Numero 4 / 2014 - Espoon Pursiseura EPS ry

Transcription

Numero 4 / 2014 - Espoon Pursiseura EPS ry
Numero 4 / 2014
PÄÄKIRJOITUS
Tulihan se kesä vihdoin ja suuri osa veneistä kelluu jo tyytyväisinä omilla paikoillaan. Vesillelaskut jatkuvat vielä tovin ja
muistuttaisinkin tässä vaiheessa kaikkia autojen pysäköinnistä siten, ettei häiritä työtään tekeviä kuorma-autoilijoita.
Erityisesti käytävien ja ajoväylien risteykset ovat haasteellisia
käännösten suhteen. Aallonmurtajalle johtavan kannaksen
pysäköinnistä on myös keskusteltu laajasti. Oleellisin asia on,
että pelastuslaitoksen on kaikissa tilanteissa päästävä laiturilleen perävaunullisella kuorma-autolla. Samoin pelastustien
I-laiturille tulee olla vapautettavissa aina. Lisätietoa tulossa
kotisivuille. Laajaa näkemystä vain peliin, niin hyvä tulee.
Varmistathan myös osaltasi, että tänä kesänä EPSin satamassa
ei ole yhtään kilkattavaa nostinta tai muuta naapureille
häiriötä aiheuttavaa asiaa.
Rantatapahtuma oli menestys. Kaikilla mittareilla mitattuna.
Saattaa olla, että kesän toistaiseksi parhaalla säällä oli pienoinen osa asiassa mutta silti suuri kiitos järjestelyorganisaatiolle loistavasti toteutetusta tapahtumasta. Toiveeni hyvin
toimivista toimikunnista näyttää saaneen tänä vuonna
laajasti nostetta. Projektikohtaisten vapaaehtoisten ilmoittautuminen hommiin on ilahduttavaa. Tästä on hyvä jatkaa
kohti uusia projekteja.
Kesä on siis ovella ja katsastukset ovat vauhdissa uuden upean
sähköisen varausjärjestelmämme tukemana. Katsastajien
merkitys koko Suomen veneilyn kannalta on suurempi kuin
ehkä ajattelemmekaan. Hyvin ja organisoidusti toteutettu
systeemi on turvallisen veneilyn kivijalka. Tätä järjestäytyneen
veneilyn toimintaa myös viranomaiset tervehtivät ilolla.
Pursiseuran perälippu viestii asioiden olevan kunnossa.
Iso kiitos katsastajillemme – well done ;-)
Osana vapaaehtoista veneilykoulutusta järjestämme tänäkin
vuonna ns. “kokemattomampien puoliskojen” veneen-käsittely-kurssin, joka viime vuonna keskittyi rantautumis-harjoitteluun. Lapset ja nuoret -teemavuoden mukaisesti kurssille
on tänä vuonna tervetullut myös jäsenien jälkikasvu. Tarkista
tiedot tämän lehden sivuilta ja kotisivuiltamme/
Facebookista. Päivämäärä on 9.6. ja ennakkoilmoittautuminen edellytetään kurssisisällön vuoksi.
Lomakauden alkuun ajoittuu perinteinen juhannusjuhlamme.
EPSNääsissä karistetaan loputkin talvipölyt mielestä ja siirrytään kesämoodiin. Lisätietoa tästäkin tämän lehden sivuilla.
Kuten olet jo toivottavasti havainnut EPSin sähköinen jäsenviestintä tapahtuu monella eri foorumilla. Tiedotustoimintaa
edustavat tämä sähköinen tiedotuslehti EPSBlaad, tarvittaessa tuotettava lisätiedote EPS Välilehti sekä seuran www-sivut
ja seurasivu Facebookissa:
https://www.facebook.com/EspoonPursiseura.
Käy tykkäämässä siitä ja olet ajan hermolla. Tiedonvaihtoa
edustavat puolestaan EPSin virallinen Facebook-jäsenryhmä
https://www.facebook.com/groups/epsry/
sekä keskustelupalsta EPSistely seuran jäsensivuilla. Jäsenryhmään pääsevät pyynnöstä jäseneksi kaikki EPSin jäsenet
ja heidän perheenjäsenensä. Viestintätoimikunta seuraa eri
kanavien aktiivisuutta ja tilannetta muutetaan mikäli
tarvetta on.
Lehtemme menee nyt kesätauolle ilmestyäkseen jälleen
elokuussa.
Harri Sane
Kommodori
PS. For those of you not feeling comfortable
reading Finnish, we have added a small
resume in English in the end of Blaad.
2
RANTATAPAHTUMASSA SÄÄ SUOSI
Yli 150 EPSiläistä kokoontui uudistettuun rantatapahtumaan 26.4.
Huikaisevassa auringonpaisteessa haettiin itsepalveluna vartiovuoroja,
osallistuttiin organisoidustitalkoisiin, pidettiin kirpputoria, hoidettiin
sammutinasioita, asioitiin lämmitin-huollon kanssa, kuunneltiin
torvisoittokuntaa ja tietysti nostettiin pienen juhlapuheen
ja skoolausten kanssa lippu.
