Uutislähde-lehti_nro 1.indd

Transcription

Uutislähde-lehti_nro 1.indd
2
Uutislähde
Taksiliikenteen
kustannukset nousivat
Pääkirjoitus
Uutislähteen
päälinjat ovat yrittäjyys
ja terve arkielämä
Taksiliikenteen kustannukset
nousivat 1,2 prosenttia vuoden
2013 syyskuusta vuoden 2014
syyskuuhun.
Invataksiliikenteen kustannukset kohosivat 1,0 prosenttia ja sairaankuljetusliikenteen
kustannukset 3,0 prosenttia
vuodessa.
Arvoisa lukijamme, lehdellämme on nyt ja jatkossa kolme
päälinjaa, ne tähtäävät 1) pienyritysten aseman parantamiseen ja työllisyyden lisäämiseen, 2) edellisen myötä kansalaisten oikean taloudelliseen ja henkisen hyvinvoinnin
säilyttämiseen 3) huono-osaisten ja erityistä hoivaa vaativien kansalaisten puolustamiseen.
Nuo edellä mainitut asiat ovat pahimmillaan vain fraaseja ja korulauseita. Meille nuo kolme numeroitua asiaa
merkitsevät ehdottoman rehellisyyden vaatimusta olipa
kysymyksessä sitten suhde ilmoittajiimme tai lukijoihimme. Henkilökunnallemme ja jakeluyhtiölle on painotettu
yhtä perusvaatimusta: lukijoille ja ilmoitusasiakkaille on
puhuttava aina totta.
Ensiasunnon ostajia
21 000 viime vuonna
Tilastokeskuksen mukaan
vuonna 2013 asuntoväestöön
kuului 20 718 osakemuotoisen ensiasunnon ostajaa. Ensiasunnon ostajien määrä on
vähentynyt 13 400 henkilöllä
(39 prosenttia) verrattuna vuoteen 2006.
Osakemuotoisen ensiasunnon ostajat keskittyvät kaupunkeihin.
Perustietoja lehdestä
Uutislähdettä kustantaa lahtelainen Geisir Oy. Sen toimitusjohtaja ja Uutislähteen vastaava päätoimittaja on Unto
Rönkkönen. Toimituksen sisällöstä vastaava esimies on
toimituspäällikkö Kari Mustonen.
Uutislähteen paperinen 20-sivuinen lehti ilmestyy joka
toinen viikko. Lehden minimipainos on 30 000 kappaletta. Tuosta määrästä talouksiin jaettava osuus on noin 27
000 kappaletta ja 3000 kappaletta menee jakelutelineisiin
ja muihin saatavuuskohteisiin eri puolille Päijät-Hämettä. Osa lehdistä on saatavilla myös Uudenmaan talousalueen puolella.
Paperisen lehden ohella nettisivustomme tarjoaa sekä
uutisia että ilmoitustilaa. Nettisivujen (www.uutislähde.fi)
päivitys tapahtuu vähintään kerran vuorokaudessa, ajankohtaisten uutisten osalta taajuus on tiiviimpi.
Nettisivuilla on myös paperisen lehden lukuversio, se
julkistuu samaan aikaan kun lehti tulee painosta.
Sisällöstä
Päämäärä on arkielämän kuvaus pienin tai suurin episodein. Tietysti lehdessämme on tarjolla myös asiantuntijoiden näkemyksiä. Esimerkkinä vaikkapa psykiatrian erikoislääkärin palsta. Se käsittelee selvällä kielellä ihmisen
henkistä hyvinvointia, joskus kevyesti, joskus rautaisemmalla otteella, mutta yhtä kaikki: rehellisesti.
Lehdessä on myös yleislääkäripalsta. Siinä käsitellään
fyysisen terveyden ja hoidon asioita.
Lehdessämme on myös teattereiden näytelmäarvosteluja ja esittelyjä joko pienessä tai suuremmassa muodossa.
Erikoireportaaseja supistettuun aikakauslehtityyliin julkaisemme noin kerran kuukaudessa, ehkä useimminkin. Esittelemme myös mielenkiintoisia henkilöitä, he voivat olla
julkkiksia, mutta myös ns. tavallisia kansalaisia.
