Kirjoittanut: Bill Perkins

Transcription

Kirjoittanut: Bill Perkins
Mestaukset ja Raamattu
Beheadings And The Bible
by Bill Perkins, Compass
Viimeaikaiset muslimien tekemät kylmäveriset murhat Pariisissa
paljastivat maailmalle, minkä kanssa itseasiassa olemme tekemisissä
islamilaisten ihanteiden ja päämäärien suhteen. Heidän päämääränsä on
selkeä. He uskovat täysin saavansa maailman sataprosenttisesti
islamilaiseksi ja sharia-lain alaiseksi ja toimivat sen päämäärän hyväksi.
Voit nauraa Islamin maailmanvalloitusohjelmalle, jos haluat, mutta tämä arvojen
yhteentörmäys tulee jatkumaan maailmanlaajuisena, kunnes muslimit ovat täysin
vallassa, tai heidät on voitettu. Kuulit oikein, voitettu. He voittavat meidät, tai
me voitamme heidät. Ja jos emme ala ajatella näin, häviämme.
Yli 100 syyrialaista, kymmeniä libanonilaisia sotilaita, 10 kurdia, kaksi
amerikkalaista lehtimiestä, kolme amerikkalaista ja brittiläistä avustustyöntekijää
mestattiin Islamilaisen Valtion toimesta pelkästään viime vuonna. Nämä eivät ole
sodassa tapettuja, vaan enimmäkseen viattomia ihmisiä, jotka murhattiin
jonkinlaisena lepytyksenä Allahille.
Eurooppa sekaisin
Euroopassa on tänä päivänä 50 miljoonaa muslimia, jotka asuvat siellä laillisesti tai laittomasti
päättäväisesti kieltäytyen sulautumasta paikalliseen kulttuuriin. Viime aikoihin saakka liberaalit
eurooppalaiset hallitukset antoivat muslimien olla keskenään, mutta
nyt ei tarvita toimettomuutta. Kun todellista ongelmaa ei ole hoidettu
alusta lähtien, niin Euroopan muslimiväestö on nyt kasvanut
hallitsemattomaksi.
Belgian tilanne
Tämä on neljäs peräkkäinen vuosi, kun suosituin vauvan nimi on
”Muhammed.” 40% koululaisista ovat muslimeja. Ja yllätys yllätys,
muslimit eivät sulaudu belgialaiseen kulttuuriin, vaan jäävät
eristetyiksi ja käyttävät omia koulujaan ja sharia -oikeusistuimiaan.
Nyt jopa Japani
Haluten yhtälailla loukata koko maailmaa muslimit ovat nyt
ilmoittaneet, että heillä on kaksi japanilaista vankia ja he vaativat
noin satamiljoonaa dollaria, tai heidät mestataan.
Mitä todella on tapahtumassa?
Kun seurakuntadispensaatio lähestyy uskoville jännittävää
päätöstään, niin Jumala on pystyttämässä näyttämöä Ahdistuksen tapahtumien alkamiselle. Voimme
nähdä Raamatusta, että kaikki maat, jotka tulevat Israelia vastaan, ovat yhtä (Venäjää)
lukuunottamatta islamilaisia. Ja on kiehtovaa lukea, että Ahdistuksessa suuri määrä niitä, jotka
kuolevat uskonsa vuoksi Jeesukseen, itseasiassa mestataan.
Ja minä näin istuimet ja he istuivat
niiden päällä, ja heille annettiin
tuomio; ja niiden sielut, jotka
Jesuksen todistuksen ja Jumalan
sanan tähden mestatut* olivat ja
jotka ei petoa kumartaneet eikä
hänen kuvaansa ja ei ottaneet
hänen merkkiänsä otsiinsa taikka
käsiinsä; ja he elivät ja hallitsivat
Kristuksen kanssa tuhannen vuotta
(Ilm. 20:4, RK 1776).
