Riihiuutiset tammikuu.pub - Ilmajoen helluntaiseurakunta

Transcription

Riihiuutiset tammikuu.pub - Ilmajoen helluntaiseurakunta
Hei!
Uusivuosi ja tulevaisuus tuntematon on edessä jälleen. Näin vuodenvaihteessa tulee miettineeksi mennyttä vuotta ja toisaalta tulevaa.
Syksy oli monelta osin kiireinenkin ja ohjelmaa oli paljon. Kaikessa kuitenkin olemme saaneet kokea Jumalan johdatusta ja apua. Kiitollisin mielin jatkamme eteenpäin.
Erityisesti tulevaa vuotta ajatellen ,rukoukseni jälleen on ,että Jumalan
johdatus voisi ja saisi olla niin pienissä kuin suurissakin asioissa.
Hän ,Joka kannattelee koko maailmankaikkeutta, pitää elämää yllä ja joka hallitsee! , Hän ,jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, Hän
meidän Herramme ja Vapahtajamme tietää parhaiten kaiken ! Ja kun Hän
saa vallan ja luvan meidän elämässämme toimia ja vaikuttaa ,niin me
todella saadaan nähdä Jumalan tekoja. Me tarvitsemme kestäväisyyttä
rukouksessa ja haastankin sinua ,niin nuoret kuin vanhemmat rukoilemaan, etsimään Jumalan tahtoa ja johdatusta niin omaan henkilökohtaiseen kuin seurakunnankin elämään.
Me emme tiedä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan, mutta meidän mahtava
Herramme tietää!
Kunpa minä ja me kaikki voisimme olla kuulolla mitä Jumala haluaisi puhua meille ja näin
voisimme olla ja toimia "ajan hermolla", ja olla riistämässä saalista viholliselta.
Siunataan toisiamme ,siihen meidät on kutsuttu!
Ole Siunattu Jeesuksen Nimessä!
-Maria
Korjaus edelliseen lehteen.
Joulukuun lehdestä oli jäänyt Veikon ja Heikin matkakertomuksen loppu
pois. Toimitus pahoittelee tapahtunutta. Tässä matkakertomuksen puuttuva loppu:
Kilpisjärven keskustasta löysimme automme samalta paikalta johon olimme sen jättäneet,
Varasimme huoneen yöpymistä varten. Saunoimme, söimme oikein liinalla
päällysteiseltä pöydältä ja nukuimme lakanoiden välissä.
Erämaassa epäoleellinen rajautuu pois.
Kiitimme Jumalaa joka varjeli ” ettemme loukanneet jalkojamme kiviin ”.
Itsellekkin hyräilimme kun vaarit selvisivät matkasta.
Veikko Köykkä
Kamraattikuoron joulukonsertti 14.12.
Ystäväpalvelu
Seurakunnassamme Eeva-Liisa välimäen johdolla toimiva ystäväpalvelu on maksuton. Ystäväpalvelu tiimi auttaa ikääntyneitä, sairai-
ta ja muita apua tarvitsevia. Mahdollisia avustustöitä olisi esim.
siivous, kylvetys, asiointi kauppa ym.), pieniä korjaustöitä,
puitten pilkkomista, kokoukseen kyyditys ym. Apua voi siis pyytää ja sitä saa ilmaiseksi.
Eeva-Liisa Välimäki Puh. 045-6347656
Talonmies kiittää joululahjasta.
Toivotamme siunattua alkavaa vuotta 2011
T: Veikko ja Riitta
Lainaus kirjasta ”ÄITI EI ITKE ENÄÄ”, jonka kirjoittajaan, Riitta Toloseen
saimme tutustua Venäjän Karjalan lastenleireillä hänen toimiessaan siellä
tulkkina. Kirjan kustantaja on Päivä Oy. Tällä kirjan luvulla on paljon annettavaa kaikille kristityille. Hannu ja Anja Erkkilä.
Alla Vasetshkina
SILLI TURKIN ALLA
Alla ei ollut uskoa korviaan. Hänen edessään istuva mies vaikutti tavalliselta suuren sairaalan lääkäriltä, asiansa osaavalta ja luotettavalta. Hän
oli noin neljänkymmenen, ohimoilla jo vähän harmaata. Hän puhui rauhallisesti ja katsoi Allaa suoraan silmiin.
