattiliitot.
Myös työnantajaliitot kuuluvat niihin tahoihin, jotka aktiivisesti ovat tekemisissä
työvoimanvuokrauskentän kanssa. Vielä välillisemmin ilmiö koskettaa myös monia
muita tahoja, kuten vuokratyöntekijöiden perheitä, työvoimaviranomaisia ja
koulutusorganisaatioita.
vuokratyöntekijöiden,
Tässä
ammattiliittojen,
tutkimuksessa
ilmiötä
vuokrausyritysten
ja
lähestyttiin
käyttäjäyritysten
näkökulmista (Taulukko 5.).
Taulukko 5. Aineiston keruun kohdeorganisaatiot ja informanttien lukumäärä.
Taho
Informanttien lkm
Aineistonkeruutapa
Vuokratyöntekijät
16 henkilöä
14 haastattelua kasvokkain
2 puhelinhaastattelua
Vuokrausyritykset
6 henkilöä 4 yrityksestä
2 haastattelua kasvokkain
2 puhelinhaastattelua
Käyttäjäyritykset
5 henkilöä viidestä
Haastattelut kasvokkain
yrityksestä
Ammattiliitot
20 henkilöä 20 liitosta
Puhelinhaastattelut
2.1. Vuokratyöntekijät
Tutkimukseen haastateltiin 16 vuokratyöntekijää, jotka löydettiin tutkijoiden omien
henkilökohtaisten kontaktien avulla. Vuokratyöntekijöistä seitsemän työskenteli tähän
tutkimukseen osallistuneissa käyttäjäyrityksissä. Vuokratyöntekijät työskentelivät
35
neljällä eri alalla. Kyseiset toimialat ovat hotelli- ja ravintola-ala, tuotanto, toimisto ja
tietotekniikka sekä kaupanala. Näillä aloilla vuokratyötä esiintyy suhteellisen paljon,
erityisesti hotelli- ja ravintola-alalla sekä teollisuuden ja tuotannon alalla.
Haastatelluista neljä oli miehiä ja kaksitoista naisia. Heistä päätoimisesti
vuokratyöntekijöinä työskenteleviä oli yksitoista. Opiskelijoita, jotka tekivät
vuokratyötä opintojen ohella, oli kaksi (Vtt 10 ja 16). Kahdella vuokratyöntekijällä oli
oma työ muuta kautta, mutta he tekivät silloin tällöin keikkoja vuokratyöntekijöinä
(Vtt 1 ja 3). Yksi vuokratyöntekijä oli vähän aikaa sitten vakinaistettu
käyttäjäyritykseen (Vtt 9).
Tutkimuksen vuokratyöntekijöistä suurimmalla osalla on toisen asteen koulutus eli
ylioppilastutkinto tai ammatillinen perustutkinto. Ammattikorkeakoulun käyneitä on
yksi ja yliopistossa opiskelevia on kaksi. Yksi vuokratyöntekijä on käynyt
kansakoulun, mutta on sen jälkeen kouluttautunut erilaisilla kursseilla, mm.
sähköalalla. Kahdella vuokratyöntekijällä oli kaksi ammatillista tutkintoa, toinen
heistä oli oman alan töissä.
Vuokratyöntekijät eroavat toisistaan sen suhteen, kuinka kauan he ovat työskennelleet
vuokratyöntekijöinä. Mukana tutkimuksessa on vuosien kokemuksen omaavia sekä
vastaavasti muutamia viikkoja tai kuukausia vuokratyöntekijänä työskennelleitä.
Raportoinnin ja sen lukemisen helpottamiseksi vuokratyöntekijät ovat numeroitu ja
heistä
käytetään
lyhennettä
Vtt.
Seuraavassa
taulukossa
on
perustietoja
tutkimukseemme osallistuneista vuokratyöntekijöistä. Taulukosta käy ilmi millä alalla
kukin vuokratyöntekijä on töissä, työtehtävät, koulutustausta, aika kuinka kauan he
ovat
työskennelleet
lukumäärä.
vuokratyöntekijänä
sekä
työpaikkojen
(käyttäjäyritysten)
36
Taulukko 6. Tutkimukseen osallistuneet vuokratyöntekijät.
Vtt
Työtehtävät
Koulutus
Kuinka
Työpaikat
kauan
lkm
ollut vtt:nä
Hotelli- ja ravintola-ala
Vtt 1
Keittiöapulainen
Kokki
3 v. 3 kk.
2
Vtt 2
Tarjoilija
Tarjoilija
6 v.
1
Vtt 3
Tarjoilija
Tarjoilija / lähihoitaja
10 v.
10
Vtt 4
Vastaanottovirkailija
Vastaanottovirkailija
3 v.
2
Vtt 5
Siistijä
Puutarhuri/
1 v. 7 kk.
3
sairaanhoitaja
Teollisuus ja tuotanto
Vtt 6
Ompelija
Artesaani
5 kk.
1
Vtt 7
Kokoonpanija
Sähköasentaja
3 kk.
2
Vtt 8
Kokoonpanija
Kansakoulu
2 kk.
1
Merkonomi
3 vko
1
1 v. 2 kk.
1
3 v. 6 kk.
2
Toimisto ja IT
Vtt 9
Palkanlaskija
Opiskelija
Vtt 10 Asiakaspalvelija
Vtt 11 Ohjelmistointegraattori Insinööri
Vtt 12 Vientiassistentti
Kemian ala
2 v.
2
Vtt 13 Vientiassistentti
Tradenomi
4 kk.
2
Vtt 14 Ostoreskontra
Laskentamerkonomi
4 v.
yli 10
Vtt 15 Vakuutusmyyjä
Ylioppilas
4 kk.
1
Opiskelija
1 v. 5 kk.
20
Kaupan ala
Vtt 16 Myyjä
Tutkimuksemme vuokratyöntekijät olivat töissä henkilöstöpalveluyritysten kautta.
Yksi
vuokratyöntekijä
(Vtt
11)
oli
asiakkaana
vuokrausyrityksessä,
joka
toimintatavaltaan hieman poikkeaa perinteisistä vuokrausyrityksistä. Kyseinen yritys
mainostaa itseään ohjelmistotestaus- ja – kehitysyrityksenä. Yritys palkkaa työntekijät
37
ja lähettää heidät käyttäjäyrityksiin töihin. Kun työkomennukset käyttäjäyrityksissä
päättyvät, niin työntekijät siirtyvät yrityksen omiin tiloihin töihin siksi aikaa, kunnes
saavat uuden työkomennuksen käyttäjäyritykseen. Kun työntekijät ovat omassa
toimistossa töissä, he saavat palkkaa myös siltä ajalta. Tämä on ero perinteisiin
henkilöstövuokrausyrityksiin, joissa vuokratyöntekijät työkomennuksen päätyttyä
odottavat uutta työkomennusta tekemättä töitä ja ilman palkkaa. Tutkimuksemme
vuokratyöntekijä (Vtt 11), joka on töissä kyseisessä yrityksessä, kertoi, ettei hänelle
työhönottotilanteessa kerrottu, että hänet lähetetään toiseen yritykseen töihin
vuokratyöntekijänä.
Ketkä sitten ovat niitä, jotka vapaaehtoisesti tekevät työtä ilman annettuja lupauksia?
Mitä erityistä heidän elämässään on sellaista, jossa suurempaa ennustettavuutta ei
ehkä edes kaivata? Millaisia ihmisiä he ovat? Vaikka juuri nämä kysymykset eivät
olleetkaan tutkimuksen keskiössä, tutkimus paljasti aika pian, että vuokratyöntekijä
on kuka tahansa meistä. Hänen toiveensa työstä ja elämästä ovat samoja kuin kenellä
tahansa. Ainoa selkeä ryhmä, jolle voi antaa otsikon ”tyypillinen vuokratyöntekijä”,
ovat loppujen lopuksi opiskelijat. Heidän elämäntilanteeseensa vuokratyö sopii hyvin.
Vuokrausyrityksen edustaja C arvioi heidän kauttaan vuokrattujen työntekijöiden
olevan pääosin 20–30 - vuotiaita, mutta teollisuuden puolella tasaisemmin eri-ikäisiä.
Hänen kollegansa toisesta vuokrausyrityksestä, edustaja D, vahvisti osaltaan kuvaa
kertomalla, että heillä ikäjakaumaa on tilastoitu ja suurin osa vuokratyöntekijöistä on
alle kolmekymmentä vuotiaita. Tyypillinen vuokratyöntekijä on opiskelija, jonka
elämänrytmiin epäsäännöllinenkin vuokratyö sopii hyvin. Vuokrausyritys A:n
nuorimmat vuokratyöntekijät ovat ravintola-alalla ja kassatyössä ja erityisesti he ovat
usein opiskelijoita. Toimistotaloushallinnon tehtävissä työntekijöiden keskiarvoikä on
vuokrausyrityksen edustajan mukaan yli kolmekymmentä vuotta. Vuokrausyritys B:n
edustajat kertoivat heidän vuokratyöntekijöiden olevan pääosin 25–40 - vuotiaita.
Edustajat A ja B kertoivat toisaalta myös sen, että heiltä on jäänyt vuokratyöntekijöitä
eläkkeellekin. Yhteenvetona vuokrausyritysten edustajien kuvauksista voi päätellä,
että pääosa vuokratyöntekijöistä on 20–40 –vuotiaita.
38
Vuokrausyritysten edustajien vastauksista erottui neljä vuokratyöntekijäryhmää.
Ensinnäkin kaikki edustajat mainitsivat juuri opiskelijoiden suuren määrän. Heille
vuokratyön todettiin sopivan mainiosti opintojen oheen. Edustaja B kertoi
opiskelijoiden olevan pääosin osa-aikatyössä paitsi kesällä, jolloin he siirtyvät usein
kokopäivätyöhön.
Toinen esiin noussut ryhmä oli työelämään palaavat kotiäidit, joille vuokratyötä
pidettiin hyvänä väylänä saada töitä. Vuokratyön keikkaluonne katsottiin heille eduksi
lasten hoidon kannalta. Kun töitä on vain silloin tällöin, niin aikaa jää myös lapsille.
” Toinen ryhmä on sitten henkilöt, jotka syystä tai toisesta on ollu
työmarkkinoiden ulkopuolella esimerkiks äitiysloman tai jonkun
henkilökohtasen ratkasun takia. Ja niillä on kiinnostusta sitten niin, että tässä
vois jossain vaiheessa vaikka palailla työmarkkinoille ja vähän kattoo, että
mä nyt voisin täs aluks heitellä sillon tällön keikkaa. Että mä saan vietyä
omille vanhemmille tota, ton lapsen hoitoon sit tarvittaes, jos tämmöstä tulee.
Että mä ottasin uudestaan vähän tuntumaa tähän työelämään. Tämmösiä on
hyvin paljon. ”
Vuokrausyrityksen edustaja D
Kolmas ryhmä käsittää työnhakijat. Eli henkilöt, joilla ei ole vakituista työpaikkaa ja
jotka etsivät sitä vuokratyön kautta. Edustaja A sanoi vuokratyöntekijöistä suurimman
osan hakevan vakituista työpaikkaa.
” Suurin osa on toiveena, että se ne vakinaistuvat tai sit just opintojen
ohella.”
Vuokrausyrityksen edustaja A
Neljänteen ryhmään kuuluvat henkilöt, joille vuokratyö on elämäntapa ja merkitsee
vapautta. Edustaja C oli sitä mieltä, että nykyinen sukupolvi on ensimmäinen itsekäs
sukupolvi pitkään aikaan. Tämä sukupolvi ei välttämättä halua lapsia vaan he haluavat
aikaa itsellensä. Kyseinen edustaja kertoi, että joidenkin vuokratyöntekijöiden
mukaan on trendikästä olla niin sanotusti sinkku ja hengailla, mennä ja tehdä.
39
” Että oon nähny sellaisiakin, jotka esimerkiksi haluaa koko ikänsä tehdä
vuokratyövoimana. Jostain syystä ei halua rekrytoitua, vaikka ois monta
kertaa päässyt. Se on vähän niin ku elämäntapa. ”
Vuokrausyrityksen edustaja C
Vuokratyöntekijöiden yhteisinä piirteinä korostuivat kaksi asiaa: vuokratyö on usein
suorittavaa työtä ja sitä tekevät usein vähäisen koulutuksen saaneet työntekijät.
Korkeasti koulutettujen keskuudessa vuokratyö ei vielä ole kovin yleistä.
Vuokratyöntekijöiden koulutustausta on kuitenkin vuokrausyritysten haastateltavien
mukaan laaja, se vaihtelee kouluttautumattomista nuorista yliopistotutkinnon
omaaviin. Hakijoiden koulutustausta vaihtelee riippuen haettavasta työstä ja
toimialasta. Edustaja D kuitenkin painotti, että vuokratyövoimaa käytetään paljon
nimenomaan suorittavassa työssä, jolloin suurin osa on opiskelijoita tai toisen asteen
tutkinnon omaavia.
Haastattelija: Osaatko sä tuosta sanoa, minkälaista koulutustaustaa on
henkilöillä, jotka sinne vuokrayrityksiin sitten kirjautuu ja hakeutuu? Onko
siinä jotain sääntöä vai onko se laidasta laitaan?
Vuokrausyrityksen edustaja D: Koska niin pääosa vuokratyövoimasta on
suorittavassa työssä, niin tarkottaa, että jos katotaan sitten koulunsa
päättäneitä, niin kyllähän se sitten menee toisen asteen tutkinnon tasolle,
useimmiten. Et sit puhutaan tota, niin toimistohenkilökunta useimmiten on
sitten merkonomeja tai nykyään enenevissä määrin tradenomeja. Sit jos
puhutaan metalliteollisuudesta, niin se on sitten ammattikoulu tai sitte tää
vanha teknikkokoulutus, mitä ei enää ookkaan, mut hyvin paljonhan on
kuitenkin teknikoita päälle kolmekymppisissä henkilöissä. Ja sit jos puhutaan
kapakkapuolesta, hotellit-ravintolat, niin sit se on hotelli- ja ravintolakoulun
suorittaneita, restonomeja ja niin edelleen. Jos täs nyt haetaan, että mitä
vuokratyöntekijät ei oo koulutukseltaan, niin aika harvoin sitten
vuokratyöntekijät on akateemisen koulutuksen saaneita.
Julkisuudessa on viestitetty työvoiman vuokrausta myös johdon rekrytoinnin väylänä.
Vuokrausyrityksen edustajalla D oli asiasta kuitenkin varsin epäilevä käsitys. Hän
perusteli johtajavuokrauksen ongelmallisuutta sillä, että johdon uskottavuus
henkilöstön keskuudessa on vaikea saavuttaa, jos johtaja ei ole saman työnantajan
palveluksessa. Hän piti julkisuuteen annettua kuvaa lähinnä markkinapuheena.
40
Haastattelija: Kuinka sun mielestä ja esiintyykö sitä Suomessa, että
palkataan johtajia vuokratyösuhteeseen?
Vuokrausyrityksen edustaja D: Kyllähän niistä puhutaan näistä
vuokrajohtajista, mutta onhan niitä oikeesti aivan tosi vähän. Se on tota
tämmönen muotijuttu. Jotkut firmat on keksiny, että tää on kiva homma,
saahaan julkisuutta, kun mainostetaan, että meiltä voit vuokrata johtajan.
Mutta niin, hei oikeesti: vuokrata johtaja yritykseen?!
Seuraavassa esitellään hieman tarkemmin tutkimuksessa haastateltujen henkilöiden
joukkoa, jotka ovat osaltaan mahdollistamassa työelämän ja organisaatioiden
henkilöstöjoustoja. He ovat niitä, jotka ensimmäisenä lähtevät organisaatiosta, jos
palvelu- tai tavaratuotannon volyymi laskee. He saattavat olla vain aivan tilapäisesti
tekemässä työtä tämän hetkisessä organisaatiossa. He myös tietävät itse olevansa
joustovara. Eri osapuolten kanssa käytyjen keskustelujen perusteella myös monet
vakituista työtä tekevät usein ymmärtävät heidän roolinsa ja merkityksensä. Muun
muassa sen, että juuri vuokratyövoiman ansiosta vakituiset työntekijät voivat olla
luottavaisin mielin oman työsuhteensa jatkuvuuden kanssa. Jos joku tiukan paikan
tullen joutuu lähtemään, on se ensimmäiseksi vuokratyöntekijä.
”Näitä pitää arvostaa, vuokratyöntekijöitä, koska niitten ansiosta meille
kuukauspalkkaa nauttivilla on töitä. Ne varmistaa sen.”
Vuokrausyrityksen edustaja.
Tutkimukseen
haastatelluista
16
vuokratyöntekijästä
kaksi
oli
päätoimisia
opiskelijoita ja yksi oli tutkimusprosessin kuluessa vakinaistettu käyttäjäyritykseen.
Vastaajista kolme olivat olleet ensin käyttäjäyrityksessä vakituisina, jonka jälkeen
heidän
piti
jatkaa
vuokratyösuhteessa.
Muut
olivat
hakeutuneet
itse
vuokratyöntekijöiksi. Vastaajien vuokratyökokemus vaihteli viikoista vuosiin.
Koulutustaustaltaan
suorittaneita,
he
lukuun
olivat
ottamatta
ammattikoulun
opiskelijoita,
tai
keskiasteen
jotka
olivat
koulutuksen
suorittamassa
korkeakoulututkintoa. Toinen opiskelijoista oli opiskelualaansa vastaavissa töissä ja
toinen ei. He näkivät vuokratyönteon keinona saada rahaa ja arvostivat sitä, että saa
helpommin sovittua omat työajat opiskelujen mukaan.
41
” Saa näitä aikatauluja paremmin sumplittua kuin se, että olis vakituisessa
työsuhteessa. ”
Vtt 10
Syitä, miksi vuokratyöntekijäksi oli ryhdytty, olivat kaiken kaikkiaan tässä ryhmässä
yhteisiä. Kaikilla oli haave vakituisesta työpaikasta, ja sellaisen puuttuessa vuokratyö
nähtiin parempana vaihtoehtona kuin työttömyys. Työttömyyttä oli myös jouduttu itse
kokemaan, jolloin vuokratyö parempana vaihtoehtona oli koettu asia. Jotkut eivät
olleet löytäneet oman alansa työtä, jolloin vuokratyöstä oli tullut välivaihe oman alan
työpaikkaa odotellessa. Kaikki olivat sitä mieltä, että vakituinen työpaikka olisi
vuokratyötä parempi.
Kuvio 4. Syyt olla vuokratyössä.
Ollut
työttömänä
Ei ole saanut
vakituista työtä
omalta alalta
Ei ole löytänyt
oman alan töitä
Keino saada
vakituinen
työpaikka
Miksi
vuokratyö?
Opintojen
ohessa
Keino päästä
oman alan
töihin
Vakituinen työsuhde
jatkunut
vuokratyösuhteena
Silmiinpistävää oli haastateltujen vuokratyöntekijöiden paradoksaalinen suhde
vuokratyöhön. Puheissa nousi esille se, että vuokratyö koettiin välivaiheena, jonka
oletettiin jossakin vaiheessa loppuvan ja vakituisen työpaikan ennen pitkää löytyvän.
Samaan aikaan vuokratyöntekijät olivat työelämän muutosten suhteen pessimistisiä.
He uskoivat vuokratyön lisääntyvän tulevaisuudessa ja niin sanottujen vakituisten
työpaikkojen vähenevän. Kuitenkin vain harva tutkimuksemme vuokratyöntekijöistä
42
kertoi etsivänsä aktiivisesti muuta työtä. Asiasta kysyttäessä jopa puolet vastaajista
aikoi jatkaa vuokratyöntekijänä, vaikka samanaikaisesti haaveilivatkin vakituisesta
työpaikasta. Moni tuntui tyytyneen ”kohtaloonsa” vuokratyöntekijänä, vaikka
useimmat olivat tilanteeseensa tyytymättömiä. Omat tulevaisuudensuunnitelmat eivät
monellakaan vastaajalla olleet kovin selvät. Haastatteluista muodostui karkeasti ottaen
yleisvaikutelma joukosta, joka menee päivä kerrallaan parempaa toivoen ja pahinta
peläten, mutta kohtaloonsa tyytyen.
” Kyllä mä Sanomalehden X työpaikkailmotukset luen. Mut emmä muuten
oo kyllä mistään kyselly. ”
Vtt 5
” No periaatteessa, en nyt sillä tavalla etsimällä etsi (muita töitä). Jos nyt
sattuu joku... ”
Vtt 4
Kaikki olivat päätyneet vuokratyöntekijöiksi lähinnä siitä syystä, koska eivät olleet
löytäneet omatoimisesti töitä tai erityisesti oman alan töitä. Tähän tutkimukseen
osuneista 16 vuokratyöntekijästä ketään ei heidän puheidensa perusteella voinut
kategorisoida niin sanotuksi ”elämäntapatyypiksi”, joka olisi vapaaehtoisesti valinnut
vuokratöissä sukkuloinnin. Kaikilla oli toiveena löytää vakituinen työpaikka. Tämä
oli toiveena myös niillä pienten lasten äideillä, jotka olivat mukana aineistossa.
Vuokratyö on hyvin tyypillinen työsuhde ravintola-alalla. Tutkimusten mukaan
vuonna 2004 hotelli- ja ravintola-alan yrityksissä työskennelleestä henkilöstöstä lähes
7
%
oli
vuokratyöntekijöitä
(Saukkonen
2005).
Kolme
tutkimuksemme
haastateltavista (Vtt 1, Vtt 3 ja Vtt 4) olivat vuokratyöntekijöinä, koska eivät olleet
saaneet ravintola-alalta vakituista työsuhdetta.
” Ravintola-alalla on täys mahdottomuus saada vakityötä. Enemmän ja
enemmän tulee tätä ekstrapalvelua. Enemmän vaan käytetään
henkilöstövuokrausta ravintola-alalla. ”
Vtt 3
43
Yksi vuokratyöntekijä, joka teki vuokratyötä oman osa-aikatyönsä ohella, aikoi jatkaa
vuokratyötä siihen asti kun löytää vakituisen kokoaikaisen työpaikan. Hän tosin
painotti, että vakituinen työpaikka olisi löydettävä parin vuoden sisällä.
” Parin vuoden kuluessa pitäisi kyllä saada ihan vakituinen, semmoinen
oikein kunnon paikka, missä voi olla. Että voi oikeesti aloittaa, sen oman
elämän. ”
Vtt 1
Muutama vuokratyöntekijä haaveili vakituisesta työpaikasta juuri siinä yrityksessä,
missä he olivat vuokralla. Erityisesti eräs nuori mies (Vtt 7) teollisuuden alalta tuntui
olevan erittäin luottavainen vakinaistamisen suhteen. Kysyessämme syytä tähän
luottavaiseen mieleen, hän totesi työn sujuvan niin hyvin ja pärjäävän siinä.
Luottamusta lisäsi se, että hänen kaksi vuokratyökaveria olivat juuri saaneet
vakituisen työpaikan kyseisestä yrityksestä. Toinen haastateltava (Vtt 8) samassa
yrityksessä puolestaan odotti tulevaisuutta huolissaan. Hän pelkäsi milloin tehtaan
tilauskanta alkaa laskea. Hänen mukaan se merkitsee saman tien hänen töidensä
loppumista.
Yksi haastateltu (Vtt 3) osoitti aktiivisuutta ja päämäärätietoisuutta työelämänsä
suhteen siinä, että hän oli opiskellut uuden ammatin vuokratyön ohessa. Uuden
ammatin puitteissa ei ollut kuitenkaan vielä löytynyt vakituista työpaikkaa, joten hän
teki vielä satunnaisia vuokratyökeikkoja ravintoloissa. Päätökseen hankkia uusi
ammatti oli ensisijaisena syynä toive saada vakituinen työpaikka, koska ravintolaalalla se on hänen mukaan miltei mahdotonta. Lisäksi päätökseen vaikutti
kyllästyminen entiseen työhön ja kiinnostus toiseen alaan. Haastateltava oli erittäin
onnellinen uudesta ammatista ja oli tyytyväinen, että entinen vuokratyöhistoria oli
jäämässä taakse.
Yksi nuorempi haastateltava (Vtt 15) aikoi pyrkiä opiskelemaan, hän aikoi jatkaa
vuokratyöntekijänä, jos se vain on mahdollista opintojen ohessa. Toinen vastaaja (Vtt
44
4) oli miettinyt hakeutumista oppisopimuskoulutukseen, mutta ei ollut vielä varma
asiasta.
Yksi haastatelluista vuokratyöntekijöistä on koulutukseltaan puutarhuri (Vtt 5), eikä
hän ollut löytänyt talveksi oman alan töitä. Tuttujen kautta hän päätyi
vuokrausyrityksen listoille ja sitä kautta siivoamaan. Tietoa koulutusta vastaavasta
työpaikasta ei edelleenkään ollut ja vuokratyöstä oli tullut suunniteltua pidempi
uravaihe.
Työnantaja ja työpaikan jäsenyys olivat monelle epämääräisesti hahmottuvia asioita
vuokratyötilanteessa.
Oma
rooli
työntekijänä
työmarkkinoilla
ei
jäsentynyt
perinteisten normaalin työnantaja-työntekijä – asetelman kehyksissä.
Haastateltavat pitivät vuokrausyritystä melko etäisenä työnantajana. Puheita leimasi
irrallisuuden kokemus. Haastateltavat eivät selvästi mieltäneet kuuluvansa mihinkään
työyhteisöön, ei vuokrausyritykseen mutta ei myöskään käyttäjäyritykseen, jossa
tekee työtä. Kukaan tässä tutkimuksessa haastatelluista vuokratyöntekijöistä ei
esimerkiksi käynyt kehityskeskusteluja vuokrausyrityksen esimiehen kanssa. Suurin
osa heistä kokikin samaistuvansa kuitenkin enemmän käyttäjäyritykseen kuin
vuokrausyritykseen.
Vastaajat olivat pääosin tyytyväisiä tapaan, jolla käyttäjäyrityksen henkilöstö ja
esimies on heitä kohdellut. He saattoivat myös kokea olevansa hyväksyttyjä jäseniä
porukassa, vaikka eronteko organisaation ”omilla listoilla oleviin” olikin samalla
puheissa esillä. Jos negatiivisia kokemuksia käyttäjäyrityksen työyhteisössä oli ollut,
ne ymmärrettiin vakituisten työntekijöiden kokemaksi peloksi oman työnsä puolesta.
Eronteko ”vakkareihin” tai ”omilla listoilla oleviin” konkretisoitui monien asioiden
kautta. Palkkaa pidettiin pääsääntöisesti pienempänä kuin samaa työtä tekevillä
vakituisilla työntekijöillä. Henkilökuntaetuja oli vähemmän. Ainoastaan kahdelle
haastateltavalle kertyi palkallinen loma, muille loma maksettiin joka palkan
45
yhteydessä lomakorvauksena. Kuudelle vuokratyöntekijälle ei ole järjestetty
työterveyshuoltoa
ja
kolme
työterveyspalvelut
heille.
vastaajaa
Kahdelle
eivät
olleet
vuokratyöntekijälle
tietoisia,
se
kuuluvatko
oli
järjestetty
käyttäjäyrityksen puolesta. Eriarvoisuuden kokemus värjäsi vuokratyöntekijöiden
kertomusta työsuhteestaan, mutta samalla se oli jollakin tasolla hyväksytty asiaan
kuuluvana osana vuokratyön luonnetta. Sitä ihmeteltiin, se hämmensi, mutta siihen oli
samalla alistuttu.
2.2. Vuokrausyritykset
Tutkimukseemme
haastateltiin
Vuokrausyritykset
valittiin
neljän
siten,
että
henkilöstövuokrausyrityksen
ne
edustavat
Suomen
edustajia.
suurimpia
vuokrausyrityksiä. Niiden palvelut ovat monipuolisia ja he omaavat monen vuoden
kokemuksen alalta. Vuokrausyrityksistä kaksi ovat kansainvälisiä vuokrausyrityksiä,
jotka toimivat useissa maissa. Muut kaksi vuokrausyritystä on kotimaisia
vuokrausyrityksiä, mutta molemmilla on toimintaa myös Virossa.
Tutkimukseen osallistuneista vuokrausyrityksistä käytetään termejä Yritys A, B, C ja
D. Haastateltavat edustajat ovat merkitty termein Edustaja A1, A2, B1, B2, C ja D.
Taulukko 7. Tulosten esittäminen henkilöittäin.
Yritys A
Edustaja A1
Yritys B
Edustaja A2
Yritys C
Edustaja C
Edustaja B1
Edustaja B2
Yritys D
Edustaja D
46
Seuraavassa esitellään tutkimukseen osallistuneet vuokrausyritykset. Vuokrausyritys
A on kansainvälinen henkilöstövuokrausyritys. Vuokrausyritys A:n palveluita ovat
työvoiman
vuokraus,
rekrytointi,
ulkoistaminen
ja
atk-tallennuspalvelut.
Vuokrausyrityksellä on myös erikoisyksikkö, joka muun muassa tekee yhteistyötä
julkishallinnon kanssa. Yksikön tarjoamat palvelut sisältävät tallennuspalveluja,
postitusta ja postin avaamista. Vuokrausyritys A toimii seuraavilla aloilla;
logistiikkatuotanto, jonka lisäksi heillä on toimistopalvelut, taloushallinto, IT ja
asiakaspalvelu. Edustajan mukaan suurin toimiala on logistiikkatuotanto.
Vuokrausyritys B on kansainvälinen henkilöstövuokrausyritys. Vuokrausyrityksen
palveluvalikoimaan kuuluvat työvoiman vuokraamisen lisäksi HR-konsultointi,
rekrytointi, liiketoimintojen tukipalvelut, ulkoistaminen ja soveltuvuusarvioinnit.
Vuokrausyrityksellä on lisäksi kaksi tytäryhtiötä. Vuokrausyritys B toimii seuraavilla
aloilla; toimisto- ja asiakaspalvelut, myynti ja markkinointi, viestintä, taloushallintoja rahoitus, IT, tekniikka ja logistiikka sekä johto- ja esimiestehtävät. Suurimpana
palvelualana edustaja mainitsi taloushallinnon, jonka jälkeen tulevat asiakaspalvelu ja
it-ala.
Vuokrausyritys C on kotimainen henkilöstövuokrausyritys. Vuokrausyritys C toimii
seuraavilla aloilla; palvelualat, hotelli- ja ravintola-ala, kaupanala, rakennus ja
teollisuus, logistiikka, toimisto ja IT, puhelinpalvelukeskukset ja tapahtuma-areenat.
Edustaja mainitsee vahvimman kokemuksen olevan palvelualoilta. Vuokrausyritys C
tarjoaa vuokrauksen lisäksi konsultointipalveluja.
Vuokrausyritys D on kotimainen henkilöstövuokrausyritys. Vuokrausyritys D:n
toimintaan
kuuluvat
työvoimanvuokraus,
työnantajajärjestelyt
ja
rekrytointi.
Vuokrausyritys D listaa toimialoikseen seuraavat; rakennus ja teollisuus, varasto,
kuljetus, metalli, toimisto, kaupanala, hotelli- ja ravintola-ala. Merkittävimpänä
edustaja mainitsee metallin ja elektroniikkateollisuuden. Vuokrausyritys D toimii
franchising-periaatteella. Tämä tarkoittaa, että jokaista toimistoa hoitaa itsenäinen
yrittäjä.
47
Oman henkilöstömäärän suhteen vuokrausyritykset poikkeavat hieman toisistaan, sillä
henkilöstömäärät
vaihtelevat
80–130
välillä.
Henkilöstö
on
jokaisessa
vuokrausyrityksessä vakituisessa työsuhteessa.
Kansainväliset vuokrausyritykset A ja B ovat keskittyneet enemmän erilaisiin
taloushallinnon tehtävien välittämiseen, kun taas kotimaisilla vuokrausyrityksillä (C
ja D) on vahvasti edustettuina palvelualat sekä teollisuuden alat.
2.3. Vuokratyövoiman käyttäjäyritykset
Tutkimukseen ei ollut helppoa löytää yrityksiä. Yritykset eivät myöskään julkista
tietoja vuokratyöntekijöiden käytöstään. Vuokratyövoiman käyttö osoittautui asiaksi,
josta yritysten edustajat eivät mielellään puhu. Henkilöstön vuokraus nähdään
yrityksen sisäisenä asiana, eikä sillä ole yrityskuvaa kohentavaa vaikutusta.
Tutkimukseen
osallistuneiden
käyttäjäyritysten
vuokratyöntekijöitä
on
myös
haastateltu tähän tutkimukseen.
Tutkimukseen osallistui viisi erilaista käyttäjäyritystä. Yksi yrityksistä toimii
televiestintäalalla, yksi tarjoaa logistiikka-alan palveluja, kun taas kolme muuta
yritystä toimivat teollisuudessa. Yksi teollisuusyrityksistä on kohtalaisen pieni, pitkät
suomalaiset perinteet omaava, tarviketeollisuudessa ja pienehköllä paikkakunnalla
toimiva. Se on osa pohjoismaista konsernia. Yksi on osa suurta kansainvälistä
konsernia ja toimii perinteisellä metalliteollisuuden alalla. Se toimii suuressa
suomalaisessa kaupungissa. Kolmas teollisuusyritys edustaa huipputeknologiaa, on
kohtalaisen nuori ja kansainvälinen yritys. Sen sijaintikaupunki on keskisuuri.
Yritykset sijaitsevat eri puolilla Keski- ja Etelä-Suomea. Neljä yrityksistä noteerataan
myös pörssissä.
48
Tutkimuksen yritykset olivat edustajien mukaan käyttäneet vuokratyöntekijöitä 1-5
vuotta, lukuun ottamatta yritys C:tä, jossa ensimmäiset vuokratyöntekijät olivat
aloittaneet jo vuonna 1993. Yritys C:n toiminta on sen jälkeen laajentunut
kymmenkertaiseksi. Haastateltavan henkilöstöpäällikön yksikön työaika on kasvanut
kahdeksasta tunnista kahteenkymmeneen neljään tuntiin vuorokaudessa. Edustajan
mukaan
he
eivät
olisi
pystyneet
kasvattamaan
toimintaansa
ilman
vuokratyöntekijöiden tuomaa joustoa. Vuokratyöntekijöistä on löytynyt halukkuutta ja
mahdollisuuksia tehdä myös joustavia työaikoja.
Käyttäjäyrityksen edustaja D kertoi heidän vuokratyöntekijöissä olevan paljon nuoria
ja opiskelijoita, jotka tekevät vuokratyötä opintojen ohessa. Tämän lisäksi on hieman
vanhempia vuokratyöntekijöitä, noin 30 - 40 – vuotiaita, joilla on joko ammatillinen
koulutus tai peruskoulu takana. Edustajat A, C ja E kertoivat myös, että heillä on
paljon nuoria ja opiskelijoita.
Tutkimuksen yritykset käyttävät vuokratyövoimaa lähinnä toimistotyössä sekä
tuotannossa suorittavan tason tehtävissä. Yritys A käyttää vuokratyöntekijöitä lähinnä
tuotannon kokoonpanossa. Kyseinen edustaja kertoi heille tulevien uusien
vuokratyöntekijöiden aloittavan yksinkertaisemmista töistä ja pikkuhiljaa siirtyvän
vaativampiin töihin. Samoin toimitaan vakituisen henkilöstön suhteen jos he vaihtavat
työpaikkaa talon sisällä. Vuokratyöntekijät tekevät heillä täyttä työviikkoa, lukuun
ottamatta opiskelijoita.
Edustaja B kertoi heidän käyttävän vuokratyöntekijöitä toimistotyössä, kuten
taloushallinnossa, henkilöstöhallinnossa ja puhelinvaihteessa. Hän ei välttämättä
ottaisi vuokratyöntekijöitä tuotekehitykseen eikä työnjohtoon, vaan lähinnä
toimistotehtäviin. Vuokratyöntekijöitä käytetään myös äkillisiin tarpeisiin, kuten
tuotannossa, missä tilauskannat vaihtelevat. Edustaja sanoi heidän käyttävän
vuokratyöntekijöitä myös pakkaus- ja tarkastustehtävissä, koska niihin he voivat
kouluttaa työntekijän suhteellisen lyhyellä ajalla.
49
Edustaja
C
kertoi
asiakasneuvojan
tai
heidän
vuokratyöntekijöiden
toimistoasiainhoitajan
työskentelevän
nimikkeellä.
Hän
yleisimmin
mainitsi,
ettei
vuokratyöntekijöiden tekemä työ eroa millään tavalla muiden vastaavaa työtä
tekevien työstä.
Edustaja D kertoi heidän käyttävän vuokratyöntekijöitä varastotehtävissä sekä
toimistotyössä ja asiakaspalvelussa. Heillä oli pyrkimyksenä alkaa käyttämään
vuokratyöntekijöitä myös vakituisten työntekijöiden sijaisina silloin kun he ovat
sairaina tai koulutuksissa. Sijaisina he ovat ennen käyttäneet opiskelijoita, mutta
opiskelijoita
on
vaikea
saada
tiettyinä
ajankohtina
(esim.
tenttikausina).
Vuokratyöntekijät olisivat nopeasti ja helposti saatavilla. Edustaja mainitsi, etteivät he
tule käyttämään vuokratyöntekijöitä tiedonhallinnassa eivätkä henkilöstöhallinnossa
Myös taloushallinnon tehtäviin he ovat ajatelleet palkkaavansa vakituiset työntekijät.
Edustaja E kertoi heidän käyttävän vuokratyöntekijöitä usein sen tyyppisissä
tehtävissä, jotka eivät ole kriittisiä yritykselle. Tämä tarkoittaa lähinnä taloushallinnon
ja
vientiassistentin
tehtäviä.
Tehdaspuolella
he puolestaan
käyttävät
omia
määräaikaisia työntekijöitä. Asiakkaiden kanssa työtä tekevissä työtehtävissä, kuten
myynnissä, vuokratyöntekijöitä ei käytetä.
Taulukko 8. Tehtävät, joissa tutkimuksen käyttäjäyritykset käyttävät vuokratyöntekijöitä.
Yritys A
Tuotanto
Yritys B
Tuotanto, taloushallinto
Yritys C
Asiakaspalvelu
Yritys D
Asiakaspalvelu, toimistotyö, varasto
Yritys E
Taloushallinto, toimistotyö
Yritysten taloudellinen tilanne oli tutkimuksen teon aikana hyvä ja parantunut
edellisestä vuodesta. Myös näkymät olivat positiiviset. Tutkittujen yritysten joukossa
50
pienin liikevoittoprosentti oli 1,6 %, mutta senkin yrityksen sijoitetun pääoman
tuottoprosentti oli samaan aikaan noin 33 %, mikä on alan keskiarvoon (n. 18 %)
verrattuna hyvä. Parasta liikevoittoprosenttia edusti yhden yrityksen 78 %:n
liikevoitto edellisenä vuonna. Paras sijoitetun pääoman tuottoprosentti oli tuo 33 % ja
heikoin 9 %, joka sekin ylitti kyseisen toimialan keskiarvon (3,6 %) reilusti.
Omavaraisuusaste vaihteli 18 %:n ja 63 %:n välillä.
Oheisesta
taulukosta
(Taulukko
9.)
käy
selville
oman
henkilöstön
ja
vuokratyöntekijöiden määrä tutkitussa yksikössä sekä käyttäjäyritysten toimialat.
Taulukko 9. Tutkimukseen osallistuneet vuokratyövoiman käyttäjäyritykset.
Omaa
Yritys A
Yritys B
Yritys C
Yritys D
Yritys E
135
153
200
100
280
50–60
9
40–60
50
5
Teollisuus
Teollisuus
Tele-
Logistiikka
Teollisuus
henkilöstöä
Vuokratyöntekijöitä
Toimiala
viestintä
Tutkimukseemme haastateltiin viiden käyttäjäyrityksen edustajaa. Edustajista neljä oli
yritysten henkilöstöpäälliköitä ja yksi edustaja oli rekrytointipäällikkö. Haastattelut
tehtiin syksyllä 2004. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Käsiteltyjä teemoja
olivat
vuokratyövoiman
käyttö,
yhteistyö
vuokratyöntekijän asema.
Taulukko 10. Tulosten esittäminen henkilöittäin.
Henkilöstöpäällikkö A
Henkilöstöpäällikkö C
Henkilöstöpäällikkö B
Henkilöstöpäällikkö D
Henkilöstöpäällikkö E
vuokrausyrityksen
kanssa
ja
51
2.4. Ammattiliitot
Tutkimukseen osallistui 20 ammattiliiton edustajaa. Ammattiliitot valittiin siten, että
ne edustavat työelämän eri ammattialoja mahdollisimman laaja-alaisesti ja
monipuolisesti. Laajalla otoksella muun muassa kartoitettiin vuokratyöntekijöiden
määrää aloittain sekä ammattiliittojen edustajien näkökulmia vuokratyöhön. Mukana
on sekä julkisen alan että yksityisen alan liittoja. Vuokratyötä on pidetty yksityiselle
alalle ominaisena, mutta se on lisääntymässä myös julkisella alalla. Teollisuudessa
käytetään paljon vuokratyötä ja se on huomioitu ammattiliittojen valinnassa, sillä
tutkimus käsittää useita liittoja kyseiseltä alalta. Toimihenkilöalalla sekä korkeasti
koulutettujen alalla vuokratyöntekijöitä esiintyy vaihtelevasti riippuen liitosta.
Tutkimukseen pyrittiin ottamaan mukaan sekä nais- että miesvaltaisia aloja.
Ammattiliitoista lähestyttiin joko alue-edustajia tai liittojen puheenjohtajia. Toisille
edustajille vuokratyö oli hyvinkin tuttu asia ja he olivat jonkin verran tekemisissä
asian kanssa. Toisille vuokratyö oli puolestaan hieman etäisempi ilmiö, sillä
muutamassa ammattiliitossa vuokratyötä ei esiintynyt edustajien väittämän mukaan
lainkaan.
Tutkimustulosten analysoinnin helpottamiseksi ammattiliitot on jaoteltu kuuteen eri
ryhmään alojen perusteella (kts. Taulukko 12.). Ryhmät ovat Toimihenkilöliitot,
Korkeasti koulutettujen liitot, Teollisuus- ja kuljetusalojen liitot, Yksityisten
palvelualojen liitot, Julkisten palvelualojen liitot ja Luovien alojen liitot.
Ammattiliittojen
jakaminen
ryhmiin
helpottaa
tutkimustulosten
analysointia.
Ammattiliittojen edustajista käytetään termiä Edustaja A – T, aakkoskirjain on
juokseva.
52
Taulukko 11. Tulosten esittäminen henkilöittäin.
Edustaja A
Edustaja B
Edustaja C
Yksityiset
palvelualojen
liitot:
Edustaja M
Edustaja N
Edustaja O
Korkeasti
Edustaja D
koulutettujen liitot: Edustaja E
Edustaja F
Edustaja G
Edustaja H
Julkisten
palvelualojen
liitot:
Edustaja P
Edustaja Q
Edustaja R
Luovien
alojen liitot:
Edustaja S
Edustaja T
Toimihenkilöliitot:
Teollisuus- ja
kuljetusalojen
liitot:
Edustaja I
Edustaja J
Edustaja K
Edustaja L
Oheisesta taulukosta (Taulukko 12.) käy ilmi tutkimukseen osallistuneet ammattiliitot.
Tutkimushaastattelujen teon jälkeen kahden ammattiliiton nimi on muuttunut. Kuntaalan ammattiliitto kuuluu nykyisin Julkisten ja hyvinvointialojen liittoon (JHL) ja
Kunnallisvirkamiesliitto on nykyisin Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto
(JyTy). Samaisesta taulukosta käy ilmi tutkimuksen ammattiliittojen jäsenmäärä sekä
vuokratyöntekijöiden määrä. Luvut perustuvat ammattiliittojen edustajilta saatuihin
lukuihin. Ammattiliittojen edustajien tietoisuus vuokratyövoiman määrästä omassa
ammattiliitossa vaihteli suuresti. Suurimmassa osassa ammattiliittoja ei tiedetty
kuinka moni heidän jäsenistään tekee vuokratyötä. Jokaisella taulukossa mainitulla
kuudella alalla kuitenkin esiintyy vuokratyövoimaa jonkin verran. Taulukossa olevat
vuokratyöntekijämäärät on laskettu ammattiliittojen edustajien antamien arvioiden
perusteella. Ne eivät perustu tarkkaan selvitykseen, vaan ovat lähinnä suuntaa antavia.
53
Taulukko 12. Ammattiliittojen jakautuminen eri ryhmiin.
Ammattiliitto
Toimihenkilöliitot
Jäsenet
Vuokratyöntekijät
Yht. 178 652
Yht. 7356
Toimihenkilöunioni TU
125 000
6 250
Erityisalojen toimihenkilöliitto ERTO
27 652
1 106
Myynnin- ja markkinoinnin ammattilaiset
26 000
Ei arviota
Korkeasti koulutettujen liitot
Yht. 166 900
Insinööriliitto
56 000
Ei arviota
Tekniikan akateemisten liitto TEK
60 000
Ei arviota
Tieteentekijöiden liitto
6 400
Ei ole
Tradenomiliitto
16 000
800-1 600
Suomen ekonomiliitto SeFe
28 500
Ei arviota
Teollisuus- ja kuljetusalojen liitot
Yht. 304 375
Metallityöväenliitto
169 775
1 700-2 550
Rakennusliitto
80 000
1 600-2 400
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT
51 000
Ei arviota
Postin toimihenkilöliitto PVL
3 600
Ei ole
Yksityiset palvelualojen liitot
Yht. 219 900
Palvelualojen ammattiliitto PAM
200 000
10 000
Kaupanalan esimiesliitto
6 000
Ei arviota
Vakuutusväen liitto VVL
10 500
Ei ole
Julkisten palveluiden alojen liitot
Yht. 255 400
Kunta-alan ammattiliitto KTV (nyk. JHL)
200 000
Ei arviota
Kunnallisvirkamiesliitto KVL (nyk. JyTy)
46 800
Ei arviota
Seurakuntien viran- ja toimenhaltijain liitto
8 600
Ei arviota
Luovien alojen liitot
Yht. 17 100
Suomen muusikkojen liitto
3 400
Ei arviota
Suomen Journalistiliitto SJL
13 700
Ei arviota
54
Tutkimuksen ammattiliittojen jäsenmäärät sijoittuvat 3 600 - 200 000 jäsenen välille.
Ammattiliittojen jäsenet koostuvat pääosin vuosijäsenistä, mutta useissa liitoissa on
lisäksi opiskelijajäseniä. Tutkimuksen suurin ryhmä on jäsenmääränsä suhteen
”Teollisuus- ja kuljetusalojen liitot” (jäseniä yhteensä 304 375), johon kuuluu neljä
liittoa. Selvästi pienin ala on puolestaan ”Luovien alojen liitot”, jonka kahden liiton
jäsenmäärä on yhteensä 17 100.
Tutkimuksen kuudesta ryhmästä eniten vuokratyövoimaa käytettiin ”Yksityisten
palvelualojen liitoissa”, ”Toimihenkilöliitoissa” ja ”Teollisuus- ja kuljetusalojen
liitoissa”. Vähiten vuokratyöntekijöitä on ”Julkisten palvelualojen liitoissa” sekä
”Korkeasti koulutettujen liitoissa”.
”Yksityisten palvelualojen liitoista” Palvelualojen ammattiliitossa, käytettiin eniten
vuokratyöntekijöitä. Heitä arveltiin olevan noin 5 % jäsenistä. Vuokratyöntekijöitä
työskentelee enimmäkseen hotelli- ja ravitsemisalalla, puhdistus- ja siivousalalla sekä
kaupan alalla. Kaupan alan esimiesliitosta epäiltiin vuokratyöntekijöitä olevan
muutamia, he työskentelivät lähinnä kaupoissa ja ravintoloissa. Vakuutusväen liitossa
ei ole vuokratyöntekijöitä liiton edustajan mukaan.
”Toimihenkilöliittojen” Toimihenkilöunionissa vuokratyöntekijöitä kerrottiin olevan
noin 5 %. Erityisalojen toimihenkilöliitossa hieman vähemmän eli noin 4 %. He
toimivat
enimmäkseen
toimistotehtävissä.
taloushallinnon
Myynnin-
ja
tehtävissä,
markkinoinnin
tietojen
käsittelyssä
ammattilaisten
liitossa
ja
ei
haastateltavan mukaan ole vuokratyöntekijöitä.
”Teollisuus- ja kuljetusalojen liitoista” Rakennusliitossa vuokratyöntekijöitä arveltiin
olevan 2-3 % ja Metalliliitossa 1-1,5 % jäsenistä. He toimivat erilaisissa tuotannon ja
rakentamisen tehtävissä, kokoonpanossa sekä konepajoissa. Auto- ja kuljetusalan
liitossa kerrottiin vuokratyöntekijöitä olevan vähän, lähinnä terminaaleissa. Postin
toimihenkilöliiton jäsenistössä ei ole vuokratyöntekijöitä.
55
”Korkeasti koulutettujen liitoissa” oli vuokratyöntekijöitä liitosta riippuen 0-10 %. He
työskentelivät toimistotehtävissä ja tuotannon tehtävissä. Tradenomiliiton edustaja
arvioi heillä olevan vuokratyöntekijöinä 5-10 % jäsenistä. Ekonomiliiton ja Tekniikan
akateemisten liiton edustajat eivät osanneet sanoa vuokratyöntekijöiden määrää, mutta
arvelivat niitä olevan ”jonkin verran”. Tekniikan akateemisten edustaja kertoi heidän
vuokratyöntekijöiden
toimivan
lähinnä
sihteereinä
tai
puhelinkeskuksina.
Insinööriliiton edustaja kertoi heillä olevan todella vähän vuokratyöntekijöitä.
Tieteentekijöiden
liiton
edustajan
mukaan
heidän
jäsenissään
ei
ole
vuokratyöntekijöitä lainkaan.
