09.02.2015 - Savukosken kunta

Transcription

09.02.2015 - Savukosken kunta
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
KOKOUSTIEDOT
Aika
Paikka
ASIALISTA
Maanantai 9.2.2015 klo 17.00-18.37
Savukosken kunnanvirasto
KÄSITELTÄVÄT
ASIAT §:t
11
Kunnanhallitukselle tiedoksi
12
Kunnanhallituksen kokoukset vuosina 2015-2016
13
Kunnanhallituksen kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävillä
pitäminen vuosina 2015-2016
14
Kunnanhallituksen edustajien valitseminen eri lautakuntiin vuosiksi
2015-2016
15
Edustajien valitseminen eri yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
16
Toimikuntien asettaminen vuosiksi 2015-2016
17
Sisäisten tarkastajien valinta vuosiksi 2015-2016
18
Kunnanhallituksen käyttösuunnitelma vuodelle 2015 sekä vuosien 20162017 taloussuunnitelma
19
Talousarvion 2015 täytäntöönpano-ohje
20
Kunnanviraston peruskorjauksen suunnittelu
21
Eron myöntäminen Tanja Kilpelälle luottamustehtävistä ja
luottamustehtävien täyttäminen
22
Jäsenen valinta Lapin Sote-Savotta –Sote-palvelutuotannon innovaatiot
ja uudistaminen –hankkeen poliittiseen koordinaatioryhmään
23
Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavan valmisteluvaiheen
kuuleminen
24
Kaivoslain mukainen lausunto malminetsintäluvan osittaiselle
raukeamiselle alueella Kelujärvi
25
Nuorisotila Vapaarin tilojen vuokraaminen Pelkosenniemen
seurakunnalle
26
Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2015
eduskuntavaaleja varten
27
Muut asiat
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
KOKOUSPÖYTÄKIRJA
KOKOUSAIKA
Maanantai 9.2.2015 klo 17.00-18.37
KOKOUSPAIKKA
Savukosken kunnanvirasto
SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET
Haapakoski Raimo
Halonen Jouni
Harju Irja
Karvonen Tuovi
Peltoniemi Helena
Karpeeki Teuvo
------------------
Jäsen
Puheenjohtaja
Jäsen
Varapuheenjohtaja
Jäsen
Varajäsen (Ahvenainen Jouni)
------------------
POISSA
Ahvenainen Jouni
Orava Juho
Kilpimaa Kari
Savukoski Jouko
Jäsen
Jäsen
Valtuuston I varapuheenjohtaja
Valtuuston II varapuheenjohtaja
MUUT SAAPUVILLA OLLEET
Pääkkö Mervi
Mulari Antti
Karjalainen Katja
Valtuuston puheenjohtaja
Esittelijä
Pöytäkirjanpitäjä
(ja merkintä siitä kuka
toimi puheenjohtajana )
(ja läsnäolon peruste)
LAILLISUUS JA
PÄÄTÖSVALTAISUUS
ASIAT
nro 2/2015
sivu 15
Todettiin.
§:t 11-27
Tämän kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin
Teuvo Karpeeki ja Raimo Haapakoski.
PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS
JA VARMENNUS
Puheenjohtaja
Jouni Halonen
PÖYTÄKIRJAN
TARKASTUSTOIMITUS
Pöytäkirjanpitäjä
Katja Karjalainen
Pöytäkirja on tarkistettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan
käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme.
Tarkastusaika
Savukoski, 16.2.2015
Allekirjoitukset
Teuvo Karpeeki
Raimo Haapakoski
PÖYTÄKIRJA ON OLLUT
YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ
Aika ja paikka
Savukoski, 25.2.2015
Allekirjoitus
Todistaa
ilmoitustaulun hoitaja
Taimi Kuosku
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
16
Puheenjohtaja totesi pöydälle jaetun päätösehdotuksen pykälään 20, lisäyksen pykälään 23 sekä
lisäasiana pykälän 26. Puheenjohtajan tiedusteltua asiaa kunnanhallitus päätti yksimielisesti
käsitellä lisäasian tässä kokouksessa.
Ennen kokouksen alkua klo 17.00-17.30 kuultiin teknisen toimiston päällikkö Jarmo Ahtisen
selvitys pykäliin 20 ja 23.
--------------KUNNANHALLITUKSELLE TIEDOKSI
Khall 11
Saapuneet pöytäkirjat:
1. Pelkosenniemen-Savukosken ktt ky:n ympäristöterveyslautakunnan
ptk 9.10.2014
2. Kemijoen vesiensuojeluyhdistys ry:n syyskokousptk 12.11.2014
3. Lapin liiton hallituksen ptk 22.12.2014
Lapin liitto:
4. Maksatuspäätös 1.1.-30.6.2014 / Sokli ja Savukoski –hanke
Eri ministeriöt:
5. Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös valtionosuudesta
6. Valtiovarainministeriön maksuerittely kunnan peruspalvelujen
valtionosuudesta ja opetustoimen muusta rahoituksesta
Aluehallintovirasto:
7. Päätös perustoimeentulotuen kustannusten valtionosuuden
ennakon määrän vahvistamisesta
Verohallinto:
8. Päätös Lapin, Meri-Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan verotoimistojen
yhdistämisestä Pohjois-Suomen verotoimistoksi
Sopimukset:
9. Ilo-oppilashallinnon palvelusopimus 1.1.-31.7.2015
10. Sopimus yhteispalvelusta, Savukosken kunta / Lapin poliisilaitos
11. Sau-Sarvi II as J vuokrasopimus, Savukosken kunta / sosiaalitoimi
(työtoiminta)
Muut asiat:
12. Ennakkotieto Pohjois-Suomen SOTE edustajainkokouksesta
13.5.2015 Oulussa
Kiinteistönluovutusilmoitukset:
13. Määräosa Savukosken kunnan Kuosku kylässä sijaitsevista
Petäjäniemi RN:o 22:7, Törmä RN:o 9:4, Korvenniemi RN:o 19:18 ja
Korvenniemi II RN:o 19:13 -tiloista (Kelloniemi Mikko ja Marja-Liisa /
Kelloniemi Markus)
Kunnanjohtaja: Merkitään tiedoksi.
Kunnanhallitus: Merkittiin tiedoksi.
---------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
17
KUNNANHALLITUKSEN KOKOUKSET VUOSINA 2015-2016
Khall 12
Hallintosäännön 34 § mukaan toimielin pitää kokouksensa
päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään
myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai
enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen
pitämisestä.
Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan
varapuheenjohtaja. Kutsu kunnanhallituksen kokoukseen lähetetään
jäsenille kunnanhallituksen vuoden ensimmäisessä kokouksessa
päättämällä tavalla. Kunnanhallituksen kokouksesta on samalla tavalla
annettava tieto kunnanvaltuuston puheenjohtajalle ja
varapuheenjohtajille sekä kunnanjohtajalle.
Kunnanhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat ovat luettavissa kunnan
kotisivuilla www.savukoski.fi, lukuun ottamatta asioita, jotka eri
säännösten perusteella eivät ole yleisesti julkaistavissa.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että
- kunnanhallituksen varsinaiset kokoukset pidetään
pääsääntöisesti joka kuukauden 1. ja 3. maanantai tai
tarpeen mukaan kunnanvirastolla kello 17.00 alkaen
- kunnanhallituksen kokouksista lähetetään tieto
tekstiviestillä jäsenille ja heille, joilla on läsnäolo-oikeus
- kunnanhallituksen esityslistat lähetetään viimeistään
viisi (5) päivää ennen kokousta hallituksen jäsenille,
kunnanvaltuuston puheenjohtajille ja valtuustoryhmien
puheenjohtajille sekä asialistat kunnanhallituksen
varajäsenille, niille valtuutetuille, jotka eivät kuulu
kunnanhallitukseen sekä tarkastuslautakunnan
jäsenille ja varajäsenille
- esityslistat lähetetään lisäksi toimistopäälliköille ja
muiden kuin salassa pidettävien asioiden osalta
lehdistölle
- tässä yhteydessä kehotetaan myös lautakuntia
toimittamaan esityslistat salassa pidettäviä asioita
lukuun ottamatta lehdistölle
Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin.
