Värikkäät huutosakit metelöivät Radiomäellä
Transcription
Värikkäät huutosakit metelöivät Radiomäellä
Värikkäät huutosakit metelöivät Radiomäellä Möysän koulu kannusti itsensä voittoon ESS–Annastiina Airaksinen Lahti Viestikarnevaalit – Jos sä Lahest oot niin huuda Renksu! kehottaa Renkomäen koulun huutosakki tutun lastenlaulun tahtiin. Isot kyltit ja värikkäät asusteet näyttivät olevan tämän vuoden muotia. Sira Peisalo ja Moona Anukka ovat pukeutuneet pelleiksi. Naamassa on maskeeraukset ja haalarit, peruukit sekä värikkäät legginssit viimeistelevät asun. – Ei näitä huutoja kovin kauaa ole harjoiteltu, he tokaisevat ja jatkavat huutamista Renksun puolesta. Etlarin Viestikarnevaaleissa palkittiin juoksijoiden lisäksi paras huutosakki. Kilpailu oli kovaa ja näkyvyyteen oli panostettu tosissaan. Lotila jyrää, julistaa kyltti radan reunassa. Lotilan koulun oppilaat hyppivät ja tanssivat kannustushuutojen lomassa. Vääksystä kahjahtaa Vääksyn koulua ei voi olla huomaamatta. Opettaja Tarja Halmelahti paimentaa isoa joukkoa koululaisia portilta kohti katsomoa. – Kannustushuutoja on harjoiteltu etukäteen. Otimme maskotitkin mukaan, hän vinkkaa. Jutta Komonen kantaa isoa karhua. Cihat Altunelin kainaloon on päässyt Ali G -koira. Se on kahminut kaulaansa niin monta mitalia, että viestijouksijoilla on kova työ yltää yhtä hyvään saavutukseen. – Lippuja on ommeltu käsityötunnilla. Banderolleja on maalattu niin huolellisesti, ett- Viestikarnevaalit Katso kuvat ja video netistä. eivät kuvaamataidon tunnit yksin riittäneet, Halmelahti paljastaa. Musiikkia korville Dj soittaa musiikkia ja kannustaa katsojia tanssimaan. Nuorista lähtevä meteli on välillä korviahuumaava. Ainakin, jos yrittää keskustella huutosakkien läheisyydessä. Kannustajien mielialaa ei tosin erikseen tarvitse kysellä, se näkyy. Urheilutapahtuman riemu tarttuu helposti. Radiomäen kentällä on selkeästi hauskempaa viettää aurinkoista kevätpäivää kuin koulun penkillä. Löytyy joukosta tosin yksi vastarannankiiskikin. – Jos jokainen koulupäivä olisi tällainen, varmaan kyllästyisi, sanoo Harjun koulun kakkosluokkalainen Väinö Pelkonen tomerasti. Salpakankaan koulun kannustusjoukko roikkuu aidalla radan vieressä ja kailottaa ponnekkaasti koulunsa nimeä. Urheilutuomareiden suusta tuttu pilli säestää ja antaa tahtia. – Viime vuonna voitimme, kehuvat Atro Niemeläinen ja Elmeri Saarola. Sinivalkoiset huiskat viuhuvat. Pojat tosin ovat laittaneet viuhkat lakin alle peruukeiksi. Salppurin porukka koostuu 6C:n musiikkiluokkalaisista. He mekastavat suoraan tuomarin edessä, mutta eivät tällä kertaa yllä voittoon asti. ESS / MAIJU SAARI ■ ■Kommentti Nuorisomme tila 2008 Sedällä on ollut tapana käydä tarkistamassa nuorisomme tila joka kevät Viestikarnevaaleissa. Pitääkö olla huolissaan huonokuntoisista vai juhlia tervettä henkeä ja puhdasta askellusta. Varttuuko tästä sukupolvesta se, joka meidän jälkeemme laulaa ulkopolitiikan liturgiaa yksiäänisesti, kasvattaa tuloeroja ja ratkoo ilmastonmuutosta