Pienten alkukesän teknisten vastoinkäymisten jälkeen
myös Suomenojan rib-kyydit saatiin kuntoon ja lapsia
ajelutettiin satamassa.
Lopuksi kahviteltiin ja seurattiin Länsi-Uudemaan pelastuslaitoksen
pieni-muotoista pelastusnäytöstä ja käytiin pelastuslaitoksen veneessä.
Pienemmille lapsille oli lapsiparkki ja isommille talkootekemistä.
Oli mukava nähdä vastaantulevien
ihmisten hymyilevän.
3
KUVASATOA RANTATAPAHTUMASTA ....
4
KUVASATOA RANTATAPAHTUMASTA ....
aajille!
Kiitos kuv
5
SATAMASSA TAVATAAN!
Kun saapuu kesällä Nuottaniemen satamaan aamulla klo 6
niin tapaa todennäköisesti iloisen tervehtijän. Hän on joko
satamaemäntämme Liisa Rajamäki tai rantaisäntämme
Asko Rajamäki.
Rajamäet jäivät eläkkeelle 11 vuotta sitten, ja vuosi sen
jälkeen sattumien kautta heidän matkailuvaununsa löysi
paikan Nuottaniemestä. Silloinen seuran kiinteistöpäällikkö Jorma Nurminen vuokrasi Rajamäkien asuintalon
väestösuojaa purjehdusvarusteille ja sattuikin kysymään
Askoa ja Liisaa kesätöihin pitämään huolta satamastamme.
Siitä lähtien Asko ja Liisa ovat viettäneet kesänsä meren
rannalla. Viime kesänä omassa asunnossa Haagassa tuli
vietettyä vain kaksi yötä.
Liisa kestitsee meitä tilaisuuksissamme, pitää huolta rakennustemme ja sataman siisteydestä ja Asko korjauksista.
Toimeksiantonsa he saavat seuran toiminnanjohtajalta.
Askolla on takana 35 vuotta LVI-asentajana Hietalahden
telakalla monen eri omistajan ja yritysnimen alla.
6
Liisa taas teki pitkän työrupeaman Wärtsilän palveluksessa.
Nykyisiin harrastuksiin telakka, sen eläkeläisporukka, henkilökunta ja työpaja kuuluvat edelleen.
Seuran töiden lisäksi myös Villa Pentryssä löytyy tehtäviä ja
moni veneilijämme on myös saanut apua Askolta veneensä
teknisiin pulmiin. Vierasveneiden palvelu on tuonut postikortteja eri puolilta maailmaa ja mm. joulun aikoihin kesävierailijan kakkupaketin Belgiasta.
Terveisinä kaikille Askolta ja Liisalta: jutellaan kun kohdataan ja mikäli avain on unohtunut niin tulkaa vain koputtamaan matkailuvaunun oveen!
Satamassa
tavataan!
Rajamäet iltapäiväkahvilla toukokuussa
Nuottaniemen rantaverannallaan
TIEDOTA HALLITUKSELLE, JOS JOKIN EI TOIMI!
Kevään kyselyssä tuli esiin erityisesti septityhjennyspaikkojen
toimimattomuus, mutta myös useita muita epäkohtia. Monet
epäkohdista olisivat nopeasti korjattavissa, jos vastuutahoilla
vain olisi tieto niistä. Esimerkiksi viime kesänä septityhjennyspumppu korjattiin yksinkertaisesti poistamalla pumpusta
sinne imetty rätti – tietoa toimimattomuudesta ei vaan saatu
moneen viikkoon.
Tiedota siis heti ongelmista toiminnanjohtajalle tai jollekin
hallituksen jäsenelle vaikkapa seuran FB-ryhmässä, sähköpostilla tai yhteydenottolomakkeella seuran www-sivuilta.
Epäkohtien raportointi on jokaisen oikeus ja velvollisuus!
EPSIN NETTISIVUT OVAT UUDISTUNEET!
Viimein se tapahtui – uusitut nettisivut vihittiin
juhlallisin virtuaalimenoin käyttöön 19.5.2014!
Projekti alkoi jo yli vuosi sitten, ja rakennetta ja jopa
alustaaon vaihdeltu ja hinkattu erinäisten kommenttikierroste aikana kymmeniä kertoja. Vuoden aikana on
todettu, että jokaisen katsojan silmää yhdellä nettisivulla on äärimmäisenhankala miellyttää kerralla;
toiselle vaalea ulkoasu on mukavan freesiä, toiselle
tylsän hailakkaa, toiselle fontti on liian isoa ja toiselle
pientä, toiselle etusivu pitää olla yksinkertaisen selkeä,
toiselle ensivilkaisulla on löydyttävä kaikki oleellinen.
EPSNet2.0 –työnimellä
kulkenutta projektia
vetänyt Tero Voutilainen
on tyytyväinen uusien
sivujen saamaan
palautteeseen; myös
rakentavaa palautetta
on mukavasti tullut.
Projektiryhmä on luovinut tässä toiveiden reimariviidakossa ja lopputulos on nyt nakuteltu ja hallitus
on sen siunannut. Projektiryhmä haluaa erityisesti
kiittää kaikkia nettisivu-uudistukseen osallistuneita
tahoja – erityisesti pilotointiryhmää, joka viimeisten
viikkojen aikana on antanutarvokasta palautetta
sivustosta.
