Yhdessäoloa, intoa ja ehkä vähän oppimistakin

Transcription

Yhdessäoloa, intoa ja ehkä vähän oppimistakin
Yhdessäoloa, intoa ja ehkä vähän oppimistakin
ESS / SAMI LET TOJÄRVI
Viestikarnevaalit keräsivät
koululaiset kokoon ennen
kesälaitumille kirmaamista
ESS–Ville Alén
LAHTI
VIESTIKARNEVAALIT
– Yhdessä tekeminen on tärkeää. Elämä tulisi jakaa yhdessä
muiden ihmisten kanssa: me
leikimme yhdessä, me kilpailemme yhdessä, me voitamme
yhdessä ja opimme yhdessä.
Viestikarnevaaleissa tapahtuu
tämä kaikki. Päivä yhdistää ihmiset, urheilun ja karnevaalit,
intoili Wilson Kirwa eilen kirmatuista viestikarnevaaleista.
Kirwa suitsuttaa, että suurissa urheilutapahtumissa saa
uusia ystäviä ja lisäksi osallistujat oppivat muun muassa suvaitsevaisuutta.
Palkintoja tilaisuudessa jakamassa ollut Kirwa kertoo,
että viestijuoksut ovat hänen
suosikkilajejaan, yhteishenki
kun laittaa joukkueen jäsenet
puristamaan itsestään kaiken
irti.
Nyt saa tuulettaa
Intoa ja yhteishenkeä pursuikin koko hiihtostadion. Kaikista eniten tohkeissaan taisivat olla Liipolan ykkös- ja kakkosluokkalaiset sukkulaviestin
tuoksinnassa.
– Me voitetaan, me voitetaan,
hyvä, hyvä, hyvä! Juoookseee!
Tarmokkaat kannustushuudot siivittivätkin liipolalaiset
näyttävään voittoon. Ankkurin vasta lähtiessä juoksemaan
voitonvarmat joukkuekaverit
riemuitsivat jo hyppien kädet
ilmassa.
– Mahtavaa tsemppiä, nyt
saatte tuulettaa, intoutuivat
opettajatkin hehkuttamaan
suoritusta.
– En tiedä, miksi me ollaan
näin nopeita. Me vaan ollaan,
Halid Abdul-Rasoul ilakoi juoksun jälkeen.
Miltä nyt tuntuu?
– En tiedä, ihan kivalta. Me
voitettiin, nuorukainen analysoi.
Kiitokset kaikille
Lahden Ahkeran Hannu Nurminen, viestikarnevaalien puuhamies, kiitteli tapahtumaan
osallistuneita.
– Toimitsijatkin ovat paikalla
paremmin kuin vuosikausiin,
ESAN KILPI
■ 3.–6. luokat
1. Rakokivi 18 p.
2. Salpakangas 18 p.
3. Liipola-Kaikoharju 15 p.
■ 7.–9. luokat, tytöt
1. Vääksy 26 p.
2. Kukkanen 17,5 p.
3. Laune 17,5 p.
Salpakankaan kannustusjoukkio riehaantui täysin kuullessaan
voitostaan.
■ 7.–9. luokat, pojat
”Juokse, voita,
onneasi koita!”
1. Vääksy 26 p.
2. Lahden lyseo 22 p.
3. Orimattila 19 p.
■ Lukio ja
ammattioppilaitos, tytöt
1. Vääksy 21,5 p.
2. Erkko 17,5 p.
3. Nastopoli 14 p.
Salpakankaan
koulu mylvi
karkkipalkinnon
kotiin
■ Lukio ja ammatti-
oppilaitos, pojat
1. Erkko 23,5 p.
2. Lahden lyseo 19,5 p.
3. Vääksy 18,5 p.
Nurminen myhäili.
Hänen mukaansa viestikarnevaalien suosion takaa löytyy
aktiivinen organisaatio: muun
muassa opettajat osallistuvat
tapahtuman suunnitteluun.
Pelkän urheiluseuran resursseilla ei tällaista tapahtumaa
pystyisikään järjestämään.
– Tärkeintä kuitenkin on, että nuoret otetaan huomioon,
Nurminen lisäsi.
ESS–Hanna Nummila
LAHTI
Itse tehdyt kyltit, värikkäät huivit ja viuhkat heilahtelevat musiikin tahdissa Lahden hiihtostadionilla, kun Etlarin viestikarnevaalia seuraavat koululaisjoukot kannustavat omiaan. Katsomon penkkiriveiltä nouseva mekkala on suorastaan korviahuumaava: Salpakangas ja Tipala kiljuvat kilpaa, Möysä, Kärpänen ja Renksu seuraavat niukasti perässä.
– Juokse, voita, onneasi koita, kannustavat Salpakankaan
joukot omiaan.
He ovat tehneet suuret kirjaimet, joista muodostuu ”Juoskejuoske” ja ”Salpakangas”.
– Ollaan harjoiteltu kaikenlaisia huutoja ja nostoja. Meistä lähtee paljon ääntä, koska
ollaan musiikkiluokalla, viestikarnevaaleihin ensimmäistä
kertaa osallistuvat viidesluokkalaiset tytöt kertovat.
Tiirismaan koulun salainen
ase on urheilupilli, joka rytmittää kannustajien huutoja.