”Julkisten palvelualojen liitoissa” vuokratyöntekijöitä oli ”vähän” ja he toimivat
lähinnä toimistotehtävissä. Edustajien mukaan vuokratyövoiman käyttö ei ole kuntaalalla vielä kovin yleistä. Kunnallisvirkamiesliitossa vuokratyöntekijöitä ei ole juuri
lainkaan, mutta kunta-alan ammattiliitossa heitä on jonkin verran. Seurakunnan viranja toimenhaltijoiden liiton edustaja kertoi niin ikään vuokratyöntekijöiden määrän
heillä olevan minimaalinen. Vuokratyöntekijöitä on heillä lähinnä ulkoistamisen
kautta ja monesti nämä vuokratyöntekijät ovat ulkoistamisen myötä samalla
vaihtaneet ammattiliittoa.
”Luovien alojen liitot” on vuokratyön suhteen poikkeava muihin ryhmiin verrattuna.
Kyseiselle ryhmälle on tyypillistä free lancereiden käyttö, joita ei voida luokitella
vakituisiksi työntekijöiksi, muttei myöskään vuokratyöntekijöiksi. Tutkimuksemme
”Luovien alojen ryhmän” ammattiliitoilla vakinaisten työsuhteiden määrä on
alhainen. Epätyypillisissä työsuhteissa työskentelee noin 30 % - 65 % liitosta
riippuen. Muusikkojen liitosta kerrottiin, että alalle on vakiintunut ohjelmatoimistojen
käyttö. Artistit työllistyvät ohjelmatoimistojen kautta, joten heidät voidaan tavallaan
laskea vuokratyöntekijöiksi. Journalistien liitossa vuokratyöntekijöitä ei haastatellun
edustajan mukaan ole.
56
3. VUOKRATYÖ TYÖSUHTEENA JA KAUPPATAVARANA
Tässä luvussa esitellään aineistosta esille nousseita näkökulmia. Käsittely etenee
haastatteluissa esiintyneiden pääteemojen mukaan. Vuokratyöntekijän työsuhdetta
tarkastellaan tämän rakenteen sisällä lisäksi henkilön työsuhteen elinkaaren
mukaisista näkökulmista.
Aineiston kuvailu ja tulosten raportointi on toteutettu asettamalla eri osapuolten
näkemyksiä rinnakkain toistensa kanssa. Niitä käsitellään raportissa yhdessä ja myös
vertaillen. Tarkoituksena on nostaa esille eri näkökulmien ja eri osapuolten
näkemysten välisiä eroavuuksia, samankaltaisuuksia ja jännitteitä. Käytännössä
vuokratyöilmiöstä on käyty vasta vähän aitoa vuoropuhelua eri vuokratyön
intressiryhmien kesken.
Tutkimuksen aineistona on vuokratyöilmiön kanssa tekemisissä olevien sidosryhmien
edustajien puhe. Tässä ei yritetä kuvata totuutta, vaan katsotaan, mitä osapuolet ovat
halunneet sanoa keskustelussa, joka käsittelee vuokratyötä.
3.1. Lähtökohtana yritysten välinen liiketoimintasuhde
Työvoiman
vuokraus
muodostaa
henkilöstöpalveluyritysten
pääasiallisen
liiketoiminnan. He tarjoavat myös muita henkilöstöpalveluja kuten testausta ja
valintaa sekä henkilöstöpalveluja alihankinnan ja ulkoistamisen muodossa. Asiakkaita
ovat ennen kaikkea työvoimaa vuokraavat organisaatiot, mutta myös työntekijät.
Yrityksille ja julkisorganisaatioille ne tarjoavat mahdollisuuden ulkoistaa osan
henkilöstöstä, tai jopa kokonaan. Henkilöstöpalveluyrityksiltä ostetaan paljon
palveluja myös yksittäisiin tarpeisiin erilaisissa kiiretilanteissa.
57
Vuokratyösuhteen alkuna voi pitää sitä, kun vuokrausyritys lähestyy potentiaalista
asiakasyritystä. Työvoiman hankinnasta vastaavat päättäjät olivat tulleet tietoisiksi
vuokrausvaihtoehdosta
osittain
vuokrausyritysten
aktiivisten
markkinointiponnistusten seurauksena. Tutkimuksen aikana käydyissä keskusteluissa
ammattiliittojen ja henkilöstöpäälliköiden kanssa kävi ilmi, että vuokrausyritysten
markkinointitoiminta on viime vuosina tullut aktiivisemmaksi ja saanut paikoitellen
myös erittäin
aggressiivisen
markkinoinnin
piirteitä. Suoria yhteydenottoja
henkilöstöpäälliköihin ja muihin päättäjiin työpaikoilla tehdään erittäin aktiivisesti ja
vahvoin myyntiargumentein. Henkilöstön vuokrauksesta voidaan tarjota asiakkaille
myös huomattavia etuja. Työvoiman vuokrauspäätöksen tekevälle yrityksen
edustajalle
saatetaan
tarjota
esimerkiksi
kaukomatkoja
tai
kuntosaliketjun
vuosikortteja palkkioksi.
Keskeisenä valttina vuokrausyrityksillä on työvoiman saannin helppous yhdistettynä
nopeuteen. Vuokrausyritykset pystyvät yleensä toimittamaan henkilön nopeammin
yritykseen kuin mihin siellä päästäisiin omin voimin. Perusteluna ovat sekä
vuokrausyrityksen listoilla jo valmiina olevat henkilöt että se, että heillä lähestulkoon
päätyötä on henkilöstöhankinta. Yrityksissä henkilöstöhankintaa hoitavat joutuvat
tekemään sen useimmiten monien muiden töidensä ja kiireidensä ohella. Kaikki
vuokrausyritysten edustajat kertoivat vuokrahenkilöstön saannin nopeuden kuitenkin
riippuvan siitä, millaista vuokratyöntekijää ja osaamista haetaan. Vuokrausyritys D:n
edustaja kertoi, että nopeimmillaan vuokratyöntekijä on töissä jo tunnin sisällä
tilauksesta.
Haastattelija: Kuinka nopeesti te yleensä pystytte vastamaan
asiakasyrityksen tarpeisiin?
Vuokrausyrityksen edustaja D: No, siinäkin vaihtelee hyvin suuri sen
mukaan, millä paikkakunnalla haetaan, minkälaista henkilöö, minkälaiseen
yritykseen. Kyllä tässäkin on tullu useita tapauksia vastaan, että tilauksesta
tunnin päästä on ihminen ollu jo töissä. Mut jos haetaan jotain harvinaista,
harvinaiseen tehtävään henkilöä jossain paikkakunnalla, missä semmosia
henkilöitä ei sitten oo saatavilla, niin eihän se välttämättä onnistu tässä koko
elämässä. Ei tohon pysty vastaamaan niin ku mitään semmosta keskiarvoo ja
yksselitteistä. Ja sitten asiakkaan oma suhtautuminen vaikuttaa siihen
58
myöskin. Asiakas saattaa haluta useita henkilöitä katsottavakseen ja ei
välttämättä ensimmäisestä erästä hyväksy ketään. Ja sitten haetaan lisää ja
hän niitä sitten arvioi. Et se ei oo pelkästään meistä kiinni, miten nopeesti
löydetään henkilö… Mutta jos nyt jotain pääsääntöistä linjaa vedetään, niin
useimpiin tehtäviin useimmilla paikkakunnilla pystytään henkilö lähettämään
huomiseks.
Vuokrausyritysten edustajat korostivat lähtevänsä liikkeelle aina asiakasyrityksen
tarpeista. Yhteistyösuhteen alussa vuokrausyrityksen edustaja tutustuu ensin
asiakasyrityksen toimintaan ja kussakin tapauksessa tarvittavan vuokratyöntekijän
työtehtäviin.
Sen
jälkeen
vuokratyöntekijät
etsitään
haastatteluun
joko
vuokrausyrityksen omilta listoilta tai sitten tehtävään laitetaan haku. Kandidaatit
haastatellaan ja sopivin heistä valitaan vuokrattavaksi.
Haastattelija: Miten se käytännössä menee se rekrytointi?
Vuokrausyrityksen edustaja B2: No, se lähtee siitä, että joko me ollaan
asiakkaaseen yhteydessä tai he on meihin. Ja yleensä sovitaan ensin
tapaaminen. Että tavataan, keskustellaan, että mikä se heidän tarve on, mitä
he tarvii. Minkälaiset on asiakkaan työskentelyolosuhteet. Mielellään tietysti
tavataan siellä asiakkaan tiloissa. Nähdään vähän, et minkälainen ilmapiiri,
ketä siellä työskentelee, mikä se tunnelma siellä on. Ja nähdään ihan se piste,
missä se tuleva työntekijä tulis oleen. Ja siinä me käydään läpi, siis se
tehtäväkuva ja ne toiveet, vaatimukset, mitä sille työlle on. Sen jälkeen
aloitetaan haku. Eli joko niin, että haetaan jo valmiiksi haastatelluista, mitä
meillä on valmiina. Silloin päästää aika nopeesti eteneen. Samaan aikaan
voidaan tehdä haku tonne ulkopuolelle, lehdissä, kotisivuilla, jossain
hakukanavissa ja tuota, pidetään haastattelut, esittelyt. Ja esitellään yhtä
paikkaa kohti kahdesta neljään, sopivinta ehdokasta. Joista asiakas voi sitten
valita, että kenet hän haluaisi tavata ja haastatella. Sovitaan haastattelut.
Kaikki käy näyttäytymässä ja sen jälkeen asiakas voi tehdä sen päätöksen,
kenet haluaa ottaa. Sitten tehdään sopimukset ja työ alkaa.
Haastattelija: Teillä aina se asiakas valitsee sen työntekijän?
Edustaja B2: Joo. Kyllä. Tietenkin, jos on sellainen asiakas, jonka kans
ollaan tehty vuositolkulla yhteistyötä, niin sehän voi olla, että hän sanoo
sitten, että: ”joo, lähettäkää mulle yks, että mulla ei oo nyt aikaa haastatella.
Te tiedätte, minkälaisen mä oon aina valinnut ja tiedätte, että mitä mä
tartten.”
Vuokrausyrityksen ja käyttäjäyrityksen välille voi syntyä kumppanuussuhde, jossa
käyttäjäyritys
käytännössä
ulkoistaa
osan
henkilöstöjohtamisen
tehtävistä
vuokrausyritykselle. Parhaimmillaan vuokrausyrityksen edustaja tulee niin tutuksi
59
käyttäjäyrityksen toimintatapojen ja kulttuurin kanssa, että käyttäjäyrityksen edustajat
voivat luottaa vuokrausyrityksen kykyyn toimittaa heille juuri oikeanlaista väkeä
töihin. Aidon kumppanuuden syntyminen edellyttää kuitenkin pitkäkestoista ja
intensiivistä suhdetta yritysten kesken sekä ennen muuta vahvaa luottamusta.
Työvoiman
vuokrauksessa
työnantajavelvoitteistaan
vuokrausyritys
vuokratyöntekijää
on
pääsääntöisesti
kohtaan.
vastuussa
Vuokrausyrityksen
ja
käyttäjäyrityksen välisellä vuokraussopimuksella yritykset sopivat tarkemmin
keskinäisistä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Työnantajavastuu säilyy kuitenkin
vuokraussopimuksesta riippumatta vuokrausyrityksellä.
Tutkimuksemme neljällä käyttäjäyrityksellä oli yhteistyötä useampien kuin yhden
vuokrausyrityksen kanssa. Ainoastaan yksi yritys käytti tutkimuksen aikoihin vain
yhtä vuokrausyritystä ja neljä muuta yritystä käytti kahta tai useampaa
vuokrausyritystä.
vuokrausyrityksiä,
Pääsääntöisesti
joillakin
tutkimuksen
yrityksillä
oli
yritykset
käyttävät
kakkostoimittajina
suuria
pienempiä
vuokrausyrityksiä. Yritysten välinen suhde oli hyvin markkinaehtoinen, eikä
varsinaisista pitkäkestoisista kumppanuuksista ollut juurikaan merkkejä.
Haastattelija: Niin voisit siihen vielä lyhyesti kommentoida, että ootko sä
tyytyväinen siihen vuorovaikutukseen, mitä teillä on keskenään ja onko se
riittävää?
Henkilöstöpäällikkö A: Sanotaan, että nytten, niin, niin, ennen kuin meillä oli
vaan yks toimittaja. Niin, niin silloin ehkä mulle tuli vähän semmoinen olo,
että he piti meitä itsestään selvyytenä. Eli niin voi sanoa, että se
vuorovaikutus ei välttämättä ollut aina sillä toivotulla tasolla. Että heille oli
itsestään selvä, että kyllähän me tullaan sit heiltä tilaamaan. Ja nyt, kun
meille tuli tää toinen kilpailija tähän rinnalle, niin se ihan selvästi kyllä
skarppas sitten siellä päässä. Että ihan niin ku oikein tarjonnut kaikenlaisia
tilaisuuksia ja hirveen nopeesti kehittää nyt sellaisia asioita, mitä ollaan jo
aikaisemmin heiltä pyydetty. Että se lisäs semmoista vuorovaikutusta. Mutta
oikeestaan se, mikä siinä on, tai ite mä koen vähän kiusalliseksi, on heiän
välinen kilpailu. Että ite välillä tuntuu, että mä oon siinä, niin ku, riistaa siinä
välissä. Ja semmoisesta mä en tykkää.
60
Henkilöstöpäällikkö D kertoi heidän käyttävän ykköstoimittajaketjussa jopa neljää
vuokrausyritystä rinnakkain. Näiden lisäksi he käyttävät vielä kahta pienempää
vuokrausyritystä kakkostoimittajina. Syynä tähän on hänen mukaansa tavoite saada
monipuolista ja laajaa tarjontaa vuokratyöntekijöiden suhteen. Tällä hän myös pitää
yllä toimittajien motivaatiota hintakilpailuun ja jatkuvaan laadun kehittämiseen.
Hänen asenteensa vuokrausyrityksiä kohtaan oli kautta linjan jonkin verran kriittinen.
Henkilöstöpäällikkö
toivoi
henkilöstövuokrausyritysten
edustajilta
enemmän
aktiivisuutta ja vierailuja käyttäjäyrityksissä. Hänen mielestään vuokrausyritysten
edustajat eivät myöskään aina ymmärrä, että tärkeintä on saada sellaisia ihmisiä
töihin, joita käyttäjäyritys tarvitsee. Hänen puheensa ei näiden kuvausten kohdalla
eronnut puheesta, jolla kuvataan tyytymättömyyttä tilattuihin tavaroihin tai raakaaineeseen. Jos kiinnittää huomion vain sanottuihin sanoihin, voisi niiden perusteella
saada käsityksen, että henkilöstöpäällikkö oletti vuokrausyrityksellä olleen suuren
varaston erilaisia työntekijöitä, joista tehtävä valinta oli välillä huonosti tehty
suhteessa tilaajan tarpeisiin.
Yritys C ottaa henkilöstöpäällikön mukaan vuokratyöntekijänsä kahdesta tai kolmesta
eri vuokrausyrityksestä, jotta saadaan vertailupohjaa. Hän kilpailuttaa omien
sanojensa mukaan yrityksiä hinnalla, laadulla ja toimintavarmuudella. Asiasta käyty
puhe ei tässäkään tapauksessa eronnut millään tavalla siitä puheesta, joka käsittelee
mitä tahansa tavarantoimittajia. Henkilöstöpäällikkö E kertoi heidän käyttävän kahta
isoa vuokrausyritystä. Valinnan perusteena oli se, että hänen kokemustensa mukaan
isot vuokrausyritykset omaavat laajan vuokratyöntekijärekisterin, josta saa nopeasti
tarvitsemansa henkilön. Hän piti heidän yritykselleen ratkaisevana tekijänä
vuokrausyritysten nopeutta toimittaa heille tarvittavia vuokratyöntekijöitä. Myös hän
näki vuokrausyritysten toiminnassa paljon kehittämisen varaa. Henkilöstöpäällikön
mielestä esimerkiksi vuokrausyritysten vuorovaikutus vuokratyöntekijöidensä kanssa
on harmillisen vähäistä. Henkilöstöpäällikkö itse tapaa vuokrausyrityksen ihmisiä
noin kerran vuodessa, tämän lisäksi he ovat jonkin verran yhteydessä puhelimitse.
61
Haastattelija: Ootko huomannu, että vuokrafirmoissa olis eroja tai onko
ollenkaan eroja yhteistyökumppanina teille?
Henkilöstöpäällikkö E: No, sanotaan, että näistä, ne jotka on jo tietyn kokosia
ja kaikki samoilla linjoilla ja näin. Toisethan markkinoi ja mainostaa paljon,
kuinka he satsaa ja kouluttaa henkilöitä ja näin pois päin. No, nehän on aina
vaikeita sitte sanoa, että kuinka paljon ne niin kun todellisuudessa sitä tekee.
Sit kun on tälläsiä niin ku yhden, kahden hengen byroita, niin sitte voi tulla
äkkiä se, että ei niillä ookaan sielä rekisterissä kauheen paljon ihmisiä. Ja sit
se rupee kestään ja kaikkee. Kun useenhan meillä on se, että joku sairastuu
tai joku tulee joku, että sit se olis mahdollisimman pian saatava. Niin meillä
ei oo aikaa taas ruveta odottaan kuukausia, kun sitte me voitas tehdä se
yhtälailla itte. Mennä tonne rekrytoimaan jostain joku määräaikanen. Se
nopeus on siinä se valtti. Niin sillon tollaset isommat niin ku firmat, niin ne
pystyy palveleen nopeemmin.
Kahdessa
tapauksessa
voitiin
tunnistaa
joitakin
yksittäisiä
kumppanuuden
tunnusmerkkejä, jotka liittyvät organisationaalisiin rakenteellisiin ja sosiaalisiin
keskinäisiin kytkentöihin sekä liiketoiminnalliseen vaihdantaan ja strategiseen
riippuvuuteen (Vesalainen 2002). Toinen tapaus oli yksi vuokrausyritys, joka toimi
käyttäjäyrityksen C sisällä ja oli esimerkiksi sijoittanut sinne oman esimiehensä
ohjaamaan vuokratyöntekijöiden työtä. Yrityksellä oli tämän kumppanin lisäksi myös
muita toimittajia. Toinen kumppanuuden piirteitä omaava yhteistyösuhde oli
yrityksellä B, joka käytti vain yhtä toimittajaa. Viimeksi mainitussa vuokrausyritys oli
yhden miehen yritys. Suhde oli muodostunut luottamukselliseksi henkilösuhteeksi
hänen ja käyttäjäyrityksen avaintoimijoiden välillä jo yrittäjän toimiessa aiemmin
suuremman vuokrausyrityksen palveluksessa. Tässä tapauksessa yritys oli lopettanut
määräaikaiset työsuhteensa ja niistä henkilöt siirtyivät vuokrausyrittäjän ”talliin”.
Yrittäjän liikevaihto tuli pääosin tältä yhdeltä asiakasyritykseltä.
Kumppanuuden suuntaan menevää kehitystä oli havaittavissa myös yrityksen A ja
yhden vuokrausyrityksen välisessä suhteessa. Siihen oli liitetty rekrytoinnin lisäksi
myös koulutuspalveluja. Yritys A ryhtyi pitämään työvoimahallinnon tukemia
kursseja yhteistyössä vuokrausyrityksen kanssa. Vuokrausyritys hoiti käytännössä
pääosan
rutiineista.
Kurssien
kautta
työntekijät
pääsivät
heille
töihin
vuokratyöntekijöinä. Vuokrausyritys otti hakemukset vastaan ja haastatteli ehdokkaat,
joista yritys A valitsi noin 15 henkilöä kurssille. Osallistujat olivat kurssin ajan
62
vuokrausyrityksen
palkkalistoilla,
mutta
olivat
käyttäjäyrityksessä
töissä
ja
koulutuksessa. Kurssin kesto oli neljästä kuukaudesta kuuteen kuukauteen, jonka
jälkeen suurin osa osallistujista jäi käyttäjäyritykseen töihin vuokratyöntekijöinä. Osa
näistä työntekijöistä palkattiin myöhemmin käyttäjäyrityksen omille palkkalistoille.
Haastattelija: Missä vaiheessa se on sitten selvästi, sitten vakiintunut ja
laajentunut?
Henkilöstöpäällikkö A: Elikkä mehän aluksi pidettiin kursseja yhteistyössä
niin,
niin
työvoimatoimiston
ja
kaupungin
X
ammatillisen
aikuiskoulutuskeskuksen kanssa. Elikkä ne oli tämmöisiä työttömiä
työnhakijoita, jotka niille kursseille pääsi. Mutta, niin, niin, sitten jossain
vaiheessa niin, niin, meille tuli semmoinen ajatus, että ehkä me sinne
kursseille halutaan muitakin kuin pelkästään työttömiä työnhakijoita. Ja
silloin sitten päätettiin, että pistetäänkin tämmöinen oma kurssi pystyyn,
elikkä että haetaan ihan meille työntekijöitä, Yritys X:n kurssille. Ja siinä
sitten yhteistyökumppaniksi otettiin vuokratyöfirma elikkä Vuokrausyritys Y.
Elikkä he hoiti kaiken, siis sen raa’an työn. Otti hakemukset vastaan ja
saatiin ohjata hakemukset sinne. Sitten he haastatteli. Ja siitä tavallaan sitten,
raakas meille jonkun tietyn, esimerkiksi kolkyt (30) henkilöö. Että niin, niin
näitä he suosittelis sille kurssille, jos sinne kurssille otettiin vaikka viistoista.
Yhteistyö vuokrausyritysten kanssa oli kriittisistä kannanotoista huolimatta kaikkien
edustajien mielestä sujunut kuitenkin kohtuullisen hyvin. Kaksi henkilöstöpäällikköä
kertoi, ettei aina ole kaikki mennyt niin hyvin, mutta pääosin hekin olivat tyytyväisiä.
Henkilöstöpäällikkö D kertoi, että hänellä oli muun muassa ollut ongelmia
vuokratyöntekijöiden tilausvahvistusten kanssa, joita vuokrausyritys ei aina ole
lähettänyt heille.
Yhteenvetona voi todeta, että käyttäjäyritysten edustajien työvoiman vuokrauksesta
muistutti tavaroiden tilausta koskevaa puhetta. Siitä puhuessaan henkilöstöpäälliköt
omaksuivat liikekumppanin roolin, jonka tehtävänä on käydä hintaneuvottelut ja
valita tarjouskilpailun perusteella toimittajat. Tässä roolissa heidän työtään on hoitaa
liikesuhdetta vuokrausyrityksiin mahdollisimman tuloksellisesti. Käsitteet kuten
tarjous, tilausvahvistus, toimitusnopeus ja laatu, sisältyivät vuokrausyritysten kanssa
tehtävää yhteistyötä koskevaan retoriikkaan. Vuokrausyrityksiä käsittelevä puhe oli
käsitteidensä ja sisältönsä puolesta samanlaista kuin mitä tahansa tavarantoimittajaa
63
koskeva puhe. Työntekijä jäi vuokraustoiminnasta puhuttaessa ihmisenä sivuun ja
häntä käsiteltiin tuotteena, joka tarvitaan, tilataan ja halutaan nopeasti toivomusten
mukaisena.
3.2. Vuokratyösuhteen elinkaari
Vuokratyösuhteen
elinkaari
poikkeaa
monessa
suhteessa
ns.
normaalin
palkkatyösuhteen elinkaaresta, josta voidaan puhua myös työntekijän urakaarena
organisaation palveluksessa. Työsuhteen alku on ensinnäkin erilainen: työntekijä
usein ilmoittautuu vuokrausyrityksen listoille tietämättä tarkkaan mihin hän saattaa
saada
työmahdollisuuden.
Työn
selvittyä
neuvottelu
käydään
ensiksi
vuokrausyrityksen edustajan kanssa, joka toimii välittäjänä. Lopullisen valinnan tekee
usein kuitenkin käyttäjäyrityksen edustaja. Työntekijä tekee työn eri yritykselle kuin
sille, jolta saa palkan. Myös palkkausneuvottelut käydään muun yrityksen kanssa kuin
sen, joka arvioi työsuorituksen laadun. Työn arjessa ohjaus ja tuki eivät tule
palkanmaksajayrityksestä eivätkä sen esimieheltä, vaan siltä esimieheltä, jonka
yksikössä työ tapahtuu. Juridinen side siihen yritykseen, jossa työ tehdään, puuttuu.
3.2.1. Vuokratyösuhteen alku
Vuokrauspäätöksen taustalla oli usein käyttäjäyrityksen tarve saada työvoimaa
käyttöön nopeasti ja ilman pitkäaikaista sitoutumista. Taustalla saattaa olla myös halu
säästää aikaa, vaivaa ja kustannuksia. Tutkimuksen aineistossa juuri työsuhteen
alkuun liittyvät toimenpiteet ja rutiinit nousivat esille yhtenä perusteluna sille, että
työnantajat turvautuivat vuokratyövoiman käyttöön. Uusien työntekijöiden rekrytointi
koettiin aikaa vievänä ja hankala suurten työmäärien ja kiireen keskellä.
Vuokrausyritys saattoi tulla yrityksen henkilöstöammattilaisille tai esimiehille kuin
”taivaan lahjana” helpottamaan omia työpaineita.
64
Kun asiakasyritys esittää toiveensa tarvittavasta työntekijästä, niin hänelle joko
esitellään muutama työnhakija, joista hän itse saa valita tai sitten hänelle lähetetään
suoraan työntekijä. Vuokrausyritys B:stä kerrottiin, että he kysyvät ensin
sopivimmilta työnhakijoilta haluavatko he kyseiseen asiakasyritykseen vuokratyöhön.
Tämän jälkeen he esittelevät asiakasyrityksen edustajalle yhtä paikkaa kohti kahdesta
neljään sopivinta ehdokasta. Heistä asiakas voi valita, kenet hän haluaisi tavata ja
haastatella.
” Meillähän ei ole mitään tämmöisiä päivystyksiä, että pysy
(vuokratyöntekijä) nyt pari viikkoa siinä holdissa, että jos meille sattus tuleen
jotain. Me soitetaan erikseen, ennen töiden alkamista, että haluaako
tämmöiseen. Ja sitten haastattelut ja jos on halunnut, niin tehdään
työsopimus. Että on kuitenkin tämmöinen perinteinen tapa. ”
Vuokrausyrityksen edustaja B
Kun vuokratyöntekijä ilmoittautuu vuokrausyritykseen työnhakijaksi, hänet ensin
haastatellaan. Haastattelussa käydään läpi muun muassa työnhakijan toiveet tulevista
töistä. Tämän jälkeen heille vuokrausyrityksestä riippuen pidetään pieni infotilaisuus
tai annetaan esitteitä, joissa käydään läpi vuokrausyrityksen toimintaa.
Vuokrausyritysten edustajat kertoivat heillä olevan hakijalistoillaan tuhansia
vuokratyönhakijoita. Monet näistä hakijoista jättävät hakemuksensa useisiin eri
vuokrausyrityksiin. Tämän tutkimuksen vuokratyöntekijöistä ainoastaan yksi (Vtt 14)
oli useamman vuokrausyrityksen listoilla samaan aikaan. Hän työskenteli viiden
vuokrausyrityksen
kautta,
kun
taas
muut
vastaajat
työskentelivät
yhden
vuokrausyrityksen kautta. Kyseinen henkilö perusteli tätä parempana mahdollisuutena
saada enemmän töitä. Hän ei uskaltanut jättää töiden saantia yhden vuokrausyrityksen
varaan, vaan piti tärkeänä omaa aktiivisuutta työn haussa. Ainoa huono puoli oli se,
että useasti eri vuokrausyritysten tarjoamat ”työkeikat” saattavat mennä päällekkäin ja
jostain on siten kieltäydyttävä.
65
Haastattelija: Kuinka hyvin vuokratyötekijät ovat itse selvillä heti siitä, kun
he tulevat tänne teille, vaikka ensimmäisen kerran, ottaa puhelimella yhteyttä
tai laittaa netistä. Niin onks he selvillä minkälaiseen työsuhteeseen he kenties
on hakeutumassa?
Vuokrausyrityksen edustaja A1: Joo. Se menee näin, että siinä vaiheessa, kun
henkilö tulee meidän palkkalistoille, niin me käydään hyvinkin tarkkaan eli
työsopimus. Ja etenkin, sen takana on kaikki työsuhteeseen, kohta kohdalta.
Mä oon sanonut, että erityisesti, jos on nuorempi henkilö, jolla ei ole vielä
niin paljon työkokemusta. Niin nehän on niin täpinässä, että ne vaan pistää
nimen paperiin, niin sanotusti. Mä sanon, että sä et allekirjoita tota sopparia,
ennen kuin sä oot lukenut joka ikisen kohdan, muun muassa tästä
vaitiolovelvollisuudesta. Sitten meillä on semmoinen Tervetuloa
Vuokrausyritys A:han. Se on sekä paperille että sähköisenä versiona. Siin
kerrotaan, että kuka on sun yhteyshenkilö. Kenelle sä ilmoitat, jos sä oot
kipeenä. Ja siitä muistan just, että oli vaikeus jossain vaiheessa, kun mä olin
varastomiehiä palkannu… Niin, mulla oli tämmöinen keskustelu, että muista
kolme asiaa: Jos sä et ilmoita, että sä oot ollu kipeenä, niin sulla ei sitten oo
ilmotust, ei tuu fyrkkaa. Jos sä et lähetä tuntilistoja ajoissa, ei tuu fyrkkaa. Jos
sä oot kipeenä, sun täytyy eka ilmoittaa sun pomolle sinne. Ja mulle, että mä
voin pistää sulle lähetteen. Tää oli keskustelun taso, mitä me keskusteltiin.
Mut me käydään kaikki siihen työsuhteeseen liittyvät asia.
Tässä tutkimuksessa haastateltujen vuokratyöntekijöiden joukkoon oli osunut yksi
henkilö, joka kertoi, ettei ollut rekrytointitilanteessa ollenkaan ymmärtänyt
menevänsä mihinkään vuokratyösuhteeseen. Hakuilmoitus oli sisältänyt vain työtä ja
yritystä koskevia tietoja eikä siinä ollut mainittu mitään siitä, että henkilöä
vuokrattaisiin muualle. Hän kertoi oman vuokratyösuhteensa alusta näin:
” Ei mulle ikinä kerrottu töitä hakiessa, että mut itse asiassa vuokrataan
jonnekin muualle. Että se oikestaan tuli vasta siinä, kun ekana työpäivänä
sitte pomo ajaa mut sinne. Joo mee tänne, esittele ittes ja sano, että sä oot
Yritys X:n tyyppejä ja sä oot tehny sitä ja tätä aiemmin. ”
Vuokratyöntekijä 11
3.2.2. Työsuhde ja työsopimus
Vuokratyönvälitys tarjoaa asiakasyrityksen tilaamaa ”keikkaa” tai ”projektia”
sopivaksi katsomalleen ja listoillaan olevalle henkilölle tai laittaa siitä haun
66
esimerkiksi lehti-, netti- tai seinäilmoituksella. Keikkojen pituus voi vaihdella
muutamasta tunnista jopa vuosiin, riippuen tapauksesta ja toimialasta. Esimerkiksi
hotelli- ja ravintola-alalla työkomennukset ovat monesti lyhyitä, kun taas
teollisuudessa ja toimistotöissä komennukset voivat olla vuodenkin pituisia.
Vuokratyöntekijöiden
työhistoriassa
olevien
työkomennusten
määrä
eri
käyttäjäyrityksissä vaihteli 1-20 välillä.
Vuokrausyrityksen asiakkaana oleminen ei taannut haastatelluille vuokratyöntekijöille
säännöllisiä työkeikkoja. Töitä saatettiin sekä sisällön että tuntimäärän suhteen
vaihtelevasti ja työtilaisuuksien välissä oli ollut pitkiäkin taukoja.
” Joskus joku pari päivää. Joskus saattoi kyllä olla, joku viikonloppu,
perjantai ja lauantai. Ja sitten ne ovat jotain 5-6 tuntia vaan. ”
Vtt 1
Vuokratyöntekijöiden puheiden perusteella käyttäjäyritys on vuokrausyrityksen
määräävä asiakas ja ensisijainen tekijä koko kuviossa. Vuokrausyritykset eivät olleet
osoittaneet
vuokratyöntekijöiden
puheiden
perusteella
sitoutumista
heidän
henkilökohtaisen työuransa jatkuvuuden turvaamiseen. Tämä on ymmärrettävää sitä
kautta, että asiakasyritykset lopulta maksavat vuokrausyrityksen palveluista, eikä
vuokratyöntekijä työllistämispalvelusta. Tosin hyvien vuokratyöntekijöiden pitäminen
”tallissa” on asia, joka takaa vuokrausyrityksille kilpailuetua heidän tarjotessaan
hyvää työvoimaa yrityksille. Yksi haastateltava (Vtt 14) kritisoi erityisesti
vuokrausyritysten välinpitämättömyyttä vuokratyöntekijää kohtaan ihmisenä ja
muisteli kaiholla yhtä aikaisemmin käyttämäänsä vuokrausyritystä, joka oli sittemmin
lopettanut toimintansa itsenäisenä yrityksenä. Hän kertoi oman yhteyshenkilönsä
vuokrausyrityksessä olleen aktiivinen järjestämään hänelle töitä. Vuokratyöntekijän
mukaan yritys piti hyvää huolta työntekijöistään eikä unohtanut heitä työkeikkojen
päättyessä.
67
” Et koko aika ne yritti saada jotain (töitä). Et toiset on sitte vaan, että okei
tää on nyt loppu, että pistetään se tonne mappi Ö:hön. Ja ei ne sillee
välttämättä mitenkään aktiivisesti edes tarjoa niitä töitä. ”
Vtt 14
Haastatelluilla vuokratyöntekijöillä oli sekä vaihtelevia työsopimuskäytäntöjä että
vaihtelevasti tietoa siitä, minkälainen työsopimus heillä on. Kaksi vuokratyöntekijää
(Vtt 4 ja Vtt 5) kertoi, etteivät he ole allekirjoittaneet vuokratyösuhteen alussa
minkäänlaista työsopimusta. He täyttävät joka viikko tuntilomakkeen, johon
merkitään viikon aikana tehdyt työtunnit ja allekirjoitetaan paperi. Lomake lähetetään
vuokrausyritykseen ja sen perusteella maksetaan palkka. Tutkimuksen tekijälle
annettiin yksi vuokratyöntekijöiden täyttämistä tunti-ilmoituslomakkeista malliksi.
Lomakkeen yläkulmassa luki ”työsopimus”. Tämän voi tulkita siten, että työsopimus
allekirjoitetaan ja hyväksytään vasta tehtyjen tuntien jälkeen.
Haastattelija: Mitenkä sulla on muuten työsopimus, kuinka se on voimassa,
uusitaanko sitä vai onko se...
Vtt 5: Mullahan ei periaatteessa edes oo niin ku työsopimusta tai meillä on
semmonen niin ku lomake, mitä me joka päivä täytetään, et se on
periaatteessa aina niin ku viikon.
Haastattelija: Joo.
Vtt 5: Et sen niin ku pidempää tai kummempaa työsopimusta ei edes oo.
Haastattelija: Joo. Ootko sä Vuokrausyritykselle kirjottanu sopimuksen sitte
kuitenkin, sillon alun alkaen?
Vtt 5: Joo, se oli joku kyllä, minkä mä niin ku kirjotin sillon.
Haastattelija: Mmm.
Vtt 5: Mut sekää ei ollu sillon heti, vaan se lähetettiin mulle kotia, varmaan
kun mä olin ollu puoli vuotta töissä. Niin sit siinä oli joku saatekirje mukana,
missä luki, et me ei muistettu sillon kun sä alotit. Että voitko sä nyt
allekirjottaa tän.
Työsopimuslain (55/2001) 2:4.1:n mukaan työnantajan on annettava työntekijälle,
jonka työsuhde on voimassa toistaiseksi tai yli kuukauden pituisen määräajan,
kirjallinen
selvitys
työnteon
keskeisistä
ehdoista
viimeistään
ensimmäisen
palkanmaksukauden päättymiseen mennessä, jolleivät ehdot käy ilmi kirjallisesta
työsopimuksesta. Jos työntekijä on alle kuukauden pituisissa määräaikaisissa
työsuhteissa saman työnantajan kanssa toistuvasti samoin ehdoin, on työnantajan
68
annettava selvitys työnteon keskeisistä ehdoista viimeistään kuukauden kuluttua
ensimmäisen työsuhteen alkamisesta. Selvitys saadaan antaa vain kerran, jos
työsuhteet toistuvat edelleen, ellei 3 momentista johdu muuta.
Kaksi tutkimuksessa mukana ollutta vuokratyöntekijää oli tarvittaessa työhön
kutsuttavia, jolloin heillä ei ollut minkäänlaista tietoa tulevista töistä. He olivat
jatkuvasti ”varalla”. Osa vuokratyöntekijöistä työskenteli valmiiden työvuorolistojen
mukaan, mutta tämän lisäksi heidät saatettiin soittaa töihin tarvittaessa. Loput
vuokratyöntekijät tekivät säännöllistä kahdeksan tunnin työvuoroa sovituissa
vuokrausjaksoissa. Vuokratyöntekijöiden työsopimuksissa ei ollut irtisanomisaikaa,
vaan vuokratyöntekijät tiesivät työnsä päättyvän silloin kun käyttäjäyritys haluaa.
Työsuhteen päättämistä käsittelevää puhetta leimasi pelko töiden loppumisesta. Asia
oli ajatuksissa pinnalla. Niillä tutkimuksessa olleilla vuokratyöntekijöillä, joilla oli
sovittu useiden kuukausienkin vuokratyöjaksoista kerrallaan, huoli työn jatkumisesta
alkoi heidän omien sanojensa mukaan paria kuukautta ennen pestin loppumispäivää.
Heillä, joilla päättyminen oli jätetty avoimeksi, huoli oli mielessä enemmän tai
vähemmän jatkuvasti.
” Se on just sellainen työsopimus, että se katkeaa sitten, kun täällä firma
ilmoittaa, että työt loppuu. Sitten minä en ole enää siellä kirjoilla sen jälkeen.
Sieltä tulee verokortit ja kaikki. ”
Vtt 6
Yksi tutkimuksessa haastatelluista vuokratyöntekijöistä (Vtt2), joka työskenteli
toimisto- ja it-alalla oli selvästi valmistautunut vuokratyön epävarmuuteen ja lyhyisiin
työssäolojaksoihin. Hän poikkesi muusta joukosta siinä, että vaikutti olevan melko
lailla sinut työsuhteen epävarmuuden kanssa.
” Mä oon asennoitunu jo alusta asti siihen, kun mä vuokratyönantajan luo
kävelin, että mulle käy ihan pitkiä tai lyhyitä jaksoja, että mä en voi niinku
ruveta vaatimaan, että pitäis saada heti vakituinen paikka. Että se kuuluu tän
työn luonteeseen. ”
Vtt 12
69
Haastatelluista vuokratyöntekijöistä melkein kaikki olisivat olleet valmiita jatkamaan
nykyisessä työtehtävässään vakituisessa työsuhteessa. He olisivat tosin myös
lähteneet vakituiseen työsuhteeseen muualle, jos sellainen tilaisuus olisi avautunut.
Sitoutuminen työnantajaan oli heille tässä mielessä toivottu tilanne. Yllättäen myös
henkilöstöpäälliköiden puheissa nousi esille toive voida sitoutua pitkällä aikajänteellä
vuokratyöntekijöihin. Tämä vaikuttaa paradoksaaliselta kun vuokratyövoiman
joustavuus oli esitetty keskeisenä perusteena käyttää sitä. Ennen kaikkea
henkilöstöpäällikkö D:n puheissa esiintyi vahvasti rinnakkain toive säilyttää
samanaikaisesti sekä vuokratyöntekijöiden pitkäaikaisempi sitoutuminen yritykseen
että yrityksen mahdollisuus käyttää heitä vain silloin, kun on selvästi tarvetta. Hänen
yrityksessään haettiin keinoja saada aina samat vuokratyöntekijät heille töihin.
Henkilöstöpäällikön idean mukaan niinä aikoina kun vuokratyöntekijät eivät ole
heillä, niin he voisivat olla samantyyppisissä töissä jossain toisessa firmassa. Tämä
olisi etu vuokratyöntekijälle, joka saisi tällöin enemmän töitä, mutta myös
käyttäjäyritykselle, koska he saisivat aina tutun vuokratyöntekijän töihin. Taustalla oli
ajatus
siitä,
että
vuokratyöntekijät
voisivat
sitoutua
heidän
yritykseensä
pitkäjänteisemmin, vaikka yritys sitoutuisi heihin vain lyhyjen jaksojen ajan
kerrallaan, kun jaksot kuitenkin toistuisivat.
Henkilöstöpäällikkö D: Meiän toive olis, että se on sen tietyn ajan meillä ja
sitten se on sen tietyn ajan jossain muualla. Ja sille tulee niin ku, se koko
kuukausi täyteen siitä.
Haastattelija: Miks te pidätte niin tärkeänä, että semmoinen yhteistyökuvio
syntyisi, että näillä ihmisillä olis, olis ketjutettuja vuokratyöpätkiä eri
yrityksissä?
Henkilöstöpäällikkö D: No, silloin me tiettäs, että me saatais samoja
henkilöitä meille. Että niillä ois vaikka sitten kaks paikkaa, että se sama käy
meillä ja sama käy siellä jossain muualla. Tää on se tärkein syy.
Haastattelija: Mitä teillä silloin säästyis?
Henkilöstöpäällikkö D: No, kyl meil on se perehdyttäminen ja muutenkin kyl
se, että on hyvä tuntee ihminen. Silloin se on läheisempää se toiminta, että
sitten jos vaihtuu koko ajan, niin se on niin ku kai kummallekin puolelle
tylsempää sitten, jää silleen vähän kylmemmäksi.
70
3.2.3. Työnantajaorganisaatioon ja työhön perehdyttäminen
Perehdyttäminen on uuden tulokkaan ”vierihoitoa” siihen saakka, kunnes hän on
riittävän varma ottamaan ohjakset omiin käsiinsä uudessa tehtävässään. Se on
tutustuttamista yritykseen, työyhteisöön ja tehtäviin Perehdyttäminen on palvelus
uudelle tulokkaalle, organisaation toiminnan laadun säilyttämiselle ja yrityskuvalle.
Sen pitäisi koskea kaikkia vakituisiin työsuhteisiin palkattujen henkilöiden lisäksi
myös projekti- ja vuokratyöntekijöitä, harjoittelijoita, lomittajia, konsultteja,
alihankkijoita, free lancer -työntekijöitä, opinnäytetöiden tekijöitä ja organisaation
sisällä siirtyneitä henkilöitä. Perehdyttämisestä kantaa päävastuun aina lähin esimies,
jolla on apuna perehdyttäjät, työtoverit ja muu henkilöstö. Ensivaikutelman luojien
vastuu on suuri. Heillä on suuri merkitys sille, miten uusi työntekijä kokee uuden
työpaikan ja oman merkityksensä uudessa työyhteisössä.
Riittävä
perehdyttäminen
on
myös
lain
säätämä
velvoite
työnantajalle.
Työturvallisuuslain (738/2002) mukaan työn vastaanottajan on ennen työn
aloittamista
riittävän
tarkasti
määriteltävä
vuokratyön
edellyttämät
ammattitaitovaatimukset ja työn erityispiirteet sekä ilmoitettava ne vuokratyöntekijän
työnantajalle eli vuokrausyritykselle. Tämän on ilmoitettava työntekijälle edellä
tarkoitetuista seikoista ja erityisesti varmistettava, että vuokratyöntekijällä on riittävä
ammattitaito, kokemus ja sopivuus suoritettavaan työhön. Työn vastaanottajan eli
käyttäjäyrityksen on erityisesti huolehdittava työntekijän perehdyttämisestä työhön ja
työpaikan olosuhteisiin, työsuojelutoimenpiteisiin sekä tarvittaessa työsuojelun
yhteistoimintaa ja tiedottamista sekä työterveyshuoltoa koskeviin järjestelyihin.
Ensimmäisen vuokratyösuhteensa alussa vuokratyöntekijä joutuu perehtymään
kahteen yritykseen: siihen, jonka työntekijäksi tulee, ja siihen, jossa ryhtyy tekemään
työtä. Aina siirtyessään uuteen käyttäjäyritykseen hän joutuu perehtymään siihen,
uuteen työyhteisöön ja omaan työhönsä siellä. Usein pitkät välit työkomennusten
väleissä aiheuttavat uutta perehtymistarvetta, vaikka yritys olisi entuudestaan tuttu.
71
Haastattelija: Kumpaan pyritään tässä suhteessa, että he ite virittyy sinne
asiakasyritykseen vai että he tuntis kuitenkin olevansa Vuokrausyritys
A:laisia?
Edustaja A1: Se on vähän monipiippuinen juttu. Mä sanon, että sekä että.
Edustaja A2: Se on kakspiippuinen juttu sillä tavalla. Että siinä työssä on
varmaan tavoite, että sulautuu siihen asiakasyritykseen mahdollisimman
hyvin, heidän toimintatapoihinsa, heidän kulttuuriinsa. Koska me pyritään ne
siinä valintatilanteessa jo huomioimaan, että he hyväksyvät sen kulttuurin ja
soveltuvat sinne. Nimenomaan, se on varmasti se, mutta kyllä me halutaan
varmaan myös pitää se, että he ovat Vuokrausyritys A:laisia. Niin kauan kuin
he haluavat sitä olla.
Haastateltujen
henkilöstöpäälliköiden
mukaan
uudet
vuokratyöntekijät
aina
perehdytetään työhön, mutta perehdytyksen intensiivisyydessä oli suuria eroja
yritysten ja yksittäisten vuokraustapausten kesken. Muutamassa käyttäjäyrityksissä oli
tehty jo lähtökohtaisesti tietoinen valinta, jonka mukaan vuokratyöntekijöitä käytetään
keskitetysti sellaisissa tehtävissä, joihin vaadittava perehdytys on vähäinen.
Haastattelija: Minkä tyyppisiin tehtäviin sun mielestä, se
(vuokratyövoima) parhaiten sopii ja minkä tyyppisiin sitten huonoiten?
Henkilöstöpäällikkö D: No, huonoimmin ehkä tämmöisiin, missä tarvii
olla sitä taustatietoo, semmoista yrityskohtaista. Että ei pääse siihen
mukaan kovin helposti, varsinkin, että jos se (vuokratyöpesti) on
tarkoitettu tämmöiseksi lyhyt aikaseksi.
Henkilöstöpäällikkö A oli nähnyt heidän yrityksessään sisään ja ulos lainehtivien
vuokratyöntekijöiden myötä tulleita ongelmia. Hänen mielestään on laaturiski, jos
vuokratyöntekijät ovat heillä töissä harvakseltaan ja lyhyitä aikoja. He ovatkin
pitäneet vuokratyöntekijöitä töissä enenevässä määrin pitkäkestoisesti lukuun
ottamatta opiskelijoita, jotka tulevat töihin aina tarvittaessa. Heillä vuokratyöntekijät
perehdytetään työhön hyvin ja myös perehdyttäjät olivat kokeneet raskaaksi aina
uusien vuokratyöntekijöiden vastaanottamisen. Myös toisenlaisia ongelmia voi tulla
siitä, että vuokratyöntekijä on töissä silloin tällöin. Tällöin perehdyttäjä voi olettaa
vuokratyöntekijän osaavan työn ja luottaa liiaksikin vuokratyöntekijän osaamiseen.
Myös työntekijälle itselleen voi tulla tällöin harhainen tunne, että hän osaa työn,
jolloin riski tehdä virheitä kasvaa. Yksi keskeinen riskitekijä on tuotteiden vaihtuvuus
ja asiakaskohtaisuus. Jos on välillä lyhyenkin jakson pois, ovat tuotteet saattaneet
72
muuttua ja sen myötä joltain osin myös työ. Jatkuvat muutokset yrityksessä A
aiheuttavat vakituisillekin jatkuvaa perehtymistarvetta, mikä on satunnaisesti
vieraileville vuokratyöntekijöille suuri hankaluus.
Yritys B:ssä tuotteet vaihtuvat myös jatkuvasti. Heillä on 15–20 linjaa, joilla voidaan
tehdä eri tuotteita. Henkilöstöpäällikkö oli tyytyväinen, että heillä on suurin osa
vuokratyöntekijöistä sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet heillä aiemminkin töissä.
Tällöin perehdyttämistä ei välttämättä tarvita. Uudet henkilöt toki perehdytetään,
mutta heille annettava perehdytys on kevyempi kuin vakituiselle väelle ja se keskittyy
työhön. Henkilöstöpäällikkö C kertoi heidän järjestävän vuokratyöntekijöille
perehdytyksen ja sen jälkeen aina tarvittaessa vakituisille ja vuokratyöntekijöille
yhteisiä koulutustilaisuuksia.
Henkilöstöpäällikkö D kertoi heillä suurimman osan vuokratyöntekijöiden tehtävistä
olevan sellaisia, joihin ei perehdytystä paljon tarvita. Näitä ovat muun muassa
tavaroiden lastaus. He ovat pyrkineet järjestämään työt siten, että varastossa
käytettävien vuokratyöntekijöiden tehtäviin riittää puolen päivän tai päivän
perehdytys. Heidän omat työntekijänsä tekevät ne työt, jotka ovat vaikeammin
omaksuttavissa ja vaativat kokemusta. Osassa heidän käyttämissä vuokrausyrityksissä
on
oma
työnjohtaja,
joka
perehdyttää
vuokratyöntekijät
valmiiksi.
Henkilöstöpäällikön mukaan vuokratyöntekijöiden tekemät työt ovat sellaisia, joissa
virheen tekeminen ei vaikuta olennaisesti asiakkaan saamaan laatuun.
