1/2014 toukokuu - Kristillinen Ashram

Raamattu- ja yhteysretriitit ry:n
HALLITUS
[email protected]
* Iris Rajamaa, puheenjohtaja
Raamattu- ja yhteysretriitit ry:n
kevätkokous /vuosikokous 22.3.2014
Yhdistyksemme kevätkokous pidettiin
lauantaina 22.3.2014 Helsingissä. Tavanomaisten sääntömääräisten vuosikokousasioiden lisäksi keskusteltiin vakavasti
yhdistyksen toiminnan tulevaisuudesta.
Syyskokous oli jo alustavasti päättänyt,
että kevätkokouksessa käsitellään yhdistyksen lakkauttamisasiaa. Päätettiin, että
yhdistys lakkautetaan aikaisintaan v.
2015 siten, että pidetään erillinen lakkauttamiskokous, josta tieto lähetetään
kaikille Raamattu- ja yhteysretriitit ry:n
(Kristillinen Ashram) jäsenille. Toistaiseksi yhdistys toimii niiden voimavarojen
puitteissa, joita sillä on. Yhdistyksen
talous on hyvä ja toiminnantarkastajat
(ent. tilintarkastajat) suosittelivat tili- ja
vastuuvapautta. Mahdollisen lakkauttamisen yhteydessä täytyy miettiä varojen
jakamista yhdistyksen sääntöjen mukaan.
Punavuorenkatu 2 A 4, 00120 Helsinki,
p. 040 7786242 [email protected]
Toukokuu 2014
* Soile Salorinne, rahastonhoitaja
puh. 050 5775971 [email protected]
* Maija Järvelä - puh. 040 7585153
* Tapani Rajamaa - puh. 040 7163578
[email protected]
RUKOUS VAI OSTOSLISTA
Kol.1:9 ”Siitä lähtien, kun saimme tästä kuulla, mekin
olemme lakkaamatta rukoilleet teidän puolestanne ja
pyytäneet, että te saisitte runsaasti hengellistä viisautta ja
ymmärrystä ja tulisitte täydelleen tuntemaan Jumalan
tahdon.”
Ashramlehtinen
Anja Stenius - [email protected]
Yhdistyksen nettisivut sekä suomeksi
että ruotsiksi: www.kristillinenashram.fi
KRISTILLISEN ASHRAMIN VUOSIMAKSU on 15 euroa. Jos et ole vielä maksuasi
suorittanut ja haluat edelleen tukea työtämme
toivomme sinun maksavan jäsenmaksusi tilille
Raamattu- ja yhteysretriitit r.y. Nordea 111230352002
(IBAN FI94 1112 3000 3520 02).
HYVÄÄ JA
SIUNAUSRIKASTA KESÄÄ!
Syksyn ohjelmasta seuraavassa Ashramlehtisessä loka-marraskuun vaihteessa.
Eräässä seurakunnassa oli aktiivinen ja toimiva
rukouspiiri. Siellä esitettiin monenlaisia esirukouspyyntöjä. Monet rukoilivat ääneen. He luettelivat
Herralle monia pyyntöjä ja tarpeita. Asioista tuli kuin
ostoslista. Mutta oli eräs mies, Heikki, joka rukoili eri
lailla kuin muut. Hän oli myös vanhempi ja enemmän
elämää kokenut kuin toiset. Jotkut miettivät, miksi
Heikin rukous aina kosketti kaikkia.
Kun kerran luettiin Kolossalaiskirjettä huomattiin, että Heikkihän rukoili kuin Paavali.
Paavali kertoo Kolossalaiskirjeen 4. luvussa miten hän ja hänen matkakumppaninsa
rukoilevat kolossalaisten puolesta ja vielä kehottaa: ”Rukoilkaa lakkaamatta, valvokaa
rukoillen ja kiittäen.” Paavali sanoo vielä, että esim. Epafras, Kristuksen Jeeuksen
palvelija, taistelee rukouksin kolossalaisten puolesta, että nämä pysyisivät lujina ja
nuhteettomina ja vankkumatta noudattaisivat kaikessa Jumalan tahtoa.
