KOULUTUSESITE

Transcription

KOULUTUSESITE
KOULUTUSESITE
Ulkomaankaupan - tuonnin ja viennin – moniosaaja
Ulkomaankaupan ammattitutkinto
Ulkomaankaupan ammattitutkinto on tarkoitettu kansainvälistä kauppaa käyvien yritysten sekä
huolinta- ja kuljetusalan yritysten eri tehtävissä toimiville. – Ulkomaankaupan ammattitutkinto soveltuu kansainvälisen kaupan eri tehtävissä toimiville kuten esimerkiksi osto- ja myyntihenkilöstölle,
ulkomaankaupan assistenteille, logistiikkakoordinaattoreille, huolitsijoille, huolinta-assistenteille,
liikenteenhoitajille, tuonti- ja vientilaskuttajille. – Suoritettuasi työelämän arvostaman tutkinnon,
saat suoran hyödyn omaan työhösi. Ammattitaitoisen henkilökuntansa kautta myös yrityksesi hyötyy monipuolisesti koulutuksestasi.
Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on antaa
valmiudet toimia ulkomaankaupan
monipuolisissa ja vaativissa tehtävissä sekä suorittaa Ulkomaankaupan
ammattitutkinto joko ulkomaankaupan
assistentin tai huolitsijan osaamisala.
Koulutuksen toteutus
Opiskelun alussa laaditaan henkilökohtainen suunnitelma tutkinnon suorittamiseksi. Koulutus koostuu 7 lähiopintopäivästä, ohjatusta itseopiskelusta sekä työssä oppimisesta
omalla työpaikalla. Etä- ja itseopiskelussa ja opintojen ohjauksessa hyödynnetään Edupolin verkkopohjaista oppimisympäristöä.
Koulutuksen sisältö:
Ulkomaankaupan assistentin
osaamisala
Huolitsijan osaamisala
1. Kansainvälisten yhteyksien hoitaminen
• kansainvälinen toimintaympäristö
• logistisen prosessin hallinta
• kansainvälinen hankinta- ja myyntitoiminta
1.
•
•
•
•
•
2.
•
•
•
•
Kauppasopimusten toteuttaminen
kauppasopimukset ja toimitusehdot
toimitusten suunnittelu
ulkomaankaupan maksutavat
tullaustoimenpiteet viennissä ja tuonnissa
Huolintatoimeksiantojen hoitaminen
kansainvälinen toimintaympäristö
kauppasopimukset ja toimitusehdot
logistisen prosessin hallinta
toimitusten suunnittelu
kuljetusten suunnittelu, ohjaus ja seuranta
• toimitusriskienhallinta
• ulkomaankaupan maksutavat
2. Tullaustoimenpiteet EU:n sisä- ja ulkokaupassa
• tullilainsäädäntö
• tullaustoimenpiteiden valinta
• vienti- ja tuontiselvitykset
• käytännön tullaustoiminta
Käännä, ole hyvä!
KOULUTUSESITE
Tutkinnon suorittaminen
Tutkinnon edellyttämä ulkomaankaupan ammattitaito osoitetaan tutkinnon suorittajan omassa työympäristössä ja omissa työtehtävissä joko
ulkomaankaupan assistentin tai huolitsijan osaamisalojen mukaisesti.
Koulutusaika
Hakuaika päättyy 23.3.2015. Koulutus alkaa 26.3.2015 ja kestää noin
vuoden.
Koulutuspaikka
Edupoli, Virnatie 5A, 01300 Vantaa (Tikkurila)
Opiskelumaksu
Ulkomaankaupan ammattitutkinto on opetusministeriön tukemaa koulutusta. Tutkinnon voit suorittaa valtion osuusjärjestelmärahoitteisena
(VOS) tai oppisopimuskoulutuksena. Koulutuksen kokonaishinta VOSrahoitteisena on 550€/hlö. Hinta sisältää opetushallitukselle tilitettävän
tutkintomaksun. Oppisopimusrahoitteisena koulutus on opiskelijalle
maksutonta.
Tutkinnon suorittaminen edellyttää ulkomaankaupan alan työpaikkaa,
koska ammattitaito osoitetaan omassa työympäristössä.
Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry. tukee jäsenyritystensä koulutusta
myöntämällä stipendejä koulutukseen. Lisätietoja stipendien hakemisesta saat osoitteesta www.huolintaliitto.fi
Ammattitutkinnon hyväksytysti suorittaneet voivat hakea myös Koulutusrahastolta ammattitutkintostipendiä, joka on suuruudeltaan noin 400 euroa. Tästä lisätietoa osoitteesta www.koulutusrahasto.fi
Ilmoittautuminen
Koulutukseen ilmoittaudutaan www.edupoli.fi ! Koulutus ! Liiketoiminta! Kaupan ja myynnin ala ! Ulkomaankaupan ammattitutkinto
tai suoraan linkistä
http://www.edupoli.fi/koulutuskalenteri/edupoli_koulutus.asp?tunnus=14
75&ala=2
Tartu tilaisuuteen ja aloita oma menestystarinasi!
Lisätietoja
Pertti Niskanen, koulutussuunnittelija, Liiketalous
puh. 0400 345 660, [email protected]
Käännä, ole hyvä!