Uuteen työpaikkaan meneminen on aina oppimisen paikka ja sopeutumishaaste, sillä
jokaisessa työpaikassa on omat säännöt ja tavat toimia. Uuden työkulttuurin
omaksuminen voi kestää viikoista kuukausiin ja jopa vuosiin. Vuokrausyrityksen
edustajan C mukaan vuokratyöntekijät ovat keskimääräistä nopeampia oppimaan ja
sopeutumaan uusiin työpaikkoihin ja tilanteisiin. Yhtenä syynä hän piti sitä, että
vakituiseen työsuhteeseen palkattava työntekijä saatetaan kokea työpaikalla uhkana ja
kilpailijana, kun taas vuokratyöntekijää ei välttämättä koeta uhaksi, joten hänet
73
opetetaan nopeammin talon tavoille. Vuokratyöntekijät joutuvat myös oppimaan
nopeaa sopeutumista työpaikkojen vaihtuessa usein.
Haastattelija: No, kuinka pitkään sä luulet, että kestää, kun työntekijä menee
uuteen yritykseen, niin, niin se että hän oppii ne talon tavat ja pääsee sisälle
siihen työhön?
Edustaja C: Se on siitä kiinni, että mistä on kysymys. Mutta ne, jotka menee
ensimmäiseen vuokratyöpaikkaansa tai tämmöiseen, niin mä uskon, että
vuokratyöntekijät ehkä oppii jopa nopeemmin kuin vakinaiset. …Mutta että,
vuokratyöntekijää, niin sitä ei ehkä koeta uhkaks, niin ehkä se opetetaankin
nopeammin niihin. Ja se koetaankin niin, että se on tullu niin ku auttamaan
tätä tilannetta. Ja se halutaan perehdyttää mahdollisimman nopeesti.
Vuokrausyritysten edustajat olivat kaikki realisteja sen suhteen, miten kauan
perehtyminen vie aikaa. Heidän mukaansa yksinkertaisimmissa töissä oppiminen käy
nopeammin, mutta vaativimmissa työtehtävissä se voi kestää jopa puolesta vuodesta
vuoteen. Vuokrausyrityksen edustaja D yllätti arvioimalla sopeutumisen uuteen
työyhteisöön kestävän ainoastaan päivän. Hänen mielestään vuokratyöntekijät ovat
nopeasti sopeutuvaisia ja tottuneet menemään uuteen työpaikkaan. He tietävät
olevansa tarkkailun kohteena ja heihin kohdistuvat odotukset ovat suuret.
Haastattelija: Mitenkä luulet, kauanko siinä kestää, että tämmönen
vuokratyöntekijä, tulokas pääsee siihen porukkaan sisälle ja oppii tavallaan
niitä tapoja, mitä siinä työyhteisössä on?
Vuokrausyrityksen edustaja D: Voi siinä mennä koko päiväki.
Haastattelija: Mmm. Meinaatko, että päivä riittää?
Edustaja D: Kyllä ne nopeesti tapahtuu tommoset sopeutumiset. Ne, jotka
vuokratyöyrityksiin hakeutuu työnhakijaks ne on aktiivisia ihmisiä. Me
lähetetään asiakasyrityksiin niin aktiivisia, hyviä ihmisiä. Ja useimmiten ne
on semmosia henkilöitä, jotka on ollu vuokratyöntekijöinä jo jossain muualla
aikasemmin, ennen kun ne menee tähän yritykseen. Ne tietää, että heitä
katotaan vielä tarkemmin kuin omaa henkilökuntaa ja heiltä odotetaan vielä
uskomattoman ihmeellisempiä suorituksia kuin omalta henkilökunnalta. Sen
takia ne on nopeesti sopeutuvia.
Suurin vuokratyöntekijöistä oli tyytyväisiä tapaan miten heidät oli perehdytetty.
Perehdytyksen laajuus ja intensiivisyys vaihteli heidän kuvaustensa perusteella
työnkuvasta ja alasta riippuen. Muutama vastaaja kertoi aluksi tehneen työtä yhdessä
74
jonkun vakituisen työntekijän kanssa. Perehdytysten kesto vaihteli päivästä
kuukauteen.
” Kuukauden mä olin semmosen vakituisen työntekijän kanssa, Se oli mun
mielestä tosi kiva. Nyt kun meille tuli kesätyöntekijöitä, niin mulla oli yks
opastettava, niin me saatiin olla kolme päivää yhessä ja sen jälkeen sen piti
tehä yksin. ”
Vtt 5
” Ei nyt mitenkään sillain, et koko päivää ikinä ole, mut jonkun aikaa on
opetettu. ”
Vtt 16
Kaikille vuokratyöntekijöille oli yrityksessä esitelty paikkoja ja jonkin verran kerrottu
yrityksen toiminnasta. Yksi heistä, joka on työskennellyt monissa yrityksissä
vuokratyöntekijänä, oli kriittisempi perehdytysten sisältöön kuin muut. Hänelle oli
tyypillisesti kerrottu lähinnä hänen toimenkuvastaan ja työtehtävistään. Haastateltava
sanoi jääneensä kaipaamaan kokonaisvaltaisempaa perehdytystä, jossa esiteltäisiin
yrityksen toimintaa laajemminkin. Yksi vuokratyöntekijä kertoi, että hän oli
osallistunut käyttäjäyrityksen järjestämään neljän viikon perehdytysjaksoon kahden
muun uuden työntekijän kanssa. Vuokratyöntekijä oli tyytyväinen perehdytykseen ja
arvioi sen olleen aivan ratkaiseva työtehtävien kunnollisen hoitamisen kannalta. Hän
arvioi kaksi ensimmäistä kuukautta kuluneen työn oppimisessa, joskin hänellä oli
kokemusta samantapaisesta työstä, mikä nopeutti työn omaksumista.
Haastattelija: Kauanko sulla meni omasta mielestäs, että sä pääsit tähän
taloon kiinni, opit tuntemaan talon tuotteet ja yksiköt ja talon tapoja?
Vtt 12: No ku mä alotin sillon toissa vuoden juhannuksena. Sitten elokuulla
tuli kaks uutta henkilöä ja heidän kanssaan päästiin täällä sitten semmoseen
järjestettyyn perehdytysjaksoon, joka kesti semmoset neljä viikkoa. Et siinä
oli ihan tuotetuen ihmisiä, sit mentiin koneita katsomaan, päästiin käyttämään
niitä ja katsomaan, et minkälaisia nää tuotteet on. Ja sitte sitä tietopuolista
koulutusta myöskin, että minkälainen on jälleenmyynti- tai jakeluverkosto
noin maanlaajuisesti ja käytiin tehtaalla myöskin sillon syksyn aikana
katsomassa niitä tuotteita.
Haastattelija: Kuka sulle ehdotti tän perehdytysjakson käymistä?
Vtt 12: Meillä oli tota, oikeestaan mun esimieheni. En mä tiedä, mitä he oli
oikeestaan suunnitellu. Ku samaan aikaan tuli henkilöitä, jotka tekee tilausten
75
käsittelyä. Kaks henkilöä, jotka on ihan talon kirjoissa. Niin me kolme oltiin
niinku siinä koko ajan. Mäkin …Tää on todella hyvä. Kyl mä uskon, et
esimies oli järjestäny sen, koska hän oli tämmönen tunnollinen ja
järjestelmällinen ihminen. Että osaa niinku ajatella, mitä tietoja me ehkä
tarvittais.
Vuokrausyritysten ja käyttäjäyritysten edustajien puhetta leimasi olettamus siitä, että
vuokratyöntekijä oppi nopeasti talon tavoille verrattuna muihin. Kyky liitettiin
automaattisesti
vuokratyöntekijän
yhdeksi
joustavuuden
tunnusmerkiksi.
Vuokratyöntekijöiden oma puhe asiasta muistutti kenen tahansa uuteen työpaikkaan
perehtyvän ihmisen puhetta.
Monet vuokratyöntekijöistä ”teollisuuden ja tuotannon alalta” sekä ”toimistoalalta”
olivat sitä mieltä, että heidän nykyisen työnsä oppiminen vie noin kaksi kuukautta.
Sen jälkeen heidän mielestään voi vasta sanoa, että työn osaa. Arvioitu aika oli
huomattavan pitkä suhteessa vuokratyösopimusten kestoon ja siihen, että heidät oli
palkattu useimmiten melko rutiininomaisiin tehtäviin. Tässä nousikin esille hankala
ristiriita vuokratyövoiman käytön perusidean ja työn oppimisen arkitodellisuuden
välille. Jotta vuokratyövoiman käyttö palvelisi niin kuin asiakasyritys ”tulipalon
sammutus – tilanteessaan” usein toivoo, se edellyttäisi vuokratyöntekijöitä, jotka
jostain syystä osaavat kaiken jo tullessaan. Jos otetaan oppimisen inhimillinen puoli
huomioon, eli hitaus, olisi vuokratyövoiman käytössä välttämätöntä sietää akuuttia
tarvetta pidempiä varoaikoja.
” Kyllä siihen varmaan menee, semmoinen parikin kuukautta, pari, kolme
kuukauttakin, ihan hyvin, että voi sanoa, että on ihan ammattilainen
tavallaan. Että kyllä siihen aikaa menee, että sen työn oppii. ”
Vtt 10
76
3.2.4. Työn kesto ja lomat
Odotukset vuokratyövoiman ja sen myötä vuokratyöntekijöiden joustavuuteen
näkyvät eniten odotuksina, että he joustavat työajoissa. Tämä koskee sekä
työrupeaman ajallista kestoa että työvuoroja ja tuntimääriä.
Vuokrausyrityksissä tarjottavien vuokratyösuhteiden pituudet vaihtelivat paljon
riippuen työstä ja alasta. Vuokratyöntekijöitä saatettiin palkata erilaisiin projekteihin,
joiden kestot voivat olla vuosiakin. Esimerkiksi vuokrausyrityksen edustaja C kertoi
heidän vuokratyöntekijöidensä työsuhteiden kestävän keskimäärin kolmesta viikosta
muutamaan kuukauteen riippuen alasta ja työnkuvasta. Rakennuspuolella työsuhde
saattaa kestää päivän, kun taas teollisuuspuolella työsuhde voi olla vuoden tai
kaksikin. Vuokrausyrityksen edustaja B puolestaan kertoi heidän työsuhteiden keston
olevan keskimäärin yksitoista kuukautta.
Tutkimuksessa mukana olleilla vuokratyöntekijöillä työsuhteiden pituudet vaihtelivat
paljon. Heistä kaksi (Vtt 1 ja Vtt 16) olivat vuokratyössä, jossa työpaikka ja
työkeikan kesto saattoivat vaihtua muutaman päivän välein. Muut vuokratyöntekijät
olivat joko olleet viikkoja tai kuukausia samassa työpaikassa. Yksi heistä oli ollut
useamman vuoden ajan samassa yrityksessä, perättäin toistuvissa vuokratyösuhteissa.
Niiden pituudet olivat vaihdelleet ja olleet välillä hyvinkin lyhyitä. Kaiken kaikkiaan
viisi haastateltua 16:sta oli ollut samassa työpaikassa vuokratyöntekijänä jo yli
vuoden. Muutama työntekijä kertoi, että heillä tehdään työsopimus aina kahdeksi
viikoksi kerrallaan. He saavat vuokrausyrityksestä kahden viikon välein työpaikalleen
lapun, jossa on rasti ruudussa, jos työ jatkuu.
Haastattelija: Onko sulla tietoo sun työsuhteen jatkosta tai aikataulusta, että
kuinka pitkään tää nyt kestää?
Vtt 7: Sehän menee aina sillä tavallaan, että kaks viikko kerrallaan. Siihen
tulee aina se, jatkuu, ei jatku…
77
Henkilöstöpäällikkö B sanoi heidän palkkaavan vuokratyöntekijöitä lyhimmillään
kolmeksi päiväksi ja pisimmillään kuukausiksi. Henkilöstöpäällikkö E kertoi heillä
keskimääräisen vuokratyösuhteen pituuden olevan alle kuusi kuukautta. Yritys C
käyttää
vuokratyöntekijöitä
vuokratyöntekijöiden
käyttämänsä
useita
työskentelevän
vuokratyöntekijät
vuosia.
heillä
ovat
Henkilöstöpäällikkö
tyypillisesti
pääosin
2-5
vuotta.
kertoi
Heidän
yliopisto-opiskelijoita,
jotka
työskentelevät opintojensa ohessa. Lyhimmillään vuokratyöntekijät ovat olleet pari
päivää tai viikkoa tiettyjen lyhyiden projektien puitteissa. Henkilöstöpäällikkö D
kertoi heillä olevan lyhin vuokratyösuhteen pituus noin kaksi viikkoa ja pisimmät
ovat vuosia.
Yhtenä vuokratyön negatiivisimmista piirteistä oli ammattiliittojen edustajien
mielestä vuokratyösuhteiden pilkkominen lyhyiksi pätkiksi. Haastateltavat kertoivat
miten työsopimuksia pätkitään esimerkiksi viikon mittaisiksi, vaikka työn tiedetään
jatkuvan samassa käyttäjäyrityksessä useampia kuukausia. Syitä näihin pätkimisiin
ovat
monia,
joista
ammattiliittojen
edustajien
mukaan
tavallisimpia
ovat
kustannussäästöt. Kun työsuhteet ovat lyhyitä, jotkut kustannuksia aiheuttavat
oikeudet ja etuudet (esim. vuosiloman kertyminen, sairasajan palkka) voidaan sillä
perusteella evätä tai pienentää.
Ammattiliiton edustaja M kertoi, että heidän alallaan vuokratyöntekijöillä saatetaan
teettää runsaasti ylitöitä. Monissa tapauksissa vuokratyöntekijät eivät uskalla
kieltäytyä tarjotusta työstä, koska he pelkäävät sen vaikuttavan töiden tarjontaan
vastaisuudessa. Edustajan mukaan mitä vanhemmasta vuokratyöntekijästä on kyse,
niin sitä vaikeampi on kieltäytyä töistä. Kieltäytyminen on vaikeaa, jos on lainaa ja
perhe elätettävänä. Työaikalain (605/1996) 19.1 §;n mukaan ylityötä saa teettää
enintään 138 tuntia kunkin neljän kuukauden jakson aikana, kuitenkin enintään 250
tuntia
kalenterivuodessa.
vuokratyöntekijään
Työaikalaki
nähden,
sillä
ei
velvoita
työn
käyttäjäyrityksellä
käyttäjäyritystä
on
ainoastaan
työntekovelvollisuuteen tarvittava käyttöoikeus. Ainoa, jolle voi muodostua
78
työaikalakiin perustuvia velvollisuuksia vuokratyöntekijää kohtaan on hänen oma
työnantajansa eli vuokrausyritys, sillä se on vastuussa työnantajavelvoitteista.
” Siellä (käyttäjäyrityksessä) on kahta kolmea työntekijää, niin tälläkin
hetkellä vuokratyöntekijä tekee kahta sataa tuntia (kuukaudessa) ja se tekee
kahdes eri pistees töitä ja vie siltä omalta osa-aikaselta niitä tunteja. Ja
työnantaja vain sanoo, että kyllä hän saa näin teherä. ”
Ammattiliiton edustaja M
Tutkimuksen aineistossa oli useita tapauksia, joihin liittyi jonkinlaista hämmennystä
loma-asioissa. Ammattiliittojen edustajien havaintojen mukaan vuokratyöntekijöillä
on usein käsitys, ettei heille kerry lainkaan lomaa. Loman ansaintaan on kuitenkin
sama oikeus kuin muillakin työntekijöillä. Vuosilomalain (162/2005) 5.1 §:n mukaan
työntekijällä
on
oikeus
saada
lomaa
2,5
arkipäivää
kultakin
täydeltä
lomanmääräytymiskuukaudelta. Jos työsuhde on lomanmääräytymisvuoden loppuun
mennessä jatkunut yhdenjaksoisesti alle vuoden, työntekijällä on oikeus saada lomaa
2 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Lomat kertyvät siltä
ajalta kun vuokratyöntekijä on töissä käyttäjäyrityksessä. Kun tietyt tunnit tulevat
kuukaudessa täyteen, niin se oikeuttaa palkalliseen lomaan. Käyttäjäyrityksen
velvollisuutena on järjestää työt yrityksessään siten, että vuokratyöntekijä voi pitää
lomansa
vuosilomalain
mukaisesti
(Sädevirta
2002).
Vuokrausyrityksen
velvollisuutena on huolehtia vuokratyöntekijöille kertyvistä lomista.
Monesti vuokratyösuhteet voivat olla kuitenkin satunnaisia ja lyhyitä. Tällöin loma
maksetaankin yleensä rahana joka palkan yhteydessä. Tämä taas aiheuttaa sen, että
vuokratyöntekijälle ei kerry palkallista vuosilomaa, vaan hän saa loman
lomakorvauksena.
Vuosilomalaissa
(162/2005)
on
säädetty
lomakorvausten
määräytymisestä. Vuosilomapalkka on 9 % taikka työsuhteen jatkuttua lomakautta
edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä vähintään vuoden 11,5 %.
Nämä
oikeudet
koskevat
luonnollisesti
myös
vuokratyöntekijöitä.
Työehtosopimuksissa prosentista on voitu sopia toisin (esim. rakennusalalla 18,5 %,
kaupan alan osa-aikaisilla 10 % tai 12,5 %). Useissa ammattiliittoihin tulleissa
79
tapauksissa tämä lomakorvaus on maksettu liian pienellä prosentilla, vaikka työntekijä
olisi ollut vuokratyösuhteessa jo vuosia.
” Joskus jopa jotkut yritykset yrittävät sitä, että heille
(vuokratyöntekijöille) ei makseta lomarahoja ja niin pois päin. Tavallaan
koko työsuhteen ehtojen paltti yritetään evätä. ”
Ammattiliiton edustaja H
Uuden vuosilomalain (162/2005) mukaan vuosiloman ansaintasääntöjen ulkopuolelle
jäävillä työntekijöillä (kaikkina kuukausina alle 14 päivää tai alle 35 tuntia
työskentelevillä) on oikeus vuosilomaa vastaavaan vapaaseen. Oikeus lomaa
vastaavaan vapaaseen on myös peräkkäisissä määräaikaisissa työsuhteissa samaan
työnantajaan olevilla työntekijöillä. Vapaan piirissä oleville maksetaan lomakorvaus.
Työntekijän on ilmoitettava halustaan käyttää vapaata ennen lomakauden alkua.
Vuokratyöntekijä saa siis itse päättää maksetaanko lomakorvaus joka palkan
yhteydessä vai haluaako hän säästää ne palkallista vapaata varten.
Tämän tutkimuksen ammattiliittohaastattelut tehtiin ennen uutta vuosilomalakia, joten
ammattiliittojen edustajilla ei ollut vielä kokemusta siitä, miten vuokrausyritykset ja
vuokratyöntekijät
Tutkimuksen
noudattavat
avulla
ei
näin
1.4.2005
ollen
voimaan
vielä
saatu
tullutta
näyttöä
vuosilomalakia.
siitä,
siirtyvätkö
vuokrausyritykset siihen käytäntöön, että lomakorvauksia ei makseta joka palkan
yhteydessä vaan ne säästetään palkalliseen vapaaseen.
Aineistossa
mukana
olleille
vuokratyöntekijöille
maksettiin
pääsääntöisesti
lomakorvaus palkan yhteydessä ja mahdollinen loma tuli palkattomana vapaana. Vain
kaksi vuokratyöntekijää kertoi, että heille kertyy palkallinen loma. Heillä molemmilla
oli yli vuoden kestänyt vuokratyösuhde samassa käyttäjäyrityksessä. Neljä
haastateltavaa oli ollut työssä sen verran vähän aikaa, etteivät he tienneet kertyykö
heille lomaa normaalisti. Monille vuokratyöpätkät samassakin työpaikassa olivat
lyhyitä, mutta vaikka niitä oli paljon peräkkäin, lomakorvaus maksettiin palkan
yhteydessä.
80
Loman pitäminen ei ollut haastateltujen keskuudessa lainkaan itsestään selvyys. Osa
ei uskaltanut pitää lomia pelosta, että hänet korvataan toisella vuokratyöntekijällä eikä
hänelle
tule
enää
jatkoa
käyttäjäyrityksestä
tai
hänelle
ei
enää
soiteta
vuokrausyrityksestä. Toiset taas kokivat lomien pitämisen taloudellisesti vaikeaksi.
Palkan yhteydessä maksettavat lomakorvaukset kun pitäisi malttaa laittaa säästöön
vastaisten vapaiden varalle. Useimmilla palkan yhteydessä maksettava lomakorvaus
meni kuitekin muun palkan mukana elämiseen. Useimmat haastateltavat, joille loma
maksettiin rahana, olisivat halunneet sen mieluimmin palkallisena lomana eikä
rahana. Tyytyväisiä tähän järjestelyyn oli ainoastaan yksi vuokratyöntekijä (Vtt 16),
joka teki satunnaisia työkeikkoja ja sai lomakorvaukset heti.
Haastattelija: Onko sulla sitten palkallinen vai palkaton nää, tuo loma?
Vtt 5: Palkaton.
Haastattelija: Joo.
Vtt 5: Et se tulee aina joka palkan yhteydessä se kesälomaraha.
Haastattelija: Kyllä.
Vtt 5: Et siinä mielessä on tietysti, et nytkin kun mä kaks ja puoli viikkoa
lomalla … Kun mä en pitäis ollenkaan mitään lomia, et emmä ainakaan sillä
lailla jaksaisi työtä tehä. Ettei olis mitään lomaa välillä. Et kyllä meillä sitte
on niitä, just nuorempia, niitä tyttöjä, jotka on kans vuokrayrityksen kautta,
niin ne ei pidä nytte kesälläkään ollenkaan lomaa. Et ne on… et ei oo varaa
pitää, että ne asuu taas yksin. Et niitten pitää yksinään huolehtia kaikki
vuokrat sun muut. Että mä sentään asun mun miehen kaa yhessä. Et jos mä
en nyt kahteen viikkoon palkkaa saa, niin sinänsä mikään talous siitä horju,
niin ku normaali talous. Et ehkä pitää muuten olla sitte, että ei niin paljoa
ostele, ylimääräisiä vaatteita ja muuta…No, kyl se vähä niin ku ärsyttää. Että
kyllähän se nyt ois kivempi se, että kyllä mä mieluummin tekisin niin, että
mulle ei joka palkan yhteydessä maksettais sitä kesälomarahaa, vaan että
sitten tosiaan kertyis niin ku muillakin kertyy.
Vuokratyöntekijöiden lomaa käsittelevästä puheesta paljastui monenlaista koettua
ristiriitaa ja epävarmuutta. Samanaikaisesti koettiin väsymystä ja loman tarvetta,
pelkoa työn menettämisestä lomailun takia, huonoa omaatuntoa lomasta, jota ei
uskottu aidosti ansaitun ja epäoikeudenmukaisuuden kokemusta verrattuna vakituisiin
työntekijöihin, joilla on oikeus säännöllisiin lomiin.
81
”Heti jos sano vuokrafirmalle, että mä lähen nyt matkalle ja oon niin kauan
poissa, niin tuli semmonen tunne, että onkohan tää nyt tavallaan oikein.
Onkohan mulla nyt töitä sitte ollenkaan, ku mä tuun sieltä matkalta,
semmonen epävarma tunne. ”
Vtt 3
Yhdellä haastatellulla ravintola-alan vuokratyöntekijälle oli tullut ratkaisematon
konflikti loma-asioissa sekä vuokraus- että käyttäjäyrityksen suunnalla. Hän oli ollut
monta vuotta samassa käyttäjäyrityksessä töissä vajailla työtunneilla (alle 37,5 h /
vko). Hänelle oli maksettu joka palkan yhteydessä lomakorvaus. Työskenneltyään
pitkään ilman lomia hän halusi irrottautua työstä kesälomalle. Vuokrausyrityksessä
suhtauduttiin asiaan nihkeästi, jonka jälkeen hän otti yhteyttä ammattiliittoon. Hän
ilmoitti ammattiliiton myönteisen kannan vuokrausyritykselle, josta sanottiin, ettei
loma kuulu vuokratyöntekijöille ja neuvottiin soittamaan vuokrausyrityksen
hallintojohtajalle. Tämä suostui loman pitoon, mutta ajankohdasta oli sovittava
käyttäjäyrityksen kanssa. Vuokratyöntekijä sai pitää lomansa ja hän piti sen myös
seuraavana vuonna. Tällöin hänen lomansa aikana käyttäjäyritys oli palkannut omalle
palkkalistoilleen uuden työntekijän, joka alkoi hoitaa vuokratyöntekijän tekemiä töitä
täysillä
tunneilla.
Tästä
ei
ilmoitettu
vuokratyöntekijälle
mitään,
ei
vuokrausyrityksestä eikä käyttäjäyrityksestä. Hän oli saanut kuulla asiasta lomansa
aikana muilta työntekijöiltä. Haastatteluhetkellä, yli puoli vuotta tämän tapahtuman
jälkeen kukaan ei ole vieläkään virallisesti ilmoittanut hänelle töiden loppumisesta.
Hän oli kuulunut niin pitkään talon väkeen, että yhteydenpito entisiin työtovereihin
jatkui edelleen.
Yksi tutkimuksen vuokratyöntekijä kertoi, että käyttäjäyrityksen esimies oli
huolehtinut siitä, että hän saa pitää vuosiloman. Kun hän oli ollut kuukauden töissä,
niin esimies oli kysynyt haluaako vuokratyöntekijä täyttää lomakkeen, jonka myötä
hän saa palkallisen vuosiloman. Esimiehen kanta oli, että vuokratyöntekijä jaksaa
antaa parempaa panosta, jos voi välillä levätä, aivan samalla tavalla kuin muutkin
työntekijät.
82
Lomien osalta aineisto paljasti selkeän ristiriidan. Vuokratyöntekijät haluaisivat
lomansa niin kuin muutkin työtä tekevät. Vuokrausyritykset suosivat kuitenkin tapaa,
jossa loma korvataan rahana joka palkan yhteydessä.
3.2.5. Vuokratyöntekijän ja vuokratyön hinta
”Ois se kiva, että ois ees samat työsuhde-edut
ja sais saman palkan siitä työstä kun muutkin.”
Vtt 10
Vuokrausyritys
laskuttaa
asiakasyritykseltään
tietyn
vuokratyöntekijälle
suuruisen
lisän
maksettavan
palkan
vuokratyöntekijän
lisäksi
aiheuttamien
kustannusten päälle. Niillä se kattaa liiketoimintansa ylläpitämisestä aiheutuvia
kuluja. Nämä lisät vaihtelevat edustajien mukaan asiakkaasta ja vuokratyöntekijästä
riippuen. Jotkut vuokrausyritykset käyttävät laskutuskertoimia määritellessään lisän
suuruutta. Toiset vuokrausyritykset puolestaan määrittelevät hinnat aina tapaus- ja
asiakaskohtaisesti. Eräs haastateltu edustaja vastasi laskutuskertoimen riippuvan
toimialasta. Alhaisimmillaan kerroin heillä on 1.65 ja korkeimmillaan 1.95, riippuen
työehtosopimuksesta. Kertoimen suuruuteen vaikuttaa vuokrausyritysten edustajien
mukaan myös se, kuinka työläs prosessi vuokratyöntekijän löytäminen on.
Vuokrausyritysten kertoimet vaihtelevat suuresti, joten niistä on vaikea saada
täsmällisempää tietoa.
” Niin puhutaan 1.65. Niin siitä sinne 1.95 siltä väliltä. Riippuu nyt vähän
siitä sen TES:stä, että minkä mukaan sitten toimitaan ja kuinka paljon siinä
on työtä siinä hakemisessa. ”
Vuokrausyrityksen edustaja C
” Sitä me ei kyllä kerrota. ”
Vuokrausyrityksen edustaja A
83
Kolme haastatelluista henkilöstöpäälliköistä sanoi muitta mutkitta vuokratyön käytön
olevan tuntihinnaltaan kalliimpaa kuin vakituisen työntekijän palkka. Vuokratyöstä
aiheutuvat muut säästöt ja hyödyt painoivat kuitenkin enemmän kuin siitä maksettavat
kustannukset. Vastaajat mainitsivat säästävänsä irtisanomiskustannuksissa, loma-ajan
palkoissa, työterveysmaksuissa ja sairauspoissaolokuluissa. Lisäksi mainittiin
henkilöstölle maksettavat bonukset ja muut tulospalkkiot, joista vuokratyöntekijät
eivät
pääse
osallisiksi.
Tosin
yksi
tutkimuksen
käyttäjäyrityksistä
maksoi
tulospalkkiot myös vuokratyöntekijöille. Vuokratyön yhteydessä maksettiin tietoisesti
myös riskittömyydestä ja henkilöstöhankinnan helppoudesta ja mukavuudesta oman
työn kannalta.
Henkilöstöpäällikkö B: Minä sanoisin, että on se jonkin verran kalliimpaa.
Mutta sitten se, että jos me ei henkilöä tarvita, me voidaan tänään sanoa, että
huomenna ei tarvitse tulla. Elikkä meidän mielestämme se
kustannustehokkuus tulee siitä, että meidän ei tarvitse maksaa henkilölle
palkkaa taikka lomauttaa omaa henkilöstöä, jos on joku tämmöinen äkillinen
raaka-aine tai tuotannollinen häiriö. ”
Haastattelija: Onko se prosenteissa vai kymmenissä prosenteissa se ero jos
sinä arvelet, nyt joutuu arvailemaan, jos ette ole sitä laskeneet…
Henkilöstöpäällikkö B: Minä veikkailen, että se on 10-20 prosenttia.
Haastattelija: Mitkä on suurimmat edut, henkilökohtaiset ja
henkilövastaavana?
Henkilöstöpäällikkö B: Se on nimenomaan tämä, että minun ei tarvitse etsiä
näitä henkilöitä. Elikkä minä säästän aikaa siltä etsimiseltä, yhteyksiltä
työvoimatoimistoihin tai muihin. Sen jälkeen minä säästyn tältä
työsopimuksen kirjoittamiselta ja sen seurannalta tietysti, kun siinä on ne
mihin pitää paperit palauttaa ja muuta. Ja edelleen se vaikuttaa minun
kauttani sitten myös palkanlaskentahenkilöstöön, koska palkanlaskentaohjelmaan täytyy joka kerta avata henkilötiedot uudelleen, sen takia, että me
saadaan nämä eläkemaksut oikein.
Haastattelija: Mikäs etu se on työnjohtajalle? Tästä, että vuokratyöntekijöitä
voidaan käyttää?
Henkilöstöpäällikkö B: Minä mietin, että se voisi olla jonkun näköinen
tämmöinen stressin poistaja, siinä mielessä, että ei tule semmoista tunnetta,
että minulla on paljon töitä, jotka pitää saada valmiiksi kun väki ei riitä, kun
tietää, että minä voin soittaa, niin sieltä voi tulla henkilö. Ja sitten hänenkään
ei tarvitse soittaa työntekijälle, koska aikaisemmin hänkin saattoi soitella, että
tuutko töihin, nyt hän soittaa yhdelle henkilölle, että soitappas ja kysele, että
tarvitsisin näin monta, aloittaa huomen aamulla tai seuraavana päivänä.
84
Yksi henkilöstöpäällikkö oli sitä mieltä, että vuokratyö tulee halvemmaksi kuin omille
palkkalistoille ottaminen. Hän perusteli käsitystään vuokrausyritysten pienillä
laskutuskertoimilla. Hän näki merkittävinä säästöt henkilökuntaeduissa sekä
vuokrausyrityksen velvollisuuden hoitaa sairauspoissaoloista aiheutuvat kustannukset.
Monet
vuokratyöntekijöistä
käyttäjäyrityksille
Perusteluna
uskoivat
kalliimpaa
esitettiin
se,
kuin
että
vuokratyöntekijöiden
vakituisten
käytön
työntekijöiden
käyttäjäyritys
maksaa
olevan
palkkaamisen.
vuokrausyritykselle
vuokratyöntekijöiden palkkojen lisäksi katteen. Kaiken kaikkiaan heidän oli vaikea
hahmottaa, miten vuokratyövoiman käyttö tulisi ollenkaan perustelluksi järkevänä
taloudellisilla näkökohdilla.
” Minä olen ymmärtänyt asian niin, että se tulee tälle työnantajalle
edullisemmaksi. Sitä minä en ymmärrä, että kuinka, mutta niin minä olen
ymmärtänyt, niin meille on sanottu. ”
Vtt 6
” Mutta muuten niin, kun se työntekijä (vuokratyöntekijä) se maksaa ainakin
puolet enempi ku oma työntekijä. Siihen tulee kaikki palvelulisät, ja mitä nyt
välityspalkkioita, kaikki tämmöset päälle, se tulee yli puolet kalliimmaksi. ”
Vtt 4
” En mä usko et taloudellista hyötyä, koska se on kalliimpaa niille. Kun ne
joutuu maksaa sille yrityksellekin, tai ne joutuu maksaa enemmän palkkaa
koska ne yrityksetkin haluaa siitä sit oman osuuden. Me saadaan ihan
normaali palkka kuitenkin. ”
Vtt 16
Vakituisiin työntekijöihin verrattuna tämän tutkimuksen vuokratyöntekijöiden palkka
oli pääsääntöisesti heidän omien sanojensa mukaan alhaisempi kuin samaa työtä
tekevillä
vakituisilla
samassa
työpaikassa.
Vain
yksi
arveli
sen
olevan
työkokemuksen ja ammattitaidon perusteella olevan suurempi, mikä ei kuitenkaan
pitänyt paikkansa, kun asia tarkistettiin yrityksestä.
” Ja ne vakituiset, niin niillähän on huomattavasti parempi palkka, kun
mulla.”
Vtt 2
85
Palkka saattoi vaihdella myös samaa työtä tekevien vuokratyöntekijöiden kesken, jos
heidät oli otettu eri vuokrausyrityksistä. Vuokratyöntekijällä Vtt8 oli juuri tällainen
tilanne. Käyttäjäyritys hankkii vuokratyöntekijät kahdesta eri vuokrausyrityksestä,
joiden toimittamien työntekijöiden palkat ovat erisuuruisia. Hän oli oikeassa
kertoessaan seuraavan:
” Vuokrausyritys X maksaa kuulemma vähän enempi. Niin siihen nyt pitäs
ehdottomasti saada muutos, että vuokrausyritykset Y ja X maksaisi edes
saman. ”
Vtt 8
Useimmat vuokratyöntekijöistä kertoivat, että palkanmaksu oli sujunut ongelmitta.
Kuudentoista vuokratyöntekijän aineistoon oli kuitenkin osunut myös monia
epäselvyyksiä. Yksi hotelli- ja ravintola-alan vuokratyöntekijä kertoi, että hänelle on
maksettu vääriä tuntipalkkoja ja liian vähistä tunneista. Hän otti yhteyttä
vuokrausyritykseen ja pienen painostamisen jälkeen sai oikeat palkat.
Haastattelija: Mitä sieltä Vuokrausyrityksestä on sulle sanottu ja miten he
ovat asiansa hoitaneet, kun sä oot menny sinne jotakin asiaa esittämään ja
kysymään? Onko he osannu vastata?
Vtt 4: Ei. Niillä on se periaate, että mitä tahansa työntekijä sanoo, niin ne
kielletään. Ja sitte jos työntekijä hyväksyy sen, että ok, näin on, niin se
jätetään siihen. Jos työntekijä tulee uudestaan, niin sitte ne ottaa asiasta
selvää.
Tutkimuksemme vuokratyöntekijöille maksettiin palkka tavallisimmin kaksi kertaa
kuussa. Monissa tapauksissa palkanmaksun perusteena ovat työtuntilistat, jotka
vuokratyöntekijä täyttää viikoittain ja lähettää ne vuokrausyritykseen. Jos kahden
viikon aikana on ollut useammassa paikassa töissä, niin palkka maksetaan niistä
kaikista yhdellä kertaa. Jokaisessa työpaikassa täytetään omat tuntilistat, mikä aiheutti
joidenkin tapauksissa monien papereiden täyttämistä ja niiden lähettämistä
vuokrausyritykseen. Joskus tällaisessa paperien käsittelyssä oli esiintynyt virheitä ja
epäselvyyksiä. Yksi vuokratyöntekijöistä kertoi, että hän oli useampaan kertaan
joutunut soittamaan vuokrausyritykseen, kun jokin työvuoro ei ollut mukana
maksetuissa palkoissa. Hän poikkesi monista muista haastatelluista siinä, että hän
86
tulkitsi virheet inhimillisiksi erehdyksiksi. Muilla tulkinta heijasti epäluottamusta
tapaan, jolla vuokrausyrityksissä asioita hoidetaan ja miten vuokratyöntekijöiden
asioita halutaan hoitaa.
” Ne (vuokrausyrityksessä) on monta kertaa sanonut et ne ei oo muistanut
vaan ilmoittaa niitä tunteja palkkakonttoriin, koska vuokratyöntekijöitä on
paljon. Sitten niitä kirjoitetaan siihen listaan, joka puolelle, niin niitä unohtuu
aina välillä siitä. Ei ne mitään tahallaan, ei ne mitään kusetusta yritä. ”
Vtt 1
Haastatelluista vuokratyöntekijä Vtt 9, joka vakinaistettiin tutkimusprosessin aikana
käyttäjäyritykseen, kertoi palkkansa nousseen heti vakinaistamisen jälkeen. Yksi
vuokratyöntekijä puolestaan kertoi palkkansa laskeneen samassa yhteydessä kun
hänestä tuli vuokratyöntekijä, vaikka työpaikka säilyi samana. Hänen määräaikaista
työsuhdettaan ei jatkettu monien muiden mukana ja he siirtyivät jatkamaan työtä
vuokrausyrityksen kautta.
3.2.6. Palkan lisät ja muu palkitseminen
Työsopimuslain (55/2001) 1:5 mukaan työsuhteen katsotaan työsuhde-etuuksien
määräytymisen kannalta jatkuneen yhdenjaksoisena, jos työnantajan ja työntekijän
välillä on tehty useita peräkkäisiä, keskeytymättömänä tai vain lyhytaikaisin
keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työsopimuksia. Tällöin työsuhde-etuudet kertyvät
kuten toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa. Säännöksen perusteluissa ei oteta
kantaa siihen, kuinka pitkiä välejä määräaikaisten työsopimusten ja työntekojaksojen
väliin voi jäädä työsuhteiden katsomiseksi yhdenjaksoiseksi työsuhde-etuuksien
määräytymisen kannalta (Sädevirta 2002.)
Vuokratyöntekijöille kuuluvat ikä- tai palvelusvuosilisät samalla tavalla kuin
muillekin työntekijöille. Nämä lisät kertyvät siltä ajalta kun vuokratyöntekijä on
käyttäjäyrityksessä töissä. Vuokratyöntekijä Vtt 3 kertoi, että hänellä on 10 vuoden
87
työkokemus vuokratyöntekijänä, mutta hänelle ei oltu maksettu mitään ikälisiä. Hän
ei itse ollut tiennyt oikeudestaan saada ikälisää, mutta sai viimein tietää asiasta
ammattiliitostaan. Hän lähti viemään asiaa eteenpäin ammattiliiton edustajien
avustuksella. Vuokrausyritys kieltäytyi maksamasta ikälisiä vedoten siihen, että
työntekijä oli lopettanut työt kyseisessä vuokrausyrityksessä omasta tahdostaan ja
kieltäytynyt hänelle tarjotuista uusista töistä. Asia oli tutkimusprosessin päättyessä
vielä kesken.
Myöskään vuokratyöntekijän Vtt 2 palkkaan ei oltu kertaakaan lisätty automaattisesti
palvelusvuosilisiä. Hänen oli pitänyt itse seurata, milloin palvelusvuosilisään
oikeutetut
työvuodet
tulivat
täyteen,
jonka
jälkeen
hän
otti
yhteyttä
vuokrausyritykseen. Palvelusvuosilisät oli maksettu aina yhteydenoton jälkeen oikein.
Myös vuokratyöntekijä vtt 4 kertoi, että hänelle on maksettu palveluvuosilisät sen
jälkeen kun hän on niitä vaatinut.
”Joo, kyllä kaikki on tullu, mutta niitä on joutunu vähän vänkäämään ensin.”
Vtt 4
Monilla aloilla palkan päälle maksetaan tyypillisesti paljon erilaisia korvauksia kuten
iltalisä, sunnuntailisä, juhlapyhäkorvaus ja ylityölisä. Näiden lisien määräytyminen ja
suuruus vaihtelevat aloittain ja työehtosopimuksittain. Yksi haastateltava (Vtt 5)
kertoi hankalaksi kokemastaan tavasta, jolla hänelle maksetaan juhlapyhäkorvaukset.
Esimerkiksi sunnuntaivuoroista maksetaan aina kaksinkertainen palkka normaalisti
seuraavan palkan yhteydessä. Jos taas on juhlapyhänä töissä, niin normaali palkka
maksetaan juhlapyhältä heti seuraavassa palkassa, mutta lisä-osuus saatetaan maksaa
vasta kolmen kuukauden päästä.
Haastattelija: Ovatko palkka- ja muut sen tyyppiset asiat sujuneet helposti
sun kohdalla?
Vtt 5: Tää on oikeestaan ainut se, että jos on semmosena juhlapyhänä töissä.
Et mä olin tavallaan odottanut tai olettanut, ihan kummin vaan, että jos on
tavallisena sunnuntaina töissä, niin siitä tulee kyllä se kaksinkertainen palkka
ihan normaalisti seuraavassa palkassa. Mut sitte jos on juhlapyhänä töissä,
niin emmä tiedä meneeks se muuallakin samalla tavalla, ei mun mielestä, niin
88
sit se normaali palkka tai se yksinkertainen palkka siltä juhlapyhältä tulee
kyllä heti seuraavassa palkassa, mut sitte se saattaa tulla vasta kolmen
kuukauden päästä se ekstra-osuus siitä. Et sit pitää olla niin ku kauheen
tarkkana ja olla kyttäämässä aina sitä palkkakuittia, että no aha, ei oo
vieläkään tullu niitä. Et sitten oikeen niin ku pelottaa, et entä jos mä
unohdankin, et mä olin esimerkiksi vappuna töissä, vappupäivänä. Niin et
varmaan meni reilu kaks kuukautta ennen kuin tuli se vappupäivän ekstraosio
siitä palkasta. Se on mun mielestä vähän sellanen kummallinen.
Matkakustannusten korvauskäytännöissä tuli aineistossa esille muutama epäselvä
tapaus. Yksi vuokratyöntekijöistä (toimisto- ja it-ala) kertoi, miten hänelle maksetaan
palkka ja matkakorvaukset. Hän matkustaa työssään paljon omalla autollaan, mistä
hän laskuttaa matkakulut ja päivärahat. Hänen palkkansa muodostuu provisio-osasta
ja bonus-osasta sekä matkakorvauksista. Matkakorvaukset ovat aina verotonta tuloa,
kun taas palkasta maksetaan verot. Hänen tapauksessaan bruttopalkasta on vähennetty
aina ensin matkakorvaukset, josta jäävä erotus on käsitelty veronalaisena tulona, josta
tilitetään ennakonpidätys, eläkemaksut ja muut työnantajasuoritukset. Haastateltava
sanoi tietävänsä, että lain mukaan matkakorvausten pitäisi tulla verottomana
bruttotulojen eli palkan päälle. Saman vuokrausyrityksen kautta oli myös toinen
vuokratyöntekijä samassa käyttäjäyrityksessä. Myös hänelle maksettiin palkka
samalla tavalla. Haastattelija tiedusteli miksi vuokratyöntekijät eivät olleet ottaneet
asiaa puheeksi vuokrausyrityksen kanssa.
” Jos mentäis sanomaan se heti, niin sehän pystyy työnantaja, jos se katsoo et
rupee valittamaan tämmöisestä, niin sehän pystyy senkin perusteella
sanomaan irti sopimuksen. ”
Vtt 15
Nykyään monissa yrityksissä henkilöstölle maksetaan tulospalkkioita tai korvauksia
hyvin tehdystä työstä tai tuloksesta. Vuokratyöntekijät eivät luonnollisestikaan pääse
osallisiksi käyttäjäyrityksen jakamista tulospalkkioista tai lahjoista ellei sitä erikseen
haluta sopia vuokrausyrityksen kanssa ja sisällytetä sopimukseen. Tutkimuksessa
mukana olleet vuokratyöntekijät olivat päässeet huomattavan vähän osalliseksi
mistään palkkioista tai huomion osoituksista palkan lisäksi. Mitään ei oltu saatu
yleensä
vuokrausyrityksestä
sen
enempää
kuin
käyttäjäyrityksistäkään.
89
Haastateltavista yhdelle kuitenkin maksettiin käyttäjäyrityksen tulospalkkioita kuten
vakituisellekin väelle. Toinen vuokratyöntekijä puolestaan muisteli tapausta, jossa
vuokrausyritys oli muistanut häntä.
” Kerran vuodessa tulee yks semmoinen joulutervehdys, tulee siltä yrityksen
johtajalta. Semmoinen joku, että siinä on joku suklaarasia tai jotain muuta. ”
Vtt 1
Muutama haastattelemistamme vuokratyöntekijöistä oli töissä yrityksissä, joissa
palkkioita oli tapana maksaa. Mutta koska vuokratyöntekijät eivät ole yrityksen omaa
henkilöstöä, niin heille ei bonuksia maksettu. Tulospalkkioiden maksamisen taustalla
on vahva uskomus niiden motivoivaan vaikutukseen. Tilanteissa, joissa työyhteisössä
on samaa työtä tekeviä, pitkäaikaisia vuokratyöntekijöitä, voi tilanne muodostua
erittäin ongelmalliseksi. Jos yhdessä tehdään hyvä tulos ja siitä palkitaan vain osaa
tuloksen tekoon osallistuneista, on vaikea nähdä motivoivaa vaikutusta kenellekään.
Vuokratyöntekijät kokevat tilanteen epäoikeudenmukaisena ja vakituinen henkilöstö
kokee asian vaikeana myös heille. Yhdessä tutkituista yrityksistä oli juuri tällainen
tilanne.
Toisessa mukana olleessa yrityksessä vuokratyöntekijät tekivät myyntityötä
vakituisten työntekijöiden rinnalla ja seassa. Myytävät tuotteet olivat aivan samoja.
Kuitenkin vain vakituiset saivat myyntimäärien perusteella laskettavat bonukset.
Vuokratyöntekijät eivät niitä saaneet, vaikka myyntitavoitteet olivat yhtä kovia.
” Eli jos me myydään tuolla linjassa laajakaistaa tai mobiililiittymiä, niin
vakituiset saa siitä myyntibonukset ja lisän palkan päälle. Mutta ne ei
kosketa meitä ollenkaan. Vaikka me myytäs kuinka niitä, niin se on aina se
sama. ”
Vtt 10
90
3.2.7. Epäselvyyksiä työsuhteen ehdoissa
Vuokratyöntekijän oikeudet ja edut saattavat olla tutkimuksessa haastateltujen
vuokratyöntekijöiden ja ammattiliittojen edustajien mukaan huonommat kuin
vakituisella väellä. Asia sai vahvistusta myös henkilöstöpäälliköiden puheissa.
Kysyttäessä vuokratyöntekijöiltä unelmatyöstä, yksi heistä kertoikin oman unelmansa
näin:
” Tietysti sellainen on ihan unelma, että kaikilla on samanlaiset edut, kun
tuota, tekee samaa työtä. ”
Vtt 10
Tässä tutkimuksessa ei ollut tarkoituksena etsiä vuokratyöntekijöiden työsuhteiden
hoidossa tapahtuneita epäselvyyksiä. Niiden esille tulo näin pienessä aineistossa oli
yllätys. Kolmanneksella haastatelluista oli ollut jossakin vuokratyöuran vaiheessa
jonkinlaisia epäselvyyksiä jo yksinomaan palkanmaksun ja erityisesti lisien ja
korvausten maksatuksen kanssa.
Taulukko 13. Epäselvyyksiä palkkojen tai lisien maksun kanssa.
Toimiala
Hotelli- ja ravintola-ala
Teollisuus ja tuotanto
Toimisto ja IT
Kauppa
N = 16
Kyllä
Ei
4
1
3
6
1
1
Ammattiliitoissa vuokratyöilmiö oli kohdattu juuri useimmin näiden epäselvyyksien
takia. Monet ammattiliittojen haastatelluista kertoivat kohtaavansa yleensä juuri vain
vuokratyön negatiiviset puolet. Silloin kun vuokratyöntekijä ottaa yhteyttä
91
ammattiliittoon, on kyseessä tavallisesti jonkinlainen työsuhteeseen liittyvä
epäselvyys tai väärinkäytös. Haastattelemistamme ammattiliittojen edustajista
huomattavasti eniten palkkoihin ja oikeudelliseen asemaan liittyviä ongelmia ovat
kohdanneet tietyt liitot ”Yksityisten palvelujen alalta” sekä ”Teollisuus- ja
rakennusalalta”. Muiden alojen edustajat kertoivat törmänneensä selvästi vähemmän
näihin ongelmiin kuin edellä mainitut. Muiden kohtaamat ongelmat jakautuivat
tasaisemmin erityyppisiin asioihin kuten muun muassa vuokratyöntekijöiden asemaan
työyhteisössä, työhön sitoutumiseen, työn epävarmuuteen ja sen vaikutuksista heidän
arkielämäänsä. Kuitenkin yksi yleisimmistä ja keskeisimmistä ammattiliittoihin asti
kulkeutuneista
vuokratyöntekoon
liittyvistä
ongelmista
olivat
kaikkinensa
vuokratyöntekijöiden palkkaukseen liittyvät asiat.
