kalvot

Transcription

kalvot
Opintopolku-palaveri
2.10.2015
Sisältö
1. Ajankohtaista
2. Aiempien Opintopolku-infojen asioita
3. Kevään 2016 yhteishaku
4. AMK
1. Ajankohtaista
1.1. Tärkeitä päivämääriä
1.2. Vuoden 2016 yhteishakujen tarkennetut aikataulut
1.3. Vuoden 2017 yhteishakujen aikataululuonnos
1.4. KSHJ-ohryn (24.9.) kuulumiset
1.5. Paperittoman hakijan kelpoisuuden arviointi
1.1. Tärkeitä päivämääriä
• 16.10. Kommentit vuoden 2017 yhteishakujen aikataululuonnoksesta KK-tiimille
• 26.10. klo 9.30–15.45 OKM:n valintojen kehittämisseminaari
• Helsingissä Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa (Ratapihantie 13)
• Seminaari on suunnattu kaikille ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen
opiskelijavalintojen kehittämisestä kiinnostuneille ja opiskelijavalinnoista ja
opiskelijoiden ohjaamisesta vastaaville henkilöille.
• 29.10. kevään 2016 yhteishaun koulutustarjonnan päivitystakaraja
• 30.10 kevään 2015 koulutustarjonnan massajulkaisu
• 31.10.2015 erillishakujen osalta valinta-, paikan vastaanotto- ja
ilmoittautumistietojen pitää olla Opintopolussa kevään 2015 haun osalta
• 2.11. ensimmäinen sijoittelu suunniteltu tehtäväksi syksyn yhteishakuun
1.2. Vuoden 2016 yhteishakujen tarkennetut
aikataulut
• PKL 29.10.: Eduuniin on viety vuoden 2016 yhteishakujen tarkennetut aikataulut (ministeriön,
Opetushallituksen ja ASPA-ryhmän tekemät linjaukset)
https://tt.eduuni.fi/oph/kkopintopolku/Aikataulut/Forms/AllItems.aspx?RootFolder=%2Foph%2Fkkopintopol
ku%2FAikataulut%2FYhteishaun%20aikataulut%202016&FolderCTID=0x012000A84004570FD566469155CE3
B486EF9A6&View=%7B5B37E083%2D1556%2D45D0%2DA861%2D784EBED22E02%7D
• Tarkennettu aikataulu koostuu sekä Opetushallituksen tekemissä aikatauluissa (vihreällä värillä) on tehty
uusia linjauksia järjestelmään tarvittavien tietojen testauksessa: Tuotantokantaan vietyjen tietojen
testausperiodit testikannassa mahdollistuvat aina sitä mukaa kun tuotantokannan tiedot kopioidaan
testikantaan.
• Olemme laittaneet aikatauluun alustavat kopiointipäivämäärät, mikä on uutta aikaisempiin aikatauluihin
verrattuna. Voitte tietenkin jatkossakin tehdä testitapauksia testikantaan, mutta muistakaa, että ne häviävät
aina mainittuina kopiointipäivinä testikannasta kun sinne ajetaan uudet tuotantokannan tiedot.
• Valintaperusteiden mallintamisen osalta olemme antaneet yhteiset deadlinet vain sellaisten mallinnusten
osalta, jotka liittyvät mahdolliseen esivalintaan. Varsinaisten valintojen mallintamisen yhteistä deadlinea
emme ole määritelleet, vaan valintaperustemallinnukset tulee olla valmiina aina ennen valintojen tekemistä
tuotannossa. Jos haluatte testata niitä testikannassa kopiointien jälkeen, niin sitä kautta voitte luoda
itsellenne deadlinet myös näille päivityksille.
