Mitä se lukio oikein onkaan
Transcription
Mitä se lukio oikein onkaan
17 Mitä se lukio oikein onkaan Minulle itselleni on aina ollut itsestäänselvyys, että menisin lukioon. Jo pienenä ihmettelin, kun kymmenen vuotta vanhempi serkkuni aloitti lukion, että siihen on vielä pitkä aika, että itse pääsisin samaan pisteeseen, ekaluokkalainen kun olin. Vanhempani ovat käyneet lukion, joten pienempänä en osannut ajatellakaan, että olisi muuta vaihtoehtoa olemassakaan, kuin lukio. Yhdeksän vuotta myöhemmin olin yhä sitä mieltä, että lukio on oikea paikka minulle, toisin kuin ammattikoulu, en nimittäin ole erityisen käytännönläheinen ihminen. Keskiarvonikin riitti hyvin mihin tahansa lukioon ja nyt olenkin opiskellut nelisen kuukautta Tampereen yhteiskoulun lukiossa. En erityisemmin yllättynyt huomatessani, kuinka moninkertaisesti parempi paikka lukio on kuin peruskoulu. Opetus on laadukkaampaa ja aivot saavat mielekkäämpää tekemistä. Asioita perustellaan paljon paremmin ja eri oppiaineet tukevat toisiaan. Tietoa osaa yhdistää loogisemmin ja ajatusmaailma laajenee. Koulun meininki on rento ja uusia ja vanhoja kavereita on yhtäkkiä älyttömän paljon. Koulussa oikeasti viihtyy. Lisäksi kaikkia oppiaineita ei tarvitse lukea koko vuoden läpi, vaan ne käydään kurssimuotoisesti. Toisaalta sekin pitää paikkansa, että lukiossa on tehtävä töitä, paljon enemmän kuin mihin on peruskoulussa tottunut. Koeviikot saatavat tuoda jonkun verran stressiä mukanaan, varsinkin, kun meillä, yksityisenä lukiona, on yhdet koeviikot enemmän kuin Tampereen kaupungin kouluissa, tai Pirkkalassa. Toisaalta koeviikon päivät saattavat olla todella löysiä. Kunnianhimoiset opiskelijat joutuvat vääjäämättä pettymään, sillä kaikista aineista ei voi saada kymppiä, hyvä jos kasia. Lisäksi ykköskurssien jälkeen opiskelusta tulee vielä hiukan monimutkaisempaa, kun syventävät kurssit nimensä mukaan jatkavat pidemmälle asiaan. Osa varmasti ajattelee, että lukiossa täytyy vain päntätä mahdollisimman paljon ja siltä se välillä tuntuukin. Minusta on kuitenkin silloin tällöin hauskaa, kun aineen, jota en tosiaankaan ole lukemassa enempää kuin on tarve, esim. maantieto, voi lyödä puoliksi leikiksi ja kokeessa ottaa asiat puolivakavissaan, ainoana tavoitteenaan päästä läpi. Tunneilla ei tarvitse silloin paljoakaan seurailla, hyvien käytöstapojen rajoissa tietenkin. Tarkoitus ei silti ole mainostaa lukiota tai kertoa kuinka paljon parempi lukio on ammattikouluun verrattuna. Amiksen hyvä puoli on siinä, että koulusta pääsyn jälkeen osaa jo käytännössä yhden ammatin, lukiosta päästessä taas omistaa hyvän yleissivistyksen ja laajemman ajatusmaailman, joista on myös hyötyä elämässä. Sitä paitsi on selvää, että aina on olemassa joku, joka osaa jonkin asian paremmin kuin minä, joku, joka tietää paremmin kuin minä tai osaa tehdä jotain käytännön hommia. Iida Silfverhuth Moi Mika! Toivottavasti joudut kirjoittamaan tämänkin lapun koneella puhtaaksi. Martsalle, Sankulle, Helmille ja Soffulle terkkui! <3 Äänestän, että Mika kirjoittaa nää puhtaaks. Haters gonna hate :) Jesse sulla on söpö käsiala Miska, tuutko tanssimaan? Terveisin Mira ja Anna Eemil oot ihanuus <3 Pusuja ja haleja 28 lappua lailla kieletty. Eipähän tuu porttikeiltoa. Oletko ainoa tässä