Kun ajattelen omaa rukoustani niin kyllä se monesti muistuttaa enemmän ostoslistaa
kuin valvovaa rukousta. Miten osaisimme hiljentyä Jumalan eteen ja kuunnella mitä
Hän sanoo? Miten rukoilla oman uskomme ja toisten uskon kestämisen puolesta? Ja
sen puolesta, että kaikessa noudattaisimme Jumalan tahtoa.
Kristillisissä ashrameissa rukoilemme
usein. Onhan ohjelmassamme oikein mainittu ”rukousryhmät” omana ohjelmakohtanaan. Vaikka rukousryhmien rukousaiheet ovat luottamuksellisia eikä niistä
ashramin päättymisen jälkeen enää puhuta,
olen silti joskus yksityisesti muistanut
rukouksessa joitakin ihmisiä ja heidän
vaikeuksiaan. Mutta siitä, että olisin taistellut rukouksin jonkun puolesta, olen kyllä
kaukana.
Uskon, että kysymys ei olekaan siitä miten
”hyvin” me osaamme rukoilla, vaan siitä
minkälainen on suhteemme Jumalaan,
Isään. Hänen varassaan me kaikki olemme.
Toivon oppivani rukoilemaan Paavalin
tavoin tai vaikka Heikin.
Iris Rajamaa
Västanfjärdin vanha kirkko
ASTUN JUMALAN HUONEESEEN
Herran huoneeseen. Meidän Herrastamme
sanotaan evankeliumissa, että Hän meni
”tapansa mukaan” sapattina synagoogaan
(Lk. 4:16). Hän, jolla oli suora yhteys
Isään, piti tärkeänä mennä pyhäpäivänä
yhdessä seurakunnan kanssa kuulemaan
sanaa ja rukoilemaan. Sen tulisi kuulua
viikkojärjestykseemme. Omasta puolestani
olen tietenkin vuosien varrella ”joutunut”
näin tekemään, mutta voin myös kertoa,
että yksi kesälomani nautinnoista on ollut
kerran vuodessa istua luonnon keskellä ja
kuunnella radiojumalanpalvelusta.
Toiseksi pidän tärkeänä, että menemme
seurakunnan tilaisuuksiin sekä antamaan
että saamaan. Jumalanpalvelushan ei ole
papin teatteriesitys katsomolle, vaan
seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus,
jossa saamme rukouksin tukea saarnaajaa,
kantaa lähimmäisiä esirukouksen paareilla
Jeesuksen eteen sekä ylistää ja kiittää
Häntä, joka meitä rakastaa. Toisaalta
jokainen meistä menee myös ottamaan
vastaan. Viime aikoina eläkeläispastorina,
olen huomannut miten vaikeaa vanhan
saarnaajan on olla sanankuulija. Joka
tapauksessa me kaikki tarvitsemme sitä
ravintoa, jota Pyhä Henki tahtoo meille
välittää yhteisessä jumalanpalveluksessa.
Saarnaaja sanoo, että Jumalan huoneeseen
on astuttava ”varoen”. Hän tarkoitti ilmeisesti temppeliä. Minun mielessäni on
kirkko tai muu seurakunnan kokoontumispaikka. Se on ”Jumalan huone” siinä
mielessä, että se on varattu kohtaamispaikaksi Jumalan ja ihmisen välillä, vaikka
Jumala voi toki kohdata meidät ihan missä
paikassa tahansa. Tämä kirjoitus ei pyri
olemaan yhtä vakava kuin Saarnaajan sana
(Saarn. 4:17), mutta se antaa kuitenkin
aiheen pieneen pohdiskeluun.
Kerron, mitä itse nykyään kaipaan. Yksi
sellainen asia on hiljaisuus ennen tilaisuuden alkua. Koen tarvitsevani keskittymistä ja mahdollisuutta rukouksessa hiljentyä. Ymmärrän, että asia voidaan nähdä
toisinkin. Joku kokee hyvänä sen, että
häntä tullaan tervehtimään ja että hän voi
näin alusta lähtien kokea olevansa kotonaan, ystävien seurassa. Kysyn vain, eikö
keskustelua voi käydä jumalanpalveluksen
päätyttyä.