1.3. Vuoden 2017 yhteishakujen aikataululuonnos
PKL 29.9.:
• Aikataulu sähköpostiviestin liitteenä
• Kommentit pyydetään korkeakoulutiimille 16.10. mennessä
osoitteeseen [email protected]
1.4. KSHJ-ohryn (24.9.) kuulumiset, 1/2
• Taideyliopiston ehdotus ”tulosten” julkaisemisesta kattavammin ennen kaikkien
hakukohteiden valintaehdotusten valmistumista ja oikaisuajan laskeminen aina
per henkilö
• Tämä olisi liian hankalaa yhteisen tuloskirjeen kannalta, ja niinpä ei siirrytä ehdotetun
kaltaiseen käytäntöön
• Varasijatäytön ongelmat (on ehdotettu että oltaisiin varasijalla vain yhteen
kohteeseen): viestinnällinen ratkaisu vai prosessin muutos?
• Ei muutosta prosessiin, edistetään ohjauksen keinoin.
• Vipusen tilanne ja käsitteistö (ensikertalainen, aidosti ensikertalainen,
ensikertalaisena kohdeltava)
• Todettiin, että ensikertalaisten hakijoiden jaottelu kahteen eri ryhmään perustuu lakiin ja sillä
on käyttöä seurannassa eli tilastojen laadinnassa
• Paikkojen varaaminen ja opintopolun toiminnallisuus ensikertalaisuuteen liittyen
• Valintaprosessissa hakijoita on vain ensikertalaisia ja ei-ensikertalaisia
1.4. KSHJ-ohryn (24.9.) kuulumiset, 2/2
• Yhteinen oikaisupyyntötakaraja säilytetään, eikä sitä muuteta
hakijakohtaiseksi
• Ehdollinen vastaanotto on sisäinen käsite, eli että ehdollisella vastaanotolla
hakija ilmoittaa ottavansa paikan jostain sen haun kohteesta.
• Ilmoittautumista ei mahdollisteta ehdollisesti vastaanottaneille
jatkossakaan
• Ehdollisella vastaanotolla hakija on varalla kaikkiin ylempiin kohteisiinsa, ei
siis muuteta niin, että hakija ilmaisisi mihin jonottaa
• Ehdollisten vastaanottojen muuttuminen sitovaksi tapahtuu jatkossakin
samana päivänä kuin varasijatäyttö päättyy. Tähän oli esitetty toive ettei
näin olisi, mutta se on mahdottomuus.
• Hylätty-termi oli ehdotettu muutettavaksi joksikin toiseksi. Muutosta ei
tehdä.
1.5. Paperittoman hakijan kelpoisuuden arviointi
• Kysymys: Onko muille tullut vastaan tapauksia, että hakijana on Suomessa pakolaisena oleva
henkilö ilman aiempia koulutodistuksia? Meillä on tällainen tapaus, henkilö on toimittanut meille
turvapaikkapäätöksen mutta hänellä ei ole toimittaa meille koulutodistuksiaan. Uskoakseni
tulevaisuudessa vastaavien tapausten määrä tulee lisääntymään ja pohdimmekin nyt täällä
Turussa, että miten heidän hakukelpoisuutensa tulisi arvioida? Ovatko ei-hakukelpoisia
mielestänne ilman sen suurempia pohdintoja vai miten toimitte?
• Kommentti: Alla valintaperustesuosituksesta suoraan lainattua tekstiä:
”Jos hakija on pakolainen tai pakolaiseen rinnastettavassa asemassa, eikä hän voi todistaa
tutkintoaan asiakirjoin, ammattikorkeakoulu voi kutsua hakijan valintakokeeseen. Hakijalla tulee
olla pakolaisstatuksestaan kertova viranomaispäätös (turvapaikkapäätös tai oleskelulupa suojelun
perusteella). Hakijan tulee toimittaa kopio kyseisestä päätöksestä kaikkien hakukohteiden
ammattikorkeakoulujen hakijapalveluihin ennalta ilmoitettuna määräaikana (ks. aikataululiite).
Englanninkielisiin tutkintokoulutuksiin haettaessa hakijoiden tulee lisäksi toimittaa todistus
englannin kielen taidostaan korkeakoulujen hakijapalveluihin. Tämä ei koske EU-/ETA-maan
kansalaisia, eikä suomalaisella tutkintotodistuksella hakevia.”