”Emme kuvittelekaan, että nettisivu-uudistustyö
olisinyt millään muotoa päättynyt – kyseessä on
jatkuvaprosessi, jossa muutoksia, lisäyksiä ja
poistoja tuleevarmasti koko sivuston elinkaaren
ajan. Toivottavasti käyttäjien kommentoinnin
pohjalta! Tätä varten sivustolta löytyy monesta
kohtaa lomake, jolla kommentti on helppo
tipauttaa tulemaan.” kertoo projektiryhmää
luotsannut seuran ICT-vastaava
Tero Voutilainen
7
EPSIN FB-SIVUILLA KÄY VILSKE JA FB-RYHMÄ ON SEKIN MUKAVASSA NOSTEESSA
Seuralle perustetut Facebook-sivut ja Facebook-ryhmä ovat
hyvällä alulla. Facebook-sivulla – jota ei tule sotkea uusittuun
www-sivuun – on tykkäyksiä tullut tasaisesti ja nyt pyöritään
jo 100 nurkilla – oletko juuri sinä sadas tykkääjä? Iso osa on
jäseniämme, mutta ilahduttavaa on nähdä, että myös muut
tahot ovat kiinnostuneet meidän FB-näkyvyydestämme.
Kyse on siis kenelle tahansa satunnaiselle surffaajalle suunnatusta julkisesta sivusta – vastaava kuin julkinen nettisivumme.
Myös sisältö tulee olemaan sivulla melko yhtäläistä julkisten
nettisivujen kanssa, mutta tänne tulevista uutisnostoista
Facebook ilmoittaa tykkääjille reaaliajassa, jolloin on helpompi
pysyä kärryillä, kun nettisivuilla jotain tapahtuu. FB-sivu on siis
eräänlainen ilmoitusalusta siitä, että nyt on jotain mielenkiintoista tapahtumassa – joko omilla www-sivuillamme tai kenties jäsenemme omassa projektissa tai muuten veneilyaiheen
parissa.
Facebook-ryhmämme ”EPSRyhmä” taas on paikka, johon
jäsenet perheenjäsenineen ovat tervetulleet liittymään.
Samalla luovuttiin vanhasta julkisesta ryhmästä.
EPNÄÄSIN VIITAT
EPSNääsin viitat on tarkistettu ja kunnossa - tervetuloa!
Muistathan vieraskirjamerkinnän!
8
EPSRyhmässä jokainen esiintyy omalla Facebook-identiteetillään ja voi helposti julkaista asioita muiden jäsenien
tietoon. Tähän mennessä tarinoitu onkin jo mm. akkujen
lataamisesta, punkeista, läpivientien tukkimisesta, kaapelikeloista…
EPSistelyyn nähden etuna on tässäkin Facebookin tarjoama
heräte muille jäsenille reaaliajassa kun jotain julkaistaan.
Vaikka FB-ryhmä onkin vain sisäpiirille, kaikissa julkaisuissa ja
kommentoinneissa on kuitenkin syytä muistaa perussomesäännöt; vain asiallista tekstiä omissa nimissä ja jos tilannekuvia tai videoita ladataan ryhmään (joka on ihan suotavaa),
on hyvä varmistaa ettei kuvissa ole mitään mikä voi toista
tavalla tai toisella loukata.
Seuramme ei kuitenkaan oleta, että kaikki käyttäisivät
Facebookia. Siksi samat ”palvelut” on integroitu myös
uuteen nettisivualustaan sen asettamissa rajoissa. EPSistely
jatkaa siis foorumina niille, jotka Facebookkia eivät käytä ja
etusivut nettisivujen julkisella ja jäsenpuolella jakavat tietoa
siinä missä face-sivummekin.
EPSIN REIPPAAT OPTIMISTIPURJEHTIJAT KAUDEN ALOITUSLEIRILLÄ
Starttiharjoituksia.
EPSin junioripurjehtijoiden kauden ensimmäinen
virallinen optileiri pidettiin hyvässä säässä
sunnuntaina 27.4.
Aurinkoa riitti ja tuuli oli oikein sopiva
aloitusleirille. Kaikki purjehtijat olivat
innokkaita ja omatoimisia – tosin säännöt
ja monet pikkuasiat olivat vielä jonkin verran
talviterässä. Päivän aikana asiat kuitenkin
alkoivat monella palautua mieleen ja
harjoittelussa päästiin hyvään vauhtiin.
Tästä on hyvä jatkaa ensiviikon treeneihin
ja karsintaleirille.
9
Tässä on menossa lämmittelytreeni. Kaikkien piti tehdä vendoja, jiippejä, 360 ja 720 käännöksiä ja lähtökiihdytyksiä…
Omatoimisuus on vielä tässä vaiheessa kautta hiukan hakusessa.
Optipurjehtijoita olivat coachaamassa
EPS:in uusi päävalmentaja Harri Kokko
sekä optimistijollapurjehtijoiden
valmentaja Sofia Toroi.
