Uutiskirje 4/2012
Transcription
Uutiskirje 4/2012
Uutiskirje 4/2012 Joulukuu Toiveikkaana uuteen vuoteen Vuoden kääntyessä lopuilleen toivomme, että voisimme katsoa tulevaisuuteen toiveikkaana ja hetkeksi unohtaa eurokriisin, Suomessa ja maailmalla myllertävät rakennemuutokset, valmistelussa olevat Euroopan Unionin direktiivit ja asetukset, oman hallituksemme budjettiesitykset pankkiveroineen, solidaarisuusveroineen ja varainsiirtoveroineen. Vuoden 2008 lopusta lähtien olemme olleet epävarmuudessa, taantumassa ja lamassa. Media on täyttynyt uutisista, miten EU-maiden ministerit ovat kokoontuneet Brysseliin ratkomaan eri jäsenmaiden taloudellisia ongelmia. Rahasta on ollut kyse. Finanssikriisin seurauksena on syntynyt ja syntymässä valtava määrä uusia lakeja ja säännöksiä. Monissa yrityksissä on neuvottelupöydällä suuria ja kipeitä ratkaisuja: esityslistalla on lomautuksista ja irtisanomisista päättäminen. ”Kulukuri” ja säästäminen ovat sanoja, joihin olemme viime vuosina tottuneet. Säästötavoitteista on saatu lukea lehdistä, paljonko ja millä aikavälillä vielä pitää säästää. Monien yhtiöiden säästöohjelma ulottuu usean vuoden päähän. Tilanteet ja olosuhteet yrityksissä tämän vuoden päättyessä ovat hyvin erilaisia. Kun katsomme taustapeiliin, jäämme miettimään tehtiinkö jotain väärin tai oliko vauhti liian kova taantumaa edeltävinä vuosina. Korkeasuhdanteessa on se huono puoli, että totumme liian hyvään. Kasvua ja voittoja pitäisi olla vielä enemmän, koska liiketoiminnan tavoitteena on voiton tuottaminen. Tällöin otetaan mahdollisesti liikaa riskiä erilaisissa asioissa ja unohdetaan tärkeitä asioita – kuten esimerkiksi se, että riskiä pitää hajauttaa. Jälkikäteen mietinnässä ei auta se, että me täällä Suomessa emme olisi pystyneet yksin tähän lamaan varautumaan. Mutta taantumassa on myös hyvät puolensa. Meistä on tullut viisaampia, ei pelkästään varovaisempia. Olemme oppineet tekemään entistä paremmin kassavirtalaskelmia, tulosbudjetteja ja strategioita. Rahasta ja sen käyttämisestä on kyse. Rahan riittävyys on aina yksi parhaista yritysjohdon ja omistajien mittareista. Muistamme taas hetken aikaa sen, että raha pitää ensin tienata ja vasta sitten kuluttaa. Investointeihin lähdetään mukaan sillä perusteella, onko meillä tulonodotuksia niihin liittyen. Voimme vaikuttaa tulevaisuuteen, ainakin osittain. Henkilökohtaisesti uskon, että vaikka epävarmuus tulevaisuudesta ei koskaan poistukaan, kriisin selkä on tällä erää taitettu. Asiantuntijamme Suomessa, Baltiassa ja muualla maailmalla ovat käytettävissänne. Kehitämme jatkuvasti ammattitaitoamme vastataksemme tämänpäivän lisääntyneisiin haasteisiin monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti. Vuoden 2012 näin lähestyessä loppuaan me Grant Thorntonissa kiitämme lämpimästi asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta, katsomme toiveikkaana tulevaisuuteen ja toivotamme kaikille hyvää ja rauhallista joulunaikaa. Mirja Juusela, KHT Minttu Ristiniitty, KHT Väärinkäytökset tapetilla Mediamylläkkä vaalitukien antamisen ympärillä näytti jo hetkellisesti laantuneen, kunnes loka-marraskuun vaihteessa olemme saaneet seurata taas yhtä oikeudenkäyntiä asian tiimoilta: kuka avusti ketä ja minkä hintaisilla tauluilla käytiin kauppaa, kuka oli jäävi ja kuka taas ei. Vaikka poliittissävytteiset väärinkäytökset saavatkin runsaasti palstatilaa, ne koskettavat vain pientä