2. Aiempien Opintopolku-infojen asioita
2.1. Hakijamaksut
2.2. Koulutustarjonnan verkkokoulutus
2.3. Siirtohaut
2.4. Hakijan liitepyynnöt
2.5. Sijoittelu QA:lla
2.1. Hakijamaksut
• Toive: Voisiko […] infossa esittää tuo hakijamaksu asia, miten se menee polussa prosessina, kun en
löydä asiasta mitään tietoa?
 PKL 1.10.: hakemuksen käsittelymaksua käsittelevät dokumentit KSHJ-wikissä on päivitetty
varmistuneiden maksutapojen osalta. Käyttöönotettavat hakemuksen käsittelymaksut voi maksaa
käyttäen suomalaisia verkkopankkitunnuksia tai maksukorttia (Visa, Visa debit, Visa Electron,
Mastercard, Mastercard debit). Luottokorteista käy myös prepaid-versiot. Infotekstit ja ukkdokumentit ovat KSHJ-wikissä osoitteessa:
https://confluence.csc.fi/pages/viewpage.action?pageId=41159173.
• Opintopolku-uutiskirjeestä 1.10.:
• Maksu on ensimmäistä kertaa käytössä syksyllä 2016 alkavien koulutusten hauissa. Ensimmäinen haku, jossa
hakemuksenkäsittelymaksua peritään alkaa 1.11.2015.
• Maksu on maksettava ja hakemus lähetettävä hakuajan päättymiseen mennessä.
• Opintopolku päättelee hakijan ilmoittamien tietojen perusteella, onko hakija maksuvelvollinen ja ohjaa
maksuvelvollisen hakijan maksamaan hakemuksen käsittelymaksun ennen kuin hakemusta pääsee jättämään.
• Hakemuksen käsittelymaksun voi maksaa maksukortilla tai suomalaisilla verkkopankkitunnuksilla. Maksua ei
voi maksaa tilisiirtona tai käteisellä.
2.2. Koulutustarjonnan verkkokoulutus
• PKL 23.9.: Wikiin on viety ohje kandi+maisteri-koulutusten tallentamisesta
(https://confluence.csc.fi/pages/viewpage.action?pageId=50871639). Ohjeeseen
on lisätty vielä suositus siitä, että koulutuskoodina käytettäisiin maisterin sijaan
kandia, ja siihen lisättäisiin sisältyvä tai sisältyvät maisterit.
Kysymys: Onko tulossa muutoksia rajapintaan jos vaihdetaan koulutuskoodiksi
kandi maisterin sijaan?
• Kommentti: Op.info 18.9.: verkkokoulutuksen materiaalissa näyttäisi, että
erikoistumiskoulutukset tulisivat yhden kk-paikan säännöksen piiriin, vaikka eivät
johda tutkintoon
• Materiaali Eduunissa, s.20
2.3. Siirtohaut
• OPL 17.9.: […] vaikuttaa siltä, että siirtohaut ovat omalla hakulomakkeellaan (kohdejoukon tarkenne 'siirtohaku' muuttaa lomaketta ja
opinto-oikeus tieto on pakollinen). Tarkoittaako tämä nyt siis sitä, että siirtohaun kanssa samassa haussa ei voi olla vaikka avoimen kkopintojen perusteella tehtävien valintaa? Eli että siirto-opiskelijoille perustetaan oma hakunsa, voi käytännössä olla vain siirtohaun
hakukohde?
Tällaisesta ei nimittäin ole ollut mitään infoa aiemmin. Lain mukaan yhteishaun ulkopuolelle voi jättää siirto-opiskelijat ja avoimen opintojen
perusteella tulevat, mutta se, että nämä kaksi täytyisi laittaa eri erillishakuihin tuli kyllä puskista, jos ne nyt näin menee.
