ARSPRO-katalogi, Taiteilijoiden ohjelmaehdotuksia vuodelle 2013

Transcription

ARSPRO-katalogi, Taiteilijoiden ohjelmaehdotuksia vuodelle 2013
Taiteilijoiden ohjelmaehdotuksia vuodelle 2013
2
TAITEILIJA-TUOTTAJATAPAAMINEN
18. 9. klo 14-18 Ateneum-salissa
Taiteilija-tuottajatapaamisen tarkoituksena on tarjota taiteilijoille ja
tuottajille mahdollisuus kohdata ja tehda tuottajatahoille tunnetuksi
taiteilijoiden tyota. Tama katalogi on koottu tapahtumaan liittyvaan
ohjelmahakuun lahetetyista ohjelmaehdotuksista. Katalogi
julkaistaan myos pdf-versiona internetissa.
Taiteilija-tuottajatapaamisen jarjestajatahoina ovat Uudenmaan
taidetoimikunta (monikulttuurisuusläänintäiteilijä Outi
Korhonen), Humanistinen ammattikorkeakoulu
(kulttuurituotännon lehtori Terhi Dählmän , kätälogin täittäjä Sonjä
Vojnovic), Kulttuuria Kaikille –palvelu
(monikulttuurisuusäsiäntuntijä Ahmed Al-Näwäs) sekä Vantaan
kulttuurituotannon yksikkö (kulttuurituotäntopäällikko Anders
Lindholm-Ahlefelt). Mukana ohjelmaehdotuksia valitsevassa
raadissa oli kulttuurituottajia paakaupunkiseudun
kulttuurikeskuksista ja festivaaleilta. Tapahtuma tuotettiin osana
Helsinki Region Welcome Weeksin ohjelmaa.
2
3
OHJELMALUETTELO
Lanyi
Konsertti
Lauluyhtye Keinu.
Konsertti
Luca Cannavó
Sisilialaisen musiikin konsertti
Marouf Majidi
Puut kuolevat seisaalleen - Salomonin
runot musiikkina ja tanssina
Nathan Thomson
Cross-cultural ensemble, Concert
Piilometsän säveliä
Lastenkonsertti
Reach the air,
Konsertti, maailmanmusiikki
Rebecca Clamp
Concert
Toni Jokiniitty
Flamenco Fino konsertti
Trio Play , Girls
Salonkimusiikki-konsertti
Trio Brasilian boys
Samba and African rhythms konsertti
VirkistysVerso
Konsertti ikaihmisille
MUSIIKKI
Afsin Ardalan
East meets West-konsertti
Aia-yhtye
Laulimo - riemukas klubi kaikille laulunlyomille
Alejandro Olarte, James Andean
Concert of acousmatic music "imaginary spaces"
Alejandro Olarte
Trio Sande Concert: Puhuvat Kadut
Andien voimaa
Musiikillinen aikamatka
Annina Rubinstein
6päckshow on Broädwäy
Aurinko - música de Latinoamérica ry
Latinalaisamerikkalainen kamarimusiikkikonsertti ja
taidemusiikin festivaali
Cinta Hermo
Reina de tus amores, Flamenco-konsertti
Club Worldbeat
Concert series
Grupo Ondú
Musiikillista monikulttuurisuutta
Juha Matti Varvikko
Turn off the noise, listen to The Quiet Calls
Jussi Johnsson
Iso vai pieni testamentti remix
Juurakko
Lauluja kuistilta
Kokko Quartet
Visualisoitu konsertti
3
4
Bollybeat Dancers
Monenlaista rakkautta
Eyo Okon Archibong.
Modern afro-dance
Kimmo Alakunnas
BEHAVE nykytanssiteos
Murha-kollektiivi
tanssiteos Note2self 2.0
Pauliina Ruhanen
MoWeArt— movement, wellness, art
Sonya Lindfors
Tanssiteos Quest – Toden ja leikin rajalla
TANSSI
TEATTERI/SIRKUS
Aki Suzuki Spirits
Noo Giselle
Cirko Criollo
Sirkusesitys tai tyopaja
Edna Nelson
Mita sulle kuuluu? Donna Viciouksen komedia
Hossni Ahmed Boudali
Beats of a Bards- Fela kuti musical
Isis-teatteri HS. - kunnianosoitus kuvataiteilija Helene
Schjerfbeckin elamalle ja taiteelle
Jussi Johnsson
Pahan Kukat – Kuhan Pakat
Kierre
Fyysisen teatterin esitys ja draamatyopajat
Komediaryhmä Muvifamama
Stand up –komiikkaa
Marjo Kuusela
Naisia ja laukkuja
Myllyteatteri
- Divina Commedia
- Saari - The island.
Pim ja Pam
Nykyteatteriesitys lapsille
Richmond Ghansah
Pakolaisen tarina
Tangoteatteri Kiukkarainen
Pikku Kipitys ja Kuu
Taskuteatteri Mimic
Isot lapset
Teatteri Helsinki
Molieren Saituri
4
5
ARSPRO-TAPAHTUMAN JA -KATALOGIN TUOTANTOTIIMI
MUUT OHJELMAEHDOTUKSET
Arlene Tucker
Translation is dialogue - Multidisciplinary platform
Victor “X”
Buddha Orchestra -Musical performance based on visual art
Charles Ogu
Town Hall meeting
Elina Väänänen
Pelikaani – work in progress
Elsa Ervasti
Tunne! Ilmaise!
Francisco Delahay
Noche transfigurada
Hong-Liu Sertti
Kalligrafian ja maalauksen kurssi
Itzel Rocío Labra Degante
Sensorial experiences of color, light and space
Puhti
Uuden ajan iltamat
Tuomas Grönlund
Drum Opera (directed by Charles Ogu)
Outi Korhonen
monikulttuurisuuslaanintaiteilija,
Uudenmaan taidetoimikunta
Terhi Dahlman
kulttuurituotannon lehtori, HUMAK
Anders Lindholm–Ahlefelt
kulttuurituotantopaallikko, Vantaan kaupunki
Ahmed Al-Nawas
monikulttuurisuusasiantuntija, Kulttuuria Kaikille– palvelu
Sonja Vojnovic
tuotantoassistentti, HUMAK
ATENEUM-SALIN TEKNIIKKA:
Reine Lukinmaa
Timo Nurminen
TUOTTAJARAATI:
Anders Lindholm-Ahlefelt, kulttuurituotantopaallikko
Catia Suomalainen Pedrosa, kulttuurituottaja, Kassandra
Heidi Hujanen, kulttuurituottaja, KWC
Katalogin tiedot ovat yhteyshenkilöiden lähettämiä.
Vastuu tietojen oikeellisuudesta, sekä kuvien julkaisuluvista on yhteyshenkilöillä, ei tapahtuman järjestäjillä.
5
6
AFSIN ARDALAN
East meets West -concert
EAST MEETS WEST is a music performance: it consists of
Persian music on Setar and the Guitar, Spanish Guitar music
of the romantic era and English modern music. Eastern
music is a completely different world compared with the
western one.
MUSIIKKI
The project will be presented in Lahti at Pikkutetatteri in
cooperation with Lahden kulttuurikeskus.
http://www.youtube.com/watch?v=miUEZS6aI-4
http://www.youtube.com/watch?v=BJ3izex0U-s
CONTACT
Afshin Ardalan
0404848169
[email protected]
Vantaa
www.afshinardalan.com
Languages:
Farsi/ Suomea/Englanti
6
7
AIA-YHTYE
Laulimo – riemukas klubi laulunlyömille
AiA on konsertoinut mm. konserttisaleissa, klubeilla, festivaaleilla,
kirkoissa seka yksityistilaisuuksissa, ja suosittua Laulimo-klubia Cafe
Piritassa yhtye emannoi jo kolmatta vuotta. AiA on kokenut esiintyja
myos kansainvalisilla areenoilla ja medioissa. AiA on
huippuammattilaisista koostuva yhtye, jonka musiikissa yhdistyvat
popmelodiat, elektroninen musiikki, erilaiset aanenkayttotavat ja
moniaanisyys. AiA:ssa aanijanteitaan kayttavat musiikkiteatterin
huiput Nina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen, kuoronjohdon poppisvelho
Merzi Rajala, jazzlaulun taituri Eeppi Ursin, bluesin kultakurkku Kaisa
Saarikorpi ja veret seisauttava etnoaani Riikka Timonen.
Ohjelmoinnista vastaavat Jussi Mikkonen ja Visa Makinen, jotka
edustavat nousevaa konemusiikin sukupolvea.
CONTACT
Kaisa Saarikorpi
0407202998
[email protected]
Helsinki
www.aia.fi /
saarikorpikaisa.blogspot.com
Languages:
suomi, English
Artist fees: 300€ per person
MUSIIKKI
Kuusi huippulaulajaa, kaksi konemuusikkoa, vierailevia
yllätyssolisteja, kuoroja, lauluyhtyeitä, hämäräperäisiä
hahmoja ja yleisö. Laulimossa yleisö pääsee osallistumaan
hullutteluun, improvisoituihin musiikkiosuuksiin, kuulemaan
AiA:a sekä tutustumaan klubivieraaseen.
Tämän hauskan ja lauluntäyteisen illanvieton voi tilata
festivaaleille tai erilaisiin tapahtumiin, joihin halutaan rentoa
huippuammattilaista otetta. Laulimon vieraina on nähty koko
joukko maamme huippuartisteja. Ehdota rohkeasti suosikkiasi
illan yllätysvieraaksi! Laulimo on kansainvälinen konsepti ja
klubit voidaan toteuttaa myös englanniksi.
LAULU:
Merzi Rajala
Kaisa Saarikorpi
Hanna-Riikka Siitonen
Nina Tapio
Riikka Timonen
OHJELMOINTI:
Jussi Mikkonen
Visa Makinen
Eeppi Ursin
7
8
ALEJANDRO OLARTE, JAMES ANDEAN
Imaginary spaces - Concert of acousmatic music
We have presented four evenings of acousmatic music at the Black Box concert hall of
Musiikkitalo, at the Agora Foyer at the Sibelius Academy and at the Kontaining project
produced by
Ptarmigan and the Arts Council of Uusimaa. These have been excellent opportunities to
perform this genre of music and this specific repertoire. These concerts greatly increase
awareness and access to both the acousmatic genre, the acousmatic concert context and
performance practice, as well as offers new horizons for the music audiences.
MUSIIKKI
We propose a program of original acousmatic compositions. Acousmatic music
exists in recorded form and is designed for loudspeaker listening. The listener
perceives the music without seeing the sources or causes of the sounds. In
terms of content the genre, playing on its invisibility and liberty, it is ideal for
exploring the ambiguous and allusive play of causalities, metamorphoses,
acoustic imagery and the behaviour of sounds in virtual spaces. The recorded
format of acousmatic music allows the composer to combine sounds created at
different times and on different systems, and offers the utmost flexibility for
juxtaposing and superimposing sounds with attention to the finer details of
sound quality.
CONTACT
Luis Alejandro Olarte
0505954422
[email protected]
Helsinki
alejandro.olarte.free.fr
Languages:
Spanish, French, English,
suomi
Artist fees: 800€
8
9
ALEJANDRO OLARTE
Trio Sandé Concert: Puhuvat Kadut
Tristana Ferreyra-Rantalaiho and Belen Galil, voices, Alejandro
Olarte, guitar.
We presented a first version of the show in April 2012 at Vuotalo.
For this year we are developing new musical arrangements and
including new images in the work.
MUSIIKKI
"Puhuvat kadut" (70 min.) includes a concert and a
projection of the photographic work of Belén Galli. Our
repertoire includes a diverse and colorful range of styles
and rhythms spanning original melodies from all the
corners of South America. In our musical adaptations we
stress the tradition of the popular songwriter who
accompanied by a guitar sing the dreams and the realities of
the every day life in those lands. The concert is a musical
journey through bolero, bossa nova, cumbia, nueva trova,
pasaje, joropo, and the new urban song.The projection
works as a bridge between the music, the lyrics and the
imagery of the Latin folklore.
CONTACTS
Luis Alejandro Olarte
0505954422
[email protected]
Helsinki
http://www.triosande.oo.fi/
Languages:
Spanish, French, English, suomi
Artists fees: 1500€
9
10
ANDIEN VOIMAA
Musiikillinen aikamatka
Muusikkomme ovat moni-instrumentalisteja.
Paajoukko: Tito Chauca, laulaja-saveltaja, Daniel Olguin,
soitinrakentaja-muusikko, Silvo Vatanen, valm. Sibasta erik. Andien
musiikkiin, Cesar Aguilar, suunnittelija-saveltaja. Esiintymisia mm.