osaa suomalaisyrityksistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että väärinkäytökset ylipäänsä olisivat vain pienen piirin ongelma. Väärinkäytökset yrityksissä voidaan karkeasti jakaa kahteen tyyppiin: joko pyritään vääristelemään lukuja tai sitten konkreettisesti varastetaan yritykseltä (tai tehdään molempia). Vilpillisen taloudellisen raportoinnin tavoitteena voi olla esimerkiksi sijoittajien tai lainanantajien odotusten täyttäminen, puhumattakaan tietysti johtajien henkilökohtaisten bonusten varmistamisesta. Yleensä ajatellaan, että vilpillä pyritään mahdollisimman hyvään liikevaihtoon tai tulokseen, mutta luonnollisesti löytyy niitäkin, jotka pyrkivät päinvastaiseen: säästämään tulosta tulossa olevalle huonommalle vuodelle tai minimoimaan veroja kaikin keinoin. Lukujen vääristelyn lisäksi tietojen poisjättäminen esimerkiksi merkittävien vastuiden osalta saattaa aiheuttaa sen, että tilinpäätös on olennaisesti virheellinen. Yrityksen varojen väärinkäyttö eli yritykseltä varastaminen ei sen sijaan usein aiheuta tilinpäätöksen olennaista virheellisyyttä. Vaikka kavallettavat summat ovat yleensä pieniä, niistäkin ehtii ajan kuluessa kertyä isoja lukuja. Ajan kuluminen toimii toisaalta myös rikollista vastaan: onnistuneiden väärinkäyUutiskirje tösten myötä ahneus kasvaa ja harkinta saattaa pettää. Suhtautuminen väärinkäytöksiin vaihtelee Talouselämä-lehti haastatteli lokakuun lopulla rakennusyhtiö Fira Oy:n toimitusjohtajaa, jonka alainen aiheutti toimillaan yritykselle puolen miljoonan euron tappion. Poikkeuksellisen tapauksesta teki sen suuruuden lisäksi se, että toimitusjohtaja vei asian poliisille: arviolta 90 % yrityksistä jättää väärinkäytökset ilmoittamatta negatiivisen julkisuuden pelossa. Ainakin omalta osaltani näen asian toisin: tässä näyttäytyy mielestäni yhtiö, joka toimii suoraselkäisesti, ja jonka kontrollit väärinkäytöksiin liittyen ovat tapauksen jälkeen varmasti keskimääräistä paremmalla tasolla. Lakaisemalla asia maton alle siirretään vain ongelma uuteen osoitteeseen, kun irtisanottu työntekijä aloittaa uudessa työpaikassa. Ensisijainen vastuu väärinkäytösten estämisestä ja havaitsemisesta on yrityksen hallituksella ja toimivalla johdolla, jonka asettamien muodollisten kontrollien lisäksi olennainen osuus on yrityksen rehellisyyttä painottavalla kulttuurilla. Tätä sisäistä kulttuuria on ulkopuolisen vaikea mitata, mutta se usein on jollain tasolla yrityksessä itsessään tiedossa. Tilintarkastajan rooli Myös tilintarkastuksessa otetaan huomioon väärinkäytösten mahdollisuus. Tästä syystä tilinpäätöstarkastusten yhteydessä mm. pyydetään ulkopuolisia vahvistuksia avoimista myyntisaamisista ja pankkisaldoista sekä osallistutaan inventaareihin siltä osin kun kyseiset erät ovat yrityksen tilinpäätökselle olennaisia. Tilintarkastus on luonteeltaan kuitenkin vain kohtuullisen varmuuden antavaa, eikä sen huolellinenkaan suorittaminen sulje kokonaan pois väärinkäytösten mahdollisuutta. Mikäli yrityksessä nousee esiin huoli mahdollisiin väärinkäytöksiin liittyen, asiasta tulee aina keskustella tilintarkastajan kanssa. Tarvittaessa Grant Thornton tarjoaa myös erillisiä sisäisen tarkastuksen ja väärinkäytösten selvittämisen palveluita, jotka voidaan kohdentaa yrityksen haluamalla tavalla. Grant Thornton Baltian maissa Grant Thornton -palvelua on saatavilla myös Baltian maissa. Teemme yhteistyötä jäsenyhtiömme