Opti Guru Sofia Toroi
10
EPSIN OSKARI MUHONEN EDUSTAMAAN SUOMEA ISAF NUORTEN MM-KILPAILUIHIN
E-jollasta Laser Radial- luokkaan siirtynyt Oskari
Muhonen (17) avasi tämän vuoden kansainvälisen
kilpailukautensa muiden nuortenmaajoukkueen
Laser Radial -purjehtijoiden kanssa Europa Cupin
osakilpailuissa Italian Malcesinessa 24.-27.4.2014.
Kilpailuissa oli mukana naisten sarjassa 67 purjehtijaa ja miesten sarjassa 197 purjehtijaa. Kaikki
suomalaispurjehtijat sijoittuivat 20 parhaan joukkoon sarjoissaan. Oskarin sijoitus oli miesten sarjan
kokonaiskilpailuissa 5. ja 2. alle 19-vuotiaiden
sarjassa.
Laser Europa Cup jatkui heti seuraavana viikonloppuna 1.-4.5. Belgian Nieuwpoortissa, jonka
erittäin haastavissa aallokko- ja virtaus-olosuhteissa Oskari sijoittui kokonaiskilpailussa
kuudenneksi. Kilpailu oli samalla Suomen
karsintakilpailu ISAF nuorten MM-kilpailujen
edustuspaikasta. Sijoituksellaan Oskari varmisti
kisalipun Portugalin Tavirassa 12.- 19.7.2014
purjehdittaviin nuorten MM-kilpailuihin
(http://www.isafyouthworlds.com/home.php).
Kilpailuihin voi yksinpurjehdittavien luokassa
(Laser Radial) osallistua jokaisesta maasta vain
yksi poika ja tyttö. Oskarin lisäksi yksinpurjehdittavien luokassa Suomea edustaa Monika Mikkola
(ESF).
ISAF Youth Worlds kilpailua on purjehdittu vuodesta
1971 lähtien ja se on samalla vanhin ISAF:in järjestämä regatta. ISAF:in nuorten MM-kilpailut tunnetaan ennen kaikkea nuorten huippupurjehtijoiden
ponnahduslautana. Muun muassa purjehduslegendat Russel Coutts, Robert Scheidt ja Siren
Sundby ovat voittaneet nuorten MM-kultaa.
11
MIKÄ TOIMINTAKESKUS?
Toimintakeskukseksi nimetty rakennus on seuran ja
kaupungin yhteishanke Nuottaniemen vesiurheilukeskuksen liikunta- ja urheilutoiminnan tukitilaksi.
Ajatus on sama kuin urheilukentän tai palloiluhallin
tiloilla.
Rakennuksen peruskivi muurattiin 29.10.2008 ja keskus vihittiin käyttöön 19.5.2009. Onnistuneen rakennushankkeen isänä ja kätilönä toimi Harri Olander.
Nyt kun kuudes käyttökausi on alkanut niin voi todeta
rakennuksen olevan erittäin hyvässä kunnossa.
”Kengät pois sisällä” ja muut säännöt ovat edesauttaneet
tilojen siistinä säilymisen. Voi myös todeta rakennuksen
olevan toiminnallisesti sitä, mitä suunniteltaessa on
haettu. Rakennus tukee ennen kaikkea lasten ja nuorten
urheiluharrastusta. Mahdollisuus mm. tehdä ruokaa ja
läksyjä tiloissa on merkittävä lasten ja nuorten tasapainoista kehitystä tukeva asia.
Rakennus palvelee EPSin lapsi- ja nuorisotoimintaa
sekä aikuisten liikunta- ja urheilutoimintaa: purjehduskursseja, harjoittelua, valmennusta, kilpailunjärjestelyjä, välinehuoltoa.Rakennus on myös tehty
esteettömäksi palvelemaan liikunta- ja toimintarajoitteisia. Seuralla onkin säännöllistä vammaispurjehdustoimintaa.
Aiemmin mainitun käytön lisäksi kaikki epsiläiset voivat
käyttää rakennuksen huoltotallia, käydä suihkussa ja
saunomassa ja käyttää keittiö- ja oleskelutiloja. Huoltotallissa on mm. ruuvipenkki-työpöytä. Rakennuksen keskellä olevassa välikössä (ja sisällä) on wc:t (myös inva).
Jäsenavain, jolla pääsee laitureille ja klubitaloon, käy
myös toimintakeskuksen oviin. Talvella rakennus on pois
käytöstä, lämmöt alhaalla ja ovet takalukossa.
EPS on myös Pääkaupungin Urheiluakatemian lajiharjoittelukeskus. Tämän harjoittelukeskustoiminnan
kautta rakennusta käytetään yhtenä SPV:n valmennuskeskuksena ja koulutuspaikkana. Seura järjestää myös
omia muita tilaisuuksiaan ja kokouksiaan rakennuksen
luokkahuoneessa.