Ammattiliittojen hoitamissa tyypillisissä riitajutuissa vuokrausyritykset ovat jättäneet
joko maksamatta kokonaan työntekijälle kuuluvia etuja tai ovat maksaneet liian
vähän. Ongelmia on esiintynyt sairausajan palkkojen lisäksi myös lomakorvauksissa
ja loma-ajanpalkassa. Vuokrausyritykset vetoavat usein työsuhteiden lyhyyteen,
jolloin edut eivät ehdi kertyä. Tämä kuitenkin kumotaan Työsopimuslaissa 1:5, jonka
mukaan: ”Jos työnantajan ja työntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä,
keskeytymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia
työsopimuksia, työsuhteen katsotaan työsuhde-etuuksien määräytymisen kannalta
jatkuneen
yhdenjaksoisena.”
vuokratyöntekijöiden
etuja
Lyhyet
samoin
peräkkäiset
kuin
työjaksot
vakituisessa
siis
kartuttavat
työsuhteessa
olevien.
Ammattiliiton edustajan M mukaan vuokrausyritykset ovat maksaneet riitautettuja
juttuja hyvin siksi, että asiaa ei silloin tarvitse viedä oikeuteen eikä se nouse
myöskään julkisuuteen.
Vuokratyön yleisenä ongelmakohtana ammattiliitot näkivät vuokratyöntekijöiden
eriarvoisuuden työpaikoilla. Noin puolet haastatelluista ammattiliittojen edustajista
kertoi vuokratyöntekijöiden palkkojen olevan matalampia kuin muiden samaa työtä
tekevien.
92
” Maksetaan vähemmän palkkaa (vuokratyöntekijöille) kuin vakituisille
työntekijöille samassa työssä, samalla työpaikalla tai joissakin
vuokratyöntekijöiden
työsopimuksissa.
Kierretään
jotakin
meijän
työehtosopimusmääräyksiä, jätetään maksamatta jotain etuuksia ja porukka ei
osaa edes olla vaatimassa, kun ne eivät tunne työehtosopimuksia. ”
Edustaja K
Erot palkoissa johtuvat ensinnäkin lähtöpalkasta. Vuokratyöntekijä saatetaan palkata
matalammalla palkkausluokalla kuin ”normaalissa” työsuhteessa oleva. Toinen syy
palkkaeroihin
muodostuu
erilaisista
työntekijöille
maksettavista
lisistä
ja
korvauksista. Työehtosopimusten mukaan työntekijälle tulee maksaa tiettyjä lisiä, jos
hän on töissä esimerkiksi illalla, yöllä tai viikonloppuisin. Myös säännöllisen työajan
ylittävästä työstä tulee maksaa ylityökorvausta. Ikälisä tai palveluvuosilisä karttuu
työssäolovuosien perusteella. Nämä lisät ja niiden suuruudet riippuvat aina
noudatettavasta työehtosopimuksesta. Kolmas syy on työehtosopimusten kiertäminen
ja niissä sovittujen palkkojen noudattamatta jättäminen.
Yksi edustaja ”Yksityisten palveluiden alalta” kertoi kohdanneensa paljon palkkoihin
liittyviä väärinkäytöksiä. Heidän edustajansa kertoi useista tapauksista, joissa erilaiset
työntekijöille kuuluvat lisät ovat jätetty maksamatta tai ne on maksettu liian pienellä
prosentilla. Vasta kun työntekijät ovat vaatineet korvauksiaan maksettavaksi, niin ne
on maksettu. Tosin ei aina, joissakin tapauksissa korvaukset ovat maksettu vasta
ammattiliiton puuttuessa asiaan. Kyseisen ammattiliiton edustaja kertoi myös, että he
joutuvat melko usein ottamaan yhteyttä vuokrausyrityksiin näiden epäkohtien
korjaamisiksi.
Moni ammattiliiton edustaja näkikin vuokratyöilmiön ongelmallisuuden erityisesti
vuokratyöntekijän oikeudellisen aseman näkökulmasta. Se ei heidän mielestään ole
tarpeeksi turvattu, vaan ”aina löytyy niitä, jotka pyrkivät käyttämään hyväkseen”.
” Se, mitä me halutaan on on se, että näitä ihmisiä koskee sovitut
sopimusmääräykset. Ja muutenkin sit se työpaikalla maksettavat ja saatavat
etuisuudet, niin ne on periaatteessa saman tasoisia kuin vakituisellakin
työvoimalla, ettei synny eriarvoisuutta ja syrjintää. ”
Edustaja K
93
Ammattiliittojen edustajat olivat myös huolissaan vuokrausyritysten osaamisesta
liittyen työehtosopimuksiin. Työsopimuslain (55/2001) mukaan vuokratyöntekijän
kohdalla
noudatetaan
käyttäjäyrityksessä
noudatettavaa
työehtosopimusta
tai
yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä, ellei vuokrausyrityksellä ole omaa
työehtosopimusta. Tutkimuksen ammattiliitoista Erityisalojen toimihenkilöliitolla
(ERTO) on oma yleissitova työehtosopimus työvoimanvuokraukseen. Liitto on
solminut yhdessä Henkilöstöpalveluyritysten liitto ry:n kanssa valtakunnallisen
vuokratyön työehtosopimuksen vuonna 2000. ERTOn vuokratyön työehtosopimus
takaa alan vähimmäisehdot. Tämä työehtosopimus koskee henkilöitä, jotka toimivat
taloushallinnossa, tietojenkäsittelyssä tai toimistotehtävissä. Muut vuokratyöalalla
tyypillisesti tehtävät työt eivät ole tämän työehtosopimuksen piirissä.
” Vuokrafirmat ei yleensäkään, ne on niin uusia, ne ei oo ammattilaisia näis
TESseis. Ne käyttävät samaa kirjanpitofirmaa, joka ei kuitenkaan tunne
TESsejä välttämättä. Se on erikoistunut ehkä majoitus-ja ravitsemusalan
TESsiin, mutta ei se tiedäkään sitte taas, mitä on kaupan TESsi tai mitä on
huoltamosovellus. Niin sitten sielä niitä virheitä on vaikka kuinka paljon. Me
joudutaan tosi usein ottamaan yhteyttä siihen vuokrafirmaan, et hoitakaa tää
asia kuntoon. ”
Edustaja M
Vuokrausyritysten käytännöt henkilöstöasioiden hoidossa näyttävät tutkimuksen
aineiston
valossa
vaihtelevan
myös
vuokrausyritysten
välillä.
Yhden
vuokrausyrityksen edustaja B1 painottikin erikseen haastattelussa, että heillä
pitkäaikainen vuokratyöntekijä on oikeutettu aivan samoihin asioihin kuin
vakituisessa työsuhteessa olevat työntekijät. Asian korostaminen viesti samalla sitä,
että käytäntö ei suinkaan ole yleinen eikä vuokratyöntekijöilläkään lähtökohtaisena
odotuksena.
Joskus työnantajalle voi tulla yllätyksenä, että kun meillä on vuokrafirma,
jos on ollut pitempään, niin niillähän on normaali loma. Entä äitiyslomat?
Niitäkin tulee. Että se kertyy siihen. Normaaliin tapaan. Niin eläkemaksut
kuin vuosilomat, äitiysrahat. Että kyllä meillä on monta tapausta, että on
joku henkilö jääny äitiyslomalle. Ja äitiysloman jälkeen sitten
henkilö…Voi olla, että se tehtävä ei ole ihan sama, sen jälkeen. Mutta voi
olla, että se asiakas on voinut olla sama.
Vuokrausyrityksen edustaja B1
94
Vuokratyötä tehdään paljon naisvaltaisilla aloilla, esim. siivousalalla, toimistotyössä
ja hotelli- ja ravintola-alalla. Naisvaltaisilla aloilla vuokratyö voi vielä kärjistää
epätasa-arvoa vakituisten työntekijöiden ja vuokratyöntekijöiden kesken. Äitiys- ja
vanhempainraha määräytyy tulojen mukaan, jolloin vuokratyösuhteessa olevan
palkkataso ja ansioiden keskeytymättömyys vaikuttavat näiden etuuksien suuruuteen.
Vakituisessa työsuhteessa oleville työntekijöille kertyy lisäksi työeläkettä äitiys- ja
vanhempainvapaan aikana (Kauhanen 2002; Savola 2001). Myös vuosiloma kertyy
työsuhteen omaaville. Vuokratyöntekijälle nämä etuudet eivät kerry, jos hänellä ei ole
työsuhdetta silloin kun hän on äitiyslomalla. Vuokratyösuhteet ovat pilkottu usein
lyhyiksi pätkiksi, jotka helposti päättyvät kun työntekijä tulee raskaaksi. Kunnallisen
eläkelain (549/2003) 4:52.1 mukaan eläkkeeseen ovat oikeutettuja ne äitiyslomalaiset
ja vanhempainvapaalla olevat, joilla on äitiysrahan / vanhempainrahan perusteena
oleva sairausvakuutuslain mukainen työtulo.
Työsopimuslain 4:9 mukaan perhevapaiden päättyessä työntekijällä on oikeus palata
ensisijaisesti aikaisempaan työhönsä. Jos tämä ei ole mahdollista, on työntekijälle
tarjottava aikaisempaa työtä vastaavaa työsopimuksen mukaista työtä ja jos tämäkään
ei
ole
mahdollista,
muuta
työsopimuksen
mukaista
työtä.
Äitiys-
ja
vanhempainlomalla sekä hoitovapaalla olevilla vuokratyöntekijöillä ei puolestaan ole
käytännössä oikeutta palata aikaisempaan työhönsä, koska työsuhteet ovat päättyneet
jo raskauden aikana. (Rönni: Kirjallinen kysymys eduskunnalle 2004.)
Yksi ammattiliiton edustajista kertoi heidän hoidettavakseen tulleen tuoreen
tapauksen. Käyttäjäyrityksessä oli sanottu raskaaksi tulleelle työntekijälle, etteivät he
enää voi pitää häntä töissä. Ilmoitus annettiin heti, kun raskaus oli tullut ilmi.
Työntekijä oli kuitenkin toivotettu tervetulleeksi takaisin töihin vuokrausyrityksen
kautta kun äitiysloma on ohi.
”Yksityisten palvelualoihin” kuuluva liiton edustaja kertoi, että työnantajat
(käyttäjäyritykset)
ovat
neuvottelupöydässä
suoraan
sanoneet
käyttävänsä
vuokrausyrityksiä minimoidakseen raskaudesta johtuvia kustannuksia. Houkutus
95
kiertää lasten hankkimisesta koituvia kustannuksia on erityisen suuri naisvaltaisilla
aloilla. Ravintola-ala on esimerkki naisvaltaisesta alasta, jolla vuokratyövoiman
käyttö on erittäin yleistä.
Edustaja M: Jos työntekijä tulee raskaaksi, minkä työnantajat on ihan suoraan
sanoneet, että he käyttävät vuokrafirmoja siksi, koska työntekijät tulee
raskaaks. Niin he ei jaksa sitä vastuuta, että joutuu aina maksamaan nämä
äitiysajan vuosilomat ja ja muutenkin tulee kustannuksia. On niin hankalaa.
Eipä oo mitään irtisanomisen tuskia, eikä mitään raskausajan riskejä eikä
mitään muitakaan tämmösiä, jos häntä alkaa niin ku naama ärsyttämään, niin
hän pääsee siitä eroon.
Haastattelija: Koska näin on sanottu?
Edustaja M: Siis useat työnantajat sanoo sen neuvotteluis. Ihan, siis ihan
neuvottelupöydässä ja ihan pokkana puhelimeen. Ei me voida niitä
mihinkään nauhottaa tai käyttää tietenkään. Kyl ne sen sanoo. Myöntää ihan
selvästi. Ja kyllä me se sitten nähdään.
Kolme tutkimuksessa haastatelluista vuokratyöntekijöistä oli ollut käyttäjäyrityksessä
ensin vakituisena, jonka jälkeen työ oli jatkunut vuokratyöntekijänä. Näissä kolmessa
tapauksessa työnteko samassa käyttäjäyrityksessä oli mahdollista ainoastaan
siirtymällä vuokratyöntekijäksi. Näistä tapauksista yhdessä (Vtt 2) työnantajayritys
myytiin ja sinne palkattiin työntekijät vuokrausyrityksen kautta. Kyseinen
työnantajayritys oli myynnin jälkeen puoli vuotta kiinni remontin takia, jolloin entisiä
työntekijöitä ei enää tarvinnut palkata vanhoina työntekijöinä takaisin. Kun he
palkataan uusina työntekijöinä, niin saavutetut edut poistuvat ja alkavat karttua alusta.
Näitä etuja ovat muun muassa loman määräytyminen, lomakorvausten suuruus ja
palkan suuruus.
” Ne ei ottanut uusii sinne muuta kun vuokratyövoiman kautta, niin mä en
saanu jatkaa sielä, jos en mä menny Vuokrausyritykselle (nimi häivytetty)
töihin. ”
Vtt 2
Toisessa tapauksessa työntekijä (Vtt 6) irtisanottiin tuotannollisiin syihin vedoten
työpaikastaan, jonne hänellä oli määräaikainen työsopimus. Hieman tämän jälkeen
hänelle oli soitettu henkilöstövuokrausyrityksestä ja kysytty haluaako hän takaisin
96
töihin samaan työpaikkaan ja samaan työhön, mistä hänet oli juuri irtisanottu.
Työnantajayritys ei ollut ilmoittanut, että työt siirretään vuokratyöntekijöiden
hoidettaviksi. Työpaikalla oli kyllä ollut asiasta huhuja. Kolmannessa tapauksessa
työntekijä (Vtt 10) oli ollut kesätöissä eräässä yrityksessä ja töille tarjottiin jatkoa
vuokratyöntekijänä.
Monen ammattiliiton edustajan mukaan vain hyvin pieni osa vuokratyöntekijöistä
kuuluu ammattiliittoon. Heidän mukaansa ammattiliiton jäsenyyttä ei arvosteta
korkealle vuokratyöntekijöiden keskuudessa. Tämä vaikeuttaa vuokratyöntekijöiden
edunvalvontaa. Vuokratyöntekijät eivät aina osaa itse puolustaa oikeuksiaan, koska he
eivät välttämättä tiedä niistä. Nuoret vuokratyöntekijät eivät välttämättä edes tiedä
ammattiliittojen toiminnasta. Heidän ei ole epäselvissä tilanteissa helppo löytää
sellaista tahoa, joka neuvoisi tai hoitaisi asioita heidän puolestaan.
” Ja hyvin vähän näistä vuokratyöntekijöistä kuuluu liittoon, ne ajattelee, että
tää on lyhyt vaihe elämässä, ne ei kenties tiedä liitoista, ne on nuoria. ”
Ammattiliiton edustaja M
Tärkeä
tekijä
Käyttäjäyritysten
työntekijöiden
oikeuksien
luottamusmiehet eivät
valvonnassa
on
luottamusmies.
kuitenkaan ole velvollisia ajamaan
vuokratyöntekijöiden asioita, koska vuokratyöntekijät eivät ole työsuhteessa
käyttäjäyritykseen. Vuokratyöntekijöiden työpaikat saattavat vaihdella viikoittain ja
paikkojen mukana vaihtuvat myös luottamusmiehet. Aina vuokratyöntekijä ei ehdi
tutustua käyttäjäyrityksen toimintaan sen vertaa, että tietäisi kuka siellä on
luottamusmies. Yhdessä tutkimukseen osuneista vuokrausyrityksistä oli oma
luottamusmies vuokratyöntekijöitä varten. Ammattiliittojen edustajat pitivät tärkeänä
tavoitteena luottamusmiesverkoston kehittämistä vuokratyöalalla.
97
3.2.8. Sairastumistapaukset ja työterveyspalvelut
Työterveyshuoltolain (1383/2001) mukaan työvoimaa luovuttavan työnantajan
velvollisuutena
on
järjestää
vuokratyöntekijöiden
Ammattiliittojen
työntekijöilleen
työterveyshuollosta
edustajat
kertoivat,
että
työterveyspalvelut.
kuuluu
heille
tulee
Vastuu
vuokrausyrityksille.
usein
selvitettäväksi
vuokratyöntekijöiden työterveyspalveluihin liittyviä epäselvyyksiä. Heidän kanssaan
asioivilla vuokratyöntekijöillä on usein käsitys, etteivät työterveyspalvelut kuulu
heille. Osalle se on vuokrausyrityksestä suoraan sanottu, osalle taas ei ole
vuokrausyrityksen puolelta mainittu mitään työterveyspalveluista.
” Vuokrafirmoillahan pitää olla samalla tavalla työterveyspalvelut kuin
muillakin ... mutta kun monta kertaa näillä vuokrafirmoilla on kyse alle
kuukauden työsuhteesta, niin ei tarvi olla työterveyshuoltoa, ei tarvi maksaa
työnantajan näitä työterveysmaksuja. ”
Ammattiliiton edustaja M
Usein toistunut ongelma liittyy sairausajan palkkaan. Vuokratyösuhteet tietyillä
aloilla saattavat olla lyhyitä, esim. muutamasta päivästä pariin viikkoon, ja kullekin
työpätkälle tehdään erillinen työsopimus. Kun vuokratyösuhteet pätkitään esimerkiksi
viikon mittaisiksi työsuhteiksi, niin työnantajan ei tarvitse maksaa täyttä sairausajan
palkkaa. Vasta kun työsuhde on jatkunut vähintään kuukauden, työntekijällä on
työsopimuslain mukaan oikeus saada sairausaikana täysi palkka yhdeksän arkipäivän
ajan. Alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa työntekijällä on oikeus saada
sairausajalta 50 % palkastaan, ellei työehtosopimuksessa ole toisin sovittu.
(Työsopimuslaki
2:11.1.)
Haastateltujen
ammattiliittojen
edustajien
mukaan
sairausajan palkkoja on saatettu jättää myös kokonaan maksamatta.
Ammattiliiton edustaja M kertoi esimerkin maksamattomista sairasajan palkoista
siivousalalta. Vuokratyöntekijä oli ehtinyt olla määräaikaisessa työsuhteessa 10
kuukautta, kun hän kertoi joutuvansa leikkaukseen ja 4 viikon sairaslomalle.
Työsuhteen oli määrä olla äitiyslomansijaisuus, jonka olisi ajallisesti pitänyt jatkua
98
vielä sairasloman jälkeen pari viikkoa. Vuokratyöntekijälle oli kuitenkin ilmoitettu
vuokrausyrityksestä, ettei hänelle makseta sairasajalta palkkaa. Tämän lisäksi hänelle
oli jätetty maksamatta korotettua palkkaa kertyneistä ylitöistä. Ammattiliitto otti
yhteyttä
vuokrausyritykseen, joka yhteydenoton
jälkeen
suoritti
korvaukset
asianmukaisesti.
Tieto
työterveyspalveluista
vuokratyöntekijöiden
vaihteli
keskuudessa.
myös
Seitsemälle
tutkimuksessa
tutkimuksessa
haastateltujen
haastatellulle
vuokratyöntekijälle oli järjestetty työterveyshuolto vuokrausyrityksen kautta. Kuusi
vastaajaa kertoi, ettei heille ole järjestetty työterveyspalveluja ja loput kolme eivät
tienneet oliko heillä työterveyshuolto vai ei. Kahdelle vuokratyöntekijälle
työterveyshuolto oli järjestetty käyttäjäyrityksen puolesta. Toinen heistä sanoi, ettei
vuokrausyrityksen kautta olisi saanut työterveyspalveluja. Neljä haastateltavaa kertoi,
ettei heille ole vuokrausyrityksen puolelta kerrottu työterveyspalveluista mitään.
” Siitä minulla ei ole mitään hajua (työterveyspalveluista). Eikä sieltä
vuokrayrityksestä ole kerrottu mitään. Ei oo mitään mainintaa ollu. ”
Vtt 15
” En ees tiijä, että oisko se ollu… Semmoista ei tainnu tulla siinä ilmi.”
Vtt 9
Ne kuusi työntekijää, joille ei ole järjestetty työterveyshuoltoa, käyttivät omalla
kustannuksellaan yksityislääkärin palveluja tai kävivät terveyskeskuksessa.
Haastattelija: Mitenkä sitte sulla, kun sä oot tossa ollu kuitenkin aika pitkän
aikaa, että onko sulle tullu, että sä oot ollu kipee tai että sun on tarvinnut
käyttää jotain työterveyspalveluita?
Vtt 5: Joo, mut että työterveyspalveluthan ei koske meitä millään tavalla. Et
meijän pitää mennä sitte omalle lääkärille. Mut että sairaspäiviltä tai näiltä
niin, on ihan kyllä maksettu se palkka ja näin. Mut se on mun mielestä ehkä
suurin miinus siinä just, että ne työterveyspalvelut ei koske. Että kun mä olin
oikeesti luullu, että ne koskee sitte…Sitte joku kerta, niin joo, mulla oli jotain
sormessa. Niin mä sitten soitin sille mun esimiehelle ja kysyin, et niin missä
se meijän työterveyshuolto, et ku mä kävin aamulla tuola sielä
terveyskeskuksessa niin sielä oli niin kauhee ryysis päällä. Että ois menny
99
niin ku joku kuukauden päähän, että ois saanu omalle lääkärille ajan. Että
missä se on se työterveys, että jos mä kävisin siellä. Joo, se: ” ei se koske
teitä vuokratyöntekijöitä, et teijän on pakko mennä sinne omalle”. Mä olin
”aijaa”. Mut sit ku mä esimiehen kaa juttelin joku aikaa sitte näistä, niin se
sano kyllä sitä, että tavallaan vuokrayrityksen on pakko tarjota, et mä olin
aivan ”jaa”. Se oli, et meet kyllä sanomaan sinne, mut en oo saanu aikaseks
mennä, et se sano, et se on ihan niin ku laissa määrätty, että niitten on pakko
tarjota joku työterveys.
Tutkimukseemme
osallistuneet
kaksi
opiskelija-vuokratyöntekijää
on
vuokrausyrityksestä neuvottu menemään opiskelijaterveydenhuoltoon YTHS:öön.
Molemmat tiesivät kuitenkin kertoa, että vuokrausyrityksellä olisi myös oma
työterveyshuolto.
” Jos mä kävisin muualla, niin mulle sanottaisiin pian, että mikset käynyt
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöllä. Se joskus mietityttää. Kuitenkin se
kuuluu tämmöisiin perusasioihin, mitä työnantajan pitää järjestää. ”
Vtt 10
Taulukko 14. Vuokrausyrityksen kautta järjestetty työterveyshuolto.
Toimiala
Kyllä
Hotelli- ja ravintola-ala
Ei
Ei tiedä
5
Teollisuus ja tuotanto
2
Toimisto ja IT
4
Kauppa
1
1
1
2
N = 16
Työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen kattaa myös sitä ylläpitävän toiminnan.
Monesti yritykset järjestävät henkilöstölleen liikuntamahdollisuuksia ja erilaisia
virkistystapahtumia. Usein nämä on tarkoitettu vakituiselle henkilökunnalle, jolloin ne
100
eivät koske vuokratyöntekijöitä. Tutkimuksen yrityksistä mikään yritys ei tarjonnut
täysin samoja etuja vuokratyöntekijöilleen kuin vakituiselle henkilöstölle.
Henkilöstöpäällikkö A kertoi heidän vakituisilla työntekijöillä olevan erilaisia
liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Yritys oli neuvotellut vuokrausyrityksen
kanssa, että myös vuokratyöntekijöille järjestetään etuja ja mahdollisuuksia harrastaa.
Yritys B:ssä osa vuokratyöntekijöistä oli ennen samassa yrityksessä vakituisina
työntekijöinä. Silloin heille kuuluivat tuetut, muun muassa. liikuntamahdollisuuksia
sisältävät henkilöstöedut, jotka henkilöstöpäällikön mielestä ovat hyvät. Heidän
siirryttyään vuokrausyrityksen listoille edut lakkasivat heidän osaltaan. Tämä oli
tuottanut
luonnollisesti
Henkilöstöpäällikkö
mielipahaa
kuitenkin
uskoi
vuokratyöntekijöiden
yrityksen
maksamien
keskuudessa.
pekkaskorvausten
lohduttaneen tilannetta, sillä korvaukset nostavat hieman vuokratyöntekijöiden
palkkatasoa. Viestintäalan yritys C tarjoaa vakituisille työntekijöilleen subventoituja
uimalippuja. Niitä saivat myös vuokratyöntekijät, mutta joutuivat maksamaan kaksi
kertaa sen hinnan, minkä vakituiset työntekijät niistä maksoivat. Yritys D:ssä ei
edustajan mukaan ole juurikaan henkilökuntaetuja muuta kuin lounasetu ja
työterveyshuolto. He ovat myös varmistaneet, että heidän sopimuskumppaneilla on
omat työterveyshuollot, joita vuokratyöntekijät voivat käyttää.
Vuokratyöntekijöillä on jatkuva pelko ja epävarmuus työnsä jatkuvuudesta. Tämä tuli
ilmi
haastatteluissa
sekä
suoraan
että
muiden
asioiden
ohella
erilaisina
sivuhuomautuksina. Kukin puhuja suhtautui epävarmuuteen omalla tavallaan, joka oli
yhteydessä elämäntilanteeseen ja käsityksiin omista mahdollisuuksista. Puheissa
vaihteli hämmennys, ahdistuneisuus, kyynisyys, aggressio, masennus, toivottomuus ja
huoli. Yleisimpänä tuntemuksena nousi esille stressi töiden jatkumisesta. Töiden
jatkuvuutta he pyrkivät omien sanojensa mukaan turvaamaan työskentelemällä
mahdollisimman ahkerasti.
101
” Ku mä oon ekstrana toiminu, et täs on nyt pakko tehä raakasti töitä, ei oo
varaa laiskotella, ku ei tiedä, saako tulla enää ja kuitenki haluaa tulla.
Jatkuvaa näyttämistä siinä on. Ja monesti vakihenkilökunta istuu tuolla ja
aina kaikki ekstrat pyörii tuolla salilla. ”
Vtt 3
” Koska mä tiedän, että vuokratyöntekijät painaa niska limassa, justiin sen
takia, että ei niitä vain pois panna. Hyvä, että vessas viittii käyrä, ettei ny
vaan kukaan katto, että tuo nyt lintsaa. Ja niin varmahan kaikki
vuokratyöntekijät teköö, niin paljon kuin ne ikinä kerkeää. ”
Vtt 8
Esimerkiksi edellä siteerattu vuokratyöntekijä (Vtt 8) kertoi työskentelevänsä
jatkuvan paineen alla, koska työt voivat loppua milloin tahansa. Hänellä oli suuri
huoli töiden jatkumisesta. Hän sanoi ”skarppaavansa” jokaisen työvuoron aikana ja
olevansa työpäivän jälkeen siksi aina rättiväsynyt. Hän myös koki voimakasta
ulkopuolisuutta ja erottelua vakituisten ja vuokratyöntekijöiden välillä. Hänen
mukaan
virheisiin
ja
huonoon
tulokseen
etsitään
useimmiten
syytä
vuokratyöntekijöistä.
” Että jos jotain vikaa on, niin se on sitte vuokratyöntekijä teheny. Niin kyllä
siinä tuntoo aina jotenkin sen, että olet jollakin lailla paljon huonompi kuin
muut. ”
Vtt 8
Vuokratyöntekijöiden
venyminen
oli
huomattu
myös
henkilöstöpäälliköiden
keskuudessa. Kaksi heistä oli huolissaan siitä, miten pinnistely vaikuttaa
työntekijöiden jaksamiseen pidemmällä aikajänteellä. Muiden henkilöstöpäälliköiden
puheissa oli päällimmäisenä lähinnä tyytyväisyys siihen, että vuokratyöntekijät
tekevät ahkerasti työtä, koska pelkäävät työrupeaman jatkuvuuden tai toistuvuuden
puolesta.
” Ja kun mä sanon just tässä, jos aattelee näin, että kyllähän ne siinä
tilanteessa, mun mielestä yrittää kaikkensa. Et heidät hyväksyttäis ja he tulis
joskus siihen tilanteeseen, että he sais jäädä. Ettei nyt mua ainakaan pistetä
pois. Ja sitten taas siinä tilanteessa, että jos meillä vakinaistetaan, että se
olisin sitten minä. ”
Henkilöstöpäällikkö A
102
Työpaikkojen vaihtuvuus ja uuteen työyhteisöön sopeutuminen on helposti
stressaavaa. Työyhteisön sosiaaliset suhteet voivat jäädä kehittymättä lyhyiden
työpätkien vuoksi. Yksi ”Teollisuus- ja kuljetusalojen ryhmän” haastateltava pohti
vuokratyöntekoa uhkana vuokratyöntekijän elämänlaadulle.
” Työyhteisö, joka saattaa yksittäisellä työntekijällä vaihtua erittäin usein,
niin ei synny normaalin kaltaisia, vanhanaikaisia, pidempiaikaisia
työyhteisöjä, jotka saattoivat ennen kuitenkin kestää työmaan ajan,
useammankin työmaan ajan. Työpaikka saattaa, työkohde saattaa vaihdella
päivän, jopa päivän aikana, viikon aikana eli yksittäisen työntekijän arkea se
kyllä mielestäni laadullisesti heikentää. ”
Ammattiliiton edustaja J
Kaikkien osapuolten etu on, että vuokratyöntekijät jaksavat tehdä työtä. Tässä
aineistossa haastateltujen vuokratyöntekijöiden työ oli yhtä vaativaa ja raskasta kuin
samaa työtä tekevien vakituistenkin työ. He myös antoivat täyden työpanoksena koko
ajan. Heidän hyvinvointinsa näkökulmasta aineisto tuotti ristiriitaisen kuvan. Ketään
vuokratyöntekijän itsensä lisäksi ei heidän hyvinvointinsa kiinnostanut konkreettisten
tekojen tasolla, ainakaan kovin näkyvästi.
3.2.9. Vuokratyöntekijän ohjaus ja tuki työn arjessa
Vuokratyösuhteet käsittävät useampia sopimusosapuolia kuin ”normaali” työsuhde;
vuokratyöntekijä, käyttäjäyritys sekä vuokrausyritys. Vuokratyöntekijällä on siis
kaksi isäntää, joista toinen tarjoaa työsuhteen ja toisessa on itse työ. Kummallakin
taholla on myös esimies. Yhtälö ei osoittautunut aineiston perusteella aivan
ongelmattomaksi.
Hämmentävimmäksi
kahden
isännän
vuokratyöntekijät itse. Tätä mieltä oltiin myös vuokrausyrityksessä.
mallin
kokivat
103
Haastattelija: Ovatko he teillä töissä vai siellä asiakasyrityksessä?
Edustaja B1: Ne edustaa kaikki itseensä, niin myös Vuokrausyritys B:tä ja
asiakasyritystä. Että sehän on vähän skitso rooli, että sen asiakkaan,
asiakasyrityksen omille asiakkaillehan hän on sen asiakkaan työntekijä. Ja
sitten asiakkaan suuntaan, hän on Vuokrausyritys B:n työntekijä.
Vuokratyö on vielä sen verran uusi ja vakiintumaton asia, että myös vuokraus- ja
käyttäjäyrityksissä
työntekijän
asioiden
hoitoon
liittyi
hämmennystä.
Asiakasyrityksissä ei välttämättä ole muodostunut selvää kuvaa siitä, mikä kuuluu
heille ja mikä ei. Intensiivinen työnantajavastuun hoitaminen ei myöskään ole
välttämättä vielä muodostunut sujuvaksi rutiiniksi vuokrausyrityksissä, etenkään jos
toiminta on vielä alkuvaiheessa. Tämä tuli puheissa esille eri asioiden yhteydessä.
” Kaikissa asioissa on tietysti molemmat puolet. Positiiviset on tietenkin,
ainakin mun mielestä suuremmat. Negatiivisia voi olla tietysti semmoinen,
että luodaan hiukan sekava kuvio. Siis sillä tavalla, jos ei oo tutustunut alaan,
eikä täysin sisäistä sitä, että mistä on kysymys, niin voi mennä roolit
sekaisin. Siis se, että asiakas voi kokea olevansa työnantaja, mikä se ei ole.
Ja työtekijä voi kokea, että hän on asiakkaan työntekijä, mikä sekään ei pidä
paikkaansa. Eli, jos tää on uusi asia, niin se voi olla vähän vaikee, niin kun
silleen, että mikä on kenenkin rooli. ”
Vuokrausyrityksen edustaja B2
Sekä vuokrausyrityksellä että asiakasyrityksellä on velvoitteensa, joista pitäisi sekä
olla tietoinen että muistaa huolehtia niistä. Seuraavaan taulukkoon on koottu
vuokrausyrityksen ja käyttäjäyrityksen vastuualueita vuokratyösuhteessa. (lähde:
http://www.tyosuojelu.fi/fi/vuokratyo.)
104
Taulukko 15. Vuokrausyrityksen ja käyttäjäyrityksen vastuut vuokratyösuhteessa.
Työntekijän oman työnantajan (vuokrausyrityksen) velvollisuudet
o Järjestää vuokratyöntekijän työterveyshuolto
o Ilmoittaa työn ammattitaitovaatimuksista ja työn luonteesta työntekijälle
o Varmistaa, että työntekijällä on riittävä ammattitaito, kokemus ja sopivuus
kyseiseen työhön
o Huolehtia työntekijän yleisesto opetuksesta ja ohjauksesta työtehtäviin
o Selvittää, että vastaanottaja kykenee täyttämään sille kuuluvat velvollisuudet ja
että työ muutenkin voidaan suorittaa asianmukaisesti ja turvallisesti
Työn vastaanottajan (käyttäjäyrityksen) velvollisuudet
o Ilmoittaa ennen vuokratyön aloittamista työvoiman luovuttajalle työn edellyttämät
ammattitaitovaatimukset ja työn erityispiirteet.
o Ilmoittaa vuokratyön aloittamisesta työpaikan työterveyshuollolle ja
työsuojeluvaltuutetulle
o Huolehtia, että työntekijälle annetaan riittävät tiedot työssä esiintyvistä haitta- ja
vaaratekijöistä sekä niiden edellyttämistä työsuojelutoimenpiteistä
o Ilmoittaa työntekijälle mahdollisista työhön liittyvistä erityisvaaroista ja niihin
kuuluvista terveystarkastuksista (erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavat työt,
yötyö)
o Perehdyttää työntekijä työhön ja työpaikan olosuhteisiin sekä
työsuojelutoimenpiteisiin
o Huolehtia työn aikaisesta työn turvallisuudesta ja terveellisyydestä kuten
asianmukaisista henkilöstötiloista, työvälineiden turvallisuudesta ja työympäristön
ergonomisesta mitoituksesta
o Perehdyttää työntekijä tarvittaessa työpaikan työsuojelun yhteistoimintaan ja
tiedottamiseen sekä työterveyshuollon järjestelyihin.
Vuokratyöntekijällä on myös kaksi esimiestä. Työnjohdollinen esimies on työpaikalla
ja käytännössä hän on lähin esimies. Muodollisesti työnantajan edustama esimies on
vuokrausyrityksessä. Vuokrausyrityksen esimies hoitaa työsuhteeseen liittyviä asioita,
105
kun taas käyttäjäyrityksen esimies hoitaa työtehtäviin liittyviä asioita. Haastattelujen
perusteella nämä roolit voivat kuitenkin joskus mennä vuokratyöntekijällä sekaisin,
eikä hän tiedä kumman puoleen missäkin asiassa pitäisi kääntyä. Tutkimuksessa
haastatelluista vuokratyöntekijöistä osa koki tilanteen hämmentäväksi ja hankalaksi.
Yhteys vuokrausyrityksen esimieheen oli monella vuokratyöntekijällä etäinen ja ohut.
Vuokrausyritysten
edustajat
kuitenkin
kertoivat,
että
he
informoivat
vuokratyöntekijöitään tarkasti, millaiseen työsuhteeseen he ovat tulossa ja miten
työsuhteen hoitoon ja ohjaukseen liittyvät asiat jakautuvat yritysten kesken. He käyvät
läpi millaisissa asioissa vuokratyöntekijöiden on käännyttävä vuokrausyrityksen
puoleen,
kuten
vuokrausyrityksen
edustaja
C
kertoi.
”Me
tehdään
haastattelutilanteessa selväksi miten operatiiviset asiat menee. Mikä menee meiän
kautta. Lähinnä tällaiset rahaan liittyvät kysymykset, mikä onkin se koko meiän
ideologia, niin ne on sitten, että ne tulee meille. Mun mielestä tuo ei ainakaan meillä
koettu ongelmana, mutta ehkä joku on sen kokenut.”
Selvää kaikille haastatelluille vuokratyöntekijöille oli se, että työhön liittyvät asiat
hoidetaan käyttäjäyrityksessä olevan esimiehen kanssa. Melkein kaikki heistä kokivat
myös käyttäjäyrityksen esimiehen kohtelevan heitä hyvin ja asiallisesti, samalla
tavalla kuin muitakin työntekijöitä. Vuokrausyrityksen esimiehen puoleen käännyttiin
työsuhteeseen liittyvissä asioissa kuten palkanmaksu ja työsopimus. Näissä
kysymyksissä oli eniten vuokratyöntekijöillä epäselvyyttä. Esimerkiksi se, keneltä voi
pyytää palkatonta lomaa tai kenelle pitäisi ilmoittaa sairastumisesta, ei ollut aina
lainkaan selvää. Vuokratyöntekijöiden puhe oli näissä kysymyksissä luonteeltaan
haparoivaa ja arvailevaa. Selkeitä käytäntöjä ei ollut muodostunut varsinkaan niille,
joilla ei vielä ollut tullut eteen konkreettista sairastumis- tai muuta poikkeustilannetta.
Haastattelija: No, entäs sitte kun sulla tavallaan on kaks työnantajaa ja
esimiestäkin jossain määrin, niin mitenkä sä koet sitte sen.
Vtt 13: No, se on vähän hämärää kyllä tällä hetkellä, et kyllä mä nyt
kuitenkin ajattelen niin, että tää on nyt mun ensisijainen työnantaja, missä mä
nyt istun. Ja täälähän mä joka päivä hoidan ne asiat. Että se on vähän
hämärän peitossa, mitä se vuokratyönantaja on muuta ku palkanmaksaja? Et
106
mitä kaikkee, ilmeisesti mun pitää kaikki sairaslomat ja kaikki tämmöset, jos
näitä tulee, niin sitä kautta hoitaa.
Haastateltavien
mukaan
vuokrausyritys
oli
harvoin
aktiivinen
osapuoli
yhteydenpidossa. Vuokrausyrityksestä oltiin vuokratyöntekijään yhteydessä lähinnä
silloin, kun tarjottiin töitä tai ilmoitettiin työvuoroista. Työvuorot ilmoitetaan paikasta
riippuen
joko
käyttäjäyrityksestä
tai
vuokrausyrityksestä.
Vuokratyöntekijät
puolestaan olivat yhteydessä vuokrausyritykseen useimmiten sinne lähetettävien
työaikaraporttien osalta. Muita asioita olivat palkka- ja loma-asiat sekä ilmoitukset
sairauspoissaoloista.
Vuokrausyrityksissä saattaa olla samanaikaisesti suuri joukko vuokratyöntekijöitä
sijoitettuna lukuisiin työpaikkoihin. Joukossa on lisäksi vaihtuvuutta. Sekä uusia
vuokratyöntekijöitä että asiakasyrityksiä ollaan hankkimassa koko ajan lisää. Tämä
yhtälö johtaa luonnollisesti helposti siihen, että erityisesti vuokratyöntekijöiltä
itseltään edellytetään aktiivisuutta omien asioiden selvittämisessä ja yhteydenpidossa
vuokrausyrityksen
esimieheen.
Noin
puolet
tutkimuksessa
haastatelluista
vuokratyöntekijöistä oli tyytyväisiä tapaan miten vuokrausyritys on heitä kohdellut ja
hoitanut
heidän
asioitaan.
Puolet
haastatelluista
oli
melko
pettyneitä.
Vuokratyöntekijöiden tulisi olla itse hyvin tietoisia ja aktiivisia omien asioidensa
hoitamisessa.
” Sit tosiaan on semmoisia henkilöitä, jotka sanovat, että mä haluaisin tulla
juttelemaan. Niin mä sanon: Selvä, millon sä tuut? Et tota, se on niin
hirveen… kun on tuhat erilaista, niin ku profiilia. Tai sitten meillä on, mun
mielestä meillä oli ihan loistavaa, kun meillä on tuo meiän asiakaspalvelu, se
missä on ravintolatyöntekijät. Mä olin yhtenä päivänä, pitkästä aikaa
testaamas, että millaista duunii se on. Niin, mulla oli yks työntekijä, että hän
on töis siellä ja sanoi: ”Moi Maija (nimi muutettu), kun mä olin hirveen
kipeä, mutta mä oon keksinyt itselleni, tota stuntin.” Mä sanoin: No, että
tässähän on loistava henkilö! Sanotaan, että hän on kipeenä, mutta hän on
järkänny sinne toisen työntekijän. Mä sanoin, että loistavaa! Tämmöisii
työntekijöitä me tarvitaan. ”
Vuokrausyrityksen edustaja A
107
Yksi vuokratyöntekijä (Vtt 9) kertoi, että vuokrausyrityksestä oli tultu katsomaan
häntä käyttäjäyritykseen ja varmistamaan että työt ovat kunnolla lähteneet käyntiin.
Toinen
vuokratyöntekijä
(Vtt
15)
puolestaan
kertoi
hänen
esimiehensä
vuokrausyrityksestä soittavan hänelle viikoittain. Tämän tyyppiset kohtaamiset eivät
olleet
tavallisia
tämän
tutkimuksen
aineistossa.
Useimpien
kohdalla
vuokrausyrityksen edustajan ensisijainen kontaktoinnin kohde oli asiakasyritys eikä
vuokratyöntekijät yksilöinä.
” Esimies soittelee sieltä kuulumiset viikossa useampaan kertaan. ”
Vtt 15
3.2.10. Osaamisen kehittyminen
Kaikkien tutkimuksessa haastateltujen osapuolten puheenvuoroissa vuokratyön
hyvistä puolista toistui usein sen osaamista kerryttävä merkitys. Tämän päivän
työelämässä arvostetaan monipuolista työkokemusta. Vuokratyöuransa aikana
vuokratyöntekijät oppivat työskentelemään erilaisissa työtehtävissä, organisaatioissa
ja työyhteisöissä. Monipuolisen kokemuksen omaavat vuokratyöntekijät voivat myös
tuoda työyhteisöön uutta osaamista ja energiaa.
Useissa työpaikoissa sukkuloimisen hyötyjä työelämävalmiuksien kehittymisen
kannalta korostivat samassa hengessä myös vuokrausyritysten edustajat. Erityisesti
vuokratyöntekijöiden sosiaalisten taitojen kehittymiseen uskottiin.
” Sitä on myös nähty, että tämmöisen ihmisen, joka on ollu monessa alan
yrityksessä, niin tavallaan sen niin ku, tällainen sosiaalinen valmius on,
koska sä oot joutunut menemään stressaavaan uutteen työyhteisöön ja
taas kattomaan sen tilanteen siellä. Ja jälleen uuteen, niin sun omat
kompetenssit on karttunu sitä kautta. ”
Vuokrausyrityksen edustaja C
108
Vuokrausyrityksen
edustaja
C
arvioi
vuokratyöntekijän
tuovan
yritykseen
lisäosaamista. Tällä hän tarkoitti juuri monista työpaikoista saatua työkokemusta ja
oppia. Vuokratyöntekijä voi haastaa tai kyseenalaistaa työpaikan vanhat tavat ja tuoda
sinne uusia ja tehokkaampia tapoja toimia. Edustaja katsoi tämän olevan
käyttäjäyritykselle kilpailuetu.
Haastattelija: Mitä hyvää vuokratyöntekijä voi viedä sinne yritykseen?
Vuokrausyrityksen edustaja C: Jos niin ku aatellaan henkiseltä puolelta, niin
varmaan se, että se on ollu useammassa talossa. Se on nähny useampia
työkulttuureja. Jos käyttäs maatiaiskieltä, niin monessa firmassa on
takkiintuneita tämmöisiä työskentelymalleja, että tehdään vaan tietyllä tavalla
asioita. Ja joku uus kun tulee sinne, niin sanotaan heti sille, että äläs ny ala,
me on tehty kymmenen vuotta tällä tavalla. Että se uuden roihu sammutetaan
välittömästi. Mutta, jos se yrityskulttuuri on tottunut siihen, että sinne tulee
erilaisia ihmisiä ja uusia ideoita niin se yrityskulttuuri mun mielestä pystyy
kehittymään paremmin. Se on vastaanottavaisempi, että se ei oo joku ihme,
että, tänne tuli uus ihminen, jota me ei kaikki tunneta. Me voidaankin kuulla
jostain, että se on ollutkin jossakin muualla ja oppinut sieltä jonkun jutun,
jota se ehkä voi jopa tuoda jotain fiksuakin.
Vuokratyöntekijöiden ja henkilöstöpäälliköiden kanssa käydyissä keskusteluissa
osaamisen siirtyminen ei juuri noussut esille. Vuokratyöntekijä otetaan työhön
yleensä johonkin kiiretilanteeseen tai selvään tarpeeseen, jossa tärkeintä on saada
hänet suorittamaan työtä mahdollisimman nopeasti. Siihen ei erityisesti ehditä
kiinnittää huomiota, mitä ideoita tällä voisi olla tuotavaksi käyttäjäyrityksen
toimintaan ja käytäntöihin. Voimavarat kohdistetaan ennen kaikkea siihen, että
tulokas pystytään saamaan mahdollisimman pian sisälle siihen, mitä hänen pitäisi
tehdä ja minkälaisessa työympäristössä. Epäilyksiä oli myös sitä kohtaan, mitä
työyhteisössä ollaan valmiita ottamaan vuokratyöntekijältä vastaan.
Haastattelija: Osaamisesta puheen ollen, kun sä sanoit, että että näillä on
valtavasti osaamista, hyvin ammattitaitosta porukkaa, niin missä määrin sä
arvelet, että se osaaminen siirtyy sitten työyhteisön osaamiseks?
Henkilöstöpäällikkö E: Siinä tulee oikeestaan se, että kuinka kuinka tota
suvaitsevainen se porukka on ottaan vastaan. Että jotkut voi just sanoa, että
edellisessä paikassa tää tehtiin näin ja näin ja tää toimi tosi hyvin, niin sehän
saattaa, että toiset on heti: ”joo, että kokeillaas sitä”. Ja toiset on sit, et: ”ei
missään nimessä”. Mut sehän on taas sama, joka on ihan vakituisillakin, joka
109
tulee toisesta. Siinä on aina se semmonen tietty että: mutta me ollaan nyt
tehty näin ja näin ja se on toiminut hyvin. Eli sehän on olemassa aina.
Vuokratyöntekijöiden osaamisesta käyty keskustelu oli ristiriitaista. Vaikka eri
työpaikoissa karttuneen kokemuksen arvo tiedostettiin, nähtiin paljon myös
vuokratyöntekijän osaamiseen liittyviä riskejä. Vuokratyöntekijän tekemän työn
laadukkuudesta oli erityisen huolissaan ammattiliiton edustaja ”Teollisuus- ja
Kuljetusalojen ryhmästä”. Vuokratyöntekijät eivät töiden pätkittäisyyden ja
vaihtuvien työpaikkojen myötä omaa samanlaista ammattitaitoa ja rutiinin omaista
otetta
työtehtäviin
kuin
työtä
vakituisesti
tekevät
työntekijät.
Vakituisten
työntekijöiden osaaminen on kehittynyt vuosien myötä, joten se on varmempaa ja
tehokkaampaa.
Haastattelija: Mitä luulet, kuinka vuokratyöntekijöiden käyttö vaikuttaa
yrityksen tuottamaan laatuun?
Ammattiliiton edustaja K: No, riski varmasti on. Mitä vaativammasta työstä
on kysymys, niin kyl siinä oma riskinsä on, että työntekijä ei yrityksistä
huolimatta
kykene
samaan
laatutasoon,
kun
se
harjaantunu
ammattityöntekijäporukka, joka sielä on. Et kyllä se yks riski on. Ja onkin
ihan käytännössäkin sitä, että työnantajat on joutunut toteamaan, lopettamaan
sen käytön ja yrittämään löytää itselleen ammattitaitosta työvoimaa, jota sitte
voi kouluttaa niihin tehtäviin, jotta laatu pystytään säilyttämään. Se on kyllä
tullu esille.
Työelämän nopeissa muutoksissa työnkuvat ja työtehtävät eivät pysy pitkään
muuttumattomina. On selvää, että myös vuokratyösuhteen aikana voivat monet
elementit työssä ja työympäristössä muuttua. Perehdyttäminen ei yleensä riitä
takaamaan osaamista pidemmällä aikavälillä. Myöskään muodollisen koulutuksen
kuten kurssien avulla ei enää kyetä vastaamaan jatkuvasti muuttuvan työn
vaatimuksiin. Osaamisen kehittämisestä joudutaan huolehtimaan ”rullaavasti” ja
työyhteisön sisällä toteutettavin kehittämisen keinoin. Tehokkaaksi havaittu tapa
pysyä ajan tasalla yksittäisten työntekijöiden osaamisen tasosta ja riittävyydestä on
systemaattinen kehityskeskustelujärjestelmä. Sen avulla varmistetaan, että edes
joskus kiireiden keskellä keskitytään pohtimaan osaamista ja sen kehittämistä.
Kehityskeskusteluissa esimies ja alainen yhdessä pohtivat osaamisen kehittämisen
110
tarpeita ja suuntia. Kehityskeskustelu johtaa yhteiseen sopimukseen siitä, millä
alueilla kumpikin erityisesti pyrkii kehittymään seuraavan jakson aikana ja
minkälaista tukea siihen organisaatiossa haetaan.