Grant Thornton Rimessin kanssa asiakkaidemme eduksi. Vuonna 2011 Grant Thonton -ketjuun liittynyt Grant Thornton Rimess on Baltian viidenneksi suurin tilintarkastusta ja liiketoiminnan asiantuntijapalveluja tarjoava yritys. Kaksikymmentä vuotta toimineen yrityksen liikevaihto on nyt 4,3 miljoonaa euroa, ja yrityksessä toimii 130 asiantuntijaa ja 14 partneria. Asiakkaita on yli 1 600. Toimistot palvelevat kaikissa Baltian maissa: Virossa Tallinnassa, Latviassa Riikassa ja Liettuassa Vilnassa, Kaunasissa ja Klaipedassa. Näin Grant Thornton Rimess kertoo: Kansainvälisten asiakkaidemme yhteyshenkilö Estonia Grant Thornton Rimess OÜ Managing Partner Mati Nõmmiste Artur Suits Partner Certified Sworn Auditor IBC Director T +372 626 4500 M +372 501 4536 E [email protected] ”Monet asiakkaamme toimivat kansainvälisesti ja käyttävät palveluitamme kaikissa kolmessa maassa. Tarjoamme täyden palveluvalikoiman. Keskeiset palvelumme ovat tilintarkastus ja kirjanpito, joita täydentävät pätevien ja kokeneiden asiantuntijoidemme verotukseen, lainsäädäntöön ja rahoitukseen liittyvät neuvontapalvelut. Hyvä asiakassuhde on paljon muutakin kuin palvelujen tarjoamista. Tavoitteemme on olla asiakkaillemme partneri, luotettava henkilökohtainen neuvonantaja. Tarjoamme asiakkaan käyttöön tiimin, jonka kokemus ja tietämys räätälöidään tarpeiden mukaan. Palvelussam- Tallinn Ahtri 6A, 10151 Tallinn T +372 626 4500, E [email protected] www.grantthornton.ee Latvia Grant Thornton Rimess SIA Managing Partner Jelena Zhovnikova Smilšu iela 8, Rīga, LV-1050 T +371 6721 7569, E [email protected] www.grantthornton.lv me yhdistyvät henkilökohtainen lähestymistapa, kansainvälisten standardien ja paikallisen lainsäädännön tuntemus sekä ammattimaiset työskentelytavat. Osaamisemme kattaa monia liiketoiminnan alueita pienistä paikallisista yhtiöistä kansainvälisiin teollisuuslaitoksiin, logistiikkaan ja tukkukauppaan. Olemme ylpeitä voidessamme laskea asiakkaisiimme muun muassa seuraavat yritykset: Booking.com, Goodyear and Dunlop, Henkel Baltic, Kuusakoski, Marks and Spencer, Oracle East Center Europe, Palgard and Sören, Siemens Financial Services, TNS Emor, UNISEF ja YIT Group.” Lithuania Managing Partner Genadijus Makuševas Vilnius A. Goštauto g. 40 B, LT-01112 Vilnius T +370 5 212 7856 E [email protected] Kaunas Savanorių pr. 363-307, LT-49425 Kaunas T +370 37 422 500 E [email protected] Klaipeda Taikos pr. 52c/Agluonos g. 1-1403, LT-91184 Klaipėda T +370 46 411 248 E [email protected] www.grantthornton.lt Uutiskirje Mia Vuorinen, Financial controller, Also Finland ”Kun saamme apua IFRS-tilin päätökseen, voimme itse keskittyä liiketoiminnan analysointiin” Also Finland toimii nopeatempoisessa informaatio teknologian ja elektroniikan tukkukaupassa. Vahvaa logistista osaamista vaativa bisnes ja kansainvälisen konsernin osana toimiminen vaativat paljon talousosastolta. Also-konserni on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-, kulutus- ja viihdeelektroniikan tukkuri. Grant Thornton -Uutiskirjeen toimitus vieraili Also Finlandin komeassa pääkonttorissa, joka logistiikkakeskuksineen sijaitsee keskeisellä paikalla Tampereella. ”Näin keskeisessä sijainnissa on omat haasteensa, kun rekkoja tulee ja lähtee yli sata päivässä”, financial controller Mia Vuorinen toteaa. Etuna kuitenkin ovat helpot työmatkat henkilökunnalle, jota on Tampereella yli 300 hieman