Chacana-ryhmana (Andien kansanmusiikki) ja ZeroDrama -ryhmana
(omiä sävellyksiä) oppiläitoksillä kv.päivissä, kulttuuri- jä
vaihtoehtotapahtumissa (esim. Kynnyskino), festivaaleilla eri
kaupungeissa, Perun suurlahetyston tapahtumissa ja sen valittamat
esiintymispyynnot. Soitintyopajat eri tapahtumissa (erit. Sikurimusiikki). Ks. esimerkkeina oheiset videolinkit. Tuotantoa
omakustannelevyt 4 Chakana-ryhmalta ja 4 ZeroDramalta.
https://www.youtube.com/watch?v=5-GcxiI9IPU
http://www.youtube.com/watch?v=vF79zBfQZqE
http://www.youtube.com/watch?v=ffz2EqvI66g
CONTACT
Silpa Karjunen-Aguilar
0400748847
[email protected]
Helsinki
http://www.globalmusic.fi/
index.php?page=zero-drama&hl=fi_FI
http://www.globalmusic.fi/index.php?page=sikurifinland
Kielet:
suomi, englanti, espanja
Artists fees: 130€ per person
MUSIIKKI
Musiikillinen aikamatka esittelee Andien musiikin eri
soittimia, tunnelmien kirjoa ja äänialoja rytmeineen ajalta
ennen espanjalaisten valloitusta aina nykyaikaan. Soitinten
kirjo ja luonnollinen ääni ovat parhaimmillaan livenä.
Akustinen tila auttaa havaitsemaan soittimia ja pehmeitäkin
sävyjä.
11
ANNINA RUBINSTEIN
6Packshow On Broadway
6Päckshow On Broädwäy tehtiin jouluksi 2009 Hyvinkää-säliin jä
sita on esitetty myos Salossa ja Turussa seka musiikkiteatteri
Kapsakissa vuosina 2010-2011 yhteensa 6 iltaa. Tulevana syksyna
esitys vierailee Kouvolan seka Lappeenrannan
kaupunginteattereissa.
http://www.youtube.com/watch?v=6-3SO4y-xaM
MUSIIKKI
On Broadway -showssa voi kokea 17 musikaalin tunnelmia
kahdessa tunnissa! Laulua, tanssia, tarinointia...LIVENÄ!
Tämä on loistava mahdollisuus tutustua musikaalien
maailmaan ja kuulla lempikappaleitaan tunnetuista
klassikoista aina 2000-luvun uutuuksiin. Estradilla on
ihmiskohtaloita, tarinoita ja elämäntilanteita laidasta
laitaan. Koskettavaa, hauskaa, seksikästäkin, mutta ennen
kaikkea korkeatasoista ja helposti lähestyttävää. Illan
aikana kuullaan mm. Räydyntäpotpuri, johon on kerätty
koskettavimpia kappaleita eri musikaaleista, hulvaton
Grease ja herkkupala musikaalista The Book of Mormon.
CONTACTS
Annina Rubinstein
0505481929
[email protected]
Kotipaikka: Espoo
www.6pack.fi
Kielet:suomi ,englanti
Artist fees: 2750€
12
AURINKO — MÚSICA DE LATINOAMÉRICA RY
Latinalaisamerikkalainen kamarimusiikkikonsertti
ja taidemusiikin festivaali
Kamarimusiikkikonsertti
Taidemusiikkikonsertti, joka koostuu ainoastaan latinalaisamerikkalaisesta ohjelmistosta eri
vuosisadoilta. Kokoonpano: kamarimusiikkiyhtyeita, 2-5 muusikkoa kerrallaan. Ohjelma
voidaan koota esim. yhden maan tai jonkun muun teeman (esimerkiksi aikakauden, yhtyeen)
ymparilla. Teemana voisi olla myos Suomi ja Latinalainen Amerikka taidemusiikissa.
Taidemusiikin festivaali
Kolme konserttia, eri paivana, muodostaen minifestivaalin:
1. Kämärimusiikkikonsertti 2. Liedkonsertti 3. Piänoresitääli,
Kaikissa kokonaan latinalaisamerikkalaisten saveltajien teoksia eri aikakausilta.
Mahdollisena neljantena kuorokonsertti.
CONTACTS
Clara Petrozzi
0414818175
[email protected]
Espoo
www.aurinkomusica.org
Languges:
suomi, englanti, espanja
Artist fees: 2000/4000€
MUSIIKKI
Yhdistyksen ylläpitämä yhtye Aurinko on vaihtelevan kokoonpanon ryhmä, joka
esittää yksinomaan latinalaisamerikkalaista taidemusiikkia. Aurinko on
järjestänyt useita konsertteja Helsingissä, mm. Meksikon kulttuuriviikon
yhteydessä v. 2010 Kansallisarkistossa, Kulttuurikeskus Caisassa v. 2010 ja 2012,
ja jouluaiheinen konsertti Lähetyskirkossa 2011. Tulevat tapahtumat: syyskuussa
2012 (Säveltäjät Auringon alla- omien teosten sävellyskonsertti Stoassa),
osallistuminen Asociación de Países Amigos:in festivaaliin marraskuussa 2012
Caisassa ja Perun kulttuuriviikkoihin maaliskuussa 2013. Yhtyeeseen kuuluu
muusikoita eri maista, mm. Suomi, Peru, Argentiina, Kolumbia, Meksiko.
13
CINTA HERMO
Reina de tus amores, Flamenco-concert
Final release of the album at Helsinki Festival / Art Goes Kapakka and the
Nigth of the Arts, 22 & 23.8.2012.
HAV- Helsinki Arte Vivo, A multicultural proyect with almost 50 artist
involved, 2011- 2012. World Village Festival, 2011-2012. Workshop at
Kaisaniemi 2011, XV Tampere Flamenco Festival. Concert for the Finnish
President, T. Halonen, in Kultaranta Palace.
”Music is a languages you can understand without words”
CONTACTS
Cinta Hermo
0451329807
[email protected]
Helsinki
www.myspace.com/cintahermo
www.cintahermo.wix.com/singersongwriter
www.youtube.com/mschermo
Languages:
Spanish, English, French, Finnish
Artist fees: 1100€/negotiable/duo
MUSIIKKI
Andalusian singer-songwriter Cinta Hermo presents her new
album “Reina de tus amores”, a beautiful and unique flamenco
adventure. A woman and her guitar, singing her own creations:
“Let´s believe in the capacity to transform our planet into a better
place”. She has been performing in 20 countries and she has made
7 records with the international band Piirpauke. Her first solo
album “El canto de la sirena” is dedicated to the nature and peace.
With “Reina de tus amores”, she goes deeper than ever into her
flamenco world visions, to rescue the pearls of her soul, 10 songs
full of vitality. All music and lyrics by Cinta Hermo.
The duo concert provides a very fresh and intimite
atmosphere.
14
CLUB WORLDBEAT Concert series
Club Worldbeat consists of live performances from local,
international world music performers. Since it is build upon a
very diverse cultural background, the concert series would run
on a theme basis [Africa, Asia, Caribbean, etc] and this will
create an opportunity to introduce something new and
different to the society as well as to promote multiculturalism.
PRESENTATIONS
Club Lojo, Lohja [2009]
Restaurant Bangkok, Helsinki [2009]
Restaurant Nightlife, Lohja [2009 – 2010]
Cuba Cafe, Helsinki [2010]
Korjaamo Bar, Helsinki [2010]
Restaurant Pacifico, Helsinki [2011]
Cafe Kiasma [ARS11 exhibition] – Contemporary African music mix-tapes
Faces Etnofestival [2010 - 2012]
CONTACT
Ahmed Kakoyi
0407633026
[email protected]
Espoo
Languages:
English
Artist fees: 1800€
MUSIIKKI
Club Worldbeat was launched in 2009 as a campaign to promote urban
contemporary world music to the Finnish society and also to bridge the
gap between different cultures through club parties, workshops,
concerts, festivals etc. Club Worldbeat is run by a committed team of
two Afro-pop legends, Ugandan born world music artist Mad Ice and
award winning producer [2002 Kilimanjaro Music Awards] Miikka Kari
aka Mwamba one of the most successful music producers on the East
African music scene. http://www.clubworldbeat.com
15
GRUPO ONDÚ
Musiikillista monikulttuurisuutta
Aiemmat esiintymiset ja muut produktiot:
-Tenho ja taivas 2, Eurooppatalo, Helsinki, Lokakuu 2010
-Chilen 200-vuotisjuhla, Kirjan talo, Helsinki, Syyskuu 2010
-Bolivian itsenaisyysjuhla, Stoa, Helsinki, Elokuu 2010
-Itsenaisyyden aania, Maailma kylassa -festivaali, Toukokuu 2010
-Lauluja rakkaudesta ja muista riivaajista, Stoa, Helsinki, Helmikuu 2010
-Perulaisen kansalaisjarjesto Puckllayn nettisivujen musiikki, 2010
-musiikki Maria Lappalaisen dokumenttielokuvaan Taistelu joesta, 2010
http://youtu.be/EzShL07-xyk
CONTACTS
Juha Matti Varvikko
0503630444
[email protected]
Helsinki
http://www.myspace.com/grupoondu
Languages:
suomi, englanti, espanja
Artist fees: 900€
MUSIIKKI
Ondú-niminen vanha afrikkalainen tanssi kulkeutui
Latinalaiseen Amerikkaan joskus siirtomaa-ajalla ja muunsi
siellä muotonsa landóksi. Landó on yksi tämän päivän
afroperulaisista musiikkityyleistä, mutta se symboloi myös
nykymaailmalle tyypillistä kulttuurivaikutteiden liikkuvuutta,
muuntautumiskykyä ja monimuotoisuutta. Vuonna 2008
perustettu Grupo Ondú -yhtye koostuu suomalaisista ja
latinalaisamerikkalaisista muusikoista. Se tulkitsee laulu- ja
soitinmusiikkia eri puolilta Latinalaista Amerikkaa
suomalaisille yleisöille. Samalla yhtye etsii yhteyksiä
suomalaiseen musiikkiin, tutkii monikielisen repertuaarin
runollista rikkautta ja kokeilee erilaisten akustisten soitinten
äänimaailmoja.
16
JUHA MATTI VARVIKKO
Turn off the noise,
listen to The Quiet Calls
A shoegazing, clownfearing, insomniac, moody post-rock
odyssey into the living energy of music, mystery of life and
divine, beauty of women, nights out in the city and long lazy
days in the sun. Turn off the noise, listen to The Quiet Calls.
http://www.myspace.com/thequietcalls
http://www.youtube.com/user/TheQuietCälls
CONTACTS
Juha Matti Varvikko
0503630444
[email protected]
Helsinki
Languages:
suomi, englanti, espanja
Artist fees: 600€
MUSIIKKI
Previous presentations:
2012
June 4: LA NOCHE DE BARRANCO (Lima)
January 24: SILTANEN
2011
December 8: CUBA
December 3: PAINOBAARI
November 17: SEMIFINAL
October 19: ARKADIA BOOKSHOP
September 24: LUMI SUPERMARKET
September 16: RADIO HELSINKI
July 31: WE LOVE HELSINKI URBAN FESTIVAL
July 30: SUNCITY FESTIVAL
June 27: CLUB YK
June 16: BAR LOOSE
February 8: CAFE MASCOT
January 25: CLUB LIBERTE
17
JUSSI JOHNSSON
Iso vai pieni testamentti remix
Villon oli aikansa kirjailijajulkkis, juoppo, varas ja mahdoton kusipaa. Hanen
epasovinnainen elama ja luova hulluus kiehtoivat Johnssonia. Laihon savelsi muhkeista
runoista muhkeita lauluja: etnista, laulelmallista ja rockvaikutteistakin jylinaa. Syntyi
musiikillinen moraliteetti, jossa Johnsson peilasi itseaan Villonin ristiriitaiseen
taiteilijapersoonaan. Miten pitkalle voi vetaa elamanjanonsa rajat vahingoittamatta
itseaan tai ymparistoaan? Kysymys ei ole paastanyt Johnssonia irti otteestaan. Kirjailija
Veijo Meren suomentamat runot hammastyttavat Johnssonia yha ajattomuudellaan.
Siksi hanen on pakko palata Villonin teksteihin ja Laihon lauluihin. Tuloksena on Iso vai
pieni testamentti remix. Johnsson vetaa trio-orkesterin kanssa konsertin, jossa
puretaan 15 vuoden paineet moraalisesta vastuusta.
