Tästä - Elker

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
Kauppakorkeakoulu
JÄTEHUOLLON
TUOTTAJAVASTUUN JÄTEVIRRAT
Esimerkkinä
Sähkö- ja elektroniikkalaitteet
sekä
kannettavat paristot ja akut
Yritysten ympäristöjohtaminen
Pro gradu-tutkielma
Syyskuu 2011
Laatija: Anu Toppila
Ohjaajat: Professori Hanna-Leena Pesonen
Ylitarkastaja Teemu Virtanen
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU
Tekijä
Anu Toppila
Työn nimi
Jätehuollon tuottajavastuun jätevirrat: Esim erkkinä sähkö - ja elektroniikkalaitteet sekä
kannettavat paristot ja akut
Oppiaine
Työn laji
Yritysten ym päristöjohtam inen
Pro grad u -tutkielm a
Aika
Syyskuu 2011
Sivumäärä
91 + 3 liitesivua
Tiivistelmä
Täm än tutkim uksen tavoitteena on tarkastella jätehuollon tuottajavastuun alaisten sä hkö- ja elektroniikkalaitteid en sekä kannettavien paristojen ja akkujen jätevirtojen kulke u tum ista virallisen keräysjärjestelm än ulkopu olella. Tutkim ustehtävänä on selvittää y htäältä, kuinka paljon ja m inkälaista sähkö- ja elektroniikkarom ua sekä kannettavia paristoja ja akkuja kulkeutuu virallisen keräysjärjestelm än ulkopuolelle ja toisaalta, m itkä
m ekanism it ohjaavat näid en jätevirtojen kulkeutum ista. Tehtävään vastataan kirjallisuuskatsauksen ja em piirisen tutkim uksen perusteella, joista jälkim m äinen pohjautuu
teem ahaastatteluihin sekä valm iid en aineistojen analysointiin.
Tutkim ustulokset osoittivat, että jopa puolet vuosittain syntyvästä sähkö - ja elektroniikkarom usta kulkeutuu virallisen keräysjärjestelm än ulkopuolelle. N äid en sivuvirtojen
pääasialliseksi aiheuttajam ekanism iksi tunnistettiin sähkö- ja elektroniikkarom un talou d ellisesti positiivinen arvo, jonka vuoksi virallisen keräysjärjestelm än ulkopuoliset to im ijat keräävät rom ua laajalti kilpaillen sam alla tuottajavastuun alaisen keräysjärjeste lm än kanssa rom un saannista. N äm ä toim ijat aiheuttavat pääosan vuosittaisista sähkö - ja
elektroniikkarom un sivuvirroista. Vuosittaisesta paristo - ja akkujätteestä m yös yli puolet
päätyy sivuvirtoina virallisen keräysjärjestelm än ulkopuolelle. N äm ä sivuvirrat ovat
voim akkaasti sid oksissa sähkö- ja elektroniikkalaitteid en sivuvirtoihin, m utta niid en
aiheuttajam ekanism it ovat erilaiset. Toisin kuin sähkö - ja elektroniikkarom un, kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirrat aiheutuvat m iltei kokonaisuud essaan kulutt ajien
puutteellisesta kierrätyskäyttäytym isestä. Tutkim ustulosten perusteella yksittäisen k u luttajan voitiin tod eta olevan keskeisessä roolissa tuottajavastuun alaisen keräysjärje stelm än toim ivuud essa. H e pystyvät vaikuttam aan yhtäältä siihen, että tuottajavastuun
alaiset jätteet päätyvät kotitalouksista kierrätykseen ja toisaalta siihen, että jätteet lopulta
päätyvät epävirallisen keräysjärjestelm än sijasta lailliseen järjestelm ään.
Asiasanat
Tuottajavastuu, sähkö- ja elektroniikkalaitteet, kannettavat akut ja paristot, virallinen
keräysjärjestelmä, sivuvirrat
Säilytyspaikka
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
KUVAT
KUVA 1 Tutkimuksen rakenne ................................................................................. 12
KUVA 2 Sähkö- ja elektroniikkaromun keskimääräinen koostumus (p-%) ....... 15
KUVA 3 Sähkö- ja elektroniikkalaiteromun prosentuaalinen jakautuminen
laiteluokittain EU:n alueella ....................................................................................... 21
KUVA 4 Markkinoille laskettujen irtoparistojen ja –akkujen prosentuaalinen
jakauma Suomessa....................................................................................................... 24
KUVA 5 Tuottajayhteisöjen toimintakenttä ............................................................ 34
KUVA 6 Tuottajien jakautuminen tuottajayhteisöihin ja tuottajiin
markkinaosuuksien perusteella vuonna 2009 ......................................................... 35
KUVA 7 SE-romun käsittelyyn osallistuvat tahot ja rahavirrat esimerkkinä
Elker Oy ........................................................................................................................ 37
KUVA 8 Sähkö- ja elektroniikkaromun mahdollisia sivuvirtoja virallisen
keräysjärjestelmän ohi................................................................................................. 43
KUVA 9 Sähkö- ja elektroniikkaromun pääasialliset kulkeutumisreitit
Kaukoidässä ................................................................................................................. 45
KUVA 10 Sähkö- ja elektroniikkaromun pääasialliset sivuvirrat Suomessa ...... 61
KUVA 11 Kannettavien paristojen ja akkujen pääasialliset sivuvirrat Suomessa
........................................................................................................................................ 63
KUVA 12 Kannettavien paristojen ja akkujen kulkeutumisreitit jätehuoltooperaattoreiden, tuottajayhteisöjen ja käsittelylaitosten välillä............................ 65
TAULUKOT
TAULUKKO 1 Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden laiteluokat ................................ 14
TAULUKKO 2 Markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrät
Norjassa vuonna 2009 ................................................................................................. 17
TAULUKKO 3 Aiempia tutkimuksia ja niissä käytettyjä tutkimusmenetelmiä
sähkö- ja elektroniikkalaiteromun kertymän arvioinnissa .................................... 19
TAULUKKO 4 Sähkö- ja elektroniikkaromun keräysmäärät Ruotsissa vuosina
2008 ja 2009 ................................................................................................................... 20
TAULUKKO 5 Arvio sähkö- ja elektroniikkalaitteiden laitejakaumasta
kuluttaja- ja yritystuotteiden välillä .......................................................................... 22
TAULUKKO 6 Myytyjen ja kerättyjen kannettavien paristojen ja akkujen
määrät Ruotsissa vuonna 2009 .................................................................................. 25
TAULUKKO 7 Sähkö- ja elektroniikkalaiteluokille asetetut
vähimmäishyödyntämis- sekä uudelleenkäyttö- ja kierrätystavoitteet .............. 33
TAULUKKO 8 Saatavilla olevat aineistot, niiden sisältö ja aineiston
keruumenetelmä sekä aineistoissa esiintyvät puutteet kokonaisjätemäärien
arvioinnissa................................................................................................................... 52
TAULUKKO 9 Tämän hetkiset tietotarpeet ja tiedon saannin esteet jätevirtojen
arvioinnissa................................................................................................................... 55
TAULUKKO 10 Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelijät Suomessa, joille
kysely toimitettiin ........................................................................................................ 56
TAULUKKO 11 Viralliseen keräysjärjestelmän keräämän ja sen ulkopuolelta
tulleen B2B-romun jakauma....................................................................................... 64
TAULUKKO 12 Arvio metalliromun keräykseen päätyneen sähkö- ja
elektroniikkaromun määrästä vuosina 2008 ja 2009 ............................................... 68
TAULUKKO 13 Sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirrat, niiden määrät ja
aiheuttajamekanismit vuonna 2008 ja 2009. ............................................................ 77
TAULUKKO 14 Kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirrat, niiden
aiheuttajamekanismit sekä sivuvirtojen suuruudet vuonna 2009 ........................ 80
5
SISÄLLYSLUETTELO
TIIVISTELMÄ
KUVAT JA TAULUKOT
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO ............................................................................................................ 7
1.1 Tutkimuksen tausta .................................................................................... 7
1.2 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusongelmat ......................................... 9
1.3 Tutkimuksen rakenne ............................................................................... 10
2 SÄHKÖ- JA ELEKTRONIIKKALAITTEIDEN SEKÄ KANNETTAVIEN
PARISTOJEN JA AKKUJEN JÄTEVIRRAT ................................................... 13
2.1 Sähkö- ja elektroniikkaromun ominaisuudet ........................................ 13
2.1.1 Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määritelmä ja koostumus ..... 13
2.1.2 Sähkö- ja elektroniikkaromun kertymän arviointi ..................... 16
2.2 Kannettavien paristojen ja akkujen ominaisuudet ............................... 22
2.2.1 Kannettavien paristojen ja akkujen määritelmä ja koostumus . 22
2.2.2 Käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen kertymät ......... 23
3 TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA...................................................... 27
3.1 Tuottajavastuu käsitteenä ........................................................................ 27
3.2 Tuottajavastuu sähkö- ja elektroniikkalaitteissa................................... 31
3.2.1 Tuottajayhteisöt ja tuottajat ........................................................... 33
3.2.2 Keräysjärjestelmät ........................................................................... 36
3.2.3 Käsittelyjärjestelmät ........................................................................ 38
3.3 Tuottajavastuu kannettavissa paristoissa ja akuissa ............................ 39
3.3.1 Tuottajat ja tuottajayhteisöt ........................................................... 39
3.3.2 Keräys- ja käsittelyjärjestelmät ...................................................... 40
3.4 Tuottajavastuujärjestelmän toimivuutta vaikeuttavat tekijät ............. 41
3.4.1 Virallisen keräysjärjestelmän ulkopuoliset toimijat ................... 42
3.4.2 Kuluttajakäyttäytyminen ............................................................... 46
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ........................................................................... 49
4.1 Tutkimusmenetelmä ja aineiston hankinta ........................................... 49
4.1.1 Teemahaastattelut ........................................................................... 50
4.1.2 Valmiiden aineistojen hankinta ..................................................... 51
4.2 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi.................................................. 57
4.2.1 Tilastojen luotettavuuden arviointi .............................................. 58
4.2.2 Teemahaastattelujen luotettavuuden arviointi ........................... 59
5 TUTKIMUSTULOKSET ..................................................................................... 61
6
5.1
5.2
Sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja akkujen
sivuvirrat, niiden suuruudet ja sivuvirtoihin vaikuttavat mekanismit
..................................................................................................................... 61
5.1.1 Jätehuolto-operaattoreiden asiakkailta keräämä jäte ................. 63
5.1.2 Metalliromun kerääjien ja käsittelijöiden keräämä romu ......... 66
5.1.3 Kierrätyspalveluita tarjoavat muut yksityiset yritykset ............ 70
5.1.4 Keräyspisteistä varastettu tai myyty jäte sekä ulkomaille viety
jäte ...................................................................................................... 71
5.1.5 Sekajätteen joukossa kaatopaikalle päätyvä jäte ........................ 74
5.1.6 Kuluttajien hamstraus ja varastointi ............................................ 75
Yhteenveto tutkimustuloksista ............................................................... 76
5.2.1 Sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaismäärä vuosina 2008 ja
2009 .................................................................................................... 76
5.2.2 Kannettavien paristojen ja akkujen kokonaismäärä vuonna
2009 .................................................................................................... 79
6 JOHTOPÄÄTÖKSET........................................................................................... 81
6.1 Tutkimuksen tarkoitus ja päätulokset .................................................... 81
6.2 Mahdollisia jatkotutkimusaiheita ........................................................... 84
LÄHTEET ..................................................................................................................... 86
LIITTEET ...................................................................................................................... 92
7
1
JOHDANTO
1.1 Tutkimuksen tausta
Elektroniikka-ala on maailman suurin ja nopeimmin kasvava tuotantoteollisuuden ala. Euroopan talousalueen markkinat ovat saturoituneet sähkö- ja
elektroniikkalaitteista jo vuosikymmenten ajan, mutta tästä huolimatta sähköja elektroniikkaromun määrän on todettu kasvavan Euroopan unionin alueella
jopa 3-5 %:n vuosivauhdilla (Savage ym. 2006). Savagen ym. (2006) mukaan
tämä kasvuvauhti on jopa kolme kertaa nopeampaa kuin muiden vastaavien
jätevirtojen kasvu. Jätevirrat jatkavat kasvuaan EU:n alueella pääasiassa teknologian kehittymisen vuoksi, mutta samalla myös sähkö- ja elektroniikkalaitteiden käyttöikä on merkittävästi lyhentynyt kasvattaen entisestään vuosittaisen
sähkö- ja elektroniikkaromun määrää (Darby & Obara 2004). Jätevirran nopea
kasvuvauhti yhdistettynä laiteromun vaarallisiin ja haitallisiin materiaaliyhdistelmiin on nostanut jätevirran jätehuollon järjestämisen yhdeksi tärkeimmistä
sääntelyn aloista EU:ssa. (European Commission 2011 & Pongrácz 2002).
Sähkö- ja elektroniikkaromun määrän eskaloituessa myös jätteeksi muodostuvien kannettavien paristojen ja akkujen määrä on kasvussa EU:n alueella
(Commission of the European Communities 2003). Tämä johtuu siitä, että useat
sähkö- ja elektroniikkalaitteet vaativat toimiakseen kannettavia paristoja tai akkuja. Tutkimusten mukaan noin 30 % kaikista markkinoille lasketuista kannettavista paristoista ja akuista on valmiiksi asennettuina sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 90 prosenttia kaikista markkinoille
lasketuista kannettavista akuista ja noin 10 prosenttia kaikista markkinoille lasketuista kannettavista paristoista. (European Commission 2003). Erilliskeräykseen päätyvän jätemateriaalin määrä kasvaa vuosittain, mutta kannettavia paristoja ja akkuja päätyy edelleen merkittäviä määriä kaatopaikoille ja polttolaitoksiin, joissa ne lisäävät raskasmetalli- ja muita päästöjä ilmaan, veteen ja
maaperään (Commission of the European Communities 2003).
Edellä mainitusta johtuen sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannattavien
paristojen ja akkujen jätevirtojen asianmukaista käsittelyä on pyritty tehostamaan lainsäädännöllisin keinoin niin yhteisö- kuin kansallisella tasolla. Yksi
uusimmista sääntelyn keinoista on jätehuollon tuottajavastuun käyttöönotto,
joka tarjoaa tehokkaan keinon kyseisten jätevirtojen hallintaan. Kun aiemmin
ympäristölainsäädännössä on keskitytty julkisen vallan roolin korostamiseen,
on tuottajavastuuta koskevan lainsäädännön tavoitteiden saavuttamisen päävastuu annettu julkisen vallan sijasta tuotteiden tuottajille, jotka edustavat yksityisen sektorin toimijoita. (Aaltonen 2007 & Rissanen 2006).
8
Tuottajavastuun perusperiaatteiden mukaan tuotteen tuottajan (eli tuotteen
valmistajan tai maahantuojan) on huolehdittava markkinoille laskemiensa tuotteiden jätehuollon järjestämisestä ja sen aiheuttamista kustannuksista (Ympäristöhallinto 2011a). Jätehuollon tuottajavastuu on yksi kolmesta jätehuollon taloudellisen ohjausjärjestelmän instrumenteista, jonka käyttöönotolla on pyritty
lisäämään sen piiriin kuuluvien jätteiden erilliskeräystä sekä parantamaan ja
tehostamaan kierrätystä ja jätteiden hyödyntämistä (Rissanen 2006). Tuottajavastuuta koskevalla sääntelyllä on pyritty myös vaikuttamaan yritysten tuotesuunnitteluun sekä tuotannon ja kulutuksen materiaalitehokkuuden parantamiseen kannustamalla tuottajia elinkaariajatteluun. Lisäksi tuottajavastuun
alaisen, kattavan ja maksuttoman keräysjärjestelmän on katsottu tehostavan
tuottajavastuun alaisten jätevirtojen päätymistä asianmukaiseen käsittelyyn,
jonka avulla jätehuollon aiheuttamia terveys- ja ympäristövaikutuksia voidaan
merkittävästi ehkäistä (Ympäristöhallinto 2011a).
Jotta tuottajavastuujärjestelmä toimisi tehokkaasti, järjestelmän operatiivisena lähtökohtana on, että tuottajavastuun alaiset jätemateriaalit palautuisivat
käytön jälkeen joko tuottajien tai tuottajayhteisöjen hallintaan (eli ns. viralliseen
keräysjärjestelmään) (Poikela & Lehtinen 2006). Tästä huolimatta tuottajien ja
tuottajayhteisöjen jätevirtoja koskevien seurantatietojen perusteella joistakin
tuottajavastuun alaisuuteen kuuluvista jätemateriaaleista vain murto-osa on
päätynyt virallisen keräysjärjestelmän piiriin. Esimerkiksi verrattaessa vuosittain markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrää kyseisenä
vuonna virallisen keräysjärjestelmän keräämän sähkö- ja elektroniikkaromun
määrään, olisi virallisen keräysjärjestelmän keräysaste ollut vain noin 34 % vuosien 2008 ja 2009 aikana (Pirkanmaan ympäristökeskus 2009 & Pirkanmaan
ELY-keskus 2010). Samaan arviointimenetelmään perustuen kannettavia paristoja ja akkuja olisi päätynyt viralliseen keräysjärjestelmään arvioita noin 40 %
vuonna 2009 (Pirkanmaan ELY-keskus 2010).
Sähkö- ja elektroniikkaromun sekä käytettyjen kannettavien paristojen ja
akkujen päätymistä viralliseen keräysjärjestelmään ovat hankaloittaneet useat
tekijät. Tuottajien ohella esimerkiksi myös muut toimijat ovat keränneet edellä
mainittuja jätteitä ja toimittaneet niitä sekä korvauksetta että korvausta vastaan
käsiteltäväksi (Kautto ym. 2009, Aaltonen 2007, Poikela & Lehtinen 2006). Tämä
johtuu erityisesti siitä, että sähkö- ja elektroniikkaromun sekä käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen tiettyjen jätejakeiden taloudellisesti positiivinen
arvo on houkutellut alalle paljon virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolisia toimijoita. Nämä kilpailevat tuottajien ja tuottajayhteisöjen kanssa jätemateriaalin
saannista. (Poikela & Lehtinen 2006). Lisäksi osa jätteestä päätyy kuluttajien
puutteellisen kierrätyskäyttäytymisen johdosta loppusijoitettavaksi (YTV 2007,
Darby & Obara 2005). Virallisen keräysjärjestelmän ongelmana ovat myös jätehuoltoalan harmaat toimijat, jotka kuljettavat erityisesti sähkö- ja elektroniikkaromua laittomasti EU:n ja OECD:n maiden ulkopuolelle (Saarinen 2011).
9
1.2 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusongelmat
Euroopan komissio edellyttää valtakunnallisena tuottajavastuun valvontaviranomaisena toimivan Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
(jäljempänä ELY-keskus) raportoivan sille vuosittain jäsenmaassa markkinoille
laskettujen sähkö- ja elektroniikkalatteiden sekä kannettavien paristojen ja akkujen määrät. Lisäksi Euroopan komissiolle on raportoitava kerätyn sähkö- ja
elektroniikkaromun sekä käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen määrät
ja näiden jätehuoltoa koskevat tiedot. (VNA 422/2008, VNA 852/2004). Tällä
hetkellä Pirkanmaan ELY-keskuksen raportoimat tiedot ovat pitäneet sisällään
ainoastaan tuottajayhteisöjen ja yksittäisten tuottajien keräysjärjestelmien kautta kulkevien jätteiden määrät. Tämä johtuu siitä, että tuottajavastuujärjestelmän
ulkopuolelle päätyvien jätejakeiden jätehuoltoa koskevia tietoja ei saada osaksi
säädösten mukaista raportointia. Lisäksi kaikki tuottajat eivät ole vielä huolehtineet tuottajavastuuta koskevista lakisääteisistä velvoitteistaan (ns. vapaamatkustajat), jonka johdosta myöskään näitä tietoja ei saada sisällytettyä Pirkanmaan ELY-keskuksen tilastoihin. Euroopan komissio kuitenkin olettaa sille raportoitujen tilastojen edustavan koko Suomea.
Aiemmin on toteutettu kansainvälisiä tutkimuksia, joissa on pyritty yhtäältä selvittämään sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirtoja virallisen keräysjärjestelmän ohi, ja toisaalta arvioimaan vuosittain syntyvän sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaiskertymää (esim. Ongondo ym. 2011, Zoeteman ym. 2009,
Huisman ym. 2007). Nämä tutkimukset ovat kuitenkin pyrkineet tuottamaan
tietoa ainoastaan EU15-maiden tai EU27-maiden tasolla. Ainoastaan Huismanin
ym. (2007) tutkimuksessa on esitetty maakohtaisia arvioita sähkö- ja elektroniikkaromun vuosittaisesta kokonaiskertymästä ja tuloksissa on myös esitetty
arvio Suomen tilanteesta vuonna 2005. Suomessa ei ole aiemmin julkaistu selvityksiä sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirroista tai arvioita romun vuosittaisista kokonaiskertymistä.
Kannettavista paristoista ja akuista on tällä hetkellä hyvin vähän tutkimustietoa saatavilla. Esimerkiksi hallituksen esityksen perustelumuistiossa
laiksi jätelain muuttamisesta todetaan, että kannettavien paristojen ja akkujen
myynnistä Suomessa ei ole kattavia selvityksiä tai tilastotietoja. Lisäksi vuosittaisen jätekertymän arvioinnin todetaan olevan vaikeaa, koska tuotteiden käyttöikä vaihtelee merkittävästi tuotteiden laadun ja käyttötarkoituksen mukaan.
(HE 176/2007).
Tämän vuoksi mistään ei tällä hetkellä ole saatavilla tietoa siitä, mihin virallisen keräysjärjestelmän ohi kulkeutuvat sähkö- ja elektroniikkalaitteiden
sekä kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirrat todellisuudessa päätyvät.
Myöskään edellä mainittujen jätteiden vuosittaisista kokonaiskertymistä Suomessa ei ole tarkkaa tietoa. Erinäisistä virallisista jätetilastoista (esim. Pirkanmaan ELY-keskuksen tuottajatiedoston tilastot, Tullin tilastot, Suomen ympäristökeskuksen jätteiden kansainvälisiä siirtoja koskevat Basel-tilastot, Tilastokeskuksen jätetilastot, VAHTI-ympäristönsuojelun tietojärjestelmän tilastot jne.) on
10
saatavilla tietoja kyseisten jätejakeiden määristä, mutta nämä tilastot käsittävät
osin päällekkäistä ja osin puutteellista tietoa. Tästä johtuen tämän tutkimuksen
tavoitteena on selvittää sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja akkujen virallisen tuottajavastuujärjestelmän ulkopuolelle kulkeutuvien
sivuvirtojen suuruutta ja niiden tarkempaa koostumusta. Lisäksi tutkimuksessa
pyritään tunnistamaan edellä mainittujen jätejakeiden sivuvirtojen syntyyn vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen taustalla vaikuttava tutkimustehtävä voidaan
jakaa kahteen pääkysymykseen, jotka ovat:
1) Kuinka paljon ja minkälaista sähkö- ja elektroniikkalaiteromua sekä
kannettavia paristoja ja akkuja kulkeutuu virallisen keräysjärjestelmän
ulkopuolelle?
2) Mitkä mekanismit ohjaavat näiden jätevirtojen kulkeutumista?
Sähkö- ja elektroniikkalaiteromun kohdalla tutkimus rajataan koskemaan
vuosia 2008 ja 2009, jotka edustavat tutkimuksen aloittamisajankohtana viimeisimpiä vuosia, joista on tuottajien ja tuottajayhteisöjen raportoimia tietoja saatavilla. Kannettavien paristojen ja akkujen tuottajien ja tuottajayhteisöjen raportointivelvollisuus alkoi vasta vuonna 2009, jonka vuoksi tutkimus kohdistetaan
tämän jätevirran osalta kyseiseen vuoteen. Tutkimuksessa tuottajavastuun käsite rajataan tarkoittamaan ainoastaan tuottajien vastuuta tuotteidensa jätehuollon järjestämisestä, eikä sillä tässä tutkimuksessa tarkoiteta tuottajavastuun
muita ulottuvuuksia, kuten esimerkiksi sen mahdollisia vaikutuksia laitteiden
tuotesuunnitteluun.
Tutkimus tehdään toimeksiannosta jätehuollon tuottajavastuun valtakunnallisena valvontaviranomaisena toimivalle Pirkanmaan ELY-keskukselle, joka
toimii valtionhallinnon alueellisena viranomaisena Pirkanmaan maakunnan
alueella. Tutkimuksen rahoittajina ovat toimineet Pirkanmaan ELY-keskuksen
ohella Suomen Kaupan Liitto, Suomen Teknologiateollisuus ry sekä sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden tuottajayhteisöt SELT ry, ICT Tuottajayhteisö-ty ja FLIP
ry sekä kannettavien paristojen ja akkujen tuottajayhteisö Recser Oy.
1.3 Tutkimuksen rakenne
Tämä tutkimus rakentuu kahdesta osasta: teoreettisesta viitekehyksestä sekä
empiirisestä osasta. Teoreettisessa viitekehyksessä keskitytään aluksi sähkö- ja
elektroniikkaromun sekä käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen jätevirtojen analysointiin, jonka avulla pyritään tarjoamaan käsitys näiden jätevirtojen
koostumuksesta sekä arvioita jätevirtojen vuosittaisista kertymistä aikaisempien tutkimusten perusteella. Teoreettisen viitekehyksen toinen osa puolestaan
11
koostuu jätehuollon tuottajavastuuta koskevasta katsauksesta. Tuottajavastuun
käsitettä tarkastellaan ensin teoreettisella tasolla, jonka jälkeen keskitytään käytännönläheisesti tuottajavastuun toimeenpanoon sähkö- ja elektroniikkalaitteissa sekä kannettavissa paristoissa ja akuissa. Tämän ohella teoreettisen viitekehyksen toisessa osassa tarkastellaan sekundääriin dataan perustuen sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden sekä kannettavien paristojen ja akkujen tuottajavastuun
toimeenpanoa vaikeuttavia tekijöitä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys esitellään luvuissa 2 ja 3.
Empiirinen osa alkaa luvusta 4, jossa esitellään tutkimuksessa käytetty tutkimusmetodi sekä valitun metodin soveltuvuus ja sen tuomat hyödyt tähän
tutkimukseen. Lisäksi tutkimustulosten luotettavuutta rajoittavista tekijöistä
keskustellaan tässä luvussa. Tämän jälkeen luvussa 5 esitellään ja analysoidaan
tutkimuksen tulokset, joita verrataan myös tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä esitettyihin näkemyksiin. Lopuksi tutkimus päätetään johtopäätösten
tarkasteluun luvussa 6 sekä ehdotuksiin mahdollisista jatkotutkimuskohteista
tämän aihepiirin saralta. Tutkimuksen rakenne kokonaisuudessaan on esitelty
kuvassa 1 seuraavalla sivulla.
12
1.
Johdanto
- Tutkimuksen tausta
- Tutkimuksen tavoitteet
- Tutkimusongelmat
- Tutkimuksen rakenne
JOHDANTO
2. ja 3. KIRJALLISUUSKATSAUS
Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä kannettavien paristojen ja akkujen jätevirrat
- Määritelmät
- Jätevirtojen koostumus
- Jätevirtojen kertymien
arviot
Tuottajavastuu
- Tuottajavastuu käsitteenä
- Tuottajavastuun toimeenpano käytännössä
- Tuottajavastuun toimeenpanoa vaikeuttavat tekijät
4. TUTKIMUSMETODOLOGIA
Tutkimusmetodologia
- Tutkimusmenetelmä
- Aineistonhankinta
- Tutkimustulosten
luotettavuus
5. TUTKIMUSTULOKSET
Tutkimustulosten analysointi
6. JOHTOPÄÄTÖKSET
Yhteenveto,
jatkotutkimusehdotukset
KUVA 1 Tutkimuksen rakenne
13
2
SÄHKÖ- JA ELEKTRONIIKKALAITTEIDEN SEKÄ
KANNETTAVIEN PARISTOJEN JA AKKUJEN
JÄTEVIRRAT
2.1 Sähkö- ja elektroniikkaromun ominaisuudet
Sähkö- ja elektroniikkaromun jätevirta eroaa muista vastaavista usealla tavalla.
Jätevirtaan vaikuttaa erityisesti laitevalikoiman monipuolisuus, jonka vuoksi
sähkö- ja elektroniikkaromu sisältää jopa kymmeniätuhansia erilaisia jätekomponentteja eli yksittäisiä laitteita. Nämä jätekomponentit koostuvat hyvin erilaisista materiaali- ja ainesisällöistä, joista osa on ympäristölle ja terveydelle vaarallisia ja osa taloudellisesti erittäin arvokkaita materiaaleja. (Chancerel 2010,
Huisman ym. 2007, Widmer ym. 2005). Lisäksi sähkö- ja elektroniikkaromun
jätevirtoihin vaikuttaa olennaisesti niiden kasvumallit, jotka ovat riippuvaisia
uusien laitteiden kysynnän ohella jatkuvista muutoksista laitteiden teknologiassa, tuotesuunnittelussa ja laitteiden markkinoinnissa (Huisman ym. 2007).
2.1.1 Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määritelmä ja koostumus
Sähkö- ja elektroniikkaromu koostuu jopa kymmenistä tuhansista erilaisista
laitteista, joiden määrittämistä helpottamaan Euroopan yhteisö on direktiivissään sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta (jäljempänä WEEE-direktiivi) antanut
yleisen määritelmän sähkö- ja elektroniikkalaitteille. Direktiivin mukaan sähköja elektroniikkalaitteiksi katsotaan kaikki laitteet, "jotka asianmukaisesti toimiakseen tarvitsevat sähkövirtaa tai sähkömagneettista kenttää, tai jotka ovat tarkoitettu
tällaisen virran tai kentän synnyttämiseen, siirtämiseen tai mittaamiseen, ja jotka ovat
suunniteltu käytettäväksi enintään 1 000 voltin vaihtojännitteellä tai enintään 1 500
voltin tasajännitteellä" (2002/96/EY). Tuottajavastuun alaisuuteen kuuluvat sähkö- ja elektroniikkalaitteet ovat kuitenkin edellä mainittua yleistä määritelmää
suppeampi ryhmä, eikä tuottajavastuu koske kaikkia mahdollisia sähkö- ja
elektroniikkalaitteita. Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden yleistä määritelmää selventämään on sekä WEEE-direktiivin että valtioneuvoston asetuksen sähkö- ja
elektroniikkalaiteromusta liitteissä mainittu kymmenen laiteluokkaa, joihin
kuuluvat laitteet luokitellaan tuottajavastuun alaisuuteen kuuluviksi sähkö- ja
elektroniikkalaitteiksi (2002/96/EY, VNA 852/2004). Nämä laiteluokat on esitetty taulukossa 1 seuraavalla sivulla.
14
TAULUKKO 1 Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden laiteluokat (2002/96/EY, VNA 852/2004)
Kategoria
Luokka
Esimerkkejä luokan laitteista
kylmälaitteet, pesukoneet, sähköuunit ja
–liedet, mikroaaltouunit…
pölynimurit, silitysraudat, leivänpaahtimet,
kahvinkeittimet, hiustenkuivaimet…
tietokoneet, tulostimet, laskimet,
puhelimet, matkapuhelimet…
radiot, televisiot, kamerat, digiboksit, videonauhurit…
loisteputkivalaisimet, loisteputket,
pienloistelamput…
porat, sahat, hitsauslaitteet,
ruohonleikkurit…
videopelit, kilpa-autoradat, sähköjunat…
1
Suuret kodinkoneet
2
Pienet kodinkoneet
3
Tieto- ja teletekniset laitteet
4
Kuluttajaelektroniikka
5
Valaistuslaitteet
6
Sähkö- ja elektroniikkatyökalut
7
Lelut, vapaa-ajan ja urheiluvälineet
8
Lääkinnälliset laitteet
9
Tarkkailu- ja valvontalaitteet
paloilmaisimet, termostaatit, mittaus-, punnitus- ja säätölaitteet
10
Automaatit
juoma-automaatit, raha-automaatit…
sädehoitolaitteet, kardiologiset laitteet…
Lisäksi EU:n WEEE-direktiivi jaottelee tuottajavastuun alaiset sähkö- ja
elektroniikkalaitteet kuluttaja- ja yritystuotteisiin (2002/96/EY). Kuluttajatuotteiksi (B2C) luokitellaan kaikki ne laitteet, joita käytetään tai voidaan käyttää
kotitalouksissa, kun taas loput laitteista luokitellaan yritystuotteiksi (B2B). Laitteiden jaottelu ei ole riippuvainen niiden myyntikanavasta; toisin sanoen laitteiden luokittelu B2C- ja B2B-tuotteisiin ei riipu siitä, onko laite myyty kotitaloudelle vai yritykselle. Mikäli laitetta on mahdollista käyttää kotitaloudessa, se
luokitellaan tällöin kuluttajatuotteeksi. (Ignatius ym. 2009).
Sähkö- ja elektroniikkaromulla puolestaan tarkoitetaan edellä mainittuja
"laitteita, niiden komponentteja, osakokoonpanoja ja kuluvia materiaaleja, jotka ovat osa
tuotetta silloin, kun se poistetaan käytöstä" (2002/96/EY). Euroopan yhteisöjen
jätedirektiivin (2008/98/EY) mukaisesti jätteellä tarkoitetaan "ainetta tai esinettä,
jonka sen haltija on poistanut käytöstä tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen
poistamaan käytöstä." (2008/98/EY).
Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden materiaalikoostumus vaihtelee suuresti,
jonka vuoksi laitteet sisältävät hyvin erilaisia materiaali- ja komponenttiyhdistelmiä (Pongrácz 2002). Koska laitteiden käyttötarkoitukset ovat erittäin moninaisia, sekä laiteluokkien että yksittäisten, samankaltaisten laitteiden koostumusten välillä on merkittäviä eroja. (Ignatius ym. 2009). Widmer ym. (2005)
ovat tutkineet sähkö- ja elektroniikkaromun tarkempaa koostumusta, jonka perusteella he ovat tunnistaneet jätevirrasta sekä arvokkaita että ympäristölle ja
terveydelle vaarallisia aineita. Sähkö- ja elektroniikkaromun on todettu sisältävän yli 1 000 erilaista ainetta, joista monet ovat myrkyllisiä. Esimerkkejä näistä
15
ovat muun muassa lyijy, elohopea, arseeni, kadmium, seleeni sekä bromatut
palonestoaineet. Vaarallisten aineiden ohella sähkö- ja elektroniikkaromu sisältää myös huomattavia määriä taloudellisesti arvokkaita materiaaleja, muun
muassa arvometalleja kuten kultaa, palladiumia ja alumiinia. (Chancerel 2010,
Widmer ym. 2005).
Romun heterogeenisyydestä huolimatta tutkijat ovat kyenneet tunnistamaan viisi pääasiallista materiaaliryhmää, jotka löytyvät pääosasta sähkö- ja
elektroniikkaromua (ETC/SCP 2009, Widmer ym. 2005). Nämä ryhmät ovat
rautametallit, ei-rautametallit, lasi, muovi ja muut materiaalit (ETC/SCP 2009).
Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden yksityiskohtaisempaa materiaalikoostumusta
on esitelty kuvassa 2. Sähkö- ja elektroniikkaromu sisältää painon perusteella
arvioituna eniten erilaisia metalleja, kuten rautaa, terästä, alumiinia ja kuparia
(miltei 60 % kokonaispainosta) ja toiseksi eniten muovia (noin 21 % kokonaispainosta) (ETC/SCP 2009). Sähkö- ja elektroniikkaromun muovipitoisuus vaihtelee kuitenkin merkittävästi eri jätekomponenttien välillä, vaihdellen muutamasta prosentista valaistus- ja lääkinnällisissä laitteissa (luokat 5 ja 8) jopa 70
prosenttiin leluissa, vapaa-ajan ja urheiluvälineissä (luokka 7). On kuitenkin
huomioitava, että sähkö- ja elektroniikkaromun koostumus muuttuu jatkuvasti
teknologian kehittymisen vuoksi. Tämän vuoksi samaan käyttötarkoitukseen
tarkoitetut laitteet voivat olla materiaalikoostumukseltaan hyvinkin erilaisia.
(Ignatius ym. 2009).
KUVA 2 Sähkö- ja elektroniikkaromun keskimääräinen koostumus (p-%) (ETC/SCP 2009)
16
2.1.2 Sähkö- ja elektroniikkaromun kertymän arviointi
EU:n alueella vuosittain markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määriä on selvitetty hyvin vähän. Lisäksi ne tutkimukset, jotka aihetta ovat
pyrkineet selvittämään, ovat havainneet luotettavien tilastojen saannin haastavuuden. Esimerkiksi Huisman ym. (2007) ovat toteuttaneet WEEE-direktiivin
toimeenpanoa koskevan EU:n laajuisen tutkimuksen, jonka yhteydessä pyrittiin
selvittämään markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä jätteeksi muodostuneiden laitteiden määriä. Tutkimuksen johtopäätöksenä esitettiin, että EU:n markkinoille olisi laskettu yhteensä 9,3 miljoonaa tonnia sähkö- ja
elektroniikkalaitteita vuonna 2005. Tulosten luotettavuutta heikentää kuitenkin
se, että tutkijat joutuivat turvautumaan useaan eri tilastolähteeseen, jotka olivat
keskenään ristiriidassa. Huisman ym. (2007) toteavatkin, että koska yksikään
instanssi ei kerää tilastoja markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrästä EU:n alueella, on tutkimuksessa jouduttu käyttämään sekä saatavilla olevia tilastoja laitteiden vuosittaisesta myynnistä että kansallisiin rekistereihin (muun muassa Pirkanmaan ELY-keskuksen tuottajatiedostoon) tallennettua tietoa.
Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden vuosittaisten myyntitilastojen perusteella
tehdyt arviot markkinoille laskettujen laitteiden määristä ovat kuitenkin olleet
huomattavasti pienempiä kuin kansallisten rekisterien tiedot. Esimerkiksi
WEEE-laiteluokasta 1 Huisman ym. (2005) ovat esittäneet, että isojen kodinkoneiden myyntimäärien perusteella Suomen markkinoille olisi laskettu yhteensä
44 600 tonnia laitteita. Vastaavasti Pirkanmaan ELY-keskuksen tuottajatiedoston mukaan kyseinen määrä olisi ollut 58 000 tonnia. Lisäksi sähkö- ja elektroniikkalaitteiden myyntitilastoja on ollut käytettävissä vain WEEE-laiteluokista 1,
3 ja 4 ja niistäkin vain osasta luokkaan kuuluvista laitteista. Tutkijat toteavatkin,
että myytyjen laitteiden osuus edustaa todennäköisesti vain noin puolta markkinoille laskettujen laitteiden osuudesta. (Huisman ym. 2007). Muiden luokkien
kohdalla tutkijat ovat arvioissaan joutuneet turvautumaan kansallisista rekistereistä saatuihin tietoihin. Nämä tilastot eivät myöskään edusta koko markkinoiden tilannetta, vaan pelkästään tuottajavastuuvelvoitteensa hoitaneiden yritysten markkinoille laskettujen tuotteiden määriä. Tämän johdosta EU:n markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrä on erittäin todennäköisesti suurempi kuin Huismanin ym. (2007) esittämä 9,1 miljoonaa tonnia.
Kattavien yksityiskohtaisten ja luotettavien tilastojen saaminen on tällä
hetkellä Suomessa erittäin hankalaa maan EU-jäsenyydestä johtuen. EU:n eräs
tärkeimmistä sisämarkkinoiden perusperiaatteista on tavaroiden vapaa liikkuvuus, jonka vuoksi esimerkiksi Euroopan yhteisön alueelta tulevilta sähkö- ja
elektroniikkalaitteilta ei aina vaadita tulliselvitystä. Viime vuosien aikana on
myös lisääntynyt merkittävästi internetin välityksellä tapahtuva myynti suoraan kuluttajille. Edellä mainitun johdosta sähkö- ja elektroniikkalaitteet päätyvät Suomen markkinoille suhteellisen helposti ilman yksityiskohtaista tilastointia, jonka vuoksi Suomen markkinoille päätyvien sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrästä ei ole tietoja saatavilla.
17
Koska esimerkiksi Norja ei kuulu Euroopan unioniin, maalla on tällä hetkellä erittäin tarkat lukemat Norjassa markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määristä (EE-Registeret 2009a & 2009b). Tämä johtuu muun
muassa siitä, että kaikki maahantuodut sekä maasta viedyt sähkö- ja elektroniikkalaitteet kulkevat maan oman tullin ja satamien kautta, jonka vuoksi laitteet päätyvät maahan tullessaan tai maasta lähtiessään tilastoihin. Norjan sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuun toimeenpanoa valvova elin, EERegisteret, kokoaa vuosittain tiedot sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistuksesta, tuonnista sekä viennistä ja näiden perusteella laskee markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrän. EE-registeret saa apua myös tullilta, joka toimittaa EE-Registeretille tiedot sähkö- ja elektroniikkalaitteiden
tuottajista ja maahantuojista. (Kautto ym. 2009). Esimerkiksi vuonna 2009 Norjan markkinoille on laskettu sähkö- ja elektroniikkalaitteita taulukon 2 mukaiset
määrät. Koska sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuun soveltamisala
on Norjassa huomattavasti EU:ta, ja siten myös Suomea, laajempi (EERegisteret 2009 a & 2009b), tämä on otettu huomioon taulukon 2 määrissä. Taulukossa on kuvattu ainoastaan niiden markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaiteluokkien määrät, jotka kuuluvat Suomessa kansallisen tuottajavastuulainsäädännön soveltamisalaan. Koska markkinoille laskettujen sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden määrä on sidoksissa muun muassa maan asukaslukuun
ja bruttokansantuotteeseen (Huisman ym. 2007), tarkempien tilastojen puuttuessa Suomen markkinoille laskettujen laitteiden määrän voidaan arvioida olevan samankaltaisia Norjan kanssa.
TAULUKKO 2 Markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrät
Norjassa vuonna 2009 (EE-Registeret 2009a ja 2009b)
Kategoria
1. Suuret kodinkoneet
2. Pienet kodinkoneet
3. Tieto- ja teletekniset laitteet
4. Kuluttajaelektroniikka
5. Valaistuslaitteet (mukaan lukien lamput)
6. Sähkö- ja elektroniikkatyökalut
7. Lelut, vapaa-ajan ja urheiluvälineet
8. Lääkinnälliset laitteet
9. Tarkkailu- ja valvontalaitteet
10. Automaatit
Yht.
Markkinoille laskettu
(t)
64 184,65
12 449,67
21 826,20
24 340,34
30 065,99
13 611,76
3 354,52
920,44
6 245,26
5 170,26
157 828,75
Useat tutkimukset ovat markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sijaan pyrkineet selvittämään sähkö- ja elektroniikkaromun vuosittaisia kertymiä kansainvälisellä ja kansallisella tasolla (esim. Ongondo ym. 2011,
18
Schluep ym. 2009, Zoeteman ym. 2009, Huisman ym. 2007). Esimerkiksi
Schluep ym. (2009) ovat arvioineet, että sähkö- ja elektroniikkaromua syntyy
maailmanlaajuisesti vuosittain 20-50 miljoonaa tonnia, määrän kasvaessa 35 %:n vuosivauhdilla (ETC/SCP 2009). Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin
todettu vuosittaisen jätekertymän arvioinnin olevan erittäin hankalaa puutteellisen datan vuoksi. Tämän johdosta aikaisemmissa tutkimuksissa on jouduttu
tekemään vertailuja eri maiden välillä ja käyttämään hyväksi erilaisia indikaattoriarvoja. Indikaattoriarvojen avulla eri maissa syntyvän sähkö- ja elektroniikkaromun määrät on jaoteltu maakohtaisesti muun muassa maiden bruttokansantuotteiden perusteella (esim. Huisman ym. 2007).
Tämän vuoksi myös suomalaisten vuosittain tuottaman sähkö- ja elektroniikkaromun määrästä on tehty hyvin vaihtelevia arvioita. Esimerkiksi Huismanin ym. (2007) tutkimuksen mukaan EU15-maiden asukkaat olisivat vuonna
2005 tuottaneet 17-20 kg sähkö- ja elektroniikkaromua henkeä kohden, kun taas
Zoeteman ym. (2009) ovat omassa tutkimuksessaan esittäneet arvion 15 kilosta/asukas/vuosi. Tästä määrästä noin 50 % eli 7,5 kg on suuria kodinkoneita,
10 % eli 1,5 kg pieniä kodinkoneita, 20 % eli 3 kg tieto- ja teleteknisiä laitteita ja
loput 20 % eli 3 kg kuluttajaelektroniikkaa. On kuitenkin huomioitava, että Zoetemanin ym. (2009) tutkimus on pitänyt sisällään ainoastaan kotitalouksista peräisin olevan romun määrän arvioinnin, eikä siinä ole lainkaan huomioitu yritystuoteromun osuutta. Tämän vuoksi sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaiskertymän voidaan arvioida olevan ainakin esitettyä 15 kg:a suurempi. Esimerkkejä aiemmista tutkimuksista, niissä käytetyistä arviointimenetelmistä ja tutkimustuloksista on esitelty taulukossa 3 seuraavalla sivulla. Vaikka vuosittain
henkeä kohden syntyvän sähkö- ja elektroniikkaromun määrän arviot vaihtelevat jopa 15 kg:n ja 24 kg:n välillä, nämä arviot ovat kuitenkin merkittävästi suurempia kuin Suomessa tuottajien ja tuottajayhteisöjen ylläpitämään viralliseen
keräysjärjestelmään tulleet romumäärät. Esimerkiksi vuonna 2008 viralliseen
keräysjärjestelmään päätyneen sähkö- ja elektroniikkaromun määrä oli 10,3 kg
ja vastaavasti vuonna 2009 noin 9,9 kg suomalaista kohden (Pirkanmaan ELYkeskus 2010 & Pirkanmaan ympäristökeskus 2009). Yksityiskohtaisemmat luvut
tilastoista löytyvät liitteistä 1 ja 2.
Vaikka vuosittaisesta sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaiskertymästä ei
ole täydellistä varmuutta, virallisen keräysjärjestelmän keräämän romun vähyyden perusteella osan vuosittaisesta romukertymästä voidaan epäillä kulkeutuvan virallisen järjestelmän ohi. Tätä havaintoa vahvistaa myös Euroopan laajuisen sähkö- ja elektroniikkaromufoorumin (WEEE Forum) havainto siitä, että
tuottajavastuun alaisten keräysjärjestelmien on tällä hetkellä mahdotonta päästä
100 %:n keräysasteeseen (Ongondo ym. 2011).
19
TAULUKKO 3 Aiempia tutkimuksia ja niissä käytettyjä tutkimusmenetelmiä
sähkö- ja elektroniikkalaiteromun kertymän arvioinnissa
Tutkimus
Huisman, J.,
Magalini, F.,
Kuehr, R.,
Maurer, C.
(2007)
Arviointimenetelmä
Tutkimuksessa käytettiin kahta eri metodia.
- Metodi 1:
Pääasiassa sekundääriin dataan perustuva,
jossa aineistona käytettiin useita lähteitä: mm.
Bio Intelligence Servicen kattavaa raporttia
WEEE-direktiivin toimivuudesta sekä kansallisten rekisterien tilastoja. Näiden perusteella
jokaiselle EU15-maalle määritettiin maakohtaiset arviot vuosittain henkeä kohden syntyvästä SE-romusta. Maakohtaisten arvioiden
perusteella laskettiin puolestaan keskiarvot
EU15-maille sekä uusille EU-maille.
- Metodi 2:
Perustuu Beigln matemaattiseen kaavaan, joka
on alun perin muodostettu yhdyskuntajätteen
määrän arvioimiseen. Kaavassa huomioidaan
muun muassa maan bruttokansantuote, 15-59vuotiaitten osuus maan väestöstä, keskimääräinen talouden koko maassa sekä eliniänodote. Lisäksi Beigln kaavaa varten jäsenvaltiot
luokiteltiin kolmeen eri luokkaan (erittäin
korkea, korkea, keskisuuri ja alhainen) niiden
bruttokansantuotteen perusteella.
Zoeteman,
Tutkimuksessa käytettiin useita eri metodeja SEB.C.J., Krikromun määrän arvioinnissa, joita olivat:
ke, H.R.,
- arviointi laitteiden käytön ja kulutuksen peVenselaar, J.
rusteella perustuen keskimääräiseen laitteiden
(2009)
määrään keskivertotaloudessa.
- arviointi laitteiden valmistus- ja markkinoille
laskemistietojen perusteella. Tämän metodin
käyttö perustuu oletukseen markkinoiden saturaatiosta, jonka vuoksi aina kun uusi laite
ostetaan, vanha samankaltainen laite poistetaan käytöstä.
- arviointi yleisten indikaattorien, kuten tietoteknisten hankintojen tai käytöstä poistuvien
tietoteknisten laitteiden määrän avulla.
AEA, viitattu Tarkempaa tutkimusmenetelmää ei ole saatavilla.
Enviros
(2002)
Tutkimustulos
-
Metodi 1:
Yhteensä 8.3 – 9.1
miljoonaa tonnia
EU27-maissa, josta
91 978 tonnia on
Suomen osuus.
Tämä vastaisi 17,5
kg/as/a.
-
Metodi 2:
Samansuuruinen
arvio EU27-maille
kuin metodilla 1.
Suomen osuudeksi
tällä metodilla saatu
106 752 tonnia, joka
olisi 20,3 kg/as/a.
Tutkimuksessa on
selvitetty pelkästään
B2C-tuotteita, joita
on arvioitu syntyvän
vuosittain noin 7,0
miljoonaa tonnia.
Tämä vastaisi noin
15 kg/as/a.
Tutkimuksen tulos
14-20 kg/as/a.
Vastaavasti Ruotsin ja Norjan virallisiin keräysjärjestelmiin päätyneen
sähkö- ja elektroniikkaromun määrät ovat henkeä kohden olleet merkittävästi
suurempia; Ruotsissa noin 16 kg/as/a (El-Kretsen 2010) ja Norjassa jopa 31
20
kg/as/a (Kautto ym. 2009). Tosin Norjan tilastoita tarkasteltaessa on huomioitava se, että tuottajavastuun soveltamisala on maassa EU:n direktiivin vaatimuksia laajempi. Kauton ym. (2009) mukaan tuottajavastuun laajemmalla toimeenpanolla ei kuitenkaan ole kovinkaan suurta vaikutusta Norjan kokonaiskeräysmääriin (arviolta noin 8-9 %), jonka johdosta tuottajavastuuta Norjassa
voidaan pitää erittäin hyvin toimivana. Kautto ym. (2009) toteavat Norjan tilanteen eroavan esimerkiksi Suomesta tai Ruotsista siinä suhteessa, että maa ei ole
EU:n jäsen, jonka johdosta tuottajavastuujärjestelmä on ollut siellä helpompi
rakentaa maan olosuhteisiin toimivaksi.
Taulukossa 4 on esitetty vuosina 2008 ja 2009 Ruotsissa kerätyn sähkö- ja
elektroniikkaromun määrät sekä kerätyn romun jakautuminen WEEElaiteluokkiin. Tuloksia verrattaessa on kuitenkin huomioitava, että Ruotsin väkiluku on miltei kaksinkertainen (9,2 miljoonaa) Suomen väkilukuun (5,3 miljoonaa) verrattuna (Tilastokeskus 2011). Koska tutkimuksissa on todettu vuosittain syntyvän sähkö- ja elektroniikkaromun määrän olevan sidoksissa bruttokansantuotteen ohella maan väkilukuun (Huisman ym. 2007), on selvää, että
Suomen vuosittaisten sähkö- ja elektroniikkalaiteromun keräysmäärien pitäisikin olla vähäisempiä kuin Ruotsissa. Tosin nykyiseen 53 000 tonniin verrattuna
Suomen keräysmäärän pitäisi olla noin 85 000 tonnia vuodessa, jotta keräysmäärät Suomessa olisivat asukasta kohden keskimäärin samaa tasoa Ruotsin
kanssa. Tällöin myös Suomen keräysmäärä asukasta kohden olisi noin 16
kg/asukas/a kuten Ruotsissa.
TAULUKKO 4 Sähkö- ja elektroniikkaromun keräysmäärät Ruotsissa vuosina 2008 ja 2009
(El-Kretsen 2010)
Kategoria
1. Suuret kodinkoneet
2. Pienet kodinkoneet
3. Tieto- ja teletekniset laitteet
4. Kuluttajaelektroniikka
5. Valaistuslaitteet
6. Sähkö- ja elektroniikkatyökalut
7. Lelut, vapaa-ajan ja urheiluvälineet
8. Lääkinnälliset laitteet
9. Tarkkailu- ja valvontalaitteet
10. Muut sähkö- ja elektroniikkalaitteet
Yht.
Kerätty
2008 (t)
71 992
7 734
27 873
33 151
6 258
1 370
240
99
12
2 915
151 645
Kerätty
2009 (t)
66 5656
6 161
26 846
30 626
6 897
1 014
280
111
85
8 031
146 617
Vrt. Suomi
2009 (t)
25 805,1
2 009,7
11 021,4
11 917,2
1 315,8
586,6
11,4
25,9
100,2
632,9
53 426,20
Widmer ym. (2005) ovat arvioineet syntyvän sähkö- ja elektroniikkaromun
jakautumista laiteluokittain. Kuten kuvasta 3 voidaan havaita, miltei 95 p-%
kaikesta sähkö- ja elektroniikkaromusta EU:n alueella koostuu luokkiin 1-4
kuuluvista laitteista. Myös Huisman ym. (2007) ovat päätyneet samankaltaisiin
arvioihin omassa tutkimuksessaan. Tosin Widmerin ym. (2005) esittämistä luvuista poiketen Huismanin ym. (2007) mukaan jopa 56 p-% koostuisi suurista
21
kodinkoneista, kun taas luokan 3 (tieto- ja teletekniset laitteet) laitteet edustaisivat vain 12 p-%. Suomessa syntyvän sähkö- ja elektroniikkaromun jakauma
noudattaa pääpiirteissään Widmerin ym. (2005) esittämää koko EU-alueen
yleistä jakaumaa. Myös Suomessa noin 95 % kaikesta sähkö- ja elektroniikkaromusta koostuu luokkien 1-4 laitteista. Tosin Suomessa kuluttajaelektroniikan
osuus kerätystä sähkö- ja elektroniikkaromusta on ollut miltei 10 % suurempi
vuosien 2008 ja 2009 aikana kuin muualla EU:ssa keskimäärin (Pirkanmaan
ELY-keskus 2010a, Pirkanmaan ympäristökeskus 2009).
KUVA 3 Sähkö- ja elektroniikkalaiteromun prosentuaalinen jakautuminen
laiteluokittain EU:n alueella (Widmer ym. 2005)
Eräissä tutkimuksissa on lisäksi tutkittu markkinoille laskettujen sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden jakautumista kuluttaja- ja yritystuotteisiin. Esimerkiksi
Huismanin ym. (2007) mukaan kuluttajatuotteet muodostavat yli 97 painoprosenttia luokkien 1, 3, ja 4 markkinoista, kun taas luokissa 8 ja 10 yritystuotteet
muodostavat yli 90 p-% näiden laitteiden markkinoista. Kun tarkastellaan kaikkia laiteluokkia, Huismanin ym. (2007) mukaan markkinoille lasketuista laitteista 86 painoprosenttia on kuluttajatuotteita ja 14 % yritystuotteita. Vastaavasti Ignatius ym. (2009) ovat todenneet, että virallisen keräysjärjestelmän kautta
kerätty sähkö- ja elektroniikkaromu koostuu Suomessa pääasiassa kuluttajille
suunnatuista tuotteista; näiden laitteiden osuus on jopa 95 % kaikesta viralliseen keräysjärjestelmään päätyneestä sähkö- ja elektroniikkaromusta. Tutkijoiden esittämä markkinoille laskettujen laitteiden jakauma kuluttaja- ja yritystuotteiden välillä on esitetty taulukossa 5.
22
TAULUKKO 5 Arvio sähkö- ja elektroniikkalaitteiden laitejakaumasta
kuluttaja- ja yritystuotteiden välillä (Huisman ym. 2007)
Kategoria
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
Yhteensä
Kuluttajatuotteet
(%)
97
98
59
99
16
77
55
9
30
1
86
Yritystuotteet
(%)
3
2
41
1
84
23
45
91
70
99
14
2.2 Kannettavien paristojen ja akkujen ominaisuudet
Kannettavia paristoja ja akkuja luovutetaan markkinoille sekä irtoparistoina
ja -akkuina että sisällytettyinä tai asennettuina sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin
(HE 176/2007). Kannettavista paristoista ja akuista ei niiden käytön aikana koidu erityistä vaaraa ympäristölle tai ihmisten terveydelle. Niiden aiheuttamat
riskit kulminoituvat ennemminkin paristojen ja akkujen jätehuoltovaiheeseen,
mikäli ne päätyvät loppusijoitettavaksi. Esimerkiksi vuonna 2002, ennen tuottajavastuun käyttöönottoa, jopa 45,5 % kaikista EU15-maissa myydyistä paristoista tai akuista päätyi loppusijoitettavaksi erilliskeräyksen ja materiaalikierrätyksen sijaan. (Commission of the European Communities 2003).
2.2.1 Kannettavien paristojen ja akkujen määritelmä ja koostumus
Paristojen ja akkujen jaottelussa voidaan käyttää niiden käyttäjiin, tekniikkaan
ja tiettyihin ominaisuuksiin, kuten uudelleenvarattavuuteen tai kokoon, perustuvaa luokittelua (HE 176/2007). Yleisin, myös Suomen lainsäädännössä käytössä oleva erottelu segmentoi paristojen ja akkujen markkinat kolmeen eri
luokkaan. Nämä ovat kannettavat paristot tai akut, ajoneuvoparistot tai –akut
sekä teollisuusparistot tai –akut (HE 176/2007, Commission of the European
Communities 2003).
Hallituksen esityksen (176/2007) mukaan kannettaviksi paristoiksi tai
akuiksi määritellään alle kilogramman painoiset yleiskäyttöiset kannettavat
23
akut ja paristot sekä nappiparistot ja –akut. Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivi (2006/66/EY) paristoista ja akuista sekä käytetyistä paristoista ja
akuista puolestaan määrittelee kannettaviksi akuiksi ja paristoiksi ne paristot ja
akut, jotka ovat "suljettuja sekä joita voidaan kantaa vaivatta kädessä ja jotka eivät ole
ajoneuvoparistoja tai –akkuja eivätkä teollisuusparistoja tai –akkuja". Esimerkkejä
kannettavista paristoista ja akuista ovat yksikennoiset paristot (kuten AA ja
AAA-paristot) sekä paristot ja akut, joita kuluttajat tai ammattihenkilöt käyttävät matkapuhelimissa, kannettavissa tietokoneissa, johdottomissa työkaluissa,
leluissa ja kodinkoneissa kuten sähköhammasharjoissa, parranajokoneissa ja
käsikäyttöisissä pölynimureissa. (2006/66/EY).
Lisäksi kannettavat paristot ja akut jaotellaan primääri- ja sekundääriparistoihin niiden uudelleenladattavuuden perusteella. Primääriparistolla tarkoitetaan perinteisiä paristoja, joita ei voi ladata uudelleen. Tyypillisimpiä primääriparistoja ovat erilaiset kotitalousparistot kuten alkali- ja ruskokiviparistot,
nappiparistot, kuten elohopea- ja ilmasinkkiparistot, sekä litiumparistot. Sekundääriparistoilla tarkoitetaan puolestaan akkuja, joita on mahdollista uudelleenladata. Tyypillisimpiä esimerkkejä näistä ovat nikkelikadmiumakut (NiCd),
nikkelimetallihydridiakut (NiMh), litiumioniakut (Li-Ion), litiumpolymeeriakut
(Li-Pol) sekä suljetut lyijyhyytelöakut (Pb). (Recser Oy 2008).
Kannettavat paristot ja akut koostuvat pääasiassa erilaisista metalliyhdistelmistä, mutta näiden ohella ne sisältävät myös elektrolyyttejä ja ei-metalleja.
Osa paristoista ja akuista, esimerkiksi suljetut lyijyhyytelöakut ja nikkelikadmiumakut, sisältävät jopa toistakymmentä prosenttia lyijyä, kadmiumia tai elohopeaa. (HE 176/2007, Popita ym. 2010). Lisäksi kannettavissa paristoissa ja
akuissa käytetään muun muassa sinkkiä, kuparia, mangaania, litiumia ja nikkeliä, jotka voivat väärin käsiteltyinä aiheuttaa vaaraa ihmisten terveydelle tai
ympäristölle (HE 176/2007). Osa paristoista ja akuista voi myös sisältää vahvoja
happoja tai emäksiä, joista osa on syövyttäviä (Popita ym. 2010).
2.2.2 Käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen kertymät
Euroopan komission selvityksen (2003) mukaan EU:n alueella lasketaan vuosittain markkinoille keskimäärin 160 000-200 000 tonnia kannettavia paristoja ja
akkuja. Tarkkoja arvioita Suomen osuudesta ei ole, mutta paristoja ja akkuja
koskevan lainsäädännön valmisteluvaiheessa vuonna 2007 on esitetty karkeita
arvioita 3 000-4 000 tonnin vuosittaisista markkinoille lasketuista määristä. Tämän hetkiseksi määräksi on epäilty jopa 5 500 tonnia. Määrän arvioimisen vaikeus johtuu pääasiassa siitä, että irtoparistoina ja –akkuina myytävät tuotteet
maahantuodaan muualta Suomeen, jonka ohella merkittäviä määriä akkuja ja
paristoja päätyy markkinoille sisällytettyinä tai asennettuina sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin (HE 176/2007). Euroopan komission (2003) selvityksen mukaan
kaikista markkinoille lasketuista kannettavista paristoista ja akuista noin 30 %
lasketaan markkinoille sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sisällä. Tästä prosent-
24
tiosuudesta pääosa, noin 90 %, on akkuja ja vain noin 10 % paristoja (European
Commission: Directorate General Environment 2003).
EPBA:n (European Portable Battery Association) mukaan sen jäsenet ovat
laskeneet 5 miljardia kappaletta paristoja ja akkuja Euroopan markkinoille
vuonna 2010 (EPBA 2010). Yhdistyksen jäseninä ovat 11 suurinta paristojen ja
akkujen valmistajaa maailmanlaajuisesti, jotka edustavat pääosaa Euroopan
paristo- ja akkumarkkinoista. EPBA:n (2010) tilastojen mukaan noin 70 % kaikista vuosittain irtomyyntinä Euroopan markkinoille lasketuista kannettavista
paristoista on alkaliparistoja. Seuraavaksi suurinta osuutta edustavat puolestaan sinkkiparistot 18 %:n markkinaosuudella. Loppumarkkinaosuus jakautuu
nappiparistojen (9 %), erilaisten akkujen (2 %) ja litiumparistojen (0,3 %) välillä.
(EPBA 2010).
Suomessa lukemat ovat vastaavanlaisia, joskin Suomessa käytetty luokittelu on EPBA:n luokittelua yksityiskohtaisempaa. Tuottajayhteisöjen raportoimien lukujen perusteella pääosa (noin 68 %) heidän jäsentensä markkinoille
laskemista paristo- ja akkutyypeistä on yleiskäyttöön tarkoitettuja alkaliparistoja ja vastaavia. Noin 13 % on litiumioniakkuja sekä litiumpolymeeriakkuja. Suljetut lyijyhyytelöakut ja nikkelikadmiumakut edustavat puolestaan noin 7 %:n
markkinaosuutta. Vähäisimmän markkinaosuuden muodostavat puolestaan
nikkelimetallihydridiakut 4 %:n ja litiumparistot 1 %:n markkinaosuuksilla.
Näiden jakauma on esitetty kuvassa 4. (Santakoski 2011).
KUVA 4 Markkinoille laskettujen irtoparistojen ja –akkujen prosentuaalinen
jakauma Suomessa (Santakoski 2011)
Markkinoille laskettujen tuotemäärien ja irtoparistojen ostomäärien perusteella EPBA (2010) on määrittänyt paristojen ja akkujen kulutusta maittain EU-
25
tasolla. Tulosten perusteella paristojen kulutus Suomessa on ollut vuonna 2009
viidenneksi suurinta Euroopassa asukasmäärään suhteutettuna. Kuten edellä
on jo todettu, pääosa suomalaisten käyttämistä paristoista on alkaliparistoja;
keskimäärin 8,5 kappaletta/asukas/vuosi ja toiseksi eniten sinkkiparistoja noin
0,5 kappaletta/asukas/vuosi. Molempien paristotyyppien yhteiskulutus Suomessa on siis keskimäärin noin 9 paristoa/ asukas/ vuosi. Akkujen vastaava
kulutus asukasta kohden on keskimäärin 0,14 akkua/ asukas vuonna 2009.
(EPBA 2010). EPBA:n (2010) tilastojen mukaan Suomen ja Ruotsin paristojen
kulutus on ollut samansuuruista vuonna 2009, mutta Ruotsissa sinkkiparistojen
osuus käytetyistä paristoista on ollut huomattavasti vähäisempää kuin Suomessa. Akkujen kulutuksessa Suomen ja Ruotsin välinen ero on puolestaan huomattava. Ruotsissa kannettavien akkujen kulutus on Euroopan neljänneksi suurinta keskimäärin 0,27 akulla/asukas/vuosi verrattuna Suomen keskimäärin
0,14 akkuun (EPBA 2010).
Ruotsin ympäristöhallintoviranomaisen, Naturvårdsverketin (2010) keräämien tietojen mukaan Ruotsissa on myyty ja kerätty jätteenä kannettavia
paristoja ja akkuja taulukon 6 mukaiset määrät vuonna 2009. Naturvårdsverketin (2010) ilmoittama noin 1,4 miljoonan kappaleen keräysmäärä vastaa kannettavien paristojen ja akkujen keräyksestä ja käsittelystä vastaavan El-Kretsenin
(2010) mukaan noin 1 700 tonnia kannettavia paristoja ja akkuja. Tästä määrästä
noin 270 tonnia oli sähkö- ja elektroniikkalaitteissa ja loput irtoparistoina tai –
akkuina. Kaiken kaikkiaan keräysmäärä oli 185 g asukasta kohden. (El-Kretsen
2010). El-Kretsen (2010) on todennut, että tuotekehityksestä johtuen markkinoille lasketaan yhä enemmän sähkö- ja elektroniikkalaitteita, joihin on asennettuina kannettavia paristoja ja akkuja. Tämän vuoksi tulevaisuudessa suuri osa
vuosittain kerätyistä kannettavista paristoista ja akuista on asennettuina sähköja elektroniikkalaitteisiin. Yritys onkin arvioinut, että sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kokonaiskeräysvolyymista keskimäärin 35 % sisältäisi kannettavia paristoja tai akkuja. (El-Kretsen 2010).
TAULUKKO 6 Myytyjen ja kerättyjen kannettavien paristojen ja akkujen määrät Ruotsissa
vuonna 2009 (Naturvårdsverket 2010)
Kannettavat paristot ja akut
Myyty
(kpl)
3 490 535,93
126 167,25
22 939,23
336 836,30
383 499,92
785 468,31
Alkali- ja ruskokiviparistot
Elohopeaa sisältävät paristot
Nikkelikadmiumakut (NiCd)
Nikkelimetallihydridiakut
Suljetut lyijyhyytelöakut
Litium-, litiumioni- ja litiumpolymeeriparistot ja -akut
Muut paristot ja akut
23 373,24
Yhteensä
5 168 820,18
Paino
5 956 tonnia
Kerätty jätteenä
(kpl)
1 068 024,64
17 642,91
54 599,20
103 323,69
157 054,00
30 651,54
Keräysprosentti
(%)
30,60
13,98
238,02
30,67
40,95
3,90
239,50
1 431 535,48
1 700 tonnia
1,02
27,70
26
Euroopan unionilla ei ole tarkkaa tietoa vuosittain jätteeksi päätyvien
kannettavien paristojen ja akkujen määrästä. Yksityiskohtaisten arvioiden tekeminen on todettu erittäin hankalaksi, koska tuotteiden käyttöikä vaihtelee
merkittävästi niin paristojen ja akkujen laadun kuin niiden käyttötarkoituksen
mukaan (HE 176/2007). Viimeisimpien Euroopan komission (2003) esittämien
arvioiden mukaan EU:n alueella päätyisi keskimäärin 150 000 tonnia kannettavia akkuja ja paristoja jätteeksi vuosittain. Tämä määrä vastaisi noin 380 grammaa asukasta kohden vuodessa (Euroopan komissio 2003).
27
3
TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA
Kasvaviin sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja akkujen
jätevirtoihin on pyritty vaikuttamaan monin hallinnollisen sääntelyn keinoin.
Merkittävin niistä on ollut jätehuollon tuottajavastuun käyttöönotto, joka tarjoaa tehokkaan keinon jätevirtojen hallintaan. Tuottajavastuu edustaa melko uutta sääntelyä jätehuollon saralla, jossa jätelain (1072/1993) yleisten periaatteiden
mukaisesti jätteen haltija on pääsääntöisesti vastuussa jätehuollon järjestämisestä (Aaltonen 2007). Rissanen (2006) toteaa tuottajavastuun tarjoavan kuitenkin
poikkeuksen tähän sääntöön, koska tuottajavastuussa jätehuoltovastuu siirtyy
jätteen haltijalta tuotteen tuottajille, jotka edustavat yksityisen sektorin toimijoita. Tuottajavastuun peruslähtökohtana on, että luomalla yhtenäisiä ja mahdollisimman laajoja keräys- ja hyödyntämisjärjestelmiä, jätevirtojen logistiikkaa ja
käsittelyn tehokkuutta voidaan parantaa. Tämä alentaa samalla myös jätehuollosta aiheutuvia kustannuksia (Rissanen 2006).
3.1 Tuottajavastuu käsitteenä
Tuottajavastuu on yksi kolmesta jätehuollon taloudellisesta ohjausjärjestelmästä
ja sillä tarkoitetaan tuottajan eli tuotteen maahantuojan tai valmistajan vastuuta
markkinoille laskemiensa tuotteiden jätehuollon järjestämisestä ja siitä aiheutuvista kustannuksista. (Ympäristöhallinto 2011a, Jätelaki 452/2004). Käytännössä
tämä tarkoittaa, että tuotteen maahantuoja tai valmistaja vastaa tuotteen loppukäsittelyn koordinoinnista; tuotteen uudelleenkäytöstä, kierrätyksestä ja muusta jätehuollosta sekä tästä aiheutuvista kustannuksista. Lisäksi tuottaja on velvollinen ottamaan vastaan kustannuksitta markkinoille laskemansa tuotteet,
kun ne poistetaan käytöstä. (Aaltonen 2007).