kaudesta riippuen. ”Nyt juuri on vuoden kiireisin aika. Joulunalus on tämän kaupan sesonkia, eikä vaikea taloustilanne ainakaan näin marraskuussa tunnu vaikuttavan meidän alaamme. Erityisesti tablettitietokoneet ja älypuhelimet tuntuvat menevän kaupaksi.” Also-konserni edustaa yli sataa tuotemerkkiä: nimet kuten Apple, Adobe, Fujitsu, HP, IBM, Microsoft, Sony, Intel ja Samsung puhuvat puolestaan. Kansainvälistä raportointia ja tiukkaa analyysiä Yritys on vuodesta 2010 toiminut Also-nimellä ja kuuluu sveitsiläis-saksalaiseen konserniin, joka toimii 12 maassa Euroopassa. Yli 3 000 työntekijää palvelee yli sataatuhatta asiakasta Euroopan laajuisesti. Mia Vuorisen vastuualueeseen kuuluvat muun muassa kuukausiraportointi, rahoitusneuvottelut ja valuuttariskien hallinta. Iso osa kaupasta tapahtuu dollareissa, sillä päämiehiä on ympäri maailman. ”Toimimme bisneksessä, jossa volyymit ovat suuria ja katteet pieniä”, Mia Vuorinen täsmentää. ”Silloin on tärkeää pysyä aina ajan tasalla siitä, missä mennään. Siksi noin kymmenen hengen talousosastomme keskittyy ennen muuta analysoimaan liiketoimintaa.” ”Olennaista on helppo ostaminen, joka useimmiten tapahtuu netin kautta. Tärkeää ovat myös luotettavat toimitukset. Tavoitteenamme on luoda pysyviä liikekumppanuuksia, joihin asiakas voi luottaa.” Mia Vuorinen Tuotteet eivät ole pelkästään pientä elektroniikkaa, vaan isompaakin tavaraa on joukossa: on valkoinen linja – kodinkoneet – ja esimerkiksi koko ajan kasvavat taulutelevisiot, jotka vievät tilaa varastossa ja vaativat kuljetuskapasiteettia. Logistiikka onkin keskeisiä menestyksen avaimia, ja siinä Alson tavoitteena on tarjota markkinoiden tehokkain logistiikkakanava. Uuden SAP-järjestelmän nopea käyttöönotto Nopeatempoisen liiketoiminnan tueksi tarvitaan joustavat ja luotettavat tietojärjestelmät. Also Finlandissa otettiin uusi SAP-järjestelmä käyttöön suorastaan ennätysvauhdilla. SAP-järjestelmän käyttöönoton projektisuunnittelu aloitettiin joulukuussa 2011 ja käyttöönotto oli jo heinäkuussa 2012. Järjestelmä on käytössä laajasti yrityksen tietovarastona kattaen kaikki keskeiset toiminnot kuten esimerkiksi osto- ja myyntitilausten käsittelyn, varastonhallinnan sekä kirjanpidon. ”Saatoimme käyttää kokemusta, joka oli syntynyt Alson niissä maissa, joissa järjestelmä oli jo otettu käyttöön. Tehtävää koordinoi Also-Actebis-konsernin sisäinen SAP-projektitiimi, jolla oli jo kokemusta useista SAP-implementoinneista konsernin yhtiöissä”, Mia Vuorinen kertoo ja toteaa, ettei ole koskaan kuullut niin ison SAP-projektin toteutuneen niin nopealla vauhdilla. Apua hankkimalla voi keskittyä olennaiseen Tampereen Grant Thorntonin palvelu oli Mia Vuoriselle jo ennestään tuttu aikaisemmista työpaikoista, joten se otettiin harkintaan, kun Alsossa mietittiin IFRS-konsernitilinpäätöksen laadinnan keskittämistä ulkopuoliselle yhteistyökumppanille. ”Halusimme itse keskittyä liiketoiminnan analysointiin ja raportointiin emmekä halunneet käyttää omia voimavarojamme määrämuotoiseen IFRS-tilinpäätökseen. Kun valitsimme yhteistyökumppania, Grant Thornton erottui palveluhalukkuudessaan ja -alttiudessaan.” Mia Vuorinen onkin tyytyväinen yhteistyöhön, joka on alkanut keväällä 2012. Grant Thornton pystyi nopeasti toteuttamaan IFRS-järjestelmän mukaiset palvelut ja näin vapauttamaan Alson henkilökunnan oman liiketoimintansa kannalta olennaisempiin tehtäviin. ALSO-Actebis Saksalainen Actebis GmbH ja pörssissä listattu Also Holding AG yhdistivät liiketoimintansa helmikuussa 2011. 