Espoon vapaaseurakunta, lehti 2_10

Transcription

Espoon vapaaseurakunta, lehti 2_10
Espoon Vapaaseurakunnan lehti nro 2/2010
20.6.2010
Perkkaan kappeli sai pitkään odottaa meitä,
mutta vihdoin sunnuntaina 6.6. seurakuntamme
viikoittaiset jumalanpalvelukset siirtyivät kappelille. Uusien toimitilojen käyttöönottoviikonloppu
on 11. -12.9. Katso lisätiedot takasivulta.
Uusia mahdollisuuksia ja unelmia Olemme unelmoineet seurakunnassa pitkään sekä lapsi- ja nuorisotyöntekijän
palkkaamisesta että suuremmista toimitiloista. Aina tähän asti ne ovat tuntuneet
mahdottomilta, mutta nyt tänä keväänä
olemme pystyneet toteuttamaan nämä
molemmat unelmat.
Kun jokin tavoite tai unelma saavutetaan,
tarvitsemme uusia tavoitteita, jotka ovat
hieman suurempia ja hieman vaikeammin
tavoitettavissa. Seurakuntamme näky on
olla uusia seurakuntia istuttava seurakunta
ja tahdomme nähdä Pyhän Ristin tilahankkeen edistyvän. Mitä konkreettisia asioita
meidän pitäisi tehdä, jotta voisimme yhdessä saavuttaa nämä unelmat?
Raamatun mukaan meidät on kutsuttu
viljelemään ja varjelemaan Jumalan meille
valmistamaa luomakuntaa. Jumala on asettanut meidät tekemään työtä. Hän varustaa
meidät ja maksaa palkkamme. Meidän vastuullamme on noudattaa Jumalan ohjeita.
Oman talouden hoitaminen Jumalan
periaatteiden mukaisesti haastaa meidät
olemaan kuuliaisia. Esimerkiksi Jumalalle
kuuluvissa kymmenyksissä kyse ei ole siitä,
onko meillä varaa maksaa vai ei, vaan siitä,
onko oma taloudenhoitomme järjestyksessä. Olemme kenties omien valintojemme
seurauksena sidottuja tilanteeseen, jossa
emme ole vapaita antamaan. Sama pätee
ajankäyttöön ja lepopäivän pyhittämiseen.
Jos nämä osa-alueet eivät ole kunnossa,
meidän tulee arvioida omaa elämäämme,
arvojamme ja valintojamme Jumalan näkökulmasta. Muutosprosessi voi olla pitkä,
kivulias ja aikaavievä, mutta tuo tullessaan
tyytyväisyyden, tasapainon ja levon.
Suunnittelematon ajan- ja rahan käyttö
ilman tavoitteita johtaa helposti tilanteeseen, jossa aikaa ja rahaa ei ole. Jos emme
opi toteuttamaan Jumalalle ensin -periaatetta elämässämme, Jumalalle kuuluva osa
jää helposti antamatta kokonaan. Paavali
kehottaa meitä olemaan mukautumatta tämän maailman ajattelun mukaisesti (Room.
12:1). Markkinoinnin päämääränä on luoda
meille tarpeita. Tehokas mainonta johtaa
meidät tilanteeseen, jossa ostamme tavaroita, joita emme tarvitse. Ostamme niitä
rahalla, jota meillä ei ole – ja ihmisten vuoksi, joista emme edes välitä. Todellisen tarpeen sijaan haluamme tehdä vaikutuksen
muihin ihmisiin mammonalla. Valitsemme
jatkuvasti kasvavan elintason, johon meillä
ei ole tarvetta, eikä varaa. Paavali kirjoittaa Timoteukselle: Ja suuri
voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan
mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja
vaatteet, niin tyytykäämme niihin. (1 Tim.
6:6-8). Mikä olisi sellainen riittävä elintaso
johon voisimme olla tyytyväisiä? Tätä voi
arvioida määrittämällä itselleen ns. suljetun
budjetin. Siinä kuvataan ne välttämättömyydet, joita tarvitaan tyytyväiseen elämään.