- Hyvä rouva, teidän pitää tehdä parannus ja tulla Jumalan luo, lääkäri
toisti sanomansa.
Alla Vasetshkina oli kärsinyt jo jonkin aikaa tasapainohäiriöistä. Kotona
vauvan kanssa häntä pelotti jatkuvasti, että jokin horjahdus vahingoittaisi lasta. Ennen äitiysloman loppumista vaivasta pitäisi päästä eroon. Viimeisen kuukauden aikana Alla oli tehnyt monta kertaa pitkän bussimatkan asuinpaikkakunnaltaan kaupunkiin tutkimuksiin, mutta toistaiseksi
mitään syytä häiriöön ei ollut löytynyt. Nyt hänen edessään istui kummallinen lääkäri, jonka mielestä ongelma ei ollut niinkään päässä kuin sydämessä.
- Jos tarkoitatte, että minun pitäisi katua jotakin, niin olette väärässä.
Minulla ei ole mitään katumista elämässäni. En ole tehnyt mitään sellaista, mitä te kutsutte synniksi, Alla sanoi.
Allaa oli opetettu kunnioittamaan ja kuuntelemaan korkeasti koulutettuja
ihmisiä, kuten lääkäreitä ja tiedemiehiä. Opettajana hän yritti käyttäytyä
sivistyneesti, vaikka mies esitti vakavana asioita, jotka tuntuivat neuvostoyhteiskunnassa kasvaneesta ihmisestä naurettavilta. Ymmärtääkö hän
ollenkaan, että nyt eletään vuotta 1990? Alla ajatteli.
- Te siis ette tee syntiä?
- En.
- Te siis olette pyhä?
- Jos en aivan kokonaan, niin ainakin melkein.
Allaa kiukutti. Hän ei ymmärtänyt, mihin mies pyrki. Jos kysymykset liittyivät jotenkin elämän tarkoitukseen, niin sitä Alla oli pohtinut paljon.
Hän oli aina pyrkinyt elämään korkeiden moraalisten periaatteiden mukaan, niin että siinä mielessä tunkeileva kyselijä kyllä joutuisi hämmästymään.
- Millaisten lakien mukaan te elätte? lääkäri jatkoi.
- Inhimillisten, yleisinhimillisten lakien mukaan, Alla vastasi terävästi.
- Mitä lakeja ne ovat?
- Esimerkiksi toisten auttaminen. Työpaikalla autan aina, jos voin. Yritän
tehdä hyvää ihmisille.
- Kuulkaas, rouva, inhimillisiä lakeja ei ole olemassa. Avaruuden lait
ovat Jumalan laki ihmistä varten. Toteutatteko sitä?
- Kyllä!
Alla punnitsi mielessään, voisiko mies olla hullu. Siitä ei voi olla kysy-
mys. Suuressa sairaalassa työskennellään yhdessä toisten lääkärien
kanssa, jotka kyllä huomaavat, jos työtoverin mieli järkkyy.
- Tunnetteko Jumalan lain?
- En.
- Jumala antoi ihmisille oman lakinsa, kymmenen käskyä. Ihmiset
muuttavat niitä, tekevät syntiä ja nimittävät sitä inhimilliseksi laiksi.
Rakasta Jumalaa yli kaiken on ensimmäinen käsky.
- Miten minä olisin voinut rakastaa jotain sellaista, josta minulle on koko elämäni sanottu, että se on juutalainen satu! Meillä on satumme ja
noita-akkamme, juutalaisilla omansa. En ole niin tyhmä, että uskon satuihin, Alla sanoi kipakasti.
Mies luki pöydällään olevasta kirjasta hitaasti ja selkeästi käskyn toisensa jälkeen. Allasta tuntui kuin hän olisi joutunut röntgeniin, joka läpivalaisi hänen sisimpänsä. Kohta kohdalta hän joutui toteamaan, että
oli tehnyt jotakin vastoin kyseistä käskyä. Tosin viimeisen käskyn kohdalla hän arveli ensin selviävänsä paremmin. Älä kadehdi. En muista,
milloin olisin kadehtinut. Sitten hän hätkähti. Aivan kuin joku olisi
muistuttanut naapurin uusista huonekaluista ja työkaverin kauniista puvusta, joita hän oli ihaillut ärtyneenä ja kateellisena. Minä olen rikkonut
niitä kaikkia.