Meillä on menty sillä suunnitelmalla ja ohjeistuksella, että voidaan laittaa nätisti yhteen ja samaan erillishakuun sekä siirtyjät että avoimen
opintojen perusteella tulevat ja erotella ne omiksi valintajonoikseen ja valintaperusteita on kirjoitettu (ja maisterihakumuutoksen jälkeen
revitty uudelleen aukia ja muokattu vielä nyt syksyllä) ja tehty muuta valmistelutyötä sen mukaisesti. Näinkö ei nyt opintopolun
näkökulmasta voikaan toimia??
• Keskustelua Opintopolkuinfossa 18.9.:
• Kommentti: Siirtohaku samassa erillishaussa avoimen haun kanssa: siirtohaku-lomake ei ilmeisesti mahdollista tällaista?
• OPH: […] vaatii ilmeisesti tarjonnan uusimista, jos se on vain yksittäisen korkeakoulun tarve niin voi olla ettei siihen voida lähteä
Selvitän, en osaa vastata suorilta
 OPL 28.9. OPH: Asiaa käsiteltiin KSHJ-ohryssä, jossa todettiin, että ei muuteta tätä nykyistä toteutusta. Toivottavasti tästä ei tule teille
mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia.
2.4. Hakijan liitepyynnöt
Opintopolkuinfo 18.9.: Ylioppilaiden automaattinen hakukelpoisuus
• Oliko niin, että jos hakukohteen merkitty automaattinen hakukelpoisuus ja hakija
ilmoittaa olevansa ylioppilas, niin tuleeko hänelle liitepyyntöjä, vaikka olisi
ilmoittanut mitä muita tutkintoja?
 Arveltiin, että tulee.
2.5. Sijoittelu QA:lla
• OPL 23.9.: laitoimme juuri QAlla ajastetun sijoittelun päälle
testauksia varten. Sijoittelu pyörähtää joka päivä klo 7.
• Kysymys: Onko sijoittelu mennyt läpi QA:lla? (UEF:ssa ei näy
sijoittelun tulosta (matematiikka syksyn yhteishaussa))
 Se, että tulokset eivät alunperin näkyneet johtui siitä, että
valintalaskennat oli tehty "vanhoilla" valintaperusteilla. Eli
valintaperusteet joilla UEF olivat alun perin tehneet laskennat eivät
täsmänneet niiden valintaperusteiden kanssa, jotka kopioitiin 21.9.
tuotannosta QA:lle. Eli sellaista jonoa ei enää oikeasti löytynyt, jolla
laskenta oli alunperin tehty ja joka oli siirretty sijoitteluun. à tehtiin
laskennat uudestaan + siirrettiin jono sijoitteluun uudestaan
3. Kevään 2016 yhteishaku
3.1. Hakukohteiden ylläpito - liitteet
3.1. Hakukohteiden ylläpito - liitteet
AMK-H 25.9.:
• Kysymys: Onko mahdollista, että Liitteet -välilehdellä oleva Liitteen toimitusosoitteessa olevat
• Käytetään koulutuksen järjestävän organisaation hakijapalveluiden postiosoitetta
• Käytetään muuta osoitetta
• Olisivat check boxina?
• Kuten tämä on: Voidaan toimittaa myös sähköisesti
• Nyt kun liitteisiin laittaa esim. musiikissa ennakkotehtävän, joka palautetaan sähköisesti, tulee tähän pakolla
laittaa postinumero (ja postitoimipaikka). Joka on kyllä aika hämäävä. Ks.
https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.10088543318
• Virkailijapuoli: https://virkailija.opintopolku.fi/tarjonta-app/index.html#/hakukohde/1.2.246.562.20.842967135010/edit
• Kysymys: Vai miten muut AMKit ovat tämän ratkaisseet? Oletteko tehneet lisäkysymyksenä ”huomautuksen”
asiasta?