Tämän jälkeen ylijäävä osa on mahdollista
käyttää johonkin ylimääräiseen, säästämiseen tai siihen, että annamme kymmenysten lisäksi varojamme johonkin Jumalan
meille osoittamaan hankkeeseen.
Useimpia meistä sitoo mammonan henki. Paavali kuvaa tätä henkeä (1 Tim. 6:9,10)
ja puhuu rahanhimosta – fileo-rakkaudesta
kiiltävää hopeaa kohtaan. Fileo on sana,
jolla tarkoitetaan ystävien välistä rakkautta. Jumala on luonut meidät sellaisiksi, että
tarvitsemme ystäviä ja rakkautta. Koemme
syvää tyytyväisyyttä saadessamme osoittaa
tällaista rakkautta muille. Rahanhimo syrjäyttää tämän tarpeen ja hakee täyttymystä
tavaroista. Mammonan hengen sitoma ihminen tarvitsee myös ystävyyttä, mutta ei
saa sitä muuten kuin ostamalla rakkautta
hankkimillaan tavaroilla. Hesekielin 16 luvussa Jumala kuvaa Israelia kauniiksi naiseksi, joka harjoittaa haureutta ostamalla
rakkautta omistamillaan tavaroilla.
Jos olemme uskoneet pelastuksemme Jumalan hoidettavaksi, niin miksi emme
luottaisi Häneen myös kaikissa muissakin
elämää koskevissa kysymyksissä? Raamattu sanoo, että emme omista itseämme,
emmekä talouttamme (1 Kor. 6:19,20). Jumala ei kaipaa meidän rahojamme, koska
Hän omistaa jo kaiken (Ps. 50:9,10). Hän
odottaa, että annamme vapaasta tahdosta
itsemme ja sydämemme. Kun saamme kokea Hänen rakkauttaan ja huolenpitoaan,
voimme antautua palvelemaan Häntä iloiten ja kuuliaisesti. Tällaisen antautumisen
avulla saamme myös kokea uusien unelmien toteutuvan Espoossa, kodissamme,
työpaikoillamme ja seurakunnassa.
Mikko Laakkonen
Seurakunnallinen suurperhe
kokoontuu kesäjuhlilla
Vapaakirkon kesäjuhliin on vielä aikaa, mutta valmistelut
ovat olleet täydessä vauhdissa jo kuukausien ajan. Järjestelyt vaativat suurelta joukolta sitoutunutta työpanosta.
Suomen Vapaakirkon kesäjuhlat pidetään tänä vuonna Helsingin jäähallissa 2.-4.7.2010. Helsingin vapaaseurakunta on
kutsunut mukaan juhlien järjestämiseen kaikki pääkaupunkiseudun vapaaseurakunnat – kyseessä on yhteinen ponnistus.
Kesäjuhlat ja muut hengelliset tapahtumat konkretisoivat
sitä, että seurakuntana ja yksittäisinä ihmisinä voimme olla osa
suurempaa kokonaisuutta, jossa usko Jeesukseen yhdistää.
Tällaisten tapahtumien kautta voidaan myös tavoittaa niitä,
joille kirkkotie ei ole tullut niin tutuksi – seurakunta tulee lähemmäksi ihmisiä.
Siunattua yhteyttä
Pääkaupunkiseudun pastoreiden välillä on tiivistä yhteistyötä
ja yhteydenpitoa jatkuvasti, mutta nyt yhdessä tekemisen siunausta ja yhteyttä voidaan kokea tavallista runsaammin.
Espoon vapaaseurakunnastakin on lähdetty rakentamaan
Helsingin kesäjuhlia – espoolaisia palvelee monissa eri tehtävissä. Seurakunnanjohtaja Kenno Leier on itse ollut mukana juhlien päätoimikunnassa ja hänen panoksensa on
liittynyt eniten ohjelmasisältöön. Hän on vakuuttunut, että
juhlien anti tulee olemaan erittäin hyvä.
Kenno rohkaisee ihmisiä mukaan ja toivoo, että juhlat voisivat lujittaa siteitä ihmisten ja seurakuntien välillä.