Tuottajavastuun keskeisinä tavoitteina ovat jätteiden erilliskeräämisen ja
hyödyntämisen lisääminen, jätteen synnyn ehkäisy sekä ympäristömyönteisen
tuotesuunnittelun ja –kehityksen edistäminen. Tuottajavastuu korostaa EU:ssa
yleisesti käytössä olevaa saastuttaja maksaa –periaatteen toteuttamista edustaen
samalla myös ennaltaehkäisevän ympäristöpolitiikan periaatteita. (Kautto ym.
2009). Lisäksi Kautto ym. (2009) ovat todenneet tuottajavastuun olevan ainakin
periaatteellisella tasolla osa laajempaa siirtymää EU:ssa kohti tuotelähtöistä
28
ympäristöpolitiikkaa, jonka avulla elinkaariajattelua ja yritysten itseohjausta
pyritään korostamaan.
Lainsäädännön asettamista tavoitteista huolimatta on kuitenkin edelleen
kiistanalaista se, edustaako tuottajavastuu pohjimmiltaan ensisijaisesti jätehuolto- vai tuotepolitiikkaa (Kautto ym. 2009). Tuotesuunnittelua edustavan näkökulman puolesta puhuu muun muassa jätehuoltokustannusten siirtäminen
tuottajien maksettavaksi. Useat tutkimukset (mm. Tojo 2004 ja Lindhquist 2001)
ovat todenneet tämän toimivan ainakin periaatteellisella tasolla kannustimena
ympäristöinnovoinnin edistämiseen, ja siten myös jätehuoltokustannusten pienentämiseen. Kautto ym. (2009) ovat esittäneet, että tuottajavastuusta aiheutuvia kustannuksia voidaan yrityksissä vähentää muun muassa tuotteen materiaalien käyttöä vähentämällä, tuotteen kierrätettävyyttä parantamalla tai vaihtoehtoisesti tuotteen elinikää pidentämällä. Tästä huolimatta Kautto ym. (2009)
ovat todenneet tuottajavastuun periaatteiden linkittyvän voimakkaasti ennemminkin jätehuoltoon kuin tuotesuunnittelun kehitykseen. Heidän mielestään
tuottajavastuujärjestelmässä on ennen kaikkea kyse jätehuollon palvelutason
parantamisen tuomista ympäristöhyödyistä ympäristömyönteisen tuotekehityksen sijasta (Kautto ym. 2009). Tätä näkemystä tukee myös se, että EU:n
WEEE-direktiivi kokonaisuudessaan sekä paristo- ja akkudirektiivi pääosiltaan
perustuvat Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 175 artiklaan, joka ei ole
harmonisoiva. Tuotepoliittiset direktiivit, kuten esimerkiksi EU:n RoHSdirektiivi tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa perustuvat puolestaan harmonisoivaan artikla 95:een. (Virtanen 2011).
Suomessa tuottajavastuu on tullut osaksi ympäristöpoliittista ohjausta
vuonna 1996, jolloin tuli voimaan tuottajavastuulle perustuva valtioneuvoston
päätös käytöstä poistettujen renkaiden hyödyntämisestä ja käsittelystä (Rissanen 2006). Yleisellä tasolla tuottajavastuun perusteista ja periaatteista säännellään jätelaissa (1072/1993). Tuottajavastuun kannalta merkittävin oli 1.9.2004
voimaan tullut jätelain muutos (452/2004), jolloin lakiin lisättiin täysin uusi 3a
luku koskemaan tuottajavastuuta. Jätelaissa tuottajavastuu määritellään pakolliseksi velvollisuudeksi ja sen soveltamisala määritellään jätelain 18 b §:ssä (Jätelaki 2004). Suomessa tuottajavastuu koskee seuraavien tuotteiden valmistajia
ja maahantuojia:
 henkilöautot, pakettiautot ja niihin rinnastettavat muut ajoneuvot
 moottorikäyttöisen tai muun ajoneuvon ja laitteen renkaat
 sähkö- ja elektroniikkalaitteet
 akut ja paristot
 sanomalehdet, aikakauslehdet, toimistopaperi ja muut näihin
rinnastettavat paperituotteet
 osittain pakkaukset. (Jätelaki 2004).
Suomessa tuottajavastuulainsäädännön yleisiksi tavoitteiksi on kirjattu
luonnonvarojen kestävän käytön sekä kestävän tuotannon ja kulutuksen periaatteiden mukaisesti ennen kaikkea jätteen syntymisen ehkäisy ja tuotteiden
29
uudelleenkäytön tehostaminen. Lisäksi tuottajavastuun avulla pyritään tehostamaan jätteiden uudelleenkäyttöä, hyödyntämistä ja muun jätehuollon järjestämistä siten, että tuottajavastuun piiriin kuuluvat jätteet päätyvät entistä tehokkaammin asianmukaiseen käsittelyyn. Tämän avulla kaatopaikoille sijoitettavan jätteiden määrää ja haitallisuutta pystytään vähentämään, jolloin jätteistä
aiheutuvaa vaaraa ihmisten terveydelle ja ympäristölle pystytään ehkäisemään.
(Jätelaki 2004).
Jätelain 36 §:ssä Pirkanmaan ELY-keskuksen tehtäväksi on säädetty tuottajien, tuottajayhteisöjen ja tuottajavastuuta koskevien jätelain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvonta. Pirkanmaan ELY-keskus toimii
valtakunnallisena tuottajavastuun valvontaviranomaisena koko Suomessa Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta. (Jätelaki 2004).
Jätelain mukaiset tuottajavastuuvelvoitteet kohdistuvat yksittäiseen tuottajaan (Rissanen 2006), mutta lainsäädäntö tarjoaa kuitenkin tuottajille kolme
vapaavalintaista vaihtoehtoa tuottajavastuun järjestämiselle (Kautto ym. 2009).
Tuottaja voi joko hoitaa velvoitteensa yksin järjestämällä tuotteidensa jätehuollon itse sekä vastaamalla samalla jätehuollon aiheuttamista kustannuksista. Tällöin tuottajan tulee lainsäädännön edellyttämällä tavalla ilmoittautua Pirkanmaan ELY-keskuksen ylläpitämään tuottajatiedostoon (Jätelaki 2004). Toinen
vaihtoehto tuottajavastuun hoitamiselle on tuottajan liittyminen olemassa olevan, oikeustoimikelpoisen tuottajayhteisön jäseneksi, jolloin tämä siirtää kaikki
tuottajavastuuvelvoitteensa tuottajayhteisölle. Tässä tapauksessa tuottajayhteisöt huolehtivat jäsentensä puolesta muun muassa jätehuollon järjestämisestä
sekä muista lakisääteisistä velvoitteista. Viimeisin eli kolmas vaihtoehto on, että
tuottajat perustavat kokonaan uuden tuottajayhteisön yhteistoiminnassa muiden tuottajien ja toimijoiden kanssa. (Kautto ym. 2009).
Suomessa tuottajat ovat huolehtineet lainsäädännöllisistä velvoitteistaan
pääasiallisesti olemassa olevien tuottajayhteisöjen kautta, joka on ollut yksittäisille tuottajille usein kaikkein vaivattomin tapa tuottajavastuuvelvoitteiden hoitamiselle. Lisäksi tuottajille on usein ollut huomattavasti kustannustehokkaampaa huolehtia tuottajavastuustaan tuottajayhteisön kautta, koska valtakunnallisten tuottajayhteisöjen vahvan markkina-aseman ansiosta nämä voivat neuvotella itselleen tarvitsemansa jätehuoltopalvelut edullisesti. (Rissanen 2006).
Koska tämä tuo kilpailuetuja tuottajayhteisöihin kuuluville tuottajille, sisältää
tuottajavastuulainsäädäntö myös säännöksiä tuottajayhteisöjen velvollisuudesta ottaa uusia tuottajia järjestelmäänsä. Jätelaki toteaa, että "tuottajayhteisön on
otettava jätehuoltojärjestelmäänsä uusi tuottaja samoilla ehdoilla kuin jo mukana olevat
tuottajat, mikäli uudelle tuottajalle olisi taloudellisesti kohtuutonta yksin järjestää kattavaa jätehuoltojärjestelmää" (Jätelaki 2004). Tämä määräys koskettaa erityisesti
kuluttajatuotteita markkinoille toimittavia tai valmistavia tuottajia, koska heidän on usein mahdotonta järjestää lainsäädännön edellyttämää, tarpeeksi kattavaa keräysverkostoa tuotteilleen (Ympäristöhallinto 2011b). Lisäksi jätelaki
määrää tasapuolisesta kohtelusta ja velvollisuuksien jakamisesta niin tuottajayhteisöjen sisällä kuin tehtäessä sopimuksia ulkopuolisten toimijoiden kanssa
30
muun muassa jätehuollon järjestämisestä. Näin kaupan esteet ja kilpailun vääristymät kyetään estämään (Jätelaki 2004).
Vaikka yksittäinen tuottaja päättäisi hoitaa tuottajavastuuvelvoitteensa
tuottajayhteisön kautta, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei tuottajan tarvitsisi
maksaa markkinoille luovuttamiensa tuotteiden jätehuollosta mitään. Jätehuoltokustannusten välittömän suorittamisen asemasta tuottajan on maksettava
tuottajayhteisöille sen osakkaana tai jäsenenä osuutensa niistä maksuista, joita
tuottajayhteisö tarvitsee omien toimintamenojensa rahoittamiseen. (Rissanen
2006). Lisäksi on huomioitava se, että tuotteiden jätehuollon järjestämisestä aiheutuvat kustannukset päätyvät ainakin osittain kuluttajien maksettavaksi tuottajien sijaan joko uusien tuotteiden hintojen tai muiden maksujärjestelyjen kautta (Aaltonen 2007). Rissanen (2006) toteaa tämän johtuvan siitä, että jätehuoltokustannukset vaikuttavat suoraan tuotteen myyntikatteeseen, jolloin tämä on
otettava huomioon jo tuotteen myyntihintaa määritettäessä. Esimerkiksi sähkö–
ja elektroniikkalaitteiden jätehuoltomaksut määräytyvät laitteen massan perusteella, jonka vuoksi kierrätysmaksut vaihtelevat tuottajayhteisöittäin ja laitetyypeittäin alle eurosta noin 20 euroon (Ignatius ym. 2009).
Yksittäisen tuottajan vastuuta jätehuollon järjestämisestä ei voida kohdistaa vain tuottajan omiin tuotteisiin (Rissanen 2006). Rissanen (2006) toteaa tämän johtuvan siitä, että jätehuoltojärjestelmään luovutettavat tuotteet eivät ole
"korvamerkittyjä", ja tuotteen viimeisen haltijan on voitava luovuttaa käytöstä
poistamansa tuote mihin tahansa tuotteen vastaanottopaikkaan. Tämän vuoksi
jätelaki sääntelee tuottajavastuuvelvollisuuksien pitävän sisällään sekä tuottajien itse markkinoille luovuttamat tuotteet että myös muiden valmistajien markkinoille luovuttamia vastaavanlaisia tuotteita. Säännöksessä todetaan, että
"tuottajan velvollisuus voi koskea tuottajan itse markkinoille luovuttamia tuotteita ja
markkinoille luovutettujen tuotteiden määrään tai markkinaosuuteen nähden kohtuulliseksi katsottavaa osuutta kaikista niitä vastaavista markkinoille luovutetuista tuotteista
riippumatta tuotteiden markkinoille luovuttamisen ajankohdasta." (Jätelaki 2004).
Rissanen (2006) toteaa artikkelissaan, että tuottajan voidaan katsoa määrällisesti
täyttäneen jätehuoltovelvoitteensa, kun tuottaja osoittaa kalenterivuosittain
huolehtineensa jätehuollosta ja sen aiheuttamista kustannuksista vähintään niin
monen vastaavan laatuisen tuotteen osalta, kuin mitä hän on sinä vuonna luovuttanut itse markkinoille. Rissanen (2006) tulkitsee tuottajavastuun ylärajaa
myös markkinaosuuden näkökulmasta. Hänen mukaansa yksittäisen tuottajan
tuottajavastuun yläraja voidaan vaihtoehtoisesti määritellä siten, että ”tuottaja
velvoitetaan maksamaan kalenterivuosittain enintään niin monen tuotteen jätehuollosta
aiheutuneet kustannukset, että ne vastaavat hänen markkinaosuutensa osoittamaa suhteellista osuutta kaikkien jätehuoltoon sinä vuonna luovutettujen vastaavanlaatuisten
tuotteiden jätehuoltokustannuksista.”.
Jätelain tuottajavastuusäännöksissä (2004) säädellään myös tuottajavastuun alaisten jätteiden vastaanotto- ja keräysverkostosta. Laki edellyttää tuottajien järjestävän "niin kattavan vastaanottoverkoston tuottajavastuun piiriin kuuluville tuotteille, että tuotteen viimeisellä haltijalla on koko maassa kohtuullinen mahdollisuus luovuttaa käytöstä poistettava tuote uudelleenkäyttöön, hyödynnettäväksi tai
muuhun jätehuoltoon." (Jätelaki 2004). Eduskunnan ympäristövaliokunta on sel-
31
ventänyt edellä mainittua määräystä ja sen linjauksen mukaan määräyksessä
mainittu kohtuullisuuden vaatimus täyttyy silloin, kun matka vastaanottopisteeseen vastaa normaalia matkaa erityisjätteen kaatopaikalle tai kyseisten tuotteiden myymälään (Rissanen 2006). Lisäksi Pirkanmaan ELY-keskus on omissa
lain tulkinnoissaan ja linjauksissaan määritellyt tarkemmat, numeeriset lukemat
kohtuullisuuden määrittelemiseksi, jotka vaihtelevat eri tuottajavastuualojen
välillä riippuen kyseessä olevasta tuotesektorista. Sähkö- ja elektroniikkaromun
sekä käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen vastaanottoverkostoa kuvataan tarkemmin kappaleissa 3.2.2 ja 3.3.2.
EU:n tuottajavastuusäädökset sisältävät edellä mainittujen seikkojen ohella myös jäsenvaltioita sitovia käytöstä poistettujen tuotteiden keräystä ja muuta
jätehuoltoa koskevia määrällisiä ja laadullisia tavoitteita, joiden toteutumisesta
Pirkanmaan ELY-keskuksen on raportoitava Euroopan komissiolle (Aaltonen
2007, Jätelaki 1993). Jätelain perusteella tuottajat ja tuottajayhteisöt määrätään
toimittamaan Pirkanmaan ELY-keskukselle vuosittain niin sanotut seurantatiedot. Nämä seurantatiedot pitävät sisällään muun muassa tiedot vuosittain
markkinoille laskettujen tuotteiden määristä, käytöstä poistetuista tuotteista,
niiden keräilystä, uudelleenkäytöstä, viennistä tai muusta jätehuollosta. (Jätelaki 452/2004). Tietojen perusteella seurataan muun muassa sitä, ovatko jäsenvaltiot saavuttaneet EU:n asettamat vuosittaiset keräys- ja kierrätystavoitteet.
3.2 Tuottajavastuu sähkö- ja elektroniikkalaitteissa
Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuu perustuu EU:n alueella helmikuussa 2003 voimaan astuneeseen direktiiviin sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta (2002/96/EC). Direktiivi tunnetaan paremmin niin sanottuna WEEEdirektiivinä ('waste electrical and electronic equipment'), joka on toimeenpantu
osaksi Suomen lainsäädäntöä valtioneuvoston asetuksella sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta (852/2004). WEEE-direktiivin tarkistus on käynnistetty EU:ssa
vuonna 2008, ja tämän tarkistuksen avulla Euroopan unioni pyrkii entisestään
tehostamaan sähkö- ja elektroniikkaromun jätevirtojen hallintaa. WEEEdirektiivin tarkistuksella pyritään muun muassa lisäämään asianmukaisesti
käsitellyn ja vähentämään loppusijoitettavaksi päätyvän sähkö- ja elektroniikkaromun määrää. Tähän pyritään esimerkiksi kiristämällä pakollisia romun
keräystavoitteita asettamalla ne 65 %:iin, jonka saavuttaminen on sidottu kahtena edellisenä vuotena markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keskipainoon. Uuden sääntelyn avulla pyritään myös ottamaan jäsenvaltioiden erilaiset talous- ja kulutustottumustilanteet huomioon siten, että niissä
jäsenvaltioissa, joissa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kulutus on korkeaa, vuosittainen keräysvelvoite on myös asetettu korkeammaksi. (European Commission 2011).
32
Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuu koskee Suomessa EUlainsäädännön mukaisesti kaikkia niitä tuottajia, jotka
 valmistavat ja myyvät SE-laitteita omalla tuotemerkillään, tai
 myyvät omalla tuotemerkillään edelleen muiden toimijoiden tuottamia
laitteistoja kuitenkin siten, että jälleenmyyjää ei katsota tuottajaksi, jos
tuottajan tuotemerkki esiintyy laitteistossa, tai
 ammattimaisesti tuovat tai vievät SE-laitteita johonkin jäsenvaltioon.
(2002/96/EY).
Näiden lisäksi sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuu koskee
myös etämyyntiä harjoittavia yrityksiä (VNA 852/2004). Taulukon 1 (sivulla 14)
mukaisesti WEEE-direktiivi luokittelee sen soveltamisalaan kuuluvat laiteryhmät kymmeneen laiteluokkaan, jotka ovat: suuret kodinkoneet, pienet kodinkoneet, tieto- ja teletekniset laitteet, kuluttajaelektroniikka, valaistuslaitteet,
sähkö- ja elektroniikkatyökalut, lelut sekä vapaa-ajan- ja urheiluvälineet, terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet, tarkkailu- ja valvontalaitteet sekä automaatit (2002/96/EY). Näiden laiteryhmien WEEE-direktiivin mukaisten tuottajien
on rahoitettava laitteidensa keräys, uudelleenkäyttö, hyödyntäminen ja muu
loppukäsittely laitteiden elinkaaren loppuvaiheessa, ja jokaisen tuottajan on
osallistuttava näistä toimista aiheutuviin kustannuksiin (Ignatius ym. 2009).
Direktiivi edellyttää tuottajia huolehtimaan uusien laitteiden ohella myös ennen
WEEE-direktiivin voimaantuloa markkinoille lasketuista tuotteista ja niiden
asianmukaisesta käsittelystä (2002/96/EY).
Kuten kappaleessa 2.1.1 on kuvattu, tuottajavastuu koskee lähes kaikkia
kuluttajille (B2C) sekä ammattikäyttöön (B2B) tarkoitettuja sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Se jättää kuitenkin soveltamisalansa ulkopuolelle sähkö- ja elektroniikkalaitteiden komponentit, jonka johdosta esimerkiksi laitteiden varaosia
maahantuovat yritykset eivät kuulu sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuun piiriin (Ignatius ym. 2009).
WEEE-direktiivin laiteluokkajaotteluun perustuen jokaiselle luokalle on
sekä EU- että kansallisessa lainsäädännössä määritetty laitekohtaiset, massaperusteiset hyödyntämistavoitteet (Ignatius ym. 2009). Nämä laitekohtaiset hyödyntämisaste- sekä uudelleenkäyttö- ja kierrätystavoitteet on esitetty taulukossa 7 seuraavalla sivulla. Tavoiteprosentit lasketaan lainsäädännön mukaisesti
virallisen keräysjärjestelmän keräämästä romusta sekä hyödyntämiseen lähetetyn romun keskimääräisestä laitekohtaisesta painosta. (Virtanen 2011).
Lisäksi laitekohtaisten hyödyntämisaste-, uudelleenkäyttö- ja kierrätysasteiden ohella WEEE-direktiivi edellyttää, että kotitalouksien (kotitalouksilta peräisin oleva SER sekä kaupan, teollisuuden, laitosten ja muun elinkeinotoiminnan piiristä tuleva romu, joka laatunsa ja määränsä vuoksi vastaa kotitalouksista peräisin olevaa SE-romua) sähkö- ja elektroniikkaromua on kerättävä jokaisessa jäsenvaltiossa vähintään 4 kg asukasta kohden (2002/96/EY). Koska WEEE-direktiivi on
niin sanottu minimidirektiivi (=jäsenvaltiot voivat halutessaan säätää tehokkaammista velvoitteista) on valtioneuvoston asetuksessa sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta kuitenkin edellytetty, että tuottajien on kerättävä ja käsiteltävä kaikki
kerättävissä oleva sähkö- ja elektroniikkaromu direktiivin tavoitteen saavutta-
33
misesta riippumatta (VNA 852/2004). Direktiivissä ei ole erikseen eroteltu keräystavoitteita yritystuotteille, mutta ne otetaan kuitenkin huomioon vuosittaisissa kokonaiskeräysmäärissä (Ignatius ym. 2009). Yllä mainittuun 4 kg:n keräysvaatimukseen ei yritystuotteita kuitenkaan lasketa mukaan. (Virtanen 2011).
TAULUKKO 7 Sähkö- ja elektroniikkalaiteluokille asetetut vähimmäishyödyntämis- sekä
uudelleenkäyttö- ja kierrätystavoitteet (2002/96/EY)
Luokka
Hyödyntämisaste
(%)
1. Suuret kodinkoneet
80
2. Pienet kodinkoneet
70
3. Tieto- ja teletekniset laitteet
75
4. Kuluttajaelektroniikka
75
5. Valaistuslaitteet
70
5a. Lamput lukuun ottamatta hehkulanka80
lamppuja
6. Sähkö- ja elektroniikkatyökalut
70
7. Lelut, vapaa-ajan ja urheiluvälineet
70
8. Lääkinnälliset laitteet
9. Tarkkailu- ja valvontalaitteet
70
10. Automaatit
80
Uudelleenkäyttö- ja
kierrätysaste (%)
75
50
65
65
50
80
50
50
50
75
Edellä mainittujen tavoitteiden täyttymistä seurataan tuottajien vuosittaisen raportointivelvollisuuden kautta. Pirkanmaan ELY-keskuksen ylläpitämään
tuottajatiedostoon kootaan vuosittain kaikilta tuottajavastuuvelvollisuutensa
hoitaneilta yrityksiltä tiedot sähkö- ja elektroniikkaromun jätehuollon järjestämisestä. Tuottajien on raportoitava Pirkanmaan ELY-keskukselle vuosittain tiedot markkinoille laskettujen tuotteiden määristä, arvio romun kertymästä laiteluokittain, kerätty romu laiteluokittain sekä uudelleenkäytetyn, kierrätetyn,
energiana hyödynnetyn ja loppusijoitetun sähkö- ja elektroniikkaromun määrät. Lisäksi tuottajien tulee toimittaa tiedot siitä, missä maassa laiteromun jätehuolto on tapahtunut (joko Suomessa, EU:ssa tai EU:n ulkopuolella) (VNA
852/2004).
3.2.1 Tuottajayhteisöt ja tuottajat
Kansallisen lainsäädännön mukaan sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajat
voivat täyttää lakisääteiset velvoitteensa joko hoitamalla tuottajavastuunsa itse
tai liittymällä tuottajayhteisöön, joka ottaa vastuulleen sähkö- ja elektroniikkaromun keräyksen ja käsittelyn järjestämisen sekä seurantatietojen raportoinnin.
(Ympäristöhallinto 2011b).
34
Yksittäisiä tuottajia on tällä hetkellä ilmoittautunut Pirkanmaan ELYkeskukseen 121 kpl (Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2011).
Nämä edustavat yritystuotteita markkinoille toimittavia tuottajia, koska pääasiallisesti vain B2B-tuotteiden tuottajien on mahdollista järjestää tuotteilleen tarpeeksi kattava, maanlaajuinen keräysverkosto. (Ympäristöhallinto 2011b).
Pirkanmaan ELY-keskus on hyväksynyt viisi valtakunnallista tuottajayhteisöä, jotka vastaavat sähkö- ja elektroniikkaromun valtakunnallisesta kierrätyksestä ja jätehuollosta. Nämä ovat SELT ry, FLIP ry ja ICTTuottajaosuuskunta ty, jotka toimivat yhdessä palveluyhtiönsä Elker Oy:n kautta sekä SER-Tuottajayhteisö ry ja ERP Finland ry. (Ympäristöhallinto 2011b).
Tuottajayhteisöjen linkittyminen laajempaan toimintakenttään on esitetty kuvassa 5. Esimerkkinä on käytetty Elker Oy -ryhmittymän alaisia tuottajayhteisöjä.
Tuottajayhteisöt
SELT ry
EU
- YM
- Pirkanmaan
ELY-keskus
Vapaamatkustajat
FLIP ry
Elker Oy
ICT-Tuottajayhteisö ty
Muut
sidosryhmät
Kierrätyspalveluiden
tuottajat:
- Käsittelypalvelut
- Kuljetuspalvelut
- Keräyspalvelut
Tuotteen viimeinen
haltija:
B2C-romu/B2B-romu
KUVA 5 Tuottajayhteisöjen toimintakenttä (Sainio 2011)
SER-Tuottajayhteisö ry on tällä hetkellä suurin tuottajayhteisö sen jäsenten
edustamien markkinaosuuksien perusteella arvioituna. SER-Tuottajayhteisössä
on tällä hetkellä 120 jäsentä (Kytö 2011), jotka edustavat noin 37 %:n markkinaosuutta (Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2010b). Nämä
koostuvat pääasiassa isojen ja pienten kodinkoneiden, viihde-elektroniikan,
monitorien, puhelimien sekä sähköisten työkalujen valmistajista ja maahantuojista (SER-Tuottajayhteisö ry 2010). Elker Oy -ryhmittymän muodostavat
tuottajayhteisöt edustavat puolestaan yhteensä 29 %:n markkinaosuutta (Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2010c). Elker Oy:öön kuuluvista tuottajayhteisöistä SELT ry on jäsenmäärältään Suomen suurin tuottajayh-
35
teisö 673 jäsenellään: yli 40 % tuottajavastuulainsäädännön piiriin kuuluvista
sähkö- ja elektroniikkalaitetuottajista on rekisteröitynyt kyseisen tuottajayhteisön jäseneksi. Elker Oy -ryhmittymän kaksi muuta tuottajayhteisöä ovat pienempiä ja edustavat rajatumpaa joukkoa tuottajia. FLIP ry:ssä on tällä hetkellä
14 jäsentä ja se edustaa Suomen markkinoilla toimivia WEEE-laiteluokan 5
lamppumaahantuojia ja –valmistajia. ICT-Tuottajaosuuskunta puolestaan toimii
nimensä mukaisesti tieto- ja teleteknisten laitteiden valmistajien ja maahantuojien tuottajayhteisönä, jonka vuoksi se vastaa WEEE-laiteluokista 3 ja 4. ICTTuottajaosuuskunnassa on jäseniä 245 kpl. (Saarela 2011). Tällä hetkellä markkinaosuudeltaan vähäisimpänä tuottajayhteisönä toimii ERP Finland ry 25 %:n
markkinaosuudellaan (Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
2010d).
Yksittäiset tuottajat, jotka ovat rekisteröityneet Pirkanmaan ELYkeskuksen tuottajatiedostoon edustavat puolestaan 9 %:n yhteenlaskettua
markkinaosuutta. (Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2010a).
Tuottajayhteisöjen esittämien arvioiden mukaan vapaamatkustajat edustaisivat
noin 10 %:n markkinaosuutta kaikista markkinoille lasketuista sähkö- ja elektroniikkalaitteista Suomessa (Saarela 2011). Tuottajayhteisöjen mukaan markkinoilla on erityisesti paljon rekisteröimättömiä verkkokauppoja, jotka eivät ole
hoitaneet tuottajavastuuvelvoitteitaan (Puumalainen 2011, Saarela 2011). Tarkkoja lukuja vapaamatkustajien määristä ei kuitenkaan ole saatavilla, koska
Suomessa ei ole käytössä sellaista yritysrekisteriä, josta tuottajavastuussa olevat
yritykset kyettäisiin tarkasti selvittämään. Tuottajien ja tuottajayhteisöjen jakauma markkinaosuuksien perusteella on esitetty kuvassa 6.
KUVA 6 Tuottajien jakautuminen tuottajayhteisöihin ja tuottajiin
markkinaosuuksien perusteella vuonna 2009
(Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2010a, 2010b, 2010c ja 2010d)
36
3.2.2 Keräysjärjestelmät
WEEE-direktiivin ohella kansallisesta lainsäädännöstä jätelaki (452/2004) sekä
valtioneuvoston asetus sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta (852/2004) sääntelevät sähkö- ja elektroniikkaromun keräysjärjestelmää koskevista vaatimuksista ja
velvollisuuksista. Näiden lisäksi Pirkanmaan ELY-keskus on valtakunnallisena
tuottajavastuun valvontaviranomaisena antanut käytännön tasolla tarkennuksia sähkö- ja elektroniikkaromun keräysverkostosta (Kautto ym. 2009).
Valtioneuvoston asetus sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta edellyttää, että
tuottajien on huolehdittava niin kattavan vastaanottoverkoston järjestämisestä,
että tuotteen viimeisellä haltijalla on koko maassa kohtuullinen mahdollisuus
luovuttaa käytöstä poistuva tuote asianmukaiseen jätehuoltoon (Jätelaki 2004).
Tätä jätelain määräystä täsmentämään Pirkanmaan ELY-keskus on linjannut,
että kuluttajatuotteiden osalta tämä kohtuullinen mahdollisuus tarkoittaa vähintään 340 keräyspisteen järjestämistä vähintään 235 kuntaan (Kautto ym.
2009). Vaikka tämä velvoite koskee jokaista tuottajayhteisöä erikseen, tuottajayhteisöt hallinnoivat valtaosaa keräyspisteistä yhdessä. Tämän vuoksi Suomessa on tällä hetkellä tuottajayhteisöjen järjestämiä keräyspisteitä yhteensä
451 kpl 277 kunnassa (Virtanen 2011). Koska kuluttajatuotteiden tuottajien on
mahdotonta taloudellisesti ja toiminnallisesti järjestää näin kattavaa keräysjärjestelmää yksin, kuluttajatuotteiden keräys on hoidettu tuottajayhteisöjen kautta. Tuottajayhteisöt ovat järjestäneet sähkö- ja elektroniikkaromun keräyksen
kiinteiden keräyspisteiden ja mobiilikeräyksen avulla, ja näihin keräyspisteisiin
on mahdollista palauttaa kuluttajatuotteiksi luokiteltua sähkö- ja elektroniikkaromua ilmaiseksi (Ignatius ym. 2009).
Tämän hetkinen jätelaki velvoittaa tuottajien ohella myös sähkö- ja elektroniikkalaitteiden myyjät ja muut jakelijat ottamaan käytöstä poistettu vanha
laite kuluttajilta vastaan uuden laitteen oston yhteydessä. Toissijaisena vaihtoehtona jakelijat ovat voineet osoittaa laitteen ostajalle vaihtoehtoisen vastaanottopaikan, mikäli matka tähän vaihtoehtoiseen keräyspisteeseen ei ole kohtuuttoman pitkä. (Jätelaki 2004). Uuden jätelain tullessa voimaan keväällä 2012,
sähkö- ja elektroniikkalaitteiden jakelijoilta poistuu mahdollisuus vaihtoehtoisen vastaanottopaikan osoittamiseen. Tämän jälkeen kauppiaiden on aina otettava vanha laite kuluttajalta uuden laitteen oston yhteydessä (HE 199/2010).
Edellä mainitut periaatteet koskevat kuluttajatuotteita, jonka johdosta
myös yleiset keräyspisteet ovat pääsääntöisesti tarkoitettu kuluttajille tai muille
toimijoille, joiden sähkö- ja elektroniikkaromu vastaa laadultaan ja määrältään
kuluttajilta tulevaa jätettä. Tuottajayhteisöjen mukaan yritykset voivat myös
tuoda romua yleisiin keräyspisteisiin, mutta tämä määrä on rajattu keskimäärin
kolmeen laitteeseen (Ignatius ym. 2009). Tämä rajoitus ei perustu lainsäädäntöön, vaan se on lähinnä käytännön keino estää liian suuren sähkö- ja elektroniikkaromumäärän päätyminen pienille vastaanottoasemille. Näin pystytään
estämään se, ettei sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanotto toimisi käytännössä tai ettei jätettä jouduttaisi varastoimaan vastaanottoasemilla lainvastaisesti
(Virtanen 2011). Yrityksillä on kuitenkin pääsääntöisesti omat sopimuksensa
37
käytöstä poistuvien laitteiden keräys- ja kuljetuspalveluita varten, jonka johdosta nämä yleensä tilaavat räätälöidyn palvelun kahdenvälisellä sopimuksella
suoraan käsittelevältä yritykseltä (Ignatius ym. 2009).
Sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajayhteisöistä Elker Oy –ryhmittymä
on rakentanut keräysjärjestelmäkseen hajautetun valtakunnallisen keräysverkoston (Poikela & Lehtinen 2006). Tuottajayhteisöt tekevät sopimukset keräyspisteiden kanssa, jotka huolehtivat omalta osaltaan kuluttajilta tulevan romun
vastaanotosta. Keräyspisteisiin tuotu materiaali siirtyy tällöin Elker Oy:n alaisten tuottajayhteisöjen omistukseen, jonka ohella tuottajayhteisöt omistavat keräyspisteissä olevan keräyskaluston. Lisäksi tuottajayhteisöt tekevät erikseen
sopimukset kuljetusyritysten ja käsittelypalvelujen tarjoajien kanssa. Kuljetusten käytännön koordinoinnista vastaavat useimmiten ostopalveluiden kautta
jätteitä käsittelevät yritykset ja ne laskuttavat kustannukset tuottajayhteisöiltä.
(Ignatius ym. 2009).
Keräyspisteistä hyödynnettäväksi toimitettava jätemateriaali ja komponentit toimitetaan käsittelypisteiden kautta jatkokäsittelyyn, jolloin tästä saatavat tuotot jaetaan käsittelypisteiden ja Elker Oy:n välillä (Poikela & Lehtinen
2006). Poikela ja Lehtinen (2006) toteavat SER-Tuottajayhteisö ry:n sekä ERP
Finland ry:n keräysjärjestelmien poikkeavan Elker Oy:n alaisten tuottajayhteisöjen keräysjärjestelmistä siten, että nämä suosivat Elker Oy:stä poiketen
keskitetympää mallia, jossa keräyspisteistä tavara toimitetaan suoraan muutamaan jatkokäsittelypisteeseen. Kuvassa 7 on esitetty sähkö- ja elektroniikkaromun keräykseen, kuljetukseen ja käsittelyyn osallistuvat tahot sekä näiden välillä kulkevat rahavirrat Elker Oy:n osalta.
Kierrätysmaksut
Tuottajat
Elker Oy
Myyntituotto
Jatkokäsittelijät
Myyntituotto
Vastaanottomaksu
Kuluttajat
Keräyspisteet
Kuljetusmaksu
Kuljetusyritykset
Käsittelymaksu
Käsittelypisteet
KUVA 7 SE-romun käsittelyyn osallistuvat tahot ja rahavirrat esimerkkinä Elker Oy
(Poikela & Lehtinen 2006)
38
3.2.3 Käsittelyjärjestelmät
WEEE-direktiivissä sekä valtioneuvoston asetuksessa sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta asetetaan vaatimuksia sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelylle
(2002/96/EY, VNA 852/2004). EU:n jätehierarkiaa noudattaen myös WEEEdirektiivissä ensisijainen tavoite on sähkö- ja elektroniikkaromun syntymisen
ehkäisy, jonka jälkeen on pyrittävä syntyneen romun uudelleenkäyttöön. Mikäli
laitteiden tai niiden komponenttien uudelleenkäyttö ei ole mahdollista, romun
sisältämä materiaali on hyödynnettävä ensisijaisesti aineena ja toissijaisesti
energiana. Vasta viimeisenä vaihtoehtona on sähkö- ja elektroniikkaromun turvallinen loppusijoittaminen. (Blauberg 2007, 2002/96/EY).