• Kysymys: Minkä takia muuten enkkupuolella ei näy Liitteen toimitusosoitteen eka rivi (Käytetään muuta
osoitetta-kohtaan laitettuna)?
https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.10088543318?descriptionLang=en
(Valintaperusteet… -> Required attachments)
4. AMK
4.1. Valintaperustesuositus 2016
4.2. Englanninkielinen valintaperustesuositus
4.3. K2016 sote-alan valtakunnalliset valintaperusteet
4.4. Ammatillisen perustutkinnon arvosanat - tekniikka
4.1. Valintaperustesuositus 2016
• AMK-H 28.9.: Mitä valintaperustesuosituksessa 2016 tarkoitetaan
käytännössä lauseella: ”Pohjakoulutuksesta riippuen hakijat ovat mukana
valitsemallaan alalla käytössä olevissa valintatavoissa.” Miten Opintopolku
järjestelmänä käsittelee eri pohjakoulutuksen omaavia hakijoita: onko
oikea vaihtoehto A , B vai C?
• A) Valintatavassa 1 ovat mukana kaikki hakijat mukaan lukien yo-tutkinnon omaavat
Valintatavassa 2 ovat mukana vain yo-tutkinnon omaavat
• B) Valintatavassa 1 ovat mukana muut kuin yo-tutkinnon omaavat
Valintatavassa 2 ovat mukana vain yo-tutkinnon omaavat
• C) Valintatavassa 1 ovat mukana kaikki hakijat
Valintatavassa 2 ovat mukana kaikki hakijat, mutta vain yo-tutkinnon omaavat saavat
koulumenestyspisteitä (siten vain yo-tutkinnon omaavat tulevat todennäköisimmin
valituksi tällä valintatavalla)
 OPH: valintaperustesuosituksessa tarkoitetaan vaihtoehtoa A.
4.2. Suomenkieliset valintaperustesuositukset
päivitetty
• AMK-H 1.10.: Eduuniin on päivitetty viimeisin versio suomenkielisestä
valintaperustesuosituksesta.
Muutokset edelliseen versioon:
• Luonnonvara-alan valintakoepaikkateksti on muutettu. Luonnonvara-alalla
valintakoepaikan valintamahdollisuus poistuu. Hakija tekee valintakokeen
ilmoittamassaan ylimmässä luonnonvara-alan hakukohteen
ammattikorkeakoulussa.
• Turvallisuusalan koulutuksen valintakoetekstejä ja tietoja taulukoissa on
korjattu.
• Laurean sosionomikoulutus, rikosseuraamuksen alan tiedot päivitetty sotensuositukseen.
4.3. Englanninkielinen valintaperustesuositus
• AMK-H 30.9.: Englanninkielinen versio 2016 vuoden
valintaperustesuosituksesta on viety Eduuniin kk-opintopolku ja
opintoasiainpäälliköiden työtilaan.
• Tähän versioon on tehty sama korjaus kuin suomenkieliseen versioon
tekniikan vieraskielisen koulutuksen valintakoetekstin osalta.
4.4. K2016 sote-alan valtakunnalliset
valintaperusteet, 1/4
• AMK-H 28.9.: Olemme saaneet tietoomme, että sote-alan ensi kevään
esivalintakoe on nyt uudelleen käsittelyssä useastakin syystä.
• Kommentteja:
• Meillä ainakin ollaan jo ehditty kertomaan hakijoille ensi kevään
esivalintakokeesta, kun ovat kyselleet pisterajoja kevään valintaan varten.
Lokakuun alkupuolella alkaa jo infot, toivottavasti ennen sitä on lopulliset
päätökset tehty, ettei niissä ihan vääriä tietoja kerrota.
• meillä on valintaperustepäätökset jo tehty, tuon esivalintakokeen kera…..
• Turhan myöhäinen on ajankohta muutosten tekemiseen, kun
valintaperusteita jouduttiin muutenkin odottamaan todella viime tippaan
esim. juuri hakijan oppaiden kannalta.
4.4. K2016 sote-alan valtakunnalliset
valintaperusteet, 2/4
• AMK-H 30.9.: Olemme tänä aamuna saaneet tietoomme alla olevan tiedotteen liittyen
sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ensi kevään esivalintakoetta. Kaikille viime päivät
ressanneille siis helpottava tieto: ensi kevään suositusta ei tulla muuttamaan.
