Toimintakertomus - Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys

Transcription

Toimintakertomus - Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys
Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry
Toimintakertomus
2013
1. YLEISTÄ - puheenjohtajalta
Vuosi 2013 on nyt sitten virallisestikin pulkassa ja lienee jälleen kerran aika istahtaa alas
miettimään, mitä oikein tuli tehtyä vai jäikö jotain tärkeää tekemättä.
Mielestäni ainakaan jäsenistölle ei pitänyt viime vuonna jäädä epäselväksi mitä yhdistys oikein
puuhailee. Siitä piti huolen uudistettu tiedotustoiminta; keväällä koko jäsenistölle lähetettiin
kevättiedote kirjeitse, ja syksyllä syystiedote niille joiden sähköpostiosoite on tiedossa. Jatkossa
lienee niin, että sähköpostiin tulevat tiedotteet jatkuvat, mutta kirjeitse lähetetyt ovat edelleenkin
todella harvinaista herkkua jo yksinomaan kustannussyistä.
Jäsenistölle järjestettiin muutamia tapahtumia vuoden aikana; näistä voisi ainakin mainita
keväällä järjestetyn elokuvanäytöksen, joka oli viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty.
Jäsenistö onkin oppinut varsin hyvin siihen, että kun jotain tehdään niin se aina maksaakin
jotain. Tästä johtuen onkin tullut melkeinpä tavaksi toimia niin, että paikkoja on varsin
rajoitetusti jolloin nopeat syövät hitaat ja jonkin suuruinen omavastuu on jokaiseen tapahtumaan.
Näin tultaneen toimimaan jatkossakin, sillä ilmaista leipää ja sirkushuveja ei ole olemassakaan,
laskun kuittaa aina joku, ja jos ei kukaan muu niin sitten artisti itse.
Parannettavaakin aina löytyy ja aivan riippuen siitä kuka toimintaa tarkkailee niin vaikka kuinka
paljon. On kuitenkin syytä muistaa, että kaikki jotka ovat aktiivisesti toiminnassa mukana,
pyörittävät tehtäviään pääsääntöisesti omalla vapaa-ajallaan ja jokaisen resurssit ovat rajatut.
Omasta näkökulmasta harmittaa se, että TEAMin runsasta kurssi- ja koulutustarjontaa käytetään
aivan liian vähän. Näenkin, että tietoa, taitoja ja muuta mukavaa puuhastelua olisi tarjolla niin
paljon kuin kenenkin rahkeet riittävät vastaanottaa. Täten kannustankin jokaista ainakin
harkitsemaan voisiko jonkin vapaan viikonlopun uhrata koulutuksen ja mukavan seuran
merkeissä.
Yhdistyksen talous on ollut viime vuosina vakaalla pohjalla. Ainakin oman ymmärrykseni
mukaan teimme viimekin vuonna lievän plusmerkkisen tuloksen vaikka jäsenmaksutulot
pienenevät vuosi vuodelta. Tuloksesta iso kiitos ja hatunnosto hallituksen suuntaan maltillisesta
taloudenpidosta.
Yhdistyksen omistama toimisto Sibeliuksenbulevardi 36:ssa on ollut vajaakäytöllä kaikki nämä
vuodet jotka olen tässä toiminnassa mukana ollut. Nyt tähänkin on mitä ilmeisimmin tulossa
muutos, sillä ainakin kaksi tahoa on ilmaissut halukkuutensa pitää kokouksia meidän toimistolla.
Neuvottelut toimiston käytöstä ovat edenneet siihen malliin, että mikäli ei ihmeitä tapahdu,
vuoden 2014 aikana nähdään muitakin ammattiosastoja käyttämässä meidän tiloja.
Kesää odotellen
Ari Nyman
PKY:n puheenjohtaja
2. YHDISTYKSEN TOIMINTA JA
KOKOUKSET
2.1 Hallituksen kokoukset
Vuodeksi 2013 valittu hallitus on kokoontunut vuoden aikana 12 kertaa (v.-12 12 krt).