Rakennuksessa on oleskelutilat keittiöineen, valmentajien/ohjaajien toimisto, av-varusteltu luokkahuone,
pukuhuone, suihku ja saunatilat, saniteettitiloja sisällä
ja ulkona, purjehdusasujen kuivaushuone, pesutila,
huoltotalli ja kerrossängyillä varustetut kolme hyttiä
sekä kalustohuoltotalli. Hytit on muuten nimetty
seuran kunniajäsenten mukaan E, J ja R:
E = Esko Reckhardt, olympiavoittaja, EPS juniorijäsen
J = Jyrki Järvi, olympiavoittaja, EPS juniorijäsen ja jäsen
edelleen
R = Roger Talermo, ex Olympiakomitean pj,
EPS juniorijäsen (mainitsi OK:n pj valinnan yhteydessä
lehtihaastattelussa urheilu-uransa alkaneen kun liittyi Espoon
Pursiseuraan. Tällä napsahti kunniajäsenyys)
12
SÄHKÖINEN KATSASTUSJÄRJESTELMÄ KOEKÄYTÖSSÄ
EPSin katsastajat ovat ottaneet koekäyttöön sähköise katsastuksen aikavarausjärjestelmän. Vaihtoehtona perinteiselle ilmoitustaulurumballe jäsenet voivat
valita kotoa käsin itselleen parhaiten sopivan ajan, ja katsastajat näkevät varaustilanteen koko ajan.
Järjestelmänä käytetään simplybook.me -sovellusta, joka on täysin konfiguroitavissa oleva kohtuuhintainen ajanvarausjärjestelmä. Mikä tahansa ajanvarausjärjestelmä ei käyttöön sovi, koska katsastajilla ei ole säännöllisiä työaikoja.
Järjestelmän alkutaipaleelta saatu palaute on ollut erittäin positiivista.
Järjestelmä on helppokäyttöinen ja toimiva.
Ainakin koekäytön aikana v.2014 myös ilmoitustaululta varaaminen
on mahdollista.
Alla vielä kertauksena sähköisen varauksen ohjeet.
1. Selvitä millaisen katsastuksen tarvitset esimerkiksi
seuran katsastussäännöistä.
2. Siirry seuran nettisivulta tai muuten osoitteeseen
http://www.espoonpursiseura.fi/katsastus
3. Klikkaa ”Varaa nyt!”
4. Valitse ensin katsastuksen tyyppi: vuosikatsastus,
peruskatsastus, runkokatsastus Suomenojalla tai
Nuottaniemessä (sen mukaan missä veneesi on).
Kaikki vedessä tapahtuvat katsastukset tehdään
Nuottaniemessä.
5. Valitse tämän jälkeen katsastaja. Voit valita kenet
tahansa, jolloin näet yhdisteen vapaana olevista
ajoista, tai tietyn katsastajan, jolloin näet hänen
katsastusaikansa.
Huom. palveluntarjoajan ohjelmassa on seuraava bugi:
jos valitset yhden katsastajan mutta palaatkin kokeilemaan
kuka tahansa -vaihtoehtoa, ensin valittu nimi ei häviä.
Lataa tällöin koko ohjelma uudelleen painamalla F5
(tai selaimesi reload).
6. Valitse sinulle sopiva katsastusaika. Voit selata
viikkoja kalenterinäkymän painikkeista.
7. Täytä nimesi, sähköpostisi, puhelinnumerosi,
paikka jolta vene löytyy ja veneen nimi. Paikka on
talvisäilytyspaikka tai laituripaikka.
Ole huolellinen, katsastaja löytää sinut tällä tiedolla.
8. Paina ”Tee varaus”. Järjestelmä kuittaa valintasi ja
lähettää sinulle sähköpostitse varaustietosi.
That’s it.
9. Voit perua varauksen varausvahvistuksen
“Peru”-linkillä.
10. Muista tulla ajallaan paikalle.
13
PEREHDYTYSILLASSA 9.4. PALJON UUSIA JÄSENIÄ PAIKALLA
EPS järjesti pitkästä aikaa uusille jäsenille perehdytystapahtuman. Paikalla oli parisenkymmentä uutta jäsentä.
Harmillisten sattumien vuoksi uusien junioreiden vanhempainiltaa ei saatu järjestettyä tänä vuonna samaan aikaan.
Kun paikalla olijat olivat esittäytyneet, Harri Sane kertoi EPSin historiasta ja toiminnasta. Toimikuntien puheenjohtajat
kertoivat toimikuntiensa toiminnasta ja kärkihankkeista. Matti Nirkko esitteli kevytvenetoimintaa ja toimintatapoja
satamassa; kiinteistöjä, laituripaikkoja, veneiden nostoja/laskuja, pukkitalkoita, veneilmoituksen tekoa, maksuja,
mastonosturin käyttöä, septin käyttöä, sähköjen käyttöä sekä turvallisuutta ja vartiointia. Katsastuspäällikkö Stefan
Gordin esitteli katsastustoimintaa ja saari-isäntä Jarmo Rahkonen EPSnääsiä. Lopuksi tehtiin kierros satamassa.
14
VARO BORRELIOOSIA JA PUNKKEJA – OIKEASTI!
Veneilijälle vaarallinen eläin on punkkeihin kuuluva puutiainen. Suomessa puutiaispunkki levittää pääasiassa kahta tautia:
borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta. Borrelioosi on bakteerin
aiheuttama tauti, jota voidaan sen alkuvaiheessa hoitaa antibiooteilla. Borrelioosiin ei ole tällä hetkellä rokotetta. Puutiaisaivokuume on viruksen aiheuttama aivojen tulehdus, johon
on rokote mutta johon ei ole hoitoa.