henkilökohtaisella Hummerilla. Vai syövätkö nämä vain perunalastuja kotisohvalla ja tölläävät, kuinka puolialastomat miehet pilkkaavat lampaita Euroviisuissa ja onko Ronaldon tukka hyvin EM-jalkapallossa? Ei hätää. Viestikarnevaalikatsauksen perusteella Lahdesta löytyy hyvää ainesta huippuosaajien laajaan laardiin. Innovaatioyliopisto ja kansainväliset edustustehtävät saavat varmasti täydennystä myös mastokaupungista. Me sedät voimme nukkua hyvin. Hyvää yötä me! Yhteiskunnallisesti vähemmän tärkeää oli taas aistia vilpitöntä, mihinkään tähtäämätöntä liikunnan riemua. Sillä ei voiteta mitaleita, laihduteta, tulla paremmiksi kansalaisiksi, elätetä itseä tai muita eikä varsinkaan kanneta huolta kansanterveydestä. Jotkut koululaiset näyttävät edelleen juoksevan vain siksi, koska tekee mieli ja tuntuu hyvältä. Siinäpä se, liikunnan ydin. Liikuntaa pitää tehdä itselleen ja pelkästä nautinnon halusta. Se on kuin hyvä pitsa ja kokis nälkäisenä: maistuu hyvältä. Kalle Veirto [email protected] ps. Radiomäen kenttä toimi pääkallopaikkana paremmin kuin Hiihtostadion. Säpinää tuntui riittävän, ja se kuului helposti torille asti. Kannattaisiko jatkaa ensi vuonnakin siellä? Selkeä voittaja Musiikkia löytyy eniten Möysän huutosakista. Nico Hietamäki paukuttaa rummulla tahtia juoksijoille. Myöhemmin myös Valtteri Aho nappaa rumpukapulan ja ryhtyy löymään tahtia. Tytöt keskittyvät säestämään itse tehdyillä marakasseilla. Hiekkaa juomapulloon ja helinää riittää. – Viikko sitten valitsimme kannustushuudot, Hietamäki kertoo ja näyttää lunttilappua. Listalla komeilee viisi erilaista huudahdusta. ESS / MAIJU SAARI Kadulla kirittiin ylämäkeen Opettaja Mia Suikkanen kertoo oppilaskunnan hoitaneen organisoinnin. – Kannustushuudoista järjestettiin kilpailu ja parhaat valittiin Viestikarnevaaleille. Möysäläiset ovat ahkeroineet aaltopahville ison ja värikkään banderollin. Koulun kirjaimia heilutellaan myös yksittäisinä keppejen päässä. Ei ihme, että tämä tiimi vei voiton. – Valinta ei ollut vaikea, sillä Möysän koulu erottui parhaiten. He olivat nähneet aikaa ja vaivaa, kommentoi tuomarina ja dj:nä toiminut Oska- – Voitimme viime vuonna kultaa, joten paineet ovat kovat, toisiksi viimeiselle pätkälle valmistautuva Susanna Shilman tunnustaa. Hän tietää, ettei kaikkia voimia saa tuhlata heti alkupyrähdykseen. Vieressä vuoroaan odottelevat myös Salpakankaan koulun Teresa Routo ja Lahden Lyseon Marianne Tamminen. – Sain vasta eilen tietää, että osallistun katuviestiin, Tammi- ESS–Satu Meriluoto Lahti Katuviesti juostiin ympäri Lahden keskustaa. Rautatienkadun ylämäki oli rankka osuus osallistujien mielestä. ”Viimeisin mäki on aina vaikein. Alkoi jo sattua käsiin.” Noora Hietanen nen paljastaa. Tyttöjä jännittää tuleva sprintti. Kadulla juokseminen on vaikeampaa ratajuoksuun verrattuna. – Jos kaatuu, niin kaikki tulevat päälle, Routo maalailee. Matti Niemi juoksee katuviestissä jo kolmatta kertaa. Teemu Halonen on mukana ensikertalaisena. Molemmat