CONTACT
Jussi Johnsson
040 583 2555
[email protected]
Helsinki
http://www.nayttelijaliitto.fi/
nayttelijahaku/profiili/?E*num=
28035
Languages:
suomi, svenska, English
Artist fees: 770€
MUSIIKKI
Iso vai pieni testamentti remix pohjautuu näyttelijä Jussi Johnssonin vuonna
1998 Ateneum-salissa ensi-iltansa saaneen musiikilliseen sooloteoksen 11
lauluun. Laulut sävelsi popin ja rockin moniottelija Samuli Laiho
myöhäiskeskiajalla eläneen ranskalaisen François Villonin runoihin. Esitys
sisälsi monologinomaisia välispiikkejä, joissa Johnsson peräänkuulutti
Villonin rosoisen taiteilijapersoonan kautta ristiriitaisen yksilön moraalista
vastuuta. Remix -konsertin lähtökohtana on avata mitä lauluille, niiden
tulkinnoille ja esittäjälle kuuluu tänään 15 vuotta myöhemmin. Samalla
nostetaan uudelleen päivänvaloon Laihon Villon -sävellykset, jotka edustavat
kiinnostavaa, mutta vähemmän tunnettua materiaalia hänen
sävellystuotannossaan. Johnssonia säestää trio-orkesteri (koskettimet, basso,
perkussiot).
18
JUURAKKO– lauluja kuistilta
Juurakko-yhtyeen musiikissa kietoutuvat yhteen
afroamerikkalainen blues, uusi suomalainen kansanmusiikki ja improvisaatio. Ainutlaatuinen juureva
sointi syntyy moniäänisestä laulusta yhdistettynä
konserttikanteleen, harmonin, jouhikon ja kitaran
sointiin. Sävellykset ovat pääasiassa yhtyeen omaa
uutta tuotantoa, ja kappaleiden tekstit suomenkielisiä –
sekä omia että kansanperinteeseen nojaavia.
yhtyeen uudelleen sovittamia lainakappaleita mm.
T-Bone Walkerilta ja J. Karjalaiselta. Konsertin punaisena
lankana kulkevat laulujen monensavyiset tarinat syntymasta
kuolemaan. Luvassa on mielenkiintoinen matka bluesin ja
kansanmusiikin rajalle!
Juurakon laulajat ovat tyoskennelleet pitkaan yhdessa kehittaen
sointiaan ja laulutyyliaan afroamerikkalaisen perinteen
pohjalta. Musiikkipedagogin tyonsa ohella kaikki laulavat ja
soittavat lukuisissa yhtyeissa ja projekteissa venyen
populaarimusiikista bluesin, jazzin ja kansan-musiikkiin kautta
jopa klassiseen musiikkiin. Kankaanranta on musiikin tohtori ja
aktiivinen kantelemusiikin uudistaja, joka toimii seka solistina
etta kamarimuusikkona. Nykymusiikki ja improvisointi ovat
hanelle laheisia taiteellisen tyon muotoja. Juurakko sai
innostuneen vastaanoton ensikonsertissaan Aino Ackten
kamarifestivaalilla Helsingissa 28.5.2012.
CONTACTS
Eija Kankaanranta
0440321323
[email protected]
Espoo
www.eijakankaanranta.net
Languages:
suomi, English, svenska
Artist fees: 200€ per person
juurakkoband.blogspot.com
www.youtube.com/juurakkoband
www.myspace.com/juurakko,
www.facebook.com/juurakkoband
MUSIIKKI
"JUURAKKO – lauluja kuistilta" -konsertissa kuullaan myos
JUURAKKO
Laura Kaartinen – laulu,
harmoni, lyomasoittimet
Eija Kankaanranta – kanteleet
Kaisa Saarikorpi – laulu,
kitara, lyomasoittimet
Minsku Tammela – laulu,
jouhikko, lyomasoittimet
Anna Wiksten – laulu,
lyomasoittimet
19
KOKKO QUARTET visualisoituna
Kokko Quartet on nelihenkinen jazzyhtye, joka esittää
melodista, etnovaikutteista musiikkia. Kaikki sävellykset ovat
yhtyeen omia. Esityksen runko koostuu musiikista, joka on
akustispainotteista. Esityksen visualisointi pitää sisällään
videoita sekä valosuunnittelua. Videot on tehty linkittymään
sävellyksiin. Visualisoinnin ajatuksena on herättää musiikkiin
liittyviä mielikuvia, jättäen kuitenkin musiikille riittävästi
tilaa.
CONTACTS
Johanna Pitkanen
0405876768
[email protected]
Vantaa
http://www.myspace.com/
kokkoquartet
Languages:
Suomi
Artist fees: 150 € per person
MUSIIKKI
Kokko Quartet -yhtyeen jasenet: Johanna Pitkanen, piano ja sahkopiano,
Kaisa Siirala, saksofonit, Timo Tuppurainen, basso, Risto Takala,
rummut. Savellykset Johanna Pitkanen, Kaisa Siirala ja Timo
Tuppurainen. Visualisointi Alisa Javits. Yhtyeen muusikoilla on
monipuolinen tausta jazzmusiikin seka muun kevyen musiikin saralla.
Vaihtelevuutta ohjelmistoon tuovat erilaisten jazzin tyylisuuntien
lisaksi kolmen eri muusikon savellykset seka niissa olevat etniset
vaikutteet. Alisa Javits opiskelee valokuvausta Aalto-yliopistossa.
Yhtye on esiintynyt Alisa Javitsin tekeman visualisoinnin kanssa
Kanneltalossa seka Cafe Pirittassa. Lisaksi Kokko Quartet on esiintynyt
ilman visualisointia esim. Juttutuvan Rytmihairioklubilla kevaalla 2012.
Syksylla 2012 yhtye julkaisee ensimmaisen kokopitkan levynsa.
http://www.youtube.com/watch?v=pCRQImyvcjM
20
LANYI
N'Fanly Camara ja Outi Kallinen ovat tehneet jo pitkaan yhteistyota
esiintyjina ja opettajina. Heidan Wonuwali-ryhmansa on esittanyt
afrikkalaista tanssia ja musiikkia vuodesta 1998, teatterilavoilla ja
festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla. Kumpikin on esiintynyt lukuisten
tanssi-, musiikki- ja teatteriryhmien kanssa eri puolilla maailmaa ja
toiminut vierailevana koreografina. Ryhmassa tanssiva N'Fanly Camara
opiskeli Guinean kansallisbaletissa. Kaikki hallitsevat useita
instrumentteja ja laulavat usealla kielella. Lanyi on esiintynyt mm.
Suomen Tanssitaiteilijain liiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi Kuopio
tanssii ja soi -festivaalin oheisohjelmassa ja Helsingin Juhlaviikkojen Art
Goes Kapakka -ohjelmistossa elokuussa. 2012.
CONTACTS
Outi Kallinen
0407075977
[email protected]
Helsinki
www.afroahjo.fi
Languages:
suomi, ruotsi, englanti, ranska
Artist fees: 200€ per person
MUSIIKKI
Lanyi on kesäkuussa 2012 perustettu guinealais-suomalainen
trio, joka esittää perinteistä guinealaista musiikkia ja tanssia
omina sovituksina. Soittimina ovat mm. kaunisääniset
balafonit , kora, gongoma sekä erilaiset rummut kuten djembe,
krin ja dundun. Afrikkalaiset meolodiasoittimet luovat pohjan
lauluille, joiden aiheet vaihtelevat rakkaudesta hauskoihin
tarinoihin. Rytmeihin kuuluvat tanssit ovat taidokkaita ja
räjähtävän energisiä. Trion jäsenet, N'Fanly Camara, Abdoulaye
Conde ja Outi Kallinen ovat esiintyneet ympäri maailmaa
erilaisten tanssi- ja musiikkiryhmien kanssa. Vaikka
suomalaisia moititaankin jäykiksi, lähtevät he helposti mukaan
tämän porukan menoon tanssien ja laulaen!
21
LAULUYHTYE KEINU — Konsertti
Lauluyhtye Keinun ohjelmistoon kuuluu pääosin suomalaista
kansanmusiikkia. Ohjelmistoon on sekoitettu myös suomalaisia
ikivihreitä, irlantilaisia kansanlauluja, negro spiritualeja ja Suomipoppia tilaisuudesta riippuen. Laulut on aina esitetty ilman soittimia
a capella -lauluina. Nykyään Keinu tekee itse sovituksia.
Keikkoja Keinu on tehnyt mm. haissa, hautajaisissa, syntymapaivilla,
valmistujaisissa, kaupoissa ja tyopaikan illanvietossa. Toukokuussa Keinu sai
hienon mahdollisuuden esiintya kenialaisten nuorten kanssa Mahdollisuuksien
torilla Tampereella. Kesaisin Keinuun voi myos tormata Lahden satamassa
Karirannan kahvilassa harjoittelemassa.
MUSIIKKI
Lauluyhtye Keinun muodostaa 4 tyttoa 21-23v. Satu-Maija Aalto, Heidi-Anniina
Nikkila, Maija Munter ja Tiia Salminen. Yhtye perustettiin 2010 jouluna Lahden
konservatorion toisen asteen opiskelijoiden toimesta. Aluksi yhtyeen piti olla
kokeilu ja klassisen opiskelun ohelle tasapainoa, mutta yhteistyo toimi niin hyvin,
etta keikkaa on tehty siita lahtien. Kaikki Keinun jasenet ovat valmistuneet Lahden
konservatoriolta muusikoiksi ja kaksi on jatkanut opiskelua Lahden
ammattikorkeakoulussa musiikki- ja draamainstituutissa seka yksi SibeliusAkatemiassa.
CONTACT
Tiia Salminen
0505448557
[email protected]
Lahti
www.facebook.com/
lauluyhtyekeinu
Artist fees: 50-100€ per person
22
LUCA CANNAVÓ
Sisilialaisen musiikin konsertti
Sisilialainen laulaja Luca Cannavò laulaa italialaisen pianistin Libero
Mureddun säestämänä sisilialaista ja italialaista musiikkia ja muita
ikivihreitä sekä omia kappaleita
http://www.youtube.com/watch?v=YVJ5T5iXBdw
http://www.youtube.com/watch?v=8uVDD2trEXw&feature=relmfu
http://www.youtube.com/watch?v=mJf1UAOHIXQ
MUSIIKKI
Luca Cannavò ja Libero Mureddu esiintyivät Helsingin Kirjasto 10:ssä
4.4.2012 ja heillä on keikka ravintola Vespassa osana Helsingin Art Goes
Kapakka -festivaalia. Luca Cannavò on esiintynyt eri kokoonpanoilla
lukuisilla lavoilla Suomessa ja Italiassa.
CONTACTS
Luca Cannavo
0449649836 / mänägeri
lucacannavomanager@
gmail.com
Helsinki
www.lucacannavo.blogspot.fi
Languages:
italia, suomi, espanja,
Englanti
23
MAROUF MAJIDI
Puut kuolevat seisaalleen
Salomonin runot musiikkina ja tanssina
Ohjelma on aivan uusi. Toistaiseksi valmiina on synopsis sekä osa
tarinan musiikista. Seuraava askel on muokata runojen pohjalta
musiikin lyriikat sekä keskustella tanssijoiden kanssa koreografiasta.
CONTACTS
Marouf Majidi
0401239366
[email protected]
Helsinki
Languages:
suomi, persia
Artist fees: 3500€
MUSIIKKI
Puut kuolevat seisaalleen on tanssi– ja musiikkiesitys, jonka tarina
sijoittuu muinaiseen Lähi-Itään: Profeetta Salomon tunnetaan viisaana
neuvonanantajana ja runoilijana, jonka kynästä ovat lähtöisin mitä
kauneimmat rakkausrunot. Tarina kertoo Salomonin elämästä ja niistä
tapahtumista sekä tunteista, joista sydäntä koskettavat runot ovat
saaneet alkunsa.
Tämä tarina esitetään musiikin ja tanssin keinoin. Musiikissa on
elementtejä länsimaisesta sekä Lähi-Idän taidemusiikista, mutta se ei
kuitenkaan ole leimallisesti kumpaakaan. Se on sävelletty pienelle
kokoonpanolle (kamariorkesteri tms.) ja elektroniikalle. Musiikissa
käytettävät laulut perustuvat Salomonin alkuperäisiin runoihin.
Tanssikoreografia on kahdelle tanssijalle. Esitys koostuu kahdesta
tanssijasta sekä äänitetystä musiikista, joka toistetaan useammasta
äänilähteestä.
24
NATHAN THOMSON
Cross-cultural ensemble
Nathan Riki Thomson leads an international ensemble
featuring musicians from Australia, Brazil, Finland and Wales.
The ensemble will tour in the UK and Finland in support of the
release of a new album in the summer of 2013.
"World music at it's best. If it must be categorized, file under
'beautiful'. " **** Manchester evening news.
This project is the follow up to Nathan Riki Thomson's acclaimed
album 'Under Ubi's Tree' released in 2009 on the UK label NAIM. The
New album was recorded both in London and Helsinki and we have
received funding from the Arts Council of Finland to bring the UK and
Finnish based musicians together for tours in both countries. Funding
covers all travel and accommodation and enables us to offer reduced
fees for some performances.
CONTACTS
Nathan Thomson
0465250497
[email protected]
Espoo
www.nathanrikithomson.com
Languages:
English
Artist fees: 750€
MUSIIKKI
Featuring:
Adriano Adewale, Brazil: percussion. Dylan Fowler, Wales: guitar.