- Mutta en minä ole syyllinen. Olen vain elänyt, niin kuin minulle on
opetettu, Alla puolustautui.
- Olette 29-vuotias. Jos ihminen ei ole oppinut lapsena liikennesääntöjä
ja ajaa 29-vuotiaana päin punaista, hän ei voi syyttää lastentarhan
opettajaa tai vanhempia. Te olette tarpeeksi vanha ottamaan vastuun
omasta elämästänne.
Alla ei ymmärtänyt, mikä tuossa keskustelussa sai hänet itkemään.
Mies ei kiirehtinyt lohduttamaan häntä, odotti vain, että Alla sai silmänsä pyyhittyä ja puhekykynsä takaisin.
- Minusta tuntuu, että minua on petetty. Luulin eläväni oikein ja kulkevani oikeaa tietä. Nyt näen, että elän väärin ja kuljen väärään suuntaan. Mitä minun pitäisi tehdä? Alla puhui hyvin hitaasti.
- Teidän on tehtävä parannus Jumalan edessä. Me voimme rukoilla tässä yhdessä. Hankkikaa Raamattu ja lukekaa sitä. Alkakaa käydä seurakunnassa. Tehkää synnintunnustus sielunhoitajalle tai papille, niin että
menneet asiat eivät jää painamaan, mies luetteli täsmällisesti kuin lääkereseptiä.
Alla toisti lääkärin perässä lyhyen rukouksen. Sen jälkeen he vaihtoivat
muutaman sanan seuraavasta käynnistä.
- Jos se nyt enää on tarpeen, lääkäri sanoi ja hymyili.
Kävellessään sairaalasta bussipysäkille Alla tunsi olonsa hyväksi. Huimausta ei tuntunut ja hänen oli helppo kävellä suorana ja reippaasti.
Jotain minulle selvästi tapahtui. Mutta en pysty yhtäkkiä olemaan kaikesta samaa mieltä tuon lääkärin kanssa, Alla mietti.
Jatkuu seuraavassa lehdessä
Kuukausiohjelma tammikuu 2011
Vko
Pv
1
klo
Vastuu:
Mixaus:
Siivous:
Eteisvm:
09-12
Rukousaamupäivä
18:00
Varkkityön palaveri
To 6.1.
19:00
Sanan ja Rukouksen ilta
Pe 7.1.
19:00
Teetupailta Aarreaitassa
La 8.1.
19:00
Nuortenilta
Su 9.1.
11:00
Kastetilaisuus Gideon Waljus
11:30
Pyhäkoulu: Pirjo Mäkynen
Vko
Pv
2
klo
Vastuu:
Mixaus:
Siivous:
Eteisvm:
Ti 11.1.
18:00
HurlumHei palaveri
To 13.1.
19:00
Sanan ja rukouksen ilta
La 15.1.
19:00
Nuortenilta
Su 16.1.
11:00
Jumalanpalvelus Maria ja Esa Hietanen + nuoret
11:30
Pyhäkoulu: Jouni ja Ira
Ti
4.1
Juhani Pakkala
Keijo Lindberg
Härmänmaa Riitta ja Veikko
Hannu Siltaloppi
Esa Hietanen
Raine Sirén
Vuorinen Anna-L ja Mikko
Lassi Rintamäki
Aamurukoushetket arkisin klo 8-9
Rukousillat kodeissa maanantaisin klo 19
Vapaapäivät
Gideon
- Maanantait. Lisäksi 13.-16.1.
Vko
Pv
3
klo
Vastuu:
Mixaus:
Siivous:
Eteisvm:
Juha Mäkelä
Ari Soini
Rahkola Anne ja Heikki
Kalervo Viljamaa
Pe 21.1.
18:00
HurlumHei lastentapahtuma
La 22.1.
19:00
Nuortenilta
Su 23.1.
11:00
Jumalanpalvelus Gideon Waljus
11:30
Pyhäkoulu: Tiina Waljus
Vko
Pv
4
klo
Vastuu:
Mixaus:
Siivous:
Eteisvm:
To 27.5.
19:00
Sanan ja rukouksen ilta
La 29.5.
19:00
Nuortenilta
Su 30.5.