pinkovat Orimattilan yhteiskoulun 9A:n nimissä. – Lähdössä varmaan puolet ottivat varaslähdön, Niemi harmittelee. Halonen tietää, että katujuoksu on haastavaa. – Maasto on epätasaisempaa kuin kentällä. Turvallisuus varmistettu Järjestyksenvalvojia ja poliiseja pörrää juoksureitin varrella. He turvaavat lasten ja nuorten koitosta. Poliisit ajavat juoksujoukkion edessä ja takana. – Autot uskovat kyllä käskyjä ja malttavat odottaa vuoroaan, järjestyksenvalvoja Jouko Taivainen kertoo. Risteyksiä suljetaan vain muutamiksi minuuteiksi kerrallaan, kun juoksijat kirmaavat ohi. – Juoksuvuoroja on porrastettu niin, että liikennekin pääsee kulkemaan. Lukiolaiset ja yläkoululaiset sujahtavat ohi rivakasti. Kahden kilometrin kilpailu on juostu nopeasti. – Pienten ryhmät ovat vielä tulossa. Siinä kestääkin sitten vähän kauemmin, Taivainen tietää. ja Lotilan koulut. – Möysäläisiä oli katsomossa varmaan saman verran kuin muita yhteensä. Tänä vuonna kaikki huusivat kovempaa kuin aikaisemmin, Hakala vertaa. Hän on tuomaroinut huutosakkeja myös neljänä aikaisempana vuonna. ennusteli koulun liikunnanopettaja Esa Liukkonen. Tosin hänen ennustuksensa oli hivenen rohkeampi. – Ainakin sekunti per juoksija voitetaan aikaa tällä taktiikalla, Liukkonen uhosi. mahti, alkoi mylvintä katsomossa. – Möysä, Möysä!, huusivat huutosakkikisan voittoon itsensä kiljuneet möysäläiset. Selostaja joutui silloin tällöin herättelemään myös muiden koulujen kannustajia kovempaan äänenkäyttöön. Toisessa erässä juossut Harjun koulun edustaja sai kentän laidalta omat terhakkaat kannustushuutonsa viideltä miehen alulta. – Eetu, Eetu! Mukkula voitti hienosti, mutta kovin oli hiljainen kannustusjoukkue heillä. Vai oliko sitä ollenkaan? ”Ihan kiva kun voitettiin” Lahti Kyllä jännittää ri Hakala. Jaetulle kakkossijalle tulivat Vääksyn, Renkomäen, Harjun Mukkula pesi paljaiden varpaiden taktiikan sukkulaviestissä ESS–Annastiina Airaksinen Radiomäen kentän lisäksi Viestikarnevaaleilla juostiin pitkin katuja. Rautatienkadun ylämäki oli yksi haastavimmista paikoista. – Hyvin meni, mutta oli raskasta, läähättää Noora Hietanen ja istahtaa katukiveykselle. – Viimeisin mäki on aina vaikein. Alkoi jo sattua käsiin. Kannustus- ja huoltojoukot ovat heti paikalla. – Haluatko vettä, Titta Liljeström tarjoaa. He tulivat Marjo Nylundin kanssa seuraamaan kaverinsa kisaa. Hietanen puolustaa Kukkasen 9F:n juoksumainetta. – Meillä on hyvä joukkue. Hän pitää urheilukuntoa yllä muodostelmaluistelun avulla. Möysän koulu vei voiton huutosakkikisassa. Rumpuja pärisyttää Nico Hietamäki. Viestikarnevaalit Voittajan on helppo hymyillä. Klisee sopii hyvin Mukkulan 3.