Vuokrausyritysten
edustajat
kertoivat
vuokratyöntekijöiden
käyvän
kehityskeskusteluja vuokrausyrityksen esimiehen kanssa. Niissä käsitellään muun
muassa seuraavia asioita; työn sisältö, tulevien työkomennusten suunnittelu, miten
vuokratyöntekijä on selviytynyt työtehtävistään. Kehityskeskustelujen intensiivisyys
vaihteli eri vuokrausyrityksissä. Joissakin yrityksissä kehityskeskustelut käytiin
kasvotusten, kun taas toisissa yrityksissä puhelinsoitto vuokratyöntekijälle katsottiin
kehityskeskusteluksi.
Haastattelija: Käydäänkö vuokratyöntekijöiden kanssa kehityskeskustelua?
Vuokrausyrityksen edustaja A1: Kyllä me käydään.
Haastattelija: Joo. Te käytte.
A1: Joo, kyllä vaan. Ja me, et me soitetaan. Ei silleen, jos sä teet nyt, se ei oo
vielä sillä tasolla. Et sanotaan, okei, jos puolessa vuodessa teet tän tai tän,
niin mä luvataan sulle kaks sataa euroa lisää palkkaa. Et semmoista mä en
voi luvata. Mutta hyvinkin mä voin esimerkiksi tällä hetkellä semmosii
muutamii, jotka ovat pitkään mun kautta töissä. Et ne on vieläkin mulla on
vakituinen periaate pitää niitä. Käytiin just keskustelua yhen kanssa. Että hei,
hän haluis, kun hällä on toimeksianto loppumassa nyt vuoden vaihteessa ja
kartoitetaan yhes sitä, mitä muuta hän haluis tehä. Hän on vähän hyytynyt
siihen hommaan, että hän haluis ihan oikeesti tehä jotain muuta.
Haastattelija: Mistä te sitten keskustelette?
Edustaja A1: No, me keskustellaan, miten se on viihtynyt siellä duunissa. Ja,
ja, onks jotain semmoisii juttuja, mitkä niin ku tökkii. … Muuten me
kysytään: ”Moi, mikä meininki?” Ja tän tyyppistä, käydään tiettyinä päivinä.
Ja mistä pitäs kehittyä, et mitä sä haluaisit sen lisäksi siellä tehdä. Että onks
jotain semmoista, mistä kantsis pitempään. Mut hirveen useinhan se käy, että
kun ne menee...Niin me ei kauheen syvälliseen suhteeseen vielä päästä sinä
aikana. Koska tää henkilö on jo tavallaan orientoitunut, että hän ei oo
Vuokrausyritys A:ssa töissä, vaan hän pääsee Vuokrausyritys A:n kautta
sinne vakkariin. Et se on niin ku semmoinen, että se on vähän erilaista.
Vuokratyöntekijöiden
lähiesimiestyö
rakentuu
paitsi
käytännöstä
nousevien
konkreettisten tapahtumien varassa, ennen kaikkea sen varassa, millaisia sisältöjä
esimiehet suhteelle ja ohjaukselle antavat. Asiaa koskeva puhe paljasti monenlaisia
111
tulkintoja ja merkityksiä. Esimerkkinä tästä on yhden vuokrausyrityksen edustajan
käyttämä kieli, jossa jokainen yksittäinen vuokratyösuhde oli projekti. Hänen
puheissaan työn kohteeksi oli noussut ennen kaikkea juuri projekti, projektien
mahdollisimman sujuva hoito ja projektien määrällinen tavoite. Projektin pituus
määritti käytävien kehityskeskustelujen useuden.
Haastattelija: Käyttäkö te kehityskeskusteluja?
Vuokrausyrityksen edustaja B1: Tähän asti ollaan käyty kyllä.
Haastattelija: Kuinka usein?
B1: Riippuu projektista. Ajatus on niin, että kerran projektissa. Ja tai sitten
kaks kertaa vuodessa. Eli jos on lyhyt projekti, niin puolen vuoden välein.
Haastattelija: Mitä asioita te käsittelette niissä?
B1: Käsitellään aika tämmöisiä, tyypillisiä työsuhteeseen liittyviä asioita.
Tietenkin sitä, että miten tuota, työntekijä on pärjännyt ja minkälaiseksi hän
kokee sen työsuhteen. Onko jotain, jotain toiveita työn sisällön suhteen,
jotain mihin vois ehkä vaikuttaa. Sitten tulee koulutusasioita, onko jotain
osaamisessa, jotain pullonkauloja. Asioita, missä vois olla tukena tai apuna.
Meillähän on mahdollisuus, kuitenkin kouluttaa meidän työntekijöitä, jos on
jotain osaamisen puolessa ongelmia.
Kehityskeskusteluissa keskiössä on työntekijän työsuoritus ja hänen osuutensa koko
työyhteisön tavoitteiden saavuttamisessa sekä niissä tarvittava osaaminen. On selvää,
että näitä asioita on hyvin vaikea käsitellä muun kuin työntekijää lähellä olevan
esimiehen. Kehityskeskustelujen luontevin osapuoli onkin työntekijän lähiesimies.
Vuokratyöntekijän kohdalla tämä edellyttäisi sitä, että myös käyttäjäyrityksessä
käydään kehityskeskusteluja.
Henkilöstöpäällikkö A kertoi hänen yrityksessään joidenkin tiiminvetäjien käyvän
kehityskeskusteluja myös kaikkien vuokratyöntekijöiden kanssa, vaikka he olisivat
olleet vasta vähän aikaa töissä. Toisissa tiimeissä kehityskeskusteluun osallistuvien
määrää on voitu rajoittaa esimerkiksi siten, että henkilöt, jotka ovat olleet työssä yli
kolme kuukautta, osallistuvat keskusteluihin. Henkilöstöpäällikkö B puolestaan kertoi
heidän
käyvän
kehityskeskusteluja
lähinnä
toimihenkilöiden
kanssa.
Vuokratyöntekijöitä heillä on lisäksi runsaasti tuotannossa, joiden kanssa ei käydä
112
kehityskeskusteluja.
Hän
ei
uskonut
myöskään
vuokrausyrityksen
käyvän
kehityskeskusteluja tuotannon vuokratyöntekijöiden kanssa.
Myös tutkimuksessa haastatelluilta vuokratyöntekijöiltä kysyttiin, onko heillä
kehityskeskusteluja. Kehityskeskusteluja oli tässä 16 haastatellun joukossa käyty
ainoastaan yhden haastateltavan (Vtt 11) kanssa. Hänellä oli ollut kehityskeskusteluja
oman vuokrausyrityksensä edustajan kanssa. Hän kuitenkin piti niitä hyödyttöminä ja
ainoastaan tilaisuutena pyytää lisää palkkaa. Käyttäjäyrityksen esimiehen kanssa
kenelläkään haastatellulla vuokratyöntekijällä ei ollut kehityskeskusteluja.
Haastattelija: No, käytkö sä esimerkiksi kehityskeskusteluja sun esimiehen
kanssa?
Vtt 11: Ei. Ne käydään vuokrayrityksen kanssa.
Haastattelija: No, näetkö sä sen järkevänä?
Vtt 11: Ei, se on täysin hyödyttömiä ne kehityskeskustelut, kun ne on
oikeestaan vaan semmonen öööh, tilaisuus pyytää lisää liksaa. Ei niistä
oikein mitään hyötyä oo, kun kerta meillä ei oo edes lupa kertoo
vuokrayritykseen, meidän pomoille, että mitä me tehdään. On oikeestaan aika
hyödyttömiä. Mutta taas toisaalta nää mun nykyset pomot on semmosia, että
mä voin koska tahansa mennä kertomaan, jos joku on vinossa.
Ammattiliittojen edustajien haastatteluissa mainittiin vuokratyön haittapuolena usein
vuokratyöntekijän eriarvoisuus koulutuksen ja kehittämisen osalta. Koska he eivät
kuulu käyttäjäyrityksen omaan henkilöstöön, käyttäjäyrityksellä ei ole velvollisuutta
ottaa heitä mukaan koulutustapahtumiin.
” Kiinnittyminen työyhteisöön ja kouluttautumisen mahdollisuudet on
vuokratyösuhteissa erityisesti sit niin ku ihan eri tai paljon matalammalla ku
varsinaisen henkilöstön. ”
Ammattiliiton edustaja H
Vuokratyöntekijöiden eriarvoinen asema koulutuksen suhteen nousi esille myös
vuokratyöntekijöiden kanssa käydyissä keskusteluissa. Tämä mahdollisuus vaihteli
suuresti tutkimuksessa haastateltujen vuokratyöntekijöiden kesken ja riippui täysin
siitä käyttäjäyrityksestä, missä he olivat töissä. Noin puolet vastasi pääsevänsä
mukaan käyttäjäyrityksessä tapahtuviin koulutuksiin. Loput eivät päässeet tai eivät
113
olleet vielä varmoja pääsevätkö, koska olivat olleet töissä niin vähän aikaa. Yksi
vuokratyöntekijä (Vtt 11) oli sitä mieltä, että hänen kohdallaan ratkaiseva tekijä
koulutukseen pääsemisessä on lähiesimies. Hänen oma esimies on ollut kannustava ja
on suorastaan työntänyt tietyille kursseille, jotta hän kehittyy ja saa siitä hyvän
merkinnän ansioluetteloonsa.
Vuokratyöntekijän
puheenvuoroissa
vuokratyöntekijät
osaamista
korkealle.
ovat
ja
motivaatiota
Kahden
monesti
arvostettiin
vuokrausyrityksen
paljon
vuokrausyritysten
edustajan
motivoituneempia
mielestä
työhön
kuin
asiakasyrityksen muu henkilökunta. Tärkeimpänä perusteluna he näkivät sen, että
vuokratyöntekijät pitävät vuokratyötä mahdollisuutensa näyttää osaamisensa ja siten
väylänä edetä työelämässä.
Haastattelija: No, mitä se tarkottaa sen vuokratyöntekijän kannalta?
Kuulostaa aika rankalta, jos sun aina pitää olla täydellinen.
Vuokrausyrityksen edustaja D: Ei tarvi täydellinen olla, mutta fakta on se,
että kun on näitä tämmösiä roolimalleja ja vastaavia, mistä on puhuttu, niin
kyllä niiltä vuokratyöntekijöiltä odotetaan paljon. Niiltä odotetaan paljon ja
onneks ne on hyviä ihmisiä. Hyvin harvoin tulee vastaan tilanteita, et tulis
jotain reklamaatiota työntekijöistä. Tai asiakkaat valittas, et joku henkilö ei
hoida hommiaan. Niin, meillä on hyviä työntekijöitä.
3.2.11. Työyhteisön jäsenyys
Suurin osa ammattiliittojen edustajista oli sitä mieltä, ettei vuokratyöntekijän asema
käyttäjäyrityksessä
ole
samanarvoinen
kuin
vakituisten.
Heidän
mielestään
vuokratyöntekijää pidetään ulkopuolisena ja ylimääräisenä tekijänä työyhteisössä.
Heidän havaintojensa mukaan ulkopuolisuuden kokeminen saattaa johtaa siihen, että
sitoutuminen ja motivoituminen työhön on hankalampaa. Jatkuva uuteen työpaikkaan
meneminen ja työyhteisöjen vaihtuvuus voi aiheuttaa sen, että työstä tulee helposti
suorittamista. Työ tehdään hyvin, mutta yhtään ylimääräistä panosta ei työntekoon ja
114
työpaikan kehittämiseen haluta laittaa, koska siihen ei koeta oikeasti kuuluvan. Tämän
vuoksi myös oma osaaminen ja kehittyminen voi hidastua.
Haastattelija: Minkälaisia huonoja puolia te näkisitte vuokratyöntekijän
kannalta?
Ammattiliiton edustaja B: Varmaankin tietenkin sellainen epävarmuus
tulevaisuudesta, et tota tietyllä tavalla sitoutuminen työhön ja työyhteisöön,
myöskin motivoituminen varmasti on otettava huomioon. En ainakaan itse
näkis kauhean hyvänä motivoitumistilanteena sellasta, että mulla ois tietoa
työn jatkuvuudesta vain muutaman kuukauden ajan tai puolen vuoden
päähän. Et kyl se varmasti heikentää motivoitumista ja sitoutumista. Sitten
semmonen asia kuin itsensä kehittyminen työn kautta, niin varmasti kärsii
tällaisessa tilanteessa jonkin verran.
Osa vuokratyöntekijöistä oli kuitenkin omasta mielestään sopeutunut työhönsä ja
työpaikkaansa niin hyvin, että he välillä kertoivat unohtavansa olevansa ulkopuolisen
työnantajan palveluksessa. Vuokratyöntekijät puhuivat jäsenyydestään työyhteisöissä
kuitenkin ristiriitaisesti. Kysyttäessä asiasta suoraan olivat kannanotot voittopuolisesti
myönteisiä. Suurin osa haastatelluista vuokratyöntekijöistä oli tyytyväisiä tapaan, jolla
muut työntekijät ovat ottaneet heidät vastaan. Muutamia negatiivisia kokemuksia
löytyi, mutta yleensä vuokratyöntekijät ovat kokeneet käyttäjäyrityksessä kuuluvansa
joukkoon. Keskustelun edetessä ja siirtyessä käytännöllisempiin näkökohtiin, nousi
kuitenkin puheissa esille tilanteita ja asioita, joissa koettu eriarvoisuus näyttäytyi.
Kielteisistä kokemuksista puhuttiin usein menneessä aikamuodossa.
Tyytyväisimpiä olivat ne työntekijät, jotka olivat olleet useamman vuoden samassa
käyttäjäyrityksessä. Alkuun he olivat kokeneet hieman ulkopuolisuutta, mutta ajan
myötä heidät hyväksyttiin työyhteisöön. Työtoverit olivat tulleet läheisiksi, eikä
erottelua vakituisten ja vuokratyöntekijöiden kesken heidän mielestään tehty.
115
Haastattelija: Kun sä oot nähny eri työyhteisöjä ja ollu eri työyhteisöissä,
niin mitenkä teihin vuokratyöntekijöihin on suhtauduttu ihan vakituisten
työntekijöiden osalta ja sitte esimiesten osalta?
Vtt 3: Mä tykkään, että aluksi se oli semmosta että ehkä vähän enemmän
semmosta negatiivisempaa mitä nykyään, että sanotaan vakituisten
henkilökunnan kohtelu. Mulla on ollu semmonen tuuri, että mä oon kuitenkin
loppujen lopuksi mua on kohdeltu aika hyvin ja otettu hyvin vastaan se
vakituinen porukka ja muuta. Mutta joskus on semmosia tietysti totta kai mä
ymmärrän, että kun on vakituinen henkilökunta, ja jos sattuu, että Hotelli X
vaihtu Hotelli Y:ksi ja siinä ollaan tavallaan vakituiset on uhan alla, että
saako ne jatkaa ja muuta. Niin kyllä siinä vähän sitte katotaan sillee pitkään,
jaa nytkö otetaan ekstroja, ku meilläkään ei duunit riitä –tyyliin. Mutta niin,
emmä sanois, että nykypäivänä niin huonosti kohdellaan.
Vaikka eriarvoisuutta ei koettukaan vakituisten työntekijöiden suhtautumisessa, nousi
eriarvoisuutta
synnyttäviä
asioita
esille
erilaisten
konkreettisten
tilanteiden
kuvauksina. Tällaisia olivat esimerkiksi oikeus osallistua palavereihin, oikeus
osallistua koulutuksiin, pääsy joulu- tms. juhliin, mukaanotto työkavereiden
lahjakeräyksiin tai kahvitilaisuuksiin, mahdollisuus saada henkilökunta-alennuksia,
yrityksen henkilöstölahjoja, mahdollisuus osallistua työpaikan tykytoimintaan tai
mahdollisuus voida syödä lounasruokalassa vakituisten kanssa samaan hintaan.
Palavereiden osallistumisen suhteen vastaukset menivät melko lailla tasan. Noin
puolet vastaajista pääsi osallistumaan käyttäjäyrityksen palavereihin ja noin puolet
eivät.
” Mä muistan kyllä ainakin joitakin palavereja, ettei saanut mennä
kuulemaan, jos siinä oli jotain semmoista, liikesalaisuusjuttuja ja muuta. Että
semmoisessa tietysti tuntu, että ei oo ihan samalla viivalla. ”
Vtt 9
Käyttäjäyrityksen järjestämiin yhteisiin vapaamuotoisempiin tapahtumiin kuten
pikkujouluihin tai kesäjuhliin, pääsi osallistumaan noin yksi kolmasosa vastaajista.
Haastattelujen valossa näyttää siltä, että konkreettiset eriarvoisuutta luovat asiat ovat
kohtalaisen pieniä ja ne erotetaan erilleen työtovereiden suhtautumisesta. Tulkinnan
mukaan vuokratyösuhteeseen liittyvät erilaiset käytännöt luovat eriarvoisuutta, eivät
niinkään ihmisten asenteet.
116
” Se on vähän semmoista, että ei ole niin kuin tavallaan töissä. Ei kuulu niin
kuin samaan joukkoon. Välillä ei ole niin kuin ollenkaan motivaatiota tehdä
yhtään mitään. ”
Vtt 6
Kaksi vuokratyöntekijää kertoi kokemuksistaan, joissa vakituiset työntekijät ovat
kokeneet
vuokratyöntekijät
uhkana
oman
työnsä
jatkuvuudelle.
Toinen
vuokratyöntekijä kertoi erityisesti pitkään talossa olleiden pelkäävän oman työnsä
puolesta, mikä aiheuttaa jonkin verran selän takana puhumista ja mustamaalaamista.
” Siellä on vähän semmoista, varsinkin ne, jotka ovat olleet täällä 30 vuotta ja
jotka pelkää oman työnsä puolesta, että joutuu pois, suurin piirtein niin, että
nuo tulee tänne tekemään meidän työt ja heidät pistetään lomalle ja…
sellaista selän takana mustamaalaamista ja sellaista. ”
Vtt 6
Toinen heistä kertoi alkuun kokeneen ulkopuolisuutta, mutta asia oli korjaantunut kun
siitä oli työtovereiden kanssa puhuttu. Haastateltavan mukaan vuokratyöntekijöitä oli
syrjitty jättämällä heidät pois yhteisistä vapaa-ajan tapaamisista. Vakituiset työntekijät
tapasivat säännöllisesti työn ulkopuolella, mutta vuokratyöntekijöitä ei ollut huolittu
mukaan.
Haastattelija: Minkälainen ilmapiiri, kun teitä on siellä sitte sekasin, on teitä,
ketkä on Vuokrausyrityksen kautta ja sitte on vakituisia työntekijöitä, niin
koetko sä, että te ootte samanarvoisia?
Vtt 4: Ennen mä en kokenut, nyt se on niinku… Se johtuu aika pitkälti
varmaan siitä, että me nostettiin kissa pöydälle. Ja enemmän tai vähemmän se
oli, että miten mä nyt sen sanoisin, oli semmonen kuva, että ollaanko me
samaa porukkaa. Että oli semmosia pieniä asioita, mitkä teki sen. Semmonen
oli, että nää vakituiset ihmiset niin sillon tällön sunnuntaisin, yks piti
semmosia kahvikutsuja, ja yllättäen sitte minä ja tää toinen ekstra, meitä ei
koskaan kutsuttu sinne, vaikka me kyllä tehtiin yhtä paljon töitä kun ne
muutkin. Semmosissa sen huomas.
Henkilöstöpäällikkö
E
kertoi,
että
vuokratyöntekijöiden
käyttö
on
heidän
työyhteisössä ollut valtava muutos muille työntekijöille. Heidän ei ole ollut kovin
helppoa hyväksyä vuokratyöntekijöiden käyttöä. Hän piti erikoisena työntekijöiden
asennetta lyhyisiin työsuhteisiin. Jos on määräaikainen ja talon kirjoilla, niin hänet
117
hyväksytään joukkoon, mutta jos on vuokratyöntekijä, joka on vuokrausyrityksen
listoilla, niin hän ei kuulu joukkoon. Hän kertoi tämän näkyneen erityisen
voimakkaasti hänen edellisessä työpaikassa. Siellä talon omat työntekijät pitivät
itseään parempina ja vuokratyöntekijöitä toisen luokan kansalaisina.
Henkilöstöpäällikkö C:n mukaan 1990-luvun lopulla, kun liiketoiminnan kasvu ja
laajeneminen oli suurta, oli havaittavissa kilpailua vuokratyöntekijöiden ja oman
henkilöstön välillä. Hänen mukaan ihmiset tunsivat määrättyä eriarvoisuutta, kun
toiset pääsivät osallisiksi optioista, lahjoista ja muista, ja toiset eivät. Nykyään
ilmapiiri on hänen mielestään paljon parempi, koska vuokratyövoiman käyttö on jo
niin
vakiintunut
toimintatapa.
vuokratyöntekijöidensä
muun
Henkilöstöpäällikkö
muassa
osallistuvan
C
kaikkiin
kertoi
heidän
tapahtumiin
ja
koulutuksiin, joihin heillä on vain suinkin mahdollisuus päästä. Yritys on teettänyt
myös vuokratyöntekijöille suunnattuja kyselyitä työilmapiiristä ja tiedonvälityksestä.
Henkilöstöpäällikkö A piti vuokratyön uhkana ”kastijakoja” vakituisen henkilöstön ja
vuokratyöntekijöiden välillä. Hän oli huolissaan siitä, miten vuokratyöntekijät
kokevat asemansa työelämässä. Hän arveli, että vuokratyöntekijät voivat helposti
kokea olevansa toisen luokan kansalaisia, koska ovat töissä vuokratyöfirman kautta.
Haastattelija: Jos palaisin siihen kysymykseen, että oot hetken kärpäsenä
katossa ja tätä ilmiötä mietit, niin mitä ne on ne haittapuolet, suurimmat
haitat, mitä sä näät tässä vuokratyövoiman käytössä?
Henkilöstöpäällikkö A: No, mä oon nähnyt sen, niin ku mä viittasinkin tähän,
niin ku, tämmöisiin kastijakoihin. Toiset on herkempiä. Saattaa se olla aika
rankkaa henkisesti jollekin. Että kokee olevansa jotain toisen luokan
kansalainen, kun on vuokratyöfirman kautta. Eli eihän kaikki sitä koe niin,
mutta varmasti, niin tai olen huomannut, että ne on herkempiä, ne ihmiset,
jotka kokee sen näin. Ja se mitä mä pelkään, että tämmöisiä, että miten sitten
henkinen kantti kestää ja mitä haavoja sinne tulee siitä. Että tää on ehkä se
suurin. Ja sitten tietysti se sitoutuminen, että niin, niin meilläkin on aina
korostettu niin ku, sitä Yritys A-spirittiä, Yritys A henkeä ja näin. Niin, kyll
siitä on nyt useampaan otteeseen kuullut maininnan, että onko sitä enää. Ja
mä uskon, että yksi syy on tää … että on paljon kuitenkin niitä, jotka ei oo,
niin sanotusti yritys A:laisia, tuolla tuotannossa. Tietyssä tilanteessa koetaan,
et he on yritys A:laisia, sitten taas jossakin tilanteessa he eivät olekaan.
118
Henkilöstöpäällikkö A kertoi suurimman osan vuokratyöntekijöistä yrittävän tehdä
kaikkensa työssään ja olevan välillä jopa ”yli-ihmisiä”, jotta heidät hyväksytään
työpaikalla. Hän sanoi tiimien suhtautuvan vuokratyöntekijöihin hyvin silloin, kun
tehtaalla on suuri tilauskanta ja paljon töitä. Mutta silloin kun tilaukset alkavat
vähenemään, niin myös asenne vuokratyöntekijöitä kohtaan muuttuu.
Haastattelija: Sitoutuvatko nää vuokratyöntekijä kuitenkin sitten taas
työhönsä ja tavallaan Yritys A:han? Miltä heidän motivaationsa näyttää?
Henkilöstöpäällikkö A: Kyllä voi sanoa silleen, että kyllähän varsinkin
tämmöisessä työllisyystilanteessa ettei oo mikään, että saa vaan valita, että
meenpäs tonne ja, tai tonne. Niin, niin kyllä sellaisessa vähän huomaa, että he
yrittää tehdä kaikkensa, ainakin suurin osa. Että he yrittää vähän olla
semmoisia ehkä myös yli-ihmisiä välillä, että heidät hyväksytään. Että
kyllähän, mitä oon keskustellut niin, että silloin kun menee hyvin, ja on
paljon tilauksia, niin tiimit ottaa tosi hyvin nää henkilöt vastaan ja ne on
heidän apuna ja näin. Mutta siinä vaiheessa, jos näyttää, että se tilauskanta
lähtee vähän pienenee, niin kyllä siinä vaiheessa näitä vuokraihmisiä ja ihan
sellaista ruvetaan, että te ootte toisen kastin porukkaa. Me ollaan yritys
A:laisia ja te ootte vuokratyöntekijöitä…
Myös ammattiliittojen edustajien näkemys oli, että vuokratyöntekijöiden käyttö
yrityksissä voi aiheuttaa pelkoa vakituisten työntekijöiden keskuudessa. He pelkäävät
oman paikkansa puolesta ja se vaikuttaa heidän suhtautumiseen vuokratyöntekijöihin,
kuten seuraavasta ”Toimihenkilöliittoihin” kuuluvan edustajan toteamuksesta käy
ilmi:
” Se vuokratyöntekijähän ei oo samassa asemassa kun ne muut eli se on se
pahnan pohjimmainen aina siinä työyhteisössä. Ja sitte kyllä se hyvin usein
varsinkin silloi kun se tulee ulkoo, eikä oo niin ku käytännössä se entinen
sama ihminen, joka nyt on vaan toisen firman kautta tullu niin, kyllä sen
asema sielä työyhteisössä on aika heikko. Ja se ei välttämättä, se ei oo
ainoastaan työnantaja, joka sitä kattelee nenänvartta pitkin vaan sitä katellaan
myös työkavereitten taholta. Ja taustalla on tietysti ajatus se, että onkohan
tuossa kohta tulossa mulle korvaava henkilö, noin lainausmerkeissä. Eli ei se
oo omiaan lisäämään sitä työyhteisön homogeenisuutta, vaan pikemminkin
päivastoin eli kyllä se niin kun on semmonen ylimääränen tekijä sielä
firmassa. ”
Ammattiliiton edustaja A
119
Pelko ei välttämättä aina ole aiheeton, sillä vuokratyöntekijöitä käytetään liittojen
edustajien mukaan monesti perusteettomasti. Työsopimuslain 2:5.1:n mukaan työtä on
ensisijaisesti tarjottava omille osa-aikaisille työntekijöille ennen kuin voi palkata
vuokratyöntekijöitä. Joissain tapauksissa on omia osa-aikaisia irtisanottu ja palkattu
heidän tilalle vuokratyöntekijöitä.
” Laissa on pykälä, että työnantajan pitää sitä lisätyötä tarjota osa-aikaselle
ennen kun sinne ketään uutta palkataan, mutta sitä rikotaan niin ku
ylinopeutta ajettas koko aika. ”
Edustaja M
Haastateltujen
vuokrausyritysten
edustajien
mukaan
vuokratyöntekijöihin
suhtaudutaan työpaikoilla - eli käyttäjäyrityksissä - pääosin hyvin. Edustaja C sanoi,
ettei nykyään enää esiinny erottelua ”kahden kerroksen” väkeen vaan asenne
vuokratyöntekijöitä kohtaan on parantunut. Hän myös mainitsi, että monesti ihmiset
ajattelevat asennoitumisen paljon negatiivisemmaksi mitä se oikeasti on. Edustaja D:n
mukaan – jos yrityksessä ei ole ennen käytetty vuokratyöntekijää - muiden
työntekijöiden reaktio on ”tulee ja vie meidän työt”.
Vuokrausyrityksen edustaja A kertoi joidenkin vuokratyöntekijöiden kokevan, etteivät
muut työntekijät ”pidä häntä omanaan”. Tämä voi näkyä esimerkiksi siten, ettei
vuokratyöntekijä pääse osallistumaan käyttäjäyrityksen pikkujouluihin tai kesäjuhliin.
Edustajan mukaan tämä on kuitenkin paljon henkilöstä itsestään kiinni, sillä
aktiivisimmilla vuokratyöntekijöillä on paremmat mahdollisuudet päästä osallisiksi
käyttäjäyrityksen asioihin.
Edustaja A1: Niin, mä muistan aina, kun mulla oli semmosii muutamii
tyyppejä, että heillä oli selkeesti yrityksen politiikka. Että ne ei oikein
tajunnut sitä, että niillä oli vähän se asenne, että ”nuo vuokrajätkät” -tyyliin.
… Mutta sanotaan, että se fiilis on ihan erilainen niiden kans, jotka kokee
olevansa täysin sitä työyhteisöä. Toiset sit taas vähän kokee, et noi ei pidä
mua omanaan, lainausmerkeissä. Se voi just näkyä jossain tämmöisessä, et
kaikki ei pääse jossain firmassa kesäjuhliin.
120
Vuokrausyritysten
edustajien
kanta
oli
se,
että
mitä
pidempiaikaisesta
vuokratyöntekijästä on kysymys sitä samanlaisempi kohtelu tulisi olla verrattuna
yrityksen samaa työtä tekeviin työntekijöihin. Asiakasyritysten tulisi nähdä tämä ja
sisällyttää tarvittaessa etuja sopimuksiin. Näin ei kuitenkaan läheskään aina tapahdu.
Myös vuokrausyrityksen edustaja B:n mukaan vuokratyöntekijä voi joskus tuntea,
ettei hän ole aivan samalla viivalla vakituisten kanssa. Tätä voi edesauttaa muun
muassa erilaiset henkilökuntaedut, jotka eivät yleensä koske vuokratyöntekijöitä. Jos
vuokratyöntekijä on pidemmän aikaa asiakasyrityksessä, niin edustajan mukaan
häneen suhtaudutaan työkaverina muiden joukossa, sillä samaa työtähän siinä
tehdään.
Haastattelija: No, miten sitten näissä asiakasyrityksissä, niin pääsevätkö
vuokratyöntekijät koulutuksiin ja yhteisiin tilaisuuksiin?
Edustaja B2: Pääsääntöisesti kaikkiin.
Edustaja B1: Pääsääntöisesti kyllä. Niin, se riippuu tietenkin siitä
asiakasyrityksestä. Eli osa ottaa mukaa joka paikkaan, kaikkiin koulutuksiin,
pikkujouluihin ja muihin. Ja osa sitten ei ehkä ota ihan joka juttuun mukaan.
Me koetetaan aina järjestää sitä korvaavaa tekemistä.
Edustaja B2: Sillai, että jos siellä on yks, kaks, kolme, niin yleensä niissä.
Sitten, jos on jotakin isompia yrityksiä, joissa on vaikka viisikymmentä.
Sitten katsotaan, että meneekö ja kuka maksaa.
Edustaja B1: Se on hirveän tärkeää, että päästään niitten käytännön
työkavereitten kanssa viettään oli sitten jotain, pikkujoulua tai muita.
3.2.12. Vuokratyösuhteen päättäminen tai muuttaminen vakinaiseksi
työsuhteeksi
Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus päätetään tavallisesti työntekijän tai
työnantajan toimesta irtisanomalla. Irtisanomisilmoitusta seuraa osapuolten sopima,
työehtosopimuksen määräämä, tai laissa säädetty irtisanomisaika. Irtisanomisaika
määräytyy työsuhteen keston mukaan ja se vaihtelee 14 vuorokaudesta kuuteen
kuukauteen. Määräaikainen työsopimus puolestaan päättyy sovitun työn valmistuessa
121
tai
sovitun
määräajan
päättyessä
ilman
irtisanomista
ja
irtisanomisaikaa.
(Työsopimuslaki 55/2001.)
Työnantaja saa irtisanoa työntekijän toistaiseksi voimassaolevan työsopimuksen vain
asiallisesta ja painavasta syystä. Näitä voivat olla työntekijän velvollisuuksien vakavat
rikkomiset ja laiminlyönnit, työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten
olennainen muuttuminen tai taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan
uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä tapahtuva työn olennainen ja pysyvä
vähentyminen. (Työsopimuslaki 55/2001.)
Vuokratyöntekijöillä ei ole samanlaista irtisanomissuojaa kuin muulla henkilöstöllä,
sillä vuokratyöntekijän työkomennus päättyy saman tien kun hänelle ilmoitetaan työn
loppumisesta. Työsuhteen irtisanomiseen ei myöskään vaadita painavaa tai
perusteltua
syytä
kuten
vakituisessa
työsuhteessa
olevien
irtisanomiseen.
Henkilöstöpäällikkö A esimerkiksi kertoi vuokratyövoiman käytössä tyypillisen,
heidän yrityksensä käytännön, jossa vuokratyöntekijöiden työsopimuksissa ei ole
komennuksen päättymisaikaa. Syynä on se, että tilaus-toimitusprosessit ovat tiedossa
hyvin lyhyellä jänteellä ja tuotantomäärät vaikeita ennustaa. Vuokratyöntekijät
täyttävät viikoittain tuntilapun, jossa aina ilmoitetaan jatkuuko työ. Hän kertoi, että he
harvoin laittavat ilmoituslomakkeeseen, etteivät työt jatku. Jos näin kuitenkin käy,
niin syynä on se, että henkilöstä ei ole ollut siihen työhön. Asiaa pohjustetaan yleensä
keskusteluilla, joissa on käyty läpi minkä takia työt eivät ole henkilön osalta sujuneet.
Henkilövuokrausyrityksen
tarjoama
palvelu
mahdollistaa
yrityksille
melko
riskittömän vaihtoehdon rekrytointikanavana. Vuokratyösuhteessa olevaa henkilöä
voidaan seurata pitkän aikaa ja tehdä sitten päätös ottaa hänet vakinaiseen
työsuhteeseen. Tällöin on pitkälti säästytty rekrytointikustannuksilta ja työntekijän
hankintaan liittyvältä työmäärältä, mutta saadaan hyväksi havaittu ja omassa
työympäristössä ”testattu” henkilö töihin. Henkilön vakinaistaminen katkaisee
vuokratyösuhteen,
palkkauskustannusten
jolloin
ja
vuokrausyrityksen
yrityksen
maksaman
saama
kate
vuokran
välillä
henkilön
loppuu.
122
Vuokrausyrityksen liiketoiminnan kannalta tilanne ei ole yksiselitteisesti toivottava.
Kysyttäessä vuokrausyritysten edustajilta sitä, miten paljon yritykset käyttävät heitä
vakinaisen väen hankintakanavana ja rekrytointikustannusten minimoimiseksi, yksi
vuokrausyritysten edustajista vastasi näin:
” Niin, niin, ne hakevat kyllä, tota niin, aidosti vuokratyöntekijöitä. Ei ne hae,
mahdollisuutta kusettaa meitä. Että tietenkin, jos semmoinen rupee
yleistymään, niin sitten meidän pitää ottaa siihen tiukempi politiikka, koska
bisnestähän mekin tehdään. En mä sitä nyt tarkoita, että me oltais ainoastaan
yhteiskunnallista vastuuta… Kyllä me niin ku, liiketoiminnallinen yritys
ollaan. ”
Vuokrausyrityksen edustaja C
Niissä yrityksissä, joissa vuokraväkeä käytetään hoitamaan kasvaneiden volyymien
aiheuttamaa lisätyömäärää, joudutaan helposti tilanteeseen, että työ ei otakaan
loppuakseen. Tällainen tilanne oli tullut toistuvasti eteen tutkimuksessa mukana
olleessa yrityksessä A, jossa vuokratyöntekijöitä on säännönmukaisesti otettu talon
kirjoille.
Henkilöstöpäällikkö
A
kertoi,
että
pisimmillään
heillä
on
ollut
vuokratyöntekijä 2 vuotta. Tämän vuokratyöntekijän ohi oli vakinaistettu useita muita
vuokratyöntekijöitä,
jotka
olivat
olleet
lyhyemmän
aikaa
tässä
samassa
käyttäjäyrityksessä. Henkilöstöpäällikkö kertoi, ettei työntekijää haluttu ottaa
kyseiseen tiimiin vakinaiseksi, mutta kenelläkään ei ollut selkärankaa irtisanoakkaan
häntä.
Hän
koki
tämän
erittäin
harmillisena
tapauksena.
Tämän
jälkeen
käyttäjäyrityksessä tehtiin sääntö, että vuokratyösuhde saa kestää enintään vuoden.
Haastattelija: Miten sun mielestä on ideaali vuokratyösuhteen pituus ja
minkä tyyppiseen tarpeeseen sä mieluiten vuokratyövoimaa käyttäisit?
Henkilöstöpäällikkö A: Tässä samassa pelisäännössä, niin mä itse asiassa
laitoin sinne sen, että se on maksimi se vuosi. Mutta mä oon laittanut siihen
suosituksen, että neljän kuukauden kuluttua, kun ihminen on ollu meillä neljä
kuukautta, niin siitä pitäs tehdä tämmöinen väliarviointi. Ja kattoa, onko se
kehittynyt vai ei. Ja jos, niin se ei oo kehittynyt, niin miettiä, että miksei se
oo kehittynyt, että onko se saanut huonoa opastusta tai jotain. Vai eikö siitä
oo tän tyyppiseen työtehtävään. Siinä vaiheessa mun mielestä pitäis tehdä se
valinta, laitetaanko se jo pois, että siitä ei tuu mitään vai saako se jatkaa
meillä. Ja mun mielestä siinä vaiheessa jyvät akanoista, pitäis jo ne niin
sanotut timantit sieltä, ottaa meidän kirjoille.
123
Jos asiakasyritys haluaa vakinaistaa heillä työssä olevan vuokratyöntekijän, niin
monesti vuokrausyritys yleensä veloittaa siitä tietyn summan asiakasyritykseltä
rekrytointipalkkiona. Kukaan vuokrausyritysten edustajista ei suoraan kertonut,
millaisia nämä palkkiot ovat ja miten ne määräytyvät. Ne vaihtelevat heidän
mukaansa tapauksesta riippuen.
Vuokrausyritys
B:n
edustaja
sanoi
heidän
rekrytointipalkkion
määräytyvän
asiakassuhteen perusteella eli minkä laajuista vuokratyövoiman kauppa heidän kesken
on ja kuinka potentiaalinen kyseinen asiakas on lisäkaupalle. Edustaja A1 kertoi heillä
olevan käytäntö, että kuuden kuukauden jälkeen ei veloiteta rekrytointipalkkiota.
Rekrytointipalkkio riippuu hänen mukaan siitä, kuka halutaan palkata. Edustaja C
kertoi, että jos vuokratyöntekijä halutaan vakinaistaa neljän kuukauden sisällä
vuokratyösuhteen alkamisesta, niin silloin täytyy maksaa rekrytointipalkkio.
Palkkiosta sovitaan asiakkaan kanssa.
Haastattelija: Jos mä oisin yrittäjä ja käyttäisin vuokratyöntekijää ja mä
huomaan, että ”Voi vitsi! Kun mahtava typpi. Mä haluan ton omille
palkkalistoille.” Niin, niin, maksanko mä teille jonkun palkkion siitä, jos mä
haluan vakinaistaa hänet vai miten se homma toimii?
Edustaja C: Et. Mä tiedän, että tää voi kuulostaa kliseeltä, mutta tää on kyl
ihan totta meillä. …Eli, kyl se, että ihmisiä työllistyy, niin se on oikeesti,
mikä on meiän sanoma. Ja sen pitää ollakin meiän sanoma. Syystä, että
silloin ihmiset haluu hakeutuu meiän kautta myös töihin. Niin ku mä sanoin,
niin tulevaisuudessa suurin kriittinen menestystekijä on se, että millaisena
vuokratyöntekijät kokee vuokraajayritykset. Ja sehän ainoastaan lähtee
heidän sisäisellä rummutuksella se, että miten he on työllistynyt ja joku on
saanu työpaikan meiän tyyppisten yritysten kautta. .. Että, jos sit työnantaja
päättää, että tää on hyvä työntekijä ja hän haluu sen vakinaistaa, niin siinä ei
raha vaihda omistajaa.
Haastattelija: Ei väliä, vaikka hän olis ollu vaikka viikon tai?
Edustaja C: No, joissakin tapauksissa, niin jos ne ovat esimerkiksi, pitkiä
sopimuksia tai isoja sopimuksia. Niin, ei mitään väliä. Että me ei oteta
minkäänlaista siinä. Mutta, että jos on tämmöinen pieni yritys. Että meillä on
tavallaan alkava yhteistyö, niin silloin voidaan sanoa, että neljän kuukauden
päästä. Kun on ollu neljä kuukautta, niin sitten ne eivät vaihda omistajaa
olenkaan.
124
Henkilöstöpäällikkö A kertoi heidän vakinaistaneen kuluneen puolen vuoden aikana
10–15 vuokratyöntekijää, mikä on tässä yrityksessä henkilöstömäärään suhteutettuna
paljon. Hän oli sitä mieltä, että heillä oli vieläkin liian paljon vuokratyöntekijöitä ja
heidän tulisi vakinaistaa vuokratyöntekijöitä vielä enemmän. Hän kertoi alun perin
olleen ajatuksena ottaa vuokratyöntekijöitä ruuhkahuippuina noin kuukauden ajaksi.
Tämä ei ole toteutunut, sillä vuokratyöntekijöitä otetaan jatkuvasti lisää ja he ovat
jatkaneet yrityksessä pitkiäkin aikoja peräkkäisissä vuokrapätkissä.
” Mutta nyt se on aivan selvästi mennyt siihen, kun me ollaan koko ajan
kasvettu, niin koko ajan imetään lisää henkilöstöä. Elikkä se, mikä oli se
alun perin se ajatus, että ne on ruuhkahuippuina. Ja ajatus oli, että se olis
joku tämmöinen 25 – 30 %, jotka sitten olis meillä esimerkiksi,
kuukauden. Tekee silloin jonkun ruuhkahuipun ja sitten menis pois.
Mutta se ei oo toteutunut, vaan se on menny siihen, että meillä koko
ajan otetaan, imetään lisää ja lisää. Se prosentuaalinen osuus on noussu.
Ja mun mielestä, se on liikaa. … Niin jos se käy säännöllisesti vuoden
ajan meillä, kolkytseittemänpuoli tuntii viikossa, niin kyllähän meillä
selkeästi on tarve sille henkilölle. Niin miksei me voitas sitä silloin
palkata meidän kirjoille. ”
Henkilöstöpäällikkö A
Henkilöstöpäällikkö B kertoi heidän vakinaistaneen kaksi henkilöä puolen vuoden
sisällä.
Hän
uskoi
näiden
vakinaistamisten
vaikuttavan
kannustavasti
vuokratyöntekijöihin, kun he huomaavat, että vuokratyöntekijöitä palkataan myös
omille palkkalistoille. Muut henkilöstöpäälliköt eivät sanoneet vakinaistettujen
tarkkoja lukuja, mutta kertoivat että he ovat vakinaistaneet useita vuokratyöntekijöitä.
Yksi tutkimuksessa haastatelluista vuokratyöntekijöistä oli saanut vakituisen
työpaikan
vuokratyön
kautta.
Haastattelusta
oli
sovittu
hänen
ollessaan
vuokratyöntekijänä yrityksessä, johon hänet vakinaistettiin parin viikon mittaisen
vuokratyösuhteen jälkeen.
125
Haastattelija: Miten se tapahtui, se sun vakinaistaminen?
Vtt 9: No, se kävi sitten aika äkkiä siinä. Että kun olin sen ajan, muutaman
viikon ollu, niin sitten haluttiinkin, että minä siirryn sinne ihan
käyttäjäyrityksen kirjoille. Tietysti oli katottu siinä, että miten se alkaa
homma menemään.
Haastattelija: Miten siellä suhtauduttiin, siellä vuokrayrityksessä? Kumman
kautta se tuli se vakinaistaminen?
Vtt 9: Käyttäjäyrityksen kautta, tuli joo.
Haastattelija: Tiedäksä, miten ne suhtautui vuokrayrityksessä?
Vtt 9: Minusta ihan hyvin. Että ne sen alakuunki tiesi, että on ollu varmasti
puhe, että otetaan sillä perusteella. Että siitä sitten, mahollisesti piankin,
tullee vakinaistaminen käyttäjäyritykseen.
Vuokrausyritysten edustajien mukaan vuokratyöntekijöiden vakinaistaminen on
yleistynyt. Esimerkiksi Vuokrausyritys A:n edustaja kertoi, että heidän Helsingin
seudun toimisto- ja taloushallinnon vuokratyöntekijöistä noin 70 % on rekrytoitunut
siihen yritykseen, johon heidät on palkattu. Vuokrausyritys D:n edustajan mukaan 20
% heidän vuokratyöntekijöistä työllistyy asiakasyrityksiin vuositasolla laskien.
3.3. Vuokratyö nyt ja tulevaisuudessa
3.3.1. Perusteluja vuokratyövoiman käytölle
Vuokratyön lisääntyminen nähtiin kaikissa ryhmissä asiana, joka on tullut jäädäkseen
ja joka lisääntyy, haluttiin tai ei. Asiaan suhtauduttiin sopeutuen, vaikka sitä ei
olisikaan nähty pelkästään myönteisenä asiana. Myönteisesti siihen suhtautuivat
luonnollisesti myös vuokrausyritysten edustajat. Myönteisiä havaintoja oli myös
käyttäjäyritysten edustajilla, joskin ne usein kietoutuivat samalla kielteisten
lieveilmiöiden tiedostamiseen. Varauksellisin suhtautuminen oli vuokratyöntekijöillä
itsellään ja ammattiliitoilla. Kriittisten kannanottojen edustajat eivät kuitenkaan
pohtineet mahdollisia vaihtoehtoja vuokratyövoiman käytölle joustotekijänä. Asia
otettiin annettuna.
126
Ammattiliittojen edustajien tarkastelu liikkui makrotasolla, muiden osapuolten
kiinnittyessä voimakkaammin organisaation ja yksilön tason tarkasteluihin. Heidän
puheissaan
toistui
selitys,
jonka
mukaan
markkinatalouden
lainalaisuudet
automaattisesti lisäävät vuokratyön kaltaisten ilmiöiden leviämistä. Asia todettiin
olemassa olevana tosiasiana, jolle kukaan ei voi mitään.
Toisaalta puheissa tuli esiin myös yritysten tahtotilan tarkastelu. Näissä puheissa oli
taustalla ajatus siitä, että yrityksissä kuitenkin tehdään valintoja. Yhtenä tämän hetken
valinnoista esitettiin kvartaaleittainen tulosjahti pitkäjänteisen henkilöstöpolitiikan
sijasta. Neljännesvuositilinpäätökset antavat suuntaa yrityksen menestyksestä ja sen
halutaan näyttävän hyvältä. Yksi edustaja kiteytti käsityksensä sanomalla suoraan,
että yritykset tekevät tulosta henkilöstön kustannuksella.
” Eihän tää nyt oo kenenkään yksittäisen tai ryhmän tai ihmisen ongelma,
vaan se liittyy yleensä tähän markkinatalouteen se toiminta. Eli kun firman
tehtävä on tehdä osakkeenomistajille rahaa ja voittoa ja firman asia ei oo
huolehtia yhteiskunnasta eikä mistään muustakaan. Eikä sillä oo vastuuta
mistään muusta ku osakkeenomistajista. Täähän se perustausta on näis
asiossa. ”
Ammattiliiton edustaja A
” Yritysjohto seuraa meidän mielestä liiankin herkällä korvalla ja silmällä
sitä, et mihin suuntaan pörssikurssi millonkin muuttuu. Ja reagoidaan
tavallaan sitten näillä työsuhteitten muodoilla siten, että pystytään
pörssikurssit pitämään hyvän näkösinä. Ei oteta pysyvää työvoimaa, ei
jouduta sillon sen kanssa julkisuudessa operoimaan, et vähennetään väkee
tai lisätään väkee. Vaan se on tavallaan semmonen näkymätön resurssi sielä
koko ajan, mitä käytetään. Et se on tietysti yks syy. ”
Ammattiliiton edustaja K
Vuokratyön oli yleisesti havaittu lisääntyneen 2000-luvun alussa ja oli haastateltujen
näkemyksen mukaan jatkuvasti kasvamassa. Se myös levittäytyy entistä laajemmin ja
uusille aloille, kuten julkisten palvelujen aloille. Valtaosa ammattiliiton edustajista ei
pitänyt kehitystä hyvänä asiana.
127
” Kyllä lähtökohta pitäisi olla se, että ihmisillä on oikeus kokopäivätyöhön
ja pysyvään työsuhteeseen. ”
Ammattiliiton edustaja A
Eri osapuolten puheissa toistuivat samat käsitteet, vaikka niihin liittyvät merkityksen
annot jonkin verran vaihtelivat. Kolme tekijää painottui kaikkien ryhmien
perusteluissa: 1) tuotannon joustavuuden vaatimukset, 2) kustannusten hallinta ja 3)
rekrytointi- ja siihen liittyvän henkilöstöhallinnollisen työn vähentäminen yrityksessä.
Vuokrausyritykset korostivat vuokrauksen taustalla lisäksi tarvetta tilapäisen
erityisosaamisen hankintaan sekä mahdollisuutta hankkia sen kautta vakituista
henkilökuntaa. Vuokratyöntekijät korostivat omassa puheessaan keskeisenä syynä
vuokratyövoimankäyttöön eroon pääsyn helppoutta. Käyttäjäyrityksissä perusteluihin
liitettiin myös joidenkin tehtävien projektiluonteisuus. Kumpikin viimeksi mainittu
ryhmä piti tärkeänä perusteena myös vuokratyövoiman käyttökelpoisuutta ruuhkaapuna.
Taulukko 16. Eri ryhmien antamat perustelut vuokratyövoiman käytölle.