Keräyspisteissä sähkö- ja elektroniikkaromu lajitellaan, jolloin siitä erotellaan myös uudelleenkäyttöön soveltuvat laitteet ja komponentit. Uudelleenkäytöllä tarkoitetaan sitä, että keräyspisteisiin, jakelijoille, kierrättäjille tai laitteiden
valmistajille palautettuja laitteita tai niiden komponentteja käytetään uudelleen
samaan tarkoitukseen kuin ne on suunniteltu. Tuottajayhteisöillä on sopimukset tiettyjen yritysten kanssa, jotka saavat noutaa keräyspisteistä kyseisiä laitteita, ja toimittaa niitä edelleen uudelleenkäyttöön. Vaikka direktiivi pyrkii edistämään sähkö- ja elektroniikkaromun uudelleenkäyttöä, direktiivissä ei kuitenkaan ole asetettu jäsenmaita sitovia prosentuaalisia tavoitteita laitteiden uudelleenkäytölle. Tämän sekä uudelleenkäytön käytännön toteuttamisen hankaluuden ja markkinoiden vähäisen kysynnän vuoksi uudelleenkäytön osuus laitteiden hyötykäytöstä on edelleen hyvin pieni. Esimerkiksi vuonna 2008 uudelleenkäytön osuus on ollut suurin lääkinnällisten laitteiden luokassa (7 p-%) sekä lelujen, vapaa-ajan ja urheiluvälineiden luokassa (3 p-%). Tieto- ja teleteknisillä laitteilla uudelleenkäytön osuus on ollut kolmanneksi suurin, noin 1,2 p-%.
(Pirkanmaan ympäristökeskus 2009).
Keräyspisteistä uudelleenkäyttöön soveltumattomat laitteet kuljetetaan
esikäsiteltäviksi, jonka jälkeen hyödynnettäviksi meneviä jätejakeita on vielä
jatkokäsiteltävä. Ignatiuksen ym. (2009) mukaan esikäsittely on yleensä sähköja elektroniikkaromun prosessoinnin kallein ja vaativin vaihe, koska se tehdään
tällä hetkellä manuaalisesti. WEEE-direktiivi asettaa vaatimukset laitteiden esikäsittelylle, jonka vuoksi siinä luetellaan ne osat, jotka esikäsittelyssä on ehdottomasti poistettava. Esikäsittelyssä sähkö- ja elektroniikkaromusta erotellaan
uudelleenkäyttöön menevät komponentit sekä erillisen käsittelyn vaatimat osat,
kuten vaaralliset tai arvokkaat komponentit (Ignatius ym. 2009). Esikäsittelyvaiheen jälkeen laite on purettu jatkokäsittelyn kannalta sopiviksi jätejakeiksi.
Esikäsittelystä laitteet kuljetetaan jatkokäsittelyyn, joka yleisimmin koostuu useista osaprosesseista. Tämän tarkoituksena on saada talteen mahdollisimman paljon hyödyntämiskelpoista materiaalia. Jatkoprosessoinnista hyödyntämiskelpoiset jakeet toimitetaan hyödynnettäväksi sekä hyödyntämiskelvottomat loppusijoitettavaksi. Hyödyntämiskelpoiset jakeet voidaan toimittaa
joko materiaalihyödyntämiseen tai energiahyödyntämiseen. Materiaalihyödyntämisessä eli kierrätyksessä romusta erotellut materiaalit käytetään uusiomateriaaleina uudelleen, jolloin ne korvaavat neitseellisten raaka-aineiden käyttöä.
39
Tällaisia materiaaleja ovat erilaiset metallit kuten rauta, kupari, alumiini ja arvometallit: kulta, hopea ja platina. Nämä raaka-aineet voidaan hyödyntää joko
Suomessa tai ulkomailla muun muassa metalliteollisuuden raaka-aineina.
Energiahyödyntämisessä otetaan puolestaan talteen materiaalien sisältämä
energia jätteiden polton kautta. Hyödynnettäväksi soveltumattomat jakeet toimitetaan loppukäsittelyyn, jonka tarkoituksena on jätteiden vaarattomaksi tekeminen tai lopullinen sijoittaminen. Nämä toimet pitävät sisällään pääasiallisesti jätteiden sijoittamisen kaatopaikoille tai niiden termisen käsittelyn ilman
energian talteenottoa (Ignatius ym. 2009).
3.3 Tuottajavastuu kannettavissa paristoissa ja akuissa
Kannettavien paristojen ja akkujen tuottajavastuu perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin paristoista ja akuista (2006/66/EY). Tämän
direktiivin avulla pyritään vähentämään paristoista ja akuista aiheutuvia ympäristöhaittoja kahdella tavalla; yhtäältä rajoittamalla eräiden ympäristölle haitallisten paristojen ja akkujen luovuttamista markkinoille ja toisaalta perustamalla
laajoja käytettyjen paristojen ja akkujen keräys- ja kierrätysjärjestelmiä jätteiden
tehokkaan talteenoton vuoksi (Ympäristöyritysten liitto ry 2008). Ennen direktiivin voimaantuloa jäsenvaltioissa oli hyvin erilaiset voimassaolevat käytettyjen paristojen ja akkujen keräys- ja kierrätysjärjestelmiä koskevat lainsäädännöt.
EU-tason yhtenäisellä lainsäädännöllä kyettiin siten myös yhdenmukaistamaan
kansallisia käytäntöjä, ja varmistamaan näin sisämarkkinoiden häiriötön toiminta (Kautto ym. 2009).
Paristojen ja akkujen tuottajavastuuta koskeva EU-lainsäädäntö on toimeenpantu Suomessa osaksi kansallista lainsäädäntöä valtioneuvoston asetuksella paristoista ja akuista (422/2008). Tämän lainsäädännön johdosta paristot ja
akut tulivat tuottajavastuun piiriin Suomessa syyskuulla 2008. Lainsäädännön
mukaan paristojen ja akkujen tuottajiksi katsotaan kaikki ammattimaisesti paristoja ja akkuja Suomen markkinoille ensi kertaa tuovat valmistajat tai maahantuojat. Kannettavien paristojen ja akkujen tuottajavastuuvelvoitteet koskevat
sekä irtoparistojen tuottajia että sähkö- ja elektroniikkalaitteissa olevien paristojen ja akkujen valmistajia ja maahantuojia. (Ympäristöhallinto 2011c).
3.3.1 Tuottajat ja tuottajayhteisöt
Kuten sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuun toimeenpanossa, myös
paristoja ja akkuja koskevassa lainsäädännössä tuottajille on annettu vaihtoehtoisia mahdollisuuksia lakisääteisten velvoitteiden hoitamiselle. Tuottajat voi-
40
vat edellä esitetyn mukaisesti huolehtia tuottajavastuuvelvoitteistaan itse tai
vaihtoehtoisesti liittyä tuottajayhteisöön, joka ottaa vastuulleen jätteiden keräyksen ja käsittelyn järjestämisen. (Jätelaki 2004).
Käytännössä kannettavien paristojen ja akkujen tuottajien on kuitenkin
mahdotonta järjestää lainsäädännön vaatimaa koko maan kattavaa keräysverkostoa yksin. Tämä johtuu pääsääntöisesti direktiivin ja kansallisen lainsäädännön vaatimuksesta, jonka mukaan jakelijan on otettava asiakkaalta kannettava
paristo tai akku vastaan ilman uuden tuotteen ostopakkoa. Tuottajien on puolestaan noudettava näin kerätty jäte jakelijoita ja järjestettävä jätteen jätehuolto
(Virtanen 2011). Tämän johdosta kaikki kannettavien paristojen tai akkujen
tuottajat ovat rekisteröityneet olemassa oleviin tuottajayhteisöihin, joiden kautta maanlaajuinen keräysverkosto on järjestetty. Suomessa on tällä hetkellä kaksi
Pirkanmaan ELY-keskuksen toimesta hyväksyttyä kannettavien paristojen ja
akkujen tuottajayhteisöä, jotka ovat Recser Oy sekä ERP Finland ry. (Ympäristöhallinto 2011c).
Recser Oy:llä on tällä hetkellä jäseniä yhteensä 347 kpl (Santakoski 2011),
jotka edustavat yhteenlaskettuna noin 84 %:n markkinaosuutta tuottajavastuuvelvoitteensa hoitaneiden yritysten Suomen markkinoille laskettujen kannettavien paristojen ja akkujen määrästä (Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2010f). ERP Finland Oy:llä on puolestaan jäseniä määrällisesti huomattavasti vähemmän (23 kpl), ja nämä edustavat noin 16 %:n markkinaosuutta
(Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2010g).
Koska akut ja paristot ovat tuottajavastuualana vielä melko nuori, on
markkinoilla olevien vapaamatkustajien määrä todennäköisesti edelleen suhteellisen korkea. Recser Oy:n esittämien arvioiden mukaan sekä irtoparistoja ja
–akkuja että sähkö- ja elektroniikkalaitteissa olevia paristoja ja akkuja maahantuovia tai valmistavia yrityksiä olisi noin 1 000 kpl (Santakoski 2011). Tämän
vuoksi markkinoilla voisi tällä hetkellä olla vielä jopa 500 yritystä, jotka eivät
ole huolehtineet lakisääteisistä tuottajavastuuvelvoitteistaan. (Santakoski 2011).
Virtasen (2011) mukaan kyseessä ovat pääsääntöisesti pienet yritykset, joten
vapaamatkustajien edustama markkinaosuus markkinoille lasketuista kannettavista paristoista ja akuista on suhteellisen pieni. Tarkempaa arviota tästä
markkinaosuudesta on kuitenkin erittäin vaikea antaa (Virtanen 2011).
3.3.2 Keräys- ja käsittelyjärjestelmät
Kannettavien paristojen ja akkujen keräysjärjestelmä eroaa merkittävästi edellä
esitetystä sähkö- ja elektroniikkaromun keräysjärjestelmästä. Jätelain 18 h §:n 6
momentti velvoittaa nimittäin kannettavien paristojen ja akkujen jakelijat (eli
myyjät) ottamaan maksutta vastaan jätteenä kaikki kuluttajilta peräisin olevat
käytöstä poistetut kannettavat paristot ja akut ilman ostovelvoitetta. Tämän
vuoksi Recser Oy ja ERP Finland ry ovat järjestäneet käytettyjen kannettavien
paristojen ja akkujen keräyksen yhteistyössä Päivittäistavarakauppa ry:n kanssa
(Ympäristöhallinto 2011c). Tällä hetkellä keräyspisteitä on noin 13 000 kpl eri
41
päivittäistavarakaupoissa (Santakoski 2011). Lainsäädäntö velvoittaa vähittäiskaupat kokoamaan kerätyt akut ja paristot tarkoituksenmukaisiksi eriksi kuljetusta varten, jonka jälkeen jätehuollon järjestäminen ja siitä aiheutuvat kustannukset siirtyvät vähittäiskaupalta tuottajayhteisöjen vastuulle (VNA 422/2008).
EU-direktiivissä ja valtioneuvoston asetuksessa on asetettu yhdenmukaiset keräystavoitteet vuosittain jätteenä kerättäville kannettaville paristoille ja
akuille. Lainsäädännössä käytettyjen kannettavien paristojen ja -akkujen keräysjärjestelmän on täytettävä asteittain kiristyvät vaatimukset. Vuonna 2012 on
kerättävä talteen vähintään 25 % ja vuonna 2016 vähintään 45 % markkinoille
luovutetuista paristoista ja akuista. (VNA 422/2008).
Lisäksi lainsäädäntö edellyttää, että kaikki erilliskerätyt tunnistettavat
käytetyt paristot ja akut on esikäsiteltävä ja kierrätettävä käyttäen terveyden ja
ympäristönsuojelun kannalta parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa. Suomessa
on tällä hetkellä yksi akkujen ja paristojen käsittelylaitos, AkkuSer Oy, joka
huolehtii esimerkiksi Recser Oy:n keräämien kannettavien paristojen ja akkujen
esikäsittelystä. Lisäksi jätemateriaalia toimitetaan kierrätettäväksi myös ulkomaille, erityisesti Ranskaan.
3.4 Tuottajavastuujärjestelmän toimivuutta vaikeuttavat tekijät
Virallisen keräysjärjestelmän ohi virtaa Suomessa tällä hetkellä merkittävä jätteiden sivuvirta, mutta tilanne ei kuitenkaan ole täysin poikkeuksellinen muun
muassa muihin EU-maihin verrattuna. Esimerkiksi Saksassa tutkijat ovat todenneet maan sähkö- ja elektroniikkaromun virallisen keräysjärjestelmän tehokkuudeksi 50-63 prosenttia (Janz & Bilitewski 2009), kun taas Hollannissa
toteutetussa tutkimuksessa arvioitiin vain  30 prosenttia kaikesta sähkö- ja
elektroniikkaromusta päätyvän viralliseen keräysjärjestelmään (Zonneveld
2008). Myös Bossi ja Carpeter (2011) ovat esittäneet, että tällä hetkellä jopa 50
prosenttia kaikesta kerättävissä olevasta romusta päätyy sellaisiin sivuvirtoihin,
joiden määränpää on tuntematon. Edellä mainittu ongelma on tunnistettu myös
Euroopan unionin tasolla, jossa WEEE-direktiivin uudistamisen taustalla ovat
olleet muun muassa unionin havainnot alhaisista keräysasteista useissa jäsenmaissa sekä laajamittainen sähkö- ja elektroniikkaromun laiton käsittelytoiminta (Bossi & Carpenter 2011).
Seuraavaksi tarkastellaan yksityiskohtaisemmin sähkö- ja elektroniikkaromun sekä käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen virallisen järjestelmän ohi kulkeutuvia sivuvirtoja sekä niihin vaikuttavia tekijöitä.
42
3.4.1 Virallisen keräysjärjestelmän ulkopuoliset toimijat
Aaltosen (2007) sekä Poikelan ja Lehtisen (2006) mukaan tuottajavastuujärjestelmän operatiivisena lähtökohtana on tuottajien ensisijainen oikeus jätehuollon
järjestämiseen. Jotta lainsäädännön asettamat velvoitteet pystyttäisiin panemaan täytäntöön tehokkaasti, ja jotta vuosittaiset jätemääriä ja –huoltoa koskevat tilastot olisivat todenperäisiä, edellyttäisi se tuottajavastuun alaisten jätteiden tehokasta ohjaamista tuottajien järjestämään jätehuoltoon (Poikela & Lehtinen 2006). Tästä huolimatta esimerkiksi Suomessa jätelaki ei ole kieltänyt muiden tahojen osallistumista tuottajavastuun alaisten jätteiden keräykseen kuntia
lukuun ottamatta. Niiden toimintaa on säädelty siten, etteivät kunnat saa vaikeuttaa tuottajan mahdollisuutta huolehtia tuottajavastuuvelvoitteistaan (Jätelaki 452/2004). Kuitenkin kuntien ohella myös muut toimijat (ns. virallisen keräysjärjestelmän ulkopuoliset toimijat) ovat laajasti keränneet erityisesti sähkö- ja
elektroniikkaromua ja toimittaneet sitä sekä korvauksetta että korvausta vastaan käsiteltäväksi (HE 199/2010, Aaltonen 2007, Poikela & Lehtinen 2006). Lisäksi osa virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolisista toimijoista on jopa maksanut jätteen haltijalle saadakseen jätemateriaalin haltuunsa (Virtanen 2011).
Chancerel (2010) on tutkimuksessaan tunnistanut sähkö- ja elektroniikkaromun keräyksen ja käsittelyn ongelmakohtia, joista romua häviää virallisen,
tuottajien järjestämän, keräysjärjestelmän piiristä niin sanottuun epäviralliseen
järjestelmään. Chancerelin tarkoittamalla epävirallisella järjestelmällä tarkoitetaan tässä yhteydessä kaikkea muuta kuin tuottajien ja tuottajayhteisöjen järjestämää keräystä. Tutkimuksessa havaittiin jätemateriaalihävikin koituvan kolmen eri vaiheen aikana, jotka ovat joko ennen keräystä, keräyksen aikana tai
sen jälkeen ennen käsittelyä, tai lopulta käsittelyn aikana (Chancerel 2010). Kuvassa 8 on esitetty nämä potentiaaliset kanavat virallisen järjestelmän sivuvirroille.
Käytöstä poistunutta sähkö- ja elektroniikkaromua voidaan havaita häviävän virallisen keräysjärjestelmän piiristä muun muassa siten, että jätteen haltija järjestää mieluummin itse jätteen jätehuollon, kuin että hän palauttaisi sen
tuottajien ylläpitämään keräysjärjestelmään. (Chancerel 2010). Ignatiuksen ym.
(2009) mukaan tämä järjestely pätee erityisesti yritystuotteiksi luokiteltuun sähkö- ja elektroniikkaromuun. Lisäksi Chancerelin (2010) mukaan sähkö- ja elektroniikkaromua voidaan luovuttaa virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolella
oleville toimijoille muiden jätemateriaalien noudon yhteydessä. Virallisen järjestelmän piiriin luovutettua romua voi puolestaan päätyä epäviralliseen järjestelmään keräyspisteistä tai kuljetettaessa romua käsittelylaitoksiin. Tämä hävikki voi tapahtua esimerkiksi varkauksien tai keräyspisteiden henkilökunnan
tietämättömyyden vuoksi. Chancerelin (2010) mukaan virallisen keräysjärjestelmän kautta käsiteltäväksi toimitettua romua voi puolestaan päätyä epäviralliseen järjestelmään joidenkin jätteen käsittelijöiden tai kierrättäjien harjoittaman laittoman yhteistyön kautta.
43
Laiton yhteistyö jätteen käsittelijöiden tai kierrättäjien
kanssa
SE-romu
Erilliskeräys
Ulkopuolisen toimijan jätteen
keräys yhteistyössä viimeisen
haltijan kanssa.
Jätteen poisvienti muun jätemateriaalin noudon yhteydessä.
Uudelleenkäyttö,
esikäsittely,
jatkokäsittely
Uusioraaka-aineet
Jätemateriaalien häviäminen
keräyspisteistä tai kuljetuksen aikana
KUVA 8 Sähkö- ja elektroniikkaromun mahdollisia sivuvirtoja virallisen keräysjärjestelmän
ohi (Chancerel 2010)
Virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolella olevat toimijat ovat varsin heterogeeninen ryhmä, joka voidaan jaotella sekä laillisiin että laittomiin toimijoihin. Lailliset toimijat edustajat esimerkiksi erilaisia jätehuoltoalan toimijoita,
joilla on toimintaan tarvittavat luvat kunnossa ja jotka keräävät muun palveluntarjontansa ohella myös tuottajavastuun alaisia jätteitä. Nämä toimijat myös
käsittelevät keräämänsä jätteen lainsäädännön edellyttämällä tavalla. (Virtanen
2011). Laillisten toimijoiden ohella alalla on kuitenkin myös valitettavan paljon
laittomia toimijoita, jotka keräävät erityisesti sähkö- ja elektroniikkaromua ilman vaadittavia lupia. He myös usein joko itse käsittelevät keräämäänsä jätettä
lainvastaisesti tai vaihtoehtoisesti toimittavat sitä käsiteltäväksi muille ns. harmaille toimijoille, joilla jätteen käsittely- ja kierrätysmenetelmät ovat erittäin
puutteellisia (Bossi & Carpenter 2011, Interpol Pollution Crime Working Group
2009).
Tuottajavastuujärjestelmän ulkopuolella olevat toimijat keräävät käytöstä
poistettuja tuotteita pääasiassa niiden taloudellisen arvon vuoksi ja pääosin
vain niiltä alueilta, joilla toiminta on kannattavaa (HE 199/2010). Sähkö- ja
elektroniikkalaitteissa sekä kannettavissa paristoissa ja akuissa jätejakeet voidaan luokitella joko negatiivisen tai positiivisen arvon omaaviin materiaaleihin
ja komponentteihin (Poikela & Lehtinen 2006), joiden arvo on sidoksissa raakaaineiden maailmanmarkkinahintoihin (Kauppila 2009). Näiden positiivisen arvon omaavien jätemateriaalien päätyminen virallisen keräysjärjestelmän piiriin
on ollut varsin haasteellista ympäri Eurooppaa. Esimerkiksi Zonneveld (2008)
on tutkimuksessaan havainnut raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen olevan selvässä yhteydessä virallisen keräysjärjestelmän keräysasteisiin. Vaikka
esimerkiksi vuosittain syntyvän sähkö- ja elektroniikkaromun määrän olisi pitänyt tutkimusten mukaan lisääntyä vuosi vuodelta, virallisiin keräysjärjestelmiin päätyneen romun määrä on kuitenkin pysynyt samana tai jopa vähenty-
44
nyt. Toisin sanoen metallin hinnan noustessa viime vuosien aikana maailman
raaka-ainemarkkinoilla, viralliseen keräysjärjestelmään päätyneen romun määrä on samanaikaisesti laskenut. (Zonneveld 2008).
Edellä mainitun johdosta niin sanottu kermankuorinta on ollut erityisesti
sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräilyn kohdalla yleistä. Järjestelmän ulkopuoliset toimijat ovat keskittyneet hankkimaan markkinoilta itselleen vain niitä
jätemateriaaleja, joiden taloudellinen arvo on positiivinen, kun taas tuottajayhteisöjen ja tuottajien kustannettavaksi on jäänyt lähinnä arvoltaan negatiivisten
jätteiden jätehuolto. (Kautto ym. 2009). Ristiriitana on, että viralliseen järjestelmään kuulumattomat toimijat voivat keskittyä hankkimaan heille taloudellisesti sopivimpia materiaaleja, kun taas tuottajat ja tuottajayhteisöjen jäsenet ovat
sääntelyn vuoksi velvoitettuja huolehtimaan kaikesta romusta sen taloudellisesta arvosta huolimatta.
Zonneveldin (2008) sekä Bossin ja Carpenterin (2011) mukaan metallin
korkea raaka-ainehinta on houkutellut alalle useita laittomia toimijoita. Lisäksi
erityisesti sähkö- ja elektroniikkaromun sisältämien materiaalien korkeat raakaainehinnat ovat lisänneet varkauksia tätä jätemateriaalia kohtaan (Zonneveld
2008). Tutkimukset ovat osoittaneet laittoman toiminnan olevan suhteellisen
yleistä ja systemaattista niin EU:ssa kuin muualla maailmassa, ja toimintaan
liittyy läheisesti myös rikollisuutta (Bossi & Carpenter 2011, Interpol Pollution
Crime Working Group 2009, Zonneveld 2008). Esimerkiksi Espanjassa kesällä
2011 julkaistun paikallisen tuomioistuimen raportin mukaan sähkö- ja elektroniikkaromun keräyksen ja käsittelyn osalta laitonta toimintaa tapahtuu kaikilla
keräys- ja käsittelyketjun tasoilla ympäri Espanjaa. Raportin mukaan jopa 70 %
kaikesta vuosittain syntyvästä sähkö- ja elektroniikkaromusta kulkeutui virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle, josta sitä toimitettiin joko kaatopaikoille
loppusijoitettavaksi, vietiin laittomasti ulkomaille tai lähetettiin laittomiin käsittelylaitoksiin, joista purettuja osia toimitettiin myytäväksi mustassa pörssissä.
Syyttäjän viraston mukaan laittoman toiminnan johdosta lailliset käsittelylaitokset saivat käsiteltäväkseen vain murto-osan vuosittain jätteeksi muodostuvista laitteista. (WEEE Forum 2011).
Myös Iso-Britanniassa on kesän 2011 aikana todettu EIA:n (Environmental Investigation Agency) tutkimuksissa samankaltaisia ongelmia. EIA:n mukaan laittomat, usein kehittyvistä maista olevat, toimijat pyrkivät ostamaan
sähkö- ja elektroniikkaromua useista eri lähteistä, erityisesti alueellisista keräyspisteistä sekä jätteiden kerääjiltä ja kierrättäjiltä. Interpol Pollution Crime
Working Groupin (2009) mukaan nämä harmaat toimijat voivat hankkia huomattavia voittoja sähkö- ja elektroniikkaromun myynnillä kehitysmaihin, koska
toiminnasta koituu romujen hankkijoille korkeintaan vähäisiä kustannuksia.
Samanaikaisesti esimerkiksi heidän myymistään käytetyistä tietokoneista maksetaan kehitysmaissa jopa 50-200 puntaa/tietokone mallista riippuen (Interpol
Pollution Crime Working Group 2009). Interpolin (2009) mukaan sähkö- ja
elektroniikkaromun myynnistä saatavat tuotot liikkuvat yleisesti noin 450 eurossa per tonni. Tämä on varsin ristiriitainen tilanne verrattuna asianmukaisesti
järjestettyyn jätteen käsittely- ja kierrätystoimintaan, joka EU:n alueella aiheut-
45
taa väistämättä merkittäviä kustannuksia jätteen tuottajille (Interpol Pollution
Crime Working Group 2009). Bossin ja Carpenterin (2011) mukaan juuri edellä
mainittu tekee laittomasta toiminnasta jätealalla niin houkuttelevaa; vaikka
kierrätystuotot jäävät kehitysmaissa erittäin alhaisiksi puutteellisesta käsittelystä johtuen, tästä aiheutuvat taloudelliset menetykset pystytään kuitenkin kompensoimaan muutaman toimivan laitteen tai komponentin uudelleenkäyttöarvolla. Tämä tekee harmaiden toimijoiden toiminnasta melko kannattavaa.
Harmaiden toimijoiden hankkima jätemateriaali päätyy pääsääntöisesti
kohdemaasta laittomille markkinoille, joista sitä kuljetetaan erityisesti Kaukoitään ja Afrikkaan (muun muassa Ghanaan ja Nigeriaan) (Saarinen 2011, Chancerel 2010, Interpol Pollution Crime Working Group 2009, Widmer ym. 2005).
Kehitysmaissa laitteista poistetaan pienissä nyrkkipajoissa arvokkaita materiaaleja, jonka jälkeen laitteet hylätään kaatopaikoille, upotetaan jokiin tai mereen
tai vaihtoehtoisesti poltetaan (EIA 2011).
KUVA 9 Sähkö- ja elektroniikkaromun pääasialliset kulkeutumisreitit Kaukoidässä
(Widmer ym. 2005)
46
EU-maista viedään paljon sähkö- ja elektroniikkaromua käytettyinä laitteina kehitysmaihin, jolloin jätelainsäädännön asettamat jätteiden kansainvälisiä siirtoja koskevat rajoitteet eivät koske näitä vientejä (Saarinen 2011). Käytettyjen laitteiden käsite on kuitenkin osoittautunut varsin häilyväksi, ja usein
käytetyistä laitteista suuri osa on rikki niiden saapuessa määränpäähänsä (EIA
2011, Saarinen 2011). Lisäksi Bossin ja Carpenterin (2011) mukaan laittomissa
jätteen kansainvälisissä siirroissa on yleistä jättää sähkö- ja elektroniikkaromua
sisältävät kontit merkitsemättä niiden lähtiessä EU-maasta, tai vaihtoehtoisesti
sekoittaa romua esimerkiksi romuajoneuvojen kanssa, jolloin sähkö- ja elektroniikkaromun laiton vienti jää huomiotta. Laittomat toimijat eivät myöskään tee
vaadittua jätteensiirtoilmoitusta jätteiden kansainvälisiä siirtoja valvoville viranomaisille, jonka vuoksi konttien paljastuminen riippuu ainoastaan rajavalvonnan tehokkuudesta (Bossi & Carpenter 2011). Tällä hetkellä ei ole saatavilla
tarkkoja arvioita ulkomaille laittomasti viedyn sähkö- ja elektroniikkaromumäärän suuruudesta (Ongondo ym. 2011, Chancerel 2010, Interpol Pollution
Crime Working Group 2009).
3.4.2 Kuluttajakäyttäytyminen
Virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolisten toimijoiden ohella kuluttajakäyttäytymiseen liittyvät seikat vaikuttavat tuottajavastuujärjestelmän toimivuuteen.
Kuluttajamarkkinoille tarkoitettujen tuotteiden päätymiseen virallisen keräysjärjestelmään vaikuttaa eniten keräysjärjestelmän toimivuus ja helppous. Mikäli
virallinen keräysjärjestelmä koetaan kuluttajien näkökulmasta liian monimutkaiseksi tai vaikeasti saavutettavaksi, kuluttajat etsivät heille helpoimman vaihtoehtoisen tavan päästä eroon käyttämättömistä sähkö- ja elektroniikkalaitteistaan sekä paristoistaan ja akuistaan. Tutkimusten mukaan tämä helpoin tapa on
usein sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä paristojen ja akkujen hävittäminen
sekajätteen joukossa. Tosin tässä on suuria eroavaisuuksia esimerkiksi sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden laiteluokkien kohdalla. (Darby & Obara 2005).
Huismanin ym. (2007) tutkimus paljastaa, että erityisesti pienimpien, alle
kilon painoisten, sähkö- ja elektroniikkalaitteiden päätyminen viralliseen keräysjärjestelmään on edelleen hyvin alhainen, vain noin 20-30 %:n luokkaa. Alueellisten jätehuoltoyhtiöiden toteuttamien sekajätteen lajittelututkimusten perusteella sekajätteestä löytyy eniten juuri pieniä laitteita kuten leluja, vapaa-ajan
välineitä, pieniä kodinkoneita ja energialamppuja. Myös Taloustutkimus Oy:n
(2010) toteuttama tutkimus vahvistaa edellä mainitun; 500 vastaajasta 12 %
myönsi laittaneensa sekajätteen joukkoon energialamppuja ja 7 % pieniä kodinkoneita. Darbyn ja Obaran (2005) mukaan tämä johtuu pääasiallisesti siitä, että
kuluttajat eivät välttämättä ymmärrä esimerkiksi joidenkin lelujen olevan sähkö- ja elektroniikkaromua. Lisäksi kuluttajakäyttäytymistä selittää osaltaan
myös kuluttajien viitseliäisyys; heille on usein helpompaa heittää pienet sähköja elektroniikkalaitteet roskiin, kuin viedä niitä virallisiin keräyspisteisiin (Darby & Obara 2005).
47
Kannettavia paristoja ja akkuja päätyy sekajätteen joukossa kaatopaikoille
merkittäviä määriä. Tarkkoja arvioita ei kuitenkaan ole saatavilla, koska esimerkiksi alueellisten jäteyhtiöiden toteuttamat sekajätteen laatututkimukset
eivät ole erotelleet akkujen ja paristojen määrää muiden ongelmajätteiden
osuudesta. Ennen tuottajavastuun toimeenpanoa EU:n arvioiden mukaan jopa
45,5 % kaikista vuosittain jätteeksi muodostuvista kannettavista paristoista ja
akuista päätyisi kaatopaikoille tai jätteiden polttolaitoksiin erilliskeräyksen sijaan. (HE 176/2007). Toki tilanne on parantunut tuottajavastuun toimeenpanon
jälkeen, mutta edelleen 20 prosenttia 500 vastaajasta kertoi laittavansa kannettavat paristot ja akut sekajätteen joukkoon (Taloustutkimus Oy 2010). Kuluttajakäyttäytymisen lähempi tarkastelu on kuitenkin näiden tuotteiden osalta erittäin mielenkiintoista, koska samassa tutkimuksessa akut ja paristot osoittautuvat sekä eniten sekajätteen joukkoon laitetuimmaksi tuoteryhmäksi (20 %) että
eniten kierrätetyimmäksi tuoteryhmäksi (73 %) (Taloustutkimus Oy 2010).
Lisäksi yksi merkittävimmistä pullonkauloista tuottajavastuujärjestelmän
tehokkaassa toimeenpanossa on kuluttajien hamstraus (Chancerel 2010, European Commission 2003). Useissa ulkomailla toteutetuissa tutkimuksissa kuluttajien on havaittu varastoivan merkittäviä määriä sähkö- ja elektroniikkalaitteita sekä kannettavia paristoja ja akkuja kotonaan sen sijaan, että he toimittaisivat
käyttämättömät laitteet keräykseen. Tutkimusten johtopäätöksinä on yleisesti
esitetty, että mitä arvokkaampi sähkö- ja elektroniikkalaite, sen suuremmalla
todennäköisyydellä kuluttajat varastoivat käyttämätöntä laitetta kotonaan jopa
useiden vuosien ajan ennen sen toimittamista kierrätykseen (Darby & Obara
2005). Esimerkiksi Ruotsissa toteutetun matkapuhelinten kierrätystä koskevan
tutkimuksen mukaan ruotsalaisilla kuluttajilla oli varastossa käyttämättömiä
matkapuhelimia jopa toistakymmentä miljoonaa kappaletta. Tämä tarkoittaa
sitä, että kuluttajien kotoa löytyy vähintään samansuuruinen varasto matkapuhelinten akkuja ja latureita. (Malmström 2011). Malmströmin (2011) mukaan
tilanne Suomessa on vähintään samankaltainen. Matkapuhelinten valmistaja
Nokia on omissa tutkimuksissaan esimerkiksi todennut, että Suomessa vain 4 %
matkapuhelinten omistajista kierrättää vanhan kännykän ostaessaan uuden,
mutta vain prosentti tunnustaa heittävänsä puhelimen roskiin. 60 % kuluttajista
puolestaan pitää vanhan laitteen edelleen itsellään ja 20 % antaa sen jollekin
toiselle. Nokian tutkimus siis osoittaa, että jopa ¾ kuluttajista ei edes harkitse
vievänsä vanhaa käyttämätöntä puhelinta kierrätykseen, vaan he säilövät laitetta mieluummin kotonaan. (Digi Today 2008). Myös Iso-Britanniassa vuonna
2010 toteutetussa kuluttajien kierrätyskäyttäytymistä tutkivassa tutkimuksessa
havaittiin kuluttajien kotonaan varastoivan käyttämättömän elektroniikan määrän olevan merkittävä. (Rapid Electronics 2010).
Kuluttajien on havaittu hamstraavan kotonaan myös kannettavia paristoja
akkuja huomattavia määriä. Erityisesti uusia paristoja varastoidaan kotitalouksissa suuria määriä ennen niiden päätymistä käyttöön. Uusien paristojen ja akkujen ohella kuluttajien on havaittu myös jostain syystä säilyttävän käytettyjä
kannettavia paristoja ja akkuja kotitalouksissa jopa usean vuoden ajan ennen
niiden hävittämistä. Euroopan unionin arvioiden mukaan unionin alueella noin
48
30 % käytetyistä kannettavista paristoista sekä jopa 60 % käytetyistä kannettavista akuista varastoidaan kotitalouksissa keräykseen viemisen sijasta. Euroopan unioni esittää kannettavien paristojen ja akkujen yhteenlasketuksi hamstrausprosentiksi 37 % EU15-maiden alueella. (2006/66/EY).
49
4
TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
4.1 Tutkimusmenetelmä ja aineiston hankinta
Tutkimus toteutetaan laadullisena tapaustutkimuksena. Saarela-Kinnusen ja
Eskolan (2007) mukaan tapaustutkimukselle on luonteenomaista se, että siinä
keskitytään yhteen tai useampaan tapaukseen, joita pyritään ymmärtämään ja
tulkitsemaan syvällisesti niiden erityisessä kontekstissa ottaen huomioon niiden
olosuhteet, taustat ja muut vastaavat tekijät. Tapaustutkimuksen avulla pyritään myös tuottamaan yksittäisestä tapauksesta, tai pienestä joukosta toisiinsa
suhteessa olevia tapauksia, yksityiskohtaista ja intensiivistä tietoa (SaarelaKinnunen & Eskola 2007). Tapaustutkimus soveltuu käytettäväksi tutkimusotteena tässä tutkimuksessa, koska tutkimuksen tarkoituksena on tutkia yksityiskohtaisesti tuottajavastuun alaisia jätevirtoja ja virallisen keräysjärjestelmän ohi
kulkeutuvien sivuvirtojen suuruutta ja niiden aiheuttamistekijöitä.
