Suonenjoen kaupungin sosiaalipalvelumaksut 1.1.2015

Transcription

Suonenjoen kaupungin sosiaalipalvelumaksut 1.1.2015
SUONENJOEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015
Soveltamisala
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista ja niiden perusteista säädetään
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa (734/1992 muutoksineen) ja
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuasetuksessa (912/1992
muutoksineen). Sosiaalihuoltolaissa (710/1982 muutoksineen) on säännökset
sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelin arvosta ja sen perusteena olevista
tulorajoista.
1§
Kotona annettava palvelu
1. Jatkuvan ja säännöllisen kotihoidon kuukausimaksu
Kuukausimaksu peritään jatkuvasta ja säännöllisestä kotona annettavasta
kotihoidosta. Säännöllisellä avulla tarkoitetaan vähintään kerran viikossa
annettavaa kotihoidon palvelua. Maksu määräytyy palvelun laadun, määrän
sekä palvelujen käyttäjän maksukyvyn ja perheen koon mukaan. Maksu saa olla
enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen.
Maksua määrättäessä otetaan huomioon palvelun käyttäjän ja hänen kanssaan
yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa asuvan
henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä veroista vapaat tulot.
Kuukausimaksuun vaikuttaa perheenjäsenten lukumäärä, tuloraja ja
maksuprosentti.
Kotona annettavasta palvelusta laaditaan yhdessä palvelun käyttäjän kanssa
hoito- ja palvelusuunnitelma, jossa selvitetään palvelut, palveluun käytettävä
aika ja perittävä kuukausimaksu.
Kotihoidon keskeytyessä yli 5 päiväksi ei kuukausimaksua peritä 5 päivää
ylittävältä ajalta. Jos kotihoito keskeytyy lyhyemmäksikin ajaksi kunnasta
johtuvasta syystä tai palvelun käyttäjän ollessa laitoshoidossa, ei
kuukausimaksua peritä myöskään mainitun 5 päivän osalta.
Kotihoidon keskeytyksen jatkuessa koko kuukauden ei maksua peritä lainkaan.
Kuukausimaksuna peritään jäljempänä tarkoitetun maksuprosentin osoittama
euromäärä tulorajan ylittävistä kuukausituloista:
2
Kotona annettavan palvelun määrä/kk
hlö
1
2
3
4
5
6
tuloraja yli 40 t
euroa/kk
%
563
35
1039
22
1628
18
2014
15
2438
13
2799
11
31-40 t
21-30 t
11-20 t
5-10 t
alle 5 t
%
33
21
17
14
12
10
%
31
20
16
13
11
9
%
27
19
14
11
9
7
%
23
16
12
9
7
5
%
19
13
10
7
5
3
Kun henkilömäärä on suurempi kuin kuusi (6), tulorajaa korotetaan 342 € ja
maksuprosenttia alennetaan 1 prosenttiyksiköllä jokaisesta seuraavasta
henkilöstä.
2. Tilapäinen kotipalvelu
Tilapäisesti annettavasta kotipalvelusta peritään käyntimaksu, jonka suuruuteen
asiakkaan tulot eivät vaikuta. Käyntimaksu on 24,70 €/tunti.
3. Tilapäinen kotisairaanhoito
Tilapäisestä kotisairaanhoidosta peritään 14,70 €, kun käynnin suorittaa lääkäri
tai hammaslääkäri ja 9,30 €, kun käynnin suorittaa sairaanhoitaja.
4. Rintamaveteraanien kotisairaanhoito
Rintamaveteraaneilta ja lotilta, joilla on rintamapalvelutunnus tai vastaava sotaarkistotodistus, ei peritä kotisairaanhoidon maksua.
5. Lapsiperheiden kotipalvelu
Tilapäisesti annettavasta kotipalvelusta peritään lapsiperheiltä käyntimaksu,
jonka suuruuteen asiakkaan tulot eivät vaikuta. Käyntimaksu on 7,20 €/tunti.