Lukematon määrä Ahdistuksessa kuolleista
kuolee uskonsa tähden Jeesukseen (Ilm. 7:9-14)
ja on mitä mielenkiintoisinta, että ”mestaus” on
ainoa kuolema, johon nimenomaan viitataan.
Joten se, mitä näemme tapahtuvan tämän päivän
maailmassa, on yksinkertaisesti alkusoittoa
Ahdistuksen saatanallisille sodille, kun
mestaukset ovat tavanomaisia lukemattomille
miljoonille Jeesuksen seuraajille, siinä määrin,
että ne meistä, jotka ovat taivaassa, huutavat
”Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias
siirrät tuomiosi.” Ilm. 6:9-11
*) Kreikaksi pelekidzo (sanasta pelekys, kirves) mestata, teloittaa
Näyttämöä pystytetään
Vaikka Länsi on vuosikymmeniä uskonut Saatanan valheeseen aktiivisesti torjumalla siunauksen
(ehkäisyn, abortin ym. ei-jumalakeskeisten prioriteettien kautta), jota Jumala tarjoaa lapsissa, niin
muslimiväestö lisääntyy 4-5-kertaisella vauhdilla verrattuna alkuasukkaisiin maissa, joihin ovat
muuttaneet.
Vakaa muslimiväestön kasvu Ranskassa vuodesta 1985
TOSIASIA on, että on vain ajan kysymys, kun he voivat ÄÄNESTÄÄ itsensä valvomaan
hallituksia.
He eivät kuitenkaan vain odota, että heillä on kylliksi vauvoja, vaan heillä on jo nyt kylliksi väkeä
sijoitettuna Eurooppaan alkaakseen röyhkeästi käyttämään valtaansa. Ranska ja Belgia ovat vasta
ensimmäiset, jotka näkevät muslimien todellisia tarkoituksia.
Katsaus historiaan
Näyttää, että ensimmäisellä vuosisadalla jKr. Saatana näki tarpeen ikään kuin tylsyttää
alkuseurakunnan räjähtävä kasvu, joten hän käytti Muhammedia ja Islamia työkalunaan.
Vuodesta 600 eKr. Islam kasvoi itään ja länteen. Lukuunottamatta lyhyttä ristiretkien aikaa 1100
eKr. vaiheilla muslimit periaatteessa levisivät kenenkään estämättä. Ja vuoden 1500 paikkeilla he
pääsivät niin pitkälle, että valvoivat koko Espanjaa, Portugalia ja Kreikkaa!
Kristinuskoa levitetään kertomalla hyvää uutista rakastavasta Jumalasta, joka lähetti Poikansa
Vapahtajaksi, joka maksoi syntimme ja lupasi iankaikkisen elämän kaikille, jotka vain ”uskovat.”
Islamissa sensijaan ei ole lupausta pelastuksesta. Muslimi uskoo, että kuoltuaan hän seisoo
Allahin edessä saamassa tuomion elämästään toivoen, että Allah päästää hänet Paratiisiin. Ainoa
poikkeus tästä on marttyyrius ja marttyyrille ei luvata ainoastaan 72 neitsyttä, vaan hän voi tuoda
mukanaan myös 72 sukulaistaan. Sairasta.
Tämä ei ole sairas vitsi. Tämä on hyvin houkuttelevaa tyypilliselle marttyyrille, joka on
muslimimies iältään 18-35, varaton, työtön ja vailla tulevaisuutta. Saatanan kätyrit
levittävät taitavasti lupausta päästä taivaaseen (Islamin ”Paratiisiin”) perheensä
sankarina.
Allahin lähettiläs sanoi: ”Minun on käsketty taistella ihmisiä vastaan, kunnes he
todistavat, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah, että Muhammed on Allahin
lähettiläs.” Muslim 1:33
Ja kun Koraanissa on yli 100 jaetta, jotka käskevät murhaamaan juutalaisia ja/tai kristittyjä,
niin on helppo ajaa noita Saatanan sokaisemia nuoria tekemään sellaista, mikä meille ei tulisi
kysymykseen.