--------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
18
KUNNANHALLITUKSEN KOKOUSTEN PÖYTÄKIRJOJEN TARKASTAMINEN JA
NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUOSINA 2015-2016
Khall 13
Kunnan hallintosäännön 46 § mukaan pöytäkirja tarkastetaan
toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä
toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään
yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että
- kunnanhallituksen kokousten tarkastetut pöytäkirjat
pidetään nähtävänä kuukauden 10. ja 25. päivänä; jos
nämä ovat pyhäpäiviä, seuraavana arkipäivänä toimiston
aukioloajan kunnanvirastossa
- kokouksen pöytäkirjat tarkastetaan viimeistään
seuraavassa kokouksessa
- kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden
viranhaltijapäätökset pidetään nähtävillä samoin kuin
kunnanhallituksen kokousten pöytäkirjat
- lautakuntia pyydetään järjestämään pöytäkirjojen
nähtävillä pito samoin kuin kunnanhallitus
Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin.
---------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
19
KUNNANHALLITUKSEN EDUSTAJIEN VALITSEMINEN ERI LAUTAKUNTIIN VUOSIKSI
2015-2016
Khall 14
Hallintosäännön 42 §:n mukaan kunnanhallitus voi määrätä muihin
toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen
kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kunnanhallituksen
varajäsen tai kunnanjohtaja.
Kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on oikeus olla
läsnä lautakunnan kokouksissa ja käyttää siinä puhevaltaa, vaikka hän
ei ole kunnanhallituksen edustajana lautakunnassa.
Kunnanjohtaja: Hallitus valitsee edustajakseen kunnanhallituksen
puheenjohtajan tai muun jäsenen tai kunnanjohtajan
seuraaviin lautakuntiin:
 sivistyslautakunta
 sosiaalilautakunta
 tekninen lautakunta
 maaseutulautakunta
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus valitsi edustajat seuraaviin
lautakuntiin:
 Sivistyslautakunta Jouni Ahvenainen
 Tekninen lautakunta Irja Harju
 Maaseutulautakunta Juho Orava
Sosiaalilautakuntaan ei valittu edustajaa.
--------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
20
EDUSTAJIEN VALITSEMINEN ERI YHTEISÖIHIN VUOSIKSI 2015-2016
Khall 15
Kunnanhallituksen on valittava edustajansa seuraaviin yhtiöihin ja
yhdistyksiin:
As Oy Sau-Kelo, As Oy Sau-Kolmio, As Oy Malmettirinne, Kiinteistö Oy
Sau-Herra, As Oy Saupuisto, As Oy Savuriekko, As Oy Sauharju,
As Oy Tanhuankangas, Koillis-Lapin Sähkö Oy (Itä-Lapin Energia Oy ja
Keski-Lapin Voima Oy), Lapin Informaatio-teknologia LapIT Oy ja Lapin
Jätehuolto Ky. Savukosken kunta on ostanut 28.1.2011 osakkeita 1180
kpl Kuntien Tiera Oy:stä.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus valitsee yhtiökokousten ja yhdistysten
edustajat.
Kemijoen vesiensuojeluyhdistyksen kokouksiin
osallistutaan tarvittaessa valtakirjalla.
Kuntien Tiera Oy:n kokouksiin ei valita edustajaa.
Tarvittaessa kunnanjohtaja osallistuu kokouksiin.
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus valitsi edustajakseen
- kaikkiin muihin asunto-osakeyhtiöihin paitsi As Oy
Tanhuankangas: Viljo Koskenniemi
- As Oy Tanhuankangas: Pentti Lahdensuu
- Koillis-Lapin Sähkö Oy (Itä-Lapin Energia Oy ja KeskiLapin Voima Oy): Kari Kilpimaa
- LapIT Oy: Irja Harju
- Lapin Jätehuolto Ky: Jouni Halonen
Kemijoen vesiensuojeluyhdistyksen kokouksiin
osallistutaan tarvittaessa valtakirjalla.
Kuntien Tiera Oy kokouksiin osallistuu tarvittaessa
kunnanjohtaja ja varahenkilönä kunnanhallituksen tai
-valtuuston puheenjohtaja.
Kunnanhallitus tarvittaessa ohjeistaa yhtiökokousedustajiaan.
--------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
21
TOIMIKUNTIEN ASETTAMINEN VUOSIKSI 2015-2016
Khall 16
Kuntalain 17 § mukaan voi kunnanhallitus asettaa toimikuntia määrätyn
tehtävän hoitamista varten.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus perustaa toimikaudekseen 2015-2016
seuraavat toimikunnat ja valitsee niihin jäsenet.
- Joukkoliikennetoimikunta:
Kunnanhallituksen edustaja, koulutoimen edustaja,
elinkeino-maaseutusihteeri, taksiyhdistyksen edustaja
sekä Möllärin Linjat Oy:n edustajalle oikeus osallistua
kokoukseen.
- Kiinteistötoimikunta:
Teknisen lautakunnan puheenjohtaja, kunnanhallituksen
edustaja, teknisen toimiston päällikkö ja teknisen toimiston
toimistosihteeri.
- Vuokra-asuntojen katselmustoimikunta:
Teknisen toimiston päällikkö, kiinteistönhoitaja ja teknisen
toimiston toimistosihteeri.
- Hyvinvointi- ja turvallisuustyöryhmä:
kunnanjohtaja (pj), kunnanhallituksen puheenjohtaja (vpj),
toimistopäälliköt, Lapin poliisilaitoksen, Lapin TEtoimiston, Lapin pelastuslaitoksen, PelkosenniemenSavukosken kansanterveystyön kuntayhtymän,
seurakunnan, Savukosken Yrittäjät ry:n sekä SPR:n
Savukosken osaston edustaja sekä nuoriso-liikuntasihteeri
(siht.)
-
Elinkeinostrategia- ja kehittämistoimikunta:
5 jäsentä, joista yksi nimetään puheenjohtajaksi.
Esittelijänä/valmistelijana toimii elinkeino-maaseutusihteeri.
- Yhteistyötoimikunta
Kunnanhallituksen puheenjohtaja (pj), Jari Huttunen, Tuovi
Karvonen, Mervi Pääkkö, Helena Peltoniemi, kunnanjohtaja
ja palkka-asiamies. Toimikunta jatkaa entisellä
kokoonpanolla (toimikausi yhteensä 4 vuotta, L 449/2007 §
14) Ko. jäsenet toimineet jo 2 edellistä vuotta.
- Kaavatoimikunta
Valtuuston- ja hallituksen puheenjohtaja,
kunnanhallituksen edustaja, virka-aseman puolesta
kunnanjohtaja, teknisen toimiston päällikkö ja elinkeinomaaseutusihteeri.
Lisäksi Soklin osayleiskaavan kaavakokouksiin ja
asemakaavatoimikunnan kokouksiin
osallistumismahdollisuus varataan Kemin-Sompion
paliskunnan poroisännälle.
Meneillään olevat eri hankkeita varten perustetut muut
työryhmät jatkavat entisessä kokoonpanossa.
./..
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
22
TOIMIKUNTIEN ASETTAMINEN VUOSIKSI 2015-2016
Khall 16./..
Kunnanhallitus: Kunnanhallitus perusti toimikaudekseen 2015-2016
seuraavat toimikunnat ja valitsi niihin jäsenet.
- Joukkoliikennetoimikunta:
Kunnanhallituksen edustaja Helena Peltoniemi,
koulutoimen edustaja, elinkeino-maaseutusihteeri,
taksiyhdistyksen edustaja sekä Möllärin Linjat Oy:n
edustajalle oikeus osallistua kokoukseen.
- Kiinteistötoimikunta:
Teknisen lautakunnan puheenjohtaja, kunnanhallituksen
edustaja Raimo Haapakoski, teknisen toimiston päällikkö
ja teknisen toimiston toimistosihteeri.
- Vuokra-asuntojen katselmustoimikunta:
Teknisen toimiston päällikkö, ao. kiinteistön
vastuukiinteistönhoitaja ja teknisen toimiston
toimistosihteeri.
- Hyvinvointi- ja turvallisuustyöryhmä:
kunnanjohtaja (pj), kunnanhallituksen puheenjohtaja (vpj),
toimistopäälliköt, Lapin poliisilaitoksen, Lapin TEtoimiston, Lapin pelastuslaitoksen, PelkosenniemenSavukosken kansanterveystyön kuntayhtymän,
seurakunnan, Savukosken Yrittäjät ry:n sekä SPR:n
Savukosken osaston edustaja sekä nuoriso-liikuntasihteeri
(siht.)