Kristiina Ilmonen, Finland: trad wind instruments / perc.
Nathan R Thomson, Australia: double bass, flutes, kalimba.
Tuomas Timonen, Finland: drums. Nora Vaura, Finland: vocals.
Timo Vaananen, Finland: kantele. www.nathanrikithomson.com
adrianoadewale.co.uk kristiinailmonen.com pleäse note: these websites
represent 3 of the artists involved in the project but there is not
currently one website for the band.
25
PIILOMETSÄN SÄVELIÄ
Lastenkonsertti
Musiikki- ja Kulttuurikeskus VERSO on toteuttanut
lastenkonsertteja vuodesta 2005 alkaen yhteistyossa Freija-yhtyeen
kanssa.
4–7-vuotiäille läpsille suunnätut konsertit ovät ihästuttäneet
hyvantuulisuudellaan, taiturillisella toteutuksellaan seka tarttuvilla
melodioillaan. Konserteissa musiikillista elamysta on vahvistettu
esimerkiksi tarinoiden seka yleison ja esiintyjien valisen
vuorovaikutuksen avulla.
Piilometsan savelia -lastenkonsertit pohjautuvat vuonna 2010
ilmestyneeseen Piilometsan savelia -levyyn. Levy on saavuttanut
suuren suosion monissa perheissa, musiikkileikkikouluissa ja
paivakodeissa ympari Suomea. Vuodesta 2010 alkaen Piilometsan vaki
on tehnyt yhteistyota myos Radion sinfoniaorkesterin kanssa.
CONTACTS
Fiona Tharmaratnam
0407069446
[email protected]
Jarvenpaa
www.versomus.fi
(Musiikki- jä Kulttuurikeskus VERSO)
Kielet:
suomi,ruotsi,englanti
Artist fees: 250€ per person
MUSIIKKI
Lämminhenkinen musiikkisatukonsertti, jossa kuullaan uusia
ihastuttavia sävelmiä sekä vanhoja lastenlauluklassikoita
suositulta Piilometsän säveliä -cd:ltä. Rooleissa ovat
musiikkipedagogit Sari Kallioranta, Siina Hirvonen sekä Hanna
-Leena Tammiruusu ja musiikista vastaa kansanmusiikkiyhtye
Freija.
26
REACH THE AIR
Konsertti, maailmanmusiikki
Yhtye on alkanut soittaa yhdessa syksylla 2010. Esiintymisia on ollut
esim. Etno Espalla, Taiteiden yossa ja Touko-Taigassa. Yhtye esiintyy
myos syksylla 2012 Musiikkitalossa osana Sibelius-Akatemian
tuotantoja. Keikkasetti raataloidaan tarpeen mukaan.
Salla Hakkola: folk-härppu & läulu
Emmi Kuittinen: laulu & haitari
Elina Lappalainen: bässo & läulu
Marouf Majidi: tanbour-luuttu & laulu
Menard Mponda: perkussiot &laulu
MUSIIKKI
Reach the Air on monikulttuurinen yhtye. Sen jäsenetovat
tavanneet toisensa Sibelius-Akatemian Global Music Master koulutusohjelmassa. Yhtyeen musiikki liitää suomalaisugrilaisesta perinnelaulusta vaivattomasti Lähi-idän ja
Afrikan kautta Etelä-Amerikan urbaaniviidakkoon. Yhtyeen
vahvuuksia ovat muusikoiden erilaiset taustat, musiikillinen
taituruus sekä lämmin lavakarisma. Tästä kaikesta syntyy
aivan uniikki soundi.
CONTACT
Emmi Kuittinen
0503059593
[email protected]
Helsinki
http://www.myspace.com/reachtheair
Artist fees: 200€ per person
27
REBECCA CLAMP
Concert
”In Rebecca Clamp’s songs, the cleverness is matched with humanity,
optimism and some great tunes. Anyone who has come across the first
album by this English-but-Helsinki-based artist (‘Nocturnal Leap’) will
be pleased to rediscover her distinctive qualities: the sharply
observational lyrics; the fluent, inventive piano playing; the voice that
ranges from the quietly conversational to the rhapsodically expressive;
the analogies and allusions drawn from origami, entomology, modern
theatre.”
- Ben Whitworth, Amazon.co.uk
http://folkwit.com/artists/rebecca-clamp
http://rebeccaclamp.bandcamp.com/
MUSIIKKI
Rebecca Clamp is a songwriter living in, and writing about
Helsinki. She is originally from Cambridge, UK, and she is
signed to a small independent record lable 'Folkwit Records'
based in Nottingham. She has performed in venues all around
Helsinki and across Finland, from small cafes and bookshops
to Espan lava, the Culture Tram, Vanha, Korjaamo and the
World Design Capital Pavilion in Helsinki.
CONTACT
Rebecca Clamp
044 362 8251
[email protected]
Helsinki
Languages:
English
Artist fees: 250€
28
TONI JOKINIITTY
Flamenco Fino konsertti
Flamencokonsertti, jossa noin puolet on kitaramusiikkia ja
puolet laulettua flamencoa. Kitaramusiikki on Toni Jokiniityn
säveltämää, laulut muiden sävellyksiä. Esiintyjien määrää voi
tarvittaessa lisätä esim. perkussionistilla ja/tai tanssijalla.
http://www.youtube.com/watch?v=4GYayv_1lf8
http://www.youtube.com/watch?v=WHZoVvDZ0Do
http://www.youtube.com/watch?
v=MqBXMYUZnJQ&feature=youtu.be
CONTACTS
Toni Jokiniitty
0405600451
[email protected]
Pirkkala
www.tonijokiniitty.fi
Langugaes:
suomi
Artist fees: 250€
MUSIIKKI
Esiintymiset: Tampereen Flamencoviikko -festivaali 2010, 2012
Maailmantango -festivaali 2009,2011 ja lukuisia pienempiä
esiintymisiä.
29
TRIO PLAY, GIRLS
Salonkimusiikkikonsertti
Olemme toimineet yhtyeena 90-luvun puolelta lahtien ja
kokemusta on kertynyt runsaasti mita erilaisimmista
tilaisuuksista TV-esiintymisia, kiertueita ja ulkomaan konsertteja
myoten. Nettisivuilla on vain osa eri yritysten tilaisuuksista.
Tarvittaessa voin toimittaa tarkempaa listausta eri konserteista.
Olemme levyttaneet 90-luvulla Warner-musiikille ja 2011
levytimme CD-levyn Time to Time ohjelmatoimisto Music
Storiesin tuottamana.
MUSIIKKI
Trio-Play, Girls koostuu kolmesta soittajasta. Olemme
valmistuneet Sibelius-Akatemiasta maisteritason soittajiksi
ja olemme konsertoineet lukuisissa eri tilaisuuksissa esittäen
viime vuosisadan salonkimusiikkia joka sisältää mm.
wieniläismelodioita, tangoja, tsardaksia, argentiinalaista ja
suomalaista musiikkia. Vuonna 2011 julkaisimme CD:n Time
to Time. Ohjelmisto on erittäin pidettyä. Olen perinyt kyseisen
ohjelmiston sellisti-isältäni Jouko Paavolalta ja osa
sovituksista on ainutlaatuisia. Konserttikokonaisuuteen voi
ottaa tarvittaessa laulusolisti Marion Melnikin joka esiintyy
myös levyllä.
CONTACTS
Helena Paavola
0415268463
[email protected]
Helsinki
www.musicstories.fi
Languages: suomi, englanti
Artist fees: 1500€
30
TRIO BRASILIAN BOYS
Samba and African rhythms concert
CONTACTS
Terry DeCoteau
0469060595
[email protected]
Tampere
www.terrydecoteau.com
Languages:
English
Artist fees: 480€
MUSIIKKI
Trio Brasilian Boys,is a jazz fusion band,a multicultural
background,the performers are from Africa, Brazil and
Caribbean.The group was formed in Finland and the members live in
Tampere-Helsinki region. After performing for president Tarja
Halonen,boys have done lots of gigs.Last year they recorded an
album called "Prisoners of Paradise" in London, which you can listen
at their website:www.terrycoteau.com
The music ranges from energetic calypso,to more smoother sounds
of choro of Brazil.
31
VIRKISTYSVERSO konsertti ikäihmisille
Musiikki- ja Kulttuurikeskus VERSO ry aloitti vuonna 2005
VirkistysVerso-projektin, joka on ulottunut valtakunnallisesti jo yli 160
kuntaan. VirkistysVerso-projektin keskeiset osa-alueet ovat olleet
ikaihmisten viriketoimintaan liittyvan materiaalin tuottaminen,
toiminnan ja koulutuksen jarjestaminen seka tutkimus- ja
kehittamistyon toteuttaminen. Hankkeeseen liittyva taide- ja
kulttuuritoiminnan malli on kehitetty vuosina 2005−2009. Projektin
tavoitteena on ollut tuoda ikaihmisille iloa, hyvaa oloa ja mielen
virkeytta laulujen, kuunneltavan musiikin, tarinoiden, runojen seka eri
aisteja aktivoivien taide-elamysten avulla. VirkistysVerso-toiminnasta
on julkaistu tutkimusartikkeli Suomen musiikkitieteellisen seuran
Musiikki-lehden teemanumerossa ”Musiikki ja mieli” toukokuussa 2011.
CONTACTS
Fiona Tharmaratnam
0407069446
[email protected]
Jarvenpaa
www.versomus.fi (Musiikki- jä
Kulttuurikeskus VERSO)
Languages:
suomi, englanti, ruotsi
Artist fees: 250€ per person
MUSIIKKI
VirkistysVerso-konsertti vie musiikkimatkalle muistoihin ja
innostaa ikäihmisiä laulamaan tuttuja lauluja lapsuus- ja
nuoruusvuosilta. Sari Kalliorannan juontamassa konsertissa
tarinat ja runot nivoutuvat musiikin avulla lämminhenkiseksi
kokonaisuudeksi. Konsertissa esiintyvät ammattimuusikoiden
lisäksi musiikkia harrastavat lapset. Kaikille ikäpolville
yhteiset musiikit, kuten klassisen musiikin helmet, tutut
kansanlaulut sekä ikivihreät iskelmät luovat lähes käsin
kosketeltavan sillan eri ikäpolvien välille.
32
AKI SUZUKI SPIRITS
Noo Giselle - Rakkaus kuin tuuli läpikuultava Planet Earth No.2
The classic ballet Giselle , a story about love, death, human soul and
rebirth, is adapted to Japanese Noo Giselle scenario by Rokurou
Umewaka & Shion Mizuhara.
Director, Choreographer and Costume: Aki Suzuki
Noo, Kabuki and traditional Japanese dance theatre and vocalization also
with Taiko Japanese traditional instrumental drum.
Dialogue is Finnish translated by Kai Nieminen.
Performed by Finnish who are Aki Suzuki Spirits group member.
Performed at Kanneltalo 4 times and Stoa 3 times spring of 2012.
CONTACT
Aki Suzuki
0408270390
[email protected]
Helsinki
www.akisuzukispirits.com
Languages:
English
Artist fees: -
TEATTERI/SIRKUS
Giselle sukelsi 1300-luvun Japaniin.
Helsingin Sanomat.14/1/2012, Jussi Tassavainen.
Tanssija irtautuu ruumiistaan.
Helsingin Sanomat. 30/3/2012, Leena Pallari.
Giselle japanilaisin maustein. Demari.17/1/2012, Annikki Alku.
33
CIRKO CRIOLLO
Sirkusesitys tai työpaja
Cirko Criollo aloitti toimintansa vuonna 2011 ja projekti on Pablo Alvarezin, Celso de
Molinan ja Taija Turkian yhteinen.
Celso de Molina on klovni ja sirkus- ja teatteriopettaja. Han opettaa sirkuksen ja teatterin
magiaa. Han tyoskentelee Circus Helsingissa ja on osallistunut erilaisiin projekteihin
liittyen elokuviin, mainoksiin ja katuteatteriin seka kirjoittanut ja ohjannut
teatterinaytelmia.
Pablo Alvarez on kulttuurien valittaja ja leikittaja. Han opettaa jongloorausta ja diabolon
kayttoa seka performanssia. Han kehittaa kulttuurien valisia projekteja yhteistyossa
koulutuskeskusten ja kulttuurikeskusten kanssa ja toimii kerho-ohjaajana yhdistyksissa.
Taija Turkia on vastuussa maskeerauksesta, kampauksista ja henkilohahmoista.
Tyoskentelee talla hetkella Helsingin Kaupunginteatterissa maskeeraajana. Han on tehnyt
yhteistyota television, elokuvien, mainonnan, muodin ja viestinnan parissa.