Pöytäkirjaan merkittyjen pykälien määrä on 214§ (v.-12 227§). Kokouksissa käytetyksi ajaksi on merkitty
13 tuntia 42 minuuttia (v.-12 15 h 13 min).
Syyskokouksessa 10.11.2012 valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi Ari Nyman, joka on osallistunut
12 hallituksen kokoukseen. Hän on myös toiminut liiton asiamiehenä ja yhdistyksen kirjeenvaihtajana.
Yhdistyksen taloudenhoitajaksi päätettiin kutsua hallituksen ulkopuolelta Jari Pischow; hän oli läsnä
jokaisessa kokouksessa.
Hallituksen kokoonpano vuonna 2013 (syyskokouksessa 2012 valitut):
Varsinaiset jäsenet:
Nimi
Tehtävä hallituksessa
Laosmaa Seija
Alasalmi (Ainola) Tiina
Ulmanen Esko
Mäkipää Tomi
Park-Björklund Sari
Pesonen Niko
Hirvonen Jimi
Disa Kuhlberg
varapuheenjohtaja
sihteeri, tiedotus-, talousjaosto
opinto- ja harrastusjaosto
tiedotussihteeri, lipunkantaja
toimistonhoitaja
nuorisojaosto
nuorisoasiamies, tiedotusjaosto
nuorisojaosto
Osallistunut kokouksiin kertaa
8
12
11
11
11
7
7
2
lipunkantaja, varasihteeri
opintosihteeri, nuorisojaosto
nuoriso-, opinto- ja harrastusjaosto
11
9
5
4
Varajäsenet:
Räsänen Maaret
Siponmaa Tarja
Outila Janne
Rahikainen Harri
2.2. Jäsenkokoukset
Toimikauden 2013 aikana on pidetty kolme jäsenkokousta.
Kevätkokous pidettiin 13. huhtikuuta PKY:n toimistolla. Tässä kokouksessa oli läsnä 14 yhdistyksen
jäsentä (v-12 15). Kokouksessa hyväksyttiin sääntömääräisesti edellisen vuoden toiminta ja tilit.
Ehdokasasettelukokous pidettiin 12. lokakuuta. Kokouksessa oli läsnä 11 jäsentä (v.-12 13).
Kokouksessa asetettiin ehdokkaat syyskokousvalintoja varten.
Syyskokous pidettiin 9. marraskuuta PKY:n toimistolla ja tässä kokouksessa oli läsnä 12 jäsentä
(v.-12 15 hlö). Kokouksessa valittiin jäsenet yhdistyksen eri tehtäviin sekä päätettiin vuoden 2014 toiminnasta ja talousarviosta. Kuultiin myös TEAM-liiton Irene Hämäläisen TES-info.
Jäsenkokouksissa merkittyjen pykälien määrä on 38§ (v-12 44§) ja aikaa niihin käytettiin
1 tunti 9 minuuttia (v.-12 1 h 36 min).
2.3. Yhdistyksen toiminnantarkastajat
Varsinaisina toiminnantarkastajina ovat toimineet Tapani Eskola ja Mauri Mannonen,
varatoiminnantarkastajina Veikko Grönroos ja Ari Purho.
2.4. Lipunkantajat
Yhdistyksen lipunkantajina ovat vuonna 2013 toimineet Tomi Mäkipää ja Maaret Räsänen.
2.5. Yhdistyksen jaostot
2.5.1. Opinto- ja harrastusjaosto
Jaoston vetäjinä ovat toimineet Esko Ulmanen (harrastusjaosto) ja Tarja Siponmaa (opintojaosto), muut
jäsenet olivat Janne Outila ja Niko Pesonen sekä eläkeläisille oli yksi paikka.
2.5.2. Tiedotusjaosto
Tiedotussihteeri Tomi Mäkipää, muut jäsenet Maaret Räsänen, Jimi Hirvonen ja Tiina Alasalmi.
2.5.3. Nuorisojaosto
Nuorisoasiamies Jimi Hirvonen, muut jäsenet Disa Kuhlberg, Janne Outila ja Niko Pesonen sekä
ammattioppilaitoksen edustajat.