- Elinkeinostrategia- ja kehittämistoimikunta:
Jouni Halonen, joka nimettiin puheenjohtajaksi, Esa
Heinäjärvi, Kari Kilpimaa, Eija Leppäjärvi ja Helena
Peltoniemi. Esittelijänä/valmistelijana toimii elinkeinomaaseutusihteeri.
- Yhteistyötoimikunta
Kunnanhallituksen puheenjohtaja (pj), Jari Huttunen, Tuovi
Karvonen, Mervi Pääkkö, Helena Peltoniemi, kunnanjohtaja
ja palkka-asiamies. Toimikunta jatkaa entisellä
kokoonpanolla (toimikausi yhteensä 4 vuotta, L 449/2007 §
14) Ko. jäsenet toimineet jo 2 edellistä vuotta.
- Kaavatoimikunta
Valtuuston- ja hallituksen puheenjohtaja,
kunnanhallituksen edustaja Irja Harju, virka-aseman
puolesta kunnanjohtaja, teknisen toimiston päällikkö ja
elinkeino-maaseutusihteeri.
Lisäksi Soklin osayleiskaavan kaavakokouksiin ja
asemakaavatoimikunnan kokouksiin osallistumismahdollisuus varataan Kemin-Sompion paliskunnan
poroisännälle.
Meneillään olevat eri hankkeita varten perustetut muut
työryhmät jatkavat entisessä kokoonpanossa.
---------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
23
SISÄISTEN TARKASTAJIEN VALINTA VUOSIKSI 2015-2016
Khall 17
Kunnan tarkastussääntö on hyväksytty kunnanvaltuustossa 30.12.1996.
Säännön 1 §:n mukaan kunnan hallinnon ja talouden valvonta
järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä
muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. Sisäinen valvonta on
johtamisen apuväline. Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa
kunnanhallitus.
Kunnanhallituksen valitsemien sisäisten tarkastajien tehtävänä on
kunnanhallituksen alaisten toimintojen valvonta. Heidän tehtävänään on
myös tarkastaa vähintään kerran vuodessa ennalta ilmoittamatta kaikki
rahavarat, arvopaperit ja vakuudet. Tarkastuksesta on annettava
kertomus kunnanhallitukselle tai ao. lautakunnalle.
Lautakuntien toimintojen sisäinen valvonta on järjestettävä vastaavaan
tapaan.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus valitsee keskuudestaan kaksi (2)
sisäistä tarkastajaa hoitamaan kunnanhallituksen alaisten
toimintojen sisäistä valvontaa. Lautakunnilla tulee olla
omien toimintojensa sisäiset valvojat.
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeessa ja sisäisen
valvonnan ohjeessa annetaan tarkemmat ohjeet
sisäisestä valvonnasta.
Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin ja sisäisiksi tarkastajiksi
valittiin Helena Peltoniemi ja Irja Harju.
-----------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
24
KUNNANHALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015
Kunnanhallituksen alustava käyttösuunnitelma
Khall 18
Liite
Kunnanhallitus 20.10.2014 § 156
Taloussihteeri
Liitteenä kunnanhallituksen alustava käyttösuunnitelma vuodelle 2015
sekä taloussuunnitelma vuosille 2016–2017.
Kunnanhallituksen käyttösuunnitelma on laadittu tämänvuotiselle
toimintatasolle, mutta toimintakatteen kasvua on 160 000 euroa eli 3,6
%. Terveydenhuollon osuus on 150 000 euroa (kasvu 4,1 %).
Perusterveydenhuollon menojen kasvu 70.000 euroa eli +3,7 % johtuu
ensihoidon ja sairaankuljetusmenojen kasvusta. Erikoissairaanhoidossa
kasvua on 80.000 euroa eli +4,6 %, mutta ympäristöterveydenhuollon
menot ovat tämänvuotisella tasolla.
Sähkölaitoksen tuloutus pienenee 20 000 euroa. Yleishallinnon ja
projektien määrärahat pienenevät, mutta elinkeinojen edistämisen kate
hieman kasvaa.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee tässä vaiheessa alustavan
käyttösuunnitelman tiedoksi.
Khall 18
Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin.
----------------------Kunnanhallitus 9.2.2015 § 18
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarviokokouksessaan 17.12.2014
kunnanhallituksen talousarvion, jonka mukainen vuoden 2015
kunnanhallituksen käyttösuunnitelma on liitteenä.
Kunnanhallituksen menoissa suurimman erän muodostavat
terveydenhuollon menot, jotka ovat 82,2 % kunnanhallituksen
nettomenoista. Terveydenhuollon menoarvio on 1,5 % vuoden 2014
talousarviota ja 16,4 % vuoden 2013 toteutumaa suurempi.
Terveydenhuollon menot voivat vaihdella vuositasolla suurestikin, mutta
kokonaisuutena ne ovat nousseet muita käyttömenoja enemmän.
Alustavaan käyttösuunnitelmaan on tehty seuraavat muutokset:
varauksesta vuoden aikana syntyviin projekteihin on siirretty 2 500
euroa muihin yhteisprojekteihin sekä lisäksi terveydenhuollon ja
pelastustoimen määrärahavaraukset on tarkastettu kunnanhallituksen
asettaman säästövelvoitteen takia.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2015
käyttösuunnitelman lopulliseksi käyttösuunnitelmaksi.
./..
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
25
KUNNANHALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015
Kunnanhallituksen alustava käyttösuunnitelma
Khall 18./..
Määrärahojen käytöstä suunnitelman tarkemmalla tasolla
päättää kunnanjohtaja. Elinkeinotoimen ja
joukkoliikenteen osalta määrärahojen käytöstä päättää ja
laskut hyväksyy elinkeino-maaseutusihteeri. Kunnan
omien projektien osalta määrärahojen käytöstä päättää ja
laskut hyväksyy ao. projektiin nimetty kunnan
vastuuhenkilö. Käyttösuunnitelman puitteissa muut
kunnanhallituksen laskut hyväksyy palkkasihteeri ja hänen
estyneenä ollessaan kunnanjohtaja.
Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin.
-----------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
26
TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE
Khall 19
1. Tavoitteiden ja toimintojen seuranta sekä määrärahojen käyttö
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnan vuoden 2015 talousarvion
17.12.2014 §:ssä 38 . Talousarviossa on hyväksytty kunnan
toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvioon on otettu
toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot.
Kunnanhallitus, lautakunnat, johtokunnat ja viranhaltijat vastaavat
määrärahojen käytöstä taloudellisesti ja tuloksellisesti hyväksyttyjen
tavoitteiden saavuttamiseksi. Kunnanhallitus ja lautakunnat päättävät
käyttösuunnitelmassaan tulosalueidensa määrärahojen ja tuloarvioiden
jakamisesta ja tarkennettujen osatavoitteiden asettelusta sekä vastaavat
niiden toteutumisen ja tuloksellisuuden seurannasta. Johtokunta ja
kunnanhallituksen sekä lautakuntien määräämä viranhaltija päättävät
seuraavan tason käyttösuunnitelmista.
Hallintokuntien tulee tarkastuslautakunnan edellyttämällä tavalla
kehittää toimintaansa mahdollisimman hyvin kuvaavia mittareita, joilla
voidaan seurata toimintojen kustannuksia ja tehokkuutta.
Kunnanhallitus ja lautakunnat nimeävät vastuuhenkilöt, joilla on
valtuudet käyttää talousarviomäärärahoja kunnanhallituksen ja
lautakunnan antamien ohjeiden mukaisesti. Lautakuntien on annettava
päätös tiedoksi kunnanhallitukselle ja kirjanpitoon. Mikäli viranhaltija on
esteellinen toimimaan hyväksyjänä, hyväksyy laskut maksettavaksi ao.
toimiston lähin ylempi esimies tai kunnanjohtaja. Laskujen
hyväksymisen esteellisyyteen tulee kiinnittää huomiota. Viranhaltijan
ollessa estynyt, kiireelliset laskut käsitellään samoin.
Tilivelvollisia koskevat muutosesitykset on tehtävä kunnanhallitukselle
hyvissä ajoin.
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt määrärahat ja tuloarviot
tulosaluetasolla. Määrärahat ja tuloarviot ovat sitovia bruttomääräisinä
eli ovat euromääräisesti toimielintä ja viranhaltijaa sitovia, ellei
talousarviossa ole toisin päätetty. Lautakuntien on raportoitava
kunnanhallitukselle talousarvion toteutuminen neljännesvuosittain.