CONTACT
Pablo Alvarez
0452722972
[email protected]
Helsinki
http://issuu.com/Cirko
Criollo/docs/circocriollo/1
Languages:
suomi, englanti, espanja
Artist fees: 100-200€ per henkilo
TEATTERI/SIRKUS
Cirko Criollo opettaa uudella tavalla modernia sirkusta ja esittävää taidetta.
Cirko Criollo edistää erilaisia arvoja kuten monikielisyyttä ja –kulttuurisuutta
sekä dialogia oppilaiden välillä ja auttaa kasvattamaan aktiivisia ja luovia
kansalaisia.
Tapahtumat, työpajat ja kurssit ovat mukautettavissa kaiken tyyppisiin tiloihin
ja kaikelle yleisölle: monikulttuuriset keskukset, koulutuskeskukset,
kulttuurikeskukset, festivaalit, teatterit ja museot, yritystapahtumat,
kauppakeskukset sekä syntymäpäiväjuhlat.
Pajassa opitaan sirkuksen perusteita ja live artia. Toiminta painottaa luovaa
prosessia, leikkimistä, improvisaatiota ja yhteistä osallistumista.
34
EDNA NELSON
Mitä sulle kuuluu? Donna Viciouksen
komedia
Käsikirjoitus asioista, joita Donna Vicious on itse kokenut,
kuullut tai nähnyt ollessaan vuorovaikutuksessa
suomalaisten, ulkosuomalaisten ja eritaustaisten ihmisten
kanssa.
Donna Vicious' stories were first discovered through
conversations about life in Finland as a "New Finn". Her
ability to express the depth of these everyday experiences of
micro-aggression and a desire to express herself as a Finn
has motivated us to create this project.
CONTACT
Edna Nelson
0466157967
[email protected]
Espoo
http://youtu.be/_as6RkpxbTA
Languages:
Finnish, English
TEATTERI/SIRKUS
Donna Viciouksen komedia kertoo kulttuurista tämän päivän
Suomessa ja siitä miten se on vaikuttanut muiden
mielipiteeseen nykyelämästä. Ovatko kulttuuri ja arvot
muuttuneet? Kun kohtaat erilaisia ihmisiä, pitääkö kysyä
henkilökohtaisia kysymyksiä? Missä kohteliaisuus viipyy?
Onko Suomi aivan homogeeninen? Satirical shorts that
flow into a tummy achingly laughable show.
35
HOSSNI AHMED BOUDALI
Beats of a Bards — Fela kuti musical
‘Beats of a Bard’s is a stage biographical drama on the Afro beat
king Fela Kuti. The societal and cultural processes related to his
life are realized through song, dance and music. Ultimately, this
will constitute a mobilising force for all African immigrants in Finland, thereby promoting the work of CAISA.
CONTACT
Hossni Ahmed Boudali
0417039821
[email protected]
Helsinki
www.myspace.com/hossni
Languages:
Finnish, English, French,
Arabic
TEATTERI/SIRKUS
The contemporary crisis or more broadly disorder in Africa can be
properly located within its colonial heritage, resulting to social systems
with absolute powers, and autocratic tendencies. Over time, this has
stunted economic development, created corruption and poverty, ethnic
and religious extremism etc. which continues to characterize the
continent. To this end, there is need to interrogate on what is happening
in Africa today (although, there are huge differences between
countries) with the rest of the world; explaining processes in their
proper historical context (away from the confines of the academia) in a
simple language everybody will understand. We argue that drama
provides that platform, as could be seen in ‘Beats of a Bard’s Country’,
a stage biographical drama on the Afro beat king Fela Kuti. The play
tries to make sense of happenings in Sub-Saharan Africa, especially
Nigeria.
36
ISIS-TEATTERI
HS. - kunnianosoitus kuvataiteilija Helene
Schjerfbeckin elämälle ja taiteelle
Esityksen tuottaa ISIS teatteri. Esiintyjina ovat tanssijat Leena Gustavson, Riikka Siirala
ja Jyrki Haapala. Teoksen kasikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa teatteriohjaaja Liisa
Isotalo. Teoksen visuaalisesta suunnittelusta, sen lavastuksesta vastaa Marta Cicionesi
(Ruotsi), puvuistä Chiärä Pellizzer (Itäliä) jä välosuunnittelustä västää Ilkkä Häikio
(Ruotsi) yhdessä video- jä änimäätiotäiteilijä Egle Eigirdäiten (Liettuä) känssä.
Musiikin teokseen saveltaa Hartmut von Lieres (Saksa). Esityksen ensi-ilta on
20.9.2012 Ateneum-sälissä. Esityksen on tärkoitus kiertää ympäri Suomeä jä
Eurooppaa. ISIS teatteri on aiemmin tehnyt esimerkiksi koko perheen laulunaytelman
Tytto nimelta Tsunamika ja mm. kasitellyt naytelmissaan eri kansojen
maailmansyntytarinoita.
http://www.isisteatteri.fi/fi/component/content/article/39-tulossa-ohjelmistoon/83hs
CONTACT
Outi Salo
0458419640 täi 0456566595
[email protected]
Helsinki
www.isisteatteri.fi
Languages:
suomi, englanti, ruotsi
Artist fees: 2820€
TEATTERI/SIRKUS
HS. on monitaiteinen kollaasi, koko perheen tanssinäytelmä
kuvataiteilija Helene Schjerfbeckin taiteesta ja elämästä. Esitys
kertoo tarinan herkästä ja sitkeästä tytöstä, josta kasvaa
intohimoinen taiteilija. HS.-esitys pohjautuu kahteentoista Helene
Schjerfbeckin maalaukseen ja niiden taustalla oleviin taiteilijan
elämänvaiheisiin. Esitys yhdistää elävää musiikkia, teatteria,
tanssia, maalauksia ja dokumentaarista materiaalia taiteilijan
kirjeistä. Tanssinäytelmä on uskollinen Schjerfbeckille, oman
elinaikansa modernille taiteilijalle. Esikuvaansa seuraten sekin
etsii tuoretta, omaperäistä esityskieltä.
37
JUSSI JOHNSSON: Pahan Kukat – Kuhan Pakat
Nayttelija Jussi Johnssonin sooloesitys on helposti siirrettavissa eri esityspaikkoihin. Ensiilta on maaliskuussa 2013. Vierailemme kulttuuritilojen ja -tapahtumien lisaksi myos
raataloidylla versiolla eri hoitolaitosyksikoissa. Esityksessa hyodynnetaan tietotaitoa, jota
Pauliina Hulkolle on kertynyt hanen nayttelija Jussi Lehtoselle Shakespearen soneteista
dramatisoimansa ja ohjaamansa Rakkaus ei ole ajan narri -hoitolaitosesityksen
tekemisesta. Hulkko on tehnyt Teatterikorkeakoululle esiintyjaa, dramaturgiaa ja
nayttamon etiikkaa kasittelevan tohtorintyon Lisaksi sovellamme Teatterikorkeakoulun
Esittavien taiteiden tutkimuskeskuksessa toteutetun Nayttelijantaide ja nykyaika tutkimushankkeen synnyttamaa nayttelijantekniikan mallia.
CONTACTS
Jussi Johnsson
0405832555
[email protected]
Helsinki
http://www.nayttelijaliitto.fi/
nayttelijahaku/profiili/?E*num=28035
Lsnguages:
suomi, svenska, English
Artist fees: 260€
TEATTERI/SIRKUS
Charles Baudelairen vuonna 1857 (1861) ilmestynyt Pahan kukat kiteytti
käänteentekevällä tavalla sen, mitä sittemmin on alettu kutsua moderniksi
kokemukseksi. Julkaisuaikanaan pahennusta herättäneet runot piirtävät kuvan
epäilyn, ahdistuksen, halun, katumuksen ja ylettömän kauneudenjanon
riivaamasta kulkijasta. Ne paljastavat 1800-luvun puolivälissä kukoistukseen
nousseen keskiluokan elämänarvojen latteuden ja henkisen laiskuuden.
Baudelairen inspiroimana näyttelijä Jussi Johnsson ehdottaa Pauliina Hulkon
dramatisoimassa ja ohjaamassa sooloesityksessä tilalle jotakin vahvempaa,
todellisempaa ja runollisempaa. Tähän Baudelairen väkivahva lyriikka ja Antti
Nylénin uudet, helposti lähestyttävät suomennokset tarjoavat mitä parhaimman
lähtökohdan. Hoitolaitosyksiköissä vierailuesitykseen kuuluu sekä esitystä
edeltävä molemminpuolinen tutustuminen että esityksenjälkeinen
”taiteilijatapaaminen”, jossa katsojat voivat keskustella esiintyjän kanssa
esityksen herättämistä kokemuksista.
38
KIERRE — fyysisen teatterin esitys ja
päihtymistä käsittelevät draamatyöpajat
Esitysidea, kasikirjoitus, koreografia ja ohjaus: Jenni Sainio Esiintyjat:
Saara Saastamoinen ja Marko Pakarinen Aanisuunnittelu, musiikin
savellys ja esitys: Antti Kokkola Valosuunnittelu: Tommi Hyvonen
Puvustus: Jenni Sainio ja tyoryhma Esityskuvat: Tommi Hyvonen
Tuotanto: Lenkkiteatteri, Maria Hyokyvaara, Jenni Sainio.
Kierre sai ensi-iltansa Lenkkiteatterissa Helsingin Malminkartanossa
1.3.2012. Säärä Säästämoinen jä Märko Päkärinen ovät pitkänlinjän
esiintyjia, kuten myos muusikko Antti Kokkola. Jenni Sainio on esittavan
taiteen ammattilainen fyysisen teatterin painotuksella. Lenkkiteatteri on
2009 perustettu väpää ämmättiteätteri. Teätterillä on omä 40 kätsojää
vetava nayttamo Helsingin Malminkartanossa.
http://www.youtube.com/watch?v=mTU1tEicQDY
http://www.lenkkiteatteri.fi/tarjouspyynto/pub/
CONTACT
Jenni Sainio
0407221903
[email protected]
Helsinki/Espoo
www.lenkkiteatteri.fi
Languages:
suomi, ruotsi, englanti
Artist fees: 2900€
TEATTERI/SIRKUS
Kierre on päihtymisen dynamiikkaa ja päihteidenkäyttöä
käsittelevä sanaton fyysisen teatterin esitys. Esitys valottaa
voimakasta vaikuttumista riippuvuuden ja nautinnon
näkökulmista. Esityksen yhteydessä on mahdollista toteuttaa
siihen räätälöidyt, jo 16 ryhmälle ohjatut paljon kiitosta
saaneet draamatyöpajat. 90 min. mittaisissa työpajoissa
pureudutaan syvemmin esityksen teemaan taidemenetelmin
liikeilmaisun, luovan kirjoittamisen ja teatteri-ilmaisun
kautta. Työpajat ohjaavat Jenni Sainio ja Lenkkiteatterin
johtaja, ohjaaja Maria Hyökyvaara.
39
KOMEDIARYHMÄ MUVIFAMAMA
Stand up –komiikkaa
Muvifamama Stand up -komiikkaa ryhmän esitykset ovat yleensä
maahanmuuttajien elämästä suomalaisen yhteiskunnan sisältä,
ihmissuhteista, maahanmuuttajien persoonallisuuksista ja
maahanmuuttajien kotouttamisesta.
suomenkielellä. Esityksessä kuullaan myös muita kieliä ja esitykseen
sisältyy syvällinen opetus, että koskaan et voi tietää mitä komedia tuo
tullessaan. Näyttelijöinä Fatima Usman, Muanga Prudente Muzama, Seri
Maxime Lago ja Viola Pekkanen.
TEATTERI/SIRKUS
Näyttelijät ovat itse vuorovaikutuksessa yleisön kanssa pääsääntöisesti
CONTACTS
Richmond Ghansah
0458696460
[email protected]
Helsinki
www.afaes.net
Languages:
suomi, englanti
Artist fees: 650€
40
MARJO KUUSELA
Naisia ja laukkuja
Koreografia: Marjo Kuusela. Savellys ja sovitus: Eero Grundstrom, AnneMari Kivimaki. Valosuunnittelu ja lavastus: William Iles. Esiintyjat:
Johanna Elovaara, Reetta-Kaisa Iles, Anne-Mari Kivimaki. Aanitekniikka:
Samuli Volanto.
Naisia ja laukkuja -teos sai ensi-iltansa Pyhajarven Taydenkuun
tansseilla 2010. Esitys sai hyvan vastaanoton ja Helsingin Sanomat
kirjoittivat: "Marjo Kuusela on tanssiteatterin velho". Esityksella oli
kiitosta kerannyt kiertue kevaalla 2011, Tampere-Pieksamaki-KuopioKajaani-Oulu. Tuotannossa aiemmin ovat olleet mukana Anya
Productions ja Puhti. Talla hetkella tuotannosta paaasiallisesti vastaa
tyoryhma. Tyoryhman jasenet vaikuttavat mm. Tanssiteatteri
Tsuumissa, Puhti-duossa ja Svang-yhtyeessa.