Pohdintani ensimmäinen toteamus onkin,
että on syytä usein ja säännöllisesti astua
Toinen minulle merkittävä tarve on kokea
kirkossa ja erityisesti jumalanpalveluksessa
pyhyyden tunnetta. Mielestäni ilo ja lapsen-
omainen välittömyys ei ole pyhyyden tunteen vastakohta. Ne kaksi voidaan yhdistää.
Oikeastaan, jos yhteisessä kokoontumisessa
vallisee aito ja vapaa henki, tässäkään suhteessa ei ole mitään ongelmaa. Molemmat
piirteet liittyvät Jumalan kohtaamiseen.
Jumala on toisaalta Isä, jonka luokse lapsi
voi vapaasti tulla ja sanoa: ”Abba”, minun
oma isäni! Toisaalta on syytä muistaa, että
Jumala on pyhä. Näistä molemmista Jumalan ominaisuuksista, hänen rakkaudestaan
ja pyhyydestään, puhuu risti. Siksi kirkossa
ei voi käyttäytyä miten vain. Myös pyhyyden tuntu on säilytettävä.
Edellä esitetty ei merkitse sitä, että meidän
pitäisi olla kaavamaisia tai että tietyt muodot ovat pääasia. Nimenomaan meidän
vanhojen kristittyjen on opeteltava myös
toinen toistemme huomioon ottamista.
Esimerkiksi lasten ja lapsiperheiden pitää
päästä tulemaan kirkkoon, silläkin uhalla,
että he häiritsevät. Ehkä vanhemmat voivat
opettaa heille joitakin perusasioita kirkossa
käyttäytymisestä, mutta kirkosta pitäisi
myös tulla lapsille paikka, johon he tulevat
mielellään. Ja kun Pyhä Henki ohjaa
kokouksen kulkua toisin, kuin kaavamme
sanovat, on kaavojen annettava periksi.
Monet tavat on annettu avuksi ja tueksi,
jotta helpommin voisimme kohdata elävän
Jumalan ja kokea Hänen läsnäolonsa.
Pääasia on kuitenkin, että Pyhä Henki
johtaa jumalanpalvelusta ja kirkastaa meille
Kristusta. Jos se ei toteudu, syy voi olla
myös minussa, joka olen tullut kirkkoon.
Tärkeää on kysyä olenko valmis ottamaan
vastaan ja olenko valmis olemaan Pyhän
Hengen käytössä. Hän voi tehdä myös
yllätyksiä. Siksi on useimmiten parasta,
että ”astumme Jumalan huoneeseen”.
Tapani Rajamaa
KOTIASHRAM TAMPEREELLA
22.2.2014
Meitä oli kolme iloista ashramilaista, jotka
helmikuisena
aamuna
laittauduimme
Helsingistä Tampereelle menevään junaan.
Tarkoituksemme oli osallistua ashramiin,
jonka ystävämme, ashramin entinen sihteeri, Ritva Heikkinen, oli kutsunut kotiinsa.
Ritvan koti on aivan aseman lähellä. Hyvin
osasimme perille, kun Ritva jo huuteli
portaikossa, että ”neljäs kerros”. Näkymä
Ritva kodista Tuomiokirkolle on mahtava!
Oli ilo tavata entisiä Tampereella asuvia
ashramilaisia. Mm. Terttu Koski, Sirkka
Saarikivi ja Hilkka Paloniemi (ent. Nieminen) olivat tulleet mukaan. Lisäksi oli
muutama uusikin ystävä saapunut. Yhteensä meitä oli noin 10-11 henkeä.
Aivan aluksi Ritvan koti siunattiin. Vaikka
Ritva on asunut Tampereella taas jo muutaman vuoden ei kotia ole aikaisemmin siunattu ja nyt se sitten tapahtui. Kuitenkin oli
sellaisen tuntu, että tässä kodissa on jo
paljon rukoiltu ja saatu vastaanottaa siunauksia.
Aterioinnin jälkeen vietimme sitten varsinaisen ashramin, johon kuului raamattutunti ja rukousryhmät. Koimme, että
olimme kaikki saaneet hengellistä evästä
lähtiessämme kotimatkalle. Kiitos Ritva.
”Jeesus on Herra!”