Huom! Talousarvion toteutumiseen kuuluu myös tulojen toteutumisen
seuranta. Määrärahan ylitys/tuloarvion alitus on erikseen
perusteltava.
Mikäli valtuuston myöntämä tulosaluetason määräraha ei riitä, on
lautakunnan selvitettävä rahoitustarpeensa kattaminen alaisensa toisen
tulosalueen määrärahoista. Tätä koskevat
talousarviomuutosehdotukset on esitettävä valtuustolle välittömästi,
kun muutostarve on tiedossa.
./..
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
27
TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE
Khall 19./..
Kunnalle esitettyjen laskujen maksuaika on kaksi viikkoa laskutuksesta.
Laskut käsitellään sähköisesti Rondossa. Laskujen kierron
nopeuttamiseksi pääkäyttäjät lähettävät laskut kaikille ao. laskujen
käsittelijöille samanaikaisesti. Laskuilla on oltava asiatarkastaja ja
hyväksyjä. Asiatarkastajan on huolehdittava, että laskut on riittävästi
yksilöity (tarkoitus, mitä ja/tai ketä lasku koskee, menokohta, alv-ryhmä,
tarvittaessa ennakkoperintä- ja arvonlisäverovelvollisuusrekisteri
tarkistus). Mikäli kaikki tarvittavat tiedot eivät näy laskulla, on Rondolaskuun lisättävä kommentti ja tarvittaessa liite täydentämään tiedot.
Hyväksyjä vastaa viime kädessä laskun oikeellisuudesta. Hyväksyjän
on varmistuttava laskun oikeellisuudesta sekä siitä, että laskulta
ilmenee tarvittavat perusteet ja selvitykset. Hyväksyjä hyväksyy laskulta
ainoastaan oman toimialansa osuuden. Lasku on voitava
myöhemminkin todeta perustellusti todelliseksi kunnan hallintokunnan
menoksi mm. tilintarkastukselle. Laskun perusteet on riittävästi
yksilöitävä. KP-lain mukaan tositteen tehtävänä on todentaa
liiketapahtuma, toimia todistusaineistona liiketapahtuman sisällöstä ja
kirjanpitoon merkitystä rahamäärästä.
Rondo–laskuja koskevat tositevaatimukset koskevat kaikkia
taloustapahtumia, mm. muistio- ja korjaustositteissa tulee olla tarkka
asiasisältö.
Sisäisessä laskutuksessa laskutusperuste määräytyy todellisten
kustannusten mukaan. Sisäisiä katteita ei saa periä.
Kunnallisen eläkelain piiriin kuuluu 1.1.2005 alkaen myös sellainen
henkilö, joka ei ole työsuhteessa kuntaan, mutta jolle kunta maksaa
palkkiota tai muuta vastiketta tehdystä työstä toimeksianto- tai
konsulttisopimuksen tai vastaavan järjestelyn perusteella (esim.
luentopalkkiot, tukihenkilöt, toimeksiannot ja muut asiantuntijapalvelut).
Jos toiminta kuuluu yrittäjien eläkelain piiriin tai sitä harjoitetaan yhtiön
tai muun yhteisön nimissä, ei siitä peritä eläkemaksuja. Tämän vuoksi
työn suorittajalta tulee aina vaatia kopio vakuutustodistuksesta tai
vakuutuskirjasta ennen toimeksiannon alkamista. Kunnan puolesta
toimeksiantajan on huomioitava jo toimeksiantoja ja sopimuksia
tehdessään eläkelakien vaikutukset. Toimeksiannon tai palvelun
tilaajan tulee jo tilausta tehdessään käsitellä asia niin, että siinä
huomioidaan verotukselliset ja eläkkeeseen vaikuttavat asiat.
Ennakkoperintärekisteriin kuulumattomille maksetaan korvaukset
kuukauden 16. ja viimeinen päivä edellyttäen, että laskut toimitetaan
kuntaan kaksi viikkoa ennen maksupäivää. Hyväksytyt laskut on
toimitettava palkanlaskentaan viimeistään viikkoa ennen maksupäivää.
Laskun liitteenä tulee olla kopio vakuutustodistuksesta tai vakuutuskirjasta.
./..
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
28
TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE
Khall 19./..
Hallintokuntien laskujen kaikkien käsittelijöiden on kiinnitettävä erityistä
huomiota uusiin laskutusmääräyksiin ja tarkistettava nykyisen
käytännön oikeellisuus (laki 399/2012).
Kokouspalkkiot kunnanvaltuuston, -hallituksen ja lautakuntien
valitsemille kunnan luottamushenkilöille maksetaan edellisten vuosien
käytännön mukaisesti neljännesvuosittain. Luottamushenkilöiden
toimituspalkkiot ym. palkkiot ja matkakustannusten korvaukset
maksetaan kokouspalkkioiden maksatuksen yhteydessä.
Työntekijöiden ja viranhaltijoiden matkakustannusten korvaukset
maksetaan laskun saapumista seuraavana kunnan säännönmukaisena
palkanmaksupäivänä.
Palkkojen maksuajat: vakituiset viranhaltijat ja opettajat kuukauden
5. päivä; vakituiset työntekijät kuukauden 16. päivä; tilapäiset viran- ja
toimenhaltijat ja opettajat kuukauden viimeinen päivä; tuntipalkat 2
viikon välein.
Vapautuvien virkojen ja vakinaisten työsuhteiden uudelleen täyttö
edellyttää kunnanhallituksen lupaa. Poikkeuksena on ns. pakollinen
virka, johon kuntaa velvoittaa peruspalvelun tuottamista koskeva
lainsäädäntö. Pitempiaikaisten (yli 6 kk) työntekijöiden palkkaus
edellyttää erityisiä perusteluja ja ao. hallintokunnan päätöstä sekä
määrärahoja.
Sijaisuuksien täyttämistä on vältettävä ja pyrittävä hoitamaan
tehtävät muuta henkilökuntaa apuna käyttäen. Lyhytaikaisten (alle 6
kk) työntekijöiden/viranhaltijoiden palkkauksesta on tehtävä
viranhaltijapäätökset ja niistä on annettava päätökset tiedoksi
kunnanhallitukselle ja lautakunnalle.
Yhteisöille maksetaan avustuksia vain toimintakertomusta vastaan.
Erilaiset kannatus- ja tukiavustukset sekä ilmoitukset rajataan minimiin.
2. Tulojen perintä
Hallintokuntien on sektoriensa osalta huolehdittava tulojensa
kantamisesta ajoissa ja oikean suuruisina. Toimistot hoitavat
itsenäisesti maksujen perinnän sopimuksen tai muun maksuperusteen
mukaisesti. Kunnalla on yhteistyösopimus Intrum Justitia Oy:n kanssa,
jolle perintä annetaan, ellei laskujen karhuaminenkaan tuota tulosta.
Mikäli perintä ei johda tulokseen viimeistään kahden laskutuskerran
jälkeen, käynnistetään jatkoperintä Intrum Justitia Oy:n kautta tai
muulla tavalla (esim. veden toimituksen katkaisu, kuittaus).
./..
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
29
TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE
Khall 19./..
Hallintokunnat tiedottavat saatavat ja niiden perintätilanteen
kunnanhallitukselle puolivuosittain.
Laskuissa on mainittava viivästyskoron suoritusvelvollisuus, korkolain
(633/1982) ja sen muutosten mukaan. Yleislaskuista, jotka eivät ole
säännöllisesti toistuvia ja muistutuslaskuista peritään 5 euron
laskutuslisä. On otettava huomioon myös kopiointi- postitus- ja
käsittelykulut.
3. Hankinnat
Hankinnoissa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/07) ja sen
nojalla annettuja säännöksiä sekä Savukosken kunnan yleisiä
hankintaohjeita.
Lautakunnan tehtävänä on oman sektorinsa hankintojen valmistelu ja
päätöksenteko.
Huom! myös talousarvion yleisperusteluissa mainitut eri viranomaisten
päätösvaltarajat. Hankintapäätösten tulee olla hyvin perusteltuja.