2.5.4. Työehtosopimusjaosto
Työpaikkojen pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut sekä PKY:n puheenjohtaja. Koollekutsuja oli
Ari Nyman. Seija Laosmaa oli myös jaoston käytettävissä.
2.5.5. Talousjaosto
Koollekutsuja oli Ari Nyman, lisäksi Seija Laosmaa, Tiina Alasalmi ja Jari Pischow.
2.5.6. Työvaliokunta
Työvaliokunnan ovat muodostaneet Ari Nyman, Seija Laosmaa, Tiina Alasalmi ja Jari Pischow.
2.6. Yhdistyksen piirissä toimineet kerhot
Laitosmieskerho –74
Eläkeläiskerho
Painajienkerho
Kerhot ja jaostot tekevät omat toimintakertomuksensa, jotka on liitetty yhdistyksen toimintakertomuksen
loppuosaan.
3. EDUSTUKSET
3.1 Teollisuusalojen ammattiliitto
TEAM-liiton valtuustossa on toiminut puheenjohtajana Seija Laosmaa ja jäsenenä Ari Nyman.
Kirjatyöntekijäin TES-jaostossa on toiminut Ari Nyman ja Nuorisojaostossa Jimi Hirvonen. Hallituksen
yleisvarajäsenenä on toiminut Esko Ulmanen.
3.2 SAK
SAK:n valtuuston jäsenenä on toiminut Seija Laosmaa.
3.3 SAK:n Porvoon paikallisjärjestö
3.3.1 Hallitus
SAK:n Porvoon paikallisjärjestön hallituksessa varsinaisena jäsenenä on toiminut Tomi Mäkipää ja
varalla Ari Nyman.
3.3.2 Edustajisto
Varsinaiset jäsenet;
Jimi Hirvonen
Niko Pesonen
Janne Outila
Varajäsenet;
Tiina Alasalmi
Sari Park-Björklund
Disa Kuhlberg
4. LUOTTAMUS- JA
TYÖSUOJELUHENKILÖT
TT Urex Oy
Asiamies;
Helin Teuvo
Työsuojeluvaltuutettu;?
2. Varavaltuutettu;
?
1. Varavaltuutettu; ?
Painoyhtymä Oy
Pääluottamusmies;
Hovi Pasi
Työsuojeluvaltuutettu;Koskinen Pasi
VaraPLM;
Koskinen Pasi
1. Varavaltuutettu; Hovi Pasi
Suomen Lehtiyhtymä Oy / Kirjapaino Uusimaa
Pääluottamusmies;
Rahikainen Harri
Työsuojeluvaltuutettu;Rahikainen Harri
VaraPLM;
Tuominen Ilkka
1. Varavaltuutettu; Tuominen Ilkka
Bookwell Oy
Pääluottamusmies;
Nyman Ari
Työosastojen luottamusmiehet;
- Esivalmistus;
Sandelin Pirkko
- Paino;
Purho Ari
- Sitomo;
Mäkipää Tomi
Työsuojeluvaltuutettu; Nyman Ari
2. Varavaltuutettu;
Mannonen Mauri
Työsuojeluasiamiehet;
- Esivalmistus;
Alasalmi Tiina
- Paino;
Huuhtanen Eeva
- Sitomo;
Mannonen Mauri
VaraPLM;
Laosmaa Seija
1. Varavaltuutettu; Alasalmi Tiina
Porvoon Kirjakeskus Oy
Pääluottamusmies;
Park-Björklund Sari
Työsuojeluvaltuutettu;Blom Satu
2. Varavaltuutettu;
Sirkka Miia
VaraPLM;
Siponmaa Tarja
1. Varavaltuutettu; Savikko Anja
5. JÄSENISTÖ
5.1. Jäsenhuoltajat
Jäsenhuoltajina ovat toimineet työpaikkojen luottamushenkilöt ja työsuojeluvaltuutetut.
5.2. Toimisto
Sibeliuksenbulevardi 36:ssa sijaitseva yhdistyksen toimisto on palvellut jäsenistöä kokous-, kurssi- ja
kerhotoimintatilana. Taloyhtiön kokouksessa on yhdistystä edustanut Tiina Alasalmi. Toimiston
siivouksesta on vastannut kukin hallituksen jäsen omalla vuorollaan listan mukaan.