Sen tahtiin heilahtelevat myös
huutosakin tyttöjen kimaltelevat huiskut.
Kärpäsen koululla on itse
tehty kannustusbanneri ja hieno piirretty kärpänen. Renko-
Terveiset tutuille
Kalliolan ala-asteen viides- ja
kuudesluokkalaiset pyyhälsivät sukkulaviestissä minkä kintuistaan pääsivät.
– Nurtsi oli sikamärkä, oli aika vaikea juosta, Antti Koljonen huohotti suorituksensa
jälkeen. Kisan päätyttyä selvisi, että ensi kertaa kisaamassa
ollut joukkue ehti maaliin kuudentena.
– Voittamaan lähdettiin,
mutta ei harmita yhtään. Hauskaa, että ei tarvitse olla koulussa, Tommi Silvast tokaisi.
Karnevaalimielellä olleet kisaajat Koljonen, Silvast, Eemil
mäkeläiset ovat askarrelleet
kuvistunnilla kylttejä ja viirejä sekä opetelleet erilaisia kannustusriimejä. Möysäläiset on
helppo erottaa väkijoukosta,
sillä kaikilla heillä on päässään
kirjavasta kankaasta solmitut
huivit.
Sukkulaviesti on suosikki
Kisojen väliajalla on tarjolla
musiikkia, joka saa hurjapäisimmät tanssimaan katsomon
penkeillä – opettajien rauhoittelevista eleistä huolimatta.
Myös live-esitykset kiinnostavat katsojajoukkoa, mutta liian kova äänenvoimakkuus saa
kritiikkiä.
– Tultiin tänne ulos kikkailemaan diabololla ja kuuntelemaan musaa, tuolla katsomossa volyymi on vähän turhan kovalla, Johannes Häkkinen kommentoi.
Paussin aikana yleisö tankkaa itseensä hedelmiä, sämpylää ja mehua. Niiden voimalla
jaksaa taas riehua, sillä kohta
kuulutetaankin alkavaksi sukkulaviesti. Se on metelistä päätellen suurimman osan suosikkikilpailu.
Kannustushuudot muuttuvat starttipistoolin paukahtaessa kiljunnan, taputusten, vihellysten ja tömistelyn kakofoniaksi. Vilpitön innostus ja kisamieli tarttuvat kaikkiin katsomossa istuviin.
Kannustaminen kannattaa, sillä parhaiten huutaneille on luvassa palkinto: kymmenen kiloa karkkia. Lopulta Salpakangas vie kannustuskisan
voiton, mutta Tiirismaa seuraa niin niukasti kannoilla, että tuomaristo päättää palkita
molemmat koulut.
Menoa ja melskettä. Sukkulaviestissä voi kärkijuoksijan tavoin pinkoa vaikka paljain jaloin.
Pyykkönen ja Kalle Petrelius
käyttivät hyväksi hetkensä julkisuuden valokeilassa: terveiset lähtevät muun muassa äideille, isille, sedille, mummoille ja vaareille.
Kun menee täysillä, pärjää
Liipolan ala-asteen Halid Abdul-Rasoul pöyhkeänä. Voittoisan
sukkulaviestin jälkeen sopii ollakin.
Kello yhden maissa iltapäivällä Lahden kadut täyttyivät nuorista juoksijoista. Pettämättö-
män voittotaktiikan punoneista Yhteiskoulun kuudesluokkalaisista katujuoksijoista Juuso
Jukkola vartoi Aleksanterinkadulla vaihtoa tapahtuvaksi.
– Täysillä kun menee, niin
pärjää. Jos joku yrittää ohi, niin
pitää vaan juosta sen edessä,
Jukkola kertoi strategiastaan.
– Juoksu alkaa ihan kohta,
nyt pitää mennä, Jukkola päät-
ti juttutuokion.
Eikä aikaakaan, kun vaihtopistettä lähestyy kaksi tyttöä rinta rinnan. Yhteiskoulun
Hadassa Hovestadt on osuudellaan kirinyt kärkijuoksijan kiinni, ja lähettää Jukkolan
matkaan.
Hetken henkeä vedettyään
Hovestadt analysoi suoritustaan.
– Juoksu meni hyvin, sain kirittyä kärjen kiinni.
Vieläkö usko voittoon säilyy?
– Joo. Kyllä me voitetaan.
Tai kolmen joukkoon ainakin,
Hovestadt ennnustaa.
Näissä kekkereissä sijoituksella ei ole niin väliä. Hauskaa
on takuulla, kunhan intoa piisaa.
Jari Unelius sai
ansionsa mukaan
ESS: Lahden Ahkeran pääkuuluttaja Jari Unelius muistaa tämänvuotiset Viestikarnevaalit
pitkään. Ahkera palkitsi Uneliuksen harvinaisella kultaisella ansiomerkillä yli 20 vuoden
vastuullisesta talkootyöstä.
Viestikarnevaalien huutosa-
kit palkitsivat esiintymislavalle
kutsutun Uneliuksen raikuvilla
suosionosoituksilla. Niiden jälkeen kilpailukuulutuksista sorahti vaivoin peitelty liikutus.
Unelius on kunnostautunut
kuuluttajana mm. Lahden eliittikisoissa.