Hankinnoissa on pyrittävä edullisimpaan vaihtoehtoon esimerkiksi
yhteishankinnoilla. Hankinnoissa on tehtävä hintavertailuja kunnalle
edullisimpien tarjousten hyväksymiseksi. Sivistyslautakunta ja
sosiaalilautakunta oikeutetaan päättämään laitostensa elintarvike- ja
taloustarvikehankinnoista. Polttoöljystä tarjouspyynnöt valmistelee
tekninen toimisto ja hankintapäätöksen tekee rakennus- ja tekninen
lautakunta. Hankintayhteistyötä kuntien kanssa pyritään laajentamaan.
Kunnanviraston viranomaishallinnon toimistotarvikehankinnat
valmistelee ja päättää keskitetysti hallintotoimisto. Varsinaisen
toiminnan osalta hallintokunnat päättävät itse toimistotarvikehankinnoista mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä hallintotoimiston
kanssa. Isommissa hankinnoissa kehotetaan yhteishankintoihin kunnan
eri yksiköiden kesken.
Kunnanhallitus korostaa, että ostettaessa peruselintarvikkeita on
pyrittävä tukemaan oman kunnan elintarviketuotantoa ostamalla
mahdollisimman paljon suoraan viljelijöiltä ja mm. poronlihaa
paikallisilta toimittajilta. Samoin muiden hankintojen yhteydessä on
aina selvitettävä oman paikkakunnan liikkeiden mahdollisuudet tavaran
toimittamisessa.
Viranhaltijapäätökset on annettava tiedoksi lautakunnalle sekä
kuukausittain kunnanhallitukselle. Hankinnoista on tehtävä tarkat
perustelut.
./..
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
30
TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE
Khall 19./..
4. Työsopimukset
Työsopimukset, myös sijaisten, on tehtävä kirjallisina työsopimuslain
säännösten mukaan. Sopimukset allekirjoittaa kunnanjohtaja ja ao.
toimistopäällikkö.
Enintään 6 kk kestävät työsopimukset allekirjoittaa ao.
toimistopäällikkö. Palkkauksessa on noudatettava hallintosäännön
määräyksiä.
5. Muut sopimukset
Selvyyden vuoksi kunnanhallitus korostaa, että aina kun kunnan
puolesta hallintokunta tai muu viranomainen sitoutuu johonkin tai
sovitaan ulkopuolisen kanssa jostakin, on asiasta/hankkeesta laadittava
kirjallinen sopimus, josta voidaan todentaa sovitut osapuolten
velvoitteet. Toimiston päällikön on huolehdittava kirjallisten sopimusten
tekemisestä. Sopimuksella tulee turvata se, ettei kunnalle aiheudu
taloudellisia menetyksiä.
6. Matkustus ja matkalaskut
Virka- ja virantoimitusmatkat on tehtävä mahdollisimman vähin
kokonaiskustannuksin. Yhteiskyytejä oman kunnan ja
naapurikuntien viranhaltijoiden kanssa on käytettävä, mikäli se on
mahdollista. Samoin luottamustehtävissä on samalta suunnalta
kulkevien käytettävä yhteiskyytiä. Ilman perusteltua syytä
useamman ajoneuvon käytöstä aiheutuvat matkakulut jaetaan
samalta suunnalta tulevien kesken.
Laskujen hyväksyjän on tarkastettava oman auton käytön ja matkan
tarkoituksenmukaisuus. Vastuu matkalaskun oikeellisuudesta ja matkan
tarpeellisuudesta on laskuttajalla ja sen tarkoituksenmukaisuudesta
hyväksyjällä. Hyväksyjän on tarkastettava myös ajopäiväkirja ja
työpäiväkirja niiden kohdalta, jotka ovat velvoitetut pitämään kirjaa. Ajot
pitää pystyä yksilöimään riittävällä tarkkuudella.
Enintään päivän kestävästä virka/työmatkasta voi päivärahan
sijasta ottaa työajan ylimenevältä osalta työaikakorvauksen tuntitunnista periaatteella. Esimiehen on tehtävä päätös ennen matkan
alkamista matkamääräyksen antamisen yhteydessä.
Ystävyyskuntamatkoista ei makseta päivärahoja.
./..
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
31
TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE
Khall 19./..
Matkalaskut on esitettävä välittömästi matkan päätyttyä kuitenkin
viimeistään kahden kuukauden kuluessa matkan päättymisestä.
Päivittäisestä virka- ja työmatkoista on matkalasku esitettävä kalenterikuukausittain seuraavan kuukauden aikana. Ellei matkalaskua ole
esitetty määräaikaan mennessä, sitä ei hyväksytä eikä makseta.
Asianomainen voi perustellusta syystä hakea laskua maksuun
kunnanhallitukselta. Laskuun on merkittävä vastaanotettaessa sen
saapumispäivä. Matkalaskut on laadittava tarkasti matkareitin ja
kilometrien osalta.
7. Edustusmenot
Kunnanhallitus päättää suurehkojen edustustilaisuuksien
järjestämisestä erikseen. Muista edustustilaisuuksista on sovittava
viraston päällikön kanssa. Edustamista koskevaan laskuun merkitään
aina tilaisuuden tarkoitus, läsnä olleiden nimet sekä isäntänä toimineen
nimi. Kunnan ulkopuolella tapahtuvaan edustustilaisuuteen on
hankittava etukäteen lupa kunnanhallitukselta tai viraston päälliköltä.
Edustustilaisuuksissa ei tarjota muita alkoholijuomia kuin ruokajuomat.
8. Maksuvalmius
Kunnanhallitus kehottaa kaikkia talousarvion vastuuhenkilöitä ja
lautakuntia seuraamaan tarkoin oman alueensa määrärahojen käyttöä,
kunnalle kertyvien tulojen perimistä täysimääräisinä ja oikein
hinnoiteltuina (taksat, maksut) sekä talousarviossa pysymistä.
Kunnan rahatilanteen huomioiden on hankintoja syytä tarkoituksenmukaisesti jaksottaa koko vuoden ajalle. Suurehkoista menoeristä tulee
sopia etukäteen hallintotoimiston kanssa.
Hallintotoimistolle on annettava muista kuin säännönmukaisista
menoista eri kuukausille ajoitettu ilmoitus.
Tulosalueiden avoimet laskut on pyrittävä siirtämään reskontraan
hyvissä ajoin ennen erääntymistä, jotta hallintotoimistossa voidaan
seurata sekä lyhyen että pitkän ajan maksuvalmiustilannetta. Tietoja
kunnan kulloisestakin maksuvalmiustilanteesta antaa taloussihteeri.
Talouden kehitysennusteet voivat pettää, joten hallintokuntia
kehotetaan erityiseen meno- ja tulotalouden seurantaan.
9. Ympäristöasiat
Kunnanhallitus edellyttää, että kunnan toiminnoissa otetaan huomioon
ympäristöasiat mm. seuraavilla tavoilla:
./..
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
32
TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE
Khall 19./..
- hankinnoissa; suosimalla ympäristöystävällisesti tuotettuja ja
ympäristöä vähiten kuormittavia tuotteita (toimistokoneet, -laitteet, ja –
tarvikkeet, kirjekuoret, pesu- ja puhdistusaineet, pehmopaperit jne.) ja
palveluja
- jätehuollossa; jätteiden määrää vähentämällä, lajittelulla,
kierrätyksellä,
- talousarvion täytäntöönpanon yhteydessä ympäristöasiat
huomioimalla,
- järjestämällä ympäristöasioihin liittyvää koulutusta.
10. Sisäinen valvonta
Noudatetaan kunnan yleisohjetta sisäisestä valvonnasta (kh 7.5.2007).
Sisäisten valvojien tulee tehdä tarkastukset ohjeen mukaisesti
vähintään kerran vuodessa ja siitä on laadittava kirjallinen lausunto tai
kertomus.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2015
talousarvion täytäntöönpano-ohjeen ja antaa sen
noudatettavaksi hallintokunnille ja kaikille viran- ja
toimenhaltijoille, jotka käsittelevät taloudenhoitoon liittyviä
asioita (mm. laskut, hankinnat, sopimukset).
Lisäksi hallitus korostaa, että määrärahat ovat kunnan
viranomaisia sitovia ja ne ovat ylärajoja, ts. määrärahoja
käytetään vain siltä osin, kuin on toimintojen ja
hankkeiden ym. toteuttamiseksi välttämätöntä.
Hallintokuntia kehotetaan säästäväisyyteen kaikissa
toiminnoissa.
Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin.
-----------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
33
KUNNANVIRASTON PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELU
Khall 20
Liite
Tekninen lautakunta 5.2.2015 § 6
Vuoden 2014 lopussa Inspecta Oy teki kunnanvirastolla kuntotutkimuksen ja kuntoarvion. Kiinteistöstä löytyi useita huonoa sisäilmaa
aiheuttavia syitä, jotka vaativat pikaista korjaamista. Vanhat poliisitilat
on tarkoitus muuttaa hammashoitolan tilaksi. Tämä muutostyö vaatii
myös suunnitelman ja peruskorjauksen. Aikataulullisesti on erittäin
tiukkaa saada suunnitelmat valmiiksi ja kilpailuttaa urakat ennen kesää.
Siksi suunnittelua ei ole mahdollista enää kilpailuttaa laajemmin vaan
hyväksyä jätetyt tarjoukset. Tämän vuoden talousarvioon ei ole varattu
määrärahaa kunnanviraston peruskorjaukseen, mutta tarkoitus on
järjestellä investointien määrärahoja uudelleen. Siitä tehdään
kunnanhallitukselle ja –valtuustolle uusi ehdotus myöhemmin, kun
saadaan tämän vuoden peruskorjauksen kustannusarvio tehtyä.
Insinööritoimisto Airaksinen Oy tarjoaa salaoja- ja
pintavesisuunnitelman, ulkoseinien ja väliseinien kengityssuunnitelman,
akustokattojen korjaussuunnittelun ja sokkelileikkausten suunnittelun
palveluita tuntitöinä hinta-arviona noin 6.000 euroa.
Sweco Talotekniikka Oy tarjoaa LVIA-suunnittelua kattohintaan 10.940
euroa / vaihe 1 sekä jatkosuunnittelua vaihe 2 hintaan 8.025 euroa.
Toimistopäällikkö: Lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Insinööritoimisto Airaksinen Oy ja Sweco
Talotekniikka Oy suunnittelutarjoukset.
Tekninen lautakunta: Päätösehdotus hyväksyttiin.
---------------
Khall 20
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan
esityksen.
Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin.
------------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
34
ERON MYÖNTÄMINEN TANJA KILPELÄLLE LUOTTAMUSTEHTÄVISTÄ JA
LUOTTAMUSTEHTÄVIEN TÄYTTÄMINEN
Khall 21
Tanja Kilpelä on jättänyt 29.1.2015 päivätyllä kirjeellään eroilmoituksen
kaikista Savukosken kunnan luottamustehtävistä 1.2.2015 alkaen
työkiireiden vuoksi.
Savukosken kunnanvaltuusto on kokouksessaan 23.1.2013 § 21
valinnut Tanja Kilpelän varsinaiseksi jäseneksi Kemijärven
sivistyslautakuntaan käsittelemään musiikkikoulun ja kansalaisopiston
asioita sekä Jouni Halosen henkilökohtaiseksi varajäseneksi
Sodankylän sivistyslautakuntaan käsittelemään Sompion kirjastoasioita.
Kuntalain 38 §:n mukaan voi luottamustoimesta erota pätevästä syystä.
Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava
luottamushenkilö on. Pätevän syyn arvioiminen kuuluu sille
luottamuselimelle, jonka valittava luottamushenkilö on. Ehdottomat
kieltäytymisperusteet ovat myös pätevä syy. Jos henkilö niihin vetoaa,
ehdottomia kieltäytymisperusteita ovat 60 vuoden ikä ja aikaisempi
toimiminen luottamustehtävissä (4 tai 8 vuotta).
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle
- eron myöntämistä Tanja Kilpelälle Kemijärven
sivistyslautakunnan jäsenyydestä ja Sodankylän
sivistyslautakunnan varajäsenyydestä
- jäsenen valitsemista Kemijärven sivistyslautakuntaan
jäljellä olevaksi toimikaudeksi
- varajäsenen valitsemista Sodankylän
sivistyslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi
Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin.
---------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
35
JÄSENEN VALINTA LAPIN SOTE-SAVOTTA – SOTE-PALVELUTUOTANNON INNOVAATIOT
JA UUDISTAMINEN –HANKKEEN POLIITTISEEN KOORDINAATIORYHMÄÄN
LAPIN SOTE-SAVOTTA – Sote-palvelutuotannon innovaatiot ja uudistaminen
Khall 22
Kunnanhallitus 24.11.2014 § 172
Lapin liiton hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 6.10.2014 LAPIN
SOTE-SAVOTTA – Sote-palvelutuotannon innovaatiot ja uudistaminen
–hankkeen tarkennetun hankesuunnitelman ja alustavan
työsuunnitelman. Suunnitelmien mukaan hankkeen toteutusaika on
1.9.2014-31.12.2016. Varsinaista rahoituspäätöstä hanke ei ole vielä
saanut.
Ohjausryhmän työskentelyä tukemaan muodostetaan poliittinen
koordinaatioryhmä, johon kuntien tulee nimetä kolme (3) henkilöä.
Lapin liitto pyytää ilmoittamaan edustajat hankkeen poliittiseen
koordinaatioryhmään sekä toimittamaan rahoitussitoumuksen.
Savukosken kunnan rahoitusosuus on 1.357,27 euroa (452,42 euroa/v).
Oheismateriaalina Lapin liiton hallituksen päätös 6.10.2014 sekä
rahoitusosuudet.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy kunnan
rahoitusosuuden (1.357,27 euroa) hankkeeseen ja nimeää
kolme (3) edustajaa poliittiseen koordinaatioryhmään.
Khall 22
Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin ja edustajiksi
koordinaatioryhmään nimettiin Tuovi Karvonen, Reijo
Kilpelä ja Helena Peltoniemi.
---------------------Reijo Kilpelän erottua kaikista kunnan luottamustehtävistä, tulee ko.
hankkeen poliittiseen koordinaatioryhmään valita henkilö hänen
tilalleen.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus nimeää edustajan Reijo Kilpelän tilalle
ko. hankkeen poliittiseen koordinaatioryhmään.
Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin ja edustajaksi nimettiin
Raimo Haapakoski.
--------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
36
ROVANIEMEN JA ITÄ-LAPIN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUVAIHEEN KUULEMINEN
Khall 23
Liite
Rakennusmestari
Lapin liitto pyytää kunnilta ja muilta viranomaisilta lausuntoa
Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavan kaavaluonnoksesta ja
muusta valmisteluaineistosta. Toivomuksena lausuntoihin on, että
otetaan kantaa vaihtoehtoisten ratkaisujen paremmuuteen.
Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan
yhdyskuntarakenteen ja alueiden käytön perusratkaisuista 10-20
vuoden tähtäyksellä. Aluevarauksia osoitetaan vain siltä osin ja sillä
tarkkuudella kuin on tarpeen valtakunnallisten tai maakunnallisten
tavoitteiden kannalta taikka usean kunnan alueiden käytön yhteen
sovittamiseksi. Lapissa maakuntakaava laaditaan osa-alueittain.
Maakuntakaavalla on merkittävät oikeusvaikutukset. Maakuntakaava on
ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa
sekä ryhdyttäessä muuten toimenpiteisiin alueiden käytön
järjestämiseksi.
Viranomaisen on otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä
edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä
vaikeuteta kaavan toteuttamista. Maakuntakaavassa virkistys- tai
suojelualueeksi taikka liikenteen tai teknisen huollon verkostoja tai
alueita varten osoitetulla alueella on voimassa rakentamista koskeva
rajoitus. Maakuntakaavassa otetaan huomioon valtakunnalliset
alueidenkäyttötavoitteet konkretisoiden ja täsmentäen niitä ja sovittaen
ne yhteen maakunnallisten ja paikallisten tavoitteiden kanssa ja
välitetään ne kuntakaavoitukseen ja muuhun alueiden käytön
suunnitteluun.
Maakuntakaavan tarkoitus on kytkeä alueidenkäytön yleispiirteinen
suunnittelu alueen kehittämisstrategioihin. Tavoitteena on suunnitella
eri toimintojen aluevarauksia, kehittämisvyöhykkeitä, liikenneyhteyksiä
ja alueidenkäyttöperiaatteita niin, että edistetään asukkaiden
toimeentulomahdollisuuksia ha viihtymistä kestävällä tavalla.
Maakuntakaava on kehittämisasiakirja, mikä näkyy myös
kaavamerkinnöissä.