Hirsjärven ym. (2004) mukaan tämä tutkimus on luonteeltaan yhdistelmä
kartoittavaa ja selittävää tutkimusta, koska sen avulla pyritään yhtäältä selvittämään vähän tunnettuja ilmiöitä ja toisaalta etsimään selitystä ilmiölle kausaalisten syy-seuraussuhteiden kautta. Kvalitatiivisen tutkimuksen mukaisesti tutkimuksen lähtökohtana ei ole teorian tai hypoteesien testaaminen, vaan aineiston monitahoinen ja yksityiskohtainen tarkastelu (Hirsjärvi ym. 2004).
Tutkimuksen ollessa laadullinen tapaustutkimus, sille on yleistä, että tutkimus on luonteeltaan kokonaisvaltaista tiedon hankintaa, jonka aineisto kootaan luonnollisissa, todellisissa tilanteissa (Hirsjärvi ym. 2004). Aineiston keruussa käytetään usein useita menetelmiä (Saarela-Kinnunen & Eskola 2007).
Saarela-Kinnunen ja Eskola (2007) kuitenkin toteavat, että useista aineiston keruumenetelmistä huolimatta, on tärkeää, että käsiteltävä aineisto muodostaa
tavalla tai toisella kokonaisuuden. Tapaustutkimuksen teko ei rajoita aineistonkeruun menetelmävalintoja, joten Saarela-Kinnusen ja Eskolan (2007) mukaan
käytössä voivat olla niin kvantitatiiviset kuin kvalitatiiviset menetelmät. Tätä
menetelmää kutsutaan triangulaatioksi. Triangulaatiolla tarkoitetaan sitä, että
samassa tutkimuksessa käytetään joko erilaisia aineistoja, teorioita ja/tai menetelmiä. (Eskola & Suoranta 1998).
Tämän tutkimuksen empiirinen osuus muodostuu kahdesta osasta, joista
toisessa lähdeaineistona käytetään kvalitatiivista ja toisessa kvantitatiivista aineistoa. Sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja akkujen
jätevirtojen tämän hetkisiä kulkeutumisreittejä Suomessa selvitetään olemassa
olevan kirjallisuuskatsauksen sekä asiantuntijoiden haastatteluista saadun tiedon perusteella. Kun virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle kulkeutuvien
50
jätevirtojen reitit ja niihin vaikuttavat tekijät on kyetty selvittämään, tätä tietämystä syvennetään vielä kvantitatiivisella aineistolla. Kvantitatiivisella aineistolla pyritään selvittämään virallisen keräysjärjestelmän sivuvirtojen suuruutta,
jotta pystyttäisiin muodostamaan ensimmäisiä kokonaisarvioita Suomessa vuosittain jätteeksi muodostuvan sähkö- ja elektroniikkaromun sekä käytettyjen
kannettavien paristojen ja akkujen määrästä. Kyseinen menetelmä on hyödyllinen tässä tutkimuksessa, koska käyttämällä vain toista aineistoista, tutkimuskohteesta on vaikea saada tarpeeksi kattavaa ja luotettavaa kuvaa. Triangulaation käyttö tutkimuksessa lisää myös tutkimustulosten luotettavuutta (Metsämuuronen 2000).
4.1.1 Teemahaastattelut
Tutkimus aloitetaan muodostamalla sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä kannettavien paristojen ja akkujen jätevirtojen tämän hetkisistä kulkeutumisreiteistä kokonaiskuva, jonka avulla pystytään tunnistamaan virallisen järjestelmän
ohi kulkeutuvat sivuvirrat. Yleiskuvan muodostamisessa aineistolähteinä käytetään yhtäältä sekundääriä dataa, joka on peräisin alan kirjallisuudesta ja internetistä sekä toisaalta primääriaineistoa, joka hankitaan teemahaastattelujen
avulla. Hirsjärven ym. (2004) mukaan teemahaastattelut soveltuvat käytettäväksi sekä kvalitatiivisen että kvantitatiivisen tutkimuksen aineistonhankintamenetelminä, jonka vuoksi niiden katsotaan olevan käyttökelpoisia myös tässä
molempia tutkimustyyppejä yhdistävässä tutkimuksessa.
Teemahaastattelu on lomake- ja avoimen haastattelun välimuoto, jolle on
tyypillistä se, että haastattelun aihepiirit eli teema-alueet ovat etukäteen tiedossa, mutta kysymysten tarkka muoto ja järjestys puuttuvat (Hirsjärvi ym. 2004).
Teemahaastatteluissa on myös yleistä, että kaikki ennalta määritellyt teemat
käydään jokaisen haastateltavan kanssa läpi, mutta niiden järjestys ja laajuus
vaihtelevat haastattelusta toiseen (Eskola & Vastamäki 2007). Kyseisen aineistonhankintamenetelmän katsotaan soveltuvan parhaiten tiedonkeruuseen tuottajavastuujärjestelmän sivuvirroista sekä niiden mekanismeista, koska teemahaastattelujen avulla haastateltavat pystyvät ilmaisemaan itseään vapaasti ilman strukturoidun haastattelun tuomia rajoitteita.
Haastatteluja käydään kahdeksan kappaletta ja haastateltavat edustavat
eri alojen asiantuntijoita; mukana on sekä tuottajavastuuvalvonnasta (2 kpl) että
jätteiden kansainvälisistä siirroista vastaavia viranomaistahoja (1 kpl), tuottajavastuun operatiivista toimintaa edustavia tahoja (2 kpl) sekä jätehuoltooperaattoreiden edustajia (3 kpl). Teemahaastattelujen toteutuksessa käytetään
kolmea eri toteutustapaa. Osa haastatteluista tehdään kasvotusten, osa puhelimitse ja osa sähköpostia apuna käyttäen. Edellä mainittuihin haastattelukäytäntöihin päädyttiin sen vuoksi, koska haastateltavat ovat maantieteellisesti kaukana toisistaan ja toisaalta myös hyvin kiireisiä muiden työtehtäviensä vuoksi.
Ennalta sovittujen puhelin- ja sähköpostihaastattelujen avulla haastateltavat
51
pystyvät valitsemaan itselleen parhaimman ajankohdan haastatteluun vastaamiseen (Meho 2006).
Teemahaastattelut toteutettiin kevään ja kesän 2011 aikana. Kasvotusten
käydyistä haastatteluista tehtiin muistiinpanot, jonka jälkeen ne kirjoitettiin
puhtaiksi. Haastatteluissa läpikäydyt asiat käsittelivät viittä teemaa koskien 1)
tuottajavastuujärjestelmän toimivuutta, 2) siinä esiintyneitä ongelmia, 3) asiantuntijoiden näkemyksiä sivuvirtojen aiheuttajamekanismeista ja 4) ulkopuolisten toimijoiden vaikutusta sivuvirtoihin. Lopuksi haastateltujen kanssaan keskusteltiin vielä viidennestä teemasta eli 5) potentiaalisista tuottajavastuujärjestelmän parannusehdotuksista.
Haastattelujen kautta saatu informaatio koottiin lopuksi yhteen ja analysoitiin teemoittelun menetelmällä. (Hirsjärvi ym. 2004).
4.1.2 Valmiiden aineistojen hankinta
Sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja akkujen jätevirtojen kokonaiskuvan muodostamisen jälkeen, tätä yleiskuvaa pyritään syventämään kvantitatiivisen aineiston avulla. Kvantitatiivisen aineiston tuottaman
informaation avulla kyetään määrällisesti arvioimaan virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle päätyvien sivuvirtojen suuruutta ja niiden laatua sekä samalla muodostamaan ensimmäisiä kokonaisarvioita Suomessa vuosittain jätteeksi muodostuvan sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen
ja akkujen määristä.
Kvantitatiivisena lähdeaineistona käytetään useita valmiita tai tätä tutkimusta varten muodostettuja tilastoja, jotka on koottu eri lähteistä. Tutkimuksen
teon aloitusvaiheessa kävi selväksi, ettei mistään yksittäisestä lähteestä ole tällä
hetkellä saatavilla tietoja tai tilastoja esimerkiksi markkinoille laskettujen sähköja elektroniikkalaitteiden tai kannettavien paristojen ja akkujen määristä eikä
myöskään vuosittain jätteeksi muodostuvan sähkö- ja elektroniikkaromun tai
paristo- ja akkujätteen määristä. Tämän johdosta tilastojen tulkinnassa ei ole
rajoituttu ainoastaan yhden tilastolähteen tietoihin, vaan systemaattisen ja kattavan kokonaiskuvan saamiseksi, tutkimuksessa on jouduttu sulattamaan yhteen usean tietolähteen tiedot.
Taulukkoon 8 on koottu tällä hetkellä saatavilla olevat aineistot, joita on
mahdollista käyttää apuna sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja akkujen kokonaisjätevirtojen arvioinnissa. Taulukossa kuvataan
muun muassa aineistojen sisältöä, niiden keruutapaa ja aineistoissa esiintyviä
puutteita, jotka vaikuttavat kokonaisjätemäärän arviointiin. Vaikka sivuvirtojen
arvioinnissa on tällä hetkellä käytettävissä useita aineistoja, liittyy niiden käyttöön kuitenkin monia esteitä. Taulukossa 9 (sivulla 54) on kuvattu tämän hetkisiä tietotarpeita materiaalivirtojen arvioinnissa ja niihin liittyviä tiedon saannin
esteitä.
52
TAULUKKO 8 Saatavilla olevat aineistot, niiden sisältö ja aineiston keruumenetelmä
sekä aineistoissa esiintyvät puutteet kokonaisjätemäärien arvioinnissa
Aineisto
Aineiston
sisältö
Aineiston
keruumenetelmä
Aineiston
puutteet
Pirkanmaan
ELY-keskuksen
tuottajatiedosto
-
Yritykset
raportoivat
joko itse tai
tuottajayhteisöjen
kautta edellä
mainitut tiedot.
Sisältää ainoastaan
tuottajavastuuvelvoitteensa hoitaneiden
yritysten tiedot, jonka
vuoksi sen avulla ei
saada tietoa
markkinoille
laskettujen tuotteiden
kokonaismääristä tai
kokonaisjätemääristä.
-
Tiedot vuosittain
markkinoille
lasketuista
tuotteista
Tiedot kerätystä
jätteestä ja sen
jätehuollosta
Yritykset saattavat
myös arvioida omat
markkinaosuutensa
tietoisesti alakanttiin,
koska sen perusteella
määräytyvät tuottajayhteisöjen yrityksiltä
perimät vuosittaiset
kustannukset.
Ympäristönsuojelun
tietojärjestelmä
VAHTI
-
-
Tiedot yritysten
vuosittain vastaanottamista,
käsittelemistä ja
hyödyntämistä
jätteistä
Yrityksen
toiminnasta
aiheutuneet
päästötiedot
Yritykset
raportoivat itse
edellä mainitut
tiedot.
Tiedot sisältävät ns.
tuplaraportointeja samoista jätejakeista,
jotka ovat kulkeneet
joko saman toimijan eri
toimipisteiden tai eri
toimijoiden välillä.
Todellisia tietoja ei
välttämättä raportoida,
koska järjestelmän
avulla valvotaan ympäristölupien noudattamista; joidenkin jätejakeiden käsittelytietoja
saatetaan tietoisesti
jättää raportoimatta tai
käsittelymäärät saatetaan raportoida
todellisuutta pienempinä.
53
Suomen ympä- ristökeskuksen
BASEL-tilastot
Tilastokeskuksen jätetilastot
-
Tullin tilastot
(mm. ULJAStietokanta)
-
Tuotteiden
valmistajien
toimialajärjestöt
-
Yrityskohtaiset
tiedot ulkomaille
käsiteltäväksi
vietävästä
jätteestä,
sen lajista,
määrästä ja
vientimaasta.
Tilastot määräytyvät yritysten
tekemien
jätteensiirtoilmoitusten
perusteella.
Tiedot vuosittain
käsitellystä sähkö- ja elektroniikkaromusta
sekä käsittelyn
jakautumisesta
kierrätyksen,
energiahyödyntämisen ja
loppusijoittamisen välillä.
Tilastoaineistona
käytetään
Pirkanmaan ELYkeskuksen
tuottajatiedostoa
sähkö- ja elektroniikkaromun
osalta.
Tiedot markkinoille lasketuista
tuotteista
Yritykset raportoivat itse toimialajärjestöille edellä
mainitut tiedot.
Sisältää ainoastaan
laillisesti ulkomaille
vietyjen jätejakeiden
tiedot.
Laittomien jätesiirtojen
määristä ei ole arvioita.
Koska tilastot perustuvat Pirkanmaan ELYkeskuksen tuottajatiedoston tilastoihin, sisältävät tilastot ainoastaan tuottajavastuuvelvoitteensa hoitaneiden
yritysten tiedot, eikä
todellisia
kokonaismääriä vuosittaisesta
sähkö- ja elektroniikkaromusta.
Tiedot maahanTilastoaineistona
Kaikkia maahantuontetuoduista ja
käytetään yritysten ja ei rekisteröidä Tullin
maasta viedyistä antamia tilastoil- toimesta. Rekisteriin
sähkö- ja elektmoituksia.
päätyy ainoastaan ne
roniikkalaitteista
maahantuonnit, joiden
sekä kannettavisarvo ylittää tietyn
ta paristoista ja
summan.
akuista
ULJAS-tietokannasta ei
myöskään saada selville kannettavien paristojen ja akkujen osalta
sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sisällä maahantuotujen paristojen
ja akkujen määrää.
Kaikki yritykset, jotka
valmistavat esimerkiksi sähkö- ja elektroniikkalaitteita, eivät
välttämättä kuulu toimialajärjestöön; ei saada tietoja markkinoille
laskettujen laitteiden
kokonaismääristä.
54
Kodintekniikka- alan (Kotek)
yhteistyöfoorumin
tilastot
Kappalemääräiset tiedot Suomessa vuosittain
myydyistä elektroniikkalaitteista
Tilastot kerätään
Kotekin jäseniltä
yhteistyössä elektroniikan tukkukauppiaat ry:n
sekä GfK:n (maailman johtava kodintekniikan jälleenmyynnin tutkija) kanssa.
Tilastot ilmoitettu kappaleina, joita on miltei
mahdotonta luotettavasti muuttaa painoperusteisiksi laitteiden
painovaihteluiden
vuoksi.
Tilastot käsittävät
myyntitiedot vain osasta WEEE-laiteluokkien
laitteista.
Myyntimäärät eivät ole
sama asia kuin markkinoille lasketut tuotteet. Tutkimusten mukaan myytyjen tuotteiden määrä olisi vain
puolet markkinoille
laskettujen tuotteiden
määrästä (Huisman
ym. 2007).
Jätelaitosten
sekajätteen
laatututkimukset
-
Tiedot sekajätteen joukossa
loppusijoitettavaksi päätyvistä
sähkö- ja elektroniikkalaitteista
sekä kannettavista paristoista ja
akuista
Tiedot kerätty lajittelemalla tietyn
tarkkailujakson
aikana kiinteistöistä peräisin olevaa
sekajätettä.
Kaikki sähkö- ja elektroniikkalaitteiden
myyjät eivät ole
Kotekin jäseniä.
Kannettavien paristojen ja akkujen osuutta
on mahdotonta arvioida tutkimuksen perusteella. Kannettavat
paristot ja akut on ilmoitettu tutkimuksissa
osana muiden ongelmajätteiden kuten painekyllästetyn puun jne.
osuutta, eikä
yksityiskohtaisempaa
jätejaejakaumaa ole
saatavilla.
Ongelmaksi muodostuu myös se, että sekajätteen laatututkimuksen tuloksissa saattaa
olla aluekohtaisia eroja
kuluttajakäyttäytymisen johdosta.
55
TAULUKKO 9 Tämän hetkiset tietotarpeet ja tiedon saannin esteet jätevirtojen arvioinnissa
Tietotarpeet
Tiedon saannin esteet
Markkinoille vuosittain
laskettujen
sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä
kannettavien paristojen ja akkujen
määrät
Tilastolliset:
- Erilainen tilastointi- ja luokittelujärjestelmä
käytössä tullilla ja tuotteiden toimialajärjestöillä. Tämän vuoksi nämä tilastot eivät ole käyttökelpoisia tuottajavastuulainsäädännön edellyttämien tilastojen vertailussa.
- Tilastoja ei ole saatavilla kuin osasta WEEElaiteluokkien laitteista.
- Sähkö- ja elektroniikkalaitteissa maahan tuodut
paristot ja akut eivät näy tilastoissa.
Lainsäädännölliset:
- Tulliselvitystä ei lainsäädännön mukaan tarvitse tehdä kaikesta EU-alueen ulkomaankaupasta, joten osa maahantuoduista tuotteista jää tilastoinnin ulkopuolelle.
- Suoramyynti kuluttajille jää usein rekisteröimättä.
Liikesalaisuudet:
- Toimialajärjestöjen myyntitilastoja ei luovuteta
kuin toimialajärjestöjen jäsenille.
Vuosittain jätteeksi muodostuvan
sähkö- ja elektroniikkaromun sekä
kannettavien paristojen ja akkujen
määrät
Tilastolliset:
- Erilainen tilastointi- ja luokittelujärjestelmä
käytössä esimerkiksi VAHTI-järjestelmässä ja
BASEL-tilastoissa. Tämän vuoksi nämä tilastot
eivät ole käyttökelpoisia tuottajavastuulainsäädännön edellyttämien tilastojen vertailussa.
- Ei tilastoja kaatopaikalle menevän paristo- ja
akkujätteen osuudesta.
- Ulkomaille käsiteltäväksi vietyjen alkaliparistojen ja vastaavien määristä ei ole tietoa, koska
kyseessä ns. vihreät jätteet, joita ei tilastoida.
Lainsäädännölliset:
- Jätehuolto-operaattorit, joilla olisi tilastoja tuottajavastuulainsäädännön edellyttämässä muodossa, eivät ole raportointivelvollisia tuottajavastuuviranomaisille.
Liikesalaisuudet:
- Osa jätehuolto-operaattoreista ei suostu luovuttamaan käsittelytilastojaan liikesalaisuuksien vuoksi.
Muut syyt:
- Laittomasti ulkomaille menevien jätejakeiden
määrät ovat tällä hetkellä erittäin epäselviä viranomaisille.
56
Tilastot viralliseen keräysjärjestelmään päätyvästä sähkö- ja elektroniikkaromusta vuosilta 2008 ja 2009 sekä vastaavat tilastot kannettavista paristoista ja
akuista vuodelta 2009 hankittiin Pirkanmaan ELY-keskuksen tuottajatiedostosta. Yksityiskohtaiset tuottajatiedoston tilastot on nähtävillä liitteissä 1, 2 ja 3.
Sähkö- ja elektroniikkalaiteromun kokonaisjätevirtojen selvittämiseksi, ja siten
myös virallisen keräysjärjestelmän ohi menevien sivuvirtojen selvittämiseksi,
Suomen kymmenelle suurimmalle sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelijälle
(esitetty taulukossa 10) toimitettiin sähköpostitse kysely kevään 2011 aikana.
Kyselyssä heiltä pyydettiin selvitystä vuosina 2008 ja 2009 vastaanotetun ja käsitellyn sähkö- ja elektroniikkaromun määrästä. Lisäksi heiltä pyydettiin tietoja
siitä, kuinka suuri osuus heille tulleesta laiteromusta on tullut virallisen keräysjärjestelmän kautta ja kuinka paljon muita kanavia pitkin.
TAULUKKO 10 Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelijät Suomessa,
joille kysely toimitettiin
Käsittelijä
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
Kuusakoski Oy
Stena Technoworld Oy
Ekokem Oy Ab
Lassila & Tikanoja Oyj
Neo-Act Oy
Tramel Oy
Cool-Finland Oy
Suomen elektroniikkakäsittely Oy
Rantasalmen SCEL Oy
Elwira Oy
Usean sähköpostitse ja puhelimitse tehdyn muistutuksen jälkeen, tilastot
toimittivat lopulta 9 sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelijää. Vastanneet edustavat pääosaa Suomen sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelijöistä. Näistä yhden kohdalla todettiin, että yritys pelkästään kerää sähkö- ja elektroniikkaromua ja toimittaa sitä käsiteltäväksi toiselle käsittelijälle, jolle kysely oli myös
lähetty. Tämän johdosta todettiin, että heidän keräämänsä jätteet sisältyivät jo
toisen käsittelijän ilmoittamiin tilastoihin. Lisäksi neljä yritystä ilmoitti, että
heille käsiteltäväksi tuleva jätemateriaali on peräisin pelkästään tuottajien ja
tuottajayhteisöjen ylläpitämästä järjestelmästä, jonka johdosta heidän ei ollut
enää tarpeen toimittaa lisätietoa tutkimusta varten.
Samanlainen kysely lähetettiin myös Suomen ainoalle kannettavia paristoja ja akkuja käsittelevälle laitokselle, AkkuSer Oy:lle. Myös heiltä tiedusteltiin
kannettavien paristojen ja akkujen vastaanotto- ja käsittelymääriä vuodelta 2009
sekä jakaumaa siitä, kuinka suuri osa yritykseen tulleesta jätemateriaalista on
tullut virallisen järjestelmän kautta ja kuinka suuri osa muita kanavia pitkin.
Koska osa Suomessa vuosittain jätteeksi muodostuvista kannettavista paristois-
57
ta ja akuista toimitetaan ulkomaille, pääasiassa Ranskaan, myös kyseiseltä laitokselta pyydettiin selvitystä siitä, kuinka paljon tämä käsittelijä on ottanut vastaan Suomesta tulleita kannettavia paristoja ja akkuja. Useista pyynnöistä huolimatta kyseinen laitos ei kuitenkaan suostunut antamaan näitä tietoja liikesalaisuuteen vedoten. Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelijöille toimitetun
kyselyn yhteydessä näiltä yrityksiltä tiedusteltiin myös sitä, mihin yritykset
toimittavat sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sisällä olleet paristot ja akut käsiteltäväksi. Lisäksi heiltä tiedusteltiin, kuinka paljon heidän käsittelytoiminnastaan
syntyy vuosittain akku- ja paristojätettä.
Jätevirtojen kokonaissuuruutta määritettäessä aineistona on käytetty myös
Suomen ympäristökeskukselta saatuja jätteiden kansainvälisiä siirtoja koskevia
Basel-tilastoja vuosilta 2008 ja 2009. Näiden tilastojen perusteella kyetään tunnistamaan ne yritykset, jotka ovat tehneet jätteiden kansainvälisiä siirtoja koskevan jätesiirtoilmoituksen. Lisäksi ilmoitusten perusteella kyetään tunnistamaan ulkomaille käsiteltäväksi viety jätelaji sekä sen määrä. Näitä määriä on
verrattu muun muassa tuottajien ja tuottajayhteisöjen raportoimiin jätteiden
kansainvälisiä siirtoja koskeviin tietoihin, jonka jälkeen tunnistetut, virallisen
keräysjärjestelmän ulkopuolelta kulkeutuvat viennit on lisätty sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja akkujen kokonaisjätemäärän
arvioon.
Tilastojen ohella tutkimusta varten on hankittu aineistoa aikaisemmista
julkaisuista, joita ovat tehneet alueelliset jätehuoltoyhtiöt. Useat alueelliset jätehuoltoyhtiöt ovat viime vuosien aikana tehneet yhdyskuntajätteen lajittelututkimuksia, joiden avulla on pyritty määrittämään sekajätteen koostumusta eri
puolilla Suomea. Tutkimuksissa on määritetty muun muassa sekajätteen joukossa kaatopaikoille sekä jätteenpolttolaitoksiin päätyvän sähkö- ja elektroniikkaromun sekä käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen määrää. Muun
muassa Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (YTV) on toteuttanut kattavan sekajätteen laatututkimuksen vuonna 2007, jossa on määritetty pääkaupunkiseudun (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) alueella vuosittain loppusijoitettavaksi päätyvän sähkö- ja elektroniikkaromun sekä muiden ongelmajätteiden määrää asukasta kohden mitattuna. Kyseinen selvitys on kattavin aiheesta toteutettu tutkimus Suomessa, jonka johdosta tutkimuksen tuloksia hyödynnettiin myös tässä tutkimuksessa kattamaan koko Suomen tilastoja. Tätä
selvitystä käytettiin hyväksi arvioitaessa sekä kokonaisjätemäärää että sivuvirtoja virallisen keräysjärjestelmä ohitse.
4.2 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi
Eskola ja Suoranta (1998) ovat todenneet, että kvalitatiivisen tutkimuksen pätevyyttä ja luotettavuutta ei voida arvioida samalla tavoin kuin kvantitatiivisessa
58
tutkimuksessa, jonka vuoksi edellä mainittuja käsitteitä sovelletaan laadulliseen
tutkimukseen eri tavoin. Eskolan ja Suorannan mukaan (1998) tutkimuksen validiteetilla tarkoitetaan laadullisessa tutkimuksessa tutkimuksen pätevyyttä ja
todenmukaisuutta, jonka avulla analysoidaan esimerkiksi sitä, soveltuvatko
käytetyt tutkimusmenetelmät tutkittavan ongelman mittaamiseen.
4.2.1 Tilastojen luotettavuuden arviointi
Tässä tutkimuksessa päädyttiin käyttämään aineistonhankintamenetelmänä
tutkimusta varten muodostettuja vastaanotto- ja käsittelytilastoja, jotka hankittiin Suomen kymmeneltä suurimmalta sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelijältä sekä Suomen kannettavien paristojen ja akkujen käsittelijältä. Tähän aineistonhankintamenetelmään päädyttiin sen vuoksi, koska haastattelujen perusteella todettiin, että pääosa virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle kulkeutuvasta materiaalista päätyy kuitenkin lopulta samoille käsittelijöille kuin virallisen
keräysjärjestelmän kautta kulkeutuva materiaali (Virtanen 2011).
Kyseinen aineistonhankintamenetelmä katsottiin luotettavuuden kannalta
parhaimmaksi, koska esimerkiksi ympäristöhallinnon ylläpitämään VAHTItietojärjestelmään yritysten itsensä raportoimat vuosittaiset jätteiden käsittelymäärät ovat osoittautuneet suhteellisen epävarmoiksi. Valmiiden tilastojen
epävarmuus on johtunut pääasiassa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden jätevirtojen kulkureittien monimutkaisuudesta, koska on yleistä, että samat laitteet kulkevat usean eri toimijan kautta ennen lopulliseen jatkokäsittelyyn päätymistään.
Tämän vuoksi VAHTI-järjestelmän valmiit tilastot pitävät todennäköisesti sisällään useita päällekkäisyyksiä ja tuplaraportointeja heikentäen niiden luotettavuutta merkittävästi.
Vaikka kyseinen aineistonhankintamenetelmä onkin luotettavin tällä hetkellä käytettävissä oleva tiedonkeruun menetelmä jätemäärien arvioinnissa,
myös se sisältää useita epävarmuuksia. Ensinnäkin, jätteitä koskeva raportointi
ei ole kovin luotettavaa ja läpinäkyvää Suomessa; käsittelijöille toimitetuksi ilmoitetun ja heillä vastaanotetun jätemateriaalin määrät täsmäsivät harvoin keskenään. Esimerkiksi kannettavien paristojen ja akkujen osalta eräs tuottajayhteisö ilmoitti toimittaneensa tietyn määrän jätettä käsiteltäväksi AkkuSer Oy:n
käsittelylaitokseen, mutta AkkuSer Oy:n omien punnitusten perusteella tämä
määrä olikin ollut miltei 300 tonnia vähäisempi sitä vastaanotettaessa. Edellä
mainittu esimerkki on vain yksi monista tutkimuksen kuluessa eteen tulleista
epäselvyyksistä vuosittaisissa jätetilastoissa. Epätarkkuudet aiheutuvat pääsääntöisesti siitä, että esimerkiksi tuottajayhteisöt käyttävät omassa raportoinnissaan perustana erilaisia oletuspainoja tuotteille eikä kaikkia jätekuormia
punnita joka kerta. Jätehuolto-operaattoreiden raportoimat määrät eivät puolestaan perustu heille tulleisiin todellisiin jätteiden painoihin, vaan pelkästään
otantoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että jätehuolto-operaattorit tekevät vuosittain
kattavat otokset heille tulevasta jätemateriaalista, jonka perusteella materiaali
jaetaan WEEE-direktiivin mukaiseen 10 laiteluokkaan. Jokapäiväisessä toimin-
59
nassa punnitaan kuitenkin vain pääluokkiin kuuluvaa materiaalia ja lopullinen
jako perustuu otantojen tuloksiin.
Lisäksi erityisesti sähkö- ja elektroniikkaromun kulkeutumisreitit ovat
erittäin monimutkaisia, koska on hyvin yleistä, että romu kulkeutuu yhdeltä
käsittelijältä toiselle ennen lopullista jatkokäsittelyyn päätymistä. Tämä vaikeuttaa entisestään tilastojen läpinäkyvyyttä. Yksi toimija saattaa vain kerätä romua ja toimittaa sitä käsiteltäväksi toisaalle. Toinen toimija saattaa taas käsitellä
jotain romuja vain vähän ja toimittaa toiset laitteet käsittelemättöminä tai vain
vähän käsiteltyinä eteenpäin toiselle käsittelijälle, joka puolestaan käsittelee
laitteita jälleen vähän, toimittaen ne taas eteenpäin jo kolmannelle osapuolelle.
Vaarana on tällöin, että usean käsittelijän kautta kulkeva jätemateriaali saattaa
tulla raportoiduksi montaa kertaa eri käsittelijän toimesta. Tutkimustulosten
luotettavuutta pyrittiin lisäämään siten, että jätehuolto-operaattorit sisällyttivät
tilastoihinsa ainoastaan ne laitteet, jotka olivat tulleet yrityksiin kokonaisina
laitteina eli ilman aikaisempaa käsittelyä.
Jotta tutkimustulosten luotettavuutta sivuvirtojen kokonaisjätemäärien
arvioinnissa pystyttiin parantamaan, lähdeaineistoa hankittiin myös Suomen
ympäristökeskukselta jätteiden kansainvälisiä siirtoja koskevien tilastojen osalta.
Nämä tilastot ovat erittäin luotettavia ulkomaille laillisesti käsiteltäväksi kuljetettujen jätejakeiden osalta. Jätteiden kansainvälisiä siirtoja Suomessa valvovan
viranomaisen edustaja kuitenkin totesi haastattelussaan, että verrattaessa Suomen tilannetta muualla Euroopassa tehtyihin paljastuksiin jätteiden laittomista
vienneistä, olisi erittäin naiivia luulla, ettei myös Suomesta vietäisi sähkö- ja
elektroniikkaromua laittomasti ulkomaille. Jätteiden laiton vienti ulkomaille on
siis erittäin todennäköistä, mutta arvioita potentiaalisista määristä ei tällä hetkellä ole saatavilla Suomen saati EU-maiden tasolta.
Tutkimuksen validiteettia pyrittiin kasvattamaan lisäämällä myös sekajätteen joukossa kaatopaikalle päätyvien sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä
kannettavien paristojen ja akkujen osuudet lopulliseen kokonaisjätemäärän arvioon. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan toteuttama tutkimus on
kattavin ja luotettavin aiheesta tällä hetkellä saatavilla oleva julkaisu, jonka
avulla yhdyskuntajätteiden laatua on seurattu jo vuodesta 2002 lähtien kotitalouksien ja eri toimialojen kesken. YTV:n toimialue kattaa Suomen väestöstä
lähes viidenneksen, joten sen voidaan katsoa antavan suhteellisen realistisen
kuvan koko Suomen tilanteesta. Toisaalta YTV:n toimialue keskittyy sinne, missä väestöntiheys on suurinta ja olemassa oleva keräyspisteverkosto tiheintä.
Tämän vuoksi harvaan asutuilla alueilla, esimerkiksi Pohjois-Suomessa, sekajätteen lajittelututkimuksen tulokset saattaisivat erota YTV:n tuloksista, mutta asiasta ei saatu pyynnöistä huolimatta lisäselvityksiä.
4.2.2 Teemahaastattelujen luotettavuuden arviointi
Teemahaastattelujen kautta saatua aineistoa voidaan yleisesti pitää luotettavana,
koska kaikki haastatellut kokivat tutkimusaiheen erittäin tärkeäksi ja olivat sen
60
vuoksi halukkaita auttamaan aiheen syvällisessä kartoittamisessa. Tutkimusaiheen ongelmallisuudesta kertoo kuitenkin se, että useat haastatelluista olivat
halukkaita kertomaan aiheeseen liittyvistä ongelmista sekä jätealan yleisistä
toimintatavoista epävirallisesti. Nämä haastatellut eivät halunneet omia nimiään yhdistettävän annettuihin tietoihin, eivätkä he halunneet kaikkia antamiaan
tietoja julkisuuteen. Osa haastatelluista myös totesi, että he voivat kertoa asiasta
virallisen, julkisuutta kestävän version, mutta tällöin annetut tiedot jäävät vain
yleiselle tasolle. Epävirallisten keskustelujen kautta nimettömänä annettuja yksityiskohtaisia tietoja ei toivottu käytettävän suoranaisesti tutkimuksessa ainakaan siten, että tietojen antajaa olisi mahdollista niistä tunnistaa.
Edellä mainitun perusteella voidaankin olettaa, että teemahaastattelujen
kautta saadut tiedot ovat erittäin luotettavia, ja ne myös vahvistivat tutkijan
omaa käsitystä esimerkiksi sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätystoiminnasta.
Mikäli teemahaastatteluun liittyvistä aiheista ei olisi ollut mahdollista keskustella haastateltujen kanssa luottamuksellisesti, olisi tutkimuksen luotettavuuden kannalta tärkeitä yksityiskohtia jäänyt saamatta. Toki tuloksia tulkittaessa
on otettava huomioon se, että haastatellut haluavat tarkastella asioita subjektiivisesti korostaen omia intressejään, mutta tämä ei kuitenkaan itsessään vähennä
teemahaastattelujen kautta saadun aineiston luotettavuutta.
61
5
TUTKIMUSTULOKSET
5.1 Sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja
akkujen sivuvirrat, niiden suuruudet ja sivuvirtoihin
vaikuttavat mekanismit
Suomessa virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle kulkeutuvat sivuvirrat
noudattavat pääpiirteissään samoja periaatteita kuin muualla maailmassa. Kuten EU:ssa, myös Suomessa pääosa sivuvirroista aiheutuu kahdesta päätekijästä:
virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolisista toimijoista sekä kuluttajien kierrätyskäyttäytymiseen liittyvistä tekijöistä. Kuvaan 10 on koottu tutkimuksessa
havaitut sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirrat Suomessa.
Virallinen
keräysjärjestelmä
Keräyspisteistä
varastettu/
myyty romu
Sekajätteessä
kaatopaikalle
Jätehuoltooperaattoreiden
suoraan
asiakkailta
keräämä romu
Ulkomaille
viety romu
Kierrätyspalveluita tarjoavat muut
yksityiset yritykset
Metalliromun
kerääjien ja
käsittelijöiden keräämä
romu
SE-romu
Kuluttajien
hamstraus/
varastointi
KUVA 10 Sähkö- ja elektroniikkaromun pääasialliset sivuvirrat Suomessa
62
Kuvasta voidaan havaita, että pääosa sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirroista aiheutuu jo ennen keräystä, mutta jätemateriaalihävikkiä voi aiheutua
myös keräyksen aikana ennen romun toimittamista käsittelyyn. Tulokset vastaavat pääpiirteissään Chancerelin (2010) tunnistamia pullonkauloja sähkö- ja
elektroniikkaromun keräyksessä ja käsittelyssä, mutta, Chancerelin tutkimuksesta poiketen, käsittelyn aikana tapahtuvaa romun hävikkiä ei kyetty tunnistamaan tapahtuvaksi Suomessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö laitonta yhteistyötä jätteen käsittelijöiden ja kierrättäjien sekä harmaiden toimijoiden
välillä olisi. Laittomien toimijoiden kanssa käydyt keskustelut ovat alan asiantuntijoiden mukaan antaneet viitteitä siitä, että jonkinlaista yhteistyötä harmaiden toimijoiden ja joidenkin romun kierrättäjien välillä saattaa olla, mutta asian
todentaminen vaatisi lisätutkimuksia.
Kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirtojen selvittäminen osoittautui
tutkimuksessa erittäin haastavaksi, koska paristot ja akut ovat olleet tuottajavastuun piirissä vasta vähän aikaa. Lisäksi aiemman tutkimustiedon vähäisyys
vaikeutti entisestään sivuvirtojen selvittämistä. Saatujen tutkimustulosten perusteella voitiin kuitenkin todeta, että edellä kuvatut sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sivuvirrat vaikuttavat oleellisella tavalla kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirtoihin. Koska pääosaa kannettavista paristoista ja akuista käytetään
sähkö- ja elektroniikkalaitteissa, paristot ja akut kulkeutuvat virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolella samoja reittejä epäviralliseen järjestelmään kuin sähkö- ja elektroniikkaromukin. Vaikka kannettavien paristojen ja akkujen jätevirta
ei koostu taloudellisesti yhtä arvokkaista raaka-aineista kuin sähkö- ja elektroniikkaromun jätevirta, eivätkä ulkopuoliset toimijat ole siitä sen vuoksi yhtä
kiinnostuneita, kannettavia paristoja ja akkuja päätyy kuitenkin virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle kahdesta pääasiallisesta syystä. Nämä ovat sähköja elektroniikkaromun virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolisten toimijoiden
takia sekä kuluttajien puutteellisen kierrätyskäyttäytymisen vuoksi.
Koska sähkö- ja elektroniikkaromun sekä käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen jätevirrat ovat sidoksissa toisiinsa, tässä kappaleessa esitellään
tutkimuksessa havaittuja sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä kannettavien
paristojen ja akkujen sivuvirtoja, niiden suuruuksia ja sivuvirtojen aiheuttajamekanismeja rinnakkain. Kuvassa 11 seuraavalla sivulla on esitelty kannettavien paristojen ja akkujen tutkimuksessa tunnistetut sivuvirrat, jotka ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yhteneviä kuvassa 10 esitettyjen sähkö- ja
elektroniikkaromun sivuvirtojen kanssa.
63
Jätehuoltooperaattoreiden
suoraan asiakkailta keräämä SEromu, joka
sisältää paristoja
ja akkuja sekä
irtoparistoina ja –
akkuina kerätty
jäte
Virallinen
keräysjärjestelmä
Laittomasti ulkomaille viety paristoja ja akkuja sisältävä
SE-romu
Kuluttajien
hamstraus/
varastointi
Sekajätteessä
kaatopaikalle
Keräyspisteistä varastettu / ostettu SEromu, joka sisältää
paristoja ja akkuja
Paristo- ja
akkujäte
Paristoja ja akkuja
sisältävän SEromun kierrätyspalveluita tarjoavat
yritykset
KUVA 11 Kannettavien paristojen ja akkujen pääasialliset sivuvirrat Suomessa
5.1.1 Jätehuolto-operaattoreiden asiakkailta keräämä jäte
Ensimmäisen sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirran Suomessa muodostavat
eri kokoluokan jätehuolto-operaattorit, jotka laajan palvelutarjontansa puitteissa keräävät sähkö- ja elektroniikkaromua sekä kuluttajilta että yritysasiakkailta.
Nämä edustavat niin sanottua laillisten toimijoiden ryhmää, joiden keräämä
jätemateriaali toimitetaan useimmiten samoille sähkö- ja elektroniikkaromun
käsittelijöille (kts. Taulukko 10), joita tuottajat ja tuottajayhteisötkin käyttävät.
Pääosalla näistä jätehuolto-operaattoreista on ollut sopimus tuottajien ja tuottajayhteisöjen kanssa, jolloin osa heille päätyvästä sähkö- ja elektroniikkaromusta
kulkeutuu operaattoreille virallisen keräysjärjestelmän kautta. Tästä sopimussuhteesta huolimatta osa käsiteltäväksi vastaanotetusta sähkö- ja elektroniikkaromusta päätyy jätehuolto-operaattoreille myös suoraan eli ohi virallisen keräysjärjestelmän. Vuosien 2008 ja 2009 aikana kaikki suuret sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelijät ovat olleet sopimussuhteessa tuottajiin ja tuottajayhteisöihin, jolloin pääosa sähkö- ja elektroniikkaromusta on päätynyt jätehuoltooperaattoreille käsiteltäväksi virallisen keräysjärjestelmän kautta. Tutkimuksessa kuitenkin tunnistettiin myös merkittävä sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirta, joka kulkeutui jätehuolto-operaattoreille suoraan asiakkailta.
Jätehuolto-operaattoreiden edustajien mukaan miltei kaikki virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelta tulevasta jätemateriaalista on yritystuotteiksi
(B2B) luokiteltavaa sähkö- ja elektroniikkaromua. Haastatteluissa osa jätehuol-
64
to-operaattoreiden edustajista totesi tämän romun olevan laadultaan hyvin sekalaista, jonka vuoksi sen tarkempi jaottelu WEEE-laiteluokkiin on mahdotonta.
Virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelta tulevan kuluttajatuoteromun suuruus on usean haastatellun mukaan ainoastaan promillen luokkaa.
Jätehuolto-operaattoreiden toimittamien vastaanotto- ja käsittelytilastojen
perusteella virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelta tulleiden yritystuotteiden
yhteenlaskettu osuus oli 9 960 tonnia vuonna 2008 ja 10 614 tonnia vuonna 2009.
Tätä määrää voidaan pitää suhteellisen merkittävänä, koska vuoden 2008 aikana viralliseen keräysjärjestelmään ei ollut päätynyt kuin 2 626,2 tonnia B2Bromua. Edelleen vuoden 2009 aikana viralliseen keräysjärjestelmään päätyneen
B2B-romun osuus oli entisestään pienentynyt, ollen tällöin vain 2 511,1 tonnia.
Myös prosentuaalisesti tarkasteltuna virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle
ohjautuvan B2B-romun määrä on merkittävä; se edusti esimerkiksi vuonna 2009
jopa 20 %:a virallisen keräysjärjestelmän vuosittaisesta kokonaiskeräysmäärästä.
TAULUKKO 11 Viralliseen keräysjärjestelmän keräämän ja sen ulkopuolelta tulleen
B2B-romun jakauma
Vuosi
2008
2009
Virallisen keräysjärjestelmän keräämä
B2B-romu (t)
Virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelta
tullut B2B-romu (t)
Yhteenlaskettu
B2B-romu (t)
2 626,2
2 511,1
9 960
10 614
12 586,2
13 125,1
Jätehuolto-operaattoreiden edustajien tilastojen mukainen noin 10 000
tonnin suuruinen yritystuotteiden sivuvirta tukee myös Ignatiuksen ym. (2009)
ja Widmerin ym. (2005) näkemyksiä markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden jakautumisesta kuluttaja- ja yritystuotteisiin. Vaikka markkinoille vuosittain lasketuista sähkö- ja elektroniikkalaitteista 14 p-% on Widmerin ym. (2005) mukaan yritystuotteita, ei Suomen viralliseen keräysjärjestelmään tulleesta romusta ole kuin 5 % ollut yritystuotteita (Ignatius ym. 2009).
Tämä jo omalta osaltaan viittaa merkittävään virallisen keräysjärjestelmän ohi
kulkevaan yritystuotteiden sivuvirtaan, ja tutkimustulokset vahvistavat entisestään tätä havaintoa.
Yritystuotteiden päätymistä viralliseen keräysjärjestelmään ovat viranomaisten mukaan vaikeuttaneet olemassa olevat jätehuoltosopimukset yritysten
ja jätehuoltoyhtiöiden välillä. ”Jätehuoltosopimukset ovat usein pitkäaikaisia, ja yrityksillä on harvoin intressejä tai resursseja kierrättää yritystuotteita tuottajien tai tuottajayhteisöjen kautta.”. ”Yritys A:n myydessä laitteita yritys B:lle, ei yritys B ikinä
palauta näitä laitteita takaisin A:lle, koska sillä on omat jätehuoltosopimukset, jonka
kautta se voi jo palauttaa tavaraa ilmaiseksi tai vähin kustannuksin.”. Haastatteluissa
esiin tuodut seikat kuvaavat hyvin niitä ongelmia, jonka vuoksi yritystuotteet
tällä hetkellä kulkeutuvat virallisen keräysjärjestelmän ohi. Pitkäaikaisten jätehuoltosopimusten vuoksi yritysten on huomattavasti helpompi tilata räätälöityjä kuljetus- ja käsittelypalveluita kahdenvälisellä sopimuksella suoraan käsitte-
65
levältä jätehuolto-operaattorilta, sen sijaan että yritykset huolehtisivat itse romun toimittamisesta laitteiden tuottajille. Tätä tutkimustulosta vahvistavat
myös Chancerelin (2010) havainnot siitä, että virallisen keräysjärjestelmän sivuvirtoja aiheutuu muun muassa siitä syystä, että jätteen haltija järjestää mieluummin itse sähkö- ja elektroniikkaromun jätehuollon, kuin että hän palauttaisi jätteen viralliseen keräysjärjestelmään.
Jätehuolto-operaattoreiden keräys suoraan asiakkailta vaikuttaa kannettavien paristojen ja akkujen jätevirtoihin kahdella tavalla. Yhtäältä jätehuoltooperaattoreiden keräämä ja käsittelemä sähkö- ja elektroniikkaromu sisältää
kannettavia paristoja ja akkuja, jotka virallisen sähkö- ja elektroniikkaromun
keräysjärjestelmän ohi kulkiessaan saattavat päätyä myös ohi kannettavien paristojen ja akkujen virallisen keräysjärjestelmän. Toisaalta osa Suomen kymmenestä jätehuolto-operaattorien edustajasta kertoi, että heidän yritykseensä tulee
akku- ja paristojätettä myös irtoparistoina tai –akkuina suoraan asiakkailta. Jätevirran kulkeutuminen riippuu suurelta osin olemassa olevista jätehuoltosopimuksista, kuten sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sivuvirran kohdalla. Kaikki
jätehuolto-operaattorien edustajat kertoivat, että riippuen voimassa olevista
kahdenvälisistä sopimuksista, sähkö- ja elektroniikkaromun purkutoiminnassa
syntynyt sekä irtoparistoina ja –akkuina tullut akku- ja paristojäte toimitetaan
aina joko tuottajayhteisöille tai suoraan akkujen ja paristojen käsittelylaitokselle.
AkkuSER
Oy
Lassila & Tikanoja
Oyj
Rantasalmen SCEL
Oy
Recser Oy
Kuusakoski Oy
Tramel Oy
Elwira Oy
ERP Finland ry
Ekokem Oy Ab
Stena Recycling
Oy
Citron SA,
Ranska
Neo-Act Oy
Suomen elektroniikkakäsittely Oy
KUVA 12 Kannettavien paristojen ja akkujen kulkeutumisreitit jätehuolto-operaattoreiden,
tuottajayhteisöjen ja käsittelylaitosten välillä
66
Kuvaan 12 on koottu jätehuolto-operaattoreiden keräämän sähkö- ja elektroniikkaromun sisällä olevien kannettavien paristojen ja akkujen sekä irtoparistoina ja –akkuina kerätyn jätteen kulkeutumisreitit. Osa materiaalista päätyy
käsittelylaitokseen suoraan, eli ohi virallisen keräysjärjestelmän, kun taas pääosa tuottajayhteisöjen ohi kerätystä materiaalista palautuu kuitenkin lopulta
takaisin viralliseen keräysjärjestelmään. Tutkimuksessa kävi ilmi, että yksittäisillä jätehuolto-operaattoreilla voi yrityksen sisällä olla hyvin vaihtelevia käytäntöjä akku- ja paristojätteen toimittamiselle; irtoparistoina ja –akkuina yritykseen tullut romu toimitettiin useimmiten tuottajayhteisöille, kun taas sähkö- ja
elektroniikkaromun purkutoiminnassa syntynyt jäte toimitettiin pääsääntöisesti
suoraan käsittelylaitokseen. Tosin tässäkin käytännöt vaihtelivat suuresti eri
jätehuolto-operaattoreiden välillä. Yhtäältä osa jätehuolto-operaattoreista raportoi tuottajayhteisöille käsittelylaitokseen toimittamansa akku- ja paristojätteen,
jolloin nämä määrät sisältyvät jo valmiiksi tuottajayhteisöjen Pirkanmaan ELYkeskukselle raportoimiin tilastoihin. Toisaalta osa operaattoreista toimittaa jätettä suoraan käsittelylaitokselle ohi virallisen keräysjärjestelmän.
Kannettavien paristojen ja akkujen käsittelylaitoksen toimittamien tilastojen perusteella virallisen keräysjärjestelmän ohi on kulkeutunut ainoastaan 32
tonnia kannettavia paristoja ja akkuja. Määrää voidaan pitää erittäin vähäisenä,
koska se edustaa esimerkiksi tuottajayhteisöjen vuoden 2009 yhteenlasketusta
keräysmäärästä ainoastaan kolmea prosenttia. Tämän perusteella voidaan todeta, että sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirrasta poiketen, jätehuoltooperaattoreiden suoraan asiakkailta keräämästä akku- ja paristojätteestä ei
muodostu kovinkaan merkittävää sivuvirtaa.
5.1.2 Metalliromun kerääjien ja käsittelijöiden keräämä romu
Tietyt sähkö- ja elektroniikkaromun jätejakeet sisältävät huomattavia määriä
(jopa 50 p-%) metallia. Tämä pätee erityisesti WEEE-laiteluokan 1 suuriksi kodinkoneiksi luokiteltaviin liesiin, pesukoneisiin ja kiukaisiin. Koska laiteromun
metallipitoisuus on näin suuri, sen hankinnasta ovat kiinnostuneita useat eri
tahot. Tuottajien ja tuottajayhteisöjen ohella laiteromua keräävät aktiivisesti
metalliromun kerääjät ja käsittelijät, joita on jopa useita satoja Suomessa tällä
hetkellä.
Alan asiantuntijan haastattelussa kävi ilmi, että suuria metallipitoisuuksia
sisältävää sähkö- ja elektroniikkaromua kerätään laajasti metalliromun kerääjien toimesta, vaikka heillä ei olisikaan tarvittavia lupia tämän tyyppisen romun
keräämiseen. Haastateltu totesi, että ”…en tiedä tällä hetkellä ketään, joka ei ottaisi
metallipitoista SERiä vastaan..tai erottelisi sen muun metalliromun joukosta”. Hänen
mukaansa nämä toimijat voidaan karkeasti luokitella kolmeen eri ryhmään.
Ensimmäinen ryhmä koostuu toimijoista, joiden päätoimintana on metalliromun keräys ja käsittely, mutta tämän ohella heillä on myös vaadittava ympäristölupa sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanottoon. Toinen ryhmä muodostuu
toimijoista (mm. autopurkamot ja muut metalliromun käsittelijät), joilla on
67
vaadittava ympäristölupa metalliromun vastaanottoon ja käsittelyyn, mutta
siinä ei kuitenkaan sallita sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanottoa. Tästä
huolimatta he kuitenkin ottavat vastaan ja jopa keräävät metallipitoista sähköja elektroniikkaromua muun toimintansa ohella. Viimeisen ryhmän muodostavat niin sanotut ”jobbarit”. Heillä ei ole vaadittavia lupia harjoittamalleen keräystoiminnalle, mutta siitä huolimatta he keräävät aktiivisesti metalliromua sekä
sen ohella metallipitoista sähkö- ja elektroniikkaromua. Jobbareiden toimintaa
kuvaa epämääräisyys; pääosa heistä ei suostu paljastamaan henkilöllisyyttään
ja usealla heistä on käytössään prepaid-liittymä, jonka avulla heidän yhteystietojaan ei pystytä selvittämään. Jobbarit myös ilmoittelevat aktiivisesti toiminnastaan paikallislehdissä. Ilmoituksissa romu luvataan noutaa jätteen haltijan
kotoa ilmaiseksi, jonka ohella jobbarit usein myös lupaavat maksaa saamastaan
romusta jätteen haltijalle.
Tuottajayhteisöjen esittämien arvioiden mukaan tällä hetkellä vain noin
40 % kaikesta vuosittain syntyvästä metallipitoisesta sähkö- ja elektroniikkaromusta päätyisi virallisen keräysjärjestelmän piiriin (SER-Tuottajayhteisö ry
2011), mutta metalliromun kierrätysalan asiantuntija piti tätä arviota haastattelussaan ylimitoitettuna. ”Se että 40-45 % metallipitoisesta SERistä päätyisi tuottajayhteisöille on yliampuva arvio, ja määrä voi todellisuudessa olla jopa tota pienempi.”
Hänen arvioidensa mukaan jokainen käsiteltäväksi tuleva 1 000 metalliromutonnia koostuu vähintään 50 tonnista metallipitoista sähkö- ja elektroniikkaromua. Koska luotettavia tietoja metalliromun keräysmääristä ei tällä hetkellä ole
saatavilla, on metalliromun kerääjien aiheuttaman sivuvirran suuruuden arvioinnissa turvauduttava muihin lähteisiin, esimerkiksi Kodintekniikkafoorumin
(KOTEK) kodintekniikkaa koskeviin vuosittaisiin myyntitilastoihin. Markkinoiden voidaan katsoa olevan pääasiallisesti saturoituneet liesien sekä pesukoneiden osalta, joten jokaista ostettua laitetta kohden voidaan yhden vastaavanlaisen laitteen olettaa päätyneen romuksi. Mikäli viralliseen keräysjärjestelmään
päätyisi SER-Tuottajayhteisö ry:n arvion mukainen 40 prosenttia metallipitoisesta sähkö- ja elektroniikkaromusta ja 60 prosenttia päätyisi muihin järjestelmiin, olisi virallisen keräysjärjestelmän ohi kulkeutuvan sivuvirran suuruus
metallipitoisen sähkö- ja elektroniikkaromun osalta keskimäärin 8 000-9 000
tonnia vuodessa. Taulukossa 12 on esitetty yksityiskohtaisemmat laskelmat sivuvirran suuruuden määrittämiselle. Lukemien arvioinnissa on kuitenkin otettava huomioon se, että esitetyt arviot ovat hyvin epävarmoja tarkkojen tilastojen puuttuessa. Todellisuudessa jokaisen uuden laitteen oston yhteydessä vanhaa laitetta ei välttämättä viedä kierrätykseen. Vanha laite voidaan esimerkiksi
myydä tai vaihtoehtoisesti luovuttaa jollekin toiselle sitä tarvitsevalle, jolloin se
ei päädy kierrätykseen. Lisäksi kappalemyyntimäärän muuttamisessa painoperusteiseksi on jouduttu käyttämään yksikköpainokerrointa, joka edustaa vain
keskimääräistä arviota kyseisen laitteen painolle. Todellisuudessa pesukoneiden ja liesien painot vaihtelevat paljon laitteiden valmistajien ja laitteiden iän
perusteella. Kiukaiden vuosittaisista myyntimääristä ei puolestaan ole saatavilla tietoja, joten arviota kiukaiden osuudesta ei saada mukaan taulukossa 12 esitettyyn arvioon. Tämän vuoksi onkin perusteltua olettaa metallinkeräykseen
68
päätyvän määrän olevan todellisuudessa vähintään noin 2 000-3 000 tonnia
edellä esitettyä suurempi eli noin 10 000-11 000 tonnin välillä.
TAULUKKO 12 Arvio metalliromun keräykseen päätyneen
sähkö- ja elektroniikkaromun määrästä vuosina 2008 ja 2009
Vuosi 2008
Laji
Myyntimäärä
(kpl)
Yksikköpaino
(kg)
Myyntimäärä
(t)
Virallinen
keräysjärjestelmä
(40 %) (t)
Sivu-virta
(60 %)
(t)
194 640
43
8 370
3 348
5 022
119 153
43
5 124
2 049
3 075
34
1 251
500
751
5 897
8 848
(Kotek 2011b)
Pesukoneet
Liedet
Erillis36 797
uunit
Yhteensä
Vuosi 2009
Laji
Myyntimäärä
(kpl)
Yksikköpaino
(kg)
Myyntimäärä
(t)
Virallinen
keräysjärjestelmä
(40 %) (t)
Sivu-virta
(60 %)
(t)
(Kotek 2011a)
Pesukoneet
Liedet
177 362
43
7 627
3 051
4 576
101 955
43
4 384
1 754
2 630
Erillisuunit
Yhteensä
41 648
34
1 416
566
850
5 371
8 056
Yksityiskohtaisten arvioiden tekeminen siitä, kuinka paljon metallipitoista
sähkö- ja elektroniikkaromua päätyy vuosittain metalliromun käsittelylaitoksille, on erittäin haastavaa. Tämä johtuu pääasiallisesti siitä, että metallipitoinen
sähkö- ja elektroniikkaromu kulkee usean eri toimijan kautta ennen kuin se
päätyy lopulliseen käsittelyyn. Haastattelussa kävi ilmi, että esimerkiksi jobbareiden keräämä metallipitoinen sähkö- ja elektroniikkaromu toimitetaan usein
eteenpäin toisille toimijoille, joita ovat muun muassa autopurkamot ja romukauppiaat. Nämä toimijat eivät kuitenkaan käsittele vastaanottamiaan sähkö- ja
elektroniikkalaitteita asianmukaisesti, vaan usein laitteet paloitellaan tai murskataan ilman, että niistä poistetaan vaarallisia aineita tai osia. Tämän jälkeen
paloiteltu romu yhdistetään muuhun metalliromuun ja se myydään sekapeltinä
eteenpäin esimerkiksi suuremmille jätehuolto-operaattoreille tai muille, mahdollisesti myös laittomille, toimijoille. Lopulliseen käsittelyyn päätyessään metallipitoinen sähkö- ja elektroniikkaromu on läpikäynyt jo useita käsittelyjä,
69
jonka vuoksi sitä on enää mahdotonta tunnistaa sekapelliksi luokitellun romun
joukosta.
Metallipitoisen sähkö- ja elektroniikkaromun päätymistä metalliromun
kerääjille edesauttaa tällä hetkellä usea tekijä. Haastateltu totesi, että pääosa
metalliromun kerääjistä ei edes miellä metallipitoista sähkö- ja elektroniikkaromua, kuten liesiä ja pesukoneita, sähkö- ja elektroniikkaromuksi, joka vaatisi
lainsäädännön mukaista erityiskäsittelyä sen jätehuollon aikana. Lisäksi, vaikka
osa toimijoista onkin tietoisia ottavansa ongelmajätteeksi luokiteltavaa jätemateriaalia vastaan ja toimivansa siten lainvastaisesti, houkutus vastaanottaa taloudellisesti rahanarvoista materiaalia on liian suuri. Haastateltavan mukaan
suuremmat jätehuolto-operaattorit maksavat tällä hetkellä pienemmille metalliromun kerääjille noin 200 € jokaista metalliromutonnia kohden, joten pienimuotoinenkin toiminta on suhteellisen kannattavaa.
Keräystoiminta tapahtuu pääsääntöisesti siten, että jätteen haltijalla on
yleensä hallussaan sekalaista metalliromua sekä metallipitoista sähkö- ja elektroniikkaromua, jolloin hän ottaa itse yhteyttä metalliromun kerääjään ja pyytää
tätä noutamaan romun kiinteistöltään. Samalla kun muu metalliromu noudetaan kiinteistöltä, toimija ottaa mukaansa myös metallipitoisen sähkö- ja elektroniikkaromun. Kuluttajien kannalta metalliromun kerääjien harjoittama toiminta on usein pelkästään toivottavaa: he pääsevät hallussaan olevasta romusta
helpommin eroon kuin viemällä laitteet itse virallisen keräysverkoston vastaanottopisteisiin. Lisäksi metalliromun kerääjät usein vielä maksavat hakemastaan romusta, kun taas viralliseen vastaanottopisteeseen laite olisi vietävä itse
ilmaiseksi. Näin ollen metalliromun kerääjien tarjoamissa palveluissa kiteytyvät
juuri ne elementit, joita kuluttajat haluavat jätehuollolta: helppoutta ja vaivattomuutta. Mikäli jätehuollon avulla on vielä mahdollista ansaita rahaa, se on
kuluttajan näkökulmasta aina parempi asia.
Edellä esitettyjä havaintoja metalliromun kerääjien aiheuttamasta sähköja elektroniikkaromun sivuvirrasta tukevat myös Chancerelin (2010) näkemykset siitä, että yhtenä virallisen keräysjärjestelmän sivuvirran aiheuttajamekanismina toimii romun luovuttaminen järjestelmän ulkopuolisille toimijoille
muiden jätemateriaalien noudon yhteydessä. Lisäksi metalliromun kerääjien
toimintaan ja sen aktiivisuuteen Suomessa vaikuttaa merkittävästi metallin
korkea raaka-ainehinta maailmanmarkkinoilla kuten Kauppila (2009), Kautto
ym. (2009) ja Zonneveld (2008) ovat myös todenneet. Mitä korkeampi metallin
raaka-ainehinta, sitä aktiivisempia metalliromun kerääjät ovat, jolloin tämä on
suoraan sidoksissa viralliseen keräysjärjestelmään päätyneen metallipitoisen
sähkö- ja elektroniikkaromun määrään.
Toisin kuin muut sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirrat, metalliromun
kerääjien aiheuttama sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirta ei vaikuta kannettavien paristojen ja akkujen jätevirtoihin. Tämä johtuu siitä, että metallipitoinen
sähkö- ja elektroniikkaromu ei pääsääntöisesti sisällä kannettavia paristoja tai
akkuja, jonka vuoksi metallin kerääjien toiminta ei aiheuta paristo- ja akkujätteen sivuvirtaa.
70
5.1.3 Kierrätyspalveluita tarjoavat muut yksityiset yritykset
Tuottajayhteisöjen sekä jätehuolto-operaattoreiden edustajien haastatteluissa
nousi useasti esiin viime vuosien aikana perustettujen kierrätyspalveluita tarjoavien muiden yksityisten yritysten vaikutus virallisen keräysjärjestelmän sivuvirtoihin. Samanaikaisesti kun sähkö- ja elektroniikkaromun sisältämän materiaalin raaka-ainearvo on noussut, jätehuoltoalalle on ilmaantunut useita pienempiä toimijoita, jotka ovat erikoistuneet vain tiettyjen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräykseen.
Erään tuottajayhteisön edustaja totesi haastattelussaan, että Suomessa on
tällä hetkellä useita tieto- ja teleteknisten laitteiden sekä matkapuhelinten keräykseen erikoistuneita yrityksiä, joiden tarjoamat palvelut ovat osoittautuneet
melko suosituiksi. Esimerkiksi erääseen matkapuhelinten kierrätyspalveluun
on palautettu sen ensimmäisenä toimintavuotena jopa 50 000 kpl käytöstä poistettuja matkapuhelimia (Fieldhouse 2011). Tieto- ja teleteknisten laitteiden leasing-palveluita sekä leasing-sopimuksen päättyessä laitteiden kierrätyspalveluita tarjoavan yrityksen asiakaslistoilta löytyy puolestaan useita suuria yrityksiä
sekä julkishallinnon organisaatioita. Tämän vuoksi yrityksen kautta vuosittain
kulkeva tieto- ja teleteknisten laitteiden jätevirta on melko suuri. Tarkkoja lukuja tämän, tai muiden vastaavien yritysten, jätevirtojen suuruudesta ei kuitenkaan ole saatavilla, koska yritysten edustajat eivät suostuneet antamaan yritystään koskevia tietoja liikesalaisuuteen vedoten.
Pääosa yrityksistä toimii laillisesti tarjoten palveluinaan käytettyjen laitteiden noutoa, tietoturvan hävittämistä sekä kierrätyspalveluita, mutta osa näistä yrityksistä myy keräämänsä sähkö- ja elektroniikkaromun eteenpäin sen sijaan, että yritykset toimittaisivat romun lainsäädännön mukaiseen kierrätykseen. Ongelmaksi on lisäksi noussut se, että nämä matkapuhelimia tai ITlaitteita kierrättävät yritykset toimittavat pääosan keräämästään materiaalista
ulkomaille uudelleenkäytettäväksi. Laitteita viedään ulkomaille käytettynä tavarana, jolloin laitteet päätyvät niiden elinkaaren päässä pääsääntöisesti kehitysmaiden teknisesti puutteellisiin kierrätysjärjestelmiin. Lisäksi osa käytettynä
tavarana lähetetystä materiaalista on valmiiksi rikki sen saapuessa määränpäähänsä.
Sähkö- ja elektroniikkaromun tiettyjen jätejakeiden kierrätykseen erikoistuneille yrityksille on yhteistä se, että ne houkuttelevat kuluttajia tai yrityksiä
asiakkaikseen tarjoamiensa kierrätyspalvelujen helppoudella. Lisäksi asiakkaita
houkutellaan sillä, että yritysten palveluita käyttämällä kuluttajien on mahdollista ansaita rahaa kierrätyksellä. Pääosa yrityksistä maksaa kuluttajille niille
toimitetuista käytöstä poistetuista laitteista, ja maksetut korvaukset vaihtelevat
esimerkiksi matkapuhelinten kohdalla muutamasta kymmenestä eurosta jopa
400 euroon. Kuluttajien kannalta nämä palvelut ovat varsin tervetulleita, koska
ne helpottavat kuluttajien vaivaa päästä käytöstä poistetuista laitteista eroon
mahdollistaen samalla ylimääräisen rahan saannin. Tilanne kuitenkin vääristää
kilpailua niin tuottajien ja tuottajayhteisöjen kuin laillisten jätehuoltooperaattoreidenkin kanssa, koska kuten useassa haastattelussa tuotiin esille:
71
”kierrätettäessä sähkö- ja elektroniikkaromua asianmukaisesti, ei jätteen hankinnasta ole
mahdollista maksaa asiakkaille.”.
Tiettyihin jätejakeisiin erikoistuneiden yritysten toimintaa leimaa vahvasti
kermankuorinta, jonka Kautto ym. (2009) ovat myös omassa tutkimuksessaan
havainneet. Yritykset keräävät ainoastaan niitä jätemateriaaleja, joiden sisältämillä raaka-aineilla on taloudellisesti positiivinen arvo. Lisäksi yritysten toiminta on järjestetty siten, että niille koituu mahdollisimman vähän kustannuksia
esimerkiksi romun keräystoiminnan järjestämisestä, jolloin toiminnasta saatava
voitto kyetään maksimoimaan. Edellä mainittuihin jätevirtoihin vaikuttaa merkittävästi myös vanhojen laitteiden myyntiarvo erityisesti kehitysmaissa, koska
pääosa yritysten keräämästä materiaalista myydään ulkomaille. Niin kauan
kuin kehitysmaissa on kysyntää muun muassa tieto- ja teleteknisille laitteille ja
kuluttajaelektroniikalle, ja vanhoista laitteista maksetaan jopa toistasataa euroa
(The Interpol Pollution Crime Working Group 2009), tekee se yritysten toiminnasta kannattavaa.
Yksityisten kierrätyspalveluita tarjoavien sähkö- ja elektroniikkaromua
keräävien yritysten toiminta vaikuttaa oleellisesti myös kannettavien paristojen
ja akkujen jätevirtoihin. Kuten edellä on jo todettu, erikoistuneet kierrätyspalveluyritykset ovat pääsääntöisesti kiinnostuneita sellaisesta romusta, joiden raaka-aineiden taloudellinen arvo tai laitteiden uudelleenkäyttöarvo kehitysmaissa
on korkea. Tällaisia laitteita ovat erityisesti matkapuhelimet ja IT-laitteet, jotka
sisältävät kannettavia paristoja ja akkuja. Kun näitä laitteita myydään ulkomaille, laitteiden sisällä olevia kannettavia paristoja ja akkuja kulkeutuu samalla ohi
virallisen keräysjärjestelmän. Osalla näistä yrityksistä on sopimus kannettavien
paristojen ja akkujen asianmukaisesta jätehuollosta, mutta yhtä suurelta osalta
yrityksistä se edelleen puuttuu. Toisin sanoen osa kierrätyspalveluita tarjoavista yrityksistä toimittaa laitteiden sisällä olevat kannettavat paristot ja akut
Suomessa sijaitsevaan käsittelylaitokseen, jolloin heidän toiminnastaan syntyvä
akku- ja paristojätteen määrä on jo sisältyneenä käsittelylaitoksen ilmoittamaan
32 tonnin virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelta tulleen jätteen määrään.
Vastaavasti laitteiden sisällä suoraan ulkomaille menneen paristo- ja akkujätteen määrää on mahdotonta arvioida. Erikoistuneet kierrätysyritykset eivät
suostu antamaan tietoja heidän liiketoiminnastaan tai vuosittaisista sähkö- ja
elektroniikkaromun kierrätysmääristä, joiden avulla myös kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirran suuruutta kyettäisiin arvioimaan.
5.1.4 Keräyspisteistä varastettu tai myyty jäte sekä ulkomaille viety jäte
Environmental Investigation Agencyn (2011) ja Chancerelin (2010) havainnot
siitä, että sähkö- ja elektroniikkaromua häviää virallisesta keräysjärjestelmästä
jätemateriaalien myynnin tai varkauksien johdosta tukevat myös tämän tutkimuksen tuloksia. Tuottajayhteisön edustajan kanssa käydyssä haastattelussa
kävi ilmi, että viralliseen keräysjärjestelmään tuotua sähkö- ja elektroniikkaromua on joko yritetty ostaa vastaanottopisteiden henkilökunnalta tai vaihtoeh-
72
toisesti sitä on varastettu keräyspisteistä. Ostajat tai varkaat ovat pääsääntöisesti olleet ulkomailta, erityisesti Afrikasta ja Itä-Euroopan maista.
Sähkö- ja elektroniikkaromun arvon nousulla on ollut suora yhteys laittomien toimijoiden aktiivisuuteen jätemateriaalin hankinnassa, ja erityisesti viimeisen vuoden aikana laittomat toimijat ovat olleet erittäin aktiivisia. Asiantuntijan mukaan ”(he) soittelevat aktiivisesti toimijoille ympäri verkostoa, ainakin osaan
käsittelylaitoksista, myymälöihin, vastaanottopisteisiin ym. paikkoihin.”. Lisäksi laittomat toimijat ovat olleet yhteydessä myös kunnallisiin jätehuoltoyhtiöihin sekä
olleet aktiivisesti mukana erilaisissa jätehuoltoilloissa, joista he ovat pyrkineet
ostamaan sähkö- ja elektroniikkaromua itselleen. ”(He) maksavat kuulemma euron
kappaleelta ja purkavat sitten kortit pois ja myyvät (ne) eteenpäin.”. Erityisesti afrikkalaiset ovat pääsääntöisesti olleet kiinnostuneita tieto- ja teleteknisistä laitteista
kuten tietokoneiden keskusyksiköistä ja niiden sisältämistä piirikorteista, jotka
sisältävät taloudellisesti arvokkaita raaka-aineita. Kannettavia tietokoneita tai
tietokoneiden keskusyksiköitä onkin havaittu häviävän keräyspisteistä, ja pääosa keräysjärjestelmään palautuneesta romusta on ollut jo valmiiksi purettua.