Vuokrausyritykset
Käyttäjäyritykset
Vuokratyöntekijät
Ammattiliitot
Rekrytointityön ja –
vastuun siirtäminen
vuokrausyritykselle
Rekrytointityön ja –
vastuun siirtäminen
vuokrausyritykselle
Rekrytointityön ja –
vastuun siirtäminen
vuokrausyritykselle
Rekrytointityön ja –
vastuun siirtäminen
vuokrausyritykselle
Tuotannon
joustavuuden
vaatimukset
Tuotannon
joustavuuden
vaatimukset
Tuotannon
joustavuuden
vaatimukset
Tuotannon
joustavuuden
vaatimukset
Henkilöstökustannusten Henkilöstökustannusten Henkilöstökustannusten Muuttuneet
työmarkkinat
hallinta
hallinta
minimointi
Väylä saada
vakinaistettavaa
työvoimaa
Erityisosaamisen
hankinnan väylä
Projektiluonteinen työ
Työvoiman nopea ja
helppo saatavuus
Työvoiman nopea ja
helppo saatavuus
Työvoiman nopea ja
helppo saatavuus
Toimiva ruuhka-apu ja
työvoima projektiluonteisissa tehtävissä
Toimiva ruuhka-apu
Yritysten
keskittyminen
ydinasioihin
Ei irtisanomisaikaa
Toimiva ruuhka-apu
128
Helppoa päästä eroon
Vuokratyöntekijöillä
oli
hyvin
yhtenäinen
näkemys
siitä,
mistä
syystä
vuokratyövoimaa käytetään. Melkein kaikki vastaajat mainitsivat tärkeimmäksi syyksi
käyttäjäyrityksen
oikeuden
lopettaa
työkomennus
milloin
tahansa.
Kun
vuokratyöntekijää ei enää tarvita, niin hänet voidaan irtisanoa ilman irtisanomisaikaa
tai kustannuksia.
” Se on työnantajalle helppoa, kun sen ei tartte ketään vakinaastaa. Mutta
voishan se ny esimerkiksi eres vuoreksi kerrallaansa. Ja sitten kattottaas, että
jatkethaanko työsopimusta vai ei. Ettei ny aivan tälläästä näin, että viikko
kerrallansa mennähän. ”
Vtt 8
” Se on jotenkin työnantajalle niin turvallista. Helppoa ottaa
vuokratyöntekijöitä. Ainakin pääsee helposti eroon sitten, jos huomaa, ettei
oo sopiva tyyppi siihen. ”
Vtt 7
Joustavuutta tuotannollisissa vaihteluissa
Irtisanomisen helppoutta ei muissa ryhmissä sanottu yhtä räikeänä perusteluna.
Esimerkiksi
kaikki
vuokrausyritysten
edustajat
vastasivat
kysymykseen
vuokratyövoiman käytön syistä selvästi, mutta laajasti: ”taloudellisista syistä”.
Työntekijöitä halutaan pitää töissä tarvittava määrä, joka monilla aloilla vaihtelee
suhdanteiden mukaan. Jos kysyntä ja ruuhkahuiput vaihtelevat, niin vuokratyöntekijät
ovat nopea ja joustava tapa saada lisää työvoimaa. Kun kysyntä laskee, niin
vuokratyövoimasta on myös helppo päästä eroon. Yritys saa kilpailuetua, kun
pidetään oikea määrä ihmisiä töissä. Yksi vuokrausyritysten edustajista kertoi, että
isoissa konserneissa saattaa olla joustavuutta takaava henkilöstöstrategia, jonka
mukaan esimerkiksi 20–30 prosenttia on vuokratyöntekijöitä.
129
” Tavallaan on aika raskasta pitää taloudellisesti koko ajan porukkaa, jos
siellä puolet vuodesta joutuu oleen sitten käytännössä tekemättä mitään. Ja se
ei ole ihan halpaakaan. Niin, heillä on esimerkiksi kolkyt prossaa aina
joustavaa työvoimaa. Se kuuluu niiden politiikkaan. ”
Vuokrausyrityksen edustaja A
Puheissa ilmeni useimmiten ymmärrys työnantajayritysten vaikeaa tilannetta kohtaan.
Ymmärrys kohdistui niiden kohtaamaan epävarmuuteen. Riskin karttamista pidettiin
luonnollisena, ja sen yhtenä ilmenemismuotona vuokratyövoiman käyttöä. Se ei tullut
haastatteluissa esille, mitä ajatellaan riskin siirtämisestä työntekijöiden kannettavaksi.
Haastattelija: No, mitenkä tää vuokratyöntekijät vaikuttavat sitten yrityksen
talouteen, käyttäjäyrityksen talouteen?
Vuokrausyrityksen edustaja C: Oikein käytettynä, mun mielestä positiivisesti.
Elikkä nimenomaan että jos pidetään henkilökuntaa sopivasti. Ei ylimitoiteta
sitä, jolloin yritysten elinkaari ja tuottoisuus voisi olla parempi. Niin, sitä
kautta taas sitten, valtion kassa vois olla sitten parempi. Niin, sitten tavallaan
tietyn tyyppisiä kasvumahdollisuuksia hyödynnetään henkilöstövuokrauksen
kautta. Ja sitten, jos nähdään, että on saavutettu liikevaihdon kasvu, niin tää
on stabilisoinut jollekin tasolla, niin sitä mukaa voidaan vakinaistaa sitten
ihmisiä.
Vuokratyövoiman käytön laajenemista ymmärrettiin myös ammattiliitoissa yritysten
näkökulmasta. Asiat todettiin vallitsevina tosiasioina, joille ei spekuloitu mahdollisia
vaihtoehtoja. Henkilöstöstrategioiden nähtiin muun kehityksen mukana muuttuneen.
Vuokrausyrityksen edustaja C käytti perusteluissaan käsitettä täsmäresurssointi.
Esimerkiksi lyhytkestoisissa projektitöissä ei välttämättä ole varaa pitää tietynlaista
osaamista jatkuvasti, jolloin se on järkevää vuokrata. Myös sairaustapauksissa tai
ruuhka-aikoina vuokratyöntekijä on helppo soittaa avuksi. Samoin sesonkihuiput
hoituvat helposti vuokratyöntekijöiden avulla. Myös ”Yksityiseen palvelualaan”
kuuluvan ammattiliiton edustajan mielestä vuokratyöntekijät ovat varsinkin
esimiehen kannalta hyvä ja helpottava asia, sillä he tuovat joustavuutta työtehtävien
organisointiin.
130
Toisaalta tutkimuksessa haastatellut vuokratyöntekijät ja ammattiliittojen edustajat
kertoivat
lukuisia
esimerkkejä
siitä,
että
vuokratyöntekijöitä
käytetään
pysyväisluonteisissa työtehtävissä. Yksi haastateltu vuokratyöntekijä (Vtt 5)
esimerkiksi ihmetteli, miksi hänen käyttäjäyrityksensä käyttää niin paljon
vuokratyöntekijöitä, vaikka työtä on jatkuvasti tarjolla. Haastatteluhetkellä kesälomaaikana, käyttäjäyrityksessä oli töissä 4 vakituista ja 6-8 vuokratyöntekijää. Haastateltu
kertoi, että vuokratyöntekijöistä neljä tekee ympäri vuoden saman määrän töitä kuin
vakituiset. Yksi näistä vuokratyöntekijöistä on useasti pyytänyt vakituista työpaikkaa,
mutta ei ole saanut. Tilapäisen työvoimatarpeen rinnalla vuokratyövoimasta on
tällaisessa tapauksessa tullut henkilöstövoimavarojen pysyvää joustovaraa.
Kaikki viisi haastateltua henkilöstöpäällikköä sanoivat tärkeimmäksi syyksi
ruuhkahuippujen tasaamisen sekä rekrytoinnin helppouden. Kolme edustajaa mainitsi
myös vuokratyövoiman käytön joustavuuden. Henkilöstöpäällikkö A kertoi heidän
käyttävänsä vuokratyöntekijöitä tuotannossa. Heillä on tavoitteena kahdesta kolmeen
päivän toimitusaika tuotteilla. Kyseisellä alalla nopeat toimitusajat ja hyvät tuotteet
ovat tärkeitä ja niillä on suuri markkina-arvo. Tilauksien määrää ja suuruutta ei aina
tiedetä kovin pitkällä tähtäimellä, joten vuokratyöntekijöiden nopea saatavuus ja
joustava käyttö ovat hyvä keino hallita henkilöstökustannuksia. Henkilöstöpäällikkö
B puolestaan kertoi heidän toimintaperiaatteen olevan sellainen, että markkinointi- ja
myyntipäälliköt ennustavat kuukauden myynnit ja asiakastilaukset. Siihen päälle
lasketaan olemassa olevat isommat tilaukset, jotka voidaan jaksottaa mukaan heille
sopivalla tavalla eli tasata kapasiteettia. Näiden laskelmien perusteella alkaa
tuotannon
suunnittelu,
jolloin
katsotaan
tarvitaanko
lisää
työvoimaa.
Henkilöstöpäällikkö C kertoi heidän alallaan olevan kaksi myyntihuippua, jolloin
käytetään vuokratyöntekijöitä. Heillä on vuokratyöntekijöitä työssä jatkuvasti, mutta
erityisesti ruuhkahuippujen aikaan heitä on paljon. Henkilöstöpäällikkö D kertoi
heidän käyttävän vuokratyöntekijöitä varastossa sesonkiaikoina. Tämän lisäksi heillä
on
toimihenkilöpuolella
Henkilöstöpäällikkö
E
projekteja,
kertoi
joissa
heidän
työskentelee
käyttävän
vuokratyöntekijöitä.
vuokratyöntekijöitä
sekä
ruuhkahuipuissa että pysyväisluonteisissa tehtävissä, joissa on kuitenkin jatkon
131
suhteen jonkinlaista epävarmuutta. Kaikissa henkilöstöpäälliköiden haastatteluissa
kävi ilmi myös se, että taustalla vaikutti joko ehdoton rekrytointikielto tai kiristynyt
rekrytointien valvonta yrityksessä. Sitä ei kuitenkaan kukaan sanonut selväksi
perusteluksi vuokratyövoiman käytölle.
”No, kyllä se on meillä pääasiallisesti just tää sesonkitarveapu. Ja just se, että
jos ne olis meiän omia, niin sit meillä ei olis mitään työtä tarjota muina
aikoina. Et se on se meidän pääasiallinen, mihin me käytetään. Ja sitten on,
jos meillä on jotain projekteja tuolla toimihenkilöpuolella, esimerkiksi. Ja
sitten tällaisia osa-aikaisia tuntityöntekijöitä.”
Henkilöstöpäällikkö D
Oman väen työsuhteiden pysyvyyden varmistamista
Henkilöstöpäälliköiden kanssa käytyjen keskustelujen yksi ristiriitainen seikka oli se,
että samalla, kun vuokratyövoiman asemasta ei kannettu juurikaan huolta, oman väen
työsuhteiden
jatkuvuudesta
huolehtiminen
nousi
esille
yhtenä
perusteluna
vuokratyövoiman käytölle. Juuri sen tarjoaman joustovaran ansiosta voitiin vakituisen
henkilöstön määrää säädellä niin, että riskiä oman väen irtisanomisiin saatiin
pienennettyä.
”Kyllä ainakin tän bisneksen kannalta on se, että meiän ei tarvi sit ottaa
niitä omia työntekijöitä niin paljon. Kyl se mun mielestä oikeutettua on
henkilöä kohtaan, et se tietää, et sillon kun sillä on työpaikka, niin sit
siinä on kauan.”
Henkilöstöpäällikkö D
Yhden ammattiliito edustajan näkemys oli, että yritykset panostavat ensisijaisesti
vakituiseen henkilökuntaan ja pyrkivät sitouttamaan heitä mm. paremmilla palkoilla.
Ulkopuolisten tehtäväksi (vuokratyöntekijät, ulkoistetut toiminnot) jää vähemmän
tärkeiden tehtävien hoitaminen, jolloin heihin ei haluta panostaa yhtä paljon kuin
tärkeämpien tehtävien tekijöihin. Palveluja myös yksityistetään, kuten esimerkiksi
siivouspalveluja.
Nämä
vuokratyöntekijöiden määrää.
keinot
tehokkuuden
tavoittamiseksi
kasvattavat
132
Haastattelija: Jos puhutaan vielä muutamalla sanalla nyt tästä
vuokratyövoimasta, niin mitä syitä sä nyt nimeäisit siihen lisääntymiseen?
Ammattiliiton edustaja A: Lähtökohtasesti tää yritysten keskittyminen niin
sanottuihin ydintoimintoihin, sehän tässä on tää tausta. Eli siis pyritään
keskittymään vaan siihen perusosaamiseen ja siihen liittyvään maholliseen
valmistamiseen tai suunnitteluun tai tämmöseen. Ja sitte kaikki muut
toiminnot, mikkä ei välttämättä liity siihen, niin niitä ei pidetä niin tärkeinä
ja sitten niistä voi luopua. … Ja samallahan tää merkittee sen, että tälle
ydintyövoimalle voidaan ainakin tilapäisesti maksaa myös parempia
palkkoja ja pitää niistä niin sanotusti parempaa huolta eli ikään kuin
sitouttaa ne yritykseen. Ja sitte taas tää tilapäinen, määräaikanen tai osaaikanen tai muu työvoima, niin sen työsuhteen ehdot on yleensä
huomattavasti huonommat. Eikä ne ihmiset sitte koskaan sitoudu tähän
yritykseen, eikä oo tavoitteenakaan sitouttaa niitä tähän yritykseen.
Kustannusten hallintaa
Jotkut
vuokratyöntekijöistä
uskoivat
vuokratyöntekijöiden
käytön
olevan
edullisempaa käyttäjäyritykselle kuin vakinaisten työntekijöiden palkkaaminen.
Perusteluna esitettiin vuokratyöntekijöiden pienempi palkka kuin vakituisilla, säästöt
vuosilomakustannuksissa ja lyhyemmät työajat. Esimerkiksi ravintola-alalla, jos on
hiljainen ilta niin vuokratyöntekijän voi lähettää aikaisemmin kotiin:
” Firmat yrittää vaan mahdollisimman pienellä budjetilla mennä ja kaikki
kulut minimoida. Siinähän sen näkee just, että kun jos on töissä kuudesta
eteenpäin. Ja sitten hiljenee vaikka yhdeksältä tai kymmeneltä, niin sitten
välittömästi joutuu lähteen. Mun mielestä se on lisääntynyt. ”
Vtt 1
Kustannussäästöjä vuokratyövoiman käytöstä ei monien muiden haastateltujen
mielestä kuitenkaan suoraviivaisesti tule. Käyttäjäyritys maksaa vuokrausyritykselle
työntekijän
palkan
ja
tietyn
palkkion
vuokrausyritykselle
siihen
lisäksi.
Käyttäjäyritykselle tulee lähinnä muita merkittäviä etuja, kuten säästöt ajassa ja
vaivannäössä sekä työvoiman määrän säätelyn joustavuus ja nopeus ilman hitaita YTprosesseja.. Kun vuokratyöntekijälle ei ole käyttäjäyrityksessä enää tarvetta, niin
hänet voidaan irtisanoa saman tien ilman irtisanomisaikaa. Yksittäinen taloudellinen
133
etu on myös työterveyspalveluista vapautuminen vuokratyöntekijöiden osalta, sillä
käyttäjäyrityksen ei tarvitse järjestää vuokratyöntekijän työterveysasioita vaan sen
hoitaa vuokrausyritys.
Vuokrausyritysten edustajat olivat kustannusasioista selvästi eri mieltä. Kaikki
edustajat
sanoivat
vuokratyöntekijän
tuovan
kustannussäästöjä.
Vaikka
vuokratyöntekijä maksaa enemmän, niin siitä saatava hyöty on pitkällä tähtäimellä
suurempi kuin vuokrauksesta aiheutuvat kulut.
Muiden muassa vuokrausyrityksen edustaja A1:n mielestä vuokratyövoiman käyttö
tuo
kustannussäästöä.
Asiakasyritys
maksaa
vuokrausyritykselle
vain
vuokratyöntekijän tekemistä tunneista. Tämän lisäksi asiakasyritys maksaa tietyn
suuruisen
palkkion
vuokrausyritykselle.
Hänen
kollegansa
samasta
vuokrausyrityksestä ei tosin ollut kustannussäästöistä yhtä varma. Edustaja A2:n
mukaan suurin etu asiakasyritykselle on se, että kustannukset ovat kiinteitä, eikä
yritykselle tule sen suhteen yllätyksiä.
Haastattelija: Vielä palataan siihen asiakasyritykseen niin, mitenkä yrityksen
talouteen vaikuttaa tää vuokratyöntekijöiden käyttö?
Edustaja A1: Käytännössä saa aikaan sen, tietyllä lailla kustannussäästön.
Nehän maksaa, ainoastaan tehdyistä työtunneista. Eli silloin, jos henkilö on
sairaana, niin ne menevät meiän piikkiin. Sen takia me myös katsotaan, että
meillä on niin ku porukka suhteellisen terveitä. Ja jos tulee jotain ongelmia,
niin sitten myös puututaan siihen.
Edustaja A2: Varmaankin mä sanoisin, että se on aika pitkälti samanhintaista.
Totta kai, vuokratyö on vähän kalliimpaa, koska sä et maksa siitä mitään…
työnantajan sivukuluja. Mutta siinä on ehkä suurin etu siinä
asiakasyrityksessä, että ne kustannukset ovat kiinteitä. Siinä ei tuu mitään
yllätyksiä asiakasyritykselle.
Edustaja A1: Ja tosiaan, jos tilanteet muuttuvat, niin se on hirveen vaikee
ennustaa, nimittäin tulevaisuutta. Että okei, mä voin aina kattoo trendejä, että
kohta taas tuo ala nousee tai laskee tai pysyy samana. Mut se, että kauhein
asia on se, että sulla ei oo tarpeeksi työntekijöitä ja sä menetät sen takia
bisnestä. Se on hirveen paljon kalliimpaa.
Vuokratyöntekijän käyttöä voisi verrata tuotteen ostamiseen. Kun käyttäjäyritys
hankkii vuokratyöntekijän, se on verrattavissa raaka-aineen ostamiseen, jolloin yritys
134
voi vähentää ”ostoksen” alv-osuuden arvonlisäverotuksessaan. Vuokratyöntekijää ei
katsota osaksi yrityksen henkilöstöä eikä kiinteitä kustannuksia vaan hän on muuttuva
kuluerä. Henkilösivukuluja ei tarvitse suorittaa erikseen, vaan ne sisältyvät
vuokrausyrityksen kanssa sovittuun hintaan. Tämä vähentää myös henkilöstöön
liittyvää hallinnointia. Henkilöstöön liittyvät ja luonteeltaan vapaaehtoiset ja
”vaihtelevat” kulut yleensä myös jäävät pois. Näitä ovat mm. lounasetu, liikuntaedut
ja henkilökunta-alennukset, yrityslahjat ja henkilöstötilaisuudet.
Helpotusta ja riskinhallintaa rekrytointitoimintaan
Useissa vuokratyövoiman yleistyvän käytön perustelua käsittelevissä puheissa tuli
esiin vuokratyöntekijöiden hankinnan helppous. Käyttäjäyrityksen ei tarvitse itse
käyttää aikaa uusien työntekijöiden etsimiseen vaan vuokrausyritys hoitaa sen heidän
puolestaan. Menettelyllä on yhtymäkohtia ns. hyllyynpalvelujärjestelmän kanssa,
jossa tavarantoimittaja toimittaa tarvittavat varaosat suoraan asiakkaan työpisteisiin
ilman asiakkaan omia logistisia järjestelyjä tilauksen ja toimituksen välissä.
Haastatteluvaiheessa käyttäjäyrityksen edustaja voi olla läsnä, mutta ei välttämättä
siinäkään. Jos käyttäjäyritys haluaa, niin heille voidaan lähettää suoraan
vuokratyöntekijä, ilman haastatteluja.
” Minusta se voi olla heleppo saatavuus. Että ei tarvi itte lähteä sitä
hakemaan ja tehä… No, haastattelu tietysti, täytyyhän siinä olla. Mutta että
siitä voi heleposti löytää niin ku jonkun ammattilaisenkin. ”
Vtt 9
”Niin tommosissa se helpottaa meitä tosi paljon. Ne hoitaa sen
rekrytointiprosessin ja me vaan sitte haastatellaan kaks kandidaattia tai ehkä
vaan yks ja sit sanotaan joo. Ja henkilö tulee ja maksetaan kuukausittain
lasku. Siinä se on kaikki.”
Henkilöstöpäällikkö E
Jokainen henkilöstöpäällikkö kertoi yhtenä perusteluna vuokratyövoiman käytön
helpottavan rekrytointia ennen kaikkea aikasäästöjen kautta. Vuokrausyritys hoitaa
135
työntekijöiden etsimisen ja uuden työntekijän palkkaamiseen liittyvät paperityöt.
Aikasäästöjä saadaan myös hallinnon tehtävissä, kuten palkkahallinnossa. Siirtämällä
rekrytoinnin vuokrausyrityksen tehtäväksi, heidän omien työntekijöiden ei tarvitse
käyttää siihen aikaansa eikä työpanostansa. Myös ammattiliittojen edustajat arvelivat,
että yritykset käyttävät vuokrausyrityksiä usein juuri minimoidakseen rekrytoinnista
johtuvia taloudellisia ja ajallisia kuluja.
Vuokrausyritysten edustajat perustelivat vuokratyövoiman käytön järkevyyttä myös
yritysten riittämättömällä rekrytointiosaamisella. Edellisistä rekrytoinneista on
saattanut kulua aikaa, eikä yrityksessä ole rutiinitason tietoa ja taitoa miten rekrytointi
hoidetaan.
” Varmaan se helppous ja voi olla, että on niin kiire, asiakkaalla, että ei ole
resursseja irrottaa siihen, että laittaa ilmoituksen ja rupee oikeesti
kahlaamaan läpi CeeVeitä. Taikka voi olla, että on hiukan aikaa siitä, kun on
viimeksi rekrytoinut, niin ei oikeen tiedä, mites tässä ny pitää tehdä. ”
Vuokrausyrityksen edustaja B
Vuokratyövoiman käyttö on yhden vuokrausyrityksen edustajan mukaan myös
toimiva keino hakea työntekijöitä vakituisiin työsuhteisiin. Jos vuokratyöntekijä
osoittautuu hyväksi ja tarpeelliseksi työntekijäksi, niin hänet voidaan palkata
asiakasyritykseen. Vuokratyösuhteen aikana työntekijä voi osoittaa osaamisensa ja
vakuuttaa yrityksen siitä, että hän on kannattava työntekijä. Näin voidaan henkilön
rekrytointiin liittyvää riskiä olennaisesti pienentää
Työvoiman saannin helpottumista
Vuokratyövoima käyttöä perusteltiin myös työvoiman vaikealla saatavuudella.
Useissa puheenvuoroissa sanottiin, että joihinkin työtehtäviin ei ole helppoa löytää
pysyviä työntekijöitä. Toisaalta esitettiin, että joissakin työtehtävissä ei ole niin väliä,
että onko niissä pysyvä työntekijä vai ei. Nämä ovat monesti myös sellaisia
työtehtäviä, joihin ei vaadita kovin korkeaa koulutusta.
136
” Semmonen työ, jota ennen pidettiin aputyönä; raivaustyö, siirrot,
kantaminen jne. Sen lisäksi tietenkin, että sitä toki joutuvat kaikki muutkin
tekemään, niin tämän kaltainen ehkä vähemmän ammattitaitoa vaativa työ.
Enenemässä määrin sitä haluttais, halutaan varmaankin (hänen
edustamallaan) alalla, itse en sitä kyllä halua, mutta varmaankin alalla on
pyrkimys siirtää tätä työtä vuokratyönä tehtäväksi.”
Ammattiliiton edustaja J
”Kyllä se on laidasta laitaan, mutta niin, kyllähän, vuokratyövoimaa on
suorittavassa työssä. Yleensähän tilanne on sen kaltanen, että tuotannollisiin
tehtäviin, suorittavaan työhön otetaan vuokratyövoimana. Mut sitten, kun
heille palkataan esimerkiksi esimiestä, työnjohtajaa tai muuta tämmösii, niin
sanotusti korkeampiin tehtäviin joitain henkilöitä, niin ne otetaan yleensä
sitten omille palkkalistoille.”
Vuokrausyrityksen edustaja D
3.3.2. Mielipiteitä vuokratyövoiman käytöstä
Suhtautuminen vuokratyöhön oli kaikkien haastateltujen ryhmien keskuudessa
ristiriitaista ja hämmentynyttä. Puheet heijastivat vielä tottumattomuutta ja koettua
epävarmuutta vuokratyösuhteiden hoitamisen osalta. Jokainen haastateltu näki asiassa
samanaikaisesti sekä hyviä puolia että ongelmia, painottuen eri ryhmissä eri tavoin.
Ammattiliittojen edustajat olivat monissa tapauksissa nähneet ja kokeneet vuokratyön
laajenemisen
ja
uutuuden
mukanaan
tuomat
ongelmat,
jotka
kohdistuivat
vuokratyöntekijöihin itseensä. Muutamassa ammattiliitossa ongelmien laatu ja laajuus
olivat
synnyttäneet
vaikutuksista.
Asia
erittäin
kielteisen
näyttäytyi
käsityksen
pahimmillaan
vuokratyön
raskaana
lisääntymisen
vuokratyöntekijöiden
oikeuksien polkemisena.
Ammattiliittojen edustajien mukaan vuokratyöntekijöiden kohtaamat ongelmat
liittyvät
seuraaviin
asioihin:
miten
vuokratyöntekijään
suhtaudutaan
käyttäjäyrityksessä, vuokratyön epävarmuuteen, naisten asemaan vuokratyöntekijänä
sekä vuokratyöntekijän työoikeudelliseen asemaan. Kaikkien ammattiliittojen
137
edustajat olivat huolissaan vuokratyöntekijän asemasta käyttäjäyrityksessä sekä
vuokratyön epävarmuuden vaikutuksista vuokratyöntekijään. Naisten asemaan
vuokratyöntekijänä otti kantaa erityisesti Palvelualojen ammattiliitto, jonka jäseninä
on paljon naisia.
Taulukko 17. Ammattiliittojen edustajien kohtaamia vuokratyön ongelmia.
VUOKRATYÖNTEKIJÄN KOHTAAMAT ONGELMAT
Asema työyhteisössä
- Ulkopuolisuuden kokeminen
- Heikko sitoutuminen
- Vakituisilla pelko työstään
- Alhaisemmat koulutusmahdollisuudet
- Runsaat ylityöt
Epävarma tulevaisuus
- Epävarmuus työn jatkumisesta
- Töiden pätkittäisyys
- Toimeentulo-ongelmat
väliaikoina
Naisten asema
- Äitiyteen liittyvät oikeudet ja
edut
VUOKRATYÖNTEKIJÄN OIKEUDELLINEN ASEMA
Työterveyspalvelut
- Voivat puuttua kokonaan
- Sairausajan palkka saatetaan
maksaa liian pienenä
- Sairausajan palkka saatetaan
jättää maksamatta
Lomat
- Ei välttämättä palkallisia lomia
- Lomakorvaukset maksetaan
jokaisen palkan yhteydessä
- Ei lomaltapaluurahoja
Palkkaus
- Joskus alhaisempi palkkataso
- Edut ja lisät saatetaan jättää
maksamatta
- Työnantajamaksujen ja
verojen kiertäminen joissakin
tapauksissa
Muutamien ammattiliittojen edustajien mielestä kuitenkin mikä tahansa työ on
parempaa kuin olla työttömänä. Vuokratyö nähtiin ongelmista huolimatta
mahdollisuutena, jonka kautta voi ”saada jalan työelämän oven väliin” ja päästä
näyttämään osaamisensa. Sen kautta voi poikia vakituinen työpaikka. Vuokratyön
ensisijaiseksi tarkoitukseksi ja hyödyksi katsottiinkin se, että työnhakija saa työtä.
138
Nykyään työllisyystilanne on huono ja työssäkäyminen katsotaan jo arvoksi sinänsä.
Melkein mikä tahansa työnteko on parempaa kuin työttömänä oleminen.
Haastattelija: No, mitä erityisiä hyviä puolia näkisit tässä vuokratyössä
vuokratyöntekijän kannalta?
Ammattiliiton edustaja K: No, vuokratyöntekijän kannalta siinä ainakin nyt
on se, et on työtä, mitä ei sais muuten. Se on aika iso etu. Et tietysti on se, ja
sit ainakin vuokratyöntekijät on sillon tällön sanonu, että he itse pitää hyvänä
sitä, sitä monipuolisuutta, jota se kieltämättä tarjoo. Et tänään täälä,
huomenna tuola. Et nää on ehkä tälläsiä positiiviseksi koettuja asioita, mut
suurin kysymys on tietysti se, että saa työtä.
Vuokratyön hyötyjä on yleisesti perusteltu sillä, että sen kautta pääsee helpommin
pysyvään työsuhteeseen. Haastattelujen perusteella mahdollisuus vakinaistamiseen
kuitenkin vaihtelee suuresti eri aloilla. Esimerkiksi yksi ”Korkeasti koulutettujen
liittojen” edustajista mainitsi heidän jäsenistään työllistyneen vain noin 20 henkeä
vuokratyönteon kautta, joka ei ole kovin suuri määrä. Myös yhden ”Yksityisen
palvelualojen liittojen” edustajan mukaan vuokratyösuhteista poikivat pysyvät
työsuhteet ovat harvinaisia. ”Korkeasti koulutettujen liitot” katsoivat vuokratyönteon
oleva hyvä keino ja mahdollisuus erityisesti opiskelijoille ja nuorille saada helpommin
työtä ja kokemusta. Vuokratyötä pidettiin kuitenkin hyvänä siltavaiheena työelämään.
Yksi alan liitoista painotti sitä, että jos vuokratyö vastaa omaa koulutusta, niin se on
erinomainen asia. Jos taas vuokratyö on vaatimattomampaa kuin koulutuksen taso,
niin työ saattaa leimata työntekijänsä.
” Se voi olla monelle hyvä toimintatapa sijoittua…on helpompi hakee töitä,
kun sä oot jo työllistynyt, kun se ettet sä oo työtön työnhakija. Et yritykset on
sillä tavalla vähän asenteellisia. Mutta tosiasia on myökin se, että osa sitten
saattaa niin kun jämähtää niihin ensimmäisen vuokratyösuhteen tyyppisiin
tehtäviin. Et se ei oo mikään niin kun sanotaan, et vähän yksilöstä riippuu.
Niin se tarina voi myöskin olla vääränlainen. Et vaan sit helposti niin ku
leimautuu vaikka nyt sihteerin tehtäviin tai assistenttitehtäviin, vaikka ei
välttämättä ois ollu tarvetta sinänsä, ois halunnu muunlaisinkiin tehtäviin. ”
Ammattiliiton edustaja H
139
Ammattiliittojen edustajien mielipiteet vuokratyövoiman käytöstä yleensä hajosivat
riippuen siitä, kenen aloitteesta ja minkälaisessa tilanteessa vuokratyövoimaa
käytetään.
Ammattiliittojen
edustajat
painottivat
vuokratyösuhteiden
vapaaehtoisuuden merkitystä. Vuokratyö nähtiin hyväksyttävänä niissä tapauksissa,
jos työntekijä itse haluaa tehdä täysin vapaaehtoisesti esimerkiksi perhetilanteensa tai
elämäntilanteensa takia.
Haastattelija: No, minkälainen näkökulma, minkälainen kanta teillä on
näitten epätyypillisten työsuhteitten käyttöön?
Ammattiliiton edustaja A: Noh, lähtökohtasesti kielteinen. Eli siis siinä
mielessä, että epätyypillisiä työsuhteita toki voidaan käyttää sillon, kun on
perusteltu ja niin kun laissakin todetaan. Mutta että ne pitäs perustua sitten
työntekijän omaan tahtoon. Eli toki jos joku haluaa tehä osa-aikatyötä tai
haluaa tehä määräaikasia työsuhteita tai haluaa olla freelancerinä tai haluaa
olla tuota niin jossain vuokratyöfirmassa töissä, niin eihän me toki sitä
haluta estää, mutta että se pitää tapahtua tämän toimihenkilön omasta
tahdosta eikä niin, että hänet pakotetaan siihen.
Pahimpana tilanteena nähtiin se, että vakituista henkilökuntaa irtisanotaan ja tilalle
palkataan ihmisiä epätyypilliseen työsuhteeseen, esimerkiksi vuokratyösuhteeseen.
Vuokratyövoiman käytön lisääntyminen nähtiin myös jossain määrin uhkana ihmisten
työsuhteiden pysyvyydelle ja palkkatasolle. Mutta toisaalta tiedostettiin sekin, että
”on olemassa sellaisia työtehtäviä, jotka ovat luonteeltaan niin erityisiä, että ne
hoituvat vuokratyövoimalla selvästi halvemmalla ja sutjakkaammin”.
Vuokratyövoiman käyttöä pidettiin hyväksyttävänä silloin kun se on kunnolla
perusteltua käyttäjäyrityksen puolesta. Pätevinä perusteina edustajat pitivät mm. työn
projektiluonteisuutta, ruuhkahuippuja ja sijaisuutta kuten esimerkiksi sairasloma ja
äitiysloma. Näitä perusteita käytetään edustajien mukaan monesti kuitenkin väärällä
tavalla hyväksi. Vuokratyöntekijöille tehdään useita lyhytaikaisia sopimuksia, joita
aina jatketaan, vaikka tiedossa olevan sijaisuuden pituus olisi alun alkaen paljon
pidempi. Monesti myös vuokrayösuhdetta saatetaan jatkaa esim. sijaisuuden jälkeen
ilman perustetta, lyhyinä työsuhteina, joissa ei ole taukoa välillä.
140
Taulukko 18. Ammattiliittojen edustajien näkemyksiä vuokratyön hyödyistä.
VUOKRATYÖN HYÖDYT
Vuokratyöntekijälle
- saa työtä
- mahdollisuus vakituiseen
työpaikkaan
- työkokemus karttuu
- tienaa rahaa opiskelujen
ohessa
- työntekoa voi säädellä
elämäntilanteen mukaan
Käyttäjäyritykselle
- joustavuus
- työvoiman saatavuus
- työvoiman liikuteltavuus
- sijaisjärjestelyt
- ruuhka-apu
- ei irtisanomisaikaa
- ei irtisanomisesta johtuvia
kustannuksia
- säästöt rekrytoinnissa
Yksi ”Korkeasti koulutettujen liittojen” edustaja oli erityisesti huolissaan siitä,
vuokratyövoiman käyttö vaikuttaa työn laatuun. Hän piti yhä lisääntyvää
kilpailuttamista yhtenä syynä vuokratyövoiman käytön kasvuun. Toinen saman
ryhmän edustaja puolestaan pohti tietoturvaan liittyviä riskejä, jotka lisääntyvät kun
työntekijät vaihtuvat. Toisena riskitekijänä hän näki ylempien toimihenkilöiden
kohdalla vaikutukset työntekijöiden luomille verkostoille. Toimivia ja pysyviä
verkostoja ei hänen mielestään ole helppoa rakentaa vuokratyösuhteissa. Ensinnäkin
työsuhde voi olla katkolla milloin tahansa. Toiseksi vuokratyöntekijän sitoutuminen
voi olla heikkoa, koska työn
jatkuvuudesta ei ole tietoa. Kolmanneksi
vuokratyöntekijä saattaa viedä mukanaan hyvät yhteistyötahot.
Suurin osa haastatelluista ammattiliittojen edustajista suhtautui vuokratyövoiman
käyttöön
kaksijakoisesti.
He
näkivät
vuokratyön
tuovan
sekä
uhkia
että
mahdollisuuksia. Moni näki vuokratyön kuitenkin helpottavan työllistymistä, vaikka
toisaalta sen todettiin heikentävän vuokratyöntekijän asemaa. Vain yhdessä
ammattiliitossa (”Yksityisten palvelualojen ryhmästä”) haastateltava oli ehdottomasti
sitä mieltä, että vuokratyö on mahdollisuus. Hänen mukaan vuokratyövoiman käyttö
tuo työn teettämiseen joustavuutta ja painotti tästä tulevan hyötyä esimiehille.
141
Haastattelija: No, kaiken kaikkiaan, niin näätkö sä vuokratyön enemmän
uhkana vai mahdollisuutena teidän ammattiliitossanne?
Edustaja G: Sanotaan, että sekä että. Siinä on uhkana se, että näistä
ihmisistä tulee semmosia työelämän lainsuojattomia, joilla on niin ku
omalla tavallaan heikompi asema kuin niin sanotussa normaalissa
työsuhteessa olevilla ihmisillä. Mut sit taas toisaalta, kun ajattelee Suomen
yleistä työllisyystilannetta, se helpottaa varsinkin nuorten sanotaan nyt
vaikkapa 25–30 vuotiaiden ihmisten työllistymistä. Et kyl mä nään sen
sillon mahdollisuutena. Et heidänhän työllisyysnäkymät on tässä viimesen
vuoden puolentoista vuoden aikana heikentyny aika oleellisesti. Et sikäli se
on ihan hyvä joustoelementti varsinkin siinä työelämään siirryttäessä. Mut
et siinä sanotaan 30 vuoden jälkeen, jos ihminen alkaa ajatella tämmöstä
niin ku yleistä elämän vakiintumista, niin mä luulen, et siinä kohtaa se ei
välttämättä enää palvele tarkotustaan. Et semmosena siltavaiheena
työelämään, niin kyllä mä sen sillon nään mahollisuutena.
Ammattiliittojen edustajien tietämys vuokratyöilmiöstä ja sen ongelmatiikasta vaihteli
suuresti. Osa heistä oli omakohtaisesti ollut ratkomassa vuokratyöntekijöiden
ongelmia ja heille oli muodostunut sitä kautta myös vahva näkemys ilmiöstä ja sen
merkityksistä. Osa heistä oli muodostanut käsitystä melko pinnallisen ja
ulkokohtaisen tiedon varassa, ilman että olivat joutuneet henkilökohtaisesti
paljoakaan tekemisiin vuokratyöntekijöiden kanssa.
3.3.3. Vuokratyövoiman käytön esimerkkitapauksia
Ammattiliittojen edustajien haastatteluissa nousi esille joukko esimerkkitapauksia
vuokratyöntekijöihin kohdistuneista väärinkäytöksistä. Erona niin sanottuihin
normaaleihin
palkkatyösuhteisiin
liittyneisiin
väärinkäytöksiin
nähtiin
ammattiliitoissa ennen kaikkea se, että vuokratyöntekijöiden oikeuksia ei juurikaan
valvota työpaikoilla, ja se, etteivät he myöskään välttämättä itse osaa tai uskalla
puolustaa
niitä.
Huomattuaan
epäkohtia
esimerkiksi
palkanmaksussa,
vuokratyöntekijä ei välttämättä vie asiaa eteenpäin. Ammattiliiton edustaja M puhui
paljon tapaamiensa vuokratyöntekijöiden pelosta alkaa vaatia oikeuksiaan ja heille
kuuluvia palkkoja ja lisiä. Hänen kokemuksensa mukaan monesti työntekijät on
142
peloteltu tai pelkäävät muuten työnantajaa niin paljon, etteivät uskalla lähteä ajamaan
oikeuksiaan. Taustalla on monesti se, että vuokratyöntekijät pelkäävät etteivät he saa
enää sen jälkeen töitä jos he saavat hankalan työntekijän maineen.
Vuokratyövoimaa käytetään tuotannon ja toiminnan joustavuuden lisäämiseksi ja
tämä siirtyy suurina joustavuusodotuksina koskemaan myös vuokratyöntekijää
toimijana. Heiltä odotetaan erittäin suurta joustavuutta. Yhdessä tapauksessa
vuokratyöntekijä oli ollut jo pari vuotta samassa käyttäjäyrityksessä, hänelle oli
perjantaina tarjottu sunnuntaityötä. Hän oli kieltäytynyt omiin menoihinsa vedoten.
Käyttäjäyrityksen esimies oli tällöin kysynyt häneltä ”Kiinnostaako työnteko? Jos ei
kiinnosta, niin et sitten jatkossakaan saa sunnuntaivuoroja, koska niistä saa
kaksinkertaisen palkan.”
Seuraavassa on kirjattu joitakin esimerkkejä, jotka tämän tutkimuksen haastatteluissa
nousi esille. Ne esitellään tässä siksi, että niiden avulla ammattiliittoihin tulleita
tapauksia voidaan havainnollistaa yleiskuvausta paremmin.
Case Ravintolaketju
Ammattiliiton edustaja kertoi heille tulleen tapauksen taustoista. Kyseessä on melko
iso yritys, jolla on kymmeniä toimipisteitä Suomessa. Tällä ketjulla on neljä omaa
henkilöstövuokrausyritystä,
joiden
kautta
se
kierrättää
vuokratyöntekijöitä.
Palkanmaksajana toimii vuorotellen aina eri vuokrausyritys, vaikka työntekijä olisi
ollut samassa paikassa jo monta kuukautta töissä. Tällä tavalla työnantaja voi lain
sallimalla tavalla pienentää muun muassa yrityksen henkilöstömäärän perusteella
porrastetusti määräytyviä, lakisääteisiä työnantajan työttömyysvakuutusmaksuja. Kun
henkilöstö jaetaan useaan henkilöstövuokrausyritykseen, maksujen perusteena olevat
henkilöstömäärät pienenevät ja sen myötä maksut. Henkilöstökulut vähenevät myös
sitä kautta, että monet etuudet kertyvät työntekijälle vasta tietyn työssäoloajan
jälkeen. Etuja ei ehdi kertyä, kun työsuhde kussakin vuokrausyrityksessä jää lyhyeksi.
143
Ammattiliiton puoleen kääntynyt työntekijä oli ensin vakituisessa työsuhteessa
ravintola-alan yritykseen (Yritys A), jossa oli töissä. Kolmen kuukauden jälkeen
hänen työsopimus vaihtui vuokratyösuhteeksi eri työnantajan kanssa, josta ei
ilmoitettu työntekijälle mitään. Työpaikka pysyi kuitenkin samana. Puolen vuoden
jälkeen työn aloittamisesta, ko. työntekijä huomasi tilinauhoistaan palkanmaksajan
vaihtuvan vuorotellen kahden palkanmaksajan (Yritys B ja Yritys C) kesken.
Työntekijä ei ollut koko aikana vaihtanut työpaikkaa ja oli tehnyt työsopimuksen
ainoastaan yritys A:n kanssa, kuitenkin palkkaa maksoivat vuorotellen Yritys B ja
Yritys C. Työntekijä oli tällaisessa työsuhteessa kaksi vuotta. Tänä aikana hänelle oli
maksettu lomakorvausta alhaisimman prosentin mukaan (9 %), vaikka puolen vuoden
työssä olon jälkeen prosentin kuuluisi olla korkeampi (11,5 %). Myös hänelle
kuuluvia ylityölisiä ja varavastaavan lisiä oli jätetty maksamatta. Esimerkki:
Ajanjaksot, joilta eri vuokrausyritykset ovat maksaneet työntekijälle maksettua
palkkaa samasta ja samassa kohteessa suoritetusta työstä.
1.1.2003 – 31.5.2003
Yritys A
1.4.2003 – 30.6.2003
Yritys B
1.7.2003 - 15.12.2003
Yritys C
16.12.2003 - 31.7.2004 Yritys C
1.2.2004 - 31.12.2004
Yritys B
Case Ravintolayritys
Toinen samankaltainen tapaus sattui vuokratyöntekijälle, joka oli vuokrausyrityksen
kautta noin 2 vuotta ja 4 kuukautta samassa majoitus- ja ravitsemusalan
käyttäjäyrityksessä
töissä.
Noin
kuukauden
välein
palkkakuiteissa
vaihtui
palkanmaksaja. Koska vuokratyösuhteet olivat lyhyitä ja lomakorvaus maksettiin aina
joka palkan yhteydessä, niin ko. vuokratyöntekijälle ”ei kertynyt” koko ajalta
ensimmäistäkään lomapäivää. Koko aikana hän piti yhden kahden viikon jakson omaa
palkatonta lomaa. Vuokratyöntekijä otti yhteyttä ammattiliittoon ja kertoi epäkohdista
144
muille samassa käyttäjäyrityksessä oleville vuokratyöntekijöille. Tämän jälkeen häntä
ei enää otettu vuokrausyrityksen listoille. Ammattiliiton kautta vuokratyöntekijä sai
korvauksia hänelle kuuluvista pitämättömistä vuosilomista ja lomakorvauksista n.
5.000 €.
Case hiihtokeskus
Ammattiliiton edustajan mukaan vuokrausyritykset ovat saattaneet maksaa palkkoja
myös kilometrikorvauksina ja päivärahoina. Tarjoilijana Lapin hiihtokeskuksessa
työskentelevä vuokratyöntekijä (eri henkilö kuin äskeisessä esimerkissä) oli ottanut
yhteyttä ammattiliittoon juuri tällaisen palkanmaksun vuoksi. Ennen työsuhteen
aloittamista vuokratyöntekijä oli allekirjoittanut lomakkeen, jossa suostuu siihen, että
palkka
maksetaan
kyseisellä
tavalla.
Maksaessaan
palkan
matkakuluina
vuokrausyritys säästää työnantajakustannuksissa kuten eläkemaksuissa ja sotumaksuissa.
Vuokratyöntekijälle
ikäviä
seuraamuksia
ovat
mm.
eläkkeen,
äitiyspäivärahan ja työttömyyspäivärahan kertymättä jääminen, sillä nämä etuudet
määräytyvät palkkatulojen mukaan. Myös lomakorvauksen peruste jäi tässä
tapauksessa tehtyyn työhön nähden huomattavan pieneksi. Menettely on myös
veronkiertoa, sillä matkakulut ovat palkkatulosta poiketen verotonta tuloa, jolloin
verot jäävät siis niiksi peitellyn palkan osalta maksamatta.
3.3.4. Vuokratyö elämän peruspilarina
Vuokratyön koettu epävarmuus vuokratyöntekijöiden keskuudessa tulee kahdesta
suunnasta: töiden pätkittäisyydestä ja irtisanomisajan puutteesta. Työkomennukset
voivat kestoltaan vaihdella tunneista vuosiin. Tutkimuksemme vuokratyöntekijöistä
noin puolella työkomennus oli tehty muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan. Osalla työn
jatkuvuudesta ilmoitettiin aina kahden viikon välein.
145
Useasti jakson loppuessa seuraavasta työstä ei ole vielä tietoa. Vuokratöiden
pätkittäisyys johtaa usein palkattomiin jaksoihin vuokratyöpätkien välissä ja se
merkitsee sovitellun työttömyyspäivärahan ja muiden etuuksien hakemista niiltä
päiviltä.
Joidenkin
vuokratyöntekijöiden
kohdalla
tämä
merkitsee
jatkuvaa
hakemusten täyttämistä ja papereiden lähettämistä eri paikkoihin. Ammattiliiton
työttömyyskassasta ja Kelalta haettavat etuudet saatetaan maksaa huomattavalla
viiveellä. Tämä puolestaan aiheuttaa monesti vuokratyöntekijälle toimeentuloongelmia vuokrapätkien katkoskohdassa.
” Meillä Suomessahan on sellainen tilanne, että jos tekee vuokratyösuhteessa
jonkin mittaisen työrupeaman ja sitten siihen tulee tauko siihen väliin ja tältä
välijaksoltahan ei meillä makseta palkkaa. ”
Ammattiliiton edustaja B
” Sä saatat olla vaikka eri vuokrafirmoilla, ja teet vaikka viidellekin
työnantajalle työtä, sä joudut pyytään niistä kaikki palkkatodistukset, jos haet
kenties soviteltua meiltä. Ja sit sä joudut etsiä työtä kaiken aikaa ja se on
semmonen kierre, et ethän sä mitään muuta tee. Että eihän siinä elämiseen
jää aikaa. ”
Ammattiliiton edustaja M
Vuokratyössä oleva ei voida suunnitella elämäänsä kovin pitkäksi aikaa eteenpäin,
koska tulevasta työtilanteesta ei ole varmuutta. Esimerkiksi perheen perustaminen ja
oman asunnon ostaminen voivat olla ulottumattomissa. Myös oma vapaa-aika kärsii,
kun ei etukäteen pysty suunnittelemaan kovin pitkälle oikein mitään. Esimerkiksi
matkojen suunnitteleminen voi vuokratyöntekijälle merkitä riskinottoa, koska hyvä
työtilaisuus saattaa mennä sen takia sivu suun.
” Sehän kyllä on, ettei sitä paljon mitään lainoja viitti ruveta ottamaan, kun se
ei oo kumminkaan oo niin varmaa. ”
Vtt 7
” Että en ihan heti lähtisi rakentamaan omakotitaloa tai perustamaan perhettä,
jos olis tämmöinen työsuhde.”
Vtt 10
146
Myös ammattiliittojen edustajille oli muodostunut yhtenäinen käsitys siitä, miten
vuokratyö vaikuttaa vuokratyötä tekevien elämässä. Pahinta on se, että vuokratyössä
oleva ei useinkaan pysty suunnittelemaan elämässään eteenpäin mitään sellaista, jossa
pitäisi tietää työn kestosta ja aikatauluista sekä lomista jotakin täsmällistä tai voida
luottaa siihen, että on jatkuvia tuloja. Hankalia tilanteita ovat elämän suuret päätökset
kuten asunnon hankinta.
” Sä et pysty rakentamaan elämääsi pitemmän päälle pätkätöitten varaan. Jos
ajatellaan luottolaitoksia niin, alappa ny rakentaa elämääsi sen varaan, että
sulla on työsuhdetta ehkä puoleksi vuotta, ehkä kolme kuukautta ja sekin on
vähä niin kun epävarmalla pohjalla. ”
Ammattiliiton edustaja A
Haastattelija: Onko teillä noussu esiin ongelmia vuokratyövoiman suhteen?
Ammattiliiton edustaja G: Et nää on hyvin epävarmoja ne työsuhteet. Et
usein ne sopimukset on sellasia, että välttämättä tää työantaja täs tapaukses,
se vuokrausyritys, niin ei välttämättä takaa niin ku jatkuvaa työllistymistä
johonki, vaan tota se työllistyminen saattaa olla sit epävarmaa. On sellasiikin
tapauksii ollu, että tosiaan kahta kolmee kuukautta, niin putkee vaan, saattaa
olla useammankin vuoden ihminen olla, olla sillä tavalla ollu töissä. Niin kun
kaikki nyt ymmärtää, niin se on tämän ihmisen kannalta… niin onhan se
tulevaisuuden rakentaminen vähän hataralla pohjalla.