Nykyinen voimassaoleva Itä-Lapin maakuntakaava on vahvistettu
vuonna 2004. Soklin kaivoshankkeen vuoksi laadittu erillinen
vaihemaakuntakaava on saanut lainvoiman vuonna 2012.
Lapin liitto ja Savukosken kunta pitivät tavoiteneuvottelun
maakuntakaavan laatimisen vuoksi syyskuussa 2013. Liitteenä on
muistio kyseisestä neuvottelusta. Kunnan tavoitteina tulivat esille
liikenneyhteydet kaikkiin suuntiin, mutta varsinkin liikenneturvallisuudeltaan vaarallisin tie koko Lapissa, maantie 967
Hihnavaarasta Tanhuan kautta Sodankylään.
./..
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
37
ROVANIEMEN JA ITÄ-LAPIN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUVAIHEEN KUULEMINEN
Khall 23./..
Soklin vaihemaakuntakaavaan on jo hyväksytty maantien ja rautatien
linjaukset sekä rakentamiset kaivoshankkeen osalta.
Alue- ja yhdyskuntarakennetta halutaan pitää kirkonkylää painotteisena
niin, ettei synny vaikeasti palveltavaa nauhamaista joki- ja
tienvarsirakentamista. Tuulivoiman lisäämiseen maakunnan ja kunnan
alueilla suhteudutaan myönteisesti. Tulvasuojelun nimissä nostettua
uutta Vuotos-allasta ei haluta Kemihaaran monikäyttöaltaana.
Matkailua tukevia hankkeita on ollut kunnassa useita ja kaikkeen
matkailuun suhtaudutaan myönteisesti. Varsinkin kalastusmatkailu on
ollut kehittämisen kohteena. Siihen liittyen lohen ja taimen nousemisen
mahdollistaminen Kemijoen vesistössä voimalaitospatojen yhteyteen
rakennettavilla kalaportailla on saanut kansanliikkeen asian puolesta.
Poronhoidon ja maaseutuelinkeinon toiminnan turvaaminen on tärkeää
työpaikkojen säilymisen vuoksi. Metsien moninaiskäyttö porolaitumina
sekä myös kuntalaisten virkistysalueina on huomioitava
mahdollisimman monipuolisesti.
Kesken nähtävillä oloa on tullut päätös, että Soklin kaivoshankkeen
mahdollisesti toteutuessa sen myötä tuleva liikenne tullaan
järjestämään todennäköisesti maantiekuljetuksin. Lapin liitto toivoi, että
Savukosken kunnanhallitus ottaisi kantaa jo nyt, mikä ohitusteiden
vaihtoehto olisi kunnan mielestä paras. Vaihtoehtoja on neljä, joista
jokaisessa on sekä hyvää että huonoa. Vaihtoehdoista 1 b on niin
lähellä kirkonkylää, että sen tien varren kiinteistöt voidaan liittää
kunnallisen vesihuoltolaitoksen asiakkaiksi. Liikenteen melu ei tule liian
kovaksi ja muut kuntakeskuksessa olevat palvelut ovat riittävän lähellä
ohikulkevaa liikennettä.
Liitteenä maakuntakaavaluonnoksen tiivistelmä. Valmisteluaineisto
taustaselvityksineen on luettavissa Lapin liiton sivuilta osoitteesta
www.lapinliitto.fi.
Kaavaluonnosta esitellään tarkemmin kokouksessa.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan maakuntakaavan
luonnoksesta seuraavaa
1. Liikenneväylien kehittämisessä tulee huomioida myös
maakunnassa vähemmällä liikenteellä oleva tiestö, jonka
kunto ja turvallisuustilanne on huono.
2. Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen kuntakeskuksissa ja
keskuskylissä turvaa niiden elinvoimaisuutta ja mahdollistaa
palveluiden tuottamisen edullisemmin.
3. Teollisuuden ja kaivostoiminnan kehittämiseksi luodut
kehittämisvyöhykkeet ovat hyviä periaatemerkintöjä.
./..
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
38
ROVANIEMEN JA ITÄ-LAPIN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUVAIHEEN KUULEMINEN
Khall 23./..
4. Tuulivoiman mahdolliseen rakentamisen ei suhtauduta
kielteisesti, jos se tapahtuu luontoon ja maisemaan sopien.
5. Tulvansuojelun nimissä Kemihaaran allasta ei tule rakentaa,
vaan alue tulee kaavoittaa VE1 mukaisesti
luonnonsuojelualueena (SL) ja maa- ja
metsätalousvaltaisena alueena (M). Samoin Kemijärven alue
tulee kaavoittaa VE1 mukaisena M-alueena.
6. Varsinaisella poronhoitoalueella käytetty merkintä M-1, jolla
osoitetaan metsätalous- ja poronhoitovaltainen alue on
parannusta aikaisempaan, sillä porotalouden merkitys on
tärkeämpi kuin maatalouden.
7. Rautatien ratavaihtoehto C Kemijärveltä Pyhätunturin ja
Pelkosenniemen kautta Sodankylään on paras, sillä se
huomioi myös matkailun tarpeet.
8. Rovajärven ampuma-alueen vaihtoehdoista VE0+ on
maanomistajien oikeutta parhaiten tukeva ilman uusia suojaja melualueita lisäyksellä, että korvaava rakentaminen tulisi
sallia.
9. Ekologisten yhteystarpeiden merkintä selkeyttää ajatusta
suojelualueiden verkostoitumisesta toisiinsa, jolloin se myös
huomioidaan muussa kaavoituksessa.
10. Matkailu-/virkistyskohteena tulee osoittaa myös Kemihaara,
jolla on suuri alueellinen merkitys.
11. Vaelluskalojen esteetön nousu kutemaan Kemijoen
latvavesille tulee turvata rakentamalla kalaportaat jokaiseen
voimalaitokseen.
12. Savukosken kirkonkylän ohitusteiden vaihtoehdoista linjaus
Ve 1b on paras.
Kunnanhallitus: Puheenjohtaja esitti käsittelyjärjestykseksi, että
asiasta käydään ensin yleiskeskustelu ja sen jälkeen
lausunto käsitellään kohta kerrallaan. Käsittelyjärjestys
hyväksyttiin.
Kohdat 1-4 hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.
Kohdassa 5 puheenjohtaja Jouni Halonen esitti, että
Kemihaaran allasalue merkitään kaavaan VE2 mukaisena,
voimalaitos kohdemerkinnällä EN sekä vesialueena W-1
ja muilta osin SL ja M alueena, ehdoilla että allasta ei saa
rakentaa ennen kuin toimivat kalaportaat on rakennettu
Kemijoen voimalaitoksiin ja kunnan kanssa on neuvoteltu
muista kuntalaisille aiheutuvista haittakorvauksista. Irja
Harju kannatti kunnanjohtajan esitystä.
./..
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
39
ROVANIEMEN JA ITÄ-LAPIN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUVAIHEEN KUULEMINEN
Khall 23./..
Tuovi Karvonen kannatti Jouni Halosen tekemää esitystä.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että
kunnanjohtajan esityksestä on tehty poikkeava kannatettu
esitys, joten lausuntokohdan 5 osalta asiasta tulee
äänestää. Puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä ja
teki äänestysesityksen: ”Ne, jotka kannattavat
kunnanjohtajan esitystä, vastaavat JAA ja ne, jotka
kannattavat puheenjohtaja Jouni Halosen tekemää
esitystä, vastaavat EI”. Äänestysesitys hyväksyttiin.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 2 JAA-ääntä
(Haapakoski, Harju), 3 EI-ääntä (Halonen, Karvonen,
Karpeeki) ja 1 tyhjä ääni (Peltoniemi), joten kohdan 5
osalta päätökseksi tuli Jouni Halosen tekemä esitys.
Kohdat 6-9 hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.
Kohtaan 10 lisättiin tarkennuksena Kemihaaran
matkailualue.
Kohta 11 hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.
Kohtaan 12 lisättiin maininta, että ei pois suljeta tässä
vaiheessa kirkonkylän ohitusteiden muitakaan
vaihtoehtolinjauksia.
Päätösehdotus hyväksyttiin tehdyillä muutoksilla ja
lisäyksillä.