elämässä? Janna lopeta jo! Vielä yksi juttu nykynuorista. Miksei mummoille anneta täydessä bussissa paikkaa? Käyttäytykää. Ja jatkakaa samaa 18 Kootut lööpit Kampauspaikka ovelasti poikien saunapaikan vieressä: Oona Valo, Essi Nieminen ja Oona Kotajärvi keksivät hyvän kikan Roosa Jukolan muistikortti purkautti kokonaisen auton Antti Leponiemen kuuluisa Lasse-veli nähtiin Pihliksessä 6.9.2012 Mikko Rantanen ei keksinyt miten avata Seuriksen ovet. Tytöt näkivät kentällä ainoastaan Kai Salon pantterihousut Henri Karppanen jr:n soututesti jäi tavoitteesta: Puoli minuuttia venähti kolmeksi Mira Taivaljärvi vietti kesäyötä Seuriksella lukkojen takana. 13.9.2012 4.4.2012 Henri Nygren lainasi tyttöjen käsilaukkua Riina Höök arvioi Jesse Manun hiustenpesua Irene Järvelä ryömi pöydän alla Niko Vapaavuori oli melkein yhtä innokas: Emilia Alfreds tarttui ahnaasti juoruihin 26.4.2012 Linda Mäkisen elämäntyötä murskattiin: Pätkät hukkuivat tietoverkkoihin Raakaa väkivaltaa keittiössä: Tiia Leino löi Jani Petäjistöä polveen ja tähtäsi kalloon Roosa Jukolan vatsatauti kesti urhoollisesti koko pääsiäisen Henri Tefke menetti sukulaissuhteiden takia kokonaisen viikon työelämää 2.5.2.2012 Arttu Söderblomille espanjalaiset eivät soitelleet: Torjutuksi tulemi- nen masensi. Veli-Pekka Hiltunen alkuviikolla taivaassa Oona Valo täytti hakemuksensa puutteellisella savolla Jussi Vesamäelle alkukesä on vapaata riemun aikaa. 3.5.2012 Vivia Lasosen ja Joel Pirskasen kuulasota: sivullisetkin vaarassa Essi Nieminen järjesti kavereilleen pienen kävelyretken Tampereelta Elias Rautakorpi katsoi saman leffan 12 kertaa peräkkäin Kirsi Karjalainen vaatii tasapitkiä nauhoja 30.8.2012 Tyttöjen luistinrata tuhottiin: Hilla Hakalan, Janika Tommilan, Jenna Heiskalan ja Amanda Niemen teoksesta ei mitään jäljellä Vaikka Korean matka peruuntui, Hilppa Hietala torjuu yhä Tohmajärven navetat Poikien teloivat Lilli Sandströmin sairaalakuntoon: Kun siltä ei saanut palloa pois Antti Toivan potki hengenvaarallisella voimalla. Arttu Majaniemen ristiäismatka romahdutti Sorkkalan sorkat 20.9.2012 Härmälän srk viekoitellut Salla Bäckiä Katariina Raittinen vabauddaa Stella Floorin leugaa Veera Pösö ja Laura Koli keksivät älylleen sopivan tietokonepelin Sofia Väyrysen laskelmien mukaan Samu Lehtinen on ehkä maailman hitain 27.9.2012 Ismo Harju vei nuoret kuraan ja sateeseen Roni Pohjonen maksoi viime viikon kahvit Heini Tanila on tavallinen mummo. Ei sporttimummo ollenkaan. Mikael Lammasniemi keräsi pihalta hieman vaille sata mukia 3.10.2012 Petja Valo polvistui taas naisten edessä: Iida Silfverhuth ja Kirsi Jokelainen palvottavina Vili Kivistön biljardi meni täysin överiksi Oskari Palonen esiintyi turvallisuusvastaavana 4.10.2012 Esa Lakaniemi mittailee partasekunteja Sara Kiuru kieltäytyy ehdottomasti vanhenemasta Ella Pessi söi porkkanoita komerossa torstaisin Lehden toimittaja kysyi Kirsi Karjalaiselta ja vastasi itse 19 10.10.2012 Riina Höök ja Katri Valkama ahtoivat itseensä 12 munkkia Janina Palanderilla kolmenkympin kriisi Arttu Majaniemellä yhden sormen pianokonsertti Eero Jukolan refleksit pelastivat biljardikepin. Pää meinasi lähteä 11.10.2012 Juho Sointu Demin tähtihaastattelussa Katariina Nieminen vaihtoi etelänmatkan Solariumiin