Esivalintakoe tulee olemaan kirjallinen koe kaikille hakijoille suosituksessa mainittuna
päivänä.
”Arenen opiskelijavalintaperusteet 2016 hyväksyttiin rehtorikokouksessa 26.8.2016.
Olemme tänään tarkastelleet sotelika-alan esivalintakokeen toteutustapaa. Palautteen
perusteella olemme todenneet, että esivalintakokeen toteuttaminen sähköisesti tuottaa
teknisiä haasteita ja taloudellisia riskejä. Aikataulu siihen on liian tiukka.
Sotelika-asiantuntijoista koostuva työryhmä valmistelee yhteistä opiskeluvalmiuksia
mittaavaa esivalintakoetta (esim. optisesti luettava esivalintakoe) niin, että koe on
käytettävissä ammattikorkeakouluissa suosituksissa mainitun aikataulun puitteissa.
Koetta valmisteleva työryhmä esitellään Arenen kokouksessa 7.10.2015.”
4.4. K2016 sote-alan valtakunnalliset
valintaperusteet, 3/4
• AMK-H 1.10.: Meillä ollaan hieman kallistumassa siihen, että
hakijamäärä on liian suuri tähän ja tarvittaisiin jotain karsintaa.
Esimerkiksi pohdintana on ollut sellainen vaihtoehto, että
ylioppilaiden esivalintakarsinta tehtäisiin ylioppilaskokeiden
arvosanojen perusteella. Loput saisivat sitten esivalintakoekutsun ja
sillä vastaava karsinta pääsykokeisiin. Valinta sitten pääsykokeiden
jälkeen suosituksen mukaisesti yo+valintakoe ja valintakoe.
Miten te näkisitte tällaisen? Tarkoitus on siis noudattaa suositusta,
mutta tuolla poikkeuksella, ja olla myös valintakoeyhteistyössä.
4.4. K2016 sote-alan valtakunnalliset
valintaperusteet, 4/4
Otteita keskustelusta listalta:
• Ihan pikaisesti, että eikös tuo ole melko lailla ylioppilaita syrjivää? He eivät pääse kaikki
kokeeseen.
• […] Oletteko myös miettineet, miten järjestelmä kohtelee hakijoita, joilla on yo-tutkinnon lisäksi
hakemuksella muita pohjakoulutuksia, nämä tulevat kaikki esivalintakokeisiin kuitenkin
riippumatta yo-tutkinnon tasosta? Vielä enemmän pelkän yo-tutkinnon suorittaneiden syrjimistä.
[…] tällaisen yo-tutkintoon perustuvan ennakkokarsinnan käyttäminen kuulostaa sen verran
suurelta poikkeukselta suositukseen, että näkemyksemme mukaan ette enää tällöin voi olla
mukana valintakoeyhteistyössä.
• Maailmallahan on sangen yleistä, että opiskelijoiden selkeä enemmistö valitaan lopullisesti
paperivalinnalla ja vain paperittomille järjestetään poikkeava menettely (koe/muu näyttö).
Ei välttämättä huono idea.
• Esivalinnan on tarkoitus keskittyä opiskeluvalmiuksien mittaamiseen. Jotenkin oudolta tuntuisi
siihen karsia yo-todistuksen perusteella, jos kuitenkin tarkoituksena on valita ne "parhaat". Turun
ehdotus kuulostaa määrien hallinnoinnilta.
4.5. Ammatillisen perustutkinnon arvosanat tekniikka
• AMK-H 29.9.: Mitä mieltä olette, voiko hakija merkitä ammatillisen
perustutkinnon arvosanoja kahdesta eri tutkinnosta? Osan
arvosanoista toisesta ja osan toisesta sen mukaan, mikä on parempi?
Hakemus mahdollistaa vain yhden arvosanan merkitsemisen, mutta
keskiarvohan voi tulla eri tutkinnosta kuin yksittäiset arvosanat, sillä
järjestelmä huomioi automaattisesti hakijan kannalta paremman
keskiarvon.
Kommentteja tai lisättävää?
Outi Tasala
[email protected]