Kevyemmän luettavan piiriin kuuluu useita palstoja,
muun muassa monikuvainen aluepalsta, yleisökilpailu,
kysymyspalsta, ruokaohjepalsta, horoskooppi, sarjakuvat,
poliittinen pilapiirros ja pakina.
tervetuloa mukaan
Unto Rönkkönen ja Kari Mustonen
Tiedätkö
1) Onko Paavo Väyrysen toinen ristimänimi Antero, Esaias vai Matti?
2) Onko presidentti Sauli Niinistön toinen ristimänimi Väinämö, Sakari vai Sulevi?
3) Aurum on varsin tuttu metalli, mikä on sen käytetyin suomalainen nimi?
4) Kuka oli kreikkalaisessa mytologiassa lääkinnän ja terveyden jumala?
5) Kuka oli kreikkalaisessa mytologiassa kivunlievityksen jumalatar?
6) Kuka hämeenkoskelainen on tehnyt Suomessa ja ulkomailla yli sata oopperaroolia?
7) Onko Kansallisoopperan solisti Mika Pohjosen ääniala baritoni, basso vai tenori?
8) Kastraattilaulajilla (yl. 1600-1700 -vuosina) oli aikuisinakin nuoren pojan ääni. Miten äänenmurros ohitettiin?
9) Missä Afrikan maassa naisten sukuelinten silpominen (sanottu myös ympärileikkaukseksi) on yleisintä?
10)Mistä toimistaan lääkäri Josef Mengele tuli kuuluisaksi?
Merja Hirvonen
Apteekkariliiton
toimitusjohtajaksi
Jouni Ikonen ja Antero Mikkola ovat huolissaan yhteiskunnallisesta kehityksestä Suomessa. -Ei täällä hyvinvointi
jakaudu ihan oikeudenmukaisesti, miehet pohtivat.
Tällä hetkellä menee hyvin:
Seuraava asuntoni
on Levon hautausmaalla,
sanoo Antero Mikkola
Petri Görman, Lahti
-Tällä hetkellä elän varsin
onnellista elämää. Minulla on edullinen ja siisti koti.
Olen asunut kahdeksan vuotta
Sopenkorvessa. Sieltä en muuta enää kuin Levon hautausmaalle, sanoo lahtelainen Antero Mikkola. Hän oli asunnoton useiden vuosien ajan.
Mikkolalla jäi eläkkeelle 1990-luvun alussa. Hän oli
työskennellyt sitä ennen kokkina ja muurarina.
Isän kuoleman jälkeen Mikkolalle jäi huomattavan suuri
omaisuus ja siitä alkoi vuosia
kestänyt juomakierre 1990-luvun alussa.
-Alkoholi otti vallan elämässäni. Minulla oli aivan liikaa
rahaa, enkä osannut käsitellä
sitä oikein. Mikkola muistuttaa, että AA-miehet puhuvat
kahdesta A:sta, mutta minun
kohdalla voi puhua kolmesta.
-Ensin lähti aviovaimo, sitten lähti auto ja viimeksi vietiin asunto, Mikkola kiteyttäää.
Mies notkui Sen jälkeen vuosia
päissään kaupungilla ja kavereiden nurkissa.
-Ei sekään ilmaista ollut.
Aina piti olla pari pulloa viinaa mukana, jos halusi päästä kaverin luo nukkumaan ja
lämmittelemään.
”On tehtävä
elämänmuutos”
-Kyllä mä olen helvetin huolissani suomalaisesta yhteiskunnasta. Mikkolan mielestä suomalaisilla nuorilla ei mene kovin hyvin ja kansaa jaetaan todella voimakkasti kahtia.
-Asunnottomille haluan sanoa, että se vaatii suunnattoman paljon halua ja tahtoa, jos
haluaa nousta pohjalta ylös. Se
ei onnistu niin, että sua passataan ja lyödään kämpää alle.
Yksinkertaisesti on tehtävä
elämänmuutos. Tällä hetkellä
Mikkola on onnellinen mies.
-Mulla on bussikortti taskussa, jolla pääsee matkustamaan
eri puolille kaupunkia. Se
on paljon mukavampaa asua
omassa kodissa, kun siellä saa
olla aivan rauhassa.
-Elämä on nyt kohdillaan.