Keitä vastaan oli Amerikan ensimmäinen sota?
Islam on siis levinnyt pelon kautta rakkaudetonta, anteeksiantamatonta jumalaa kohtaan, joka vaatii
tiukkaa Koraanin tottelemista. Niiden, jotka eivät kääntyneet, oli valittava joko maksaa ”veroa” tai
tulla tapetuksi mestaamalla. Kuvittele olevasi jollakin heidän lähetysmatkallaan! ”Kumartakaa
Allahia, tai me tapamme teidät!” Me pudistamme päätämme menetelmälle, mutta se on ollut
suunnattoman menetyksellinen 1400 vuoden ajan!
Useimmat amerikkalaiset luulevat, että
ensimmäinen sotamme oli vuonna 1812
Britanniaa vastaan, mutta se ei pidä paikkaansa.
Itsenäistymissotamme (1776 – 1784) jälkeen
ensimmäinen sotamme oli itseasiassa
muslimeja vastaan!
Kun aloitimme valtiona 1700 luvun lopulla, niin
yhdessä muun sivistyneen maailman kanssa me
maksoimme veroa (lahjuksia) Pohjois-Afrikan
muslimeille siitä, ettei kauppalaivojamme
vastaan hyökätä Välimerellä. Vasta, kun
Thomas Jefferson valittiin presidentiksi
vuonna 1801, me lakkasimme maksamasta
näitä lahjuksia.
1805- Pohjois-Afrikan muslimit lupaamassa turvallista
kulkua laivoillemme, jos USA lopettaa verilöylyn (kivun).
On mielenkiintoista, että Jefferson ei vain pysäyttänyt lahjusten maksamista, vaan
luettuaan Koraania hän myös lähetti amerikkalaisen laivaston pommittamaan sirpaleet
ulos pohjoisafrikkalaisista Tunisian, Algerian ja Tripolin satamista. Vasta
amerikkalaisten toistuvan pommituksen jälkeen he suostuivat sallimaan laivoillemme
turvallisen kulun.
Tämä on tärkeä seikka. Muslimin kanssa ei voi oikeasti neuvotella. Raamattu sanoo, että arabit
OVAT syntyneet järjettömiksi (1.Moos. 16:12). Voit luulla neuvottelevasi, mutta he yksinkertaisesti
valehtelevat päämääristään ja he rakastavat taistelua... mikä on järjenvastaista. Ellet iske heitä
päähän, se ei mene jakeluun.
Israel muslimivihollistensa ympäröimänä on oppinut sen
kantapään kautta.
Muslimit ovat rikkoneet kaikki Israelin kanssa
allekirjoittamansa sopimukset. 100%!
Ainoa asia, jonka muslimit todella ymmärtävät, on kipu ja
seuraus. Muslimit heiluttavat valkoista lippua vasta, kun kipu
on niin suuri, että he luulevat häviävänsä taistelun.
Antautumisen tarkoitus on kuitenkin lykätä taistelua ja
hyökätä myöhemmin uudelleen.
Israelin (punaisella) on ollut opittava
pärjäämään muslimien kanssa, jotka
ymmärtävät vasta kivun ja seurauksen.
Israel on olemassa tänä päivänä vain, koska se aiheuttaa
valtavaa kipua vastatessaan kaikkiin muslimiterrorismin
tekoihin. Ja he todellakaan eivät luota muslimeihin
turvallisuutensa vuoksi. Kuvittele, että muslimeilla olisi ydinpommi...kauanko kestäisi, ennenkuin
he käyttäisivät sitä Israelia vastaan? Entä Länttä vastaan? Kaksi sekuntia.
Muslimien tulee ”mestata” vihollisia
Mutta miksi ihmeessä muslimien tulee mestata vihollisensa? Se tuntuu meistä aika
vanhanaikaiselta. Siihen on kuitenkin yksinkertainen vastaus. Koraani, heidän
raamattunsa, vaatii heitä mestaamaan vihollisensa.