CONTACTS
Marjo Kuusela
0400522119
[email protected]
Tammisaari
Languages:
suomi, English
Artist fees: 750€
TEATTERI/SIRKUS
Itse rakastan käsiä. Minua kiinnostaa millaisia ajatuksia niissä
asuu. Miten valta ja sen käyttö näkyvät naisen kehossa? Entä
roolimallit ja tabut? Naisia ja laukkuja on esitys, jossa tanssi,
musiikki, valo, laulu ja puhe kietoutuvat toisiinsa. Niitä keinoja
käytetään, mitä sattuu käteen.
"Kolme ja puoli esiintyjää, kasa matkalaukkuja sekä pääosin
työryhmän luoma tekstikollaasi ja kansanmusiikkivaikutteinen
musiikkisikermä. Siinä ainekset, joista Marjo Kuusela on
porukoineen luonut pyörryttävän runsaan ja säkenöivän
analyysin naiseuden eri aspekteista." -HS-. Jukka.O.Miettinen
41
MYLLYTEATTERI: Divina Commedia
Myllyteatterin Divina Commedia 3.0. on pitkan work-in-progress –
tyoskentelyn lopputulos. Ensimmainen esitysversio on nahty Helsingissa
syksylla 2011. Toinen, kokonaan uudelta pohjalta tyostetty versio
ainutlaatuisella site specific -nayttamolla marmorikaivoksella Portugalissa
07/12. Esityksen uusi versio, Divinä Commediä 3.0, pohjäutuu siihen
taiteelliseen kokemukseen ja menestykseen, jota ryhma sai esittaessaan
Portugalissa. Myllyteatteri on vuonna 2003 perustettu Helsingista kasin
kansainvalisesti toimiva ammattiteatteriryhma. Paatarkoituksemme on
luoda nayttamolle sinfonia: kehittaa musikaalista ja visuaalista esityskielta.
www.myllyteatteri.fi/node/267
englanniksi www.myllyteatteri.fi/node/272
www.facebook.com/Myllyteatteri
CONTACT
Miira Siippola
0407018624
[email protected]
Helsinki
www.myllyteatteri.fi
Languages:
Finnish, English
Artist fees: 1st performance
8000€ 2md 3000€
TEATTERI/SIRKUS
Myllyteatterin DIVINA COMMEDIA 3.0 on 2-vuotisen work-inprogressin lopputulos, jossa Myllyteatterin kokoon kutsuma
monilahjakas ryhmä teatteritaiteilijoita Suomesta, Portugalista,
Kreikasta ja Japanista, kääntää Danten mestariteoksen
nykyaikaiselle näyttämökielelle. Divina Commedia 3.0 on
polyfoninen teatterikaruselli jonka keskellä ihminen joutuu
itseltään kadoksiin, ja löytää tien selvyyteen. Esityksessä
puhuttu kieli on englantia, portugalia, suomea, kreikkaa. Divina
Commedia 3.0.:n esityskieli luo kuitenkin itsessään oman
visuaalisen ja musikaalisen universumin, jonka läpi kriisissä
oleva ihminen kulkee, joten puhuttu kieli ei ole esityksen
määrittävin tekijä. Teatterin musiikki on.
42
MYLLYTEATTERI
Saari - The Island.
In Saari (The Island), two strangers, played by a Japanese
and a Finnish actor, retreat to a remote and bare island by
the ocean. With difficult past, they face the ocean, each other
and ultimately one's self, making a brave journey to the innermost solitude of the human mind.
http://www.myllyteatteri.fi/node/15
http://www.youtube.com/watch?v=h8kgSnfPra8
http://www.youtube.com/watch?v=votSHJ3zLhA
CONTACT
Miira Siippola
0407018624
[email protected]
Helsinki
www.myllyteatteri.fi
Languages:
Finnish, English
Artist fees: 2800€
TEATTERI/SIRKUS
Saari was premiered in Espan Lava, Helsinki, in November 2009.
Tours: STOA Cultural Center, Helsinki, in January 2010. Oulu City
Theatre, Oulu, in February 2010. The Zoo, Edinburgh, Scotland, in
August 2010 (The Edinburgh Festival Fringe).
43
PIM JA PAM
Nykyteatteriesitys lapsille
ReunaRyhma on vuodesta 2008 toiminut ammattilaisryhmittyma, joka
rekisteroityi yhdistykseksi 2011.
ReunaRyhman toimintamuotoina ovat mm. poikkitaiteelliset
nayttamoteokset, happeningit seka kuukausittaiset tyopajat jasenille.
ReunaRyhman jasenet ovat taustaltaan ja koulutukseltaan teatterin,
tanssin, sirkuksen ja teatteripedagogiikan ammattilaisia.
ReunaRyhma on aiemmin tuottanut esitykset "Yks kaks kaupungissa"
v.2011, "30+ sisarta" 2010, "Sota - absurdi tragedia" 2008.
CONTACTS
Hanna Ryti
0405037934
[email protected]
Helsinki
www.reunaryhma.com
Languages:
suomi, englanti, ruotsi
Artist fees: 750€ per
performance
TEATTERI/SIRKUS
Pim ja Pam on nykyteatteriesitys 3-6 –vuotiaille lapsille. Se
yhdistelee iloisesti nonsense-puhetta, mittakaavavirheitä,
fyysistä ilmaisua ja esineteatteria. Esitys kertoo kahdesta pienen
pienestä avaruusoliosta, jotka tekevät retken maapallolle,
mukaan he ottavat ihmiselon ohjekirjan. Ihmisillä on kamalasti
sääntöjä. Sukat pitää olla jalassa, suu pitää olla kiinni kun syö ja
takki pitää olla päällä kun menee ulos. Pim ja Pam ovat pyörällä
päästään, mutta eivät lannistu. Vaikka he epäonnistuvat lähes
kaikessa, mihin isoja ihmisiä matkiakseen ryhtyvät, heillä on
hauskaa. Heistä mikään ei ole kovin vakavaa. Vain virheitä
tekemällä voi oppia! Esitys antaa luvan epäonnistua, yrittää
uudestaan ja hassutella. Ei se ole niin vakavaa!
44
RICHMOND GHANSAH
Pakolaisen tarina
Pakolaisen tarina on esitetty Kiasmassa, Ulkoministeriolle kanavan tiloissa, KEPAN
(Mähdollisuuksien tori -täpähtumissä vältäkunnällisesti Pori jä Jyväskylä),
Yksityistapahtumissa seka erilaisissa festivaaleissa, Yhteistyossa 4h
koulutustilaisuuksissa eri kaupungeissa.
CONTACT
Richmond Ghansah
0458696460
[email protected]
Helsinki
www.afaes.net
Languages:
suomi, englanti
Artist fees: 350€
TEATTERI/SIRKUS
Tarina kertoo miehestä, joka myy perheen koko omaisuuden, hylkää vaimon
ja lapset ja matkustaa unelmiensa paratiisiin kauas vieraaseen maahan.
Hän ei tiedä, että paratiisissa elämä ei ole helppoa ja siellä asumiseen
tarvitaan lupa, mutta seikkailun keskellä pakolainen (Sere Lagos) tapaa
uusia ystäviä, joiden kanssa hän pääsee laulamaan, tanssimaan ja
jakamaan oman tarinansa. Mukana on myös draamakasvattaja/näyttelijä
Fatima Usman.
45
TANGOTEATTERI KIUKKARAINEN
Pikku Kipitys ja Kuu
Teokset on esitetty Kuopion tangotapahtumassa elokuussa 2011,
Helsingissa marras- seka joulukuussa 2011. Yhteensa 3 esitysta. Teoksessa
on kaksi esiintyjaa ja se tarvitsee minimissaan 6 x 6m tilan seka
aanentoiston musiikille. Tangoteatteri Kiukkaraisella on myos kaksi muuta
esityskokonaisuutta, Ajoissa ja Shakkitango, joista erilliset hakemukset.
http://www.youtube.com/watch?v=H-YAVgXbvgs
http://www.youtube.com/watch?v=r1Rk5gp89Z8&feature=relmfu
CONTACT
Marjo Kiukaaniemi
0407066178
[email protected]
Helsinki
Languages:
suomi, svenska, english
Artist fees: 180€ per person
TEATTERI/SIRKUS
Nämä pienoisteokset sisältävät argentiinalaista tangoa ja
pariakrobatiaa teatterillisella otteella. Teokset ovat tunne- ja
tunnelmakuvia, joissa musiikin elementit on purettu ja
pureskeltu fyysiseen muotoon. ”Pikku Kipitys” on tarina
uskaltamisesta, tunnustelusta ja siitä kuka lopulta ottaa
rohkeamman askeleen. ”Kuu” on mystinen ja leijuva,
painovoimattomuutta tavoitteleva tanssi, jossa
näkymättömyydellä on merkitys.
46
TASKUTEATTERI MIMIC: Isot lapset
Isot lapset on hilpeä, sanaton esitys, josta on omat versiot
lapsille ja aikuisille. Klovnerian keinoin, mielikuvituksen
liikkeelle laittaen Taskuteatteri Mimicin esiintyjät saavat
pienet ja isot ihmiset näkemään absurdit ja koomiset tilanteet,
joihin ajaudumme. Esitystä on kommentoitu mm. näin:
”Hienoa, kun ei ole liian valmiiksi pureskeltua lapsille, jää
kuvittelulle tilaa!” ,”Ihanan anarkistista!” ”Koko meidän perhe
hihitti läpi shown.”
- Tampereen Teatterikesa, Klovneria-ilta, elokuu 2012
- Tenavien tohinat, Ylojarvi, heinakuu 2012
- Lukuisia tilausnaytoksia v.2010-2012
CONTACT
Usva Karma/ Taskuteatteri
MIMIC, Tampere
0405777616
[email protected]
www.taskuteatteri.fi
Languages: suomi, englanti, venaja
Artist fees: 1000€
AI-JAI-JAI! traileri ( TTT 2012):
http://youtu.be/HrhTq_d_5pU
Taskuteatteri MIMIC: kuvia:
http://youtu.be/9gHFJh4x0mE
TEATTERI/SIRKUS
Taskuteatteri MIMIC on pieni ammattiteatteriryhma, joka kayttaa
esityksissaan naamioteatterin, klovnerian ja eksentrisen shown
keinoja. Sanattomat esitykset ovat helposti liikuteltavissa ja sopivat
kaikenkielisille ja –ikaisille. Taskuteatteri MIMICin muodostavat
ohjaaja-nayttelija Alexey Vasilchenko(TeM) ja nayttelija Usva Karna
(TeM) jä lisäksi tyoryhmään kuuluu äänimies.
AI-JAI-JAI! ohj. Alexey Vasilchenko. Nayttelijat Usva Karna, Alexey
Vasilchenko, Jukka Saikkonen.
- Tampereen Tyovaen Teatteri, ensi-ilta ja esityksia kevaalla 2012
- Hangon Teatteritreffit 2012
- Stoa, Helsinki, Taiteiden yo 2012
ISOT LAPSETohj. Alexey Vasilchenko. Nayttelijat Usva Karna, Alexey
Vasilchenko.
47
TEATTERI HELSINKI
Molieren Saituri
Teatteri Helsinki on esittanyt Saituria kesalla 2012 Tervasaaressa.
Tama on kahdeksas toimintavuotemme, ja Moliere -trilogian paatos.
Aiemmat naytelmat olivat Laakari vaikka vakisin ja Luulosairas.
Teatteri Helsinki koostuu teatterin ammattilaisista, ja nayttelijat ovat
paaosin helsinkilaisia freelance-nayttelijoita. Olemme keskittyneet
klassikkokomedioiden esittamiseen. Kutakin produktiota varten
nayttelijat valitaan erikseen. Viime kesana katsojia oli yli 5100.
CONTACT
Timo Mann
0405465690
[email protected]
Helsinki
www.teatterihelsinki.fi
Languages:
suomi, englanti, ruotsi
Artist fees: 4700€
TEATTERI/SIRKUS
Herra Harpagon on rakastunut mies. Tosin hänen sydämensä ei
syki näteille neitosille tai kypsille kaunottarille. Hän on varannut
sydämensä pysyvämmälle kuviteltavissa olevalle kumppanille:
rahalle. Nyt hän on kuitenkin vaimonsa ja lapsiensa äidin kuoleman
jälkeen päättänyt mennä uusiin naimisiin. Lisäksi hän on päättänyt
naittaa lapsensa itselleen edullisiin liittoihin. Suunnitelmat eivät
kuitenkaan natsaa tyttären ja pojan suunnitelmien kanssa. Kun
pakkaa vielä hämmentää omalaatuinen palvelusväki ja
kummalliset bisnes-kumppanit, on soppa valmis kaikkien
”komedioiden äidille”!