5.3. Adressit
Yhdistys on huomioinut kuluneenakin vuonna 50 vuotta täyttäneitä tai muuten ansioituneita jäseniään
onnitteluadresseilla. Niiden postituksesta on vastannut yhdistyksen taloudenhoitaja. Edellisten lisäksi
taloudenhoitajalta on ostettavissa yhdistyksen suru- ja onnitteluadresseja.
5.4. Liiton jäsenet
Vuoden 2013 päättyessä oli yhdistyksen jäseniä (suluissa v.-12) yhteensä 759 (798), joista oli naisia 439
(462) ja miehiä 320 (336). Kokonaisjäsenmäärästä oli ns. normaalijäseniä työelämässä 285 (304),
työssäolevia vapaajäseniä 9, ja eläkeläisiä 422 (423). Oppilasjäseniä oli 43 (55).
Uusia jäseniä oli liittynyt osastoon 13 (17), toisesta osastosta siirtyneitä oli 3 (2). Eronneita jäseniä oli 42
(63) (joista 6 siirtyi toiseen ammattiosastoon ja edesmenneitä oli 16 henkilöä).
Kuoleman kautta ovat joukostamme poistuneet tietomme mukaan seuraavat yhdistys- ja
ammattitoverit:
Aavikko Kalevi, Blomberg Gunnel, Haapatalo Kosti, Hurme Lea Marja, Hyppönen Eino,
Kuusimurto Onni, Lindroos Sirkka-L, Nokelainen Aimo, Nurmi Pirkko, Nyberg Martta,
Salminen Irja, Taipale Jyrki, Tenhonen Teemu, Vainio Raimo, Vartiainen Raija, Väyrynen Kauno
Toimintakertomuksen lopuksi haluaa vuoden 2013 hallitus esittää parhaat kiitokset kaikille,
jotka ovat edesauttaneet hallituksen työtä. Samalla toivomme yhdistyksen uudelle hallitukselle
menestystä kaikissa töissä ja tehtävissä.
Hallitus
6. YHDISTYKSEN JAOSTOJEN
TOIMINTAKERTOMUKSET
6.1. Opinto- ja harrastusjaosto
Jaoston vetäjinä ovat toimineet Esko Ulmanen (harrastusjaosto) ja Tarja Siponmaa (opintojaosto), muut
jäsenet olivat Janne Outila ja Niko Pesonen. Eläkeläisille oli myös varattu paikka, mutta siihen ei nimetty
edustajaa.
Käydyt kurssit ja seminaarit vuonna 2013:
15.1.
5.2.
8.-10.2.
9.-10.2.
16.-17.2.
21.2.
9.4.
10.4.
20.-21.4.
16.-19.5.
27.-31.5.
6.6.
5.-6.9.
15.-16.10.
24.10.
27.11.
Sari Park-Björklund osallistui ”Puhutaan palkitsemisesta” -koulutustilaisuuteen Hgissä.
Ari Nyman osallistui TES-jaoston kokoukseen Hgissä.
TEAMin Nuorisopäivät Virossa, Tallinnassa. Niko Pesonen ja Jimi Hirvonen osallistuivat.
Tomi Mäkipää osallistui YT-menettelykurssille Hgissä.
Ari Nyman, Seija Laosmaa ja Tiina Alasalmi osallistuivat puheenjohtajapäiville Kiljavalla.
Esko Ulmanen osallistui Kansan sivistysrahaston hoitokunnan kokoukseen Hgissä.
Ari Nyman osallistui SAK:n paikallisjärjestön edustajiston kokoukseen.
Jimi Hirvonen osallistui nuorisojärjestöjen paikallisosastojen kokoukseen Hgissä.
Ari Nyman, Seija Laosmaa ja Sari Park-Björklund osallistuivat pääluottamusmiespäiville
Jyväskylässä.
Ari Nyman ja Seija Laosmaa osallistuivat TEAMin valtuuston kokoukseen Järvenpäässä.
Tomi Mäkipää osallistui neuvottelutaidon kurssille Kiljavalla.
Ari Nyman TES-jaoston kokouksessa.