Ns. punkkirokotteilla suojaudutaan puutiaisaivokuumetta –
mutta ei borrelioosia – vastaan.
Saaristossa borrelioosia kantavia puutiaisia on esiintynyt
pitkään, mutta nykyään niitä esiintyy Suomessa aina Rovaniemeä myöten. Noin kolmannes puutiaisista levittää borrelioosia. Tautiin arvioidaan Suomessa sairastuvan vuo-åsittain yli
4000 ihmistä. Borrelioosi on suhteellisen uusi tauti – outojen
oireiden yhteys puutiaisiin osoitettiin vasta 1970-luvun lopulla pohjoisamerikkalaisessa Lymen kaupungissa. Epäillään,
että bakteerin eri alalajit aiheuttavat erilaisia borreliooseja:
iho-oireisen, niveloireisen ja keskushermosto-oireisen. Taudit
diagnosoidaan perinteisillä levinneisyysalueilla LounaisSuomessa hyvin, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla
borrelioosia ei läheskään aina osata epäillä.
Puutiaiset elävät aluskasvillisuudessa, tyypillisesti alle metrin
korkeudella kosteahkoissa olosuhteissa. Niillä ei ole silmiä,
vaan ne havaitsevat ihmisen hiilidioksidin ja lämmön perusteella.
Meistä ne ovat kiinnostuneita, koska kehitysvaiheissaan toukkana ja nymfinä ne tarvitsevat veriaterian kehittyäkseen seuraavaan asteeseen ja aikuinen naaraspunkki kyetäkseen munimaan. Tyypillisin borrelioosin aiheuttaja on nymfi, koska sitä
on vaikea havaita iholta sen koon ja värin vuoksi. Tartuntariskiin vaikuttavat puutiaisten tiheys alueella, puutiaisten
infektoituneisuus ja puutiaisen kiinnioloaika ihossa. Vastaaineet eivät suojaa taudin uusiutumiselta.
Melko varma infektion merkki on pureman ympärille muutaman päivän kuluessa kehittyvä laajeneva punainen rengas.
Borrelioosi voidaan tällöin hoitaa suun kautta otettavalla
antibioottikuurilla. Valitettavasti rengas ei ole infektiolle
välttämätön – esimerkiksi keskushermostoborrelioosin
sairastaneista vain noin 20 % muistaa saaneensa jonkinlaisia
iho-oireita. Borrelioosin varhaisvaiheessa voi esiintyä kuumetta ja tavallisen flunssan kaltaisia oireita kuten lihaskipuja,
päänsärkyä ja väsymystä, usein kuitenkin ilman hengitystieoireita. Jos tällaiset oireet ilmaantuvat noin kuukauden
kuluessa varmuudella todetun tai epäillyn punkinpureman
jälkeen, on myös hakeuduttava lääkäriin.
Myöhempiä keskushermostoinfektion tyypillisiä oireita ovat
erittäin voimakkaat niskakivut ja yhden-tai molemminpuolinen kasvohermohalvaus. Nivelinfektion oireita ovat muutaman ison nivelen tulehdus, vaeltavat oireet sekä oireellisten
ja oireettomien kausien vaihtelu.
•
Vältä liikkumista saariston heinikoissa shortseissa ja avo
jalkineissa – et välttämättä pysty havaitsemaan toukkia
tai nymfejä iholta punkkitarkastuksessa
• Suojaa lasten hiukset ja iho jos joudutte liikkumaan
heinikoissa saaristossa.
• Tee silti punkkitarkastus joka ilta – myös mukana oleville
eläimille.
• Poista kiinnittyneet punkit pihdeillä ohjeiden mukaan.
• Älä anna kissojen tai koirien nukkua ihmisten kanssa
samassa punkassa.
• Mikäli saat oireita, hakeudu epäröimättä lääkäriin.
Kerro lääkärille että olet veneilijä, ja vaadi perinpohjaista
diagnosointia.
15
UUSIA TULEVIA TAPAHTUMIA
PUKKITALKOOT NUOTTANIEMESSÄ 5.6. KLO 16
Pukkitalkoo-ohjeet Nuottaniemeen
Pukkiaitauksessa olevat veneet ja trailerit tulee olla pois pukkiaitauksesta
ennen talkoiden alkua. Pukkeihin tulee merkitä veneen ja omistajan nimet
sekä yhteystiedot. Lisäksi tulee pukkiin laittaa paikkamerkintä. Kaikki irtotavara tulee poistaa tai sitoa kunnolla ja turvallisesti kiinni talkoolaisten turvallisuuden takaamiseksi. Kaikki irtotavara jätetään pukin paikalle. Mikäli jo
nyt tiedätte, ettei veneenne tai pukkinne ole ensi talvena Nuottaniemessä,
ilmoittaisitteko siitä toiminnanjohtajalle ennen talkoita:
[email protected]
Talkoiden jälkeen veteen laskettavien veneiden pukkien siirrosta vastaa
veneen haltija. Kaupungin määräysten mukaan kenttä pitää olla tyhjä
veneistä ja pukeista 10.6. klo 24. Talkoisiin voi tulla myöhemminkin, mikä on
myös toivottavaa. Aloitamme C-D ja K rivistöistä, joten niiden väki voi tulla
alkujaksoon ja viimeisenä menevät M ja H rivistöt. Muut siinä keskellä.