Molièren Saituri lienee nykyaikaisen komedian esi-isä. Niin paljon
siitä näkee lainattavan ihan kaikkialla. Lisäksi Harpagon oli
esikuva Disneyn Roope-ankalle., kaikkien saiturien arkkityypille.
Molière käsittelee tänäkin päivänä ajankohtaista teemaa ahneutta
nykyajan ihmiselle ymmärrettävällä tavalla, pikavippeineen ja
korkomanipulaatioineen.
48
BOLLY BEAT DANCERS
Intialaisia tansseja sisältävä tanssiesitys
Bolly Beat Dancers tanssiryhma on toiminut ja esiintynyt v. 2008 asti
vaihtelevilla kokoonpanoilla. Vuodessa ryhma esiintyy vuosittain n. 30-40
kertaa erilaisissa kulttuuri- ja yritystilaisuuksissa. Mukana naytoksessa
on kaksi kokenutta ja yli 10 vuoden kokemuksen omaavia klassisen
intialaisen tanssin taitajia; Hanna Mannila ja Ann Ojala. Seija Vilen:
Tuottaja Sari Breilinilla on perehtynyt intialaiseen kulttuuriin ja
elamanfilosofiaan v. -87 asti ja tansseista v. 2001 alkaen. (Tekisimme nyt
paapainon tanssille ja runoille, jotka tukevat tanssiesityksia, rakkaus on
yhdistava tekija. )
CONTACT
Sari Breilin
0404128169
[email protected]
Helsinki
www.bollybeat.fi
Languages:
suomi, englanti
Artist fees: 2200€
Tanssia, runoja ja rakkautta!
http://www.ekkahanilovestory.blogspot.fi/
http://www.lily.fi/juttu/seija-vilen-pohjan-akka
http://www.youtube.com/watch?v=vRYLa7BDhKQ
http://www.ekkahanilovestory.blogspot.fi/
TANSSI
Intialaisia tansseja (mm. bollywood, bhangra, bhanrata natyam,
kathak, nykybollywood, etelä-intialainen kansantanssi) sisältävä
tanssiesitys, jonka höysteenä ja tukena saamme kuulla kirjailija
Seija Vilénin (mm. romaanit Mangopuun alla ja Pohjan Akka)
runollista kerrontaa. Punaisena lankana on rakkaus. Rakkaus
mm. ystävien, äidin ja lapsen sekä rakastavaisten välillä. Esitys
juonnetaan sekä suomeksi että englanniksi. Juonto: Seija Vilén ja
Siva Karuppusamy. Tanssit Bolly Beat Dancers ja Bolly Beat
Dance School, Hanna Mannila (Kathak), Ann Ojala (bharata natyam). Tuotanto: Bolly Beat Dancers / Sari Breilin
49
EYON OKON ARCHIBONG
Modern afro-dance
I am a afro-dance teacher who after about six years of performance decided to create a different form of dance. Mainly influenced by the various musics used during my classes. Most the songs are derived from the
Caribean and the West. I was encouraged by my students who thought
the choreography was impressive hence a good reason to keep it up.
Presently, the moves are and body movement are defined. My favorites
are BLACK MAMBA and SCORPION. I have had the opportunity to perform in various events.
TANSSI
Modern afro-dance is a new concept developed by me. It is a
form of self-expression through dance. (It includes acrobatic display, ballet, rumba, reggaeton and of course afro. Narrates a
story based on everyday action such as house chores in Africa,
like cooking, washing cloth and pounding with a mortar. I also
mimic living creatures such as snake, scorpion, etc. It as well expresses pain, anger, joy, anxiety, anticipation, frustration etc dictated by music. It could be fast, slow, melancholic, and energetic
so much that the music is master and I the student. My performance has a dominant effect on the audience. It is about body
language, participation communication and flowing with the
show.
CONTACT
Eyo Okon Archibong
0504660983
[email protected]
Helsinki
http://www.youtube.com/
watch?v=fXFabaxZuJ8&f
eature=g-upl
Kielet:
English, suomi, French
Artist fees: 100€
50
KIMMO ALAKUNNAS
BEHAVE — nykytanssiteos
Koreografia: Kimmo Alakunnas
Tanssi: Kimmo Alakunnas ja Palvi Salminen
Visuaalinen suunnittelu: Alisha Davidow
Valosuunnittelu: Nanni Vapaavuori
Ensi-ilta UrbanApa-tanssifestivaalilla, Helsingin kulttuurikeskus Stoassa
21.2.2012.
http://www.kimmoalakunnas.blogspot.fi/p/other-works.html
https://vimeo.com/36431352
TANSSI
BEHAVE -tanssiteos tarkastelee esiintyjän heittäytymistä yleisön
edessä ja haastaa häntä rikkomaan omia tottumuksiaan ja
työtapojaan suhteessa tanssiin ja esiintymiseen. Teos on saanut
inspiraationsa toiminnoista, jotka ärsyttävät ja tuottavat
raivokasta energiaa. Teoksessa sukelletaan pinttyneiden tapojen
ja näkymättömien rajojen viidakkoon ja maailmaa katsotaan
tanssijan silmin. Ja tämä tanssija ei ole hiljaa!
CONTACT
Kimmo Alakunnas
0442770044
[email protected]
Helsinki
www.kimmoalakunnas.
blogspot.com
Languages:
suomi, englanti
Aritst fees: 165€ per person
51
MURHA-KOLLEKTIIVI
Note2self 2.0
MUUTTUVAA TANSSIJAIDENTITEETTIÄ KÄSITTELEVÄ URBAANI
TANSSITEOS
Kantaesitetty UrbanApa 2012 festivaaleilla
Tulevia keikkoja:URB12, Jyvaskylan tanssin aika festivaalit,
Kokkolan talvitanssit 2013
This performance can be also performed in English.
CONTACTS
Sonya Lindfors
0405164420
[email protected]
Helsinki
www.urbanapa.fi
Languages:
suomi, englanti
Artist fees: 1172€
http://www.youtube.com/watch?v=bOg1l8KfEos
http://www.youtube.com/watch?v=1LlLb96_mY&feature=youtu.be
TANSSI
Murha-kollektiivin uusin teos Note 2 self 2.0 käsittelee ja
kommentoi muuttuvaa tanssijaidentiteettiä, erilaisia
työskentelytapoja tanssin parissa sekä tanssijan esiintymistä
ja läsnäoloa. Lähtökohtana on ollut Lindforsin ja Jääskeläisen
taustaa: molemmat ovat käyneet läpi taidetanssikoulutuksen,
mutta ovat myös ammattikatutanssijoita. Teos tarkasteleekin
näiden kahden tanssikulttuurin eroja ja sitä, miten Lindforsin
ja Jääskeläisen tanssijaidentiteetti ja esiintyjyys muuttuvat eri
kulttuurien ja kontekstien sisällä. Tarkastelun alla ovat muun
muassa esiintyjän suhde musiikkiin ja liikkeeseen, sekä tanssijan
erilaiset roolit ja esittämisen tavat. Lindfors ja Jääskeläinen
pureutuvat herkullisen itseironisesti myös katutanssin ja
nykytanssin konventioihin.
52
PAULIINA RUHANEN
MoWeArt (movement, wellness, art)
Tyoryhma Esteeton on kiertanyt Oulunseudulla erilaisissa yhteisoissa edella
kuvatulla konseptilla. Esiintynyt taidemuseoissa, Oulun tanssin keskus JoJon
Tanssia tyrkylla festivaalilla oheistapahtumissa seka Pomppulauta foorumissa ja
Cross Over festivaalilla. Tyoryhma toimii aktiivisesti eri kokoonpanoilla ja
valmistaa jatkuvasti esityksia ja demonstraatioita erilaisiin "Taidetta kaikille"
tapahtumiin.
TANSSI
MoWeArt työkonseptin periaate on liikkumisen taidetta esteettömästi.
Sen punaisena lankana on edistää yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa sekä
mahdollistaa taiteeseen osallistumista, ilman raja-aitoja. Työtapa on
poikkitaiteellinen ja moniammatillinen. Työtä ohjaa ammattitaiteilija
ja taiteen tekijöinä ovat niin ammattilaiset kuin taiteen
harrastajatkin. Konsepti voi sisältää työpajan, koulutuksen ja
esityksen. Esitys voi olla erillisenä tilattava tai yhdistettynä työpajaan.
Esitys voi olla myös yleisöä osallistava ja sisältää esteettömään
tanssiin tutustumisharjoitteita osana esitystä. Konsepti soveltuu
erilaisiin tiloihin, kaiken ikäisille ja on aina yhteisönsä jäsenten
näköinen. Konseptilla valmistettu viimeisin esitys on Työryhmä
Esteettömän toteuttama "Ei saa kiusata - teos, joka on valmistettu
10x4t työpajan aikana.
CONTACTS
Pauliina Ruhanen
0407337899
[email protected]
Kirkkonummi
Languages:
suomi, hollanti, englanti, ruotsi
Artist fees: 500€
53
SONYA LINDFORS
Tanssiteos Quest — Toden ja leikin rajalla
QUEST! räväyttää silmille ja päästää iholle.
This performance can also performed in English.
Sonya Lindfors on monipuolinen koreografi, tanssija ja esiintyja. Han on
tyollistanyt itsensa alan toilla vuodesta 2001 lahtien. Lindfors on Murhakollektiivin ja katutanssiryhma Exhalen perustaja, UrbanApa - festivaalin
perustaja, taiteellinen johtaja, projektipaallikko ja paatuottaja, seka Urbaanin
taidetanssin tuki RY:n puheenjohtaja. Lindfors on valmistunut tanssitaiteen
kandidaatiksi (BA of arts) Teatterikorkeakoulusta kevaalla 2009. QUEST!
kantaesitettiin kevaalla 2012, teoksesta tehdaan uusi versio QUEST 2013!
kevaalla 2013 kiertuekayttoon.
CONTACT
Sonya Lindfors
+358405164420
[email protected]
Helsinki
www.urbanapa.fi
Languages:
suomi, englanti
Artist fees: 2711€
http://questdancepiece.tumblr.com/
http://vimeo.com/45997320/
http://vimeo.com/38746082
http://vimeo.com/43958973
SALASANA: sonyanvideo
” Teos onnistuu räväyttämään esille
eri näkökulmia, tempaa katsojan
konkreettisesti tilaan ja väläyttää
hurman ja kauhun tuntemuksia.
Uskoakseni teoksesta inspiroituu kuka
tahansa.”
TANSSI
Rohkea koreografia tasapainoilee taidekontekstin ja popkulttuurin
rajoilla. Teoksessa urbaanius ja viihteellisyys kohtaavat taidetanssin
esittämistraditiot. Quest! asettaa näkyviin kulttuurisessa
kuvastossamme esiintyviä viittauksia seksiin ja väkivaltaan, mutta ei
moralisoi vaan rinnastaa eri konteksteihin kuuluvia tekoja ja olemisen
tapoja. Teos on rajankäyntiä toden ja leikin, vakavan ja leikillisen
välillä. Lapsenomainen leikki, lyönnit, dancehall ja
harlekiinikirjallisuus törmäävät herkkään läsnäoloon ja kietoutuvat
yhteen koskettavaksi kokonaisuudeksi. Vahvat esiintyjät, visuaalisuus
ja raikas äänimaailma haastavat katsojan mukaan tutkimusmatkalle.
54
ARLENE TUCKER: Translation is dialogue
Translation is Dialogue (TID), a multi-disciplinary art curation, is
a project that builds a mobile platform where everyone is given
the opportunity to create. The end result of a TID installation is a
collection of artists that have created a wide range of both individual and collaborative multi-media art pieces.
Translation is Dialogue was first presented as an academic paper in
Reykjavik in 2010 at the Art in Translation conference. TID was installed at
the conference Culture in Mediation: Total Translation, Complementary
Perspectives (November 26, 2010). The premier at The University of Tartu
History Museum included works from 33 artists, a dance performance, and
live piano translation of the event. TID: Phase 2, Helsinki in Transition
(June 12, 2011) made space for live translations to be realized using
drawing, music, and interactive software. A one-day workshop and
installation was at the TID: Phase 3, NYC Makes it Translate (July 20, 2011).
unKontained Translations (June 7, 2012) explored new ways to involve
pedestrians of Lasipalatsinaukio during the 24hour public art installation
and workshop space out of a shipping container. Returning to the
theoretical foundation of TID, I co-ran a workshop called ‘Tools to
Translate’ at Esitystaiteen Keskus on July 8, 2012.
CONTACT
Arlene Tucker
0451160518
[email protected]
Helsinki
http://arlene.edicypages.com/en
Languages:
English
Artist fees: 350-500€
http://arlene.edicypages.com/translation-isdialogue
http://www.flickr.com/photos/52603466@N00/
collections/72157623885995375/
MUUT
Over fifty artists from around the world have participated in TID to date,
and I look forward for more to come. From one artistic vision an infinite
number of art pieces are born. TID is a vehicle that brings people together;
getting us closer to understanding each other through unique interpretive
expressive art forms.