6. Lääkehuollon asiakasmaksu
Asiakkaalta saa periä apteekin suorittamasta koneellisesta lääkejakelusta ja
siihen liittyvästä muusta lääkehuollosta asiakasmaksun, joka vastaa
kunnallisena kotihoitona tehdystä vastaavasta työstä perittävää korvausta.
Lääkehuoltoon kuluu keskimäärin 2 tuntia/kk/asiakas. Työaika sisältää
lääkkeiden jaon ja kaksoistarkastuksen, reseptien uusinnan ja lääkkeiden
toimittamisen asiakkaalle kotiin. Tämä 2 tuntia/kk voidaan lisätä säännöllisen
kotihoidon asiakkaan palvelu- ja hoitosuunnitelman kotihoitotunteihin. Tällöin
asiakasmaksun määräämisessä tulee huomioon otetuksi myös lääkkeiden jaon
osuus. Tilapäisiltä lääkehuoltoasiakkailta peritään tilapäisen kotihoidon maksut.
3
7. Palveluseteli
Säännöllisen kotihoidon palveluseteliä myönnettäessä otetaan huomioon
asiakkaan bruttotulot. Palvelusetelin arvo on vähintään 7€ ja enintään 27 €/tunti.
Mikäli palveluntuottajan palvelu on myönnetyn palvelusetelin arvoa kalliimpi,
asiakas maksaa erotuksen omavastuuosuutena suoraan palveluntuottajalle.
Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin arvo on 22 €/tunti.
8. Omaishoitajan vapaan aikaiset palvelut
Asiakasmaksulain perusteella omaishoitajan vapaan aikaisista palveluista
perittävän maksun enimmäismäärä on 11,30 €/vrk niistä palveluista, joita kunta
järjestää hoidettavalle omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) 4 §:n 1
momentissa tarkoitetun omaishoitajan vapaapäivän ajaksi ja jotka korvaavat
omaishoitajan antamaa hoitoa ja huolenpitoa.
2§
Tukipalvelut
Sosiaalipalveluina järjestetyistä tukipalveluista peritään niiden laadun mukaan
seuraavat asiakasmaksut:
1. Ateriapalvelut (Joenhelmen keittiö)
Hinnat sis. alv 14 %
Asumiseen liittyvät ateriapalvelut:
Aamupala
Lounas
Päiväkahvi
Päivällinen
Iltapala
Yhteensä
Kehitysvammaisten ateriat:
( 62 % Joenhelmen keittiön
hinnoista)
2,85 €
5,95 €
1,40 €
5,47 €
1,45 €
1,77 €
3,70 €
0,87 €
3,40 €
0,90 €
17,10 €
10,64 €
Ateriat on mahdollista saada myös puolikkaina. Lisäksi välipala Palvelukeskus
Väinölässä 1,43 € (62 % Joenhelmen keittiön välipalan hinnasta).
2. Sotainvalidien siivous- ja ateriapalvelu
Sotainvalideille, joilla on vähintään 20 % haitta-aste, myönnetään
siivouspalvelun järjestämiseksi neljä palveluseteliä kuukaudessa. Palvelusetelin
arvo on 36 €.
Sotainvalidien, joilla on vähintään 20 % haitta-aste, aterian hinta on 14,30 €.
4
3.Turvapuhelinpalvelut
Säännöllisen kotihoidon asiakkaalle
Pelkkä turvapuhelinpalvelu
Ovivahti ym. lisälaitteet
Hälytys- ja turva-auttajakäynti
25,00 €/kk/asiakas
46,50 €/kk/asiakas
7,50 €/kk/laite
10,50 €/käyntikerta
Säännöllisen kotihoidon asiakkaan turva-auttajakäynti sisältyy
kuukausimaksuun.