11:00
Jumalanpalvelus Gideon Waljus
11:30
Pyhäkoulu: Hanna ja Vesa
Vko
Pv
5
klo
Vastuu: Jouni Toivonen
Mixaus: Raine Sirén
Siivous: Köykkä Maija-L ja Veikko
Eteisvm: Voitto Kujanpää
Eht.vient: Esa Hietanen / Pentti ja Elma
Ti 1.2.
18:00
Vanhimmiston kokous
To 3.2.
19:00
Sanan ja rukouksen ilta
La 5.2.
19:00
Nuortenilta
Su 6.2.
11:00
Ehtoolliskokous Gideon Waljus
11:30
Pyhäkoulu: Eva
Heikki Rahkola
Keijo Lindberg
Viljamaa Terttu ja Kalervo
Jouko Välimäki
Venäjällä tapahtunutta
Olimme joulukuun alussa taas käkisalmen suunnalla. Tällä kertaa meitä
oli vähän isompi joukko, kun mukaamme lähti suomesta viisi nuorta.
Kaikki transitin seitsemän istumapaikkaa oli siis käytettynä ja venäjällä
liikkuessamme tunnelma oli tiivis, kun mukaamme tuli vielä tulkki käkisalmelta.
Perjantaina 3.12 lähdimme aamulla vähän ennen kuutta liikenteeseen
Keuruulta kohti venäjää. Ja perjantai iltana meillä olikin ensimmäinen
kokous Motornajassa. Tällä kertaa mukana oli jo vähän enemmän paikallisia. Kokous oli hyvä ja Jumala oli mukana. Kokouksen lopussa saimme rukoilla miltei kaikkien paikalla olleiden puolesta. Eräs heistä sanoikin, ettei pysty ymmärtämään kaikkea kerralla, mutta ainakin osan ymmärtää ja uskoo. Alku se on sekin. Jano ja tarve evankeliumille tuossa
kylässä on kova, niin kuin muuallakin venäjällä.
Kokouksesta mentiinkin sitten ruokakaupan kautta tiimiasunnolle syömään iltapalaa.
Lauantaina meillä oli
ohjelmassa sählyaktio
Potsinok nimisessä
kylässä. Aktio oli järjestetty yhdessä Käkisalmen helluntaiseurakunnan kanssa,
ja heidän nuortenryhmä oli musiikkivastuussa.
Aluksi bändi lauloi
muutamia lauluja reiluine välispiikkeineen
ja sitten siirryimme
pelaamaan sählyä ja
tytöt lähtivät paikallisten askartelukerhoon mukaan askartelemaan koristeita suolataikinasta.
Pari vuotta sitten veimme ensimmäisen kerran sählymailoja tuohon kylään ja opetimme hieman sählyn sääntöjä heille. Nyt osa mailoista oli
mennyt rikki, joten veimme heille uusia mailoja. Mailat ovatkin olleet
kylässä ahkerassa käytössä, ainakin siitä päätellen, että he pelasivat
todella hyvin. Toinen joukkue muodostui Potsinokin nuorista, ja toinen
Suomalaisista ja käkisalmen seurakunnan nuorista.
Pelin jälkeen oli vielä tilaisuus, jossa bändi lauloi pari laulua ja julistim-
me evankeliumia.
Sitä vartenhan siellä pääasiassa oltiin.
Sählyt ja muut
ovat vain keinoja
joilla luoda yhteyttä paikallisten
kanssa ja avata
sydämiä kuuntelemaan evankeliumia. Lopuksi vielä juotiin porukalla
teetä ja keskusteltiin.
Yhtenä arvokkaimpana hedelmänä aktiosta voisi pitää sitä, että Käkisalmen helluntaiseurakunta sai kontaktia paikallisiin nuoriin. Pastori sopikin
jo paikallisten kanssa, että seurakunnan nuoret menevän kylään pelaamaan sählyä nuorten kanssa. Ilman suomalaisten mukanaoloa he eivät
olisi päässeet tekemään työtä tuossa kylässä. Mutta suomalaisten avulla
Jumala avaa ovia paikallisille. Itse pidän sitä ensiarvoisen tärkeänä tukena
seurakunnalle, jos voimme avata heille ovia, ja antaa heille työkaluja joilla
saavuttaa ihmisiä.
Sunnuntaina olimme mukana
seurakunnan kokouksessa, ja
mukana oli myös one way missionin tiimi, joka oli samaan aikaan venäjällä.