”Kymmeniä keskusyksiköitä ja kannettavia oli hävinnyt kontista. Ainostaan murto-osa
palautui… ja (kaikki) lähes täysin riisuttuja keskusyksiköitä, myöskään yhtään kannettavaa ei palautunut tuottajajärjestelmään.” kertoo tuottajayhteisön edustaja erääseen vastaanottopisteeseen keväällä 2011 tehdystä pistokokeesta.
”Paikan päällä (oli) pieni halli ja avonainen 12 metrin merikontti, johon oli pakattu peräseinälle televisioita ja monitoreja… Tavarat kerätään ja lajitellaan ja lähetetään
Afrikkaan, Egyptiin, Malesiaan (ja) ympäri maailmaa.”. Edellä mainittu kuvaa hyvin tämän hetkistä sähkö- ja elektroniikkaromun laitonta vientiä ulkomaille,
joka suuntautuu pääasiassa Itä-Euroopan maihin, Kaukoitään ja Afrikan maihin. ”He lähettävät televisioita, monitoreja, printtereitä, jääkaappeja ym.”. Ulkomaille
toimitettavaksi sähkö- ja elektroniikkaromuksi kelpaa yleisesti kaikki se materiaali, joka joko sisältää rahanarvoisia raaka-aineita tai vaihtoehtoisesti omaa suhteellisen korkean jälleenmyyntiarvon kehitysmaissa.
Laittomat toimijat ovat saaneet sähkö- ja elektroniikkaromua haltuunsa
vastaanottopisteistä, käsittelylaitoksista ja muista vastaavista paikoista, joista
sitä on todennäköisesti tietämättömyyttään myyty tai luovutettu eteenpäin. Lisäksi sähkö- ja elektroniikkaromua varastetaan huonommin valvotuista keräyspisteistä niiden aukioloaikojen ulkopuolella. Viranomaisten mukaan pääosa
sähkö- ja elektroniikkaromusta viedään Suomesta ulkomaille niin sanottuina
käytettyinä laitteina, jolloin jätelainsäädännön asettamat jätteiden kansainvälisiä siirtoja koskevat rajoitteet eivät koske näitä vientejä. Käytettyjen laitteiden
käsite on kuitenkin osoittautunut varsin häilyväksi ja laitteista suuri osa on
usein rikki jo niiden saapuessa määränpäähänsä. Tarkkoja tilastoja tai edes arvioita siitä, kuinka paljon sähkö- ja elektroniikkaromua mahdollisesti viedään
laittomasti ulkomaille, ei asiantuntijoiden mukaan ole saatavilla.
Suomen ympäristökeskuksesta saatujen vuotta 2008 koskevien tietojen perusteella sähkö- ja elektroniikkaromua on kuljetettu laillisesti ulkomaille käsiteltäväksi yhteensä 7 906 tonnia. Tuottajien ja tuottajayhteisöjen raportoimien tietojen perusteella sähkö- ja elektroniikkaromua on puolestaan kuljetettu Suomen
rajojen ulkopuolelle käsiteltäväksi yhteensä 4 324,5 tonnia, jonka johdosta viral-
73
lisen keräysjärjestelmän ulkopuolelta ulkomaille on päätynyt yhteensä 3 581,5
tonnia romua. Sivuvirtana ulkomaille käsiteltäväksi päätynyt sähkö- ja elektroniikkaromu on ollut laadultaan hyvin sekalaista, ja jätteensiirtotilastoinnin
poikkeavuuden vuoksi siitä kyetään tunnistamaan ainoastaan erilaiset tieto- ja
teletekniset yrityslaitteet ja aktivoitua lasia sisältävät tietokoneiden näytöt ja tvnäytöt. Vuotta 2009 koskevien vastaavien tietojen perusteella ulkomaille on luvallisesti kuljetettu käsiteltäväksi 8 488 tonnia sähkö- ja elektroniikkaromua.
Määrä on ristiriidassa tuottajien ja tuottajayhteisöjen ilmoittamaan ulkomaille
käsiteltäväksi toimitettuun määrään vastaavana vuonna, koska tällöin tuottajien ja tuottajayhteisöjen yhteenlaskettu osuus on raportointien mukaan ollut
9 682 tonnia. Tämän perusteella voidaan havaita, että ainakin 1 194 tonnin sähkö- ja elektroniikkaromun viennille on jäänyt vaadittu jätteiden kansainvälinen
siirtoilmoitus tekemättä.
Kuten edellisessä kappaleessa esitellyn erikoistuneiden kierrätyspalveluyritysten toiminta, myös vastaanottoasemilta varastettu tai myyty sähkö- ja
elektroniikkaromu vaikuttaa merkittävästi kannettavien paristojen ja akkujen
jätevirtaan. Haastattelujen perusteella laittomia toimijoita eniten kiinnostaviksi
laitteiksi tunnistettiin erilaiset tieto- ja teletekniset laitteet, joista suuri osa sisältää kannettavia paristoja ja akkuja. Järjestelmän ulkopuoliset toimijat eivät ole
niinkään kiinnostuneita laitteiden sisällä olevista paristoista ja akuista, vaan
pääsääntöisesti niitä sisältävästä sähkö- ja elektroniikkaromusta, joka koostuu
taloudellisesti arvokkaista raaka-aineista. Kun kannettavia paristoja ja akkuja
sisältävää sähkö- ja elektroniikkaromua myydään tai varastetaan vastaanottopisteistä ulkomaille, niiden sisällä oleva paristo- ja akkujäte kulkeutuu samalla
Suomen rajojen ulkopuolelle.
Koska tarkkoja tilastoja ulkomaille laittomasti viedyn sähkö- ja elektroniikkaromun määrästä ei tällä hetkellä ole olemassa, ei myöskään laittomasti
ulkomaille viedyn romun sisällä kulkeutuvan paristo- ja akkujätteen määrästä
saada tietoa. Myös laillisesti ulkomaille viedyn paristo- ja akkujätteen määrän
lähempi tarkastelu on tällä hetkellä hankalaa, koska jätteiden kansainvälisiä
siirtoja valvovalla viranomaisella on käytössään erilainen jätteiden luokittelujärjestelmä. Järjestelmä ei perustu esimerkiksi akku- ja paristodirektiivissä sekä
valtioneuvoston asetuksessa käytössä olevaan jaotteluun kannettavien, ajoneuvo- ja teollisuusparistojen ja akkujen välillä. Basel-tilastoista on tunnistettavissa
se, että lyijyakkujätettä on viety vuoden 2009 aikana ulkomaille, mutta tämä jäte
on koostunut erittäin suurella todennäköisyydellä pelkästään ajoneuvo- ja teollisuusakuista sekä –paristoista. Basel-tilastojen lajittelemattomat jäteakut ja –
paristot –luokan alta kyetään tunnistamaan kaksi jätesiirtoa, jotka koskevat
kannettavia paristoja ja akkuja. Toinen näistä on Suomessa sijaitsevan kannettavia paristoja ja akkuja käsittelevän laitoksen tekemä ja toinen tuottajayhteisön
tekemä jätteiden kansainvälinen siirto Ranskassa sijaitsevalle käsittelylaitokselle. Nämä määrät ovat jo ennestään sisältyneet käsittelylaitoksen antamiin tilastoihin sekä tuottajayhteisöjen raportoimiin seurantatietoihin, joten näiltä osin ei
kyetä havaitsemaan laillisesti virallisen keräysjärjestelmän ohi kulkeutuvia sivuvirtoja. Alkaliparistojen ja vastaavien mahdollisista ulkomaan vienneistä ei
74
myöskään saada tarkempia tietoja, koska ne luokitellaan jätteiden kansainvälisiä siirtoja koskevassa lainsäädännössä ns. vihreäksi jätteeksi, joita saa pääsääntöisesti siirtää OECD:n jäsenmaasta toiseen ilman erillistä hyväksymismenettelyä (Suomen ympäristökeskus 2011).
5.1.5 Sekajätteen joukossa kaatopaikalle päätyvä jäte
Suomessa alueellisten jätehuoltoyhtiöiden toteuttamat sekajätteen lajittelututkimukset ovat osoittaneet, että sekajätteen joukossa kaatopaikoille tai jätteenpolttolaitoksiin päätyvä romu muodostaa yhden sähkö- ja elektroniikkaromun
sivuvirroista (YTV 2008, Huisman ym. 2007).
Tutkimuksissa on todettu WEEE-laiteluokista erityisesti pienten kodinkoneiden (luokka 2), lamppujen (luokka 5a) sekä lelujen ja vapaa-ajan ja urheiluvälineiden (luokka 7) päätyvän suurimmalla todennäköisyydellä sekajätteen
joukossa loppusijoitettavaksi (Huisman ym. 2007). Tämä johtuu pääsääntöisesti
siitä, että kyseisten laiteluokkien laitteet ovat suurelta osaltaan erittäin kevyitä,
alle kilon painoisia, jonka johdosta kuluttajat harvemmin mieltävät tämän kaltaisia laitteita sähkö- ja elektroniikkaromuksi. Lisäksi, kuten Darby ja Obara
(2005) ovat tutkimuksessaan todenneet, kuluttajat pyrkivät etsimään heille helpointa tapaa päästä eroon tarpeettomaksi käyneistä laitteista. Tämä helpoin tapa on yleensä laitteen heittäminen sekajätteen joukkoon, erityisesti mikäli sähkö- ja elektroniikkaromun keräyspisteitä ei ole lähistöllä. Sekajätteeseen päätyvä sähkö- ja elektroniikkaromu on materiaalikoostumukseltaan pääasiallisesti
lähinnä negatiivisen arvon romua. Sitä on vaikea kierrättää eikä se ei sisällä taloudellisesti arvokkaita raaka-aineita, jonka vuoksi romu ei kiinnosta virallisen
keräysjärjestelmän ulkopuolisia tahoja.
Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (YTV) on tutkinut pääkaupunkiseudun kotitalouksien sekajätteen määrää ja laatua vuosien 2003–2004
sekä 2007 aikana. Viimeisimmän, vuonna 2007 toteutetun tutkimuksen perusteella sähkö- ja elektroniikkaromua löytyi sekajätteen joukosta asukasta kohden
keskimäärin 1,3 kg/as/a. (YTV 2008). Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden 2009
Suomen asukasluvun perusteella (5 351 427 asukasta) kaatopaikoille olisi tuona
vuotena päätynyt yhteensä 6 956,86 tonnia sähkö- ja elektroniikkaromua. Vastaavasti vuoden 2008 asukasluvun (5 325 600) perusteella sekajätteen joukossa
kaatopaikoille olisi päätynyt 6 924,21 tonnia romua. (Tilastokeskus 2011).
Sekajätteeseen päätyvän sähkö- ja elektroniikkaromun määrä voi prosentuaalisesti tarkasteltuna vaikuttaa vähäiseltä, kun sitä verrataan virallisen keräysjärjestelmän vuosittaisiin kokonaiskeräysmääriin. Määrän lähempi tarkastelu
kuitenkin osoittaa, että sekajätteen joukossa loppusijoitettavaksi päätyvien sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kappalemäärä on erittäin suuri laitteiden alhaisesta painosta johtuen. Lisäksi huomioitavaa on, että tämä kokonaismäärä on samanaikaisesti huomattavasti suurempi kuin seitsemän massaltaan pienimmän
laiteryhmän yhteenlasketut keräysmäärät, jonka johdosta sekajätteen joukossa
75
kaatopaikalle päätyvän sähkö- ja elektroniikkaromun määrää voidaan pitää
suhteellisen merkittävänä.
Kannettavien paristojen ja akkujen osalta sekajätteen joukossa loppusijoitettavaksi päätyvä jätemateriaali muodostaa asiantuntijoiden mukaan edelleen
yhden tärkeimmistä paristo- ja akkujätteen sivuvirroista. Niitä päätyy loppusijoitettavaksi sekajätteen joukossa kahdella tavalla: kannettavia paristoja ja akkuja sisältävän sähkö- ja elektroniikkaromun mukana sekä irtoparistoina ja –
akkuina. Tällä hetkellä kaatopaikalle päätyvien kannettavien paristojen ja akkujen määristä ei ole yhtä tarkkoja tilastoja saatavilla kuin sekajätteen joukossa
loppusijoitettavaksi päätyvän sähkö- ja elektroniikkaromun määrästä. Tämä
johtuu siitä, että alueellisten jätehuoltoyhtiöiden toteuttamat lajittelututkimukset eivät ole eritelleet sekajätteen joukossa olevien paristojen ja akkujen osuutta
muusta ongelmajätteestä.
Tämän vuoksi vuosittain kaatopaikoille päätyvän jäteparistojen ja –
akkujen määrän selvittämisessä on turvauduttava asiantuntijoiden ja aikaisempien tutkimustulosten (mm. HE 176/2007, Taloustutkimus Oy) esittämiin arvioihin. Ennen tuottajavastuun toimeenpanoa kaatopaikoille on arvioitu päätyväksi 45,5 % kaikesta vuosittain jätteeksi muodostuvista kannettavista paristoista ja akuista (HE 176/2007). Tilanne on kuitenkin parantunut merkittävästi
tuottajavastuun käyttöönoton myötä, ja esimerkiksi Taloustutkimus Oy:n (2010)
tulokset viittaavat siihen, että tällä hetkellä noin 15-20 % kuluttajista heittää
käyttämänsä paristot ja akut sekajätteeseen erilliskeräyksen sijasta. Mikäli kaatopaikoille päätyvän akku- ja paristojätteen määrä olisi esimerkiksi 15 % vuosittaisesta jätteen kokonaiskertymästä, tämä määrä olisi vuonna 2009 ollut 317
tonnia.
Kaatopaikoille päätyvän akku- ja paristojätteen sivuvirtaa selittää kolme
pääasiallista tekijää: yhtäältä se, että se sähkö- ja elektroniikkaromu, joka pääasiassa päätyy kaatopaikoille, sisältää kannettavia paristoja ja akkuja. Toisaalta
paristot ja akut ovat olleet vasta muutaman vuoden ajan tuottajavastuun piirissä, jonka vuoksi näiden materiaalien kierrättäminen ei välttämättä ole vielä tullut tutuksi kaikille kuluttajille. Ennen tuottajavastuun voimaantuloa alkaliparistot ja vastaavat vietiin kierrätyksen sijasta kaatopaikoille, joten vanhat käytännöt saattavat myös edelleen vaikuttaa kuluttajakäyttäytymiseen.
5.1.6 Kuluttajien hamstraus ja varastointi
Suomessa ei ole toteutettu tutkimuksia siitä, kuinka paljon kuluttajat tällä hetkellä varastoivat kotonaan sähkö- ja elektroniikkaromua tai kannettavia paristoja ja akkuja. Muutenkin aiheen tarkempi tuntemus on tällä hetkellä erittäin vähäistä. Ongelma on haastattelujen perusteella kuitenkin tunnistettu alan asiantuntijoiden keskuudessa, ja yleisesti oletetaan, että samat tekijät olisivat ratkaisevassa asemassa myös suomalaisten kuluttajien hamstrauksessa kuin muualla
maailmassa. Toisin sanoen mitä arvokkaampi sähkö- ja elektroniikkalaite on
kyseessä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä käytöstä poistettua laitetta va-
76
rastoidaan kotona jopa useita vuosia ennen sen luovuttamista kierrätykseen.
Lisäksi laitteiden koko vaikuttaa merkittävästi kuluttajien hamstrausintoon:
suuria laitteita varastoidaan kotona huomattavasti vähemmän kuin pieniä, vähän tilaa vieviä ja kevyitä laitteita. (Darby & Obara 2005).
Koska tarkkoja tilastoja esimerkiksi markkinoille lasketuista sähkö- ja
elektroniikkalaitteista ei ole saatavilla, on kuluttajilla tällä hetkellä varastossa
olevien sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrää erittäin vaikea arvioida. Kuitenkin Kodintekniikka foorumin (KOTEK) ylläpitämien tiettyjen kodinkoneiden
ja kuluttajaelektroniikan vuosittaisten myyntitilastojen perusteella voidaan tietyille laiteluokille esittää arvioita mahdollisista vuosittaisista hamstrausmääristä. Esimerkiksi matkapuhelimia (matkapuhelimet sekä älypuhelimet) on myyty
vuoden 2008 aikana yhteensä 1 991 639 kpl, kun taas vuonna 2009 vastaava
määrä on ollut hieman suurempi: 1 998 012 kpl (KOTEK 2011a ja 2011b). Mikäli
näitä myyntimääriä verrataan Nokia Oyj:n toteuttamaan tutkimukseen asiakkaidensa kierrätyskäyttäytymisestä, ja oletetaan tutkimustulosten perusteella
60 %:n pitävän vanhan laitteen itsellään, olisi esimerkiksi vuonna 2009 kuluttajien varastoihin jäänyt jopa 1 198 800 kpl matkapuhelinta. Kierrätykseen vanhoja puhelimia olisi päätynyt puolestaan ainoastaan 79 920 kpl (4 %:a kuluttajista).
Edellä mainitut lukemat vastaavat myös kannettavien paristojen ja akkujen tilannetta; todennäköisesti yhtä monta matkapuhelimen akkua jää lojumaan kuluttajien laatikoihin, sen sijaan että ne päätyisivät kierrätykseen. Kaiken kaikkiaan kannettavien paristojen ja akkujen hamstrausprosenttina voidaan EU:n tutkimusten perusteella pitää 37 % vuosittain jätteeksi syntyvästä määrästä.
5.2 Yhteenveto tutkimustuloksista
5.2.1 Sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaismäärä vuosina 2008 ja 2009
Edellä on yksityiskohtaisesti esitetty tutkimuksessa tunnistetut sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirrat virallisen keräysjärjestelmän ohi. Tämän lisäksi edellä
on tarkasteltu sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirtojen aiheuttajamekanismeja
sekä sivuvirtojen suuruuksia niiden kulkeutumisreittien osalta, joilta tarkempaa
tietoa on tällä hetkellä saatavilla. Taulukkoon 13 on koottu tutkimuksen päätulokset. Taulukon tietojen perusteella pystytään muodostamaan ensimmäisiä
arvioita Suomessa vuosittain jätteeksi muodostuvan sähkö- ja elektroniikkaromun määrästä.
77
TAULUKKO 13 Sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirrat, niiden määrät ja aiheuttajamekanismit vuonna 2008 ja 2009.
Sähkö- ja
elektroniikkaromun reitit
Virallisen keräysjärjestelmän
keräämä romu
Jätehuoltooperaattoreiden
keräämä romu
Metalliromun kerääjien ja käsittelijöiden keräämä
romu
Kansainväliset
jätteensiirtoilmoitukset, ohi
virallisen
keräysjärjestelmän
Laittomasti
ulkomaille
menevä romu
Erikoistuneet kierrätyspalveluyritykset
SERin laatu
Aiheuttajamekanismit
WEEE-laiteluokat
1-10,
B2C- ja B2Bromu
Sekalainen B2B- romu
Metalli-pitoinen
romu
(erityisesti
WEEElaiteluokka 1)
Sekalaista B2Cja B2B-romua,
erityisesti tieto- ja
teleteknisiä laitteita, kuluttajaelektroniikkaa
Tieto- ja
teletekniset
laitteet, kodinelektroniikka,
metalli-pitoinen
SER
Tieto- ja
teletekniset
laitteet,
matka-puhelimet
-
Kuluttajien hamstraus
Yhteensä
9 960
Olemassa olevat
jätehuoltosopimukset
Järjestelyn helppous
yrityksille
Materiaalin taloudellinen arvo 11 000
Kierrätyksen helppous
kuluttajalle
Kuluttajan mahdollisuus ansaita rahaa kierrätyksellä
Olemassa olevat jätehuolto- 3 581,5
sopimukset
-
Materiaalin taloudellinen arvo
Korkea uudelleenkäyttö-arvo
ja kysyntä kehitysmaissa
-
?
Erityisesti
WEEE-laiteluokat
2, 5a & 7.
-
Materiaalin taloudellinen arvo ?
Korkea uudelleenkäyttöarvo
ja kysyntä kehitysmaissa
Kierrätyksen helppous
kuluttajalle
Kuluttajan mahdollisuus ansaita rahaa kierrätyksellä
Kuluttajien
välinpitämättö- 6 924,21
myys kierrätystä kohtaan
Helppous kuluttajalle
Pääasiallisesti
pienikokoiset SElaitteet
-
Materiaalin arvo
Kuluttajien saamattomuus
-
Kaatopaikalle menevä romu
-
Määrä
2008
(t)
54 628,8
Matkapuhelinten
osalta
298,7,
muuten ?
86 393,21
Määrä
2009
(t)
53 426,3
10 614
10 000
0
?
Matkapuhelinten
osalta 12,5,
muut laitteet ?
6 956,86
Matkapuhelinten osalta
299,7,
muuten ?
81 309,36
78
Sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaiskertymän arviointiin liittyy kuitenkin edelleen useita epävarmuustekijöitä. Kuten taulukosta 13 voidaan havaita, erityisesti laittomasti ulkomaille päätyvän sähkö- ja elektroniikkaromun
määrästä ei kenelläkään ole tällä hetkellä edes arvioita, mikä vaikeuttaa suuresti
vuosittaisen kokonaiskertymän arvioinnin tekemistä. Edelleen oman vaikeutensa tuovat tiettyjen laitteiden kierrätyspalveluita tarjoavat yritykset, jotka keräävät oman osansa vuosittain jätteeksi muodostuvasta romusta, mutta tämän sivuvirran suuruudesta ei tällä hetkellä ole lainkaan tietoja. Myös vähäinen tietämys kuluttajien kotona varastoiman sähkö- ja elektroniikkaromun todellisesta
määrästä ja laadusta vaikuttaa heikentävästi luotettavan kokonaiskertymän arvioinnin tekemiseen.
Niiden tietojen perusteella, joita tutkimuksen avulla kyettiin saamaan,
voidaan sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaiskertymän arvioida olleen ainakin 86 393 tonnia vuonna 2008 ja 81 309 tonnia vuonna 2009. Nämä arviot nostaisivat henkeä kohden syntyneen sähkö- ja elektroniikkaromun määrän vuonna 2008 virallisen keräysjärjestelmän keräämästä 10,3 kg:sta 16,2 kg:aan ja
vuonna 2009 9,9 kg:sta 15,3 kg:aan. Vuoden 2009 vähäisempään kokonaiskertymään vaikuttaa kyseisen vuoden heikentynyt taloustilanne, joka vähensi kuluttajien sähkö- ja elektroniikkalaitteiden hankintoja. Molempien vuosien arviot
sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaiskertymästä ovat linjassa aiemmin julkaistuihin tutkimustuloksiin, joiden perusteella vuosittain henkeä kohti syntyneen sähkö- ja elektroniikkaromun määrät vaihtelisivat 14-20 kg:n välillä (Zoeteman 2009, Huisman ym. 2007, AEA 2002).
Epäselväksi jää kuitenkin edelleen laittomasti ulkomaille päätyvän, erikoistuneiden kierrätyspalveluyritysten sekä kuluttajien varastoiman sähkö- ja
elektroniikkaromun määrän vaikutus romun todelliseen kokonaiskertymään.
Edellä mainitut sivuvirrat on kuitenkin tunnistettu, vaikka niiden suuruudesta
ei olekaan tarkempia tilastoja. Tämän vuoksi on perusteltua olettaa romun kokonaiskertymän olevan vieläkin suurempi kuin tutkimuksessa käytettävissä
olevien tilastojen perusteella saadut tulokset (15-16 kg/as/a) antavat olettaa.
Epäselvien sivuvirtojen vaikutusta sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaiskertymään voidaan vain arvailla, mutta todennäköiseltä vaikuttaa, että
Huismanin ym. (2007) esittämä arvio 17-20 kg:sta sähkö- ja elektroniikkaromua
asukasta kohden vuodessa ei ole kovin kaukana tämän hetkisestä tilanteesta.
Nousu 17 kg:n kertymään asukasta kohden edellyttää ainoastaan hieman yli
5 300 tonnin yhteenlaskettua sivuvirtaa kolmesta edellä mainitusta lähteestä,
jonka voidaan katsoa olevan erittäin todennäköistä jo pelkästään saatavilla olevien tilastojen virhemarginaalien johdosta. 20 kg:n kertymä asukasta kohden
puolestaan tarkoittaisi 21 300 tonnin yhteenlaskettua sivuvirtaa laittomasti ulkomaille viedyn, erikoistuneiden kierrätyspalveluyritysten keräämän sekä kuluttajien varastoiman romun osalta. Kyseinen määrä on hyvinkin mahdollinen,
kun tulosta verrataan muista EU-maista saatuihin tutkimustuloksiin (EIA 2011,
Bossi & Carpenter 2011, Chancerel 2010, Interpol Crime Pollution Working
Group 2009, Zonneveld 2008). Tämän vuoksi sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaiskertymän todennäköisimpänä arviona voidaan pitää vähintään 19-20
79
kg/as/a, jolloin vuosittain syntyvä sähkö- ja elektroniikkaromun määrä on
90 000-106 000 tonnin välillä, kuten Huisman ym. (2007) ovat myös arvioineet.
Tällöin laittomasti ulkomaille viedyn, erikoistuneiden kierrätyspalveluyritysten
sekä kuluttajien varastoiman romun yhteenlasketun sivuvirran suuruus olisi
vähintään 15 900-21 300 tonnin välillä.
5.2.2 Kannettavien paristojen ja akkujen kokonaismäärä vuonna 2009
Kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirtoja on tarkasteltu edellä sähkö- ja
elektroniikkaromun sivuvirtojen kanssa. Näiden sivuvirtojen pääasiallisiksi
aiheuttajamekanismeiksi ovat tunnistettu kuluttajakäyttäytymiseen liittyvät
tekijät sekä ulkopuolisten toimijoiden aiheuttamat sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirrat. Ulkopuolisten toimijoiden keräämän sähkö- ja elektroniikkaromun takia kannettavia paristoja ja akkuja päätyy ulkomaille sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sisällä. Lisäksi kannettavia paristoja ja akkuja varastoidaan
kotitalouksissa ennen niiden toimittamista keräykseen tai vaihtoehtoisesti ne
heitetään sekajätteen joukossa kaatopaikalle.
Edellä mainittujen sivuvirtojen suuruuksien yksityiskohtainen määrittäminen kannettaville paristoille ja akuille on huomattavasti hankalampaa kuin
sähkö- ja elektroniikkalaitteille. Tähän vaikuttaa yhtäältä se, että alan aiempi
tutkimus on ollut erittäin vähäistä ja toisaalta se, että olemassa olevat jätteen
keräys- ja käsittelytilastot ovat olleet toisinaan ristiriidassa keskenään. Tämän
vuoksi sivuvirtojen suuruuden arvioinnissa on jouduttu käyttämään aiemmista
tutkimuksista saatuja prosentuaalisia arvioita kaatopaikalle menevän sekä kuluttajien varastoiman paristo- ja akkujätteen määrästä.
Suomessa on päätynyt kannettavia paristoja ja akkuja asianmukaisesti käsiteltäväksi 1 070,995 tonnia, joka vastaa 201 grammaa asukasta kohden vuodessa. Tämä määrä koostuu tuottajayhteisöjen raportoimista keräysmääristä
sekä kannettavien paristojen ja akkujen käsittelylaitoksen ilmoittamista vastaanottomääristä. Määrä sisältää virallisen keräysjärjestelmän keräämän paristo- ja akkujätteen sekä muiden tahojen virallisen keräysjärjestelmän ohi keräämän paristo- ja akkujätteen. Kaatopaikalle menevän paristo- ja akkujätteen
määrän arvioinnissa on käytetty aikaisemman tutkimuksen arviota 15 %:n kaatopaikalle menevästä osuudesta, kun taas kuluttajien hamstrausarviossa on
käytetty EU:n ilmoittamaa 37 %:n hamstrausprosenttia. Ulkomaille sähkö- ja
elektroniikkaromun sisällä päätyvän akku- ja paristojätteen määrän arviointi
perustuu edellä tehtyyn arvioon laittomasti ulkomaille viedystä romusta ja
EU:n arvioon siitä, että 30 % kannettavista paristoista ja akuista lasketaan
markkinoille sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sisällä.
Edellä esitetyillä arviointiperusteilla kannettavia paristoja ja akkuja olisi
muodostunut jätteeksi vuonna 2009 yhteensä noin 2 300 tonnia. Määrän yksityiskohtainen jakautuminen sivuvirtojen välille on esitetty taulukossa 14. Määrä
vastaa noin 429 gramman vuosittaista jätemuodostumaa henkeä kohden Suomessa. Euroopan komissio (2003) on esittänyt arvion, että EU15-maissa olisi
80
muodostunut kannettavia paristoja ja akkuja jätteeksi keskimäärin 380 g/as
vuonna 2003. EU:n arviota korkeampaa kokonaiskertymää selittää yhtäältä se,
että kannettavien paristojen ja akkujen jätevirta on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana yhdessä sähkö- ja elektroniikkaromun jätevirran kanssa. Tämän
vuoksi nykyinen akku- ja paristojätteen kokonaiskertymä on EU:n vuoden 2003
arvioita suurempi. Edelleen EPBA:n (2010) julkistamien tilastojen mukaan suomalaiset ovat olleet paristojen ja akkujen kulutuksessa Euroopan kärkiluokkaa
viimeisten vuosien aikana, joka omalta osaltaan myös tukee EU:n keskiarvoa
suurempaa vuosittaista jätekertymää.
Sivuvirtojen lähempi tarkastelu osoittaa, että virallisen keräysjärjestelmän
keräämä jäte edustaa pääosaa (45 %) kaikesta vuosittain syntyvästä jätteestä.
Toiseksi suurimpia sivuvirtoja ovat puolestaan kuluttajien hamstraus sekä kaatopaikoille päätyvä paristo- ja akkujäte. Tutkimustuloksia tukevat myös Taloustutkimus Oy (2010) esittämät havainnot siitä, että paristo- ja akkujäte osoittautui heidän tutkimuksessaan sekä eniten kierrätetyimmäksi että eniten roskiin
heitetyimmäksi jätejakeeksi.
Kannettavien paristojen ja akkujen hamstrausmäärä vaikuttaa painon perusteella suurelta, mutta määrän lähempi tarkastelu osoittaa, että sivuvirta olisi
henkeä kohden ainoastaan noin 140 g/a. Kun verrataan esimerkiksi kotitalouksissa varastoitujen matkapuhelinten määrää ja yleistä kierrätyskäyttäytymistä
esimerkiksi alkaliparistoista, kyseinen määrä on varsin mahdollinen.
TAULUKKO 14 Kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirrat, niiden aiheuttajamekanismit sekä sivuvirtojen suuruudet vuonna 2009
Kannettavien paristojen
ja akkujen reitit
Virallisen keräysjärjestelmän
keräämä jäte
Muut, virallisen järjestelmän
ulkopuoliset toimijat
Kaatopaikalle menevä
paristo- ja akkujäte
Aiheuttajamekanismit
-
Kuluttajien hamstraus
-
Ulkomaille päätyvän sähkö- ja
elektroniikkaromun mukana
-
Yhteensä
Määrä
2009 (t)
1 038,995
Olemassa olevat jätehuoltosopimukset yritysten välillä
Järjestelyn helppous yrityksille
Kuluttajien välinpitämättömyys
kierrätystä kohtaan
Helppous kuluttajalle
32
Kannettavia paristoja ja akkuja
sisältävän sähkö- ja elektroniikkaromun hamstraus sen arvon
takia
Kuluttajien saamattomuus
782
Sähkö- ja elektroniikkaromun
taloudellinen arvo
Sähkö- ja elektroniikkaromun
korkea uudelleenkäyttöarvo ja
kysyntä kehitysmaissa
135
317
2 304
81
6
JOHTOPÄÄTÖKSET
6.1 Tutkimuksen tarkoitus ja päätulokset
Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tavoitteena oli selvittää alan kirjallisuuden, teemahaastattelujen ja kvantitatiivisen aineiston avulla sitä, kuinka paljon
ja minkälaista sähkö- ja elektroniikkaromua sekä kannettavia paristoja ja akkuja
kulkeutuu sivuvirtana virallisen keräysjärjestelmän ohi Suomessa. Lisäksi tutkimuksen avulla pyrittiin selvittämään Suomen virallisen keräysjärjestelmän
sivuvirtojen aiheuttajamekanismeja eli niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat sivuvirtojen syntymiseen ja niiden kulkeutumiseen.
Tutkimustulosten perusteella vuosien 2008 ja 2009 aikana virallisen keräysjärjestelmän ohi kulkeutuvan sivuvirran suuruus on ollut noin 40-50 %
(51 000-53 000 tonnia) kaikesta jätteeksi muodostuvasta sähkö- ja elektroniikkaromusta. Toisin sanoen viralliseen keräysjärjestelmään on päätynyt edellä mainittujen vuosien aikana 50-60 % kaikesta jätteeksi muodostuvasta sähkö- ja
elektroniikkaromusta, kun taas tutkimuksessa tunnistettuja sivuvirtoja pitkin
epäviralliseen järjestelmään on kulkeutunut noin 40-50 % romusta. Tutkimustulokset sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirtojen suuruudesta vastaavat pääpiirteissään muissa EU-maissa tehtyjä tutkimuksia, joiden perusteella jopa 50
prosenttia vuosittaisesta sähkö- ja elektroniikkaromusta päätyy virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle (Bossi & Carpenter 2011). Suomen keräysjärjestelmän tämän hetkinen 50-60 %:n keräystehokkuus on yhtenevä myös esimerkiksi
Saksan vastaavan järjestelmän 50-63 %:n keräystehokkuuden kanssa (Janz &
Bilitewski 2009). Tutkimustulokset tukevat edelleen myös Janzin ja Bilitewskin
(2009) tekemiä havaintoja siitä, että EU:ssa tuottajavastuun alaisen sähkö- ja
elektroniikkaromun keräysjärjestelmän on tämän hetkisessä lainsäädännöllisessä ja taloudellisessa tilanteessa mahdotonta saavuttaa 100 %:n keräystehokkuutta.
Tutkimustulokset osoittavat, että sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirtojen suurimmat haasteet kohdistuvat tällä hetkellä virallisen keräysjärjestelmän
ulkopuolisten toimijoiden harjoittamaan keräystoimintaan. Yhteistä kaikille
näille järjestelmän ulkopuolisille toimijoille on, että niillä ei ole lainsäädännön
mukaista jätehuollon järjestämisvelvollisuutta, eivätkä ne myöskään ole sopimussuhteessa tuottajiin tai tuottajayhteisöihin. Tästä huolimatta toimijat pyrkivät hankkimaan sähkö- ja elektroniikkaromua itselleen jopa maksamalla romun
saannista. Osa järjestelmän ulkopuolisista toimijoista toimii tutkimuksen perusteella myös harmaan talouden toimintaympäristössä. Sähkö- ja elektroniikkaromun virallisen keräysjärjestelmän ulkopuoliset toimijat aiheuttavat tällä het-
82
kellä pääosan, jopa 80 %, sähkö- ja elektroniikkaromun virallisen keräysjärjestelmän sivuvirroista, kun taas kaatopaikalle päätyvän ja kuluttajien kotonaan
varastoiman romun sivuvirroista koostuu ainoastaan 20 %:n osuus.
Sivuvirtoina virallisen keräysjärjestelmän ohi kulkeutuva sähkö- ja elektroniikkaromu osoittautui laadultaan hyvin sekalaiseksi. Tästä huolimatta siitä
kyettiin erottelemaan erinäisiä sähkö- ja elektroniikkaromun ryhmiä, jotka yleisimmin kulkeutuvat virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle. Merkittävimmän näistä ryhmistä muodostaa tällä hetkellä sekalainen B2B-romu, joka kulkeutuu virallisen keräysjärjestelmän ohi jätehuolto-operaattoreiden keräämänä.