4. Päiväkeskus
Lyhennetty päiväkeskuspäivä
Vanhusten päiväkeskuspalvelu
Päiväkeskuspalvelu ilman saunotusta
Päiväkeskuskuljetus
5. Asiointipalvelu (kauppa, pankki ym.)
6. Saattajapalvelu
11,50 €/päivä
17,00 €/päivä
13,50 €/päivä
9,50 €/päivä
8,00 €/käyntikerta
25,00 €/käyntikerta
7. Kylvetyspalvelu
8,00 €/kerta
8. Vaatehuoltopalvelu
5,00 €/tunti
9. Apteekin lääkkeiden annosjakelupalkkio
9,00 €/viikko
3§
Lastensuojelun maksut
Lastensuojelun perhetyöstä ei peritä asiakasmaksua. Perhetyön antamisesta
päättää lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä.
Asiakasmaksulain 7 §:n 1 momentin perusteella lastensuojelulain mukaisena
avohuoltona, sijais- tai jälkihuoltona järjestetystä perhe- tai laitoshoidosta taikka
asumispalveluista lapsen vanhemmilta perittävä maksu jaetaan heidän kesken
maksukyvyn mukaan. Maksu on lapsen elatuksesta annetun lain 1-3 §:n
perusteella määräytyvän elatusavun suuruinen.
Asiakasmaksulain 7 §:n mukaan lastensuojelulaissa tarkoitetuista
perhehoidosta tai laitoshoidosta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseksi
voidaan periä kohtuulliseksi katsottu maksu lapsen tai nuoren 14 §:n mukaisista
tuloista, korvauksista tai saamisista.
5
4§
Palveluasuminen 1.1.2015 alkaen
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetulla lailla ja asetuksella ei
ole määritelty palveluasumisesta perittäviä maksuja.
Ostopalveluna hankitusta asumispalvelusta peritään asiakasmaksua 85 %
asiakkaan nettotuloista. Vähennyksenä huomioidaan Kelan
lääkekattolaskelmasta lasketut kuukausittaiset lääkemenot. Maksu on kuitenkin
enintään sen suuruinen, että käyttövaraa jää asiakkaalle kuukausittain
vähintään 105 €/kk.
Palvelupakettiin kuuluu ateriat ja hoiva.
Asiakas maksaa vuokran suoraan palveluntuottajalle, jolloin se huomioidaan
vähennyksenä asiakasmaksua määrättäessä. Vuokran osuus voi olla myös
määriteltynä palveluntuottajan kokonaishoivan hinnassa. Asiakkaan tulee
hankkia käyttövarallaan vaatteet, lääkkeet, henkilökohtaiset hygieniatuotteet
sekä vaipat niissä tapauksissa, jolloin niitä ei järjestetä kaupungin
hoivatarvikejakelusta (jos ei ole lääkärin toteamaa tarvetta em. tuotteisiin).
Tuloina huomioidaan kaikki asiakkaan säännölliset nettotulot.
Jos henkilö on välittömästi ennen palveluasuntoon muuttamista elänyt
yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa, noudatetaan
palveluasumisen maksuissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain 7 c
§:ää kotiin jäävän puolison toimeentulon turvaamiseksi. Asiakasmaksuksi
määritellään puolisoiden yhteenlasketuista nettotuloista 42,5 %.
Mikäli molemmat puolisot ovat asumispalveluiden asiakkaita, hoidosta peritään
85 % asiakkaan nettotuloista. Maksu on kuitenkin enintään sen suuruinen, että
käyttövaraa jää asiakkaalle vähintään 105 €/kk. Puolisoiden tuloja yhteen
laskettaessa kotiin jäävän puolison asumistukea ja rintamalisää ei huomioida.
Asiakasmaksusta tehtävät vähennykset:
palvelutuottajalle maksettava vuokra ja muut asumiskulut, esim.
vesi, sähkö ja saunamaksu
edellisen vuoden lääkekulut / Kela
harkinnanvaraiset terveydenhuoltomenot
Harkinnanvaraisina terveydenhuoltomenoina huomioidaan esim. sellaiset
lääkärin määräämät hoitotarvikkeet (mm. haavalaput) ja lääkkeet, jotka eivät ole
Kelan korvauksen piirissä eikä niihin myöskään saada Kelan erityiskorvausta,
mutta ovat asiakkaalle välttämättömiä.