Emmi Heinoa yritettiin huiputtaa festariportilla. Emmi piti kuitenkin tylyä linjaa Saima Selkämaa pelkää Fanni Suomen luiden puolesta 24.10.2012 Jesse Niro lähestyi Niklas Lagerbohmia Tommi Nynäs ampui Suomen lippua haulikolla. Tuomas Koljonen suosii eurooppalaisen sivistyneitä vessaharjoja Anna Vuoren makeiset tulivat poron peräpäästä Joonas Ranta ylpeänä esittelydiastaan 25.10.2012 15.11.2012 Emilia Alfredsin elämä muuttui kiinalaiseksi Matias Kemppainen putosi lentokoneesta Oskari Palonen ja Mikael Lagerbohm vuosisadan juoksukisassa Ella Virneksen nuorallatanssi puiden välissä Netta Koppasen ja Susanna Lällän koulutus ei tehonnut. Oskari Palonen kaatelee tyttöjen kahveja. Iida Silfverhuth uhrina. Arttu Helminen tasokkaassa biljardifinaalissa. Veli-Pekka Hiltusen letit kasvoivat puseron sisältä 31.10.2012 21.11.2012 Hanna Taivaljärven puhelin soitti kengästä Nea Hakala ruinasi itsensä Jani Petäjistön avulla kotiin Meri-Tuuli Koivikko ja Lasse Huotari pelasivat shakkia. Kuinka kävi? Voiko tytölle hävitä? Janni Kuusniemi pelkää Pihliksen rokkikuvia: Kiristämisen vaara olemassa Kasperi Ekdahl pitää pitkät hiukset lomanvieton takia Laura Kolin mummo ajaa pian kolmella pyörällä Jade Kelovedelle pelottavinta mitä maailmassa on: Henna Uusitalo vihaisena Jani Kauton kamera osasi kotiin viiden kuukauden reissusta 22.11.2012 7.11.2012 Amanda Alakankimäki keksi karvaisen tietokonenäytön Mika Oksanen tänään estynyt edustustehtävien takia Jenna Kelovesi omien piirustustensa koekaniini Kiitosta tuli yllin kyllin: Toivottavasti Henrik Hollströmillä ei nouse pissa päähän. Sasulla on jo basso. Sasu Ijäksen menestyksestä puuttuu vain pakettiauto. Jesse Sydänmäki joutui jumiin keskellä Marokkoa 8.11.2012 Jeremias Bäckström varmisti ettei peppu puudu: oma tyyny kirkkoon mukaan Antti Salokanta ylistää Ladaa Emmi Ahola joutui kumminsa ilmaan heittämäksi Susanne Janeskarin ja Marianna Mäkelän välikuolema: Niko Hautamäki ei osannut elvyttää 14.11.2012 Sivi Saarivirta ja Aliisa Mäkinen seiskaluokalle Aino Rastaalle pituusbiljardin ME: Vaarallinen tilanne Juuso Palojoki ryhtyi biljardisotaan 5.12.2012 Janita Kemppainen oli topattu kuin eskarilainen Neea Hietanen tilasi vihreää Välimeren mömmöä Teemu Grönfors ja Paavo Kekkonen rohkeissa kuvissa 6.12.2012 Anniina Koskelan leirivarusteissa kuudet kengät Elmeri Uskali tarvitsee seitsemät kengät Viivi Altosen nopea käsi sekoitti taulun Kelovesien sukubileet Padasjoella ilman sukua 12.12.2012 Mikael Lagerbohmilla liplattavia keilapalloja Anu Palm joutuu keskelle Savoa: Opintopaikka ehkä lievittää olotilaa Sanni Saarenmaa julmana Lauri Salonen hengenvaarassa: Biljardikaverin pallot minne sattuu 13.12.2012 Maria Huovila vaarassa joutua ikkunan taakse: Kaverit saavat olla Seuriksen lämmössä Sami Ahovainio 5.sijalle ja joutui jakamaan senkin Niilo Laitinen muisti naurusta oksennuksen Sara-Pauliina Aho piilottelee puhelinnumeroaan 20 Maailmankuvan palaset maton alla Jos seuraa vähänkin aikaansa, on välttämättä törmännyt Higgsin hiukkasta koskeviin uutisiin. Siinä ei ole kyse yhtään vähemmästä kuin maailmankaikkeuden perusteista. Kapasen Sakari tekee tässä selvää, mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa. V uoden merkittävimpiin tiede uutisiin kuuluu ehdottomasti Higgsin hiukkasen löytyminen. Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa, CERNissä, tehdyissä kokeissa on löytynyt uusi hiukkanen, joka vastaa ominaisuuksiltaan teorian ennustamaa alkeishiukkasta, Higgsin bosonia. Alkeishiukkasia ja niiden välisiä vuorovaikutuksia kuvaa standardimalliksi kutsuttu teoria. Siihen kuuluu ainehiukkasia ja välittäjähiukkasia. Protonien ja neutronien rakenneosaset, kvarkit, ovat ainehiukkasia. Ainehiukkasiin kuuluvat myös elektronit, höyhenenkevyet neutriinot sekä niiden sukulaiset, joita tosin ei luonnossa havaita. Vuorovaikutuksia kuvataan eräänlaisilla “kentillä”, jotka täyttävät koko maailmankaikkeuden ja saavat aikaan perusvoimat, joita ovat painovoima, sähkömagneettinen voima, heikko ja vahva voima. Kentät tarvitsevat voimien kuljettajiksi välittäjähiukkasia, bosoneita. Fotoni on sähkömagneettisen vuorovaikutuksen välittäjähiukkanen, ja kaikki sähkömagneettiset ilmiöt aivan tavallisesta kosketuksesta aina radioaaltoihin selitetään ympäriinsä viuhuvilla fotoneilla. tandardimallissa oli sen kehitys aikana vakava puute. Se ei se littänyt, miksi alkeishiukkasilla on massa. Arkipäivässä massan vaikutus tuntuu painovoimana. Yksittäiseen hiukkaseen vaikuttava painovoima on kuitenkin niin pieni, että hiukkasmaailmassa massan tärkeämpi vaikutus on hitaus. Mitä massiivisempi hiukkanen on, sitä hitaammin se kiihtyy tai hidastuu voiman vaikuttaessa siihen. Työtai koulumatkalaisen arkipäivässä massan hitaus on itsestäänselvää: linja-auto kiihtyy aamuruuhkassa huomattavasti hitaammin kuin henkilöauto. Massan selitykseksi englantilainen fyysikko Peter Higgs kehitti teorian, S joka tunnetaan Higgsin mekanismina. Teoria lisää standardimalliin yhden vuorovaikutuskentän. Kenttää voisi yksinkertaistaen verrata tahmaiseen pihkaan, joka hidastaa hiukkasten pääsemistä liikkeelle. Higgsin kenttä vaikuttaa joihinkin hiukkasiin enemmän ja toisiin vähemmän, ja siksi hiukkasten massat ovat erisuuruiset. Kuten muutkin kentät, myös Higgsin kenttä tarvitsee oman välittäjähiukkasensa, joka on ristitty Higgsin bosoniksi. Uuden bosonin löytyminen CERNin kokeissa valoi uskoa siihen, että Higgsin teoria pitää paikkansa. Löytö muistuttaa vahvasti teorian mukaista Higgsin bosonia, mutta sen ominaisuuksia on vielä tutkittava tarkkaan, ennen kuin löydön laadusta voidaan olla varmoja. Alkeishiukkasten tutkimukseen käytetään hiukkaskiihdyttimiä, joilla voidaan törmäyttää esimerkiksi protoneja yhteen ja tutkia törmäyksessä syntyneitä, uusia hiukkasia. Heinäkuun hiukkaslöytö oli CERNin suuren hiukkaskiihdyttimen, LHC:n, ansiota. LHC:n 27 kilometriä pitkä kiihdytinrengas sijaitsee lähes kahdensadan metrin syvyydessä peruskalliossa Ranskan ja Geneven rajalla. Toimiessaan se kuluttaa yhtä paljon sähköä kuin muu Geneven kaupunki. Kiihdytintä suunniteltiin ja rakennettiin yli kaksikymmentä vuotta, ja työhön osallistui yli kymmentuhatta tiedemiestä ympäri maailman. Projektin kokonaishinta lasketaan miljardeissa euroissa. Luvut antavat käsityksen siitä, kuinka tärkeästä asiasta on kyse. iggsin bosonin etsintä ja suu rin osa muusta hiukkasfysii kan tutkimuksesta on niin kutsuttua perustutkimusta. On vaikea kuvitella, että bosonilöydöstä kumpuaisi pitkään aikaan mitään käytännön H