Nuottaniemen pukkitalkoiden yhteydessä pidetään keskustelutilaisuus kevään
vuosikokouksessa aukijääneistä asioista. Tarkempi erittely julkaistaan myös
nettisivuilla - eli saat tiedot vaikka et tilaisuuteen pääsisikään.
Pukkitalkoot Suomenojalla ovat 9.6. klo 17. Erillinen tiedote niistä on
lähetetty asianosaisille.
ROBININ TAHDISSA VESILLE – KOKEILE PURJEHDUSTA JA VOITA
LIPUT OLYMPIASTADIONILLE
Robin ja Espoon Pursiseura kutsuvat Robin-fanit ja muutkin purjehduksesta kiinnostuneet 7-15 vuotiaat nuoret kokeilemaan purjehdusta
6.6.2014 klo 13-17. Lisätietoja nettisivuilla.
PERHE RUORISSA -MINIKURSSI 9.6.
Jo perinteeksi muodostumassa oleva huippusuosittu Nainen Ruorissa -kurssi
saa teemavuotemme tasoista jatkoa ja Perhe Ruorissa -kurssi pidetään jälleen 9.6.2014 klo 17.30-21 EPSillä. Iltakurssilla pääsee oikeasti kokeilemaan
veneiden manöveeraamista satamassa kokeneiden opettajien johdolla.
10 ensimmäistä mahtuu mukaan. Erityisesti kokemattomammat puolisot
yhdessä jälkikasvunsa kanssa ovat tervetulleita!
Ilmoittautumiset: [email protected]
JUHANNUSJUHLAT EPSNÄÄSISSÄ 20.6.
Tervetuloa EPSNääsin juhannusjuhliin!
Lisätietoja ja ilmoittautuminen nettisivuilla.
16
HELP WANTED
Tällä palstalla kyselemme vapaaehtoisia hoitelemaan yhteisiä asioita.
•
Viestintätoimikunta on ideoinut lyhyitä makasiiniohjelmaformaatilla toimivia nettivideoita, jotka käsittelisivät kulloinkin
ajankohtaisia EPSin asioita helposti lähestyttävässä ja trendikkäässä formaatissa. Idea kulkee työnimellä EPSTV. Nyt
Viestintätoimikunta hakee joukkoihinsa erillisenä työryhmänä toimivaa tiimiä, joka vastaa EPSTVn toteutuksesta.
Oletko valmiiksi media-alan ammattilainen, kenties opiskelemassa alalle tai muuten vain kiinnostunut toimimaan
tiimissä, jonka vastuulla on mm.
•
toimittaja/reportteri, selostaa tapahtumien kulkua ja toimia haastattelijana. Olet aidosti kiinnostunut veneilystä
ja sen ympärillä tapahtuvista ilmiöistä. Olet ulospäinsuuntautunut ja sanavalmis, ja kohtaat mielelläsi uusia kasvoja.
•
kuvaaja, digivideokuvaus seuran tapahtumissa, rannassa tai epsiläisten haastatteluissa. Aiempi videokuvaus on
eduksi, mutta seura voi myös järjestää tarvittavaa amatöörikoulutusta. Omat videokuvauslaitteet katsotaan
eduksi, mutta nämäkin voi seura järjestää tarvittaessa.
•
editoija, jälkikäsittelee materiaalista mielenkiintoisen ja formaattiin sopivan. Omaat kokemusta videoiden
käsittelystä ja sinulta löytyy kotoa siihen sopivat työvälineet sekä tarvittava vapaa-aika, jotta n. kerran kuussa
saadaan ulos uutta materiaalia.
•
käsikirjoittaja, miettii tiimin kanssa sopivia kohteita ja kiinnostavia kysymyksiä henkilökuviin. Keräät ideoita muilta
seuralaisilta ja lähipiiriltäsi ja jatkojalostat ideoita muotoon, jossa työryhmäsi voi niihin helposti tarttua.
Palkkioksi seura tarjoaa tekijöilleen mukavan harrastusilmapiirin, näkyvyyttä ja mahdollisuutta tulla semijulkikseksi – ainakin
seuralaisten silmissä!
Ilmoittaudu rohkeasti mukaan! Paikkoja on jaossa useampia, jotta työkuormaa
voidaan vuoden mittaa jakaa. Yhteydenotot [email protected]
• Seuralle haetaan myös turvallisuuspäällikköä. Turvallisuuspäällikkö
vastaa vartioinneista sekä kehittää satamien turvallisuutta
kokonaisuutena.
Yhteydenotot [email protected]
17
TULEVAT TAPAHTUMAT ELI EPSILÄISEN VUOSIKELLO
Keskitämme tiedottamisen tulevista tapahtumista tähän tiedotuslehteen. Pyrimme tiedottamaan
tapahtumista mahdollisimman etupainotteisesti niin että niiden järjestäminen kalenteriin olisi
mahdollisimman helppoa. Kalenteri siis esiin!