Palveluasumisen maksut 1.1.2015
Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat
ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa. Näissä palveluasumisen yksiköissä
henkilökunta on paikalla ympärivuorokauden. Suonenjoen kaupunki tuottaa
tehostettua palveluasumista omana toimintana ja myös ostopalveluna yksityisiltä
palveluasumisen yrittäjiltä.
6
Suonenjoen kaupungin oman toiminnan (vanhainkodin vihreä ja sininen
solu ja Veljeskodin A ja B osat) asukkaan maksut koostuvat seuraavista
osa-alueista:
a.
b.
c.
d.
vuokra
hoitomaksu
ateriamaksu
tukipalvelumaksu
Vuokra: Kaupunki perii yksiköissään asuvalta asukkaalta vuokraa siltä ajalta,
kun asukkaan vuokrasopimus palveluasumisen yksikköön on voimassa.
Vuokraan sisältyy asuminen sekä yhteisten tilojen käyttöoikeus, lämpö, vesi ja
sähkö. Vuokra laskutetaan asukkaalta kerran kuukaudessa. Asukkaalla on
mahdollisuus hakea tuloistaan ja varallisuudestaan riippuen asumistukea
Kelalta.
Asukkaan henkilökohtaiseksi käyttövaraksi tulee jäädä vähintään 160€/kk.
Käyttövara lasketaan nettotuloista, joista on vähennetty asiakasmaksut.
Hoivamaksu:
Asukkaan hoivamaksu peritään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain
mukaisesti samoin kuin säännöllisessä kotihoidossa olevilta.
Asiakkaan hoivamaksu lasketaan kotihoidon asiakasmaksuasetuksen
laskentakaavan mukaan:
asiakkaan bruttotulot – 563€ x 35%
Kahden henkilön talouden kohdalla maksuprosentti on 22% niistä
kuukausittaisista puolisoiden yhteenlasketuista bruttotuloista, jotka ylittävät
1039€/kk.
Asiakkaan kanssa laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma.
Mikäli asiakkaan tulot muuttuvat oleellisesti, maksua tarkistetaan.
Hoitomaksuun sisältyvät:
- hoito- ja palvelusuunnitelman mukainen hoito sisältäen huolenpidon,
avustamisen, ohjauksen sekä kuntouttavat, virikkeelliset ja sairaanhoidolliset
palvelut
- hoito- ja palvelusuunnitelman arviointi
- turvapalvelut
- sauna
- lääkehoito (ei lääkkeet)
- äkilliset, lyhytaikaiseen hoitoon käytettävät hoitotarvikkeet (korkeintaan
muutamia päiviä)
7
Maksukykyä määriteltäessä huomioon otettavat tulot tehostetussa
palveluasumisessa:
Palvelun käyttäjän ja hänen kanssaan yhteistaloudessa avioliitossa tai
avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän henkilön:
- veronalaiset ansio- ja pääomatulot
- verosta vapaat tulot (esim. hoitotuki sisältäen veteraanilisän, ylimääräinen
rintamalisä, elatusapu ja –tuki)
- metsätulo
- korkotulot
Tulot, joita ei oteta huomioon:
- asumistuki
- vammaistuki
- rintamalisä
Ateriamaksu: Sisältää vuorokauden aikana tarvittavat ateriat ja välipalat,
17,10€/vrk (sis. alv)
Ateriat voi saada myös puolikkaina. Asukas maksaa toteutuneet ateriapäivät.
Poissaolon ajalta maksua ei peritä.
Tukipalvelumaksu: Vanhainkodin vihreä ja sininen solu 100€/kk;
tukipalvelumaksuun kuuluvat siivous, käytettävät paperit (wc- ja käsipaperit),
pesuaineet, pesulaput, käsineet ja siivousaineet, pyykkihuolto, valmis vuode
liinavaatteineen ja peitteineen.
Veljeskodilla tukipalvelumaksu on 50€/kk sisältäen käytettävät paperit (wc- ja
käsipaperit), käsineet, pesuaineet, pesulaput.