–6. luokkalaisten sukkulaviestijoukkueeseen. SM-mies Wilson Kirwa on juuri pujottanut kultamitalit joukkueen kaulaan. Pojat ja tytöt ovat yhtä hymyä. Mukkula sijoittui ykköseksi omassa erässään, ja lopullinen voitto tuli reilulla kahden sekunnin erolla muihin joukkueisiin. – Ihan hyvältä tuntuu. Kiva kun voitettiin, huikkaa Rugia Musawi koko kymmenhenkisen joukkueen puolesta. – Mukkulan koulu on aina ollut mitaleilla tai vähintään mitalin syrjässä kiinni, kehaisee joukkuetta luotsannut liikunnanopettaja Jarmo Koskinen. Toiseksi viestissä sukkuloivat Jalkarannan koululaiset ja kolmanneksi Liipola-Kaikuharju. Liipolalaisten taktiikka oli selvä ennen viestiä. Joukkue kuulemma määrättiin juoksemaan varpasiltaan. Taktiikka ei kuitenkaan purrut loppuun asti, sillä eroksi koulujen välille jäi harmittava sekunnin kymmenesosa. – Pari sekuntia taidettiin voittaa sillä, että juostiin paljain jaloin, arvioi Liipolan-Kaikuharjun joukkueessa juossut Miikka Rinkinen palkintojenjaossa. Jo ennen viestin alkua samaa Mylvintä siivitti Pientä levottomuutta ehti syntyä osallistujiin, sillä sukkulaviestit pääsivät alkamaan hieman myöhässä. Yksi eksyksissä ollut joukkue juoksutettiin omalle paikalleen Tiirismaan liikunnanopettajan Pirjo-Kaarina Leppäsen johdolla. Kun starttipyssy vihdoin pa- Miltä nyt tuntuu? Kerttu Truphonen, kahvinmyyjä Oskari Hakala, DJ On sellainen puolilämmin olo. Varjossa on viileää ja auringossa kuuma. Tämä on viides kerta, kun soitan musiikkia viestikarnevaaleissa. Nämä ovat mahtava perinne. Tietää, että koulu loppuu ja kesä alkaa. Aivan ihanaa, kun aurinko paistaa. Voi olla, että on rankkaa seistä auringonpaisteessa monta tuntia. Ville Manninen, Salpausselän yläaste 8f Outi Polvinen, Hollolan yläaste 9a Ei tässä mitään. Kaaduin aitajuoksuviestissä, kun jalka osui aitaan, mutta jatkoin heti matkaa. Ei sattunut yhtään. Antti Jääskeläinen, Lahden Yhteiskoulun liikunnanopettaja Mukava, aurinkoinen fiilis. Taistellaan hyvästä menestyksestä sukkulaviestissä, mutta tärkeintä on osallistuminen. Sijoituksella ei ole niin väliä. Ta- Jännittää paljon. Juoksen kohta katuviestissä ensimmäisen osuuden. Oskari Hakala voitteena on, että joukkueen jäsenet ovat tyytyväisiä suoritukseensa. Vesa-Matti Tallgren, Erkko-lukio 2lk Rankalta tuntuu. Juoksin katuviestin kolmannen osuuden ja se oli tosi rankka, käytännössä pelkkää ylämäkeä. Olen tyytyväinen suoritukseeni. Ero mui- hin ei ainakaan kasvanut osuuteni aikana. Jesse Lahti, Rakokiven koulu 5b Nyt tuntuu hyvältä. Juoksin sukkulaviestissä, eikä se mennyt hyvin. En ollut yhtään tyytyväinen juoksuuni. Miika Laakso, Hollolan yläaste 9a Tuntuu raskaalta. Pelaan jääkiekkoa Kiekko Reippaassa, joten minut taidettiin laittaa tarkoituksella tälle katuviestin kolmannelle osuudelle. Janne Harjula, Lahden Ahkeran toiminnanjohtaja Hienolta tuntuu. Viestikarnevaaleissa on sellainen aito lii- kunnan riemu, eikä mitään virallisuutta. Kellään ei ole pipo kireällä, vaikka kaikki ovat täysillä mukana. On mukava kannustaa lapsia. Julianna Ihalainen, Harjun koulu 6c Hyvältä tuntuu. Juoksin äsken sukkulaviestissä ja nyt vaihdoin katuviestiin. Viime vuonna tulimme toiseksi sukkulaviestissä. Wilson Kirwa, palkintojen jakaja Tämä on ihan huikeaa. Nuorisolle on tärkeää, että olemme täällä kannustamassa heitä. Heidän elämälleen pitää näyttää oikea suunta.