Laadukasta ohjelmaa
Perjantaina on mahdollista syventyä rukoukseen ja löytää
uusia näkökulmia tuttuun asiaan – 24/7-rukousliikkeen perustaja Pete Graig opettaa sekä rukousseminaarissa että perjantain iltatilaisuudessa.
Lauantai alkaa Monikulttuurisella aamupäivällä, jossa
kuullaan veli Yunia. Hän on kiinalainen evankelista, joka
tunnetaan elämäkertansa mukaan myös nimellä ”Taivaallinen mies”. Veli Yun on joutunut kärsimään paljon uskonsa
vuoksi. Jumalan ihmeet ovat kuitenkin vahvistaneet hänen
uskoaan.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispa Eero Huovinen puhuu lauantain iltapäivätilaisuudessa, ja sunnuntaina
äänessä ovat kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen sekä
entinen kirkkokunnanjohtaja Olavi Rintala.
Kesäjuhlilla on tarjolla myös monenlaisia musiikkielämyksiä. Chariotsin uusi levy julkaistaan perjantai-iltana ja uutta
ohjelmistoa kuullaan kahdessa tilaisuudessa. Lauantaipäivän aikana lavalle nousevat mm. Tarinankertojat, musiikkiryhmä Meci sekä virolainen Lehari Kaustel sinfoniaorkestereineen. Sunnuntain ohjelmaa siivittävät lastenkuoro,
Sing to the Lord sekä Sinfonietta.
Luvassa on myös erinomaisen hienoa ohjelmaa lapsille ja
nuorille. Kesäjuhlat voivat siis luontevasti olla koko perheen
yhteinen juttu!
Mukaan tiimiin?
Juhlilla tarvitaan paljon vapaaehtoisia ja vielä on mahdollisuus päästä mukaan. Esimerkiksi lastenohjelmaan otetaan
yli 15-vuotiaita, joilla on ainakin jonkin verran kokemusta
lasten kanssa toimimisesta ja luonnollisesti halu olla lasten
kanssa.
Mukaan vapaaehtoiseksi voit ilmoittautua lomakkeella
osoitteessa www.kesajuhlat.net.
Ehdit vielä Pete Graigin rukousseminaariin, kun ilmoittaudut ja
maksat 23.6. mennessä!
Katso takasivu
Virpi Soini
Kartanon Alfa-kurssin antia
Espoon vapaaseurakunnassa jär-
jestettiin tänä keväänä kaksi Alfa-kurssia.
Toinen pidettiin Albergan kartanolla ja
toinen Espoon keskuksessa. Kartanolla
pidettyyn kurssiin osallistui parikymmentä kurssilaista, ja kurssia oli järjestämässä
kymmenkunta tiimiläistä.
Kymmenen illan ja yhden viikonlopun
aikana käsiteltiin kristinuskon perusteita.
Kurssilaiset saivat tiiviin annoksen perustietoutta, jota he voivat nyt hyödyntää
uskonsa syventämisessä ja seurakunnan
toimintaan sitoutumisessa.
kurssilaiset kertovat
Tiina osallistui jo toisen kerran Alfa-kurssille. Tällä kurssilla hyvää oli erityisesti
Raamatun perusteiden tutuksi tekeminen.
Kurssin aikana oli mahdollista syventää
omaa uskonelämää, ja pienryhmissä käydyt keskustelut olivat Tiinan mielestä antoisia. Myös Pyhän Hengen viikonloppu
oli hänelle erinomainen kokemus – erityisesti lauantai-illan yhteinen rukoushetki
oli mieleenpainuva kokemus: Pyhän Hengen läsnäolo oli konkreettisesti havaittavissa.
Pertin mielestä kurssi oli rakentava ja se
vankisti uskoa. Alustukset olivat hyviä, ja
aika loppui usein kesken alustusta seuranneissa pienryhmäkeskusteluissa.
Karoliinasta parasta oli ajatusten jakaminen, uusien näkökulmien saaminen ja
uskovien yhteys. Tiedonjano tuli täytettyä, eikä kukaan jäänyt yksin omien ajatusten kanssa.
Matti kiteytti kurssin olleen etsijäystävällinen. Hän arvosti sitä, että Alfassa oli
mahdollisuus kysellä ja keskustella asioista, jotka ovat askarruttaneet mieltä.