--------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
40
KAIVOSLAIN MUKAINEN LAUSUNTO MALMINETSINTÄLUVAN OSITTAISELLE
RAUKEAMISELLE ALUEELLA KELUJÄRVI
Khall 24
Rakennusmestari
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) pyytää kunnalta lausuntoa
kaivoslain (621/2011) mukaisesta malminetsintälupa-alueen osittaisesta
raukeamisesta.
Kaivoslain 7 § mukaan malminetsintätyötä ei saa tehdä
1) hautausmaalla, 2) Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen alueella,
3) liikkumista rajoitetulla alueella, 4) yleisellä liikenne- tai kulkuväylällä,
5) lähempänä kuin 150 metriä asumiseen tai työntekoon tarkoitettua
rakennusta tai pihapiiriä, 6) puutarhassa, 7) lähempänä kuin 50 metriä
yleisestä rakennuksesta, laitoksesta tai 35 kV sähkölinjaa tai
muuntoasemaa, 8) muulla 1-7 kohtaa vastaavalla erityiseen käyttöön
otetulla alueella. Etsintätyötä saa kuitenkin tehdä 2-8 kohdassa
tarkoitetulla alueella asiassa toimivaltaisen viranomaisen tai laitoksen
taikka asianomaisen oikeudenhaltijan suostumuksella.
Sodankylän Malminetsintä Oy:n hakemus koskee malminetsintäluvan
uudelleen rajaamista. Uudelleenrajaaminen tehdään koska yhtiö ei
katso alueen malmipotentiaalia riittäväksi sen tämän hetkisessä
projektissa. Hakemuksen kohteena oleva alkuperäinen lupa-alue
Kelujärvi sijaitsee lähes kokonaan Sodankylän kunnan puolella. Pieni
osa on ollut Savukosken kunnan puolella Laukkuvaaransarven alueella,
jonka alueen malminetsinnästä nyt siis luovutaan.
Savukosken kunnalla ei ole malminetsintäluvan hakemukseen
kohdistuvalla alueella yhtään voimassa olevaa tai vireillä olevaa
asemakaavaa tai oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Itä-Lapin
maakuntakaavassa kyseinen alue on merkitty tunnuksella M, joka
tarkoittaa maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. Malminetsintää koskeva
lupa-alue sijaitsee Oraniemen paliskunnan erityisellä
poronhoitoalueella.
Malminetsinnän lupahakemus kohdistui useiden eri maanomistajien
yksityismaihin, mutta myös osittain Metsähallituksen hallinnoimaan
Valtionmaahan. Hakijan mukaan alueen kallioperägeologia on suora
jatke Kevitsan ja Sakatin kivilajeille sisältäen nikkeliä, kuparia ja
kobolttia. Malminetsintäluvan alkuperäinen hakija on ollut Magnus
Minerals Ltd.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus antaa lausunnon, jossa todetaan, ettei
Savukosken kunta vastusta malminetsintäluvan uudelleen
rajaamista.
Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin.
-----------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
41
NUORISOTILA VAPAARIN TILOJEN VUOKRAAMINEN PELKOSENNIEMEN SEURAKUNNALLE
Khall 25
Liite
Pelkosenniemen seurakunnan kanssa on viime vuoden loppupuolella
selvitelty eri vaihtoehtoja sopivien tilojen löytymiseksi lasten
kerhotoimintaan. Eri järjestelyillä on päädytty vuokraamaan
kunnanviraston yhteydessä sijaitsevasta liikerakennuksesta nuorisotila
Vapaarin tilat, yhteensä 68 m2. Seurakunta käyttää vuokratilaa
kerhotoimintaansa neljänä päivänä viikossa. Tila on yhteiskäytössä
kunnan nuorisotoimen kanssa.
Virastolla on selvitelty tiloista perittävää vuokraa ja muita
sopimusehtoja.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää vuokrata Pelkosenniemen
seurakunnalle edellä mainitut tilat 12.11.2014 lukien
250,00 euron kuukausivuokralla liitteenä olevan
sopimuksen mukaisesti.
Kunnanhallitus: Päätösehdotus hyväksyttiin.
-----------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
42
VAALILAUTAKUNNAN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN VUODEN 2015
EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN
Khall 26
Oheismateriaali
Elinkeino-maaseutusihteeri
Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015
Kunnanhallituksen on vaalilain (714/98) 15 §:n mukaan hyvissä ajoin
ennen vaaleja asetettava
1. kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu
puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä
tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään
kolme. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat
jäsenten sijaan, sekä
2. laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten
yksi tai useampi vaalitoimikunta, johon kuuluu puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä
varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
Keskusvaalilautakunta on valittu valtuuston toimikaudeksi.
Vaalilautakunnat ja vaalitoimikunta asetetaan erikseen jokaisia vaaleja
varten ja ne toimivat vain yksissä vaaleissa.
Jäsenet ja varajäsenet on valittava vaalikelpoisista kunnan asukkaista
siten, että sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että
niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa
asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita
asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakuntien
jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen.
Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa
jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin
vähintään 40 %. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja
varajäsenten kelpoisuudesta on voimassa mitä kuntalaissa on säädetty
kelpoisuudesta kunnallisiin luottamustoimiin ja erityisesti lautakuntiin.
Keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat kunnan yleiseen
ennakkoäänestyspaikkaan. Ennakkoäänestyksessä vaalitoimitsijoina ei
voi olla keskusvaalilautakunnan jäsen tai varajäsen.
Oheismateriaalina lista vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan valituista
jäsenistä, varajäsenistä, puheenjohtajista ja varapuheenjohtajista
vuoden 2014 europarlamenttivaaleja varten.
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus asettaa vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten,
1. Kirkonkylän vaalilautakunnan, johon kuuluu viisi jäsentä
ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään
kolme sekä valitsee yhden puheenjohtajaksi ja yhden
varapuheenjohtajaksi.
./..
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
43
VAALILAUTAKUNNAN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN VUODEN 2015
EDUSKUNTAVAALEJA VARTEN
Khall 26./..
2. Vaalitoimikunnan, johon kuuluu kolme jäsentä sekä
tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme
sekä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.
Kunnanhallitus: Kirkonkylän äänestysalueen vaalilautakuntaan valittiin
jäsenet ja varajäsenet seuraavasti:
Varsinaiset jäsenet
Kari Lahti
Maija Pulliainen
Tenho Karjalainen
Tyyne Kangas
Tuovi Karvonen
Varajäsenet
Vesa Savukoski
Pirjo Wessman
Veijo Ahola
Tiina Värriö
Tiina Pulska
Puheenjohtajaksi valittiin Tyyne Kangas ja
varapuheenjohtajaksi Tuovi Karvonen.
Vaalitoimikuntaan valittiin jäsenet ja varajäsenet
seuraavasti:
Varsinaiset jäsenet
Viljo Koskenniemi
Mirja Aarrevaara
Pentti Alaräisänen
Varajäsenet
Eija Leppäjärvi
Heikki Särkelä
Heikki Mulari
Puheenjohtajaksi valittiin Viljo Koskenniemi ja
varapuheenjohtajaksi Pentti Alaräisänen.
----------------------
viranomainen
kokouspäivämäärä
sivu:
SAVUKOSKEN KUNTA
Kunnanhallitus
9.2.2015
44
MUUT ASIAT
Khall 27
Kunnanhallitus keskusteli kunnanhallituksen vuonna 2007 tekemästä
päätöksestä, jonka mukaan kunta on julistautunut savuttomaksi
työpaikaksi. On kuitenkin ilmennyt, ettei annettuja periaatteita ole kaikilta
osin noudatettu. Myös sosiaali- ja teknisessä lautakunnassa on asiaan
puututtu. Kunnanhallitus päätti viedä asian käsittelyyn seuraavaan
kunnanhallituksen kokoukseen.
Helena Peltoniemi tiedusteli mahdollisuutta hakea rahoitusta Rakitsaojan
tuvan rakentamiseksi ja huonojen pitkospuiden uusimiseksi. Päätettiin
selvittää eri viranomaistahojen kanssa tarkoitukseen sopivia eri
rahoituskanavia.
Valtuuston puheenjohtaja Mervi Pääkkö tiedusteli hallituksen kantaa
siihen, että valtuuston puheenjohtajalle annettaisiin puhe- ja läsnäolooikeus lautakuntien kokouksiin. Todettiin, että tämä edellyttää
hallintosäännön muutosta. Asiaa valmistellaan.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.37.
------------------