”Siis kun kohtaatte niitä, jotka eivät usko, iskekää heitä kaulaan, kunnes olette
teurastaneet heidät...” Suura 47:4
”Minä heitän kauhun niiden sydämiin, jotka eivät usko, joten iskekää heitä kaulaan...” Suura
8;12
He siis mestaavat, koska Allah käskee mestata. Että tässä olisi jotain järkeä, sinun on jatkuvasti
muistutettava itseäsi, että Allah on vain Saatana valeasussa. Meidän on sanottava lapiota lapioksi.
Mestaukset vihan aikana
Raamattu kertoo myös, mihin tämä kaikki johtaa. Seurakuntadispensaation päätyttyä Raamattu
mainitsee nimenomaan ”mestaukset” uskovien tärkeimpänä kuolintapana tulevassa seitsenvuotisen
Ahdistuksen ajassa.
Se on hämmästyttävää, koska todella olemme alkaneet nähdä muslimien viikottain eri puolilla
maailmaa mestaavan aika paljon ihmisiä. Ja he ovat ainoat, jotka tekevät noita barbaarisia tekoja.
Joten, jos olemme lähellä seurakuntadispensaation loppua, voimme helposti ennakoida, keitä
nuo pahikset ovat Ahdistuksessa, joka seuraa.
Ja kuin hän viidennen sinetin avasi, näin
minä alttarin alla niiden sielut, jotka
Jumalan sanan tähden tapetut* olivat ja
sen todistuksen tähden, joka heillä oli.
(Ilm. 6:9, RK 1776)
Se on Saatana, joka käyttää muslimeja Jumalan
Israelia vastaan. Onneksi tiedämme, kuka
voittaa ja onneksi emme tule olemaan täällä itse
kokemassa kaikkien noiden kierivien päiden
äärimmäistä kauhua.
*) kreikaksi sfadzo, tappaa, teurastaa, haavoittaa kuolettavasti
Ja tempaukseen saakka se, mitä meidän TÄYTYY TEHDÄ, on olla viisaita ja valppaita, kun
Jumala sallii kaikkien näiden asioiden tulla yhteen Hänen päämääriensä hyväksi. Ja ole altis Hänen
käyttöönsä todistamaan Hänen aidosta agape-rakkaudestaan, kun Hän avaa tilaisuuksien ovia.
Ja tietysti rukoile maamme varjeltumisen puolesta, koska se ei enää halua, että lapsillamme ja
lastenlapsillamme olisi sama elämäntapa, kuin meillä on ollut. Nyt on vaakalaudalla lastemme ja
lastenlastemme vapaus!
Useimmat kristityt perustajamme taistelivat seuraavien oikeuksien puolesta:
> Uskonnon vapaus
> Puheen vapaus
> Kokoontumisen vapaus
> Lehdistön vapaus
> Vapaus puuttua epäkohtiin
Islam ei salli näistä mitään!
Yksi aihe raamattukonferenssissamme, Steeling the Mind, Peoria'ssa 28.
helmikuuta on ”Mestaukset ja Raamattu,” josta puhuu Shahram Hadian.
Hän oli muslimi ennen pelastumistaan ja pakenemistaan Amerikkaan. Hänen
esityksensä kuuluu sarjaan täytyy-nähdä jokaiselle amerikkalaiselle, kristitylle
ja ei-kristitylle!”Silmien aukaisija” kuten me sanomme.
Shahram Hadian
Voit katsella tätä esitystä ja kaikkia muita konferenssipuhujia kotitelevisiostasi, läppäristä, tabletista
tai älykännykästä. Rekisteröidy heti ja kutsu ystäviä istuntoon tai pariin suurenmoista Steel-OnSteel -raamattuopetusta kansakunnan parhailta raamatunopettajilta! Lisää konferenssi-infoa tästä.
Shalom!
Bill