Hyvä yhteys käkisalmen helluntaiseurakunnan kanssa on suuri
kiitosaihe. Jumala on johtanut
meidät yhteistyöhön heidän
kanssaan ja antanut meille keinoja auttaa heidän työtänsä.
Tiimimme yhdessä pastori Aleksein kanssa
Suuret kiitokset esirukouksista.
On hyvä mennä tekemään työtä, kun takana on esirukoilijoiden joukko. Näin saamme yhdessä tehdä työtä Jumalan kunniaksi.
-Raine & Sari
Toivon Keskus rakentuu Addis Abebaan Etiopiassa
Bisnestiimi on lähtenyt mukaan rakentamaan Toivon Keskusta Etiopian
pääkaupunkiin, Addis Abebaan. Olemme seurakuntana ottaneet osavastuuta hankkeesta sen saattamiseksi valmiiksi. Rakennuksen neljäkerroksinen betonirunko on ollut valmiina jo n. kolme vuotta, mutta rahoituksen
loppuosan puuttuminen on estänyt projektin loppuun saattamisen.
Ari ja Saara Tikkakoski, jotka toimivat aktiivisesti bisnestiimissä, vierailivat seurakunnassamme viime kesänä kertomassa vierailustaan Etiopiassa
ja tutustumisestaan mm Toivon Keskus-hankkeeseen. Heidän selkeän ja
vetoavan matkakuvauksen ansiosta lähdimme seurakuntana mukaan rahoittamaan hanketta ja ”ostimme osakkeita” projektista loppurahoituksen
saamiseksi kokoon. Tällä hetkellä loppurahoituksesta on ”kasassa” n 70
%. Näin ollen on päätetty jatkaa hanketta ja työt on tarkoitus aloittaa
tammikuun 2011 puolen välin jälkeen. Uskossa luotamme saatavan kokoon vielä ne puuttuvat 30 %. Rahat on lähetetty lähetysjärjestömme
kautta Etiopiaan ja siellä on aloitettu rakennusmateriaalien hankinta.
Toivonkeskuksen julkisivupiirros
Bisnestiimi lähetti Ari Tikkakosken kautta vetoomuksen myös työtiimin
saamiseksi Suomesta. Asiat ovat edenneet siihen vaiheeseen, että yhdeksän henkilön tiimi on koossa ja matkaliput hankittu. Seurakunnastamme
on mukaan rakennustiimiin lähdössä Veikko Köykkä, Juhani ja Kyllikki
Pakkala. Lahdesta lähtee neljä henkilöä ja Lappeenrannasta kaksi. Matka kestää 17.1 – 17.2.2011 välisen ajan. Teette hyvin, kun muistatte
meitä kaikkia koko tuon matkan ajan. Koko tuo hanke on hyvä pitää rukouskohteena, että rakennus saataisiin mahdollisimman pian valmiiksi.
Toivon keskus tuo toivoa ja koulutusmahdollisuutta niille etiopialaisille,
jotka ovat kääntyneet pimeydestä valkeuteen Kristuksen seuraajiksi.
Keskus tulee toimimaan väliaikaisena turvakotina ja koulutuskeskuksena.
Tiimin yhdyshenkilö Juhani Pakkala
Pohjakerroksen piirustus
ILMAJOEN HELLUNTAISEURAKUNTA
Ilmajoen helluntaiseurakunnan yhdistys ry
PL51 (Riihitie 1) 60800 Ilmajoki
puh. 4246 770
Sähköposti:
Kotisivut:
Pankki:
[email protected]
www.ilmajoenhelluntaiseurakunta.fi
Nordea Ilmajoki 114130-6103693
Seurakunnan työntekijät:
Gideon Waljus
Kartanontie 9, 60800 Ilmajoki
puh. 040 5129258
sähköposti: [email protected]
Maria Hietanen
Antinkuja 5G, 60800 Ilmajoki
puh. 0409656159
sähköposti: [email protected]
Ilmajoen helluntaiseurakunnan tiedotuslehti Riihiuutiset ilmestyy joka
kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.
Toimitus
Raine Sirén, Mika Niemi, Pirjo Mäkynen & co
Kansikuva
Sari Sirén
Seuraavaan numeroon tarkoitettu materiaali tulee olla vähintään viikko
ennen ilmestymispäivää toimituksessa.