55
BUDDHA ORCHESTRA
Musical performance based on visual art
During the proposed performance, the artist plays short (10-15 minutes)
musical pieces based on own paintings or photographs. An image projected
on a screen shows execution of melodies being played.
The project title refers to a device called Buddha Praying Machine that
repeats a prayer over and over. The Buddha Machine was later modified to
play various sounds and in this shape it has been adopted by musicians.
The 1st public performance was at Kirkkonummi library, on 25.08.2012.
The 2nd will take place at Kanneltalo, late November 2012.
MUUT
The purpose of this performance is to remind of inner similarity
between music and visual arts as Kandinsky described it in his book
'Concerning the Spiritual in Art'.
Based on a given image, computer generates melodies and allows a
performer to play them as loops. Certain modifications of melodies
are also possible. Note: they are melodies, that is sequences of
musical notes. Not noise. The Buddha Orchestra controls multiple
MIDI and OSC instruments. The performing artist acts as a
conductor.
CONTACT
Victor ”X” Khachtchanski
040 7727019
[email protected]
http://victorx.eu
Languages:
English, Russian
Artist fees: -
56
CHARLES OGU — Town Hall meeting
Deepening the notion of Multiculturalism, through African performance tradition,especially STORY TELLING FORM.
Combining different performance traditions,with African tradition
as the organising style because of its elastic nature.
Use of multi-media approach, working between 'stage' and 'screen'
to further the context.
MUUT
The Performance Collective; we have previously conducted multicultural productions and drama workshops throughout Finland.
CONTACT
Charles Ogu
0449668123
[email protected]
Tampere
Languages:
English
Artist fees: 5000€
57
Drum Opera directed by Charles Ogu
MUUT
Tarkoituksena on tehdä monikulttuurisin voimin uraauurtava
rumpuooppera. Oopperamaisuus tulisi lähinnä musiikin
tehtävänä tarinan eteenpäin viemisessä, musiikki itsessään
olisi fuusiota modernista länsimaisesta rytmimusiikista ja
afrikkalaisesta perinteestä ammentavaa.
Opiskelen Palmgren-konservatoriossa musiikkiteknologiaa
viimeistä vuotta, lisäksi soitan useissa eri kokoonpanoissa
(mm. afrobeatia ja dubia), järjestän underground-klubia
Porissa (Validi Sekmentti) ja olen työskennellyt eri
tapahtumissa ääniteknikkona (mm.Pori Jazz, klubikeikat,yms...). Yhteistyönä Erica Mallin (osallistuu myös drum
operaan) tulitanssi-esityksen ääni-suunnittelu ja -tekniikka
CONTACT
Tuomas Gronlund
0443478126
[email protected]
Pori
Languages:
suomi, englanti
Aritst fees: 5000€
58
ELINA VÄÄNÄNEN
Pelikaani – work in progress
Ohjaus: Elsa Ervasti TeM Teatteripedagogi
Esiintyjat: Milla Minerva Mertanen (Turku, AMK teätteri-ilmäisun ohjääjä),
Elina Väänänen (Turku AMK,teätteri-ilmäisun ohjääjä)
Kuvat, videot: Janne Rehmonen (Turku, AMK mediänomi)
Heinakuussa 2012 perustettu ryhma, jonka tarkoituksena on tehda monialaisia
projekteja perustuen tekijoidensa arvoihin. Kaikilla tekijoilla on teatteri- tai elokuvaalan koulutus ja he ovat toimineet pitkaan teatterin ja taiteen kentalla.
MUUT
Runoesitys, joka perustuu Tommi Parkon runoteokseen PELIKAANI
(Savukeidas kustannus). Esitystä harjoitellaan erilaisin metodein, eri
ohjaajien ja esiintyjien vaihtelussa, nykyteknologiaa hyödyntäen sekä
erilaisia harjoitus- ja esitystiloja tutkien. Osa esityksestä harjoitellaan
yleisön läsnä ollessa ja ohjelmaan kuuluu myös osallistava työpaja, joka
synnyttää esitykseen uutta materiaalia. Esitystä harjoitellaan pitkin vuotta,
12 kuukauden ajan aikavälillä marraskuu 2012- marraskuu 2013 eri
paikkakunnilla. Vuorovaikutus kollektiivissa ehtii muotoutua ja muuttua.
Runoteos Pelikaani on jaettu viiteen eri osaan, joita harjoitellaan
näkökulmia ja rooleja vaihtaen. Jokaiseen osaan liittyy omanlaisensa demo.
Lopuksi eri osat yhdistetään kokonaisuudeksi ja esitetään kiertävänä
esityksenä kulttuuritapahtumissa, kulttuurikeskuksissa ja festivaaleilla.
CONTACT
Elina Vaananen
0407222916
[email protected]
Kielet:
suomi, englanti
Artist fees: 3200€
59
ELSA ERVASTI
Tunne! Ilmaise! Monitaiteinen työpaja
Ryhma on tehnyt yhdessa toita erilaisissa projekteissa teatterin,
musiikin ja tanssin parissa. Viimeisin tyo oli Turun Yliopiston
Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen konferenssi ”To be young-in the
future” kesakuussa 2012, johon tyopajan lahtokohtana kaytettava videotanssiesitys on tehty. Ryhma veti konferenssissa myos workshoppeja,
joissa kasiteltiin nuoria, tulevaisuuden haasteita ja identiteetin
rakentumista. Ryhman jasenet ovat teatterialan ammattilaisia, joilla on
pitka opetushistoria nuorten parissa. Tekijat: Elsa Ervasti TeM
(teätteriopettäjä, Annäntälo), Anne Näukkärinen (tänssijä, toissä
Helsingin Kaupunginteatterissa), Janne Rehmonen (videosuunnittelija,
leikkaaja, viimeisin teatterityo, Klockriketeatern) ja Sonja Sorvola
(koreogräfi, viimeisin koreogräfiä Turun kesäteätteri).
http://www.youtube.com/watch?v=hgI57zjjNLw&feature=youtu.be
MUUT
Workshopissa etsitään tunneilmaisuun muita kuin sanallisia
keinoja (liike, kuva, musiikki). Nuoria kannustetaan
käyttämään omia vahvuuksiaan ja rohkaistaan itseilmaisuun.
Työpajan lähtökohtana toimii audiovisualinen tanssiteos joka
käsittelee nuoren elämän haasteita. Yhden ryhmän koko on
riippuvainen Kulttuurikeskuksen tiloista, mutta ohjaajia tulisi
olemaan yksi 15 oppilasta kohden. Työpajan voi räätälöidä
myös opettajille.
CONTACTS
Elsa Ervasti
0505897713
[email protected]
Helsinki
Languages:
suomi, englanti
Artist fees: 150€/per person/
per
performance
60
FRANCISCO DELAHAY
Noche transfigurada
http://www.youtube.com/watch?v=zNSP8M_WnBU
http://www.youtube.com/watch?v=vrtOJ8G-zQ0
http://www.youtube.com/watch?v=7xJf4moHbVw
CONTACTS
Francisco Delahay
0445773425
[email protected]
Helsinki
Languages:
suomi, englanti, espanja
Aritst fees: 900€
MUUT
Francisco Delahay composition, piano
Iballa Burunat violín, piano
Elisa Wistuba: Cello
Randon Doctors (Kalle Kuisma): visuals
Kati Korosuo tanssi
Celso de la Molina Klovni
Juan Pujals tanssi
Kirenia Macías tanssi
Juan Luis Moreno lausuja.
Egle Oddo lavastus
61
HONG LIU-SERTTI
Kalligrafian ja maalauksen kurssi
Olen opettanut kalligrafiaa ja maalausta Suomessa vuodesta 2006 koululaisille,
kouluopettajille ja aikuisille. Kurssien paikat olivat TAIKI:ssa, CAISA:ssa,
Vuotalossa, Taidekulma Vesalassa ja Taidetalo Pessissa ja Toteemissa
Vantaalla.
http://www.hlsart.fi/course.htm
MUUT
Perusteilla tutustutaan teoriaan ja harjoitellaan kalligrafiaa ja
maalausta. Ohjelma voidaan sopia tilanteeseen sopivaksi.
Esimerkkikurssi: Kalligrafia
Kalligrafian historia ja luokittelu
Miten merkki rakentuu
Mitä työkaluja käytetään
Pensselin käytön harjoittelu
Esittely kahdeksan perusvetoa:
Vedon harjoitus
Lyhyiden sanojen harjoittelu
Lyhyiden runojen harjoittelu
Oman nimen harjoittelu
Monta merkkijärjestelmää
Oma leima.
Maalaus: Tyyli: Pikkutarkka, vapaa käsi
Aiheita: Kukat, puut, maisemia, ihmiset , linnut ja muut eläimet.
CONTACT
Hong liu-Sertti
0405395833
[email protected]
Espoo
Languages:
suomi, englanti, kiina
Aritst fees: 48€/h
62
ITZEL ROCÍO LABRA DEGANTE
Sensorial experiences of color, light and space
Produced by Itzel Labra, glass artist and designer from Mexico. She will
direct visual art workshops with Helsinki Cultural Centers which she
will lead in collaboration with the University of Helsinki, Department of
Teacher Education. A second project include the collaboration of the
Museum Education departments, open public and schools, Museum Education departments of Kiasma, Helsingin Taidemuseo, The Museum of
Cultures, Helina Rautavaara.
http://blogs.helsinki.fi/designlearning/files/2012/05/Updatedtheme-group-programme-09052012.pdf
CONTACT
Itzel Rocío Labra Degante
0456568 719
[email protected]
Helsinki
www.itzellabra.com
Languages:
Spanish, Swedish, French,
English, suomi
Artist fees: 70€/
h
MUUT
Visual Art Workshops, in which the frame is:
* The use of color in Mexican Art and Architecture
* Annual Celebrations in Mexico and different cultures
associated with graphical and visual art expressions which will
be expressed in glass, wood, paper
The aim is to experience how in different cultures the use of color is expressed in Design, Art and Architecture .
Comparing people’s sensorial experiences which carry on the
contact with space, proportion, color, light, texture and
sounds.
63
PUHTI: Uuden ajan iltamat
MUUT
Uusia näkökulmia suomalaiseen kansanperinteeseen rakkaudella ja
siekailemattomalla omavaltaisuudella! Pirtanauhat paukkuvat ja kurttu
ulvoo, kun Puhti läpileikkaa suomalais-ugrilaisen ahdistuksen pokasahalla ja
nauraa päälle. Estradilla ja sen läheisyydessä temmeltävät muusikko AnneMari Kivimäki, tanssija Reetta-Kaisa Iles ja äänisuunnittelija Samuli Volanto.
Esitys on haudutettu ja maustettu yhdessä käsikirjoittaja Johanna Keinäsen
kanssa. Se räätälöidään tilaan ja tilaajalle sopivaksi. Uudenajan iltamat on
Puhtin uusin esityskokonaisuus, jossa naiset pistävät itsensä likoon tavalla,
joka tekee hyvää sydämelle ja nauruhermoille. Puhti vie katsojan riemukkaalle
matkalle kohti omia juuria ja kysyy: Onko suomalaisten kansallinen
identiteetti hukassa?
Puhti on vuosina 2001-2012 tehnyt 9 esityskokonaisuutta, joita on menestyksella esitetty
seka Suomessa etta ulkomailla. Uudenajan iltamia ovat tilanneet mm. Jyvaskylan kesa
2011 jä 2012, Käustinen Folk Music Festiväl 2011 jä 2012, Roväniemen teätteri 2012.
Uusimmat Puhtin teokset: 2011 Uudenajan iltamat / Perkele-klubi, 2011 Juurikuuripaiva
uusi teos koko perheelle 2011 Finlandia Showcase 10-vuotisjuhlateos. Kasikirjoitus J.
Keinanen, savellys A-M Kivimaki, koreografia Reetta-Kaisa Iles, aanisuunnittelu Samuli
Volanto. 2010 Naisia ja laukkuja tilausteos, Taydenkuun tanssit, Pyhajarvi. Koreografia
Marjo Kuusela, savellys Eero Grundstrom ja A-M Kivimaki. Ensi-ilta 28.7.2010.
2010 Puhti-Elämysmätkä tiläusteos Folkländiälle.
Aanitteet ja DVD-julkaisut: 2012 Sipilas -musiikkivideo 2011 Since 2001 CD 2006
Arkistomatkaoppaat CD, 2006 Ansa ja Tauno -musiikkivideo
CONTACT
Reetta-Kaisa Iles
040 5520246
[email protected]
Helsinki
www.puhti.eu
Languages:
suomi, englanti
Artist fees: 330€ per henkilo
64