naisten seminaariesite 2014 - Turun Raamattu Puhuu

Transcription

naisten seminaariesite 2014 - Turun Raamattu Puhuu
Kulkuyhteydet
Lähijuna N Helsingin asemalta
Bussit: 72 Rautatientorilta ja 69 Elielinaukiolta
Autolla:
Aja Kehä I:tä Malmi-Pukinmäki -suuntaan. Pukinmäenaukio
sijaitsee aivan kehätien vieressä.
Järjestäjä
Raamattu Puhuu ry
Pukinmäenaukio 4 B
00720 Helsinki
www.raamattupuhuu.fi
Sinä väsyit matkasi pituudesta etkä kuitenkaan sanonut: ”Turha vaiva!”
Sinä löysit uutta voimaa, sen tähden et käynyt heikoksi. (Jesaja 57:10)
Voimme tavoitella elämässämme monenlaisia asioita ja usein
saavuttaakin niitä. Silti saavutukset eivät aina tee meitä
tyytyväisiksi.
Usein huomaamme, että kaikki asiat eivät edes ole tavoittelemisen
arvoisia. Jeesus kehotti seuraajiaan etsimään ennen kaikkea Jumalan
valtakuntaa ja lupasi, että sen myötä heille annetaan kaikki, mikä
elämässä on tarpeellista. Kun noudatamme tätä tärkeysjärjestystä,
saamme kokea Jumalan siunauksia.
Raamatussa on kertomuksia naisista, jotka eivät tyytyneet etsimään
vain omaa onnellisuuttaan. Esimerkiksi Ester ja Ruut kuulivat
Jumalan kutsun ja asettivat sen omien tavoitteidensa edelle.
Mahdottomat tilanteet koituivat heille lopulta voitoksi.
Paikka
Raamattu Puhuu -seurakunnan toimitalo
Pukinmäenaukio 4 B, 3. krs
00720 Helsinki
Pääpuhujat
Hannele Haapala, Turku
Tiina Immonen, Turku
Liisa Kraama, Jyväskylä
Aino Mäkimattila, Helsinki
Taina Toll, Tukholma
Afrooz Emami, Maryland, USA
Hinnat
Seminaari on ilmainen, samoin lauantain iltapäiväkahvit.
Lauantain lounas 10 e
Ilmoittautuminen
Ilmoittautumiset maanantaihin 13.10.14 mennessä
joko sähköpostilla Raamattu Puhuu
-seurakunnan toimistoon osoitteeseen
[email protected]
Vietämme tänä vuonna juhlaseminaaria: ensimmäisen kerran
kokoonnuimme yhteen 30 vuotta sitten! Tällä kertaa puhujat ovat
etupäässä kotimaisia, mutta saamme ripauksen eksotiikkaa Iranista
Baltimoren kautta. Tule mukaan juhlimaan!
tai
puhelimitse seurakunnan toimistoon, (09) 634 200
Jos osallistut lounasruokailuun, muista mainita siitä ja
mahdollisesta erityisruokavaliostasi, kun ilmoittaudut.
Seminaarin Ohjelma
Perjantai 24.10.
17.00
18.00
Ilmoittautuminen ja kahvit
Avajaiskokous
Lauantai 25.10.
10.30
12.30
14.30
16.30
18.00
Aamukokous
Lounastauko ja sen jälkeen mahdollisuus osallistua
evankeliointiin
Iltapäivätilaisuus
Kahvit ja keskustelua
Iltakokous
Kahvit
Kahvio on avoinna perjantai-illasta lähtien myös muulloin kuin
ohjelmaan merkittyinä kahviaikoina.
Majoitus
Jos tarvitset kotimajoituksen, kerro siitä ilmoittautumisesi
yhteydessä.
Jos asut pääkaupunkiseudulla ja voit majoittaa seminaarivieraan,
ilmoita myös siitä.