Myös Lasse osallistui Alfa-kurssille jo
toisen kerran. Monet asiat aukesivat nyt,
kun ymmärrys on vielä pientä. Hänelle on
ollut tärkeää elää aitoa iloa ja nähdä ihmisiä, jotka pystyvät elämään iloisina ilman
päihteitä – ja osaavat
Erityisen mahtavaa oli nähdä Jumalan
nauraa ”vedet silmissä”.
kaikkivoipaisuutta ja suuruutta siinä,
Lassekin koki keskusteluiden loppuneen usein
että ihmisiä pelastui kurssin aikana.
liian lyhyeen.
Kaikki osallistujat kokivat
Pyhän Hengen viikonlopun hyvin positiivisesti. Viikonlopun aikana oli enemmän aikaa keskustella asioista
sestä yhteydestä ja ilosta. On ihmeellistä
– tällä kertaa aika ei loppunut kesken!
kun voi nauraa ja iloita yhdessä – tällä on
suuri merkitys oman hyvinvoinnin kannalta! Pertti jatkaa, että parasta jatkokurssilla
Ohjaajat summaavat
on sen säännöllisyys: nyt on jokaiselle kesTero ja Sikri toimivat kevään Alfa-kurs- kiviikolle säännöllinen meno.
Astalle kurssi on ollut todellinen rukoussilla apuohjaajina. Positiivista oli perusvastaus
– hänestä on hienoa, että voi jakaa
evankeliumin tarjoaminen osallistujille
kokemuksia,
rukoilla ja lukea Raamattua
mutkattomasti. Heidän mielestään tekee
yhdessä.
Astalla
on suuri halu päästä kertodella hyvää keskittyä Alfa-kurssin myötomaan
Jeesuksesta,
joten tuntuu tärkeältä
tä siihen, mistä ”kaikessa” on pohjimmilselvittää
asioita
ja
löytää
vastauksia omiin
taan kyse.
Alustukset olivat ohjaajienkin mielestä kysymyksiin.
Myös muut olivat kerrassaan tyytyväisiä
erinomaisia ja pienryhmäkeskustelut kiinsiihen,
että Alfa-kurssille seurasi jatkoa.
nostavia – usein päästiin puhumaan myös
monista muista kuin varsinaiseen alus- Moni asia oli jäänyt kesken ensimmäisen
tukseen liittyvistä asioista. Tero ja Sikri kurssin jäljiltä – niinpä kaivattiin kovasti
kokivat suurena etuoikeutena saada olla sellaista yhteyttä, missä Jumalan tuntemukana palvelemassa ihmisiä, jotka ja- musta on helppo syventää tutussa ja munoavat lisää Jumalan tuntemista ja oman kavassa porukassa.
uskon syventymistä! Erityisen mahtavaa
oli nähdä Jumalan kaikkivoipaisuutta ja
suuruutta siinä, että ihmisiä pelastui kurssin aikana.
Entäs nyt?
Kurssilaisten aloitteesta seurakunnassa
aloitettiin Alfan jatkokurssi, joka on kokoontunut Alfa-kurssin päättymisestä
lähtien kerran viikossa. Tarkoituksena
on oppia ymmärtämään paremmin, mitä
”normaalin” kristityn elämä sisältää. Lisäksi pyritään syventämään Raamatun
ymmärrystä. Iltojen lopuksi kaikille tarjotaan mahdollisuutta rukoilla yhdessä.
Tiina kertoo nauttivansa ihmisten väli-
Tulevasta syksystä
Espoon vapaaseurakunnan seuraava Alfakurssi alkaa syyskuun 22. päivänä Perkkaan kappelilla. Kurssille voi alkaa ilmoittautua elokuun aikana, ja lisätietoa löytyy
loppukesän aikana seurakunnan nettisivuilta.
Tämän kevään Alfa-kurssille osallistunut Matti on jo lupautunut syksyn kurssille apuohjaajaksi. Syksylläkin on varmasti
tiedossa kaikenlaista hyvää!