Jimi Hirvonen osallistui nuorisojaoston kokoukseen Voionmaan opistolla Ylöjärvellä.
Ari Nyman TES-jaoston kokouksessa.
Ari Nyman oli mukana oppilasrekrytointitilaisuudessa Porvoon Amistolla.
Tomi Mäkipää, Sari Park-Björklund ja Tiina Alasalmi osallistuivat SAK:n Porvoon
paikallisjärjestön edustajiston syyskokoukseen Porvoossa.
Tapahtumat ja harrastustoiminta:
24.2.
PKY järjesti elokuvanäytöksen Taidetehtaan BioRexissä. Elokuva oli Timo Koivusalon ja Riku
Suokkaan ohjaama ”Vuonna 85”. Lippuja oli varattu 50 kpl ja ne menivät kuin kuumille kiville.
2.-3.3. TEAM Talvipäivät olivat Kuopion Rauhalahdessa. Samassa yhteydessä pidettiin myös liiton
keilamestaruuskisat. Porvooseen tuli hyvä menestys: veteraaneissa tuli sijat 1) Ahti Nyman
2) Timo Rauha, ja joukkuekilpailussa sija 1) Timo Rauha, Ahti Nyman, Leif Lindberg ja Matti
Pitkänen.
19.4.
Seija Laosmaa ja Tomi Mäkipää osallistuivat Jyväskylässä FinnGraf-messuille.
1.5.
Vappujuhla Porvoossa
24.-25.8. TEAM Kesäpäivät pidettiin Turussa Sokos Hotel Caribianissa.
6.2. Tiedotusjaosto
Tiedotusjaostoon kuuluivat tiedotussihteeri Tomi Mäkipää, Maaret Räsänen, Jimi Hirvonen ja Tiina
Alasalmi. Yhdistyksen tapahtumista ja kokouksista tiedotettiin työpaikkojen ilmoitustauluilla,
yhdistyksen kotisivuilla ja omassa kevät- ja syystiedotteessa. Sääntömääräisistä kevät- ja syyskokouksista
ilmoitettiin lisäksi Intiim -lehdessä ja TEAMin kotisivuilla. Tiedotussihteerin toimesta alettiin julkaista
jäsenille kohdennettua kevät- ja syystiedotetta. Kevättiedote lähetettiin postitse kaikille jäsenille ja
syystiedote sähköpostijakeluna niille jäsenille, jotka olivat ilmoittaneet toimivan sähköpostiosoitteen joko
liittoon tai ammattiosastolle. Tiedotteet, toimintakertomus ja -suunnitelma liitettiin luettavaksi osaston
omille kotisivuille. Kotisivujen http://pky.teamliitto.net päivitystä hoiti Tomi Mäkipää. Yhdistyksen
sähköpostiosoite selkeytettiin muotoon [email protected].
6.3. Nuorisojaosto
Porvoon Kirjatyöntekijäin yhdistyksen nuorisojaostoon kuuluivat Jimi Hirvonen, Niko Pesonen, Janne
Outila ja Disa Kuhlberg. Jimi Hirvonen on toiminut yhdistyksen nuorisoasiamiehenä.
Mennyt vuosi oli nuorisojaoston hiljaiseloa, sillä paikallisia tapahtumia ei järjestetty. TEAMin
järjestämiin nuorten tapahtumiin ei saatu osallistujia lukuun ottamatta TEAMin Nuorisopäiviä Virossa,
Tallinnassa, jonne Niko Pesonen ja Jimi Hirvonen osallistuivat.
7. Bernhard Lehtisen rahasto
Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen vuonna 1994 Kansan Sivistysrahaston Uudenmaan Maakuntarahaston, Veikko Helteen Rahaston yhteyteen perustaman erikoisrahaston tarkoituksena on
apurahoja myöntämällä tukea ensisijaisesti PKY:n jäsenten ja heidän perheenjäsentensä opiskelua,
omatoimisia taide- ja vapaa-ajan harrastuksia sekä porvoolaisten ja heidän järjestöjensä harjoittamaa
kulttuuritoimintaa. Mahdolliset huomionosoitukset voidaan osoittaa tilille FI85 1521 3000 0060 09.