5.6.2014 klo 16
Pukkitalkoot Nuottaniemessä. Nuottaniemen pukkitalkoiden
yhteydessä pidetään keskustelutilaisuus kevään vuosikokouksessa
aukijääneistä asioista. Tarkempi erittely julkaistaan myös
nettisivuilla - eli saat tiedot vaikka et tilaisuuteen pääsisikään.
5.6.2014 klo 17:30
Meri-VHF:n käytännön harjoittelukurssi Nuottaniemessä.
Ilmoittautuminen päättynyt.
6.6.2014 klo 13-17
Purjehduskokeilutilaisuus Robin faneille – ja kaikille muillekin.
Katso nettisivut.
9.6.2014 klo 17
Pukkitalkoot Suomenojalla.
9.6. 2014
Perhe ruorissa -tapahtuma klubitalolla ja satamassa klo 17.30-21.
Ilmoittautumiset [email protected]
20.6.
Juhannus EPSnääsissä klo 18.00 alkaen
2.-3.8.2014
Laser ranking kilpailut
30.8.2014
Korkeatasoinen, hieno ja veneilyhenkinen illanvietto klubitalolla
24.-27.10.2014
Yhteismatka Hanseboot-venenäyttelyyn Hampuriin ja
tutustuminen samalla NRV:n toimintaan.
24.11.2014 klo 18.00
Espoon Pursiseura ry:n sääntömääräinen syyskokous klubitalolla.
KESÄVARTIOVUOROT
Tarkista oman vartiovuorosi ajankohta nettisivujen jäsenosiossa. Kertaa myös vartio-ohjeet.
Vartiointiaika on klo 20-07. Jos jokin mietityttää - kysy [email protected]
jää nyt kesätauolle,
seuraava tiedotuslehti ilmestyy elokuussa.
18
IN THIS ISSUE:
Beach event was a true success – more than 150 people
enjoyed the fine weather, excellent organization,
champagne and horn music.
Internet booking of boat inspections is now possible!
Go to espoonpursiseura.simplybook.me
and have your time booked!
Please inform the board should something not work in
the harbour! Most things can be fixed, but fixing cannot
begin unless the faults are known! You can contact board
members and manager Matti Nirkko by email, by Facebook
or by the contact form in the web pages.
In the orientation evening on 9.4. there were some 20
new members who were given instructions on how things
work in EPS.
Web pages will be renewed on 19.5.2014!
EPS Facebook page is getting more and more likers and
EPS Facebook group gets more and more members.
To get Facebook notifications on events, please like
https://www.facebook.com/EspoonPursiseura.
To apply for membership in our Facbook group,
please go to https://www.facebook.com/groups/epsry
and join - you and your family will be granted membership.
Beware of ticks!
Ticks are very common in the archipelago and coastline.
Finnish ticks carry two diseases: borreliosis and tick
encephalitis. For the latter you can get a vaccination,
but for the former you cannot. Some 4000 people get
borreliosis annually in Finland. On average, 1/3 of ticks
carry borreliosis. Infection requires that the tick is in your
skin for several hours, so a prudent tick check every
evening pays back. Check also for larvae and nymphs.
New events in calendar:
Windsurfing course for sailing kids and youngsters
on 2.-4.6. More info on www pages.
Optimist trainings have begun in EPS.
Cradle bee (talkoot) in Nuottaniemi 5.6. at 16.00 and in
Suomenoja 9.6. at 17.30. We have to move the cradles to
storage for the summer. Please prepare your equipment so
that it can be simply lifted with a crane!
Oskari Muhonen from EPS to represent Finland
in Laser Radial in ISAF Youth World Championships!
What is the EPS Training centre?
The building in the west end of the Nuottaniemi area is
the sailing training centre, built in 2009 to support young
sailor’s training. The centre has some office space, classroom, kitchen, living room, some accommodation space,
saunas and showers and a small workshop. Also big boat
sailors can use the saunas and the workshop, but remember to take your shoes off! Your key should fit the doors.
Liisa and Asko Rajamäki spend their summers in the area
in a motor home and take care of the places at the harbour.
They ended up in Nuottaniemi by chance some 11 years
ago and have spent their summers here since then. Asko
takes care of some janitor works and Liisa keeps the places
tidy. Asko and Liisa are very friendly and always ready to
help everybody!
19
Robin and EPS invites young people (7-15) to try sailing
in EPS on 6.6. 13-17. More info on web pages.
Family maneuvering the boat minicourse
on 9.6. 17.30-21 in Nuottaniemi. Unique possibility to
train approaching the pier with a real boat and instructors.
For family and spouses, too! Room for 10.
Contact [email protected]
Midsummer festival in EPSNääs starts on 20.6. at 18.00.
Registering needed - register in Facebook or webpages.
Next EPSBlaad will come out in August.
Espoon Pursiseura EPS ry • Nuottatie 19 • 02230 Espoo • PL 2 • 02241 ESPOO • www.espoonpursiseura.fi