Ainahan monet asiat voisi paremmin olla, mutta en oikein
tyytyväisempi osaa olla. Mulla
Uutislähde
menee oikeastaan ihan hyvin.
Syrjäytymisen ehkäisyä
YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä
17.10. vietetään vuosittain
Asunnottomien yötä. Lahdessa
teemapäivän tapahtumien keskipisteenä oli Kasisali kaupungin keskustassa.
Jouni Ikonen Liipolan lähioseurasta kertoo, että heidän asukastoimintansa on ollut syrjäytymisen ja työttömyyden aiheuttamien ongelmien ehkäisyä.
-Se on osoittautunut hyvin
tarpeelliseksi liipolalaisillekin.
Suurtyöttömyys näkyy varsinkin Etelä-Lahdessa. Myös monet eläkeläiset ovat Ikosen mukaan vaarassa syrjäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle.
-Monella suomalaisella on
pieni eläke ja perustoimeentulo. Eläkeiässä ei ole enää
mahdollisuutta nousta omaehtoisesti ylöspäin. Suomalainen
yhteiskunta on jakautumassa
yhä voimakkaammin kahtia.
Köyhät köyhtyvät ja rikkaat
rikastuvat.
Oikeustieteen maisteri Merja Hirvonen aloittaa Suomen
Apteekkariliiton toimitusjohtajana joulukuun alusta lukien. Hirvonen (38) siirtyy Apteekkariliittoon Terveyspalvelualan Liitosta, jonka toimitusjohtajana hän nykyisin toimii.
Sitä ennen hän työskenteli
vuodesta 2003 vuoteen 2012
Suomen Yrittäjissä, ensin työmarkkina-asiamiehenä ja sittemmin työmarkkina-asioiden
päällikkönä.
Apteekkariliittoa vuodesta
2010 luotsannut Ilkka Oksala
siirtyy johtajaksi Elinkeinoelämän keskusliittoon joulukuun alussa.
Nimitys
Susanna Laaksomaa on nimitetty Pasastar Oy:n Hallintojohtajaksi 1.10.2014 alkaen,
Laaksomaa työskenteli ennen
tätä Pasastar Oy:ssä myyntipäällikkönä.
Pasastar Oy toimii 19 paikkakunnalla ja
työllistää 320
henkilöä.
Yrityksen
pääkonttori
on Lahdessa.
Teematoimittaja
Uutislähde -lehden teematoimittajana aloitti 1.10.2014 rakennusmestari, rakennuttajakonsultti Paavo Kuisma. Hänen erikoisalaansa ovat rakentamiseen ja remontointiin liittyvien aiheiden lisäksi moottoripyörät ja autoilu. Hänellä on
itsenäisen toimittajan asema.
Kolumnisti
Uutislähde -lehden kolumnistina, aloitti 1.10.2014 alkaen psykiatrian erikoislääkäri Jyrki Joensuu. Hänellä on
lehdessä itsenäisen toimittajan asema.
Geisir Oy Uutislähde Mäntsäläntie 27, 5610 Lahti www.uutislähde.fi
Vastaava päätoimittaja,
toimitusjohtaja
Unto Rönkkönen
050 913 1952
[email protected]
Kolumnisti
Jyrki Joensuu
psykiatrian erikoislääkäri
Toimituspäällikkö
Kari Mustonen
0400 821 427
[email protected]
Teematoimittaja
Paavo Kuisma
rakennuttajakonsultti
Myyntipäällikkö
Jani Kirmanen
046 920 9115
[email protected]
Ilmoitusaineisto osoitteella:
[email protected]
Toimituksellinen aineisto:
[email protected]
ISSN 2342-4672
Lehti ei vastaa
epäselvistä
käsikirjoituksista
tai puhelimessa
sattuneista väärinkäsityksistä aiheutuneista virheistä.
Lehden vastuu
virheellisistä ilmoituksista rajoittuu
enintään ilmoituksen hintaan.
Vastaukset: 1)Matti, 2)Väinämö, 3)kulta, 4)Asklepios, 5)Epione, 6)Kalevi Koskinen, 7)tenori, 8)kastraateilta poistettiin ennen äänenmurrosta molemmat kivekset, 9)Somaliassa, 10)ihmiskokeistaan natsien kuolemanleirillä (Auschwitz).