Hoitokuntaan v. 2013 ovat kuuluneet Ari Nyman, Sari Park-Björklund ja rahaston puheenjohtajan tehtäviä
hoitanut Esko Ulmanen. Veikko Helteen Rahaston asiamies oli Ulla Vuolanne.
LAITOSMIESKERHO –74
RS
TOIMINTAKERTOMUS 2013
JOHDANTO
Toimintakertomus Laitosmies-74 kolmeltakymmeneltä yhdeksänneltä
(39.) toimikaudelta. Se kuvaa lyhyesti kerhon tärkeimmät tapahtumat.
Jäseniä kerhossa oli 15 kpl ja lisäksi eläkeläisiä.
TOIMIKUNTA
Puheenjohtajana on toiminut Rabbe Stenbäck,
sihteerinä Raili Korpiluoma sekä rahastonhoitajana Heimo Halijoki.
Muina varsinaisina jäseninä ovat toimineet Kim Henriksson,
Risto Kuusimurto, Kari Johansson sekä Henry Branders.
Tilintarkastajina olivat Hannu Hovi ja Simo Lehtonen.
KOKOUKSET
Kevätkokous pidettiin 22.5.2013 Tarmolassa
Syyskokous pidettiin 19.12.2013 Tarmolassa.
TALOUS
Kerhon suurin tulonlähde oli jäsenmaksut.
MUUT
Hotellimatka Tallinnaan 9.5.–11.5., reissu oli hieno, ja päätettiin
järjestää ensi vuonna uudestaan kun kerho täyttää 40 vuotta.
Rabbe Stenbäck
Puheenjohtaja
Raili Korpiluoma
Sihteeri
Porvoon Painajainkerhon
toimintakertomus vuodelta 2013
Yleistä
Vuosi 2013 oli toiminnallisesti edellisvuotta pirteämpi.
Toimikunta
Kerhon toimikunta vuodelle 2013 oli seuraava:
Toiminta
puheenjohtaja
Jari Pajakoski
sihteeri
Markku Rauma
rahastonhoitaja
Seppo Mäkilä
toimikunta
Kari Arffman
Harri Koistinen
Keijo Nieminen
Ari Nyman
Kesäkuussa pidettiin kerhon terassi-iltamat, jossa oli paikalla
8 henkilöä. Marraskuussa taas pidettiin kerhon pikkujoulut Rafael
´s Steakhousessa; paikalla oli 7 henkeä.
Porvoossa 22.1.2014
Yhdistyksen jäsen!
Työpaikkojen luottamusmiehet toimivat jäsenhuoltajina. Jotta jäsenasiasi
olisivat kunnossa ja kaikki etuisuutesi toimisivat häiriöttömästi, ota aina
yhteys jäsenhuoltajaasi tai yhdistyksen taloudenhoitajaan seuraavissa
tapauksissa:
-
Vaihtaessasi työpaikkaa
Vaihtaessasi osoitetta
Jos nimesi vaihtuu
Lähtiessäsi äitiyslomalle
Palatessasi äitiyslomalta
Jäädessäsi hoitovapaalle
Jäädessäsi pitkälle sairaslomalle
Joutuessasi työttömäksi
Joutuessasi lomautetuksi
Lähtiessäsi opiskelemaan
Palatessasi opiskelemasta
Lähtiessäsi asepalvelusta suorittamaan
Palatessasi asepalvelusta suorittamasta
Lähtiessäsi eläkkeelle
ym. jäsenasioissa
Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen toimisto
Osoite:
Web:
E-mail:
Puhelin:
Päivystys:
Varaukset:
Sibeliuksenbulevardi 36, 06100 Porvoo
http://pky.teamliitto.net
[email protected]
(019) 52 48 143
Toimiston numeroon arkisin klo 12.00-15.00
Ulkopuoliset yhdistyksen puheenjohtajalta, kerhot ja jaostot
toimistossa olevaan varauskirjaan
Toimisto on käytettävissä opiskelu- ja kokoustoimintaan.
Kahvinkeittomahdollisuus on ja kahvit ”talon” puolesta.