Sikri ja Tero Tukiainen
Espoon Vapaaseurakunta, PL 40, 02611 Espoo
Seurakunnan tapahtumia
Kesäillat kartanolla
Sunnuntaisin klo 16 Albergan kartanolla
(ei 27.6. ja 4.7.)
Matalan kynnyksen illat jossa ylistetään, tutkitaan
Raamattua ja rukoillaan.
Uusien tilojen siunaus- ja käyttöönottoviikonloppu
11.9. klo 16 Koko seurakunnan kiitosjuhla
12.9. klo 16 Uusien tilojen siunaus- ja käyttöönottojuhla
Mukana kirkkoherra Kalervo Salo, pastori Antero Laukkanen
Majakasta, rehtori Simo Lintinen STO:sta ja monet muut ystävämme.
Nyyttäripöytä.
Kesän tapahtumia
Vapaakirkon kesäjuhlat
2.-4.7. Helsingin Jäähallissa
Avioliiton työkalupakki -avioliittoleiri
12.-16.7. Kiponniemessä
Puhujina mm. Pete Greig, Veli Yun ja
piispa Eero Huovinen
www.svk.fi/perhetyo
24/7 rukousseminaari 2.7. klo 9-16
Vapaita paikkoja, ilmoittaudu 23.6. mennessä!
Lisätietoja www.kesajuhlat.net > seminaari
tai puh. 0400 217 002
www.kesajuhlat.net
New Wine -kesätapahtuma
7.-11.7. Himoksella
Puhujina mm. piispa Graham Dow, John
ja Anne Coles sekä Kjell-Axel Johansson.
www.new-wine-finland.net
Urbaani Unelma
Pääkaupunkiseudulla 25.-28.8
www.urbaaniunelma.fi
Urbaani unelma -tiimiin voit ilmoittautua nyt.
Järjestämme tapahtuman Leppävaarassa ja Pitäjänmäellä yhdessä Leppävaaran ja Pitäjänmäen ev.lut.
seurakuntien kansa. Tule mukaan tiimiin!
Tehäviin koulutetaan. Info ja ilmoittautumiset:
[email protected].
Espoon Leppäversojen
Kirput-lauma retkeili toukokuussa Nuuksiossa. Telttaretkelle osallistui kaikki lauman lapset
sekä vanhempia ja sisaruksia.
Hymy ei hyytynyt ensimmäistä
kertaa yöretkellä olevilla partiolaisilla, vaikka paikalle osui ukkoskuuro ja rakeitakin tuli. Kotimatkalla Teemu sanoi: "Kivointa
oli uiminen ja makkaranpaisto."
Kaisa Merilahti
HENKILÖKUNTA
Kenno Leier, seurakunnanjohtaja
[email protected]
puh. +358 (0)44 0123 777
Hannu Salmensaari, Vanhimmiston puheenjohtaja
[email protected]
puh. +358(0)40 570 0253
Tero Koskinen, pastori
[email protected]
puh. +358 (0)44 5251 777
Seurakunnan sähköpostilistalle voi liittyä
lähettämällä viestin Hannu Salmensaarelle,
[email protected].
Seurakunnan Facebook-yhteisön (jossa foorumi)
nimi on Espoon vapaaseurakunta.
Armi Niittylahti, pastori (OTO)
[email protected]
puh. +358 (0)50 9102 792
Tuomas Kuusela, nuorisotyöntekijä
[email protected]
puh. +358 (0)45 3131 162
Pankkiyhteys - Espoon vapaaseurakunta
Tilinumero: OP 578 041 - 24 095
Lahjoita remonttia varten! Viite: 30711
Viite: 7773 Seurakunnan yleinen työ
Espoon Vapaaseurakunnan lehti
Toimitus
Päätoimittaja: Kenno Leier
Toimitussihteeri: Riikka Palttala
Toimittajat: Jouni Riuttanen, Virpi Soini,
Jarkko Vertanen
Graafinen suunnittelija: Riikka Palttala
Avustajat tässä numerossa: Mikko Laakkonen,
Kaisa Merilahti, Sikri Tukiainen, Tero Tukiainen
Painos: 120 kpl
Painopaikka: Juutiprint, Vantaa
www.espoonvapaaseurakunta.fi