Väriuki Oy – maalaus

Transcription

Väriuki Oy – maalaus
4
2012
Väriuki Oy
– maalaus- ja
sisustusalan
erikoisliike
Apua
sisustuspulmiin
Tero Kutila varmistelee, että kaikki on kunnossa ennen päivän kiireiden alkamista.
Keväisellä auringolla
on ihmeellinen voima.
Se saa jäät sulamaan,
linnut palaamaan ja terassit täyttymään. Puhumattakaan siitä, mitä
se saa veneilijät tuntemaan, kun ulappa kimmeltää ja purje vetää.
Se saa myöskin talojen omistajat tarkkailemaan, löytyisikö ’’omista nurkista’’ jotain kohennettavaa. Ja yleensä
löytyy.
Kevät on maalarin aikaa. Tällä sivulla esittelemme uusikaupunkilaisen maalausalan erikoisliikkeen, Väriukin,
laajaa tuotevalikoimaa
sanoin ja kuvin.
Huhtikuun lopulla,
eräänä kylmänä ja kosteana lauantaina, poikkesin jututtamaan näitä
värialan ammattilaisia.
Sää ei millään tavalla
suosinut maalareita tai
siksi aikovia, joten ajattelin ajankohdan olevan
varsin sopivan juttuhetkeämme varten. Ovi
kävi kuitenkin tiuhaan
tahtiin. Asiakkaita tuli
ja meni. Toimitusjohtaja
Jari Lehtonen ja kauppias Tero Kutila poistuivat tavantakaa palvelemaan asiakkaita, mutta
asiat tulivat kuitenkin
puhuttua selviksi.
Väriuki Oy on tässä
yhtiömuodossa toiminut
Kurjenpolku 3:ssa vuodesta 2007 saakka. Sitä
ennen kauppaa tehtiin
mm. työväentalolla ja
Lokalahdentiellä.
– Logistiikka saneli
hyvin pitkälle muuton
syyt tänne Kurjenpolulle. Olemme tähän
ratkaisuun olleet hyvin
tyytyväisiä. Laaja asiakaspiiri on myös hyvin
sopeutunut tähän ja olleet varsin myönteisiä,
kertoili Jari Lehtonen.
Talon maalaus
on iso juttu
vesiohenteisia, öljypohjaisia sekä joukko ns.
perinnemaaleja. Tällä
hetkellä suosituin ulkomaali on ehdottomasti
vesiohenteinen paremman ’’pitonsa’’ ansiosta. Pohjatyö on kaikilla maaleilla sama ja se
kannattaa tehdä huolella, jatkoi Tero.
Jari Lehtonen puolestaan kertoili kaupungilla liikkuessaan vaistomaisesti tarkkailevansa
talojen väripintoja ja
tulleensa siihen tulokseen, että Uusikaupunki
on ’’hyvässä maalissa’’.
Käyttipä mitä mediaa tahansa, kodin
sisustuspulmiin ja niiden ratkomisiin törmää
väistämättä. Ei sen puoleen, joukossa on mielenkiintoisiakin juttuja.
Varsinkin tv:n ’’pintaremontista’’ voi kuka tahansa saada hyödyllisiä
vinkkejä omaan käyttöönsä.
Väriukin
laajasta
myymälästä on huomattava osa ’’sisustettu’’
palvelemaan sisustajien
tarpeita. Materiaalit on
selkeästi esillä ja helposti lähestyttäviä. Ja
valinnan varaa on. Tapetit, matot, kaakelit,
parketit, laminaatit,
kylpyhuoneen kalusteet
ja valtava kokoelma erilaisia listoja. Valinnan
tekee vaikeaksi tavaran
runsaus. Päätöksentekoa helpottaa henkilökunnan ammatillinen
kokemus.
Muovimattorullat antoivat aiheen kysellä
niistä vähän tarkemmin.
– Muutama vuosi sitten lattiapäällysteenä
parketti oli halutuin.
Vähitellen siihen rinnalle tulivat laminaa-
tit, mennen jopa parketin ohi. Tällä hetkellä on kysyntä siirtynyt
muovimattoihin. Niiden suosio on noussut
roimasti, kertoi Jari
Lehtonen.
rastaan aneemiseksi.
Muovi on verraton
venemateriaali, mutta
kyllä sekin vaatii omat
hoitotoimensa keväällä
sekä syksyllä. Jo kunnon pesu ja puhdistus
Myyjä Riikka Kutila esittelee ja Yrjö Poukka kuuntelee. Ja kauppahan siitä syntyi.
Sisustuspuolen tavaran runsautta katsellessa tulee mieleen kysymys, voiko joku tarvita
jotain sellaista, mitä
täällä ei ole.
– Kyllä sellaistakin
joskus sattuu, vaikkakin
harvemmin. Emme kuitenkaan jätä asiakasta
pulaan, vaan ’’jäljitämme’’ parhaamme mukaan puuttuvan tavaran
toimittajaa. Tässä ovat
avuksi pitkät ja luotettavat liikesuhteet eri
tuottajiin, jatkoi Jari.
Talon maalaus on
melkoinen ponnistus tekijälleen. Varsinkin, jos
sen tekee oman työnsä
Veneet vesille
ohessa. Kymmenen vuoVäriukin kautta
den välein se on kuitenkin tehtävä, etelän seiTämän jutun ilmestynät useammin.
essä valtaosa veneistä
– Ennen maalaamista
on jo vesillä. Siitäkin
kannattaa ottaa selvää
huolimatta, että ilmat
siitä, onko työ mahdoleivät liiemmin suosineet
lisesti luvanvarainen.
niiden kunnostajia.
Värityksen radikaali
Muoviveneiden yleismuutos edellyttää ehtyessä veneiden maalaus
dottomasti käyntiä raon käynyt harvinaiseksi.
kennustoimistossa, neuSe on oikeastaan vahinvoo Tero Kutila.
ko, sillä tämän myötä
– Maaleissa onkin sit- Tämä pariskunta kaipaili kultamaalia. Asiaan pa- rantojen ilme on käynyt
ten valinnan varaa. On neuduttiin Jari Lehtosen avustuksella.
värittömäksi, ellei suo-
syksyllä jouduttavat
vesillelaskua keväällä.
Väriukin hyllyiltä
löytyvät kaikki veneen
kunnostamiseen tarvittavat materiaalit ja välineet. Pesunesteet, ohenteet, vahat ja kiillokkeet
sekä maalit. Puuveneen
onnellinen omistaja voi
tarvita tervaakin. Sitäkin löytyy.
Kiinnitin huomiota
Hempelsin tuotteiden
laajaan valikoimaan.
– Olemme tehneet pitkään yhteistyötä Hempelsin kanssa. Myös veneilijät ovat tulleet vakuuttuneiksi Hempelsin
korkealaatuisista tuotteista. Varsinkin pohjamaalin eli estovärin
toimivuudesta on tullut
kiitosta, totesi Jari Lehtonen lopuksi.
Väriukin henkilökunta kehottaa varaamaan
värit valmiiksi. Kyllä ne
maalausilmatkin sieltä
vielä tulevat.
Teksti ja kuvat
Lauri Ikonen