Etenkin jos perheen talous on ainoastaan yhden työssä käyvän harteilla, niin talous
voi olla tiukoilla. Moni vuokratyöntekijä mainitsi haastattelussa, että olisi todella
huonossa taloudellisessa tilanteessa, jos olisi perheen ainoa elättäjä.
” Et kyllä se vaikuttaa siihen, että ei pysty tulevaisuutta yhtään suunnitteleen.
Mä oon ottanu asenteen, että työ on tullakseen, jos se tulee. Kun en oo yksin
taloudellisesti vastuussa, niin se helpottaa, tietenkin vois olla eri puheet, jos
oisin yksin. ”
Vtt 13
Vastaajien joukossa oli kaksi yksinhuoltajaa, heidän lapsensa olivat kunnallisessa
päivähoidossa. Heille vuokratyön ja yksinhuoltajuuden yhteensovittaminen oli
hankalaa, sillä töiden pätkittäisyys ja epävarmuus vaikuttavat myös lasten tarhassa
käyntiin. Työttöminä ajanjaksoina lapsen voisi ottaa kotiin, mutta nopeat
työhönkutsumiset aiheuttavat vaikeuksia löytää uutta tarhapaikkaa.
147
” Minulla on pieni lapsi, 4-vuotias ja esimerkiksi se, että se on hoidossa. Että
jätänkö minä sen vakipaikalle vai otanko minä sen kokonaan kotiin vai. Mieli
tekisi ottaa kokonaan kotiin, mutta sitten ei taas tiedä, että koska pitää
töihin.”
Vtt 6
Töitä saatetaan tarjota lyhyelläkin, jopa parin tunnin varoitusajalla. Tämä on yleistä
varsinkin ravintola-alalla. Muutama vuokratyöntekijä kertoi, että he eivät voi
suunnitella esimerkiksi seuraavan viikonlopun menoja tai tapaamisia, sillä koskaan ei
tiedä milloin tulee kutsu töihin. Eräs vuokratyöntekijä kertoi ottaneensa asenteen, ettei
anna vuokratyön vaikuttaa omiin menemisiin.
Kaikille tämä ei kuitenkaan ole
mahdollista, vaan töitä on tehtävä silloin kun niitä tarjotaan.
” Ei pysty suunnittelemaan omia menemisiään, sillai. Tai niitä joutuu peruun.
Jos on jotain, vaikka kävis viikonloppuna, sopinut jotain. Joutuu peruun aika
usein, jos haluaa mennä töihin. Ja juuri sen takia, kun ne soittaa päivää ennen
tai tuntia ennen. ”
Vtt 1
Myös säännöllinen harrastus voi olla vuokratyöntekijälle täysi mahdottomuus. Yksi
vuokratyöntekijä kertoi ilmoittautuneensa kielikurssille, mutta puolet käyntikerroista
jäi väliin, koska hänet oli hälytetty töihin. Toinen vuokratyöntekijä puolestaan kertoi
omaavansa melko säännölliset työajat. Joskus työpäivät saattavat venyä, kun
vakituiset
työntekijät
pääsevät
omalla
ajallaan
pois
ja
ylityöt
jäävät
vuokratyöntekijöiden tehtäväksi. Vuokratyöntekijä kertoi ihmetelleensä, miksei
käyttäjäyritys hanki lisää työntekijöitä, koska niille olisi selkeä tarve.
Haastattelija: Joo. No, mitenkä tuota, vaikuttaako tuo työnteko tai ne työajat
niin sun vapaa-aikaan? Tai mitenkä sun vapaa-aika rakentuu tän työn
ympärille?
Vtt 5: Tosi hyvin. Mulla kuitenkin siinä mielessä, mulla tosiaan on aika
säännölliset työajat.. Mut sitte totta kai on niitä, et kun on hotelli ihan täynnä,
niin sillonhan vakituiset työntekijät tekee sen oman työaikansa ja sitte on
vuokratyöntekijät ne, jotka on sitten sielä sen kauemman.
Haastattelija: No, mitenkä te koette, tai sinä koet sen?
Vtt 5: No, kyllä se joskus. No ei viime kesänä sinänsä raskasta muutenkin se,
että kun oli tosi kuuma ja tuota, just välillä oli hotelli monta päivää ihan
148
täynnä ja sit oli just tommosta, et oli kakstoista tuntia töissä kolme päivää
peräkkäin, niin sillon oli sellanen olo, että... ärsyttää.
Vuokratyö - uusorjuutta vai vapautta asemoida työ omassa elämässä uudella
tavalla?
Vuokrausyritysten edustajat korostivat, että vuokratyö on vapaaehtoista. Heistä
kuitenkin kaikki totesivat, että joillekin se on pakollista vapaaehtoisuutta, koska
vakituista työtä ei saa. Kysyttäessä heiltä sitä, mitä uskovat vuokratyöntekijöiden
odottavan työsuhteelta, olivat vastaukset hyvin samansuuntaisia:
”Se on tuota, hyvin henkilökohtainen juttu. Että se voi olla sitten tosiaan, että
näit on, näitä ihmisii. Mutta sanotaan, että se mitä enemmän ikää tulee, niin
varmaan toivomuksena on, että jossain vaiheessa rekrytoituu vakkariksi. On
mulla käynyt tilanteita, tossa muutamii kertoi, että ihminen on sanonut, että
en mä halua sinne vakkariks duuniin.”
Vuokrausyrityksen edustaja A1
”Mä luulen, että nuoret haluaa enemmän nimenomaan nähdä erilaisia
yrityksiä tätä kautta ja vähän etsiä omaa paikkaa. Silloin se on vapaaehtoista,
mutta että kyllä se jossain vaiheessa varmasti tulee nää asiat, että halutaan
pysyvä työpaikka”.
Vuokrausyrityksen edustaja A2
”Vuokratyösuhde sopii hyvin monille ihmisille, löytyy paljon ihmisiä, joille
se on aidosti valinta. Löytyy myös niitä, joille se ei ole valinta, mutta niin, jos
vaihtoehtona on työttömänä, niin useimmat kokee sen paremmaksi sen siinä
tapauksessa.”
Vuokrausyrityksen edustaja D
Edustaja C kertoi heidän vuokratyöntekijöiden harvemmin tulevan hakemaan
monivuotista työsuhdetta. Se, mitä he etsivät, on työkokemus eri työyhteisöistä ja
tietoa siitä miten ne toimivat. Myös muut edustajat olivat sitä mieltä, että nuoret
henkilöt monesti haluavat työkokemusta erilaisista työpaikoista ja yrityksistä.
149
” Sitten on nuoria henkilöitä, jotka haluavat erilaisista työpaikoista ja
yrityksistä työkokemusta. He haluavat nimenomaan niin, että he ovat vuoden
yhdessä paikassa ja sen jälkeen vuoden toisessa. Ja tavallaan haluavat
rikkaan työtaustan ja CV:n, rakentavat sen päälle sitten jotain, ehkä sitä
vakituista työsuhdetta. ”
Vuokrausyrityksen edustaja B
Kaikki haastatellut vuokrausyritysten edustajat kertoivat vakituisen työpaikan olevan
kuitenkin edelleen tavoitteena suurimmalle osalle vuokratyöntekijöitä.
Ammattiliiton edustajien mielestä vuokratyö sopii sellaisille, jotka eivät välttämättä
pysty tekemään vakituista työtä elämäntilanteen takia. Vakituista työntekoa voivat
rajoittaa esimerkiksi opiskelut tai perhe. Vuokratyönteon mainittiin olevan nuorille
portti työelämään, sillä se on keino saada työkokemusta, jota monella opiskelijalla ei
vielä ole. Se on myös tapa tienata ”helposti” rahaa opintojen ohessa, etenkin jos
työvuoroja voi sopia etukäteen siten, että ne sopivat lukujärjestykseen.
” Kyllä mä näkisin jonkinlaisia mahdollisuuksia meijän jäsenten kannalta
ajateltuna, koska se on tapa tehdä työtä, se on olemassa oleva tapa tällä
hetkellä. Ja nimenomaan se, että jos siinä on näitä nuoria henkilöitä, jotka
pääsevät sitä kautta työmarkkinoille. Eli se on heille portti työmarkkinoille
ja saada sitä kautta työkokemusta ja myös paluu varttuneemmassakin iässä
on mahdollista tuota kautta. Meillä on hyvin paljon tuota kautta tyytyväisiä
jäseniä, jotka on itse nimenomaan vuokratyösuhteen, koska se antaa heille
mahdollisuuden säädellä oman elämäntilanteen mukaan sitä työntekoa.”
Ammattiliiton edustaja B
Vuokratyönteko nähtiin joskus myös elämäntapavalintana. Jotkut työntekijät eivät
halua sitoutua työntekoon tai käyttäjäyritykseen pitkäksi aikaa. Tietynlainen vapaus
valita milloin tekee työtä ja milloin viettää vapaata koettiin positiivisena asiana.
Työntekoa voi säädellä oman elämäntilanteen mukaan, esimerkiksi perhesyistä.
Toisaalta alasta riippuen vuokratyöntekijä ei itse aina saa valita milloin tekee työtä,
vaan työnteko määräytyy sen mukaan milloin työtä on tarjolla.
150
Vuokrausyritysten tarjoamiin työpaikkoihin ei ole tietenkään pakko mennä, vaan
jokainen voi itse päättää millaista työtä haluaa vuokratyöntekijänä tehdä. Joskus
tarjottava työ voi olla mielekäs, toisinaan taas ei.
” Ne tarjoo välillä ihan kummallisia töitä tai semmosia, mitä en haluisi ottaa
vastaan. ”
Vtt 16
Vuokratyökeikasta kieltäytyminen on oikeutettua, mutta se ei välttämättä aina ole
helppoa. Vuokratyöntekijä voi kokea tilanteen epämiellyttävänä ja voi jopa hieman
pelätä seurauksia. Eräs haastateltava kertoi miten vuokrausyritys oli suhtautunut
hänen kieltäytyessä tarjotusta työstä. Hän oli kieltäytynyt omiin menoihinsa vedoten.
Haastattelija: Mitenkä sitte vuokrayrityksestä on sua kohdeltu?
Vtt 3: Aluks vähä tiukkaan malliin, mutta kyllä se siitä on vuosien varrella
vähän löysentyny. Että kyllä se oli aluksi sillon, muistaakseni 94 se oli ku mä
alotin, niin kyllä se oli semmosta, että oli se pelko. Ja mä tykkään, että niin
vähä tapahtuiki mun kohdalla ja muittenki kohdalla, että jos kieltäyty, niin ei
enää soitettu töihin. Omalta kohdaltani tiedän, että se ei oo niinku mitään
laiskuutta. Nytte tässä viime vuosina, mitä mä oon ollu, niin kyllä on mun
mielestä ihan niinku ok ollu.
Yksi vuokratyöntekijä puolestaan kertoi aivan päinvastaisesta suhtautumisesta:
” Ne on olleet rentoja tai että ” ei mitään tässä nyt, että mä hankin jonkun
toisen sitten”. Se on itsestä kiinni, haluaako mennä vai ei. Ei ne ole
vähentänyt soittamista yhtään, vaikka oon sanonut ei. ”
Vtt 1
Yhden ammattiliiton edustaja puhui keskustelussa siekailematta uusorjista. Tämä
käsite on edustajan mukaan kyseisessä ammattiliitossa vakiintunut koskemaan
kaikenlaisia epätyypillisiä työsuhteita, erityisesti vuokratyösuhteita. Uusorjuuteen
kuuluvat mm. työajan epäinhimillisyys ja erittäin lyhyet työsuhteet. Uusorjuuskäsitteellä haastatteluissa viitattiin matalapalkkaisen työntekijän työelämään, joka vie
elämästä kaiken mahdollisen vapaa-ajan. Aika kuluu työnteossa, työnhaussa sekä
jatkuvien lomakkeiden ja hakemusten täyttämisessä. Vuokratyöntekijä merkitsee
151
viikoittain ylös tekemänsä työvuorot, joiden perusteella hänelle maksetaan palkkaa.
Moni joutuu sen lisäksi turvautumaan yhteiskunnan apuun ja hakemaan erilaisia tukia.
Haastattelija: Mitä, kun sä puhut työntekijöitten orjuuttamisella, niin mitä
kaikkee sä sisällät siihen?
Ammattiliiton edustaja M: No, siihen mä sisällän ensinnäkin tämän työajan
ja sit sen, että työaika on epäinhimillinen. Et et varsinkin, jos se tekee sitä
monelle monelle eri firmalle. Niin ei me voida velvoittaa, kun ne on näitä
pätkiä, ei me voida velvoittaa niitä firmoja vastuuseen siksi, koska ne on
kaikki eri pätkissä, mutta ku elämiseen tarvitaan sitte kukin tietysti
muodostaa kulunsa sitten sitä mukaan. Mutta se, että se työaika menee niin
pätkiin ja se on, se on henkisesti stressaavaa, kun se työ ei koskaan jatku
virallisesti ... ja ei saa, ei ei oo sitä tietoa, et jatkuuko se työ hetken päästä vai
ei. Että se henkinen rasittavuus ja myöskin fyysinen rasittavuus siinä sitte, et
joutuu menemään, on päivällä toises työpaikas, menee illalla toiseen
työpaikkaan. Niin onhan se henkisestikin raskasta. Kun ei saa sen työpäivän
päätteeksi levätä kunnolla. Et se orjuuttaminen tulee työajan kautta. Mutta
mutta sitten myöskin tosiaan siinä, se on henkisesti raskasta ja sitten tota, tää
riiteleminen työnantajan kans. Omien etujen, kaiken aikaa valvoa, et kun se
ei oo itsestäänselvyys, että se työnantaja noudattais sitä TES:iä. Et aina
välillä herää iteki siihen, että ei totta vieköön, et tämäkin, toinen näistä, jonka
kans mä eilen puhuin, niin se sano monta kertaa, että en mä uskalla, kuule älä
soita sille, älä. Mun teki mieli sanoa, että mitä sinä sitten mulla soitat, sä
tiedät täysin tarkkaan, mitä työnantaja niin ku, rikkoo lakia, se vie, se tekee
niin kun aivan jotain semmosta ihmiselle, mitä ei saa tehdä. On tehny jo
seittemän vuotta. Niin et, niin et, et ihmiset on niin kilttejä. …Siitä vois kans
tehä jonkun tutkimukse, et mikä mikä, mikä on, mikä on se, että mikä antaa
työntekijän alistaa itseään tommoseksi
Haastattelija: Mitä sä...
Edustaja M: orjaksi.
Henkilöstöpäälliköt olivat vuokratyöntekijöiden uratoiveista aivan samaa mieltä kuin
muutkin haastatellut ryhmät: haaveena useimmilla on vakituinen työ. Heidän
mukaansa vuokratyöntekijät yrittävät usein kaikkensa, että heidät hyväksyttäisiin ja
joskus vakinaistettaisiin. Tässä mielessä vuokratyöntekijöiden sitoutumista työhön ja
jopa organisaatioon pidettiin vahvana. Mutta keskusteluissa nostettiin esille myös
tilanteita, jolloin sitoutuminen osoittautui vähäiseksi. Jos vuokratyöntekijälle tarjotaan
vakinaista työpaikkaa muualta, niin hän luonnollisesti ottaa sen ja sitoutuminen
loppuu siihen paikkaan. Sitoutuminen on luonteeltaan hyvin välineellistä.
152
Niin ku, sanoin, että kyllähän ne lähtee heti, jos niille tarjotaan työsuhdetta
jossain oikein ”työpaikasta”. Siis sillalailla, että pääsee jonkun firman
kirjoille oikeen. Että sillalailla ne ei oo sitoutuneita, mun mielestä.
Henkilöstöpäällikkö A
Henkilöstöpäällikkö E:n mielestä vuokratyöntekijät ovat tunnollisia ja yrittäviä ja
tekevät työnsä hyvin, mutta eivät kuitenkaan yhtään enempää. Varsinkin jos he
tietävät
tulevansa
vain
muutamaksi
kuukaudeksi.
Sitoutumista
oli
pyritty
vahvistamaan taloudellisin keinoin yritys B:ssä. Heillä on käytössään tulospalkkiojärjestelmä, josta hyötyvät myös vuokratyöntekijät. Heille maksetaan sama
palkkiosumma kuin vakituisille. Käyttäjäyritys ilmoittaa summan vuokrausyritykselle,
joka maksaa tulospalkkion palkan yhteydessä ja veloittaa osuuden käyttäjäyrityksestä
laskulla.
3.3.5. Ajatuksia vuokratyön tulevaisuudesta
Pääsääntöisesti kaikki osapuolet uskoivat vuokratyön kasvuun tulevaisuudessa.
Jatkuva yritysten henkilöstön irtisanominen ja uusien vuokrausyritysten syntyminen
olivat vahvistaneet heidän uskoaan vuokratyön laajenemiseen ja kasvuun. Kehitystä ei
nähty positiivisena. Haastateltujen vuokratyöntekijöiden ikääntynein edustaja (Vtt 8)
oli huolissaan erityisesti nuorten tulevaisuudesta vuokratyön lisääntyessä. Hän arveli,
että nuoret alkavat hakeutua ulkomaille töihin, jos vakituista työtä ei Suomesta enää
saa. Hän itse oli nuorten aikuisten äiti, joka koki oman tilanteensa kaikesta huolimatta
turvatuksi verrattuna nuoriin. Hänellä oli lainat maksettuna ja mies töissä, joten
vuokratyön ongelmat eivät liittyneet talouteen vaan lähinnä hankaluuteen suunnitella
mitään.
” Kyllä mä sanon, että voi, nuo nuoret! Niin, ne on kauhias asemassa. Eihän
ne pysty mitään hommaamaan. Jos aatteloo, että ne meinaa tehrä kovan velan
ja ostaa ittellensä talon ja perustaa perheen. Niin, kuinka sä perustat perhettä,
kun sä et ensiksikään saa lainaa penniäkään mistään, jos ei sulla oo vakituista
työsuhretta.”
Vtt 8
153
” Kyllä musta tuntuu et tää vaan paisuu (huokaus). ”
Vtt 14
Ammattiliittojen edustajat uskoivat pikemminkin tasaiseen kuin räjähdysmäiseen
vuokratyövoiman kasvun lisääntymiseen Suomen työvoimamarkkinoilla. Suurin osa
haastateltavista uskoi vuokratyön olevan tärkeä työnteon muoto tulevaisuudessa.
Vaihtelua oli sen sijaan alakohtaisilla näkymillä. Joillakin aloilla vuokratyön uskottiin
lisääntyvän ja joillakin ei. (Taulukko 19.) Esimerkiksi julkisten palveluiden
edustajista kaksi uskoi vuokratyövoiman käytön kasvavan sillä perusteella, että heidän
aloillaan on ollut taloudellisia vaikeuksia, eikä rahaa löydy vakituisten palkkaamiseen
jatkossakaan. Myös projektiluontoisen työn lisääntymisen uskottiin kasvattavan
vuokratyöntekijöiden määrää. Vain yhden liiton edustaja uskoi epätyypillisten
työsuhteiden
ja
vuokratyösuhteiden
määrän
vähenemiseen
omalla
alallaan.
Keskeisenä perusteluna hänellä oli se, että alan työtehtävät ovat muuttuneet
asiantuntijatehtäviksi, jolloin työsuhteen on työn laadun takia oltava pidempiaikainen
ja sitouttava.
Taulukko 19. Ammattiliittojen edustajien arviot vuokratyön kehityksestä.
Liitoista muodostetut aloittaiset
Näkemys vuokratyön kehityksestä
ryhmät
Julkisten palveluiden alat
Toimihenkilöala
Teollisuus- ja kuljetusala
-
yleistyy (2 liittoa)
-
ei yleisty (1 liitto)
-
lisääntyy (2)
-
vähenee (1)
-
lisääntyy (3 liittoa)
-
ei lisäänny (1 liitto, vuokratyövoiman käyttö TES:ssä estetty)
Yksityiset palvelualat
Korkeasti koulutettujen ala
-
kasvaa huomattavasti (2 liittoa)
-
kasvaa vähän (1 liitto)
-
lisääntyy (3 liittoa)
-
ei lisäänny (2 liittoa)
154
”Korkeasti
koulutettujen
alalla”
yhden
liiton
edustaja
ei
uskonut,
että
vuokratyövoiman käytön kasvu voisi tulevaisuudessa enää jatkua. Hän perusteli
näkemystään sillä, että työnantajat alkavat pikkuhiljaa sitoutumaan enemmän
työntekijöihinsä.
” Tää on kuitenkin semmosta murroskautta. Mut tää on toisaalta taas
sellastakin, että nyt ollaan eletty taas tämmösen ulkoistamisen suuntaan,
kaikki löysät pois ja niin pois päin. Mut jossain vaiheessa - kun nää mun
mielestä on kuitenkin aika syklisiä ilmiöitä aika monet asiat työelämässä niin must tuntuu, et me aletaan kohta jo tuleen siihen pisteeseen, että
ruvetaan enemmän arvostamaan työntekijää. Tai sanotaan näin, että et
työnantajakin ehkä rupee sitoutumaan kohta vähän enemmän
työntekijöihinsä. Et koska se on kuitenkin organisaation kehityksen
näkökulmasta aika iso asia. Et sitä on aika vaikee kehittää semmosella
satunnaisella pätkätyövoimalla. Ja se, että jos realisteja ollaan, niin ei
organisaatio kehity pelkästään sillä, et johto päättää, et nyt se kehittyy näin.
Et kyl se vaatii tätä muutakin henkilöstöä siihen sitten. ”
Ammattiliiton edustaja D
Kaikki vuokrausyritysten edustajat olivat sitä mieltä, että vuokratyönteko tulee
Suomessa kasvamaan lähivuosina. Vuokrausyrityksen edustaja B uskoi vuokratyön
käytön lisääntyvän myös aloilla, joissa sitä ei ole vielä kovin paljon käytetty, kuten
valtion ja kuntien organisaatioissa.
Vuokrausyritysten edustajat uskoivat myös heidän edustamiensa vuokrausyritysten
kasvuun. Edustaja D arvioi, että vuokratyöalan kasvu on kuluvana vuonna (2005)
noin 15 %. Kyseisen vuokrausyrityksen tavoitteena on kasvaa enemmän kuin ala
keskimäärin ja tähän saakka he ovat siinä onnistuneet. Edustaja C uskoi vahvasti
heidän olevan tulevaisuudessa suunnannäyttäjä henkilöstövuokrausalalla. Hän luottaa
heidän osaamiseensa ja näki heidän olevan selkeä markkinajohtaja kymmenen vuoden
päästä.
Vuokrausyrityksen
edustaja
A
sanoi
sellaisten
vuokrausyritysten
pärjäävän
tulevaisuudessa, jotka pystyvät syventämään yhteistyötä hyvällä konsultatiivisella
otteella. Ratkaiseva tekijä on myös se, että vuokrausyritykset pystyvät tarjoamaan
155
monipuolisia palveluja ja palvelemaan asiakkaitaan globaalisti. Edustaja painotti
myös kuinka tärkeää on huolehtia omista rekrytoiduista vuokratyöntekijöistä ja
kohdella heitä hyvin. Hän uskoi, että pienet vuokrausyritykset kuitenkaan eivät tule
pärjäämään pitkällä aikajänteellä. Ne pärjäävät hetken aikaa markkinoiden kasvaessa,
mutta kilpailun kovetessa heillä ei ole mahdollisuuksia.
Vuokrausyrityksen edustaja D uskoi alalla toimivien vuokrausyritysten lukumäärän
vielä kasvavan jonkin aikaa. Tämän jälkeen alkaa toimialajärjestelyt, jonka
seurauksena alalla toimivien henkilöstövuokrausyritysten lukumäärä todennäköisesti
tipahtaa. Viiden vuoden päästä edustaja epäili vuokrausyrityksiä olevan huomattavasti
vähemmän kuin tällä hetkellä. Toinen muuttuva asia on katteiden pieneneminen
jatkossa. Kun ala alkaa vakiintua ja tasaantumaan, niin hinnat laskevat ja sen myötä
katteet.
Myös
henkilöstöpäälliköiltä
kysyttiin,
millaisena
he
näkevät
vuokratyön
tulevaisuuden omassa yrityksessään. Viidestä henkilöstöpäälliköstä neljä uskoi, että
vuokratyövoiman käyttö lisääntyy heidän yrityksissään lähivuosina. Vain yhdessä sen
arveltiin pysyvän ennallaan. Tärkeimpänä perusteluna nähtiin työvoiman helppo
liikuteltavuus ja sitä kautta saavutettavat mahdolliset edut kustannuksissa.
Henkilöstöpäällikkö D kertoi, että he ovat laajentamassa vuokratyövoiman käyttöä,
tämän seurauksena heidän vuokratyöntekijöiden määrä saattaa jopa tuplaantua parin
vuoden sisällä.
Haastateltavilla ei ollut kovin selvää näkemystä siitä, miten vuokratyövoiman käyttöä
tulisi kehittää. Selkeimmät kannan otti yksi ammattiliiton edustaja ja kaksi
henkilöstöpäällikköä. Ensin mainittu otti kantaa vuokratyövoiman työsuhdeturvan
parantamiseen
ja
jälkimmäiset
vuokratyövoiman käyttöä.
siihen,
miten
yrityksissä
tulisi
kehittää
156
Haastattelija:
Mitä
te
näkisitte,
mitä
tälle
ilmiölle
(vuokratyövoimamarkkinoiden tuottamille ongelmille) vois tehdä?
Ammattiliiton edustaja A: No, sille voi tehdä ensinnäkin se, että luodaan
semmoset pelisäännöt, jossa tuota niin, ihmisillä ei voida pelata niin
sanotusti. Ihmisiä ei voida pelata toisiaan vastaan. Eli se, että sillon, kun
käytetään tämmöstä ulkopuolista työvoimaa, niin ne joutuu toimimaan sillä
samoilla ehdoilla, kuin ikään kuin ne olis sisällä sielä yrityksessä. Eli tuota
niin ei voida etuuksia polkee sillä, että näennäisesti siirretään porukkaa ulos
talosta. …Eikä esimerkiksi niin, että että sä oot eriarvosessa asemassa
esimerkiksi vuosilomien tai tai muitten seikkojen osalta sen mukaan ootko
sä määräaikases vai osa-aikasessa tai tai kokopäivä työsuhtees. Eli ja sitte
tietysti tämmöset niin kun Suomen rajojen ulkopuolelta tulevien
vuokraustyövoimasuhteiden, niitten pitäs noudattaa suomalaista
työlainsäädäntöä ja suomalaisia normeja, ei eikä näitten kyseisten
lähtömaitten mukasia normeja.
Henkilöstövuokraustoiminta on kasvanut Suomessa nopeasti. Uusia vuokrausyrityksiä
tai toimipisteitä on muutaman viime vuoden aikana perustettu vilkkaasti eri puolille
Suomea. Tulokynnys alalle on matala ja suurten vuokrausyritysten rinnalla ovatkin
yleistyneet
myös
yhden
miehen
yritykset
ja
pienet,
muutaman
ihmisen
vuokrausyritykset. Vuokrausyrityksen edustajista C oli erityisen huolestunut näiden
pienten vuokrausyritysten toiminnasta. Hän epäili ennen kaikkea niissä olevaa tietotaitoa. Esimerkiksi työlainsäädännön huono hallinta aiheuttaa helposti laiminlyöntejä
ja asioita voidaan hoitaa väärällä tavalla puhtaasti tietämättömyyden takia.
” Ensinnäkin siitä kokoluokasta, että tuota niin, alalle tulokynnyshän on
kauheen matala. Jos te olisitte haastatellut jotain tämmöisiä, yhden ja kahden
miehen yrityksiä, niin niillä ei ole sinänsä tälle alalle mitään muuta
annettavaa kuin että ne oikeestaan sitä mainetta huonontaa. Koska on niin
helppo laittaa esimerkiksi rakennuspuolen henkilöstön vuokrausyritys. Sä
voit valjastaa siihen sun tutut, kummit, kaimat ja tuota, ja sitten lähettää faksi
rakennustyökoppiin, että mulla on henkilöstövuokrausyritys. Ja sitten jättää
kumminkin, joko tarkoituksella tai sitten tahattomasti oman osaamisen takia,
niin tiettyjä yhteiskunnallisia velvoitteita maksamatta Ja siitä tulee sitten
huonoa mainosta. Mutta tän tyyppisiä nyt on joka alalla. ”
Vuokrausyrityksen edustaja C
Henkilöstöpäälliköistä kaksi oli aktiivisesti kehittelemässä toimintamallia, jonka
avulla voitaisiin paremmin turvata samojen vuokratyöntekijöiden jatkuva käyttö
yrityksessä aina silloin, kun on tarvetta. Ratkaisuksi pohdittiin jonkinlaista yritysten
157
välistä yhteistyörengasta, jossa sesonkien vaihdellessa eri rytmissä vuokratyöntekijät
voisivat kiertää yritysten välillä.
Yksi mahdollinen skenaario on se, että suuret työnantajaorganisaatiot aloittavat oman
henkilöstövuokraustoiminnan. ”Yksityisten palvelualaan” kuuluva ammattiliiton
edustaja piti tätä yleistyvänä ilmiönä. Vuokrausyritysten toiminta on herättänyt
kiinnostusta käyttäjäyrityksissä siinä määrin, että he ovat perustaneet omia
vuokrausyrityksiä oman yrityksensä tytäryhtiöinä. Ne ovat esimerkiksi tyypillisesti
yrityksiä ja ketjuja, jotka käyttävät paljon vuokratyöntekijöitä. He vuokraavat sitten
työntekijöitä joustavasti oman vuokrausyrityksensä, tai useammankin, kautta
yritykseensä töihin.
Henkilöstövuokraustoimiala kansainvälistyy Suomessa kolmella ulottuvuudella.
Ensinnäkin eri puolilla Suomea toimii yhä useammin henkilöstöpalveluyritys, joka on
kansainvälinen. Toiseksi, työvoimaa vuokrataan enenevässä määrin ulkomailta,
erityisesti
Virosta.
Kolmanneksi,
henkilöstövuokrausyritysten
listoilla
on
maahanmuuttajia. Uusista EU-maista on tullut selvästi enemmän työntekijöitä
Suomeen ja huomattava osa näistä työskentelee yhden ammattiliiton edustajan
mukaan harmaalla sektorilla.
Korkeampi palkkataso houkuttelee ulkomaalaisia Suomeen, varsinkin lyhytaikaisiin
vuokratyösuhteisiin. Uusien EU-maiden kansalaisten tuloa Suomeen töihin on pyritty
rajoittamaan 2 vuoden siirtymäajalla (Siirtymäaikalaki 309/2004). Siirtymäaika koskee
Euroopan unioniin toukokuun alussa vuonna 2004 liittynyttä kahdeksaa uutta
jäsenmaata: Tšekki, Viro, Latvia, Liettua, Unkari, Puola, Slovenia ja Slovakia.
Työnteko Suomessa säilyy näiden maiden kansalaisten osalta luvanvaraisena ns.
siirtymäaikalain mukaan kaksi vuotta. Siirtymäaikalaki ei koske palvelujen tarjonnan
vapauden puitteissa liikkuvaa työvoimaa. Tällaisia ovat ulkomaisen työnantajan
palveluksessa Suomeen tilapäisesti työhön lähetyt työntekijät. Siirtymäaikalaki ei siis
koske vuokrausyritysten kautta tulevia ulkomaalaisia vuokratyöntekijöitä, jolloin
158
heidän ei tarvitse hakea työlupaa. Työlupien hakijoiden määrä onkin vähentynyt
huomattavasti.
Suomi houkuttelee virolaisia työntekijöitä, mutta myös Viro houkuttelee suomalaisia
yrittäjiä.
Viroon
on
perustettu
monia
suomalaisten
omistuksessa
olevia
henkilöstövuokrausyrityksiä, joiden suurimmat voitot tulevat siitä että he lähettävät
työntekijöitä Suomeen. Ammattiliiton edustajan J mukaan suomalaisia yrittäjiä
houkuttelee muun muassa se, ettei Virossa ole lainkaan yritysverotusta. Siellä on
myös matalammat työnantajakustannukset sekä huomattavasti alhaisempi verotus
kuin Suomessa. SAK:n itälaajentumisraportin (2002) mukaan näillä Virossa toimivilla
suomalaisilla yrittäjillä on monesti takanaan hämäräperäinen menneisyys Suomessa.
Viro liittyi Euroopan unioniin vuonna 2004. Tämän jälkeen suomalaisten määrä
virolaisten yritysten vastuutehtävissä on lisääntynyt merkittävästi.
Tutkimuksen ammattiliitoista Rakennusliitossa on eniten kokemusta ulkomaalaisen
vuokratyövoiman käytöstä johtuvista ongelmista. Rakennusalalla vuokratyövoiman
käyttö on kaiken kaikkiaan yleistä ja viime vuosina on lisääntynyt juuri virolaisten
vuokratyöntekijöiden ja aliurakoitsijoiden käyttö.
Virosta Suomeen tulevien vuokratyöntekijöiden työnantaja on tyypillisesti Virossa
sijaitseva henkilöstövuokrausyritys. Useasti tämä vuokrausyritys on suomalaisten
omistuksessa tai he ovat siinä osakkaina. Vuokrausyrityksellä saattaa lisäksi olla
Suomessa sivutoimipiste tai yhteyshenkilö, joka hankkii asiakkaita Suomessa.
Vuokrattavat työntekijät ovat vuokrausyrityksen palkkalistoilla Virossa, jolloin palkka
ja verot maksetaan siellä.
Rakennusliiton edustajan kertoman mukaan lähetetyille työntekijöille on heidän
alallaan maksettu erittäin alhaisia palkkoja. Monissa tapauksissa työn vuokraaja on
tietoinen siitä, että Virosta hankitut vuokratyöntekijät ovat alipalkattuja. Virolaisilla
vuokrausyrityksillä on varaa tarjota työntekijöitä halvemmalla, koska palkat ja muut
työnantajakustannukset ovat siellä pienet. Usea käyttäjäyritys Suomessa siis käyttää
159
tietoisesti alipalkattuja virolaisia vuokratyöntekijöitä minimoidakseen kustannuksia.
Suomalaisille rakennusalan yrityksille tämä on turhauttavaa. He eivät pysty
kilpailemaan hinnoilla, sillä heidän työvoimakulunsa ovat selvästi suuremmat.
Myös Suomen valtio menettää tuloja huomattavat määrät, koska työntekijöiden verot
maksetaan lähtijämaahan. Suomen lainsäädännön mukaan ulkomailta lähetettyjen
työntekijöiden ei tarvitse maksaa veroja kuudelta ensimmäiseltä työkuukaudelta. Kun
kuusi kuukautta täyttyy, olisi työntekijän itse ilmoitettava palkkansa verotoimistoon.
Edustajan
arvion
ilmoittautumassa.
mukaan
yksi
prosentti
lähetetyistä
työntekijöistä
käy
160
4. JOHTOPÄÄTÖKSET
Henkilöstö
sen
paremmin
kuin
muutkaan
resurssit
eivät
vallitsevan
johtamisparadigman mukaan saisi olla tehottomassa käytössä minään hetkenä.
Organisaation henkilöstöresurssit muodostetaan entistä tietoisemmin ja useammin
sellaisiksi, että niissä on sisäänrakennettuna puskuri eli osa, joka tarvittaessa joustaa.
Tässä tutkimuksessa tarkastelussa oli henkilöstövoimavarojen yksi joustoelementti,
vuokratyöntekijät.
Tutkimuksessa
esittävät
näkemyksiään
vuokratyöntekijät,
vuokrausyritysten
edustajat,
käyttäjäyritysten
vuokratyöstä
edustajat
ja
ammattiliittojen edustajat. Tarkastelu liikkuu tasoilla yksilö – yritys – yhteiskunta.
Kukin taho tarkasteli asiaa niillä tasoilla ja niistä näkökulmista, jotka olivat sille
merkityksellisiä.
Tutkimuksen tuloksia tarkastellaan nyt neljästä pääasiallisesta näkökulmasta. Ensiksi
pohditaan tutkimuksen antia vuokratyöilmiön eri intressiryhmien näkökulmasta. Tässä
tarkastelussa käytetään kehyksenä sidosryhmäteoriaa ja kiinnitetään huomiota
intressiryhmien välisiin suhteisiin sekä kunkin suhdetta itse vuokratyöilmiöön.
Toiseksi keskitytään tutkimuksen esille nostamia eroavuuksia niin sanotun vakituisen
työntekijän ja vuokratyöntekijän työsuhteen ehdoissa. Kolmanneksi arvioidaan
tutkimuksen paljastamaa kuvaa vuokratyöstä yhteiskuntavastuun näkökulmasta.
Lopuksi luodaan muutamia mahdollisia tulevaisuuden kuvia vuokratyöilmiön
kehittymisestä tulevaisuudessa.
Tutkimus ei laadulliselle tutkimukselle ominaiseen tapaan pyri tekemään yleistyksiä
havaituista asioista. Kaikki lausumat viittaavat vain tässä tutkimuksessa mukana
oleviin tapauksiin. Laadullinen tutkimus pystyy osoittamaan kuitenkin aina sen, että
jos yhdessä tutkitussa tapauksessa jokin asia toteutuu, on sen toteutuminen
tutkimuksen ulkopuolisissakin tapauksissa todennäköistä.
161
4.1. Tarjolla työvoimaa ilman sitoutumisen vaatimusta
Vuokratyövoiman käyttöä perustellaan usein aidoilla tilapäistyövoiman tarpeilla.
Tähän tutkimukseen osuneet henkilöstövuokraustapaukset eivät edustaneet selvästi
tilapäisiä henkilöstötarpeita kuten messu- tai muita kertaluonteisia tilaisuuksia, joulutai muita vastaavia lyhytaikaisia ruuhkatilanteita tai yllättäviä muita kiirepiikkejä.
Erityistä valikointia ei oltu aineiston keruussa tehty tähän suuntaan, vaan tavoitteena
oli ollut löytää mahdollisimman erilaisia tapauksia. Tutkituille tapauksille
tunnusomaista oli, että vuokratyö oli jatkunut pitkään ja sen odotettiin jatkuvan myös
vastaisuudessa, tai että työvoimatarve oli säännöllisesti toistuvaa ja usein lisäksi
kullakin kerralla pitkään jatkuvaa (esim. laskettelukeskuksissa). Tämän tutkimuksen
aineiston valossa voi sanoa, että vuokratyövoiman käyttö edusti keinoa lisätä
henkilöstökustannusten joustavuutta, minimoida henkilöstöön liittyviä riskejä ja
helpottaa yrityksissä tehtävää henkilöstötyötä.
Äärimmilleen viety joustavuus johtamisessa voi toteutua vain silloin, kun pysyviä
asetelmia, lupauksia ja sidoksia on mahdollisimman vähän. Joustavan toiminnan
onnistuminen edellyttää, että tilanteen hoitamisessa tarvittavia elementtejä kuitenkin
voidaan pitää mahdollisimman pitkään ja paljon ”varalla”. Ne valjastetaan vasta
sitten, kun tilanteesta on mahdollisimman suuri varmuus ja tarkka tieto. Teoriassa
maksimaalinen joustavuus subjektin kannalta toteutuisi niin, että subjekti itse ei
sitoudu mihinkään, mutta subjektin tarvitsemat resurssit ja elementit suostuvat
olemaan käytettävissä aina tarvittaessa.
Kaupankäynti
on
kaikkina
aikoina
perustunut
sitoutumattomuuden
tuoman
joustavuuden ja sitoumusten tuoman jäykkyyden välissä tapahtuvaan tasapainoiluun.
Tavoitteena on saattanut olla hyödyn maksimointi, hyötyjen ja haittojen optimointi tai
haittojen minimointi. Perinteisen sidosryhmäteorian mukaan yritystoiminta hyötyy
pitkällä aikajänteellä eniten tasapainotilanteesta sen toimintaa mahdollistavien
sidosryhmien panosten ja saamien hyötyjen kesken. Tämän teorian mukaan
yritykselle on eduksi, jos sen henkilöstö kokee saavansa yrityksestä riittävän
162
korvauksen antamalleen työpanokselle. Korvaus voi olla paitsi taloudellista hyötyä,
myös emotionaalisia asioita ja arvoja.
Sidosryhmäteorian ajatusmalli murtuu monella tapaa, kun tarkasteluun otetaan
vuokratyövoima. Se ei ole perinteisen mallin mukainen ”työntekijät – sidosryhmä”
sille yritykselle, jossa se tekee työtä vaan sille, joka vuokraa työpanoksen
asiakasyrityksiin. Vuokratyöntekijöiden työpanos on hyödyke, jota toinen yritys myy
toiselle yritykselle. Tämän tutkimuksen mukaan kuitenkin moni vuokratyöntekijä
koki olevansa enemmän käyttäjäyrityksen työntekijä kuin vuokrausyrityksen ja
varsinkin pitkään jatkuneilla vuokratyöpesteillä olleet samaistivat itsensä selvästi
käyttäjäyritykseen. Vuokratyöntekijöiden sidokset vuokrausyrityksiin vaikuttivat
puolestaan tässä aineistossa löyhiltä. Tämä puhuisi sen puolesta, että perinteiset
ajatukset juridisen siteen ja palkanmaksusuhteen sitovasta merkityksestä työnantajan
ja työntekijän välillä ovat murtumassa. Työllä ja työyhteisöllä näytti olevan suurempi
merkitys
vuokratyöntekijöiden
tämän
hetkisissä,
työelämää
jäsentävissä
sidosryhmäsuhteissa kuin henkilöstöpalveluyrityksillä, joka heitä vuokrasi. Asiaa
voisi kärjistää ehdottamalla, että ”sama se on, kuka sen palkan maksaa”.
Tutkimuksen perusteella asia ei ole yksinkertainen. Vuokratyöntekijöiden kokemus
heidän ja käyttäjäyrityksen välisestä suhteesta oli hämmentynyt. Se, että ”ei oikeasti
kuuluta joukkoon”, tulee monenlaisina erontekoina esille vuokratyöntekijöiden
puheista. Tunnetasolla sillä näyttää edelleen olevan merkitystä, kuka palkan maksaa ja
mitäkin lupaa. Vuokratyöntekijä tulkitsi käyttäjäyrityksen vuokrauspäätöksen siten,
että yritys ei häneen/ työntekijöihin/ hänen antamaansa työpanokseen halua tässä
tapauksessa pitkäaikaisesti sitoutua. Tulkinta vastaa tietysti tosiasiallista tilannetta.
Hän kuitenkin sitoutui välineellisesti työhön siinä toivossa, että yrityksessä kuitenkin
päädyttäisiin sitoutumaan häneen tarjoamalla vakituista työtä. Tutkimuksen
aineistossa vuokratyö näyttäytyi vahvasti areenana, jolla vuokratyöntekijät pääsevät
antamaan näyttöjä ja markkinoimaan itseään työntekijöinä. Se koettiin paljolti
”eteistilana” työelämään, jonkinlaisena välivaiheena ja astinlautana. Vakituinen työ
näyttäytyi vuokratyöntekijöiden tulevaisuuden toiveissa sitkeästi kärkisijoilla tämän
163
tutkimuksen
aineistossa.
Kahta
opiskelijaa
lukuun
ottamatta
kuudentoista
vuokratyöntekijän aineistoon ei osunut henkilöitä, joille vuokratyöpestit olisivat olleet
ihanneratkaisu vallitsevassa elämäntilanteessa.
Vuokratyöntekijät ovat henkilöstöpalveluyrityksille ensisijaisen tärkeä sidosryhmä.
Heidän
työpanoksensa
laatu
on
se,
jolla
vuokrausyritykset
voivat
taata
asiakassuhteidensa jatkuvuuden. Heidän toiveensa luonnollisesti onkin saada listoille
mahdollisimman paljon osaavaa ja luotettavaa työväkeä. Tämän tutkimuksen valossa
näin oli tapahtunutkin. Etenkin alueilla, joilla ei ole tarjolla paljon työpaikkoja, hyvää
työvoimaa riittää vuokrausyritysten listoille. Erityisesti tämä toteutuu silloin, kun
alueella on paljon opiskelijoita. Vuokrausyrityksille on sitä parempi, mitä
varovaisempia työnantajat ovat ottamaan työvoimaa palkkalistoilleen. Varovaisuus
lisää halukkuutta vuokrata työvoimaa ja hyvien työnhakijoiden aktiivisuutta
ilmoittautua vuokrausyritysten listoille.
Työvoiman
vuokrauksen
voi
nähdä
myös
osana
henkilöstötoimintojen
ulkoistamiskehitystä. Sen avulla voidaan osa henkilöstötyöstä siirtää yrityksen
ulkopuolelle ja samalla myös osa henkilöstöön liittyvistä riskeistä. Kumpikin seikka
korostuikin tässä tutkimuksessa haastateltujen henkilöstöpäälliköiden puheissa
keskeisinä perusteluina henkilöstön vuokraukselle. Lopulta päätös vuokrata
henkilöstöä saattoikin olla ennen kaikkea heijastusta henkilöstöammattilaisten omasta
työahdingosta. Kun on liian kiire, ei ehditä edes hoitaa rekrytointia, joka on
perinteisesti
ollut
yksi
henkilöstöfunktion
avaintehtävistä.
Puhelinsoitto
vuokrausyritykseen saattoi korvata viikkojen rekrytointirumban, jos voitiin luottaa
siihen, että vuokrausyritys tietää, keitä yritykseen voi lähettää. Riskiähän käytännössä
ei juuri ole, koska huonosta vuokratyöntekijästä pääsee halutessa heti eroon.
Ottaen huomioon yritysten yleisen ulkoistamiskehityksen ja työmäärien kasvun
henkilöstöprosesseissa suhteessa henkilöstöammattilaisten määrään, ei olisikaan ihme,
jos henkilöstöpalveluyritysten kanssa solmittujen kumppanuussopimusten määrä
kasvaisi. Myöskään laskulla maksettaviin muuttuviin kustannuksiin ei yrityksissä
164
välttämättä
suhtauduta
yhtä
kriittisesti
kuin
kiinteisiin
kustannuksiin.
Vuokrausyrityksen ja käyttäjäyrityksen väliset sidokset olivat tämän tutkimuksen
kohdalla kuitenkin löysiä ja vaihtelevia. Yksi henkilöstöpäällikkö sanoi, että heidän
yhteistyönsä vuokrausyrityksen kanssa on tiivistä. Samassa keskustelussa kuitenkin
kävi ilmi, että tiiviys ei hänen puheissaan tarkoittanut niinkään ennakointia,
suunnittelua tai muuta strategista yhteistyötä, vaan pelkästään helppoutta saada
puhelimitse lyhyellä varoitusajalla hyvää työväkeä. Muut henkilöstöpäälliköt
toivoivat vuokrausyrityksiltä aktiivisempaa ja tiiviimpää yhteistyötä sekä kiinteämpää
sidosta vuokrausyritykseen. Selvää kuvaa siitä,
kuinka pitkälle menevään
yhteistyöhön he itse olisivat valmiita menemään, ei tämä tutkimus antanut.
Vuokrausyritysten edustajat eivät antaneet myöskään tarkkaa kuvaa siitä, kuinka
tiivistä yhteistyötä he tekevät käyttäjäyritysten kanssa, mutta kertoivat olevansa
säännöllisesti yhteydessä käyttäjäyrityksiin.
Haastattelija: Kuinka usein te yleensä, keskimäärin ootte yhteydessä siihen
asiakasyritykseen?
B2: Jos lähetään tämmöisestä perussetistä. Elikkä siellä on yks tai kaks
ihmistä vuokralla, niin se on varmasti neljä, viis kertaa vuodessa, silloin.
Sanotaan parin kuukauden välein, vähintään. Plus sitten, että ollaan myös
siihen vuokraihmiseen yhteydessä. Ja sitten, jos menee sellaiseen, että siellä
on tosiaan enemmän, niin se voi olla, että viikoittain tai päivittäin. Skaala on
aikamoinen.
Vuokrausyritysten
ja
käyttäjäyritysten
väliset
suhteet
vaikuttivat
hyvin
markkinaehtoisilta. Vuokrausyrityksille varottiin antamasta viestiä siitä, että he
olisivat vahvoilla ainoana työvoiman tarjoajana. Siksi työvoimaa hankittiin
useammasta yrityksestä ja puhuttiin esimerkiksi kilpailuttamisesta sekä ykkös- ja
kakkostoimittajista. Pitkälle menevää sitoutumista tai strategista kumppanuutta ei
tullut ilmi tämän tutkimuksen tapausten yhteydessä. Retoriikka oli pääsääntöisesti
samaa
kuin
puhuttaessa
mistä
tahansa
markkinaehtoisesta
tavarakaupasta.
Tavarakauppaan rinnastaminen olikin johtanut joissakin tutkituissa tapauksissa
tilanteeseen,
jossa
oli
otettu
samaan
työhön
työvoimaa
kahdesta
eri
vuokrausyrityksestä sellaisin lopputuloksin, että työntekijät saivat samasta työstä
erisuuruista palkkaa. Käyttäjäyrityksen näkökulmasta tämä oli yritys pakottaa
165
vahvoille päässyt toimittaja pitämään hintoja kurissa pitämällä sitä pienessä
epävarmuudessa. Vuokratyöntekijän kannalta tämä oli yksinomaan hämmentävä
kokemus palkkauksen eriarvoisuudesta.
Vuokratyöntekijät eivät kokeneet olevansa vuokrausyrityksille erityisen tärkeä
sidosryhmä tulkiten puhetta, jossa he kuvailivat suhdettaan vuokrausyrityksiin.