Toisaalta taas WEEE-laiteluokan 1 (suuret kodinkoneet) sisältämä taloudellisesti arvokas metallipitoinen sähkö- ja elektroniikkaromu päätyy virallisen keräysjärjestelmän ohi metalliromun kerääjien toimesta. Kolmanneksi merkittävimmän sivuvirran muodostaa erinäisten laittomien toimijoiden keräämä, myös
taloudellisesti arvokas sähkö- ja elektroniikkaromu, joka koostuu pääasiallisesti
WEEE-laiteluokkiin 3 (tieto- ja teletekniset laitteet) sekä 4 (kuluttajaelektroniikka) kuuluvista laitteista. Sekajätteen joukossa kaatopaikoille päätyvä sähkö- ja
elektroniikkaromu puolestaan koostuu pääasiallisesti pienistä ja kevyistä,
WEEE-laiteluokkien 2 (pienet kodinkoneet), 5a (lamput) ja 7 (lelut, vapaa-ajan ja
urheiluvälineet) kuuluvista laitteista, jotka ovat negatiivisen arvon jätettä.
Tutkimustulosten perusteella sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirtojen
pääasialliseksi aiheuttajamekanismiksi nousi sähkö- ja elektroniikkaromun taloudellinen arvo, koska romun sisältämien materiaalien hinta maailman raakaainemarkkinoilla on korkea. Lisäksi laitteiden uudelleenkäyttöarvo kehitysmaissa on merkittävä, jonka vuoksi useat tahot kilpailevat tällä hetkellä tuottajien ja tuottajayhteisöjen kanssa taloudellisesti arvokkaan romun saannista. Sivuvirtojen suuruuksia koskevat tutkimustulokset osoittavat, että taloudellisesti
arvokkaan sähkö- ja elektroniikkaromun päätymisessä tuottajavastuun alaiseen
viralliseen keräysjärjestelmään on tällä hetkellä merkittäviä ongelmia. Lisäksi
tämän tutkimuksen tulokset sekä aiemmat havainnot muualta Euroopasta viittaavat siihen, että taloudellisesti arvokas sähkö- ja elektroniikkaromu ei tule
päätymään viralliseen keräysjärjestelmään ilmaiseksi, niin kauan kuin järjestelmän ulkopuoliset toimijat maksavat sähkö- ja elektroniikkaromun saannista.
Tämä ongelma tulee vain vaikeutumaan tulevaisuudessa, koska sähkö- ja elektroniikkaromun sisältämät raaka-aineet vähenevät entisestään, nostaen edelleen
raaka-aineiden hintoja, ja muodostaen yhä useampia liiketoimintamahdollisuuksia järjestelmän ulkopuolisille romun kerääjille.
Taloudellisesti arvokkaan sähkö- ja elektroniikkaromun ohella yritystuotteiden todettiin päätyvän enenevässä määrin virallisen keräysjärjestelmän ohi.
Tämän sivuvirran pääasialliseksi aiheuttajamekanismiksi tunnistettiin olemassa
olevat jätehuoltosopimukset yritysten ja jätehuolto-operaattoreiden välillä, joiden takia yrityksillä ei ole intressejä toimittaa yritysromuaan viralliseen keräysjärjestelmään. Tämän vuoksi yritykset toimittavat tällä hetkellä ainoastaan murto-osan vuosittain syntyvästä B2B-romusta viralliseen keräysjärjestelmään. Kun
tarkastellaan yritysromun sivuvirran määrää ja sen aiheuttajamekanismeja, on
selvää, että B2B-romu ei myöskään tulevaisuudessa tule päätymään virallisen
83
keräysjärjestelmän piiriin. B2B-romun tuomat ongelmat ovat havaittu myös
muissa EU-maissa, jonka vuoksi asiantuntijoiden toimesta on tuotu esille ehdotus, että B2B-romu jäisi kokonaan tuottajavastuujärjestelmän ulkopuolelle.
Myös uusi WEEE-direktiivin tarkistus vie sähkö- ja elektroniikkaromun lainsäädäntöä kohti tätä linjaa.
Kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirran suuruudeksi vuonna 2009
arvioitiin noin 1 260 tonnia, joka vastaa 55 % vuosittain jätteeksi muodostuvasta
akku- ja paristojätteestä. Näin virallisen keräysjärjestelmän keräystehokkuuden
voidaan kannettavilla paristoilla ja akuilla arvioida olevan 45 %. Kannettavien
paristojen ja akkujen sivuvirtojen kulkeutumiseen vaikuttaa olennaisesti sähköja elektroniikkaromun kulkeutumisreitit, mutta tätä vieläkin merkittävämmässä
asemassa on kuluttajien puutteellinen kierrätyskäyttäytyminen, joka muodostaa tällä hetkellä jopa 87 % virallisen keräysjärjestelmän sivuvirroista. Kannettavia paristoja ja akkuja todettiin tutkimuksen perusteella päätyvän sekajätteen
joukossa kaatopaikalle, mutta samalla jäteakkuja ja –paristoja jää kuluttajien
laatikoiden pohjille merkittäviä määriä vuosittain. Molemmat sivuvirrat aiheutuvat pääasiallisesti kuluttajakäyttäytymisestä ja sen vaikutuksesta jätehuoltoon.
Kuluttajat odottavat jätehuollolta ensisijaisesti helppoutta ja vaivattomuutta,
joten mikäli asianmukainen kierrätys vaatii kuluttajalta liikaa ponnisteluja,
pääosa kuluttajista päätyy heittämään kannettavat paristot ja akut roskiin erilliskeräyksen sijaan. Lisäksi osa kuluttajista on yksinkertaisesti vain saamattomia kierrätyksen suhteen: he eivät saa vietyä kannettavia paristoja ja akkuja
erilliskeräykseen, jonka vuoksi käytetyt paristot ja akut jäävät lojumaan kuluttajien laatikoiden pohjalle jopa vuosiksi.
Tutkimustulosten perusteella yksittäisen kuluttajan voidaan todeta olevan
merkittävässä roolissa sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja akkujen kierrätyksen onnistumisessa. Heillä on merkittävä vaikutus yhtäältä siihen, että materiaalit päätyvät kotoa kierrätykseen ja toisaalta, että ne
viedään asianmukaiseen jätehuoltojärjestelmään. Suuri kysymys onkin, miten
jätemateriaali saadaan ensin pois kuluttajien kotoa ja miten kuluttaja, jätteen
omistajana, saadaan luovuttamaan kyseinen jätemateriaali viralliseen keräysjärjestelmään? Erityisesti sähkö- ja elektroniikkaromun kohdalla ongelma kulminoituu siihen, että virallisen keräysjärjestelmän ylläpitäjät eivät ole halukkaita maksamaan romusta, kun taas toiset, sinänsä lailliset toimijat, olisivat valmiita maksamaan arvojätteen saannista sen omistajalle. Tällöin kuluttajien intressit
ovat väistämättä luovuttaa jäte siitä maksavalle taholle.
Virallisen keräysjärjestelmän sivuvirroilla on kuitenkin taloudellisia vaikutuksia tuottajien ja tuottajayhteisöjen ohella myös kuluttajiin. Kun viimeisten
vuosien aikana virallisen keräysjärjestelmän ylläpitäjien kustannettavaksi on
jäänyt lähinnä arvoltaan negatiivisen romun jätehuolto ulkopuolisten toimijoiden kuoriessa kermat päältä, on tällä ollut suoria vaikutuksia maksuttoman
keräysjärjestelmän ylläpitoon ja rahoitukseen. Kuluttaja on kuitenkin viime kädessä se, joka virallisen keräysjärjestelmän ylläpidosta maksaa osana hankkimiensa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden hankintahintaa, joten myös heidän intresseissään pitäisi olla maksuttoman palautusjärjestelmän ylläpitämisen tukemi-
84
nen. Ylläpitämisen tukeminen puolestaan tapahtuu parhaiten palauttamalla
kaikki, myös positiivisen arvon, jätteet viralliseen keräysjärjestelmään. Lisäksi
kuluttajat voivat varmistua jätteidensä asianmukaisesta ja turvallisesta jätehuollosta ainoastaan palauttamalla jätteet viralliseen keräysjärjestelmään. Lainsäädännön ohella kuluttaja on siis keskeisessä roolissa sekä sähkö- ja elektroniikkaromun että kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirtojen muodostumisen ehkäisyssä, joten tehokkaasti toimivan tuottajavastuujärjestelmän voidaan todeta
vaativan tuekseen vastuullisesti toimivan kuluttajan.
6.2 Mahdollisia jatkotutkimusaiheita
Koska tämä tutkimus edustaa Suomessa vasta ensimmäistä julkaistua selvitystä
tuottajavastuun alaisten sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirroista, on selvää, että aiheesta tarvitaan vielä paljon lisätutkimuksia.
Tällä hetkellä on edelleen erittäin epäselvää ulkomaille laittomasti päätyvän sekä erikoistuneiden kierrätyspalveluyritysten toiminnan vaikutukset sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirtoihin. Lisäksi Suomessa ei myöskään ole aikaisemmin kattavasti tutkittu sitä, kuinka paljon kuluttajat tällä hetkellä kotonaan todella varastoivat sähkö- ja elektroniikkaromua. Kannettavien paristojen
ja akkujen osalta olisi tärkeää tehdä lisätutkimuksia siitä, kuinka paljon kannettavia paristoja ja akkuja päätyy tänä päivänä kaatopaikoille ja kuinka paljon
ihmiset varastoivat näitä jätemateriaaleja kotonaan. Tämän tutkimuksen arviot
perustuivat pääasiallisesti EU:ssa aiemmin tehtyihin arvioihin, mutta kuluttajakäyttäytymisen yksityiskohtaisempi tutkiminen antaisi tietoa siitä, ovatko
Suomessa kaatopaikoille päätyvän tai kotona varastoitavan jätteen määrät todellisuudessa samansuuruisia kuin EU:n esittämät arviot.
Kuten tutkimuksen johtopäätöksissä todettiin, yksittäinen kuluttaja on
ratkaisevassa roolissa tuottajavastuujärjestelmän toimivuuden optimoinnissa
sekä sivuvirtojen muodostumisessa. Tämän vuoksi myös suomalaisten kuluttajien kierrätyskäyttäytymistä tulisi tutkia huomattavasti enemmän tulevaisuudessa, koska esimerkiksi sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja akkujen kierrätykseen liittyvät käytännöt ja niihin vaikuttavat tekijät
ovat edelleen hämärän peitossa. Lisätutkimukset näistä aiheista lisäisivät ymmärrystä sivuvirtojen aiheuttajamekanismeista ja siten mahdollistaisivat tuottajien ja tuottajayhteisöjen tehokkaammat vaikutusmahdollisuudet kyseisiin sivuvirtoihin.
Vuoden 2012 keväällä voimaan tuleva uusi jätelaki tuo muutoksia myös
tuottajavastuuta koskevaan lainsäädäntöön. Jatkossa olisikin lisäksi tarpeen
tutkia sitä, millaisia vaikutuksia uudella lainsäädännöllä on ollut virallisen keräysjärjestelmän sivuvirtoihin. Esimerkiksi sähkö- ja elektroniikkaromun jakeli-
85
joille on uuden lainsäädännön perusteella tulossa entistä kattavampi 1:1vastaanottovelvoite, joten olisi mielenkiintoista selvittää, miten tämä vaikuttaa
kuluttajakäyttäytymiseen. Lisäksi jatkossa olisi hyödyllistä tietää, minkä tyyppisten sähkö- ja elektroniikkalaitteiden palautuskanavaksi kuluttajat omaksuvat
sähkö- ja elektroniikkalaitteiden myyjät.
Lisäksi uuden jätelain 47 §:ssä määrätään kiellosta vaikeuttaa tuottajan järjestämää jätehuoltoa, ja määräys on kohdistettu juuri virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolisiin toimijoihin. Määräyksellä on haluttu korostaa tuottajien oikeutta tuottajavastuun alaisten jätteiden jätehuollon järjestämiseen ja hallituksen esityksen mukaisesti muut kuin tuottajat saisivat järjestää vastaavaa jätehuoltoa tai tarjota tähän liittyviä palveluja vain, jos se ei vaikeuta tuottajavastuun toteuttamista (HE 199/2010). Tämän tutkimuksen perusteella on selvää,
että järjestelmän ulkopuoliset toimijat vaikeuttavat tällä hetkellä tuottajavastuun toteuttamista, joten uuden jätelain tultua voimaan olisi mielenkiintoista
tutkia uuden lainsäädännön vaikutuksia virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolisten toimijoiden muodostamiin sivuvirtoihin.
86
LÄHTEET
Aaltonen, E. 2007. Tuottajavastuujärjestelmän toimeenpanon ohjaus ja viimeisen omistajan ongelma- Tapaustutkimus romuajoneuvodirektiivin
(2000/53/EY) toimeenpanosta Suomessa. Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta. Pro gradu-työ. Saatavilla:
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/5814/tuottaja.pdf?sequen
ce=2
AEA. 2002. Teokseen viitattu artikkelissa: Enviros. 2002. Potential markets for
waste electronic and electrical equipment (WEEE).
Blauberg, T-R. 2007. Mitä EU sanoo jätteistä? Esitelmä. Jäteseminaari: Elämä,
jätteet ja EU 5.6.2007, Tuusula. Saatavilla:
http://www.sll.fi/luontojaymparisto/kestava/eu-luonnonvarahanke/eu-jatteet-tuusula.pdf
Bossi, T. & Carpenter, A 2011. Resource Efficiency: How to improve recovery
rates of valuable raw materials. International Platinum Group Metals Association (IPA). [Online]. [Viitattu 15.6.2011]. Saatavilla: http://www.ipanews.com/en/files/ipa_newsletter_spring_2011.pdf
Chancerel, P. 2010. Substance flow analysis of the recycling of small waste electrical and electronic equipment: An assessment of the recovery of gold and
palladium. Technische Universität Berlin, Doctoral Dissertation.
Commission of the European Communities. 2003. Directive of the European
Parliament and of the Council on batteries and accumulators and spent
batteries and accumulators: Extended impact assessment. Commission
staff working paper. Brussels.
Darby, L & Obara, L. 2005. Household recycling behavior and attitudes towards
the disposal of small electrical and electronic equipment. Journal of resources conservation & recycling, 44, 17-35.
Digi Today. 2008. Nokia: Vanhat puhelimet jäävät nurkkiin lojumaan. [Online].
[Viitattu: 13.7.2011]. Saatavilla:
http://www.digitoday.fi/mobiili/2008/07/08/nokia-vanhat-puhelimetjaavat-nurkkiin-lojumaan/200817955/66
EE-registeret. 2009a. Statistik og rapporter; Total varetilfǿrsel av EE-produkter
og totalt innsamlet EE-avfall, 1. Halvår 2009.
EE-registeret. 2009b. Statistik og rapporter; Total varetilfǿrsel av EE-produkter
og totalt innsamlet EE-avfall, 2. Halvår 2009.
El-Kretsen. 2011. Årsrapport 2010. Stockholm. [Online]. [Viitattu 28.5.2011]. Saatavilla:
http://www.elkretsen.se/sitespecific/elkretsen/files/elkretsen_arsrappo
rt2010_svensk.pdf
El-Kretsen. 2010. Ett år med producentansvar på batterier. [Online]. [Viitattu
3.5.2011]. Saatavilla: http://www.mynewsdesk.com/se/pressroom/el-
87
kretsen/pressrelease/view/ett-aar-med-producentansvar-paa-batterier403335
Environmental Investigation Agency (EIA). 2011. System Failure: The UK’s
harmful trade in electronic waste. London: Earthside. [Online]. [Viitattu
14.6.2011]. Saatavilla: http://www.eia-international.org/files/news6401.pdf
European Commission. 2011. Recast of the WEEE Directive. [Online]. [Viitattu
6.4.2011]. Saatavilla:
http://ec.europa.eu/environment/waste/weee/index_en.htm
European Commission; Directorate General Environment. 2003. Impact assessment on selected policy options for revision of the battery directive. Paris:
Bio Intelligence Service. [Online]. [Viitattu 19.5.2011]. Saatavilla:
http://ec.europa.eu/environment/waste/batteries/pdf/eia_batteries_fin
al.pdf
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi jätteistä ja tiettyjen direktiivien
kumoamisesta. 2008. 2008/98/EY/ 22.11.2008.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi paristoista ja akuista sekä käytetyistä paristoista ja akuista. 2006. 2006/66/EY/ 6.9.2006.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta. 2003. 2002/96/EY/ 27.1.2003.
European Portable Battery Association. 2010. Sustainability report. [Online].
[Viitattu 9.5.2011]. Saatavilla:
http://www.epbaeurope.net/Sustainabilityreport.html
European Topic Centre on Sustainable Consumption and Production
(ETC/SCP). 2009. What is Waste: Waste from electrical and electronic
equipment. [Online]. [Viitattu 13.4.2011]. Saatavilla:
http://scp.eionet.europa.eu/themes/waste/#6
Eskola, J & Vastamäki, J. 2007. Teemahaastattelu: opit ja opetukset. Aaltola &
Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. 2. Painos. Juva: PSKustannus, 184-195.
Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere:
Osuuskunta Vastapaino.
Fieldhouse, R. 2011. Kierrätä kännykkä.fi. Suullinen tiedonanto 9.6.2011.
Hallituksen esitys Eduskunnalle jätelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE
199/2010). 2011. Saatavilla:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/?${APPL}=akirjat&${BASE
}=akirjat&${THWIDS}=0.2/1300781642_33717&${TRIPPIFE}=PDF.pdf
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta (HE 176/2007).
2008. Yleisperustelut. Saatavilla:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2007/20070176
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 1997. Tutki ja kirjoita. 3-4 painos. Helsinki: Kirjayhtymä Oy.
Huisman, J., Magalini, F., Kuehr, R., Maurer, C. 2007. 2008 Review of Directive
2002/96 on Waste Electrical and Electronic equipment. Final report. Bonn:
88
United Nations University. Saatavilla:
http://ec.europa.eu/environment/waste/weee/pdf/final_rep_unu.pdf
Ignatius, S-M., Myllymaa, T., Dahlbo, H. 2009. Sähkö- ja elektroniikkaromun
käsittely Suomessa. Helsinki: Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20/2009. Saatavilla:
http://www.environment.fi/download.asp?contentid=111979&lan=fi
Interpol Pollution Crime Working Group (PCWG). 2009. Electronic waste and
organized crime, assessing the links. [Online]. [Viitattu 16.6.2011]. Saatavilla: http://www.interpol.int/Public/ICPO/FactSheets/Wastereport.pdf
Janz, A. & Bilitewski, B. 2009. WEEE in and outside Europe- hazards, challenges
and limits. Lechner, P. (toim.) Prosperity Waste and Waste Resources. Proceedings of the 3rd BOKU Waste Conference. April 15-17. Vienna: BOKUUniversity of Natural Resources and Applied Life Sciences, 113-122.
Jäteasetus. 1993. 1390/22.12.1993.
Jätelain muutos. 2004. 452/4.6.2004.
Jätelaki. 1993. 1072/3.12.1993.
Karjalainen, T. 2011. AkkuSER Oy. Kirjallinen tiedonanto 25.5.2011.
Kauppila, J. 2009. Jätelainsäädännön perustuslakikysymyksiä. Helsinki: Ympäristöministeriö. Ympäristöministeriön raportteja 14/2009. Saatavilla:
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=104178&lan=fi
Kautto, P., Kauppila, J., Lonkila, K-M. 2009. Jätehuollon tuottajavastuujärjestelmien toimivuus. Helsinki: Ympäristöministeriö. Ympäristöministeriön
raportteja 15/2009. Saatavilla:
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=104448&lan=sv
Kodintekniikka-alan tiedotusfoorumi (KOTEK). 2011a. Myynnin kehitys tuoteryhmittäin 2009. [Online]. [Viitattu 26.7.2011]. Saatavilla:
http://www.kotek.fi/assets/Uploads/tilastot/Myynnin-kehitystuoteryhmittain2009.pdf
Kodintekniikka-alan tiedotusfoorumi (KOTEK). 2011b. Myynnin tuoteryhmittäin 2008. [Online]. [Viitattu 26.7.2011]. Saatavilla:
http://www.kotek.fi/assets/Uploads/tilastot/Myynnin-kehitystuoteryhmittain.pdf
Kytö, I. 2011. SER-Tuottajayhteisö ry. Kirjallinen tiedonanto 23.5.2011.
Lindhqvist, T. 2001. Extended Producer Responsibility in Cleaner Production.
Policy principle to promote environmental improvements of product systems. Lund: Lund University, The International Institute for Industrial
Environmental Economics. IIIEE Dissertations 2002:2.
Malmström, P. 2011. Kännykät pöytälaatikoista kiertoon. Uusiouutiset 2/2011,
32.
Meho, L. I., 2006. E-mail interviewing in qualitative research: A methodological
discussion. Journal of the American Society for Information Science and
Technology 57 (10), 1284-1295.
Metsämuuronen, J. 2000. Laadullisen tutkimuksen perusteet, Metodologia-sarja
4. Helsinki: International Methelp ky.
89
Naturvårdsverket. 2010. Statistik bärbara batterier 2009. [Online]. [Viitattu
3.5.2011]. Saatavilla:
http://batteriregistret.naturvardsverket.se/Global/Statistik/Redovisning
av insamlingsstatistik batterier 2009.pdf
Ongondo, F.O., Williams, I.D. & Cherrett, T.J. 2011. How are WEEE doing?: A
Global Review of the Management of Electrical and Electronic Wastes.
Journal of Waste Management, 31 (4), 714-730.
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2011. Tuottajatiedosto.
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2010a. Sähkö- ja elektroniikkaromu, jakso 2009. Taulukko vuonna 2009 Suomessa kotitalouksilta
ja yrityksiltä kerätyistä ja hyödynnetyistä SER-jätteistä.
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2010b. Sähkö- ja elektroniikkaromu. SER-Tuottajayhteisö ry:n seurantatiedot, jakso 2009.
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2010c. Sähkö- ja elektroniikkaromu. Elker Oy:n alaisten tuottajayhteisöjen seurantatiedot, jakso
2009.
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2010d. Sähkö- ja elektroniikkaromu. ERP Finland ry:n seurantatiedot, jakso 2009.
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2010e. Akut ja paristot,
jakso 2009. Taulukko vuonna 2009 Suomessa kerätyistä ja kierrätetyistä
kannettavista paristoista ja akuista.
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2010f. Akut ja paristot.
Recser Oy:n seurantatiedot, jakso 2009.
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 2010g. Akut ja paristot.
ERP Finland ry:n seurantatiedot, jakso 2009.
Pirkanmaan ympäristökeskus. 2009. Sähkö- ja elektroniikkaromu. Jakso 2008.
Taulukko vuonna 2008 Suomessa kotitalouksilta ja yrityksiltä kerätyistä ja
hyödynnetyistä SER-jätteistä.
Poikela, K., Lehtinen, U. 2006. Sähkö- ja elektroniikkaromun keräysverkoston
mallintaminen ja tehostaminen Oulun seudulla. Sytrim-projektin raportti
1/2006. Oulun yliopisto.
Pongrácz, E. 2002. Re-defining the concepts of waste and waste management:
Evolving the theory of waste management. University of Oulu, Doctoral
Dissertation.
Popita, G-E., Popovici, A., Hategan, R. 2010. Selective collection of used portable batteries. [Online]. [Viitattu 5.5.2011]. Saatavilla:
http://proenvironment.ro/promediu/article/viewFile/5490/5123
Puumalainen, A. 2011. SER-Tuottajayhteisö ry. Kirjallinen tiedonanto 23.5.2011.
Rapid Electronics. 2010. WEEE hoarding reaches £28 billion. [Online]. [Viitattu:
3.5.2010].Saatavilla:
http://www.rapidonline.com/latestnews.aspx?id=19759393&tier1=Electri
cal++Power&title=WEEE+hoarding+reaches+28+billion
90
Recser Oy. 2008. Kannettavat paristot ja akut. [Online]. [Viitattu 10.5.2011]. Saatavilla:
http://www.recser.fi/?Kuluttajille:Tietoa_paristoista_ja_akuista:Kannetta
vat_paristot_ja_akut
Rissanen, P. 2006. Tuottajavastuu jätehuollossa. Yritysjuridiikka 1/2006, 75-95.
Saatavilla: http://www.edilex.fi/lakikirjasto/5811.pdf
Saarela, J. 2011. Elker Oy. Kirjallinen tiedonanto 20.5.2011.
Saarela-Kinnunen, M. & Eskola, J. 2007. Tapaus ja tutkimus= Tapaustutkimus?.
Aaltola & Valli (toim.). Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. 2. Painos. Juva:
PS-Kustannus, 184-195.
Saarinen Elina. 2011. Valvojat rikollisten jäteviejien kannoilla. Uusiouutiset
2/2011, 27.
Sainio,S. 2011. Elker Oy, suullinen tiedonanto. 8.2.2011.
Santakoski, L-M. 2011. Recser Oy. Kirjallinen tiedonanto 18.5.2011.
Savage, M., Ogilvie, S., Slezak, J., Artim, E. 2006. Implementation of waste electric and electronic equipment directive in the EU. Seville: European Commission Directorate: General Research Centre. Saatavilla:
http://ipts.jrc.ec.europa.eu/publications/pub.cfm?id=1408
SER-Tuottajayhteisö ry. 2010. Tasekirja ja toimintakertomus. Helsinki.
Schluep, M., Hagelüken, C., Kuehr, R., Magalini, F., Maurer, C., Meskers, C.E.,
Mueller, E., Wang, F. 2009. Recycling- from e-waste to resources. United
Nations Environment Programme and United Nations University. Germany. Saatavilla:
http://isp.unu.edu/news/2010/files/UNEP_eW2R_publication.pdf
Suomen ympäristökeskus. 2011. Jätteiden kansainväliset siirrot. Saatavilla:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=253049
Taloustutkimus Oy. 2010. SER-Tuottajayhteisö ry:n kierrätystutkimus 2010.
Tilastokeskus. 2011. Väestö. [Online]. [Viitattu 5.8.2011]. Saatavilla:
http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html
Tojo, N. 2004. Extended Producer Responsibility as a Driver for Design ChangeUtopia or Reality? Lund: IIIEE Dissertations 2004:2.
Schluep, M., Hagelueken, C., Kuehr, R., Magalini, F., Maurer, C., Meskers, C.,
Mueller, E., Wang, F. 2009. Recycling- from e-waste to resources. Paris:
United Nations Environment Programme & United Nations University.
Valtioneuvoston asetus paristoista ja akuista. 2008. 422/19.6.2008.
Valtioneuvoston asetus sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta. 2004. 852/9.9.2004.
Virtanen, T. 2011. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Useita
suullisia tiedonantoja maaliskuun-kesäkuun aikana.
WEEE Forum. 2011. Report reveals massive WEEE fraud in Spain. [Online].
[Viitattu: 12.7.2011]. Saatavilla: http://www.weee-forum.org/news/endseurope-daily-report-reveals-massive-weee-fraud-in-spain
Widmer, R., Oswald-Krapf, H., Sinha-Khetriwal, D., Schnellmann, M., Böni, H.
2005. Global perspectives of e-waste. Environmental Impact Assessment
Review, 25, 436-458.
91
Ympäristöhallinto. 2011a. Tuottajavastuu jätehuollossa. [Online]. [Viitattu
27.4.2011]. Saatavilla:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=320332&lan=fi
Ympäristöhallinto. 2011b. Sähkö- ja elektroniikkalaitteet ja tuottajavastuu. [Online]. [Viitattu 28.4.2011]. Saatavilla:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=20621&lan=fi
Ympäristöhallinto. 2011c. Akut ja paristot ja tuottajavastuu. [Online]. [Viitattu
30.4.2011]. Saatavilla:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=288878
Ympäristöhallinto. 2010. Jätteen synnyn ehkäisy. [Online]. [Viitattu 30.4.2011].
Saatavilla: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=2654&lan=fi
Ympäristöministeriön asetus yleisimpien jätteiden sekä ongelmajätteiden luettelosta. 2001. 1129/22.11.2001.
Ympäristöyritysten liitto ry. 2008. Akkujen ja paristojen kierrätys. [Online]. [Viitattu 11.5.2011]. Saatavilla:
http://www.ymparistoyritykset.fi/akutparistot
YTV Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta. 2008. Pääkaupunkiseudun
kotitalouksien sekajätteen määrä ja laatu vuonna 2007. Helsinki: YTV:n
julkaisuja 15/2008. Saatavilla:
http://www.hsy.fi/jatehuolto/Documents/Julkaisut/sekajatetutkimus_2
007.pdf
Zoeteman, B.C.J., Krikke, H.R. & Venselaar, J. 2009. Handling WEEE waste
flows: on the effectiveness of producer responsibility in a globalizing
world. International Journal of Advanced Manufacturing Technology, 47,
415-436.
Zonneweld, N. 2008. Why do we need change?. European Electronics Recycling
Association (EERA). 4th Annual Conference: Electrical and Electronic
Waste, 1-2.10.2008, Brussels.
92
LIITTEET
LIITE 1: Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajayhteisöjen ja tuottajien raportoimat luvut Pirkanmaan ympäristökeskukselle vuodelta 2008
Kategoria
Kotimaan
markkinoille
toimitettu
t
Kotitalouksilta kerätty
Muilta kuin
kotitalouksilta kerätty
Varastossa oleva
kerätty
romu
Uudelleenkäytetty
t
t
t
t
Kierrätetty
Energiana
hyödynnetty
Loppusijoitettu
t
t
t
Käsittely
Suomessa
t
Käsittely
EU:ssa
Käsittely
EU:n ulkopuolella
t
t
1. Suuret kodinkoneet
68 549,7
26 465,0
177,9
53,6
132,7
22 377,7
1 236,1
2 600,1
23 359,6
2 984,0
0,0
2. Pienet kodinkoneet
6 582,8
1 713,0
32,2
35,3
12,4
1 341,2
17,2
365,3
1 736,1
0,0
0,0
3. Tieto- ja teletekniset
laitteet
31 039,4
10 328,2
1 318,8
97,6
133,7
9 810,7
546,9
1 133,6
11 530,4
96,8
0,0
4.Kuluttajaelektroniikka
12 643,8
12 258,6
34,7
295,0
86,1
9 538,8
231,9
2 351,1
10 967,1
181,7
1 059,0
5. Valaistuslaitteet
12 793,0
275,5
6,4
1,0
9,5
222,9
3,7
46,7
282,8
0,0
0,0
1 800,8
502,3
480,0
0,0
0,0
849,9
44,2
88,2
982,3
0,0
0,0
10 655,6
395,2
5,6
3,1
2,5
303,8
2,3
94,9
403,5
0,0
0,0
7. Lelut, vapaa-ajan- ja
urheiluvälineet
3 646,3
16,7
0,3
0,2
0,8
13,6
2,0
1,4
17,8
0,0
0,0
8. Terveydenhuollon
laitteet ja tarvikkeet
4 871,0
6,1
15,1
0,0
3,0
16,4
0,0
1,9
19,0
3,0
0,0
9. Tarkkailu- ja valvontalaitteet
9 190,8
34,4
19,0
0,9
0,9
39,5
4,9
8,5
53,9
0,0
0,0
5a. Lamput lukuun
ottamatta hehkulankalamppuja
6. Sähkö- ja elektroniikkatyökalut
10. Automaatit
Yhteensä
820,9
162 594,1
7,7
52 002,6
54 628,8
536,1
10,4
94,3
411,2
59,4
19,6
584,5
0,0
0,0
2 626,2
497,3
497,3
476,0
44 925,7
2 148,5
6 711,4
49 937,0
3 265,5
54 261,4
1 059,0
54 261,6
Lähde: Pirkanmaan ELY-keskuksen tuottajatiedosto 6.5.2011
93
LIITE 2: Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajayhteisöjen ja tuottajien raportoimat luvut Pirkanmaan ELY-keskukselle vuodelta 2009
Kategoria
1. Suuret kodinkoneet
2. Pienet kodinkoneet
3. Tieto- ja teletekniset
laitteet
4. Kuluttajaelektroniikka
5. Valaistuslaitteet
5a. Lamput lukuun ottamatta
hehkulankalamppuja
6. Sähkö- ja
elektroniikkatyökalut
7. Lelut, vapaa-ajan- ja
urheiluvälineet
8. Terveydenhuollon laitteet
ja tarvikkeet
9. Tarkkailu- ja
valvontalaitteet
10. Automaatit
Yhteensä
Kotimaan
markkinoille
toimitettu
Kotitalouksilta
kerätty
t
69 364,7
5 837,1
t
25 701,7
1 992,5
21 652,6
Muilta kuin
kotitalouksilta kerätty
Varastossa
oleva kerätty
romu
Uudelleenkäytetty
t
t
t
Energiana
Kierrätetty hyödynnetty
Loppusijoitettu
Käsittely
Suomessa
Käsittely
Käsittely
EU:n
EU:ssa ulkopuolella
103,4
17,2
61,4
24,1
91,7
5,5
t
22 714,4
1 517,7
9 857,9
1 163,5
90,8
48,9
9 901,5
219,1
806,1
7 707,1
3 237,8
0,0
15 519,4
10 609,4
11 901,6
394,0
15,6
0,8
391,3
2,0
21,2
5,8
10 098,9
347,3
156,0
2,2
1 448,4
41,1
7 266,8
393,6
4 460,2
0,0
0,0
0,0
1 609,8
445,8
475,2
0,0
0,0
787,3
44,1
89,6
921,0
0,0
0,0
10 079,1
566,6
20,0
7,9
4,6
507,9
7,5
62,2
571,8
10,5
0,0
2 688,4
11,1
0,3
0,6
0,3
9,0
0,0
1,9
11,1
0,0
0,0
10 113,5
6,7
19,2
0,1
4,4
17,8
0,1
2,4
22,2
2,5
0,0
4 520,3
14,7
85,5
2,0
1,4
74,1
2,3
21,0
97,3
0,0
0,0
2 064,3
22,5
610,4
33,6
97,3
509,5
81,3
5,5
546,6
0,0
0,0
2 511,1
613,7
613,7
281,1
46 485,3
2 388,1
53 170,8
4 016,3
42 308,7
9 682,0
51 990,7
0,0
154 058,7
50 915,1
53 426,3
t
1 619,9
255,6
t
1 318,8
219,1
t
22 800,9
1 970,3
t
1 943,2
27,9
Lähde: Pirkanmaan ELY-keskuksen tuottajatiedosto 6.5.2011
t
0,0
0,0
94
LIITE 3: Kannettavien paristojen ja akkujen tuottajayhteisöjen raportoimat luvut Pirkanmaan ELY-keskukselle vuodelta 2009
Kategoria
Kannettavat
paristot tai
akut
Kotimaan
Ulkomaille
markkinoille
viedyt
toimitettu (t) tuotteet (t)
2 568,7
2 447,0
Keräysaste
(saman
vuoden
tiedoista)
(%)
Kerätty
jäte (t)
40,4
1 038,9
Suomessa Suomessa
esikäsitelty kierrätetty
(t)
(t)
825,4
123,8
Kerätyn
jätteen
vienti (t)
524,5
Ulkomailla
Ulkomailla
käsitelty
käsitelty
materiaali –
materiaali –
Esikäsitelty
Kierrätetty (t)
(t)
213,5
367,5
Kierrätysaste
(%) (laskettu)
47,3
Lähde: Pirkanmaan ELY-keskuksen tuottajatiedosto 29.6.2011