6,8 miljardin euron liikevaihdolla Also-Actebis on Euroopan kolmanneksi suurin informaatioteknologian ja kuluttajaelektroniikan tukku- ja logistiikka-alan yritys. Also-Actebis toimii kahdessatoista maassa Euroopassa ja on näistä seitsemässä maassa markkinajohtaja. Työntekijöitä konsernilla on yli 3 000. Also-Actebis Holding AG:n pääkonttori on Sveitsissä, ja se on listattu Sveitsin pörssissä. Vahva markkina-asema Alson markkina-asema Suomessa on vahva, eikä Mia Vuorinen näe kovin suuria uhkia edessä, kun uusien järjestelmien ansiosta toiminta on yhä läpinäkyvämpää ja analyysit tarkempia. Myynnin katetta voidaan seurata päivittäin myös tuoteryhmittäin, joten toimintaa voi suunnata ja ohjata todelliseen tietoon perustuen. ”Organisaatiota on viime vuosien aikana kehitetty notkeammaksi ja tietojärjestelmät ovat ajan tasalla: tätä kautta pystymme huolehtimaan myös tuotteiden hyvästä saatavuudesta ja varastojen tehokkaasta hallinnasta, mikä on tukkurin keskeinen kilpailuetu.” Also Finland Oy on laajentanut toimintaansa myös lisäarvopalveluihin: palvelukehitystä tukemaan on perustettu organisaation läpileikkaava ALSO Services -yksikkö. Myös Also-Actebis-konsernin prosessiosaaminen ja vahva rahoitusasema tuo jatkossa kilpailuetua Also Finlandille. Also Finland www.also.fi • It-, kulutus- ja viihde-elektroniikan tukkuri. • Aloitti toimintansa Tampereella vuonna 1995, nyt toimipisteet myös Helsingissä, Turussa ja Oulussa. • Osa kansainvälistä sveitsiläis-saksalaista konsernia. • Henkilöstön määrä Suomessa noin 340, koko konserni noin 3 000. • Liikevaihto 2012 noin 600 miljoonaa euroa. M - Itella Oyj Hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2013! God jul och gott nytt år 2013! Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta! Vi tackar våra kunder och samarbetspartners för det gångna året! Onnea uusille KHT-tilintarkastajille Tilintarkastuslautakunta hyväksyi vuoden 2012 KHT-tutkinnossa 51 uutta KHT-tilintarkastajaa. Vaativaan tutkintoon osallistui 143 henkilöä. Syyskuussa järjestetyn tutkinnon läpäisivät myös Satu Peltonen Helsingin toimistosta sekä Vesa Ylenius Tampereen toimistosta. Satu on ollut palveluksessamme vuodesta 2008 ja Vesa vuodesta 2000. Kansainväliseen Grant Thornton -ketjuun kuuluvan suomalaisomisteisen Grant Thornton Finlandin taustalla ovat Tampereella ja Porissa toimiva 85-vuotias Idman Vilén Grant Thornton Oy, helsinkiläinen Revico Grant Thornton Oy sekä Turussa, Salossa ja Helsingissä toimiva Advico Grant Thornton Oy. Suomen Grant Thorntonin palveluksessa on lähes 60 asiantuntijaa, jotka tarjoavat tilintarkastus-, vero-, yritysjärjestely- ja muita asiantuntijapalveluja. Helsinki Revico Grant Thornton Oy Paciuksenkatu 27, PL 18 00271 Helsinki Puhelin (09) 512 3330 © 2012 Grant Thornton. All rights reserved. www.gtfinland.com Toimitus ja taitto: Oy Preesens Ab Paino: Jyväskylän Siirto-Paino Oy Tampere Idman Vilén Grant Thornton Oy Hatanpään valtatie 26 33100 Tampere Puhelin 020 794 0480 Turku Advico Grant Thornton Oy Veistämönaukio 1–3 20100 Turku Puhelin 040 502 3423 Pori Idman Vilén Grant Thornton Oy Isolinnankatu 21 E 28100 Pori Puhelin 0500 320 677 Salo Advico Grant Thornton Oy Salorankatu 5–7 24100 Salo © 2012 Grant Thornton Finnish member of Grant Thornton International