Vuokrausyrityksistä puhuttiin etäisinä, taustalle jäävinä organisaatioina, joiden
edustajista esimerkiksi ei puhuttu nimillä. Kaiken kaikkiaan vuokrausyrityksiä
koskeva puhe oli usein hapuilevaa ja käsitteet puhujalle itselleen epäselviä.
Esimerkiksi vuokrausyrityksen edustaja, jonka kanssa oltiin yhteydessä, oli puheissa
usein ”vuokrafirman ihminen” tai ”se vuokrafirman X tyyppi”. Yhteydenpito
työnantajan ja vuokratyöntekijän välillä oli vuokratyöntekijöiden puheiden mukaan
vähäistä ja lähti usein vuokratyöntekijän aloitteesta. Yhteydenoton syynä oli tässä
aineistossa ollut pääasiassa jokin epäselvyys ja tiedon tarve. Tiiviimpää yhteydenpitoa
eivät useimmat edes odottaneet, koska heidän kiinnostuksensa suuntautui ennen
kaikkea siihen yritykseen, jossa työ tapahtui. Noin puolella vuokratyöntekijöistä puhe
sisälsi epäluottamuksen ilmauksia vuokrausyrityksiä kohtaan, mikä perustui omiin
kokemuksiin
siitä,
miten
heidän
asioitaan
oli
hoidettu.
Jos
esimerkiksi
palkanmaksussa oli ollut jokin hämmennys, tulkittiin se enemmin tarkoitukselliseksi
hyötymisyritykseksi kuin inhimilliseksi erehdykseksi.
Vuokratyöntekijöiden asema vuokrausyritysten sidosryhmänä tuli tutkimuksessa esille
ristiriitaisesti. Heidän oma puheensa viesti suhteen luonteesta erosi selvästi siitä,
minkä vuokrausyritysten edustajat antoivat. Viimeksi mainitut kertoivat esimerkiksi
työntekijöille antamistaan lahjoista ja yhteisistä pikkujouluista tai muista juhlista. He
kertoivat myös soittavansa vuokratyöntekijöilleen ja kyselevänsä kuulumisia.
Vuokratyöntekijöiden puheissa nämä asiat eivät nousseet juurikaan esille. Joko
aineiston vuokratyöntekijät eivät olleet tutkimuksessa edustettujen vuokrausyritysten
listoilla, tai he eivät kokeneet yrityksistä huolimatta suhdetta läheiseksi jostain muusta
syystä. Vuokrausyritysten edustajien puhe vuokratyöntekijöistä oli pääsääntöisesti
166
heidän valmiuksiaan, taitojaan ja asenteitaan kehuvaa, kun taas vuokratyöntekijöiden
puhe vuokrausyrityksistä oli usein, omiin kokemuksiin vedoten, kriittistä.
Vuokratyöntekijät eivät olleet erityisen tärkeä sidosryhmä myöskään ammattiliitoille
lukuun ottamatta niitä muutamaa ammattiliittoa, joiden jäsenistöstä merkittävän
suuruinen, ja viime vuosikymmenen aikana kasvanut joukko on vuokratyöntekijöitä.
Muissa ei esimerkiksi tiedetty vuokratyöntekijöiden määriä ja niissä arveltiin, että
alalla olevat vuokratyöntekijät ovat heikosti järjestäytyneitä. Näin ollen ei oltu nähty
mitään konkreettista syytä ryhtyä erityisiin toimiin vuokratyöilmiön kasvun johdosta.
Vuokratyöntekijöiden asemasta oltiin silti laajasti yleisellä tasolla huolestuneita.
Asia on ammattiliittojen kannalta ristiriitainen, koska vuokratyöntekijöiden avulla
niiden vakituisissa työsuhteissa olevat jäsenet saattavat voida säilyttää työpaikkansa.
Jos tuotannon määrä syystä tai toisesta laskee, lähtevät vuokratyöntekijät
ensimmäisenä. Jos puskuri on riittävä, ei vakituisen väen vähentämisen tarvetta ehkä
tule lainkaan. Toisaalta vuokratyövoima saattaa syrjäyttää vakituisen työvoiman
tarvetta ja polkea alalla vallitsevia työsuhteen ehtoja. Myös neuvotteluvoima voi
heiketä silloin, kun yrityksen tuotanto pyörii osittain vuokrahenkilöstön varassa.
Yhdessä tutkimukseen osuneista tapauksista työntekijöiden ulosmarssi osin
epäonnistui, koska tuotantoa voitiin jatkaa ulosmarssin aikana vuokratyövoiman
avulla. Tulevaisuudessa vuokratyövoiman määrän kasvu voi merkitä myös jäsenkatoa,
olettaen, että vuokratyöntekijöiden järjestäytyminen ei selvästi lisäänny. Jos
vuokratyöntekijät alkavat järjestäytyä nykyistä aktiivisemmin, edellyttää se heiltä
aitoa luottamusta siihen, että heidän asiaansa jokin taho erityisesti ajaa. Tällä hetkellä
suuri osa vuokratyöntekijöistä on opiskelijoita, jolloin vuokratyö koettuna
välivaiheena ei välttämättä aktivoi järjestäytymiseen.
Kenelle vuokratyöntekijät sitten ovat ensisijaisen tärkeä sidosryhmä? Tutkimuksen
valossa voisi sanoa, että ennen kaikkea vuokrausyrityksille. He tai heidän käsissään
on paljolti se tuote, jota henkilöstöpalveluyritykset myyvät. Tuotteiden laatu ja
varsinkin siinä havaitut ongelmat ovat kriittinen tekijä yritysten menestymiselle ja
167
tulevaisuudelle. Alan jatkon kannalta olisi ensi sijaisen tärkeää, että kyvykäs
työvoima haluaa olla vuokrausyritysten listoilla ja tehdä työtä vuokratyösuhteissa.
Vuokratyöntekijöistä kuitenkin suuri osa on opiskelijoita ja vaihtuvuus suurta, jolloin
on selvää, että tiiviin sidosryhmäsuhteen luominen on ongelmallista. Perinteisen
tiiviin ja pitkäjänteisen suhteen luomisen sijasta perustellumpaa olisikin tehokkaiden
prosessien kehittäminen siten, että lyhyenkin aikaa vuokratyösuhteessa oleva
vuokratyöntekijä voisi kokea tulevansa ”hoidetuksi” hyvin.
Käyttäjäyrityksille vuokratyöntekijöiden asema perinteisen sidosryhmäajattelun
valossa on myös haasteellinen. Työntekijät ovat aina ja työsuhteen laadusta
riippumatta kriittinen ryhmä, koska jokaisen työpanos näkyy jotakin kautta
asiakkaalle. Heidän osaamisestaan, motivaatiostaan ja hyvinvoinnistaan olisi siis
välttämätöntä ja kaukonäköistä kantaa vastuuta kattavasti. Kuitenkin keskeinen
perustelu vuokratyöntekijöiden käyttämiselle on juuri haluttomuus sitoutua heihin
pitkäjänteisesti. Vuokratyöntekijöiden jättäminen sivuun vaalittaessa oman väen
sitoutumista on rationaalisesti ymmärrettävissä. Sitä lisää sekin seikka, että
vuokratyövoiman kustannuksia saadaan alas ennen kaikkea luopumalla kaikista
mahdollisista ylimääräisistä kulueristä, joihin oman henkilöstön kohdalla on
sitouduttu.
Tämän tutkimuksen tulosten valossa vuokratyöntekijöiden erotteleminen liian kauaksi
vakituisesta väestä ei kuitenkaan tuota pelkästään hyviä seurauksia, joiksi
kustannussäästöt voidaan lukea. Emotionaalinen vaikutus vuokratyöntekijöiden
keskuudessa on vaikeasti ennakoitavissa oleva, pinnan alla kytevä ”aikapommi”,
johon olivat kiinnittäneet huomiota kaikki tutkimuksessa haastatellut osapuolet.
Vuokrausyritysten edustajat pitivät tärkeänä, että edut olisivat mahdollisimman samat
vuokratyöntekijöillä kuin samaa työtä tekevillä vakituisillakin. Henkilöstöpäällikötkin
kokivat eriarvoisuuden vaivaannuttavana ja hankalasti perusteltavana asiana, joka
yhdessä yrityksessä oli jo heikentänyt työnantajakuvaa ja näkyi vähentyneenä
kiinnostuksena tulla yritykseen töihin. Ammattiliitoissa oltiin varsin yksimielisiä siitä,
että vuokratyöntekijöiden kohdalla pitäisi noudattaa samoja ehtoja kuin samaa työtä
168
tekevillä muillakin työntekijöillä. Vuokratyöntekijät itse toivoivat kaikkein eniten
tulevansa otetuksi huomioon samalla tavalla kuin vakituiset työtoverinsa. Jäljelle
jääkin kysymys, miksi sitten eriarvoisuutta näinkin pienessä aineistossa niinkin paljon
oli pitkään samassa työssä ja työyhteisössä olevien vuokratyöntekijöiden ja heidän
vakituisten työtovereidensa välillä. Yksi mahdollinen vastaus voisi olla se, että
käyttäjäyrityksen vuokraussopimusten reunaehdoista päättävät ovat päätöksiä
tehdessään ajatelleet ensi sijaisesti tai ainoastaan kustannusten minimointia.
4.2. Vuokratyösuhteen ongelmakohtia
Vuokratyösuhde poikkeaa niin sanotusta normaalista, toistaiseksi voimassa olevasta
työsuhteesta
monin
tavoin. Sillä
on
lukuisia
eroja myös
määräaikaiseen
työsuhteeseen, jonka toisena osapuolena kuitenkin on aina se organisaatio, jolle työ
tehdään. Merkittävä ero tämän tutkimuksen aineistossa oli sopimuksessa sovitun
vuokratyösuhteen lyhyys ja päättymisajan avoimuus. Vuokratyösuhde voi olla
lyhimmillään vain tuntien mittainen. Tässä aineistossa vuokratyöntekijä oli kuitenkin
tyypillisesti ollut kuukausia tai vuosia samassa työpaikassa. Tavallista oli, että
vuokratyöpätkät olivat lyhyitä ja niitä jatkettiin toistuvasti, jos työn tarve jatkui.
Tyypillistä oli myös se, että vuokratyöntekijällä ei ollut kuvaa siitä, kuinka kauan hän
voi jatkaa menossa olevassa vuokratyössä.
Tavallisesti
vuokratyöntekijä
ilmoittautuu
halukkaaksi
työnantajayrityksen
hakuilmoitukseen, jolloin hän tietää minkälaisesta työstä ja työpaikasta on kysymys.
Aineistossa useimmat olivat ilmoittautuneet vuokrausyritysten listoille, jolloin heille
myöhemmin soitettiin ja tarjottiin tiettyä ”projektia”. Keskustelut käytiin aluksi
vuokrausyrityksen ja työntekijän välillä eikä siihen osallistunut se yritys, jossa tuleva
työ ja työyhteisö ovat. Vasta asian edettyä pidemmälle, saattoi käyttäjäyrityksen
henkilö haastatella joitakin potentiaalisia vuokratyöntekijöitä.
169
Työsopimuksen kohdalla toteutuu ehkä olennaisin poikkeama. Vuokratyöntekijät
tekevät sopimuksen muun kuin sen yrityksen kanssa, jossa työ tapahtuu.
Sopimuskäytännöt osoittautuivat myös vaihteleviksi. Jotkut tekivät sopimuksen ennen
”keikkaa” ja juuri sen mittaiseksi. Jotkut tekivät sopimukset aina muutamien
viikkojen välein jälkikäteen. Kaikilla ei ollut kirjallista sopimusta heidän omien
sanojensa mukaan lainkaan.
Kaikissa työsuhteen ehdoissa tulisi noudattaa alan työehtosopimuksen mukaisia
työsuhteen ehtoja, ellei ole erillistä vuokratyövoimaa koskevaa sopimusta. Tämän
tutkimuksen aineistossa tämä ei kuitenkaan aina toteutunut. Palkkauksessa, työajoissa,
erilaisissa korvauksissa ja lisissä sekä lomaoikeuksissa oli poikkeamia alalla
noudatettaviin sopimuksiin nähden. Esimerkiksi lomat korvattiin lähes kaikille
aineistossa olleille vuokratyöntekijöille rahana, jolloin henkinen ja fyysinen
palautumisaika olisi pitänyt ottaa palkattomana vapaana. Kun työ oli pääosin
pienipalkkaista, ei tähän käytännössä ollut kaikilla mahdollisuutta. Palkat kuluivat
elämiseen sitä mukaa kuin ne maksettiin, eikä säästöjä vapaita varten kertynyt.
Vuokratyöntekijät eivät olleet osanneet tai uskaltaneet valvoa oikeuksiaan eikä
käyttäjäyrityksen luottamushenkilöillä ollut siihen myöskään velvoitetta. Osa kertoi
tietävänsä, että jokin asia ei ole mennyt hänen kohdallaan oikein, mutta ei halua
”näyttäytyä hankalana työntekijänä”. Jotkut olivat vaatineet ja saaneet epäkohtiin
korjauksia. Yksi oli omien sanojensa mukaan menettänyt vuokratyöpaikkansa ja
suhteensa vuokrausyritykseen vaatiessaan itselleen lomia.
Vuokratyötä markkinoidaan ja ostetaan ennen kaikkea sen joustavuuden vuoksi.
Joustavuuden idea liitetään vuokratyöhön niin kiinteästi, että se ulotetaan koskemaan
myös vuokratyöntekijöitä ihmisinä. Heiltä odotettiin jatkuvaa ja loputonta venymistä
ja joustavuutta työajoissa, tehtävissä, työn aloittamisissa ja lopettamisissa, uusien
työtehtävien
lopettamisessa
pitämättömyydessä.
ja
lomien
Vuokratyöntekijä
on
pitämisessä
aineiston
–
tai
valossa
pikemminkin
parhaimmillaan
kameleontti, joka muuntautuu nopeasti aina kunkin työpanostarpeen mukaisesti. Myös
170
vuokratyöntekijät itse näkivät asian näin. He tiesivät, että heiltä odotetaan suurta
joustavuutta, mutta samalla toivoivat suurempaa ennustettavuutta, jäsentyneisyyttä ja
rytmiä
työntekoon.
Eniten
toivottiin
parempaa
tietoa
työn
jatkumisesta
tulevaisuudessa, systemaattisia lomakäytäntöjä, tietoa työvuoroista hyvissä ajoin
etukäteen ja samoja käytäntöjä sairaustapauksissa kuin vakituisillakin. Tärkeimpänä
perusteluna oli ensinnäkin se, että he olisivat halunneet voida suunnitella
ajankäyttöään ja elämäänsä paremmin, ja toiseksi se, että he kokivat väsyvänsä.
Työsuhteiden säätelyä on selkiytetty myös vuokratyön näkökulmasta viime vuosina.
Jäljellä on kuitenkin joitakin asioita, jotka toistaiseksi voimassa olevassa
palkkatyösuhteessa ja vuokratyösuhteessa ovat toisin. Ne liittyvät osittain työsuhteen
sopijaosapuoliin, kun työantajavastuu ja työn tarjoaja ovat eri yrityksiä.
Taulukko 20. Normaalin työsuhteen ja vuokratyösuhteen ehtoja.
Edut / oikeudet
Normaali työsuhde
Vuokratyösuhde
Työsopimus
Tehdään työnantajan
Tehdään vuokrausyrityksen
kanssa.
kanssa (joka on työnantaja).
Perehdyttäminen
Työnantajan velvollisuus.
Käyttäjäyrityksen velvollisuus.
Työterveyshuolto
Työnantaja järjestää.
Vuokrausyritys järjestää.
Työaika
Säännöllinen työaika,
Säännöllinen työaika tai
määrätty työsopimuksessa.
tarvittaessa työhön kutsuttava.
Työnantajan esimies.
Vuokrausyrityksen esimies ja
Esimies
käyttäjäyrityksen esimies.
Vuosiloma
Palkallinen loma.
Palkallinen loma tai palkaton
vapaa (lomakorvaus).
Äitiysloma
Oikeus palata vanhaan
Ei työpaikkaa, mihin palata.
työpaikkaan.
Irtisanomisaika
14 vrk – 6 kk, työsuhteen
kestosta riippuen.
Ei ole.
171
Vuokrausyritysten edustajien kanta oli se, että vuokrattavaan henkilöön tulisi soveltaa
samoja ehtoja kuin asiakasyrityksessä muihinkin samaa työtä tekeviin. Asia ei
kuitenkaan
ole
aivan
yksinkertainen.
Käyttäjäyrityksen
kilpailuttivat
vuokrausyrityksiä ankarasti, jolloin työvoiman hinta muodostui keskeiseksi
kilpailukeinoksi. Käyttäjäyritykset määrittelivät, mitä haluavat työvoimasta laskua
vastaan vuokrausyritykselle maksaa. Tämän tutkimuksen aineistossa maksettava
summa kattoi pääsääntöisesti vain palkkakustannukset. Tulospalkkiot maksettiin
yhdessä tapauksessa, joitakin henkilöstöetuja muutamassa tapauksessa ja useimmissa
ei mitään ylimääräistä. Vuokrausyrityksen neuvotteluvoima yritysten suuntaan on
vähäinen. Jos lisäksi tarjolla on työntekijöitä, jotka tyytyvät niukkoihin ehtoihin, on
vaikea nähdä syytä, miksi niitä lähdettäisiin parantamaan. Tämän tutkimuksen
paljastamat emotionaaliset heijastusvaikutukset ovat kuitenkin työyhteisöjen arjessa
pääosin pinnan alla, jolloin niillä ei ole päätöksenteossa helposti mitään sijaa.
4.3. Vuokratyö ja yhteiskuntavastuun sosiaalinen ulottuvuus
Tutkimuksen päätteeksi pohditaan vuokratyövoiman käyttöä yhteiskuntavastuun
näkökulmasta. Tarkastelua tehdään Takalan (2000) yhteiskuntavastuuta jäsentävän
kehyksen kautta. Sen mukaan yhteiskuntavastuu voi painottua omistajalähtöiseen,
sidosryhmälähtöiseen ja laajaa sosiaalista vastuuta huomioivaan ajatteluun.
Omistajalähtöinen ajattelu korostaa yrityksen ensisijaista velvoitetta tuottaa
omistajien sijoittamalle pääomalle tuottoa. Tämän tutkimuksen valossa voisi väittää,
että vuokratyövoiman käyttö tulee perustelluksi ennen muuta omistajien intressien
näkökulmasta. Aineistossa oli esimerkkejä siitä, että rekrytointikielto ja samalla syy
vuokratyövoiman käyttöön tuli ylimmän johdon taholta, joka joutui kvartaaleittain
esittämään omistajia ajatellen positiivisia tulos- ja kehityslukuja. Kynnys kiinteiden
tai ainakin huonosti joustavien henkilöstökustannusten kasvattamiseen oli tällöin
172
erittäin suuri. Kasvavien volyymien ristipaineissa vuokratyövoiman käyttö oli hyvä ja
joskus myös ainoaksi mahdolliseksi koettu ratkaisu.
Omistajien intressitkään eivät kuitenkaan ole homogeenisia. Joillekin sijoittajille
lyhyen aikavälin tunnusluvut ovat tärkeimpiä, jolloin esimerkiksi keinotekoinen
henkilöstömäärien minimointi vuokratyövoiman avulla voi olla positiivinen asia
sijoituksen nopeiden tuotto-odotusten kannalta. Jotkut sijoittajat kuitenkin saattavat
odottaa
sijoitukselleen
luotettavaa
kehitystä
pitkälle
tulevaisuuteen,
jolloin
pitkäjänteinen ja henkilöstön hyvinvointia, sitoutumista ja osaamista edistävä
henkilöstöpolitiikka on tärkeä viesti. Tällöin esimerkiksi tieto siitä, että yritys palkkaa
väkeä parin viikon välein uudistettavilla vuokratyösopimuksilla ja erilaisin ehdoin, ei
välttämättä
olekaan
enää
positiivinen
indikaattori
yrityksen
vastuullisesta
johtamisesta. Tosin yritykset eivät välttämättä raportoi henkilöstöpolitiikkaansa
sellaisella tarkkuudella, että sijoittajat saisivat kovin selvää kuvaa siitä, miten yritystä
siltä osin johdetaan. Henkilöstöraportissaan esimerkillistä työnantajakuvaa viestivä
yritys voi samalla pitää työtehtävissä runsaasti vuokratyövoimaa, jotka eivät pääse
osalliseksi
esittelemistään
henkilöstökoulutuksesta
tai
työhyvinvointiohjelmista,
kannustavasta
kattavasta
tulospalkkiojärjestelmästä.
Jos
arvojulistuksessa esitellään yritykselle tärkeänä arvona vaikkapa tasavertaisuus, ei
mistään välttämättä ilmene, että yrityksessä saatetaan maksaa samasta työstä ja
osaamisesta eri vuokratyöntekijöille sekä vakituiseen väkeen että toisiinsa verrattuna
erilaista palkkaa.
Sidosryhmälähtöinen yhteiskuntavastuuajattelu korostaa, että yrityksellä on muitakin
tehtäviä kuin voiton maksimointi. Tämän ajattelun mukaan yrityksen vastuullinen ja
menestyksellinen johtaminen on johtamista, jonka tuloksena yrityksen sidosryhmät
tulevat hyvin kohdelluiksi. Lakien noudattaminen ei riitä yhteiskuntavastuun
osoittamiseksi vaan siihen liittyy myös eettinen vastuu. Vuokratyövoiman käyttöä
perusteltiin aineistossa useampaan kertaan sillä, että sen avulla vakituinen väki voi
olla ”turvassa” ja sen avulla yrityksen omia työntekijöitä ei tarvitse uuvuttaa liialla
kiireellä
eikä
ylitöillä.
Tästä
näkökulmasta
tarkasteltuna
voi
sanoa,
että
173
vuokratyövoiman käytön avulla voidaan kantaa parempaa vastuuta omista
työntekijöistä. Tämän tutkimuksen aineiston valossa perustelu oli kuitenkin joissain
tapauksissa kaksinaismoraalinen, koska samaan aikaan vuokratyövoiman avulla
välteltiin omaksi työntekijäksi ottamista ja pahimmillaan siirrettiin yrityksen
palkkalistoilla olleita työntekijöitä vuokratyösuhteisiin.
Työnantajaorganisaation näkökulmasta vuokratyövoiman käyttö osoittautui monessa
mielessä riskittömäksi ja toimivaksi vaihtoehdoksi, ainakin lyhyellä aikajänteellä
tarkasteltuna. Monessa tapauksessa työn oli tiedetty jo vuokrauspäätöstä tehtäessä
jatkuvan pitkään, jolloin samalla pystyttiin ottamaan huomioon vuokratyöntekijän
mahdollinen vakinaistaminen myöhemmin. Vuokrausyrityksen palvelujen käyttö
tarjosi kätevän ratkaisun rekrytointiin ja vuokratyösuhde riittävän pitkän testausajan
työntekijän
kyvyistä
ja
asenteista
varmistumiseen.
Vuokraussuhde
tarjoaa
erinomaisen mahdollisuuden varmistua työntekijästä perusteellisesti, jopa vuosia
ennen vakinaistamista. Vuokratyövoiman käytön riskittömyys konkretisoituu myös
sitä kautta, että siitä pääsee heti eroon, kun tuotannon volyymit laskevat.
Yhteistoimintalain velvoitusten mukaisia viipeitä ei synny. Henkilöstökustannukset
saadaan vuokratyövoiman avulla joustamaan lähes samaan tahtiin kuin myyntitulot
vaihtelevat.
Laaja sosiaalinen vastuu tarkoittaa yrityksen taloudellista ja moraalista vastuuta
yhteiskunnalle. Yrityksen päämääränä nähdään yhteiskunnan hyvinvoinnin ja
elämänlaadun parantaminen, joka tapahtuu voiton tuottamisen avulla. Hieman
soveltaen tätä näkökulmaa voisi kysymyksen asettaa niin, että onko vuokratyövoiman
käyttö yhteiskunnallisesti sitten etu vai haitta.
Henkilöstöpalveluyritysten liiton internet-sivulla sanotaan, että ala on Suomessakin jo
merkittävä työllistäjä. Se tarjosi vuonna 2004 työtä 16000 henkilötyövuoden verran,
josta vuokrauksen osuus oli 14000 henkilötyövuotta. Kasvua viidessä vuodessa oli
tapahtunut peräti 75 %. Alan toimijat perustelevat ilmiön myönteistä yhteiskunnallista
merkitystä sillä, että tämä on työtä, joka muuten olisi joko jäänyt tekemättä tai se olisi
174
teetetty ylityönä. Tästä näkökulmasta katsottuna vuokratyö selvästi edistääkin yhteistä
hyvää. Uusien työpaikkojen luominen on perusteltavissa monelta suunnalta
kiistattomasti hyvänä asiana koko yhteiskunnan kannalta. Jos kynnys henkilöstön
palkkaamiseen saadaan vuokratyövoiman kautta madallettua ja raivattua sen avulla
jopa tietä työntekijöiden palkkaamiselle vakituisesti, on ilmiöstä selvää hyötyä
yhteiskunnallisesti. Henkilöstön työhyvinvoinnin edistämisen kannalta on myös
selvää etua siitä, että työmääriä saadaan tasattua tilapäisen kiireavun turvin. Viime
vuosien ylityötilastot puhuvat karua kieltä siitä, millä tavalla organisaatioiden
henkistä pääomaa tällä hetkellä käytetään (esim. Lehto ym. 2004). On kuitenkin
vaikea sanoa, mikä vuokratyöstä on sellaista, joka on aidosti uutta työtä ja mikä on
sellaista,
joka
uusien
työntekijöiden
palkkaamisen
sijasta
nyt
teetetään
vuokratyövoiman varassa. Jälkimmäisessä tapauksessa on kysymys siirtymästä
työmuodosta ja työsuhteen muodosta toiseen. Tämän tutkimukseen aineisto antoi
vahvistusta siirtymäteorialle. Vuokratyöntekijät tekivät kautta linjan työtä, joka ei
ollut tilapäistä, ylimääräistä tai uutta.
Jos edellä mainittu siirtymäteoria pitää laajemminkin paikkansa ja valtaa nykyistä
enemmän alaa, muodostuu vuokratyövoiman käyttö yhteiskuntavastuun näkökulmasta
huomattavasti ongelmallisemmaksi asiaksi. Tämän tutkimuksen aineiston valossa voi
väittää, että vuokratyötä tekevät voivat olla monella tavalla heikommassa asemassa
kuin vakituisissa työsuhteissa olevat. Toistaiseksi vuokratyötä tekevät opiskelijoiden
lisäksi useimmiten vähemmän koulutetut ja matalapalkkaisten alojen työntekijät.
Vuokratyössä heidän asemansa voi entisestään heikentyä. Vuokratyö vaatii suurta
joustavuutta vuokratyöntekijältä, sisältää epävarmuutta ja tarjoaa helposti eriarvoisen
aseman verrattuna yritysten vakituiseen väkeen. Vastineeksi tähän näkökulmaan
kiteytti yksi vuokrausyrityksen edustajista vallalla olevaa ajatusta: ”parempi
vuokratyö kuin ilman työtä.” Hankalasta yhtälöstä voisi päästä kokonaankin ulos
toteamalla, että ”jokainen on oman onnensa seppä”. Yhteiskunnallisesti kuitenkaan
tuskin on kenellekään eduksi, jos kahtiajako A- ja B-luokan kansalaisiin tämän ilmiön
myötä voimistuu. Tämän tyyppinen jaottelu nousi tämän tutkimuksen aineistossa
esiin. Haastateltavat vuokratyöntekijät tekivät puheissaan johdonmukaisesti eroa
175
vakituisten ja vuokrahenkilöiden välillä sekä konkreettisten eriarvoisuudesta
viestivien
esimerkkien
merkityksenantojen
että
kautta.
vaikeammin
Pitkään
todistettavien
jatkuessaan
tuntemusten
tällainen
ja
kokemus
epäoikeudenmukaisuudesta voi kanavoitua tavalla, joka ei ole eduksi työyhteisöille,
yksilölle itselleen eikä yhteiskunnallisesti laajemmin. Kyynistyvä työntekijä voi
esimerkiksi
heijastaa
työympäristössään
jo
aivan
lyhyelläkin
aikajänteellä
vaikutuksia, jotka voivat näkyä koko työyhteisön työvireen ja työnantajaa kohtaan
koetun
luottamuksen
vähentymisenä.
Niistä
on
lyhyt
matka
sitoutumisen
heikkenemiseen, joka näkyy viime kädessä toiminnan laadussa. Tutkimuksessa
esiinnoussut
ongelma
sovitellun
päivärahan
pitkittyneistä
odotusajoista
vuokratyöpestien väliaikoina ei myöskään ole yhteiskunnallisesti aivan mitätön
ongelma.
Kaikki tutkimuksen osapuolet uskoivat, että vuokratyövoiman käyttö maassamme
jatkaa kasvuaan. Jos näin tapahtuu, olisi kaikille osapuolille eduksi, että vuokratyötä
tekevillä olisi samat ehdot ja edut kuin samaa työtä tekevillä työtovereillaankin –
ainakin, jos heidän asemansa vakiintuu työyhteisössä siinä määrin kuin tämän
tutkimuksen aineistossa oli useimmiten tilanne. Tasa-arvoisuuden kokemus vähentäisi
jännitteitä erilaisten henkilöstöryhmien välillä samaa työtä tekevien työyhteisöissä ja
lisäisi
vuokratyön
arvoa
tekijöidensäkin
silmissä.
Vuokrausyrityksille
ja
käyttäjäyrityksille olisi niin ikään eduksi, että vuokratyöstä tulisi aidosti arvostettu
vaihtoehto olla mukana työelämässä eikä vain odotushuone vakituisen paikan
löytämiseen.
Vähimmäisvaatimuksena
yhteiskuntavastuiselle
vuokratyövoiman
käytölle on lopulta se, että vuokratyösuhteissa noudatetaan työsuhdetta sääteleviä
lakeja, asetuksia ja työehtosopimusta. Tämä ei tämän tutkimuksen aineiston valossa
ole vielä ollenkaan itsestään selvyys. Epäselvyydet eivät myöskään voi tulla
selitetyksi
sillä,
että
ala
on
nuori
ja
kehittelee
vasta
toimintatapojaan.
Yhteiskuntavastuu toteutuu kaikkina aikoina ja kaikissa tapauksissa silloin, kun se
aidosti toteutuu.
176
4.4. Skenaarioita vuokratyön tulevaisuuteen
Tutkimuksessa haastateltujen vuokratyömarkkinoilla toimivien osapuolten ajatukset
vuokratyöstä ja sen tulevaisuudesta tarjoavat joitakin tarttumapintoja muutamien
skenaarioiden hahmotteluun. Ensimmäinen ulottuvuus, jolla vuokratyö kehittyy
tulevaisuudessa, on volyymi. Vielä toistaiseksi vuokratyövoiman osuus koko
työvoimasta on pieni, arvioiden mukaan 2,3 % (Taloussanomat 2005). Sille on
kuitenkin ennakoitu voimakasta kasvua, johon uskoivat myös tässä tutkimuksessa
haastatellut. Myös kansainväliset tilastot viestivät sen puolesta, että ilmiö
yleistyttyään saattaa jatkaa ainakin jonkin aikaa voimakasta kasvua. Globaalit
markkinat lienevät jatkossakin epävarmat ja vaikeasti ennustettavat, joten kynnys
palkata ihmisiä pysyviin työsuhteisiin Suomessa voi muodostua entistäkin
korkeamman kynnyksen asiaksi. Omistajien tuotto-odotukset eivät ainakaan
toistaiseksi ole osoittautuneet yhtään aiempaa kärsivällisemmiksi. Vuokrausyritysten
palvelutarjonta ja markkinointi kehittyvät ja kiihtyvät, jolloin saadaan myös
synnytettyä uusia tarpeita vuokratyövoiman käytölle.
Toisaalta voi tapahtua myös asioita, jotka vaikuttavat vuokratyövoiman käytön kasvua
vastaan. Jos ennakoitu työvoimapula monilla aloilla realisoituu, saattaa lisääntyä halu
palkata osaajia pysyvään työsuhteeseen. Yritykset saattavat ryhtyä kehittämään
työnantajakuvaansa pärjätäkseen työvoimamarkkinoilla ja pyrkivät identifioitumaan
sitoutuvina työnantajina. Niiden tietointensiivistyminen voi myös vaikuttaa niin, että
strateginen kilpailukeino on nykyistäkin selvemmin henkilöstön aivovoimassa, josta
halutaan pitää pitkällä aikajänteellä kiinni. Osaamisen investointikustannukset voivat
myös nousta niin suuriksi, että vaihtuvuutta joudutaan vähentämään sitouttamalla
henkilöstö tiiviisti työnantajaan. Vuokraustoimintaa leimaavat negatiiviset lieveilmiöt
ja
julkisuuteen
nousseet
esimerkit
saattavat
myös
lisätä
ennakkoluuloja
vuokrausyritysten palveluja kohtaan ja pelkoa yrityskuvallisesta leimautumisesta
kielteisellä tavalla. Näistä syistä johtuen vuokratyötä koskeva kasvuennuste ei
välttämättä muodostuisikaan kovin voimakkaaksi, vaan vuokratyövoiman osuus
pysyisi marginaalisena.
177
Toinen ulottuvuus, jolla vuokratyön tulevaisuutta voidaan ennakoida, on alan
toimintamallien ja normiston kehittyminen. Yksi tulevaisuuden vaihtoehto on tilanne,
jossa normit ja toimintamallit säilyvät pääosin nykyisellään. Ne tarjoavat paljon
mahdollisuuksia teettää työtä halvemmalla ja ilman sitoutumista verrattuna omilla
palkkalistoilla oleviin työntekijöihin. Osa käytännöistä saattaisi edelleenkin olla jopa
työehtosopimuksen tai lain vastaisia tai ainakin lain hengen vastaisia, mutta
valvonnan puutteen ja vuokratyövoiman heikon järjestäytymisen takia vain murto-osa
niistä tulisi edelleenkään pinnalle. Vuokratyövoimalla voitaisiin paikata sekä
kiirepiikkejä ja muita tilapäisiä tarpeita, mutta sen varassa voitaisiin myös
pitkäkestoisesti taata helposti liikuteltava puskuri markkinoiden vaihtelujen varalle.
Irtisanomisaikoja ei käytännössä olisi, kuten ei myöskään velvoitetta ilmoittaa
työsuhteen kestosta pitkällä aikajänteellä ennakkoon, vaikka se olisi tiedossa.
Vuokratyötä voitaisiin käyttää pitkitettynä koeaikana ja käyttää vuokrausyrityksiä
rekrytointikanavana. Raskausajan kustannuksia voitaisiin helposti vuokratyösuhteiden
avulla karttaa, mikä lisää niiden houkuttavuutta erityisesti naisvaltaisilla aloilla.
Toinen näkymä on sellainen, jossa vuokratyövoiman käytön toimintamalleja ja
käytäntöjä on kehitetty sekä vuokraustoimialalla että käyttäjäyrityksissä. Tämän
vaihtoehdon
puolesta
puhuvat
sekä
alan
omat
kannanotot
käytäntöjen
yhdenmukaistamisesta ja kehittämisestä että julkisuudessa esiin tullut keskustelu.
Julkisen keskustelun sisältämiä kannanottoja ovat muun muassa vuokratyöntekijöiden
työsuhdeturvan
parantaminen
lainsäädännön
kautta
ja
keskustelu
henkilöstövuokrausliiketoiminnan nykyistä paremmasta valvonnasta. Tämän näkymän
mukaan vuokratyövoima tulisi yrityksissä kohdelluksi tasa-arvoisesti muun
henkilöstön kanssa mitä tulee palkkaukseen ja muihin työsuhteen ehtoihin. Heillä olisi
esimerkiksi irtisanomisaika ja oikeus palkallisiin lomiin. Toistuvissa peräkkäisissä
vuokratyösuhteissa olevat työntekijät katsottaisiin toistaiseksi työsuhteessa oleviksi
työntekijöiksi vuokrausyrityksiin nähden. Sairaus- ja raskaustapauksissa heitä
kohdeltaisiin työelämässä samoin perustein kuin muitakin toistaiseksi voimassa
olevissa työsuhteissa olevia työntekijöitä. Pisimmälle vietynä vuokratyöntekijät
voisivat olla pysyväisluonteisessa työsuhteessa vuokrausyrityksiin ja heillä olisi
178
vuokrauspestien välisinä aikoina sieltä takuupalkka. Vuokratyö olisi työmarkkinoilla
tunnustettu yhtenä mielekkäänä uravaihtoehtona tilapäistöiden tarjonnan ohella.
Näistä neljästä tilannekuvauksesta kahdella ulottuvuudella, jotka ovat kasvu ja
kehitys, voidaan muodostaa nelikenttä, jonka avulla on mahdollista hahmottaa
erilaisia skenaarioita eri näkökulmista (Taulukko 21.).
Nämä hahmotelmat osoittavat vain joitakin mahdollisia kehityskulkuja eivätkä pyri
ottamaan kantaa siihen, mikä on todennäköistä ja mikä ei. Hahmotelma on
tutkimuksen esiin nostaman aineiston virittämä.
Kaikille
työvoiman
vuokrauksen
intressiryhmille,
joille
ilmiön
kehitys
tulevaisuudessa on merkityksellistä, olisi tarpeellista omien uskomusten jäsentäminen
ja mahdollisten tulevaisuuksien hahmottaminen. Ennakointi ei ole mielekästä
pelkästään
vuokrausyrityksille,
käyttäjäyrityksille
tai
ammattiliitoille.
Myös
potentiaaliset vuokratyöntekijät voivat osaltaan ennakoida omaa asemaansa
tulevaisuuden
työelämässä.
Konkreettisena
esimerkkinä
ravintola-ala,
jolle
suuntautuvat nuoret joutuvat tämänkin tutkimuksen aineiston valossa varautumaan
siihen, että tuleva todennäköinen työn muoto on vuokratyö. Omaa asemaa vuokratyön
kentässä tai muita elämänvalintoja suhteessa vuokratyön luonteeseen voi ainakin
pohtia, jos ei aina ennakoida tai etukäteen tarkasti päättää.
179
Taulukko 21. Vuokratyön mahdollisia kehityssuuntia.
Vuokratyövoiman
osuus
pysyy pienenä
Vuokratyövoiman käytön - ongelmat lähinnä
toimintamallit ja normit yksittäisten
vuokratyöntekijöiden
pysyvät nykyisellään
ongelmia, joihin puututaan
sattumanvaraisesti
Vuokratyövoiman
osuus
kasvaa merkittävästi
- yritysten
henkilöstöpolitiikka
pirstaloituu eri ryhmien
osalta ja eriarvoisuus
vuokratyöntekijöiden ja
muiden välillä kasvaa
- tuotannollinen työvoima
työllistyy yhä useammin
vuokratyösuhteissa, mutta
myös muissa tehtävissä
vuokraus laajenee
- työmarkkinoilla voimistuu
jako a- ja b-luokan
työvoimaan
- vuokratyön ongelmat
kohtaavat ammattiliittoja
huomattavasti nykyistä
enemmän
Vuokratyövoiman käytön
toimintamallit ja normit
kehittyvät ja parantavat
vuokratyöntekijöiden
asemaa
- vuokrausalan kilpailu
kiristyy voimakkaasti ja
karsii toimijoita
-yrityksen vuokraavat
työvoimaa lähinnä tilapäisiin
tarpeisiin ja siirtyvät
ottamaan työntekijöitä omille
palkkalistoille
- vuokratyöstä tulee
arvostettu uravaihtoehto
- strategiset kumppanuudet
vuokrausyritysten ja
käyttäjäyritysten kesken
lisääntyvät
- vuokrausalalla palvelujaan
laajentavat ja kehittävät
toimijat menestyvät, osa
karsiutuu
Kiinnostavan näkökulman tulevaisuuden ennakointiin antoi yksi vuokrausyrityksen
edustaja omassa pohdinnassaan. Hän oli havainnut, että se voi olla tulossa myös
työntekijöiden joukko, joka ei enää eikä jatkossa olekaan valmis sitoutumaan
työnantajaorganisaatioihin. Hänen havaintojensa mukaan ihmiset eivät ole enää yhtä
valmiita myymään sieluaan ja elämäänsä työnantajalle kuin ehkä aikaisemmin. Nämä
180
ihmiset valitsevat työn tekemisen omilla ehdoillaan ilman, että ryhtyvät yrittäjiksi. He
asettavat yksityiselämänsä asiat etusijalle ja asettavat työn palvelemaan sen
tarkoitusperiä. Näille ihmisille vuokratyö tarjoaa loistavan mahdollisuuden. He
tekevät työtä silloin kun heille sopii ja silloin, kun sitä tarvitsevat. Vuokratyö on heille
helppo tapa työllistyä silloin kun itse haluaa. Tämä näkymä on kiinnostava
ajatuksellinen vastapaino meneillään olevalle kehityssuunnalle, jossa sitoutumisen
murenemista ovat toimillaan ja päätöksillään osoittaneet usein työorganisaatiot. Jos
opportunismi kasvaa selvästi kummallakin puolella, on seurauksena entistä kylmempi
markkinatilanne, jossa sekä työnantajat että työntekijät käyvät lyhytjänteistä ja
rationaalista kauppaa opportunistisin lähtökohdin. Sitoutumisella ei siinä ole
juurikaan sijaa.
Haastattelija: Mitä sä sanoisit prosenttiosuutena, kuinka suuri osa nimenomaan
on tämmöisii, ketkä haluaakin ja hakeekin vuokratyötä?
Vuokrausyrityksen edustaja C: Jännä juttu, mutta se on kasvamaan päin…Voi olla,
ihan vaan tietenkin meidän puolelta, sellasta kuvitelmaa, että ihmisistä on otettu
niin paljon irti. Että rupee olemaan semmoista niin ku taisteluväsymystä
monellakin kenellä on vakituinen työ. Että haluaakin semmoista, vähän kattoo,
että oliskos mulle jotain muuta, vai onks tää kaikki tässä. Sitten osa on semmoisia,
joilla harrastukset tai joku muu on sellainen, että ne haluu sitten lähtee… Tämä nyt
on heittelyä, mutta tunnen ihan konkreettisesti. Että haluu lähtee vaikka
skimpaamaan, hiihtopummiksi talvella. Ne tekee vain kesät töitä tai jotain muuta
vastaavaa, projektiluonteista.”
181
LÄHDELUETTELO:
Alava, Ilkka (1994): Laadullinen tutkimus. 3.painos. Gummerus Kirjapaino Oy.
Jyväskylä.
3rd Annual CSR Monitor, Environics International, 2002.
Carroll, A. B. (1989): Business & Society. Cincinnati. South-Western.
Elinkeinoelämän keskusliitto:
http://www.ek.fi/henkilostopalvelujen_liitto/tietoa_toimialasta/index.php.
Luettu 20.12.2005.
Euroopan komission tiedonanto (2002):
http://www.holidayonus.com/offer49444.html
Frankental, P. (2001): Corporate social responsibility - a PR invention? Corporate
Communications: An International Journal 6:1, 18-23.
Jacobsen, D.I. (2000). Managing increased part-time: does part-time work imply parttime commitment? Managing Service Quality, 3, 187-200.
Juholin, E. (2004a): For Business or the good of all? A Finnish approach to corporate
social responsibility. Corporate Governance. 4:3, 20-31.
Juholin, E. (2004b): Cosmopolis. Yhteiskuntavastuusta yrityskansalaisuuteen. Otavan
Kirjapaino Oy. Keuruu.
Junnila, A. (2004): Yritysten yhteiskuntavastuuta kannatetaan – ja se kannattaa.
Tietoaika 2004:10, 12-13.
182
Järvinen,
R.
(toim.)
(2004):
Yhteiskuntavastuu.
Näkökulmia
yritysten
ja
julkisyhteisöjen yhteiskunnalliseen vastuuseen. Tampere University Press.
Vammala.
Kauhanen, M. (2001). Temporary Agency Work in Finland. Background Document
on Temporary Agency Work in Europe. Palkansaajien tutkimuslaitos.
Työpapereita 174.
Kauhanen, M. (2002): Määräaikaiset työsuhteet ja toimeentulon riskit. Sosiaali- ja
terveysturvan tutkimuksia 69. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä.
Keskuskauppakamari
(2005):
Yrityskulttuuri
2004-tutkimus.
Yritysten
yhteiskuntavastuu 2003.
Korhonen, R. (1991): Toimistoalan vuokratyö – vaihtoehtoinen työelämäntapa?
Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntapolitiikan opinnäytetyö.
Lehto, A-M & Sutela, H. (2004): Uhkia ja mahdollisuuksia. Työolotutkimuksen
tuloksia. Tilastokeskus. Helsinki: Edita.
Mc Nulty, E. (2004): Johtajat, etiikka ja sääntöjen noudattaminen. Fakta 2004:10, 54.
Melchionno, R. (1999): The changing temporary work force: Managerial, professional
and technical workers in the personnel supply services industry. Occupational
Outlook Quarterly spring.
Moilanen (2002). Voimavarat ja elämisen hallinta tyypillisessä ja epätyypillisessä
työssä palvelualalla. Työpoliittinen aikakauskirja 45:3, 91-103.
Nikkonen, A. (2002): Ravintolamuusikot perinteisinä ja postmoderneina pätkä- ja
vuokratyöläisinä. Työpoliittinen aikakauskirja 3.
183
Parjanne, M.-L. (1997): Työmarkkinat murroksessa. Tummavuoren kirjapaino Oy.
Vantaa.
Pohjanoksa, I. (2003):
http://www.ek.fi/henkilostopalvelujen_liitto/tuloksia/yleiset_yhteenvedot_tiedust
elusta2004.pdf.
Pohjanoksa, I. (2004):
http://www.ek.fi/henkilostopalvelujen_liitto/tuloksia/indeks.php.
Pohjanoksa, I. & Perkka-Jortikka, K. (2004): Työvoimanvuokraus. Vantaa: Dark Oy.
Pusa, O. (1997): Epätyypilliset työsuhteet ja sosiaaliturva. Työn epätyypillistymisen
sosiaaliturvalle antamat haasteet. Kuopio: Kuopion yliopiston painatuskeskus.
Qval Oy (2003): Vastuu henkilökunnasta ei ulotu yhteiskuntavastuulliseksi
toiminnaksi. Organisaatiotutkimus.
Raitanen, P. (2003): Yhteiskuntavastuu yrityskuvan rakentumisessa. Pro gradu –
tutkielma. Markkinoinnin laitos. Helsingin kauppakorkeakoulu.
Rönni,
A.
(2002):
Työlainsäädännön
soveltaminen
vuokratyösuhteissa.
Yksityisoikeuden laitos, pro gradu. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Rönni, T. / sd.ym (17.6.2004): Kirjallinen kysymys eduskunnalle 532/2004 vp.
Vuokratyöntekijöiden aseman parantaminen.
Saarela, P. (2004): Nuorisobarometrit vuosina 1994–2002. Teoksessa Wilska, T.-A.
(toim.): Oman elämänsä yrittäjät. Nuorisobarometri 2004. Opetusministeriö.
Helsinki.
184
Saukkonen, S. (2005): EK:n työvoimatiedustelu 2004. Elinkeinoelämän keskusliitto
EK.
Savola, L. (2001): Yleisesti luullaan… Hyvinvointikatsaus.
Staff ok (2003): Vuokratyö
lähikuvassa. Forssa: Forssan
kirjapaino Oy.
Varamiespalveluyhtiöiden asiakaslehti 9.
Sutela, H.; Vänskä, H. & Notkola, J. (2001): Pätkätyöt Suomessa 1990-luvulla.
Helsinki: Tilastokeskus. Työmarkkinat 1.
Sädevirta, M. (2002): Määräaikaiset työsuhteet ja työvoiman vuokraus. Vantaa:
Tummavuoren kirjapaino Oy.
Takala, T. (2000): Nykyajan yrityskansalaisuus. Teoksessa Yrityksen vastuut.
Taloudellinen tiedotustoimisto. Helsinki.
Takaneva, N. (2003): Ammattilaisia, joustajia vai sivustaseuraajia? Ravintola-alan
vuokratyöntekijöiden
kokemuksia
työyhteisöstä
ja
työidentiteetistä.
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, pro gradu. Jyväskylä: Jyväskylän
yliopisto.
Taloussanomat (2005). Vuokratyövoiman käyttö nousi EU:n keskitasolle. 34,
19.2.2005.
Talvio, C. & Välimaa, M. (2004): Yhteiskuntavastuu ja johtaminen. Edita Publishing
Oy. Helsinki.
Teollisuus ja Työnantajat (2001): Yrityksen yhteiskuntavastuu. Työvälineitä
itsearviointiin ja oman toiminnan kehittämiseen.
185
Toikka, S. (1999): Vuokratyön kokemiseen vaikuttavat tekijät toimistoalan
yrityksessä. Sosiaalipsykologian laitos, pro gradu. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Työministeriö (1998): Selvitys vuokratyöstä. Neuvottelumuistio 211. Helsinki:
Työhallinnon julkaisu.
Työsuojelupiiri: http://www.tyosuojelu.fi/fi/vuokratyo. Luettu 20.12.2005.
Vesalainen, J. (2002): Kaupankäynnistä kumppanuuteen. Yritysten välisten suhteiden
elementit, analysointi ja kehittäminen. Metalliteollisuuden Kustannus Oy.
Tampere.
Viialainen, M. (2002): Itälaajentumisraportti. Valkealan Painokarelia Oy. Suomen
ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry.
Viitala, R. & Mäkipelkola, J. (2005): Työntekijä vuokrattuna - Vuokratyövoiman
käytön
vaikutuksia
työyhteisössä.
Työpoliittinen
tutkimus.
Nro
283.
Työministeriö.
Ylöstalo, P. (2004): Employment relations in the temporary agency work sector in
Finland. Helsingin yliopisto.