Asiakas maksaa itse:
- vuokran
- lääkkeet (Kela-korvaus, lisäkorvaus kun omavastuu ylittää 610€/v.2014)
- hoitotarvikkeet (poislukien asukkaalle maksuttomat hoitotarvikejakelun piiriin
kuuluvat tarvikkeet esim. vaipat, diabeteksen hoitoon liittyvät tarvikkeet)
- poliklinikka-, terveyskeskus- ja sairaalamaksut, lääkärissäkäynnit
- muut henkilökohtaiset menot, kuten yleensäkin kotona asuvat, esim. vaatteet,
puhelinkulut, matkat, kampaajan tai lehtien tilauksen.
Lyhytaikaishoito
38,10 €/vrk
Maksu koskee Veljeskodin, vanhainkodin ja yksityisten hoito-/palvelukotien
lyhytaikaishoitoa.
Mikäli vanhus on Veljeskodilla tai vanhainkodilla intervallihoidossa pidempään
kuin 30 vrk peritään häneltä 30 €/vrk.
Veljeskodilla ja vanhainkodilla annettavasta päivä-, ilta- tai yöhoidosta peritään
23 €/kerta.
Veljeskodin turvapuhelinpalvelusta peritään 25 €/kk.
8
5§
Vanhusten laitoshoito 1.3.2015 alkaen
Pitkäaikaisen laitoshoidon maksu
Pitkäaikaisen laitoshoidon maksu määräytyy sosiaali- ja terveydenhuollon
asiakasmaksuasetuksen 12-15 §§:ien mukaan. Maksu voi olla enintään 85 %
hoidossa olevan nettokuukausituloista. Jos hoidettava on ennen laitoshoidon
alkamista elänyt yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliiton omaisissa
olosuhteissa ja hänen kuukausitulonsa ovat suuremmat kuin kotona olevan
puolison kuukausitulot, hoitomaksu voi olla puolisoitten yhteenlaskettujen
tulojen perusteella enintään 42,5 % yhteenlasketuista kuukausituloista. Maksu
voidaan kuitenkin määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan
henkilön henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään 105 €.
Perittävä maksu ei saa ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia.
Lyhytaikaisen laitoshoidon maksu
Vanhainkodin lyhytaikaisesta hoidosta peritään 38,10 €/vrk. Maksukaton
ylittymisen jälkeen maksu on 17,60 €/vrk. Vanhainkodilla toteutettavasta
omaishoidon lakisääteisestä vapaasta peritään 11,30 €/vrk.
6§
Kehitysvammahuollon asiakasmaksut
Palvelukeskus Väinölän asiakasmaksut:
Asuntola:
1. Asuntolan ylläpitomaksu on kiinteästi 300 €/kk, ylläpitomaksu koostuu
aterioista ja muusta ylläpidosta (perushygienia, siivous- ja pesuaineet ja
laitteiden käyttö, yhteisten tilojen kalustus ja viihtyvyys, yhteinen TV ja
sanomalehti)
2. Tilapäishoito: 16 vuotta täyttäneet (ateriat ja asuminen) 29,00 €/vrk alle
16-vuotiaat
(ateriat ja asuminen) 17,00 €/vrk
3. Päivä-, ilta- tai yöhoidosta peritään ateriakustannukset.
Päivätoiminta:
Päivätoimintaan osallistuvilta peritään aterioista 4,50 €/pv.
9
Yksityisten palvelukotien asiakasmaksut:
Yksityisissä palvelukodeissa asuvilta kehitysvammaisilta peritään
ylläpitomaksuna 300 €/kk, mikä sisältää ateriat ja muun ylläpidon esim. siivousja hygieniatarvikkeet.
7§
Avotyötoiminnasta maksettavat palkkiot
Kehitysvammaiselle avotyötyötoimintaan osallistuvalle maksetaan
työosuusrahaa 4,00-9,00 €/pv. Työosuusrahan määrään vaikuttavat päivää
kohti tehtävät työtunnit sekä viikossa tehtävien työpäivien määrä.
8§
Soveltamisohjeet
Tarkempia ohjeita asiakasmaksujen soveltamisesta antaa sosiaalilautakunta.